Kirjoittaja Aihe: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 40 lukua + epilogi | VALMIS  (Luettu 62279 kertaa)

Örkkineitinen

  • ***
  • Viestejä: 26
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 29. luku 2.3.!!
« Vastaus #120 : 15.05.2016 22:18:26 »
Vaivoin jaksaa odottaa, mutta näin hyvään ficciin jaksaa vaikka pitempäänkin. Toivottavasti kokeesi menevät hyvin!
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille, ja mielen vapaus, ja mielen vapaus. ~ Vexi Salmi

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 305
  • One Last Time
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 29. luku 2.3.!!
« Vastaus #121 : 15.05.2016 23:14:58 »
Sori etten ole taas pitkään aikaan kommentoinut :/ mutta olen tätä seurannut koko ajan, tällaista ficciä en ikinä voisi jättää kesken :)
Ja todellakin jaksetaan oottaa, keskity vain pääsemään yliopistoon :)

Täytyy nyt vähän yrittää jotain fiksuakin kommentoida. Ihan hyvä että Camillalle selvisi, mutta silti raastaa kun he Albuksen kanssa erosivat. SILTI uskon että he päätyvät yhteen vielä (päätyväthän?). :)
Sierra/Viviane juttu käy yhä mielenkiintoisemmaksi. Minun alkaa olla vaikeampi ajatella, että Sierra on se tarinan pääpahis. Äiti taitaakin kuulua johonki ihmeen rikollisliigaan siellä Ranskassa. Hmmm, onkohan Sierran äiti joku tuttu henkilö... Miksi hän on laittanut Sierran asioilleen ja miksi Sierra suostui? Noniin, nyt rupesin taas kehittelemään kaikenlaisia ihme teorioita... xD
Voi että, toivon niin kovasti että Scorpius saisi jo muistinsa takaisin! Toivottavasti se ei tapahdu aivan tarinan lopulla :s :D
Ja aivan upea lopetus luvulle, en vain voi lakata ihailemasta kirjoittajan kykyjäsi!
Sé onr sverdar sitja hvass!

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 306
  • Never Settle
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 30. luku 29.5.!!
« Vastaus #122 : 28.05.2016 10:13:30 »
No niin ystäväiset! Odotus päättyy vihdoin. Kiitoksia kaikille kärsivällisyydestä ja kommenteista.

Lily Evans: On vähän huolestuttavaa, että olen vastaanottanut yhden jos toisenkin sanallisen uhkauksen hahmojen kohtalon takia. Pitää vissiin pikkuhiljaa alkaa viemään tarinaa vähän mieluisimmille urille, ettei oma nahka ole vaarassa. :D ...mutta ei ihan vielä! Scorpilla ja Domiella meni hyvin, saa nähdä, miten on jatkossa...
Lasikuula: Yritän vähän kokeilla aina jotain uutta. Tuon luvun rakentuminen tuolla lailla ei ollut edes mikään suunniteltu juttu, vasta kirjoittaessa hoksasin, että hei tämänhän voisi tehdä tällä lailla. Kiva kuulla, että on toiminut! Meinasin myös samaa, että olisin lopettanut Sierraan, mutta sitten ajattelin, että onnetton Albus luvun lopussa ei ikinä petä.
pringles: Ooooooooi, taas yksi uhkaus lisää, tämähän menee mielenkiintoiseksi! Olen syvästi otettu kehuista, ja olet aina saanut aikaan hyvän mielen kommenteillasi. Toivottavasti tykkäät tämänkertaisestakin.
Örkkineitinen: Hei, ihanaa saada uusia lukijoita. ^^ Ja että olet vielä rekisteröitynyt kommentointia varten. Tuntuu tosi hienolta, kiitos! Nyt odotus onneksi päättyy.
Puoliverinen prinsessa: Hei sinnekin ja olen kovin iloinen ilmiintymisestäsi! Kiitos kärsivällisyydestä ja tsempistä. Saitko mitään kirjoiteltua?
MioG: Juuuu täältä pesee. :)
Saphira: Ei se mitään, kyllä minä tiesin, että olet roikkunut mukana. Ei sitä aina jaksa kommentoida, ja se on ihan sallittavaa, kunhan ei tule tavaksi. ;> Katsotaan, mitä me Albus-raukan kanssa keksitään, vähän epätoivoiselta näyttää tässä kohtaa. Sierran jutussa et ole väärässä siinä, että äiti on keskeinen osa kuviota. Muuta en tähän kyllä osaa sanoa. Ja voi että, kun olisi tämä tarina jo pidemmällä, tässä on niin paljon herkullista luvassa pohdintoihisi liittyen!

A/N: Sori, olen syntinen. Ei vaan ollut jaksamista julkaista mitään uutta pääsykoerumban keskellä, vaikka vähän sain kirjoiteltuakin. Nyt on kuitenkin se shaiba onneksi ohitse, ja uskoisinkin, että kesän aikana lukuja ilmestyy aika reippaaseen tahtiin.

Luvussa !30! mennään, enkä olisi välttämättä alussa uskonut, että näin pitkälle päästään. Se on suureksi osaksi teidän ansiotanne, rakkaat lukijat. 15 000 lukukertaa ollaan ylitetty, ja se tuntuu uskomattomalta. Kauhean kaukana lopusta ei enää olla, mutta vielä on paljon edessä. Seuraavat luvut ovat tosi intensiivisiä, ja tapahtumat kietoutuvat toisiinsa entistä tiukemmin.

Minusta on ollut oikeasti niin kutkuttavaa kirjoittaa hahmoista esiin sellaisia puolia, joita en olisi KKK:n aikaan tai välttämättä vielä edes Ranskiksen alussa voinut kuvitellakaan heistä löytyvän. Hahmot tietysti ovat nyt luonnollisesti vuoden vanhempia, ja sen lisäksi kaikki matkan varrella sattunut on tuonut heihin hurjasti lisää kosketuspintaa. On virkistävää kirjoittaa hiukan pohtivaisempaa Scorpiusta taikka rakkaushuolista kärsivää Dominiqueta. Ja se, mitä Roselle on pian luvassa, tulee varmasti olemaan kiinnostavaa meistä kaikista. ;) Tekisi mieli paljastaa paljon, mutta annetaan tarinan kertoa itse itsensä, eikö niin?

~S


_____________________________________________________


Kolmaskymmenes luku
Syntynyt särkemään sydämesi


Albus seisoi Viistokujalla. Ympärillä vallitsi täysi kaaos. Oli hämärää - ehkä ilta tai varhainen aamu -, ja ilmassa leijaili sankka savu. Ollivandersin sauvapuoti oli ilmiliekeissä. Ihmiset säntäilivät kauhistuneina sinne tänne vailla selkeää suuntaa. Päämäärä oli kuitenkin kaikille selvä. Pakoon.

Albus yski ja pyyhkäisi hikeä valuvaa, nihkeää otsaansa. Hän ei ymmärtänyt, mistä oli kyse, mutta holtittomasti vyöryvien ihmisten paniikki alkoi karmaisevalla tavalla hiipiä hänenkin suoniinsa. Hän katseli ympärilleen ja huomasi tutun tummatukkaisen tytön seisomassa vähän matkan päässä.

"Camilla!"

Tyttö ei reagoinut. Hän oli vetänyt sauvansa esiin ja havainnoi ympäristöä valppaana, mutta käyttäytyi kuin Albusta ei olisi ollut olemassakaan.

"Camilla!" Albus yritti uudelleen.

Tällä kertaa tyttö kääntyi. Hitaasti hän kohtasi Albuksen katseen ohuen savuverhon läpi, ja hänen syvissä, jäänsinisissä silmissään ei ollut havaittavissa rahtustakaan lämpöä. Katse oli hyytävän tunteeton. Ja tapa, jolla hänen leukansa kohosi kohti taivasta, ei ollut pelkästään ylväs, vaan se oli hyytävässä välinpitämättömyydessään kuin isku vasten pojan kasvoja.

Ennen kuin mitään muuta ehti tapahtua edessäpäin jyrähti. Heidän keskinäinen mulkoilunsa keskeytyi, ja seuraavassa hetkessä he joutuivat järkyttyneinä todistamaan, kuinka kujan päässä jyhkeänä seisovan Irvetan velhopankin pääsisäänkäynnin korkeat marmoriset pariovet murskautuivat säpäleiksi kuin hauras posliini, ja oviaukosta hyökkäsi esiin valtavan suuri, likaisenharmaa peikko.

Ihmiset rääkyivät ja juoksivat entistä kovempaa karkuun tuuppien heitä matkallaan. Äkkiä Albuksenkin teki mieli juosta. Hän tuijotti jättimäistä otusta, joka tiiraili heitä kömpelösti heilutellen piikikästä nuijaansa uhkaavasti sinne sun tänne, kuin kykenemättömänä valitsemaan sille mieluisinta kohdetta.

Sitten se otti ensimmäisen horjuvan askeleensa harpaten yhdellä kertaa pankin edustan portaiden yli ja laskeutuen tömähtäen Viistokujan mukulakivikadulle. Albus säpsähti. Peikko ei todellakaan ollut mikään maailman hurmaavin otus. Lisäksi tämä yksilö oli kunnioitettavan suuri. Hän vilkaisi Camillaa, joka seisoi edelleen paikoillaan. Tyttö oli suunnannut sauvansa kohti hirviötä, ja Albus huomasi seuraavansa tämän esimerkkiä.

Peikko tarkkaili tilannetta aikansa, ja sen mulkosilmät tavoittivat ensiksi Camillan, sitten Albuksen. Albus tuijotti peikkoa suoraan sen verestäviin silmiin ja tunsi hien valuvan pitkin selkäänsä kastellen paidan. Pelko oli aikaa sitten ottanut vallan. Hän vain toivoi, että kaikki olisi pian ohi.

Silloin peikko hyökkäsi, mutta se kohdistikin hyökkäyksensä Camillaan. Nuija heilahti napakasti kohti tyttöä, joka hyppäsi kiljaisten sivuun, mutta huonoksi onneksi kompastui ja kaatui selälleen sotkuiselle kadulle. Peikko harppasi häntä kohti, ja Camilla kohdisti kirouksen sitä päin. Albus tiesi, että toinen yritti osua otuksen silmään, joka oli sen heikko kohta, mutta loitsu meni täpärästi ohi ja kimposi tehottomana kiiltävästä päänupista toiseen suuntaan. Peikko murahti kohottaen nuijansa uuteen iskuun, ja nyt Camillan kalpeilla kasvoilla loisti paniikki. Tyttö yritti epätoivoisesti ryömiä kauemmas, mutta oli auttamattomasti liian hidas.

Albus oli poiminut maasta kivenmurikan nopeammin kuin ehti edes itse tajuamaan ja heitti sen kaikin voimin päin harmaata rumilusta. Kivi kopsahti juuri sopivasti peikon iskuun kohonneeseen käsivarteen. Ote kirposi, ja nuija tipahti maahan iskun voimasta. Camilla käytti tilaisuuden hyväkseen, kompuroi jaloilleen ja peruutti vikkelästi otuksen ulottuvista. Albus näytti voitonriemuiselta. Camilla vilkaisi häntä oudosti.

Peikko puolestaan näytti hetken hämmentyneeltä, mutta tajusi sitten kohdistaa huomionsa ikävän häiriön aiheuttajaan. Albuksen äkättyään se mylväisi suureen ääneen ja lähti jyristämään häntä kohti. Albus tajusi kauhukseen, ettei hänellä ollut kovinkaan paljoa vaihtoehtoja. Ollivandersin kauppa roihusi hänen selkänsä takana ja edessäpäin lähestyi määrätietoinen peikko hurjaa vauhtia. Hän kohdisti vapisevan sauvakätensä kohti vastustajaansa, mutta yksikään loitsu ei suostunut muodostumaan hänen päänsä sisällä. Hänen aivonsa olivat menneet lukkoon.

Ennen kuin hän ehti tehdä mitään peikko oli jo kaapannut hänet järkälemäiseen nyrkkiinsä ja nostanut korkealle ilmaan. Albus ulvahti. Puristusvoima oli jotain aivan käsittämätöntä, ja hän luuli sisäelimiensä rusentuvan siihen paikkaan. Jättimäinen peukalo painautui ikävästi hänen olkapäätään vasten aiheuttaen viiltävää kipua. Sydän jyskytti rinnassa kiivaasti kuin viimeistä päivää.

Hän uskaltautui kohtaamaan peikon katseen ja meinasi samassa pyörtyä sen raskaasta hengityksestä huokuvaan puistattavaan lemuun.

"Apua!" hän karjaisi ja etsi vauhkona katseellaan Camillaa.

Tyttö seisoi vähän matkan päässä jalat harallaan selkeästi kahden vaiheilla. Hän tuijotti Albusta ja peikkoa, ja hetken hänen katseessaan häivähti jotakin inhimillistä huolta muistuttavaa. Se oli kuitenkin poissa seuraavassa silmänräpäyksessä, kun tyttö kääntyi hitaasti ympäri ja lähti vakain askelin astelemaan aivan vastakkaiseen suuntaan, hyläten pojan peikon armoille.

"HEI!"

Mutta tyttö ei kääntynyt. Seuraavassa hetkessä Albus tajusi, että tuijotti järkälemäistä hirviötä silmästä silmään täydellisen aseetonna, vailla minkäänlaista pelastusta. Kauhun lisäksi rinnassa sykki puhtoisen karvas pettymys. Sitten kaikki muuttui valkoiseksi.

Hetken kuluttua Albus ja Camilla löysivät itsensä seisomasta Pimeyden voimilta suojautumisen luokan takahuoneesta professori Weasley seuranaan. Tunnelma oli sanalla sanoen kalvakka.

"Mitä helvettiä sinä teit?! Minä olisin voinut kuolla!" Albus ärjäisi tummatukkaiselle tytölle, joka seisoi hänen edessään yhtä tunteettoman näköisenä kuin hetkeä aiemmin Viistokujalla.

"Epäilen, että professori Weasleyn ei ole tarkoitus teurastaa oppilaitaan simulaattorissa", Camilla vastasi viileästi.
"Minä autoin sinua!" Albus huusi. Hänestä tuntui, että peikon oksettava ominaishaju oli pinttynyt hänen vaatteisiinsa ja ihoonsa, eikä ollut edes varma, olivatko kaikki sisäelimet oikeilla paikoillaan, mutta hän ei välittänyt.
Tyttö tuhahti. "Omapa oli valintasi."
Albus tuijotti häntä uskomatta korviaan. "Oletko oikeasti noin lapsellinen?"
Mutta ilme, jonka Camilla hänelle seuraavaksi loi, kertoi aivan tarpeeksi.

"Y-hymm!" professori Weasley selvitti kurkkuaan muistuttaen olemassaolostaan.
Kaksikko kääntyi vastahakoisesti hänen puoleensa.
"Mitäs tuumaatte omasta suorituksestanne?" hän kysyi ja katsoi vuoron perään heitä kumpaakin. "Camilla?"
Camilla kohautti olkiaan välinpitämättömästi. "Peikkohan se oli."
"Ja mikähän mahtoi olla syy, että jouduin keskeyttämään tilanteenne?"
Tyttö mutristi suutaan ja käänsi katseensa, eikä suostunut vastaamaan mitään.

Albus puolestaan kiehui raivosta. "No mikäköhän? Minähän sanoin, ettei tässä ole mitään järkeä! Miksi sinun edes piti laittaa meidät yhdessä tuonne?"
Vaalea professori katsoi häntä rauhallisesti. "Minun mielestäni teidän yhteistyössänne on parantamisen varaa."
"Niin, no ehkä kun sitä yhteistyötä ei pahemmin ole!" poika töksäytti.
Camilla ei edelleenkään ottanut osaa keskusteluun. Hän tuijotti vastakkaista seinää kädet puuskassa, kasvoillaan tyly ilme.
"Harmillista", professori totesi ja vilkaisi kulmiensa alta vaivihkaa kahta nuorta samalla, kun kirjasi merkintöjä arviointivihkoonsa. "Mutta minä luulen, että kaikki on vielä korjattavissa..."

Siinä kohtaa Camilla nytkähti aivan kuin olisi voinut pahoin. Albuksen hampaat kirskahtivat yhteen, kun hän yritti pitää kärkkään kielensä kurissa.

Luokkahuoneesta ulos päästyään Camilla häipyi kuin savuna ilmaan. Albus jäi yksin käytävälle puhisemaan raivosta. Hän ei voinut käsittää, minkä takia Victoiren piti välttämättä kiduttaa häntä pakottamalla heidät PVS-simulaattoriin yhdessä Camillan kanssa. Millainen ihminen saa nautintoa sellaisesta? Hän tunsi olonsa yhtä aikaa pettyneeksi ja petetyksi. Camilla ei ollut edes viitsinyt esittää sen eteen, että he olisivat selvinneet kunnialla tehtävästä. Albus puristeli nyrkkejään yhteen turhautuneena ja potkaisi lopulta kiviseinää kiroten:

"Voi helvetin helvetti!"

"Albus."

Hän kääntyi hätkähtäen ympäri ja kohtasi Loulan tummien silmien intensiivisen katseen. Tyttö seisoi vähän matkan päässä laukku olallaan.

"Onko kaikki hyvin?"

Albus puristi huulensa yhteen ja tajusi yhtäkkiä, että joutui taistelemaan kyyneleitä vastaan. Hänen suustaan purkautui vain epämääräistä muminaa vastaukseksi.

Loulan ilme pehmeni nähdessään pojan pahan olon. "Haluatko puhua?"
Albus kohautti hartioitaan ja väisti toisen katsetta. "Eipä tässä ole mitään puhuttavaa..."
"Teillä on jotain kränää Camillan kanssa?"
Albus nyökkäsi ja hieraisi niskaansa vaikeana.

Loula istuutui käytävän päättävän portaikon toisiksi alimmalle askelmalle ja katsoi Albusta kohottaen kulmiaan merkitsevästi. Albus huokaisi syvään, käveli tytön luokse ja lysähti alas tämän viereen. Hänen ruumiinsa tuntui äkkiä tonnin painoiselta, ja hän huomasi olevansa väsynyt. Niin väsynyt, että olisi voinut nukahtaa samalla hetkellä, eikä herätä enää koskaan.

"...No? Oletko mokannut jotain?" Loulan rauhallinen ääni palautti hänet todellisuuteen.
Hän tuijotti tiukasti lattian kivilaattojen välissä olevaa mustaa uraa vastatessaan: "Jep. Taas vaihteeksi."
"Pahastikin?"
Nyökkäys. "Pahemmin kuin varmaan ikinä."
"Ei kuulosta hyvältä."
"Ei kuulosta, eikä tunnu."
"Ei varmasti..." Loula puri kynttään mietteliäänä. "Mutta Camillahan tulistuu aika helposti?"
"Tällä kertaa en jaksa uskoa, että myös leppyy yhtä helposti."
Loula puristi huulensa yhteen ja katsoi myötätuntoisena maansa myynyttä poikaa. "Kunpa voisin auttaa..."
"Ei kukaan voi", Albus totesi tyhjä katse silmissään.
"Onko tilanne oikeasti noin paha?"

Silloin Albus peitti kasvonsa käsiinsä ja vetäisi henkeä syvään ja katkonaisesti. Väristys kulki hänen kehonsa läpi, mutta hän ei antanut kyyneleiden valua, vaikka onneton olo tuntui auttamatta vallanneen koko mielen ja ruumiin. Hän ei löytänyt sanoja, ei ajatuksia. Vain loputonta pahaa oloa.

Sitten hän tunsi lämpöisen käsivarren kietoutuvan hartioidensa ympärille, ja hetken kuluttua Loulan pörröisen pehmeä hiuspehko painautui hänen olkapäätään vasten.

"Kaikki selviää varmasti, Al."

Albus ei sillä hetkellä pystynyt uskomaan tytön sanoja, mutta siitä huolimatta toisen lämmin ele tuntui jollain lailla lohdulliselta.

"Entä, jos ei selviäkään..." hän huokaisi toivottomana, kasvot edelleen käsiensä suojaan peitettyinä. Camillan jäätävät silmät olivat piirtyneet hänen mieleensä onnettoman painajaiskuvan lailla.
"Usko minua; kyllä selviää. Tavalla tai toisella", toinen vakuutti.
"Et sanoisi noin, jos tietäisit, mitä olen tehnyt."
"Minulle on ihan sama, mitä sinä olet tehnyt."
"Enpä usko, Loula..."
Mutta nyt tytön ääni oli vahvempi: "Al, minä en välitä. Kukaan meistä ei ole puhtoinen."

Albus huokaisi ja nosti vihdoin katseensa tummaan tyttöön, joka vilkaisi häntä kulmiensa alta. Käsivarsi oli edelleen vahvana hänen ympärillään.

"Sinä se jaksat aina olla tukena minulle."
Loulan ilme ei värähtänytkään, mutta hänen ääneensä oli hiipinyt häivä surumielisyyttä: "Aina."

Dominique hyppelehti iloisesti kohti Korpinkynnen oleskeluhuonetta. Hänellä puolestaan oli ollut poikkeuksellisen pirteä päivä, ja hän suunnitteli kruunaavansa sen rentoutumalla oleskeluhuoneessaan kauneudenhoitotuotteidensa äärellä ja mahdollisesti nautiskellen siinä sivussa yhden kermakaljan. Suorastaan loistavaa olisi, jos Rose vielä liittyisi hänen seuraansa, ja he voisivat juoruta pitkälle yöhön. Hän olisi valmis lopultakin puhumaan Scorpiuksesta. Hän ei ollut viime päivinä millään meinannut saada poikaa mielestään. Uuden vuoden yö oli edelleen kutkuttava muisto, joka kiersi hänen ajatuksissaan jatkuvasti, vaikkei mitään sen erikoisempaa ollut tapahtunutkaan. Kaikki oli vain tuntunut niin tutulta. Hän oli jo ehtinyt toivoa, että poika olisi vihdoin saanut muistonsa takaisin. Vuodenvaihteen jälkeen kaikki oli kuitenkin palannut "entiselleen", mikä tarkoitti heidän osaltaan, että platinapäinen hurmuri oli edelleen yhtä saavuttamattomissa kuin oli ollut koko viime syksyn.

Jostain syystä Dominique jaksoi silti olla toiveikas. Heidän välinsä olivat lämmenneet monta astetta viime päivien aikana, ja olisi idioottimaista väittää, etteikö sitä kuuluisaa kipinää olisi viimeistään nyt toden teolla havaittavissa. Käytävää pitkin liidellessään tytön kasvoille levisi typerä hymy. Mutta se oli ihan OK, kunhan kukaan ei vain nähnyt!

Ja seuraavassa hetkessä hänen ilmeensä jo vakavoitui, kun hän tajusi, että vastaan oli tulossa juuri se henkilö, jonka kanssa välit puolestaan eivät olleet lämpenemään päin - päinvastoin. Tom käveli häntä kohti ja selvästi tajusi virheellisen reittivalintansa aivan yhtä myöhässä kuin hänkin. He olivat ikään kuin vältelleet toisiaan siitä lähtien, kun Tom oli suudellut Dominiqueta ja tyttö oli torjunut hänet.

Siilitukkainen poika näytti silmänräpäyksen ajan vaivaantuneelta, mutta painoi sitten katseensa tiukasti lattian laatoitukseen. Hänen askellustahtinsa muuttui entistä määrätietoisemmaksi.

Dominique vilkaisi poikaa ujosti.

"Moi", hän tervehti, vähän liian kovaan ääneen.
"Moi", poika vastasi ja ohitti tytön nostamatta katsettaan tai edes hidastamatta vauhtiaan.

Dominique puri huultaan, muttei viitsinyt sanoa enää mitään. Mitä hän muka olisi voinut? Hän oli tehnyt pojalle tyhmästi, mutta he olivat sopineet ainakin yrittävänsä olla kavereita. Jahtaajapojan puolelta tätä nimenomaista yritystä ei kuitenkaan ollut havaittavissa. Rose oli lohduttanut häntä sanomalla, että pojille oli usein mahdotonta käyttäytyä normaalisti nolon tilanteen jälkeen. Heille oli vaikeaa päästä yli ihastumisesta. Eikä Dominique voinut syyttää toista. Ei hänkään ollut toiminut kovin fiksusti ja filmaattisesti Scorpiusta kohtaan viime syksyn kuluessa. Silti hän oli niin kovasti toivonut, että he olisivat voineet Tomin kanssa jatkaa kavereina, sillä hän todella piti pojasta. Näytti vain pahasti siltä, ettei se tainnut olla mahdollista.

Hän huokaisi harmissaan. Tämän piristävän kohtaamisen jälkeen kermakalja olisi tosiaan paikallaan.

Silloin hän kiljaisi ja peitti kasvonsa käsillään, kun jokin suuri ja musta pölähti hänen jalkojensa juureen. Hetken päästä hän uskaltautui kurkkaamaan sormiensa välistä, mikä ahdistelija oikein oli miehiään, ja henkäisi helpotuksesta tajuttuaan sen olevan vain jättimäinen pöllö. Pöllö suki yönmustia sulkiaan laiskasti, ja kaukaakin näki, että sillä oli pitkä lento takanaan. Sen vasempaan jalkaan oli kiinnitetty hyvin huomaamattomasti pieni pergamentinpalanen.

Dominiquen kulmat kurtistuivat. Hän ei tunnistanut pöllöä. Se ei ollut mummin pöllö, eikä hänen tietääkseen kenelläkään Ranskan tuttavallakaan ollut noin komeaa otusta omistuksessaan. Jännitys sykki hänen sisällään, kun hän kumartui varovasti irrottamaan pergamentin linnun koivesta tiettyä kunnioitusta noudattaen. Pöllö vilkuili häntä varautuneesti suurilla, keltaisilla silmillään, mutta suostui silti kohottamaan jalkaansa helpottaakseen tytön työtä.

Hän taittoi kirjeen auki, ja hänen sisällään muljahti oudosti, kun hän tajusi lukevansa ranskankielisiä virkkeitä, jotka oli kirjoitettu harkitun symmetrisellä käsialalla.

Hei Dominique

Sinun täytyy tietää, etten olisi saanut vastata kirjeisiisi, enkä varsinkaan kertoa vastauksia esittämiisi kysymyksiin. Pöllösi vain ilmestyi kerta toisensa jälkeen hakkaamaan ikkunaani, eikä suostunut millään lopettamaan. En tajua, miten olet kouluttanut sen... Sen kuitenkin tajuan, että asioita ei voi salata loputtomiin. Jos tämä kirje joutuu vääriin käsiin, voin joutua pahaan pulaan - polta tämä siis heti luettuasi.

Se, mitä kerron sinulle seuraavaksi on erittäin luottamuksellista!!!

Olet oikeassa. Teidän koulussanne oleva tyttö ei ole se, kuka väittää olevansa. Hän on Viviane Dior, minun serkkuni. En tiedä, kuinka olet saanut tämän kaiken selville, mutta tärkeämpää on se, kuinka jatkossa toimit. Älä missään nimessä kerro mitään opettajillesi tai rehtorillesi! Kukaan EI saa tietää mitään. Enempää en uskalla kertoa näin kirjeitse. En tunne sinua ja pelkään, että ymmärtäisit väärin, tai että kirje katoaa matkalla.

Olen pahoillani. Toivon, että voisin tulla sinne itse ja kertoa kaiken kasvotusten. Kunpa olisi vain jokin keino...

Olen ehkä hullu, mutta luotan sinuun, Dominique Weasley. Toivon, että olet luottamukseni arvoinen.

Sierra Elena Dior


Ja kirjeen alalaitaan oli selvästikin tarkan harkinnan päätteeksi vielä lisätty suttuisella käsialalla:

P. S. Kysyit, miksi Viviane on siellä.... Pidä Scorpius Malfoyta silmällä.

Dominique tuijotti sanoja tyhjä katse silmissään. Hän ei voinut uskoa, että viimein, kaiken sen yrittämisen ja odottamisen jälkeen, hän piteli tätä kirjettä kädessään. Voitonriemu hiipi hitaasti hänen mieleensä.

"Minä olin oikeassa!" hän kuiskasi ja veti syvään henkeä puistellen päätään hämmennyksen vallassa. "Minä hitto vie olin oikeassa kaiken aikaa."

Jollain tapaa hän tunsi voivansa luottaa tähän Sierra Dioriin. Hän ei osannut selittää miksi, mutta nuo pergamentille painetut sanat tuntuivat rehellisemmiltä, kuin mikään muu pitkään aikaan. Hän halusi kuollakseen tietää, miksei tyttö ollut täällä heidän kanssaan, ja miksi hänen sijastaan Englantiin oli saapunut hänen serkkunsa Viviane Dior, joka väitti olevansa hän. Ja miksi Vivianella oli kaikki Sierran henkilötodistukset mukanaan? Oliko Sierra luovuttanut ne vapaaehtoisesti vai pakotettuna? Entä miksei Sierra voinut tulla Englantiin? Oliko hänet kenties vangittu??

Kysymysten nostattama innostus kupli hänen sisällään. Ja jostain syystä vain yksi ajatus nousi sillä hetkellä hänen mieleensä. Tästä on pakko kertoa Scorpiukselle.

Ennen kuin tajusikaan, hän oli unohtanut kaiken muun ja kiiruhti pitkin linnan käytäviä silmät loistaen. Hän puristi pergamenttia kädessään tiukasti kuin arvokasta aarretta.

Scorpius ymmärtäisi. Viimein hänellä oli todisteet.

Joskus kohtalo oli kuitenkin säälimätön. Joskus asiat vain tapahtuivat, ja sattuma johdatti tietyt henkilöt samaan paikkaan aivan väärään aikaan.

Dominique kääntyi kulman takaa loitsujen aulaan ja huomasi ilokseen tutun platinapään seisovan vähän matkan päässä. Hänen iloinen tervehdyksensä kuitenkin kuoli punatuille huulille, kun hän tajusi, mitä tapahtumaa joutui parhaillaan todistamaan. Hän kykeni vain tuijottamaan eteensä pysähtyneesti.

----

Helisevä nauru täytti muuten hyvin hiljaisen kuudennen kerroksen käytävän. Ruskeahiuksinen tyttö sekä platinapäinen poika ahtautuivat yhtä aikaa ulos puisesta ovesta, joka katosi kuin savuna ilmaan siinä silmänräpäyksessä, kun he olivat sulkeneet sen takanaan.

"Voi Pyhä Merlin... Miksi taas uskoin sinua?"
Poika virnisti. "Koska olen aina oikeassa."
Tyttö puisteli päätään ja kosketti kädellä otsaansa kuin varmistaen, että se edelleen oli mukana matkassa. "Tarvehuone, muodonmuutosessee ja viinipullo eivät todellakaan olleet hyvä yhdistelmä."
"Totta. Onneksi tajusimme vaihtaa esseen velhoshakkiin ajoissa."
"Saatiinko me yhtään mitään aikaiseksi?" Sierra voihkaisi.
Scorpius vilkaisi nyrkissään puristamaansa, hieman ruttuista pergamenttia välinpitämättömästi. "Nääh. Animaagimuutosten eri alat. Mehän voidaan vain tiivistää metamorfimaagi kysymällä asiasta suoraan Tediltä."
"Joo. Varmaan toimii!"
"Teddy on tottunut siihen, etteivät minun ja Alin esitykset yleensä ole mitään loistokkaita."
"Mutta tässä olen nyt minä, enkä minä halua mitään Peikkoa!"
"Peikko on ihan liian aliarvostettu. Eikä siitä huonoa tule, älä huoli. Huomenna vielä tunteroinen tai pari ja valmista tulee!"
"Mutta ei sitten mitään viiniä."
"Ei tietenkään", platinapää sanoi ja iski silmää.

Scorpius tunsi olonsa vapautuneeksi. Hän ja Sierra olivat yhteistuumin skipanneet illan tunnit ja kadonneet kehnon tekosyyn varjolla viettämään aikaa Tarvehuoneeseen. Huoneesta oli pikkuhiljaa kehittynyt heidän yhteinen juttunsa: se oli keino rentoutua ja irrottautua hetkeksi kaikesta. Perinteistä kaavaa noudattaen he söivät suklaasammakoita, joivat kermakaljaa - tai vähän mitä nyt milloinkin sattui olemaan tarjolla - sekä pelailivat hyvässä (tai astetta sotaisammassa) hengessä ja juorusivat kaikesta mahdollisesta kentaurien kiima-ajasta herra Lipevän kukkasolmioon.

Scorpius viihtyi hyvin ranskalaistytön seurassa. Kai hän oli hitusen ihastunutkin - sen hän oli hiljattain itselleen myöntänyt. Astoria oli kannustanut kirjeissään häntä tutustumaan tyttöön paremmin, ja niin hän oli toiminutkin. Vanhemmille tuntui olevan todella tärkeää, että heidän poikansa löytäisi pian jonkun vierelleen. Huvittavaa, sillä eivät kai he nyt tosissaan voineet olla huolissaan siitä, ettei hän löytäisi ketään. Muistinmenetyksestä huolimatta Scorpius tunsi vahvasti, että tyttöjen naurattamisen jalon taidon hän oli perinyt jo ennen kuin oli ollut edes pilke isänsä silmäkulmassa.

Sierra ei kuitenkaan ollut aivan selvä tapaus, mikä sai Scorpiuksen mielenkiinnon pysymään yllä. Hän ei millään onnistunut lukemaan tyttöä. Vaikka toinen vaikuttikin vilpittömältä, jokin hänessä kaihersi pojan mieltä. Salaperäisyys viehätti häntä, ja hän halusi kiihkeästi päästä perille toisen ajatuksista. Siitä huolimatta aina, kun he viettivät aikaa kahdestaan, tyttö oli täysin vapautunut ja huoleton. Sierran kanssa kaikki tuntui niin mutkattomalta, toisin kuin muiden. Vaikka muistinmenetyksestä oli kulunut jo puoli vuotta, se vaikutti edelleen hänen elämäänsä. Albus ja Will käyttäytyivät välillä liian tuttavallisesti, jos niin oli lupa sanoa. He ehkä ajattelivat (tai uskottelivat itselleen), että Scorpius oli jo täysin toipunut.

Mutta Scorpius ei tosiaan ollut.

Sierra ei alati pelkällä olemassaolollaan vaatinut häntä muistamaan kadonneita vuosia. Hän ei painostanut puheillaan, ei pakottanut esittämään. Vaikka Scorpius ei sitä ääneen sanonutkaan, edellä mainittu tuntui hänestä luvattoman hyvältä. Hän koki turvallisuudentunnetta, jota ei pystynyt saavuttamaan kenenkään muun läheisyydessä. Ehkä juuri siksi hän ei ollut aivan varma, miten aikoi toimia tytön suhteen tulevaisuudessa.

"Scorpius Malfoy, olet kyllä virallisesti Tylypahkan paatunein juoruämmä", Sierra kikatti, kun he vaappuivat käsikynkässä jossakin päin linnaa matkalla kohti tuntematonta määränpäätä.

Poika virnisti. "Olen vain harvinaisen perillä asioista, siskoseni."
"Mistä lähtien minä olen ollut sinun siskosi? Ja sitä paitsi, sen kentaurijutun kyllä kehittelit ihan omasta päästäsi. Se ei voi olla totta."
"En todellakaan kehitellyt! Siitä tietää kuule moni."
Sierra näytti järkyttyneeltä. "No hyi olkoon! Mihin tämä maailma on oikein menossa? Pitää kyllä olla jo aika epätoivoinen tuossa tilanteessa."
"Tai ehkä se oli vain silkkaa rakkautta?" Scorpius virnisti.
"Minua kuvottaa."
"Älä nyt. Saatat vaikka muutaman vuoden päästä löytää itsesi alttarilta kentauri käsipuolessa."
"Yäk. Älä puhu yhtään enempää. En saa tätä mielikuvaa päästäni seuraavaan kuukauteen."
"Tästä päästäänkin hyvin aiheeseen. Minulla olisi vielä yksi ihmissusijuttu - "
"Hiljaa! En halua kuulla!" tyttö huudahti ja peitti korvat käsillään.
"Ei sitten. Omapa on menetyksesi."
"Tiedätkö, joskus on vain parempi, ettei tiedä ihan kaikkea. Oletko koskaan kuullut sellaista?"
"Joo, ehkä. Paitsi jos on kyse siitä, ettei vain satu muistamaan kevyttä kuuden vuoden pätkää elämästään, niin siinä tapauksessa en välttämättä osta tuota väitettä", Scorpius huomautti kitkerästi, ja keskustelun sävy muuttui hetkessä.
Sierra mutristi suutaan. "Nytkö puhutaan vakavasti?"
"Ei ole oikeastaan tarvetta. Kunhan vain totesin."
"Vaivaako se sinua edelleen?"
Scorpius kohautti olkiaan. "No, ei nyt ehkä enää niin paljoa. Tietysti aina sitä miettii, tulevatko ne koskaan takaisin..."
"Mitkä?"
"Muistot. Söpöttäjä-Stina kyllä jaksoi taas mainita viime tarkastuksessa, ettei siitä kannata huolehtia. Mutta väkisin kai se mietityttää."
"Haluaisitko ne takaisin?" Sierra kysäisi.

Scorpius seisahtui loitsujen aulan korkean, värikkään mosaiikki-ikkunan eteen ja hieroi niskaansa.
"En minä tiedä. Haluaisin tietysti, mutta..."

Sierra kohotti kulmiaan kysyvänä. Auringonvalo siivilöityi ikkunalasin läpi, ja hänen kasvonsa värjäytyivät puoliksi keltaisiksi, puoliksi sinisiksi. Scorpius katsoi tyttöä. Näytti, kuin toisen kasvoilla olisi ollut kaksi täysin erilaista puoliskoa.

"...mutta olen kai minä pärjännyt ihan hyvin ilmankin", hän päätti lauseensa hitaasti.
"Niin olet. Miksi siis tarvitsisi velloa menneessä? Ehkä sille kaikelle oli olemassa jokin tarkoitus", Sierra sanoi. Hänen kätensä oli hitaasti puristunut kaavun helmoissa taikasauvan ympärille.
"Ai, oli siis hyvä juttu, että joku pisti minut matalaksi?"
Sierra räpytteli silmiään kirkkaassa valossa. "No en minä nyt niin sanonut, mutta se on kuitenkin ollutta ja mennyttä. Olisiko vain helpompi jatkaa eteenpäin?" Sitten tytön katse muuttui salaperäiseksi. "Minulle ainakin on ollut aina hyvin selvää, mitä haluan."
Scorpius hymyili vinosti. "Se ei ole jäänyt epäselväksi."
"Entä sinulle?"
"Kai... Vähän paha sanoa, ainakaan tällä hetkellä. Miksi me muuten edes puhutaan tästä?" hän kysyi kummastuneena.

Sierra vilkaisi pojan olan yli, ja hänen otsalleen ilmestyi äkisti ryppy. Hän liikahti hiukan, aivan kuin olisi aikeissa lähteä jonnekin, mutta luopuikin aikeestaan. Sitten hän kohtasi jälleen Scorpiuksen katseen, ja nyt hänen silmissään näkyi kiihkeyttä.

"Koska minä haluan sinut", hän henkäisi ja äkkiarvaamatta painoi huulensa pojan huulille.

Scorpiuksen silmät rävähtivät auki yllätyksestä, eikä hän hetkeen osannut reagoida tapahtumien kulkuun. Tytön huulet vaeltelivat tutkivina, mutta määrätietoisina hänen huulillaan, ja hän maistoi ohuesti suklaan, jota he olivat syöneet shakkia pelatessaan. Mutta ennen kuin suudelma ehti kehittyä yhtään sen pidemmälle, hän töytäisi toisen irti itsestään.

"Mitä ihmettä sinä teet??" poika kysyi huohottaen, pyyhkien huuliaan tahmeasta huulikiillosta.

Sierra ei heti vastannut mitään, mutta hänen katseensa lipsahti paljastavasti toistamiseen pojan selän taakse. Vaistomaisesti Scorpiuskin katsahti olkansa yli, ja silloin hän näki Dominiquen seisovan aulan toisessa päässä paikoilleen jähmettyneenä, tuijottaen heitä ilmiselvä järkytys kasvoiltaan paistaen. Kädessään hän puristi pientä pergamentinpalaa. Scorpius nielaisi ja värähti tytön viiltävän katseen iskostuessa itseensä.

"Dominique."

Nimensä kuuleminen sai vaaleaverikköön eloa. Hän horjahti taaksepäin ja kääntyi puoliksi poispäin, valmiina pakenemaan paikalta.

"Dominique, odota!" Scorpius astui kohti tyttöä, mutta oli jo myöhäistä.

Kullankeltainen kiharapilvi hulmahti, kun tyttö kääntyi äkisti, ja pian korkojen hätäinen kopina täytti aulan, kun hän kiiruhti vauhdilla pois paikalta ottamatta kuuleviin korviinsa pojan kutsua hänen peräänsä. Scorpius jäi tuijottamaan toisen jälkeen typertyneenä. Jokin hänen sisällään tuntui muljahtaneen pois paikoiltaan. Sierra yritti koskettaa hänen olkapäätään, mutta hän ravisti sormet pois kuin kärpäsen.

"Scorpius..."
"Älä."
"Anteeksi."
Scorpius puisteli päätään. "Helvetti, Sierra... Mitä sinä oikein ajattelit?"
Tytön poskille oli noussut puna. "Ajattelin..."
"Mitä?!"
"Et voi väittää, ettet sinäkin pitäisi minusta!" Sierra huudahti ja katsoi häntä vaativasti kirkkaan ruskeilla silmillään.

Scorpius tuijotti häntä vaivaantuneena, tietämättä mitä sanoa. Hetkessä kaikki oli kääntynyt päälaelleen. Hänen ajatuksensa olivat levinneet kuin palapeli, joka oli tiputettu lattialle. Sitten hän katsahti suuntaan, jonne Dominique oli kadonnut.

"Scorpius, älä mene", Sierran ääni oli aneleva.
Mutta poika ei enää kohdannut tytön katsetta. Hän huokaisi syvään ja sotki pakonomaisesti tukkaansa. "Minä en... pysty tähän nyt."

Sitten hän käänsi selkänsä tytölle välittämättä tämän venkoilusta. Hän jätti toisen seisomaan yksinään ikkunan eteen ja harppoi ulos aulasta huolenrypyt vaalean kuulaalle otsalleen uurtuneina. Dominiquen järkyttyneet kasvot olivat liimautuneet hänen verkkokalvoilleen. Äkkiä hänelle tuli kauhean paha olo. Hänen mielensä oli yksi sekamelska, eikä hän enää oikein tiennyt, mitä todellisuudessa tunsi.
« Viimeksi muokattu: 12.09.2020 11:26:47 kirjoittanut Siunsäe »

Lily Evans

  • ***
  • Viestejä: 23
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 30. luku 28.5.!!
« Vastaus #123 : 28.05.2016 21:19:28 »
Jees, uutta lukua on odotettukin!

Camilla oli aivan kamala jättäessään Albuksen yksin peikon käsiin, yhyy. Mut silti mua jollain tavalla ärsyttää Loula, tuntuu vain koko ajan, että sillä on taka-ajatuksena saada Al itselleen, vaikka tässäkin se vain lohdutti poikaa. Vic on tässä ihana, kun hän yrittää saattaa toisilleen kuuluvia pareja takaisin yhteen. ::)

Mulle tuli Dominiquen osuuden alussa tosi hyvä mieli, kun tyttö jaksoi olla niin positiivinen. Ja hui kamala, nyt vasta uteliaisuus nostaakin päätään, kun Sierra vihdoin vastasi Domille, hui apua. Heti tämän osuuden lopussa tiesin mitä tuleman piti, ja koko Scorpin ja Vivianen osuuden ajan hoin päässäni; "älä tee sitä, älä tee sitä". ;D ;D Mutta Viviane teki sen silti, ei mun hokemisesta ollu mitään hyötyä. Onneks sentään Scorp tajusi työntää Vivianen pois, mutta silti Dom ehti nähdä. :'(

Viviane on jollain tavalla pelottava, kun se yhtäkkiä vaan ryntää suutelemaan Scorpia, varsinkin kun
Lainaus
Sitten hän kohtasi jälleen Scorpiuksen katseen, ja nyt hänen silmissään näkyi kiihkeyttä.

"Koska minä haluan sinut", hän henkäisi ja äkkiarvaamatta painoi huulensa pojan huulille.

Jatkoa innolla odottava, Lils

Puoliverinen prinsessa

  • Vieras
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 30. luku 28.5.!!
« Vastaus #124 : 28.05.2016 21:30:34 »
UUSI OSA, IHANAA!!

Camilla on oudolla tavalla kylmä Albusta kohtaa, hyi olkoon. Albusta säälin... Loula on ihana mutta kuten Lils tuossa kertoikin, niin minäkin epäilen pieniä taka-ajatuksia saada Al itselleen. Vic on parittajista ihanin, mukava kohta.
Dominique oli ihanan iloinen ja kirje oli uskottava. Tom vain hiukan oli etäinen, häneen en ikinä tykästynyt.
Viviane on tyhmä! Hän on pelottava kun tuollain vain suutelee Scorpia. Kehittelen mielessäni toivetta siitä, että Scorpius saisi pian muistinsa takaisin ja muistaisi kaiken Dominiquen kanssa. Dominique näki suudelman, o-ou...

Eihän Roselle käy mitään pahaa? Ja eiväthän hän ja Will eroa? Pliis...

Mutta joo, kiitos osasta! Piristi päivääni, jonka vietin kokonaan rallycross-radalla :D

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 305
  • One Last Time
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 30. luku 28.5.!!
« Vastaus #125 : 29.05.2016 21:55:27 »
Huijui!! Oikea Sierra ei kyllä paljastanut paljoa xD

Lainaus
Hänellä puolestaan oli ollut poikkeuksellisen pirteä päivä, ja hän suunnitteli kruunaavansa sen rentoutumalla oleskeluhuoneessaan kauneudenhoitotuotteidensa äärellä ja mahdollisesti nautiskellen siinä sivussa yhden kermakaljan.
Kuulostaa niin ihanalta... ^^

No niin, nyt tuntuu siltä, että Sierran äiti on mukana jossain ääriliikkeessä, jossa kiihkoilijat haluavat tuhota kaikki entiset kuolonsyöjät tai aiheuttaa heille harmia. Joten Sierra on välikätenä suunnittelemassa jotain Scorpiuksen pään menoksi.
Tai sitten kyseessä on ikivanha sukukauna. Tai ehkä Sierra on avaruusolio, joka on saanut käskyn valloittaa maapallon.
Mutta jotenkin tuntuu, että kyseessä on isompi porukka, joka salamyhkäisesti kokoontuu pimeissä kellareissa ja varjoisilla kujilla punomassa ilkeitä suunnitelmiaan. No en tiiä  xD

Lainaus
"Mitä ihmettä sinä teet??" hän kysyi huohottaen, pyyhkien huuliaan tahmeasta huulikiillosta.
Toivottavasti Dominique kuuli tuon ja näki ettei Scorppari halunnut sitä :( Ja Scorpius sie et saa ihastua agentti Sierraan tai mikä lie hän onkaan!

Kunpa oikea Sierra vaan paukahtaisi Tylypahkan ovista jossain vaiheessa sisään ja Viviane paljastuisi. Ja Dom voisi paljastaa hänet myös!! En vaan pysty päästämään irti siitä ajatuksesta, ettei Sierra olisikaan "paha"/ilkeä, nytkin kun nähtiin että tuollee loukkas Dominiqueta... :( Tai ehkä suunnitelmana on erottaa entisestään Dom ja Scorp. Ja varmasti Sierra oli Dominiquen sieppauksen takana...

No niin, ehkä lopetan ennen kuin keksin vielä hölmömpiä teorioita xD
Luvun alku vähän hämmästytti aluksi, eka aattelin että se on Albuksen toiveuni, jossa hän pelastaa Camillan ja saa kaiken anteeksi, ja sitten Al herääkin karuun todellisuuteen xP Vähän Camillan käytös siinä suhteessa ärsyttää että hän tuntuu aina olevan enemmän Flintin puolella kuin Albuksen tällaisissa tilanteissa. Tietysti Albus kirosi Camillan ystävän pahasti, mutta silti...
Pidin tästä luvusta tosi paljon kuten yleensäkin :)
Sé onr sverdar sitja hvass!

Örkkineitinen

  • ***
  • Viestejä: 26
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 30. luku 28.5.!!
« Vastaus #126 : 30.05.2016 21:11:51 »
UUS LUKU!!Tykkäsin tosi paljo! Ekaks kyllä vähä ihmetytti että miten Albus Viistokujalle joutu/pääsi ku nehän on koulussa mutta tajusin sitte kyllä. Sun niin pitää laitaa Al ja Camilla takasin yhteen ku ne on niin hyvä pari! Hyvä luku oli ja en huomannut virheitä, nyt ku vaan sais jatkoo lisää niin olis asiat hyvin, eli JATKOO pliis!?!

Örkkineitinen
« Viimeksi muokattu: 30.05.2016 21:15:01 kirjoittanut Örkkineitinen »
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille, ja mielen vapaus, ja mielen vapaus. ~ Vexi Salmi

pringles

  • ***
  • Viestejä: 84
  • Joskus järki on järjetöntä.
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 30. luku 28.5.!!
« Vastaus #127 : 05.06.2016 16:15:18 »
Waaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

Ihanaa uus luku:).
Ja nyt laitat Camillan ja Albuksen yhteen, Dominquen ja Scorpin välille riidan, selvennyksen Viviane/Sierra-asiaan ja seuraavaksi Rosen ja Willin näkökulmista.

Ja mä niin suutun jos tyypit ei jää luokalle.....

No, eipä muuta, tykkäsin.
Hyvää kesää!
Jos nauru pidentää ikää, kuolemattomuus on mahdollista.

Roxanne_

  • Varjolapsi
  • ***
  • Viestejä: 59
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 30. luku 28.5.!!
« Vastaus #128 : 07.06.2016 18:26:12 »
Luin tämän ja KKK:n n. Kolmen päivän sisään, ja tykkäsin ihan valtavasti, molemmat lukeutuvat nykyään suosikkificceihini!

  Hahmot vat todella onnistuneita, enkä enää osaisi kuvitellakaan tarinassa esiintyneitä toisen laisiksi. Eniten pidän ehkä Albuksesta ja Dominiquesta. Ja kaikki noi baarisekoilut ja illanvietot ja muut vastaavat; aivan loistavaa! Muutamassa kohdassa alkoi ihan naurattaa :D
 
  Näitä lukiessa oikeasti rakastuin Scorpius/Dominique -paritukseen, hehän ovat ihan luotuja toisilleen! <3 Välillä vaan mietin tätä lukiessa, että voi Scorpius, miten menetkään sekoittamaan Domin päätä...

  Tykkään tässä juonesta, se ei ole ennalta-arvattava ja aina saa odottaa, että mitäköhän seuraavaksi käy. Nuo PVS-simulaattorit ja salaluukku luutavajassa ovat hyvä keksintö :)
 
Sierra-kuvio onkin sitten monimutkaisempi, plussaa siitä! Kirosikohan Sierra Scorpiuksen? Ensimmäisissä luvuissa olin varma siitä, että ei, mutta nyt kun juonenkäänteitä on paljastunut enemmän, niin epäilen, että Sierra on syyllinen... nähtäväksi jää. Tässä jutussa sympatiat on Dominiquen puolella, sen tunteisiin on helppo samaistua. Mahtaa olla inhottavaa, kun Sierra saa muut käännytettyä puolelleen ja vielä näennäisesti Scorpiuksen huomionkin.

  Teksti oli hyvin sujuvaa, mitä nyt muutaman pikku näppäilyvirheen bongasin, mutta eivät ne lukemista haitanneet. Muuta järkevää sanottavaa en oikein keksi.

 Jatkoaa :D

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 306
  • Never Settle
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 31. luku 15.6.!!
« Vastaus #129 : 15.06.2016 09:54:48 »
Kesähuomenta! Suuri kiitos palautteesta, hyvä että maittoi. ^^

Lily Evans: Loula on edelleen vähän ihastunut Albukseen. Ei kai siitä pääse mihinkään. Mutta hän kuitenkin seurustelee (?) Hugon kanssa, joten itse uskon, että heidän välillään on ehkä jonkinlainen yhteisymmärrys siitä, ettei kumpikaan voi olla toisen kanssa. Ja Loula on fiksu ja suorapuheinen hahmo; hän ei ainakaan vaikuta epätoivoiselta pyrkyriltä. Tosin tytöt ovat aina tyttöjä... Arvasin, että kaikki varmaan lukevat vikaa kohtausta suunnilleen raivon ja epätoivon vallassa, koska tahallani tein siitä niin itsestäänselvän. Sori.  ;D Mutta tämän piti tapahtua.
Puoliverinen prinsessa: Victoire on ihana, ihanan ärsyttävä! Ehkä minulle vain kaikki hahmot ovat omalla tavallaan tärkeitä, sillä Tom on tähän mennessä aiheuttanut allekirjoittaneessa vain myötätuntoa. Hauska kuulla teidän mielipiteitänne asiaan! Vastauksia kysymyksiisi on pian luvassa, jaksa odottaa vielä hiukan.
Saphira: Sinä varmaan johdat arvaustilastoja kaikkein korkealentoisimpine salaliittoteorioinesi. XD Ehkä sinun olisi pitänyt kirjoittaa juoni valmiiksi, olisimme saaneet vähän lisää toimintaa! Vielähän tässä on aikaa tehdä Sierrasta alien... Minua ärsyttää myös Camillan käytös. Olisi ehkä ihan fiksua edes puhua Albuksen kanssa kunnolla asiat selviksi, mutta tyttö näyttää päinvastoin jatkavan mykkäkouluaan ja heilastelevan Flintin kanssa entistä enemmän.
Örkkineitinen: Hihii! Albuksen ja Camillan kohtalo kyllä selviää lopulta. Heillä nyt ei ole koskaan kovin helppoa, luihuinen ja rohkelikko ovat vähän hankala yhdistelmä. Toiveisiisi vastataan, ja tämä seuraava luku onkin sitten sitä JOTAIN!
pringles:  ;D En ehkä pysty vastaamaan toiveisiisi yhden luvun aikana, mutta pikku hiljaa ollaan etenemässä kohti ratkaisuja. Stay tuned!
Roxanne_: Tervetuloa!! Olen todella iloinen, että tykkäät tarinasta, ja että hahmot ovat onnistuneita. Olen panostanut tähän paljon, vaikka kirjoittelu muuten sujuukin rennoissa fiiliksissä. Minulle on tärkeää saada tarina toimimaan ja teidät iloisiksi. Spekulointi on erittäin sallittua. Kuten olen jossain välissä maininnutkin, jokunen teistä on jo osunut aika lähelle totuutta. ;) Sinulle on myös maksuton sisäänpääsy Scorpius/Dominique -fanikerhoon, itse toimin pääfanittajana! Pysy mukana, seuraavasta luvusta tulet pitämään varmasti.

A/N: Minua niin suuresti jännittää, mitä olette mieltä tulevasta pätkästä, etten aio pidätellä teitä kauan. Tässä luvussa saadaan vihdoin Vastauksia. Pikku huomautus ennen kuin päästään aloittamaan. Kukaan ei varmaan usko, mutta viimeinen eli THE KOHTAUS on kirjoitettu silloin, kun Fifty Shades of Grey tuli leffateattereihin. Tykkäsin soundtrackista aivan valtavasti, ja kun tuo kyseinen kohtaus on vähän sillä tietyllä seksuaalisella tavalla latautunut, niin siitä syystä nuo muutamat lyriikkapätkät. Minusta ne sopivat siihen hyvin edelleen, hyökätkää vastaan jos olette toista mieltä. Yrittäkää selvitä ja ottakaa Scorpius vastaan avoimin mielin. Tässä tulee selkeästi esiin se, kuinka hän on muuttunut matkan aikana.


____________________________________________



Kolmaskymmenesensimmäinen luku
Kusipää


Sen jälkeen, kun Scorpius oli suorittanut varsin tahdittoman poistumisen loitsujen aulasta, hän jatkoi matkaansa yhtä räväkästi kohti Rohkelikkotornia. Hän ei halunnut nähdä ketään sillä hetkellä. Hänen päänsä oli niin sekaisin, että hän halusi vain olla yksin. Lisäksi hänestä tuntui, että hän saattoi oksentaa kohta. Mahassa möyri uhkaavasti.

Makuusali oli onneksi tyhjä. Platinapäinen poika rojahti petaamattomalle sängylleen ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Hän ei ymmärtänyt yhtään, mikä häneen oli mennyt. Miksi hän oli räyhännyt Sierralle sillä tavalla? Ei tyttö kuitenkaan ollut tehnyt mitään laitonta. Sitä paitsi hänhän oli salaa mielessään luullut haluavansa suudelmaa. Mutta sillä hetkellä, kun hän oli tuntenut tytön huulet omillaan, se olikin tuntunut väärältä, jopa kuvottavalta. Eikä hän voinut käsittää, miksi.

Ja Dominique.

Kun hän oli tajunnut, että tyttö oli nähnyt kaiken, hänen sisällään oli jysähtänyt kuin pikkupojalla, joka oli jäänyt kiinni jostain todella kielletystä. Dominiquen kauhistunut ilme oli tuntunut repivän hetkessä hänen rintansa auki. Eikä tuo tunne ottanut lähteäkseen. Edelleen tuntui pahalta, sietämättömän pahalta.

Hän pyöriskeli jonkin aikaa sängyllään rauhattomana yrittäen suitsia ahdistustaan. Sitten hänen katseensa osui sattumalta yöpöydän ylimpään laatikkoon. Hetken hän vain tuijotti sitä paikoillaan hölmön näköisenä, mutta lopulta hän ryömi lähemmäs ja veti laatikon auki. Hän nosti sieltä esiin nuhjuisen valokuva-albumin. Epäröiden hän vääntäytyi istumaan sänkynsä reunalle ja laski albumin syliinsä. Hän oli vältellyt kyseistä kirjasta koko syksyn. Se oli täynnä kuvia menneiltä kouluvuosilta, muistoja eletystä elämästä, jota hän ei edes tiennyt eläneensä. Hän oli vilkaissut kuvia kerran, mutta ne olivat tuntuneet niin pelottavan vierailta, että hän oli hylännyt ajatuksen saman tien ja piilottanut albumin visusti pöytälaatikon perimmäiseen nurkkaan.

Hän ei tiennyt, miksi oli nyt tarttunut kyseiseen kapistukseen, mutta oli liian myöhäistä perääntyä. Hän veti syvään henkeä ja avasi albumin varovasti. Ensimmäisellä sivulla oli kuvia lajittelusta. Hän oli vielä pieni lapsi, eikä hän todellakaan näyttänyt kovin tyytyväiseltä. Syy oli kuulemma ollut se, että hän ei ollut halunnut mitään niin kovasti, kuin päästä Luihuiseen. Murskaava pettymys tuloksen selvittyä välittyi selkeästi otoksista. Jälkeenpäin se tuntui tyhmältä, mutta Rohkelikon pöydän päädyssä murjottavan pikku-Scorpiuksen ilmeen perusteella asia oli ollut sydäntä lähellä.

Seuraavissa kuvissa hän näytti tutustuneen Albukseen ja Williin. He löytyivät vähän milloin mistäkin, aina kolmestaan. Scorpius selaili albumia laiskasti eteenpäin. Toisen vuoden paikkeilla alkoi ryöpytä kuvia huispauksesta; treenejä, pelejä, hänen ensimmäinen kunnon luutansa... Huispausvillitykselle ei tuntunut kuvien perusteella näkyvän loppua, eikä hän kyllä asiaa ihmetellyt. Tuskin näkyisikään.

Neljännen luokan kohdalla alkoi tipahdella sumeita otoksia erinäisistä bileistä, joissa pojat heiluivat kermakaljoineen niin sekavassa tilassa, etteivät valokuvien reunat tuntuneet riittävän. Scorpius virnisteli itsekseen.

"Ollaanpa me oltu suorastaan villejä!"

Viidennellä luokalla bilekuvat tuntuivat muuttuvan vain entistä hurjemmiksi. Yhdessä kuvassa Scorpius näki itsensä ilmeisesti Tanssivan Tornipöllön baaritiskillä nuolemassa tuliviskiä Idina McMillaniksi tunnistamansa tytön rinnalta. Hän kohotti kulmiaan yllättyneenä. Toiminta oli varmasti ollut ihailtavaa tuohon aikaan, mutta nykyisin tilanne voisi olla vähän toinen.

Sitten alkoivat kuvat, jotka saivat hänen sisällään aikaan muljahduksen. Tietty punapää sekä blondi tyttö tulivat mukaan kuvioihin. Aluksi vain silloin tällöin, muutamissa viattomissa otoksissa. Sitten oltiin jälleen bileissä; Rohkelikon huispausvoittojuhlissa, Tanssivassa Tornipöllössä, luutavaraston salahuoneen illanistujaisissa... Ja mitä edemmäs mentiin, sitä useammin hän löysi itsensä Dominiquen viereltä, Dominique kainalossaan, Dominique sylissään. Hänen kasvonsa näyttivät rehvakkailta, mutta sen verran Scorpius itseään tunsi, että hän pystyi näkemään tytön kanssa otetuissa otoksissa jotain muutakin. Hänestä huokui outoa epävarmuutta, jota hän selvästikin yritti peitellä esittämällä sankarimaista. Ja kuudennen luokan Joulutanssiaisten paripotretissa hän piti upean näköistä blondia tyttöä kainalossaan silminnähden ylpeänä saavutuksestaan.

He olivat kainaloikkain myös viime kesän huispauksen maailmanmestaruuskisojen katsomosta napatussa otoksessa. Näitä kuvia oli enemmänkin. Ensimmäisessä kuvassa Dominique painoi päänsä hänen olkapäätään vasten, ja he molemmat hymyilivät itsekseen seuratessaan peliä. Seuraavassa kuvassa Scorpius heitti tytön päälle popcornia ja toinen näytti kiljuvan vihaisena. Kolmannessa kuvassa Scorpius kaappasi tytön kasvot käsiensä väliin ja suuteli tätä. Ja kun he huomasivat, että joku - ilmeisesti Rose - kuvasi heitä, he irrottautuivat salamannopeasti toisistaan, ja Scorpius näki itsensä karjahtavan jotain kameralle.

Viimeinen kuva varasti hänen huomionsa. Hän seurasi uudelleen ja uudelleen, kuinka hän suuteli vaaleaa tyttöä, joka näytti aluksi yllätetyltä, mutta vastasi sitten suudelmaan täysin luonnollisesti. Kuin he olisivat tehneet sitä usein - ja paljon. Nykyhetken Scorpius puisteli päätään hitaasti. Jokin ajatus halusi kiihkeästi kaivautua esiin hänen päänsä sisällä, mutta hän ei vain saanut siitä millään kiinni. Olo tuntui niin epätoivoiselta. Hän tuijotti kuvaa tyhjä ilme kasvoillaan, ja hänen otsansa painui syvään ruttuun. Miten oli edes mahdollista unohtaa jotain tällaista?

Sitten hän hätkähti ja käänsi katseensa makuusalin seinään silmät lasittuneina. Hän näki jälleen Dominiquen, joka tuijotti häntä syvästi järkyttyneenä, ja Sierran, joka ilmoitti olevansa rakastunut häneen. Hän joutui painamaan käden otsalleen, sillä se tuntui räjähtävän millä hetkellä hyvänsä. Albumi läpsähti kiinni ja tippui hänen sylistään lattialle kolahtaen ontosti. Scorpius ei välittänyt, sillä nyt hän joutui pitelemään päätään kaksin käsin silmät kiinni puristettuina.

Yhtäkkiä hänen lävitseen hulmahti syyllisyyden aalto, ja hänen silmänsä rävähtivät auki. Hän tuijotti makuusalin puisia lattialautoja ja veti syvään henkeä. Uloshengitys oli katkonainen.

"Ei helvetti..."

Hän kirosi ja suki hiuksiaan ahdistuneena.

"Mitä minä olen oikein mennyt tekemään?"

Sitten hän nousi ylös. Nyt hänen kasvoilleen oli maalautunut vakava ilme. Yhtäkkiä epävarmuus tuntui kokonaan pyyhkiytyneen pois. Hän asteli makuusalin ovelle päättäväisen näköisenä. Yhtäkkiä hän tiesi tarkalleen, mitä hänen piti tehdä. Huoneen ovi kolahti kiinni, ja pian portaista kuului loittonevia, rytmikkäitä askeleita. Vanha, rapistunut valokuva-albumi jäi lojumaan yksinäisenä keskelle huoneen lattiaa.

Albus veti syvään ja hartaasti henkeä ennen kuin tarttui sairaalasiiven oveen ja vetäisi se auki. Hän oli viime päivien aikana tiukkaan miettinyt, kuinka aikoisi tilanteen hoitaa (ja päättänyt useasti olla hoitamatta sitä ollenkaan), mutta siinä hän silti nyt seisoi. Sisimmässään hän tiesi, että hänen olisi pakko jossain vaiheessa kohdata Flint, ja - vaikka se tuntuisi kuinka vastenmieliseltä - ainakin yrittää pyytää tältä anteeksi. Lisäksi hän uskoi, että luihuispojan vielä maatessa sairaalasiivessä hänellä olisi tietynlainen etulyöntiasema. Tai lähinnä niin hän syvästi toivoi.

Sairaalasiipi oli valoisa. Vastentahtoisesti hän käveli kohti sänkyä, jossa tiesi pojan makaavan. Sängyn ympäri oli vedetty verhot, ja hetken hän jo harkitsi jättää suunnitelmansa sikseen. Sitten hän kuitenkin puri huultaan. Helvetti, Albus, sinä et ole mikään luuseri.

Hän vetäisi sänkyä ympäröivät verhot syrjään ja näki luihuispojan loikoilemassa rennosti pitkin pituuttaan valkoisilla lakanoilla lehteä lukien. Verhojen vetäytyessä sivuun poika hätkähti, laski lehden vatsalleen ja kohtasi Albuksen katseen. Jos hän oli jotenkin yllättynyt rohkelikkopojan saapumisesta, hänen kasvoiltaan sitä ei ainakaan ollut luettavissa.

"Kas, Potter."
"Flint", Albus totesi kiristellen hampaitaan. Hän tajusi heti olleensa väärässä. Flint oli nyt entistäkin inhottavampi ilmestys, ja yksi vilkaisu riitti kertomaan, että toinen tiesi täysin olevansa niskan päällä.
"Sinua ei olekaan näkynyt", poika totesi ja kohottautui kyynärpäidensä varaan.
Albus ryhdistäytyi. "Eikä näy nytkään kauaa. Tulin vain sanomaan jotain."
Flint heilautti kättään sängyn vierellä olevan tuolin suuntaan. "Pysyn tuskin housuissani. Istu toki. Samaisella tuolilla onkin istunut jo kovin moni... Muun muassa Rehtori McGarmiwa, Slipper, sinun tyttöystäväsi... Viimeksi mainittu oikeastaan hyvin usein." Sitten poika läpsäytti kädellä otsaansa. ”Ai niin, unohdin! Ei Camilla tainnutkaan enää olla sinun tyttöystäväsi."
Albus tuijotti tuolia kasvoillaan tyhjä ilme, eikä tehnyt elettäkään lähestyäkseen sitä. Hänen nyrkkinsä puristuivat yhteen kaavun helmoissa.
Luihuispoika kohotti kulmiaan. "...Vai satunko olemaan väärässä? Ettekös te eronneet siitä syystä, että sinä niin raa'alla tavalla hyökkäsit kimppuuni ja vielä kaiken lisäksi taitavasti salasit koko jutun? Usko pois, meillä on ollut antoisan paljon keskusteltavaa sinun väkivaltaisesta taipumuksestasi. Onneksi Camillalla on ollut joku, johon tukeutua."

Hitaasti Albus alkoi unohtaa, miksi ylipäätään oli tullut paikalle. Flint nöyryytti häntä häikäilemättömästi. Hän ei nähnyt enää pienintäkään syytä pyytää toiselta anteeksi yhtään mitään. Päinvastoin.

"Miksi sinä teet tämän?" hän kysyi ja tuijotti poikaa murhaavasti.
"Saanko kysyä, minkä tarkalleen?"
"Opettajat eivät tiedä", Albus mumisi. Se oli tarkoitettu kysymykseksi.
"Eivät niin", Flint totesi kevyeen sävyyn.
"Eikä Scorpius." Sekin oli totta. Ja sekin oli kysymys.

Albus oli huomannut, ettei Scorpiuksella ollut syystä tai toisesta hajuakaan, että Albus oli hyökännyt Flintin kimppuun. Scorpius oli kyllä puhunut luihuispojan kanssa useampaan kertaan viime päivien aikana, mutta Albus ei ollut uskaltanut kysyä mitään. Joka kerta hän odotti räjähdystä sydän kurkussa, muttei sitä ollut vielä tullut. Hänellä ei ymmärtänyt, miksei Flint ollut kertonut pojalle totuutta. Hän oli ollut suorastaan varma, että tuo petollinen käärme olisi tehnyt sen ensi tilassa raivatakseen heidän ystävyytensä tieltään.

Nyt sängyssään venyttelevän pojan kasvoille oli levinnyt mairea virnistys. "Ei toki tiedäkään."
Albus puristi huulensa yhteen. Häntä ärsytti sietämättömästi, mutta hänen oli silti pakko kysyä: "Miksei?"
Flint katsoi häntä salaperäisesti. "Mitä minä hyödyn siitä, että kertoisin hänelle?"
"Et sinä paljon aikaillut kertoa Camillalle."
"En tietenkään."
"Ai. Minä kun olin siinä käsityksessä, että Scorpius ja sinä olette niinkin hyviä kavereita", Albus totesi inhoten.
Flint kohautti olkiaan. "Jaa... No, ei nyt niinkään. Tai ehkä se päästään seonnut, ällöttävän itsekeskeinen ystäväsi saattaa niin luulla, mutta häntä onkin ollut naurettavan helppo huijata alusta asti."
Albus kurtisti kulmiaan. "Mitä??"
"Ja näemmä myös sinua."
Nyt Albus oli aivan puulla päähän lyöty. Kalvava tunne alkoi hitaasti hiipiä hänen rinta-alaansa.
"Väitätkö, että olet muka esittänyt Scorpiuksen kaveria koko syksyn ihan vain huviksesi?"
Luihuispoika virnisti. "Siitä on ollut kyllä huvi kaukana. Merlin soikoon, hän on ärsyttävä."
"Miksi sitten...?”
"Etkö sinä vieläkään tajua? Olet kyllä poikkeuksellisen vajaaälyinen."
Nyt Albus syöksähti sänkyä kohti. Hänen sisällään kiehui. "Minkä helvetin takia sinä yrität pilata minun elämäni?!"
Flint nosti kätensä ilmaan. "Vou. Ota iisisti, en haluaisi taas maata koomassa viikkotolkulla. Ei minua niinkään sinun elämäsi pilaaminen kiinnosta - tai vähän kyllä sekin tietysti , mutta olen syksyn ajan tavoitellut aivan eri asiaa, ja pikku hiljaa työ alkaa tuottaa tulosta."

Yhtäkkiä Albukselle valkeni, mistä perimmillään oli kysymys. Hän tuijotti poikaa järkyttyneenä. "Et voi olla tosissasi. Et voi olla tosissasi, että olet koko ajan ollut vain Camillan perässä!"
Flintin ilme uhkui omahyväisyyttä. "Ei sillä ole ollut missään vaiheessa mitään väliä, mitä joku muistinsa kanssa sekoileva Malfoy tietää tai tekee."
"...Halusit vain minut vihaiseksi." Albus puisteli päätään.
Flint puolestaan nyökkäili. "Sinun ja Camillan välille nousi mukavasti kränää juuri niin kuin olin suunnitellutkin. Ja jotenkin arvasin, että sinulla keittää lopulta yli jossain vaiheessa. Suunnitelmiini ei tosin kuulunut, että kiroat minut melkein kuoliaaksi. Siinä kohtaa aliarvioin sinut, myönnän. Ajattelin, että olisit vain sopivasti muksauttanut minua nyrkillä nokkaan, mutta oletkin paljon raivohullumpi."
"Se oli vahinko", Albus murisi.
"Niinhän me kaikki uskottelemme itsellemme. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Onnettaret olivat onneksi puolellani tällä kertaa. Eikä edes jäänyt paljoa seliteltävää Camillalle. Fiksu tyttö ymmärsi heti kun kuuli, millaisen jätkän kanssa on ollut tekemisissä."
"Sinä saatanan käärme..."
Flint levitti käsiään. "Luihuinen.”

"Tajuatko yhtään, mitä olet tehnyt?!"
 "Turhaan sinä minua syyttelet. Olet itse aiheuttanut koko sotkun. Minä olen vain vähän ohjaillut laivaa, jonka purjeisiin sinä olet puhaltanut vauhtia koko syksyn."
"Haista paska. Camilla ei ikinä tule hyväksymään tätä."
"Ole hyvä vain ja kipitä kertomaan sitten. Hän varmaan uskoo sinua."
Albus puri hampaansa yhteen. "Tämä ei jää tähän."
"Tiedätkö, minä en oikeastaan välitä enää. Eiköhän tämä ala olla jo aika selvä peli", Flint totesi ja vilkaisi sitten rannekelloaan. "Oi, kylläpä aika rientääkin rupatellessa! Viitsisitkö millään pikku hiljaa lähteä jatkamaan matkaasi? Minulle saapuu pian eräs tärkeä vieras", poika sanoi iskien silmää.

Albuksen teki mieli teurastaa laakereillaan virnuileva luihuispoika siihen paikkaan. Otsassa jyskyttävä verisuoni tuntui puhkeavan millä hetkellä hyvänsä. Hän ei ollut koskaan tuntenut itseään niin vihaiseksi, kuin sillä nimenomaisella hetkellä. Mutta sisimmässään hän myös tiesi (mikä raivostutti häntä vain entistä enemmän), että Artemis Flint oli oikeassa. Räyhäämisestä ei olisi mitään hyötyä. Hän oli hävinnyt, ainakin tämän erän. Hän puristi nyrkkinsä yhteen niin lujasti, että kynnet kaivautuivat kämmenten ihoon, mutta onnistui pitämään nyrkkinsä ja kielensä kurissa.

Sitten hän kääntyi ja hulmautti vihaisesti verhot sivuun paikalta poistuessaan.

"Tule toki käymään joku toinen kerta!" hän kuuli Flintin huutelun takaansa ja tunsi jälleen uuden raivon aallon kuohahtavan sisällään.

Ovelle päästessään hän ei ehtinyt edes tarttua kahvaan, kun se vetäistiin auki aivan hänen nenänsä edestä. Yhtäkkiä hän tajusi olevansa vastakkain mustahiuksisen tytön kanssa, jolla oli hohtavan vaalea iho ja loistavat, jäänsiniset silmät. Camilla näytti hetken aikaa häkeltyneeltä, mutta sitten hänen kasvoilleen vaihtui varautunut ilme.

"Mitä sinä täällä teet?" hän kysyä töksäytti.

Albus ei kuitenkaan vastannut mitään. Hän vain puuskahti äkäisenä ja syöksähti tytön ohitse katsomatta taakseen. Yhtäkkiä häntä alkoi ällöttää.

En halua nähdä tuota ämmää enää ikinä.

Tosiasiassa hän olisi halunnut itkeä. Hän oli kuitenkin päättänyt, ettei antaisi Flintille sitä iloa. Viha oli sillä hetkellä ainoa naamio, jonka hän kykeni nostamaan kasvoilleen piilottaakseen kipeän surun.

Scorpius löysi Dominiquen tähtitornista. Tyttö seisoi kaiteeseen nojaten, selin häneen, ja tuijotteli taivaalle. Ilta oli jo ehtinyt, mutta auringon viime säteet vielä valaisivat tornin huippua. Hetkeksi poika unohtui katselemaan tyttöä, joka oli niin uskomattoman kaunis siinä ajatuksiinsa vaipuneena, tuulen kevyesti leikitellessä kiharaisilla hiuksillaan. Hänellä oli jälleen kädessään tuo mystinen, erehdyttävästi kirjettä muistuttava pergamentinpala. Äkkiä Scorpiuksen teki mieli tietää, mitä se oikein piti sisällään.

Hän selvitti kurkkuaan. Tyttö säpsähti ja käännähti salamannopeasti hänen puoleensa. Verestävät silmät kertoivat tarpeeksi, ja Scorpius tunsi rinnassaan epämiellyttävän muljahduksen. Samassa toinen punastui ja pyyhkäisi silmäkulmiaan yrittäen piilotella kyyneliään. Poika oli yllättänyt hänet juuri väärällä hetkellä.

Äkkiä Scorpius ei enää tiennyt, mitä sanoa. Hän otti varovaisen askeleen toista kohti.

"...Moi."
Dominique vavahti, ja hänen äänensä oli jäinen: "Mene pois."
"Minulla olisi sinulle yksi juttu."
"Hmm. Annapa kun mietin... Ei kiitos", toinen tokaisi ja käänsi ylpeästi selkänsä pojalle.

Scorpius tuijotti selkää hetken aikaa ja pudisti sitten päätään. Seuraavassa hetkessä hän harppoi tytön luo ja tarttui tämän ranteeseen.

"Alahan tulla."
Dominique kiukustui. "En varmasti!"

Tyttö yritti riuhtaista itsensä vapaaksi, mutta Scorpius puristi entistä tiukemmin. Sitten heidän katseensa kohtasivat, ja Scorpiuksen järkkymätön ilme sai tytön jähmettymään. Poika nyökkäsi lyhyesti ja hellensi hieman otettaan. Sitten hän kääntyi ja veti tytön päättäväisesti mukaansa.

Scorpius raahasi Dominiquen luutavaraston salahuoneeseen. Tyttö vastusteli koko matkan sanallisesti, mutta poika ei jättänyt toiselle vaihtoehtoja.

"Sinun tarvitsee vain tulla sinne hetkeksi ja kuunnella, mitä minulla on sanottavaa. Sitten voit lähteä."

Kun he lopulta laskeutuivat tikkaat alas huoneeseen, Dominiquen suu loksahti auki hänen katsellessaan ympärilleen. Pieni huone oli täynnä kynttilöitä - niitä oli paljon enemmän kuin koskaan aiemmin. Sohvapöydällä oli avaamaton punaviinipullo, ja jostain tuntemattomasta lähteestä kantautui tunnelmallista musiikkia.

Alkuhäkellyksestä toivuttuaan blondi tyttö pyöräytti silmiään ja kääntyi pojan puoleen niskojaan nakellen.
"Jos tämä on joku köyhä lepyttely-yritys, niin pikku vinkki heti tähän alkuun: ei kannata", hän totesi myrkyllisesti. "Sinun pitäisi kutsua ihana Sierra tänne."
"Kuuntele. Minulla on sinulle jotain kerrottavaa."
Dominique naurahti ilottomasti. "Ja siihenkö tarvittiin kynttilöitä täyteen ympätty huone, joka on vielä se huone, jossa me ekan kerran -" mutta silloin hän sulki suunsa kesken kipakan lauseensa ja jäi tuijottamaan lattiaa nolona. Pelkkä pojan lähellä oleminen tuntui repivän kaikki haavat auki.

Scorpius katsoi häntä kummallisesti. "Muistatko vitosluokan keväällä, kun Rohkelikko voitti tupapokaalin?"
Sillä sekunnilla Dominiquen katse singahti takaisin poikaan, ja hänen kulmansa kurtistuivat hämmennyksestä. "Scorpius, mitä...?"
"Muistatko?" poika tiukkasi.
Dominique nyökkäsi häkeltyneenä. Hänen sydämensä tuntui yhtäkkiä nousseen kurkkuun, jossa se nyt jyskytti lakkaamatta. "Muistan."

Taustalla soi viipyilevä, blues-sointuinen kappale.

"I put a spell on you. 'Cause you're mine."

Scorpius katsoi häntä syvälle silmiin. "Hyvä. Muistatko, kun olimme silloin molemmat illalla niissä bileissä?"
"Muistan tietysti, mutta Scorpius -"
"Anna minun nyt puhua loppuun”, poika toppuutteli ja jatkoi. ”Olimme Alin ja Willin kanssa juhlimassa Rohkelikon oleskeluhuoneessa, ja Al kutsui myös sinut ja Rosen sinne. Minä olin vähän aikaa sitten eronnut Lindasta ja olin suoraan sanottuna aika paskana. Te tulitte, eikä me kaksi oltu silloin vielä oikeastaan paljon edes juteltu tai mitään. Rose tietysti näki pullot, jotka minä ja Al oltiin varastettu Hönö-Punurmion huoneesta. Oli iha hilkulla, ettei se vielä silloin niin tunnollisena valvojaoppilaana mennyt kielimään. Sitten sinä tokaisit sille, että se on naurettava, jos lähtee, eikä jää juhlimaan, kun kerrankin oli kutsuttu. Muistan, kun silloin ensimmäistä kertaa kunnolla katsoin sinua ja mietin, että tuossa on kyllä aika siisti kimma."

Dominiquen suu oli hitaasti loksahtanut auki.

"Sitten me istuskeltiin iltaa poikien kanssa, jauhettiin mennyttä vuotta ja varmaan siinä sivussa iskettiin jotain tyttöjä. Mutta oikeasti tämän pojan huomio oli kiinnittynyt lähinnä sinun takapuoleesi", Scorpius tunnusti virnistäen tytölle, joka onnistui jollain maailman voimilla näyttämään yhtä aikaa sekä järkyttyneeltä että huvittuneelta.

"Jossain vaiheessa iltaa te sitten tulitte siihen meidän luo, ja niin elävästi muistan, kuinka Rose paheksui taas vaihteeksi sitä meidän 'juopottelua', jos nyt sitä niiden aikojen huimaa puolikasta pulloa voi juomiseksi kutsua. Sitten Al vetäisi ihan uhallaan sherrypullonsa tyhjäksi kerralla. Hän ojensi sen sinulle ja käski viemään roskikseen, kun kerran olit tyttö ja vielä sitä nuorempikin. Mutta sinä vain annoit pullon tyynesti Roselle ja aloit haastamaan Alille jotain, että mielelläsi näkisit meidät huomenna jälkkärissä, kun Rose toimittaisi todistusaneiston Teddyn huostaan. Samalla katsoit meitä muitakin, ja kun se kipinöivä katse pysähtyi minun kohdalleni, niin se oli kai sitten se hetki. Ajattelin, että ei helvetti: tuo on oikeasti aika tosi siisti kimma... Ja silloin myös jotenkin ohuesti tiesin, että se on menoa nyt."

Scorpius katsoi Dominiqueta virnistäen pienesti, ehkä jopa hiukan ujosti. Dominique puolestaan tuijotti poikaa puhekykynsä totaalisesti menettäneenä. Hänen mielensä oli vain yksi sekavien ajatusten lankakerä. Huoneessa väreilevä musiikki oli ainoa asia, joka kertoi, ettei aika ollut kokonaan pysähtynyt paikoilleen.

"No I ain't lyin'. You know I can't stand it. You're runnin' around."

"Saat puhua nyt", Scorpius sanoi hetken päästä. Häntä alkoi jo vähän huolestuttaa, sillä tyttö oli muuttunut kasvoiltaan niin punaiseksi, että hän pelkäsi tämän kohta pyörtyvän. "Olisi oikeastaan jopa ihan hyvä, että sanoisit jotain, koska minä olen jo puhunut aika paljon."
Dominique pudisti päätään. "Scorpius, sinä... sinähän muistat."
Poika nyökkäsi ylpeänä. "Jep."
"...Mutta miten?"

Poika kohautti olkapäitään. "Silloin kun Sierra ja minä... tai no, kun Sierra suuteli minua, ja kun sinä olit siinä, ja paukkasit pois aika yllättäen - ymmärrettävästi kai aika järkyttyneenä -, ja kun tajusin, että se johtui minusta, niin se ajatus tuntui jotenkin todella pahalta. Pahemmalta kuin oikeastaan mikään aikoihin...” hän henkäisi ja vilkaisi käsiään nolona. ”Siis niin pahalta, että sellainen ihminen, joka ei merkitse sinulle mitään, ei voisi millään saada aikaan niin hirveää oloa.”

Dominiquen huulet puristuivat yhteen.

"Ja noh... Ensimmäistä kertaa varmaan ikinä tunsin, että olen ihan kauhea idiootti. Menin meidän makuusaliin ja kaivoin esiin sen kansion, jossa on kaikki kuvat meidän kouluajalta, ja jota olin tarkasti vältellyt siihen asti. Siellä oli paljon kuvia Albuksesta ja Willistä ja meidän reissuista, mutta loppupuolella oli enimmäkseen kuvia sinusta. Ja meistä. Silloin kai vain yhtä-äkkiä tajusin, että sinä tosiaan olet ollut minun tyttöystäväni ja että minä ihan oikeasti tykkään sinusta. Silloin vihdoin muistin sen, mitä meillä oli. Tuntui ihan kuin sellainen täysin selvärajainen aukko olisi täyttynyt pään sisällä. Sitten heti perään muistin ihan kaiken muun. Ja usko pois, että sen jälkeen tuntui vielä entistäkin pahemmalta, jos se vain oli mahdollista."

Platinapää hiljeni ja katsoi tyttöä syyllisen näköisenä. Dominique puri huultaan kuunnellessaan pojan sanoja, ja kyyneleet olivat alkaneet valua hänen poskiaan pitkin. He tuijottivat toisiaan pitkän tovin.

Lopulta Dominique henkäisi katkonaisesti. "Scorpius, tämä syksy on ollut ihan helvettiä", hän sanoi nyyhkäisten rajusti ja painaen kätensä suunsa eteen.

"I put a spell on you. Because you're mine. Oh oh..."

Scorpiuskin tunsi omissa silmäkulmissaan poltetta nähdessään tytön onnettoman tuskan värittämät silmät. Hän uskaltautui varovasti koskettamaan toisen itkusta tärisevää käsivartta.

"Tiedän, että olen mokannut ihan kaiken, eikä sinun tarvitse antaa anteeksi. Olen ääliö. En tosiaankaan ansaitse sinua."
"Et niin", Dominique nyyhki ja pyyhkäisi silmäkulmaansa sormillaan.
"En niin... Mutta sen minä kuitenkin tiedän - enkä usko, että olen koskaan tiennyt mitään asiaa tätä varmemmin -, että en tule sinun jälkeesi koskaan enää tapaamaan yhtä mahtavaa tyttöä. Jos sinä et anna minulle anteeksi, menetän elämäni rakkauden, enkä voi syyttää siitä ketään muuta kuin itseäni."
"Älä sano noin..." Dominique peitti kasvot vapiseviin käsiinsä. "Sinä et voi olla Scorpius Malfoy."
Poika hymyili surullisesti. "Sanoin jo. Tässä minä olen, enkä toivottavasti enää muuksi muutu. Ja minun piti sanoa tuo jo ennen muistinmenetystä, mutta olin luuseri, enkä uskaltanut. Mutta nyt en enää odottele sopivaa hetkeä, vaan sanon asiat suoraan ennen uutta katastrofia", hänen äänensä oli järkkymätön.

Hitaasti Dominique oli lakannut itkemästä ja nosti nyt katseensa kohdaten viimein pojan jännittyneet kasvot. Hän tuijotti niitä kyynelsilmien läpi kamppaillen pakonomaisten mielitekojen välillä, joista voimakkaimpana puski halu lyödä poikaa avokämmenellä päin naamaa. Scorpius näytti kuitenkin sillä hetkellä aidosti niin onnettomalta, että hän pidätteli malttamatonta nyrkkiään. Hän ei ollut koskaan nähnyt kukkoilevaa platinapäätä tuollaisena. Noin paljaana ja... haavoittuvaisena. Kappale oli vaihtunut, eikä tunnelma ollut enää niin viipyilevä.

"Got me looking so crazy right now. Your love's got me looking so crazy right now."

"Ja sanon nyt vielä senkin, että jos edes teoriassa olisi mitenkään mahdollista, että voisit antaa minulle joskus anteeksi, ja voisimme jatkaa siitä, mihin loppukesästä jäimme, niin minulle olisi siinä tapauksessa aivan samantekevää, mitä minun vanhempani tai vaikka koko maailma ajattelisivat”, Scorpius sanoi ja asetti kätensä tytön punehtuneelle poskelle. ”Sillä minä varmasti taluttaisin sinut vihille joku päivä - vaikka sitten komennuskirouksen alaisena, jos et muuten suostuisi.”

Dominique värähti pojan kosketusta. Hänen sydämensä hakkasi tajutonta vauhtia. Hän tuijotti poikaa pysähtyneesti ja yritti käsitellä tämän sanoja. Kämmen poltti hänen poskellaan. Sivelevä peukalonpää tuntui hunajalta, ja hän taisteli vastaan pakottavaa halua sulkea silmät ja unohtaa kaiken.

Hänen äänensä oli väritön ja tyhjä, eikä hän tunnistanut sitä omakseen kuiskatessaan: "Sinä olet pelottava."
Scorpius kohtasi tytön säkenöivän siniset silmät ja hymyili apeana. "En, vaan lähinnä epätoivoinen."

Dominique huokaisi, ja estottomat kyyneleet alkoivat valua jälleen.

"Helvetin kusipää", hän henkäisi ja painoi huulensa pojan huulille.

"Hoping you'll save me right now. Your kiss got me hoping you'll save me right now. Looking so crazy in love."
« Viimeksi muokattu: 13.09.2020 22:47:44 kirjoittanut Siunsäe »

Puoliverinen prinsessa

  • Vieras
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 31. luku 15.6.!!
« Vastaus #130 : 15.06.2016 10:17:40 »
Vihdoin uusi osa, jes!

Scorp ja Domie on rakkautta, ne vaan kuuluu yhteen! Kaikki kohdat mitä kirjotit niistä tässä luvussa oli täydellisiä ja hymyilen tällä hetkellä hyvin tyhmästi. Scorp ja valokuva-albumit, täydellistä.
Flint on kusipää, sitä ei voi kierrellä. Ainut sanottavani hänestä, heh...
Toi loppu oli kaikista täydellisin, en voi sanoa muuta. En pysty parittamaan enää ikinä Scorpiusta kenellekkään muulle kuin Dominiquelle. Ne kuuluu yhteen, oon sanonu sen varmaan miljoona kertaa...

Tulipas tästä sekava, sen siitä saa kun kiireessä yrittää kommenttia kirjoittaa. Taisin vain jättää ihkutuskommentin...

Puoliverinen Prinsessa kiittää mahtavasta luvusta ja lähtee kiireellä, koska on jo nyt myöhässä.

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 305
  • One Last Time
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 31. luku 15.6.!!
« Vastaus #131 : 16.06.2016 23:33:25 »
IHANAA!!!! <3 En uskaltanut toivoakaan, että mainitsemasi vastaukset voisivat merkitä Scorpin muistin palautumista (+ Flintin suunnitelmien paljastumista).

Tuosta Scorpiuksen muistin palutumiskohdasta tuli nostalgisesti mieleen jotkin KKK:n kohtaukset, tekee mieli lukea se ficci uudestaan :)

Hyvä että Albus vähän selvitteli Flint-tapausta ja ei myöskään itkenyt armoa Camillan helmoissa. Vähän pelkään että jos kun Camilla antaa Albukselle anteeksi, niin Flint kantelee opettajille. :s

Viimeinen kohtaus Dominiquen ja Scorpiuksen välillä oli niin suloinen ja ihana ja täydellinen! Oi että en malta odottaa miten asiat tästä lähtevät edistymään. Ehkä Dom kertoo nyt kaiken Scorpille mitä tietää Sierrasta ja he alkavat porukalla selvittää tapausta :D Rosesta ja Willistä olisikin mukavaa lukea :)

Lainaus
Ehkä sinun olisi pitänyt kirjoittaa juoni valmiiksi, olisimme saaneet vähän lisää toimintaa!
Hahah, siitä olisi tullut jotain hyvin järkyttävää xD En millään yltäisi mihinkään näin hyvään. Ja pitää yrittää pitää perinteitä pystyssä ja pohtia uusia omituisia teorioita. :D
Sé onr sverdar sitja hvass!

Lily Evans

  • ***
  • Viestejä: 23
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 31. luku 15.6.!!
« Vastaus #132 : 17.06.2016 02:14:19 »
Melkein vuodatan onnenkyyneleitä ja pakahdun rakkaudesta, tämä luku oli täydellinen.  :'(

Joka sekunti tätä lukiessani katse vain siirtyi riviltä toiselle, ja ajatus lensi, mutta silti koko ajan oli pelko, että luku loppuu aivan yhtäkkiä. Onneksi Scorp ja Dom saivat asiat selvitettyä. Viimeinen kohtaus oli aivan tajuttoman ihana, varsinkin Scorpiuksen muistojen kertominen, ja rakkauden tunnustukset tai mitä ne nyt olivatkaan. Aivan supersuloista, jäi aivan mahtava fiilis koko jutusta.

Albus oli ihana, kun oli menossa sopimaan Flintin kanssa. Jos joku ei aiemmin vihannut Flintiä, varmasti alkoi tässä vaiheessa inhota häntä. Ai että teki mieli käydä häneen käsiksi ja piestä sairaalakuntoon (onneksi Albus hoiteli sen jo aiemmin)!  ;D Camilla on aika rasittava, kun jaksaa edelleen vihoitella, vaikka tietenkin hänellä on syytäkin. Mulle itselle vain olisi mahdotonta olla noin kauan vihainen ihmiselle josta välitän.

Nyt kun Scorpin ja Domin asiat alkavat järjestyä, minua alkaa entistä enemmän kiinnostaa Sierra Dior -kuvio, ja siihen odotan innolla jatkoa. (Ja tahdon tietää kuka sai aikaan Scorpiuksen muistinmenetyksen.)


Örkkineitinen

  • ***
  • Viestejä: 26
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 31. luku 15.6.!!
« Vastaus #133 : 17.06.2016 16:52:42 »
IIK!! Tähän tuli uus luku!
Siis tää luku oli niin ihana! Mä vaan itken täällä ku oli niin hyvä ja ihana ja paras luku!
Oli tosi ihanaa ku Scorpius muisti ja ne on taas yhessä!
Yhden virheen huomasin:
"Ollaanpa me oltu suorastaan suorastaan villejä!"
Toinen suorastaan pois.
Mutta onpa se Flint kyllä kauhee tyyppi! Hyvin toteutettu,  mutta mä inhoon sitä!!
Jatkoo!

Örkkineitinen

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille, ja mielen vapaus, ja mielen vapaus. ~ Vexi Salmi

Lasijoutsen

  • ***
  • Viestejä: 134
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 31. luku 15.6.!!
« Vastaus #134 : 24.06.2016 16:38:32 »
Tämä ficci on ihana ja olenkin seuraillut tätä jo tässä *laskee päässään* yli vuoden! ;D Tämä on todellakin yksi lempificeistäni! Mutta lykkäsin käyttäjän tekemistä aina, koska en jaksanut alkaa säätämään ikinä sen kanssa. Noh, nyt kuitenkin olen täällä yrittämässä väsätä jonkinlaisen kommentin. :D

Juoni tässä ficissä on loistava ja koukuttava. Se ei etene liian nopeasti taikka hitaasti. Sierra ja Viviane ovat kiinnostavia hahmoja, mutta en ole varma voiko oikeaan Sierraan luottaa. Viviane vaikuttaa ainakin hyvin epäilyttävältä, mutten ole hänestä varma. Se oli kuitenkin hyvä, että Scorp sai muistinsa takaisin, niin ehkä tämä koko juttu alkaisi pian vähän enemmän selvenemään. Camin ja Albuksen huonot välit pitää korjata äkkiä! Flint on todella ärsyttävä, kun yrittää saada Camin itselleen kieroilemalla. Toivottavasti Al ja Cam saavat pian sovittua.

Vielä tähän sekavan kommentin päätteeksi:
Uutta lukua innolla odottaen

Lasijoutsen

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 306
  • Never Settle
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 32. luku 23.7.!!
« Vastaus #135 : 23.07.2016 11:40:57 »
Kesäpusuja kommentoijille sekä kaikille hiljaisille lukijoille! Xx

Puoliverinen prinsessa: Minua ihastuttaa suuresti, että sinä ihastuit. <3 Kieltämättä tuolla luvulla olikin se tavoite, että saisin lopulta vähän hyviteltyä tätä vuoden kestänyttä jahkailua. Ja seuraavassa luvussa hyvittely ehkä jatkuu edelleen... Toivottavasti et myöhästynyt!
Saphira: Nyt kun sanoit, niin totta tosiaan aika KKK-fiiliksissä mentiin Scorpiuksen muistelmissa. Hauskaa suorastaan! Albus ja Camilla (varsinkin Camilla) ovat molemmat sen verran ylpeitä, että heillä on pieni kynnys keskustella asioista niiden oikeilla nimillä ja tulla vastaan. Siinä heillä pieni kehittämisen paikka, nähtäväksi jää kuinka he selvittävät tilanteensa.
Lily Evans: Ihanaa fiilistelyä, olen onnellinen, että luku oli onnistunut. Kiitän suuresti. Sierran kuvioihin tosiaan luonnollisesti syvennymme tästä pikkuhiljaa, jollei mitään sen suurempaa mullistusta tapahdu välissä. Paljon suuria paljastuksia vielä luvassa...
Örkkineitinen: Ihanaa taitaa olla päivän sana. ;D Kiitos virheen bongauksesta! Flint ei ole mistään reiluimmasta päästä, mutta on hänelläkin syynsä vihoitella. Albus ja Scorpius eivät todellakaan ole kohdelleet häntä mitenkään mukavasti kouluvuosien aikana, ja nyt hän havittelee kunnon takaisinmaksua.
Lasijoutsen: Heippa hei! Aivan loistavaa, että tulit jättämään kommentin. Olen otettu, että olet ollut mukana näin kauan ja edelleen jaksaa kiinnostaa. Mielenkiintoista kuulla pohdintojasi. Minusta on myös suorastaan huojentavaa, että Scorpius viimein sai muistinsa takaisin. Nyt päästään etenemään muihin suuntiin. Laita toki kommenttia toisenkin kerran, kun nyt olet vihdoin onnistunut rekisteröitymään! ^^

A/N: Note to self: Älä lupaa, jos et pysty pitämään lupaustasi. Muuta perustelua kesäiselle hiljaiselolle ei ole kuin että olen kärsinyt ylitsepääsemättömästä kirjoitusblokista. Elämäni on suoraan sanottuna nyt harmittavan sekaisin, eikä energiaa tunnu riittävän mihinkään. Seuraava luku on ollut vielä kaiken lisäksi yksi tämän ficin hektisimpiä, intiimeimpiä ja vaikeimpia kirjoittaa. Kärsin rimakauhusta loppua kohden, ahdistaa laadun huononeminen, koska en koe henkisesti olevani riittävän stabiilissa tilassa kirjoittamiseen (tosin onko sellaista edes olemassa??). Nyt on sellainen tilanne, että kässäristä on enää puoli sivua kirjoittamatta. Ei syytä huoleen, sillä puolikkaaseen sivuun mahtuu paljon tavaraa, mutta meikäläiselle se luo paineita.
Loppujen lopuksi olen kuitenkin tyytyväinen tähän lukuun. Tämän piti olla LYHYT, mutta toisin kävi. Nauttikaas, aikamoinen tunteiden vuoristorata olisi taas tarjolla.
~ S

______________________________________________



Kolmaskymmenestoinen luku
Piikki ruusun varressa


Dominique avasi silmänsä venytellen raukeasti. Hetkeen hän ei muistanut, missä oli tai mitä oli tapahtunut. Sitten edellisillan tapahtumat hitaasti luikertelivat hänen mieleensä. Seuraavassa hetkessä hänen silmänsä rävähtivät auki. Hän makasi kyljellään patjalla salahuoneen lattialla ja tajusi tuijottavansa puista kattoa. Oli hämärää, muttei täysin pimeää. Hän liikahti hieman ja tajusi, ettei tuntenut kättä ympärillään. Hieman huolestuneena hän pyörähti toiselle kyljelleen ja etsi katseellaan tuttua platinaista hiuspehkoa. Saman tien huojennuksen aalto pyyhkäisi hänen lävitseen.

Scorpius.

Poika makasi hänen vieressään syvässä unessa, toinen käsi pään alla, toinen leväten patjalla sen näköisenä kuin se olisi aiemmin ollut kiertyneenä jonkin ympärille. Dominiquen suupielet kaartuivat hymyyn. Poika hengitti syvään ja rauhallisesti. Platinanvaaleat hiukset olivat sotkuisessa unipöllyssä. Peitto oli valahtanut alemmas paljastaen paljaan ylävartalon. Pojan iho oli niin vaaleaa. Piirteet niin kuolettavan kauniit.

Dominique hivuttautui hiukan lähemmäs ja veti peiton kunnolla heidän molempien ylle. Sitten hän otti hyvän asennon pojan kainalossa ja jäi katselemaan tätä. Häntä ei oikeastaan enää nukuttanut, muttei hänellä silti ollut mikään kiire herättää uinuvaa platinapäätä.

Tyttö huokaisi syvään onnellisena ja pudisti päätään. Tuo tiedottomana loikoileva idiootti oli niin vastustamaton, ettei hän ollut kehdannut tunnustaa edes itselleen, kuinka voimakkaita hänen tunteensa toista kohtaan olivat. Ei ennen eilisiltaa. Dominique vei kätensä pojan poskelle ja antoi sen kevyesti viilettää pitkin sileää, vaaleaa ihoa. Hän ei edes vielä kunnolla käsittänyt, että Scorpius oli vihdoinkin palannut ennalleen. Syksyn tapahtumat tuntuivat epätodelliselta painajaisunelta. Tyttö silmäili toisen nukkuvia kasvoja. Äkkiä kolkko tunne valtasi hänet, ja hänen ilmeensä synkkeni.

Entä, jos hän ei muistakaan enää?

Dominique hivutti kätensä platinaisiin hiuksiin puristaen niitä varovasti. Hän ei halunnut sen olleen vain unta. Hän ei suostuisi kokemaan syksyn tuskaa uudelleen. Hän halusi, että poika oli hänen oikeasti. Kaiken sen jälkeen, mitä he olivat joutuneet käymään läpi.

Silloin Scorpius liikahti ja avasi hitaasti silmänsä. Dominique veti kätensä pois pojan hiuksista ja katsoi tätä arasti. Kohdatessaan tytön katseen Scorpiuksen kasvoille levisi hymy.

"Olisit vain jatkanut. Tuntui luokattoman hyvältä."

Dominique vastasi huojentuneena pojan hymyyn. Sitten hän vei kätensä takaisin pojan hiuksiin ja kiersi sormensa yhden suortuvan ympärille tukistaen hellästi.
"Kerrankin teit niin kuin pyydettiin. Olen yllättynyt", Scorpius totesi tyytyväisenä.
 Dominique virnisti ja jatkoi toisen hiuksien hipeltämistä. Pojan päänahka tuntui syntisen hyvältä hänen sormenpäidensä alla.

Scorpius sulki silmänsä ja veti syvään henkeä.

"Miksi olet noin hiljainen?" hän kysyi kohta.
Dominique lopetti toisen hiuspehkolla leikkimisen ja katsoi suoraan harmaisiin, kirkkaina loistaviin silmiin. "En tiedä... En varmaan usko tätä todeksi."

Scorpius hymyili vinoa hymyään, jossa oli ehkä mukana pieni ripaus katumusta. Sitten hän kiersi kätensä Dominiquen vyötärön ympärille ja veti hänet kiinni itseensä peiton alla. Heidän paljaat vatsansa kohtasivat, ja Dominique henkäisi hiljaa. Hän säilytti edelleen katsekontaktinsa poikaan, joka nyt kohottautui toisen kyynärpäänsä varaan. Lämmin käsi silitteli hänen selkänsä ihoa viipyilevästi.

Scorpius suuteli Dominiqueta kiertäen sormensa tytön hiuksiin. Pojan huulet liikkuivat ensin varovaisesti, tunnustellen, mutta pian ne painautuivat vahvemmin tytön omia vasten. Dominique tunsi katoavansa hetkeen. Tuntui, kuin mitään muistinmenetystä ei olisi koskaan ollutkaan. Scorpius tuntui niin tutulta ja omalta. Mutta silti häntä pelotti.

Kohta poika painoi vielä viimeisen suudelman tytön pehmeille huulille ja vääntäytyi sitten ylös peittojen seasta. Hän nojautui istumaan vasten ruskeaa sohvaa ja venytteli pitkään ja raukeasti. Dominique katseli pojan toimia epäuskoinen ilme kasvoillaan. Kohta Scorpius huomasi hänen tuijotuksensa.

"No? Mikä sinulla nyt oikein on?" hän kysyi naurahtaen.
Dominique puisteli päätään. "En vain voi ymmärtää, että joku on halunnut tehdä sinulle pahaa."
"Monikin haluaisi", poika totesi kuin kyseessä olisi päivänselvä asia.
"Miksi?"
"Koska ovat kateellisia, tietenkin."
Dominique kohotti kulmiaan. "Aika itsevarmaa, jälleen. Miksi he nyt niin kateellisia olisivat, herra Malfoy?"
"No, koska minulla on loistavat lihakset, verraton huumorintaju, veistoksellisen kauniit kasvot...", Scorpius sanoi ja virnisti. "...ja maailman täydellisin tyttöystävä."

Dominique helahti punaiseksi korviaan myöten. Hän kirosi heti mielessään heikkouttaan, mutta pojan sanat olivat tulleet täysin yllätyksenä. Ne myös jättivät sanattomaksi, eikä hän hetkeen kyennyt kuin hymyilemään hölmösti. Kirottu rohkelikko osasi halutessaan manipuloida häntä juuri oikealla tavalla.

Nytkään Scorpius ei jäänyt odottamaan tytön vastausta, vaan täysin tietoisena sanojensa aiheuttamasta vaikutuksesta veti tämän ylös lattialta. Saatuaan tytön syliinsä hän kiersi kätensä tämän vatsan ympärille ja painoi leukansa toisen olkapäätä vasten hengittäen sisäänsä tytön tuoksua.

"Ja olet ehkä maailman seksikkäin varsinkin silloin, kun sinut joskus harvoin onnistuu ujostuttamaan", hän mumisi ja näykkäisi tytön kaulaa, jossa helotti jo valmiiksi punaisia jälkiä.
"Scorpius..." Dominique huokaisi ja sulki silmänsä. "Aika siirappista..."
"No joo, mutta pidetään tämä vain meidän välisenä."
Pojan ahkerat huulet pysähtyivät hetkeksi huohottamaan tytön solisluun kohdalle. "Sori, etten muistanut."
Dominique tuhahti. "Ei todellakaan riitä."
"No... Riittäisikö sitten tämä?" hän kysyi ja käänsi tytön ympäri.

Yllättäen Dominique ei kuitenkaan lähtenyt leikkiin mukaan, vaan vääntäytyi irti pojan otteesta, joka yritti kaikin keinoin pitää hänet kiinni itsessään. Scorpius katsoi tyttöä kummastuneena ja jopa hiukan pettyneenä.

"Odota, Scorp", Dominique aloitti huohottaen pienesti, "Meidän pitää puhua yhdestä asiasta."
Pojan ilme oli aneleva. "Eikö se voisi odottaa hetken?"
"Sierrassa on jotain mätää", hän pamautti ja sai odotetusti toisen vakavoitumaan.
"Mitä tarkoitat?"
"Tiedän, että sinä luulet, että tämä on nyt vain jotain mustasukkaista hourailua - ja myönnän, että siltä tämä varmasti kuulostaakin -, mutta olen kaivellut sen tytön taustoja. Eivätkä ne todellakaan ole aivan puhtaat."
Scorpius kurtisti kulmiaan. "Mitä tarkoitat? Onko hän jokin rikollinen, vai?"
"Ei. Ei välttämättä mitään sellaista", Dominique sanoi ja huokaisi.

Sitten hän kertoi rohkelikkopojalle kaiken, mitä oli saanut selville ranskalaisesta vaihto-oppilaasta. Kaiken, jopa oman katoamisiltansa vessakeskustelun, josta ei ollut vielä siihen mennessä kertonut kenellekään. Kun hän lopulta sai tarinansa päätökseen, hänestä tuntui, kuin kiristävä vanne olisi poistunut hänen kurkkunsa ympäriltä. Scorpius puolestaan tuijotti häntä pysähtyneesti.

"Tarkoitatko siis, että Sierra - tai Viviane, mikä nyt ikinä onkaan -  ihan todella uhkaili sinua omilla synttäreilläsi??"
Dominique nyökkäsi.
"Ennen katoamistasi?"
Hän nyökkäsi toistamiseen. Muisti oli palaillut pätkittäin, ja nyt hän muisti joka sanan kristallinkirkkaasti.
Scorpius näytti vakavalta. "Oletko sitä mieltä, että Sierra olisi voinut huumata ja siepata sinut?"
"En tiedä", Dominique vastasi totuudenmukaisesti. "Minulla ei ole mitään muita muistikuvia siitä illasta, eikä Sierra totta puhuen vaikuta yhtään sen syyllisemmältä kuin kukaan muukaan. Vaikka osa langoista näyttäisi johtavan hänen luokseen, ei minulla ole silti mitään todisteita, että se oli hän. Myös esimerkiksi Tom on käyttäytynyt vähän oudosti sen jälkeen."

Scorpius mutristi suutaan mietteliäänä.

"Tiedätkö, mikä on outoa."
"No?" tyttö kysyi nojautuen pojan reisiä vasten.
"Silloin, kun löysin sinut täältä henkihieverissä, se oli sinun lohikäärmesuojeliuksesi, joka johdatti minut tänne."
Dominiquen silmät suurenivat. "Etkä kertonut mitään?!"
"No, minua hävetti, hitto vie! Enkä silloin edes muistanut, että lohikäärme on sinun suojeliuksesi, ja ihan totta puhuen luulin sitä joksikin hallusinaatioksi. Pelkäsin, että kuskaavat vielä Mungoon."
"Mutta miten se on mahdollista? Minä retkotin taju kankaalla! En todellakaan olisi voinut loitsia mitään."
"Ei mitään hajua. Mutta vannon, että sen perässä minä tänne tulin. Miten olisin muutenkaan tajunnut tulla?"
Dominiquen poskilla käväisi puna. "Todella... kummallista."
"Niinpä."

Scorpiuksen paljastus jätti oudon mystisen tunnelman pariskunnan välille. Molempien ajatukset laukkasivat hetken omia reittejään päätyen todennäköisesti lopulta samaan johtopäätökseen, jota ei kuitenkaan missään vaiheessa lausuttu ääneen.

"Minulla on idea", Dominique sanoi äkkiä rikkoen mietteliään hiljaisuuden.
Scorpius katsoi häntä kysyvänä.
"Mitä, jos olisitkin muistamatta vielä jonkin aikaa?" hän kysyi arvoituksellinen ilme kasvoillaan.
"Täh? Jos aiot langettaa minuun uuden muistiloitsun, niin sitten minulla on kyllä vahva epäilys siitä aiemmastakin hyökkääjästä."
Dominique kohotteli kulmiaan. "No, et sinä kuitenkaan muistaisi mitään, eli ei minulla olisi mitään hätää."
"Lopeta. Nyt alkaa jo huolestuttaa. Missäs ne tikkaat olivatkaan?" Scorpius vilkuili kohti kattoluukkua järkyttynyt ilme kasvoillaan.
Korpinkynsi hihitti. "Tarkoitan vain, että voisitko millään esittää muille, ettet ole saanut muistiasi takaisin?"
Scorpius katsoi tyttöä hetken kulmat syvässä kurtussa. Sitten ymmärrys valaisi hänen kasvonsa, ja hänen huulilleen levisi hitaasti salaliittomainen virnistys. "Ahaa... Koska voisin salakuulostella ranskalaista vaihto-oppilastamme."
"Aivan oikein. Koska jos nyt kerrot Alille ja muille, että muistat taas kaiken, Sierra ei välttämättä ole sinulle enää niin avoin. Nyt olisi muutenkin aika otollinen tilaisuus. Varsinkin sen... sen teidän kohtauksenne jälkeen", Dominique sanoi irvistäen.
"Ai, sinä siis kuitenkin laskisit minut kahdestaan Sierran kanssa?"
Tyttö puri huultaan. "No, varmasti hyvin tiedät, mitä mieltä olen siitä. Mutta tämä on niin otollinen tilaisuus, etten varmasti aio päästää tyhmää mustasukkaisuutta pilaamaan täydellistä kostoa. On aika pistää tälle pelille piste", hän sanoi päättäväisesti.

 "Eli me siis esitetään, ettei meidän välillä ole tapahtunut mitään, ja että minä olisin edelleen aivoköyhä idiootti?"
Dominique virnisti. "Sitä jälkimmäistä sinun ei onneksi tarvitse esittää."
"Kuulehan..."
Ja samassa Dominique löysi itsensä rohkelikkopojan käsivarsilta.
"Voisin vaikka loukkaantua, mutta ohuesti tiedostan, ettei minulla ole siihen nyt kauheasti varaa."
"Ai, ja miksihän ei?" Dominique kysyi huvittuneena, kiusaten toista tahallaan.
"No, olen saattanut käyttäytyä vähän idioottimaisesti kuluneen syksyn aikana..."

Hymy katosi tahtomatta Dominiquen kasvoilta. Scorpius ei koskaan voisi käsittää, kuinka oikeassa oli sanoissaan. Tukahdutettu ahdistus puski heti pintaan, kun muistot painajaismaisen syksyn ajalta välähtelivät tytön mielessä. Mutta silti rohkelikkopoika tuntui niin hyvältä häntä vasten. Pojan rinta vasten hänen paljasta selkäänsä ja kädet hänen lantiollaan... Dominique huokaisi syvään ja sulki silmänsä. Totuus oli, ettei hän sillä hetkellä halunnut tuntea mitään muuta.

Scorpius hengitti raskaasti hänen korvaansa. "...Ja on vielä yksi toinenkin syy."
"Mikä?" Dominique kysyi pidättäen hengitystään.
"Se, ettet karkaisi ennen aikojasi", Scorpius murahti ja suuteli vaaleita hiuksia.

Ja kun Scorpiuksen käsi sukelsi tottuneesti heidän sylissään olevan peiton alle, korpinkynsitytön suusta purkautui syvä henkäys. Dominique tunsi kädet joka puolella itseään, eikä hän enää pystynyt erottamaan järkevyyden ja tyhmyyden rajaa. Yhtäkkiä se ja kaikki muukin oli muuttunut hyvin häilyväiseksi.

"Siitä ei ole pelkoa", hän huokaisi ja kääntyi ympäri pojan sylissä.

He uppoutuivat syvään ja tiiviiseen suudelmaan. Dominique kiipesi ylemmäs Scorpiuksen sylissä ja nousi lopulta polvilleen jalat patjalla pojan molemmin puolin. Hän painautui lähemmäs toisen rintaa ja sotki kätensä hopeisiin hiuksiin. Scorpius suuteli hänen rintaansa pehmein, lämpimin suudelmin. Dominique sulki silmänsä ja taittoi niskansa taaksepäin.

Syvät huokaukset täyttivät ilman.

Scorpiuksen oli vaikea hillitä itseään, mutta hän ei toisaalta halunnut tuhlata hetkeä liian nopeasti. Hän ei edelleenkään tajunnut, miten oli kyennyt yli kuuden kuukauden ajan pysyttelemään erossa tästä, mitä hän juuri nyt piteli sylissään. Ja vielä järjettömämmältä tuntui, että he olivat kaiken lisäksi kerran eksyneet yhteen ja silti, silti hän oli ollut se, joka oli kävellyt pois. Hän tunsi itsensä maailman vähäjärkisimmäksi törpöksi.

Scorpius kuljetti kieltään pitkin tytön rintaa leikittelevin kaartein aina napaan asti. Ihon pinta oli kuuma, suloisen sileä ja tuoksui juuri oikealle. Hän imi tuoksua sieraimiinsa aina uudelleen ja uudelleen saamatta millään tarpeekseen. Dominiquen tuoksu oli jotain niin huumaavaa, se oli aina pitänyt häntä otteessaan. Hän oli syyttänyt veelaverta, mutta oli se mitä hyvänsä, hän ei koskaan enää halunnut menettää sitä. Tämän huumeen nauttimista hän ei ikinä lopettaisi.

Sitten Dominique kuitenkin pakotti hänet keskeyttämään vielä hetkeksi. "Yksi asia minua vielä kaivertaa", tyttö sanoi.
"No, se nyt ei ole yllättävää. Mikä se tällä kertaa mahtaisi olla, rakas?" poika huokaisi nojautuen taaksepäin venytellen malttamattomana.
"Silloin, kun olit menettänyt muistisi. Sinä valitsit kaikesta huolimatta lopulta Sierran."
Scorpiuksen kulmat kurtistuivat. "Ai, miten niin?"
"No, se suudelma", Dominique muistutti.
"Ai, sekö? Ei, älä nyt jää siihen roikkumaan! Se oli Sierra, joka pussasi minua. Ja minä lopetin sen."
"Hah, niin varmaan!"
"Onko joku mustasukkainen?"
"No, arvaa."
"Kuule, se oli Sierran aloite ja sillä selvä. Hän oli ymmärtänyt minut väärin."
"Mistäpä minä tiedän, kuinka paljon te olette pussailleet salassa."
"Älä nyt kiihdy, Tulisielu. Minä en missään vaiheessa ole ollut ihastunut Sierraan."
Dominiquen kulmat kohosivat sarkastisesti. "Etkö vai?"
"En. Okei, ehkä jossain kohtaa luulin olevani. Mutta mitä Sierra tuntee minua kohtaan, on täysin yksipuolista. Minulla oli koko ajan sellainen olo, kuin jokin tunne puuttuisi. Yritin ehkä löytää jotakin, millä täyttää sen tyhjän kohdan, jonka sinä olit minuun jättänyt. Se tuntui niin oudolta; kuin olisi ollut säädyttömän ihastunut, muttei vain tiennyt, kehen. Sinun seurassasi oli hankala olla. Ja se kaikki johtui kirouksesta."

Dominique nuolaisi huuliaan. Sitten hän nyökkäsi hitaasti. "Okei. Kelpaa."
Scorpius kohotti kulmiaan yllättyneenä. "Kelpaako?"
"Jep. En minäkään loputtomiin jaksa pihdata", tyttö vastasi iskien silmää.

Sitten hän heittäytyi selälleen lakanoiden sekaan, eikä kestänyt kauaa, kun platinapäinen poika oli jo liittynyt hänen seuraansa. Puheet oli puhuttu tältä erää.

Rohkelikon poikien makuusalissakin olivat aamun mittaan tunteet kuumentuneet. Scorpiuksen yöllinen poissaolo oli aiheuttanut ihmetystä, ja lopulta Albus Potter oli tajunnut kaivaa Kelmien Kartan esiin. Nyt mainittu henkilö istui Will Longbottom seuranaan sängyllä, ja he tuijottivat karttaa hölmönnäköiset huvittuneet virneet kasvoilleen jumittuneina.

"Katsos vain."
"Eipä olisi kyllä uskonut."
"En nyt olisi kaljuunoitani laittanut tästä likoon."
"En edes sulmua."
"Siellä ne ovat köyrineet koko yön, hittolainen."
"Mitenhän ihmeessä Dominique on suostunut..." Will ei pystynyt käsittämään.
"Niin, no kaiken järjen mukaan alkaahan se jo aika kauan olla ollut ilman - ainakin minun tietojeni mukaan."
"Menisit helposti jostain teinitytöstä. Ketä kiinnostaa?" Will vilkaisi ystäväänsä oudoksuen.
"No minua, Merlinin nimessä! Ja kyllä sinuakin, et sinä muuten tässä istuisi", Albus huomautti.
Will huokaisi syvään päätään puistellen. "Miehuuttani en suostu myöntämään yhtään mitään."

"Hei, nyt ne kyyhkyläiset vihdoin liikkuvat!" Albus säpsähti, kun huomasi kartalla liikettä. "Siis jopa irtosivat toisistaan. Koko aamuhan siinä menikin."
"Olet vain kateellinen."
"Ai, omasta serkustaniko?" Albus naurahti. "Tulevat ilmeisesti tänne päin!"
"Näytä!" Will hihkaisi ja kiskaisi kartan itselleen.
Albus vilkaisi ystäväänsä. "Niin kuka tässä se teinityttö olikaan?"

Kun makuusalin ovi jonkin ajan kuluttua avautui ja Scorpius Malfoy astui sisään huoneeseen hiukset paljastavassa sotkussa ja t-paita ryppyisenä, pojat istuivat odottamassa häntä Albuksen sängyllä näennäisen muina miehinä; Will liemikirja sylissään ja Albus huispauslehteä rennosti selaillen.

"Huomenia", Albus aloitti virnuillen.
"Moi", Scorpius vastasi hivenen varautunut ilme kasvoillaan.
"Ihmeteltiin eilen vähän, kun sinua ei kuulunut iltapalalle..." Will jatkoi ja käänsi sivua kirjastaan. Hänellä oli suuri työ pitää kasvonsa peruslukemilla.
"Eikä oikein minnekään muuallekaan", Albus lisäsi.
"Vai ihmettelitte..." Scorpius mumisi ja käveli oman lipastonsa luo ottaen sieltä esiin puhtaan pyyhkeen.

Kohta hän katsahti virnuilevia ystäviään ja kohotti kulmiaan. "No, mikä teitä nyt hymyilyttää?"
"Onko Sieppi-Scorpius sattumalta lähiaikoina tehnyt uusia nappauksia?" Albus kysyi ikään kuin ei olisi oikeasti edes kiinnostunut aiheesta.
Scorpius katsoi kaksikkoa kulmat kurtussa. Sitten hän hoksasi poikien edessä sängyllä lepäävän Kelmien kartan, ja hänen kasvoilleen levisi ymmärrys. "Mitä helvetin kyttääviä pikkulikkoja teistä on oikein tullut?"
Poikien virnuilu yltyi entisestään. "Niitäpä juuri. Ensin sulkeuduit Sierran kanssa Tarvehuoneeseen iltapäiväksi ja seuraavana aamuna heräät Dominiquen vierestä. Aikamoista turnauskestävyyttä, sanoisinko!"
Scorpius huokaisi ja sotki hiuksiaan vaivaantuneena. "Sierran kanssa ei tapahtunut mitään. Kuten ei koskaan aiemminkaan ole tapahtunut."
Willin ilme oli tietäväinen. "Mutta kuinka onkaan vaalean korpinkynnen laita...?"
"Olisin ehkä voinut kertoa, mutta koska näytätte olleen paljon pätevämpiä tekemään itse omat teorianne, en näe sille tarvetta. Mutta saatte luvan pitää suunne kiinni tästä aiheesta", Scorpius sanoi vakavaan sävyyn.
"Tottahan toki. Suumme ovat sinetöidyt", Albus lupasi virnistäen erittäin luotettavan oloisesti.
"Mutta mikä tämä teidän juttunne nyt on? Ovatko teidän välinne lämmenneet?"
"Mitäpä veikkaat, idiootti? Vai luuletko, että niillä on mennyt koko yö tyynysotaa leikkiessä?"
"No, tavallaan ehkä onkin..." Pojat hörähtivät makeaan nauruun.

Scorpius puisteli päätään. "Olette te kyllä yksiä... Okei, tilanne alkaa olla lämpenemään päin, mutta me edetään hitaasti, koska viime syksy nyt ei ole mennyt ihan niin kuin satukirjassa", poika selitti heittäen ensimmäisen kliseen, joka hänen mieleensä sattui juolahtamaan.

Albuksen ja Willin nauru lakkasi kuin seinään, ja he kääntyivät tuijottamaan toisiaan.
"Haluavat edetä hitaasti", Will totesi.
Albus näytti järkyttyneeltä.  "Viitsisitkö ystävällisesti tarkistaa, onko korvissani vaikkua, Will?"
"Ei kuulosta Scorpiukselta. Tuollainen edetään hitaasti -hömppä ei ole ainakaan tähän asti kuulunut strategioihisi. Oletko varma, ettei sinulle ole juotettu jotain lemmenjuomaa?"
Scorpius naurahti arvoituksellinen ilme kasvoillaan. "Ei, kamut. Tämä ei tosiaankaan johdu lemmenjuomasta."

Sitten hän kääntyi ja vetäisi t-paitansa yltään. "Minä menen nyt suihkuun. Mitä tehdään tänään? Mennäänkö nakkelemaan kaatoja salkoon?"
"Ai, etkö saanutkaan siepin jahtaamisesta tarpeeksesi viime yönä?"
"Jätkät hei, yrittäkää nyt koota itsenne."
"Minulle käy mikä vain. Me mennään vasta illalla Rosen kanssa kirjastoon lukemaan taikahistoriaa."
"Kuulostaapa romanttiselta."
"Ei ehkä romanttiselta, mutta Upealta päättötodistuksessa", Will iski silmää ja katsahti sitten Scorpiusta. "Mutta eikös sinulla ollut joku Flintin 'kotiinpaluujuhla' tänään? Hän ilmeisesti pääsee sairaalasiivestä."
Hetken Scorpius näytti puulla päähän lyödyltä. Sitten hän läiskäisi otsaansa, ja hänen kasvoilleen levisi spontaani irvistys. "Ai niin! Voi helvetti."
Will näytti yllättyneeltä. "Etkö halua mennä?"

En todellakaan. Scorpius ajatteli. Jo koko mielikuva puistatti, mutta hän muisti viime hetkellä, että hänen piti näytellä rooliaan. Siksi hän sanoikin: "Toki haluan. Jotenkin vain... unohdin sen kokonaan."
Albus kohotteli kulmiaan tietäväisesti. "Taisi unohtua viime yön tyynysodan kolmannen erän kohdalla."
Platinapää naurahti hajamielisesti. "Joo, niin varmaan..."
"Moneltakos ne loistokkaat juhlat alkavat?" Albus kysyi sarkastisesti.
"Öö... Ehkä joskus illalla vasta. Eikä se ole niin tarkkaa. Sinne voi kai mennä milloin huvittaa."
"Mehän ehditään siis hyvin käydä kentällä."
"Jep, niin ehditään."
"Vauhtia nyt sitten, hurmuripoika, jos on kerran pakko käydä suihkussa ennen urheilua."

Juuri kun Scorpius oli vetäissyt pyyhkeen lanteilleen ja oli astumassa suihkuhuoneeseen, makuusalin ovi aukesi varoittamatta, ja Dominique paukkasi sisään. Blondi tyttö seisahtui paikoilleen oviaukkoon kohdattuaan edessään puolialastomana seisovan platinapäisen pojan, joka katsoi häntä takaisin vähintään yhtä yllättyneenä. Kahden muun huoneessa olevan pojan kasvoille levisivät tutut virnistykset.

Albuksen ääni oli mairea. "Katsopas, Dominique! Onpa mukava yllätys."
"Onko sinulta kadonnut jotain? Olisiko kenties yksi hyvä etsijä tarpeen?" Will jatkoi kuittailua.
Dominique katsahti Scorpiusta. "Eipä siinä sitten kauan kestänyt."
Scorpius levitteli käsiään ja osoitti sängyllä lojuvaa Kelmien karttaa. "Kerrankin et voi syyttää minua."
Dominique vilkaisi karttaa ja puuskahti äkäisenä. "Minusta on mukavaa, että täällä kunnioitetaan niin kivasti yksityisyyttä. Pöllyttäisin teidät muuten, mutta minulta tosiaan on kadonnut jotain, jonka löytämiseksi tarvitsen apuanne - ja itseasiassa juuri tuota kirottua karttaa."
"Mitäpä neidille saisi olla?" Albus kysyi kohteliaana.
"En löydä Rosea mistään. Viitsisittekö vilkaista kartasta, missä hän viilettää? Minulla olisi hänelle asiaa."
Will vakavoitui. "Onko hän kadonnut? Tietysti, odota hetki..."

Poika tarttui karttaan ja selaili sitä hetken aikaa kulmat kurtussa. Kohta hänen hartiansa kuitenkin lysähtivät kasaan helpotuksesta, ja hän kääntyi Dominiquen puoleen.

"Murjottavan Myrtin vessassa, onneksi. Ehdin jo huolestua."
Dominique nyökkäsi hieman väkinäisesti. "Hmm... Minä myös. Mutta hyvä niin."
"Miten minulla on sellainen kuva, ettei kukaan koskaan käy siellä vessassa", Albus huomautti.
"Ei niin. Entä, jos jokin on vialla? Pitäisikö lähteä katsomaan?", Will pohti huolestuneena ja puolittain kampesi jo ylös sängyltään.
Mutta Dominique nosti kätensä ilmaan. "Parempi, että minä menen", hän sanoi iskien silmää. ”Se on kuitenkin tyttöjen vessa..."
"Ai, okei... Mutta sano Roselle, että lähettää vaikka pikalennokin tai jotain vielä ennen kuin menee nukkumaan. Meidän piti nähdä tänä iltana, mutta se on OK, jos hän ei jostain syystä voi."
"Joo joo, hermoilija", Dominique lupasi ja väläytti kevyen hymyn. "Nähdään."

Sitten hän vilkaisi vielä nopeasti Scorpiusta (joka vastasi hänen katseeseensa turhankin intensiivisesti) ennen kuin avasi makuusalin oven ja poistui huoneesta. Mutta kävellessään alas poikien makuusalin portaita hänen kasvoillaan ei ollut keveydestä tietoakaan, vaan niille oli noussut huolen varjo. Oli vain yksi syy, miksi tyttöpuolinen opiskelija halusi viettää aikaa Murjottavan Myrtin vessassa. Ja se oli yksin itkeminen.

Kun hän saapui kyseiseen vessaan, heti ensimmäiseksi häntä vastaan lipui vaaksan verran saastaisen kaakelilattian yläpuolella leijuva Murjottavan Myrtin aave, joka vaikutti jostain syystä ihmeen hyväntuuliselta. Se nimenomainen seikka harvemmin lupaili mitään hyvää, sillä kyseinen kummitus tunnetusti sai suurta nautintoa onnettomien kuolevaisten ahdingosta.

"Hei, Myrtti", Dominique tervehti kohteliaasti räjähdysherkkänä tunnettua aavetta. "Etsin ystävääni. Onko hän täällä?"
Myrtti kikatti. "Voi, on hyvinkin! Etkä kyllä tule pitämään näkemästäsi..."
Dominiqueta kylmäsi. Hän astui aaveen ohi ja alkoi huhuilla hiljaa: "Rose? Rose, missä olet?"

Ei vastausta. Hän käveli pitkin vessaloossien kehystämää käytävää ja vilkuili avonaisiin koppeihin. Myrtti oli kääntynyt ja seuraili perässä varjon lailla. Kohta aave kumartui hänen korvansa juureen.

"Tuo viimeinen koppi", se kuiskasi ja kikatti sitten niin kovaa, että Dominique meinasi hypätä ulos housuistaan.

Ja toden totta: aivan viimeisen kopin kohdalle päästyään Dominique vihdoin löysi Rosen. Punapää oli kieltämättä ensi näkemältä surkea näky. Hän kyhjötti vessanpöntön päällä polvet sylissään, käsivarret kierrettyinä sääriensä ympärille, kasvot piiloon haudattuina. Pieni, väsynyttä nyyhkytystä muistuttava yninä kantautui jostain tulipunaisina hohtavien hiusten seasta. Tyttö heijasi vartaloaan edestakaisin kuin transsitilassa ja värisi kauttaaltaan. Lattialla vessanpöntön vieressä poreili hiljaa vastakeitetty, tunnistamaton taikajuoma. Ei sillä, että Dominiquen taikajuomatuntemus olisi ollut mitään Upean tasoa.

"Rose? Mikä sinulla on?" blondi kysyi ja kumartui koskettamaan ystävänsä olkapäätä.
Rose säpsähti kosketusta, muttei nostanut katsettaan, vaan piiloutui entistä tiukemmin simpukkaansa.
"Hänellä tosiaan on jotain. Sinuna vilkaisisin hänen keitoksiaan vähän tarkemmin..." Myrtti kommentoi loossin oviaukosta. Aave selvästi nautti tilanteesta täysin rinnoin.
Dominique vilkaisi kummitusta ohimennen. "Kiitos, Myrtti, mutta arvostaisimme, jos voisimme olla hetken kahden kesken."
"Niin varmaan arvostaisittekin... Mutta joudutte siitä huolimatta olemaan kolmen kesken", se vastasi salaperäisesti ja jälleen uusi, raivostuttavan kimeä kikatus purkautui sen huulilta kaikuen uudelleen ja uudelleen vessatilan kivisistä seinistä.

"Voi Myrtti voitko nyt VIHDOIN LOPETTAA!!" Rose karjaisi äkkiarvaamatta nostaen katseensa aaveeseen, jonka maaninen kikatus vain yltyi entisestään. Dominique järkyttyi nähdessään tytön kasvot, jotka olivat punaiset ja itkusta turvonneet ja joiden ilme oli täysin tunnistamaton.

"Rose...?"

Mustahiuksinen aavetyttö kohautti olkapäitään tylsistyneenä. Sitten se lähti lipumaan kohti vessan kattoa, jonka läpi se pian katosi kuitenkin mennessään motkottaen marttyyrimäiseen sävyyn: "Ihan sama. Murjottakaa sitten. Vaikka minä olen kyllä aina luullut, että lapsen saanti on ilon juhla..."

Silloin ympärillä oleva maailma tuntui konkreettisesti jysähtävän.

"Mitä?" Dominiquen huulilta purkautui älähdys.

Seuraavaksi Rose pillahti lohduttomaan itkuun ja piilotti kasvot syliinsä käpertyen tiukasti kerälle vessanpöntön kannen päällä kuin toivoen, ettei olisi enää osa tätä maailmaa.

Dominiquelta kesti hetken koota itsensä. Sitten hän jo olikin polvistunut alas likaiselle kaakelilattialle Rosen vierelle. Hän kosketti toisen kättä varovasti.

"Rose-kulta, onko tuo totta?"

Rose vain pudisti onnettomana päätään ja ulvoi entistä kovemmin. Tyttö ei vaikuttanut olevan enää edes tässä maailmassa. Dominique mietti, kuinka kauan toinen oli ehtinyt kyhjöttää kolkossa vessassa Murjottavan Myrtin parjattavana.

"Rose, sinun on PAKKO kertoa minulle tai en voi auttaa. Onko se totta, mitä tuo ärsyttävä haamu sanoi?"
"Dominique, e-en minä p-pysty tähän..." Rose nyyhkytti tukahtuneesti.
Dominique tarttui päättäväisesti punapään poskiin ja kaivoi tämän kasvot esille koulukaavun uumenista. Rose yritti puistella päätään vapaaksi epätoivoisesti, mutta blondi ei antanut periksi. "Rakas, katso minuun. Katso nyt minuun, helvetti! Oletko. Sinä. Raskaana?"

Rose hengitti lähes hysteeristä tahtia ja tuijotti Dominiqueta sen näköisenä kuin olisi hetkellä minä hyvänsä vaipumassa shokkiin. Tasapainoisesta, hillitystä mallioppilaasta ei ollut jäljellä piiruakaan. Tyttö ei selvästikään kyennyt vastaamaan kysymykseen.

Dominique vilkaisi pöntön vieressä lattialla nököttävää ällöttävän näköistä taikajuomaa, jonka pinnasta nousi kirkkaan vaaleanpunaista höyryä.

"Onko tuo raskaustesti?"
Nyt Rose nielaisi ja onnistui vastaamaan lyhyesti: "On."
"Ja mistä tiedät, että se on positiivinen?" Dominiqueta alkoi äkkiä huimata, mutta hän tiesi, että nyt jos koskaan hänen oli pidettävä itsensä kasassa.
"Kai minä nyt tiedän", Rose kuiskasi ääni paperinohuena.

Äkkiä Dominique tajusi, miksi punapää oli vaikuttanut oudon kireältä lähiaikoina ja hermostunut milloin mistäkin. Hän oli luullut sen johtuvan perinteisistä naisten vaivoista, mutta nyt selitys alkoi näyttää vähemmän perinteiseltä. Rosen kasvot olivat edelleen hänen käsiensä välissä, mutta tyttö ei enää vastustellut, vaan kantoi päätään aloillaan kolkko ilme kasvoillaan. Dominique yritti järkytykseltään keksiä rationaalista jatkoa keskustelulle.

"Selvä... Mistä sinä tiesit tehdä tuon testin?"
Hetkeksi punapää tuntui saaneen itsensä johonkin tunnottomaan välitilaan, jossa kykeni lähes ongelmattomasti vastaamaan hänelle esitettyihin kysymyksiin: "Menkat olivat kaksi viikkoa myöhässä."
Dominiquen teki mieli pyöräyttää silmiään, mutta esti itseään. Jos hänellä itsellään olisi ollut kuukautiset myöhässä edes kolme päivää, hän olisi jo juossut matami Lonelinen pakeille paniikin vallassa. Hän huokaisi syvään ja kokosi itsensä. "Okei... Ja sinä et huolestunut?"
"Tietenkin huolestuin. En vain tiennyt, mitä tehdä."
"Mutta tehän käytätte ehkäisyä?"
"Tietysti käytetään, en kai minä nyt mikään aivoton idiootti ole!" toinen kivahti heikosti.
Se oli kyllä totta. Blondi ei silti pystynyt käsittämään tilannetta. "Miten tuo on sitten mahdollista?"
"En minä tiedä. Ehkä olen unohtanut jonkun yhden juoman yhtenä päivänä tai jotain. Mistä helvetistä minä tiedän!?"
"Mikset sanonut mitään minulle?"
"Sinulla on ollut tarpeeksi rankkaa muutenkin..."
"Me olemme ystäviä, Rose. Sinun pitää oppia puhumaan myös omista ongelmistasi. Tai muuten käy näin."
Tyttö värähti. "Mitä se olisi tässä tilanteessa auttanut?"
"Olisit voinut tehdä abortin", Dominique töksäytti, mutta tajusi virheensä liian myöhään.

Rosen kasvoille levisi järkytys, ja hänen hengityksensä alkoi jälleen vinkua uhkaavasti. "Ei..."
"Voi kulta, anteeksi", Dominique huokaisi ja paijasi tytön sotkuista hiuspehkoa. "Mitä ei?"
Rose puisteli päätään paniikinomaisesti. "Ei... En minä voi... En minä voi tehdä sitä, Domie. Sinä tiedät sen.”
”Voi Rose-kulta..."
"Minua pelottaa, Dominique."

Dominique alkoi hitaasti käsittää, mitä tyttö todella tarkoitti. Tietenkin he olivat aiemmin puhuneet mitä-jos -tyyppisesti raskaaksi tulemisesta. Dominiquen mielipide oli, että hän kykenisi tekemään abortin, sillä ei halunnut lapsia liian nuorena tai välttämättä ollenkaan. Rose taas oli aivan ehdoton abortin suhteen: hän ei omien sanojensa mukaan kykenisi siihen missään tilanteessa. Blondia tyttöä alkoi heikottaa ymmärryksen luikerrellessa hitaasti mieleensä, kun hän tajusi, mitä kaikkea tästä todellisuudessa seuraisi. Rose pilaisi elämänsä. Ei näin voinut tapahtua.

Rosen ajatukset eivät olleet kaukana ystävänsä omista. Tytön poskille valuivat jälleen kyyneleet, ja hän voihkaisi ääneen: "Minä olen helvetti vie tehnyt kaiken oikein! Ei kenellekään muulle käy näin!"
"Ei tämä ole sinun syytäsi”, Dominique yritti rauhoitella.
"Onpas! Minä olen epäonnistunut, Domie! Ja siitä rangaistukseksi elämäni on pilalla lopullisesti. Olen niin nuori, eikä minulla ole mitään tietoa, haluanko edes olla Willin kanssa lopun elämääni. Minusta ei tule yhtään mitään, ikinä enää. Kaikki ne unelmat..." ja sitten tyttö murtui lohduttomaan itkuun.

Dominique kohottautui polvilleen ja puristi tytön lujasti itseään vasten antaen tämän vuodattaa kyyneleensä paitaansa. Hän silitteli rauhoittavasti ystävänsä tärisevää selkää, kun tämä tyrski lohduttomasti. Tytön suusta kantautui välillä epätoivoisia älähdyksiä, joista ei saanut mitään selvää. Ystävykset kököttivät toisiinsa kietoutuneina hiljaisessa vessassa. Myrtti ei onneksi ilmestynyt enää häiritsemään heitä. Käsitys ajankulusta oli menettänyt merkityksensä kaiken muun mukana. Dominique tuijotti seinää tyhjä katse silmissään ja kirosi mielessään korkeampaa tahoa. Äkkiä hän tunsi itsensä niin vihaiseksi.

Juuri, kun kaikki oli vihdoin hyvin.

Pitkän ajan kuluttua Rosen kyyneleet kuivuivat, ja tyttö vetäytyi hitaasti toisen otteesta. Hän nojautui vesisäiliötä vasten tuijottaen kaakelilattiaa lopen uupuneen näköisenä. Aivan kuin hänellä ei olisi enää rahtustakaan voimaa jäljellä mihinkään.

"Päähän koskee..." hän kuiskasi niin onnettomalla äänellä, että Dominiquen sydäntä särki.
"Rakas, minä uskon sen."
"Mitä minä nyt teen?" toinen kysyi avuttomana.
"Sinun pitää puhua Willille."
Silloin punapään kasvot yhtäkkiä kirkastuivat, ja hän nosti katseensa ystäväänsä järkyttyneen näköisenä. "En varmasti kerro Willille!"
Blondi tuijotti toista häkeltyneenä. "Miten niin et kerro?"
Rose tarttui hätääntyneenä Dominiquen käsivarteen. "Sinun pitää luvata minulle, ettet sano sanaakaan Willille."
"Mitä sinä nyt höpiset, hani?"
Toinen vain pudisti kiivaasti päätään. "Ei. Willillä on kaikki edessään. En aio pilata sitä."
"Mutta pyhä Merlin hän on sen lapsen isä!!" Dominique huudahti ja järkyttyi itsekin, kuinka tosilta hänen sanansa äänen lausuttuina kuulostivat.

Mutta Rosen ääni oli järkkymätön. "Ei. Ei sanaakaan."
« Viimeksi muokattu: 14.09.2020 17:27:42 kirjoittanut Siunsäe »

Lasijoutsen

  • ***
  • Viestejä: 134
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 32. luku 23.7.!!
« Vastaus #136 : 23.07.2016 12:09:12 »
Ups... Pitäisi olla lukemassa lukumaratoniin, mutta huomasin uuden luvun niin olihan se pakko lukea. :D

Vaikka tässä luvussa ei tavallaan tapahtunut paljoa, silti se tuntui todella paljolta. Toivottavasti Dom saisi Scorpiuksen avulla Vivianesta hieman lisää tietoa. Pitää toivoa, että Scorp on hyvä näyttelemään.

Tämä Rosen raskaus tuli yllätyksenä. Toisaalta oli ihan hyvä, että sinne loppuun tuli joku vakavampi asia, kun muu luku oli ollut aika onnellinen. Ja minun mielestäni loppu oli hyvä, eikä tasosi laskenut mitenkään! ;D

Lasijoutsen

maigaro

  • ***
  • Viestejä: 381
  • ava by raitakarkki
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 32. luku 23.7.!!
« Vastaus #137 : 24.07.2016 11:41:10 »
Mahtavaa että Scorpius vihdoinkin sai muistinsa takaisin. Toivottavasti hän onnistuu saamaan lisää tietoa Sierralta/Vivianelta ja esittämään muistamatonta, että selviää miksi Viviane on ottanut Scorpiuksen kynsiinsä :) ja miksi hän ylipäätään esittää serkkuaan.

Rosen raskaus tuli aikamoisena yllätyksenä. Ensin luulin että häneltäkin on viety muisti tai Viviane on tehnyt hänelle jotain.
Innolla odottelen jatkoa!

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 305
  • One Last Time
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 32. luku 23.7.!!
« Vastaus #138 : 28.07.2016 21:59:31 »
No huhhuh taas vaihteeksi vähän isompi pommi!

Alkuosa luvusta oli niin suloista ja ihanaa etten kestä. Olen niin iloinen, että Dominiquen ja Scorpiuksen välit ovat taas normaalit. Ja voin vain odottaa innolla, miten salapoliisi-Scorpius suoriutuu tehtävästään. ^^ voin pahoin ajatuksesta scorpiuksesta viettämässä aikaa Flintin kanssa nyt kun Scorpin muisti palautui, toivottavasti Flint saa jollain tavalla nenilleen Scorpiuksen hyväksikäyttämisestä (vaikka taisihan Albus antaa aikamoista kyytiä kirouksineen).

Rosen raskaus oli todella odottamaton käänne. (tai ehkä testi näytti väärin, okei en usko sitä itsekkään) ja kamala vieläpä viimeisenä vuonna kun pitäisi pystyä keskittymään saattamaan opinnot loppuun kunnialla :s no toivottavasti Rose kertoo Willille, jonka uskon ja toivon suhtautuvan asiallisesti, ja päättää mikä on parasta.

Kiitos luvusta! :)
Sé onr sverdar sitja hvass!

Emoji

  • Entinen Pringles
  • ***
  • Viestejä: 45
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 32. luku 23.7.!!
« Vastaus #139 : 03.08.2016 01:05:28 »
Moikka, entinen Pringles tässä.

Ei hitsi multa jäi monta lukua väliin. Scorpin muisti takas. Kirje Sierralta. Flint on idiootti. ROSE ON RASKAANA. 

Anteeksi rakentavan puutteesta mutta kun kolmea lukua on hankala kommentoida samaan aikaan.

Ja juonenkäänteitä sataa. Ihana toi kohta kun Scorp oli vältellyt valokuvia ja sitten päätyi kuitenkin katsomaan niitä<3.

Onko Rosen lapsi tyttö vai poika?
"Ei, mademoiselle, en halua lasten ruokalistaa. Olen varma, että lasten ruokalista itsessään maistuu paremmalta kuin siinä luetellut annokset" ~Artemis Fowl