Kirjoittaja Aihe: Adara, Siriuksen tähti (K-11, 160 lukua)  (Luettu 313041 kertaa)

Lokitar

  • ***
  • Viestejä: 1 727
Luku 17. Syitä ja seurauksia
« Vastaus #20 : 03.07.2007 23:13:39 »
Luku 17. Syitä ja seurauksia







”Te olette mielipuolia kumpikin!” Ron huudahti.
”Naurettavaa!” Hermione lisäsi.
”Peter Piskuilan on kuollut! Tuo tappoi hänet kaksitoista vuotta sitten!” Harry säesti osoittaen Siriusta.
”Minä yritin”, Sirius murahti. ”Mutta Peter veti pidemmän korren... Nyt käy toisin!” Sirius nousi nopeasti ylös ja koetti päästä Peteriin käsiksi.
”Sirius, EI!” Lupin huusi ja irrotti Siriuksen irti Ronista.
”ODOTA! Et saa tehdä sitä noin vain – heidän täytyy ymmärtää – meidän täytyy selittää.”
”Selitetään jälkikäteen!” Sirius ärähti ja yritti paiskata Lupinin kimpustaan. Adara ei ollut koskaan nähnyt häntä niin malttamattomana. Peter kiljui kuin pieni kidutettu possu.
”Heillä – on – oikeus – kuulla – totuus!” Lupin sanoi huohottaen ja yritti helpottaa Siriuksen oloa. Adara oli samaa mieltä, joten hän nousi ylös, tarttui Siriusta kädestä ja sanoi: ”Lupin on oikeassa. Ron on pitänyt häntä lemmikkinä, ja Harry ansaitsee kuulla totuuden.”
Sirius rauhoittui kuin lamautettuna. Lupin katsoi häntä hetken tyrmistyneenä.
”Olkoon sitten. Kerro heille mitä tahdot. Mutta kerro äkkiä, haluan tehdä sen murhan josta minut vangittiin”, Sirius sanoi Lupinille.
”Te olette tärähtäneitä”, Ron sanoi ääni täristen. ”Minä olen saanut tarpeekseni, minä häivyn.” Hän koetti päästä seisomaan, mutta Lupin kohotti sauvansa ja osoitti Peteriä.

”Sinä kuuntelet nyt mitä minä sanon, Ron. Pidä vain kuunnellessasi tiukasti Peteristä.”
”SE EI OLE PETER, SE ON KUTKA!” Ron huusi vastaan. ”Piskuilanin kuolemalla oli silminnäkijöitä koko kaduntäysi.”
”He eivät nähneet sitä mitä luulivat nähneensä!” Sirius tokaisi.
”Kaikki luulivat että Sirius tappoi Peterin. Uskoin niin itsekin – kunnes tänä iltana katsoin Kelmien karttaa... Se ei ikinä valehtele... Peter elää, hän on Ronin käsissä, Harry”, Lupin selitti. Harry ja Ron näyttivät yhä siltä kuin Lupin ja Sirius olisivat heidän mielestään seonneet.

”Harry, kiltti. Kuuntelisit mitä heillä on sanottavaa”, Adara sanoi ääni hiukan täristen.
”Adara, heihin ei voi luottaa!” Ron sanoi vakavana.
”Onko hän kommenuskirouksen alaisena?” Hermione kysyi Siriukseen katsoen.
”En ole!” Adara tiuskaisi. ”Sen huomaisi jos olisin. Oikeasti, olen samaa mieltä Siriuksen kanssa. Peter on tuo... tuo rotta. Kuunnelkaa mitä he sanovat, ette te menetä mitään!”
”Mutta kun... Kutka ei voi olla Piskuilan, eihän se voi olla totta. Tietenkään ei voi”, Hermione mutisi.
”Miksei voi?” Adara kysyi.
”Siksi että... tiedettäisiin, jos Peter Piskuilan olisi animaagi. McGarmiwan tunnilla käsiteltiin animaageja. Ja minä etsin ne kaikki, kun tein läksyjä – ministeriö pitää kirjaa noidista ja velhoista, jotka osaa muuttua eläimiksi. Rekisterissä lukee, miksi eläimeksi kukakin pystyy muuttumaan ja mitä tuntomerkkejä heissä on eläiminä ja sen sellaista... ja minä katsoin rekisteristä McGarmiwan tiedot, ja tällä vuosisadalla on ollut vain seitsemän animaagia, eikä Piskuilania ollut siinä joukossa.”
Lupin nauroi.
”Oikein taas, Hermione! Mutta sitä ministeriö ei saanut koskaan tietää, että Tylypahkassa juoksenteli yhteen aikaan kolme rekisteröimätöntä animaagia.”
”Jos aiot kertoa heille koko jutun, Remus, pane jo töpinäksi. Minä olen odottanut kaksitoista vuotta, en jaksa enää kauan”, Sirius ärähti. Adara katsoi häntä myötämielisesti ja tarttui tätä jälleen käsivarresta. Tällä kertaa Harry huomasi asian ja katsoi Adaraa oudosti.
 
”Hyvä on... mutta sinun täytyy auttaa minua, Sirius. Minä tiedän vain kuinka kaikki alkoi”, Lupin sanoi ja vaikeni yhtäkkiä. Huoneen ovi oli avautunut kovaa narahtaen. Kaikki tuijottivat oviaukkoa. Lupin harppoi ovelle ja kurkisti portaille.
”Ei ketään.”
”Täällä kummittelee!” Ron sanoi.
”Ei kummittele... Röttelössä ei ole koskaan kummitellut. Kyläläisten kuulemat kirkaisut ja ulinat olivat minusta lähtöisin...” Hän vaikeni hetkeksi. ”Siitä tämä tarina alkaa – kun minusta tuli ihmissusi. Koko juttu olisi jäänyt tapahtumatta jos minua ei olisi purtu... jos en olisi ollut niin uhkarohkea.” Ron aikoi sanoa jotain, mutta Adara potkaisi tämän tervettä jalkaa ja Hermione sanoi:
”Shh!”

”Olin vasta pikkupoika, kun minua purtiin. Vanhempani tekivät kaikkensa, mutta tuohon aikaan ei ollut parannuskeinoa. Liemi jota Kalkaros nykyään keittää minulle, on aivan uusi keksintö. Se tekee minusta vaarattoman. Kunhan muistan juoda sitä täysikuuta edeltävällä viikolla, pysyn järjissäni kun muutun... Voin käydä kerälle toimistooni, olen harmiton susi ja odotan että kuu pienenee jälleen... Mutta ennen kuin sudenmyrkkyjuoma keksittiin, minusta tuli kerran kuukaudessa täysi hirviö. Tuntui mahdottomalta, että olisin voinut päästä Tylypahkaan kouluun. Muiden lasten vanhemmat eivät varmasti olisi tahtoneet lastensa joutuvan lähelle minua...
Mutta sitten Dumbledoresta tuli rehtori. Hän suhtautui minuun myötämielisesti ja sanoi ettei mikään estäisi minua tulemasta Tylypahkaan. Kunhan ryhtyisimme tiettyihin varotoimiin”, hän sanoi ja katsoi Harrya.

”Minähän sanoin sinulle, että Tällipaju istutettiin sinä vuonna kun minä tulin Tylypahkaan. Itse asiassa se istutettiin juuri siksi että minä tulin Tylypahkaan. Tämä talo, tunneli, joka johtaa tänne, kaikki rakennettiin minua varten. Kerran kuukaudessa minut salakuljetettiin linnasta tänne muodonmuutokseen. Puu istutettiin tunnelin suulle, jottei kukaan vahingossa törmäisi minuun silloin kun olin vaarallinen... Minun muodonmuutokseni olivat siihen aikaan – ne olivat hirvittäviä. On erittäin kivuliasta muuttua ihmissudeksi.” Adara tunsi omantunnon pistoksen Lupinin kanssa riidoissa olosta. ”Minut eristettiin ihmisistä joten purin ja raavin muiden uhrien puutteessa itseäni. Kyläläiset kuulivat ääneni ja ulinani ja kuvittelivat, että täällä asui erityisen rajuja henkiä. Dumbledore vahvisti huhua... Vieläkään kyläläiset eivät uskalla lähestyä taloa, vaikka täällä on ollut hiljaista jo vuosia.” Adara tunsi olonsa tyhmänrohkeaksi kun oli vain marssinut Röttelöön Siriuksen perässä.
”Mutta muodonmuutoksiani lukuun ottamatta olin onnellisempi kuin koskaan ennen. Ensimmäisen kerran minulla oli ystäviä. Kolme erityisen hyvää ystävää. Sirius Musta... Peter Piskuilan...” Peter vinkaisi. ”ja tietysti sinun isäsi, Harry – James Potter.
Minun kolme ystävääni huomasivat totta kai, että katosin kerran kuukaudessa. Keksin kaikenlaisia tekosyitä. Pelkäsin hirveästi, että he hylkäävät minut siinä silmänräpäyksessä kun saavat tietää mikä olen. Mutta niinhän siinä kävi, että he, kuten tekin Hermione ja Adara, keksivät itse totuuden.” Hermione vilkaisi Adaraa.

”Eivätkä he hylänneet minua. Sen sijaan he tekivät minun vuokseni jotain, mikä muutti muodonmuutokseni paitsi siedettäväksi, myös elämäni parhaiksi ajoiksi. He rupesivat animaageiksi.”
”Minun isänikin?” Harry sanoi ällistyneenä.
”Kyllä vain. Heiltä meni likimain kolme vuotta selvittää, miten se tehdään. Sinun isäsi ja tämä Sirius tässä olivat koulun teräväpäisimmät oppilaat, ja onnekkaitakin he olivat, sillä animaagin muodonmuutos voi mennä kammottavalla tavalla pieleen – yksi syy siihen, että ministeriö pitää niin tarkkaa lukua niistä, jotka yrittävät. Peter tarvitsi kaiken avun, jonka James ja Sirius saattoivat hänelle antaa. Lopulta viidentenä kouluvuotenamme he onnistuivat. Jokainen heistä osasi muuttua tahdonvoimalla joksikin eläimeksi.”
”Mutta miten se sinua auttoi?” Hermione kysyi selvästi ymmällään.
”He eivät voineet pitää minulle seuraa ihmisinä, joten he pitivät seuraa eläiminä. Ihmissusi on vaarallinen vain ihmisille. He livahtivat joka kuukausi linnasta Jamesin näkymättömyysviitan alla. He muuttuivat... Peter, joka oli pienin, pystyi livahtamaan tällipajun mäiskivien oksien alitse ja koskettamaan kyhmyä joka kivettää sen. Sitten he pujahtivat tunneliin ja tulivat luokseni. Heidän ansiotaan minusta tuli vähemmän vaarallinen. Ruumiini oli edelleen susi, mutta mieleni tuntui heidän seurassaan muuttuvan vähemmän susimaiseksi”, Lupin selitti. Adara alkoi ymmärtää miksi Sirius oli niin tiukasti päättänyt ryhtyä animaagiksi. Lupinin tähden... Ettei hän joutuisi kärsimään muutoksia ypöyksin. Adaraa hymyilytti että Sirius oli niin hyvä ystävä.

”Vauhtia nyt, Remus”, Sirius ärähti jälleen. Adara huomasi tämän katsovan Peteriä ahnas ilme kasvoillaan.
”Olen tulossa siihen, Sirius... No, meillähän avautui hurjan jännittäviä mahdollisuuksia, kun osasimme muuttua eläimiksi. Pian poistuimme Rääkyvästä röttelöstä ja vaeltelimme öisin koulun mailla ja kylässä. Sirius ja James muuttuivat niin suuriksi eläimiksi, että pystyivät pitämään ihmissuden kurissa. Epäilen onko yksikään oppilas koskaan tutustunut niin tarkoin Tylypahkan maihin ja Tylyahoon kuin me...” Adara ajatteli heti Frediä ja Georgea, jotka olivat saaneet Kelmien kartan haltuunsa.
”Ja niin me tulimme tehneeksi Kelmien kartan ja allekirjoittaneeksi sen lempinimillämme. Sirius on Anturajalka, Peter on Matohäntä, James oli Sarvihaara.”
”Miksi eläimeksi -?” Harry aloitti, Adara epäili että tätä kiinnostaa miksi James muuttui. Hermione kuitenkin keskeytti.

”Se oli silti hirveän vaarallista! Juoksennella pimeässä ihmissuden kanssa! Entä jos olisit livahtanut toisilta karkuun ja purrut jotakuta?”
”Se ajatus kummittelee yhä mielessäni. Ja monta kertaa piti vähältä. Me nauroimme aina jälkikäteen. Me olimme nuoria ja ajattelemattomia – oman nokkeluutemme lumoissa... Joskus tunsin tietysti syyllisyyttä kun petin Dumbledoren luottamuksen... Hän oli hyväksynyt minut Tylypahkaan vaikka kukaan muu rehtori ei olisi sitä tehnyt, eikä hänellä ollut aavistustakaan että minä rikoin sääntöjä, jotka hän oli laatinut minun ja muiden turvaksi. Hän ei saanut tietää, että olin johtanut kolme oppilastoveriani ryhtymään laittomasti animaageiksi. Mutta minun onnistui aina unohtaa syyllisyydentunteeni kun rupesimme suunnittelemaan seuraavan kuukauden seikkailuja. Enkä ole siitä muuttunut...”  Lupinin äänessä vivahti itseinho. ”Koko tämän vuoden olen kamppaillut sisimmässäni ja pohtinut, pitäisikö minun kertoa Dumbledorelle, että Sirius on animaagi. En ole kuitenkaan kertonut. Miksi?
Raukkamaisuuteni tähden. Olisin joutunut tunnustamaan, että petin hänen luottamuksensa silloin kun olin koululainen, myöntämään että vedin häntä harhaan... ja Dumbledoten luottamus on minulle tärkeintä maailmassa.” Adara ymmärsi nyt senkin, miksi Lupin ei ollut kertonut Adaralle kuka hänen oikea isänsä oli...
”Hän otti minut poikasena Tylypahkaan ja antoi minulle töitä nyt, kun minua on koko aikuinen elämäni karteltu enkä ole kyennyt löytämään palkallista työtä koska olen mikä olen... Ja niin minä uskottelin itselleni, että Sirius pääsi kouluun käyttämällä Voldemortilta oppimiaan pimeyden keinoja, ettei hänen animaagiudellaan ollut mitään tekemistä asian kanssa – eli tavallaan Kalkaros oli ollut koko ajan oikeassa moittiessaan minua.”

”Kalkaros? Miten Kalkaros tähän liittyy?” Sirius kysyi hölmistyneenä katsoen Lupinia.
”Hän on täällä, Sirius. Hänkin opettaa Tylypahkassa”, Lupin sanoi ja Sirius katsahti Adaraan joka nyökkäsi.
”Kalkaros kävi koulua meidän kanssamme. Nyt hän taisteli kovasti vastaan, kun minut palkattiin opettamaan. Hän on koko vuoden tolkuttanut Dumbledorelle, ettei minuun voi luottaa. Hänellä on syynsä... Sirius näet teki hänelle kepposen, johon hän oli kuolla, kepposen jossa minä-”
”Kuolla?!” Adara kiljahti ja Sirius sanoi:
”Se oli hänelle aivan oikein. Hiiviskeli ympäriinsä, yritti nuuskia mitä teimme... Toivoi, että pystyisi järjestämään meille potkut.”
Adara katsoi Siriusta moittivasti ja Sirius selvästi huomasi sen. Hän näytti itsekin saaneen omatunnonpistoksen. Toki Adarakin Kalkarosta vihasi, mutta ei nyt sentään tappaisi tätä.
”Severusta kiinnosti kovasti, minne minä menin kerran kuukaudessa.” Lupin jatkoi Harrylle, Ronille ja Hermionelle.

”Me näet olimme samalla vuosikurssilla, mutta me - öh – emme oikein pitäneet toisistamme. Erityisen paljon Kalkaros inhosi Jamesia. Kateellinen hän kai oli, kun James oli niin lahjakas huispauksessa... Kalkaros oli joka tapauksessa nähnyt eräänä iltana minun kävelevän matami Pomfreyn kanssa pihan poikki, kun matami saattoi minut tällipajun kautta muodonmuutokseen. Sirius ajatteli, että olisi - hmm – huvittavaa kertoa Kalkarokselle, että hänen tarvitsi vain tökätä puunrungossa olevaa kyhmyä päästäkseen jäljilleni. No, Kalkaros lähti tietenkin kokeilemaan – jos hän olisi tullut tänne taloon asti, hän olisi kohdannut täysimittaisen ihmissuden, mutta sinun isäsi oli kuullut mitä Sirius oli tehnyt ja hän meni kiskomaan Kalkaroksen takaisin, vaikka vaaransi oman henkensä. Kalkaros ehti kuitenkin nähdä minusta vilauksen tunnelin päässä”, Lupin selitti ja Adara katsoi hiukan järkyttyneenä Siriusta. Tämä ei katsonut lainkaan takaisin.
”Dumbledore kielsi häntä puhumasta siitä kenellekään, mutta siitä pitäen hän on kuitenkin tiennyt mikä minä olen.”
”Ja siksi Kalkaros siis ei pidä sinusta. Koska hän olettaa, että sinä olit mukana kepposessa?” Harry kysyi.
”Niin juuri”, ilkkui kalsea ääni Lupinin takaa. Adara havahtui ja nousi seisomaan. Kalkaros riisui näkymättömyysviitan ja osoitti sauvallaan Lupinia.
« Viimeksi muokattu: 10.01.2017 13:17:35 kirjoittanut Lokitar »

Lokitar

  • ***
  • Viestejä: 1 727
Luku 18. Yllätysvieras, yllätyskohtelu
« Vastaus #21 : 04.07.2007 15:35:57 »
Luku 18. Yllätysvieras, yllätyskohtelu






Hermione hätkähti, Sirius pongahti seisomaan Adara heti hänen jäljessään. Adaran mahassa muljahti ikävästi. Hän oli säikähtänyt ja ei tiennyt miten reagoida kun Sirius ja Kalkaros ovat samassa huoneessa.
”Tämä löytyi tällipajun juurelta”, Kalkaros sanoi ja viskasi viitan sivuun osoittaen yhä Lupinia sauvallaan. ”Erittäin käytännöllinen, minä kiitän.” Kalkaroksen kasvoissa näkyi voitonriemua, Adaran kasvoissa pian selvä viha. Hän puristi kättään nyrkkiin miettien mitä Kalkaros aikoi.
”Te kenties ihmettelette, miten tiesin että olette täällä? Käväisin huoneessasi, Lupin. Sinä unohdit tänään ottaa liemesi, joten lähdin tuomaan pikarillista. Ja onneksi lähdin... Pöydällesi oli jäänyt muuan kartta, yksi vilkaisu siihen riitti kertomaan kaiken tarpeellisen”, Kalkaros sanoi.
”Severus -” Lupin aloitti.
”Olen tolkuttanut rehtorille yhä uudestaan ja uudestaan, että sinä olet auttanut Siriuksen sisään linnaan, ja nythän se tuli todistettua. Vaikka en edes minä älynnyt kuvitellakaan, että sinulla olisi otsaa käyttää tätä vanhaa Röttelöä piilopaikkana.”
”Sinä erehdyt, Severus. Sinä et ole kuullut kaikkea – minä voin selittää - Sirius ei tullut tappamaan Harrya -”
”Kaksi miestä Azkabaniin tänä iltana”, Kalkaros sanoi silmät kiiluen. Adara puristi kättään nyrkkiin niin että rystyset hohtivat valkoisena. Jos hän koettaisikin kirota Siriuksen, Adara kyllä...

”Minua kiinnostaa nähdä miten Dumbledore suhtautuu tähän... hänhän uskoi niin vakaasti että sinä olet vaaraton... kesy ihmissusi...”
”Älä ole hölmö. Kannattaako koulupojan kaunan vuoksi lähettää syytön mies Azkabaniin?” Lupin sanoi varoen.
PANG, ohuet narut syöksyivät Kalkaroksen sauvasta kietoen Lupinin suun, ranteet ja nilkat. Lupin horjahti ja kaatui lattiaa kohti.
”Remus!” Adara huudahti ja otti Lupinia varovasti vastaan, ettei tämä tömähtänyt vauhdilla lattialle. Sillä välin Sirius oli karjaissut raivosta ja lähtenyt kohti Kalkarosta. Kalkaros nosti sauvaansa nyt kohti Siriusta suoraan tämän silmien väliin. Lupin katsoi järkyttyneenä Kalkarosta. Adara nousi Lupinin luota Siriuksen vierelle katsoen tilannetta hätääntyneenä.
”Anna minulle syy. Anna minulle syy, niin vannon että teen sen.” Sirius oli pysähtynyt niille sijoilleen. Molempien kasvoissa leimusi suunnaton viha. Harry ja muut seisoivat lamaantuneena sivulla.

”Professori Kalkaros – ei - ei kai se haittaa, vaikka me kuunneltaisiin mitä nuo tahtoo sanoa, e-eikö niin?” Hermione sanoi hengästyneellä äänellä.
”Neiti Granger, sinun edessäsi häämöttää jo pakkoloma. Sinä, Potter, Weasley ja Finnigan olette luvattomilla teillä tuomitun murhamiehen ja ihmissuden seurassa. Pidä kerrankin kielesi kurissa!” Kalkaros tiuskaisi.
”Entä jos - entä jos tässä on erehdys?” Hermione intti.
”TUKI SUUSI TYPERÄ TYTTÖ! ÄLÄ PUHU KUN ET MITÄÄN YMMÄRRÄ!” Kalkaros huusi kuulostaen mielensä menettäneeltä.
”Kosto on suloinen. Kuinka toivoinkaan että juuri minä saan sinut kiinni...” hän jatkoi sanoen sen Siriukselle.
”Sinun nilkkaasi tämäkin pilkka taas osuu, Severus...” Sirius sanoi, sanat vihaa täynnä.
”Kunhan tuo poika tuo rottansa ylös linnaan, minä lähden rauhallisesti mukaan”, hän jatkoi osoittaen Peteriä.
”Ylös linnaan? Enpä usko, että meidän tarvitsee niin kauas lähteä. Minä kutsun ankeuttajat heti kun pääsemme pajusta”, Kalkaros sanoi, Adara henkäisi raivosta. ”Ne ilahtuvat varmasti sinut nähdessään, Sirius... Saattavat antaa pikku pusunkin, melkein luulisin...”
”SITÄ SINÄ ET TEE!” Adara huusi raivoissaan astuen lähemmäs Kalkarosta ja osoitti tätä nyt sauvallaan suoraan kasvoihin. Kalkaros tuijotti ilmeettömänä Adaraa.

”Ihan on isäänsä tullut...” Kalkaros sanoi vilkaisten vihaisesti Siriukseen. Kalkaroskin tiesi?!
Adara oli juuri huutamassa ”karkotaseet” kun sauva lennähti hänen omasta kädestään. Kalkaros oli loihtinut äänettömänä, hän nappasi sauvan tyytyväisenä.
”Tai sitten hän on kommennuskirouksen alaisena... Eikö?” Kalkaros sanoi ivallisesti. Adara tuijotti tätä täristen vihasta. Sirius sihahti hiljaa.
”Sinun on pakko kuunnella, katso rottaa!” Adara huusi osoittaen Peteriä joka vinkui hullun lailla Ronin taskussa. Kalkaros ei ottanut kuuleviin korviinsa.

”Tulkaapa sitten kaikki.” Hän napsautti sormiaan ja narut Lupinin ympäriltä lennähtivät hänen käsiinsä.
”Minä raahaan ihmissuden. Kenties hänkin saa pusun ankeuttajilta”, Kalkaros sanoi sanat voitonriemua täynnä. Adara oli jo vähällä lyödä tätä nyrkillä naamaan kun Sirius takertui tämän käsivarsiin tiukasti.
”Älä!” hän kuiskasi.
Sillä välin Harry oli harpponut paikaltaan huoneen poikki asettuen tukkeeksi ovelle.
”Pois tieltä, Potter! Sinä olet jo tarpeeksi pahassa pulassa nyt”, Kalkaros sanoi vihaisesti. ”Jos minä en olisi tullut tänne pelastamaan nahkaasi -”
”Minä olen ollut yksin Lupinin kanssa vaikka miten usein. Jos hän kerran auttoi Mustaa, miksei hän yksinkertaisesti tehnyt minusta loppua silloin?” Harry sanoi.
”Älä pyydä minua selvittämään miten ihmissuden mieli toimii. Pois tieltä nyt!” Kalkaros sähähti.

”SINÄ OLET SÄÄLITTÄVÄ! VAIN SIKSI ETTÄ HE TEKIVÄT SINUSTA NARRIN KOULUSSA, SINÄ ET SUOSTU EDES KUUNTELEMAAN -”
”VAITI! MINULLE ET PUHU TUOLLA TAVALLA!” Kalkaros ärjyi takaisin. Monen vuoden aikana katkeroituneet tunteet tuntuivat kiehuvan molemmista nyt yli.
”On Potterkin tullut isäänsä! Minä pelastan parastaikaa henkeäsi, sinun pitäisi kiittää minua polvillasi! Olisit saanut ansiosi mukaan jos hän olisi tappanut sinutkin! Olisit kuollut niin kuin isäsi, liian ylimielisenä uskomaan, että olit saattanut erehtyä Siriuksesta -”
Adara uhkui raivoa, mutta Sirius piteli häntä yhä. Adara hivuttautui yhä Siriuksen otteessa, nappasi oman sauvansa Kalkaroksen taskusta helposti tämän huomaamatta.
”Nyt väisty pois tieltä, tai minä pakotan sinut väistymään. POIS TIELTÄ, POTTER!”
”KARKOTASEET!” Kuului neljän ihmisen suusta yhtä aikaa. Hermione, Ron ja Harry olivat ilmeisesti päättäneet puolensa samaan aikaan kun Adara oli aikeissa aseistariisua Kalkaroksen.

Syntyi räjähdys joka tärisytti koko yläkertaa. Kalkaros sinkautui ilmaan ja lensi päin seinää, valui lattialle, otsa veressä. Häneltä oli mennyt taju. Kalkaroksen sauva lennähti sängylle. Adara tunsi suurta mielihyvää nähdessään Kalkaroksen siinä kunnossa. Sirius katsoi Adaraa ja muita hölmistyneenä.
”Tuota sinun ei olisi pitänyt tehdä”, Sirius sanoi katsoen Harrya. ”Sinun - teidän - olisi pitänyt jättää hänet minulle.”
”Sinulla ei ole edes sauvaa”, Adara tuhahti. Hermione uikutti jotain epäselvää. Lupin koetti avata naruja, Sirius kiirehti auttamaan häntä. Lupin nousi viimein hänen avullaan ylös. ”Kiitos, Harry.”
”En tiedä vielä, uskonko sinua”, Harry sanoi.

”Siinä tapauksessa on todisteiden aika”, Sirius sanoi ja ojensi kättään Ronille.
”Sinä, poika – anna Peter minulle. Nyt heti”, Adara huokaisi. Ron ei takuulla antaisi sitä tuollaisen lauseen kuullessaan. Kuten ei antanutkaan.
”Älä yritäkään, väitätkö sinä että karkasit Azkabanista vain päästäksesi Kutkan kimppuun? Tai siis... Okei, sanotaan että Piskuilan osasi muuttua rotaksi - rottia on miljoonia – mistä muka tiesit mitä rottaa jahdata kun olet ollut lukkojen takana Azkabanissa?” Ron kysyi.
”Niin, Sirius, tuo on reilu kysymys. Miten sinä sait selville, missä hän on?” Lupin kysyi. Adara tiesi vastauksen ja nappasi Siriuksen taskusta lehtileikkeen (jossa oli kuva Ronin perheestä Egyptissä) ja näytti sen Lupinille ja Ronille.
”Miten sinä sait tuon?” Lupin kysyi Siriukselta.

”Toffeelta. Hän kävi viime vuonna tarkastusmatkalla Azkabanissa ja antoi silloin minulle lehtensä. Ja siinähän Peter komeili etusivulla... tuon pojan olalla... Tunnistin hänet heti. Montako kertaa olin nähnyt kun hän muutti muotoaan? Ja kuvatekstissä kerrottiin, että poika palaa Tylypahkaan... samaan kouluun jota Harry ja Adara käyvät...”
”Herran tähden...” Lupin sanoi hiljaa ja vilkuili Peteriä ja lehtikuvaa edestakaisin. ”Etutassu...”
”Mitä siitä?” Ron kysyi.
”Siitä puuttuu varvas”, Adara lisäsi.
”Niin tietysti! Yksinkeraista, nerokasta... Hänkö leikkasi sen irti?” Lupin henkäili.
”Juuri ennen kuin muuttui rotaksi. Kun minä ahdistin hänet nurkkaan, hän huusi niin että koko katu kuuli, että minä olin pettänyt Lilyn ja Jamesin. Sitten, ennen kuin ehdin kirota hänet, hän räjäytti kadun sauvalla, joka oli hänen selkänsä takana, tappoi kaikki läheltään – ja kipitti viemäriin muiden rottien sekaan”, Sirius sanoi.

”Etkö ole kuullut, Ron? Peteristä löydettiin vain sormi räjähdyksen jälkeen”, Lupin sanoi.
”Niin mutta Kutka on varmasti tapellut jonkun toisen rotan kanssa! Se on ollut meillä iät ja kaiket -”
”Kaksitoista vuotta, kenties?” Adara tokaisi ja Ron mykistyi.
”Etkö koskaan ihmetellyt kun se eli niin pitkään?” Lupin huomautti.
”Me - me ollaan pidetty siitä hyvää huolta!” Ron sanoi.
”Ei näytä tällä hetkellä oikein hyväkuntoiselta”, Lupin sanoi. ”Arvatenkin rupesi laihtumaan, kun kuuli että Sirius on vapaalla jalalla.”
”Se on pelännyt tuota hullua kissaa!” Ron sanoi ja nyökkäsi Koukkujalkaan päin, Adara nyt vasta huomasi sen läsnäolon.
”Tuo kissa ei ole hullu. Se on älykkäin kissa, jonka olen koskaan tavannut. Ja kun se tapasi minut, se tiesi, etten minä ollut koira. Kesti jonkun aikaa ennen kuin se alkoi luottaa minuun. Lopulta saatoin kertoa sille mitä olin tullut hakemaan ja se on sitten autellut minua.”
”Miten niin?” Hermione henkäisi.
”Se yritti tuoda minulle Peterin, muttei pystynyt... Joten se varasti minulle Rohkelikon tuvan tunnussanat.”
”Mutta Peter pääsi jyvälle siitä mitä oli tekeillä ja kipitti karkuun. Tämä kissa – Koukkujalaksiko sitä kutsutte? – kertoi minulle, että Peter oli tuhrinut lakanaan verta... puri varmaan itseään. Olihan kuoleman lavastaminen toiminut ennenkin.
”Entä miksi hän lavasti kuolemansa? Koska hän tiesi, että sinä tapat hänet kuten vanhempani!” Harry tivasi.

”Ei. Harry -” Lupin aloitti.
”Ja nyt sinä tulit tekemään hänestä selvää!”
”Niin tulin”, Sirius sanoi ja katsoi Peteriä häijysti.
”Sitten minun olisi pitänyt antaa Kalkaroksen viedä sinut!” Harry huusi.
”Harry, etkö käsitä? Koko tämän ajan, me olemme luulleet, että Sirius petti sinun vanhempasi ja Peter etsi hänet käsiinsä – mutta asia olikin päinvastoin. Peter petti sinun äitisi ja isäsi – Sirius etsi Peterin käsiinsä -”
”EI OLE TOTTA! HÄN OLI HEIDÄN SALAISUUDENHALTIJANSA! HÄN ITSE SANOI NIIN ENNEN KUIN SINÄ TULIT, HÄN SANOI ETTÄ HÄN TAPPOI HEIDÄT!” Harry karjui.
”Harry... tavallaan minä tapoinkin heidät... Minä suostuttelin Lilyn ja Jamesin vaihtamaan viime hetkessä Peteriin, suostuttelin heidät ottamaan hänet salaisuudenhaltijakseen, minun sijastani... Syy on minun, minä tiedän sen... Sinä iltana jolloin he kuolivat, oli sovittu, että minä käyn tapaamassa Peteriä, varmistamassa että hän on turvassa, mutta kun saavuin hänen piilopaikkaansa, häntä ei kuitenkaan näkynyt. Kaikki ei olut kohdallaan. Minua pelotti... Lähdin heti paikalla vanhempiesi talon luo... Ja kun näin, että talo oli raunioina ja he olivat kuolleet, tajusin mitä Peter oli tehnyt. Mitä minä olin tehnyt”, Sirius sanoi äänessään itseinhon vivahteita. Hänen ääni värisi. Hän kääntyi poispäin. Adara asteli hänen luokseen ja halasi tätä takaapäin, nojaten päätään tämän selkään.
”Mutta - miten Adara liittyy tähän?” Harry kysyi kuulostaen siltä että vihdoinkin uskoi Siriusta.
« Viimeksi muokattu: 18.08.2008 23:31:46 kirjoittanut Fubuki »

Lokitar

  • ***
  • Viestejä: 1 727
Luku 19. Adaran salaisuus, Peter paljastuu
« Vastaus #22 : 04.07.2007 15:38:35 »

Luku 19. Adaran salaisuus, Peter paljastuu








”Sirius oli kihloissa erään naisen, Violan kanssa... Kuolonsyöjät murhasivat hänet viikkoa myöhemmin kun Sirius oli lähtenyt etsimään Peteriä. Adara oli silloin 2-vuotias...” Lupin selitti, Harry ei tuntunut ymmärtäneen.
”Adara on Siriuksen ja Violan tytär”, Lupin lisäsi. Ronin suu loksahti taas auki. Hermione tuijotti Adaraa järkyttyneenä. Harry näytti kuin halolla päähän lyödyltä ja kakoi jotain epäselvää sanaa.
”Mutta - Finniganit -” Hermione aukoi suutaan.
”Minut adoptoitiin Finniganeille, kun Sirius oli tuomittu Azkabaniin ja äitini oli kuollut”, Adara sanoi ja Sirius irtautui hänen halauksestaan katsoen Adaraa. Harry muuttui Hermionen tavoin epäuskoisen näköiseksi.

”Mutta... ei se voi olla...” Hermione sanoi.
”Äh, Hermione! Pystytkö väittämään että näyttäisin keneltäkään Finniganilta? Edes Seamusilta? Katso meitä!” Adara sanoi astuen Siriuksen vierelle. Hermione tuijotti heitä vuoronperään mietteliäänä. Harry selvästi huomasi yhdennäköisyyden heidän tummissa silmissään, ruskeissa hiuksissaan ja kapeissa kasvoissaan sillä nyt hän näytti nyt Ronin tavoin ällistyneeltä.
”Finniganien perhealbumissa ei ole minusta yhtään kuvaa ennen kuin olin yli kahden vanha...” Adara jatkoi.
”Se on totta. Ja Adaran synnyttyä, minusta tuli hänen kummisetänsä”, Lupin sanoi.

”Mutta nyt riittää tätä lajia. On yksi varma keino todistaa mitä todella tapahtui. Ron, anna se rotta.”
”Mitä sinä teet, jos annan sen sinulle?” Ron kysyi epävarmana.
”Pakotan sen näyttäytymään. Jos se on pelkkä rotta, sille ei tapahdu mitään.” Ron ojensi empien hullunlailla rimpuilevan Peterin Lupinille. Adara puristi sauvaa taskussaan, Sirius asteli lähemmäs rottaa.
”Valmista, Sirius?” Lupin sanoi. Sirius otti Kalkaroksen sauvan sängyltä. Hänen kosteahkot silmät täyttyivät nyt jännityksestä.
”Yhdessä?” Sirius sanoi hiljaa.
”Niin”, Lupin vastasi. ”Minä lasken kolmeen. Yksi- kaksi- KOLME!” Sinertävä salama välähti kahdesta sauvasta, Peter jäi hetkeksi ilmaan kun Lupin oli jo päästänyt irti hänestä. Peter kouristeli ja rimpuili –yhä rottana. Valo välähti ja rotan paikalla oli lyhyt, ohuthiuksinen – osittain kalju mies jonka kasvoissa oli yhä jotain rottamaista.

”No mutta hei, Peter”, Lupin sanoi kuin vanhalle ystävälleen. Ronin kasvot olivat kalpeat järkytyksestä.
”S-Sirius... R-Remus... Ystäväni... Vanhat ystäväni...” Peter piipitti, katse karaten ovelle. Sirius kohotti sauvaansa, mutta Lupin ja Adara tarttuivat häntä ranteesta. Adara oli varma, että Sirius olisi tappanut Peterin siinä silmänräpäyksessä.
”Me tässä vähän juteltiin, Peter... Siitä mitä tapahtui yönä kun Lily ja James kuolivat. Sinulta saattoi mennä jokunen hienous ohi korvien, kun vikisit niin kovasti tuolla -” Remus sanoi kepeällä äänellä.
”Remus. Et kai sinä usko häntä. Hän yritti tappaa minut, Remus!” Peter piipitti avuttomana.
”Niin meille on kerrottu. Selvittäisin mieluusti pari pientä asiaa kanssasi, Peter. Jos olisit niin -” Lupin sanoi kalseasti.
”Hän on tullut taas tappamaan minut!” Peter kiljahti ja osoitti Siriusta. ”Hän tappoi Lilyn ja Jamesin, ja nyt minutkin... Sinun täytyy auttaa minua, Remus!” Sirius tuijotti Peteriä raivoissaan. Adara tunsi kuinka Siriuksen ranne tärisi Adaran otteessa.
”Kukaan ei yritä tappaa sinua enne kuin olemme selvittäneet pari seikkaa”, Lupin sanoi rauhallisesti.
”Mitä tässä selvitetään?” Peter vinkaisi ja katsoi taas ovea. ”Tiesin että hän etsii minut käsiinsä! Tiesin että hän tulee takaisin! Olen odottanut tätä kaksitoista vuotta!”

”Sinä tiesit, että Sirius karkaa Azkabanista? Vaikka kukaan muu ei ole sieltä aiemmin karannut?” Lupin kysyi.
”Hänellä on pimeyden voimia, joista me muut voimme vain uneksia! Miten hän muuten pääsi sieltä? Hän-joka-jääköön-nimeämättä opetti hänelle takuulla pari temppua!” Sirius nauroi ilotonta naurua.
”Vai opetti Voldemort minulle temppuja?” Peter vinkaisi. ”Mitä, pelkäätkö entisen isäntäsi nimeä? En ihmettele, hänen porukkansa ei taida olla kovin tyytyväinen sinuun.”
”En tiedä mitä tarkoitat, Sirius...” Peter mutisi.
”Et sinä minua ole kahtatoista vuotta piileskellyt. Sinä olet piileskellyt Voldemortin vanhoja kannattajia. Azkabanissa kuulee monenmoista, Peter... Ne luulevat että olet kuollut, sillä muuten sinä joutuisit vastaamaan heille. He tuntuvat uskovan että petturi petti heidät. Voldemort meni Pottereille sinun neuvostasi ja se koitui hänen kohtalokseen. Jos he vain saavat vihiä, että olet hengissä...”

”En tiedä mistä puhut. Et kai sinä usko tätä - tätä hulluutta, Remus...” Peter piipitti taas.
”Minun on pakko myöntää, etten pysty noin vain ymmärtämään, miksi syytön mies tahtoisi elää kaksitoista vuotta rottana”, Lupin totesi.
”Syytön, mutta peloissaan! Jos Voldemortin kannattajat jahtaisivat minua, se johtui siitä että minä hoidin yhden heidän parhaista miehistään Azkabaniin. Vakoojan, Siriuksen! Ja kaiken lisäksi hänen uskollinen tyttärensä olisi hoidellut minut heti kun olisin paljastunut!” Peter sanoi ja Siriuksen käsi tärisi raivosta.
”Miten sinä uskallat... Minäkö!? Voldemortin vakooja! Milloin minä hiiviskelin itseäni vahvempien kannoilla? Mutta sinä Peter... Minä en ikinä käsitä, miksen heti tajunnut että sinä se vakooja olit. Sinä pidit aina isoista ystävistä, jotka huolehtivat sinusta. Silloin joskus me olimme ne ystävät... Minä, Remus ja James... Lily ja James tekivät sinusta salaisuudenhaltijansa vain koska minä ehdotin sitä. Ajattelin että se olisi aukoton suunnitelma... me bluffaisimme... Voldemort ilman muuta tulisi kovistelemaan minua, ei olisi unissaankaan kuvitellut että he turvautuisivat sinun kaltaiseen heikkoon, lahjattomaan hyypiöön... Se mahtoi olla kurjan elämäsi hohdokkain hetki, kun sait tilaisuuden kertoa Voldemortille että voit kavaltaa Potterit hänelle”, Sirius sähisi niin että Peter perääntyi. Adara piti Siriusta yhä tiukasti kädestä.

”Professori Lupin? Saanko minä sanoa jotain?” Hermione kysyi.
”Totta kai, Hermione”, Lupin sanoi kohteliaasti.
”Tuota.. Kutka – tai siis tuo – tuo mies... Hän on nukkunut Harryn makuusalissa jo kolme lukuvuotta. Miksei hän koskaan yrittänyt tehdä Harrylle pahaa?”
Peter vinkui ja kiitteli Hermionea hyvästä kysymyksestä.
”Minäpä kerron... Siksi että hän ei tee mitään mistä olisi hyötyä hänelle itselleen. Voldemort on piileskellyt kaksitoista vuotta ja hänestä sanotaan että hän on puolikuollut. Ei hän olisi alkanut Dumbledoren nenän alla ketään murhaamaan entisen isäntänsä vuoksi. Hänen olisi täytynyt saada varma tieto että Voldemort on voimissaan, ennen kuin uskaltaisi tehdä mitään”, Sirius sanoi.
”Öh... herra Musta – Sirius?” Hermione aloitti taas. ”Jos et pane pahaksesi, kysyn... Niin miten sinä pääsit Azkabanista pois, jos et käyttänyt pimeää taikuutta?”
Peter vinkui taas kiitoksia. Lupin vaiensi hänet katseellaan.

”Minä en tiedä, miten tein sen. Ehkä ainoa syy miksen menettänyt järkeäni, oli se että tiesin olevani syytön. Se ei ollut onnellinen ajatus eivätkä ankeuttajat siis voineet imaista sitä minusta pois... mutta se piti minut täysjärkisenä ja tietoisena siitä kuka olin... Adaran isä... syytön... Se auttoi minua säilyttämään voimani... eli silloin kun alkoi olla liian raskasta, saatoin muuttaa sellissä muotoa. Ruveta koiraksi... Ankeuttajat eivät nimittäin näe. Ne tunnustelevat ihmisten luo tunteita vaistoamalla, ne vain vaistosivat että tunteeni olivat vähentyneet, joka oli tietysti normaalia, sillä kaikki muutkin menettivät järkeään siellä. Mutta sitten näin Peterin siinä kuvassa... Tajusin että hän on Tylypahkassa... täydellisessä asemassa toimiakseen jos hänen korviinsa vain kiirisi pienikin vihje että Voldemort kerää voimiaan... Hän olisi voinut vapaasti tehdä lopun kaikista – mukaan lukien Adarasta ja Harrysta. Minun oli pakko puuttua asiaan. Vain minä tiesin että Peter on hengissä. Siitä tuli pakkomielle, tuli päähäni enkä osannut sammuttaa sitä. Se puhdisti mieleni. Niin sitten eräänä yönä kun ne avasivat sellin oven antaakseen ruokaa, minä livahdin niiden ohi koirana. Ne menivät hämilleen. Minä olin laiha, joten pystyin livahtamaan kalterien raosta. Uin koirana mantereelle, matkustin pohjoiseen ja saavuin Tylypahkan maille. Olen siitä asti elänyt Rääkyvässä röttelössä, Adara toimitti minulle myöhemmin ruokaa kun oli saanut tietää totuuden itsestään. Poistuin röttelöstä vain katsomaan huispausta. Lennät yhtä hyvin kuin isäsi, Harry”, Sirius sanoi ja tuijotti Harrya.
”Usko minua... Usko minua, minä en pettänyt Jamesia ja Lilyä. Olisin ennemmin kuollut!” Sirius sanoi. Ja vihdoin, Harry osoitti uskovansa. Hän nyökkäsi. Peter kavahti.

”EI! Sirius, minä tässä – Peter tässä... Sinun ystäväsi, ethän vain..” Adara päästi Siriuksen kädestä irti, kuin merkkinä että tehkööt mitä huvittaa Peterille. Sirius potkaisi.
”Minun kaapuni on tarpeeksi saastainen, vaikket sinä koskisikaan siihen”, Sirius sanoi.
”Remus! Ethän sinä usko tuota... Eikö Sirius olisi kertonut sinulle jos he muuttivat suunnitelmaa?” Peter vinkui.
”Ei, jos hän epäili minua vakoojaksi, Peter. Oletan että siksi et kertonut, Sirius?”
”Suo anteeksi, Remus...” Sirius sanoi.
”Ei siinä mitään, Anturajalka, vanha kaveri”, Lupin sanoi ja kääri hihojaan.  ”Ja annatko sinä puolestasi minulle anteeksi, että luulin sinua vakoojaksi?”
”Ilman muuta”, Sirius sanoi ja hymyili hetken. Hänkin kääri hihojaan. Adara tuijotti mykistyneenä vieressä.
”Tapetaanko hänet yhdessä?”
”Tehdään se", Lupin sanoi julmasti.

”Ette te voi... ette te...” Peter vinkui kömpien Ronin luo. ”Ron, enkö ole ollut hyvä ystävä? Hyvä lemmikki? Ethän anna niiden tappaa minua, Ron, ethän... Sinähän olet minun puolellani?” Ron tuijotti Peteriä inhoten.
”Minä annoin sinun nukkua vuoteessani!”
”Kiltti poika... Kiltti isäntä.. Ethän anna niiden tehdä sitä... Minä olin rottasi... Olin hyvä lemmikki...” Peter jatkoi yhtä.
”Jos olitkin parempi rotta kuin ihminen, kannattaako sillä leuhkia, Peter?” Sirius äyskähti. Peter kompuroi polvillaan Hermionen luo.
”Suloinen... älykäs tyttö... Sinä – ethän sinä anna heidän... auta minua...” Hermione nykäisi kaavun helmansa pois Peterin käsistä ja perääntyi Adaraan päin.
”Adara... Adara... sinä olet ihan isäsi näköinen, myös kaunis kuin äitisi”, Peter sanoi polvillaan katse tiukasti Adarassa.
”KUINKA SINÄ USKALLAT PUHUA HÄNELLE?! KUINKA KEHTAAT KATSOA HÄNTÄ?! KUINKA KEHTAAT PUHUA VIOLASTA HÄNELLE?!” Sirius karjui kasvot raivoa uhkuen. Adara ei ollut luultavasti ikinä nähnyt häntä niin vihaisena.
”Harry...” Piskuilan jatkoi kääntyen tämän puoleen. ”James ei olisi antanut tappaa minua.... Hän olisi ymmärtänyt, hän olisi armahtanut”, hän vinkui avuttomana. Adaraa kuvotti. Lupin ja Sirius harppoivat Peterin luo, tarttuivat tätä hartioista ja paiskasivat kauemmas lattialle. Peter jäi kauhusta nytkien lattialle istumaan.

”Sinä myit Lilyn ja Jamesin Voldemortille, kiistätkö sen?” Sirius sanoi vapisten. Peter pillahti itkuun.
”Sirius... Remus... Minkä minä mahdoin? Pimeyden lordi... sinä et aavistakaan... Hänellä on aseita joita sinä et osaa kuvitellakaan... Minä pelkäsin Sirius... Minä en ole koskaan ollut rohkea niin kuin sinä ja Remus ja James. En tahtonut että niin käy... Hän pakotti minut...”
”ÄLÄ VALEHTELE! SINÄ OLIT VÄLITÄNYT HÄNELLE TIETOJA JO VUODEN ENNEN KUIN LILY JA JAMES KUOLIVAT! SINÄ OLIT HÄNEN VAKOOJANSA!”
”Hän – hän levitti valtaansa kaikkialle! M-mitä minä olisin hyötynyt kieltäytymällä?”
”Mitä sinä olisit hyötynyt taistelemalla kaikkien aikojen kavalinta pimeyden velhoa vastaan? Olisit pelastanut viattomia ihmishenkiä, Peter!” Sirius karjui raivoissaan.
”Sinä et ymmärrä! Hän olisi tappanut minut, Sirius!”
”SITTEN SINUN OLISI PITÄNYT KUOLLA! KUOLLA ENNEMMINKIN KUIN PETTÄÄ YSTÄVÄSI, NIIN KUIN ME OLISIMME TEHNEET SINUN VUOKSESI!”
”Sinun olisi pitänyt tajuta. Jos Voldemort ei tappanutkaan sinua, me tapamme. Hyvästi Peter.” Lupin sanoi hiljaa.
”Ä-älä!” Adara huusi, samaan aikaan kuin Harry huusi ”Ei.” Sirius jähmettyi, Lupin katsahti Harryyn ja Adaraan.
« Viimeksi muokattu: 28.04.2008 22:53:38 kirjoittanut Fubuki »

Lokitar

  • ***
  • Viestejä: 1 727
Luku 20. Ihmissusi
« Vastaus #23 : 04.07.2007 16:07:00 »
Luku 20. Ihmissusi









”Ette saa tappaa häntä. Ette saa”, Harry jatkoi kun oli vilkaissut Adaraan.
”Harry, tuo syöpäläinen on syy siihen, ettei sinulla ole vanhempia. Ja hänen ystävänsä olivat mukana Violankin kuolemassa, Adara”, Sirius ärjähti.
”Siksi juuri...” Adara sanoi.
”Tiedän”, Harry huohotti. ”Me viedään hänet linnaan, me luovutetaan hänet ankeuttajille. Hän saa mennä Azkabaniin... Mutta älkää tappako häntä.”
”Harry! Adara! Te - kiitos – en olisi ansainnut tätä- kiitos.” Peter inisi polvistuen Harryn ja Adaran eteen tarttuen heitä käsistä.
”Näpit irti!” Adara sähähti.
”Emme me tätä sinun vuoksesi tee. Teen tämän siksi etten usko, että minun isäni olisi halunnut parhaista ystäviään tappajia
– tuollaisen takia”, Harry sanoi kiskaisten Peterin käden irti omastaan.
”Sama täällä, äidin puolesta”, Adara mutisi. Sirius ja Lupin laskivat sauvansa.
”Mutta... Ajatelkaa mitä hän teki”, Sirius sanoi.
”Hän saa mennä Azkabaniin. Jos joku sinne ansaitsee mennä, niin hän”, Harry sanoi.
”Hyvä on, väistykää sivuun.” Adara siirtyi, mutta Harry empi.
”Minä sidon hänet. En muuta, vannon sen”, Lupin sanoi ja Harrykin siirtyi.
”Mutta jos muutat muotoa, Peter, me tapetaan sinut. Samaa mieltä?” Sirius sanoi katsoen sidotusta Peteristä Adaraan ja Harryyn. He nyökkäsivät.

”Selvä”, Lupin sanoi. ”Ron, minä en osaa korjata luita likikään niin hyvin kuin matami Pomfrey, joten minusta tuntuu että on parasta sitoa sääresi vain jotenkuten siihen asti, että saamme sinut sairaalasiipeen.”
Hän riensi Ronin luokse, napautti tämän jalkaa sauvallaan ja sanoi: ”Fenkoli.” Ronin jalan ympärille kertyi sideharsoa. Lupin auttoi Ronin seisomaan.
”Se auttoi. Kiitti”, Ron sanoi.
”Entä Kalkaros?” Hermione kysyi.
”Hänessä ei ole mitään vakavaa vikaa”, Lupin totesi. Paitsi mielessään... Adara ajatteli.
”Te vain ehkä vähän – öh - innostuitte liikaa. Taju on yhä kankaalla. Voimme kuljettaa hänet näin...” Lupin sanoi ja mutisi:
”Liikkutisruumis”, ja Kalkaros nousi seisoma-asentoon pää retkottaen ja leijui pari tuumaa lattiaa yläpuolella.
”Kahden meistä kannattaisi kahliutua tähän”, Sirius sanoi tökäten Piskuilania jalallaan.
”Minä”, Lupin sanoi.
”Ja minä.” Adara lisäsi ja Sirius avasi suunsa sanoakseen vastaan, mutta kuitenkin pysyi vaiti. Hän taikoi tyhjästä kahdet käsiraudat, laittoi toisen kiinni Lupiniin ja Peteriin, toisen Peterin toiseen käteen ja - empien - Adaraan.

Tunnelimatka tuntui pitkältä kun he löntystivät hiljaa sitä pitkin. Oli tappavan hiljaista. Sirius alkoi puhua jotain Harryn kanssa.
Lopulta he olivat kaikki ulkona tunnelista. Piha oli pilkkopimeä, Peter pihisi ja uikutti. Adara vaihtoi paikkaa Ronin kanssa. Ron meni kahleeseen kiinni. Adara asteli Siriuksen luo.
”Puhuin juuri Harrylle. Pyysin häntä muuttamaan luokseni, jos hän haluaa”, Sirius sanoi hymyillen.
”Hienoa. Harry ei erityisesti pidä tädistään...” Adara sanoi, muttei maininnut itsestään mitään. Hän ei sietänytkään ajatusta Finniganeista enää. Ei nyt kun hän tiesi Siriuksesta ja Finniganien valehtelusta. Sirius tuntui luulevan että Adara viihtyi Finniganeilla, sillä hän aloitti arasti:
”Jos... jos haluat myös tulla joskus – pidemmäksikin aikaa – niin tietty saat. Saat päättää miten haluat.”
”En kestä Finniganeja...” Adara mutisi.
”Ai... Mutta... Haluaisitko -?” Sirius änkytti.
”Tulla sinun luokse asumaan?” Adara kysyi, Sirius nyökkäsi. Sitten...

Kalkaros törmäsi leijuvaan Lupiniin joka oli pysähtynyt. Sirius pysähtyi, Hermione törmäsi tämän selkään, Adara törmäsi Roniin.
”M-mit-” Adara aloitti mutta Sirius heilautti kättään ja hyshytti. Lupin oli jäykistynyt ja hänen raajansa alkoi täristä.
”Hyvänen aika. Hän ei ottanut lääkettään tänään! Hän on vaarallinen!” Hermione kiljui ja osoitti täysikuuta joka pilkotti pilvien välistä.
”Juoskaa. JUOSKAA! LUJAA!” Sirius huusi. Adara perääntyi, Harry koetti päästä Ronin luo joka oli kiinni Peterissä, mutta Sirius tarttui häntä rinnuksista ja työnsi kauemmas.
”Minä hoidan tämän - JUOKSE!” hän huusi kun Lupinin pää yhtäkkiä piteni, hartiat menivät kumaraan, karvaa tuli hänen käsiinsä ja kasvoihinsa, kädet käpertyivät tassuiksi. Sirius muutti muotoaan koiraksi ja loikkasi eteenpäin ja tarttui ihmissutta niskasta ja veti kauemmas Peteristä ja Ronista jotka olivat yhä kahlittuina toisiinsa. Koira ja susi alkoivat taistella. Peter oli napannut Lupinin taikasauvan. Ron kaatui, tainnuttui kun Peter kirosi tämän, Koukkujalka lensi kauas Peteristä ja putosi pienenä myttynä maahan.
”Karkotaseet!” Harry huusi osoittaen sauvallaan Peteriä. Lupinin sauva lensi kauas näkyvistä.
”Pysy paikoillasi!” Harry huusi lähestyen Peteriä melkein ihmissuden nenän edestä.

”Harry, älä!” Adara huusi pelästyen, ihmissusi oli nähnyt Harryn. Peter muutti muotoaan ja vilahti pois. Kuului ulvahdus ja murinaa, Lupin oli paennut metsään. Adara asteli Harryn luo.
”Sirius! Peter karkasi!” Harry huusi Siriukselle, joka lähti kuono ja selkä verta vuotavana Peterin perään. Harry ja Hermione juoksivat Ronin luo.
”Mitä se teki hänelle?” Hermione kysyi. Adara ei keskittynyt Roniin. Hän huolestui. Pärjäisikö Sirius yksin ihmissudelle? Entä...
Adara havahtui. Ankeuttajat. Hän juoksi metsään sauvaa kovaa rutistaen.
”ADARA! Tule takaisin!” Harry huusi. Adara ei välittänyt. Jatkoi juoksemista. Sitten hän kuuli sen mitä eniten pelkäsi kuulevansa – koiran tuskissaan valittelua.
”Sirius!”
Adaran askeleet kiihtyivät. Hän juoksi hengästyneenä kohti järven rantaa. Hän näki vilauksen ankeuttajista yläpuolellaan. Ne siis olivat tulleet. Adara juoksi kunnes tuli suuren mäen luo. Hän lähti juoksemaan sitä verkkaisesti kun koiramainen hahmo tuli häntä vastaan.
”Sirius?” Adara sanoi. Kuu paljasti otuksen kokonaan. Ei... Lupin...
« Viimeksi muokattu: 22.11.2017 23:21:16 kirjoittanut Lokitar »

Lokitar

  • ***
  • Viestejä: 1 727
Luku 21. Pakene
« Vastaus #24 : 04.07.2007 16:10:44 »
Luku 21. ”Pakene”







Ihmissusi lähestyi Adaraa hitaasti, kuin taistellen itsensä kanssa. Adara asteli kauemmas, hyvin hitaasti. Hänellä ei ollut aikaa tapella nyt ihmissuden kanssa. Sirius oli vaarassa.
Eeeiii... älkää...” kaikui ääni järveltä. Ihmissusi ei tuntunut piittaavan. Ääni oli selvästi Siriuksen.
”Lupin... Päästä minut”, Adara sanoi ääni väristen. Ihmissusi loikkasi – suoraan Adaran päälle tassut edellä. Adara kiljaisi.
”Lupin, älä!” hän huusi. Susi raapi hänen olkapäänsä, kätensä ja yläruumiin verille. Adara päätti tarttua sauvaansa. Mutta mitä loitsua käyttää? Hän ei halunnut satuttaa Lupinia, eikä myöskään tiennyt sopivaa loitsua ihmissutta vastaan. Sitten hän tajusi. Jos hänen suojeliuksensa liikkuu, hyökkää... Susi oli juuri iskemässä hampaansa Adaraan kun -
”ODOTUM SUOJELIUS!” Adara huusi ja valkoinen suuri koira ilmestyi hänen sauvastaan, hyökäten ihmissuden kimppuun. Adara piti sauvaa ojolla kunnes pääsi ylös. Ihmissusi juoksi vinkaisten pois.
”Odotum suojelius!” kuului ääni järveltäkin. Ääni oli Harryn. Hän oli päässyt järvelle helpompaa reittiä.
Adara juoksi kivun vihloessa ruumiissaan. Hänen olisi tehnyt mieli pysähtyä, hengittää kunnolla. Mutta hän ei pysähtynyt, hän ei voinut...

Hän saapui järvelle ja näki Hermionen ja Siriuksen tajuttomina maassa ja Harryn kaatumassa juuri polvilleen maahan. Yksi ankeuttajista laski huppuaan. Se aikoi suudella Harrya... Adara ajatteli. Onnellinen muisto... Tylypahkaan pääseminen... Joulu Siriuksen kanssa...
Adara nosti sauvansa ja huusi voimien rippeillään: ”ODOTUM SUOJELIUS!” Suuri valkoinen koira ilmestyi jälleen, se syöksyi ankeuttajien kimppuun ja ne pakenivat kaikki hetkessä paikalta. Adaran hengitys kohisi, hän oli niellyt huulestaan valunutta verta. Verivana valui hänen otsaltaan poskelle. Hän juoksi Siriuksen luo. Hän hengitti yhä. Samoin Hermione ja Harry. Mutta jos sielu oli poissa... He silti hengittäisivät. Adara ei tiennyt olivatko he täysin kunnossa. Samassa hän tajusikin kuinka kivuissaan hän oli. Verta valui Siriuksen kaavulle. Maailma alkoi pimetä ja tuska tuntui sietämättömältä. Hän pyörtyi.

”MITÄ!?” Kuului Harryn ääni. Adara säpsähti hereille. Hän oli jossain pehmeässä... Lämpimässä... Kipu vihlaisi Adaran päätä.
Hän avasi silmänsä. Sen paikan tunnisti jo monen käynnin jälkeen... Sairaalasiipi.
”Harry, Harry, mitä nyt? Sinun pitää levätä – onko hän saanut suklaata?” Toffeen ääni kuului. Mitä Toffee täällä? Onko... Onko Sirius vangittu!?
”Ministeri! Sirius Musta on syytön! Peter Piskuilan lavasti murhansa! Me nähtiin hänet tänään! Sinä et saa antaa ankeuttajien tehdä sitä juttua Siriukselle, hän on –”
”Harry, Harry, sinä olet sekavassa tilassa, olet käynyt läpi kauhean koettelemuksen. Käypä nyt pitkäksesi, meillä on tilanne hallinnassa... Hän on lukittuna loitsujen opettajien huoneeseen 7-kerrokseen.”
”EIKÄ OLE! TEILLÄ ON VÄÄRÄ MIES!”
”Ministeri kiltti. Minäkin näin hänet. Hän oli Ronin rotta, hän on animaagi, Piskuilan nimittäin, ja -” Hermionen ääni sanoi mutta Kalkaros keskeytti.
”Huomaatko ministeri? Hämäytettyjä kumpainenkin... Musta on hoitanut hommansa hyvin...” Adara sai tarpeekseen. Kivuista viis, hän nousi huojuen ylös, nojaten seinään. Hengitti hetken syvään, otti sauvansa yöpöydältä ja lähti kohti seitsemättä kerrosta, johon pääsi helposti erästä Weasleyden neuvomaa salakäytävää pitkin.
”EI MEITÄ OLE HÄMÄYTETTY!” Kuului Harryn ääni käytävässä kun Adara löysi tiensä salakäytävän suulle. Hän tökkäsi soihdussa olevaa T-merkkiä ja luukku avautui. Adara kuuli askelia ja riensi kiireesti noin Hagridin levyiseen tilaan. ”Liikkumitor, 7.kerros” Adara mutisi ja tila muuttui ikään kuin hissiksi ja liikkui vauhdilla ylös ja sivuille. Lopulta Adara pääsi seitsemänteen kerrokseen. Hän tarkisti käytävän; tyhjä. Hän asteli ontuen kohti Lipetitin huonetta. Lopulta hän saapui tammisen oven luo ja koputti siihen.

”Sirius?” hän kuiskasi.
”Adara?” Sirius vastasi hiljaa. Adara huokaisi. Ankeuttajat eivät ole tulleet vielä.
”Alohomora!” Adara huudahti. Oven lukko aukesi. Sirius avasi loputkin ovesta ja näki Adaran nojaamassa seinään, hengittäen raskaasti, koko yläruumis harsoihin paketoituna ja veren tullessa harsoista läpi. Sirius tuijotti tätä järkyttyneenä. Adara tunsi sietämättömän kivun olkapäässään ja lyyhistyi oven karmia vasten. Sirius nosti häntä seisomaan.
”Mitä on tapahtunut?!” hän huusi kasvot kalpeina. Adara ei ensin pystynyt vastaamaan. Ei edes hengittämään.
”Sinun täytyy paeta - ministeri - ankeuttajat - aikovat suudella sinua”, Adara sanoi jokainen tavu kipua tuottaen. Sirius ei kauaa aikaillut. Hän nosti Adaran käsivarsilleen ja lähti juoksemaan. Hän käytti matkan aikana luultavasti kahdeksaa eri Kelmien reittiä, että pääsi pihamaalle muiden näkemättä. Hän laski Adaran kivipenkille.
”Juokse”, Adara sanoi. Ulkona hapen saaminen oli paljon helpompaa. Sirius tuijotti Adaraa kuin tyhjää.
”MENE!” hän huusi. Hän halusi Siriuksen pois täältä... Johonkin turvaan. Sirius istuutui Adaran viereen ja tarttui ensin tätä kädestä, sitten halasi.

”Mitä tapahtui...” Sirius kuiskasi. Adara tunsi vihlaisun kyljessä olevassa haavassa.
”Sanotaan nyt vaikka, että on vaikeaa kirota ihmisiä joista välittää...” Adara mutisi ja halasi Siriusta.
”Remus?” Sirius kysyi. Adara hymähti tarkoittaen ’kyllä’.
”Entä... purik-” Sirius sanoi ääni väristen.
”Ei.” Adara sanoi ja tajusi vasta nyt olonsa huojentuneeksi. Sirius huokaisi helpotuksesta ja halasi Adaraa tiukemmin. Adara värähti kivusta ja ähkäisi.
”Anteeksi!” Sirius sanoi livahtaen irti Adarasta. Samassa kuului jonkun huutavan:
”Sirius! Adara!” Hermione ja Harry laskeutuivat heidän eteensä Hiinokan selässä.
”Hiinokka! Se-sehän on kuollut!” Adara henkäisi.
”Se on pitkä juttu. Mutta nyt ei ole aikaa selittää. Sirius, ankeuttajat tulevat minä hetkenä hyvänsä. Ota Hiinokka ja pakene. Ne huomaa heti saavuttuaan ettet ole Lipetitin huoneessa.
”Miten sen toisen pojan kävi? Ronin?” Sirius kysyi levottomana.
”Tulee kuntoon – on vielä taju kankaalla, mutta Pomfrey hoitaa kyllä hänet.. Äkkiä nyt, mene!”
”Miten voin milloinkaan kiittää -” Sirius sanoi yhä Harrya tuijottaen. Adara, Hermione ja Harry huusivat yhtä aikaa:
”MENE!” Sirius ohjasti Hiinokan ympäri, suunta kohti taivasta.
”Me tapaamme vielä”, Sirius sanoi, suukotti Adaraa otsalle ja sanoi Harrylle:
”Sinä olet – todella isäsi poika.” Sirius puristi Hiinokan kylkiä kannoillaan.
”Mene...” Adara kuiskasi. Siivet lehahtivat auki, Hiinokka nousi ylös ja lähti lentoon. Adara tunsi silmiensä kostuvan, muttei välittänyt. Hän jäi silti tuijottamaan kun hänen isänsä lensi pois.
« Viimeksi muokattu: 03.10.2017 01:44:03 kirjoittanut Lokitar »

Lokitar

  • ***
  • Viestejä: 1 727
Luku 22. Hyvästi
« Vastaus #25 : 04.07.2007 16:19:40 »
Luku 22. Hyvästi









Adara lähti takaisin sairaalasiipeen Harryn ja Hermionen kanssa (kesken matkan Adara tunsi niin kovat kivut, että Harry joutui tukemaan tätä). He kertoivat kuinka he olivat pelastaneet Hiinokan ajankääntäjällä, mutteivät saaneet Peteriä kiinni. Adara antoi sen heille tietysti anteeksi: hän oli tarpeeksi kiitollinen, että Sirius sai paonsa auttamiseksi kulkuvälineen.
He saapuivat sairaalasiiven ovelle, jossa Dumbledore odotti heitä.
”Se onnistui! Sirius lähti Hiinokan selässä”, Harry sanoi. Dumbledore hymyili säteilevästi.
”Hyvin tehty. Te taisitte – Kyllä vain te taisitte lähteä jo. Menkää sisään- minä lukitsen teidät tänne -” Adara ja muut menivät takaisin siipeen. Adara lysähti sängylleen raskaasti hengittäen.
”Mikä on olo?” Hermione kysyi.
”Mahtava... En malta odottaa Kalkaroksen ilmettä”, Adara sanoi ja naurahti. Matami Pomfrey saapui paikalle.
”Joko Dumbledore lähti? Saanko vihdoin hoitaa potilaitani?”
   
Myöhemmin, syödessään viidettä suklaasammakkoaan, Adara ja muut kuulivat raivoisan karjunnan kajahtavan jossain heidän yläpuolellaan. Adara tyrskähti, Harry piti kasvojaan peruslukemilla, Hermione hihitti kättään vasten.
”Mikä se oli?” Pomfrey hätkähti. Kiukkuiset äänet voimistuivat, tulivat sairaalasiipeä kohti. Matami tuijotti ovea.
”Jopas nyt, he herättävät koko linnan! Mitä he oikein aikovat?” Adara kikatti hiukan, mutta tunki loput suklaasammakostaan suuhunsa että kuulisi mitä äänet huusivat...

”Hän varmaankin kaikkoontui, Severus, meidän olisi pitänyt jättää joku huoneeseen hänen kanssaan. Kun tieto leviää -”
”EIKÄ KAIKKOONTUNUT! TÄMÄN LINNAN SISÄLLÄ EI VOI ILMIINTYÄ EIKÄ KAIKKOONTUA! TÄMÄ – LIITTYY – JOTENKIN – POTTERIIN – JA – FINNIGANIIN!” Adara virnisti Harrylle.
”Ole nyt järkevä, Severus. Harry ja muut ovat olleet lukkojen takana -”
PAM! Ovi lennähti auki.
Toffee, Kalkaros – kasvot vääntyneinä raivosta ja Dumbledore harppoivat osastolle. Vain Dumbledore näytti hilpeältä. Toffee oli vihainen, Kalkaros suunniltaan. Kalkaros rynnisti suoraan Adaran nenän eteen – ihme ettei tarttunut kauluksesta -  ja huusi:
”ANNA TULLA! MITÄ SINÄ TEIT!?” hän mylvi raivoissaan. Adara katsoi kysyvästi Toffeeta ja Dumbledorea kuin ei huomaisikaan Kalkarosta.
”Severus Kalkaros!” matami Pomfrey kiljaisi. ”Hillitse itsesi!”
”Ajattele nyt, Kalkaros, ole järkevä. Tämä ovi on ollut lukossa, vastahan me näimme -” Toffee aloitti.
”HE AUTTOIVAT HÄNET PAKOON, MINÄ TIEDÄN SEN!” Kalkaros huusi raivoissaan ja osoitti Harrya ja Adaraa.
”Miksi et saman tien todista?” Adara tiuskaisi.
”Rauhoitu, hyvä ihminen!” Toffee älähti. ”Sinä puhut sekavia!”
”SINÄ ET TUNNE POTTERIA JA FINNIGANIA! HE SEN TEKIVÄT, TIEDÄN ETTÄ TEKI-”
”Riittää jo, Severus”, Dumbledore sanoi rauhoitellen.  ”Ajattele vähän mitä puhut. Tämä ovi on ollut lukossa minun jäljiltäni kymmenen minuuttia. Matami, ovatko potilaat poistuneet sängyistään?”
”Ei tietenkään!” Pomfrey sanoi kuin Dumbledore olisi syyttänyt häntä rikoksesta. ”Minä olen ollut heidän luonaan siitä asti kun sinä lähdit!” Adara oli tukehtua suklaaseensa ja yskäisi.

”Noniin, siinä kuulit, Severus. Ellet väitä, että Harry tai Adara osaavat olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, minä en lainkaan käsitä miksi vaivaamme heitä”, Dumbledore sanoi. Kalkaros kihisi kiukusta, hänen otsallaan olisi varmaan voinut paistaa kunnon pekoni-kananmuna-aamiaisen ja pari leipääkin. Kalkaros kääntyi ja lähti vauhdilla pois.
”Kaveri vaikuttaa sangen epätasapainoiselta. Minä pitäisin sinuna häntä silmällä”, Toffee mutisi.
”Voi, ei hän epätasapainoinen ole, hän vain koki suuren pettymyksen”, Dumbledore sanoi ja saattoi Toffeen ulos.
Harry, Ron ja Hermione pääsivät jo seuraavana päivänä ulos sairaalasiivestä. Adaran pyyntöön päästä pois, matamin vastaus oli jyrkkä ei. Hagrid saapui puoliltapäivin Adaran luo tuoden (turhankin kuivia) kuivakakkujaan lahjaksi.
”Arvaa mitä, Adara? Hiinokka karkas eilen!” Hagrid sanoi keskustelun aloitteeksi.
”Mi- mutta sehän on ihanaa!” Adara sanoi esittäen ettei jo tiennyt.
”Oon juhlinu jo monta tuntii, vaik ei ehkä pitäs ku sullekki kävi tollai, Lupin pakkaa jo laukkujaan”, Hagrid sanoi kun Adara joi kurpitsamehuaan. Hän purskautti mehut suustaan.

”Mi-mitä?! Pakkaa?! Miksi?!” Adara huusi. Hagrid pyyhki kasvoilleen lentäneitä kurpitsamehuja ja jatkoi:
”No luuleksä et se haluu jäädä ku teki sulle tollai, se ei haluu ottaa enää mitää riskejä”, Adara nousi ylös ja ryntäsi sairaalasiivestä, Hagridin huudoista huolimatta.
Pian Adara olikin jo Lupinin työhuoneen ovella. Hän koputti ja ovi aukesi. Lupin oli työpöytänsä ääressä pakkaamassa.
”Sinun ei pitäisi olla täällä”, Lupin sanoi vilkaisemattakaan Adaraan. Hän oli selvästi omantunnontuskissa. Hänen kasvonsa olivat väsyneet ja kalpeat, enemmän kuin yleensä siis.
”Hagrid kertoi, että sinä... eroat”, Adara sanoi ontuen huoneeseen sisälle. Lupin näki silmäkulmastaan ontumisen ja näytti kuin hän olisi saanut puukoniskun kehoonsa. Hän irvisti kuin tuskissa.
”Sinä olet paras opettaja mitä meillä on ollut! Älä eroa tällaisen pikkujutu-”
Pikkujutun?” Lupin sanoi ja katsoi ensimmäistä kertaa Adaraa silmiin, joka sekunti näytti hänelle tuskalta.
”Pikkujutun - Adara - olisin voinut purra sinua! Tehdä sinusta kaltaiseni! Tai jopa pahempaa, tap-” Lupin nielaisi ja kääntyi selkä Adaraan päin peittäen kasvot kätensä taa.
”Hei, Remus... En minä syytä sinua siitä -”
”Mutta minä syytän! En voi ikinä antaa itselleni anteeksi sitä, että unohdin ottaa sen liemen, että olin niin typerä että lähdin illan suussa sinun luoksesi!” Lupin sanoi täristen, katse jälleen poissa Adarasta.

Adara ontui Lupinin taakse, kiersi siitä hänen eteensä ja laski Lupinin kädet tämän kasvoilta. Miehen silmät olivat kostuneet kyynelistä. Adara tunsi pahempaa kipua kuin koskaan ennen – muttei haavoistaan, vaan sitä kun näki Lupinin kärsivän.
Hän kietoi kätensä Lupinin ympärille ja halasi tätä. Lupin tärisi, mutta kietoi toisen kätensä Adaran ympärille ja toisen päälaelle.
”Jos minä en syytä sinua, niin sinunkaan ei pitäisi”, Adara sanoi hiljaa, mahdollisimman hellästi. Lupin hengitti pitkän aikaa syvään ja laittoi kätensä Adaran hiuksilta omaan taskuunsa.
”Kiitos...” hän sanoi, nosti käden taskustaan ja ojensi Adaralle Siriuksen joululahjan, valokuvat ja kehys.
”Hain tämän röttelöstä...” hän sanoi. Adara otti sen ja hymyili kuvaa katsoessaan.
”Annoin sen Siriukselle joululahjaksi...” Adara kuiskasi ja tuijotti äitinsä kuvaa. Lupin hymyili.
”Äitisi oli hyvä ihminen, Adara, ja yksi nerokkaimmista ja ystävällisimmistä noidista keitä olen tuntenut. Hän ei hylännyt minua kun sai tietää mikä olen... Hänellä kesti vain puoli vuotta tajuta se”, Lupin sanoi.  ”Sinun olisi paras mennä takaisin sairaalasiipeen. Lupaan että tapaamme vielä”, hän lisäsi hymyillen ja halasi lyhyesti Adaraa.
”Pidä huoli itsestäsi, Kuutamo”, Adara sanoi virnistäen. Lupin naurahti ja pyyhki silmäkulmiaan.
”Tuo pitäisi sanoa sinulle”, hän sanoi.

Adara lähti takaisin sairaalasiipeen, voimatta pidätellä kyyneliä valumasta poskillaan. Lupin lähtisi hänen takiaan... Ja syyttää itseään siitä kun Adara juoksi kuin päätön kana vaikka tiesi että metsässä oli ihmissusi.
Sairaalasiipeen palattuaan matami Pomfrey kertoi että Draco Malfoy oli yrittänyt tulla vierailulle. Adara istuutui takaisin vuoteelleen ja katseli kuvaa äidistään. Hän ei ollut aiemmin edes keskittynyt kuvaan sen erityisemmin. Hän tiesi miltä äiti näytti, vaikkei olisi nähnyt edes yhtä ainoata kuvaa hänestä. Nyt hän tuijotti kuvaa, päästämättä silmiään irti siitä. Nenä oli tosiaan kuin Adaran, suora ja sopiva. Mustat, loivakiharaiset hiukset yltivät häntä yläselkään, tummat sammaleenvihreät silmät sädehtivät kuin tähdet Violan ollessa Siriuksen seurassa. Violan posket punottivat hiukan, kuin hän olisi juuri mielestään nolannut itsensä. Sirius nauroi, Remus virnuili taaempana. Viola näytti onnelliselta, mutta silti hiukan apealta. Ehkä koulun päättyminen aiheutti sen. Hän kai luuli, ettei näkisi Siriusta enää pitkään aikaan. Se luulo oli melko väärä. Sirius kertoi että oli pyytänyt Violan kanssaan ulos kun koulun päättymisestä oli vasta viikko. Ilmeisesti Viola ei ollut ainoa ikävästä kärsivä... Adara virnisti itsekseen. Sirius ja Viola olivat varmasti onnellinen pari, joka ei riidellyt paljoa (ainakin Siriuksen surkean riitelytaidon tuntien) ja vietti yhdessä mahdollisimman paljon aikaa, etenkin Adaran synnyttyä. Adara huokaisi. Kunpa hän muistaisi niistä ajoista jotain...
« Viimeksi muokattu: 25.06.2012 02:20:05 kirjoittanut Fubuki »

Lokitar

  • ***
  • Viestejä: 1 727
Luku 23. Dracon ja Adaran laulu
« Vastaus #26 : 04.07.2007 16:21:56 »
Luku 23. Dracon ja Adaran laulu








Draco uusi pian vierailunsa, kun Adarakin oli paikalla sairaalasiivessä.
”Hei... ” Draco sanoi ja katsoi Adaraa, joka oli vielä osittain harsojen peitossa. Dracolla oli kädessään pieni kukkakimppu, sekä suklaasammakko, johon kuului harvinainen kuuluisia noitia ja velhoja-kortti. Draco ojensi ne Adaralle hakien jotakin hymyntapaista ja istuutui tämän sängyn reunalle.
”Mikä on olo?” hän kysyi, kun Adara tuijotti vielä kukkia hölmistyneenä.
”Öh - ihan hyvä... Pääsen varmaan huomenna pois sairaalasiivestä”, Adara sanoi.
”Hienoa. Oppilaat pitävät ylihuomenna juhlat lukukauden loppumisen kunniaksi... Hyvää musiikkia, syötävää, ohjelmaa, laulua jopa... ja tanssia”, Draco sanoi hiukan vihjaavaan sävyyn. Adara katsoi tätä kysyvästi – hiukan odottavasti. Draco tarttui hyvin hitaasti ja varoen tätä kädestä ja kysyi:
”Ha- haluaisitko tulla niihin juhliin? Siis kanssani- minun kanssani”, Draco änkytti hieman ja sen tajuttuaan punehtui kasvoiltaan.
Adara oli hetken aikaa tyrmistynyt – Draco oli pyytänyt häntä seuralaisekseen juhliin?

Hän kuvitteli jo hetken aikaa heräävänsä pian oudosta unesta, mutta sitä ei tapahtunut. Adara nyökkäsi hitaasti ja pakottautui hämmästyksensä keskeltä hymyilemään.
”Tulen”, hän vastasi. Sen kuultuaan, Dracon hymy ulottui luultavasti korviin saakka – kuten hänen punansakin.
”Okei, hienoa, mahtavaa...” Draco sanoi häkeltyneenä ja nousi ylös ja lähti sänkyä ympäröivien verhojen välistä pois – muistuttaen ylisöpöä tomaattia. Adara lysähti kasvot edellä makuulleen sänkyyn hymyillen tyynyään vasten.
   
Seuraava päivä koitti ja Adara pääsi pois sairaalasiivestä. Monet kuiskuttelivat käytävällä siitä mitä Adaralle oli tapahtunut. Jotkut luulivat hänen kamppailleen Sirius Mustan kanssa. Adara ei välittänyt. Juorut olivat olleet aina Tylypahkalaisten lempihuvi.
Nyt hän keskittyi vain siihen miltä näyttäisi huomenna. Juhlat Draco Malfoyn parina...
Hän penkoi arkkunsa läpi ja etsi jotain mukavaa päälle laitettavaa. Hän päätyi punaiseen skottiruutuiseen hameeseen ja koulupaitaan ja siistiin kaapuunsa. Hiukset hän leikkasi itse sauvallaan aavistuksen verran lyhyemmiksi ja jätti auki. Hän hymyili peilikuvalleen ja vaihtoi normaalit vaatteet taas päälleen ja lähti saliin syömään Fredin ja Georgen kanssa.

Georgen pikari putosi lattialle, Fredin haarukka myös...
”Draco Malfoy pyysi sinut juhliin!?” George huudahti.
”HYS!” Adara sanoi paukauttaen ison uuniperunan Georgen suuhun ja vilkaisten kääntyikö kukaan salissa katsomaan.
”Mehän sanottiin että vedät puoleesi outoa väkeä. Me sentään pysytään tervejärkisinä ja normaaleina enkeleinä”, Fred sanoi ja Adara tyrskähti.
”No... perutaan se enkeli...” Fred lisäsi.
”Aiotko sitten mennä?” George kysyi uteliaana.
”Suostuin, mutten tiedä mitä siitä tulee...” Adara sanoi tuhahtaen. Kaksoset tyrskähtivät vuorostaan.
”No, jos hän käy hermoille, niin me voidaan heittää parit peikonräkä-herjat sen niskaan”, Fred ehdotti toiveikkaana. Adara pudisti päätään.
”Osaan sen itsekin”, hän tokaisi ja lähti tunnille.

Hän ei osannut keskittyä millään tunnilla mihinkään. Hän yhä epäili Dracoa... hieman. Oliko Draco tosiaan vilpitön pyytäessään Adaraa seuralaisekseen? Jos hän sittenkin suunnitteli jotain? Mutta miksi hän näkisi niin suuren vaivan että pyytäisi Adaran juhliin...
”Neiti Finnigan!” Tärähti ääni Adaran korviin.
”Häh? Mitä professori McGarmiwa?” Adara kysyi herätessään ajatuksistaan.
”Kertoisitko miksi tuo lintuhäkki ei ole vielä muuttunut linnuksi niin kuin muilla?” Professori McGarmiwa kysyi.
”Öh..” Adara sanoi ja kuuli Luihuisten tyttöjen tirskuvan takanaan.
Naurakaa vaan... huomenna kyllä näytän teille... Adara ajatteli virnistäen itsekseen kun professori vaihtoi aihetta. McGarmiwa kai oletti että Adara oli vielä järkyttynyt ihmissuden hyökkäyksestä.
   
Huominen ilta koitti ja Adara oli valmistautunut tunnin etuajassa. Nyt hän käveli edestakaisin tyttöjen makuusalissa tappaakseen aikaa. Hermione Granger saapui myös paikalle.
”Hei, valmistauduitpa aikaisin!” Hermione sanoi hämmentyneenä vilkaistessaan kelloa.
”Joo...” Adara mutisi ja istuutui sängylleen.
”Menetkö jonkun seurassa?” Hermione uteli samalla kun penkoi kirjan laukustaan.
”J-juu... Menen..” Adara sanoi hajamielisesti.
”Jommankumman Weasleyn kaksosen kanssa? Parvati näytti puhuvan jotain siihen suuntaan”, Hermione kysyi.
”Hmm.. Ei... jonkun toisen.. näet sitten”, Adara mutisi ja mietti miten Hermione reagoisi kun näkisi Dracon ja Adaran yhdessä.
”Selvä...” Hermione sanoi ja syventyi kirjaansa.

Viimein oli aika jolloin juhlat alkaisivat. Adara ryntäsi makuusalista oleskeluhuoneeseen, muotokuva-aukon läpi. Juuri kun hän oli sulkenut muotokuva aukon ja kääntynyt valmiina juoksemaan saliin, hän törmäsi Dracoon tasanteella. Kirjaimellisesti törmäsi. Adara oli juuri kääntynyt ja ponnistamassa kun tajusi Dracon olevan edessään, hän koetti pysähtyä, mutta sen sijaan kaatui Dracoa päin. Draco ei hänen onnekseen kaatunut vaan onnistui pitämään tasapainonsa.
”Hupsis”, Draco sanoi kun auttoi Adaran takaisin tasapainoon.
”A-anteeksi, en huomannut sinua”, Adara sanoi nolostuneena.
”Ei se mitään, olisi pitänyt ilmoittaa, että tulen vastaan”, Draco sanoi ja ojensi kättään Adaralle.
”Lähdetäänkö?” hän sanoi. Adara tarttui Dracon käteen, ja he lähtivät yhdessä saliin. Adaraa kummastutti että mistä Draco tiesi Rohkelikkotornin oven sijainnin.

Sali oli koristeltu nuorekkaammin kuin yleensä, hopeisia nauhoja leijui ilmassa ja taustalla soi nuorten noitien ja velhojen lempilauluja, jonkun oppilaan laulamana... Adara katsoi lavalle ja näki ennustuksen parinsa, Mandyn laulamassa. Adara asteli Dracon kanssa salin toiseen päätyyn, Luihuisten ja Rohkelikkojen keskuuteen tuli suuri hiljaisuus. Pansy Parkinson tuhahti äänekkäästi ja häipyi vauhdilla, Parvati ja Lavender kuiskuttivat keskenään, Ronin suu oli loksahtanut auki hämmästyksestä, Hermione katsoi Dracoa halveksuvasti –samoin Harry, kaksoset vain vilkaisivat... Adaraa ahdisti sellainen, mutta päätti olla välittämättä. He istuutuivat yhden pyöreän pöydän ääreen ja kuuntelivat kun Mandy lauloi loppuun.

”Kuinka voit?” Draco kysyi huomatessaan, että Adaran kämmenessä oli vielä harsoside.
”Ihan hyvin... Pomfrey sanoi, että saan ottaa loputkin näistä pois huomenna”, Adara vastasi ja katsoi itsekin kämmeneensä. Hän tunsi ikävän pistoksen muistaessaan Lupinin...
”Mitä tapahtui? Jotkut sanoivat että taistelit Sirius Mustaa vastaan”, Draco sanoi.
”En minä sellaista yksin alkaisi tekemään...” Adara sanoi ja nauroi mielessään ajatukselle itsensä tappelemassa isänsä kanssa. Yksi riitakaan ei tunnu syntyvän aikaiseksi niin entä sitten tappelu?
”Mitä sitten?” Draco kysyi.
”Öh... Se on aika... No, olin kävelyllä yöllä, typerää kyllä... Ja ankeuttajat tulivat sinne ja tunsin oloni – hmm - heikoksi. Ja lähdin niitä karkuun ja törmäsin ihmissuteen.” Draco haukahti henkeä.
”Ihmis-? Tarkoitatko sitä Lupinia? Tuliko sinust-”
”Ei minusta tullut ihmissutta! Ja tiedän, ettei se ollut Lupin... Lupin otti aina täysikuuta ennen sudenmyrkkyjuomaa joka tekee hänestä vaarattoman. Se oli joku muu...” Adara selitti. Draco ei sanonut mitään. Yhtäkkiä kuin tyhjästä – Adaraan tarttui kaksi käsiparia. Weasleyt.
”Fred! George! Mitä te-?”
”Sinä menet laulamaan!” Fred sanoi ja raahasi Georgen kanssa Adaran lavalle.
”Mutta en minä osaa -” Adara intti ja jarrutti jaloillaan, mutta kengätkin liukuivat kiillotetulla kivilattialla, ettei Adarasta ollut mitään vastusta kaksosille.
”Ei auta”, George sanoi ja painoi laululistaa sauvallaan ja musiikki alkoi soida. Tyhjästä ilmestyi Adaran nenän eteen punaiset sanat, jotka vaihtoivat väriä silloin kun piti laulaa. Laulussa oli kuitenkin jotain vikaa... Se oli duolaulu, eikä soolo.
Mutta Adara oli yksin lavalla. Sanat näkyivät koko yleisölle. Häneen iski paniikki, mitä hänen pitäisi tehdä? Musiikki oli alkanut jo! Sanat alkoivat väristä merkkinä että laulu alkaa pian. Kirjain alkoi vaihtaa väriä, ja yhtäkkiä...
Pojan ääni aloitti laulun. Adara säpsähti, kuka lauloi? Lopulta hänen katseensa kohtasi Dracon, joka seisoi lavan reunalla astelemassa lähemmäs Adaraa. Adara alkoi laulaa hiukan hämmästyneenä omia sanojaan ja huomasi kuinka kaksoset katsoivat häntä sekavissa olotiloissa. He eivät tienneet olisiko heidän pitänyt kuunnella ja kannustaa, vai tulla ja heittää Draco alas lavalta.

Kun laulu oli ohi, lähes kaikki ratkesivat kunnianosoituksiin aplodeilla ja huudoilla. Kaksoset auttoivat Adaran alas ja Draco tuli hänen perässään portaita.
”Tuo oli mahtavinta mitä olen kuullut!” Fred sanoi hämmästyneenä.
”Upeaa...! Paitsi Dracon osalta”, George mutisi. Adara ei voinut olla hymyilemättä. Hän palasi pöytänsä ääreen ja Draco suukotti häntä salavihkaisesti poskelle, lievästi punastuen...


« Viimeksi muokattu: 06.10.2017 01:55:01 kirjoittanut Lokitar »

Lokitar

  • ***
  • Viestejä: 1 727
Luku 24. Lähtö
« Vastaus #27 : 04.07.2007 16:24:26 »

Luku 24. Lähtö









Juhlat olivat pian Adaran ja Dracon osalta ohi, he kyllästyivät istumaan ja Draco saattoi Adaran Rohkelikkotorniin vieville portaille ja tarttui tätä kädestä.
”Adara... Minulla olisi kysymys”, hän aloitti arasti.
”Niin?” Adara kysyi huolettomasti.
”Tuota... Ajattelin, että...” Draco aloitti, ja Adaran huolettomuus valui kuin vesi tulpattomasta lavuaarista alas.
”Haluaisitko alkaa seurustelemaan kanssani?” Draco kysyi nopeasti, Adaran vatsassa muljahti. Että mitä?!
”Minä -” Adara aloitti hiukan änkyttäen. Nyt hän vasta huomasi kaksi punaista päätä Dracon takana käytävän reunassa. Fred ja George, he tuijottivat Adaraa – ilmeettöminä. Eivät tiukasti, hölmistyneinä, vihaisina tai kannustavasti. Ilmeettöminä...
Adara käänsi katseen taas Dracoon. Jos Adara seurustelisi Dracon kanssa, hän menettäisi taatusti ystävänsä. Harry, Hermione, Ron, Fred, George...  Sirius! Mitä Siriuskin ajattelisi kun Adara seurustelisi Malfoyn kanssa? Adaran vatsaan sattui. Hän vilkaisi taas kaksosiin jotka olivat muuttaneet katsettaan uteliaan odottaviksi. Oli tehtävä päätös...

Adara nielaisi ja avasi suunsa:
”E-en voi. Anteeksi”, Adara sanoi, kääntyi nopeasti poispäin ja juoksi Rohkelikkotorniin muotokuva-aukon läpi.
Tyttöjen makuusaliin päästyään hän tunsi olonsa huonoksi. Hän torjui Dracon... Ainoan pojan josta hän koskaan oli pitänyt. Kesken kävelynsä hän jähmettyi. Nyt hän vasta sen tajusi; hän pitää Dracosta. Mutta hän on Malfoy! Dracon isä on kuolonsyöjä, äitikin luultavasti... Sirius ei koskaan hyväksyisi sitä. Helvetti jäätyisi, kun Sirius suostuisi edes kättelemään Luciusta tai tämän jälkeläistä... Adara pudisti päätään.
Hänen on paras unohtaa Draco, lopullisesti. Onneksi kaksoset olivat paikalla! Adara olisi taatusti sanonut ”kyllä” jos hän ei olisi nähnyt heitä...

Muutaman minuutin päästä Adara asteli oleskeluhuoneeseen, jossa kaksoset katsoivat häntä hymyillen.
”Hei! Mitä hittoa se Draco oikein kuvitteli? Että sinä alkaisit tosissaan seurustella hänen kanssaan?” Fred sanoi naurahtaen.
Adara virnisti. Tosiaan, luuliko Draco tosissaan, että Adara suostuisi?
”Noh, nytpä selvisi mitä Malfoy ajoi takaa. Hän voi vihdoin jättää sinut rauhaan”, George sanoi ja istuutui nojatuoliin. Adara ja Fred tekivät samoin.
”Millainen ilme hänellä oli kun lähdin?” Adara kysyi.
”Hmm... hän huokaisi ja me alettiin nauramaan, joten hän muuttui pian vihaiseksi ja häipyi”, Fred sanoi.
”Niinkö...” Adara sanoi ja vaikeni.
”Huomenna kotiin”, George tokaisi apeasti.
”Juuri kun oltiin keksitty uusi kepponenkin. Me ei ehditä tehdä sitä niin että muutkin näkisivät sen”, Fred sanoi tympääntyneenä.
”Pitää kirjoittaa se muistiin ja säästää ensi vuodelle”, George jatkoi. Siitä Adara muistikin... Hänen täytyisi palata Finniganien luo! Adara huokaisi.
”Mitä aiot tehdä lomalla?” Fred kysyi ja Adara kohautti olkiaan.
”En tiedä... Homehdun Fin- tai siis kotona varmaan”, hän sanoi apeasti. Kaksoset vilkaisivat toisiaan.

”Mitä jos -” Fred aloitti.
”Sinä tulisit meille?” George lopetti. Adara kohotti katseensa kysyvästi kaksosiin.
”Siis - oikeasti?” hän kysyi ja pidätteli hymyä, virnistystä, ilosta kiljaisua...
”Joo joo! Me voidaan kysyä äidiltä, voisit nukkua Ginnyn huoneessa”, Fred sanoi itsekin innostuen ideastaan.
”Kiitos!” Adara kiljahti ja loikkasi halaamaan kaksosia.
”Lähetetään kirje äidille varmistukseksi”, George ehdotti.
”Hyvä idea, George”, Fred tokaisi mutta tajusikin sitten jotain. ”Ei ole pöllöä.”
”Saatte minun lainaksi!” Adara sanoi.
”Mainiota. Kipitetään pöllötorniin kun on vielä aikaa”, Fred sanoi ja he lähtivät yhdessä pöllötornia kohti.

Parin sontapommin räjäyttämisen ja Riesun välttelyn jälkeen he olivatkin jo pöllötornissa kirjoittamassa viestiä kaksosten äidille. Molly Weasley oli ystävällinen, pulleanpuoleinen punahiuksinen nainen. Hän lähetti joka vuosi pullia tai itse tehtyä toffeeta lastensa ystäville –sekä orvolle Harrylle Weasley-jumpperin. Adara ajatteli antavansa ensi jouluna Mollyllekin jotain hienoa kiitoksena kaikesta. Hän ei ollut koskaan ehtinyt ajatella tarkemmin kenelle ostaa lahjoja...
”Noniin, kirje lähetetty”, George tokaisi kun Adaran pöllö lähti lentämään kohti pilvetöntä taivasta. Samassa torniin lehahti pieni varpuspöllö, kantaen pientä kirjettä.
”Kellehän tuo on?” Jompikumpi kaksosista sanoi, kun Adara jo asteli pöllön luo. Kirjeen kuoressa luki ”Adara Finnigan.”
Adara hätkähti – Siriuksen käsiala.
”Se on minulle”, Adara sanoi ja otti kirjeen pöllön koivesta sekä pöllön olalleen ja he lähtivät takaisin Rohkelikkotornia kohti.
”Keneltä se on?” Fred kysyi uteliaisuuttaan.
”En tiedä vielä”, Adara mutisi ja pisti kirjeen taskuunsa. Pian he saapuivatkin torniin – jälleen parin sontapommin räjäyttämisen jälkeen ja Adara istuutui nojatuoliin takan viereen. Hän avasi kirjeensä vauhdilla ja luki sen.

Hei
Olen nyt hyvässä piilossa, josta ministeriö ei minua tajua etsiä.
Lähettele kirjeitä minulle vain pimeän tullen ja varmista, että olet yksin kun lähetät kirjeen.
Kouluvuosi loppuu ilmeisesti huomenna? Olen pahoillani, etten saanut puhdistettua mainettani.
Olisit voinut tulla asumaan kanssani samaan kotiin ja jättää Finniganit. Koeta kestää heidän seurassaan,
ilmoittele kuulumisia ettei tarvitse huolestua. Lähetän huomenna Ron Weasleylle uuden lemmikin – pienen pöllön
korvikkeena siitä kun hänellä ei ole enää rottaa. Varmistaisitko että hän pitää pöllöstä? Sano että voin ostaa
rotankin jos hän haluaa...
Toiseen asiaan, Dumbledore tietää että olen kertonut sinulle kaiken oikeasta alkuperästäsi. Hän sanoi, ettei puutu
asiaan millään tavalla nyt kun hän tietää että olen kyvykäs isäksi. Kyllä, Dumbledore tietää että olen syytön. Kerroin
Peteristä hänelle ja hän uskoi kaiken. Hän ehdotti olemaan kertomatta Finniganeille, mutta jos minulta kysytään,
se on täysin sinun päätös. Kerro jos tahdot. Nähdään taas, toivottavasti pian....
Terveisin Sirius ja Hiinokka


Adara huokaisi helpottuneena; Sirius oli turvassa... Adara taitteli kirjeen ja laittoi taskuunsa. Mutta olisiko se turvallista? Jos kirje putoaa johonkin... Hän otti kirjeen taskustaan ja heitti takkaan. Olisi turvallisempaa olla säästämättä kirjeitä. Kaksoset katsoivat häntä kysyvästi, Adara kierteli vastaamasta, nousi ylös ja lähti makuusaliin.

Aamu koitti, ja oli aika lähteä kotiin... tai Weasleylle? Adara puki nopeasti päälleen ja lähti oleskeluhuoneeseen. Kaksoset eivät olleet paikalla vielä. Seamus istui sohvalla Deanin kanssa. Adara asteli tämän viereen.
”Huomenta”, hän sanoi ja Seamus oli yllättyneen näköinen.
”Huomenta vaan...” Seamus sanoi.
”En tule välttämättä kotiin, menen ehkä Weasleylle”, Adara sanoi pirteästi. Seamus näytti yhä yllättyneemmältä.
”Mut- entä isä ja äiti? He olivat tosi pettyneitä kun et tullut jouluna kotiin. Jouduin väittämään että olit jäänyt opiskeluissa jälkeen, koska olit sairaalasiivessä tapaturmien takia niin paljon ja että halusit kiriä muita opiskeluissa. Tule edes pariksi päiväksi kotiin, jooko?” Seamus kysyi. Adara nyökkäsi.
”Olit ihan oikeassa, olin tosi jäljessä opiskeluissa, kävin jopa tukiopetuksessa Pimeyden voimilta suojautumisessa”, Adara sanoi ja Seamuksen suu loksahti auki.
”Otit tukiopetusta siltä ihmissudelta?” hän kysyi ja Dean tuijotti hämmästyneenä vieressä.
”Otin, ja vaikka hän onkin ihmissusi, hän on tosi mukava”, Adara sanoi.

”Miksi muuten et tullut katsomaan minua sairaalasiipeen?” hän kysäisi.
”Ensinnäkin, koska en tiennyt ensimmäisenä päivänä. Toisekseen, matami Pomfrey ei päästänyt! Hän sanoi että tarvitset lepoa”, Seamus sanoi närkästyneenä.
”Ai...” Adara sanoi ja huomasi kaksoset astelemassa portaita alas oleskeluhuoneeseen.
”No, jutellaan myöhemmin”, Adara sanoi ja ryntäsi kaksosten luo. Heidän punaiset hiuksensa olivat ihan sekaisin ja he molemmat haukottelivat leuat pitkälle venyen.
”Hu-huooomenta”, Fred sanoi.
”No?” Adara sanoi.
”No mitä?” George kysyi.
”Saanko tulla teille?” Adara kysyi.
”Aaaai, joo, voit. Pöllösi tuli äsken, me lähetettiin se tyttöjen makuusaliin äsken”, Fred sanoi. Adara hymyili silmät säihkyen.
”Ihanaa”, hän vain totesi ja lähti kaksosten kanssa kohti Suurta salia. Silloin hän muisti mitä eilen oli tapahtunut... Draco.
Adara pudisteli päätään. Ei, nyt hän unohtaisi Dracon, kokonaan...
He astelivat saliin ja Adaran pää kääntyi väkisin Luihuisten pöytään päin –Draco ei ollut siellä. Adara istui Rohkelikkopöytään kaksosten kanssa Hermionea, Ronia ja Harrya vastapäätä.

”Huomenta”, Adara sanoi ja kolmikko katsoi häntä hiukan oudosti.
”Öh...” Adara aloitti.
”Miksi olit Malfoyn kanssa juhlissa?” Ron möläytti ja Hermione ilmeisesti potkaisi Ronia jalkaan –juuri siihen paketoituun, koska tämä huudahti kivusta.
”Älä utele tyhmiä, Ron”, Fred tokaisi ennen kuin Adara ehti vastata.
”Joo, Draco vain pyysi Adaran sinne, mutta ei muuta. Me ajateltiin että se suunnittelee jotain...” George sanoi ja Ronin ilme muuttui tavallisemmaksi.
”Ja arvaa mitä?” Fred jatkoi ja Ron katsoi häntä kysyvästi.
”Adara tulee meille heti tänään kun päästään Kings Crossille”, George sanoi. Ron käänsi katseensa hämmästyneenä Adaraan.
”Ihan tosi? Hienoa!” Ron huudahti.
   
Pian Dumbledore pitikin vuoden päätteeksi pienen puheensa ja päästi oppilaat lähtemään.
Adara raahasi matka-arkkuaan ja pöllönhäkkiään pitkin junaa kaksosten kantaessa omiaan. Adara sopi kaksosten kanssa, että hän menee Harryn, Hermionen ja Ronin kanssa samaan vaunuosastoon joten lopulta he erkaantuivat ja Adara istuutui kolmikon seuraan.
Adara muisti eilisen Siriuksen kirjeen ja alkoi miettiä missä Ronin pöllö on...
He juttelivat Hermionen ajankääntimestä, sekä huispauksen maailmanmestaruuskisoista, johon Ron kutsui Harrynkin mukaan.

Vasta matkan loppupuolella tapahtui se mitä Adara oli jo odottanut...
”Harry, mitä tuolla ikkunan takana on?” Hermione kysyi Harrylta joka istui ikkunapaikalla. Jokin pieni ja harmaa lenteli välillä ikkunan edessä, välillä se taas putoili ikkunaa alemmas. Harry nousi ylös, veti ikkunan auki ja nappasi pienen harmaan pöllön joka pudotti kirjeensä Harryn istuimelle ja alkoi lennellä ympäriinsä. Ron huomasi Koukkujalan tuijottavan pientä pöllöä ja nappasi sen turvaan.
”Tämä on Siriukselta!” Harry huudahti.
”Arvasin”, Adara sanoi ja Ron käski Harrya lukemaan ääneen.

Hei, Harry
   toivottavasti tämä löytää sinut ennen kuin ehdit tätisi ja setäsi luokse.
En tiedä, ovatko he tottuneet pöllöpostiin.
   Hiinokka ja minä piileskelemme. En kerro sinulle paikkaa siltä varalta että tämä joutuu vääriin käsiin. Epäilen hieman pöllön luotettavuutta, mutta parempaakaan en löytänyt ja se vaikutti innokkaalta tehtävään.
Uskoakseni ankeuttajat etsivät minua edelleen, mutta täältä niillä ei ole toivoakaan löytää minua. Aion melko pian näyttäytyä jollekin jästeille kaukana Tylypahkasta, jotta linnan turvatoimia voidaan vähentää.
Erästä asiaa en saanut kerrotuksi sinulle lyhyen tapaamisemme aikana. Minä lähetin sinulle sen Tulisalaman. Adaralle myös.


”Haa! Noniin! Minähän sanoin, että hän sen lähetti!” Hermione sanoi voitonriemuisena.
”Mutta ei ollut kironnut sitä... Aih!” Ron sanoi kun pieni pöllö oli näykkäissyt häntä sormesta.
”Sinä muuten sanoit että se oli sedältäsi!” Ron jatkoi katsoen Adaraan. Adara virnisti.

Koukkujalka vei tilauksen puolestani pöllöpostiin. Käytin sinun nimeäsi, mutta käskin ottaa kullan Irvetan holvista numero seitsemänsataayksitoista –omastani. Toivon, että pidät sitä kolmenatoista syntymäpäivälahjanasi kummisedältäsi.
Lisäksi pyydän anteeksi sitä, että säikäytin sinut viime vuonna sinä iltana kun lähdit setäsi talosta. Tahdoin vain niin kovasti nähdä sinut edes vilaukselta ennen kuin lähdin kohti pohjoista, mutta sinä taisit pelästyä minua.
Liitän tähän sinulle vielä jotakin, joka taitaa tehdä seuraavasta vuodestasi Tylypahkassa miellyttävämmän.
Jos tarvitset minua joskus, lähetä sana. Sinun pöllösi löytää minut. Kirjoitan pian taas.
Sirius

Harry luki kirjeen loppuun ja katsoi pergamentin palasta, jossa oli Siriuksen suostumus että Harry pääsee Tylyahoon.
”Tämä varmasti kelpaa Dumbledorelle!” Harry sanoi. ”Hei odottakaa, tässä on jälkikirjoitus...”

Ajattelin, että ystäväsi Ron ehkä tahtoisi pitää tämän pöllön, koska on minun vikani ettei hänellä ole enää rottaa.

Ronin silmät pyörähtivät selälleen. Pöllö huhuili innoissaan tämän käsissä.
”Pitää sen?” Ron sanoi epäillen ja ojensi pöllön Koukkujalan nuuskittavaksi.
”Mitä tuumaat? Onko taatusti pöllö?” Ron kysyi Koukkujalalta joka kehräsi pöllöä nuuhkittuaan.
”Kelpaa vastaukseksi. Pöllö on minun”, Ron sanoi iloisesti. Adara hymyili.
”Onko sinulla taas lupa mennä Tylyahoon, Adara?” Harry kysyi.
”Ei, vielä... Lähetän Siriukselle joku päivä kirjeen niin pyydän sen samalla”, Adara vastasi ja mietti miten kesäloma sujuisi... Näkisikö hän Dracoa koko loman aikana?
Loppumatka sujui – kuten tavallista - mukavasti ja juna saapui asemalle Adaran mielestä liian aikaisin. Hän nappasi matka-arkkunsa ja lähti Ronin perässä laiturin 9 ¾ läpi. Ron huikkasi vielä Harryn perään kyselevänsä huispaus-maailmanmestaruudesta. Adara halasi Harrya vielä hyvästiksi – jonkun lihavan kaulattoman miehen katsellessa vieressä- ennen kuin lähti Ronin perässä kaksosten luo.
« Viimeksi muokattu: 28.04.2008 22:54:37 kirjoittanut Fubuki »

Lokitar

  • ***
  • Viestejä: 1 727
Luku 25. Malfoyn sinetti
« Vastaus #28 : 04.07.2007 16:28:41 »
Luku 25. Malfoyn sinetti








Ei kulunut edes täyttä kahtakymmentäneljää tuntia kun Adara sai kirjeen Finniganeilta.

Tule käymään kotona heti kun saat tämän kirjeen.
Äiti ja isä


”Äiti ja isä”, Adara tuhahti. Mutta mikäs siinä. Hänen täytyikin hakea vähän arkivaatteita kotoaan. Adara istui sillä hetkellä aamiais-pöydässä kaksosten ja Percyn kanssa. Rouva Weasley kantoi isoa teekannuaan kohti heitä, Adara ajatteli kysyvänsä lupaa käyttää hormipulveria, ennen kuin rouva Weasley ehtisi kaataa hänelle teetä.
”Öh, rouva Weasley?” hän aloitti.
”Niin, kultaseni?” rouva Weasley sanoi iloisesti.
”Saisinko käyttää hormipulverianne, että pääsen käymään kotona nyt? Äidillä on jotain kiireistä asiaa”, Adara sanoi ja rouva Weasley hymyili ymmärtäväisesti.
”Totta kai saat. Sitä on tuossa takanreunalla”, hän sanoi ja osoitti isoa kukkaruukkua takan reunuksella. Adara nousi ylös ja asteli takan eteen.
”Tulen takaisin ennen kuin tee jäähtyy”, hän sanoi ja Percy ja kaksoset vilkuttivat hänelle nopsasti.
”Kivikukantie 16!” Adara lausui viskatessaan hormipulveria takkaan ja astuessaan vihreisiin liekkeihin.
Hän pelmahti kotinsa takasta vauhdilla ulos ja alkoi pudistella vaatteitaan. Silmeia oli pysähtynyt keittiössä puuhastelultaan Adaran huomattuaan.

”Mitä nyt? Teeni jäähtyy”, Adara sanoi kuin hänellä olisi kovakin kiire.
”Miksi et ilmoittanut, että lähdet Weasleylle?” Silmeia, Adaran äitipuoli kysyi napakasti.
”Päätös Weasleylle lähdöstä tuli vasta eilen. En ehtinyt ilmoittaa”, Adara tokaisi olkiaan kohauttaen ja vilkuili ympärilleen.
”Missä isä on?” hän lisäsi.
”Töissä tietysti. Hän ei ehtinyt odottaa kauempaa sinun tuloasi”, Silmeia sanoi. Adara tunsi unohtaneensa kaiken Finniganeista viime vuoden aikana.
”Entä Seamus?” hän lisäsi.
”Lähti aikaisin aamulla eläintarhaan Deanin kanssa”, Silmeia vastasi jo kyllästyneen kuuloisena. ”Mikä sinua vaivasi jouluna?”
”Öh... Olin niin paljon jäljessä koulunkäynnissä, että päätin jäädä tukiopetuksiin loman ajaksi”, Adara sepitti.
”Vai niin, olisit voinut ilmoittaa.”
”Juu, olisin voinut... Oliko muuta?” Adara sanoi töykeämpään sävyyn.
”Mikä sinua vaivaa nyt?” Silmeia jatkoi ärtyneellä äänensävyllä.
”Sinä”, Adara sanoi ja lähti huoneeseensa, nappasi vaatekaapista siistin pinon vaatteitaan ja tuli takaisin alakertaan.
”Adara kiltti, kerro nyt”, Silmeia jatkoi. Adara huokaisi. Kertoisiko hän nyt Siriuksesta? Ei... Hän odottaisi...
”Ei-minua-vaivaa-mikään! Haluan vain olla kavereiden kanssa, haittaako se?!” Adara sanoi vihaisesti ja asteli takaisin takan luo. Silmeia katsoi häntä epäröiden, kunnes huokaisi. ”Koska tulet takaisin? Haluaisin puhua kanssasi lukuvuodestasi.”
”En tiedä. Tulen käymään vaikka viikon päästä”, Adara tiuskaisi ja heitti hormipulveria takkaan huudahtaen: ”Kotikolo.”

”Täällä taas”, Adara huudahti muuttuen ärtyisästä jälleen iloiseksi, astuessaan takaisin Kotikolon olohuoneeseen. Hän sai yhden hölmistyneen katseen. Adaralle tuntematon mies istui teekuppi kädessä herra Weasleyn vieressä.
”Öh, häiritsinkö?” Adara kysäisi herra Weasleylta.
”Ehei, et tietenkään. Kingsley, tässä on Adara Finnigan, Fred ja George pyysivät hänet tänne vierailulle”, herra Weasley selitti.
”Adara, tässä on Kinglsey Kahlesalpa, hän työskentelee taikaministeriössä”, hän lisäsi ja Kingsley oli noussut seisomaan ojentaen kättään. Adara laski vaatenippunsa vasemman käden varaan ja ojensi oikean kätensä lämpimään kättelyyn Kingsleyn kanssa.
”Hauska tavata”, Adara sanoi ja Kingsley sanoi: ”Samoin.”
”No niin, takaisin asiaan, Kingsley, mitä sanoitkaan?” herra Weasley sanoi ja Kingsley istuutui takaisin paikalleen ja alkoi puhua jotain herra Weasleylle. Adara asteli takaisin keittiöön ja kaatoi kannusta yhä kuumaa vettä kuppiin ja viskasi teenlehdet mukaan. Ron tallusteli hiukset pystyssä huoneeseen pikkuinen pöllö olallaan.
”Nytkö vasta heräsit?” Adara hämmästyi.
”J-joo”, Ron sanoi haukotellen. ”Tuo samperin pöllö piti minut hereillä puoleen yöhön asti.” Adara virnisti huvittuneena.
Hän ja Ron joivat yhdessä kaksi mukillista teetä ja juttelivat huispaus-maailmanmestaruudesta. He kannattivat molemmat Bulgariaa, ja olivat suuria Viktor Krum-faneja. Viktor oli tilastojen mukaan vuosikymmenen paras etsijä.
”Jos Bulgaria pääsee finaaliin, me nähdään Krum! Isä varasi liput finaali-otteluun!” Ron sanoi iloisesti ennen kuin Adara lähti etsimään kaksosia. He olivat – Adaran yllätykseksi- Percyn huoneessa. Percya taas ei näkynyt missään.
”Mitä te teette?” Adara kysyi kaksosten supistessa jotain kylki kyljessä.
”Me muokataan sen työhakemusta ministeriöön”, Fred sanoi.
”Nimi?” George sanoi mietteliäänä.
”Hmm... Penikka Lyllerö?” Fred ehdotti.
”Penikka Vellihousu?” George sanoi. Adara pudisti päätään ja huikkasi kaksosille lähtevänsä Ginnyn huoneeseen.

Hän asteli talon ainoaan tyttömäisesti sisustettuun huoneeseen ja asetti vaatepinonsa sängylle. Adara istuutui lattialle ja huokaisi.
Kauanko hän jaksaisi pitää mykkäkoulua Finniganeille ja asua Weasleyden taakkana? Toisaalta, kaksoset sanoivat että Adara viipyisi heillä pitkään. Olisi luultavasti loukkaavaa jos hän nyt lähtisi. He luulisivat että tyttö ei halua asua heidän ahtaassa talossaan. Adara vähät välitti talon ahtaudesta, Kotikolo oli aina tuntunut hänen mielestä kotoisalta ja lämpimältä talolta. Millaistahan Kotikolossa olisi jouluna? Rouva Weasley laittaisi varmasti paljon hyvää ruokaa ja takassa loimuaisi puna-vihreä-tuli. Lämmintä kaakaota takan ääressä... Adara hymyili itsekseen. Sellaisen joulun hän haluaisi Siriuksen kanssa. Pitäisivätköhän Weasleyt Siriuksesta? Jos he siis uskoisivat että hän on syytön Potterien kuolemaan...
Kauaa Adara ei ehtinyt miettiä kun hän kuuli askeleita portaissa. Ginny asteli huoneeseen kirje kädessään.
”Joku iso lehtopöllö toi tämän. Se on sinulle, ja siinä on Malfoyn sinetti.”
« Viimeksi muokattu: 22.11.2017 23:38:44 kirjoittanut Lokitar »

Lokitar

  • ***
  • Viestejä: 1 727
Luku 26. Päätös
« Vastaus #29 : 04.07.2007 16:30:27 »
Luku 26. Päätös








”Malfoyn sinetti?” Adara toisti hölmistyneenä ja Ginny nyökkäsi. Viimeisin asia mitä Adara kaipasi, oli että Draco sinetöisi tämän typerän päivän. Hän nappasi kirjeen ja avasi sen. Viesti oli yllättävän lyhyt.

Hei
Miten ensimmäinen kesäloma-päivä on sujunut?
Isäni sai liput kaikkiin huispausmestaruus-matseihin,
hänellä kun on paljon suhteita ministeriöön.
Haluaisitko tulla kanssani katsomaan? Finaali-matsiin olisi
parhaat paikat. Ilmoita kun olet päättänyt.
Draco


Adara huokaisi. Draco ei ilmeisesti luovuttanut helpolla.
”Saanko lainata sulkakynääsi?” hän kysyi. Ginny nyökkäsi ja antoi Adaralle sulkakynän ja mustetta.

Hei, Draco

Adara aloitti ja mietti tarkkaan mitä sanoisi.

Lomani on alkanut kohtalaisen hyvin...
Anteeksi, mutta en ole kovinkaan kiinnostunut huispauksesta.


Adara valehteli.

Menen kyllä finaali-matsiin Weasleyn perheen kanssa.
Nähdään ehkä siellä..

Adara


Adara taitteli kirjeen ja laittoi kuoreen.
”Lähtikö se lehtopöllö jo?” Ginny nyökkäsi. Adara otti pöllönsä häkistä ja sitoi kirjeen sen jalkaan.
”Vie tämä Draco Malfoylle”, Adara mutisi, pöllö näykkäisi häntä sormesta ja lähti lentoon. Adaraa harmitti kun hän valehteli, ettei pidä huispauksesta, mutta hän lupasi itselleen että hän unohtaisi Dracon.
”MITÄ TE TEITTE!?” Kaikui raivostunut ääni portaista. Adara ja Ginny ryntäsivät huoneen ovelle ja näkivät Percyn hakkaamassa kaksosia jollain joka muistutti erehdyttävän paljon vihreää pitkää lohikäärmepuuta (joka se luultavasti olikin, koska Adara oli nähnyt sellaisen Percyn huoneessa).
”MINUN TYÖHAKEMUKSENI! TULEVAISUUTENI!” Percy karjui ja hakkasi yhä kaksosia jotka nauroivat. Fred alkoi rauhoittua naurultaan ja sanoi:
”Rauhoitu, hyvä veli. Leikkiähän se vaan -”
”MINÄ TEILLE LEIKIT NÄYTÄN!” Percy karjui pää punaisena ja kaksoset lähtivät ”kiljuen” karkuun, Percy heidän perässään.
Adara ja Ginny pudistelivat päätään. Adarasta jotenkin tuntui, että kesästä tulisi ikimuistoinen...

Viikko oli kulunut, joten oli kesäloman ensimmäinen sunnuntai. Adara oli jo syönyt aamiaisensa ja juonut teensä, kun hän asteli takan eteen, otti hormipulveria käteensä ja tuijotti takkaa. Tänään hän kertoisi sen. Hän kertoisi että hän tiesi... hän tiesi kaiken. Kaikki valheet mitä Finniganit olivat hänelle syöttäneet, sekä totuuden. Adara viskasi hormipulverin takkaan ja huusi kotiosoitteensa.
Hän tömähti olohuoneen lattialle ja katsoi ympärilleen. Isä, äiti ja Seamus olivat kaikki olohuoneessa istumassa.
”Oliko kovakin ikävä?” Adara sanoi, muttei yhtään iloiseen sävyyn.
”Millaista Weasleylla on?” Seamus kysyi innossaan, isä kopautti Seamusta päähän varoittavasti.
”Ihan kivaa”, Adara totesi ja katsoi odottavasti Silmeiaa, joka sanoi: ”Seamus, mene huoneeseesi.”
”Häh? Miksi?” Seamus kysyi hölmistyneenä.
”Mene NYT!” Silmeia tiuskaisi ja Seamus juoksi vauhdilla huoneeseensa.
”Noniin... Adara, istu alas. Minulla ja – öh - isällä on jotain kerrottavaa.” Adaran ottoisä näytti happamalta. Adara puristi kättään nyrkkiin. Nytkö he haluavat kertoa totuuden? Tyttö suuttui jo ennen kuin Frank ehti avata suutaan.
”Te ilmeisesti haluatte kertoa, että minut on adoptoitu?” Adara kysyi ja Silmeia hätkähti kuin olisi kuullut Voldemortin nimen.
”Ja että oikea äitini on kuollut?” tyttö jatkoi ja Frankin yleensä punertavat kasvot olivat kalpeat.
”Ja että oikea isäni on kahdentoista vuoden Azkabanissa kärsimisen jälkeen sieltä karannut velho?” Adara lisäsi ja Silmeia lyyhistyi järkyttyneenä nojatuoliinsa.
”Ja että olette valehdelleet minulle kaksitoista vuotta?” än jatkoi katkerana. Silmeia ja Frank eivät tehneet elettäkään eivätkä sanoneet mitään.
”JA ETTÄ AIOITTE SALATA NOIN ISON ASIAN VAIKKA DUMBLEDORE KÄSKI KERTOA TOTUUS?!” hän karjaisi, otti hormipulveria ja lähti takaisin Kotikoloon, nähden vain vilauksen järkytyksestä kalpeina olevista Finniganeista.
Adara saapui takaisin Kotikoloon ja heti sinne tullessaan ja rouva Weasleyn iloisen hymyn nähdessään raivo hiipui pois hänestä kuin ilma ilmapallosta.
”Miten sujui, kultaseni?” rouva Weasley sanoi ja kaatoi herra Weasleylle lisää kahvia.
”Hyvin, ei heillä sinänsä mitään asiaa ollut”, Adara tokaisi hilpeästi ja lähti portaita pitkin kaksosten huonetta kohti. Hän päätti, ettei palaisi Finniganeille koko kesänä...
« Viimeksi muokattu: 22.11.2017 23:44:22 kirjoittanut Lokitar »

Lokitar

  • ***
  • Viestejä: 1 727
Luku 27. Harry
« Vastaus #30 : 04.07.2007 16:35:20 »
Luku 27. Harry








Kesäloma sujui yllättävän nopeasti ja Finniganeista ei kuulunut sanaakaan. Paitsi Seamusista joka kyseli koska Adara palaisi kotiin. Finniganit eivät ilmeisesti olleet kertoneet vielä tälle totuutta. Adara puuttui asiaan ja lähetti kirjeen Silmeialle jossa luki vain:
”Kertokaa Seamusille.” Seamusista ei kuulunut sen jälkeen mitään.

Enää oli jäljellä kaksi viikkoa Tylypahkaan palaamiseen, Ron oli puhunut jo pitkään että heidän pitäisi kutsua Harry heille ja huispauksen maailmanmestaruus-finaaliin, Bulgaria vastaan Irlanti.
”He eivät ilmeisesti ole tottuneet pöllöpostiin”, rouva Weasley totesi aamiaispöydässä. Ron pudisti päätään ja muisteli miten Hedwig oli lukittu häkkiinsä ennen toisen kouluvuoden alkua.
”No, pitää sitten lähettää heille postia jästikeinoin”, rouva Weasley totesi ja lähti etsimään postimerkkejä. Adara mietti montako merkkiä rouva Weasley kirjekuoreen liimaisi.

Vastaus tuli hyvin pian. Rouva Weasley palasi yläkerrasta kädessään kirjekuori jonka pinta oli täynnä postimerkkejä. Adara tyrskähti ja lavasti sen yskäksi. Fred läimäytti Adaraa kysyvän näköisenä selkään.
”Älä nyt tukehdu”, hän sanoi ja tyttö purskautti loputkin suussaan olleesta teestä edessään istuvan Georgen päälle. Georgen ilme oli ikimuistoinen, sekoitus säikähdystä ja hölmistyneisyyttä. Fred purskahti raikuvaan nauruun Adaran kanssa ja hetken vihaiselta näyttänyt George tyrskähti ja virnisti.
”Kiitti vaan”, hän sanoi ja otti paitansa pois, heitti sen pyykkikoriin ja lähti hakemaan uutta paitaa. Adara ei voinut olla katsomatta pojan paljasta ylävartaloa hetken aikaa, mutta käänsi katseen sitten räkättävään Frediin, joka oli pudonnut penkiltä.
”Hyvänen aika, Fred, pysy nyt penkillä!” rouva Weasley totesi ja lähti ulos etsien ilmeisesti postilaatikkoa. Fredin nauru alkoi lopulta hiipua, hänen silmistään valui hiukan vettä.
”S-s-se ilme!” poika sanoi ja nauroi jo äänettömästi sillä hänen happensa taisi olla lopussa.
”Koeta nyt hengittää, Merlin sentään”, Adara sanoi, tarttui Frediä kädestä ja auttoi tämän ylös. Pojan virne pysyi korvissa vaikka nauru vihdoin loppui. Hän istuutui takaisin paikalleen.
”Mikä sinua nauratti?” Fred kysyi tarkoittaen Adaran tyrskähdystä.
”No... Äitisi pisti sen kuoren täyteen postimerkkejä.” Fred katsoi häntä kysyvästi.
”Jästit laittaa yleensä vain yhden merkin”, Adara lisäsi ja Fred tyrskähti.
”Hups...” hän sanoi ja alkoi juoda teetään loppuun. Rouva Weasley ilmoitti hetken päästä että he hakisivat Harryn sunnuntaina.

Sunnuntai koitti ja Adara, Fred ja George (jotka vaativat päästä mukaan), herra Weasley ja Ron kokoontuivat takan ääreen.
”Liitin heidän takkansa hormiverkostoon täksi päiväksi. Minä menen ensin, Fred ja George perässä, sitten Ron ja Adara. Osoite on-”
”Likusteritie 4, joo me tiedetään”, Fred sanoi ja muisteli kun he hakivat Harryn lentävällä Ford Anglialla. George huokaisi ja sanoi:”Voi niitä aikoja.”
Keittiössä hääräävä rouva Weasley ei näyttänyt kovin tyytyväiseltä.
”Noniin, lähdetään”, Ron sanoi ja tuntui saaneen yhtäkkiä kauhean kiireen nähdä Harry.
”Selvä. Likusteritie 4!” herra Weasley huudahti heittäen pulveria takkaan ja astui vihreisiin liekkeihin. Sama toistui kun Fred, George ja Ronkin lähtivät. Adara heidän perässään. Perille tultuaan hän tömähti päin Frediä. Oli pilkkopimeää ja ahdasta.
”Au!” George huudahti, joka ilmeisesti painautui päin seinämää.
”Mitä me täällä tehdään? Menikö jokin pieleen?” Ron kysyi.
”Ei, ei Ron. Ehei, juuri tähän me tahdottiinkin jäädä jumiin”, Fred sanoi pilkallisesti. Adara virnisti pidättäen naurua.
”Joo, meillä on tässä mahdottoman hauskaa”, George sanoi ahtautuneena mahdollisimman pieneksi. Lopulta Adara ei voinut itselleen mitään vaan nauroi.
”No ainakin yhdellä on oikeasti hauskaa”, Ron tokaisi.

”Pojat, pojat... Minä yritän miettiä... aivan... ainoa keino. Väistä, Harry”, herra Weasley sanoi. Kuului kova pamahdus kun sähköhiillos lennähti huoneen poikki, kun laudoitettu takka rämähti auki. Kaikki ahtaassa tilassa olleet Weasleyt ja Adara tömähtivät lattialle sievään pinoon, Ron alimpana lattialla mahallaan, George hänen päällään, Fred osittain Georgen päällä ja Adara taas Fredin päällä. Vain herra Weasley onnistui pysymään tasapainossa. Hän pyyhki tuhkaa vihreästä kaavustaan.
”Nyt on parempi. Ah, te kai olette Harryn täti ja setä?” hän sanoi ja meni käsi ojossa kohti Vernonia. Vernon vetäytyi kauemmas Petunian kanssa. He eivät sanoneet mitään. Adara nousi ylös ja pyyhki vaatteitaan. Hän auttoi kaksoset ja Ronin ylös.
”Öh –niin- anteeksi tuo”, herra Weasley sanoi ja vilkaisi takkaa. ”Vika on kokonaan minun, mieleeni ei kerta kaikkiaan juolahtanut etten pääsisikään toisessa päässä ulos. Liitin nimittäin teidän takkanne hormiverkkoon – täksi päiväksi vain, jotta saatoimme hakea Harryn -” herra Weasley selitti. Adara ei jaksanut kuunnella vaan ryntäsi halaamaan Harrya joka näytti hyvin hämmästyneeltä heidän paikalle tulokeinon takia.
”Kiva nähdä”, Adara sanoi ja katsoi Harrya tarkasti. Tämä oli taas langan laiha. Adara huoahti.
”Hei Harry! Onko matka-arkkusi valmis?” herra Weasley kysyi.
”Se on yläkerrassa”, Harry vastasi.

”Me haetaan se”, Fred huudahti ja lähti Georgen kanssa kohti Harryn huonetta. Adara oli varma, että he halusivat nähdä Harryn kuuluisan lihapullaa muistuttavan serkun, Dudleyn, jota ei näkynyt missään. Syntyi kuolettavan tylsä hiljaisuus, jonka rikkoi lopulta herra Weasley puhumalla jotain töpseleistä ja söhköstä. Dudley syöksähti kuin tyhjästä (hetken Adara jo luuli että Dudley oli ilmiintynyt) olohuoneeseen.
”Ahaa, hänkö on serkkusi, Harry?” herra Weasley sanoi.
”Jep, hän on Dudley”, Harry vastasi ja Adaran olisi tehnyt mieli sanoa jotain mistä olisi taatusti saanut Vernonilta torut. Dudley oli lihonut huomattavasti verrattuna siihen kun Adara näki hänet Kings Crossilla Harryn ensimmäisenä vuotena. Jostain syystä Dudley puristi takamustaan ja Adara hivuttautui naurua pidättelevän Ronin viereen ja kuiskasi:
”Miksi hän puristaa takalistoaan?”
”Hagrid taikoi Dudleylle porsaanhännän ennen Harryn ensimmäistä kouluvuotta. Se poistettiin vasta jossain jästien sairaalassa”, Ron kuiskasi ja Vernon oli ilmeisesti huomannut heidän kuiskutuksensa, sillä hän oli siirtynyt kokonaan Petunian suojaksi. Adara tyrskähti äänekkäästi. Häntä oli taatusti sopinut Dudleylle. Portaista kuului kolinaa ja kaksoset pelmahtivat paikalle Harryn laukkua kantaen. He huomasivat Dudleyn ja virnistivät yhtäkkiä.
Heillä on taas pahat mielessä... Samperin kelmit... Adara ajatteli.

”Sytyjo!” herra Weasley loihti takkaan tulen ja kaivoi taskustaan hormipulveria.
”Alahan sitten mennä, Fred”, herra Weasley sanoi, varmasti aavistaen että he olivat aikeissa tehdä jotain. Mutta he tekivät jo. Fred sanoi viattomasti: ”Voi ei –odota hetki-” ja alkoi kerätä lattialle ”vahingossa” pudonneita – mitä? Ei kai kilokielimellejä joita he suunnittelivat koko kesän Adaran kanssa?
”Psst, George, ei”, Adara kuiskasi Georgelle joka oli Fredin vieressä virne kasvoillaan. George iski vain silmää Adaralle. Fred keräsi karkit ja lähti takan kautta Kotikoloon. 
”Selvän teki, Ron, sitten sinä ja matka-arkku”, herra Weasley sanoi sohien Roniin päin. Harry auttoi Ronia kantamaan matka-arkun takkaan. Ronkin katosi liekkeihin.
”No niin... hei sitten”, Harry mutisi ja asteli kohti takkaa. Weasleyn isä ojensi kätensä Harryn olalle ja vetäisi hänet takaisin.
”Harry sanoi teille hei. Ettekö te kuulleet?” hän sanoi toruvaan sävyyn. Adara mietti mitä Vernon piti siitä kun velho neuvoo hänelle käytöstapoja (ja vielä velho joka sotki heidän olohuoneensa tuhkan peittoon). Harry intti jotain vastaan, mutta herra Weasley jatkoi toruvaa sävyään ja kysyi eivätkö he aio hyvästellä Harrya.

Lopulta Vernon sanoi:
”Hei sitten” ja Harry vastasi mutinalla. Poika asteli takkaan samassa kun Petunia kiljaisi. Adara käänsi katseen heti Dudleyyn, George teki samoin. Dudley oli polvillaan lattialla yökkien, kun hänen kielensä oli paisunut jalanmittaiseksi. George ja Adara remahtivat nauruun. Alkoi kauhea kaaos. Petunia ryntäsi Dudleya auttamaan, herra Weasley yritti tarjota heille apua samassa kun George livisti Kotikoloon. Harry oli tullut ulos takasta siksi ajaksi. Vernon viskeli maljakoita kohti herra Weasleyta. Adarasta tuntui, että oli aika poistua. Hän livisti Harryn ohi takkaan väistäen samalla yhden maljakon. Hän häipyi vauhdilla Kotikoloon samalla kun kuuli herra Weasleyn huutavan Harrylle jotain ”mene jo”-tapaista.

George otti hänet Kotikolossa lennosta vastaan kovaan ääneen nauraen. Fred virnuili vieressä.
”Söikö hän sen?” Fred kysyi Harrylta joka oli myös tullut paikalle. Fred ei ollut ilmeisesti saanut käkättävältä Georgelta vastausta.
Charlie ja Bill rynnistivät kättelemään Harrya. Samassa kuului pieni poksahdus kun herra Weasley ilmestyi paikalle ja alkoi raivota Fredille. Herra Weasley ei ilmeisesti aavistanutkaan, että Adara sen oli –melkein- kokonaan keksinyt.  Syntyi taas hälinää kun rouva Weasley oli astellut huoneeseen ja kysyi mistä oli kyse. Adara näki parhaaksi livistää Ronin ja Harryn kanssa muualle. Hermionekin oli saapunut ja Adara kohtasi yllätyksekseen kiharahiuksisen tytön katseen astellessaan portaita kohti.

Koko portaita pitkin kävelyyn käytetyn ajan Ron ja Ginny selittivät Harrylle mikä on Weasleyn Welhowitsit ja miksi rouva Weasleyn raivoisa huuto kuului raikuvan juuri sinä hetkenä ympäri koko taloa. Matkalla he törmäsivät Percyyn joka valitti tarvitsevansa hiljaisuutta työntekonsa takia –Adara ja Ron pyöräyttivät silmiään. He painuivat vauhdilla Ronin huoneeseen ja alkoivat jutella niitä näitä. Lopulta rouva Weasleyn huuto vaikeni ja he uskaltautuivat menemään keittiöön auttamaan tätä ruoanlaitossa. Rouva Weasley vaikutti yhä raivostuneelta ja valitteli kaksosten tulevaisuuden pilaamisesta kepposesineillä. Adaraa hiukan hävetti, sillä hän oli auttanut kaksosia koko kesän niiden valmistuksessa. Ruokailu oli yhtä hilpeää – jos ei enemmänkin - ja täyttävää kuin aina ennenkin koko kesäloman ajan. Nukkumaan mennessään Adara oli niin tyytyväinen oloonsa kuin ihminen voi olla. Hän painoi päänsä tyynyyn ja nukahti miltei heti.
« Viimeksi muokattu: 22.11.2017 23:52:59 kirjoittanut Lokitar »

Lokitar

  • ***
  • Viestejä: 1 727
Luku 28. Georgen tunteet
« Vastaus #31 : 04.07.2007 16:42:17 »

Luku 28. Georgen tunteet








Adara luuli saaneensa nukkua vain tunnin, kun Fred ja George tulivat -kieltämättä vielä vähän unenpöpperössä- huoneeseen, kolistellen kattilaa ja kauhaa yhteen kuin rumpua ja karjuivat:
”HERÄTYS! ON PÄIVÄ JOLLOIN IRLANTI VOITTAA JA KRUM HAISTAA PITKÄN -”
”FRED! GEORGE!” kuului rouva Weasleyn raivokas huuto Ronin huoneen luota. Fred ja George tukkivat suunsa sekunnin murto-osassa. Adara puki päälleen ja täytti taskunsa Fredin ja Georgen antamilla kilokielimelleillä ja tekotaikasauvoilla, he ilmeisesti aavistivat että rouva Weasley penkoisi heidän taskunsa ennen lähtöä.

Ginny, Hermione ja Adara rämpivät keittiöön aamupalalle –Harry ja Ron olivat luultavasti vielä vaatteita päälle laittamassa.
Aamiainen sujui hiukan väsyneesti ja Harry, herra Weasley ja kaksoset puhuivat ilmiintymisestä.
”George!” rouva Weasley sanoi yhtäkkiä.
”Mitä?” George sanoi mahdollisimman viattomasti.
”Mitä sinun taskussasi on?” rouva Weasley kysyi epäilevästi.
”Ei mitään!”
”Älä valehtele minulle! Tulejo!” rouva Weasley loihti ja kaikki kilokielimellit ja tekotaikasauvat ym. lensivät kaksosten taskuista. Rouva Weasley aloitti pitkän saarnansa ja aamiaispöydän tunnelma vaisuni entisestään. Adara oli ainoa hilpeällä tuulella oleva, sillä kaksoset lupasivat että Adara saa puolet heidän tienaamasta rahasta jos vain Adaran salakuljetetut tavarat selviäisivät huispaus-mestaruusfinaaliin.

Lopulta he lähtivät kävelemään – Adaran tietämättä mihin. Hetken käveltyään he joutuivat tarpomaan korkeaa mäkeä pitkin, kukaan ei väsyneenä ja hengästyneenä halunnut puhua mitään. Adara – jonka reppu oli painavin keppostavaroiden takia, hengästyi eniten ja toivoi että olisi jo täysi-ikäinen – hän loihtisi reppunsa lentämään. Lopulta huippu häämötti. He hajaantuivat etsimään porttiavainta joka oli tuntunut hävinneen johonkin. Yhtäkkiä jostain kuului huuto.
”Täällä, Arthur! Täällä poika, se löytyi!” Adara kääntyi ja näki himmeässä tähtitaivaan valaistuksessa vain kaksi pitkää mieshahmoa.
”Amos!” herra Weasley huudahti ja kaikki lähtivät kohti noita kahta hahmoa. Weasley kätteli ruskearisupartaista miestä jonka vasemmassa kädessä oli homehtunut saapas.
”Tässä on Amos Diggory. Hän on töissä taikaolentojen sääntö- ja valvontaosastolla. Ja hänen poikansa Cedricin varmasti tunnettekin?” herra Weasley esitteli. Adara katsoi nyt toista pitkää miestä ja tajusi että tämä oli tosiaan Cedric Diggory, Puuskupuhin etsijä ja huispausjoukkueen kapteeni. Cedric oli melko hyvännäköinen Adaran mielestä mutta silti jokin hänen kokonaisuudessaan ei viehättänyt Adaraa paljoa. Monet Rohkelikon tytöt antaisivat vasemman kätensä pelkästä pususta hänen kanssaan, Adara ajatteli.
Kaksoset näyttivät happamilta.

Herra Weasley ja Amos juttelivat vähän aikaa ja lopulta Amos kysyi osoittaen kaikkia nuoria:
”Ovatko nämä kaikki sinun?”
”Oi ei, pelkät punapäät. Tässä on Hermione, Ronin ystävä, ja Harry, myös ystävä, sekä Adara, kaksosten ystävä”, herra Weasley vastasi.
”Kautta Merlinin parran!” Amos Diggory sanoi ja Adara oli varma kenen nimi oli kolahtanut Amosin päähän.
”Harry? Harry Potter?”
Bingo... Adara ajatteli. Amos alkoi kehua poikaansa joka oli päihittänyt Harryn huispaus-ottelussa viime vuonna. Kun kaksoset olivat jo raivon rajoilla, herra Weasley kiiruhti sanomaan että on aika lähteä. Kaikki kokoontuivat saappaan –tai siis porttiavaimen- ympärille ja kaikki koskivat sitä yhtä aikaa. Adara tunsi taas epämukavan nykäyksen vatsassaan kun he lennähtivät ilmaan ja kieppuivat vähän aikaa kunnes kaikki paitsi herra Weasley, Amos ja Cedric rämähtivät maahan ketkä mitenkin. Adara osittain Ginnyn päällä, Fred Adaran jalan päällä, George Ronin selän päällä, Harry Ronin alla. Adara muisteli miten itse lensi ruusupuskaan ensimmäisellä porttiavain-matkallaan Finniganien isoäidin luo.

Fred nousi ripeästi ylös ja auttoi Adarankin jaloilleen. He olivat saapuneet sumuiselle nummelle. Heitä vastaan tuli kaksi velhoa jästien vaatteissa (toisella oli yllään kiltti ja poncho, Adara tyrskähti). Herra Weasley ojensi porttiavaimensa heille ja toinen heistä kertoi missä Weasleyn telttapaikka on.
He lähtivät vaeltamaan sumun seassa kohti pientä mökkiä jossa oli taatusti alueen ainoa jästi. Harry oli juuri auttanut herra Weasleyta jästirahojen kanssa kun paikalle ilmiintyi velho.
”Unhoituta!” velho sanoi osoittaen jästiä.
”Vaihtorahanne ja kartta olkaa hyvä”, jästi sanoi kuin transsissa ja Adara ja muut näkivät parhaaksi livistää paikalta.
He jatkoivat matkaa jos jonkinmoisien telttojen välistä kunnes pääsivät metsän reunalle jossa oli kyltti heitä varten (kyltissä tosin luki Weezly).He pystyttivät pienet telttansa metsän reunalle. Harry ja Hermione näyttivät kyseenalaistavan telttojen tilan (Adara onneksi arvasi että teltat on lumottu tilansäästö-loitsulla). Lopulta he telttoja ihailtuaan astelivat sisään ja Adaran teoria oli totta: teltta oli tosiaan iso, kolmihuoneinen ja sisustettu.

”Me tarvitsemme vettä”, herra Weasley lopulta totesi, Ron hiukan intti vastaan mutta lopulta hän, Harry ja Hermione lähtivät hakemaan vettä. Fred lähti auttamaan isäänsä tulen sytyttämisessä, Adara jäi Georgen kanssa telttaan kahden. He alkoivat jutella huispauksesta ja lempi-pelaajistaan. Jossain vaiheessa juttelusta tuli väittely (George väitti että Impoon Ampiaiset perustettiin vuonna 1320 – Adara väitti että 1312). George oli juuri aikeissa taikoa Adaran suun kiinni, kun sauva muuttui kumihiireksi – hän oli ottanut valetaikasauvan. Adara tuijotti säikähtänyttä Georgea ja tyrskähti, tyrskähdyksestä naurua, naurusta naurukohtaus. Georgekin alkoi nauraa.
Adara kurottautui Georgen yli ja nappasi kumihiiren itselleen yhä nauraen. Hänen päänsä oli hänen huomaamattaan vain tuuman päästä Georgen kasvoista, jotka näkyivät Adaran silmäkulmassa punastuvan. Adara käänsi kasvot Georgeen päin ja heidän nenänpäät osuivat yhteen. Adara ei värähtänyt kauemmas – eikä Georgekaan.
Adara tuijotti Georgea silmiin – silmiin joista huomasi Georgen olevan onnensa kukkuroilla, Adaran hymy hälveni uteliaaseen ilmeeseen. George pyyhkäisi hiuksen Adaran huulten yläpuolelta ja yhtäkkiä - Adaran arvaamatta - suuteli tätä pehmeästi huulille.
Nopeasti George tajusi mitä oli tekemässä ja vetäytyi korviaan myöten punastuen kauemmas mutisten jotain anteeksipyyntöä.
Adara katsoi Georgea miettivästi. Hän arvasi että George pitää hänestä. Sen jotenkin huomasi. Mutta omista tunteistaan Adara ei ollut vielä varma. George avasi viimein selvästi suunsa:
”Öhm.. Tuota... Adara – haluaisitko joskus lähteä ulos? Tai siis minun kanssani, joskus... Treffeille?” Adara hymyili ja nyökkäsi. Hän saisi aikaa Georgen kanssa ja tietäisi tulisiko heistä mitään. Georgen kasvot säteili kuin pikkupojalla huvipuistossa.
”George, jos haluat ruokaa, tule itse tekemään omasi!” kuului herra Weasleyn ääni. Hän oli ilmeisesti onnistunut sytyttämään tulen. George lähti teltan suuaukolle, mutta kääntyi vielä:
”Tuletko?” hän sanoi ja ojensi kättään. Adara tarttui siihen, George auttoi Adaran ylös ja he lähtivät ulos teltasta. Hermione, Harry ja Ron olivat palanneet –Hermione ilmeisesti sytytti tulen. Herra Weasley hätiköi hieman kutsunsa kanssa, sillä tuli oli vielä pieni ja kestäisi vielä tunti ennen kuin siinä voisi valmistaa mitään... Fred hymyili ja virnuili kuten yleensäkin, mutta se ei ollut mitään verrattuna Georgeen...

Kun vihdoin päästiin ruokailemaan, Percy, Bill ja Charliekin tulivat paikalle. Ludo Bagmankin liittyi heidän seuraan kummallisissa ampiais-vaatteissaan ja löi Fredin ja Georgen kanssa 37 kaljuunaa, 15 sirppiä ja 3 sulmua (ja yhden valetaikasauvan) vetoa. Kaksoset sanoivat että Irlanti voittaa mutta Krum nappaa siepin. Barty Kyyrykin saapui asiallisen näköisenä paikalle (Adara luuli häntä ensin jästiksi). Percy tuntui palvovan Kyyryä joka sekunti, vaikka Kyyry kutsuikin häntä Weatherbyksi.
”Bulgarialaiset haluaisivat 12 lisäpaikkaa”, Kyyry sanoi Ludolle.
”Aaai, sitä he halusivat! Minä kun luulin että kaveri yritti lainata toista sisäpaitaa tuikkipartioon. Vahva murre veikolla”, Ludo sanoi ja suurin osa Weasleysta ja muista meinasivat tyrskäyttää juomansa tai ruokansa suusta ulos naurua pidätellessään. Percy tarjosi Kyyrylle teetä, mutta:
”Ei kiitos, Weatherby.” Se oli kaiken huippu. Kaksoset poistuivat kauemmas metsään ja alkoivat ulvoa naurusta (aterian luota poistuminen ei auttanut asiaa, sillä nauru kuului hyvin selvästi ja kauas). Kyyry ja Percy puhuivat jostain joka alkoi kiinnostaa kaksosia. He kysyivät Percyltä mistä he puhuivat mutta Percy sanoi vain:
”Se on salaiseksi luokiteltua tietoa, kunnes ministeriö julkistaa sen. Herra Kyyry teki oikein kun ei paljastanut sitä.”
”Äh, kita kiinni Weatherby!”
« Viimeksi muokattu: 28.04.2008 22:55:37 kirjoittanut Fubuki »

Lokitar

  • ***
  • Viestejä: 1 727
Luku 29. Häiriköitä
« Vastaus #32 : 04.07.2007 17:04:51 »

Luku 29. Häiriköitä








Illemmalla Adaran laskut alkoivat mennä sekaisin – hän nimittäin laski hänen luonaan käyvien kauppiaiden määrää. Laskut alkoivat seota myös ostoksien suhteen; hän oli ostanut kaikkarit, Bulgarialaisen huivin, laulavan vihreän apilarinta-korun (kaksosten mieliksi), Tulisalaman lentävän pienoismallin, siihen sopivan Viktor Krumin pienoismallin, Bertie Bottin uusia poksuvia purkkia ja paljon, paljon muuta.
Yhtäkkiä metsässä olevaa polkua alkoi valaista puna-vihreät valot.
”Se alkaa!” herra Weasley huudahti ja he lähtivät innoissaan tuhansien muiden velhojen kanssa kohti stadionia. Lopulta metsän läpi sinne päästyään ainoa mitä Adara pystyi stadionista toteamaan, oli:
”Se on valtava!”
”Mitäs odotit, koulun kaltaista pikkukenttää?” Fred kysyi virnistäen ja ojensi hänen, Georgen ja Adaran liput lipuntarkistajanoidalle. Noita mutisi jotain parhaimmista paikoista ja päästi heidät sisälle.

He loikkivat portaissa Harryn ja muiden perään ja lopulta saavuttivat heidän korkealla sijaitsevat paikat. Näköala oli mahtava, näkymä kentälle oli täydellinen ja yleisössä kuhisi ihmisiä paikoilleen kuin pieniä muurahaisia pesässään. Kestäisi vielä yli tunnin ennen kuin peli alkaisi. Adara istuutui Fredin ja Adaralle tuntemattoman velhon viereen. Velhon toisella puolella istui taas Ron, Hermione ja Harry.

Adaraa harmitti istua jonkun ventovieraan kanssa, etenkin kun hän ei ollut ehtinyt jutella Harryn kanssa lainkaan kesän kulusta.
Hän oli juuri ehdottamassa velholle, että tämä vaihtaisi paikkaa Harryn kanssa, kun taikaministeri, Cornelius Toffee saapui paikalle. Hän istuutui Harryn toiselle puolelle ja alkoi jutustella Harryn kanssa kuin vanhalle tuttavalle. Adaraa hiukan ärsytti kun ministeriö on mielistelemässä heti poikaa joka on onnistunut päihittämään Voldemortin.
Yhtäkkiä ministeri kohotti ääntään.
”Kas, siinä saapuukin Lucius!” Adara kääntyi ja näki Lucius Malfoyn seisomassa vaimonsa kanssa portaiden luona. Heidän takaansa erottui samanlaiset platinanvaaleat hiukset kuin Luciuksella – Draco. Adara nielaisi ja käänsi katseensa Harryyn joka näytti happamalta.

”Ah, Toffee”, Lucius sanoi ja kätteli ministeriä. ”Mitä kuuluu? Et ole tainnut tavata vaimoani Narcissaa? Tai poikaani Dracoa?”
Adara käänsi katseensa Narcissaan joka näytti siltä kuin hänen nenän allaan olisi räjäytetty sontapommi. Toffee tervehti kohteliaasti kumartaen Narcissaa ja esitteli paikalla olijoita. Herra Weasleyn kohdalla tunnelmasta tuli hyvin kireä. Lucius ja herra Weasley tuijottivat toisiaan. Viimein Lucius käänsi katseensa muihin Arthurin rivillä istuviin.
”Hyvänen aika, Arthur. Mitä jouduit myymään että sait paikat huippuaitioon? Et kai talostasi näin paljoa saanut?” Lucius sanoi ja Toffee keskeytti kireän tunnelman kehumalla herra Weasleylle kuinka Lucius oli tehnyt suuren lahjoituksen Pyhän Mungon sairaalalle.

Luciuksen katse oli sillä välin nauliutunut Hermioneen, mies nyrpisti nenäänsä ja käänsi katseensa Adaraan. Hän kuiskasi jotain, ilmeisesti Dracolle, sillä Draco näytti nyökkäävän isänsä takana. Lucius tyrkkäsi poikansa pois piileskelemästä.
”Sinä lienet neiti Finnigan?” Lucius sanoi yllättävän miellyttävällä äänellä ja ojensi kätensä kättelyyn. Kaksoset seurasivat tiukasti vieressä. Adara nyökkäsi ja ojensi vastentahtoisesti – sitä kuitenkin näyttämättä - kätensä Luciukselle, joka käänsi tämän käden kämmenselkä ylöspäin ja kumarsi niin syvään, että hänen huulensa melkein koskettivat Adaran kämmenselkää. Adaran ystävät katsoivat tapahtumaa inhon vallassa.
”Erittäin... miellyttävää tavata”, Lucius sanoi hiukan harkiten sanaa ’miellyttävä’. Hän jatkoi matkaansa istumapaikalleen kuiskaten jotain Dracolle joka näytti pettyneeltä. Kaksoset nyrpistivät neniään pahemmin kuin Narcissa ja tekivät pieniä yökkäilyn merkkejä. Adara irvisti todisteeksi että oli täysin samaa mieltä.

Kesti kauan kun kaikki olivat päässeet paikoilleen ja tulleet tyytyväisiksi oloonsa.
Yhtäkkiä kuitenkin Ludo Bagman pelmahti paikalle, sanoi Toffeelle jotain ja taikoi melutus-loitsun kurkkuunsa. Hän avasi suunsa ja hänen äänensä kuului ympäri stadionin: ”Hyvät naiset ja herrat... Tervetuloa! Tervetuloa neljännensadannenkahdennenkymmenennentoisen kerran järjestettävien huispauksen maailmanmestaruuskisojen loppuotteluun!” Alkoi kova kiljuminen ja taputtaminen.
”Ja nyt, pitemmittä puheitta, saanko esitellä Bulgarian joukkueen maskotit!” Adara kurottautui katsomaan ovelle josta Bulgarian maskotit saapuivat. Kuunhohtoisia vaaleahiuksisia naisia lipui hiukset hulmuten kentälle ja alkoivat tanssia. Adara haukotteli. Hän oli nähnyt veeloja eri kirjoissa, eikä häntä kiinnostanut ne pätkääkään. Mutta Harry näytti olevan eri mieltä, sillä hän kuin hypnoosissa kurottautui enemmänkin reunan yli. Hänet saatiin kuitenkin kiskottua pois.
Tanssi loppui ja Ludo avasi jälleen suunsa:
”Ja nyt, nostakaapa taikasauvanne tervehdykseen... Irlannin maajoukkueen maskoteille!”
Stadionille lennähti jokin joka muistutti epäilyttävän paljon pyrstötähteä. Se kiersi kentän kerran ympäri ja halkesi kahdeksi pienemmäksi pyrstötähdeksi. Kentän ylle ilmestyi sateenkaari joka yhdisti kaksi pyrstötähteä. Sitten ne muodostivat taivaalle ison apilan joka liiteli katsomon yllä tiputellen kultakolikoita katsomoon. Sitten Irlannin joukkueen maskotit astelivat esille, suuri porukka metsinkäisiä. Seuraavaksi Ludo esittelikin pelaajat jotka tulivat yksitellen kentälle luudillansa, ja peli alkoi...

Suuri tappio Bulgarialle. Adara ja Ron huokailivat pettyneenä, kaksoset riemuitsivat. Mutta olipa tässä hyväkin puolensa; Krum nappasi siepin. Bulgaria oli niin pahasti häviöllä, että Krum oli luultavasti arvioinut, ettei voittomahdollisuuksia ole. Voittoa tosin tuli Kotikoloonkin sillä kaksoset voittivat vedon Ludo Bagmanin kanssa. He eivät tosin löytäneet häntä mistään.

Teltoille saavuttuaan kukaan ei kaivannut nukkumaan, ja ympärillä oli niin kova meteli, ettei kukaan nukkumaan pystyisikään. Herra Weasley valmisti kaikille kupilliset kaakaota ennen nukkumaanmenoa. Juttutuokiota kesti niin kauan kun Ginny nukahti pöydän ääreen. Silloin herra Weasley käski koko porukan nukkumaan yhdellä käskyllä ja kukaan ei väittänyt vastaan. Kaikki olivat väsyneitä. Adara, Hermione ja Ginny menivät omaan telttaansa ja Adara tuskin ehti painaa päätään tyynyyn kun hän jo nukkui...

”Ginny! Adara! Äkkiä ylös!” suorastaan karjui herra Weasleyn ääni.
”Häh? Joko on aamu?” Ginny kysyi unenpöpperössä. Adara nousi vaivalla ylös ja tuijotti väsyneenä herra Weasleyta.
Leiriltä kuului kiljumista, huutoja, paukkeita, itkua ja juoksuaskelia. Jokin ei ollut nyt kohdallaan...
”Nouskaa ylös, nyt! Lähdetään äkkiä!” herra Weasley karjui ja Fredin naama kurkisti teltan oven takaa. Adara totteli, jokseenkin puoliunisena ja asteli ulos. Kymmenet velhot ja noidat juoksivat metsää kohti kauhuissaan kiljuen. Adara hölmistyi. Mitä ihmettä täällä tapahtuu? Hän käänsi katseensa niitylle, josta kuului naurua ja omituista paukahtelua. Ääni lähti velhojoukosta joka käveli tiiviinä ryhmänä sauvat ojossa taivasta kohti. Velhoilla oli naamiot ja huput kasvojen peitteenä. Ilmassa leijui heidän yläpuolellaan neljä ihmishahmoa. Yksi heistä oli herra Roberts. Ainoa jästi jonka Adara oli koko päivän aikana tavannut.
”Menkää! Me autamme ministeriötä!” herra Weasley huusi ottaessaan sauvan esiin, mutta Adara ei sillä hetkellä kuunnellut. Velhot olivat ilmeisesti ottaneet myös herra Robertsin vaimon ja kaksi lasta sairaaseen leikkiinsä mukaan, nyt nainen käännettiin niin että hänen yöpaitansa valahti korviin.
”Lähdetään, äkkiä!” George huusi ja tarttui Adaraa ranteesta ja he juoksivat metsään.

”Keitä nuo ovat?” Adara kysyi tarkoittaen velhoja naamareissa, kun he arvioivat olevansa tarpeeksi kaukana hälinästä. George kohautti olkiaan. Oli pilkkopimeää ja huudot ja itkut kaikuivat pitkin metsää. Adara ei kuvitellut että näin mukava päivä saisi tällaisen käänteen... Adara huokaisi. George istuutui kivelle, Adara hänen viereensä.
”Hieno päivä, vai mitä?” George sanoi ja Adara hymähti.
”Joo, siihen asti kun kauneusunet menivät kaikilta pilalle. Sen verta voin sanoa että minulle ne tekisivätkin hyvää”, Adara mutisi ja aavisti Georgen jostain syystä hymyilevän. Adara tuijotti pimeää metsää ympärillään. Monista oksista, kivistä ja kasveista muodostui pelottavia tummia kuvioita ja Adara oli kiitollinen että oli juuri silloin Georgen seurassa. Hän jopa päätti sanoa sen ääneen.
”Onneksi sinä olet siinä. Kiljuisin varmaan peloissani pitkin metsää jos olisin yksin...” hän sanoi ja George hymähti huvittuneena.
”On siinäkin rohkelikko”, hän sanoi ja koetti kiskoa puolipitkiä paidan hihojaan edes vähän pidemmiksi, oli aika kolea yö ja Adarankin kädet ja nilkat palelivat tuulen takia. Paitakaan ei paljoa tuulta pitänyt.
”Olisi pitänyt ottaa takki...” Adara tokaisi ja hieroi käsiään yhteen. George hymähti jälleen, myöntämisen merkiksi ja kietoi kätensä Adaran ympärille lämmitteeksi. Adarakin kiersi kätensä Georgen ympärille ja huokaisi. Pelokkaita huutoja kuului yhä.

”Koskahan on turvallista palata...” Adara sanoi.
”En tiedä... Isä tulee varmasti hakemaan kun on turvallista”, George sanoi luottavaisena ja nojasi päätään Adaran päälakea vasten. He olivat pitkän aikaa hiljaa ja kuuntelivat huutoja jotka kantautuivat yhä metsässä. Keitä ne naamioidut velhot olivat? Liittyisivätkö he jotenkin Voldemortiin?
”Sopisiko Tylyaho sinulle?” George kysyi yhtäkkiä. Adara havahtui ajatuksistaan.
”Häh?”
”Treffipaikaksi. Tylyaho”, George toisti.
”Ai, tietty käy”, Adara sanoi hajamielisesti.
”Jos sinua siis vielä kiinnostaa lähteä”, George sanoi ehkä hiukan epäluuloisesti.
”Totta kai kiinnostaa”, Adara sanoi ja tunsi kun iso ja kylmä tuulenpuuska heilautti hänen hiuksiaan. Hän tiukensi otettaan Georgesta joka teki samoin, laittaen myös toisen kätensä Adaran niskalle hiuksien sekaan. Kun tuulenpuuska meni, Adara nosti päätään ja katsoi Georgea – tai ainakin mitä hänestä erotti siinä pimeydessä. Hän tunsi yhtäkkiä halua suudella tätä. Hänen onnekseen oli pimeää, sillä hän tunsi punastuvansa. Hänen ei onnekseen tarvinnut tehdä mitään, sillä George oli tuntenut samoin ja painanut huulensa Adaran omia vasten. Adara vastasi suudelmaan pehmeästi ja kietoi kätensä tiukemmin Georgen ympärille.

”Kas kas, Weasleykin on löytänyt jonkun kaltaisensa – surkean madon toisin sanoen”, kuului Adaralle liiankin tuttu pilkallinen ääni. Hän irtautui Georgesta joka oli kääntänyt päänsä nyt äänen suuntaan. Pimeydestä erottui vain vaaleat hiukset, joille heikko kuunsirpin valo loi kiiltävää hohtoa.
”No, pitääpä katsoa millaisen luuserin olet iskenyt”, ääni sanoi ja valo syttyi kun poika sytytti jonkinnäköisen velholyhdyn. Valo paljasti kylmän siniharmaat silmät ja platinanvaaleat hiukset. Draco, jonka silmät pyöristyivät järkytyksestä nähdessään Adaran kasvot. Hän ei selvästikään tiennyt mitä sanoa, sillä hän vain lähti pois mutisten jotain epäselvää, kasvot puolukanpunaisina. Hetken ajan kuului Dracon vikkelät askeleet, ja hän katosi näkyvistä. Adara ja George eivät ehtineet sanoa mitään, sillä samassa taivaalle lemahti jotain kirkasta ja vihreää. Se oli kuvio. Pääkallo, jonka suusta tuli käärme.
”Adara, mennään”, George sanoi hiukan hätiköiden ja nousi ylös.
”Mitä nyt?”
”Se on tiedät-kai-kenen merkki! Se tehdään vain kun kuolonsyöjät – eli tiedät-kai-kenen kannattajat ovat tappaneet jonkun. Meidän täytyy lähteä katsomaan ovatko muut kunnossa”, George sanoi, huolestuneeseen sävyyn. Adara nyökkäsi ja he lähtivät juoksemaan kohti metsän toista laitaa.

Matkan puolivälissä George törmäsi johonkin, joka huudahti: ”AU!”
”Valois!” Adara huudahti osoittaen sauvallaan kohti sitä kehen George törmäsi. Fred, ja hänen takanaan vapiseva Ginny.
”Ai, te”, Fred sanoi ja auttoi veljensä ylös – hän oli kellahtanut törmäyksen takia maahan ja hieroi nyt päätään. Adara säikähti nyt, sillä hän oli käyttänyt taikuutta koulun ulkopuolella. No, ehkäpä hän saisi tämän anteeksi kun he olivat ehkä jopa hengen vaarassa.
”Näittekö sen merkin?” Adara kysyi ja Fred nyökkäsi.
”Olimme menossa juuri katsomaan olisiko telttamme luo tullut ketään”, Fred sanoi.
”Sinne mekin”, George sanoi. He lähtivät yhdessä kohti metsän reunaa, ja lopulta löysivätkin sinne. Kauhunhuudot olivat vaimentuneet. He saapuivat telttansa luo. Sen edessä seisoi Charlie, Bill ja Percy. Charliella oli palkeenkieli paidassa, Billin käsivarsi oli täysin veressä, samoin Percyn nenä. Naamioidut tunkeilijat olivat kaikki poissa, mutta velhojen ja noitien kauhua pahensi merkki taivaalla.
”Fred, George, luojan kiitos olette -” Bill aloitti mutta Ginny kiljui Billin käden nähdessään. Adara nappasi teltasta lakanan, repäisi sen Charlien kanssa osiin ja sitoi tiukasti Billin käsivarren lakanan osalla, että verenvuoto tyrehtyisi.
”Kiitos”, Bill sanoi ja halasi nyt siskoaan joka näytti yhtä kalpealta kuin lakana Billin käden ympärillä. He astelivat poikien telttaan ja odottivat että herra Weasley saapuisi takaisin. Lopulta teltan seinään palaneesta reiästä Charlie näki isänsä kävelemässä metsästä telttaa kohti. Hän lähti isäänsä vastaan ja tuli hetken päästä takaisin telttaan isänsä, Harryn, Hermionen ja Ronin kanssa.
”Jäivätkö ne kiinni, isä?” Bill kysyi. ”Ne jotka loihtivat piirron?”
”Eivät”, herra Weasley sanoi. ”Barty Kyyryn kotitonttu löytyi Harryn taikasauva kädessään, mutta emme vieläkään tiedä, kuka loihti piirron.”
”Mitäh?!” vanhimmat veljekset huudahtivat ääneen.
”Harryn taikasauvan?” Fred sanoi hölmistyneenä.
”Herra Kyyryn tonttu?” Percy sanoi vielä hölmistyneempänä. Herra Weasley selitti pitkän tarinan siitä, kun Harry, Ron ja Hermione olivat kuulleet jonkun lähellään loihtivan piirron, mutta he olivat varmoja että tekijä oli mies. Winky oli löytynyt tajuttomana metsästä Harryn sauva kädessään, suoraan pimeän piirron alla. Kyyry oli erottanut Winkyn ja ministeriön työntekijät menivät täysin ymmälleen. Hermione ja Percy alkoivat väitellä ja muut puhumaan siitä kuka piirron olisi voinut loihtia. Adara oli niin väsynyt ja kyvytön ajattelemaan asiaa sen enempää, joten hän hiippaili teltasta ulos, kellahti nurmikolle selälleen ja jäi katselemaan tähtiä. Voldemortin merkki oli yhä taivaalla. Käärme liukerteli ja heilutteli päätään uhmaavasti. Adara sai kylmiä väreitä.
Lopulta kuului herra Weasleyn määräys mennä nukkumaan, vasta silloin muut huomasivat Adaran puolinukuksissa nurmikolla.
”Adara hei, telttaan nukkumaan eikä siihen nurmelle”, Fred sanoi tökäten Adaraa olkapäähän. Adara hätkähti hereille.
”Mitäh? Jaa, joo, juu...” hän mutisi, kipitti vauhdilla tyttöjen telttaan, kaatui sängylleen ja nukahti saman tien vaikka hänen päässään pyöri jos jonkinmoisia ajatuksia ja huolia kuolonsyöjiä koskien...
« Viimeksi muokattu: 28.04.2008 22:55:47 kirjoittanut Fubuki »

Lokitar

  • ***
  • Viestejä: 1 727
Luku 30. Tylypahkaan
« Vastaus #33 : 04.07.2007 17:09:01 »

Luku 30. Tylypahkaan








Aamulla he pakkasivat telttansa ja tavaransa ja lähtivät Kotikoloon. Heitä vastassa oli erittäin huolissaan ollut rouva Weasley. Hän rutisti miestään ja kahmaisi kaksoset lähes keuhkot liiskaavaan halaukseen, kaksoset kopauttivat päänsäkin yhteen.
He kaikki ahtautuivat keittiöön, paitsi Adara joka meni olohuoneeseen. Hän istuutui nojatuoliin ja tuijotti tyhjää mustaa takkaa. Kysymyksiä oli syntynyt hänen mieleensä... Pitäisikö hänen käydä kotona? Kaipaisiko kukaan häntä siellä?
Harry asteli myös olohuoneeseen katsoen Adaraa kysyvästi. Adara havahtui ajatuksistaan ja katsoi Harrya.
”Haluat käydä kotona, vai mitä?” hän sanoi vilkaisten takkaa ja hormipulveripurkkia.
”E-en... kai... tavallaan.. ehkä...” Adara änkytti ja huokaisi. Harry istuutui hänen eteensä nojatuoliin.
”Seamuskin oli maailmanmestaruus-finaalissa. En tainnut muistaa mainita.” Harry sanoi.
”Ai... miten hän voi?” Adara kysyi ja tunsi mahaansa kivistävän, joko sitten nälästä tai jostain hiukan muusta.
”Näytti hyvin.. hmm.. iloiselta. Hän oli Irlannin kannattajien telttojen läheisyydessä”, Harry sanoi.
”Joo... Hän on Irlannin kannustaja”, Adara sanoi hymähtäen.
”Siltä hän kyllä näyttikin, usko pois”, Harry sanoi ja Adara hymähti jälleen huvittuneena. Hetken Harry tuijotti Adaraa arvioiden ja lisäsi: ”Mene vaan, kerron Weasleylle.”
Lopulta Adara nyökkäsi myöntyessään ja nousi ylös. Hän otti hormipulveria purkista ja kohdisti suuntansa Finniganeille...

TUMPS! Adara tömähti olohuoneen lattialle rouva ja herra Finniganin istuessa olohuoneen sohvalla. He säikähtivät Adaran tullessa kuin tyhjästä ja tuijottivat nyt silmät hölmistyneisyydestä pyöreinä Adaraa joka puhdisti housujaan tuhkasta. Adara ei tiennyt mitä sanoa, tai edes mitä tuntea. Rouva Finniganin alahuuli alkoi täristä ja silmät vetistyä. Ennen kuin Adara sitä tajusi, rouva Finnigan oli loikannut halaamaan häntä.
”Anna anteeksi!” hän kiljui kyyneleiden valuessa poskilleen. Adara oli hämillään, eikä tiennyt mitä ajatella. Mitä hän haluaisi sanoa ennen kuin lähtee Tylypahkaan? Herra Finnigan istui sohvalla tietämättä mitä tehdä.
”Olin niin huolissani kun kuulin että sinäkin olit Huispauksen maailmanmestaruus-finaalissa! Ties mitä olisi tapahtunut!” rouva Finnigan sanoi pyyhkien kyyneleitään nenäliinaansa – yhä Adaraa halaten. Nyt Adara tiesi mitä sanoa, se helpottaisi kaikkea paljon.
”Silmeia -” Adara aloitti, kutsumatta tätä äidiksi. ”Sirius on syytön niihin murhiin. Hän ei ole hullu. Hänet lavastettiin syylliseksi-”
”Mitä sinä oikein selität? Sirius Musta tappoi kaduntäydellisen.. öh.. ”jästejä”, sekä entisen ystävänsä, Peter Piskuilanin”, herra Finnigan sanoi.
”Ei, Peter Piskuilan suunnitteli kaiken, hän lavasti kuolemansa, tappoi ne jästit ja jätti Siriuksen pidätettäväksi”, Adara selitti. Finniganit katsoivat toisiaan hölmistyneinä, mutta suostuivat kuuntelemaan koko tarinan. Adara selitti mahdollisimman tarkasti kaiken mitä tiesi. Mitä lähempänä loppua tarina oli, sitä hölmistyneempiä Finniganit olivat. Lopulta he istuivat täysin hiljaa, Adaran tuijottaessa tiiviisti heitä.

”Täytyy sanoa, että tuo on hyvin mahdollista. Kaikki asiat täsmäävät”, rouva Finnigan sanoi.
”Minä olen ymmälläni, en tiedä läheskään kaikkea... teidän maailmasta”, herra Finnigan sanoi ja pyyhki silmälasejaan paidanhelmaansa.
”Mutta silti, tarina oli tosi mutkikas ja Sirius Mustalla on ollut 11 vuotta aikaa ajatella tuota teoriaa”, Silmeia jatkoi.
”Teidän täytyy uskoa! Kuinka joku voi ajatella jotain kunnolla Azkabanissa? Ankeuttajat tekevät heistä selvää”, Adara sanoi kimmastuneena.
”Totta tuokin...” Silmeia sanoi ja näytti mietteliäältä. Adara huokaisi ja istuutui nojatuoliin.
”Suoraan sanottuna, en ole antanut anteeksi sitä että olette valehdelleet kaikki nämä vuodet. Mutta haluaisin silti teidän ymmärtävän, että olette suojelleet minua Siriukselta turhaan. Hän on oikeasti hyvä ihminen, eikä tahdo Harryllekaan mitään pahaa”, hän sanoi.

”Sanoit äsken että olet kirjoitellut hänelle, ja sait siten tietää nämä asiat Peteristä ja muusta”, herra Finnigan totesi.
”Niin?” Adara kysyi.
”En oikein usko että hän vakuuttaisi sinut kirjeillä. Eli.. oletko tavannut hänet?” herra Finnigan kysyi kohottaen toista kulmaansa. Adaran teki mieli kääntää aihe säähän tai Ponter Pellorin uuteen taikatoffeeseen. Mitähän he pitävät siitä että hän tapasi Siriuksen? Ja monestikin. Kertomatta heille asiasta sanaakaan.
”No... tuota... itse asiassa...” Adara aloitti katse sormissaan. ”Olen tavannut hänet.”
Finniganien silmät laajenivat hiukan järkytyksestä.
”Ihan... vapaaehtoisesti? Ja tietoisena että olet menossa tapaamaan mielipuolta murhaajaa -” Adara mulkaisi rouva Finnigania ”–tai siis siksi häntä silloin luulit”, Silmeia korjasi.
”En... Olin Tylyahossa, näin hänet – mutten tunnistanut -” siinäpä olisikin selittämistä, että Sirius on animaagi. ”- ja seurasin häntä. Hän yllätti minut takaapäin ja kertoi koko jutun minkä kerroin teille”, Adara sanoi. Silmeia nyökkäsi. Oli hetken hiljaista, tappavan hiljaista. Lähes pelottavaa. Finniganeilla pyöri taatusti nyt aivojen rattaat ylikierroksilla, kuten Adaralla silloin. Adara halusi jo palata Weasleylle...
”Minun täytyy pyytää teiltä yhtä asiaa... Älkää kertoko tästä kenellekään”, hän sanoi ja rouva ja herra Finnigan juttelivat pitkän aikaa keskenään, kunnes totesivat sen olevan parasta. He vannoivat etteivät kerro kenellekään – ei edes Seamusille.
Adara palasi nyt helpottunein mielin takaisin Weasleylle. Hänestä oli hyvä puhua vähän Finniganeille ja kertoa Siriuksesta. Silti hän kantoi vielä kaunaa...

Seuraavan viikon aikana Adara hädin tuskin näki herra Weaselyta. Hän oli kotikolossa vain aamut ja illat, ja silloinkin hän viuhahteli kuin kaksosten keksimä raketti joka paikkaan. Herra Weasley taisi pudottaa jopa kilon pari sinä aikana. Pian koitti kesäloman viimeinen päivä, sunnuntai. Illalla Weasleyt ja kaikki heidän luonaan olevat istuskelivat kuka missäkin juttelemassa. Percy valitteli kaaoksesta ministeriössä, aihe vaihtui Rita Luodikoon, Luodikosta kaksosten touhuihin –kaksoset olivat nimittäin istuneet tähän asti hiljaa nurkassa supisemassa ja väittivät äidilleen tekevänsä läksyjä. Herra Weasleykin saapui väsyneenä kotiin. Rita Luodiko oli saanut selville erään ministeriön työntekijän katoamisen, joka oli tapahtunut jossain vaiheessa kesälomaa. Percy alkoi jauhaa Kyyrystä, yllätys yllätys. Adara livisti Ginnyn huoneeseen pakkaamaan.
Hänen tavaransa olivat päässeet hiukan levittäytymään Ginnyn tavaroiden joukkoon. Hän taitteli vaatteensa ja kääri tavaransa niihin ja laittoi ne nätisti laukkuun. Juuri vaivalla arkun kiinni saatuaan hän huomasi vielä pöllönhäkkinsä vieressä olevan pankkiholvin avaimen. Siriuksen holvin, itse asiassa. Hän oli antanut sen Adaralle että tämä saa koulukirjat, nyt kun hän ei halunnut olla Finniganeihin tekemisissä. Hän avasi jälleen arkkunsa kannen, pisti avaimen sinne ja laittoi arkun taas vaivalla kiinni.

Samassa Ginny asteli huoneeseensa.
”Hermione ja Percy alkoi riidellä. Äiti hääti kaikki yläkertaan”, hän sanoi virnistäen vaisusti. ”Joko pakkasit?” Adara nyökkäsi.
”Meidän kouluvuoden tarvike-listassa luki iltapuku ja pojilla juhlakaapu. Mistähän siinä on kyse?” Ginny kysyi kun Hermione asteli huoneeseen nyrpeän näköisenä. Adara kohautti olkiaan ja muisteli kuinka oli saanut Siriukselta kasan kultaa mekkoa varten. Se oli yönsininen, se kimalsi kaula-aukon reunoilta ja helmaosassa oli läpinäkyvää mustaa kangasta, ja sen alla pikimusta kangas. Yläosa oli korsettimainen ja kasviköynnöskuvioinen. Kiireidensä keskellä hän ei ollut ehtinyt edes ajatella mistä on kyse.
Tylypahkan historiassakaan ei lukenut muutaman vuoden välein pidettävistä tanssiaisista mitään!” Hermione sanoi haihduttaen nyrpeyden kasvoiltaan. Adara pidätteli naurua, tyypillistä Hermionea, tutkia nyt 2000-sivuinen kirjan lohkare yhden tiedon takia. Adara tosin olisi saattanut tehdä samoin, jos omistaisi Tylypahkan historian.

Seuraava aamu oli yhtä hulinaa ja vilskettä. Kaikki söivät yhtä aikaa aamupalaa ahtaassa keittiössä, Ron tajusi kolme kertaa unohtaneensa jotain, Hermione ei löytänyt Koukkujalkaa ensin mistään, kaksoset olivat unohtaneet yhden valetaikasauvan sohvalle ja rouva Weasley torui heitä siitä hyvästä ja Percy jauhoi herra Kyyrystä Billille. Jossain vaiheessa Adara oli varma että oli nähnyt Amos Diggoryn pään olohuoneen takassa.
Lopulta oli aika lähteä. Joukko lähti kolmella taxilla kohti Kings Crossia, Adara istui kaksosten ja Billin kanssa samaan autoon. Bill oli tarjoutunut saattamaan heidät laiturille 9 ja ¾. Adara istui Georgen ja oven välissä takapenkillä. Puolivälissä matkaa George oli Adaran huomaamatta ujuttanut kätensä Adaran käden päälle. Bill huomasi asian, sillä hän istui Georgen vieressä ja tuijotti vaivihkaa Adaraa ja Georgea vuorotellen.

Perille tultuaan he riensivät ruuhkaisen ja savuisen (yksi jästien vetureista oli hajonnut ja tuprutti nyt mustaa sakeaa savua) Kings Crossin aseman halki laiturin 9 ja 10 välille. He livahtivat vaivihkaa sen saman vanhan piilotetun portin läpi laiturille 9 ja ¾.
”Minä haen meille paikat”, Adara sanoi, halasi rouva Weasleya, kätteli Billiä ja hyvästeli Charlien vain käden heilautuksella sillä Charlie raahasi Ginnyn matka-arkkua. Adara lähti junaan. Hän raahasi matka-arkkunsa ja pöllönhäkkinsä tyhjään osastoon ja istuutui hetkeksi hengittämään. Samassa osaston ovi aukesi –Draco. Hän asteli osastoon, mutta jähmettyi heti kun huomasi Adaran. Hän kääntyi ympäri ja lähti sanaakaan sanomatta pois. Adara pudisti päätään huokaisten, otti matka-arkustaan uusimman päivän profeetan ja alkoi lueskella. Kesti hetken kun Fred ja Georgekin ilmestyivät paikalle. George istuutui Adaran viereen, Fred tätä vastapäätä.
”Mikä Malfoyta vaivaa?” Fred kysäisi. Adara havahtui lehden lukemiseltaan.
”Häh? Miten niin?”
”No hän pamautti nyrkillä vaunuosastonsa ovea niin että siihen tuli kauhea painauma. Näytti tosi kiukkuiselta”, Fred totesi mietteliäänä. Georgen korvat punehtuivat yhtäkkiä. Adara kohautti olkiaan ja tokaisi ettei tiedä.
Heidän auki jääneen vaunuosaston oven luota kuului kahden pojan puhetta ja askelia.
”Ostin siellä matsissa itse pesevän hammasharjan, se pesee kielenkin jos sitä käskee. Aika käytännöllinen vai mitä?”
”Vau.” Askeleet lähestyivät vaunuosaston ovea ja Adara näki tutut ruskeat hiukset ja hiukan mustasta tuhkasta tummuneen naaman. Seamus. Seamus vilkaisi Frediä joka näkyi ensimmäisenä ovelle tultua.
”Ai hei, Fred”, Seamus sanoi virkeästi ja Adara näki Dean Thomasin seuraavan häntä ovelle. Seamus katsoi muita vaunussa olevia ja huomasi Adaran.
”Hei”, hän sanoi vaisusti. Adara vastasi tervehdykseen käden heilauteksella. Seamus jatkoi matkaansa.
”Olipas se hyytävää”, Fred totesi ja katsoi Adaraan. ”Onko teillä riitoja?”
”Ei...” Adara kielsi ja käänsi katseen takaisin lehteensä. Seamuksesta tulikin mieleen... Voisiko Adara vaihtaa sukunimensä? Adara Musta... Kuulostaa paljon luonnollisemmalta kuin Adara Finnigan. Toisaalta Mustaksi muuttuminen saattaisi herättää huomiota koulussa. Ehkä Adara jättäisi sen siihen kun Siriuksen maine on saatu puhdistettua. Koskahan sekin tapahtuu? Siriuksen pitäisi saada joku muukin uskomaan häntä, kuin pelkkä hänen tyttärensä, yksi parhaista ystävistään ja kummipoikansa ystävineen. Missäköhän Sirius asuu nykyään? Hän vastaa kirjeisiin hyvin hitaasti, eli luultavasti kaukana... Jossain Etelässä luultavasti. Onkohan Mustien suvulla omaa taloa? Sellaista missä pitkälle historiaan ylettyvä velhosuku eläisi sukupolvesta sukupolveen? Malfoyllakin kuulemma on sellainen...
”Adara”, Kuului yhtäkkiä kovalla äänellä Adaran korvissa.
”Häh?” Adara vastasi havahtuen ajatuksistaan.
”Mitä mietit? Vai oletko vain niin hidas lukemaan että sinulla kestää kolme minuuttia lukea tuo kahden rivin ilmoitus juuri syntyneestä noitavauvasta?” George kysyi ja Adara käänsi katseensa Juuri Syntyneet Noidat ja Velhot-ilmoitukseen. Tosiaan, hän oli tuijottanut ajatuksissaan tuota yhtä ilmoitusta.
”Heh, minä mietin...” Adara myönsi.
”Mitä?” Fred kysyi.
”Öh...” Adara mietti. ”V.I.P-kokeita.”
Fred heilautti huolettomasti kättään.
”Plääh, ne on ihan helppoja. Meidänkin kaltaiset tumpelot onnistuttiin kahmaisemaan kourallinen Upeita.”
”Asiasta toiseen, mistä ihmeestä Percy ja Charlie puhuivat? Jostain tapahtumasta Tylypahkassa?” George sanoi. Adara kohautti olkiaan sillä hän ei ollut edes ollut paikalla.
”Ja miksi meitä pyydettiin ostamaan juhlakaavut?” Fred kysyi. Adara kohautti taas olkiaan.
”Se on ilmeisesti aika iso juttu, ei sitä muuten salattaisi noin paljon...” George totesi.
”Hmm...” Adara sanoi vain merkiksi että kuunteli.

Juna saapui Tylyahoon, kamalan piiskovan rankkasateen saattelemana. Adara ja muut astelivat lätäkköiselle laiturille käärien huppuja päidensä päille. He syöksyivät vauhdilla vaunuihin – hiukan toisluokkalaisia etuillen ja pääsivät viimein sisälle linnaan.
”Hitto mikä keli, Kalmarikin yltää kohta koulun portille kun vesi nousee”, Fred mutisi.
”Toivottavasti ei!” Adara sanoi ja muisti kuinka oli ensimmäisenä vuotenaan nähnyt Kalmarin lonkeron vedenpinnalla. Hän oli säikähtänyt sitä mielettömän paljon.
He väistelivät Riesun viskomia vesi-ilmapalloja ja kiiruhtivat saliin, joka oli vielä melko tyhjillään. Opettajat istuivat jo paikallaan, paitsi vararehtori McGarmiwa ja Rubeus Hagrid, jotka olivat joka vuosi 1-luokkalaisia auttamassa. Hattu istui vanhalla paikallaan jakkaralla salin edessä. Se ei liikahtanutkaan. Minkälaisen runon se oli täksi vuodeksi tehnyt?
Kaksoset ja Adara istuutuivat Rohkelikkojen pöydän keskiosaan ja tuijottivat apeina kultaisia lautasia ja maljoja –jotka lähes hohtivat tyhjyyttään.
”Aa, Adara, minulla olikin sinulle asiaa. Sopisiko että tulet huomenna huoneeseeni seitsemältä? Minä sitten tykkään salmiakkijauheesta...” Keskimmäisimmän ja selvästi hienoimman tuolin omistava rehtori Dumbledore sanoi lopettaessaan keskustelun professori Lipetitin kanssa. Adara hölmistyi.
”Öh... selvä, professori”, Adara vastasi ja sai kaksosilta kysyvät katseet. Salmiakkijauhe, se oli luultavasti salasana.
”Hienoa, ja siinä saapuukin loput oppilaista!” Dumbledore sanoi riemuissaan. Ja oli oikeassa: salissa alkoi suuri puheensorina ja askelten remakka kun oppilaat tulvivat saliin ja alkoivat asettua omiin tupapöytiinsä. Dumbledoren mielestä meteli oli ilmeisesti miellyttävää, sillä hän hymyili silmät puolikuulasien läpi säihkyen.
Viimein kun Sali oli täynnä ja 1-luokkalaiset salin edessä, hattu liikahti. Se avasi paikatun suunsa ja alkoi laulaa:

Yli tuhat vuotta sitten kun
oli vasta ommeltu mut,
eli neljä velhoa kuuluisaa,
jotka yhä tunnetut:
Rohkelikko urhea nummen mies,
ah, Korpinkynsi rotkosta,
sulo Puuskupuh jokilaaksosta,
suolta Luihuinen tuo ovela.
Oli heillä haave, unelma,
hurja aikomuskin kai:
he kouluttaisivat taikojia
-niin Tylypahka alun sai.
Nuo mahtivelhot jokainen
tuvan omanlaisensa loi,
sillä täysin eri hyveitä
kukin kasvateilleen soi.
Rohkelikko arvosti urheutta
yli melkein kaiken muun;
Puuskupuh tahtoi ahkerille
mieluiten oppia kantaa;
valtaa kaipaava Luihuinen
sitä kaltaisilleen antaa.
Eläessään he jakoivat itse
oppilaat hyviin ja kultiin,
mut miten löytyy oikeat tuvat,
kun heidät pantu on multiin?
Rohkelikko sen keinon keksi,
tempaisi päästään minut,
aivot he mulle loihtivat ja
nyt määrään tupaan sinut!
Siis lopsauta mut korvillesi,
en vielä ole erehtynyt,
mielesi sisään kurkkaan vain
-saas nähdä, jos yllätyt!


Salissa raikui aplodien ääni kun hattu vaikeni. Kaksosten viimeisten taputusten loputtua McGarmiwa aloitti perinteisen lajittelun, joka tuntui ikuisuudelta nälkäisten vatsoissa. Adara ei keskittynyt lainkaan uusiin oppilaisiin, ainoat sanat mitä hänen päässään pyöri olivat ”nälkä”ja ”ruokaa.”
Lopulta Dumbledore nousi seisomaan.
”Haluan sanoa teille vain kaksi sanaa: Käykää käsiksi.” Useat kannattivat ajatusta kovaan ääneen raikuvilla aplodeilla ja alkoivat täyttää lautasiaan jos jonkinmoisilla herkuilla...
Kun juhlallinen lounas oli vihdoin nautittu viimeistä kanankoipea myöten, olikin aika taas nukkumaanmenolle. Tai niin Adara luuli.
”No niin!” Dumbledore huudahti. ”Nyt kun meidät on ruokittu ja juotettu, minun on vielä kerran pyydettävä huomiotanne, sillä minulla on jokunen ilmoitusasia. Vahtimestari Voro on pyytänyt kertomaan, että linnan sisätiloissa kiellettyjen esineiden luetteloon on tänä vuonna lisätty kirkujojo, torahammasfrisbee ja alati hakkaava bumerangi.” George tunki jotain paremmin kaapunsa taskuun.
”Luettelossa on noin neljäsataakolmekymmentäseitsemän esinettä, jos olen oikein ymmärtänyt, ja se on nähtävissä Voron toimistohuoneessa, mikäli joku tahtoo tarkistaa siitä jotakin. Kuten aina, muistuttaisin että koulun mailla sijaitseva metsä on oppilailta kiellettyä aluetta, samoin kuin Tylyahon kylä alle kolmasluokkalaisilta – sekä muilta kouluaikana”, Dumbledore jatkoi ja viimeisten sanojen kohdalla vilkaisi hiukan pidempään Adaraa. Adara piiloutui Fredin taakse ja alkoi hörppiä kurpitsamehuaan.
”Tuskallinen tehtäväni on myös ilmoittaa, että tänä vuonna ei pelata lainkaan tupien välistä huispausta”, Dumbledore jatkoi, Adara purskautti mehunsa melkein Puuskupuhien pöydälle asti, oppilaat metelöivät vastalauseita, kaksoset nauroivat ja huusivat yhtä aikaa.
”Tämä johtuu tapahtumasta, joka alkaa lokakuussa, jatkuu koko kouluvuoden ja vie opettajilta runsaasti aikaa ja tarmoa –mutta olen varma että nautitte siitä suunnattomasti. Minulla on suuri ilo ilmoittaa, että tänä vuonna Tylypahkassa -”
Koulu oli odottanut täysin hiljaa jatkoa, mutta samassa Suuren salin ovet paukahtivat auki ja ukkonen jylläsi lumotussa katossa. Oviaukolla oli mies, nojaten pitkään sauvaan. Kaikki kääntyivät katsomaan tuota erikoista ja pelottavaa näkyä: Salamat piiskoivat lumotulla katolla ja miehen arpiset kasvot ja kaksi erikokoista ja väristä silmää kiiluivat tämän arpisen nenän molemmilla puolilla. Nenästä näytti puuttuvan palanenkin. Miehellä oli harmahtavat hiukset ja ilmeisesti toinen jalka oli jotain muuta kuin ihmislihaa ja luuta, sillä se aiheutti pienen kajahduksen lattiaan osuessaan. Adaran selkäpiitä tuntui karmivan tuo näky. Moni muukin tuntui tuijottavan muukalaista joko peloissaan tai muuten vain karmivuudesta kananlihalla ollessaan. Muukalainen tallusteli muina miehinä Dumbledoren luo ojentaen kättään. Dumbledore kätteli miestä, he mutisivat jotain hetken toisilleen, kunnes mies istuutui Dumbledoren toiselle puolelle.

”Saanko esitellä uuden pimeyden voimilta suojautumisen opettajamme. Professori Vauhkomieli”, Dumbledore ilmoitti pirteästi.
”Vauhkomieli? Aurori jota isä auttoi eilen?” George supisi Fredille ja Adaralle.
”Kuten olin sanomassa”, Dumbledore jatkoi taas ilmoitustaan. Adaralla oli aavistus että tuo ilmoitus olisi jotain suurta, ja liittyisi tietysti niihin juhlakaapuihin jotka piti tänä vuonna hankkia...
”Meillä on tulevien kuukausien kuluessa kunnia isännöidä erittäin jännittävää tapahtumaa, tapahtumaa jota ei ole järjestetty yli sataan vuoteen. Minulla on valtavan suuri ilo ilmoittaa teille että tänä vuonna Tylypahkassa järjestetään kolmivelhoturnajaiset."
”Se oli vitsi!” Fred huudahti että salissa kaikui. Monet nauroivat ja Dumbledore myhäili.
”Minä en kerro vitsejä, Weasley hyvä. Vaikka nyt kun tulit maininneeksi, niin kuulin kyllä kesällä loistojutun peikosta, noita-akasta ja metsinkäisestä, jotka menevät baariin -”
McGarmiwa yski äänekkäästi.
”Öh –mutta nyt ei taida olla sopiva hetki... ei... Mihin minä jäinkään? Ai niin, kolmivelhoturnajaiset aloitettiin seitsemisensataa vuotta sitten ystävällismielisenä kisailuna Euroopan kolmen suurimman velhokoulun välillä – Tylypahkan, Beauxbatonsin ja Durmstrangin. Jokaista koulua edustamaan valittiin yksi ottelija, ja nämä kolme ottelijaa kisasivat kolmessa taikakoetuksessa. Koulut isännöivät turnajaisia vuorotellen viiden vuoden välein ja yleisesti oltiin sitä mieltä, että turnajaiset olivat mitä parhain keino solmia siteitä eri maista saapuneiden nuorten noitien ja velhojen välille – kunnes sitten turnajaisten vaatimien kuolonuhrien määrä kohosi niin suureksi, että turnajaiset päätettiin lakkauttaa. Vuosisatojen vieriessä turnajaiset on useasti yritetty aloittaa uudestaan, mutta melko huonolla menestyksellä. Nyt ovat kuitenkin kansainvälisen taikayhteistyön osastoja taikaurheiluosasto päättäneet, että on kypsä aika uudelle yritykselle. Olemme rehkineet koko kesän, sillä olemme halunneet varmistaa, ettei tällä kertaa yksikään kilpailija joudu hengenvaaraan. Beauxbatonsin ja Durmstrangin rehtorit saapuvat lokakuussa tänne mukanaan koulujensa karsinnoista selvinneet ehdokkaat, ja kolmen ottelijan valinta tapahtuu kurpitsajuhlan päivänä. Puolueeton tuomari päättää, ketkä oppilaista parhaiten soveltuvat kisaamaan kolmivelhopokaalista, kunniasta koululleen ja tuhannen kaljuunan henkilökohtaisesta palkkiosummasta.”
Alkoi kauhea puheensorina. Fred sanoi haluavansa mukaan, George oli täysin samaa mieltä. Monet näyttivät uppoutuneen jo tuohon haaveeseen ja osa supisi ystävilleen.

”Tiedän että te kaikki tahdotte kiihkeästi voittaa kolmivelhopokaalin Tylypahkaan, mutta osallistuvien koulujen rehtorit ovat yhdessä taikaministeriön kanssa päättäneet, että tänä vuonna osallistujille asetetaan ikärajoitus. Vain täysi-ikäiset oppilaat – toisin sanoen seitsemäntoistavuotiaat ja sitä vanhemmat-  saavat antaa nimensä harkittavaksi. Tämä -” Nousi suuri meteli kun oppilaat osoittivat mieltään. Dumbledore korotti ääntään ja puolusti tätä päätöstä. Vastalauseita tuli yhä, joten Dumbledore käski kaikki nukkumaan.

”Miksi Dumbledore haluaa puhua sinulle?” Fred kysyi harppoessaan joka toisen portaan yli matkalla Rohkelikkotorniin.
”En tiedä...” Adara vastasi, vaikka tiesi vallan hyvin: Dumbledore halusi luultavasti puhua Siriuksesta. Harry kertoi että Dumbledore neuvoi häntä ja Hermionea pelastamaan Siriuksen, pelastamalla Hiinokan. Uskoiko Dumbledore todella Siriuksen syyttömyyden? Jos uskoo, Siriuksen maineen puhdistaminen voi osoittautua paljon helpommaksi...
Adara ei pannut yhtään haitakseen että Percy hääti hänet ja kaksoset heti oleskeluhuoneesta makuusaleihin; hän oli rättiväsynyt. Hän painoi pään untuvaiseen pehmeään tyynyynsä mutta silti jokin painoi hänen mieltään. Jokin, joka ei antanut Adaran nukahtaa. Olikohan Sirius kunnossa? Adara ei koskaan ollut tuntenut sellaista.. no.. kiintymystä kehenkään muuhun kuin Siriukseen. Totta kai, olihan Sirius hänen isänsä, mutta samaahan hän oli luullut herra Finniganista, eikä silti piitannut paljoa tämän seurasta. Hän oli aina töissä tai pitämässä hauskaa vaimonsa kanssa kaupungissa. Sirius taas pysyi aina siellä missä Adara häntä tarvitsi, kuunteli mitä Adara halusi sanoa, auttoi häntä murheiden kantamisessa... Kukapa Päivän profeettaa lukenut uskoisi että Sirius Musta olisi hyvä ja ymmärtäväinen isä. Adara virnisti itsekseen. Mutta kuinka kauan tätä pitäisi salata? Että Adara ei ole oikeasti Finnigan. Moni siitä itse asiassa jo tiesi... Harry, Ron, Hermione, Dumbledore, Seamus, Hagrid, Kalkaros, Lupin... Mutta silti. Entä Fred ja George? He eivät aavistaneetkaan mitään... Lopulta Adaran mieli alkoi sumentua, eikä hän saanut oikein otetta mistään ajatuksesta kunnolla.
« Viimeksi muokattu: 28.04.2008 22:55:59 kirjoittanut Fubuki »

Lokitar

  • ***
  • Viestejä: 1 727
Luku 31. Mörkö ja Dumbledore
« Vastaus #34 : 04.07.2007 17:16:54 »

Luku 31. Mörkö ja Dumbledore








”Huo-oo-menta”, George toivotti ja istuutui Adaran viereen ja nappasi paahtoleivän tarjoilulautaselta.
”Huomenta”, Adara toivotti takaisin. ”Missä Fred?”
”Juuttui Voron kanssa keskustelemaan”, George vastasi huolettomasti. Voron kanssa keskustelu tarkoitti tasan samaa kuin jälki-istunnon ja kidutus-uhkauksien saaminen. Adara huokaisi.
”Ensimmäinen koulupäivä ja heti hän on viskomassa sontapommeja. Toivotonta!” hän totesi ja kaatoi tuoremehua lasiinsa.
”Itse asiassa se oli peikonräkä-herja. Se meni tosin vähän pieleen, sillä se lima muuttui pinkiksi Norriskaan osuttuaan”, George sanoi ja Adara pyöräytti vaivihkaa silmiään. Hän vilkaisi kelloaan ja nousi ylös.
”Minun tuntini alkaa kohta. Nähdään myöhemmin”, hän totesi ja lähti Rohkelikkotorniin hakemaan koululaukkuaan.

Ensimmäinen tunti, Vauhkomieltä. Adara ei oikein osannut arvioida mitä odottaa, seiniä päin kävelevää kahjoa vai muuten vain mielipuolta? Saa nähdä mitä on luvassa, ensimmäinen opettaja hukkasi yhden raajansa kesälomalla, yksi kuoli kantaessaan Voldemortin kasvoja takaraivossaan, yksi menetti muistinsa ja yksi – sekä se paras - erosi vapaaehtoisesti. Kuitenkin, Adara hiukan epäröi uuden opettajansa taitoja, joten hän istuutui taaimmalle pöytäriville, mahdollisimman kauas opettajan pöydästä. Luokka oli täynnä omituisia vempeleitä ja peilejä, otuksia ja ötököitä. Adara olisi voinut katsella niitä koko tunnin sillä niissä olisi varmasti ollut tarpeeksi mielenkiinnon aihetta. Muutkin oppilaat saapuivat luokkaan ja opettaja heidän perässään, sulkien samalla oven. Hän ontui vanhan naarmuisen kaapin – joka oli ollut siinä viime vuonnakin - luokse ja katseli oppilaitaan molemmilla silmillään.
”Ensinnäkin, olen erittäin pahoillani etten ole valmistanut täksi päiväksi tuntia”, Vauhkomieli aloitti ja oppilaat katsoivat toisiaan. Pistäisikö Vauhkomieli heidät lukemaan?
”Mutta pistäkää silti kirjat pois, ajattelin että kertaisimme vähän viime vuoden hupia jota professori Lupin oli teille järjestänyt. Muistatte varmaan tunnin möröistä?” Vauhkomieli jatkoi ja ontui kaapin eteen. Oppilaat virnuilivat ja hymyilivät kuka mitenkin,  ilmeisesti muistellen sitä mitä he tekivät viime vuonna mörölle.
”Muodostakaa jono, muuten taidatte tietääkin mitä tehdä”, Vauhkomieli sanoi ja käänsi loitsulla kaapin oven oppilaisiin kohti. Oppilaat järjestäytyivät jonoon ja toistivat samaa kuin viime vuonna. Adara huomasi että joidenkin pelkojen aiheet olivat muuttuneet, esimerkiksi Talian pelko näytti nyt naamioituneelta kuolonsyöjältä, sekä Peiden pelko oli muuttunut ihmissudeksi (Adaran vatsassa muljahti).

Adaran vuoro, hän nosti sauvansa valmiiksi ja katsoi Peiden ihmissutta –joka oli muuttunut koiranpennuksi joka jahtasi häntäänsä. Mörkö pysähtyi, kräts, se oli kadonnut. Adara katseli hetken yläpuolelleen, missään ei leijunut ankeuttajaa.
”Katsokaa!” Talia kiljahti ja osoitti lattialle. Adarakin käänsi katseensa sinne. Maassa makasi jotain. Kädet verillä, sekä lattialla ruumiin alla oli suuri verilammikko. Adara katsoi tarkemmin, tummanruskeat hiukset kehystivät miehen kalpeita kasvoja, harmaana auki olevia kuolleita silmiä. Sirius, kuolonkankeana lattialla. Adaran sydän hypähti kurkkuun. Kyynel valahti hänen kasvoilleen. Hän pudisti päätään.
”Ei, ei...” Hän kuiskasi ääni vapisten. Ei Sirius voinut olla...
”Naurettavus!” kuului yhtäkkiä möreä ääni ja ruumis muuttui pelleksi vesilammikossa.
Sehän oli mörkö. Adara ei ollut edes tajunnut sitä. Hän oli liian järkyttynyt näkemästään, sillä hän oli odottanut Ankeuttajan ilmestyvän.
”Neiti Finnigan istuutukaa hetkeksi”, Vauhkomieli sanoi kun muut jatkoivat joko Adaran tuijotusta tai mörön kanssa pelleilyä. Adara istuutui lähimmälle tuolille täristen ja huokaisi syvään helpotuksesta. Äkkiä hän tunsi jotain raskasta olkapäällään, joka näytti olevan Vauhkomielen arpinen käsi.
”Kaikki hyvin?” hän kysyi möreästi ja hiljaa. Adara nyökkäsi ja pyyhkäisi kasvojaan.
”Noin käy joskus, kun ihmisen suurin pelko on menettää joku”, hän sanoi ja palasi vahtimaan muita.
Suurin pelko menettää joku...

Sen tunnin jälkeen Adaran suurin pelko oli, että hänen salaisuutensa paljastuisi. Jos joku näki kenen ruumiiksi mörkö muuttui, Adara olisi pian pulassa. Hän joutuisi pahimmassa tapauksessa pyytämään Dumbledorea pyyhkimään oppilaiden muisteja.
Suureen saliin ruokailuun tultuaan Adarasta tuntui että joka ikinen silmäpari siinä salissa tuijotti häntä, mutta eihän se ollut  mahdollista.

Taikaliemiä ja Kalkaroksen ilkkuvaa puhetta, loitsuja ja Lipetitin kehuja, lounas, ilta. Adara ei pysynyt vauhdissa tunneissaan ja ruokailuissaan. Hän tunsi olonsa typeräksi. Hän luuli mörköä aidoksi ja kaiken lisäksi joku saattoi nähdä kuka ruumis oli. Adara yritti ajatella ulkopuolisen silmin. Jos hän näkisi jonkun tytön mörön muuttuvan Azkabanista karanneeksi murhaajaksi kuolleena, mitä hän ensin ajattelisi? Ehkä tämän epäilemistä tytön isäksi olisi hiukan kaukaa haetun oloista, mutta mitä muutakaan se voisi tarkoittaa?
Huokaus. Kello oli varttia vaille seitsemän.
Adara nousi oleskeluhuoneen sohvalta ja lähti kävelemään kohti rehtorin huonetta.
”Salmiakkijauhe”, Adara sanoi ja patsas ovensuussa väistyi.

Rehtori istui huoneen päädyssä tuolissaan ja silitteli pöydällä seisovaa feeniks-lintuaan, Fawkesia. Adara muisti kuinka oli pelännyt sitä ensimmäisellä luokallaan yli kaiken. Etenkin kun sillä oli joskus yskä ja se kuulosti siltä kuin se tukehtuisi. Dumbledore tosin kertoi että se kuoli seuraavana päivänä ja syntyi uudestaan yskättömänä. Siitä lähtien Adara on ajatellut että feeniksinä olisi kivaa.
”Aa, tule sisälle neiti Finnigan. Vai haluaisitko tulla kutsutuksi Mustana?” Dumbledore sanoi ja Fawkes lennähti orrelleen.
”En vielä vähään aikaan”, Adara sanoi ja asteli Dumbledoren pöydän luo.
”Hyvä niin, se ei olisi turvallisuutesi kannalta viisasta, ennen kuin Siriuksen maine on puhdistettu”, Dumbledore sanoi ja heilautti pikkurilliä ja nimetöntään. Pöydälle ilmestyi kulhollinen hedelmä-toffeita.
”Ei kiitos”, Adara sanoi vääntäen pienen hymyn kasvoilleen.
”Älähän nyt. En ole koskaan tavannut oppilasta joka ei pitäisi toffeesta tai ottaisi sitä minulta vastaan”, Dumbledore sanoi katsoen Adaraa puolikuulasiensa läpi ja hymyili. Adara hymyili takaisin ja otti yhden toffeen kulhosta.
”No niin. Olet varmasti väsynyt ensimmäisestä koulupäivästä joten en vaivaa sinua kauaa. Asiani koskee tietysti Siriusta”, Dumbledore jatkoi ja Adara näpräsi toffeen käärepaperia käsissään.
”Syö toki samalla kun puhun”, Dumbledore sanoi ohimennen ja jatkoi taas: ”Sain Siriukselta kirjeen. Hän kertoi että parasta olisi kun mahdollisimman harva tietäisi häntä ja sinua yhdistävästä.. hmm.. siteestä. Koska tosiaan, koko taikamaailma luulee häntä yhä kylmäveriseksi murhaajaksi, eikä sen tiedon kumoaminen tule olemaan helppoa ilman Peter Piskuilania, jota ei ole karkaamisen jälkeen nähty... Vaistoni kuitenkin sanoo että Peter on palannut Voldemortin hoiviin ja hän tulee jossain vaiheessa kyllä esille. Sitä odotellessa ei ole paljoa mitä voin tehdä, paitsi auttaa Siriusta piileskelemään. Uskon ettei häntäkään enää paljoa etsitä kun Tylypahkassa on kolmivelhoturnajaiset menossa, ja tietysti huispauksen maailmanmestaruus-ottelussa tapahtuneet kauhutkin vaikuttavat asiaan, ministeriö on hyvin kiireinen nyt. Haluaisin kuitenkin kysyä ketkä tietävät tästä?” Adara oli saanut syötyä juuri sopivasti toffeensa.
”Öh.. Harry, Hermione Granger, Ron Weasley, Remus Lupin, Kalkaros -”
Professori Kalkaros”, Dumbledore huomautti.
“N-niin. Ja professori Lupin tietysti... Ja kerroin Finniganeille”, Adara lisäsi.
”Niin on paras. Uskon ettet asunut heidän luonaan kesällä?”
”En, olin Wesleyden luona.”
”Kuten arvelin... Onko muita jotka tietävät?” Dumbledore jatkoi.
”Öh... Ei... Mutta”, Adara kakoi.
”Mutta?” Dumbledore sanoi.
”No.. Käsittelimme tänään mörköä pimeyden voimilta suojautumisessa ja... mörköni muuttui Siriukseksi”, Adara sai sanottua, Dumbledore kohotti kulmiaan.
”Kuolleena siis...” Adara lisäsi ja Dumbledore ymmärsi.
”Näkikö kukaan Siriuksen kasvoja?”
”Hmm... Ei kai, hänen päänsä oli kallellaan poispäin”, Adara sanoi miettien.
”Hyvä. Tuskin on syytä huoleen”, Dumbledore sanoi hymyillen. ”Olen itse asiassa yllättynyt että sinun ja Siriuksen välit tulivat noin läheiseksi muutamalla tapaamisella. Mutta olen iloisesti yllättynyt. Sirius on varmasti onnellinen”, Dumbledore sanoi ja katsoi Adaraa kuin arvioiden.
”En vaivaa sinua tämän enempää. Voit lähteä.” Adara nyökkäsi ja lähti. Oleskeluhuoneeseen päästyään häntä oli vastassa Fred, George, Ron ja Harry. He nauroivat. He kaikki nauroivat päät punaisina kippurassa sohvalla.
”Mikä nyt noin hauskaa on?” Adara uteli hölmistyneenä.
”Vauhkomieli muutti Malfoyn hilleriksi! Ja paiskoi häntä kattoon ja lattiaan!” Ron sai sanottua naurukohtaukseltaan.
”Mitäh?” Adara sanoi hölmistyneenä.
”Sinun olisi pitänyt nähdä se. Vuoden hauskin juttu ja sinä hilluit muualla!” Fred sanoi ja taputti Georgea selkään, sillä hän oli alkanut yskiä kesken naurun.
”Mut- mutta Vauhkomielihän on opettaja! Ei hän saisi käyttää muodonmuutoksia oppilaisiin”, Adara änkytti.
”Malfoy sen aloitti. Hän yritti kirota Harryn tämän selän takana”, Ron sanoi.
”Aai, no sitten..” Adara sanoi ja virnisti.
”Ai niin, missä olit äsken?” George kysyi saatuaan yskänsä loppumaan.
”Dumbledoren luona?” Fred kysyi.
”Hm. Joo...” Adara mutisi. George katsoi häntä kysyvästi.
”Ei se mitään tärkeää ollut, pari selvitystä todistusnumeroistani ja kursseista”, Adara vastasi katseeseen huolettomasti ja venytteli.
”Taidan mennä nukkumaan... Öitä”, hän sanoi ja kipitti nukkumaan tyttöjen makuusaliin, jossa Hermione luki tapansa mukaan sängyssä kirjaansa.
« Viimeksi muokattu: 28.04.2008 22:56:12 kirjoittanut Fubuki »

Lokitar

  • ***
  • Viestejä: 1 727
Luku 32. Matkalla Pohjoiseen
« Vastaus #35 : 04.07.2007 17:20:43 »

Luku 32. Matkalla Pohjoiseen








Seuraavana päivänä Adara tunsi olonsa yhä vainoharhaisemmaksi. Aamiaisella tuntui kuin joku tuijottaisi häntä. Katse tuntui kaiken lisäksi tulevan opettajien pöydästä, jossa istui professorit Dumbledore, McGarmiwa, Lipetit, Vauhkomieli, Kalkaros ja Hagrid. Adara ei tiennyt ketään jolla olisi syytä tuijottaa häntä, joten hän koetti unohtaa asian. Mutta sama toistui ruokailun aikana, samojen opettajien kanssa.

Lopulta illalla Adara kapusi pöllötorniin ja päätti kirjoittaa Siriukselle, kertoa hiukan huispauksen maailmanmestaruus-ottelusta, kuolonsyöjistä ja kolmivelhoturnajaisista. Loppujen lopuksi Adara kuitenkin lisäsi kirjeen loppuun:

Minusta muuten tuntuu kuin joku tuijottaisi minua. Se tapahtui aamiaisella ja ruokailussa. Katse tuntui tulevan opettajan pöydän luota, pöydän ääressä istui Dumbledore, Lipetit, McGarmiwa, Kalkaros, Hagrid ja uusi opettajamme, entinen aurori Villisilmä Vauhkomieli, hän on muuten aika karmiva tyyppi...
Terveiset Hiinokalle, Adara


Parin päivän päästä Siriukselta tuli vastauskirje, kun Adara oli aamiaisella. Adara tuskin malttoi syödä aamiaistaan loppuun että pääsisi jonnekin lukemaan kirjeen. Lopulta kaksoset hyvästeltyään hän asteli tyhjälle käytävälle ja avasi kirjeen:

Adara, olen matkalla Pohjoiseen. Olen kuullut kuolonsyöjistä maailmanmestaruuskisoista, sekä Kyyrystä ja kolmivelhoturnajaisista. Aistini sanoo minulle, että minun pitäisi olla mahdollisimman lähellä Tylypahkaa juuri nyt, ja aistini harvoin ovat väärässä. Dumbledorekin varmasti aavistaa jotain, koska hän kutsui Vauhkomielen eläkkeeltä töihin. Aavistelen jotenkin pahaa. Kirjoitellaan myöhemmin. Pidä silmäsi auki.

Sirius


”Matkalla Pohjoiseen?!” Adara kuiskasi järkyttyneenä.
”Ai, sinäkin kuulit”, kuului ääni Adaran oikealla puolella. Harry.
”J-joo...” Adara vastasi hajamielisesti ja pisti kirjeen taskuunsa.
”Voisitko yrittää kääntää hänen päänsä?” Harry kysyi hiukan toiveikkaana. Adara pudisti päätään.
”Tuskin se toimisi. Sirius on oikea luupää joka ei kuuntele kun on päättänyt jotain...” hän vastasi vaisusti ja Harry virnisti.
”Voin kyllä yrittää”, Adara sanoi ja lähti heti pöllötorniin, että ehtisi vielä seuraavalle tunnille.

Hei Sirius

Anteeksi jos kuulostin pelokkaalta tai jotain. Tuskin se on vakavaa jos joku tuijottaa minua. Varsinkin kun kyseessä on opettajat, joista suurin osa tietää kuka oikeasti olen. Ja voisit unohtaa nuo aistisi ja käyttää vähän päätäsi! Mitä jos jäät kiinni?

Adara


Adaran pöllö näytti nyrpeältä saadessaan heti uuden kirjeen vietäväksi. Se kuitenkin huoli sen ja lähti liihottamaan kauas pois. Adara kiiruhti taikajuomien tunnille Kalkaroksen kiusattavaksi, ja muistuteltavaksi V.I.P-kokeista (Velhomaailman Ihmeisiin Perehdyttävä tutkinto) jotka olisivat sen lukuvuoden keväällä.
« Viimeksi muokattu: 28.04.2008 22:56:42 kirjoittanut Fubuki »

Lokitar

  • ***
  • Viestejä: 1 727
Luku 33. Tarvehuone
« Vastaus #36 : 04.07.2007 17:25:28 »

Luku 33. Tarvehuone








Pari viikkoa oli kulunut eikä Siriuksesta kuulunut sanaakaan. Adara pystyi jo kuvittelemaan kuinka Sirius juoksisi koiran muodossa täyttä vauhtia kohti Tylypahkaa ja jäisi kiinni matkalla... Ajatuskin hirvitti, mutta silti hän ajatteli sitä. Ajatteli itse asiassa niin paljon ettei ehtinyt keskittyä Vauhkomielen toteamuksiin että he ovat jäljessä kirouksissa ja käytännössä. Itse asiassa niin ajatuksissaan ettei hän kuullut kun Vauhkomieli pyysi hänet luokan eteen.
”Neiti Finnigan!”
”Äh, häh?” Adara sanoi hölmistyneenä ja muutama luihuinen tirskui hänen takanaan.
”Tulisitko tänne eteen?” Vauhkomieli sanoi ystävällisesti.
”O-selvä...” Adara vastasi epäluuloisesti ja käveli luokan eteen. Vauhkomieli nosti sauvan taskustaan.
”Noniin, nyt näette miten komennuskirouksessa oleville käy”, hän sanoi ja Adara hätkähti täydellisesti ajatuksistaan.
”Komennu!” Vauhkomieli ehti huudahtaa ennen kuin Adara ehti sanoa vastalausetta väliin. Adaran täytti käsittämätön onnen tunne, hän leijui, ainakin omasta mielestään. Yhtäkkiä jostain kaukaa kuului vaimeana käsky: Jonglööraa näillä... Villisilmä sanoi ja ojensi kaksi lasipurkkia Adaraa kohti. Adara otti purkit käteensä, mutta yhtäkkiä hän mietti. Miksi pitäisi jonglöörata? En ole mikään pelle! Hän suoristi taas kätensä sivuilleen ja piteli purkkeja käsissään, mutta käsky kuului taas: Jonglööraa. Adara koukisti jälleen käsiään valmistautuen heittämään, mutta taas hänen mielensä väitti vastaan. Jonglööraa itse! toinen ääni sanoi. Adara suoristi taas kätensä, ja tällä kertaa sai ne myös pysymään, vaikka ääni hoki: Jonglööraa! Jonglööraa nyt!
Vauhkomieli laski sauvansa ja alkoi taputtaa käsiään. Muu luokka teki samoin vaikkei ehkä ymmärtänytkään miksi.
”Loistavaa! Mainiota taistelua vastaan! Sinun mielesi on vahva!” Vauhkomieli kehui ja Adara tunsi päänsä vihdoin selkenevän.
”Voit mennä takaisin paikallesi, kiitos”, Vauhkomieli sanoi ja kutsui muita oppilaita testattavaksi.

”Voiko päivä mennä enää pahemmaksi?” Adara kysyi tunnin jälkeen Frediltä ruokailussa. Fred vertaili Adaran lukujärjestystä omaansa ja tokaisi: ”Voi. Sinulla on Binnsiä seuraavaksi.”
Adara vilkaisi tuskastuneena kelloa ja otti lukujärjestyksensä Frediltä.
”Hyvää yötä sitten...” hän mutisi ja lähti Binnsin tunnille – nukkumaan.
 Tuntien loputtua Adara asteli tokkuraisena Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen ja huomasi että kaikki olivat kokoontuneet ilmoitustaulun luo. Hän raivasi itselleenkin tietä ja katsoi mitä ihmeellistä taululla oli.

KOLMIVELHOTURNAJAISET
   Beauxbatonsin ja Durmstrangin koulujen edustajat saapuvat perjantaina 30. lokakuuta kello 18:00. Oppitunnit päättyvät puoli tuntia aikaisemmin, jotta oppilaat ehtivät ottamaan vieraat vastaan edustavan näköisinä. Oppilaat vievät laukkunsa ja kirjansa makuusaleihin ja kokoontuvat linnan eteen tervehtimään vieraita ennen tervetuliaispitoja.


”Adara, sinulle on pöllö”, kuului oleskeluhuoneen toiselta puolelta. George istui sohvalla takan ääressä ja katsoi vuoroin ikkunalla istuvaa pöllöä, vuoroin Adaraa.
”Ai, kiitos”, Adara sanoi ja riensi pöllön luo. Kirje oli Siriuksen käsialaa.

Turha yritys. Olen jo Englannissa ja piilossa. Pidä minut ajan tasalla Tylypahkan tapahtumista. Muista vaihdella pöllöjä, kuten sovittiin. Äläkä minusta murehdi, pidä itse ne silmäsi auki.

Sirius

PS: Kuka sanoi että en ajattele muilla kuin aisteillani? En ole koira, tiesitkö sitä?


Adara tyrskähti PS:lle, mutta sekin ilo valahti nopeasti pois. Sirius oli taas Englannissa. Vain siksi että Adara meni puhumaan vähän ohi suunsa. Adara huokaisi. George oli kävellyt hänen taakseen vaivihkaa.
”Onko jokin hätänä?” hän kysyi ja Adara hätkähti ajatuksistaan.
”Ö-äh ei. Kaikki on ihan hyvin”, Adara vastasi ja väänsi hymyn kasvoilleen. George katsoi häntä tutulla ”en usko sinua”-ilmeellään. Adara huokaisi toistamiseen.
”Olenko noin surkea valehtelija?” hän kysyi ja George nyökkäsi. Seurasi hetken hiljaisuus.
”Sinä tarvitset piristystä”, George tokaisi ja Adara katsoi tätä hölmistyneenä.
”Tervejärkinen perhekin riittäisi. Isä on sellainen luupää, että...” Adara sanoi tietäen että George olettaa Adaran puhuvan Finnigan-isästään. George virnisti ja tarttui Adaraa kädestä.
”Tule”, hän sanoi ja lähti raahaamaan Adaraa ulos oleskeluhuoneesta.
”Minne?” Adara kysyi hölmistyneenä koettaen pysyä Georgen tahdissa.
”Kohta näet”, George sanoi ja kiskoi Adaraa mukanaan useita portaita alas ja ylös. He saapuivat tyhjälle käytävälle.
”Sulje silmäsi”, George pyysi. Adara totteli ja kuuli kun George lähti kävelemään eteenpäin käytävällä, päästäen irti Adaran kädestä.
”Et kai jätä minua tänne yksin?” Adara kysyi.
”En tietenkään”, George vastasi huvittuneena, ja kuulosti siltä että hän käveli nyt takaisinpäin, ja taas kauemmas, ja taas takaisin päin. Kuului kolahdus, George oli avannut jonkin oven. Hän tarttui Adaraa jälleen kädestä ja ohjasi tämän ovesta sisään.
”Nyt voit avata”, George sanoi ja sulki oven perässään. Adara avasi silmänsä ja hänen näkemänsä sai hänet henkäisemään hämmästyksestä. Se oli  iso huone, jonka päädyssä oli ikkuna, ikkunan juurella suuri teleskooppi, toisella seinällä oli takka jossa roihusi tuli, takan edessä oli sohva ja pöytä. Pöydällä oli kaksi kuppia täynnä – tuoksusta päätellen - kaakaota, sekä yksi suklaarasia. Takan vieressä oli kirjahylly, pullollaan Adaraa kiinnostavia kirjoja.
”M-mikä huone tämä on?” Adara kysyi ja asteli peremmälle.
”Tarvehuone. Me löydettiin se Fredin kanssa Kelmien kartan avulla. Se muuttuu aina sinne astuvan ihmisen halujen mukaan”, George selitti ja asteli ikkunalle. Taivas oli täysin kirkas. Lähes täysikuu loisti taivaan ainoana valaistuksena, ja tähdet kimaltelivat kauniisti. George kurkisti teleskooppiin ja kohdisti linssin kuuta kohti.
”Haluatko katsoa kuuta?” George kysyi ja Adara asteli teleskoopille, Georgen väistyessä pois. Hän katsoi linssin läpi, muttei nähnyt kuuta.
”En näe sitä”, hän sanoi.    
”Äh, heilautin sitä kun väistyin”, George sanoi ja tuli Adaran viereen, kohdisti linssin taas kuuta kohti ja jäi katsomaan vierestä kun Adara ihaili kuuta.
”Vau... Olisipa itsellänikin tällainen teleskooppi, vanha reistailee”, hän sanoi ja George hymähti. Adara käänsi päänsä Georgeen päin ja tajusi vasta silloin kuinka lähellä heidän kasvonsa olivat toisiaan.
”Kiitos kun toit minut tänne”, Adara sanoi hymyillen. George virnisti.
”Eipä kestä”, hän vastasi ja katsoi Adaraa silmiin. Hän pyyhkäisi pari hiusta Adaran silmien edestä ja hivutti kätensä tämän leualle hellästi. Hän lähestyi Adaran kasvoja ja sulki silmänsä. Adara teki samoin ja he antautuivat hetkeksi pehmeään suudelmaan.

He nauttivat illan aikana tähtitaivaasta, kaakaosta, suklaasta, ja toistensa seurasta. Adarasta tuntui kuin kaikki huolet olisivat painuneet muualle. Hänellä oli niin hauskaa Georgen kanssa jutellessa että jopa läksyjen teko jäi unholaan. Tosin sen tajuttuaan Adaralle tulikin kiire palata Rohkelikkotorniin. Sille saavuttuaan Adara halasi Georgea hymyillen.
”Kiitos ihanasta illasta.”
”Kiitos itsellesi. Ihana nähdä sinun hymyilevän taas”, George sanoi virnistäen ja suukotti Adaraa poskelle.
”Kauniita unia”, hän kuiskasi.
”Öitä”, Adara sanoi ja katsoi kun George lähti poikien makuusaliin. Sen tehtyään Adara penkoi koulukirjansa esille ja alkoi tehdä läksyjä, pystymättä keskittymään. Hän hymyili ja hihitteli itsekseen, Georgen huulet olivat maistuneet Bertie Bottin uudelle joka maun toffeelle. Vadelmalle.
« Viimeksi muokattu: 28.04.2008 22:56:52 kirjoittanut Fubuki »

Lokitar

  • ***
  • Viestejä: 1 727
Luku 34. Vieraat saapuvat
« Vastaus #37 : 04.07.2007 17:29:16 »

Luku 34. Vieraat saapuvat








Viikon kuluttua oli se kauan odotettu päivä, kun Beauxbatonsin ja Durmstrangin oppilaat saapuisivat Tylypahkaan. Koulu oli puhdistettu, kiillotettu, pyyhitty ja koristeltu tyrmiä myöten. Voro näytti uupuneelta ja väsyneeltä kuuratessaan eteisen lattiaa kiiltäväksi. Joskus Adara mietti, miksei hän käyttänyt taikuutta siivoamiseen? Miksi vaivautua kuuraamaan itse?

Adara istui suuressa salissa lounaalla kaksosten kanssa, kaksoset näyttivät nyrpeiltä.
”Mikäs teitä vaivaa?” Adara kysyi kauhoessaan kaksi perunaa lautaselleen.
”Ludo Bagman”, Fred sanoi. ”Mehän lyötiin vetoa huispauksen maailmanmestaruuskisoissa ja me voitettiin. Mutta hän ei suostu maksamaan meidän voittorahoja, vaikka kyseessä oli kirjallinen sopimus.” Adara tuhahti.
”Typerää. Jos lyö vetoa niin kannattaa itse vastata teoistaan”, hän totesi.
”Kurjaahan se on, mutta jos hän ei puhu meille suoraan, meidän on pakko lähettää kirje. Tai voidaan tökätä se hänelle käteen, ei hän ikuisesti voi meitä vältellä.”
”Kuka teitä välttelee?” Ron kysyi istuutuessaan kaksosten viereen.
”Kunpa sinä välttelisit”, Fred sanoi ärsyyntyneenä.
”Mikä on kurjaa?” Ron kysyi Georgelta.
”Kun veli on tuollainen utelias mäntti”, George sanoi.

”Joko te olette keksineet jotain kolmivelhoturnajaisiin?” Harry kysyi. ”Vieläkö aiotte mukaan?”
”Kysyin McGarmiwalta miten ottelijat valitaan, mutta hän ei kertonut. Hän vain käski minun sulkea suuni ja jatkaa pesukarhun muodonmuutosta”, George vastasi. Adara paukautti kurpitsamehu-pikarinsa ehkä turhankin lujaa pöytään.
”Vieläkö te aiotte mukaan?! Dumbledore sanoi että se on hengenvaarallista! Minähän pyysin ettette yrittäisi”, hän sanoi.
”Et sinä minulle ole mitään sanonut?” Fred sanoi hölmistyneenä. Adara nielaisi. Tosiaan, hän oli sanonut sen Georgelle tarvehuoneessa. Adara lehahti hiukan punaiseksi, George tuijotteli kattoa.
Fred katsoi vuoroin Georgea, vuoroin Adaraa.
”Pitäisikö minun tietää jotain?” hän kysyi, mutta samassa Adaran lautaselle laskeutui pöllö. Adara säpsähti.
”Ei kai tähän aikaan pitäisi tulla postia?” George huomautti vaihtaen aiheesta toiseen. Adara katsoi kirjekuorta. Siriuksen käsiala. Hän nappasi kirjeen taskuunsa ja lähetti pöllönsä pöllötorniin.
”Minkähänlaisia koetuksia kolmivelhoturnajaisiin kuuluu?” Ron sanoi. ”Kyllä me varmaan Harryn kanssa selviydyttäisiin niistä, ollaan me ennenkin oltu vaarallisissa paikoissa...”
Adara nousi ylös ja kiiruhti salista lukemaan kirjeensä.

Tässä ainoat ohjeet joita voin tähän hätään antaa: Varo Irkoroffia, välttele Vauhkomieltä (hän ei ehkä ole oma itsensä sen hyökkäyksen jälkeen) ja pidä silmäsi yhä auki.

Sirius

PS: Voisitko olla klo 1 yöllä 22. marraskuuta Rohkelikkotornin oleskeluhuoneessa takan ääressä?


Adara hölmistyi. Takan ääressä? Hän kirjoitti paperin kääntöpuolelle vastauksen ja lähti pöllötorniin.

Loppupäivä sujui melko rennosti, kukaan ei jaksanut keskittyä tunneilla mihinkään tai kehenkään. Jopa Binnsin tunnilla jotkut pysyivät hereillä, keskustelemassa Beauxbatonsin ja Durmstrangin kouluista ja edustajista. Adara ei tosin ollut yksi niistä.
Kun kello lopulta soi, Adara totesi, ettei hän jaksaisi viedä laukkuaan rohkelikkotorniin (joka oli sillä hetkellä Tylypahkan toisessa päässä), vaan hän menisi suoraan jonolle, jossa heidät vietiin pihamaalle riviin. Oppilaat tähyilivät liikkumattomalle pihalle etsien jotain merkkiä saapuvista vieraista.
”Ahaa! Jollen pahasti erehdy, Beauxbatonsin seurue lähestyy!” Dumbledore huudahti.
”Tuolla!” kiljaisi eräs kuudesluokkalainen ja osoitti metsän ylle. Ne olivat suuret hevosvaunut, joita veti norsun kokoiset siivekkäät hevoset. Suuruus ei loppunut siihen, sillä vaunuista asteli suurin nainen jonka Adara oli koskaan nähnyt. Hänellä oli kauniit kasvot, mustat, isot silmät ja terävä nenä. Hän oli pukeutunut mustaan satiiniin ja hänen sormissaan oli monta opaalisormusta.
”Rakas madame Maxime, tervetuloa Tylypahkaan”, Dumbledore sanoi suudellessaan naisen kättä.
”Dumblidorr, toivon että voit ’yvin?” madame Maxime sanoi.
”Vointini on erinomainen, kiitos kysymästä”, Dumbledore vastasi.
”Oppilaani”, Maxime sanoi ja noin tusina poikaa ja tyttöä saapui vaunusta ja tuijottelivat Tylylpahkaa peloissaan. Oppilaat ja Maxime lähtivät sisälle kouluun, muut jäivät odottamaan Durmstrangia.

”Järvi!” huudahti Lee Jordan. Järvestä nousi suuri laiva, joka lähti lipumaan rantaa kohti. Laiva ankkuroitiin, ja lankku laskettiin rantapenkereelle. Ihmisiä asteli laivasta, Irkoroff ensimmäisenä.
”Dumbledore! Miten menee kuomaseni, miten menee?” Irkoroff huudahti astellessaan Dumbledoren luo.
”Kukkeasti, kiitos kysymästä, Irkoroff”, Dumbledore sanoi ja Adara mietti onko ’kukkea’ edes oikea sana. Irkoroff kätteli Dumbledorea kaksin käsin. Adaran katse kääntyi katsomaan Durmstrangin oppilaita. Kaikilla oli paksut takkuiset viitat, jotka saivat heidät näyttämään jykeviltä. Yksi oppilaista asteli Irkoroffin luo. Oppilas jonka Adara tunnisti heti. Viktor Krum.
« Viimeksi muokattu: 28.04.2008 22:57:02 kirjoittanut Fubuki »

Lokitar

  • ***
  • Viestejä: 1 727
Luku 35. Neljäs ottelija
« Vastaus #38 : 04.07.2007 17:31:28 »

Luku 35. Neljäs ottelija








Oppilaat astelivat suureen saliin, Ron etsi kuumeisesti sulkakynää.
”Sattuuko sinulla olemaan sulkakynää, Harry?”
”Ehei, laukku on yläkerrassa”, Harry tokaisi samalla kun Adara tajusi kantavansa laukkuaan yhä mukana.
”Minulla on, Ron”, hän sanoi ja ojensi repustaan sulkakynän. Ron otti sulkakynän kiitollisena, muttei löytänyt katseellaan enää Krumia. Harmistuneena hän antoi kynän takaisin Adaralle ja meni Rohkelikko-pöytään istumaan. Adara seurasi heitä vanavedessä. Ruuhkan takia hän jäi sen verta jälkeen että ehti nähdä Krumin menevän luihuisten pöytään Dracon viereen.

Ruokailupöydässä oli jos jonkinmoista ruokaa. Ranskalaista sisälmyspiirakkaa ja muita joita Tylypahkassa oli tuskin koskaan Adaran aikana ollut. Kaksoset katsoivat sisälmyspiirakkaa epäillen.
Adaran tunnettua olonsa täydeksi, hän vilkaisi opettajien pöydän luo. Joku tuijotti häntä taas. Pöydän ääressä oli enemmän väkeä kuin ennen. Dumbledoren vasemmalla puolella istui Irkoroff ja Maxime, oikealla Kyyry ja - Ludo Bagman?
”George, Fred!” Adara huudahti. Kaksoset lakkasivat tökkimästä sisälmyspiirakkaa haarukallaan ja katsoivat Adaraa kysyvästi.
”Ludo Bagman!” Adara huudahti ja osoitti opettajien pöytään. Kaksoset käänsivät päitään niskat naksahtaen pöydälle päin.
”Hoo!” Fred huudahti. Samassa Dumbledore aloitti puheensa. Koko puheen ajan George ja Fred vahtivat, ettei Ludo Bagman huomaisi heitä ja lähtisi karkuun. Lopulta saavuttiin puheen kohokohtaan, jolloin Voro toi jalokivikoristeisen puuarkun Dumbledoren luo. Dumbledore kopautti kolme kertaa arkun kantta, kansi avautui ja Dumbledore otti sieltä esiin puupikarin, joka oli täynnä sinisenvalkeita liekkejä. Dumbledore laski pikarin arkun päälle.
”Se joka tahtoo pyrkiä ottelijaksi, kirjoittaa pergamentti-liuskalle nimensä ja koulunsa ja pudottaa liuskan pikariin. Ottelijaehdokkailla on tasan vuorokausi aikaa panna nimensä pikariin. Huomisillan kurpitsajuhlassa pikari palauttaa niiden kolmen nimet, jotka se on arvioinut kykenevimmiksi edustamaan koulujaan. Pikari sijoitetaan tänä iltana eteishalliin niin että jokainen, joka mielii mukaan kilpaan, voi lähestyä sitä. Varmistaakseni ettei alaikäisten oppilaiden houkutus käy ylivoimaiseksi, vedän pikarin ympäri ikälinjan heti kun olen sijoittanut sen eteishalliin.” Fred ja George näyttivät pettyneiltä, mutta toiveikkailta. Heillä oli taatusti jo jotain suunnitelmia ikälinjan ylittämiseksi. Adara pudisteli epätoivoisesti päätään.

”Ikälinja! No, eiköhän sitä voi petkuttaa vanhetusliemellä? Ja kun nimi on pikarissa, hahhaa – se ei tiedä onko ihminen seitsemäntoista vai alle!”
”Sano mitä sanot, Fred, mutten haluaisi teidän edes yrittävän päästä kilpaan mukaan”, Adara sanoi ja väisti kun Beuxbatonsin oppilaat astelivat hänen ohitseen vauhdilla –luultavasti pysyäkseen lämpiminä. Samassa Adara kuulikin kun Irkoroff oli saapunut oville ja jäänyt tuijottamaan Harrya.
”Aivan hän on Harry Potter”, kuului Vauhkomieli sanovan Harryn takaa. Irkoroff kurottautui Harryn olan yli katsomaan Vauhkomielen kahta – hyvin erilaista - silmää.
”Sinä!” hän huudahti järkytyksestä nähdessään hänet.
”Minä. Ja jollei sinulla ole Potterille asiaa, liiku eteenpäin. Sinä tukit oviaukon”, Vauhkomieli vastasi tyynesti. Irkoroff pyyhälsi ulos ja lähes törmäsi Adaraan ja kaksosiin. Irkoroffin katse viipyi Adarassakin hetken ennen kuin hän jatkoi matkaansa.
”Karmiva tyyppi”, Fred sanoi ja hytisi.
”Mennään jo, haluan ajatella virkeästi kun teen vanhetuslientä”, George sanoi ja he lähtivät Rohkelikotorniin nukkumaan.

Seuraavana päivänä Adara näkikin kaksoset vasta heidän kilpailuun pyrkimisensä jälkeen - he olivat matkalla matami Pomfreylle poistattamaan partojaan. Lee seurasi heitä ulvoen naurusta.
Kaksosten partojen saaminen ei ollut Adaran kannalta hyvä, sillä oli viikonloppu, ja Adaran suosituin seura ei olisi hänen kanssaan sinä päivänä. Hän päätti lopulta viettää aikaansa kirjastossa.
 
Vasta illalla Adara sai silmänsä irti Ministeriön aikakausista ja lähti kohti suurta salia, kurpitsajuhlaan. Ruoka oli yhtä täyttävää ja herkullista kuin aina, mutta harva tuskin jännityksissään niistä nautti.
Viimein lautaset pyyhkiytyivät tahrattomiksi ja koko sali puhkesi puhumaan. Dumbledore nousi seisomaan.
”No niin, pikari alkaa olla valmis kertomaan ratkaisunsa. Arvioisin että se miettii vielä minuutin.”
Fred ja George katsoivat Angelina Johnssoniin (joka oli pistänyt nimensä pikariin) ja näyttivät hänelle pystyssä olevia peukaloitaan. Kaikki kynttilät salissa sammuivat, paitsi kaiverrettujen kurpitsojen sisällä olevat. Pikarin liekit leimahtivat punaisiksi, ja pikari sylki yhden hiiltyneen pergamentin palasen Dumbledorelle.

”Durmstrangin ottelija... Viktor Krum!” Dumbledore huudahti. Sali puhkesi aplodeihin. Viktor nousi pöydän äärestä ja käveli opettajien pöydän vierestä takaovesta naapurihuoneeseen. Toinen pergamentti-liuska lennähti pikarista.
”Beauxbatonsin ottelija. Fleur Delacour!” Dumbledore ilmoitti ja sali puhkesi jälleen aplodeihin. Fleur asteli Krumin perässä naapurihuoneeseen. Kolmas pergamentti...

”Tylypahkan ottelija on... Cedric Diggory!” kuului viimeinen ilmoitus. Fred ja George näyttivät kuin olisivat syöneet sitruunan. Tylypahkan oppilaat puhkesivat huutoihin ja aplodeihin. Puuskupuhit olivat loikanneet seisomaan. Pikarin punaiset liekit sammuivat. Kesti hetken ennen kuin Dumbledore sai taas äänensä kuuluviin: ”Erinomaista! No niin, nyt meillä on kolme ottelijaa. Olen varma että voin luottaa teidän kaikkien, myös jäljelle jääneiden Beauxbatonsin ja Durmstrangin oppilaiden, antavan omille ottelijoilleen kaiken mahdollisen tuen. Kannustamalla ottelijaanne te osallistutte hyvin todelliseen-” Dumbledore aloitti, mutta vaikeni yhtäkkiä. Pikarin liekit olivat taas punaiset. Kipinöitä lensi ja pikari sylki vielä yhden pergamentin.
”Arvotaanko varaottelijat?” Fred sanoi toiveikkaana. Dumbledore nappasi pergamentin ja tuijotti siihen kirjoitettua nimeä. Hän rykäisi ja luki lapusta: ”Harry Potter.”

Adara käänsi hämmentyneenä päänsä Harryyn päin –joka näytti yhtä hämmentyneeltä.
”Minä en pannut nimeäni pikariin. Te tiedätte etten pannut”, Harry sanoi muuttuen ilmeettömäksi. Adara ei osannut sanoa mitään. Hän kakoi ja yritti saada edes jotain sanottua.
”Harry Potter! Harry, tulepa tänne, ole hyvä!” Dumbledore huusi hillitysti. Hermione tuuppasi Harrya ja kuiskasi tälle jotain. Harry asteli järkyttyneenä naapurihuoneeseen.
”Mitä hittoa?” Fred kuiskasi. Adara tuijotti seinää kuin tyhjää. Harry on neljäs kolmivelhoturnajaisten ottelija... Ei voi olla!

Adara oli hölmistynyt. Harry näytti selvästi siltä, ettei hän ollut pannut nimeään pikariin. Kuka sen sitten teki? Samassa Adaran mieleen tulvahti Siriuksen varoitus: Varo Irkoroffia, välttele Vauhkomieltä. Olisiko jompikumpi heistä tämän takana?
Vauhkomieli on kuuluisa aurori. Miksi hän sellaista tekisi?! Adara ajatteli ja alkoi epäillä nyt Irkoroffia entistä enemmän.
Adara asteli ajatuksissaan Rohkelikkotorniin, ja painui heti nukkumaan. Juuri ennen nukahtamistaan, hän toivoi heräävänsä ja tajuavansa tämän kaiken olleen outoa unta...
« Viimeksi muokattu: 28.04.2008 22:57:15 kirjoittanut Fubuki »

Lokitar

  • ***
  • Viestejä: 1 727
Luku 36. Tapaamispaikalla
« Vastaus #39 : 04.07.2007 17:38:15 »

Luku 36. Tapaamispaikalla








Seuraavana päivänä mikään ei ollut muuttunut. Harry oli yhä neljäs ottelija. Fred kertoi että häntä oli jopa juhlittu mutta Adara oli silloin jo nukkumassa.
Harryn ja Ronin välit olivat kuulemma menneet sen takia rikki.
Adara kiiruhti pöllötorniin ilmoittamaan Siriukselle kaikesta.

Hei Sirius
Et kyllä usko tätä, mutta Tylypahkan ottelija kolmivelhoturnajaisiin ilmoitettiin eilen.. Ainoa ongelma on että heitä on kaksi. Cedric Diggory Puuskupuhista (hänen isänsä on ministeriössä), sekä Harry. Harry kieltää pistäneensä nimensä pikariin, ja mahdotontahan se onkin, sillä Dumbledore pisti pikarin ympärille loitsun joka esti alaikäisiä astumaan pikarin luo. Minua pelottaa Harryn puolesta.
Voi hyvin.

Adara.



Seuraavat päivät oli Adaran mielestä järkyttäviä –Harryn kannalta. Kaikki paitsi Rohkelikot olivat kääntyneet Harrya vastaan, Luihuiset olivat tehneet rintamerkkejä joissa luki ”POTTER HAISEE” ja Rita Luodikon haastattelu Harryn kanssa oli kuulemma kaiken huippu, Rita oli väärennellyt Harryn sanomisia hurjasti. Adara ei vielä tiennyt mitä odottaa Päivän Profeetalta.
Siriuksen vastauskirje tuli eräänä iltana:

Hei
Asiat alkavat tosissaan käydä uhkaaviksi. En voi puhua sen enempää siltä varalta että tämä kirje joutuu vääriin käsiin. Keskustellaan asiasta silloin yhdeltä yöllä.
Harry lähetti minulle myös kirjeen ja kertoi samaa kuin sinäkin. Hän ei pistänyt nimeään pikariin.

Sirius


Kaksi viikkoa kului tuskaisan hitaasti, Punurmio ennusti jälleen kuolemaa Adaran rakkaille, Vauhkomieli testaili jos jonkinmoisia kirouksia Adaraan, Irkoroff katseli häntä mietteliäänä ruokailujen aikana, joku muukin tuijotteli häntä kuten ennenkin, VIP-kokeisiin valmistautuminen stressasi. Adara tunsi olonsa täysin puhki kulutetuksi. Hän halusi jonkun jolle puhua. Hän halusi Siriuksen. Ennen heidän tapaamistaan oli kuitenkin Tylyahoviikonloppu. George oli kuitenkin sairastunut kuumeeseen, joten heidän treffinsä jäivät väliin. Adara sopi Ronin kanssa lähtevänsä hänen kanssaan, sillä Ron oli nykyään aika yksin.

”En ymmärrä tätä sinun ja Harryn mykkäkoulua”, Adara totesi katsellessaan Hunajaherttuan antimia Ronin kanssa. ”Sanoit että sinua kismittää se, ettei Harry kertonut sinullekin miten päästä kisaan, vai mitä?”
”Niin”, Ron mutisi ja otti pari itsestään liikkuvaa käärme-hedelmäkarkkia.
”No minä voin kertoa miten olisit päässyt kisaan. Ole Voldemortin ja kuolonsyöjien lähes vihatuin vihollinen joka halutaan tappaa. Noin pääset jokaiseen hengenvaaralliseen juttuun mukaan, ja saat Rita Luodikon kirjoittamaan sinusta sontaa Päivän profeettaan”, Adara sanoi ehkä turhankin tiuskivasti, sillä Ronin korvat lehahtivat punaisiksi.  ”Harry ei pistänyt nimeään pikariin itse. Joku haluaa selvästi saada hänet hengiltä ja siksi ilmoitti hänet turnajaisiin mukaan ja hämäytti pikaria jopa niin että Harry joutuu joka tapauksessa turnajaisiin.” hän jatkoi ja Ron näytti jäykistyneen niihin sijoihinsa.
”M-mutta kuka niin tekisi?” Ron kysyi. Adara kohautti olkiaan.
”Isäni käski varoa Irkoroffia ja Vauhkomieltä.”
”Vauhkomieltä!? Hänhän on aurori!”
”Mutta, joku hyökkäsi hänen kimppuunsa päivää ennen koulunalkua, eikö? Hän ei ehkä ole oma itsensä”, Adara sanoi ja Ron hiljeni.
”Koittaisit tehdä sovinnon Harryn kanssa, hän ei jaksa sitä sontaa mitä hän saa niskaansa nykyään... Ei ilman ystäviään.” Ron pysyi vaiti. Adara pudisti päätään ja meni maksamaan liköörisauvansa.

Illalla Adara kirjoitti läksynsä sellaisella hätiköinnillä, ettei hän ollut varma tekikö hän edes läksyjään. Hän tuijotti joka välissä takkaan ja odotti... Kello oli vasta kaksitoista ja silti hän odotti ajatellen: Ei enää kauaa.
Creeweyn veljekset yrittivät saada POTTER HAISEE-rintamerkeistä HAISEE-sanan pois ja jotain positiivista tilalle, mutta siitä ei tuntunut tulevan mitään, joten he painuivat puoli yhdeltä nukkumaan.

Juuri ennen kello yhtä, Harry asteli oleskeluhuoneeseen, pelkkä pää näkyvissä näkymättömyysviitan alta.
”Ai, moi”, hän sanoi Adaran huomatessaan.
”Hei”, Adara vastasi ja tuijotti taas takkaa.
”Öh, sinä siis tiedät että Sirius---?” Harry aloitti ja Adara nyökkäsi. Harry istuutui hänen seurakseen ja he katselivat molemmat takkaa odottelevina.
« Viimeksi muokattu: 28.04.2008 22:57:25 kirjoittanut Fubuki »