Kirjoittaja Aihe: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 443/443, valmis 15.4.  (Luettu 121691 kertaa)

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 152
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 189/? 20.9.
« Vastaus #160 : 20.09.2017 19:03:57 »
Ficticio: Jee, mahtavaa, että ilmoittelit itsestäsi! On aina tosi mukava kuulla lukijoista kommenttien muodossa, kiitos siis paljon! Hee, minua ilahdutti kovasti, että raapaleiden julkaisu aiheuttaa hihkumista, toivottavasti tarina miellyttää myös jatkossa. :)

Piitu: Kiitos jälleen hirmuisen paljon kattavasta kommentista! Oli tosi mukava kuulla ajatuksiasi Alisan ja Valven välien kehittymisestä, se kun oli tosiaan hyvin vahvasti läsnä noissa aiemmissa osissa - tosi hienoa myös, että hahmojen kasvu tarinan aikana välittyy! Saas nähdä, milloin ensisuudelma tosiaan tapahtuu…  ;D Niin, ja kiitän kehuista Eddan suhteen, hän on ehdottomasti yksi omistanikin suosikeistani.

**

186.

Me aloitamme lukemisen oppitunnit kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Valve kertoi minulle pohjoistornissa tähdistä ja menneisyydestään. Ajankohta oli oma valintani: tahdoin Valven käyttävän sitä edeltävät päivät lepäämiseen ja voimien keräämiseen, jotta mädän ote heikkenisi edes vähän. Ei ollut vaikea huomata, että myös Kiiran vuoksi langetetut suojaloitsut uuvuttivat häntä yhä.

Valve ei selvästi pitänyt ajatuksesta joutua jälleen toipilaaksi, mutta myöntyi lopulta. Näen nyt, istuessani vastapäätä häntä yläkerran työhuoneessa, että se oli oikea päätös. Kireys Valven olemuksessa on lieventynyt, eikä kipu seuraa enää nälkäisenä hänen jokaista liikettään. Pinotessaan pöydälle paperiarkkeja ja kirjoja hän vaikuttaa lähes täysin toipuneelta.

Se huojentaa suuresti mieltäni, vaikka samaan aikaan tarkastelenkin eteeni kohoavaa kirjapinoa kasvavan hermostuksen vallassa. Valven levätessä minä olen tehnyt uutterasti taloustöitä ja yrittänyt olla miettimättä tulevia oppitunteja. Sillä tavoin olen välttynyt pohtimasta, oliko kyseessä sittenkään hyvä idea.

Valven suupielet käyvät hymyssä hänen huomatessaan minun silmäilevän kirjoja aavistuksen epäluuloisesti.

”Nämä eivät suinkaan ole ensimmäistä oppituntia varten, älä huoli. Olen etsinyt lukusalista valmiiksi teoksia, joihin sinun kannattaa tutustua sitten, kun olet oppinut kunnolla kirjaimet.”

Minä liikahdan hiukan vaivaantuneesti tuolillani, ja käsken sitten itseäni ryhdistäytymään. Mitä Malvakin oikein sanoisi? Kysyn niin tyynesti kuin vain kykenen:

”Aloitammeko siis tänään kirjaimista?”

Valve nyökkää. Hänen katseensa kulkee tutkivana ylitseni. ”Sinulla ole mitään hävettävää, kai tiedät sen? On täysin ymmärrettävää, ettet osaa lukea. Se ei kuitenkaan myöskään tarkoita, ettet voisi oppia. Tärkeintä on, että uskot mahdollisuuksiisi itse.”

On varhainen aamupäivä. Minä olen tullut Valven luo suoraan keittiöstä, ihollani yhä piirakkaa varten poimimieni omenoiden tuoksu. Valvesta taas huokuu muste ja taikuus. Ero välillämme tuntuu suunnattoman suurelta, ja silti hän puhuu ilman pienintäkään epäilystä.

Minä hengähdän syvään, tavalla, joka on puoliksi huokaus.

”Tiedän sen. Välillä vain unohdan. Tämä kaikki on minulle uutta. Mutta”, lisään muistaessani aiemman keskustelumme, ”aion kyllä tehdä parhaani.”

”En epäile sitä.” Valve ryhtyy järjestelemään papereita ja kirjoja pöydällä. Hän asettaa eteeni liuskan, johon on tehty huolellisella, selkeällä käsialalla pitkä kirjainten rivistö. ”Tässä ovat aakkoset - avaimesi lukemisen oppimiseen. Tunnistatko mitään niistä jo etukäteen?”

Kumarrun kirjainten ylle ja tarkastelen niitä pitkään. Lopulta osoitan hiukan epäröiden jonon ensimmäistä kirjainta. ”Tämä on… a, eikö niin?”

”Aivan. A niin kuin Alisa.” Valve lausuu nimeni hitaasti ja pehmeästi, kuin tunnustellen erikseen jokaista sen osaa. ”Se on hyvä alku.”

187.

Valve opettaa minulle yksi kerrallaan muutkin kirjaimet ja näyttää, kuinka ne kuuluu lausua. Hänen mukaansa on tärkeää oppia hahmottamaan, miten äänteet yhdistyvät tavuiksi ja siitä edelleen sanoiksi.

”Sanoista taas tulee yhdessä lauseita ja virkkeitä. Ennen pitkää huomaat, että pienet osaset muodostavat suuremman, eheän kokonaisuuden.”

Siispä minä vietän aamupäivän luettelemalla ääneen erilaisia tavujonoja ja yrittäen sitten tunnistaa niitä sanoista, joita Valve on kirjoittanut ylös oppituntia varten. Huomaan pian, että onnistun siinä hyvin vain lyhyiden sanojen kohdalla - sellaisten kuin uni tai aamu. Huojennun naurettavan paljon joka kerta, kun näen a-kirjaimen: se on jotakin melkein tuttua kaiken vieraan keskellä.

Kirjainten opettelun lisäksi Valve tahtoo, että ryhdyn harjoittelemaan kirjoittamista. Saan häneltä sulkakynän ja paperia, mutta minulle käy pian selväksi, että kyse on enemmänkin näkemäni vaivalloisesta jäljentämisestä kuin mistään muusta. Piirtämäni kirjaimet ovat Valven kauniiseen tekstaukseen verrattuna kömpelöitä harakanvarpaita, ja muste tahraa käteni tummanpuhuviksi.

En vielä kykene erottamaan kokonaisuutta, josta Valve puhui. Oloni on silti kaikkea muuta kuin lannistunut: tajuan pitäväni siitä, miten myös minussa on nyt musteen tuoksu.

Sitä paitsi Valve on kärsivällinen opettaja. Huolehdin etukäteen, miltä minusta tuntuisi opetella lukemista hänen tutkivan katseensa alla, mutta hän antaa minulle paljon omaa tilaa. Valve seuraa harjoitteluani etupäässä vaiti, tehden välillä huomioita ja korjauksia. Hetken ollessa sopiva hän syventyy omiin töihinsä, viime päivinä saapuneisiin kirjeisiin ja muuhun.

Katselen haikeuden vallassa, kuinka vaivattomasti Valve kirjoittaa: sulkakynä ja sanat tottelevat häntä tavalla, josta voin itse vain uneksia. Minun on keskityttävä ankarasti erikseen jokaiseen kirjaimeen, enkä siitä huolimatta aina muista, mitä äännettä niiden tulisi tarkoittaa.

”Näyttää hyvältä.”

Havahdun hereille ajatuksistani. Valve on noussut hakeakseen jotakin hyllyköstä ja tutkii nyt kirjoittamaani olkapääni yli. Minä seuraan hänen katsettaan, koukeroista musteläikkien täplittämää piirrosta, joka on ainakin toivoakseni ’k’. Äännähdän epäuskoisesti.

”Oletko aivan varma?”

Valve naurahtaa. Vaikka hän seisoo kohteliaan välimatkan päässä minusta, voin tuntea lämpimän hengähdyksen hipaisevan niskaani.

”Tämä on vasta ensimmäinen oppituntisi; kukaan ei ole vielä alussa mestari. Lukisitko nämä kirjaimet minulle?”

Ihollani kummitteleva läheisyyden aavistus sotkee keskittymistäni enemmän kuin haluan myöntää, mutta saan lueteltua kirjaimet kuten Valve pyysi. Huojennuksekseni hänen tarvitsee tehdä niihin vain muutamia korjauksia, eikä ääneni horju.

188.

”Sinun kannattaa toistaa näitä samoja harjoitteita vielä jonkin aikaa. Etenemme lukemiseen vähän kerrallaan”, Valve sanoo istuutuessaan takaisin työpöytänsä ääreen. Hän vilkaisee minua. ”Miltä kirjainten opettelu on tähän mennessä tuntunut?”

”Vaikealta”, myönnän. Lasken sulkakynän varovasti pöydälle, enkä voi olla irvistämättä vähän nähdessäni, millaisen sotkun olen aiheuttanut. Kirjaimet vilisevät silmissäni kuin säikähtynyt tummien lintujen parvi: osa niistä on hienopiirteisiä ja sulavia, osa lähes siipirikkoja riippuen siitä, ovatko ne Valven vai minun aikaansaannostani.

”Se helpottuu ajan kanssa. On varmaan parasta, että tapaamme jatkossakin tällä tavoin aamupäivisin. Edda pystyy jo huolehtimaan keittiöstä ja suurimmasta osasta tavanomaisia askareitaan, joten voit keskittyä opiskeluun niin paljon kuin tahdot.”

”Jos olet kerran sitä mieltä, että Edda pärjää”, sanon empien. ”Hän on vaikuttanut kyllä virkeämmältä.”

”Eddalla ei ole hätää. Hän haluaa palata takaisin työntäyteiseen arkeen, johon on tottunut.” Valve silmäilee kirjeitä edessään ja lisää:

”Kuten minäkin. Olen vältellyt velvollisuuksiani tarpeeksi pitkään.”

Sanojen soimaava pohjavire saa minut katsahtamaan häntä terävästi.

”Mätä melkein lävisti sydämesi. Ei kukaan voi vaatia, että pystyisit maagintehtäviisi välittömästi sen jälkeen.”

”Voi, mutta he vaativat silti - kuten heidän kuuluukin. Syysmyrskyt ovat rannikolla pian voimakkaimmillaan. Minun tehtäväni on ollut jo vuosia hillitä niiden aiheuttamia vaurioita. Ilman apuani moni kylä jää oman onnensa nojaan.”

Vaikka Valven välinpitämättömyys omaa terveyttään kohtaan saa kulmani kurtistumaan, minun on vastahakoisesti myönnettävä, että olen myös utelias:

”Tarkoitatko, että pystyt hallitsemaan säätiloja?”

”En suoranaisesti säätä - pikemminkin lieventämään joitakin sen vaikutuksia. Kaikkein väkevimpiä luonnonvoimia on vaikeaa taivuttaa kenenkään muun kuin niiden oman tahdon mukaan, mutta tiettyyn rajaan asti niitä on mahdollista ohjailla. Jotkut kutsuvat sitä keskusteluksi sateen ja tuulen kanssa.”

Näen maagin kertoman edessäni unenomaisena kuvien sarjana: raivoavan myrskyn ja sen läpi tyynnyttävänä kulkevan taikuuden, kuin jonkinlaisen kehtolaulun. ”Onko sellainen vaikeaa?”

Valve harkitsee hetken vastaustaan. ”Jotkut ovat siinä parempia kuin toiset. Tiedän maageja, jotka ovat erikoistuneet sääloitsuihin, mutta minä itse en kuulu heihin. Olen kuitenkin riittävän hyvä.”

Minä hymähdän - en missään vaiheessa epäillyt sitä. Paljon enemmän sydäntäni painaa epävarmuus siitä, miten sellaisten loitsujen tekeminen vaikuttaisi Valveen juuri nyt. Valve kaiketi lukee ajatuksen kasvoiltani, sillä hän sanoo:

”Tämä on eri asia kuin aiemmat suojaloitsut. Olin silloin huonommassa kunnossa, enkä lainkaan valmistautunut. Kuullessani Kiiran olevan luonasi, minä… Toimin silloin harkitsemattomasti. Enää niin ei käy. On totta, ettei vääristynyt taikuus ole täysin kadonnut, mutta minun on opittava elämään sen kanssa ennemmin tai myöhemmin.”

189.

Tiedän Valven todella tarkoittavan, mitä hän sanoo, ja haluan uskoa häntä. Maagin taikuuden aikaisempi levottomuus on kirkkaanterävä muisto mielessäni, kuten myös kaikki ne kerrat, jolloin hän on puhunut minulle maaginkunniastaan. Ymmärrän sen merkitsevän Valvelle enemmän kuin mikään muu.

”En halua lähteä ilman suostumustasi”, Valve sanoo nähdessään, että epäröin. Jostakin syystä se kuulostaa melkein tunnustukselta. ”Sinä pelastit minut mädältä, Alisa, niin Ýmississä kuin sen jälkeen - olet huolehtinut minusta paremmin kuin ansaitsen. En ole unohtanut sitä. Mutta en myöskään voi jatkaa näin, tekemättä työtä, joka minulle kuuluu.”

Minä kuuntelen häkeltyneenä. En odottanut, uskaltanut toivoa, että mielipiteelläni olisi hänelle väliä niin paljon.

”En minä tahdo estää sinua. Minä vain…” Hieron kasvojani käsilläni, muistaen liian myöhään, että ne ovat musteen tahrimat. ”Sitä on niin vaikea unohtaa. Miten mätä yhtäkkiä hyökkäsi, vaikka kaiken piti olla jo hyvin, ja sinä... Luulin, että olit -”

”Tiedän.” Valven ääni on lempeä. ”Mikään ei sujunut Väen luona suunnitellusti. Olen pahoillani.”

”Ei se ollut sinun syysi.” Suuni vääntyy ajatellessani hovia ja suonoitaa. ”Oletko kuullut mitään Väestä?”

Valve pudistaa päätään. Hän välitti Ýmissiin viestin suonoidan osallisuudesta heti sen jälkeen, kun kuuli asiasta minulta. Vastauksena on ollut tähän mennessä pelkkää hiljaisuutta.

”Voi olla, että Harma on keksinyt ratkaisun Ikitammen vääristymän poistamiseen itse. Ehkä he ovat pyytäneet apua joltakulta muulta. Vaikea sanoa.”

”Mutta jos he kaikesta huolimatta pyytävät sinua…”

Valve suoristautuu. Ele on pieni, mutta silti se saa hänet hetkessä täyteen korppikuninkaan arvovaltaa: samaa, jota jopa mätä kavahti.

”Aion auttaa heitä, kyllä. Tiedän nyt, mitä minulla on vastassani.”

He eivät ansaitse sitä. Eivät kaiken sen jälkeen.

”Jos niin käy, minä tulen mukaasi”, sanon päättäväisesti. ”En… en halua, että menet Ýmissiin yksin. Mitä kaikkeen muuhun ja työhösi tulee, tiedät varmasti itse parhaiten. Kunhan vain lupaat olla varovainen.”

”Minä lupaan”, Valve vastaa. Hänen kasvoillaan on hetken ilme, jota en pysty kunnolla tulkitsemaan - melkein kuin hämmästystä, ja surua, vaikken osaa sanoa, minkä takia. Pian se muuttuu kuitenkin hymyksi. ”Kiitos. Lupaan myös, että matkani eivät tule vaikuttamaan oppitunteihimme.”

Minä käännän katseeni takaisin kirjainten ja musteen sekasotkuun. En ole vielä kunnolla tottunut lämpöön, jonka maagin aito hymy herättää sisälläni.

”Se on hyvä.”

**

A/N: Mietin tässä yksi päivä hahmojen Tylypahkan tupia, Harry Potter -foorumilla kun kerta ollaan ja niin päin pois. Alisa olisi varmaankin Puuskupuh ja Valve Korpinkynsi, miltä kuulostaa? Molemmat olisivat jästisyntyisiä. AU-ficcejä saa halutessaan kirjoittaa, heh.  ;D
« Viimeksi muokattu: 26.10.2017 13:52:25 kirjoittanut Okakettu »
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 396
  • kuppi teetä kaipaukseen
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 189/? 20.9.
« Vastaus #161 : 20.09.2017 19:24:21 »
Lainaus
Alisa oli varmaankin Puuskupuh ja Valve Korpinkynsi, miltä kuulostaa? Molemmat olisivat jästisyntyisiä. AU-ficcejä saa halutessaan kirjoittaa, heh.  ;D

Ja tuo oli sitten lupaus ;>

Tosissaan, ihanaa että laitoit kuitenkin jatkoa näin pian puheistasi huolimatta! Tähän maagiseen maailmaan uppoaa aina mielellään hetkiksi (erityisen mielellään, kun pitäisi tehdä jotain järkevää ja kiireellistä, kuten nyt). Tästä huokuu sellaista lämpöä ja välittämistä, että vääntelehdin tuskissani näiden varovaisuudesta. Mutta niin sen kuuluu ollakin, ja ottakoon Valve ihmeessä Alisan mukaansa. sehän menee opintomatkasta ;>

Kiitos näistä <3
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 064
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 189/? 20.9.
« Vastaus #162 : 20.09.2017 21:07:06 »
Hups, siitä on hetki kun olen tätä viimeksi kommentoinut, vaikka kaikki osat olen aina lukenut ilmestyessään tai vähän sen jälkeen. Ihailen niin miten hitaasti näiden välit kehittyy (vaikka olen itsekin kärsimätön sen suhteen :D) ja sitä, miten uskollisesti Valve opettaa Alisaa esimerkiksi lukemaan - jotkuthan voisi päinvastoin turhautua siitä että aikuisella ihmisellä ei ole lukutaitoa. Mutta toisaalta, tämä onkin sinun luoma taikamaailmasi, joten mikä minä olen sanomaan :D Odotan silti innolla jatkoa!
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Piitu

  • ***
  • Viestejä: 200
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 189/? 20.9.
« Vastaus #163 : 25.09.2017 02:10:50 »
Ihanat osat jälleen. Olen tätä tarinaa seuratessa huomannut jo aiemmin sen, että tykkään selkeästi kaikista eniten lukea näitä tällaisia osia joissa ei oikeastaan tapahdu mitään maata järisyttävän erikoista. Osia, joissa Alisa hyörii Eddan kanssa keittiössä tai Valven kanssa linnan pihamaalla kädet upotettuina ruusupenkin multaan - tai niin kuin nyt näissä kahdessa Valven kanssa opettelemassa kirjaimia, äänteitä, lausuntaa. Toki pitkäkyntiset noita-akat ja tappajamädät ovat tuoneet oman tarvittavan osansa tähän tarinaan ja sen rakentumiseen, mutta näiden "hiljaisten" osien kohdalla on vaan se jokin ihan oma fiiliksensä. Nämä tuovat tavallaan lähemmäs sitä tarinan tietynlaista arkipäiväisyyttä, joka sitten taas vuorostaan saa koko lukukokemuksen tuntumaan aina aavistuksen verran aikaisempaa uskottavammalta.

Jään kerta toisensa jälkeen ihmettelemään tuota sinun kykyä kuvailla, sitä miten onnistut kertomaan kaiken niin elävästi ilman että tekstisi lähtee rönsyilemään minnekään ylimääräiseen. Teet tämän kaiken jotenkin niin vaivattomasti, kevyesti ja pehmeästi että ihan kateeksi käy. Keep up the good work!

Pieni sivuhuomautus muuten. En tiedä oletko ehtinyt itse vielä huomata, mutta aamu-sanan kursivointi jäi pois:
Lainaus
Huomaan pian, että onnistun siinä hyvin vain lyhyiden sanojen kohdalla - sellaisten kuin uni tai [/i]aamu.
Here it's safe, here it's warm
Here the daisies guard you from every harm
Here your dreams are sweet and tomorrow brings them true
Here is the place where I love you

nauha

  • ***
  • Viestejä: 339
  • Sunnuntaiteuras
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 189/? 20.9.
« Vastaus #164 : 17.10.2017 14:50:41 »
Mäkin olen vielä olemassa, vaikka vähän heikosti olenkin. Meni vähän liian monta kuukautta (näköjään 11 edellisestä kommentista), että sain itseni tekemään finissä muutakin kuin pyörähtämään etusivulla ja pakenemaan. Kannatti kuitenkin taas lukea, koska Valvessa ja Alisassa ja tässä tarinassa on paljon rakastettavaa.

Läheisyydet ja iholla tuntuvat henkäykset olivat kutkuttavia. Uusimmissa osissa tähtien katselu ja Valven melkein lausumat tunteiden tunnustukset, jotka olivat parempia noin kuin olisivat olleet, jos olisi sanottu enemmän. Kaikkien muiden asiaa kommentoineiden tapaan tietenkin odotan hetkeä, jolloin kiintymyksestä tulee näkyvämpää eikä enää niin horjahtelevaa ja uutta, että saadaa niitä ensisuudelmia ja kipinöitä ja ties mitä. Mutta musta tuntuu, että sä osaat tehdä ne ajallaan.

Tämä on aika surkea varjo siitä kommentista, jonka haluaisin osata jättää, mutta ihanaa että kirjoitat tätä edelleen ja ihanaa että se on yhä niin hyvä. Toivottavasti ehdit kandiltasi palailla tämän pariin, mieluummin toki enemmän kuin vähemmän, vaikka en ole mikään puhumaan.

Yhden kirjoitusvirheen bongasin joten siinä:
Lainaus
Hänen kasvoillaan on hetken ilme, jota en pyaty kunnolla tulkitsemaan
Kaipaan hetkeä jonka toivoin sinun olevan minun

saralin

  • ***
  • Viestejä: 154
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 189/? 20.9.
« Vastaus #165 : 16.11.2017 23:55:49 »
Minäkin poikkean ilmoittamaan, että seuraan tätä edelleen innolla, vaikka edellisestä kommentointikerrasta on aikaa jo häpeällinen vuosi, hyi olkoon minua. Lukeminen jotenkin jää aina hetkeksi tauolle yleisesti elämän takia ja sitten tuleekin ahmaistua vaikka kuinka monta osaa kerrallaan, kuten nyt taas kävi heh...

Järkevä kommetoiminen on tämän lukubingen jälkeen vaikeaa, joten yhdyn vain edellisten kommentoijien sanoihin: ihanaa kuvailua, olet rakentanut hirmuisen mielenkiintoisen maailman ja siihen on helppo uppoutua niin sen arkipäiväisissä hetkissä kuin suuremmissa maagisissa seikkailuissakin. Minäkin odotan Alisan ja Valven suhteen kehittyvän, mutta kuten muistaakseni jo aiemmin kommentoin, on mielestäni mukavaa, että se etenee rauhassa. Pidän siitä, että he luovat tavallaan syvempää suhdetta välilleen pienillä asioilla, kuten juurikin tuo lukeminen ja ylipäätään toisistaan huolehtimisella.

Kiitos ihanista uusista osista, tsemppiä kandiin ja kivaa jo-melkein-joulunajan alkua! :)
the universe is in your bones, the stars in your soul

puhpallura

  • höpelö
  • ***
  • Viestejä: 620
  • aww ♥
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 189/? 20.9.
« Vastaus #166 : 17.12.2017 14:42:13 »
Mukava oli lukea Alisan lukemisen opettelusta ja kirjoittamisen harjoittelusta :) Valvella oli ihana tyyli opettaa, auttoi kun oli tarpeen ja antoi kuitenkin Alisalle tilaa opiskella rauhassa!

Toivottavasti saadaan jatkoa taas pian!
“We are only as strong as we are united, as weak as we are divided.”

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 152
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 196/? 1.1.
« Vastaus #167 : 01.01.2018 17:11:25 »
Isfet: AU-ficcejä odotellessa. ;) Oh, lämpöä ja välittämistä, ihanaa, että tuollaiset asiat mielestäsi välittyvät tästä tekstistä! Kaksikon varovaisuus on tosiaan vieläkin aika tuskaisaa, mutta kyllä se siitä, pikku hiljaa. Tosi hienoa kuulla, että tähän maailmaan pystyy uppoutumaan, ja heh, olen aivan samaa mieltä opintomatkasta. Kiitos jälleen paljon kommentistasi! 

Lunalotta: Ei kommentointitauko mitään haittaa, mukavaa vain kuulla, että tulet uudet osat aina lukeneeksi! Välit kehittyvät hitaasti, mutta toivon mukaan melko varmasti. :) Aivan totta tuo, että Valve on tietystä näkökulmasta ihailtavan kärsivällinen - siihen vaikuttaa osaltaan hänen oma taustansa. Hän ymmärtää, miksi Alisa ei ole pystynyt opettelemaan lukemaan aikaisemmin, ja suhtautuu asiaan siksi kuten suhtautuu. Alisahan on kuitenkin nyt motivoitunut oppimaan, ja se on Valvesta tärkeämpää kuin mikään muu. Kiitos hirmuisen paljon kommentistasi!

Piitu: Oi, iso kiitos jälleen ihanasta kommentista! Itse pidän todella paljon nimenomaan arkisten hetkien kirjoittamisesta, joten todella mukavaa, jos se myös lukukokemuksesta välittyy. Minusta fantasia on parhaimmillaan, jos se on tietyllä tapaa maanläheistä, mutta kuitenkin niin, että myös taikuus ja sadunomaisuus välittyvät. Kieltämättä silti mietin aina välillä, että kyllästyttääkö lukijoita draaman puuttuminen. Onneksi näin ei ilmeisesti ole! Iso kiitos myös jälleen kuvailua koskevista kehuista, tulin siitä todella hyvälle mielelle.

nauha: Taidan sanoa tämän joka kerta, mutta minulle merkitsee todella paljon, että luet ja pidät tästä yhä - kiitos siis ihan hirmuisesti kommentistasi, oli todella mukava päästä kuulemaan, mitä mieltä olet näistä uusimmista käänteistä. Hienoa, että tähtitaivaan katselu ynnä muu toimivat mielestäsi hyvin, tuo osio kun on ollut tähän mennessä ylivoimaisesti hankalin kirjoittaa. Kiitos myös typon huomauttamisesta, korjasin sen tuolta pois.

saralin: Oli todella mukava huomata, että luet tätä yhä, kiitos siis todella paljon piristävästä kommentistasi! Ihanaa, että tykkäät tästä vieläkin noin kokonaisvaltaisesti, noihin kaikkiin mainitsemiisi juttuihin kun olen koettanut panostaa parhaani mukaan. Huojennun myös aina kuullessani, että Alisan ja Valven välit tuntuvat kehittyvän sopivaan tahtiin: pienet asiat luovat vähän kerrallaan syvempää suhdetta, juurikin näin. Kiitos!

puhpallura: Ajoitit kommenttisi parahiksi siihen ajankohtaan, kun onnistuin ottamaan taas itseäni niskasta kiinni ja ryhdyin kirjoittamaan tähän jatkoa. Iso kiitos siis, se kannusti paljon oikealla hetkellä. :) Mukavaa, että pidit lukemiseen opettelusta ja Valven opetustyylistä!

A/N:Hyvää uutta vuotta kaikille, ja iso kiitos kuluneesta vuodesta! Kommenttinne ovat jälleen ilahduttaneet minua ihan mielettömän paljon ympäri vuotta. Pahoittelen tätä luokattoman pitkää taukoa: kolme ensimmäistä raapaletta ovat olleet valmiina jo lokakuusta lähtien, mutta halusin itsepäisyyksissäni julkaista tämän osion kerralla. Toivottavasti pysytte Alisan ja Valven ja muiden matkassa myös tämän vuoden!

**

190.

Neljän päivän kuluttua minä kohtaan yläkerran työhuoneessa sen maagi Valven, josta ihmiset kertovat kuiskaten tarinoita toisilleen.

Hän on vaihtanut yksinkertaisen, linnassa käyttämänsä kaavun hienoon tummaan kankaaseen, joka näyttää siltä kuin hän olisi pukenut ylleen yötaivaan. Olkavarsien murattiköynnöksiä muistuttavat kirjailut hohtavat kullan ja hopean sekoituksena. Hiuksensa Valve on punonut kiinni, tavalla, joka korostaa hänen kasvojensa teräviä piirteitä ja mustiin suortuviin kiedottuja korpinsulkia.

Minä pysähdyn hänet nähdessäni kesken askeleen, jähmettyneenä ovelle. Ohikiitävän hetken ajan Valve on kaunis ja iätön muukalainen, ilmestynyt eteeni synkästä sadusta. Valintaseremonian maagi, josta opin ensimmäisinä viikkoinani kalvaslinnassa tuntemaan ainoastaan hänen poissaolonsa, ja etäisyyden.

Samassa Valve kääntyy ja kohtaa katseeni, harmaat silmät huojentavan tuttuina: se saa häntä ympäröivän lumouksen säröilemään hiukan. Minä irrotan otteeni ovenkahvasta ja astun peremmälle huoneeseen. Sydämenlyöntini soivat korvissani häiritsevän äänekkäinä.

”Näytät hienolta”, totean, vaikka se kuulostaakin vähättelyltä. Valve on kaikessa majesteellisuudessaan miltei epätodellinen, hämärän verhoamasta taikuudesta ja yön salaisuuksista tehty.

”Hmm.” Valve tarkastelee itseään arvioivasti. ”Pelkkää koreilua, pahoin pelkään. Rannikon väki ei yleensä välitä ulkokuoresta, mutta minun on parempi osoittaa niin heille kuin Edmundille kaikin mahdollisin tavoin, ettei mätä ole vaikuttanut voimiini.”

Tieto hovin valvovasta katseesta muuttuu kitkeräksi mauksi suussani. Sanon kuitenkin vain:

”Matkustat siis rannikolle. Myrskyjenkö takia?”

”Niin. Myrskyjen taltuttamisen vuoro ei tosin ole vielä tänään. Tämä on pikemminkin tarkastuskäynti.”

Keskustelumme tuttu rytmi saa kireyden sisälläni heltiämään. Näen, että Valve on jo asettanut pöydälle kirjoja ja paperiarkkeja valmiiksi oppituntiani varten. Huomatessaan minun katsovan niitä hän tiedustelee:

”Oletko valmis?”

Me jatkamme siitä, mihin edellisenä päivänä jäimme. Valve on kirjoittanut ylös uusia sanoja, joita minun tulee yrittää lukea silloin, kun en luettele tavuja hänelle ääneen. Linna, omenapuu, aurinko... Yllättynyt hymy leviää kasvoilleni tajutessani, että yksi listan sanoista on oma nimeni. Olen nähnyt sen kirjoitettuna aiemmin vain muutaman kerran, karkealla hiilellä isän toimesta.

Valven kehotuksesta yritän kirjoittaa nimeni paperille myös itse. Vaikka pyrin olemaan viime kertoja varovaisempi, sormenpääni tummuvat musteesta ennen pitkää. Kirjainten opettelu tuntuu yhä hankalalta, kuin kompuroinnilta melkeinpimeässä. Haluan silti uskoa, että a:n lisäksi myös muiden aakkosten muoto alkaa hahmottua mielessäni hiukan aiempaa helpommin.

Lupauksensa mukaisesti Valve valvoo oppituntiani yhtä kärsivälliseen sävyyn kuin aiemmin. Kun yhteinen aikamme on kulunut loppuun, oletan hänen ryhtyvän tekemään lähtöä rannikolle välittömästi. Sen sijaan hän sanoo:

”Olet menossa tämän jälkeen keittiöön, eikö totta? Tulen mukaasi; Edda odottaa luokseen meitä molempia.”

191.

Minä en ole ainoa, joka on Valven lähdöstä huolissaan. Kuullessaan meidän saapuvan keittiöön Edda siirtää huomionsa keitoksesta, jonka edistymistä oli valvomassa tulisijan luona, ja kääntyy tarkastellakseen kädet puuskassa isäntäänsä. Taloudenhoitajan ilme on melkein ankara, kuin holtittomasti käyttäytyvän poikansa hyvinvoinnista huolta kantavalla äidillä.

”Oletteko aivan varma, että pystytte jo matkustamaan, Valve-herra? Mädän vaikutus ei ole vielä lakannut täysin.”

Valve kumartuu koskettamaan rauhoittavasti Eddan olkapäätä. Ele on pienuudestaan huolimatta täynnä sanatonta, itseensä selvää hellyyttä: sellaista, jonka vuosien yhdessäolo ja luottamus aiheuttavat.

”Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että vääristynyt taikuus on häviämässä, Edda”, Valve sanoo. ”En tekisi tätä, ellen olisi varma siitä, että pärjään.”

Ja sitten, lähes kiusoitellen, huomatessaan Eddan yhä empivän:
 
”Tuon sinulle rannikolta suosikkejasi, kampelaa ja simpukoita, mikäli vain löydän niitä. Sopiiko se?”

Edda puhahtaa vastaukseksi, mutta ei voi estää itseään hymyilemästä. Hän taputtaa Valven käsivartta olematta millänsäkään maagin taikuuden painavasta läsnäolosta. ”Olkaa vain varovainen, isäntä.”

”Aina”, Valve vastaa, silmissään yhä aiempi kiusoitteleva lämpö.

Hänen kääntäessään katseensa minuun voin tuntea, kuinka tunnelma muuttuu. Aiemmin Valve on yleensä vain tullut ja mennyt, kertomatta minulle kovinkaan tarkkaan liikkeistään tai kunnolla hyvästelemättä. Emme varsinaisesti vältelleet toisiamme, mutta pidimme välimatkan kuten toisilleen vieraat tekevät.

Ýmissin ja Kiiran ja tähtien jälkeen se ei ole yksinkertaisesti mahdollista, enää. Luulen, ettei kumpikaan meistä edes tahtoisi sitä. Se ei silti tarkoita, että tietäisimme, kuinka meidän tulisi toimia tämän uuden tilanteen edessä.

”Onko mitään, mitä voisin hankkia sinulle rannikolta, Alisa?” Valve tiedustelee lopulta. Se on turvallinen ja tuttu kysymys, sellainen, jonka hän on esittänyt minulle ennenkin.

Pudistan päätäni. Tahdon pyytää häntä huolehtimaan itsestään, olemaan vielä kerran varovainen, mutta äkkiä oikeita sanoja on vaikea lausua ääneen.

Valve ymmärtää kuitenkin sanoittakin: näen sen hänen pehmeäksi muuttuvasta ilmeestään. Olen tunnistavani myös selittämättömän surun, saman kuin työhuoneessa neljä päivää sitten.

Huomio karkaa otteestani Valven ottaessa yhtäkkiä askeleen lähemmäs. Kaikki minussa lukkiutuu hämmästyksestä hänen kohottaessaan kätensä ja koskettaessaan varoittamatta kasvojani kaavun hihansuun peittämällä kämmenellään.

Hengitykseni särähtää. Mitä hän -

Ah. Samassa ymmärrän. Pakottaudun pysymään aloillani Valven pyyhkiessä pois mustetahran, joka koristaa poskeani oppituntimme jäljiltä. Olen jälleen koskenut kasvojani vahingossa musteen sotkemin käsin.

Oivalluksen pitäisi kai rauhoittaa, ja silti oloni on rauhallisen täysi vastakohta. Pelkään, että Valve voi tuntea ihollani aaltoilevan lämmön jopa kämmentään verhoavan kankaan läpi.

”Tulen takaisin ennen pimeää”, hän sanoo hiljaa. Tiedän sen olevan lupaus. ”Työhuoneeni ovi on auki, mikäli tahdot opiskella itseksesi.”

Minä nyökkään, pystymättä luottamaan täysin ääneeni.

192.

Sekä minä että Edda jäämme katsomaan Valven etääntyvää selkää. Taloudenhoitaja huokaa syvään maagin taikuuden päästäessä otteensa keittiöstä: kiistaton merkki siitä, että olemme paikalla kaksin.

”Tämä oli odotettavissa. Isäntä ei ole koskaan osannut pysytellä aloillaan pitkään. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin.”

”Niin”, minä sanon, mutta hiukan hajamielisesti, pää yhä nolostuttavan pyörällä aiemmasta. Vasta Eddan utelias katse nykäisee minut takaisin todellisuuteen. Käännyn kiireesti taloudenhoitajan puoleen karistaen mielestäni ylimääräiset Valveen liittyvät ajatukset:

”Onko mitään, missä voisin auttaa tänään?”

Valven kehotuksen mukaisesti Edda on ottanut keittiön ja muut hänelle aiemmin kuuluneet askareet jälleen hallintaansa. Näen, että se on tehnyt hänelle hyvää. Eddan lempeiden kaarnakasvojen ilme on varmempi, rauhallisempi, kuin pitkään aikaan. Ollessaan toipilaana hän ei kyennyt missään vaiheessa täysin luopumaan roolistaan linnan luotettuna taloudenhoitajana, ja tiedän sen satuttaneen häntä.

He ovat sillä tavalla samanlaisia, Valve ja Edda, mielessäni käy. Molemmat mittaavat omaa arvoaan elämäntehtävänsä perusteella.

Edda suorastaan sädehtii hyvää tuulta ja tarmoa. ”Pärjään kyllä, Alisa-neiti - näin monen toimettoman viikon jälkeen minulla on voimia vaikka millä mitalla. Mikäli kuitenkin välttämättä tahdotte, voisitte ensi alkuun vaivata taikinan piirakkaa varten.”

Käyn hyvilläni toimeen. Aika kuluu keittiössä toverillisessa hiljaisuudessa minun ja Eddan keskittyessä omiin töihimme. Ensimmäistä kertaa moneen viikkoon tehtävänjakomme on samanlainen kuin ennen Ýmissiä ja mätää. Nyt kun myös Valve on poissa, olisi kovin helppoa ajatella, että kalvaslinnan arki on palannut takaisin ennalleen.

Paljon on silti myös muuttunut. Saan muistutuksen siitä, kun Edda kysyy:

”Kuinka lukemisen oppituntinne ovat sujuneet, Alisa-neiti? Isäntä kertoi, että olette ahkera ja tarkkaavainen oppilas.”

En voi sille mitään: punastun. Lukemisesta ja sen opettelusta puhuminen missä tahansa muualla kuin yläkerran työhuoneessa tuntuu yhä oudolta, vieraalta. Vielä oudompi on silti mielikuva Valvesta kehumassa minua Eddalle. ”Olen vasta aivan alussa, mutta teen kyllä parhaani. Valve sanoi sen vievän aikaa.”

Eddan ilme on huojentunut. ”Olen iloinen, että kaikki kääntyi lopulta parhain päin.”

Minä hymyilen hiukan vaisusti. Arvelen Eddan tarkoittavan sillä keskustelua, jonka kävimme keittiössä sen jälkeen, kun Valve kertoi minulle maagi Rúnesta ja muusta. Todellisuudessa kaikki ei ole vielä selvää, vain pieni osa siitä. En edelleenkään tiedä, mitä minun pitäisi tehdä omalla taikuudellani.

Siitä huolimatta on totta, että juuri nyt kykenen hengittämään paljon helpommin. Muistan, miltä nimeni näkeminen kirjoitettuna minusta tuntui: kuin olisin ollut hiukan lähempänä jotakin tärkeää. Lukemisen ja kirjoittamisen opettelu Valven avustamana ei ole ehkä kaikki, mutta se on alku.

Siksi vastaan Eddalle rehellisesti:

”Niin minäkin.”

193.

Päivällinen koostuu sinä päivänä puutarhan vihanneksista valmistetusta yksinkertaisesta muhennoksesta, jonka minä ja Edda syömme yhdessä tulisijan ääressä. Aterian jälkeen Edda ei enää keksi, mitä voisin hänen puolestaan tehdä, joten päädyn hakemaan yläkerrasta osan kirjoitustarvikkeista.

Järjestellessäni kirjoja keittiön nurkkaukseen tiedän, etten tee niin pelkästään Valven jäähyväissanojen takia. Aamuiset oppitunnit ovat jättäneet minuun vilpittömän halun oppia lisää. Valven ollessa poissa opiskelen silti mieluummin keittiön lämmössä kuin työhuoneen taikuuden keskellä.

Syvennyn opintoihini vähintäänkin yhtä hartaasti kuin taloustöihin aiemmin. Koska en halua sotkea keittiötä musteella, luonnostelen kirjainten ääriviivoja sulkakynän sijasta paperille sormellani. Samalla mutisen minulle jo tuttuja tavuja puoliääneen, yritän muotoilla niistä sanoja siten kuin Valve on opettanut. Ilman hänen ohjaustaan aakkoset putoilevat suustani kuitenkin paljon epävarmemmin, yhtä kömpelösti kuin alussa. On hankalaa edetä eteenpäin yksin.

”Tuotte muistoja mieleen, Alisa-neiti”, Edda myhäilee tuijottaessani kirjaimia otsa keskittyneessä rypyssä. ”Isäntä oli samanlainen, kun hän selvitteli täällä erityisen hankalia loitsuja.”

Taloudenhoitajan sanat saavat minut kohottamaan katseeni. ”Täällä? Keittiössäkö?”

”Aivan niin. Hän tuli tänne usein opiskelemaan oppipoikavuosinaan. Myös isäntä unohti silloin kaiken muun.”

”Ai.”

En ole varma, miksi ajatus Valvesta opiskelemassa keittiössä hämmästyttää minua. Sen lisäksi tunnen silti myös jotakin muuta: pakahduttavaa, palavaa uteliaisuutta. Tähtitaivaan jälkeen en halua enää vältellä hänen menneisyyttään. Tahdon saada tietää enemmän.

”Oletteko te kaksi tulleet aina hyvin toimeen?”

Edda on ottanut jälleen esille ompelutarvikkeensa ja pinon korjaamista vaativia vaatteita. Voin lukea vastauksen hänen hymystään.

”Isännässä oli ensimmäisinä vuosina nuoren pojan levottomuutta ja kärsimättömyyttä, mutta hän on aina ollut hyväsydäminen. Silloin kun hän ei opiskellut, hän koetti auttaa minua missä pystyi. Tosin”, taloudenhoitaja lisää hyväntahtoinen pilke mustissa silmissään, ”teitä kahta ei voi verrata tässä asiassa keskenään, Alisa-neiti. Isännän keskittyminen taloustöihin herpaantui helposti silloin, kun taikuus vei hänet mennessään. Siinä Valve-herra ei ole juuri muuttunut.”

Myös minun suupielilläni käy hymy. Pystyn kuvittelemaan sen yllättävän helposti. ”Valve on onnekas, että hänellä on sinut.”

”Asia on toisin päin, Alisa-neiti.” Huvittuneisuus Eddan äänessä on äkkiä kadonnut. Hän tuijottaa sylissään olevaa tunikaa ajatuksiinsa vaipuneen näköisenä, mutta kohtaa sitten katseeni. ”Kiitän kohtaloa joka päivä siitä, että isäntä päätti kaiken uhalla pitää minut kalvaslinnan taloudenhoitajana ja loi sidoksen kanssani. Vain hyvin harva toinen maagi olisi tehnyt niin.”

”Sidos”, minä aloitan kysyvään sävyyn, mutta vaikenen. Mieleeni muistuu, kuinka ajattelin Ýmissin tapahtumien jälkeen, että Eddan ja Valven vointi vaikutti olevan jollain tavalla yhteydessä toisiinsa.

Ei pelkästään se: on hetkiä, jolloin he tuntuvat olevan selvillä toistensa mietteistä selittämättömän tarkasti. Olen asunut kalvaslinnassa tarpeeksi kauan ymmärtääkseni, että se johtuu todennäköisesti tavalla tai toisella taikuudesta.

194.

Yritän uudelleen:

”Sinun ja Valven välillä on siis todella jonkinlainen loitsu…?”

”Emme ole salanneet asiaa teiltä tarkoituksella, Alisa-neiti”, Edda selittää anteeksipyytävästi. ”Sidoksesta ei yleensä puhuta ulkopuolisille. Teidän on kuitenkin jo korkea aika kuulla siitä. Ette ole ulkopuolinen, kummallekaan meistä.”

Ette ole ulkopuolinen. Sanat saavat ilon läikähtämään rintakehässäni, vaikka samaan aikaan minun on vaikea karistaa tunnetta, että keittiön tunnelma on paljon aiempaa varautuneempi. Lasken paperinipun käsistäni pöydälle ja käännyn kohdatakseni kunnolla Eddan katseen. ”Sinun ei ole pakkoa kertoa siitä, ellet halua.”

”On parempi, että tiedätte. Myös isäntä on sitä mieltä.” Edda suo suuntaani pienen hymyn. ”Älkää käsittäkö väärin - Valve-herran ja minun sidoksesta puhuminen ei vaivaa minua. Se on aika ennen sitä, joka…”

Edda keskeyttää itsensä kesken lauseen ja on tovin hiljaa. Kun hän jatkaa, on hänen äänensä yllätyksekseni tasainen ja rauhallinen, aivan kuin kyse olisi pelkästä taloustöihin liittyvästä yksityiskohdasta:

”Kaltaiseni syntyvät maagien ja noitien taikuudesta, Alisa-neiti: ennen sitä olemme pelkkiä aaveita, jotka vaeltavat tämän ja metsänpeiton rajalla. Ollaksemme jotakin muuta tarvitsemme taikuutta, mutta myös paikan jonne jäädä - määränpään, kodin. Sitoessaan minut itseensä loitsulla entinen isäntäni antoi minulle molemmat. Hänen ja kalvaslinnan taikuuden myötä sain elämälleni ensimmäistä kertaa merkityksen. Tehtäväni on pitää huolta tästä linnasta ja näistä huoneista, linnan omistajasta. Sidos yhdistää minut häneen lujasti kuin veri.”

”Kuin veri…? Mitä se oikein tarkoittaa?”

”Minä jaan osan isäntäni taikuudesta ja hänen tuntemuksistaan. Samalla tavalla olen osa kalvaslinnaa, tunnen sen sydämen yhtä hyvin kuin omani. Sellaisilla asioilla on kuitenkin hintansa. Jos joku vahingoittaa isäntääni tai hänen kotiaan, he vahingoittavat myös minua.”

Pohdin kuulemaani otsa rypyssä.

”Joten silloin, kun Valve haavoittui, myös sinä…” Värähdän muistaessani Eddan kasvoilla kivun kyyneleet, joiden alkuperää en silloin ymmärtänyt.

”Niin. Isäntäni vammat, väsymys, vaikuttavat tarpeeksi vahvoina myös minuun. Sidos on elinikäinen liitto, joka kestää maagin viimeiseen hengenvetoon asti. Kun taikuudenkäyttäjä kuolee, kuolee myös hänen taikuutensa - ja samalla siihen sidoksissa oleva.”

Kestää hetki, että Eddan sanat todella valkenevat minulle. Mutta niin ei tapahtunut sinulle. Puristan huuleni yhteen, kykenemättä lausumaan ajatusta. Edda hymyilee hiukan surumielisesti. Hänen kertomuksensa rytmi ei ole enää yhtä tasaisen tyyni kuin aiemmin: tunnistan siitä ohuen kivun säikeen.

”Se, ettei niin käynyt kohdallani, on yksin Valve-herran ansiosta. Kun entinen isäntäni… Tunsin sen. Tunsin, kuinka elämäni alkoi hiipua. Valve-herra kuitenkin löysi minut ajoissa. Hän elvytti sidoksen ja punoi sen kiinni omaan taikuutensa. Mikä tahansa muu olisi ollut hänelle helpompaa, mutta hän teki niin silti: koska tiesi, että tahdoin sitä enemmän kuin mitään muuta. Sen vuoksi olen nyt tässä teidän kanssanne, Alisa-neiti, ja siitä loputtoman kiitollinen.”

195.

Eddan kertomaa seuraa äänettömyys, jonka aikana jopa tulisijan liekit vaikuttavat rätisevän hiukan vaimeammin. Minun on vaikea löytää sopivia sanoja rikkomaan hiljaisuutta, joten puhumisen sijasta kumarrun eteenpäin ja tartun Eddan käteen. Taloudenhoitaja hellittää otteensa sylissään olevasta kankaasta vastatakseen lohdulliseksi tarkoittamaani kosketukseen.

”Kukaan ei voisi toivoa parempaa isäntää kuin Valve-herra. Olen onnellinen jokaisesta päivästä, jonka saan viettää hänen kanssaan.”

”Ymmärrän sen, Edda”, sanon puristaen lempeästi hänen kättään. ”Kiitos, että kerroit minulle.”

Edda nyökkää painokkaasti. ”Kuten sanoin, kyseessä oli minun ja isännän yhteinen päätös. Teidän on hyvä tutustua kaikkiin kalvaslinnan taikuuden puoliin, ja minun ja isännän sidos on osa sitä. Jos teillä on jotakin kysyttävää, kysykää vain.”

Minä tarkastelen tutkivaan sävyyn taloudenhoitajan kaarnakasvoja. Niiden ilme on jälleen tutun lempeä ja rauhallinen, en löydä yhtään surusta kertovaa varjoa. Siitä huolimatta vaistoan, että menneisyyden muisteleminen on Eddalle vaikeaa. Tunnistan sanomattoman painon meitä ympäröivässä hiljaisuudessa.

Päätän siirtää meidät päättäväisesti takaisin nykyhetkeen, pois Eddan entisen isännän luota:

”Kuinka se oikeastaan toimii, sidos sinun ja Valven välillä? Sanoit, että jaat osan isäntäsi tuntemuksista. Pystyttekö sinä ja Valve lukemaan toistenne ajatuksia?”

Edda naurahtaa, aivan kuin olisin sanonut jotakin hassua. Huojennuksekseni keittiön varautunut tunnelma on alkanut hälvetä.

”Ei sentään, Alisa-neiti. Maagit ovat lähes poikkeuksetta umpimielisiä, eikä edes Valve-herra tahtoisi, että olen selvillä kaikista hänen mietteistään. Tietynlaisia ajatuksia pystymme kuitenkin vaihtamaan keskenämme, eräänlaisia viestejä... Sidos tekee minut lisäksi tietoiseksi siitä, mitä voisin milloinkin tehdä Valve-herran hyväksi. Hän on tosin käskenyt minua olemaan paapomasta itseään, vaikka sidos sanoisi mitä.”

Edda puuskahtaa, näyttäen jälleen hetken verran tuohtuneelta äidiltä. ”Paapomasta! Oletteko kuulleet mitään naurettavampaa, Alisa-neiti? Jos minä en olisi katsomassa isännän perään, hän ei huolehtisi itsestään lainkaan. Olette itse nähnyt, millainen hän on.”

”Enpä tiedä, Edda”, minä sanon hymyillen, sydän täynnä kiintymystä häntä kohtaan. ”Teillä molemmilla oli taipumusta koetella vointianne silloin, kun olitte toipumassa.”

Taloudenhoitajan puheet Valvesta ovat kuitenkin herättäneet minussa jälleen huolen, jonka olen tähän mennessä onnistunut pitämään loitolla. Käännyn katsomaan pöydällä olevia paperiarkkeja, maagin kirjoittamia sanoja. Hän on tehnyt ne minua varten kaikkein selkeimmällä käsialallaan, jotta niitä olisi mahdollisimman helppo lukea. Ajattelen hänen kätensä kevyttä kosketusta musteen tahrimilla kasvoillani.

”Mitä sidos kertoo sinulle nyt, Edda? Onko Valvella rannikolla kaikki hyvin?”

”Oh, on kyllä, Alisa-neiti.” Edda vaikuttaa hiukan yllättyneeltä. ”Isännän vointi on pysynyt samana kuin ennen lähtöä. Hän on hyvillään siitä, että pystyy jälleen olemaan ihmisille avuksi.”

196.

Minä nyökkään, katse yhä Valven sanoissa. En yritä kätkeä huojennustani. ”Jos hän väsyisi, vaikuttaisiko se välittömästi sinuun?”

”Niin käy vain silloin, jos kyse on jostakin vakavasta, sellaisesta kuin mätä. Minä tunnen, jos jotakin on vialla, mutta tavallisesti isännän väsymys ja kipu eivät ole omiani. Hän ei olisi luonut sidosta kanssani lainkaan, jos asia olisi niin.”

Äkkiä Edda kallistaa päätään, kuin kuuntelisi jotakin. ”Sataa”, hän sanoo kuulostaen melkein uneksivalta. ”Siellä, missä isäntä on. Tuoksuu kalalta ja merisuolalta. Jossakin kauempana ihmislapset nauravat. Toisinaan Valve-herra näyttää minulle välähdyksiä matkoistaan, mikäli ei ole liian kiireinen. Hän varmaan huomasi, että puhumme sidoksesta. Tämä viesti on yhtä paljon minulle kuin teillekin, Alisa-neiti.”

Ristiriitaiset tuntemukset parveilevat sisälläni. Kuvittelen mielessäni sateen ja lapset, markkinamyyjien kaupitteleman kalan läpitunkevan hajun. En kuitenkaan tiedä, miltä meri tai sen suola tuoksuu. ”Onko se totta, mitä kauppiaat sanovat? Että meri on kymmeniä kertoja mitään järveä suurempi?”

Edda avaa suunsa vastatakseen, mutta katsoo minua sitten tarkkaavaisesti. ”Ettekö ole koskaan käynyt rannikolla, Alisa-neiti?”

Tällä kertaa on minun vuoroni naurahtaa kuin taloudenhoitaja olisi sanonut jotakin hassua. ”Tuntemani rannikko on kovin kaukana kotoani. Olen kyllä toisinaan ajatellut, että tahtoisin nähdä minulle vieraita maisemia, mutta…”

”Miksette pyydä isäntää ottamaan teitä mukaansa? Hän ilahtuisi siitä, että saisi näyttää rannikkoa teille.”

Minä räpäytän silmiäni. ”Ilahtuisi? Oletko varma?”

Ilme Eddan kasvoilla on melkein itsetyytyväinen. Hän näyttää siltä kuin olisi juuri keksinyt helpon ratkaisun johonkin vaikeaksi luulemaansa pulmaan.

”Minä olen tuntenut Valve-herran jo kauan, Alisa-neiti: uskokaa kun sanon, että tietäisin tämän myös ilman välillämme olevaa loitsua. Hänestä olisi mieluista matkustaa yhdessä kanssanne.”

Pohdin asiaa vaiti. Ýmissin jälkeen minun pitäisi ehkä suhtautua siihen varauksella. En löydä sisimmästäni mitään sen suuntaista - pelkän varovaisen toivon. Kaiken Ikitammen luona tapahtuneen jälkeenkin olen pohjimmiltani pelkästään iloinen, että Valve otti minut mukaansa metsänpeittoon. En vain ole antanut itselleni lupaa harkita, että uusi matka voisi olla vaihtoehto.

”Haluaisin nähdä meren”, kuulen sanovani hitaasti. ”Ja sen, kuinka Valve hillitsee myrskyjä.”

Edda taputtaa lempeästi käsivarttani. Hänen ei tarvitse lausua sanottavaansa ääneen: tiedän, mitä minun pitää tehdä. Kun Valve palaa takaisin hiukan ennen iltahämärän laskeutumista, olen odottamassa häntä.   

Valven hiukset ovat yhä sateesta kosteat, korppien tervetuliaishuudot kaikuvat hänen jäljessään. Hän näyttää hiukan yllättyneeltä nähdessään minut linnan pääkäytävällä.

Esitän kysymykseni kiireesti, etten vain ehdi tulla toisiin ajatuksiin:

”Voisinko tulla ensi kerralla mukaasi?”

Ehkä Edda on kertonut asiasta Valvelle ennalta. Ehkä taloudenhoitaja oli todella oikeassa sanoessaan, että matkustaminen kanssani olisi maagista mieluista. Oli syy mikä tahansa, hämmästys kestää Valven kasvoilla vain hetken. Sen jälkeen hän kallistaa pohtivasti päätään, ja lopulta hymyilee.

”Totta kai.”

**

A/N2: Mikäli Eddan alkuperä tuntui jäävän vielä vähän hämäräksi, niin ei hätää, asiaan palataan vielä seuraavissa raapaleissa, tällä kertaa Valven kertomana. 
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco

Valanya

  • Siivekäs
  • ***
  • Viestejä: 55
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 196/? 1.1.
« Vastaus #168 : 18.01.2018 21:25:51 »
Vau. Oikeesti. Tää on jotain ihan next leveliä. :o :o

Luin tän koko tarinan tänää tohon uusinpaan lukuun asti ja pakko myöntää, että tää on todellakin yksi parhaista jutuista, mitä oon finistä löytäny.
...Siis sori täst kommentoinnista ei tuu mitään järkevää oon niin hämmentyny.
Ensinnäkin, ootko sä keksiny tän tarinan maailman kokonaan ite vai pohjautuuko se jonnekkin? Oli asia niin tai näin, mä voin rehellisesti sanoa, että se on tosi mielikuvituksellisesti ja hyvin kehitetty. Luonto, asukkaat ja jopa niiden asukkaiden nimet sopii aivan täydellisesti yhteen. Tosi hyvä pohja fantasiatarinalle.
Sitten juoneen. Tää voi kuulostaa liioittelulta, mutta voin vakuuttaa, että mun ainut selkeä ajatus jo ensimmäisiä osia lukiessa oli "Miks tää ei ole ilmestynyt kirjana?" Tiiän, että tässäkin voi olla jotain juonellisesti samaa, kuin joissain vähän tunnetummissa kirjoissa, mut niinhän jokaisessa kirjassa (ja tarinassa(en tiiä millä muulla kutsuisin tätä)) on. Se tapa, jolla sä oot kuvaillut tapahtumia ja antanut vastauksia moniin kysymyksiin pikku hiljaa juonen edetessä on oikeesti tosi taitavaa.
Joo en vaan saa hehkutettua kylliksi tätä.

Alisa ja Valve (jonka nimeä mä rakastan yli kaiken) on tosi mielenkiintosia hahmoja ja mä pidän niistä kummastakin erittäin paljon. vielä jos ne sais vähän vauhtia siihen suudelmaan, jota me kaikki ootetaan... Näiden kahen suhde kehittyy tosi luontevasti ja joo eipä tässä voi muuta sanoa, ku että shippaan näitä kahta koko sydämmelläni.
Eddakin on tosi onnistunut hahmo, siinä, kuten oikeestaan kaikissa tän tarinan hahmoissa on paljon enemmän, kuin mitä ensisilmäyksellä huomaa. Niistä paljastuu koko ajan uusia puolia, joiden avulla hahmoa alkaa ymmärtämään paremmin.

Tykkään siitä tietynlaisesta runollisesta ja mystisen kauniista tunnelmasta, joka tässä on. Sä et oo vaivautunut selittelemään taustoja sen kummemmin, mutta ne silti avautuvat kuin itestään tätä lukiessa. Oon todella vaikuttunut, jos se ei oo tässä tullut vielä ilmi.

 Tän löytäminen tuli mulle vähän yllätyksenä, koska en oikeestaan lue finistä muuta, kuin hp ficcejä ja tähänkin mä törmäsin naimahaaste-topicissa, kun olin ettimässä kivaa snarmionea (hehheh). Jotenkin mä päädyin silti avaamaan tän ja *bling*, koukussa ollaan!
Mä jään ehdottomasti seuraamaan tätä, en malta oottaa tulevia tapahtumia. Ja sori, tää kommentointi ei oo ehkä mun vahvinta alaa, mut toivottavasti pääpointit tuli silti ilmi. :D
 Kiitti paljon tästä :)

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 152
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 202/? 20.1.
« Vastaus #169 : 20.01.2018 15:12:24 »
Valanya: Hitsi miten ihana kommentti! Tunnustan hymyilleeni sitä lukiessa niin onnellisena ja leveästi, että vieressä istunut veljeni tahtoi tietää syyn moiseen virnuiluun, heh. ;D Mutta todella, kiitos ihan mielettömän paljon näin kattavasta ja piristävästä palautteesta, tulin siitä älyttömän hyvälle mielelle. Tarinan maailma on tosiaan ihan itse kehittelemäni, vaikka vaikutteita ja inspiraatiota olen toki saanut sieltä sun täältä. Yritän paljastaa tähdellisiä asioita pikkuhiljaa, olipa kyse sitten hahmoista tai maailman yksityiskohdista, joten mahtavaa, että se on mielestäsi onnistunutta!  Hahmotkehut tekevät myös aina todella iloiseksi – pidemmissä tarinoissa itseäni viehättää juuri se, miten hahmoja on mahdollista syventää pikkuhiljaa, joten se, että henkilöitä oppii ymmärtämään mielestäsi paremmin tarinan kuluessa on minulle tosi iso asia. Ja heh, ihanaa, että shippaat Alisaa ja Valvea! Suudelma antaa odotuttaa vielä vähän itseään, mutta hyvää kannattaa odottaa, ainakin näin toivon. Kiitos vielä todella paljon kommentistasi! Ihanaa että löysit tämän tarinan pariin, toivottavasti myös tulevat osat miellyttävät.


A/N: Näitä seuraavia osia oli alun hankaluuksien jälkeen todella mukava kirjoittaa, toivottavasti niitä on myös mukava lukea!

**

197.

”Vaikutat tänään hiukan rauhattomalta.”

Nostan katseeni yllättyneenä Valven suuntaan. Maagi tarkastelee minua pöydän yli kulmat aavistuksen koholla, aivan kuin ei olisi varma, tulisiko hänen olla opettajanani asiasta turhautunut vai huolissaan. Hänen äänensä on silti pelkästään pehmeän utelias.

”Johtuuko se matkasta?”

Tunnen huonon omantunnon vihlaisun. Oppituntimme on kulunut maagin työhuoneessa tavalliseen tapaan lukuun ottamatta sinne tänne harhailevia ajatuksiani. En ole vielä koskaan keskittynyt Valven opetukseen yhtä kehnosti.

”Niin kai.” Irrotan otteeni sulkakynästä ja jään tuijottamaan kirjoittamiani sanoja todella näkemättä niitä. Oloni on ollut koko aamun ristiriitainen, innostunut ja hermostunut samalla kertaa. ”En ole käynyt aikaisemmin lähelläkään rannikkoa. Ja siitä on pitkä aika. Kun olen viimeksi ollut…”

”Muiden ihmisten parissa”, Valve päättää lauseen kysyvästi puolestani. Kun nyökkään, hän sanoo:

”Älä huoli. Kaikki tulee sujumaan hyvin.”

Paikka, jonne suuntaamme, on nimeltään Merka. Valven mukaan se on eloisa, kalastusperinteestään tunnettu pohjoisen rannikkokaupunki, jonka väkimäärä moninkertaistuu aina markkinapäivien aikaan. Jopa minä olen kuullut kaupungin nimen mainittavan joskus Kalhaman kauppiaiden keskuudessa.

Sitä en sen sijaan tiennyt, että Merkaa johtava neuvosto on jo vuosikymmenien ajan tottunut pyytämään ongelmiinsa maagien apua. Kesäkuukausien kuihtuessa rannikolle saapuvat vuosittain myrskyt, jotka ilman Valven taikuutta repisivät kaupungin irti perustuksiltaan.

”Maageilla ja Merkan neuvostolla on pitkä yhteinen historia”, Valve kertoi minulle aiemmin määränpäästämme. ”Heidän suhtautumisensa taikuuteen on monia muita pohjoisen ihmisiä selvänäköisempi, eivätkä he kavahda sen taitajia. Siinä mielessä Merka muistuttaa etelän alueita.”

Meidän on määrä lähteä matkaan, kunhan tämänpäiväinen oppitunti on lopussa. Valmistautumisemme poikkeaa tällä kertaa varsin paljon toisistaan. Valve on pukeutunut myrskyjen taltuttamista varten jälleen koreasti, kunnioitusta herättävän korppikuninkaan tavoin. Minulla sen sijaan on ylläni arkinen tunika, jonka voisi nähdä kenen tahansa maalaistytön päällä. Toisin kuin Ýmississä, ainoa taikuus, jota kannan, on omani.

”Merkassa sinulla ei ole käyttöä krafjalla. Lupaan, ettei sinun tarvitse tällä kertaa paeta yllättäen tai raahata minua henkesi kaupalla pois vääristyneen taikuuden kynsistä.” Valve yritti pitää äänensä sen sanoessaan kevyenä, vaikka hänen ilmeensä oli hetken verran paljonpuhuvan synkkä. Ýmissin muisto ei ole päästänyt täysin irti kummastakaan meistä.

Silmäilen hajamielisesti asuani samalla kun tunnustelen, että matkaa varten tekemäni palmikko on ehjä. Sekä krafjan puuttumiselle että huomiota herättämättömälle ulkomuodolleni on syynsä. Minä ja Valve matkustamme Merkaan yhdessä, mutta kaupungissa tiemme eroavat: olen siellä pelkkä paikalle sattumalta saapunut ei-kukaan, ohikulkija. Osittain se johtuu hovista, mutta myös siitä, että tuntemattomana minun on helpompi kulkea ihmisten keskellä. Pystyn seuraamaan Valven työskentelyä muun väen joukosta ilman, että kukaan kiinnittämään huomiota läsnäolooni.

Olen päätöksestä tahtomattani helpottunut: maagin seuralainen veisi välittömästi kaikkien huomion, ja tiedän aivan liian hyvin, ettei se olisi pelkästään myönteistä. Muistan yhä kalvaslinnaan saapuneiden viestintuojien säälivät katseet.

Vaikka yritän, minun on vaikea keskittää ajatuksiani enää lukemiseen. Valve sulkee kirjan, jota oli selailemassa, ja vilkaisee jälleen tutkivasti suuntaani. ”Tämä riittänee tältä päivältä. Lähdemmekö?”

198.

Korpit seuraavat vartiopaikaltaan pääporttien luota, kuinka minä ja Valve astumme ulos pihamaalle. On kaunis päivä, syksyisen viileä mutta aurinkoinen: valonsäteet ja puiden varjot tanssahtelevat vuoron perään Valven kaavun tummalla kankaalla. Kävellessäni hänen vierellään en voi olla pohtimatta, että hän näyttää jälleen hiukan epätodelliselta kirkasta syyspäivää vasten.

Valve johdattaa minut kalvaslinnan porteista linnaa kehystävän metsän katveeseen, jossa hänen vaununsa ovat odottamassa. Yksi nuorimmista korpeista on lennähtänyt muiden luota niiden katolle ja tiirailee uteliaana saapumistamme. Tullessamme lähelle se kähähtää tervehdyksen.

Linnun sijasta minun huomioni pysyy tiiviisti vaunuissa. En ole nähnyt niitä sen jälkeen, kun saavuin kalvaslinnaan. Tällä kertaa luulen pystyväni erottamaan selvemmin kulkuvälinettä liikuttavan taikuuden. Se muistuttaa minua hiukan Valven käyttämästä siirtoloitsusta, mutta on vaivihkaisempi, ei samalla tavalla… väkevä. Ulkoisesti vaunut ovat hillityllä tavalla kauniit, tehty kiillotetusta tummasta puusta.

Valve hätistelee korpin tiehensä matalasti lausutulla komennolla. Linnun lehahdettua kauemmas hän kääntyy puoleeni ja viittoo minua menemään sisään ensin.

Kiillotettu puu on viileä käteni alla. Kiivetessäni Valven edeltä vaunuihin minut valtaa omituinen tunne, kuin eläisin uudelleen vanhaa muistoa. Hetken verran olen jälleen tyttö liian hienossa mekossa, astumassa entisestä elämästä tuntemattomaan. Päässäni takoi mahdoton kysymys, teinkö sittenkään oikean valinnan. Malvan ja äidin mielestä vastaus oli selvä. Heidän surun ja raivon kyyneleensä polttivat poskillani silloin, kun en itse kyennyt tuntemaan mitään.

Seuraan syrjäsilmällä, miten Valve asettuu istumaan minua vastapäätä. Myös se on peilikuva aiemmasta, tapa, jolla hänen taikuutensa täyttää vaunuja peittoavan hämärän. Muistan miten yritin olla ajattelematta asiaa, olla katsomatta häntä. Minun oli määrä jakaa tulevaisuuteni edessäni istuvan miehen kanssa, enkä tiennyt silloin edes hänen oikeaa nimeään.

Valve. Hän on Valve, ei enää mikään muukalainen, ajattelen melkein uhmakkaasti, huojennusta tuntien. Kaikki on tällä kertaa toisin.

Vaunut lähtevät Valven käskystä sulavasti matkaan; hädin tuskin tunnen pyörien liikettä epätasaisella metsäpolulla. Kumarrun katsomaan maisemia ikkunasta voimatta hillitä uteliaisuuttani. Puiden rivistöt kulkevat ohitsemme käsittämättömän nopeasti, kuin veden vuolas virta.

”Kuinka kauan kestää, että saavumme rannikolle?”

”Muutaman tunnin. Taikuus nopeuttaa jonkin verran matkantekoa.” Myös Valve nojautuu lähemmäs ikkunaa. Viime kerralla hän piti tarkkaan huolen etäisyydestä välissämme, enkä siksi kunnolla huomannut, kuinka vähän tilaa vaunujen sisäpuolella todellisuudessa onkaan. Vilkaistessani Valvea voin erottaa selvästi pienen, jo lähes haalenneen arven maagin vasemmassa suupielessä. Yleensä sitä on vaikea nähdä.

Kaikkea muuta kuin epätodellinen.

Nielaisen. Olen ollut tällä tavoin lähellä Valvea aiemminkin, mutta pienessä tilassa se tuntuu äkkiä paljon aiempaa enemmältä. Yritän ankarasti keksiä jotakin sanottavaa kääntääkseni ajatukseni toisaalle.

”Miksi emme käyttäneet tällä kertaa siirtoloitsua? Se olisi kai ollut vieläkin nopeampaa?”

”Olisi”, Valve vastaa, ”mutta minun on säästeltävä voimiani myrskyjä varten. On vähemmän kuluttavaa siirtyä paikasta toiseen tällä tavoin.”

199.

”Kuinka raskasta se todella on, myrskyjen hillitseminen?”

Kysymykseni on sekoitus uteliaisuutta ja huolta, joskin paljon enemmän uteliaisuutta. Oloni ei ole enää yhtä rauhaton Valven voinnin suhteen kuin aiemmin. Näen, että paluu maagintehtävien pariin on tehnyt hänelle hyvää, ja haluan kunnioittaa sitä.

”Se muuttuu helpommaksi ajan myötä, niin kuin mikä tahansa asia. Luonnonvoimia ei silti pidä koskaan aliarvioida. Minun on pidettävä joka kerta varani, etten tule käyttäneeksi taikuuttani liikaa. Se ei ole ehtymätön lähde, vaikka monet kuvittelevat niin.”

”Voiko taikuus siis… loppua?”

Valve vilkaisee minua. Minulle on tunne, että hän yrittää arvioida, kuinka kiinnostunut olen kuulemaan todellisen vastauksen. Ilmeisesti ilmeeni vakuuttaa hänet, sillä hän toteaa:

”Ei suoranaisesti loppua, mutta heikentyä kyllä. Mestarillani oli tapana sanoa, että taikuuden lähde maagin sisällä on hänen toinen sydämensä. Molemmat voivat väärin käytettynä rasittua liikaa ja siten vahingoittua. Jos niin käy taikuuden kohdalla, se vaikuttaa muuhunkin kuin maaginvoimiin. On tärkeää olla selvillä omista rajoistaan.”

Valven kertoma liikauttaa jotakin muistissani. Eteeni piirtyy kuva meistä kahdesta kalvaslinnan puutarhassa viikkoja sitten, Kiiran ensimmäisen epämiellyttävän käynnin jälkeen. Valve oli ollut suunnattoman väsynyt, vaikka yrittikin kätkeä sen. Hän kertoi sen johtuvan voimakkaista suojaloitsuista, joita oli langettanut linnan maille pitääkseen noidan loitolla.

”Taikuuden taakka”, sanon hitaasti. ”Sitäkö se siis tarkoittaa, että rasitus on käymässä liian suureksi? Mainitsit siitä Kiiran kanssa tapahtuneen välikohtauksen jälkeen”, selitän Valven kurtistaessa kulmiaan.

”Ah, aivan niin. Mestarini kutsui sitä taikuuden taakaksi.” Valve ei täysin pysty peittämään yllättyneisyyttään – tai sitä, kuinka hämmästyneen hyvillään hän on. ”En arvannut, että kuuntelisit puheitani silloin niin tarkasti.”

Mitä sellaiseen voi vastata? Kohautan olkapäitäni hiukan hämillisesti samalla, kun ajatukseni askartelevat yhä Valven sanoissa. Taikuus on maagin toinen sydän. Käteni kohoaa kuin itsestään tunnustelemaan pulssia kaulaltani. En erota mitään tavallisesta poikkeavaa, tietenkään. Silti huomaan pohtivani, olisiko myös minun kohdallani samoin.

Puristan huuleni yhteen, turhautuneena omiin ajatuksiini. Vaikka ehkä toivoisin muuta, sisälläni oleva valo ei ole antanut täysin unohtaa itseään. On edelleen hetkiä, jolloin näen sen itsepintaisina välähdyksinä katseeni reunamilla. Toisinaan öisin, kun on vaikea nukahtaa ja tuijotan unien sijasta huoneeni kattoa, voin tuntea hiljaisuuden hehkun kylkiluitteni takana pelottavan selkeästi. En ole täysin varma, onko kyse todesta vai kuvitelmasta.

Valve ei ole maininnut taikuuttani tähtitaivaan jälkeen. Olen vakuuttunut, ettei hän aiokaan, ei ennen kuin otan asian puheeksi itse. Sinulla on käytössäsi niin paljon aikaa kuin vain haluat.

Juuri nyt tiedän ainoastaan, etten ole vielä valmis siihen.

”Edda kertoi minulle eilen sidoksestanne.”

Mikäli Valve huomioi kömpelön aiheenvaihdokseni, hän ei kommentoi asiaa. Sen sijaan maagi nojautuu aavistuksen taaksepäin, kasvot huolellisen ilmeettöminä. ”Olen pahoillani, ettemme ole selittäneet asiaa sinulle aiemmin.”

”En minä sitä. Mietin vain, että kun Edda kertoi itsestään, ajasta ennen kalvaslinnaa… En oikein ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti sillä kaikella.”

200.

”Mitä Edda sanoi?” Valven kysymys on hiljainen.

”Että hänen kaltaisensa syntyvät taikuudesta. Hän sanoi, että ennen kalvaslinnaa hän oli pelkkä aave, vailla tarkoitusta. Se kuulosti jotenkin surulliselta.”

”Aave?” Valve rypistää otsaansa. ”On kai mahdollista, että Edda itse näkee asian niin. Mestarini on kenties… Mutta ei, Edda ei ole koskaan ollut aave, tai mitään muutakaan vähäisempää kuin mitä hän nyt on. Hänen kaltaisiaan kutsutaan paroiksi. Alun perin he ovat metsänhenkiä, olomuodoltaan hiukan samankaltaisia kuin virvatulet. Taikuuden on mahdollista antaa heille lihasta ja verestä tehty ulkomuoto, mikäli he tahtovat sitä. Tarinat kertovat, että ensimmäinen Väki on syntynyt aikojen alussa metsänhengistä juuri sillä tavoin, Ikitammen taikuuden koskettaessa heitä.”

”Ajattelin aikaisemmin, että he muistuttavat ulkonäöltään jollain tapaa toisiaan – Edda ja Ýmissin asukkaat”, sanon epäröiden. Lisäksi Närri kutsui Eddaa serkukseen.

”Aivan niin. Myös maagien ja noitien taikuus kykenee samaan, joskin silloin kyse on yhdistävästä sidoksesta. Etenkin maagit ovat jo vuosisatojen ajan tottuneet etsimään metsänhenkiä, jotka kaipaavat itselleen fyysistä kehoa, ja tehneet heistä apureitaan. Se, millaisia apureita, vaihtelee, mutta kehon saatuaan parat eivät useinkaan tahdo enää vaeltaa, kuten he sanovat. Yleensä he ovat taikuudenkäyttäjien kotien vartijoita.”

”Kuulostaa kovin monimutkaiselta tavalta hankkia itselleen taloudenhoitaja.”

Huvittuneisuus välähtää Valven silmissä. ”Kenties. Ei ole kuitenkaan aina yksinkertaista olla taikuudenkäyttäjän apulainen. Sidos on vakuutus siitä, että taikuudenkäyttäjällä on joku, johon hän voi luottaa missä tahansa tilanteessa täydellisesti. Ilman välillämme olevaa taikuutta Edda ei esimerkiksi olisi pystynyt irrottamaan sitä osaa mädästä, joka oli kaivautunut rintakehääni.”

Valven viimeinen lause saa hänet vakavoitumaan. Hän sulkee hetkeksi silmänsä, kuin yrittäen karkottaa jotakin mielestään, ja jatkaa sitten aiempaa raskaammin:

”Vihaan sitä. Miten aiheutin myös Eddalle tarpeettomasti kipua vain sen takia, etten ollut varovainen. Tiedän, että hän toivoi sidosta välillemme itse, mutten tahtoisi hänen joutuvan kantamaan virheideni seurauksia. Olen yrittänyt etsiä keinoa, jolla yhdistyneet elämänlankamme voisi erottaa toisistaan ilman, että rikkoisin samalla sidosta. Sellaista ei vain vaikuta olevan.”

Vilpitön, kireä katumus Valven äänessä kivistää sydäntäni. Edda todella merkitsee hänelle paljon enemmän kuin alun perin kuvittelin. Olen tiennyt sen jo kauan, mutta silti maagin uskoutuminen minulle tällä tavalla tekee kaikesta paljon todellisempaa, aitoa. Sanon lujasti:

”Edda tiesi kyllä, mihin ryhtyi. Hän on iloinen jokaisesta päivästä, jonka saa elää kalvaslinnan taloudenhoitajana, sinä hänen isäntänään. Kuka tahansa voi nähdä sen.”

Valven suupielillä riippuva hymy on alakuloinen. ”Minäkin olen, kaikesta huolimatta, iloinen siitä. En tulisi toimeen ilman häntä.”

”Samaa Eddakin sanoi”, huomautan hiukan kuivaan sävyyn. Se saa Valven naurahtamaan ääneen, yllättyneenä. Maagin silmien suru pyyhkiytyy pois, ja tilalle nousee tunne, joka on lämmin ja hyväntahtoinen.

Minä hengähdän hyvilläni. Ymmärrän vasta sanat lausuttuani, että juuri sellaista reaktiota toivoin.

201.

Lopun matkasta me istumme enimmäkseen vaiti, mutta se ei ole epämukavaa vaitonaisuutta: alun jälkeen minun on helpompi jakaa pieni tila Valven kanssa. Aivan kuten ensimmäisellä kerralla, vaunujen keinahteleva liike tuudittaa minut kesken kaiken kevyeen uneen.

Kun havahdun hereille, tajuan, että maisema ikkunan takana on alkanut muuttua.

Sankan metsän sijasta näen avaran, kuivan ruohon peittämän maan. Mikäli puita on, ne ovat sirorunkoisia mutta hiukan kumaria ja kasvavat harvakseltaan, pelkkinä yksinäisinä hahmoina siellä täällä. Voin kuulla jopa vaunun seinien läpi tuulen kimeän ujelluksen. Ehkä vain kuvittelen, että sen sävel on erilainen kuin kalvaslinnassa tai kotikylässä.

Valve seuraa katsettani omallaan. ”Tämä on pohjoisen rannikon raja. Olemme Merkassa ennen kuin huomaatkaan.”

Hermostuksensekainen odotus kipristelee vatsassani. Kurkotan kaulaani saadakseni yksityiskohdista selvää paremmin, nähdäkseni, milloin karkeankuiva ruohokenttä muuttuu silmieni edessä mereksi. En erota minkäänlaista asutusta tai merkkejä ihmisistä, joskin välimatkan päässä joukko karjaa laiduntaa välittämättä ravinnon niukkuudesta. Kaikki näkemässäni huokuu syrjäseutua.

”Kuvittelin, että rannikolla olisi jotenkin…” Haen hetken sopivaa sanaa. ”Eläväisempää.”

Valven toinen suupieli kohoaa hymyyn. ”Tämä on kiertotie hiljaisella seudulla. Lupaan, että näet rannikon eläväisemmän puolen aivan pian. Joko tiedät, mitä aiot hankkia Merkasta?”

Räpäytän silmiäni äkilliselle aiheenvaihdokselle. ”Sanoit ennen lähtöä, että voisin yrittää etsiä päärynöitä.”

”Niin, Eddalle. Mutta mitä sinä itse aiot hankkia?” Valve irrottaa jotakin vyöltään ja ojentaa sen minua kohti. Tajuan kyseessä olevan pieni kangaspussi. ”Markkinoita varten. Siinä pitäisi olla tarpeeksi.”

Pussin sisältä kantautuva iloinen kilinä tekee minut epäluuloiseksi. Tartun kankaaseen varovaisin sormin, aivan kuin se voisi polttaa, ja avaan pussin nyörit. Kasvoni kalpenevat nähdessäni sen sisällön. ”Et voi antaa haltuuni näin paljon rahaa.”

”Miksi en?” Valve kuulostaa aidon hämmästyneeltä.

”Miksikö?” Viiton kiivaasti pussia kohti. ”Koska en ole aiemmin edes nähnyt tällaista määrää kultakolikoita yhdellä kertaa!”

Tunnustus jättää kitkerän maun suuhuni, mutta se ei vaikuta hetkauttavan Valvea. Hän kallistaa päätään, punniten sanojani, ja sanoo sitten vain:

”Nämä kolikot ovat yhtä lailla sinun kuin minun. En itse ennätä kulkea tänään myyjien keskuudessa, joten toivon, että voit hoitaa kaupankäynnin puolestani. Mikäli huomaat jotakin, mitä haluat itsellesi, osta se. Rahaa on tarpeeksi, mutta ei niin paljon, että herättäisit huomiota.”

Nähdessään, että aion yhä väittää vastaan, maagi lisää:

”Mikäli et tahdo ajatella asiaa omalta kannaltasi, ajattele kauppiaita – vaikka käyttäisit tänään koko pussin sisällön, se ei vaikuttaisi elämäämme kalvaslinnassa millään tavoin. Meillä ei ole hätää, Alisa. Merkan ihmisille noilla kolikoilla sen sijaan on merkitystä.”

Meillä ei ehkä ole hätää nyt, mutta ajat voivat muuttua. Karistan ajatuksen vaivalloisesti mielestäni. Sisimmässäni tiedän, että se on pelkkä kaiku menneistä ajoista – pelko, jonka olen tuonut turhaan mukanani entisestä elämästä. Minun ei tarvitse suhtautua rahaan enää samoin kuin köyhän talonpojan tyttärenä.

Vaikka olen yhä aavistuksen vastahakoinen, suljen rahapussin kiinni tiukasti ja sujautan sen piiloon tunikani sisäpuolella olevaan taskuun. Valve huomioi tekoni hyväksyvällä nyökkäyksellä.

202.

”Kuinka löydän sinut Merkassa?” kysyn häneltä. ”En… en tahdo, että myrskyjen loitsiminen jää minulta vahingossa väliin.”

”Et voi olla huomaamatta sitä.” Valve hymyilee hiukan vinosti. ”Merkassa rakastetaan näytöksiä. Kunhan vuoroni tulee, ihmiset pitävät kyllä huolen, että kaikki paikallaolijat ovat tietoisia asiasta. Riittää, että seuraat silloin muita.”

”Hyvä on”, minä sanon, helpottuneena. ”Siinä tapauksessa olen katsomassa väkijoukosta, kuten sovimme.”

Valven katse viivähtää kasvoillani. Hän näyttää siltä kuin aikoisi sanoa jotakin, mutta samassa vaunut seisahtuvat aloilleen. Olemme saapuneet pienen rinteen laelle, jota aiemmin näkemäni kumarat, yksinäiset puut reunustavat harvakseltaan mutta kuitenkin niin, että olemme suojassa katseilta. Jonkin matkan päässä rinteen alapuolella kiemurtelee leveä maantie. Se on melkein ruuhkainen väen paljoudesta.

”Ah. Tässä kohtaa tiemme eroavat.” Valve nousee auttaakseen minut ulos vaunuista. Hän irrottaa otteensa käsivarrestani vasta kun on varma, että jalkani kantavat minua monen tunnin istumisen jälkeen ilman hänen tukeaan. Aivan kuten silloin siirtoloitsun kanssa, ajattelen posket punehtuen.

Tuuli on rannikolla jyrkkä, melkein vihainen. Tunnen sen tarttuvan välittömästi vaatteisiini ja palmikkooni, kuljettaen mukanaan tuoksua, joka on minulle uusi. Katselen ympärilleni uteliaana, välittämättä siitä, että vaunujen himmeän valon jälkeen aurinko häikäisee silmiäni.

”Oletan, että minun tulee liittyä heidän seuraansa.” Nyökkään kohti tietä, jolla hevosten vetämät vaunut ja vankkurit liikkuvat tasaisenhitaana kulkueena.

”Kyllä. He ovat kaikki matkalla Merkaan. Monet saapuvat kaupungin porteille tänään kauempaakin, joten läsnäolosi ei tule herättämään huomiota.”

”Matkustavatko he paikalle sinun vai markkinoiden takia?” kysyn, käännähtäen takaisin Valven suuntaan. Hän kohottaa kulmiaan ja on jo vastaamassa, kun äkkiä jokin saa hänet katsahtamaan ylös taivaalle. Tehdessäni samoin näen yhden maagin korpeista. Se kaartelee suoraan yllämme, mutta pitää harkitulta vaikuttavan välimatkan. Pieniä sirpaleita hopeaa välkehtii linnun muutoin mustissa siivissä.

”Kaarne toimii Merkassa silminäni ja korvinani, kaiken varalta. Se pysyttelee koko ajan lähelläsi.” Valve rypistää otsaansa. ”Toivon, että asia sopii sinulle. Mikäli et halua, että sinua seurataan, voisin ehkä –”

”Ei, ei. Se sopii kyllä.” Huomaan Kaarnen lähtevän lentämään maantietä kohti, vastatuulta päin. Arvelen, että minun on parempi seurata perässä.

”Joten. Me näemme seuraavan kerran Merkassa”, sanon Valvelle. ”Onnea myrskyjen taltuttamiseen.”

Valve kohtaa katseeni vaitonaisena. Hänen ilmeensä on vakava ja ajatuksiinsa vaipunut, mutta mikäli jokin painaa häntä, hän ei vaikuta haluavan puhua asiasta. Vasta kun olen lähdössä laskeutumaan rinnettä alas, maagin ääni pysäyttää minut oudon karheana:

”Alisa.”

Käännyn uudelleen Valveen päin. ”Niin?”

”Tämä järjestelymme, päätös olla menemättä Merkaan yhdessä… toivon sinun ymmärtävän, että se johtuu hovista. Ei mistään muusta. Kyse ei ole siitä etten, tahtoisi…” Valven leukapielet kiristyvät. ”Ilman sopimustani tilanne olisi toinen. Ymmärräthän sen?”

Toinen millä tavalla?

”Minä…” Tajuan, etten tiedä, mitä sanoa, mitä tuntea, joten vain nyökkään.

”Hyvä. Siinä kaikki. Ole varovainen.” Myös Valve nyökkää hiukan jäykästi. Hänen katseensa seuraa minua vielä pitkään sen jälkeen, kun olen liittynyt muiden Merkaan matkaavien ihmisten joukkoon.

Tiedän sen ilman, että minun tarvitsee vilkaista kertaakaan taakseni.

**

A/N2: Esimerkiksi Wikipedia kertoo, että parat ovat suomalaisessa ja ruotsalaisessa kansanperinteessä tunnettuja henkiolentoja, yleensä maatilan tai talon haltijoita eli eräänlaisia tonttuja, myös omistajansa apuolentoja. Paran saattoi omistaa esimerkiksi noita.  Tämän tarinan parat pohjautuvat ns. alkuperäisiin kuitenkin melko löyhästi.
« Viimeksi muokattu: 04.02.2018 19:19:20 kirjoittanut Okakettu »
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco

Valanya

  • Siivekäs
  • ***
  • Viestejä: 55
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 202/? 20.1.
« Vastaus #170 : 20.01.2018 20:45:42 »
Oi! Tulipas paljon luettavaa kerralla! ...Ja sehän on yksinomaan hyvä asia, mä kun oon tämmönen maratoonilukija. ;D
Mulle tuli muuten tosi hyvä mieli, kun mun kommentti oli saanut noin pitkän ja positiivisen vastauksen! (Ja voin muuten samaistua täysin noihin hymyilykohtauksiin)

Tosi kiva, että tapahtumat etenee. Mulle ei ainakaan ole missään vaiheessa tullut fiilistä, että tää juoni junnais vaan paikoillaan.

Lainaus
On kaunis päivä, syksyisen viileä mutta aurinkoinen: valonsäteet ja puiden varjot tanssahtelevat vuoron perään Valven kaavun tummalla kankaalla.

Tällästä kaunista kuvailua tässä on paljon. Tää pisti erityisesti mun silmään, koska Valve <3. Muutenkin tykkään saada pientä informaatiota, jonka pohjalta voin kuvitella hahmoille ulkonäon.
Valvesta päästäänkin mun lempiaiheeseen, eli Alisaan ja Valveen. (Voiskohan niitä kutsua nimellä Alive? ::)) Vaikka tän myöntäminen onkin vaikeaa, mä olen myöskin sitä mieltä, että näiden kahen tapauksessa kannattaa edetä hitaasti. Ihan uskottavuuden takia. Ja oothan sä kuitenkin jo tavallaan luvannut, että jotain on tulossa, joten ehkä sitä tosissaan kannattaa odottaa.

Mä ootan innolla näkeväni, kuinka Valve hoitelee myrskyt. Mulla on myös muita juttuja mitä ootan. Minkälainen se hääseremonia on ja miksi, oi miksi Valve valitsi niistä tytöistä juuri Alisan? Huomasko hän kentien sitä taikuutta?

Voit olla varma, että jatkan tän seuraamista!

saralin

  • ***
  • Viestejä: 154
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 202/? 20.1.
« Vastaus #171 : 25.01.2018 13:58:50 »
Kiitos taas uusista osista!

Kiehtovaa päästä lukemaan uudesta kaupungista, vaikka kalvaslinna ja sen salaisuudet kiehtovat minua edelleen yhtä lailla. Jokainen paikka tarinassa tuntuu hyvin todelliselta ja uskottavalta erilaisine asenteineen, perinteineen ja tapoineen, kuten "oikeassakin" elämässä on tapana. Ja sama pätee toki myös hahmoihin ;D hauska siis nähdä millaisia uusia tilanteita tulee vastaan ja mitä uutta opimme tästä maailmasta!

Eddan alkuperä ja metsänhenget olivat myös mielenkiintoisia, ja minusta on mahtavaa miten muovaat omanlaisesi taruston esimerkiksi juurikin noiden parkojen (parajen?parka-olentojen?miten tuon nyt taivuttaa) pohjalta :)
the universe is in your bones, the stars in your soul

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 152
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 207/? 12.4.
« Vastaus #172 : 12.04.2018 16:24:28 »
Valanya: Kiitos hirmuisen paljon jälleen kommentistasi! Hirmu mukava kuulla, että tarina mielestäsi etenee hyvässä tahdissa, ja että kuvailu on onnistunutta. Mitä taas Valveen ja Alisaan tulee, niin kyllä, sitä ”jotakin” kohti edetään kyllä, melko hitaasti mutta varmasti. Kaksikon välinen suhde kun on tämän tekstin kulmakiviä, aion ehdottomasti siis kuvata sitä jatkossakin. Noihin miettimiisi kysymyksiinkin saadaan vastauksia aikanaan. Kiitos vielä paljon!  :)

saralin: Kiitos jälleen kerran ihanasta kommentistasi! Hienoa, että tarinan maailma tuntuu uskottavalta ja todelliselta - myönnän, ettei ympäristönkuvaus ja tietty maailmanrakennus ole aina vahvoja puoliani, joten tämmöinen palaute huojentaa. :) Merkan kuvailun kanssa tuskailin tosin paljon, heh… Mukavaa myös, että Eddan alkuperä kiinnosti, olenkin halunnut jo pitkään päästä kirjoittamaan siitä! Eddan ja Valven välinen sidos tulee sekin olemaan varsin tärkeä tarinan edetessä. Kiitos vielä kerran kommentistasi!

**

203.

Ensivaikutelmani perusteella Merka on mutkittelevien kivikatujen ja niitä kehystävien rakennusten ahdas, suolalta tuoksuva sommitelma.

En ole aiemmin vieraillut yhtä suuressa kaupungissa. Tavernoja on useita, muutama niistä jopa vastakkaisilla kaduilla, minkä lisäksi erotan monenlaisia puoteja ja pajoja kiinni toistensa kyljissä. Tänään kaiken keskiössä on kuitenkin vilkas, elämää kuhiseva markkina-aukio. Huomaan jo kaukaa, kuinka ihmiset tungeksivat sen luona suurena meluisena joukkiona, parveillen levottomasti sinne tänne kuin varpuset. Tyhjää tilaa ei juuri ole.

Katson näkymää silmät laajenneina. Kyse ei ole siitä, että se olisi minulle täysin vieras: väkeä riitti paljon myös Kalhamassa aina markkinoiden aikaan. Pohjoisten kylien lisäksi kauppiaita saapui paljon kaikista mahdollisista ilmansuunnista.

Entisen elämäni markkinapaikkaa ei voi silti mitenkään verrata tähän. Ympäriltäni kantautuu jatkuva puheensorina ja huudahtelu, hevosten levoton hirnunta. Äänten paljous sekoittuu tuuleen, jota edes Merkaa suojaavat muurit eivät pysty vaimentamaan. Kalvaslinnassa vietettyjen vaitonaisten päivien jälkeen meteli ja ihmisvilinä tuntuvat kovin ylenpalttisilta.

”Onko kaikki kunnossa, tyttöseni?”

Havahdun ihmetyksestäni ja tajuan, että eräs Merkaan samaan aikaan kanssani matkannut iäkäs nainen on kääntynyt katsomaan minua. Hänen kasvonsa ovat tummat ja ahavoituneet, äänestä kuultaa läpi laulava eteläinen nuotti. Olen huomaamattani hiljentänyt kävelyni melkein pysähdyksiin. Se kaiketi herätti hänen huomionsa.

Voi, ei tässä mitään. On vain vaikea tottua väenpaljouteen sen jälkeen, kun on asunut kuukausia vähäsanaisen maagin luona.

Tukahdutan ajatuksen ja hymyilen naiselle tavalla, joka on toivoakseni rauhoittava. Samalla nopeutan kulkuani pysyäkseni paremmin hänen ja hänen seurueensa perässä. He ovat saapuneet kaupunkiin ainakin osan matkaa jalkaisin: vankkureiden sijasta joukon tuomiset mahtuvat pieneen ponin vetämään kärryyn. Kangas peittää kärryjen sisällön, mutta arvelen sen koostuvan jostakin syötävästä.

”Tarkoitukseni ei ollut huolestuttaa”, sanon. ”Tämä on ensimmäinen kertani Merkassa.”

Nainen nyökkää selitykselleni ymmärtäväisen oloisesti. Hiukan kumarasta olemuksestaan huolimatta hänen askeleensa ovat tungoksessa varmat ja ripeät.

”Merka on markkinapäivinä yhtä levoton kuin meri, jonka vierelle se on rakennettu. Moinen voi pistää tottumattoman pään pyörälle.”

Meri. Tiedän nyt, että tuulen kuljettama vieras tuoksu kuuluu merelle. Saapuessamme Merkaan näin kaupungin muurien liepeillä välähdyksiä tummasta vedestä, joka vaikutti jatkuvan silmänkantamattomiin asti. Minun oli hillittävä haluni poiketa reitiltä päästäkseni tutkimaan sitä lähemmin.

Muiden matkaajien puheiden perusteella Merkan satama ja samalla osa rantaviivaa sijaitsee kaupungin muurien sisäpuolella, mutten ole vielä nähnyt kumpaakaan - ainoastaan tuntenut huulillani suolan maun. En voi olla pohtimatta, onkohan Valve jo saapunut. Kauempana erottuva taivaanranta ei vaikuta erityisen uhkaavalta, mutta silti siinä on painostavuutta, joka muistuttaa etäisesti mustanpuhuvista pilvistä ja rankkasateesta.

Minä ja vanha nainen seurueineen saavutamme ennen pitkää markkina-alueen reunan. Ennen teidemme eroamista hän kääntyy huikkaamaan minulle metelin yli:

”Sukuni kasvattaa Merkan maukkaimmat hedelmät. Kunhan olet toipunut hämmästyksestäsi, vieraile toki kojullamme.”

Vastaan kehotukseen pienellä hymyllä. Naisen puheet tuovat mieleeni Valven pyynnön ostaa ruokatarpeita Eddalle.

Käsilläni oleva tehtävä tekee olostani varmemman: Merka voi olla minulle tuntematon paikka, mutta tämä on minulle tuttua. Tarkastelen vielä hetken aikaa välimatkan päästä aukion ihmispaljoutta, kunnes sujahdan markkinaväen joukkoon.

204.

Kalhaman markkinapäivinä minulla ja Malvalla oli omat rutiinimme. Kaikkein kiireisimmät tunnit vietimme tilan tuomisia kaupitellen, yleensä aamunkoitosta iltapäivään. Kaupanteon hiljennyttyä oli meidän vuoromme tehdä tarvittavat ostokset.

Kun isä vielä eli ja kuljimme Kalhamassa yhdessä hänen kanssaan, meillä oli ollut tapana pysähtyä milloin minkäkin kojun kohdalla, ostaa asioita joskus vain siksi, että ne näyttivät kauniilta: hiusnauha äidille, minulle ja Malvalle kuvia täynnä oleva satukirja. Malva piti markkinapäivinä eniten hunajalla makeiksi kullatuista omenoista.

Isän kuoltua sellaisesta tuli lähinnä haikea muisto. Ollessamme kahdestaan kävimme Kalhaman kojut läpi kiireesti, vältellen kauniiden asioiden ja herkkujen houkutusta. Kolikkoja ei ollut käytettäväksi mihinkään ylimääräiseen, mutta aina välillä Malvan kaipaava ilme sai minut lipsumaan. Hänen onnensa, hetkittäinenkin, oli sen arvoista.

Vanhoista tavoista on vaikea luopua. Huomaan sen nyt, kierrellessäni yksin Merkan markkina-aukiota. Suuntaan välittömästi hedelmä- ja vihanneskojujen luo muuta valikoimaa katsomatta, ryhdyn tutkimaan, mistä löydän kaikkein edullisimmat hedelmät. Hinnat ovat korkeampia kuin mihin olen tottunut, ja siksi hylkään kojun toisensa perään.

Kanssani yhtä matkaa kävellyt nainen hymyilee leveästi etsintäni johtaessa lopulta hänen kojunsa luokse. ”Koju” on tosin liioittelua: seurue on vain asettanut kärrynsä poikittain muiden kojujen reunamille ja poistanut peitteen. Heidän kaupittelemiensa persikoiden makea tuoksu on niin vahva, että hetkeksi se häivyttää suustani jopa meren suolaisen maun.

”Tämä persikkasato on saanut kypsyä kaikessa rauhassa, ja nyt se on parhaimmillaan”, nainen kehuu minun käännellessäni hedelmiä käsissäni arvioivasti.

Persikat ovat hennonpunaisia kuin keväinen iltarusko. Kuvittelen mielessäni Eddan ihastuneen ilmeen hänen nähdessään ne, ja päädyn ostamaan useita persikoita sekä korin, jossa kuljettaa ostokseni.

Maksun koittaessa minun on estettävä itseäni, etten ryhtyisi tinkimään silkasta tottumuksesta: meillä ei ole hätää, Valve sanoi. Pidän silti silmällä naisen reaktiota ojentaessani hänelle tarvittavan summan. Kullan hohto näyttää kämmenelläni häiritsevän kirkkaalta, huomiota herättävältä ja suureelliselta, mutta naisen ilme on pelkästään tyytyväinen. Hän ei vaikuta ihmettelevän, miksi kaltaiseni tyttö kulkee Merkassa yksin kanniskellen kultakolikoita.

”Paljon kiitoksia, neiti. Toivottavasti löydätte markkinoilta myös jotakin muuta mieluista.” Naisen minulle suoma hymy on vilpitön.

Kiitän omasta puolestani ja jatkan matkaa. Koska Valve toi Merkasta viimeksi kalaa, minä keskityn tällä kertaa muihin ruokatarpeisiin. Pian korini on täynnä erilaisia hedelmiä ja kalvaslinnassa minulle tutuksi tulleita mausteita, kaikkea mitä Edda voisi tulevina viikkoina tarvita keittiössä. Alun hämmennyksen jälkeen teen ostokset tottuneesti, kiinnittämättä juuri huomiota markkinoiden hälyyn.

Lopulta en enää keksi, mitä muuta voisin kalvaslinnaa varten hankkia. Mikäli kyseessä olisi Kalhama ja entinen elämäni, olisi kaiketi aika lähteä kotiin.

Pysähdyn aloilleni ihmisvilinässä, ajatellen kuin vaivihkaa sitä, miten innoissaan Malva näistä markkinoista olisi. Valven myrskyjen taltuttamisen vuoro ei ole vielä tullut, ja minulla on kukkarossani jäljellä kolikoita vaikka kuinka. Hitaasti annan huomioni kiinnittyä kaikkeen siihen aukiolla, jonka aiemmin ohitin.

Saan vastaani värien ja äänten ja uusien hajujen tulvan. Myynnissä on minulle tutun lisäksi paljon sellaista, mitä en koskaan nähnyt Kalhamassa: arvokkaan näköisiä kankaita ja koruja, koriste-esineitä, asioita joita kotikylässä olisi pidetty turhina.

Katseeni kiinnittyy kojuun, jossa on muiden tavaroiden ohella esillä myös kirjoja. Jalkani lähtevät kuljettamaan minua kuin itsestään sen luo.

205.

Kojunpitäjä on keski-ikäinen, hiukan jurolta vaikuttava mies, joka ei tuhlaa aikaansa myyntipuheisiin. Hän antaa minun katsella kirjoja kaikessa rauhassa, vaikka voinkin päätellä hänen ilmeestään, etten ole tavanomainen asiakas. Maalaistytöt eivät nähtävästi osaa lukea myöskään Merkassa.

En osaa lukea vielä. Osa minusta tahtoisi sanoa miehelle niin, mutta pidän suuni kiinni ja keskityn sen sijaan edessäni oleviin teoksiin. Ennen kalvaslinnaa niiden määrä olisi tuntunut minusta varmasti mykistävältä.

Kääntelen sivuja hitaasti. Jos yrittäisin, voisin ehkä tunnistaa sanan sieltä täältä, tavata kaikkein lyhyimmät otsikot. Markkinoiden hälinässä on kuitenkin vaikea keskittyä.

Käyn läpi kojun kirjoja tietämättä oikeastaan varmaksi, mitä etsin. Kalhaman markkinoilla kirjoja oli esillä vain vähän, enkä muista juuri kiinnittäneeni huomiota niihin. Vasta isän hankkima satukokoelma sai minut ylipäätään huomaamaan, että kirjoista voi olla iloa muillekin kuin parempiosaiselle väelle.

Samassa käteni jähmettyy erään kirjan kohdalla. S-A-T-U-J-A. Luulen ensin, että sana kumpuaa esille muistoistani. Vasta kirjaa pitkän aikaa tuijotettuani tajuan niin todella lukevan teoksen selkämyksessä. Kirjaimet ovat suuria ja selkeitä, sillä tapaa samanlaisia kuin Valven oppituntien kirjaimet. Sen vuoksi minun kaiketi onnistui lukea niitä.

Äkillinen onnistumisen riemu saa minut hymyilemään. Otan kirjan varovasti käteeni. Kuvia on paljon, aivan kuten minun ja Malvan satukirjassa. Piirrokset vain ovat kovin erilaisia. Kirjan tekijä ei ole pyrkinyt satujen tapahtumia kuvatessaan tarkkuuteen, vaan vaikutelma on pikemminkin unenomainen, hauras.

Erilaisuudesta huolimatta pystyn silti tunnistamaan minulle tuttuja tarinoita: niitä, joita isä luki meille ääneen ja joita minä yritin myöhemmin kertoa Malvalle parhaani mukaan.

Hymyni vavahtaa koti-ikävästä. Olen niin keskittynyt tutkimaan kirjan versiota eräästä maahissadusta, etten heti huomaa saaneeni seuraa. Hätkähdän, kun äkkiä joku sanoo viereltäni:

”Miten ihastuttavia!”

Hetken verran luulen kirkkaan äänen tarkoittavan kirjan kuvia. Vilkaisen sivulleni ja näen, että kojun luo on ilmestynyt lisäkseni neljä nuorta tyttöä. Kirjojen sijasta he ovat kumartuneet katselemaan koruja, jotka kojunpitäjä on asetellut esille huolellisiin riveihin. Ne kimaltelevat auringonvalossa kuin hopeiset kyyneleet.

Heleä-ääninen tyttö ottaa käteensä yhden koruista, siron kaulaketjun, ja näyttää sitä ystävättärilleen. Hopea välkehtii maidonvaaleaa ihoa vasten kuin riipus olisi yksin tyttöä varten tehty. ”Mitä luulette? Huomaisikohan Aidan minut helpommin, jos kulkisin tämä kaulallani?”

”Etkös sinä käyttänyt jo kaikki tämänpäiväiset rahasi hedelmäkakkuihin, Miranda?”

”Se on ihastuttava, mutta Aidan-parka tuskin on aivan niin huomiokykyinen.”

Tytöt kihertävät keskenään iloisesti. He ovat suurin piirtein ikäisiäni, vaatteiden laadusta ja puheen hienosta poljennosta päätellen parempiosaisista kaupunkilaisperheistä. Koruja tunnustelevissa käsissä ei ole minkäänlaisia merkkejä ruumiillisesta työstä. Heidän kaltaisiaan kävi aina välillä myös Kalhaman markkinoilla, vaikka tiemme kohtasivatkin vain harvoin.

Nelikko tutkii kojun koruvalikoimaa vailla kiirettä, juoruillen samalla ihailijoistaan ja ystävistään, joistakin tulevista juhlista. Mirandaksi kutsuttu harmittelee, että Aidan, se onneton, ei ole vieläkään kertonut, aikooko tämä saapua paikalle. Vähättelevästä sävystä huolimatta pojan mainitseminen saa tytön posket punehtumaan, mistä muut kiusoittelevat tätä armottomasti.

”Voi, näkisipä Aidan sinut nyt!”

206. - 207.

Minä kuuntelen puheita kuin lumouksen vallassa, satukirja unohtuneena käteeni. Nelikon sanat voisivat yhtä hyvin olla tuntematonta kieltä, niin kaukaisilta ja oudoilta ne vaikuttavat. Johtuuko se asemasta ja varakkuudesta vai siitä, etten ole nähnyt ikäisiäni tyttöjä sitten Seremonian? Heidän olemuksessaan on huoletonta keveyttä, joka tekee omasta olostani kovin vieraan.

En ehdi pohtia asiaa tarkemmin, sillä samassa yksi tytöistä vaihtaa puheenaihetta:

”Joko olette kuulleet uutiset - että pohjoisen maagi on tänään täällä? Hän on tullut tekemään taas loitsujaan, eikö? Olivia väitti aiemmin nähneensä hänet neuvoston lähettyvillä.”

Olen tiennyt koko ajan, että joku ottaisi Valven puheeksi markkinoilla ennen pitkää. Silti hänen mainitsemisensa varoittamatta saa minut liikahtamaan niin terävästi, että hetken pelkään herättäneeni tyttöjen huomion. Naulitsen katseeni satukirjan kuviin, sättien itseäni ääneti.

Huoleni on kuitenkin turha: nelikon pienessä piirissä vallitsee Valven mainitsemisen myötä outo kiihtymys, joka sulkee ulos kaiken muun. Silmäkulmastani näen, että he luovat toisiinsa salaliittomaisilta vaikuttavia silmäyksiä. Uutinen maagin läsnäolosta häilyy tyttöjen yllä kuin jokin kielletty salaisuus.

Jännityn, tietämättä mitä odottaa: pelkoa, inhoa? Tajuan, etten siedä ajatusta heistä puhumassa pahaa Valvesta, mutten myöskään pysty poistumaan. Mitä ikinä he aikovatkin sanoa, minulla ei ole mahdollisuutta puuttua siihen. Yritän parhaani mukaan kovettaa sydämeni välinpitämättömäksi halveksivien sanojen varalta.

Olen pudottaa kirjan käsistäni hämmästyksestä, kun niiden sijasta Miranda hihittää hiukan hermostuneesti. Hänen silmiensä ilme on melkein uhmakas, poskia koristaa jälleen puna.

”Tiedättekö, mitä minä ajattelen? Että maagi on hyvin komea.”

”Miranda!” muut huudahtavat lähes yhteen ääneen, vaikka pöyristynyt sävy ei kuulosta aidolta. Pikemminkin kyseessä vaikuttaa olevan huomio, jota he ovat odottaneet innoissaan. Kojun korut unohtuvat tyttöjen syventyessä tähän uuteen ja jännittävään puheenaiheeseen.

”Mutta onhan hän”, Miranda sanoo ystävättärilleen haaveksivasti. ”Etkö sinä nähnyt hänet myös, Anna, kesäpäiväntasauksen juhlien aikaan? Maagi oli kuin ilmetty kertomusten salaperäinen muukalainen, joka kaappaa sankarittaren mukaan synkkään valtakuntaansa. Minua aivan heikotti olla niin lähellä häntä.”

”Minusta hän oli vähän pelottava”, Valven ensimmäisenä puheeksi ottanut tyttö, kaiketi Anna, tunnustaa punastuen. ”Jotenkin… epätodellinen. Kaikki se taikuuskin…”

”Oh, mutta taikuushan juuri tekee hänestä niin jännittävän!”

”Aiden-parka”, yksi tytöistä kiusoittelee. ”Hänen sydämensä valittu haikaileekin pääsevänsä maagin morsiameksi! Olet kuunnellut liikaa palvelijoiden tarinoita, Miranda.”

”Eikö maagilla ole jo morsian, kaiken kukkuraksi joku pohjoisen maalaistyttö? Markkinoilla ei puhuttu keväällä mistään muusta.”

Olen kuunnellut keskustelua tähän asti jotenkuten ilmeettömänä, yrittäen parhaani mukaan vaimentaa sisintäni raapivat ristiriitaiset tunteet. Nyt kiukkuinen lämpö kuitenkin kohoaa kasvoilleni: on vaikea olla välittämättä vähättelevästä tavasta, jolla Anna maalaistytöstä puhuu. Asiaa ei auta, että Miranda vain huitaisee kättään huomautukselle ja toteaa pirteästi:

”Niin, joku pohjoisen maalaistyttö, josta kukaan ei ole kuullut sen koommin. Maagi on joko kyllästynyt häneen, tai sitten häntä ei ollut olemassa ensinkään. Olivia kertoi minulle, että maagin vieraillessa viimeksi Merkassa hän…”

Kojunpitäjä katsoo harmistuneena tyttöjen perään heidän lähtiessään jatkamaan matkaa seuraavan kojun luo. Voin kuulla nelikon juoruilevan yhä Valvesta puoliksi kinastellen, puoliksi nauraen, mutta sanat katoavat välimatkan takia markkinoiden meluun.

Minä pakottaudun hengähtämään syvään, ensin kerran, sitten toisen. Valvea ei siis pelkästään vihata. Sen pitäisi olla hyvä asia. Silti tuijotan otsa rypyssä eteeni, epämukavan tietoisena siitä, että oloni on kaikkea muuta kuin huojentunut. En heti huomaa kojunpitäjän yrittävän kiinnittää huomiotani.

”…neiti?”

”Ah, niin?” Käännyn silmiäni räpytellen miehen puoleen, kiitollisena keskeytyksestä.

”Aikooko neiti kenties ostaa jotakin?” Myyjä katsoo merkitsevästi kirjaa kädessäni.

Vilkaisen satukirjan kantta. Aiemmin olisin ehkä saattanut harkita ostavani sen, mutta enää se ei tunnu hyvältä ajatukselta. Olen juuri kertomaisillani miehelle, etten tällä kertaa tarvitse mitään, kun takanani voimistuva äkillinen melu kiinnittää huomioni.

Käännyn ja näen, että aiempi ihmispaljous on alkanut harventua kuin taikaiskusta. Kojuilla kiertelyn sijasta yhä useampi irrottautuu senhetkisistä askareistaan päästäkseen kulkemaan markkina-alueen läpi leveälle kadulle, joka johtaa kaiketi satamaan. Pelkään ensin jonkin olevan vialla, kunnes tajuan, että ilmassa väreilee utelias odotus.

Hymyilen: tytöt juoruineen painuvat mielessäni taka-alalle. Lasken satukirjan hellävaroin omalle paikalleen ja tartun ruokaostoksia täynnä olevaan koriini. Tiedän jo, mitä löydän, mikäli lähden seuraamaan ihmisvirtaa.

Valven näytös, kuten hän sitä itse kutsui, on alkamassa.

**

A/N: Jaoin alkuperäisestä suunnitelmastani poiketen Merka-osion kahteen osaan, joten tämä ensimmäinen on oikeastaan vasta olennaisten tapahtumien alustus… En ole kokonaisuuteen itse hirveän tyytyväinen, mutta noh. Seuraavalla kerralla on luvassa pitkästä aikaa taikuutta, minkä lisäksi Alisa tapaa sekä erään tutun että uuden hahmon (ei kuitenkaan Kiiraa).
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco

Valanya

  • Siivekäs
  • ***
  • Viestejä: 55
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 207/? 12.4.
« Vastaus #173 : 16.04.2018 16:50:20 »
Jes uus luku!
Toivottavasti sä kirjotat seuraavan osan mahollisimman nopeesti, koska haluun niin tietää millanen Valven esitys on. :D

Tää luku oli hyvä. Erityisesti tykkäsin kohasta, jossa kuvailtiin, millasta markkinoilla käyminen ennen oli Alisalle.
Sitten toinen juttu... Alisa vaikutti vähän mustasukkaselta siellä kirjakojulla, ku tytöt puheli Valvesta. Ehkäpä ihastusta on jo pikkusen ilmassa, vaikkei sitä Alisa tajuiskaan? Toivotaan. ;D
En nyt onnistu kirjottamaan samanlaista pitkää kommentia ku yleensä, mutta luen edelleen.

puhpallura

  • höpelö
  • ***
  • Viestejä: 620
  • aww ♥
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 207/? 12.4.
« Vastaus #174 : 21.04.2018 20:00:57 »
Oi vaikuttaapa Merkan markkinat mielenkiintoiselta paikalta! Ihanasti olet kuvaillut kaikkea siellä näkyvää, kuuluvaa ja tuoksuvaa! Kiva oli myös lukea Alisan vertailua Merkan ja Kalhaman markkinoista :)

Innolla odotan minkälaisen näytöksen Valve saa aikaan!
“We are only as strong as we are united, as weak as we are divided.”

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 152
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 210/? 22.4.
« Vastaus #175 : 22.04.2018 18:40:40 »
Valanya: Heh, näyttää siltä että toiveesi toteutuu, olen nimittäin kerrankin suhteellisen ajoissa julkaisemassa jatkoa tähän. Kiitos hirmuisen paljon jälleen kommentistasi, ihanaa, että luet yhä ja pidät! Kaikenlaiset kommentit kelpaavat kyllä aina, niiden pituutta ei tarvitse murehtia. :) Alisan menneisyyden markkinakokemuksista oli mukava kirjoittaa, joten hienoa että tykkäsit siitä! Mitä taas Alisan tuntemuksiin tulee, niin olet ehdottomasti oikeilla jäljillä.

puhpallura: Tuskailin markkinakuvauksen ja Merkan kanssa todella paljon, joten oli mielettömän huojentavaa kuulla, että pidit sitä mielenkiintoisena. Ihanaa että Merkan ja Kalhaman vertailu kiinnosti myös, sitä oli noissa osissa ehdottomasti mukavinta kirjoittaa. Kiitos hirmuisesti kommentistasi! Tässäpä olisi seuraavaksi luvassa Valven näytös. :)

A/N: Iso kiitos ilahduttavista kommenteistanne! Aiemmasta suunnitelmastani poiketen julkaisen Valven näytöksen omana yksittäisenä kokonaisuutenaan.

**

208.

Kulkiessamme kohti satamaa markkinaväki puhuu kaikenlaista.

Aiemmasta viisastuneena yritän olla kuuntelematta ympärilläni käytäviä keskusteluja liian tarkkaan. Luokseni kantautuu siitä huolimatta lauseita sieltä täältä: enimmäkseen pohdintoja Valvesta ja hänen taikuudestaan, siitä, mitä maagi myrskyille oikein aikoo tehdä. Kuinka voimakkaan täytyykään olla se, joka saa uhkaavat pilvet katoamaan vain sormiaan napsauttamalla?

”Sellainen on täysin luonnonvastaista”, mies vierelläni jupisee, vaikka hänen äänessään on myös vastentahtoista uteliaisuutta. Miehen matkakumppani puolestaan on nähnyt Valven loitsivan ennenkin, ja tämä kertoo siitä tohkeissaan jokaiselle, joka vain on halukas kuulemaan. Ne ovat ihmetekoja, sanokaa minun sanoneeni.

Muutaman kerran selkäni takana lausutaan myös sanat maagin morsian. Siinä vaiheessa minä käännän kuitenkin päätäni niin, ettei keskustelu pysty kunnolla tavoittamaan minua. Pidän katseeni taivaassa, joka on yhä pelkästään tyyni, myrsky vasta pelkkä aavistus jossakin kaukana.

Ehkä juuri pelon ja pahaenteisyyden täydellinen poissaolo ovat syynä siihen, että ajattelen hetken Ýmissin tapahtumia. Sormeni pusertuvat hiukan aiempaa lujemmin korin kahvan ympärille. Suolan tuoksu tuntuu voimistuvan jokaisella ottamallani askeleella, samoin kuin kivisiin katuihin pinttynyt kosteus. On vaikea erottaa ihmispaljouden läpi, kuinka lähellä määränpäätä todella olemme.

Sen vuoksi pysähdyn äkkinäisesti, kun näen yhtäkkiä Valven ja meren.

Aivan kuten kauan sitten Seremoniassa, maagin läsnäolo aiheuttaa väkijoukossa syvän hiljaisuuden. Ihmiset jäävät seisomaan sekä kunnioittavan että hiukan pelokkaan välimatkan päähän, heistä meluisimmatkin puhekykynsä kadottaneena. Yhdessä muodostamme äänettömän, Valvea ympäröivän piirin.

Todellista hiljaisuutta ei meren äärellä kuitenkaan ole. Tuulen sävelmä on yhtä ankara kuin aiemminkin, voin kuulla sataman suojavallia vasten murtuvien aaltojen äänen. Minun on vaikea olla tuijottamatta veden ja taivaan rajaa, väsyttämätöntä tapaa jolla laineet liikkuvat. Meri on kaunis ja villi ja vaarallinen, veden ääretöntä avaruutta silmänkantamattomiin. En löydä sille päätepistettä, loppua.

Tunnen samaa lapsenkaltaista ihmetystä kuin silloin, kun näin kalvaslinnan tähtitaivaan. Kuinka suuri maailma todellisuudessa onkaan.

Ja silti juuri nyt se kaikki on pelkkä Valven taikuuden näyttämö. Maagi seisoo selkä merelle päin, olemus yhtä hillittynä kuin aina. Harmaat silmät tarkastelevat paikalle saapunutta ihmispaljoutta miltei etäisesti. Se on korppikuninkaan katse, tajuan, taikuudesta jo painava. Vaikka puita ei ole lähimaillakaan, metsän hämärä väreilee hänen hengityksensä tahdissa.

Vilkaisen ympärilleni nähdäkseni, pystyvätkö muut aistimaan saman. Erotan hämmentyneitä ja pelokkaita ja odottavia ilmeitä – Mirandan sievät kasvot pilkistävät väkijoukosta avoimen ihastuneina. Tytön näkeminen saa jonkin sisälläni kiristymään, vaikka minun on pakko myöntää itselleni, että myös ymmärrän häntä. Valve ei yritä millään tavoin kätkeä omaa vetovoimaisuuttaan.

Viidet kasvot väkijoukon reunamilla sen sijaan ovat täysin ilmeettömät. Arvokkaasti pukeutuneiden iäkkäiden miesten ja naisten rivistö seisoo etäämmällä meistä muista, kaikkein lähimpänä Valvea. Kunnioitusta herättävästä ilmapiiristä päättelen, että kyseessä täytyy olla Merkan neuvosto.

Vielä hetken aikaa Valve pitelee ihmispaljouden hiljaisuutta käsissään. Sitten hän hymyilee. Se ei ole hänen aito hymynsä, vaan pidättyväisempi, vailla minulle tuttua salaista lämpöä. Tummuus maagin katseessa on kuitenkin lieventynyt.

209.

”Tervetuloa, Merkan väki ja muut matkalaiset.”

Valve kumartaa yleisölleen syvään. Ääntään korottamattakin hänen puheensa kantaa vaivatta etäisyyden ja tuulen yli:

”Neuvostonne on kutsunut minut tänään luoksenne syysmyrskyjen takia. Uskon teidän tietävän jo, mikä tehtäväni on: rauhoittaa ankarat tuulet ja sateet taikuudellani. En voi luvata huonon sään katoavan kokonaan, mutta toivon, että näkemänne jälkeen pystytte nukkumaan yönne rauhassa. Kaikkein väkivaltaisimmat myrskyt, ne jotka repivät rikki laivoja ja rakennuksia, eivät tule tämän jälkeen enää vaivaamaan teitä. Saatte siitä sanani.”

Vieressäni seisova nainen, olkapäällään kantamasta verkosta päätellen kalastaja tai kenties sellaisen vaimo, hengähtää huojentuneesti. Hän ei ole reaktionsa kanssa yksin, vaikka aivan kaikki paikallaolijat eivät näytä täysin vakuuttuneilta. Luonnonvastaisuudesta aiemmin mutissut mies tuijottaa Valvea otsa syvässä kurtussa, kädet ristittyinä uhmakkaasti rinnan päälle. Hänen matkakumppaninsa taas ei peittele intoaan. Neuvosto on liikkumaton ja vaiti.

Valve tarkastelee vielä kertaalleen paikalle saapunutta väkijoukkoa. Mikäli hän huomaa minut ihmisten joukossa, hän ei anna sen näkyä kasvoiltaan: voi aivan hyvin olla, että olen liiaksi piilossa muiden takana. Hän kääntyy poispäin ennen kuin ehdin päättää, pitäisikö minun olla jälkimmäisestä vaihtoehdosta pettynyt vai helpottunut.

Meren pauhu täyttää Valven sanoja seuranneen hiljaisuuden. Näen hänen katsovan taivaanrantaa kuten minä hetki sitten, kuin etsien sieltä jotakin. Maagin taikuuden tuntu voimistuu hengenveto hengenvedolta, muuttuu yhtä vastaansanomattomaksi kuin aaltojen voima, meri. Hän kohottaa oikean kätensä ilmaan.

Samassa taivaan halkaisee salama.

Leimahdus on häikäisevän kirkas, satamasta kaukana. Siitä huolimatta väkijoukosta kantautuu pelästyneitä huudahduksia. Moni perääntyy muutaman askeleen luodakseen nykyistä turvallisemman välimatkan.

Minä pysyn paikoillani, katse tiiviisti Valvessa. Mitä hän minulle säätaikuudesta sanoikaan? Jotkut kutsuvat sitä keskusteluksi sateen ja tuulen kanssa. Valven olemus on äärimmilleen keskittynyt, samanlainen kuin ennen mädän puhdistusta.

Sen sijaan, että Valve antaisi ylös kohotetun kätensä vaipua alas, hän piirtää sormillaan ilmaan kuvion. Kenen tahansa muun tekemänä sellainen näyttäisi hölmöltä, mutta Valve on pelkästään sulava ja majesteettinen. Tuuli saa hänen kaapunsa liikehtimään kuin hopealla ja kullalla koristautuneen korpin siivet.

Hetken on, jopa merestä huolimatta, kuiskauksenhiljaista. Sitten tyyni sää alkaa muuttua. Aiemmin sininen ja pilvetön taivas synkkenee, kertyy täyteen myrskyn uhkaa: mustat pilvet lipuvat läpi maiseman. Ne kerääntyvät meren ylle epäluonnollisen nopeasti, kuin Valve olisi kutsunut niitä taikuudellaan. Ukkosen jyrinä ja rankkasade vaikuttavat olevan satamasta vain sekuntien päässä.

Myrskyn läheisyys saa ihoni kihelmöimään. Tuijotan pimentynyttä taivasta pystymättä peittämään yllättyneisyyttäni. Kuuluiko näin käydä?

En ole ainoa, joka on tapahtumien saamasta käänteestä hämmentynyt. Ihmiset vilkuilevat toisiaan hermostuneesti selvittääkseen, onko satamaan turvallista jäädä vai ei. Jopa Mirandan kasvot ovat kalvenneet.

Valve itse on kuitenkin täysin rauhallinen. Sen nähdessäni minä pakottaudun hengittämään syvään, päästämään hermostuksesta irti. Hän pystyy tähän kyllä.

Ja jos ei pysty, minä yrittäisin auttaa häntä ilman krafjaakin, huomaan ajattelevani.   
Valve sulkee kohotetun kätensä hitaasti nyrkkiin. Maagin huulet liikkuvat: en pysty erottamaan sanoja. Tunnistan silti hänen loitsuun uppoutuneen ilmeensä, samalla kertaa keskittyneen ja kaukaisen. Maagin silmät, kaikki hänessä, on jälleen silkkaa tummaa taikuutta.

Tunnen sen hyökyvän ylitseni, metsän hämärän koskettavan lempeästi sisälläni piilottelevaa valoa.

210.

Säpsähdän. On kuin maagin taikuus olisi jäänyt soimaan hiljaisena melodiana kylkiluitteni väliin, aivan lähelle omaa taikuuttani. Aistimus on niin vahva, että se sulkee hetkeksi pois kaiken muun. Painan kämmeneni vaivihkaa rintakehäni päälle rauhoittaakseni sydämenlyöntejäni.

Siksi en heti huomaa, että jälleen kerran sää muuttuu. Ymmärrän kohottaa katseeni ylös vasta, kun vierelläni seisova kalastaja äännähtää hämmästyneesti.

Myrskyn merkit taivaalla ovat alkaneet murtua. Tummien pilvien rivistö harvenee harvenemistaan, hajoaa. Ukkosen uhka, hetki sitten vielä niin todellinen, on poissa. Jopa meren pauhu on hiukan tyyntynyt.

Se ei tapahdu sormia napsauttamalla, tai samalla tavalla kuin Ýmississä: tällä kertaa Valven taikuus ei ole miekka, joka lävistää pimeän. Hän lausuu yhä ääneti loitsuaan, mutta hänen katseensa on pehmeä. Tajuan, että voimakkuudestaan huolimatta Valve huokuu levollisuutta, jollaista en ole hänessä aiemmin nähnyt. Hänen loitsunsa tuntuu melkein kuin pyynnöltä. Ole kiltti ja poistu. Älä pelottele näitä ihmisiä enää.

Loputkin myrskypilvet haihtuvat. Alkaa sataa.

Vaikka on syksy, se muistuttaa äänetöntä kevätsadetta – sellaista, jonka tuntee iholla vain vaivoin. Ilma maistuu suolalta ja taikuudelta. Auringonvalon osuessa sadepisaroihin ne alkavat äkisti välkehtiä lukuisissa eri väreissä, kimaltaen kuin tarinoiden jalokivet. Nuori poika edessäni kohottaa kätensä, kai kuvitellen, että hän pystyy vangitsemaan veden hohdon kämmenelleen.

Ympäriltäni kuuluu sieltä täältä naurua. Se on sävyltään hämmästynyttä, ihailevaa: juuri nyt kukaan ei huolehdi mahdollisesta kastumisesta. Ihmiset seuraavat sateen lankeamista sen taianomaisuudesta lumoutuneina, unohtaneina aiemman epäluulon ja hermostuksen. Taivas on kirkas, niin kuin aina myrskyn jälkeen. Jopa Valvea aiemmin epäilleen miehen ilme on vastahakoisen vaikuttunut, eräs neuvoston jäsenistä hymyilee. Satama henkii varmuutta siitä, ettei uusia myrskyjä enää tule.

Tätä se siis todella merkitsee, maagintyö. Oivallus täyttää minut odottamattomalla ylpeydellä. Kun Valve puhuu velvollisuudestaan ja tehtävistään, hän puhuu myös tästä: ilosta ja huojennuksesta, jonka hänen taikuutensa saa aikaan. Huolen väistymisestä.

Valve on päättänyt loitsunsa ja tarkastelee nyt väkijoukkoa. Maagin hartioitten asento on aavistuksen väsynyt, kasvot sateen juovittamat. Se saattaisi tehdä hänestä jonkun silmissä vähemmän kalvaslinnan korppikuninkaan, mutta pois kääntymisen sijasta hän hakee päättäväisesti jotakin katseellaan. Tällä kertaa minä tiedän, mitä hän etsii.

Liikahdan hienoisesti paikallani. Ele on pieni, mutta se riittää. Harmaat silmät löytävät minut ihmisten keskeltä miltei välittömästi.

Hovin määrittelemät säännöt pätevät yhä. Emme saa tuntea toisiamme, emme täällä. Silti lyhyen ohikiitävän hetken ajan minä ja Valve pidämme toistemme katseista kiinni.

Sydämenlyöntini kaikuvat korvissani äänekkäämpinä kuin tuuli tai meri. Tahdon kertoa Valvelle, kuinka ylpeä hänestä olen. Tahdon –

En ole kuitenkaan ainoa, jolla on maagille sanottavaa: paikallaolijat ovat alkaneet lähestyä häntä päästäkseen välittämään kiitoksensa. Minä pysyn aloillani, katoan väistämättä väenpaljouden taakse. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Valve suoristautuu, kerää itseensä jälleen täyteen korppikuninkaan arvovaltaa. Hänen siirtäessään huomionsa lähestyviin ihmisiin minuun jää tunne, joka on samalla kertaa katkera ja suloinen. Ilman sopimustani tilanne olisi toinen. Ymmärrän nyt paremmin, mitä Valve tarkoitti sillä. Mikäli elämämme olisi eri, minä seisoisin piileskelemisen sijasta juuri nyt hänen vierellään. Ehkä jonakin päivänä voisin jopa omalla taikuudellani, yhdessä –

Katkaisen ajatuksen ennen kuin se ennättää liian pitkälle, ja pakottaudun palaamaan todellisuuteen. Todellisuus on tämä: seison ihmisten keskellä ilman, että kukaan kiinnittää millään tavalla huomiota läsnäolooni. Väkijoukko osoittaa Valvelle suosiotaan äänekkäin taputuksin, mutta kukaan paikallaolijoista ei todella tunne häntä – ei sillä tavalla, kuin minä ajattelen tuntevani. Silti maagin luona asuva maalaistyttö on heille pelkkä huhu, joillekin epätodellisempi kuin toisille.

Kun ajattelen sitä, rintakehässäni kukkii uusi, outo kipu. Kuinka saatoin kuvitella, että voisin olla sellaiseen tyytyväinen?

**

A/N2: Näitä osia oli todella mukava kirjoittaa, toivottavasti se välittyy myös lukukokemuksesta. Merka-osio saa lopullisen päätöksensä sitten seuraavalla kerralla.
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco

hamsu

  • ***
  • Viestejä: 372
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 210/? 22.4.
« Vastaus #176 : 23.04.2018 23:47:42 »
Oo aivan ihana luku. Kommentoin tätä jo watpadissa mutta kommataan nyt täälläkin  kun ajatukset luistaa :D + helpompi alusta kirjoittaa puhelimella.
Valve osaa pitää yleisön lumoissaan, mainiota yksityiskohtia kuten se käsien heiluttelu esityksessään, oliko tarpeellista vai juurikin esitystä?
Lainaus
   Se on korppikuninkaan katse, tajuan, taikuudesta jo painava

❤️❤️ ihana viittaus korppikuninkaaseen  sitä heppua ei liiemmin olekaan nähty oliko vain jossain alussa mainittu   ???  Mistä nimitys johtuu?   Alisallahan on aivan omansalaiset tuntemukset kuin mitä muulla markkinaväellä. Henkilökohtaisempaa, tuntien todellisen valven ja myös hänen  taikuuden tunteminen iholla tai ihon alla..  pelkän kuulemisen ja näkemisen lisäksi.  Tietääköhän valve mitä neiti tuntee hänen taikoessaan? Oliko hänellä samanlaisia tuntemuksia nuorempana? 
Valvenkin mietteitä olis mielenkiintoista kuulla markkinoista ja muutenkin ajatuksia alisasta. 
Oho tulipa kysymyksiä, toivottavasti ei haitanne.  Upeaa kuvailua niin luonnosta kuin henkilöistäkin ja kiireettömyyden tunto koko tarinassa oikeastaan🙂
 Kiitos pikaisesta jatkosta🙂


   Pamsu
« Viimeksi muokattu: 23.04.2018 23:53:38 kirjoittanut hamsu »

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 152
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 216/? 1.5.
« Vastaus #177 : 01.05.2018 18:52:26 »
hamsu: Mukavaa, että päädyit kommentoimaan vielä täällä fininkin puolella, kiitos hirmuisesti! Kysymykset eivät haittaa mitään, hienoa vain että yksityiskohdat kiinnostavat. Kaikkiin en tosin välttämättä voi vastata spoilereiden pelossa, heh. :) Teit todella paljon hyviä huomioita esimerkiksi tuohon Alisan tuntemuksiin muuhun markkinaväkeen verrattuna liittyen, hänelle kyseessä on todellakin jotakin henkilökohtaisempaa, useammastakin eri syystä. Hyvin hoksattu myös, että Valven käsien liikkeet olivat osa esitystä - siitä varmaan tullaan keskustelemaan vielä jossakin vaiheessa tarinaa. Korppikuningas on puolestaan Valven ihmisiltä saama liikanimi, rooli jonka taakse kätkeytyä. Valven tuntemuksia ja ajatuksia saadaan kuulla aikanaan.  Kiitos vielä paljon kommentista!

**

211.

Valven velvollisuudet Merkassa eivät pääty satamaan. Kun suosionosoitukset ja sade vaimenevat, neuvosto lähestyy häntä: ihmiset tekevät kunnioittavasti tietä purppuranpunaiseen kaapuun pukeutuneelle iäkkäälle naiselle, joka puhuu maagille lyhyin lausein. Kuulen sananvaihdosta vain vähän, mutta ilmeisesti neuvoston jäsen pyytää hänet mukaansa jonnekin.

Ennen lähtöä Valve kumartaa yleisölleen vielä kerran syvään. Hän ei anna katseensa kulkea enää väkijoukon keskellä.

Osa minusta tahtoisi jäädä katsomaan, minne hän ja neuvosto ovat matkalla, mutta tukahdutan mielihalun ja käännyn sen sijaan kannoillani. Näytös on ohi, ja ihmiset ovat alkaneet kävellä takaisin kohti Merkan markkina-aukeaa. Aavistus Valven taikuutta vaikuttaa silti seuraavan jäljessämme satamasta muualle kaupunkiin. Ehkä se johtuu ilmassa viipyvästä kevätsateen tuoksusta, tai siitä, että taivas loistaa sinisenä aiempaa kirkkaammin.

Ympärilläni käytäviä keskusteluja värittää hämmentynyt ihailu paikallaolijoiden pohtiessa näkemäänsä. Valven taikuus ei ole kuitenkaan ainoa asia, mistä he puhuvat. Vähän kerrallaan mukaan sekoittuu arkisempia lausahduksia, jokapäiväisiä huomioita töistä ja velvoitteista. Myyjät muistuttavat väkeä iloisesti siitä, että markkinat jatkuvat Merkassa pitkälle auringonlaskuun asti.

Kuunnellessani sitä kaikkea minuun palaa aiemmin kokemani vierauden tunne. Valven taikuus kaikuu sisälläni yhä, soi omaa taikuuttani vasten. Merkan ihmiset ja matkaajat tulevat puhumaan sataman tapahtumista aikansa, kunnes he unohtavat - eivät ehkä Valvea tai loitsun merkitystä kaupungille, mutta ennen pitkää he lakkaavat ajattelemasta asiaa sillä tavoin kuin nyt. Ihmisillä on oma elämänsä elettävänään, taiaton ja tavanomainen.

Etkä sinä kuulu enää heihin, ääni pääni sisällä sanoo. Käytitpä omaa taikuuttasi tai et, olet jo täysin kietoutunut kalvaslinnan ja sen isännän taikuuteen - ja siitä salaa iloinen.

Pudistan terävästi päätäni, haluttomana miettimään asiaa. Kaipaan kipeästi jotakin tavallista, jotakin, joka muistuttaa minua siitä, miksi olen näillä markkinoilla siinä missä kaikki muutkin. Melun ja ihmisten paljous, ruokakorini paino, ne auttavat vain hiukan.

Hetken harkitsen pysähtyväni maistamaan hankkimiani persikoita. Mieleni kuitenkin muuttuu, kun huomaan lähettyvillä hunajaleivoksia kaupittelevan kojun. Ystävällisen näköinen myyjä ilahtuu päätyessäni ostamaan häneltä kolme leivosta, yhden itselleni ja loput Eddalle ja Valvelle.

Etsin kaupungin sokkeloista pienen, aution kadunkulman syödäkseni oman leivokseni kaikessa rauhassa. Kalhamassa moinen olisi ollut anteeksiantamatonta tuhlausta, mutta nyt se saa minut tuntemaan oloni vain paremmaksi. Hunaja sulaa suussa, leivoksen pehmeä ja hiukan taikinamainen kuori on yhä lämmin.

Olen niin keskittynyt herkutteluun, etten huomaa kiireisten askelten lähestyvän katua. Sen vuoksi tulen kääntyneeksi täsmälleen samaan aikaan, kun joku yrittää päästä kapeassa tilassa ohitseni. Yhteentörmäykseltä ei voi välttyä: minun ja tulijan olkapäät tömähtävät kipeästi toisiaan vasten.

Joudun ottamaan tukea seinästä pysyäkseni pystyssä, kun taas minuun törmännyt mies tarraa vaistonvaraisesti kiinni olkapäästäni. Ote on kömpelö, hänen ilmeensä säikähtynyt. Tajuan tunnistavani miehen satamasta. Kyseessä on epäilijän matkakumppani, joka puhui Valven taikuudesta ihailevaan sävyyn jo ennen näytöksen alkua.

”Nöyrimmät pahoitteluni, neiti.” Mies päästää minusta kiireesti irti, aivan kuin kosketus polttaisi häntä. Aiemmasta innostuneisuudesta ei ole nyt jälkeäkään. Miehen ääni on kireä ja hermostunut. ”En nähnyt teitä.”

”Ei se mitään”, minä sanon, voimatta peittää hämmästystäni. Muukalainen käyttäytyy kuin saattaisin hetkenä minä hyvänsä käydä hänen kimppuunsa.

Mies nyökkää, vaikkei näytäkään yhtään huojentuneelta, ja mutisee vielä muutaman anteeksipyynnön. Hän kiirehtii ohitseni ennen kuin ehdin vakuuttaa, että kaikki todella on hyvin.


212.

Jään katsomaan otsa rypyssä miehen etääntyvää selkää. Jokin hänessä vaikutti kummalliselta, eikä vain omituisen hermostunut käytös. On kuin satamassa näkemäni henkilö ja nyt tapaamani olisivat kaksi eri ihmistä -

Ei. Ei ihminen. Räpäytän silmiäni, ymmärtämättä, mistä äkillinen ajatus oikein kumpuaa. Mies on jo katoamassa kulman taakse, mutta viime hetkellä minä naulitsen katseeni häneen aiempaa lujemmin. Näennäisesti kaikki hänessä vaikuttaa täysin tavalliselta. Ruskeat hiukset, kulunut paita, pitkähkö mutta hiukan kumara olemus…

Ei, ei, ei. Sana kimpoilee päässäni miltei turhautuneesti. Tunnen olevani jonkinlaisen oivalluksen äärellä, mutten saa siitä kunnolla kiinni. Asia vaivaa minua niin, että otan muutaman askeleen samaan suuntaan kuin muukalainen, jotta en vain kadottaisi häntä. Tehdessäni niin häivähdys valoa viivähtää näkökentässäni.

Juuri kun mies kääntyy toiselle kadulle, minä tajuan, mistä on kysymys - tai ainakin luulen niin. Puristan huuleni yhteen ja vilkaisen taivaalle, etsin katseellani Kaarnea.

Valven korppi tarkkailee tekemisiäni läheiseltä katolta. Päätän, että se kertoisi minulle kyllä, mikäli toimin pelkästään typerästi. Haluamatta tuhlata enempää aikaa lähden juoksemaan miehen perään.

Saavutan hänet nopeasti, vain muutaman kadun päästä. En pysähdy kysymään itseltäni, miksi se on minulle niin helppoa tässä vieraassa kaupungissa, vaikka kadotin hänet näköpiiristä jo kerran. Alitajuisesti tiedän seuraavani taikuuden jälkiä. Aistimus on heikko, mutta se riittää.

”Odottakaa!”

Huudahdukseni saa miehen säpsähtämään. Hän on seisahtunut syrjäiseen kadunkulmaukseen näyttämättä tulleen edes ajatelleeksi, että saattaisin seurata häntä. Kävellessäni lähemmäs kelmeille kasvoille kohoaa lannistunut ilme. Sen sijaan, että yrittäisi paeta, mies vain huokaisee syvään.

Edessäni oleva harha ihmismiehestä katoaa. Sen tilalle ilmestyy lyhyt ja kulmikas olento, jonka keikarimaisessa asussa ei ole mitään kulunutta. Katseeni kiinnittyy takinrintamukseen ommeltuihin linnunsulkiin, jotka vaikuttavat vieläkin värikkäämmiltä kuin viimeksi.

Silmäni kapenevat. Hämmästyksestä huolimatta olen silti myös hiukan hyvilläni siitä, että osuin oikeaan.

”Hyvää päivää, Närri.”

Väen viestinviejä pyyhkäisee olematonta pölyä takkinsa sulkakoristeista. Hän vaikuttaa olevan haluton kohtaamaan katsettani.

”Kappas vain”, joku sanoo selkäni takana huvittuneen oloisesti. ”Näit suoraan hänen lävitseen.”

Käännähdän ympäri. Meitä lähestyy pitkä, sulavaliikkeinen nainen, jossa kaikki on jollakin tavalla syvää - hänen ihonsa ja hiustensa tumma väri, hänen käheä äänensä. Nainen on pukeutunut yksinkertaiseen, vartaloa löyhästi myötäilevään mekkoon, joka näyttää hänen yllään siltä kuin se voisi kuulua kuningattarelle. Jopa hänen silmänsä ovat syvänvihreät.

Vaikka nainen ei vaikuta millään tavalla uhkaavalta, minussa välähtää äkillinen pelko. Noita. En ole tälläkään kertaa varma, mikä saa minut ajattelemaan niin, mutta tiedän sen olevan totta. Noituus on tavassa, jolla hän kannattelee kehoaan, vihreiden silmien palavassa hehkussa. On kuin ihmisten maailma ei pystyisi kunnolla koskettamaan häntä.

Kurtistan kulmiani. Jokin on kuitenkin… väärin. Nainen on selvästi noita - eikä sitten kuitenkaan. Siinä, missä hänen taikuutensa pitäisi olla, on pelkkä tyhjä kohta. Kiiran tapauksessa pystyin aistimaan väkivaltaisen voiman helposti jo kaukaa. Nyt en tunne yhtään mitään, vaikka olemme vain muutaman askeleen päästä toisistamme.

”Ah.” Jokin ilmeessäni saa naisen katseen muuttumaan etäisen kiinnostuneesta tarkkaavaiseksi. ”Sinä näet siis myös minut. Sen mitä minä olen - ja mitä en ole.”

”Hän on kalvaslinnan maagin morsian, Marya”, Närri sanoo hiukan hermostuneesti. ”Linnan taikuus vaikuttaa sen asukkaisiin.”

213.

Maryaksi kutsuttu tarkastelee minua hitaasti päästä varpaisiin. Yritän pitää olemukseni rauhallisena, vaikka minulla on vihreiden silmien tutkittavana paljas, epämukava olo. On kuin noita yrittäisi läpäistä katseellaan ihostani jonkinlaisen salaisen kerroksen.

Lopulta hän pudistaa päätään. ”Se ei johdu pelkästään linnasta. Mukana on myös omaa taikuuttasi, eikö niin? Se on juuretonta ja vasta heräämässä, mutta pystyn aistimaan sen sinusta silti.”

Närri vaikuttaa aidon yllättyneeltä tiedosta. Minä puolestani nyökkään hetken epäröinnin jälkeen varautuneesti. Muistan yhä aivan liian hyvin, kuinka Kiira taikuuteeni suhtautui.

Marya hymyilee ilottomaan sävyyn, kuin arvaten ajatukseni. ”Ei tarvitse pelätä. Taikuuden nälkä ei ole kalvanut minua enää vuosiin.”

Noidan ilme syvenee mietteliääksi. Hän vaikuttaa sanovan seuraavat sanansa enemmän itselleen kuin minulle:

”Olen yllättynyt. Kuvittelin, että maagi pitäisi morsiamestaan paremman huolen. On kovin rohkeaa päästää sinut liikkumaan yksin. Varsinkin kun ottaa huomioon, millaisissa olosuhteissa sopimuksenne solmittiin.”

Luulen ensin Maryan tarkoittavan, etten minä ole hänen mielestään turvassa Merkassa. Avaan suuni kertoakseni huolen olevan turha, kunnes tajuan - hän ei ole suinkaan huolissaan minusta. Noita ajattelee, että tällaisessa paikassa minun olisi helppoa yrittää juosta pois Valven luota.

Minut valtaa valkohehkuinen kiukku. Ennen kuin ehdin estää itseäni, kohtaan uhmakkaasti noidan katseen.

”Minä en ole mikään koira, jota on pidettävä hihnassa, jotta se ei karkaa. Valven ja minun tekemä sopimus on yhteinen. Minulla ei ole minkäänlaisia vaikeuksia noudattaa sitä.”

Närrin säikähtäneestä ilmeestä päättelen, ettei Maryalle yleensä puhuta sellaiseen sävyyn. Noita sen sijaan kallistaa päätään, kuin haluten arvioida minua uudelleen. Ele tuo hermostuttavasti mieleeni Kiiran, mutten siitä huolimatta peräänny.

Mitä ikinä Marya silmissäni näkeekin, se saa uuden hymyn kohomaan hänen huulilleen. Tällä kertaa se on avoimen huvittunut. Olen huomaavinani noidan katseessa silti myös jotakin kunnioitusta muistuttavaa.

”Vaikuttaa siltä, että olen käsittänyt sinut ja suhteesi maagiin väärin. Pyydän anteeksi, maagin nuori morsian. Minun olisi pitänyt muistaa, millainen kalvaslinnan nykyisen isännän luonto on.”

”Voit kutsua minua Alisaksi”, sanon hiukan jäykästi. En halua jäädä pohtimaan liian tarkkaan, mitä noita tarkoittaa minun ja Valven suhteella, joten siirrän huomioni Närriin. Väen viestinviejä on ollut koko keskustelun ajan epäluonteenomaisen hiljaa.

”Mitä ne Valvea ylistävät puheet oikein tarkoittivat?” kysyn häneltä otsa rypyssä.

”Voi, kyllähän te ymmärrätte, arvon neiti”, Närri kiirehtii vastaamaan. Maahinen on päässyt eroon aiemmasta hermostuneisuudestaan ja kumartaa minulle nyt tutun lipevästi. Hän puhuu kuin olisi tehnyt Valvelle suuren palveluksen. ”Ilmapiiri maagia kohtaan ei ole ollut ihmisten parissa erityisen lämmin viime aikoina. Halusin tarjota hänelle tukeni, vähentää sillä tavoin mahdollisia ennakkoluuloja.”

”Valve varmasti arvostaa sitä”, sanon sävyttömästi. ”Etenkin sen jälkeen, miten Muori jätti hänet Ýmississä oman onnensa nojaan.”

Närrin kasvoilla käy irvistyksentapainen.

”Se, mitä Ikitammen luona tapahtui, on valitettavaa, mutta maagi oli tietoinen riskeistä. Väkeni ei tehnyt mitään sellaista, mikä olisi ollut vastoin Muorin ja maagin yhdessä laatimia ehtoja.”

Minä puristan huuleni tiukasti yhteen. Asian muisteleminen tekee minusta yhä vihaisen, mutta tiedän, ettei se hyödytä mitään juuri nyt.

”Emme ole kuulleet Väestä sen jälkeen. Saiko Muori Valven viestin, joka koski mädän todellista luonnetta ja sen aiheuttajaa? Ei kai Ikitammi ole enää pimeän vallassa?”

214.

Närri huokaisee.

”Mätä heikentyi huomattavasti maagin loitsun ansiosta, eikä ole päässyt levittäytymään enää aukion ulkopuolelle. Osa suonoidan taikuudesta on kuitenkin yhä -”

”Minun sisareni pitävät huolen siitä”, Marya puuttuu äkisti puheeseen. Noita kääntyy katsomaan Närriä. ”Se on heidän viestinsä Muorille. Puoliverinen tai ei, Reinan teot ovat osittain meidän vastuullamme. Sisarteni joukossa on heitä, jotka tuntevat veritaikuuden yhtä hyvin kuin omansa. He saattavat maagin aloittaman työn päätökseen.”

”Väki luottaa sisartenne apuun, Marya”, Närri sanoo aiempaa muodollisemmin, yllään näkymätön viestinviejän naamionsa. Heidän tapaamisensa täällä ei siis ole sattumaa.

Huomaan, että virallisuudestaan huolimatta Närrin mustissa silmissä loistaa peittelemätön huojennus. Hänkin on Ýmissin asukki, Väki hänen kansaansa. Närrille ei ole yhdentekevää, mitä Ikitammelle tapahtuu. Väen pyhä puu on tehnyt kuninkaan ja Reinan tekojen takia kuolemaa jo kauan.

Vaikka Muorin ja tämän saattueen teko suututtaa minua yhä, toivon vilpittömästi noitien onnistuvan tehtävässään. Ei vain sen takia, ettei Valven tarvitsisi kohdata mätää uudelleen: kukaan ei ansaitse joutua elämään päivästä toiseen painajaista peläten.

”Mädän tuhoaminen ei silti poista varsinaista ongelmaa, eihän?” Marya toteaa miettivään sävyyn. Tyyneyden takana kytee viileä raivo. ”Reinaa. Edmund on typerys kuvitellessaan, että pystyy ohjailemaan veritaikuutta käyttävää noitaa millään tavoin.”

Minä kuuntelen Maryan puheita tarkkaan uusien tiedonmurusten varalta. Valven tietolähteet hovissa eivät tiedusteluistaan huolimatta ole saaneet paljoakaan selville suonoidasta tai siitä, tekeekö tämä todella yhteistyötä kuninkaan kanssa. Valven mukaan se ei välttämättä merkitse mitään: Reina on todennäköisesti hovin tarkoin varjeltu salaisuus.

Närri rykäisee. Väen viestinviejä vaikuttaa valitsevan seuraavat sanansa vielä huolellisemmin kuin yleensä:

”Aikovatko sisarenne… tehdä jotakin tälle ongelmalle?”

”Reina on puoliverinen. Niin kauan kun hän piileksii Edmundin hovissa, sisareni pystyvät ainoastaan korjaamaan hänen tekemiään vahinkoja.” Maryan katse kovenee. ”Mutta on rajoja, joita edes Reina ei voi rikkoa. Mikäli hän ylittää ne, sisareni pitävät huolen siitä, että häntä rangaistaan asianmukaisesti.”

Jos Ikitammen tuhoaminen ei kuulu niihin, mikä sitten? Ajatus saa pahat aavistukset kulkemaan vilunväreinä selkäpiissäni. En ole ollenkaan varma, että haluan tietää vastauksen. Sen sijaan lausun ääneen kysymyksen, joka painaa yhtä lailla mieltäni:

”Onko jotakin, mitä Valven pitäisi saada tietää Reinan aikomuksista?”

Sekä Marya että Närri katsovat minua aavistuksen hämmästyneesti. He vaikuttavat unohtaneen, että olen ylipäätään kuullut Reinasta. Jatkan siitä välittämättä:

”Hän haavoittui pahoin yrittäessään puhdistaa mätää. Valve ei usko, että Reinan ja hovin asettama ansa oli tarkoitettu hänelle, mutta entä jos hän on väärässä? Minä en… en halua, että hän joutuu kokemaan mitään sellaista uudelleen.”

Ääneni särähtää viimeisen lauseen kohdalla. Ehkä juuri se saa Maryan tarkastelemaan minua jälleen hitaasti, peittelemättä uteliaisuuttaan. Joudun tekemään kaikkeni, etten kääntäisi omaa katsettani pois. Tuntuu kuin olisin tullut sanoneeksi vahingossa enemmän kuin tarkoitin.

”Meillä ei ole tarkkaa tietoa siitä, mihin Reina ja Edmund pyrkivät. Heidän kaunansa vaikuttaa kohdistuvan taikuudenkäyttäjiin yleisesti, ei pelkästään maagiin”, Marya toteaa lopulta.

Se ei ehkä ole täysi vakuutus, mutta tyhjää parempi. Minä nyökkään, yrittäen olla välittämättä siitä, että noidan vihreät silmät mittailevat minua yhä.

”Olen iloinen siitä, että olin väärässä suhteesi, nuori Alisa. Välitä kalvaslinnan maagille terveiseni. Tapaisin hänet mielelläni itse, mutta minua tarvitaan muualla.” Maryan kasvoilla käy hymy, jonka sävyä on vaikea lukea. ”Toivotan teille onnea yhteiselle taipaleellenne.”

Närri kumartaa. ”Marya, maagin morsian. Toivottavasti tapaamme ensi kerralla miellyttävimmissä merkeissä.”

He lähtevät molemmat omiin suuntiinsa. Silmänräpäyksessä Närri on jälleen pitkähuiskea ihmismies, tällä kertaa paljon vähemmän hermostunut. Lumouksen löytäessä paikkansa hänessä tunnen entistä selkeämmin myös Maryan taikuuden poissaolon. Se ei tee noidasta silti yhtään vähemmän vaikuttavaa. Hän nyökkää minulle hyvästiksi ja katoaa paikalta askelin, jotka tuovat mieleeni samalla kertaa sekä tanssijan että saalistajan.

Se siitä tavallisesta, ajattelen hiukan voipuneesti.

215. - 216.

Valve on odottamassa minua vaunujen luona, kun saavun muutaman tunnin kuluttua Kaarnen johdattamana Merkasta takaisin kukkulan laelle. Tiedän hänen näkevän ilmeestäni, että jotakin odottamatonta on tapahtunut. Kumarien puiden katve paljaan taivaan alla ei ole kuitenkaan sopiva paikka kysymyksille. Puhumisen sijasta Valve ottaa ruokakorin käsistäni ja auttaa minut sisälle vaunuihin.

Lähdettyämme liikkeelle minä kerron hänelle Närrin ja Maryan kohtaamisesta. Valve kuuntelee selontekoni hiljaisuudessa, antamatta heti ymmärtää, mitä mieltä on kuulemastaan. Mädän ja Reinan mainitseminen saa hänen katseensa synkkenemään aavistuksen.

”On hyvä, että noidat lupautuivat auttamaan. Kuten Marya sanoi, he tuntevat veritaikuuden kaikkein parhaiten”, hän toteaa lopulta.

Ikkunan takana rannikon maisemat kulkevat nopeasti ohi. Ympärillämme viipyy silti vielä aavistus merta, sen tuoksua: Merka ei suostu päästämään noin vain otettaan matkalaisistaan. Voin maistaa huulillani yhä suolan, kun kysyn Valvelta hetken epäröityäni:

”Mitä veritaikuus oikeastaan tarkoittaa? Tiedän vain, että sitä käyttävät Reina ja Kiira.”

Ja että se on jotakin anteeksiantamatonta, lisään mielessäni nähdessäni, että Valven hartiat jännittyvät hienoisesti. Hän vaikuttaa silti odottaneen kysymystäni, eikä harkitse vastaustaan kauaa:

”Kyseessä on eräs kielletty taikuuden muoto. Sinun on jo korkea aika kuulla siitä, kuten noidista yleensä - myös sellaisista noidista kuin Kiira, tai Marya. Lupaan kertoa sinulle tarvittavan, mutta luulen, että niin on parempi tehdä vasta kalvaslinnassa. Sopiiko se sinulle?”

Minä nyökkään, osittain huojentuneena: uteliaisuudestani huolimatta en ole ollenkaan varma, että jaksaisin käydä moista keskustelua juuri nyt. Päivä kaupungissa on tehnyt minusta uupuneemman kuin alun perin kuvittelin. Nojaudun taaksepäin penkillä, tietoisena siitä, että Valve tarkastelee minua tutkivasti.

”Toivon sinun viihtyneen Merkassa”, hän sanoo.

”Kyllä, kovasti”, sanon, hiukan yllättyneenä aiheenvaihdoksesta. ”Kiitos, että sain tulla mukaasi.”

”Millaista markkinoilla oli?”

”Kiireistä ja meluista, täynnä kaikenlaista nähtävää. Söin maukasta… oh, tosiaan.”

Kumarrun penkomaan ruokakoria ottaakseni sieltä toisen säästämistäni hunajakakuista. Se ei ole enää lämmin, mutta näyttää minun silmissäni yhä herkulliselta. Ojennan leivoksen Valvea kohti tuntien oloni äkkiä vähän hämilliseksi.

”Sinulle. Jos vain haluat, tarkoitan. Sait varmaan jo jotakin syötäväksesi Merkassa, mutta ajattelin… Pidin näistä itse paljon.”

Valve ottaa hunajakakun kuin se olisi jotakin kallisarvoista. ”Kiitos”, hän sanoo, ääni miltei hassunkurisen vakavana, ja ryhtyy syömään saman tien. Ilahdun nähdessäni, että hänen kasvoilleen leviää pian tyytyväinen ilme. Korppikuningas tai ei, edes Valve ei voi vastustaa sokerin ja hunajan houkutusta.

Katselen, kuinka murusia tipahtelee hänen hienolle kaavulleen. Tätä Valvea Miranda ja muut eivät tunne.

”Näytöksesi satamassa oli kaunis”, sanon, hiljaisemmin kuin aioin. ”Siitä pidin Merkassa kaikkein eniten.”

Valve vilkaisee tutkimattomasti suuntaani. ”Olen iloinen. Sellaiset hetket muistuttavat minua siitä, miksi olen maagi.”

”Teit siitä kaikesta näyttävämpää kuin olisi todellisuudessa tarvinnut, eikö niin? Kaikkien niiden ihmisten vuoksi. Mutta loitsu itsessään oli jotenkin tyyni.”

”Aivan niin. Säätä ei pidä pakottaa taipumaan tahtoonsa. Sitä on vaikea pukea sanoiksi meidän kielellämme, mutta minä ikään kuin… pyysin myrskyjä unohtamaan.”

”Unohtamaan mitä?”

”Oman luontonsa, kaiketi”, Valve sanoo hetken mietittyään. ”Sen, mikä saa ne aiheuttamaan tuhoa.”

Hän kuulostaa viimeisten sanojen kohdalla hiukan hajamieliseltä. Huomaan, että maagin katsetta varjostaa aiempaa raskaampi väsymys, etäisesti samanlainen kuin hänen toipuessaan mädän hyökkäyksestä. Voimattomuus vaikuttaa hiipineen täysin varoittamatta hänen ylleen. Huoli kiristää ääntäni, kun kysyn:

”Onko kaikki hyvin?”

”Mmm. Tavallista sääloitsun jälkeistä uupumusta vain. Se menee kyllä ohi.”

”Ehkä, mutta se ei silti tarkoita, ettei sinun pidä levätä”, minä sanon, hiukan ärtyneenä Valven välinpitämättömyydestä. ”Vaunut pääsevät kyllä perille ilman, että valvot niitä, eikö niin? Minä nukahdin matkalla Merkaan, joten nyt voi aivan hyvin olla sinun vuorosi. En halua kuulla vastaväitteitä.”

Valven suupielet kohoavat hänen aitoon hymyynsä. ”Älä huoli. En ikimaailmassa uskaltaisi väittää sinulle vastaan, kun puhut tuohon sävyyn.”

Maagin kiusoittelu on niin odottamatonta, hänen silmiensä ilme uupumuksesta huolimatta niin lämmin, että karahdan tulipunaiseksi. Vastaan hiukan vaivalloisesti:

”Sehän on vain hyvä asia.”

Valve nauraa hiljaa. Hän nojautuu taaksepäin penkillään, antaa silmiensä painua kiinni. Hän ei vaivu uneen, ei varsinaisesti, mutta ajautuu hyvin lähelle sen rajaa. Minä kuuntelen hänen hengityksensä tasaantumista, yritän pitää katseeni kaikkialla muualla paitsi hänen kasvoissaan, joille on karannut ylimääräisiä hiussuortuvia. Kuinka nuorelta se saakaan hänet vaikuttamaan.

Ristin käteni syliini ja pakottaudun tuijottamaan ulos ikkunasta. Hiljaisuuden vallitessa on liian helppoa huomata, että Merkan vierailun jäljiltä tunteeni ovat entistäkin sotkuisempi vyyhti. Ennemmin tai myöhemmin minun on ryhdyttävä setvimään kaikkea mikä vallitsee sisälläni - niin taikuutta kuin muutakin.

Mutta ei aivan vielä, ei juuri nyt. Nojaan otsaani vasten viileää ikkunalasia, annan ajatusteni vaeltaa. Valven nauru soi minussa samaan tapaan kuin hänen taikuutensa.

**

A/N: Seuraavalla kerralla Valve luennoi lopultakin veritaikuudesta ja noidista, minkä lisäksi Alisa yrittää setviä omia tunteitaan.
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 396
  • kuppi teetä kaipaukseen
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 216/? 1.5.
« Vastaus #178 : 01.05.2018 21:44:42 »
Pikakommentoin! Olin hirvittävän ilahtunut kun jatkoa tuli näin piakkoin. Alisan tunteet alkavat saada yhä selvempää muotoa, tai ainakin nousta esiin sielun syövereistä. Valven osoittama hellyys taas on aina yhtä ihastuttavaa.

Kirjoitustyylisi tuo kaiken lähelle lukijaa, ja kiehtoo mieltä edelleen.

Kiitos, jatkoa odottelen <3
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 643
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 216/? 1.5.
« Vastaus #179 : 02.05.2018 15:55:16 »
Okei, tästä tulee tosi pitkä ja vaivalloinen urakka (eli varmasti todella sekava kommentti), koska lähdin pitkästä aikaa lukemaan tätä ihan ajan kanssa tuolta sivulta 6 ja osasta 122. :D Varaudu siis siihen, että tänne tulee varmasti paljon turhanpäiväistä pohdintaa matkan varrelta, joka ei enää tässä kohtaa ole relevanttia, koska kommentoin sitä matkaa, kun saan osia luetuksi. Ajattelin kuitenkin käydä tässä kohtaa sanomassa jotain, ennen kuin olen toisenkin sata osaa jäljessä. xD

Tuo mätä-kohtaus saa kyllä edelleen mulla ainakin karvat pystyyn. Olit kuvaillut sitä todella ällöttävästi, mikä on aina vaikuttavaa luettavaa näinkin epätodellisesta asiasta, koska sellaista ei voi oikeassa maailmassa omin silmin nähdä, vaan se pitää kuvitella kirjoittaessaan. Erittäin taidokkaasti tehty siis! Lisäksi tykkään ihan sikana siitä, että Alisa on se, joka vie Valven pois, koska aikaisemmin Alisa on enemmän ollut se, jota Valve auttaa eikä toisin päin. Välillä on kiva nähdä näitä toisinkin päin. (:

Kivaa, että Alisa pääsi auttamaan vähän lisääkin, tällä kertaa Eddaakin, koska Edda nyt ainakin on tehnyt ihan hirveän paljon Alisan eteen. (: Alisa ei ehkä vielä osaa itse valmistaa rauhoittavia yrttijuomia, mutta ainakin Eddan avulla hän voi auttaa muita. Ja kenties hän tässä samalla oppii tekemään itsekin jotain, että sitten myöhemmin ei tarvitse Eddankaan enää auttaa häntä, jos tällaista tarvitaan. Tykkään muuten ihan erityisen paljon sun sanavalinnoista, etenkin "Valven veren tahrima ääni" oli aika huikea!

jroiwroiajioakdoiajrois. Olen ehkä lukenut nämä 128.-133. raapaleet jotkin vaaleanpunaiset lasit silmillä, mutta awwww! <3<3<3 Alusta astihan tässä on enemmän tai vähemmän odotettu jotain Alisa/Valvetta, mutta jotenkin tämän superpohjustuksen jälkeen tämä on ehkä vielä paljon söpömpää kuin mitä olisin odottanut. Jossain kohtaa en edes ollut ihan varma, että tästä edes olisi tullut mitään kovinkaan söpöä tai iloista, vaan ihan vain jotain "pakotettua" ja "olosuhteista johtuvaa", joten olen tosi tyytyväinen, että Alisa ja Valve tuntuvat ihan oikeasti pitävän toisistaan, vaikka kumpikaan ei sanokaan mitään. Ainakaan vielä. Niin, ja se suudelma olisi ehkä ollut jo vähän turhan paljon tuossa kohtaa, minun pieni ja pakahtunut sydän ei olisi kestänyt sellaista. :'D

"Mielestäni on jo korkea aika, että meillä kahdella on omat salaisuutemme hovilta." <3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3 JOOOOOOO!!! Miten niin olen nyt vain pieni ja pökertynyt palleroinen, joka ei saa sanaakaan suustaan... xD Tuituituituitui! :D Mulla oli mukamas kauheasti kaikkea kivaa sanottavaa näistä osista, ja sitten Valve avasi suunsa ja päästi sieltä tuon edellä lainatun ja taannuin jonnekin yksivuotiaan tasolle... :'D Tämä nyt vaan meni taas vähän turhan söpölle tasolle, että osaisin pitää itseni kasassa.

Osissa 142-147 oli tosi hienoa, että ne alkoivat tosi rennosti, hitaasti ja miellyttävästi, kunnes sitten lopussa pamahti cliffhanger Kiiran muodossa. Häntä ei olekaan taas hetkeen näkynyt, joten tämä vierailu tuli oikein täysillä puskista! Korppien reagointi Kiiran saapumiseen kuitenkin viitannee siihen suuntaan (kuten Alisa itsekin jo pohti), että tällä kertaa mitään vaarallista ei pitäisi tapahtua, vaikka kukaan ei taidakaan pitää vierailijasta erityisemmin.

spfspokaighsapdapog0asdopawjfalkdofssaod!! Minä menin solmuun!! Ensiksi Kiira sekoitti minun pään puheillaan Alisan taikuudesta ja varoituksilla ja what not ja sitten Valve tulee paikalle ja halaa Alisaa ja koarkparkpoajgspldsefjag!!! Mä en enää edes tiedä, että mihin mun pitäisi tarttua ensimmäiseksi, joten nyt sitten vain tuijotan ruutuani haavi auki... :'D

Mahtavaa, että saatiin vähän selvyyttä asioihin! Mutta kaikista parasta oli tuo lopetus, kun Valve osoitti huolestustaan Alisan suhteen! ::) Jotenkin niin kovin suloista, että hän huolehtii morsiamestaan, vaikka olisi kenties paljon tärkeämpiäkin huolenaiheita. :D

Woah. Siitä asti, kun aloin lukea tätä sarjaa, mä olen halunnut tietää, millainen sun taikuussysteemi on ja nyt kyllä tuli enemmän kuin tarpeeksi tietoa siitä, ja woah. Multa loppuu sanat kesken. Jotenkin tosi siistiä, että lähes kenestä tahansa voi tulla maagi, jos hänellä vain sattuu olemaan kykyjä siihen, mutta sitten taas todella surullista, että ilmeisesti maagiksi tuleminen irroittaa maagin juuriltaan enemmän tai vähemmän. Tai ainakin Valvelle näyttää käyneen tällä tavalla. Kuulostaa myös todella karmivalta, miten helposti hän pystyy puhumaan asiasta, vaikka sen pitäisi olla kova paikka ihmiselle jättää perhe ja elämä taakseen.

Hyvä, että tässä kohtaa hidastettiin vähän tahtia. Tässä on nyt tapahtunut niin paljon kohtalaisen lyhyen ajan sisällä, niin on ihan hyvä välillä pysähtyä vetämään henkeä, ja tarkastella asioita lähemmin. Oli hienoa päästä seuraamaan Alisan ajatuksia taikuudesta ja maagiudesta, vaikka mitään ei vielä selvinnytkään ainakaan lukijalle asti. Tällaiset osat on kuitenkin omiaan lähentämään lukijaa hahmoihin, kun pääsee syvemmälle heidän päidensä sisälle. ^^

Awww, Alisa katoamassa Valven kaavun sisälle! <3

Tähtien tuijottelu on aina kovin rauhoittavaa, ja musta on jotenkin todella kaunista, että Valve on viettänyt paljon aikaa niitä katsellen. Varsinkin, kun hän nyt vei Alisankin katsomaan niitä! <3 Olen kuitenkin sitä mieltä, että hän olisi voinut lopettaa tämän lauseensa: "Ja vaikka vastauksesi olisi kieltävä, se ei muuttaisi, mitä minä -". Siitä olisi voinut päästä mainiolla aasinsillalla vähän konkreettiseempiinkiin kohtauksiin! (; Mutta, kun on jääräpäinen ja varovainen maagi, niin sitten suljetaan suu ennen kunnollista lopetusta. >:

Voi eikä, lukemaan opettelua! :D En haluaisi olla Alisan kengissä juuri nyt, koska on varmasti vaikeaa aloittaa kaikki ihan alusta tuossa kohtaa. Hän tosin tunnisti edes yhden kirjaimen, mutta silti on varmasti todella rankkaa aloittaa yhtäkkiä ihan uuden asian opettelu. Vaikka tokihan siinä varmasti kannustaa myös se uutuudenviehätys, kun pääsee tekemään jotain uutta ja erilaista. (: Puhumattakaan siitä, että Alisa tuntuu kytkevän lukemisen todella vahvasti isäänsä, joten varmasti tämä opettelu tuntuu siltä, kuin hän pääsisi jotenkin lähemmäs isäänsä. (: Ja, kyllä, Alisa on selvästi puuskupuh ja Valve korpinkynsi! (;

Ihan superia päästä kuulemaan vähän enemmän Eddastakin! Jotain tämän sidoksen kaltaista saattoi kyllä jo vähän kuvitellakin siinä kohtaa, kun Valve ja Edda olivat yhtä aikaa toipilaina, mutta on se silti mukavaa kuulla ihan oikea selityskin tälle asialle! (: Tämä myös selventää hieman Eddaa muutenkin, kun tietää, että hänen ja Valven välillä on tällainen sidos.

Ooo, mielenkiintoista! Tämä Edda-kuvio olikin monimutkallisempi kuin aluksi päältä päin näytti. Jännää myös kuulla, että tämä parka-juttu (miten se taipuu yksikköön??) on peräisin kansanperinteestä, koska niin kovin monet muutkin asiat ovat alun perin siirtyneet sieltä fantasian puolelle. :D Tässä tarinassa on muutenkin tosi mielenkiintoista seurailla, miten olet aina välillä nostanut joitain kansanperinnejuttuja omaan maailmaasi tosi taitavasti. (:

Tuntui kovin kummalliselta löytää oma nimensä tämän tarinan tiimellyksestä, mutta samalla jotenkin kovin tutulta. :D Muutenkin oli todella hilpeää päästä Alisan tapaan kuuntelemaan vierestä, että mitä muut ihmiset ajattelevat Valvesta. Oli myös erityisen hienoa huomata, että häneen suhtaudutaan muutenkin kuin vain vihamielisesti, vaikka nyt vähän ehkä toivoisinkin, että Valve ja Alisa olisivat tulleet Merkaan yhdessä. Sitten ainakin nuo tytöt eivät olisi voineet juoruilla siitä, että josko maagin morsiota ei olisi ollut olemassakaan. Toki, sitten Alisa ei olisi päässyt kuuntelemaan heidän puheitaan Valvesta ensinkään, koska tuskinpa tytöt olisivat juoruilleet Valvesta tämän morsiamen kuunnellessa...

Ihanaa päästä seuraamaan Valven taikuutta tällä kertaa vähän onnistuneemmassa valossa! (: Muutenkin nämä taikuusosiot on aina todella miellyttäviä luettavia, vaikka se mätä-jakso saakin edelleen puistatuksen aaltoja aikaiseksi. Olet kuitenkin kuvaillut taikuutta tässä tarinassa niin hienosti ja eri lailla, että sitä on aina todella mukava lukea! Tästä jäi kuitenkin jotenkin surullinen pohjavire ilmaan, kun Alisa miettii tuossa lopussa, että miten hän voisi kuvitella olevansa tyytyväinen tilanteeseen. Kuulostaa kovasti siltä, että hän ei haluaisi piilotella tuolla tavalla.

Oh my! Kylläpäs nyt oli taas vaikka ja mitä menossa! Vaikka nyt tuntuukin ihan kamalalta, kun tarina loppui ihan kesken. Olin jo niin tottunut siihen, että mulla on vielä vaikka ja kuinka monta osaa lukematta, että sitten tämä viimeisin tuli jo ihan puskista, kun odotin, että niitä olisi ollut vielä vaikka ja kuinka paljon. Nyt pitää sitten vain odottaa kärsivällisesti jatkoa, mutta ainakin tiedän varmuudella, että jotain hyvää on luvassa, jos kerta Alisan pitäisi setviä omia tunteitaan! Kenties kohtapuoliin saamme vihdoin ja viimein kauan odottamaamme toimintaa sillä suunnalla? (;

Jäänkin siis odottelemaan innoissani jatkoa ja kiitän näistä, tähän asti ilmestyneistä osista! (:

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid