Kirjoittaja Aihe: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 413/? 31.10.  (Luettu 92949 kertaa)

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 097
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 117/? 26.7
« Vastaus #100 : 26.07.2016 16:56:05 »
Grenade: Jep, oli mukava viimeinkin valaista vähän lisää kaksikon avioliiton taustoja, ja tuoda myös kuninkaan motiivit paremmin lukijoiden tietoon! Vielä tosin riittää kaikenlaista selvitettävää, kuten nyt vaikka Valven tämänhetkiset mietteet, kuten sanoitkin. Saa nähdä. Kiitos jälleen hirmuisen paljon kommentistasi! Oli myös mukava kuulla kuvailun osalta, että teräväreunainen hiljaisuus oli mielestäsi onnistunut.

saralin:Voi, ei tarvitse pahoitella ollenkaan, minusta oli tosi ilahduttavaa kuulla, että luet ja pidät tästä edelleen (taidan sanoa näin joka kerta, mutta kun se on totta)! Jatkotarinaa kirjoittaessa sitä aina murehtii, että milloinkohan lukijat kaikkoavat, haha, joten ihanaa ettei näin ole. Kiitos siis todella paljon kommentista ja kehuista, hienoa että tarinan maailma kiinnostaa edelleen, ja haluat lukea siitä lisää - tällainen palaute tekee aina hirmu iloiseksi.

Siunsäe: Ihana kommentti, kiitos hirmuisen paljon sinullekin, mahtia että pidät tästä yhä! Valven lempeys -kohta oli yksi omia suosikkejani näistä raapaleista, joten ilahduin kun nostit sen tuolta esiin (mitä suluissa olevaan huomioon taas tulee.. haha, juurikin näin!). Hyvä myös, että hovin kiemurat vakuuttivat, murehdin sitä nimittäin paljon etukäteen. :´) Juhla-aterialla ei valitettavasti valssaamista (vielä) nähdä, mutta täällä istuu toinen parantumaton romantikko, joten odotus palkitaan kyllä vielä.

A/N:
Kiitos jälleen suuresti kaikille piristävistä kommenteista! Sain kerrankin kirjoitettua seuraavat raapaleet suhteellisen nopeasti, tätä ei ole tainnut tapahtua sitten viime kesän. Ýmiss-osio lähenee kohti loppuhuipennustaan.

**

113.

Väen järjestämä päivällinen ei ole sellainen kuin odotin sen olevan. Meidät vastaanottaneiden maahisten käytöksen perusteella kuvittelin kohtaavani jotakin vakavailmeistä ja jäyhän juhlavaa, aterimien terävää kilahtelua vähäisen keskustelun taustalla – ehkä myös joitain yksittäisiä maljapuheita.

Juhla muistuttaa minua kuitenkin enemmän kotikylässä pidetyistä pidoista syyspeijaisten aikaan. Tunnelma on iloinen ja riehakas, Valven ruokasalia pienempi mutta samalla kodikkaampi huone kylpee lukuisten lyhtyjen luomassa valossa. Liekkien lämpö hehkuu kasvoillani kuunnellessani ympärilläni kohoavaa äänekästä puheensorinaa, joka tuntuu melkein oudolta kaikkien kokemieni hiljaisten päivien jälkeen.

Pöydän ääressä istuvista maahisista vain pieni osa on minulle entuudestaan tuttuja, kuten parrakas Saarto, joka nauraa paraikaa jollekin kumeasti. Mukana on paljon naisia, ja lapsiakin – tunnistan piha-aukealla hetki sitten näkemäni maahistytön tämän kesyttömänpunaisesta tukasta. Kukaan ei toru nuorempia, vaikka nämä syömisen sijasta intoutuvat pian jahtaamaan toisiaan pöydän alla ja vanhempiensa jaloissa. Lasten naurunpyrskähdykset täyttävät ilman kuin pienten lintujen sirkutus.

Harma katselee kaikkea sitä omalta paikaltaan, huulillaan leveä hymy. Väen johtajan kohottaessa lasinsa maljaan juhlijoista äänekkäimmätkin vaikenevat kuuntelemaan, mitä sanottavaa tällä on:

”Kalvaslinnan maagille ja tämän morsiamelle. Sille, että tämän illan jälkeen Ýmiss ja metsämme saa hengittää jälleen mädästä vapaana.”

Lasit kilahtelevat toisiaan vasten hurraahuutojen saattelemana. He juhlivat voittoa, jota ei vielä edes ole, minä ajattelen, voimatta mitään sille, että metsässä heränneet pahat aavistukset täyttävät jälleen pääni. Kotona moisen olisi ajateltu tuovan huonoa onnea.

Minua vastapäätä istuva Valve ei kuitenkaan vaikuta huolestuneelta. Väen peittelemätön ilo on niin tarttuvaa, että tunnen synkkämielisyyteni lopulta haihtuvan.

114.

Väen pidoissa tarjoiltu ruoka on yrteillä vahvasti maustettua ja äärimmäisen herkullista, ja sitä tuntuu olevan loputtomasti. En ole nähnyt kalvaslinnassa nälkää, mutta muistan yhä, millaista pahimpina aikoina kotona oli. Se saa minut keräämään lautaselleni kaikkea mitä maahiset vain keksivät minulle tarjota, hunajalla päällystetyistä paahdetuista pähkinöistä aina yrttiseen lihapataan. Huolella haudutettu liha tuntuu sulavan kielelleni.

Olen juuri maistamaisillani vierustoverini maukkaaksi kehumaa makeaa piirasta, kun äkkiä punatukkainen maahislapsi, sama jonka näin aiemmin ikkunasta, tömähtää jonkin leikkinsä tuoksinassa minua vasten. Sen sijaan, että juoksisi äkkiä pois, tämä tarraa pienillä käsillään jalkaani ja tiirailee minua kuin olisin kiinnostavin asia koko huoneessa.

”Sinä tuoksut taikuudelta.” Tyttö hengähtää lauseen samaan sävyyn kuin joku toinen sanoisi, sinä olet kaunis.

”Öh, niin”, kuulen sanovani aavistuksen hämilläni. Vaikka todellisuudessa se on pelkkää lainataikuutta.

Minun on estettävä itseäni, etten vain koskettaisi kaulallani lepäävää medaljonkia. Tähän mennessä olen pystynyt aistimaan lähelläni olevan taikuuden ainakin jollain tapaa, olipa kyse sitten Valvesta tai maahisista. Noidan langettama krafja ei kuitenkaan suostu kertomaan minulle mitään itsestään. Välillä vain medaljongin painavuus muistuttaa minua siitä, että se on muutakin kuin pelkkä koriste.

”Meidän taikuus ei ole yhtä vahvaa kuin teidän”, tyttö kertoo. ”Isä sanoo, että te voitte nostattaa myrskyjä pelkällä kädenheilautuksella ja luoda tyhjästä virvatuliakin kirkkaamman valon.”

”Ista”, hiukan kauempana istuva maahisnainen sanoo toruvaan sävyyn. ”Jätä vieraamme rauhaan. Sinä häiritset häntä.”

115.

Tyttö väläyttää minulle leveän terävähampaisen virnistyksen, olematta millänsäkään naisen sanoista. Katson, kuinka tämä lähtee suuntaamaan pöydän toisella puolella istuvan Valven luo. En voi olla hymähtämättä – mikäli jo minun loitsuni riitti ilahduttamaan tätä, maagista huokuva taikuus saisi tytön epäilemättä onnesta suunniltaan.

”Ista.” Maahisnainen vaikuttaa aidosti kauhistuneelta.

”Ei se mitään”, Valve sanoo naiselle tyynnyttelevästi, kääntyen kuuntelemaan, mitä asiaa tytöllä hänelle on. Välimatkankin päästä voin erottaa maagin ilmeen muuttuvan aiempaa pehmeämmäksi. ”Hei.”

Tytön suuret silmät ovat innosta kirkkaat. Tämä ei kuitenkaan kuuluta sanottavaansa kovaan ääneen kuten minun kanssani, vaan kurottautuu kuiskaamaan sen maagin korvaan kuin uskotulle liittolaiselle. Mitä ikinä maahislapsi sanookin, se saa Valven suupielillä käväisemään hymyn, josta puuttuu täysin sen tavanomainen ilottomuus. Tajuan sen olevan ensimmäinen kerta, kun näen hänen hymyilevän aidosti.

Mitähän Malva oikein ajattelisi hänestä? Tai äiti? Olen pyrkinyt pitämään uuden elämäni irti menneestä kaikin mahdollisin tavoin, mutta nyt tunnen niiden sekoittuvan, aiemman keskustelumme takia, katsoessani punatukkaista maahistyttöä Valven vierellä. On aivan liian helppoa kuvitella tämän tilalle Malva, miettiä, kuinka suulas pikkusiskoni varmasti vaatisi saada tietää kaiken mahdollisen maagin elämästä. Ehkä Malvakin saisi hänet hymyilemään.

”Tiedät kyllä, ettet sinä ole minulle kiitollisuudenvelassa mistään.” En ole tyhmä. Ymmärrän kyllä, että välillämme on yhä paljon sanatonta, salaisuuksia vailla nimiä. Silti olen helpottunut siitä, että tämän päivän jälkeen arvoituksia on hiukan vähemmän.

Vähän kerrallaan minä haluan punoa auki loputkin niistä.

116.

Ýmissin meluisaan kylätaloon verrattuna ulkona on rauhallista. Istun yksinäni ulko-ovelta kadulle vievillä portailla, katson ylös puidenoksien peittämälle repaleiselle taivaalle. Ilma on paljon viileämpi kuin saapuessamme, mistä epäilen olevan jo melkein yö. En silti näe tähtiä missään – ehkä Väen valtakunnassa niitä ei edes ole.

Lähtiessäni ruokasalista tunnelma oli niin korkealla, että osa maahisista oli intoutunut tanssimaan. Vierustoverini, Alisiksi esittäytynyt maahinen, pyysi myös minua mukaan, mutta kieltäydyin kohteliaasti: tanssin kotonakin pidoissa vain harvoin. Kaikki se ruoka ja lämpö olivat sitä paitsi tehneet minusta aavistuksen unisen, saaneet silmäluomeni tuntumaan raskailta. En voi antaa keskittymiseni herpaantua ennen mädän tuhoamista.

Hengitykseni pakenee ilmaan aavistuksenomaisena huuruna. Vaikka oloni on raittiin ilman ansiosta aiempaa selkeämpi, sisälläni hiipii raukeus, jota en muista kokeneeni pitkään aikaan. Se tuntuu, hassua kyllä, melkein onnellisuudelta.

”Mitä istut täällä itseksesi, tyttö? Luulin Valven olevan kanssasi.”

Minä kuulen Harman ennen kuin näen hänet, luusauvan helähtelyn vasten illan hiljaisuutta. Odottamatta vastaustani Väen johtaja istuutuu aavistuksen vaivalloisesti vierelleni, jääden tarkastelemaan minua. Näin läheltä voin helposti erottaa tämän kasvojen lukuisat karheat uurteet, kuin ajan tekemät jäljet puun kaarnassa.

”Hän lähti tekemään valmisteluja mätää varten”, kerron.

”Ah.” Harma nyökkää, ymmärtäen Valven sanoista ilmeisesti enemmän kuin minä. ”Se lienee viisasta.”

117.

Väen johtaja kääntyy katsomaan laillani tummaa taivasta. Jonkin ajan kuluttua hän kysyy:

”Mitä mieltä olet Ýmissistä, lapsi? Tekevätkö toisen puolen kertomukset oikeutta kodillemme?”

Ajattelen markkinoilla kuulemiani tarinoita kavalasta metsänpeitosta ja sitä, mitä olen tänään nähnyt: hiljaisessa hämärässä kasvavia yönvärisiä kukkia, Väen päivällisellä osoittamaa vilpitöntä kiitollisuutta ja ystävällisyyttä. Valve sanoi Ýmissiä kauniiksi paikaksi, ja luulen nyt ymmärtäväni, mitä hän tarkoitti sillä.

”Se ei ole sellainen kuin alun perin kuvittelin”, myönnän. Harman ei tarvitse kysyä, mitä tarkoitan – hän hykertelee sanoilleni tyytyväisenä.

Toisen puolen väki pitää kauhukertomuksista. He haluavat kuvitella, että me houkuttelemme kaltaisiasi maillemme lumouksilla ja väärillä valoilla, vaikka totuus on täysin toisenlainen. Jos saisit mahdollisuuden parempaan elämään, kääntäisitkö selkäsi sille?”

”Täällä asuu myös ihmisiä?” En ole nähnyt vierailumme aikana ketään muuta kuin Väkeä.

”Voi, siitä on jo aikaa – vuodet kuluvat täällä eri tahtiin kuin toisella puolella. Valvekaan ei ollut silloin kuin vasta pahainen oppipoika, maistanut taikuutta ensi kerran. Kuinka nuorelta hän silloin vaikuttikaan…”

Oppipoika. Haluaisin kysyä asiasta lisää, saada tietää enemmän, mutta Harman poissaoleva olemus kuihduttaa sanat kieleltäni. Hänen katseensa vaikuttaa olevan jossakin kaukana, ajassa ja paikassa, jota minä en tunne.

”Toivon, että Valven taikuus on vahvempi kuin mätä”, Harma sanoo äkkiä, melkein enemmän itselleen kuin minulle. ”Toivon sitä todella.”

Jokin Väen johtajan äänessä saa kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin.
« Viimeksi muokattu: 19.07.2019 20:40:26 kirjoittanut Okakettu »

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Helyanwe

  • ***
  • Viestejä: 124
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 117/? 26.7
« Vastaus #101 : 26.07.2016 21:38:58 »
Olen kyllä aina innoissani lukenut kaikki ilmestyneet osat, mutten sitten koskaan ole saanut aikaiseksi kommentoida. Todella kannattavaa näin jälkikäteen ajatellen, kun näitä on ehtinyt ilmestyä näin tiuhaan tahtiin, ja kaikkia tahtoisi kommentoida erikseen. En siis todellakaan valita vauhdista, vaikka se (pahaksi onneksi) sattuu olemaan nopeampi kuin vauhtini kommentoida.

Ihanaa, nyt saadaan jo tietää enemmän! Vihdoin eikunsiis. Hovi on siis vieläkin kierompi kuin mitä aluksi annettiin ymmärtää, ja tämä pakkoavioliitto-tilanne on vieläkin herkullisempi, kun kumpikaan ei sitä oikeasti alunperin tahtonut. Onneksi nyt näyttää siltä, että nämä kaksi alkavat hitaasti lähentyä. Jotenkin aistin Valvesta sellaisen, en tiedä, lievän syyllisyyden? Tämä nyt voi olla ihan perätöntä tulkintaa, mutta juuri tuo "Et ole kiitollisuudenvelassa" vähän antaa sellaisen kuvan. Lisäksi tieto siitä, että Valve todella pyytämättä (tai ainakin pakottamatta) suostui auttamaan Alisan perhettä, vahvistaa tätä ajatusta.

Lainaus
Ensimmäiseksi minä näen pimeän.

Aiemmin se on kaiketi ollut puu, korkeampi muita. Nyt sen irti revittyjen oksien tilalla kasvaa kuitenkin jotakin mustaa ja kuvottavaa, kalmanhajuista. Mätä pulppuaa puusta kuin veri syvästä haavasta, hitaasti mutta vääjäämättä. Maahan vuotaessaan se on muuttanut nurmen tuhkaksi ympäriltään.

Ikitammen ja mädän kuvailu (varsinkin tuo kohta) ansaitsevat myös kehuja. Harma (ja Saarto, mistä sä keksit näitä nimiä?) ovat ihanan mielenkiintoisia, uusia hahmoja. Tykkään muutenkin Väestä, varsinkin tuo Ista oli niin suloinen tapaus <3 Ja Valve osoittautui näköjään hyväksi lasten kanssa, se on piirre jota ihailen muissa, mutten itse omista sitä :D Hieman nyt kiinnostaisi tietää, mitä Ista Valvelle sanoi, mutta ehkä se selviää (tai sitten ei).

Lainaus
Lasten naurunpyrskähdykset täyttävät ilman kuin pienten lintujen sirkutus.

Tykkäsin tuostakin, en ole itse koskaan keksinyt verrata lapsia lintuihin tuolla tavoin, mutta nyt en pääse tuosta mielikuvasta eroon. Ihana yksityiskohta!

Lainaus
Valvekaan ei ollut silloin kuin vasta pahainen oppipoika, maistanut taikuutta ensi kerran.
Maistanut, aika ihana. Tuossakaan ei nyt varmaan ollut mitään kovin kummoista, mutta erottui silti jotenkin muun tekstin seasta :'D

Tosiaan, edelleen mielenkiintoinen ja upea tarina, joka tuntuu vain kehittyvän paremmaksi koko ajan. Toivottavasti jaksat kirjoittaa tämän loppuun asti, mielelläni kyllä luen kaiken vaikken aina muista/jaksa/ehdi kommentoida. Kiitos näistä viimeisistä luvuista.
"Makuasioista ei voi kiistellä, mutta huonosta mausta on velvollisuus huomauttaa."

Chuva

  • Mursumarsu
  • ***
  • Viestejä: 686
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 117/? 26.7
« Vastaus #102 : 26.07.2016 22:59:42 »
Eh, kuvitellaan nyt vaan kaikki, että mä oon tosi ahkera kommentoija... jooko.

Tää on ihana! Mulla ei nyt ihan rehellisesti tuu mieleen montakaan sellaista asiaa, joka tuottaisi mulle jatkuvasti niin paljon iloa kuin tämä tarina. Jotenkin sä onnistut raapale raapaleelta (raapale on muuten jotenkin rujo sana. Ainakin näille sun raapaleille pitäis olla ihan oma terminsä, joku taianomaisempi ja salaperäinen) koukuttamaan lukijan ja luomaan sellaisen maailman, että sinne hyppäis ilomielin itsekin.

Isla oli ihana uusi hahmo, joka toivottavasti esiintyy tarinassa vielä tulevaisuudessakin, ja muakin kiinnostais hirveesti tietää, että mitä se kuiskas Valvelle! Jotenkin mulla on sellainen kutina, että se sanoi sille jotain positiivista Alisasta, mutta voin toki olla väärässäkin.
Tykkäsin myös tosi paljon tosta Helyanwen mainitsemasta kohdasta, jossa lasten naurua verrattiin lintujen sirkutukseen. Sä osaat jotenkin luoda tosi eläväisiä ja todellisen tuntuisia mielikuvia, ja sitten ripotella niitä sopivissa määrin ympäri tarinaa.

Ehkä yks pysyvästi positiivisimmista seikoista tässä tarinassa on se miten Alisa suhtautuu kohtaloonsa. Tosi usein pakkoavioliittojutuissa se morsian haluaa häipyä ja suunnilleen vihaa tulevaa puolisoaan ja käyttäytyy viimeiseen asti kuin mikäkin kiukutteleva kakara, mutta Alisa ei oo sellainen. Ei se nyt heti mitenkään ilosta hyppinyt ja juossut Valven kaulaan (hehe se oiski itse asiassa ollut aika hauskaa), mutta se suhtautui koko juttuun jotenkin... uskottavasti. Että kaiketi mä tässä nyt vaan taas kiittelen Alisaa hahmona siitä, että se on Alisa ja niin selkeästi oma itsensä :D.

Tykkään edelleen myös Valvesta ihan hirveesti (ofc) ja tykkään siitä vaan enemmän jokaisen tiedonmurun myötä. Ruusujen kitkeminen ettei Alisan tarvi huolehtia niistä, kohteliaisuus, vastahakoisuus pakkoavioliittoon, Alisan perheen auttaminen, yllättävä lempeys, lapsirakkaus (tai ainakin lapsista pitäminen)... Hei nyt mulle oma Valve jostain, kiitos!

Pitää muuten vielä kommentoida siitä, että tykkään siitä miten Alisan ja Valven suhde kehittyy. Niille teki hyvää päästä uusiin maisemiin ja nyt on kiinnostavaa nähdä, että muuttuuko tän vierailun myötä jokin myös kotipuolessa, vai palataanko vanhoille urille. Odotan myös valtavalla mielenkiinnolla sitä kun lisää salaisuuksia paljastuu tai kun Valve tapaa Malvan tai kun pariskunta lähentyy entisestään tai kun Valve pelastaa taas Alisan tai Alisa tekee jotain Valven hyväksi (tai pelastaa sen, mistäs sen tietää mitä tarinaan mahtuu). Lyhyesti sanottuna vaan odotan jatkoa. ;D

Kiitos näistä!

//minkä ihmeen takia mä kirjotin Alisan kahella i:llä...
« Viimeksi muokattu: 27.07.2016 17:37:29 kirjoittanut Chuva »
"I understand what you're saying, and your comments are valuable, but I'm gonna ignore your advice."
-Roald Dahl (Fantastic Mr. Fox)

mimamu

  • ***
  • Viestejä: 905
    • ficcilistaus
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 117/? 26.7
« Vastaus #103 : 04.08.2016 22:38:26 »
Jätänpä minäkin taas puumerkkini, kun kerta tarinaa mielenkiinnolla seuraan. Jännittävää, että saatiin mukaan ihan uusi lokaatio. Tuli mieleen, että tää ois vähän niinkuin näiden kahden häämatka. Pidin myös siitä, että Eddakin sidottiin selvemmin luomaasi maailmaan, eikä jää vain irralliseksi kotihengettäreksi.

Myöhäiset onnittelut vielä pikareista, minäkin äänestin tätä tarinaa.

Lainaus
Vähän kerrallaan minä haluan punoa auki loputkin niistä.

Pakko ihailla Alisan kärsivällisyyttä :D

ficcilistaus: Fini | AO3 ~ fanitaide: DeviantArt

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 773
  • Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 117/? 26.7
« Vastaus #104 : 11.08.2016 22:44:17 »
En näköjään tajunnut, että tähän tuli näin nopeaan vauhtiin uusia osia, joten kommentoinnissa vähän kesti, mutta täällä taas olen ilmoittamassa itsestäni ja ihailustani tätä tarinaa kohtaan. Mun sydän suli totaalisesti Valveelle ja tälle maahistytölle, jokin heidän kohtaamisessaan oli kirjoitettu hurjan suloisesti. Se, että Valve hymyilee aidosti lapselle, oli varsin hellyyttävää, enkä voinut olla miettimättä, mitä Valve mahtaa miettiä mahdollisesta omasta jälkikasvusta. Vaikka he eivät vielä ole Alisan kanssa sellaisella tasolla, toivon, että pariskunta pääsisi jossain vaiheessa eroon siitä muodollisuudesta, jota heillä selvästi hieman on vielä toisiinsa. Varsinkin sen jälkeen, kun Valve paljasti, että hänet oli suurinpiirtein pakotettu menemään naimisiin. Toivon vain kaikkea hyvää näille kahdelle, olisivat sen ansainneet.

Alkaa paineet kasvaa puun suhteen. Kuten Alisalla, alkaa lukijallakin hieman jäytää mielessä, että entä jos ei Valve onnistukaan. Melkoset panokset asetettu, kun nyt on juhlat jo käynnissä ja kaikkea. Olen koukussa tähän tekstiin, mutta se ei varmaan enää mikään suuri yllätys ole. :D En ymmärrä, miten saat lyhyessä tekstimitassa kerrottua niin paljon ja niin hienovaraisesti. Kiitos taas tästä ja jään odottelemaan, miten Valven mätäprojekti sujuu.
Hyppää mukaan!


(Ava by Sokerisiipi / bannu by Ansa)

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 097
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 121/? 15.8
« Vastaus #105 : 15.08.2016 17:56:05 »
Helyanwe: Oi että, kiitos hirmuisen paljon kommentistasi, se oli ihan hirmu ilahduttava kaikin puolin! Ei joka välissä tarvitse minun puolestani olla kommentoimassa, siitä ei tarvitse huolehtia. Oli tosi mukava huomata, että luet tätä edelleen ja tykkäät. Tulkitsit Valven syyllisyydentunnon aivan oikein, näin juuri! Hienoo myös kuulla, että Ikitammen ja mädän kuvailu olivat mielestäsi onnistuneita, tuskailin niiden kanssa nimittäin aivan älyttömän pitkään. : D Istan sanat Valvelle tulevat kyllä selviämään myöhemmin, ainakin näillä näkymin. Tarkoituksenani on ehdottomasti saada kirjoitettua tämä tarina loppuun asti, se on tällä hetkellä kaikista kirjoitusjutuistani tämän hetken ykkösprioriteettini. Kiitos vielä kerran!

Chuva: Tosi ihanaa, että tämä tarina tuottaa sinulle iloa, tulin siitä ihan hirmu hyvilleni! Mahtavaa, että pidät tästä edelleen, ja etenkin tuo huomiosi Alisasta oli mukava kuulla – alkuperäinen ajatukseni tosiaan oli, että haluan kuvata pakkoavioliittoa vähän erilaisesta näkökulmasta kuin tämäntyylisissä teksteissä yleensä. Alisa on ennen kaikkea järkevä realisti, joka tietää, milloin muiden etu on asetettava oman edelle.  Tykkään hänestä itse hahmona todella paljon (jos joku ei vielä ole huomannut, köh), joten on aina ihana kuulla, että joku muukin. Ja no, samaa voi sanoa kyllä Valvestakin, joten häntä koskevat kommenttisi ilahduttivat samaten. Kiitos hirmuisesti jälleen kommentistasi!

mimamu: Kiitos paljon puumerkin jättämisestä, olipa mukava huomata, että luet tätä yhä!  Tosiaan, kun tarinaa kokonaisuutena miettii, niin Ýmissin retki alkaa tuntua vähän häämatkalta… Eddan taustasta ja muusta tullaan siitäkin kuulemaan kyllä vielä tarkemmin. Kiitos hirmuisesti kommentista ja pikareissa äänestämisestä!

Grenade: Haha, julkaisutahti oli tällä kertaa tosiaan harvinaisen nopea! Jatkossa se taitaa kyllä taas hiipua entiseen kerran kuukaudessa julkaisuun, valitettavasti… Valven ja Istan kohtaamisesta oli kaikessa lyhykäisyydessään todella mukava kirjoittaa, joten todella mukavaa, että pidit siitä! Valven mätäprojektista saadaankin lukea näistä uusista raapaleista. Kiitos jälleen kerran paljon kommentistasi!

A/N: Aa, hitsi, tällaisten kommenttien kannustamana on ollut jälleen hirmu mukava kirjoittaa näitä uusia raapaleita! Kiitos paljon, ihanaa, että tällä on yhä lukijoita.

**

118.

Virvatulten haalea hehku tervehtii meitä saapuessamme jälleen Ikitammen luo.

Tällä kertaa Harma saattueineen jää seuraamaan sivusta, kuinka Valve mittailee pimeän peittämää puuta askelillaan. Hänen taikuutensa ei vielä koskaan ole ollut näin selkeää, äänekästä – metsänpimeän tuttu humina leikkaa aukean aavemaista hiljaisuutta kuin veitsi. Tunnen sen sekoittuvan sydämeni lyönteihin seisoessani Saarton vierellä, kädet puristuneina nyrkkiin.

Kaikki Valvessa huokuu sillä hetkellä hänen taikuutensa voimakkuutta, korppikuninkaan valtaa. Silti minä en pysty karkottamaan pahoja aavistuksia päästäni. On kuin ne olisivat saaneet mielessäni uuden terävämmän muodon, Harman aiempien sanojen takia. Väen suojaloitsuista huolimatta mätä vaikuttaa vallanneen ympäriltään aina vain enemmän tilaa.

”Uskon, että puhdistus tulee olemaan suhteellisen vaivaton. Mätä ei ole yltänyt syvälle juuriin asti”, Valve sanoo Harmalle Ikitammea vielä jonkin aikaa tarkasteltuaan. Hänen katseensa viivähtää lyhyesti minussa. ”Jos jotakin odottamatonta kuitenkin tapahtuu, tiedätte mitä tehdä.”

Harma hymisee myöntävästi. Mikäli Väen johtaja on huolestunut, tämä ei osoita sitä millään tavoin. ”Turvatkoon metsämme henget sinua ja tehtävääsi. Jäämme sinulle paljosta velkaa.”

Vastaukseksi Valve vain kumartaa syvään, kääntyen sitten minun puoleeni.

”Se on ohi ennen kuin huomaatkaan”, hän sanoo hiljaa, tarkastellen jäykkää olemustani. ”Älä huoli.”

Minä nyökkään: en halua, että Valve miettii kaikista mahdollisista asioista minun pelkoani. Vaikka hermostuneisuuteni on varmasti yhtä selkeää kuin taikuus hänessä, en anna sen kuulua äänestäni sanoessani lujasti:

”Ole varovainen.”

Valven kasvoilla häivähtää nopea, aavistuksenomainen hymy. ”Tietenkin.”

Hänen silmiensä harmaa on alkanut jo tummua taikuuden painosta.

119.

On kuin mätä aistisi, että sitä kohti lähestyy jotakin vaarallista. Ilma tuntuu äkkiä aiempaa raskaammalta, vaikealta hengittää: puun haavoista kumpuava haju on niin läpitunkeva, että se saa jopa Saarton vierelläni yskimään. Rahiseva ääni, jota pidin aiemmin mädän hengityksenä, on nyt muuttunut korviavihlovaksi kirskunnaksi.

”Se varoittaa Valvea tulemasta lähemmäs”, Harma sanoo kireästi.

Valvelle mätä voisi kuitenkin aivan yhtä hyvin olla mykkä. Maagin puuta lähestyvät askeleet ovat vakaita, varmoja, hänen olemuksensa tyyni kuten aina. Vaikka meitä ympäröivät varjot ovat täynnä pahaenteisiä kuiskauksia, Valven taikuus ei missään vaiheessa vaimene.

Huomaan, että hän lausuu kävellessään sanoja: ääneti vai ääneen, en ole varma. Ne ovat kuitenkin selvästi osa jonkinlaista loitsua, soljuvaa kuin laulu. Minä pikemminkin tunnen kuin näen, kuinka Valve solmii sisällään olevasta mahdista jotakin mätää voimakkaampaa. Se, mikä oli aiemmin veitsi, on nyt metsän hämärästä ja sen varjoissa virtaavasta kirkkaasta vedestä taottu miekka, joka viiltää vaivattomasti tiensä pimeän läpi.

Ja se toimii – vastoin kaikkia pahoja aavistuksiani ja Harman epäilyksiä, se toimii.  Loitsun iskeytyessä myrskyn lailla puuta vasten pimeyden kurkusta kantautuu kammottava korahdus, joka kuulostaa hetken aivan haavoittuneelta eläimeltä. Mädän koko olemus vavahtelee, vääristyy: Valven on selvästi onnistunut vahingoittaa sen sisältä jotakin elintärkeää.

Mutta vaikka maagin taikuus merkitsee mädälle tuhoa ja kuolemaa, Ikitammelle se ei ole sitä. Näen, kuinka puuta ympäröivä tuhkakerros alkaa pyyhkiytyä pois, kuin sydäntalvi kevään tieltä. Sen alta paljastuu turmeltumaton, vihreiden versojen peittämä maaperä.

Puhdistus, siksi Valve loitsuaan kutsui. Tajuan, että olen nähnyt hänen voimistaan aikaisemmin pelkkiä välähdyksiä. Välikohtaus Kiiran kanssa, siirtoloitsu, ne eivät olleet mitään verrattuna tähän.

120.

Vähän kerrallaan mätä alkaa menettää muotoaan. Se ei voi mitään Valven loitsulle, joka tuntuu vain vahvistuvan pimeyden heikentyessä. Maagi on pysähtynyt aivan Ikitammen eteen, lausuen yhä taikuutensa säkeitä hiljaisella äänellä. Kaikki hänen olemuksessaan kertoo, että loitsu vaatii langettajaltaan paljon, mutta Valven taikuudesta tummissa silmissä ei ole silti merkkiäkään väsymyksestä.

Minä uskallan viimein hengittää ulos aiempaa pelkoani. Jopa Harma vaikuttaa huojentuneelta vierelläni. ”Hän on melkein valmis – mädästä ei ole enää paljoakaan jäljellä.”

Äkkiä, yhdessä lyhyessä silmänräpäyksessä, hetki vaihtuu kuitenkin täysin toiseksi.

Ensimmäiseksi minä kuulen huudon. Ennen kuin ehdin tajuta, mitä oikein tapahtuu, Saarto on riuhtaissut minut voimalla selkänsä taakse. Maahisen kasvot ovat järkytyksestä vääristyneet tämän kähähtäessä muille:

”Suojat! Meidän on pystytettävä suojat!”

Tunnen värin valahtavan omilta kasvoiltani. ”Mitä oikein –”

Ilmaa pitkin kiirii luiden murtumista muistuttava ääni. Saarton olan yli minä näen, kuinka Valve lyyhistyy polvilleen Ikitammen juureen. Hänen rintakehästään pistää esiin jotakin, joka näyttää etäisesti keihäältä tai peitseltä – pimeydestä luodulta terältä, jonka mätä on iskenyt äkkiarvaamatta kohti hänen sydäntään. Maagin suupielet ovat verestä punaiset.

Maailma ympärilläni tuntuu pysähtyvän. Väki huutelee ohjeita toisilleen, mutta heidän sijastaan minä kuulen korvissani vain sydämenlyöntieni pakokauhuisen, melkein kivuliaan rytmin. Otan horjuvan askeleen Valvea kohti, toisenkin, mutta joudun pysähtymään jonkun tarttuessa lujasti käsivarteeni.

”Älä ole typerä, tyttö”, Harma sanoo minulle tiukasti. ”Tapatat vain itsesi.”

”Kuinka… miten…” En saa katsettani irti Valvesta ja pimeästä. Mädästä on jälleen tullut kaikennielevä painajainen, aivan kuin maagin loitsu ei olisi koskaan yrittänytkään tuhota sitä. Jostakin syystä hän ei kykene muodostamaan sitä enää uudelleen, puolustautumaan mätää vastaan mitenkään.

”Sen on pakko olla jonkinlainen vastareaktio. Mätä on vahvempi kuin kukaan meistä kuvitteli.”

Harma kohottaa luusauvaansa, jolloin virvatulet lähtevät kiitämään Ikitammea kohti. Niiden valo ei kuitenkaan voi mitään pimeydelle, joka syöksyy nälkäisesti vihreitä liekkejä vasten, tukahduttaen ne yhtä helposti kuin ilmavirta kynttilän. Välimatkan päästäkin voin erottaa, kuinka Valve voihkaisee kivusta: virvatulten hyökkäyksen seurauksena mätä on kaivautunut entistä syvemmälle hänen rintakehäänsä.

121.

Se tappaa hänet.

”Meidän on saatava hänet pois”, minä sanon hädissäni Harmalle, joka tuijottaa näkyä yhteen puristunein huulin. Hänen silmänsä näyttävät hetken pelkiltä mustilta, elottomilta kiviltä.

”Etkö näe, ettei mitään ole tehtävissä? Mätä haluaa pelkästään maagin - väliin meneminen merkitsisi varmaa kuolemaa. Meidän on peräännyttävä.” Viimeisen lauseen Väen johtaja huudahtaa yhä suojaloitsuja luovalle saattueelleen, joka vaikuttaa huojentuneelta käskystä. Minä tuijotan epäuskosta mykkänä, kuinka Saarto ja muut alkavat valmistella lähtöä aukiolta suomatta vilkaustakaan mätään tai Valveen, joka hukkuu hetkenä minä hyvänsä pimeään.

”Te juhlitte häntä sankarina, kun hän teki täsmälleen, kuten halusitte.” Epätoivoon sekoittuva raivo saa minut sylkemään sanat suustani ilman, että pysähdyn harkitsemaan niitä. ”Mutta nyt, kun hän tarvitsee apua, te pelkurit vain hylkäätte hänet.”

”Valve tiesi kyllä, mihin ryhtyi”, Harma kivahtaa. ”Meidän tai sinun kuolemasi täällä ei hyödytä ketään, kaikkein vähiten häntä. Emme tee turhia uhrauksia. Se päätös oli osa sopimusta, jonka teimme.”

Ajatukset risteilevät aivan liian lujaa päässäni. Jos jotakin odottamatonta tapahtuu, tiedätte mitä tehdä. Tätäkö Valve tarkoitti sillä?

Ei. En voi hyväksyä sitä.

”Hyvä on. Hyvä on.” Minä nykäisen hopeamedaljongin pois kaulaltani ja suljen sen lujasti kämmenteni väliin. En ole varma, tärisevätkö käteni vihasta vai pelosta. ”Siinä tapauksessa en tarvitse apuanne.”

Käännyn kiirehtiäkseni Valven luo, pystymättä ajattelemaan mitään muuta, kun samassa Harma tarttuu jälleen käsivarteeni. Hänen otteensa on niin luja, että se melkein sattuu.

”Onko se todella kaiken arvoista, Alisa?” Väen johtaja kysyy. Silmäni kapenevat kuullessani hänen puhuttelevan minua nimelläni. ”Et kuulu maagille vielä kokonaan. Saatat kuvitella, ettei sinulla ole muita vaihtoehtoja kuin pysyä hänen luonaan, mutta vaihtoehtoja on aina. Jos vain -”

Riuhtaisen käteni irti.

”Minä en kuulu kenellekään muulle kuin itselleni”, sähähdän, ja lähden juoksemaan Valvea kohti.

**
« Viimeksi muokattu: 21.08.2016 12:47:33 kirjoittanut Okakettu »

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 306
  • Never Settle
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 121/? 15.8
« Vastaus #106 : 16.08.2016 10:06:59 »
Ooooh! Onpa nyt jännää. Et VOI pidätellä meitä jännityksessä kauaa, en kestä jos en saa tietää mitä tapahtuu seuraavaksi. D::

Mielestäni yksi parhaista raapalepätkistä on tämä viimeisin; en yhtään osannut odottaa mitään noin dramaattista tapahtuvaksi. Ihan eri meininki ekoissa pätkissä verraten viimeisiin. Alisa alkaa pikkuhiljaa hahmottamaan tunteitaan ja tuollainen järkyttävä tapahtuma oikein sysää häntä eteenpäin ajatustensa selvittämisessä - hänen on pakko tehdä ratkaisu, ja hän valitsi Valven (jeee!). Toivon, että hän onnistuu auttamaan jotenkin, kunpa ei ainakaan pahentaisi tilannetta...

''Metsänpimeän tuttu humina leikkaa -''

Voi että sinä olet taitava. Luin tätä aamulla juna-asemalla ja jotenkin ihanasti kävi juuri silloin tuulenvire kasvoille. Sairaan ihania kielikuvia. ❤️

saralin

  • ***
  • Viestejä: 155
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 121/? 15.8
« Vastaus #107 : 16.08.2016 13:11:00 »
Oih, jännittävää! Mielenkiintoista lukea vähän dramaattisempiakin käänteitä, sekä tietty siitä, miten hahmot toimivat sellaisten sattuessa - mukava nähdä, että Alisakin on voimakas ja rohkea (vaikka en minä häntä minään harmaana ovimattohiirulaisena koskaan olekaan pitänyt) ja kenties voi jopa puolestaan pelastaa Valven. Odotan innolla, miten heidän käy, ehkä jotain romanttista tiedossa, jos kumpainenkin vain selviää ;)

Kuten Siunsäde tuossa sanoikin, minäkin pidän kirjoitustyylistäsi, kuvailuistasi sekä luomistasi kielikuvista ja tunnelmasta erittäin paljon. Olet kyllä todella taitava kirjoittaja :)

Tykkään myös siitä, kuinka tarinan mytologia on omalla tavallaan hyvin tuttua näin suomalaisesta kansantarusta kiinnostuneelle, vaikka paljon vieraitakin elementtäjä löytyy. Ei tarvitse lähteä googlettamaan, että mitähän tämäkin nyt mahtaa tarkoittaa tai selvittelemään suurempia taustatarinoita vaikkapa virvatulista. Ihan mahtavaa!
« Viimeksi muokattu: 16.08.2016 13:12:57 kirjoittanut saralin »
the universe is in your bones, the stars in your soul

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 338
  • kuppi teetä kaipaukseen
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 121/? 15.8
« Vastaus #108 : 19.08.2016 21:53:06 »
Uusi lukija ilmoittautuu!

Tekstisi yleisilme on kuvaileva ja rikas kerrontatyyli imaisee mukaansa. Sekä tietysti hahmot, kärsivällinen ja päättäväinen Alisa sekä mystinen Valve. Hitaasti, hyvin hitaasti tämä alkaa hahmottua! Joskin juoni on vielä utuisen hämärän peitossa (pakko jatkaa lukemista!)

Lainaus
Hänen silmiensä harmaa on alkanut jo tummua taikuuden painosta.
Ihana lause! <3

Tämä oli tämmöinen pikku kommentti, mutta halusin kertoa että seurailen :)
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 773
  • Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 121/? 15.8
« Vastaus #109 : 22.08.2016 20:16:19 »
Mitääää, ethän sä nyt voi tällaiseen cliffhangeriin jättää... :D  Ei mutta, tämä käänne sai mut totisesti siirtymään koko ajan lähemmäs tuolin reunaa, kun jäin lukemaan tätä. Mene Alisa ja pelasta miehesi! Ah, tykkäsin tästä, miten koko tilannetta ollaan ensin rakennettu hiljaisesti kohti tätä kliimaksia, pohjustettu suhteita ja tilannetta, kunnes yhtäkkiä tapahtumat etenevät nopeasti ja lukija jätetään roikkumaan epävarmana, mikä lopulta on lopputulos.

Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan, mitä seuraavaksi onkaan luvassa. Voiko Valve vielä voittaa pahan taian vai onko tämä vakava takaisku maagin voimille? Kiitos taas tästä, huikea juonenkäänne!
Hyppää mukaan!


(Ava by Sokerisiipi / bannu by Ansa)

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 563
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 121/? 15.8
« Vastaus #110 : 30.08.2016 15:58:57 »
Voihan murmeli sentään, voisin vaikka opetella kommentoimaan tätä edes vähän nopeammin, niin ei olisi aina pariakymmentä uutta osaa kahlattavana. :'D No, jos jotain hyvää tästä kommentointitahdista pitää sanoa, niin ainakin mulla löytyy sit aina sanottavaa joka kerta, kun niitä uusia osiakin on tullut vähän enemmän edellisen kommentin jälkeen. :'D

No on nyt jumalaare sentähän, valitsin selkeästi ihan väärän rakosen käydä kommentoimassa tätä, koska ihan jäätävä cliffhangeri! Aikaisemmat osat on aina loppuneet niin tasaisen kivasti, että ajattelin, että tämäkin tekisi niin, mutta vielä mitä. Jo ihan pelkästään Valven puolesta pelkääminen olisi kammottavaa, mutta nyt pitää päivitellä vielä Alisankin puolesta, kun tämäkin meni mukaan koko sotkuun! Tämä on myös ihan älyttömän valtavaa kasvua Alisan puolesta, kun aikaisemmin hän on enemmänkin kaihtanut Valvea, ja nyt hän sitten päättää yrittää pelastaa tämän jopa oman henkensä uhalla, en ihan olisi alun perusteella odottanut tällaista käännettä, mutta tässä vaiheessa tämä alkaa olla jo uskottava tapaus.

Väki on kyllä mielenkiintoista sakkia. Se pikkunapero (Isla?) oli kyllä äärettömän söpö, kun hän kävi ensin Alisan luona kailottamassa omiaan ja hiipi sitten kuiskimaan Valvelle jotain. Muutenkin he olivat hyvin erilaisia, kuin miten normaalisti fantasiassa maahiset kuvataan. Näissä vikoissa raapaleissa sitten taas tuli ehkä enemmän sitä normaalia maahiskuvausta, kun he jättävän Valven oman onnensa nojaan, mutta on se toisaalta ihan loogistakin tässä tilanteessa, koska miksi riskeerata itsensä, jos tietää jo, ettei mitään ole tehtävissä. Mutta, voi hitsin pimpulat sentään, mä haluan jatkoa, ei tällaiseen cliffhangeriin oikeasti VOI jättää! :D

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

pilami

  • ***
  • Viestejä: 154
  • Puuskupuh
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 121/? 15.8
« Vastaus #111 : 30.08.2016 22:56:15 »
Olen lueskellut tätä rauhalliseen tahtiin ja päässyt nyt noin osan 70 paikkeille. Halusin tässä välissä tulla sanomaan, että tykkään tästä tosi kovasti. Sinulla on mukava tyyli kuvailla asioita ja tarinan miljöö on on hyvin kiehtova. Hahmoistakin pidän. Tätä on mukava lueskella pikku hiljaa eteenpäin ja hörppiä samalla kuumaa kaakaota. :D Nyt jatkan lukemista...

// Sain nyt luettua viimeisimmänkin osan, ja hui, millaiseen kohtaan tarinan jätitkään! Pidin Alisan ja Valven keskustelusta ennen pitoja, samoin Alisan ja Harman välinen keskustelu oli mukavaa luettavaa. Mutta tämä viimeisin juonenkäänne kyllä hätkähdytti kunnolla. Toivottavasti saamme pian kuulla, kuinka Alisan ja Valven käy...
« Viimeksi muokattu: 16.09.2016 19:03:14 kirjoittanut pilami »

Gernumbli

  • ***
  • Viestejä: 235
  • Sisimmässään pieni kiusankappale
    • Tekstit
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 121/? 15.8
« Vastaus #112 : 15.09.2016 16:09:20 »
Hei!

Upea tarina! Mulle tuli myös mieleen Diana Wynne-Jones, mutta juurikin Muorin ja Väen kautta (en muista kirjan nimeä, mutta kuitenkin). Valvessa on kyllä jotakin upean Howlmaistakin. Päähenkilö on kadehdittavan vahva persoona, ja juoni on musta juuri sopivan jännittävä ilman turhia kursailuja.

Jään seuraamaan :)
"Gnome saliva is enormously beneficial! Luna, my love, if you should feel any burgeoning talent today — perhaps an urge to sing opera or to declaim in Mermish — do not repress it! You have have been gifted by the Gernumblies!"

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 097
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 124/? 26.9
« Vastaus #113 : 26.09.2016 21:16:11 »
Kiitos jälleen hirmuisesti kaikille kommenteista, ne ovat ilahduttaneet minua ihan valtavasti. Ihanaa, että vanhat tutut lukijat ovat pysyneet tarinan matkassa mukana, ja että mukaan on löytänyt uusiakin lukijoita. Olette parhaita. ♥♥

Siunsäe: Tarkoitukseni ei ollut pidätellä lukijoita jännityksessä ihan näin kauaa, pahoittelut! Hienoa yhtäkaikki, että cliffhanger oli kuitenkin onnistunut, ja että tykkäsit viimeisimmästä raapaleesta. Pohdintojasi tilanteesta ja etenkin Alisan tuntemuksista oli näin kirjoittajana tosi mukava lukea. Kiitos hirmuisen paljon jälleen kerran kommentistasi, se ilahdutti, kuten aina!

saralin: Hienoa kuulla, että draama kelpasi! Alisan reaktioiden kuvaaminen oli minusta tosi antoisaa kirjoittaa, ja pidän itsekin kovasti hänen rohkeudestaan. Valven pelastus –operaatiolla tulee olemaan sangen kauaskantoiset seuraukset, niistä lisää sitten tuonnempana. Kiitos jälleen kerran todella paljon kommentistasi, ihanaa, että pidät! Suomalainen kansantaruston ja mytologian piti alun perin olla vielä nykyistäkin suuremmassa roolissa, mutta se on vähän jäänyt tarinan kehittyessä… meidän kansantarustostamme tuttuja piirteitä on kyllä tulossa vielä lisää. 

Isfet: Oi, uusi lukija, tervetuloa tarinan pariin! Ihana kuulla, että olet tykännyt tekstistä kaikin puolin, ja hahmovetoisena kirjoittajana mainintasi heistä lämmitti eritoten sydäntä. Toivottavasti viihdyt Ævintýrin parissa myös jatkossa, kiitos todella paljon kommentistasi!

Grenade: Sori cliffhangerista… : D “Mene Alisa ja pelasta miehesi”, juurikin näin! Tällaiset huomiot ovat aina tosi antoisia, heh. Yritin tosiaan pitkin matkaa antaa erilaisia viitteitä tästä käänteestä, mahtavaa siis, että pidit sitä onnistuneena! Kiitos jälleen hirmuisesti kommentistasi, kuten aina!     

LillaMyy: Heh, olit tosiaan onnistunut valitsemaan kommentoitavaksi tarinan tähän mennessä pahimman cliffhangerin. :´) Silti, ihanaa että kommentoit, ajatuksiasi tästä on aina yhtä mukava lukea. Hyvä, että Alisan valinta vaikutti uskottavalta! Hänen motiivejaan sun muuta puidaankin tarkemmin vielä myöhemmässä vaiheessa. Maahishuomiosi olivat myös hyviä, sillä he olivat tarkoituksella vähän ristiriitaisia, eivät missään nimessä mustavalkoisia hahmoja (ainakaan toivon mukaan?). Kiitos jälleen suuresti kommentistasi! Ai niin, ja olit näemmä linkannut tämän myös Hormipulveriin, kiitos suuresti myös siitä.

pilami: Tervetuloa Ævintýrin pariin, kiitos hirmuisesti kommentistasi! On aina ilahduttavaa saada uusia lukijoita, hienoa että kävit jättämässä puumerkkisi. Noita keskusteluja oli tosi hauska kirjoittaa, joten ilahduin kun mainitsit ne. (: Toivottavasti tarina kiinnostaa jatkossakin!

Gernumbli: Jee, lisää uusia lukijoita, tervetuloa sinullekin! Mahtavaa että pidät juonesta ja hahmoista – ilahdun eritoten aina, kun Alisaa kuvataan vahvaksi. Kiitos todella paljon kommentistasi. 

A/N: Sainpas julkaistua uudet raapaleet vielä syyskuun puolella! Lopputulos eroaa aika paljon alkuperäisistä suunnitelmistani, enkä ole siksi tähän täysin tyytyväinen, mutta toivottavasti kelpuutatte. Tämän jälkeen alkavatkin sitten osat, joiden kirjoittamista olen odottanut jo pitkään.

**

122.

Juoksen halki mustaksi muuttuneen maiseman yrittäen olla ajattelematta pelkoa, jonka tunnen kiertyneen nyrkin lailla sydämeni ympärille. Se puristaa, puristaa, käskee minun paeta paikalta aivan kuten Väki: etkö näe, ettei mitään ole tehtävissä? Valve on Ikitammen juurella pelkkä liikkumaton, eloton hahmo. Mädän luoma terä pistää yhä väkivalloin esiin hänen rintakehästään.

Minä pakotan itseni etenemään vielä hiukan nopeammin, välittämättä mädän kalmanhajuisesta hengityksestä kasvoillani. On kuin se haluaisi syödä minusta ja lähettyviltäni kaiken lämmön, värit. Askel askeleelta pimeyden läsnäolo muuttuu läpitunkevammaksi, kauhu vaikeammaksi rikkoa: mädän lähestyminen tuntuu aivan sameankylmään veteen vajoamiselta.

Mutta vaikka pimeä hipoo jalkojani ja suuhuni tulvii tuhkan maku, mätä ei yritä käydä kimppuuni samalla tavalla kuin se teki Valvelle ja virvatulille. Ehkä se ei pidä minua uhkana. Ehkä Valven taikuus haavoitti sitä sittenkin niin, ettei se pysty pitämään loitolla muita.

Oli syy mikä tahansa, tiedän sen tarjoavan tilaisuuden, jonka voin käyttää vain kerran.

”Valve!”

Valve ei reagoi millään tavoin huutooni. Siitä huolimatta minä toistan hänen nimeään pimeän läpi, pusertaen sormissani hopeamedaljonkia ja sen sisällä olevaa loitsua. Maagin aiemmat sanat kaikuvat päässäni selkeinä. Jos jotakin odottamatonta tapahtuu, sinun tarvitsee vain avata medaljonki ja muodostaa mielessäsi kuva kalvaslinnasta. Loitsu pitää huolen lopusta.

Saapuessani Ikitammen luo en kuitenkaan pysty ajattelemaan hetkeen mitään muuta kuin hänen kivun vääristämiä kasvojaan. Veripisaroita tipahtelee Valven suupielistä tuhkan peittämään maahan.

123. - 124.

Minä vajoan polvilleni Valven viereen. Silmäkulmastani näen, kuinka Ikitammen mätäiset oksat kurkottavat ahnaasti meitä kohti, mutta suljen asian mielestäni ja tartun sen sijaan maagin käteen. Hänen ihonsa on omaani vasten pelottavan kylmä.

”Valve. Valve, kuuletko ääntäni? Minä vien meidät pois täältä.”

Valven katse ei vaikuta kohdistuvan mihinkään. Hän tuijottaa suoraan lävitseni kuin olisin pelkkä harhakuva tai varjo, jotakin katoavaa. Näin läheltä on kammottavan helppoa huomata, kuinka lähelle maagin sydäntä terä on osunut.

”Minä vien meidät pois täältä”, toistan. En ole varma, sanonko sen vakuuttaakseni hänet vai itseni.

Kiedon käteni lujasti maagin ympärille, varoen hänen haavoittunutta rintakehäänsä. Minulla ei ole aikaa miettiä, mitä tehdä terälle: sen irrottaminen saattaisi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa vielä nykyistäkin pahemmin verenvuodon, tai yllyttää mätää iskemään uudelleen.

Sisimpääni vihmova kylmä tekee liikkeistäni tuskallisen hitaita. Kaiken aikaa pimeä hiipii ihollani, kuin etsien heikkoa kohtaa, mutta ainakaan vielä mätä ei ole tehnyt mitään. Ehkä se odottaa sopivaa hetkeä hyökätä.

Hyvä. Aion varmistaa, ettei sellaista tule.

Painaudun kiinni Valveen, aivan kuten silloin, kun maagin siirtoloitsu kuljetti meidät pois kalvaslinnasta. Siihen verrattuna hänen taikuutensa tuntu on vain vaimea, mutten voi pysähtyä miettimään asiaa nyt. Minun on vaikea estää käsieni vapinaa hapuillessani kunnollista otetta medaljongista.

”Ali…sa...” Hätkähdän tuntiessani, kuinka Valve hengähtää nimeni olkaani vasten. Hän yrittää sanoa vielä jotain muutakin, mutta sanat sotkeutuvat pian hänen suustaan vuotavaan vereen.

”Shh”, minä kuiskaan. ”Ei mitään hätää. En aio jättää sinua.”

Sen sanottuani vapautan krafjan.

Taikuus virtaa minuun voimalla, joka saa kehoni nytkähtämään terävästi taaksepäin, käsivarsieni pysyessä vain vaivoin Valven ympärillä. Joudun taistelemaan kynsin hampain, etten menettäisi otettani hänestä.

Tunnen noidan loitsun valkohehkuisena kipuna luissani. Mätä valuu selkärankaani pitkin kuin veri, haluamatta päästää meitä menemään, mutta on jo myöhäistä. Kaiken muun sumentuessa ajatus kalvaslinnasta on ankkuri, josta pidän kiinni.

En irrota otettani siitä tai Valvesta sittenkään, kun pimeys särkyy ympärillämme kuin lasi.
« Viimeksi muokattu: 26.09.2016 21:19:41 kirjoittanut Okakettu »

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 8 243
  • Grimhyggemestari
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 124/? 26.9
« Vastaus #114 : 27.09.2016 12:08:21 »
 :o :o :o :o :o :o

(Tuo käyköön nyt ensireaktiosta kahteen viimeisimpään lukuun.)

Mun on tosi vaikea lukea sellaisia tekstejä, joissa rakastamilleni hahmoille käy huonosti. Jotenkin ennakoin, että Valve joutuu kärsimään mädästä ja sen vaikutuksista vielä aika pitkään ja välit maahisiin menevät myös sotkuisiksi tämän jutun myötä, joten lukeminen oli aika raskasta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö nämä olisi olleet hyviä lukuja - pikemminkin päin vastoin. Jos hahmoista välittää, se raskaslukuisuus (tunteiden tasolla, siis) on usein aika hyvä indikaattori siitä, että kirjoittaja tekee hahmoillaan jotain eikä vain kirjoita helppoja ratkaisuja.

Pidin tuosta mädän kuvauksesta (vaikkakin hyi yäk) ja siitä, miten odottamattomasti tuo vastaisku kuvattiin. Hauskaa, että tuntuu siltä, että tarina olisi vasta alussa, vaikka tätä on tullut seurattua jo yli vuoden ajan - mutta ehkä se johtuu siitä verkkaisesta tahdista ja hyvästä pohjustuksesta. Tykkäsin myös siitä, että vaikka tässä olikin nyt tosi synkkiä sävyjä, niihin oli sen yleisen harmauden ja koleuden vuoksi osannut jo varautua, niin ei alkanut ahdistaa.

Ja Aliisan aktiivinen toimijuus tässä luvussa oli myös ♥♥♥

Eli luen edelleen ja odotan aina uusia lukuja valtavalla innolla, kiitos tästä!

i’m here to tell you the tide will never stop coming in.
i’m here to tell you whatever you build will be ruined, so make it beautiful.

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 124/? 26.9
« Vastaus #115 : 27.09.2016 17:36:35 »
Huh, jälleen jonkinmoinen cliffhangeri!

En ole taas vähään aikaan kommentoinut, joten päätinpä nyt tulla jättämään puumerkkiä siitä, että täälläkin edelleen seurataan tätä. Mutta oli erittäin mukavaa tuolla osissa 108-112, että saatiin tietää vähän enemmän asioista, hovista ja sen ja Valven välisestä sopimuksesta sekä Alisan perheestä. Totta kai kuningas pelkää, että taikuudenkäyttäjät heikentävät hänen valtaansa. Edmund taitaa olla kuningas, joka haluaa tiukasti pitää kiinni omasta vallastaan ja valtaistuimestaan ja on valmis erilaisin keinoin tönimään sen uhkaajia kauemmas itsestään. Käy kyllä sääliksi Valvea tältä osin, koska ei Valve edes olisi halunnut ihmismorsianta. Mietityttää mahtaisiko Valve sitten haluta jossain tapauksessa puuttua hovin asioihin.

Oli myös kiva lukea Väen järjestämästä päivällisjuhlasta! Mä olin odottanutkin, että se olisi sellainen rennompi tapaus, eikä mikään jäykkä päivällinen, jossa syödään oikein nätisti, vaihdetaan jokunen sana kohteliaasti vierustoverin kanssa ja kilistellään maljoja. Joten olin oikein ilahtunut, kun juhla oli juuri tuollainen rento, iloinen, riemukas. Vaikka Alisa kuinka on yrittänyt pitää aiemman elämänsä ja perheensä erossa nykyisestä elämästään, niin kyllä hän tietenkin perhettään kaipaa. Aina välillä tulee niitä pilkahduksia siitä, kun hän miettii vaikkapa Malvaa. Juhlissakin hän pohti maahistytön tilalle Malvaa.

Olen varmasti sanonut ennenkin, mutta pidän todella paljon tavasta, jolla kuvailet taikaa tässä tekstissä! Tuntuu että lähes kaikki aistit ovat taian kuvailussa mukana ja siitä on erittäin nautinnollista lukea. Mutta huh mitä tapahtumia. Mietinkin että ei kai se nyt voi olla niin helppoa Valvelle tuhota mätä. Koska jotenkin aiemmin tunnuttiin hieman rakentavan taustalle sitä pelkoa siitä, että jotain kamalaa voi sattua. Ja niin sattuikin. Luulin aluksi, että nyt se Valve meni kuolemaan, kun mätäkeihäs lävisti rintakehän, mutta ehkä Valve saadaan vielä pelastettua, toivon niin :< Mutta mie luulen kanssa, että jos/kun Valve selviää, niin hän varmasti tulee kärsimään mädästä ja sen vaikutuksista jonkin aikaa.

Ja hienoa, että Alisa uskalsi olla päättäväinen. En kyllä odottanut vähempää, koska kyllähän aiemminkin Alisasta on tullut ilmi, että hän on luja luonteeltaan. Mutta hienoa, että hän nyt uskalsi mennä yrittämään pelastamaan Valven. Saas vaan nähdä minne he kaksi päätyvät ja mitä Valvelle käy. Toki uskoisin, että jonnekin kalvaslinnan lähettyville, kun Alisa sitä kerran ajatteli, mutta ei näistä koskaan tiedä.

Tykkään edelleen hirmupaljon tästä tarinasta ja seurailen siis edelleen. Kiitos! ♥

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 773
  • Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 124/? 26.9
« Vastaus #116 : 08.10.2016 00:14:14 »
Ja cliffhangeria cliffhangerin perään, jestakoon sentään. Jäin taas järsimään jo valmiiksi edellisen osan jälkeen järsittyjä kynsiäni tämän kertaisen rapsusatsin jälkeen. Toivottavasti saadaan selvyyttää tulevaisuudesta. Oliko Alisan uhraus kaiken arvoinen? Selviääkö Valve vielä? (pakkohan sen on, sehän on päähenkilö, eikö niin, eikö niin? *koiranpentusilmät*)

Viimeisessä raapalekokonaisuudessa oli todella vahva tunnelataus, se oli hienosti kirjoitettu. Olen aina hämmästellyt, miten niin lyhyeen tekstiin voikin saada ladattua niin paljon tunnetta ja välittää sen lukijalle, ja tässä tapauksessa se ainakin totetui hyvin. Jos siis olit ennen hieman epävarma tästä, niin ei totisesti kannata, nämä oli oikein hienoja, jälleen kerran! ^^

Gaah, jään tänne taas seurailemaan, mitä tuleman pitää. Oliko tämä kolaus Valven voimille? Miten hän reagoi Alisan tempaukseen? Erittäin mielenkiintoista, kiitos tästä!
Hyppää mukaan!


(Ava by Sokerisiipi / bannu by Ansa)

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 097
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 127/? 11.10
« Vastaus #117 : 11.10.2016 18:07:00 »
Nevilla: Oi, ihanaa, että seuraat ja pidät tästä yhä, se merkitsee paljon! Vähän tuollaista ensireaktiota kieltämättä tavoittelinkin, heh. :´) Olen myös kovin otettu siitä, että välität Ævintýrin  hahmoista siinä määrin, että heidän vastoinkäymisensä oikeasti koskettavat – se kun on itselleni aina hyvän tarinan merkki (tai ainakin yksi niistä). Ahdistusta en kieltämättä haluaisi kenellekään aiheuttaa, vaikka tässä välillä aika raskaissa vesissä käydäänkin, joten hyvä, että pohjustus mädän sun muun suhteen vähän sitä pehmensi. Tämä tarina on kieltämättä edennyt paljon verkkaisemmin kuin mitä alun perin suunnittelin, mutta mädän myötä alkaa tapahtua. Kiitos hirmuisesti kommentistasi! Ja joo, Alisa. ♥

Tuhisija: Heimoi, kiitos hirmuisen paljon puumerkin jättämisestä, ihanaa että luet tätä edelleen! Sinulla oli taasen hyviä pohdintoja tekstin kulusta, sitä oli näin tarinan kirjoittajan näkökulmasta todella mukava lukea. Väen järjestämät pidot on ollut tähän mennessä yksi mukavimmista kohtauksista kirjoittaa juurikin tuon rentouden ja riemukkuuden takia, joten hienoa että siitä pidit! Huomiosi Edmundista olivat myös hirmu osuvia, juurikin näin. Seuraavissa raapaleissa selviääkin sitten, miten Alisan ja Valven käy. Kiitos vielä kommentista!

Grenade: Aa, kiitos hirmuisen paljon kannustavista sanoista, kuten aina! Näiden viimeisimpien raapaleiden julkaisu hermostutti pitkästä aikaa aika paljon, joten huokaisin kieltämättä helpotuksesta näitä kommentteja lukiessa. Mahtavaa, että tunne välittyi, noiden tarkoituksena olikin olla melko intensiivinen kokonaisuus kaikin puolin. Mitä Valven kohtaloon sun muuhun tulee… enhän minä nyt voi koiranpentusilmiä vastustaa. :,D Kiitos hirmuisesti kommentista!

A/N: Kiitos taas tosi paljon ilahduttavista kommenteista! Olen kirjoittanut jatkoa eteenpäin kahdeksan raapleen verran, ja asiaa pohdittuani päätin julkaista niistä kolme ensimmäistä nyt omana kokonaisuutenaan. Toivottavasti tykkäätte! Seuraavat raapaleet julkaisen vielä lokakuun puolella.

**


125.

Tuhkan tunkkainen maku viipyy vielä kauan jälkeenpäin suussani.

Kyyhötän vasten kalvaslinnan keittiön tulisijaa pää painuneena polviin. Heikko hiillos ei tarjoa enää juurikaan lämpöä, mutta huoneen hiljaisuus on tuttu ja lohdullinen. Tunnen halua käpertyä sen sisälle kuin uneen, olla muistamatta mitään – mätää, krafjaa, Valven veren tahrimaa ääntä. Silti se kaikki pyörii loputonta kehää päässäni.

Vedän värähtäen henkeä, hiusten valuessa sotkuisena vyyhtenä kasvoilleni. Palmikkoni nauhan on täytynyt napsahtaa jossakin vaiheessa siirtoloitsua poikki.

En saanut tuotua meitä taikuudella ketunkallohuoneeseen asti. Sen sijaan minä ja Valve päädyimme linnan puutarhaan, jonka yö oli jo kauan sitten sulkenut syliinsä: pimeästä toiseen pimeään. Mädän löyhkän sijasta meitä ympäröi kuitenkin kukkien tuoksu, yhä täyteläinen lämpimästä päivästä, sekä korppien huudot. Linnut olivat selvästi odottaneet meitä.

Minulla on vain vähän muistikuvia siitä, mitä sen jälkeen tapahtui. Olin pusertanut hopeamedaljonkia nyrkkini sisällä niin lujasti, että kannen kohokuvio pureutui kämmeneeni kiinni.

Medaljonki hukkui matkan varrella jonnekin, mutta krafja kytee minussa yhä. Toisin kuin Valven siirtoloitsu, siinä ei ole mitään lempeää. Katseeni takana sykkii kirkas kipu, joka tekee ajatuksistani katkonaisia ja epäselviä. Vähän väliä näkökenttääni leikkaa terävä valo, aivan kuin olisin tuijottanut liian pitkään suoraan aurinkoon.

Hautaan kasvoni käsiini saadakseni valon hälvenemään. En ehtinyt sulkea ennen siirtoloitsua silmiäni, kuten Valve opetti.

126.

Havahdun avautuvan oven kolahdukseen. Kohotan päätäni ja näen Eddan seisovan ovensuussa voipuneen näköisenä, esiliina kuivuneiden veritahtojen peitossa. Ne täplittävät huolestuttavan tiheästi vaaleaa kangasta.

Vaikka minussa ei tunnu olevan jäljellä juuri lainkaan voimaa, kompuroin kiireesti seisomaan. Ääneni on pelosta ohut, kun kysyn:

”Kuinka hän voi?”

”Isäntä on menettänyt paljon verta”, Edda sanoo, ”ja henget yksin tietävät, mitä mädän kaltainen taikuuden vääristymä voi hänelle aiheuttaa. Isännän oma taikuus on kuitenkin ryhtynyt korjaamaan sisäelinten pahimpia vaurioita, ja tällä hetkellä hänen tilansa on vakaa. Uskon, että hän toipuu kyllä.”

Uskon, uskon. Se ei tarkoita samaa kuin hän selviää. Siitä huolimatta huojennukseni on niin vahva, että luulen hetken jalkojeni pettävän.

Edda ei kuitenkaan vaikuta olevan kunnossa itsekään. Taloudenhoitajan kaarnakasvojen väri on kalvakampi kuin yleensä, mustien silmien ilme melkein samean tuskainen. Näen hänen hapuilevan kädellään rintakehäänsä, aivan kuin siihen sattuisi. Oliko niin jo silloin, kun palasimme?

”Edda?” Minä kiirehdin hänen luokseen. ”Edda, mikä sinun on?”

”Ne kurjat. Ne kurjat, kunniattomat.” Kauhukseni huomaan, että Eddan silmät täyttyvät kyynelistä. ”Isäntä on aina ollut liian hyväsydäminen Muoria ja tämän väkeä kohtaan. He eivät ansaitse hänen apuaan, hänen…”

Vihaisesti lausutut sanat katkaisee tukahtunut nyyhkytys, joka muuttuu pian hiljaiseksi itkuksi. Tietämättä mitä muutakaan tehdä, minä tartun Eddan karheisiin käsiin, pitelen niistä lujasti kiinni. Me seisomme sillä tavoin pitkän aikaa vierekkäin.

127.

Lopulta taloudenhoitajan kyyneleet ehtyvät. Edda puristaa kiitollisena kättäni, kääntäen sitten uupuneen katseensa yrttejä täynnä olevan hyllykön puoleen.

”Minun on vietävä isännälle lisää lääkettä…”

”Ei”, minä sanon lujasti. Edda näyttää siltä, että pieninkin uusi voimanponnistus saattaisi murtaa hänet. ”Olet tehnyt jo tarpeeksi. Valve on yläkerrassa, eikö niin? Minä huolehdin hänestä.”

Edda räpäyttää hämillään silmiään. ”Oletteko aivan varma, Alisa-neiti? Eikö teidän olisi parempi levätä?”

”Pärjään kyllä, älä huoli. Voitko näyttää minulle, mitä hän tarvitsee?”

Valmistan Eddan ohjeiden mukaan teetä, johon on sekoitettu virmajuurta ja kuivattuja leskenlehtiä. Yrttien hauduttaminen vie hetkeksi mielestäni kaiken muun, krafjan aiheuttaman kivun. Sekoitan rauhoittavan yrttisekoituksen myös Eddalle, joka tarttuu ojentamaani juomaan aavistuksen vastahakoisesti.

”En haluaisi vaivata teitä, Alisa-neiti…” Hän sanoo niin siitäkin huolimatta, että vaikuttaa pysyvän hädin tuskin pystyssä. Rypistän huolissani otsaani.

”Minua vaivaa se, että sinä huolehdit meistä oman jaksamisesi uhalla. Ole niin kiltti, Edda.” Ääneni särähtää. ”En kestä nähdä, että sinuun sattuu.”

Sanani saavat Eddan silmät jälleen kyyneltymään. Hän antaa minun saattaa itsensä huoneeseensa, joka sijaitsee lyhyen matkan päässä keittiöstä. Suljen oven perässäni vasta ollessani varma, että taloudenhoitaja on asettunut lepäämään.

Sen jälkeen käännyn hakemaan Valvelle tarkoitettua lääkettä. Uupumus tekee myös omista liikkeistäni aavistuksen haparoivia, mutta pärjään kyllä. Mädän jälkeen selviän mistä vain.

**

A/N2: Anteeksi jälleen uusi cliffhanger! Kerrottakoon, että seuraavalla kerralla on luvassa noin seitsemän raapaletta.

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 773
  • Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 127/? 11.10
« Vastaus #118 : 13.10.2016 15:44:06 »
Aaa, jään kyllä taas suurella mielenkiinnolla odottamaan, et mitä on tulossa. Onneksi nyt ei taida kovin pitkää odotustakaan olla, jos jatkoa lupailtiin ilmestyväksi jo lokakuun puolella. ^^ Voi Eddaa, on mahtanut olla melko pelottava tilanne, kun yhtäkkiä puutarhaan pelmahtaa vakavasti loukkaantunut kaksikko. Onneksi hän osaa hoitaa molempia parhaansa mukaan, kunhan vain osaa pitää itsestäänkin huolen. Ehkä nyt tosiaan on Alisan vuoro mennä pitämään Valvelle seuraa.

Lainaus
Mädän löyhkän sijasta meitä ympäröi kuitenkin kukkien tuoksu, yhä täyteläinen lämpimästä päivästä, sekä korppien huudot. Linnut olivat selvästi odottaneet meitä.
Oli pakko nappaa tää, kun tämä oli jotenkin niin hienosti kuvailtu. Plus Valven korpit, jotka valvoo kaikkea, kivaa taas muistuttaa lukijoita näistä perusjutuista tälleen sivussa, kun kuitenkin huomio on pitkään ollut muissa maisemissa.

Kiitos taas tähänastisesta ja jään odottelemaan jatkoa! ^^
Hyppää mukaan!


(Ava by Sokerisiipi / bannu by Ansa)

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 097
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 133/? 13.10
« Vastaus #119 : 13.10.2016 22:07:03 »
Grenade: Heh, odotus ei ole tosiaan pitkä! Sain kommenttisi kannustamana seuraavat raapaleet valmiiksi aikaisemmin kuin ajattelin, joten mitäpä sitä turhaan odottelemaan. Edda särki kieltämättä sydämeni noissa raapaleissa, hänen itkemistään oli paljon ahdistavampi kuvata kuin mätää, syystä tai toisesta… Kiva että juuri tuon kohdan nappasit, pidän siitä itsekin! Ýmissin jälkeen on ollut kieltämättä mukava palata tuttujen elementtien äärelle, mädän jäljiltä ehkä vähän järkkyneenä vain, sitä on ja tulee olemaan jatkossa kiintoisaa kuvata. Kiitos jälleen suuresti kommentistasi!

A/N: Millähän matikalla minä viimeksi lupailin seitsemän raapaletta…? No, on näitä sentään kuusi. Kertokaa toki, mitä mieltä olette. :>

**

128.

Matka portaita ylös Valven huoneisiin tuntuu loputtoman pitkältä. Nousen askelmat varovaisen huolellisesti, osittain mahdollisten suojaloitsujen varalta, osittain siksi, että pelkään krafjan vaikuttaneen tasapainooni. Huojennuksekseni mitään ei tapahdu, vaikka jo pienikin ponnistelu saa minut hengästymään.

Valven taikuus huokuu hiljaisena kiviseinistä. Toivon vain kuvittelevani, että se on haaleampaa kuin yleensä. Muut yläkerran yksityiskohdat peittyvät öiseen hämärään.

Lopulta pysähdyn Eddan neuvojen johdattamana maagin makuuhuoneen kynnykselle. Koputan oveen kevyesti, ensin kerran, sitten toisen, mutten saa minkäänlaista vastausta. Painan korvani aivan oven juureen.

”…Valve? Alisa täällä. Toin lääkettä.”

Mikäli maagi reagoi sanoihini jollain tapaa, en erota sitä. Minä pakotan itseni odottamaan vielä muutaman minuutin, ennen kuin tartun ovenkahvaan mennäkseni sisään.

Astun huoneeseen, joka on jonkin verran omaani suurempi. Ison osan tilasta vie leveä sänky, jolla Valve parhaillaan nukkuu.

Nähdessäni hänen suljetut silmänsä ja liikkumattoman olemuksensa pelkään hetken jotain muuta, kunnes kuulen hänen hengittävän. Se on vaivalloinen, rahiseva ääni - selvästi vahingoittuneiden keuhkojen syytä.

Valven ilme on kuitenkin unesta rauhallinen. Huomaan, että Edda on puhdistanut ja sitonut hänen haavansa: valkoinen side peittää muutoin paljasta rintakehää. En voi kuin arvailla, mitä taloudenhoitaja on tehnyt peitselle.

Maagin näkeminen saa jonkin minussa, ehkä pelon, heltiämään. On kuin tajuaisin vasta nyt, että me todella pääsimme pois Ýmissistä.

129.

Kävelen mahdollisimman hiljaa sängyn päädyssä sijaitsevan yöpöydän luokse. Sen päälle on kasattu sekalainen kirjojen rivistö, jonka siirrän varovasti sivuun tehdäkseni tilaa keittiöstä tuomalleni tarjottimelle. Lääkejuoma höyryää vielä, mutta muistan Eddan sanoneen, ettei Valven ole pakko juoda sitä lämpimänä. Minun ei siis ole pakko herättää häntä.

Kuljetan sormiani tutkivasti yöpöydällä olleiden kirjojen selkämyksillä. En tunnista niitä, kuten en juuri mitään muutakaan huoneessa. Sängyn ja yöpöydän ohessa huonekaluja on vain muutama, tavaroita ei senkään vertaa. Kirjojen lisäksi ainoa henkilökohtaiselta vaikuttava asia on seinällä oleva maalaus auringon valaisemasta maalaismaisemasta.

”Alisa.”

Jähmetyn silmänräpäykseksi aloilleni. Kun käännyn, näen Valven kohottautuneen sängyllä kyynärpäidensä varaan ja katsovan minua kuin ei olisi varma, olenko todellinen. Hänen auki olevat hiuksensa valuvat olkapäille kuin tumman veden virtaukset.

”Olet hereillä”, minä sanon tarpeettomasti. En pysty tulkitsemaan maagin ilmeestä, mitä mieltä hän on läsnäolostani, joten viiton kädelläni aavistuksen hermostuneesti yöpöytää kohti. ”Toin sinulle lääkettä. Edda sanoi, että voit juoda sen myöhemminkin, mutta se varmasti maistuu paremmalta lämpimänä…”

Valve ei missään vaiheessa käännä katsettaan kasvoiltani. ”Kuinka voit?”

Kysymys yllättää minut niin, että joudun kääntämään oman katseeni pois.

”Minäkö? Ei minulla ole hätää.” Haluaisin niin kovasti sen olevan totta. Krafjan aikaansaama valo näykkii kuitenkin yhä kivuliaasti näkökenttäni reunoja, saa minut puristamaan huuleni tiukasti yhteen: en halua Valven näkevän niiden vapinaa.

Pitääkseni ajatukseni toisaalla ryhdyn järjestelemään aiemmin siirtämiäni kirjoja huolelliseen pinoon tarjottimen vierelle. Siitä ei ole juurikaan hyötyä. ”Anteeksi, että koskin ilman lupaa tavaroihisi.”

”Alisa.” Valven ääni on käheydestään huolimatta lempeä, lempeä. ”Voit kyllä kertoa minulle.”

130.

Tunnen hartioideni lysähtävän kasaan. On liian suuri voimanponnistus väittää kaiken olevan kunnossa.

”En muistanut sulkea siirtoloitsun ajaksi silmiäni”, tunnustan. ”Siksi tuntuu kuin… pääni…”

”Ei se johdu siitä”, Valve keskeyttää, yhä lempeästi. Hän ojentaa kätensä minua kohti. ”Tule tänne.”

Kävelen aavistuksen epäröiden Valven luo ja istun hänen sanattomasta kehotuksestaan vuoteelle, vain muutaman sentin päähän. Näin lähellä toisiamme en voi olla muistamatta, kuinka lujasti pidin siirtoloitsun aikana kiinni hänestä.

Tällä kertaa osaan odottaa Valven ottavan kasvoni varoen käsiensä väliin. Kosketus on kevyt ja tutkiva, maagin sormet yhä aavistuksen viileät metsänpeiton jäljiltä. Ne kulkevat ihollani kuin etsien jotakin minulle näkymätöntä.

”Sinä todella käytit krafjaa”, Valve toteaa lopulta vaimealla äänellä. ”Miltä se tuntui?”
 
Vedän värähtäen henkeä: olen huomaamattani pidätellyt hengitystäni. ”Kivulta. Valolta. Täysin erilaiselta kuin sinun siirtoloitsusi.”

”Taipuiko krafja tahtoosi helposti? Eikö se taistellut vastaan?”

”Taistellut? Miksi?” Samaan aikaan kun sanon niin, mieleeni nousee kuitenkin kuvia: muisto siitä, kuinka lujasti minun oli kamppailtava, etten menettäisi otettani Valvesta. Oli kuin krafja olisi halunnut, että päästän irti.

”Puolustautuakseen – se ei tahtonut tuhoutua. Vain yksi ihminen kerrallaan voi käyttää krafjan kaltaista siirtoloitsua. Muu olisi sille liikaa.”

131.

Tuijotan maagia hetken sanattomana. ”Tarkoitatko, että… Mikset kertonut minulle?”

Valven leukapielet kiristyvät. Syyllisyys hänen äänessään on terävää kuin rikkinäinen lasi. ”Koska mitään tällaista ei pitänyt tapahtua. En ole milloinkaan aiemmin nähnyt mädän kaltaisen vääristyneen taikuuden selviävän niin pitkälle viedystä puhdistuksesta. Jos olisin tiennyt, mitä odottaa, en olisi ikinä pyytänyt sinua – ”

”Myöhemmin”, minä sanon hiljaa. Noidan taikuus kipunoi lakkaamatta rintakehässäni. ”Puhutaan siitä myöhemmin. Ole kiltti ja kerro minulle ensin krafjasta.”

Valve nyökkää lyhyesti. Hän peittää oman kipunsa hyvin, mutta voin silti kuulla sen raskaasta tavasta, jolla hän hengittää: melkein kuin jokainen hengenveto sattuisi. ”Krafja on voimakasta taikuutta, mutta sillä on rajoituksensa. En kertonut asiasta sinulle myöskään siksi, koska se, mitä mädän luona teit, ei pitäisi olla mahdollista. Sinun ei yksinkertaisesti olisi pitänyt pystyä sitomaan minua osaksi loitsua.”

”Ja, silti…” Maagi kuljettaa käsiään höyhenenkevyesti leukapielilläni. Tutkiva tapa, jolla hän minua katsoo, on jostakin syystä melkein epätoivoinen. ”Tiedätkö, kuinka paljon se vaatii? Tuoda taikuudella joku mukanaan metsänpeitosta?”

Tällä kertaa en käännä katsettani pois. En, vaikka olemme niin lähekkäin, että voin tuntea Valven hengityksen hipovan kasvojani.

Kerron hänelle ainoan asian, jonka tiedän totuudeksi:

”En voinut vain jättää sinua sinne.”

132.


Valve rypistää otsaansa vastaukselleni.

”Sen vuoksi voit huonosti. Krafja riisti loitsun onnistumista varten ylimääräistä voimaa sinusta, eikä ole päästänyt irti vielä kokonaan. Se, mitä tunnet nyt kehossasi, on sinulle liian voimakkaaksi käynyttä taikuutta. On suoranainen ihme, että pystyt kävelemään saati muodostamaan lauseita.”

”Miten sen saa lakkaamaan?” Tiedän maagin kuulevan ahdistuksen äänestäni.

”Loput loitsusta on vuodatettava pois. Älä huoli – se vie vain hetken”, Valve sanoo, aiempaa pehmeämmin. ”Olen tehnyt niin useasti ennenkin.”

Tarkastelen epävarmana hänen uupuneen oloisia kasvojaan. ”Onko se viisasta, kun olet tuossa kunnossa?”

”Ehkä ei, mutten aio jättää sinua tuohon kuntoon – olosi pitäisi helpottua, kunhan loitsu poistuu kehostasi. Sitä paitsi minusta tai Eddasta ei ole hetkeen huolehtimaan linnan välttämättömistä askareista. Olisin kiitollinen, jos pystyisit tekemään ne jonkin aikaa puolestamme.”

Nyökkään. Kalvaslinnan taloudenhoitajan mainitseminen saa huolen kivistämään rinnassani. ”Edda ei voinut hyvin. Kai hän paranee?”

”Kunhan hän vain lepää. Nyt, sulje silmäsi ja muista hengittää syvään.”

Painaessani silmäni kiinni tunnen, kuinka Valve asettaa kämmenensä kasvoilleni. Maagi nojautuu minua kohti, vielä lähemmäs kuin aiemmin – hänen hengityksensä on ihollani lämmin. Ajattelen sitä jotta en ajattelisi valoa, joka vaikuttaa täyttävän näkökenttäni kokonaan.

Akærnï”, Valve lausuu hiljaa. Hän sanoo muutakin, mutta sanojen muoto katoaa minulta vereni kohinaan. Hetkeksi kaikki muu vaimenee: on vain maagin puheen tasainen rytmi ja äkillinen taikuuden kosketus, jossa ei ole mitään krafjan kaltaista. Kipeän valon sijasta se tuntuu pikemminkin viileältä sateelta, joka huuhtoo siirtoloitsun vaikutuksen vähän kerrallaan yltäni.

133.

En ole varma, kuinka kauan sitä jatkuu. Hengenveto hengenvedolta ja sana sanalta krafja alkaa kuitenkin hiipua luistani, valo katseeni takaa kadota. Valve kutsui sitä vuodattamiseksi, kuin maagi olisi poistamassa sisältäni pahaa verta. Hänen loitsunsa ei silti satu lainkaan.

Huomaan, että voin viimein hengittää aiempaa helpommin. Jonkin ajan kuluttua Valve ottaa kätensä pois kasvoiltani: minun on räpyteltävä hetken silmiäni saadakseni näkökenttäni jälleen eheäksi. Valven ei tarvitse kysyä, miten voin. Tiedän hänen näkevän vastauksen helpottuneesta ilmeestäni.

Maagin silmät ovat loitsun langettamisesta huolimatta tutun harmaat. Se huojentaa mieltäni enemmän kuin tahdon myöntää: mikä tahansa muu saisi minut ajattelemaan hänen kivun vääristämiä kasvojaan ja pimeää.

Tajuan Valven tarkastelevan minua kuten minä häntä. Emme ole liikkuneet kauemmaksi toisistamme, vaikka niin suoralle läheisyydelle ei ole enää mitään syytä. Maagin ilme on tutkiva, aivan kuin hän yrittäisi yhä saada minusta selville jotakin tärkeää: salaisuuksia, joista en ole tietoinen edes itse.

Hän sanoo kuitenkin vain:

”Vaikutat väsyneeltä. Sinun kannattaisi mennä lepäämään.”

”Sinä myös”, vastaan. ”Juo lääkkeesi ja lepää. Minä pidän sillä välin huolta kalvaslinnasta niin hyvin kuin vain pystyn.”

Valven suupielillä käväisee aavistuksen alakuloinen hymy. ”En epäile sitä. Kiitos, Alisa – kiitos, että toit minut henkesi uhalla takaisin Ýmissistä. Sen olisi pitänyt olla herättyäni ensimmäinen asia, jonka sanon sinulle.

Valve on selvästi uupunut kaiken jäljiltä. Juotuaan lääkkeensä hänen silmänsä painuvat melkein välittömästi kiinni, vaikka minusta tuntuu, että hän yrittää sinnitellä hereillä seuratakseen lähtöäni. Saapuessani ovelle maagi on kuitenkin jo nukahtanut.

”Hyvää yötä, Valve”, minä sanon hänelle yhtäkaikki, ja suljen oven hiljaa perässäni.

**
« Viimeksi muokattu: 13.10.2016 23:26:29 kirjoittanut Okakettu »

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie