Kirjoittaja Aihe: Eurovision laulukilpailu  (Luettu 132181 kertaa)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 091
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Eurovision laulukilpailu
« Vastaus #320 : 11.02.2024 13:54:39 »
Olen tyytyväinen lopputulokseen! :D Osittain se vähän yllättikin mut, koska Saralla oli paikoin sen verran vahva ennakkosuosikkiasema ja potentiaalia menestyä hyvin sekä raadeissa että telessä, mutta loppujen lopuksi tulos käy hyvinkin järkeen. Saran esitys oli kaunis ja vähäeleisen koskettava, mutta luulen, että se saattoi monelle televisiokatsojalle jäädä vähän etäiseksi. Sen taika tuntui välittyvän hieman paremmin kauempaa yleisöstä kuvattuna kuin intiimeillä TV-lähikuvilla.

Lähtökohtaisesti olen aina tyytyväinen, kun yleisön suosikki voittaa, ja nyt niin voi hyvillä mielin todeta tapahtuneen. Windows95man oli omakin suosikkini, ja sitä myös äänestin. Kuten täällä onkin jo todettu, tässä on kieltämättä herkullinen asetelma sen suhteen, että lähetetään Malmöön tällainen huumoriarvollinen wtf-pläjäys, jonka takana nimenomaan kansa seisoo. ;D Itse en laske tätä varsinaisesti vitsiviisukategoriaan, sillä taustalla on ihan vakavasti otettava, tyylikäs kappale aidolla sanomalla, mutta huumoriarvoa tässä kyllä on, ja minusta on huikeaa, miten se osattiin hyödyntää lavaylöspanossa. Itse uskon vakaasti finaalipaikkaan, etenkin nyt kun semeissä ei ole juryja jarruttelemassa. Kyllä tällainen tyylipuhdas ysärijytä takuulla iskee viisukansaan sen verran. Finaalissa raadit sitten rokottavat, mutta Suomen osalta jo finaalipaikkakin on aina niin hyvä suoritus, etten osaa olla pettynyt, vaikka jäätäisiin jumbosijoille. Jokainen sija pohjalta ylöspäin on sitten plussaa vaan. Levollisin mielin jään siis odottamaan viisukevättä. :) Siitä kannan kyllä hiukan huolta, millainen artistinimi ja konsepti Windows95:n tilalle mahdollisesti tulee, sillä kun ei ilmeisesti voi viisuissa edustaa vaikka UMK:n säännöt sen sallivat. Konsepti on kuitenkin kaiketi jo kehitetty, ja luotan siihen, ettei kokonaisuus kärsi siitä kovasti! // Ilmeisesti tilanne vielä vähän elää sen suhteen, tarvitseeko nimeä edes muuttaa.

On muuten ihanaa päästä seuraamaan juuri Teemun ja Henrin viisumatkaa! He ovat niin sympaattinen kaksikko. ♥ Arvatkaa, kuka suunnittelee tällä jo fanifiktiota... Kaikkien haastattelujen perusteella vaikuttaa kuin he olisivat vuosikausien hyviä ystäviä, ja onkin hupaisaa, miten he ovat tutustuneet vasta tämän biisin ja UMK:n myötä! Hauskaa on sekin, miten Henrin ei alun perin pitänyt edes jäädä kappaleen varsinaiseksi laulajaksi eikä varsinkaan kilpailla UMK:ssa, mutta nyt hänet tempaistiin sitten vielä edustusmatkallekin. :D En valita, koska Henri on huikea! Kuten Bea totesi, kappale on teknisesti vaikea vetää, ja Henri suoriutuu siitä kyllä kiitettävästi. Falsettia ehtii vielä viilailla viisuihin!

Yleisesti olen Clairen kanssa samaa mieltä siitä, että Ylen ja artistien panostus todella näkyi show'ssa tänä vuonna. Oli ihan maailmanluokan meininkiä, eikä kenelläkään ollut totaalihirveää esitystä! Taso oli mielestäni tänä vuonna ylipäätään niin hyvä, etten olisi varsinaisesti harmistunut kenenkään edustuspaikasta. Oli levollista vain nauttia show'sta, kun ei tarvinnut rystyset valkoisina jännittää kenenkään puolesta.

Cyan Kicks tuotti itselleni kyllä pettymyksen. Odotin heiltä vaikuttavampaa pakettia, mutta jotain tuntui jäävän selvästi uupumaan. Energia ja läsnäolo ei välittynyt niin tehokkaasti kuin olisin toivonut, vaan kokonaisuus tuntui sekavalta, ehkä jopa yliyrittämiseltä. Kuvaus ontui mielestäni myös erityisesti CK:n esityksessä - esimerkiksi se yksi otos, jossa kuvattiin vain buutseja ja lattiaa, sai minut kummastelemaan. Bändin jäsenet olivat myös jotenkin tosi sumpussa lavalla, ja joku paikalla ollut kommentoikin, että esitys oli selvästi rakennettu televisiokatsojaa ajatellen, sillä saliyleisöön ei otettu minkäänlaista kontaktia. En siis ole yllättynyt CK:n sijoituksesta, mutta toki harmittaa heidän puolestaan, sillä he panostivat kaikesta päätellen paljon ja toivoivat edustuspaikkaa kovasti.

Sini Sabotagen esitykseen petyin myös jonkin verran. Siinä vaikutti olevan sellainen petollinen more is more -ajattelu taustalla, ja show olikin melkoisen överi. Pukutempusta sinänsä tykkäsin - minusta oli virkistävää, miten kerrankin oli temppu, jota ei yritetty toteuttaa vaivihkaa, vaan sitä oikein pohjustettiin ja pitkitettiin. ;D Mutta stailaus ja värimaailma itsessään jättivät kyllä toivomisen varaa, eikä laulukaan kulkenut ihan niin hyvin kuin olisin toivonut.

Ja hei miksi tänä vuonna kaikki kertosäkeiden playbackit kuului niin voimakkaasti? Musta aiempina vuosina ei oo ollut tällaista fiilistä. Nyt oli tosi häiritsevää, kun kertosäkeessä biisi kuulosti aivan erilaiselta ja artistien livelaulu kuului välillä pieninä kiekauksina sen päälle  ??? Se korosti ihan tosi paljon vielä sitä miten livelaulu kuulosti heikommalta.
Minäkin kiinnitin tähän huomiota! Eriskummallinen miksaus, joka häiritsi kyllä kuuntelemista ja keskittymistä.
« Viimeksi muokattu: 11.02.2024 18:16:23 kirjoittanut Waulish »
I’ve transformed every verse within me
and given in to the courage
that still burns



still burns

valokki

  • ***
  • Viestejä: 1 337
Vs: Eurovision laulukilpailu
« Vastaus #321 : 11.02.2024 15:08:58 »
Huhhuh, oli kyllä todella jännä viisuilta! Vähän jo kenraaleista tuli sellainen fiilis, että Windows95man tulee vielä yllättämään, ja niinhän siinä kävikin. Olin itse Sara-fani ja häntä lopulta päädyinkin äänestämään, mutta lopulta mulle oli se ja sama, voittaisiko Sara, Windows95man vai Vox Populi. Saralla oli hieno esitys, mutta jotenkin esitys jäi vähän latteaksi eikä laulu ollut parhaimmillaan suhteessa siihen, kuinka paljon koko kappale juurikin laulun varassa lepäsi. Yllätyin myös, kuinka paljon tykkäsin Vox Populista, heidän esityksensä sai todella hyvälle mielelle, energisyys heräsi livessä paremmin eloon ja sai laulamaan mukana. Windows95man taas oli ehkä suurin yllätys vuosiin (ainakin omalla kohdallani), koska ennen livejä he olivat oman listani häntäpäässä, enkä pitänyt heitä potentiaalisena ehdokkaana. Liveshow veti ihan sanattomaksi ja sille oli vain pakko nauraa. Mun mielestä esitys ei ollut sekava, vaikka se sekoilua olikin, vaan siinä oli tavallaan löydettävissä hauska draamankaari, kun W95m lopulta sai farkkushortsinsa. :D Olen myös samaa mieltä Beatrix Bonesin kanssa siitä, että tämä on juuri hyvä keskisormi juryjen suuntaan ja muutenkin hauska, että lähetetään tämä juuri Malmöhön viisuihin. ;D Ja kuten moni on tässä jo sanonut, on Henrillä todella hieno ääni ja hän suoriutuu todella hyvin vaativammistakin korkeista nuoteista.

Siniin petyin ehkä eniten, ja Cyan Kicks jäi myös melko kädenlämpöiseksi. Sexmane yllätti positiivisesti esityksellään, vaikkei sekään lopulta auttanut lämpeämään laululle tarpeeksi. Glow oli myös hieno ja tunnelmallinen, mutta se olisi mielestäni kaivannut vielä jotain mukaan lavashowhun pelkkien tanssijoiden lisäksi. Kokonaisuudesta olen kuitenkin edelleen samaa mieltä kuin kenraalienkin jälkeen; kaikkiin esityksiin oli panostettu, eikä yksikään kappale ollut mielestäni huono. Koko illan kruunasi hienot avaus- ja väliaikanumerot, ja mun mielestä UMK onkin nostanut kokonaisuudessaan melkeinpä vuosi vuodelta tasoaan.

On muuten ihanaa päästä seuraamaan juuri Teemun ja Henrin viisumatkaa! He ovat niin sympaattinen kaksikko. ♥ Arvatkaa, kuka suunnittelee tällä jo fanifiktiota...
Oi kirjoita, täältä löytyisi ainakin yksi lukija! ♥ En ole Teemua ja Henriä koskaan aiemmin seurannut, mutta mulle tuli täysin samanlainen fiilis heidän ystävyydestään, ja he vaikuttavat niin symppiksiltä keskenään. Kiva päästä tässä kevään mittaan seuraamaan paremmin heidän menoaan.
(ava @Claire ja bannu @Ingrid)

Kosmik

  • ***
  • Viestejä: 3 984
  • ava © Ingrid
Vs: Eurovision laulukilpailu
« Vastaus #322 : 11.02.2024 19:01:35 »
Musta se Windows95man on ihan kamala. X'D Ja mun korvaan Henri lauloi koko ajan vähän nuotin vierestä. Esitys oli kyllä hauska, mutta ihmettelen, jos tuolla kappaleella päätyvät finaaliin asti. Olisin itse kaivannut jotain twistiä tai modernimpaa otetta eurodanceen, tuo kappale kuulostaa liian aikansa eläneeltä.

Erikan ja Käärijän veto taas oli ihan huippu, sitä taidettiin ulkomailla jo toivoa Suomen edustajaksi viisuihin. XD

Itse äänestin Miklua ja Nublua, oli hauska lavashow ja oltaisi ainakin Virolta saatu täydet pisteet. XD Sarasta tuli vähän Loreen-vibat, mutta se lavashow oli hieno! Jesse Markinin Glow oli mun yksi suosikki ja rakastan Jessen Tampereen murretta. ;D Sexmane oli yllättäen lavalla parempi kuin musavideolla, kuulostaa kyl paremmalta ilman mitään autotunea. Cyan Kicksin lavashow oli mielestäni tosi pliisu, odotin vähän energisempää vetoa ja Sini taas ei ole missään vaiheessa ollut mun suosikki, niin ei oikein säväyttänyt sekään.
"Son, your life’s an open book
Don’t close it ’fore it’s done"

Grenade

  • Jalopuujalka
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 547
  • ava+bannu Ingrid
Vs: Eurovision laulukilpailu
« Vastaus #323 : 11.02.2024 22:16:48 »
Pääsin eilen paikan päälle seuraamaan UMK:ta ja täytyy sanoa, että vieläkin on vähän UMK-kuplassa, kun se oli niin hieno kokemus. Yritin pitää kaikki kenraaliharjoitusten jutut pimennossa, etten spoilaantuisi liikaa, mutta Katri Helenasta ainakin ehdin kuulla jo ennen iltaa. :D

Mulla ei varsinaisesti ollut kovin suurta suosikkia, kun finaali saapui. Saran biisiä olin kuunnellut eniten, mutta ajattelin, että täytyy lavashowt nähdä ennen kuin päätän mitään. Ja olipahan show! Oli hauskaa nähdä myös ns. kulissien taakse, että miltä kaikki näytti, kun lavaa rakennettiin ja miten taustalla tehtiin asioita samalla, kun juontajat juontaa yhdessä paikassa.

Sinin lavassa oli mustakin vähän jotain meh. Tykkäsin ajatuksesta, että häntä ns. kuoritaan kuin sipulia, mutta samalla tuntui, että koko ajan tapahtuu jotain, että eikö vaan voisi välillä ihan vaan olla ja laulaa. :D Toisena esiintynyt Cyan Kicks myös näytti paikan päällä vähän pliisulta, kun he oikeestaan vain soittivat ja laulaja pomppi lavalla. Ehkä olisin kaivannut jotain vähän lisää, mutta toisaalta se biisikään ei niin sytyttänyt, joten en tiedä, olisiko lavashow pelastanut, vaikka esitys olisi ollut tosi super. 😅 Jessen kappaleeseen olen tykästynyt! Ei sillä ehkä Euroviisuihin asti päästy, mutta uskon, että se tulee kyllä päätymään kesäsoittolistalleni, sen verran chillin kiva kappale on kyseessä.

Mikaelin ja Nublun lavashow oli kyllä kiva, mutta kappale itsessään ei oikein kiinnosta. Saran lavashow oli kivan simppeli! Uskon, että oli parempi sille, että hän oli yksin lavalla, eikä sinne tuotu lisähäärääjiksi tanssijoita tai muita, nyt se keskittyi häneen itseensä ja tunteeseen. Sexmanen lava oli hauska, en osannut odottaa tällaista. Valitettavasti tääkin biisi on vähän jäänyt mulle vähemmälle kuuntelulle, mutta ainakin esitys oli hyvin tehty.

Ja sitten tuli Windows95man ja en ainakaan itse osannut odottaa yhtään mitään. :D Siispä tää kyllä veti ihan maton jalkojen alta ja siinä vaiheessa, kun housut saatiin jalkaan ja pyrot lähti, olin ihan myyty tälle. Lisää tällaista ihan hölmöä meininkiä! Päädyinkin sitä sitten lopulta äänestämään. Ja oli hauska seurata pisteidenantoa, kun se sieltä viimeiseltä sijalta ampaisee ensimmäiseksi ja pysyy siellä koko pisteidenjaon. :D

Myös Käärijän ja Erikan lava oli tosi onnistunut! Oikeestaan ihan kaikki avaus- ja väliaikanumerot oli tosi hyviä ja eniten ehkä leuka loksahti lattiaan Pilvi Hämäläisen kohdalla! Joko tää biisi löytyy jostain Spotifysta??? Haluan popittaa tätä lisää :D Käärijä oli kyllä ihan super ja koko areena vaan mylvi, kun Cha cha cha alkoi ja vielä pitkään sen jälkeenkin. Toivottavasti hänkin saa nyt vähän rauhoituttua, kun hän saa seuraajan ja huomio kiinnittyy enemmän Windows95maniin.

Kokonaisuudessaan oli kyllä hieno UMK taas kerran! Musta oli kivaa, että tällä kerralla ei noussut yhtä niin suurta ennakkosuosikkia kuin viime vuoden Käärijä. Kaikki sai pisteitä, ja Sinikin olisi kyllä ehkä hiukan enemmän ansainnut. Ehkä se ensimmäisenä esiintyminen ja lavashown hiomattomuus rokotti sitten ääniä.
Hyppää lehtikasaan!

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 091
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Eurovision laulukilpailu
« Vastaus #324 : 12.02.2024 19:28:39 »
Mahtavaa, Grenade, että sinäkin pääsit paikan päälle show'ta seuraamaan! Toivottavasti minäkin joskus vielä pääsisin, ja toivottavasti UMK jatkaa isolla areenalla tulevaisuudessakin. Meininki vaikutti näin televisionkin välityksellä niin huikealta, että on vaikea edes kuvitella, millaista paikan päällä on ollut. UMK on melkein kuin sellaiset miniviisut nykyään.

On muuten ihanaa päästä seuraamaan juuri Teemun ja Henrin viisumatkaa! He ovat niin sympaattinen kaksikko. ♥ Arvatkaa, kuka suunnittelee tällä jo fanifiktiota...
Oi kirjoita, täältä löytyisi ainakin yksi lukija! ♥ En ole Teemua ja Henriä koskaan aiemmin seurannut, mutta mulle tuli täysin samanlainen fiilis heidän ystävyydestään, ja he vaikuttavat niin symppiksiltä keskenään. Kiva päästä tässä kevään mittaan seuraamaan paremmin heidän menoaan.
Kiitos kovasti kannustuksesta, inspiroit minua toteuttamaan höpsön ideani! ♥ Näin (S) pääsi siis käymään, kääk... En edes muista, milloin olisin viimeksi ollut tällaisessa hullussa flow-tilassa kirjoittaessani. Hieman nyt häpeilen täällä, mutta hei - no rules! :P

Mitä enemmän olen ehtinyt sulatella kilpailun lopputulosta, sitä oikeammalta se on alkanut tuntua. Paljon on puhuttu siitä, miten Suomeen ja Käärijän seuraajaan kohdistuu tänä vuonna valtavia odotuksia ja paineita, mutta Windows95man kykenee ne kyllä kestämään, kävipä kilpailussa miten tahansa. Tärkeintä on nyt hauskanpito ja hyvä fiilis! Minua lähinnä naurattaakin lukea ESC:n virallisesta Instasta kauhistelevia ja yökkäileviä kommentteja tästä valinnasta. ;D
I’ve transformed every verse within me
and given in to the courage
that still burns



still burns

ruttotohtori

  • nightmare muse
  • ***
  • Viestejä: 1 250
Vs: Eurovision laulukilpailu
« Vastaus #325 : 13.02.2024 00:33:09 »
Mä en tänä vuonna aio katsoa euroviisuja enkä katsonut UMK-lähetystäkään, mutta olihan ne biisit pakko tsekata jälkeenpäin ja joo, ihan oon samaa mieltä monen kanssa täällä että Windows95man on ehdottomasti paras edustamaan Suomea tänä vuonna! Kun kerran viime vuonna oli niin iso vääntö niistä raatiäänistä ja näkyi Ruotsin puolelta aika paljon kommentteja siitä kuinka Loreen ansaitsi voittaa koska on parempi laulaja kuin Käärijä, niin jotenkin se että lähetetään uudestaan esiintyjiä jotka ei saaneet raadeilta pisteitä mutta jotka voitti puhtaasti yleisöäänillä ja jotka ei ehkä oo mestarilaulajia mutta löytyy tarttuva biisi, loistava esitys ja lavakarismaa ja sopivasti semmosta wtf-factoria niin musta tää on paras mahdollinen ratkaisu. Ehkä tää on vähän semmonen pieni, hyvässä hengessä annettu keskisormennäyttö viisuraadeille, ja I'm living for it. Ja musta toi biisi oli oikeasti jees, ei ehkä UMK:n paras, mutta kyllä sitä varmasti tulee kevään mittaan jytäiltyä, ja kokonaisuutena tää duo oli kyllä ihan oma lemppari.

Jos ihan biisien pohjalta mennään niin oma lemppari oli Saran Paskana, eikä sekään olis ollut huono edustaja, mutta tuon tyyppisiä esityksiä on muutama joka vuosi, ja mä itse kannatan aina sitä massasta erottautumista yli muun. Meni toi kyllä silti soittolistoille, samoin Sinin Kuori mua, joka oli aivan ihana, mutta ei kyllä mun mielestä ehkä ihan viisukamaa, ainakaan tuolla esityksellä. Tykkäsin kans hirveesti siitä Jessen Glow-biisistä, mut se oli kaikista eniten nimenomaan radiosoittoon tehty kappale, ja vaikka iski meitsiin niin en olis lähettänyt viisuihin - tosin Jesse oli vissiin sanonut että jos olisi UMK:n voittanut, niin ei hän viisuihin olisi lähtenytkään, mikä musta on kyllä kunnioitettava veto itsessään.

Cyan Kicks oli jees, mutta jees ei ihan riitä viisulavoilla. MG:n ja nublun biisi taas... arvostan sen kantaaottavuutta ja ajankohtaisuutta, mutta mulle se koko biisi ja esitys kuulosti vähän sellaselta teinipoikien uhoomiselta jossain ylilaudalla. Sexmane oli ihan huippu ja varmasti tuun luukuttamaan tota kipaletta myös, mut sekään ei ollut lopulta mitenkään erikoinen. Kaikista paras esitys oli luonnollisesti Käärijän ja Erika Vikmanin duetto, sen nyt tietysti laittaisin itse edustaan Suomea jos ois mahdollista, ja oon tota yhteisbiisiä odottanutkin kuin kuuta nousevaa eikä todellakaan oo ollut pettymys.
leipää ja perunasoppaa

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 091
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Eurovision laulukilpailu
« Vastaus #326 : 11.04.2024 07:02:13 »
Hei onko joku joskus käynyt jossakin pre-partyssa? Minä repäisin tänä vuonna ja ostin liput Amsterdamissa järjestettävään Eurovision in Concertiin! :D Se pidetään tämän viikon lauantaina. Lisäksi olen menossa perjantaina pidettäville Amsterdam Calling -etkoille. Jännittää tosi paljon, etenkin kun matkustan yksin.

Ajattelin kirjoittaa tänne aiheesta nyt, kun istun parhaillani linkissä matkalla Hollantiin. Tämä on pitkä matka, ensin reilu kahdeksan tuntia yöbussissa ja sitten aamulla vaihto toiseen bussiin, jossa pitää istua vielä vajaa puolitoistatuntinen. Ajattelin, että yöbussi olisi fiksu ratkaisu, koska matkan voisi nukkua, mutta en ole kyllä toistaiseksi nukkunut silmällistäkään. Mun edessä istuva haluaa pitää penkkiään liki vaakatasossa, ja takana istuva kuorsaa ihan hurjan kovaa – plus sillä on pahanhajuinen hengitys. :-X Olisi kiva saada nukutuksi edes vähän, koska pääsen kirjautumaan hotelliin vasta iltapäivällä. Mutta jos ei, niin ei. En halua stressata ylimääräistä.

Olen kyllä jännityksestä huolimatta tosi innoissani! On niin huikeaa päästä näkemään ja kuulemaan tämänvuotisia biisejä ja esiintyjiä. Taso on mielestäni oikein hyvä. Olen luukuttanut viisuja tuttuun tapaan ihan hullun lailla, joskin tänä vuonna aloitin poikkeuksellisen aikaisin ja otin biisit kuunteluun sitä mukaa kun niitä julkaistiin. Ykkössuosikkini tänä vuonna on Belgia, ja sitä hännystävät Norja ja Kroatia. Portugalikin on minulla ihan kärkikahinoissa. Se on minulle tosi kaksijakoinen viisumaa, kun välillä en ymmärrä heidän kappaleidensa päälle yhtään ja välillä sitten tulee tällaisia täysosumia. :D Joko te muut olette löytäneet suosikkeja? :)
« Viimeksi muokattu: 11.04.2024 07:03:55 kirjoittanut Waulish »
I’ve transformed every verse within me
and given in to the courage
that still burns



still burns

Kiirsu

  • ***
  • Viestejä: 2 173
Vs: Eurovision laulukilpailu
« Vastaus #327 : 21.04.2024 14:14:44 »
Waulish, en oo ikinä käynyt pre-parteilla, mutta ne on vaikuttaneet tosi hauskoilta tapahtumilta! Kaikissä pätkissä mitä oon niistä nähnyt on ollut hyvä meno. Olisi tosi kiva kuulla, millaista siellä oli! :3

And some people, dance.
"Ja pysyä loitolla heteromiehistä, lesboista ja biseksuaaleista."
-Severus Kalkaros

Kosmik

  • ***
  • Viestejä: 3 984
  • ava © Ingrid
Vs: Eurovision laulukilpailu
« Vastaus #328 : 08.05.2024 01:01:23 »
Huh, onneksi Suomi meni jatkoon. En eka edes tykännyt koko kappaleesta mut oon sitä luukuttanut UMK-järkytyksen jälkeen vaikka kuinka paljon. X'''D Ja lavashow on nerokas. Henri veti nyt todella hyvin ne korkeat nuotit, paremmin kuin UMK:ssa. Hyvä että menivät jatkoon, niin saa viikonloppuna taas odottaa Suomen esitystä.

Irlannilla on hyvä lavashow. Se kappale vaan on tosi outo. Toivon että pärjää hyvin finaalissa. Kroatia oli onneksi vähän karsinut Käärijä-vaikutteita pois esityksestään. Yllättäen tykkäsin Liettuasta ja vähän Ruotsistakin (joka tietty on jo jatkossa mut tänään kuulin ekan kerran sen niiden kappaleen).
"Son, your life’s an open book
Don’t close it ’fore it’s done"

Remoteness spectator

  • ***
  • Viestejä: 2 434
  • Sanokaa Remoksi vaan
Vs: Eurovision laulukilpailu
« Vastaus #329 : 08.05.2024 01:32:01 »
Jee, täälläkin ollaan fiiliksissä Suomen jatkoon pääsemisestä! Kieltämättä olen vähän yllättynyt, että kyseinen huumori upposi muuhun Eurooppaan, mutta todella mielissäni ;D Tyypit vetivät shown kyllä ihan nappiin, ei ole mitään valitettavaa sen puolesta, oli sitten itse kappaleesta mitä mieltä tahansa. Huumoriahan se vain on ja sillä tavalla siihen mielestäni pitäisi suhtautuakin.

Samaa mieltä Kosmik että Irlannin lavashow oli kyllä aikamoinen performanssi, mutta kappaleesta en minäkään pidä sitten lainkaan. En oikein löydä siitä musikaalisuutta tai kunnon rakennetta, vaan se on enemmän vain huutamista. Taideperformanssina se nyt menee, mutta ehkä laulukilpailussa pitäisi olla enemmän sitä lauluakin.

Kroatia oli viihdyttävä, en pahastu vaikka voittaisivat, mutta samalla tulisi kyllä vähän katkeransuloiset fiilikset viime vuoden häviön takia (koska Kroatia tietyllä tavalla muistuttaa Cha Cha Chata). Oma lempparini kaikista on Sveitsi, mutta pitää nähdä vielä livenä lavalla ylihuomenna. Teknisesti kuitenkin todella versatiili laulaja. Tämän päivän suosikki oli täälläkin Liettua  :)
« Viimeksi muokattu: 08.05.2024 01:34:16 kirjoittanut Remoteness spectator »
It is time
to break the chains of life
If you follow you will see
what's beyond reality
 
       
~Dark designs~

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 988
Vs: Eurovision laulukilpailu
« Vastaus #330 : 08.05.2024 02:36:45 »
Vaikka UMK-kappaleita kuuntelin ja fiilistelin paljon ennen itse kisaa, niin muiden maiden edustajien kappaleiden kuuntelu on jäänyt tänä vuonna vähemmälle. Ensimmäistä semifinaalia seuratessani kuulin siis monen maan edustajan kappaleen vasta ensimmäistä kertaa. Sinänsä mukavaa vaihtelua, kun yleensä olen tavannut jo etukäteen kuunnella muiden maiden kappaleet useampaan kertaan läpi, mutta toisaalta... Olin jotenkin yllättyneen pettynyt tasoon tänä vuonna. En sitten tiedä, johtuuko se siitä, että ei ole "tottunut" kyseisiin kappaleisiin eli ne pitäisi kuunnella pariin kertaan läpi ennen live-esityksiä, että niistä saa kiinni. Mutta musta tuntui, että ensimmäisessä semifinaalissa moni kappale oli kyllä tosi mieleenpainumaton ja muutenkin aika sellainen... tylsän tasainen tai vähän sellainen "liian artistinen" omaan makuun. Eniten innostuin avausnumeroista, kuten Chanelin, Elenin ja Eric Saaden esiintymisistä. :D Toki niihin biiseihin onkin vuosien varrella ehtinyt muodostua sellainen tietynlainen tunneside. Mutta joo, en tiedä, mitä fiiliksiä teillä muilla on ensimmäisen semin tasosta?

Joka tapauksessa, mäkin olen niin iloinen, että W95man pääsi jatkoon! <3 Lavashow oli musta illan piristysruiske ja siis herranjestas kuinka paljon Henri oli petrannut vokaaliensa osalta verrattuna UMK-esitykseen! Pieksi mennen tullen monen muun edustajan vokaalit ekassa semifinaalissa, ainakin omasta mielestäni. :) Kuvakulmat olivat myös tosi onnistuneita. Siinä kohtaa, kun W95man puki ylleen farkkushortsinsa, ehdin jännittää, ehtiikö saada niitä jalkaan ajoissa. UMK:ssa hänellä ne oli jo jaloissaan, kun kuvakulma siirtyi häneen, joten mietin, oliko tuo tahallinen vai tahaton, mutta toisaalta kohta oli hauska. :D Vähän harmitti, kun hän ei yhtä vapautuneesti pystynyt pyörimään lopussa "ilotulituksiensa" kanssa (tai miksikä niitä kutsutaan) kuten esimerkiksi UMK-loppuvedossa. Jos oikein ymmärsin niin oli rikkonut lavan ledilamput viisuharjoituksissa, joten siksikään ei voinut tehdä saman tyylisiä liikkeitä kuin UMK:ssa. Mutta muuten lavashow oli musta vielä parempi kuin UMK:ssa, mutta se pysyi samalla myös hyvin uskollisena sille alkuperäiselle idealle, eli tykkäsin siitä, että mitään suuria muutoksia ei lähdetty enää viisuihin tekemään. Kaiken kaikkiaan voi olla kyllä tosi ylpeä W95manin ja Henrin vedosta! Huikeaa tuo jatkoon pääsy oli myös siitäkin syystä, että ensimmäisessä semifinaalissa ei oikeastaan ollut oikein mitään Suomen naapurimaitakaan, jotka olisivat antaneet "naapuripisteitä" Suomelle (tosin eipä Suomi niitä usein ole saanutkaan :D). Niin ihanaa, että esitys vetosi ihmisiin ympäri maailmaa! <3

Muita, jotka ekasta semifinaalista jäivät mieleen, olivat Ukraina, Kroatia, Irlanti, Slovenia ja Kypros. Sinänsä siis jännä, koska kun Kypros aloitti ensimmäisen semifinaalin, niin ajattelin, että hoh hoijaa, taas tällainen, joita nähdään tusina vuodessa. :D Mutta kun niin moni sen jälkeinen numero oli mielestäni jotenkin tylsempi, niin yhtäkkiä Kypros näyttikin paljon paremmalta niiden valossa. ;D Mutta toki nämä ovat makukysymyksiä ja ehkä mielipiteeni tosiaan vielä muuttuvat finaalissa, kun jatkoon selviytyneet kappaleet tulee kuultua uudemman kerran. Mielenkiinnolla odotan toista semifinaalia ja tietenkin itse finaalia lauantaina, ja pidän kovasti peukut pystyssä, että W95man ja Henri vetävät silloinkin yhtä hyvän vedon ja kahmisivat yleisöääniä. Voittoon en oikein jaksa uskoa, mutta so what, sinne on tultu pitämään hauskaa ja sen meidän edustajat kyllä osaavat näyttää! <3
We're stars wrapped up in skin
The light comes from within



There's no me, there's only (you)
There's only youniverse

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 091
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Eurovision laulukilpailu
« Vastaus #331 : 08.05.2024 17:01:54 »
En nyt ehdi hirveästi kirjoittaa, mutta Irlanti löi kyllä ällikällä! Oli yksi vaikuttavimmista ikinä näkemistäni viisuesityksistä, ja päädyin äänestämäänkin. Biisi itsessään on minulla vasta sijalla 25, mutta hullaannuin esityksestä niin täysin, että pakko oli tukea Bambieta äänellä. Ei olisi uskonut Irlanniksi, joka on kontannut viime vuodet oikein huolella! Minusta on mahtavaa, että heidän semiinjäämisputkensa katkesi vihdoin. Lisäksi äänestin Portugalia, jonka vähäeleisen kaunis ja vaikuttava kappale on kuulunut suosikkieni joukkoon melkein julkaisustaan lähtien. Portugali on minulle aina vähän sellainen hit or miss, mutta tänä vuonna hit! :D Niin ja äänestin myös Azerbaidžania, vaikken jatkopaikkaan oikein uskonutkaan. Pidän kappaleesta, ja toivoisin niin, että he jatkaisivat tällä nykyisellä linjallaan ja lähettäisivät rohkeasti omatekemiään kappaleita eivätkä kliinisiä Ruotsi-tilausviisuja. Vähän hirvittää, miten siellä suhtaudutaan nyt kahteen peräkkäiseen karsiutumiseen tällä reseptillä, mutta toivon parasta!

Slovenia oli itselleni pettymys livenä. Pidän kappaleesta tosi paljon, mutta minusta esitys ei tukenut sitä parhaalla mahdollisella tavalla. Se oli jotenkin liian kirkas ja kalsea - olisin kaivannut jotain pimeämpää ja mystisempää. Raiven lauloi kyllä upeasti. Kroatialla oli mahtava meininki, ja kappale on kolmossuosikkini koko viisukattauksesta, mutta esitys oli minusta aavistuksen liian täyteen ahdettu. Varsinainen pettymys se ei kuitenkaan ollut, ja minulle maistuisi kyllä Kroatian voitto! En usko, että minua jäisi siinä tapauksessa kaihertamaan Suomen voittamattomuus viime keväältä, koska pidän biisistä niin paljon enemmän kuin Cha Cha Chasta.

Suomi suoriutui kyllä upeasti! Kannoin vähän huolta noista kamerakulmista, kun kenraaleissa niiden kanssa oli vielä ongelmia, mutta hienostihan ne oli saatu fiksattua. Ilmeisesti etenkin se tuulettavan fanin siluetti on tuottanut hankaluuksia, ja siinä olikin nerokas ratkaisu se hattu, joka sallii vähän enemmän heittoa! Ihanan vapautuneesti vetivät Teemu ja Henri, ja Henri taustalaulajineen teki loistavaa työtä. Ansaittu finaalipaikka!

Huikeaa tuo jatkoon pääsy oli myös siitäkin syystä, että ensimmäisessä semifinaalissa ei oikeastaan ollut oikein mitään Suomen naapurimaitakaan, jotka olisivat antaneet "naapuripisteitä" Suomelle (tosin eipä Suomi niitä usein ole saanutkaan :D). Niin ihanaa, että esitys vetosi ihmisiin ympäri maailmaa! <3
Olihan siellä Ruotsi ja Islanti, jotka ovat monesti meitä muistaneet! Aftonbladetin äänestyksessä Suomi oli itse asiassa selkeä suosikki, joten uskon, että sieltä on kyllä pisteitä ropissut. Mutta uskon myös, että esitys vetosi kyllä ihmisiin monessa muussakin maassa! :) Tunnen muun muassa pari intohimoista W95man-fania, joista toinen on Australiasta ja toinen Yhdysvalloista. ;D

Siinä kohtaa, kun W95man puki ylleen farkkushortsinsa, ehdin jännittää, ehtiikö saada niitä jalkaan ajoissa. UMK:ssa hänellä ne oli jo jaloissaan, kun kuvakulma siirtyi häneen, joten mietin, oliko tuo tahallinen vai tahaton, mutta toisaalta kohta oli hauska. :D
Se ei ollut tarkoituksellista, vaan siinä oli vähän vaikeuksia shortsien pukemisessa ja tanssijat pelastivat tilanteen. Täällä on siitä uutinen!

Pidän Claire hyvin mahdollisena sitä, että taso tuntuu heikohkolta siksi, ettei ole vielä tottunut kappaleisiin. Minusta se nimittäin tuntui myöskin heikolta alkuvuodesta, kun biisejä alkoi tippua enemmän, mutta sitten kun totuin kattaukseen, mieleni muuttui aika tavalla! Tein jossain vaiheessa vertailun tämän vuoden ja viime vuoden biiseistä, ja yllätyksekseni tämä vuosi voitti, vaikka viime vuonna minulla oli hurjasti suosikkeja. Toivotaan, että sinäkin pääset tässä viisuviikon mittaan vielä useampaan biisiin sisälle, ja että kakkossemistä löytyisi lisää toimivia paketteja! :) Siellä kilpailee ainakin oma kahden kärkeni tänä vuonna.
I’ve transformed every verse within me
and given in to the courage
that still burns



still burns

Remoteness spectator

  • ***
  • Viestejä: 2 434
  • Sanokaa Remoksi vaan
Vs: Eurovision laulukilpailu
« Vastaus #332 : 08.05.2024 17:28:14 »
Uskon myös, että tuohon tunteeseen siitä, että kappalekattaus tuntuu heikommalta, voi vaikuttaa nimenomaan se tuttuusaspekti. Eli mitä enemmän kappaleisiin tutustuu, niin sitä enemmän sieltä alkaa löytyä niitä jotka nousee muiden yläpuolelle ja huomaa niiden jäävän mieleen. Kannattaa myös muistaa, että euroviisut on melkeinpä musiikillisesti ihan oma erillinen genrensä, joten kenties aivojen pitää aina joka vuosi naksahtaa siihen viisuasentoon jos niitä kylmiltään katsoo ;D Ylen Viisukupla-ohjelma on todella hyvä johdatus aina vuoden biiseihin omasta mielestäni. Toki joinakin vuosina on vain yksinkertaisesti enemmän ns. tusinatavaraa kuin toisina, mutta kyllä siellä tänä vuonna onneksi parit hulluttelut ja tarttuvat luupit löytyy.
It is time
to break the chains of life
If you follow you will see
what's beyond reality
 
       
~Dark designs~

Kosmik

  • ***
  • Viestejä: 3 984
  • ava © Ingrid
Vs: Eurovision laulukilpailu
« Vastaus #333 : 10.05.2024 16:15:46 »
Tokasta semistä löytyi sit Suomen ohella lemppari, nimittäin Viro. 😂 Samanlaista hullua energiaa kuin Suomella. Menee Virolle kyllä ääni jos aion äänestää. 😎
"Son, your life’s an open book
Don’t close it ’fore it’s done"

Remoteness spectator

  • ***
  • Viestejä: 2 434
  • Sanokaa Remoksi vaan
Vs: Eurovision laulukilpailu
« Vastaus #334 : 10.05.2024 20:16:00 »
Kosmik, samaa mieltä että Viron esitys oli livenä todella mukaansatempaava ja hauska! Etenkin tykkään niistä heidän tanssimoovseistaan jossa käsiä heilutellaan ja potkitaan :D

Nyt on kyllä aikamoiset viisudraamat tulilla. Sen lisäksi että Israel luonnollisesti puhuttaa, niin ilmeisesti Hollannin Joost on joutunut tutkinnan alaiseksi. Ei ole osallistunut tänään harjoituksiin ja huhut kertovat että taustalla fyysinen yhteenotto naispuolisen valokuvaajan kanssa (tämä vielä huhupuhetta SVT:n tietoihin pohjautuen). Saa nähdä annetaanko lupa esiintyä finaalissa vai ei.

Sveitsin Nemon esitys meni eilen todella hyvin, hän on yksi teknisesti lahjakkaimmista laulajista tänä vuonna. Uskomaton ääniala joka yltää uskomattoman korkealle ja puhtaana henkilönä, jolla ollut äänenmurros. Arvostusta myös uskomattomasta suorituksesta taiteilla sen pyörivän häkkyrän päällä samalla kun laulaa todella teknisesti vaativaa laulua ja räppääkin siinä välissä.
« Viimeksi muokattu: 11.05.2024 10:38:43 kirjoittanut Remoteness spectator »
It is time
to break the chains of life
If you follow you will see
what's beyond reality
 
       
~Dark designs~

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 988
Vs: Eurovision laulukilpailu
« Vastaus #335 : 11.05.2024 02:12:50 »
Remo, mäkin tykkäsin äärettömän paljon Sveitsin Nemon esityksestä, ja se on yksiä suosikkejani! Pidin myös tosi paljon Norjan esityksestä, ja Itävaltakin jotenkin kolahti. :D Vähän harmitti, että Tsekki ei päässyt jatkoon, koska siitä biisistä tykkäsin ja olin etukäteen kuunnellutkin sitä jonkin verran. Mutta toisaalta live-esityksestä tuntui puuttuvan jotakin.

Oon pikkuhiljaa alkanut lämmetä osalle biiseistä, mutta suurta osaa en edelleenkään jotenkaan suuresti fiilaa. 🙈 Ehkä johtuu jotenkin siitä, että musta monesta biisistä puuttuu edelleenkin sellanen tietynlainen koukku eikä ne tunnu jäävän mieleen, vaikka oon nyt useamman kerran noita biisejä kuunnellut. Mutta Irlannin esitykseen on kyllä nyt koukuttunut täysin! Mun suosikit taitaa tähän mennessä olla tietenkin Suomen lisäksi Irlanti, Kroatia, Slovenia, Norja, Sveitsi, Saksa ja Itävalta. Sitten siellä on monia sellasia ok-biisejä, jotka ovat sinänsä ihan jees mutta eivät oikein herätä mitään tunteita, ja myös muutamia täysin huteja, kuten nyt vaikkapa Iso-Britannia, Armenia ja Kreikka, jotka eivät vaan omalla kohdalla kolahda niin ollenkaan. Mutta finaalia odotan silti tosi innoissani, kun laitetaan perinteinen viisukatsomokin pystyyn :) Ehkä finaalin myötä lämpeän vielä useammallekin esitykselle. Vähän jänskättää, että mikähän maa voiton mahtaa viedä. Joo, Kroatiaa on toki povattu voittajaksi, mutta jotenkin tuntuu, että voittajasuosikit eivät ole yhtä selvät kuin viime vuonna. Tai sitten on ja elän jossain omassa kuplassa :D
We're stars wrapped up in skin
The light comes from within



There's no me, there's only (you)
There's only youniverse

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 988
Vs: Eurovision laulukilpailu
« Vastaus #336 : 12.05.2024 14:54:14 »
No olipas finaali! Meidän kotiviisukatsomo oli kyllä ihan liekeissä, ja aloin fiilata monia biisejä enemmän ja enemmän. :D Viime vuonna oli kyllä enemmän sellasia biisejä, jotka kolahtivat itseeni paremmin, mutta kyllä tänäkin vuonna oli loppujen lopuksi niitä edukseen erottuvia esityksiä ja finaalissa oli kyllä tunnelmaa (kaikesta finaalia ympäröineestä draamasta huolimatta). Oli ihana huomata, että W95man ja Henri vetivät vielä paremmin kuin ensimmäisessä semifinaalissa, kuvakulmat olivat onnistuneempia ja W95man ehti saada shortsitkin jalkaansa ajoissa, wohoo :D Suomen sijoituksesta sitten taas - no, tottakai sen tiesi jo etukäteen, että jäisivät melko pohjille juryn äänissä, mutta silti olin odottanut vähän enemmän pisteitä juryltä, koska Henri lauloi teknisesti tosi hyvin ja oli hauska kokonaisuus. Yleisöääniä olin myös odottanut vähän enemmän, mutta ottaen huomioon miten äänet tänä vuonna jakautuivat (oli jopa kolme yli 300 yleisöpistettä saanutta maata, kun esim. viime vuonna Käärijä oli ainut joka sai yli 300 pistettä yleisöltä), niin he sijoittuivat kyllä siihen nähden tosi hyvin. Oli monia maita, jotka saivat Suomea vähemmän yleisöääniä, juurikin tuon takia että siellä oli ne muutama maa, jotka kahmivat melkoisen pistepotin. Eli sinänsä olen semi tyytyväinen Suomen sijoitukseen. :) Ja kaiken kaikkiaan voi olla tosi ylpeä Suomen esityksestä, näytettiin kyllä närhen (tai W95manin) munat Ruotsille ja jopa ihan kruununprinsessalle ;D <3

Päädyin itse äänestämään Sveitsiä kahdesti, ja antamaan yhden äänen Norjalle, Irlannille, Kroatialle, Saksalle ja Slovenialle. Sveitsi tosiaan kohosi lempparikseni, joten olen periaatteessa tyytyväinen siihen, että Nemo voitti, mutta samalla kuitenkaan en, koska mun mielestä yleisöäänien pitäisi ratkaista :D Nemo tuli vasta viidenneksi yleisöäänissä, joten juryäänet ratkaisi tänäkin vuonna selvästi voittajan. Vaikka ymmärrän sen, miksi Nemo sai niin paljon juryääniä, niin samalla myös juryjen yksipuolisuus ärsyttää tosi paljon. Edelleen tämän vuoden jälkeen olen sitä mieltä, että juryjen pisteillä saisi olla maksimissaan 25% painoarvo kokonaistuloksesta, ellei jopa mahdollisesti kuopata juryt kokonaan, ei niitä vanhoina hyvinä aikoinakaan ollut :D Koska mitä järkeä ihmisten on äänestää, jos juryllä on vuodesta toiseen yksimielinen suosikki, joka saa selkeän etumatkan muihin nähden. Tai sitten juryjen pitäisi koostua monipuolisemmasta kattauksesta. Joka tapauksessa, tuo juryn valta ja yksimielisyys ärsyttävät, vaikka heidän lempparinsa ja kilpailun voittaja olikin tänä vuonna omakin suosikkini. Mua myös kiinnostaisi paljon enemmän kuulla lähetyksessä muiden maiden yleisöjen antamat pisteet juryn pisteiden sijaan. Ajatelkaa, kuinka jännittävä ja tasapuolisempi finaali olisi ollut, jos vain yleisöäänet olisivat ratkaisseet (tai saaneet vaikkapa sen 75% painoarvon). Toisaalta taas uskon, että esimerkiksi yleisöääniä kahminut Israel sai paljon ääniä yleisöltä poliittisista syistä, ei vain esityksensä takia. :P Vaikka biisi oli mielestäni ihan hyvä. Mutta joo. Ilman muuta Nemo ansaitsi voittonsa ja on hienoa, että Sveitsi voitti pitkän ajan jälkeen, mutta samalla tuntuu tosiaan vähän kaksipiippuiselta jälleen kerran juryn takia.

Mitä tulee finaalin pohjimmaisiksi sijoittuneisiin esityksiin, niin yllätyin kyllä tosi paljon! Itse nimittäin tykkäsin tosi paljon Itävallasta, Sloveniasta, Norjasta ja Espanjasta, jotka olivat se bottom 4. Mietityttää myös, mahtoiko tuo muutos, että äänestys on auki heti alusta lähtien, vaikuttaa juurikin loppupäässä esiintyneiden artistien yleisöpisteisiin. Itävallan puolesta harmitti paljon, kun kamera lakkasi toimimasta juuri kriittisellä hetkellä. Mieti, että olet hionut viikosta ja kuukaudesta toiseen samaa tanssikohtaa, ja sitten sitä ei edes näy tv:ssä. Mutta onhan noita toki aiemminkin tapahtunut eikä tuollaisille teknisille kämmille mitään voi. Eikös ensimmäisessä semifinaalissa Ruotsinkin kohdalla käynyt samalla lailla? Youtubeen onneksi on ladattu versiot, joissa tekniset kämmit ei näy, mutta laiha lohtu se toki jälkikäteen on.

Sitten vielä pakko mainita, että vaikka en Iso-Britannian esityksestä pitänyt ollenkaan, niin vähän kävi sääliksi yleisöäänien 0 pistettä. Onneksi kuitenkaan kukaan artisti ei jäänyt tänä vuonna nollille pisteille kokonaisuudessaan (eli sinänsä jotain hyvää juryissä tänä vuonna). Olin myös tosi iloinen Saksan puolesta, että sijoittuivat korkeammalle kuin pitkään aikaan. Suurin osa Saksan pisteistä taisi tulla jurylta, joten sekin on sitten yksi niistä hyvistä puolista, jotka juryn antamissa pisteissä ilahduttivat. :D

Lopuksi vielä pakko sanoa, että Loreenin esitys oli mielestäni tosi… tylsä. En tiedä, oliko kyseessä huono miksaus vai mikä, mutta Loreenin ääni ei kuulunut paljoa ollenkaan, ja en meinannut edes huomata, kun biisi vaihtui. Lavashow oli mielestäni myös melko mitäänsanomaton. Joo, Loreen ei kilpaillut, mutta olin silti odottanut enemmän, kun kyseessä oli kuitenkin melkolailla illan päävierasesiintyjä. Loreen on kieltämättä todella taitava laulaja ja arvostan hänen taiteellisuuttaan, mutta hänen esitykseensä petyin melko pahasti.

Muuten finaali ja koko show oli ihan mukiinmenevä, ja tykkäsin paljon Nemon loppuvedosta. Vaikka on tosi hienoa, että hän osaa laulaa sen pyörivän ”lautasen” päällä, niin musta oli kivaa, että hän sai vetää esityksen nyt keskittyen täysin vain laulamiseen ja areenan tunnelman fiilistelyyn. :) Mitäs muilla on ajatuksia ja fiiliksiä finaalin jälkeen?
We're stars wrapped up in skin
The light comes from within



There's no me, there's only (you)
There's only youniverse

Remoteness spectator

  • ***
  • Viestejä: 2 434
  • Sanokaa Remoksi vaan
Vs: Eurovision laulukilpailu
« Vastaus #337 : 12.05.2024 15:12:23 »
Täälläkin ollaan ihan fiiliksissä finaalin jäljiltä! Oma lempparini Nemo voitti ja olen todella iloinen siitä, että hänen teknisesti todella hurjaa laulutaitoaan arvostettiin etenkin juryn puolelta (vaikka samaa mieltä, että juryn viidellä randomilla ihmisellä per maa on kyllä aivan uskomaton valta). Ja samaa mieltä Clairen kanssa, että oli ihanaa kun hän sai laulaa lopuksi ihan ilman sitä pyörivää häkkyrää. Siinäkin yllätti miten hän onnistui pitämään äänensä niin tasaisena tunnekuohussa, ja tahatonta komiikkaa tilanteeseen toi palkinnon rikkoontuminen :D Onneksi ei ole niin vakavaa, varakappale oli heti valmiina.

Itse äänestin nimenomaan Sveitsiä (kolmesti) ja tokaa suosikkiani Liettuan Silvesteriä (kahdesti). Nämä kaksi ovat ilmeisesti myös tykästyneet toisiinsa kovasti viisujen aikana, mitä on ollut ihana seurata (ja ovat ystävystyneet myös Irlannin Bambien kanssa).

Suomella meni aivan loistavasti tämäkin veto, en nyt sinällään muuta tulosta olettanutkaan kun huumori tuskin samalla tavalla vetoaa muuhun maailmaan. Tai vaikka vetoaisikin, niin he silti todennäköisesti äänestivät jotakin muuta kuin meidän huumoripläjäystä. Silti saa olla hyvin ylpeä heidän rohkeasta edustuksestaan ja kovasta työstä :)

Irlanti edelleen teki vaikutuksen hurjalla lavashowlla, se on yksinkertaisesti todella hieno performanssi, oli kappaleesta sitten mitä mieltä hyvästä. Huomasitteko, että hän sanoo biisissä "Avada kedavra, I speak to destroy"? Upea yksityiskohta potterfanin näkökulmasta :D

Kaikki muut esitykset oikein viihdyttäviä ja kaikilla meni mielestäni ihan nappiin (paitsi näköjään tuo Itävallan kamerafeili mitä en huomannut!). Kaikki kääntyi parhain päin vaikka olikin katastrofin ainekset viisupäivänä<3
It is time
to break the chains of life
If you follow you will see
what's beyond reality
 
       
~Dark designs~

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 988
Vs: Eurovision laulukilpailu
« Vastaus #338 : 12.05.2024 17:32:00 »
Irlanti edelleen teki vaikutuksen hurjalla lavashowlla, se on yksinkertaisesti todella hieno performanssi, oli kappaleesta sitten mitä mieltä hyvästä. Huomasitteko, että hän sanoo biisissä "Avada kedavra, I speak to destroy"? Upea yksityiskohta potterfanin näkökulmasta :D

Kaikki muut esitykset oikein viihdyttäviä ja kaikilla meni mielestäni ihan nappiin (paitsi näköjään tuo Itävallan kamerafeili mitä en huomannut!). Kaikki kääntyi parhain päin vaikka olikin katastrofin ainekset viisupäivänä<3

Niin samaa mieltä Irlannista ja siksi päädyinkin äänestämään! Kappale ei ole sellainen, jota perinteisesti kuuntelisin muuten vain, mutta juurikin todella hienon performanssin takia päädyin äänestämään. Ja Bambiella on myös teknisesti ottaen todella monipuolinen ääni. Erityisesti tykkäsin niistä rauhallisemmista kohdista, mutta varmasti juurikin sen kontrastin takia, eli biisi kaipasi myös niitä synkempiä kohtia. ”Screaming” on myös oma taitolajinsa, jonka Bambie tuntui osaavan erinomaisesti! Vaikka en nyt todellakaan mikään asiantuntija olekaan. :D Arvostin myös todella paljon hänen tanssikykyjään, jotka tulivat esiin varsinkin juuri niissä rauhallisemmissa kohdissa - en ihmettele, vaikka olisikin useamman vuoden balettitanssitaustaa hänellä. Tosi vaikuttava esitys! Ja joo, se ”avada kedavra” -maininta oli kyllä huippu ja sai arvostusta myös täältä ;D

Tuota Itävallan kameran rikkoutumista ei tosiaan ehkä huomannut, koska se ”jäätyminen” kesti vain muutaman sekunnin ajan. Mutta itse ehkä jotenkin tanssitaustani takia kiinnitän tosi paljon huomiota tanssillisiin ja koreografisiin seikkoihin esityksissä, joten harmitti vähän artistin puolesta, kun koreografian huippukohta / vaativin osuus ei näkynyt tv:ssä. :( Mutta hieno esitys se silti oli!
We're stars wrapped up in skin
The light comes from within



There's no me, there's only (you)
There's only youniverse

Kosmik

  • ***
  • Viestejä: 3 984
  • ava © Ingrid
Vs: Eurovision laulukilpailu
« Vastaus #339 : 14.05.2024 17:42:07 »
Mä en oikein välittänyt Nemon kappaleesta ja taas kävi samalla lailla kuin viime vuonna ja Kroatialta ryöstettiin voitto. ::) Juryn pisteillä saisi todellakin olla pienempi painoarvo. Ei mitään järkeä yleisön äänestää, jos jury pystyy antamaan yhdelle kilpailijalle noin suuren etumatkan. Toisaalta olen tyytyväinen siihen, ettei jury Israelille antanut ihan niin paljon pisteitä kuin olisi voinut antaa, sillä Eden kuitenkin osasi laulaa. Se kappale oli mun mielestä tosi unettava, enkä muutenkaan katso hyvällä, että Israelin annettii osallistua, vaikka Venäjältäkin on pääsy evätty viisuihin.

Hollanti-farssi oli kanssa aikamoinen, kun mitään kunnollista infoa siitä selkkauksesta ei ole oikein tullut. Eka oli sympatiat Joostin puolella, kun oli vallalla se oletus, että hän oli pyytänyt, ettei häntä kuvattaisi lavalta poistumisen jälkeen, mutta sitä toivetta ei oltu kunnioitettu ja oli tehnyt uhkaavan liikkeen kameranaista kohti, mutta ilmeisesti siellä on ihan kamera mennyt rikki selkkauksessa, niin näen ihan ymmärrettävänä, että diskattiin kilpailusta. Harmi kyllä, koska pidin Europapasta!

Hieman kyllä ärsytti, ettei mun suosikit pärjänneet pisteidenjaossa ollenkaan. :'D Viroa äänestin ja harmitti, ettei Espanjakaan pärjännyt. Se lavashow oli mieletön (ne kaksi tanssijamiestä XD), ja tykkäsin kappaleen sanomasta. Liettuakin oli vasta 14. ja mäkin tykkäsin Itävallasta ja Norjasta ja ihmettelin kanssa, kun eivät pärjänneet. Bambie onneksi pärjäsi hyvin, hän oli kyllä jotenkin todella suloinen ja tykkäsin mielettömästi kanssa lavashowsta. Suomen osalta olen tyytyväinen, että pääsivät finaaliin ja vetivät shown tosi hyvin. Nyt Teemu sai housutkin hyvin jalkaan ja Henri lauloi taas upeasti finaalissa. Olivat kyllä valopilkku tän kaiken Euroviisu-draaman keskellä. :')

Käärijältä kyllä ihan hyvä päätös, ettei tullut jakamaan Suomen pisteitä. Kyllähän nää viisut vähän shitshowlta tuntuivat tuon Israel- ja Hollanti-farssin osalta. Jotenkin ärsyttävää, että kaikki, jotka oli missään tekemisissä Israelin edustajan kanssa joutuivat itse saamaan siitä paskaa niskaan. Olisi tylyä vaan vältellä koko edustajaa ja olla puhumatta tälle mitään, kun ei Eden itse ole syyllinen Israelin sotaan.

Mekin äidin kanssa ihmeteltiin sitä Loreenin showta. Se oli kyllä tosi outo, eikä Loreenin äänestä saanut mitään selvää. En tykännyt. ::) Se Abba-juttu oli kanssa vähän mauton, kun ne oli jotain ihme tekoälyhahmoja jossain Lontoossa. Siis todella omituista settiä. ::) Ei muutenkaan ihan mun makuun, että teemana oli niin vahvasti vanhat esitykset ja viisujen historia.
"Son, your life’s an open book
Don’t close it ’fore it’s done"