Kirjoittaja Aihe: Kellä kulta, sillä Onni | K11 | junnulätkäpoikia ja höpöhöpöä | 1/3, 17.5.  (Luettu 99 kertaa)

Auro

  • ***
  • Viestejä: 1 884
Kirjoittaja: Auro

Ikäraja: K11
Tyylilaji: kevyt ihastumisdraama

Haasteet: Kesäetydejä, Fini1000: 148. kulta

A/N: holla. kuusnollassa uidaan niin syvissä ojissa ja en oikein jaksa sitä nyt. halusin kirjottaa jotain kevyttä ja kivaa. joten here goes. eletään vuotta 2025 ja nappasin hahmojen nimet srsly 2008 suosituimpien nimien listasta ja sikäli mikäli otsakkeesta ei selviä, tämä menee ihan oikeasti sinne höpöhöpökategoriaan. en ole vuosiin kirjoittanut teineistä (jos antonia ei lasketa), joten huhhei. En tiiä montako osaa tähän tulee, mutta tähtään kolmeen. ellen ihan hirveästi innostu. have fun!




Kellä kulta, sillä Onni

1.

mut kun me vaan jutellaan
mä en osaa pysyy paikoillaan

(SANNI - Pornoo)

Jäähallin oville paistaa aurinko. Onni vetää lippaa syvemmälle päähän ja joutuu silti siristelemään, että saa puhelimen sormenjäljistä suttaantuneesta ruudusta selvää. Äiti kyselee pelistä ja aikatauluista. Kassi painaa olalla ja jännitys alkaa vasta nyt purkautumaan, takareidessä tylppä kipu aaltoilee sen mukaan, miten hän seisoo. Vitun paska reisi, se on jo kaikkien papereiden ja lausuntojen mukaan ihan kunnossa, mutta viimesyksyistä vammaa pakottaa aika-ajoin edelleen. Hän on pelannut hyvin, mutta hankala poikittaisliike kolmannessa erässä oli venyttänyt lihasta tavalla, johon se ei ole tottunut. Onni ei tiedä, kuvitteleeko kivun todellisuutta suuremmaksi pelätessään lihaksen revähtävän uudestaan. Miten vain, mutta koutsi on niin tarkka niiden kanssa, että jos yhtään arastelee paikkoja, se käskee lääkäriin, eikä päästä harkkoihin, ennen kuin kaikki on varmasti kunnossa. Ne oli pitkiä viikkoja viime syksynä pelkkää punttia ja uintia, juuri runkosarjan alkaessa, jolloin hän olisi antanut mitä vain päästäkseen tolppien väliin. Sen sijaan hän joutui katsomaan pelejä katsomon puolelta.

Ja nyt hänet oli käsketty kesken pelin ensin joukkuelääkärille, sitten suihkuun. Markkanen sanoi, että ota iisiä pari päivää, ei se ole sen pahempi, mutta Onnia harmittaa. Ennen paskan reiden vittuilua hän oli päästänyt kaksi maalia ja lopulta ne kaksi maalia on ollut liikaa. Suomen mestaruus on yhä kahden voiton päässä voittojen ollessa tasan ja mitä pidemmälle finaalisarja venyy, sitä suuremmaksi panokset kasvaa. Päätä alkaa särkeä, kun sitä edes ajattelee. Viime kauden pronssi on ehtinyt jo haalistua ja hopea on kuitenkin aina hävitty.

Onnin takana jäähallin ovi käy, hän nostaa katseensa tulijoihin, puree alahuulen hampaiden väliin, kun kotijoukkueena pelannut vastustajajoukkue seuraväreissään valuu ulos. Osa moikkaa tai vähintään nyökkää hänelle, he ovat sillä kaudella pelanneet useamman kerran jo vastakkain ja osa on tullut tutuksi toista kautta. Onni on jo kääntynyt takaisin puhelimeensa, kun häntä puhutellaan.

“Kaikki ookoo?” Se on niiden kapteeni, Aleksi Lehto, kaksimetrinen ja hiton kova pakki, sen siirrosta aikuisten liigaan on huhuttu koko kauden ajan.

“Joo”, Onni vastaa. “Vanha vamma vaan muistutteli.”

“Ruuska on kuuleman mukaan tosi tarkka”, Aleksi sanoo. “Tietty se on tosi tärkeetä, et loukkaantuneena ei pelata.”

“Joo”, Onni sanoo, ajatus harhailee jo. Aleksin kanssa hänen kohdalleen on pysähtynyt Veeti Holappa. Keskushyökkääjä, sen vahvuuksina on sen pienuus ja luistelunopeus. Se on tehnyt Onnin selän taakse koko kautena kuusi maalia, viimeisen vain pari tuntia aikaisemmin. Veeti selvästi odottaa Aleksia, mutta se kuitenkin hymyilee nopeasti Onnille.

“No mut hei”, Aleksi aloittaa, “hyvä peli. Nähdään ens viikolla, toivottavasti pystyt pelaamaan.” Se taputtaa Onnia olkapäälle ohimennessään. Veeti nostaa kättä heipaksi ja Onni ei ehdi moikata takaisin. Hän ei ehdi harmitella sitä kauhean kauan, kun oma joukkue vyöryy ulos. Ne on ehtinyt jo karistella häviön aiheuttama pettymyksen kropasta ja mielestä, niiden liikkeissä ja sanoissa on keveyttä. Melkein samaan aikaan niiden kanssa ajaa hallin pihaan linja-auto, johon porukka kiipeää sisälle, Onni muiden mukana. Julius varmistaa, että Onni on kunnossa, vaikka varmasti niille on kerrottu jo. Onni nyökkää sille, ottaa paikkansa bussin keskiosasta, työntää kassin jalkoihin ja laittaa turvavyön. Apuvalmentaja ottaa lukua ja kun bussi lähtee liikkeelle, bussin etuosassa mikrofoni poksuu ja rutisee, ennen kuin heidän päävalmentaja rykäisee.

“No niin”, se aloittaa, “hyvä peli oli, eikä tässä nyt ole mikään hätä vielä. Huomenna otatte kunnolla huilii ja maanantaina sitten katotaan kunnolla mitä pitää parantaa ja mitä vahvistetaan. Mut hyvää työtä.”

Onni hymähtää, vaikka tietää, että kaikki mitä se sanoo, on ihan totta. Kun mitään muuta tärkeää ei ilmeisesti tule, Onni ottaa puhelimensa esiin ja antaa sormien ja ajatuksien vaeltaa samaan suuntaan. Ei mene kauankaan, kun hän löytää etsimänsä. Jokaisen finaalisarjan pelin jälkeen Veeti on julkaissut privallaan kuvan ja fiiliksiä pelistä. Onni on pitänyt huolta, että hän on tykännyt jokaisesta, kommentoinutkin kun siihen on ollut hyvä sauma. Kipristelee varpaissa asti ja sydän hakkaa, kun hän lukee kuvatekstiä, sitten alkaa hymyilyttää niin, että hänen on pakko purra vähän vastaan ja nostaa takin kauluksia ylemmäs.

voitot tasan!! täältä me tullaan. hyvä fiilis tästä pelistä, ehkä lemppari koko kautena! mut hei kaikki sit toivottaa (ha) toivosen onnille pikasta paranemista. ja sori.

Kuvassa on vain Veetin luistimet, mutta Onni tykkää siitä kuitenkin. Sitten hän miettii pitkän ajan, mitä kommentoisi. Koska nyt on saumaa ja paikka ja jos miettii liikaa, se näkyy. Joku soittaa bussin takaosassa musiikkia liian kovalla ja ajatus katkeilee.

hei ei mitään! kyl tää täst seuraavaan peliin mennessä. ja onnee voitosta, oli ansaittu!

Melkein heti Veeti tykkää hänen kommentistaan ja vastaa liekkiemojilla, jonka merkitystä Onni ei ihan tajua, mutta se lepattaa silti kylkiluiden alla. Seuraavaan peliin tuntuu olevan ikuisuus, mutta ei se paska reisi enää vaivaa yhtään niin paljon kuin aiemmin.

än yy tee nyt
kerrankin et pelännyt