Kirjoittaja Aihe: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) EPILOGI 25.12. | VALMIS  (Luettu 43035 kertaa)

Lasijoutsen

  • ***
  • Viestejä: 122
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) luku 39/40 23.10.!!
« Vastaus #180 : 10.11.2017 23:57:47 »
Onnea kaikista lukukerroista! Olet ne todellakin ansainnut. :) Ja jaksamista sinne!

Nyt jo toisiksi viimeinen luku?? Jotenkin tarinoissa aina haluaa tietää äkkiä miten lopuksi käy, mutta silti ei haluaisi sen loppuvan. Viimeisen luvun lähestyminen surettaa älyttömästi, mutta yritän säästellä kaiken ylistyksen ja vuodatuksen sinne sitten. ;D
Luku oli joka tapauksessa taas loistava ja ihana ja kaikki adjektiivit alkaa loppumaan, kun on niin paljon tultu tätä kommentoitua. :D Nyt oli aika lyhyt kommentti, mutta kiitos taas mahtavasta luvusta

Lasijoutsen

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 306
  • One Last Time
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) luku 39/40 23.10.!!
« Vastaus #181 : 11.11.2017 11:24:36 »
Ääh apua tähän on jo tullut kaks lukua enkä oo kumpaakaan kommentoinu  :o Suuret pahoittelut, etten ole jo aiemmin käynyt jättämässä kommenttia, johtuu tosin siitä etten oo käyny Finissä kunnolla moneen kuukauteen mutta silti...

Ja sitten itse lukuihin.

38:
Lainaus
"Älä näsäviisastele. Me emme aio viettää loppuelämämme perhejouluja heidän kanssaan."
Mikä mielikuva juuri syntyikään xD
Lainaus
"Me ajattelimme, että kun kaikki olisi varmistunut, olisimme kertoneet sinulle huomanneemme vasta jälkeenpäin hänen olevan tuttujemme tytär."
Ikävän vilpillisiä vanhempia :/ Toisaalta ymmärrän Dracon ja Astorian käytöksen kun ottaa huomioon heidän kasvatuksensa, mutta olishan asian voinu hoitaa paremminkin. Ja luulis kun Dracon omien vanhempien "elämäntyyli" vaikutti niin paljon Dracoon itseensä niin osais ehkä vähän paremmin suhtautua.

Ja toivottavasti Scorpin kosinta nähdään vielä tässä ficin lopussa!!
Lainaus
Se oli toinen kerta, kun Scorpius Malfoy ilmiintyi.
Scorpilla mahtaa olla melkoinen tahdonvoima kun pystyy noin hyvin ilmiintymään (en muista onko ficissä mainittu heidän harjoitelleen ilmiintymistä, anteeks *facepalm*)

Sierra/Viviane oli siis sittenkin Dominiquen katoamisen takana, kyllä se sitten kaikkeen pystyy... Ja yritti vielä pyyhkiä muiden muistit!

Vihdoin kaikki paljastui :D Voin vaan kuvitella miten helpottunut Dom on tuon kaiken jälkeen. Luvun nimi oli hyvä :)

39:
Mitenköhän Vivianen nyt käy? Erotetaanko hänet koulustaan?
Jotenkin tykkään tuosta Vivianen ja Sethin jutusta xD

Lainaus
”Mitenkäs siellä... Ihan hyvin. Mitä nyt toisella alkaa olla aika kova vimma perustaa perhettä...”
Albus tyrskähti. ”Ai haluaako Vici vauvan??”
Oi se vauva olisi varmaan niin suloinen :3

Lainaus
Muodonmuutosprofessorin toinen suupieli kohosi huvittuneena. ”Miksi sen pitää olla aina juuri te?”
Tästä tuli mieleen erään toisen muodonmuutoksien opettajan samainen lausahdus :D

Lainaus
Korpinkynnen huispausjoukkueen pitäjä, jonka Will tunnisti vain kasvoilta, moikkasi häntä oviaukossa. Rohkelikkopoika oli tuttu vieras oleskeluhuoneessa. Will vastasi tervehdykseen poissaolevasti. Hän tunsi itsensä levottomaksi samalla kun haroi katseellaan oleskeluhuonetta.
Pidin tästä kohdasta paljon, en oo varma miksi. Ehkä sitä on välillä niin tottunut lukemaan ficcejä, joissa ei mainita ollenkaan muita henkilöitä kuin ne päähenkilöt, että tuollainen pieni sivuhuomatus muistakin ihmisistä tuntuu niin mukavalta lukea. xD

Lainaus
Will tuijotti toista silmiin kuin niistä löytyisi vastaus ja ratkaisu tilanteeseen. Sitten hänen oli pakko kysyä jotain.
”O-onko se minun…?”
Ai kauheeta Will!! xD No toisaalta, ikäviä asioita on tapahtunu heille viime aikoina Tylypahkassa niin... :/
Ihanaa että Will reagoi kumminkin niin ymmärtäväisesti ja hyvin. Mitenköhän Rosen koulunkäynti mahtaa onnistua kun raskaus etenee?

Lainaus
Kun he erkanivat, Camilla katsoi Albusta syvälle silmiin. "Al, tiedätkö mitä?"
"No?"
"Minä uskon, että sinä olet minun onnellinen loppuni."
Albus hymyili. ”Minä olen tiennyt sen pitkään.”
Awww olipas suloinen (meinasin kirjottaa suolainen) lopetus luvulle! Ihanaa kun kaikkien parisuhteet kukoistaa :3

Voi että viimeinen luku seuraavaksi. Jotenkin ei osaa ajatella, että tämä ficci loppuu.
Tosi ikävä kuulla erostasi ja muista voimia vievistä asioista. Onneksi voit jo paremmin :)
Kiitos oikein paljon taas upeista luvuista!!!
Sé onr sverdar sitja hvass!

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 309
  • Never Settle
Hei Rakkaat ja kiitos jälleen kommenteista sekä kärsivällisyydestä! <3


Puoliverinen prinsessa: Albus ja Camilla saivat oman söpöstelykohtauksensa, minkä olivat ansainneetkin. He ovat selvinneet niin paljosta. Kehuistasi tuli hyvä mieli ja kommentti oli erittäin ihana. <3 En minäkään haluaisi, että tämä loppuu... Kiitos tsempistä!
Lunalotta: Will on juuri kaikkea tuota, mitä kuvailit. Jos joskus teen lapsia, haluan että niillä on Will isänä. XD Sierra/Viviane-keissi selvisi vihdoin, ja viimeisessä luvussa pääsemme hiukkasen tutustumaan oikeaan Sierraan. Samalla on myös Scorpia ja Domieta tarjolla, ei huolta. :) Kiitoksia osanotosta eroon, nämä ovat tosi ikäviä asioita, mutta elämää vain kuitenkin loppujen lopuksi. Nyt jo kaikki näyttää kirkkaammalta, ja uusia kutkuttavia ihastuksia on ilmassa. ;)
Lasijoutsen: Ihanaa, kiitos kaikista kehuista ja tsempistä. Olet ollut todellakin ahkera kommentoija, toivottavasti jaksat kirjoitella palautetta vielä vikaan lukuun (ja epilogiinkin...) :)
Saphira: Voi miten pitkä kommentti! Hyviä lainauksia. Dracon omena ei tosiaan loppujen lopuksi pudonnut kovin kauas Lucius-puusta. Hänestä tuli kunnollinen mutta silti Malfoyn sukuhaaraa vaaliva vanhoillinen perheen pää, joka haluaa, että kulissit ovat kunnossa. Scorpius taas on aivan toista maata. Ilmiintymistä on harjoiteltu perinteisellä seiskaluokkalaisten kurssilla, mutta en ole kirjoittanut siitä ficciin, joten moka on oikeastaan minun! Scorpius ei ole onnistunut kurssilla kertaakaan ilmiintymään, mutta nyt hän vihdoin onnistui siinä, koska oli niin tunnekuohun vallassa. Rosen raskauden etenemisestä saamme kuulla viimeisessä luvussa. Ainakin toistaiseksi kaikki on sujunut hyvin. :) Aww, sama täällä. Allekirjoittaneella on ollut melkein tippa linssissä, kun olen kirjoitellut viimeistä lukua. Tuntuu jotenkin niin lopulliselta, kun kohta ei ole enää tätä tarinaa, jonka pariin palata. :’(

A/N: Ranskis sai jälleen Vuoden HP-ficin pronssipikarin! Se on paras kruunu, jonka tämä päätös voi saada. KIITOS kaikille äänestäneille. <3

Puuh. Tässä sitä nyt vihdoin ollaan; viimeisen luvun äärellä, ja maaliviiva häämöttää. Vajaa neljä vuotta sitten takaperin en olisi uskonut, että näin pitkälle joskus päästään. Aloitin tämän ficin edeltäjän Kiveen kahlitun koiran kirjoittamisen yläasteella. Lukion viimeisenä vuonna päätin jatkaa tarinaa, ja niin Ranskalainen kaunotar sai alkunsa. Albus, Scorpius, Will ja kumppanit ovat kulkeneet mukanani koko teini-iän aikuisuuteen saakka. Elämäni on ehtinyt muuttua paljon tässä ajassa. Ranskista on kirjoitettu Englannissa ja Saksassa, joissa molemmissa olen asunut. Olen muuttanut kymmenen kertaa, vaihtanut ammattia ja tavannut elämäni rakkauden sekä eronnut. Tämä ficci on ollut stressinpurkukeino ja surun lievittäjä silloin, kun on ollut harmainta, ja myös päiväkirja, johon olen kerännyt hulluimpia sattumuksia matkan varrelta. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei tarina ole saanut vivahteita oman elämäni eri käänteistä.

Mutta kaikista suurin asia on se, että en todellakaan olisi tässä julkaisemassa viimeistä lukua, ellei olisi TEITÄ. Haluan kiittää jokaikistä lukijaa sekä erityisesti teitä kaikkia, jotka olette joskus jaksaneet väsätä kommentin tälle tarinalle. <3 Teidän ansioistanne olen jaksanut julkaista uusia lukuja, ja päämäärä tarinan päätökseen saattamisesta on pysynyt kirkkaana alusta alkaen. En ole kertaakaan harkinnut, että jättäisin tämän tarinan kesken - sen olen ollut teille velkaa alusta saakka. Olen niin kiitollinen, että olette jaksaneet luku toisensa jälkeen korjata tekstin virheitä ja kehua onnistuneita kohtia. Jokainen kirjoittaja tietää, kuinka hyvä mieli palautteesta tulee.
Ja mikä tärkeintä; olette pysyneet mukana koko matkan ajan.

Te olette kultaa. ISO KIITOS. XXxx

Viimeinen luku on omistettu Teille kaikille sekä ystävälleni, joka kuoli kaksi vuotta sitten autokolarissa.

~ Siunsäe

P.S. Epilogi olisi myös tulossa, joten aivan viimeistä kyyneltä ei kannata vielä vierittää.



_____________________________________


Neljäskymmenes ja viimeinen luku
Nähdään taivaalla


Vaihto-oppilaskohun jälkeen meno Tylypahkassa tasaantui hiljalleen. Petollinen Viviane Dior matkusti suunnitellusti ja ilman ylimääräisiä kommervenkkejä kotiinsa Ranskaan, eikä hänestä sen koommin kuultu tai puhuttu. Hänen ikävähkö vierailunsa Tylypahkassa haluttiin unohtaa mahdollisimman äkkiä.

Sipinää linnan käytävillä sen sijaan aiheutti aito ja oikea Sierra Dior, joka sai rehtori McGarmiwalta luvan jäädä opiskelemaan loppukevääksi Englantiin hyvityksenä menettämästään vaihtovuodesta. Juoruilu kuitenkin laantui pian, sillä serkustaan poiketen uusi Sierra ei ollut millään lailla skandaalimainen ilmestys: hän oli kaikille ystävällinen ja luonteeltaan tasainen lukutoukka, joka piti Willille ranskantunteja iltaisin kirjaston nurkkapöydässä. Joku olisi voinut ajatella, että Rose olisi tullut mustasukkaiseksi, mutta paljastettakoon, että nuo kaksi olivat jo uppoutuneet niin syvälle odottavaan vauvakuplaansa, ettei edes S.U.P.E.R.-kokeilla tuntunut olevan enää entisen kaltaista, elämää suurempaa painoarvoa. Muuten kaikki linnassa oli kuten ennenkin: Albus ja Camilla katosivat hyppytunneiksi Tarvehuoneeseen aina kun vain suinkin täpötäysiltä lukujärjestyksiltään ehtivät, ja Scorpius ja Dominique pussailivat kuvakudosten takana milloin enemmän, milloin vähemmän julkisesti.

Maaliskuun alussa saapui odotettu hiihtoloma. Seitsemäsluokkalaiset saivat vihdoin tilaisuuden hetkeksi hengähtää loputtoman pänttäämisen välissä. Ystävämme matkustivat koteihinsa loman ajaksi. Sierra pääsi vierailulle Weasleyn perheeseen Rosen kutsumana, mikä sopi ranskattarelle mainiosti.

Maahisten Maalismittelöt oli jokavuotinen tapahtuma, joka järjestettiin syrjäisessä velhojen asuttamassa maalaiskylässä. Yksipäiväisen tapahtuman ohjelma vaihtui vuosittain, mutta juonen ydin oli leikkimielisessä ja totisemmissakin ulkopainotteisessa kisailuissa. Alun perin tapahtuma juonsi juurensa vanhaan perinteeseen. Kauan sitten maahiset olivat velhojen vainoamia ja joutuivat piilottelemaan maan alla läpi elämänsä. Kerran vuodessa heillä oli tapana kerääntyä maan päälle turvalliseen paikkaan tapaamaan toisiaan, syömään, juomaan ja kilpailemaan keskenään. Vedonlyönti oli aina näytellyt tärkeää osaa olentojen välisessä kisailussa. Nykyään velhot ja noidat kokoontuivat maahisten järjestämään tapahtumaan heidän vieraikseen. Tänä vuonna Maalismittelöissä oli jälleen luvassa erilaisia kilpailuja, näytöksiä ja vedonlyöntiä sekä tietysti hyvää ruokaa, juomaa ja rentoa yhdessäoloa.

Myös ystävämme matkustivat paikan päälle juhlistamaan talviloman päättäjäisiä. Oli talven viimeinen kirpeä pakkaspäivä. Taivas oli selkeä ja kaunis.

Rose kantoi kädessään suurta vaaleanpunaista hattaraa, josta puikahti silloin tällöin esiin lumottu lampaanpää, joka määkäisi. Will seurasi häntä ihmisjoukon halki. Hän puristi tytön lapasen peittämää kättä. Maa oli roudassa. Hengitys höyrysi.

”Katsokaa, mitä Will osti minulle!” Rose sanoi pysähdyttyään muiden luo karkkikojun läheisyyteen.
Bää!” sanoi lammashattara.
Dominique tuijotti hattaraa. Sitten hän purskahti epäuskoiseen nauruun. ”Ei voi olla totta! Mikä söpöli.”
”Miten sinä raaskit edes syödä tuota?” Sierra kysyi ja tutkaili vaaleanpunaista sokeripilveä hämmästyneenä.
Rose hymyili ja asetti kätensä untuvatakin peittämälle vatsalleen. ”Helposti. Tämä pikkukaveri kyllä pitää huolen siitä, että turhat sympatiat ruokaa kohtaan heitetään roskakoriin.”
Kuin todistaakseen väitteensä todeksi hän vetäisi hattarasta irti ison tupon pehmeää sokeripilveä.
Bää-ä!” hattara määkäisi kauhistuneena.
”Saanko minäkin?” Scorpius kysyi ja astui lähemmäs Rosea.
”No ota nyt sitten”, Rose heltyi ja antoi pojan nykäistä itselleenkin suupalan.
BÄÄ!” hattara tuohtui.
”Ei Merlin, miten rasittava tuo on”, poikaystävänsä kylkeen painautunut Camilla huokaisi.
Albus vilkaisi tyttöä olkansa yli. ”Pitääkö sinullekin ostaa samanlainen?”
”Uskallakin. Huudatan sitä korvanjuuressasi koko päivän niin että ensin kuuroudut ja tulet sitten hulluksi.”
”Hulluhan minä kyllä jo olen. Mutta en ehkä silti uskalla ottaa riskiä.”
Camilla hymähti. ”Kermakaljan voin kyllä ottaa, jos tarjoat.”
Albus iski silmää hyväksyvästi ja katsoi sitten ympärillään seisovaa joukkiota.

”Hei, mitä olisitte mieltä jos käytäisiin vielä nopeasti kermareilla ennen Scorpiuksen ohjelmanumeroa?” hän kysyi.

Ehdotus ei saanut soraääniä. Jonkin ajan kuluttua he olivat löytäneet istumapaikat talvisesta tavernasta, jossa lajilleen epäuskollisen hyväntuulinen maahinen oli laskenut suuresta tynnyristä vaahtoavat tuopit heidän eteensä. Rose ja yllättäen myös Scorpius olivat tyytyneet nauttimaan lämmintä mehua.

”Loman päättäjäisille!”

Puutuopit kolahtivat yhteen. Pöydälle roiskui vaahtopisaroita.

”Enpä olisi ikinä uskonut näkeväni, että Scorpius Malfoy juo marjamehua samalla, kun muut kittaavat kaljaa”, Dominique sanoi.
Scorpius tyrskähti ja heristi mukanaan olevaa viimeisen päälle kiillotettua luutaansa. ”Hei, saanen muistuttaa, että kaltaiseni huippu-urheilija ei sorru päihdyttäviin aineisiin ennen tärkeää hetkeä.”
”Ei kai sinua vaan jännitä?” Will tiedusteli.
”Ei tietenkään!” platinapää vakuutti. ”Haluan vain näyttää esimerkkiä, jotta teistäkin voisi joskus tulla jotakin. Sitä paitsi, pitäähän nyt jonkun pelata kevyillä myös mamman joukkueessa”, hän jatkoi ja vinkkasi Rosen suuntaan.
”Kiitos, mutta minä pärjään kyllä aivan hyvin itsekin”, Rose sanoi ja siemaisi mehuaan.

Mutta Dominique ei tyytynyt laimeisiin selityksiin. ”Pyh! Sinua jännittää. Voi meidän nuorta lupausta...”
Scorpius virnisti viekkaasti. ”Itseäsi kohta jännittää. Ainakin kun kuulet, missä liigassa perheesi nuorimmainen vesa heiluttaa luutaansa nykyisin.”
”Turha yrittää vaihtaa puheenaihetta!”
”Sisko ei taida tietääkään, missä seurassa pikkuveli tälläkin hetkellä liikkuu - tai paremminkin; missä kainalossa...” platinapää jatkoi virnuiluaan.
”Mitä yrität vihjailla?”
”Enpä paljon mitään. Satuin vain hetki sitten näkemään pikkuveikkasi aika läheisissä tunnelmissa erään nuoren komistuksen kanssa...”
Dominique punehtui. ”Älä viitsi.”
”Ei mitään hätää, siskokulta. Hän oli oikein mukavan näköinen nuori uros.”
”Siis puhutaanhan me nyt Louista?” Rose kysyi. ”Hänkö oli jonkun pojan kanssa?”

Will ja Albus kääntyivät hitaasti katsomaan toisiaan. Heistä kummallakaan ei ollut mitään järkevää sanottavaa tilanteeseen. Albuksella oli kummallinen ilme kasvoillaan. Tätä hän ei todellakaan ollut odottanut kuulevansa.

”Keksit kaiken omasta päästäsi...” Dominique väitti.
”Aivan omilla silmilläni näin, eikä siinä jäänyt paljoa keksimisen varaan, usko pois”, Scorpius kohotteli kulmiaan. ”Kysäise itse pikkuveikalta ohimennen ensi kerralla, kun satutte samoille kulmille.”
”Just joo...” Dominique mumisi. Sitten hän upotti kasvonsa nenänpäätä myöten kaljatuopin paksuun vaahtopintaan. Hänen poskensa loistivat punaisina valkoisen vaahdon läpi. Oli asioita, joita halusit kuulla omasta veljestäsi, ja sitten oli niitä asioita, joita et halunnut hänestä kuulla. Scorpiuksen paljastus kuului jälkimmäisiin.

”Mutta oi, kylläpäs aika rientää!” Scorpius sanoi ennen kuin hienoisesti kiusallinen tilanne ehti laimentua sen enempää. ”Meikäpojan täytyykin jo tästä lähteä kohti tulevia koitoksia.”
”Nytkö jo?” Rose kysyi ja vilkaisi kelloaan.
”Jep. Kerääntykäähän sitten piakkoin kentän laidalle ihastelemaan satumaista taituruuttani!” poika huikkasi.
”Noinkohan siinä mitään sellaista on, mitä emme olisi jo nähneet”, Camilla sanoi.
”Suosittelen kokeilemaan”, platinapää naurahti ja kääntyi katsomaan sivummalla mököttävää Dominiqueta kummallinen ilme kasvoillaan. Sitten hän kääntyi ja lähti viuhtomaan tärkeän näköisenä ihmismereen luuta tiukasti kainalossaan.

Will tyrskähti. ”Kaveri tuskin pysyy housuissaan.”

Huulenheitostaan huolimatta Scorpiuksen ei tarvinnut jäädä paitsi läheisimmästä kannustusjoukostaan tälläkään kertaa. Jonkin ajan kuluttua Albus, Will, Dominique, Rose, Camilla ja Sierra kokoontuivat lumen peittämän laakean aukion reunalle. Yleisöä oli ehtinyt kerääntyä paikalle jo hyvän verran. He selvittivät tiensä parhaille eturivin paikoille kyynärpäätaktiikalla, sillä seuraavasta esityksestä he eivät olisi jääneet paitsi millään hinnalla. Oli vuorossa kaikkien hartaudella odottama ohjelmanumero.

”Hei Al, oletko nähnyt isääsi ollenkaan tänään?” Rose kysyi, tai pikemminkin huusi äänekkään ihmismassan yli.
Albus puisteli päätään. ”En ole. Tulimme samaa matkaa, mutta hän katosi melkein heti. Hänellä on mennyt varmaan kaikki aika vanhojen muisteluun entisten pelikavereiden kanssa.”
”Eikös hänen entinen tyttöystävänsäkin ole täällä? Miten Ginny edes uskalsi laskea hänet paikalle?” Dominique härnäsi
Albus mulkaisi serkkuaan. ”Heh heh.”

Sitten hän veti syvään henkeä ja nosti katseensa yläilmoihin. Sininen taivas oli kuin loputon tyyni meri. Hän tunsi tutun väristyksen kulkevan kehonsa halki. Osasipa olla hyvät lentokelit. Melkein olisi tehnyt mieli itsekin ottaa luuta alle.

Ja niin odotettu hetki viimein koitti. Taioin voimistettu juontajamaahisen ääni kajahti ilmoille:

”Hyvät noidat, velhot ja maahiset! NYT on aika uskomattoman LEGENDAT VASTAAN LUPAUKSET -NÄYTÖKSEN!!”

Kuuluttajan sanojen päätteeksi aukion laidalle kerääntynyt monisatapäinen yleisö puhkesi kiljumaan ja osoittamaan suosiotaan.

”Tämä on hyvin erityinen päivä, sillä pääsemme todistamaan ennennäkemätöntä jälleennäkemistä, kun aikamme suurimmat etsijälegendat kohtaavat maamme tämän hetken kyvykkäimmät nuoret siepinmetsästäjät!”

Yleisön mylvintä voimistui.

”Toivottakaa siis lämpimästi tervetulleeksi LUPAUKSET etunenässään Rohkelikon nuori ihmeidentekijä SCORPIUS MALFOY!”

Yleisö osoitti kovaäänisesti suosiotaan, kun mahtipontisen musiikin saattelemana kentän halki lensi platinapäisen Rohkelikon etsijän johtama neljän huispaajan ryhmä. Mukana oli Scorpiuksen lisäksi Luihuisen nykyinen etsijä Artemis Flint sekä kaksi vastikään Tylypahkasta valmistunutta etsijää, jotka ovat sittemmin niittäneet mainetta huispausmaajoukkueiden pelaajina. Tänään kaikki olivat pukeutuneet omien tupiensa väreihin.

Scorpius teki tottuneesti näyttävän kunniakierroksen yleisön halki. Hän heitti muutamat ylävitoset innokkaimpien fanien kanssa ja asettui sitten leijailemaan riviin kolmen muun nuoren etsijän rinnalle. Flint vilkaisi platinapäistä punakaapua happamasti, kun tämä parkkeerasi mahtipontisin elkein hänen viereensä.

”Seuraavaksi toivotetaan tervetulleeksi kaikkien rakastamat vanhat konkarimme SIEPPILEGENDAT, jotka saapuvat areenalle johdossaan ainoa oikea HARRY POTTER!!”

Viimeistään nyt yleisön riemu repesi. Kentän pinnalle satanut kevyt pakkaslumi pölähti, kun neljä vanhempaa huispaajaa ampaisivat ilmaan korviahuumaavien suosionosoitusten saattelemina. Harry Potter oli kuin uudesti syntynyt kiitäessään vanhalla Tulisalamallaan korkeuksiin. Hän lähti kiertämään yleisöä omaan ikoniseen, vaatimattoman oloiseen tapaansa, mutta Albus pystyi näkemään isänsä kasvoilta jotain sellaista kipinää, mitä hän ei ollut vielä koskaan eläessään päässyt todistamaan.

Harryn jäljessä lensi keskittyneen oloinen nainen pitkä musta poninhäntä hulmuten. Cho Chang oli aikanaan erittäin taidokas Korpinkynnen väreissä pelannut etsijä. Sittemmin noita oli mennyt naimisiin jästimiehen kanssa ja muuttanut etelään. Dominique yritti sinnikkäästi varastaa Albuksen huomion vinkatakseen pojalle silmää, sillä tarina kertoi, että heidän vanhempiensa kouluaikana Harryn ja Chon romanssista oli kuhistu Tylypahkan käytävillä. Albus ei kuitenkaan ottanut tytön härnäämistä kuuleviin korviinsa vaan keskittyi esitykseen.

Kun legendat ja lupaukset olivat asettuneet riveihin toisiaan vastakkain, esiteltiin ensimmäisen kierroksen taisteluparit. Scorpius sai ensiksi vastaansa legendojen Dianan Morrisin, joka oli aikoinaan kyvykäs Luihuisen etsijä. Harryn vastustaja oli Artemis Flint. Albus toivoi kiivaasti, että hänen isänsä antaisi Flintille kunnon löylytyksen. Kaikki odottivat näkevänsä ikonisen Potterin ja Malfoyn suvun välisen kaksintaistelun, mutta yleisöä haluttiin tietenkin pitää nälässä.

”Tuliko Scorpiuksen isä katsomaan?” Sierra kysyi.
”Ei tullut. Heillä oli vielä vähän erimielisyyksiä selvitettävänään. Draco on kai liian ylpeä antaakseen periksi”, Will vastasi tytölle.
Sierra kurtisti kulmiaan. ”Voi harmi.”

Sitten juontaja oli puhkesi jälleen ääneen.

”Hyvä yleisö! Kilpailun säännöt ovat erittäin yksinkertaiset: yksi sieppi, kaksi etsijää. Kierroksia on kolme, ja siepittä jääneet etsijät tippuvat kisasta. Lopussa kruunaamme voittajan, josta tulee samalla epävirallisesti maamme tämän hetken kyvykkäin etsijä - oli hän sitten legenda tahi lupaus!”

Yleisö osoitti jälleen suosiotaan.

”Jee!” Rose kiljui innoissaan.

”Pidemmittä puheitta; ENSIMMÄINEN JAHTI ALKAKOON!”

Ensimmäiset kierrokset sujuivat hyvin odotetulla tavalla. Scorpius peittosi Morrisin nuoruuden ketteryydellään ja nappasi siepin alta aikayksikön. Harry taas nautti täysin rinnoin pelitilanteesta ja (Albuksen suureksi nautinnoksi) jekutti Flint-parkaa minkä kerkesi. Hän järjesti yleisölle pienimuotoisen shown esittäessään nähneensä siepin ja lennellessään kauan ympäri areenaa hämmentynyt Flint kintereillään. Lopulta sieppi olikin piilotellut koko ajan tuomariston tornin katolla, josta vanha etsijäguru nappasi sen huolettomalla itsevarmuudella.

”Näin ollen toiselle kierrokselle tiensä selvittävät kuka muukaan kuin HARRY POTTER sekä niin ikään legendojen CHO CHANG! Lupauksista jatkoon menevät JASON HOPLER sekä valovoimainen SCORPIUS MALFOY!”

”Onkohan Harrylla ja Changilla jatkot pelin jälkeen?” Dominique pohti äänekkäästi ennen toisen kierroksen alkamista.

Albus pyöräytti silmiään, mutta jätti kommentin jälleen kerran omaan arvoonsa. Hän ei antanut ällöttävän mielikuvan isästään lääppimässä tuntematonta naista pilata innostustaan.

Toisella kierroksella Harrylta kyytiä sai Hopler. He järjestivät kuitenkin yleisölle hienon näytöksen, sillä nyt myös Harry joutui tositoimiin. Hopler oli kuitenkin Tylypahkan jälkeen pelannut Harjuruusun Harakoissa pääetsijänä muutaman vuoden, joten hänestä riitti vastusta, eikä hän luovuttanut helpolla. Harry oli kuitenkin  kuin häkissä vuosikausia virunut ja lopulta vapauteen päässyt lohikäärme, kun hän kiisi silmät kiiluen Rohkelikon punakultaisessa kaavussaan pienen kultapallon perässä.

Teräväliikkeinen Chang tarjosi haastetta Scorpiukselle. Platinapäällä ei kuitenkaan ollut aikomustakaan hävitä tytölle. Hän halusi finaaliin hinnalla millä hyvänsä. Lopputulemana kiivaan ilmojen halki käydyn taistelun päätteeksi Scorpius onnistui ensin lähes pudottamaan Changin luudalta ja heti sen jälkeen nappaamaan siepin itselleen. Alkuun tappio näytti kirvelevän kunnianhimoista naista, mutta lopulta hän taputti nuorempaansa olalle ja kiitti hyvästä ottelusta ennen kuin lähti leijailemaan maata kohti.

Jännitys tiivistyi, kun finaali oli käsillä.

”Hyvä yleisö, tulette seuraavaksi näkemään jotain legendaarista, kun poika-joka-elää saa vastaansa Tylypahkan historian yhden kyvykkäimmistä nuorikoista. Siis HARRY POTTER vastaan SCORPIUS MALFOY! Hyvät maahiset, noidat ja velhot, saanko pyytää NYT SITÄ ÄÄNTÄ!”

Ja yleisö suorastaan mylvi. Albus huusi ja hakkasi käsiään vimmatusti yhteen. Hän ei enää edes tiennyt, kumman halusi voittavan. Hurmos oli ottanut vallan, ja hän oli täysin uppoutunut otteluun. Hän pystyi tuntemaan yläilmoissa koitokseen valmistautuvan Scorpiuksen jännityksen. Isänsä keuhkoilla hän kykeni hengittämään raikasta, kosteaa kunnon huispausottelun hajua niin pitkän ajan jälkeen.

”KOLME. KAKSI. YKSI.” Kellon kumahdus. ”SIEPPI ON IRTI!”

Ja niin taistelu alkoi. Scorpiuksen otteesta näki heti, että hän uskoi täysin mahdollisuuksiinsa voittaa. Harryn olemuksesta taas oli äkkiä kadonnut kaikki nostalgian tuoma nautinto. Nyt hän lensi ilme kivettyneenä ympäri arenaa haravoiden aluetta katseellaan. Samalla hän seurasi Scorpiuksen liikkeitä sivusilmällään.

Sieppi oli ehtinyt kadota nopeammin kuin kukaan ehti huomata. Etsijät lentelivät tahoillaan ympäri kenttää etsien merkkiä pienestä kultapallosta. Areena pidätti hengitystään.

Yhtäkkiä Harry näki jotain ja ampaisi hetkessä täyteen vauhtiin. Eikä aikaakaan, kun Scorpius oli hänen kintereillään yhtenä punaisena viivana. Katsojat yltyivät kannustamaan villimmin kuin koskaan. Dominique, Rose ja Sierra intoutuivat kiljumaan ja huutamaan. Albusta nauratti, kun hän kuuli Dominiquen huutavan suoraa huutoa hänen isänsä nimeä.

Taisto oli todellakin eeppinen. Yleisö eli mukana, kun kaksi eri sukupolvien rohkelikkokaapuista etsijää hyökkäsivät uskaliaasti siepin perässä kohti maata väistäen sivulle vain silmänräpäystä ennen routaista ruohikkoa. Seuraavassa hetkessä he kohosivat ylös korkeuksiin, lähes näkymättömiin, ja syöksyivät sieltä hurjaa kyytiä alas, mutta vieläkään saalis ei antautunut. Kun he kiisivät alaspäin, Scorpius yritti tyrkätä Harrya, mihin vanhempi vastasi sääliä tuntematta vähintäänkin samalla mitalla.

Albus tuijotti taistelua silmät suurina. Hän halusi huispaamaan. Juuri nyt. Yhtäkkiä hän oli niin kateellinen, ettei saanut olla mukana ottamassa mittaa isästään. Hän ei ollut koskaan nähnyt tämän pelaavan noin tosissaan.

”SUOLISTA SE, HARRY!” Dominique kiljui poskipäät innostuksesta hehkuen. Salaa tyttö tietenkin toivoi Scorpiuksen voittavan, muttei halunnut kenenkään (varsinkaan pojan itse) kuulevan, että hän kannusti tätä. Kukkoileva platinapää oli jo muutenkin niin täynnä itseään.

Dominique näki, kuinka sieppi teki ylhäällä kaarroksen ja otti jälleen suunnan kohti maata. Hetken kuluttua hän tajusi, että tällä kertaa se itse asiassa kiisi suoraan heitä, tarkemmin sanottuna häntä itseään kohti. Ja mikä huolestuttavampaa; kaksi isokokoista miestä lensivät päätöntä vauhtia sen jäljessä, Scorpius etunenässä.

Kultapallo lensi viivasuoraan Dominiqueta päin. Sitten se yllättäen pysähtyi leijailemaan aivan hänen kasvojensa eteen, eikä vaikuttanut olevan aikeissa enää hievahtaakaan. Sen takana hullua kilpalentoa painavat etsijät eivät kuitenkaan näyttäneet hidastamisen merkkejä. Dominique kiljaisi ääneen ja peitti kasvonsa käsillään valmistautuen iskuun. Yleisö kohahti.

Iskua ei kuitenkaan tullut, ja hetken kuluttua Dominique uskalsi raottaa sormia kasvojensa tieltä. Ensimmäinen asia, minkä hän näki, oli sieppi, joka leijui edelleen kiireettömänä hänen silmiensä korkeudella. Seuraavaksi hän tajusi, että Scorpius oli seisahtunut luudallaan vain parin käsivarren mitan päähän kultaisesta pallosta. Harry taas oli jättäytynyt leijumaan kauemmas, aivan kuin olisi luopunut taistelusta jo paljon aiemmin.

”Mi-mitä tämä nyt on?” Dominique sopersi ja katsoi Scorpiusta, jonka lumen kanssa kilpaa hohtavat hiukset olivat sotkeentuneet tuulen tuiverruksessa.

”Sinun kannattaisi varmaan avata se”, poika sanoi nyökäten kohti sieppiä. Hänen kasvoiltaan oli mahdotonta lukea mitään, mutta hän vaikutti jännittyneeltä.

Dominique vilkaisi ympärilleen hieman vaivaantuneena. Kaikki tuijottivat häntä silmät suurina vähintäänkin yhtä kummastuneina. Hän yritti etsiä paljastavia tiedonmurusia Albuksen kasvoilta, mutta poika näytti aivan yhtä puulla päähän lyödyltä kuin muutkin.

Tyttö käänsi katseensa takaisin ilmassa leijuvaan kultapalloon. Sitten hän katsoi Scorpiusta. Jokin pojan katseessa sai hänen sydämensä hakkaamaan. Hitaasti hän kohotti kätensä ja nipisti kultasiepin etusormensa ja peukalonsa väliin. Hän säpsähti, kun se alkoi väristä oudosti hänen kosketuksestaan. Sen siivet vetäytyivät piiloon, ja samalla sen kultaiseen pintaan ilmestyi särö, joka alkoi kasvaa, kunnes lopulta koko pallo aukeni hitaasti.

Samaan aikaan Scorpius laskeutui alas luudaltaan ja suki hermostuneena hiuksiaan. Sitten hän asetti luudan maahan ja polvistui valkealle lumipeitteelle tytön eteen. Dominique hätkähti, kun hän näki kultasiepin sisällä hopeisen, loistavalla timantilla koristellun sormuksen. Areenaa reunustava yleisö henkäisi syvään.

”Dominique Weasley, haluatko sinä ottaa riskin?” Scorpius kysyi ääni väristen. Hänen kasvojensa ilme oli vakavampi kuin Dominique muisti koskaan ennen nähneensä.

Dominique tuijotti sormusta ja eteensä polvistunutta poikaa vailla sanoja. Hän nielaisi. Kurkku oli muuttunut santapaperiksi.

Sitten hän pudisti päätään heikosti ja vastasi hiljaa: ”En. Ei enää riskejä, kiitos.”
Scorpiuksen suupieli nytkähti vain hiukan. ”Hyvä. Kannattaa sitten varmaan ottaa se sormus, niin ei tarvitse enää pelätä, että jäät vanhaksi piiaksi.”

Domiquen alahuuli värisi. Hän näki vain jäiseen maahan polvistuneen pojan, joka katsoi häntä kuin ei olisi koskaan enää halunnut katsoa mitään muuta. Hän pelkäsi, ettei hänen äänensä tottelisi häntä, kun hän avasi suunsa.

”Maailman paskin kosinta, Scorpius Malfoy.”
Poika virnisti. ”Ja näillä näkymin myös ainoani.”

Sitten hän nousi ylös ja tuli aivan tytön lähelle. Dominique poimi vapisevin käsin sormuksen siepin sisältä ja päästi pallon takaisin lentoon. Tällä kertaa se karkasi heti omille teilleen. Scorpius ei kuitenkaan välittänyt siitä pätkän vertaa. Hän otti Dominiquen käden omaansa ja kumartui lähemmäs.

En minä oikeasti tiedä yhtään, mitä sanoa”, hän kuiskasi toisen korvaan.

Sitten hän tarttui sormukseen ja pujotti sen tytön nimettömään. Dominique tunsi pojan käsien vapisevan.

Sitten Scorpius upotti Dominiquen suudelmaan. Tytön poskilla valuivat kyyneleet, kun hän painautui hikistä poikaa vasten kietoen kätensä tämän kaulan ympärille. Jälkeenpäin he muistivat siitä hetkestä vain toisensa.

Yleisö puhkesi aplodeihin ja hurraa-huutoihin. Joku loihti kukkasateen suutelevan parin ylle. Rose nyyhkytti vuolaasti. Albus ja Will kykenivät vain hieromaan silmiään. Korkeuksissa edelleen leijaileva Harry hymyili lämpimästi katsellessaan alhaalla toisiinsa kietoutunutta kahta nuorta.

Suudelman päätyttyä Dominique ja Scorpius jäivät paikoilleen hengittämään toistensa tuoksua. Ummistettujen silmien lävitsekin he pystyivät näkemään toinen toisensa molemminpuolisen hämmästyksen ja sen alta kuplivan onnen. Scorpius silitteli Dominiquen selkää kiireettömästi. Dominique halusi vain jäädä keinumaan pojan vahvaan otteeseen. Hän ei oikein kunnolla käsittänyt, mitä hetki sitten oli tapahtunut.

Sitten Scorpius perääntyi askeleen verran. Dominique avasi vastahakoisesti silmänsä ja näki, kuinka pojan kasvoille levisi tuttuakin tutumpi virnistys. Kahdessa vuodessa hän oli oppinut sekä vihaamaan että rakastamaan tuota pahaenteistä ilmettä.

”Tämä oli kivaa, Tulisielu, mutta nyt minun pitää mennä”, platinapää sanoi ja sipaisi tytön hiuksia.
Dominiquen silmät suurenivat hämmennyksestä. ”Minne??”
Poika iski silmää. ”No, voittamaan tämä kilpailu tietysti. Sinä kadotit siepin, muistatko?”

Ja niin rohkelikkopoika painoi vielä yhden suukon hölmistyneen tytön huulille. Sitten hän nousi luudalleen valtaisien suosionosoitusten saattelemana ja sinkosi taivaalle Harryn perässä aivan kuin äsken ei olisi tapahtunut mitään sen erityisempää. Dominique jäi tuijottamaan korkeuksiin katoavaa rohkelikkoa vailla sanoja. Hänen olisi tehnyt mieli huutaa jotain säädytöntä, mutta hopeinen sormus poltteli hänen nimettömässään. Ja yhtäkkiä hänestä tuntui, ettei hän ollut koskaan ennen omistanut korua, joka sopi hänelle niin hyvin.

”Showmies”, Albus totesi, kun he ottelun jälkeen kävelivät mäkeä alas.

Scorpius lasketteli hänen perässään mairea hymy kasvoillaan. Toisessa kainalossaan hän puristi kultasiepin muotoista pokaalia ja toisessa vaaleahiuksista niin ikään onnea hehkuvaa tyttöä.

”Jos jotain pitää tehdä, se tehdään tyylillä. Se on minun mottoni”, platinapää sanoi.
”Ai, minä kun luulin, että se oli ’Kolme naista kierroksessa on parempi kuin yksi rengastettuna’ tai jotain sellaista”, Camilla heitti.
”Tuo oli mautonta. Taitaa luihuistyttö olla kateellinen, kun alat olla tyttöporukasta ainoa, jolla ei ole rinkulaa toisiksi ensimmäisessä vasemmalta katsottuna”, Scorpius pisti takaisin.
Camilla tuhahti. ”Minulla ei ole mikään kiire rouvaksi. Se kuulostaa vanhalta.”

”Pakko myöntää, veli, että te otitte kyllä koko areenan haltuunne. Terveisiä vaan huomisen Profeetan etusivuille”, Albus totesi ja vilkaisi tuoretta kihlaparia hymyillen.
”Se oli niin ihanaa. Tästä tuli oikea rakkauden juhla... Minua itkettää vieläkin”, Rose henkäisi ja nojautui ihastuneena Willin kylkeä vasten. Viimeksi mainittu puristi tiukemmin kiinni tytöstä, sillä ei ollut aivan varma, kantoivatko tämän jalat enää.
Albus nauroi. ”Kerää itsesi, Rosie.”
”En minä pysty. Olen raskaana”, punapää puolustautui

Scorpius hymähti ja katsahti sitten kainaloonsa juurtunutta tyttöä, joka oli pysytellyt koko matkan ajan ihmeen hiljaa. Lämmin hymy levisi pojan huulille, kun hän tavoitti säkenöivän sinisten silmien katseen. ”...No? Mitäs se morsian itse tästä kaikesta tuumaa?”
Dominiquen poskille nousi kevyt puna. ”En oikein tiedä... En minä nyt tätä suunnitellut, kun aamulla kiskoin villahousuja jalkaan. Mietin vielä, että jaksanko lähteä ollenkaan...”
Scorpius kohotti kulmiaan. ”No, olisiko kannattanut jäädä kotiin?”
Dominique pudisti päätään hymyillen. ”Ei.”
”Sitähän minäkin”, Scorpius sanoi ja katseli tytön kasvoja kuin ei saisi niistä millään tarpeekseen.
”Ei Merlin, miten kaunis morsian minulla on. Katsokaa nyt, miten upea tämä tuleva rouva Malfoy on!” hän huudahti.

Muut kääntyivät katsomaan heitä, eikä edes Camilla kyennyt pitämään hymynpoikasta poissa kasvoiltaan.

”En kyllä olisi tätä päivää uskonut näkeväni”, Will sanoi.
”Enkä minä olisi uskonut, että kaikki tämä sotku lopulta kulminoituu tähän”, Sierra sanoi ja viittasi lapasellaan Scorpiusta ja Dominiqueta. ”Kaiken sen jälkeen, mitä serkkuni ehti sekoilla syksyn aikana. Olen edelleen niin pahoillani.”
”Älä suotta! Minun pitäisi itse asiassa lähettää kiitoskortti Ranskan suuntaan, sillä ilman serkkutyttöäsi en olisi tajunnut, mikä aarre minulla on hyppysissäni”, Scorpius sanoi ja katsoi Dominiqueta, ”ja että se kannattaa merkitä omakseen mahdollisimman vikkelästi.”
Sierra hymyili. ”Epäilemättä oikea päätös.”

Dominique sulki silmänsä ja painoi suudelman kihlattunsa huulille. Sillä hetkellä hän olisi halunnut enemmän kuin mitään repiä vaatteet pojan yltä ja kaataa hänet sänkyyn. Hän ei olisi millään malttanut odottaa enää.

”Mentäisiinkö kohottamaan kihlajaismaljat nuoren parin kunniaksi?” Will ehdotti.
”Toki! Pitäähän tätä nyt juhlia.”
”Sopii minulle. Urheilusuoritus on ohi, joten eikun pöytä koreaksi vain”, Scorpius sanoi.
”Muuten joo, mutta minun ja Sierran pitää lähteä ihan kohta talleille”, Camilla huomautti.
”Ai niin! Teillä kahdella on vielä oma näytönpaikkanne edessä”, Albus sanoi ja katsoi käsipuolessaan kävelevää mustahiuksista tyttöä.
Tämä hymyili. ”Niin on, mutta ei se mitään. Menette ilman meitä.”
”Siitä puheen ollen, Camilla”, Sierra sanoi ja katsahti kelloaan. ”Meidän pitää itse asiassa lähteä jo nyt, että ehditään laittaa ratsut valmiiksi.”
Camillakin nyökkäsi. ”Totta. Darenikselle pitää antaa vielä minttua ennen lähtöä.”
”Mitä? Douppaatteko te niitä elukoita?” Scorpius kysyi.
”Ei. Yrtit helpottavat niitä hengittämään korkealla kylmässä ja ohuessa ilmassa. Suosittelisin sinullekin”, Camilla vastasi.
Scorpius pärskähti. ”Minä en mitään rehuja tarvitse.”
”Omapa on häpeäsi”, luihuistyttö sanoi. Siten hän irrottautui poikaystävänsä käsipuolesta. ”Pitää mennä.”
Albus kurtisti kulmiaan pettyneenä.

”No niin, me lähetään nyt. Nähdään vähän ajan päästä areenalla!” Sierra huikkasi.
”Joo, me käydään yksillä ja tullaan sitten kannustamaan. Lentäkää hienosti!”
”Yritetään.”
”Minä löin vetoa teidän puolestanne, joten paras olisi!” Dominique huudahti.
”Juu juu!” tytöt huikkasivat olkiensa yli ja olivat jo menossa.

Albus empi pienen hetken kannoillaan ja kääntyi sitten kaksikon perään. Hän tarttui Camillaa käsivarresta ja pysäytti tämän.

”Mitä nyt?” tyttö kysyi. Hän ei kuitenkaan vaikuttanut olevan pahoillaan pikku viivästyksestä.
”Ei mitään...” Albus sanoi. ”En vain haluaisi laskea sinua.”
”Voi raukkaa... Tuleeko ikävä?”
Albus painoi kämmenensä tytön lumenvaalealle poskelle. Iho tuntui samettisen pehmeältä ja ohuelta kättä vasten. ”Tulee. Olethan varovainen?”
”Kiehtovaa... Osat ovat vaihtuneet”, Camilla sanoi ja virnisti. ”Ehkä alan pitää tästä.”
”Minä en. Olen paljon mieluummin meistä se, joka vaarantaa itsensä yläilmoissa.”
Camilla vakavoitui ja hymyili rauhoittavasti. ”Hei... Älä murehdi. Eivät ne ole minulle ekat kisat.”
”Vähän murehdin. Ne ovat isoja otuksia.”
”Sanoo herra lentelen-lumottu-puunoksa-jalkovälissäni.”
Albus ei pystynyt peittämään hymyään. Hän silitti tytön poskea. ”Puunoksalla ei ole omaa tahtoa. Se ei pillastu ja nakkaa minua kyydistä.”
”Ei pillastu minunkaan ratsuni”, Camilla sanoi. Sitten hän puristi pojan kättä. ”Nähdään taivaalla.”

Albus nyökkäsi ja veti tytön suudelmaan. Hän maisteli pehmeitä huulia kiireettömästi, vaikka tiesi, että toisen olisi jo pitänyt mennä. Camilla kosketti hänen poskeaan ja juoksutti sormenpäitään alas punaisen kaulahuivin reunalle saakka. Suudelma päättyi, kun he jäivät hetkeksi lepäämään silmät kiinni otsat toisiaan vasten.

Sitten Camilla nosti katseensa ja astui askeleen taaksepäin.

Olet rakas”, Albus sanoi ja tunsi tytön sormien lipuvan omiensa lomasta.

Camilla hymyili, ja hänen hartiansa kohosivat hiukan. Luminen maa hänen ympärillään oli yhtä vaalea kuin tytön kasvojen iho. Albus seisoi paikoillaan ja katseli. Hän oli varma, että muistaisi tuon hymyn ikuisesti. Sitten tyttö kääntyi ja katosi väkijoukkoon.

Yksiä sisälmyksiä korventavia tuliviskishotteja myöhemmin ystävämme olivat pakkautuneet jälleen tupaten täynnä olevan kilpailuareenan katsomoon. Rosen oli pitänyt päästä hetkeksi lepäämään, eikä Scorpius ollut epäröinyt kuuluttaa asiaa muulle yleisölle niin, että lopulta he olivat saaneet kokonaisen penkkirivin vapaaksi seurueelleen.

”Minua hävettää”, Rose sanoi.
”Aivan suotta. Odottavan äidin pitää ottaa kaikki ilo irti raskausajasta, ja tämä on yksi tapa”, Scorpius sanoi.
”Täältä kyllä näkee hyvin koko shown”, Albus myönsi.
”Mistä tässä koko hevoskotkahommassa nyt on ylipäätään kyse?” Scorpius kysyi.
”Täytyy tunnustaa, että minullekin laji on verrattain vieras”, Will sanoi.

”Kyse on loppujen lopuksi aika tuoreesta urheilulajista”, Rose sanoi, ”Se yleistyi vasta, kun hevoskotkien kanta elpyi Tylypahkan sodan ja Voldemortin kuoleman jälkeen. Kun hevoskotkia alettiin jälleen käyttää ratsuina, kehitettiin niille samalla erilaisia kilpailumuotoja. Camilla ja Sierra kisaavat tänään esteratsastuksessa. Siinä ratsukon pitää selvittää esterata, jossa on erilaisia haasteita. Nopein ja virheettömin suoritus voittaa. Esteet voivat olla eri korkeuksissa, toiset ihan maan tasalla ja toiset niin korkealla, ettei täältä alhaalta edes näe niitä. Virhepisteitä ratsukko saa, jos hevoskotka rikkoo estettä tai kieltäytyy suorittamasta sitä.”

”Vau. Onpa hurjaa”, Will sanoi.
Albus ja Scorpius katsahtivat toisiaan. ”Onneksi me huispataan. Paljon yksinkertaisempaa.”
”Joo, eikä luuta koskaan kieltäydy jahtaamasta sieppiä.”
”Mutta siinäpä se jännitys juuri piileekin”, Dominique sanoi, ”Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu. Ja on hieno tunne, kun osaa hallita isoa eläintä, jolla on oma mieli ja tahto.”
Scorpius tyrskähti. ”Minulla riittää tarpeeksi haastetta sinussa.”
”Vertasitko sinä minua juuri hevoskotkaan?”
”En tietenkään, muru. Ne ovat paljon säyseämpiä ja elegantimpia kuin sinä.”
”Ja minä menin juuri kihloihin tuon kanssa”, vaaleaverikkö huokaisi.
”Omapa oli valintasi.”
”Tuo on kyllä totta”, Albus huomautti.

Dominique huokaisi toistamiseen, tällä kertaa hymyillen. Hän pyöritteli kimaltavaa sormusta nimettömässään ajatuksiinsa vaipuneena. Todellisuudessa hänellä ei ollut sillä hetkellä mitään valittamista. Hänen olisi tehnyt mieli kiljua onnesta.

Pian hevoskotkat ratsastajineen liitelivät areenalle lämmittelemään ja valmistautumaan suoritukseen. Sierralla oli allaan vaaleanruskean siipipeitteen omaava suurikokoinen hevoskotka. Camillan ratsu oli tummanharmaa, lähes musta, ja sen häntä hohti auringossa hopeisena. Albuksen mielestä eläimen tumma siipipeite toi mieleen tytön hiukset. Camillan ratsu liikkui nopeasti. Se oli selkeästi kanssakilpailijoita sähäkämpi tapaus. Albus tiesi, että hevoskotka oli ajoittain vaikeasti hallittava. Hän ei voinut mitään jännitykselle, joka puski vääjäämättä pintaan.

Rose tutki kädessään olevaa pientä ohjelmalehtistä. ”Ilmoittautuneita ratsukoita on kymmenen, joista yksi on jäänyt pois. Tämän mukaan Camillan tulisi lähteä kolmantena. Sierran startti on toisiksi viimeisenä.”
”Menevätkö ne kaikki yhtä aikaa?” Will kysyi.
”Ei, hölmö, vaan yksitellen. Se olisi liian vaarallista.”
”Minusta tuo on muutenkin aivan pähkähullua touhua”, Scorpius sanoi.
Albus ei sanonut mitään. Hän vain tuijotti taivaalla sinne tänne sykkyileviä ratsukoita otsa huolestuneessa rypyssä. Jostain syystä hänellä oli tunne, että jokin oli vialla.

Scorpius tökkäsi häntä kylkeen. ”Aika siistiä, että sinun tyttösi on tuollainen hurjapää.”
”Minulle kyllä riittäisi, vaikkei olisi.”
”Hei, lepo vaan veli. Käärmetyttö on tehnyt tätä monta vuotta. Hän käy kahmimassa tuolta voittopokaalit mennen tullen.”
Albus naurahti ja antoi hartioidensa rentoutua. ”Hah, joo olet varmaan oikeassa.”
”Ainahan minä olen”, Scorpius vakuutti.
Jälkeenpäin hän harvemmin mainitsi, että se oli ollut ainoa kerta, jolloin hän ei ollut.

Kovaääninen juontajamaahisen ääni heräsi jälleen eloon: ”Riemukasta iltapäivää, hyvät noidat, maahiset ja velhot sekä muut olennot! Seuraavana vuorossa on päivän viimeinen suuri ohjelmanumero. On aika päästää mahtavat hevoskotkat ja heidän taidokkaat ratsastajansa valloilleen!”

Pian ensimmäinen sekä toinen ratsukko olivat jo suoriutuneet maaliin. Molemmat olivat saaneet virhepisteitä, mutta selvinneet kuitenkin kunniakkaasti ehjin nahoin. Rosen mukaan rata ei ollut tällä kertaa helppo. Siinä oli paljon erilaisia elementtejä, minkä takia sekä hevoskotkan että ratsastajan tuli olla oikea monitaituri selvitäkseen kaikista esteistä virheittä.

”Nyt on Camillan vuoro”, Dominique sanoi jännittyneenä. He kaikki syventyivät tuijottamaan lähtöalueelle siirtynyttä mustanpuhuvaa hevoskotkaa ja sen ratsastajaa, jotka valmistautuivat tulevaan suoritukseen.

Lähtökello kilahti ja säpäkkä hevoskotka singahti aikailematta kohti ensimmäistä haastetta. Ilmaan oli leijutettu pitkä putki, joka kaartui matkalla. Camilla ohjasi ratsunsa viileän keskittyneesti kohti putkea, jonne he sujahtivat kuin rasvattu. Hetken kuluttua he ilmaantuivat ulos putken toisesta päästä ja jatkoivat matkaa. Seuraava este oli aukion laidalla kasvava suuri tammi, jonka lehdettömien oksien läpi ratsukon tuli pujotella. Aiemmat suorittajat olivat katkoneet oksia matkallaan, mutta Camillan hoikka ja nopea tumma ratsu oli elementissään, ja he puikkelehtivat oksien lomassa saamatta naarmuakaan. Kolmas haaste oli läheisellä järvellä, jonka pinnalla hevoskotkan tuli uittaa kynsiään lyhyen matkaa ilman, että ratsukko kastuu kokonaan.

”Tuossa on vaikeutena se, että moni hevoskotka on vaikea totuttaa veteen. Ne eivät yleensä pidä siitä”, Rose selitti.

Camilla suoritti tämänkin tehtävän ongelmitta. Kaikesta näki, että hevoskotka oli koulutettu hyvin ja että ratsukko pelasi hienosti yhteen. Albus tuijotti niskat kenossa lumoutuneena, kun hänen tyttöystävänsä kiisi määrätietoisesti korkealle ilmaan kohti seuraavaa haastetta. Huoli alkoi pikkuhiljaa hälvetä. Kyllä hän tämän hoitaa.

Samaan aikaan Camilla lensi kohti ilmassa leijuvaa metallista, erehdyttävästi huispaussalkoa muistuttavaa rinkulaa. Ennen haastetta tytön ratsu kääntyi ilmassa väärinpäin. Katsomo haukkoi henkeään.

”Tuosta saa lisäpisteitä!” Rose sanoi jännittyneenä.

Tytön pitkät hiukset hulmusivat valtoimenaan, kun hän lensi pää alaspäin tähdäten tarkasti keskelle salkoa. Seuraavassa hetkessä ratsukko sujahti renkaan läpi, ja näytti jo, että he selvittäisivät haasteen leikiten. Viime hetkellä hevoskotkan takajalka kuitenkin osui kumahtaen rinkulan yläreunaan. Eläin kimmastui omasta virheestään ja potkaisi raivoisasti taaksepäin ennen kuin kääntyi äkisti oikeinpäin, minkä seurauksena Camilla menetti tasapainonsa.

Sitten se tapahtui. Camillan ote harjasta lipesi, ja hän tippui hevoskotkan selästä kiljaisten. Albus näki, kuinka hänen tyttöystävänsä putosi aina vain kiihtyvällä vauhdilla ilman halki kohti aukion routaista nurmipohjaa. Samassa kymmenet siniset valosuihkut lensivät tyttöä päin, kun yleisö yritti saada putoavan kiinni leijutusloitsulla, mutta yksikään niistä ei osunut kohteeseensa. Albus huusi. Sitten tumma mytty mätkähti maahan tömähtäen. Tuli aivan hiljaista.

Silloin Albus juoksi.
« Viimeksi muokattu: 25.12.2018 17:37:52 kirjoittanut Siunsäe »

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 002
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Mitä, oliko tää muka vika luku?! Ja tollaiseen kohtaan loppui! :o :( Toivottavasti epilogi tulisi pian, tahdon jo lukea senkin! :D Toivottavasti Camilla ei sentään kuole! :o Mutta tuo Scorpiuksen kosinta oli niinn ihana! Kihosi oikein kyynelet silmiin <3
Kiitos tästä ihanasta luvusta, vaikka tätä kauan odotettiinkin niin se oli sen arvoista :)
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Lasijoutsen

  • ***
  • Viestejä: 122
Tekisi mieli jo vuodattaa kaikki kiitokset nyt, mutta onneksi on vielä edessä epilogi, jota odotan taas aika ristiriitaisissa tunnelmissa. Luku oli ihana ja pidin todella paljon lukiessani lauseesta ”Nähdään taivaalla.” Mutta päästyäni luvun loppuun en voi olla ajattelematta, että sillä viitattiin siihen, että Camilla kuolee ja he tapaavat Albuksen kanssa seuraavan kerran taivaassa..? Ajatuksen myötä alkoi hieman itkettää ja toivon, ettei niin käy, mutta toisaalta iloinen ja samalla surullinen loppu olisi myös hyvä... Joka tapauksessa nautin taas lukemisesta todella paljon! Tulee aina hyvä mieli, kun tulee ilmoitus, että uusi luku julkaistu. ;D Voi ei nyt sitten enää jäljellä vain epilogi :(

Lasijoutsen

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 306
  • One Last Time
Lainaus
P.S. Epilogi olisi myös tulossa, joten aivan viimeistä kyyneltä ei kannata vielä vierittää.
Teki kyllä mieli jo A/N:ää lukiessa.

Lainaus
Petollinen Viviane Dior matkusti suunnitellusti ja ilman ylimääräisiä kommervenkkejä kotiinsa Ranskaan, eikä hänestä sen koommin kuultu tai puhuttu.
Hyvä hyvä! Ilmeisen vähän siis jatkossa aiheuttanut mitään ongelmia ^^

"Maahisten Maalismittelöt" vitsi miten ihana! :DDD Ja kuulostaakin vielä niin mielenkiintoiselta.

RAKASTAN sitä, että Harry on mukana lentämässä <3 Nyt haluun vaan lukea kaikki kirjat uudelleen.
Lainaus
Harry taas nautti täysin rinnoin pelitilanteesta ja (Albuksen suureksi nautinnoksi) jekutti Flint-parkaa minkä kerkesi. Hän järjesti yleisölle pienimuotoisen shown esittäessään nähneensä siepin ja lennellessään kauan ympäri areenaa hämmentynyt Flint kintereillään. Lopulta sieppi olikin piilotellut koko ajan tuomariston tornin katolla, josta vanha etsijäguru nappasi sen huolettomalla itsevarmuudella.

Lainaus
”Onkohan Harrylla ja Changilla jatkot pelin jälkeen?” Dominique pohti äänekkäästi ennen toisen kierroksen alkamista.
Ei juma Dom... XD
Ihanaa kun hän kannusti Harrya eikä Scorpiusta, voi kuinka nautin :'D
”SUOLISTA SE, HARRY!” on aika mahtava huuto.

Lainaus
Seuraavaksi hän tajusi, että Scorpius oli seisahtunut luudallaan vain parin käsivarren mitan päähän kultaisesta pallosta. Harry taas oli jättäytynyt leijumaan kauemmas, aivan kuin olisi luopunut taistelusta jo paljon aiemmin.
EIKÄ!!! VÄHÄNKÖ ROMANTTISTA!!! <33333
No Dominique saatto olla hieman eri mieltä, en nyt ehkä itekkään tykkäis julkisesta kosinnasta mutta silti niin upeasti järjestetty!

Albus ja Camillakin ovat niin suloisia :3 Ja mie niin kovasti haluaisin maistaa tuliviskiä :(

Hevoskotkaurheilu kuulostaa niin kovin jännältä ja mielenkiintoiselta. Onko Camillan hevoskotka hänen omansa?
Toivottavasti hänelle ei käynyt pahasti! Aika korkealta taisi kumminkin pudota :/ Luotan kumminkin täysin taikuuden parannusloitsuihin, niin en usko että Camillalle jää mitään pysyvää tai ainakaan mitään kovin suuria vaikeuksia. Eihän?

Enpä ois uskonu, että näin jännittävään kohtaan loppuu viimeinen luku! :D Rupes mietityttämään, että jatkuukohan epilogi tästä suoraan vai onko välissä aikahyppy, mutta sen näkee sitten myöhemmin!

Kiitos taas ihanasta luvusta, se kasasi yhteen juonta hyvin ja pidin niin paljon kaikesta!!!
Sé onr sverdar sitja hvass!

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 309
  • Never Settle
Ihanaa joulua ja Kiitoksia muruset kommenteistanne viimeiseen lukuun! <3


Lunalotta: Nöyrimmät pahoittelut, että epilogissa kesti näinkin kauan! Camillan sekä monien muiden hahmojen kohtalot selviävät onneksi viimein. Epilogia oli ihana, mutta haikea kirjoittaa. Toivon sydämestäni, että nautit siitä, jos olet vielä mukana. :)

Lasijoutsen: Ihanaa spekulointia! Nyt saat vihdoin rauhan pohdinnoillesi. :) Olen otettu siitä, että vika luku herätti sinussa niin suuria tunteita.

Saphira: Yy, älkää nyt kaikki itkekö! Yritetään selvitä tästä (lähes) kyynelehtimättä. :’) Vivianesta ei ollut onneksi enää suuremmin haittaa ennen hänen karkotustaan takaisin Ranskan maalle. Ja joo, minulle oli tärkeä tuoda Harry vielä viimeisen kerran mukaan, koska hän on kuitenkin ollut tärkeä hahmo Albuksen kehitykessä läpi molempien ficcien. Luitko Potterit uudelleen?
Scorpin kosintaa pohdin itseasiassa aika kauan. Aluksi en ollut edes varma, haluanko kirjoittaa sitä (vaikka sisimmässäni tiesin, että Scorp kyllä kosii Domieta), mutta lopulta päädyin siihen, että haluan yrittää. Olet oikeassa siinä, että Dominique ei välttämättä olisi halunnut suurta spektaakkelia, mutta Scorpius taas on sellainen showmies, etten nähnyt muuta vaihtoehtoa. Suurta ja mahdollisimman näyttävää! Taustalla tässä oli myös Scorpin näyttämisenhalu Dracolle, joka oli aina suhtautunut poikansa heilaan tympeästi.
Camillan hevoskotka ei ollut hänen omansa, vaan lainaratsu. Kuitenkin sellainen, jonka kanssa tyttö oli harjoitellut jo kauemmin. Ja kuten jo Lunalottalle sanoin; tiedottomuus hahmojen kohtaloista päättyy (onneksi) nyt.

A/N: Tässä se nyt sitten on. Epilogi teki itseään kauan, vaikka kirjoitin sen aihion jo ensimmäisten lukujen paikkeilla. En vain ole ollut valmis luopumaan tästä ficistä, koska tiedän, etten enää epilogin jälkeen tähän maailmaan palaa ja halusin saada varmasti kaiken sanottua. Nyt olen varma, että Albus, Scorpius ja Will ovat saaneet kerrottua kaiken.

Rauhallisin mielin lasken viimeisen osan matkaan ja toivottelen samalla riemukasta joulunaikaa teille kaikille ihanille. <3 Olette olleet kovin tärkeitä koko matkan ajan.

~ Siunsäe Xxx

(P.S. Camillan kohtalo oli selvää jo Kiveen kahlittu koira -ficin aikoina. Yksi syy sille, miksi halusin lopulta kirjoittaa Ranskalaisen kaunottaren.)



________________________________________________


Epilogi

Kolmen vuoden kuluttua


Ravintola Kultasieppi oli hiljainen ennen illallisaikaa lokakuisena torstaina. Se täyttyisi kyllä ruokailijoista, mutta nyt se vielä odotteli asiakkaitaan, jotka viivyttelivät kuka missäkin töidensä parissa. Kesäisin trendikkäässä ravintolassa riitti kyllä vilskettä päiväsaikaankin, mutta syksyn tullen lomien jo päätyttyä iltapäivät olivat rauhallisempia.

Paikan ainoat asiakkaat oli ohjattu istumaan suurimpaan pöytään ikkunan viereen. Neljän hengen seurue oli tullessaan ilmoittanut, että heitä saapuisi paikalle yhteensä seitsemän. Toisilla kestäisi vielä jonkin aikaa, mutta odotellessaan he voisivat toki jo nauttia lasilliset. Nelikko vaikutti hyväntuuliselta ja jännittyneeltä. Heille tämä ei ollut aivan tavallinen torstaipäivä.

Istuuduttuaan alas seurueelle kiikutettiin jo virvokkeita. Heistä pisin, ruskeahiuksinen nuori mies sai eteensä tuliviskilasillisen, johon oli upotettu yksi suuri jääpala. Hän kiitti juoman tarjoillutta vanhaa kotitonttua kohteliaalla nyökkäyksellä. Aikuismaisista eleistään huolimatta miehen silmäkulmassa tuikki eloisa pilke.

Häntä vastapäätä pöydän toisella puolella istui kolmihenkinen perhe. Tummahiuksinen, hyväryhtinen mies istui kukkamekkoon pukeutuneen naisen vierellä ja piti kättään tämän tuolin selkänojalla. Naisen sylissä istui niin ikään mekkoon puettu pieni tyttö, jonka hiukset hohtivat yhtä syvän punaisina kuin äitinsä. Vanhemmat katsoivat tiukkailmeisinä tyttöä, joka kiemurteli lakkaamatta äitinsä otteessa.

Rose Longbottom yritti epätoivoisesti pidellä tytärtään aloillaan ja asetella samalla mekkoon sopivaa valkoista rusettia tämän punaisille kutreille. Mutta tyttö vain heilutti villisti päätään, eikä suostunut millään yhteistyöhön.

Rose yritti maanitella tytärtään: ”Muru, mehän sovittiin ennen lähtöä, että täällä ollaan kiltisti. Anna nyt äidin laittaa tämä nätti rusetti sinulle...”
”Onko se nyt ihan välttämätöntä? Jos tyttö ei halua sitä”, Will Longbottom yritti varovasti kysyä.
”Mutta kun tämä olisi niin söpö!” Rose voihkaisi, mutta luopui lopulta toivosta. ”No, antaa olla sitten. Merlin sentään, mikset sinä ikinä pysy hetkeäkään paikoillasi?”
Vastapäätä istuva Albus Potter hymähti: ”Koko lapsi kummiinsa.”
”No niin, voit mennä leikkipaikalle, mutta tulet sitten heti takaisin, kun äiti ja isi kutsuvat. Okei?” Rose katsoi lastaan tiukasti silmiin,
Tyttö tapitti hetken häntä kimaltavilla ruskeilla silmillään ja nyökkäsi sitten ponnekkaasti.
”Hyvä. Menehän sitten, muruseni”, Rose sanoi lempeämpään sävyyn ja sipaisi tytön nenänpäätä sormellaan.
Will silitti tyttärensä hiuksia hymyillen. ”Ole kiltti tyttö.”

Pieni tyttö kapusi vaitonaisena alas äitinsä sylistä ja kävi halaamassa isänsä jalkaa. Sitten hän kipitti hivenen huojuvin askelin ruokasalin toiselle laidalle, jossa lasten leikkipaikka sijaitsi. Rose yritti kurkotella nähdäkseen tyttärensä, joka oli jo uppoutunut tutkimaan leikkitaikasauvaa.

”Näetkö sinä häntä?” punapää kysyi vieressään istuvalta mieheltä.
Will nyökkäsi. ”Näen kyllä. Hän istuu ja leikkii. Pidän häntä koko ajan silmällä.”
Rose suukotti miehen poskea. ”Hyvä. Tiedän sen. Anteeksi, että hössötän.”
”Äitinä sinulla on siihen pienoinen oikeus”, Will sanoi.
Albus hörppäsi juomaansa ja hymyili katsellessaan ystäviensä kommunikointia sivusta.

”Missähän ne ulkomaalaiset oikein viipyvät?” Rose ihmetteli ja kuikuili ulos ikkunasta.
Albus kohautti hartioitaan. ”Jaa-a. Ovat varmaan jääneet pussailemaan nurkan taakse niin kuin kouluaikoina.”
”Minusta on ihme, etteivät he ole vielä kyllästyneet toisiinsa.”
”Kai ne ovat niin räiskähteleviä persoonia molemmat, etteivät ehdi tylsistyä.”
”Mutta silti... Jos minun pitäisi asua saman katon alla Scorpius Malfoyn kanssa, tulisin hulluksi viikossa”, Rose sanoi.

Silloin yhtäkkiä, aivan heidän pöytänsä vieressä kuului äänekäs poksahdus. Seuraavassa hetkessä muut tajusivat, että paikalle oli juuri ilmiintynyt tuttu vaaleahiuksinen pariskunta.

”No niin, täällä ollaan!” huudahti tiukkoihin mustiin housuihin ja turkoosiin kauluspaitaan pukeutunut nuori nainen, jonka kasvoilla paistoi riemastunut jälleennäkemisen ilo.
”Mitäs piditte sisääntulosta?” hänen vieressään seisova farkkuihin ja puvuntakkiin sonnustautunut miehenalku kysyi virnistäen.
”Tuolla olisi ollut ihan perinteinen ovikin.” Albus kohotti kulmiaan, mutta hymyili selvästi ilahtuneena kaksikon saapumisesta.
”Ovet ovat tylsiä, eikä me olla tylsiä”, Scorpius Malfoy sanoi. ”Onpa mukava nähdä, veliseni!”
”Niin on, kamu”, Albus sanoi ja nousi ylös halaamaan ystäväänsä.

Dominique Weasley puolestaan tanssahteli vaarallisen korkeilla (kyllä, ainakin viisi senttiä kouluaikoja rohkeammilla) koroillaan suoraan Rosen luo ja kapsahti tämän kaulaan. ”Ihana nähdä, muru! Viime kerrasta on ihan liian pitkä aika.”
”Niin on!” Rose henkäisi ja tunsi silmänurkkiensa kostuvan. Hän oli odottanut parhaan ystävänsä tapaamista kauan.
Hymyillen hän päästi blondin irti ja tutki tätä katseellaan. "Sinähän suorastaan hehkut! Mitä sinulle on oikein tapahtunut? Belgia on tainnut kohdella hyvin."
Dominique hymyili säkenöivästi. "Maa on oikein virkistävä, kyllä!"
Rose silmäili nausen päivettynyttä ihoa ihmeissään. "Mutta eihän siellä nyt noin lämmintä voi enää olla. Missä sinä olet oikein ruskettunut?"
Dominique muikisti suutaan. "Mmm. Täytyy myöntää, että jästeillä on joitakin oikein kelvollisia keksintöjä... Kuten esimerkiksi solarium", hän sanoi iskien silmää.
"Solarium...” Rose maisteli sanaa kielellään. ”Mikäs se sellainen on?"
"Ah! Se on hyvin lähellä täydellisyyttä. Täälläkin on niitä. Voidaan vierailla sellaisessa vaikka vielä tämän loman aikana!” blondi iski silmää.

”Will, vanha veikko!” Scorpius huudahti ja kurotti halaamaan ystäväänsä. ”Kuinkas ne taikalait uppoavat tuohon veistosmaiseen hiustuppoon? Kai olet luokkasi priimus edelleen?”
Will naurahti vaivaantuneena. ”Noh, se on vähän siinä ja siinä. Aika paljon opiskelua...”
”Ja sinulla on vielä tämä hurjaa vauhtia kasvava perhekin huollettavana. Olet kyllä aikamoinen mestari, Longbottom.”
Will punastui. ”Älä viitsi, Malfoy. Sinähän se oikea supertähti olet siellä suuressa maailmassa.”
”Itseasiassa Belgia on paljon pienempi kuin Iso-Britannia”, Dominique sanoi. ”Ja kyllä me olemme ainakin toistaiseksi saaneet nauttia aamuteet alakerran kahvilassa ihan rauhassa ilman, että tuo kerää minkään valtakunnan huomiota.”
”Mutta kultaseni, näkisitpä kun astun huispausstadionille”, Scorpius sanoi ja tarjosi vaaleaverikölle tuolia herrasmiehen elkein. ”Siitä on huomaamattomuus kaukana.”

”Luin Profeetasta yhteenvedon viime viikon pelistä. Millainen fiilis sinulle jäi siitä?” Albus kysyi, kun blondi mies istuutui alas hänen viereensä.
”Njää. Ukraina oli kyllä vireessä, mutta eipä niistä raukoista ole meille mitään vastusta. Etsijä väsyi puolessa välissä toista erää, ja minulle jäi vain aikaa ihmetellä”, Scorpius totesi vähätellen. Malfoy nuorempi oli miehistynyt Tylypahkan ajoista: hän oli entistä lihaksikkaampi ja kuulaalle otsalle oli ilmestynyt pari aikuisten ongelmien tuomaa rosoa. Myös platinanvaaleat hiukset olivat pidemmät. Mies oli sitonut ne niskaan lyhyelle ponnarille.

”Mutta Ukrainallahan on aika kova pitäjä, eikö vaan?” Albus kysyi. Myös hänen poikamainen hintelyytensä oli vaihtunut aikuisen miehen rotevuuteen. Kokonaisuutta vahvistivat nenällä lepäävät raamikkaat silmälasit, jotka hän oli vastikään ottanut käyttöön helpottamaan työpäiviään ministeriössä.

Scorpius nyökkäsi. ”Totta joo, ainakin se on helvetin nopea. Mutta ei siitä ollut meidän joukkueen kaatotykeille vastusta. Mutta milloin te oikein tulette katsomaan pelejä?? Meillä on itse asiassa matsi parin kuukauden päästä täällä. Voin hommata teille VIP-paikat.”
”Katso, kun se leveilee”, Dominique sanoi.
”Joo! Me tullaan ehdottomasti. Ketä vastaan se olikaan?” Albus innostui.
”Britanniaa, tietysti! Teillä onkin tiukka paikka, kun pitää päättää kannustaako kaveria vai kotimaata”, Scorpius virnisti.

”En silti vieläkään voi käsittää, miten pystyit myymään isänmaallisuutesi ja muuttamaan jonnekin Belgiaan pelaamaan toisen maan joukkueessa”, Rose sanoi.
”Raha puhuu, kyllä sinä tiedät. Mutta on tässä hyviäkin puolia. Maanpetturuuteni ansiosta pystyn elättämään tuon yhden siivelläeläjän sekä tarjoamaan teille tänään kierroksen!” Scorpius sanoi iskien silmää.
”Korjaan; minä kyllä elätän itseni vallan hyvin omilla käännöstöilläni, kiitos vain”, Dominique totesi.
”Anteeksi, mutta virkistäisitkö muistiani, kultaseni? Emmekös asuneetkaan minun hulppeassa kattohuoneistossani aivan kaupungin ydinkeskustan sykkeessä? Vai olenko jälleen saanut muistinmenetyksen, kun näin hourailen? Edellisestä alkaa kuitenkin olla jo kolme vuotta.”
”Heko heko. Se kämppä on sinun työsuhdeasuntosi. Me lennämme siitä ulos heti, kun et enää joku vähemmän kaunis päivä satukaan saamaan sitä kultapalloa kiinni.”
”Olet oikeassa, kuten aina. Mutta eikö se silti kuitenkin tarkoita, että pieni lemmenpesämme on minun ansioillani hankittu?”
”Minä otan eron tuosta idiootista. En jaksa enää”, Dominique huokaisi epätoivoisena ja valui syvemmälle tuolissaan.
Muut pidättelivät nauruaan.

”Oli miten oli, minä lupasin teille sen kierroksen. Mitä saisi olla?” Scorpius kysyi ja vinkkasi tarjoilijan paikalle.

Kun kaikki olivat saaneet juomansa, ja Scorpius oli ne auliisti maksanut, pöytään tepsutti seurueen nuorimmainen, joka oli jo kyllästynyt leikkipaikan antimiin.

”Hei, kulta! Katsopa, ketkä ovat täällä. Scorpius-setä ja Domie-kummi”, Rose sanoi ja nosti tyttärensä syliinsä.
Dominique hymyili iloisesti. ”Voi, onpa pieni Camilla kasvanut jo hurjan isoksi! Kohtahan sinä olet jo oikea hieno neiti.”
Tyttö tuijotti hetken vastapäätä pöytää istuvaa vaaleahiuksista kaksikkoa alta kulmien ja kuiskasi sitten Rosen korvaan: ”Äiti, on jano.”
”Janoko? Tässä on mansikkamehua, jota Scorpius-setä juuri tilasi sinulle. Otahan oikein iso kulaus ja käy sitten tervehtimässä vieraita.”
”He ovat tulleet kaukaa sieltä meren toiselta puolelta”, Will sanoi, ”Muistatko, kun katsottiin eilisiltana karttaa yhdessä?”
Scorpius pyöräytti silmiään. ”Lapsi on hädin tuskin päässyt vaipoistaan ja sinä opetat hänelle jo maantietoa.”
Pieni Camilla tyhjensi lasinsa kerralla ja maiskautti huuliaan tyytyväisenä.
”Noin juuri! Tyttö tietää jo, että tuoppi tyhjennetään aina pohjanmaan kautta”, Albus totesi tyytyväisenä.
Rose pudisti varoittavasti päätään, mutta Will vain nauroi.

Dominique nousi ylös ja hyppelehti pöydän toiselle puolelle. Camillan kasvoille levisi varautunut ilme, kun puolituttu nainen nosti hänet muitta mutkitta syliinsä ja halasi lujasti.
"Mitä kuuluu kummitädin pikkukullalle? Olet kasvanut niin paljon! Tykkäsitkö niistä ihanista pikkutyttöjen luomiväreistä, jotka lähetin postissa?"
Pikku-Camillan ääni kuului heikkona Dominiquen puristuksesta: "Äiti, auta..."
Rose hymyili hyväntahtoisesti. "Voi kulta, älä huoli. Domie-täti käy kylässä onneksi vain pari kertaa vuodessa."

Lopulta vaaleaverikkö laski lapsen maahan. Sitten hänen huomionsa kiinnittyi Rosen pyöristyneeseen vatsanseutuun. Hän kumartui sen ylle ja kosketti kukkakuvioisen kankaan peittämää vatsakumpua kämmenellään.

”Vai täällä se nuorin tulokas nyt sitten köllii”, hän sanoi hymyillen, ”Sinä se olet tienannut tulevalle kummitädillesi jo sievoisen summan, ettäs tiedät. Senkin pikku rahasampo!”
Will, joka piti käsiään vaimonsa hartioilla, katsoi vaaleaa naista kummastuneena. ”Mitä sinä tarkoitat?”
Dominique naurahti. ”Me lyötiin Scorpin kanssa vetoa siitä, tuleeko Rose raskaaksi uudelleen ennen kuin Will valmistuu taikalakiopistosta. Eikä muuten mistään ihan parista kaljuunasta...”
”Luotin siihen, että Willukka pysyisi vahvempana, mutta turhaa oli toivo”, Scorpius murahti.

Dominique kääntyi takaisin Rosen vatsan puoleen. ”Ihan pikkuvauvana minusta ei ole sinulle paljon seuraa, mutta kunhan kasvat kolmivuotiaaksi, lupaan opettaa sinulle kaiken tärkeän eli ainakin alkuun meikkaamisen, korkokengillä kävelyn, ryyppäämisen ja miesten iskemisen.”
Sitten hän nosti katseensa Roseen ja kuiskasi: ”Ja jos sillä ei ole kunnon tukkaa, niin lupaan tietysti kustantaa hiuslisäkkeet, jottei poloista kiusata koulussa.”
Rose pudisteli päätään nauraen.

"Mutta kun se ei ole tyttö, vaan poika. Ja niin hieno poika onkin, että kummisedästä tulee vielä ylpeä”, Scorpius sanoi.
"Milloin sinulle on muka kukaan luvannut, että sinusta tulee kummi??” Dominique närkästyi.
"Minusta oli äärettömän epäreilua, että te valitsitte aiemmalla kerralla kummiksi mieluummin tuon retkun, kuin minut", platinapäinen mies sanoi ja osoitti Dominiqueta, "On vähintäänkin oikeus ja kohtuus, että minusta tulee uuden pikkuherran avustava kasvattaja."

Rose ja Will vilkaisivat toisiaan järkyttyneinä.

Mutta Scorpius oli jo päässyt täyteen vauhtiin: "Ajatelkaa nyt; Scorpius Neville Longbottom. Kuuluisan etsijälegendan sekä maineikkaan yrttitiedon professorin mukaan. Onko hienompaa kuultu?"
"Mutta jos se on tyttö, niin sitten se voisi olla Dominique Hermione Longbottom”, Dominique sanoi.
Scorpius näytti järkyttyneeltä. "Mikä nimihirviö! Arvaa, kuinka paljon lapsiraukkaa kiusattaisiin."
"Hei! Ette te voi päättää meidän lapsemme nimeä! Hankkikaa oma”, Will huudahti.
 Dominique ja Scorpius katsahtivat toisiaan inho ilme kasvoillaan ja purskahtivat sitten nauruun yhtä aikaa.
"Tuon kanssako? Älä unta näe. Eihän tuo nyt voi kasvattaa mitään kakaraa!" Dominique nauroi.
"Pah! Minähän olisin eittämättä maailman legendaarisin isä, mutta sinun upea äitiytesi todennäköisesti kariutuisi siihen, ettet voisi imettää, koska tissit lerpahtaisivat."
"Kuinka voit edes sanoa mitään tuollaista?" blondi huudahti loukkaantuneena ja huitaisi miestä käsilaukulla, mutta toinen ehti väistää iskun.

Albus ei kyennyt enää pidättelemään nauruaan. ”Tämähän on ihan kuin Tylypahkan ajoilta! Ettehän te ole muuttuneet yhtään.”
”Muuttuminen on tylsää, veliseni”, tuolin takana avopuolisonsa iskuilta piilotteleva Scorpius sanoi virnistellen. Hurjistunut vaaleaverikkö yritti kurotella tuolin yli saadakseen otteen hänen poninhännästään.
Will seurasi kaksikon toimintaa huvittuneena. ”Miten te oikein tulette toimeen saman katon alla?”
”Helposti”, sanoi Dominique, joka yritti nyt sihdata vikkelää platinapäätä taikasauvallaan, ”Me nähdään kerran kuussa. Tuo huitelee  pelimatkoilla siellä sun täällä, ja minulla saa olla sillä aikaa koti täynnä rakastajia.”
”Naulan kantaan, kultaseni. Paitsi nyt on pari päivää vähän hankalampaa, koska majoitumme molemmat rakkaan isäukkoni matalassa majassa.”
Muut huoneessaolijat katsoivat heitä aidosti yllättyneenä.
”Oho! Ja Draco ottaa asian ihan rennosti?”
Scorpius virnisti. ”Ei sille raukalle jää paljon vaihtoehtoja, jos haluaa poikaansa nähdä. Sanoin, että morsian tulee matkassa tai ei tule kauppoja.”
Dominique vilkaisi toista hymyillen. ”Tänä aamuna hän itseasiassa suostui toivottamaan minulle hyvää huomenta.”
”Oho. Katsopas isukkia!”
”Kymmenen pistettä luihuisille”, Albus sanoi ja kohotti viskilasiaan.

”Luihuisista puheen ollen. Satuitteko lukemaan Profeetan tänään? Ruttukuono-Flint oli valittu pimeyden voimilta suojautumisen sijaiseksi professori Weasleyn vauvaloman ajaksi.”
Dominique nyökkäili innostuneena. ”Luin tietysti! Minusta on supersiistiä, että Vici saa vihdoin lapsen, ja minusta tulee täti!”
”Minusta on lähinnä superkummallista, että Flint on onnistunut saavuttamaan riittävän pätevyyden näin lyhyessä ajassa”, Will ihmetteli. ”Isälläkin meni viisi vuotta koulussa ennen kuin hän sai paikan.”
”Se on vain sijaisen pesti. Ei siihen tarvita mitään suurenmoista osaamista”, Albus tuhahti vähätellen.

”Minusta taas on superkummallista, että kaikki vain sikiävät!” Scorpius sanoi viittoen kohti Rosea ja Williä. ”Mikä teitä oikein vaivaa?”
Rose nauroi silitellen vatsaansa. ”Me ollaan siinä iässä, Scorpius.”
”No, Ruttukuono-Flint ei ainakaan tee jälkeläisiä hetkeen, koska otti vastaan selibaattipestin Tylypahkassa. Onkohan sillä edes ollut tyttöystävää?” Dominique pohti.
”Tuskin”, Scorpius tyrskähti, ”Se varmaan menetti viimeisenkin pariutumisviettinsä siinä vaiheessa, kun Al iski hänen suuren rakkautensa.”
”Niin, tai viimeistään siinä kohtaa, kun suurta rakkautta ei enää ollut”, Albus totesi synkkänä.

Silloin myös muut vakavoituivat ja katsoivat ystäväänsä myötätuntoisesti.
”Anteeksi, veliseni. Ei ollut tarkoitus muistuttaa ikävistä asioista”, Scorpius sanoi.
Albus tuijotti viskilasiaan ja pudisti päätään. ”Ei se mitään. Siitä vain... Tuntuu, että siitä olisi kulunut vain hetki. Vaikea uskoa, että siitä on jo kolme vuotta”, hän sanoi ja huokaisi syvään.

”Ymmärrän sen, toveri”, Scorpius taputti alakuloisena ystäväänsä olkapäälle. ”Mutta siitä huolimatta kukaan meistä ei koskaan tule unohtamaan Camillaa.”
Rose nyökytti ja puristi tytärtään tiukasti rintaansa vasten. ”Ei todellakaan. Hän on päivittäin meidän kanssamme, niin kuin on aina ollut. Vai mitä Camilla-muruseni?” hän sanoi ja suukotti tytön kirkuvanpunaista hiuspehkoa hellästi.
”Ja hänen ansiostaan Lilyllä on nyt mahdollisuus elää elämäänsä täysin rinnoin”, Will muistutti hymyillen.
Albus nyökkäsi hiljaa. ”Se on totta.”
”Onhan pieni Lily toipunut hyvin leikkauksesta? Harmi, että hänen piti olla kokonainen vuosi poissa koulusta.”
Albus nyökkäsi toistamiseen ja niiskahti. ”On. Hän pääsi tänä vuonna vihdoin pelaamaan jahtaajaa.”
”Mutta sehän on mahtavaa! Siskosi suurin haave toteutui lopultakin.”
”Hän on kyllä ollut aivan innoissaan”, Albus sanoi ja hymyili pienesti. ”Se auttaa vähän, kun ajattelee, että ehkä jollain lailla kaikella oli tarkoituksensa...”
”Aivan varmasti oli”, Rose vakuutti. ”Vahvempaa sydäntä siskosi ei olisi voinut saada.”
”Camillan sydän rokkaa. Se tyttö oli niitä harvoja, jotka uskalsivat laittaa minulle kampoihin”, Scorpius julisti.
”Niin...” Albus sanoi ja haroi tummaa hiuspehkoaan, ”Totta puhuen, on tässä viime aikoina ollut onneksi jotain muutakin ajateltavaa.”
Rose iski silmää. ”Mistä me kaikki palamme halusta kuulla lisää! Etkös sinä luvannut, että hänkin tulee paikalle?”
”Toden totta! Missäs se onnentyttö oikein viipyy? Et kai vaan piilottele häntä meiltä?” Scorpius kysyi tuohtuneena.

Albuksen kasvoille nousi vino hymy. Hän hörppäsi viskiään ja vilkaisi rannekelloaan salaperäisenä.

Silloin he kuulivat, kuinka ravintolan ovi kävi. He kaikki kääntyivät katsomaan. Ovesta astui sisään tyylikkääseen mustaan kotelohameeseen ja viininpunaiseen kauluspaitaan pukeutunut tummaihoinen nainen, jonka mustat paksut hiukset oli sidottu korkealle poninhännälle. Nähdessään ystävyksemme naisen kasvoille suli leveä hymy, ja hän harppoi pitkillä jaloillaan suoraan heidän luokseen.

Scorpius vislasi tulijalle. ”No HUH. Sieltähän se päätähti viimein saapuu!”
”Hei vain! Onpa ihana nähdä!” Dominique huudahti ja hyppäsi halaamaan naista.
”Voi, samoin. Pitkästä aikaa!” Loula Tahiti vastasi ja sulki vaaleaverikön tiukkaan halaukseen.
Myös Albus nousi ylös odottamaan vuoroaan.

Vapautettuaan Dominiquen nainen suukotti tummatukkaista miestä suulle. ”Anteeksi, että olen myöhässä. Töissä venyi. Olisin tullut jo paljon aiemmin, mutta ministeriön takoissa oli aivan jäätävä ruuhka, kuten aina.”
”Tulit juuri hyvään aikaan”, Albus vakuutti ja tarjoutui ottamaan naisen takin tämän hartioilta.

Samassa heidän pöytänsä viereen ilmiintyi poksahtaen kyrmyselkäinen kotitonttutarjoilija.
”Saisiko neidille olla jotain juotavaa?” se raakkui ja tuijotti maata lakonisesti.
”Krhm. Viimeisimpien tietojen mukaan kyseessä on kylläkin tuleva rouva Potter”, Dominique ei malttanut pitää kielenkantojaan kurissa, niin innoissaan hän oli.
Loula virnisti ja heilutteli vasenta kättään, jonka nimettömässä kimalsi uutuuttaan kultainen sormus.
Kotitonttu ei kuitenkaan jaksanut innostua paljastuksesta. ”Saako sinne siis olla jotain vai ei?”
”Kyllä, kiitos!” Loula kiirehti sanomaan ja katsoi sitten muita pöydässä olijoita. ”Tiedättekö mitä? Minä taidankin repäistä ja tilata vanhan kunnon Salamanterin sihauksen!”
”Oho, aika rohkeaa! Ihan legendaaristen Tornis-reissujen muistoksi.”
”Juuri niin!” Loula sanoi, ”Kai sitä vielä tehdään?”
”Selvä, tulossa on”, kotitonttu raakkui ja katosi sitten poksahtaen yhtä äkisti kuin oli ilmaantunutkin.
Loula kohautti hartioitaan ja nauroi. ”Ilmeisesti kyllä!”

”Milloin te menette naimisiin?” Dominique intoili naisen istuttua alas.
”Olemme ajatelleet ensi kesää”, Loula sanoi hymyillen leveästi.

Albus kiersi sormensa naisen sormien lomaan ja katsoi sitten platinapäistä ystäväänsä pöydän toisella puolella.
”Siihen liittyen minulla olisikin vähän kysyttävää sinulta, Scorp.”
”Olen pelkkänä korvana, kamu.”
”Ensinnäkin; olen pistänyt merkille, että sinä käyt nykyään harmillisen harvoin Englannissa. Ja haluaisin varmistaa, että olet varmasti maassa silloin, kun paras ystäväsi menee naimisiin”, Albus sanoi ja iski silmää, ”Siispä toivoisin, että suostut ottamaan kantaaksesi bestmanin taakan.”
”Hetken jo mietin, että pitääkö tämä ottaa itse puheeksi, mutta tulihan se sieltä!” Scorpius sanoi virnistäen.
”Otaksun siis, että suostut?”
”Sinuna olisin enemmän huolissani morsiamen vastauksesta alttarilla. Totta vie suostun!”
Albus hymyili leveästi. ”Hieno juttu, kamu.”
”Niistä tulee valovoimaiset pirskeet! Minun paras ystäväni Albus Severus Potter lipuu avioliiton satamaan”, Scorpius huudahti. ”Hei, kotitonttu! Kierros Pollomuhkua koko porukalle!”
”Olikohan tämä sittenkään hyvä idea?” Loula kysyi mieheltään kulmiaan kohotellen.
Albus kohautti olkiaan ja katsoi tulevaa morsiantaan. ”Oli tai ei, nyt se on ainakin myöhäistä.”

Kotitonttu saapui pian leijuttaen täyttä tarjottimellista drinkkilaseja edellään. Kun kaikki olivat saaneet juomansa, uudesta pestistään intoutunut Scorpius oli jo päässyt täyteen vauhtiin.

”Mutta polttarit ne vasta hienot ovatkin, jos se minusta on kiinni”, platinapää vannoi ja iski nyrkillä rintaansa sanojensa painoksi.
”Älähän nyt innostu liikaa”, Albus yritti toppuutella.
"Oikeasti, siellä on kaikkea! Viinaa ja naisia”, Scorpius maalaili ”— ja Dominique strippaa!"
"Pyh! Usko unelmiisi, idiootti”, blondi huudahti.
"Mutta sinähän olet loistava siinä."
"Hiljaa, Scorp!"
Silloin Albus nosti kätensä ilmaan. "Sori, ei millään pahalla, mutta en välttämättä halua nähdä serkkuani alasti omissa polttareissani. Vaikkakin tosi antelias ele sinulta, veli, pakko myöntää."
"Hmm... Ei kelpaa, vai?"
"Joo, siitähän tässä olikin kyse", Albus virnuili. "Mutta ei huolta, kamu; Dominique varmasti pitää sinulle privaatti-shown, jos haluat."
"Tuossa olet kyllä oikeassa... Mutta pitää silti ensin vertailla muitakin vaihtoehtoja..."
"Hei! Miksi minusta puhutaan kuin kauppatavarasta?" Dominique huudahti loukkaantuneena.
"Bisnes on bisnestä, kulta. Ja juurihan me puhuimme siitä, että onhan sinunkin tehtävä jotain yhteisen rakkauden leipämme eteen."
"Minähän teen! Paljon enemmän kuin sinä, joka istut päivät pitkät taivaalla tikku jalkojesi välissä."
Scorpiuksen ääni oli rauhallisen luotsaavainen: "Rakkaani, olemme käyneet tämän läpi ennenkin. Pelkkä vaatteiden poisheittäminen ei riitä elättämään meitä, vaikka oletkin siinä luonnonlahjakkuus, se myönnettäköön."
"En ole enää varma, mistä täällä puhutaan", Rose sanoi ja painoi kätensä tyttärensä korville.
Camilla alkoi kitistä ja ravistella päätään. "Äiti... Älä!"
"Scorpius-sedän jutut ovat ihan hupsuja. Sinulle ei tee hyvää kuunnella niitä."
"Epäilen suuresti, tekevätkö ne kovin hyvää kenellekään", Will totesi.

Albus katseli pöydän ympärillä istuvaa sekalaista seurakuntaa sekä vieressään istuvaa naista, jota hän oli hitaasti oppinut rakastamaan koko sydämestään. Naista, joka oli korjannut hänet. Hän tunsi suurta kunnioitusta toista kohtaan.

Silloin hänen otsaansa kopsahti servetistä pyöritelty paperipallo. Hän kääntyi katsahtamaan Scorpiusta, joka osoitti häntä sauvallaan pöydän toisella puolella, ja kohotti kulmiaan.

Platinapää virnisti. ”Maa kutsuu Potterin poikaa. Silmänruokailu seis.”
Will pärskähti. ”Paraskin sanomaan, Malfoy.”

Oli sille ehkä syynsä, miksi heidät oli kerran lajiteltu samaan tupaan.


~ LOPPU ~
« Viimeksi muokattu: 25.12.2018 17:29:54 kirjoittanut Siunsäe »

Lasijoutsen

  • ***
  • Viestejä: 122
Tosi tyhjä olo. Olisi niin paljon sanottavaa tästä koko ficistä, mutta vaikea muotoilla mitään sanoiksi. 3,5 vuotta on Ranskista tultu jo seurailtua. Omassa elämässä on tapahtunut paljon erilaista, mutta Ranskis on aina pysynyt mukana ja sen kanssa on tullut itkettyä, naurettua, vihattua ja iloittua. Koko ficci ja sinun kirjoitustyyli on iskenyt alusta asti. Kaikki hahmot ja koko tämä tarina on niin ihana ja mahtava, että tekisi mieli vain pitää tätä kaikkea canonina.

Kun muistelen sitä ekaa kertaa, kun tämän ficin avasin, muistan olleeni hiukan skeptinen. Olin katsellut ficciä jo pidemmän aikaa ja meinannut aloittaakin, mutta se oli jäänyt kesken. Heti ekan luvun luettuani olin kuitenkin koukussa ja ahmin kaiken siihen mennessä ilmestyneen samalla kertaa. Ranskalainen kaunotar on ollut kokemuksena ja tarinana älyttömän tärkeä minulle ja se on oikeasti tuonut todella paljon iloa aina, kun ilmoitus uudesta luvusta on tullut sähköpostiini. Tälläkin kertaa (vaikea ajatella, että viimeistä) heti ilmoituksen saatuani ryntäsin lukemaan ja nauttimaan tästä ihanasta epilogista.

Ajan myötä Ranskiksesta on tullut vain jotenkin niin tärkeä osa elämää. Sitä on tullut hehkutettua ja pohdittua kavereiden kanssa. Siihen on aina ollut ihana uppoutua pitkän päivän jälkeen. Ja vaikka uudessa luvussa olisikin kestänyt, se on aina ollut sen arvoista. Välillä on tullut oltua epäaktiivinen täällä Finissä, mutta Ranskis on aina vetänyt takaisin. En halua ajatella, että tämä olisi nyt ohi. Itkettää ihan kirjoittaessakin. Olet onnistunut herättämään Ranskiksella niin paljon tunteita ja tarinaan on pystynyt uppoutumaan todella helposti. En osaa keksiä mitään huonoa koko ficissä.

Tuntuu, että toistan aika paljon itseäni, mutta 3,5 vuotta ajatuksia on vaikea saada kasaan. Varsinkin, kun en ollut yhtään valmis, että nyt tulisi loppu. Tämä oli varmaan paras joululahja, jota voi toivoa. Ainakin jos hetkeksi unohtaa, että tämä oikeasti oli loppu. Tuntuu vaikealta päästää irti tästä tarinasta ja haluaisin saada aikaiseksi sanottua tässä nyt kaiken, mutta tuntuu, että pakostikin jotain unohtuu.

Epilogi oli täydellinen. Niin kuin kaikki muutkin luvut. Aluksi lukiessa itketti (heti jo ennen varsinaista lukua), sitten hymyilytti ja taas itketti. Camillan kohtalo oli super surullinen, vaikka olin henkisesti jo valmistunut, että niin tulisi luultavasti käymään. Ihanaa kuitenkin, että Rosen ja Willin lapsi oli nimetty hänen mukaansa. Ja onneksi Albus oli löytäny onnen Camillan jälkeenkin.

Puolisen tuntia on jo tullut tätä kommenttia kirjoitettua ja haluaisin sanoa niin paljon kaikkea, mutta en oikeastaan enää osaa. Olen todella onnellinen, että olen saanut seurata tätä näin pitkään ja nauttia uusista luvuista, joista kaikki ovat olleet mahtavia. Ranskis on ja tulee varmaan aina olemaan paras tai ainakin yksi parhaista ficeistä, joita olen lukenut, joten kiitos siitä.

Toivottavasti tulevaisuudessa kirjoitat lisää mahtavia tarinoita, odotan niitä innolla. Kiitos tästä koko ihastuttavasta matkasta, jonka Ranskalaisen kaunottaren kanssa on voinut kulkea. Hyvää joulua ja onnea tulevaan. Kiitos näistä ihanista 3,5 vuodesta, joina olen saanut nauttia Ranskiksesta. Olet mahtava! <3


Viimeistä kertaa kiittäen
Lasijoutsen
« Viimeksi muokattu: 26.12.2018 22:06:03 kirjoittanut Lasijoutsen »

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 002
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Tietysti olen yhä täällä, minnekäs minä näin ihanan tarinan parista olisin hävinnyt ;) Täytynee lukea tämä tarina jossain vaiheessa uudestaan kokonaisuudessaan, nyt kun tähän viimein saatiin sen ansaitsema lopetus! Eikä epilogi voinut olla täydellisempi. Albus-parka, harmi että Camillalle kävikin sitten niin huonosti kuin pelkäsinkin. Mutta onneks hän elää mukana Lilyn sydämessä ja Rosen ja Willin tyttären nimi kunnioittaa myös hänen muistoaan. Tuleekohan tytöstä luonteeltaankin samanlainen kuin nimensä entinen kantaja? :D Ihanaa, kun Rose ja Will on niin onnellisia ja saavat vielä toisenkin lapsen! <3 Scorp siellä taas showta (ja baarikierrosta :D) vetämässä, näiden huumori ja jutut ei tosiaan näköjään kulu tai muutu kolmenkaan vuoden jälkeen! Harmi että tää tarina loppui. Mutta toivottavasti tulet kirjoittamaan jotain myöhemminkin meidän iloksemme :) Kiitos paljon tästä epilogista ja koko tarinasta!
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3