A/N: Noh, pistä rakentava kommentti kun olet lukenut luvun 59
Luku 59. Diggoryn malja
Kuukausi kului Adaralla sairaalasiivessä. Vasta päivää ennen koulun päättymistä matami Pomfrey salli hänen lähteä. Silti Adaralla oli kyynärpää paketissa ja osa haavoista siteissä.
Kaksoset halusivat auttaa Adaraa pakkaamisessa, mutta tyttöjen makuusalia suojaava loitsu hätyytti heidät tiehensä, joten Hermione auttoi Adaraa.
He puhuivat harvakseen, kuin Hermione olisi pelännyt muistuttamasta Adaraa hautausmaasta.
”Hagrid lähtee madame Maximen kanssa suorittamaan myös jotain tehtävää”, Hermione sanoi. Adara kohotti kysyvänä katseensa.
”En tiedä mitä, Hagrid ei kertonut.”
Sen enempää he eivät puhuneet koko iltana. Adara sai laukkunsa pakattua ja kävi hakemassa illan pimeydessä pöllönsä pöllötornista. Sirius ei ollut lähettänyt yhtään pöllöä. Joko hän piileskeli Lupinin luona tai sitten... ei vain tiennyt mitä kirjoittaa.
Seuraavana päivänä ensimmäinen asia minkä Adara otti huomioon, oli se että salia ei oltu koristeltu juhlavaksi. Cedricin muistoksi ikkunoita koristeli vain mustat verhot.
Ruokailu tuntui kestävän iäisyyden. Adara ei syönyt mitään, hän odotti. Odotti hetkeä kun saisi sanoa sen mitä oli pitänyt sisällään pitkään. Kiven joka oli painanut hänen taakkanaan yli vuoden.
Yli vuoden, Adara ajatteli. Tuntui oudolta ajatella että siitä on jo yli vuosi kun hän tapasi Siriuksen. Se tuntui kuin eiliseltä. Kuin eilen Sirius olisi tarttunut Adaran olkapäähän Rääkyvän röttelön toisessa kerroksessa. Adara oli tosissaan säikähtänyt silloin.
Adara hymyili itsekseen hiukan. Lopulta hän keskittyi katsomaan ympärilleen. Moni oppilas - eikä ainoastaan Tylypahkalainen – vilkuili häntä välillä. Jopa Viktor Krum.
Viimein, Albus Dumbledore nousi ylös. Sali hiljeni.
”Loppui taas tämäkin vuosi”, hän sanoi katseen vaellellessa pitkin salia.
”Minulla olisi teille paljonkin asiaa tänä iltana, mutta ensin minun on pahoiteltava, että olemme menettäneet erittäin hienon ihmisen, jonka kuuluisi olla täällä nauttimassa pidoista kanssamme”, hän sanoi ja katsoi Puuskupuhin pöytään. Adaran vatsassa muljahti kun hän näki, että Cedricin vakiopaikka oli jätetty tyhjäksi, vieressä istui nyyhkyttävä Cho Chang.
”Pyydänkin että nousemme seisomaan ja kohotamme Cedric Diggoryn maljan”, Dumbledore jatkoi. Kaikki nousivat ylös, kohottivat pikarinsa ja sanoivat kovalla äänellä: ”Cedric Diggorylle.”
Adarasta tuntui että hänen äänensä katosi metelin joukkoon, hänen äänensä oli hiljainen ja tärisi.
”Cedric edusti esimerkillisesti monia Puuskupuhin tuvalle tunnusomaisia piirteitä. Hän oli hyvä ja uskollinen ystävä, ahkera ihminen, joka arvosti reilua peliä. Hänen kuolemansa on vaikuttanut teihin kaikkiin, tunsittepa hänet hyvin tai ette. Mielestäni teillä on sen vuoksi oikeus kuulla mitä tapahtui.”
Harry, joka istui muutaman oppilaan päässä Adarasta, kohotti päänsä ja tuijotti Dumbledorea.
”Lordi Voldemort murhasi Cedric Diggoryn”, Dumbledore julisti. Hätääntynyt kuiskina kiiri suureen saliin.
”Taikaministeriö ei halua että kerron teille tämän. On mahdollista että teistä joidenkuiden vanhemmat kauhistuvat, kun kuulevat että olen kertonut – joko koska he eivät usko että Lordi Voldemort on palannut tai koska heidän mielestään minä en saisi kertoa sitä teille, jotka olette niin nuoria. Itse kuitenkin uskon että totuus on yleensä valhetta parempi ja että yritykset teeskennellä, että Cedric kuoli tapaturmaisesti tai jonkin oman kömmähdyksensä takia, loukkaavat hänen muistoaan.”
Adara oli täysin samaa mieltä, vaikka Dumbledore ei kertonut täysin totuutta. Peter Piskuilan murhasi Cedricin, ja Adara vannoi mielessään, että Peter saisi maksaa.
”Eräät kaksi henkilöä on myös mainittava kun puhutaan Cedricin kuolemasta”, Dumbledore sanoi.
Älä sano sitä... Adara ajatteli ja tunsi kuinka hänen sydäntään puristi.
”Tarkoitan nyt tietysti Harry Potteria... ja Adara Mustaa.”
Adara tunsi kuinka häntä ja Harrya tuijotettiin tiiviisti. Sitten alkoi kuiskausten suhina.
”Syy miksi sanoin Adaraa Mustaksi, selviää pian, mutta jatkan ensin loppuun...” Dumbledore jatkoi, tuli taas hiljaista. ”He onnistuivat pakenemaan lordi Voldemortin kynsistä. Harry toi Cedricin ruumiin oman henkensä kaupalla takaisin Tylypahkaan. Hän osoitti kaikin puolin sellaista rohkeutta, jota vain harva velho on milloinkaan osoittanut lordi Voldemortin edessä, ja tästä syystä minä kunnioitan häntä. Adara taasen yritti hengestään samalla taistellen pelastaa Cedricin ja Harryn. Hänet oli pahoinpidelty kiduttamalla ja haavoittamalla, mutta silti hän jatkoi ja teki kaikkensa. Olisi väärin keneltäkään syyttää häntä siitä, etteikö hän olisi tehnyt kaikkeaan. Ja mikäli hän ei olisi päässyt yhä omin voimin auttamaan itsensä pakoon, Harry olisi luultavasti saanut surmansa jos hän olisi yrittänyt pelastaa Adarankin. Juon nyt heidän maljan.”
Kaikki nousivat jälleen ylös ja joivat heille maljan.
”Ja nyt, on Adaran vuoro kertoa syyn siihen miksi kutsuin häntä eri nimellä, kuin millä hänet yleensä tunnetaan.”
Adara tunsi kuinka Seamus tuijotti häntä, hänen noustessaan ylös. Hän tunsi kuinka kaikki katsoivat häntä ja hänen harsositeistä kehoaan päästä varpaisiin. Adara hengitti syvään ja aloitti:
”Syy siihen, miksi minua kutsuttiin hetki sitten Mustaksi, eikä Finniganiksi – kuten teistä suurin osa teistä minut sillä nimellä tuntevat. On se, että minä tosiaan...
en ole Finnigan.”
Alkoi suuri kuiskausten sorina. Adara ummisti hetkeksi silmänsä ja jatkoi:
”Viisitoista vuotta sitten... minut adoptoitiin. Syy siihen oli se että äitini oli murhattu kuolonsyöjien toimesta, ja isäni suljettiin Azkabanin vankilaan. Tuomionaan pysyä siellä loppuikänsä.
Olette varmasti kuulleet tästä henkilöstä, hänestä oli paljon lehdissä viime vuonna, sillä hän karkasi.”
Syntyi syvä hiljaisuus.
”Mies, josta puhun, on Sirius Musta. Minun isäni.”
Puheensorina kantautui pitkin salia, Rohkelikot näyttivät suuri osa järkyttyneiltä.
”Syy miksi kerron tämän avoimesti nyt, on kertoakseni, että en ole ollut hänen kanssaan tekemisissä vankilasta karkaamisen jälkeen, enkä ole aikeissa liittyä häneen millään tavalla. Toivon teidän ymmärtävän sen.”
Adara lopetti ja istuutui kaksosten avustamana alas. George kietoi sormensa Adaran sormien ympärille ja kuiskasi: ”Hyvin tehty.”
Dumbledore piti vielä loppupuheen, ja oppilaat olivat vapaita lähtemään. Lee Jordan tuli ensimmäisten joukossa sanomaan Adaralle, että tämä oli tehnyt viisaasti ja rohkeasti. Saman tekivät monet muut Adaran läheiset tutut. Patilit ja muut juoruilua rakastavat oppilaat taas supisivat ja kiirehtivät pois Adaran lähettyviltä.
Adara oli osannut odottaa sitä, vaikka hänestä tuntui että oikeiden kuolonsyöjien lapset ansaitsisivat ennemminkin tuollaisen tunnustuksen kertomisen. Adaran vatsassa kierähti kun Draco Malfoy kiiruhti hänen ohitsensa kohti tyrmiä.
Adara istui hetken aikaa vaiteliaana Lee Jordanin, Fredin ja Georgen kanssa samassa vaunuosastossa, kun he näkivät Dracon, Crabben ja Goylen kävelevän kohti Harryn vaunuosastoa. Kaksoset ja Adara tuijottivat hetken toisiaan, ja lähtivät yhtäkkiä rynnäköllä heidän peräänsä.
”- sanoin, että älä pyöri tällaisessa roskasakissa! Myöhäistä jo, Potter! Tuollaiset menee ensimmäisinä nyt kun pimeyden lordi on noussut taas! Kuraveriset ja jästinrakastajat ensin! Tai no – toiseksi – Diggory oli e-”
Adara ei kestänyt kuunnella. Draco oli täysin erilainen kuin hänen seurassaan.
Adara nosti sauvansa ja – tuntui kuin koko vaunuosastossa olisi räjähtänyt kun loitsut ja kiroukset sinkoilivat ympäriinsä. Niiden loputtua Draco, Crabbe ja Goyle makasivat tajuttomina lattialla. Fred asteli ensimmäisenä hölmistyneen kolmikon luo vaunuosastoon.
”Ajateltiin tulla katsomaan mitä nuo meinaa.”
”Mielenkiintoinen ilmiö”, George totesi astuttuaan Dracon päältä vaunuosastoon.
”Kuka käytti pattiajoskirousta?”
”Minä”, Harry sanoi.
”Outoa, minä käytin löllösääriä. Niitä kahta ei näköjään pidä käyttää yhtä aikaa. Häneen on puhjennut pieniä lonkeroita pitkin naamaa.” Adara katsoi Crabbea ja totesi tämän olevan oikeassa.
”No, eipä jätetä noita tuohon. Eivät sovi sisustukseen”, George jatkoi ja yllättävän hyväntuulisena Adara potki ja töni muiden kanssa Dracon, Crabben ja Goylen käytävän puolelle.
He pelasivat hetken aikaa räjähtävää näpäytystä kunnes Harry kysyi kaksosilta ketä he olivat kiristäneet lukuvuoden ajan. Kaksoset kertoivat viimein Ludo Bagmanin metsinkäiskullasta jonka hän oli heille antanut vedonlyönnissä hävittyään.
Kun juna pysähtyi, Harry jäi kaksosten kanssa vaunuosastoon, kun Adara lähti tavaroidensa kanssa laiturille. Heti astuttuaan ulos junasta, hänen olalleen lehahti pöllö, jalassaan kirje.
Adara otti kirjeen, jossa luki tutulla käsialalla vain yksi lause:
Olen ylpeä sinusta.Adara hymyili ja pisti kirjeen taskuunsa.
Kaksoset ryntäsivät hölmistyneinä junasta ja kertoivat että Harry oli antanut heille kaiken kolmivelhokultansa. Adara hymyili entistä leveämmin.
Ehkä – jopa näiden kaikkien vastoinkäymisten jälkeen – Adara osaisi nauttia kesästään... Weasleyn perheen luona.
