Kirjoittaja Aihe: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 40 lukua + epilogi | VALMIS  (Luettu 62281 kertaa)

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 306
  • Never Settle
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 25. luku 30.11.!
« Vastaus #100 : 25.12.2015 23:58:27 »
Saphira: Kiitos viestistä! Hyvä tarkentaa, että tämä tosiaan on osa ficciä, ei spin-off. Siksi siis Sierran mukanaolo sekä Domien ja Scorpiuksen välinen vaivaantuneisuus. :D

Seuraava luku on melkein valmis! Koetan saada sen pian fiksattua kokoon.

Muoks // Mitä IHMETTÄ! 100 vastausta ja 10 000 lukukertaa rikottu!! Olen ihan pähkinöinä täällä! Paras joululahja ikinä. <3 Kiitos.
« Viimeksi muokattu: 26.12.2015 00:02:06 kirjoittanut Siunsäe »

pringles

  • ***
  • Viestejä: 84
  • Joskus järki on järjetöntä.
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) Jouluspessu 25.12.!!
« Vastaus #101 : 26.12.2015 16:43:57 »
Uu jouluspessu oli hyvä. Scorp Scorp Scorp. SAA JO SE MUISTISI TAKAISIN! Grr. Mur. Haluan jatkoa=(.
Tää luku oli supermegajättiihkumahtava!
Hyvää joulua toivoo Pringles!
Jos nauru pidentää ikää, kuolemattomuus on mahdollista.

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 306
  • Never Settle
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 26. luku 8.1.!!
« Vastaus #102 : 08.01.2016 13:22:24 »
Moikka ja hyvää Uutta vuotta 2016! Ranskista on nyt duunattu vähän yli vuoden päivät. Ja eiköhän me vielä jatketa?

pringles: Kiitoksia jälleen! Hyvä, että luku oli onnistunut. Scorpiuksen muistojen palautumista saadaan ehkä vielä hiukan odotella...

A/N: Viime luvun ja tämän luvun väliin on omassa elämässäni mahtunut jälleen isoja juttuja; maanvaihdos, pyöreät vuodet, joulu, influenssa... Ja tunnen itseni ihan voittajaksi nyt lopulta, kun en ole enää kuumeessa. Jee! (ja tähän tulis se hauista näyttävä emoji)
Yllä olevasta johtuen minusta tuntuu, että tämä luku on kovin rikkonainen ja tylsä - kesti kaksi päivää saada ihan minimaalinen sidoskohta kirjoitettua, kun en vain millään löytänyt motivaatiota mistään... Ja kun en haluaisi julkaista huonoa tekstiä... Ja silti minusta tuntuu, ettei tämä taas toimi ollenkaan. Puuh... Sierran ja Sethin pätkä tuntuu ainoalta toimivalta kohdalta, mutta sen kirjoitinkin ihan ensiksi joskus joulukuun alussa.
Seuraavat tapahtumat siis sijoittuvat aikajanalla jouluspessua edeltävään aikaan, eli jatketaan suoraan huispausmatsin jälkeisistä tunnelmista.
Ai niin! Rose on muuten johtajatyttö, en tajua miten siitä ei (?) ole aiemmin mainittu mitään. My bad!

___________________________________________


Kahdeskymmeneskuudes luku
Dior tuplana


Valjusta pelistä huolimatta voitonjuhlat Rohkelikkotornissa eivät olleet kuivaneet kokoon. Perinteiset professori Punurmion huoneesta anastetut sherrypullot olivat antaneet tarvittavaa potkua tunnelmalle. Leijonat olivat saaneet rellestää rauhassa, koska tällä kertaa kutsumattomat vieraatkin olivat pysyneet poissa - löylytetyt luihuiset olivat luikerrelleet pettyneinä tyrmiensä suojiin matsin jälkeen. Kukaan kuudennessa kerroksessa ei kuitenkaan säälinyt heitä, vaan malja toisensa jälkeen nostettiin omien leijonasankarien kunniaksi, ja tuttu kannustuslaulu raikui taustalla.

Albuksen hienoinen masennus oli haihtunut juhlahumun myötä, ja hän oli liidellyt fanijoukosta toiseen pirteänä jo hyvän aikaa. Camillaa ei ollut näkynyt, mikä huolestutti häntä hiukan, mutta ottaen huomioon aamun tapahtumat hän ei järin voinut syyttää tyttöä.

On Rohkelikon joukkue
Sen maine vailla vertaa
Tuo Kaato-Potter kapteeni
Se huiput kehnoista perkaa


Albus hymyili ja näytti peukkua kakkosluokkalaisista koostuvalle poikajengille, joka kumautti ponnekkaan kannustuslaulun ilmoille hänen kulkiessaan ohi.

"Hyvä pojat, niin sitä pitää!"
"Albus, sinä rokkaat!" suippokasvoinen poika huudahti pilke silmäkulmassaan.
"Niin, Al. Kuulitko? Sinä rokkaat", hänen viereensä ilmaantunut Tom sanoi ja muksautti häntä olkapäälle.
Albus katsoi jahtaajatoveriaan ja virnisti. "Niin sinäkin, Waterhouse."
Tom naurahti ja hörppäsi sherryä. Hän oli löytänyt jostain itselleen kokonaisen pullollisen.
"Oletpa sinä kovilla liikenteessä."
"Joskus tilanne vaatii", Tom totesi ja irvisti.
"Joko tämä voitto oli sinulle jotenkin tosi merkittävä tai sitten kyse on jostain muusta."
Tom näytti hetken poissaolevalta ennen kuin vastasi: "Pitäisi vain keskittyä huispaukseen..."
Albus kohotti kulmiaan, muttei kysynyt enempää. Hän pystyi arvaamaan lopun. Hän oli jo ehtinyt pistää merkille Tomin ja serkkutyttönsä välisen viileyden juhlissa.

"Joillain sentään näyttää menevän putkeen", Tom totesi vino hymy huulillaan ja vinkkasi sivulleen.

Albus katsahti vähän matkan päähän portaikon juureen, jossa Hugo ja Loula istuskelivat hyvinkin läheisissä tunnelmissa. Hugo siveli Loulan leukaa, ja punastelevan tytön ihastunut katse oli lukkiutunut hänen silmiinsä, eivätkä he tuntuneet näkevän mitään muuta kuin toisensa. Albus veti syvään henkeä, ja hänen huulensa puristuivat tiukaksi viivaksi. Kun pariskunta kohta suuteli, hän ojensi kättään merkitsevästi, ja Tom ymmärsi vinkin tyrkätä pullonsa siihen.

"Jotakuta tuntuu risovan."
"En vain ole ihan varma, mitä tuo tulee tarkoittamaan."
"Ai, joukkueelle vai?"
Albus nyökkäsi hajamielisesti. "Niin..."
"Noh, varmaankin ihan hyvää niin pitkään, kun vain pysyvät väleissä. Loula on aika kipakka, kun suuttuu."
"Olet oikeassa. Pidä minut kartalla, Tom."
"Selvä, kapu", Tom sanoi virnistäen, ja Albus ojensi hänelle pullonsa takaisin.

Silloin muotokuva-aukon ovet aukenivat, ja sisään astui Camilla. Yllättyneenä Albus heilautti kättään juhlakansan yläpuolella, jotta tyttö huomaisi hänet. Camilla lähtikin tulemaan suoraan hänen luokseen.

"Hei", tyttö sanoi vaisusti saavuttuaan paikalle ja kosketti Albuksen käsivartta.
"Hei", hän vastasi ja kohtasi tytön katseen.
"Minä menenkin juttelemaan Markin kanssa", Tom ilmoitti ja hävisi hetkessä heidän lähettyviltään.

"Luulin, ettet tulisi ollenkaan", Albus sanoi ja sipaisi tytön leukaa.
"Niin minäkin", Camilla vastasi, "mutta tulin kuitenkin. Tyrmissä on hautajaismeininki."
Albus ei voinut vastustaa pientä hymyä, joka kiipesi hänen suupielilleen.
"Arvasin, että tuo ilahduttaisi sinua", Camilla sanoi virnistäen.
"En minä nyt mitenkään halua hyötyä käärmeiden ahdingosta..."
"Senkin itsekeskeinen sika."

Seuraavaksi Camilla kohotti huulilleen vajaan viinipullonsa, jota hän oli piilotellut hupparinsa sisällä.
"Hei, sinäkin! Mikä teitä kaikkia oikein vaivaa?" Albus kysyi nauraen.
Tyttö pyyhki suupielensä, jonne oli valunut pari punaista pisaraa. "Pakko. En kestä muuten samassa huoneessa sen blondin kanssa."
"Joka yllättäen ei ole Scorpius?"
Camilla tuhahti. "Sama lääke auttaa siihenkin. Mutta en vain jaksa tuota diivailijaa", hän sanoi, ja hänen jäiset silmänsä olivat iskostuneet pöytään, jossa Dominique jutusteli rohkelikkopoikien kanssa. Pöydällä heidän keskessään kiersi puolitäysi sherrypullo.

Albus katsoi tyttöystäväänsä. "Teidän pitäisi puhua."
Camilla huokaisi. "Niin kai. Minua vain suututtaa."
"Mikä?"
"No kaikki. Mitä Artemikselle ja Dominiquelle kävi, ja että hän kehtaa syyttää siitä minua."
"Kukaan ei syytä sinua enää."
"Hah! Kysypä Dominiquelta. Toivoisin vain, että oikea syyllinen osoittaisi sen verran rohkeutta, että uskaltaisi astua esiin. Että tämä piina vihdoin päättyisi."
Albus puristi huulensa yhteen hermostuneena.
Camilla näytti surkealta. "Teoistaan pitäisi olla valmis myös ottamaan vastuu."
Albus veti syvään henkeä ja tarttui tyttöystäväänsä olkapäistä kääntäen hänet itseään kohti. Hän katsoi syvälle hohtaviin, jäänsinisiin silmiin vakavana.
"Camilla-kulta, meidän pitää puhua."
Tytön kulmat kurtistuivat. "Okei... Mistä?"
"Tämä on vähän hankalaa. Mutta minun pitää kertoa sinulle jotain."
"Mitä? Tiedätkö jotain hyökkäyksistä?"
Albus nielaisi. Tyttö oli nokkela. "Joo... Minun on pitänyt kertoa tämä jo liian kauan aikaa sitten."

Mutta juuri silloin he tunsivat voimakkaan tyrkkäyksen, kun joku hyppäsi heidän niskaansa.

"Yllätys! Mitäs ne kyyhkyläiset täällä lirkuttelevat? Aivan kuin olisitte häävaloja vannomassa."
"Scorpius", Albus ähkäisi ja hieroi kipeää olkapäätään.
 Camilla näytti tympääntyneeltä. "Mitä minä sanoin?" hän huokaisi ja kohotti viinipullonsa huulilleen.
"Oho! Neidillä näyttäisi olevan kunnon juhlafiilistä ilmassa. Se on oikein meidän bileissä!"

Platinapäinen poika näytti olevan enemmän elossa kuin aikoihin. Hän tärisi heidän edessään kuin sähikäinen valmiina lentoon. Tosin alkoholilla saattoi olla oma osuutensa asiaan.

"Meillä oli keskustelu kesken, joten jos millään voisit siirtää hohtavan hiuspehkosi jonnekin muualle", Camilla töksäytti.
"Te ehditte jutella myöhemminkin! Minulla ja Alilla on tehtävää."
"Ai, on vai?" Albus kysyi.
"Väistäkää vähän", Scorpius käski ja varoittamatta punkesi itsensä pöydän päälle heidän välistään.

Poika nousi huojuen seisomaan kaikkien yläpuolelle ja nosti sherrypullonsa korkealle ilmaan kuin sodanjulistuksen merkiksi. Muut kääntyivät katsomaan häntä kummissaan.

"Rohkelikon jalo kansa!" hän julisti kovaan ääneen. "Sekä muutama vähäpätöisempi alamainen", hän lisäsi huitaisten kohti Camillaa, jonka suu mutristui entisestään.

Albus joutui tarttumaan kiinni ystävänsä jalkaan, jottei tämä kaatunut jatkaessaan julistustaan:
"On tullut aika meidän kaikkien lähteä ja toimia lailla pelottoman esi-isämme aikojen alussa!"

"Mitä se oikein tekee?" Camilla kysyi.
"En tiedä", Albus kuiskasi.

"Meidän tulee yhdistämän voimamme sekä kohottaman sauvamme sen yhden kunniaksi, joka meistä väsymättä huolta kantaa. Meidän tulee hänet kohtaaman ja häntä kiittämän! Rakas rehtorimme täyttää tänään vuosia, ja vähintä, mitä voimme tehdä on polvistua nöyrinä hänen eteensä laulamaan onnittelulaulu. Tehkäämme se yhdessä lailla komean leijonalauman, niin hän varmasti suuresti ilahtuvi! Eikö totta?" hän huudahti ja heristi pulloaan vimmaisesti.

Ja hieman yllättäen hän sai vastauksekseen miehekkään mylväisyn, joka kirposi humaltuneista rohkelikoista, jotka nostivat sauvansa ja pullonsa ilmaan merkiksi innokkuudestaan. Scorpius näytti erittäin tyytyväiseltä.

"Niin sitä pitää! Arvon sotajoukot, suunnatkaamme siis kohti rehtorin kansliaa!" platinapää huusi ja heilautti pulloaan kohti muotokuva-aukkoa.

Sen jälkeen poika hyppäsi alas pöydältä naurun ja ponnekkaiden huudahdusten saattelemana ja joutui tasapainottamaan itseään hetken. Sitten hän taputti Albusta olalle.

"Alahan tulla, veli. Tarvitsen sinun stemmaasi sooloon."
"Mitä tarvitset ja mihin?" Albus tyrskähti huvittuneena.
"Otahan ryyppy äänenavaukseksi. Noin. Ja sitten mennään!"
"Mutta Al, sinunhan piti kertoa minulle jotain", Camilla keskeytti.

Albus katsahti tyttöä ja tiesi hetkensä menneen jälleen kerran ohi. Hän tiesi myös pakoväylän avautuneen.

"Sori, Camilla, mutta minun pitää mennä johtamaan orkesteria", hän sanoi ja hymyili pahoitellen.
Camilla näytti typertyneeltä. "Et ole tosissasi."
"Tule sinäkin."
"Ai hankkimaan jälki-istuntoa teidän idioottien kanssa? En varmasti!"
"Oma on menetyksesi, prinsessa", Scorpius totesi. "Tulehan, kapellimestari! Muut menevät jo."
"Anteeksi. Jutellaan myöhemmin. Nauti juhlista! Äläkä tee mitään holtitonta", Albus sanoi pettyneelle tytölle ja suukotti häntä nopeasti poskelle.
"Paraskin puhuja..."
"Nähdään kohta."

Ja niin pojat katosivat ilakoivan onnittelulaulupartion mukana ulos oleskeluhuoneesta. Kukaan ei tuntunut edes huomaavan, että ulkonaliikkumiskielto oli astunut jo voimaan. Selvyyttä kun ei millään tuntunut löytyvän sille, kuinka paljon heidän arvoisa rehtorinsa sinä päivänä tulikaan täyttäneeksi. Väittelyn äänet kaikuivat vielä kauan muotokuva-aukon suunnalla.

Camilla huokaisi syvään. Hän vilkuili ympärilleen toimettomana ja hörppäsi viiniä. Albuksella oli selvästi ollut jotain tärkeää kerrottavaa, mutta hän oli livistänyt Scorpiuksen matkaan viime hetkellä. Hänen katseensa kohtasi Dominiquen, joka istui edelleen pöydän ääressä seuranaan pari poikaa, jotka eivät olleet jostain syystä liittyneet Scorpiuksen joukkoihin. Camilla tuijotti blondin tytön turhan iloisen näköistä naamaa hetken. Sitten hän puristi kätensä nyrkkiin ja käveli päättäväisenä tämän luo.

Hän seisahtui pöydän viereen ja tokaisi terävään sävyyn: "No niin. Eiköhän selvitetä tämä nyt kerralla."

Dominique hätkähti ja käänsi katseensa ylöspäin kohdaten Camillan jäiset silmät.

"Mitä nyt, käärmetyttö? Kirveleekö häviö?" samassa pöydässä istuva poika murjaisi.
"Hiljaa, Gibbs", Dominique sanoi ja nousi ylös. "Mitä sinä haluat?"

Camillan kasvot olivat kuin kiveä, kun hän veti esiin sauvansa ja suuntasi sen kohti Dominiqueta. Blondi vavahti ja tarttui omaan sauvaansa. Luihuistyttö näytti saalistajalta, jota oli haavoitettu pahasti, mutta joka ei voinut paljastaa vammojaan, vaan peitti ne viimeiseen saakka.

Hänen sanansa olivat kuin viiltäviä tikareita:
"Sinä et usko, etten ole tehnyt sinulle pahaa, joten annan sinulle nyt tilaisuuden kostaa."
"Camilla... Oletko sinä juonut?" Dominique kysyi varautuneena ja vilkaisi tytön toisessa kädessä roikkuvaa viinipulloa.
"Lopeta paskanjauhanta ja tee jotain!" Camilla kivahti.

Ihmiset heidän ympärillään olivat alkaneet kiinnittää huomiota väreilevään taistelunalkuun ja loivat kiinnostuneita katseita heihin. Myös Will ja Rose huomasivat kaksikon ja tajuttuaan, mistä oli kyse, he kiiruhtivat huoneen toiselta laidalta heidän luokseen.

 "Mitä täällä tapahtuu?" Will kysyi.
"Smith haluaa tapella", Dominique totesi kuivasti. Nyt hänkin oli suunnannut oman sauvansa kohti tummatukkaista tyttöä, jonka piikkisuorat, kiiltävät hiukset roikkuivat vapaina lantiolla saakka.

"Lopeta, Domie!" Rose vinkaisi. "Tämä ei ole oikea tapa."
"Hiljaa, Rose. Tämä ei kuulu sinulle."
"Anna tulla, puoliveela. Mikä sinua pidättelee? Et ole ennenkään paljoa miettinyt ennen kuin olet rynnännyt viattomien kimppuun", Camilla usutti.
Dominiquen sauvakäsi vapisi yhtä paljon kuin hänen äänensä. "Sinun korusi oli meidän huoneessamme", hän kuiskasi.
"Ja minä sanoin, etten tiedä, miksi", Camillan ääni oli järkähtämätön, ja hän tuijotti syvälle korpinkynsitytön silmiin.

Heidän ympärilleen oli kerääntynyt väkeä, kun muut olivat pikku hiljaa innostuneet riidasta. "Tappelu, tappelu..." Jostain alkoi kuulua hitaasti voimistuvaa kannustusta, kun juhlijat yksi toisensa jälkeen liittyivät siihen mukaan.

Rose astui eteenpäin ja nosti kätensä ylös. "Seis! Johtajatyttönä kiellän teitä jatkamasta. Laskekaa sauvanne!"

Mutta Dominique ja Camilla tuntuivat kuuroutuneen kaikelle muulle paitsi toisilleen.

"Sinä olisit hyötynyt siitä, että Scorpius menetti muistinsa."
"Ai, nytkö minä olen siihenkin syyllinen?"
"Sinusta olisi vain kiva, etten minä pyörisi mukana kuvioissa."
"Kieltämättä en useinkaan kaipaa sinua. Mutta mitä Scorpiukseen tulee, niin sinä kyllä onnistut tarpeeksi hyvin hänen karkottamisessaan ihan itsekin."
Dominique tunsi yksinäisen kyyneleen purskahtavan silmäkulmaansa ja puri huultaan. "Tiedätkö oikeasti yhtään, mille tämä tuntuu?"
Camillan huulilla käväisi väsynyt hymy. "Oi, tiedätkö yhtään, mille tämä tuntuu?"
"Mitä sinä haluat?"
"Haluan tälle selvyyden", Camillan ääni oli hyytävä. "Ja jos sinä et sitä tee, niin minä teen. Heittäös!"

Dominique hyppäsi sivuun väistäen Camillan hätiköidysti tähdätyn kirouksen. Rose kiljaisi, ja yleisö heidän ympärillään väisti salamana kauemmas. Jonkun lasi putosi lattialle ja rikkoutui. Sitten tuli hetkeksi kuolemanhiljaista. Dominique hengitti raskaasti ja osoitti tärisevällä sauvakädellään kohti sotaisaa luihuistyttöä.

"No, eikö korpinkynnestä ole niistä kuuluisista fiksuista sanoista tekoihin?"

Kukaan ei uskaltanut sanoa mitään. Tilanne oli räjähdysaltis. Kului minuutti, ehkä puolikas, tai ehkä kyse oli vain sekunneista. Sitten blondin tytön kasvoilla leimahti suuttumus, ja hänen sauvakätensä vakautui silmänräpäyksessä. Camilla jännittyi valmistautuen puolustautumaan. Rose pidätti hengitystään ja hautasi kasvonsa Willin kainaloon.

Mutta silloin Dominique paiskasi yllättäen sauvansa lattialle. Samalla, kun se vieri kolisten loitommalle, hän nosti katseensa Camillaan, joka tuijotti häntä järkyttyneenä.

"Minä en aio tapella sinun kanssasi, Camilla. Enkä riidellä enää", hän sanoi, ja sanat olivat kuin kivipilareita. "Minä tiedän, ettet sinä vahingoittaisi ketään meistä. Minä tarvitsin vain jonkun, jota syyttää."

Camilla tuijotti häntä saamatta sanaa suustaan. Hän ei ollut pysynyt perässä tilanteen saamassa käänteessä.

"Olen pahoillani", Dominique sanoi ja tuijotti tyttöä edelleen tiukasti suoraan silmiin.

Sitten hän vastausta odottamatta kääntyi ja asteli pois ihmisjoukon läpi. Rose hätkähti kuin heräten horroksesta ja kiiruhti Dominiquen perään. Will huokaisi syvään ja poimi jalkojensa juureen kierähtäneen korpinkynsitytön sauvan käteensä. Sitten hän selvitti kurkkuaan.

"No niin, show on ohi! Voitte hajaantua."

Kun hämmentyneinä mumisevat rohkelikot vetäytyivät hitaasti sivummalle takaisin omiin ryyppäjäisiinsä, Will lähestyi Camillaa. Tyttö seisoi edelleen aloillaan, sauva kädessään, mutta näytti nyt enemmänkin surulliselta kuin vihaiselta. Jääkiteet olivat sulaneet hänen silmistään, kun hän kohtasi Willin katseen.

"Haluatko ottaa drinkin samalla, kun odotetaan, että Al tulee takaisin?" poika kysyi.
Camilla pudisti päätään. "En halua nähdä Alia tänään. Menen nukkumaan. Anteeksi."
Hän yritti lähteä, mutta Will tarttui hänen käsivarteensa. "Anna minun edes saattaa sinut."
"Ei, Will. Kiitos, mutta pärjään kyllä. Ja minulla on hyvää matkaseuraa", hän sanoi ja kohotti viinipulloaan.
Ohut hymy kiertyi pojan huulille, ja hän irrotti otteensa. "Okei."

Camilla hymyili vaisusti ja kääntyi. Hän kuitenkin ehti ottaa vain muutaman askeleen, kun Willin ääni pysäytti hänet.
 "Hei. Dominiquen on aina tosi hankalaa pyytää anteeksi."
Camilla ei kääntynyt katsomaan Williä. Hänen kätensä puristuivat nyrkkiin ennen kuin hän vastasi: "Niin on minunkin."

Ennen tyttöjen järjestämää välikohtausta Sierra oli pujahtanut ulos juhlista omine nokkineen ja etsiytynyt alas eteisaulaan. Juhlat olivat yhtäkkiä alkaneet ahdistaa, ja hänen oli pitänyt päästä hetkeksi pois ihmisjoukosta. Lopulta hän oli päätynyt ulos kirpeään pakkasilmaan. Hän käveli edestakaisin linnaan johtavaa tietä ja painoi lopulta selkänsä vasten jääkylmää kiviseinää. Hän sulki silmänsä ja puhalsi höyryävää ilmaa ulos keuhkoistaan. Hän oli juonut ehkä vähän liikaa. Yötaivas tuntui pyörivän silmissä.

"Moi."
Sierra katsahti yllättyneenä vähän matkan päähän ilmaantunutta poikaa. "Ai, moi. Mitä sinä täällä?"
"Mitä itse? Eikö teillä ollut jotkut juhlat?" Seth Richardson kysyi hymyillen vinosti.
Hän tyrskähti. "Meillä? En minä ole rohkelikko. Ja tarvitsin vain vähän raitista ilmaa."

Vastaamatta mitään luihuispoika kaivoi taskustaan kaksi tupakkaa, laittoi ne suuhunsa ja sytytti molemmat yhtä aikaa. Sitten hän tarjosi toista Sierralle. Tyttö otti savukkeen vastaan kiitollisempana kuin olisi halunnut ulospäin näyttää ja veti kitkerän puhdistavaa savua syvän henkosen keuhkoihinsa.

He seisoivat hetken aivan hiljaa ja tuijottelivat pakkasen maalaamalle tähtitaivaalle.

"Mitä sinä oikein teet täällä?"
Sierra katsahti poikaa. "Sanoin jo, että tulin haukkaamaan happea."
"Ei, vaan täällä. Eikö Ranskassa olisi paljon kivempaa?"
Tyttö käänsi katseensa jälleen taivaalle. "Minulla on syyni olla täällä."
Seth naurahti. "Ja kyse ei varmaankaan ole kielikylvystä?"
Sierra hätkähti. "Mitä sinä muka tiedät?" hän kysyi lähes töykeään sävyyn.
Käärmepoika kohautti olkiaan. "En tiedäkään. Kunhan arvasin. Olen kai vähän pitänyt sinua silmällä."
"Miksi?"
Pojan huulilta purkautuva savuvana oli pitkä. "Minua vähän kiinnostaa..."
"Mikä niin?"
"Että mikä sinä oikein olet." Seth kääntyi ja kohtasi tytön katseen, ja hänen tuijotuksensa oli niin intensiivinen, ettei toinen päässyt siitä irti.

Sen hetken kielletyt sanat leikittelivät tytön kielen päällä. Hetken hän oli lähellä antaa periksi pojan läpitunkeville silmille. Hetken hän oli lähellä puhua. Mutta kyse oli vain ohikiitävästä hetkestä.

Sierra rikkoi heidän katsekontaktinsa ja imaisi savukettaan. "Ei ole mitään kerrottavaa. Ei minussa ole mitään erikoista."
Pojan naurahdus oli entistä itsevarmempi. "Olen aika varma, että valehtelet."
"Voidaanko me puhua jostain muusta?"
Seth kohautti olkiaan. "Miten vaan."
"Puhutaanko vaihteeksi vaikka sinusta?"
"Antaa mennä."
Sierra vilkaisi toista hämmentyneenä, mutta jatkoi kuitenkin: "Kuka sinä oikein olet? Me ollaan tehty kolme simulaattoria yhdessä, mutten oikeastaan tiedä sinusta mitään, Seth Richardson."
Pojan kasvoilla käväisi huvittunut virne. "Ei ole mitään kerrottavaa."
"En usko."
"Ei minussa ole mitään erikoista", poika totesi ja katsahti häneen haastavasti.
"Ei tuo ole reilua."
"Kyllä vain on", hän sanoi ja tiputti tupakkansa routaiseen maahan ja polki kytevän sätkän kengällään sammuksiin. Sitten hän kohotti katseensa takaisin tyttöön. "Vastaan sitten, kun sinäkin vastaat."

Sierra puri hammasta turhautuneena. Samassa hän hätääntyi, kun tajusi pojan suuntaavan takaisin linnan ovien suuntaan.

"Richards- Seth! Minä... Odota."

Seth pysähtyi ja katsoi tyttöä. Hänen kasvoilleen oli jälleen hiipinyt vino hymy. "Niin?"
Sierra vastasi hänen katseeseensa hermostuneena. "Ei ole mitään kerrottavaa. Oikeasti."
Seth hymähti. "Se on ihan OK. Kerrot sitten, kun olet valmis."

Sierra tuijotti luihuispoikaa häkeltyneenä, mutta tämä vain kääntyi kannoillaan ja jatkoi matkaansa kohti eteishallin ovia. Vähän matkan päässä poika pysähtyi ja kääntyi häntä kohti.

"No? Tuletko sinä?"

Sierra hymyili pienesti ja kipaisi pojan kannoille. "Joo. Mutta minun pitää mennä takaisin."
"Tietysti sinun pitää."
"Tiedäthän... ne ovat varoittaneet minua hengaamasta käärmepoikien kanssa."
Omahyväinen virne levisi pojan kasvoille. "Tietysti varoittavat. Tiedätkö miksi?"
"Te olette kai vähän pahisten maineessa", Sierra sanoi ja nojautui lähemmäs poikaa.
Seth katsoi häntä syvälle silmiin ja kosketti kämmenselällään hänen poskeaan. "Kyllä ne osaavat imarrella."
Sydän hakkasi tytön kurkussa.  "No, kannattaisiko minun juosta?"
Mustahiuksisen pojan kulmat kohosivat ajatuksen verran, ja sitten hän vastasi: "Se saattaa olla jo vähän myöhäistä."

Samaan aikaan poikien makuusalissa Rose oli onnistunut saamaan Dominiqueen jonkinlaista kontaktia. He istuivat Willin sängyllä vierekkäin, ja Dominique murjotti puristaen tyynyä sylissään. Rose silitti hellästi hänen hiuksiaan.

"Hani, mennäänkö takaisin juhliin?"
"En halua. Camilla yritti tappaa minut."
"Eikä yrittänyt.  Hän oli vain vihainen."
"Niin. Ja se on minun syytäni."
"Olet vähän hankala nyt", Rose sanoi lempeästi.

Silloin makuusalin ovi aukesi hitaasti, ja Will kurkisti sisään varovasti.

"Camilla lähti", hän ilmoitti.
"No niin. Me voidaan ihan hyvin mennä takaisin. Tule nyt", Rose sanoi ja nousi ylös tarttuen tytön käteen.
"En ole juhlatuulella", Dominique sanoi, mutta nousi vastentahtoisesti ylös.
"Scorpiuskin tulee kohta takaisin reissultaan ja ihmettelee, missä me ollaan."
"Sitä minä nyt viimeiseksi kaipaan", hän puuskahti, mutta antoi kuitenkin Rosen johdatella itsensä portaikkoon.

Kun he saapuivat takaisin oleskeluhuoneeseen, punapäinen Louis ilmaantui yllättäen heidän luokseen väkijoukon seasta.

"Louis! Mitä kuuluu?" Rose kysyi.
Pisamanaamainen poika virnisti leveästi ja kaikesta näki, että hän oli vetänyt muutakin kuin pulkkaa. "Heippa, Rosie! Ihan hyvää."
Will näytti yllättyneeltä. "Mutta miten sinä olet täällä? Eikö teitä kaikkia muka otettu suoraa päätä kuulusteluun, kun menitte häiriköimään rehtoria keskellä yötä?"
Louis pärskähti aivan kuin Will olisi kertonut maailman huonoimman vitsin. "Ei tietenkään! Minnyhän suorastaan ilahtui!"
"En usko."
"Tai, no ehkä hän nyt ei ihan suoranaisesti riemusta hihkunut, mutta ei hän meitä rankaissutkaan. Scorpius kutsui hänet ulos huoneestaan kivihirviön kautta, ja heti, kun hän saapui, me kaikki polvistuttiin ja alettiin laulaa. Hän kuunteli laulun loppuun se perinteinen kuivahtanutta sitruunaa muistuttava ilme naamallaan. Mutta esityksen jälkeen voin vaikka vannoa, että näin niillä vanhoilla, ryppyisillä huulilla käväisevän pienen hymynkareen!"
"Ja mitä hän sitten muka sanoi?" Dominique kysyi.
Louis virnisti viekkaasti. "Hän vain totesi, että sietäisimme kaikki saada jälki-istuntoa. Ja lisäsi heti perään, että niin saammekin, ellemme ole kymmenen minuutin sisällä palanneet takaisin oleskeluhuoneeseen. Ja me tietenkin tottelimme auliisti!"
"Uskomatonta..." Will sanoi pudistellen päätään huvittuneena.
"Mutta reissu oli sinänsä hedelmätön, sillä emme saaneet vastausta siihen yhteen ja ainoaan kysymykseen, jolla on mitään merkitystä tässä maailmassa", Louis jatkoi näyttäen yhtäkkiä pettyneeltä.
"Joka on?"
"KUINKA VANHA REHTORI MCGARMIWA OIKEIN ON?!" hän karjaisi epätoivoisena ja vajosi dramaattisesti polvilleen lattialle.

Will, Rose ja Dominique tuijottivat poikaa huvittuneina.
"Ette sitten kysyneet?"
"Tietysti kysyttiin. Mutta ei hän vastannut", Louis sanoi ja nousi takaisin ylös.
"Olkoon se ikuinen arvoitus meille kaikille", Rose nauroi.

Sitten Louis kääntyi isosiskonsa puoleen, joka tuntui jo hiukan piristyneen veljensä tarinan myötä, ja katsoi häntä merkitsevästi silmiin.

"Minulla olisi myös vähän asiaa sinulle", hän sanoi iskien silmää ja vinkkasi sivulleen.
Dominique terästäytyi heti. "Ai. Selvä..." hän takelteli ja vilkaisi Williä ja Rosea. "Odottakaa vähän, tulen kohta."

Sitten hänen pikkuveljensä tarttui hänen käsivarteensa ja vetäisi mukaansa. Hän seurasi Louista sivummalle ikkunan viereen ja alkoi jo innostua tajutessaan, mistä saattoi olla kyse. Hän oli aiemmin pyytänyt veljeään selvittämään Viviane Sierra Diorin henkilöllisyyden taustoja, ja nyt tällä selvästi oli jotain kerrottavanaan.

"No, mitä olet saanut selville? Löysitkö hänet?" hän kysyi, kun oli varma, ettei kukaan kuunnellut.
"En", Louis vastasi vakavaan sävyyn.
"Miten niin et?"
"Tämä saattaa olla vähän monimutkaista..." hän aloitti, "...mutta häntä ei välttämättä ole olemassakaan."
"Miten niin ei ole? Selitä!"
"Tässä juuri yritän koko ajan... Tarkoitan, että Viviane Sierra Dior -nimistä ihmistä ei ole olemassa koko maapallolla. Tarkistin jästitkin, koska minua alkoi ärsyttää."
"Eikö mitään?" Dominique ei ollut järin yllättynyt. Tietenkin Sierra oli valehdellut jälleen. Nyt hän oli vain pettynyt.
Louis pudisti päätään. "Ei. Mutta koska haluan olla salaperäinen nero, säästän tietysti sokerin pohjalle", hän sanoi virnistäen.
"Olisi pitänyt arvata. Kerro jo!"

"Ei ole olemassa Viviane Sierra Dioria, mutta on olemassa pelkkä Viviane Dior."
Dominique tuijotti veljeään kulmat kurtussa. "...Ja?"
"Ja paras osa tulee tässä. Kuten jo sukunimestä saattaa päätellä, nämä kaksi nuorta tyttöä ovat serkuksia!"
"Ei voi olla totta."
"Usko pois. Tällä penkomisella voin vakuuttaa, että on se."
Dominique pudisti päätään. "Minä en ymmärrä enää yhtään mitään."
"En minäkään. Molemmat heistä asuvat Ranskassa, käyvät Beauxbatonssia ja ovat saman ikäisiä."
"...Ja toinen heistä on nyt ilmeisesti täällä", Dominique jatkoi.
"Aivan. Mutta itse asiassa meidän ei tarvitse arvailla, kumpi", Louis sanoi viekkaana.
Dominiquen silmät suurenivat ymmärryksestä, kun hän katsoi veljeään. "Kelmien kartta! Se ei koskaan valehtele. Ja se sanoi, että -"
"- että hänen nimensä on Viviane Dior."
Dominiquen kasvoille levisi hymy. "Hän on valehdellut meille koko ajan. Tämä on loistavaa, Louis!"
"Joo, mutta myös aika sotkuista. Sinuna olisin vähän huolissani siitä, miksi hän oikein on valehdellut."
 
He katsahtivat vaivihkaa suklaahiuksista tyttöä, joka jutteli Scorpiuksen kanssa rennosti takan reunaan nojaillen. Tyttö oli poistunut juhlista yhdessä vaiheessa jonnekin, mutta oli nyt näemmä palannut takaisin. Dominiquen silmät kapenivat viiruiksi. Hänen päänsä sisällä raksutti vimmatusti.

Sitten hän äkkiä katsoi veljeään ja kysyi: "Olisiko sinun mahdollista hankkia Viviane Diorista enemmän tietoa?"
"Kyllä kai se on mahdollista."
"Hienoa. Haluan, että selvität hänestä kaiken."
"Selvä homma. Mutta se maksaa", punapää sanoi silmää iskien.
Dominique huokaisi. "No, mitä nyt tällä kertaa?"
Louis tiiraili kynsiään välinpitämättömästi. "Saattaisi olla yksi pimeyden voimilta suojautumisen koe tulossa..."
"Ja mitä sinä haluat? Että juon monijuomalientä ja menen tekemään sen puolestasi?"
"Ihan hyvä idea, mutta liemi ei ehdi valmistua ajoissa. Enkä muutenkaan luota sinun aivoihisi. Ja sitä paitsi on olemassa simppelimpikin keino. Lainaat vain Alin viittaa, menet rakkaan siskomme huoneeseen ja haet koepaperin."
"Tämä menee vain entistä hullummaksi!"
"Tiedän."
"Mikset tee sitä itse?"
"Siksi, että voin yhtä hyvin hyödyntää sinua."
"Olet uskomaton..."
"Todellakin. Ja siksi juuri tarvitset minua."
"Vain, koska minulla itselläni on muuta tekemistä."
"Mitä sinä aiot tehdä, sisko?"
Dominiquen huulille nousi viekas hymy ennen kuin hän vastasi: "Minä aion ottaa yhteyttä Sierra Dioriin."
« Viimeksi muokattu: 11.09.2020 21:48:55 kirjoittanut Siunsäe »

pringles

  • ***
  • Viestejä: 84
  • Joskus järki on järjetöntä.
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 26. luku 8.1.!!
« Vastaus #103 : 11.01.2016 07:19:45 »
Apua apua apua!!!!!!!!!!!!!!!! Viviane mä vihaan sua!!!!! Kuinka vanha Minerva on? Ja kyllä kaikki ilahtuu jos kaikki Rohkelikot laulaa onnittelulaulua:-D. Hyvä luku oli ja kaikkea! Viviane vaan vähän ihmetyttää...  en nyt saa rakentavaa paikalle kun ei korjailtavaa ollut. Kiitos aamupalasta!

Muoks// jatkuuhan tää vielä? Pliis!
« Viimeksi muokattu: 12.02.2016 17:12:08 kirjoittanut pringles »
Jos nauru pidentää ikää, kuolemattomuus on mahdollista.

Lily Evans

  • ***
  • Viestejä: 23
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 26. luku 8.1.!!
« Vastaus #104 : 14.02.2016 18:04:52 »
Oon nyt lukenu tän muutamaan otteeseen läpi, ja täytyy sanoa et todellaki tykkään. Älyttömän hyvin kirjotettu, kirjoitusvirheitä ei ole häiritsemään asti ja kaikkee muuta liibalaabaa jota en jaksa tähän nyt kirjottaa. Kunhan ymmärsit pointin; hyvä idea, joka on puettu taitavasti sanoiksi.

Mulle tulee kauhean epämukava olo aina, kun Viviane on lähettyvillä, tahdon hänestä eroon.  ::) Scorp ja Dom takaisik yhteen, ne on vaan jotain ihan täydellistä. Toi alun kohta, kun Scorpius esittelee Dominiquen tyttöystävänään on niin suloinen, nostaa aina hymyn huulille.  ;D

Sovitaan että jatkat tätä ensin, ja mä tulen sitten jatkamaan kommentointia, eikö niin?  8)

Lils

Ppiipi

  • *
  • Viestejä: 1
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 26. luku 8.1.!!
« Vastaus #105 : 24.02.2016 16:22:50 »
Mä niin vihaan Vivianea. Scorpius vois saada muistinsa jo takas! Jatkuuhan tää viel?

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 306
  • Never Settle
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 28. luku 27.2.!!
« Vastaus #106 : 27.02.2016 19:15:29 »
Hei rakkaat ja terveisiä duuniläjään uppoutuneelta työmyyrältä! Kiitos kommenteista.

pringles: Heh. En tosiaan tiedä, miten vanha McGarmiwa on, se saattaa jäädä ikuiseksi salaisuudeksi. ;D Breakfast served, you are welcome!
Lily Evans: Hei Lils! Jipii, olet etsiytynyt tänne ja jätit kommentinkin, olen kiitollinen. Alan olla itsekin jo kyllästynyt Vivianeen ja joo, haluaisin Scorpin ja Domien vielä palaavan yhteen. Tässä saattaa kumminkin olla vielä vähän mutkia matkassa... Se, että pidät tarinasta, lämmittää mieltäni suuresti.
Ppiipi: Hei vain sinullekin! Ehdottomasti jatkuu, minulla vaan on ollut kauhea kiire, pahoittelen.

A/N: Ihan ensiksi: 12 000 lukukertaa ylitetty!! Kiitos kaikille!!!
Ja joo, sain tosiaan töitä, ja viikot ovat huvenneetkin aika pitkälti duunin pyörteissä. Ranskis on myös tarvinnut vähän taukoa jälleen, mutta olemme takaisin vahvempina kuin koskaan! Tämä luku on siis jo luku 28 eli edellisen ja tämän luvun väliin sijoittuu Jouluspessu, josta näin ollen tuli siis 27. luku. Nyt ollaan menossa jo vuoden vaihteessa, ja tämä seuraava luku on ensimmäinen osa Uuden vuoden juhlinnoista.
Jatkoa seuraa pian, olkaahan kuulolla. ;)
-S


____________________________________________


Kahdeskymmeneskahdeksas luku
Talvihorroksesta heräävä käärme


Uuden vuoden aatto valkeni kirkkaana ja kylmänä - ja aivan liian pian. Joululoma oli loppumaisillaan jo ennen kuin se tuntui alkaneenkaan. Oppilaat palaisivat huomenna kouluun, ja Tylypahkassa pyhäpäivät vallinnut seesteinen ilmapiiri olisi pian vain kaunis muisto. Käytävävalvontakin oli loman aikana ollut mukavan rentoa. Porukka oli notkunut illat Tylyahossa vailla huolen häivää tai pelkoa kiinnijäämisestä.

Sinä päivänä Albus, Rose, Scorpius, Dominique ja Sierra olivat päätyneet nautiskelemaan päiväkahveja putkimaisessa puusillassa sijaitsevaan oppilaskahvilaan. Sillalta oli mahtavat näkymät Tylypahkan tiluksille. Vaikka kotitontut olivatkin nykyisin vastuussa myyntityöstä, alun perin kahvilan perustaminen oli ollut valvojaoppilaiden hanke. Punaisilla puutuoleilla oli ihana rentoutua hyppytunnin ratoksi tai koulupäivän päätyttyä.

"Missäs Will on?" Sierra kysyi Roselta, joka luki tuoretta Päivän Profeettaa.
"Kirjastossa lukemassa lopputentteihin", tyttö vastasi lehtensä takaa.
"Nyt se alkaa", Albus sanoi ja virnisti tietäväisesti.
"Kuiva kausi nimittäin", Scorpius täydensi.
Rose pyöräytti silmiään, muttei viitsinyt edes nostaa katsettaan lehdestä. "Sietäisi teidänkin välillä lukea, jos meinasitte päästä läpi."
Pojat katsoivat toisiaan ja tyrskähtivät äänekkäästi. "Niihinhän on vielä melkein puoli vuotta aikaa! Eihän me edes muistettaisi, mitä ollaan luettu."

Punapää puisteli päätään, muttei viitsinyt kommentoida mitään kertauksen tärkeydestä. Sitten hänen huomionsa kiinnittyi johonkin lehden sivulla.

"Hei! Sinä olet päässyt Profeettaan", hän sanoi ja osoitti sanansa Scorpiukselle.
"Mitä? Olenko? Näytä!"
"'Kipinöivä etsijälupaus kasvaa Tylypahkassa.' Aika imartelevaa", Sierra luki ääneen.
"Kipinöivä..." Scorpius maisteli sanaa suussaan. "Miksei ennemminkin säkenöivä? Tai komea. Tai charmikas."
Albus naurahti. "Koska ne yrittävät pysyä realistisuudessa."
Rose tutki artikkelia tarkemmin. "Tämä on koonti syksyn huispauskaudesta. Täällä on mainittu sinutkin, Al", hän sanoi, "Ja Flint. Ja Korpinkynnen Diamondtree."
"No joo. Hän on kyllä taitava", Albus myönsi. "Antaa jopa minulle haastetta saada kaato salkoon. Mutta onneksi korpeilla on niin heikko hyökkäys..."  hän lisäsi virnistäen.
"Niin, no meillä onkin kaksi uutta jahtaajaa. Saattaa vaikka johtua siitä", Dominique kommentoi kärkkäästi.

Scorpius katsahti blondia tyttöä. "Mikset sinä muuten pelaa? Sen perusteella, mitä olen kanssasi kaatoa salkoon lätkinyt, voisit olla ihan kelvollinen."
"Oi, mutta kyllä hän pelasikin!" Rose sanoi.
"Niinkö?" Scorpius kiinnostui.
Dominique hymyili vinosti. "Joo, se on totta. Kolmosella pelasin yhden vuoden jahtaajaa."
"Oikeasti? Pelattiinko mekin vastakkain?"
"Joo. Viisi ikimuistoista ottelua", Dominique hymähti muistoilleen, "joista me voitettiin yksi."
Scorpiuksen kasvoille levisi omahyväinen ilme. "No, sitten en yhtään ihmettele, että lopetit. Varmasti teit tuvallesi palveluksen."
"Hei! Minä olin oikeasti ihan hyvä!"
"Hän oikeasti oli", Albus myönsi.
"Mikset sitten pelaa enää?"
Vaaleaverikkö kohautti hartioitaan. "No, varmaan koska olen niin huono häviäjä. Sain aina ihan hirveitä raivokohtauksia ja vihasin kaikkia muita tupia seuraavat kaksi viikkoa", hän tunnusti. "En viitsinyt enää nelosella hakea karsintoihin. Ei minulla ole huispaajan hermoja."

"Hah! Tai sitten vain olit niin paska", Scorpius myhäili.
"Pesen sinut mennen tullen milloin vain!" tyttö uhosi.
"Uskallatko muka haastaa legendaarisen Sieppi-Scorpiuksen?"
"Kuten sanoin; milloin vain."
"Selvä. Pitää siis opettaa sinua tavoille tässä päivänä muutamana", Scorpius vinoili, mutta hänen silmäkulmassaan välkkyi villi pilke.

"Mitäs meinasitte tehdä tänään illalla? Vuosi vaihtuu", Rose, joka oli luovuttanut lehtensä lukemisen, kysyi.
"Jotain spesiaalia Camillan kanssa tietysti", Albus sanoi ja katsahti Rosea. "Mitäs sinulla ja herra lukutoukalla on suunnitteilla?"
Rose pyöräytti silmiään. "Lupasin mennä Willin kanssa syömään vanhempiensa luokse."
"Kuinka kiehtovaa."
"Tosiaankin. Mutta kihlautuminen tuo omia velvollisuuksiaan. Sitä paitsi siitä voi tulla ihan kivaa."

"Vuosi vaihtuu. Loputtomasti kuohuviiniä, katteettomia lupauksia ja uuh niitä ihanan perinteisiä Uuden vuoden suukkoja linna pullollaan. Ah, kuinka romanttista", Scorpius maalaili.
"Kellä on, kellä ei. Näyttäisi pahasti siltä, että tätä tahtia saan pussata keskiyöllä sinua, ellei rakas neitoni ala ilmaantua paikalle", Albus huokaisi.
"Niin, missäs käärmetyttö piileksii? Ei sillä, että minulla olisi mitään sinun suudelmaasi vastaan - en todennäköisesti itsekään sen parempaa vaihtoehtoa löydä -, mutta kyllähän nyt velipojalle toivoisi hippusen parempaa tuuria."
Albus kohautti olkiaan. "En tiedä. Camilla sanoi aamupalalla, että menee katsomaan Ruttukuonoa sairaalasiipeen, mutta sille tielleen kai se on jäänyt..."
"Ihme touhua. Mitä se nyt siellä päivät pitkät roikkuu? Koomassa se oli vielä kun viime viikolla tarkistin. Kai ne kertovat, jos sattuisi heräämään."
"Jaa-a", Albus sanoi hieman vaikeana.
"Camillalla on varmasti joku hyvä syy. Hän tulee heti, kun pääsee", Rose sanoi ja hymyili kannustavasti.
"Niin varmaan..." Albus sanoi mutta näytti silti huolestuneelta.

"Entäs Sierra? Kai pidät Alille ja muille seuraa illalla?"
"Itse asiassa..." Sierra aloitti ja kohensi asentoaan tuolilla, "en välttämättä... Tai pitää nyt katsoa..."
Rosen ilme kirkastui. "Mitä ihmettä? Onko sinulla treffit?"
Sierra virnisti. "No, ei nyt varsinaisesti. Seth vain kysyi, haluaisinko lähteä niiden jengin mukaan Tylyahoon."
"Ja sinä meinasit mennä?" Dominique tuhahti.
Sierra katsoi tyttöä myrkyllisesti. "Entä sitten vaikka meinasinkin?"
Mutta Rose riensi alkavan sanasodan väliin. "Se on hieno juttu, Sierra! Sinulle tekee ihan hyvää tutustua muihinkin kuin vain meihin. Ja Seth Richardsonilla on varmasti syynsä pyytää sinut ulos", hän sanoi vinkaten silmää.
Sierra hymyili. "Ehkä..."

"Hei, onko tässä nyt jotain, mistä minä en tiedä?" Scorpius kysyi.
"Sori. Pojille ei paljasteta kaikkea."
"No, mutta jos kerran kisumirri riiaa vihollista, niin managerinasi olen oikeutettu vähintäänkin muutamaan pelitaktiikan kannalta hyödylliseen urkintaan."
Sierra hymyili. "Missä vaiheessa sinusta tuli manageri?"
"Kuka muu muka olisi parempi tutustuttamaan sinut miesten maailmaan? Minulta saa hyviä vinkkejä. Ja Richardsonin mielenmaailmaan tutustumiseen sinä taas olet paljon parempi vaihtoehto. Minä olen jo yrittänyt. Se jätkä on kuin kivimuuri."
"Ai. Kiinnostaako sinua pojat nykyisin?"
"Ei. Vaan lähinnä pelitaktiikat."
"Richardsonin temput kyllä tiedetään", Albus totesi itsetietoisena. "Liian vankka ja liian hidas."
"Minusta hän on kyllä aika... notkea", Sierra esitti oman mielipiteensä.
"Oletko päässyt testailemaan?" Scorpius virnisti.
Tyttö punehtui. "En. Eikä kuulu sinulle."
Dominique henkäisi syvään. "Voi hyvää päivää nyt..."
"Jos sinua risoo, niin voit minun puolestani lähteä."
Blondin tytön kasvoilla käväisi kiivas suuttumus. "Tiedätkö mitä? Niin voinkin. Kiitos teestä", hän totesi koppavana ja nousi ylös niskojaan nakellen. Sitten hän poistui kahvilasta korkokengät terävästi puulattiaa vasten kopisten.

Muut tuijottivat hänen jälkeensä hölmistyneinä, mutteivät kovinkaan yllättyneinä. Dominique harrasti ennenaikaisia paikalta poistumisia nykyisin enenevissä määrin. Sierra mutristi suutaan ja hörppäsi mustaa kahviaan, eikä kommentoinut enää mitään.

"Tiedättekö, minusta tuntuu, että olisi ehkä vain parempi viettää tänään ihan kahdenkeskistä parisuhdeiltaa Camillan kanssa", Albus totesi kohta hieroen niskaansa vaivaantuneena.
"Se ei varmaan olisi huono idea", Rose sanoi ymmärtäväisesti.
"Niin, sitä tässä vähän mietin... Laitan hänelle vaikka pikalennokin, että tavataan jossain, jos ei muuta", hän sanoi ja vilkaisi Scorpiusta, "Sori, kamu, mutta minun on ehkä pakko heivata sinut ulkopuolelle tästä."
"Siis mitä? Ei bileitä? Ymmärsinkö nyt oikein, että kaikki ovat bailaamisen sijasta lähdössä vain kutemaan jonnekin? Onko teistä tullut vanhoja tai jotain??" Scorpius kysyi järkyttyneenä.
Rose nauroi. "Kyllä sinä tekemistä keksit. En ole huolissani."
"En minä itsestäni huolehdikaan, vaan teistä. Tuo ei ole tervettä toimintaa."
"Tiedä häntä, mistä sinäkin itsesi löydät vuoden vaihtuessa."
"Todennäköisesti Herra Lipevän yrttivarastosta", poika totesi happamana.
Mutta Rose vain hymyili. "Älähän vielä sano."

Dominique marssi tyhjiä käytäviä pitkin tiukka ilme kasvoillaan. Häntä ärsytti. Häntä ärsytti moni asia. Ensiksikin se, että Sierra oli jälleen viitsinyt alkaa haastamaan riitaa. Tyttö oli lähiaikoina käynyt entistä röyhkeämmäksi. Omasta käytöksestään hänellä ei ollut mitään sanottavaa - kopeileva ranskatar vähintäänkin ansaitsi hänen pisteliäät välikommenttinsa.

Toiseksi häntä ärsytti se, ettei oikeasta Sierrasta ollut kuulunut vieläkään mitään. Dominique oli lähettänyt ensimmäisen kirjeen Louiksen antamaan osoitteeseen marraskuun lopussa, heti huispausjuhlien jälkeen. Ensimmäistä kirjettä olivat seuranneet kaksi muuta joulukuussa, joissa kaikissa pelkistetysti sama viesti: Kuka sinä olet? Ja miksi Viviane Dior on Englannissa sinun sijastasi? Vastausta ei kuitenkaan ollut kuulunut. Pöllöt vain palasivat takaisin matkaltaan pulskina ja tyytyväisinä, mutta niillä ei ollut koskaan tuomisinaan mitään. Dominique oli jopa epäillyt oman pöllönsä kestävyyttä ja arveli sen fuskanneen, mutta kun sama kaava oli toistunut Rosenkin pöllön kohdalla, hänen ei ollut auttanut muu kuin olla syyttämättä lintuparkoja. Joko ne molemmat olivat erehtyneet kohteesta (ehkä hänellä oli väärä osoite) tai sitten kirjeiden saaja ei yksinkertaisesti tahtonut lähettää hänelle vastausta.

Dominique ei kuitenkaan luovuttanut. Tuloksettomuus vain ruokki hänen sinnikkyyttään entisestään. Hän oli päättänyt lähettää kirjeen osoitteeseen parin viikon välein niin kauan, kunnes saisi vastauksensa. Huvittuneena hän oli mietiskellyt, että jos ei muuta niin ainakin hänen pöllönsä saisi säännöllistä liikuntaa. Hän oli selvittänyt kartalta, missä päin oikean Sierran koti sijaitsi, ja paikka näytti olevan aivan Ranskan eteläosassa. Siellä olisi varmaan ihana asua. hän oli haaveillut itsekseen. Ranska oli aina kiehtonut häntä, eikä hän voinut käsittää, miksi hänen äitinsä oli aikanaan suostunut muuttamaan harmaaseen ja sateiseen Englantiin.

Kolmanneksi sillä hetkellä häntä ärsytti se, että hän oli yhtäkkiä tajunnut, ettei hänellä näillä näkymin tulisi olemaan seuraa vuoden vaihtuessa. Hänen ymmärtääkseen Rose oli varattu Willin perhepäiväkutsuille, Albus aikoi ilmeisesti olla Camillan kanssa, ja Viviane-Sierralle nyt ei tarvinnut uhrata ajatustakaan. Hän ei ollut varma, mitä Scorpius aikoi tehdä, mutta tuskin poika nyt hänen kanssaan iltaa haluaisi viettää. Vaikka heillä menikin nykyisin hyvin - suureksi osaksi Victoiren simulaattorituntien ansiosta, jossa heidän yhteistyönsä oli saumattomampaa kuin millään muulla parilla - ei hän silti edelleenkään tuntenut oloaan luontevaksi pojan kanssa kahden kesken ollessaan.

Sitä paitsi Scorpiuksella on niin paljon ystäviä, että varmasti hän löytää seuraa illaksi, tai sitten hän vain tunkee Alin ja Camillan väliin. hän ajatteli lannistuneena kiivetessään Korpinkynnen oleskeluhuoneeseen johtavia kierreportaita sukkasillaan keltaiset avokkaat käsissään. Hän ei yleensäkään viitsinyt kopistella portaita korkokengissä, sillä omisti sentään rahtusen mukavuudenhalua.

Ylätasanteelle saavuttuaan hän oli tehnyt päätöksensä. Huolehtiminen loppuisi nyt. Hän ei jaksaisi stressata enää yhtään enempää illan tapahtumista tai mistään muustakaan. Hän päätti yksinkertaisesti uskoa, että kaikki kyllä järjestyisi jotenkin päin. Hän vastasi tavanomaiseen sana-arvoitukseen saadakseen huoneen oven auki ja oli juuri suuntaamassa suoraa päätä kylpyyn, kun kuuli jostain alhaalta huudettavan nimensä.

"Dominique!"

Hän hätkähti ja riensi takaisin porraskaiteelle kurkkaamaan, kuka oikein huusi. Aivan alhaalla hän näki seisomassa tutun platinapään, joka tiiraili ylös niskat kenollaan ja vilkutti tunnistaessaan hänet.

"Täällähän minä! Mitä saisi olla?" tyttö huudahti.
"Ajattelin vain kysyä, että satutkohan sinä tekemään mitään erikoista tänään illalla?" Scorpius huusi silmiään siristellen.

Dominique tunsi sydämensä hypähtävän, ja hänen kasvoilleen levisi typerä hymy, jota hän ei toivonut pojan liiemmin huomioivan.

"Sattuisiko sinulla olemaan jotain ideoita?"

Sairaalasiipi oli hiljainen Uuden vuoden aattona. Camilla oli istunut koko iltapäivän Flintin vuoteen vierellä ja tuijottanut  pojan liikkumatonta olemusta hiljaa. Takaraivon haava oli parantunut jo aikaa sitten, ja poika näytti olevan ulkoisesti aivan kunnossa. Rintakehä kohoili tasaisesti, silmäripset värähtivät silloin tällöin, ja näytti siltä, että hän vain nukkuisi. Mutta silti hän ei herännyt unestaan.

Luihuistyttö huokaisi syvään. Häntä huolestutti pojan elottomuus. Matami Loneline väitti kuitenkin edelleen, ettei pojalla ollut mitään hätää. Mutta nyt Flint oli ollut tajuttomana jo yli kuukauden, eikä osoittanut edelleenkään heräämisen merkkejä. Camilla ei ymmärtänyt, miksei kukaan tehnyt asialle mitään. Miksei häntä viety parempaan hoitoon Mungoon? Mikseivät hänen vanhempansa puuttuneet tähän?

"Tulisit nyt takaisin. Me hävitään huispauspokaali ilman sinua", hän kuiskasi ja hymyili ohuesti.

Hän vilkaisi kelloaan, joka näytti jo puolta kymmentä. Albus odottaa minua. Hän oli luvannut tavata pojan ennen vuodenvaihdetta. Hän tunki lukemansa kirjan laukkuunsa, sipaisi pitkät, sileät hiuksensa toisen olkapään yli ja tarttui sitten laukkuunsa huokaisten.

"Hyvää Uutta vuotta, Artemis."

Mutta juuri, kun hän oli nousemassa ylös tuoliltaan, sängyssä makaavan pojan kasvot mutristuivat, ja hänen suustaan kuului outo korahdus. Camilla terästäytyi ja laskeutui takaisin sängyn ääreen, kumartuen pojan ylle. Hän seurasi henkeään pidätellen, kuinka pojan silmät aukenivat hitaasti, ja niiden ensin kovin samea katse pikkuhiljaa teroittui ja kiillottui sitten eloisaksi. Flint veti syvään henkeä ja katsahti sivulleen.

"Camilla..." hän sanoi, eikä ohuesta, käyttämättömyyttään karheasta äänestä saanut selvää, oliko sävy kummastunut vai ilahtunut. Tytön nimi kuulosti kuukauden koomassa maanneen luihuisen suusta vain neutraalilta toteamukselta.

Camilla hymyili. "Tervetuloa takaisin."

Flint vaikutti yllättävän tyyneltä. "Miten pitkään olen maannut täällä?"
"Liian kauan", tyttö totesi ja vaihtoi asentoa vakava ilme kasvoillaan, "Mutta ihan ensiksi sinun täytyy kertoa minulle yksi asia, ja sinun on pakko osata vastata minulle."
Flintin kulmakarvat värähtivät tytön kiihkeydestä, mutta hän kuunteli hiljaa.

"Kuka sinun kimppuusi hyökkäsi?"

Kysymyksen kuultuaan poika, joka oli näyttänyt olevan täysin tokkuraisessa tilassa, katsoi nyt tyttöä kirkkain silmin ja näytti suorastaan piristyvän hetkessä. Hänen kalvakoille kasvoilleen levisi hitaasti virne hänen nähdessään tytön kärsimättömän ilmeen.
« Viimeksi muokattu: 12.09.2020 00:40:23 kirjoittanut Siunsäe »

Albus Severus

  • *
  • Viestejä: 2
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 28. luku 27.2.!!
« Vastaus #107 : 28.02.2016 16:55:47 »
[quote author=Siunsäe

"Kuka sinun kimppuusi hyökkäsi?"

Kysymyksen kuultuaan poika, joka oli näyttänyt olevan täysin tokkuraisessa tilassa, katsoi nyt tyttöä kirkkain silmin ja näytti suorastaan piristyneen hetkessä. Hänen kalvakoille kasvoilleen levisi hitaasti virne hänen nähdessään tytön kärsimättömän ilmeen.
[/quote]

En kestä!!! Miten voit lopettaa tällaiseen kohtaan!! Oon tätä pitemmän aikaan seuraillut ja nyt vasta tulin kommentoimaan. Sori tää lyhyt viesti mut en keksi mitään järkevää.  PS: Tää on todella hyvin kirjoitettu ficci

haryu

  • pRINsessa
  • ***
  • Viestejä: 2 235
  • the gay ships are the yay ships
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 28. luku 27.2.!!
« Vastaus #108 : 28.02.2016 18:20:06 »
Apua voiei vihaan cliffhangereita! Tää jäi niin inhottavaan kohtaan etten malta oottaa seuraacaa lukua
Myrsky vesilasissa, etten jopa sanoisi. -Biitti

maigaro

  • ***
  • Viestejä: 381
  • ava by raitakarkki
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 28. luku 27.2.!!
« Vastaus #109 : 28.02.2016 19:06:09 »
Nyt saa Albus kuulla kunniansa ku Camilla saa kuulla kuka hyökkäs Flintin kimppuun :o Toivottavasti pian selviää kuka Sierra on naisiaan, Sierralla tuntuu olevan kaikkeen vastaus ja hän pääsee kaikista ongelmista kuin koira veräjästä. Innolla jään odottelemaan lisää jatkoa :)

pringles

  • ***
  • Viestejä: 84
  • Joskus järki on järjetöntä.
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 28. luku 27.2.!!
« Vastaus #110 : 02.03.2016 14:54:34 »
Ei saa jättää noin jännään kohtaan. Tarkoitus oli käyttää tää kommentti sun ihkuttamiseen mutta nyt olen vihainen. Toosi vihainen. Murr.
Rakentava on antibioottikuurilla joten ei nyt pääse paikalle.

JAAATKAAAAAAAAAAAA
Jos nauru pidentää ikää, kuolemattomuus on mahdollista.

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 306
  • Never Settle
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 29. luku 2.3.!!
« Vastaus #111 : 02.03.2016 23:36:27 »
Kiitoksia ihanista kommenteista, arvostan jokaista kovin korkealle, tiedätte sen!  :-*

Albus Severus: Hei, ja hienoa, että olet selvinnyt mestoille! Toivottavasti pysyt mukana.
Otaku: Heh... Kerrankin ei tarvinnut odottaa kovinkaan kauaa!
maigaro: Sierrasta sekä Albuksen kohtalosta lisää tuoreessa luvussa. Veikkaan, että Sierran kohdalla en kuitenkaan helpota aivotyötäsi. :D
pringles: Ehkä nyt ansaitsen hiukan ihkutustakin, kun tulin päivittelemään uutta pätkää näinkin pian. Olen iloinen, että ficci maistuu edelleen. ^^

A/N: Tulin täyttelemään finipikareiden äänestyslomakkeen ja samalla mietiskelin, että saattaisin vaikka saadakin uuden luvun päiviteltyä tämän päivän puolella, jos olisin oikein reipas. Seuraava luku on Uusi vuosi part 2, ja ennustelisin sen tuottavan mielenne sopukoissa jonkin verran hämmennystä sekä harmistusta, mutta myös sitä niin ilki-ihanaa sokeroitumista. Tätä pätkää oli ihana kirjoittaa, nautin joka ikisestä dialogista sieluni kyllyydestä.
Tarina alkaa tiivistyä. Väliarvauksia kehiin! Olisi kiva kuulla, mitä teidän päässänne liikkuu tässä kohtaa.
~Siunsäe


_______________________________________________


Kahdeskymmenesyhdeksäs luku
Lapsi, pöllö, järvi sekä paljastus


"Kerrotko vielä kerran, miksi halusimmekaan viettää Uuden vuoden vanhempiesi kanssa?" Rose kysyi Williltä hymyillen, kun he kävelivät kohti Neville ja Hannah Longbottomin yhteistä huonetta kolmannen kerroksen itäsiivessä.

"Koska emme olleet siellä jouluna."
"Ai, tosiaan. Niinhän se menikin."
Will pysähtyi ja katsoi tyttöä. "Eihän sinulla ole mitään tätä vastaan? Koska jos on, voin kyllä sanoa, että tullaan käymään joskus myöhemmin."
"Ei! Ei tietenkään. Vanhempasi ovat ihania! Mietin vain, että olisimme voineet käyttää yhteisen aikamme hieman hyödyllisemminkin", Rose sanoi ja sipaisi pojan kasvoja.
Will hymyili ja iski silmää. "Älä huoli. Ei meillä siellä koko yötä mene."
"Hyvä", tyttö sanoi ja painoi suudelman hänen huulilleen.

Jonkin ajan kuluttua he istuskelivat vierekkäin pöydän ääressä, joka notkui tarjoiluista. Oli höyryäviä nakkeja, ranskalaisia sekä erilaisia salaatteja ja majoneesia. Hannah Longbottom tarjoili heille poreilevaa kuohuviiniä ja hymyili Roselle sydämellisesti kuin omalle tyttärelleen.

"Olipa ihanaa, että te pääsitte tulemaan. Rose, sinä olet niin kaunis, kuten aina!"
Mainittu punastui. "Kiitos, Hannah. Ja kiitoksia teille kutsusta!"
"Me arvelimme, että teillä nuorilla olisi kuitenkin jotain muuta puuhaa, joten olimme lähinnä yllättyneitä, että tulitte", Neville myhäili ja latoi jo nakkeja lautaselleen. "Ottakaa, olkaa hyvä."

Nuoremmat mutisivat kiitoksensa ja alkoivat seurata isä Longbottomin esimerkkiä. Hannahkin malttoi lopulta istua aloilleen.

"Tämä nyt ei mitään gourmet-ruokaa ole, mutta ajattelin, että teille varmaan maistuisi ihan perinteinen Uuden vuoden ateria."
"Tämä on enemmän kuin riittävä. Olet jaksanut nähdä vaivaa", Rose nyökkäili kiitollisena.
Will nosti peukkunsa pystyyn ja mumisi suu täynnä: "Tosi hyvää, äiti."

Hannah hymyili. Hänen tummanvaaleat, polkkapituiset hiuksensa laskeutuivat paksuina kasvojen ympärille, ja hänen hiukan pyöreähkö runkonsa sekä punakka naama toivat mieleen perinteisen kotiäidin. Sitä Hannah ei kuitenkaan ollut, vaikka olisi sopinut siihenkin rooliin vallan mainiosti. Rouva professori Longbottom tunnettiin napakkana ja tarkkana tähtitiedon opettajana. Hän oli omistautunut aineelleen, mistä kertoivat muun muassa nuorena hankittu pitkä akateeminen tutkinto sekä opettajanvuosina sivutöinä suoritetut tutkimukset.

Opiskeluaikoinaan Hannah ei ollut kiinnostunut opettajanvirasta, mutta tutustuttuaan Nevilleen, joka työskenteli jo silloin Tylypahkassa professorina, kaikki muuttui. Hän olisi joutunut valitsemaan rakkauden tai työn väliltä, mutta näppäränä naisena hän olikin päättänyt yhdistää nuo kaksi. Neville oli suositellut häntä McGarmiwalle, ja loistavien arvosanojensa ansiosta hän oli saanut paikan. Willin synnyttyä hän oli jäänyt muutamaksi vuodeksi hoitovapaalle, minkä jälkeen he olivat vuorotelleet Nevillen kanssa hoitoviikoista. Hormipulveria oli kulunut tuohon aikaan pussikaupalla. Lapsen kasvattaminen sisäoppilaitoksen opettajina ei ollut millään lailla helppoa, mutta jotenkin he olivat onnistuneet siinä kunnialla. Ja nyt poika oli aikuinen ja löytänyt rinnalleen kaikin puolin viehättävän tytön.

"Noh, mitenkäs teillä kahdella kyyhkyläisellä sujuu?" Hannah kysyi hymyillen.
"Äiti..." Will aloitti ja vilkaisi epävarmana Rosea, joka laski pöydän alla kätensä rauhoitellen pojan reidelle.
"Meillä menee oikein hyvin. Samaa vanhaa arkea ja kokeisiin lukemista", tyttö kertoi hymyillen valloittavasti. "Entä teillä?"
Hannah ja Neville katsoivat toisiaan. "Kuin myös. Kokeisiin lukeminen on tosin meidän kohdallamme niiden tarkastamista, jota ei suinkaan ole ollut ohjelmassa vähäisessä määrin nyt joululomalla!"
Rose ja Will nauroivat. "Mitäs teetätte! Pääsisitte tekin vähemmällä."
Neville katsoi poikaansa. "McGarmiwa ei välttämättä olisi kovin mielissään, jos jättäisimme arvostelun kokonaan pois."

"Mutta puhutaanpa jostain vähän mukavammasta kuin työstä ja koulusta!" Hannah ilmoitti ja käänsi taas keskustelun Roseen: "Minusta on niin ihanaa, että olet täällä pitkästä aikaa. Mitä vanhemmillesi kuuluu?"
"Hyvää, kai. Äiti ainakin sai ministeriöstä aika ison joulubonuksen, muisti mainita siitä kirjeessään", Rose sanoi virnistäen.
"Aivan. Hän on tehnyt siis työnsä hyvin?"
Rose kohautti olkiaan. "Tai sitten ministeriöllä pyyhkii hyvin."
"Entäs Ron?"
"Isä on ollut sairaslomalla. Tippui katolta lumia tiputtaessaan ja mursi kätensä."
"Ronille aina sattuu ja tapahtuu", Neville naurahti.
"Joo, hän on aika tapaturma-altis", Rose myönsi.
"He eivät ole ajatelleet enää perheenlisäystä?" Hannah uteli.
Rosen silmät suurenivat. "No, eivät toivottavasti! Tai ainakaan minun tietääkseni", hän huudahti, ja muut nauroivat.
Hannah nojautui taaksepäin tuolissaan ja katsoi Nevilleä haaveillen. "Voih, olisipa ihanaa nähdä taas pienten tossujen kipitystä."
Hänen miehensä tuijotti häntä järkyttyneenä. "No, ei nyt ehkä välttämättä kuitenkaan."
"Hölmö! En minä nyt tietenkään meitä tarkoittanut. Mehän alamme jo olla liian vanhoja sellaiseen! Mutta minusta olisi ihanaa jonakin päivänä olla mummo." hän sanoi lausuen viimeisen sanan kuin kyseessä olisi itsensä taikaministerin titteli.

Nyt oli Willin ja Rosen vuoro vilkaista toisiaan järkyttyneenä.
"Kuule, äiti..." Will aloitti, "Et kai sinä nyt ihan tosissasi luule, että me mitään mukuloita alamme tekemään?"
"Niin, ainakaan siis nyt lähiaikoina", Rose kiirehti lisäämään sovitellen, vaikka näytti edelleen hämmentyneeltä. He eivät olleet ikinä puhuneet aiheesta sanallakaan Willin kanssa.
Hannah heilautti kättään. "No, en tietenkään! Kunhan vain innostuin. Anteeksi, en tarkoittanut järkyttää teitä. Ei sillä asialla mikään kiire ole."
Neville karaisi kurkkuaan. "Niin, äitisi varmaan tarkoittaa, että opiskelette ensin rauhassa ja sitten kun siltä tuntuu, niin voi alkaa ajatella sitä perheen perustamista."
"Mutta kai sinä haluat lapsia?" Hannah kysyi osoittaen sanansa Roselle.
"Haluan tietenkin", Rose vastasi, "mutten aivan vielä."
Vanhempi nainen hymyili lämpimästi. "Riemuitkaa, juhlikaa, ihastukaa, rakastakaa; eläkää nuoruuttanne! Jälkeenpäin muuten harmittaa."

Silloin jostain kaukaa kuului matala kumahdus, jota seurasi hetken päästä toinen. Neville vilkaisi kelloaan.

"Katsopas. Vuosi se vain näköjään vaihtuu. Eiköhän oteta lasilliset tuoreelle vuodelle!" hän sanoi ja kohotti kuohuviinimaljansa.

Muutkin kohottivat lasinsa. Will ja Rose ottivat toisiaan käsistä kiinni pöydän alla. Lasit kilahtelivat iloisesti.

"Uudelle vuodelle!" Will julisti.
"Nuoruudelle!" Hannah sanoi ja hymyili pöydän toisella puolella istuvalle pariskunnalle merkitsevästi.

Sierra kiiruhti salakäytävää pitkin hirveällä kiireellä. Hän oli jo myöhässä. Hiustenlaitto ei ollut onnistunut suunnitelmien mukaan, ja lopulta viidennen epäonnistuneen yrityksen jälkeen hän oli joutunut turvautumaan hätäponnariin, mikä jo itsessään raivostutti häntä suuresti. Ei sillä, hän ei uskonut, että Seth Richardson viitsisi ilmaantua paikalle ajoissa, mutta nyt hän leikki jo pojan huumorintajulla. He olivat puhuneet näkevänsä salakäytävällä yhdentoista maissa, ja kello oli jo lähempänä kahtatoista. Sierra puri huultaan ja yritti kipittää nopeammin loputtoman tuntuista kivilattiaa pitkin.

Hän päätti oikaista. Toisen kerroksen katetulla ulkoilmakäytävällä oli viileä, ja hän kietoi kätensä ympärilleen puristaen toppatakin tiukemmin itseään vasten.

Hän mietti Sethiä. Poika oli hypähtänyt sekoittamaan hänen mieltään kuin tyhjästä ja tuntui tulleen jäädäkseen. Hän ei ymmärtänyt, miksi tummatukkainen luihuisjahtaaja viehätti häntä, mutta pohdittuaan asiaa hän oli tullut siihen tulokseen, että kaikki kortit kannatti aina kääntää. Sitä paitsi tämä nimenomainen kortti houkutteli niin kovasti, että se saattaisi jopa lopulta osoittautua jokeriksi. Parhaassa tapauksessa pojasta voisi olla hyötyä hänen pääasiallisessa projektissaan, sillä hän oli yhteydessä juuri oikeisiin henkilöihin ja oli luonteeltaan sopivan huoleton. Eli toisin sanoen välinpitämätön. Sierra ajatteli. Mutta vaikka hän yritti suhtautua poikaan objektiivisesti, silti jokin niiden ruskeiden silmien intensiivisessä katseessa sai veren virtaamaan nopeammin hänen suonissaan, eikä se ollut välttämättä hyvä asia.

Hän vilkaisi kelloaan. Hetki vain enää, ja vuosi vaihtuisi. Hän kiristi tahtiaan. Mutta yhtäkkiä suuri, ruskea pöllö laskeutui suoraan hänen eteensä kuin tyhjästä. Tyttö pysähtyi niille sijoilleen ja tuijotti lintua yllättyneenä.

"Trevor", hän totesi, ja hänen äänensä oli värittömämpi kuin olisi tarvinnut.

Hän kumartui irrottamaan linnun jalassa roikkuvan kääreen. Pöllö näytti väsyneeltä - se oli lentänyt pitkän matkan ja tarvitsi lepoa. Tehtävänsä loppuun saatettuaan se kuuluikin huokaisevan syvään ja otti sitten raskaat siipensä vielä kerran alleen ja suuntasi raukein löyhähdyksin ilmeisesti kohti Pöllölää.

Sierran kädet tärisivät, kun hän avasi rullalle käärittyä pergamenttia. Hänen otsaansa oli ilmestynyt muutama huolenryppy, jotka syvenivät entisestään hänen silmiensä vilistäessä koukeroiselta riviltä toiselle.

Hei, tyttöseni!

Olen oikein onnellinen, että viihdyt siellä ja olet saanut uusia ystäviä. Alan kuitenkin olla vähän huolissani, että unohdat edistää alkuperäistä suunnitelmaamme. Hartioillasi on tärkeä tehtävä, enkä voi liiaksi korostaa, kuinka moni laskee kaiken toivonsa Sinun varaasi tässä asiassa. Älä siis petä meitä. Toivon sydämestäni, että nautit ajastasi, mutta sinun täytyy ehdottomasti unohtaa tämä luihuispoika, josta kerroit viime kirjeessäsi. Hän ei millään lailla palvele yhteistä tavoitettamme, ja tiedän, että sinä fiksuna tyttönä ymmärrät mitä tarkoitan.

Keskity olennaiseen ja ilmoita heti, kun tilanteeseen tulee muutos.

Terveisin,
Äiti


Sierra tuijotti kirjettä ilmeettömänä. Hänen suunsa oli puristunut tiukaksi viivaksi. Äkkiä hän veti syvään henkeä ja rutisti pergamentin kiukkuisesti ryttyyn pieneksi mytyksi. Hän survoi paperia kasaan kuin sen tuhoaminen voisi minimoida sen pintaan musteella painetut sanat. Hän heitti paperin kaikin voimin ulos holvikaaren avonaisesta ikkunasta ja lysähti sitten voimattomana hyytävän kylmää betoniseinää vasten. Vihmova viima pyyhälsi hänen lävitseen samalla, kun hän purskahti itkuun. Ei ollut hyvä istua, eikä seistä. Ikkunalauta oli kova, kun hän hakkasi rystysiään sitä vasten. Rajut tyrskähdykset sekoittuivat yötuulen ulinaan kyyneleiden valuessa pitkin hänen sieviä, puuteroituja poskiaan.

Sitten hänen yläpuoleltaan kellotornista kuului äänekäs kumahdus saaden tytön säpsähtämään rajusti. Oli keskiyö ja vuosi vaihtui.

Scorpius ja Dominique olivat jääneet tyhjän päälle pariskuntien siirryttyä viettämään yksityistä aikaansa, ja jotenkin he olivat päätyneet vaeltelemaan kahdestaan linnan ulkopuolelle. He kävelivät vieretysten kohmeista järven rantaa pitkin ja seurailivat toinen toistaan komeampia ilotulituksia, joita ammuttiin jostain Tylyahon liepeiltä. Scorpiuksella oli kädessään tuliviskipullo, josta he naukkailivat vuoron perään.

Vaikka tunnelma oli näennäisesti rento, silti kumpaakin salaa vähän hermostutti. He olivat höpötelleet niitä näitä, naureskelleet Albuksen ja Camillan kinastelulle ja Willin ja Rosen siirappiselle parisuhdeonnelle, puhuneet jopa professori Slipperin ratkenneesta kaavusta, joka oli aiheuttanut huvitusta eräällä liemitunnilla. He olivat pysytelleet keskustelussa kovin turvallisella alueella tietoisesti vältellen kaikkea ikävää, päällimmäisenä Scorpiuksen muistinmenetykseen liittyviä asioita.

Kunnes poika tahattomasti rikkoi mukavuuskuplan harkitsemattomalla kysymyksellään:
"Millainen sinun perheesi on?"

Dominique värähti. Tietenkin Scorpius oli nähnyt hänen vanhempansa monta kertaa, vieraillut jopa heidän kotonaankin Simpukkamökissä viimeksi kesällä ja ollut kuin kotonaan. "Tiedäthän, että tämä on vähän outoa..." hän mumisi vaivaantuneena.
"Tiedän, tiedän. Koska en muista mitään. Mutta ihan totta. Tajusin äsken, etten tiedä mitään muuta perheestäsi kuin  punapääveljesi, joka tunkee täplikkään nenänsä joka paikkaan, ja siskosi, joka yrittää tehokkaasti tapattaa meidät PVS-simulaattorissa, ja sen, että äitisi on jokin puoliveela."
Toinen naurahti. "Eli tärkeimmät."
"No joo. Ehkä olet oikeassa. Mutta entä isäsi? Tai muut sisarukset? Onko siellä kenties vielä joku parikymppinen, seksikäs velholainsäädännön opiskelijasisko, jonka olemassaolo minulta on syystä tahi toisesta salattu?"
Dominique nauroi. "Isä tutkii ihmissusia ja tekee jotain keikkoja ministeriölle. Ja ei. Koko meidän sisaruskatras on visusti Tylypahkan muurien sisäpuolella - joudun siis tuottamaan pettymyksen."
"Ei se ole pettymys", Scorpius sanoi virnistäen. "Hyvä vain, että olette kaikki täällä valvovan silmäni alla."

Sitten pojan kulmat kurtistuivat, kun hän mietti hetken. "Mutta eikö äitisi ole ranskalainen? Miten he tapasivat isäsi kanssa?"
"Fleur osallistui kouluaikaan Kolmivelhoturnajaisiin, jotka järjestettiin täällä. He tutustuivat sinä aikana. Alin isäkin oli muuten siinä kisassa mukana."
"Ai jaa? Mutta sinun isäsi ei kisannut?"
Tyttö pudisti päätään. "Ei. Mutta hän pyysi Fleuria joulutanssiaisiin."
"Aika hyvä peliliike isältäsi."
Dominique hymyili itsekseen. "Joku muukin on joskus tainnut käyttää samaa liikettä..."
"Ai miten niin?" platinapää kysyi uteliaana.
Dominique vilkaisi poikaa merkitsevästi kulmiensa alta. "Meilläkin oli tanssit viime vuonna."
"Oliko?"
"Oli", hän vastasi ja mietti, kuinka vaarallisilla vesillä liikkui.

He pysähtyivät järven rantaan. Mustat, laiskat aallot läiskähtelivät vesirajan märkiä kiviä vasten.

"Ne sitten mahtoivat olla hyvät bileet. Hitto, kun en muista yhtään mitään..."
Tyttö nyökkäsi. Hän tajusi pidättävänsä henkeä ja päästi ilman virtaamaan keuhkoistaan ulos hitaasti. Lopulta hän henkäisi: "Ne olivat."
"Kenenkähän kanssa minä mahdoin tanssia?" Scorpius pohdiskeli ja katseli edessäpäin aukenevaa ulappaa.
Dominique harkitsi pienen hetken, vaikka tiesikin, että oli jo liian myöhäistä valehdella.
"Minun."
Socrpiuksen kulmat kohosivat aavistuksen. "Sepä yllättävää. Oliko meillä kivaa?"

Dominiquen sydän jyskytti, kun hänen mieleensä tulvivat muistot vuodentakaisista juhlista, joiden aikaan hän ei ollut uskonut, että voisi koskaan olla enää ihastuneempi. Ihastuneempi kehenkään muuhun kuin Rohkelikon platinapäiseen hurmuriin.

Hän nielaisi ja vastasi: "Oli meillä."

Nyt Scorpius katsoi häntä, eikä hänen ilmeestään saanut selvää, mitä hänen päässään liikkui. Dominique tuijotti poikaa, ja vaikka tiesi sen olevan väärin, ei hän kyennyt kääntämään katsettaan pois. Hän satuttaisi itseään uudelleen. Sekuntien päästä se tapahtuisi. Sydän jyskytti kiivaasti, ja ajatukset sumenivat.

Mutta sitten se ei tapahtunutkaan. Sen sijaan poika vain virnisti kuin pieni lapsi, joka oli saanut hyvän idean, ja kääntyi takaisin järven suuntaan.

"Arvaa mitä?"
"No?" Dominique kysyi häkeltyneenä, yrittäen koota itseään.
"Minä en muista, että olisin koskaan uinut tässä järvessä."
Oi, kyllä sinä olet. Dominique ajatteli mielessään, mutta päätti jättää asian kertomatta, koska se ei hyödyttäisi mitään. Sen sijaan hän sanoikin: "Mitä sitten?"
Mutta Scorpius oli jo heittänyt takkinsa menemään. "Miksen siis tekisi sitä nyt?"
Dominique pyöräytti silmiään. "No, jos olet niin idiootti, niin anna mennä vaan. Tulet kipeäksi."
"Uisit sinäkin", poika tokaisi. Hänen kasvoilleen oli noussut kevyt innostuksen puna.
"En todellakaan! Miksi uisin?"
"Vaikka siksi että kohta vaihtuu vuosi, ja uuden vuoden voisi aloittaa jotenkin hienosti."
"Ai vaikka makaamalla sairaalasiivessä ensimmäisen kuukauden?" Dominique kysyi ja yritti pitää äänensä tasaisena samalla, kun poika veti paidan päänsä yli, ja kuunvalo piirsi vaalean kuulaalle iholle veistosmaiset vatsalihasten rajat.

"No, esimerkiksi", Scorpius sanoi virnistäen tytön ilmeelle. "Pidätkö näkemästäsi?"
Dominique punastui ja vihasi itseään. Hän kuitenkin vastasi hillitysti: "Itse asiassa olit paremmassa kunnossa viime keväänä."
"Ohhoh! Vai niin. Entäs oma kuntosi?"
"Älä yritäkään. Minua et saa riisuuntumaan."
"Yritän vain saada sinut mukaani kuutamouinnille", poika sanoi viattomasti ja hyppelehti varpaisillaan hyisessä ruohikossa.

"Veikkaan, että muistinmenetyksesi vei puolet vähäisestä järjestäsi", tyttö sanoi katsellessaan toisen kärvistelyä.
"Sinulla ei vain ole pokkaa."
Dominique tuhahti. "Rohkeudella ja tyhmyydellä on vissi ero, jota sinä olet täysin kykenemätön ymmärtämään."
"Ole sitten. Saanpahan kertoa tästä lähin tarinaa jälkipolville, johon liittyy yksi korpinkynsityttö, joka oli liian lälläri pulahtamaan järveen Uutena vuotena", hän sanoi iskien silmää.

Silloin Dominiquen silmissä välähti, ja hän astui haastavan askeleen lähemmäs rantaa. "Hyvä on sitten", hän totesi ja niine sanoineen nakkasi untuvatakkinsa maahan.

Sitten hän potkiutui ulos korkokengistään ja vetäisi muitta mutkitta topin yltään. Hänelle ei tuottanut ongelmaa riisuuntua pojan nähden, mutta ajatus siitä, että he seisoivat puolialasti rannalla vieretysten synnytti kihelmöivää lämmöntunnetta hänen vatsanpohjassaan vaikka yötuuli puhalsikin hyytävästi. Ilotulitukset räiskyivät taivaalla, ja yksi iso raketti valaisi hetkeksi koko linnan pihamaan heidät mukaan lukien.

Scorpius tuijotti häntä häkeltyneenä. "Vau!"
"Oletko yllättynyt muka?"
Olankohautus. "En oikeastaan. Naisilla on taipumus heittää vaatteet pois minun seurassani ennemmin tai myöhemmin."
"Pelle. Keskity olennaiseen", tyttö tuhahti.

Ja sitten hän äkkiarvaamatta pinkaisi juoksuun ja hyppäsi kirkaisten jäiseen veteen jalat edellä yllätetyn pojan seisoessa rannalla seuraten tapahtumaa suu auki loksahtaneena.

Myöhemmin kaksikko tassutteli vettä valuvina kohti linnaa. Scorpius oli osoittanut herrasmiehen elkeitä ja taikonut esiin keltaisen huovan, johon hänen rinnallaan tarpova tyttö oli nyt tiukasti kääriytynyt.

"Varpaita kihelmöi", Dominique ilmoitti.
"Voisiko johtua siitä, että sinä kurja et viitsinyt laittaa näitä tappotolppia jalkoihisi?" Scorpius kysyi ja heilautti kädessään olevia mustia nahkanilkkureita.
"No, minä en viitsinyt pilata niitä. Sitä paitsi ei minua kylmä."
"Ei varmaan. Olethan minun läheisyydessäni", poika virnisteli.
"Niin, tai sitten ihan vain siitä syystä, että dippasin itseni äsken miinus tuhat -asteiseen veteen. Oikeasti, haluaisin tietää, miten veden väki muka asuu tuolla kaikki talvet."
"Ne nousevat pintaan, ja McGarmiwa palkkaa ne talveksi kotitonttujen kanssa keittiöhommiin."
Dominique vilkaisi poikaa huvittuneena. "Tosiaan."
"Joo joo! Etkö muka tiennyt?"
"Pidä suusi kiinni, ellei sinulla ole mitään fiksua sanottavaa."
"Okei, voin yrittää jälkimmäistä.... No, ainakin se vesi oli oikeasti aika kylmää."
Dominique kikatti. "Ai oliko? Meinasin kuolla sinne. Sinun vikasi, jos saan nyt taudin!"
"Millähän tavalla minä siihen vaikutin? Sinähän siellä jorpakossa polskutit ennen kuin ehdin kentauria sanoa. Enkä muistaakseni edes saanut auttaa vaatteidesi riisumisessa. Tosin muistini on kyllä reistaillut lähiaikoina..."
"Sinä yllytit", Dominique sanoi huomioimatta pojan kommenttia, "Eikä minua kannata yllyttää."
"Hyvä tietää", toinen sanoi viekkaasti.

"Vaikka ei sitä ehkä voinut uimiseksi laskea."
"No ei ehkä. Hyppäsit vain ja rämmit heti kiljuen takaisin rantaan."
"Mutta minä sentään kastuin kahdesti", tyttö muistutti.
"Mitäs et varonut. Tietysti minä yritän kastella sinut heti tilaisuuden tullen!"
"Tietystihän sinä yrität, olinpa hölmö..."
"Mutta olet sinä kyllä aika tyttö. Ei ihan joka korpinkynsi olisi sukeltanut järveen joulukuussa."
"Eikä ihan joka rohkelikko."
"Minä nyt olenkin spesiaali monessa suhteessa."

He saapuivat linnan oville. Scorpius veti oven auki ja päästi tytön kulkemaan sisälle editseen. Sitten he sipsuttelivat tyhjyyttään kaikuvan aulan halki ja asettautuivat istumaan korkeiden lasisten ikkunoiden eteen penkille, joka sijaitsi heti ovia vartioivien kivihirviöiden takana. Ikkunasta näki hyvin yölliset tapahtumat ja taivaan, joka sädehti edelleen sateenkaaren eri sävyissä.

"Istupa siinä", Scorpius käski ja istahti itsekin tytön viereen. Hän tarjosi toiselle tuliviskipulloaan, joka alkoi pikkuhiljaa vajua.

Dominique teki kerrankin työtä käskettyä ja tarttui tarjottuun pulloon. Hän hörppäsi polttavaa nestettä, irvisti ja henkäisi terävästi. He istuivat hetken hiljaa. Marmorilattia tuntui lämpimältä kipristelevien varpaiden alla, aivan kuin joku olisi taikonut sen hehkumaan. Jostakin puhalsi pehmeän lämmintä ilmaa heidän nurkkaukseensa. Vuoden vaihtumiseen oli vain hetki aikaa.

Tytön kehon läpi kulki väristys.

"Paleltaako?"
"No, vähän..." Dominique myönsi lopulta.
"Arvasin."
"Eihän sinun seurassasi pitänyt tulla kylmä?"

Scorpius virnisti ja katsoi yötaivaalle. Sitten hän sanaakaan sanomatta kiersi kätensä huopaan kääriytyneen tytön hartioiden ympärille ja veti hänet itseään vasten. Yllättyneenä Dominique painautui jäykästi pojan kylkeen. Scorpiuksen käsi alkoi hitaasti silitellä hänen olkapäätään. Hän sulki silmänsä ja yritti rentoutua, mikä ei ollut helppoa tuhansien ajatusten risteillessä hänen mielessään.

"Mitä sinä toivot Uudelta vuodelta?" poika kysyi hetken päästä.
Dominique huokaisi. Että sinä saisit muistisi takaisin.
Mutta se tuntui typerältä. "Että selviän S.U.P.E.R.:sta."
Scorpius naurahti. "Onpa syvällistä."
"Ei varmaan sinusta, kun sinua odottaa joku loistokas huispaustähden elämä."
"Hah. Kuka niin on sanonut?"
Dominique hymyili. "Sinä."
"Ai. No, mikäs siinä sitten", poika totesi huvittuneena.
"Entä mitä sinä toivot ensi vuodelta?"
Scorpius oli hetken hiljaa, mutta vastasi sitten: "Että saisin muistini takaisin."

Dominique räpytteli silmiään, muttei ehtinyt vastata mitään, sillä silloin heidän yläpuoleltaan kuuluva kellotornin kellojen jylinä keskeytti hänen lentoon riistäytyneet ajatuksensa. He tuijottivat mykistyneinä taivaalle, joka oli äkkiä täyttynyt sadoista ilotulitusraketeista.

Albus oli hermostunut. Hän odotti Camillaa tähtitornissa, jossa heidän oli määrä tavata. Hän oli ehdottanut paikkaa pikalennokilla, ja tyttö oli vastannut olevansa vielä sairaalasiivessä, mutta luvannut kuitenkin tulla ennen puolta yötä. Nyt kello alkoi lähennellä uhkaavasti määräaikaa, ja Albus hieroi rystysiään levottomana.

Häntä ärsytti, että Camilla edelleen jaksoi alvariinsa roikkua tajuttoman Artemis Flintin vuoteen reunalla. Häntä ärsytti, ettei hän ollut edelleenkään kyennyt kertomaan tytölle totuutta onnettomuusillan tapahtumista. Hän oli kurja valehtelija ja poikaystävä. Heikolla hetkellä, kun syyllisyys oli kalvanut pahiten, hän oli yrittänyt uskotella itselleen, että Camilla leppyisi helpommin sitten, kun Flint olisi hereillä. Ja sitä paitsi luihuispoika ei todennäköisesti edes muistaisi mitään, kun joskus viimein tulisi tajuihinsa. Tai näin Albus toivoi. Oli parempi olla hiljaa ja välttää siten turhat konfliktit.

Silti syyllisyys kalvoi.

Hän näki unia. Unia, joissa Artemis Flintin kivusta vääristyneet kasvot viruivat ja venyivät hänen näkökentässään jättämättä häntä rauhaan. Hänen oma sauvakätensä toimi joka kerralla tahattomasti, eikä hän kyennyt estämään tapahtumia. Hän oli liian hidas. Ja Flint tuupertui maahan elottomana, eikä enää herännyt. Välillä luihuispojan paikalla oli Scorpius, välillä Will, välillä jopa hänen oma isänsä.

Albus sulki silmänsä ja yritti puistella inhottavat kuvat mielestään. Pian alkaisi uusi vuosi. Ja uusi vuosi peittäisi aiemman vuoden sotkut alleen. Kuin pölyn, joka lakaistaan maton alle. Niin sen täytyi olla.

Silloin hän kuuli ääntä selkänsä takaa ja kääntyi ympäri huojentuneena. Tulija oli Camilla. Mutta kun tyttö harppoi häntä kohti, hän tajusi, ettei tämän kasvoillaan ollut iloinen ilme. Albusta kylmäsi. Tuon ilmeen hän tuntisi milloin vain. Tyttö oli raivoissaan.

Camilla seisahtui hänen eteensä ja tutkaili häntä terävillä silmillään. "Hei vain."
Albus selvitti kurkkuaan ja rohkaisi mielensä. "Hei. Sinä tulit."
Tyttö nyökkäsi kopeasti. "Niin tulin."
"Onko jokin hullusti?"
"Onko sinulla jotain kerrottavaa minulle?" Camilla kysyi ja hänen äänensä oli pidätellyn tyyni.
Albus nielaisi ja tuijotti tyttöä hermostuneena. "Kuten esimerkiksi?"
"Kuten esimerkiksi, että kuka hyökkäsi Artemiksen kimppuun."

Sanat jysähtivät kuin kivet Albuksen vatsanpohjassa. Hän ei hetkeen saanut sanaa suustaan. Yhtäkkiä oli vaikea hengittää.

"O-onko Flint herännyt?" hän änkytti.
Camillan kasvoille levisi hymy, jonka takana piili silkka kiukku. "No voi... Mistä oikein arvasit?"
"Minä..." Albus ei tiennyt mitä sanoa.
"Onko se totta?" Camilla kuiskasi silmäkulmat kostuen. "Olitko se sinä?"
"Mi-minun piti kertoa..." hänen kasvoilleen levisi häpeän puna.
"Niin varmasti. Ja missähän vaiheessa?"
"Ei tullut hyvää hetkeä..."
"Ei varmaan. Albus, en voi uskoa tätä todeksi."

Hitaasti hän tajusi, ettei mitään ollut tehtävissä. Flint oli herännyt ja kertonut Camillalle kaiken. Hän oli ajanut itsensä ansaan selkärangattomuudellaan, ja nyt hänen tyttöystävänsä oli vihaisempi kuin koskaan. Kylmä hiki valui hänen selkäänsä pitkin, eikä hän kyennyt kohtaamaan toisen jäistä katsetta.

"Oletko sinä todella niin munaton luuseri, ettei sinusta ollut kertomaan edes, että olet yrittänyt tappaa viattoman ihmisen?" Camilla sylkäisi sanat suustaan.
"En minä ketään ole yrittänyt tappaa!"
"No, mutta hyökkäsit kimppuun kuitenkin! Ja jätit makaamaan vailla apua. Millainen ihminen tekee niin?"
"Flint ärsytti tahallaan..."
"Ja mitähän hän mahtoi sanoa? Mitä niin maailman pahaa hän on voinut sanoa, että on saanut sinut hyökkäämään kimppuunsa kuin joku... joku... raivopäinen kentauri?!"
Albus aukoi suutaan, muttei saanut sanaa suustaan tuijottaessaan tytön syvänsinisiin silmiin. Sitten hän painoi katseensa kenkiinsä. Jälleen kerran hän ei kyennyt sanomaan totuutta ääneen. Muttei hänen tarvinnutkaan.

Camillan kasvot kalpenivat ymmärryksestä.

"Ei voi olla totta... Kaiken tämän jälkeen sinä edelleen olet mustasukkainen minusta!" hän naurahti uskomatta korviaan.
"A-Aiotko kertoa opettajille?"
"Ja sekös sinua huolettaa! Älä suotta pelkää. Minä en aio sanoa sanaakaan kenellekään. Se on täysin Artemiksen asia, mitä hän päättää tehdä."

Albus ei osannut olla edes huojentunut. Millään ei ollut enää vaikutusta mihinkään. Hän vain tuijotti tyttöä tunnottomana.

Nyt tyttö perääntyi. "En minä voi olla sinun kanssasi. En tämän jälkeen."
"Hei... Odota. Puhutaan edes", Albus aneli ja astahti häntä kohti.
"Ei. Tämä oli viimeinen pisara. En käsitä sinua."
"Mutta ollaanhan minä ja Flint riidelty ennenkin!"
Camilla pysähtyi ja katsoi häntä. "Etkö sinä todellakaan käsitä? Oletko sinä todella noin tyhmä??"
Albus kurtisti kulmiaan ja inhosi kysyä: "Mitä sinä tarkoitat?"
"Tässä ei ole kyse siitä, kuka teidän nahistelunne on aloittanut tai kuka löi ketä. Minulle on aivan sama, kuinka paljon te idiootit tappelette - tappakaa vaikka toisenne, jos siltä tuntuu! Mutta se, ettet sinä kertonut siitä minulle. Se, että olet antanut minun kuukausitolkulla paapoa sinua, valitella Artemiksen kohtaloa ja pelätä sinun puolestasi. Tiedätkö, kuinka tyhmäksi saat minut itseni tuntemaan? Kuinka halpana olet minua pitänyt?"

"Olen pahoillani."
Camilla kohotti leukaansa. "Olet vähän myöhässä."
"Minä pelkäsin, ettet antaisi anteeksi..."
"Olisin saattanut ehkä antaakin, jos olisit vain kertonut minulle rehellisesti. Jos olisit näyttänyt, että sinussa on miestä kantaa vastuu omista teoistasi. Sen sijaan pakenit ja valehtelit kuin rotta. Minulle riittää."
"Anna minun hyvittää tämä sinulle. Teen mitä vain. Camilla...", Albus hätääntyi ja astui askeleen lähemmäs kohti alati perääntyvää tyttöä.
Camillan silmät kimmelsivät kyynelistä, mutta hänen äänensä oli väritön ja vankempi kuin aikoihin, kun hän totesi: "Hyvää Uutta vuotta, Albus."
"Camilla, ODOTA!"

Mutta tyttö kääntyi ja käveli pois, eikä ottanut kuuleviin korviinsa poikaystävänsä viimeisiä, epätoivoisia huutoja hänen peräänsä. Albus tuijotti mustaa, porraskäytävään johtavaa kivistä suuaukkoa ja hänen sisällään tuntui ontolta. Kaikki oli murskana. Hän oli menettänyt kaiken. Vielä hän ei kyennyt käsittämään kunnolla viime hetken tapahtumia, mutta silti hän käsitti kirkkaasti sen, että hän yksin oli syyllinen tuohon kaikkeen.

Samalla hetkellä kellotornin suunnalta kuului ensimmäinen korviahuumaava kumahdus, kun uusi vuosi ilmoitti saapumisestaan.
« Viimeksi muokattu: 12.09.2020 00:59:23 kirjoittanut Siunsäe »

Lily Evans

  • ***
  • Viestejä: 23
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 29. luku 2.3.!!
« Vastaus #112 : 06.03.2016 18:08:33 »
Mä luulin jo kommentoineeni tätä, eipä vaan kommenttia näy.  ???

No, otetaan uus yritys, voi vaan olla etten jaksa enää yhtä pitkää selostusta. Jokatapauksessa, voi sua Camilla, ei saa jättää Albusta. >:( Vähän hassu lukea tämmöistä, kun itse annan kaiken anteeksi tuosta vaan, usein täysin ilman syytä :DD Camillan ja Albuksen täytyy vielä palata yhteen, Camilla ei saa ainakaan valita Ruttukuonoa tai sulle käy huonosti.

Onneksi sentään Scorpilla ja Domilla menee ihan hyvin, kunhan Scorp vain saisi muistinsa takaisin... Tää Sierra/Viviane kuvio on mieleniiintoinen, innoissani odottelen ratkaisua, missä oikea Sierra Dior on? Ja jäikö hän kotiin pakotettuna vai mitä tapahtu?  ;D Mutta jatkahan heti kun jaksat, vielä jaksan seurata!

Lils

Lasikuula

  • ***
  • Viestejä: 701
    • www.lasikuula.net
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 29. luku 2.3.!!
« Vastaus #113 : 07.03.2016 21:26:50 »
Oon tykännyt aiemmistakin luvuista tosi paljon, mutta tämä luku! Tykkäsin miten hienosti olit saanut tän rakennettua ja tuotua esiin "ajan kulun", vaikka kaikki periaatteessa tapahtui täsmälleen samaan aikaan. Tykkäsin jotenkin tunnelmasta Dominiquen ja Scorpiuksen välillä, sekä loppu kohtauksen riita! Se jätti ihanan raivostuttavan tunteen jälkeensä, onnistunut veto lopettaa tuohon. Toinen vaihtoehto, johon olisin saattanut lopettaa tekstin, olisi ollut Sierran pätkä, mutta Camilla ja Albus vei homman hienosti kotiin!

Jatkoa odotellen :)

pringles

  • ***
  • Viestejä: 84
  • Joskus järki on järjetöntä.
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 29. luku 2.3.!!
« Vastaus #114 : 26.03.2016 22:26:05 »
Eeeeeeeeiiiiiiiiiiiiiiiii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! MAHTAVA LUKU! NYT VOIN IHKUTTAA SINUA! Iiiiiii...... Kerro jo mitä Viviane aikoo! Eikö niin että se yrittää päästä naimisiin Scorpin kanssa, sitteen tappaa Scorpin ja sen vanhemmat salaa ja perii iiison omaisuuden. JA SÄ TODELLAKIN JÄTÄT KAIKKI TYYPIT LUOKALLE! MUUTEN OLEN VIHAINEN!!!!!!!! #CAPSIONJUMALA Okei rauhoitun... Noniin...
Sä olet mahtava. Sun kirjoitus on mahtavaa. Mutta sun juonenkäänteet ei ole mahtavia! Ne on ihan liian PARHAITA! Camilla ei saa jättää Albusta (taas).  Oon ihan sairaan väsynyt...

Hyvää yötä ja pääsiäistä!
Jos nauru pidentää ikää, kuolemattomuus on mahdollista.

Örkkineitinen

  • ***
  • Viestejä: 26
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 29. luku 2.3.!!
« Vastaus #115 : 05.04.2016 23:26:59 »
Uus lukija ilmottautuu! Luin tän ja Kiveen kahlitun koiran jo viime kesänä mut tällä viikolla luin uudestaan ja oli pakko rekisteröityy et voin kommata!
Mä siis niin rakastan tätä tarinaa!
JATKOO!!
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille, ja mielen vapaus, ja mielen vapaus. ~ Vexi Salmi

Puoliverinen prinsessa

  • Vieras
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 29. luku 2.3.!!
« Vastaus #116 : 14.04.2016 08:34:24 »
Uusi lukija on löytänyt tänne asti!
KKKn oon lukenu jo monesti, joten sitä kautta satuin tänne lueskelemaan tätä. Tää tarina on todella hyvä ja toivon jatkoa!

« Viimeksi muokattu: 21.05.2016 17:40:25 kirjoittanut Puoliverinen prinsessa »

MioG

  • ***
  • Viestejä: 25
  • Dream girl
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 29. luku 2.3.!!
« Vastaus #117 : 15.05.2016 10:11:00 »
Jatkoa pian! :-* :) ;)
If you can Dream it, you can do it.
-Walt Disney

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 306
  • Never Settle
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 29. luku 2.3.!!
« Vastaus #118 : 15.05.2016 16:10:46 »
Jooooo! Heippa, piti tulla tänne infoilemaan teitä ystävät, koska en suinkaan ole teitä hyljännyt. Ihanaa, että jaksatte muistaa, uudet lukijat ja kaikki.
30. luku antaa odottaa itseään - yliopiston pääsykokeet tämän kuun lopussa. Kesäkuun alussa heti luvassa jatkoa.  :-* Jaksakaa odotella, jaksattehan?

Puoliverinen prinsessa

  • Vieras
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 29. luku 2.3.!!
« Vastaus #119 : 15.05.2016 17:38:38 »
Kyllä jaksetaan odottaa!
Ajankuluksi lueskelen vaikka KKKn uusiksi ja kirjoittelen omia :).
Onnea kokeisiin!

« Viimeksi muokattu: 21.05.2016 17:40:53 kirjoittanut Puoliverinen prinsessa »