Finfanfun.fi

HP-ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Lokitar - 03.07.2007 17:46:59

Otsikko: Adara, Siriuksen tähti (K-11, 160 lukua)
Kirjoitti: Lokitar - 03.07.2007 17:46:59
Name: Adara, Siriuksen tähti
Kirjoittaja: Fubuki
Beta: Vicky (muutamassa ekassa luvussa)
Rating: K-11
Genre: Drama, romance & AU
Pairing:  Lue ja selvitä ;)
Summary: Lue traileri
Finipikarit: Adara Musta äänestettiin 2. sijalle parhaaksi omahahmoksi finipikareissa 2011
Disclaimer: En omista Harry Potterin hahmoja ym. Vain Adara on oma luomukseni.
A/N: Idea hommaan lähti simppelisti Azkabanin vanki-elokuvaa katsoessani, kun Sirius huusi "I did my waiting, twelve years of it in Azkaban!"... Kävi niin sääliksi Siriusta että täytyi kirjoittaa hahmo joka voi häntä halata. Se piti vain, ilmeiseti, tehdä hyyyyvin pitkän kaavan kautta. Aloitin ficin kirjoittamisen joskus 2006(?) joten tökkivää tekstiä on luvassa aluksi, vaikka oon sitä jälkikäteen koettanut hioa (muttakun sitä on liikaa!). Fic sai loppunsa kesällä 2008. Toivottavasti kirjoitukseni kehittyminen tulee huomattua, kun lukee tämän alusta loppuun :)
Jos teksti on kuitenkin ihan sietämätöntä kuraa niin suosittelen aloittamaani re-boot versiota korkeammalla ikärajoituksella. (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=25407.0)





Traileri.

Oli tyttö...

”Ala tulla, Seamus! Juna lähtee!”
”J-joo joo!”

joka ei tiennyt...

”Sinulla on äitisi nenä, yhtä suora ja sievä.”
”Oletkohan sekoittanut minut johonkuhun muuhun?”

kuka hän oikeasti oli..

”Älä sano sitä!”
”En sano sitä. Sinä tiedät sen jo...”

Mutta kun totuus tulee ilmi...

”KÄVIKÖ MIELESSÄ ETTÄ MINÄ EPÄILIN JO JOTAIN?!
SAIN VASTA NYT SELVILLE ETTÄ ISÄNI ON 12 VUOTTA AZKABANISSA ISTUNUT
MIES JA ÄITINI ON KUOLLUT!!”

hän ei tiedä mitä tehdä...

”Mistä tiedät, etten ole väleissä Finniganeihin?”
”Et ole kirjoittanut heille mitään. Seamuskin vaikuttaa tietävän että sinulla on jokin huonosti.”
----

”Tuntuu kuin olisin herännyt jostain unesta enkä tiedä mitä pitäisi tehdä tai sanoa.”
”Luota aina itseesi.”

kenen puolella olla...

”HÄN TAPPOI MINUN ÄITINI JA ISÄNI!”
”Harry! Lopeta!”

tai kenen kanssa olla...

”Haluaisitko alkaa seurustelemaan kanssani?”
”Minä- en voi.”
---
”Adara, minä rakastan sinua. Enemmän kuin mitään. Jos olisin menettänyt sinut...
maailmani olisi kadonnut.”
”Minusta tuntuu nyt samalta.”

Mutta yksi asia on varma...

”Minusta sinun ei tarvitse antaa minulle yhtään lahjaa ikinä, kunhan
et katoa minnekään, jooko?”
”En mene minnekään... lupaan.”

Hän tekee kaikkensa..

”Älä satuta häntä.”
”Häivy... älä sotkeudu tähän.”
”Senkin paksukallo, minä puutun mihin haluan.”

suojellakseen...

”Ylös linnaan? Enpä usko, että meidän tarvitsee niin kauas lähteä.
Minä kutsun ankeuttajat heti kun pääsemme pajusta. Ne ilahtuvat
varmasti nähdessään sinut, Sirius. Saattavat antaa pikku pusunkin,
melkein luulisin...”
”SITÄ SINÄ ET TEE!”

isäänsä.

”Mutta- miten Adara liittyy tähän?”
”Adara on Siriuksen ja Violan tytär.”
---
"SIRIUS!"

Rakkautta...

”Rakastan sinua, aina.”
”Niin minäkin sinua.”

Vihaa...

”Te ilmeisesti haluatte kertoa, että minut on adoptoitu?
Ja että oikea äitini on kuollut? Ja että oikea isäni on
kahdentoista vuoden Azkabanissa kärsimisen jälkeen
sieltä karannut velho? Ja että olette valehdelleet minulle
kaksitoista vuotta?! JA ETTÄ AIOITTE SALATA SEN VAIKKA
DUMBLEDORE KÄSKI KERTOA TOTUUS?!”

Iloa...

”Me muokataan sen työhakemusta ministeriöön.”
”Nimeksi laitetaan?”
”Penikka Lyllerö?”
”Penikka Vellihousu?”
”Pojat...”

Taistelua...

”Päästä-hänet-nyt!”
”Päästäkää heidät, niin tyttö on teidän.”
”TAINNUTU!”
---
”Sinä kuolet... tässä, ja nyt.”
”AVADA KEDAVRA!”

Surua...

”Jos kyyneleitä kerta tulee kun ihminen on surullinen, mikseivät
ne auta mitenkään?”
---
”Sirius on tähti, kirkkain tähti koko kuviossaan. Mutta tiedätkö
mikä on toiseksi kirkkain?”

Ja kuolemaa...

”Ei se auta mitään, Adara. Sirius on poissa. Hän ei palaa.”
”Hän ei voi olla, ei voi! Hän tulee takaisin jos autamme hänet pois sieltä!”
”SIRIUS!”
---
”Kuinka monen täytyy vielä kuolla ennen loppua?”


Fubuki esittää: Adara, Siriuksen tähti.

;D
Otsikko: Prologi
Kirjoitti: Lokitar - 03.07.2007 17:48:11
Prologi







Kalmanhanaukio kaksitoista on valtava pimeän voimia sisältävä asunto Lontoossa. Jästit eivät sitä näe, heidän suureksi onnekseen; sen olohuoneen kaapissa piileskelee mörkö ja monissa laatikoissa on ihmisten kimppuun hyökkäileviä veitsiä ja teelusikoita. Makuuhuoneiden lipastoissa taas on Mustan suvun sinetillä koristeltuja (enimmäkseen kirottuja) esineitä, kuten taskukelloja ja koruja. Ulko-oven vieressä seinällä riippuu rouva Walburga Mustan kuva, uskollisen kotitonttunsa kiillottamissa kehyksissä. Olohuoneen seinään on loihdittu kuvakudos, sukupuu, jonka yläreunassa lukee suurin kirjaimin:
 
Jalo ja ikivanha Mustan suku
”Toujours Pur”

Puussa on tummia palaneita jälkiä, koska suvun häpeäpilkut on poltettu näkyvistä. Puun alimmilla oksilla näkyy viivojen yhdistämät nimet: Narcissa ja Bellatrix, sekä näiden kahden nimen vieressä näkyy musta palanut tahra, jossa on lukenut ennen Andromedan nimi. Vähän kauempana serkuistaan on Regulus, sekä sen vieressä palojälki, jossa oli ennen lukenut Sirius. Mutta mitä näkyykään siitä palojäljestä lähtevän?
Viiva oikealle toiseen pois poltettuun nimeen, ja viivan keskikohdasta toinen viiva alaspäin kohti toista, hyvin tuoretta palojälkeä. Tahrasta erottuu vain iso kirjain: A
Tästä suvun häpeätahrasta tarinani kertoo. Hän syntyi vasta-avioituneelle parille, Sirius Mustalle ja Viola Bonesille. Lapsesta tuli tietysti sukunsa häpeäpilkku, koska hänen isänsä oli erotettu puhdasverisyyttä arvostavasta suvustaan. Tytön nimeksi tuli Adara Viola Musta.
Puolitoista vuotta myöhemmin lapsen syntymästä Päivän Profeetassa oli suuret hätkähdyttävät otsikot:

Sirius Musta etsintäkuulutettu kahdentoista jästin ja yhden velhon murhasta!

Lily ja James Potterin kuolemaan liittyviin kuulusteluihin kutsuttu Sirius Musta on nyt etsintäkuulutettu. Musta murhasi viattomia jästejä sekä yhden velhon, Peter Piskuilanin, joka oli ennen hänen paras ystävänsä Tylypahkassa. Piskuilan oli ilmeisesti yllättänyt Mustan kostaakseen Lily ja James Potterin kuoleman, sillä henkiinjääneet kertoivat kuinka Peter oli sanonut: ”Sinä petit Lilyn ja Jamesin Pimeyden lordille! Lily ja James, Sirius! Miten sinä saatoit?” ennen kuin Musta oli nostanut sauvansa tusinoiden jästien joukossa ja räjäyttänyt koko korttelin.
”Piskuilanista jäi jäljelle vain yksi sormi, ja kaksitoista viatonta jästiä saivat surmansa. Olemme jo käyneet muuttamassa eloonjääneiden muistia, ja lavastanut räjähdyksen aiheuttajaksi erään jästitalon kaasuvuodon. Sirius Musta aiotaan toimittaa ilman oikeudenkäyntiä velhojen vankilaan Azkabaniin”, kommentoi asiaa taikakatastrofiministeriön apulaisministeri Cornelius Toffee. Mustan kumppania Viola Mustaa ei olla tavoitettu mieluummin kommentoimaan tilannetta, mutta luotettavien tahojen mukaan Viola Mustalla ei ole osuutta Sirius Mustan tekoihin.

Viime viikolla murhatun velhopariskunnan ystävätär, Viola Musta löydetty kuolleena!

Viime iltana kadonneen Viola Mustan ruumis löydettiin tänään kello 2:38 yöllä, Iskunkiertokujan läheltä. Hänet oli murhattu anteeksiantamattomalla kirouksella. Ruumiin yläpuolella leijaili suuri pimeänpiirto julistaen velhomaailman surusanomaa. Viola Musta - os. Bones - oli tunnetusti erittäin hyvä ystävä viime viikolla kuolleiden James ja Lily Potterin kanssa. Ministeriössä surraan kuinka joku on voinut murhata jonkun niin hyväsydämisen noidan. Violan aviomies, Sirius Musta on edelleen etsintäkuulutettu, eikä häntä ole löydetty. Sirius Musta murhasi viattomia jästejä sekä yhden velhon, Peter Piskuilanin juuri Potterien murhan jälkeen viikko sitten. Viola Mustaa ei silloin tavoitettu kommentoimaan tilannetta. Monet epäilevät Viola Mustan murhaajaksi Siriusta itseään, tai muita kuolonsyöjiä. ”Tämä on suuri surun kuukausi...” Kommentoi taikaministerimme Millicent Bagnold. ”Hän-joka-jääköön-nimeämättä on kadonnut, mutta hänen seuraajansa jatkavat hänen veritekojaan.” Kuolonsyöjien tiedetään tappaneen tässä kuussa lukuisia jästejä sekä kaksi ministeriön jäsentä. Suunnilleen uhrien lukumäärän verran on myös saatu kuolonsyöjiä kiinni, ja toimitettu Azkabaniin hänen-joka-jääköön-nimeämättä kadottua.
”Moni kuolonsyöjä on pyrkinyt aiheuttamaan mahdollisimman paljon vahinkoa ennen kiinnijäämistään, ministeriön tehtävä on saada vahingot mahdollisimman vähäisiksi”, Viola Mustan serkku, Amelia Bones kommentoi. Viola Mustan työnantajaa, kuuluisaa sauvantekijää Ollivanderia ei ole tavoitettu kommentoimaan tilannetta.
”Hän on varmasti surun murtama. Me kaikki olemme”, Amelia kommentoi.
Tämä surunpäivä aiheutti myös pahaa viattomalle lapselle. Viola ja Sirius Mustalla on vasta puolitoistavuotias tytär, Adara, jonka olinpaikasta ei olla vielä varmoja.
”Tutkimme ensisijaisesti Mustien kodin. Lapsen turvallisuus on nyt tärkeintä, sillä lapsi on hengenvaarassa yksin”, kertoo ministeriössä juuri aloittanut työntekijä Arthur Weasley. (Lisää sivulla 9.)

Seuraavan päivän lehdessä olikin jo otsikko:

Viola Mustan tytär löydetty! Äidin työnantaja pelasti lapsen!

Eilisessä Päivän Profeetassamme kerrottu surutarina saa onnellisen lopun: edesmenneen Viola Mustan tytär on löytynyt. Lapsen toi ministeriöön noidan entinen työnantaja, Ollivander, joka pahoitteli hidasta toimintaansa.
”Olin shokissa”, Ollivander kertoo toimittajille, kädet hiukan vapisten. ”Löysin Violan kuolleena kadulta pimeänpiirron alta, ja lapsen turvasta kahden roskakorin välistä. Naisparka oli luultavasti piilottanut tyttärensä säästääkseen tämän kuolonsyöjiltä”, mies kommentoi jo kyyneleet silmissä. ”Otin tytön mukaan kotiini ja lukitsin talon kaikki sisäänkäynnit, siltä varalta että minua seurattiin. Luin lehdistä eilen illalla, että Viola on löydetty ja aurorit etsivät minua ja Adaraa, joten uskaltauduin viimein ulos kodistani.” Adaran kohtaloa ei ole vielä päätetty. Tylypahkan rehtori Albus Dumbledore (Merlinin ritarikunta, Ensimmäinen luokka, Suurtaikuri, Päänoita, Ylihörhö, Kansainvälinen Velholiitto) on ilmoittanut ottavansa Adaran Tylypahkan oppilaaksi, kun tämä täyttää yksitoista vuotta. Pöllöjä lensi jo eilen parvittain ministeriöön, tuoden kirjeitä joissa joku velhomaailman pariskunta tarjoutuu ottamaan Adaran huostaansa, kun tämä löytyy.
”Toivomme tietysti lapsen parasta ja yritämme päättää pian mitä teemme asialle. Olemme ottaneet yhteyttä lapsen lähimpään omaiseen, joka päättää lapsen tulevasta kodista. Lasta ei voi tietenkään luovuttaa isänsä huostaan, mikäli hän ilmaantuu paikalle”, Ministeri Millicen Bagnold toteaa muistuttaen, että Sirius Mustaa odottaa matka Azkabaniin. (Lisää sivulla 17)


Otsikko: Luku 1. Toinen vuosi
Kirjoitti: Lokitar - 03.07.2007 17:48:44
A/N: Kuten vanhat lukijat muistaa, aloitin hiukan kirjoittamaan Adaran toista lukuvuotta, mutta teinkin aikahypyn. Tässä silti sitä toista lukuvuotta ^^ Huomioikaa tässä Malfoyn käytös - raukkaparka on vasta 11 ^^' Ja betattu on nyt tämäkin, kiitos Vicky <3 Tiedän että eri vuosiluokkalaiset eivät olleet samoilla luudanlentotunneilla mutta otin kirjoittajan vapauden tässäkin  ::)



1. Luku  
Toinen vuosi








”Juokse jo, Seamus!” Adara huusi kääntyen ympäri veljeensä päin, joka ei ollut ilmeisesti toipunut laiturin yhdeksän ja kolme neljänneksen läpi pääsystä. Tuuli heilutti Adaran vyötärölle ylettäviä tummanruskeita hiuksia vapautuneesti, hänen vetäessä ilmaa nautiskellen keuhkoihinsa. Hän tunsi jo luissa ja ytimissään että hän oli matkalla kotiin. Pelkkä juna-asema tuntui jo tuoksuvan Tylypahkalle. Adara katsoi tummanruskeilla silmillään hiukan huvittuneena veljeensä.
”Ala tulla jo! Juna lähtee!” hän kiljaisi huomatessaan veturin piipusta tupruavan valkoisen savun.
”J-joo joo!” Seamus mutisi punastuneena - vieressä olevan vaunun tytöt tuijottivat myöhästyjiä hihittäen ja osoitellen.
   Sisarukset kiirehtivät vauhdilla junaan ja lähtivät etsimään tyhjää istumispaikkaa. Heidän kävellessään käytävää, tuttu voimakas pojan ääni kajahti Adaran korviin, kutsuen tyttöä nimeltä.
Adara käännähti äänen suuntaan. Siellä häntä katseli ystävälliset (ja Adaran mielestä melko suloisetkin) silmät.

Poika oli Oliver Wood, Seamusia ainakin päätä pidempi, sekä kaksi kertaa fiksumpi - ainakin Adaran mielestä.
”Oliver! Et kirjoittanut koko kesänä minulle”, Adara sanoi nyrpeänä, mutta iski vaivihkaa silmää Seamusille. ”Hän on Rohkelikon huispausjoukkueen kapteeni, suosittelisin hyvää käytöstä”, hän kuiskasi virnuillen veljelleen.
”Ja milloin minä en muka ole käyttäytynyt hyvin?” Seamus tuhahti. Oliver oli jo saapunut lähemmäs ja osoitti vaunun päätyyn.
”Anteeksi, mutta oli kiireitä huispauksen kanssa... Me muuten istutaan Percyn kanssa tuolla, haluatteko pitää seuraa?” hän kysyi. Adara tietysti suostui ja Oliver tarjoutui kantamaan tämän pöllöä, Iigoria. Seamus seurasi hiukan happamana, sekä aavistuksen verran epäluuloisena perässä. Hänen päästyään osastoon, Adaraa oli jo ystävällisesti kättelemässä Percy Weasley.
”Adara, kuinka mukavaa tavata taas”, Percy sanoi kohteliaasti kumartaen.
”Kiitos samoin. Percy, Oliver, tässä on veljeni Seamus”, Adara sanoi hiukan huvittuneena, silti vähintään yhtä virallisesti kuin Percy tervehtiessään. Percy kätteli Seamusiakin ja tarjoutui laittamaan laukut penkin alle, Oliver tyytyi käden heilautukseen.

Matka Tylypahkaan sujui mukavasti rupatellen. Suurimmaksi osaksi Oliver kiinnitti huomiotaan Seamusiin, joka kertoi yksityiskohtaisesti kaiken mitä oli nähnyt, ollessaan isänsä kanssa parhailla paikoilla Huispauksen MM-kilpailuissa, joissa romanialaiset ja englantilaiset olivat pelanneet vastakkain. Adaraa huispaus ei kiinnostanut pätkääkään, hän oli kieltäytynyt jopa tulemasta koko otteluun ja jäi opiskelemaan taikaliemiä kotiin. Ei se opiskelu tosin mitään ollut auttanut, Adara ei ollut kehittynyt paljoa nimeksikään, sillä taikaliemiä ei opi silkalla teorialla.

~*~

Moni hattu on päältä kaunis,
mut sille en pane painoa,
vaan itseni oitis syön, joku muu
jos paremmin käyttää aivoa.
Pyh sanon mustille knalleillenne
ja korkeille silintereille,
sillä Tylypahkan lajitteluhattu oon
ja näytän taivaan merkit niille.
Ei salata mitään minulta
voi sisäänsä sun polla,
siis sovita mua, niin kerron
missä sun kuuluu olla.
Ehkä kuulut Rohkelikkoon, jos
 sydämes urhoollinen on,
on sinulla ritarin uskallus
ja olet kumman peloton.
Ehkä on luontosi rehti Puuskupuh,
sinuun aina voi luottaa,
ei malttisi petä ja aherrus sulle
vain silkkaa iloa tuottaa.
Kenties viisas Korpinkynsi
on koti sun alttiin mielen.
Siellä älykkäät ja terävät oppii
yhdessä taikuuden kielen.
Tai voihan olla että Luihuisesta
sä löydät ystävät aidot.
Ovelat velhot ei keinoja kaihda,
ovat tarpeen kaikki taidot.
Siis sovita minua! Älä pelkää!
Äläkä hermoile, nipo!
Olet turvassa käsissäni (oli niitä tai ei):
Mä olen miettivä pipo!


Siitä alkoi lajittelu. Ennen kuin Adara oli sitä kunnolla ymmärtänytkään, he olivat saapuneet Tylypahkaan, Seamus veneellä, Adara hevosettomilla vaunuilla.
Tyttö odotti nyt innolla Seamusin vuoroa. Hän itse oli Rohkelikossa, ja ei tiennyt kaipasiko veljeään samaan tupaan vai ei. Seamusista voisi tulla oikea riesa... tai Riesu.
”PUUSKUPUH! PUUSKUPUH! KORPINKYNSI! KORPINKYNSI! ROHKELIKKO! LUIHUINEN! PUUSKUPUH!”
   Hattu luetteli tupia nopeasti kuin mitään ajattelematta. Adara alkoi tosissaan hermostua. Osasiko tuo hattu muka oikeasti lajitella oppilaita heille sopivin tupiin? Hänestä tuntui kuin se olisi jo vain kyllästynyt elämäänsä ja latoi mitä tupia sattui.
”Kerro nyt mikä veljestäni tulee!” Adara huudahti aplodien ja riemunhuutojen keskelle niin, ettei kukaan kuullut... Paitsi Fred ja George Weasley.
”Eikö kestä pinna?” George kysyi virnistäen.
”Älä hermoile, nipo! Mä olen miettivä pipo!” Fred lisäsi ja Adara irvisti samassa kun lajitteluhattu huusi: ”ROHKELIKKO!” Tyttö kääntyi katsomaan, kun Seamus ryntäsi riemuissaan Rohkelikon pöytään. Weasleyn kaksoset taputtivat käsiään ja huusivat riemunhuutoja.
”Nyt me saadaan kynittyä sinusta kaikki!”, he naureskelivat. Adara esitti huolestunutta: ei hänellä ollut mitään mitä Weasleyt eivät jo tietäisi.
   Nimiä nimien perään, kunnes lopulta eräs nimi kolahti Adaraan kuin tiiliskivi päähän: Harry Potter!
   Adara käänsi katseensa tummahiuksiseen, silmälasipäiseen poikaan jolla oli salamanmuotoinen arpi otsassaan. Supina täytti koko Suuren salin. Hattu asetettiin pojan päähän, ja poikkeuksellisesti se näytti  punnitsevan tarkkaan vastaustaan, mutta päätti lopulta että Harryn paikka olisi... ”ROHKELIKKO!” Poika käveli hiukan täristen Rohkelikkojen pöytään ja koko Rohkelikon pöytä ratkesi riemukkaisiin huutoihin ja aplodeihin. Weasleyn kaksoset alkoivat laulaa: ”Me saatiin Potter! Me saatiin Potter!” ja Percy tietysti rynnisti kättelemään Harrya. Adara tyytyi hymyilemään ja katsomaan vierestä kun poika asettui takaisin istumaan kaikkien kättelyjen jälkeen. Potterin jälkeen kuului hatulta vain kolme sanaa: ”KOPRINKYNSI! ROHKELIKKO!” Taas yksi Weasley oli tullut Rohkelikkoon. Adara toivoi, ettei hän olisi yhtä vilkas kuin kaksoset. ”LUIHUINEN!”

Lopulta rehtori piti erikoisen tervetuliaispuheensa:
”Taukki! Vollotus! Kummallisuus! Nipistys!” ja kaikki ratkesivat taputtamaan ja hurraamaan – paitsi ensiluokkalaiset jotka ihmettelivät tätä puhetta erittäin tärähtäneiden näköisinä. Heillä oli onneksi seuraavat seitsemän vuotta aikaa tottua Dumbledoren höpötyksiin, joissa kaikesta älyttömyydestään huolimatta saattoi piileskellä suuriakin viisauksia.
  
Viimein oli ruokailun aika. Pöydät täyttyivät taas kaikella mahdollisella ja mahdottomalla, mitä oppilaat saattoivat vain toivoa.
Seamusin suu oli loksahtanut jo jonnekin pöydän pinnan tasolle. Adara tökkäsi kanankoiven Seamusin avonaiseen suuhun ja tokaisi:
”Syö.” Seamus tuijotti hetken Adaraa kanankoipi yhä suussaan ja sanoi:
”Muffa en ofaa pääffää mifä fyön!” Adara tyrskähti ja alkoi kertoa Seamusille omia suosikkejaan. Seamusin ruokahalu hävisi – ainakin hetkeksi - kun tämä näki melkein päättömän Nickin kiskaisevan päätään sijoiltaan.
    
”Olen niin täynnä!” Seamus tokaisi astellessaan Rohkelikon oleskeluhuoneeseen.
”Vaikka tarjolla onkin kaikkea mahdollista, niin ei se tarkoita että ensimmäisenä päivänä pitäisi myös syödä kaikkea”, Adara totesi väsyneesti - hän halusi pian nukkumaan.
Omaan sänkyyn... Lämpimään peiton alle... tyttöjen makuuhuoneeseen... Adara tunsi suorastaan nukkuvansa jo portaissa, sillä hän oli vähällä kaatua Oliver Woodin syliin. Oliver ei onneksi tätä huomannut.
Parin minuutin päästä Adara olikin jo sängyssä peiton alle käpertyneenä, enemmän kuin tyytyväisenä Tylypahkaan paluustansa. Hän oli palannut kotiin.
  
Kolme kuukautta oli kestänyt Tylypahkassa opiskelua ilman murheita. Seamusin läsnäolo oli kotoisampaa, kuin Adara oli osannut kuvitellakaan, ja kouluaineetkin olivat sopivan tasoisia. Adara asteli nyt pihamaalla kohti lentotuntien pitämispaikkaa. Hän oli saanut vanhemmiltaan luudan lainaan. Hän katseli ihaillen koulun tiluksia ja maisemia. Hän ei missään nimessä olisi vaihtanut elämäänsä kenenkään jästin kanssa. Hän rakasti Tylypahkaa yli kaiken, ja hänestä oli melkeinpä sääli, etteivät kaikki jästitkin saisi tuntea sitä samaa taikuutta kuin mitä hän tunsi joka päivä omassa koulussaan.
 
~*~

”Ponnistakaa maasta kuten ennenkin ja kiertäkää koulu kaksi kertaa ympäri. Otan aikaa ja kerron ketkä menevät turhan hitaasti. Luihuiset lähtekää kiertämään vastapäivään, Rohkelikot myötäpäivään.”
Adara ponnisti itsensä ilmaan ja lähti ensimmäisenä kiertämään koulua. Hän nautti viileästä vastatuulesta, ja teki pienen kaaren kiertäessään tornin. Tornin takaa hänen eteensä lennähti neljä luihuista, jotka muodostivat muurin Adaran eteen.
”Katsos katsos, hikipinko kerää pisteitä”, tokaisi poika jonka Adara tunnisti Geverl Hordiniksi.
”Taitaa olla tähtäin korkealla”, lisäsi yksi tyttö luihuisesta.
”Matami Huiski ottaa aikaa, päästäkää eteenpäin”, Adara sanoi tyynesti.
”Kuule, aikaa tässä maailmassa riittää”, Geverl totesi. Adara yritti ohittaa joukon, mutta Geverl lensi eteen ja nappasi häntä kädestä taivuttaen sen tytön selän taa. Adara rimpuili ja tunsi vihlovaa kipua kädessään.
”Mitä sinä-? Päästä irti!
”Tahdon vain antaa sinulle pienen opetuksen”, Geverl sanoi virnistäen muiden luihuisten nauraessa.
”Minä en sinun opetuksiasi kaipaa!” Adara huusi kivun yltyessä ranteessa.
”Ja vielä isottelet! Typerä kuraverinen -” Geverl sanoi taivuttaen Adaran kättä vielä kivuliaampaan asentoon.

”Anna hänen mennä”, kuului yhtäkkiä ääni Geverlin takaa. Adara ei nähnyt kuka sen sanoi, mutta Geverlin kääntäessä päätään äänen suuntaan, hänen otteensa heikkeni hiukan.
”Tämä ei kuulu sinulle, penikka. Jatka vaan matkaasi!” Geverl vastasi kääntäen Adaran äänen suuntaan. Luudalla istui ykkösluokkalainen poika, jolla oli kauniin platinanvaaleat hiukset ja kalpeat suipot kasvot.
”Päästä irti tai kerron -” poika aloitti.
”Kenelle muka? Sinä pidät kuule suusi kiinni! Ollaan sentään samassa tuvassa!” Geverl sanoi. Adara tasapainotteli pysyäkseen luudalla.
”Hei Geverl, se on Malfoyn poika”, luihuistyttö sanoi. Geverlin ilme muuttui hiukan varovaiseksi, kun hän mittasi tätä Malfoyn poikaa katseellaan.
”Hei, Weasleyt tulee. Häivytään”, yksi luihuisista totesi ja kaikki hajaantuivat paikalta – paitsi Adara ja vaaleahiuksinen poika. Adara hieraisi rannettaan joka oli punertunut äskeisen puristuksen jäljiltä.
”Öh... Pärjäile”, poika sanoi ja lensi Adaran ohi. Adara käännähti sanattomana katsomaan poikaan samassa kun Fred ja George lensivät Adaran luo.

”Hei, kaikki kunnossa?” Fred kysyi ja huomasi muutaman kyyneleen Adaran kasvoilla.
”Mm, joo.. luuta ei vain tottele ja - löin ranteeni seinään”, Adara vastasi. George ja Fred katsoivat toisiaan ilmeellä joka selvästi sanoi, etteivät he uskoneet tytön sanoja.
”Ei kun ihan totta. Jatketaan vaan matkaa”, Adara sanoi kääntyen selkä kaksosiin päin ja jatkoi pari metriä matkaansa. Hän kääntyi katsomaan heitä; he olivat ottaneet sauvat esille ja kääntyneet jo ympäri kohti luihuisia.
”H-hetkinen! Me joudutaan tuosta vielä pulaan”, Adara huusi.
”Ei sinulle mitään tule. Eikä välttämättä meillekään jos nuo pitävät leipäläpensä ummessa”, Fred tokaisi ja viskaisi muutaman vihreän liman näköisen kirouksen kohti luihuisia ja kääntyi takaisin Adaraan päin.
”Jos nuo vielä käyvät hermoille -” Fred aloitti.
”Kerro meille”, George lopetti, viskattuaan vielä yhden kirouksen luihuisten niskaan. Adara hymyili ja jatkoi matkaansa tosiystäviensä kanssa.

Sen jälkeen ei Adaraa koskaan kiusattu sillä tavalla.

Otsikko: Luku 2.
Kirjoitti: Lokitar - 03.07.2007 17:49:23
A/N: Ja tässä sitten alkaakin Adaran neljäs vuosi ^^ Betattu, kiitos Vicky <3



2. Luku
Salailuja ja ankeuttajia








Oli kuuma kesäinen ilta ja Adara istui kotonaan ikkunan ääressä kirjoittamassa sulkakynä sauhuten kirjeitä. Pöllöjä tuntui tulvivan joka paikasta hänen luokseen. Weasleyn kaksoset lähettivät maistiaisia uusimmasta keksinnöstään (tokkuraisuuspulverista), Seamus ilmoitti tulevansa Tylypahkan asemalle suoraan Deanin luota, muutama Adaran ystävä kysyi haluaisiko Adara istua heidän kanssaan samassa vaunuosastossa, toiset taas kyselivät kuka olisi heidän uusi opettajansa pimeyden voimilta suojautumisessa Lockhartin jouduttua Pyhään Mungoon, sekä Adaran kirjekaveri Durmstrangin noita- ja velhokoulusta kyseli Adaran vointia. Adara ei ollut koskaan tuntenut oloaan niin suosituksi.

Lopulta hän onnistui vastaamaan kaikkiin kirjeisiin, kiskomaan yöpaidan päälleen ja ottamaan tokkuraisuuspulveria testatakseen miten se toimii. Avattuaan purkin pulveri pöllähti yllättäen hänen kasvoilleen. Hengitettyään jauhetta sisäänsä, Adara kaatui sängylleen ja näki ympärillään ystävien ja tuttujen kasvoja, värillisiä pilkkuja ja outoja koukeroita. Hetken tokkuroituaan ja kiroillessaan miksi hän suostui aina koekaniiniksi kaksosten ideoille, hän nukahti - tai pyörtyi - sängylleen.

”HÄN VOI TULLA TÄNNE!” Kuului kova huuto alakerrasta. Adara heräsi tuohon äitinsä kiljaisuun ja nousi silmänräpäyksessä ylös. Oli päivä jolloin Adara lähtisi Tylypahkaan neljännelle lukuvuodelleen.
”Seam-” Adara aloitti, mutta muisti että Seamus oli mennyt Dean Thomasille. Tyttö hiipi alakertaan, mistä kuului vanhempien kova huuto, jota vain hetken kuunneltuaan hän piiloutui keittiön oven taakse.
”Meidän TÄYTYY kertoa hänelle!” Kuului Adaran äiti huutavan.
”Me emme kerro mitään! Dumbledorehan käski, ettemme saa kertoa hänelle totuutta, ellei ole pakko!” Isä huusi.
”Nyt on pakko!”, jatkoi äiti.

”Ei ole! Emme edes tiedä tuleeko hän tänne!”, karjui isä niin että ääni tuntui välillä pettävän.
”Hän karkasi AZKABANISTA! Vuosisatojen parhaiten vartioidusta paikasta! Hän on uskollinen tiedät-kai-kenen palvelija ja haluaa kaiken avun mitä suhteillaan saa, jotta saisi Harry Potterin tuhottua! Luuletko ettei hän ajattelisi heti omia sukulaisiaan?” äiti kiljui hysteerisesti. ”Sinä et tunne meidän maailmaamme niin hyvin, että osaisit arvioida mikä on parasta!” hän jatkoi.
”Ehkä en, mutta olet tehnyt hyvin selväksi, että Dumbledorelle tehtyjä lupauksia ei petetä! Ja mitä meihin tulee, Adara ei saattaisi enää sietää meitä lähellään jos saisi tietää että olemme valehdelleet koko tämän ajan!” jatkoi isä.

”Totta, mutta tilanne on muuttunut. Ja Dumbledore ei ole vielä ehtinyt ajat-” äiti aloitti, mutta hiljeni sitten. Adara kurkisti hitaasti keittiöön ja näki että pöllö oli lehahtanut ikkunasta sisään, jalassaan kirje jossa oli Tylypahkan sinetti. Äiti nielaisi ja otti kirjeen. Hän luki sen hitaasti, rivi kerrallaan ja hänen kasvonsa kalpenivat kohti loppua.
”Meidän täytyy kertoa. Dumbledoren käsky”, hän sanoi.
”Ei.. ei!” väitti isä vastaan ja lähti kohti keittiön ovea. Adaralla tuli kiire juosta huoneeseensa, johon isä sitten saapui aivan hänen perässään.

”Adara, pakkaa tavarasi, lähdet poimittaislinjalla King’s Crossille. Heti. Junan lähtö on tunnin päästä”, Isä sanoi hitaasti ja puuskuttaen. Adara oli niin hämmentynyt äskeisestä huudosta, ettei uskaltanut väittää vastaan, tai kysyä mistä äskeisessä oli kyse. Ilmeisesti isä ei ollut aikeissa kertoa hänelle, kun kerta oli lähettämässä tätä hetken päästä King’s Crossille.
   Adara oli väsymyksestä sekaisin, ja vielä niin tokkurainen pulverista, että noustuaan ylös ja vaatteet vaihdettuaan, hän ei ollut enää varma oliko nähnyt unta huudoista vai ei.

   Hän oli pakannut laukkunsa jo viikon etuajassa. Seamus taasen oli unohtanut teleskooppinsa ja osan taikajuomapullosarjastaan kotiin. Adara lisäsi ne omaan laukkuunsa, ettei Seamus joutuisi vaikeuksiin Kalkaroksen kanssa ja valmistautui sitten lähtöön.
”Äkkiä nyt! Juna lähtee vartin päästä!” kuului äidin ääni alakerrasta. Adara rynnisti matka-arkku ja pöllön häkki mukanaan alakertaan.
”Lähden nyt! Nähdään jouluna”, hän sanoi hymystä säteillen. Vanhemmatkin tuntuivat olevan yhtä iloisia kuten aina. He halasivat Adaraa hyvästiksi, kun tämä lähti lähimmän tien luo nostamaan sauvakättään Poimittaislinjalle... kaikki tuntui olevan aivan hyvin.

~*~

”Minne matka?” Stan Pikitie, takkutukkainen ja ränsistyneitä vaatteita käyttävä rahastaja kysyi.
”King’s Crossille”, Adara vastasi ja etsi katseellaan paikkaa mihin istua.
”Täällä on melko täyttä”, Stan totesi tähyillen paikkaa hänelle.
”Tuolla perällä on yksi paikka, tuon vaaleahiuksisen pojan vieressä”, Ernie, vanha Poimittaislinjan kuski sanoi.
   Adara löysi katseellaan kyseisen paikan, joka sattui olemaan juuri kenenkäs muunkaan vieressä kuin… Draco Malfoy!
  
Hän katsoi juuri liiankin tutun pojan hyvin hoidettuja, pienessä virneessä olevia kasvoja, ja uutta kaapua, jonka hihan reunaa poika itse katseli nyt. Adara käveli bussin perälle ja istuutui tuolille Dracon viereen, kuin tätä ei olisikaan (sängyt oli taiottu seiniin kiinni ja paikalla oli suuri rivi tuoleja).
”Hei, Adara”, Draco sanoi tyytyväinen ilme kasvoillaan. Adara ei vastannut, kun tämä katsoi häneen.
”Kohteliasta”, Draco mutisi närkästyneenä ja käänsi katseensa pois tytöstä.
”Sinä et tiedä kohteliaisuudesta mitään”, totesi Adara, kun bussi lähti liikkeelle kovalla vauhdilla. Adara otti kiinni mistä vain äkkiä ehti ennen kuin oli kaatua: Dracon kädestä. Sen huomattuaan hän siirsi kättään kaiteeseen.
”Tiedän sen verran, että olisit voinut pyytää äsken anteeksi”, Draco sanoi, ja virnisti Adaran mielestä vastenmielisesti. ”Paitsi jos et ollut pahoillasi”, hän lisäsi vihjaavasti.
”Ja mitä tuo nyt tarkoitti?” Adara kysyi ja katsoi ensimmäistä kertaa häntä silmiin.
”Jos teit sen tahallasi”, Draco sanoi ja virnisti.
”Älä luule itsestäsi liikoja…” Adara mutisi ja käänsi päänsä tästä poispäin, mutta näki silti silmäkulmastaan Dracon ivahymyn. Poimittaislinja pysähtyi.

”King’s Cross!” Stan Pikitie huudahti. Adara nousi nopeasti niin kuin selvästi tahallaan Dracokin. He törmäsivät toisiinsa bussin kapeassa osassa jossa tuolit olivat lähellä toisiaan. Draco näytti tyytyväiseltä Adara sanoessa:
”Anteeksi, tämän kerran”, tylysti katsomatta nyt tyytyväistä Dracoa silmiin.
  
Adara käveli nopeasti laiturille 9 ja 3/4 ja juoksi seinän läpi. Hän otti äkkiä laukkunsa ja pöllön häkkinsä ja juoksi junaan, ettei vahingossakaan törmäisi enää Dracoon.
   Se iljettävä, itserakas, aivoton… hän ajatteli, ja lähti etsimään vaunuosastoa. Toki hän muisti kuinka Draco oli auttanut häntä kiusaajilta toisena vuotenaan, kuinka kiusaajat kavahtivat puhdasverisen Malfoyn suvun nuorinta jäsentä, ja kuinka he jättivät Adaran ikuisiksi ajoiksi rauhaan, mutta... Dracosta oli käynyt selväksi että hänen mottonsa oli 'Minä, minä ja vain minä'.
  
Hän vilkaisi yhdestä auki olevasta ovesta vaunuosastoon, mutta siellä oli Ernie Macmillan, Justin Finch-Fletchley ja kaksi muuta, joita hän ei tunnistanut.
”Hei Adara”, Ernie tervehti ystävällisesti.
”Hei, Ernie”, Adara sanoi ja jatkoi matkaa. Hän ei missään nimessä halunnut samaan vaunuun neljän pojan kanssa, etenkään niin ahtaassa osastossa. Hän vaelsi suuren osan matkasta pitkin osastoja; suurin osa täysiä tai sitten yhden tai kahden sietämättömän henkilön (eli luihuisien) valtaamia.

Yhdessä osastossa oli kuitenkin Adaralle tuttu henkilö: Harry Potter.
Harryn seurassa oli myös Hermione Granger ja Ron Weasley sekä joku mies viitan alle piiloutuneena.
”Adara! Mukava nähdä sinua!” Ron huudahti huomatessaan Adaran.
”Hei Ron, Hermione, Harry...” Adara sanoi hymysuin. ”Sopiiko jos tulen tänne? Muualla on aika täyttä.”
”Tule ihmeessä”, Harry sanoi osoittaen paikkaa vieressään. Adara asteli kiitollisena osastoon, nosti tavaransa Harryn avustuksella tuolien yläpuolella olevalle hyllylle ja istuutui tyytyväisesti huokaisten.

”Oliko mukava kesä?” Hermione kysyi laskien Jästien elämä kolmosen syliinsä hetkeksi. Adara kohautti olkiaan.
”Seamus oli suurimman osan lomasta muualla, minä puolestani oleskelin kotona.”
”Mälsää! Olisit voinut tulla meillekin käymään! Ilmoita ensi kesänä jos sinulla on tylsää”, Ron vastasi ja heilautti päätään Harryn suklaasammakoita kohti.
”Kiitos kutsusta, täytyy katsoa jos äiti suostuu”, Adara vastasi miettien millaisessa talossa Weasleyt asuvat. Samassa Harry avasi suunsa:
”Kukahan on meidän uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja?” Adara kohautti olkiaan.
”Olisikohan R. J. Lupin?” Hermione sanoi vilkaisten nukkuvaa velhoa Ronin toisella puolella.

Jokin tuossa nimessä kolahti Adaran mieleen, mutta hän ei muistanut missä oli nimen kuullut.
”Lupin? Tuttu nimi, onko hän ministeriössä?” hän kysyi koettaen nähdä paremmin miehen kasvoja.
”En tiedä. En usko, sillä hän näyttää siltä kuin ei olisi saanut palkkaa vuosiin – saati sitten syötävää”, Hermione vastasi ja katsoi Lupinin nuhjuisia vaatteita ja miehen muutenkin riutunutta olemusta.
”Totta...” Harry totesi. Adaran ajatukset harhailivat yhtäkkiä suklaasammakoihin. Hänkin voisi ostaa pari...
”Voi ei!” hän huokaisi. Hermione nosti taas katsettaan kirjastaan hölmistyneenä. ”Menikö kärryt jo?” Adara jatkoi.
”Huuri äfken”, Ron sanoi suu täynnä karkkia.

”Äh”, Adara huokaisi, työnsi osastonsa oven auki ja lähti junan veturia kohti, jonne vanha kärryjä työntävä nainen aina suuntasi. Kukaan ei oikeastaan tiennyt miten hän onnistui aina palaamaan junan loppupäähän kenenkään huomaamatta. Yhtäkkiä juna hidasti vauhtia – ja hyvin nopeasti. Adara melkein kellahti kasvot edellä maahan, mutta onnistui pitämään tasapainonsa hädintuskin. Kaikista osastoista kurkisteli uteliaita oppilaita hämillään; juna ei ollut koskaan näin aikaisin perillä. Adarakin hämmästyi ja katsoi ikkunasta ulos: Ei Tylyahoa. Missä he sitten olivat?

Lyhdyt sammuivat koko junasta. Muutama uusi Tylypahkalainen tyttö kiljaisi ja pojat alkoivat supista ja mutista: ”Mitä tapahtuu?”, ”Ollaanko jo perillä?”, ”Miksi jämähdimme tähän?”
Yhtäkkiä Adara tunsi kylmiä väreitä riipivän selkäänsä pitkin; Oli tullut hyytävän kylmä. Hän jähmettyi kauttaaltaan, vaikka hänellä oli päällään lämmin pusero.

Muutaman oppilaan kiljuvat äänet kuuluivat hänen takanaan ja Adara kääntyi katsomaan: Jokin mustaan viittaan verhoutunut leijuva otus lipui pitkin käytävää kohti häntä. Otuksen - tai mikä lie olikaan – kasvot, eivätkä mitkään muutkaan ruumiinosat näkyneet lainkaan. Adaran korvissa kohisi. Hän siirtyi käytävän reunaan että otus pääsi hänen ohitseen sinne, mistä Adara oli juuri tullut. Häntä pyörrytti, oli kylmä ja hänen korvissaan kuului yhtäkkiä jotain; naisen kiljaisu. Ääni kuului molemmista suunnista yhtä lujaa. Adara katseli ympärilleen hämmentyneenä. Kuka kiljui? Missä? Hänen päässään huimasi jo niin paljon että tyttö lyyhistyi päin seinää. Muutama oppilas tuntui huutavan jotain, mutta Adara ei saanut siitä selvää. Tuntui kun ääni olisi tullut jostain todella kaukaa. Hän lyyhistyi vielä alemmas, lattialle ja alkoi vapista oudon, onton tunteen vallassa. Yhtäkkiä kaikki pimeni...
Otsikko: Luku 3. Uusia tuttavuuksia
Kirjoitti: Lokitar - 03.07.2007 17:50:00
3. Luku
Uusia tuttavuuksia








 ”Hei, herää!” Adara säpsähti hereille avaamatta silmiään. Häntä heikotti, eikä hän pystynyt liikkumaan. Joku läpäytti häntä varoen poskelle, ja Adara tunsi tämän lämpimän hengityksen kasvoillaan.
”Onko hän kuollut?” kuului pieni piipittävä ykkösluokkalaisen ääni.
”Ei tietenkään. Pyörtynyt vain”, karhea ääni vastasi, ja joku nosti hänet käsivarsilleen. Adara uskaltautui – tai pikemminkin viimein jaksoi - avata silmänsä, ja näki Tylypahkan pikajunan katon, sekä nuoren ja väsyneen näköisen miehen kasvot.
”Heräsithän sinä”, mies sanoi ja hymyili. Junan lyhdyt olivat taas syttyneet, ja häikäisivät Adaran silmiä, mikä aiheutti taas epämiellyttävää päänsärkyä. Kaiken lisäksi häntä huimasi, kun hänet oli nostettu niin äkkiä ylös.

”Hmm... Parasta viedä sinut sairaalasiipeen”, mies sanoi häntä tarkasteltuaan, ja vasta nyt Adara tunnisti hänet samaksi mieheksi, joka oli nukkunut Harryn ja muiden vaunuosastossa. R. J. Lupin.
Ääni ja voimat tuntuivat pikkuhiljaa palaavan ja Adara avasi viimein suunsa:
”Ei minulla ole hätää.” Lupin katsoi häntä epäluuloisesti ja esitti vastalauseensa.
”En hyväksy vastaväitteitä oppilailtani, joten suonet anteeksi, jos kannan sinut vaunuille tuon oppilasjoukon keskeltä. Saatat saada epämukavan paljon huomiota osaksesi”, hän sanoi pahoittelevasti, ja pyysi yhtä oppilasta avaamaan oven, joka johti Tylyahon laiturille. Kylmä tuuli tunkeutui sisään, ja viilensi Adaran kasvoja mukavasti: täysin erilailla kuin se kylmyys mitä hän hetki sitten oli tuntenut.

Lupin kantoi varoen Adaran ulos kauheaan vesisateeseen. Se viimeistään alkoi herätellä pökertynyttä tyttöä. Kylmä tuuli ja rankka sade olivat epämukava sekoitus, mutta auttoivat sentään pitämään hänet hereillä. Monet oppilaat tuijottivat hämmästyneinä, kun heille tuntematon mies saapuu junasta oppilas käsivarsillaan. Monet supisivat ja muutama Luihuinen nauroi makeasti.
”Älä välitä heistä...” Lupin mutisi ja huusi: ”Tehkää tilaa!”

Oppilaat valuivat kaikki pois tieltä, kun Lupin asteli lähimmän vaunun luo ja kantoi tytön sisään. ”Älä murehdi tavaroistasi, valvojaoppilaat hoitavat ne varmasti koululle”, hän sanoi ja laski Adaran penkille.
”Mikä se oli? Se viittaan pukeutunut -” Adara aloitti, saaden yllättävän nopeasti vastauksen.
”Ankeuttaja. Yksi Azkabanin vartijoista. Niitä on palkattu Tylypahkan alueelle vahtimaan, ettei Sirius Musta pääse tänne”, Lupin sanoi hymyillen, ja alkoi penkoa taskujaan.

”Taisin tarjota jo kaikki suklaani ystävillesi. Pahoittelen. Se olisi kohentanut oloasi huomattavasti”, Lupin jatkoi synkkänä. Adaraa jostain syystä huvitti, että Lupinin kaltainen kalpea ja nuhjuisiin vaatteisiin pukeutuva mies, kantoi suklaata taskuissaan.
”Mikä on vointi?”
”Yhtä hyvä kuin ensimmäisellä luokalla, kun sain tällipajun oksasta päähäni”, Adara mutisi ja Lupin ei voinut olla nauramatta.

”Ai niin, anteeksi huonomuistisuuteni, mutten tainnut esittäytyä. Olen Remus Lupin”, mies sanoi ojentaen kätensä. Adarakin nosti jokseenkin väsyneesti kätensä varovaiseen kättelyyn.
”Adara Finnigan”, Lupinin loiva hymy muuttui yhtäkkiä hiukan järkyttyneeksi.
”Adara Finnigan?” hän toisti hämmästyneenä päästämättä irti Adaran kädestä. ”N-niinpä tietysti. Olet Silmeia Finniganin tytär?” Lupin kysyi ääni väristen hiukan, ja päästi viimein irti Adarasta.
”Kyllä. Tunnet hänet ministeriöstä, vai kuinka?” Adara sanoi kohottautuen paremmin istumaan.
”Niinkin voisi sanoa... Älä rasita itseäsi tai saan läksytyksen äidiltäsi”, Lupin sanoi määräävästi. Adara naurahti; äiti tosiaan läksytti kaikkia.
  
Ennen kuin Adara huomasikaan, hän oli sairaalasiivessä Matami Pomfreyn hyysättävänä potilasvuoteessa.

”Oi voih, minä esitin kyllä vastalauseeni niistä ankeuttajista. Niistä on vain harmia! Tyttörukka, tunnet olosi varmasti hirveäksi -”
”Voin jo ihan hyvin”, Adara selitti nolostuneena siitä, että pyörtymisestä tehtiin niin iso juttu. Lupin tuhahti kauempana epäuskoisesti.
”Miksi ette tarjonneet jotain sokeripitoista, professori? Luulisi teidän tietävän -”
”Olin ikävä kyllä tarjonnut evääni jo muille, matami. Olisin totta kai tarjonnut jotain jos olisi ollut”, Lupin sanoi melkein loukkaantuneeseen sävyyn. ”Ja mitä ankeuttajiin tulee, olen täysin samaa mieltä. Niitä ei pitäisi päästää tänne, mutta kun Sirius Musta on vapaal-” Lupin yritti jatkaa, mutta sai keskeytyksen kun McGarmiwa säntäsi siipeen: ”Pomfrey, eräs muukin oppilas voi huonosti. Seuraisitko minua hänen luokseen?”  ja Pomfrey seurasi tätä käytävään hajotettuaan Adaralle suklaalevyn valmiiksi palasiksi.

Lupin katseli ensin hiukan eksyneenä ympärilleen, kuin miettien mitä tehdä, ja lopulta istahti Adaran seuraksi, ilmeisesti kokien lajittelutilaisuuden toissijaisena asiana.
   Tuntui kuin kumpikaan ei olisi aikeissa sanoa mitään. Adara kumminkin tajusi unohtaneensa jotain hyvin tärkeää:
”Kiitos avusta, professori”, Lupin näytti hetken hölmistyneeltä kun häntä sanottiin professoriksi, mutta lopulta kuitenkin hymyili:
”Eipä kestä. Ja sano ihmeessä Remus tai Lupin”, Adara nyökkäsi hymyillen ja haukkasi kolmannen suklaapalan suuhunsa. Kukaan muu opettaja ei ollut pyytänyt, että häntä kutsuttaisiin pelkällä nimellä.

”Ai niin, minunhan pitää olla salissa kun uudet opettajat esitellään”, Lupin sanoi vilkaistessaan kelloa.
”Kohenna nyt oloasi sen verta että pääset syömään juhla-ateriaa. Sano Pomfreylle että sinulla on lupa lähteä.”
”Lähdetään samaa matkaa, tunnen oloni jo paljon paremmaksi”, Adara kiiruhti sanomaan. Hän ei halunnut jäädä lajittelusta paitsi. Lupin vilkaisi olkansa yli ovelle, ketään ei näkynyt.
”No mennään sitten”, hän sanoi loivasti hymyillen, ja lähti Adaran kanssa kohti Suurta salia. Lajittelu oli juuri alkanut. (Anna Williams, ”ROHKELIKKO!”)
   Adara heilautti kättään Lupinille ja riensi Rohkelikon pöytään. Lupinin hymy leveni entisestään, kun hän asteli opettajien pöydän ääreen, ja alkoi katsella lajittelua. (Berni Rockbell, ”LUIHUINEN!”)

Adaran katse nauliutui opettajien pöytään. Kalkaroksella oli hapan ilme kuten yleensä, melkeinpä raivostunut! Tuolta hän ei ollut koskaan näyttänyt edes Adaran läsnä ollessa – nimittäin Kalkaros inhosi Adaraa tämän ”näsäviisauksien” ja ”juonittelujen” takia. Oikeasti Adara epäili, että Kalkaros kantoi kaunaa Adaran äidille jostain.
  
Kun lajittelu oli vihdoin ohi, Dumbledore nousi ylös pitämään jokavuotisen puheensa:
”Tervetuloa! Tervetuloa taas vuodeksi Tylypahkaan! Minulla on teille asiaa, ja koska yksi asioistani on erittäin vakava, minusta tuntuu että on viisainta hoitaa se pois alta ennen kuin loisteliaat kestimme sumentavat mielemme...”
Matami Pomfrey oli huomannut Adaran Rohkelikon pöydässä, ja kuiskasi kiivaana jotain Lupinille, jonka katse oli hetken aikaa kuin nauliutunut Adaraan päin. Adara punehtui kasvoiltaan häpeissään, kun Lupin sai matamilta noottia.

”Kuten te kaikki tiedätte, nyt kun ne ovat suorittaneet etsintöjään Tylypahkan pikajunassa, meidän koulumme vieraana on tällä hetkellä muutama Azkabanin ankeuttaja, jotka ovat täällä taikaministeriön asioissa. Ne ovat sijoittuneet koulun porteille ja kun ne ovat keskuudessamme, minun on tehtävä teille selväksi, että kukaan ei saa poistua koulun alueelta ilman lupaa. Ankeuttajia ei voi hämätä tempuilla eikä valeasuilla – eikä edes näkymättömyysviitoilla. Ankeuttajan luonteeseen ei kuulu ymmärtää aneluja eikä verukkeita. Minä varoitan siis teitä, että älkää antako niille syitä tehdä teille pahaa. Minä luotan valvojaoppilaisiin ja uuteen johtajapoikaan ja –tyttöön, ja toivon että he varmistavat, ettei yksikään oppilas joudu ottamaan yhteen ankeuttajien kanssa.
Hauskempi asia on se, että saan ilokseni esitellä kaksi uutta riveihimme liittynyttä opettajaa. Ensinnäkin professori Lupin, joka ystävällisesti myöntyi täyttämään pimeyden voimilta suojautumisen opettajan viran.”
  
Melko innottomat suosionosoitukset kuuluivat Adaran ympäriltä, mutta Lupinin kanssa samassa vaunussa olleet taputtivat riemuissaan. Adarakin taputti innoissaan ja huusi pari riemunhuudahdusta. Lupin hymyili noustessaan ylös, kumarsi loivasti ja istuutui takaisin paikalleen. Kalkaros näytti siltä kuin olisi syönyt jotain sopimatonta.
”Ja sitten toiseen uuteen nimitykseen. Minun on surukseni kerrottava teille että taikaolentojen hoitoa opettanut professori Patapalo vetäytyi tehtävästään viime lukuvuoden päätteeksi voidakseen viettää enemmän aikaa jäljelle jääneiden raajojensa kanssa. Olen kuitenkin iloinen, kun voin kertoa että tehtävän on ottanut hoitaakseen itse Rubeus Hagrid, joka on suostunut opettajaksi riistanhoidollisten tehtäviensä ohessa.” Rohkelikon pöytä ratkesi riemuisiin suosionosoituksiin. Hagridin kasvot alkoivat muistuttaa tomaattia, kun hän pyyhki liikuttuneena silmiään pöytäliinaan. Aplodit kestivät kauan, mutta kun ne lopulta loppuivat, Dumbledore sanoi vain: ”No, siinäpä taisi olla tärkeimmät. Pidot alkakoot!”
  
Sali täyttyi ykkösluokkalaisten hämmästyneistä huokailuista, kun vadit ja kannut täyttyivät kymmenillä eri ruuilla ja juomilla. Kanankoipia, pihvejä, paahtopaistia, kyljyksiä, makkaroita, pekonia, perunaa ainakin neljässä eri muodossa, herneitä, porkkanoita, kastikkeita, kurpitsamehua, appelsiinimehua, kaakaota ja vielä Bertie Bottin joka maun rakeita. Adara huokaisi; hän ei ollut tajunnutkaan kuinka nälkä hänellä oli. Hän ei ollut syönyt koko päivänä, paitsi matami Pomfreyn suklaalevyn. Ehkä se olikin syy miksi hän pyörtyi. Adara ei jaksanut ajatella asiaa enempää vaan kävi kimppuun, hän latoi lautasen täyteen lempiruokiaan. Fred ja George työnsivät Adaran vieressä istuneita ykkösluokkalaisia päästäkseen haastattelemaan Adaraa. Adara selitti tokkuraisuuspulverin vaikutukset – jopa sen mitä kuuli aamulla. Kaksoset näyttivät hölmistyneiltä.

”Ei meidän kyllä ihan sellaista pulveria pitänyt tehdä...” Fred sanoi.
”Pahus, ei asiakkaat saa mitään näkyjä nähdä!” George sanoi.
”Pitää kai vielä muokkailla sitä...” Fred totesi ja he huokaisivat pettyneinä. He ilmeisesti toivoivat että saisivat niitä myytäväksi jo ennen joulua. Adara loi heille vain pahoittelevan ilmeen.
”Mutta aika kummallisen näyn kyllä näit...” Fred sanoi.
”Sirius Musta on tosiaan karannut vankilasta. Tiesitkö siitä?” George kysyi. Adara hämmästyi ja pudisti päätään. Lupin oli tosin maininnut siitä jo aiemmin, hän ei kai ollut vain kiinnittänyt huomiota.
”En tiennyt. En ole koskaan kuullutkaan hänen nimeään.” Fred ja George katsoivat toisiaan kummastuneina, ja katsoivat taas Adaraan.
”Pitäisikö sinun käydä sairaalasiivessä? Meidän pulveri taisi mennä todella mönkään”, Fred ehdotti. Adara huoahti.
”Vastahan minä sieltä karkasin”, hän tokaisi ja kaksoset olivat vielä enemmän hämillään.
”Siis jouduitko sairaalasiipeen? Miksi? Miten?” ke kyselivät.
”Eikö Ron kertonut?” Adara kysyi hölmistyneenä. Kaksoset pudistelivat päätään. Ja niin Adara selitti heille koko jutun ankeuttajasta ja Lupinista, ja kaksoset kuuntelivat keskeyttämättä. Tarinan ollessa lopuillaan alkoi olla jo myöhä joten he lähtivät kohti Rohkelikkotornia.

”Miksi ne vaikuttivat sinuun niin vahvasti?” George kysyi Fredin vielä nauraessa kuvitellessaan Adaran professori Lupinin käsivarsilla.
”En tiedä... Ehkä kun en ollut syönyt mitään tai jotain. Fred suu kiinni!” Adara tiuskaisi, mutta Fred vain pärskähti nauramaan pahemmin. Hän koetti naurun remakkansa keskeltä sanoa jotain:
”Hän on..” naurua, ”ehkä vähän liian…” naurua, ”vanha sinulle!” kovaa naurua. Adara tuijotti McGarmiwamaisesti Frediä.

”Tuotako sinä ajattelit? Sinä senkin-!” Adara huusi ja viskasi Rohkelikon oleskeluhuoneen sohvalla lojuvan tyynyn päin Fredin naamaa. Percy ilmaantui yhtäkkiä paikalle röyhistellen johtajapoikamerkkiään ja tiuskaisi:
”Kaikki nukkumaan, nyt.” Fred ja George esittivät pelkäävänsä kamalasti isoveljeään.
”Huiii, se pelottava johtajapoika tuli taas! Määrää meidät varmaan jälki-istuntoon!” Fred sanoi ja rukoili pilkallisesti armoa.
”Tiesitkö että tuo JP-merkkisi tarkoittaa Järjettömän Pölvästiä?” George kysyi. Percy punehtui poskiltaan, ja Adara pidätteli nauruun purskahtamista.

”Mennään karkuun!” Fred kiljui, ja nappasi Adaraa kädestä ja lähti kohti portaita, George heidän perässään.
”Johtajapojaksi tuleminen on noussut hänellä päähän”, Fred mutisi muljauttaen silmiään. Adara toivotti huvittuneena hyvät yöt kaksosille, ja lähti nukkumaan. Vaikka Adara oli onnellinen päästessään takaisin Tylypahkaan, moni asia kalvoi hänen mieltään; mitä jos hän joutuisi tekemisiin ankeuttajien kanssa uudestaan? Ja mikä se naisen kirkaisu oli, jonka hän kuuli ennen pyörtymistään? Ja miten hän tiesi Sirius Mustan paosta näkemässään harhassa? Jopa Kalkaroksen tavallista happamampi ilme tuntui vaivaavan tyttöä, kun hän viimein vaipui levottomaan uneen.

Otsikko: Luku 4. Kalmakoira ja Draco
Kirjoitti: Lokitar - 03.07.2007 17:50:51
4. Luku
Kalmakoira ja Draco








Seuraavana päivänä alkoikin koulu, heti ensimmäisenä Adaran inhokkiaine – ennustus. Hän oli varma, että Punurmio ennustaisi taas Adaran vihollisista, eripuraisuuksista ja onnettomuuksista.
Ei siinä olisi mitään uutta. Jostain syystä Punurmiolla oli päähänpinttymä muutamia tiettyjä oppilaitaan kohtaan, ja hän ennusti heille aina jotakin ikävää.
Ja kuten aina, vuosi alkoi teenlehtien lukemisesta. Adara muisti jo pahan enteet ulkoa. Tällä kertaa hän sai parikseen ennustuksessa Mandy-nimisen Luihuisen, joka tykkäsi vapaa-ajallaan tuijottaa haaveilevasti Draco Malfoyhin päin, ja lukea numerologian vaikeimpia kirjoja. Hän tuijotteli miettiväisenä Adaran kuppia, ja pyysi sitten Punurmiota katsomaan sitä. Adara peitti kuppinsa kädellään, kun Mandy oli ojentamassa sitä opettajalle.

”Psst! Älä!” Adara kuiskasi hiljaa, mutta Punurmio oli saapunut jo innoissaan paikalle ja Mandy hymyili ilkikurisesti. Punurmio taatusti ennustaisi, että Adaralle tapahtuisi jotain taikaeläinten hoidon tunnilla... Ja kuten arvata saattoi, Punurmio kiljahti.
”Jo toinen tänään! Oi voi, oi voi...!” hän sanoi käsi sydämensä päällä.
”Kultaseni -” Punurmio aloitti, mutta Adara arvasi:
”Tuskaa? Ongelmia? Surua? Sukulaisen kuolema?”
”Ei, ei, ei.. pahempaa, sinulla on Kalmakoira!” Punurmio sanoi huuli täristen. Adara vilkaisi kirjaansa. Kalmakoirasta hän ei ollut ennen kuullutkaan. Tämä oli varmasti jokin uusi kauhistuttava merkki jonka Punurmio oli vain keksinyt päästään...
  
Kalmakoira, hautausmailla kummitteleva koira joka ennustaa varmaa kuolemaa.

”No hui”, Adara sanoi silmiään pyöräyttäen.
”Tuo kuvahan voisi tarkoittaa yhtä hyvin ihmissutta, tai että saan uuden koiranpennun -” Adara aloitti perusteluja, mutta Punurmio lähti huojuen ikkunan ääreen, näyttäen siltä kuin olisi jo päättänyt että Adara kuolla kupsahtaa kohta. Adara huokaisi ja jatkoi tuntia normaalisti. Pari oppilasta supisi, ja tuijotti kuitenkin häntä koko lopputunnin, ja jopa Harryn nimi kantautui hetkeksi hänen korviinsa.

 ”Kalmakoira, kalmakoira, kalmakoira... Hitto vieköön, ostan tuolle akalle vielä ison mustan koiran joululahjaksi! Kuolisi sydänkohtaukseensa...” Adara kirosi ystävälleen John Preathille. John ei näyttänyt huvittuneelta.
”Ihan tosissaan, kalmakoira on pahin ennustus mitä on. Joku Weasleyn suvustakin kuoli päivää sen jälkeen kun oli nähnyt sen jossain”, John sanoi ja Adara tuhahti:
”Olet kuunnellut liikaa kaksosia... Mitä meillä on seuraavaksi?”
”Kalkarosta.”
”No sitäkös se koira tarkoittikin, Kalkaros varmaan myrkyttää minut”, Adara totesi ja lähti Johnin kanssa kohti taikajuomien luokkaa.
   Ihme kyllä, Kalkaros ei riepottanut oppilaitaan kovinkaan paljoa. Hän oli ilmeisesti saanut tarpeekseen edellisellä tunnillaan, jolla Ron, Hermione ja Harry kävivät. Adara mietiskeli pakatessaan kirjaa reppuunsa; miksei hän voisi olla vuotta nuorempi tai vanhempi? Molemmissa oli ne houkuttelevat, sekä huonot puolensa: nuorempana hän olisi Harryn ikäisten porukassa, mutta näkisi taas Dracoa joka tunti... Vanhempana taas hän voisi olla kaksosten kanssa, mutta... olisi kaksosten kanssa koko ajan.
  
Oli ruokailun aika, Adara kiiruhti saliin katsomaan, olisiko kaksosilla samaan aikaan ruokailu, mutta kukaan ei ollut salissa vielä. Adara hymähti pettyneenä, ja oli astumassa saliin, kun joku muukin änkesi hänen kanssaan ahtaasta oven raosta:
”Katsoisit eteesi”, Adara totesi ärtyneesti, ja huomasi tuijottavansa Dracoa silmiin.
”Anteeksi”, Draco sanoi nöyrästi. Adara tuhahti silkkaa hämmästyneisyyttään: ihan kuin Draco olisi ollut tosissaan. Lopulta poika väisti, että Adara pääsi saliin ja tuli itse perässä.
”En tajua miksi inhoat minua noin paljon”, Draco sanoi hiljaa kirien Adaran vierelle.
”Saat miettiä sitä ihan itse, mutta vihjeenä annan että olet itsekäs, iljettävä, mahtaileva -”

Draco tarttui Adaraa ranteesta tiukasti ja vetäisi tyttöä enemmän itseensä päin. Sali oli Adaran onneksi vieläkin tyhjä, sillä juuri nyt hän häpesi enemmän kuin koskaan, jouduttuaan niin lähelle tuota oppilasta joka oli tehnyt hänen, sekä Harryn, Hermionen ja kaikkien Weasleyn perheen lasten elämän tukalaksi näinä vuosina Tylypahkassa.
”Et ehkä usko, mutta minä olen muuttunut, ihan totta. Ja jos et vieläkään halua seuraani, voin muuttua lisää”, Draco sanoi alentuvasti.
”Mistä lähtien sinua on puoliveriset Rohkelikot kiinnostaneet?” Adara kysyi koettaen päästä Dracosta irti.
”Ensimmäisen luokkani alusta asti. Haluan olla seurassasi, oikeasti”, Draco sanoi ja Adara tuntui halolla päähän lyödyltä. Ensin vinoilua ja nyt tämä? Mitä Draco oikein suunnitteli?
”Voisitko tulla kanssani linnan pihalle? Ihan hetkeksi, tänä iltana seitsemältä?” Adara tunsi Dracon otteen heltyneen, ja käytti tilaisuuden hyväksi riuhtaisemalla kätensä irti. Hän käveli ripeästi Rohkelikkojen pöydän ääreen, kun väkeä alkoi tulvia saliin. Draco käveli pettyneenä Luihuisten pöytää kohti, kun Pansy Parkinson tuli hänen luokseen lepertelemään.

Adara huokaisi jälleen, eikä saanut ruokaa nielaistua. Mitä Draco oikein ajatteli? Kaiken sen vinoilun ja tahallisen ärsyttämisen jälkeen Adara suostuisi puhumaan vapaaehtoisesti hänelle illalla? Hän tuhahti, ja samassa Fred ja George ilmestyivät kuin tyhjästä hänen molemmille puolilleen.
”Hei! Miten meni tunnit?” Fred kysäisi.
”Kohtalaisesti...” Adara totesi muovaillen perunamuusiinsa haarukalla kuvioita. Kaksoset katsoivat häntä kysyvästi. Tyttö huokaisi ja selitti omituisen Draco-juttunsa.
”Miksi keräät kummallisuuksia kimppuusi? Ensin Lupin -” Adara sähähti. ”Ja nyt Draco!”  Fred sanoi.
”Oikeasti, hanki poikaystävä josta pidät, niin pääset rauhaan”, George sanoi eikä Adara voinut olla huomaamatta, että tämän silmissä oli kummallinen pilke. Hän kuitenkin ohitti sen ja vain huokaisi:
”Hei, jos minulta kysytään, Lupin on vain todella mukava ja huolehtiva, ja Dracolla on jotain ilkeää mielessään.”
  
Kaksoset kohauttivat olkiaan, ja myönsivät että hän saattoi olla oikeassa. Ruokailu jatkui kaksosten kanssa jutellessa, kunnes Adara vilkaisi jonkun pöydälle unohtamaa Päivän profeettaa. Sen kannessa oli jälleen etsintäkuulutus koskien Sirius Mustaa, sekä kuva hänestä. Adara pysähtyi nyt ensikertaa katsomaan tuota kuvaa, joka oli ilmeisesti otettu Azkabanissa: mies oli kalpea, hänellä oli tummat hiukset sekä silmät. Hänen kasvonsa olivat riutuneet, ilmeisesti Azkabanissa olon tuloksena, ja hänen vaatteensa näyttivät kaksi kokoa liian isoilta. Kun Adara keskittyi tarkoin tuon miehen piirteisiin, hän näki niissä jotakin hyvin tuttua, ja kun hän mielessään poisti miehen kasvoista laihat posket ja kuvitteli hiukan väriä tämän kasvoille, hän näytti itseasiassa jopa komealta. Sitä hän luultavasti oli joskus ollut, ennen hulluksi tulemistaan...

Adaran katse eksyi lehdestä kohti hänen rannekelloaan ja hän pongahti ylös.
”Eih! Minulla alkaa muodonmuutokset minuutin päästä!” hän kiljaisi ja kompuroi pois penkiltä. Kaksoset loikkasivat perään.

”Kolmannen kerroksen käytävässä, eikö? Me voidaan viedä sinut sinne nopeammin”, George ehdotti, tarttui Adaraa kädestä, ja raahasi tämän salin ovelta vasemman puoleiselle käytävälle. Fred vilkaisi olkansa yli, ennen kuin painoi sormellaan yhtä soihtupylvästä kohdasta jossa oli iso ”T”. Pylvään takaa paljastui salakäytävä, ja ennen kuin Adara ehti järkytykseltään sanoa sanaakaan, kaksoset olivat jo raahanneet hänet sinne.
  
Käytävä oli pimeä ja vaikea kulkea, koska käytävässä oli jyrkät ja epätasaiset portaat.
”Juostaan nämä ylös ja olet ihan muodonmuutosten luokan vieressä”, Fred vakuutti, ja he juoksivat vauhdilla ylös. Adara ihmetteli miten kaksoset olivat saaneet tietää tällaisesta käytävästä. Toisaalta, heiltä sai odottaa mitä vain. Lopulta Adaran pää kolahti johonkin joka tuntui lattialuukulta. Kaksoset siirsivät luukkua ja auttoivat hänet ylös.
”Nähdään taas”, George sanoi, kun Adara oli kiittänyt heitä. Fred iski silmää Adaralle ja paiskasi lattialuukun kiinni.
   Muut oppilaat olivat jo luokassa, mutta McGarmiwa ei. Adara kiiruhti paikalleen ja penkoi kirjan laukustaan ihmetellen kaksosten tietoja Tylypahkasta ja sen salaisuuksista... Missä välissä ne ryökäleet oikein ehtivät oppia tämän kaiken?!

Seuraavaksi Adara riensikin jo kohti riistanvartijan mökkiä jonka pihalla Hagrid oli jo odottamassa.
”Adara! Kiva nähdä sua taas. Kesäs meni kait hyvin?” Hagrid kysyi, ehkä turhan iloisen kuuloisesti. Adara kohautti olkiaan.
”Ihan hyvin. Onko jokin vialla? Vaikutat – erilaiselta”, Adara sanoi, välttäen sanan ”tekopirteä”. Hagrid nyökkäsi.
”No kun... Mä ajattelin pitää tunnin hevoskotkista -” Hagrid aloitti.
”Hevoskotkista!?” Adara kiljaisi silmät sädehtien. ”Rakastan niitä!” hän jatkoi muistellen kuinka piirteli niitä pienenä joskus jopa seiniin - Silmeian harmiksi. Hagridin hymy muuttui aidommaksi, mutta laimeni pian, kuin hän olisi jälleen muistanut jotakin ikävää.

”Joo, mutta kun pidin kolmosluokkalaisille sen tunnin, tää yks... Hiinokka, se pillastu ja satutti Draco Malfoyta käteen, en tiä kuinka pahaa jälkee tuli mut kuiteski... Päätin jättää hevoskotkat sikseen -” Adara henkäisi, hevoskotka kävi Malfoyn kimppuun?
   Adara kuitenkin ravisteli järkytyksen päästään – mitä se häntä kiinnosti mitä Malfoylle tapahtui?
”Nii, että tänään luetaan vaa teoriaa”, Hagrid totesi synkkänä kun muitakin alkoi tulla paikalle. Adara huokaisi jo ties monettako kertaa sinä päivänä, ja kaivoi purevan kirjansa laukustaan. Hän ei keskittynyt tunnilla opiskeltaviin asioihin ollenkaan. Olivatko Draconkin ajatukset muualla, kun hän vahingossa suututti hevoskotkan? Oliko se Adaran syytä, että Draco oli nyt sairaalasiivessä?
Adara paiskasi kirjansa kiinni. Tämä päivä ei sujunut hyvin...
  
Täydestä uteliaisuudestaan (tai niin hän halusi itselleen uskotella), Adara lähti sairaalasiipeen. Hän kurkisti ovelle, muttei nähnyt Dracoa. Vain kahdessa sairaalavuoteessa ilmeisesti oli joku, ja nekin vuoteet oli peitetty verhoilla.
”Etsitkö jotain?” Matami Pomfreyn pehmeä ääni kuului Adaran selän takaa. Adara säpsähti.
”A-ei, taisiisehkä...” Adara ei tiennyt mitä sanoa. Halusiko hän puhua Dracolle? Ei? Kyllä?
Adara kyllästyi tappeluun itsensä kanssa ja aikoi sanoa ”ei”, mutta Dracon ääni kantautui sairasvuoteelta päin:
”Mitä täällä möykätään?”
Ja siinä Draco nyt seisoi, käsi käärittynä valkoiseen siteeseen ja hiukset hiukan roskissa ilmeisesti kaatumisen vuoksi. Adara punastui katsoessaan Dracon silmiin ja hämmentyneenä tästä reaktiosta, kääntyi poispäin.
”E-ei mitään tärkeää”, hän mutisi ja kipitti pois.
  
Rohkelikkotornin sisäänkäynnille päästyään hän kirosi mielessään: Miksi?! Miksi minä ujostelen? Aioin vain kysyä voiko hän hyvin. Mutta... Malfoylta? Miksi minua kiinnostaa se miten Malfoy voi? Adara hengitti syvään ja totesi ääneen:
”Tämä ei tosiaan ole minun päiväni...”
”Annatko sen tunnussanan vai et?” Lihava Leidi tiuskaisi.
Otsikko: Luku 5. Mörköjä ja kelmejä
Kirjoitti: Lokitar - 03.07.2007 17:51:22
5. Luku
Mörköjä ja Kelmejä








Adara näki Malfoyn seuraavan kerran vasta perjantaina, ennen lähtöään pimeydenvoimilta suojautumisen tunnille. Lupin oli jo luokassa, kun Adara tuli viisi minuuttia liian aikaisin luokan ovelle. Lupin näytti yhtä kalpealta ja väsyneeltä kuin ennenkin, mutta Adaran nähdessään hän hymyili pirteästi ja näytti nuorenevan vuosilla.
”Huomenta, Finnigan. Opetin muuten eilen veljeäsi. Hyvin keskittynyt oppilas, kerta kaikkiaan”, hän sanoi virnistäen ja nousi ylös työpöytänsä ääreltä. Adaran oli jostain syystä vaikea uskoa Lupinin sanoja. Seamus luki yleensä vain velhojen sarjakuvia kotona.
”Kutsu minua ihmeessä Adaraksi, Finnigan tuntuu viiltelevän korviani”, Adara tokaisi kuitenkin hymyillen, ja valitsi etupenkin, että näkyvyys taululle oli mahdollisimman hyvä. Lupin nyökkäsi ja vilkaisi jotain pergamenttiaan.

”Oletteko oppineet vielä mitään möröistä?” hän kysäisi. Adara pudisti päätään.
”No hyvä, suunnittelin että käsittelemme niitä tänään.” Lupin totesi ja laski pergamenttinsa alas.  ”Onko ollut ongelmia ankeuttajien kanssa?”
”Ei... en sitten tiedä kun lähden Tylyahoon, saatan törmätä niihin matkalla”, Adara sanoi apeasti ja Lupin kallisti päätään hiukan koiramaisesti.
”Tiedätkö... Olisi olemassa yksi loitsu, jolla ankeuttajat saa menettämään voimiaan”, hän sanoi ja asteli lähemmäs Adaraa, istuutuen hänen viereisen pulpetin päälle.
Adaran ilme näytti jo kirkkaammalta: hänhän oli hyvä loitsuissa.
”Mutta se on hyvin monimutkaista taikuutta. Sitä opiskellaan vasta V.I.P-tasolla”, Adaran ilme synkistyi. Ehkei hän olisi kuitenkaan niin hyvä.
”Toisaalta, se mitä olen opettajilta kuullut – loitsujen opettajalta etenkin - vaikuttaa siltä että ehkä pystyisit siihen.”

”Onko Lipetit kehunut minua?” Adara kysyi tyrmistyneenä ja Lupin hymyili.
”Useasti, hän mainitsi myös liikuttuneena, kuinka olet antanut hänelle joka jouluna kortin.” Adara punehtui kasvoiltaan, mutta palasi ankeuttaja-aiheeseen.
”Sinä siis voisit kertoa minulle siitä loitsusta?” Lupin pudisti päätään.
”En vain kertoa, voisin opettaa sen sinulle”, Adara hämmästyi: ensimmäinen kerta, kun joku opettaja tarjoutuu antamaan opetusta vapaa-aikanaan. Lupin hymyili yhä.
”Ajattelin että saattaisit tarvita sitä kun ankeuttajat vaikuttavat sinuun niin vahvasti”, Adara nyökkäsi ja mietti...
”Miksi ne vaikuttavat minuun niin? Olenko minä jotenkin -”
”Et”, Lupin sanoi vahvasti.
”Ankeuttajat repivät ihmisistä kaikki iloiset muistot ja tuovat esille kaikki pahimmat muistot”, Lupin sanoi ja tuntui siltä että aikoisi vielä jatkaa, mutta hän hiljeni.
”Siis... Ne joilla on pahimmat muistot, he reagoivat pahemmin? Mutta ei minulla ole mitään erityisen pahaa muist-”
”Aa, siinähän loput luokasta saapuukin”, Lupin totesi kuin välttäen keskustelua. Muut oppilaat olivat tosiaan tulleet luokan ovelle, ja Adaraa kismitti. Miksei Lupin voinut kertoa juttuaan loppuun?

Tunti alkoi Lupinin käskyllä pistää kirjat pois, ja kaikki tekivät sen enemmän kuin mielellään, sitten kaikkien tuli kokoontua kaapin eteen. Lupin selitti mikä siellä on, mitä se teki, ja miten sen voi voittaa. Kaikki alkoivat jonossa miettiä suurinta pelkoaan, ja jotain hauskaa. Adara jäi suosiolla viimeiseksi, että saisi lisäaikaa miettiä. Mitä hän pelkäsi eniten... Ketä hän pelkäsi eniten... Adara pisti päätään koetukselle kunnes tajusi: Ankeuttaja. Niitähän hän pelkäsi tosissaan. Hän pelkäsi sitä kylmää onttoa tunnetta mitä ankeuttajat tekivät. Sitä ääntä mitä ne pistivät Adaran päähän. Kiljaisu, naurua... Oliko se kiljaisu hänen muistonsa? Mutta ei hän sellaista ole mielestään kokenut...
   Kun oli Adaran vuoro jonossa, Lupin keskeyttikin kaikkien yllätykseksi tunnin ja päästi heidät aikaisemmin pois. Adaraa kismitti vielä enemmän ja hän lähti luokasta miettien mitä Lupinilla oli häntä vastaan. Vai oliko sittenkään? Jos hän tarjosi tukiopetusta ankeuttajien päihittämiseenkin niin tuskin Lupin inhosi häntä...
  
Seuraavat tunnit sujuivat vauhdilla, kuin maisemat liikkuvassa junassa ja ennen kuin Adara tajusikaan, hän oli Rohkelikkotornissa matkalla nukkumaan. Matkalla hän huomasi kuitenkin ilmoituksen taululla:

MATKA TYLYAHOON ENSI LAUANTAINA
Oppilaat kokoontuvat pihalle klo 9:00,
lupalaputtomat jäävät koululle!


Adara hymyili itsekseen. Onneksi minulla on lupalappu, jäisin muuten paljosta - hän ajatteli, kun hänen perhepöllönsä, Pohi lehahti ikkunalaudalle jalassaan kirje.
Paitsi. Adara tallusti pöllönsä luo ja otti kirjeen sen jalasta. Kirjeen käsiala oli äidin.

Hei, Adara.
Kuinka ensimmäinen kouluviikkosi on sujunut?
Minulla on ikäviä uutisia. Isäsi ja minä päätimme,
että emme päästä sinua Tylyahoon tänä vuonna.
Asiasta ilmoitettiin jo McGarmiwalle. Nyt
kun se vankikarkuri, Sirius Musta, on vapaalla,
emme viitsi ottaa mitään riskejä turvallisuudestasi.
Sama koskee Seamusia.
Rakkaudella: Äiti ja isä


”MITÄH?!” Adara huusi niin lujaa että nukkuvat taulujen hahmot heräsivät ja juuri muotokuva-aukosta sisään tulleet kaksoset pelästyivät.
”Mitä - mikä hätänä? Missä palaa?” George kysyi hölmistyneenä. Adara tunki kirjeen kaksosten käsiin ja he lukivat sen pöllämystyneinä. Nuo ilmeet eivät olleet kuitenkaan kauaa kaksosten kasvoilla. He vilkaisivat toisiaan, virnistivät, nyökkäsivät ja Fred sanoi:
”Kuule, mitä pitäisit jos pääsisitkin Tylyahoon? Muiden tietämättä”, Adara kohotti kulmiaan uteliaana. Kiukku haihtui kuin savuna ilmaan. Kyseessä oli taatusti jotain luvatonta, mutta Adara oli siihen valmis jos kyseessä oli keino jolla päästä Tylyahoon kaikesta huolimatta.
”Meillä olisi eräs keino. Nimittäin tämä”, George sanoi kaivaen taskustaan ison pergamentin palan. Hän painoi taikasauvansa sen päälle ja sanoi: ”Vannon pyhästi, että minulla on vain pahat mielessäni.”
Seuraavan kerran kun Adara katsoi pergamenttia siinä luki:

Herrat Kuutamo, Matohäntä, Anturajalka ja Sarvihaara
toimittavat apuvälineitä taikojien ilkitöihin
ja ylpeinä esittävät:
KELMIEN KARTTA


Adara tuijotti pergamenttia hölmistyneenä.
”Öh... Fred... George... Mikä tuo on? Onko tuo se sama rätti jota olette kantaneet jo vuoden?”
”Rätti!?" Fred huudahti ja nosti kartan syliinsä kuin vauvan ja näytti siltä kuin hän peittäisi sen näkymättömät korvat kädellään. "Se on Kelmien kartta! Menestyksemme salaisuus!"
"Siihen on merkitty kaikki koulun salakäytävät sekä jokainen henkilö joka koulun alueella liikkuu", George lisäsi. Adara ei ensin uskonut silmiään, mutta kaksosten ilmeet näyttivät tavallista rehellisemmiltä.
”Nerokasta! Pääseekö Tylypahkasta Tylyahoon?”
”Ai että pääseekö?” George sanoi ja näytti karttaa. Hän osoitti tiettyyn kohtaan erästä käytävää jossa seisoi kyttyräselkäistä noitaa esittävä patsas.
”Kopauta tuon selkää taikasauvalla ja sano ’halkhios’ niin tie Tylyahoon aukeaa”, Fred selitti.
”Suorastaan... nerokasta...” Adara sanoi häkeltyneenä. Hän kuuli kuinka oppilaita alkoi tulla oleskeluhuoneeseen.
”No, nähdään Tylyahossa”, hän totesi, otti Pohin olalleen, pyysi kaksosia toimittamaan äidin kirjeen Seamusille ja lähti tyttöjen makuusaliin iskien silmää heille.

Oli lauantai. Siitä hetkestä lähtien Adaran lempiviikonpäivä. Hän heräsi tuntia ennen muita luokkatovereitaan ja raapusti äidillensä vastauskirjeen:

Eikö tämä ole jo vähän YLIREAGOINTIA?
Miksi Sirius Musta minun kimppuuni kävisi keskellä kirkasta päivää?!
T: Adara


Hän lähetti kirjeen Pohin mukana kotiin ja sai annoksen Seamusin mökötystä oleskeluhuoneessa. Hän ei halunnut jostain syystä kertoa Seamusille Kelmien kartasta ja salakäytävästä. Seamus kuitenkin kertoisi muillekin ja joku ilmiantaisi heidät.
Ja niin Adara lähti hyväntuulisena kaljuunat taskuissa kilisten kohti salakäytävän suuaukkoa, naputti patsaan selkää sanoen loitsun, ja asteli sisään. Käytävä oli pilkkopimeä.
”Valois”, Adara sanoi sauva kädessään ja lähti kiireellä ja innoissaan kohti Tylyahoa. Matka tuntui kauhean pitkältä ja siksi Adara alkoi miettiä asioita. Miksi hänen vanhempansa olivat kieltäneet häntä ja Seamusia menemästä Tylyahoon? Vanhemmat olivat yleensä hyvin rentoja. Ja mikähän Lupiniakin vaivaa? Hän vältteli keskustelua pahoista muistoista mutta tarjoutui opettamaan ankeuttajia vastaan taistelemista. Yhtäkkiä Adaralla tulvahti mieleen... Se mitä hän kuuli päivänä jona lähti Tylypahkaan, oliko se sittenkin näky? Jos ei, niin mitä vanhemmat tarkoittivat että Sirius Musta keräisi sukulaisistaan apujoukkoja? Miten se liittyi Adaraan mitenkään? Lopulta Adara pudisti päätään ja ajatteli mikä kaikki häntä edessä odotti... Hunajaherttua... Kolme luudanvartta... Sekon pilapuoti...
  
Askeleet tihentyivät kunnes Adara kompastui portaisiin ja alkoi kavuta niitä ylös. Lopulta hän kopautti päänsä - jo toistamiseen sillä viikolla - lattialuukkuun. Hän avasi sen hitaasti ja varovasti...
Hän oli Hunajaherttuan kellarissa. Ketään ei näkynyt. Hän kipusi kellariin ja sulki luukun, hiippaili portaita ylös ja astui varastosta sisälle Hunajaherttuaan. Ketään tuttuja ei näkynyt. Muutama aikainen mato oli vasta ehtinyt Hunajaherttuaan, mutta hekin olivat Luihuisia. Hän asteli ulos Hunajaherttuasta ja päätti lähteä hetkeksi kävelylle. Hän asteli polkua pitkin joka vei lähelle Rääkyvää Röttelöä. Ja yllättäen hän erotti jotakin liikettä lumihangessa... Jokin musta ja iso.
Otsikko: Luku 6. Totuus
Kirjoitti: Lokitar - 03.07.2007 17:52:15
6. Luku
Totuus








Adara seurasi sitä, voimatta uteliaisuudelleen mitään. Tuntui kuin hänen olisi suorastaan tarkoitus seurata tuota ilmestystä, vaikka sille ei ollut Adaran järjen mukaan mitään hyvää syytä. Tarpeeksi lähelle päästyään hän tunnisti hahmon isoksi mustaksi koiraksi. Se jatkoi matkaansa Rääkyvään röttelöön kantaen suussaan pientä nyyttiä ja Päivän profeettaa… Hetkonen. Päivän profeettaa?!
Adara hieraisi silmiään varmistaakseen, ettei näe näkyjä; koira tosiaan kantoi lehteä. Mitä se muka sillä aikoi, lukea sen?

Nyt se työnsi tassullaan röttelön nirskuvan oven auki ja hiipi sisään. Adara asteli hetken päästä sen perään ja livahti röttelön ovesta sisälle. Hän ei ollut koskaan käynyt röttelössä, sillä hän oli kuullut siitä monia kummitusjuttuja, mutta nyt kun hän katseli tuota hökkeliä sisältäpäin, se näytti vain hylätyltä talon rauniolta. Adara vilkuili hiljaa ympärilleen ja huomasi sitten pölyyn muodostuneet tassun jäljet, jotka johtivat portaita pitkin suoraan yläkertaan. Adara järkyttyi huomatessaan puolivälissä matkaa, että koiran jäljet olivat muuttuneet laahustaviksi ihmisen jalanjäljiksi. Adaran sydän pomppi lujaa.
Mitä oikein oli tekeillä? Oliko koira kenties sellainen animaagi, joista Adara oli joskus kuullut? Ja jos oli, niin kuka, ja miksi hän asusteli Röttelössä?

Hän ei osannut silloin vielä aavistaakaan oikeaa vastausta, ja voimatta uteliaisuudelleen mitään, hän asteli lähemmäksi yläkerran ovea. Se oli auki. Adara pidätti hengitystään. Portaiden yläpäässä ja oven luona ei ollut pölyä lainkaan, ovi oli luultavasti heiluessaan pyyhkinyt ne pois. Adara raotti ovea hiljaa ja hitaasti...
Tytön sydän tuntui pomppaavan kurkkuun, kun hän tunsi käden olkapäällään. Säikähtäneenä kiljaisten hän kääntyi ympäri ja näki lähes mustat silmät, sekä kalpeat, väsyneet kasvot joita kehysti tummat olille yltävät likaiset hiukset. Adara tunnisti miehen oitis, sillä nyt hän oli lukenut Päivän profeetan otsikoita: Sirius Musta.
Musta näytti tuijottavan tyttöä järkyttyneenä, mutta ilme haihtui kun Adara alkoi kiljua. Musta tukki kädellään hellävaroin Adaran suun.

”Ei kukaan sinun kiljumisista välitä. Tämän on Britannian kummittelevin rakennus”, sanoi hän ja oli tietysti oikeassa; Röttelössä huhuttiin kuuluvan aina ääniä, eikä kukaan varmasti erottaisi Adaran kiljumista aaveiden äänistä. Nyt kun hän asiaa ajatteli, hän ei nähnyt talossa yhtään pelottavaa hahmoa Mustan lisäksi.
”Saanen pyytää että hiljenet, en tohtisi loihtia suutasi kiinni”, Musta jatkoi ja Adara tajusi Mustan napanneen hänen sauvansa tämän järkytyksestä velttona olleesta kädestä. Musta laski kätensä Adaran suun edestä, joka tuntui pysyvän vaiti ilman esteitä.
”Minä kiitän”, Musta sanoi ja tarttui sitten tyttöä hartiasta ja työnsi tämän yläkerran huoneen ovesta sisään.
”Istu alas”, hän käski osoittaen vanhaa pölyistä sänkyä vieressään. Sängyssä oli kuitenkin pölytön kohta, kuin jokin olisi nukkunut siinä jo pari yötä...

Adara ei uskaltanut uhmailla murhaajaa vastaan, joten istuutui kiltisti sängylle. Mitähän Musta hänestä tahtoi? Mielipuolelta saisi odottaa mitä vain... Adara ajatteli ja häntä alkoi viimein järkytyksen jälkeen pelottaa, hän jopa tärisi hieman. Musta taas avasi rauhallisesti kangasnyytin jossa oli omena, pari leivän siivua ja puolikas makkaraa. Hän istuutui lähimmälle penkille, joka narahti kuin vastalauseen huutaen.
”Suonet anteeksi jos en tarjoa sinulle mitään, mutta sinua ruokitaan Tylypahkassa varmasti hyvin”, Musta puhui siihen sävyyn kuin olisi piknikillä puistossa. Adara avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta Musta jatkoi:
”En odottanut näkeväni sinua täällä... Epäilysteni mukaan sinulla ei ole enää lupaa tulla Tylyahoon. Perheesi kai pelkää puolestasi. Nyt kun olen vapaalla.” Hän painotti sanaa ”perhe” niin hämäävästi, että Adara ei tiennyt mitä kysyä. Ja mistä Musta tiesi, että juuri hänen perheensä kielsi häntä tulemasta Tylyahoon?

”Miksi - Miten tiesi- miten niin et odottanut minua?” hän kuitenkin änkytti.
”Sinun perheelläsi jos jollakin on syytä pelätä minua”, Musta sanoi ottaessaan leivän ja makkaran päällekkäin ja haukatessaan palan.
”Miksi? Mitä pahaa he ovat sinulle tehneet?”
”Pelkäävät että löydät totuuden.”
”Mikä totuus?” Adara hämmentyi. Musta pureskeli ja nieli ilmeisesti päivän ensimmäistä ruokaansa kaikessa rauhassa ja jatkoi:
”Sinulla on äitisi nenä. Yhtä suora ja sievä”, Adara hämmentyi. Hänen äidilläänhän on iso kyhmyinen nenä.
”Oletkohan sekoittanut minut johonkuhun muuhun?” hän kysyi arasti.
”En tässä tapauksessa. Nimesihän on Adara, vai kuinka?” Musta jatkoi ja nojautui nyt eteenpäin tuolillaan. Tuntui kuin pala jotain olisi tarttunut Adaran kurkkuun.
”M-mistä tiesit nimeni?” hän kysyi.
”Tiedän paljon muutakin. Mutta henkilöllisyytesi tajusin heti kun näin sinut. Olet ilmetty äitisi”, Musta sanoi syöden loppuun leivän. Makkaran maku ei ilmeisesti ollut miellyttävä sillä sitä maistettuaan Musta irvisti.

Adara ei mielestään näyttänyt lainkaan äidiltään, Adaralla oli pitkät paksut ruskeat hiukset, suora nenä, kapeahkot kasvot ja melkein mustat silmät; äiti taas oli kaiken tämän vastakohta. Eikä Adara sen enempää näytä isältään tai edes veljeltään. Adara avasi jälleen suunsa, mutta Musta keskeytti jälleen;
”Et siis tiedä mitään siitä että sinut on adoptoitu naiselta nimeltä Viola? Ja että tämä nainen on nykyään kuollut minun takiani ja isääsi ei pidetä kelvollisena elättämään mitään tai ketään?” Musta kysyi ja Adara tunsi olonsa siltä kuin hän tukehtuisi. Nuo kaksi ensimmäistä lausetta olivat yhtäkkiä vastaus kaikkiin Adaran epäilyksiin siitä että hän ei kuulu Finniganin perheeseen.
”Miten - Mistä sinä t-tiedät?!” Adara kakoi. Musta näytti jälleen hämmästyneeltä.
”Sinä siis tiesit? Ei tosin yllätys, huomaa kehen olet tullut”, hän totesi ja nousi ylös penkiltään. Adaran sydän hypähti. Kysymykset tulvivat hänen päähänsä.

”Min- minulla oli epäilykseni... Mistä tiesit? Miten niin hänen kuolemansa oli sinun syysi?” Adara kysyi peläten Mustan tulevan lähemmäksi, jonka hän tietysti teki. Musta asteli sängyn kulman luo.
”Totta kai tiesin. Yksi harvoista asioista jotka ovat minulle päivänselviä vielä kahdentoista vuoden Azkabanissa olon jälkeen. Toiseen kysymykseeni en ehtisi vastata vaikka istuisit siinä koko illan ja yön”, hän sanoi ja asteli nyt niin lähelle Adaraa että tämä perääntyi peloissaan taaemmaksi. Musta istuutui Adaran viereen niin lähelle että Adara näki tämän tummat silmät tarkkaan.
”Silmäsi... ovat tosiaan kuin minun”, Musta sanoi ja pieni hymy saavutti hänen kalpeat huulet ja tuntui siltä kuin hän olisi nuorentunut vuosia.
”M-mitä sinä horiset -? Sinä mielipuol-” Adara sanoi koettaen nousta sängyltä ylös ja paeta; pakoyritys epäonnistui jo nousemisen yhteydessä, sillä Musta oli tarttunut tiukasti Adaraa ranteesta ja noussut seisomaan.
”Odota-!”
”EI! Älä -!” Adara huusi ja ajatteli lauseelleen lopun. Älä sano sitä. Hän ei halunnut kuulla sitä. Hän tiesi sen syvällä sisimmässään. Oli tiennyt jo kuullessaan äitinsä huudon ja miettiessään ulkonäköerojaan muuhun perheeseen verrattuna. Ei, hän ei myönnä sitä, hän ei halua kuulla. Sirius ei voi olla... Ei voi...

”Kuuntele, Adara!” Musta huusi anellen ja samalla hiukan... miten? Oliko se pelkoa? Surua?
”En halua kuulla sitä! Älä sano sitä!” Adara kiljui koettaen päästä irti Mustan otteesta. Hän halusi paeta sitä lausetta joka täyttäisi kaikki Adaran kysymykset. Hän ei halunnut vastausta enää. Hän halusi palata takaisin tietämättömyyteen, olla kuin mitään ei olisi tapahtunut päivänä jona hän lähti Tylypahkaan.
”Adara -” Musta sanoi, kun Adara riuhtaisi itsensä irti, mutta Musta ehti tarttua tätä uudestaan ranteesta, yhtäkkiä hän kuitenkin päästi irti, juuri kun oli kiskaissut Adaraa itseään kohti. Adara menetti tasapainonsa ja kaatui päin Mustan rintakehää.
  
Musta henkäisi kuin järkytyksestä ja Adara ei uskaltanut edes hengittää. Miehen sydän tuntui Adaran kämmenen alla tärisevän lähes yhtä kovaa kuin mies itse. Kuin hän ei olisi ollut näin lähellä ketään vuosiin, ja suurella todennäköisyydellä tämä pitikin paikkansa. Hetken täristen ja värisevästi hengittäen Sirius Musta, velhojen historian ainoa Azkabanista karannut ja jästien murhista syytetty mies kietoi kätensä Adaran ympärille joka nojasi yhä tämän rintakehään liikahtamattakaan.
”En sano sitä. Sinä tiedät sen jo...” hän aloitti mutta Adara oli purskahtanut kyyneliin. Tyttö ymmärsi sen nyt: Sirius oli hänen isänsä. Hänen alkuperäänsä oli valehdeltu 12 vuotta... Valehtelijoita, Finniganit, ministeriö, jopa Lupin... Lupin oli varmasti tiennyt, siksi hän vältti Adaran kanssa keskustelua ankeuttajien muistuttamista peloista. Hän muisti jotain oikeasta äidistään, tästä Siriuksen mainitsemasta Violasta, ja siksi Lupin ei ollut sanonut mitään...
  Adara puristi Siriuksen paidan rinnusta piilottaen päätään tämän näkyvistä. Miehen vaikenemisesta päätellen tämä oli huomannut Adaran itkevän. Sirius rutisti tytärtään tiukemmin tämän nyyhkyttäessä äänekkäästi.
”Adara... Kaikki hyvin. Anna minun selittää kaikki... Kaikki”, Sirius sanoi ja Adara nyökkäsi tämän rinnuksia vasten.

Siitä alkoi pitkä tarina kaikesta mitä Adara halusi tietää. Sirius ja Viola olivat rakastuneet jo Tylypahkassa ja muuttaneet yhteen vuosia myöhemmin, heidän valmistuttuaan Tylypahkasta. Iltana jona Viola kuoli, Sirius ei ollut kotona vaan pakosalla koska häntä oli syytetty Potterien kavaltamisesta Voldemortille. Viola oli kuullut vihiä joltakulta, että Sirius olisi ollut Vuotavassa noidankattilassa edellisenä iltana. Ja niin Viola oli lähtenyt Viistokujalle illalla Adaran kanssa ja kuullut kun heitä seurattiin. Enempää Sirius ei asiasta tiennyt – paitsi tietysti että Viola oli paennut ja saanut surmansa Avada Kedavralla. Pelkkä Violan nimen lausuminen näytti tuottavan kipua Siriukselle. Hän selitti myös kuinka oikeasti Peter Piskuilan oli pettänyt Potterit ja juuri kun Sirius oli aikeissa kostaa tuon veriteon, Piskuilan teki hämäyksen ja tappoi viattomia jästejä ja piiloutui. Adara kuunteli tarkasti koko tarinan, ja uskoi myös kaiken. Kaikki tiedot tuntuivat käyvän järkeen ja Adara ei nähnyt syytä miksi hän ei uskoisi. Jos Sirius olisi oikeasti ollut petturi ja murhaaja, hän olisi varmasti jo tappanut Adaran. Adara sai myös tietää, että Hagrid ja Dumbledorekin olivat tietoisia siitä että Adara oli Siriuksen tytär (pettymys suorastaan kuohahti Adaran sisällä). Koko keskustelun ajan, Sirius tuntui katsovan Adaraa tutkivasti ja tarkasti, kuin hän haluaisi muistaa tämän kasvon jokaisen yksityiskohdan ikuisesti. Hän vaikutti myös hiukan epäuskoiselta. Jossain vaiheessa keskustelua hän sanoikin lähes huvittuneena, ettei hän voinut uskoa että Adara tosiaan istui siinä, aivan häntä vastapäätä.
  
Oli keskiyö. Sirius muuttui koiraksi ja lähti saattamaan Adaraa koulun pihalle synkkää tunnelia pitkin joka alkoi Rääkyvän röttelön kellarista ja päättyi Adaran hämmästykseksi – suoraan tällipajun alle. Sirius muuttui takaisin ihmiseksi.
”Paina kyhmyä oikealla olevan oksan alta, niin se lopettaa huitomisen”, hän selitti nähdessään Adaran ilmeen kun hän oli tajunnut tällipajun liikkuvan suoraan yläpuolellaan.
”Nyt sanon näkemiin. Tapaamme varmasti vielä”, Sirius kuiskasi ja suuteli Adaraa varoen otsalle - kuin Adara voisi särkyä, tai suuttua tästä lämpimästä eleestä.
”Lähetän pöllöni öisin. L-lähetän vaikka kirjeitä tai – no - ruokaa, sinulla ei näytä olevan paljoa syötävää”, Adara sanoi ja häpesi nyt sitä että oli harvoin ollut kiitollinen Tylypahkan ruoista. Pieni hymy kaareutui Siriuksen huulille
”Kiitos”, hän sanoi ja silitti nopeasti Adaran hiuksia.
”Mene nyt, ettet joudu pulaan takiani”, hän jatkoi kuiskaten. Adara nyökkäsi ja nousi kohti tunnelin suuaukkoa.
”Nähdään”, Adara huikkasi loivasti hymyillen olkansa yli ja tökkäsi kyhmyä.
Otsikko: Luku 7. Riitoja ja haavoja
Kirjoitti: Lokitar - 03.07.2007 17:53:10
7. Luku
Riitoja ja haavoja








Oli tullut syksy ja Adaralla oli yhä vaikeampaa pitää Seamusia veljenään ja Finniganeja vanhempinaan. Hän ei kirjoittanut enää Finniganeille lainkaan – vaikkakin Siriukselle taas senkin edestä. Tyttö paheksui sitä kuinka he olivat valehdelleet hänelle 12 vuoden ajan, osoittaen silti silkkaa huolenpitoa ja välittämistä häntä kohtaan. Jos he olisivat oikeasti välittäneet, he olisivat kertoneet totuuden, eivätkä jättäneet sitä Adaran itse selvitettäväksi.  Tämä kaikki kuvotti Adaraa ja hän tunsi pientä kostonhalua.

Hänen teki mieli kertoa, että hän oli kirjoittanut jo kauan oikealle isälleen, ja kuinka heistä oli tullut jo jollain tavalla sidotut toisiinsa. Adara ei ollut puhunut myöskään enää Lupinille tuntien jälkeen (tai mennyt ehdottamaan ankeuttajilta suojautumisen tuntien aloittamista) tai mennyt edes Hagridille teelle. Adara oli niin vihainen että olisi voinut karjua tunnin kaikille valehtelijoille yhtä aikaa ja silti hetken päästä haljeta siihen vihan määrään. Hän luuli silti Siriuksen takia pystyvänsä pitämään kaiken sisällään, sillä olisi tälle vaarallista jos joku saisi tietää heidän kirjeenvaihdostaan. Eräänä päivänä eräs kuitenkin puuttui Adaran mykkäkouluun...

”Adara, haluaisin puhua kanssasi, nyt, opettajanhuoneessani. Voisitko ilmoittaa että Adara myöhästyy seuraavalta tunnilta, Ted? Kiitos”, Lupin sanoi ja johdatti hiukan vastahakoisesti kävelevän Adaran työhuoneeseensa.
”Istu alas”, Lupin sanoi ystävälliseen sävyynsä ja heilautti sauvaansa että kirjapino lensi pois tuolilta. Adara ei sanonut mitään, eikä edes liikahtanut vaan tuijotti Lupinia vihaisesti. Arvasiko Lupin, että hän tietää? Lupin katsoi kysyvästi Adaraa kun tämä ei istuutunut, mutta kysyi: ”Kuinka voit? Olet ollut hiljaa viime aikoina, olen alkanut huolestua.” Adaran oli pakko kertoa, että hän tiesi. Hän tiesi totuuden. Hän piti suunsa jo vaivalla ja tuskalla kiinni. Hänen sydämensä tuntui puristuvan kuin kahden seinän väliin.
”Adara kiltti, jos sinua vaivaa jokin, kerro minulle”, Lupin sanoi lohduttavaan – sekä huolestuneeseen sävyyn, muttei yhtään anellen.

”Minä tiedän!” Adara huusi voimatta itselleen mitään. Lupinin silmät laajentuivat hämmästyksestä.
”Mistä sinä puhut?”
”Minä-tiedän-että-olen-adoptoitu...” Adara sanoi hilliten äänenvoimakkuuttaan. Lupinin hämmästys muuttui pelästykseksi. Hän astui askeleen lähemmäs Adaraa. Hän avasi täristen suunsa ja sanoi varovasti:
”Adara, minä -”
”ÄLÄ SELITÄ! SINÄ TIESIT JA VALEHTELIT! KUN ESITTELIN ITSENI SINÄ TIESIT HETI KUKA OLEN!!!” Adara huusi kovempaa kuin luultavasti ikinä, mutta olihan hän myös vihaisempi kuin koskaan ennen.
”Kiltti, kuuntele nyt -”
”KÄVIKÖ MIELESSÄSI, ETTÄ MINÄ EPÄILIN JO JOTAIN!? OLIN EPÄILLYT JO KUN KUULIN ”VANHEMPIENI” RIITELEVÄN! NYT SAIN SELVILLE ETTÄ ISÄNI ON 12 VUOTTA AZKABANISSA ISTUNUT MIES JA ÄITINI ON KUOLLUT!” Adara jatkoi antamatta Lupinille tilaisuutta selittää. Miten hän olisi voinut selittää tekonsa ja valheensa? Lupin aukoi suutaan saamatta mitään ulos.
”MIKSI ET KERTONUT!? SINÄ TUNNET MINUT JA TIEDÄT ETTÄ OLISIN HALUNNUT TIETÄÄ! VIHAAN SINUA!” Adara huusi ja paiskasi yhden hyllyllä olleen pikkuvitriinin lattialle. Vitriinissä olleen lohikäärmeen poikasen luurangon palaset ja lasin sirpaleet levisivät lattialle. Lupinia ei tuntunut haittaavan vitriini, vaan viimeisin lause mitä Adara oli hänelle huutanut. Lupin nielaisi vaivalloisesti.

”Adara, se oli Dumbledoren käsky, en halunnut pettää hänen luottamustaan. Tietysti tunsin oloni pahaksi kun et tiennyt, mutta mitä olisin voinut tehdä? Tietämättömänä et olisi voinut suuttua, mutta Dumbledore -”
”Olen TÄYNNÄ sitä mitä Dumbledore käskee! Hän vain piilottelee asioita muilta ja valehtelee päin naamaa!” Adara huusi ääni hiukan hiljaisempana, astuen pari askelta lähemmäs Lupinia; hän astui samalla yhden vitriinin sirpaleen päälle ja lasi tuntui menevän jalkapohjan läpi. Hän ei välittänyt, vaan tuijotti Lupinin vaikeasti luettavia kasvoja odottaen vastausta.
”En ole täysin ulkopuolinen tässä asiassa, päätin itse salata totuuden sinulta”, Lupin aloitti ja nielaisi.
”Ulkopuolinen?! Minun asiani eivät kuulu mitenkään sinu-”

”Minä olen sinun kummisetäsi!” Lupin huusi. Huusi... Adara ei ollut koskaan kuullut Lupinin huutavan, eikä etenkään sillä tavalla. Hän ei tuntunut vihaiselta vain siltä kuin olisi sisäisissä tuskissa. Adara hämmentyi kuitenkin entisestään tajuttuaan mitä Lupin huusi.
”K-kummisetä? Sirius valitsi sinut kummisedäkseni?” hän sanoi ja tunsi ensimmäistä kertaa lasin sirpaleen jalassaan. Adara nosti jalkapohjaansa hiukan lattiasta ilmaan.  
”Kyllä, olimme läheisiä ystäviä kun kävimme Tylypahkaa ja vielä sen jälkeenkin. Päätin kummisetänäsi että jätän kertomatta totuuden. Jos minulla olisi ollut varaa kasvattaa itse sinut, asia olisi – totta kai - toinen...” Lupin selitti madaltaen ääntään lauseen loppua kohden. Adara tunsi taas vihan kuohahtavan ja sanoi ajattelemattomasti:
”Sinun olisi silti pitänyt kertoa!” Mutta samassa jokin muukin otti Adarasta vallan; suru. Sirius ei ollut valehdellut, mutta oli ilmeisesti unohtanut kertoa että Lupin oli Adaran kummisetä. Eihän Sirius edes tiennyt että Lupin opetti häntä Tylypahkassa.

Adara oli ollut pitkän aikaa tietämätön totuudesta ja koko ajan tulvi jotain uutta mitä hän olisi halunnut tietää. Hän peitti kyyneleiset silmänsä käsillään ja oli lysähtämässä lasin sirpaleiselle lattialle polvilleen, mutta Lupin nappasi hänet itseään vasten. Adara kuitenkin perääntyi ja koetti juosta pois, mutta jalassa oleva lasinsirpale tunkeutui syvemmälle hänen jalkaansa ja hän kaatui lattiaa vasten. Hän otti itseään käsillä vastaan ja sai vielä toisenkin lasinsirpaleen uppoamaan ihoonsa, oikeaan kämmeneensä. Hän tunsi olonsa surkeaksi: hän itki eikä päässyt ylös. Hänellä ei ollut voimia enää huutaa, ja nyt hän vain näytti säälittävältä Lupinin edessä nyyhkyttäessään. Lupin oli rientänyt hänen vierelleen ja koetti auttaa häntä nyt ylös. Adara ei halunnut nousta. Hän koetti herätä, hän oli aivan varma että näkisi pahaa unta, surullista painajaista. Hän halusi pois siitä huoneesta Lupinin vierestä. Mutta hän ei herännyt tai kadonnut mihinkään.

”A- vien sinut sairaalasiipeen”, Lupin sanoi huomatessaan Adaran kädestä valuvan verta huoneen lattialle.
”Ei tarvitse...” Adara sanoi hiljaa yhä nyyhkyttäen ja koetti nousta itse ylös, joka oli kyllä täysin toivoton yritys. Lupin ei tuntunut ymmärtävän miksi. Hän ei ilmeisesti ollut huomannut toista sirpaletta tämän jalkapohjassa. Hän koetti auttaa tytön jaloilleen, mutta Adara älähti kivusta. Silloin Lupin huomasi veren joka valui Adaran jalkapohjasta lattialle  - ja itse asiassa hän näytti melkein ensin haistavan sen kuin näkevän.
”Ei vastaväitteitä”, hän totesi synkästi ja auttoi Adaran ylös, ottaen tämän toisen käsivarren niskansa taakse, ettei Adaran tarvinnut laskea painoaan toiselle jalalleen. Kumpikaan ei puhunut pitkään aikaan mitään. Käytävät olivat tyhjänä, kaikilla oli oppitunti - sillä hetkellä Adaran onneksi, nyt hän ei saanut uteliaita katseita saadessaan apua Lupinilta.

Kun he saapuivat portaille jotka johtivat sairaalasiipeen, Lupin avasi suunsa: ”Mistä tiesit että hän on isäsi?” Adara hätkähti, hän ei ollut ajatellut yhtään miten selittäisi sen, ehkä hän sanoisi totuuden? Mutta Lupin saattaisi kertoa Dumbledorelle... Adara ei keksinyt hetkessä hyvää selitystä, joten hän luovutti; valehtelu ei tekisi Adarasta yhtään Lupinia parempaa.
”Kerron, jos lupaat, ettet kerro kenellekään”, hän sanoi vakavana. Lupin lupasi nyökäten ja Adara pysähtyi istumaan portaille Lupinin kanssa.
”Minä tapasin hänet”, Adara sanoi ja Lupin hätkähti.
Tapasit Siriuksen? Miten? Missä?”
”Näin hänet Tylyahossa... lähdin vaivihkaa seuraamaan häntä ja seuraavaksi hän yllättikin minut takaapäin... ja kertoi koko jutun”, Adara sanoi kertomatta sen suurempia yksityiskohtia, välttäen tahallisesti Siriuksen piilopaikan nimen.
”Lähdit seuraamaan Sirius Mustaa yksin? Minne järkesi on mennyt?!” Lupin puhui korottaen ääntään.
”En minä tiennyt että hän on Sirius!” Adara puolustautui. Lupin mykistyi hetkeksi. Hän pyyhkäisi sänkistä leukaansa ja sanoi:
”Hän oli koiran muodossa, niinkö?”
”Mistä tiesit?” Adara kysyi.
”Hän ryhtyi animaagiksi takiani”, Lupin totesi synkkänä.
”Sinun takiasi?” Adara kysyi siihen tyyliin kuin olisi juuri saanut halosta päähänsä. Jalassa kirpaisi kovempaa kuin aiemmin ja Adara hätkähti henkäisten. Lupin oli täysin unohtanut Adaran haavat. Hän kavahti ja auttoi Adaran ylös.
”No niin, mennään nyt”, hän sanoi ja talutti Adaran sairaalasiiven ovelle. Ja Adara tiesi, että Lupin salasi jälleen jotain.

Sairaalasiivessä Matami Pomfrey tuli heitä vastaan, ollessaan luultavasti matkalla Suureen saliin syömään.
”Herran tähden! Mitä nyt on tapahtunut?”
”Pieni tapaturma lasinsirujen kanssa”, Adara mutisi ja Lupin auttoi Adaran potilasvuoteeseen jo toistamiseen.
”Menen ilmoittamaan McGarmiwalle, ettet saavu hänen tunnilleen”, Lupin sanoi hymyillen – vaisusti - ja asteli pois.
Viisitoista minuuttia Adara joutui olemaan matami Pomfreyn seurassa kun tämä puhdisti haavoja ja sitoi niitä. Matami ilmeisesti säästi lääkkeitään huomisen huispauspelin takia. Vaikka pelissä olisivat vastakkain Rohkelikko ja Puuskupuh, ei huispaus ollut koskaan silti kovin kaunista katseltavaa...

Seuraavat viisitoista minuuttia kului taas siihen kun matami saarnasi lasin vaarallisuudesta. Matamin puheet ja teot eivät vaikuttaneet Adaraan mitenkään, kaikki meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hän oli niin ajatuksissaan. Miten niin Sirius ryhtyi animaagiksi Lupinin takia? Animaagiksi opiskelu ja harjoittelu on todella rankkaa ja joskus vaarallistakin. Mitä niin tärkeää Lupin teki, että Sirius ahkeroi tullakseen koiraksi?
Tyypillistä tuuriani, olisin saanut tietää jos tämä jalka ei olisi keskeyttänyt... Adara ajatteli tuhahtaen samassa kun matami ojensi hänelle kävelysauvat.
Otsikko: Luku 8. Huispausta ja herrasmiestä
Kirjoitti: Lokitar - 03.07.2007 17:54:00
8. Luku
Huispausta ja herrasmiestä








Viimein Adaran hetket hänen omissa ajatuksissaan keskeytyivät, kun hän palasi todellisuuteen sairaalasiipeen. Matami Pomfrey oli hoitanut hänen haavansa ja puhui hänelle. Adara tuntui kuin kääntävän kuulonsa toiselle taajuudelle saadakseen tämän puheista selvää.
”Voit lähteä nyt. Käytä sauvoja pari päivää ettei jalan haava aukea enää. Lääke vaikuttaa melko nopeasti, joten haava menee pysyvästi umpeen pian, mutta kävely saattaa sattua...”
Adara poistui kiittäen ja lähti kohti korkeaa tornia jossa ennustusta opetettiin. Portaiden kävely sauvojen kanssa ei ollut mitään herkkua, mutta hän jatkoi matkaa. Hän saattoi jo arvata kuinka Punurmio ennustaisi hänelle verenmyrkytystä.
Lopulta hän saapui tikapuille ja kiipesi luokkaan vaivalla, kantaen sauvoja kainalossaan. Kesti tovin, että hän pääsi ylös ja lopulta sinne päästyään kaikki kääntyivät katsomaan häntä. Osa alkoi kuiskia ja osa jatkoi vaivihkaa katsomista - Luihuiset nauroivat. Samassa Punurmio saapui takahuoneesta yksi teekuppi kädessään.

”Tässä uusi kultasen- ooh!” Punurmio huudahti, kun huomasi oppilaansa, paidan hiha kuivuneessa veressä, kämmen ja jalka paketoituna ja sauvat kourassa.
”Kultaseni, mitä sinulle on tapahtunut?” hän kysyi.
”Eikö sinun pitäisi tietää se, kun kerta näet kaiken sisäisellä silmälläsi”, Adara tokaisi ja istuutui Rohkelikkojen tyrskähdellessä. Punurmio yskäisi ja luokka hiljeni.
”Kultaseni, en yritä rehvastella sisäisellä silmälläni joka tilaisuuden tullen -”
”Tuota nyt ei usko fletkumatokaan”, Adara sanoi kiukkuisesti kesken Punurmion puheen, ja Punurmion poskipäät tuntuivat saavan punertavan vivahteen. Rohkelikot alkoivat tyrskähdellä entistä kuuluvammin.
   Tunti sujui nopeasti Adaran kuunnellessa jälleen Punurmion mielenkiintoisia teorioita siitä miten Adara joutuisi johonkin onnettomuuteen, ja oppitunnin loputtua, tyttö kiiruhti Suureen saliin (miten nyt vain kykeni sauvojensa kanssa) ruokailuun, ja heti ruokailun jälkeen olisi Puuskupuh-Rohkelikko huispausmatsi.

Suureen saliin astellessaan hän keräsi katseita osakseen luultavasti enemmän kuin Neville - joka oli vaatteistaan päätellen tapellut taas taikaeläinten hoidon kirjansa kanssa.
   Adara tunsi saliin astellessaan jostain syystä kaikkien muiden katseiden seasta juuri Dracon tuijottavan häntä, joten hän kiiruhti pian sauvojensa kera pöydän ääreen. Fred ja George näyttivät pöllämystyneiltä, mutta tajusivat kuitenkin auttaa Adaran sauvojen kanssa istumaan. He luulivat ensin haavojen tulleen Tylyahossa, koska he eivät olleet nähneet Adaraa ollenkaan sen jälkeen, mutta Adara kiemurteli parista tiukasta kysymyksestä ja selitti muutaman valheen, ettei hänen tarvitsisi selittää mitä oikeasti sattui.

Syötyään, Adara livisti kaksosten välistä ja lähti edellä kohti huispauskenttää, sillä hänen matkansa kestäisi kuitenkin toisia pidempään. Kaksoset eivät olleet vielä syöneet ja heidän täytyi vielä hakea huispausvarusteensa Rohkelikkotornista, joten he jäivät vielä saliin. 
Sää oli mitä kamalin. Kauhea myrsky raivosi pitkin linnan tiluksia ja tuuli piiskasi vettä kauhealla voimalla oppilaiden niskaan, jotka yrittivät epätoivoisesti päästä jo huispauskenttää kohti. Adaralla ei ollut ylimääräistä kättä sateenvarjon käyttöä varten, eikä hänellä ollut sattunut sellaista mukaankaan, joten hän huokaisi äänekkäästi ja oli juuri lähdössä sauvojen kanssa urheasti sateeseen, kun joku alkoi pidellä omaa sateenvarjoaan hänen päällään. Adara käännähti ja tajusi yllätyksekseen, että suojan tarjoaja oli Draco.
”Dra- Malfoy - öh... kiitos”, Adara mutisi hämmästyneenä. Draco hymyili ystävällisesti – Adara taasen hämmentyneesti.
”Olisit kuin uitettu rotta, jos lähtisit tuolla säällä ilman varjoa”, Draco sanoi ja lähti kävelemään kohti kenttää Adaran kanssa. Tyttö ei viitsinyt kieltäytyä avusta niin pahalla säällä, joten hän antoi kaunojensa Dracoa kohtaan olla. Pahimmassa tapauksessa hän vielä suututtaisi Dracon ja tämä kiroaisi hänet niin, ettei hän pääsisi enää liikkeelle. Näistä mietteistään Adara heräsi huomattuaan, että Dracon toinen käsi oli yhä paketissa.

”Mitä sinulle on tapahtunut?” Draco kysyi puolivälissä matkaa.
”Mmh... Kaaduin suoraan lasinsirpaleille professori Lupinin tunnin jälkeen”, Adara vastasi ja Draco päästi jotain ”auts”-sanan kuuloista. Adara ei ollut varma olisiko yhä vihainen Lupinille. Hän tuntui olevan pahoillaan, mutta salasi yhä jotain. Mutta jos se salaisuus ei liittynytkään Adaraan, vaan oli jotain henkilökohtaista? Olisiko Adaralla silloin enää oikeutta olla vihainen, jos hän oli valmis antamaan anteeksi aiemmat salaisuudet?
 Adara liukasteli viimeiset metrit ja lähti sitten – onnekseen - kuivia portaita pitkin Rohkelikon katsomotornia kohti. Draco tuli perässä, sillä Luihuisten katsomo oli samassa suunnassa. Kun lopulta tuli aika mennä eri suuntiin, Draco ei tehnyt mitään hyökkäävää. Hän taputti Adaraa kerran olkapäälle ja sanoi hymyillen: ”Parane pian.”
Adara hymyili takaisin ja Draco lähti, jättäen yhä hiukan hämmentyneen tytön yksin. Ensin hänen kolme ensimmäistä vuottaan sujuu normaalisti ja yhtäkkiä hän onkin adoptoitu, poissa olleita isiä ja kummisetiä saapuu hänen elämäänsä, Tylypahkan salatunnelit paljastuvat ja Draco Malfoy alkaa olla ystävällinen... Mihin maailma oli oikein menossa?

Viimein oppilaita alkoi tungeksia katsomoihin ja ottelu alkoi. Sää oli mitä hirvittävin pelaamiselle, etsijätkään – varsinkaan Harry - tuskin näkivät kunnolla eteensä. Rohkelikko silti johti, ja yhtäkkiä kesken jo pitkäveteiseksi menneen pelin - Harry syöksähti: hän oli nähnyt siepin. Adara tuijotti innoissaan Harrya eikä edes huomannut, että Rohkelikon katsomoon oli saapunut yksi opettaja. Lupin oli hiipinyt opettajien katsomotornista huomattuaan että Adara oli saapunut vammoistaan huolimatta paikalle. Hän ajatteli että ottelun jälkeen hänelle tulisi hyvä tilaisuus jälleen puhua Adaralle ja auttaa tämä myös kaatosateessa takaisin koululle.
   
Harry oli jo kaukana korkealla Adaran näköpiiristä, kun yhtäkkiä tuli hyvin kylmä. Kylmempi kuin siinä myrskyssäkään olisi kuulunut olla. Tuntui kuin olisi pakkasta, ja yhtäkkiä Adaran saavutti ontto tunne.
Ei voi olla, Adara ajatteli ja katsoi alas kentälle. Ankeuttajat leijuivat siellä ja tuntuivat kuin tutkivan ympäristöään.

”Saanko huvitella hänellä? Saanko purra häntä?”
”Ei! Tapan hänet tässä ja nyt. Pimeyden lordin käsky. Avada Kedavra!”


Sitten kuului naisen kiljaisu... Ja toisena puhunut mies nauroi, hiukan hermostuneeseen sävyyn.
Adaraa huimasi. Ankeuttajat vaikuttivat jo niin pitkän matkan päästä, luultavasti siksi koska niitä oli monta.
Pysy hereillä, Adara komensi itseään ja samassa hänen silmissä välähti vihreä valo. Vihreän valon kadottua, Adara kääntyi katsomaan poispäin huispauskentästä ja näki Kielletyn metsän edessä ison mustan koiran. Sirius?

Enempää Adara ei ehtinyt ajatella kun maailma pimeni jälleen...
Hän pyörtyi ja kaatui taaksepäin, katsomon reunaa vasten. Yhtäkkiä Lupin havahtui katsomasta ankeuttajia, kun Adara oli vähällä pudota kaiteen yli tajuttomana.
”VÄISTYKÄÄ!” Lupin huusi kovaan ääneen ja oppilaat antoivat tietä säikähdettyään miehen huudahdusta. Kukaan muu ei ollut tuntunut huomanneen että Adara oli tajuttomuuden rajoilla.
Lupin nappasi tytön ajoissa ja nosti tämän syliinsä. Hän valitsi vierestään yhden oppilaan ja pyysi tätä toimittamaan Adaran sauvat hänelle sairaalasiipeen myöhemmin.  Samassa Lupinin tarkka katse erotti liikettä Kielletyn metsän siimeksessä.
Hän lähti Adara käsivarsillaan kohti linnaa. Matkalla hän näki myös Dumbledoren, joka oli taikonut paarit joiden päällä leijui nyt Harry tajuttomana.
”Harry! Professori - pyörtyikö hän taas?” Lupin kysyi. Dumbledore katsoi uskomattoman kiukkuisena kentälle päin.
”Jo vain, jo vain. Pyörtyikö Adarakin?” Lupin nyökkäsi.
”Putosiko - putosiko Harry luudalta? Niin korkealta?” Lupin jatkoi.
”Ei toki, hidastin hänen putoamistaan, juuri ajoissa... Ankeuttajat... Ne kuulevat tästä vielä, vaikka eivät ehkä toruista tajuakaan tuon taivaallista”, Dumbledore mutisi raivoissaan ja kuljetti Harryn sairaalasiipeen, Lupin ja Adara kannoillaan.
 
~*~

Adara heräsi, ja tajusi olevansa jo kolmatta kertaa sairaalasiivessä koko lukuvuoden aikana. Ketään ei näkynyt, sängyn ympärillä oli verhot. Tyttö nousi nopsasti ylös ja aikoi livistää, mutta päässä huimasi niin, että hän lysähti takaisin sängylle, lyöden päänsä sängyn päätyyn.
”Auh!” Adara hieraisi päätään ja samassa verho aukesi. Verhon takaa näkyi käsi, joka ojensi suklaata. Lopulta käden omistaja, Lupin, tuli kokonaan verhon takaa.
”Parempi olo?” hän kysyi, ja Adara nyökkäsi ja otti suklaan käteensä.
”Hyvä...” Lupin totesi istuutuen sängyn reunalle. Yllättäen hän tarttui tyttöä hellästi kädestä - Adara oli niin hämmentynyt, ettei yrittänyt edes kiskaista kättään pois.

”Anteeksi, kun en kertonut Siriuksesta, tai siitä että olen sinun kummisetäsi”, Lupin sanoi matalalla äänellä.
”Tiesin että se järkyttäisi, ja pilaisi välejäsi Finniganeihin”, hän jatkoi ja nielaisi.
”Mistä tiedät, etten ole väleissä Finniganeihin?” Adara kysyi hölmistyneenä.
”Et ole kirjoittanut heille mitään. Seamuskin vaikuttaa tietävän, että sinulla on jokin huonosti”, Lupin vastasi.
”Ei minulla ole mikään huonosti. Nyt tiedän kuka oikeasti olen”, Adara sanoi ja puraisi vahingossa kieltään samalla, kun haukkasi palan suklaata. Lupin vaikutti synkältä.
Yhtäkkiä käytävästä kuului kovaa kolinaa, ja matami Pomfrey säntäsi huoneeseen.
”Lihava leidi – taulu - revitty! Sirius Musta on – on - linnassa!” hän kiljui hengästyneenä. Adara nousi saman tien istuma-asentoon ja Lupin säpsähti seisomaan ja pisti oikean kätensä kaavun taskuun - tarttuen ilmeisesti taikasauvaan.
Otsikko: Luku 9. Piilottelua ja täysikuuta
Kirjoitti: Lokitar - 03.07.2007 17:54:45
9. Luku
Piilottelua ja täysikuuta




 


”Missä?” Lupin kysyi heti. Hänen koko olemuksensa oli jollain tavalla varautunut, kuin eläimellä joka aistii olevansa vaarassa. Hänen silmissään pilkahti samalla jotakin, joka toi Adaralle mieleen ehkä parhaiten sanan uteliaisuus. Adara ei sinänsä ollut yllättynyt, sillä Sirius ja Remushan olivat olleet ennen ystäviä, ja Remus oli varmasti jollain tasolla kiinnostunut tapaamaan hänet.

”Emme tiedä", matami Pomfrey vastasi. "Hän koetti päästä Rohkelikkotorniin, mutta kun Leidi ei päästänyt sisään, hän viilteli tämän taulun palasiksi ja karkasi”, Pomfrey selitti ja Lupin syöksähti kohti ovea, kuin hyökätäkseen Pomfreyn kimppuun, mutta sitten hän käännähtikin ympäri, kuin muistaen jotakin. Ennen kuin Adara ehti ymmärtää mitä tapahtui, Lupin oli tarttunut häntä kädestä ja talutti häntä nyt johonkin.
”Professori mitä te teette?!” Pomfrey kiljui. ”Potilaan täytyy saada lepoa!”
”Sitä hän kyllä saa. Tule jo”, Lupin tivasi ja lähti Adaran kanssa johonkin vauhdilla.
”Mitä sinä oikein teet? Haluan mennä hänen -”
”EI IKINÄ!” Lupin ärjähti vihaisesti ja Adara pelästyi. Lupin rauhoitteli hetken itseään ja sanoi sitten rauhallisemmin:
”Pidän huolen, ettei hän pääse sinun kimppuusi. Tiedätkö miksi hän haluaa sinut? Liittymään hänen kostosuunnitelmiinsa - käyttääkseen sinua hyväkseen, että saa Harryn hengiltä”, Lupin sanoi, Adaran teki mieli huutaa vastaan, mutta muisto siitä, että hän lupasi olla kertomatta Siriuksen syyttömyydestä vielä kenellekään, muistui hänen mieleensä.

Tuon muiston palattua, Adara pysyi vaiti. Hän ei ollut vielä varma luottaisiko edes Lupiniin, joka oli nyt jo Siriuksen vuoksi niin kiihtynyt ettei hän taatusti uskoisi totuutta vaikka Adara kertoisikin sen.
Viimein Lupin raahasi Adaran työhuoneeseensa ja pakotti hänet istumaan alas.
”Pysyt täällä kanssani, kunnes tieto Mustan lähdöstä on selvä”, hän sanoi eikä antanut minkäänlaista tilaisuutta vastaväitteille. Adara oli hiljaa kokonaisen tunnin, kunnes Kalkaroksen pää ilmestyi yhtäkkiä Lupinin työhuoneen takan liekkeihin.
”Professori Lupin, ikävä keskeyttää teehetkenne, mutta Sirius Musta on päässyt linnan seinien sisäpuolelle -”
”Olen hyvin tietoinen tästä”, Lupin keskeytti, muttei lainkaan tiuskaisten, vaan hyvin rauhalliseen sävyyn.
”Vai niin. Mutta, tutkimme linnan läpikotaisin ja emme löytäneet häntä. Linna on taas turvallinen, mutta Rohkelikot joutuvat yöpymään Suuren salin lattialla, kunnes löydämme uuden muotokuvan Leidin tilalle”, Kalkaros selitti, äänellä joka ilmaisi kaikkea muuta kuin kiinnostusta tätä kyseistä keskustelua kohtaan.
Lupin nyökkäsi ja oli kääntymässä Adaraan päin sanoakseen ”voit mennä”, mutta Adaraa ei ollut missään. Hän oli livistänyt jo kun Kalkaros oli alkanut puhua. Kalkaros tuhahti.
”Käytöstavaton tapaus.”

Adara juoksi. Mitä Sirius teki täällä? Kai hän olisi ilmoittanut tulevansa - tai jotain... Entä jos jotain on sattunut? Adara rynnisti kohti ulko-ovea, ja oli juuri saavuttanut nurkan jonka takana ovi oli kun – Lupin olikin nurkan takana. Mies näytti hyvin vihaiselta, ja Adaran ollessa vielä hämmästyksestä mykkänä, hän tarttui tyttöä olkapäästä ja lähti saattamaan tätä Suureen saliin.
”Sinä et tunne häntä kuten minä. Hän on oikeasti -” Adara aloitti, mutta Lupin kuitenkin keskeytti:
”Luulin että tunsin... En tiedä mitä valheita hän on sinulle syöttänyt, mutta sinun ei pitäisi luottaa häneen pätkääkään”, hän sanoi ankarasti ja toi Adaran salin ovelle. Adara lähti astelemaan muiden Rohkelikkojen joukkoon - Lupinin tarkasti katsoessa. Hän ei kuitenkaan halunnut alistua Lupinin käskyihin niin helposti, joten hän kääntyi vielä kerran ympäri ja sanoi:
”En halua sinulta mitään yksityistunteja. Ennemmin kuulen äitini viimeiset hetket ja pyörryn, kuin siedän seuraasi”, Lupinin kasvot eivät värähtäneet lainkaan. Hän vain kääntyi ja lähti. Adara tunsi pienen omantunnon pistoksen itsessään ja lähti muiden Rohkelikkojen joukkoon. Eräs Rohkelikko ojensi Adaran sauvat hänelle - tyttö oli ollut niin vihainen, sekä hämmentynyt ja kiireinen koko illan, että hän oli aivan unohtanut jalkansa.
  
Muutamaa päivää myöhemmin Adara tunsi olevan jälleen turvallista kirjoittaa Siriukselle, vaikka hänestä tuntuikin että Lupin seurasi hänen liikkeitään tavallista enemmän. Ruokailussa hän tunsi aina professorinsa katseen niskassaan, ja tämän tunneilla hän sai kehujen sijaan pelkkiä nopeita vilkaisuja, ja arvosanoja pergamenteille kirjoitettuna.
Adara lähti nyt (jo ilman kävelysauvoja) pöllötorniin ja raapusti pienelle pergamentin palaselle:

Hei Sirius, joku hyökkäsi pari päivää sitten Lihavan Leidin kimppuun. Olitko se sinä? Jos olit, niin miksi?
Jos jokin on hätänä kirjoita minulle. Toivottavasti sinulle ei ole sattunut mitään.
T: Adara


Adara kiiruhti tornista kohti pimeyden voimilta suojautumisen luokkaa, juuri ennen tunnin alkamista. Luokkaan astuessaan muut olivat saapuneet jo sisälle ja opettajan pöydän takaa kuului kolkko ääni:
”Sulje ovi perässäsi, Finnigan. Olet myöhässä, viisi pistettä Rohkelikolta.” Adara sulki hölmistyneenä oven ja katsoi opettajan pöydän luo, jolla istui nyt Lupinin sijaan professori Kalkaros.
”Anteeksi, olenko väärässä luokassa, professori?”
”Et. Professori Lupin on poissa päivän pari, koska hän ei ole opettamiskunnossa... Juuri tähän aikaan”, Kalkaros lisäsi tyypillisen kylmään äänensävyynsä ja osoitti Adaraa istumaan. Muut oppilaat näyttivät happamilta. Kalkaros sen sijaan määräsi melkeinpä tyytyväisenä itseensä:
”Sivu 394.”
Eikö me oltu eilen sivulla 100?” kuului supinaa, kun Kalkaros alkoi pitää tuntia ihmissusista.
  
”Kolme pergamenttirullaa... Kolme pergamenttirullaa!” Ted puuskahti vihaisesti tunnin loputtua. ”Hänhän on vain sijainen, ja määrää kolme pergamenttirullaa!”
”Ted... Jos vielä kerran sanot sanat ”kolme” tai ”pergamenttirulla”, tungen tämän maljakoksi muuttaneeni mäyrän -”
”Finnigan, Preath, keskittykää loitsuihin!” McGarmiwa tiuskaisi ja asteli takaisin työpöytänsä taakse. Ted vaimensi ääntään.
”Mikähän Lupinia vaivaa?”
”En tiedä, eikä kyllä kiinnostaisikaan, jos sijaisenamme olisi joku - kuka tahansa muu kuin Kalkaros”, Adara äyskähti ja muutti maljakon takaisin mäyräksi.
”Ette ole hyvissä väleissä? Aiemmin hän vaikutti sinua kohtaan tosi mukavalta”, Ted sanoi vielä hiljempaa, tuskin huuliaan liikauttaen.
”Joo, mutta en vain voi sietää häntä enää”, Adara mutisi. Ted näki parhaaksi olla hiljaa lopputunnin.
    
”Hei! Särkeekö sinunkin selkää siitä lattialla nukkumisesta, vai miksi olet niin synkän näköinen?” Fred kysyi istuutuessaan Adaran viereen syömään – George perinteisesti toiselle puolelle.
”Ei särje...” Adara mutisi.
”Ooo, vai oliko neiti kävelemässä täyden kuun valossa Lupinin tai Dracon kanssa?” George kysyi virnistäen. Jokin kolahti Adaran päässä, kuin iso halko olisi halkaistu hänen päänsä päällä.
”Minkä - valossa?”
”Täyden kuun, oli juuri eilen. Todella upean näköinen, jossain vaiheessa se näytti jopa punaiselta”, Fred sanoi. Kolahdus iski taas Adaran päähän.
”Voi luoja... Voiluojavoiluojavoiluoja...” Adara sanoi laskien haarukkansa pöydälle ja rynnäten kirjastoon. Kaksoset näyttivät myös saaneen kolahduksen päähänsä, mutta eri syystä.

Adara rynnisti kirjastossa suoraa päätä kuusta kertovien kirjojen luo ja löysi taulukon jossa kerrottiin kuun koko minäkin päivänä.
Täysikuu... Täsmälleen niinä päivinä kun Lupin on ollut poissa koulusta. Adara ei ollut vain ajatellut asiaa aiemmin, sillä vasta nyt professorin poissaolot olivat osuneet hänen tuntiensa kohdalle.
Adara haukkoi henkeään. Voisiko olla, että Lupin on...
Ehei, se on mahdotonta, ei ihmissutta päästettäisi kouluun opettamaan. Jokin hänen päässään sanoi. Toinen ääni taas sanoi:
Miksi hän muuten olisi täysikuun jälkeisinä päivinä poissa?
Jos hänellä on ihmissusiystävä jota hän auttaa. Niin sen täytyy olla. Minulla on vain vilkas mielikuvitus.
Adara sulki kirjan ja pisti takaisin hyllylle. Niinhän se oli, Lupinilla oli varmasti ystävä jota kävi auttamassa muutosten jälkeen.
  
Maanantaina Lupin oli palannut jälleen töihin. Ja Ted valitti koko tunnin kolmesta pergamenttirullasta.
Otsikko:
Kirjoitti: Cirilla - 03.07.2007 21:55:08
Aah... luin ton Prologin.
(Liekkö se erilainen kuin silloin viimeksi vai oliko sitä ollenkaan)
Mutta se iski ihanasti!
Varsinkin se loppu osa prologista :)
Plussat siitä!

Ihan vain kerron ja kommentoin, jotta tiedät että minä ainakin seuraan tätä (:

Cir*Katwi
Otsikko:
Kirjoitti: Lokitar - 03.07.2007 22:24:21
Joo, se oli kyllä ennenkin, mutta lisäsin sen vasta jonkun 30. luvun jälkeen ^^' Ihanaa nähdä sut täälläkin :)
Otsikko: Luku 10. Välttelyä ja väittelyä
Kirjoitti: Lokitar - 03.07.2007 22:30:57
10. Luku
Välttelyä ja väittelyä








Joulu lähestyi hurjaa vauhtia. Adara oli jo pitkään miettinyt, koska uskaltaisi jälleen lähteä Tylyahoon salakäytävää pitkin. Hänen oli pakko ostaa jotakin lahjaksi Siriukselle, Harrylle, Hermionelle, Ronille, kaksosille, Tedille sekä Johnille - Finniganeista hän ei ollut niin varma. Ainakaan vanhemmista. Hän tunsi jonkinlaista omantunnontuskaa siitä, että hän oli etääntynyt Seamusista, sinänsä täysin syyttä. Tottahan se oli, että Seamus ei olekaan hänen veljensä, mutta silti Seamus oli täysin syytön Adaran pahaan oloon, eikä kaiken lisäksi nyt ymmärtänyt miksi Adara ei enää puhunut hänelle. Adaran olisi tehnyt mieli kertoa Seamusille totuus, mutta hän pelkäsi että Seamus kertoisi heti Finniganeille kaiken, ja Sirius olisi jälleen pulassa.

Lopulta ilmoitus Tylyahoon lähdöstä saapui ja Adara kiiruhti kohti salakäytävää, jonka kaksoset olivat hänelle paljastaneet.
”Halkhios”, ja hän oli taas matkalla Tylyahoon. Hän saapui Hunajaherttuan kellariin ja lähti sieltä taskut kilisten ostoksille.
Lahjojen ostaminen ei ollut koskaan ollut Adaralle vaikeaa; Harrylle hän osti oman siepin, sekä huispausyllätyskarkkeja, Hermionelle kirjan Numerologiaa edistyneille, Ronille läjän suklaasammakoita, sekä suklaaryhmyn, joka paketin avauduttua käy kerran avaajan kimppuun, kaksosille hän osti keppostavaroita Sekosta 50% alennuksesta, Tedille ja Johnille jättisuklaasammakot. Ja kaiken varalta – jos kävisi tuuri, että Adara saisi uuden ystävän, Adara osti vielä kolmannen jättisuklaasammakon. Mutta entä Siriuksen lahja? Mikään tavallinen ei kyllä kelvannut - ideat karkin tai vitsitavaroiden ostamisesta lensivät silloin savuna ilmaan, ja Adaran täytyi hetkeksi pysähtyä Kolmeen luudanvarteen kaakaon ääreen miettimään.
Mistä Sirius edes piti? Adara ei ollut ehtinyt puhua hänelle sellaisista asioista... Itse asiassa Sirius ei ollut vastannut Adaran kirjeeseenkään muuta kuin:

Olen pahoillani hämmingistä mitä sain aikaan. Olen kunnossa.
Sirius.


Adara huokaisi. Finniganin isälle ei ollut niin vaikeaa keksiä lahjaa. Hän tykkäsi golfista ja tenniksestä, joten Adara osti jotain niihin liittyvää joka vuosi, mutta ei enää tänä vuonna. Lähdettyään Kolmesta luudanvarresta, hän käveli pienen rojukaupan ohi, ja jokin iski näyteikkunassa hänen silmäänsä: Kauniit hopeiset valokuvakehykset.
Silloin Adaralla välähti; hän voisi etsiä äidistään ja Siriuksesta kuvan koulun vuosikirjoista, ja laittaa ne tuohon kehykseen. Hän ei sen kauempaa asiaa ajatellut kun jo piteli kehyksiä kassan pöydällä ja maksoi sen.
Nyt hän voisi käydä katsomassa Siriusta rauhassa. Hän lähti kävelemään isoja ostoskasseja raahaten kohti Röttelöä. Toisessa kassissa oli jouluostokset, toisessa taas ruokaa Siriukselle.
Hän kuvitteli jo mielessään Siriuksen ilmettä, kun hän ilmestyisi sen pölyisen makuuhuoneen ovelle.

Pian hän saikin nähdä sen; hän kiipesi pölyiset portaat ylös ja raotti makuuhuoneen ovea varovasti. Hänen yrityksensä säikäyttää Sirius kuitenkin epäonnistui, sillä ovi narahti äänekkäästi auetessaan. Ikkunan luona seissyt Sirius käänsi päätään varuillaan, likaiset hiukset heilahtaen. Hän näytti jollain tapaa terveemmältä Adaran silmissä. Hänen poskensa eivät olleet enää niin suurilla kuopilla, ja hänen silmänaluset eivät olleet enää niin tummat, ja jopa hänen kasvonsa olivat saaneet hiukan tervettä väriä. Adara loi tämän nähdessään pirteän hymyn, ja hetkessä Siriuksenkin huulet kaareutuivat hymyyn ja hän rynnisti halaamaan tyttöä, kun tämä oli jo laskenut ostokset lattialle. Adara oli iloinen kun ei tuntenut niin selvästi Siriuksen kylkiluita kuten viime tapaamisessa. Ruoan lähettäminen pöllöllä ei selvästikään ollut turhaa. Sirius vihdoin irrottautui halauksesta ja katsoi Adaran kasvoja arvioiden, kuin hän olisi jo unohtanut miltä tämä näytti.

”Kuinka voit?” hän kysyi.
”Hyvin. Sinä?”
”Mainiosti. Kuule - olen hyvin pahoillani siitä Lihavasta leidistä... Menetin täysin malttini sinä iltana ja koetin päästä makuusaliin - typerä ja harkitsematon teko, mutta en voinut itselleni mitään”, hän selitti ja Adara ymmärsi melko hyvin. Sitten riita Lupinin kanssa muistui mieleen...
”Et kertonut että Lupin on kummisetäni”, hän totesi synkästi. Sirius näytti yllättyneeltä.
”En muistanut mainita, en uskonut että edes tunnet Remusta. Miten -?”
”Hän opettaa minua Tylypahkassa. Pimeyden voimilta suojautumista”, Adara sanoi ja Sirius oli vielä yllättyneempi.
”Remus on opettaja?” hän sanoi hiukan huvittuneen näköisenä. ”Eipä hänestä olisi uskonut. Hän tuli aina huonosti toimeen nuorien ja vallattomien kanssa – ellei itseäni ja Jamesia lasketa”, hän jatkoi. Adara kertoi kuinka hän oli saanut tietää ja kuinka hän riiteli Lupinin kanssa. Mitä pidemmälle tarina eteni, sitä enemmän Siriuksen ilme synkkeni.  Lopun tultua hän tarttui molemmilla käsillään Adaraa oikeasta kädestä, ja luullessaan saavansa jonkinlaisen suuren läksytyksen, Sirius puhuikin hänelle rauhallisesti ja suorastaan hellästi.

”Älä syytä Remusta. Hän on todella hyvä ihminen, eikä koskaan pettäisi ystäviään. Tulette varmasti toimeen kunhan annat hänelle anteeksi.” Adaran viha leppyi heti hänen kuultuaan nuo sanat, ja lopulta hän nyökkäsi. Hän ei halunnut edes odottaa uutta anteeksipyyntöä Lupinilta, vaan pyytäisi itse anteeksi. Hän oli ollut turhan töykeä, vaikka Lupinissakin oli tietysti vikaa, kun hän oli ollut niin omapäinen.  Samassa Adara muisti jälleen jotain.
”Ai niin, tuota... Onko Lupin tekemisissä ihmissusien kanssa?” hän kysyi. Sirius kohautti olkiaan.
”Hän on itse ihmissusi, muuta en tiedä.”
”Älä pelleile!” Adara sanoi ennen kuin hillitsi suunsa.
”Totta se on, ryhdyin Jamesin ja Peterin kanssa animaageiksi, jotta voisimme olla hänen seurassaan täydenkuun aikaan. Ihmissusihan ei vahingoita eläimiä, pelkästään ihmisiä”, Sirius sanoi ja hymyili. "Ne olivat melkoisia aikoja. Meillä oli hurjan hauskaa. Olimme koulun hurjapäisimmät oppilaat", Hän sanoi ja huomasi samassa Adaran tuoneen ruokaa ja pyysi lupaa alkaa aterioida. Adara nyökkäsi hyväksyvästi.

”Minä arvasin sen. Hän on ollut poissa joka täydenkuun aikaan. Ja näyttää joka kerta väsyneeltä ja sairaalta kun palaa töihin”, Adara sanoi apeasti. Voisiko olla, että Kalkaroskin tiesi tästä? Kaksoset olivat kertoneet että hän oli pitänyt kaikille tunnin ihmissusista ollessaan Lupinin sijaisena. Kalkaros ilmeisesti yritti vihjata oppilaille mikä hän oikeasti on.
”Älä suotta murehdi, hän on ollut sellainen jo nuoresta pojasta lähtien. Hän on tottunut. Äläkä soimaa itseäsi siitä riidasta, kyllä hän ymmärtää. Hän ei ole pitkävihaista tyyppiä”, Sirius sanoi ja taputti Adaraa olkapäälle. Hän nousi ylös ja otti kassista Adaran tuomat ruoat. Hän osoitti toista kassia.
”Mitä tuossa on?”
”Joululahjat”, Adara vastasi, kun Sirius oli juuri vilkaisemassa kassiin. ”Hei! Ei kurkita!” Adara kiljahti, kuin joululahjojen näkeminen etukäteen olisi ollut rikos. Sirius säpsähti ja näytti jotenkin... pikkupojalta hölmistyessään.

”Ostit minullekin lahjan?” hän kysyi kuin imarreltuna, ja hiukan pettyneenä.
”Tietty!” Adara puhahti kuin se olisi ollut itsestään selvyys.
”Mutta... Minä en pysty ostamaan sinul-” Sirius aloitti ja Adara huitaisi kättään:
”Älä murehdi. Ymmärrän täysin, ettet voi lähteä muiden velhojen ja noitien sekaan ostoksille tuosta vaan”, Adara sanoi huvittuneena. Sirius näytti silti synkältä ja Adarasta se tuntui jotenkin... hassulta. Sirius käyttäytyi niin pikkupoikamaisesti, mutta samassa Adara tunsi sääliä. Hän nousi ylös, asteli Siriuksen luo ja halasi tätä tiukasti.

”Minusta sinun ei tarvitse antaa minulle yhtään lahjaa ikinä -” Sirius avasi suunsa heti vastalauseeseen, mutta Adara jatkoi:
Ikinä... Kunhan et katoa minnekään, jooko?” Sirius aukaisi suunsa ja sulki sen siinä samassa. Hän henkäisi syvään ja halasi takaisin.
”En minä mene minnekään... Lupaan”, hän kuiskasi, ääni ehkä hiukan väristen. Adara hymyili Siriuksen olkaa vasten. Hänen olonsa tuntui jotenkin... kokonaiselta. Kuin hänestä olisi ennen puuttunut jotain, mitälie se olikaan, ja nyt Sirius täytti sen tyhjyyden vain olemalla läsnä.
    Adara ei laskenut aikaa, kuinka kauan he siinä seisoivat, mutta lopulta, kun he olivat syöneet jouluisen aterian ja luonut iloiset hymyt toisilleen, Sirius totesi, että Adaran oli aika lähteä. Oli tullut jo myöhä.
Sirius saattoi Adaran taas tällipajun alle, antoi lähtiäissuukon tämän otsalle ja lähti takaisin Röttelöön. Adara hiipi jälleen takaisin linnaan onnellisempana kuin pitkään aikaan… Pian hän ymmärsi, minkä osan Sirius hänessä täytti... Perhe. Se oikea perhe.
Otsikko: Luku 11. Anteeksipyyntö
Kirjoitti: Lokitar - 03.07.2007 22:35:32
11. Luku
Anteeksipyyntö






Oli jouluaaton aatto. Kaikki (tai melkein kaikki) oppilaat pakkasivat tavaroitaan ja valmistautuivat lähtemään kotiin joulua viettämään ja perhettään tapaamaan. Adara istui yksin tyttöjen makuusalissa ja penkoi kirjastosta lainaamiaan vuosikirjoja, ja ollessaan juuri luovuttamassa etsintöjään, hän löysi sen mitä oli etsinytkin: kuvan isästään ja Violasta. Se oli jopa yhteiskuva, hiukan kehyksiä pienempi. Kuvan alla luki: Kouluvuosi on ohi ja seitsemäsluokkalaiset hyvästelevät toisiaan. Kuvassa Sirius Musta ja Viola Bones, sekä taustalla Remus Lupin.
Adara vilkaisi kuvan taustalle, ja tosiaan, Remus oli kuvassa. Hiukan kauempana kyyhkyläisistä jotka suukottelivat toistensa nenänpäitä kuin vastarakastuneet (vaikka he olivat seurustelleet kuvan oton aikaan jo kaksi vuotta). Lupin oli kuvassa todella nuorekkaan ja iloisen näköinen.

Adara hymyili itsekseen, repäisi kuvan karusti irti kirjasta (ja toivoi ettei matami Prilli huomaisi mitään) ja pisti sen ostamiinsa kehyksiin. Kuva sopi siihen täydellisesti. Adara tuumasi silti vielä, että jotain puuttuu... Aivan, hän itse. Hän penkoi arkustaan valokuviaan ja löysi yhden kuvan hänestä ensilumen sataessa.
Täydellistä, hän tuumi ja laittoi oman kuvansa kehyksen vasempaan alareunaan, niin että Viola ja Sirius silti näkyivät. Hän taikoi kehykset sievään pakettiin, jossa oli sininen kiiltävä nauha. Samassa Hermione asteli makuusaliin.

”Sinä olet tosiaan vielä täällä, hyvä. Seamus etsii sinua”, hän sanoi ja otti uuden kissansa Koukkujalan sängyn vierestä.
”Öh, ai...!” Adara sanoi ja pomppasi ylös. Hän ei ollut edes ajatellut menevänsä Finniganeille jouluksi, mutta ei ollut suunnitellut hyvää valettakaan miksei menisi. Ensin hän päätti kuitenkin mennä puhumaan Lupinille, siten hän välttyisi hetkeksi Seamusilta. Ehkä Lupin jopa suostuisi keksimään hyvän tekosyyn Finniganeille, ettei Adaran tarvitsisi mennä kotiin.
Ja niin Adara kiiruhti oleskeluhuoneeseen ja Seamus oli häntä vastassa.
”Oli jo aikakin, lähtö on tunnin päästä etkä ole syönyt -”
”En ehdi juuri nyt, Seamus. Minun täytyy tehdä yksi tosi tärkeä juttu”, Adara sanoi nopeasti ja kiiruhti äkkiä kohti Lupinin huonetta.

Nurkan takaa ovelle tultuaan, hän huomasi Lupinin jo kävelemässä poispäin työhuoneeltaan, ilmeisesti ollen aikeissa lähteä myös joulunviettoon, sillä hän kantoi laukkua mukanaan.
”Öh, Remus!” Adara sanoi varovasti ja asteli tämän perään. Lupin kääntyi ympäri hiukan yllättyneenä kuullessaan Adaran äänen. Adara asteli hiukan empien häntä lähemmäs, ja samassa sanat tuntuivat takertuneet hänen kurkkuunsa. Hänen vahvimpia puoliaan eivät olleet anteeksipyynnöt... Hän puraisi huultaan kun Lupin sanoi:
”Onko jokin vinossa?”    
”Ei... Tai on...” Adara vastasi epävarmasti, Lupin laski laukkunsa maahan ja katsoi Adaraa tarkasti.
”Mihin tämä liittyy?” hän kysyi ja Adara huokaisi. Hänen mahassaan tuntui ikäviä pistoksia.
”Sinuun, tai pikemminkin minuun... Käyttäydyin tosi törkeästi sinulle silloin kun... kun hän tuli koululle...” Adara sanoi ja tunsi silmiään kirveltävän, hän katsoi kenkiinsä, ja Lupin näytti arvanneen mitä Adaralla oli sanottavaa. Hänkin oli juuri sanomassa jotain kun Adara kuitenkin keräsi voimansa ja jatkoi: ”Anteeksi, Remus...” katse yhä kuitenkin kengissään. Lupin hymähti. Adara ei tiennyt oliko se hyvä vai paha asia. Hän ei uskaltanut katsoa Lupinia silmiin.
”Kaikilla on huonoja päiviä”, Lupin totesi ja Adara uskaltautui nostamaan päätään (osittain myös siksi, että Lupin nosti sitä kädellään). Lupin hymyili ymmärtäväisesti. Hymy tosin haihtui vähäksi aikaa.

”Oletko ollut... tiedät ketä tarkoitan... kanssa tekemisissä?” Adaralla jäi hetkeksi pala kurkkuun. Hän pudisti päätään.
”En ole kuullut hänestä Lihavan leidin jälkeen.” Lupinin hymy palasi.
”Hyvä... Haluaisitko yrittää ankeuttajien päihittämistä loman jälkeen?” Adara nyökytti. ”Mainiota. Aloitetaan tammikuussa, kun olen palannut kouluun. Palaan hiukan myöh-”
”Tiedän”, Adara sanoi. Lupin kurtisti kulmiaan. Adara vilkaisi olkansa yli ja kuiskasi sitten: ”Tiedän, että sinä olet... ihmissusi”, Tällä kertaa Lupin kohotti kulmiaan hyvin ihmeissään.
”Miten -?”
”Olet poissa töistä aina täysikuun aikaan, ja näytät aina rasittuneelta kun tulet takaisin”, Adara selitti. Hän ei kuitenkaan tohtinut sanoa, että Siriuksen sanat vahvistivat hänen epäilyksensä. Lupin nyökkäsi, astui lähemmäs Adaraa ja sanoi matalalla äänellä: ”Arvostaisin jos et kertoisi asiasta kenellekään.”
”En tietenkään kerro!” Adara puuskahti. Lupin hymyili jälleen.
”Hyvä... Mutta nyt täytyy rientää. Juna lähtee pian”, hän sanoi ja nosti laukkunsa. Adara nyökkäsi, hyvästeli Lupinin ja lähti takaisin oleskeluhuonetta kohti, sydän tuntuen jälleen hiukan kevyemmältä. Häntä harmitti, että hän joutui yhä valehtelemaan Lupinille, mutta sille ei voinut sillä hetkellä vielä mitään.

Adara oli tyystin unohtanut kysyä neuvoa Lupinilta miten voisi jäädä Tylypahkaan jouluksi. Hän juoksi kuitenkin nopeasti Rohkelikkotorniin, jossa Seamus yhä odotti häntä.
”No? Lähdetäänkö?” Seamus kysyi malttamattomana.
”Minä... en tule kotiin”, Adara sanoi mahdollisimman varmana. Seamusin suu loksahti auki.
”Mitä? Miksi et?”
”Minulla on eräs tosi tärkeä asia...”
”Tärkeämpi kuin joulu?!”
”Kyllä.”
He tuijottivat hetken toisiaan. Seamus kohautti lopulta alistuneesti olkiaan.
”Selvä... Käyttäydyt oudosti nykyään, enkä varmaankaan saa sinua muuttamaan mieltäsi. Joten... Nähdään joululoman jälkeen.”

Adara oli melkeinpä yllättynyt: Seamus luovutti hämmästyttävän helposti. Hän tuijotti Seamusia oudoksuvasti, kunnes tämä oli kadonnut matka-arkkuineen väliaikaisen muotokuvan taakse. (”Tule takaisin sinä ruoja! Pelkäätkö minua, urhoollista ritari -”)
Lopulta Adara rynnisti yläkertaan ja alkoi pakata muitakin lahjoja paketteihin. Myöhemmin illalla selvisi, että Harry, Hermione ja Ronkin olivat jääneet koululle.
    
Aamulla Adara tuli oleskeluhuoneeseen kolmikon seuraksi ja katsoi kuinka he avasivat lahjojaan (Adara oli jättänyt heidän lahjansa kuusen alle yön aikana). Adara taas sai Harrylta Welhojen wuosisadan witsit-kirjan, Hermionelta kauniin sinikantisen päiväkirjan ja Ronilta sokerisulkakyniä. He viettivät koko jouluaamun ja -päivän erottamattomina yhdessä velhoshakkia pelaten ja muutakin ajankulua keksien. Adara huomasi helpotuksekseen, että Draco ei ollut jäänyt koululle. Hän oli tietysti mennyt rikkaan puhdasverisen perheensä helmoihin ja saanut paljon kalliita lahjoja. Luihuisten pöydässä oli aamulla nelikon yllätykseksi vain yksi juronnäköinen luihuinen, mutta henkilökunnasta suurin osa oli jäänyt koululle, muun muassa professori Kalkaros ja Dumbledore. Adara ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi, oliko Kalkaroksella minkäänlaista perhettä, mutta nyt hänet opettajienpöydässä jouluna nähtyään, hän tunsi saaneensa vastauksen kysymykseensä. Se tuntui Adarasta melkeinpä surulliselta, ellei hän olisi inhonnut Kalkarosta niin paljon.

Vasta iltapäivällä Adara avasi joululahjansa (Ronin kiljuessa ”Miten voit olla noin kärsivällinen?!”). Hän oli juuri saanut avattua viimeisen paketin, kun Hermione poistui lukemaan ja ikkunaan lehahti kaksi isoa pöllöä kantaen isoa pitkää pakettia.
”Kenellehän se on?” Ron sanoi ja vilkaisi lappua pöllön jalassa.
”Se on sinulle, Adara! Ihan takuulla luuta!” Ron huusi innoissaan. Adara tuijotti pöllöjä hölmistyneenä. Paketissa ei lukenut mitään, joten hän vain otti paketin ja avasi sen kaikkien edessä. Paketissa toden totta oli luuta, joka näytti kaiken lisäksi hyvin kalliilta ja nopealta mallilta. Adara ei sitä tietenkään tunnistanut, sillä hän tiesi hyvin vähän luudista tai huispauksesta, mutta eräs kyllä tunnisti sen...
”Ei voi olla. Voiko? On se!” Ron kiljui. ”TULISALAMA! Harry sai tasan samanlaisen aamulla!” hän selitti – ihan kuin Adara ei olisi kuullut sitä jo kymmenen kertaa sinä päivänä. Adara avasi kirjeen hämmentyneenä.


Hyvää joulua! Huomasin, kun mainitsit, ettet omista omaa luutaa joten toivottavasti pidät tästä.
Toivottavasti näemme taas pian.
Kaikella rakkaudella S
PS: En joutunut ongelmiin tätä hankkiessa


Adaran suu oli loksahtanut auki. Ron yritti kurkkia Adaran olan yli kirjettä, mutta hän piilotti kirjeen taskuunsa.
”Uskomatonta. Setäni lähetti minulle Tulisalaman!” hän hihkaisi pienen valkoisen valheen sekaan ripauttaen. Samassa professori McGarmiwa saapui huoneeseen ja tuijotti tiukasti Tulisalamaa.
”Onko tuo se minkä Potter sai?” hän sanoi samalla, kun Hermione asteli portaista alas.
”Ei, tämän on minun”, Adara sanoi. McGarmiwa lähti Hermionen kanssa kohti poikien makuusalia, Harry ja Ron vauhdilla perässä. Adara taas ei halunnut puuttua asiaan vaan vei oman Tulisalamansa tyttöjen makuusaliin, otti Siriukselle tarkoitetun joululahjan mukaansa ja lähti salakäytävää pitkin kohti Tylyahoa, nyt kun kukaan ei häntä hetkeen kaipaisi.

Hän hiippaili kiinni olevasta Hunajaherttuasta vauhdilla kohti Rääkyvää röttelöä. Hän riensi portaat natisten allaan yläkerran makuuhuoneeseen, kuten aina, ja Sirius istui jälleen ikkunan ääressä ja käännähti puukko kädessään kohti ovea. Kuitenkin heti Adaran nähdessään, hän laski puukon taskuunsa.
”Hyvää joulua, isä!” Adara huudahti iloisesti. Sirius näytti yhtäkkiä hämmästyneeltä, ja Adara kai tajusi miksi: hän oli kutsunut Siriusta isäksi.
  
Samassa Sirius hymyili ja halasi häntä sitten liikuttuneena. Adara hämmentyi itsekin nyt sanomastaan eikä tiennyt mitä muutakaan tehdä kuin vain halata Siriusta takaisin.
”Piditkö luudastasi?” hän kysyi heti ensimmäisenä.
”Oi, se oli upea. Harrykin oli saanut sellaisen”, Adara sanoi.
”Itse asiassa siksi, koska minä lähetin senkin Harrylle”, Sirius sanoi virnistäen. Adara hämmästyi vuorostaan.
”Minä näin mitä hänen Nimbus 2000:lle tapahtui huispausottelussa. Olin siellä”, Sirius sanoi.
”Se olit sinä! Minä näin sinut juuri ennen kuin -” Adara aloitti, mutta lopetti lauseen kesken. Turha Siriuksen on murehtia ankeuttajien vaikutuksista häneen.
”Ennen mitä?” Sirius kysyi.
”Ennen kuin Harry putosi luudalta”, Adara mutisi.
”Ai niin -” hän jatkoi ripeästi kun tajusi Siriuksen katsovan häntä epäilevästi.
”Tässä”, hän sanoi ojentaen paketin Siriukselle. Sirius tuijotti hetken pakettia, kuin haluten tallentaa tämän muiston syvälle sisimpäänsä. Tämähän oli ensimmäinen joululahja jonka hän koskaan sai tyttäreltään. Hän otti paketin hiukan jännittyneesti hymyillen ja avasi sen. Hän hengähti hämmästyksestä nähdessään Violan kauniit, vielä kovin nuoret kasvot liikkuvassa kuvassa, Sirius itse hänen vierellään ja vieläpä Remus taaempana. Adarasta erillinen kuva lumisateessa näytti kuitenkin olevan suurin lahja kaikista, sillä sen huomattuaan Sirius hymyili ja hänen tummat silmänsä näyttivät vetistyvän hiukan. Adara pelästyi tehneensä jotain väärin, mutta Sirius halasikin häntä tiukasti, puristaen yhä kädessään kehystä ja kuvaa.
  
Sinä iltana Adara nautti tuomistaan jouluruoista isänsä kanssa, kunnes tuli jälleen aika lähteä Tylypahkaan ennen kuin Harry ja muut huolestuisivat.
Lounaan aikana Adara oli pannut merkille, että Sirius oli siivonnut pölyistä makuuhuonetta, pudistellut lakanat ja tyynyt, ja putsannut ikkunoita.

Sama perinteinen saattelu Tällipajun alle tapahtui, kunnes oli jälleen aika hyvästellä.
”Nähdään taas”, Sirius sanoi ja halasi häntä.
”Nähdään, isä”, Adara vastasi ja Siriuksen kasvoille levisi hymy.
”Tietäisitpä kuinka paljon olen halunnut kuulla tuon.”
Adara hymyili ja lähti jälleen vaivihkaa kohti linnaa. Matkalla hän huomasi, että Hagridin mökissä oli valot päällä ja sisältä kuului outoa ulinaa. Se kuulosti jotenkin Hagridilta. Adara poikkesi hiukan reitiltään ja asteli mökin luokse, ja kurkisti ikkunasta sisään. Hagrid se tosiaan oli, itkemässä takan vieressä. Tyhjistä pulloista päätellen hän oli juonut aika paljon. Mutta mitä takan ääressä oli? Täysikasvuinen hevoskotka?!
Adara ei voinut sietää sitä, että Hagrid oli aivan yksin jouluiltana, ja vielä jotain niin jakamisen arvoista kuin hevoskotka olohuoneessaan, joten hän katsoi varovasti ympärilleen, ja koputti sitten varovasti oveen.
Otsikko: Luku 12. Hiinokka ja Suojelius
Kirjoitti: Lokitar - 03.07.2007 22:44:02
12. Luku
Hiinokka ja Suojelius





”Ku-kuka siellä?” kuului Hagridin nyyhkyttävä ääni, kun tämä oli kuullut Adaran aran koputuksen mökkinsä ovessa.
”Minä, Adara.”
”Et sais olla täällä! Mee linnaan, tai... no mä saatan sut...” Kuului penkin natinaa ja sitten hidasta, raskasta töminää ennen kuin Hagrid avasi oven.
”Mitä sä tähän aikaa pihal hortoilet?”
”Minä... en tiedä, kävelyllä... Mutta, mitä sinulle on tapahtunut? Näytät kurjalta”, Adara kysyi vältellen vastaamasta.
”Mukavasti sanottu, just näin joulun aikaa”, Hagrid murahti, otti ovensa pielestä roikkuvan lyhdyn ja lähti kävellen Adaran kanssa kohti linnaa. Adara ei tohtinut tarjoutua käyttämään taikasauvaansa valon lähteenä, sillä hän tiesi että Hagridin taikasauva oli katkaistu kauan aikaa sitten, Adaralle mysteeriksi jääneestä syystä. Hagrid näytti muutenkin synkältä, eikä hän varmasti kaivannut enempää asioita painamaan mieltään.

”Hagrid hei...” Adara sanoi vaativasti, kun Hagrid oli välttänyt vastaamasta hänen kysymykseensä.
”No, okei... Vaarallisten eläinten hävittämiskomitea luultavasti telottaa Hiinokan, sen takia mitä Malfoylle tapahtu”, Hagrid sanoi kovaa niiskauttaen.
”Voi, Hagrid. Miksi et kertonut?” Adara kysyi ja tunsi olonsa heti vähemmän jouluiseksi. Hagrid kaivoi taskustaan punapilkullisen, melkein pyyhkeen kokoisen nenäliinan ennen kuin vastasi.
”No mitä suotta sua päätäs sellasella masentaa. Nyt on sentäs joulu. Siks mä päästin Hiinokanki sisälle. Ettei se joutus oleen yksin”, hän sanoi ja niisti nenänsä.
”Sua ei oo muutes näkyny vähään aikaa. Onks kaikki kunnossa?” Hagrid kysyi. Adara havahtui: hän oli tyystin unohtanut kaunansa Hagridia kohtaan.
”Öhm, joo, kaikki on tosi hyvin. Kamala kiire vain kokeiden kanssa, ja olen jäänyt jälkeen kun ankeuttajat -”
”Joo, Lupin kerto niistä... Pirunmoisia otuksia ne. Oloni oli kauhee viel viikkoo myöhemmin siitä ku olin ollu Azkabanissa”, Hagrid sanoi ja avasi linnan oven Adaralle. ”Noni, painus nukkuu siitä. Äläkä musta murehdi, en mä saa potkuja”, hän sanoi, ja Adara nyökkäsi ja lähti.
  
Hagrid-parka... Miksi Draco ei estä Hiinokan tappamista? sanoi ääni Adaran päässä. No, asiahan on selvä. Hän on Malfoy... Sanoi toinen ääni.
   Rohkelikkotorniin päästyään (”Missä sitä ollaan oltu, senkin ruojake!?”) hän lähti suoraa päätä nukkumaan, miettien miksei Finniganeista ollut kuulunut aikoihin mitään. Ehkä Seamus oli keksinyt jonkin hyvän selityksen, miksi Adara ei ollut tullut jouluksi kotiin. Tai sitten Finniganit pelkäsivät pahinta: että Adara tiesi.

Loma oli pituuteensa nähden harvinaisen pian ohi, ja arki alkoi normaalisti, jos ei laskettu sitä että Harryn Tulisalama oli takavarikoitu koska opettajat epäilivät, että se on kirottu.
   Korpinkynsi-Rohkelikko huispausottelu lähestyi huimaa vauhtia, ja Adara harkitsi jo lainaavansa Tulisalamaansa Harrylle ottelun ajaksi. Lupinia taas ei näkynyt koulun ensimmäisenä päivänä, mikä oli tietysti täysin ymmärrettävää.

Vuoden ensimmäisen kouluviikon perjantaina, Adara istui yksin kirjastossa moniin mietteisiin uppoutuneena. Hän luki uteliaisuuttaan kirjaa animaagiksi tulemisesta ja mietti millaisen vaivan Sirius oli nähnyt voidakseen olla Lupinin kanssa kun tämä oli suden muodossa. Ja kuin tilauksesta, Lupin käveli yhtäkkiä hänen viereensä.
"Hei. Oliko mukava joulu?"
"Oli kyllä, kiitos vain kysymästä", Adara vastasi ja huomasi heti Lupinia katsottuaan että tällä oli jotain muutakin asiaa.
"Tuota noin... Ajattelin että kelpaisiko sinulle sittenkin ne ankeuttajatunnit? Voisimme käydä sitä loitsua läpi lauantaisin helmikuussa.”
”Sopii”, Adara vastasi, iloisesti yllättyneenä siitä että Lupin halusi yhä opettaa häntä, vaikka Adara oli loukannut häntä töykeillä sanoillaan.
"Hienoa", Lupin sanoi ja tuntui kuin hänen koko olemuksensa olisi heti kirkastunut. "Käykö kello kolme sinulle hyvin?"
"Käy", Adara vastasi. Hän ei malttanut odottaa, että pääsisi vihdoinkin ankeuttajaongelmistaan eroon. Mutta miten Lupin aikoo hankkia luokkaansa ankeuttajan loitsun harjoittelua varten? Dumbledorehan ei halunnut ankeuttajia linnaan.

Ennen kuin Adara edes huomasi sitä, oli helmikuu, ja ensimmäinen opetus vastauksineen.
”Noniin, muistatko nyt mitä sinun pitää tehdä?” Lupin kysyi. He olivat kerranneet loitsun vaiheet jo kahteen kertaan, ilman että Lupin oli paljastanut miten hän aikoisi tuoda ankeuttajan Adaran eteen keskellä koulua ja hänen omaa luokkaansa.
”Muistella parasta, onnellisinta, muistoani, ja lausua loitsu Odotum Suojelius”, Adara vastasi.
”Hyvä. Onko sinulla jo muisto?”
Tyttö pudisti päätään.
”Mieti nyt. Koska olit erittäin onnellinen? Niin onnellinen että ajatuskin siitä muistosta saa hymyn huulillesi?”, Adara mietti… Oliko hän muka koskaan ollut niin onnellinen? Edes päästyään Tylypahkaan? Se jos mikä on onnellinen, mutta oliko tarpeeksi? Muisto tosiaan sai lievän hymyn Adaran huulille, ja tyttö päätti yrittää sitä.

”Valmis”, hän sanoi.
”Uppoudu siihen muistoon. Anna sen onnen täyttää sinut, kuin olisit juuri nyt siinä hetkessä. Ja lausu sitten loitsu, sauva valmiina?” Adara nyökkäsi, oli hetken hiljaa muistellen sitä onnen tunnettaan ja sanoi: ”Odotum Suojelius.”
Tytön yllätykseksi sauvasta nousi noin mäyrän kokoinen, muodoton valkoinen valo, joka kuitenkin katosi saman tien kun tyttö avasi silmänsä ja katsoi sitä.
”Erittäin hyvä!” Lupin huudahti - Adara ei ymmärtänyt mitä hyötyä pienestä valopallosta oli, ja miksi siitä piti noin riemuita. Kuitenkin heti tämän jälkeen Lupin asteli kaappinsa luo ja kääntyi sitten häneen päin.
”Mitä luulet... jos kohtaat mörön, miksi se muuttuisi?” hän kysyi.
”Varmaankin ankeuttajaksi”, Adara vastasi tovin mietittyään. Pelottavampia asioita hän ei ollut koskaan nähnyt - tai pikemminkin tuntenut.

”Hyvä, sain hankittua meille mörön harjoituskappaleeksi. Muistele sitä muistoa ennen kuin päästän mörön kaapista”, Lupin sanoi, heilautti kättään ja kaapin ovi aukesi. Adara syventyi muistoonsa, ja kaapista ilmestyi mustaan repaleiseen viittaan verhoutunut hirviö, ja maailma tuntui jälleen kylmältä. Adara kuitenkin kohotti sauvansa.
”Odotum suojelius!”
Jälleen muodoton valo tuli sauvasta, mutta se hävisi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin - ankeuttaja ikään kuin nielaisi sen itseensä. Adaraa pyörrytti taas... Hän yritti lausua loitsun uudestaan, mutta sitten hän kuuli sen jälleen: Naisen kiljaisu. Lupin katsoi häntä huolissaan ja taikoi mörön takaisin kaappiin. Adara nojasi takanaan olevaan lipastoon ja tunsi kylmän hien kohoavan otsalleen.
”Adara? Kaikki hyvin?”
”Se ei ollut tarpeeksi onnellinen muisto, siitä se johtui...” Adara mutisi ja mietti. Joulu isän kanssa? Se oli se. Se oli vahva ja ennen kaikkea onnellinen muisto, ja Adara muisti sen yhä kuin se olisi tapahtunut vasta eilen. Tyttö hymyili taas itsekseen - Lupinin pieneksi ihmetykseksi -  ja kääntyi taas kaappia kohti.

”Uudestaan”, hän vaati. Lupin katsoi häntä ensin arvioiden ja lopulta päästi kuitenkin mörön ulos. Adara kohotti sauvansa. Joulu isän kanssa, joulu isän kanssa...
”ODOTUM SUOJELIUS!” sauvasta nousi ison koiran muotoinen, kirkas valo joka hyökkäsi ankeuttajan – tai siis mörön - kimppuun ja pakotti sen pakenemaan takaisin kaappiin.
”Mainiota!” Lupin huudahti, silmät ihmetyksestä pyöreinä mutta suu iloisessa virneessä. ”Erinomaista! Ennen sinua en ole tuntenut ketään joka saisi muodollisen suojeliuksen jo toisella yrittämällä! Se on lähes mahdotonta!” Lupin kehui ja Adaran posket punehtuivat. Hänen täytyisi kiittää isäänsä tästä myöhemmin.
”Eipä ole Lipetit turhaan kehunut...” Lupin vielä lisäsi ja istahti Adaran vierelle kun hänen jalkansa eivät enää järkytykseltään kantaneet. Hän hymyili yhä ja tarjosi Adaralle suklaasammakoita.
”Mitä muistoa ajattelit?” hän kysyi uteliaisuuttaan.
”Joulua...” Adara mutisi ja haukkasi suklaasammakkoaan.
Lupin hymyili - ei, hän säteili. Ilmeisesti hän ei ollut osannut edes haaveilla pystyvänsä opettamaan jotakin näin erityistä - ja vieläpä hänen omalle kummitytölleen. Adara ajatteli ensin, että hän vain yritti kannustaa häntä kehumalla, mutta kehujen tulvan venyessä jo vartin pituiseksi, hän viimein käsitti että hän oli tainnut pystyä johonkin hyvin uskomattomaan.
”Äitisikin oli erinomainen loitsuissa, suorastaan nero”, Lupin sanoi vielä lopuksi, Adara hymyili ja tunki loputkin suklaasammakosta suuhunsa.

Harjoitukset jatkuivat rauhallisesti vielä parin viikon ajan, ja Adara pärjäsi joka kerralla vain paremmin ja paremmin (kerran hän tosin sai aikaan vain koiranpennun näköisen valon, koska hän oli saanut huonon numeron Kalkaroksen kokeesta). Ja pian koitti päivä jota kaikki Rohkelikot ja Korpinkynnet olivat odottaneet: Huispausottelu. Jos Rohkelikko voittaisi tämän ottelun, heidän täytyisi enää päihittää Luihuinen – ja Draco - niin mestaruus olisi jälleen heidän.

Sää oli kaikkien onneksi parempi kuin viime ottelussa. Todella upea pelaamiselle. Aurinko paistoi vain välillä suoraan maata kohti, mutta useimmiten sen peitti jokin haalea pilvenriekale, joten ei ollut häikäisevän valoisaa. Jos Harry koskaan nappaisi siepin kädenkäänteessä, se olisi varmasti tänään, Adara tuumi. Asteltuaan ulos lämpimän tuulen siliteltäväksi, tyttö huokaisi tyytyväisenä ja kiiruhti muiden kanssa yleisötorneihin.
   Peliä ei ollut ehtinyt mennä kauaa, kun Harry jo näki siepin ja syöksyi sitä kohti Korpinkynsien etsijä hitaasti kannoillaan. Mutta etsijä-Chon keskittyminen ei enää kohdistunutkaan sieppiin, vaan johonkin mikä liikkui kentällä, maassa. Muutkin kääntyivät lopulta katsomaan mikä pelaajaa niin suuresti häiritsi, Adara mukaan lukien. Kolme pitkää ankeuttajaa liikkui kentän laidalla - taas. Adaraa kiukutti, miten ne kehtasivat tulla tänne uudestaan häiriköimään?
   Hän vetäisi mitään sen suuremmin harkiten sauvan taskustaan, osoitti ankeuttajiin ja lausui: ”ODOTUM SUOJELIUS!” Valkeahohtoinen suuri koira tuli Adaran sauvasta oppilaiden tuijottaessa silmät selällään. Koira hyökkäsi kohti ankeuttajia, samaan aikaan kun Harryn sauvastakin tuli valkeaa, mutta muodotonta valoa joka hyökkäsi myös häiriköiden kimppuun. Adara käänsi katseensa Harryyn. Miten Harrykin osasi loihtia suojeliuksen? Ennen kuin Adara ehti enempää miettiä, Harry oli jo napannut siepin.

”Jes! Jes!” Adara kiljui ja ryntäsi yleisötornista kohti kenttää. Tyttö oli ensimmäisten joukossa halaamassa ja jopa suukottamassa Harrya.
”Harry, sinua ei päihitä kukaan!” hän kiljui onnellisena ja halasi Weasleyn kaksosiakin.
”Entä minä sitten?” George tuhahti.
”Se ryhmyn iskeminen lyöjään oli mahtava! Olisin tehnyt tasan samoin!” Adara kehui.
”Aikamoinen suojelius!” Kuului kuitenkin kaikkia aiempia kehujakin ylpeämmän oloinen ääni. Lupin  oli astellut juuri Harryn selän takaa.
”Ankeuttajat eivät vaikuttaneet minuun mitenkään!” Harry huudahti.
”Eivät minuunkaan!” Adara hihkaisi nyt tajutessaan, että Lupinhan se oli Harryakin opettanut.
”Se johtuu siitä että ne – öh - eivät olleet oikeasti ankeuttajia. Tulkaa katsomaan”, Lupin sanoi ja johdatti Adaran ja Harryn olkapäistä pidellen kohti paikkaa missä ankeuttajat olivat liikkuneet.

”Te säikäytitte Malfoyn pahan kerran”, Harry ja Adara tuijottivat suut auki: Maassa rimpuilemassa kasassa oli Malfoy, Crabbe, Goyle ja Marcus Flint. Heidän vieressään kiljui – tai ennemminkin karjui - McGarmiwa.
”Kelvoton temppu! Halpa ja raukkamainen yritys häiritä Rohkelikon etsijää! Jälki-istuntoa kaikille ja viisikymmentä pistettä pois Luihuiselta! Minä puhun tästä rehtori -” Adara ei kuunnellut enempää vaan rynnisti nauravan Harryn edestä Dracon luo.
”Malfoy! Anna anteeksi! Minä en tiennyt - en tiennyt että se olit sinä! En muuten olisi loihtinut sitä!” Harry ja Lupin tuijottivat nyt vuorostaan suut auki Adaraa samassa kun tyttö auttoi Dracon ylös. Rehtorikin oli tullut paikalle ja lähti nyt muiden kanssa kohti linnaa, aikeissaan läksyttää kaikkia kunnolla.
”Malfoy, ala tulla!” McGarmiwa karjui. Draco ei sanonut Adaralle mitään, vaan lähti hiukan nolostuneena muiden perään.
   Adara huokaisi. Hän oli nyt tunaroinut, ja pahasti...
   Se oli Malfoylle oikein! sanoi ääni jälleen hänen päässään.
Otsikko: Luku 13. Sirius ja puukko
Kirjoitti: Lokitar - 03.07.2007 22:47:33
13. Luku
Sirius ja puukko





Sinä iltana oleskeluhuoneessa oli tavallista suuremmat juhlat, sillä nyt juhlanaiheita oli kaksi: huispausottelun voitto ja Malfoyn nöyryytys. Ajatus Adaralle suuttuneesta Malfoysta ei ehtinyt kauaa kummitella työn itsensä mielessä, kun hän tanssi kaksosten kanssa ja joi kermakaljaa jota he olivat salakuljettaneet Tylyahosta. Adara meni yöllä myöhään nukkumaan, eikä ehtinyt edes kauaa nauttia peittonsa ja tyynyjensä pehmeydestä, kun...

”AAAAAAAAAAAAUUUUUUAAAAAAAAAAAAAAHHHHHHHH! EEEEEEEEEIIIIIII!”
Adara säpsähti ylös silmänräpäyksessä ja loikkasi pois sängystä. Hätäinen huuto kuului poikien makuusalista. Adara nappasi taikasauvansa yöpöydältään ja ryntäsi oitis ulos makuusalistaan tunnistaessaan äänen lähteen Roniksi.
   Poikien makuusalin ovelle tultuaan hän kuuli töminää portaissa, mutta huoli Ronista oli sen verran suuri, ettei hän jaksanut välittää.
”Ron! Mitä nyt?!” hän huusi rynnätessään sisään makuusalin ovesta - joka hänen yllätyksekseen oli jo apposen auki.
”Musta! Sirius Musta! Ja puukko!” Ron huusi istuessaan kauhun vallassa sängyllään, jonka toisella puolella olevat verhot oli revitty.
Mitä?” Harry sanoi viereisellä sängyllä hölmistyneenä.

Adara vilkaisi kauhuissaan portaisiin, ja kuuli samassa kun muotokuva-aukko paiskautui kiinni jonkun perässä.
”Täällä äsken! Viilsi verhot! Minä heräsin!” Ron jatkoi.
”Oletko varma ettet nähnyt unta?” Dean sanoi.
”Katso verhoa! Takuulla hän oli täällä!” Ron huusi. Pojat nousivat vuoteistansa ja lähtivät Adaran kanssa portaita alas oleskeluhuoneeseen, vaikka Adara tiesi sen jo hyödyttömäksi, tunkeilija - oli se sitten Sirius tai joku muu - oli jo paennut. Tyttöjen makuusalin ovi aukesi jälleen ja muut tytöt kyselivät: ”Kuka huusi?” tai ”Mitä te teette?”

Kun oleskeluhuoneestakaan ei löytynyt minkäänlaisia jälkiä - paitsi Adara huomasi, että huoneessa tuoksui lievästi märälle koiralle.
”Oletko ihan varma ettet nähnyt unta, Ron?” kysyi Harry, joka ei vieläkään ollut uskoa että joku ulkopuolinen oli päässyt heidän makuusaliinsa.
”Mitä täällä metelöidään?”
”McGarmiwa käski mennä nukkumaan!”
"Kuka täällä huusi?"
”Loistavaa! Juhlat jatkuvat?” Fred kysyi virkeänä ja Adara ei voinut olla naurahtamatta. Hilpeys tosin katosi, kun Percy riensi huoneeseen.

”Miksi ette ole nukkumassa? Kaikki heti takaisin ylös!” Percy käski, ja Adara ja kaksoset eivät voineet olla huomaamatta, että tämä piti JP-merkkiä jopa pyjamansa rinnuksessa.
”Percy, Sirius Musta! Meidän makuusalissa! Hänellä oli puukko kädessä!” Ron huusi.
”Joutavia! Sinä olet syönyt liikaa. Näit painajaisen -”
”Itse asiassa, minä kuulin kun joku juoksi kiireellä portaat alas poikien makuusalista”, Adara sanoi - Sirius oli luultavasti jo paennut ja Adara ei halunnut että kaikki luulisivat Ronin tulleen hulluksi. ”Kuulin ne äänet heti Ronin huudon jälkeen, ja poikien makuusalin ovi oli auki."
”Siinäs kuulit!” Ron sanoi kiukkuisena.
”Nyt saa totisesti riittää!” McGarmiwa huusi raivoissaan ja kaikki säpsähtivät sitä, kuinka hiljaa hän oli  saapunut.
”Minäkin ilahduin kun Rohkelikko voitti ottelun, mutta tämä menee jo järjettömyyksiin! Percy, minä odotin sinulta parempaa!”
”Minä en taatusti antanut tähän lupaa!” Percy puhisi. ”Olin juuri komentamassa kaikkia takaisin sänkyyn! Ron vain näki painaj-”
”SE EI OLLUT PAINAJAINEN! MINÄ HERÄSIN JA SIRIUS MUSTA SEISOI VIERESSÄNI PUUKKO KÄDESSÄ!” Ron karjui niin että McGarmiwa säpsähti.

”Äläpä puhu järjettömiä, Weasley. Millä kummalla hän olisi päässyt muotokuva-aukosta sisään?”
”Kysy häneltä!” Ron sanoi ja osoitti ritari Cadoganin muotokuvan takapuolta. McGarmiwa katsoi Ronia epäluuloisesti, mutta työnsi kuitenkin muotokuvan auki ja meni käytävän puolelle. Kaikki kuuntelivat hiljaa.
”Ritari Cadogan, päästitkö sinä äsken miehen sisään Rohkelikkotorniin?”
”Kyllä vain, hyvä rouva!” Cadogan huudahti.
”Sinä - sinä päästit? Mutta - mutta tunnussana!”
”Hänellä oli ne! Koko viikolta, rouva! Luki ne pieneltä paperilapulta!”
   McGarmiwa kapusi takaisin sisälle - valkeana raivosta.
”Kuka ihminen -” hän sanoi tärisevällä äänellä, kun suoni hänen otsassaan alkoi pullistua jo pelottavan kokoiseksi ”- kuka käsittämättömän typerä ihminen kirjoitti koko viikon tunnussanat paperille ja jätti paperin jonnekin lojumaan?!” Oli haudanhiljaista. Ja pian vapiseva Neville Longbottom nosti hitaasti kätensä ylös.
   
Rohkelikot eivät nukkuneet sinä yönä lainkaan. Vaikka tällä kertaa he saivat pysyä makuusaleissaan, eivätkä joutuneet yöpymään Suuren salin lattialla, niin kukaan ei saanut unta. Kaikki kuiskuttelivat toisilleen ja yrittivät arvailla syitä miksi Sirius Musta halusi väkisin juuri Rohkelikkotorniin.
"Eikös Musta ollut suurikin tiedät-kai-kenen kannattaja? Ehkä hän haluaa tappaa Harryn", ehdotti yksi.
"Mutta miksi hän sitten repi Ronin verhot? Ei Ronia voi sekoittaa Harryyn edes hämärässä, hiustenvärikin jo kertoo sen", totesi toinen.
"Ehkä Musta on vain tullut hulluksi ja haluaa tappaa kaikki Rohkelikot - ei olisi ensimmäinen kerta kun luihuinen käy rohkelikkojen kimppuun."
"Sirius Musta ei ollut Luihuisessa, hän oli Rohkelikko", Adara totesi.
"Mistä sinä sen tiedät?"
"Tiedänpähän vain", Adara mutisi ja katui päätöstään puuttua koko keskusteluun.

Aamunkoitteessa professori McGarmiwa ilmoitti, että Sirius Musta oli toden totta käynyt Rohkelikkotornissa - ja päässyt jälleen pakoon. Adara huokaisi helpotuksesta, mutta asia yhä vaivasi häntä: Miksi ihmeessä Sirius oli tullut koululle toistamiseen?
Ritari Cadogan sai sinä aamuna potkut, ja hermostunut Leidi palautettiin paikalleen, vain sillä Leidin luomalla ehdolla että häntä vartioitiin.
Se päivä oli suurta sekasortoa, ja opettajat tuntuivat pitävän silmällä oppilaitaan enemmän kuin tavallisesti, joten Adara kesti maltillisesti seuraavaan päivään ja odotti tilaisuuttaan päästä pöllötorniin kirjoittamaan kirjeen Siriukselle.

Mitä ihmettä sinä teit Rohkelikkotornissa keskellä yötä?
Ja vielä puukon kanssa Ronin vuoteen
vieressä?! Onko jotain tapahtunut?
Jos sinua vaivaa jokin, niin puhu minulle.

Terveisin, Adara.


Hän lähetti pöllön melko nopeasti kohti röttelöä, mutta silti joku ehti yllättää hänet.
”Hei Adara!” Ron huudahti astellessaan juuri paikalle.
”Ai, hei”, Adara sanoi hätiköidysti.
”Haluatko lähteä minun ja Harryn kanssa Hagridin luo? Hiinokan tuomiosta päätetään ensi viikolla”, Ron kysyi.
”Ai niin... Hiinokka...” tyttö sanoi apeasti muistaessaan hevoskotka-paran. ”Joo, voinhan minä tulla”, hän jatkoi, ja oli vain kiitollinen ettei Ron ollut kysellyt miksi hän oli hiipinyt yksin pöllötorniin.

He saapuivat eteishalliin jossa Hagrid jo odottikin heitä. Oppilailta oli nyt kiellettyä kulkea ilman aikuista koulun tiluksilla, joten tämä järjestely oli miltei välttämätön. Pian Harrykin saapui paikalle ja he lähtivät yhdessä Hagridin mökkiä kohti.
”No niin, Hagrid! Sinä kai tahdot kuulla lauantaiyöstä?” Ron kysyi. Hän oli syyllistynyt suurentelemaan kyseistä tarinaa eilisen aikana joka kerta kun joku häneltä sitä kysyi.
”Siitä oon jo kuullu kaiken”, Hagrid vain todeta töksäytti.
”Ai...” Ron sanoi pettyneenä ja Adara mietti olisiko seuraavassa tarinassa Siriuksella ollut mukana lohikäärme.

Mökkiin tullessaan he puhuivat hetken Hiinokasta, sitten Hermionesta (Adaran käsityksen mukaan Ron ja hän olivat riidoissa koska Hermionen kissa söi Ronin rotan), sitten taas Hiinokasta, sitten taas Hermionesta (Adara alkoi tuntea olonsa ulkopuoliseksi tässä vaiheessa), ja loput ajasta sujui taas huispauksesta puhuen. Silloin Adara avasikin suunsa ja kehui Harryn taitoja sen verran mitä osasi (Harryn posket helottivat punaisena pariin otteeseen). Kellon lyötyä yhdeksän, Hagrid saattoi heidät takaisin linnaan. Adaran pöllö ei ollut palannut...
Kuitenkin oleskeluhuoneessa tyttö huomasi ilmoitustaululle ilmestyneen mainoksen.
   Lauantaina Tylyahoon.
Otsikko: Luku 14. Kutka vai Peter?
Kirjoitti: Lokitar - 03.07.2007 22:59:25
14. Luku
Kutka vai Peter?







Adara lähti tällä kertaa tällipajun alta suoraan kohti Rääkyvää röttelöä. Hän leijutti kiven päin sitä kyhmyä joka rauhoitti pajun, ja hiipi sitten juurien välistä salakäytävään. Hän kiiruhti vauhdilla tunnelin päähän ja kiipesi sitten jyrkkää ja kapeaa kiviportaikkoa pitkin taloon.
”Sirius?” Adara kuiskasi varovaisesti ja kuuli saman tien oman nimensä vastauksena. Hän kiiruhti yläkertaan, jossa Sirius istui syöttämässä pöllöä. Tytön nähdessään hän kuitenkin nousi ylös ja Adara huokaisi helpotuksesta ja halasi Siriusta.

”Mitä sinä oikein ajattelit? Ryntäämällä Tylypahkaan tuolla tavalla”, hän sanoi yhä halatessaan ja tunsi olonsa aikuiseksi joka toruu lasta. Sirius ei sanonut mitään vaan kaivoi taskustaan lehtileikkeen, jossa oli kuva Ronin perheestä Egyptissä. Hän törkkäsi Ronin olkapään kohdalle sormellaan. Olkapäällä istui Ronin rotta, Kutka.
”Kutka? Mitä siitä?”
”Ei Kutka... Peter Piskuilan”, Sirius sanoi rauhallisesti. Adara tuijotti Siriusta hetken kuin hullua, vaikkei oikeasti tarkoittanut tehdä niin.
”Peter? Oletko ihan varma? Tai siis - rottia on tuhansia joka paikassa. Miksi juuri hän -” Sirius osoitti kuvasta nyt tarkasti Kutkan etutassua - siitä puuttui varvas.

”E- Varvas? Sormi? Tosiaan, Peteristä löytyi vain sormi kun sinä – mukamas - räjäytit hänet”, Adara päätteli ja Sirius nyökkäsi.
”Ja kuinka monta kertaa olenkaan nähnyt Peterin rottana ollessani nuorempi? Tunnistin rotan oitis kun näin sen lehdessä. Se on Peter. Jouduin täysin raivon valtaan silloin kun tulin Tylypahkaan, mutta Peter ei ollut siellä -”
”Silloin? Siis.. Olitko tiennyt jo kauan Peterin olinpaikan?” Adara kysyi hämmentyneenä. Hänen yllätyksekseen Sirius nyökkäsi.
”Tiesin jo Azkabanissa. Sain tämän lehden Toffeelta hänen käynnillään. Mutta... missä Peter oli?”

”Öh.. Ron sanoi että Hermione Grangerin kissa söi Kutkan. Mutta niin Peter ilmeisesti halusi meidän uskovan... Ronin tyynyltä löytyi verta ja kissan karvoja, eikä Kutk- tai siis Peteriä ollut missään.” Sirius tuhahti suutahtaneena.
”Ei ole takuulla kauas karannut. Hän vain arvasi, että olen hänen perässään ja piiloutui väliaikaisesti. Kuullessaan että hyökkäsin Tylypahkaan ja että lähdin saman tien, hän näyttäytyy ja palaa Ronin luo.” hän jatkoi.
”Hyvin todennäköistä... Silloin onkin aika napata hänet. Kun hän sitä vähiten odottaa”, Adara sanoi ja Sirius säpsähti.

”Sinä-! Sinä pysyt poissa tästä!” Adara mulkaisi Siriusta.
”Miten niin?! On hänen syynsä että sinä olit vankilassa 12 vuotta!” hän tiuskaisi.
”Totta, mutta minä hoitelen hänet. En halua, että hän saa selville sinusta, tai pahempaa, satuttaisi sinua”, Sirius sanoi määräilevästi. Adara huokaisi.
”Sinä olet joskus tosi ärsyttävä, tiesitkö sitä? Sitkeä ja paksukalloinen.” hän sanoi jo osittaen huvittuneena.
”Huomaa siis kehen sinä olet tullut”, Sirius totesi, pidätteli hetken hymyään ja lopulta virnisti. Sen suurempaa riitaa Adara ei saanut aikaiseksi Siriuksen kanssa. Sirius silitti Adaran päälakea ja naurahti.

He keskustelivat tunnin verran jälleen aivan tavallisista asioista, koulun käynnistä ja huispauksesta, kunnes oli Adaran aika palata takaisin koululle. Siriuksen sanat kaikuivat koko matkan hänen päässään:

Älä tee mitään Peterille jos näet hänet. Minä hoitelen hänet.


Adara oli juuri kääntymässä Rohkelikkojen muotokuva-aukon luo kun Lupin tuli häntä vastaan – erittäin vihaisen näköisenä.
Adara tuijotti Lupinia, ja Lupin häntä. Tyttö ei osannut aavistaakaan mikä miehen oli saanut noin raivostuneen näköiseksi, ennen kuin Lupin tarttui häntä kädestä ja raahasi työhuoneeseensa mitään sanomatta. Hän otti taskustaan Kelmien kartan ja viskasi sen Adaran nenän eteen. Adara tuijotti sitä mykkänä. Mistä Lupin oli saanut sen?
”Selitä -” Lupin aloitti ääni väristen. ”Selitä, miksi näin pienen pisteen ja nimesi liikkumassa Rääkyvän Röttelön ja Tällipajun välillä menevää salatunnelia pitkin!” Adara nielaisi - Lupin oli nähnyt hänet.
Nyt otti ohraleipä.
”M-minä-”
”Sinulla ei-ole-lupaa mennä Tylyahoon!” Lupin jatkoi.
”Remus -”
”Jälki-istuntoa. En kerro muille opettajille, mutta kaksi tuntia jälki-istuntoa, joka päivä, kunnes huomaan ettet tee sitä toiste”, Lupin sanoi ja osoitti ovea. Hän ei ollut ilmeisesti huomannut kuitenkaan Siriusta kartalla, koska hän ei ollut lähtenyt saattamaan Adaraa koulun tiluksille. Adara riensi kiireellä Rohkelikkotorniin ja jälki-istunnosta huolimatta huokaisi helpottuneena, sillä Sirius oli yhä turvassa. Adara päätti että hän ei takuulla lähtisi Tylyahoon niin kauan kun Lupinilla oli Kelmien kartta.

Päästyään takaisin tyttöjen makuusaliin, hän huomasi että häntä odotti ikkunalla pöllö. Kirje oli Hagridilta.

Hei,
Hiinokka ja mä hävitiin. Hiinokka telotetaan vaikka muutoksenhakuki on mahdollista...
T:Hagrid

Adara huokaisi surkeana. Tänään oli uskomattoman huono päivä. Hän ei uskaltaisi lähteä ilman lupaa edes Hagridia lohduttamaan, kun Lupinilla oli kartta. Tyttö päätti ottaa kaksosten kanssa puheeksi miten heidän arvokas karttansa oli päätynyt opettajien käsiin.

Koeviikko alkoi. Adaralla tuli tuskainen kiire kaikkien kokeisiin lukemisien kanssa, kun hänen piti joka päivä olla tunnin jälki-istunnossa. Ensimmäisenä sillä viikolla oli Lupinin koe, joka oli aiempiin opettajiin verrattuna melko poikkeuksellinen: He menivät erikoista rataa, jossa he kohtasivat mörköjä ja muita pimeydenvoimiin liittyviä haasteita.
Adara sai Lupinin ilmeestä päätellen melko hyvät pisteet, vaikka hän yritti hymyään piilotellakin. Ennustuksen koe meni täysin mönkään - Adara ennusti että hän voittaa vedossa ensi viikolla, ja kuolee huomenna (hän yritti tosin vedota siihen, että ehkä hän löisi vetoa Kuoleman kanssa). Loitsujen koe meni – kuten tavallisesti - odotukset ylittävästi. Ja kaikkien näiden kokeiden jälkeen koitti pian päivä jolloin oteltaisiin huispausmestaruus... Peli oli Adaran apean olon takia mennyt kuitenkin ihan sivu suun. Rohkelikko voitti, ja Adara onnitteli tapansa mukaan Harrya ja kaksosia, lähti Lupinin jälki-istuntoon ja oli siellä koko Rohkelikkojen juhlimisen ajan. Seuraavana päivänä Adara sai taas Hagridilta kirjeen.

Muutoksenhaku meni pielee, Hiinokka telotetaa tänää auringonlaskun aikaa. Mitää ei oo tehtävis, äläkä tuu tänne.
En haluu että näet sen.
Hagrid


Adara huokaisi vielä surkeammin kuin viime viikolla. Hänen olonsa alkoi käydä sietämättömän pahaksi: Hiinokka teloitetaan, Draco ja Lupin tuntuvat vihaavan sekä välttelevän häntä ja Adara ei pääsisi katsomaan Siriusta ties kuinka pitkään aikaan... Kaikki ryöppysi kerralla tytön niskaan. Hänen oli pakko, pakko puhua isälleen. Hän ei halunnut olla lähelläkään Hiinokkaa teloittamaan tulevaa joukkoa. Samassa hän kuitenkin keksi jotain. Huomisyönä olisi täysikuu, jolloin Lupin muuttuisi jälleen sudeksi. Joten...
Miksikäs ei...
Otsikko: Luku 15. Totuus muillekin
Kirjoitti: Lokitar - 03.07.2007 23:09:08
15. Luku
Totuus muillekin







Adara juoksi. Yhä nopeammin ja nopeammin kohti Tällipajua ja kiireessään melkein liukui juurien välistä alas salakäytävään ja lähti Rääkyvään röttelöön juuri niihin aikoihin kun Hiinokka oli teloitettu.
Hän oli pian röttelössä, mutta Sirius ei ollut paikalla.
”Sirius?” Adara sanoi varovasti, mutta talo oli kuin olikin tyhjä. Tyttö istuutui sängylle niin että sen pölyt pöllähtivät ja saivat hänet yskäisemään.

"Tuskin hän kovin kaukana on", hän mutisi ja jäi odottamaan... Meni yli vartti, ennen kuin Adara kuuli seuraavan kerran minkäänlaisia elonmerkkejä, mutta erotettuaan lopulta äänet tarkemmin, hän toivoi ettei olisi niitä kuullutkaan: ne olivat tuskanhuutoja.
Adara nielaisi hiukan kauhuissaan, mutta erotti sitten, että ääni ei ollut Siriuksen. Hän ryntäsi ovelle vastaan juuri sopivasti kun iso koira tuli huoneeseen raahaten Ronia jalasta. Ronin sormet olivat puristuneet rimpuilevan rotan ympärille ja housut olivat nilkan kohdalta riekaleina Siriuksen hampaiden jäljiltä. Adara kiljaisi nähdessään Ronin verisen jalan.

”Ron! Ron, oletko kunnossa?” hän sanoi, kun koira irrotti otteensa Ronista päästyään pylvässängyn viereen.
”Adara! Mitä sinä täällä -?” Ron aloitti, mutta Adara katsoi kiukuissaan Siriusta joka oli yhä koiran muodossa.
”Miksi sinun piti vetää Ron mukaan tähän?!” hän huusi, Ronin suu loksahti auki kun Sirius muuttui takaisin ihmiseksi.
”Anteeksi, olen - olen vain niin raivoissani. En voi sille mitään”, Sirius selitti ja katsoi pahoittelevasti Ronia.
”Sinun ei sitä paitsi pitäisi olla täällä!” Sirius jatkoi katsoen nyt tiukasti Adaraa, tajuttuaan että tyttö tosiaan oli taas hänen luonaan.

”Mutta halusin nähdä sinut -” Adara aloitti, kun Ron keskeytti kakistellen:
”Sinä - ja hän!” hän sanoi osoittaen syyttävästi Adaraa.
”Ron, kuuntele -” Adara aloitti, mutta alakerrasta kuului natinaa.
”Sirius -” Adara oli sanomassa ja kääntyi Siriukseen päin - poissa.
Mitä ihmettä täällä tapahtuu!?
Samassa Harry ja Hermione ryntäsivät yläkertaan rähjäisen näköisinä, kuin he olisivat tapelleet jonkin kanssa.

”Adara?” Harry sanoi.
”Ron - jaksatko sinä?” Hermione aloitti rynnätessään Ronin luo, joka yritti kakistella jotakin Harrylle.
”Missä koira on?” Harry kysyi.
”Ei mikään koira, Harry. Se oli ansa. Ja tuo -!” Ron osoitti taas Adaraa, mutta Hermione keskeytti hänet.
”Mitä sinä puhut?”
Hän on se koira... hän on animaagi.

Ron tuijotti huoneen varjoisaan nurkkaan, joka sijaitsi oven takana. Adara kääntyi ja tajusi Siriuksen seisovan siellä. Mies sulki oven.
”Karkotaseet!” Sirius sanoi – käyttäen Adaran sauvaa, jonka katoamista Adara ei ollut huomannut - ja Harryn ja Hermionen sauvat lennähtivät heidän käsistään.
”Ajattelinkin että tulisit pelastamaan ystäväsi”, Sirius aloitti kohteliaaseen sävyyn. Hän ei silti näyttänyt kovin iloiselta kummipoikansa nähdessään, sillä halu kostaa Peterille oli nyt etusijalla. ”Isäsi olisi tehnyt saman minulle. Olit rohkea, kun et juossut hakemaan opettajaa. Kiitos siitä... Se helpottaa asioita huomattavasti.” Harry syöksähti eteenpäin, mutta Hermione ehti pysäyttää hänet.
”Harry, ei!” Hermione henkäisi kauhistuneena.
”Jos sinä aiot tappaa Harryn, sinun täytyy tappaa meidätkin!” Ron uhitteli. Adara katsoi Ronia kuin tärähtänyttä.

”Käy makaamaan, vahingoitat jalkaasi vielä enemmän”, sanoi Sirius hiljaa Ronille. Ron oli noussut seisomaan ja huojui nyt kivun yltyessä.
”Kuulitko, mitä sanoin? Sinun täytyy tappaa meidät kaikki!”
”Tänä iltana ei tehdä kuin yksi murha”, Sirius sanoi ja virnisti. Adara käänsi katseen nyt Ronista Siriukseen. Aikoiko Sirius tappaa Peterin? Eikä toimittaa häntä Azkabaniin?

”Miksi?” Harry kysyi halveksuvasti ja yritti päästä irti Hermionen otteesta. ”Et piitannut viimeksikään. Teurastit tuosta vain kaikki ne jästit vain päästäksesi käsiksi Piskuilaniin... Mikä hätänä, pehmittikö Azkaban?”
”Harry! Ole vaiti!” Hermione uikutti.
”HÄN TAPPOI MINUN ÄITINI JA ISÄNI!” Harry ärjyi.
Mistä Harry oli tuon tarinan version kuullut? Adara ajatteli, sillä kouluvuoden alussa Harry ei ollut piitannut Siriusta koskevista uutisista tippaakaan.
Vaikka Adara olikin nyt onnellinen siitä että Harry oli väärässä, häntä pelotti yksi asia: Harry näytti niin tuohtuneelta, että hänelle totuuden kertominen tulisi olemaan vaikeaa tuossa tilassa. Harry ei näyttänyt vain tuohtuneelta – vaan raivoisalta.

Yhtäkkiä Harryn toinen käsi puristui Siriuksen ranteen ympärille ja väänsi sauvojen kärjet poispäin.
”Harry! Lopeta!” Adara huusi ja tarttui Harrysta takaapäin koettaen vetää tämän kauemmas Siriuksesta. Harryn toisen käden rystyset iskivät Siriusta päähän ja he kaatuivat kohti seinää.
”HARRY, EI!” Adara kiljui ote yhä Harryssa ja koetti kiskoa tätä irti. Harry löi yhä Siriusta.
”Lopeta!” Adara kiljui ja koetti saada nyt Siriuksen kädestä edes yhden sauvan.
”Älä yritä!” Harry sanoi tönäisten Adaran kauemmas itsestään ja Siriuksesta. Sirius tarttui puolustukseksi Harrya kurkusta.
”Ei... Olen odottanut niin kauan...”

”Sirius! Lopeta jo! Sinä satutat -” Adara huusi, mutta Hermione tuli ja potkaisi Siriusta. Ronkin hyökkäsi Siriusta päin ja sauvat lensivät hänen kädestään lattialle. Harry heittäytyi omaa sauvaansa kohti, mutta Adarakin oli huomannut sauvat. Hän takertui tiukasti Harryn käteen, ettei tämä saisi sauvoja. Harry ehti silti siepata sauvansa ja kääntyi.
”Pois tieltä!”
”Harry älä!” Adara huusi nyyhkyttäen. Harry luultavasti luuli, että Adara oli jonkun loitsun alaisena, koska suostui vapaaehtoisesti auttamaan Siriusta. Tai sitten Harry oli niin tuohtunut, ettei ymmärtänyt mistään mitään. Ron ja Hermione siirtyivät Harryn tieltä - Sirius makasi lattialla kiivaasti hengittäen.

”Aiotko tappaa minut, Harry?”
”Sinä tapoit minun vanhempani”, Harry sanoi kohottaen sauvaansa kohti Siriusta. Adara tunsi kuumat kyyneleet kasvoillaan. Jos Harry vain kuuntelisi edes hetken.
”Harry kiltti...” Adara sanoi hiljaa, kun Sirius avasi suunsa.
”En kiistä sitä”, hän sanoi Adaran yllätykseksi.
”Mutta jos tietäisit koko totuuden -”
”Koko totuuden? Sinä myit heidät Voldemortille, muuta minun ei tarvitse tietää!”
”Sinun täytyy kuunnella minua. Kadut jos et kuuntele - sinä et ymmärrä...” Sirius jatkoi ja Adara hivuttautui Harryn taakse, mutta Harry huomasi hänet ja asteli lähemmäs Siriusta.

”Minä ymmärrän paljon enemmän kuin sinä luulet. Sinähän et kuullut häntä? Minun äitiäni... kun hän aneli Voldemortia säästämään minut... ja sinä teit sen... sinä teit sen...” Harry sanoi. Samassa Adara teki päätöksensä. Harry oli selvästi raivoissaan, niin Adarakin olisi kun tapaisi sen, jonka naurun hän kuulee aina ankeuttajien lähellä, mutta silti tuo raivo ei oikeuttaisi tappamaan jotakuta viatonta, kuten Sirius. Adaralla ei ollut kauaa aikaa miettiä keinoa suojella Siriusta, joten hän vain ryntäsi Harryn ohi, laskeutui polvilleen maahan ja siitä Siriuksen rintakehän suojaksi, kietoen kädet tiukasti tähän kiinni.

”Häivy, hullu! Älä sotkeudu tähän”, Sirius kuiskasi ja yritti työntää Adaran pois. Adara ei hievahtanutkaan. Hän piti vain tiukemmin kiinni Siriuksesta.
”Senkin paksukallo, minä puutun mihin haluan”, hän tiuskaisi ja käänsi päätään Harryyn päin silmät kyynelissä.
”Harry kiltti, yrittäisit kuunnella...” Adara kuiskasi ja Harry tuijotti häntä selvästi hämmentyneenä, kunnes kohotti sauvaansa. Aikoiko Harry silti hyökätä? Vaikka Adara oli hänen ja Siriuksen välissä?

Vaimea askelten ääni kuului lattian läpi – joku oli alakerrassa.
”ME OLLAAN TÄÄLLÄ YLHÄÄLLÄ! TÄÄLLÄ YLHÄÄLLÄ! SIRIUS MUSTA - ÄKKIÄ!” Hermione kirkaisi.
Ovi huoneeseen lennähti auki punaisten kipinöiden saattelemana. Lupin pelmahti huoneeseen kasvot kalpeina, taikasauva koholla.
Hän katsoi kaikkia huoneessa olijoita yksi kerrallaan. Sitten hän osoitti Harryyn.
”Karkotaseet!” Harryn sauva lennähti Lupinin käteen, sekä ne sauvat mitä Hermione piti. Lupin tuijotti nyt Siriusta, vilkaisemattakaan Adaraan.
”Missä hän on, Sirius?” hän kysyi. Adara hämmentyi: tiesikö Lupin Peteristä?

Harry, Ron ja Hermione eivät näyttäneet tajuavan mistä on kyse. Sirius osoitti hitaasti Roniin päin. Kyllä. Lupin tiesi...
”Niin mutta... miksei hän näyttäytynyt ennen kuin nyt? Paitsi jos - paitsi jos hän oli... paitsi jos te vaihdoitte... kertomatta minulle?
Sirius nyökkäsi. Adara aavisti Lupinin puhuvan nyt Potterien salaisuudenhaltijasta, ja siitä että Peter ja Sirius olivat vaihtaneet. Lupin ei siis ollut tiennyt vaihdosta, mutta uskoisiko hän nyt Siriusta?
”Professori, mitä täällä ta-?” Harry aloitti, muttei saanut kysymystä järkytyksensä takia loppuun. Sillä Lupin oli juuri auttanut Adaran ylös, ja auttoi nyt myös Siriusta ja halasi tätä kuin veljeään. Adara huokaisi helpotuksesta. Lupin ymmärsi...
”MINÄ EN USKO TÄTÄ!” Hermione kiljahti.
Otsikko: Luku 16. Animaagi-Peter
Kirjoitti: Lokitar - 03.07.2007 23:11:31
16. Luku
Animaagi-Peter







”Sinä - sinä!” Hermione jatkoi, kuurona Lupinin yrityksille selittää. Adara katsoi hämmentyneenä Lupinia ja Hermionea vuorotellen.
”Hermione -” Lupin yritti jälleen.
”Sinä ja hän!” Hermione jatkoi taas.
”Hermione, rauhoitu.”
”Minä en kertonut kenellekään. Minä olen salannut -”
”Hermione, kuuntele minua, ole kiltti! Minä voin selittää.”
”Minä luotin sinuun! Ja koko ajan, sinä olet ollut hänen ystävänsä. Ja sinä myös!!” Hermione huusi raivoissaan Lupinille ja käänsi katseen myös Adaraan. Adara avasi suunsa vastalauseeseen, mutta Lupin keskeytti:
”Sinä erehdyt. Minä en ole ollut Siriuksen ystävä kahteentoista vuoteen. Mutta nyt olen... Anna minun selittää.”

”EI! Älä luota häneen, Harry, hän on auttanut Mustan linnaan, hänkin tahtoo tappaa sinut - hän on ihmissusi!” Hermione kiljui.
Adara säpsähti, mutta hän ei ollut kauaa yllättynyt. Hermione oli harvinaisen fiksu ikäisekseen, joten ei ollut ihme että hänkin oli ymmärtänyt Lupinin poissaolojen ja täysikuun yhteyden.
Syntyi hiljaisuus. Lupin näytti erikoisen tyyneltä, vaikka hänen salaisuus oli paljastunut uusille osapuolille.
”Ei lainkaan sinun totuttua tasoasi, Hermione. Vain yksi oikein kolmesta, ikävä kyllä. Ensinnäkin, minä en ole auttanut Siriusta linnaan. Ja toisekseen, en tahdo mitään pahaa Harrylle. Mutta sitä en kiistä, ettenkö olisi ihmissusi”, hän sanoi. Ron yritti nousta ylös, mutta vajosi takaisin lattialle. Lupin asteli hänen luokseen huolestuneen näköisenä.
Älä koske minuun, ihmissusi!” Ron sihahti. Jos tilanne ei olisi ollut jo nyt niin sekava, Adara olisi alkanut huutaa Ronille. Sen sijaan hän tyytyi tuntemaan ikävän pistoksen sisällään ja lisää kyyneliä silmissään – Lupin katsoi Adaraa hetken, mutta kääntyi sitten Hermioneen.

”Kauanko olet tiennyt?”
”Iät kaiket”, Hermione kuiskasi. ”Siitä asti kun tein professori Kalkarokselle sen esseen.”
”Hän ilahtui. Hän antoi sen siinä toivossa teille, että joku teistä älyäisi mitä oireeni merkitsivät. Tarkistitko kuukartan ja tajusit siitä, että minä sairastun aina täyden kuun aikaan? Vai älysitkö, että mörkö muuttui teidän tunnilla kuuksi nähdessään minut?” Lupin kysyi.
”Sekä että”, Hermione vastasi ja Lupin naurahti töksähtävästi.
”En ole koskaan tavannut ikäistäsi noitaa, joka olisi yhtä terävä kuin sinä, Hermione. Vaikka yksi liippaakin läheltä”, Lupin sanoi vilkaisten Adaraan, joka oli huomaamattaan hivuttautunut lähemmäs Siriusta, hiukan siinä pelossa että Harry yrittäisi taas jotain.
”Minä en ole terävä. Jos olisin terävä, olisin kertonut kaikille mikä sinä olet!”
”Mutta kaikki tietävät sen jo. Opettajakunta ainakin”, Lupin sanoi tyynesti.
”Dumbledore palkkasi sinut, vaikka tiesi että olet ihmissusi? Hulluko hän on?” Ron henkäisi. Adara tunsi taas pistoksen sisällään, mutta samassa Sirius painoi kätensä hänen olkapäälleen, ikään kuin lohduksi.
”Osa opettajista oli tuota mieltä. Dumbledore joutui tekemään kovasti töitä vakuuttaakseen tietyille opettajille, että minuun voi luottaa", Lupin selitti ja Adara arvasi, että tämä tarkoitti puheillaan lähinnä Kalkarosta. Adara muisti yhä, kuinka happamalta professori oli näyttänyt Lupinin esittäydyttyä oppilaille.

”HÄN EREHTYI! SINÄ OLET AUTTANUT TUOTA KOKO AJAN!” Harry ärjäisi ja osoitti Siriusta, joka oli juuri istuutunut sängylle. Adara istuutui hänen viereensä ja rutisti tätä käsivarresta. Sirius siirsi toisen kätensä tämän käden päälle rauhoittelevasti. Ron pisti asian merkille ja tuijotti heitä - ja etenkin heidän käsiään - tiukasti.
”Minä en ole auttanut Siriusta. Jos annatte minulle tilaisuuden, minä selitän. Kuulkaa -” Lupin sanoi ja jakoi kaikkien sauvat takaisin omistajilleen.
”Te olette aseistautuneet, me emme. Kuunteletteko nyt?”
Harry katsoi Lupinia epäröiden, kun tämä antoi Adaran sauvan takaisin tytölle. Tytöstä tuntui että Harry epäili yhä hänen olevan komennuskirouksen alaisena.
”Jos sinä et ole auttanut häntä, mistä tiesit että hän on täällä?” Harry kysyi Lupinilta.
”Kelmien kartasta. Olin omassa huoneessani tutkimassa sitä -”
”Osaatko sinä käyttää sitä?”
”Totta kai minä osaan käyttää sitä”, Lupin sanoi huitaisten kättään. ”Minä olin tekemässä sitä. Minä olen Kuutamo - sen lempinimen ystäväni antoivat minulle koulussa.”

Sinä olet Kuutamo?!” Adara hölmistyi. Sirius puristi tytön kättä hiukan lujemmin – ilmeisesti vihjeenä, että hän vaikenisi vielä hetkeksi.
”Tärkeätä tässä on se, että tutkailin karttaa tänä iltana, koska päähäni oli pälkähtänyt, että sinä, Ron ja Hermione saattaisitte livahtaa Hagridin luo ennen Hiinokan teloittamista - Adarasta en olisi sitä uskonut, sillä hän oli jäänyt minulle jo kerran kiinni Tylyahossa salaa käymisestä." Harry ja Hermione vilkaisivat Adaraa hiukan epäröiden. "Mutta teidän suhteen olin oikeassa, enkö vain? Käytit ehkä isäsi vanhaa viittaa, Harry.”
”Mistä sinä viitasta tiedät?” Harry kysyi hölmistyneenä.
”Voi, miten usein näin Jamesin katoavan sen alle. Asia on kuitenkin niin, että te näyitte kelmien kartassa, vaikka teillä olikin näkymättömyysviitta. Minä katselin kun te kuljitte pihan poikki Hagridin mökkiin. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua te poistuitte mökistä ja lähditte takaisin linnaan päin. Mutta teillä oli mukananne muuan uusi henkilö”, Lupin sanoi.
”Mitä? Eikä ollut!” Harry intti.

”En ollut uskoa silmiäni, minä luulin että karttaan oli tullut vika. Miten hän saattoi olla teidän kanssanne?” Lupin jatkoi piittaamatta Harrysta.
”Meidän kanssamme ei ollut ketään!” Harry sanoi.
”Ja silloin”, Lupin sanoi korottaen ääntään. ”Näin taas uuden täplän, joka liikkui kovaa vauhtia teitä kohti, ja sen nimi oli Sirius Musta... minä näin miten hän törmäsi teihin, katselin miten hän kiskoi teistä kaksi tällipajuun -” Adara ymmärsi mihin Lupin oli pyrkimässä.
”Yhden!” Ron puuttui asiaan.
”Ei, Ron... Kaksi. Saisinko vilkaista sitä rottaa?” hän sanoi rauhallisesti.
”Mitä? Miten Kutka tähän liittyy?”
”Olennaisesti. Saanko nähdä sen?” Lupin pyysi uudelleen ja Ron työnsi kätensä kaavun sisään. Rotta tuli esiin vimmatusti potkien ja Sirius puristi Adaran kättä yhtäkkiä lujempaa. Lupin taas asteli lähemmäs Ronia, niin jännittyneenä että hän pidätteli hengitystään.
”Mitä? Miten minun rottani liittyy mihinkään?” Ron kysyi.

”Se ei ole rotta”, Sirius sanoi ja Adara säpsähti kun tämä vihdoin puhui.
”Miten niin ei - totta kai se on rotta”, Ron sanoi. Peter vinkaisi.
”Ei se ole... Se on velho”, Lupin sanoi.
”Animaagi, nimeltään Peter Piskuilan”, Sirius jatkoi.
Otsikko: Luku 17. Syitä ja seurauksia
Kirjoitti: Lokitar - 03.07.2007 23:13:39
Luku 17. Syitä ja seurauksia







”Te olette mielipuolia kumpikin!” Ron huudahti.
”Naurettavaa!” Hermione lisäsi.
”Peter Piskuilan on kuollut! Tuo tappoi hänet kaksitoista vuotta sitten!” Harry säesti osoittaen Siriusta.
”Minä yritin”, Sirius murahti. ”Mutta Peter veti pidemmän korren... Nyt käy toisin!” Sirius nousi nopeasti ylös ja koetti päästä Peteriin käsiksi.
”Sirius, EI!” Lupin huusi ja irrotti Siriuksen irti Ronista.
”ODOTA! Et saa tehdä sitä noin vain – heidän täytyy ymmärtää – meidän täytyy selittää.”
”Selitetään jälkikäteen!” Sirius ärähti ja yritti paiskata Lupinin kimpustaan. Adara ei ollut koskaan nähnyt häntä niin malttamattomana. Peter kiljui kuin pieni kidutettu possu.
”Heillä – on – oikeus – kuulla – totuus!” Lupin sanoi huohottaen ja yritti helpottaa Siriuksen oloa. Adara oli samaa mieltä, joten hän nousi ylös, tarttui Siriusta kädestä ja sanoi: ”Lupin on oikeassa. Ron on pitänyt häntä lemmikkinä, ja Harry ansaitsee kuulla totuuden.”
Sirius rauhoittui kuin lamautettuna. Lupin katsoi häntä hetken tyrmistyneenä.
”Olkoon sitten. Kerro heille mitä tahdot. Mutta kerro äkkiä, haluan tehdä sen murhan josta minut vangittiin”, Sirius sanoi Lupinille.
”Te olette tärähtäneitä”, Ron sanoi ääni täristen. ”Minä olen saanut tarpeekseni, minä häivyn.” Hän koetti päästä seisomaan, mutta Lupin kohotti sauvansa ja osoitti Peteriä.

”Sinä kuuntelet nyt mitä minä sanon, Ron. Pidä vain kuunnellessasi tiukasti Peteristä.”
”SE EI OLE PETER, SE ON KUTKA!” Ron huusi vastaan. ”Piskuilanin kuolemalla oli silminnäkijöitä koko kaduntäysi.”
”He eivät nähneet sitä mitä luulivat nähneensä!” Sirius tokaisi.
”Kaikki luulivat että Sirius tappoi Peterin. Uskoin niin itsekin – kunnes tänä iltana katsoin Kelmien karttaa... Se ei ikinä valehtele... Peter elää, hän on Ronin käsissä, Harry”, Lupin selitti. Harry ja Ron näyttivät yhä siltä kuin Lupin ja Sirius olisivat heidän mielestään seonneet.

”Harry, kiltti. Kuuntelisit mitä heillä on sanottavaa”, Adara sanoi ääni hiukan täristen.
”Adara, heihin ei voi luottaa!” Ron sanoi vakavana.
”Onko hän kommenuskirouksen alaisena?” Hermione kysyi Siriukseen katsoen.
”En ole!” Adara tiuskaisi. ”Sen huomaisi jos olisin. Oikeasti, olen samaa mieltä Siriuksen kanssa. Peter on tuo... tuo rotta. Kuunnelkaa mitä he sanovat, ette te menetä mitään!”
”Mutta kun... Kutka ei voi olla Piskuilan, eihän se voi olla totta. Tietenkään ei voi”, Hermione mutisi.
”Miksei voi?” Adara kysyi.
”Siksi että... tiedettäisiin, jos Peter Piskuilan olisi animaagi. McGarmiwan tunnilla käsiteltiin animaageja. Ja minä etsin ne kaikki, kun tein läksyjä – ministeriö pitää kirjaa noidista ja velhoista, jotka osaa muuttua eläimiksi. Rekisterissä lukee, miksi eläimeksi kukakin pystyy muuttumaan ja mitä tuntomerkkejä heissä on eläiminä ja sen sellaista... ja minä katsoin rekisteristä McGarmiwan tiedot, ja tällä vuosisadalla on ollut vain seitsemän animaagia, eikä Piskuilania ollut siinä joukossa.”
Lupin nauroi.
”Oikein taas, Hermione! Mutta sitä ministeriö ei saanut koskaan tietää, että Tylypahkassa juoksenteli yhteen aikaan kolme rekisteröimätöntä animaagia.”
”Jos aiot kertoa heille koko jutun, Remus, pane jo töpinäksi. Minä olen odottanut kaksitoista vuotta, en jaksa enää kauan”, Sirius ärähti. Adara katsoi häntä myötämielisesti ja tarttui tätä jälleen käsivarresta. Tällä kertaa Harry huomasi asian ja katsoi Adaraa oudosti.
 
”Hyvä on... mutta sinun täytyy auttaa minua, Sirius. Minä tiedän vain kuinka kaikki alkoi”, Lupin sanoi ja vaikeni yhtäkkiä. Huoneen ovi oli avautunut kovaa narahtaen. Kaikki tuijottivat oviaukkoa. Lupin harppoi ovelle ja kurkisti portaille.
”Ei ketään.”
”Täällä kummittelee!” Ron sanoi.
”Ei kummittele... Röttelössä ei ole koskaan kummitellut. Kyläläisten kuulemat kirkaisut ja ulinat olivat minusta lähtöisin...” Hän vaikeni hetkeksi. ”Siitä tämä tarina alkaa – kun minusta tuli ihmissusi. Koko juttu olisi jäänyt tapahtumatta jos minua ei olisi purtu... jos en olisi ollut niin uhkarohkea.” Ron aikoi sanoa jotain, mutta Adara potkaisi tämän tervettä jalkaa ja Hermione sanoi:
”Shh!”

”Olin vasta pikkupoika, kun minua purtiin. Vanhempani tekivät kaikkensa, mutta tuohon aikaan ei ollut parannuskeinoa. Liemi jota Kalkaros nykyään keittää minulle, on aivan uusi keksintö. Se tekee minusta vaarattoman. Kunhan muistan juoda sitä täysikuuta edeltävällä viikolla, pysyn järjissäni kun muutun... Voin käydä kerälle toimistooni, olen harmiton susi ja odotan että kuu pienenee jälleen... Mutta ennen kuin sudenmyrkkyjuoma keksittiin, minusta tuli kerran kuukaudessa täysi hirviö. Tuntui mahdottomalta, että olisin voinut päästä Tylypahkaan kouluun. Muiden lasten vanhemmat eivät varmasti olisi tahtoneet lastensa joutuvan lähelle minua...
Mutta sitten Dumbledoresta tuli rehtori. Hän suhtautui minuun myötämielisesti ja sanoi ettei mikään estäisi minua tulemasta Tylypahkaan. Kunhan ryhtyisimme tiettyihin varotoimiin”, hän sanoi ja katsoi Harrya.

”Minähän sanoin sinulle, että Tällipaju istutettiin sinä vuonna kun minä tulin Tylypahkaan. Itse asiassa se istutettiin juuri siksi että minä tulin Tylypahkaan. Tämä talo, tunneli, joka johtaa tänne, kaikki rakennettiin minua varten. Kerran kuukaudessa minut salakuljetettiin linnasta tänne muodonmuutokseen. Puu istutettiin tunnelin suulle, jottei kukaan vahingossa törmäisi minuun silloin kun olin vaarallinen... Minun muodonmuutokseni olivat siihen aikaan – ne olivat hirvittäviä. On erittäin kivuliasta muuttua ihmissudeksi.” Adara tunsi omantunnon pistoksen Lupinin kanssa riidoissa olosta. ”Minut eristettiin ihmisistä joten purin ja raavin muiden uhrien puutteessa itseäni. Kyläläiset kuulivat ääneni ja ulinani ja kuvittelivat, että täällä asui erityisen rajuja henkiä. Dumbledore vahvisti huhua... Vieläkään kyläläiset eivät uskalla lähestyä taloa, vaikka täällä on ollut hiljaista jo vuosia.” Adara tunsi olonsa tyhmänrohkeaksi kun oli vain marssinut Röttelöön Siriuksen perässä.
”Mutta muodonmuutoksiani lukuun ottamatta olin onnellisempi kuin koskaan ennen. Ensimmäisen kerran minulla oli ystäviä. Kolme erityisen hyvää ystävää. Sirius Musta... Peter Piskuilan...” Peter vinkaisi. ”ja tietysti sinun isäsi, Harry – James Potter.
Minun kolme ystävääni huomasivat totta kai, että katosin kerran kuukaudessa. Keksin kaikenlaisia tekosyitä. Pelkäsin hirveästi, että he hylkäävät minut siinä silmänräpäyksessä kun saavat tietää mikä olen. Mutta niinhän siinä kävi, että he, kuten tekin Hermione ja Adara, keksivät itse totuuden.” Hermione vilkaisi Adaraa.

”Eivätkä he hylänneet minua. Sen sijaan he tekivät minun vuokseni jotain, mikä muutti muodonmuutokseni paitsi siedettäväksi, myös elämäni parhaiksi ajoiksi. He rupesivat animaageiksi.”
”Minun isänikin?” Harry sanoi ällistyneenä.
”Kyllä vain. Heiltä meni likimain kolme vuotta selvittää, miten se tehdään. Sinun isäsi ja tämä Sirius tässä olivat koulun teräväpäisimmät oppilaat, ja onnekkaitakin he olivat, sillä animaagin muodonmuutos voi mennä kammottavalla tavalla pieleen – yksi syy siihen, että ministeriö pitää niin tarkkaa lukua niistä, jotka yrittävät. Peter tarvitsi kaiken avun, jonka James ja Sirius saattoivat hänelle antaa. Lopulta viidentenä kouluvuotenamme he onnistuivat. Jokainen heistä osasi muuttua tahdonvoimalla joksikin eläimeksi.”
”Mutta miten se sinua auttoi?” Hermione kysyi selvästi ymmällään.
”He eivät voineet pitää minulle seuraa ihmisinä, joten he pitivät seuraa eläiminä. Ihmissusi on vaarallinen vain ihmisille. He livahtivat joka kuukausi linnasta Jamesin näkymättömyysviitan alla. He muuttuivat... Peter, joka oli pienin, pystyi livahtamaan tällipajun mäiskivien oksien alitse ja koskettamaan kyhmyä joka kivettää sen. Sitten he pujahtivat tunneliin ja tulivat luokseni. Heidän ansiotaan minusta tuli vähemmän vaarallinen. Ruumiini oli edelleen susi, mutta mieleni tuntui heidän seurassaan muuttuvan vähemmän susimaiseksi”, Lupin selitti. Adara alkoi ymmärtää miksi Sirius oli niin tiukasti päättänyt ryhtyä animaagiksi. Lupinin tähden... Ettei hän joutuisi kärsimään muutoksia ypöyksin. Adaraa hymyilytti että Sirius oli niin hyvä ystävä.

”Vauhtia nyt, Remus”, Sirius ärähti jälleen. Adara huomasi tämän katsovan Peteriä ahnas ilme kasvoillaan.
”Olen tulossa siihen, Sirius... No, meillähän avautui hurjan jännittäviä mahdollisuuksia, kun osasimme muuttua eläimiksi. Pian poistuimme Rääkyvästä röttelöstä ja vaeltelimme öisin koulun mailla ja kylässä. Sirius ja James muuttuivat niin suuriksi eläimiksi, että pystyivät pitämään ihmissuden kurissa. Epäilen onko yksikään oppilas koskaan tutustunut niin tarkoin Tylypahkan maihin ja Tylyahoon kuin me...” Adara ajatteli heti Frediä ja Georgea, jotka olivat saaneet Kelmien kartan haltuunsa.
”Ja niin me tulimme tehneeksi Kelmien kartan ja allekirjoittaneeksi sen lempinimillämme. Sirius on Anturajalka, Peter on Matohäntä, James oli Sarvihaara.”
”Miksi eläimeksi -?” Harry aloitti, Adara epäili että tätä kiinnostaa miksi James muuttui. Hermione kuitenkin keskeytti.

”Se oli silti hirveän vaarallista! Juoksennella pimeässä ihmissuden kanssa! Entä jos olisit livahtanut toisilta karkuun ja purrut jotakuta?”
”Se ajatus kummittelee yhä mielessäni. Ja monta kertaa piti vähältä. Me nauroimme aina jälkikäteen. Me olimme nuoria ja ajattelemattomia – oman nokkeluutemme lumoissa... Joskus tunsin tietysti syyllisyyttä kun petin Dumbledoren luottamuksen... Hän oli hyväksynyt minut Tylypahkaan vaikka kukaan muu rehtori ei olisi sitä tehnyt, eikä hänellä ollut aavistustakaan että minä rikoin sääntöjä, jotka hän oli laatinut minun ja muiden turvaksi. Hän ei saanut tietää, että olin johtanut kolme oppilastoveriani ryhtymään laittomasti animaageiksi. Mutta minun onnistui aina unohtaa syyllisyydentunteeni kun rupesimme suunnittelemaan seuraavan kuukauden seikkailuja. Enkä ole siitä muuttunut...”  Lupinin äänessä vivahti itseinho. ”Koko tämän vuoden olen kamppaillut sisimmässäni ja pohtinut, pitäisikö minun kertoa Dumbledorelle, että Sirius on animaagi. En ole kuitenkaan kertonut. Miksi?
Raukkamaisuuteni tähden. Olisin joutunut tunnustamaan, että petin hänen luottamuksensa silloin kun olin koululainen, myöntämään että vedin häntä harhaan... ja Dumbledoten luottamus on minulle tärkeintä maailmassa.” Adara ymmärsi nyt senkin, miksi Lupin ei ollut kertonut Adaralle kuka hänen oikea isänsä oli...
”Hän otti minut poikasena Tylypahkaan ja antoi minulle töitä nyt, kun minua on koko aikuinen elämäni karteltu enkä ole kyennyt löytämään palkallista työtä koska olen mikä olen... Ja niin minä uskottelin itselleni, että Sirius pääsi kouluun käyttämällä Voldemortilta oppimiaan pimeyden keinoja, ettei hänen animaagiudellaan ollut mitään tekemistä asian kanssa – eli tavallaan Kalkaros oli ollut koko ajan oikeassa moittiessaan minua.”

”Kalkaros? Miten Kalkaros tähän liittyy?” Sirius kysyi hölmistyneenä katsoen Lupinia.
”Hän on täällä, Sirius. Hänkin opettaa Tylypahkassa”, Lupin sanoi ja Sirius katsahti Adaraan joka nyökkäsi.
”Kalkaros kävi koulua meidän kanssamme. Nyt hän taisteli kovasti vastaan, kun minut palkattiin opettamaan. Hän on koko vuoden tolkuttanut Dumbledorelle, ettei minuun voi luottaa. Hänellä on syynsä... Sirius näet teki hänelle kepposen, johon hän oli kuolla, kepposen jossa minä-”
”Kuolla?!” Adara kiljahti ja Sirius sanoi:
”Se oli hänelle aivan oikein. Hiiviskeli ympäriinsä, yritti nuuskia mitä teimme... Toivoi, että pystyisi järjestämään meille potkut.”
Adara katsoi Siriusta moittivasti ja Sirius selvästi huomasi sen. Hän näytti itsekin saaneen omatunnonpistoksen. Toki Adarakin Kalkarosta vihasi, mutta ei nyt sentään tappaisi tätä.
”Severusta kiinnosti kovasti, minne minä menin kerran kuukaudessa.” Lupin jatkoi Harrylle, Ronille ja Hermionelle.

”Me näet olimme samalla vuosikurssilla, mutta me - öh – emme oikein pitäneet toisistamme. Erityisen paljon Kalkaros inhosi Jamesia. Kateellinen hän kai oli, kun James oli niin lahjakas huispauksessa... Kalkaros oli joka tapauksessa nähnyt eräänä iltana minun kävelevän matami Pomfreyn kanssa pihan poikki, kun matami saattoi minut tällipajun kautta muodonmuutokseen. Sirius ajatteli, että olisi - hmm – huvittavaa kertoa Kalkarokselle, että hänen tarvitsi vain tökätä puunrungossa olevaa kyhmyä päästäkseen jäljilleni. No, Kalkaros lähti tietenkin kokeilemaan – jos hän olisi tullut tänne taloon asti, hän olisi kohdannut täysimittaisen ihmissuden, mutta sinun isäsi oli kuullut mitä Sirius oli tehnyt ja hän meni kiskomaan Kalkaroksen takaisin, vaikka vaaransi oman henkensä. Kalkaros ehti kuitenkin nähdä minusta vilauksen tunnelin päässä”, Lupin selitti ja Adara katsoi hiukan järkyttyneenä Siriusta. Tämä ei katsonut lainkaan takaisin.
”Dumbledore kielsi häntä puhumasta siitä kenellekään, mutta siitä pitäen hän on kuitenkin tiennyt mikä minä olen.”
”Ja siksi Kalkaros siis ei pidä sinusta. Koska hän olettaa, että sinä olit mukana kepposessa?” Harry kysyi.
”Niin juuri”, ilkkui kalsea ääni Lupinin takaa. Adara havahtui ja nousi seisomaan. Kalkaros riisui näkymättömyysviitan ja osoitti sauvallaan Lupinia.
Otsikko: Luku 18. Yllätysvieras, yllätyskohtelu
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 15:35:57
Luku 18. Yllätysvieras, yllätyskohtelu






Hermione hätkähti, Sirius pongahti seisomaan Adara heti hänen jäljessään. Adaran mahassa muljahti ikävästi. Hän oli säikähtänyt ja ei tiennyt miten reagoida kun Sirius ja Kalkaros ovat samassa huoneessa.
”Tämä löytyi tällipajun juurelta”, Kalkaros sanoi ja viskasi viitan sivuun osoittaen yhä Lupinia sauvallaan. ”Erittäin käytännöllinen, minä kiitän.” Kalkaroksen kasvoissa näkyi voitonriemua, Adaran kasvoissa pian selvä viha. Hän puristi kättään nyrkkiin miettien mitä Kalkaros aikoi.
”Te kenties ihmettelette, miten tiesin että olette täällä? Käväisin huoneessasi, Lupin. Sinä unohdit tänään ottaa liemesi, joten lähdin tuomaan pikarillista. Ja onneksi lähdin... Pöydällesi oli jäänyt muuan kartta, yksi vilkaisu siihen riitti kertomaan kaiken tarpeellisen”, Kalkaros sanoi.
”Severus -” Lupin aloitti.
”Olen tolkuttanut rehtorille yhä uudestaan ja uudestaan, että sinä olet auttanut Siriuksen sisään linnaan, ja nythän se tuli todistettua. Vaikka en edes minä älynnyt kuvitellakaan, että sinulla olisi otsaa käyttää tätä vanhaa Röttelöä piilopaikkana.”
”Sinä erehdyt, Severus. Sinä et ole kuullut kaikkea – minä voin selittää - Sirius ei tullut tappamaan Harrya -”
”Kaksi miestä Azkabaniin tänä iltana”, Kalkaros sanoi silmät kiiluen. Adara puristi kättään nyrkkiin niin että rystyset hohtivat valkoisena. Jos hän koettaisikin kirota Siriuksen, Adara kyllä...

”Minua kiinnostaa nähdä miten Dumbledore suhtautuu tähän... hänhän uskoi niin vakaasti että sinä olet vaaraton... kesy ihmissusi...”
”Älä ole hölmö. Kannattaako koulupojan kaunan vuoksi lähettää syytön mies Azkabaniin?” Lupin sanoi varoen.
PANG, ohuet narut syöksyivät Kalkaroksen sauvasta kietoen Lupinin suun, ranteet ja nilkat. Lupin horjahti ja kaatui lattiaa kohti.
”Remus!” Adara huudahti ja otti Lupinia varovasti vastaan, ettei tämä tömähtänyt vauhdilla lattialle. Sillä välin Sirius oli karjaissut raivosta ja lähtenyt kohti Kalkarosta. Kalkaros nosti sauvaansa nyt kohti Siriusta suoraan tämän silmien väliin. Lupin katsoi järkyttyneenä Kalkarosta. Adara nousi Lupinin luota Siriuksen vierelle katsoen tilannetta hätääntyneenä.
”Anna minulle syy. Anna minulle syy, niin vannon että teen sen.” Sirius oli pysähtynyt niille sijoilleen. Molempien kasvoissa leimusi suunnaton viha. Harry ja muut seisoivat lamaantuneena sivulla.

”Professori Kalkaros – ei - ei kai se haittaa, vaikka me kuunneltaisiin mitä nuo tahtoo sanoa, e-eikö niin?” Hermione sanoi hengästyneellä äänellä.
”Neiti Granger, sinun edessäsi häämöttää jo pakkoloma. Sinä, Potter, Weasley ja Finnigan olette luvattomilla teillä tuomitun murhamiehen ja ihmissuden seurassa. Pidä kerrankin kielesi kurissa!” Kalkaros tiuskaisi.
”Entä jos - entä jos tässä on erehdys?” Hermione intti.
”TUKI SUUSI TYPERÄ TYTTÖ! ÄLÄ PUHU KUN ET MITÄÄN YMMÄRRÄ!” Kalkaros huusi kuulostaen mielensä menettäneeltä.
”Kosto on suloinen. Kuinka toivoinkaan että juuri minä saan sinut kiinni...” hän jatkoi sanoen sen Siriukselle.
”Sinun nilkkaasi tämäkin pilkka taas osuu, Severus...” Sirius sanoi, sanat vihaa täynnä.
”Kunhan tuo poika tuo rottansa ylös linnaan, minä lähden rauhallisesti mukaan”, hän jatkoi osoittaen Peteriä.
”Ylös linnaan? Enpä usko, että meidän tarvitsee niin kauas lähteä. Minä kutsun ankeuttajat heti kun pääsemme pajusta”, Kalkaros sanoi, Adara henkäisi raivosta. ”Ne ilahtuvat varmasti sinut nähdessään, Sirius... Saattavat antaa pikku pusunkin, melkein luulisin...”
”SITÄ SINÄ ET TEE!” Adara huusi raivoissaan astuen lähemmäs Kalkarosta ja osoitti tätä nyt sauvallaan suoraan kasvoihin. Kalkaros tuijotti ilmeettömänä Adaraa.

”Ihan on isäänsä tullut...” Kalkaros sanoi vilkaisten vihaisesti Siriukseen. Kalkaroskin tiesi?!
Adara oli juuri huutamassa ”karkotaseet” kun sauva lennähti hänen omasta kädestään. Kalkaros oli loihtinut äänettömänä, hän nappasi sauvan tyytyväisenä.
”Tai sitten hän on kommennuskirouksen alaisena... Eikö?” Kalkaros sanoi ivallisesti. Adara tuijotti tätä täristen vihasta. Sirius sihahti hiljaa.
”Sinun on pakko kuunnella, katso rottaa!” Adara huusi osoittaen Peteriä joka vinkui hullun lailla Ronin taskussa. Kalkaros ei ottanut kuuleviin korviinsa.

”Tulkaapa sitten kaikki.” Hän napsautti sormiaan ja narut Lupinin ympäriltä lennähtivät hänen käsiinsä.
”Minä raahaan ihmissuden. Kenties hänkin saa pusun ankeuttajilta”, Kalkaros sanoi sanat voitonriemua täynnä. Adara oli jo vähällä lyödä tätä nyrkillä naamaan kun Sirius takertui tämän käsivarsiin tiukasti.
”Älä!” hän kuiskasi.
Sillä välin Harry oli harpponut paikaltaan huoneen poikki asettuen tukkeeksi ovelle.
”Pois tieltä, Potter! Sinä olet jo tarpeeksi pahassa pulassa nyt”, Kalkaros sanoi vihaisesti. ”Jos minä en olisi tullut tänne pelastamaan nahkaasi -”
”Minä olen ollut yksin Lupinin kanssa vaikka miten usein. Jos hän kerran auttoi Mustaa, miksei hän yksinkertaisesti tehnyt minusta loppua silloin?” Harry sanoi.
”Älä pyydä minua selvittämään miten ihmissuden mieli toimii. Pois tieltä nyt!” Kalkaros sähähti.

”SINÄ OLET SÄÄLITTÄVÄ! VAIN SIKSI ETTÄ HE TEKIVÄT SINUSTA NARRIN KOULUSSA, SINÄ ET SUOSTU EDES KUUNTELEMAAN -”
”VAITI! MINULLE ET PUHU TUOLLA TAVALLA!” Kalkaros ärjyi takaisin. Monen vuoden aikana katkeroituneet tunteet tuntuivat kiehuvan molemmista nyt yli.
”On Potterkin tullut isäänsä! Minä pelastan parastaikaa henkeäsi, sinun pitäisi kiittää minua polvillasi! Olisit saanut ansiosi mukaan jos hän olisi tappanut sinutkin! Olisit kuollut niin kuin isäsi, liian ylimielisenä uskomaan, että olit saattanut erehtyä Siriuksesta -”
Adara uhkui raivoa, mutta Sirius piteli häntä yhä. Adara hivuttautui yhä Siriuksen otteessa, nappasi oman sauvansa Kalkaroksen taskusta helposti tämän huomaamatta.
”Nyt väisty pois tieltä, tai minä pakotan sinut väistymään. POIS TIELTÄ, POTTER!”
”KARKOTASEET!” Kuului neljän ihmisen suusta yhtä aikaa. Hermione, Ron ja Harry olivat ilmeisesti päättäneet puolensa samaan aikaan kun Adara oli aikeissa aseistariisua Kalkaroksen.

Syntyi räjähdys joka tärisytti koko yläkertaa. Kalkaros sinkautui ilmaan ja lensi päin seinää, valui lattialle, otsa veressä. Häneltä oli mennyt taju. Kalkaroksen sauva lennähti sängylle. Adara tunsi suurta mielihyvää nähdessään Kalkaroksen siinä kunnossa. Sirius katsoi Adaraa ja muita hölmistyneenä.
”Tuota sinun ei olisi pitänyt tehdä”, Sirius sanoi katsoen Harrya. ”Sinun - teidän - olisi pitänyt jättää hänet minulle.”
”Sinulla ei ole edes sauvaa”, Adara tuhahti. Hermione uikutti jotain epäselvää. Lupin koetti avata naruja, Sirius kiirehti auttamaan häntä. Lupin nousi viimein hänen avullaan ylös. ”Kiitos, Harry.”
”En tiedä vielä, uskonko sinua”, Harry sanoi.

”Siinä tapauksessa on todisteiden aika”, Sirius sanoi ja ojensi kättään Ronille.
”Sinä, poika – anna Peter minulle. Nyt heti”, Adara huokaisi. Ron ei takuulla antaisi sitä tuollaisen lauseen kuullessaan. Kuten ei antanutkaan.
”Älä yritäkään, väitätkö sinä että karkasit Azkabanista vain päästäksesi Kutkan kimppuun? Tai siis... Okei, sanotaan että Piskuilan osasi muuttua rotaksi - rottia on miljoonia – mistä muka tiesit mitä rottaa jahdata kun olet ollut lukkojen takana Azkabanissa?” Ron kysyi.
”Niin, Sirius, tuo on reilu kysymys. Miten sinä sait selville, missä hän on?” Lupin kysyi. Adara tiesi vastauksen ja nappasi Siriuksen taskusta lehtileikkeen (jossa oli kuva Ronin perheestä Egyptissä) ja näytti sen Lupinille ja Ronille.
”Miten sinä sait tuon?” Lupin kysyi Siriukselta.

”Toffeelta. Hän kävi viime vuonna tarkastusmatkalla Azkabanissa ja antoi silloin minulle lehtensä. Ja siinähän Peter komeili etusivulla... tuon pojan olalla... Tunnistin hänet heti. Montako kertaa olin nähnyt kun hän muutti muotoaan? Ja kuvatekstissä kerrottiin, että poika palaa Tylypahkaan... samaan kouluun jota Harry ja Adara käyvät...”
”Herran tähden...” Lupin sanoi hiljaa ja vilkuili Peteriä ja lehtikuvaa edestakaisin. ”Etutassu...”
”Mitä siitä?” Ron kysyi.
”Siitä puuttuu varvas”, Adara lisäsi.
”Niin tietysti! Yksinkeraista, nerokasta... Hänkö leikkasi sen irti?” Lupin henkäili.
”Juuri ennen kuin muuttui rotaksi. Kun minä ahdistin hänet nurkkaan, hän huusi niin että koko katu kuuli, että minä olin pettänyt Lilyn ja Jamesin. Sitten, ennen kuin ehdin kirota hänet, hän räjäytti kadun sauvalla, joka oli hänen selkänsä takana, tappoi kaikki läheltään – ja kipitti viemäriin muiden rottien sekaan”, Sirius sanoi.

”Etkö ole kuullut, Ron? Peteristä löydettiin vain sormi räjähdyksen jälkeen”, Lupin sanoi.
”Niin mutta Kutka on varmasti tapellut jonkun toisen rotan kanssa! Se on ollut meillä iät ja kaiket -”
”Kaksitoista vuotta, kenties?” Adara tokaisi ja Ron mykistyi.
”Etkö koskaan ihmetellyt kun se eli niin pitkään?” Lupin huomautti.
”Me - me ollaan pidetty siitä hyvää huolta!” Ron sanoi.
”Ei näytä tällä hetkellä oikein hyväkuntoiselta”, Lupin sanoi. ”Arvatenkin rupesi laihtumaan, kun kuuli että Sirius on vapaalla jalalla.”
”Se on pelännyt tuota hullua kissaa!” Ron sanoi ja nyökkäsi Koukkujalkaan päin, Adara nyt vasta huomasi sen läsnäolon.
”Tuo kissa ei ole hullu. Se on älykkäin kissa, jonka olen koskaan tavannut. Ja kun se tapasi minut, se tiesi, etten minä ollut koira. Kesti jonkun aikaa ennen kuin se alkoi luottaa minuun. Lopulta saatoin kertoa sille mitä olin tullut hakemaan ja se on sitten autellut minua.”
”Miten niin?” Hermione henkäisi.
”Se yritti tuoda minulle Peterin, muttei pystynyt... Joten se varasti minulle Rohkelikon tuvan tunnussanat.”
”Mutta Peter pääsi jyvälle siitä mitä oli tekeillä ja kipitti karkuun. Tämä kissa – Koukkujalaksiko sitä kutsutte? – kertoi minulle, että Peter oli tuhrinut lakanaan verta... puri varmaan itseään. Olihan kuoleman lavastaminen toiminut ennenkin.
”Entä miksi hän lavasti kuolemansa? Koska hän tiesi, että sinä tapat hänet kuten vanhempani!” Harry tivasi.

”Ei. Harry -” Lupin aloitti.
”Ja nyt sinä tulit tekemään hänestä selvää!”
”Niin tulin”, Sirius sanoi ja katsoi Peteriä häijysti.
”Sitten minun olisi pitänyt antaa Kalkaroksen viedä sinut!” Harry huusi.
”Harry, etkö käsitä? Koko tämän ajan, me olemme luulleet, että Sirius petti sinun vanhempasi ja Peter etsi hänet käsiinsä – mutta asia olikin päinvastoin. Peter petti sinun äitisi ja isäsi – Sirius etsi Peterin käsiinsä -”
”EI OLE TOTTA! HÄN OLI HEIDÄN SALAISUUDENHALTIJANSA! HÄN ITSE SANOI NIIN ENNEN KUIN SINÄ TULIT, HÄN SANOI ETTÄ HÄN TAPPOI HEIDÄT!” Harry karjui.
”Harry... tavallaan minä tapoinkin heidät... Minä suostuttelin Lilyn ja Jamesin vaihtamaan viime hetkessä Peteriin, suostuttelin heidät ottamaan hänet salaisuudenhaltijakseen, minun sijastani... Syy on minun, minä tiedän sen... Sinä iltana jolloin he kuolivat, oli sovittu, että minä käyn tapaamassa Peteriä, varmistamassa että hän on turvassa, mutta kun saavuin hänen piilopaikkaansa, häntä ei kuitenkaan näkynyt. Kaikki ei olut kohdallaan. Minua pelotti... Lähdin heti paikalla vanhempiesi talon luo... Ja kun näin, että talo oli raunioina ja he olivat kuolleet, tajusin mitä Peter oli tehnyt. Mitä minä olin tehnyt”, Sirius sanoi äänessään itseinhon vivahteita. Hänen ääni värisi. Hän kääntyi poispäin. Adara asteli hänen luokseen ja halasi tätä takaapäin, nojaten päätään tämän selkään.
”Mutta - miten Adara liittyy tähän?” Harry kysyi kuulostaen siltä että vihdoinkin uskoi Siriusta.
Otsikko: Luku 19. Adaran salaisuus, Peter paljastuu
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 15:38:35

Luku 19. Adaran salaisuus, Peter paljastuu








”Sirius oli kihloissa erään naisen, Violan kanssa... Kuolonsyöjät murhasivat hänet viikkoa myöhemmin kun Sirius oli lähtenyt etsimään Peteriä. Adara oli silloin 2-vuotias...” Lupin selitti, Harry ei tuntunut ymmärtäneen.
”Adara on Siriuksen ja Violan tytär”, Lupin lisäsi. Ronin suu loksahti taas auki. Hermione tuijotti Adaraa järkyttyneenä. Harry näytti kuin halolla päähän lyödyltä ja kakoi jotain epäselvää sanaa.
”Mutta - Finniganit -” Hermione aukoi suutaan.
”Minut adoptoitiin Finniganeille, kun Sirius oli tuomittu Azkabaniin ja äitini oli kuollut”, Adara sanoi ja Sirius irtautui hänen halauksestaan katsoen Adaraa. Harry muuttui Hermionen tavoin epäuskoisen näköiseksi.

”Mutta... ei se voi olla...” Hermione sanoi.
”Äh, Hermione! Pystytkö väittämään että näyttäisin keneltäkään Finniganilta? Edes Seamusilta? Katso meitä!” Adara sanoi astuen Siriuksen vierelle. Hermione tuijotti heitä vuoronperään mietteliäänä. Harry selvästi huomasi yhdennäköisyyden heidän tummissa silmissään, ruskeissa hiuksissaan ja kapeissa kasvoissaan sillä nyt hän näytti nyt Ronin tavoin ällistyneeltä.
”Finniganien perhealbumissa ei ole minusta yhtään kuvaa ennen kuin olin yli kahden vanha...” Adara jatkoi.
”Se on totta. Ja Adaran synnyttyä, minusta tuli hänen kummisetänsä”, Lupin sanoi.

”Mutta nyt riittää tätä lajia. On yksi varma keino todistaa mitä todella tapahtui. Ron, anna se rotta.”
”Mitä sinä teet, jos annan sen sinulle?” Ron kysyi epävarmana.
”Pakotan sen näyttäytymään. Jos se on pelkkä rotta, sille ei tapahdu mitään.” Ron ojensi empien hullunlailla rimpuilevan Peterin Lupinille. Adara puristi sauvaa taskussaan, Sirius asteli lähemmäs rottaa.
”Valmista, Sirius?” Lupin sanoi. Sirius otti Kalkaroksen sauvan sängyltä. Hänen kosteahkot silmät täyttyivät nyt jännityksestä.
”Yhdessä?” Sirius sanoi hiljaa.
”Niin”, Lupin vastasi. ”Minä lasken kolmeen. Yksi- kaksi- KOLME!” Sinertävä salama välähti kahdesta sauvasta, Peter jäi hetkeksi ilmaan kun Lupin oli jo päästänyt irti hänestä. Peter kouristeli ja rimpuili –yhä rottana. Valo välähti ja rotan paikalla oli lyhyt, ohuthiuksinen – osittain kalju mies jonka kasvoissa oli yhä jotain rottamaista.

”No mutta hei, Peter”, Lupin sanoi kuin vanhalle ystävälleen. Ronin kasvot olivat kalpeat järkytyksestä.
”S-Sirius... R-Remus... Ystäväni... Vanhat ystäväni...” Peter piipitti, katse karaten ovelle. Sirius kohotti sauvaansa, mutta Lupin ja Adara tarttuivat häntä ranteesta. Adara oli varma, että Sirius olisi tappanut Peterin siinä silmänräpäyksessä.
”Me tässä vähän juteltiin, Peter... Siitä mitä tapahtui yönä kun Lily ja James kuolivat. Sinulta saattoi mennä jokunen hienous ohi korvien, kun vikisit niin kovasti tuolla -” Remus sanoi kepeällä äänellä.
”Remus. Et kai sinä usko häntä. Hän yritti tappaa minut, Remus!” Peter piipitti avuttomana.
”Niin meille on kerrottu. Selvittäisin mieluusti pari pientä asiaa kanssasi, Peter. Jos olisit niin -” Lupin sanoi kalseasti.
”Hän on tullut taas tappamaan minut!” Peter kiljahti ja osoitti Siriusta. ”Hän tappoi Lilyn ja Jamesin, ja nyt minutkin... Sinun täytyy auttaa minua, Remus!” Sirius tuijotti Peteriä raivoissaan. Adara tunsi kuinka Siriuksen ranne tärisi Adaran otteessa.
”Kukaan ei yritä tappaa sinua enne kuin olemme selvittäneet pari seikkaa”, Lupin sanoi rauhallisesti.
”Mitä tässä selvitetään?” Peter vinkaisi ja katsoi taas ovea. ”Tiesin että hän etsii minut käsiinsä! Tiesin että hän tulee takaisin! Olen odottanut tätä kaksitoista vuotta!”

”Sinä tiesit, että Sirius karkaa Azkabanista? Vaikka kukaan muu ei ole sieltä aiemmin karannut?” Lupin kysyi.
”Hänellä on pimeyden voimia, joista me muut voimme vain uneksia! Miten hän muuten pääsi sieltä? Hän-joka-jääköön-nimeämättä opetti hänelle takuulla pari temppua!” Sirius nauroi ilotonta naurua.
”Vai opetti Voldemort minulle temppuja?” Peter vinkaisi. ”Mitä, pelkäätkö entisen isäntäsi nimeä? En ihmettele, hänen porukkansa ei taida olla kovin tyytyväinen sinuun.”
”En tiedä mitä tarkoitat, Sirius...” Peter mutisi.
”Et sinä minua ole kahtatoista vuotta piileskellyt. Sinä olet piileskellyt Voldemortin vanhoja kannattajia. Azkabanissa kuulee monenmoista, Peter... Ne luulevat että olet kuollut, sillä muuten sinä joutuisit vastaamaan heille. He tuntuvat uskovan että petturi petti heidät. Voldemort meni Pottereille sinun neuvostasi ja se koitui hänen kohtalokseen. Jos he vain saavat vihiä, että olet hengissä...”

”En tiedä mistä puhut. Et kai sinä usko tätä - tätä hulluutta, Remus...” Peter piipitti taas.
”Minun on pakko myöntää, etten pysty noin vain ymmärtämään, miksi syytön mies tahtoisi elää kaksitoista vuotta rottana”, Lupin totesi.
”Syytön, mutta peloissaan! Jos Voldemortin kannattajat jahtaisivat minua, se johtui siitä että minä hoidin yhden heidän parhaista miehistään Azkabaniin. Vakoojan, Siriuksen! Ja kaiken lisäksi hänen uskollinen tyttärensä olisi hoidellut minut heti kun olisin paljastunut!” Peter sanoi ja Siriuksen käsi tärisi raivosta.
”Miten sinä uskallat... Minäkö!? Voldemortin vakooja! Milloin minä hiiviskelin itseäni vahvempien kannoilla? Mutta sinä Peter... Minä en ikinä käsitä, miksen heti tajunnut että sinä se vakooja olit. Sinä pidit aina isoista ystävistä, jotka huolehtivat sinusta. Silloin joskus me olimme ne ystävät... Minä, Remus ja James... Lily ja James tekivät sinusta salaisuudenhaltijansa vain koska minä ehdotin sitä. Ajattelin että se olisi aukoton suunnitelma... me bluffaisimme... Voldemort ilman muuta tulisi kovistelemaan minua, ei olisi unissaankaan kuvitellut että he turvautuisivat sinun kaltaiseen heikkoon, lahjattomaan hyypiöön... Se mahtoi olla kurjan elämäsi hohdokkain hetki, kun sait tilaisuuden kertoa Voldemortille että voit kavaltaa Potterit hänelle”, Sirius sähisi niin että Peter perääntyi. Adara piti Siriusta yhä tiukasti kädestä.

”Professori Lupin? Saanko minä sanoa jotain?” Hermione kysyi.
”Totta kai, Hermione”, Lupin sanoi kohteliaasti.
”Tuota.. Kutka – tai siis tuo – tuo mies... Hän on nukkunut Harryn makuusalissa jo kolme lukuvuotta. Miksei hän koskaan yrittänyt tehdä Harrylle pahaa?”
Peter vinkui ja kiitteli Hermionea hyvästä kysymyksestä.
”Minäpä kerron... Siksi että hän ei tee mitään mistä olisi hyötyä hänelle itselleen. Voldemort on piileskellyt kaksitoista vuotta ja hänestä sanotaan että hän on puolikuollut. Ei hän olisi alkanut Dumbledoren nenän alla ketään murhaamaan entisen isäntänsä vuoksi. Hänen olisi täytynyt saada varma tieto että Voldemort on voimissaan, ennen kuin uskaltaisi tehdä mitään”, Sirius sanoi.
”Öh... herra Musta – Sirius?” Hermione aloitti taas. ”Jos et pane pahaksesi, kysyn... Niin miten sinä pääsit Azkabanista pois, jos et käyttänyt pimeää taikuutta?”
Peter vinkui taas kiitoksia. Lupin vaiensi hänet katseellaan.

”Minä en tiedä, miten tein sen. Ehkä ainoa syy miksen menettänyt järkeäni, oli se että tiesin olevani syytön. Se ei ollut onnellinen ajatus eivätkä ankeuttajat siis voineet imaista sitä minusta pois... mutta se piti minut täysjärkisenä ja tietoisena siitä kuka olin... Adaran isä... syytön... Se auttoi minua säilyttämään voimani... eli silloin kun alkoi olla liian raskasta, saatoin muuttaa sellissä muotoa. Ruveta koiraksi... Ankeuttajat eivät nimittäin näe. Ne tunnustelevat ihmisten luo tunteita vaistoamalla, ne vain vaistosivat että tunteeni olivat vähentyneet, joka oli tietysti normaalia, sillä kaikki muutkin menettivät järkeään siellä. Mutta sitten näin Peterin siinä kuvassa... Tajusin että hän on Tylypahkassa... täydellisessä asemassa toimiakseen jos hänen korviinsa vain kiirisi pienikin vihje että Voldemort kerää voimiaan... Hän olisi voinut vapaasti tehdä lopun kaikista – mukaan lukien Adarasta ja Harrysta. Minun oli pakko puuttua asiaan. Vain minä tiesin että Peter on hengissä. Siitä tuli pakkomielle, tuli päähäni enkä osannut sammuttaa sitä. Se puhdisti mieleni. Niin sitten eräänä yönä kun ne avasivat sellin oven antaakseen ruokaa, minä livahdin niiden ohi koirana. Ne menivät hämilleen. Minä olin laiha, joten pystyin livahtamaan kalterien raosta. Uin koirana mantereelle, matkustin pohjoiseen ja saavuin Tylypahkan maille. Olen siitä asti elänyt Rääkyvässä röttelössä, Adara toimitti minulle myöhemmin ruokaa kun oli saanut tietää totuuden itsestään. Poistuin röttelöstä vain katsomaan huispausta. Lennät yhtä hyvin kuin isäsi, Harry”, Sirius sanoi ja tuijotti Harrya.
”Usko minua... Usko minua, minä en pettänyt Jamesia ja Lilyä. Olisin ennemmin kuollut!” Sirius sanoi. Ja vihdoin, Harry osoitti uskovansa. Hän nyökkäsi. Peter kavahti.

”EI! Sirius, minä tässä – Peter tässä... Sinun ystäväsi, ethän vain..” Adara päästi Siriuksen kädestä irti, kuin merkkinä että tehkööt mitä huvittaa Peterille. Sirius potkaisi.
”Minun kaapuni on tarpeeksi saastainen, vaikket sinä koskisikaan siihen”, Sirius sanoi.
”Remus! Ethän sinä usko tuota... Eikö Sirius olisi kertonut sinulle jos he muuttivat suunnitelmaa?” Peter vinkui.
”Ei, jos hän epäili minua vakoojaksi, Peter. Oletan että siksi et kertonut, Sirius?”
”Suo anteeksi, Remus...” Sirius sanoi.
”Ei siinä mitään, Anturajalka, vanha kaveri”, Lupin sanoi ja kääri hihojaan.  ”Ja annatko sinä puolestasi minulle anteeksi, että luulin sinua vakoojaksi?”
”Ilman muuta”, Sirius sanoi ja hymyili hetken. Hänkin kääri hihojaan. Adara tuijotti mykistyneenä vieressä.
”Tapetaanko hänet yhdessä?”
”Tehdään se", Lupin sanoi julmasti.

”Ette te voi... ette te...” Peter vinkui kömpien Ronin luo. ”Ron, enkö ole ollut hyvä ystävä? Hyvä lemmikki? Ethän anna niiden tappaa minua, Ron, ethän... Sinähän olet minun puolellani?” Ron tuijotti Peteriä inhoten.
”Minä annoin sinun nukkua vuoteessani!”
”Kiltti poika... Kiltti isäntä.. Ethän anna niiden tehdä sitä... Minä olin rottasi... Olin hyvä lemmikki...” Peter jatkoi yhtä.
”Jos olitkin parempi rotta kuin ihminen, kannattaako sillä leuhkia, Peter?” Sirius äyskähti. Peter kompuroi polvillaan Hermionen luo.
”Suloinen... älykäs tyttö... Sinä – ethän sinä anna heidän... auta minua...” Hermione nykäisi kaavun helmansa pois Peterin käsistä ja perääntyi Adaraan päin.
”Adara... Adara... sinä olet ihan isäsi näköinen, myös kaunis kuin äitisi”, Peter sanoi polvillaan katse tiukasti Adarassa.
”KUINKA SINÄ USKALLAT PUHUA HÄNELLE?! KUINKA KEHTAAT KATSOA HÄNTÄ?! KUINKA KEHTAAT PUHUA VIOLASTA HÄNELLE?!” Sirius karjui kasvot raivoa uhkuen. Adara ei ollut luultavasti ikinä nähnyt häntä niin vihaisena.
”Harry...” Piskuilan jatkoi kääntyen tämän puoleen. ”James ei olisi antanut tappaa minua.... Hän olisi ymmärtänyt, hän olisi armahtanut”, hän vinkui avuttomana. Adaraa kuvotti. Lupin ja Sirius harppoivat Peterin luo, tarttuivat tätä hartioista ja paiskasivat kauemmas lattialle. Peter jäi kauhusta nytkien lattialle istumaan.

”Sinä myit Lilyn ja Jamesin Voldemortille, kiistätkö sen?” Sirius sanoi vapisten. Peter pillahti itkuun.
”Sirius... Remus... Minkä minä mahdoin? Pimeyden lordi... sinä et aavistakaan... Hänellä on aseita joita sinä et osaa kuvitellakaan... Minä pelkäsin Sirius... Minä en ole koskaan ollut rohkea niin kuin sinä ja Remus ja James. En tahtonut että niin käy... Hän pakotti minut...”
”ÄLÄ VALEHTELE! SINÄ OLIT VÄLITÄNYT HÄNELLE TIETOJA JO VUODEN ENNEN KUIN LILY JA JAMES KUOLIVAT! SINÄ OLIT HÄNEN VAKOOJANSA!”
”Hän – hän levitti valtaansa kaikkialle! M-mitä minä olisin hyötynyt kieltäytymällä?”
”Mitä sinä olisit hyötynyt taistelemalla kaikkien aikojen kavalinta pimeyden velhoa vastaan? Olisit pelastanut viattomia ihmishenkiä, Peter!” Sirius karjui raivoissaan.
”Sinä et ymmärrä! Hän olisi tappanut minut, Sirius!”
”SITTEN SINUN OLISI PITÄNYT KUOLLA! KUOLLA ENNEMMINKIN KUIN PETTÄÄ YSTÄVÄSI, NIIN KUIN ME OLISIMME TEHNEET SINUN VUOKSESI!”
”Sinun olisi pitänyt tajuta. Jos Voldemort ei tappanutkaan sinua, me tapamme. Hyvästi Peter.” Lupin sanoi hiljaa.
”Ä-älä!” Adara huusi, samaan aikaan kuin Harry huusi ”Ei.” Sirius jähmettyi, Lupin katsahti Harryyn ja Adaraan.
Otsikko: Luku 20. Ihmissusi
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 16:07:00
Luku 20. Ihmissusi









”Ette saa tappaa häntä. Ette saa”, Harry jatkoi kun oli vilkaissut Adaraan.
”Harry, tuo syöpäläinen on syy siihen, ettei sinulla ole vanhempia. Ja hänen ystävänsä olivat mukana Violankin kuolemassa, Adara”, Sirius ärjähti.
”Siksi juuri...” Adara sanoi.
”Tiedän”, Harry huohotti. ”Me viedään hänet linnaan, me luovutetaan hänet ankeuttajille. Hän saa mennä Azkabaniin... Mutta älkää tappako häntä.”
”Harry! Adara! Te - kiitos – en olisi ansainnut tätä- kiitos.” Peter inisi polvistuen Harryn ja Adaran eteen tarttuen heitä käsistä.
”Näpit irti!” Adara sähähti.
”Emme me tätä sinun vuoksesi tee. Teen tämän siksi etten usko, että minun isäni olisi halunnut parhaista ystäviään tappajia
– tuollaisen takia”, Harry sanoi kiskaisten Peterin käden irti omastaan.
”Sama täällä, äidin puolesta”, Adara mutisi. Sirius ja Lupin laskivat sauvansa.
”Mutta... Ajatelkaa mitä hän teki”, Sirius sanoi.
”Hän saa mennä Azkabaniin. Jos joku sinne ansaitsee mennä, niin hän”, Harry sanoi.
”Hyvä on, väistykää sivuun.” Adara siirtyi, mutta Harry empi.
”Minä sidon hänet. En muuta, vannon sen”, Lupin sanoi ja Harrykin siirtyi.
”Mutta jos muutat muotoa, Peter, me tapetaan sinut. Samaa mieltä?” Sirius sanoi katsoen sidotusta Peteristä Adaraan ja Harryyn. He nyökkäsivät.

”Selvä”, Lupin sanoi. ”Ron, minä en osaa korjata luita likikään niin hyvin kuin matami Pomfrey, joten minusta tuntuu että on parasta sitoa sääresi vain jotenkuten siihen asti, että saamme sinut sairaalasiipeen.”
Hän riensi Ronin luokse, napautti tämän jalkaa sauvallaan ja sanoi: ”Fenkoli.” Ronin jalan ympärille kertyi sideharsoa. Lupin auttoi Ronin seisomaan.
”Se auttoi. Kiitti”, Ron sanoi.
”Entä Kalkaros?” Hermione kysyi.
”Hänessä ei ole mitään vakavaa vikaa”, Lupin totesi. Paitsi mielessään... Adara ajatteli.
”Te vain ehkä vähän – öh - innostuitte liikaa. Taju on yhä kankaalla. Voimme kuljettaa hänet näin...” Lupin sanoi ja mutisi:
”Liikkutisruumis”, ja Kalkaros nousi seisoma-asentoon pää retkottaen ja leijui pari tuumaa lattiaa yläpuolella.
”Kahden meistä kannattaisi kahliutua tähän”, Sirius sanoi tökäten Piskuilania jalallaan.
”Minä”, Lupin sanoi.
”Ja minä.” Adara lisäsi ja Sirius avasi suunsa sanoakseen vastaan, mutta kuitenkin pysyi vaiti. Hän taikoi tyhjästä kahdet käsiraudat, laittoi toisen kiinni Lupiniin ja Peteriin, toisen Peterin toiseen käteen ja - empien - Adaraan.

Tunnelimatka tuntui pitkältä kun he löntystivät hiljaa sitä pitkin. Oli tappavan hiljaista. Sirius alkoi puhua jotain Harryn kanssa.
Lopulta he olivat kaikki ulkona tunnelista. Piha oli pilkkopimeä, Peter pihisi ja uikutti. Adara vaihtoi paikkaa Ronin kanssa. Ron meni kahleeseen kiinni. Adara asteli Siriuksen luo.
”Puhuin juuri Harrylle. Pyysin häntä muuttamaan luokseni, jos hän haluaa”, Sirius sanoi hymyillen.
”Hienoa. Harry ei erityisesti pidä tädistään...” Adara sanoi, muttei maininnut itsestään mitään. Hän ei sietänytkään ajatusta Finniganeista enää. Ei nyt kun hän tiesi Siriuksesta ja Finniganien valehtelusta. Sirius tuntui luulevan että Adara viihtyi Finniganeilla, sillä hän aloitti arasti:
”Jos... jos haluat myös tulla joskus – pidemmäksikin aikaa – niin tietty saat. Saat päättää miten haluat.”
”En kestä Finniganeja...” Adara mutisi.
”Ai... Mutta... Haluaisitko -?” Sirius änkytti.
”Tulla sinun luokse asumaan?” Adara kysyi, Sirius nyökkäsi. Sitten...

Kalkaros törmäsi leijuvaan Lupiniin joka oli pysähtynyt. Sirius pysähtyi, Hermione törmäsi tämän selkään, Adara törmäsi Roniin.
”M-mit-” Adara aloitti mutta Sirius heilautti kättään ja hyshytti. Lupin oli jäykistynyt ja hänen raajansa alkoi täristä.
”Hyvänen aika. Hän ei ottanut lääkettään tänään! Hän on vaarallinen!” Hermione kiljui ja osoitti täysikuuta joka pilkotti pilvien välistä.
”Juoskaa. JUOSKAA! LUJAA!” Sirius huusi. Adara perääntyi, Harry koetti päästä Ronin luo joka oli kiinni Peterissä, mutta Sirius tarttui häntä rinnuksista ja työnsi kauemmas.
”Minä hoidan tämän - JUOKSE!” hän huusi kun Lupinin pää yhtäkkiä piteni, hartiat menivät kumaraan, karvaa tuli hänen käsiinsä ja kasvoihinsa, kädet käpertyivät tassuiksi. Sirius muutti muotoaan koiraksi ja loikkasi eteenpäin ja tarttui ihmissutta niskasta ja veti kauemmas Peteristä ja Ronista jotka olivat yhä kahlittuina toisiinsa. Koira ja susi alkoivat taistella. Peter oli napannut Lupinin taikasauvan. Ron kaatui, tainnuttui kun Peter kirosi tämän, Koukkujalka lensi kauas Peteristä ja putosi pienenä myttynä maahan.
”Karkotaseet!” Harry huusi osoittaen sauvallaan Peteriä. Lupinin sauva lensi kauas näkyvistä.
”Pysy paikoillasi!” Harry huusi lähestyen Peteriä melkein ihmissuden nenän edestä.

”Harry, älä!” Adara huusi pelästyen, ihmissusi oli nähnyt Harryn. Peter muutti muotoaan ja vilahti pois. Kuului ulvahdus ja murinaa, Lupin oli paennut metsään. Adara asteli Harryn luo.
”Sirius! Peter karkasi!” Harry huusi Siriukselle, joka lähti kuono ja selkä verta vuotavana Peterin perään. Harry ja Hermione juoksivat Ronin luo.
”Mitä se teki hänelle?” Hermione kysyi. Adara ei keskittynyt Roniin. Hän huolestui. Pärjäisikö Sirius yksin ihmissudelle? Entä...
Adara havahtui. Ankeuttajat. Hän juoksi metsään sauvaa kovaa rutistaen.
”ADARA! Tule takaisin!” Harry huusi. Adara ei välittänyt. Jatkoi juoksemista. Sitten hän kuuli sen mitä eniten pelkäsi kuulevansa – koiran tuskissaan valittelua.
”Sirius!”
Adaran askeleet kiihtyivät. Hän juoksi hengästyneenä kohti järven rantaa. Hän näki vilauksen ankeuttajista yläpuolellaan. Ne siis olivat tulleet. Adara juoksi kunnes tuli suuren mäen luo. Hän lähti juoksemaan sitä verkkaisesti kun koiramainen hahmo tuli häntä vastaan.
”Sirius?” Adara sanoi. Kuu paljasti otuksen kokonaan. Ei... Lupin...
Otsikko: Luku 21. Pakene
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 16:10:44
Luku 21. ”Pakene”







Ihmissusi lähestyi Adaraa hitaasti, kuin taistellen itsensä kanssa. Adara asteli kauemmas, hyvin hitaasti. Hänellä ei ollut aikaa tapella nyt ihmissuden kanssa. Sirius oli vaarassa.
Eeeiii... älkää...” kaikui ääni järveltä. Ihmissusi ei tuntunut piittaavan. Ääni oli selvästi Siriuksen.
”Lupin... Päästä minut”, Adara sanoi ääni väristen. Ihmissusi loikkasi – suoraan Adaran päälle tassut edellä. Adara kiljaisi.
”Lupin, älä!” hän huusi. Susi raapi hänen olkapäänsä, kätensä ja yläruumiin verille. Adara päätti tarttua sauvaansa. Mutta mitä loitsua käyttää? Hän ei halunnut satuttaa Lupinia, eikä myöskään tiennyt sopivaa loitsua ihmissutta vastaan. Sitten hän tajusi. Jos hänen suojeliuksensa liikkuu, hyökkää... Susi oli juuri iskemässä hampaansa Adaraan kun -
”ODOTUM SUOJELIUS!” Adara huusi ja valkoinen suuri koira ilmestyi hänen sauvastaan, hyökäten ihmissuden kimppuun. Adara piti sauvaa ojolla kunnes pääsi ylös. Ihmissusi juoksi vinkaisten pois.
”Odotum suojelius!” kuului ääni järveltäkin. Ääni oli Harryn. Hän oli päässyt järvelle helpompaa reittiä.
Adara juoksi kivun vihloessa ruumiissaan. Hänen olisi tehnyt mieli pysähtyä, hengittää kunnolla. Mutta hän ei pysähtynyt, hän ei voinut...

Hän saapui järvelle ja näki Hermionen ja Siriuksen tajuttomina maassa ja Harryn kaatumassa juuri polvilleen maahan. Yksi ankeuttajista laski huppuaan. Se aikoi suudella Harrya... Adara ajatteli. Onnellinen muisto... Tylypahkaan pääseminen... Joulu Siriuksen kanssa...
Adara nosti sauvansa ja huusi voimien rippeillään: ”ODOTUM SUOJELIUS!” Suuri valkoinen koira ilmestyi jälleen, se syöksyi ankeuttajien kimppuun ja ne pakenivat kaikki hetkessä paikalta. Adaran hengitys kohisi, hän oli niellyt huulestaan valunutta verta. Verivana valui hänen otsaltaan poskelle. Hän juoksi Siriuksen luo. Hän hengitti yhä. Samoin Hermione ja Harry. Mutta jos sielu oli poissa... He silti hengittäisivät. Adara ei tiennyt olivatko he täysin kunnossa. Samassa hän tajusikin kuinka kivuissaan hän oli. Verta valui Siriuksen kaavulle. Maailma alkoi pimetä ja tuska tuntui sietämättömältä. Hän pyörtyi.

”MITÄ!?” Kuului Harryn ääni. Adara säpsähti hereille. Hän oli jossain pehmeässä... Lämpimässä... Kipu vihlaisi Adaran päätä.
Hän avasi silmänsä. Sen paikan tunnisti jo monen käynnin jälkeen... Sairaalasiipi.
”Harry, Harry, mitä nyt? Sinun pitää levätä – onko hän saanut suklaata?” Toffeen ääni kuului. Mitä Toffee täällä? Onko... Onko Sirius vangittu!?
”Ministeri! Sirius Musta on syytön! Peter Piskuilan lavasti murhansa! Me nähtiin hänet tänään! Sinä et saa antaa ankeuttajien tehdä sitä juttua Siriukselle, hän on –”
”Harry, Harry, sinä olet sekavassa tilassa, olet käynyt läpi kauhean koettelemuksen. Käypä nyt pitkäksesi, meillä on tilanne hallinnassa... Hän on lukittuna loitsujen opettajien huoneeseen 7-kerrokseen.”
”EIKÄ OLE! TEILLÄ ON VÄÄRÄ MIES!”
”Ministeri kiltti. Minäkin näin hänet. Hän oli Ronin rotta, hän on animaagi, Piskuilan nimittäin, ja -” Hermionen ääni sanoi mutta Kalkaros keskeytti.
”Huomaatko ministeri? Hämäytettyjä kumpainenkin... Musta on hoitanut hommansa hyvin...” Adara sai tarpeekseen. Kivuista viis, hän nousi huojuen ylös, nojaten seinään. Hengitti hetken syvään, otti sauvansa yöpöydältä ja lähti kohti seitsemättä kerrosta, johon pääsi helposti erästä Weasleyden neuvomaa salakäytävää pitkin.
”EI MEITÄ OLE HÄMÄYTETTY!” Kuului Harryn ääni käytävässä kun Adara löysi tiensä salakäytävän suulle. Hän tökkäsi soihdussa olevaa T-merkkiä ja luukku avautui. Adara kuuli askelia ja riensi kiireesti noin Hagridin levyiseen tilaan. ”Liikkumitor, 7.kerros” Adara mutisi ja tila muuttui ikään kuin hissiksi ja liikkui vauhdilla ylös ja sivuille. Lopulta Adara pääsi seitsemänteen kerrokseen. Hän tarkisti käytävän; tyhjä. Hän asteli ontuen kohti Lipetitin huonetta. Lopulta hän saapui tammisen oven luo ja koputti siihen.

”Sirius?” hän kuiskasi.
”Adara?” Sirius vastasi hiljaa. Adara huokaisi. Ankeuttajat eivät ole tulleet vielä.
”Alohomora!” Adara huudahti. Oven lukko aukesi. Sirius avasi loputkin ovesta ja näki Adaran nojaamassa seinään, hengittäen raskaasti, koko yläruumis harsoihin paketoituna ja veren tullessa harsoista läpi. Sirius tuijotti tätä järkyttyneenä. Adara tunsi sietämättömän kivun olkapäässään ja lyyhistyi oven karmia vasten. Sirius nosti häntä seisomaan.
”Mitä on tapahtunut?!” hän huusi kasvot kalpeina. Adara ei ensin pystynyt vastaamaan. Ei edes hengittämään.
”Sinun täytyy paeta - ministeri - ankeuttajat - aikovat suudella sinua”, Adara sanoi jokainen tavu kipua tuottaen. Sirius ei kauaa aikaillut. Hän nosti Adaran käsivarsilleen ja lähti juoksemaan. Hän käytti matkan aikana luultavasti kahdeksaa eri Kelmien reittiä, että pääsi pihamaalle muiden näkemättä. Hän laski Adaran kivipenkille.
”Juokse”, Adara sanoi. Ulkona hapen saaminen oli paljon helpompaa. Sirius tuijotti Adaraa kuin tyhjää.
”MENE!” hän huusi. Hän halusi Siriuksen pois täältä... Johonkin turvaan. Sirius istuutui Adaran viereen ja tarttui ensin tätä kädestä, sitten halasi.

”Mitä tapahtui...” Sirius kuiskasi. Adara tunsi vihlaisun kyljessä olevassa haavassa.
”Sanotaan nyt vaikka, että on vaikeaa kirota ihmisiä joista välittää...” Adara mutisi ja halasi Siriusta.
”Remus?” Sirius kysyi. Adara hymähti tarkoittaen ’kyllä’.
”Entä... purik-” Sirius sanoi ääni väristen.
”Ei.” Adara sanoi ja tajusi vasta nyt olonsa huojentuneeksi. Sirius huokaisi helpotuksesta ja halasi Adaraa tiukemmin. Adara värähti kivusta ja ähkäisi.
”Anteeksi!” Sirius sanoi livahtaen irti Adarasta. Samassa kuului jonkun huutavan:
”Sirius! Adara!” Hermione ja Harry laskeutuivat heidän eteensä Hiinokan selässä.
”Hiinokka! Se-sehän on kuollut!” Adara henkäisi.
”Se on pitkä juttu. Mutta nyt ei ole aikaa selittää. Sirius, ankeuttajat tulevat minä hetkenä hyvänsä. Ota Hiinokka ja pakene. Ne huomaa heti saavuttuaan ettet ole Lipetitin huoneessa.
”Miten sen toisen pojan kävi? Ronin?” Sirius kysyi levottomana.
”Tulee kuntoon – on vielä taju kankaalla, mutta Pomfrey hoitaa kyllä hänet.. Äkkiä nyt, mene!”
”Miten voin milloinkaan kiittää -” Sirius sanoi yhä Harrya tuijottaen. Adara, Hermione ja Harry huusivat yhtä aikaa:
”MENE!” Sirius ohjasti Hiinokan ympäri, suunta kohti taivasta.
”Me tapaamme vielä”, Sirius sanoi, suukotti Adaraa otsalle ja sanoi Harrylle:
”Sinä olet – todella isäsi poika.” Sirius puristi Hiinokan kylkiä kannoillaan.
”Mene...” Adara kuiskasi. Siivet lehahtivat auki, Hiinokka nousi ylös ja lähti lentoon. Adara tunsi silmiensä kostuvan, muttei välittänyt. Hän jäi silti tuijottamaan kun hänen isänsä lensi pois.
Otsikko: Luku 22. Hyvästi
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 16:19:40
Luku 22. Hyvästi









Adara lähti takaisin sairaalasiipeen Harryn ja Hermionen kanssa (kesken matkan Adara tunsi niin kovat kivut, että Harry joutui tukemaan tätä). He kertoivat kuinka he olivat pelastaneet Hiinokan ajankääntäjällä, mutteivät saaneet Peteriä kiinni. Adara antoi sen heille tietysti anteeksi: hän oli tarpeeksi kiitollinen, että Sirius sai paonsa auttamiseksi kulkuvälineen.
He saapuivat sairaalasiiven ovelle, jossa Dumbledore odotti heitä.
”Se onnistui! Sirius lähti Hiinokan selässä”, Harry sanoi. Dumbledore hymyili säteilevästi.
”Hyvin tehty. Te taisitte – Kyllä vain te taisitte lähteä jo. Menkää sisään- minä lukitsen teidät tänne -” Adara ja muut menivät takaisin siipeen. Adara lysähti sängylleen raskaasti hengittäen.
”Mikä on olo?” Hermione kysyi.
”Mahtava... En malta odottaa Kalkaroksen ilmettä”, Adara sanoi ja naurahti. Matami Pomfrey saapui paikalle.
”Joko Dumbledore lähti? Saanko vihdoin hoitaa potilaitani?”
   
Myöhemmin, syödessään viidettä suklaasammakkoaan, Adara ja muut kuulivat raivoisan karjunnan kajahtavan jossain heidän yläpuolellaan. Adara tyrskähti, Harry piti kasvojaan peruslukemilla, Hermione hihitti kättään vasten.
”Mikä se oli?” Pomfrey hätkähti. Kiukkuiset äänet voimistuivat, tulivat sairaalasiipeä kohti. Matami tuijotti ovea.
”Jopas nyt, he herättävät koko linnan! Mitä he oikein aikovat?” Adara kikatti hiukan, mutta tunki loput suklaasammakostaan suuhunsa että kuulisi mitä äänet huusivat...

”Hän varmaankin kaikkoontui, Severus, meidän olisi pitänyt jättää joku huoneeseen hänen kanssaan. Kun tieto leviää -”
”EIKÄ KAIKKOONTUNUT! TÄMÄN LINNAN SISÄLLÄ EI VOI ILMIINTYÄ EIKÄ KAIKKOONTUA! TÄMÄ – LIITTYY – JOTENKIN – POTTERIIN – JA – FINNIGANIIN!” Adara virnisti Harrylle.
”Ole nyt järkevä, Severus. Harry ja muut ovat olleet lukkojen takana -”
PAM! Ovi lennähti auki.
Toffee, Kalkaros – kasvot vääntyneinä raivosta ja Dumbledore harppoivat osastolle. Vain Dumbledore näytti hilpeältä. Toffee oli vihainen, Kalkaros suunniltaan. Kalkaros rynnisti suoraan Adaran nenän eteen – ihme ettei tarttunut kauluksesta -  ja huusi:
”ANNA TULLA! MITÄ SINÄ TEIT!?” hän mylvi raivoissaan. Adara katsoi kysyvästi Toffeeta ja Dumbledorea kuin ei huomaisikaan Kalkarosta.
”Severus Kalkaros!” matami Pomfrey kiljaisi. ”Hillitse itsesi!”
”Ajattele nyt, Kalkaros, ole järkevä. Tämä ovi on ollut lukossa, vastahan me näimme -” Toffee aloitti.
”HE AUTTOIVAT HÄNET PAKOON, MINÄ TIEDÄN SEN!” Kalkaros huusi raivoissaan ja osoitti Harrya ja Adaraa.
”Miksi et saman tien todista?” Adara tiuskaisi.
”Rauhoitu, hyvä ihminen!” Toffee älähti. ”Sinä puhut sekavia!”
”SINÄ ET TUNNE POTTERIA JA FINNIGANIA! HE SEN TEKIVÄT, TIEDÄN ETTÄ TEKI-”
”Riittää jo, Severus”, Dumbledore sanoi rauhoitellen.  ”Ajattele vähän mitä puhut. Tämä ovi on ollut lukossa minun jäljiltäni kymmenen minuuttia. Matami, ovatko potilaat poistuneet sängyistään?”
”Ei tietenkään!” Pomfrey sanoi kuin Dumbledore olisi syyttänyt häntä rikoksesta. ”Minä olen ollut heidän luonaan siitä asti kun sinä lähdit!” Adara oli tukehtua suklaaseensa ja yskäisi.

”Noniin, siinä kuulit, Severus. Ellet väitä, että Harry tai Adara osaavat olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, minä en lainkaan käsitä miksi vaivaamme heitä”, Dumbledore sanoi. Kalkaros kihisi kiukusta, hänen otsallaan olisi varmaan voinut paistaa kunnon pekoni-kananmuna-aamiaisen ja pari leipääkin. Kalkaros kääntyi ja lähti vauhdilla pois.
”Kaveri vaikuttaa sangen epätasapainoiselta. Minä pitäisin sinuna häntä silmällä”, Toffee mutisi.
”Voi, ei hän epätasapainoinen ole, hän vain koki suuren pettymyksen”, Dumbledore sanoi ja saattoi Toffeen ulos.
Harry, Ron ja Hermione pääsivät jo seuraavana päivänä ulos sairaalasiivestä. Adaran pyyntöön päästä pois, matamin vastaus oli jyrkkä ei. Hagrid saapui puoliltapäivin Adaran luo tuoden (turhankin kuivia) kuivakakkujaan lahjaksi.
”Arvaa mitä, Adara? Hiinokka karkas eilen!” Hagrid sanoi keskustelun aloitteeksi.
”Mi- mutta sehän on ihanaa!” Adara sanoi esittäen ettei jo tiennyt.
”Oon juhlinu jo monta tuntii, vaik ei ehkä pitäs ku sullekki kävi tollai, Lupin pakkaa jo laukkujaan”, Hagrid sanoi kun Adara joi kurpitsamehuaan. Hän purskautti mehut suustaan.

”Mi-mitä?! Pakkaa?! Miksi?!” Adara huusi. Hagrid pyyhki kasvoilleen lentäneitä kurpitsamehuja ja jatkoi:
”No luuleksä et se haluu jäädä ku teki sulle tollai, se ei haluu ottaa enää mitää riskejä”, Adara nousi ylös ja ryntäsi sairaalasiivestä, Hagridin huudoista huolimatta.
Pian Adara olikin jo Lupinin työhuoneen ovella. Hän koputti ja ovi aukesi. Lupin oli työpöytänsä ääressä pakkaamassa.
”Sinun ei pitäisi olla täällä”, Lupin sanoi vilkaisemattakaan Adaraan. Hän oli selvästi omantunnontuskissa. Hänen kasvonsa olivat väsyneet ja kalpeat, enemmän kuin yleensä siis.
”Hagrid kertoi, että sinä... eroat”, Adara sanoi ontuen huoneeseen sisälle. Lupin näki silmäkulmastaan ontumisen ja näytti kuin hän olisi saanut puukoniskun kehoonsa. Hän irvisti kuin tuskissa.
”Sinä olet paras opettaja mitä meillä on ollut! Älä eroa tällaisen pikkujutu-”
Pikkujutun?” Lupin sanoi ja katsoi ensimmäistä kertaa Adaraa silmiin, joka sekunti näytti hänelle tuskalta.
”Pikkujutun - Adara - olisin voinut purra sinua! Tehdä sinusta kaltaiseni! Tai jopa pahempaa, tap-” Lupin nielaisi ja kääntyi selkä Adaraan päin peittäen kasvot kätensä taa.
”Hei, Remus... En minä syytä sinua siitä -”
”Mutta minä syytän! En voi ikinä antaa itselleni anteeksi sitä, että unohdin ottaa sen liemen, että olin niin typerä että lähdin illan suussa sinun luoksesi!” Lupin sanoi täristen, katse jälleen poissa Adarasta.

Adara ontui Lupinin taakse, kiersi siitä hänen eteensä ja laski Lupinin kädet tämän kasvoilta. Miehen silmät olivat kostuneet kyynelistä. Adara tunsi pahempaa kipua kuin koskaan ennen – muttei haavoistaan, vaan sitä kun näki Lupinin kärsivän.
Hän kietoi kätensä Lupinin ympärille ja halasi tätä. Lupin tärisi, mutta kietoi toisen kätensä Adaran ympärille ja toisen päälaelle.
”Jos minä en syytä sinua, niin sinunkaan ei pitäisi”, Adara sanoi hiljaa, mahdollisimman hellästi. Lupin hengitti pitkän aikaa syvään ja laittoi kätensä Adaran hiuksilta omaan taskuunsa.
”Kiitos...” hän sanoi, nosti käden taskustaan ja ojensi Adaralle Siriuksen joululahjan, valokuvat ja kehys.
”Hain tämän röttelöstä...” hän sanoi. Adara otti sen ja hymyili kuvaa katsoessaan.
”Annoin sen Siriukselle joululahjaksi...” Adara kuiskasi ja tuijotti äitinsä kuvaa. Lupin hymyili.
”Äitisi oli hyvä ihminen, Adara, ja yksi nerokkaimmista ja ystävällisimmistä noidista keitä olen tuntenut. Hän ei hylännyt minua kun sai tietää mikä olen... Hänellä kesti vain puoli vuotta tajuta se”, Lupin sanoi.  ”Sinun olisi paras mennä takaisin sairaalasiipeen. Lupaan että tapaamme vielä”, hän lisäsi hymyillen ja halasi lyhyesti Adaraa.
”Pidä huoli itsestäsi, Kuutamo”, Adara sanoi virnistäen. Lupin naurahti ja pyyhki silmäkulmiaan.
”Tuo pitäisi sanoa sinulle”, hän sanoi.

Adara lähti takaisin sairaalasiipeen, voimatta pidätellä kyyneliä valumasta poskillaan. Lupin lähtisi hänen takiaan... Ja syyttää itseään siitä kun Adara juoksi kuin päätön kana vaikka tiesi että metsässä oli ihmissusi.
Sairaalasiipeen palattuaan matami Pomfrey kertoi että Draco Malfoy oli yrittänyt tulla vierailulle. Adara istuutui takaisin vuoteelleen ja katseli kuvaa äidistään. Hän ei ollut aiemmin edes keskittynyt kuvaan sen erityisemmin. Hän tiesi miltä äiti näytti, vaikkei olisi nähnyt edes yhtä ainoata kuvaa hänestä. Nyt hän tuijotti kuvaa, päästämättä silmiään irti siitä. Nenä oli tosiaan kuin Adaran, suora ja sopiva. Mustat, loivakiharaiset hiukset yltivät häntä yläselkään, tummat sammaleenvihreät silmät sädehtivät kuin tähdet Violan ollessa Siriuksen seurassa. Violan posket punottivat hiukan, kuin hän olisi juuri mielestään nolannut itsensä. Sirius nauroi, Remus virnuili taaempana. Viola näytti onnelliselta, mutta silti hiukan apealta. Ehkä koulun päättyminen aiheutti sen. Hän kai luuli, ettei näkisi Siriusta enää pitkään aikaan. Se luulo oli melko väärä. Sirius kertoi että oli pyytänyt Violan kanssaan ulos kun koulun päättymisestä oli vasta viikko. Ilmeisesti Viola ei ollut ainoa ikävästä kärsivä... Adara virnisti itsekseen. Sirius ja Viola olivat varmasti onnellinen pari, joka ei riidellyt paljoa (ainakin Siriuksen surkean riitelytaidon tuntien) ja vietti yhdessä mahdollisimman paljon aikaa, etenkin Adaran synnyttyä. Adara huokaisi. Kunpa hän muistaisi niistä ajoista jotain...
Otsikko: Luku 23. Dracon ja Adaran laulu
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 16:21:56
Luku 23. Dracon ja Adaran laulu








Draco uusi pian vierailunsa, kun Adarakin oli paikalla sairaalasiivessä.
”Hei... ” Draco sanoi ja katsoi Adaraa, joka oli vielä osittain harsojen peitossa. Dracolla oli kädessään pieni kukkakimppu, sekä suklaasammakko, johon kuului harvinainen kuuluisia noitia ja velhoja-kortti. Draco ojensi ne Adaralle hakien jotakin hymyntapaista ja istuutui tämän sängyn reunalle.
”Mikä on olo?” hän kysyi, kun Adara tuijotti vielä kukkia hölmistyneenä.
”Öh - ihan hyvä... Pääsen varmaan huomenna pois sairaalasiivestä”, Adara sanoi.
”Hienoa. Oppilaat pitävät ylihuomenna juhlat lukukauden loppumisen kunniaksi... Hyvää musiikkia, syötävää, ohjelmaa, laulua jopa... ja tanssia”, Draco sanoi hiukan vihjaavaan sävyyn. Adara katsoi tätä kysyvästi – hiukan odottavasti. Draco tarttui hyvin hitaasti ja varoen tätä kädestä ja kysyi:
”Ha- haluaisitko tulla niihin juhliin? Siis kanssani- minun kanssani”, Draco änkytti hieman ja sen tajuttuaan punehtui kasvoiltaan.
Adara oli hetken aikaa tyrmistynyt – Draco oli pyytänyt häntä seuralaisekseen juhliin?

Hän kuvitteli jo hetken aikaa heräävänsä pian oudosta unesta, mutta sitä ei tapahtunut. Adara nyökkäsi hitaasti ja pakottautui hämmästyksensä keskeltä hymyilemään.
”Tulen”, hän vastasi. Sen kuultuaan, Dracon hymy ulottui luultavasti korviin saakka – kuten hänen punansakin.
”Okei, hienoa, mahtavaa...” Draco sanoi häkeltyneenä ja nousi ylös ja lähti sänkyä ympäröivien verhojen välistä pois – muistuttaen ylisöpöä tomaattia. Adara lysähti kasvot edellä makuulleen sänkyyn hymyillen tyynyään vasten.
   
Seuraava päivä koitti ja Adara pääsi pois sairaalasiivestä. Monet kuiskuttelivat käytävällä siitä mitä Adaralle oli tapahtunut. Jotkut luulivat hänen kamppailleen Sirius Mustan kanssa. Adara ei välittänyt. Juorut olivat olleet aina Tylypahkalaisten lempihuvi.
Nyt hän keskittyi vain siihen miltä näyttäisi huomenna. Juhlat Draco Malfoyn parina...
Hän penkoi arkkunsa läpi ja etsi jotain mukavaa päälle laitettavaa. Hän päätyi punaiseen skottiruutuiseen hameeseen ja koulupaitaan ja siistiin kaapuunsa. Hiukset hän leikkasi itse sauvallaan aavistuksen verran lyhyemmiksi ja jätti auki. Hän hymyili peilikuvalleen ja vaihtoi normaalit vaatteet taas päälleen ja lähti saliin syömään Fredin ja Georgen kanssa.

Georgen pikari putosi lattialle, Fredin haarukka myös...
”Draco Malfoy pyysi sinut juhliin!?” George huudahti.
”HYS!” Adara sanoi paukauttaen ison uuniperunan Georgen suuhun ja vilkaisten kääntyikö kukaan salissa katsomaan.
”Mehän sanottiin että vedät puoleesi outoa väkeä. Me sentään pysytään tervejärkisinä ja normaaleina enkeleinä”, Fred sanoi ja Adara tyrskähti.
”No... perutaan se enkeli...” Fred lisäsi.
”Aiotko sitten mennä?” George kysyi uteliaana.
”Suostuin, mutten tiedä mitä siitä tulee...” Adara sanoi tuhahtaen. Kaksoset tyrskähtivät vuorostaan.
”No, jos hän käy hermoille, niin me voidaan heittää parit peikonräkä-herjat sen niskaan”, Fred ehdotti toiveikkaana. Adara pudisti päätään.
”Osaan sen itsekin”, hän tokaisi ja lähti tunnille.

Hän ei osannut keskittyä millään tunnilla mihinkään. Hän yhä epäili Dracoa... hieman. Oliko Draco tosiaan vilpitön pyytäessään Adaraa seuralaisekseen? Jos hän sittenkin suunnitteli jotain? Mutta miksi hän näkisi niin suuren vaivan että pyytäisi Adaran juhliin...
”Neiti Finnigan!” Tärähti ääni Adaran korviin.
”Häh? Mitä professori McGarmiwa?” Adara kysyi herätessään ajatuksistaan.
”Kertoisitko miksi tuo lintuhäkki ei ole vielä muuttunut linnuksi niin kuin muilla?” Professori McGarmiwa kysyi.
”Öh..” Adara sanoi ja kuuli Luihuisten tyttöjen tirskuvan takanaan.
Naurakaa vaan... huomenna kyllä näytän teille... Adara ajatteli virnistäen itsekseen kun professori vaihtoi aihetta. McGarmiwa kai oletti että Adara oli vielä järkyttynyt ihmissuden hyökkäyksestä.
   
Huominen ilta koitti ja Adara oli valmistautunut tunnin etuajassa. Nyt hän käveli edestakaisin tyttöjen makuusalissa tappaakseen aikaa. Hermione Granger saapui myös paikalle.
”Hei, valmistauduitpa aikaisin!” Hermione sanoi hämmentyneenä vilkaistessaan kelloa.
”Joo...” Adara mutisi ja istuutui sängylleen.
”Menetkö jonkun seurassa?” Hermione uteli samalla kun penkoi kirjan laukustaan.
”J-juu... Menen..” Adara sanoi hajamielisesti.
”Jommankumman Weasleyn kaksosen kanssa? Parvati näytti puhuvan jotain siihen suuntaan”, Hermione kysyi.
”Hmm.. Ei... jonkun toisen.. näet sitten”, Adara mutisi ja mietti miten Hermione reagoisi kun näkisi Dracon ja Adaran yhdessä.
”Selvä...” Hermione sanoi ja syventyi kirjaansa.

Viimein oli aika jolloin juhlat alkaisivat. Adara ryntäsi makuusalista oleskeluhuoneeseen, muotokuva-aukon läpi. Juuri kun hän oli sulkenut muotokuva aukon ja kääntynyt valmiina juoksemaan saliin, hän törmäsi Dracoon tasanteella. Kirjaimellisesti törmäsi. Adara oli juuri kääntynyt ja ponnistamassa kun tajusi Dracon olevan edessään, hän koetti pysähtyä, mutta sen sijaan kaatui Dracoa päin. Draco ei hänen onnekseen kaatunut vaan onnistui pitämään tasapainonsa.
”Hupsis”, Draco sanoi kun auttoi Adaran takaisin tasapainoon.
”A-anteeksi, en huomannut sinua”, Adara sanoi nolostuneena.
”Ei se mitään, olisi pitänyt ilmoittaa, että tulen vastaan”, Draco sanoi ja ojensi kättään Adaralle.
”Lähdetäänkö?” hän sanoi. Adara tarttui Dracon käteen, ja he lähtivät yhdessä saliin. Adaraa kummastutti että mistä Draco tiesi Rohkelikkotornin oven sijainnin.

Sali oli koristeltu nuorekkaammin kuin yleensä, hopeisia nauhoja leijui ilmassa ja taustalla soi nuorten noitien ja velhojen lempilauluja, jonkun oppilaan laulamana... Adara katsoi lavalle ja näki ennustuksen parinsa, Mandyn laulamassa. Adara asteli Dracon kanssa salin toiseen päätyyn, Luihuisten ja Rohkelikkojen keskuuteen tuli suuri hiljaisuus. Pansy Parkinson tuhahti äänekkäästi ja häipyi vauhdilla, Parvati ja Lavender kuiskuttivat keskenään, Ronin suu oli loksahtanut auki hämmästyksestä, Hermione katsoi Dracoa halveksuvasti –samoin Harry, kaksoset vain vilkaisivat... Adaraa ahdisti sellainen, mutta päätti olla välittämättä. He istuutuivat yhden pyöreän pöydän ääreen ja kuuntelivat kun Mandy lauloi loppuun.

”Kuinka voit?” Draco kysyi huomatessaan, että Adaran kämmenessä oli vielä harsoside.
”Ihan hyvin... Pomfrey sanoi, että saan ottaa loputkin näistä pois huomenna”, Adara vastasi ja katsoi itsekin kämmeneensä. Hän tunsi ikävän pistoksen muistaessaan Lupinin...
”Mitä tapahtui? Jotkut sanoivat että taistelit Sirius Mustaa vastaan”, Draco sanoi.
”En minä sellaista yksin alkaisi tekemään...” Adara sanoi ja nauroi mielessään ajatukselle itsensä tappelemassa isänsä kanssa. Yksi riitakaan ei tunnu syntyvän aikaiseksi niin entä sitten tappelu?
”Mitä sitten?” Draco kysyi.
”Öh... Se on aika... No, olin kävelyllä yöllä, typerää kyllä... Ja ankeuttajat tulivat sinne ja tunsin oloni – hmm - heikoksi. Ja lähdin niitä karkuun ja törmäsin ihmissuteen.” Draco haukahti henkeä.
”Ihmis-? Tarkoitatko sitä Lupinia? Tuliko sinust-”
”Ei minusta tullut ihmissutta! Ja tiedän, ettei se ollut Lupin... Lupin otti aina täysikuuta ennen sudenmyrkkyjuomaa joka tekee hänestä vaarattoman. Se oli joku muu...” Adara selitti. Draco ei sanonut mitään. Yhtäkkiä kuin tyhjästä – Adaraan tarttui kaksi käsiparia. Weasleyt.
”Fred! George! Mitä te-?”
”Sinä menet laulamaan!” Fred sanoi ja raahasi Georgen kanssa Adaran lavalle.
”Mutta en minä osaa -” Adara intti ja jarrutti jaloillaan, mutta kengätkin liukuivat kiillotetulla kivilattialla, ettei Adarasta ollut mitään vastusta kaksosille.
”Ei auta”, George sanoi ja painoi laululistaa sauvallaan ja musiikki alkoi soida. Tyhjästä ilmestyi Adaran nenän eteen punaiset sanat, jotka vaihtoivat väriä silloin kun piti laulaa. Laulussa oli kuitenkin jotain vikaa... Se oli duolaulu, eikä soolo.
Mutta Adara oli yksin lavalla. Sanat näkyivät koko yleisölle. Häneen iski paniikki, mitä hänen pitäisi tehdä? Musiikki oli alkanut jo! Sanat alkoivat väristä merkkinä että laulu alkaa pian. Kirjain alkoi vaihtaa väriä, ja yhtäkkiä...
Pojan ääni aloitti laulun. Adara säpsähti, kuka lauloi? Lopulta hänen katseensa kohtasi Dracon, joka seisoi lavan reunalla astelemassa lähemmäs Adaraa. Adara alkoi laulaa hiukan hämmästyneenä omia sanojaan ja huomasi kuinka kaksoset katsoivat häntä sekavissa olotiloissa. He eivät tienneet olisiko heidän pitänyt kuunnella ja kannustaa, vai tulla ja heittää Draco alas lavalta.

Kun laulu oli ohi, lähes kaikki ratkesivat kunnianosoituksiin aplodeilla ja huudoilla. Kaksoset auttoivat Adaran alas ja Draco tuli hänen perässään portaita.
”Tuo oli mahtavinta mitä olen kuullut!” Fred sanoi hämmästyneenä.
”Upeaa...! Paitsi Dracon osalta”, George mutisi. Adara ei voinut olla hymyilemättä. Hän palasi pöytänsä ääreen ja Draco suukotti häntä salavihkaisesti poskelle, lievästi punastuen...


Otsikko: Luku 24. Lähtö
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 16:24:26

Luku 24. Lähtö









Juhlat olivat pian Adaran ja Dracon osalta ohi, he kyllästyivät istumaan ja Draco saattoi Adaran Rohkelikkotorniin vieville portaille ja tarttui tätä kädestä.
”Adara... Minulla olisi kysymys”, hän aloitti arasti.
”Niin?” Adara kysyi huolettomasti.
”Tuota... Ajattelin, että...” Draco aloitti, ja Adaran huolettomuus valui kuin vesi tulpattomasta lavuaarista alas.
”Haluaisitko alkaa seurustelemaan kanssani?” Draco kysyi nopeasti, Adaran vatsassa muljahti. Että mitä?!
”Minä -” Adara aloitti hiukan änkyttäen. Nyt hän vasta huomasi kaksi punaista päätä Dracon takana käytävän reunassa. Fred ja George, he tuijottivat Adaraa – ilmeettöminä. Eivät tiukasti, hölmistyneinä, vihaisina tai kannustavasti. Ilmeettöminä...
Adara käänsi katseen taas Dracoon. Jos Adara seurustelisi Dracon kanssa, hän menettäisi taatusti ystävänsä. Harry, Hermione, Ron, Fred, George...  Sirius! Mitä Siriuskin ajattelisi kun Adara seurustelisi Malfoyn kanssa? Adaran vatsaan sattui. Hän vilkaisi taas kaksosiin jotka olivat muuttaneet katsettaan uteliaan odottaviksi. Oli tehtävä päätös...

Adara nielaisi ja avasi suunsa:
”E-en voi. Anteeksi”, Adara sanoi, kääntyi nopeasti poispäin ja juoksi Rohkelikkotorniin muotokuva-aukon läpi.
Tyttöjen makuusaliin päästyään hän tunsi olonsa huonoksi. Hän torjui Dracon... Ainoan pojan josta hän koskaan oli pitänyt. Kesken kävelynsä hän jähmettyi. Nyt hän vasta sen tajusi; hän pitää Dracosta. Mutta hän on Malfoy! Dracon isä on kuolonsyöjä, äitikin luultavasti... Sirius ei koskaan hyväksyisi sitä. Helvetti jäätyisi, kun Sirius suostuisi edes kättelemään Luciusta tai tämän jälkeläistä... Adara pudisti päätään.
Hänen on paras unohtaa Draco, lopullisesti. Onneksi kaksoset olivat paikalla! Adara olisi taatusti sanonut ”kyllä” jos hän ei olisi nähnyt heitä...

Muutaman minuutin päästä Adara asteli oleskeluhuoneeseen, jossa kaksoset katsoivat häntä hymyillen.
”Hei! Mitä hittoa se Draco oikein kuvitteli? Että sinä alkaisit tosissaan seurustella hänen kanssaan?” Fred sanoi naurahtaen.
Adara virnisti. Tosiaan, luuliko Draco tosissaan, että Adara suostuisi?
”Noh, nytpä selvisi mitä Malfoy ajoi takaa. Hän voi vihdoin jättää sinut rauhaan”, George sanoi ja istuutui nojatuoliin. Adara ja Fred tekivät samoin.
”Millainen ilme hänellä oli kun lähdin?” Adara kysyi.
”Hmm... hän huokaisi ja me alettiin nauramaan, joten hän muuttui pian vihaiseksi ja häipyi”, Fred sanoi.
”Niinkö...” Adara sanoi ja vaikeni.
”Huomenna kotiin”, George tokaisi apeasti.
”Juuri kun oltiin keksitty uusi kepponenkin. Me ei ehditä tehdä sitä niin että muutkin näkisivät sen”, Fred sanoi tympääntyneenä.
”Pitää kirjoittaa se muistiin ja säästää ensi vuodelle”, George jatkoi. Siitä Adara muistikin... Hänen täytyisi palata Finniganien luo! Adara huokaisi.
”Mitä aiot tehdä lomalla?” Fred kysyi ja Adara kohautti olkiaan.
”En tiedä... Homehdun Fin- tai siis kotona varmaan”, hän sanoi apeasti. Kaksoset vilkaisivat toisiaan.

”Mitä jos -” Fred aloitti.
”Sinä tulisit meille?” George lopetti. Adara kohotti katseensa kysyvästi kaksosiin.
”Siis - oikeasti?” hän kysyi ja pidätteli hymyä, virnistystä, ilosta kiljaisua...
”Joo joo! Me voidaan kysyä äidiltä, voisit nukkua Ginnyn huoneessa”, Fred sanoi itsekin innostuen ideastaan.
”Kiitos!” Adara kiljahti ja loikkasi halaamaan kaksosia.
”Lähetetään kirje äidille varmistukseksi”, George ehdotti.
”Hyvä idea, George”, Fred tokaisi mutta tajusikin sitten jotain. ”Ei ole pöllöä.”
”Saatte minun lainaksi!” Adara sanoi.
”Mainiota. Kipitetään pöllötorniin kun on vielä aikaa”, Fred sanoi ja he lähtivät yhdessä pöllötornia kohti.

Parin sontapommin räjäyttämisen ja Riesun välttelyn jälkeen he olivatkin jo pöllötornissa kirjoittamassa viestiä kaksosten äidille. Molly Weasley oli ystävällinen, pulleanpuoleinen punahiuksinen nainen. Hän lähetti joka vuosi pullia tai itse tehtyä toffeeta lastensa ystäville –sekä orvolle Harrylle Weasley-jumpperin. Adara ajatteli antavansa ensi jouluna Mollyllekin jotain hienoa kiitoksena kaikesta. Hän ei ollut koskaan ehtinyt ajatella tarkemmin kenelle ostaa lahjoja...
”Noniin, kirje lähetetty”, George tokaisi kun Adaran pöllö lähti lentämään kohti pilvetöntä taivasta. Samassa torniin lehahti pieni varpuspöllö, kantaen pientä kirjettä.
”Kellehän tuo on?” Jompikumpi kaksosista sanoi, kun Adara jo asteli pöllön luo. Kirjeen kuoressa luki ”Adara Finnigan.”
Adara hätkähti – Siriuksen käsiala.
”Se on minulle”, Adara sanoi ja otti kirjeen pöllön koivesta sekä pöllön olalleen ja he lähtivät takaisin Rohkelikkotornia kohti.
”Keneltä se on?” Fred kysyi uteliaisuuttaan.
”En tiedä vielä”, Adara mutisi ja pisti kirjeen taskuunsa. Pian he saapuivatkin torniin – jälleen parin sontapommin räjäyttämisen jälkeen ja Adara istuutui nojatuoliin takan viereen. Hän avasi kirjeensä vauhdilla ja luki sen.

Hei
Olen nyt hyvässä piilossa, josta ministeriö ei minua tajua etsiä.
Lähettele kirjeitä minulle vain pimeän tullen ja varmista, että olet yksin kun lähetät kirjeen.
Kouluvuosi loppuu ilmeisesti huomenna? Olen pahoillani, etten saanut puhdistettua mainettani.
Olisit voinut tulla asumaan kanssani samaan kotiin ja jättää Finniganit. Koeta kestää heidän seurassaan,
ilmoittele kuulumisia ettei tarvitse huolestua. Lähetän huomenna Ron Weasleylle uuden lemmikin – pienen pöllön
korvikkeena siitä kun hänellä ei ole enää rottaa. Varmistaisitko että hän pitää pöllöstä? Sano että voin ostaa
rotankin jos hän haluaa...
Toiseen asiaan, Dumbledore tietää että olen kertonut sinulle kaiken oikeasta alkuperästäsi. Hän sanoi, ettei puutu
asiaan millään tavalla nyt kun hän tietää että olen kyvykäs isäksi. Kyllä, Dumbledore tietää että olen syytön. Kerroin
Peteristä hänelle ja hän uskoi kaiken. Hän ehdotti olemaan kertomatta Finniganeille, mutta jos minulta kysytään,
se on täysin sinun päätös. Kerro jos tahdot. Nähdään taas, toivottavasti pian....
Terveisin Sirius ja Hiinokka


Adara huokaisi helpottuneena; Sirius oli turvassa... Adara taitteli kirjeen ja laittoi taskuunsa. Mutta olisiko se turvallista? Jos kirje putoaa johonkin... Hän otti kirjeen taskustaan ja heitti takkaan. Olisi turvallisempaa olla säästämättä kirjeitä. Kaksoset katsoivat häntä kysyvästi, Adara kierteli vastaamasta, nousi ylös ja lähti makuusaliin.

Aamu koitti, ja oli aika lähteä kotiin... tai Weasleylle? Adara puki nopeasti päälleen ja lähti oleskeluhuoneeseen. Kaksoset eivät olleet paikalla vielä. Seamus istui sohvalla Deanin kanssa. Adara asteli tämän viereen.
”Huomenta”, hän sanoi ja Seamus oli yllättyneen näköinen.
”Huomenta vaan...” Seamus sanoi.
”En tule välttämättä kotiin, menen ehkä Weasleylle”, Adara sanoi pirteästi. Seamus näytti yhä yllättyneemmältä.
”Mut- entä isä ja äiti? He olivat tosi pettyneitä kun et tullut jouluna kotiin. Jouduin väittämään että olit jäänyt opiskeluissa jälkeen, koska olit sairaalasiivessä tapaturmien takia niin paljon ja että halusit kiriä muita opiskeluissa. Tule edes pariksi päiväksi kotiin, jooko?” Seamus kysyi. Adara nyökkäsi.
”Olit ihan oikeassa, olin tosi jäljessä opiskeluissa, kävin jopa tukiopetuksessa Pimeyden voimilta suojautumisessa”, Adara sanoi ja Seamuksen suu loksahti auki.
”Otit tukiopetusta siltä ihmissudelta?” hän kysyi ja Dean tuijotti hämmästyneenä vieressä.
”Otin, ja vaikka hän onkin ihmissusi, hän on tosi mukava”, Adara sanoi.

”Miksi muuten et tullut katsomaan minua sairaalasiipeen?” hän kysäisi.
”Ensinnäkin, koska en tiennyt ensimmäisenä päivänä. Toisekseen, matami Pomfrey ei päästänyt! Hän sanoi että tarvitset lepoa”, Seamus sanoi närkästyneenä.
”Ai...” Adara sanoi ja huomasi kaksoset astelemassa portaita alas oleskeluhuoneeseen.
”No, jutellaan myöhemmin”, Adara sanoi ja ryntäsi kaksosten luo. Heidän punaiset hiuksensa olivat ihan sekaisin ja he molemmat haukottelivat leuat pitkälle venyen.
”Hu-huooomenta”, Fred sanoi.
”No?” Adara sanoi.
”No mitä?” George kysyi.
”Saanko tulla teille?” Adara kysyi.
”Aaaai, joo, voit. Pöllösi tuli äsken, me lähetettiin se tyttöjen makuusaliin äsken”, Fred sanoi. Adara hymyili silmät säihkyen.
”Ihanaa”, hän vain totesi ja lähti kaksosten kanssa kohti Suurta salia. Silloin hän muisti mitä eilen oli tapahtunut... Draco.
Adara pudisteli päätään. Ei, nyt hän unohtaisi Dracon, kokonaan...
He astelivat saliin ja Adaran pää kääntyi väkisin Luihuisten pöytään päin –Draco ei ollut siellä. Adara istui Rohkelikkopöytään kaksosten kanssa Hermionea, Ronia ja Harrya vastapäätä.

”Huomenta”, Adara sanoi ja kolmikko katsoi häntä hiukan oudosti.
”Öh...” Adara aloitti.
”Miksi olit Malfoyn kanssa juhlissa?” Ron möläytti ja Hermione ilmeisesti potkaisi Ronia jalkaan –juuri siihen paketoituun, koska tämä huudahti kivusta.
”Älä utele tyhmiä, Ron”, Fred tokaisi ennen kuin Adara ehti vastata.
”Joo, Draco vain pyysi Adaran sinne, mutta ei muuta. Me ajateltiin että se suunnittelee jotain...” George sanoi ja Ronin ilme muuttui tavallisemmaksi.
”Ja arvaa mitä?” Fred jatkoi ja Ron katsoi häntä kysyvästi.
”Adara tulee meille heti tänään kun päästään Kings Crossille”, George sanoi. Ron käänsi katseensa hämmästyneenä Adaraan.
”Ihan tosi? Hienoa!” Ron huudahti.
   
Pian Dumbledore pitikin vuoden päätteeksi pienen puheensa ja päästi oppilaat lähtemään.
Adara raahasi matka-arkkuaan ja pöllönhäkkiään pitkin junaa kaksosten kantaessa omiaan. Adara sopi kaksosten kanssa, että hän menee Harryn, Hermionen ja Ronin kanssa samaan vaunuosastoon joten lopulta he erkaantuivat ja Adara istuutui kolmikon seuraan.
Adara muisti eilisen Siriuksen kirjeen ja alkoi miettiä missä Ronin pöllö on...
He juttelivat Hermionen ajankääntimestä, sekä huispauksen maailmanmestaruuskisoista, johon Ron kutsui Harrynkin mukaan.

Vasta matkan loppupuolella tapahtui se mitä Adara oli jo odottanut...
”Harry, mitä tuolla ikkunan takana on?” Hermione kysyi Harrylta joka istui ikkunapaikalla. Jokin pieni ja harmaa lenteli välillä ikkunan edessä, välillä se taas putoili ikkunaa alemmas. Harry nousi ylös, veti ikkunan auki ja nappasi pienen harmaan pöllön joka pudotti kirjeensä Harryn istuimelle ja alkoi lennellä ympäriinsä. Ron huomasi Koukkujalan tuijottavan pientä pöllöä ja nappasi sen turvaan.
”Tämä on Siriukselta!” Harry huudahti.
”Arvasin”, Adara sanoi ja Ron käski Harrya lukemaan ääneen.

Hei, Harry
   toivottavasti tämä löytää sinut ennen kuin ehdit tätisi ja setäsi luokse.
En tiedä, ovatko he tottuneet pöllöpostiin.
   Hiinokka ja minä piileskelemme. En kerro sinulle paikkaa siltä varalta että tämä joutuu vääriin käsiin. Epäilen hieman pöllön luotettavuutta, mutta parempaakaan en löytänyt ja se vaikutti innokkaalta tehtävään.
Uskoakseni ankeuttajat etsivät minua edelleen, mutta täältä niillä ei ole toivoakaan löytää minua. Aion melko pian näyttäytyä jollekin jästeille kaukana Tylypahkasta, jotta linnan turvatoimia voidaan vähentää.
Erästä asiaa en saanut kerrotuksi sinulle lyhyen tapaamisemme aikana. Minä lähetin sinulle sen Tulisalaman. Adaralle myös.


”Haa! Noniin! Minähän sanoin, että hän sen lähetti!” Hermione sanoi voitonriemuisena.
”Mutta ei ollut kironnut sitä... Aih!” Ron sanoi kun pieni pöllö oli näykkäissyt häntä sormesta.
”Sinä muuten sanoit että se oli sedältäsi!” Ron jatkoi katsoen Adaraan. Adara virnisti.

Koukkujalka vei tilauksen puolestani pöllöpostiin. Käytin sinun nimeäsi, mutta käskin ottaa kullan Irvetan holvista numero seitsemänsataayksitoista –omastani. Toivon, että pidät sitä kolmenatoista syntymäpäivälahjanasi kummisedältäsi.
Lisäksi pyydän anteeksi sitä, että säikäytin sinut viime vuonna sinä iltana kun lähdit setäsi talosta. Tahdoin vain niin kovasti nähdä sinut edes vilaukselta ennen kuin lähdin kohti pohjoista, mutta sinä taisit pelästyä minua.
Liitän tähän sinulle vielä jotakin, joka taitaa tehdä seuraavasta vuodestasi Tylypahkassa miellyttävämmän.
Jos tarvitset minua joskus, lähetä sana. Sinun pöllösi löytää minut. Kirjoitan pian taas.
Sirius

Harry luki kirjeen loppuun ja katsoi pergamentin palasta, jossa oli Siriuksen suostumus että Harry pääsee Tylyahoon.
”Tämä varmasti kelpaa Dumbledorelle!” Harry sanoi. ”Hei odottakaa, tässä on jälkikirjoitus...”

Ajattelin, että ystäväsi Ron ehkä tahtoisi pitää tämän pöllön, koska on minun vikani ettei hänellä ole enää rottaa.

Ronin silmät pyörähtivät selälleen. Pöllö huhuili innoissaan tämän käsissä.
”Pitää sen?” Ron sanoi epäillen ja ojensi pöllön Koukkujalan nuuskittavaksi.
”Mitä tuumaat? Onko taatusti pöllö?” Ron kysyi Koukkujalalta joka kehräsi pöllöä nuuhkittuaan.
”Kelpaa vastaukseksi. Pöllö on minun”, Ron sanoi iloisesti. Adara hymyili.
”Onko sinulla taas lupa mennä Tylyahoon, Adara?” Harry kysyi.
”Ei, vielä... Lähetän Siriukselle joku päivä kirjeen niin pyydän sen samalla”, Adara vastasi ja mietti miten kesäloma sujuisi... Näkisikö hän Dracoa koko loman aikana?
Loppumatka sujui – kuten tavallista - mukavasti ja juna saapui asemalle Adaran mielestä liian aikaisin. Hän nappasi matka-arkkunsa ja lähti Ronin perässä laiturin 9 ¾ läpi. Ron huikkasi vielä Harryn perään kyselevänsä huispaus-maailmanmestaruudesta. Adara halasi Harrya vielä hyvästiksi – jonkun lihavan kaulattoman miehen katsellessa vieressä- ennen kuin lähti Ronin perässä kaksosten luo.
Otsikko: Luku 25. Malfoyn sinetti
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 16:28:41
Luku 25. Malfoyn sinetti








Ei kulunut edes täyttä kahtakymmentäneljää tuntia kun Adara sai kirjeen Finniganeilta.

Tule käymään kotona heti kun saat tämän kirjeen.
Äiti ja isä


”Äiti ja isä”, Adara tuhahti. Mutta mikäs siinä. Hänen täytyikin hakea vähän arkivaatteita kotoaan. Adara istui sillä hetkellä aamiais-pöydässä kaksosten ja Percyn kanssa. Rouva Weasley kantoi isoa teekannuaan kohti heitä, Adara ajatteli kysyvänsä lupaa käyttää hormipulveria, ennen kuin rouva Weasley ehtisi kaataa hänelle teetä.
”Öh, rouva Weasley?” hän aloitti.
”Niin, kultaseni?” rouva Weasley sanoi iloisesti.
”Saisinko käyttää hormipulverianne, että pääsen käymään kotona nyt? Äidillä on jotain kiireistä asiaa”, Adara sanoi ja rouva Weasley hymyili ymmärtäväisesti.
”Totta kai saat. Sitä on tuossa takanreunalla”, hän sanoi ja osoitti isoa kukkaruukkua takan reunuksella. Adara nousi ylös ja asteli takan eteen.
”Tulen takaisin ennen kuin tee jäähtyy”, hän sanoi ja Percy ja kaksoset vilkuttivat hänelle nopsasti.
”Kivikukantie 16!” Adara lausui viskatessaan hormipulveria takkaan ja astuessaan vihreisiin liekkeihin.
Hän pelmahti kotinsa takasta vauhdilla ulos ja alkoi pudistella vaatteitaan. Silmeia oli pysähtynyt keittiössä puuhastelultaan Adaran huomattuaan.

”Mitä nyt? Teeni jäähtyy”, Adara sanoi kuin hänellä olisi kovakin kiire.
”Miksi et ilmoittanut, että lähdet Weasleylle?” Silmeia, Adaran äitipuoli kysyi napakasti.
”Päätös Weasleylle lähdöstä tuli vasta eilen. En ehtinyt ilmoittaa”, Adara tokaisi olkiaan kohauttaen ja vilkuili ympärilleen.
”Missä isä on?” hän lisäsi.
”Töissä tietysti. Hän ei ehtinyt odottaa kauempaa sinun tuloasi”, Silmeia sanoi. Adara tunsi unohtaneensa kaiken Finniganeista viime vuoden aikana.
”Entä Seamus?” hän lisäsi.
”Lähti aikaisin aamulla eläintarhaan Deanin kanssa”, Silmeia vastasi jo kyllästyneen kuuloisena. ”Mikä sinua vaivasi jouluna?”
”Öh... Olin niin paljon jäljessä koulunkäynnissä, että päätin jäädä tukiopetuksiin loman ajaksi”, Adara sepitti.
”Vai niin, olisit voinut ilmoittaa.”
”Juu, olisin voinut... Oliko muuta?” Adara sanoi töykeämpään sävyyn.
”Mikä sinua vaivaa nyt?” Silmeia jatkoi ärtyneellä äänensävyllä.
”Sinä”, Adara sanoi ja lähti huoneeseensa, nappasi vaatekaapista siistin pinon vaatteitaan ja tuli takaisin alakertaan.
”Adara kiltti, kerro nyt”, Silmeia jatkoi. Adara huokaisi. Kertoisiko hän nyt Siriuksesta? Ei... Hän odottaisi...
”Ei-minua-vaivaa-mikään! Haluan vain olla kavereiden kanssa, haittaako se?!” Adara sanoi vihaisesti ja asteli takaisin takan luo. Silmeia katsoi häntä epäröiden, kunnes huokaisi. ”Koska tulet takaisin? Haluaisin puhua kanssasi lukuvuodestasi.”
”En tiedä. Tulen käymään vaikka viikon päästä”, Adara tiuskaisi ja heitti hormipulveria takkaan huudahtaen: ”Kotikolo.”

”Täällä taas”, Adara huudahti muuttuen ärtyisästä jälleen iloiseksi, astuessaan takaisin Kotikolon olohuoneeseen. Hän sai yhden hölmistyneen katseen. Adaralle tuntematon mies istui teekuppi kädessä herra Weasleyn vieressä.
”Öh, häiritsinkö?” Adara kysäisi herra Weasleylta.
”Ehei, et tietenkään. Kingsley, tässä on Adara Finnigan, Fred ja George pyysivät hänet tänne vierailulle”, herra Weasley selitti.
”Adara, tässä on Kinglsey Kahlesalpa, hän työskentelee taikaministeriössä”, hän lisäsi ja Kingsley oli noussut seisomaan ojentaen kättään. Adara laski vaatenippunsa vasemman käden varaan ja ojensi oikean kätensä lämpimään kättelyyn Kingsleyn kanssa.
”Hauska tavata”, Adara sanoi ja Kingsley sanoi: ”Samoin.”
”No niin, takaisin asiaan, Kingsley, mitä sanoitkaan?” herra Weasley sanoi ja Kingsley istuutui takaisin paikalleen ja alkoi puhua jotain herra Weasleylle. Adara asteli takaisin keittiöön ja kaatoi kannusta yhä kuumaa vettä kuppiin ja viskasi teenlehdet mukaan. Ron tallusteli hiukset pystyssä huoneeseen pikkuinen pöllö olallaan.
”Nytkö vasta heräsit?” Adara hämmästyi.
”J-joo”, Ron sanoi haukotellen. ”Tuo samperin pöllö piti minut hereillä puoleen yöhön asti.” Adara virnisti huvittuneena.
Hän ja Ron joivat yhdessä kaksi mukillista teetä ja juttelivat huispaus-maailmanmestaruudesta. He kannattivat molemmat Bulgariaa, ja olivat suuria Viktor Krum-faneja. Viktor oli tilastojen mukaan vuosikymmenen paras etsijä.
”Jos Bulgaria pääsee finaaliin, me nähdään Krum! Isä varasi liput finaali-otteluun!” Ron sanoi iloisesti ennen kuin Adara lähti etsimään kaksosia. He olivat – Adaran yllätykseksi- Percyn huoneessa. Percya taas ei näkynyt missään.
”Mitä te teette?” Adara kysyi kaksosten supistessa jotain kylki kyljessä.
”Me muokataan sen työhakemusta ministeriöön”, Fred sanoi.
”Nimi?” George sanoi mietteliäänä.
”Hmm... Penikka Lyllerö?” Fred ehdotti.
”Penikka Vellihousu?” George sanoi. Adara pudisti päätään ja huikkasi kaksosille lähtevänsä Ginnyn huoneeseen.

Hän asteli talon ainoaan tyttömäisesti sisustettuun huoneeseen ja asetti vaatepinonsa sängylle. Adara istuutui lattialle ja huokaisi.
Kauanko hän jaksaisi pitää mykkäkoulua Finniganeille ja asua Weasleyden taakkana? Toisaalta, kaksoset sanoivat että Adara viipyisi heillä pitkään. Olisi luultavasti loukkaavaa jos hän nyt lähtisi. He luulisivat että tyttö ei halua asua heidän ahtaassa talossaan. Adara vähät välitti talon ahtaudesta, Kotikolo oli aina tuntunut hänen mielestä kotoisalta ja lämpimältä talolta. Millaistahan Kotikolossa olisi jouluna? Rouva Weasley laittaisi varmasti paljon hyvää ruokaa ja takassa loimuaisi puna-vihreä-tuli. Lämmintä kaakaota takan ääressä... Adara hymyili itsekseen. Sellaisen joulun hän haluaisi Siriuksen kanssa. Pitäisivätköhän Weasleyt Siriuksesta? Jos he siis uskoisivat että hän on syytön Potterien kuolemaan...
Kauaa Adara ei ehtinyt miettiä kun hän kuuli askeleita portaissa. Ginny asteli huoneeseen kirje kädessään.
”Joku iso lehtopöllö toi tämän. Se on sinulle, ja siinä on Malfoyn sinetti.”
Otsikko: Luku 26. Päätös
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 16:30:27
Luku 26. Päätös








”Malfoyn sinetti?” Adara toisti hölmistyneenä ja Ginny nyökkäsi. Viimeisin asia mitä Adara kaipasi, oli että Draco sinetöisi tämän typerän päivän. Hän nappasi kirjeen ja avasi sen. Viesti oli yllättävän lyhyt.

Hei
Miten ensimmäinen kesäloma-päivä on sujunut?
Isäni sai liput kaikkiin huispausmestaruus-matseihin,
hänellä kun on paljon suhteita ministeriöön.
Haluaisitko tulla kanssani katsomaan? Finaali-matsiin olisi
parhaat paikat. Ilmoita kun olet päättänyt.
Draco


Adara huokaisi. Draco ei ilmeisesti luovuttanut helpolla.
”Saanko lainata sulkakynääsi?” hän kysyi. Ginny nyökkäsi ja antoi Adaralle sulkakynän ja mustetta.

Hei, Draco

Adara aloitti ja mietti tarkkaan mitä sanoisi.

Lomani on alkanut kohtalaisen hyvin...
Anteeksi, mutta en ole kovinkaan kiinnostunut huispauksesta.


Adara valehteli.

Menen kyllä finaali-matsiin Weasleyn perheen kanssa.
Nähdään ehkä siellä..

Adara


Adara taitteli kirjeen ja laittoi kuoreen.
”Lähtikö se lehtopöllö jo?” Ginny nyökkäsi. Adara otti pöllönsä häkistä ja sitoi kirjeen sen jalkaan.
”Vie tämä Draco Malfoylle”, Adara mutisi, pöllö näykkäisi häntä sormesta ja lähti lentoon. Adaraa harmitti kun hän valehteli, ettei pidä huispauksesta, mutta hän lupasi itselleen että hän unohtaisi Dracon.
”MITÄ TE TEITTE!?” Kaikui raivostunut ääni portaista. Adara ja Ginny ryntäsivät huoneen ovelle ja näkivät Percyn hakkaamassa kaksosia jollain joka muistutti erehdyttävän paljon vihreää pitkää lohikäärmepuuta (joka se luultavasti olikin, koska Adara oli nähnyt sellaisen Percyn huoneessa).
”MINUN TYÖHAKEMUKSENI! TULEVAISUUTENI!” Percy karjui ja hakkasi yhä kaksosia jotka nauroivat. Fred alkoi rauhoittua naurultaan ja sanoi:
”Rauhoitu, hyvä veli. Leikkiähän se vaan -”
”MINÄ TEILLE LEIKIT NÄYTÄN!” Percy karjui pää punaisena ja kaksoset lähtivät ”kiljuen” karkuun, Percy heidän perässään.
Adara ja Ginny pudistelivat päätään. Adarasta jotenkin tuntui, että kesästä tulisi ikimuistoinen...

Viikko oli kulunut, joten oli kesäloman ensimmäinen sunnuntai. Adara oli jo syönyt aamiaisensa ja juonut teensä, kun hän asteli takan eteen, otti hormipulveria käteensä ja tuijotti takkaa. Tänään hän kertoisi sen. Hän kertoisi että hän tiesi... hän tiesi kaiken. Kaikki valheet mitä Finniganit olivat hänelle syöttäneet, sekä totuuden. Adara viskasi hormipulverin takkaan ja huusi kotiosoitteensa.
Hän tömähti olohuoneen lattialle ja katsoi ympärilleen. Isä, äiti ja Seamus olivat kaikki olohuoneessa istumassa.
”Oliko kovakin ikävä?” Adara sanoi, muttei yhtään iloiseen sävyyn.
”Millaista Weasleylla on?” Seamus kysyi innossaan, isä kopautti Seamusta päähän varoittavasti.
”Ihan kivaa”, Adara totesi ja katsoi odottavasti Silmeiaa, joka sanoi: ”Seamus, mene huoneeseesi.”
”Häh? Miksi?” Seamus kysyi hölmistyneenä.
”Mene NYT!” Silmeia tiuskaisi ja Seamus juoksi vauhdilla huoneeseensa.
”Noniin... Adara, istu alas. Minulla ja – öh - isällä on jotain kerrottavaa.” Adaran ottoisä näytti happamalta. Adara puristi kättään nyrkkiin. Nytkö he haluavat kertoa totuuden? Tyttö suuttui jo ennen kuin Frank ehti avata suutaan.
”Te ilmeisesti haluatte kertoa, että minut on adoptoitu?” Adara kysyi ja Silmeia hätkähti kuin olisi kuullut Voldemortin nimen.
”Ja että oikea äitini on kuollut?” tyttö jatkoi ja Frankin yleensä punertavat kasvot olivat kalpeat.
”Ja että oikea isäni on kahdentoista vuoden Azkabanissa kärsimisen jälkeen sieltä karannut velho?” Adara lisäsi ja Silmeia lyyhistyi järkyttyneenä nojatuoliinsa.
”Ja että olette valehdelleet minulle kaksitoista vuotta?” än jatkoi katkerana. Silmeia ja Frank eivät tehneet elettäkään eivätkä sanoneet mitään.
”JA ETTÄ AIOITTE SALATA NOIN ISON ASIAN VAIKKA DUMBLEDORE KÄSKI KERTOA TOTUUS?!” hän karjaisi, otti hormipulveria ja lähti takaisin Kotikoloon, nähden vain vilauksen järkytyksestä kalpeina olevista Finniganeista.
Adara saapui takaisin Kotikoloon ja heti sinne tullessaan ja rouva Weasleyn iloisen hymyn nähdessään raivo hiipui pois hänestä kuin ilma ilmapallosta.
”Miten sujui, kultaseni?” rouva Weasley sanoi ja kaatoi herra Weasleylle lisää kahvia.
”Hyvin, ei heillä sinänsä mitään asiaa ollut”, Adara tokaisi hilpeästi ja lähti portaita pitkin kaksosten huonetta kohti. Hän päätti, ettei palaisi Finniganeille koko kesänä...
Otsikko: Luku 27. Harry
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 16:35:20
Luku 27. Harry








Kesäloma sujui yllättävän nopeasti ja Finniganeista ei kuulunut sanaakaan. Paitsi Seamusista joka kyseli koska Adara palaisi kotiin. Finniganit eivät ilmeisesti olleet kertoneet vielä tälle totuutta. Adara puuttui asiaan ja lähetti kirjeen Silmeialle jossa luki vain:
”Kertokaa Seamusille.” Seamusista ei kuulunut sen jälkeen mitään.

Enää oli jäljellä kaksi viikkoa Tylypahkaan palaamiseen, Ron oli puhunut jo pitkään että heidän pitäisi kutsua Harry heille ja huispauksen maailmanmestaruus-finaaliin, Bulgaria vastaan Irlanti.
”He eivät ilmeisesti ole tottuneet pöllöpostiin”, rouva Weasley totesi aamiaispöydässä. Ron pudisti päätään ja muisteli miten Hedwig oli lukittu häkkiinsä ennen toisen kouluvuoden alkua.
”No, pitää sitten lähettää heille postia jästikeinoin”, rouva Weasley totesi ja lähti etsimään postimerkkejä. Adara mietti montako merkkiä rouva Weasley kirjekuoreen liimaisi.

Vastaus tuli hyvin pian. Rouva Weasley palasi yläkerrasta kädessään kirjekuori jonka pinta oli täynnä postimerkkejä. Adara tyrskähti ja lavasti sen yskäksi. Fred läimäytti Adaraa kysyvän näköisenä selkään.
”Älä nyt tukehdu”, hän sanoi ja tyttö purskautti loputkin suussaan olleesta teestä edessään istuvan Georgen päälle. Georgen ilme oli ikimuistoinen, sekoitus säikähdystä ja hölmistyneisyyttä. Fred purskahti raikuvaan nauruun Adaran kanssa ja hetken vihaiselta näyttänyt George tyrskähti ja virnisti.
”Kiitti vaan”, hän sanoi ja otti paitansa pois, heitti sen pyykkikoriin ja lähti hakemaan uutta paitaa. Adara ei voinut olla katsomatta pojan paljasta ylävartaloa hetken aikaa, mutta käänsi katseen sitten räkättävään Frediin, joka oli pudonnut penkiltä.
”Hyvänen aika, Fred, pysy nyt penkillä!” rouva Weasley totesi ja lähti ulos etsien ilmeisesti postilaatikkoa. Fredin nauru alkoi lopulta hiipua, hänen silmistään valui hiukan vettä.
”S-s-se ilme!” poika sanoi ja nauroi jo äänettömästi sillä hänen happensa taisi olla lopussa.
”Koeta nyt hengittää, Merlin sentään”, Adara sanoi, tarttui Frediä kädestä ja auttoi tämän ylös. Pojan virne pysyi korvissa vaikka nauru vihdoin loppui. Hän istuutui takaisin paikalleen.
”Mikä sinua nauratti?” Fred kysyi tarkoittaen Adaran tyrskähdystä.
”No... Äitisi pisti sen kuoren täyteen postimerkkejä.” Fred katsoi häntä kysyvästi.
”Jästit laittaa yleensä vain yhden merkin”, Adara lisäsi ja Fred tyrskähti.
”Hups...” hän sanoi ja alkoi juoda teetään loppuun. Rouva Weasley ilmoitti hetken päästä että he hakisivat Harryn sunnuntaina.

Sunnuntai koitti ja Adara, Fred ja George (jotka vaativat päästä mukaan), herra Weasley ja Ron kokoontuivat takan ääreen.
”Liitin heidän takkansa hormiverkostoon täksi päiväksi. Minä menen ensin, Fred ja George perässä, sitten Ron ja Adara. Osoite on-”
”Likusteritie 4, joo me tiedetään”, Fred sanoi ja muisteli kun he hakivat Harryn lentävällä Ford Anglialla. George huokaisi ja sanoi:”Voi niitä aikoja.”
Keittiössä hääräävä rouva Weasley ei näyttänyt kovin tyytyväiseltä.
”Noniin, lähdetään”, Ron sanoi ja tuntui saaneen yhtäkkiä kauhean kiireen nähdä Harry.
”Selvä. Likusteritie 4!” herra Weasley huudahti heittäen pulveria takkaan ja astui vihreisiin liekkeihin. Sama toistui kun Fred, George ja Ronkin lähtivät. Adara heidän perässään. Perille tultuaan hän tömähti päin Frediä. Oli pilkkopimeää ja ahdasta.
”Au!” George huudahti, joka ilmeisesti painautui päin seinämää.
”Mitä me täällä tehdään? Menikö jokin pieleen?” Ron kysyi.
”Ei, ei Ron. Ehei, juuri tähän me tahdottiinkin jäädä jumiin”, Fred sanoi pilkallisesti. Adara virnisti pidättäen naurua.
”Joo, meillä on tässä mahdottoman hauskaa”, George sanoi ahtautuneena mahdollisimman pieneksi. Lopulta Adara ei voinut itselleen mitään vaan nauroi.
”No ainakin yhdellä on oikeasti hauskaa”, Ron tokaisi.

”Pojat, pojat... Minä yritän miettiä... aivan... ainoa keino. Väistä, Harry”, herra Weasley sanoi. Kuului kova pamahdus kun sähköhiillos lennähti huoneen poikki, kun laudoitettu takka rämähti auki. Kaikki ahtaassa tilassa olleet Weasleyt ja Adara tömähtivät lattialle sievään pinoon, Ron alimpana lattialla mahallaan, George hänen päällään, Fred osittain Georgen päällä ja Adara taas Fredin päällä. Vain herra Weasley onnistui pysymään tasapainossa. Hän pyyhki tuhkaa vihreästä kaavustaan.
”Nyt on parempi. Ah, te kai olette Harryn täti ja setä?” hän sanoi ja meni käsi ojossa kohti Vernonia. Vernon vetäytyi kauemmas Petunian kanssa. He eivät sanoneet mitään. Adara nousi ylös ja pyyhki vaatteitaan. Hän auttoi kaksoset ja Ronin ylös.
”Öh –niin- anteeksi tuo”, herra Weasley sanoi ja vilkaisi takkaa. ”Vika on kokonaan minun, mieleeni ei kerta kaikkiaan juolahtanut etten pääsisikään toisessa päässä ulos. Liitin nimittäin teidän takkanne hormiverkkoon – täksi päiväksi vain, jotta saatoimme hakea Harryn -” herra Weasley selitti. Adara ei jaksanut kuunnella vaan ryntäsi halaamaan Harrya joka näytti hyvin hämmästyneeltä heidän paikalle tulokeinon takia.
”Kiva nähdä”, Adara sanoi ja katsoi Harrya tarkasti. Tämä oli taas langan laiha. Adara huoahti.
”Hei Harry! Onko matka-arkkusi valmis?” herra Weasley kysyi.
”Se on yläkerrassa”, Harry vastasi.

”Me haetaan se”, Fred huudahti ja lähti Georgen kanssa kohti Harryn huonetta. Adara oli varma, että he halusivat nähdä Harryn kuuluisan lihapullaa muistuttavan serkun, Dudleyn, jota ei näkynyt missään. Syntyi kuolettavan tylsä hiljaisuus, jonka rikkoi lopulta herra Weasley puhumalla jotain töpseleistä ja söhköstä. Dudley syöksähti kuin tyhjästä (hetken Adara jo luuli että Dudley oli ilmiintynyt) olohuoneeseen.
”Ahaa, hänkö on serkkusi, Harry?” herra Weasley sanoi.
”Jep, hän on Dudley”, Harry vastasi ja Adaran olisi tehnyt mieli sanoa jotain mistä olisi taatusti saanut Vernonilta torut. Dudley oli lihonut huomattavasti verrattuna siihen kun Adara näki hänet Kings Crossilla Harryn ensimmäisenä vuotena. Jostain syystä Dudley puristi takamustaan ja Adara hivuttautui naurua pidättelevän Ronin viereen ja kuiskasi:
”Miksi hän puristaa takalistoaan?”
”Hagrid taikoi Dudleylle porsaanhännän ennen Harryn ensimmäistä kouluvuotta. Se poistettiin vasta jossain jästien sairaalassa”, Ron kuiskasi ja Vernon oli ilmeisesti huomannut heidän kuiskutuksensa, sillä hän oli siirtynyt kokonaan Petunian suojaksi. Adara tyrskähti äänekkäästi. Häntä oli taatusti sopinut Dudleylle. Portaista kuului kolinaa ja kaksoset pelmahtivat paikalle Harryn laukkua kantaen. He huomasivat Dudleyn ja virnistivät yhtäkkiä.
Heillä on taas pahat mielessä... Samperin kelmit... Adara ajatteli.

”Sytyjo!” herra Weasley loihti takkaan tulen ja kaivoi taskustaan hormipulveria.
”Alahan sitten mennä, Fred”, herra Weasley sanoi, varmasti aavistaen että he olivat aikeissa tehdä jotain. Mutta he tekivät jo. Fred sanoi viattomasti: ”Voi ei –odota hetki-” ja alkoi kerätä lattialle ”vahingossa” pudonneita – mitä? Ei kai kilokielimellejä joita he suunnittelivat koko kesän Adaran kanssa?
”Psst, George, ei”, Adara kuiskasi Georgelle joka oli Fredin vieressä virne kasvoillaan. George iski vain silmää Adaralle. Fred keräsi karkit ja lähti takan kautta Kotikoloon. 
”Selvän teki, Ron, sitten sinä ja matka-arkku”, herra Weasley sanoi sohien Roniin päin. Harry auttoi Ronia kantamaan matka-arkun takkaan. Ronkin katosi liekkeihin.
”No niin... hei sitten”, Harry mutisi ja asteli kohti takkaa. Weasleyn isä ojensi kätensä Harryn olalle ja vetäisi hänet takaisin.
”Harry sanoi teille hei. Ettekö te kuulleet?” hän sanoi toruvaan sävyyn. Adara mietti mitä Vernon piti siitä kun velho neuvoo hänelle käytöstapoja (ja vielä velho joka sotki heidän olohuoneensa tuhkan peittoon). Harry intti jotain vastaan, mutta herra Weasley jatkoi toruvaa sävyään ja kysyi eivätkö he aio hyvästellä Harrya.

Lopulta Vernon sanoi:
”Hei sitten” ja Harry vastasi mutinalla. Poika asteli takkaan samassa kun Petunia kiljaisi. Adara käänsi katseen heti Dudleyyn, George teki samoin. Dudley oli polvillaan lattialla yökkien, kun hänen kielensä oli paisunut jalanmittaiseksi. George ja Adara remahtivat nauruun. Alkoi kauhea kaaos. Petunia ryntäsi Dudleya auttamaan, herra Weasley yritti tarjota heille apua samassa kun George livisti Kotikoloon. Harry oli tullut ulos takasta siksi ajaksi. Vernon viskeli maljakoita kohti herra Weasleyta. Adarasta tuntui, että oli aika poistua. Hän livisti Harryn ohi takkaan väistäen samalla yhden maljakon. Hän häipyi vauhdilla Kotikoloon samalla kun kuuli herra Weasleyn huutavan Harrylle jotain ”mene jo”-tapaista.

George otti hänet Kotikolossa lennosta vastaan kovaan ääneen nauraen. Fred virnuili vieressä.
”Söikö hän sen?” Fred kysyi Harrylta joka oli myös tullut paikalle. Fred ei ollut ilmeisesti saanut käkättävältä Georgelta vastausta.
Charlie ja Bill rynnistivät kättelemään Harrya. Samassa kuului pieni poksahdus kun herra Weasley ilmestyi paikalle ja alkoi raivota Fredille. Herra Weasley ei ilmeisesti aavistanutkaan, että Adara sen oli –melkein- kokonaan keksinyt.  Syntyi taas hälinää kun rouva Weasley oli astellut huoneeseen ja kysyi mistä oli kyse. Adara näki parhaaksi livistää Ronin ja Harryn kanssa muualle. Hermionekin oli saapunut ja Adara kohtasi yllätyksekseen kiharahiuksisen tytön katseen astellessaan portaita kohti.

Koko portaita pitkin kävelyyn käytetyn ajan Ron ja Ginny selittivät Harrylle mikä on Weasleyn Welhowitsit ja miksi rouva Weasleyn raivoisa huuto kuului raikuvan juuri sinä hetkenä ympäri koko taloa. Matkalla he törmäsivät Percyyn joka valitti tarvitsevansa hiljaisuutta työntekonsa takia –Adara ja Ron pyöräyttivät silmiään. He painuivat vauhdilla Ronin huoneeseen ja alkoivat jutella niitä näitä. Lopulta rouva Weasleyn huuto vaikeni ja he uskaltautuivat menemään keittiöön auttamaan tätä ruoanlaitossa. Rouva Weasley vaikutti yhä raivostuneelta ja valitteli kaksosten tulevaisuuden pilaamisesta kepposesineillä. Adaraa hiukan hävetti, sillä hän oli auttanut kaksosia koko kesän niiden valmistuksessa. Ruokailu oli yhtä hilpeää – jos ei enemmänkin - ja täyttävää kuin aina ennenkin koko kesäloman ajan. Nukkumaan mennessään Adara oli niin tyytyväinen oloonsa kuin ihminen voi olla. Hän painoi päänsä tyynyyn ja nukahti miltei heti.
Otsikko: Luku 28. Georgen tunteet
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 16:42:17

Luku 28. Georgen tunteet








Adara luuli saaneensa nukkua vain tunnin, kun Fred ja George tulivat -kieltämättä vielä vähän unenpöpperössä- huoneeseen, kolistellen kattilaa ja kauhaa yhteen kuin rumpua ja karjuivat:
”HERÄTYS! ON PÄIVÄ JOLLOIN IRLANTI VOITTAA JA KRUM HAISTAA PITKÄN -”
”FRED! GEORGE!” kuului rouva Weasleyn raivokas huuto Ronin huoneen luota. Fred ja George tukkivat suunsa sekunnin murto-osassa. Adara puki päälleen ja täytti taskunsa Fredin ja Georgen antamilla kilokielimelleillä ja tekotaikasauvoilla, he ilmeisesti aavistivat että rouva Weasley penkoisi heidän taskunsa ennen lähtöä.

Ginny, Hermione ja Adara rämpivät keittiöön aamupalalle –Harry ja Ron olivat luultavasti vielä vaatteita päälle laittamassa.
Aamiainen sujui hiukan väsyneesti ja Harry, herra Weasley ja kaksoset puhuivat ilmiintymisestä.
”George!” rouva Weasley sanoi yhtäkkiä.
”Mitä?” George sanoi mahdollisimman viattomasti.
”Mitä sinun taskussasi on?” rouva Weasley kysyi epäilevästi.
”Ei mitään!”
”Älä valehtele minulle! Tulejo!” rouva Weasley loihti ja kaikki kilokielimellit ja tekotaikasauvat ym. lensivät kaksosten taskuista. Rouva Weasley aloitti pitkän saarnansa ja aamiaispöydän tunnelma vaisuni entisestään. Adara oli ainoa hilpeällä tuulella oleva, sillä kaksoset lupasivat että Adara saa puolet heidän tienaamasta rahasta jos vain Adaran salakuljetetut tavarat selviäisivät huispaus-mestaruusfinaaliin.

Lopulta he lähtivät kävelemään – Adaran tietämättä mihin. Hetken käveltyään he joutuivat tarpomaan korkeaa mäkeä pitkin, kukaan ei väsyneenä ja hengästyneenä halunnut puhua mitään. Adara – jonka reppu oli painavin keppostavaroiden takia, hengästyi eniten ja toivoi että olisi jo täysi-ikäinen – hän loihtisi reppunsa lentämään. Lopulta huippu häämötti. He hajaantuivat etsimään porttiavainta joka oli tuntunut hävinneen johonkin. Yhtäkkiä jostain kuului huuto.
”Täällä, Arthur! Täällä poika, se löytyi!” Adara kääntyi ja näki himmeässä tähtitaivaan valaistuksessa vain kaksi pitkää mieshahmoa.
”Amos!” herra Weasley huudahti ja kaikki lähtivät kohti noita kahta hahmoa. Weasley kätteli ruskearisupartaista miestä jonka vasemmassa kädessä oli homehtunut saapas.
”Tässä on Amos Diggory. Hän on töissä taikaolentojen sääntö- ja valvontaosastolla. Ja hänen poikansa Cedricin varmasti tunnettekin?” herra Weasley esitteli. Adara katsoi nyt toista pitkää miestä ja tajusi että tämä oli tosiaan Cedric Diggory, Puuskupuhin etsijä ja huispausjoukkueen kapteeni. Cedric oli melko hyvännäköinen Adaran mielestä mutta silti jokin hänen kokonaisuudessaan ei viehättänyt Adaraa paljoa. Monet Rohkelikon tytöt antaisivat vasemman kätensä pelkästä pususta hänen kanssaan, Adara ajatteli.
Kaksoset näyttivät happamilta.

Herra Weasley ja Amos juttelivat vähän aikaa ja lopulta Amos kysyi osoittaen kaikkia nuoria:
”Ovatko nämä kaikki sinun?”
”Oi ei, pelkät punapäät. Tässä on Hermione, Ronin ystävä, ja Harry, myös ystävä, sekä Adara, kaksosten ystävä”, herra Weasley vastasi.
”Kautta Merlinin parran!” Amos Diggory sanoi ja Adara oli varma kenen nimi oli kolahtanut Amosin päähän.
”Harry? Harry Potter?”
Bingo... Adara ajatteli. Amos alkoi kehua poikaansa joka oli päihittänyt Harryn huispaus-ottelussa viime vuonna. Kun kaksoset olivat jo raivon rajoilla, herra Weasley kiiruhti sanomaan että on aika lähteä. Kaikki kokoontuivat saappaan –tai siis porttiavaimen- ympärille ja kaikki koskivat sitä yhtä aikaa. Adara tunsi taas epämukavan nykäyksen vatsassaan kun he lennähtivät ilmaan ja kieppuivat vähän aikaa kunnes kaikki paitsi herra Weasley, Amos ja Cedric rämähtivät maahan ketkä mitenkin. Adara osittain Ginnyn päällä, Fred Adaran jalan päällä, George Ronin selän päällä, Harry Ronin alla. Adara muisteli miten itse lensi ruusupuskaan ensimmäisellä porttiavain-matkallaan Finniganien isoäidin luo.

Fred nousi ripeästi ylös ja auttoi Adarankin jaloilleen. He olivat saapuneet sumuiselle nummelle. Heitä vastaan tuli kaksi velhoa jästien vaatteissa (toisella oli yllään kiltti ja poncho, Adara tyrskähti). Herra Weasley ojensi porttiavaimensa heille ja toinen heistä kertoi missä Weasleyn telttapaikka on.
He lähtivät vaeltamaan sumun seassa kohti pientä mökkiä jossa oli taatusti alueen ainoa jästi. Harry oli juuri auttanut herra Weasleyta jästirahojen kanssa kun paikalle ilmiintyi velho.
”Unhoituta!” velho sanoi osoittaen jästiä.
”Vaihtorahanne ja kartta olkaa hyvä”, jästi sanoi kuin transsissa ja Adara ja muut näkivät parhaaksi livistää paikalta.
He jatkoivat matkaa jos jonkinmoisien telttojen välistä kunnes pääsivät metsän reunalle jossa oli kyltti heitä varten (kyltissä tosin luki Weezly).He pystyttivät pienet telttansa metsän reunalle. Harry ja Hermione näyttivät kyseenalaistavan telttojen tilan (Adara onneksi arvasi että teltat on lumottu tilansäästö-loitsulla). Lopulta he telttoja ihailtuaan astelivat sisään ja Adaran teoria oli totta: teltta oli tosiaan iso, kolmihuoneinen ja sisustettu.

”Me tarvitsemme vettä”, herra Weasley lopulta totesi, Ron hiukan intti vastaan mutta lopulta hän, Harry ja Hermione lähtivät hakemaan vettä. Fred lähti auttamaan isäänsä tulen sytyttämisessä, Adara jäi Georgen kanssa telttaan kahden. He alkoivat jutella huispauksesta ja lempi-pelaajistaan. Jossain vaiheessa juttelusta tuli väittely (George väitti että Impoon Ampiaiset perustettiin vuonna 1320 – Adara väitti että 1312). George oli juuri aikeissa taikoa Adaran suun kiinni, kun sauva muuttui kumihiireksi – hän oli ottanut valetaikasauvan. Adara tuijotti säikähtänyttä Georgea ja tyrskähti, tyrskähdyksestä naurua, naurusta naurukohtaus. Georgekin alkoi nauraa.
Adara kurottautui Georgen yli ja nappasi kumihiiren itselleen yhä nauraen. Hänen päänsä oli hänen huomaamattaan vain tuuman päästä Georgen kasvoista, jotka näkyivät Adaran silmäkulmassa punastuvan. Adara käänsi kasvot Georgeen päin ja heidän nenänpäät osuivat yhteen. Adara ei värähtänyt kauemmas – eikä Georgekaan.
Adara tuijotti Georgea silmiin – silmiin joista huomasi Georgen olevan onnensa kukkuroilla, Adaran hymy hälveni uteliaaseen ilmeeseen. George pyyhkäisi hiuksen Adaran huulten yläpuolelta ja yhtäkkiä - Adaran arvaamatta - suuteli tätä pehmeästi huulille.
Nopeasti George tajusi mitä oli tekemässä ja vetäytyi korviaan myöten punastuen kauemmas mutisten jotain anteeksipyyntöä.
Adara katsoi Georgea miettivästi. Hän arvasi että George pitää hänestä. Sen jotenkin huomasi. Mutta omista tunteistaan Adara ei ollut vielä varma. George avasi viimein selvästi suunsa:
”Öhm.. Tuota... Adara – haluaisitko joskus lähteä ulos? Tai siis minun kanssani, joskus... Treffeille?” Adara hymyili ja nyökkäsi. Hän saisi aikaa Georgen kanssa ja tietäisi tulisiko heistä mitään. Georgen kasvot säteili kuin pikkupojalla huvipuistossa.
”George, jos haluat ruokaa, tule itse tekemään omasi!” kuului herra Weasleyn ääni. Hän oli ilmeisesti onnistunut sytyttämään tulen. George lähti teltan suuaukolle, mutta kääntyi vielä:
”Tuletko?” hän sanoi ja ojensi kättään. Adara tarttui siihen, George auttoi Adaran ylös ja he lähtivät ulos teltasta. Hermione, Harry ja Ron olivat palanneet –Hermione ilmeisesti sytytti tulen. Herra Weasley hätiköi hieman kutsunsa kanssa, sillä tuli oli vielä pieni ja kestäisi vielä tunti ennen kuin siinä voisi valmistaa mitään... Fred hymyili ja virnuili kuten yleensäkin, mutta se ei ollut mitään verrattuna Georgeen...

Kun vihdoin päästiin ruokailemaan, Percy, Bill ja Charliekin tulivat paikalle. Ludo Bagmankin liittyi heidän seuraan kummallisissa ampiais-vaatteissaan ja löi Fredin ja Georgen kanssa 37 kaljuunaa, 15 sirppiä ja 3 sulmua (ja yhden valetaikasauvan) vetoa. Kaksoset sanoivat että Irlanti voittaa mutta Krum nappaa siepin. Barty Kyyrykin saapui asiallisen näköisenä paikalle (Adara luuli häntä ensin jästiksi). Percy tuntui palvovan Kyyryä joka sekunti, vaikka Kyyry kutsuikin häntä Weatherbyksi.
”Bulgarialaiset haluaisivat 12 lisäpaikkaa”, Kyyry sanoi Ludolle.
”Aaai, sitä he halusivat! Minä kun luulin että kaveri yritti lainata toista sisäpaitaa tuikkipartioon. Vahva murre veikolla”, Ludo sanoi ja suurin osa Weasleysta ja muista meinasivat tyrskäyttää juomansa tai ruokansa suusta ulos naurua pidätellessään. Percy tarjosi Kyyrylle teetä, mutta:
”Ei kiitos, Weatherby.” Se oli kaiken huippu. Kaksoset poistuivat kauemmas metsään ja alkoivat ulvoa naurusta (aterian luota poistuminen ei auttanut asiaa, sillä nauru kuului hyvin selvästi ja kauas). Kyyry ja Percy puhuivat jostain joka alkoi kiinnostaa kaksosia. He kysyivät Percyltä mistä he puhuivat mutta Percy sanoi vain:
”Se on salaiseksi luokiteltua tietoa, kunnes ministeriö julkistaa sen. Herra Kyyry teki oikein kun ei paljastanut sitä.”
”Äh, kita kiinni Weatherby!”
Otsikko: Luku 29. Häiriköitä
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 17:04:51

Luku 29. Häiriköitä








Illemmalla Adaran laskut alkoivat mennä sekaisin – hän nimittäin laski hänen luonaan käyvien kauppiaiden määrää. Laskut alkoivat seota myös ostoksien suhteen; hän oli ostanut kaikkarit, Bulgarialaisen huivin, laulavan vihreän apilarinta-korun (kaksosten mieliksi), Tulisalaman lentävän pienoismallin, siihen sopivan Viktor Krumin pienoismallin, Bertie Bottin uusia poksuvia purkkia ja paljon, paljon muuta.
Yhtäkkiä metsässä olevaa polkua alkoi valaista puna-vihreät valot.
”Se alkaa!” herra Weasley huudahti ja he lähtivät innoissaan tuhansien muiden velhojen kanssa kohti stadionia. Lopulta metsän läpi sinne päästyään ainoa mitä Adara pystyi stadionista toteamaan, oli:
”Se on valtava!”
”Mitäs odotit, koulun kaltaista pikkukenttää?” Fred kysyi virnistäen ja ojensi hänen, Georgen ja Adaran liput lipuntarkistajanoidalle. Noita mutisi jotain parhaimmista paikoista ja päästi heidät sisälle.

He loikkivat portaissa Harryn ja muiden perään ja lopulta saavuttivat heidän korkealla sijaitsevat paikat. Näköala oli mahtava, näkymä kentälle oli täydellinen ja yleisössä kuhisi ihmisiä paikoilleen kuin pieniä muurahaisia pesässään. Kestäisi vielä yli tunnin ennen kuin peli alkaisi. Adara istuutui Fredin ja Adaralle tuntemattoman velhon viereen. Velhon toisella puolella istui taas Ron, Hermione ja Harry.

Adaraa harmitti istua jonkun ventovieraan kanssa, etenkin kun hän ei ollut ehtinyt jutella Harryn kanssa lainkaan kesän kulusta.
Hän oli juuri ehdottamassa velholle, että tämä vaihtaisi paikkaa Harryn kanssa, kun taikaministeri, Cornelius Toffee saapui paikalle. Hän istuutui Harryn toiselle puolelle ja alkoi jutustella Harryn kanssa kuin vanhalle tuttavalle. Adaraa hiukan ärsytti kun ministeriö on mielistelemässä heti poikaa joka on onnistunut päihittämään Voldemortin.
Yhtäkkiä ministeri kohotti ääntään.
”Kas, siinä saapuukin Lucius!” Adara kääntyi ja näki Lucius Malfoyn seisomassa vaimonsa kanssa portaiden luona. Heidän takaansa erottui samanlaiset platinanvaaleat hiukset kuin Luciuksella – Draco. Adara nielaisi ja käänsi katseensa Harryyn joka näytti happamalta.

”Ah, Toffee”, Lucius sanoi ja kätteli ministeriä. ”Mitä kuuluu? Et ole tainnut tavata vaimoani Narcissaa? Tai poikaani Dracoa?”
Adara käänsi katseensa Narcissaan joka näytti siltä kuin hänen nenän allaan olisi räjäytetty sontapommi. Toffee tervehti kohteliaasti kumartaen Narcissaa ja esitteli paikalla olijoita. Herra Weasleyn kohdalla tunnelmasta tuli hyvin kireä. Lucius ja herra Weasley tuijottivat toisiaan. Viimein Lucius käänsi katseensa muihin Arthurin rivillä istuviin.
”Hyvänen aika, Arthur. Mitä jouduit myymään että sait paikat huippuaitioon? Et kai talostasi näin paljoa saanut?” Lucius sanoi ja Toffee keskeytti kireän tunnelman kehumalla herra Weasleylle kuinka Lucius oli tehnyt suuren lahjoituksen Pyhän Mungon sairaalalle.

Luciuksen katse oli sillä välin nauliutunut Hermioneen, mies nyrpisti nenäänsä ja käänsi katseensa Adaraan. Hän kuiskasi jotain, ilmeisesti Dracolle, sillä Draco näytti nyökkäävän isänsä takana. Lucius tyrkkäsi poikansa pois piileskelemästä.
”Sinä lienet neiti Finnigan?” Lucius sanoi yllättävän miellyttävällä äänellä ja ojensi kätensä kättelyyn. Kaksoset seurasivat tiukasti vieressä. Adara nyökkäsi ja ojensi vastentahtoisesti – sitä kuitenkin näyttämättä - kätensä Luciukselle, joka käänsi tämän käden kämmenselkä ylöspäin ja kumarsi niin syvään, että hänen huulensa melkein koskettivat Adaran kämmenselkää. Adaran ystävät katsoivat tapahtumaa inhon vallassa.
”Erittäin... miellyttävää tavata”, Lucius sanoi hiukan harkiten sanaa ’miellyttävä’. Hän jatkoi matkaansa istumapaikalleen kuiskaten jotain Dracolle joka näytti pettyneeltä. Kaksoset nyrpistivät neniään pahemmin kuin Narcissa ja tekivät pieniä yökkäilyn merkkejä. Adara irvisti todisteeksi että oli täysin samaa mieltä.

Kesti kauan kun kaikki olivat päässeet paikoilleen ja tulleet tyytyväisiksi oloonsa.
Yhtäkkiä kuitenkin Ludo Bagman pelmahti paikalle, sanoi Toffeelle jotain ja taikoi melutus-loitsun kurkkuunsa. Hän avasi suunsa ja hänen äänensä kuului ympäri stadionin: ”Hyvät naiset ja herrat... Tervetuloa! Tervetuloa neljännensadannenkahdennenkymmenennentoisen kerran järjestettävien huispauksen maailmanmestaruuskisojen loppuotteluun!” Alkoi kova kiljuminen ja taputtaminen.
”Ja nyt, pitemmittä puheitta, saanko esitellä Bulgarian joukkueen maskotit!” Adara kurottautui katsomaan ovelle josta Bulgarian maskotit saapuivat. Kuunhohtoisia vaaleahiuksisia naisia lipui hiukset hulmuten kentälle ja alkoivat tanssia. Adara haukotteli. Hän oli nähnyt veeloja eri kirjoissa, eikä häntä kiinnostanut ne pätkääkään. Mutta Harry näytti olevan eri mieltä, sillä hän kuin hypnoosissa kurottautui enemmänkin reunan yli. Hänet saatiin kuitenkin kiskottua pois.
Tanssi loppui ja Ludo avasi jälleen suunsa:
”Ja nyt, nostakaapa taikasauvanne tervehdykseen... Irlannin maajoukkueen maskoteille!”
Stadionille lennähti jokin joka muistutti epäilyttävän paljon pyrstötähteä. Se kiersi kentän kerran ympäri ja halkesi kahdeksi pienemmäksi pyrstötähdeksi. Kentän ylle ilmestyi sateenkaari joka yhdisti kaksi pyrstötähteä. Sitten ne muodostivat taivaalle ison apilan joka liiteli katsomon yllä tiputellen kultakolikoita katsomoon. Sitten Irlannin joukkueen maskotit astelivat esille, suuri porukka metsinkäisiä. Seuraavaksi Ludo esittelikin pelaajat jotka tulivat yksitellen kentälle luudillansa, ja peli alkoi...

Suuri tappio Bulgarialle. Adara ja Ron huokailivat pettyneenä, kaksoset riemuitsivat. Mutta olipa tässä hyväkin puolensa; Krum nappasi siepin. Bulgaria oli niin pahasti häviöllä, että Krum oli luultavasti arvioinut, ettei voittomahdollisuuksia ole. Voittoa tosin tuli Kotikoloonkin sillä kaksoset voittivat vedon Ludo Bagmanin kanssa. He eivät tosin löytäneet häntä mistään.

Teltoille saavuttuaan kukaan ei kaivannut nukkumaan, ja ympärillä oli niin kova meteli, ettei kukaan nukkumaan pystyisikään. Herra Weasley valmisti kaikille kupilliset kaakaota ennen nukkumaanmenoa. Juttutuokiota kesti niin kauan kun Ginny nukahti pöydän ääreen. Silloin herra Weasley käski koko porukan nukkumaan yhdellä käskyllä ja kukaan ei väittänyt vastaan. Kaikki olivat väsyneitä. Adara, Hermione ja Ginny menivät omaan telttaansa ja Adara tuskin ehti painaa päätään tyynyyn kun hän jo nukkui...

”Ginny! Adara! Äkkiä ylös!” suorastaan karjui herra Weasleyn ääni.
”Häh? Joko on aamu?” Ginny kysyi unenpöpperössä. Adara nousi vaivalla ylös ja tuijotti väsyneenä herra Weasleyta.
Leiriltä kuului kiljumista, huutoja, paukkeita, itkua ja juoksuaskelia. Jokin ei ollut nyt kohdallaan...
”Nouskaa ylös, nyt! Lähdetään äkkiä!” herra Weasley karjui ja Fredin naama kurkisti teltan oven takaa. Adara totteli, jokseenkin puoliunisena ja asteli ulos. Kymmenet velhot ja noidat juoksivat metsää kohti kauhuissaan kiljuen. Adara hölmistyi. Mitä ihmettä täällä tapahtuu? Hän käänsi katseensa niitylle, josta kuului naurua ja omituista paukahtelua. Ääni lähti velhojoukosta joka käveli tiiviinä ryhmänä sauvat ojossa taivasta kohti. Velhoilla oli naamiot ja huput kasvojen peitteenä. Ilmassa leijui heidän yläpuolellaan neljä ihmishahmoa. Yksi heistä oli herra Roberts. Ainoa jästi jonka Adara oli koko päivän aikana tavannut.
”Menkää! Me autamme ministeriötä!” herra Weasley huusi ottaessaan sauvan esiin, mutta Adara ei sillä hetkellä kuunnellut. Velhot olivat ilmeisesti ottaneet myös herra Robertsin vaimon ja kaksi lasta sairaaseen leikkiinsä mukaan, nyt nainen käännettiin niin että hänen yöpaitansa valahti korviin.
”Lähdetään, äkkiä!” George huusi ja tarttui Adaraa ranteesta ja he juoksivat metsään.

”Keitä nuo ovat?” Adara kysyi tarkoittaen velhoja naamareissa, kun he arvioivat olevansa tarpeeksi kaukana hälinästä. George kohautti olkiaan. Oli pilkkopimeää ja huudot ja itkut kaikuivat pitkin metsää. Adara ei kuvitellut että näin mukava päivä saisi tällaisen käänteen... Adara huokaisi. George istuutui kivelle, Adara hänen viereensä.
”Hieno päivä, vai mitä?” George sanoi ja Adara hymähti.
”Joo, siihen asti kun kauneusunet menivät kaikilta pilalle. Sen verta voin sanoa että minulle ne tekisivätkin hyvää”, Adara mutisi ja aavisti Georgen jostain syystä hymyilevän. Adara tuijotti pimeää metsää ympärillään. Monista oksista, kivistä ja kasveista muodostui pelottavia tummia kuvioita ja Adara oli kiitollinen että oli juuri silloin Georgen seurassa. Hän jopa päätti sanoa sen ääneen.
”Onneksi sinä olet siinä. Kiljuisin varmaan peloissani pitkin metsää jos olisin yksin...” hän sanoi ja George hymähti huvittuneena.
”On siinäkin rohkelikko”, hän sanoi ja koetti kiskoa puolipitkiä paidan hihojaan edes vähän pidemmiksi, oli aika kolea yö ja Adarankin kädet ja nilkat palelivat tuulen takia. Paitakaan ei paljoa tuulta pitänyt.
”Olisi pitänyt ottaa takki...” Adara tokaisi ja hieroi käsiään yhteen. George hymähti jälleen, myöntämisen merkiksi ja kietoi kätensä Adaran ympärille lämmitteeksi. Adarakin kiersi kätensä Georgen ympärille ja huokaisi. Pelokkaita huutoja kuului yhä.

”Koskahan on turvallista palata...” Adara sanoi.
”En tiedä... Isä tulee varmasti hakemaan kun on turvallista”, George sanoi luottavaisena ja nojasi päätään Adaran päälakea vasten. He olivat pitkän aikaa hiljaa ja kuuntelivat huutoja jotka kantautuivat yhä metsässä. Keitä ne naamioidut velhot olivat? Liittyisivätkö he jotenkin Voldemortiin?
”Sopisiko Tylyaho sinulle?” George kysyi yhtäkkiä. Adara havahtui ajatuksistaan.
”Häh?”
”Treffipaikaksi. Tylyaho”, George toisti.
”Ai, tietty käy”, Adara sanoi hajamielisesti.
”Jos sinua siis vielä kiinnostaa lähteä”, George sanoi ehkä hiukan epäluuloisesti.
”Totta kai kiinnostaa”, Adara sanoi ja tunsi kun iso ja kylmä tuulenpuuska heilautti hänen hiuksiaan. Hän tiukensi otettaan Georgesta joka teki samoin, laittaen myös toisen kätensä Adaran niskalle hiuksien sekaan. Kun tuulenpuuska meni, Adara nosti päätään ja katsoi Georgea – tai ainakin mitä hänestä erotti siinä pimeydessä. Hän tunsi yhtäkkiä halua suudella tätä. Hänen onnekseen oli pimeää, sillä hän tunsi punastuvansa. Hänen ei onnekseen tarvinnut tehdä mitään, sillä George oli tuntenut samoin ja painanut huulensa Adaran omia vasten. Adara vastasi suudelmaan pehmeästi ja kietoi kätensä tiukemmin Georgen ympärille.

”Kas kas, Weasleykin on löytänyt jonkun kaltaisensa – surkean madon toisin sanoen”, kuului Adaralle liiankin tuttu pilkallinen ääni. Hän irtautui Georgesta joka oli kääntänyt päänsä nyt äänen suuntaan. Pimeydestä erottui vain vaaleat hiukset, joille heikko kuunsirpin valo loi kiiltävää hohtoa.
”No, pitääpä katsoa millaisen luuserin olet iskenyt”, ääni sanoi ja valo syttyi kun poika sytytti jonkinnäköisen velholyhdyn. Valo paljasti kylmän siniharmaat silmät ja platinanvaaleat hiukset. Draco, jonka silmät pyöristyivät järkytyksestä nähdessään Adaran kasvot. Hän ei selvästikään tiennyt mitä sanoa, sillä hän vain lähti pois mutisten jotain epäselvää, kasvot puolukanpunaisina. Hetken ajan kuului Dracon vikkelät askeleet, ja hän katosi näkyvistä. Adara ja George eivät ehtineet sanoa mitään, sillä samassa taivaalle lemahti jotain kirkasta ja vihreää. Se oli kuvio. Pääkallo, jonka suusta tuli käärme.
”Adara, mennään”, George sanoi hiukan hätiköiden ja nousi ylös.
”Mitä nyt?”
”Se on tiedät-kai-kenen merkki! Se tehdään vain kun kuolonsyöjät – eli tiedät-kai-kenen kannattajat ovat tappaneet jonkun. Meidän täytyy lähteä katsomaan ovatko muut kunnossa”, George sanoi, huolestuneeseen sävyyn. Adara nyökkäsi ja he lähtivät juoksemaan kohti metsän toista laitaa.

Matkan puolivälissä George törmäsi johonkin, joka huudahti: ”AU!”
”Valois!” Adara huudahti osoittaen sauvallaan kohti sitä kehen George törmäsi. Fred, ja hänen takanaan vapiseva Ginny.
”Ai, te”, Fred sanoi ja auttoi veljensä ylös – hän oli kellahtanut törmäyksen takia maahan ja hieroi nyt päätään. Adara säikähti nyt, sillä hän oli käyttänyt taikuutta koulun ulkopuolella. No, ehkäpä hän saisi tämän anteeksi kun he olivat ehkä jopa hengen vaarassa.
”Näittekö sen merkin?” Adara kysyi ja Fred nyökkäsi.
”Olimme menossa juuri katsomaan olisiko telttamme luo tullut ketään”, Fred sanoi.
”Sinne mekin”, George sanoi. He lähtivät yhdessä kohti metsän reunaa, ja lopulta löysivätkin sinne. Kauhunhuudot olivat vaimentuneet. He saapuivat telttansa luo. Sen edessä seisoi Charlie, Bill ja Percy. Charliella oli palkeenkieli paidassa, Billin käsivarsi oli täysin veressä, samoin Percyn nenä. Naamioidut tunkeilijat olivat kaikki poissa, mutta velhojen ja noitien kauhua pahensi merkki taivaalla.
”Fred, George, luojan kiitos olette -” Bill aloitti mutta Ginny kiljui Billin käden nähdessään. Adara nappasi teltasta lakanan, repäisi sen Charlien kanssa osiin ja sitoi tiukasti Billin käsivarren lakanan osalla, että verenvuoto tyrehtyisi.
”Kiitos”, Bill sanoi ja halasi nyt siskoaan joka näytti yhtä kalpealta kuin lakana Billin käden ympärillä. He astelivat poikien telttaan ja odottivat että herra Weasley saapuisi takaisin. Lopulta teltan seinään palaneesta reiästä Charlie näki isänsä kävelemässä metsästä telttaa kohti. Hän lähti isäänsä vastaan ja tuli hetken päästä takaisin telttaan isänsä, Harryn, Hermionen ja Ronin kanssa.
”Jäivätkö ne kiinni, isä?” Bill kysyi. ”Ne jotka loihtivat piirron?”
”Eivät”, herra Weasley sanoi. ”Barty Kyyryn kotitonttu löytyi Harryn taikasauva kädessään, mutta emme vieläkään tiedä, kuka loihti piirron.”
”Mitäh?!” vanhimmat veljekset huudahtivat ääneen.
”Harryn taikasauvan?” Fred sanoi hölmistyneenä.
”Herra Kyyryn tonttu?” Percy sanoi vielä hölmistyneempänä. Herra Weasley selitti pitkän tarinan siitä, kun Harry, Ron ja Hermione olivat kuulleet jonkun lähellään loihtivan piirron, mutta he olivat varmoja että tekijä oli mies. Winky oli löytynyt tajuttomana metsästä Harryn sauva kädessään, suoraan pimeän piirron alla. Kyyry oli erottanut Winkyn ja ministeriön työntekijät menivät täysin ymmälleen. Hermione ja Percy alkoivat väitellä ja muut puhumaan siitä kuka piirron olisi voinut loihtia. Adara oli niin väsynyt ja kyvytön ajattelemaan asiaa sen enempää, joten hän hiippaili teltasta ulos, kellahti nurmikolle selälleen ja jäi katselemaan tähtiä. Voldemortin merkki oli yhä taivaalla. Käärme liukerteli ja heilutteli päätään uhmaavasti. Adara sai kylmiä väreitä.
Lopulta kuului herra Weasleyn määräys mennä nukkumaan, vasta silloin muut huomasivat Adaran puolinukuksissa nurmikolla.
”Adara hei, telttaan nukkumaan eikä siihen nurmelle”, Fred sanoi tökäten Adaraa olkapäähän. Adara hätkähti hereille.
”Mitäh? Jaa, joo, juu...” hän mutisi, kipitti vauhdilla tyttöjen telttaan, kaatui sängylleen ja nukahti saman tien vaikka hänen päässään pyöri jos jonkinmoisia ajatuksia ja huolia kuolonsyöjiä koskien...
Otsikko: Luku 30. Tylypahkaan
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 17:09:01

Luku 30. Tylypahkaan








Aamulla he pakkasivat telttansa ja tavaransa ja lähtivät Kotikoloon. Heitä vastassa oli erittäin huolissaan ollut rouva Weasley. Hän rutisti miestään ja kahmaisi kaksoset lähes keuhkot liiskaavaan halaukseen, kaksoset kopauttivat päänsäkin yhteen.
He kaikki ahtautuivat keittiöön, paitsi Adara joka meni olohuoneeseen. Hän istuutui nojatuoliin ja tuijotti tyhjää mustaa takkaa. Kysymyksiä oli syntynyt hänen mieleensä... Pitäisikö hänen käydä kotona? Kaipaisiko kukaan häntä siellä?
Harry asteli myös olohuoneeseen katsoen Adaraa kysyvästi. Adara havahtui ajatuksistaan ja katsoi Harrya.
”Haluat käydä kotona, vai mitä?” hän sanoi vilkaisten takkaa ja hormipulveripurkkia.
”E-en... kai... tavallaan.. ehkä...” Adara änkytti ja huokaisi. Harry istuutui hänen eteensä nojatuoliin.
”Seamuskin oli maailmanmestaruus-finaalissa. En tainnut muistaa mainita.” Harry sanoi.
”Ai... miten hän voi?” Adara kysyi ja tunsi mahaansa kivistävän, joko sitten nälästä tai jostain hiukan muusta.
”Näytti hyvin.. hmm.. iloiselta. Hän oli Irlannin kannattajien telttojen läheisyydessä”, Harry sanoi.
”Joo... Hän on Irlannin kannustaja”, Adara sanoi hymähtäen.
”Siltä hän kyllä näyttikin, usko pois”, Harry sanoi ja Adara hymähti jälleen huvittuneena. Hetken Harry tuijotti Adaraa arvioiden ja lisäsi: ”Mene vaan, kerron Weasleylle.”
Lopulta Adara nyökkäsi myöntyessään ja nousi ylös. Hän otti hormipulveria purkista ja kohdisti suuntansa Finniganeille...

TUMPS! Adara tömähti olohuoneen lattialle rouva ja herra Finniganin istuessa olohuoneen sohvalla. He säikähtivät Adaran tullessa kuin tyhjästä ja tuijottivat nyt silmät hölmistyneisyydestä pyöreinä Adaraa joka puhdisti housujaan tuhkasta. Adara ei tiennyt mitä sanoa, tai edes mitä tuntea. Rouva Finniganin alahuuli alkoi täristä ja silmät vetistyä. Ennen kuin Adara sitä tajusi, rouva Finnigan oli loikannut halaamaan häntä.
”Anna anteeksi!” hän kiljui kyyneleiden valuessa poskilleen. Adara oli hämillään, eikä tiennyt mitä ajatella. Mitä hän haluaisi sanoa ennen kuin lähtee Tylypahkaan? Herra Finnigan istui sohvalla tietämättä mitä tehdä.
”Olin niin huolissani kun kuulin että sinäkin olit Huispauksen maailmanmestaruus-finaalissa! Ties mitä olisi tapahtunut!” rouva Finnigan sanoi pyyhkien kyyneleitään nenäliinaansa – yhä Adaraa halaten. Nyt Adara tiesi mitä sanoa, se helpottaisi kaikkea paljon.
”Silmeia -” Adara aloitti, kutsumatta tätä äidiksi. ”Sirius on syytön niihin murhiin. Hän ei ole hullu. Hänet lavastettiin syylliseksi-”
”Mitä sinä oikein selität? Sirius Musta tappoi kaduntäydellisen.. öh.. ”jästejä”, sekä entisen ystävänsä, Peter Piskuilanin”, herra Finnigan sanoi.
”Ei, Peter Piskuilan suunnitteli kaiken, hän lavasti kuolemansa, tappoi ne jästit ja jätti Siriuksen pidätettäväksi”, Adara selitti. Finniganit katsoivat toisiaan hölmistyneinä, mutta suostuivat kuuntelemaan koko tarinan. Adara selitti mahdollisimman tarkasti kaiken mitä tiesi. Mitä lähempänä loppua tarina oli, sitä hölmistyneempiä Finniganit olivat. Lopulta he istuivat täysin hiljaa, Adaran tuijottaessa tiiviisti heitä.

”Täytyy sanoa, että tuo on hyvin mahdollista. Kaikki asiat täsmäävät”, rouva Finnigan sanoi.
”Minä olen ymmälläni, en tiedä läheskään kaikkea... teidän maailmasta”, herra Finnigan sanoi ja pyyhki silmälasejaan paidanhelmaansa.
”Mutta silti, tarina oli tosi mutkikas ja Sirius Mustalla on ollut 11 vuotta aikaa ajatella tuota teoriaa”, Silmeia jatkoi.
”Teidän täytyy uskoa! Kuinka joku voi ajatella jotain kunnolla Azkabanissa? Ankeuttajat tekevät heistä selvää”, Adara sanoi kimmastuneena.
”Totta tuokin...” Silmeia sanoi ja näytti mietteliäältä. Adara huokaisi ja istuutui nojatuoliin.
”Suoraan sanottuna, en ole antanut anteeksi sitä että olette valehdelleet kaikki nämä vuodet. Mutta haluaisin silti teidän ymmärtävän, että olette suojelleet minua Siriukselta turhaan. Hän on oikeasti hyvä ihminen, eikä tahdo Harryllekaan mitään pahaa”, hän sanoi.

”Sanoit äsken että olet kirjoitellut hänelle, ja sait siten tietää nämä asiat Peteristä ja muusta”, herra Finnigan totesi.
”Niin?” Adara kysyi.
”En oikein usko että hän vakuuttaisi sinut kirjeillä. Eli.. oletko tavannut hänet?” herra Finnigan kysyi kohottaen toista kulmaansa. Adaran teki mieli kääntää aihe säähän tai Ponter Pellorin uuteen taikatoffeeseen. Mitähän he pitävät siitä että hän tapasi Siriuksen? Ja monestikin. Kertomatta heille asiasta sanaakaan.
”No... tuota... itse asiassa...” Adara aloitti katse sormissaan. ”Olen tavannut hänet.”
Finniganien silmät laajenivat hiukan järkytyksestä.
”Ihan... vapaaehtoisesti? Ja tietoisena että olet menossa tapaamaan mielipuolta murhaajaa -” Adara mulkaisi rouva Finnigania ”–tai siis siksi häntä silloin luulit”, Silmeia korjasi.
”En... Olin Tylyahossa, näin hänet – mutten tunnistanut -” siinäpä olisikin selittämistä, että Sirius on animaagi. ”- ja seurasin häntä. Hän yllätti minut takaapäin ja kertoi koko jutun minkä kerroin teille”, Adara sanoi. Silmeia nyökkäsi. Oli hetken hiljaista, tappavan hiljaista. Lähes pelottavaa. Finniganeilla pyöri taatusti nyt aivojen rattaat ylikierroksilla, kuten Adaralla silloin. Adara halusi jo palata Weasleylle...
”Minun täytyy pyytää teiltä yhtä asiaa... Älkää kertoko tästä kenellekään”, hän sanoi ja rouva ja herra Finnigan juttelivat pitkän aikaa keskenään, kunnes totesivat sen olevan parasta. He vannoivat etteivät kerro kenellekään – ei edes Seamusille.
Adara palasi nyt helpottunein mielin takaisin Weasleylle. Hänestä oli hyvä puhua vähän Finniganeille ja kertoa Siriuksesta. Silti hän kantoi vielä kaunaa...

Seuraavan viikon aikana Adara hädin tuskin näki herra Weaselyta. Hän oli kotikolossa vain aamut ja illat, ja silloinkin hän viuhahteli kuin kaksosten keksimä raketti joka paikkaan. Herra Weasley taisi pudottaa jopa kilon pari sinä aikana. Pian koitti kesäloman viimeinen päivä, sunnuntai. Illalla Weasleyt ja kaikki heidän luonaan olevat istuskelivat kuka missäkin juttelemassa. Percy valitteli kaaoksesta ministeriössä, aihe vaihtui Rita Luodikoon, Luodikosta kaksosten touhuihin –kaksoset olivat nimittäin istuneet tähän asti hiljaa nurkassa supisemassa ja väittivät äidilleen tekevänsä läksyjä. Herra Weasleykin saapui väsyneenä kotiin. Rita Luodiko oli saanut selville erään ministeriön työntekijän katoamisen, joka oli tapahtunut jossain vaiheessa kesälomaa. Percy alkoi jauhaa Kyyrystä, yllätys yllätys. Adara livisti Ginnyn huoneeseen pakkaamaan.
Hänen tavaransa olivat päässeet hiukan levittäytymään Ginnyn tavaroiden joukkoon. Hän taitteli vaatteensa ja kääri tavaransa niihin ja laittoi ne nätisti laukkuun. Juuri vaivalla arkun kiinni saatuaan hän huomasi vielä pöllönhäkkinsä vieressä olevan pankkiholvin avaimen. Siriuksen holvin, itse asiassa. Hän oli antanut sen Adaralle että tämä saa koulukirjat, nyt kun hän ei halunnut olla Finniganeihin tekemisissä. Hän avasi jälleen arkkunsa kannen, pisti avaimen sinne ja laittoi arkun taas vaivalla kiinni.

Samassa Ginny asteli huoneeseensa.
”Hermione ja Percy alkoi riidellä. Äiti hääti kaikki yläkertaan”, hän sanoi virnistäen vaisusti. ”Joko pakkasit?” Adara nyökkäsi.
”Meidän kouluvuoden tarvike-listassa luki iltapuku ja pojilla juhlakaapu. Mistähän siinä on kyse?” Ginny kysyi kun Hermione asteli huoneeseen nyrpeän näköisenä. Adara kohautti olkiaan ja muisteli kuinka oli saanut Siriukselta kasan kultaa mekkoa varten. Se oli yönsininen, se kimalsi kaula-aukon reunoilta ja helmaosassa oli läpinäkyvää mustaa kangasta, ja sen alla pikimusta kangas. Yläosa oli korsettimainen ja kasviköynnöskuvioinen. Kiireidensä keskellä hän ei ollut ehtinyt edes ajatella mistä on kyse.
Tylypahkan historiassakaan ei lukenut muutaman vuoden välein pidettävistä tanssiaisista mitään!” Hermione sanoi haihduttaen nyrpeyden kasvoiltaan. Adara pidätteli naurua, tyypillistä Hermionea, tutkia nyt 2000-sivuinen kirjan lohkare yhden tiedon takia. Adara tosin olisi saattanut tehdä samoin, jos omistaisi Tylypahkan historian.

Seuraava aamu oli yhtä hulinaa ja vilskettä. Kaikki söivät yhtä aikaa aamupalaa ahtaassa keittiössä, Ron tajusi kolme kertaa unohtaneensa jotain, Hermione ei löytänyt Koukkujalkaa ensin mistään, kaksoset olivat unohtaneet yhden valetaikasauvan sohvalle ja rouva Weasley torui heitä siitä hyvästä ja Percy jauhoi herra Kyyrystä Billille. Jossain vaiheessa Adara oli varma että oli nähnyt Amos Diggoryn pään olohuoneen takassa.
Lopulta oli aika lähteä. Joukko lähti kolmella taxilla kohti Kings Crossia, Adara istui kaksosten ja Billin kanssa samaan autoon. Bill oli tarjoutunut saattamaan heidät laiturille 9 ja ¾. Adara istui Georgen ja oven välissä takapenkillä. Puolivälissä matkaa George oli Adaran huomaamatta ujuttanut kätensä Adaran käden päälle. Bill huomasi asian, sillä hän istui Georgen vieressä ja tuijotti vaivihkaa Adaraa ja Georgea vuorotellen.

Perille tultuaan he riensivät ruuhkaisen ja savuisen (yksi jästien vetureista oli hajonnut ja tuprutti nyt mustaa sakeaa savua) Kings Crossin aseman halki laiturin 9 ja 10 välille. He livahtivat vaivihkaa sen saman vanhan piilotetun portin läpi laiturille 9 ja ¾.
”Minä haen meille paikat”, Adara sanoi, halasi rouva Weasleya, kätteli Billiä ja hyvästeli Charlien vain käden heilautuksella sillä Charlie raahasi Ginnyn matka-arkkua. Adara lähti junaan. Hän raahasi matka-arkkunsa ja pöllönhäkkinsä tyhjään osastoon ja istuutui hetkeksi hengittämään. Samassa osaston ovi aukesi –Draco. Hän asteli osastoon, mutta jähmettyi heti kun huomasi Adaran. Hän kääntyi ympäri ja lähti sanaakaan sanomatta pois. Adara pudisti päätään huokaisten, otti matka-arkustaan uusimman päivän profeetan ja alkoi lueskella. Kesti hetken kun Fred ja Georgekin ilmestyivät paikalle. George istuutui Adaran viereen, Fred tätä vastapäätä.
”Mikä Malfoyta vaivaa?” Fred kysäisi. Adara havahtui lehden lukemiseltaan.
”Häh? Miten niin?”
”No hän pamautti nyrkillä vaunuosastonsa ovea niin että siihen tuli kauhea painauma. Näytti tosi kiukkuiselta”, Fred totesi mietteliäänä. Georgen korvat punehtuivat yhtäkkiä. Adara kohautti olkiaan ja tokaisi ettei tiedä.
Heidän auki jääneen vaunuosaston oven luota kuului kahden pojan puhetta ja askelia.
”Ostin siellä matsissa itse pesevän hammasharjan, se pesee kielenkin jos sitä käskee. Aika käytännöllinen vai mitä?”
”Vau.” Askeleet lähestyivät vaunuosaston ovea ja Adara näki tutut ruskeat hiukset ja hiukan mustasta tuhkasta tummuneen naaman. Seamus. Seamus vilkaisi Frediä joka näkyi ensimmäisenä ovelle tultua.
”Ai hei, Fred”, Seamus sanoi virkeästi ja Adara näki Dean Thomasin seuraavan häntä ovelle. Seamus katsoi muita vaunussa olevia ja huomasi Adaran.
”Hei”, hän sanoi vaisusti. Adara vastasi tervehdykseen käden heilauteksella. Seamus jatkoi matkaansa.
”Olipas se hyytävää”, Fred totesi ja katsoi Adaraan. ”Onko teillä riitoja?”
”Ei...” Adara kielsi ja käänsi katseen takaisin lehteensä. Seamuksesta tulikin mieleen... Voisiko Adara vaihtaa sukunimensä? Adara Musta... Kuulostaa paljon luonnollisemmalta kuin Adara Finnigan. Toisaalta Mustaksi muuttuminen saattaisi herättää huomiota koulussa. Ehkä Adara jättäisi sen siihen kun Siriuksen maine on saatu puhdistettua. Koskahan sekin tapahtuu? Siriuksen pitäisi saada joku muukin uskomaan häntä, kuin pelkkä hänen tyttärensä, yksi parhaista ystävistään ja kummipoikansa ystävineen. Missäköhän Sirius asuu nykyään? Hän vastaa kirjeisiin hyvin hitaasti, eli luultavasti kaukana... Jossain Etelässä luultavasti. Onkohan Mustien suvulla omaa taloa? Sellaista missä pitkälle historiaan ylettyvä velhosuku eläisi sukupolvesta sukupolveen? Malfoyllakin kuulemma on sellainen...
”Adara”, Kuului yhtäkkiä kovalla äänellä Adaran korvissa.
”Häh?” Adara vastasi havahtuen ajatuksistaan.
”Mitä mietit? Vai oletko vain niin hidas lukemaan että sinulla kestää kolme minuuttia lukea tuo kahden rivin ilmoitus juuri syntyneestä noitavauvasta?” George kysyi ja Adara käänsi katseensa Juuri Syntyneet Noidat ja Velhot-ilmoitukseen. Tosiaan, hän oli tuijottanut ajatuksissaan tuota yhtä ilmoitusta.
”Heh, minä mietin...” Adara myönsi.
”Mitä?” Fred kysyi.
”Öh...” Adara mietti. ”V.I.P-kokeita.”
Fred heilautti huolettomasti kättään.
”Plääh, ne on ihan helppoja. Meidänkin kaltaiset tumpelot onnistuttiin kahmaisemaan kourallinen Upeita.”
”Asiasta toiseen, mistä ihmeestä Percy ja Charlie puhuivat? Jostain tapahtumasta Tylypahkassa?” George sanoi. Adara kohautti olkiaan sillä hän ei ollut edes ollut paikalla.
”Ja miksi meitä pyydettiin ostamaan juhlakaavut?” Fred kysyi. Adara kohautti taas olkiaan.
”Se on ilmeisesti aika iso juttu, ei sitä muuten salattaisi noin paljon...” George totesi.
”Hmm...” Adara sanoi vain merkiksi että kuunteli.

Juna saapui Tylyahoon, kamalan piiskovan rankkasateen saattelemana. Adara ja muut astelivat lätäkköiselle laiturille käärien huppuja päidensä päille. He syöksyivät vauhdilla vaunuihin – hiukan toisluokkalaisia etuillen ja pääsivät viimein sisälle linnaan.
”Hitto mikä keli, Kalmarikin yltää kohta koulun portille kun vesi nousee”, Fred mutisi.
”Toivottavasti ei!” Adara sanoi ja muisti kuinka oli ensimmäisenä vuotenaan nähnyt Kalmarin lonkeron vedenpinnalla. Hän oli säikähtänyt sitä mielettömän paljon.
He väistelivät Riesun viskomia vesi-ilmapalloja ja kiiruhtivat saliin, joka oli vielä melko tyhjillään. Opettajat istuivat jo paikallaan, paitsi vararehtori McGarmiwa ja Rubeus Hagrid, jotka olivat joka vuosi 1-luokkalaisia auttamassa. Hattu istui vanhalla paikallaan jakkaralla salin edessä. Se ei liikahtanutkaan. Minkälaisen runon se oli täksi vuodeksi tehnyt?
Kaksoset ja Adara istuutuivat Rohkelikkojen pöydän keskiosaan ja tuijottivat apeina kultaisia lautasia ja maljoja –jotka lähes hohtivat tyhjyyttään.
”Aa, Adara, minulla olikin sinulle asiaa. Sopisiko että tulet huomenna huoneeseeni seitsemältä? Minä sitten tykkään salmiakkijauheesta...” Keskimmäisimmän ja selvästi hienoimman tuolin omistava rehtori Dumbledore sanoi lopettaessaan keskustelun professori Lipetitin kanssa. Adara hölmistyi.
”Öh... selvä, professori”, Adara vastasi ja sai kaksosilta kysyvät katseet. Salmiakkijauhe, se oli luultavasti salasana.
”Hienoa, ja siinä saapuukin loput oppilaista!” Dumbledore sanoi riemuissaan. Ja oli oikeassa: salissa alkoi suuri puheensorina ja askelten remakka kun oppilaat tulvivat saliin ja alkoivat asettua omiin tupapöytiinsä. Dumbledoren mielestä meteli oli ilmeisesti miellyttävää, sillä hän hymyili silmät puolikuulasien läpi säihkyen.
Viimein kun Sali oli täynnä ja 1-luokkalaiset salin edessä, hattu liikahti. Se avasi paikatun suunsa ja alkoi laulaa:

Yli tuhat vuotta sitten kun
oli vasta ommeltu mut,
eli neljä velhoa kuuluisaa,
jotka yhä tunnetut:
Rohkelikko urhea nummen mies,
ah, Korpinkynsi rotkosta,
sulo Puuskupuh jokilaaksosta,
suolta Luihuinen tuo ovela.
Oli heillä haave, unelma,
hurja aikomuskin kai:
he kouluttaisivat taikojia
-niin Tylypahka alun sai.
Nuo mahtivelhot jokainen
tuvan omanlaisensa loi,
sillä täysin eri hyveitä
kukin kasvateilleen soi.
Rohkelikko arvosti urheutta
yli melkein kaiken muun;
Puuskupuh tahtoi ahkerille
mieluiten oppia kantaa;
valtaa kaipaava Luihuinen
sitä kaltaisilleen antaa.
Eläessään he jakoivat itse
oppilaat hyviin ja kultiin,
mut miten löytyy oikeat tuvat,
kun heidät pantu on multiin?
Rohkelikko sen keinon keksi,
tempaisi päästään minut,
aivot he mulle loihtivat ja
nyt määrään tupaan sinut!
Siis lopsauta mut korvillesi,
en vielä ole erehtynyt,
mielesi sisään kurkkaan vain
-saas nähdä, jos yllätyt!


Salissa raikui aplodien ääni kun hattu vaikeni. Kaksosten viimeisten taputusten loputtua McGarmiwa aloitti perinteisen lajittelun, joka tuntui ikuisuudelta nälkäisten vatsoissa. Adara ei keskittynyt lainkaan uusiin oppilaisiin, ainoat sanat mitä hänen päässään pyöri olivat ”nälkä”ja ”ruokaa.”
Lopulta Dumbledore nousi seisomaan.
”Haluan sanoa teille vain kaksi sanaa: Käykää käsiksi.” Useat kannattivat ajatusta kovaan ääneen raikuvilla aplodeilla ja alkoivat täyttää lautasiaan jos jonkinmoisilla herkuilla...
Kun juhlallinen lounas oli vihdoin nautittu viimeistä kanankoipea myöten, olikin aika taas nukkumaanmenolle. Tai niin Adara luuli.
”No niin!” Dumbledore huudahti. ”Nyt kun meidät on ruokittu ja juotettu, minun on vielä kerran pyydettävä huomiotanne, sillä minulla on jokunen ilmoitusasia. Vahtimestari Voro on pyytänyt kertomaan, että linnan sisätiloissa kiellettyjen esineiden luetteloon on tänä vuonna lisätty kirkujojo, torahammasfrisbee ja alati hakkaava bumerangi.” George tunki jotain paremmin kaapunsa taskuun.
”Luettelossa on noin neljäsataakolmekymmentäseitsemän esinettä, jos olen oikein ymmärtänyt, ja se on nähtävissä Voron toimistohuoneessa, mikäli joku tahtoo tarkistaa siitä jotakin. Kuten aina, muistuttaisin että koulun mailla sijaitseva metsä on oppilailta kiellettyä aluetta, samoin kuin Tylyahon kylä alle kolmasluokkalaisilta – sekä muilta kouluaikana”, Dumbledore jatkoi ja viimeisten sanojen kohdalla vilkaisi hiukan pidempään Adaraa. Adara piiloutui Fredin taakse ja alkoi hörppiä kurpitsamehuaan.
”Tuskallinen tehtäväni on myös ilmoittaa, että tänä vuonna ei pelata lainkaan tupien välistä huispausta”, Dumbledore jatkoi, Adara purskautti mehunsa melkein Puuskupuhien pöydälle asti, oppilaat metelöivät vastalauseita, kaksoset nauroivat ja huusivat yhtä aikaa.
”Tämä johtuu tapahtumasta, joka alkaa lokakuussa, jatkuu koko kouluvuoden ja vie opettajilta runsaasti aikaa ja tarmoa –mutta olen varma että nautitte siitä suunnattomasti. Minulla on suuri ilo ilmoittaa, että tänä vuonna Tylypahkassa -”
Koulu oli odottanut täysin hiljaa jatkoa, mutta samassa Suuren salin ovet paukahtivat auki ja ukkonen jylläsi lumotussa katossa. Oviaukolla oli mies, nojaten pitkään sauvaan. Kaikki kääntyivät katsomaan tuota erikoista ja pelottavaa näkyä: Salamat piiskoivat lumotulla katolla ja miehen arpiset kasvot ja kaksi erikokoista ja väristä silmää kiiluivat tämän arpisen nenän molemmilla puolilla. Nenästä näytti puuttuvan palanenkin. Miehellä oli harmahtavat hiukset ja ilmeisesti toinen jalka oli jotain muuta kuin ihmislihaa ja luuta, sillä se aiheutti pienen kajahduksen lattiaan osuessaan. Adaran selkäpiitä tuntui karmivan tuo näky. Moni muukin tuntui tuijottavan muukalaista joko peloissaan tai muuten vain karmivuudesta kananlihalla ollessaan. Muukalainen tallusteli muina miehinä Dumbledoren luo ojentaen kättään. Dumbledore kätteli miestä, he mutisivat jotain hetken toisilleen, kunnes mies istuutui Dumbledoren toiselle puolelle.

”Saanko esitellä uuden pimeyden voimilta suojautumisen opettajamme. Professori Vauhkomieli”, Dumbledore ilmoitti pirteästi.
”Vauhkomieli? Aurori jota isä auttoi eilen?” George supisi Fredille ja Adaralle.
”Kuten olin sanomassa”, Dumbledore jatkoi taas ilmoitustaan. Adaralla oli aavistus että tuo ilmoitus olisi jotain suurta, ja liittyisi tietysti niihin juhlakaapuihin jotka piti tänä vuonna hankkia...
”Meillä on tulevien kuukausien kuluessa kunnia isännöidä erittäin jännittävää tapahtumaa, tapahtumaa jota ei ole järjestetty yli sataan vuoteen. Minulla on valtavan suuri ilo ilmoittaa teille että tänä vuonna Tylypahkassa järjestetään kolmivelhoturnajaiset."
”Se oli vitsi!” Fred huudahti että salissa kaikui. Monet nauroivat ja Dumbledore myhäili.
”Minä en kerro vitsejä, Weasley hyvä. Vaikka nyt kun tulit maininneeksi, niin kuulin kyllä kesällä loistojutun peikosta, noita-akasta ja metsinkäisestä, jotka menevät baariin -”
McGarmiwa yski äänekkäästi.
”Öh –mutta nyt ei taida olla sopiva hetki... ei... Mihin minä jäinkään? Ai niin, kolmivelhoturnajaiset aloitettiin seitsemisensataa vuotta sitten ystävällismielisenä kisailuna Euroopan kolmen suurimman velhokoulun välillä – Tylypahkan, Beauxbatonsin ja Durmstrangin. Jokaista koulua edustamaan valittiin yksi ottelija, ja nämä kolme ottelijaa kisasivat kolmessa taikakoetuksessa. Koulut isännöivät turnajaisia vuorotellen viiden vuoden välein ja yleisesti oltiin sitä mieltä, että turnajaiset olivat mitä parhain keino solmia siteitä eri maista saapuneiden nuorten noitien ja velhojen välille – kunnes sitten turnajaisten vaatimien kuolonuhrien määrä kohosi niin suureksi, että turnajaiset päätettiin lakkauttaa. Vuosisatojen vieriessä turnajaiset on useasti yritetty aloittaa uudestaan, mutta melko huonolla menestyksellä. Nyt ovat kuitenkin kansainvälisen taikayhteistyön osastoja taikaurheiluosasto päättäneet, että on kypsä aika uudelle yritykselle. Olemme rehkineet koko kesän, sillä olemme halunneet varmistaa, ettei tällä kertaa yksikään kilpailija joudu hengenvaaraan. Beauxbatonsin ja Durmstrangin rehtorit saapuvat lokakuussa tänne mukanaan koulujensa karsinnoista selvinneet ehdokkaat, ja kolmen ottelijan valinta tapahtuu kurpitsajuhlan päivänä. Puolueeton tuomari päättää, ketkä oppilaista parhaiten soveltuvat kisaamaan kolmivelhopokaalista, kunniasta koululleen ja tuhannen kaljuunan henkilökohtaisesta palkkiosummasta.”
Alkoi kauhea puheensorina. Fred sanoi haluavansa mukaan, George oli täysin samaa mieltä. Monet näyttivät uppoutuneen jo tuohon haaveeseen ja osa supisi ystävilleen.

”Tiedän että te kaikki tahdotte kiihkeästi voittaa kolmivelhopokaalin Tylypahkaan, mutta osallistuvien koulujen rehtorit ovat yhdessä taikaministeriön kanssa päättäneet, että tänä vuonna osallistujille asetetaan ikärajoitus. Vain täysi-ikäiset oppilaat – toisin sanoen seitsemäntoistavuotiaat ja sitä vanhemmat-  saavat antaa nimensä harkittavaksi. Tämä -” Nousi suuri meteli kun oppilaat osoittivat mieltään. Dumbledore korotti ääntään ja puolusti tätä päätöstä. Vastalauseita tuli yhä, joten Dumbledore käski kaikki nukkumaan.

”Miksi Dumbledore haluaa puhua sinulle?” Fred kysyi harppoessaan joka toisen portaan yli matkalla Rohkelikkotorniin.
”En tiedä...” Adara vastasi, vaikka tiesi vallan hyvin: Dumbledore halusi luultavasti puhua Siriuksesta. Harry kertoi että Dumbledore neuvoi häntä ja Hermionea pelastamaan Siriuksen, pelastamalla Hiinokan. Uskoiko Dumbledore todella Siriuksen syyttömyyden? Jos uskoo, Siriuksen maineen puhdistaminen voi osoittautua paljon helpommaksi...
Adara ei pannut yhtään haitakseen että Percy hääti hänet ja kaksoset heti oleskeluhuoneesta makuusaleihin; hän oli rättiväsynyt. Hän painoi pään untuvaiseen pehmeään tyynyynsä mutta silti jokin painoi hänen mieltään. Jokin, joka ei antanut Adaran nukahtaa. Olikohan Sirius kunnossa? Adara ei koskaan ollut tuntenut sellaista.. no.. kiintymystä kehenkään muuhun kuin Siriukseen. Totta kai, olihan Sirius hänen isänsä, mutta samaahan hän oli luullut herra Finniganista, eikä silti piitannut paljoa tämän seurasta. Hän oli aina töissä tai pitämässä hauskaa vaimonsa kanssa kaupungissa. Sirius taas pysyi aina siellä missä Adara häntä tarvitsi, kuunteli mitä Adara halusi sanoa, auttoi häntä murheiden kantamisessa... Kukapa Päivän profeettaa lukenut uskoisi että Sirius Musta olisi hyvä ja ymmärtäväinen isä. Adara virnisti itsekseen. Mutta kuinka kauan tätä pitäisi salata? Että Adara ei ole oikeasti Finnigan. Moni siitä itse asiassa jo tiesi... Harry, Ron, Hermione, Dumbledore, Seamus, Hagrid, Kalkaros, Lupin... Mutta silti. Entä Fred ja George? He eivät aavistaneetkaan mitään... Lopulta Adaran mieli alkoi sumentua, eikä hän saanut oikein otetta mistään ajatuksesta kunnolla.
Otsikko: Luku 31. Mörkö ja Dumbledore
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 17:16:54

Luku 31. Mörkö ja Dumbledore








”Huo-oo-menta”, George toivotti ja istuutui Adaran viereen ja nappasi paahtoleivän tarjoilulautaselta.
”Huomenta”, Adara toivotti takaisin. ”Missä Fred?”
”Juuttui Voron kanssa keskustelemaan”, George vastasi huolettomasti. Voron kanssa keskustelu tarkoitti tasan samaa kuin jälki-istunnon ja kidutus-uhkauksien saaminen. Adara huokaisi.
”Ensimmäinen koulupäivä ja heti hän on viskomassa sontapommeja. Toivotonta!” hän totesi ja kaatoi tuoremehua lasiinsa.
”Itse asiassa se oli peikonräkä-herja. Se meni tosin vähän pieleen, sillä se lima muuttui pinkiksi Norriskaan osuttuaan”, George sanoi ja Adara pyöräytti vaivihkaa silmiään. Hän vilkaisi kelloaan ja nousi ylös.
”Minun tuntini alkaa kohta. Nähdään myöhemmin”, hän totesi ja lähti Rohkelikkotorniin hakemaan koululaukkuaan.

Ensimmäinen tunti, Vauhkomieltä. Adara ei oikein osannut arvioida mitä odottaa, seiniä päin kävelevää kahjoa vai muuten vain mielipuolta? Saa nähdä mitä on luvassa, ensimmäinen opettaja hukkasi yhden raajansa kesälomalla, yksi kuoli kantaessaan Voldemortin kasvoja takaraivossaan, yksi menetti muistinsa ja yksi – sekä se paras - erosi vapaaehtoisesti. Kuitenkin, Adara hiukan epäröi uuden opettajansa taitoja, joten hän istuutui taaimmalle pöytäriville, mahdollisimman kauas opettajan pöydästä. Luokka oli täynnä omituisia vempeleitä ja peilejä, otuksia ja ötököitä. Adara olisi voinut katsella niitä koko tunnin sillä niissä olisi varmasti ollut tarpeeksi mielenkiinnon aihetta. Muutkin oppilaat saapuivat luokkaan ja opettaja heidän perässään, sulkien samalla oven. Hän ontui vanhan naarmuisen kaapin – joka oli ollut siinä viime vuonnakin - luokse ja katseli oppilaitaan molemmilla silmillään.
”Ensinnäkin, olen erittäin pahoillani etten ole valmistanut täksi päiväksi tuntia”, Vauhkomieli aloitti ja oppilaat katsoivat toisiaan. Pistäisikö Vauhkomieli heidät lukemaan?
”Mutta pistäkää silti kirjat pois, ajattelin että kertaisimme vähän viime vuoden hupia jota professori Lupin oli teille järjestänyt. Muistatte varmaan tunnin möröistä?” Vauhkomieli jatkoi ja ontui kaapin eteen. Oppilaat virnuilivat ja hymyilivät kuka mitenkin,  ilmeisesti muistellen sitä mitä he tekivät viime vuonna mörölle.
”Muodostakaa jono, muuten taidatte tietääkin mitä tehdä”, Vauhkomieli sanoi ja käänsi loitsulla kaapin oven oppilaisiin kohti. Oppilaat järjestäytyivät jonoon ja toistivat samaa kuin viime vuonna. Adara huomasi että joidenkin pelkojen aiheet olivat muuttuneet, esimerkiksi Talian pelko näytti nyt naamioituneelta kuolonsyöjältä, sekä Peiden pelko oli muuttunut ihmissudeksi (Adaran vatsassa muljahti).

Adaran vuoro, hän nosti sauvansa valmiiksi ja katsoi Peiden ihmissutta –joka oli muuttunut koiranpennuksi joka jahtasi häntäänsä. Mörkö pysähtyi, kräts, se oli kadonnut. Adara katseli hetken yläpuolelleen, missään ei leijunut ankeuttajaa.
”Katsokaa!” Talia kiljahti ja osoitti lattialle. Adarakin käänsi katseensa sinne. Maassa makasi jotain. Kädet verillä, sekä lattialla ruumiin alla oli suuri verilammikko. Adara katsoi tarkemmin, tummanruskeat hiukset kehystivät miehen kalpeita kasvoja, harmaana auki olevia kuolleita silmiä. Sirius, kuolonkankeana lattialla. Adaran sydän hypähti kurkkuun. Kyynel valahti hänen kasvoilleen. Hän pudisti päätään.
”Ei, ei...” Hän kuiskasi ääni vapisten. Ei Sirius voinut olla...
”Naurettavus!” kuului yhtäkkiä möreä ääni ja ruumis muuttui pelleksi vesilammikossa.
Sehän oli mörkö. Adara ei ollut edes tajunnut sitä. Hän oli liian järkyttynyt näkemästään, sillä hän oli odottanut Ankeuttajan ilmestyvän.
”Neiti Finnigan istuutukaa hetkeksi”, Vauhkomieli sanoi kun muut jatkoivat joko Adaran tuijotusta tai mörön kanssa pelleilyä. Adara istuutui lähimmälle tuolille täristen ja huokaisi syvään helpotuksesta. Äkkiä hän tunsi jotain raskasta olkapäällään, joka näytti olevan Vauhkomielen arpinen käsi.
”Kaikki hyvin?” hän kysyi möreästi ja hiljaa. Adara nyökkäsi ja pyyhkäisi kasvojaan.
”Noin käy joskus, kun ihmisen suurin pelko on menettää joku”, hän sanoi ja palasi vahtimaan muita.
Suurin pelko menettää joku...

Sen tunnin jälkeen Adaran suurin pelko oli, että hänen salaisuutensa paljastuisi. Jos joku näki kenen ruumiiksi mörkö muuttui, Adara olisi pian pulassa. Hän joutuisi pahimmassa tapauksessa pyytämään Dumbledorea pyyhkimään oppilaiden muisteja.
Suureen saliin ruokailuun tultuaan Adarasta tuntui että joka ikinen silmäpari siinä salissa tuijotti häntä, mutta eihän se ollut  mahdollista.

Taikaliemiä ja Kalkaroksen ilkkuvaa puhetta, loitsuja ja Lipetitin kehuja, lounas, ilta. Adara ei pysynyt vauhdissa tunneissaan ja ruokailuissaan. Hän tunsi olonsa typeräksi. Hän luuli mörköä aidoksi ja kaiken lisäksi joku saattoi nähdä kuka ruumis oli. Adara yritti ajatella ulkopuolisen silmin. Jos hän näkisi jonkun tytön mörön muuttuvan Azkabanista karanneeksi murhaajaksi kuolleena, mitä hän ensin ajattelisi? Ehkä tämän epäilemistä tytön isäksi olisi hiukan kaukaa haetun oloista, mutta mitä muutakaan se voisi tarkoittaa?
Huokaus. Kello oli varttia vaille seitsemän.
Adara nousi oleskeluhuoneen sohvalta ja lähti kävelemään kohti rehtorin huonetta.
”Salmiakkijauhe”, Adara sanoi ja patsas ovensuussa väistyi.

Rehtori istui huoneen päädyssä tuolissaan ja silitteli pöydällä seisovaa feeniks-lintuaan, Fawkesia. Adara muisti kuinka oli pelännyt sitä ensimmäisellä luokallaan yli kaiken. Etenkin kun sillä oli joskus yskä ja se kuulosti siltä kuin se tukehtuisi. Dumbledore tosin kertoi että se kuoli seuraavana päivänä ja syntyi uudestaan yskättömänä. Siitä lähtien Adara on ajatellut että feeniksinä olisi kivaa.
”Aa, tule sisälle neiti Finnigan. Vai haluaisitko tulla kutsutuksi Mustana?” Dumbledore sanoi ja Fawkes lennähti orrelleen.
”En vielä vähään aikaan”, Adara sanoi ja asteli Dumbledoren pöydän luo.
”Hyvä niin, se ei olisi turvallisuutesi kannalta viisasta, ennen kuin Siriuksen maine on puhdistettu”, Dumbledore sanoi ja heilautti pikkurilliä ja nimetöntään. Pöydälle ilmestyi kulhollinen hedelmä-toffeita.
”Ei kiitos”, Adara sanoi vääntäen pienen hymyn kasvoilleen.
”Älähän nyt. En ole koskaan tavannut oppilasta joka ei pitäisi toffeesta tai ottaisi sitä minulta vastaan”, Dumbledore sanoi katsoen Adaraa puolikuulasiensa läpi ja hymyili. Adara hymyili takaisin ja otti yhden toffeen kulhosta.
”No niin. Olet varmasti väsynyt ensimmäisestä koulupäivästä joten en vaivaa sinua kauaa. Asiani koskee tietysti Siriusta”, Dumbledore jatkoi ja Adara näpräsi toffeen käärepaperia käsissään.
”Syö toki samalla kun puhun”, Dumbledore sanoi ohimennen ja jatkoi taas: ”Sain Siriukselta kirjeen. Hän kertoi että parasta olisi kun mahdollisimman harva tietäisi häntä ja sinua yhdistävästä.. hmm.. siteestä. Koska tosiaan, koko taikamaailma luulee häntä yhä kylmäveriseksi murhaajaksi, eikä sen tiedon kumoaminen tule olemaan helppoa ilman Peter Piskuilania, jota ei ole karkaamisen jälkeen nähty... Vaistoni kuitenkin sanoo että Peter on palannut Voldemortin hoiviin ja hän tulee jossain vaiheessa kyllä esille. Sitä odotellessa ei ole paljoa mitä voin tehdä, paitsi auttaa Siriusta piileskelemään. Uskon ettei häntäkään enää paljoa etsitä kun Tylypahkassa on kolmivelhoturnajaiset menossa, ja tietysti huispauksen maailmanmestaruus-ottelussa tapahtuneet kauhutkin vaikuttavat asiaan, ministeriö on hyvin kiireinen nyt. Haluaisin kuitenkin kysyä ketkä tietävät tästä?” Adara oli saanut syötyä juuri sopivasti toffeensa.
”Öh.. Harry, Hermione Granger, Ron Weasley, Remus Lupin, Kalkaros -”
Professori Kalkaros”, Dumbledore huomautti.
“N-niin. Ja professori Lupin tietysti... Ja kerroin Finniganeille”, Adara lisäsi.
”Niin on paras. Uskon ettet asunut heidän luonaan kesällä?”
”En, olin Wesleyden luona.”
”Kuten arvelin... Onko muita jotka tietävät?” Dumbledore jatkoi.
”Öh... Ei... Mutta”, Adara kakoi.
”Mutta?” Dumbledore sanoi.
”No.. Käsittelimme tänään mörköä pimeyden voimilta suojautumisessa ja... mörköni muuttui Siriukseksi”, Adara sai sanottua, Dumbledore kohotti kulmiaan.
”Kuolleena siis...” Adara lisäsi ja Dumbledore ymmärsi.
”Näkikö kukaan Siriuksen kasvoja?”
”Hmm... Ei kai, hänen päänsä oli kallellaan poispäin”, Adara sanoi miettien.
”Hyvä. Tuskin on syytä huoleen”, Dumbledore sanoi hymyillen. ”Olen itse asiassa yllättynyt että sinun ja Siriuksen välit tulivat noin läheiseksi muutamalla tapaamisella. Mutta olen iloisesti yllättynyt. Sirius on varmasti onnellinen”, Dumbledore sanoi ja katsoi Adaraa kuin arvioiden.
”En vaivaa sinua tämän enempää. Voit lähteä.” Adara nyökkäsi ja lähti. Oleskeluhuoneeseen päästyään häntä oli vastassa Fred, George, Ron ja Harry. He nauroivat. He kaikki nauroivat päät punaisina kippurassa sohvalla.
”Mikä nyt noin hauskaa on?” Adara uteli hölmistyneenä.
”Vauhkomieli muutti Malfoyn hilleriksi! Ja paiskoi häntä kattoon ja lattiaan!” Ron sai sanottua naurukohtaukseltaan.
”Mitäh?” Adara sanoi hölmistyneenä.
”Sinun olisi pitänyt nähdä se. Vuoden hauskin juttu ja sinä hilluit muualla!” Fred sanoi ja taputti Georgea selkään, sillä hän oli alkanut yskiä kesken naurun.
”Mut- mutta Vauhkomielihän on opettaja! Ei hän saisi käyttää muodonmuutoksia oppilaisiin”, Adara änkytti.
”Malfoy sen aloitti. Hän yritti kirota Harryn tämän selän takana”, Ron sanoi.
”Aai, no sitten..” Adara sanoi ja virnisti.
”Ai niin, missä olit äsken?” George kysyi saatuaan yskänsä loppumaan.
”Dumbledoren luona?” Fred kysyi.
”Hm. Joo...” Adara mutisi. George katsoi häntä kysyvästi.
”Ei se mitään tärkeää ollut, pari selvitystä todistusnumeroistani ja kursseista”, Adara vastasi katseeseen huolettomasti ja venytteli.
”Taidan mennä nukkumaan... Öitä”, hän sanoi ja kipitti nukkumaan tyttöjen makuusaliin, jossa Hermione luki tapansa mukaan sängyssä kirjaansa.
Otsikko: Luku 32. Matkalla Pohjoiseen
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 17:20:43

Luku 32. Matkalla Pohjoiseen








Seuraavana päivänä Adara tunsi olonsa yhä vainoharhaisemmaksi. Aamiaisella tuntui kuin joku tuijottaisi häntä. Katse tuntui kaiken lisäksi tulevan opettajien pöydästä, jossa istui professorit Dumbledore, McGarmiwa, Lipetit, Vauhkomieli, Kalkaros ja Hagrid. Adara ei tiennyt ketään jolla olisi syytä tuijottaa häntä, joten hän koetti unohtaa asian. Mutta sama toistui ruokailun aikana, samojen opettajien kanssa.

Lopulta illalla Adara kapusi pöllötorniin ja päätti kirjoittaa Siriukselle, kertoa hiukan huispauksen maailmanmestaruus-ottelusta, kuolonsyöjistä ja kolmivelhoturnajaisista. Loppujen lopuksi Adara kuitenkin lisäsi kirjeen loppuun:

Minusta muuten tuntuu kuin joku tuijottaisi minua. Se tapahtui aamiaisella ja ruokailussa. Katse tuntui tulevan opettajan pöydän luota, pöydän ääressä istui Dumbledore, Lipetit, McGarmiwa, Kalkaros, Hagrid ja uusi opettajamme, entinen aurori Villisilmä Vauhkomieli, hän on muuten aika karmiva tyyppi...
Terveiset Hiinokalle, Adara


Parin päivän päästä Siriukselta tuli vastauskirje, kun Adara oli aamiaisella. Adara tuskin malttoi syödä aamiaistaan loppuun että pääsisi jonnekin lukemaan kirjeen. Lopulta kaksoset hyvästeltyään hän asteli tyhjälle käytävälle ja avasi kirjeen:

Adara, olen matkalla Pohjoiseen. Olen kuullut kuolonsyöjistä maailmanmestaruuskisoista, sekä Kyyrystä ja kolmivelhoturnajaisista. Aistini sanoo minulle, että minun pitäisi olla mahdollisimman lähellä Tylypahkaa juuri nyt, ja aistini harvoin ovat väärässä. Dumbledorekin varmasti aavistaa jotain, koska hän kutsui Vauhkomielen eläkkeeltä töihin. Aavistelen jotenkin pahaa. Kirjoitellaan myöhemmin. Pidä silmäsi auki.

Sirius


”Matkalla Pohjoiseen?!” Adara kuiskasi järkyttyneenä.
”Ai, sinäkin kuulit”, kuului ääni Adaran oikealla puolella. Harry.
”J-joo...” Adara vastasi hajamielisesti ja pisti kirjeen taskuunsa.
”Voisitko yrittää kääntää hänen päänsä?” Harry kysyi hiukan toiveikkaana. Adara pudisti päätään.
”Tuskin se toimisi. Sirius on oikea luupää joka ei kuuntele kun on päättänyt jotain...” hän vastasi vaisusti ja Harry virnisti.
”Voin kyllä yrittää”, Adara sanoi ja lähti heti pöllötorniin, että ehtisi vielä seuraavalle tunnille.

Hei Sirius

Anteeksi jos kuulostin pelokkaalta tai jotain. Tuskin se on vakavaa jos joku tuijottaa minua. Varsinkin kun kyseessä on opettajat, joista suurin osa tietää kuka oikeasti olen. Ja voisit unohtaa nuo aistisi ja käyttää vähän päätäsi! Mitä jos jäät kiinni?

Adara


Adaran pöllö näytti nyrpeältä saadessaan heti uuden kirjeen vietäväksi. Se kuitenkin huoli sen ja lähti liihottamaan kauas pois. Adara kiiruhti taikajuomien tunnille Kalkaroksen kiusattavaksi, ja muistuteltavaksi V.I.P-kokeista (Velhomaailman Ihmeisiin Perehdyttävä tutkinto) jotka olisivat sen lukuvuoden keväällä.
Otsikko: Luku 33. Tarvehuone
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 17:25:28

Luku 33. Tarvehuone








Pari viikkoa oli kulunut eikä Siriuksesta kuulunut sanaakaan. Adara pystyi jo kuvittelemaan kuinka Sirius juoksisi koiran muodossa täyttä vauhtia kohti Tylypahkaa ja jäisi kiinni matkalla... Ajatuskin hirvitti, mutta silti hän ajatteli sitä. Ajatteli itse asiassa niin paljon ettei ehtinyt keskittyä Vauhkomielen toteamuksiin että he ovat jäljessä kirouksissa ja käytännössä. Itse asiassa niin ajatuksissaan ettei hän kuullut kun Vauhkomieli pyysi hänet luokan eteen.
”Neiti Finnigan!”
”Äh, häh?” Adara sanoi hölmistyneenä ja muutama luihuinen tirskui hänen takanaan.
”Tulisitko tänne eteen?” Vauhkomieli sanoi ystävällisesti.
”O-selvä...” Adara vastasi epäluuloisesti ja käveli luokan eteen. Vauhkomieli nosti sauvan taskustaan.
”Noniin, nyt näette miten komennuskirouksessa oleville käy”, hän sanoi ja Adara hätkähti täydellisesti ajatuksistaan.
”Komennu!” Vauhkomieli ehti huudahtaa ennen kuin Adara ehti sanoa vastalausetta väliin. Adaran täytti käsittämätön onnen tunne, hän leijui, ainakin omasta mielestään. Yhtäkkiä jostain kaukaa kuului vaimeana käsky: Jonglööraa näillä... Villisilmä sanoi ja ojensi kaksi lasipurkkia Adaraa kohti. Adara otti purkit käteensä, mutta yhtäkkiä hän mietti. Miksi pitäisi jonglöörata? En ole mikään pelle! Hän suoristi taas kätensä sivuilleen ja piteli purkkeja käsissään, mutta käsky kuului taas: Jonglööraa. Adara koukisti jälleen käsiään valmistautuen heittämään, mutta taas hänen mielensä väitti vastaan. Jonglööraa itse! toinen ääni sanoi. Adara suoristi taas kätensä, ja tällä kertaa sai ne myös pysymään, vaikka ääni hoki: Jonglööraa! Jonglööraa nyt!
Vauhkomieli laski sauvansa ja alkoi taputtaa käsiään. Muu luokka teki samoin vaikkei ehkä ymmärtänytkään miksi.
”Loistavaa! Mainiota taistelua vastaan! Sinun mielesi on vahva!” Vauhkomieli kehui ja Adara tunsi päänsä vihdoin selkenevän.
”Voit mennä takaisin paikallesi, kiitos”, Vauhkomieli sanoi ja kutsui muita oppilaita testattavaksi.

”Voiko päivä mennä enää pahemmaksi?” Adara kysyi tunnin jälkeen Frediltä ruokailussa. Fred vertaili Adaran lukujärjestystä omaansa ja tokaisi: ”Voi. Sinulla on Binnsiä seuraavaksi.”
Adara vilkaisi tuskastuneena kelloa ja otti lukujärjestyksensä Frediltä.
”Hyvää yötä sitten...” hän mutisi ja lähti Binnsin tunnille – nukkumaan.
 Tuntien loputtua Adara asteli tokkuraisena Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen ja huomasi että kaikki olivat kokoontuneet ilmoitustaulun luo. Hän raivasi itselleenkin tietä ja katsoi mitä ihmeellistä taululla oli.

KOLMIVELHOTURNAJAISET
   Beauxbatonsin ja Durmstrangin koulujen edustajat saapuvat perjantaina 30. lokakuuta kello 18:00. Oppitunnit päättyvät puoli tuntia aikaisemmin, jotta oppilaat ehtivät ottamaan vieraat vastaan edustavan näköisinä. Oppilaat vievät laukkunsa ja kirjansa makuusaleihin ja kokoontuvat linnan eteen tervehtimään vieraita ennen tervetuliaispitoja.


”Adara, sinulle on pöllö”, kuului oleskeluhuoneen toiselta puolelta. George istui sohvalla takan ääressä ja katsoi vuoroin ikkunalla istuvaa pöllöä, vuoroin Adaraa.
”Ai, kiitos”, Adara sanoi ja riensi pöllön luo. Kirje oli Siriuksen käsialaa.

Turha yritys. Olen jo Englannissa ja piilossa. Pidä minut ajan tasalla Tylypahkan tapahtumista. Muista vaihdella pöllöjä, kuten sovittiin. Äläkä minusta murehdi, pidä itse ne silmäsi auki.

Sirius

PS: Kuka sanoi että en ajattele muilla kuin aisteillani? En ole koira, tiesitkö sitä?


Adara tyrskähti PS:lle, mutta sekin ilo valahti nopeasti pois. Sirius oli taas Englannissa. Vain siksi että Adara meni puhumaan vähän ohi suunsa. Adara huokaisi. George oli kävellyt hänen taakseen vaivihkaa.
”Onko jokin hätänä?” hän kysyi ja Adara hätkähti ajatuksistaan.
”Ö-äh ei. Kaikki on ihan hyvin”, Adara vastasi ja väänsi hymyn kasvoilleen. George katsoi häntä tutulla ”en usko sinua”-ilmeellään. Adara huokaisi toistamiseen.
”Olenko noin surkea valehtelija?” hän kysyi ja George nyökkäsi. Seurasi hetken hiljaisuus.
”Sinä tarvitset piristystä”, George tokaisi ja Adara katsoi tätä hölmistyneenä.
”Tervejärkinen perhekin riittäisi. Isä on sellainen luupää, että...” Adara sanoi tietäen että George olettaa Adaran puhuvan Finnigan-isästään. George virnisti ja tarttui Adaraa kädestä.
”Tule”, hän sanoi ja lähti raahaamaan Adaraa ulos oleskeluhuoneesta.
”Minne?” Adara kysyi hölmistyneenä koettaen pysyä Georgen tahdissa.
”Kohta näet”, George sanoi ja kiskoi Adaraa mukanaan useita portaita alas ja ylös. He saapuivat tyhjälle käytävälle.
”Sulje silmäsi”, George pyysi. Adara totteli ja kuuli kun George lähti kävelemään eteenpäin käytävällä, päästäen irti Adaran kädestä.
”Et kai jätä minua tänne yksin?” Adara kysyi.
”En tietenkään”, George vastasi huvittuneena, ja kuulosti siltä että hän käveli nyt takaisinpäin, ja taas kauemmas, ja taas takaisin päin. Kuului kolahdus, George oli avannut jonkin oven. Hän tarttui Adaraa jälleen kädestä ja ohjasi tämän ovesta sisään.
”Nyt voit avata”, George sanoi ja sulki oven perässään. Adara avasi silmänsä ja hänen näkemänsä sai hänet henkäisemään hämmästyksestä. Se oli  iso huone, jonka päädyssä oli ikkuna, ikkunan juurella suuri teleskooppi, toisella seinällä oli takka jossa roihusi tuli, takan edessä oli sohva ja pöytä. Pöydällä oli kaksi kuppia täynnä – tuoksusta päätellen - kaakaota, sekä yksi suklaarasia. Takan vieressä oli kirjahylly, pullollaan Adaraa kiinnostavia kirjoja.
”M-mikä huone tämä on?” Adara kysyi ja asteli peremmälle.
”Tarvehuone. Me löydettiin se Fredin kanssa Kelmien kartan avulla. Se muuttuu aina sinne astuvan ihmisen halujen mukaan”, George selitti ja asteli ikkunalle. Taivas oli täysin kirkas. Lähes täysikuu loisti taivaan ainoana valaistuksena, ja tähdet kimaltelivat kauniisti. George kurkisti teleskooppiin ja kohdisti linssin kuuta kohti.
”Haluatko katsoa kuuta?” George kysyi ja Adara asteli teleskoopille, Georgen väistyessä pois. Hän katsoi linssin läpi, muttei nähnyt kuuta.
”En näe sitä”, hän sanoi.    
”Äh, heilautin sitä kun väistyin”, George sanoi ja tuli Adaran viereen, kohdisti linssin taas kuuta kohti ja jäi katsomaan vierestä kun Adara ihaili kuuta.
”Vau... Olisipa itsellänikin tällainen teleskooppi, vanha reistailee”, hän sanoi ja George hymähti. Adara käänsi päänsä Georgeen päin ja tajusi vasta silloin kuinka lähellä heidän kasvonsa olivat toisiaan.
”Kiitos kun toit minut tänne”, Adara sanoi hymyillen. George virnisti.
”Eipä kestä”, hän vastasi ja katsoi Adaraa silmiin. Hän pyyhkäisi pari hiusta Adaran silmien edestä ja hivutti kätensä tämän leualle hellästi. Hän lähestyi Adaran kasvoja ja sulki silmänsä. Adara teki samoin ja he antautuivat hetkeksi pehmeään suudelmaan.

He nauttivat illan aikana tähtitaivaasta, kaakaosta, suklaasta, ja toistensa seurasta. Adarasta tuntui kuin kaikki huolet olisivat painuneet muualle. Hänellä oli niin hauskaa Georgen kanssa jutellessa että jopa läksyjen teko jäi unholaan. Tosin sen tajuttuaan Adaralle tulikin kiire palata Rohkelikkotorniin. Sille saavuttuaan Adara halasi Georgea hymyillen.
”Kiitos ihanasta illasta.”
”Kiitos itsellesi. Ihana nähdä sinun hymyilevän taas”, George sanoi virnistäen ja suukotti Adaraa poskelle.
”Kauniita unia”, hän kuiskasi.
”Öitä”, Adara sanoi ja katsoi kun George lähti poikien makuusaliin. Sen tehtyään Adara penkoi koulukirjansa esille ja alkoi tehdä läksyjä, pystymättä keskittymään. Hän hymyili ja hihitteli itsekseen, Georgen huulet olivat maistuneet Bertie Bottin uudelle joka maun toffeelle. Vadelmalle.
Otsikko: Luku 34. Vieraat saapuvat
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 17:29:16

Luku 34. Vieraat saapuvat








Viikon kuluttua oli se kauan odotettu päivä, kun Beauxbatonsin ja Durmstrangin oppilaat saapuisivat Tylypahkaan. Koulu oli puhdistettu, kiillotettu, pyyhitty ja koristeltu tyrmiä myöten. Voro näytti uupuneelta ja väsyneeltä kuuratessaan eteisen lattiaa kiiltäväksi. Joskus Adara mietti, miksei hän käyttänyt taikuutta siivoamiseen? Miksi vaivautua kuuraamaan itse?

Adara istui suuressa salissa lounaalla kaksosten kanssa, kaksoset näyttivät nyrpeiltä.
”Mikäs teitä vaivaa?” Adara kysyi kauhoessaan kaksi perunaa lautaselleen.
”Ludo Bagman”, Fred sanoi. ”Mehän lyötiin vetoa huispauksen maailmanmestaruuskisoissa ja me voitettiin. Mutta hän ei suostu maksamaan meidän voittorahoja, vaikka kyseessä oli kirjallinen sopimus.” Adara tuhahti.
”Typerää. Jos lyö vetoa niin kannattaa itse vastata teoistaan”, hän totesi.
”Kurjaahan se on, mutta jos hän ei puhu meille suoraan, meidän on pakko lähettää kirje. Tai voidaan tökätä se hänelle käteen, ei hän ikuisesti voi meitä vältellä.”
”Kuka teitä välttelee?” Ron kysyi istuutuessaan kaksosten viereen.
”Kunpa sinä välttelisit”, Fred sanoi ärsyyntyneenä.
”Mikä on kurjaa?” Ron kysyi Georgelta.
”Kun veli on tuollainen utelias mäntti”, George sanoi.

”Joko te olette keksineet jotain kolmivelhoturnajaisiin?” Harry kysyi. ”Vieläkö aiotte mukaan?”
”Kysyin McGarmiwalta miten ottelijat valitaan, mutta hän ei kertonut. Hän vain käski minun sulkea suuni ja jatkaa pesukarhun muodonmuutosta”, George vastasi. Adara paukautti kurpitsamehu-pikarinsa ehkä turhankin lujaa pöytään.
”Vieläkö te aiotte mukaan?! Dumbledore sanoi että se on hengenvaarallista! Minähän pyysin ettette yrittäisi”, hän sanoi.
”Et sinä minulle ole mitään sanonut?” Fred sanoi hölmistyneenä. Adara nielaisi. Tosiaan, hän oli sanonut sen Georgelle tarvehuoneessa. Adara lehahti hiukan punaiseksi, George tuijotteli kattoa.
Fred katsoi vuoroin Georgea, vuoroin Adaraa.
”Pitäisikö minun tietää jotain?” hän kysyi, mutta samassa Adaran lautaselle laskeutui pöllö. Adara säpsähti.
”Ei kai tähän aikaan pitäisi tulla postia?” George huomautti vaihtaen aiheesta toiseen. Adara katsoi kirjekuorta. Siriuksen käsiala. Hän nappasi kirjeen taskuunsa ja lähetti pöllönsä pöllötorniin.
”Minkähänlaisia koetuksia kolmivelhoturnajaisiin kuuluu?” Ron sanoi. ”Kyllä me varmaan Harryn kanssa selviydyttäisiin niistä, ollaan me ennenkin oltu vaarallisissa paikoissa...”
Adara nousi ylös ja kiiruhti salista lukemaan kirjeensä.

Tässä ainoat ohjeet joita voin tähän hätään antaa: Varo Irkoroffia, välttele Vauhkomieltä (hän ei ehkä ole oma itsensä sen hyökkäyksen jälkeen) ja pidä silmäsi yhä auki.

Sirius

PS: Voisitko olla klo 1 yöllä 22. marraskuuta Rohkelikkotornin oleskeluhuoneessa takan ääressä?


Adara hölmistyi. Takan ääressä? Hän kirjoitti paperin kääntöpuolelle vastauksen ja lähti pöllötorniin.

Loppupäivä sujui melko rennosti, kukaan ei jaksanut keskittyä tunneilla mihinkään tai kehenkään. Jopa Binnsin tunnilla jotkut pysyivät hereillä, keskustelemassa Beauxbatonsin ja Durmstrangin kouluista ja edustajista. Adara ei tosin ollut yksi niistä.
Kun kello lopulta soi, Adara totesi, ettei hän jaksaisi viedä laukkuaan rohkelikkotorniin (joka oli sillä hetkellä Tylypahkan toisessa päässä), vaan hän menisi suoraan jonolle, jossa heidät vietiin pihamaalle riviin. Oppilaat tähyilivät liikkumattomalle pihalle etsien jotain merkkiä saapuvista vieraista.
”Ahaa! Jollen pahasti erehdy, Beauxbatonsin seurue lähestyy!” Dumbledore huudahti.
”Tuolla!” kiljaisi eräs kuudesluokkalainen ja osoitti metsän ylle. Ne olivat suuret hevosvaunut, joita veti norsun kokoiset siivekkäät hevoset. Suuruus ei loppunut siihen, sillä vaunuista asteli suurin nainen jonka Adara oli koskaan nähnyt. Hänellä oli kauniit kasvot, mustat, isot silmät ja terävä nenä. Hän oli pukeutunut mustaan satiiniin ja hänen sormissaan oli monta opaalisormusta.
”Rakas madame Maxime, tervetuloa Tylypahkaan”, Dumbledore sanoi suudellessaan naisen kättä.
”Dumblidorr, toivon että voit ’yvin?” madame Maxime sanoi.
”Vointini on erinomainen, kiitos kysymästä”, Dumbledore vastasi.
”Oppilaani”, Maxime sanoi ja noin tusina poikaa ja tyttöä saapui vaunusta ja tuijottelivat Tylylpahkaa peloissaan. Oppilaat ja Maxime lähtivät sisälle kouluun, muut jäivät odottamaan Durmstrangia.

”Järvi!” huudahti Lee Jordan. Järvestä nousi suuri laiva, joka lähti lipumaan rantaa kohti. Laiva ankkuroitiin, ja lankku laskettiin rantapenkereelle. Ihmisiä asteli laivasta, Irkoroff ensimmäisenä.
”Dumbledore! Miten menee kuomaseni, miten menee?” Irkoroff huudahti astellessaan Dumbledoren luo.
”Kukkeasti, kiitos kysymästä, Irkoroff”, Dumbledore sanoi ja Adara mietti onko ’kukkea’ edes oikea sana. Irkoroff kätteli Dumbledorea kaksin käsin. Adaran katse kääntyi katsomaan Durmstrangin oppilaita. Kaikilla oli paksut takkuiset viitat, jotka saivat heidät näyttämään jykeviltä. Yksi oppilaista asteli Irkoroffin luo. Oppilas jonka Adara tunnisti heti. Viktor Krum.
Otsikko: Luku 35. Neljäs ottelija
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 17:31:28

Luku 35. Neljäs ottelija








Oppilaat astelivat suureen saliin, Ron etsi kuumeisesti sulkakynää.
”Sattuuko sinulla olemaan sulkakynää, Harry?”
”Ehei, laukku on yläkerrassa”, Harry tokaisi samalla kun Adara tajusi kantavansa laukkuaan yhä mukana.
”Minulla on, Ron”, hän sanoi ja ojensi repustaan sulkakynän. Ron otti sulkakynän kiitollisena, muttei löytänyt katseellaan enää Krumia. Harmistuneena hän antoi kynän takaisin Adaralle ja meni Rohkelikko-pöytään istumaan. Adara seurasi heitä vanavedessä. Ruuhkan takia hän jäi sen verta jälkeen että ehti nähdä Krumin menevän luihuisten pöytään Dracon viereen.

Ruokailupöydässä oli jos jonkinmoista ruokaa. Ranskalaista sisälmyspiirakkaa ja muita joita Tylypahkassa oli tuskin koskaan Adaran aikana ollut. Kaksoset katsoivat sisälmyspiirakkaa epäillen.
Adaran tunnettua olonsa täydeksi, hän vilkaisi opettajien pöydän luo. Joku tuijotti häntä taas. Pöydän ääressä oli enemmän väkeä kuin ennen. Dumbledoren vasemmalla puolella istui Irkoroff ja Maxime, oikealla Kyyry ja - Ludo Bagman?
”George, Fred!” Adara huudahti. Kaksoset lakkasivat tökkimästä sisälmyspiirakkaa haarukallaan ja katsoivat Adaraa kysyvästi.
”Ludo Bagman!” Adara huudahti ja osoitti opettajien pöytään. Kaksoset käänsivät päitään niskat naksahtaen pöydälle päin.
”Hoo!” Fred huudahti. Samassa Dumbledore aloitti puheensa. Koko puheen ajan George ja Fred vahtivat, ettei Ludo Bagman huomaisi heitä ja lähtisi karkuun. Lopulta saavuttiin puheen kohokohtaan, jolloin Voro toi jalokivikoristeisen puuarkun Dumbledoren luo. Dumbledore kopautti kolme kertaa arkun kantta, kansi avautui ja Dumbledore otti sieltä esiin puupikarin, joka oli täynnä sinisenvalkeita liekkejä. Dumbledore laski pikarin arkun päälle.
”Se joka tahtoo pyrkiä ottelijaksi, kirjoittaa pergamentti-liuskalle nimensä ja koulunsa ja pudottaa liuskan pikariin. Ottelijaehdokkailla on tasan vuorokausi aikaa panna nimensä pikariin. Huomisillan kurpitsajuhlassa pikari palauttaa niiden kolmen nimet, jotka se on arvioinut kykenevimmiksi edustamaan koulujaan. Pikari sijoitetaan tänä iltana eteishalliin niin että jokainen, joka mielii mukaan kilpaan, voi lähestyä sitä. Varmistaakseni ettei alaikäisten oppilaiden houkutus käy ylivoimaiseksi, vedän pikarin ympäri ikälinjan heti kun olen sijoittanut sen eteishalliin.” Fred ja George näyttivät pettyneiltä, mutta toiveikkailta. Heillä oli taatusti jo jotain suunnitelmia ikälinjan ylittämiseksi. Adara pudisteli epätoivoisesti päätään.

”Ikälinja! No, eiköhän sitä voi petkuttaa vanhetusliemellä? Ja kun nimi on pikarissa, hahhaa – se ei tiedä onko ihminen seitsemäntoista vai alle!”
”Sano mitä sanot, Fred, mutten haluaisi teidän edes yrittävän päästä kilpaan mukaan”, Adara sanoi ja väisti kun Beuxbatonsin oppilaat astelivat hänen ohitseen vauhdilla –luultavasti pysyäkseen lämpiminä. Samassa Adara kuulikin kun Irkoroff oli saapunut oville ja jäänyt tuijottamaan Harrya.
”Aivan hän on Harry Potter”, kuului Vauhkomieli sanovan Harryn takaa. Irkoroff kurottautui Harryn olan yli katsomaan Vauhkomielen kahta – hyvin erilaista - silmää.
”Sinä!” hän huudahti järkytyksestä nähdessään hänet.
”Minä. Ja jollei sinulla ole Potterille asiaa, liiku eteenpäin. Sinä tukit oviaukon”, Vauhkomieli vastasi tyynesti. Irkoroff pyyhälsi ulos ja lähes törmäsi Adaraan ja kaksosiin. Irkoroffin katse viipyi Adarassakin hetken ennen kuin hän jatkoi matkaansa.
”Karmiva tyyppi”, Fred sanoi ja hytisi.
”Mennään jo, haluan ajatella virkeästi kun teen vanhetuslientä”, George sanoi ja he lähtivät Rohkelikotorniin nukkumaan.

Seuraavana päivänä Adara näkikin kaksoset vasta heidän kilpailuun pyrkimisensä jälkeen - he olivat matkalla matami Pomfreylle poistattamaan partojaan. Lee seurasi heitä ulvoen naurusta.
Kaksosten partojen saaminen ei ollut Adaran kannalta hyvä, sillä oli viikonloppu, ja Adaran suosituin seura ei olisi hänen kanssaan sinä päivänä. Hän päätti lopulta viettää aikaansa kirjastossa.
 
Vasta illalla Adara sai silmänsä irti Ministeriön aikakausista ja lähti kohti suurta salia, kurpitsajuhlaan. Ruoka oli yhtä täyttävää ja herkullista kuin aina, mutta harva tuskin jännityksissään niistä nautti.
Viimein lautaset pyyhkiytyivät tahrattomiksi ja koko sali puhkesi puhumaan. Dumbledore nousi seisomaan.
”No niin, pikari alkaa olla valmis kertomaan ratkaisunsa. Arvioisin että se miettii vielä minuutin.”
Fred ja George katsoivat Angelina Johnssoniin (joka oli pistänyt nimensä pikariin) ja näyttivät hänelle pystyssä olevia peukaloitaan. Kaikki kynttilät salissa sammuivat, paitsi kaiverrettujen kurpitsojen sisällä olevat. Pikarin liekit leimahtivat punaisiksi, ja pikari sylki yhden hiiltyneen pergamentin palasen Dumbledorelle.

”Durmstrangin ottelija... Viktor Krum!” Dumbledore huudahti. Sali puhkesi aplodeihin. Viktor nousi pöydän äärestä ja käveli opettajien pöydän vierestä takaovesta naapurihuoneeseen. Toinen pergamentti-liuska lennähti pikarista.
”Beauxbatonsin ottelija. Fleur Delacour!” Dumbledore ilmoitti ja sali puhkesi jälleen aplodeihin. Fleur asteli Krumin perässä naapurihuoneeseen. Kolmas pergamentti...

”Tylypahkan ottelija on... Cedric Diggory!” kuului viimeinen ilmoitus. Fred ja George näyttivät kuin olisivat syöneet sitruunan. Tylypahkan oppilaat puhkesivat huutoihin ja aplodeihin. Puuskupuhit olivat loikanneet seisomaan. Pikarin punaiset liekit sammuivat. Kesti hetken ennen kuin Dumbledore sai taas äänensä kuuluviin: ”Erinomaista! No niin, nyt meillä on kolme ottelijaa. Olen varma että voin luottaa teidän kaikkien, myös jäljelle jääneiden Beauxbatonsin ja Durmstrangin oppilaiden, antavan omille ottelijoilleen kaiken mahdollisen tuen. Kannustamalla ottelijaanne te osallistutte hyvin todelliseen-” Dumbledore aloitti, mutta vaikeni yhtäkkiä. Pikarin liekit olivat taas punaiset. Kipinöitä lensi ja pikari sylki vielä yhden pergamentin.
”Arvotaanko varaottelijat?” Fred sanoi toiveikkaana. Dumbledore nappasi pergamentin ja tuijotti siihen kirjoitettua nimeä. Hän rykäisi ja luki lapusta: ”Harry Potter.”

Adara käänsi hämmentyneenä päänsä Harryyn päin –joka näytti yhtä hämmentyneeltä.
”Minä en pannut nimeäni pikariin. Te tiedätte etten pannut”, Harry sanoi muuttuen ilmeettömäksi. Adara ei osannut sanoa mitään. Hän kakoi ja yritti saada edes jotain sanottua.
”Harry Potter! Harry, tulepa tänne, ole hyvä!” Dumbledore huusi hillitysti. Hermione tuuppasi Harrya ja kuiskasi tälle jotain. Harry asteli järkyttyneenä naapurihuoneeseen.
”Mitä hittoa?” Fred kuiskasi. Adara tuijotti seinää kuin tyhjää. Harry on neljäs kolmivelhoturnajaisten ottelija... Ei voi olla!

Adara oli hölmistynyt. Harry näytti selvästi siltä, ettei hän ollut pannut nimeään pikariin. Kuka sen sitten teki? Samassa Adaran mieleen tulvahti Siriuksen varoitus: Varo Irkoroffia, välttele Vauhkomieltä. Olisiko jompikumpi heistä tämän takana?
Vauhkomieli on kuuluisa aurori. Miksi hän sellaista tekisi?! Adara ajatteli ja alkoi epäillä nyt Irkoroffia entistä enemmän.
Adara asteli ajatuksissaan Rohkelikkotorniin, ja painui heti nukkumaan. Juuri ennen nukahtamistaan, hän toivoi heräävänsä ja tajuavansa tämän kaiken olleen outoa unta...
Otsikko: Luku 36. Tapaamispaikalla
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 17:38:15

Luku 36. Tapaamispaikalla








Seuraavana päivänä mikään ei ollut muuttunut. Harry oli yhä neljäs ottelija. Fred kertoi että häntä oli jopa juhlittu mutta Adara oli silloin jo nukkumassa.
Harryn ja Ronin välit olivat kuulemma menneet sen takia rikki.
Adara kiiruhti pöllötorniin ilmoittamaan Siriukselle kaikesta.

Hei Sirius
Et kyllä usko tätä, mutta Tylypahkan ottelija kolmivelhoturnajaisiin ilmoitettiin eilen.. Ainoa ongelma on että heitä on kaksi. Cedric Diggory Puuskupuhista (hänen isänsä on ministeriössä), sekä Harry. Harry kieltää pistäneensä nimensä pikariin, ja mahdotontahan se onkin, sillä Dumbledore pisti pikarin ympärille loitsun joka esti alaikäisiä astumaan pikarin luo. Minua pelottaa Harryn puolesta.
Voi hyvin.

Adara.



Seuraavat päivät oli Adaran mielestä järkyttäviä –Harryn kannalta. Kaikki paitsi Rohkelikot olivat kääntyneet Harrya vastaan, Luihuiset olivat tehneet rintamerkkejä joissa luki ”POTTER HAISEE” ja Rita Luodikon haastattelu Harryn kanssa oli kuulemma kaiken huippu, Rita oli väärennellyt Harryn sanomisia hurjasti. Adara ei vielä tiennyt mitä odottaa Päivän Profeetalta.
Siriuksen vastauskirje tuli eräänä iltana:

Hei
Asiat alkavat tosissaan käydä uhkaaviksi. En voi puhua sen enempää siltä varalta että tämä kirje joutuu vääriin käsiin. Keskustellaan asiasta silloin yhdeltä yöllä.
Harry lähetti minulle myös kirjeen ja kertoi samaa kuin sinäkin. Hän ei pistänyt nimeään pikariin.

Sirius


Kaksi viikkoa kului tuskaisan hitaasti, Punurmio ennusti jälleen kuolemaa Adaran rakkaille, Vauhkomieli testaili jos jonkinmoisia kirouksia Adaraan, Irkoroff katseli häntä mietteliäänä ruokailujen aikana, joku muukin tuijotteli häntä kuten ennenkin, VIP-kokeisiin valmistautuminen stressasi. Adara tunsi olonsa täysin puhki kulutetuksi. Hän halusi jonkun jolle puhua. Hän halusi Siriuksen. Ennen heidän tapaamistaan oli kuitenkin Tylyahoviikonloppu. George oli kuitenkin sairastunut kuumeeseen, joten heidän treffinsä jäivät väliin. Adara sopi Ronin kanssa lähtevänsä hänen kanssaan, sillä Ron oli nykyään aika yksin.

”En ymmärrä tätä sinun ja Harryn mykkäkoulua”, Adara totesi katsellessaan Hunajaherttuan antimia Ronin kanssa. ”Sanoit että sinua kismittää se, ettei Harry kertonut sinullekin miten päästä kisaan, vai mitä?”
”Niin”, Ron mutisi ja otti pari itsestään liikkuvaa käärme-hedelmäkarkkia.
”No minä voin kertoa miten olisit päässyt kisaan. Ole Voldemortin ja kuolonsyöjien lähes vihatuin vihollinen joka halutaan tappaa. Noin pääset jokaiseen hengenvaaralliseen juttuun mukaan, ja saat Rita Luodikon kirjoittamaan sinusta sontaa Päivän profeettaan”, Adara sanoi ehkä turhankin tiuskivasti, sillä Ronin korvat lehahtivat punaisiksi.  ”Harry ei pistänyt nimeään pikariin itse. Joku haluaa selvästi saada hänet hengiltä ja siksi ilmoitti hänet turnajaisiin mukaan ja hämäytti pikaria jopa niin että Harry joutuu joka tapauksessa turnajaisiin.” hän jatkoi ja Ron näytti jäykistyneen niihin sijoihinsa.
”M-mutta kuka niin tekisi?” Ron kysyi. Adara kohautti olkiaan.
”Isäni käski varoa Irkoroffia ja Vauhkomieltä.”
”Vauhkomieltä!? Hänhän on aurori!”
”Mutta, joku hyökkäsi hänen kimppuunsa päivää ennen koulunalkua, eikö? Hän ei ehkä ole oma itsensä”, Adara sanoi ja Ron hiljeni.
”Koittaisit tehdä sovinnon Harryn kanssa, hän ei jaksa sitä sontaa mitä hän saa niskaansa nykyään... Ei ilman ystäviään.” Ron pysyi vaiti. Adara pudisti päätään ja meni maksamaan liköörisauvansa.

Illalla Adara kirjoitti läksynsä sellaisella hätiköinnillä, ettei hän ollut varma tekikö hän edes läksyjään. Hän tuijotti joka välissä takkaan ja odotti... Kello oli vasta kaksitoista ja silti hän odotti ajatellen: Ei enää kauaa.
Creeweyn veljekset yrittivät saada POTTER HAISEE-rintamerkeistä HAISEE-sanan pois ja jotain positiivista tilalle, mutta siitä ei tuntunut tulevan mitään, joten he painuivat puoli yhdeltä nukkumaan.

Juuri ennen kello yhtä, Harry asteli oleskeluhuoneeseen, pelkkä pää näkyvissä näkymättömyysviitan alta.
”Ai, moi”, hän sanoi Adaran huomatessaan.
”Hei”, Adara vastasi ja tuijotti taas takkaa.
”Öh, sinä siis tiedät että Sirius---?” Harry aloitti ja Adara nyökkäsi. Harry istuutui hänen seurakseen ja he katselivat molemmat takkaa odottelevina.
Otsikko: Luku 37. Itsekkyyttä
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 17:42:45

Luku 37. Itsekkyyttä








Harry vilkaisi liekkeihin ja säpsähti. Adarakin käänsi katseensa takkaan, ja näki Siriuksen pään leijuvan tulessa. Hän näytti paljon nuoremmalta kuin viime tapaamisella. Hänen hiuksetkin olivat lyhentyneet ja siistityt. Adara hymyili jo pelkästä Siriuksen näkemisestä.
”Sirius – miten menee?” Harry kysyi.
”Vähät minusta... Miten teillä menee?” Sirius kysyi ja käänsi katseensa hymyillen Adaraan. Muuta hän ei pystynytkään tekemään. Hän vain hymyili Adaralle, tämän hymyillessä takaisin.

Samassa Harry pulputti kaikki huolensa kolmivelhoturnajaisista, Rita Luodikosta, Ronista ja lohikäärme-haasteesta. Koko puheen aikana Adara pysyi täysin hiljaa ja antoi Siriuksen kuunnella Harryn murheita. Hän ei halunnut häiritä, sillä Harry oli pahemmassa liemessä kuin hän. Toisaalta, Adara oli luullut saavansa tavata Siriuksen kahden, ja kertoa omista asioistaan...

Adara havahtui keskustelun kuunteluun kun Sirius kertoi Irkoroffista:
”Hän oli kuolonsyöjä. Tehän tiedätte mitä kuolonsyöjät ovat?”
”Joo hän - mitä?” Harry hölmistyi.
”Hän jäi kiinni, hän oli Azkabanissa samaan aikaan kuin minä, mutta hänet vapautettiin. Veikkaan että siksi Dumbledore tahtoi Tylypahkaan täksi vuodeksi aurorin –pitämään häntä silmällä. Vauhkomieli pidätti Irkoroffin. Järjesti hänet Azkabaniin.”
”Irkoroff vapautettiin? Miksi hänet vapautettiin?” Harry kysyi.
”Hän teki sopimuksen taikaministeriön kanssa. Hän sanoi että ymmärsi toimineensa väärin ja sitten hän nimesi ihmisiä... hän järjesti koko joukon muita tilalleen Azkabaniin... hän ei ole siellä kovin suuressa suosiossa, ei totta tosiaan. Ja vapauduttuaan vankilasta hän on opettanut pimeyden juonia joka ainoalle oppilaalle joka on hänen kouluaan käynyt. Niin että varo Durmstrangin ottelijaa myös”, Sirius vastasi.

”Okei... Mutta.. väitätkö että Irkoroff pani nimeni pikariin? Koska jos hän pani, hän on tosi taitava näyttelemään. Hän näytti raivostuneelta sen takia. Hän halusi estää osallistumiseni.”
”Tiedämme että hän on hyvä näyttelemään, koska hänhän vakuutti taikaministeriönkin niin että hänet vapautettiin. Kuule, minä olen pitänyt silmällä Päivän Profeettaa -”
”Sinä ja koko muu maailma”, Harry tuhahti.
”- ja kun lukee sen Luodikon viime kuukauden artikkelin rivinvälejä, niin käy ilmi, että Vauhkomielen kimppuun hyökättiin edellisenä päivänä ennen hänen lähtöään Tylypahkaan. Aivan, tiedän että Luodiko väittää että se oli taas väärä hälytys, mutta minä en jostain syystä usko sitä. Luultavasti joku yritti estää hänen tulonsa Tylypahkaan. Luultavasti joku tiesi että hänen oma tehtävänsä vaikeutuu suuresti, kun Vauhkomieli on lähettyvillä. Eikä kukaan tutki asiaa kovin tarkasti, koska Vauhkomieli on havainnut tunkeilijoita hiukan liian usein. Mutta se ei merkitse sitä, ettei hän edelleen pystyisi hoksaamaan aitoa tunkeilijaa. Vauhkomieli oli ministeriön paras aurori kautta aikojen -”

”Eli mitä sinä yrität sanoa? Irkoroff yrittää tappaa minut? Mutta – miksi?” Harry keskeytti.
”Olen kuullut sangen kummallisia juttuja. Kuolonsyöjät ovat ilmeisesti olleet tavallista toimeliaampia viime aikoina. He näyttäytyivät huispauksen maailmanmestaruuskisoissa. Joku loihti pimeän piirron... ja – kuulitko siitä ministeriön noidasta joka katosi?”
”Bertha Jorkinsista?” Harry sanoi.
”Niin juuri... Hän katosi Albaniassa, ja juuri siellä Voldemort on huhujen mukaan viimeksi nähty... ja kaipa Jorkins tiesi, että kolmivelhoturnajaiset aiotaan järjestää?”
”Niin mutta... ei kai ole kovin todennäköistä että hän olisi kävellyt suoraan Voldemortin syliin?” Harry ehdotti.
”Kuule, minä tunnen Bertha Jorkinsin. Hän oli Tylypahkassa samaan aikaan kuin minä, muutaman luokan ylempänä kuin sinun isäsi ja minä. Ja hän oli ääliö. Hirveän utelias, mutta täysin aivoton. Se on paha yhdistelmä. Sanoisin että hänet on hyvin helppo houkutella ansaan.”

”Eli... eli Voldemort on ehkä kuullut turnajaisista? Sitäkö sinä tarkoitat? Epäiletkö että Irkoroff on täällä hänen käskystään?”
”Minä en tiedä. Minä en kerta kaikkiaan tiedä... Irkoroff ei minusta vaikuta siltä tyypiltä joka palaa Voldemortin luo ellei hän tiedä että Voldemort on kyllin vahva suojelemaan häntä. Mutta kuka sinun nimesi pikariin panikin, hän pani sen sinne jostain syystä, enkä minä saa päästäni ajatusta että turnajaisissa on helppo hyökätä kimppuusi ja naamioida se onnettomuudeksi”, Sirius sanoi ja Adarasta alkoi tuntua että hänen VIP-koe murheensa ovat pikkujuttu.

”Vaikuttaa minustakin hyvältä suunnitelmalta. Heidän ei tarvitse kuin astua sivuun ja antaa lohikäärmeiden hoitaa hommansa.”
Lohikäärmeet. Tosiaan, Ron kertoi Adaralle että Harryn ensimmäinen vastus on lohikäärme.
”Aivan - ne lohikäärmeet. On olemassa keino. Älä lankea tainnutustaikaan – lohikäärmeet ovat niin vahvoja ja väkevästi taikaisia, etteivät ne kaadu yhdellä tainnuttajalla. Lohikäärmeen voittamiseen tarvitaan puolisen tusinaa velhoa -”
”Joo tiedän, näin äsken.”
”Mutta voit tehdä sen yksinkin. On olemassa keino, joka ei vaadi kuin yksinkertaisen loitsun. Sinä vain -”

”Hys”, Adara keskeytti yhtäkkiä. Kierreportaista kuului askelten ääniä.
”Mene! Mene! Joku tulee!” Harry sihahti Siriukselle. Kuului poksahdus ja Sirius oli poissa, poissa olivat myös Adaran toiveet keskustelusta hänen kanssaan. Ron asteli huoneeseen ja katseli ympärilleen, hän ei huomannut Adaraa pimeässä huoneen nurkassa.
”Kenelle sinä puhuit?” Ron kysyi Harrylta ja Adara tuijotti haikeana takkaan. Hän ei sanonut Siriukselle sanaakaan, eikä Sirius hänelle. Adara tunsi kirvelyä silmissään.
Sillä välin Harry oli ehtinyt viskata POTTER HAISEE PAHALTA-rintamerkin Ronin otsaan, ja juosta poikien makuusaliin. Ron oli jäänyt niille sijoilleen seisomaan, eikä sanonut mitään.

Adara nyyhkäisi ja pyyhki silmiään hihaansa. Ron havahtui ja koetti nähdä nyyhkäisijän.
”Kuka siellä?” Ron kysyi. Adara asteli lähemmäs takkaa erottuakseen.
”Ai, sinulle Harry puhui, mik-” Ron aloitti mutta erotti kiiltävät kyyneleet Adaran kasvoilta.
Adara lysähti nojatuolille takan eteen. Ron asteli lähemmäs.
”O-onko kaikki hyvin?” hän kysyi. Adara oli hetken hiljaa.

”Ei Harry minulle puhunut... Vaan Siriukselle.”  Ron näytti hölmistyneeltä.
”Hän oli tuossa takassa hetki sitten... Harry puhui hänen kanssaan ensimmäisestä koetuksesta, ja siitä kuka pisti Harryn nimen liekehtivään pikariin”, Adara jatkoi.
”No... Mitä Sirius sanoi?” Ron kysyi.
”Tavallaan paljonkin... tavallaan ei mitään.”
”Mitä tuo tarkoitti?”
”Hän ei sanonut minulle mitään. Annoin Harryn puhua kaikki huolensa Siriukselle ja pysyin itse hiljaa. Sirius ei puhunut minulle vaan kuunteli Harrya... Luulin saavani puhua kahden Siriukselle, mutta...” Adara sanoi ja nosti polvet syliinsä ja painoi otsansa polviaan vasten. Ron istuutui nojatuolin käsinojalle.
”Tunnen oloni itsekkääksi. Harry on kuolemanvaarassa ja minä odotin saavani puhua Siriukselle kahden... Typerää...” Adara sanoi ja tunsi kyynelten valuvan silmistään. Ronkin ilmeisesti huomasi sen Adaran tärinästä, sillä hän laskeutui Adaran viereen istumaan ja halasi tätä.
”Se on ihan normaalia... Sirius on sinun isäsi”, Ron sanoi kun Adara nojasi tämän olkapäähän.
”Mutta Harrylla ei ole isää ollenkaan, tunnen oloni itsekkääksi kun yritän omia Siriuksen itselleni”, Adara sanoi kyyneltensä lomasta. Ron hyssytteli.
”Et sinä ole yrittänyt Siriusta omia. Olet vain mielessäsi toivonut saavasi puhua hänelle... Siksi oletkin niin kiltti, koska et tee aina sitä mitä itsekkäästi haluaisit”, Ron sanoi ja livahti halauksesta ja tarjosi Adaralle nenäliinaa. Adara hymyili lievästi.
”Kiitos, Ron.”
”Eipä mitään, tätä varten ystävät on”, Ron sanoi ja hymyili. Hän nousi ylös, painoi vielä kätensä Adaran olkapäälle hetkeksi ja toivotti hyvää yötä.
”Öitä”, Adara sanoi ja Ron lähti nukkumaan. Adara istui hetken yksin ja lähti sitten itsekin sänkyyn.
Otsikko: Luku 38. Ensimmäinen koetus
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 17:44:59

Luku 38. Ensimmäinen koetus








Oli tiistaiaamu. Adara ei tiennyt miten päin olisi ja missä. Sunnuntai oli vilahtanut kuin pikakelattu filmi hänen silmiensä edessä. Hän kiepuskeli sängyssään ja yritti nukkua vielä hetkisen lisää, mutta päätyikin vain ajattelemaan montaa asiaa yhtä aikaa.

Tunnit alkoivat ja Adara oli täysin turta. Hän ei tiennyt mitä tehdä tai sanoa kenellekään. Tunneista ei tullut mitään. Koko koulussa tuntui olla pingottunut tunnelma. Tunnit lentelivät jälleen kuin filmi Adaran silmien edessä. Viimein tuli ruokatunti ja kilpailijat lähtivät jo pihamaalle.
Hetken päästä Hagrid tuli johdattamaan oppilaatkin ulos.    

Yleisössä kuhisi kuin muurahaispesässä. Kaikki pyörivät edestakaisin ja huusivat. Adara istuutui melko hyville paikoille Fredin ja Georgen kanssa. Turnajaisten työntekijät toivat suuren – ja äkäisen näköisen - lohikäärmeen ottelijoiden areenalle. Yleisö vaikeni.
Kesti aikansa kun ottelijat valmistautuivat, ja lopulta esiin astui Cedric. Cedricin ystävät ja ihailijat kiljuivat riviä taaempana ja saivat Adaran ja kaksosten tärykalvot koetuksille. Ludo Bagman oli selostanut että kilpailijoiden on napattava kultainen muna oikeiden lohikäärmeenmunien seasta.
Cedric aloitti.

Hän nosti sauvansa ja osoitti sillä... kiveä? Kivi muuttui labradorinnoutajaksi ja alkoi juoksennella poispäin Cedricistä. Lohikäärmeen mielenkiinto iskeytyi koiraan ja se alkoi seurata sitä katseellaan. Sillä välin Cedric hivuttautui hitaasti kohti munia, mutta kesken matkan lohikäärme kääntyikin takaisin Cedriciin päin ja alkoi syökseä raivoisasti tulta. Cedric väisti täpärästi –osa hänen hihastaan paloi. Hänen ystävänsä äänehtivät jotain ”ooh”-suuntaista. Lohikäärmeen käänneltyä päätään koirasta Cedriciin, Cedric ei aikaillut: hän syöksyi kohti pesää ja nappasi munan.

Ihmiset hurrasivat ja taputtivat käsiään. Cedric vietiin ensiapu-telttaan. Tuomarit nostelivat sauvojansa: Madame Maxime antoi Cedricille seitsemän pistettä kymmenestä. Herra Kyyry antoi myös seitsemän, Dumbledore kahdeksan, Ludo Bagman yhdeksän, Irkoroff kuutosen.
Puolueellista! Adara ajatteli ja tuhahti.

Seuraavana oli Fleur Delacour. Hän asteli tyynen rauhallisena areenalle uuden lohikäärmeen tultua edellisen paikalle, sekä uusien munien tultua. Fleurkin otti sauvansa esiin ja mutisi jotain joka sai sauvasta lentelemään sinisiä kipinöitä ja omituisia huojuvia. Fleur heilui hitaasti sauvaa heilutellen edestakaisin, vaivuttaen lohikäärmettä uniseksi. Se tepsi, juuri kun Fleur oli laskenut sauvansa ja lähtenyt kohti munia, lohikäärme kuorsasi ja sen sieraimesta syöksyi tulisuihku joka sytytti Fleurin hameen palamaan. Nyt Fleurin kannattajat päästelivät ”ooh”-äännähdyksiään. Hetken hätiköityään tyttö sai sammutettua hameensa ja jatkamaan matkaansa. Hänkin sai munan ja jatkoi matkaansa ensiapu-telttaan. Tuomarit antoivat taas pisteensä. Madame Maxime: yhdeksän, Kyyry: seitsemän, Dumbledore: kahdeksan, Ludo Bagman: seitsemän, Irkoroff: seitsemän.

Viktor Krum. Hän säästyi eniten vammoilta, sillä hän tökkäsi loitsulla lohikäärmettä silmään. Ongelma oli vain se että lohikäärme alkoi ravata edestakaisin tuskissaan ja tallasi vahingossa osan oikeista munista kokkeliksi. Krum joutui väistelemään lohikäärmeen jalkoja ja välttelemään en äkkipikaisia liikkeitä. Lopulta hän sai munan mutta huomautuksen ettei lohikäärmeitä olisi saanut vahingoittaa. Tuomarit antoivat taas pisteensä: Madame Maxime: seitsemän, Kyyry: seitsemän, Dumbledore: kahdeksan, Ludo Bagman: kahdeksan, Irkoroff: kymmenen.

”Sikamaisen puolueellista!” Fred huusi ja buuasi Irkoroffille. Krum oli johdossa. Seuraavaksi olisi Harryn vuoro. Areenalle tuotiin piikkihäntäinen, valtava, ilkeännäköinen unkarilainen sarvipyrstö. Ja siinä saapui Harry. Hän tuijotti hetken sarvipyrstöä, kohotti sauvansa ilmaan ja huusi loitsun. Kaikki hiljenivät. Ensin mitään ei tapahtunut, Draco oli jo alkanut nauramaan, kunnes.. jotain lensi metsän reunaa hipoen paikalle. Harryn Tulisalama!
”Loistavaa! Nerokasta!” huusi Bagman ja yleisö alkoi osoittaa suosiotaan. Harry syöksyi korkealle ilmoihin, syöksyi takaisin alas ja väisteli lohikäärmeen lieskoja.
”Hyvät hyssykät, poikahan osaa lentää! Katseletko sinä, Krum?” Bagman kuulutti ja Fred ja George naureskelivat. Krum näytti happamalta. Harry liisi ylemmäs sarvipyrstön seuratessa. Harry syöksyi jälleen jyrkästi alas, lohikäärme heilautti häntäänsä ja syöksi tulta yhtä aikaa. Tulen Harry väisti, mutta hännän yksi piikki osui häntä olkapäähän. Yleisö haukkoi henkeään ja kiljui. Harry ei näyttänyt välittävän, hän jatkoi hämäytystään ja yritti houkutella lohikäärmettä munien luota pois. Hän meni liekkien kantamattomiin ja alkoi lennellä edestakaisin. Lohikäärme tuijotteli häntä tarkasti. Harry kaartoi niin ylös että sarvipyrstö joutui venyttelemään kaulaansa. Lopulta se nousi takajaloilleen ja levitti siipensä. Samassa Harry syöksähti ja - nappasi munan!

Yleisö ratkesi suosionosoituksiin. Kaksoset nostivat Adaran olkapäilleen istumaan ja alkoivat loikkia yleisössä.
”Katsokaa! Katsokaa tarkasti! Ottelijoistamme nuorin nappaa munan nopeimmin! Tämä lisää kummasti Harry Potterin mahdollisuuksia voittoon!” Bagman huusi.
Harry laskeutui ja häntä vastassa oli Hagrid, McGarmiwa sekä Vauhkomieli. Kaikki näyttivät iloisilta ja onnittelivat Harrya, joka lähti ensiapu-telttaan.
Tuomarit antoivat pisteensä. Madame Maxime: kahdeksan, Kyyry: yhdeksän, Dumbledore: yhdeksän, Ludo Bagman: kymmenen!

”KYMMENEN!?” Fred huudahti ja alkoi tuulettaa. ”Voisin melkein sanoa Ludoa hyväksi tyypiksi mutta maksaisi nyt ensin ne velkansa!”
Ja vielä Irkoroffin pisteet: neljä.
”NELJÄ?! Puolueellinen paska!” Fred huusi nyt ärtyisänä. Mutta silti, Adaran laskelmien mukaan...
”Harry on jaetulla ykkössijalla! Krumin kanssa!”
”Mitä? on vai?” Fred huudahti ja kaksoset alkoivat loikkia taas hullunlailla.

Illalla Rohkelikkotornissa oli yllätysjuhlat Harrylle. Ennen niitä Adara kuitenkin hiipi tyttöjen makuusaliin ja kirjoitti Siriukselle raportin ottelijoista.
Otsikko: Luku 39. Ikävä
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 17:46:08

Luku 39. Ikävä







Räntäsateet ja tuulet alkoivat yhtä nopeasti kuin joulukuukin. Taikahistorian tunneillakin oli vaikea nukkua, sillä linnassa oli aina kylmä ja vetoista. Adara istui pulpettinsa ääressä, kiskomassa hihoja mahdollisimman paljon käsiensä lämmikkeeksi. Hän kärsi professori Binnsin kaksoistunnista. Juuri kun hän oli saanut unenpäästä kiinni, kaksoistunti oli ohi.

Ollessaan matkalla saliin, Adara törmäsi kulman takaa tulevaan henkilöön.
”Auh!” hän huudahti ja hänen käsissään olleet koulukirjat putosivat lattialle.
”A-anteeksi.” Harry sanoi ja nosti Adaralle kirjat.
”Ei se mitään. Itse en katsonut eteeni”, Adara sanoi ja laittoi kirjat laukkuunsa. Harry oli hetken hiljaa ja Adara ihmetteli mihin kaikki muut oppilaat olivat käytävältä kadonneet.
”Mitä sinulla on seuraavaksi?” Harry kysyi.
”Öh.. Muodonmuutoksia. Kuinka niin?”
”Meillä oli äsken. McGarmiwa kertoi että kolmivelhoturnajaisiin kuuluu joulutanssiaiset. Ja ottelijoiden pitää tanssia seuralaistensa kanssa ensimmäinen tanssi...” Harry sanoi ja autiolle käytävälle eksyi Harryn luokkalaisia, muun muassa Patilin kaksoset jotka kikattelivat ja tähyilivät Harrya. Adara huokaisi.
”Otan osaa”, hän sanoi ja Harry muuttui hiukan vaisummaksi.
”N-niin... Ja ajattelin kun... no, minulla ei ole ketään erityistä jonka haluaisin pyytää tansseihin niin.. jos sinä tulisit minun kanssani – ihan vain ystävänä?” hän kysyi. Adara hämmästyi.
”Öh.. Minä - en osaa sanoa. Minä tavallaan odotan kutsua...” hän mutisi ja ajatteli tietysti Georgea.
”Mutta jos en saa häneltä kutsua niin voin minä sitten tulla.” Harry tuntui jostain syystä siltä kuin olisi saanut jo selvän ’ei’n.
”Noh.. Ilmoita sitten kun tiedät”, Harry sanoi. Adara nyökkäsi ja huomasi silmäkulmastaan että ikkunalaudalla ujuttautui ikkunan raosta koppakuoriainen ulos sateeseen.
”Okei.. Joko olet selvittänyt sen munan arvoituksen?” Adara kysyi tarkoittaen kultamunaa jonka Harry oli saanut ensimmäisestä koetuksesta. Harry katseli vähän välttelevästi ympärilleen.
”Tuota noin... en... Mutta Hermione auttaa minua selvittämään sen.”
”Kannattaisi alkaa miettimään”, Adara kehotti kun koulukello soi.
”Jooh, nähdään sitten”, Harry sanoi ja lähti tunnille. Adara jatkoi matkaansa saliin.

Adara istuutui tapansa mukaan kaksosten viereen. He puhuivat suu vaahdossa siitä kuinka uskomattomasti Harry päihitti lohikäärmeen.
”Harrylla on varmasti monta seuralaisehdokasta tyrkyttämässä itseään”, Fred sanoi haaveilevasti.
”Luultavasti. Harry yritti pelastautua heiltä pyytämällä minut seuralaisekseen”, Adara mutisi voidellessaan leipäänsä. Fred ja George näyttivät halolla päähän lyödyiltä. Adara katsoi heitä kysyvästi.
”Mitä? Ei siinä mitään väärää ole”, Adara sanoi.
”Onko Harrykin ihastunut sinuun?!” Fred huudahti. Adara huokaisi.
”Ei! Hän vain halusi lähteä sinne kanssani ystävänä, ja pelastautua kaikilta faneiltaan”, hän ärähti vastaväitteeksi. Kaksoset näyttivät yhä epäileviltä.
”Kuka lie Harryn seuralaiseksi päätyykin, saa varmasti oman osansa Rita Luodikolta ja hänen lehtiartikkeleiltaan”, George totesi. Adaran vatsassa muljahti. Tosiaan, jos Rita alkaisi penkoa kunnolla Adaran menneisyyttä, saattaisi paljastua että Adara on adoptoitu. Ja siitä ei hyvää seuraisi...

Lukukauden viimeisen viikon ajan Adara koki suuria yllätyksiä, jotka alkoivat sillä että eräs Durmstrangin koululainen poika pyysi häntä tanssiaisiin kanssaan. Adara oli luullut että Luihuiset olivat loihtineet pojan jotenkin, mutta luulo osoittautui vääräksi. Adara torjui pojan vaivautuneena.
Ja ei kulunut edes neljää tuntia kun eräs pitkä ja hoikka enkelikiharainen korpinkynsi pyysi myös Adaraa seuralaisekseen. Jälleen vaivautuneet pakit.
Pyyntöjä pyyntöjen perään, kieltäytymistä kieltäytymisen perään. Adara ei pysynyt edes laskuissa että kuinka moni häntä oli pyytänyt. Ahdistusta lisäsi vielä Rita Luodiko, joka oli käynyt kuvaajan kanssa kuvaamassa ”Tylypahkan arkea” - tosiasiassa Rita halusi Adaralta haastattelun.

”Millainen suhde sinulla on Harry Potterin kanssa? Oletteko hyviä ystäviä vai vielä läheisempiä?”
”Me ollaan ihan vain kavereita.”
”Vai niin, mutta kuulin luotettavalta taholta että Harry pyysi sinut joulutanssiaisiin.”
”Öh.. joo, mutta vain ystävänä.”
”Niin tietenkin... Oletteko käyneet treffeillä usein?”
”Minähän sanoin että olemme vain -”
”Ah, aika rientää, kiitos haastattelusta!”


Seuraavassa lehdessä olikin jo juttu kauheasta draamakuviosta: Harry seurusteli Hermionen ja Adaran kanssa yhtä aikaa sekä flirttaili kaikille koulun tytöille, Hermione petti Harrya Viktor Krumin kanssa ja Adaralla on suhde jonkun Weasleyn pojan kanssa. Adaraa hämmästytti kuinka lähelle Rita oli osunut viimeisessä osassa. Kaksoset olivat myöhemmin kyselleet oliko Ritan jutuissa perää (etenkin George). Adara ei ollut vastannut sillä hän yhä jännitti kutsuisiko George sittenkään häntä tanssiaisiin. Turhaan hän sitä murehti...

Torstaina kaikkien tuntien jälkeen, Adara käveli ihmisruuhkassa vastavirtaan ja tunsi kun jokin nykäisi häntä koululaukusta. Georgen käsi.
”Sainpas sinut kiinni.” Adara hätkähti.
”Ai, hei.”
”Hei, tuota noin, minulla on kiire jälki-istuntoon joten kysyn nopeasti ja töksähtävästi: kai sinä tulet kanssani tanssiaisiin?” George puhui nopeasti ja kivi Adaran sydämeltä vierähti pois.
”O- totta kai”, Adara sanoi ja George hymyili.
”Hienoa, nähdään”, hän sanoi ja käännähti kohti suuntaa josta oli saapunutkin.
”Tulkitsenko jälki-istuntosi sillä että et pääse tänään Tylyahoon?” Adara kysäisi vielä nopeasti.
George virnisti olkansa yli.
”Ei sitä koskaan tiedä..” hän sanoi ja lähti.
Adara kävi rohkelikkotornissa tyhjentämässä laukkunsa ja lähti sitten sen kanssa kohti Tylyahoa.

Hän käveli ympäriinsä etsien jotain uutta Sekon pilapuodista ja Hunajaherttuasta, joululahjoja ystävilleen. Siriuksen lahja olisi taas se haastavin, etenkin kun Adara ei vieläkään tiennyt Siriuksesta mitään pikkutietoa. Harrylle Adara löysi Huispaukseen liittyvän kirjan, Ronille perinteisesti karkkia, sillä Ron ei lue, Hermionelle taas tietokirjoja, ja Georgelle taskukellon johon voi loihtia sekä ajan kertomisen, että sen missä kunnossa Georgen rakkaat ovat (rouva Weasleyllakin on perheestään sellainen). Taskukellon kannessa oli kaiverrettuna sydän ja tribaali-kuvioita. Kellon sisäpuolelle Adara ajatteli kaivertavansa ”Hyvää joulua, rakkaudella Adara.”

Laukku painoi niin että olkaa hiersi, ja Adara ei ollut vieläkään keksinyt mitään Siriukselle. Ollessaan matkalla Kolmeen luudanvarteen kermakaljalle, Adara huomasi Rita Luodikon kävelevän myös kohti ovea. Se tiesi täyttä U-käännöstä Adaralle. Hän riensi pois ja päätti lähteä lyhyelle kävelylle.
Muutamaa minuuttia myöhemmin hän löysi itsensä Rääkyvän röttelön edestä.
Talo oli yhtä rähjäinen kuin ennenkin, mutta Adaran silmissä ei lainkaan pelottava.
Hän asteli ulko-ovesta sisään ja kiipesi tutut portaat ylös makuuhuoneeseen. Huone oli jälleen pölyttynyt ja tunkkainen, ja näytti siltä kuin siellä ei olisi koskaan asunut kukaan. Huone oli eloton ja tyhjä. Tosiaan, tyhjä. Miksi edes tulin tänne, Adara ajatteli. Ei Sirius täällä ole.
Adara asteli pölyttyneelle sängylle ja nosti rispaantuneen tyynyn syliinsä ja rutisti sitä sylissään.
Ei Sirius täällä ole, hän toisti itselleen ja tajusi vasta nyt ikävöivänsä Siriusta niin paljon.
Otsikko: Luku 40. Hän ei ikinä tekisi niin
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 17:50:25
Luku 40. Hän ei ikinä tekisi niin









Adara ryhdistäytyi ja lähti takaisin kaupungin vilinään. Hän oli päättänyt olla lannistumatta, sekä lahjan että ikävänsä suhteen. Hän näkisi Siriuksen vielä... joskus.
Hän etsi ja etsi, mutta mitään ei löytynyt. Ei mitään. Ei yhtikäs mitään josta Adara kuvittelisi Siriuksen pitävän. Adara huokaisi epätoivoisesti, alkoi tulla jo pimeää ja kaupat alkoivat sulkeutua. Adara toivoi syvästi, että George ilmestyisi jostain kuten oli hiukan vihjaillutkin, mutta toivoksi se jäi. Hän lähti pettyneenä takaisin Tylypahkaan.

Matkalla rohkelikkotorniin, Adara näki Ronin istuskelemassa portailla kolmannen ja neljännen kerroksen välissä.
”Hei!” Adara sanoi ehkä turhankin tekopirteästi. Ron heilautti kättään ja näytti ankealta.
”Noh, miksi naamasi on kuin olisit syönyt sontaa?” Adara kysäisi ja istuutui seuraksi. Ron mutisi jotain epäselvää.
”Anteeksi -?” Adara sanoi ja Ron toisti kovempaa:
”Joulutanssiaiset.”
”Ai. Et löydä seuralaista?”
”En. Harrylla on jono faneja kyselemässä ja minä en saa itse edes kysyttyä ketään”, Ron sanoi ja näytti vaivaantuneelta. Ehkei Ronilla ole niin helppoa puhua tytölle tällaisista asioista...
”Mutta... Adara... Sinähän voisit -” Ron aloitti toiveikkaana, mutta Adara arvasi mitä tämä oli sanomassa.
”Minulla on jo seuralainen”, hän sanoi ja Ron näytti pettyneeltä.
”Kuka?” hän kysyi ja Adara punehtui hiukan kasvoiltaan. Pelkkä Georgen ajattelu aiheutti joskus sen.
”Öh - Georgen..” Adara sanoi ja Ron näytti yllättyneeltä.
”Ai, sinusta George siis puhui. Hän sanoi vain pyytävänsä jotakuta tänään ohimennen”, Ron sanoi.
Ohimennen?! Adara ajatteli ja päätti että George saisi kuulla tästä vielä.
”Pidätkö sinä Georgesta?” Ron kysyi ja Adara heräsi ajatuksistaan.
”No.. minä...” Adara änkytti ja Ron näytti virnistävän mukamas vaivihkaa.
”Minä vähän arvelinkin”, Ron sanoi ja nousi ylös. ”Noh, hyviä öitä sinulle.”
”Öitä”, Adara vastasi ja Ron lähti kohti rohkelikkotornia. Adara päätti käydä vielä kirjastossa lainaamassa läksyjen tekoon tarvittavia kirjoja.

Matkalla kirjastoon hän näki muun muassa Seamuksen juoksemassa sairaalasiipeen palaneiden kulmakarvojensa kanssa, sekä Viktor Krumin kävelemässä kohti ulko-ovia, fanijoukko hiipimässä perässään.
Kirjastossa oli autiota, vain Dean Thomas ja hänen uusi ystävänsä, sekä Hermione istumassa pöydän ääressä, uppoutuneena kymmeniin kirjoihin. Adara päätti olla häiritsemättä ja vetäytyi yhden hyllyn taakse.

”Hei", kuului hiljainen ääni Adaran selän takaa kun tämä etsi Animaagit ja muutokset-kirjaa. Adara käännähti ja oli hyvin yllättynyt tajutessaan äänen lähteen. Draco Malfoy.
”Öh - hei”, hän vastasi ja Draco ei näyttänyt siltä kuin hänellä olisi muuta sanottavaa.
”Oliko sinulla asiaa, vai sanoitko muuten vain hei?” Adara kysyi mahdollisimman hillitysti ja kohteliaasti.
”Ei - tai siis kyllä. Joulutanssiaiset ovat melko pian ja.. tuota.. minä haluaisin lähteä sinne sinun.. seuralaisena”, Draco sanoi välillä hiukan tauoten kuin hänen pitäisi pitää happitaukoja kokoajan.
”Ai - no.. minulla on kyllä jo seura-”
”Weasleyn kaksonenko?” Draco keskeytti.
”N-niin”, Adara sanoi ja ihmetteli eikö Draco ollut vielä uskonut hänen ja Georgen seurustelevan, vaikka yllätti heidät huispauksen maailmanmestaruuskisoissa.
”Minä luulin että teillä on mennyt poikki”, Draco sanoi mahdollisimman epätulkittavaan äänensävyyn.
”Miksi niin?” Adara kysyi uteliaisuuttaan.
”No... ette te näytä siltä... ja Weasley pyörii vielä sen yhden Beauxbatonsilaisen puoliveelan kanssa”, Draco selitti.
”Fleur Delacourin? Ehkä sekoitit hänet Frediin”, Adara tokaisi ja käänsi katseensa takaisin kirjaan.
”Ei Delacourin, yhden toisen. Ja se oli George, kuulin kun hän esittäytyi hänelle”, Draco jatkoi Adaran välttelyistä huolimatta.
”Tiedätkö mitä... en usko sinua”, Adara sanoi ja käänsi katseensa sekunnin murto-osaksi Dracoon ja lähti pois kirjastosta –Dracon seuratessa.
”Usko pois, hän etsii uutta seuraa selkäsi takana”, Draco sanoi yrittäessään pysyä Adaran tahdissa.
”Usko itse mitä lystäät, minä tiedän ettei hän tekisi niin”, Adara tiuskaisi ja koetti päästä nopeampaan kävelytahtiin.
”Niin kaikki sanovat. ’Minä tiedän’ vaikka tosiasiassa heillä ei ole aavistustakaan”, Draco sanoi ja Adaraa saavuttaessaan tarttui tämän ranteesta eikä päästänyt tätä eteenpäin.
”Päästä irti”, Adara sanoi kylmästi, muttei huutaen.
”Minä todistan sinulle. Joku päivä”, Draco lupasi ja päästi irti. Adara jatkoi matkaansa rohkelikkotorniin Dracon jäädessä seisomaan paikoilleen.

George ei ikinä tekisi niin, Adara hoki itselleen. Mitä enemmän hän hoki, sitä enemmän hän epäili. Mutta silti, se voisi olla vain Dracon juoni saada Adara seuralaisekseen tanssiaisiin, ja siitäkös Adaran ja Georgen välit kärsisivätkin.
Yrittäen pyyhkiä kuvan Georgesta ja jostain kauniista puoliveelasta, Adara käpertyi sänkyynsä ja nukahti.

Pian koitti joulupäivä. Adara ei ollut uskaltanut kysyä Georgelta mitään puoliveelasta – eikä hän ollut mitään todisteita Dracon lisäksi kuullutkaan. Adara jätti asian sikseen ja vältteli nyt kiihkeästi Dracon seuraa. Jokin Dracossa sai yhä Adaran sydämenlyönnit tihentymään ja kuulumaan omissa korvissaan. Se oli selittämätöntä. Kuin Dracossa olisi vielä joku puoli jonka Adara haluaisi löytää ennen kuin totaalisesti unohtaisi tämän. Adara vakuutteli usein itselleen, ettei sellaista puolta enää löydy, mutta turhaan. Jokin silti käski Adaraa jatkamaan uskomista.
Otsikko: Luku 41. Joulukirje
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 17:55:48
Luku 41. Joulukirje







Vasta tultuaan aamupalalta, Adara palasi sänkynsä luo ja availi lahjansa. Weasleyn perheeltä hän sai Weasley-jumpperin ja kasan kotitekoista toffeeta – samassa Adara muistikin lähettää rouva Weasleylle ostamansa Noitien kodinhoidon ilot ja hyödyt-kirjan. Hän kävi pöllölässä lähettämässä sen ja palasi taas lahjojen ääreen. Harrylta Adara oli saanut hienon hopeareunaisen päiväkirjan ja Hermionelta Ennustusten muunnellut tarkoitukset-vitsikirjan. George ei ollut lähettänyt lahjaa - hän ilmeisesti halusi antaa sen tanssiaisissa tai tanssiaisten jälkeen. Samaa Adarakin oli ajatellut jättäessään Georgen lahjan matka-arkkuunsa. Juuri ennen lähtöään kirjastoon tekemään läksyjä, pöllö lehahti hänen sängyn viereiselle ikkunalle. Se oli Adaran pöllö.

Adara asteli pöllönsä luo, silitti sen päälakea hetken ja otti sitten sen jalassa roikkuvan paketin, jossa oli lappu ”Adaralle” Siriuksen käsialalla. Adara huokaisi, hän ei vieläkään ollut keksinyt mitä ostaa Siriukselle, hän joutuisi varmaan menemään salakäytävää pitkin Tylyahoon, jollei hän itse tekisi jotain. Hän avasi paketin ja ensimmäinen asia mitä hän huomasi, oli tusinoittain sinisiä silkkipaperi-perhosia, jotka lehahtivat lentämään Adaran ympärille. Se oli kaunista, ne lensivät tiettyä kuviota noudattaen, hitaasti kauemmas ja lähemmäs Adarasta.

”VAU!” Kuului tyttöjen makuusalin ovelta. Parvati Patil ja Lavender Brown olivat tulleet Adaran huomaamatta paikalle. Lavenderilla oli kamera joten hän ikuisti hetken jona perhoset liitelivät Adaran ympärillä.
”Saitko nuo lentämään ilman sauvaa?!” Parvati henkäisi. Adara ärähti.
”En, ne tulivat joululahjan mukana ja lehahtivat ympärilleni kun avasin paketin.”
”Ai, keneltä se paketti on? Varmaan joku erityinen...” Parvati vihjaili.
”Niinkö, niinkö? Onko sinulla joku?” Lavender kysyi ja Adaran olisi tehnyt mieli heittää heidät kaivoon.
”Ei tämä sellainen ole”, Adara mutisi, juorujen kuningattaret poistuivat kun heitä kutsuttiin ja perhoset alkoivat laskeutua takaisin laatikkoon. Adara penkoi perhosten joukosta jotain joka saattaisi olla lahja Siriukselta. Sitten hän löysi sen. Kirja, ei, valokuva-albumi. Adara avasi sen ja totesi ensimmäisten sivujen olevan tyhjiä - tai sitten hän piti kirjaa väärin päin. Hän käänsi kirjan toisin päin ja huomasi että ensimmäisillä sivuilla olikin kuvia.

Yhdessä kuvassa oli nukkuva pieni vauva käärittynä huopaan. Vauvaa piti sylissään ilmiselvä Sirius. Kuten kaikki velhokuvat, tämäkin liikkui. Joku oli juuri ojentanut vauvan – eli tietysti Adaran - Siriuksen syliin. Hän näytti pelästyneeltä, hämmentyneeltä, onnelliselta ja itkuiselta yhtä aikaa. Hän piti Adaraa varovasti sylissään ja näytti puhuvan jollekin, kuin kysyäkseen miten hänen pitää pidellä Adaraa. Sitten hän keinutteli tätä varovasti ja tuijotti pientä nyyttiä lumoissaan.

Seuraava sivu, vauva oli yhä pieni, nyytissä. Ympärillä hyöri paljon ihmisiä, joista Adara tunnisti Remuksen ja Harryn näköisen miehen - James Potterin, sekä selvästi Jamesin vaimon Lily Evansin. Kyseessä oli selvästi juhlat, vaikkei missään ollutkaan vaaleanpunaista julistetta jossa luki: Se on tyttö. Sirius näytti nyt edelliseen kuvaan nähden vain yhtä tunnetta omaavalta: onnelliselta. Hän nauroi ja silitti Violan sylissä olevan vauvan päälakea hellästi. James näytti pitävän juuri maljapuhetta, Lilyn ollessa hänen käsikynkässään. Kukaan ei näyttänyt kuuntelevan - ainakin Remus ja muutamat muut vain katselivat vauvaa haltioituneina ja taputtelivat Siriusta olkapäälle.

Seuraava sivu, vauva istui nyt jo vauvantuolissa, ja Viola yritti epätoivoisesti saada tämän syömään perunamuusia. Vauva näytti siltä kuin olisi syönyt pollomuhkun mätää. Viola nauroi vedet silmissä.
Samassa kyyneleet kihosivat Adaran silmille, mutta hän ei välittänyt. Hän pyyhki ne nopeasti pois ja käänsi sivua. Vauva oli jo vähemmän avuttoman näköinen, sillä hän nousi juuri ylös ja alkoi kävellä kohti isäänsä joka oli kädet ojossa valmiina ottamaan tämän vastaan. Vauva ei kaatunut vaan pääsi onnellisesti isänsä luokse. Sirius pyyhki silmiään hihaansa - itse asiassa ihan samalla tavalla kuin Adara hetki sitten kuvia katsoessaan.
Seuraava sivu, ei mitään.

Adara huokaisi. Hän ei osannut sanoin kuvailla kuinka huojentavilta ne kuvat tuntuivat – kuin ne vihdoin todistaisivat että Adara ei tupsahtanut maailmaan kaksi vuotta täyttäneenä.
Hetken silmäkulmiaan pyyhittyään Adara oli päättänyt jättää tavaralahjan sikseen, ja päätti kirjoittaa Siriukselle kirjeen. Kirjeen jossa hän kertoisi kaiken mitä vain sanoiksi voisi muodostaa. Hän ryhtyi heti tuumasta toimeen ja otti kirjoitusvälineet ja vetäytyi verhojen sisään sänkyynsä. Hän asetti kirjoja kirjoitusalustakseen ja aloitti.

Hei Sirius
En osannut lainkaan päättää mitä sinulle tänä vuonna ostaisin, etenkin kun en tiedä lempiasioitasi tai muista.


Adara myönsi suoraan.
 
Ajattelin siis kirjoittaa sen mitä sanoiksi saan muodostettua. Nyt en tosin tiedä mistä aloittaisin mutta...
Ensin haluaisin kertoa suoraan ja lyhyesti kokemukseni näiden kahdentoista vuoden ajalta kun olin Finniganeilla. Se oli normaalia perhe-elämää, muttei mitään ihmeellistä. Ei mitään, josta olisin voinut joka ilta nukkumaan mennessä todeta että ”näin kaikkien elämän pitäisi olla”, sillä niin ei pitäisi olla. Se tuntui tyhjältä, ontolta, kuin en kuuluisi sinne. Jokainen katse jonka ”vanhemmiltani” sain, tuntui hiukan siltä kuin he eivät katsoisi minuun kunnolla, kuin he eivät katsoisi minua kuin lastaan, kuin he eivät katsoisi sisimpääni.
Seamus oli hiukan toista maata, johtuen kai siitä että hän ei tiennyt. Hän kohteli minua aina kuin oikeaa siskoaan, ärsytti ja kiusasi välillä ja toisaalta sanoi lohdunsanoja kun niitä kaipasin. Silti hänkään ei tuntunut siltä mitä oikeasti hain... Aina jotain puuttui.
   Kävin viime Tylyaho-käynnilläni Rääkyvässä röttelössä. Tiedän, ei siinä mitään ideaa ollut, kun et sinä siellä enää ole, mutta halusin silti käydä siellä. Se ei näyttänyt enää vanhalta, pölyiseltä, pelottavalta ja risalta röttelöltä kuin ennen, vaikkei siellä ollut mikään muuttunut, enemmän pölyä vain sinun lähdettyäsi. Mietin sitä eräänä yönä että miksi se on niin usein juttujen aiheena, ja että sitä kutsutaan nimenomaan pelottavaksi ja purkamisen arvoiseksi. Minä näen sen paljon paremmassa valossa nyt. Ja ymmärsin samalla miksi näin sen niin. Koska vietin elämäni parhaimpia päiviä siellä. Koska sinä olit siellä. Asut sitten Huispauskentän rakennuksessa luutakomerossa tai suuressa kartanossa, minä koen sen kodikseni niin kauan kuin sinä olet siellä. Ymmärrettyäni kuka oikeasti olen ja tutustuttuani sinuun, tuntui kuin minulla olisi vihdoin koti, ja perhe. Vaikka onhan meidänkin perheemme pahasti rikki, koen sen silti parhaimpana perheenä jonka voisin saada. Se että sinä olet kanssani, riittää hyvin. Ja vaikka et välillä voisikaan olla kanssani, kuten nyt, ei se haittaa. Kunhan voit hyvin sen ajan kun olemme erillämme.


Adara piti tauon sillä hänen kyynärpäästään oli kadonnut tunto, pehmeään tyynyyn upottuaan nojaamisen myötä. Hän verrytteli hetken kättään ja jatkoi.

Nyt kun olen kirjoittanut käteni puuduksiin, niin on vain yksi asia jonka haluan nyt suoraan ilmoittaa: Minä rakastan sinua, isä. Sinä olet aito perheeni ja toivon että voimme vielä jonain päivänä asua yhdessä jossain.

Terveisin: Adara


Samassa Adara tajusi. Hänhän voisi lähettää ruokaa Siriukselle!

PS: Tässä pieni jouluateria, ja hyvää joulua
PPS: Kiitos albumista


Saatuaan kirjeen päätökseen, Adara kiiruhti Georgen neuvomaa reittiä kotitonttujen keittiöön ja pyysi saada kunnon jouluaterian yhdelle. Tontut tottelivat innoissaan ja tarjosivat kaiken mahdollisen joulukinkusta kermakaljaan.
Adara kiiruhti takaisin makuusaliin ja lähetti kaiken Siriukselle. Pöllö-parka ei päässyt vielä ihan joulutunnelmiin...
Otsikko: Luku 42. Pois sen tammen luota
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 17:57:53

Luku 42. Pois sen tammen luota








Adaran asteltua vihdoinkin ihmisten keskuuteen, George ja Ron pyysivät häntä tulemaan ulos heidän, Hermionen, Harryn ja Fredin kanssa.

Lumi peitti paksusti koko pihamaata ja kimalsi kauniisti auringon valon osuessa siihen. Vain Durmstrangilaisten ja Beauxbatonilaisten jalanjäljet halkoivat muuten sileää lumen pintaa.
Pian syntyi suuri lumisota, joka alkoi vain siitä että Ron oli heittänyt Harryn niskaan lumipallon. Harry oli kostanut ja Fred esitti kilttiä isoveljeä ja alkoi kostaa veljensä puolesta, George oli alkanut puolustaa Harrya, mutta Adara saikin ideakseen heittää Georgea lumipallolla muuten vain. Pian kaikki heittelivät kaikkia – paitsi Hermione joka tyytyi katselemaan. Lopulta kello lähestyi viittä ja Hermione totesi menevänsä valmistautumaan tanssiaisiin. Hänen lähdettyään Adara totesi olevan parasta että hänkin lähtee.

Pian Adara ymmärsi miksi Hermione oli halunnut laittautua kolme tuntia aikaisemmin: hän oli aikeissa saada hiuksensa sileiksi. Adara puolestaan päätti lyhentää reilusti hiuksiaan ja laittaa niitä hiukan kiharalle. Adaraa tosin pelotti leikata hiuksiaan loitsulla joten hän pyysi Hermionea tekemään sen. Tulos oli erittäin hieno, etenkin latvojen kihartamisen jälkeen. Nyt hiukset yltivät olkapäille.
”Näytät ihan Siriuksen parrattomalta ja kauniilta versiolta”, Hermione totesi jossain välissä. Adara virnisti ja alkoi penkoa mekkoaan matka-arkustaan.
Hetken he huokailivat toistensa mekkoja ja vaihtoivat ne sitten ylleen.
”Kenen kanssa sinä muuten menet?” Adara kysyi silittäessään loitsulla mekkonsa helmoja. Hermione virnisti.
”Näet sitten.”

Pian ihmiset alkoivat vetäytyä saliin. Adara otti matka-arkustaan Georgen kellon ja lähti sitten Hermionen perässä. George ei ollut odottamassa oleskeluhuoneessa, mutta Adara aavisti että hän olisi salissa.
Ollessaan juuri menossa saliin, McGarmiwa ilmestyi puhumaan Hermionelle. Hermione heilautti Adaralle kättään merkiksi että hän voi lähteä saliin ilman häntäkin.
Adara nyökkäsi ja astui sisään. Hän henkäisi hämmästyksestä.
Salin seinät olivat hopeisessa kimaltavassa huurteessa ja mustan lumotun katon alla leijaili misteli ja murattiköynnöksiä. Tupapöytien sijaan salissa oli satakunta pienempiä pyöreitä pöytiä, joita valaisi lyhdyt. Tuomarien pöydässä istuivat tutut tuomarit, paitsi... Kyyryn paikalla istui Percy Weasley!
Adara käveli ihmisjoukon läpi tuomarien pöydän luo.
”Hei Percy, mitä sinä täällä teet?”
”Sain ylennyksen ja olen nyt Kyyryn henkilökohtainen avustaja”, Percy totesi ylpeänä.
”Ja pidät hänelle paikkaa--?” Adara tokaisi huvittuneena.
”Ei, minä edustan Kyyryä täällä hänen sijastaan. Kyyry on nimittäin rasittunut liikaa ja on nyt sairaslomalla”, Percy vastasi huomaamatta Adaran huvittuneisuutta.
”No voih..” Adara sanoi pahoittelevasti ja tirskahti kun Percyn katse vältti.
”Sinä näytät upealta tänään”, Percy tokaisi yhtäkkiä kohteliaasti.
”Kiitos”, Adara sanoi.
”Adara!” Kuului huudahdus ihmisjoukon keskeltä. George oli tullut. Hänellä oli upouusi, musta juhlakaapu jossa oli kullanväristä lankaa hihojen suussa ja kauluksessa.
George ojensi käsivarttaan ja Adara tarttui siihen. Percy katsoi heitä hetken leuka lähes lattiatasolla.
”Mennäänkö istumaan?” George kysyi. Adara nyökkäsi hymyillen.

Kun kaikki olivat istumassa, kolmivelhoturnajaisten kilpailijat saapuivat saliin aplodien säestämänä. Cedric Diggory ja Cho Chang, Harry ja Parvati Patil, Fleur Delacour ja Adaraa tansseihin kysynyt poika (Roger Davies) , sekä Viktor Krum ja - Hermione!?
”Onko tuo Hermione?!” George kuiskasi Adaralle. Adara ei ensin saanut sanaa suustaan.
”Miksei hän kertonut että hän menee Krumin kanssa?” hän kysyi hölmistyneenä. Ei siinä mitään häpeämistä ainakaan ole.
Lounaan jälkeen ottelijoiden oli tarkoitus tanssia ensimmäinen tanssi. Kohtalottaret marssi lavalle ja alkoivat soittaa hidasta sävelmää. Ottelijat tanssivat hetken kunnes muutkin oppilaat alkoivat tulvia lavalle.

Adara oli niin keskittynyt katseluun, ettei ensin huomannut että George oli ojentanut kättään. Havahduttuaan, Adara tarttui siihen hellästi ja he lähtivät myös tanssimaan, Adaran tuntiessa taas jonkun katselevan häntä. Tällä kertaa katse ei tullut opettajien pöydästä, vaan yhdestä oppilaiden pöydästä. Draco, näyttäen kurjemmalta kuin koskaan. Hän katsoi Adaraa apeana, mutta huomattuaan Adaran katsovan takaisin, hän lähti hakemaan itselleen ja Pansy Parkinsonille juotavaa.

Tanssin loputtua, George saattoi Adaran takaisin pöydän ääreen.
”Haen meille juotavaa, mutta ennen sitä minun täytyy käydä jossain. Älä suotta istu siinä yksin, hae itsellesi seuraa”, George sanoi ja oli lähdössä.
”Mihin sinä menet?” Adara kysyi.
”Tuonne vain”, George vastasi ja lähti salin ovesta, ja samassa väkijoukosta lähti eräs beauxbatonsilainen pitkä, hoikka puoliveela-tyttö salin ovien läpi samaan suuntaan kuin George.
Adaran sydän hypähti, vatsa tuntui heittäneen voltit.
Kuvittelen vain, kuvittelen vain, kuvittelen vain... Adara hoki itselleen. Hän tajusi lopettaa vasta kun oli seurannut Georgea linnan pihamaalle. Lumesta erotti kahdet jalanjäljet jotka menivät samaan suuntaan. Adara seurasi jälkiä lammen rannalle asti, suuren tammen alle. Jäljet tuntuivat loppuvan jonnekin tammen varjoon, sillä varjoista ei lähtenyt enää jälkiä pois. Adara hiipi mahdollisimman varovasti narskuvaa lunta pitkin tammen juurelle. Siellä hän erotti heidät. He puhuivat hiljaa toisilleen, vain puhuivat. Ehkä he ovat vain ystäviä...
Samassa George astui aivan tytön eteen ja kietoi kätensä tämän ympärille, laskien päänsä tytön omaa vasten. Adara ei erottanut kunnolla mitä he tekivät, eikä ollut varma halusiko edes.

Hän juoksi. Pois sieltä, pois sen tammen luota, pois Georgen luota...
Hän juoksi linnan takapihalle ja sieltä takaoven kautta sisään. Silloin hän vasta tajusi että hänen täytyy mennä suuren salin läpi päästäkseen Rohkelikkotornille. Kyyneleet alkoivat sumentaa hänen silmiään, mutta hän ei välittänyt, vaan juoksi. Sen suuren tönivän ihmisjoukon läpi niin nopeasti kun pääsi. Este torniin pääsylle tuli vasta salista ulos tulon jälkeen. Adara törmäsi tähän täydestä vauhdista ja mutisi jotain anteeksipyyntöä katse lattiassa. Poika ei siirtynyt mihinkään.
”...Sinä näit sen, vai mitä?” poika sanoi. Adara nosti katseensa jäänharmaisiin silmiin, Dracon silmiin. Adara käänsi katseensa jonnekin muualle, silmien sumentuessa taas kyynelistä. Sitten hän tunsi kuinka Draco kietoi kätensä hänen ympärilleen ja painoi tämän silkkistä juhlakaapuaan vasten.
Otsikko: Luku 43. Ymmärrys
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 18:01:04


Luku 43. Ymmärrys









Adara itki Dracon olkapäätä vasten, ties kuinka kauan. Lopulta Draco sanoi: ”Tule” ja he lähtivät kävelylle käytäville. Molemmat olivat hiljaa. Draco piti lohduttavasti kättään Adaran olkapäällä.
Kierrettyään muutamat käytävät läpi, he menivät ulos. Tammen luota johtivat jäljet pois, merkkinä siitä että Georgen ja puoliveelan hellyyden hetki oli ohi.
Draco ja Adara kävelivät lammen rannalle, muttei tammen lähelle. He seisoivat hiljaa paikallaan hetken. Adara puristi yhden sanan suustaan: ”Anteeksi.”
Draco katsoi häntä tulkitsemattomalla ilmeellä.
”En uskonut sinua... Anteeksi”, Adara sanoi ja puristi kättään nyrkkiin, ettei alkaisi itkeä. Draco huokaisi.

”Minun tässä pitäisi anteeksi pyytää. Ei se asia kuulunut minulle -”
”Olisi pitänyt jättää minut luulemaan että kaikki on hyvin? Ja antaa Georgen liehakoida sitä puoliveelaa selkäni takana? Teit ihan oikein, mutta minä -” Adara aloitti, pitäen vaivalla ääntään vakaana, lopulta se alkoi väristä kuin lehti tuulessa, ja yhtä nopeasti kuin lehti putoaisi puusta, hänen äänensä petti. Hän kääntyi poispäin Dracosta ja veti syvään, täristen henkeä. Draco kietoi kätensä varovasti tämän ympärille takaapäin. Adara otti taskustaan silkkikankaaseen käärityn kellon, joka hänen piti antaa Georgelle. Hän puristi sitä nyrkissään, pidätellen uusia kyyneleitä. Draco laski toisen kätensä Adaran kädelle ja avasi hellästi tämän nyrkin. Hän otti kellon ja avasi silkkihuivin sen ympäriltä. Hän avasi kellon ja samassa Adara muisti ettei ollut ehtinyt kaivertaa siihen mitään. Draco nojasi päätään Adaran niskaa ja olkaa vasten, ei sanonut sanaakaan kellosta. Hän silitti vapaan käden peukalollaan Adaraa. Adara tunsi olonsa lämpimäksi, Dracon hengittäessä hänen ihoaan vasten. Adara huokaisi hiljaa ja sulki silmänsä.

Tuokion jos toisenkin jälkeen, he päättivät palata linnaan. Draco ei tehnyt yhtään hyökkäävää liikettä, oli vain tukena. He astelivat portaita pitkin rohkelikkotornin lähelle. Siinä he tuijottivat hetken aikaa toisiaan. Adara ojensi Georgen kelloa Dracolle. Draco näytti hölmistyneeltä.
”Ota se, en halua pitää sitä”, Adara sanoi ja Draco myöntyi yllättävän helposti. Hän vain nyökkäsi ja otti kellon taskuunsa. Syntyi taas hiljaista.
”Tuota.. Kiitos, Malfoy..” Adara sanoi vaivalloisesti. Draco pudisti päätään kuin merkiksi ettei häntä pidä suotta kiitellä.
”Sano Draco.”
”No, kiitos Draco”, Adara sanoi ja päästi pienen hymyn kasvoilleen. Draco nosti tämän leukaa kädellään hiukan.
”Niin sitä pitää. Hyvää yötä... Ja hyvää joulua”, hän sanoi ja lähti.
”Hyvää joulua...” Adara sanoi ja totesi että joulu oli tänä vuonna kaikkea muuta kuin hyvä. Vaikka Draco olikin pieni valon pilkahdus sen synkkyyden keskellä.

Tapaninpäivänä Adara makasi sängyssä tavallista pidempään –kuten monet muutkin. Lopulta muut tytöt lähtivät makuusalista aamiaiselle ja tekemään joululomaksi tulleita läksyjään. Adara oli menettänyt ruokahalunsa ja läksyt hän oli tehnyt heti ensimmäisenä lomapäivänä.
Hän ei tullut ulos makuusalista koko päivänä.

Seuraavana päivänä sama toistui, mutta päivällisen aikaan Parvati Patil tuli makuusaliin.
”Hei, Draco Malfoy käski sanoa että hän on kirjastossa kuudelta, odottamassa sinua.”
Adara nosti päätään tyynystä.
”Ai, joo.. Kiitos”, hän mutisi ja Parvati lähti. Adaran mieltä lämmitti että edes joku kaipasi häntä puolentoista päivän piileskelyn jälkeen. Se antoi hänelle sen verta voimia että hän päätti lähteä päivälliselle.
George istui syömässä Rohkelikkopöydässä – Adara aloitti taas piileskelynsä. Hän istuutui ison oppilasjoukon viereen mahdollisimman piiloon Georgelta. Harry, Hermione ja Ron eivät olleet paikalla. Draco istui luihuisten pöydässä ja näytti huomanneen Adaran, muttei tehnyt mitään.
Adara söi sen mitä sai alas, nousi ylös ja lähti salista, vaikka näkikin silmäkulmastaan että George heilutti kättään hänelle. Hän palasi rohkelikkotorniin ja tuli pois vasta kello kuudeksi kirjastoon, tapaamaan Dracoa.

”Hei”, Draco sanoi huomatessaan Adaran. Hän istui ison kirjapinon keskellä pöydän ääressä.
”Hei. Mitä etsit?” Adara vastasi. Draco huokaisi ja rapsutti päätään. Sitten hän ojensi Numerologiaa keskiverroille Adaran kasvojen eteen.
”En tajua pätkääkään”, Draco huokaisi ja katsoi anelevasti Adaraan. ”Auta.”
Adara tyrskähti.
”Siksikö kutsuit minut tänne?”
”Niin. Olen pulassa jos en tajua näitä ylihuomiseen mennessä.”
Adara huokaisi, istuutui alas ja alkoi neuvoa.
Kello oli vähän vaille seitsemän kun Draco ymmärsi yskän, ja kello oli vähän yli yhdeksän kun he saivat loppuun Dracon viiden pergamentin pituisen numerologian läksynsä. Sinä aikana Adara oli saanut todettua monta asiaa: Vaikka Draco näyttikin pyörivän usein vapaa-aikanaan milloin missäkin, hänkin silti opiskeli ahkerasti. Toiseksi, Draco on hyvä tyyppi – ihan ystävänäkin.
Lopulta he päättivät levätä ja palkita itsensä illallisella.
Salissa he kuitenkin havahtuivat taas todellisuuteen - eli siihen että he ovat eri tuvissa. Joten he istuutuivat omiin tupapöytiinsä ja toivottivat hyvät yöt toisilleen.

Adara latoi hiukan illallista lautaselleen ja alkoi syödä. Samassa Fred loikkasi Adaran viereen istumaan.
”Pöö”, hän sanoi ja virnisti.
”Hei vain”, Adara sanoi ja jatkoi syömistä.
”Näytät kauhealta”, Fred tokaisi. Adara potkaisi tätä jalkaan.
”Ei siis sillä tavalla, vaan näytät siltä kun olisit valvonut monia öitä putkeen ja kuin et olisi nähnyt hiusharjaa hetkeen”, Fred korjasi, ja oli täysin oikeassa. Adara kohautti olkiaan. Oli hetken hiljaista, Adara söi, Fred katseli lumottua kattoa.
”George etsi sinua tanssiaisissa. Katosit jonnekin”, hän mutisi.
”Ai jaa...” Adara sanoi välinpitämättömästi.
”Te siis seurustelette?”
”En nyt tiedä.”
”Miten niin et tiedä?”
Adara vaikeni. Taas oli hetken hiljaisuus.
”En viitsinyt kertoa Georgelle että lähdit Malfoyn kanssa tanssiaisista. Se on sinun oma asiasi.”
”Ihan sama vaikka olisit kertonutkin...” Adara mutisi, toivotti hyvät yöt ja lähti. Fred tosin seurasi.

”Hei, kerro nyt mikä sinua riivaa. Et ole pyörinyt ystäviesi kanssa joulun jälkeen –ja sen sijaan olet tapaillut Malfoyta kuin tämä olisi hyväkin ystäväsi.”
”Hän on”, Adara sanoi rauhallisesti astellessaan portaita kohti rohkelikkotornia.
”Et ole tosissasi, viime vuonna me vielä pilkattiin häntä täysillä”, Fred sanoi epäuskoisesti.
”Draco ymmärtää minua juuri nyt paremmin kuin kukaan teistä. Se siitä”, Adara sanoi ja hidasti kävelyvauhtiaan.
”Mekin ymmärrettäisiin jos kertoisit!” Fred sanoi.
”En voi kertoa teille, en nyt”, Adara totesi ja sanoi salasanan lihavalle leidille. He astelivat tyhjään oleskeluhuoneeseen. Fred tuijotti Adaraa tiukasti. Adara katsoi Frediä näyttämättä sitä kuinka tuskaiselta tuntui puhua Georgesta.
”Sitten kun voit kertoa... Niin kerrothan minulle?”
Adara nyökkäsi ja lähti nukkumaan. Makuusalissa häntä odotti tuntematon pöllö jolla oli jalassaan lappu:

Tavataan huomenna keskiyöllä. Lammen vieressä suuren tammen alla.

Adara ei keksinyt ketään muuta kirjeen taakse kuin Georgen.
Otsikko: Luku 44. Sekaisin
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 18:04:36

Luku 44. Sekaisin








Seuraavana päivänä Adara ei nähnyt Georgea missään, joten hän ei voinut kysyä kirjeestä. Binssin kaksoistunti oli yhtä uuvuttava kuin aina, ja kaiken lisäksi tuntien loputtua Adara tunsi olonsa yhä uupuneeksi. Hän kävi ruokailussa ja meni makuusaliin hetkeksi nukkumaan.
Kyseinen hetki venyi ja venyi, kunnes Adara heräsi yhdeksältä illalla, eikä saanut enää unta. Hän teki läksynsä poikkeuksellisesti sängyssä puoli yhteentoista asti, ja hiipi sitten ulos makuusalista ja rohkelikkotornista, kantaen jostain syystä koululaukkua mukanaan. Koululaukussa oli tosin vain yksi kirja, tarina ihmissudesta.

Adara laski koululaukkunsa maahan ja jäi seisomaan tammen juurelle ja katseli lammen hopeisena kiiltävää pintaa. Adaran teki mieli lukea, mutta näkymä oli liian kaunis että hän voisi katsoa kirjan sivuja. Oli hiljaista, vain tuuli kahisutteli puun oksia ja aallot lammessa litisivät hiljaa jäisiä kaisloja vasten. Tuuli riepotti Adaran hiuksia ja sai tämän tärisemään kylmästä. Adara toivoi Georgen tulevan pian paikalle, pyytäen syvästi anteeksi, halaten Adaraa kuin ennenkin.
Halaten samalla tavalla kun sitä tyttöä silloin... Adara ei kuitenkaan tuntunut olevan varma antaisiko hän anteeksi Georgelle. Sen verta pahalta se oli tuntunut kun Adara katsoi sivusta sitä.

Kuin salamaniskusta Adaran toive tuntui toteutuvan. Vahvat käsivarret tarttuivat Adaran vyötäröstä takaapäin ja vetivät tämän hellästi tätä vasten. Adara hymyili hiukan, vaikkei sitä pimeässä nähnytkään. Tunne oli niin lämmin, pehmeä... Adara unohti koko Georgen petturuuden siinä sekunnissa kun ne kädet lipuivat hänen vyötäröä pitkin, hitaasti. Kädet kietoutuivat hänen ympärilleen ja hän kurottautui olkansa yli lämpimään ja kiihkeään suudelmaan. Adara avasi silmänsä ja koki suuren yllätyksen.

”Draco! Mitä hittoa sinä teet!?” hän kiljaisi ja irrottautui tämän otteesta. Poika näytti hölmistyneeltä.
”Miten niin?”
”Miksi sinä hiiviskelet toisten selän taakse ja-ja-”
”Minä sinut tänne kutsuin”, Draco totesi.
”Sinä? Mutta - minä luulin että...” Adara änkytti hämmentyneenä.
”Weasleyn kutsuneen sinut?” Draco kysyi ennen kuin Adara ehti vastata.
”Kyllä. Miksi sinä kutsuit minut tänne keskellä yötä ja vielä - no - teet noin!” Adara sanoi ärtyneenä. Draco pyyhkäisi alahuultaan peukalolla.

”Eipä sinua tuntunut haittaavan yhtään”, hän totesi virnistäen. Adaran olisi tehnyt mieli läimäyttää häntä ja lujaa. Vaikka eipä suudelmassa ollut valittamista, suudelma tuntui jopa paremmalta kuin Georgen kanssa... Kiihkeämmältä ja...
Hitto! Mitä minä taas ajattelen!?


”Koska luulin sinua toiseksi!” hän lopulta sanoi tuhahtaen, asteli Dracon taakse ja nosti maasta laukkunsa lähteäkseen paikalta. Noustuaan Adara tunsi taas kädet vyötäröllään, tiukemmin kuin aiemmin. Draco kietoi toisen kätensä Adaran vyötärölle, toisen hellästi hiukan ylemmäs, melkein rinnalle, ja hivutti sitä hiljaa Adaran kaulalle, niin pehmeästi ja hiljaa että Adaran iho meni kananlihalle.
”Haluan sinut... En ole koskaan muita halunnutkaan...” Draco kuiskasi Adaran korvaan ja hivutti päätään alemmas, tytön niskalle.
”Lope-” Adara kuiskasi toimeettomana, mutta sana kuoli ennen loppuaan, sillä Draco painoi huulensa Adaran kaulaa vasten, ensin pehmeästi, sitten kiihkeästi. Adara oli avuton, hän ei pystynyt työntämään häntä pois, hän ei halunnut... Kaikki ajatukset tuntuivat lennähtävän kauas pois.

Hänen vatsassa kihelmöi polttelevasti, kunnes se tunne ylti hänen kehonsa joka sopukkaan. Hän painoi silmänsä kiinni, jalkojen tuntuessa kuin ne sulaisivat siihen paikkaan. Miten joku voikin tuntua noin hyvältä...
Ei, tämä on väärin. Entä George...? Sanoi ääni Adaran mielessä.
Mutta hän petti... Sitä luottamusta ei voisi voittaa enää takaisin. Tuntui taas toinen ääni sanovan, ja Adara tiesi ettei koskaan antaisi sitä anteeksi, ei ikinä...
Pienoinen koston maku tuntui Adaran suussa, hänen painaessaan huulensa Dracon huulia vasten, ja antautuessa kiihkeään suudelmaan. Draco hivuttautui Adaran takaa eteen, huulien pysyessä yhä kömpelösti yhdessä. Adaran koko ruumista kihelmöi, täysin eri tavalla kuin Georgen kanssa, täysin erilailla kuin Oliver Woodin kanssa kolmannella luokalla, ensimmäisen luokan pususta Fredin kanssa puhumattakaan...

Draco kietoi kätensä Adaran selälle ja painoi tämän itseään vasten, Adaran painaessa toisen käden pojan rintakehälle ja toisen vyötärölle, ja sitä pitkin selälle. Draco hivutti käsiään välillä hitaasti alemmas ja ylemmäs Adaran selkää pitkin, tämän mennessä hiukan kananlihalle, sekä raotti huuliaan työntäen kielensä Adaran kieltä vasten, suudelman kiihtyessä. Adara olisi huokaissut jos olisi pystynyt. Draco hivutti kätensä lopulta alaselkääkin alemmas, painaen Adaraa itseään vasten.
Se sai Adaran havahtumaan todellisuuteen.

Hän ja Draco, kiihkeässä suudelmassa avoimella paikalla. Joku saattaisi nähdä heidät, ja vaikkei näkisi, mihin tämä johtaisi?
”Ei”, Adara sanoi ääni väristen ja irrottautui Dracosta. Draco katsoi tätä kysyvästi.
”Tämä on väärin. George ja minä ei... en voi”, Adara sanoi hajanaisesti.
”Te ette mitä? Ole vielä eronneet?” Draco kysyi.
”Niin. Tai siis - emme me ole eroamassa - tai..” Adara änkytti. Olivatko he eroamassa?
”Jos saan arvata... Se Weasley satutti sinua niin, ettet ole valmis ikinä antamaan anteeksi”, Draco sanoi, astuen lähemmäs Adaraa. Adara käänsi katseensa nurmikkoon, puristaen kättään nyrkkiin. Draco laski toisen kätensä Adaran olkapäälle, ja silitti tätä peukalollaan. Toisella kädellä hän nosti Adaran kasvoja itseensä päin, leuasta hellästi pidellen.

Miksi... Miksi Adarasta tuntui että ainoa joka häntä ymmärtää nyt, on Draco? Miksi hän lohduttaa Adaraa nyt? Vastaus tuli jo ennen kuin Adara ehti kysyä.
”Minä... minä rakastan sinua”, Draco sanoi hitaasti ja vilpittömästi, painaen sen jälkeen huulensa hitaasti Adaran otsalle. Adara sulki silmänsä, päästäen kyyneleet poskilleen. Samassa hän tunsi kuinka Dracon kädet kietoutuivat jälleen hänen ympärilleen, tällä kertaa vain lämpimään halaukseen.
Otsikko: Luku 45. Minä näin sinut
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 18:27:56

Luku 45. Minä näin sinut








Adara heräsi aamulla viimeisenä, vaikka luulisi kaikkien nauttivan viimeisestä lomapäivästä ennen opiskelujen alkua. Pilvet olivat matalalla, kielletyn metsän puiden latvojen korkeudella, auringosta ei näkynyt vilaustakaan ja kylmä tuuli puhalsi Tylypahkan pihaa ja sekoitti beauxbatonilaisten ja durmstrangilaisten tekemät polut.
Laittauduttuaan Adara asteli oleskeluhuoneeseen, luultuaan huonetta tyhjäksi, hän jatkoi matkaansa muotokuva-aukolle kun kuuli ikkunan luota: ”Huomenta.”
George. Adara kokosi itsensä ja vastasi.
George asteli ikkunan luota Adaran nenän eteen. He tuijottivat hetken toisiaan mykkänä.
”Mitä?” Adara sanoi ehkä turhankin ärsyyntyneeseen sävyyn.

”Miksi välttelet minua?” George kysyi. Adara käänsi katseensa muualle. Mitä tässä tilanteessa pitäisi sanoa? Möläyttää suoraan?
”Katso minua kun puhun sinulle!” George sanoi tarttuen Adaraa kärsimättömänä olkapäistä.
”Miksi?!” hän kysyi. Molemmat olivat hetken hiljaa.
”...Minä näin sinut.”


Vaikka kyseisen lauseen olisi pitänytkin tulla ensin Adaran suusta, lauseen sanoi kuitenkin George.
Adara katsoi tätä järkyttyneenä.
”Minä näin sinut Malfoyn kanssa!” George huusi. Adara ei tiennyt mitä sanoa. George ei selvästikään ollut kuullut kuinka Draco ja Adara olivat sopineet, etteivät tapaa toisiaan, elleivät asiat ole selvitetty Georgen kanssa.
”Näin sinut... suutelemassa sitä - sitä -” George sanoi, pitäen yhä kiinni Adaran olkapäistä.
”Minäkin näin sinut”, Adara lopulta sanoi. George oli puolestaan järkyttyneen näköinen.
”Sen puoliveelan kanssa jouluna, tammen alla”, Adara jatkoi ja George irrotti kätensä Adaran olkapäiltä silmänräpäyksessä.

George vapisi. Kirjaimellisesti vapisi, ja tuijotti Adaraa.
”S-se ei ollut mitä näytti...” hän sanoi katkonaisesti.
”Mitähän te sitten teitte, kasvot niin lähekkäin toisianne...?” Adara sanoi hiukan katkerasti. George kiristi hampaitaan yhteen ja katsoi muualle.
”Katso minua!” Adara huusi. Häntä suututti. Miten George itse oli käskenyt Adaraa katsomaan häneen, ja nyt teki samoin, oli katsomatta. Georgen katse viipyi hetken takassa, ja kääntyi sitten Adaraan. Syntyi syvä hiljaisuus. Ehkä olisi ollut sittenkin parempi että George olisi katsonut muualle. Adarasta tuntui ahdistavalta vain seisoa hiljaa ja tuijottaa tätä silmiin.

”... Me sovittiin Dracon kanssa ettemme tee mitään sen illan jälkeen. Ei, ennen kuin minulle selviää mitä sinä aiot”, Adara sanoi hiljaa. George näytti kuin ei saisi enää mitään sanottua. Lopulta hän ojensi hiukan kättään Adaraan päin, ilmeisesti odottaen että Adara tarttuisi siihen.
”Mene pois”, Adara kuiskasi ja katsoi tiukasti lattiaan. George veti kätensä pois, muttei sanonut tai tehnyt muuta.
”Mene pois!” Adara huusi. George perääntyi hiukan, ja lähti pois muotokuva-aukosta.
Adara huokaisi ääni vapisten ja lyyhistyi polvilleen lattialle.
Ei sen näin pitänyt mennä... Adara ajatteli. Hänen vihansa oli saanut vallan.
Hän huokaisi surkeasti ja tuijotti käsiään. Hänen olisi tehnyt mieli läimäyttää itseään, sekä läimäyttää Georgea. Tai läimäyttää ensin itseään ja sitten Georgea.
Ikkunasta kuului koputusta. Adaran pöllö oli saapunut, kirje jalassaan.
Adara nousi ylös ja kiiruhti päästämään pöllön sisälle. Hän nappasi kirjeen ja istuutui nojatuolille. Pöllö lehahti hänen olalleen näykkimään hänen hiuksiaan. Adara luki.

Hei Adara
Kiitos pitkästä kirjeestä. Piristit jouluani. Ja kiitos ruoasta! Koulun tontut ovat parhaita kokkeja ikinä.


Adara oli erottavinaan ”jouluani”-sanan levinneen hiukan, jonkin pisaran vaikutuksesta. Ja jostain syystä Adaraa ei ollut yllättynyt siitä että Sirius tiesi Tylypahkan kotitontuista.

Koska sinulla on seuraava Tylyaho-viikonloppu? Koska tahansa se onkin, tule viideltä iltapäivällä Kolmen Luudanvarren eteen.

Adara hölmistyi. Ei kai Sirius ole Tylyahossa?

Mitä sinulle muuten kuuluu? Tylypahkassa oli kuulemma joulutanssiaisetkin kolmivelho-turnajaisten kunniaksi. Kateeksi käy, meillä ei koskaan sellaisia ollut. Tuntuuko Harry pärjäävän seuraavan haasteensa suhteen? Miten muut voi?
Ja muistuikin mieleeni, sinullahan on tänä vuonna VIP-kokeet. Älä ota niistä turhaa stressiä, minä ja Jameskin kahmaistiin aikoinamme niitä iso määrä. Remus vielä enemmän. Ja Remuksen puheista päätellen sinä olet oikein nerokas opiskelija, joten sinulla ei ole huolen häivääkään.
Pidän pöllöäsi päivän pari täällä ettei se palaa heti Tylypahkaan, saattaisi herättää epäilyksiä että se palaa hetkessä täältä missä olen.
Muista ilmoittaa Tylyaho-päivä.

Sirius

Ps: Melkein jo unohtui. Minäkin rakastan sinua.


Adara virnisti. Että melkein unohtui, vai?
Hän kaivoi taskustaan pergamenttia ja alkoi kirjoittaa vastauksia sitä mukaa kun löysi kysymyksiä Siriuksen kirjeestä.

Hei Sirius.

Oletko sinä Tylyahossa? Seuraava viikonloppuni siellä on tammikuun toisena lauantaina. Aiotko tosissasi ilmestyä paikalle? Jos joku näkee sinut?
En tiedä Harrysta, en ole ehtinyt juttelemaan hänelle. Mutta kysyn kun ehdin.
Tanssiaiset eivät olleet mikään iso juttu, turha olla kateellinen. Kohtalottaret olivat siellä esiintymässä mutta eipä sen enempää. Kyyry oli tosin poissa, hänen paikallaan oli hänen henkilökohtainen avustajansa. Kyyry on kuulemma sairas.
Muut voivat luultavasti oikein hyvin. Ainakin Harry, Ron ja Hermione. Ja minä itsekin. Mitä nyt hiukan tullut oltua huonolla päällä –johtuu kai juuri VIP-kokeista. En tiedä pystynkö edes stressaaman niiden takia kun sinäkin aiheutat minulle jo harmaita hiuksia.


Adara virnisti itsekseen.

Ja ”älä ota stressiä?” helppoa sinun on sanoa kun olitte Jamesin ja Remuksen kanssa koulun neropatit!
Kirjoittelen myöhemmin lisää.

Adara


”Anteeksi, saat heti lisää kuljetettavaa”, Adara sanoi pahoittelevasti pöllölleen joka ojensi kiltisti jalkaansa.
Adara lähetti pöllön ikkunasta takaisin ulos. Se tosiaan kohdisti suuntansa kohti Tylyahoa.
Adara ei ehtinyt edes jatkaa murehtimistaan kun hän huomasi sen, sohvalla lojuvan Päivän profeetan. Adara poimi sen ja huomasi etusivulla otsikon:
DUMBLEDOREN JÄTTILÄISVIRHE
Mitä ihmettä?
Adara ajatteli ja käänsi sivulle 7.

Tylypahkan noitien ja velhojen koulun omalaatuinen rehtori Albus Dumbledore ei ole milloinkaan pelännyt kiistanalaisia ratkaisuja valitessaan henkilökuntaa, kirjoittaa erikoiskirjeenvaihtaja Rita Luodiko. Viime syyskuussa hän palkkasi surullisenkuuluisan pahanilmalinnun ja entisen aurorin, Alastor ”Villisilmä” Vauhkomielen, opettamaan suojautumista pimeyden voimilta, vaikka taikaministeriössä moni kohottelikin kulmiaan tuon päätöksen vuoksi, sillä Vauhkomielen tiedetään hyökkäävän kenen tahansa kimppuun, joka vain liikahtaa äkisti hänen läsnä ollessaan. Villisilmä Vauhkomieli vaikuttaa kuitenkin vastuulliselta ja ystävälliseltä henkilöltä verrattuna siihen puoli-ihmiseen, jonka Dumbledore on värvännyt opettamaan taikaolentojen hoitoa.

”MITÄ?!” Adara huudahti voimatta uskoa silmiään, ja joutui lukemaan viimeisen lauseen uudestaan. Villisilmäkö ystävällinen Hagridiin verrattuna?
 
Rubeus Hagrid, joka myöntää saaneensa potkut Tylypahkasta kesken kolmannen kouluvuotensa, on erottamisestaan lähtien toiminut koulun riistanvartijan tehtävässä, jonka Dumbledore on hänelle järjestänyt. Viime vuonna Hagrid kuitenkin käytti salaperäistä vaikutusvaltaansa rehtoriin ja hankki itselleen lisäksi taikaolentojen hoidon opettajan viran monen pätevämmän ehdokkaan nenän edestä.

Enempää Adara ei kestänyt lukea. Hän hyppeli lauseiden yli erottaen vain hajanaisesti lauseita.
Julmannäköinen Hagrid...  pelotellut... tosi pelottaviksi... Ei ole aikeita lopettaa... erittäin vaarallisia... ei olekaan puhdasverinen velho... ei edes puhdasverinen ihminen... Ridwulfa-jättiläinen...
Adara viskaisi lehden huoneen kauimmaiseen nurkkaan. Se Luodiko alkaa tosissaan käydä maanvaivaksi.
Otsikko: Luku 46. Kyllästynyt juoksemaan
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 18:32:13

Luku 46. Kyllästynyt juoksemaan








Koko kouluviikon ajan Hagridista ei näkynyt jälkeäkään. Taikaolentojen hoidossa hänellä oli sijainen, Matoisa-Lankku. Adaraa huolestutti että Hagrid oli ottanut tosissaan Luodikon iljettävän lehtijutun. Hän keskusteli asiasta Harryn, Ronin ja Hermionen kanssa ja he lupasivat käydä Hagridin luona Tylyaho-lauantaina, joka lähestyi hidasta vauhtia.

Oli Tylyaho-viikon maanantai. Adara ei ollut puhunut Georgelle, eikä George Adaralle. He hädintuskin näkivät toisiaan. Adara ja Draco eivät olleet myöskään tavanneet toisiaan, ennen kuin vasta maanantai-iltana kirjastossa. Adara oli lukemassa kirjaa feeniks-linnuista kun Draco ilmestyi paikalle.
”Hei”, Draco sanoi heilauttaen kättään.
”Hei”, Adara mutisi ja kirjoitti pergamentille muistiin feeniksien erityispiirteitä. Oli hetken aikaa hiljaista. Draco rapsutti hajamielisenä takaraivoaan.
”No..?” hän lopulta sanoi. Adara kohotti katseensa kirjan yläreunaan.
”En tiedä. Hän näki meidät, minä näin heidät. Huusimme hetken ja nyt emme puhu toisillemme”, hän sanoi ja Draco pysyi hetken vaiti.
”Sen voisi tulkita, että te..”
”Niin.”
Draco painoi kätensä hetkeksi Adaran kädelle.
”Ota aikaa niin paljon kuin haluat. Minä odotan”, hän kuiskasi ja lähti.
Adara huokaisi. Mitä ihmettä hän tekee?

Viimein koitti lauantai. Adara tuli puoli tuntia etuajassa Kolmen luudanvarren eteen. Tuumittuaan ettei siellä lumihangessa ole mitään järkeä seistä puolta tuntia, hän asteli sisälle ja tilasi matami Rosmertalta kermakaljan. Juuri päästyään istumaan ja takin pois otettuaan, hänen vieressä oleva tuoli narskahti liukuessaan lattiaa pitkin. Rita Luodiko oli kiskonut tuolia taaksepäin ja oli nyt aikeissa istua siihen, Adaran viereen.
”Älä - edes - kuvittele”, Adara sanoi hitaasti ja raivoissaan. Rita istuutui silti.
”No mutta mutta, onko neidillä ongelmia perheen kesken, vai kenties rakkaudessa?” Rita sanoi pirteällä äänellään ja naputti pitkiä kirkkaanpunaisia kynsiään pöytää vasten. Samassa sähäkkä sitaattisulka – joka oli Adaralle jo liian tuttu - lennähti Ritan käsilaukusta.
”Ehkä voisin auttaa, kertoa suruistasi maailmalle ja ehkäpä joku yksinäinen poika kiinnostuisi tavata sinut...” Rita sanoi vihjaavasti. Adara tuhahti.

”Ei kiitos. Ei sen jutun jälkeen mitä teit Hagridille.”
Rita huokaisi ja rapsutti päätään yhdellä kynnellään.
”Jo toinen pettynyt lukija, Potterin poikakin äsken purki turhautumistaan minuun. Minähän teen vain työtäni -”
”Ja mustamaalaat ihmisiä”, Adara sanoi hampaitaan kiristellen, Rita esitti ettei kuullut.
”Jospa Harryn tyttöystävänä kerrot hiukan elämäsi kolhuista ja sotkuista lehteen - Harrykin oppisi arvostamaan sinua enemmän”, Rita jatkoi sitkeästi. Viimeisin asia mitä Adara olisi kaivannut, oli juttu hänestä ja Azkabanista karanneesta isästään.
”Minä en ole Harryn tyttöystävä! Sinä keksit sen päästäsi!” Adara tiuskaisi.
”Mutta hän pyysi sinut tanssiaisiin, vai mitä? Ja annoit hänelle jyrkän ’ei’n ja menit Weasleyn Fredin kanssa tansseihin”, Rita sanoi hiukan kysyvästi.
”Harry pyysi minut ystävänä. Ja se oli George, ei Fred”, Adara sanoi, ja tajusi vastanneensa Ritan kysymyksiin. Sitaattisulka ei tosin löytänyt asiasta mitään ytyä, sillä se ei kirjoittanut.
”No voih, tunsit ilmeisesti olosi vähäiseksi kun Harry ei pyytänyt sinua muuta kuin ystävänä?”
”En”, Adara sanoi ja joi kermakaljastaan puolet yhdellä kulauksella.
Siinä vaiheessa sitaattisulka alkoi kahista paperia vasten. Adara katsoi sulkaa epäilevästi.
”Mitä se kirjoittaa?”
”Ei mitään, kultapieni, ei mitään”, Rita sanoi heilauttaen kättään huolettomasti, niin että hänen useat rannekorunsa kilisivät. Adara sai tarpeekseen. Hän nousi ylös, otti takkinsa ja laukkunsa ja käveli ripeästi ulos, jättäen kermakaljansakin loppuun juomatta.

Satoi lunta, hyvin hennosti. Adara laittoi takin ylleen ja jäi seisomaan pubin eteen. Hän sulki silmänsä ja nautti, kun pienet hiutaleet hipoivat hänen kasvojaan. Hän seisoi pitkään paikallaan, kunnes kuuli jonkun puhuvan hänelle.
”Hei”, kuului Adaran olan takaa. Draco.
”Ai, hei”, Adara sanoi hyväntuulisesti.
”Voit hyvin, oletan?” Draco kysyi hymyillen. Adara nyökkäsi. Draco näytti helpottuneelta ja käänsi katseensa taivaalle. He seisoivat siinä hetken aikaa, molemmat katsellen vain lumisadetta, sanomatta sanaakaan. Lopulta Adara tunsi Dracon tarttuvan häntä kädestä.
Adara käänsi katseensa Dracoon, Dracon hymyillessä hänelle.

Adara oli varma että Draco olisi tehnyt sen, painanut huulensa Adaran omia vasten, ellei...
TUMP!
Kolmen luudanvarren jyrkältä katolta valui iso lumikasa Dracon niskaan.
”Äh”, Draco ähkäisi ja alkoi putsata lunta niskastaan. Adara pidätti nauruun purskahtamista.
Samassa kuului koiran haukuntaa. Adara kääntyi äänen suuntaan ja näki mustan ison koiran, Siriuksen, seisomassa ja heiluttamassa häntäänsä.
Adara ojensi kättään koiralle ja yritti leikkiä Dracon läsnä ollessa, ettei tietäisi koiran oikeaa henkilöllisyyttä. Sirius asteli lähemmäksi ja antoi Adaran silittää häntä korvan takaa. Samassa Sirius näykkäisi varovasti hampaillaan Adaran kädestä tumpun ja lähti juoksemaan.
”Hei!” Adara huudahti. Koira kääntyi Adaraan heiluttaen häntäänsä.
”Minä haen sen sinulle”, Draco sanoi ja oli lähdössä koiran perään.
”Öh - Ei tarvitse, haen sen itse. Nähdään taas!” Adara sanoi hätiköidysti ja juoksi koiran perään yksin.

Ovela veto, Sirius... Adara ajatteli ja juoksi tämän perässä. Juoksi ja juoksi, kunnes he saapuivat jyrkkään kallioiseen mäkeen. Siinä ei enää paljoa juostu. Adara käveli niin nopeasti kuin pääsi ja juuri hengästyttyään, Sirius oli kadonnut pieneen koloon kalliossa.
”Sirius?” Adara sanoi varovasti ja seurasi koiraa koloon. Sana ”kolo” ei ollut enää oikea sana, sillä paikka laajeni kiviseinäiseksi luolaksi. Lattia oli täynnä vanhoja Päivän profeettoja, ja eläinten luita. Perimmäisessä nurkassa makasi Hiinokka. Luolan keskellä seisova koira muuttui iloisesti virnistäväksi Siriukseksi.

Sirius ryntäsi halaamaan Adaraa.
”Hei”, hän sanoi hymyillen. Adara halasi ja tervehti takaisin.
”Tuossa tumppusi”, Sirius sanoi palauttaessaan tumpun omistajalleen ja alkoi nyppiä kielestään jotain tumpusta irronneita langan palasia. Adara virnisti ja alkoi kaivaa repusta tuliaisaan.
”Kuka se poika seurassasi oli?” Sirius kysyi ennen kuin Adara ehti edes ojentaa tuomiaan sämpylöitä.
”Öh - Draco”, Adara vastasi hätiköidysti ja ojensi Siriukselle tuomansa ruoat. Sirius laski ne pienen sanomalehti-nipun päälle.
”Draco kuka? Saattaisin tuntea hänen isänsä”, Sirius jatkoi ja tarjosi Hiinokalle kanankoipia.
Varmasti tunnetkin... Adara ajatteli ja nielaisi. Kuitenkin välttyäkseen valehteluilta- joita hän ei unissaankaan halua kohdistaa isäänsä- hän myönsi suoraan.
”M-Malfoy.”

Sirius jähmettyi niille sijoilleen. Hiinokka näykkäisi Siriusta sormesta merkiksi että tämä antaisi lisää kanaa. Sirius ei reagoinut. Hän kääntyi katsomaan Adaraa hölmistyneenä.
”Malfoy?” Hän toisti. Adara nyökkäsi. ”Narcissan ja Lucius Malfoyn poika?” Sirius kysyi. Adara nyökkäsi toistamiseen.
”Oletko ihan varma?” Sirius kysyi vielä. Adara nyökkäsi taas.
”Kuulin kun Toffee sanoi Dracon isää Luciukseksi. Ja Lucius esitteli vaimonsa Narcissaksi, Huispauksen maailmanmestaruus-ottelussa.”
”Ja mitä ihmettä sinä teit sen Malfoyn kanssa?” Sirius kysyi. Adara nielaisi.
”Me vain juteltiin”, Adara mutisi. Valhe lipsahtanut, Adaran vatsassa muljahti. Sirius katsoi häntä epäilevästi.
”Korvasi punehtuvat”, hän totesi. Adara jähmettyi hetkeksi. Luuliko hän tosiaan pystyvänsä huijaamaan Siriusta?
Adara hengitti kerran syvään ja painoi katseensa luolan lattiaan.
”Hän... sanoi rakastavansa minua.”
Sirius tuijotti Adaraa hetken, sitten asteli tämän luo ja laski kätensä tämän kädelle.
Adara käänsi katseensa Siriukseen. Sirius pudisti päätään hitaasti, hymyillen hiukan surullisesti.

”Usko minua. Malfoysta ei seuraa mitään hyvää.”
”M-mutta Draco on -”
”Isänsä poika.”
Adara vaikeni. Sirius käänsi hiukan päätään koiramaisesti ja katsoi Adaraa tutkistelevasti.
”Malfoyn suku on ollut sukupolvesta toiseen pimeyden velhoja, kaikki Luihuisten tuvasta. Lucius on kuolonsyöjä. Oli neljätoista vuotta sitten, ja tulee aina olemaan. Kukaan ei lakkaa olemasta kuolonsyöjä. Sama kohtalo odottaa kaikkia Malfoyn jälkeläisiä”, Sirius sanoi ja puristi Adaran käsiä hellästi. ”En ole koskaan pyytänyt sinulta mitään, mutta nyt pyydän; älä ole tekemisissä Malfoyn kanssa.”
Adara tuijotti Siriusta hetken. Sirius näytti tietävän mistä puhuu. Ja tottahan se oli, Adara ei tiennyt Dracosta paljoakaan, eikä varmasti tiennyt hänen tosiluonnettaan vielä.

Adara ei voinut tai osannut uhmata isänsä käskyä, joten hän nyökkäsi myöntyvästi.
”Hyvä. Usko että sanon tämän omaksi parhaaksesi. Malfoyn suku on kieroutunut ja paha, jos Draco ei vielä ole kieroutunut, niin pian on. Itseäni hävettää että olen heille edes sukua”, Sirius sanoi ja silitti Adaran kämmenselkää.
”Sukua Malfoylle?” Adara kysyi hämmentyneenä. Sirius nyökkäsi.
”Pikkuserkkuja Narcissan ja Luciuksen avioliiton kautta. Puhdasveriset pyrkivät lisääntymään vain keskenään. Erikoista että Draco on sinun kanssaan edes tekemisissä, hänhän luulee sinun olevan puoliverinen”, Sirius sanoi ja Hiinokka murahti hermostuneesti. Sirius nousi ja asteli silittämään Hiinokkaa rauhallisesti. Adara oli hetken hiljaa ja katseli Siriusta.
”Minä uskon...” Hän sanoi hiljaa. Sirius katsoi häntä kysyvästi.
”Että sanoit äskeisen vain parhaakseni. Minä.. pysyn erossa Dracosta”, Adara sanoi ja tunsi jonkin musertuvan sisällään. Miten hän koskaan pystyisi uhmaamaan isäänsä, joka ei ole tarkoittanut muuta kuin hyvää?
Sirius hymyili ja nyökkäsi.

Adaran palattua takaisin Tylyahoon, Draco oli yhä Kolmen luudanvarren edessä, odottamassa häntä. Draco virnisti ja vilkutti hänelle. Adara asteli suoraan hänen eteensä, tietämättä mitä sanoa.
Mitä tässä tilanteessa edes voi sanoa? ’Anteeksi mutta isäni ei salli meidän jatkavan.’ tai ’Anteeksi mutta kun olet Malfoy’... Adaralla tuli mieleen Romeon ja Julian suku-riidat. Samassa hänen mielessään kummitteli miten Romeon ja Julian kävi.
Lopulta, hän halasi Dracoa, suuteli tätä nopeasti huulille ja kuiskasi kyyneleiden valuessa poskillaan: ”Tämä on viimeinen... Malfoy.”
Draco näytti hölmistyneeltä. Adara työnsi Dracon kauemmas itsestään ja lähti juoksemaan.

Olen kyllästynyt juoksemaan... Juoksemaan ongelmiani ja totuutta karkuun... Adara ajatteli pysähtyessään vasta Tylypahkan pihamaalla hengittämään. Hän pyyhki kyyneleet kasvoiltaan ja hengitti syvään.
Aloitan uuden sivun elämässäni... Ja unohdan Dracon ja Georgen... Ja lopetan juoksemasta.
Otsikko: Luku 47. Kultamunan ja kartan haitat
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 18:35:16

Luku 47. Kultamunan ja kartan haitat








Illalla Adara istui tapansa mukaan oleskeluhuoneen pimeässä nurkassa, muiden mennessä jo nukkumaan. Hän istuskeli ja mietti, katse takkatulessa. Jokin kuitenkin herätti hänet ajatuksistaan. Portaista kuului hiipiviä askelia. Adara oli hiljaa ja odotti tulijaa, mutta sitä ei tullut. Portaat olivat tyhjät. Mutta äänet kuuluivat silti, menivät Adaran ohi, ja samassa muotokuva-aukko aukesi.
Adara istui hetken hölmistyneenä paikallaan, nousi ylös ja hiipi äänien perään.

Hän hukkasi ne, jo neljännen kerran. Äänet katosivat linnan käytävien huminaan ja soihtujen rapinaan. Adara pysähtyi hetkeksi tuijottamaan yhtä käytävää, lähti kävelemään sitä pitkin ja löysi tiensä lumotuille portaille. Hän istuutui niille, unohti mitä oli ylipäätään seurannut ja jäi tuijottamaan lumottuja tauluja ja niissä kuorsaavia hahmoja. Adara huokaisi ja mietti... Mitä hän tekee jo George tai Draco alkavat taas puhua hänelle? Jatkaa heidän kanssaan ystävinä? Ei, Dracon kanssa ei edes ystävänä, Siriushan kielsi... Adaran ajatukset kääntyivät Siriukseen. Koska hänen piilottelunsa ja pakenemisensa päättyisi? Koska hänet saadaan ihmisten silmissä syyttömäksi? Koska Peter Piskuilan saadaan kiinni?

Adara huokaisi toistamiseen, nyt hyvin syvään. Hän nojasi kylkeään seinään ja ummisti hetkeksi silmänsä. Hän näki unta, unta siitä että hän sai Peterin kiinni ja toimitti Azkabaniin, auttoi Siriuksen reiluun oikeudenkäyntiin jossa hänet todettiin syyttömäksi.

Kolahdus, Adara säpsähti hereille. Kolahdus, kolahdus, kolahdus, kolahdus.
Adara siristi silmiään ja näki kuinka kultainen muna kieri portaita pitkin alas, samassa näkymän peitti hetken aikaa pikimusta hiuspehko ja jonkun selkä. Se joku oli jäänyt jumiin rikkonaiseen portaaseen ja yritti napata jonkin pergamentin palasen joka oli lennähtänyt kauemmas. Samassa muna avautui itsestään ja alkoi ulvoa hirvittävällä äänellä. Adara tunnisti mustan hiuspehkon omistajan.
”Harry! Mitä ihmettä sinä -?” Adara aloitti, mutta käytävästä kuului:
”RIESU!”
Adara kuuli kun Harry kääntyi, vaikka ei enää nähnytkään tätä.
”Adara! Äkkiä, tänne viitan alle!” Harry kuiskasi. Adara kiiruhti rikkinäisen portaan luo ja Harry auttoi tämän näkymättömyysviitan alle. Samassa Voro astelikin kuvakudoksen taakse johon muna oli matkansa lopettanut.

”Mitä hittoa sinä teet tähän aikaan täällä?” Adara kysyi, hänen äänensä tuskin kuului munan ulvonnan yli.
”Samaa voisi kys-” Harry aloitti, mutta Voro sulki munan ja syntyi syvä hiljaisuus.
”Muna? Misuseni! Tämä on kolmivelhovihje! Tämä kuuluu jollekulle ottelijalle! RIESU! Sinä varastit tämän!” kuului Voron karjunta. Voro avasi kuvakudoksen ja alkoi tuijottaa pimeään autioon portaikkoon.
”Piileskelet, vai? Minä löydän sinut, Riesuseni... sinä olet erehtynyt varastamaan kolmivelhovihjeen.. Dumbledore höykyttää sinut tästä hyvästä, senkin saastainen näpistelevä räyhähenki...”
Adara pidätteli hengitystään, ja äänestä päätellen, niin pidätteli Harrykin. He vilkaisivat sekunnin murto-osaksi toisiaan, kun he tajusivat että Voro jatkoi portaita ylös – suoraan kohti heitä. Adara yritti Harryn kanssa saada tämän jalan irti portaasta, mutta tilanne vain paheni – se vajosi syvemmälle, Adaran vasen jalka mukanaan! Kuului pieni risahdus, mutta yhtä aikaa kuului jonkun ääni: ”Voro? Mitä täällä tapahtuu?”

Adara ei tiennyt mitä ajatella, kun tajusi että portaiden alapäässä seisoi Kalkaros, vihaisen näköisenä. Harry ja Adara vilkaisivat taas toisiaan, molempien ilmeet ilmaisivat samaa: Me kuollaan.
”Riesu se on. Se paiskasi munan portaita alas”, Voro selitti, Kalkaroksen kavutessa kiireesti portaita ja pysähtyen Voron viereen.
”Riesu? Mutta eihän Riesu olisi voinut päästä minun työhuoneeseeni...”
”Oliko muna sinun työhuoneessasi?”
”Ei tietenkään. Kuulin pauketta ja ulinaa -”
”Niin, professori, se oli tämä muna -”
”- päätin tulla tutkimaan -”
”- Riesu sen heitti, professori -”
”- ja kun kuljin oman työhuoneeni ohi, näin että soihdut paloivat ja kaapin ovi retkotti auki! Joku oli käynyt penkomassa siellä!”
”Mutta ei Riesu voi -”
”Minä tiedän ettei voi, Voro! Huoneeni on sinetöity taialla, jonka vain velho voi murtaa! Saat luvan tulla mukaani etsimään sitä tunkeutujaa, Voro.”
”Minä – kyllä, professori – mutta –” Voro änkytti ja katsoi portaisiin suoraan heidän lävitseen. Adara katsoi Harryn pudottamaa pergamentin palasta, se oli kelmien kartta!

”Tässä nyt on vain sellainen asia, että rehtorin on tällä kertaa pakko kuunnella minua, kun Riesu on varastanut oppilaalta, ja tämä saattaa olla tilaisuuteni heittää mokoma räyhähenki kokonaan ulos linnasta -”
”Kuulehan Voro, minä en piittaa pahuksen vertaa mistään kurjasta räyhähengestä, tässä on nyt minun työhuoneeni -” Kalkaros alkoi, mutta vaikeni yhtäkkiä. Käytävästä kuului tasaista kolinaa. Klank, klank, klank.
Kuvakudoksen takaa ilmestyi paikalle Villisilmä Vauhkomieli. Adara kuuli kuinka Harry henkäisi pakokauhun vallassa. Adara tarttui hiljaa tätä ranteesta merkiksi että rauhoittuu.
”Pyjamakutsutko täällä on?” Villisilmä mörähti.
”Professori Kalkaros ja minä kuulimme ääniä, professori. Riesu paiskoi taas tavaroita – ja sitten professori Kalkaros huomasi, että joku oli murtautunut hänen työh-” Voro aloitti mutta Kalkaros sähähti: ”Kita kiinni!”
Vauhkomieli käveli lähemmäs Kalkarosta ja taikasilmä pyöri vimmatusti ympäriinsä, ja pysähtyi hetkeksi Harryyn ja Adaraan. Adaran sydän tuntui heittävän voltit – näkikö Vauhkomielen taikasilmä näkymättömyysviittojen läpi?!
Villisilmä käänsi katseensa takaisin Kalkarokseen.
”Kuulinko oikein, Kalkaros? Murtautuiko joku sinun työhuoneeseesi?” hän kysyi hitaasti.
”Se ei ole tärkeää”, Kalkaros totesi kalseasti.
”Päinvastoin, se on hyvinkin tärkeää. Kuka tahtoisi murtautua sinun työhuoneeseesi?”
”Joku koululainen, väittäisin”, Kalkaros vastasi. ”Sitä on sattunut ennenkin. Liemien ainesosia on kadonnut yksityisestä varastokaapistani... oppilaat ovat epäilemättä keitelleet laittomia sekoituksia...”
”Liemiaineksiako sinä oletat jonkun hakeneen?” Vauhkomieli sanoi hölmistyneeseen sävyyn. ”Ettet vain piilottelisi työhuoneessasi jotain muuta?” Adara ja epäilemättä Harrykin näkivät Kalkaroksen kasvojen punehtuvan ja ohimosuonen tykyttävän.
”Kyllä sinä tiedät etten minä mitään piilottele, kun olet itse tutkinut työhuoneeni sangen perinpohjin”, Kalkaros totesi kylmästi.
”Aurorin etuoikeuksia, Kalkaros hyvä. Dumbledore pyysi minua pitämään silmällä –” Vauhkomieli totesi hymyillen hiukan.
”Dumbledore sattumoisin luottaa minuun. En suostu uskomaan että hän käski sinun tutkia työhuoneeni!”
”Totta kai Dumbledore luottaa sinuun. Hänellä on luottavainen luonne. Hän uskoo uuteen yritykseen. Minä sen sijaan – minä väitän, että on niitäkin tahroja, jotka eivät kulu pois. Tahroja, jotka eivät milloinkaan kulu pois, ymmärrätkö sinä mitä tarkoitan?” Vauhkomieli sanoi tyynesti. Kalkaros tarrasi yhtäkkiä oikealla kädellään vasempaan, kuin jokin olisi satuttanut häntä. Vauhkomieli nauroi.

”Painu takaisin pehkuihin, Kalkaros!”
”Sinulla ei ole valtaa käskeä minua minnekään! Minulla on sama oikeus kuljeksia pimeän tultua ympäri koulua kuin sinulla!” Kalkaros sähisi ja irrotti otteen kädestään.
”Kuljeksi pois. Minä oikein odotan, että tapaamme joskus pimeässä käytävässä... sinulta on sivumennen sanoen pudonnut jotain...” Vauhkomieli jatkoi ja osoitti kelmien karttaa. Harry kohotti kätensä ja viittilöi vimmatusti Vauhkomielelle ja huusi äänettä ”Se on minun!”
Adara takertui tätä ranteesta ja sanoi äänettä: ”Oletko tullut hulluksi?!”
Kalkaros ojensi kättään ymmärryksen ilme kasvoillaan kohti karttaa, kun Vauhkomieli toimi:
”Tulejo pergamentti!” ja kartta lennähti Kalkaroksen nenän edestä vauhkomielen käteen.
”Minä erehdyin, tämä onkin minun – se on tainnut pudota aiemmin –” Vauhkomieli korjasi, mutta Kalkaroksen katse vaelsi Vauhkomielestä kultamunaan, munasta karttaan, ja selvästi hän oli saanut palapelin palaset loksahtamaan paikoilleen, sillä hän lausui hiljaa: ”Potter.”
Harry säpsähti. Adara puristi tätä yhä ranteesta.
”Mitä nyt?” Vauhkomieli sanoi tyynesti ja taittoi kartan taskuunsa.
”Potter! Ja... varmasti, Finnigan! Tuo muna on Potterin. Tuo pergamentti on Potterin tai Finniganin. Olen nähnyt sen ennenkin, minä tunnistan sen! Potter on näkymättömyysviitassaan ja luultavasti Finnigan mukanaan! He käyttävät tuota pergamenttia laittomuuksiin!” Kalkaros ärjähti ja ojenteli käsiään kuin sokea ja alkoi nousta portaita.
”Ei siellä ketään ole! Mutta minä oikein mieluusti kerron rehtorille miten äkkiä sinun ajatuksesi hypähtivät herra Potteriin ja Finniganiin!”
”Voi ei, Vauhkomieli. Ei Finniganien poikaan, vaan siihen tyttäreen! Ties kuinka usein hän on ravannut kielletyillä alueilla ja uhkaillut minua!”
”Viisitoistavuotias tyttökö? Uhkailisi sinua? Nyt minua tosissaan alkaa kiinnostamaan kuka Potteria ja sitä tyttöä oikein kiusaa. Ja varmasti kiinnostaa Dumbledoreakin”, Vauhkomieli totesi ja Kalkaros laski kätensä hitaasti.

”Minä vain ajattelin että jos Potter ja Finnigan vaeltelevat yöllä romanttisilla retkillään, heidät on pysäytettävä. Heidän turvallisuutensa tähden.”
”Ahaa, vai niin”, Vauhkomieli sanoi epäilevästi mutta pehmeästi. ”Olet ottanut heidän edut ihan oikein sydämellesi, vai?”
Syntyi hiljaisuus.
”Minä taidan mennä nukkumaan”, Kalkaros totesi.
”Paras ideasi tänä yönä”, Vauhkomieli totesi takaisin. ”No niin, Voro, jospa antaisit minulle sen munan -”
”En! Profeossri Vauhkomieli, kun tämä on todistekappale Riesun petollisuudesta!”
”Se on sen ottelijan omaisuutta, jolta Riesu sen varasti. Anna se tänne”, Vauhkomieli totesi tyynesti. Kalkaros lähti, Voro antoi munan Vauhkomielelle ja lähti Norriskan kanssa pois.
Vauhkomieli tuijotti hetken Harrya ja Adaraa, sitten hän alkoi astella portaita pitkin.
”Läheltä piti, Potter... Finnigan.”
”Joo... Minä – ööh... kiitti”, Harry sanoi heikosti. Adara yritti päästä omin voimin irti portaasta.
”Mikä tämä on?” Vauhkomieli kysyi, veti kelmien kartan taskustaan ja taitteli sen auki.
”Tylypahkan kartta”, Adara vastasi ja luovutti jalkansa suhteen.
”Kautta Merlinin parran! Tämä... tämä onkin melkoinen kartta!”
”Joo, se on... aika hyödyllinen”, Harry vastasi ja pidätteli selvästi virnettä muodostumasta kasvoilleen. ”Tuota noin – voisitkohan sinä auttaa -?”
”Mitä? Ai! Niin.. niin tietysti...” Vauhkomieli sanoi ja auttoi ensin Harryn, sitten Adaran irti portaasta, sitten hän siirsi katseensa taas karttaan.
”Kumman tämä on?” hän sitten kysyi.
”Öh... minun ilmeisesti”, Harry sanoi ja katsoi Adaraa hiukan kysyvästi.
”Kummalla tämä oli ennen tuota kohtausta?”
”Minulla”, Harry sanoi.
”Satuitko näkemään kuka murtautui Kalkaroksen työhuoneeseen?”
”Joo, näin minä... Se oli herra Kyyry”, Harry vastasi.
”Kyyry? Oletko - oletko varma?”
”Aivan varma.”
”No, enää häntä ei näy kartalla”, Vauhkomieli totesi katse vaellellen kartassa. ”Kyyry... sepä erittäin - erittäin mielenkiintoista.” Syntyi pitkä hiljaisuus.

”Öh.. professori, miksiköhän Kyyry haluaisi tutkia Kalkaroksen työhuonetta?” Adara lopulta kysyi, asian vaivatessa häntä tarpeeksi kauan.
”Sanotaan vaikka näin, että väitetään, että vanhalla Villisilmällä on pakkomielle napata pimeyden velhoja... mutta Villisilmä ei ole mitään – ei mitään – verrattuna Barty Kyyryyn”, Villisilmä vastasi.
”Professori Vauhkomieli? Mitä luulet... voisiko tämä jotenkin liittyä... ehkä herra Kyyry ounastelee, että jotakin on tekeillä”, Harry taas jatkoi.
”Kuten mitä?” Villisilmä kysyi. Adara tallasi jalallaan Harryn varpaille. Adara pelkäsi että Harry sanoisi jotain mistä heidän ei pitäisi tietää, jotain mistä he tietävät Siriuksen kautta. Harry mutisi jotain, ettei tiedä.
”Olette fiksuja kummatkin, ette luota tietojanne minun haltuuni noin vain. Kyyry tosiaan saattaa epäillä jotain. Viime aikoina on vilissyt outoja huhuja – osittain Ritan juttuja tietenkin...” Villisilmä sanoi ja hymyili hiukan. ”Äh, jos minä jotain vihaan... niin vapaaksi jäänyttä kuolonsyöjää.”
Harry vilkaisi Adaraan, Adaran kääntäessä katseensa lattiaan mietteliäänä.
”Ja minä haluan kysyä teiltä erästä asiaa”, Villisilmä jatkoi ja nosti kelmien karttaa heihin päin. Adara ja Harry nielaisivat.
”Saanko lainata tätä?”

”Ai! J-joo, lainaa vain”, Harry sanoi, Adara huokaisi sisäisesti.
”Hyvä poika. Minulle on tästä hyötyä... tämä saattaa olla juuri se mitä olen etsinyt... selvän teki, nukkumaan Potter, menehän jo... Neiti Finniganille minulla on vielä asiaa”, Vauhkomieli sanoi. Harry katsoi Adaraa sekunnin murto-osan ajan kysyvästi ja lähti sitten kohti Rohkelikkotornia.
Kun Harry oli kadonnut näkyvistä, Vauhkomielen molemmat silmät kohdistuivat Adaran kasvoihin.
”Kerropas, neiti Finnigan, miksi tässä kartalla nimeksesi näkyy Adara Musta?”
Adaran sydän loikkasi, voi hitto!
”Oletko sinä siis se Sirius Mustan tytär joka adoptoitiin toiseen perheeseen Viola Mustan kuoltua ja Siriuksen jouduttua Azkabaniin?”
Adara takelteli hetken mitä sanoisi, mutta lopulta nyökkäsi. Vauhkomieli laski arpisen kätensä Adaran olkapäälle.
”Ilmankos näytitkin niin tutulta. Mutta en ole muuta aikeissa sanoa. En tuomitse toisia vanhempiensa virheiden takia. Nyt sinäkin, pehkuihin siitä.”
Adara nyökkäsi helpottuneena ja kiiruhti Rohkelikkotorniin.
Otsikko: Luku 48. Kalmari
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 18:38:38

Luku 48. Kalmari









Adara kuuli, että Harry oli raportoinut Siriukselle viimeyön tapahtumista, joten hän jätti Siriukselle kirjoittamisen väliin. Sen sijaan Adara tyytyi miettimään muutamia seikkoja; mitä Vauhkomieli tarkoitti vapaalle jalalle jääneestä kuolonsyöjästä? Mikä Kalkaroksen vasenta kättä vaivasi? Ja miksi Kyyry murtautuisi Kalkaroksen huoneeseen?
Hän ei pystynyt niitä kovin kauaa miettimään, kun kuuli että Harryn seuraava koetus vaatisi tunnin veden alla pysymistä. Adara ei harmikseen tiennyt asiaan vastausta, joten hän tarjoutui auttamaan Harrya, Ronia ja Hermionea kirjaston kirjojen läpi käymisessä.

Koetus-päivä lähestyi, Adara käytti kirjanvälinään Siriukselta saatua kirjelappua:

Tule ensi Tylyaho-viikonloppuna tiedät kyllä minne.

Keinoa ei ollut löytynyt, vaikka oli koetusta edeltävä ilta. Harry näytti jo epätoivoiselta, Adara taputti tätä vitsillä päähän ja Hermione oli nenä kirjaa vasten. Ron ehdotteli typeriä ja Adara koetti miettiä viimeisen viiden vuoden opiskeluaan – eikö missään tosiaan ollut mitään apua veden alla hengittämiseen?!
”Kuka kumma tahtoo kasvattaa nenäkarvansa kiharaisiksi?” Hermione sanoi paiskaten Oudot velhopulmat kiinni.
”Minä en panisi pahakseni. Siitähän saisi hyvää jutunjuurta”, paikalle ilmestynyt Fred totesi, vieressään synkän näköinen George. Adara esitti olevansa keskittynyt Veden eläviin.
”Mitä te täällä teette?” Ron kysyi.
”Etsitään sinua. McGarmiwa kaipaa sinua, Ron. Ja sinua, Hermione”, Fred vastasi. George tuijotti jonnekin poissaolevana.
”Miksi?” Hermione kysyi hämmentyneenä.
”En tiedä... mutta aika synkältä hän näytti. Meidän täytyy viedä teidät McGarmiwan työhuoneeseen”, Fred vastasi. Hermione ja Ron lähtivät Fredin mukaan, George jäi hetkeksi katsomaan taakseen ja lähti sitten heidän mukaansa.
Adara ja Harry huokaisivat lähes yhtä aikaa, sitten käänsivät katseensa kysyvinä toisiinsa.
”Onko sinulla ja Georgella ongelmia?” Harry kysyi.
”Yhtä paljon kuin sinulla tämän koetuksen kanssa”, Adara totesi synkästi.

Matami Prilli hääsi heidät kirjastosta kahdeksalta. He ottivat mahdollisimman paljon kirjoja mukaansa Rohkelikkotorniin. He vetäytyivät lukemaan ja vahtimaan koska Hermione ja Ron palaisivat –tai koska kaksoset tulisivat ja heiltä voisi kysyä missä Ron ja Hermione ovat. Adara tosin ei ollut aikeissa kysyä Georgelta yhtikäs mitään.
Luettuaan oman alle metrin korkuisen kirjapinonsa läpi, Adara jäi tuijottamaan takkatulta ja miettimään...

Hän hätkähti hereille, kätensä lopahtaessa pitelemästä päätä paikoillaan. Harry, poissa.
Oli aamu, ensimmäiset oppilaat saapuivat juuri makuusalista oleskeluhuoneeseen. Adaran epäonneksi nuo ensimmäiset olivat kaksoset.
”Fred- m-missä Harry on?” Adara kysyi jättäen mykkäkoulunsa sikseen.
”Eikö hän ollutkaan sinun kanssasi?” Fred totesi hölmistyneenä. Adara pudisti päätään.
”Nukahdin illalla kun etsimme koetukseen ratkaisua.”
”Nukuit tässä koko yön?! Eikö sinun tullut kylmä?” Fred totesi ällistyneenä.
Tosiaan, oli hiukan vilpoista, oleskeluhuoneen ikkuna oli auki, ollut luultavasti koko yön. Fred auttoi Adaran ylös nojatuolista ja potkaisi tätä kohti makuuhuoneeseen vieviä portaita.
”Haet sieltä nyt lämmintä puettavaa ja tulet sitten meidän kanssa saliin aamiaiselle. Harrykin on varmaan siellä”
Adara ei vastustellut, vaikka näkikin kuinka George katsoi veljeään murhaavasti hetken aikaa. Hän kävi hakemassa kaulahuivinsa ja pisti päälle lämpimämmän puseronsa ja lähti kaksosten kanssa kohti salia. Harry ei ollut sielläkään. Oli puoli tuntia aikaa koetukseen. Cedric, Fleur ja Krumkin olivat syömässä. Adara kääntyi salin ovella ympäri ja lähti Fredin huudoista huolimatta etsimään Harrya.

”Harry!! Harry!!” Adara huuteli käytävillä, juoksi ympäriinsä kysellen Rohkelikoilta onko kukaan nähnyt Harrya. Adara kävi jopa kirjastossa (tosin ei uskaltanut huutaa Prillin kuullen), muttei nähnyt häntä. Oli viisi minuuttia aikaa koetukseen, kun Adara törmäsi päistikkaa käytävällä juoksevaan Harryyn.
”Harry! Siinähän sinä, etsin sinua joka paikasta! Missä ihmeessä sinä-?”
”Ei nyt ole aikaa, minun täytyy ehtiä järvelle!” Harry huusi ja alkoi jatkaa matkaansa, Adara vanavedessä.
”Mutta ei sinun ole järkeä mennä sinne jos et tiedä -”
”Minulla on ratkaisu! Ala tulla nyt!” Harry huusi ja he juoksivat vauhdilla nurmirinteelle ja sitä pitkin järvelle.

Kyyry oli jälleen poissa, Percy hänen paikallaan tuomarinaitiossa. Adara istuutui katsomoon ja katsoi kun Harry hengästyneenä asteli veteen. Muut ottelijat sukelsivat kun Harry jäi paikalleen hetkeksi. Yleisössä alkoi kuulua naurua. Yhtäkkiä Harry tarttui kädellä kurkkuunsa ja haukkoi henkeä. Adara oli jo nousta paikaltaan kun Harry heittäytyi veteen eikä palannut pintaan. Vauhkomieli istuutui Adaran taakse istumaan, ja Adara tunsi kuinka tämän taikasilmä tuijotti visusti häntä.
Noin vartin päästä Vauhkomieli tarttui Adaran olkapäähän.
”Jos haluat, voit mennä ottelijoiden ystävien kanssa tuonne laiturille. Voit olla Harrya vastassa.”
”Ai - joo, kiitos”, Adara sanoi ja lähti laiturille. Tosiaan, siellä olivat Weasleyn kaksoset ”Potter voittoon!”-julisteiden kanssa, muutama ranskalainen tyttö Beauxbatonsista, Krumin muutama jykevän näköinen ystävä sekä Cedricin pari tupatoveria – ja Draco. Adara ihmetteli mitä Draco siellä teki, muttei välittänyt vaan hakeutui johonkin Dracon takaoikealle ja kaksosten takavasemmalle heidän huomaamattaan.

Kesti puoli tuntia, yleisö alkoi vihdoinkin hiljentyä ja tuijottamaan järven pintaa. Vartin sisällä kaikkien kilpailijoiden pitäisi tulla suorittamasta tehtäväänsä. Draco oli Adaran tulkintojen mukaan tullut laiturille Puuskupuhien kutsusta. Kaikkialla oli hiljaista, veden pinta oli lähes tyyni, muutaman kerran se väreili heikossa tuulessa. Adara mietti kuinka kylmää vesi mahtoi tähän aikaan vuodesta olla – kun kuuli yhtäkkiä pienen loiskahduksen takaansa, laiturin reunan luota. Jokin tarttui Adaraa jalasta ja hän kääntyi katsomaan näkisikö Harryn tai jonkun muun ottelijan - mutta näkikin kalmarin lonkeron! Se kiskaisi Adaraa taaemmas. Adara älähti ja yritti päästä siitä irti. Kukaan ei ollut vielä huomannut tapahtumaa. Lopulta kalmari otti toisen lonkeronsa esiin ja tarttui sillä Adaran vasempaan ranteeseen ja kiskaisi; Adara putosi veteen äänekkäästi kiljaisten.
Adara ehti nähdä kuinka kaikki kääntyivät katsomaan häntä, kun hän upposi syvälle sysimustaan järveen.

Hän pidätteli hengitystään ja yritti rimpuilla irti kalmarista. Kalmaria ei näkynyt, se oli jossain järven pimeässä pohjassa. Adara rimpuili ja rimpuili, muttei saanut kalmarin otetta irti. Se kiskoi Adaraa hitaasti kohti pohjaa. Adara tunsi kuinka hänen päässään alkoi huimata, kohta hän avaisi suunsa... Samassa kuului vaimeita loiskahduksia ja Adara erotti hahmon, sukeltamassa häntä kohti. Adara vääntelehti epätoivoissaan ja tunsi kuinka happi loppuu pian...
Hahmo kurottautui kädellään Adaraan ja osoitti toisessa kädessä olevalla sauvallaan kalmarin lonkeroita ja lausui jotain, joka kuului vain kuplien pulinana vedessä. Sauvasta lensi jotain joka hellitti kalmarin otteen Adarasta. Kuului toinen vaimea loiskahdus pinnalta päin. Adara ei katsonut sinne, vaan tarkkaili viimeisillä voimillaan, ettei kalmari hyökkäisi uudestaan. Hahmo otti Adaran vasemman käsivartensa ympärille ja alkoi polskutella kohti pintaa. Puolivälissä matkaa joku muukin tarttui Adaraa ranteesta, ja onnekseen Adara tunsi että se oli käsi.
Happi loppui, Adara menetti tajuntaansa ja hänen suunsa aukesi, päästi kylmää vettä keuhkoihin.

Viimein hän tunsi kuinka raikas ilma pääsi hänen kasvoilleen. Hän kuuli vaimeita ääniä ja tunsi kuinka hänet kiskottiin laiturille. Adara avasi hiukan silmiään, valo sattui häntä silmiin, mutta hän näki jonkun märän käden nojaavan laituria vasten aivan Adaran vieressä. Adaraa pelotti, kuolisiko hän? Vesi painoi hänen sisällään eikä hän saanut henkeä. Adara hivutti hitaasti kätensä kohti näkemäänsä kättä, ja tarttui siihen tiukasti. Jos hän kuolee, hän halusi kohdata kuoleman pitämällä jotakuta kädestä. Onnekseen hän vain menetti tajuntansa.
Otsikko: Luku 49. Sairaalasiivessä
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 18:40:24

Luku 49. Sairaalasiivessä








Adara havahtui hereille, jossain pehmeässä ja lämpimässä. Hänet oli kääritty ainakin neljän peiton ja huovan sisälle. Adara tunsi puristavansa jotakin kädessään. Hän kääntyi ja näki sen jonkin olevan käsi, ja sen käden omistajalla oli punaiset hiukset ja tutut kasvot. George, joka nukkui vuoteen vieressä, pää retkottaen hiukan sivulle.
Adara yritti sanoa jotain, mitä vain joka saisi Georgen hereille, mutta saikin aikaiseksi vain kauhean yskäkohtauksen. No, se ainakin toimi, sillä George heräsi ja katsoi Adaraa kalpeana. Adara nojasi vuoteen reunaan ja yski kohti lattiaa. George ponnahti seisomaan ja otti pöydällä olevasta kannusta jotakin lasiin ja tarjosi sitä Adaralle. Hän otti lasin varovaisesti ja joi sen sisällön. Se virvoitti ihanasti kylmiä jäseniä ja aukaisi hengitystiet, lämmittäen tämän kurkkua niin että Adara oli varma että hänen suustaan voisi lennähtää höyryä koska tahansa. Adara lyyhistyi selälleen takaisin vuoteeseen. Syntyi hetken hiljaisuus.

”Mitä tapahtui?” Adara kysyi ääni hiukan rahisten, kuin vanhassa mustavalko-elokuvassa.
”Kalmari sekosi, se tarttui sinuun ja vetäisi pinnan alle”, George vastasi kalpeampana kuin koskaan.
”Ja sitten?” Adara kysyi.
”M-minä hyppäsin veteen, loihdin sen sinusta irti”, George sanoi kääntäen katseen lattiaan.
”Sinä?” Adara sanoi ja katsoi nyökäyttävää Georgea tarkemmin. Tämä oli tosiaan sen näköinen kuin ei olisi kammannut hiuksiaan yhtäkkisen uintireissun jälkeen. Hiukset olivat kuivuneet pötkylöille ja kouluvaatteista päälimmäiset olivat Georgen takana kuivumassa, muut roikkuivat ryttyisinä tämän päällä. Georgen tuolin selkänojalla roikkui paksu huopa.

”Sinä autoit minut laiturille?” Adara lisäsi. George nyökkäsi taas.
”Minä ja Malfoy. Hän hyppäsi veteen hiukan jälkeeni”, George sanoi. Hän siis oli se toinen... Adara ajatteli.
”Sinut tuotiin heti tänne. Matami Pomfrey sanoi että suurin osa vedestä keuhkoissasi saatiin pois. Ja jos sitä jäisi, joisit tuota”, George sanoi ja osoitti lasia Adaran kädessä. Hän otti lasin Adaralta ja laski sen pöydälle.
”Sinä siis odotit koko ajan että minä heräisin että voisit antaa tuota?” Adara kysyi, hiukan mielenliikuttuneena.
”Niin, no... taisin torkahtaa, joten minusta ei ilmeisesti ollutkaan niin hyötyä...” George mutisi. Adara vaikeni hetkeksi. Muistikuvat alkoivat palailla, hän muisti kuinka kylmältä vesi oli tuntunut, kuinka hän vajosi syvemmälle pimeään veteen...
Kyynel vierähti Adaran poskelle, hän nyyhkäisi. George kohotti kysyvästi katseensa tähän.
”H-hei, miksi sinä -?” George sanoi varovasti, ilmeisesti tietämättä saisiko hän kysyä vai ei.
”Minä pelkäsin.. pelkäsin että kuolen..” Adara sanoi hiukan täristen, nousi ylös ja käänsi päätään nolostuneena pois Georgesta päin ja pyyhki silmiään. Adara tunsi kuinka George istuutui hänen vuoteensa reunalle ja kietoi kätensä Adaran ympärille.
”Ei hätää enää, sinä selvisit... Ihan kuin sinä noin helposta häviäisit”, George kuiskasi ja Adara purskahti itkuun ja nojasi päätään Georgen olkapäähän.
”Kiitos, George... Sinä pelastit minut”, Adara kuiskasi ääni väristen. George vain hymähti.
Adara olisi halunnut sen hetken kestävän ikuisesti. Hän Georgen käsivarsien ympäröimänä, tähän nojaten.

”A-ai niin, entä Harry ja -?” Adara sanoi havahtuessaan ajatuksistaan ja pyyhki silmänsä kuiviksi. Georgen ilme oli melko tulkitsematon.
”Harry tuli viimeisenä pinnalle, Fleur ei selvinnyt kirskuristajista joten Harry halusi pelastaa Fleurin pikkusiskonkin Ronin lisäksi. Cedric tuli ensimmäisenä pinnalle ja sai ensimmäisen sijan. Harry sai luonteenlujuutensa ansiota toisen sijan.”
”I-ihanko totta?” Adara sanoi hämmentyneenä.
”Joo, Krum tuli kolmanneksi ja Fleur viimeiseksi. Kaikki jotka onnistuivat tehtävässään, ylittivät aikarajan... Seuraava ja viimeinen koetus on kesäkuun kahdentenakymmenentenäneljäntenä päivänä”, George sanoi. Syntyi hetken hiljaisuus. Adara ei tohtinut kysyä missä Draco oli, että voisi kiittää häntä. Georgen ja Adaran mykkäkoulu oli ilmeisesti kuollut siihen, Adara oli Georgelle henkensä velkaa, eikä voisi olla kuin sitä ei olisi tapahtunut.

Nyyhkäisy. Mutta se ei kuulunut Adarasta. Adara katsahti hölmistyneenä Georgeen.
George pyyhkäisi kasvojaan hihaansa ja katseli muualle kuin Adaraan.
”George? Mikä sinulle -?” Adara aloitti, mutta tajusi että George itki. Adara hätkähti. George käänsi päänsä muualle täristen.
”Ge- sattuuko sinuun? Mikä sinua -” Adara aloitti kun kuuli Georgen sanovan: ”H-hölmö.”
”Häh?” Adara sanoi, epäillessään kuuliko oikein.
”Hölmö”, George toisti ja kääntyi Adaraan ja kietoi tämän käsillään jälleen itseään vasten.
”Geor-”
”Luulin... Luulin että menetän sinut iäksi!” George sanoi ääni itkusta täristen. Adara jähmettyi niille sijoilleen. George ei ollut koskaan käyttäytynyt näin.
”Minä pelkäsin, että sinä tosiaan - kuolisit ilman, että tiedät... että tiedät, että rakastan sinua! Se veela oli typerä erehdys, en koskaan tarkoittanut mennä niin pitkälle...Olen pahoillani... Tajusin sen vasta kun menetin sinut... Pelkäsin että kuolet tietämättä...” George sanoi ja ääni murtui kyyneliin.
”M-mitä sinä horiset? sinähän sanoit, etten minä niin helposta häviäisi”, Adara sanoi hiukan tekopirteästi, piristääkseen Georgea. George hellitti otettaan ja katsoi Adaraa kyyneleisillä vihreillä silmillään. Adara tunsi omien silmiensäkin kostuvan. George sulki omansa ja painoi huulensa Adaran huulia vasten. Adarakin sulki silmänsä ja koki suolaisen suudelman Georgen kanssa, tartuttuaan tätä hellästi kädestä.
Ollaan mekin aikamoisia itkupillejä, vai mitä? Adara ajatteli hetken päästä, nojatessaan Georgen rintakehää vasten. Hetken päästä hän toisti ajatuksensa ääneen ja George hymähti huvittuneena.

George lähti vasta illalla pois sairaalasiivestä, Adaran täytyi (matami Pomfreyn sanojen mukaan) jäädä vielä yöksi sairaalasiipeen, joka tarkoitti sitä että Adara jäi paitsi Harrylle osoitetuista juhlista.
Käytävästä kuului hitaita askelia. Adara nousi istumaan ja näki kuinka Draco asteli sairaalasiipeen. Hän käväisi matami Pomfreyn huoneen luona, palasi sieltä jokin pullo kädessään ja tuli sitten katsomaan Adaraa.
”Hei”, hän sanoi vaimeasti. Adara tervehti hiljaa takaisin.
”..Oliko sinulla jotain asiaa?” Adara kysyi varovaisesti, hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Ei sinänsä, tulin vain katsomaan miten voit”, Draco mutisi.
”Voin hyvin... pääsen huomenna pois”, Adara vastasi vaivaantuneena. Miksi Dracon täytyi tehdä tästäkin niin vaikeaa? Adara jätti hänelle jo hyvästit, hän ei voisi koskaan tulla ystäväksi Malfoyn kanssa. Draco ojensi kätensä varovasti kättelyyn. Adara katsoi tätä kysyvästi.
”Voi hyvin. Tule onnelliseksi”, Draco sanoi ja hymyili heikosti. Hän oli siis kuullut...
Adara tarttui Dracon käteen hetkeksi ja nyökkäsi. Draco kääntyi ja lähti sinne mistä oli tullutkin.
Adara painoi päänsä hitaasti tyynyyn. Näin on parempi, Draco... hän ajatteli ja tiesi nyt mitä halusi, kaipasi ja rakasti. Kuten George sanoi, ’Tajusin sen vasta kun menetin’, hänkin tajusi sen kun sai sen takaisin. Hän rakasti Georgea. Uusi sivu elämässä alkaisi jälleen hänen kanssaan.
Otsikko:
Kirjoitti: Cirilla - 04.07.2007 18:43:14
Odottelen tässä että pääset sinne lukuun (oisko ollu) 57/58, nii sitte kommaan iha oikiasti.
Mut tämmöne väliaika tieto tässä välissä :)

Cir*Katwi
Otsikko:
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 19:21:15
Ihanaa ^^ pidän nyt hetken tauon, pitää pakata pari muuttolaatikkoa
Otsikko: Luku 50. Mietteitä luolissa
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 20:00:31

Luku 50. Mietteitä luolissa








Seuraavana päivänä Adara pääsi pois sairaalasiivestä – vasta kun kaikki oppitunnit olivat loppu. Hän saapui oleskeluhuoneeseen ja kohtasi monta helpottunutta katsetta, sekä yhden päivänsädettä muistuttavan; George, oli saapunut juuri makuusalista ja seisoi nyt portaiden suulla tien tukkeena. Oppilaat hiljenivät hetkeksi helpotuksen huokaisuistaan, kun huomasivat mitä oli tekeillä. George tuijotti Adaraa onnellisena, Adara tuijotti takaisin. Lopulta George kiiruhti halaamaan tiukasti Adaraa ja painoi nopean suudelman tämän huulille. Syntyi kauhea hihitysten ja hölmistyneiden äänien sorina. Parvati Patil ja Lavender Brown suorastaan syöksyivät ulos Rohkelikkotornista – kertomaan kaikille päivän juorut, Fred katsoi Adaraa ja Georgea hetken aikaa kuin halosta päähän saaneena mutta teki lopulta ’no, jaa’-ilmeen ja Hermione näytti tyytyväiseltä virnistäessään.

Harry ilmoitti kertoneensa Adarasta Siriukselle ja lievennelleen hiukan tarinaa, ettei Sirius syöksähtäisi Tylypahkaan. Adara kiitti Harrya lämpimästi ja vetäytyi tämän, Hermionen ja Ronin kanssa sohvalle takan ääreen, huomatessaan samalla koppakuoriaisen lentävän pois ikkunalaudalta.
He istuskelivat ja juttelivat Harryn toisesta koetuksesta kunnes Adara tunsi olonsa väsyneeksi ja vetäytyi nukkumaan.

Tuli maaliskuu, ja sitä myötä Tylyaho-viikonloppu. Adara ei tietenkään ollut unohtanut menevänsä Siriuksen luokse, joten hän kieltäytyi hienovaraisesti Georgen treffiehdotuksesta. Tullessaan illalliselle, Tylyaho-viikonloppua edeltävänä päivänä, syntyi suuri kuiskausten meri, muiden kuin Rohkelikkojen kesken. Harry ja Hermione viittoivat Adaran istumaan heidän seurakseen.
”Hei, mistä täällä supistaan?” Adara kysyi. Harry viskaisi uusimman Me Noidat-lehden hänelle.

HARRY POTTERIN SUURI SYDÄNSURU

Ainutlaatuinen poika kenties – mutta samoja tuskia hän kärsii kuin muutkin nuoret. Vanhempiensa traagisen kuoleman jälkeen rakkaudetta kasvanut neljätoistavuotias Harry Potter luuli löytäneensä Tylypahkassa lohdun vakituisesta tyttöystävästään, Adara Finniganista, mutta toisin kävi, kun kyseinen kaunotar loikkasi erään Weasleyn suvun pojan käsivarsille kolmivelhoturnajaisten toisen koetuksen jälkeisenä päivänä, jolloin tyttö pääsi pois sairaalasiivestä kun Tylypahkan Kalmari hyökkäsi hänen kimppuunsa (mielipidekysely Kalmarin poistamisesta sivulla 7). Kuinka ollakaan, tytön pelasti juuri tämä Fred tai George Weasley (pojat ovat identtiset kaksoset) ja siitä lähtien tyttö on ollut kuin sulaa vahaa hänelle. Menetettyään toivonsa, Potter-rukka alkoi tulla taas läheisemmäksi hehkeän kauniin jästi-syntyisen Hermione Grangerin kanssa, mutta joutui taas kokemaan suuren takaiskun elämässään. Harry yksin ei riittänyt tyydyttämään kunnianhimoisen neiti Grangerin mieltymystä kuuluisiin velhoihin. Sillä neiti Granger on nähty nyt pyörivän usein kuuluisan komistuspojan, Viktor Krumin, kuuluisan huispaajan ja kolmivelhoturnaajan kanssa.

”Jaa siksi kaikki Harryn fanit katsoivat minua ilkeästi tänään?” Adara tokaisi. Harry punehtui poskiltaan.
”Asiasta toiseen...” Harry mutisi. ”Näin jotain omituista tänään.”
Adara katsoi Harrya kysyvästi. Harry kertoi nähneensä Irkoroffin ja Kalkaroksen juttelevan, Irkoroff oli nostanut vasemman käden hihaansa ylös ja näyttänyt Kalkarokselle jotain, joka oli saanut Kalkaroksen raivostumaan.
Adara myönsi, ettei hänellä ollut aavistustakaan asiasta, ja lähti sitten nukkumaan. Hän halusi lähteä aikaisin Siriuksen luo. Mutta ennen nukahtamistaan hän muisti Kalkaroksen ja Vauhkomielen välisen keskustelun, jonka aikana Kalkaros oli puristanut vasenta käsivarttaan.

Herättyään aikaisin ja pakattuaan ruokaa mukaansa, Adara lähti tällipajun alta lähtevää salakäytävää pitkin Tylyahoon. Hän saapui Rääkyvään röttelöön, ja jatkoi sieltä matkaansa kohti sitä jyrkkää mäkeä jonne Sirius hänet viimeksi johti. Hän löysi luolan hetkessä ja hiipi sisään. Sirius istui luolan lattialla nojaten Hiinokan kylkeen. Hän oli ummistanut silmänsä, mutta hengityksestä päätellen ei nukkunut.
”Huomenta!” Adara totesi ja Sirius säpsähti, ehkä hiukan pelästyen. Pelästys kaikkosi kasvoilta nopeasti ja muuttui hymyksi. Sirius nousi ylös ja halasi Adaraa yhtä lämpimästi kuin aina.
”Huomenta”, hän vastasi ja hänen äänensäkin heijasti päivänsädemäistä onnea. Adara antoi tuomansa ruuat Siriukselle ja tämä istuutui vilkuilemaan uusinta Päivän profeettaa jonka oli saanut napattua joltakin Tylyaholaiselta velholta.
”Harry kertoi siitä kalmarista, ja pystyin rivien välistä lukemaan ettei se vain takertunut sinuun ja kaatanut sinua järveen”, Sirius totesi ehkä hiukan synkästi. ”Mitä tapahtui?”
Adara nielaisi, mutta ei ollut järkeä piilotella totuutta, jos Harrykin oli kerta surkea valehtelija – jopa kirjeissä. Joten Adara kertoi, kuinka kalmari oli napannut häntä jalasta ja kädestä, kiskonut syvälle veteen kohti pohjaa ja kuinka Adara oli lähellä hukkua – Sirius oli valahtanut kalpeaksi - ja kuinka Adara oli pelastettu ja toimitettu sairaalasiipeen.

”...Kuka sinut pelasti?” Sirius lopulta kysyi.
”George Weasley, ja se toinen joka auttoi minut laiturille oli – Draco Malfoy”, Adara tunnusti hiukan takeltaen. Sirius rapsutti hetken kädellä niskaansa.
”Vieläkö te olette kavereita? Malfoy ja sinä”, hän kysyi hiukan epävarmana miten sanansa muodostaisi. Adara pudisti päätään.
”Hän vain auttoi minua, ei me edes puhuta toisillemme enää”, Adara sanoi mahdollisimman piittaamattomasti. Sirius hymyili ylpeyden vivahdus kasvoillaan.
”Onneksi olet kunnossa...” hän sanoi. ”Harryn olisi pitänyt kertoa minulle koko juttu.”
”Hän pelkäsi että teet jotain harkitsematonta – ryntäät Tylypahkaan suinpäin tai muuta”, Adara sanoi ja osoitti äänensävyllään olevansa täysin samaa mieltä Harryn kanssa. Sirius tuhahti.
”Varsinkin kun Vauhkomieli on opettajana, hänen taikasilmänsä näkee kaikenlaisia asioita. Näki minut ja Harrynkin taikaviitan läpi”, Adara lisäsi.
”Tiedän kyllä Vauhkomielen, tunsinkin hänet silloin kun velhoja ja noitia kokoontui taistelemaan Voldemortin kannattajia vastaan”, Sirius totesi synkkänä. ”No, ei hän koskaan ystäväni sinänsä ollut, mutta tunsi minut melko hyvin.” Adaralla muistuikin samassa jotain mieleen.
”A-ai niin... Tuota noin... Vauhkomieli tietää”, Sirius katsoi Adaraa kysyvästi.
”Että olen sinun tyttäresi”, Adara mutisi. Sirius näytti hölmistyneeltä.
”Miten hän sen sai tietää?” hän kysy oitis.
”Öh.. Hän sai Kelmien kartan käsiinsä ja huomasi minun täplässä oikean nimeni... Sinä iltana kun Harry ja minä juututtiin sinne portaaseen. Hän sanoi, ettei tuomitse muita perheen perusteella”, Adara selitti. Sirius haroi hetken hiuksiaan.

”Tuo ei kuulosta Vauhkomieleltä. Oletin osittain hänen tietävänkin, hän oli ministeriössä niihin aikoihin. Ja mitä epäilyksiin tulee, yleensä hän odottaa pahinta kaikista joiden suvussa on jonkinlaista mustaa magiaa, ja usko pois, meidän suvulla niitä riittää, minun veljestäni lähtien”, Sirius sanoi.
Veljestä?” Adara toisti hölmistyneenä.
”Niin, minulla oli veli. Oikea pelle, liittyi kuolonsyöjiin, mutta heti kun sai ikävän tehtävän, hän ei suostunut sitä tekemään ja Voldemort tapatti hänet.”
”Minä en tiennyt..” Adara sanoi. Sirius hymyili ja asteli Adaran eteen.
”Mustan suvussa ei ole mitään kehumisen aihetta – en ainakaan ole sellaista löytänyt. Jos näkisit joskus millainen isoäitisi – minun äitini - oli niin ymmärtäisit. Mutta nyt riittää tästä aiheesta. Sanoiko Vauhkomieli jotain muuta?” Adara mietti hetken ja pudisti päätään.
”Se minua vain vaivaa... että mitä hän tarkoitti vapaalle jääneellä kuolonsyöjällä?” Adara kysyi. Sirius kohautti olkiaan ja näytti mietteliäältä.

”Kaiken logiikan mukaan sen vihjauksen olisi pitänyt viitata Kalkarokseen -” sanottuaan tuon nimen, Sirius irvisti ”- mutta ei kai Dumbledore palkkaisi entistä kuolonsyöjää liemien opettajaksi. Ja mitä Kyyry teki Kalkaroksen työhuoneessa?”
Adara pudisti päätään.
”Ei aavistustakaan... Vauhkomieli sanoi, ettei häntä näkynyt kartalla enää silloin kun hän katsoi.”
”Kyyry on tunnettu halustaan pidättää kuolonsyöjiä, pisti oman poikansakin siitä syystä Azkabaniin, poika kuoli sinne ja äiti kuoli suruun”, Sirius totesi. Adara ei ehtinyt kuin värähtää. ”Ja tosiaan, Vauhkomieli... Hän ei sinun kertomasi mukaan tunnu nyt ihan itseltään. Onko hän tehnyt jotain tavallisuudesta poikkeavaa?” Adara mietti taas hetken aikaa.
”Jos ei lasketa sitä että hän muutti oppilaan hilleriksi ja opetti heti ensimmäisillä tunneilla kolme anteeksiantamatonta kirousta...” Adara mutisi. Siriuksesta se ei ollut mikään yllätys.
”Hän tosin neuvoi minua menemään sille laiturille, josta kalmari sieppasi minut”, Adara tokaisi kuin se ei olisi mitään, mutta Sirius näytti yhtäkkiä epäilevältä. Hän nousi ylös ja alkoi kävellä ympyrää pitkin luolaa.

”Onko mitään muuta? Edes pientä yksityiskohtaa?” Sirius jatkoi.
”Öh.. hän testasi niitä kirouksia oppilaisiin, mutta hänen mielestään -”
”Hän teki mitä?” Sirius sanoi ja näytti yhtäkkiä raivostuneelta.
”Hän testasi komennuskirousta oppilaisiin tunneilla”, Adara sanoi ja tunsi kuinka Siriuksella kiehahti jokin yli.
”Testasiko hän sitä sinuun?”
”J-joo, kerran tai pari, mutta -”
”Pari?” Sirius toisti ja Adarasta tuntui, ettei hänen pitäisi kertoa enää sanallakaan mitään.
”Siihen on syy, miksi ne ovat anteeksiantamattomia! Niistä voi jäädä ikuiset - Dumbledore ei taatusti sallisi, että niitä -”
”Ministeriökin oli kieltänyt Vauhkomieltä, mutta hänen mielestään meidän on hyvä tietää mitä meillä on vastassa.”
”Vastassa? Ihan kuin te kaikki opiskelisitte jo auroreiks-”
”Rauhoitu nyt, ei minulle sattunut mitään”, Adara totesi lopulta. Sirius oli hetken vaiti, ja henkäisi syvään.
”Olet oikeassa, anteeksi... Ylireagoin. Minua vain huolestuttaa tämä kaikki. Turnajaisten tapahtumat, Vauhkomieli, kalmari, Kyyry, Irkoroff ja Kalkaros... Jokin tuntuu uhkaavan sinua ja Harrya ja minua pelottaa teidän puolesta”, Sirius sanoi ja huokaisi. Adara kurottautui Siriukseen päin ja tarttui tätä kädestä.

”Kyllä minä pärjään. Olen varovaisempi tästä lähin.”
Sirius hymyili ja polvistui Adaran eteen, silitti tämän hiuksia vapaalla kädellä hetken ja kuiskasi sitten: ”Voisinpa vain lukita sinut jonnekin turvaan, missä tietäisin sinun pysyvän myös onnellisena”, Adara hymähti.
”Tylypahka on luultavasti paras siihen”, hän totesi ja Siriuksen hymy hiukan synkkeni.
”Tylypahkakaan ei tunnu enää turvalliselta paikalta. Siksi onkin paras että pidät silmäsi auki kaikkien vähemmän tuntemiesi suhteen, Irkoroff, Vauhkomieli, muut kolmivelhoturnajaisiin osallistuvat”, Sirius suositteli. ”Mutta nyt riitti. Sinun on paras lähteä, ettet tuhlaa koko päivääsi täällä.”
”Mutta sinä jäät sitten yksin...” Adara totesi synkästi.
”Onhan minulla Hiinokka, sitä paitsi, Harry ja hänen ystävänsä tulevat käymään iltapäivällä”, Sirius totesi hymyssä suin. Adara nyökkäsi ja lähti koiramuodossaan olevan Siriuksen saattamana kohti Tylyahoa.
Otsikko: Luku 51. Kyyry
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 20:02:20

Luku 51. Kyyry








Seuraavana päivänä Adara sai ikävää postia, kuten Hermionekin.
Tiedot Ritan keksimistä draamakuvioista olivat levinneet ympäri velhomaailmaa. Hermione sai postissa laimentamatonta pollomuhkun mätää, joka sai hänen kätensä paiseille. Adara onnekseen säästyi sellaisilta, mutta sai sen sijaan Päivän profeetasta leikatuilla kirjaimilla tehtyjä kirjeitä joissa luki esimerkiksi:

JäTä viAtTomat vElhOrauKat rAUhaaN, ei SiNuA kaivAta. Mene PoIs.

Dumbledore tosin tarjosi Vauhkomieltä heidän avukseen sellaisten kirjeiden tunnistamisessa. Vauhkomieli pystyi tunnistamaan missä kirjeissä oli ylimääräisiä liemiä ja kirouksia – muttei näkemään viestien sisältöjä. Adara oli tiedosta melko kiitollinen, sillä hän ei tiennyt millä selittäisi sen että hän saa kirjeitä joiden lopuissa lukee Sirius.

Adaran viimeinen tunti oli ennustusta. Hän kapusi vastahakoisen, tuskallisen hitaasti tikapuita pitkin professori Punurmion luokkaan, jossa haisi taas kymmenen eri suitsuketuoksua yhtä aikaa. Hirveimmältä ja pökerryttävämmältä yhdistelmältä tuntui vahva ruusun ja kanelin tuoksu.
Adara istuutui tuijottamaan kristallipalloaan. Ei kulunut kauaa kun Punurmio säntäsi hänen luokseen ja näytti kauhistuneelta.
”Voi rakas lapsi...” hän aloitti utuisella äänellään. Adara muljautti silmiään.
”Mitä tänään? Kalmakoira? Kalkaros huitomassa kirveen kanssa, vai kenties jopa Me Noidat-lehti, tai George ja Harry taistelemassa?” Adara kysyi, Punurmio yskäisi ja jatkoi matkaansa kohti muita pöytiä. Adara tyrskähti ja jatkoi pallossa näkyvän sumun tuijotusta. Hän tosin huomasi sivusilmällä kun Punurmio heitti uusimman Me Noidat-lehden roskiin.

Pääsiäisloma koitti, ja Adara kulutti sen suuremmaksi osaksi Georgen kanssa kirjastossa tai oleskeluhuoneessa. Päivän profeetan ja Me Noidat-lehden lukijat alkoivat pikkuhiljaa rauhoittua postin lähettelyltään ja rauhaa oli saanut Siriuksenkin mieli sen verran, että tämä oli pyytänyt pitämään silmällä Harryn ympäristöä. Kolmas koetus lähestyi uhkaavaa vauhtia, ja pian koittikin toukokuun viimeinen viikko, ja Harry kutsuttiin huispauskentälle kuulemaan viimeisestä koetuksestaan.
Adara joko liioitteli Siriuksen pyyntöä, tai tunsi olonsa uteliaaksi, lähtiessään seuraamaan Harrya.
Hän pysytteli kuuloetäisyydellä, kun Bagman kertoi ottelijoille viimeisen koetuksen olevan labyrintti, mutta kadotti sitten sen etäisyyden, kun huomasi että Harry lähti Krumin kanssa kohti metsää. Adara seurasi heitä varovaisen matkan päästä

”Minä näin sinut huispauksen maailmanmestaruuskisoissa. Wronskin harhautus, sinä tosiaan -” Adara kuuli Harryn sanovan, kun jokin kuului liikkuvan Krumin takana metsässä. Adara asteli Harryn takaa esiin, tämän säpsähtäessä.
”Sinäkö se vain olit, minä tosissani -” Harry aloitti, mutta huomasi mihin Adara tuijotti.
Kyyry, herra Kyyry, hoippui suuren tammen takaa esille. Hänen aina siistit hiukset olivat hapsollaan, parransänkeä oli päässyt kasvamaan ja hänen puhtaat hienot vaatteensa olivat nyt kaikkea muuta kuin mitä aiemmin mainittu. Ne olivat hajallaan ja rosoiset, kuin Kyyry olisi kierinyt pitkin teräväkivistä kalliota alas.

”Eiko han ollut tuomari? Eiko han ollut teidan ministeriossa?” Krum kysyi. Harry nyökkäsi ja asteli Kyyryä kohti. Kyyry ei katsonut heihin vaan jutteli puulle johon hän nojasi kaksin käsin.
”Ja kun olet sen tehnyt, Weatherby, lähetä Dumbledorelle pöllö, jossa vahvistat turnajaisiin tulevien Durmstrangin oppilaiden luku-”
Adara tarttui Harrya kädestä merkiksi, ettei astelisi lähemmäs. Kyyry oli selvästi tullut hulluksi. Harry katsahti päätään pudistavaan Adaraan ja katsoi taas Kyyryyn.

”Herra Kyyry?” Harry sanoi varovaisesti. Kyyry jatkoi puhettaan kuin ei kuulisi mitään, sitten hän hoippui hetken sivuttain kuin rapu, ja lysähti polvilleen.
”Herra Kyyry, mikä hätänä?” Harry jatkoi ja asteli Adaran kanssa puolentoista metrin päähän Kyyrystä. Kyyryn silmät pyörivät päässä ja suupielestä valui sylkeä. Hän tosiaan oli kuin mielensä menettänyt. Yhtäkkiä hän henkäisi: ”Dumbledore!” ja kurotti kädellään kohti Harrya ja Adaraa. Harry uskaltautui lähemmäksi ja Kyyry tarttui oitis tätä kaavun helmasta.
”Minun täytyy.. tavata... Dumbledore...”
”Hyvä on, jos nouset ylös voidaan mennä -” Harry sanoi rauhoittelevasti, mutta Kyyry jatkoi:
”Olen tehnyt... typerän... tempun... Täytyy... kertoa.. Dumbledorelle.”
”Nouse ylös, niin vien sinut Dumbledoren luo!” Harry sanoi, hänen äänestään erottui hiukan varovaisuutta, ehkä jopa pelkoa. Yhtäkkiä Kyyryn silmät rauhoittuivat ja pysähtyivät Harryyn.
”Kuka sinä...?” hän kuiskasi Harrylle. Krum seisoi yhä hermostuneena paikallaan kauempana.
”Olen koulun oppilas”, Harry vastasi.

”Ethän ole... hänen?” Kyyry sanoi. Harry vastasi ”en” ja katsoi Adaraa kuin apua pyytäen. Harrylla ei selvästi ollut hajuakaan kenestä Kyyry puhui.
”Vaan Dumbledoren?” Kyyry jatkoi.
”Niin”, Harry sanoi ja Kyyry vetäisi häntä lähemmäs kaavusta tiukasti pitäen.
”Varoita... Dumbledorea...”
”Minä haen Dumbledoren jos päästät irti”, Harry sanoi rauhallisesti. Kyyryn silmät alkoivat taas pyöriä.
”Kiitos Weatherby, ja kun olet tehnyt sen, ottaisin kupposen teetä. Vaimoni ja poikani saapuvat tuota pikaa, menemme tänä iltana konserttiin herra Toffeen kanssa”, Kyyry jatkoi taas hullun lailla puhumista. Adara astui lähemmäksi, irrotti Kyyryn otteen Harryn kaavusta ja piteli tätä rauhallisesti kädestä.
”Sinun poikasi on kuollut, herra Kyyry. Hän kuoli Azkabanissa, ja vaimosi kuoli suruun sen jälkeen”, Adara sanoi rauhallisesti. Harry perääntyi ja sanoi: ”Pysykää te hänen luonaan! Minä haen Dumbledoren.”

”Han on hullu”, Krum sanoi tuijottaen Kyyryä varuillaan.
”Minä... pakenin...” Kyyry aloitti silmät taas tuijottaen visusti Adaraan. ”Täytyy varoittaa.. täytyy kertoa... nähdä Dumbledore... minun syytäni... minun syytäni... Bertha kuollut... kokonaan minun syytäni... kerro Dumbledorelle... Pimeyden lordi...” Kyyry sanoi ja silmät alkoivat taas pyöriä päässä.
”Kerro mitä, mitä Voldemortista?” Adara kysyi ja ilmeisesti vain sen nimen kuulemisen säikähdyksestä Kyyry palasi järkiinsä hetkeksi.
”Vahvistunut”, Kyyry sanoi kun menetti taas järkeään. Krum asteli nyt lähemmäksi ja katsoi Kyyryä hämmentyneenä.
”Mika hanta vaivaa? Han on kuin järkensä sulattanut”, hän kysyi. Adara kohautti olkiaan ja tajusi Kyyryn otteen hänen käsistään heikentyneen. Yhtäkkiä Adaran ja Krumin takaa kuului jotain.
Shhhvui
Ja samassa jokin hyökkäsi heidän edestään. Jokin joka sai Adaran menettämään heti tajuntansa.

”Herpaannu”, Adara kuuli ja heräsi oitis. Hän oli yhä metsässä, siinä samassa paikkaa mihin oli kaatunutkin. Krum oli myös tajuton. Adara katsoi yläpuolelleen ja näki Dumbledoren ja Harryn tuijottamassa häntä.
”Mitä tapahtui?” Dumbledore kysyi rauhallisesti.
”M-minä en tiedä, ensin minä ja Krum kuulimme takaamme äänen, ja kun olimme kääntyneet katsomaan, Kyyry tai joku hänen takaansa hyökkäsi kimppuumme!” Adara sanoi ja tajusi nyt ettei Kyyryä ole missään. Sen sijaan Hagrid seisoi hölmistyneenä heidän luonaan.
”Hagrid, hakisitko Irkoroffin? Hänen oppilaansa kimppuun on hyökätty. Kun olet tehnyt sen, hälyttäisitkö ystävällisesti professori Vauhkomiel-”
”Ei tarvitse, olen täällä jo”, kuului möreä ääni.
”Meidän täytyy löytää Kyyry, Hagrid kiltti, hae nyt Irkoroff”, Dumbledore sanoi ja Hagrid lähti etsimään Irkoroffia. Vauhkomieli lähti metsään sauva ojossa etsimään Kyyryä. Harry auttoi Adaran istumaan ja Dumbledore herätti Krumin loitsullaan. Vauhkomieli tuli pian takaisin ja Dumbledore pyysi tätä saattamaan Harryn ja Adaran takaisin Rohkelikkotorniin. He ehtivät nähdä kuinka Irkoroff tuli hysteerisenä metsälle Hagridin kanssa.
Saavuttuaan Rohkelikkotorniin he riensivät kertomaan Hermionelle ja Ronille kaiken.
Otsikko: Luku 52. Porttiavain
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 20:04:23

Luku 52. Porttiavain









Adara sopi Harryn kanssa, että Adara kirjottaisi tällä kertaa kirjeen, sillä hän oli Kyyryn kanssa loppuajan ja tiesi tarkkaan mitä Kyyry oli sanonut. Hermione oli ehdottanut että he menevät Vauhkomielen puheille heti päivällisen aikaan kysymään löytyikö Kyyry. Adaraa ei huvittanut tulla mukaan, sillä hän tiesi mikä häntä vielä odottaa...

Juuri kun Hermione oli seuraavan päivän oppituntien jälkeen kertonut Adaralle että Kyyryä ei oltu löydetty, kirje saapui. Adara oli jo kuvitellut sen räyhääjäksi kun tajusi että se olikin vain tavallinen kirje.

Adara – mitä hittoa sinä luulet tekeväsi?! Hiivit yksin metsään Harryn ja Krumin perässä? Minun teoriani mukaan teidän kimppuunne hyökkäsi joku, joka ei missään nimessä halunnut Kyyryn pääsevän Dumbledoren puheille, ja sinä olit selvästi hänen tiellään eilen. Vanno että oli viimeinen kerta kun hiivit metsään yöllä!
Ja pysyttele poissa pihamaalta kouluajan jälkeen, pysy aina jonkun seurassa. Ja unohda se mitä sanoin Harryn vahtimisesta, nyt pidät itsesi hengissä ja turvassa, tuliko selväksi?


Adara huokaisi. Hän arvasi että Sirius suuttuisi. Hän kuitenkin lähetti paluuviestin ja lupasi pysyä linnan seinien sisäpuolella vapaa-aikanaan.
Samassa Harry säntäsi paikalle ja hänellä oli selvästi paljon asiaa. Ensinnäkin hän kertoi nukahtaneensa ennustuksen tunnilla ja nähneensä unta Voldemortista kiduttamassa Peter Piskuilania (Adara tunsi pienoista mielihyvää siinä vaiheessa tarinaa) sekä että Harry oli käynyt Dumbledoren luona kertomassa asiasta, ja osuneensa ajatusseulaan, jossa hän näki kuinka Kyyry tuomitsi oman poikansa vankeuteen, ja Irkoroff ilmiantoi kuolonsyöjiä – muun muassa Kalkaroksen. Ja että Ludo Bagman oli (Adaran yllätykseksi) syytetty kuolonsyöjänä olosta.
Kokonaisuudessaan tuo tarina ei tuonut paljoa uutta tietoa, paitsi että Voldemort oli sanonut jonkun kuolleen. Vaihtoehtoina olivat Bertha Jorkins, Kyyry tai jästi jonka Dumbledore oli maininnut Harrylle.
Hermione ja Adara kiipesivät makuusaliin eivätkä puhuneet aiheesta sen enempää vaan menivät nukkumaan.

Kolmannen koetuksen päivä koetti, ja etenkin Rohkelikon ja Puuskupuhin pöydät valtasi kauhea puheen solina. Rita oli tehnyt taas järjettömän lehtijutun Harrysta, mutta se ei lannistanut Harrya lainkaan. Ottelijoiden perheet olivat kuulemma saapuneet kannustamaan ottelijoita, Harry oli lähtenyt uteliaana katsomaan keitä olivat tulleet häntä katsomaan.
Lounastauolla Adarakin sai vastauksen, kun näki Bill ja Molly Weasleyn istumassa Harryn kanssa ruokailussa. Adara sai kolean tervehdyksen rouva Weasleylta ja istuutui Georgen viereen. Rouva Weasley katsoi heitä tuimasti.
”Et kai sinä tosissaan usko, että Adara pelleilisi kaikkien poikien kanssa?” Fred kysyi äidiltään lopulta lähes halveksivaan sävyyn. ”Adara on ollut vain ja ainoastaan Georgen kanssa”, Fred vielä lisäsi hyvin sinisilmäisesti. Adara toivoi mielessään, että se olisi totta. Rouva Weasley näytti paremman tuuliselta sen jälkeen, ja kohteli Adaraa kauniimmin.

Saavuttuaan koulun pääovelle, Adara jäi odottelemaan muita. He lähtisivät pian katsomoon, ja kolmas koetus alkaisi.
Klank, klank, klank.
Kuului käytävästä, Vauhkomieli asteli paikalle ja tervehti kättään heilauttaen Adaraa.
”Terve, neiti Finnigan. Voisinko pyytää teiltä jotain?” hän sanoi.
”Tietty”, Adara sanoi huolettomasti.
”Hyvä. Seuraa minua”, Vauhkomieli sanoi ja lähti melko ripein askelin pihamaalle. Adara ei empinyt linnan sisätilojen jättämistä, hänhän olisi Vauhkomielen seurassa, ja kaiken lisäksi näytti siltä että Vauhkomieli oli matkalla kolmannen koetuksen pitopaikalle.
Adara seurasi häntä ja päätyi – kuten oli epäillytkin - kolmannen koetuksen pitämispaikalle, labyrintin viereen. Matalalla alustalla labyrintin juurella, lepäsi kolmivelhopokaali. Vauhkomieli ojensi sen Adaralle.
”Viitsisitkö kiillottaa tämän, sillä välin kun minä etsin paikan johon se kuuluu?” hän kysyi. Adara nyökkäsi ja tarttui kolmivelhopokaalin kahvaan. Samassa Vauhkomieli vilkaisi kelloaan, tarttui Adaraa tiukasti kädestä ja laski ääneen hiljaa mutisten: ”Neljä... kolme... kaksi... yksi.”
Yhtäkkiä Adara tunsi kuin koukku olisi kiskaissut häntä navan takaa, jalat ponnahtivat ilmaan ja värien sekoitus pyöri heidän ympärillään. Lopulta Adara tömähti maahan, jalat pettivät ja Adara kaatui polvilleen. Vauhkomieli oli pysynyt pystyssä, ja laski kolmivelhopokaalin maahan.

”Pr-professori, mitä ihmettä äsken-?” Adara aloitti kunnes tajusi minne oli joutunut. Hautausmaa, rikkaruohojen täyttämä, täynnä lahoja kivestä ja marmorista tehtyjä hautakiviä. Ympärillä oli synkkää ja sumuista, kaukana kukkulalla erottui mahtavan näköinen suuri talo, kartano.
”Mit- missä me ollaan?” Adara kysyi ja oli nousemassa ylös, kun Vauhkomieli tönäisi hänet tiukasti niskasta pitäen maahan. Adara tajusi, ettei Vauhkomielellä ollut hyvät mielessä. Adara koetti saada sauvan taskustaan, mutta Vauhkomieli astui oikealla jalallaan kaikin voimin Adaran kyynärpään päälle. Adara älähti kivusta ja Vauhkomieli irrotti otteensa Adaran niskasta. Adara kierähti selälleen ja yritti nousta ylös. Syntyi hetken taistelu, kun Vauhkomieli löi tai potkaisi Adaraa takaisin kohti maata ja Adara yritti päästä ylös. Lopulta Vauhkomieli osoitti häntä sauvallaan.
”Kidutu!”

Adarasta tuntui kuin tuhannet kuumat veitsenterät lävistäisivät hänen ihonsa, sentti sentiltä. Pää ei tuntunut osaavan käsitellä sitä järjetöntä kipua. Adara käpertyi polvet syliinsä ja huusi, luultavasti niin lujaa että joku tulisi jostain apuun. Sitä tuntui kestävän iäisyyden, vaikka todellisuudessa se kestikin viisi minuuttia. Lopulta Vauhkomieli laski sauvansa ja tuijotti tärisevää Adaraa. Hän laskeutui Adaran viereen ja pyyhkäisi sauvallaan Adaran poskea. Poskeen syntyi haava, vaikka sauva ei ollut edes terävä.
”Voi miten ikävää kun tässä kävi näin, neiti Musta. Mutta en voi sallia pitkän suunnitelmani kaatua siihen että olet kuullut muutaman sanan liikaa. Kalmari valitettavasti epäonnistui antamassani tehtävässä. Mutta ei hätää, on sinusta täälläkin hyötyä, Pimeyden lordi löytää varmasti sinulle jotain käyttöä, jos ei muuten, niin huvikkeena”, Vauhkomieli kuiskasi ivallisesti ja mutisi jonkun loitsun. Se lisäsi Adaran tuskia. Koko ruumis täyttyi yhtäkkiä syvistä viilloista ja verta lennähti jopa Vauhkomielen leualle. Hän pyyhkäisi veren sormellaan pois ja nuolaisi sen sormestaan.
Sitten hän tarttui kolmivelhopokaaliin ja katosi.

Siinä hän nyt makasi, suussa maistui veri, verta valui hänen ruumiinsa joka haavasta, vasen käsi oli luultavasti murtunut tai kyynärpää oli sijoiltaan sillä siinä tuntui pusertava kipu. Nilkka oli nyrjähtänyt, hengittäminen vaikeaa. Hän oli melkein tajuton, hän sinnitteli ja katsoi ympärilleen liikuttamatta päätään, hän oli täräyttänyt päänsä kiveen.
Miten saatoin olla niin tyhmä... Adara ajatteli samassa kun totesi, ettei pääsisi yksin ylös.

Adara ei tiennyt kuinka kauan hän siinä makasi ja koetti huutaa apua, kun hän kuuli askelia nurmella. Joku lähestyi. Adara puri hampaitaan yhteen ja koetti kääntyä. Samassa hänen kasvojen yläpuolella näkyi tutut kasvot. Miehellä oli hiirenharmaat kaljuuntuvat hiukset, pitkät kellertävät hampaat ja hiirimäiset piirteet. Peter Piskuilan.
”SINÄ!” Adara kiljaisi ja koetti epätoivoisesti päästä ylös. Peter virnuili tyytyväisenä.
”En odottanut sinua paikalle, mutta ei se mitään”, Peter sanoi ääni hiukan piipittäen ja kumartui Adaran viereen ottaen Adaran sauvan tämän taskusta. Hän mumisi jotain ja Adara tunsi kun hänen jalat ja kädet lukkiutuivat yhteen, ja hän lensi Peterin sauvan osoittamana kauemmas hautakivien muodostamasta aukiosta, suuren hautakiven taakse. Adara oli vihainen, raivoissaan, hän halusi kuristaa Peterin siihen paikkaan eikä voinut tehdä mitään.

”Älä häviä minnekään”, Peter sanoi ja naurahti. Adara sylkäisi häntä kasvoille raivon vallassa. Peter näytti ensin hiukan säikähtäneeltä – pelkuri kun oli - ja sitten vihaiselta. Hän puraisi huultaan ja nousi ylös. Hän osoitti Adaraa sauvallaan ja sanoi:
”Kidutu.” Adaran ruumiin valtasi taas sietämätön kipu. Hän huusi jälleen. Äsken saadut haavat ja murtumat eivät olleet mitään siihen verrattuna. Adaran olisi tehnyt mieli käpertyä kokoon mutta hänen jalat ja kädet oli lukittu. Peter tunki sauvansa taskuunsa ja kipu loppui. Peter käveli ripeästi pois Adaran näkyvistä. Adara oli liian hengästynyt kysyäkseen mihin hän lähtee.
Taas hän oli yksin. Pahemmassa jamassa kuin äsken. Hän käänsi päätään vaivoin ja näki vain lisää hautakiviä.
Mitähän muut tekevät nyt? Eikö kukaan huomaa että olen kadonnut? Eikö kukaan kaipaa minua? Edes George... Hänkin varmaan katselee labyrinttikoetusta kun Harry vaeltaa labyrintin läpi kohti pokaalia... Pokaalia! Pokaalihan on porttiavain! Mutta miksi? Pyrkiikö Vauhkomieli  –ja Peter- saamaan Harryn?
Adara rimpuili ja yritti päästä lukituksesta irti, tuloksetta.
Otsikko: Luku 53. Hän on noussut
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 20:09:40

Luku 53. Hän on noussut








Adara makasi paikallaan iäisyyden, kun vihdoin kuuli jotain. Tömähdys ja pieni kolahdus. Ja sitten... tuttu ääni.
”Missä me ollaan?”
”H-Harry! Sinäkö-?” Adara huusi varovasti. Askeleet lähestyivät ja Adara näki Cedric Diggoryn ja Harryn tulevan luokseen.
”Adara! M-mitä sinulle on tapahtunut?!” Harry huudahti ja polvistui tämän viereen.
”Ei ole aikaa selittää”, Adara sanoi ja nielaisi vertaan kurkusta alas. ”Harry, pokaali on porttiavain, pääset takaisin Tylypahkaan kun tartut siihen. Täällä olet suuressa vaarassa.”
”Vaarassa? Miten niin?” Cedric kysyi. Ja Adara sanoi sen mitä hänen vaistonsa oli koko ajan sanonut.
Hän on täällä.”
”Hän?” Harry toisti.
”Voldemort.. Ja Peter Piskuilan”, Adara sanoi ja Cedric värähti. Jostain kuului askeleita.
”Hän tulee. Harry, juokse! Paetkaa kun pystytte!” Adara huusi ja tunsi yhtäkkiä kun haavat tuntuivat entistä tuskallisemmilta.
”M-mutta entä sinä?” Harry sanoi. Adara kakoi saamatta ääntä aikaiseksi, veri valui pitkin Adaran kasvoja, kylkiä, jalkoja.. Harry ja Cedric vetivät sauvansa esille. Peter asteli paikalle viittaan kääriytyneenä, toisessa kädessään nyytti.

Yhtäkkiä heidän yläpuoleltaan kuului kylmän kimakka ääni: ”Tapa turha.”
Peter osoitti sauvallaan Cedriciä ja sanoi ne sanat joita Adara eniten pelkäsi sillä hetkellä kuulevansa: ”Avada kedavra!” Vihreä valo leimahti ja osui Cedricin rintakehään.
”EI!!” Adara kiljaisi. Cedric kaatui kaarevasti hiukan Adarasta kauemmas. Harry kiemurteli tuskissaan pidellen otsaansa ja lopulta oksensi pahoinvoinnin seurauksena. Lopulta Harry avasi silmänsä ja näki kuolleen Cedricin.
Peter ryntäsi Harryn luo ja tyrkkäsi tämän hautapaatta vasten. Adara ehti nähdä että hautapaadessa luki Tom Valedro.
Peter sitoi Harryn nilkoista kaulaan asti tiukoilla köysillä hautapaateen. Harry rimpuili ja Peter löi tätä kädellään, josta puuttui sormi. Viimein Harry tunnisti Peterin.
”Sinä!” Harry henkäisi. Peter ei puhunut vaan varmisti että köydet ovat tiukalla, tunki kankaanpalan Harryn suuhun ja poistui sitten. Kangasmytty lojui Harryn lähellä maassa, liikkuen välillä. Adara näki tämän kaiken vaivalloisesti, sillä hän ei edelleenkään pystynyt liikkumaan, hän näki hautakiven takaa hädin tuskin suurta pataa Harryn edessä. Adara yritti puhua, muttei pystynyt. Harry kääntyi katsomaan häneen päin. Se oli tulkitsemattomin katse mitä Adara oli koskaan saanut. Toisaalta siitä uhkui vihaa, toisaalta siinä piili pelkoa, ja toisella tavalla taas kärsimystä ja tuskaa.

Kylmän kimakka ääni huudahti nyt: ”Vauhtia!”
Adara kuuli kuinka Peter liikkui jossain padan luona, muttei nähnyt häntä.
”Se on valmis, isäntä”, Peter sanoi.
”Nyt...” sanoi kimakka ääni. Peter palasi näkyviin, Harryn jalkojen juureen ja nosti kangasmytyn paljastaen samalla sen sisällön. Adara erotti vain punertavan mustan, ja suomuisen olion, joka muistutti ällöttävän näköistä ihmislasta. Sen punaiset silmät kiiluivat ja kasvon muodoista erotti että se ei tosiaan ollut lapsi, tai ei ikinä ole ollutkaan.
Peter nosti oliota ylemmäs ja pudotti kattilaan.
”Isän luu, tietämättä annettu, sinä uudistat poikasi!” sanoi Peter yhtäkkiä kohottaen sauvansa, sulkien silmänsä. Maa Harryn jalkojen juuressa alkoi liikkua ja hienoinen tomuvana nousi haudasta ja lensi kattilaan.

”Palvelijan – liha – auliisti annettu – sinä – elvytät – isäntäsi”, Peter sanoi uikuttaen, otti hopeatikarin taskustaan ja teki jotain mitä Adara ei olisi halunnut nähdä. Peter katkaisi kätensä, yhdellä iskulla, tuskasta karjaisten. Se putosi maahan tömähtäen ja Peter huohotti tuskissaan, veren valuessa ranteestaan runsaana. Hän nosti jäljellä olevalla kädellä kätensä ja pudotti sen kattilaan. Sitten Peter asteli silmänsä ummistaneen Harryn eteen.
”Vihollisen... veri... väkisin vuodatettu... sinä... herätät henkiin.. vastustajasi”, hän kuiskasi tuskasta ahdistuneesti hengittäen. Peter lävisti puukolla Harryn vasemman kyynärtaipeen, ja otti Harryn verta lasipulloon. Hän horjui noidankattilan luo ja kaatoi veren sinne. Adara erotti vain kuinka noidankattilasta sinkoili timanttimaisia kipinöitä. Sitten, yhtäkkiä ne sammuivat. Kattilasta nousi sakeaa höyryä, jonka seasta Adara ei erottanut ensin mitään.

Kun höyry alkoi hälvetä, Adara näki luurankomaisen laihan mieshahmon nousemassa kattilasta.
”Anna kaapu”, mies käski, Peter poimi maasta mustan kaavun ja pujotti sen isäntänsä pään yli. Mies kiipesi pois kattilasta, Harrya tiukasti tuijottaen. Harry tuijotti takaisin, silmissä nyt selvästi erottuvan kauhun vallassa. Miehen iho oli valkoinen, punaiset silmät ja litteä käärmemäinen nenä tekivät hänestä vielä pelottavamman.
Voldemort.

Voldemort käänsi katseensa Harrysta ja tutki omaa ruumistaan. Hän koetti käsillään kasvojaan, rintakehäänsä, otti taskusta sauvansa ja siveli sitä hetken. Hän käänsi katseensa taas Harryyn ja nauroi kimeää, kylmää naurua.
Peter, joka vuoti edelleen verta, intti nyt hiljaa: ”Herrani... sinä lupasit.. olet luvannut...”
Voldemort katsoi häntä ja sanoi: ”Ojenna kätesi.”
”Oih, isäntä... kiitos, isäntä”, Peter vikisi.
”Toinen käsi, Matohäntä”, Voldemort sanoi naurahtaen.
”Isäntä, minä pyydän... anelen”, Peter vikisi taas. Voldemort nosti Peterin vasemman hihan ylös ja tutki hänen kädestään jotain, mitä Adara ei nähnyt.
”Se on palannut. He ovat huomanneet sen.. ja nyt, nyt näemme... nyt saamme tietää”, sanoi Voldemort hiljaa, tyytyväisen näköisenä. Hän painoi etusormensa Peterin kättä vasten, Peter ulvahti. Voldemort suoristautui ja heitti päätään taakse.
”Kuinka moni on kyllin rohkea palaamaan kun tuntee sen? Ja moniko on kyllin typerä pysymään poissa?”

Voldemort käveli hetken aikaa edestakaisin ja katseli koko ajan hautausmaata. Lopulta hän kuitenkin pysähtyi ja katsoi Harryyn.
”Sinä Harry Potter seisot minun edesmenneen isäni jäännösten päällä... Jästi ja houkka... muistutti paljon sinun rakasta äitiäsi. Mutta heillä kummallakin oli käyttönsä, eikö vain? Sinun äitisi kuoli puolustaessaan sinua kun olit lapsi... ja minä tapoin isäni, ja näetkö miten hyödylliseksi hän osoittautui minulle kuolleena...” hän kuiskasi ja alkoi nauraa. Peter vinkaisi jotain hiljaa Voldemortille, ja samassa Voldemort käänsi päätään Adaraan.
”No mutta”, hän sanoi ja asteli taioilla lukitun Adaran luo. ”eikös se olekin Regulus Mustan veljen tytär? Houkka oli hänkin, vaikka puhdasverinen olikin. Ja houkkamaisempi on rakas isäsi, missähän hän nyt luuraa? Hänestä oli toki hyötyä kun hän sai syyt niskoilleen Potterien kuolemasta ja päästi Matohännän karkaamaan, mutta nyt olisi aika kiittää häntä, eikö vain?” Voldemort sanoi ja näki Adaran katseesta silkkaa vihaa, aavistuksen pelkoa.
”Et taida pitää ideasta? Ei sen väliä, ei väliä... Huomaat kyllä kuinka vähän iloa hänestä on elossa, kun tajuat että hän ei tule tänne sinua pelastamaan... Mutta katso! Minun oikea perheeni saapuu nyt.”

Hautojen väleihin ja marjakuusten varjoihin ilmestyi yksi toisensa perään velhoja, kaikilla oli huput ja naamio. Kaikki astelivat hitaasti, varuillaan kohti Voldemortia. Yksi kuolonsyöjä lankesi polvilleen, konttasi kohti Voldemortia ja suuteli tämän kaavun helmaa mumisten: ”Isäntä... isäntä...”
Muut tekivät samoin ja perääntyivät yksitellen piiriin, jonka keskelle jäivät Harry, Peter, Valedrojen hauta, Voldemort ja Adara. Piiriin jäi tosin Adaran näkemän mukaan aukkoja.
”Tervetuloa, kuolonsyöjät”, Voldemort lopulta sanoi. ”Kolmetoista vuotta... kolmetoista vuotta viime tapaamisestamme. Kuitenkin vastasitte kutsuuni kuin eilisen jälkeen... pimeän piirto yhdistää meitä yhä! Vai yhdistääkö... Minä haistan syyllisyyden. Ilmassa löyhkää syyllisyys”, Voldemort sanoi ja nuuhkaisi käärmemäisillä sieraimillaan.
”Näen teidät kaikki terveinä ja hyväkuntoisina, yhä voimissanne – saavuittekin täsmällisesti! – ja kysyn itsekseni... miksi tämä velhojoukko ei tullut auttamaan isäntäänsä, jolle se oli vannonut ikuista uskollisuutta?”

Kukaan ei vastannut.
”Ja vastaan itsekseni, että he luulivat että olin murtunut. Että olin mennyttä. He luikahtivat takaisin vihollisteni pariin ja väittivät että olivat viattomia, tietämättömiä, noiduttuja... Ja sitten kysyin itsekseni, miten he saattoivat uskoa, etten nousisi uudestaan? He, jotka tiesivät mihin olin ryhtynyt kauan sitten suojautuakseni kuolevaisen kohtalolta? He, jotka olivat nähneet todisteita voimieni suunnattomuudesta silloin kun olin mahtavampi kuin yksikään elävä velho? Ja vastaan jälleen itsekseni, että kenties he uskoivat että on olemassa vielä suurempi voima, voima joka kukistaa pahan lordi Voldemortin... kenties he nyt vannovat uskollisuutta toiselle... kenties tuolle moukkien, kuraveristen ja jästien valtiaalle, Albus Dumbledorelle? Tämä on minulle pettymys, tunnustan pettyneeni.”
Yksi kuolonsyöjistä yritti anoa anteeksiantoa, mutta Voldemort purskahti nauruun, kohotti sauvansa ja alkoi kiduttaa kuolonsyöjää kirouksella. Lopulta hän laski sauvansa ja käski hiljaa: ”Ylös Avery. Nouse, sinä pyydät anteeksiantoa? Minä en anna anteeksi. Minä en unohda. Kolmetoista pitkää vuotta... Minä haluan kolmentoista vuoden hyvityksen ennen kuin annan anteeksi. Matohäntä on jo maksanut osan velkaa, etkö vain, Matohäntä?” Peter nyyhkytti maassa. ”Sinä palasit luokseni, et uskollisuuttasi vaan koska pelkäsit entisiä ystäviäsi. Muun muassa hänen isäänsä”, Voldemort sanoi ja nyökäytti Adaraan päin. ”Sinä ansaitset tuskasi, Matohäntä, tiedäthän sen?”

”Tiedän, isäntä... auta, isäntä...” Peter uikutti.
”Sinä kuitenkin autoit minut takaisin ruumiiseeni. Niin arvoton ja petollinen kuin oletkin, sinä autoit minua... ja lordi Voldemort palkitsee auttajansa”, Voldemort sanoi tyynesti, kohotti sauvansa, kiepautti sitä ja sauvasta nousi sulalta hopealta näyttävä linja, joka muokkautui ihmisen käden muotoiseksi ja kiinnittyi Peterin vertavaluvaan ranteeseen.
”Herrani... isäntä, se on kaunis... kiitos...” Peter sanoi ihaillen kättään epäuskoisena.
”Älköön uskollisuutesi enää milloinkaan horjahtako”, Voldemort sanoi kylmästi.
”Ei herrani, ei ikinä, herrani”, Peter vakuutteli.
Otsikko: Luku 54. Voldemortin historiaa
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 20:10:49

Luku 54. Voldemortin historiaa








Voldemort lähestyi yhtä miestä.
”Lucius lipevä ystäväni, minulle on kerrottu, ettet ole luopunut vanhoista tavoistasi, vaikka näytätkin muulle maailmalle sen kunnioittamaa naamaa.”
Adaran vatsassa muljahti, Dracon isä.
”Uskoakseni olet yhä valmis astumaan johtoon, kun tulee tarve kiduttaa jästejä? Mutta kertaakaan et yrittänyt etsiä minua, Lucius... urotekosi huispauksen maailmanmestaruuskisoissa olivat toki hauskoja... mutta eikö sittenkin olisi ollut parempi koko tarmollaan etsiä ja auttaa isäntäänsä?”
”Herrani, minä olin alituisesti varuillani. Jos sinulta olisi tullut pienikin merkki, jos olinpaikastasi olisi edes kuiskattu, olisin rientänyt rinnallesi tuota pikaa, mikään ei olisi voinut minua estää –”
”Ja kuitenkin sinä pakenit minun piirtoani, kun muuan uskollinen kuolonsyöjä leimautti sen viime kesänä taivaalle?”  Voldemort keskeytti. ”Aivan, minä tiedän siitä kaiken, Lucius... minä petyin sinuun... minä odotan vastedes uskollisempaa palvelusta.”
”Totta kai herrani, totta kai... olet armollinen, kiitos...”

Voldemort tuijotti nyt kahden ihmisen kokoista tyhjää tilaa Malfoyn oikealla puolella.
”Lestrangien kuuluisi seistä tuossa. Mutta heidät on haudattu Azkabaniin. He olivat uskollisia. He menivät Azkabaniin ennemmin kuin kielsivät minut... Kun Azkaban murretaan auki, Lestranget saavat kunniaa enemmän kuin ovat osanneet uneksiakaan. Ankeuttajat liittyvät meihin... ne ovat luonnostaan liittolaisiamme... me kutsumme karkotetut jättiläiset takaisin... kaikki minun hartaat palvelijani palaavat luokseni ja armeijallinen olentoja joita kaikki pelkäävät.”
Hän jatkoi eteenpäin. Jotkut palvelijansa hän ohitti, toisia pysähtyi puhuttelemaan.

Pian hänellä oli edessään suurin aukko.
”Ja tästä meiltä puuttuu kuusi kuolonsyöjää... kolme kuoli palveluksessani. Yksi oli liian pelkuri palatakseen... hän saa maksaa. Yksi on käsittääkseni hylännyt minut ikuisiksi ajoiksi... hänet tietysti surmataan... ja yksi on edelleen palvelijoistani uskollisin ja on jo palannut palvelukseeni. Hän on Tylypahkassa, tuo uskollinen palvelija, ja hänen ponnistustensa ansiota nämä nuoret ystävät saapuivat tänne tänään...” Voldemort sanoi ja osoitti sauvallaan Adaraan, joka leijui lähemmäs, sidotun Harryn eteen.
”Kyllä vain, Harry Potter on ystävällisesti tullut uudelleensyntymisjuhliini, seuralaisenaan Adara Musta. Regulus Mustan veljen, Sirius Mustan ja Viola Bonesin tytär. Vaikka puhdas veri virtaa hänen suonissaan, hän ei eroa pettureista millään lailla”, Voldemort sanoi hymyillen huulettomalla suullaan. Lucius astui askeleen lähemmäksi, vilkaisten sekunnin murto-osan ajan Adaraan päin.
”Isäntä, me janoamme tietoa... anelemme sinua kertomaan miten sait tämän aikaan... tämän ihmeen... miten onnistuit palaamaan luoksemme...”

”Ah, siinäpä onkin tarinaa, Lucius. Ja se saa alkunsa – ja loppunsa – tästä nuoresta ystävästäni”. Voldemort sanoi ja asteli Harryn viereen. ”Tehän tietysti tiedätte että yritin tappaa hänet sinä iltana, jolloin menetin voimani ja ruumiini. Hänen äitinsä kuoli tahtoessaan pelastaa pojan – ja tietämättään soi hänelle suojan, jota en ollut ennakoinut, sen myönnän... en voinut koskea poikaan.”
Voldemort sanoi ja kohotti pitkän kalpean sormensa ja työnsi sen liki Harryn poskea. ”Hänen äitinsä jätti häneen uhrauksensa jäljet... se on vanhaa taikuutta, minun olisi pitänyt muistaa se, olin typerä kun en ottanut sitä huomioon... mutta ei se mitään. Nyt voin taas koskea häneen.” Voldemort hipaisi Harryn poskea, Harry näytti kärsivän tuskista.
”Minä laskin väärin, ystäväni, myönnän sen. Tuon naisen typerä uhraus käänsi kiroukseni suunnan ja se kimposi takaisin minuun. Aah... tuskaa kauheampi tuska, ystäväni; mikään ei olisi voinut valmistaa minua siihen. Minä repeydyin irti ruumiistani, olin vähäisempi kuin henki, vähäisempi kuin surkein aave... mutta elossa minä yhtä kaikki olin. Mikä olin, sitä en itsekään tiedä... minä, joka olen kulkenut kuolemattomuuteen johtavaa tietä pitemmälle kuin kukaan. Te tunnette tavoitteeni – aion voittaa kuoleman. Mutta silloin minua koeteltiin ja kävi ilmi että yksi tai useampi kokeiluni oli onnistunut... sillä minä en kuollut, vaikka kirouksen oli määrä tappaa. Olin kuitenkin voimaton kuin heikoin elävä olento ja vailla keinoja auttaa itseäni... sillä minulta puuttui ruumis ja jokainen taika, jolla olisin ehkä saanut apua, vaati taikasauvan käyttöä....”

”Minä muistan miten pakotin itseni, nukkumatta, loputtomasti, sekunnista toiseen olemaan olemassa... asetuin kaukaiseen paikkaan, metsään, ja jäin odottamaan... varmasti joku tulisi ja tekisi taiat joihin en pystynyt ja hankkisi ruumiini takaisin... mutta odotin turhaan... Vain yksi voima jäi minuun. Saatoin ottaa haltuuni jonkun toisen ruumiin. Mutta en uskaltanut mennä sinne, missä muita ihmisiä on runsaasti, sillä tiesin että auroreita oli yhä toimessa ja etsimässä minua. Joskus asetuin eläimiin – mieluiten tietysti käärmeisiin – mutta niiden sisässä minun oli vain vähän parempi olla kuin silkkana henkenä, sillä niiden ruumiit eivät oikein sovellu taikomiseen... ja kun asetuin niihin, niiden elinikä lyheni eikä yksikään kestänyt kauan... Sitten neljä vuotta sitten.. paluuni keinot näyttivät löytyneen. Muuan velho – nuori, typerä ja hyväuskoinen – sattui kohdalleni metsässä, josta olin tehnyt kotini. Oi, hän vaikutti juuri siltä tilaisuudelta, josta olin uneksinut... sillä hän oli opettaja Tylypahkan koulussa... hän taipui helposti tahtooni... hän toi minut takaisin tähän maahan ja vähän ajan kuluttua otin hänen ruumiinsa haltuuni, jotta saatoin valvoa häntä läheltä, kun hän noudatti käskyjäni. Mutta suunnitelmani epäonnistui. En onnistunut varastamaan viisasten kiveä. En saanut taattua kuolemattomuuttani. Minut kukisti... minut kukisti jälleen kerran Harry Potter...”

”Palvelija kuoli kun minä poistuin hänen ruumiistaan, ja minä vajosin taas entiseen heikkouteeni. Palasin kauas piilopaikkaani, enkä viitsi teeskennellä, etten olisi silloin pelännyt, etten enää milloinkaan saa voimiani takaisin... niin, se oli ehkä synkin hetkeni... en voinut toivoa, että eteeni osuisi toinenkin velho riivattavakseni... ja olin jo luopunut toivosta, että kukaan kuolonsyöjistäni välittäisi kohtalostani...” Muutama kuolonsyöjä liikahteli vaivaantuneena. ”Ja sitten, noin vuosi sitten, kun olin jo melkein luopunut toivosta, se lopulta tapahtui... muuan palvelija palasi luokseni: tämä Matohäntä, joka oli lavastanut oman kuolemansa paetakseen oikeutta, kaivettiin esiin piilosta, tämän tytön ja hänen isänsä toimesta”, Voldemort sanoi ja osoitti Adaraa, Adara tunsi kuinka kaikki kuolonsyöjät tuijottivat häntä. ”Kiitän sinua siitä”, Voldemort sanoi katse hänessä. Adaran teki mieli tappaa Voldemort, kaikki kuolonsyöjät siihen paikkaan, mutta hän oli loitsun alaisena, haavoittunut ja tuskissaan, ja ilman sauvaa. Adara oli tuskin koskaan tuntenut oloaan niin avuttomaksi.

”Mutta Matohännän paluu luokseni ei sujunutkaan kitkatta. Sillä nälissään ja typeryyksissään hän eräänä iltana pysähtyi syömään majataloon sen metsän laitaan, josta hän toivoi löytävänsä minut... ja kenet hän siellä tapasikaan, ellei Bertha Jorkinsin, taikaministeriön noidan? Nyt huomaatte miten kohtalo suosii Lordi Voldemortia. Tämä tapaaminen olisi voinut tehdä lopun Matohännästä ja viimeisestä mahdollisuudestani elpyä. Mutta Matohäntä – osoittaen harkintakykyä jota minä en ikinä olisi häneltä odottanut – houkutteli Berthan iltakävelylle. Hän nujersi hänet.. hän toi hänet minulle. Ja Bertha, joka olisi voinut pilata kaiken, osoittautuikin lahjaksi jonka veroista en ollut hurjimmissa unissanikaan toivonut... sillä – pikkuisen suostuteltuna – hänestä kehkeytyi varsinainen tiedonlähde. Hän kertoi että Tylypahkassa järjestetään tänä vuonna kolmivelhoturnajaiset. Hän kertoi tuntevansa erään uskollisen kuolonsyöjän, joka hyvinkin mieluusti auttaisi minua jos minä vain ottaisin häneen yhteyden. Hän kertoi minulle monenmoista... mutta keinot, joilla mursin häneen langetetun muistiloitsun, olivat tehokkaat, ja kun olin pusertanut hänestä kaiken hyödyllisen irti, hänen mielensä ja ruumiinsa olivat vahingoittunet korjauskelvottomiksi. Hän oli tehnyt tehtävänsä. En voinut riivata häntä. Hankkiuduin hänestä eroon”, Voldemort kertoi hymyssä suin, punaiset silmät ilmeettöminä ja säälimättöminä. Adara yritti keksiä keinon paeta, mutta tajusi olevansa täysin loukossa. Harry oli hänen ainoa toivonsa.

”Matohännän ruumishan ei sopinut riivattavaksi, koska hänen luultiin kuolleen ja hänen ruumiinsa olisi kiinnittänyt liiaksi huomiota. Hän kuitenkin oli työkuntoinen palvelija, jota olin kaivannut, ja niin kehno velho kuin Matohäntä onkin, hän kykeni noudattamaan ohjeitani, joiden avulla palasin omaan surkastuneeseen ja heikkoon ruumiiseeni, ruumiiseen jossa saatoin oleilla odotellessani todellisen uudelleensyntymän välttämättömiä ainesosia.. paria itse kehittämääni taikaa... pikkuisen apua rakkaalta Naginiltani, taikalientä joka kehitettiin yksisarvisen verestä ja Naginilta lypsetystä käärmeenmyrkystä. Pian palauduin miltei ihmismuotoon ja jaksoin jo matkustaa. Viisasten kiveä ei voinut enää varastaa, sillä tiesin että Dumbledore oli huolehtinut sen tuhoamisesta. Mutta olin valmis omaksumaan kuolevaisen elämän siihen saakka kunnes saavutan kuolemattomuuden. Madalsin tavoitettani... päätin tyytyä entiseen ruumiiseeni ja entisiin voimiini, jos ne saisin. Tiesin että saisin ne – tämä on vanhaa pimeyden taikuutta, tämä liemi joka virvoitti minut tänä iltana – kolmella väkevällä ainesosalla. No, yksi niistä oli jo hyppysissä, eikö vain, Matohäntä? Palvelijan antama liha...

”Isän luu merkitsi tietysti sitä, että taika oli tehtävä täällä, minne hänet on haudattu. Mutta vihollisen veri... Matohäntä ehdotti että käytän ketä tahansa velhoa, etkö vain? Ketä tahansa joka oli vihannut minua... kuten niin moni heistä yhä vihaa. Mutta minä tiesin, ketä minun oli käytettävä, jos aioin nousta jälleen ja olla voimakkaampi kuin ennen kukistumistani. Minä halusin Harry Potterin verta. Minä halusin sen ihmisen verta, joka oli kolmetoista vuotta sitten riistänyt minulta voimani, sillä kestävä suoja, jonka hänen äitinsä kerran antoi hänelle, piilisi sen jälkeen minunkin suonissani... Mutta miten päästä käsiksi Harry Potteriin? Sillä hänet oli suojattu paremmin kuin hän varmaan itsekään tietää, suojattu keinoin, jotka Dumbledore kehitti kauan sitten, kun tehtäväkseen lankesi järjestää pojan tulevaisuus. Dumbledore turvautui ikivanhaan taikuuteen, jolla varmisti että poika oli turvassa niin kauan kuin oli sukulaistensa hoivissa. Edes minä en voi kajota häneen silloin... sitten olivat tietysti huispauksen maailmanmestaruuskisat... arvelin että pojan suojaus voisi olla heikompi siellä, poissa sukulaisten ja Dumbledoren luota, mutta itse en ollut vielä niin vahva että olisin yrittänyt siepata hänet paikasta, jossa parveili ministeriön velhoja. Sitten poika palasikin Tylypahkaan, missä hän oli yötä päivää sen jästejä rakastavan houkan kyhmyisen nenän alla. Miten siis sain hänet?”

”Hyvänen aika... Bertha Jorkinsin tiedoilla tietenkin. Otin avukseni erään uskollisen kuolonsyöjän, joka toimi Tylypahkassa ja varmisti että pojan nimi tulee liekehtivään pikariin. Sama kuolonsyöjä varmisti myös, että poika voittaa turnajaiset – että hän koskee kolmivelhopokaalia ensimmäisenä – pokaalia jonka tämä uskollinen kuolonsyöjä oli muuttanut porttiavaimeksi ja joka toi pojan tänne Dumbledore avun ja suojan ulottumattomiin ja minun odottavaan syliini. Suunnitelmia muutti se, että tämä Adara tässä tiesi enemmän kuin olisi pitänyt. Hän olisi voinut selvittää totuuden sillä välin kun muut miettisivät missä heidän sankarinsa Harry Potter on. Joten kuolonsyöjäni toimitti hänetkin tänne, varmistaen ettei mikään, mikään mene pieleen”, Voldemort sanoi, nosti sauvansa ja osoitti sillä Harrya.
”Kidutu.”
Harry olisi karjunut, jos hänen suuta ei olisi tukittu. Vain tuskainen tukehtunut huuto pyrski hänen sisältään ulos. Voldemort kidutti Harrya hetken ja lopetti sitten.
”Te varmaan ymmärrätte nyt, miten älytöntä oli kuvitella, että tuo poika voisi olla minua vahvempi. Mutta en halua että kenenkään mieleen jää epäselvyyttä. Harry Potter pakeni minulta vain hyvää tuuriaan. Ja nyt aion todistaa voimani surmaamalla hänet, tässä ja nyt, teidän kaikkien nähden, kun hänellä ei ole Dumbledorea apunaan eikä äitiä kuolemassa puolestaan. Minä annan hänelle tilaisuuden. Hän saa taistella, ettekä te sen jälkeen enää epäile, kumpi meistä oli vahvempi. Malta vielä vähän, Nagini... Avaa köydet, Matohäntä, ja anna pojalle taikasauva takaisin. Siirtäkää tuo muualle”, Voldemort sanoi ja viittaisi viimeisenä Adaraan. Kuolonsyöjät tarttuivat Adaraan ja siirsivät kauemmas, lähelle kolmivelhopokaalia.
Otsikko: Luku 55. Turvaan
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 20:12:19

Luku 55. Turvaan









Voldemortin punaiset silmät kiiluivat, tämän kysyessä Harrylta onko hänet opetettu kaksintaistelemaan. Harry piti päänsä pystyssä eikä vastannut. Sellainen rohkeus oli Adaran silmissä hyvin ihailtavaa. Voldemort pakotti Harryn kumartamaan hänelle, kidutti häntä hetken ja aloitti kaksintaistelun. Harry kierähti Voldemortin isän hautapaaden taakse väistäen kirouksen. Voldemort asteli lähemmäs, kyyristyi Adaran puolustuskyvyttömän ruumiin luo ja nosti tämän kurkusta pitäen istuma-asentoon. Ote yhä tytön kurkulla hän sanoi rauhallisesti:
”Noh, noh, Harry. Vereni kiehuu halusta taistella, kiduttaa, tappaa... älä pakota minua purkamaan sitä häneen.”
Hän puristi Adaraa kovakouraisemmin kaulasta ja Adara tunsi tämän iljettävän hengityksen korvansa juuressa. Harry asteli hautapaaden takaa vihaisen näköisenä.
”Älä-koske-häneen”, Harry sanoi jokainen sana vihaa uhkuen. Voldemort naurahti hiljaa Adaran korvaan, hellitti otettaan ja Adara lysähti takaisin maahan. Samassa hän tunsi hänen ruumistaan pitelevän loitsun katoavan. Tekikö Voldemort sen, vai katosiko loitsu itsestään?

Harry osoitti Voldemortia sauvallaan ja huusi: ”Karkotaseet!”
Voldemort vastasi heti: ”Avada Kedavra!”
Voldemortin sauvasta lensi vihreä valosuihku, Harryn sauvasta punainen. Ne törmäsivät ilmassa ja muodostuivat kultaiseksi valojuovaksi Voldemortin ja Harryn sauvojen välille. Valojuova nostatti Harryn ja Voldemortin ilmaan ja kuljetti jonnekin Adaran näköpiiristä. Kuolonsyöjät juoksivat kaikki heidän peräänsä. Adara kääntyi kyljelleen ja näki kolmivelhopokaalin, kauempana Cedricin. Adara raahautui kosketusetäisyydelle kolmivelhopokaalin luo, jos se toimi porttiavaimena ja toi heidät tänne, se veisi heidät myös pois... Joten Adara odotti, Harry palaisi varmasti. Hän keksisi keinon paeta Voldemortia, eikä se olisi hyvästä onnesta kiinni.
Adara huohotti ja pyyhki verta huulestaan. Hän vuoti yhä verta, ei niin paljon kuin loitsun iskiessä mutta vuoti kumminkin. Adara alkoi kaivata sairaalasiiven lämmintä, turvallista vuodetta.
Yhtäkkiä Adara kuuli huutoja, askeleita, ja näki kuinka Harry juoksi henkensä edestä häntä kohti.
”Pian, Harry”, Adara huusi heikosti, hän oli saanut äänensäkin takaisin. Harry tarttui Cedricin kalpeasta ranteesta ja kurottautui tarttumaan Adaran käteen.
”Valmis?” Harry sanoi.
”Valmis”, Adara vastasi ja tarttui kolmivelhopokaaliin. He kuulivat kuinka Voldemort karjui raivoissaan, porttiavain toimi. He olivat matkalla pois sieltä...

Adara tunsi kuinka hän rämähti maahan, ja kuinka Harry puristi häntä yhä kädestä. Adara yski huonovointisena ja pelkäsi avata silmänsä. Syntyi suuri äänien ryöppy. Joku asteli heitä kohti ja Adara tunsi kuinka Harryn käsi irrottautui otteestaan.
”Harry!” Kuului Dumbledoren huuto. Adara avasi silmänsä ja näki rehtorinsa tuijottavan heitä järkyttyneenä. Dumbledoren takana näkyi katsomo ja tähtitaivas.
”Hän on palannut. Voldemort”, Harry sai kuiskattua tartuttuaan Dumbledorea ranteesta.
”Mitä on tekeillä? Mitä on tapahtunut?” Cornelius Toffee kysyi ja ilmestyi paikalle.
”Varjelkoon – Diggory! Hän on kuollut, Dumbledore!” hän huusi nähtyään Cedricin kuolonkalpeat kasvot, raollaan olevat silmät. Katsomosta kuului huutoja: Diggory! Kuollut!
”Ja Finnigan! Mitä hän tääl- Mitä on tapahtunut!?” Toffee huusi ja kyyristyi nyt Adaran viereen ja käänsi Adaran pidellen varovasti ihon haavattomista kohdista selälleen. Adaran hengitys kohisi, haavat tuntuivat kuin uudestaan auenneilta siinä polttelevassa kivussa mitä hän tunsi. Hänen tajuntansa hiipui välillä, ja välillä taas palasi. Tajunnan ollessa parhaimmillaan, hän tunsi oman pulssinsa sormen päissään.
”Hän vuotaa kohta kuiviin! Viekää hänet sairaalasiipeen!” Toffee huusi ja Adara tunsi kun jokin loitsu nosti hänet ilmaan ja lähti kuljettamaan kohti linnaa. Se oli professori Lipetit. Hän kipitti vauhdilla linnaan, käytäville ja sairaalasiipeen. Koko matkan aikana hän ei sanonut Adaralle mitään, eikä Adara ollut vastaamiskunnossakaan.

”HERRAN TÄHDEN!” Kiljaisi matami Pomfrey heti ensimmäisenä. ”Mitä on tapahtunut!?”
”Minä en tiedä vielä, matami hyvä, mutta rukoilen nyt että teet kaikkeesi, nopeasti!” Lipetit sanoi ja lennätti Adaran sairasvuoteeseen. Matami Pomfrey juotti kahta eri lientä Adaralle, toinen häivytti kaikki kivun tunteet hänen ruumiistaan ja toinen vei hänen tajuntaansa lähelle nukahtamista. Adara ei tuntenut lainkaan kuinka matami sitoi hänen haavojansa, juotti kaikenlaisia liemiä hänelle ja käytti erilaisia voiteita hänen haavoihinsa. Muutamaa tovia myöhemmin Adara makasi paikallaan vuoteessaan, kipuja kadottava liemi oli loppu, Adara alkoi taas tuntea kidutusloitsun jättämän kivun ruumiissaan, haavojen polttelun, jomotuksen päässään.

Puoli tuntia kipujen uudelleen alkamisen jälkeen, McGarmiwa asteli kalpeana ovesta sisään, mukanaan iso musta koira. Sirius. Koira loikkasi yhdellä hypyllä Adaran vuoteen jalkopäähän ja katsoi tätä silmät pyöreinä, vinkaisten hiljaa. McGarmiwa vilkuili koiraa hetken ja lähti sitten matami Pomfreyn kanssa jonnekin sulkien oven perässään. Adara jäi yksin sairaalasiipeen Siriuksen kanssa. Sirius loikkasi alas vuoteelta ja muuttui takaisin ihmiseksi.
”Voi, Adara, mitä he tekivät sinulle!” Sirius huudahti järkyttyneenä, silmät kostuneina. Adara avasi suunsa ja yritti puhua, mutta saikin aikaiseksi suuret kivut rintakehänsä alueelle. Hän hengitti katkonaisesti ja pidätti kivun aiheuttamia kyyneleitä. Sirius tuijotti häntä hengittäen epätasaisesti, silmät myös lähellä kyyneleiden vuodattamista. Adara hengitti syvään hetken.
”V-voisitko auttaa minut... istumaan?” hän sai sanottua hitaasti ja nielaisi.

Sirius nyökkäsi ja teki parhaansa, ettei satuttaisi tytärtään kun auttoi tämän istuma-asentoon. Hän laittoi lisää tyynyjä Adaran selän taakse että tämä saattoi nojata taaksepäin. Adara huokaisi hiljaa syvään. Veren maku suussaan, hän kääntyi katsomaan isäänsä, joka näytti yhä hätääntyneeltä.
”Ei t-tämä ole mitään vakavaa, isä... Olen kunnossa”, Adara sanoi hymyillen, ehkä turhankin rohkeasti. Sirius purskahti kyyneliin ja tarttui varovasti Adaraa kädestä ja painoi tämän kämmenselän karheaa poskeaan vasten.
”Mitä he tekivät sinulle...” Sirius kuiskasi puristaen yhä Adaran kättä omassaan. Adara sulki hetkeksi silmänsä ja muisti sen, vihreän väläyksen joka tappoi Cedricin. Vain muistellessaan sitä, Adara henkäisi kauhusta.

”...pystynyt pelastamaan häntä”, Adara sanoi katkonaisesti. Sirius näytti kyyneleiden lomasta hiukan kysyvältä.
”En pystynyt pelastamaan häntä. Cedric... En voinut tehdä mitään, se tapahtui niin nopeasti, en pystynyt liikkumaan, en puhumaan, en loihtimaan”, Adara sanoi purskahtaen itkuun.
”Hän tappoi Cedricin, enkä voinut tehdä mitään!”
Sirius hyssytteli ja laittoi Adaran käden nätisti vuoteen reunaa vasten ja silitti tämän kämmenselkää hellästi.
”Entä Harry?” Sirius kysyi kuiskaten.
”Hän on satuttanut jalkansa, mutta -” Adara sanoi ja nielaisi.
”- hän voi muuten hyvin”, Sirius jatkoi loppuun. He kuulivat käytävästä askelia. Sirius muuttui hetkessä takaisin koiraksi.

Sairaalasiipeen saapui äänistä päätellen (sairaalavuoteen ympärillä oli verho) rouva Weasley, Bill Weasley, Ron, Hermione ja matami Pomfrey.
”Potter saapuu pian tänne. Olkaa huoleti”, matami Pomfrey sanoi ja vilahti verhon takaa Adaran sairasvuoteen luo. Sirius istui lattialla Adaran vieressä. Pomfrey tarkasti että Adaran sideharsot pitivät ja juotti tälle lisää juomaa, joka tuntui antavan Adaralle lisää voimia pysyä hereillä.
”Entä Adara? Onko hän kunnossa?” Kuului Ronin ääni.
”Te tunnette hänetkin? Hän on täällä näin”, Pomfrey sanoi. ”Sopiiko että he tulevat tänne?”
Adara nyökäytti ja katsoi Siriusta, joka loikkasi tämän vuoteen jalkopäähän. Pomfrey päästi rouva Weasleyn, Ronin, Billin ja Hermionen Adaran luo. Rouva Weasley nyyhkytti järkyttyneenä, Bill painoi kätensä äitinsä olalle. Ron ja Hermione katsoivat Adaraa ja koiraa järkyttyneinä.
”Mitä tapahtui?” Bill kysyi. Adara nielaisi. Matami Pomfrey puuttui keskusteluun: ”Hän ei ole nyt sellaisessa kunnossa että voisi puhua.”
Bill nyökkäsi ymmärtävästi. Rouva Weasley itki jo täyttä häkää.
”Kun George kuulee -” rouva Weasley sanoi ja parkui taas enemmän. Bill lohdutti häntä. Adara ummisti hetkeksi silmänsä.
George...
Otsikko: Luku 56. Lyhytnäköinen ministeri
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 20:14:32
Luku 56. Lyhytnäköinen ministeri









Sirius herätti Adaran aatoksistaan vaihtamalla asentoaan Adaran jalkopäässä. Rouva Weasley oli viimein rauhoittunut ja kysyi nyt Hermionelta ja Ronilta miksi Adaran vuoteessa on likainen koira.
”Se on Adaralle hyvin tärkeä”, Hermione vain sanoi. Sirius nousi ja tassutteli Adaran kyljen viereen ja lysähti siihen makaamaan. Adara hymyili heikosti, palasi makuuasentoon ja silitti Siriuksen päätä. Vaikka Adaralla ei ollutkaan kokemusta koirien elekielestä, Adara näki kuinka Sirius oli suruissaan ja huolestunut.

Samassa sairaalasiiven ovi aukesi, Sirius käänsi päätään ovelle. Rouva Weasley avasi vuoteen verhon ja ryntäsi ovelle tullutta Dumbledorea vastaan. Dumbledoren takana asteli Harry. Dumbledore kielsi heitä kyselemästä Harrylta mitään, sillä hän oli pistänyt Harryn kertomaan koko jutun alusta. Sirius ei liikkunut paikaltaan mihinkään. Harry näytti voivan hyvin, käsivarressa olevaa haavaa lukuun ottamatta.
Harry siirsi Adaran vuoteen ympäriltä verhon pois, ja lysähti makaamaan Adaran vieressä olevalle vuoteelle.
”Ei hätää, se valevauhkomieli saatiin kiinni”, Harry sanoi ja hymyili. Adara nyökkäsi ja silitti Siriuksen korvaa.
”Hei, Nuuhku”, Harry kuiskasi kun muut kokoontuivat hänen ympärilleen.
”Ron, menisitkö hakemaan Fredin ja Georgen?” Bill kysyi. Ron nyökkäsi ja lähti käytävään.
Matami Pomfrey toi jotain unilääkettä Harrylle, ja tämä nukahti oitis sitä juotuaan.
”Miksi ette anna sitä Adarallekin?” rouva Weasley kysyi nyyhkyttäen.
”Hän on nyt sellaisessa tilassa, ettei hän saisi menettää tajuntaansa”, matami Pomfrey vastasi. Adara tunsi kuinka Siriuksen korva heilahti. Adarasta tuntui että hän ei nukahtaisi niissä tuskissaan vaikka mitä lientä joisi.

Ovet aukesivat ja kaksoset ryntäsivät sisälle. George pysähtyi kauhistuneena nähdessään Adaran, Fred ryntäsi eteenpäin ja katsoi Adaraa järkyttyneenä. He eivät kysyneet mitä on tapahtunut, Bill oli ilmeisesti kieltänyt. George asteli hitaasti Adaran vuoteen vierelle ja istuutui tuoliin. Fred tuijotti Adaraa kuin toivoen heräävänsä jostain painajaisesta. George painoi päänsä käsiinsä.
Tuntikausia Adara makasi siinä, silittämässä Siriusta. Joka kerta kun hän lopetti, Sirius avasi silmänsä varmistaakseen että Adara on kunnossa. Pelätessään huolestuttavansa Siriuksen, hän silitti tätä koko ajan. Kaksoset joivat matami Pomfreyn tarjoamaa kaakaota hiljaa ja niin hitaasti, että kaakao oli varmasti kylmää kun George veti siitä viimeisen kulauksen.
Käytävästä kuului huutoa, ja ne lähestyivät kohti sairaalasiipeä.

”Valitettavaa, mutta silti, Minerva -” kuului Toffeen ääni.
”Sinä et olisi saanut tuoda sitä linnaan!” McGarmiwa huusi. Adara lopetti Siriuksen silittämisen. Siriuskin höristi korviaan.
”Kunhan Dumbledore kuulee –”
Sairaalasiiven ovet lennähtivät auki.
”Missä Dumbledore on?” Toffee tivasi rouva Weasleylta.
”Hän ei ole täällä”, rouva Weasley vastasi kiukkuisesti. ”Tämä on sairaalasiipi, ministeri hyvä, eikö sinun olisi parempi –”
Samassa Dumbledore asteli sairaalasiipeen.
”Mitä on tapahtunut?” hän kysyi tiukasti. ”Miksi te häiritsette täällä ihmisiä? Minerva, olen hämmästynyt – minä pyysin sinua vahtimaan Barty Kyyryä –”
”Minun ei tarvitse enää vahtia häntä! Ministeri otti sen huolekseen!” McGarmiwa vastasi otsassa suoni tykyttäen ja kasvot punehtuen raivosta.

”Kun kerroimme ministeri Toffeelle, että olimme ottaneet kiinni sen kuolonsyöjän, joka oli vastuussa tämän illan tapahtumista, ministeristä tuntui että hänen turvallisuuttaan uhattiin, joten hän tahtoi välttämättä kutsua saattajakseen ankeuttajan, kun hän tuli linnaan. Hän toi ankeuttajan siihen huoneeseen, jossa Barty Kyyry nuorempi -”  jossain Adaran näköpiiristä poissaoleva Kalkaros sanoi matalalla äänellä. Sirius höräytti korviaan ja nosti päätään. Adara painoi kätensä Siriuksen päätä vasten. Barty Kyyry nuorempi? Eikö hän ollutkaan kuollut? Vai... oliko hän kenties se kuolonsyöjä, valevauhkomieli? Adara ajatteli.
”Shh”, hän hyssytti Siriukselle. Jos he eivät näe Kalkarosta näköpiirissään, ei Kalkaroskaan näe heitä.
”Minä sanoin hänelle, ettei Dumbledore hyväksy sitä!” McGarmiwa keskeytti. ”Minä sanoin ettei Dumbledore ikimaailmassa päästäisi niitä otuksia astumaan tähän linnaan, mutta –”
”Voi rakas nainen! Taikaministerinä minä päätän itse, hankinko itselleni turvaajan kun haastattelen mahdollisesti vaarallista-”
”Sinä silmänräpäyksenä kun se otus tuli huoneeseen -” McGarmiwa kiljui. ”se rynnisti Barty Kyyryn päälle ja – ja –”

Adaran vatsassa muljahti.
Kukalie sitten olikaan kyseessä, Adara tiesi tämän saaneen ankeuttajan suudelman, joka irrottaa sielun ruumiistaan.
”Se ei kaikesta päättäen ole mikään suuri menetys! Hänen vastuullaan oli selvästikin useita kuolemia!” Toffee ärähti.
”Mutta Cornelius, hän ei voi nyt todistaa. Hän ei voi todistaa, miksi hän tappoi ne ihmiset”, Dumbledore sanoi.
”Miksi hän tappoi heidät? No sehän ei ole mikään arvoitus! Hän oli raivopäinen mielipuoli! Siitä päätellen, mitä Minerva ja Severus ovat kertoneet, hän ilmeisesti kuvitteli toimivansa tiedät-kai-kenen käskystä!” Toffee sanoi.
”Lordi Voldemort antoi hänelle käskyjä. Nämä kuolemat olivat pelkkää sivujuonnetta suunnitelmassa, jonka tarkoitus oli saattaa Voldemort jälleen voimiinsa. Suunnitelma onnistui. Voldemort on palannut ruumiiseensa”, Dumbledore sanoi. Toffee näytti halolla päähän lyödyltä.
”Tiedät-kai-kuka... palannut? Tolkuttomuuksia. Ajattele nyt, Dumbledore...” Toffee änkytti.
”Kuten Minerva ja Severus ovat eittämättä kertoneet sinulle, me kuulimme Barty Kyyryn tunnustuksen. Hän kertoi totuusseerumin vaikutuksen alaisena, miten hänet salakuljetettiin ulos Azkabanista ja miten Voldemort – kuultuaan hänen olemassaolostaan Bertha Jorkinsilta – meni vapauttamaan hänet isältään ja sieppasi hänen avullaan Harryn, Cedricin ja Adaran. Suunnitelma onnistui, minä vakuutan. Kyyry on auttanut Voldemortin takaisin”, Dumbledore vakuutti rauhallisella äänellään. Adara ymmärsi nyt, Barty Kyyry nuorempi oli siis karannut Azkabanista ja esiintyi koulussa Vauhkomielenä koko tämän vuoden.

”Kuulepas nyt, Dumbledore. Sinä – sinä et voi tosissasi uskoa sitä. Tiedät-kai-kuka – palannut? Älähän nyt... tietysti Kyyry on voinut uskoa toimivansa hänen käskystä – mutta että sinä luotat mokoman hullun sanaan –”
”Kun Harry tänä iltana kosketti kolmivelhopokaalia, hän kulkeutui suoraan Voldemortin luo. Hän näki lordi Voldemortin uudelleensyntymän. Minä selitän sen kaiken sinulle, jos tulet kansliaani”, Dumbledore sanoi, vilkaisten heränneeseen Harryyn, sekä Adaraan ja pudisti päätään.
”Minä en valitettavasti voi antaa sinun kysellä Harrylta tai Adaralta yhtään mitään tänään.”
Toffee katsahti Harryyn.
”Sinäkö – öh – olet valmis uskomaan Harryn ja – ja neiti Finniganin – kahden nuoren sanaan?”
Syntyi hetken hiljaisuus, Sirius rikkoi sen murisemalla vihaisesti, hän paljasti hampaansa Toffeelle ja Adaran hellästi silitetyt niskakarvat nousivat pystyyn.
”Totta kai minä uskon heitä. Minä kuulin Kyyryn tunnustuksen ja kuulin myös Harryn selostuksen tapahtumista sen jälkeen kun hän oli koskenut kolmivelhopokaaliin; nuo kaksi tarinaa käyvät järkeen, ne selittävät kaiken mitä on tapahtunut sitten Bertha Jorkinsin katoamisen. Totta kai olen valmis myös kuulemaan Adaran version, kunhan hän tokenee tuosta”, Dumbledore sanoi ja katsahti Adaraan jonka koulupuku oli täynnä palkeenkieliä ja veritahroja.

”Sinäkö suostut uskomaan, että lordi Voldemort on palannut, kun sen kertovat sinulle mielipuoli murhaaja, selvästikin mielensä vahingoittanut tyttö, ja poika joka on.. tuota noin...”
”Sinä olet lukenut Rita Luodikon juttuja”, Dumbledore totesi ykskantaan.
”Entä sitten vaikka olisinkin?” Toffee vastasi, uhittelevan näköisenä. ”Vaikka olisinkin saanut tietää, että sinä olet visusti salannut tiettyjä seikkoja tuosta pojasta? Vai että kärmessuu? Ja saa hassuja kohtauksia ties missä –”
”Oletan että tarkoitat kipuja, joita Harry on tuntenut arvessaan?” Dumbledore sanoi – ihmeen koleasti.
”Sinä siis myönnät että hänellä on ollut sellaisia?” Toffee sanoi nopeasti. ”Päänsärkyä? Painajaisia? Ehkä – harhanäkyjä?”
”Kuuntele nyt, Cornelius. Harry on yhtä järjissäänkin kuin sinä tai minä. Arpi hänen otsassaan vihloo silloin kun lordi Voldemort on lähettyvillä, tai erityisen murhanhimoinen.”
Toffee astui puoliaskelta taaemmas.
”Suo anteeksi, Dumbledore, mutta olen aiemminkin kuullut kirousarvesta joka toimi hälytyskellona...”
”Hei, minä näin että Voldemort palasi!” Harry huusi yhtäkkiä. ”Minä näin kuolonsyöjät! Minä voin luetella heidän nimensä! Lucius Malfoy –”
”Malfoy vapautettiin! Erittäin vanha suku – lahjoituksia erinomaisiin tarkoituksiin –” Toffee sanoi. Adara ärähti.

”Ihan kuin et itse tietäisi kuinka helppoa ihmisen on esittää jotain mitä ei syvimmässäänkään ole? Sinun luulisi tietävän”, Adara sanoi ärtyisästi, mutta vaihtoi takaisin aiheeseen: ”Heitä oli muitakin, Macnair, Avery, Nott, Crabbe, Goyle-”
”Sinä vain toistelet niiden nimiä, jotka vapautettiin kolmetoista vuotta sitten syytteistä! Te olette voineet löytää nuo nimet vanhoista oikeudenkäyntijutuista! Taivaan tähden, Dumbledore – poika höpisi jotain pöljää edellisenkin lukuvuoden lopussa Sirius Mustasta – hänen tarinansa kasvavat ja sinä yhtä vain nielet ne – poika osaa puhua käärmeille, Dumbledore, ja sinä vain pidät häntä luotettavana? Nyt hän on saanut tuon tytönkin puolelleen”, Toffee siunaili.
”Senkin tolvana!” McGarmiwa huudahti. ”Cedric Diggory! Herra Kyyry! Nuo surmat eivät olleet kenenkään hullun umpimähkäisiä tekoja!”
”Minä en näe todisteita muustakaan! Minusta tuntuu, että te yritätte ehdoin tahdoin synnyttää hätäännystä ja horjuttaa kaikkea minkä eteen me olemme viimeiset kolmetoista vuotta tehneet töitä!”
”Voldemort on palannut. Jos hyväksyt sen tosiseikkana saman tien ja ryhdyt tarvittaviin toimiin, me voimme ehkä vielä pelastaa tilanteen. Ensimmäinen ja tähdellisin tehtävä on ottaa Azkaban pois ankeuttajien valvonnasta –”
”Tolkuttomuuksia! Poistaisimme ankeuttajat! Minähän saisin potkut jos edes ehdottaisin sellaista!”
”Ne ovat Voldemortin puolella, etkö tajua!?” Adara karjui, Siriuksen muristessa kohti Toffeeta.
”Ne eivät ole uskollisia sinulle, Toffee! Voldemort kykenee tarjoamaan niiden voimille ja mieliteolle enemmän liikkumavaraa kuin sinä! Kun ankeuttajat ovat hänen puolellaan ja hänen vanhat tukijansa ovat palanneet hänen luokseen, sinulla on kova tekeminen, jos aiot estää hänen uuden nousunsa yhtäläiseen valtaan kuin kolmetoista vuotta sitten!” Dumbledore jatkoi. Toffee aukoi suutaan raivoissaan. Sirius murisi yhä äänekkäämmin, Kalkaros oli kadonnut johonkin.

”Toinen asia, joka sinun tulee tehdä – ja heti: sinun on lähdettävä jättiläisten luo.”
”Lähdettävä jättiläisten luo? Mitä hulluutta tämä on?”
”Ojennat heille ystävän kättä nyt kun vielä ehdit, tai Voldemort saa ne taas uskomaan, että hän on velhoista ainoa joka kykenee turvaamaan niiden oikeudet ja vapauden!”
”Sinä – sinä et voi olla tosissasi! Jos taikayhteisö saa vihiä että minä lähestyn jättiläisiä – ihmiset vihaavat niitä. Urani loppuisi siihen.”
”Sinä olet sokaistunut. Olet liian kiintynyt nykyiseen asemaasi, Cornelius! Kuten aina, sinä panet taas liikaa painoa veren niin sanotulle puhtaudelle! Sinulta jää huomaamatta, ettei sillä ole merkitystä, millaiseksi joku syntyy, vaan millaiseksi hän kasvaa! Sinun ankeuttajasi on juuri tuhonnut erään hyvinkin puhdasverisen suvun viimeisen vesan – ja katso miten se mies oli päättänyt elää elämänsä! Minä sanon sinulle nyt – tee ne toimet joita minä ehdotin, niin sinut muistetaan niin ministeriössä kuin muuallakin yhtenä kaikkien aikojen rohkeimmista ja suurimmista ministereistä. Jätä toimimatta – ja historia muistaa sinut miehenä joka astui sivuun ja antoi Voldemortille toisen tilaisuuden tuhota se maailma, jonka me olemme yrittäneet rakentaa uudelleen!”

”Mielipuoli. Hullu...” Toffee kuiskasi. Syntyi pitkä hiljaisuus, jota rikkoi vain Siriuksen murina.
”Jos sinä menet näin pitkälle, jottet joudu avaamaan silmiäsi kun olet päättänyt pitää ne kiinni, meidän tiemme erkanevat tässä. Sinun on toimittava niin kuin sinä näet parhaaksi. Ja minä – minä toimin niin kuin minä näen parhaaksi”, Dumbledore sanoi toteavasti.
”Kuulepa nyt Dumbledore. Olen aina antanut sinulle vapaat kädet. Olen kunnioittanut sinua suuresti. En ole ehkä ollut samaa mieltä kaikista päätöksistäsi, mutta olen vaiennut. Moni ei olisi antanut sinun palkata ihmissutta, ei pitää Hagridia eikä päättää mitä oppilaillesi opetat ilman ministeriön suomia valtuuksia. Mutta jos aiot toimia minua vastaan –”
”Ketään muuta vastaan en aio toimia, kuin Lordi Voldemortia. Jos sinä vastustat häntä, me pysymme samalla puolella.”
”Hän ei ole voinut palata, Dumbledore, ei ole voinut...” Toffee sanoi vakuuttavasti. Kalkaros harppoi hiljaa hetken olon jälkeen Toffeen eteen, veti vasemman käden hihansa ylös ja näytti kättään Toffeelle. Toffee kavahti.
”Siinä. Pimeän piirto. Se ei ole enää niin vahva kuin noin tunti sitten, jolloin se paloi mustana, mutta yhä se näkyy”, Kalkaros sanoi. Sirius nosti päätään, hiljeni ja tuijotti Kalkaroksen käsivartta.

”Pimeyden lordi poltti saman merkin jokaiseen kuolonsyöjään. Niin me saatoimme tunnistaa toisemme ja hän saattoi kutsua meidät luokseen. Kun hän kosketti jonkun kuolonsyöjän piirtoa, meidän oli määrä kaikkoontua sieltä missä olimme ja ilmiintyä välittömästi hänen vierelleen. Tämä piirto on vahvistunut koko vuoden. Samoin Irkoroffin piirto. Miksi luulet Irkoroffin paenneen tänä iltana? Me kumpikin tunsimme piirron polttelevan. Me kumpikin tiesimme että hän oli palannut. Irkoroff pelkää pimeyden lordin kostoa. Hän petti niin monta toveriaan, että häntä tuskin enää toivotetaan tervetulleeksi siihen laumaan.”
Toffee kavahti kauemmas Kalkaroksesta pudistaen päätään epäuskoisena. Hän tuijotti inhoten pimeyden piirtoa ja katsoi sitten Dumbledoreen.
”Minä en tiedä mitä peliä sinä ja sinun henkilökuntasi Tylypahkassa pelaatte, mutta olen saanut kyllikseni. Minulla ei ole muuta sanottavaa. Otan huomenna yhteyttä sinuun keskustellakseni tämän koulun johtamisesta. Minun on palattava ministeriöön”, Toffee sanoi, oli melkein ovella kunnes pysähtyi ja kääntyi vielä ja palasi Harryn vuoteen luo ja heitti tämän yöpöydälle ison kultapussukan.
”Voittosi. Tuhat kaljuunaa. Luovutusseremoniat piti järjestää, mutta näissä olosuhteissa...”
Hän mutisi ja tunki knallin päähänsä ja lähti paukauttaen oven kuuluvasti perässään.
”Ihmisen on helppo esittää jotain mitä ei syvimmässäänkään ole?” George toisti Adaran aiemmin sanotut sanat. ”Mitä tarkoitat?”
”Sitä vain, että Toffee ei sisimmässäänkään ole... hyvä taikaministeri”, Adara tuhahti ärtyneenä. George tyrskähti.
Otsikko: Luku 57. Siriuksen tehtävä
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 20:15:57


Luku 57. Siriuksen tehtävä









Heti Toffeen lähdettyä, Dumbledore ryhtyi toimiin. Hän pyysi Billiä ottamaan yhteyttä isäänsä, joka vakuuttelisi kaikki ministeriössä, jotka eivät ole niin lyhytnäköisiä kuin Toffee. Bill lähti oitis ja otti Dumbledoren pyynnöstä mukaansa myös Fredin ja – vastahakoisen - Georgen. McGarmiwaa Dumbledore pyysi noutamaan Hagridin ja Madame Maximen kansliaansa. McGarmiwakin lähti pyynnön saatuaan. Matami Pomfrey sai tehtäväkseen auttaa Barty Kyyryn kotitonttua, Winkyä, joka oli Vauhkomielen työhuoneessa. Matami Pomfreykin poistui.

”Ja nyt, on kahden meistä aika tunnistaa toisensa todellisina. Sirius... muuttaisitko muotosi tavalliseksi”, Dumbledore sanoi. Sirius loikkasi sängyltä ja muuttui ennen lattiaan osumistaan takaisin ihmiseksi.
Rouva Weasley kiljaisi kauhuissaan. ”Sirius Musta!”
”Äiti, ole hiljaa! Ei hätää!” Ron huusi.
”Hän! Mitä hän täällä tekee!?” Kalkaros ärjähti. Sirius huomasi kuinka Adara halusi nähdä paremmin huoneen läsnäolijat, joten hän tarttui hellästi Adaraan ja auttoi tämän jälleen istumaan. Hän pöyhi muutaman tyynyn Adaran selän taakse ja käänsi sitten inhoavan katseensa Kalkarokseen. Rouva Weasley tuijotti visusti Siriusta ja Adaraa.
”Hän on täällä minun kutsustani, kuten olet sinäkin, Severus. Minä luotan teihin kumpaankin. Teidän on aika siirtää erimielisyytenne sivuun ja luottaa toisiinne.”
Adarasta tuntui että todennäköisempää oli se, että Kalkaros ja Sirius tappaisivat toisensa siihen paikkaan.

”Minä tyydyn ensi alkuun avoimen vihamielisyyden puuttumiseen. Te kättelette. Te olette nyt samalla puolella. Aikaa on vähän eikä kenelläkään ole toivoa, jollemme me harvat jotka tunnemme totuuden pysy yhdessä”, Dumbledore jatkoi. Hitaasti toisiaan mulkoillen Sirius ja Kalkaros lähenivät toisiaan ja puristivat kättä pikaisesti. Sirius pyyhki kätensä takkinsa helmaan heti (ikäänkuin Kalkaroksen käsi olisi ollut saastaisempi kuin se takki).
”Tuo riittää tässä vaiheessa. Nyt minulla on töitä teille kummallekin. Toffeen asenne ei toki ollut odottamaton, mutta se muuttaa tilanteen. Sirius, sinun on lähdettävä liikkeelle nyt heti. Hälytät Remus Lupinin, Arabella Figgin, Mundungus Fletcherin – koko vanhan sakin. Pysytte vähän aikaa vähin äänin Lupinin luona, minä otan teihin yhteyden sinne."
”Mut- vastahan hän tuli”, Adara sanoi. Sirius käännähti hitaasti Adaraan päin, hänen huulilleen levisi hienoinen hymy.
”Me tavataan vielä. Vannon sen”, Sirius sanoi ja asteli Adaran vuoteelle, painoi kämmenensä Adaran kalpeille poskille ja painoi hitaan suudelman tämän otsalle - Rouva Weasley oli vähällä huutaa jotain. Adara halasi Siriusta tiukasti, välittämättä siitä kivusta mitä se tuotti hänen haavoihinsa. Sirius silitti Adaran hiuksia hetken, irrottautui halauksesta, silitti Adaran poskea vielä kerran ja nousi ylös.
”Nyt, nyt riitti!” Rouva Weasley kiljahti.

Sirius ja Adara tuijottivat tätä hölmistyneenä – kuten kaikki muutkin huoneessa olijat.
”Sirius Musta – ja Adara. Mitä ihmettä tämä on?! Dumbledore, miten sinä olet voinut sallia tuollaisen – tuollaisen suhteen!? Heillä on niin valtava ikäero ja –”
”Nyt sinä olet käsittänyt aivan väärin, rakas Molly”, Dumbledore sanoi rauhallisesti.
”Siriuksen ja Adaran suhde ei ole lainkaan sellainen.”
”Minä olen Adaran isä”, Sirius sanoi painaen kätensä Adaran olkapäälle. Rouva Weasleyn suu loksahti auki. Ron tyrskähti huvittuneena. Adarakin tunsi heikon hymyn kaareutuvan huulilleen.
”Hän – hän on siis se, joka adoptoitiin kun – kun –”
”Aivan niin, ja nyt jos suot anteeksi, Molly, Siriuksen täytyy lähteä”, Dumbledore sanoi ja katsoi Siriusta puolikuulasiensa läpi. Rouva Weasley punehtui nolostuneena kasvoiltaan. Sirius nyökkäsi, kääntyi vielä hymyilemään Adaralle ja muuttui koiraksi. Hän kipitti sairaalasiiven ovelle, avasi oven tassullaan ja katosi näkyvistä. Adara tunsi silmiään polttelevan joten hän pyyhkäisi niitä kädellään. Dumbledoren katse viipyi hetken hänessä, kun hän antoi viimeisen ohjeensa Kalkarokselle.

Dumbledore lähti puhumaan Cedricin vanhemmille. Harrylle määrättiin lisää nukuttavaa lientä.
”Sinun täytyy juoda liemesi loppuun, Harry. Nukut hyvin ja pitkään. Yritä ajatella välillä jotain muuta... ajattele vaikka mitä ostat voittorahoillasi!” Rouva Weasley sanoi Harrylle.
”En halua noita rahoja. Ota sinä ne. Kuka vain saa ottaa ne. Minun ei olisi kuulunut voittaa niitä. Ne olisivat kuuluneet Cedricille”, Harry sanoi ilmeettömällä äänellä. Hän selvästi kärsi omantunnontuskista. Adara tunsi silmiään taas polttelevan.
”Se ei ollut sinun syysi, Harry”, rouva Weasley kuiskasi.
”Minä ehdotin että hän tarttuu pokaaliin yhdessä kanssani”, Harry sanoi.
Ja minä en varoittanut heitä ajoissa... Adara ajatteli ja tuijotti ilmeettömänä Harryyn, ilmeettömänä, mutta kyyneleet valuivat vuolaina hänen poskillaan.

Rouva Weasley kumartui halaamaan Harrya. Harry pidätteli kyyneliä. Adara mietti miltä Harrysta mahtoi tuntua sillä hetkellä. Harrylla ei ollut ketään perheenjäsentä joka halaisi häntä tällaisten tapahtumien tullen.
Hermione paukautti yhtäkkiä nyrkillään ikkunalautaan, katkaisten Adaran mietteet. Harry ja rouva Weasley irtautuivat halauksesta.
”Anteeksi”, Hermione kuiskasi.
”Sinun liemesi, Harry”, rouva Weasley sanoi ja pyyhki silmiään.
Harry joi liemensä ja nukahti heti.

Adara huokaisi syvään, pyyhki silmiänsä hihaansa ja uppoutui taas ajatuksiinsa. Barty Kyyry nuorempi oli siis esiintynyt Vauhkomielenä koko lukuvuoden, pyrkimyksenään napata Harry ja saada Voldemort taas voimiinsa. Adara sai selville että Kyyry oli käynyt Kalkaroksen työhuoneessa, ja siten vaaransi tämän suunnitelmat. Siksi hän joutui mukaan tähän. Jos hän ei olisi kuullut sitä, Kyyry ei olisi ottanut häntäkin hautausmaalle.

George ja Fred tulivat takaisin sairaalasiipeen. Bill oli lähtenyt kotiin ja sieltä ministeriöön.
Adara tuijotti huolestuneen näköistä Georgea hetken, ja avasi sitten päättäväisenä suunsa:
”George... Fred... minun täytyy kertoa teille jotain.”
Kaksoset vilkaisivat toisiaan ja sitten taas Adaraan. Matami Pomfrey lähti sairaalasiivestä, rouva Weasley istuutui Adaran sängyn päädyssä olevalle tuolille, Hermione ja Ron lähtivät hakemaan itselleen juotavaa ja ruokaa.
Adara kertoi heille kaiken. Viola Mustan kuolemasta sekä siitä miten Sirius lavastettiin Potterien pettäjäksi. Kuinka Sirius joutui Azkabaniin, ja hänen lapsensa adoptoitiin velhon ja jästin perustamaan perheeseen, kuinka tuo lapsi tapasi neljäntenä kouluvuotenaan vankilasta karanneen Siriuksen ja he ovat olleet siitä lähtien yhteydessä. Kuinka Peter Piskuilan karkasi heiltä ja palasi Voldemortin luo ja Sirius on ollut siitä lähtien piilossa. Hän päätti tarinansa lauseeseen:
”Minä olen se lapsi, Sirius Mustan tytär.”

Oli hetken hiljaista, Fredin ja Georgen suut olivat loksahtaneet auki. Fred kakoi jotain, muttei saanut sanaakaan aikaiseksi. George aukoi suutaan äänettömänä ja sai lopulta sanottua:
”S-sinä et olekaan Finnigan? Vaan Musta?”
Adara nyökkäsi ja George näytti halosta päähän saaneelta. He eivät saaneet sanaakaan aikaiseksi pitkään aikaan.
”M-mutta, miksi häntä ei ole todistettu syyttömäksi?” Fred lopulta kysyi ja ravisteli päätään järkytyksestä.
”Se on lähestulkoon mahdotonta ilman Peter Piskuilania. Hän on ainoa todiste”, Adara sanoi ja puristi kättään nyrkkiin, muistaessaan kohtaamisensa Peterin kanssa hautausmaalla.

”Minä näin hänet tänään... Olisin voinut napata hänet jos Kyyry ei olisi...” Adara sanoi katkerasti.
”Kyyry?” George toisti hölmistyneenä.
Adara kertoi heille aiempia tapahtumia ja kaiken mitä hautausmaalla tapahtui. Oli keskiyö kun Adara sai tarinansa kerrottua loppuun. George tarttui Adaraa hellästi kädestä, eikä sanonut mitään. Fred katsoi heitä vierestä ensin hiukan tulkitsemattomalla ilmeellä, kunnes pieni hymy kaareutui hänen huulilleen. Vaikka Adara ei osannut ajatusten lukua, Fredistä näki että hän ajatteli: Parempi näin.

Matami Pomfrey tuli kaksosten luo ja alkoi häätää heitä ulos.
”Mutta – paraneeko Adara?” George kysyi.
”Hänellä ei ole enää hengenhätää. Nyt nukkumaan siitä. Hänkin tarvitsee lepoa.”
Kaksoset lähtivät nyrpeinä ulos kun matami sulki ovet. Adara kääntyi katsomaan Harrya, joka nukkui levollisena. Heti kun matami katosi omaan huoneeseensa, Adara päästi tunteensa ulos. Hän itki. Hän oli niin peloissaan hautausmaalla, vaikkei sitä ollut ensin tajunnutkaan. Hän oli niin shokissa. Oikeasti hän pelkäsi koko ajan, pelkäsi että hän kuolisi. Hän muisti kuinka Voldemort tarttui häntä kurkusta ja hengitti hänen korvansa juurella. Adara vapisi. Hän oli ollut niin avuton Voldemortin edessä. Adarasta tuntui että hän ei ansaitsisi paikkaa Rohkelikossa.
Kuului pieni köhähdys, kuin joku yrittäisi avata ääntään. Adara havahtui ja katsoi sairaalasiiven ovelle. Siellä seisoi hopeanharmaa partaansa sointuva kaapu päällään... Dumbledore.
Otsikko: Luku 58. Dumbledoren kunnioitus ja kiitos
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 20:18:02

Luku 58. Dumbledoren kunnioitus ja kiitos









Adara tuijotti hetken mykistyneenä professoria.
”Anteeksi kun vielä häiritsen tähän aikaan yöstä”, Dumbledore sanoi silmät lempeästi hymyillen puolikuulasiensa takaa.
”Oletetaan että olet pyytänyt minut istumaan alas”, Dumbledore jatkoi Adaran ollessa yhä mykistynyt. Hän asteli Adaran vuoteen vierelle ja istuutui penkille jossa George oli viimeksi istunut.
Adara oli viimein avaamassa suunsa kun professori jatkoi: ”Saanen sanoa, että olit tänään käsittämättömän suuressa vaarassa... Ja olen ylpeä siitä miten selviydyit siitä.”
Adara hölmistyi. ”Professori, minä en pystynyt tekemään mitään Cedricin hyväk-”
”Harryn kertoman mukaan, sinut oli loihdittu haavoille ja ruumislukittu loitsulla. Ja luunmurtumista päätellen Kyyrykin kohteli sinua väkivaltaisesti. Siinä kunnossa mitä silloin olit, on ihme että pysyit tajuissasi, tai ylipäätään.. hengissä”, Dumbledore sanoi. Adara muisti lyöneensä päänsä, ja muiston iskiessä Adara tunsi jälleen jomotuksen takaraivossaan.
”Olen hyvin pahoillani siitä mitä sait kokea tänään”, Dumbledore sanoi pehmeään äänensävyynsä.

”Se oli omaa syytäni”, Adara myönsi. ”Jos en olisi ollut niin typerä että lähdin Kyyryn kanssa labyrintille muita aikaisemmin -”
”Harry ei ehkä olisi selvinnyt”, Dumbledore sanoi. Adara hämmentyi.
”Sinä tiesit että kolmivelhopokaali toisi teidät takaisin Tylypahkaan. Jos Harry ei olisi saanut tietää sitä, hän ei olisi välttämättä selvinnyt. Olen kiitollinen Harryn pelastamisesta”, Dumbledore sanoi silmät sädehtien sitä lämmintä ja lempeää katsetta, jota hän osoitti usein puhuessaan Harrylle.

”Ja nyt, toiseen asiaani”, Dumbledore jatkoi. Adara katsoi häntä kysyvästi.
”Kuolonsyöjille on selvinnyt oikea alkuperäsi, joka tarkoittaa epäilemättä sitä että Siriuksen tyttärenä olet suuressa vaarassa. Peter Piskuilan on varmasti kertonut Voldemortille kaiken sinusta ja Siriuksesta. Joku kuolonsyöjistä saattaa käyttää tätä hyväkseen. Hän saattaa lavastaa sinut Sirius Mustan, kylmäverisen murhaajan auttajaksi ja paljastaa tämän kaiken nimettömänä viestinä Rita Luodikon kaltaisille toimittajille. Joten, paras asia tehtäväksi nyt, on kertoa totuus itse. Myöntää olevasi Sirius Mustan tytär”, Dumbledore sanoi rauhallisesti.
”Mutta - Siriusta pidetään yhä syyllisenä -” Adara aloitti. Professori Dumbledore kuitenkin jatkoi:
”Sinun on vakuutettava että et ole ollut missään tekemisissä Siriuksen kanssa hänen karattuaan Azkabanista. Joku kuolonsyöjistä saattaa silti yrittää kumota tuon väitteen, mutta jos niin käy, minä astun tueksesi. Sanon että Remus Lupin vartioi sinua tarkasti – minkä hän useimmiten tekikin – eikä päästänyt sinua minnekään missä saattaisit törmätä Siriukseen”, Dumbledore vastasi. Adarasta tuntui että suunnitelma oli aukoton. Hän nyökkäsi.
”Hyvä. Voit kertoa koska tahdot, mutta suosittelisin viimeistä päivää, kun kokoonnumme suureen saliin. Siellä kerron Voldemortin vahvistumisesta ja Cedricin kuolemasta”, Dumbledore sanoi ja nousi ylös.

”Ai niin”, hän sanoi vielä ollessaan ovella. Sauvan heilautuksella hän sai Adaran yöpöydälle purkillisen Bertie Bottin joka maun rakeita.
”Nuo eivät taatusti korvaa tänään tapahtunutta, mutta ajattelin silti...” Dumbledore hymyili ja sulki oven. Adara hymyili itsekseen joka maun rae-purkille ja otti sieltä yhden.
Irvistys, peikon räkää.

Samassa kuului narahdus kun sairaalasiiven ovi aukesi taas. Kaksi punaista päätä kurkisti oven raosta.
”Onko reitti selvä?” kuului hiljaistakin hiljaisempi kuiskaus.
”On”, Adara sanoi ja kaksoset hiipivät Adaran sairasvuoteen luo. He kiskoivat verhot sängyn ympärille ja istuutuivat Adaran vuoteen vierelle.
”Mitä Dumbledore halusi?” Fred kysyi.
”Hän haluaa että kerron totuuden... alkuperästäni”, Adara vastasi ja nappasi toisen rakeen. Kaksoset näyttivät hölmistyneiltä.
”Miksi ihmeessä? Ministeriö voi luulla sinua kuolonsyöjien liittolais-”
”Jos niin käy, Dumbledore vakuuttaa, etten ole ollut tekemisissä Siriuksen kanssa.”

Kaksoset vaikenivat.
”Tuota... Haittaako se teitä jotenkin? Että olen Sirius Mustan -”
”Ei”, kaksoset sanoivat yhteen ääneen. Adara hymyili hiukan.
”Mitä minä tekisin ilman teitä?” Adara kysyi. Fred virnisti.
”Sitä saatkin miettiä pitkän tovin.”
Kaksoset pysyivät Adaran vierellä koko yön, jopa silloin kun Adara nukahti ja tuhisi unissaan.
Vaikka Adara näytti tyytyväiseltä nukkuessaan, sisimmässään George tiesi että kestäisi kauan... ennen kuin Adara oppisi elämään tapahtuneen kanssa.
Otsikko:
Kirjoitti: Cirilla - 04.07.2007 22:22:25
Aaaww <3

Ihana..

Tuli yhessä kohtaa mieleen yks juttu (:
Lainaus
Dumbledore sanoi silmät lempeästi hymyillen puolikuulasiensa takaa.
Hmm.. sanoi silmät lempeästi hymyillen?
Rakentavaa, kenties pitkään aikaan ensimmäistä kertaa (:

Mut joo. Nyt sitä ihkutusta (:

Loppu! Aivan ihana (olen kenties jo aika monesti sanonut että arvostan loppuja, olen tahi en aiva sama)

Lainaus
”Onko reitti selvä?” kuului hiljaistakin hiljaisempi kuiskaus.


Toi oli aivan ihana! Siitä plussat!
Ja hyvin olet edelleenkin saanut tuon Adaran seikkailemaan tuonne.
Ei kuulosta tunkevalta (:

Riittääkö kommentti? Jos ei nii pyydä lisää (:

Kiitoksii

Cir*Katwi
Otsikko:
Kirjoitti: Lokitar - 04.07.2007 23:09:28
Kyl silmätki voi hymyillä :/ ja missähän kaikki vanhat lukijat on? *snif* ikävä
Otsikko:
Kirjoitti: Jigsaw - 05.07.2007 10:33:36
Juu tällähän me Jigsaw= EX Pontikka \,,/
Jatkoa oli tullut aika kiitettävään tahtiin on pakko myöntää ;) Edellenkin toivon Adara/George Paritusta. Se on niin suloinen <3
Mutta en saa nyt mitään järkevää kommenttia aikaiseksi. ;)
Otsikko:
Kirjoitti: Belloutska - 05.07.2007 15:38:19
Täällä ollaan! Aah, ihana Finfanfunini <33.. Mikään ei erota enään meitä!

Olet kirjoitellut niin paljno jatkoa että aloin jo miettiä lukea ykkösestä eteenpäin :D Mud joo, ihanaa oli <3 olen ihan pihalla kun Fini palasi, joten rakentava saa luvan tulla myöhemmin.

<3
Otsikko: Luku 59. Diggoryn malja
Kirjoitti: Lokitar - 06.07.2007 23:06:21
A/N: Noh, pistä rakentava kommentti kun olet lukenut luvun 59 :D


Luku 59. Diggoryn malja








Kuukausi kului Adaralla sairaalasiivessä. Vasta päivää ennen koulun päättymistä matami Pomfrey salli hänen lähteä. Silti Adaralla oli kyynärpää paketissa ja osa haavoista siteissä.
Kaksoset halusivat auttaa Adaraa pakkaamisessa, mutta tyttöjen makuusalia suojaava loitsu hätyytti heidät tiehensä, joten Hermione auttoi Adaraa.
He puhuivat harvakseen, kuin Hermione olisi pelännyt muistuttamasta Adaraa hautausmaasta.

”Hagrid lähtee madame Maximen kanssa suorittamaan myös jotain tehtävää”, Hermione sanoi. Adara kohotti kysyvänä katseensa.
”En tiedä mitä, Hagrid ei kertonut.”
Sen enempää he eivät puhuneet koko iltana. Adara sai laukkunsa pakattua ja kävi hakemassa illan pimeydessä pöllönsä pöllötornista. Sirius ei ollut lähettänyt yhtään pöllöä. Joko hän piileskeli Lupinin luona tai sitten... ei vain tiennyt mitä kirjoittaa.

Seuraavana päivänä ensimmäinen asia minkä Adara otti huomioon, oli se että salia ei oltu koristeltu juhlavaksi. Cedricin muistoksi ikkunoita koristeli vain mustat verhot.
Ruokailu tuntui kestävän iäisyyden. Adara ei syönyt mitään, hän odotti. Odotti hetkeä kun saisi sanoa sen mitä oli pitänyt sisällään pitkään. Kiven joka oli painanut hänen taakkanaan yli vuoden. Yli vuoden, Adara ajatteli. Tuntui oudolta ajatella että siitä on jo yli vuosi kun hän tapasi Siriuksen. Se tuntui kuin eiliseltä. Kuin eilen Sirius olisi tarttunut Adaran olkapäähän Rääkyvän röttelön toisessa kerroksessa. Adara oli tosissaan säikähtänyt silloin.
Adara hymyili itsekseen hiukan. Lopulta hän keskittyi katsomaan ympärilleen. Moni oppilas - eikä ainoastaan Tylypahkalainen – vilkuili häntä välillä. Jopa Viktor Krum.

Viimein, Albus Dumbledore nousi ylös. Sali hiljeni.
”Loppui taas tämäkin vuosi”, hän sanoi katseen vaellellessa pitkin salia.
”Minulla olisi teille paljonkin asiaa tänä iltana, mutta ensin minun on pahoiteltava, että olemme menettäneet erittäin hienon ihmisen, jonka kuuluisi olla täällä nauttimassa pidoista kanssamme”, hän sanoi ja katsoi Puuskupuhin pöytään. Adaran vatsassa muljahti kun hän näki, että Cedricin vakiopaikka oli jätetty tyhjäksi, vieressä istui nyyhkyttävä Cho Chang.
”Pyydänkin että nousemme seisomaan ja kohotamme Cedric Diggoryn maljan”, Dumbledore jatkoi. Kaikki nousivat ylös, kohottivat pikarinsa ja sanoivat kovalla äänellä: ”Cedric Diggorylle.”
Adarasta tuntui että hänen äänensä katosi metelin joukkoon, hänen äänensä oli hiljainen ja tärisi.

”Cedric edusti esimerkillisesti monia Puuskupuhin tuvalle tunnusomaisia piirteitä. Hän oli hyvä ja uskollinen ystävä, ahkera ihminen, joka arvosti reilua peliä. Hänen kuolemansa on vaikuttanut teihin kaikkiin, tunsittepa hänet hyvin tai ette. Mielestäni teillä on sen vuoksi oikeus kuulla mitä tapahtui.”
Harry, joka istui muutaman oppilaan päässä Adarasta, kohotti päänsä ja tuijotti Dumbledorea.
”Lordi Voldemort murhasi Cedric Diggoryn”, Dumbledore julisti. Hätääntynyt kuiskina kiiri suureen saliin.
”Taikaministeriö ei halua että kerron teille tämän. On mahdollista että teistä joidenkuiden vanhemmat kauhistuvat, kun kuulevat että olen kertonut – joko koska he eivät usko että Lordi Voldemort on palannut tai koska heidän mielestään minä en saisi kertoa sitä teille, jotka olette niin nuoria. Itse kuitenkin uskon että totuus on yleensä valhetta parempi ja että yritykset teeskennellä, että Cedric kuoli tapaturmaisesti tai jonkin oman kömmähdyksensä takia, loukkaavat hänen muistoaan.”

Adara oli täysin samaa mieltä, vaikka Dumbledore ei kertonut täysin totuutta. Peter Piskuilan murhasi Cedricin, ja Adara vannoi mielessään, että Peter saisi maksaa.
”Eräät kaksi henkilöä on myös mainittava kun puhutaan Cedricin kuolemasta”, Dumbledore sanoi.
Älä sano sitä... Adara ajatteli ja tunsi kuinka hänen sydäntään puristi.
”Tarkoitan nyt tietysti Harry Potteria... ja Adara Mustaa.”
Adara tunsi kuinka häntä ja Harrya tuijotettiin tiiviisti. Sitten alkoi kuiskausten suhina.

”Syy miksi sanoin Adaraa Mustaksi, selviää pian, mutta jatkan ensin loppuun...” Dumbledore jatkoi, tuli taas hiljaista. ”He onnistuivat pakenemaan lordi Voldemortin kynsistä. Harry toi Cedricin ruumiin oman henkensä kaupalla takaisin Tylypahkaan. Hän osoitti kaikin puolin sellaista rohkeutta, jota vain harva velho on milloinkaan osoittanut lordi Voldemortin edessä, ja tästä syystä minä kunnioitan häntä. Adara taasen yritti hengestään samalla taistellen pelastaa Cedricin ja Harryn. Hänet oli pahoinpidelty kiduttamalla ja haavoittamalla, mutta silti hän jatkoi ja teki kaikkensa. Olisi väärin keneltäkään syyttää häntä siitä, etteikö hän olisi tehnyt kaikkeaan. Ja mikäli hän ei olisi päässyt yhä omin voimin auttamaan itsensä pakoon, Harry olisi luultavasti saanut surmansa jos hän olisi yrittänyt pelastaa Adarankin. Juon nyt heidän maljan.”
Kaikki nousivat jälleen ylös ja joivat heille maljan.
”Ja nyt, on Adaran vuoro kertoa syyn siihen miksi kutsuin häntä eri nimellä, kuin millä hänet yleensä tunnetaan.”

Adara tunsi kuinka Seamus tuijotti häntä, hänen noustessaan ylös. Hän tunsi kuinka kaikki katsoivat häntä ja hänen harsositeistä kehoaan päästä varpaisiin. Adara hengitti syvään ja aloitti:
”Syy siihen, miksi minua kutsuttiin hetki sitten Mustaksi, eikä Finniganiksi – kuten teistä suurin osa teistä minut sillä nimellä tuntevat. On se, että minä tosiaan... en ole Finnigan.”
Alkoi suuri kuiskausten sorina. Adara ummisti hetkeksi silmänsä ja jatkoi:
”Viisitoista vuotta sitten... minut adoptoitiin. Syy siihen oli se että äitini oli murhattu kuolonsyöjien toimesta, ja isäni suljettiin Azkabanin vankilaan. Tuomionaan pysyä siellä loppuikänsä.
Olette varmasti kuulleet tästä henkilöstä, hänestä oli paljon lehdissä viime vuonna, sillä hän karkasi.”
Syntyi syvä hiljaisuus.
”Mies, josta puhun, on Sirius Musta. Minun isäni.”
Puheensorina kantautui pitkin salia, Rohkelikot näyttivät suuri osa järkyttyneiltä.

”Syy miksi kerron tämän avoimesti nyt, on kertoakseni, että en ole ollut hänen kanssaan tekemisissä vankilasta karkaamisen jälkeen, enkä ole aikeissa liittyä häneen millään tavalla. Toivon teidän ymmärtävän sen.”
Adara lopetti ja istuutui kaksosten avustamana alas. George kietoi sormensa Adaran sormien ympärille ja kuiskasi: ”Hyvin tehty.”
Dumbledore piti vielä loppupuheen, ja oppilaat olivat vapaita lähtemään. Lee Jordan tuli ensimmäisten joukossa sanomaan Adaralle, että tämä oli tehnyt viisaasti ja rohkeasti. Saman tekivät monet muut Adaran läheiset tutut. Patilit ja muut juoruilua rakastavat oppilaat taas supisivat ja kiirehtivät pois Adaran lähettyviltä.
Adara oli osannut odottaa sitä, vaikka hänestä tuntui että oikeiden kuolonsyöjien lapset ansaitsisivat ennemminkin tuollaisen tunnustuksen kertomisen. Adaran vatsassa kierähti kun Draco Malfoy kiiruhti hänen ohitsensa kohti tyrmiä.

Adara istui hetken aikaa vaiteliaana Lee Jordanin, Fredin ja Georgen kanssa samassa vaunuosastossa, kun he näkivät Dracon, Crabben ja Goylen kävelevän kohti Harryn vaunuosastoa. Kaksoset ja Adara tuijottivat hetken toisiaan, ja lähtivät yhtäkkiä rynnäköllä heidän peräänsä.
”- sanoin, että älä pyöri tällaisessa roskasakissa! Myöhäistä jo, Potter! Tuollaiset menee ensimmäisinä nyt kun pimeyden lordi on noussut taas! Kuraveriset ja jästinrakastajat ensin! Tai no – toiseksi – Diggory oli e-”
Adara ei kestänyt kuunnella. Draco oli täysin erilainen kuin hänen seurassaan.
Adara nosti sauvansa ja – tuntui kuin koko vaunuosastossa olisi räjähtänyt kun loitsut ja kiroukset sinkoilivat ympäriinsä. Niiden loputtua Draco, Crabbe ja Goyle makasivat tajuttomina lattialla. Fred asteli ensimmäisenä hölmistyneen kolmikon luo vaunuosastoon.
”Ajateltiin tulla katsomaan mitä nuo meinaa.”
”Mielenkiintoinen ilmiö”, George totesi astuttuaan Dracon päältä vaunuosastoon.
”Kuka käytti pattiajoskirousta?”
”Minä”, Harry sanoi.
”Outoa, minä käytin löllösääriä. Niitä kahta ei näköjään pidä käyttää yhtä aikaa. Häneen on puhjennut pieniä lonkeroita pitkin naamaa.” Adara katsoi Crabbea ja totesi tämän olevan oikeassa.
”No, eipä jätetä noita tuohon. Eivät sovi sisustukseen”, George jatkoi ja yllättävän hyväntuulisena Adara potki ja töni muiden kanssa Dracon, Crabben ja Goylen käytävän puolelle.

He pelasivat hetken aikaa räjähtävää näpäytystä kunnes Harry kysyi kaksosilta ketä he olivat kiristäneet lukuvuoden ajan. Kaksoset kertoivat viimein Ludo Bagmanin metsinkäiskullasta jonka hän oli heille antanut vedonlyönnissä hävittyään.
Kun juna pysähtyi, Harry jäi kaksosten kanssa vaunuosastoon, kun Adara lähti tavaroidensa kanssa laiturille. Heti astuttuaan ulos junasta, hänen olalleen lehahti pöllö, jalassaan kirje.
Adara otti kirjeen, jossa luki tutulla käsialalla vain yksi lause:

Olen ylpeä sinusta.

Adara hymyili ja pisti kirjeen taskuunsa.
Kaksoset ryntäsivät hölmistyneinä junasta ja kertoivat että Harry oli antanut heille kaiken kolmivelhokultansa. Adara hymyili entistä leveämmin.
Ehkä – jopa näiden kaikkien vastoinkäymisten jälkeen – Adara osaisi nauttia kesästään... Weasleyn perheen luona.
Otsikko:
Kirjoitti: Cirilla - 07.07.2007 11:20:17
Olenko yllättynyt? Olen!
Olet taas saanut hyvän luvun aikaan (:
Hih, mutta taidan olla pilkun viilaaja (: Mutta joo, kyllähän ne silmätki voi hymyillä (:
Että näin..
Mutta koska olen pilkun kaunis viilaaja, niin sanon yhden kohdan:
Lainaus
Parvati Patilit ja muut taas supisivat ja kiirehtivät pois Adaran lähettyviltä.

Pilkku kenties unohtui Parvati Patilit välistä?
Mutta mutta (:
Ihana oli (:
Pidin tuosta Adaran puheesta (jos sitä puheeksi voi sanoa)
Oliko rakentavaa?
Ei kenties, mutta yritys oli kova (:
Kiitos! Ja jatkoa (tuo kuulostaa jo hieman kulutetulta siis tuo "Jatkoa". Koita kestää)

Cir*Katwi
Otsikko:
Kirjoitti: pullarusina - 07.07.2007 14:00:18
Olen lukenut tätä monta päivää. Miksi? Koska RAKASTAN tätä! Välillä olen oikeasti itkenyt tätä lukiessani. Ja minä en koskaan itke. Oikeasti. En ainakaan kirjoja lukiessani.

Muutamia (huom. muutamia) kirjoitusvirheitä olen löytänyt. Niiden määrä on pieni ottaen huomioon sen että lukuja on 59 (tähän mennessä)

ör. Kaipaann jatkoa! KILTTI JATKOAAA!
Otsikko: vastaus
Kirjoitti: Lokitar - 07.07.2007 14:14:41
*halii pullarusinaa* ihanaa! Uusi lukija!
Ja Cirilla; totta, pilkku jäi.. vai jäikö? Onko Parvatin sukunimi Patil? Mikä sen siskon nimi sitten oli?
Otsikko:
Kirjoitti: Chikyo - 07.07.2007 19:06:45
Mun mielestä Parvatin sukunimi on Patil, mutten muista sen siskon nimeä ;<

Mutta musta tää on aivan iha fic <3 Siriuksella tytär, hienoa :) Tykkään tälläsist joihin on käytetty paaljon mielikuvitusta, vaikka tää meneeki paljon kirjan mukaan.

Ihana silti, Sirius osaa olla huolehtivainen isä. Aika hassua kuvitella että Sirius ois aikuistunut, mutta hyvä sekin :)

Jatkoa pian.
Otsikko:
Kirjoitti: wiidii - 07.07.2007 19:13:46
Parvati ja Padma Patil.  ;)

(terveisin vahingossa tämän kerkustelun lukenut)
Otsikko:
Kirjoitti: Nettis - 08.07.2007 00:37:46
ISO sydän ja toinenkin <3

Sanoin joskus ex-finissä, että kirjoitus on muuttunut tökkiväksi ja "huonoksi", mutta näissä uudemmissa osissa tökkivyys oli kadonnut kokonaan ja lukeminen taas todella nautittavaa =) Pidin todellakin näistä uusista osista ja finin kadotessa tämä fikki olikin yksi niistä, joita jäin suuresti kaipaamaan.

Erityisesti pidin Sirius - Molly kohtauksesta, minua on aina häirinnyt se, että kirjassa ei heidän osaltaan selitetä muuta - olihan tapahtuma kuitenkin järkytys Mollylle.

Jään innolla odottamaan seuraavia osia, joita tosin pääsen lukemaan vasta elokuun alussa. Katsokkin, että siihen mennessä on tullut monta osaa lisää!

-Nettis (Neiti.N)
Otsikko:
Kirjoitti: Terri - 08.07.2007 01:16:40
Myönnetään, olen ikuinen romantikko.
Ja ehkä asiaan vaikuttaa että olen Draco-fani.
Mutta se oli hirveän surullinen se Adaran ja Dracon "ero".
Käytän tuota sanaa koska en keksi parempaakaan.
Itketti.. :'(

Mutta.
Kai tästä tulee vielä jatkoa?
Otsikko: vastaus
Kirjoitti: Lokitar - 08.07.2007 02:04:47
Kiitos Wiidii, korjaan sen kohdan.
Ja sori Terri, mutta parempi näin :D
Otsikko:
Kirjoitti: Amlae - 08.07.2007 11:54:28
Olen tai siis oli jo pitemmän aikaa kierrellyt ja kaarrellut tätä ficciä miettien että lukisinko vai en?
No päätin sitten alkaa lukemaan, kun uteliaisuuteni vei voiton ja aloitin urakan. No nytten kun olen saanut luettua tämän ( ja perse ihan puuduksissa XP ) niin harmittaa kun en ollut alkanut lukemaan tätä jo aikaisemmin.

Pidän Adarasta todella paljon ja on (minusta ainakin) mukavaa että hänen ja Georgin suhteessa on ollut mutkia matkassa, eikä sillain että: "he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti the end"

Ja Adaran yms. juttujen sulauttaminen on onnistunut todella hyvin potteriin, eikä tämä tunnu (parempaa sanaa kun en keksinyt niin tunnu saa kelvata) siltä että Adara oltaisiin tähän punkemalla pungettu mukaan.

Joo tykkään tästä <3
jatkoa jään odottelemaan :D
Otsikko:
Kirjoitti: Lokitar - 08.07.2007 19:46:56
Kiitoksia ^^ Ihana avatar sulla muuten, repesin :D
Otsikko:
Kirjoitti: Cirilla - 08.07.2007 21:06:10
Juups Padmahan sen sisko oli (:

että tämmöstä pientä (:

Cir*Katwi
Otsikko:
Kirjoitti: Vivilah - 08.07.2007 22:08:51
Aaaawwghhhgggaagagagagagagaafjajaj <3

Lumottua ihanaa kaunista, surullista, hyvin surullista (kirottu ripsiväri), ilosita ihanaa ihanaaihanaaihanaa.

Okeijöö. Luin vasta ekaa kertaa tätä (Vivilah sanoo: '' minähän en enää IKINÄ aloita keskeneräisiä ficcejä NIIH! '') ja luinkin kerralla putkeen. Aloitin aamulla ja lopetin täsäs illalla ~ <3 lumottua sanoisinko ihanaa.

Hmm.. Kirjoitusvirheitä en oikeastaan etsinyt enkä niitä khyl löytänytkään.

Odotan jo seuraavaa osaa 8DD tämä on niin ahhhihana. Olen iha ded.

~ Uusi lukijasi vivilah >8D

editt/ Pakko lisätä lemppari kohta tähän <3

Lainaus
”Nyt, nyt riitti!” Rouva Weasley kiljahti.

Sirius ja Adara tuijottivat tätä hölmistyneenä – kuten kaikki muutkin huoneessa olijat.
”Sirius Musta – ja Adara. Mitä ihmettä tämä on?! Dumbledore, miten sinä olet voinut sallia tuollaisen – tuollaisen suhteen!? Heillä on niin valtava ikäero ja –”
”Nyt sinä olet käsittänyt aivan väärin, rakas Molly.” Dumbledore sanoi rauhallisesti.
”Siriuksen ja Adaran suhde ei ole lainkaan sellainen.”
”Minä olen Adaran isä.” Sirius sanoi painaen kätensä Adaran olkapäälle. Rouva Weasleyn suu loksahti auki. Ron tyrskähti huvittuneena. Adarakin tunsi heikon hymyn kaareutuvan huulilleen.


Naah jotain niin ihanaa <3
Otsikko: Luku 60. Kalmanhanaukio 12, Lontoo
Kirjoitti: Lokitar - 09.07.2007 03:31:47
A/N: Tuli todettua että tämä viikko on yhtä hullunmyllyä etten ehdi pistää jatkoa. Joten päätin pistää sen nyt. Olkaatten hyvät



Luku 60. Kalmanhanaukio 12, Lontoo







Adaran kesän ensimmäinen lomaviikko sujui Fredin ja Georgen kanssa uusia keppostavaroita keksiessä. Rouva Weasley oli raivokohtauksen partaalla heidän keksittyään pimennyskirouksen. Kirous toimi pulverin avulla ja sai huoneen pimentoon. Rouva Weasley erehtyi luulemaan sitä jauhoiksi leipoessaan.; Georgen ja Fredin uudet keksinnöt saivat äkkilähdön roskakoriin. Adara onnistui pelastamaan ne rouva Weasleyn huutaessa kaksosille. Finniganeista ei ollut kuulunut mitään, mutta Päivän profeetasta saattoi päätellä jo jotain:

Adara Finnigan – Mustan tytär?
Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa koettiin suuri yllätys: Adara Finniganina tunnettu tyttö ilmoitti olevansa kuuluisan Azkabanista karanneen kuolonsyöjän – Sirius Mustan tytär. Tyttö kielsi olleensa tekemisissä isänsä kanssa millään tavalla tämän karattua vankilasta. Silti osa velhomaailmasta pelkää tytön vakoilevan isänsä hyväksi. Ministeri Cornelius Toffee on kieltäytynyt kommentoimasta asiaa. ”Adara on todella Sirius Mustan tytär”, hän vain myöntyi kertomaan. Cornelius Toffee on yksi harvoista jotka osallistuivat tytön adoptioon. Muita osallisia ei olla tavoitettu kommentoimaan. Adara Musta oli myös paikalla kun yksi kolmivelhon ottelijoista, Cedric Diggory (lisää sivulla 7)


Kaksi päivää koulun loppumisen jälkeen, Adara oli ilmestynyt hormipulverin avulla Finniganien kotiin ja vienyt haluamansa tavarat mukanaan. Herra Weasley oli tarjoutunut säästämään niitä varastossaan kunnes Adara löytäisi uuden paikan jossa asua. Adara ei ollut palaamassa Finniganien luo, se oli selvää.

Toisen kesälomaviikon alussa, Adara, Fred ja George kokeilivat uusia keksintöjään. Loppu viikon he kärsivät ties mistä pahoinvointi-sairauksista ja lyhytaikaisista halvaantumisista.

Kolmannella kesälomaviikollaan Adara sai Siriukselta kirjeen.

Hei, Adara
Miten kesälomasi on sujunut? Hyviä uutisia, olen päässyt turvallisempaan ja mukavampaan asuinpaikkaan, haluaisitko viettää loppukesäsi täällä? Remus voi järjestää sinulle saattajia jotka tuovat sinut tänne koska vain haluat. Älä toki pidä kiirettä – tämä paikka kaipaa remontointia ja siivousta. Nauti ajastasi Kotikolossa kaikessa rauhassa.
Sirius


Adara huokaisi, ihan kuin hän jättäisi Siriuksen siivoamaan sitä – mikä se paikka sitten olikaan – yksin. Adara lähetti vastauskirjeen jossa sanoi haluavansa tulla jo ensi viikolla.
Lounaalla Adara otti asian puheeksi kun Weasleyt olivat kuulolla:
”Isäni lähetti kirjeen. Hän on löytänyt jonkun paikan missä minäkin voisin asua.”
Rouva Weasley lopetti kuin salamaniskusta lihapadan latomisen Fredin lautaselle.
”Joko sinä lähdet?” herra Weasley kysyi. Adara hymähti myöntyvästi.
”Pyysin Remusta hakemaan minut ensi viikolla. Olen tainnut käyttää liian kauan teidän vieraanvaraisuutta hyväkseni”, hän sanoi virnistäen. Rouva Weasley halasi Adaraa yhtäkkiä tiukasti ja sanoi: ”Höpsis! Olisit saanut olla meillä vaikka koko kesän.”
”Jäisit nyt vielä, pariksi viikoksi”, Ron sanoi. Adara pudisti päätään samalla kun rouva Weasley irtautui halaamasta.
”Haluaisin viettää aikaa isänikin kanssa...”
”Antaa hänen mennä. Hän on ollut meidän kanssa jo kuukausia täällä, isänsä kanssa vietettyä aikaa voisi laskea tunneissa”, George sanoi hymyillen ymmärtäväisesti. Adara hymyili takaisin.

Weasleyn perhe myöntyi ideaan. Jo seuraavana päivänä Adara sai Siriukselta kirjeen:

Remus ja muutama muu hakee sinut ensi viikon maanantaina, keskiyöllä. Ole silloin valmiina ja varmista että luutasi toimii.

Sirius


Adara huokaisi, iloisesti. Hän pääsisi pois Kotikolosta toisten niskoilta, isänsä luo.

Seuraavan viikon maanantaina, Adara oli pakannut kaiken tarvittavan mukaansa, ja luuta oli valmiina ulko-oven vieressä. Adara nukkui sikeästi Ginnyn huoneessa kun kuuli kolinaa alakerrasta.
”Hys nyt! Ei herätetä koko taloa”, kuului naisääni.
”Joo, joo, jalka jäi kiinni tuohon lautojen rakoon”, kuului möreä miesääni.
”Käyn etsimässä Adaran”, kuului Remuksen ääni. Adara oli väsynyt Fredin ja Georgen kanssa huispauksen pelaamisesta, joten hän vasta tässä vaiheessa tajusi alkaa nousta ylös. Kuului portaiden natinaa, ja oven kahvan narahdus, Remus vilkaisi Fredin ja Georgen huoneeseen. Taas natinaa ja oven narahdus, nyt Remus vilkaisi Percyn tyhjään huoneeseen, taas natinaa, ja nyt Ginnyn makuuhuoneen ovi aukesi. Adara oli ollut jo päiväpukeissa mennessään nukkumaan, joten hän vain nousi ylös ja asteli ovelle. Remuksen tummat kasvonpiirteet erottuivat hämärästi portaikossa.
”Hei”, Remus kuiskasi.
”Hei”, Adara vastasi ja lähti Remuksen kanssa portaita alas.

Alakerrassa heitä odotti Villisilmä Vauhkomieli, sekä nainen jota Adara ei tunnistanut. Naisella oli tummanvioletit hiukset, hiukan kaareutuva nökönenä ja tummanvihreät silmät.
”Ei puhuta vielä täällä, ettemme herätä heitä”, Remus kuiskasi muille ja Adara otti matka-arkkunsa, pöllönhäkkinsä ja luutansa ja lähti muiden kanssa ulos. He astelivat Kotikolon lähellä sijaitsevan niityn reunalle, kunnes he pysähtyivät puhumaan. Adara laski laukkunsa ja ryntäsi ensitöikseen halaamaan tiukasti Remusta. Remus halasi hellästi takaisin.
”Kiva nähdä sinua, Remus. Pitkästä aikaa”, Adara sanoi ja irtautui hymyillen halauksesta.
”Sinua myös”, Remus sanoi hymyillen takaisin. Adara oli iloinen että Remus ei näyttänyt enää niin surkealta kuin silloin vuosi sitten, kun hän oli hyökännyt suden muodossa Adaran kimppuun ja kärsi omantunnontuskia sen jälkeen.

”Tässä ovat Alastor Vauhkomieli – kuten varmasti tunnistat, sekä Nymfadora Tonks”, Remus esitteli. Adara kätteli Vauhkomielen arpista kättä, sitten Nymfadoran hentoa kättä.
”Kutsu vain Tonks”, Nymfadora sanoi ja muutti hiustenvärinsä ilman mitään loitsua mustaksi.
”M-miten sinä teit tuon?” Adara kysyi.
”Olen metamorfimaagi”, Tonks sanoi. Adara muisti lukeneensa joskus siitä – noita tai velho joka pystyy muuttamaan ulkomuotoaan lähes millaiseksi tahansa.
”No niin, eiköhän lähdetä. Vauhkomieli lentää edellä, minä Adaran vierellä ja Tonks takana. Älä Adara sido arkkuasi luutaasi, minä hoidan sen”, Remus sanoi ja sitoi Adaran arkun omaan luutaansa. Adara laittoi pöllönsä omaan luutaansa kiinni.
”Olis pitäny ottaa Kingsleykin mukaan, Adaran toiselle puolelle”, Vauhkomieli sanoi.
”Kingsley on meidän matkamme varrella kuten muutama muukin, vahtimassa että jos joku meistä kuolee, hän tulee puuttujan tilalle”, Tonks sanoi huolettomasti.
Kuolee?” Adara toisti järkyttyneenä. Remus katsoi Tonksia ilmeellä joka tuntui sanovan: ’Senkin lörpöttäjä’
”Varotoimi vain”, Vauhkomieli sanoi ja Remus puuttui nopeasti keskusteluun:
”Ihan kaiken varalta vain, ei mitään syytä huoleen.”
”Remus, voin olla vasta viisitoistavuotias, mutta tyhmä en ole”, Adara sanoi. Remus näytti hetken mykistyneeltä.
”No.. Tämä on suurimmaksi osaksi Siriuksen ide-”
REMUS!” Adara tiuskaisi tietäen että tämä valehtelee taas.
”Hyvä on! Dumbledoren idea. Karkasit kuolonsyöjien kynsistä ja tunnustit vielä olevasi Siriuksen tytär, joten olet melko varmasti vaarassa. Dumbledore määräsi meidät suojelemaan sinua tämän matkan – tai itse asiassa koko kesän ajaksi... Jos et olisi ollut Weasleyden luona joku meistä olisi vahtinut sinua nämä viimeiset neljä viikkoa”, Remus tunnusti. ”Mutta me vahditaan sinua nyt tämä matka. Ja voitaisiin itse asiassa lähteä nyt. Ei kuluteta liikaa aikaa täällä.”

He nousivat luutiensa selkään, Vauhkomieli nousi ensimmäisenä ilmaan, Remus ja Adara perässä, Tonks viimeisenä.
Matkattuaan kymmenisen minuuttia heidän seuraansa liittyivät kaksi muuta noitaa, jotka vilkuttivat Adaralle.
”Siinä ovat Emmeline Vance, ja Amelia Bones. Amelia on äitisi serkku ja taikalainvartioston päällikkö”, Remus sanoi. Adara katsoi Ameliaa tutkivasti ja mietti oliko tämä ollut joskus Adaran äidin kanssa ystävä.

He saapuivat kohti asutettua seutua ja pysähtyivät hetkeksi maankamaralle.
”Adara! Siitä on iäisyys kun sinut näin viimeksi”, Amelia Bones sanoi iloisesti.
”Muistan kun Viola piti naisten kesken pienet juhlat sinun kunniaksesi. Voi kuinka pieni olit silloin... Noh, aika kuluu nopeasti...” Amelia huokaisi.
”Anteeksi myöhäinen esittelyni, olen Amelia Bones. Äitisi serkku”, Amelia jatkoi ja ojensi kätensä kättelyyn. Adara kätteli ja nyökkäsi Amelialle.
”Olet kyllä kasvojesi muodolta aivan äitisi, ja nenä on kuin identtinen jäljennös Violan nenästä... Mutta silmäsi ja hiuksesi kyllä ovat isältäsi.”
Adara ei oikein tiennyt miten reagoida Ameliaan. Totta kai hän oli mukava ihminen, mutta puhui enemmän kuin Weasleyn kaksoset yhteensä ja vieläpä ajoista joista Adara ei muista mitään.
Viimeisin Amelian sanoma lause iski Adaraan pienen uteliaisuuden, miten huolettomasti Amelia oli sanonut Adaran muistuttavan Siriusta.
”Minä tiedän Siriuksesta. Hän on yhtä syytön kuin sinäkin”, Amelia sanoi hymyillen. Adara hymyili takaisin. Tuntui hyvältä kun joku asiasta ulkopuolinenkin uskoisi sen erikoisen tarinan, joka oli kaiken lisäksi totta.

Oltuaan maankamaralla hetken, he saivat vihreitä kipinöitä jostain, jotka ilmeisesti kertoivat että he voivat jatkaa matkaa kaupunkiin päin. He nousivat takaisin luudilleen ja lähtivät taas matkaan. Kingsley Kahlesalvaksi kutsuttu velho liittyi heidän seuraansa jossain matkan varrella. Matkaa kesti pitkän tovin - luultavasti siksi että Vauhkomieli teki äkkinäisiä suunnan vaihtoja ja ympyrässä pyörimisiä ”hämätäkseen vihollisia jotka heitä mahdollisesti seurasivat”. Lopulta he kuitenkin saavuttivat päämääränsä.
”Lue tuo, ja ajattele tuota osoitetta mielessäsi kun kävelemme tuonne”, Vauhkomieli murahti ja ojensi Adaralle paperilapun. Käsiala oli erittäin tuttu. Lapussa luki:

Feeniksin killan päämaja sijaitsee osoitteessa Kalmanhanaukio 12, Lontoo.

Vauhkomieli otti lapun itselleen ja poltti sen loitsulla.
Adara ajatteli osoitetta kävellessään samalla Kalmanhanaukio yhden- ja kolmentoista välissä sijaitsevalle kujalle. Heti ajatellessaan osoitetta, kujalle ilmestyi vanha kolhuinen ovi, likaiset seinät ja nuhruiset ikkunat kuin tyhjästä. Adara asteli kiviä portaita pitkin ovelle, Lupinin seuratessa lähes kiinni Adaran selässä. Lupin kopautti sauvallaan oveen, ovi aukesi narahtaen.
”Sisälle, nopeasti... Mutta älä koske mihinkään”, Lupin kuiskasi.
Adara asteli eteisaulaan. Oli pilkkopimeää. Muut seurasivat Adaraa sisälle, Tonks kantaen Adaran matka-arkkua.
Vanhat öljylamput syttyivät yhtäkkiä ja valaisivat kolkkoa käytävää, pölyistä kattokruunua, rispaantuneita tapetteja ja lahonneita kenkätelineitä ja naulakoita.

Adara asteli Remuksen perässä käytävää pitkin ja näki matkallaan monia ovia, mutta he astelivat käytävän päädyssä olevalle, raollaan olevan oven luo. Remus avasi oven Adaralle.
”Sinua odotetaan. Te muut voitte lähteä, minä jään vielä tänne.”
Muut nyökkäsivät, Amelia Bones väläytti ystävällisen hymyn Adaralle ja lähti muiden mukana ulos.

Remus ja Adara jatkoivat oven takana jatkuvia portaita pitkin alas. Mitä alemmas he tulivat, sitä valoisampaa oli. He saapuivat korkeakattoiseen, suureen keittiöön. Seinät oli karkeasta kivestä tehty ja kirkkain valo tuli suuresta tulisijasta huoneen perällä. Ruokapöydällä lojui paljon kynttilöitä, ja Adara huomasi niitä leijuvan myös metrin korkeammalla tasolla siitä missä Remuksen pää oli.
Tulisijan vierestä kuului kolinaa. Adara käännähti katsomaan tarkemmin. Pitkähiuksinen mies laitteli puuhalkoja sievään pinoon tulisijan eteen. Mies kääntyi ja Adaran huulille levisi hymy. Sirius.
Otsikko:
Kirjoitti: Cirilla - 09.07.2007 10:13:25
Aaaww <3

Ihana loppu. Ja muutenkin luku oli ihana ja sellainen rento ja hmm..
joku sana on vielä mielen päällä. Äsh, nyt se meni hukkaan (:

Joo, mutta nyt sanon yhden paikan, mikä tarttui silmään:

Lainaus
Ruoka pöydällä lojui paljon kynttilöitä


Yhdyssana virhe.. (anteeksi, mutta harrastan pilkun viilausta)
ruokapöydällä -> yhteen
(:

Tällä hetkellä olen töissä leikkimässä koneella, ja voi olla että jään kiinni tästä kommentoimasta,
mutta aivan pakko kommentoida (oman henkeni uhalla :P)
Näin paljon siis rakastan tätä ficciä (ja toivon myös että huomaat sen)

Noh, kuitenkin. Jos jatkaisin töitä tässä (:
Päivän jatkot!
Kiitos

Cir*Katwi
Otsikko:
Kirjoitti: Lokitar - 09.07.2007 11:45:40
Oho, miten mä nyt noin oon kirjottanu o.O
Otsikko:
Kirjoitti: pullarusina - 09.07.2007 12:56:56
Hoojhoojhooj ;_; ihana lukuu! tyksin tyksin kovasti...Odotan innolla seuraavaa lukua! jej!

[size=75]Miksi kirjoitan lyhyitä kommentteja?
Miksi kaikki halii mua?
Miksi Malfoy ja Adarda ei voi enään halia vakituisesti?
Miksi olen tyhmä?[/size]
Otsikko:
Kirjoitti: Chikyo - 09.07.2007 13:16:31
Ihana loppu. Mä niin rakastan tätä ficciä .. <3 Mun sydän on jo omistettu tälle (:

Kaiken lisäksi, sä osaat kirjottaa hyvin ja mielenkiintoisesti. Eikä töki yhtään kirjoitus.

Jatkoa pian (:
Otsikko:
Kirjoitti: akinnah - 10.07.2007 14:52:00
Kolme päivää oon nyt lukenut tätä. IHANA <3 ihan sairaan hyvä. Rakastan! Pari kirjoitusvirhettä huomasin, mutta en sen pahempaa. Aluksi vähän häiritsi kun niin nopeasti meni asia eteenpäin, mutta ei nyt enää lopussa :) En jaksnaut odottaa, että laitat tän ficin Mustaan Helmeen. Oli pakko tulla tänne lukemaan 8D Ja siis juu, esiinnyn mustassa helmessä nickillä nasu :) Tykkäsin tosta Adara/George parituksesta. Aivan ihana. Kaikki tässä on liian ihanaa!

Tuleeko tähän vielä jatkoa :D Liian hyvä ficci. Kauheeta ihkutusta koko viesti xD
Otsikko:
Kirjoitti: Amlae - 10.07.2007 15:27:23
Loppu oli ihana *teinisydämi*
Mitäs muuta sanoisin... No en taida sanoa mitään muuta kuin : Jään odottamaan JATKOA :o
Otsikko: vastaus
Kirjoitti: Lokitar - 10.07.2007 22:16:44
akinnah, sinämokomamerirosvonvetelys, et malttanut odotella :D
dead_rose, jatkoa lupaan huomiseksi (mulla on näytelmäharkat tosin 12-18 ja sen jälkeen kaverille että... no, näkee sitte)
Otsikko:
Kirjoitti: MiMMuski - 11.07.2007 05:29:29
iiiiiiiiiiiihanaaaaa, löysin tämän vihdoinkin <3 tätä jäin eniten kaipaamaan kun fini kuoli, ja nyt löysin sen kun oli aikaa tutustua tähän uuteen. Tai no, samanlainenhan tämä melkeinpä on. Etsin tätä jo livejournalista, mihin useimmat laittoivat ficcejään, mutta tätä ei ollut siellä :/ Mutta sainpahan ainakin nyt lukea neljä lukua putkeen kun oli mennyt pidempi aika siitä etten ollut kerennyt tätä etsiä :D

Tykkäsin kovasti kovasti kovasti <3 (niin kuin kaikista edellisistäkin) :D

Joten JATKOA!!!!!!
Otsikko:
Kirjoitti: Belloutska - 13.07.2007 01:15:22
Olen maailman hidasälyisin olio >.< Näin kolmesti Adaran uuden jatkon tulleen jo, mutta tietysti! Maailman tyhjäpäisin olio ei älynnyt lukea sitä! Sitä pitää avata DVD ja tunkea siihen joku typerä musiikkivideo ja katsoa sitä kunnes oksentaa, sillä aikaa, kun lahjakas kirjailija odottaa rakentavaa, jota ei minulta -ikinä- tule. MIKSI MINUSTA TULI BLONDI?!?!?!?!?!?! :o

Onks muka Sirius pitkä? O.o Oon saanu sellasen käsityksen että se on joku 176cm.. Äm joo.. >.<  :D
Se Ruokapöydällä juttu ihmetytti, kun joku quotetti sen niin aloin *blndimaisesti* alkaa älyämään mitä hemmetiiä tarkoittaa ruoka pöydällä lojua paljon kynttilöitä. Olin varmaan 5min et siis hää? kyl sitten lopult älysin, kun luin loput kommenttista.  :o

Mut siis laita ny sitä jatkoo, kun minä blondina unohdit älytä lukea? :o  :roll:  :D
Otsikko: Luku 61. Feeniksin kilta
Kirjoitti: Lokitar - 21.07.2007 00:11:26
A/N:Noniiiin!!! Vihdoinkin luku 61!! Seiskakirjan kunniaksi nyt <3


Luku 61. Feeniksin kilta








Sirius nousi ylös tulisijan edestä, katse tyttäressään. Adara ryntäsi tapansa mukaan halaamaan häntä ja Sirius kietoi kätensä tytön ympärille ja hymyili.
”Senkin kelmi, olet kasvanut ja muuttunut taas”, Sirius mutisi. Adara tuhahti.
”Itse olet muuttunut”, hän totesi huomattuaan kuinka paljon siistimmiltä Siriuksen hiukset näyttivät, niitä oli myös lyhennetty hieman.
”Väitätkö että vanhenen?” Sirius tokaisi esittäen loukkaantunutta. Adaran kasvoille levisi tällä kertaa hymy, joka selvästi ilmaisi että hän oli pakahtua onnesta ollessaan taas isänsä kanssa. Sirius naurahti ja silitti Adaran hiuksia hetken. Lopulta hän irtautui halauksesta ja katsoi Remusta.
”Kuutamo, kauanko olet seissyt siinä?”
”Koko ajan”, Remus vastasi virnistäen ja istuutui keittiön pöydän ääreen.
”Ai, anteeksi”, Sirius sanoi, muttei kuulostanut olevan kovin pahoillaan - hän kuulosti yhä hyväntuuliselta. Remus heilautti huolettomasti kättään.
”Ei se mitään, hänellä on sellainen vaikutus”, hän tokaisi ja Adaralla kesti hetken ennen kuin ymmärsi kenestä puhuttiin.

Sirius ja Adara istuutuivat myös pöydän ääreen. Samassa Adaran mieleen ryöppysi monia kysymyksiä.
”Mikä on Feeniksin kilta?” hän kysyi ennen kuin osasi hillitä itsensä.
”Dumbledoren perustama salaseura, joukko Voldemortin vastustajia”, Sirius sanoi. ”Luovutin tämän talon heille päämajaksi, kun en itsekään tarvitse tätä kuin asumiseen.”
”Luovutit?” Adara toisti hölmistyneenä.
”Aivan, tämä on minun taloni. Tai sukuni talo, mutta Mustia ei ole enää jäljellä kuin minä ja sinä, joten talo kuuluu minulle”, Sirius vastasi.
”Tämä on siis Mustien talo?”
”Joo. Karmiva, eikö?” Sirius sanoi ja virnisti.
”Ehkä vähän...” Adara sanoi, eikä ihmetellyt enää miksi talo kaipasi remonttia.

”Joten, Feeniksin kilta alkaa käydä täällä kun talo saadaan kuntoon?” Adara kysyi. Sirius nyökkäsi.
”Täällä on itse asiassa jo kerran käyty. Keskustelemassa sinun ja Harryn suojelemisesta. Sinua ei tosin tarvinnut suojella kun asuit Feeniksin kiltalaisten luona kesän kaksi ensimmäistä viikkoa, ja nyt vielä muutit päämajaan”, Sirius sanoi.
”Ovatko Weasleytkin Feeniksin killassa?”
”Totta kai”, Sirius sanoi. ”Meitä on melko paljon; minä, Remus, Tonks, Kahlesalvat, Weasleyt, Alastor, Amelia, Mundungus, Sturgis, Hagrid, Elfias ja – Kalkaros”, Sirius luetteli. Adara oli juuri kysymässä mitä ihmettä Kalkaros teki heidän joukossaan, kun tajusi mihin Sirius katsoi. Keittiön ovella seisoi mustahiuksinen, koukkunenäinen Adaran taikaliemienopettaja, eli kukapa muukaan kuin itse Kalkaros.

Kalkaroksen kylmä katse viipyi sekunnin murto-osan ajan Adarassa, kunnes hän kääntyi Remukseen päin: ”Dumbledore ei ilmeisesti ole vielä saapunut?”
”Ei”, Remus vastasi ehkä hiukan pingottuneella äänellä. Kalkaros nyökkäsi ja sanoi odottavansa häntä eteishallissa. Siriuksen ilme oli muuttunut nyrpeäksi.
Kalkaros poistui.
”Täytyykö tuonkin tulla tänne? Ihan kuin talo ei olisi jo muutenkin saastainen...”
”Noh, noh, Sirius”, Remus vastasi ehkä hiukan huvittuneena.
”Täällä on pian kokous muutaman ihmisen kesken, niille joilla ei ole nyt erikoista tehtävää”, Sirius sanoi Adaralle joka oli juuri kysymässä jotain.
”Dumbledore tulee antamaan ohjeet”, Remus lisäsi.
Adara katseli tarkemmin ympärilleen, astiakaapin sisältö oli tyhjennetty pöydälle, lautaset, haarukat, veitset, lusikat ynnä muut lojuivat kaikki pöydällä. Kun Adara oli jo kääntänyt katseensa muualle, Sirius ähkäisi yhtäkkiä ja paukautti pöytää.
Yksi haarukoista oli lähtenyt leijumaan itsekseen Adaran kättä kohti. Sirius paukautti sen pysymään paikallaan ennen kuin se oli osunut tähän.
”Minä jo luulin siivonneeni kaikki kirotut astiat pois!” Sirius ärähti, otti sauvansa taskustaan ja kadotti haarukan loitsulla.

Portaista kuului ääniä ja samassa Kalkaros palasi, perässään Dumbledore, Tonks, sekä lyhyenläntä mies, jolla oli pitkä inkiväärinvärinen tukka, punoittavat lurppasilmät, suurehko nenä ja lyhyet länkisääret.
”Neiti Mustakin on näköjään päässyt tulemaan tänne”, Dumbledore totesi kesken keskustelunsa Tonksin kanssa. Tonks nyökkäsi hyväntuulisena. Dumbledore istuutui pöydän päähän ja mittaili katseellaan Adaraa.
”Olet ilmeisesti jo toipunut kesäkuussa tulleista haavoista ja murtumista?” hän totesi tyytyväisenä.
”Olen kyllä”, Adara vastasi. Siriuksen ilme ja olemus tuntui yhtäkkiä muuttuvan vaisummaksi.
”Se on hyvä”, Dumbledore totesi ja muut istuutuivat pöydän ääreen.

”Mundungus, en oleta että olet tavannut Siriuksen tytärtä?” Dumbledore jatkoi ja katsoi nyt lyhyen läntää miestä.
”En oo, professori”, Mundungus sanoi ja katsoi Adaran kasvoja tutkivasti.
”Pirhana, on kyllä isänsä näköne. Mutta on jotain Violaakin, näytäs profiilias vähä”, Mundungus sanoi ja Adara kääntyi katsomaan hiukan huvittuneena Siriusta.
”Joo, on kyl äites nenä. Näin äitiäs useinkin kun oli vanha Feeniksin kilta koolla -”
”Ohjaan sinut huoneeseesi niin voit purkaa tärkeimmät tavarasi ennen kuin menet nukkumaan”, Sirius totesi yhtäkkiä Adaralle ja nousi pöydän äärestä. Adara lähti seuraamaan tätä ylös eteishalliin, ja sieltä matka-arkun kera portaita pitkin ylöspäin. Portaiden puolivälissä Sirius avasi yhden ovista.
”Tämä on siivottu jo ja muutettu hiukan kotoisammaksi”, Sirius sanoi jo taas hiukan hymyillen. Adara laski arkun oven viereen ja katsoi huonetta. Se oli paljon suurempi mitä Finniganeilla, ovea vastapäätä olevalla seinällä oli yksi ikkuna, josta ei sillä hetkellä nähnyt mitään, oli jo yö. Oikealla seinällä oli sänky, jota peitti jonkun käsintehty värikäs peite. Sängyn vieressä oli yöpöytä. Vasemmalla seinällä oli vaatekaappeja ja lipasto.

”Pidätkö siitä?” Sirius kysyi. ”Voimme sisustaa sen miten haluat, kunhan olemme saaneet-”
”Kyllä minä tässä pystyn elämään”, Adara sanoi virnistäen. Ei häntä haitannut millaisessa huoneessa hän nukkui, kun Sirius nukkui saman katon alla.
”Hyvä. Minun huoneeni on tuossa vieressä, pari porrasaskelmaa alempana”, Sirius sanoi ja päästi Adaran pöllön häkistä, tutkimaan huonetta tarkemmin. He olivat hetken hiljaa ja katselivat pöllön touhuja.
”Asettaudu taloksi, minä menen kokoukseen”, Sirius sanoi rikkoen lopulta hiljaisuuden.
”Enkö voi liittyä seuraanne?” Adara kysyi.
”Kokous on vain killan jäsenille”, Sirius vastasi pahoittelevasti.
”Sitä tarkoitinkin, enkö voisi liittyä kiltaan?” Adara korjasi kysymyksensä. Sirius jähmettyi hetkeksi.
”Ehkä vuoden päästä sitten.. Kun olet täysi-ikäinen”, Sirius vastasi hiukan vaitonaisesti.
”Saatan joutua Voldemortin kanssa tekemisiin jo ennen täysi-ikää muutenkin, miksi siis -”
”Kun minä sanon, että sinä et liity...” Sirius aloitti yhtäkkiä hyvin kireällä sävyllä. Hän keskeytti lauseensa ja hengitti hetken syvään ja jatkoi: ”Sinulla on vielä opiskeluja, et pysty toimittamaan tehtäviä Tylypahkassa. Sinulla on aikaa -”
”Sirius... mikä on?” Adara kysyi. Hän huomasi että Siriuksella ei ollut kaikki hyvin. Hän näytti kalpealta.

Sirius hieroi otsaansa hetken kädellään.
”Ei mikään, olen vain ärtyisällä päällä... Menen nyt.”
Sen sanottuaan tämä lähti keittiöön. Adara huokaisi. Koska Sirius lopettaisi ylisuojelemisensa? Kauanko kestäisi että hän tajuaisi Adaran kyllä pystyvän kuuntelemaan hänen huoliaan, jaksavan kantaa tämänkin ongelmia harteillaan...?
Otsikko:
Kirjoitti: lostlife - 21.07.2007 00:20:35
IIIIIIIIIIIIIIIKKKKKKKKKK!!! mä justb lähetin viestin, mut ku katoin, nii sä olit samaan aikaa laittanu, hiihihhiii...


Aijjuu: tääl sataa, eikoo hienoo? Eiku siis uh.. öh... Jatka!
Otsikko:
Kirjoitti: Dizzy - 21.07.2007 14:14:54
Vihdoinkin jatkoa!  :D  Luin tätä jo ennen kuin rekisteröidyin, ja nyt on pakko kommentoida jotain. ;) Tykkään kamalasti tästä, kirjoitat hyvin. Jatkoa vaan kehiin!! <3  :D
Otsikko:
Kirjoitti: Lokitar - 23.07.2007 13:07:40
jees jees, lisää kommenttia vaa!
Otsikko:
Kirjoitti: Jenni - 23.07.2007 18:43:11
Ihanaa, oot jatkanu! Oli muuten silmät tippua päästä ku selailin yhtä sivustoa ja siel luki, että Adara on kreikkalainen nimi ja meinaa kaunista ja neitsyttä. En tiiä tiesitkö mut kuitenkin. :D
Otsikko:
Kirjoitti: Lokitar - 24.07.2007 16:04:49
En itseasiassa tienny, mut Adara on myös tähti samassa tähtikuviossa kuin Sirius
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 21.7: luku 61!!
Kirjoitti: Cirilla - 25.07.2007 10:19:03
Jatkoa ilmestynyt  :o
Ja minä en ole vielä huomannut  :o
No voin sen antaa puolustukseksi, että olen isäni luona enkä ole käynyt täällä kuin kaksi kertaa koneella (tämä on siis toinen kerta)
Täällä on valitettavasti aika kakka kone.

Mutta joo.. (:
Alku oli aivan ihana!
Varsinkin se ensimmäinen kappale

Lainaus käyttäjältä: "Fubuki"
Sirius nousi ylös tulisijan edestä, katse Adarassa. Adara ryntäsi tapansa mukaan halaamaan Siriusta. Sirius kietoi kätensä Adaran ympärille ja hymyili.
”Senkin kelmi, olet kasvanut ja muuttunut taas.” Sirius mutisi. Adara tuhahti.
”Itse olet muuttunut.” hän totesi huomattuaan kuinka siistimmiltä Siriuksen hiukset näyttivät, niitä oli myös lyhennetty hieman.
”Väitätkö että vanhenen?” Sirius tokaisi esittäen loukkaantunutta. Adaran kasvoille levisi tällä kertaa hymy, joka selvästi ilmaisi että Adara oli pakahtua onnesta. Sirius naurahti ja silitti Adaran hiuksia hetken. Lopulta hän irtautui halauksesta ja katsoi Remusta.
”Kuutamo, kauanko olet seissyt siinä?” Sirius sanoi hyväntuulisesti.
”Koko ajan.” Remus vastasi virnistäen ja istuutui keittiön pöydän ääreen.
”Ai, anteeksi.” Sirius sanoi, muttei kuulostanut olevan kovin pahoillaan, hän kuulosti yhä hyväntuuliselta. Remus heilautti huolettomasti kättään.
”Ei se mitään, hänellä on sellainen vaikutus.” hän tokaisi ja Adaralla kesti hetken ennen kuin tajusi että tarkoitettiin häntä.

En osaa kuvata tätä muuten kuin sanomalla: Aivan ihana ja upeasti kirjoitettu!

Mutta sitten huomasin yhden kohdan:

Lainaus käyttäjältä: "Fubuki"
”Sitä tarkoitinkin, enkö voisi liittyä kiltaan?” Adara korjasi kysymyksensä. Sirius jähmettyi hetkeksi.
”Ehkä kahden vuoden päästä sitten.. Kun olet täysi-ikäinen.” Sirius vastasi hiukan vaitonaisesti.

Eikös velhomaailmassa täysikäisyys ollut 17 vuotta?
Ja eikös Adara ole tässä lähemmäs 16 vuotta? (Riippuen toki siitä, että milloin Adara täyttää 16)
Mutta olettaisin Adaran olevan 16 (tietenkään ei saa olettaa mitään, mutta oletin nyt vaan).

Näin ollen, en keksi muuta.
Kiitän!

Cir*Katwi
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 21.7: luku 61!!
Kirjoitti: Lokitar - 25.07.2007 13:50:52
hyvä huomautus, *muokkaa*
Otsikko: Luku 62. Kauniita muistoja
Kirjoitti: Lokitar - 25.07.2007 23:32:47
A/N: Noniin, ensinnäkin; anteeksi kun jatkoa on tullut nyt hitaasti, mutta täällä uudessa asunnossa on kauhea sotku! *Raahasi tämän jatkonkin muistikortilla äidin koneeseen koska omassa ei ole nettiä* Mutta niin, tässä sitten jatkoa!


Luku 62. Kauniita muistoja







Adara huokaisi ja istuutui sängylleen. Siriuksen auki jättämästä ovesta kuului Kalkaroksen ääni, hiljaisena ja epäselvänä. Tämän ääntä seurasi Siriuksen ärtynyt ääni ja ripeä kävely takaisin keittiöön. Adara mietti, mikä oli saanut Siriuksen niin tolaltaan? Adaran saavuttua hän oli ollut vielä iloisen kuuloinen.

”Pirhana, on kyllä isänsä näköne. Mutta on jotain Violaakin, näytäs profiilias vähä. Joo, on kyl äites nenä. Näin äitiäs useinkin kun oli vanha Feeniksin kilta koolla -”
”Ohjaan sinut huoneeseesi niin voit purkaa tärkeimmät tavarasi ennen kuin menet nukkumaan.”


Adara havahtui. Se johtui äidistä... Sirius oli kertonut kuinka hänen äitinsä oli kieltänyt jyrkästi Siriusta tapailemasta Violaa. Ja Violan vanhemmat olivat vielä enemmän Siriusta vastaan, ennen kuin tutustuivat tähän kunnolla. Siriusta vaivasivat muistot perheestään, siinä talossa.
Sirius oli karannut 16-vuotiaana ja hylännyt sukunsa tekemällä sen.

Adara ymmärsi. Häntäkään ei kiinnostanut käydä edes vilkaisemassa Finniganien taloa.
Hän nousi ylös ja lähti kävelemään ympäri taloa. Hän asteli portaita ylemmäs ja kuuli erään huoneen oven takaa surinaa. Hän avasi oven ja vilkaisi sisälle. Surina tuntui kuuluvan verhoista, mutta jokin muu vei Adaran huomion.
Vastakkaisella seinällä oli suuri seinäkudos, sukupuu. Adara asteli lähemmäs ja näki että kudoksen yläreunassa luki

Jalo ja ikivanha Mustan suku
”Toujours Pur”


Adara katseli yläoksia, mikään nimistä ei tuntunut sanovan hänelle mitään, jos Phineas Nigeliusta ei laskettu. Phineas oli Tylypahkan toistaiseksi viimeinen rehtori joka oli kotoisin luihuisista.
Alemmilla oksilla näkyi olevan kolme sisarusta (yhden nimi oli kuin poltettu pois); Yksi sisaruksista oli Narcissa, josta lähti viiva Lucius Malfoyhyn ja heidän nimistään kultasäie nimeen Draco. Tosiaan, olen sukua Malfoylle. Adara ajatteli muistaessaan asian. Pian Adara löysi isoäitinsä ja –isänsä nimen, ja heistä lähtevät kaksi kultasäiettä Regulukseen ja polttojälkeen. Polttojälki oli epäilemättä Sirius. Siriuksesta lähti vaakatasossa viiva toiseen polttojälkeen ja heistä lähti kultasäie kolmanteen polttojälkeen, josta erottui vain kirjain A.
Adara oli osittain hämmästynyt, hänet oli poltettu sukupuusta irti jo kun hän oli syntynyt.

Hän havahtui tuijottamasta kudosta, kun kuuli Siriuksen äänen selkänsä takaa:
”Sinun pääteltiin tulevan isääsi, joten ei ollut mitään järkeä pitää sinua osana sukua.”
Adara hätkähti ja kääntyi Siriukseen päin.
”Illallinen on valmis”, hän ilmoitti ja lähti. Adara juoksi hänen peräänsä.

”Sinä et taida pitää tästä talosta, vai mitä?” Adara totesi, mutta Sirius jatkoi matkaansa alakertaan.
”Isä?” Adara sanoi, Sirius pysähtyi.
”...Tämä talo muistuttaa minua kaikesta, mitä minä en nuoruudessani saanut. Huomiota, kunnon vanhempia, edes rakkautta”, Sirius kuiskasi. ”Tai saada seurustella äitisi kanssa.”
Sirius kääntyi katsomaan Adaraa.
”Tiedän että on epäreilua sanoa tämä juuri sinulle, mutta minulla oli äitisi vain muutaman vuoden. Ja James, Lily... Jos vanhempani olisivat olleet mukavia ihmisiä, kaikki olisivat voineet asua tässä talossa. Salaisuudenhaltijat olisivat olleet minä, isä ja äiti. He olisivat olleet turvassa täällä. Peter ei olisi tiennyt asiasta. Kenenkään heistä ei olisi tarvinnut kuolla vain jos -” Sirius lopetti lauseensa kesken ja pyyhki silmiään hihaansa.
”Anteeksi, kun olin tyly aiemmin.”
Adara heilautti kättään huolettomasti.
”Ei tuo ollut mitään Kalkaroksen oppitunteihin verrattuna.” Sirius naurahti ja he lähtivät kohti keittiötä.

”Kummallista jos Kalkaros on tyly sinulle... Hän oli Violan kanssa ystävä”, Sirius sanoi kun he ohittivat olohuonetta.
Mitä?
”Viola oli aina puolustamassa Kalkarosta kun James ja minä – öh – teimme hänestä hiukan pilkkaa. He asuivat melko lähekkäin lapsina. Ja Violan tiedetään olevan ainoa joka liikkui Kalkaroksen kanssa koulussa. En tiedä mitä hän siinä limaletissä näki ystävän arvoista...” Sirius mutisi lauseen loppuun ja asteli keittiöön edeltä. Adara kuuli kolahduksen ja ehti nähdä Kalkaroksen mustan viitan selkämyksen ennen kuin tämä lähti ovesta ulos, sulkien oven nopeasti mutta hiljaa perässään.
Kalkaros oli kuullut.
Adara ymmärsi täysin miksi Kalkaros oli tyly hänelle. Siriuksen takia. Mutta eikö hän edes Violan muiston takia voinut yrittää olla mukava hänelle?

Adara oli vaitonainen lounaan aikana. Heitä oli pöydän ääressä Sirius, Remus, Mundungus ja hän. Dumbledore oli lähtenyt heti kokouksen päätyttyä, Tonks heti perässään.
Sirius ja Remus juttelivat keskenään, Mundungusin puuttuessa välillä mukaan mitä syömiseltään ehti. Adara tökki lusikalla perunaa keitossaan. Hänen äitinsä ja Kalkaros olivat olleet ystäviä, oliko vielä jotain mitä Adara ei tiennyt? Itse asiassa paljonkin, hän ei tiennyt ovatko Violan vanhemmat enää edes elossa, ketkä muut olivat olleet hänen ystäviään ja ketkä vihollisiaan.
Mundungus poistui ensimmäisenä, hänen tehtäväkseen oli tullut vahtia Harrya loppuloman ajan. Remus lähti siivottuaan Mundungusin ja oman astiansa pois ja toivotettuaan hyvät yöt Adaralle ja Siriukselle.
Pelottava hiljaisuus laski keittiöön. Sirius vilkuili välillä Adaraa, joka oli tökkinyt nyt perunansa muusiksi. Adara oli hädin tuskin huomannut olevansa kahden Siriuksen kanssa.
”Adara”, Sirius sanoi, ja Adara heräsi ajatuksistaan.
”Hm?” hän vastasi.
”Et ole syönyt palaakaan”, Sirius sanoi hiukan huolestuneena.
”Ai, ei ole nälkä...” Adara vastasi hiukan hajamielisesti. Sirius katsoi Adaraa, mutta ei lainkaan kuin hän katsoisi tätä silmiin, vaan kuin hän tutkisi Adaran mielen sopukoita, tuijottaisi tätä muutaman tuuman silmien taakse.

”Mikä sinulla on?” Sirius kysyi, kuin pettyneenä ettei ollut saanut Adaran kasvoista luettua mitään.
”Ei mitään, vähän väsyttää vain...” Adara sanoi välttelevästi. Hän pelkäsi purkavansa turhautumisensa väärin Siriukselle, alkavansa huutaa. Ehkä hän tosiaan oli väsynyt, kun oli niin lähellä huutaa Siriukselle.
”Sinun valehtelutaitosi ovat yhtä hyvät kuin fletkumadolla kävelyn taito. Joten -” Sirius sanoi ja veti penkkinsä lähemmäs Adaraa ja painoi kätensä tämän olkapäälle. 
”- mikä on?”
Adara huokaisi syvään.
”Olen vain niin... pettynyt, tai turhautunut.. en tiedä”, Sirius katsoi Adaraa hiukan kulmaansa kohottaen.
”On niin paljon mitä en tiedä! Ensin minulta piilotellaan totuutta neljätoista vuotta ja sitten minulla onkin eri vanhemmat, eri suku, eri taustat, eri menneisyys... Ja kaiken lisäksi en tiedä sinun ja äidin menneisyydestä mitään. Minulle ripotellaan tietoa niin pienissä osissa – kuin keräisin suolakiteitä lattialta yksi kerrallaan ja -” Adara aloitti purkautumisensa, hän jatkoi pitkään ja tunsi kuinka Siriuksen ote häneen tuntui kuin hehkuvan erilailla – kuin kosketuksellaan Sirius välitti myötätuntoa häneen. Lopulta kun Adara lopetti, Sirius oli hetken hiljaa.

”Mitä jos tekisimme näin: huomenna, me keitämme ison kannullisen kaakaota, istuudumme tuonne olohuoneen sohvalle, ja kerron sinulle kaiken?” Sirius ehdotti ja hymyili. Adara nyökkäsi ja hymyili takaisin.
”No niin, nukkumaan siitä, pentu”, Sirius sanoi virnistäen ja painoi suukon Adaran otsalle.
Pentu?” Adara toisti kuin häntä olisi kutsuttu kuraveriseksi – mutta hänen äänessä oli huvittuneisuutta. Sirius nauroi. Adara tökkäsi nyrkillä Siriusta kylkeen. Sirius lopetti naurunsa ja esitti vuorostaan loukkaantunutta.
”Jaa aletaan sitten väkivaltaiseksi, häh?” hän sanoi ja tökkäisi Adaraa takaisin. Adara tökkäisi takaisin, Sirius taas. He tökkivät toisiaan nopeammin, kunnes Sirius alkoi kutittaa Adaraa kyljistä. Adara putosi penkiltä ja Sirius seurasi häntä jatkaen kutitusta.

”Okei, okei!! Antaudun!” Adara huusi naurukohtauksen vallassa. Sirius tuuletti ja kehuskeli voitollaan.
Hän auttoi Adaran ylös lattialta ja he lähtivät yhteistuumin nukkumaan.
Adara tuijotti ovensuussa huoneettaan. Yön tullen se tuntui melko pelottavalta.
”Mikä nyt? Me häädettiin se mörkö jo pois lipastosta”, Sirius sanoi. Adara ei ollut varma oliko hän tosissaan vai ei.
”Se on silti pelottava”, Adara sanoi suoraan. Sirius hymähti huvittuneena, asteli Adaran huoneeseen, laittoi valot ja vilkaisi ympärilleen.
”On se kieltämättä hiukan ankea. Voimme sisustaa sen huomenna uudestaan jos haluat. Arthur tuo huomenna loput tavarasi tänne”, Sirius sanoi. Adara nyökkäsi.
”Molly teki sinulle tuon päiväpeitteen. Uuden kotisi kunniaksi”, Sirius sanoi nyökäten sängylle. Adara arvasi, ettei se voinut olla kirkkaine väreineen ja raitoineen Mustan suvun perintöä.
Adara ei jaksanut penkoa pyjamaansa huonosti pakatusta matka-arkustaan, joten hän käpertyi arkivaatteissaan sänkyyn. Sirius oli juuri sammuttamassa huonetta valaisevan öljylampun, kun Adara tunsi, ettei hän halunnut jäädä yksin.

”Tuota...” Adara sanoi, yrittäen keksiä syyn Siriukselle jäädä. ”Voisitko kertoa minulle jotain jo nyt? Vaikka – juhlista jotka pidettiin syntymäni jälkeen.”
Sirius myöntyi, sammutti valot ja istuutui tuolille joka lojui Adaran vuoteen päädyn vieressä.
”Noh, juhlat pidettiin heti seuraavana päivänä kun Viola ja minä toimme sinut kotiin. Juhlat oli itse asiassa Jamesin idea – mutta olin hänen kanssaan samaa mieltä. Kutsuimme Remuksen, Jamesin, Lilyn, Peterin, Amelia Bonesin ja hänen miehensä, Villisilmän – hän ei tosin tullut kiireidensä takia, Longbottomit ja muutaman Violan ystävän ja serkun joista en muista paljoa. Ja tietysti Violan vanhemmat.”
”Tulivatko hekin?”
”Totta kai, heidän ensimmäinen ja viimeinen lapsen lapsensa oli heille suurin ilo pitkään aikaan. Violan veli kuoli viittä kuolonsyöjää vastaan taistellessaan, puolisen vuotta ennen syntymääsi. Hän oli aurori, Albert nimeltään", Sirius sanoi ja mietti mihin oli jäänyt.
”Ovatko äidin vanhemmat yhä elossa?” Adara kysyi, kysymyksen vaivattua häntä pitkään.
”Eivät... Violan äiti kuoli suruunsa muutaman kuukauden päästä siitä kun minut oli heitetty Azkabaniin ja Viola oli... Niin, ja Violan isä seurasi vaimoaan pian sen jälkeen. Hän yritti etsiä käsiinsä kuolonsyöjät jotka tappoivat Violan, mutta hänet surmattiin Viistokujalle. Jätettiin samaan paikkaan jossa Viola oli löydetty.”
Adara oli hetken vaiti, mietti mitä hän aina kuuli ankeuttajien läsnä ollessa, kuullessaan äidin kuolevan – piipittävän miehen äänen sekä jonkun vahvemman, varmemman miehen...
”Minä tiedän miltä he kuulostivat”, Adara sanoi. Sirius näytti hämmentyneeltä.

”Kun olen ankeuttajien lähellä, kuulen äidin.. äidin viimeiset hetket.”
Sirius osoitti selvästi kiinnostusta.
”Toinen, joka puhui silloin... kuulosti ihan... Peteriltä”, Adara sanoi tajutessaan itsekin asian. Sirius näytti järkyttyneeltä.
”Peter?” hän toisti, varmistaen että kuuli oikein. Adara nyökkäsi.
”Peter lausui Avada kedavran... Mutta ennen sitä... Oli toinen mies, hänen äänensä oli matala ja vahva... Hän kysyi saako hän...hän..”
”Kerro, Adara. Saako hän mitä?” Sirius sanoi janoten tietoa.
”Saako hän purra häntä... Huvitella hänellä...” Sirius puristi kätensä nyrkkiin.
”Tiedätkö kuka se oli?” Sirius kysyi.
”En... en tunnistanut. Tiedätkö kuka se olisi voinut olla?” Sirius pudisti päätään.
”En tiedä... Mutta kiitos kun kerroit.”
Syntyi kiusallinen hiljaisuus. Sirius varmasti mietti päätään puhki, että kuka haluaisi tehdä Violalle sellaista.

”Jatka kertomusta juhlista”, Adara sanoi lopulta, kun ei kestänyt hiljaisuutta.
”Ai, niin... Kaikki toivat lahjoja. James ja Lily antoivat sinulle kehdon yläpuolelle ripustettavan sellaisen.. öh.. mikä se sana nyt olikaan.. sellainen josta riippui luutien pienoismalleja ja se soitti rauhallista melodiaa.”
”Mobile.”
”Se juuri. Ja Remus antoi kehdon, kummisedän perinne... Bonesit antoivat satukirjan, Longbottomit kirjan johon voi kirjoittaa muistiin ensimmäiset taikatekosi ja kasvutahtisi. Violan ystävät ja serkut antoivat myös satukirjoja ja vauvanvaatteita.”
Siriuksen kasvoille levisi loiva hymy. ”Violan eräs hajamielinen serkku osti sinulle poikien haalarit, hän unohti että olet tyttö”, Sirius naurahti. Adara hymyili.
”Sinä itse asiassa pidit niistä, enemmän kuin röyhelömekoista”, Sirius sanoi ja virnisti. Adara naurahti. Hän ei edelleenkään pitänyt mekoista, paitsi joissakin juhlatilaisuuksissa.
”Peter antoi muistaakseni tutin, johon oli kirjattu nimikirjaimesi...” Sirius sanoi vaisusti.
Sirius jatkoi tarinointiansa, Adara painoi jossain vaiheessa päänsä Siriuksen syliin ja sulki silmänsä. Sirius huomasi tarinan lopetettuaan, että Adara oli nukahtanut levolliseen uneen.

Hän laski Adaran pään hellästi tyynyä vasten, peitteli kunnolla ja painoi suukon tämän otsalle. Asteltuaan ulos huoneesta ja suljettuaan oven perässään, Sirius purskahti hyvin hiljaa kyyneliin.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 25.7, 62:Kauniita muistoja
Kirjoitti: pullarusina - 26.07.2007 12:56:59
;_;

rakastan tätä oikeesti niin paljon että kuoleeeeeeeeeeen..

tahtoo tietää lisää violan elämästä! TAHTOO!
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 25.7, 62:Kauniita muistoja
Kirjoitti: Lokitar - 26.07.2007 15:19:02
Eiköhän Violastakin tule piakkoin ;)



Come ooon, lisää kommenttia! Tein teille lahjuksena (=anteeksipyyntönä hidasteluista) pikkuficin:
Umbrella: http://www.finfanfun.fi/viewtopic.php?f=13&t=1308

Ja kiitän pullarusinaa idean antamisesta. Avataris inspas mua ^^

// Kaapo yhdisti tuplat
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 25.7, 62:Kauniita muistoja
Kirjoitti: Cirilla - 27.07.2007 21:56:38
Tänne on tullut jatkoa!
Jei!!
Hiemän erilainen kuin osasin odottaa. Ei siinä että se olisi huonolta kuulostanut, ei ei.
Päinvastoin!
Luku oli pysähdyttävä ja haikea.
Erilainen.
Ja tarkoitan hyvällä, usko pois!
Tätä lukua voisi kuvata myös sana: Kaunis.
On erityisen mielenkiintoista saada tietää lisää Adaran suvusta.
Mihin kaikkialle tämä ficci meneekään  :o
Toivon mukaan johonkin hyvään suuntaan (:

Mukava jatko, ei kepeä eikä nopealukuinen, mutta mukava ja hyvä (:

Kelpaako kommentti? (;

Minä Kiitän!

Cir*Katwi
Otsikko: Luku 63. Siriuksen ja Violan tarinat
Kirjoitti: Lokitar - 30.07.2007 16:23:57
A/N: No niin! Siinä jatkoa ^^

Luku 63. Siriuksen ja Violan tarinat







Adara heräsi virkeänä – ehkä siksi ettei ollut enää aamu, vaan kello yksi päivällä.
Saavuttuaan olohuoneeseen hän huomasi, että heillä oli vieraita, paljon vieraita. Tonks ja Remus seisoivat keittiölle johtavan oven luona, rouva Weasley raahasi matka-arkkuaan miehensä kanssa olohuoneeseen, heidän perässään tulivat Hermione, Ginny, Ron, Fred ja - George.
Adara kääntyi sinne mistä oli tullutkin, mutta liian myöhään.
”Huomenta unikeko!” Kuului Remuksen huudahdus. Adara siisti hätiköiden hiuksiaan ja kääntyi sitten tervehtimään vieraita.

”Remus, huomenta! Rouva Weasley... mitä te kaikki teette täällä?”
”He muuttavat tänne”, Sirius vastasi astellessaan portaita pitkin Adaran perässä. ”Viikon etuajassa tosin”, hän jatkoi ja katsoi merkitsevästi Remukseen.
”No, tuota noin...” Remus änkytti.
”Se oli meidän syy, Sirius”, rouva Weasley sanoi.
”George oli niin malttamaton heti kun Adara oli lähtenyt ja –”
Äiti!” George sähähti varoittavasti, poskiensa punehtuessa. Sirius käveli Adaran ohi olohuoneeseen, kuiskaten mennessään: ”Me jutellaan kyllä tänään, älä huoli.”
Adara nyökkäsi, ja Sirius alkoi näyttää heille vapaita huoneita.
”George tietenkin haluaa Adaran huonetta lähimpänä olevaan...” Fred mutisi tökäten Georgea kyynärpäällä kylkeen. Sirius katsoi heitä kohottaen kulmiaan ja kääntyi sitten Adaraan päin. Adara virnisti.

Päästyään lounaalle (joka oli Adaralle aamiainen), muut kertoivat syyn heidän tuloonsa; he halusivat auttaa talon kunnostamisessa. Ja pitää Siriuksen kanssa huolta Feeniksin killan päämajasta. Weasleyt päättivät kaikki muuttaa ainakin väliaikaisesti Kalmanahanaukiolle.
”Mutta, missä Percy on?” Adara kysyi. George ja Fred antoivat varoittavan katseen hänelle. Herra Weasley paukautti kermakalja-mukinsa ehkä tarkoitettua kovemmin pöytään, rouva Weasley lopetti porkkanoiden pilkkomisen kuin seinään ja alkoi täristä. Kukaan ei vastannut.
Kerron myöhemmin, George muodosti sanat huulillaan, samalla kun herra Weasley käänsi aiheen viimeisten päivien säähän.

Ovi kolahti heidän perässään kun kaksoset johtivat Adaran heidän makuuhuoneeseensa.
”Älä mainitse Percystä äidin tai isän kuullen enää ikinä”, Fred sanoi.
”Miksi?”
”Percy ja isä riitelivät, ja hyvin verisesti. Tai siis eivät he toisiaan kironneet tai mitään sellaista, mutta niin... Percy tuli kotiin ennen lähtöämme ja kertoi että hänet on ylennetty. Hän oli niin itseään täynnä, hänelle oli tarjottu töitä Toffeen toimistosta. Mutta isä ei ollut kovin ylpeä asiasta. Hän epäili että Toffee palkkasi hänet vain vakoilemaan Feeniksin kiltaa, koska tiesi isän olevan jäsen. Percy sai raivarin ja sanoi paljon kaikkea mitä olisi voinut jättää sanomatta... Juttu loppui siihen kun hän irtisanoi itsensä perheestä, voidakseen edetä ministeriössä.”
Adara oli tyrmistynyt.
”Että niin... Percyn sana on nyt yhtä paha meidän perheessä kun tiedät-kai-kenen”, George sanoi.
”Pahempi, äiti ilmeisesti jatkaa itkemistään johon jäi ennen lähtöämme”, Fred jatkoi.
”Ja Siriuksen astiasto on vaarassa isän käsissä”, George lisäsi.

Loppupäivän he siivosivat Weasleyn perheelle antamia huoneita täydellä touhulla. Rouva Weasley olisi jatkanut vielä olohuoneen tyhjennystä, mutta Sirius suorastaan komensi hänet nukkumaan – rouva Weasley näyttikin nuutuneelta.

Lopulta illan tullen, Remuksen ja Tonksin lähdettyä koteihinsa ja muiden nukkuessa, Sirius tuli keittiöstä mukanaan kannullinen kaakaota. Hän kaatoi sitä kahteen mukiin ja istuutui Adaran viereen sohvalle.
”No niin...” Sirius sanoi, eikä hetkeen jatkanut. Hän ei tiennyt mistä aloittaa.
”Kerro itsestäsi ensin”, Adara sanoi. Sirius huokaisi.
”Noh, synnyin 11. heinäkuuta ja asuin elämäni ensimmäiset 16 vuotta täällä...  Kun olin kolmen, Regulus syntyi. Jo 5-vuotiaana osoitin tietynlaista erilaisuutta muuhun sukuuni nähden.. ja 9 vuotta täytettyäni, Regulus olikin se perheen ylpeys ja minä musta lammas.”
Pikemminkin valkoinen mustien seassa... Adara ajatteli.
”11-vuotiaana olin muuttunut mustasta lampaasta häpeäpilkuksi, minut lajiteltiin Rohkelikkoon. Koko muu suku oli Luihuisia, paitsi Andromeda-serkkuni sekä pari muuta... Hekin ovat nykyään pelkkiä polttojälkiä sukupuussa.”
Adara tunsi pienen kouristuksen vatsassaan.

”16-vuotiaana sitten karkasinkin kotoa.. Muutin Jamesin luo Godricin notkoon asumaan, ja tultuani täysi-ikäiseksi, ostin setäni jättämillä perinnöillä itselleni talon Lontoosta. Kuulin että 16-vuotiaana Regulus oli liittynyt Voldemortin joukkoihin, mutta eipä se minua kiinnostanut. Itse liityin Feeniksin kiltaan juuri ennen kuin täytin kahdeksantoista. Feeniksin killassa oli silloin paljon enemmän ihmisiä kuin nyt...” Sirius laski sormillaan. ”Meitä oli Marlene McKinnon, Frank ja Alice Longbottom, Benji Fenwick, Edgar Bones, Armas Dearborn, Gideon Prewett, Fabian Prewett, Aberforth, Tabita Niittu, James, Lily ja Peter... Entisiä ja edelleen kiltalaisia ovat Vauhkomieli, Emmeline Vance, Remus, Amelia Bones, Sturgis Podmore, Hagrid, Elfias Doze, minä sekä tietysti Dumbledore.”
”Mitä entisille jäsenille tapahtui?” Adara kysyi ja hörppäsi kaakaotaan.
” Suurin osa kuoli Voldemortin joukkoja vastaan taistellessa. Dearborn katosi, mutta kuollut hänkin varmasti on. Aberfoth erosi jostain syystä... Frank ja Alice Longbottom kidutettiin niin että he tulivat hulluiksi”, Sirius vastasi. Adara nielaisi kaakaonsa.
”Kidutettiin hulluiksi?!”
Sirius nyökkäsi.
”Hänen poikansa pitäisi olla nyt Tylypahkassa. Neville-niminen muistaakseni..”
”Neville?! Hän on Rohkelikossa, samalla vuosiluokalla kuin Harry”, Adara sanoi ja vaikeni hetkeksi.

”Hän ei koskaan kertonut että... Hän asuu isoäitinsä luona, mutta en osannut pitää sitä tarpeeksi outona että olisin kysynyt miksi...”
”Hän ei luultavasti haluakaan kertoa”, Sirius sanoi. ”Kuolemakin olisi ollut parempi kohtalo heille... Nyt he eivät tunnista lihansyöjäkasvia kirskuristajasta, eivätkä omaa poikaansa hoitajista.”
Adaran kävi Nevilleä sääliksi, oli varmasti hirveää kun omat vanhemmat eivät tunnistaneet häntä – siltäkö Siriuksesta oli tuntunut kun Adara ei ensin tunnistanut häntä Rääkyvässä röttelössä?
”Varmasti kauheaa...” Adara sanoi. Sirius mymähti.
”Nevillen vanhempia kiduttivat useat kuolonsyöjät. Muun muassa serkkuni Bellatrix.”
Adara havahtui. Bellatrix, hän oli nähnyt sen nimen sukupuussa.
”Bellatrix on Nymfadoran täti. Nymfadoran äiti nai jästin joten hänet pyyhittiin sukupuusta, kuten heidän kuraverinen lapsensakin.”
Adara puristi kätensä nyrkkiin. Moni oli erotettu suvusta vain siksi että he rakastivat jotakuta ei-puhdasveristä, ja lapset pyyhittiin suvusta koska he olivat ’kuraverisiä.’

”Takaisin tarinaan”, Sirius jatkoi. ”Palataan takaisin kouluaikoihini. Rohkelikossa ollessani sain sieltä parhaat ystävät joita saatoin toivoa, James ja Remus. Peter liittyi myöhemmin porukkaamme, mutta vain heikkouttaan. James oli huispausjoukkueemme etsijä, me muut emme huispanneet. Remus katosi kerran kuussa jonnekin, ja neroutemme ansiota saimme pian selville että hän oli ihmissusi. Emme tietenkään hylänneet parasta kaveriamme vaan opiskelimme animaageiksi ja pidimme seuraa Remukselle kun hän oli ihmissusi. Aloimme sitten tutkiskella koulun maita ja lopulta tiesimme Tylypahkasta enemmän kuin kukaan muu oppilas. Teimme Kelmien kartan ja laitoimme siihen toisillemme keksimät lempinimet. Minä Anturajalka, Remus Kuutamo, Peter Matohäntä ja James Sarvihaara. Olimme nuorina melko ylimielisiä, tiesimme olevamme lahjakkaita neroja, kiusasimme usein ruikulia – tarkoitan Severusta. Hänellä tuntui olevan jotain pahasti Jamesia vastaan, kateutta kai”, Sirius sanoi.

”Koulun jälkeen ostin itselleni moottoripyörän – elämäni ensimmäinen oma kallis ostokseni, josta päätin vain minä itse. Ja kohtelinkin sitä sen arvoisesti. Tein siihen pari loitsua joiden avulla sain sen lentämään ja muuttumaan näkymättömäksi kuskinsa kanssa. Lainasin sitä Hagridille sinä yönä kun... kun James ja Lily kuolivat. Vaadin ensin Harrya itselleni, kummisetänään hän olisi ollut minun vastuulla, mutta Hagrid oli saanut Dumbledoren käskyn. Annoin hänelle moottoripyöräni lainaan ja kun Hagrid palasi sitä palauttamaan, en ollutkaan enää Godricin notkossa. Lähdin etsimään Peteriä. Ja loput sitten tiedätkin... Viola kuoli, Peter karkasi ja minut heitettiin syyttömänä vankilaan..” Sirius sanoi lopun katkerasti.

”Entä äidin tarina?”
”Noh, Violan sukunimi oli alun perin Bones. Hänen vanhempansa elivät onnellisessa avioliitossa ja työskentelivät kumpikin ministeriössä taikaolentojen osastolla. He hoitivat yksisarvisten levinneisyyttä. Violalla oli kaksi sisarusta, isoveli Albert ja isosisko Kirsten. Kirsten katosi 16-vuotiaana, Violan ollessa ensimmäisellä luokalla Tylypahkassa. Häntä ei koskaan löydetty. Viola kertoi, ettei Kirsten taatusti ollut karannut, hän oli aina ollut kiltti eikä tapellut vanhempiensa kanssa. Albert taas kuoli puoli vuotta ennen syntymääsi. Hän oli aurori, sai oman muistokilven siihen paikkaan jossa hän kuoli sankarillisesti. Violankin haave kouluaikoina oli tulla auroriksi, mutta lopulta hän koki sauvojen valmistuksen kiehtovana työnä. Hän meni töihin Ollivandersille ja oli siellä töissä loppuun asti... Kouluaikoinaan Viola oli samanlainen kuin sinä. Kiltti, avulias, ajattelevainen, täydellinen”, Sirius sanoi ja Adara hymähti huvittuneena.
”Ja hän tosiaan oli rui- Severuksen ystävä. Hän olisi kutsunut tämän häihimmekin, mutta... no... en ole ylpeä sanoessani tämän, mutta minä en postittanut sitä kutsua”, Sirius sanoi ja hörppäsi kaakaotaan. Adara ei tiennyt mitä sanoa. Ei hänkään koskaan ole pitänyt Kalkaroksesta, mutta jos hän olisi Georgen ystävä ja George haluaisi hänet häihin niin - mitä hittoa?! Minä ajattelen Georgen ja minun häitä? Adara ajatteli ja tunsi kasvojaan hiukan kuumottavan.

”Tiedän että minun ei olisi pitänyt tehdä sitä... Mutta vaikka Severus olisi ilmaantunutkin paikalle, James olisi aloittanut hirveän mekkalan. En yksinkertaisesti halunnut pilata sitä päivää sellaisella...”
”Mutta jos hän oli Violan ystävä, sinun olisi -”
”Tiedän, tiedän...” Sirius sanoi ja huokaisi.
”Loppujen lopuksi häitähän ei edes pidetty... Viola kuoli viikkoa ennen häitä. Hän halusi silti Mustan sukunimekseen jo ennen kuin sanoo ’tahdon.’” Sirius jatkoi ja Adara näki kuinka Siriuksen silmien syvyyksistä loisti vilpitöntä surua.
”Pidin häntä kummallisena. Kun hän halusi typerän sukuni nimen”, Sirius lisäsi, hymähtäen lauseen perään hiukan huvittuneena.

”Totta kai hän halusi...” Adara sanoi. Sirius katsoi Adaraa kysyvästi.
”Ehkä sinä et ymmärrä... mutta jos minä menisin naimisiin rakastamani henkilön kanssa, haluaisin hänen sukunimensä, muistuttamaan joka päivä siitä että rakastan häntä. Vaikka olisi joskus vastoinkäymisiäkin... sukunimi muistuttaisi minua”, Adara sanoi katsoen Siriusta käsiin. Jotain putosi Siriuksen hihan reunalle. Kyynel.
Adara katsoi Siriusta ja näki pienen kyynelvanan tämän poskella.
”I- sanoinko jotain väärin?” Adara sanoi säikähtäneenä. Sirius sulki hetkeksi silmänsä ja pudisti hiukan päätään. Sitten hän kietoi kätensä tiukasti Adaran ympärille ja nojasi päätään Adaran olkapäähän. Adara painoi kätensä isänsä selälle ja hymyili itsekseen. Sirius ei tietenkään ollut ajatellut asiaa siltä kannalta... Sirius tuskin ikinä oppisi ymmärtämään naisten ajatusmaailmaa.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 30.7, luku 63!!!
Kirjoitti: pullarusina - 30.07.2007 19:23:03
Rakastan tätä.
Tämä on ihana, suloinen, täydellinen, juuri sopivaa minun hömppä-minälleni.

Muutamia kirjoitusvirheitä, muttaa. Eivät ne häiritse.

Jatkoa odottelemaan jään.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 30.7, luku 63!!!
Kirjoitti: Cirilla - 31.07.2007 12:00:27
Oi!
Tämähän muuttuu jännäksi (;
Mutta mutta, ennen kuin sanon yhtään mitään, luulin löytäneeni erään pienen kirjoitusvirheen.
Hetkinen kun ensin löydän sen...
*etsii kuumeisesti*

Lainaus käyttäjältä: "Fubuki"
”Hän ei luultavasti haluakkaan kertoa.” Sirius sanoi.

Tuleeko tuo 'haluakkaan' yhdellä koolla vai onko se noin?
Ajattelin että yhdellä mutta oma kirjoitusohjelmani sanoo että se ei ole väärin noinkaan... :S
Mutta siinäpä tuo...

Hyvin olit keksinyt Siriukselle omaa elämäntarinaa!
Ja mukava kuulla Violastakin jotain uutta.
Sitten on tämä yksi kohta:
Violan ja Severuksen ystävyys..
Kai siitäkin tulee jossain vaiheessa jotain lisätietoa? Tuo on vain niin jotenkin yllättävää, ja siihen pitää saada selitys
Vaikka tosin eihän ystävyyssuhteet selityksiä vaadi.
Mutta siitä olisi mielenkiintoista saada lisää selvitystä (;

Eiköhän tässä kaikki?
Ja lopuksi näin vielä sanon: Mukava luku (taas hieman erilainen) ei huono ollenkaan!
Jatkoa tulee...?

Cir*Katwi Kiittää
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 30.7, luku 63!!!
Kirjoitti: Lokitar - 31.07.2007 16:21:07
pullarusina, kiitos ettet nosta mitään haloota pikkuvirheistä :)
Kiitos kommentista, Akinnah, hyvä ku tykkäät <3
Cirilla, samaa mieltä. On se minun mielestä haluakaan. Kirjoittajan ajatusvirhe jonka varmaan saan anteeksi?
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 30.7, luku 63!!!
Kirjoitti: Cirilla - 31.07.2007 18:06:33
Anteeksi annettu (;
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 30.7, luku 63!!!
Kirjoitti: Lokitar - 01.08.2007 14:50:04
Hyvä hyvä ^^ Ihmettelin kun ei kommentointi onnistunu mut se johtuki tuosta sivun tyylistä, vaihtakaa tyyli nii voitte kommentoida. Asetukset--> tyyli---> subsilver tai se toinen
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 30.7, luku 63!!!
Kirjoitti: Lokitar - 04.08.2007 14:40:11
A/N: No pistetää sitte, ku eilen sain jatkoo aikaseks...

Luku 64. Harry Kalmanhanaukiolle






Aamulla ensimmäiset asiat mitä Adara tajusi herättyään, olivat nämä: hän ei nukkunut omassa huoneessaan, joku hengitti hänen niskaansa ja että hän nukkui hyvin ahtaasti jossakin.
Hän avasi silmänsä ja tajusi makaavansa olohuoneessa, se niskaan hengittävä henkilö oli Sirius ja että se ahdas paikka oli sohva. He olivat nukahtaneet sohvalle. Sirius makasi kyljellään, hengitti tasaiseen tahtiin ja oli painanut vasemman kätensä Adaran hiuksiin. Adara muisteli mitä viimeiltana oli tapahtunut. He olivat halauksen jälkeen väsähtäneet, käyneet makaamaan ja Adara oli vielä jutellut jotain Siriukselle, nojaten Siriuksen olkapäähän. Lopulta Adara oli vaiennut ja tuntenut vain rauhalliset sydämenlyönnit päänsä lähettyvillä... ja ilmeisesti nukahtanut.

Hänen olisi pitänyt herättää!  Adara ajatteli ja tunsi sääliä Siriusta kohtaan, jonka selkä olisi taatusti jumissa epämukavasti nukutun yön jälkeen. Keittiön suunnalta kuului ääniä ja Remus asteli näkyviin.
”Heräsittehän te - tai näköjään vain sinä”, Remus totesi huomattuaan Siriuksen nukkuvan vielä levollisena. Adara venytteli jäseniään ja haukotteli. Remus näytti huvittuneelta.
”Katso nyt tuota...” Remus sanoi ja nyökkäsi Siriukseen päin. Adara katsoi Siriusta, joka nukkui sikeästi, tyytyväisen näköisenä ja ehkä aivan hiljaa tuhisten.
”Kuin pikkulapsi. En tiedä koska hän olisi viimeksi nukkunut noin pitkään ja tyytyväisen oloisena”, Remus sanoi ja virnisti. ”Ai niin, otimme teistä suloisen yhteiskuvan kun nukuitte.”
”Anteeksi mitä?” Adara sanoi hölmistyneenä. ”Missä se kamera on?”
”Kaksosilla.”
”Voi ei...”

Kaksoset olivat käynnistäneet pienen valokuva-kehitys operaation huoneessaan. Kun Adara saapui huoneeseen, he olivat juuri saaneet kuvan kehitettyä.
”Söpöä”, Fred totesi katseltuaan kuvaa Adaran olan takaa. Adara tuijotti kuvaa huvittuneena.
Molemmat makasivat tyytyväisen näköisinä sohvalla, rintakehät vain liikkuen. Siriuksen vasen käsi lepäsi kuvassa vielä Adaran olkapäällä, eikä hiuksissa. Adaran toinen käsi roikkui sohvan reunan yli kuolleen näköisenä.
”George taatusti kadehtii Siriusta”, Fred vinkkasi iskien silmää.
”Täh?! Sulje suusi, Fred!” George äyskähti.
”Huhuui, pelottaa”, Fred sanoi huvittuneena ja piiloutui Adaran selän taakse.
”Kohta pelottaa kunnolla”, George sanoi uhmaavasti ja heitti Frediä virnuillen tyynyllä. Kaksosten kesken syntyi kova tyynysota, jonka alta Adara pakeni valokuvan kanssa. Hän meni huoneeseensa lisäämään valokuvan albumiinsa ja oli juuri lähdössä keittiöön kun Sirius tuli häntä portaissa vastaan.

”Huo-omenta”, Sirius totesi haukotellen. ”Mikset herättänyt kun nukahdin sohvalle?”
”Minähän nukahdin! Miten olisin voinut herättää? Sinä olisit voinut herättää minut ennen kuin nukahdin”, Adara sanoi huvittuneeseen sävyyn.
”Eli molemmat nukahdettiin...” Sirius totesi ja hieraisi silmiään.
”Molly käski sanoa että aamiainen on valmis”, hän lisäsi.
”Selvä”, Adara sanoi ja lähti keittiöön.

Kahden viikon kuluttua oli toinen samankaltainen lounas, kaikki koolla ja puheensorina soi huoneessa.
”Ai niin, Harry pitäisi hakea tänne myös”, totesi herra Weasley yhtäkkiä. Adara tökkäsi haarukallaan hiukan ohi suunsa.
”Harrykin tulee tänne? Nyt jo?” hän kysyi ja hieraisi poskeaan johon oli pistänyt.
”Niin, tämän viikon sisällä. Kiltalaiset muodostavat saattueen ja -”
”Minä tulen mukaan”, Sirius ilmoittautui.
”Pyh, sinä pysyt täällä”, Rouva Weasley sanoi ja latoi munakasta Siriuksen lautaselle. Sirius muljautti silmiään tylsistyneenä.
”... Jos saattue on kerta salainen, niin miksei Sirius voisi tulla mukaanne?” Adara kysyi, yrittäen hiukan auttaa. Sirius vaikutti haluavan ulos edes hetkeksi talostaan.
”Mikäli saattue ei pysy salassa, miten me selitämme sen, että lensimme samassa saattueessa vankikarkurin kanssa?” herra Weasley kysyi.
Sori, minä yritin. Adara ajatteli ja osoitti ilmeellään sen Siriukselle. Sirius heilautti kättään eisemitään-tyyliin ja jatkoi aamiaisen syömistä.

Illalla Dumbledore saapui pitämään kokousta, ja Adara, Ron, Hermione, Ginny, Fred ja George jäivät keskenään yläkertaan. Fred ja George olivat keksineet kaukokorvat ja menivät salakuuntelemaan keittiön keskusteluja. Ginny meni hoitamaan pöllöään ja Adara, Hermione ja Ron jäivät Ronin huoneeseen juttelemaan.
”Koskahan Harry haetaan tänne?” Ron mietti.
”Riippuu koska saadaan tarpeeksi iso saattue että hänet voidaan tuoda...” Hermione vastasi katse uusimmassa kirjassaan (Hirviöt ja niiden taikakeinot).
”Minä en tajua sitä saattue-touhua. Helpompaa olisi jos Harry lentäisi vain tänne”, Ron sanoi.
”Ja jästit näkevät hänet? Älä ole tyhmä, Ron. Harry tarvitsee vähintään Vauhkomielen tarkkailemaan, ettei häntä nähdä. Ja toisekseen, jos joku tiedät-kai-kenen kannattaja vahtii häntä, Harry olisi helppo saalis ilman saattuetta”, Hermione selitti.
”Niin kai sitten...” Ron mutisi. ”Miksei hän tule hormipulverilla?”
”Koska jästitaloja ei ole liitetty hormiverkkoon, eikä tähän taloon pääse hormipulverilla noin vain. Isä kertoi”, Adara sanoi.
He juttelivat pitkään aiheista maan ja taivaan väliltä, kunnes rouva Weasley kutsui heidät illalliselle.

Herra Weasley oli jäänyt ylitöihin, joten hän ei ollut paikalla.
Kesken illallisen, keittiöön lehahti pöllö herra Weasleylta.

Harryn kimppuun hyökkäsi kaksi ankeuttajaa. Ei hätää, hän on kunnossa mutta käytti suojeliusta jästin nähden. Dumbledore järjestää hänelle erottamisen sijaan kunnon oikeudenkäynnin.

”Mitäh?” kaksoset sanoivat yhteen ääneen.
”Ankeuttaja? Harryn kodin lähellä?” rouva Weasley sanoi kauhuissaan.
”Ne tuskin olivat siellä muuten vain”, Sirius sanoi. ”Joku - luultavasti Voldemort lähetti ne sinne.”
Rouva Weasley vingahti. ”Älä – sano – sitä – nimeä!”
”Voldemort”, Sirius sanoi kuin kyseinen sana olisi yhtä yleinen kuin huispaus. Rouva Weasley tuijotti Siriusta hetken vihaisesti.

Puolisen tunnin kuluttua, Ron, Hermione ja Sirius saivat Hedwigiltä samat viestit:

Ankeuttajat hyökkäsivät kimppuuni ja minut ehkä erotetaan Tylypahkasta. Haluan tietää mitä on tekeillä ja milloin pääsen pois täältä.

Hermione ja Ron eivät saaneet vastata, Sirius ei edes halunnut vastata. Siitä hyvästä Hedwig nokki Ronia ja Hermionea seuraavat kolme päivää, ennen kuin Harry tuotiin Kalmanhanaukiolle.

Saattue lähti myöhään yöllä, neljäntenä päivänä ankeuttajien hyökkäyksestä laskettuna. Saattue oli paljon suurempi kuin Adaralla oli ollut, joka tosin johtui siitä että suurin osa innokkaista ilmoittautujista olivat Harry Potterin ihailijoita.
Adaralla oli hiukan nuhainen olo ja päätä särki välillä, joten hän päätti ottaa nokoset ennen kuin Harry tulee. Hän heräisi kyllä kun Harry saapuisi. Killalla sitä paitsi olisi kokous heti Harryn tuomisen jälkeen, joten Adara ei pääsisi edes keittiöön Siriuksen seuraksi.

”TE SIIS ETTE OLE OLLEET KOKOUKSISSA, MITÄ SIITÄ? OLETTE SILTI OLLEET TÄÄLLÄ! OLETTE SILTI OLLEET YHDESSÄ! MINÄ OLEN NYHJÄNNYT DURSLEYILLA KOKO KUUKAUDEN! VAIKKA OLEN SELVINNYT ENEMMÄSTÄ KUIN TE KAKSI IKINÄ, JA DUMBLEDORE TIETÄÄ SEN – KUKA PELASTI TEIDÄN KUMMANKIN NAHAN ANKEUTTAJILTA?”
Tuohon huutoon Adara heräsi säpsähtäen. Ääni kuului Ronin huoneesta, ja kuului selvästi Harrylle.
Adara nousi ylös ja pyyhki silmiään. Hän nousi ylös ja asteli Ronin huoneen ovelle, kun huuto jatkui:
”KUKA JOUTUI VIIME VUONNA MENEMÄÄN LOHIKÄÄRMEIDEN JA SFINKSIEN JA TIES MINKÄ KAMALAN OHI? KUKA NÄKI KUN HÄN PALASI? KUKA JOUTUI PAKENEMAAN HÄNTÄ? MINÄ!”
Ja minä... Adara ajatteli, muttei viitsinyt astella sisälle ja sanoa sitä.

”MUTTA MIKSI MINUN PITÄISI TIETÄÄ, MITÄ ON TEKEILLÄ? MIKSI KUKAAN MINULLE VAIVAUTUISI KERTOMAAN MITÄ TAPAHTUU?”
Kuului Hermionen vaimeaa puhetta, ja taas:
”ETTE TE KOVIN KOVASTI VOINEET HALUTA, KOSKA MUUTEN TE OLISITTE LÄHETTÄNEET MINULLE PÖLLÖN, MUTTA KUN DUMBLEDORE PAKOTTI VANNOMAAN -”
Taas Hermione keskeytti, mutta..
”MINÄ NYHJÄSIN NELJÄ VIIKKOA LIKUSTERITIELLÄ, NÄPISTIN ROSKIKSISTA SANOMALETIÄ JA YRITIN SAADA SELVILLE MITÄ ON TAPAHTUNUT –”
Nyt vuorostaan Ronin hiljaista ääntä, mutta Harry jatkoi:
”TE OLETTE VARMAAN NAURANEET MAKEASTI TÄÄLLÄ YHTEISESSÄ PIILOSSA –”

Viimein Hermione ja Ron saivat suunsa auki. Syntyi pitkä hiljaisuus, jonka Adara päätti rikkoa. Hän astui sisään. Harry käveli hetken aikaa edestakaisin tätä huomaamatta, kunnes havahtui katsomaan ovelle.
”Kuinka kauan sinä olet ollut -” Harry kysyi.
”Kesäloman alusta lähtien”, Adara sanoi.
”Ei, kun kauanko olet seissyt siinä?” Harry sanoi, ja tuntui sanovan sen hiukan kireästi, kun Adara tunnusti olleensa muiden kanssa jo neljä viikkoa.
”Ai, pari kävelykierrostasi sitten tulin sisälle”, Adara sanoi.
Syntyi taas hetken hiljaisuus.
”Mikä tämä paikka on?” Harry kysyi.
”Feeniksin killan päämaja”, Ron vastasi.
”Ja minun sukuni talo”, Adara lisäsi.
”Mikä on feeniksin kilta?”
”Salaseura, Dumbledore johtaa sitä, hän perusti sen. Siinä on niitä, jotka taistelivat tiedät-kai-ketä vastaan viime kerralla”, Hermione vastasi.
”Keitä siinä on?”
”Aika paljon väkeä –”
”Me ollaan tavattu parikymmentä. Ja Adara vielä enemmän”, Ron sanoi. Harry tuijotti heitä hetken.
”No?”
”Öh.. mitä no?” Ron kysyi.
”Voldemort! Mitä on tekeillä? Mitä hän aikoo? Missä hän on? Miten me pysäytetään hänet?”
Harry latoi kysymyksiä.
”Mehän kerrottiin jo, ettei kilta laske meitä kokouksiin. Niin että me ei tiedetä yksityiskohtia – mutta yleiskuva meillä on...” Hermione sanoi.
”Fred ja George keksivät nimittäin kaukokorvat”, Ron sanoi. ”Ne on tosi hyödylliset.”
”Kauko -?” Harry toisti.
”Korvat, joo. Paitsi että niitä ei voi enää käyttää, koska äiti äkkäsi ne ja sai raivarin”, Ron sanoi.
”Mutta hehän menivät taas kuuntelemaan –” Adara sanoi.
”Menivät vai? Oi voi..” Ron sanoi ja huokaisi. ”Mutta me ollaan kuultu tähän asti aika paljon, ennen kuin äiti huomasi. Jotkut kiltalaiset seuraa tunnettuja kuolonsyöjiä, pitää niitä silmällä siis –”
”Jotkut värvää kiltaan lisää väkeä”, Hermione lisäsi.
”Ja jotkut vartioi jotain.. Ne puhuvat alinomaa vartiovuoroista.”
”Etteivät sattumoisin Harrysta?” Adara kysyi.
”Ai.. joo.” Ron vasta tajusi.

Kuului kaksi kovaa kräts-ääntä, ja kaksoset ilmiintyivät Adaran nenän eteen. George suoraan Adaran varpaille.
”Auh!” Adara huudahti.
”Ai! Anteeksi!” George sanoi äkättyään mihin oli tallannut. Adara istuutui nojatuoliin ja George kyykistyi hänen viereensä.
”Terve Harry. Arveltiinkin että sinun sulosointuinen äänesi me kuultiin”, Fred sanoi.
”Älä turhaan tukahduta kiukkuasi, Harry. Jossain viidenkymmenen mailin päässä saattaa olla parikin tyyppiä, jotka eivät kuulleet”, George lisäsi virnistäen. Adara tyrskähti.
Fred ja Ron alkoivat hetken aikaa jutella. George oli taas keskittynyt muihin asioihin.
Hän oli tarttunut Adaraa kädestä ja painanut huulensa Adaran kämmenselkää vasten. Hiljaa, hitaasti ja muiden huomaamatta George tutki huulillaan Adaran kämmenselän joka sopukan ja katsoi välillä hymyillen Adaraan. Adara tunsi poskiaan punottavan jo ajatuskin että joku huomaisi Georgen touhut.

Lopulta Fred huudahti: ”Lähdetään” ja kaksoset kaikkoontuivat muualle, Georgen luotua viimeinen lämmin silmäys Adaraan ja kuiskattua: ”Tulen huoneeseesi ruokailun jälkeen.”  Adara lähti omaan huoneeseensa, Harryn, Hermionen, Ronin ja juuri saapuneen Ginnyn aloittaessa keskustelua keskenään.

A/N: Kommenttia prkl :(
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) luku 64, 4.8!!!
Kirjoitti: pullarusina - 05.08.2007 18:40:53
Byhyy. En kestä sitä että Georkella ja Adaralla on suhde ;__________; EI EI EI SE EI VAIN  KÄY.

Joo mutta hyvä luku ja jatkoa toivon *3*
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) luku 64, 4.8!!!
Kirjoitti: akinnah - 05.08.2007 20:59:48
Miksei käy että ne on yhessä o.O Sehän on vaan ihanaa <3
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) luku 64, 4.8!!!
Kirjoitti: Lokitar - 06.08.2007 15:23:09
pullarusina taitaa olla Draco/Adara-kannalla :D
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) luku 64, 4.8!!!
Kirjoitti: Ihmissusi - 06.08.2007 19:53:42
Ihana <3 Uskotko jos sanon, että kesti kauvan lukea tää? Oot jaksanu kirjottaa ^^Mutta tuossa alussa  puhuttiin Kalmanhanaukio kolmestatoista? Eikös se olluk Kalmanhanaukio kaksitoista? En ole varma...
* Menee tarkistamaan asian-- >
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) luku 64, 4.8!!!
Kirjoitti: Lokitar - 07.08.2007 12:43:22

Luku 65. Vuoteen oma







Adara otti toiset nokoset, kunnes rouva Weasley asteli huoneeseen.
”Ruoka on valmis ja kokous päättynyt. Taasko sinä kultaseni nukut? Oletkohan tulossa kipeäksi?” rouva Weasley kysyi huolestuneena ja painoi kätensä Adaran otsalle.
”Hmm.. kuumetta ei ainakaan tunnu olevan. Muista syödä nyt hyvin”, rouva Weasley jatkoi ja lähti hakemaan muita ruokailuun. Adarasta tosiaan tuntui hiukan siltä, että hän oli tulossa kipeäksi, nuha vain paheni ja korvat tuntuivat olevan hiukan lukossa, kurkkuunkin hiukan sattui. Yhtäkkiä hän kuuli pieniä askelia ja näki vilahduksen Oljosta kipittämässä alakertaan.
Jostain syystä en olisi yllättynyt, jos Oljo olisi laittanut myrkkyä ruokaani... Adara tuumi ja lähti keittiötä kohti. Saavuttuaan olohuoneeseen hän näki Kalkaroksen loittonevan selän eteishallissa. Hän oli nähnyt sen selän joka kerta kokousten jälkeen. Kalkaroksella tuntui aina olevan kiire lähteä pois.

Adara kiirehti keittiöön, Sirius ei ollut siellä. Ilmeisesti hän oli saattamassa vieraita ulos. Olohuoneesta kuului kolahdus, ja sen jälkeen Adaran isoäidin järkyttävää kiljuntaa.
”Eikö tuota akkaa saisi jo irti seinästä..?” Adara mutisi itsekseen.
”Se on jotenkin loihdittu kiinni...” kuului vastaus. Muutama päivä sitten Kalmanhanaukiolle muuttanut Bill Weasley vastasi, ja sekoitti äitinsä puolesta keittoa hellan ääressä. Herra Weasley istui taas pöydän ääressä tutkimassa jotain paperia. Adara tiesi, että hän kysyisi turhaan, jos hän nyt avaisi suunsa ja kysyisi mitä paperin asia koskee. Hän oli tottunut, ettei kiltaan liittyviin kysymyksiin vastattu.
Toisella puolella pöytää nukkui Adaralle jo tuttu Mundungus.

Sirius istuutui vakiopaikalleen, Harry häntä vastapäätä ja muut summittaisesti johonkin. Sirius silitteli sylissään makaavaa Koukkujalkaa hajamielisesti ja jutteli Harryn kanssa. Fred ja George sähelsivät tapansa mukaan taikojensa kanssa ja saivat huudot äidiltään. Muut alkoivat syödä lihapataa tyytyväisinä.
Rouva Weasley alkoi sepustaa Siriukselle mitä talossa tehtäisiin seuraavaksi, Hermione ja Ginny naureskelivat Tonksille joka muunteli nenänsä muotoa, Bill ja Lupin juttelivat maahisista, Mundungus kävi keskustelua kaksosten kanssa mutta Georgen katse karkaili välillä Adaraan päin.
Jälkiruoan jälkeen ihmiset osoittivat kaikki kovaa väsymystä. Mundungus nojasi päätään käteensä jo puoliunessa ja Tonks haukotteli koko ajan.
Vaikka rouva Weasleyn mielestä oli aika mennä nukkumaan, Sirius kysyi Harrylta haluaisiko tämä tietää jotain.

Siriuksella ja rouva Weasleylla alkoi suuri sanaharkka siitä kuinka paljon Harrylle saisi kertoa. Adara huokaisi ärtyneesti ja koetti ajatella jotain muuta. Pian riidan aihe vaihtuikin Jamesin ja Harryn eroihin ja Dumbledoren ohjeisiin. Sirius alkoi äänestä päätellen tosiaan ärtyä.
”Hän ei ole sinun poikasi”, Sirius sanoi hiljaa.
”Hän on kuin oma poikani”, rouva Weasley vastasi raivoisasti. ”Keitä muita hänellä on?”
”Hänellä on minut!” Sirius huudahti jo ärtyneenä.
”Niin. Asia vain on niin, että sinun on ollut aika vaikea pitää hänestä huolta, kun olet ollut telkien takana Azkabanissa”, rouva Weasley sanoi. Se oli Adaralle viimeinen pisara, hän nousi seisomaan ja katsoi vihaisesti rouva Weasleyta.
”JA SEKÖ ON HÄNEN SYYNSÄ!? HÄNEN SYYNSÄ ETTÄ HÄNET LAVASTETTIIN SYYLLISEKSI?!” hän huusi niin että kaikki muut hiljenivät.
”Adara, istu alas”, Lupin sanoi tiukasti ja kääntyi rouva Weasleyyn päin. ”Mitä sinuun tulee, tämä meni hieman pitkälle.”
Rouva Weasley näytti järkyttyneeltä kun Adara oli huutanut hänelle. Sirius tarttui Adaraa ranteesta ja veti tämän hitaasti istumaan. Siriuskaan ei näyttänyt tyytyväiseltä, Adara oli luultavasti tehnyt sen mihin Sirius olisi pian ollut valmis.

Rouva Weasley määräsi Fredin, Georgen, Ronin, Hermionen ja Ginnyn nukkumaan, että Harry saa kysellä asioitaan rauhassa. Fred ja George vetosivat täysi-ikäisyyteensä, ja Ron ja Hermione siihen että Harry kertoo heille kaiken kumminkin. Joten Ginny oli ainoa joka loppujen lopuksi poistui. Adara huomasi vasta nyt että Siriuksen käsi oli yhä hänen ranteensa ympärillä.
Harrylle kerrottiin sen verta tietoa, mitä rouva Weasley salli, sitten hän käski kaikki nukkumaan ja pakotti kaikki menemään omiin huoneisiinsa. Adara luuli jo hetken, että Georgen tulo-aikeet jäivät vain haaveeksi, mutta ei kulunut kauaa kun tämä ilmiintyi Adaran makuuhuoneeseen.

”Hei”, George kuiskasi ja ennen kuin Adara edes vastasi, tämä oli painanut huulensa Adaran huulille. Hetken he suutelivat toisiaan ja kietoivat kätensä toistensa ympärille, kun portaista kuului ääniä.
”Äiti...” George kuiskasi hiukan pelästyneenä.
”Tai isä...” Adara mutisi. Portaissa kävelijä tuntui pysähtyneen Adaran huoneen oven lähelle. Kuului pieni kräts, ja George oli poissa. Heti sen jälkeen joku koputti Adaran oveen.
”Niin?” Adara sanoi ja ovesta asteli Sirius.
”Hei... Kaikki hyvin?” Sirius aloitti hiukan huolestuneeseen sävyyn.
”Joo.. ei tässä mitään...” Adara vastasi ja häpesi nyt hiukan kiukun puuskaansa.
”Varmasti?” Sirius sanoi epäilevään sävyyn. Adara nyökkäsi mahdollisimman vakuuttavasti, mutta Sirius ei tehnyt elettäkään lähteäkseen.
”Molly meni tosiaan hiukan pitkälle, mutta se johtuu vain siitä että hän on huolissaan Harrysta. Ei hän pahaa tarkoittanut”, Sirius sanoi, mutta hänen äänensävystään erotti sen, ettei Mollyn sanat olleet häntäkään miellyttänyt.
”Tiedän.. Menetin vain hiukan malttini”, Adara sanoi.
”Minullakin liippasi läheltä”, Sirius sanoi, hiukan huvittuneena.
Adaraan iski yhtäkkiä kova tunne kurkussa, mutta hän vain yskäisi.

”Sinä ja George olette -?” Sirius sanoi vaihtaen aihetta.
”Niin”, Adara sanoi eikä kestänyt enempää. Hän alkoi yskiä kunnolla, mutta puuska ei tuntunut loppuvan vieläkään. Adara kuitenkin lopetti, ettei huolestuttaisi Siriusta. Ehkä hän tosiaan oli hiukan kipeä.
”Toivottavasti teillä menee hyvin. Hän vaikuttaa hyvältä tyypiltä”, Sirius lisäsi ja oli juuri lähdössä.
”Hän on”, Adara sanoi ja alkoi taas yskiä.
”Mikä nyt? Oletko sairas?” Sirius kysyi.
”En, johtuu varmaan pölystä”, Adara mutisi ja alkoi taas yskiä.
”En oikein usko”, Sirius sanoi ja koetti Adaran otsaa kädellään. ”Sinähän olet tulikuuma!” hän sanoi ja vertasi vielä Adaran otsaa omaansa.
”Käyn kysymässä Mollylta onko hänellä jotain lääkettä”, Sirius sanoi ja lähti kiireellä huoneesta.
 ”Mut- ei sin- tarvit-.. äh..” Adara änkytti, mutta Sirius oli jo mennyt. Hän vaihtoi vaatteensa ja rojahti sänkyynsä, lämpimän peiton alle.

Hetken päästä Sirius palasi rouva Weasleyn kanssa, joka tarjosi Adaralle jotain juotavaa lääkettä. Vastentahtoisesti Adara otti rouva Weasleyn avun vastaan (lähinnä siksi että Sirius käski) ja joi lääkkeensä. Pian sen jälkeen he lähtivät nukkumaan ja Adarakin nukahti, niin syvään uneen, ettei hän kuullut pientä kräts-ääntä, ja toista sen merkiksi että huoneeseen saapunut oli poistunut.

Seuraavana päivänä Adarasta ei ollut apua siivouksessa. Rouva Weasley oli määrännyt hänet sänkyyn koko päiväksi. Kaksoset ilmiintyivät paikalle vähän väliä ja Oljo kulki oven ohi mutisten jotakin kuolemantaudista. Sirius toi Adaralle aamiaisen, lounaan ja päivällisen, joista Adara sai vain lounaan kunnolla alas.
Illemmalla Sirius toi hänelle iltapalaa ja rouva Weasleyn raparperipiirakkaa. Sirius kysyi hänen vointiaan rouva Weasleyn häivyttyä.
”Paljon parempi”, Adara päästi valkoisen valheen. ”Voin jo huomenna auttaa siivouksessa.”
Sirius painoi kätensä Adaran otsalle.
”Ei taida onnistua.”
Adara huokaisi.
”On tylsää maata sängyssä koko päivä...” Adara totesi.
”Tylsää olla ylipäätään tässä talossa...” Sirius mutisi. Adara havahtui kuullessaan tietyn sävyn Siriuksen äänessä.

”Ei kai sinun täällä kauaa tarvitse olla? Kunhan saamme Peterin kiinni voimme todistaa –”
”Se siinä onkin. Peteristä ei näy jälkeäkään. Hän on tietysti jossain piilossa... pelkuri...” Sirius sanoi viimeisen sanan halveksuvasti. Adara halusi piristää Siriusta jotenkin.
”Mutta heti kun hän tulee piilostaan, kilta nappaa hänet, vai mitä? Sitten sinä olet vapaa”, Adara sanoi toiveikkaasti. Siriuksen ilme tuntui kirkastuvan sanalle vapaa.
”Niinpä kai”, hän vastasi itsekin toiveikkaana.
”Sitten me voidaan muuttaa pois täältä. Jonnekin missä ei roiku kotitonttujen päitä seinillä”, Adara sanoi, Sirius naurahti.
”Jonnekin missä verhot ei vilise hutsuista”, Sirius lisäsi.
”Ja jossa ei ole maalausta joka kiljuu ja karjuu pienimmästäkin äänestä...” Adara lisäsi.
”Ja jossa ei ärsyttävä kotitonttu puhu sinusta kuin rutosta”, Sirius lisäsi. He molemmat hymyilivät.

”Kunpa se aika koittaisi pian”, Adara sanoi huokaisten. Sirius hymyili leveämmin, muttei sanonut mitään. Oli hetken hiljaista, Sirius näytti miettivältä ja naputti etusormella yöpöytää.
”Sitten kun paranet, muistuta minua niin menemme yhteen paikkaan”, Sirius sanoi.
”Paikkaan? Ethän sinä saa poistua talosta –”
”Ei huolta. Ei kukaan näe meitä”, Sirius sanoi.
”Ai.. No sitten se käy... kai”, Adara myönsi. Sirius lähti jatkamaan siivousta, Adara otti vanhan pimeyden voimilta suojautumisen kirjan esille ja alkoi selailla sitä.
Tylsää...
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 7.8, luku 65!!!
Kirjoitti: pullarusina - 07.08.2007 18:16:48
Ihihiiiiiii! AAH. ihana luku jälleen ^.^ Odotan täällä aivan kiim- innoissani että milloin Draco - poju löytää Adaran luokse taas. =D AAH! Tee se minun takiani, saata heidät taas yhteen...

Nojuu, mutta Hieno Luku taas kerran ja Jatkoa odottelen >D
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 7.8, luku 65!!!
Kirjoitti: Jigsaw - 07.08.2007 22:38:45
Ihan ekaksi pyydän anteeksi etten ole jättänyt kommenttia pitkään aikaa. Yllätyin iloisesti kuin huomasin että taas on sitä jatkoa tullut. ;) Koska olen huomannut että jatkoa tulee nopeammin kuin laki sallii. :D Ja EN todellakaan halua että Draco tulee häiritsemään Adaraa ja Georgea.   >:( Niin suloinen pari. <3
Edelliset osat ovat olleet "ihan ok" tasoa, mutta odotukset olivat todella korkealla tuota George/Adara kohtausta varten. Mutta sitten se kerpeleen Sirius tuli siihen. ;D Mutta ei mitään vikaa...
Hyvin tämä on edennyt ja nytten alkaa jo lukujakin kertyä ihan kiitettävästi. ;)
Jatkoa odotelessa...
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 7.8, luku 65!!!
Kirjoitti: Lokitar - 07.08.2007 23:58:31
*Ei tiedä kumpaa kuuntelisi, George/Adara vai Draco siihen häiriköimään*
Voi mun pipiä päätäni >_<
Kiitos nopeasta kommentista pullarusina.. ja jigsaw :D
Kesälomaa on tosiaan vaikea kirjoittaa tapahtumarikkaaksi, mutta eniten nyt haluaisin että Sirius ja Adara viettäisi aikaa keskenään kuin isä ja tytär ^^ Koetan saada jotain tapahtumaakin.. kunhan keksin mitä xD
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 7.8, luku 65!!!
Kirjoitti: Cirilla - 10.08.2007 18:48:28
Kaksi jatkoa? :o
oho..
Ja ite oon missannu molemmat!
Noh, vetoan nyt siihen etten oo käyny koneella ku joskus kaua aikaa sitte!
Oli vieraita kylässä ja sitte piti muuttaa ja tällästä..
Mut kuiteski.

Oli muute aivan tosi ihanaa ja mukavaa lukia kaks jatkoa peräkkäi (:
Ja nää jatkot oli muute tosi hyviä (äsh, taas tätä ihkutusta, mut kestätkö?)

Ja oli muute iha kiva ettet kaikkea juttuja laittanu tähä siitä kirjasta (siis ku jokku kohat oisin varmaa hypänny yli tai jtn)
eli voin sanoa et osaat laittaa oikeat asiat.
Eli toisinsanoen:
Osaat kirjoittaa ja laittaa kirjasta asioita, ja ne ei tunnu nii tönköiltä!

Riittääkö kommentti?
Hope so! Koska multa loppu sanat (:

Cir*Katwi Kiittää



ite yritän kyllä kommata..
mut nyt ei oo ehtiny ku kone kotona ja ite oon luuraillu kämpillä, jonne ei oo hankittu nettiä..
):
ite yritän kommata aina sillo ku pystyn ja kykenen
koita nyt väsätä jatkoa
pliiiiiiiis... *koiranpentuilme*

Cir*Katwi

// Kaapo yhdisti tuplat
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 7.8, luku 65!!!
Kirjoitti: Salmiska - 12.08.2007 00:04:33
Tähän on tullut niin paljon jatkoa sen jälkeen kun olen viimeksi lukenut tätä.Ainakin 30 uutta lukua joita luin innolla !  Ja olen erittäin kiinostunut siitä mihin Sirius suunnittelee vievänsä Adaran ! Joten sen voi ymmärtää myös tällä tavalla [size=200]KOSKA JATKOA ON TULOSSA???? MIELELLÄÄN MAHDOLLISIMMAN NOPEASTI SAIT MUT KOUKKUUN!!!!!![/size]  :D  :D  :D  :D  :D  :D  :)  :D  :D  :)
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 7.8, luku 65!!!
Kirjoitti: Lokitar - 12.08.2007 17:00:58
Oho, uusi lukija (?) jee \o/
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 7.8, luku 65!!!
Kirjoitti: Mya Musta - 12.08.2007 18:45:21
Tämä on ihana!! :D Sirius antamassa ns. hyväksyntää Adaran ja Gergen suhteelle, jotenkin niin söpöä.. Nop, toivottavasti laitat pian jatkoa, sillä tää on ihan loistava, hyvin kirjotettu ei kirjotusvirheitä, ja mukavasti Adaran ja HArryn elämässä tapahtuu samanlaisia asioita... Ja niitä tapahtuu ihan sopivasti ei yhtään liikaa, ja tosta vielä, että Adara ja George tosiaan on söpö pari, ja toivottavasti Adarakin tajuu sen eikä haikaile Dracon (ei hyvä Adaralle ja kaikenlisäksi Malfoyn sukua)
perään vaan on onnellinen Gerogen kanssa SIiruksen kuoleman (*nyyhkis*) jälkeenkin... Sitä vaan, että näyttäsköhän Sirius Hiinokan Adaralle, kun se sano et se vie sen johonkin? Ja muuten vielä aikasemmasta osasta, SIrius ja Adara sohvalla nukkumassa, ja George oli ihan oikeesti varmaan kateudesta vihree siitä, no ainahan se voi koittaa taikoo ittensä siihen valokuvaan Siriuksen tilalle! <3

Mya Musta
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 7.8, luku 65!!!
Kirjoitti: Lokitar - 12.08.2007 19:35:35
ihanan pitkä kommentti, *hali* teen kohta jatkoa, ei kestä kauaa
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 7.8, luku 65!!!
Kirjoitti: SutsannaP - 15.08.2007 16:46:11
KOHTA saadaan jatkoaaa *laulaa tanssien* :) ihanaa siitä olikin niin kamalan pitkä aika!! odotamme innolla, vai mitä lukijat?!! ei huolen häivää...
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 7.8, luku 65!!!
Kirjoitti: Lokitar - 15.08.2007 18:37:34
Laitan jatkoa tänään, heti kun saan tuon tekstin synkkaamaan kunnolla ettei ole ihan tönkköä tekstiä ^^
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 7.8, luku 65!!!
Kirjoitti: Lokitar - 15.08.2007 18:55:02
A/N: Noniin!! Pitkästä aikaa jatkoa. On hiukan laiskottanut kun koulut alko, heheh... Ja nyt hämmästelkää omituisen 66. luvun nimen parissa ja alkakaa sitten lukea

Luku 66. Enkelin pää







Kuumetta jatkui kokonaiset kolme päivää, kunnes neljännen päivän aamuna Adaran olo tuntui virkeältä ja terveeltä. Hän auttoi Lupinia korjaamaan kaappikelloa jolla oli paha tapa ampua nuolia ohikulkijoita kohti. Valitettavasti seuraavana parina päivänä Kilta piti tavallista enemmän kokouksia ja Adara vietti enemmän aikaa Harryn ja muiden kanssa. Fred ja George alkoivat käydä kokouksissa joten Georgestakaan ei ollut Adaralle paljoa seuraa. Kaikesta huolimatta, Adaralla oli hauskaa siivotessaan taloa muiden kanssa. Harryn mieliala tuntui laskevan päivä päivältä, mitä lähempänä kuulustelua oltiin.

Pian koitti kuulustelupäivä, ja Harry lähti herra Weasleyn kanssa ministeriöön. Adara ja Sirius istuivat keittiössä kahdestaan, juoden teetä. Huoneessa vallitsi sellainen hiljaisuus, kuin talossa ei taaskaan asuisi ketään. Siriuksen ja Adaran teekuppien kolinaa ja Oljon mutinaa lukuun ottamatta talo tuntui kovin kuolleelta. Muut olivat huoneissaan odottamassa Harryn paluuta.
”Ai niin.. Sinun piti viedä minut jonnekin”, Adara totesi rikkoen hiljaisuuden. Sirius taukosi hetkeksi teen juomisensa.
”Tosiaan... Ehkemme kuitenkaan tänään, kun Harry on kuulustelussa. Parasta olla täällä kun hän palaa, kävi miten hyvänsä”, Sirius vastasi. Adara nyökkäsi ehkä hiukan pettyneenä, muttei ilmaissut sitä mitenkään Siriukselle.

Vapautus, vapautus, vapautus...” Lauloivat ja tanssivat Fred, George ja Ginny.
”Nyt riittää Fred – George – Ginny!” rouva Weasley huusi ja alkoi tarjota Harrylle lounasta. Adaralla ei ollut nälkä joten hän livahti keittiöstä hetkeksi omille teilleen. Hän asteli portaista joka toisen yli ja päätyi oman huoneensa ovelle. Hän asteli sänkynsä luo – jo tylsistyneenä ajatuksestakin että hän makaisi siinä vielä yhdenkin ylimääräisen tunnin. Hän alkoi siivota hiukan lattialle eksynyttä omaisuuttaan autioon matka-arkkuunsa.

”Pyhimys-Potter pääseekin Tylypahkaan... Hyvä vain, yksi kuraveristen rakastaja vähemmän tässä talossa”, kuului mutinaa ovelta. Oljo oli päättänyt omin luvin tulla kiillottamaan Adaran ovenkarmia – mikä tuskin oli se pääsyy miksi Oljo oli siihen tullut.
”Mitä sinä haluat?” Adara kysyi. ”Täällä ei ole mitään Mustan suvulle kuuluvaa, joten suosittelen että menet muualle”, hän jatkoi mahdollisimman kohteliaasti, mutta kuuluvasti.
”Sirius-herran tyttö puhuu Oljolle kuin tutulleen... Voi jos vanha emäntä tietäisi -” Oljo aloitti sitä tuttua vaikerrustaan.
”Tuki suusi ja siirry muualle siitä!” kuului Siriuksen ärtyisä huuto.
”Kyllä, herra”, Oljo sanoi ja poistui saman tien. Sirius jatkoi matkaansa yläkertaan, huoneeseen jossa Hiinokkaa pidettiin. Adara huokaisi pettyneenä.

Tylypahkan alku lähestyi nopeammin kuin Adara luulikaan. Loman viimeisinä päivinä kirjalistat viimein tulivat, ja Ronin ja Hermionen valvojaoppilas-merkit. Rouva Weasley piti hienot juhlat heidän kunniakseen, mutta Siriusta ei näkynyt kuin vilahduksina juhlissa. Ron oli täysin ulkona asioista, hän ei näyttänyt millään uskovan että hän on valvojaoppilas. Jos totta puhutaan, Adara oli olettanut että Harrysta tulisi valvojaoppilas. Ja Hermionen sijaan hän oli pelännyt uhriksi itseään, mutta onnekseen säästyi siltä ongelmalta. Kaksoset olisivat varmasti olleet riemuissaan saadessaan pilkata Adaraa V-merkistä.

Kun oli lähtöä edeltävä yö, Adara heräsi huoneensa oven natinaan.
”Adara? Nukutko?” kuului Siriuksen kuiskaus.
”En enää...” Adara mutisi.
”Lähdetään.”
”Mihin?”
”Sinne mihin lupasin sinut viedä.”
Sirius kuuli vain pientä mutinaa ja narinaa kun Adara nousi vuoteestaan, yllään päivävaatteet. Se oli hänen tapansa varmistaa, ettei hän myöhästy Tylypahkan junasta.
”Mennään, mutta hiljaa”, Sirius kuiskasi.
”Miksi? Eikö meillä ole lupaa lähteä?” Adara kuiskasi takaisin.
”Öh... Teoriassa kyllä...” Sirius mutisi.
”Teoriassa?” Adara sanoi painottavasti.
”Totta kai minulla on lupa lähteä omasta kodistani, en ole mikään vanki... enää”, Sirius kuiskasi kun he saavuttivat viimeisen porrasaskelman.
”Niinpä kai”, Adara kuiskasi, mutta niin hiljaa ettei Sirius kuullut. He saapuivat ulko-ovesta ulos kujalle. Sirius tuntui napanneen tyhjästä kypärän ja ojensi sen nyt Adaralle.
”Häh?” Adara sanoi, ennen kuin näki sen. Mustan Harley Davidson tuhatkuusisataisen seisomassa heidän edessään. Adara pisti sanaakaan sanomatta kypärän päähänsä.

He ajoivat pitkän matkaa hämäriä katuvalojen valaisemia katuja, kunnes Adaran arvaamatta nousivat ilmaan. He lensivät korkealle Lontoon ylle, Siriuksen kytkettyä näkymättömyys päälle.
Talot näyttivät kuin pienoismalleilta, ja katu- ja mainosvalot näyttivät pieniltä tulitikkujen päiltä, joissa näkyi vielä hiukan kituvaa valoa.
Adara oli häkeltynyt kauniista näkymistä, että melkein unohti pitää Siriuksesta kiinni.
Lopulta he laskeutuivat pienelle nurmelle. Puisto oli pieni ja vaatimaton, mutta keskellä sitä lojui kuin siihen unohdettu suihkulähde. Puistoa ympäröivät paksut vanhat tammet, joiden yläpuolella lehdille haaleaa loistetta antamassa, näkyi valkoinen puolikuu.

He istuutuivat puiston penkille ja Adara katsoi ihaillen kaunista yömaisemaa.
”Vau...” hän kuiskasi. Sirius hymyili.
”Tulimme Violan kanssa usein tänne... Sovimme tulevamme tänne myös häiden jälkeen”, hän sanoi ja siveli sormillaan mustan kypäränsä pintaa. Hän vilkaisi Adaran käsissä olevaa kypärää.
”Viimeksi tuo kypärä oli suojaamassa hänen päätään...” Sirius jatkoi ja huokaisi lähes huomaamattoman hiljaa. ”Anteeksi, ei pitäisi vaivata sinua näin... Sinua varmaan harmittaa kun sinusta ei tullut valvojaoppilasta?”
”Ei toki. Päinvastoin, George ja Fred olisivat pilkanneet minua jos olisin saanut merkin”, Adara sanoi helpottuneena. Sirius naurahti.
”Tosiaan.. George”, hän sanoi mietteliäänä. Adara odotti jännittyneenä.
”Hän vaikuttaa... kelpotyypiltä”, Sirius sanoi ja virnisti.
”Hän ja Fred ovat kuulemma yhtä pahoja kuin kelmit...” Adara sanoi. Sirius kohotti kulmiaan.
”McGarmiwa sanoi niin joskus... Sanoi että he ovat lähes kelmien veroisia.”
”Se merkkaa paljon se... Toivotaan vain ettei heillä jää se päähän.”
”Päinvastoin... He suunnittelevat omaa kepposkauppaa”, Adara sanoi. Sirius oli vähällä pyöräyttää silmiään. ”Mutta ei se minusta ole huono juttu... Heillä on niin paljon ideoita ja unelmia... He varmasti menestyvät”, Adara sanoi luottavaisesti. Sirius hymyili taas.
”Sinä tosiaan uskot heihin.”
”Totta kai.”

Syntyi hetken hiljaisuus, jota rikkoi vain suihkulähteen veden lotina. Adaran katse keskittyi nyt enkeliin, joka piteli vettä tulvivaa maljaa kädessään. Enkeliltä puuttui vasen puoli päästä.
”Huomasit sen, vai mitä? Enkelin pää...” Sirius kysyi. Adara nyökkäsi.
”Sen itse asiassa rikoin minä...”
”Sinäkö?” Adara hölmistyi.
”Tai Kalkaros. En ole ihan varma...” Sirius korjasi. ”Me kaksintaisteltiin täällä kerran. Viola oli sen jälkeen pitkän aikaa tuohtunut minulle. Ensinnäkään hän ei pitänyt siitä että sanoin taistelupaikaksi tämän, meidän vakiotapaamispaikan. Ja toisekseen hän ei pitänyt siitä, että taistelin Ruikul- Kalkaroksen kanssa”, Sirius sanoi, ja tuntui olevan hiukan vihainen itselleen.
”Syy miksi tähän asti olen kestänyt Kalkaroksen ainaista vinoilua, on se, että Viola olisi varmasti halunnut minun tekevän niin...”
Adara hymyili ymmärtäväisesti ja tarttui toiseen kypärää sivelevään Siriuksen käteen.
”Hassua kyllä, mutta... olen joskus yrittänyt löytää Kalkaroksesta hyviäkin puolia”, Sirius mutisi.
”En vain ole koskaan onnistunut”, hän totesi synkästi.
”Äiti ilmeisesti löysi... mutta se on heidän salaisuutensa”, Adara arveli.
”Ilmeisesti... Mutta en vieläkään ymmärrä, että mitä ystävän arvoista hän Kalkaroksessa näki.”
”Jotkut asiat on tarkoitettu jäämään salaisuuksiksi. Niin se vain on”, Adara totesi ja vilkaisi heidän yllään loistavaa tähtitaivasta, mustaa samettia jota koristivat kymmenet timantit.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.8 Luku 66: Enkelin pää
Kirjoitti: SutsannaP - 15.08.2007 21:06:54
inaha hoppu, oli niin söpis ja silleen. (taas tulee niin paljon rakentavaa että pää hajoaa :)) hyvää työtä jatka
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.8 Luku 66: Enkelin pää
Kirjoitti: Lokitar - 15.08.2007 21:27:03
Heh, rakentavaa joo ^^ Hyvä jos tykkäsit
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.8 Luku 66: Enkelin pää
Kirjoitti: SutsannaP - 16.08.2007 16:47:14
eik olluki:D
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.8 Luku 66: Enkelin pää
Kirjoitti: Mya Musta - 16.08.2007 17:01:18
Tää oli ihana luku, tosi sulonen jotenki... :D Laitathan pian taas uutta jatkoa?
AI, että nyt George oli enää vaan kelpotyppi :) kelminveroisia melkein, ja toivottavasti se ei jää päälle.. Mikä Siriusta oikeen vaivaa :D NOp, mutta luku oli taas hyvin kirjotettu, eikä kirjotusvirheitä, kuvailu oli hyvää jälleen kerran (ei niin että olisin maistanut) Se Oljon juttu oli aika hauska :D Tää oli myös koskettavaa hei, enemmän SIiruksen herkkää puolta :')

Jatkoa!!

Mya Musta

Ihanaa kun Sirius pääsi välillä ulos sieltä talosta <3
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.8 Luku 66: Enkelin pää
Kirjoitti: Lokitar - 16.08.2007 19:36:05
Jeejee, kommenttia \o/
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.8 Luku 66: Enkelin pää
Kirjoitti: Salmiska - 17.08.2007 17:54:14
Kerrassaan suloista, en malta odottaa uutta lukua. Joten koska jatkoa on tulossa? :D  :o  ;D  :roll:
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.8 Luku 66: Enkelin pää
Kirjoitti: Cirilla - 18.08.2007 12:22:44
Joudun taas pahoittelemaan, koska en ole kommentoinut.
Mutta valitettavasti minun on sanottava, että en ole päässyt nettiin. Elän kämpillä, jossa ei ole nettiyhteyttä..
Vielä..

Mutta sitten asiaan.

Jäikö tämä jotenkin vajaaksi? Miten minulla on sellainen olo.. :S
Ei siinä, mutta tuntui että tämä jäi puoleksi..
Vai olenko tottunut sitten lukemaan enemmän? Voi olla.
Sisällöltään tämä oli.. ihan kiva.. Lopussa tapahtui vähän enemmän.
Ja hieman outo tämä Adaran sairastuminen, koska siitä ei enää sitten puhuttu lopulta.
Loppu oli paras. Kuten olen jo monta monta kertaa aiemminkin sanonut, että pidän lopuista ja arvostan niitä.
Tämä loppui hyvin.
Sanon vain, että jos ei kirjoitus luista niin ei kannata pakottaa itseään kirjoittamaan, vaikka moni haluaisi.
Koska tiedän itse (kokemuksesta) että se ei kannata.. Tulee joko tönkköä tai vajaata tekstiä.
Pidän tästä ficistä! Aivan valtavasti! Ehkä tätä pitäisi lukea pötköön monta lukua niin saisi enemmän.
En nyt sano sitä, että tämä luku olisi ollut huono. Ei ei.. kyse ei ole siitä..
Kommentoin vain tätä (: Kerrankin voin kommentoida ihan kunnolla :P
Ei pahalla.. Eihän? (:

Cir*Katwi Kiittää
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.8 Luku 66: Enkelin pää
Kirjoitti: Lokitar - 18.08.2007 22:56:02
Joo, mul on nyt koulun alettua se ei-inspiroi-kausi menossa, toivottavasti menee pian ohi.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.8 Luku 66: Enkelin pää
Kirjoitti: Cirilla - 19.08.2007 11:32:01
Älä Fubuki ota paineita! Ihan rauhassa vain (:
Mulla oli kesällä (varsinki alussa) ei-inspiroi -kausi. Ja se jatku koko kesän, yhden kirjoituksen parissa.
Toista ficciä sainki sitte iha kunnolla väsättyä (:
Mut iha rauhassa vaan, ei mitään paineita (:
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.8 Luku 66: Enkelin pää
Kirjoitti: Lokitar - 19.08.2007 23:31:19
Joojoo :D
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.8 Luku 66: Enkelin pää
Kirjoitti: Mya Musta - 20.08.2007 18:44:54
*nyyh*
Mutta on Cirilla kyllä ihan oikeessa, (mäkin alan nyt jankuttaa tätä :)) ei mitään kiirettä, mä nimittäin haluan lukea hyvää tekstiä, en mitään sellasta missä tuntuu, et se on niiin väkisin kirjoitettua, inspiraatio on se kaikkein tärkein  :D

kuitenkin jatkoa odotellen.. :D

Mya Musta
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.8 Luku 66: Enkelin pää
Kirjoitti: Amlae - 20.08.2007 19:00:41
Äkkks! Olin KUUSI lukua jäljessä! :o Mutta en minä tahallani! Annetaanhan minulle anteeksi? *koiranpentuilme*

Se kun Adara ja Sirius nukku siinä sohvalla oli tosi söpö kohta <3
Ja paljon muita söpöjä kohtia<3
Toi vika luku oli todelle ehana <3

Jep taas jotain todella järkevää... :P
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.8 Luku 66: Enkelin pää
Kirjoitti: Lokitar - 26.08.2007 03:16:10
Huhhoih, on ollut kauhea kirjoitustauko menossa >_< Keksin äsken kyl jatkoa mutta oon nii väsyny (larppasin koko illan/osan yöstä) et paras etten yritäkkää kirjottaa sanaa Dumblerode (noni..) tähän aikaa yöstä. Huomiseen jääkööt siis kirjoitukseni.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.8 Extra: Uni
Kirjoitti: Lokitar - 01.09.2007 13:26:55
Apua!! Ihan kamalaa kun ei inspaa YHTÄÄN!!! tein tälläisen tarinaan liittymättömän lisän kun en tiennyt mihin sen laittaisin, ehkä se olisi sopinut jo azkabanin vangin tapahtumiin.


”Oon juhlinu jo monta tuntii, vaik ei ehkä pitäs ku sullekki kävi tollai, Lupin pakkaa jo laukkujaan.” Hagrid sanoi kun Adara joi kurpitsamehuaan. Hän purskautti mehut suustaan.

”Mi-mitä?! Pakkaa?! Miksi?!” Adara huusi. Hagrid pyyhki kasvoilleen lentäneitä kurpitsamehuja ja jatkoi:
”No luuleksä et se haluu jäädä ku teki sulle tollai, se ei haluu ottaa enää mitää riskejä.” Adara nousi ylös ja ryntäsi sairaalasiivestä, Hagridin huudoista huolimatta.
Adara ehti juuri käytävän toiseen päähän, Lupinin seistessä laukku kädessä ulko-ovella.
”Remus!” Adara huusi, Hagridin tullessa Adaran perässä paikalle. Lupin ei kääntynyt äänen suuntaan.
”REMUS!” Adara huusi uudestaan ja aikoi juosta Lupinin luo, mutta Hagrid tarttui häntä käsivarsista eikä päästänyt tätä liikkumaan.
”REMUS!!!” Adara huusi taas, Lupin kääntyi katsomaan Adaraa, silmät hehkuen pimeyttä, synkkyyttä jota ei saisi koskaan hänen mielestään pois.
”Hyvästi.” Lupin kuiskasi ja lähti ulos ovesta, keskelle valkoista tyhjyyttä.
”REMUS!”


Kuului koputusta Adaran ovea vasten ja hän havahtui hereille.
Se olikin vain unta..
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 31.8: Extra
Kirjoitti: Lerosa - 04.09.2007 16:00:08
Tää on mun lempificci kautta aikojen!Kirjota oikeesti lisää ja nopeesti.Sä oot tosi hyvä kirjottaan.



Koska jatkat tätä ficciä?

// Kaapo yhdisti tuplat
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 31.8: Extra
Kirjoitti: Lokitar - 09.09.2007 19:39:26
Sitten kun saan inspistä, koulu pilasi sen väliaikaisesti :D
Otsikko: Luku 67. Thestralit
Kirjoitti: Lokitar - 12.09.2007 16:34:23
A/N: TERVETULOA INSPIS!!! WOHOO!! Sain jatkoa aikaiseksi! \o/


Luku 67. Thestralit







Siriuksen pyynnöstä Adara kertoi kaiken mahdollisen aikaisemmista Tylypahkan vuosistaan, ennen kuin hän oli edes tavannut Siriusta. Tarinaa kesti pitkään, mutta kylmänä puhaltava länsituuli häiritsi heidän jutteluaan, taivas alkoi kirkastua ja puiston taikamainen olemus haihtua. He päättivät palata kotiin.
Lontoon valot näyttivät silti pieniltä tulen kipinöiltä reunustamassa tummia langanpätkiä jotka jatkoivat matkaansa kauas kaukaisuuteen, vaikka taivas olikin jo menettänyt mustan verhonsa ja muuttunut ikävän harmaaksi. Horisontissa kiilsi oranssia ja punaista taivasta.

Sirius piilotti mustan Harleynsa ja avasi sitten kodin oven. He pääsivät ääneti kuistille ja sieltä kohti portaita, mutta...
”MISSÄ TE OLETTE OLLEET?! OLIN JO VÄHÄLLÄ KIRJOITTAA MINISTERIÖÖN!” Kuului rouva Weasleyn raivoisa ja erittäin kova ääni. Rouva Weasleyn ja Mustan äänet sekoittuivat kun Musta heräsi taulukehyksissään ja alkoi kiljua: ”KURAVERISET! VERENPETTURIT!”
Eikä kulunut kuin hetki niin kaikki talossa nukkuneet.. eivät enää nukkuneet.
Kaikki ryntäsivät alakertaan ja ihmettelivät mistä meteli johtui.
”Mitä nyt, Molly kultaseni? Miksi sinä -”
”Olen ollut niin huolissani viimeiset neljä tuntia! Hiinokka piti meteliä ja ajattelin että Sirius osaisi auttaa. Mutta kun menin hänen huoneelleen, kukaan ei vastannut ja ketään ei ollut sisällä! Tarkistin kaiken varalta myös Adaran huoneen ja löysin vain Georgen -”
Adara hölmistyi. Mitä George oli tehnyt hänen huoneessaan? Oliko hän odottanut Adaraa takaisin?
”- ja ajattelin että Sirius olisi - olisi KARANNUT Adara mukanaan johonkin tai että he –”
”Rauhoitu!” Sirius karjahti samalla kun Lupin peitti verholla rouva Mustan.

”No niin, rauhoitutaan kaikki. Mitä siis oikeasti tapahtui?” Lupin sanoi rauhalliseen sävyynsä.
Rouva Weasley tuhahti.
”Me olimme vain ulkona, hiukan juttelemassa”, Sirius sanoi olkiaan kohauttaen.
”Hiukan? Hiukan?! Teidän keskustelunne kesti neljä tuntia jos ei kauemminkin!! Minä ajattelin jo herättää kaikki muutkin että löytäisimme –”
”Molly”, Remus painotti ja rouva Weasley hiljeni.
”Sirius taas, sinä et saisi lähteä ulos tuosta vain -”
”Ei meitä kukaan nähnyt, olimme Harleylla”, Sirius sanoi huolettomasti.
”Harley?” rouva Weasley kysyi.
”Har-le-y Dav-id-son. Minun moottoripyöräni. Sain sen viimeinkin Hagridilta takaisin.”
”Moottoripyörä!? Te olitte sillä rotiskolla liikkeellä?! Mitä jos se olisi sammunut ja – ja pudonnut?!” rouva Weasley kysyi. Adarasta tuntui että tämä oli menossa jo lievästi sanottuna hiukan yli.
”Ei mitään hätää, korjailin sitä koko viikon”, Sirius sanoi. ”Ja jos nyt suonette anteeksi, minä –” Sirius sanoi ja tarttui Adaraa käsivarresta. ”- ja minun tyttäreni painumme nukkumaan. Hänellä on pitkä päivä edessä huomenna.” Rouva Weasley kakoi ääneti, herra Weasley rauhoitteli häntä ja George mutisi äidilleen jotain ylireagoinnista.
”Jos liikapuhumisesta saisi sakot...” Sirius haaveili painuessaan omaan huoneeseensa.

Seuraavana aamuna Adaran tuli kiire pakata tavaroitaan kuntoon. Onneksi Tonks osui paikalle ja auttoi häntä pakkausloitsulla. Sen ansiota Adara ehti jopa syödä aamiaisensa.
Kalmanhanaukio oli niin suuressa tohinassa että Oljokin vetäytyi koloonsa, pois toisten jaloista. Ron ei löytänyt pöllöään, Harry ei löytänyt taikahistorian kirjaansa, Fred ei löytänyt valesauvaansa, George taas nenänvuotonugaata –Hermione ei tapansa mukaan ollut hukannut mitään, mikäli ei laskettu erästä Hermionen saamaa Mustan suvun vanhaa rintakorua jonka Oljo varmasti vei.

He joutuivat kävelemään Kings Crossille, sillä ministeriö ei suostunut lainaamaan enää yhtään autoa Harryn kuljettamiseen. Sirius liittyi vaivihkaa heidän seuraansa koiran muodossa. Rouva Weasley ei vaikuttanut lainkaan tyytyväiseltä.

Ja pian oli hyvästien aika. Rouva Weasley kahmaisi heidät kaikki läpi lämpimiin halauksiin, Tonks ravisteli Adaran kättä säteillen. Sirius nosti tassunsa hetkeksi Adaran polville ja katsoi tätä tummilla silmillään epäkoiramaisesti.
Vihdoinkin, he olivat matkalla kotiin.

George ja Fred hylkäsivät Adaran seuran Leen kanssa tapahtuvan neuvottelun takia, George näytti olevan asiasta melko pahoillaan, mutta heillä olisi koko lukuvuosi aikaa erossa vanhemmista.
Hermione ja Ron menivät johtajaoppilaiden vaunuihin ja samassa Adara muistikin kuinka häntä harmitti että hän oli ollut kipeänä kun heitä oli juhlittu. Harry, Ginny ja Adara törmäsivät Nevilleen ja päättivät mennä samaan vaunuosastoon Luna Lovekivan kanssa.

Luna Lovekiva oli erikoisen näköinen tyttö. Tai ainakin hän pukeutui erikoisesti. Hän piti sauvaa korvansa takana, kaulassaan hänellä roikkui kermakaljakorkeista tehty kaulakoru ja korvissa jotkin, jotka näyttivät erehdyttävästi retiiseiltä. Adaraa ei olisi yllättänyt vaikka ne olisivat olleetkin oikeat.
Kaiken tuon lisäksi Luna luki Saivartelija-lehteä ylösalaisin. Neville alkoi esitellä uutta lahjaansa samalla kun Adara päätti hakeutua hetkeksi kaksosten seuraan. Onnekseen hän ehti juuri ulos kun Nevillen mimbulus mimbletonia-kasvi ruiski erikoisen väristä mahlaa Harryn päälle.

Epäonnekseen Adara ei löytänyt kaksosia, vain Lee Jordanin yksin vaunuosastossaan. Lee oli sanonut että kaksoset olivat jatkaneet matkaansa johonkin. Adara huokaisi ja päätti palata Harryn ja muiden seuraan.
”Pää kiinni, Malfoy”, oli ensimmäinen lause mitä Adara kuuli astellessaan vaunuun. Draco, Crabbe ja Goyle seisoivat Adaran vaunuosaston edessä, Draco jälleen tyytyväisen ja ilkkuvan näköisenä.
”Taisin osua arkaan paikkaan, mutta pidä varasi –” Draco aloitti juuri, kun Adara käveli hänen ohitseen vaunuosastoonsa kuin Draco olisi ilmaa. Draco hiljeni sillä sekunnilla ja muuttui asenteeltaan erilaiseksi.
”Arasta paikasta puheen ollen, taidettiin osua vyön alle”, kuului Georgen ääni käytävästä. Draco käännähti katsomaan kaksosia hetkeksi, varsinkin Georgea.
Katseesta oli vaikea sanoa mitä Draco tunsi katsoessaan häntä suoraan silmiin. Oliko se inhoa? vihaa? välinpitämättömyyttä? kateutta? vai kenties jopa kunnioitusta?
Vaunuosasto hiljeni, kun Draco kääntyi hitaasti sinne mistä oli tullutkin, mutta kääntymishetkellä Dracon ilme oli selvä - hän olisi varmasti halunnut sylkeä Georgen jalkoihin.

Vaunun oven kolahtaessa kiinni, George näytti tyytyväiseltä ja alkoi jutella Fredin kanssa uudesta ideastaan.
Matkan loppupuolella, Adara pistäytyi vaihtamassa vaatteensa ja takaisin tullessaan George oli vallannut hänen paikkansa. Eipä se Adaraa kovasti haitannut, sillä hän istui Georgen syliin.
Lopulta asema näkyi jokaisen vaunun ikkunasta ja he poistuivat kaikki kiireellä ulos, ennen kuin tungos ehtisi syntyä ekaluokkalaisten takia.
Hagrid oli poissa, hän ei ollut perinteisesti heiluttamassa lyhtyä ja huutelemassa ”Ekaluokkalaiset tännepäin!” -huutoaan, sen sijaan ekaluokkalaisten liikkumista hoiti johtajatytöt ja pojat.
”Missähän Hagrid on?” Adara kysäisi Georgelta. George kohautti olkiaan ja yritti nähdä muiden päiden yläpuolella näkyvää tuuheapartaista päätä, mutta turhaan. He etsivät Fredin väentungoksesta ja lähtivät niille vanhoille vaunuilleen, mutta niissä oli jotain outoa. Vaunut eivät olleetkaan hevosettomat, kuten aina ennen. Nyt aisojen välissä seisoi mustia, hevosen muotoisia otuksia, joilla oli siivet eikä lainkaan lihaa luiden ympärillä. Ne näyttivät erittäin pelottavilta pupillittomine silmineen.
”George, mitä nuo ovat?” Adara kysyi ja asteli hiukan lähemmäs otusta.
”Mitkä?” kaksoset kysyivät.
”No nuo!! Nuo otukset aisojen välissä!” Adara sanoi osoittaen heidän vaunun edessä olevaa otusta joka oli kääntänyt katseensa Adaraan päin.
”Ei siinä ole mitään, ei ole koskaan ollutkaan.” Adara hölmistyi. Oliko hän tulossa taas sairaaksi? Oliko tämä taas niitä kuumeisen harhanäkyjä?
”Adara hei, oletko ihan ok?” Fred kysyi.
”Öh.. Joo, olen...” Adara mutisi ja asteli vaunuun, saamatta ajatuksiaan irti uusista Tylypahkan otuksista.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 12.9: luku 67. Thestralit
Kirjoitti: Dizzy - 13.09.2007 16:05:46
Hiih.. ^^ Vihdoinkin jatkoa! Tämä oli ihan hyvä osa, vaikka olisin voinut lukea enemmänkin, mutta toivottavasti jatkoa tulee pian. :) Jotain tästä puuttui, mutta pidin silti. Rouva Weasley oli taas niin ihana itsensä. :D Mitään rakentavaa minulta ei saa, anteeksi. :D
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 12.9: luku 67. Thestralit
Kirjoitti: Amlae - 13.09.2007 20:18:49
Joo tämä luku oli oikein kiwwa<3
Tämä eteni kyllä aika nopea tempoisesti... että olisi voinut olla hitusen enemmän kuvailua... tjoo tyksin tästä siltikin<3
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 12.9: luku 67. Thestralit
Kirjoitti: Lokitar - 13.09.2007 20:44:31
Sori, mut halusin Adaran Tylypahkaan mahdollisimman äkkiä, ettei inspis taas katoa :D
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 12.9: luku 67. Thestralit
Kirjoitti: Chikyo - 13.09.2007 21:24:56
hohihi<3 tää oli aivan ihana jatko.

adara ja george, nam mikä pari<3 älä missään nimessä yritä saada enää dracoa ja adaraa enää pariks, nimittäi sit mie järkytyn ja tulee itkunyyhkyparku .. :<

jatkoa piakoin. :)
Otsikko: Luku 68. Pimennon pimeä puoli
Kirjoitti: Lokitar - 15.09.2007 16:53:27
A/N:Wohoo!! inspisputki päällä taas! Viime lukuun tuli aika vähän kommenttia, mutta toivottavasti tulee nyt vähän enemmän. Olen kommenttiriippuvainen >_<

Luku 68. Pimennon pimeä puoli








”Vastatulleille tervetuloa! Vanhoille tekijöille – tervetuloa takaisin! Joskus on puheiden aika, mutta ei nyt. Käykää käsiksi!” Dumbledore kajautti hymyillen säteilevästi. Vasta nyt Adara ymmärsi, että ensimmäistä kertaa kun hän on palannut kesälomalta Tylypahkaan, hänellä ei ollut nälkä. Häntä vaivasi monikin asia, missä Hagrid on? Kuka on tuo epämiellyttävän näköinen nainen opettajien pöydässä (nainen näytti pinkkiin pukeutuneelta rupisammakolta) ja mitä ne vaunuja kiskovat otukset olivat? Ennen kuin Adara ehti ajatella tai kysellä enempää keneltäkään, hän tunsi jonkun katselevan häntä, opettajien pöydän luona. Adara käännähti katsomaan ja ehti nähdä vain Kalkaroksen pään kääntyvän ripeästi vastaamaan professori Verson kysymykseen.
Ei kai Kalkaros nyt minua katsonut, paitsi ehkä murhaav – Adara ajatteli ja havahtui taas jonkun katseeseen. Tällä kertaa ei ollut vaikea arvata kuka oli kyseessä. Draco istui Luihuisen pöydässä ja tuijotti Adaraa yhtään arkailematta, onton ja kylmän näköisenä. Adara katsoi takaisin ja kumpikaan ei kääntänyt katsettaan, ei ennen kuin George pujotti sormensa Adaran sormien lomaan ja loi säteilevän hymyn tälle. Adara hymyili takaisin Georgelle ja tunsi kuinka Dracon katse kääntyi muualle.

Dumbledore aloitti perinteisen ei saa mennä metsään eikä taikoa käytävillä –puheensa, sekä ilmoitti uudet opettajat.
”Olemme erittäin hyvillämme, kun voimme toivottaa tervetulleeksi takaisin professori Matoisa-Lankun, joka opettaa taikaolentojen hoitoa, samoin esittelemme ilahtuneina professori Pimennon, koulun uuden pimeyden voimilta suojautumisen opettajan.”
Oppilaat taputtivat melko innottomasti, Adaraa kävi jo suorastaan sääliksi Kalkarosta jonka unelmaviran vei tällä kertaa pinkki rupikonna... Tai no ei nyt sentään sääliksi.
”Huispausjoukkueiden koelennot pidetään -” Dumbledore jatkoi, mutta kaikkien hämmästykseksi hänet keskeytettiin. Pimento oli noussut seisomaan ja selvitti kurkkuaan: ”Höm höm” ja ilmeni että hän aikoi pitää puheen. Opettajat kuin oppilaatkin olivat hyvin hämmästyneitä, kukaan ei luultavasti koskaan ollut keskeyttänyt Dumbledoren puhetta, ainakaan heidän aikanaan!

Dumbledore istuutui kohteliaasti tuolilleen ja näytti siltä kuin olisi osannut odottaakin Pimennon puhetta.
”Kiitos, rehtori ystävällisistä tervetuliaissanoista”, Pimento sanoi mielistellen. Hänen äänensä oli kimakka ja pikkutyttömäinen, Adaran mielestä suorastaan vastenmielinen.
”Täytyy sanoa, että onpa ihanaa olla taas Tylypahkassa! Ja nähdä noin iloisten pikku kasvojen katselevan minua!” Adara ei nähnyt yhtään iloista kasvoa sillä hetkellä. Kalkaros oli kaikkea muuta kuin iloisen näköinen.
”Odotan kovasti, että saan tutustua teihin kaikkiin, ja varmasti meistä tulee oikein hyviä ystävyksiä!” hän jatkoi. Osa oppilaista ei pystynyt pidättämään virnettään. Kaksoset katsoivat toisiinsa ja Fred kuiskasi: ”Rupimahla-kirous.”
”Ei niitä rupia erottaisi tuosta naamasta”, Adara kuiskasi heille ja George oli vähällä pudota penkiltä. Pimento kuitenkin jatkoi yhtäkkiä asialliseen äänensävyyn:
”Taikaministeriö on aina pitänyt nuorten noitien ja velhojen koulutusta elintärkeänä asiana. Teidän harvinaisista synnyinlahjoistanne ei kenties kehittyisi mitään, jos niitä ei vaalittaisi ja hiottaisi tarkasti opastaen. Velhoyhteisön ainutlaatuiset ikivanhat taidot on siirrettävä seuraavalle sukupolvelle, jottemme menetä niitä tyystin. Esi-isiemme kokoama taikatieto on aarre, jota opettamisen jaloon tehtävään kutsuttujen on varjeltava, täydennettävä ja parannettava.”
Siitä alkoi iäisyyden kestävä puhe.

Lopulta kun puhe loppui, vain harva taputti kovin pitkään. Dumbledore nousi ylös ja kiitti Pimentoa valaisevista sanoista.
”Tosi valaisevaa”, Adara totesi ja haukotteli.
”Minusta se oli maailman tylsin puhe”, Fred sanoi.
”Noh noh, Percy voi saada alemmuuskompleksin jos sanot noin”, George sanoi veljelleen.
”Ettekö te lukeneet rivien välistä tätä?” Adara kysyi hölmistyneenä. Kaksoset kohauttivat olkiaan.
”Pimento tarkoitti että ministeriö aikoo puuttua Tylypahkan kehitykseen”, Adara sanoi ja kaksoset näyttivät saaneen halosta päihinsä. Alkoi kovaa tohinaa ja kolinaa kun oppilaat alkoivat lähteä salista. Kaksoset näyttivät kyllästyneiltä ainaiseen ruuhkaan, joten he nostivat Adaran olkapäilleen ja huusivat: ”Tietä, yliväsynyt kuorma tulossa!”
Ja ihme kyllä, se toimi.

Seuraavana aamuna Adara oli juuri lukenut kaksosten tekemän ilmoituksen koehenkilöistä heidän uusilla pinnauspurtavilleen, Seamus asteli Deanin kanssa poikien makuusalista.
”En voi uskoa että Ronkin on sellainen pälli, että uskoo kaiken mitä Harry tai Dumbledore sanoo. Kuulisinpa joltain edes hiukan luotettavammalta taholta että niin oikeasti tapahtui.”
Samassa Seamus huomasikin Adaran ja jämähti niille sijoilleen.
”Hei, Adara! Haluaisitko kertoa.. öh.. siitä mitä tapahtui kun -”
Läimäys.
Adara löi Seamusta avokämmenellä kaikin voimin kasvoihin ja kääntyi saman tien ulos oleskeluhuoneesta. Hänen perässään tulivat kaksoset jotka molemmat kumauttivat Seamusta nyrkillä päähän, mutteivät liian kovaa.

Saliin saavuttuaan kaksoset menivät hetkeksi juttelemaan Ronille, Hermionelle ja Harrylle. Adara istuutui pitämään heille paikkaa ja alkoi syödä aamiaista, kihisten kiukusta Seamuksen takia.
Miten hän kehtasikin olla sellainen… Kaksoset palasivat ja Seamus asteli toinen poski punaisena saliin. Adara lähti liemien kaksoistunnilleen.
Hän istuutui luokan perimmäiselle pulpettirivistölle. Kun kaikki olivat istuutuneet paikoilleen, Kalkaros sanoi: ”Kaikki takariviläiset siirtyvät eteen ja edessä istuvat taakse.”
Moni mutisi vastalauseita, mutta Kalkaroksen kolkon ilmeen nähtyään, kaikki tottelivat.
Adara joutui suoraan Kalkaroksen pöydän eteen, ja siitä hän oli vähemmän kuin mielissään.
Varsinkin kun hänen mielialajuomansa väri oli muutamaa sävyä liian tumma kuin pitäisi.
”5 pistettä Rohkelikolta kun neiti Musta ei kuunnellut ohjeita tarkemmin”, Kalkaros sanoi. Muutamilla oppilailla kesti hetken tajuta että Kalkaros puhui Adarasta. Vasta kolme kuukautta sittenhän hänet tunnettiin neiti Finniganina...

”Musta, toistatko mitä äsken sanoin?”
”Ai häh? Että 5 pistettä siitä kun en kuunnellut”, Adara sanoi. Luihuiset tyrskähtelivät takarivillä.
”Musta taisi sammuttaa aivonsa siksi aikaa kun kerroin luokalle elävien kuolleiden juoman vaikutuksista, jos se valmistetaan väärin millään lailla”, Kalkaros sanoi. ”Toiset 5 pistettä Rohkelikolta.”
Ja tuon kanssa äiti oli hyvää pataa… Adara tuumi, painoi sulkakynänsä pergamentille, esittäen kopioivansa taululta tekstin.

Adara luuli jo kärsineensä tarpeeksi, mutta sai todeta olevansa väärässä astuessaan Pimennon tunnille.

      Pimeyden voimilta suojautuminen
              Paluu perusteisiin

1.   Suojaavan taikuuden perusperiaatteiden ymmärtäminen.
2.   Niiden tilanteiden tunnistaminen, joissa suojaavaa taikuutta on lupa käyttää.
3.   Suojaavan taikuuden sijoittaminen käytännön yhteyksiin.


”Kai kaikilla on kirjat?” Pimento kysyi pikkutyttömäisellä äänellänsä. Luokka mutisi myöntymisen merkkejä.
”En nyt oikein saanut selvää. Sanokaa kyllä, professori Pimento, tai ei, Professori Pimento.”
Luokka vastasi hyvin tympääntyneesti kyllä.
”Hyvä. Sivu viisi, ei puhetta.”
Adara luki ensimmäiset seitsemän riviä ja kyllästyi. Kirja oli pitkäveteisempää kuin Binssin luennot. Lopulta käsiä alkoi nousta viittaukseen.
”Niin, herra -?” Pimento aloitti Jason-nimisestä Luihuisesta.
”Sparrow. Ymmärsinkö oikein että me ei taiota ollenkaan näillä tunneilla?”
Syntyi suuri vastalauseiden ääniryöppy, joka vain nousi Pimennon vastatessa myöntävästi.
”Vastatkaa viitattuanne. Niin, neiti -?”
”Chanela”, vastasi eräs Rohkelikoista, jonka kanssa Adara oli harvoin jutellut.
”Mitä hyötyä on pelkästä teoriasta jos meidän kimppuun joskus hyökätään?”
”Kuka teidän kimppuunne hyökkäisi?” Pimento kysyi vastenmieliseen äänensävyyn.
”Jaa-a…” Adara sanoi.
”Neiti ei viitannut, mikä nimesi on?”
”Kukahan meidän kimppuun hyökkäisi…” Adara jatkoi piittaamatta.
”Viittaa!”
”Ehkä Voldemort, ja hänen kuolonsyöjänsä?” Adara jatkoi sarkastisesti lauseen loppuun.
”Viisi pistettä Rohkelikolta, neiti...?”
”Musta”, Adara vastasi.
”Musta? Tosiaan, sinä taisit olla lehtien pääotsikoissa viime lukuvuoden aikana. Potterin kanssa.”
Pimento totesi kuin se olisi ollut U-saavutus kokeessa.

”Ja se liittyy asiaan miten? Puhuimme muistaakseni Vol-”
”Se liittyy asiaan siten, että vain sinulla ja Potterilla on tämä typerä teoria siitä että –”
”Typerä teoria? Typerä teoria?! Ja Cedric siis kupsahti tuosta vain!? Minä näin sen! Se tapahtui silmieni edessä!”
”Nyt riitti! Takaisin oikeaan aiheeseen. Totta, me opiskelemme vain teoriaa, sillä tämä on koulua, ei sitä aikaa kun teidän pitäisi toteuttaa näitä loitsuja –”
”Sota tulee, haluttiin tai ei. Miksi siis me ei opiskella kunnolla ja valmistauduta -”
”Ei tule mitään sotaa!” Pimento huusi niin lujaa että luokka hiljeni. Hän veti hetken syvään henkeä ja jatkoi puhumista: ”No niin, nyt kun kaikki ilmeisesti ovat lukeneet alkeet aloittelijoille? Hyvä. Ja nyt, kerron teille opintosuunnitelmastani.”
Jippii…” Adara mutisi, Pimento ei kiinnittänyt huomiota.
”Viimeisen muutaman vuoden aikana teillä on näyttänyt olevan melko epätasapainoisia opettajia tämän aineen kanssa. Siihen tulee nyt muutos.”
”Ai, tulitko ihan jäädäksesi?” Adara kysyi. Pimento ei taaskaan kiinnittänyt huomiota.
”Viimeisin jolla näyttäisi olleen kunnon opetussuunnitelma, oli professori Orave, mutta –”
Orave?” Adara toisti ymmällään.

”Niin, sen jälkeen työhön onkin astunut vain rauhattomia, teeskentelijöitä ja puolirotuisia”, Pimento sanoi niin hunajamaiseen äänensävyyn, että Adara hetken luuli sen hunajan valuvan hänenkin kurkussaan. Mutta kun hän tajusi, mitä Pimento oli sanonut ja kenestä, hän nousi ylös niin että tuoli kaatui kovaa kolahtaen taaksepäin.
”Jos neiti Mustalla on asiaa, hän voi vain viitata.” Adara nosti kätensä.
”Niin?”
”Mitähän professori Pimento tarkoitti puolirotuisella..?” Adara sanoi täristen hiukan raivosta, puristaen kättään kaavun taskussa nyrkkiin. Pimento kääntyi pois päin kirjoittaen sauvansa avulla taululle jotain imelin kaunokirjaimin.
”Eiköhän se ole jokaiselle jo selvää, ketä minä tällä tarkoitan. Hän osoittautui hengenvaaralliseksi jo ensimmäisenä opetusvuotenaan, joten oli vain asiallista, että hänet heitettiin –”
PAM.

Professori Pimennon sauva lensi luokan toiseen päähän ja Pimento itse kellahti liitutaulua päin.
”Sinä-! Minua ei ole koskaan -!”
Haluaako… professori toistaa sanansa?” Adara kuiskasi tuskin kuuluvasti. ”Haluaako?”
”Mistähän asiasta, kultaseni?” Pimento sanoi, muttei imelän äänensävynsäkään avulla saanut peitettyä sitä inhoa tai pelkoa mitä sillä hetkellä tunsi.
”Asiaanne puolirotuisista, professori”, Adara sanoi asialliseen äänensävyyn.
”Mutta kultaseni, sehän on itsestään selvää että sellaisten puolirotuisten täytyisi kadota –”
Adara asteli ripein askelin lähemmäs Pimentoa, osoittaen sauvaansa häntä kohti.
”Vielä sanakin minun kummisetäni opetustaidoista vain hänelle sattuneen onnettomuuden takia, ja löydät sauvasi jostain paikasta mihin edes Pyhän Mugnon parantajatkaan eivät halua koskea”, Adara kuiskasi vain niin että Pimento kuuli. Sormet kihelmöiden raivosta, hän kääntyi, pakkasi reppunsa ja lähti kohti ovea.
”Sinulla ei ole minun luokkaani enää mitään tulemista!”
”Ja minähän sinulta opetusta huolisinkin…” Adara mutisi, paiskasi oven perässään ja lähti kohti Rohkelikkojen tornia.

Hän tuskin oli ehtinyt tehdä ensimmäistä pergamentillista liemien läksyistään, kun professori McGarmiwa astui oleskeluhuoneeseen.
”Onko totta mitä tässä lapussa sanotaan?” hän kysyi tiukasti.
”Se riippuu mitä siinä lukee, professori McGarmiwa”, Adara vastasi tyynesti.
”Että aseistariisuit professori Pimennon ja poistuit luokasta ovet paukkuen?”
”Osapuilleen noin, mutta professori Pimento tuskin mainitsi sitä kuinka hän suorastaan sylki lattialle puhuessaan Remuksesta ja hänen puolirotuisuudestaan.”
McGarmiwa oli hiljaa hetken, mutta jatkoi nopeasti: ”Hän määräsi sinulle joka illaksi jälki-istuntoa työhuoneessaan huomisesta lähtien, ja jotenkin minulla on sellainen aavistus että saat tehdä niitä Potterin kanssa. Ja nyt varoitan: älä suututa Pimentoa. Hän tulee ministeriöstä ja työskentelee yhä Toffeelle. Paras antaa asioiden edetä omaa tahtiaan. Teinkö asian näinkin lyhyillä lauseilla selväksi?”
Adara nyökkäsi yhä hämmentyneenä siitä, kuinka ahdistuneelta professori kuulosti. Se ei ollut sitä tyypillistä McGarmiwan tiukkaa tai reipasta sävyä.
”Monelta jälki-istuntoni on?”
”Puoli viisi. Hyvää päivänjatkoa.”
”Sitä samaa…” Adara vastasi kun professori poistui, hänestä tosin tuntui että se päivän jatko tuskin pahenisi enää millään.


Hän oli väärässä. Harry oli huutanut Pimennolle ensimmäisellä tunnillaan ja saanut myös joka illaksi jälki-istuntoa… Mutta kaksi tuntia myöhemmin kuin Adara.
Adara päätteli että jälki-istunto tuskin olisi kovin hirveää, kun se kesti vain kaksi tuntia.
Hän oli siinäkin väärässä, ja sen hän sai todeta seuraavana päivänä…

”Istuudu. Kutsuin sinut tänne tekemään laiskanläksyjä –” Pimento aloitti ja Adara oli jo kaivamassa reppuaan. ”Ei ei, et omalla sulkakynälläsi, vaan minun erikoisella kynälläni. Etkä tarvitse mustetta.”
Adara otti professorin ohuen, pitkän kirkkaanpunaisen sulkakynän ja pinon pergamenttia.
”Kirjoitat siihen: En saa uhmata opettajaa, enkä valehdella järjettömyyksiä.”
Hän ryhtyi töihin. Ensimmäisellä kerralla, teksti ilmestyi haaleasti verenpunaisella paperille, ja samassa Adara tunsi kipua kämmenselässään. Teksti ilmestyi siihen hetkeksi kuin terävällä veitsellä viillettynä, mutta katosi pian ja jätti punertavan läikän käteen. Hän ei halunnut sanoa valituksen sanaakaan Pimennolle, joten hän jatkoi kivusta huolimatta.
Reilut kaksi tuntia myöhemmin, Pimento vilkaisi Adaran kättä.
”Viesti ei ilmeisesti ole uponnut vielä. Näemme huomenna uudestaan samassa paikassa ja samaan aikaan.”
Adara poistui huoneesta vaitonaisena ja törmäsi ovella Harryyn, joka näytti siltä että oli odottanut siinä jo jonkin aikaa. Harry ei sanonut mitään, eikä sanonut Adarakaan.
Päästyään nurkan taakse hän tihensi hiukan askeliaan, että pääsi mahdollisimman pian valittamaan asiasta jollekulle – luultavasti Georgelle.
Ei, hän ei kertoisi tästä kenellekään, sillä joku hänen ystävistään menisi varmasti kantelemaan Dumbledorelle ja silloin Pimento saisi sen tyydytyksen että Adara ei kestäisi pientä kipua kädessään. Kaiken aiemman kärsimisensä jälkeen, Pimennon jälki-istunnot eivät olleet mitään, yhtikäs mitään.

Kun Adara saapui Rohkelikon oleskeluhuoneeseen, kaksoset kysyivät mitä heidän pitää tehdä viimeistään ensi viikolla jälki-istuntoon joutuessaan. Adara nielaisi. Tosiaan, kyse oli kaksosista, joten he eivät selviäisi ilman jälki-istuntoa kovin kauaa. Tuskin viikkoa.
”Öh, ei mitään ihmeitä, itse jouduin kirjoittamaan paperille kymmeniä kertoja ’en saa uhmata opettajaa, enkä valehdella järjettömyyksiä’ ja sitä rataa. Harry joutui jälki-istuntoon heti jälkeeni. Typerää ettei Pimento anna meidän tehdä niitä tehtäviä edes yhtä aikaa”, Adara sanoi melko huolettomasti ja alkoi kirjoittaa läksyjänsä, käden kirveltäessä polttelevasti. Kaksoset saisivat kyllä tietää, muttei vielä…
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.9: luku 68
Kirjoitti: Mya Musta - 15.09.2007 17:38:35
Tosi hyvät kaksi jatkoa, Mollykin oli taas ihan omassa elementissään tuolla kun Sirius ja Adara olivat poissa, vaikkakin ihmettelen sitä, että Molly ois kirjottanu ministeriöön, kun miettii sitä, et Sirius on sentään etsintäkuulutettu.. miksei se ois vaik kirjottanu Dumbledorelle?

Adara, George ja Draco mustasukkaisuutta *virnistelee hullusti*
Kertooko  Adara muuten näistä jälki-istunnoista  Siriukselle, tuskinpa, kun Harrykaan ei kertonu, eli mun mielestä tää oli ihan ok, et Adarakin joutu heti tollaseen jälki-istuntoon, äluks kun se alko kehittymään siellä luokassa, nii luulin jo, et sä teet sen samalla tavalla, kun Harryllekkin kävi, mut onneks olit keksiny siihen sellasen, et se riisu sen aseista, ja uhkas työntää se taikasauvan "jonnekkin minne pyhän mungon parantajatkaan ei halua koskea" se oli hauska kohta!!! Mut varmana Pimentoa hävetti kertoa se McGarmivalle, et oppilas oli riisunut hänet aseista..no, ei sitä tiedä :D

Oliko toi Harley Davidsonin tavuttaminen muuten tarkotuksella väärin, et Siriuksella ois se tavutus vähän heikompaa, vai oliko se menny vahingossa, mua se jäi vähän nimittäin häiritsemään..
Mut Sirius oli kyl niin ihana...

Ihanaa, että sulla on inspis kausi menossa!!!! Eli koitahan sitten jatkaa sitä, ja laita jatkoa taas nopsaan :D

Mya Musta
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.9: luku 68
Kirjoitti: Cirilla - 15.09.2007 19:28:36
Anteeksi!
Kun en ole kommentoinut tähän!
Syyhän on vain se että en ole voinut käydä netissä viikolla!
Anteeksi!

Ihanaa<3 Olet saanut inspiraatiota kirjoittaa lisää (:
Aivan ihania nuo jatkot!
Rakastuin tuohon toiseen jatkoon. Aivan mahtava.
Varsinkin:

Lainaus käyttäjältä: "Fubuki"
”Eiköhän se ole jokaiselle jo selvää, ketä minä tällä tarkoitan. Hän osoittautui hengenvaaralliseksi jo ensimmäisenä opetusvuotenaan, joten oli vain asiallista, että hänet heitettiin –”
PAM.

ja

Lainaus käyttäjältä: "Fubuki"
”Sinulla ei ole minun luokkaani enää mitään tulemista!”
”Ja minähän sinulta opetusta huolisinkin…” Adara mutisi, paiskasi oven perässään ja lähti kohti Rohkelikkojen tornia.

Nuo! Aivan ihania!
Hyvä Adara!!

Muuta kovin erikoista en osaa oikein sanoa (:
Adara on kyllä ihan paras tuota Pimennon akkaa vastaan!
Kunnon kissatappelu noiden kahden välille (;

Cir*Katwi Kiittää[/color]
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.9: luku 68
Kirjoitti: Lokitar - 15.09.2007 20:16:44
Kiitoksia Mya, ja kyllä, Siriuksen tavuttaminen oli tarkoituksellinen.
Ja kiitos Cirilla, ajattelin ensin että Adaran käytös menee liian angstiseksi, mutta kun mietin itseni tilanteeseen kun mun (yli-ihanaa Teemu Selänteen näköistä) kummisetääni haukuttais, mä tekisin kyllä tasan saman kuin Adara :D
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.9: luku 68
Kirjoitti: Cirilla - 15.09.2007 23:16:03
Kyllä itekin tekisin Adaran tilanteessa täysin saman!
Ihanaa varmaan jos on yli ihanan Teemu Selänteen näköinen kummisetä.. tai jos ees ois yli-ihanan näkönen nii seki kelpais c(:
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.9: luku 68
Kirjoitti: Amlae - 16.09.2007 17:00:06
Jes! Adara sai oikein kunnon raivarin!
Tykkään siitä kohasta aivan mielettömästi<3
 
Muuta en söhlääkkään tähän... :D
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.9: luku 68
Kirjoitti: Hopbandop - 17.09.2007 17:35:20
Täällä on näköjään ihmiset jakautunut George/Adara vs Draco/Adara :D Itse kannatan dracoa, George on niin sopiva ja mikäs sen hauskempaa kuin kielletty rakkaus ;) Ja Dracon mustasukkaisuus ja surullisuus Adarasta oli niiiin suloista!
Hienoa, että sait inspiksen takaisin, toivottavasti se jatkuu. Hyvää ficciä on aina ilo lukea :) Eli jatkoa, kiitos!
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.9: luku 68
Kirjoitti: Lokitar - 17.09.2007 22:55:10
Heh, itsekin olen hiukan hukassa näiden paritusten suhteen kun tykkään Dracosta hirmuisesti mutta toisaalta noi Weasleyn kaksoset on jotain aivan ihania x)



Heheh, pitääpä alkaa kirjoittaa lisää jatkoa... 69 luvusta on puolet tehtynä... heeh... 69... hehe...

// Kaapo yhdisti tuplat
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.9: luku 68
Kirjoitti: pullarusina - 19.09.2007 20:42:37
Aww tämä on ihana :3 Aah helppoa luettavaa, ragastan tätäh<3

Juu odotan lukua numeroa 69. Hih-hiih.

MIKSEIIIII DRAKOOO JA ADARAA VOI HALIA TAAS ;__;  ne oli niin hywa pari pirhana ^^ mutta jatkoa beibs.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.9: luku 68
Kirjoitti: Lokitar - 19.09.2007 22:01:56
te ootte oikeesti ihan ristiriitasia! Jotkut fanittaa Dracoa ja jotkut Georgea jne. ARGH! *menee pää sekaisin*
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.9: luku 68
Kirjoitti: Synagooganuoli - 22.09.2007 21:22:19
Oioioioioioioioioioi... Rakastan tätä ficciä.... On tätä tullut luettua aiemminkin, mutta ei koskaan viimeisimpään jatkoon asti ole kerennyt, joten en varmaan olekaan kommannut aiemmin.. Mutta siis toivoisin, että saisit jatkoa mahdollisimman pian aikaiseksi... :) *puppyeyes* Kirjoita kuitenkin kaaaikessa rauhassa....

// Muoks muoks... Georgen ja Adaran on PAKKO pysyä yhdessä! Jos paritat Dracon ja Adaran niin nirhaan sinut *murhaava katse*


(Ps. Mua ei kannata ottaa aina tosissaan, mutta tykkään George/Adara -parituksesta ihan hulluna, joten....)
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.9: luku 68
Kirjoitti: Lokitar - 23.09.2007 02:06:24
Ihanaa, uusi kommentoija ^^ Koetan huomenna saada taas kirjoiteltua jatkoa, luku on melkein valmis.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.9: luku 68
Kirjoitti: Synagooganuoli - 23.09.2007 10:57:32
Oih, ihanaa! *hyppii riemusta kunnes putoaa tietokonetuolilta maahan*
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.9: luku 68
Kirjoitti: Taki - 24.09.2007 15:00:14
Minulla meni monta päivää tämän lukemiseen, mutta luinpahan kuitenkin ja ajattelin nyt jättää vähän sitä 'rakentavaa' palautetta :D

Teksti on suurimmaksi osaksi sujuvaa, mukavan helppolukuinen kirjoitustyyli. Ihailen suuresti pitkäjänteisyyttäsi, kun olet näin valtavan pitkän ficin kirjoittanut!

Luin tämän lähinnä siksi, kun olen halunnut lukea pitkän ficin kirjojen tapahtumista jonkun toisen kuin Harryn näkökulmasta. Sen takia tämä olikin oikein mielenkiintoinen, seurasi tarkasti kirjojen juonta, mutta tähän oli lisätty juuri sopivasti kaikkea omaa ja Adara oli hyvin sujuvasti pistetty mukaan melkein kaikkiin tapahtumiin. Siriuksen ja Adaran isä-tytär-suhde on mielestäni parasta tässä ficissä, heidän välinsä on kuvattu todella ihanasti, erityisesti Kalmanhanaukion aikana.

Suurimmaksi osaksi hahmot ovat IC, esim. Remus, Dumbledore, Molly, Sirius, kaksoset... Ainoa, joka on mielestäni harmittavan OoC, on Draco. Hänestä puuttuu kokonaan se lapsellinen ja naljaileva koulukiusaaja, joka hän on kirjoissa (ainakin viiden ensimmäisen kirjan ajan). No okei, tuo junakohtaus, jossa Draco ja George riitelivät, oli jo sitä tuttua Dracoa, siitä plussaa, mutta Adaran kanssa Draco on turhan romanttinen, herkkä, hyväkäytöksinen. Itse en pysty näkemään sitä Dracona. Tämän takia kallistunkin ehdottomasti Georgen kannalle tässä parinvalintajutussa. George on pysynyt omana itsenään siitä huolimatta, että on suhteessa, ja suhde on ihan mukavaa ja söpöä luettavaa. Ehdottomasti plussaa myös siitä, että tämä tarina ei keskity pelkkiin Adaran poikasuhteisiin, ja nuo suhteet jäävätkin sopivan taka-alalle (ainakin nyt tuntuu siltä että Sirius olisi tässä suuremmassa roolissa, mistä plussaa!). Suhteet eivät kehity liian nopeasti, mikä on aina hyvä.

 Välillä bongasin pieniä kielioppivirheitä, mutten jaksanut niitä alkaa ottaa ylös (kirjoitusvirheitä ei ollut melkein ollenkaan). Useimmat virheet olivat yhdyssanavirheitä, lauseenvastikkeihin liittyviä pilkkuvirheitä ja erityisen paljon näitä:
 "Kommentti." sanoi henkilö X.
Oikeasti siihen kuuluisi pilkku, ei siis piste. Eli näin: "Kommentti", sanoi henkilö X.
 Alkupuolen luvuissa oli vähän enemmänkin tökkiviä lauseita ja sellaista, mutta tässä tarinassa on kivasti huomattavissa myös kehitystä ja uudet luvut ovatkin olleet paljon parempia ja melkein virheettömiä.
 
 Mutta sitten se ongelma, joka minua häiritsi erityisesti: Adara on melko täydellinen esimerkki Mary Suesta. Olisi mahtavaa, jos hahmoon tulisi tarinan edetessä jotain syvyyttä, jotain huonoja puolia ja virheitä. Nyt hän on kaunis, fiksu, rohkea, salaperäisen perhetaustan omaava, useamman pojan kiinnostuksen kohteena oleva, aina oikein tekevä tyttö, eli liian täydellinen. Tietenkään en tiedä, oletko suunnitellut jotain hahmokehitystä hänen kohdalleen tulevissa luvuissa. Se olisi mahtavaa, koska toisi jotain syvennystä Adaran hahmoon!

Toivottavasti et loukkaannu tästä kommentistani. Haluan korostaa, että pidin tarinasta; jos se olisi ollut mielestäni huono, en olisi varmastikaan jaksanut lukea loppuun. Kirjoitahan lisää (:
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.9: luku 68
Kirjoitti: Lokitar - 24.09.2007 19:33:44
*Nostaa Takin kaikkien nähtäville* Tässä on ehkä maailman ihanin kommentoija!!! Niin rakentavaa ja hyvää palautetta ja osoittaa negatiivisetkin palautteet hellävaraisesti ja sanoo suoraan jos ei pidä jostain ja ja ja...  *halirutistaa* Tämä ei sitten karkaa mihinkään!
*Pistää Takin koiran talutushihnaan*
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 15.9: luku 68
Kirjoitti: Synagooganuoli - 25.09.2007 23:05:52
Iih iih... Minä vain kärtän, koskas sitä jatkoa saapuilee... Olen nimittäin aivan täpinöissäni täällä odottaessani jatkoa.
(OT/ Minkähän takia tulee aina käytyä täällä illalla...?)

No jaa, tuli tuosta Takin kommentista mieleen, että kehitystä on kyllä tässä ficissä näkynyt ja paljon *yrittää nostaa pisteitänsä kommentoijana*  ;)



Plääähhh... Olenko minä tosiaan näin epätoivoinen? Oikeasti... :D

// Kaapo yhdisti tuplat
Otsikko: Luku 69. Mutkittelua
Kirjoitti: Lokitar - 28.09.2007 22:45:40

Luku 69. Mutkittelua








Seuraavana päivänä kaikkien tuntien jälkeen Adara tapasi Harryn yksin oleskeluhuoneessa. Harryn punoittavasta kämmenselästä päätellen, he olivat saaneet saman kohtalon.
”Melkoinen jälki-istunto, vai mitä?” Harry sanoi.
”Jep. Kauanko jouduit kirjoittamaan?” Adara kysyi.
”Yli puoleen yöhön”, Adara vislasi hiljaa.
”Minä sain vain kaksi tuntia”, hän totesi ja istuutui Harrya vastapäiselle
tuolille ja erotti jotakin Harryn kädestä.
”En.. a.. ehd.. a?” Adara mutisi.
”En saa valehdella”, Harry sanoi.
”Minä jouduin kirjoittamaan ’en saa uhmata opettajaa, enkä valehdella’” Adara sanoi.
”Auts”, Harry sanoi ja huomasikin kuinka Adaran punainen jälki kädessä riitti ranteeseen asti.
”Kerroitko Ronille ja Hermionelle?”
”En. Entä sinä Georgelle?”
”En…” Adara huokaisi.
”En anna Pimennolle sitä tyydytystä että menisin kavereiden patistamana Dumbledoren puheille.”
”Sama täällä.”
”Kenen patistama ja miksi?” kuului Hermionen ääni oleskeluhuoneen ovelta.
”Ei mitään”, Adara ja Harry sanoivat kuin yhdestä suusta. Hermione katsoi heitä epäilevästi, Adara kiskoi hiljaa paitansa hihan paremmin kämmenselkänsä päälle.

Perjantai saapui harvinaisen nopeasti, kauhean läksypinon ja kipujen kera. Nyt Adara joutui lavastamaan että yrttitiedon tunnilla hoidettu kasvi puri häntä, että hän sai laittaa omatoimisesti siteen käteensä. Valitettavasti hän joutui jättämään Rohkelikon huispausjoukkueen uuden pitäjän etsintä-tilaisuuden väliin, koska oli väittänyt Georgelle että sairaalasiivessä kestää melko kauan.
Palattuaan oleskeluhuoneeseen, Ronia juhlistettiin uuden pitäjän paikan johdosta. Kaksoset olivat kähveltäneet kermakaljaa lähimmille kavereilleen ja huispausjoukkueelle. Adara onnitteli Ronia pikaisesti ja oli juuri makuusaliin johtavien portaiden puolivälissä, kun George pysäytti hänet ranteesta kiinni ottaen.

”Auh! Ai hei, George”, Adara sanoi, yrittäen vetää huomion äskeisestä kivun älähdyksestä. Adaran yllätykseksi Georgen kämmenselässä oli aivan samanlaiset jäljet kuin hänellä ensimmäisen jälki-istunnon jälkeen. Ennen kuin hän ehti tajutakaan, George riuhtaisi Adaran kämmenen ja ranteen ympärillä olevan siteen irti ja näki tekstin.

”Miksi et kertonut?” hän kysyi hämmentyneenä. Adara kääri siteen takaisin kämmenensä ympärille.
”En ikimaailmassa anna hänelle sitä kuvaa että pelkäisin tällaista pikkukipua.”
”Pikkukipua? Se ensimmäinenkin tunti oli tuskaa! Ja sinä olet kärsinyt jo koko viikon -”
”George, tämä kipu ei ole mitään verrattuna siihen mitä koin viime lukuvuoden lopussa”, Adara totesi rauhallisesti, mutta Georgelle sekin äänensävy tuntui olevan pelottava hälytys siitä, että Adara alkaisi itkeä tai huutaa. Ja se hälytys oli ihan oikeassa, sillä Adaran silmät kostuivat hiukan, tämän muistaessa miten hän makasi yksin hautausmaalla, kidutettuna. Ja kuinka Cedric tapettiin hänen silmiensä edessä, siksi että hän vain oli siellä.

George otti Adaran lämpimään syleilyynsä ja silitti tämän päätä toisella kädellä.
”Ei kerrota Dumbledorelle”, hän kuiskasi ja painoi huulensa hetkeksi Adaran otsalle.
”Kostetaan sammakolle ihan omin keinoin, vai mitä?” hän lisäsi ja katsoi hymyillen Adaraa silmiin. Adara nyökkäsi tyytyväisenä.
”Minun täytyy mennä nyt tekemään läksyt”, hän sanoi ja oli palaamassa makuusalille päin kun George sanoi: ”Mentäisiinkö tarvehuoneeseen?”
”Mutta läksyt –”
”Ne pärjäävät kyllä ilman sinua tämän illan.”
Adara mietti hetken, myöntyi ja lähti Georgen kanssa pois oleskeluhuoneesta.

He istuivat tarvehuoneen sohvalla, jutellen niitä näitä, monta tuntia. Adara istui välillä Georgen sylissä, George makasi välillä sohvalla pää nojaten Adaran jalkaa vasten. Jossain vaiheessa he pääsivät puhumaan kolmivelhoturnajaisista.
”Et arvaakaan kuinka säikähdin sitä kalmaria”, Adara sanoi.
”Et arvaakaan kuinka säikähdin että menetän sinut”, George sanoi ja painoi otsansa Adaran otsaa vasten. Syntyi hetken hiljaisuus kun he katsoivat käsiään, jotka olivat tarttuneet hellästi toisiinsa.
”Muistan kun tartuin sinua kädestä ennen pyörtymistäni, ja kun heräsin, olit yhä siinä”, Adara sanoi hymyillen. George henkäisi hiljaa.
”Tosiaan, minun piti kertoa sinulle jotain, jo ajat sitten...” hän mutisi vaivaantuneena.
”Mitä?” Adara sanoi ja he irtaantuivat toisistaan. George rapsutti takaraivoaan hiukan sen näköisenä, ettei tiedä mitä sanoa.
”No... Se jota tartuit kädestä, oli Malfoy. Mutta kun me molemmat oltiin sairaalasiivessä, niin me riideltiin ja Malfoy häipyi joten tartuin sinua kädestä... Ettet olisi yksin.”
”Ai...” Adara totesi. Miten hänen tuohon olisi pitänyt reagoida?
Adara reagoi jo tietämättään punastumalla, hän oli tarttunutkin Malfoyta kädestä.
Hiljaisuus laskeutui taas huoneeseen.

”Etkö ole vihainen?” George kysyi.
”Häh? Mistä muka?” Adara hölmistyi.
”No kun tavallaan huijasin sinua...” George sanoi hiukan vaivaantuneen oloisena.
”En tietenkään, höpsö”, Adara sanoi ja painoi hitaasti suukon Georgen poskelle. ”Olisi ollut ikävää herätä yksin.”
George hymyili ja painoi huulensa Adaran huulia vasten. He suutelivat pitkään, Georgen kietoessa arasti kätensä Adaran ympärille. Lopulta se taianomainen hetki loppui, kun kello löi yksi.
”Oho, pitäisi kai lähteä”, Adara sanoi ja muisti häntä odottavan läksypinon.
”Niinpä kai...” George sanoi, ja Adara aisti hänessä pienen pettymyksen äänensävyn.

Pian he olivat taas oleskeluhuoneessa ja vielä ennen makuusaleihin menoaan, he suutelivat pikaisesti ja halasivat toisiaan hiljaa hetken.
”Öitä, prinsessani”, George kuiskasi.
”Öitä”, Adara sanoi hiukan huvittuneena. Päästyään portaille, hän lisäsi vielä: ”Prinssi”, ja häipyi makuusaliin.

Seuraavana aamuna Adara kiiruhti aamiaiselle ja kuuli Hermionen, Ronin ja Harryn keskustelemassa.
”No, hän ei vain voi poistua enää talosta, siinä kaikki. Dumbledore varoitti häntä poistumasta.”
”Kenestä puhutte?” Adara kysyi, Ronin suu loksahti kiinni.
”E-ei kenestäkään”, hän mutisi.
”Ron, käytä aivojasi”, Hermione sähähti ja kääntyi sitten Adaraan päin.
”Sirius on havaittu Lontoossa. Lucius Malfoy luultavasti asialla.”
”Mitä?”
”Joo, Lucius tunnisti Siriuksen kai laiturilla... Tai sitten teidät nähtiin kun olitte Siriuksen kanssa ulkona”, Harry sanoi.
”Tuskin, emme kuulleet tai nähneet missään vaiheessa ketään.”
”Sitäkin epäilyttävämpää. Olitte sentään monta tuntia poissa”, Hermione sanoi. Adara hiljeni. Jospa se sitten olikin hänen syytään? Heidät oli nähty ja nyt Siriuksesta on päivän profeetassa tiedotus...
”Hei, katso tuota pikkujuttua tuossa...” Harry sanoi Ronille ja he lukivat jotain minkä otsikon Adara erotti: TUNKEILIJA MINISTERIÖSSÄ
”Sturgis Podmore? Eikö se ole se tyyppi, jonka tukka näyttää olkikatolta? Hän on kil-”
”Ron, Shh!” Hermione sihahti vilkaisten ympärilleen.

He keskustelivat hetken ja totesivat että ministeriö oli luultavasti pidättänyt Sturgisin ilman mitään selitystä, vain siksi että Sturgisin epäiltiin olevan killassa. Harry ja Ron lähtivät pelaamaan huispausta, Adara palasi läksypinonsa ääreen. Myöhemmin hän näki vain vilahduksen Georgesta ja Fredistä jotka lähtivät huispaustreeneihin.

Tunteja myöhemmin kaksoset lopulta palasivat.
”Hei, miten harjoitukset menivät?”
”Surkeasti”, George sanoi.
”Katiella alkoi tulla verta nenästä, meidän piti antaa luomamme vastalääke, mutta annoimmekin rupirakkopalkoa -”
”Joka olikin rupirakkopalon käärinpaperiin joutunut verenvuotonugaa -”
”Ja homma hajosi totaalisesti”, Fred lopetti.
”Ja kaiken lisäksi Ron oli ihan hermona...” George mutisi ja vilkuili poikien makuusalia kohti.
”Ajatteletko samaa, unet tekisivät terää?” Fred sanoi haukotellen.
”Totta vie, veliseni”, George sanoi ja vilautti vielä hetkellisen hymyn Adaralle ja häipyi veljensä perässä makuusaliin. Adara sai lopulta viimeisteltyä liemien aineensa ja siirtyi nyt takan viereen harjoittelemaan tulen suurentamis-loitsua.

Harjoiteltuaan hetken, Adara luuli nähneensä Siriuksen kasvot hetken liekeissä. Räpyteltyään silmiään hän ei taas nähnyt mitään normaalista poikkeavaa. Juuri kun hän oli aloittamassa uudestaan loitsua, Siriuksen pää palasi taas hänen silmiensä eteen, tällä kertaa pysyvästi.
”Sirius?” Adara sanoi hölmistyneenä.
”Iltaa. Tai yötä...” Sirius sanoi virnistäen.
”Mitä ihmettä sinä teet?” Adara kysyi ja varmisti, ettei huoneessa ollut ketään heidän lisäkseen.
”Olen käväissyt tässä jo pariin kertaan odottaen että tapaisin sinut ja Harryn. No, mitä sinne päin kuuluu?” Sirius kysyi huolettomasti.
”Ei ihmeellistä... Se uusi Pimennon akka on hirveä.”
”Tiedän henkilön... Mitä hän sitten on tehnyt?”
”Äh... Ei mitään, paitsi kieltäytyi opettamasta loitsuja tunneillaan. Pelkkää teoriaa.”
”Sopii hyvin kuvaan. Millaisia rangaistuksia hänellä on?”
”M-mistä minä tietäisin? Oletitko että joudun heti jälki-istuntoon?” Adara vältteli.
”No se ei olisi ihme, sinä ja Harry olette ministeriölle oikea uhka kun näitte Diggoryn kuoleman ja Voldemortin paluun.”
”Niinpä kai...” Adara mutisi. Siriuksen pelkkä lyhyt katse kertoi, että hän tiesi Adaran jättäneen jotain kertomatta. Adara huokaisi, mutisi jotain ’vihaan kun teet noin’ tapaista ja näytti kämmenselkänsä.

”Mitä ihmettä tuo on?” Sirius sähähti.
”Hän antoi sellaisen sulkakynän jolla kirjoitin paperiin omalla verelläni ’En saa uhmata opettajaa, enkä valehdella.’ ja kirjoitus upposi ihooni yhtä aikaa."
”Tuohan on laitonta nykyään! Fyysisiä rangaistuksia ei ole enää! Nyt kerrot kaiken Dumbledore-”
”Osoittaakseni Pimennolle että olen heikko? Ei kiitos”, Adara sanoi yhtä itsepäiseen sävyyn kuin aina. Sirius huokaisi. Samassa oleskeluhuoneeseen astelivat Harry, Ron ja Hermione.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 28.9: luku 69
Kirjoitti: Amlae - 30.09.2007 09:55:39
George ja Adara söpöstelivät ;D  
Tosin tunnelmaa saattoin hiaman pilata (siis heidän kahden välillään) aihe Dracosta...
Njoo nua kaksi on kummiskin söpöjä yhdessä ^__^

Mutta jätit kyllä aika jännään kohtaan oikeestaan.
Nytten saan spekuloida mielesäni seuraavaan lukuun asti tuleeko kolmikolle jotain erityistä taistoa, jos he saavat tiätää niistä rupikonnan rangaistus metodeista ( onko tua oikea sana? O_o) Harrya ja muita kohtaan...
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 28.9: luku 69
Kirjoitti: Mya Musta - 30.09.2007 12:41:36
Ihana jatko! Ja vieläpä pitkästä aikaa!
Kaikki olivat taas ihan itsensä, Ronkin taas sellainen "unohtelevainen" ja käy kyllä silti vähän sääliksikin Ronia, kerrankin hän oli varovainen tämän salaisuuden kanssa, ja nyt sitten ei olisi edes tarvinnut olla.. :D

Aika järkytys tuo, että Adara ottikin Malfoyn kädestä kiinni.. Ad taisi väähn pettyä, mutta silti se sopii Georgen kanssa paremmin yhteen kuin Malfoyn kanssa!!!

Ihanaa kun Siriuskin saatiin taas tuonne mukaan, ja turhaan Adara on syyllisyydentuntoinen, kumpa hän vain ymmärtäisi sen, ellei sitten Sirreä nähty silloinkin.

Adara ja George söpöstelemässä <33

Jatkoa!!!

Mya Musta
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 28.9: luku 69
Kirjoitti: Synagooganuoli - 30.09.2007 20:09:08
Oih, ihanaa, olit jatkanut! ;)

Nyt en saa aikaan mitään järkevää kommenttia, joten...
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 28.9: luku 69
Kirjoitti: Cirilla - 01.10.2007 14:50:24
Uuh..
Jatkoa on tullut..
Tosiaan, tämä oli hieman vaillinainen luku.
Ei tapahtunut mitään kovin syvällisempää.
Sitä samaa söpöilyä George-Adara jne.
Olihan se aika mukavaa luettavaa, kun George ja Adara oli tarvehuoneessa ja juttelivat.
Sirius tuli mukaan kuvioihin.
Harry, Ron ja Hermione vain käväisivät luvussa..
Blaa blaa blaa.
Aika tylsää! Näin suoraan sanottuna.
Ja ilmaan mitään kiertelemisiä ja kaartelemisia.
*TYLSÄÄ
Ei millään pahalla.
Tosiaan olisin toivonut jotain muutosta.
Eli jos tämä tosiaankin oli jujuton luku, niin seuraavassa sietääkin jo tapahtua jotain.
En minä halua lukea tylsää ficciä :S

Cir*Katwi Kiittää ja ihmettelee kommentin laadusta, joka on aika erilaista entä ennen.
Ethän ota pahalla?
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 28.9: luku 69
Kirjoitti: Lokitar - 01.10.2007 21:27:29
Dead_Rose, kiitos kommentista ^^ samoin Mya Mustalle. Herm-oo-nini, odotan yhä sitä rakentavaa ;)
Cirilla, en suuttunut mutta se vaan hämää kun joka luvussa pitäisi tapahtua jotain suurta, koska eihän se koululaisen arkikaan joka päivä seikkailu ole :)
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 28.9: luku 69
Kirjoitti: pullarusina - 02.10.2007 09:19:50
Buahaa! Kivakiva, uusi lukuliini ^^ Hmmmm. *alkaa kehitellä päässään kaikenlaista Adaran ja Malfoun välille tuon punastumisen perusteella* >D Buhahaa. Nojooo. Hyvä luku oli khyl, vaikka tapahtumia ei niin hirveästi ollutkaan :--3 Yaaap. Nojuu. Jatkoa odotellessa voisin vaikka tanssia sadetanssin.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 28.9: luku 69
Kirjoitti: Cirilla - 02.10.2007 12:11:54
No ei tarvitse aina tapahtua. Ei ei, mutta se ei ole pointtini. Eikä ees joka luvussa saa tapahtua mitään kovin suurta. Sekin olisi tylsää. Mutta tämä luku oli tällainen, mistä minä en kovin pitänyt. Mutta kyllähän tämä sopii kokonaisuuteen. Pysyn kommenttini takana (:
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 28.9: luku 69
Kirjoitti: lumisuli - 03.10.2007 17:53:34
koska tulee uus luku????? :D  Eikä sen tarvii olla ees pitkä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

T. lumisuli  :'(
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 28.9: luku 69
Kirjoitti: Lokitar - 03.10.2007 19:46:47
yks sivu jo 70. luvusta valmiina, mutta jatkan sitä vielä :)
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 28.9: luku 69
Kirjoitti: Synagooganuoli - 04.10.2007 16:34:40
No tässäpä nyt edes hiukan sitä rakentavaa:

Teksti on kohtalaisen sujuvaa, ja yleensäkin tämä on mukavaa luettavaa... Muutamia virheitä löysin:

Lainaus
”Minä sain vain kaksi tuntia.” hän totesi ja istuutui Harrya vastapäiselle
tuolille ja erotti jotakin Harryn kädestä.
”En.. a.. ehd.. a?” Adara mutisi.
”En saa valehdella.” Harry sanoi.

Tuossa olisi pitänyt olla repliikit näin:

”[/b]Minä sain vain kaksi tuntia”, hän totesi ja istuutui Harrya vastapäiselle
tuolille ja erotti jotakin Harryn kädestä.
”En.. a.. ehd.. a?” Adara mutisi.
(Oli ihan oikein)
”[/b]En saa valehdella”, Harry sanoi.

Eli jos lause päättyisi pisteeseen, tulee puhe tässä järjestyksessä:

"repliikki", sanoi joku.

Toivottavasti tajusit :)

Eli siis jos lauseessa tulee tavallisesti piste, tulee siihen pisteen sijaan pilkku, mutta vasta lainausmerkkien jälkeen.
Jos taas puheenvuoro päättyy kysymys- tai huutomerkkiin, ei pilkkua tule. Silloin lainausmerkkien jälkeinen sana alkaa pienellä (paitsi tietysti erisnimet yms...)

Esim. "Tuletko päivälliselle?" kysyi Adara.
Tai "Tuletko päivälliselle?" Adara kysyi.

Eli ihan niin kuin olit kirjoittanut. Kolme pistettä vastaa tavallaan kysymys- tai huutomerkkiä.

Tässä oli ihan oikein:

Lainaus
”Etkö ole vihainen?” George kysyi.
”Häh? Mistä muka?” Adara hölmistyi.
”No kun tavallaan huijasin sinua...” George sanoi hiukan vaivaantuneen oloisena.


Odotan kyllä innolla jatkoa, anteeksi pelkät virheistä nalkuttamiset, mutta kun innostuin selittämään. Saatat kyllä tietääkin nämä jo... Ja jos sinulla on beta, niin suosittelen hänellekin olemaan noissa tarkkana. Itsellä tulee kauhean helposti virheitä pilkuissa yms.


//muoks muoks... Huomasin vain, kun luin omaa viestiäni vielä kertaalleen läpi, niin pitäisikö tuossa erotti jotakin Harryn kädestä -kohdassa olla, että erotti jotakin Harryn kädes? En ole ihan varma, mutta mietipäs asiaa...
Otsikko: Luku 70. Yli-inkvisiittori
Kirjoitti: Lokitar - 07.10.2007 17:43:14

Luku 70. Yli-inkvisiittori








Sirius käännähti hetkeksi katsomaan tulijoita ja jatkoi keskustelua: ”Mutta tietäisitpä miten Remus puhuu Pimennosta.”
”Tunteeko Remus -”
”Ei suoranaisesti, mutta Pimento on vaikeuttanut ihmissusien töiden saantia hahmottelemiensa lakien takia.”
Harry, Ron ja Hermione istuutuivat hölmistyneinä takan ympärille, kukaan ei kuitenkaan keskeyttänyt keskustelua. Hermione sen sijaan osallistui mukaan:
”Mitä Pimennolla on ihmissusia vastaan?”
”Pelkää niitä, luultavasti... Hän käsittääkseni halveksii osin-ihmisiä, hän kampanjoi viime vuonna senkin puolesta, että vedenväki kerättäisiin yhteen ja merkattaisiin. Kuvittele millaista ajan haaskausta jahdata vedenväkeä, kun Oljon kaltaisia jalkarättejäkin juoksentelee vapaana.”
Adara tyrskähti, Ron nauroi, Hermione tapansa mukaan suuttui.
”Sirius! Jos sinä ihan totta yrittäisit edes vähän Oljon kanssa, se varmasti reagoisi siihen. Sinä olet sentään ainoa, joka sen perheestä on jäljellä, ja Dumbledore sanoi –”
”Syy siihen miksi Pimento opettaa pelkkää teoriaa, on luultavasti se, että ministeriö pelkää Dumbledoren perustavan oppilaista armeijaa.” Syntyi järkyttynyt hiljaisuus. Sirius oli selvästi pyrkinytkin siihen, että Hermione sulkisi suunsa.

”M-mitäh?” Harry sanoi.
”Se on hyvin todennäköistä, sillä Toffee pelkää nyt sitä että Dumbledore on menettänyt järkensä ja aikoo vallata ministeriön”, Sirius sanoi olkiaan kohauttaen.
”Tuo oli typerintä mitä olen eläissäni kuullut, vaikka laskisin mukaan sen mitä Lovekivasta irtoaa”, Ron totesi ja oli hetken hiljaa.
”Muuten, tiedätkö onko päivän profeetassa jotain Dumbledoresta huomenna? Veljeni Percy sanoi –”
"En tiedä, en ole tavannut ketään kiltalaista koko viikonloppuna. Kaikki kiireessä... Olen ollut täällä kaksin Oljon kanssa.”
Adara aisti kuinka pahoillaan Sirius oli asiasta.

”Et siis ole kuullut Hagridistakaan mitään uutta?” Harry kysyi.
”Ah... hänen olisi pitänyt tulla takaisin ja kukaan ei oikein tiedä mitä hänelle kuuluu”, Sirius vastasi. Muut vaihtoivat huolestuneet katseet.
”Mutta Dumbledore ei ole huolissaan, joten ei teidänkään tarvitse”, Sirius sanoi pikaisesti.
”Mutta jos hänen olisi pitänyt tulla takaisin –” Hermione aloitti.
”Madame Maxime oli hänen kanssaan; olemme olleet yhteydessä häneen ja hän sanoo että he erosivat paluumatkalla – mutta mikään ei viittaa siihen, että Hagrid olisi loukkaantunut tai – no, mikään ei viittaa siihen ettei hän olisi täysin voimissa.”
Kolmikko vaihtoi taas huolestuneita silmäyksiä, Adara puri huultaan mietteliäänä.
”Älkää kyselkö kauheasti Hagridista siellä päässä. Se vain vetää lisää huomiota siihen, ettei hän ole palannut, ja sitä Dumbledore ei halua. Hagrid on sitkeä ja pärjää kyllä”, Sirius sanoi hymyillen mutta ilmapiiri oli edelleen hermostunut. Sirius katsoi Adaraa hetken.

”Milloin teidän seuraava Tylyaho-viikonloppu on? Mietin vain, että se valeasu meni siellä asemalla täydestä, eikö vain? Ajattelin että –”
”ÄLÄ!” Harry ja Hermione huudahtivat, Adarasta idea ei ollut vaikuttanut kovin pahalta.
”Etkö sinä lue Päivän Profeettaa?” Hermione kysyi.
”Ai sitä, koko ajanhan ne arvuuttelevat, missä minä olen. Oikeasti, niillä ei ole hajuakaan –”
”Joo, mutta tällä kertaa me uskotaan, että niillä on”, Harry sanoi. ”Malfoy sanoi junassa jotakin mistä me ajateltiin, että hän tiesi että se olit sinä, ja hänen isänsä oli laiturilla. Niin että älä missään nimessä tule tänne, jos Malfoy näkee sinut taas –”
”Hyvä on, hyvä on, viesti meni perille”, Sirius sanoi melko tyytymättömästi. Adaraa harmitti.
”Se oli vain ajatus, ajattelin että olisi hauska taas tavata.”
”Niin olisikin, en vain tahdo että sinut heitetään takaisin Azkabaniin!” Harry sanoi. Sirius huokaisi ja hiljaisuus laski huoneeseen.

”Olet vähemmän isäsi kaltainen kuin luulin. James olisi nauttinut juuri riskeistä”, Sirius tuumi.
”Kuule –”
”No niin, täytyy mennä, Oljo kuuluu laskeutuvan portaita”, Sirius sanoi, melko varmasti valehdellen.
”Kirjoitan teille sitten kun voin tulla taas, sopiiko? Jos siedät sen verran riskiä?”
Pieni poksahdus ja hän oli taas poissa. Adara pidätti huokauksensa nielaisulla. Ron näytti huomaavan Adaran pettymyksen ja teki pahoittelevan ilmeen hänelle.


Seuraavana aamuna Päivän Profeetassa toden totta oli mullistava juttu.

             MINISTERIÖ PYRKII UUDISTAMAAN OPETUSTA
         DOLORES PIMENTO NIMITETTY YLI-INKVISIITTORIKSI


”Voi luoja”, kaksoset henkäisivät lukiessaan artikkelin.
”Tässä sanotaan että Pimento on onnistuneesti mullistanut pimeyden voimilta suojautumisen opetuksen!!! Mitä helkkaria?” Fred tuhahti.
”Tässä haukutaan Lupiniakin”, George mutisi.
”Tiedän erittäin hyvin, luin tuon artikkelin viidesti ennen kuin tajusin olevani hereillä”, Adara sanoi ärtyneenä ja hieraisi väsyneitä silmiään.
”Voi kunpa Pimento tarkastaisi meidän tunnilla Kalkaroksen”, Fred sanoi silmät toiveikkaana sädehtien. ”Jos hän kysyy Kalkarokselta sanallakaan siitä, miksi hän ei ole saanut haluamaansa pimeyden voimilta suojautumisen opettajan työtä...”
”Pimento ei ehdi edes tajuta olleensa kuollut”, George viimeisteli veljensä lauseen. Adarasta ajatus ei kuulostanut lainkaan hassummalta. Ennemmin hän oli Kalkaroksen jälki-istunnoissa kuin Pimennon.

Kaksoset Adara tapasi ruokailussa ensimmäisten tuntiensa jälkeen.
”Pimento oli loitsuissa”, Fred sanoi siihen äänen sävyyn että hän oksentaa.
”No, miten meni?” Adara kysyi.
”Ei mitenkään kummemmin, Pimento kyseli Alicialta hiukan tuntien laadusta. Alicia kehui Lipetitin taivaisiin ja Pimento kysyi vain muutaman asian Lipetitiltä. Tuskin hänellä on hätää Pimennonkaan silmän alla”, George sanoi.
”Ihmekös se, Lipetit osaa opettaa”, Adara sanoi ja söi ruokansa loppuun. Kaksoset menivät juttelemaan Harrylle, Adara lähti rohkelikkotorniin hakemaan loppupäivän kirjoja.

Pimento ilmestyi Adaran liemien tunnille. Adara otti muistiinpanovälineensä ennätysajassa esille, että voisi kirjata parhaimmat tilanteet ylös – jos niitä vain sattuisi. Adaraa ei ainakaan haittaisi muutama ylimääräinen Pimennon pää kierimässä alas portaita.
Saapuessaan luokkaan, Pimento keräsi Kalkaroksen huomioon itseensä tyypillisellä ”Höm, höm” yskäisyllään. Kalkaros kääntyi kolkosti hänen puoleensa.
”Niin?”
”Kai sait viestini että tulen seuraamaan oppituntiasi tänään? Yli-inkvisiittorin tehtävissä.”
”Jos en olisi saanut viestiäsi, minä varmasti kysyisin että mitä sinä teet luokassani”, Kalkaros sanoi kylmästi. Adara muisteli koska Kalkaros on viimeksi sinutellut jotakuta. Kalkaros vilkaisi Adaraan päin ja kääntyi nopeasti takaisin liemiainesten puoleen ja heilautti sauvaansa, että ainekset leijuivat kaikki oppilaiden pöydille järjestykseen. Adaraa hämäsi kun Kalkaros vilkaisi häntä aina nopeasti milloin missäkin välissä, vaikka Adara ei olisi edes tehnyt mitään.
Pimento kyseli hetken Tediltä mitä mieltä hän oli Kalkaroksen tunneista ja vetäytyi sitten seinän viereen tuolille seuraamaan tuntia ja tekemään merkintöjä lehtiöönsä.

”Neiti Musta voisi keskittyä hiukan enemmän siihen että hänen liemensä savu on vihreää vaikka sen pitäisi olla sinertävää”, Kalkaros sanoi ja luihuiset alkoivat tyrskähdellä. Pimento näytti tyytyväiseltä kun Adara sai noottia muiltakin opettajilta.
Huolimatta siitä, että Adara oli viimeksi uhannut tunkea Pimennon sauvan jonnekin hyvin huonoon paikkaan, tämä saapui silti Adaran pöydän luo ja kysyi:
”Mitä mieltä olet Kalkaroksen tunneista?”
Adara puristi vasemman kätensä nyrkkiin ja yritti niellä kiukkuansa. Mutta nyt kun hän tarkemmin asiaa ajatteli... Ei Kalkaroksen opetus huonoa ollut, hänen käytöksensä ja suhtautumisensa Adaraan vain. Jospa hän yllättäisi Pimennon erikoisella lausunnollaan.

”Minun mielestäni? hmm... Minusta professori Kalkaros on todella hyvä opettamaan”, Adara sanoi noin vain. Kalkaros tuntui lopettaneen hyllyjen luona järjestelynsä hetkeksi. Muutama rohkelikko tuijotti Adaraa erittäin järkyttyneenä.
”Niinkö sinusta?” Pimento kysyi kohottaen kulmiaan. Adara nyökkäsi. ”No sepä hienoa. Entä asiat joita hän opettaa? Ovatko ne mielestäsi mieluisia?”
”Osa niistä on erittäin hyödyllisiä, en tosin ole keksinyt itselleni vielä käyttöä elävien kuolleiden juomalle, mutta...” Adara mutisi mietiskelevän näköisenä. Pimento tuntui hiukan säpsähtävän, luultavasti Adaran käytöksen takia, eikä sen että heille opetetaan elävien kuolleiden juoman tekoa.
”Eli kokonaisuudessaan professori Kalkaroksen opetus on...?”
”Erittäin palkitsevaa”, Adara sanoi ja hymyili leveästi. Pimento nyökkäsi, hymyili takaisin ja palasi paikalleen ripeästi. Kalkaros jatkoi pullojen lajittelemista hyllylle kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Kun muut jatkoivat itsenäistä työskentelyään ja Kalkaroksella ei tuntunut olevan muuta tekemistä kuin vahtia ettei kukaan tapata itseään, Pimento siirtyi haastattelemaan häntä.
”No niin, professori, kuinka kauan olette työskennelleet täällä?”
”Melkein viisitoista vuotta”, Kalkaros vastasi.
”Eli melkoisen kauan, Dumbledore nimitti sinut virkaan?”
”Kyllä”, Kalkaros sanoi ja hänen huulensa tuntuivat yhtäkkiä menevän viiruksi.
”Vaikka hait Pimeyden voimilta suojautumisen opettajan virkaan?”
”Niin”, Kalkaros sanoi ja viimeinenkin väri hänen kasvoissaan tuntui katoavan. Pimento tuntui olevan nyt hiukan vaarallisilla vesillä... Adara kirjoitti kysymykset ja vastaukset muistiin vihkonsa takasivulle.
”Menestyksettä?” Pimento jatkoi ja Kalkaroksen huuli vääntyi vinoon. Adara päästi pienen hihityksen kättään vasten.
”Ilmeisesti”, Kalkaros vastasi, Pimento raapusti lehtiöönsä jotain.
”Ja olet käsittääkseni hakenut pimeyden voimilta suojautumisen opettajan virkaa säännöllisin välein siitä saakka kun liityit opettajakuntaan?”
”Niin”, Kalkaros sanoi, näyttäen hyvin kiukkuiselta.
”Osaatko ollenkaan sanoa, miksi Dumbledore on kieltäytynyt nimittämästä sinua mainittuun virkaan?”
Pelleilikö Pimento hänen kustannuksellaan, vai koetti kuinka kauan kestäisi ennen kuin hän räjähtäisi Kalkaroksen sauvan avustuksella palasiksi?
”Kehottaisin kysymään häneltä”, Kalkaros töksäytti.
”Voi, minä kysyn”, Pimento sanoi.
”Onko asia niin olennainen?” Kalkaros kysyi, ja Adarasta tuntui että jos katse tappaisi niin...
”On toki, toki ministeriö haluaa ymmärtää perusteellisesti opettajien taustat”, Pimento sanoi herttaisesti hymyillen ja istuutui takaisin tuolille raapustamaan lehtiöönsä.

”Neiti Musta, liemesi savu on sukunimesi mukaista – mustaa ja haiskahtaa”, Kalkaros sanoi yhtäkkiä häijysti, heilautti sauvaansa ja liemi katosi.
”Teet liemesi uudestaan minun jälki-istunnossani tänä iltana. Ymmärretty?”
”On, professori”, Adara sanoi, kihisten kiukusta. Miksi Pimennon käytöksen piti kostautua juuri häneen?!
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 7.9, luku 70!!!
Kirjoitti: Synagooganuoli - 07.10.2007 21:01:49
Ih-ih-ih-ihanaa! Jatkoa! Ja vielä tänään, kun en ole minään muuna päivänä oikeastaan täällä käynytkään tänä viikonloppuna... Kerrankin mun onnetar jätti pettämättä mut... ;)

Mutta jatkoa vain, en todellakaan jaksa keksiä rakentavaa tuosta sun loistavasta tekstistäs.

Paitsi että et ole korjannut pilkkuvirheitä vielä uudesta jatkosta...  :o

Lainaus
”Se on hyvin todennäköistä, sillä Toffee pelkää nyt sitä että Dumbledore on menettänyt järkensä ja aikoo vallata ministeriön.” Sirius sanoi olkiaan kohauttaen.

... Kuuluu olla:

”Se on hyvin todennäköistä, sillä Toffee pelkää nyt sitä että Dumbledore on menettänyt järkensä ja aikoo vallata ministeriön”, Sirius sanoi olkiaan kohauttaen.

// muoks muoks... Et ole korjannut vielä edellisistäkään jatkoista virheitä, mikä mättää? :D
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 7.9, luku 70!!!
Kirjoitti: SutsannaP - 08.10.2007 13:44:05
tiekkö ton vikan luvun huonopuoli oli se että se on harvinaisen lyhyt luku sun tuotannosta tiekkö vaikka se hyvä olikin.olet hyvä kirjoittamaan silti ja jos sitä uutta lukua ei ala tuleen niin sun lukijoilla kiehahtaa yli..
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 7.9, luku 70!!!
Kirjoitti: Lerosa - 08.10.2007 17:20:10
Ihanaa kun sait inspistä mutta kappale oli vähän lyhyt. Tuskin maltan odottaa sitä kun sirius kuolee koska tykkään voimakkaista tunteista. Ei mitään rakentavaa tällä kertaa sori.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 7.9, luku 70!!!
Kirjoitti: Lokitar - 08.10.2007 22:29:38
SutsannaP, seuraava luku on pitkä, usko pois

Roosa, julmaa odotella Siriuksen kuolemaa, mä ainakin itken sitä kirjottaessani :'( tai itseasiassa olen kirjoittanut sitä jo..

Herm-oo-nini, beta hoitaa ton pilkkuvirheen piakkoin :D
Otsikko: Luku 71. Määräyksiä
Kirjoitti: Lokitar - 10.10.2007 17:07:23
A/N: Noniin, taas uusi luku!! En tiedä saanko jatkoa laitettua tän jälkeen ennen ens viikon sunnuntaita (Lähden Lontooseen viikoksi tän viikon sunnuntaina, wihii!) että lueskelkaa tätä hitaasti ja jos ootte lukenu tarpeeks hitaasti, niin saatte jatkoo melki heti sitten ku palaan :D Tässä luvussa Adara on hiukan kiukkuinen, varautukaa

Luku 71. Määräyksiä








Samana päivänä Adara palasi liemien luokkaan kirjat mukanaan. Kalkaros odotti jo häntä, ja kuultuaan oven kolahduksen, hän heilautti sauvaansa taululle, ohjeet ilmestyivät siihen.
”No niin, ota kattilasi ja ainekset ja ryhdy töihin”, hän sanoi kolkosti ja tutkiskeli suurta paperipinoa, ilmeisesti jonkin vuosiluokan kokeita.
Adara alkoi annostella noidankattilaan granaattiomenan mehua. Muuta ääntä luokassa ei edes kuulunut, kuin pisaroiden ääni ja Kalkaroksen sulkakynän rapina.

Liemi oli jo puolimatkassa valmiutta, eikä virheitä ilmaantunut. Kalkaros vilkaisi harvasen kerta liemen savun väriä ja jatkoi taas kokeiden tarkistusta.
Adara uppoutui ajatuksiinsa. Miksi Kalkaroksen piti olla tuollainen... tuollainen...
Hän ei edes keksinyt sanaa kuvaamaan Kalkaroksen luonnetta.
Ja miksi hänen piti olla sellainen juuri Adaraa kohtaan? Tai pahempi kuin muita kohtaan...
Hänhän oli ollut Adaran äidin kanssa ystävä, tai ainakin kaveri. Miksi?
Adaran olisi tehnyt mieli kysyä, mutta tuskinpa Kalkaros vastaisi. Toisaalta, mitähän Kalkaros sanoisi jos Adara kysyisi? Ei hän voisi olla vain hiljaa vastaamatta, vai voisiko?
Adara mietti kuumeisesti kysyisikö hän jotain vai ei, ja mitä hän kysyisi.
Sinähän olit äitini kaveri, miksi? Ei todellakaan. Mitä yhteistä sinulla ja äidilläni oli? Ei.

”Ajatuksesi vaeltelevat taas, neiti Musta. Liemesi alkaa muistuttaa aamupuuroa”. Kalkaros huomautti. Adara heräsi aatoksistaan ja lisäsi salamanterin verta oikean määrän.
”Tätä menoa S.U.P.E.R:isi jäävät täysin haaveeksi, jos et osaa ajatella ennen kuin teet”, hän lisäsi kolkosti.
”Anteeksi...” Adara sanoi ennen kuin edes tajusi mitä oli sanonut. Miksi hän pyysi anteeksi? Johtuiko se siitä kun hän yritti ajatella Kalkaroksen inhimillisempiä puolia?
Kalkaroskin näytti hiukan hölmistyneen tuosta lausahduksesta, mutta ei sanonut mitään.
Hetkonen, mistä Kalkaros tiesi että Adaran ajatukset vaeltelivat? Oliko hän niin helposti luettavissa ilmeiden perusteella?
Häiritsevää.

Adara sai liemensä jotenkuten onnistuneen näköiseksi, Kalkaros testasi lientä yhteen koesammakkoon. Sammakko vaihteli hetken väriään ja muuttui lopulta kameleonttimaisesti ympäristöön sulautuvaksi.
”Kelpaa, saat poistua”, Kalkaros sanoi.
Adara pesi patansa, järjesti tavarat laukkuunsa ja heitti ylijääneet ainekset takaisin paikalleen. Kun kaikki oli valmista, hän lähti, mutta ovelle päästyään hän pysähtyi hetkeksi ja kääntyi katsomaan Kalkarosta. Kalkaros ei ensin huomannut asiaa, mutta kun huomasi, hän katsoi Adaraa kolkosti ja sanoi: ”Oliko vielä jotain?”
”E-ei”, Adara kakisti ja käänsi katseensa muualle.
”No ala mennä sitten”, Kalkaros töksäytti ja Adara kiiruhti ulos luokasta.

Hiton hitto. Miten joku voi olla noin vaikeasti lähestyttävä? hän mietti ja harmitteli kun ei ollut saanut kysyttyä mitään. Kalkaroskin oli vain ihminen, ei hän voisi asialle mitään jos Adara kysyisi yhden vaivaisen kysymyksen. Jos hän vielä saisi tilaisuuden, hän kysyisi jotain, mitä tahansa.

Tylyaho-viikonloppua edeltävänä torstaina, Adaran istuessa yksin syömässä, Hermione tupsahti paikalle kuin tyhjästä.
”Hei, asiani on melko kiireinen joten sanon nopeasti”, Hermione aloitti kauhealla vauhdilla.
”Kiinnostaisiko sinua saada pimeyden voimilta suojautumisen tunteja Harrylta? Ajateltiin kerätä pieni porukka niitä joita kiinnostaisi muu kuin Pimennon teoriatunnit.”
”Öh - tietysti.”
”Hyvä, puhutaan asiasta myöhemmin, menen kyselemään muilta”, Hermione sanoi. ”Tapaaminen Tylyahon Sianpäässä sitten.”
”Okei”, Adara huikkasi ja mietti mitä mieltä Pimento olisi, jos saisi tietää.

Tylyaho-viikonloppuna, Adaran ollessa matkalla Sianpäähän, hän mietti: miten Siriuksella menee?
Hänestä ei ollut kuulunut mitään takkaan ilmestymisen jälkeen. Adara toivoi suunnattoman paljon, ettei tämä tupsahtaisi Tylyahoon Malfoyn nenän alla.
Adara löysi tiensä Sianpäähän ja havaitsikin pöydän jonka ympärillä oli jo suuri väkijoukko. Harry, Hermione ja Ron, sekä Neville, Dean, Lavender, Parvati, Padma, Cho, Luna, Katie, Alicia, Angelina, Colin, Dennis, Ernie, Justin, Hannah, Anthony, Michael, Terry, Ginny, Fred, George, Lee, sekä kaksi joita Adara ei tunnistanut. Harryn idea oli ilmeisesti saanut suosiota. George vilkutti Adaralle ja opasti tämän viereiselleen tuolille. He olivat ilmeisesti aloittaneet jo jutustelun.

”Mikä todistaa että tiedät-kai-kuka on palannut?” kysyi Puuskupuhilainen hyökkäävään sävyyn.
”Minä todistan”, Adara sanoi päättäväisen kuuluvalla äänellä ja istuutui paikalleen. Puuskupuh vaikeni hetkeksi, mutta Ron töksäytti: ”Kuka sinä olet?”
”Zacharias Smith, ja olen sitä mieltä että meillä on oikeus tietää millä perusteella nuo kaksi väittävät että tiedät-kai-kuka on palannut.”
”Kuule, siitä meidän ei oikeastaan ollut määrä keskustella -” Hermione aloitti, mutta Harry keskeytti: ”Ei se haittaa, Hermione... Niin että millä perusteella väitän, että tiedät-kai-kuka on palannut? Minä näin hänet. Mutta Dumbledore kertoi viime vuonna koko koululle, mitä tapahtui, ja jos sinä et uskonut häntä, niin et usko meitäkään, enkä minä tuhlaa tätä iltapäivää siihen että yritän vakuuttaa ketään.”
”Varsinkaan tuollaista mulkeroa...” Adara mutisi ja George tyrskähti.

”Dumbledore kertoi viime vuonna vain, että tiedät-kai-kuka surmasi Cedric Diggoryn ja että sinä toit Diggoryn ruumiin takaisin Tylypahkaan. Hän ei kertonut yksityiskohtia, hän ei kertonut, miten Diggory tarkalleen sanottuna murhattiin, minusta tuntuu että me kaikki halutaan tietää –”
”Jos sinä oletit että saat täältä jonkinlaisen satutunnin siitä millainen Voldemort on tappaessaan jonkun, painu suolle”, Adara sanoi kolkkoon sävyyn. ”Sama koskee kaikkia jotka odottavat Harrylta muuta kuin pimeyden voimilta suojautumisen opettamista”, hän lisäsi. Kukaan ei noussut ylös, Zacharias tuijotti Adaraa ja Harrya vuorotellen.

”No niin, takaisin asiaan. Jos me aiotaan tosiaan tehdä tämä juttu, niin meidän pitää sopia missä, miten ja kuinka usein me kokoonnutaan”, Hermione jatkoi hiukan epävarmasti.
”Onko totta, että sinä osaat tehdä aineellisen suojeliuksen?” kysyi eräs puuskupuh, katsoen Harryyn.
”Joo.”
”Aineellisen suojeliuksen?” tyttö lisäsi. Harry kurtisti kulmiaan ja katsoi tyttöä.
”Öh - et suinkaan satu tuntemaan matami Bonesia?”
”Hän on tätini. Olen Susan Bones, hän kertoi kuulustelustasi. Niin että – onko se oikeasti totta? Sinä loihdit suojeliuksen, ja se on uroshirvi?”
”Joo”, Harry sanoi. Syntyi ihaileva puheensorina. Muut alkoivat kysellä Harryn urotöistä ja tapaamisen pääsyy alkoi unohtua, kunnes Hermione jatkoi:
”No niin, pointti on nyt se, että ollaanko me kaikki yhtä mieltä siitä, että halutaan oppitunteja Harrylta?”
Kuului yksimielistä mutinaa.
”Selvä. Seuraavaksi pitää miettiä, miten usein me tavataan. Minusta ei ole oikein mieltä tavata harvemmin kuin kerran viikossa –”
”Hetkinen, täytyy sitten katsoa, ettei tapaaminen osu meidän huispaustreenien päälle.” Angelina sanoi.
”Eikä meidän”, Cho lisäsi.
”Eikä meidän”, lisäsi Zacharias.
”Kyllä me varmasti löydetään sellainen ilta, joka sopii kaikille”, Hermione sanoi. ”Mutta tämä on kuulkaa aika tärkeää, tässä on kyse siitä että me opitaan suojautumaan V-Voldemortin kuolonsyöjiltä –”
”Hyvin sanottu!” Ernie sanoi. ”Omasta puolestani olen sitä mieltä, että tämä on todella tärkeää, kenties tärkeämpää kuin mikään mitä me tänä vuonna tehdään, vaikka meillä onkin VIP:t tulossa!”
Kaksoset näyttivät tyytyväisiltä kun heillä oli VIP:t jo ohi.

Ernie ilmaisi pitkällä puheellaan olevansa täysin samaa mieltä Hermionen kanssa. Hermione kertoi lopulta itsevarmemman oloisena Siriuksen päätelmän Dumbledoren yksityisarmeijasta (mainitsematta tietenkään Siriusta). Luna alkoi selittää Toffeen heliopaatti-armeijasta ja syntyi väittely Hermionen ja hänen välille. Ginny lopulta muistutti mitä he olivat tekemässä.
Lopulta he sopivat että harjoitukset on kerran viikossa, heti kun joku keksii sopivan paikan missä voi harjoitella manauksia. Kaikki kirjoittivat nimensä paperille sitoutuen siten olemaan hiljaa asiasta muille.
Lopulta kaikki poistuivat pienissä ryhmissä, Adara Georgen, Fredin ja Leen kanssa suunnittelemaan kaksosten pilapuotiin uusia tuotteita.

TYLYPAHKAN YLI-INKVISIITTORIN MÄÄRÄYS

Oppilaiden järjestöt, seurat, joukkueet, ryhmät ja kerhot lakkautetaan tästä alkaen.

Järjestö, seura, joukkue, ryhmä ja kerho määritetään näin kolmen tai useamman oppilaan säännölliseksi kokoontumiseksi.

Lupaa uudelleenmuodostamiseen voi anoa yli-inkvisiittorilta (professori Pimento).

Oppilaiden järjestö, seura, joukkue, ryhmä tai kerho ei voi olla olemassa yli-inkvisiittorin tietämättä ja hyväksymättä.

Oppilas, jonka tiedetään perustaneen järjestön, seuran, joukkueen, ryhmän tai kerhon, jota yli-inkvisiittori ei ole hyväksynyt, tai kuuluvan sellaiseen, erotetaan koulusta.

Yllä oleva perustuu opetusasetukseen numero kaksikymmentäneljä.

Allekirjoitus: Dolores Jane Pimento, yli-inkvisiittori


”Tämä ei ole sattumaa”, kaksoset tuumasivat luettuaan kaikkien muiden ilmoitukset peittävän julisteen kokoisen pergamentin Rohkelikon oleskeluhuoneen ilmoitustaululta.
”Ei me tämän takia luovuteta, vai mitä? Harry ei ainakaan anna sen akan pompotella meitä”, Adara sanoi varmasti.
”Totta. Ei tämä lopu tähän”, Fred sanoi ja lähti aamiaiselle. Adara jäi viimeistelemään liemien läksynsä, ajatusten harhautuessa taas Kalkarokseen.
Mitä hänen pitäisi tehdä? Tätä menoa hänen S.U.P.E.R:insa on tosiaan turha toivo jos hän alkaa miettiä Kalkaroksen ajatuksia joka liemien tunti. Hän halusi selvittää miten Kalkaroksesta ja Violasta oli tullut ystäviä, ja miksi. Miksi Kalkaros oli osoittanut ystävällisyyttään vain Violaa kohtaan?

”Sama aika, sama paikka”, Harry sanoi, Adaran tajutessa että hän ylipäätään oli siinä.
”Häh?”
”Sirius lähetti viestin, sama aika, sama paikka.”
”Ai”, Adara sanoi ja tunsi heti painon rinnaltaan haihtuvan. Hän pääsisi puhumaan Siriuksen kanssa.

Vai pääsikö sittenkään? Tietysti Harryn, Hermionen ja Ronin muodostama kolmikko oli jälleen paikalla ja alkoi keskustella pimeydenvoimilta suojautumis-ryhmästään. Mundungus oli ollut Sianpäässä kokoontumisen aikaan ja pitänyt heitä silmällä. Sirius ilmaisi selvästi mielipiteensä heidän ryhmästään: loistoajatus. Mutta heillä ei edelleenkään ollut paikkaa jossa harjoitella, sillä kaksikymmentäkahdeksan ihmistä tuskin mahtuisi helposti mihinkään. Siriuksen puhe keskeytyi yhtäkkiä kuin seinään. Sirius käänsi päätään hiukan taaksepäin ja katosi. Liekkien keskelle ilmestyi käsi, joka haroi ympärilleen sokkona. Adara tunnisti käden liiankin hyvin, nuo töppösormet jotka usein pitivät teekuppia sivistyneesti hyppysissään sillä välin kun Adara kirjoitti jälki-istunnoissa kättään verille. Pimento.
Kaikki neljä pakenivat makuusaleihin vauhdilla, Adaran purressaan hampaitaan yhteen kiukusta. Eikö hän saisi edes kerran puhua Siriuksen kanssa ilman heitä kolmea?

Hermione tuntui huomaavan Adaran käytöksessä jotain kiukuntapaista, tai silmissä hiukan lasittuneen katseen, sillä hänen katseensa viipyi pitkään Adarassa ja lopulta hän kysyi:
”Onko kaikki ihan – öh – hyvin?”
”Joo, loistavasti, tämähän oli vasta kolmas kerta kun tunnen olevani vähemmän hänen lapsensa kuin te kolme”, Adara sanoi hampaitaan kiristellen. Hermione tuntui tajuavan heti asian ja hiukan säpsähti.
”O- A-... Anteeksi, emme yhtään tajunneet –”
”Kuka nyt tajuaisi...” Adara päästi suustaan, veti verhot sänkynsä ympärille ja änkesi peiton alle. Hermione ei sanonut sanaakaan. Adara katui hetkessä sanojaan, mutta ei silti suostunut perumaan niitä, vielä.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 10.10: luku 71!!!
Kirjoitti: Mya Musta - 10.10.2007 18:35:35
EKA!! :P
Tosi hyvä taas, mä oon oikeesti surullinen Adaran puolesta, Harry vie ihan liikaa Siriuksen huomiota, kyllähän Sirius toki on Adaraankin kiinnittänyt huomiota muiden ollessa paikalla, mutta.. Tossa kohtaa Sirre vois ajatella, että tokihan Adarallakin on murheita, eikä vain pojalla-joka-elää (en ois ikinä uskonu sanovani/kirjottavani noin...:D).
Toisaalta nyt kun oo lukenu näitä lukuja ja tätä ficciä muutenki, nii mä alan toivomaan et Sirius ois mun isäni, ilman niitä mitään kuolemisjuttuja..
No, mutta hyvin oot taas kirjottanu, hienoa kun saatiin Adarastakin vähän uutta puolta esiin eikä vaan sitä "ilopilleriä", no okei ei se aina oo ollu ilone.. Mut hienoa et se suuttu just noille kolmelle!
Luvut ovat vähän lyhyitä, mutta kyllä tuokin ihan riittää, ei makeaa mahan täydeltä.
Ihan jännästi etenee taas.
Voi kumpa Adara pääsis enemmän tapaamaan Siriusta ennen sitä traagista onnettomuutta, tokihan ois hienoa tietää mitä Adara sitten sillon tuntee, mutta kiltti, lykkää sitä tapahtumaa niin paljon kun mahdollista, mä en tahdo sen tapahtuvan enää ikinä.
Mäkin itkisin jos joutusin kirjottamaan Siriuksen kuoleman uudestaan.. :/

Kerro sitten oliko siellä Lontoossa kivaa, näitkö Rowin linnaa :P
Laita sitten hetipian jatkoa kun oot tullu sieltä :D

Mya Musta
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 10.10: luku 71!!!
Kirjoitti: Lokitar - 10.10.2007 20:13:24
Kerron kerron, jos muistan jotain, mä luultavasti hypin Kings Crossin 9 ja 10 laitureiden välissä ja kiroon; "MIKSEN MÄÄ PÄÄÄÄSEEEE!!!! TAHTOOOOO TYLYPAHKAAAAAN!!!!"
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 10.10: luku 71!!!
Kirjoitti: Synagooganuoli - 12.10.2007 20:12:32
Ookeii... :D Jatkoa tietysti odottelen edelleen *vinkvink* ;)
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 10.10: luku 71!!!
Kirjoitti: Lerosa - 13.10.2007 14:21:35
Aivan ihana luku ! Kivaa että Adara on välillä ärtyisä. Kirjota mahdollisimman pian jatkoa. Olis kiva tietää miks Kalkkaros ja Viola oli ystäviä mulla on omat epäilykseni...
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 10.10: luku 71!!!
Kirjoitti: Cirilla - 13.10.2007 17:22:42
Luku 70..
Kommenttia siitä näin aluksi.
Yksi sana: MAHTAVA!
Jotenkin se luku sai ajatukset pysähtymään ja jopa unohdin että olen lukemassa ficciä.
Onnistunut kerronta ja juoni!
Varsinkin se Kalkaroksen ja Adaran tunti juttu.
Ihme kun Adara kehu Kalkarosta..
Olin otettu.
Tämä luku oli paljon edellisempää parempi.
Jotenkin se Pimennon kysely Adaralta Kalkaroksesta sai syvyyttä tähän.
Mutta!
Jos oikein muistan siellä taisi pieniä kirjoitusvirheitä löytyä.
Mutta enpä muista että missä ne on (:
Hyvä minä!

Luku 71..
Tämäkin oli aivan ihana.
Kalkaros ei enää ollutkaan sellainen kylmä ja välinpitämätön.
Onko tästä kehkeytymässä jotain suurempaakin juttua?
Hmm.. sopii miettiä aivan rauhassa..
Mutta tämäkin.
Ihana.
Alku oli tässä luvussa paljon parempi kuin loppu.
Lopusta en niinkään välitä kommentoida (anteeksi!)
Mutta rakastuin alkuun.
Voit ehkä kuvitella sen.

Kyllä nämä kaksi viimeisintä lukua kannatti odottaa.
Kun luku 69 oli sellainen mistä en tykännyt.
Hyvää kannatti odottaa (:
Joten nyt ymmärränkin että miksi se luku (69) oli sellainen.
Saitko minkäänlaista rakentavaa tästä?
Jos et niin en tiedä että mihin ne rakentavat palautteet on sitten mennyt (:
Hih..

Cir*Katwi Kiittää ja Kumartaa ja Taputtaa iloisesti näistä kahdesta antoisesta luvusta
*Kiitos* ja *Halirutistus*
Otsikko: Luku 72. Hagrid on palannut
Kirjoitti: Lokitar - 14.10.2007 18:04:36
Noniin, en mä voi lähtee Lontooseen ilman et mua odottaa lukemattomat kommentit!! Pistän luvun 71, ensimmäisen osan!! Woho! *Vilkuttaa valkoista nenäliinaa* näkemiin, näkemiin! Palaan sunnuntaina!

Luku 72. Hagrid on palannut








”Neiti Musta, jälki-istuntoa.”
”Mitä? Mistä hyvästä?” Adara kysyi hölmistyneenä.
”Siksi että neiti Frealyrin kädet ovat paiseilla kun sinä et varoittanut häntä että hänellä oli kädessään akonikumin lientä eikä lohikäärmeen verta”, Kalkaros vastasi tyypilliseen äänensävyynsä, joka kertoi jokaisella solullaan siitä vastenmielisyyden tunteesta jota hän tunsi Adaraa kohtaan.
”Onko Frealyrin hyvinvointi muka minun vastuulla?” Adara kysyi.
”Ei, ellei neiti Frealyr istuisi sinun vieressäsi. Viisi pistettä Rohkelikolta, jälki-istunto seitsemältä”, Kalkaros sanoi ja käski yhden luihuisista toimittamaan tupatoverinsa sairaalasiipeen. Adara tärisi raivosta ja kellojen soitua suorastaan juoksi luokasta.
Portaiden yläpään luona hän törmäsi Harryyn.

”Hei, Harry. Sinulle olikin juuri asiaa...” Adara mutisi raivon jälkivaiheissa.
”No?”
”En pääse meidän ensimmäiseen... öh.." Adara katsoi ympärilleen. "siihen kokoukseen, sain juuri Kalkarokselta jälki-istuntoa.”
”Ai, no ei se mitään. Voimme kertoa myöhemmin mitä siellä tapahtui. Etkä sinä paljoa pimeyden voimilta suojautumistunteja tarvitsisikaan”, Harry totesi ja virnisti hyväntuulisesti.
”Hah, vaikka osaankin suojeliuksen niin en minä silti ekspertti ole”, Adara sanoi ja huomasi kellon lähestyvän jo tasan kahta, jolloin muu hänen luokastaan menisi Pimennon tunnille.
”Eikö sinulla ole kiire tunnille?” Harry kysyi.
”Öh.. ei... en saa mennä enää Pimennon tunneille”, Adara sanoi hiukan nolostuneena.
”Miksi ihmeessä?” Harry hämmästyi.
”Poltin hihani hänen tunnillaan ja.. noh, aseistariisuin hänet ja uhkailin hiukan...” Adara myönsi, Harry taputti häntä kädellään olkapäälle.
”Hyvin toimittu!”

Hiukan piristyneempänä Adara suuntasi kirjastoon tekemään ennustuksen läksyjä. Punurmio ei tosin näyttänyt enää edes välittävän oppilaiden läksyistä. Hänen Pimennon kanssa käyty kuulustelu oli kuulemma mennyt kehnosti.
Tuntui siltä että Pimennon takia moni asia oli mennyt huonoon suuntaan, Punurmion tunnit kaiken lisäksi huonosta huonompaan. Adaraa kummastutti, miksei Dumbledore tee asialle mitään. Syy saattoi löytyä siitä että kukaan ei ole kertonut Pimennon jälki-istuntotavoista. Jos Dumbledore saisi tietää niistä, tapahtuisi luultavasti suuri muutos.

Suuri muutos Adaran jälki-istuntoihinkin tuli, sillä hänen yllätyksekseen liemien luokassa olikin professori Pimento.
”Professori Kalkaros hoitaa eräitä kaavakkeita jotka yli-inkvisiittorina hänelle annoin, joten minun täytyy pitää sinulle jälki-istunto tänään. Sulkakynäni on jo varmasti tuttu? Ala heti töihin”, Pimento sanoi hörppien rauhassa teetä. Adara katsoi pulpetilla uhkaavan näköisenä odottavaa sulkakynää, joka raastaisi jälleen sanoja hänen ihoonsa.
”En tiedä miksi ansaitsit tämän jälki-istunnon, joten voit jatkaa sitä samaa vanhaa lausetta”, Pimento vielä lisäsi. Adara istuutui ja alkoi heti kirjoittamisen.
Haavat aukesivat jälleen, sanat upposivat syvemmälle Adaran lihaan ja hän tunsi siitä hyvästä kirvelevää kipua, muttei valittanut. Kuten hän aiemminkin totesi, se kipu ei ollut mitään, yhtikäs mitään verrattuna siihen mitä hän oli ennen kokenut. Ihmissusi joka raateli hänet verille, Peter hautausmaalla, Cedricin kuolema...

Adarasta tuntui jo kuin haava vihloisi luussa asti, kun Kalkaros asteli luokkahuoneeseensa.
”Mitäs tämä on? Enkö pyytänyt teitä täyttämään niitä kaavakkeita?” Pimento kysyi hämmästyneenä.
”Käskitte, ja täytin ne jo”, Kalkaros vastasi kolkosti ja laski Pimennon eteen pinon papereita. Adarasta tuntui kuin Pimento olisi järjestänyt ne paperit Kalkarokselle vain siksi, että pääsisi kiduttamaan Adaraa. Ja Adara oli melko kiitollinen siitä että Kalkaros oli ollut niin nopea.
”Voin hoitaa jälki-istunnon siis loppuun tästä hetkestä lähtien”, Kalkaros totesi Pimennon katsoessa vielä hölmistyneenä täydellisesti täytettyjä papereita.
”Aivan, aivan. Anna se sulkakynä tyttöseni”, Pimento sanoi imelästi ja kävi Kalkaroksen paperit kainalossa hakemassa sulkakynän Adaralta ja poistui saman tien, heittäen vielä vastenmielisen hymynsä heihin.

Kalkaros tuijotti hetken Adaran kämmenselkää joka valutti vuolaasti verta papereille, joihin hän oli kirjoittanut sitä samaa lausetta, uudestaan ja uudestaan.
”Ulos”, Hän sanoi.
”Anteeksi?” Adara sanoi.
”Ulos, et sinä pysty tekemään liemiä jos oma veresi valuu kattilaan ainesten joukkoon”, Kalkaros oikaisi. Adara pakkasi tavaransa ja lähti luokan ovelle, painaen hihaansa vuotavaa kämmenselkäänsä vasten. Mutta ovelle päästyään hän muisti, hänen täytyisi kysyä Kalkarokselta. Hän kääntyi ovella katsomaan Kalkarosta joka oli selkä häneen päin, näyttäen siltä ettei hän tee mitään. Miksi hän vain seisoi siinä?

Adara aukoi ääneti suutaan. Mitä hän sanoisi? Mitä, mitä, mitä?!
”N-näytänkö minä sinusta... häneltä?” Adara sai sanottua. Kalkaros käännähti ja tuijotti Adaraa ja raotti hiukan huuliaan, aavistuksen hämmästyneenä. Adara nielaisi ja tuijotti takaisin hiljaa, tuskin hengittäen. Kalkaroksen ilme oli jotain ennen näkemätöntä, siinä ei ollut sitä vastenmielisyyttä ja inhoa kuin ennen, se oli kuin kuolonisku, loitsu joka olisi osunut häntä rintaan ja tehnyt hänet jähmettyneeksi ja ilmeettömäksi. Adara ei hengittänyt hetkeen.
Lopulta Kalkaros heilautti sauvaansa ja luokan ovi sulkeutui Adaran nenän eteen, jättäen Kalkaroksen yksin luokkaan. Adara veti ilmaa keuhkoihinsa huokaisten ja löi otsansa hitaasti oveen.
Oven toisella puolella, Kalkaros painoi hitaasti päänsä käsiään vasten, nojaten seinään kyynärpäillään.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 14.10: luku 72 osa 1
Kirjoitti: Synagooganuoli - 15.10.2007 15:08:44
Jees! :) Ihanaa, jatkoa jälleen... ;)

Pidin luvusta (tai luvun alusta) todella paljon. :) Toivottavasti palaat pian.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 14.10: luku 72 osa 1
Kirjoitti: Hopbandop - 16.10.2007 19:27:08
Höm, höm...
Kalkaros näyttää uusia puolia, hmmm...
Olin jo unohtanut, miten hyvin kirjoitat. Olen nimittäin viimeaikoina lueskellut lähinnä englanninkielisiä ficcejä, ja niistä ei oikein osaa sanoa onko ne taidokasta tekstiä vai ei, kun ei ole oma äidinkieli :D  Mutta haluat varmaankin kuulla palautetta omasta tekstistäsi jonkun muun tekstin sijaan? No en haluaisi toistaa itseäni, mutta hyvää työtä. Vaikka tämä luku olikin lyhyt, onnistuit saamaan siihen syvyyttä. Muuta rakentavaa ei nyt irtoa.

Pitää muuten sanoa, että en voisi olla kateellisempi siulle kun pääset Lontooseen... Sieltä on sitten parempi tulla uusien mahtavien ideoiden kanssa.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 14.10: luku 72 osa 1
Kirjoitti: Chikyo - 18.10.2007 23:22:31
Ehkä olen outo, mutta mie nään omissa silmissäni joittenki ficcien tapahtumat. Ja nyt näin kuinka Pimento kidutti Adaraa jne, ja se teki pahaa. Mutta se että näin kuin Severus tollein reagoi siihen mitä Adara hänelle sanoi hämmästytti minua tosi paljon.
En ole ikinä nähnyt Severuksen käyttäytyvän tuolla lailla. Tämä on hieno fic.

Kirjoitusvirheitä en ole pahemmin bongaillut. Enkä muitakaan kielioppi virheitä. Tämä on näin lyhyesti kerrottuna niin hieno fic että sydän pakahtuu ku luen tätä. Välillä olen iloinen tätä lukiessani Georgesta ja Adarasta, tai Dracosta ja Adarasta. Mutta sitten kun esiin astuu Pimento korvistani tulee savua, ihan kuin olisin joku juna, joka käy kuumana. ^^

Rakastan tätä ficciä. <3 Jatkoa piakoin.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 14.10: luku 72 osa 1
Kirjoitti: Lokitar - 20.10.2007 22:09:16
Helloo!! Täällä taas, ajattelin et selviän koneelle vasta sunnuntaina mut jaksan mä jo nyt.. Jooh, jatkoa ei vielä ole mutta kyllä sitä kohta syntyy ^^ Hopbandop, huomioi että tämä on vasta luvun 1. osa!
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 14.10: luku 72 osa 1
Kirjoitti: Justinee - 24.10.2007 01:22:29
Ääh! oon lukenu tätä ficciä jo jonkun aikaa. en vaan oo saanu kommenttia aikaseks ;P nojoo.
Sitä piti sanomani, että tämä on kyllä kieltämättä paras ficci mitä oon koskaan lukenu :) lisää lisää LISÄÄ!!! ooon ihan koukus tähä XD Adara/Georgea enemmän pliis?  ;)

muutamia kirjoitusvirheitä spottasin mutta WHO CARES!! ihana ihana ihanaaaaa<333

aijoo. JATKOA
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 14.10: luku 72 osa 1
Kirjoitti: Lokitar - 24.10.2007 10:21:51
Ihanaa ^^ Koitan tänään kirjotella lisää
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 14.10: luku 72 osa 1
Kirjoitti: Cirilla - 24.10.2007 11:27:23
Aaw..
Tämä luku sai hymyn huulille.
Oli jotenkin ihanaa saada Kalkaroksesta hieman erilaisempi puoli esiin.
Vaikka nyt voisin kyllä vähän viilata pilkkua:

Lainaus käyttäjältä: "Fubuki"
Pimento sanoi imelästi ja kävi Kalkaroksen paperit kainalossa hakemassa sulkakynän Adaralta ja poistui saman tien, heittäen vielä vastenmielisen hymynsä heihin.

Toisen ja-sanan voisi ottaa pois ja korvata pilkulla.
Pimento sanoi imelästi, kävi Kalkaroksen paperit kainalossa hakemassa sulkakynän Adaralta ja poistui saman tien...
Koska tuo on lievästi toistoa ja lauseesta ei saa kovin hyvin selvää.

Mutta kuitenkin...
Ihana luku!
Kuten edellä jo sanoin.
Tämä sai hymyn huulille (:
Kiitos!

Cir*Katwi Kiittää[/color]
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 14.10: luku 72 osa 1
Kirjoitti: Chili_Jo - 24.10.2007 14:23:54
Oon lukenu tän jo kahesti, mutta nyt vasta uskaltauduin kommentoimaan. (mitähän tästä tulee ?)
Netissä on vain kolme fikkiä jotka on koukuttanut mut: Memory, In too deep ja tämä. Olet saanut Adaran sotkettua tosi hyvin kirjojen tapahtumiin.

Adaraan olisi hyvä saada jotain.. epätäydellistä. On kauhean epäreilua muita fikin tyttöhahmoja kohtaan, että niiden joukosssa pyörii täydellisen kaunis, fiksu, mysteerinen tyttö. ;) eikö ?

G/A paritus on mahtava ! Ei mitään Dracoa sinne välejä sotkemaan, nuo kaksi on vain niin... Mahtavia !

anteeksi että tästä tuli nyt jotenki ei-rakentava-mutta-outo kommentti : DD

-Pippuri Jo-
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 14.10: luku 72 osa 1
Kirjoitti: Lerosa - 24.10.2007 19:50:02
IHANA LUKU !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! SÄ KIRJOTAT TOSI HYVIN!!! jatka vaan!
Otsikko: Luku 72, osa 2:
Kirjoitti: Lokitar - 25.10.2007 00:29:19
A/N: Dodiih, sain luvulle lopun!

Luku 72, osa 2:






Seuraavan päivän, viikon, koko kuukauden ajan ei saanut Adara yhtäkään jälki-istuntoa, tuntien loputtua Kalkaros käveli pois luokasta ennen kuin oppilaat ehtivät edes kaikki poistua. Adara tiesi osuneensa nyt johonkin, henkilökohtaiseen, kipeään aiheeseen jota hänen ei ehkä olisi pitänyt useastakaan syystä kiskoa esille. Mutta hän halusi tietää, mitä yhteistä Kalkaroksella ja Adaran äidillä oli? Miksi Kalkaros pelkäsi puhua siitä? Vai pelkäsikö? Miksi edes Sirius ei tiennyt heistä, muuta kuin että he olivat olleet ystäviä kouluaikana?
Jos jotain Adara ei kestänyt, niin epätietoisuutta. Sen jälkeen kun hän oli saanut tietää olevansa adoptoitu, syttyi hänen päähänsä sellainen pakkomielle, liekki, joka ei tarvinnut mitään palaakseen, mutta se tuli sai hänet itsensä tarvitsemaan. Tarvitsemaan tietoa. Adaralta vain puuttui erittäin tärkeä asia, joka estäisi häntä hermostumasta; kärsivällisyys.
Minusta ei kyllä tule jästi-salapoliisi. Hän tuumi itsekseen, kävellessään kohti huispauskenttää, Rohkelikon ja Luihuisen välistä ottelua katsomaan.

Luonnollisesti Rohkelikko voitti, mutta tapahtumat sen jälkeen olivat tuhoisat. Pelin viimehetkellä Goyle läimäytti ryhmyn Harryn kättä päin, Harryn saadessa silti siepin kiinni. Sen jälkeen he laskeutuivat ja Draco Malfoy alkoi puhua Harrylle. Adara ei kuullut mitä, mutta paikalle saavuttuaan, hän näki Georgen ja Harryn käyvän Dracon päälle. Matami Huiski keskeytti taistelun ja lähetti Georgen ja Harryn saman tien McGarmiwan puheille. Draco nousi ylös, oikoi kaapunsa, heilautti platinanvalkean hiussuortuvan otsaltaan ja sanoi: ”Sen siitä saa kun kaveeraa kuraveristen kanssa, niiltä tarttuu kaikki –”
Kova läimäys kajahti huispaus-kentän nurmella, kun Adara oli astellut lähemmäs ja lyönyt Dracoa kasvoihin. Draco näytti tyrmistyneeltä, sanattomalta. Crabbe ja Goyle lähestyivät Adaraa uhmaavan näköisinä.
Älkää koskeko häneen...” Draco sanoi katse heissä, hyvin painottavalla äänellä, niin painottavalla, että Crabbe ja Goyle jäätyivät paikalleen kuin Dracon silmien kylmyyden voimasta. Adara hämmästyi hiukan tästä käskystä, mutta Dracoon kohdistuva kiukku ei laantunut. Draco katsoi häneen hetkisen, käänsi toisenkin posken hänelle. Adara hämmästyi entisestään, mutta kiukuissaan vain kutsui tätä idiootiksi ja tönäisi tämän selälleen nurmelle ja lähti ripein askelin linnaa kohti.

Höm höm”, kajahti Adaran korviin, tämän astellessa jo kohti rohkelikkotornia, hakien katseellaan samalla Georgea. Hän pysähtyi niille sijoilleen ja näki muiden oppilaiden ja opettajien seassa olevan vaaleanpunaiseen pukeutuneen opettajansa.
”Minusta olisi jälleen jälki-istunnon aika, neiti Musta. Ja varmasti herra Malfoyllekin sopii jos järjestäisin sinulle – hmm – miten sen nyt ilmaisisi, ah, aivan! Lähestymiskiellon”, Pimento sanoi painottaen viimeistä sanaa. Adara oli enemmän kuin mielissään tästä kiellosta, mutta samassa...
”Se ei todellakaan ole tarpeen.”
Adara kääntyi katsomaan taakseen ja näki Dracon seisomassa hänestä metrin päässä, huispaus-asu vielä päällään.
”Minusta se olisi kyllä tarpeen, kuka tietää mihin tämän neidin väkivaltaisuudet johtaa –”
”Mitkä väkivaltaisuudet?” Draco tiukkasi, nostaen leukaansa ehkä liiankin isänsä tavalla. Adara seurasi tapahtumia kuin tennisottelua, katse kääntyen välillä Dracoon, välillä Pimentoon.
”No hyvänen aika, löitkö poikaparka pääsi? Hänhän löi teitä ja –”
”Kun minä sanon, että en ole kokenut mitään väkivaltaa, niin silloin en ole kokenut väkivaltaa. Selvä?” Draco ei luovuttanut. Pimennon ohimossa suoni pullistui ja hänen kasvonsa punehtuivat.
”Kuten sanotte”, hän sanoi enemmän kuin vihaisena ja lähti vauhdilla pois.

Draco kääntyi lähteäkseen takaisin huispauskentälle. Adara lähti Dracon perään. Hän oli hämmentynyt, vihainen, ärsyyntynyt ja tunsi olonsa nöyryytetyksi.
”Pitääkö minun erikseen käskeä sinuakin pysymään poissa asioistani?” Adara sai sanottua. Draco jatkoi kävelyään.
”Kuuntele kun puhun sinulle! Idiootti!” Adara kimpaantui hämmästyttävän nopeasti.
”En minä puuttunut sinun asioihisi, pidin vain itseni pois ongelmista.”
”Mitä ongelmaa sinulle koituu jos minä joudun jälki-istuntoon?” Adara kysyi.
”Sitä että seuraavaksi Prinssi Urheasi tulee ja silpoo minut palasiksi”, Draco sanoi kylmän tyynesti. Adara keskeytti Dracon seuraamisensa siihen paikkaan. Hän tuhlasi taas aikaansa Malfoyhyn, sen tajuttuaan hän jatkoi Georgen etsimistä, piittaamatta vähääkään Dracon sanoista.

Georgen ilme oli erittäin hapan, Adaran nähdessä hänet.
”No? Mitä?” Adara kysyi, varautuen jo siihen että hän hoitaisi Georgen jälki-istunnon seurauksia – haavoja kämmenselässä.
Pelikielto.”
”Siis- mitä?!” Adara järkyttyi.
”Pelikielto, koskien minua, Frediä ja Harrya”, George sanoi synkkänä.
”Frediä? Eihän hän tehnyt mitään –”
”Koska kolme muuta piteli hänestä kiinni, hän olisi takuulla kyllä tehnyt saman kuin minä jos Alicia ei olisi tajunnut takertua häneen”, George totesi synkkänä. ”Se riitti Pimennolle syyksi kieltää häneltäkin pelaaminen...”
Adara huokaisi ja tuijotti pihamaalle. Valkeaa savua tuprutti riistanvartijan, Hagridin mökistä.. hetkonen... Hagridin mökistä?
Adara aukoi hetken suutaan, iloisesti ja hämmentyneenä.
”Mitä nyt?” George kysyi ihmetellen Adaran käytöstä.
”Hagrid on palannut”, Adara sai sanottua. Hän melkein kuuli naksahduksen Georgen niskasta kun tämä käänsi katseen ikkunaan.
”Loistavaa! Edes jotain hyvää tässäkin päivässä”, hän totesi, virnisti jälleen vanhaan tapaansa ja painoi suukon Adaran otsaan.
”Minusta tuntuu, että meidän olisi aika tehdä se kosto Pimennolle...” George kuiskasi.
Adara nyökkäsi ja virnisti.
”Samaa mieltä.”
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) Luku 72 osa 2, 25.10!!
Kirjoitti: Hopbandop - 25.10.2007 13:19:44
Lainaus käyttäjältä: "Fubuki"
”Minusta tuntuu, että meidän olisi aika tehdä se kosto Pimennolle...”
Adara nyökkäsi ja virnisti.
”Luulen kanssa.”

On pakko huomauttaa, etää tuo töksähti aika pahasti. Tiedän, ettet viitsi viilata pilkkuja, mutta tuon kaltaiset isommat virheet kannattaisi korjata. Muuten tekstisi oli totutun hyvää.

Hyvä, että otit Dracon taas mukaan kuvioon, se saa tähän lisää kiinnostavuutta. Taitaa tosin täytyä luopua toiveesta, että Dracon ja Adaran välille tulisi jotain :)
Olisi mukava tietää, miksi Kalkaros suhtautui noin Adaran kysymykseen, mutta se varmaankin selviää ajallaan.
Jatkahan, kun kerkeät, kiitos.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) Luku 72 osa 2, 25.10!!
Kirjoitti: Synagooganuoli - 25.10.2007 15:06:18
Luvun loppuosakin oli mukavaa luettavaa... :) Mukavaa, että olet jaksanut kirjoittaa näin pitkästi... Ai niin, pitkitäthän aikaa ennen Siriuksen kuolemaa, pitkitäthän?  Kunpa se ei olisi kuollut *haaveellinen ilme*
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) Luku 72 osa 2, 25.10!!
Kirjoitti: Mya Musta - 25.10.2007 17:12:17
Joo hyvä idea Herm-oo-nini pitkitäthän sitä Siriuksen kuoleman tuloa, kiltti, en tahdo elää ilman Siriusta, teen jo nyt itsekin kuolemaa... :D
Luku oli taas tosi hyvä, jännä toi Dracon juttu, tuskimpa George sitä nyt ihan silpomaan tai vastaavaa ois menny, pikemminkin vaan läimäyttäny, tai sitte ei sitäkään, ois ollu vaan onnellinen, et se ei voi lähestyä adaraa, ne saa olla rauhassa yhdessä <3
Taaskaan en huomannu yhtään kirjotusvirhettä, koitin kyllä kattoa, voi silti johtua siitäkin et en oo aina niin tarkka ;D
Pimento on tosi raivostuttava!!
Mitähän siinä Kalkaroksessa on? *miettii päätään puhki*

laittelethan taas sitten jatkoa kun ehdit? :)

Mya Musta
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) Luku 72 osa 2, 25.10!!
Kirjoitti: Lokitar - 25.10.2007 18:02:51
Hobpandop, en ihan ymmärtänyt mitä meinasit, mutta onko nyt parempi?
Herm-oo-nini, et arvaakkaan kuinka vaikeeta tulee oleen kun kirjotan sen kuoleman >_<
ja Mya, George olisi kyllä silponut Dracon siitä hyvästä jos Adara olisi joutunut Pimennon ihanaan jälki-istuntoon. Lähestymiskiellosta George olis varmaan juhlinut :D
Otsikko: Luku 78. Adara ei luovuta
Kirjoitti: Lokitar - 27.10.2007 13:34:06
A/N: Noniin, hiukan tylsähkö luku, mutta päästäänpähän pian siitä eroon niin tulee sitten mielenkiintosempi luku sen jälkeen ;)

Luku 73. Adara ei luovuta







Lunta oli satanut lisää viimeyön aikana, sitä ulottui pieniä ensiluokkalaisia polviin asti, ja aiheutti heille ongelmia kun he pyrkivät ulkona johonkin. Hermione lähti myös rämpimään lumihankeen, käymään Hagridin mökillä: varoittamaan Pimennosta. Adaralla oli niin suuri läksypino, ettei hän harmikseen voinut lähteä tämän mukaan. Hän lähetti lämpimät terveisensä Hagridille ja palasi harjoittelemaan muodonmuutosloitsua. Harry ja Ron jäivät hänen seurakseen, sillä heilläkin oli tehtävä jos toinenkin rästissä.
Hetken päästä heidän opiskeluitaan häiritsivät mäiskähdykset oleskeluhuoneen ikkunaa vasten: joku loihti lumipalloja ikkunaa päin.
Lopulta Ron menetti hermonsa ja huusi ikkunasta: ”Hoi! Minä olen valvojaoppilas, ja jos yksikin lumipallo vielä osuu tähän ikkunaan – AIH!”
Ron sai lumipallosta naamalleen.
”Ne on Fred ja George...” hän mutisi ”Mäntit...”
Adara virnisti ja kuuli kun muotokuva-aukko kolahti kiinni ja Hermione asteli sisään. Hän kertoi epäonnistuneensa Hagridin taivuttelussa, tämä ei ollut lainkaan ottanut kuuleviin korviinsa Hermionen varoituksia. Adara huokaisi pettyneenä ja mietti mitä syntyisi hänen huomisella taikaolentojen hoidon tunnillaan.

Harryn vuosiluokalla oli tunti ennen häntä. Pimennon oli nähty myös kävelevän kohti tunnin pitämispaikkaa. Valitettavasti Adara ei ehtinyt vaihtaa sanaa Harryn ja muiden kanssa tapahtuneesta, sillä välitunti oli sietämättömän lyhyt ja hänellä itsellään oli sitten taikaolentojen hoitoa. He suuntasivat matkansa metsään, edellisen luokan jälkiä seuraten. Siellä oli jonkin eläimen ruho, ja sen jäännöksiä järsivät mustat, siivekkäät, nahkaiset ja luiset otukset, joita Adara oli nähnyt Tylypahkan vaunujakin vetämässä.
”No niin, ekaks, kuka näkee ne?” pääsi Hagridin ääni puiden lomasta kun tämä saapui oppilaidensa eteen. Hän näytti kamalalta: hänen kasvojaan peittelivät violetinsävyiset mustelmat, toinen silmäkulma oli turvonnut ja sen aiheuttamana silmä oli melkein kiinni. Kaikki tuntuivat vaienneen Hagridin kunnon nähdessään. Hagrid tunsi selvästikin olonsa kiusaantuneeksi.
”Kysyin; kuka näkee ne?” hän lopulta toisti. ”Niitä ei ihan jokanen näekkää... Nähkääs vain ne, jotka ovat nähneet kuoleman, eli jonkun kuolevan silmiensä edessä, voivat nähdä ne. Kuinka moni siis näkee?” Adara ja muutama muu nosti kätensä. Hagrid katsoi myötätuntoisesti hetken Adaraan. Muutama oppilas Adaran takana alkoi kuiskailla kiihkeästi.

Adaran onneksi, tunnilla kukaan ei menettänyt raajojaan. Pian Adara pääsi keskustelemaan Harryn kanssa, ja tämä kertoi kuinka hirveällä tavalla Pimento oli kohdellut Hagridia. Kohdellut tätä kuin vähä-älyistä, haastatellut pelkkiä luihuisia ja kirjoittaneensa lehtiöönsä negatiivista palautetta sulkakynä sauhuten.
”Se johtuu siitä että hän on ’puoliverinen,’ ihan varmasti sen takia!” Adara suutahti; hän vihasi Pimentoa vieläkin enemmän. Ja se oli jo melkoinen saavutus.
Harry huokaisi apeasti ja sanoi toivovansa ettei Hagrid saa potkuja.
Kellot soivat ja Adara riensi seuraavalle tunnille: liemiä.

Adara epäonnistui pahasti liemensä teossa, mutta taaskaan ei hän saanut jälki-istuntoa. Kalkaros vain häivytti juoman ja käski aloittaa alusta. Moni luihuinen katsoi tuvanjohtajaansa kuin tärähtänyttä. He olivat niin tottuneet, että saisivat nauraa Adaran virheille ja tavalle jolla Kalkaros häntä kohteli.
”Lähtekää nyt, viisi minuuttia aikaisemmin. Yli-inkvisiittorilla on minulle asiaa.”
Kaikki pakkasivat laukkunsa ja lähtivät. Adara empi ovelle tultuaan. Nyt olisi hänen tilaisuus. Kalkaros ei voisi lähteä luokasta kun Pimento oli aikeissa tulla paikalle. Adara mietti ja kokeili kädellä rintakehäänsä hämmästyneenä; hänen sydämensä hakkasi levottomasti.
Mitä minä näin hermoilen...? Tämä on aivan naurettavaa.. hän ajatteli ja katseli, kun Kalkaros heilautti sauvaansa pariinkin otteeseen järjestellen pulloja liemihyllyn luona, selkä ovelle päin. Adara oli vielä luokan sisäpuolella ja oli hyvin tietoinen siitä; nyt Kalkaros ei voisi sulkea ovea hänen nenänsä eteen. Adara asteli hiljaa lähemmäs, pulpettirivien keskitienoille ja laski laukkunsa lattialle. Hän tiesi mitä sanoa, kerrankin.

”Onko se niin tuskallista puhua hänestä?” hän kysyi ääni vavahdellen. Kalkaros kääntyi nopeasti häneen päin. Adara tuijotti häntä läpitunkevasti. Hän halusi vastauksen, hän halusi tietää...
Jostain syystä Adaran silmät kostuivat hiukan. Hän puri hampaitaan yhteen pidätellen kyyneliä valahtamasta poskilleen. Kalkaros oli yhä hiljaa kuin etsien pakoreittiä, sitten hän oikoi selkänsä takaisin tyypilliseen ryhtiinsä ja katsahti ovelle.
”No mutta? Taasko neiti Musta on teidän vaivananne?” kuului hunajamaisen imelä äänensävy ovelta, Pimento oli saapunut.
”Ilmeisesti...” Kalkaros sanoi, ääni erikoisen hiljaisena.
”No, häipykäähän nyt, neiti Musta, minulla on yli-inkvisiittorina ministeriön asiaa professorille”, Pimento sanoi, äänensävyyn joka sopisi hänelle jos hän yrittäisi hätyyttää epämiellyttävän näköistä hiirtä huoneestaan.

Adara painoi katseensa hetkeksi lattiaan nyökätessään, tunsi kyyneleen nyt valahtavan poskelleen, mutta pyyhkäisi sen heti häpeissään pois. Kalkaros ei ilmaissut mitään liikettä.
Adara käännähti, otti laukkunsa ja juoksi ulos luokasta. Hän oli turhautunut, vihainen...

Hei Nuuhku.


Hän kirjoitti pienille pergamenttiliuskalle, jonka hän oli repinyt ennustuksen esitelmä-pergamenttinsa kulmasta.

Anteeksi kun en ole kirjoitellut vähään aikaan. On ollut muuta ajateltavaa: Harry, Fred ja George saivat pelikiellon käydessään Malfoyn kimppuun, kun tämä härnäsi heitä, Pimento ärsyttää minua jatkuvasti, vaikken saa olla edes hänen tunneillaan – olet varmasti kuullut McGarmiwalta tai Dumbledorelta asiasta...

Adara joutui repäisemään toisen liuskan pergamentistaan.

Kaiken lisäksi minua on mietityttänyt äitini ja Kalkaroksen suhde, etkö sinä tiedä mitään? Minusta tuntuu jotenkin oudolta, että he ovat olleet ystäviä. Miksi minusta tuntuu että heitä yhdisti jokin salaisuus, tai side?
Toivottavasti voit hyvin, terveiset siivekkäälle ystävällemme.

Adara.


Hän taittoi liuskat, pisti pieneen kirjekuoreen ja antoi oleskeluhuoneen ikkunalla istuvalle Iigor-pöllölleen ne vietäväksi. Iigor oli lihonut viimeisen kuukauden ajan, sillä talvivarastonsa lisäksi, se ei ollut päässyt paljoakaan lentämään pitkille matkoille.
Naureskellessaan itsekseen Iigorin pienelle pömppömahalle, Fred ja George astelivat oleskeluhuoneeseen. He kantoivat isoa nahasta tehtyä laukkua, jonka Adara tunnisti heti heidän keppostavaroiden varastolaukuksi. He lämäyttivät sen Adaran eteen pöydälle, avasivat sen ja alkoivat penkoa.
”Kilokielimelliä? Rupinaamajauhetta? Nenänvuotonugaata?” George ja Fred hokivat ja jakoivat sitä mukaa kepposvälineitään kahteen osioon laukun pohjalle.
”Mitä te touhuatte? Testaatte noita minuun?” Adara kysyi.
”Ei, ei!! Kun Pimennolle!” Fred totesi kuin itsestäänselvyytenä.
”Ajateltiin tehdä veteen liukeneviakin tuotteita ja myrkytetään sen tee kun katse välttää”, George sanoi.
”Rupinaamajauhe taitaa liueta muutenkin, jos kokeillaan aluksi sitä?” Fred ehdotti.
”Hyvä idea, veliseni”, George totesi ja muotokuva-aukko aukeni.

McGarmiwa asteli sisälle. Kaksoset pamauttivat laukun kiinni salamannopeasti. McGarmiwa ei kiinnittänyt heihin kovastikaan huomiota.
”Neiti Musta, minun täytyisi pitää kanssasi ammatinvalintatapaaminen. Sinulla jäi se viimevuoden keväällä olosuhteiden takia tekemättä...” McGarmiwa sanoi äänessään jotakin myötätuntoisen ja pahoittelevan väliltä.
”Ai? Joo, selvä. Koska vain, en ole Pimennon jälki-istunnoissakaan toistaiseksi”, Adara vastasi. Fred ja George virnistivät käsiään vasten. McGarmiwa ei osannut nauraa vitsille, vaan ehdotti torstai-iltaa kello seitsemän.
”Sopii”, Adara sanoi ja varmisti että McGarmiwa poistui kokonaan muotokuva-aukon läpi. Sitten he jatkoivat Pimennon kiusaamisaineiden valitsemista, ilkikurinen virne kasvoillaan.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 27.10; luku 73!!!
Kirjoitti: Tunnelimyyrä - 27.10.2007 16:53:13
Loistava luku, sä oot oikeasti hyvä kirjoittaja  :D Tuo rupinaamajauhe+Pimento= jotain todella kutkuttavaa. Hekottelen täällä yksinäni kun mietin minkä näköinen pimennösta tulisi jos tuon lisäksi se saisi vielä muutaama muuta hyvin valikoitua kepposjauhetta.. kjäh.. järkevää en vieläkään osaa antaa, aneeksi siitä. mutta hei, jatkoa *koiranpentu ilme*

   -Myyrä
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 27.10; luku 73!!!
Kirjoitti: Justinee - 27.10.2007 19:44:15
Iih jatkoa :> Kiva luku. Ehkä hiukkasen tylsähkö mut ei se haittaa  :)  Sulla on kiva kirjotustyyli ja OSAAT, toisinkuin eräät. Ja kuinkahan tylsiksi nämä mun kommat käykään kun AINA vain pyydellään jatkoa? Noh, ei voi mitään. JATKOA :D
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 27.10; luku 73!!!
Kirjoitti: Mya Musta - 27.10.2007 21:05:42
Luku oli taas ihan hyvä, hivenen ehkä tylsä, mutta ei se haittaa, se vasta kamalaa olisikin jos aina tapahtuisi!
Yksi sanan taivutus jäi vähän ihmetyttämään:

Lainaus
”Kilokielimelliä? Rupinaamajauhetta? Nenänvuotonugaata?” George ja Fred hokeilivat ja jakoivat sitä mukaa kepposvälineitään kahteen osioon laukun pohjalle.

tuo hokeilivat on hivenen outo, siihen sopisi paremminkin:
George ja Fred hokivat / kertoilivat....
Luulisin ainakin, mutta ehkäpä sä silti tiedät paremmin noi taivutus jutskat  :D
Mitähän Sirius sanoo siitä Severus ja Viola jutusta... Mielenkiintoinen juttu, tahtoo tietää!!

Mutta, (taas tämä vanha juttu... :P) laittelehan sitten taas pian jatkoa!

Mya Musta
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 27.10; luku 73!!!
Kirjoitti: Hopbandop - 29.10.2007 18:03:41
Joo, ny tuo edellinen luku on parempi.
Tääkin luku oli ihan hyvä, aika vähä tapahtumainen, niin kuin varoititkin. Odotan jatkoa.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 27.10; luku 73!!!
Kirjoitti: Lokitar - 30.10.2007 07:59:37
A/N: Noniin! Tapahtumarikkaampi luku! Olkaatten hyvät!

Luku 74. Arthur Weasley vaarassa







Seuraavana päivänä Siriukselta tuli kirje.

Hei Adara, kuulin tosiaan, vaikka olisit voinut sen itsekin kertoa kun tapasimme oleskeluhuoneen takassa.
Kuulin myös Harryn ja muiden pelikiellosta ja mietin millaiselta Pimento näyttäisi sen jälkeen, jos olisi tehnyt saman Jamesille. Te kai suunnittelette jotakin vastaiskua Weasleyen kanssa? Älkää sitten jääkö kiinni.


Adaraa nauratti kuinka Adaramaisen vastuuton Sirius oli, vaikka heillä oli ikäeroa sentään ties kuinka monta vuotta.

Ja Kalkaroksesta sen verran – en tiedä. Viola ei koskaan kertonut miksi hän pyöri Kalkaroksen seurassa, mutta kuudennen ja seitsemännen luokan välillä he eivät enää paljoa tapailleet. Kesti muutama vuosi ja he tapasivat taas parisen kertaa kuussa, kunnes Kalkaroksesta ei kuulunut tämän kuolonsyöjätöiden takia mitään.
Viola ilmaisi usein heidän sidettään suureksi salaisuudeksi, enkä tiedä vieläkään mitä hän tarkoitti. Minusta oli vain hyvä jos he pysyivät kaukana toisistaan, sen verta mustasukkainen myönnän olleeni. Älä vaivaa päätäsi liikaa asialla, Kalkaros ei sinulle rupea tarinoita selittämään, se on varmaa. Voi hyvin, terveiset Harrylle ja muille.

Nuuhku

Ps: Jutellaan joulunvietosta myöhemmin, en ole vielä varma siitä mitä muut touhuavat jouluna


Adara varovaisuudessaan poltti kirjeen ja asteli hermostuneena McGarmiwan työhuoneeseen, vain todetakseen että Pimento istui yhdessä huoneen nurkassa lehtiö käsissään, McGarmiwan katsellessa tätä kaikkena muuna kuin tyytyväisenä.
”Istu vain”, McGarmiwa sanoi. Adara istuutui McGarmiwaa vastapäätä tuolille.
”No niin... Syy miksi tämä tapaaminen täytyy tehdä nyt pian, on se että voit jatkaa tarkemmin opiskelujasi tämän vuoden koeviikkoihin, ja keskittyä ensi vuonna vain niihin jotka opastavat sinua tulevaan ammattiisi. Oletko miettinyt mitä aiot tehdä, kun pääset Tylypahkasta?” McGarmiwa sanoi ja selaili joitakin Adaran arvosanapapereita. Adara mietti hetken.
”Mielessäni on käynyt aurorin ura... toisaalta kiinnostaisi tehdä jotain ministeriön ulkopuolella.” Adara virnisti.

”Ja mitähän se mahtaisi olla?” McGarmiwa kysyi. ”Toivottavasti et pistä tulevaisuuttasi Weasleyn kaksosten pilapuodin varaan.”
”En toki, minua kiinnostaisi ihan oma puotini... taikasauvapuoti nimittäin...” Adara myönsi. McGarmiwa selvästi muisti kuinka Violaakin oli taikasauvat kiinnostaneet, sillä hänen kasvoillaan hehkui ymmärrys.
”Aurorin ura on vaikea valinta, tarvitset huippuarvosanat ja vaaditaan myös luonne- ja soveltuvuuskokeita”, McGarmiwa sanoi, Pimento yskäisi hyvin hiljaa. ”Mutta jos onnistut saamaan S.U.P.E.R-kokeissasi kaikista ainakin O:n, sinun on helppo siirtyä taikasauvaa tekevälle alalle, tarvitset vain materiaaleihin perehdyttävän kurssin jollaisia on tarjolla joka paikassa. Se vaatii parin vuoden opiskelua ja vuoden työssä tutustumista. Mutta palatakseni aurorin uraan... se on tosiaan vaativa ura johon valitaan vain parhaat. Luuletko pystyväsi sellaiseen?”
”Pystyn siihen, varmasti”, Adara sanoi, Pimento yskäisi taas.

”Aineita joissa sinun täytyy olla erittäin vahvoilla, ovat tietysti Pimeyden voimilta suojautuminen, muodonmuutokset, loitsut ja taikajuomat”, McGarmiwa sanoi, piittaamatta Pimennosta.
Adara irvisti tuskin huomaavasti.
”Taikajuomia lukuun ottamatta sinulla on näistä aineista Odotukset ylittävä tai Upea. Sinun pitäisi hiukan parantaa taikajuomissa. Kalkaros ei hyväksy ketään S.U.P.E.R:eihin perustuville tunneilleen mikäli hänellä ei ole vähintään Upeaa. JA koska joudut vielä tekemään V.I.P:si näin jäljessä keväällä sattuneiden esteiden takia, sinulla on mahdollisuus parantaa vielä.” Pimento yskähti taas. McGarmiwa katsoi tätä vastenmielisellä katseella.
”Ajattelin keskeyttää ihan hetkeksi, Minerva. Kai se sopii?” Pimento kysyi mielistelevästi.
”Kai sinä voit kun kerta jo keskeytit”, McGarmiwa sanoi hiukan nyrpeän näköisenä.
 ”Soveltuukohan neiti Mustan luonteenlaatu aurorille?”
”Niin vähäpätöisiä asioitako te mietitte? Niin, takaisin asiaan Musta. Jos pyrit auroriksi niin suosittelen niitä aineita jotka jo sanoin. Pimeyden voimilta suojautumisessa sinulla ei tunnu olevan mitään ongelmia, varsinkaan professori Lupinin ajoilta”, McGarmiwa sanoi. Adaraa väkisinkin hymyilytti. Pimento yski taas ja hymy oli tiessään.

Niin?” McGarmiwa sanoi.
”Saanen huomauttaa, että tältä vuodelta neiti Musta ei tule saamaan edes arvosanaa”, Pimento sanoi.
”Silti hänellä on Odotukset ylittävät viideltä vuodelta”, McGarmiwa sanoi.
”Mutta ne asiahaarat, jotka estävät häntä saamasta tänä vuonna edes arvosanaa, ovat sen verta vakavat, että häntä tuskin hyväksyttäisiin –”
”Minusta se vakava asiahaara olet vain sinä. Ja Adaralla on ne hyvät arvosanat kaikilta tähän asti olleilta opettajilta, jotka ovat yhtään silmiänsä avanneet neiti Mustan taidoille”, McGarmiwa sanoi jättäen teitittelyn sikseen. Pimennon pää punehtui raivosta, ja hän avasi lehtiöstä uuden sivun ja alkoi kirjoittaa.
”Rikosrekisteriäkään sinulla ei ole, joten –”
”Ministeriö tarkastaa myös perhetaustat.”
”Sinulla ei ole ongelmia muuttamattomien asioiden suhteen.”
”Hänen isänsä on vankikarkuri!” Pimento parahti.
”Isä jota hän ei ole koskaan tavannut. Hän on ollut lapsuudesta lähtien Finniganien perheessä”, McGarmiwa sanoi vahvasti vastaan. ”Viimeisimpien tietojen mukaan Sirius Musta on Tiibetissä.”
”Sitä ennen Lontoossa.”
”Päivänä jona neiti Musta oli jo junassa matkalla Tylypahkaan.”
”He ovat voineet tavata ennen sitä.”
”Ja löytyykö sinulta todisteita?” McGarmiwa hämmästyi. Pimento vaikeni.
”Musta, ammatinvalinnanopastus päättynee tähän.”
Adara suorastaan hykerteli naurun pidättelystä kävellessään ulos luokasta.

Pian koitti joulukuun loppu, ja Adara viimeinkin ehti A.K:n tapaamiseen, jolloin aiheena oli pelkkää kertausta. He harjoittelivat estomanausta – Adara päihitti onnekseen nenäkkään Zacharias Smithin vaikka tämä oli harjoitellut tuntikaupalla aiemmissa kokouksissa. Tainnutuksessa sama juttu, Zacharias näytti happamalta.
Tuntia myöhemmin oppilaat alkoivat lähteä pakkaamaan joululomaa varten. Adara mietti millaista olisi viettää joulu Siriuksen kanssa – tai siis olihan hän viettänytkin joulua Siriuksen kanssa, mutta millaista se olisi jossakin, jonka seinät eivät nirskuisi ja pöly ei kutittaisi nenässä koko ajan.

Yöpuulla hetken aikaa oltuaan, Adara kuuli töminää portaista. Hän nousi ylös ja raotti hetkeksi tyttöjen makuusalin ovea. Hän näki McGarmiwan, Ronin, sekä Harryn, joka oli hiestä märkä ja juuri heränneen näköinen. Hän asteli rohkeasti heitä lähemmäs ja kysyi McGarmiwan huomaamatta Ronilta: ”Mitä tapahtui?”
”Harry näki jonkinlaisen näyn, jossa.. jokin.. käärme hyökkäsi isän kimppuun”, Ron sanoi hiukan pökertyneen kuulosesti. Adara ilmoitti läsnäolostaan McGarmiwalle ja tämä suostui ottamaan hänetkin mukaan rehtorin huoneeseen.

”Miten sinä näit sen?” Dumbledore sitten kysyi, kun he olivat päässeet tämän luo ja selittäneet tilanteen.
”Tuota... en tiedä. Pääni sisässä kai –”
”Ymmärsit väärin.. Tarkoitan... muistatko sinä – öh – missä sinä olit kun katselit hyökkäystä? Seisoitko kenties uhrin vieressä tai katselitko näkymää ylhäältä?” Dumbledore korjasi kysymyksensä. Harry näytti hetken hölmistyneeltä ja myönsi: ”Minä olin se käärme. Minä näin kaiken käärmeen kannalta.”
Syntyi odottamaton hiljaisuus.
”Onko Arthur loukkaantunut pahasti?”
”On.”
”Everard! Ja sinä, Dilys!” Dumbledore puhui tauluille, joista tuli ikään kuin ruutua lähemmäksi yksi velho ja yksi noita.
”Kuuntelitteko te?” Dumbledore kysyi. Velho nyökkäsi.
”Miehellä on punainen tukka ja silmälasit”, Dumbledore selitti. ”Ja sinä Everard. Sinun on tehtävä hälytys, varmista että oikeat ihmiset löytävät hänet.”
Tauluhahmot katosivat ilmeisesti toisiin kehyksiinsä, joiden sijainneista Adara ei tiennyt. He istuutuivat kaikki tuoleille ja odottivat.

”Dumbledore!” saapui velho, Everard.
”Mitä uutisia?”
”Huusin kunnes joku tuli juosten, sanoin että olin kuullut liikettä alakerrasta – he eivät oikein tienneet uskoako minua, mutta lähtivät kuitenkin tarkistamaan – alhaallahan ei ole muotokuvia, joista katsella. Hetken kuluttua he joka tapauksessa kantoivat hänet ylös. Hän ei näytä hyvältä, on yltä päältä veressä! Juoksin Elfrida Craggin muotokuvaan nähdäkseni kun he lähtivät –”
Ron oli ponnahtanut ryhdikkääseen istumisasentoon sen kuultuaan. Harry näytti huolestuneelta, McGarmiwa kalpealta.
”Hyvä. Dilys on kaiketi sitten nähnyt, kun hän saapui –” ja silloin noita palasi muotokuvaansa.
”Kyllä, hänet vietiin Pyhään Mungoon... kannettiin minun muotokuvan ohi... näyttää huonolta...”
”Kiitos”, Dumbledore sanoi ja katsoi McGarmiwaan.
”Minerva, voisitko mennä herättämään muut Weasleyn lapset.”
”Tottahan toki...” McGarmiwa lähti heti, mutta kysyi ovella vielä Mollysta.
”Fawkes saa hoitaa hänet, kunhan lakkaa tähystämästä lähestyjiä. Mutta hän saattaa jo tietääkin.. hänellä on se erinomainen kello.”
Adara muisti Kotikolossa asuessaan nähneensä kellon, jossa näytettiin perheenjäsenten tila... Hän puistatti ajatella että nyt Arthur Weasleyn kohdalla lukisi kuolemanvaara.

”Phineas, Phineas”, Dumbledore huusi yhdelle tauluhahmolle, jonka Adara tunnisti joksikin isoisoisäkseen tai vastaavaksi. Hänen muotokuvansa oli Kalmanhanaukiollakin.
”Kutsuiko joku?” Phineas heräsi.
”Sinun täytyy käydä toisessa muotokuvassasi. Minulla on jälleen viesti.”
”Toisessa muotokuvassani?” Phineas kysyi. ”En tänä yönä, minua väsyttää.”
Muut taulujen hahmot alkoivat osoittaa mieltään Phineakselle. Kun eräs noita otti esiin koivupiiskaa muistuttavan sauvansa, Phineas kääntyi katsomaan muita huoneessa olijoita – katse pysähtyen Adaraan.
”Äh.. Kai minä sitten menen... Mutta hän on voinut ihan hyvin tuhota sen muotokuvan, hän on hävittänyt lähes koko suvun tämän syksyn aikana –”
”Sirius tietää olla tuhoamatta sinun muotokuvaasi”, Dumbledore sanoi. ”Sinun on vietävä viesti: Arthur Weasley on loukkaantunut vakavasti ja hänen vaimonsa, lapsensa, Harry Potter, sekä Adara ovat tulossa Kalmanhanaukiolle. Ymmärrätkö?”
”Arthur loukkaantunut, vaimo, lapset, Potter, sekä lapsenlapsenlapsenlapsenlapseni tulossa kylään. Selvä.”
Hän livahti muotokuvastaan ja katosi näkyvistä.
Fred, George ja Ginny saapuivat McGarmiwan saattelemana sisään.

”Mitä tämä on? Mitä on tapahtunut?” George kysyi Adaralta, mutta Dumbledore selitti tilanteen.
”Odotellaan vain Phineaksen merkkiä, että reitti on selvä. Menette porttiavaimella Kalmanhanaukiolle, äitinne odottaa siellä, tai tulee sinne teidän jälkeen.”
Phineas palasi muotokuvaansa.
”Hän sanoo että tervetuloa. Minun lapsenlapsenlapsenlapsellani on aina ollut omituinen maku kyläilijöiden suhteen.”
”Tulkaapa tähän sitten. Äkkiä ennen kuin tänne tulee muita”, Dumbledore sanoi.
He kokoontuivat pöydän ympärille.
”Te olette varmaan käyttäneet porttiavainta ennenkin? Hyvä - Lasken siis kolmeen... yksi... kaksi... kolme.”

Kun he rämähtivät keittiöön, kuului ensimmäisenä Oljon ääni: ”Ja taas verenpetturit täällä! Onko totta että isänne tekee kuolemaa?”
”ULOS!” Oljo katosi aulaan vievästä ovesta ulos, vilkaistuaan Siriusta pahansuovasti.
Sirius asteli heidän luokseen huolestuneen näköisenä. Hänen partansa oli ajamatta ja hän oli edelleen päiväpukeissa. Hänen ympärillään haiskahti hiukan vanha viina. Adaraa hämmästytti nähdä isänsä sellaisena, mutta hajusta sun muusta piittaamatta hän ojentautui ylös lattialta Siriuksen avulla ja heittäytyi tämän syleilyyn.
”Mitä tapahtui?” Sirius kysyi, kätensä vielä ollessa Adaran ympärillä, silitellen tämän hiuksia hitaasti. ”Phineas kertoi että Arthur on loukkaantunut pahasti –”
”Kysy Harrylta”, Fred sanoi.
”Joo, minäkin haluan kuulla tämän omin korvin”, George sanoi. Adara katsahti varoittavasti Georgeen päin ja Sirius tulkitsi tämän pään liikkeen sillä että tämä halusi jo pois viinalta haisevan isänsä halauksesta, joten hän hellitti otteensa tytöstään.

Harry kertoi toistamiseen unestaan ja Weasleyt halusivat lähteä heti Pyhän Mungon sairaalaan, piittaamatta seurauksista tai muiden mielipiteistä. Adara ymmärsi heitä hyvin, hän tuntisi samoin jos kyseessä olisi Sirius. Itse asiassa häntähän ei estänyt edes ihmissuden aiheuttamat haavat, kun hän syöksyi pelastamaan Siriuksen neljäntenä vuotenaan.
”Tällaista tämä on – tästä syystä te ette ole killassa – te ette ymmärrä – on asioita, joiden puolesta voi vaikka kuolla!” Sirius sanoi kiukkuisesti Fredille, joka oli hetki sitten huutanut hänelle.
”Helppohan sinun on sanoa, kun kyhjötät täällä! Enpä näe, että sinä vaarantaisit oman pääsi!” George karjaisi.
”GEORGE!” Adara huusi järkyttyneenä. George näytti yhä uhmakkaalta. Siriuksen kasvoista oli kadonnut sekin vähä väri mitä niissä yleensäkään oli. Silti hän jatkoi rauhallisena: ”Onhan tämä vaikeaa, mutta meidän kaikkien on oltava vielä kuin emme tietäisi mitään. Meidän on pysyttävä täällä ainakin siihen asti, että kuulemme teidän äidistänne, ymmärrättekö?”
Ginny lysähti istumaan, samoin Ron. Hetken päästä myös kaksoset, yhä vihaisen näköisinä.

Sirius taikoi heille kermakaljat ja kaikki joivat niitä sanaakaan sanomatta. Adara istuutui mahdollisimman kauas Georgesta Siriuksen kanssa. Tärisevin käsin hän odotti jonkinlaista viestiä. Lopulta hän hädin tuskin pystyi pitämään pulloa kädessään, joten hän laski kätensä pöydälle. Sirius laski oman kätensä hänen kädelleen ja hymyili tälle lohduttavasti.
Adara ei kestänyt ajatusta että herra Weasley kuolisi... Hän ei halunnut että niin hieno ja mukava mies kuolisi kun Lucius Malfoykin loikki vielä terveenä ympäriinsä... Hän ei kestänyt ajatusta kaikista herra Weasleyn lapsista kärsimässä surussaan jos niin kävisi...

Viimein tuli viesti, pieni pergamenttikäärö ja feeniksin sulka.
”Tämä ei ole Dumbledoren käsialaa – varmaankin teidän äitinne sitten... ” Sirius sanoi ja antoi käärön Georgelle. George repäisi sen auki ja luki ääneen: ”Isä on vielä hengissä. Minä lähden Pyhään Mungoon. Pysykää te siellä. Lähetän tietoja heti kun voin. Äiti.”
”Vielä hengissä... Sehän kuulostaa...” Fred sanoi jatkamatta loppuun, hänen ei tarvinnut.
Nyt he eivät voineet muuta kuin odottaa.. ja odottaa.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 27.10; luku 73!!!
Kirjoitti: Sierra - 30.10.2007 09:04:45
Olenkos ikinä tätä ficciä kommentoinut? En luultavasti, joten teenpä sen nyt.

Aluksi oli suuret ennakkoluulot, minusta suurin osa kirjoittajan itsekeksimistä hahmoista ovat ärsyttävän pinnallisia, mutta ei todellakaan tässä ficissä! Adara on aivan uskomattoman, miten sen nyt sanoisi? Hmm, aito. Olet kirjoittanut hänet hyvin tapahtumien keskelle! Kirjoitat hienosti ja toivon jatkoa!

// muokss AINIIN, ET SAA MISSÄÄN NIMESSÄ EROTTAA ADARAA JA GEORGEA! ET MISSÄÄN NIMESSÄ, TAI MINÄ TULEN YÖLLÄ KIRVEEN KANSSA KOTIISI JA HAJOTAN KIRJAHYLLYSI JA TIETOKONEESI! KATKON KYNÄSI! Sierra on puhunut. :D
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 30.10 luku 74!!
Kirjoitti: pullarusina - 30.10.2007 14:14:16
>___> TAHDON LUKEA TÄTÄ LISÄÄ. : D Hihhei ja edelleen tykkään. ERO ADARALLE JA GEORGELLE! : D
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 30.10 luku 74!!
Kirjoitti: teelkis - 30.10.2007 17:45:42
Ai ai ai, olen lukenut tätä ficciä todella kauan ja oli pakko tehdä tunnus kertoakseen kuinka hyvä tämä on.

Pientä draamaa voisi saada aikaan, jolloin Adara päätyisi Dracon syliin ;). George on liian lepsu.

Teksti on minusta todella sulavaa ja Adara on hyvin ujutettu tapahtumiin. Sirius on yksi lempi hahmoistani, joten seki pelkkää plussaa vaan, koska näissä tapahtumissa hän on isosti esillä sekä Adaran rakkaus isäänsä kohtaan on jotaki niin suloista. Teksti tuntui jotenki toistelulta alussa, mutta koko ajan näkee pientä kehitystä mennessä eteenpäin. Jatka ihmeessä tätä tekstiä niin pitkälle kuin pystyt, ehdottamasti lempificcini.

Jatkoa odotellessa (toivottavasti pian).

-teelkis
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 30.10 luku 74!!
Kirjoitti: Lokitar - 30.10.2007 23:09:55
Oi oi, tätä on kohta katsottu 4000 kertaa! vähän siistiä :O
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 30.10 luku 74!!
Kirjoitti: Sierra - 31.10.2007 08:56:53
VAU! :D Sinä oot finin oma julkkis! > 8D Eivaan, oikeesti, vähä siistii! Yli 4000!
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 30.10 luku 74!!
Kirjoitti: Lokitar - 31.10.2007 17:02:07
Ihanaa kuulla taas "uusista" lukijoista ^^

Ja järkyttävä määrä lukijoita nyt paikalla!! Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Arte, avada, Carolynne, Celeporn, Chili_Jo, Fubuki, miiuu3, Nemo ja 3 vierailijaa
ohho
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 30.10 luku 74!!
Kirjoitti: Synagooganuoli - 03.11.2007 20:09:28
Ohhoh, jo kaksi lukua tullut niin, etten ole käynyt täällä.

No, rakentavaa en keksi, ehen, milloinkas minä sellaista?  ;D

Mutta jatkoa kaipailisin, hyvin olet kirjoittanut. :)
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 30.10 luku 74!!
Kirjoitti: Cirilla - 04.11.2007 11:24:16
Ohhoh!
Mitä kaikkea täällä onkaan sattunut!
Ihan jännittäväksi menee (:
Kommenttini ovat nyt lähiaikoina hiipuneet hyvin pieniksi, joten pahoittelen jälleen kerran kun mitään suurta ei tule.
Kommentoin sitten kun saan oikeanlaiset sanat suuhuni ja samalla saan ne kirjoitettua.
Nyt voin sanoa vain sen että tykkäsin näistä luvuista (enkä edes muista milloin olen kommentoinut viimeksi!)
Ja luen jatkoa heti kun on mahdollista (:

Cir*Katwi Kiittää ja Kumartaa
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 30.10 luku 74!!
Kirjoitti: Mya Musta - 04.11.2007 15:00:51
Tosi ihana luku! Noi Adara ja Sirius on niin ihania, ihanaa kun Siriuksella ois ollu tytär oikeestikkin...
Toivottavasti tosta ei nyt synny ton suurempaa kiistaa Adaran ja Georgen välille..
Haluisin lukee sellasesta kohdasta kun Sirius rupee tenttaamaan Georgea, et onko se sopiva sen tyttärelle, voi luoja semmonen ois hienoa!! :D
Tää on kyl niin ihana ja hyvin kirjotettu, juoni on loistava!!!
Harmi kyllä kun Sirius upottaa suruaan viinaan, se on niin ihana tyyppi oikeesti, viina tekee siitä jotenkin niin oudon ja tavallaan....kamalan....... (vaik kyl se varmaan kaikista tekee, mut....)
Se Siriuksen kirje oli kyl niin ihana *nyyh*  "Älkää sitten jääkö kiinni." Niin Siriusmaista.. :D
Myös se huomautus jos se ois kieltäny Jamesilta pelaamisen.. :)
Tuo Viola ja Kalkaros muuten tosiaan ovat HYVIN suuri salaisuus, eikö se jo vois paljastua pian :)

Hyvä ettei Adaran ainoa ns. vaihtoehto ollut aurori, ois ollu liian Harrymaista, ja hienoa kun sillä on sama ammattitavoite äitinsä kanssa loppujenlopuks, vaik tosin muuten sen ammatinvalinta-jutun jälkeen sai vähän sellasen käsityksen, et McGarmiwa ois väkisin tekemässä Adarasta auroria? :P
Ja siinä tuli taas yksi todiste McGarmiwan huumorintajustakin:
”Toivottavasti et pistä tulevaisuuttasi Weasleyn kaksosten pilapuodin varaan.”
Ja toi Pimento on kyllä niin Veemäinen akka, että tekis mieli kuristaa joku! Mitä sen on väliä vaik Sirius onkin vankikarkuri, sitä paitsi se on syytön!!!! Pimentohan ei tosin tiedä sitä, mut, mut.... :D

Hyvä kun Ad päihitti sen Smithin siellä AK:ssa, tosin onhan Adara paljon parempi!

Olin jo tavallaan unohtanu, et Phineas on jotain sukua Adaralle, ihan oikeesti, aika kummallista, Phineas on varmaan  Siriuksen kouluaikoina nauttinut siitä kun Sirius on siellä melkein säännöllisesti vieraillut :D

Ei mutta tuo Siriuksen ja Adaran jälleennäkeminen oli niin koskettava, Siriuskin näytti selvästi ikäväänsä, onkohan George kateellinen vähän tai jotain kun Ad ja Sirre heti rupesivat niin halailemaan ;)
Adaran ja Siriuksen keskinäinen rakkaus on niin hellyyttävää, vaikka ne onkin tuntenu toisensa vasta niin vähän aikaa, niin silti ne niinku tavallaan tuntee toisensa jo tosi hyvin.. (en oikeen osaa selittää sitä)

Ja Oljon tervehdys oli kyllä niin mukava :D

Toisaalta oon tuosta kohdasta hyvin vihainen Georgelle, kun se huusi Siriukselle, George tosiaan on ihan liian nuori kiltaan tuossa vaiheessa, samoin Fred...

Kyllä muuten ärsyttää kun jo torstaina koulussa näin, että on tullu jatkoa, mutten ehtinyt tätä siellä lukemaan ja aattelin jättää sen kotiin, mut sitte fini ei toiminukkaan kun vasta nytten :/

Elikkäs, juonellisestihan tämä oli aika tärkeä luku, ja tässä tapahtui melko paljon, ihan hyvä juttu sinänsä.

Okei, ei sun tarvii sitä sanaa vaihtaa  :D

Mutta kunhan laitat taas pian jatkoa meille malttamattomille lukijoille!!!

Mya Musta
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 30.10 luku 74!!
Kirjoitti: Lokitar - 04.11.2007 15:31:54
Kiva kuulla sustakin vaihteeks, Cirilla ^^

Kiitos pitkästä kommentista Mya, suunnittelinkin tässä hiukan sellaista Georgen tenttaamishetkeä mutten ole vielä täysin keksinyt miten sen tekisin ^^
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 30.10 luku 74!!
Kirjoitti: Lerosa - 04.11.2007 16:48:34
AIVAN IHANA LUKU!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Siis tää on varmaan koko finin luetuin ficci enkä yhtään ihmettele. Mä... kuten varmaan monet muutkin tahdon lisää NOPESTI!!!!!
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 30.10 luku 74!!
Kirjoitti: Lerosa - 04.11.2007 16:50:07
Siis oli tarkotus kirjottaa nopeasti lisää.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 30.10 luku 74!!
Kirjoitti: Cirilla - 04.11.2007 17:15:38
apua?
eikö minua ole täällä näkynyt pitkiin aikoihin? :o
olen kuitenkin lukenut kaikki luvut..
mutta nähtävästi en ole kommentoinut..
tuhma tyttö soosoo!
pahoittelen vielä kerran kun en ole kommentoinut..
Anteeksi

Cir*Katwi Kumartelee Pyydellen Tuhannesti Anteeksi
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 30.10 luku 74!!
Kirjoitti: Lokitar - 05.11.2007 12:01:08
No kiva silti että muistit taas tulla kommentoimaan :D
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 30.10 luku 74!!
Kirjoitti: Lokitar - 05.11.2007 12:22:05
A/N: Noniin, nyt kun on tullut lunta paikoitellen niin sen kunniaksi voisi pistää joulutunnelmaisen luvun. Eli luku 75. Olkaa hyvät!

Luku 75. Joulun odotusta








Adara nukahti jossakin vaiheessa pää pöytää ja omaa kättään vasten, Siriuksen silittäessä tämän päätä rauhoittelevasti peukalollaan. Seuraavan kerran kun hän heräsi, kello oli viiden paikkeilla ja hänen päällään oli paksu viltti. Viimein hän tajusi, että rouva Weasley seisoi keittiön ovella.
”Isä toipuu”, hän sanoi väsyneenä. ”Hän nukkuu. Myöhemmin voimme mennä yhdessä katsomaan häntä. Bill on nyt hänen luonaan, hän ottaa aamupäivän vapaata töistä.”
George ja Ginny halasivat äitiään, Fred valahti takaisin tuolilleen helpottuneena, Ron naurahti ja joi kermakaljansa loppuun.
”Aamiaista!” Sirius sanoi iloisesti ja pomppasi ylös. ”Missä se kirottu kotitonttu on? Oljo! OLJO! Äh, olkoon. Aamiaista... siis – hetkinen – seitsemälle... pekonia ja munia varmaankin... ja teetä ja paahtoleipää...” hän mutisi ja meni liedelle. Adara riensi hänen avukseen ja alkoi laittaa lautasia pöydälle.
Rouva Weasley kiitteli Siriusta kun tämä oli pitänyt lapset täällä koko yön. Sirius taas tarjoutui asuttamaan heitä niin kauan kuin Arthur on sairaalassa.
”Voi Sirius... suurkiitos...” rouva Weasley sanoi, laittoi essun päälleen ja hääti Siriuksen ja Adaran lieden ääreltä. Adara oli uupunut ja tunsi yhtäkkiä vetoa olohuoneen sohvaan.

Hän lähti tallustamaan keittiön portaita ylös ja istuutui hetkeksi sohvan reunalle. Sirius seurasi häntä ja sulki hienovaraisesti portaiden yläpään oven kiinni. Hän hieraisi sänkistä leukaansa ja näytti ajattelevan samaa kuin Adara... parranajoa.
Kun Sirius oli luonut hymyn Adaraan ja näyttänyt siltä, että hän lähtisi kohti kylpyhuonetta, Adara kuitenkin, kuin automaattisesti sanoi: ”Älä mene.”
Sirius pysähtyi ja ei voinut olla hymyilemättä. Hän halasi tytärtään ja Adaran oli tällä kertaa pakko huomauttaa: ”Haiskahdat viinalle.”
Sirius hymähti huvittuneena, ja muuttui samalla hiukan nolostuneeksi.
”Et kai sinä paljoa ole juonut?” Adara kysyi huolestuneesti.
”En, en.. ehkä parina iltana ollessanne poissa. Nyt sattui olemaan vain sellainen ilta”, Sirius sanoi ja virnisti. Adara tiesi ettei tämä valehdellut. Hän vain tiesi.
”Sinun täytyisi nukkua vähän. Päivällä lähdette käymään sairaalassa”, Sirius sanoi. Adara haukotteli syvään.
”Kerrankin olet oikeassa”, hän sanoi, Sirius katsoi häneen mukamas vihaisesti.
”Leikki leikkinä”, Adara virnisti ja lysähti takanaan olevalle sohvalle pitkälleen. Sirius hymyili ja lähti ajamaan partaansa ja peseytymään. Adara nukahti saman tien sohvalle.

Hän heräsi paahtoleivän tuoksuun, jota George piti hänen nenänsä alla. Hän havahtui hereille ja huitaisi kohti leipää.
”Menetkös siitä...” hän mutisi. George ei luovuttanut vaan heilutteli leipää Adaran edessä. Samassa Adara muistikin miten George oli puhunut – tai pikemminkin huutanut - Siriukselle viimeyönä... Hän suutahti nopeasti ja käänsi kasvonsa sohvatyynyä vasten.
”Hei, leikillä vaan. Saat sinä sen syödä, me muut syötiin kun sinä olit jo nukahtanut”, George sanoi hyväntuulisesti. Adara ei vastannut.
”No? Mikä nyt?” George kysyi.
”Ihan kuin et tietäisi”, Adara mutisi ärtyneeseen sävyyn.
”Siis.. tarkoitatko sitä kun huusin Siriukselle? Hei, olin peloissani isän puolesta ja todella vihainen kun en voinut tehdä asialle mitään. Kai sinä sellaisen ymmärrät?” George sanoi.
”Ymmärsin niin kauan kun et mennyt henkilökohtaisuuksiin”, Adara tiuskaisi.
”... Ehkä menin hiukan yli.” George myönsi ja nousi ylös. ”Käyn pyytämässä häneltä anteeksi”, hän sanoi ja lähti. Adaraa ihmetytti kuinka helposti George antoi periksi, mutta antoi asian olla. Myöhemmin George palasi: ”Tehty.”
Adara painoi anteeksiantavana suukon hänen huulilleen ja lysähti takaisin sohvalle.
”Söisit jotain ennen lähtöä. Me lähdetään kai tunnin päästä.”
Adara huokaisi hiljaa ja nyökkäsi. George hymyili puoliksi, ja lähti pukeutumaan. Adara suuntasi keittiöön, nappasi pöydältä yhden leivän Georgen antaman seuraksi ja vaivautumatta edes voitelemaan niitä, pisti suuhunsa.

Adara ei ollut koskaan käynyt noitien ja velhojen sairaalassa, joten kokemus oli hänelle erittäin kiehtova ja hän tunsi olonsa uteliaaksi. Hän ei voinut olla ihmettelemättä opastaulua:

OMAEHTOISET ONNETTOMUUDET ............................................................ Ensimmäinen kerros
Noidankattiloiden räjähdykset,
taikasauvojen takapotkut, luutakolarit jne.

OTUSTEN AIHEUTTAMAT ONNETTOMUUDET .................................................. Toinen kerros
Puremat, pistokset, polttamat,
juuttuneet piikit jne.


TAIKABASILLIT ... Kolmas kerros
Tarttuvat taudit, esim käärmerokko,
hälvetystauti, risasieni jne.


LIEMI- JA KASVIMYRKYTYKSET ........................................................................... Neljäs kerros
Kuumanrakkulat, yletön ylenanto,
hillitön hihitys jne.


TAIKAVAHINGOT ... Viides kerros
Sitkeät manaukset, herjat, hutiloitsut jne.

VIERAILIJOIDEN TEEHUONE / SAIRAALAN PUOTI .......................................... Kuudes kerros

JOS ET TIEDÄ MINNE MENNÄ, ET KYKENE PUHUMAAN NIIN ETTÄ SIITÄ SAA SELVÄÄ TAI ET MUISTA MIKSI TULIT TÄNNE AULANOITA AUTTAA KERNAASTI.

Weasleyt ja Harry menivät sisään. Adara päätti jäädä heitä saattaneiden Tonksin ja Villisilmän kanssa käytävään. Tonks näytti hyväntuuliselta ja hyräili itsekseen.
”Miten koulussa on sujunut, Adara?” hän lopulta kysyi. Adara kohautti olkiaan.
”Ihan hyvin, olen vain hiukan jäljessä koska keväällä opiskeluni jäivät vähän kesken”, Tonks hymyili, muttei iloisesti, pikemminkin myötätuntoa hehkuen. Vauhkomielen taikasilmä kieppui ja tämä kysyi: ”Mitä sinun kämmenselkääsi on sattunut?”
Adara hätkähti tajutessaan miten hyvin Villisilmä näki.
”Ei yhtikäs mitään”, hän sanoi ja pisti kätensä selän taa. Tonks katsoi vuoroin Vauhkomieltä, vuoroin häntä. Vauhkomieli nyökkäsi ja Tonks otti Adaran ranteesta kiinni ja kiskaisi hihaa ylemmäs, niin että Adaran kämmenselässä oleva, verinen teksti paljastui. En saa uhmata opettajaa, enkä valehdella.

Tonks näytti hetken tyrmistyneeltä.
”Mitä tämä on?” hän kysyi kun Vauhkomielen taikasilmä tutkaili haavaa.
”Pimennon hieno jälki-istuntomuoto”, Adara mutisi.
”Sellainen sulkakynä?” Vauhkomieli kysyi. Adara nyökkäsi.
”Mutta tuollaiset on laittomia!! Ei fyysistä kidutusta käytetä nykyään rangaistuksena”, Tonks sihahti vihaisesti.
”Tuo jälki ei ehkä koskaan katoa”, Vauhkomieli mörähti.
”Näin taas toimii ministeriön sakki”, Tonks sanoi ja näytti siltä että hänen teki mieli sylkäistä.
”Ketkä muut ovat saaneet jälki-istuntoa?”
”Harry... Fred ja George. Muita en tiedä”, Adara sanoi. Tonksin hiukset muuttuivat tulipunaisiksi ja tämä päästi suustaan muutaman sellaisen sanan mitä Adara ei olisi kehdannut toistaa.
Lopulta Tonks hengitti syvään, ja tarvitsi rauhoittuakseen kahvia. Adara lähti hänen mukaansa kuudenteen kerrokseen hakemaan juotavaa. Tonks kirosi vielä portaissakin ja uhkaili kertovansa Dumbledorelle. Adara ei kuunnellut, sillä hän ei ollut uskoa silmiään nähdessään eräästä viidennen kerroksen potilashuoneen ovesta sisään. Gilderoy Lockhart.

Adara asteli lähemmäs, potilashuoneen oven luo ja tuijotti suu ammollaan tätä. Gilderoy hyräili hyväntuulisena jotakin ja kääntyi katsomaan Adaraa.
”No hei! Olemmeko tavanneet?” hän kysyi, Adara tuijotti ympärilleen varmistaakseen että Gilderoy puhui juuri hänelle.
”Öh.. kyllä. Te opetitte minua Tylypahkassa.”
”Niinkö?” Gilderoyn silmät säihkyivät uteliaisuutta ja hämmästystä ”No niin tietysti opetin! Siksi näytätkin niin viisaalta! Haluatko nimikirjoitukseni?”
”En.. kiitos..” Adara änkytti ja totesi että Gilderoyn muisti ei ilmeisesti ollut palautunut sen Ronin rikkinäisen sauvan tekemän tempun jälkeen. Tai ainakin Gilderoy muisti jaella nimikirjoituksia. Takahuoneesta tuli parantaja joka katsoi Adaraan.
”Ai, Gilderoylla on vieras! Eikö olekin hienoa, Gilderoy?” tämä sanoi iloisesti ja katsoi Gilderoyhyn päin. Gilderoy nyökkäsi hyväntuulisesti.
”Hänen luonaan harvoin käy ketään, totta puhuakseni...” parantaja sanoi hiljaisella äänellä Adaralle.
”Tunnistiko hän sinut?”
”Öh.. ei, kysyi olemmeko tavanneet”, Adara sanoi ja katsoi kun Gilderoy tuijotti kattoa.
”Vai niin, vai niin.. No mutta, toivottavasti käytte useamminkin. Hän on aika yksinäinen täällä.” nainen sanoi ja katsoi säälien Gilderoyta.
”Minä taidan... tästä lähteä”, Adara sanoi ja lähti kohti kuudetta kerrosta, parantajan ja Gilderoyn vilkutellessa hänelle.
Se oli kummallinen tapaaminen, eikä Adara halunnut kokea vastaavaa uudestaan. Gilderoy Lockhart ei vieläkään muistanut kuka oli, eikä kukaan vaivautunut edes auttamaan häntä siinä, koska häntä pidettiin vain huijarina. Ja... no... sitähän hän oli.

Adara palasi Tonksin kanssa Arthur Weasleyn huoneen ulkopuolelle, nuoret Weasleyt ja Harry olivat tulleet ulos ja Vauhkomieli mennyt sisään Arthurin ja Mollyn seuraksi. Tonks meni myös sisään ja sulki oven perässään. Kaikki penkoivat taskuistansa kaukokorvat ja pistivät ne oven ali.
”...koko alue tutkittiin, mutta käärmettä ei löytynyt mistään. Se näyttää kerta kaikkiaan kadonneen sen jälkeen kun se hyökkäsi kimppuusi... mutta ei kai tiedät-kai-kuka ole voinut olettaa, että käärme pääsee sisään?” kuului Tonksin kuiskaus.
”Minusta tuntuu, että hän lähetti tähystäjän, koska tähän mennessä häntä ei ole oikein onnistanut. Minusta tuntuu, että hän yrittää saada selvemmän kuvan siitä, mikä häntä on vastassa, ja jos Arthur ei olisi ollut siellä, pedolla olisi ollut enemmän aikaa katsella ympärilleen. Potter siis sanoi nähneensä, kun se tapahtui?” Vauhkomieli mörähti.
”Niin”, rouva Weasley sanoi. ”Dumbledore tuntuu melkein kuin odottaneen, että Harry näkee jotain tällaista.”
”Joo, niin. Potterin pojassa on jotain hassusti, kaikkihan me se tiedetään”, Vauhkomieli myönsi.
”Dumbledore tuntuu olevan huolissaan Harrysta, kun puhuin hänen kanssaan tänä aamuna.”
”Totta kai hän on huolissaan. Poika näkee asioita tiedät-kai-kenen käärmeen sisästä. Potter ei tietenkään itse ymmärrä, mitä se tarkoittaa, mutta jos tiedät-kai-kuka on ottanut hänet valtaansa -”
Kaikki säpsähtivät ja osa löi kätensä suulleen. Harry näytti pöllämystyneeltä, kaikkien kääntäessä katseensa häneen.

Harry oli seuraavan viikon ajan hiljainen, välttelevä ja vetäytynyt. Hän harvoin ilmaantui ruokailuun tai toisten tekemisiin mukaan. Kukaan ei oikein tiennyt mitä sanoa hänelle, joten he antoivat hänen olla rauhassa. Adaran tai muiden ei tarvinnut palata Tylypahkaan enää, kun joululomat alkoivat.
Muut paitsi Harry ripustelivat joulukoristeita koko aamupäivän, Sirius oli hyvällä tuulella kun hänen ei tarvinnut viettää joulua yksin, hän vihelteli ja lauleskeli itsekseen. He pistivät velhoradion päälle ja kun Garwald Bleurin ”joulun taikaa” alkoi soida, Sirius lauloi sitä hetken hiljaa mukana samalla koristellessaan kultaköynnöstä portaikon alapäähän. Sitten hänen riemunsa tuntui kasvavan äänen tehdessä samoin. Hän alkoi tanssahdella ja pyöriä, kietoen samalla käsivartensa Adaran ympärille. Adara ei voinut muuta kuin nauraa hillittömästi ja roikkua jalat ilmassa isänsä mukana. Lopulta kun Sirius päästi irti, Adara tajusi tulleensa sidotuksi kultaköynnöksiin. Hän loikki tasajalkaa pyytämään apua Georgelta, joka meinasi tukehtua piparkakkuunsa hänet nähdessään.
Hän kuitenkin otti juuri kaatuvan Adaran vastaan ja kaatui tämän mukana lattialle nauraen.
Tunnelma oli loistava, iloinen ja hauska... Suorastaan täydellinen.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 5.11. Luku 75
Kirjoitti: teelkis - 05.11.2007 16:54:14
Tunnelma ei voinut olla täydellinen ilman Dracoa! no ei, luku vaikutti hiukan hätäisesti kirjoitetulta, Tonksin ärtyneisyys oli kiva heitto väliin! Jatko on mukavaa aina tähän ficciin, seuraavaa siis odotellessa. moro!

teelkis
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 5.11. Luku 75
Kirjoitti: Hopbandop - 05.11.2007 18:57:30
En tainnut kommentoida viime kappaleen jälkeen? No nyt kommentoin :)
Pidän todella paljon Adaran ja Siriuksen suhteesta, se on niin aidon tuntoinen. Käy sääliksi kun tietää, että Sirius kuolee pian  :'(
Yhdyn edellisiin kommenteihin, että George on liian lepsu. Mikäs siinä nyt on kun hän vain pehmenee ja pehmenee. George on ihan tossun alla, kun Adaran ei tarvitse kuin hiukan mököttää, että saa Georgen tekemään niin kuin tahtoo. Eli laita joko luonnetta Georgelle tai vielä miulummin kehitä kunnon kolmiodraama George-Adara-Draco!
Draamaa, kiitos!
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 5.11. Luku 75
Kirjoitti: Lokitar - 05.11.2007 20:37:50
Ihmisen luonteeseen voi kuulua myös se että jää tossun alle (nimim. tunnen ks jätkiä)
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 5.11. Luku 75
Kirjoitti: Mya Musta - 06.11.2007 19:23:18
Ihana luku, hienoa kun Sirius on taas iloinen itsensä! harppasit muuten lopussa aika pitkän pätkän yli, olisit vaikka voinut kertoa Adaran ja Georgen kuhertelusta, tai Siriuksen ja Adaran juttelusta kun Sirre kertoo vähän mitä joskus muinoin on Violan ja hänen välillä tapahtunut ;)
Minusta luku ei ollut mitenkään hutiloiden kirjoitettu, se oli oikein hyvä!
Tuo Tonksin hermostuminen tosiaan oli hyvä!
Adara olisi myöskin voinut kertoa Siriukselle mitä Pimennon jälki-istunnoissa on tapahtunut, tai sitten Sirius olisi voinut myöskin huomata ne jäljet, ja sitten se olis ruvennu haukkumaan Pimentoa niin rumilla sanoilla, että!!!!
Vai tietääks Sirius jo jälki-istuntojen sisällön? Ei mun muistaakseni...

No jatkathan taas pian tätä niin iki-ihanaa Adaraa, kilttiiii... *matelee ja anelee*

Mya Musta
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 5.11. Luku 75
Kirjoitti: Lokitar - 06.11.2007 20:49:08
Tietää se jo, se selvisi jo takkakeskustelussa.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 5.11. Luku 75
Kirjoitti: Lerosa - 08.11.2007 15:37:15
Hyvä luku. Ei millään pahalla mutta george on vähän liian lepsu. Jatka mahdollisimman nopeesti... :roll:  :roll:
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 5.11. Luku 75
Kirjoitti: Lokitar - 09.11.2007 07:32:47
Yksi kommentti vielä joltain niin kirjoitan seuraavan luvun loppuun ja pistän tänne. ^^
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 5.11. Luku 75
Kirjoitti: Charm - 09.11.2007 09:22:06
Haa tässä sulle kommentti ! Tää on mahtava! meni 5 tuntia kerran lukea luvusta 1-69 :D mutta ! JATKOA!
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 5.11. Luku 75
Kirjoitti: Cirilla - 09.11.2007 18:27:35
ÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!
Nyt pistää vihaksi! Nyt pistää vihaksi!!
Aaarrrggghhh!!!
Kirjoitin niin ihanan kommentin!
Niin pitkänkin ja mukavan! MUTTA kaikki meni hukkaan! Kone tilttasi!
EEEIII!!

Yritän aloittaa alusta.. )':

Jeii!
Olen taas täällä kommentoimassa (:
Tässä muutamia kohtia joista tykkäsin:

Lainaus käyttäjältä: "Fubuki"
Sirius seurasi häntä ja sulki hienovaraisesti portaiden yläpään oven kiinni. Hän hieraisi sänkistä leukaansa ja näytti ajattelevan samaa kuin Adara... parranajoa.
Tästä tuli jotenkin sellainen lämmin tunnelma. Jotenkin sellainen aito ja jotenkin... Hmm.. Lämmin (:

Lainaus käyttäjältä: "Fubuki"
Vauhkomielen taikasilmä kieppui ja tämä kysyi: ”Mitä sinun kämmenselkääsi on sattunut?”
Adara hätkähti tajutessaan miten hyvin Villisilmä näki.
”Ei yhtikäs mitään.” hän sanoi ja pisti kätensä selän taa.
Tämä oli jotenkin niin ihana kohta, vaikka onkin kenties hieman lohduton. (kirjoitin tästä edellisellä kerralla ihanamman kommentin, mutta nyt en saa mitään irti)

Lainaus käyttäjältä: "Fubuki"
Hän heräsi paahtoleivän tuoksuun, jota George piti hänen nenänsä alla. Hän havahtui hereille ja huitaisi kohti leipää.
”Menetkös siitä..” hän mutisi. George ei luovuttanut vaan heilutteli leipää Adaran edessä.
Hih (: tämä unohtui välistä (: Tämän voisin ihan hyvin kuvitella ihan oikeastikin, että näin taoahtuisi (: Jotenkin olet saanut tämän niin hyvin kuvattua (: Hienoa! Pidin!

Lainaus käyttäjältä: "Fubuki"
”No hei! Olemmeko tavanneet?” hän kysyi, Adara tuijotti ympärilleen varmistaakseen että Gilderoy puhui juuri hänelle.
”Öh.. kyllä. Te opetitte minua Tylypahkassa.”
”Niinkö?” Gilderoyn silmät säihkyivät uteliaisuutta ja hämmästystä ”No niin tietysti opetin! Siksi näytätkin niin viisaalta! Haluatko nimikirjoitukseni?”
”En.. kiitos..” Adara änkytti
Hih (: Tämä oli todella hauskasti kirjoitettu ja tuli hymy huuliin (: Jotenkin rento ja mukava. (ja tästäkin kirjoitin viime kerralla jotain todella fiksua.. nyt kaikki on mennyt hukkaan)

Lainaus käyttäjältä: "Fubuki"
Hän alkoi tanssahdella ja pyöriä, kietoen samalla käsivartensa Adaran ympärille. Adara ei voinut muuta kuin nauraa hillittömästi ja roikkua jalat ilmassa isänsä mukana. Lopulta kun Sirius päästi irti, Adara tajusi tulleensa sidotuksi kultaköynnöksiin. Hän loikki tasajalkaa pyytämään apua Georgelta, joka meinasi tukehtua piparkakkuunsa hänet nähdessään.
Hän kuitenkin otti juuri kaatuvan Adaran vastaan ja kaatui tämän mukana lattialle nauraen.
Aaaww <3 Ihana ja lämmin lopetus <3 Jotenkin todella hilpeä ja sellainen ihana (: <3 Aaaww.. Rakastuin ja olit todellakin onnistunut kuvailemaan kauniisti ja mukavasti (: Onnistuit ja muutenkin (: Onnea tästä!

Sitten yhteenveto: Olit todellakin onnistunut! Ja pidin tästä luvusta. Olit saanut todellakin onnistumaan. Tässä ei tapahtunut liikaa eikä liian vähän.
Todella hyvä juttu! Siis että olet onnistunut!
Ja jotain muutakin piti vielä sanoa.. Niin! Olit todella onnistuneesti osannut liittää omaa tarinaa ja kirjasta (liekö olet ottanut suoraan kirjasta vai oletko muokannut?)

Jotain kuitenkin tästä aina välillä puuttuu.. Voisit välillä laittaa enemmän omaa tekstiä tänne. Sitä jään kaipaamaan aina välillä. Jotenkin olet liian liittynyt kirjaan, vaikka on toki hyvä että pitäydyt kirjassa. Välillä voisit enemmän laittaa omaa.. Se oli pointtini (:

Ja vielä kerran Aaarrrggghh!!! Koska tämä kone söi minun ihanan kommenttini!! Räyh.. Mur..

Mutta minä annan itselleni pienet aplodit, koska olen saanut tämän kommentin kuitenkin melko lähelle sitä edellistä. Ja vielä toiset aplodit, koska sain tästä niin pitkän. Ja vielä yhdet, koska kommentti sisältää kenties rakentavaakin palautetta (:

Siis Cir*Katwi Kiittää ja Kumartaa[/color]
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 5.11. Luku 75
Kirjoitti: Lokitar - 09.11.2007 19:42:16
A/N: Noniin!! Kommenttia tuli jopa kaksin kappalein joten tässä uusi luku

Luku 76. Joulu







Sinä päivänä Adara kävi Viistokujalla jouluostoksilla. Hän ei viipynyt kovin kauaa, ja liikkui kokoajan Lupinin seurassa. Lupinkin vaikutti olevan joulumielin sillä hänen yleensä kalpeat kasvot olivat saaneet väriä, joka ei johtunut pelkästä kylmyydestä joka aiheutti useille punaiset posket ja nenänpään.
Kuuden maissa illalla, Hermione saapui Kalmanhanaukiolle. Hän oli kuullut Arthur Weasleysta ja päätti jättää vanhempiensa kanssa laskettelun väliin ja tulla heidän kanssa joulua viettämään, lähinnä piristämään Harrya. Ginny kertoi hänelle pyhän Mungon keskustelusta jonka he olivat kuulleet ja Hermione lähti tapansa mukaan Harryn luo puhumaan hänelle järkeä. Sirius näytti aina vain paremman tuuliselta, eikä onneksi haissut enää vanhalle viinalle.
Sirius teki kaikkensa että Kalmanhanaukio ei näyttäisi entiseltään. He koristelivat päivät pitkät taloa niin, ettei jouluaattona kukaan tunnistanut sitä samaksi.

Aamulla herättyään, Adara huomasi sänkynsä jalkopään pursuavan paketeista. Ikkunan takana huhuili muutama pöllö paketit jaloissaan, sulkiaan pörrötellen kylmässä tuulessa. Adara päästi pöllöt sisään ja avasi niiden paketit ensimmäisenä. Yksi oli suuri lehtopöllö, joka piti jalassaan kämmeneen mahtuvaa pakettia, jossa oli Malfoyn sinetti kannessa.
Adara pysähtyi liikkeiltään hetkeksi ja avasi paketin epäluuloisena. Sisällä oli taskukello, jonka hän oli ostanut edellisenä vuonna Georgelle. Sen alla oli kirje, tai pikemminkin pieni paperilappu jossa luki: Anna anteeksi, kun en palauttanut tätä aiemmin. Hyvää joulua.
Adara huokaisi, sulki paketin kannen ja laski sen yöpöydälleen. Hän antaisi sen Georgelle myöhemmin.

Adara vilkaisi toista pöllöä, ja otti sen jalasta melko taidottomasti pakatun ja koristellun paketin. Se oli Hagridilta. Se oli siniharmaan värinen, läpikuultava esine, joka näytti nyrkin kokoiselta hevoskotkalta. Adara laski koristeen varovaisesti yöpöydälle kellon viereen ja lukaisi Hagridin kirjeen. Sitten hän syöksyi muiden lahjojen kimppuun. Lupinilta Adara sai seinälle koristepeilin, jonka reunoilla luki joka päivä erilainen viisas lause. Peili myös valaisi itse itseään että Adara näkisi pimeässäkin peilikuvansa paremmin. Frediltä ja Georgelta yhteisesti Adara sai tuttuun tapaan keppostavaroita kassillisen. Ginnyltä itse muistiinpanoja tekevän sulkakynän, Hermionelta läksykalenterin, Ronilta suklaasta tehdyn huispaussetin, Harrylta ennustuspalloa muistuttavan lasipallon, mutta se näyttikin tulevaisuuden sijaan taikamaailman historiasta tuttuja kuvia. Rouva Weasleylta Adara sai - kuten aina - Weasley-jumpperin, joka oli tällä kertaa samanvärinen kuin kaksosilla aina oli. Siriuksen lahjaa ei ollut siellä.

Adara oli juuri menossa keittiöön kun George tuli sieltä.
”Älä mene sinne nyt, äiti itkee taas”, hän sanoi apeasti.
”Miksi?”
”Percy lähetti joulujumpperinsa takaisin. Ei mitään kirjettäkään.”
Adara tunsi myötätuntoa rouva Weasleya kohtaan. George kuitenkin piristyi ja halasi tätä, painaen suukon tämän otsalle, poskelle ja lopulta huulille.
”Hyvää joulua”, hän toivotti hymyillen Adaran huulia vasten.
”Hyvää joulua”, Adara vastasi ja kietoi kätensä Georgen ympärille ja nojasi päätään tämän olkapäälle. Kuului kolinaa portailta ja Sirius saapui olohuoneeseen.
”Ai sinä oletkin hereillä, ajattelin tulla herättämään juuri”, Sirius totesi hymyillen vain hieman. Ehkä itkevä rouva Weasley laski hänen mielialaansa.
George irrotti otteensa Adarasta nopeasti. Sirius naurahti.
”Kyllä te saatte minun nähden halailla.”
Adara halasi Siriusta ja toivotti tälle hyvää joulua. Sirius silitti pikaisesti Adaran hiuksia ja kysyi sitten missä Harry on. Adara neuvoi tätä käymään Ginnyn huoneessa. Sirius oli juuri päässyt portaille kun hän käännähti: ”Ai niin, saat lahjasi sitten myöhemmin. Ja George –”
George säpsähti.
”- minulla on sinullekin asiaa illemmalla.” George nyökkäsi ja omituista kyllä näytti säikähtäneeltä. Sirius lähti yläkertaan.

”Koska olen nähnyt sinut noin pelokkaana?” Adara hölmistyi. George tuskin ikinä oli pelännyt opettajiaan tai vanhempiaan (paitsi äitiä), mutta Siriuksen sanat tekivät aina jotain vaikutteita Georgeen.
”Jos olen tehnyt jotain?” George tuumi mutisten. Adara virnisti.
”Ei Sirius sinua syö. Todennäköisempää olisi että näkisit Percyn tanssimassa polkkaa pöydällä.”
George virnisti ja kuului taas askelia keittiön suunnalta. Lupin saapui ja sanoi aamiaisen olevan valmis. Adara kuitenkin lähti Georgen kanssa omaa huonettaan kohti, hän halusi antaa kellon Georgelle mahdollisimman pian.

”Tässä”, Adara sanoi ja ojensi paketin. George avasi sen ja katsoi sitä hämmästyneenä.
”Se näyttää ihan sellaiselta suvussa kulkevalta kellolta”, George sanoi ehkä hiukan kysyvään sävyyn kuin peläten että se on joku Mustan suvun sormet pureva kello.
”Se on ihan uusi... Tai siis vuoden vanha. Mutta siitähän voisi tulla suvussa kulkeva perintö”, Adara sanoi ja hymyili. George vilkaisi Adaran yöpöydälle, jossa lojui vielä Adaran irrottama Malfoyn sinetti.
”Miksi tuo lojuu tuossa?” George kysyi. Adaralla kesti hetken tajuta mitä hän tarkoitti.
”Ai... öh... se on aika pitkä juttu”, Adara mutisi, hän halusi hiukan vältellä viime vuoden joulutanssiaisten tapahtumia.
”Kerro silti”, George vaati, ja Adara kertoi miten kello oli päätynyt Dracolle ja kuinka Draco vasta nyt palautti sen.
”Olisi pitänyt arvata. Hipelöi tätä varmaan vuoden koska tiesi tämän joskus olleen sinun käsissäsi. Ällöttävää”, George sanoi. Adara tuhahti epäuskoisesti.
”En yhtään ihmettelisi jos hänellä olisi jokin pakkomielle sinuun”, George sanoi ja ajatuskin Dracosta taisi saada hänet ärtyneeksi. Adara sai vaihdettua aihetta ja he lähtivät aamiaiselle.

”Etsin sitä myöhemmin, todennäköisesti se on yläkerrassa parkumassa äitini vanhojen puhvihousujen perään tai jotain. Tietenkin se on voinut kömpiä tuuletuskanavaan ja kuolla... mutta ei pidä toivoa liikoja”, kuuli Adara Siriuksen sanovan. Hän arvasi että puhuttiin Oljosta.
Fred, Ron ja paikalle juuri saapunut George nauroivat. Hermione näytti toruvalta.
Joululounaan jälkeen ryhmä päätti lähteä käymään herra Weasleyn luona.
He lähtivät lentävällä autolla, jossa oli tilaloitsu. Mundungus oli kuskina ja Adara istuutui tämän viereen etupenkille. Mundungus antoi Adaran yllätykseksi tälle joululahjan: Hopeinen, paksu kaulaketju.
”Voi, se on kaunis!” Adara henkäisi hiukan hämmästyneenä. ”Kiitos, Mundungus.”
”Eipä kestä, se on vähän kuin kiitos myös sinulle siitä kuinka isäs on ollu reilu mua kohtaa.”
Adara hymyili ja pisti ketjun heti kaulaansa.

Pian he olivat perillä Mungossa, siellä ei ollut kovinkaan paljoa väkeä, ja kaikki käytävät oli koristeltu jouluisen punaisella ja kullalla.
Herra Weasleyn vuorokautta liian aikaisin vaihdetut haavan siteet herättivät rouva Weasleyssa epäilyjä ja tämä alkoi heti ahdistavan kuulustelun.
”No – älä nyt hermostu Molly, mutta Augustus Sepsis sai idean... hän on se apulaisparantaja, viehättävä nuori mies ja erittäin kiinnostunut... öh... täydentävästä parannustieteestä... tai siis, jotkut vanhat jästihoidot... no, niiden nimi on tikit, Molly, ja ne toimivat oikein hyvin – jästihaavoissa –”
Siinä vaiheessa Lupin kuin harkitusti nousi ylös ja lähti juttelemaan yksinäiselle ihmissudelle joka makasi tylsistyneenä vuoteessaan, Bill mutisi jotakin teestä ja melkein syöksyi ulos, kaksoset nauraen perässään. Rouva Weasley tiukensi äänensävyään ja Harry, Ginny, Ron ja Hermione juoksivat ulos hakemaan teetä. Adara jäi katsomaan avuttomana ympärilleen, meneekö hän Remuksen seuraan, vai juoksisi muiden perään? Remus, kaverit, Remus, kaverit..?
”MITEN NIIN SUUNNILLEEN SIITÄ OLI KYSE?!” kiljaisi rouva Weasley niin että Lupininkin tärykalvot varmaan tunsivat jotain kauempana.
Kaverit.
”Harry, muut, odottakaa!!!”

Hän saavutti muut viidennessä kerroksessa, he tuijottivat järkyttyneinä taikavahinkojen osastolle.
”Hei, Adara! Lockhart on täällä!” Ron huudahti. Adara näki miehen tuijottamassa oven lasin takana hampaat valkoisina hymyillen heihin päin. Adaran nähdessään miehen hymy leveni ja tämä taisi huudahtaa jotain.
”Öh.. Tiedän... Minä näin hänet täällä jo viimekäynnillä”, hän mutisi ja asteli oven luo. Adara erotti Lockhartin sanat: ”Voi, otitko ystäväsi tällä kertaa mukaan? Voin antaa heillekin nimikirjoitukset jos haluat!” Adara raotti ovea kuullakseen paremmin ja samassa Lockhart olikin jo käytävässä.
”No niin, kuinka monta nimikirjoitusta tahdotte? Minä opin kaunokirjoitustakin!”
Muut jäivät hetkeksi juttelemaan Lockhartille, Adara näki jotakin järkyttävämpää Lochartin potilashuoneella. Neville, Nevillen isoäiti ja vanhemmat. Adara tunnisti heidät vaikka oli nähnyt Alice ja Frank Longbottomit vain killan valokuvassa. Neville oli ilmeisesti tapaamassa heitä.
”Neville! Neville!” huudahti Ron ennen kuin Adara ehti estää. Nevillen kasvot lehahtivat punaisiksi ja muut syöksyivät juttelemaan hänelle. Lockhartin hoitaja katsoi hölmistyneenä kun kaikki syöksyivät muualle. Adara päätti säästää Neville-parkaa ja jäi seisomaan paikoilleen.
”Haluaisitko kävellä kanssani? Kai se sopii, Ofelia-kulta?” Lockhart katsoi toiveikkaana parantajaa. Parantaja nyökkäsi hyväksyvästi, hymyili ja puhui äänettömästi Adaralle: ”Älä päästä häntä silmistäsi.”
Adara nyökkäsi ja lähti hiukan vastentahtoisesti kävelemään Lockhartin kanssa käytäviä.

”Onko täällä muita jotka haluaisivat nimikirjoitukseni? Onko sinulla lisää ystäviä täällä?” Lockhart kysyi hyväntuulisesti.
”Tuota noin... on minulla vielä kuusi muuta, mutta kolmella heistä on pienoinen.. kiistely meneillään toisessa kerroksessa. Ei mennä sinne”, Adara sanoi ja hänestä tuntui kuin hän ei puhuisi entiselle opettajalleen, pikemminkin pikkulapselle.
”Niinkö? Entäs ne kolme muuta?”
”He ovat kai kahviossa, mutta ehkä meidän pit-” Adara ei saanut lausetta loppuun kun he jo kääntyivät kuudenteen kerrokseen vieviin portaisiin. George, Fred ja Bill tosiaan olivat kahviossa, ja he katsoivat hölmistyneinä kun Lockhart raahasi Adaraa käsikynkässä mukanaan.
”Professori Lockhart!” huudahti Fred.
”Nämäkö ovat ystäväsi? Miksi näen yhden heistä kahtena?” Lockhart sanoi ja koetti otsaansa. ”Ei, kuumetta ei...” hän mutisi hajamielisesti.
”He ovat kaksoset”, Adara oikaisi.
”Ah! Niin tietysti. Aivan, erilaiset paidatkin... Joten, haluatteko nimikirjoitukseni?”
Kaksoset eivät tienneet pitäisikö nauraa vai ei, mutta Lockhart kirjoitti jo heidän servetteihin nimikirjoituksiaan.
Viimein Adara sai palautettua Lockhartin sinne minne kuului, kaksoset alkoivat nauraa ja ihmetellä: ”Vieläkään hänen muistinsa ei pelaa? Siitähän on iäisyys kun hän sai sen tällin.”
”Niinpä, mutta se loitsu taisi olla aika sitkeä”, Adara sanoi ja he lähtivät takaisin kotia kohti, toisen kerroksen potilashuoneen kautta.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) luku 76, 9.11!!
Kirjoitti: Cirilla - 09.11.2007 22:27:28
Tästä kommentista ei taida tulla niin pitkä kuin edellisestä
(kommenttini yleensä ovat melko lyhyitä, mitä nyt joskus sattuu vahinkoja)
Mutta yksi kohta ponkaisi silmieni eteen:

Lainaus käyttäjältä: "Fubuki"
George tuskin ikinä oli pelännyt opettajiaan tai vanhempiaan (paitsi äitiä), mutta Siriuksen sanat tekivät aina jotain vaikutteita Georgeen.
Tuossa kuulostaisi paremmalta, jos sanoisit paitsi äitiään, koska olet kirjoittanut opettajiaan ja vanhempiaan.

Ja sitten muihin aiheisiin (:

Lainaus käyttäjältä: "Fubuki"
Mundungus antoi Adaran yllätykseksi tälle joululahjan: Hopeinen, paksu kaulaketju.
Haa!! Tuossa ketjussa on jotain epäilyttävää. Ainakin se vaikuttaa siltä. Sellainen kutina selässäni on.
Voi toki olla, että se on ihan tavallinenkin koru.. Who knows?

Lainaus käyttäjältä: "Fubuki"
”Professori Lockhart!” huudahti Fred.
”Nämäkö ovat ystäväsi? Miksi näen yhden heistä kahtena?” Lockhart sanoi ja koetti otsaansa. ”Ei, kuumetta ei..” hän mutisi hajamielisesti.
”He ovat kaksoset.” Adara oikaisi.
”Ah! Niin tietysti. Aivan, erilaiset paidatkin... Joten, haluatteko nimikirjoitukseni?”
Tämä oli hauskasti laitettu (: Pidin oikein kovasti. Jotenkin se istui tähän tekstiin niin hyvin.

Mitähän muuta oli..
No taas minut löytää kommentoimasta (:
Mutta tällä kertaa kommentti jää edellisempää lyhyemmäksi (:

Cir*Katwi Kiittää[/color]
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) luku 76, 9.11!!
Kirjoitti: Lokitar - 10.11.2007 00:14:54
Joo, mä nauroin ittekseni tälle viimeisimmälle quotellesi xD Miten mä senkin repäsin? Mut joo, tosta "George tuskin ikinä oli pelännyt opettajiaan tai vanhempiaan (paitsi äitiään)"... eikse kuulosta liian iäään iaaan:ilta?
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) luku 76, 9.11!!
Kirjoitti: Cirilla - 10.11.2007 16:09:38
Lainaus käyttäjältä: "Fubuki"
"George tuskin ikinä oli pelännyt opettajiaan tai vanhempiaan (paitsi äitiään)"... eikse kuulosta liian iäään iaaan:ilta?
Voi olla.. En tiiä.. Saat ihan itse päättää että miten haluat laittaa (:[/color]
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) luku 76, 9.11!!
Kirjoitti: Mya Musta - 11.11.2007 14:34:32
Luku oli taas tosi hyvä, hauskaa luettavaa! Ihme muuten kun George tavallaan pelkää Siriusta, kai se tykkää Adarasta niin paljon ettei se tahdo mokailla siriuksen nähden ainakaan, joten se pelaa varman päälle :D

Ensimmäinen lause muuten vähän ihmetytti:

Lainaus
Sinä päivänä Adara kävi Likusteritiellä jouluostoksilla.

Siis likusteritiellä, mä kun oon käsittänyt, et Harry asuu siellä, tarkotit varmaankin viistokujaa?

No kuitenkin on hienoa kun Sirius ja kaikki muutkin ovat hyvällä tuulella, eikä kukaan murjota!
Ja tässä luvussa sai taas vähän naureskella sillon tällöin, hienoa!

Piti vielä kauheasti jotain muutakin kirjoittaa, mutta sitten se niinkun tavallaan katosi *puf*

No laita silti jatkoa pian!

Ah, luin noita kommentteja tuosta ylempää heti kun olin tämän lähettänyt, ja mikäs se sieltä tulikaan silmiin? Ni tietenkin se Mundunguksen joululahja! Siitä minun piti tosiaan sano, että se vaikuttaa epäilyttävältä, jos ei siinä muuta ole niin ainakin se on varastettu, silla ei Dungilla olisi ollut siihen varaa, köyhä kun mikä!
Mieleeni tuli sellainen, entäpä jos Viola on joskus omistanut sen korun??? Who Knows?
Mitähän Sirius siitä korusta sanoo, alkaa tietenkin heti kyselemään mistä se on tullut, meneeköhän siinä Dungin ja Siriuksen hyvät välit?

Mya Musta

Muoks: Eli siis se kaulakoru :D
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) luku 76, 9.11!!
Kirjoitti: Lokitar - 11.11.2007 15:21:54
Oho!  Likusteritie xD hupsis hupsis *korjaa heti*
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) luku 76, 9.11!!
Kirjoitti: Synagooganuoli - 11.11.2007 15:59:40
Taas kaksi lukua. :)

Oli ihana lukea jouluaiheista, sillä täällä ainakin on luntakin jo hiukan, ja maisemat talvisia. No, eipä tässä oikein mitään erikoisempia, ihan hyviä lukuja nuo molemmat. ;) Jatkoa luen tietysti mielelläni.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) luku 76, 9.11!!
Kirjoitti: Lokitar - 13.11.2007 12:37:11
*Heiluttelee uutta lukua toisten nenän edessä kiusoittelevasti* Vielä yks kommentti niin saatte tän :D
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) luku 76, 9.11!!
Kirjoitti: Dizzy - 13.11.2007 15:50:25
Koska haluan pian lukea uuden luvun, niin tässä vähän kommenttia edellisestä: Pidin siitä kovasti, kuten koko ficistäsi. Kirjoitat hyvin ja sujuvasti enkä huomannut paljoakaan virheitä, en oikeastaan huomaa niitä koskaan, no todella harvoin kumminkin. :) Pidin siitä Lockhart (mitenikinäkirjoitetaankin) kohdasta, jossa tämä Lockhart-tyyppi näkee yhden heistä kahtena. Ihan loistava, nauroin täällä yksikseni.. :D Mutta, eiköhän tämä jo riitä ja annat sen uuden luvun luettavaksemme, eikö vain? *puppyeyes*
Otsikko: Luku 77. Erikoinen jouluilta
Kirjoitti: Lokitar - 13.11.2007 16:35:18
A/N: Noniin! Olkaatten hyvät!!

Luku 77. Erikoinen jouluilta






Iltapäivällä George antoi Adaralle lahjansa. Se oli pehmeä, isohko paketti. Adara avasi sen ja ei voinut muuta kuin nauraa ja päästää tyttömäisen ”Oih”-äänen. Se oli iso valkoinen nalle, jolla oli päällään paita jossa oli sydän. Sydämessä luki Adara & George. Adara painoi hitaan, kiitollisen suudelman Georgen huulille ja puristi nallea toisen kätensä kainalossa.
”Muista halailla sitä jos tulee ikävä”, George sanoi virnistäen.
”Ethän sinä ole mihinkään lähdössä?”
”Totta kai, pakkohan minun on käydä syömässä ja tunneilla ja veljen kanssa Tylyahossa.. Ja sinunhan tulee minua joka minuutti ikävä vai kuinka?” George sanoi esittäen hyvin omahyväistä. Adara törkkäsi häntä kylkeen nallella.
”Senkin hölmö”, hän sanoi ja painoi vielä suukon Georgen huulille.

Pian oli ilta ja Sirius saapui olohuoneeseen, jossa Adara häntä odotti. Siriuksella oli kädessään pieni paketti siniseen paperiin käärittynä ja kullan värisellä nauhalla solmittuna. Hän antoi sen hymyillen Adaralle.
”Hyvää joulua”, hän sanoi ja Adara ojensi Siriukselle oman paketin. He avasivat ne yhtä aikaa. Adaran paketissa oli hopeinen sormus johon oli upotettu kolme pientä timanttia, sekä niihin sopiva hopeinen, perhosen muotoinen hiuskiinnike. Adara tuijotti sormusta ihaillen. Sirius taas katsoi Adaralta saamiaan kultaisia kalvosinnappeja, sekä niiden kanssa samaa sarjaa oleva kultainen sormus, johon oli upotettu tummansininen kivi.
”Miten meidän lahjat ovat näin samanlaiset?” Adara hämmästeli.

”Katso sormustasi tarkemmin”, Sirius sanoi. Adara tutkiskeli sitä, sen sisään oli kaiverrettu:
Ikuisesti sinun.
”Kenen.. tai miksi –?”
”Se oli Violan sormus, joka minun piti antaa hänelle 16 vuotta sitten”, Sirius sanoi hymyillen ehkä hiukan surullisesti.
”Haluan, että joku pujottaa sen sinun sormeesi, komeiden häiden kera, ja voin vain toivoa että se kyseinen henkilö on sinulle se oikea.”
Adara hymyili ja katsoi hiuskiinnikettä. Perhosen silmät olivat safiiria ja siivessä luki 1.8.1979 Adara
”Se oli sinun ristiäislahjasi.. En tosin tiedä mistä se tuli, Viola sanoi löytäneensä sen juhlien aikana meidän kotioven portailta”, Sirius sanoi ja selvästi ajatuksissaan yhä kummasteli keneltä se oli tullut. Sirius katsoi nyt tutkivasti omaa lahjaansa ja huomasi että paketissa, sormuksen ja kalvosinnappien allakin oli vielä jotain. Se oli kehystetty kuva, Adarasta ja Siriuksesta kuorsaamassa olohuoneen sohvalla. Sirius nauroi ja he juttelivat hetken.

”Nyt nukkumaan siitä”, hän sanoi lopulta ja halasi tytärtään. ”Ja pyydä George tänne.” Adara nyökkäsi ja lähti yläkertaan.
George vaikutti hermostuneelta lähtiessään olohuoneeseen Adaran välitettyä viesti Siriukselta. Adara meni makuuhuoneeseensa, vaihtoi uuden pyjaman ylleen (jonka oli saanut Tonksilta) ja siivosi vielä illan päätteeksi lahjapaperit huoneestansa. Hän juuri sänkyyn päästessään muisti unohtaneensa pestä hampaansa, joten hän vaivalla nousi ylös ja hiipi portaita pitkin kohti alakertaa, kylpyhuone sijaitsi olohuoneen lähellä.
Olohuoneesta kuului Siriuksen ja Georgen puhetta, ensin vaimeana, mutta lähemmäs päästyään hän pysähtyi ja kuuli Siriuksen sanovan:
”Oletko joskus satuttanut Adaraa?”
Kuului hetken hiljaisuus ja lopulta George sanoi: ”Kyllä.”
Adaran vatsassa muljahti, George tarkoitti varmasti joulutanssiaisten tapahtumia.
”Miksi? Mitä sinä teit?” Sirius kysyi, ehkä turhan rauhattomasti sillä George oli taas hiljaa.
”Minä… tapasin yhden tytön, ja joulutanssiaisissa me... En minä tarkoittanut mennä niin pitkälle, mutta hän oli puoliveela,  ja hän piti minusta eikä –”
”Mitä sinä teit?” Sirius toisti.
”Se... se oli vain yksi suudelma, yksi virhe. Ja Adara näki sen”, George sanoi hermostuneena.
Tuli pitkä hiljaisuus.

”Kadutko sitä?” Sirius kysyi.
”Totta kai! En enää ikinä katsonut sen tytön – tai kenenkään muun perään. Opin läksyni”, George sanoi.
”Ja mitä tapahtui sen suudelman jälkeen?” Sirius kysyi taas rauhallisemmin.
”Meillä meni hetkeksi välit poikki… Eikä vain minun töppäilyni takia, sillä näin Adaran –” Georgen puhe keskeytyi kuin seinään. Hän tajusi puhuneensa ohi suunsa.
”Adara mitä?” Sirius sanoi. George kakoi hetken itsekseen, muttei vastannut.
”George...” Sirius sanoi vaativasti. George huokaisi ja sanoi hyvin hiljaa:
”Näin heidät… he suutelivat.”
”Ketkä? Adarako?” Sirius kysyi hämmästyneenä. George ilmeisesti nyökkäsi, sillä Sirius jatkoi hetken päästä: ”Kenen kanssa?” George oli taas pitkän aikaa vaiti, kuin taistellen itsensä ja omatuntonsa kanssa.
”Tiedätkö, ei sillä ole väliä. Hän pisti välit poikki sen pojan kanssa, he eivät ole tavanneet enää -”
”George, sano”, Sirius vaati taas. ”Kenen kanssa Adara suuteli?” Jälleen pitkä hiljaisuus.
”Draco Malfoyn.”

”Draco Malfoyn?” Sirius toisti järkyttyneenä. Hän selvästikin yhdisti ajan jolloin oli kieltänyt Adaraa olemasta Malfoyn seurassa, ja kuinka paljon sen jälkeen Adara oli kuitenkin Georgen nähden suudellut tätä. Adara kurkisti olohuoneeseen. Geoge nyökkäsi ja Sirius hieroi leukaansa.
”Olivatko he olleet pitkään yhdessä?”
”Ei, vain sinä iltana. Adara oli surullinen siitä mitä olin tehnyt, Draco oli osunut paikalle ja ilmeisesti käytti tilaisuutta hyväkseen, ja iski kun hän oli… ei-niin-kunnossa”, George sanoi. Sirius nyökkäsi.
”Sovitte sitten välinne?” George nyökkäsi.
”Ja olemme olleet tähän asti yhdessä. Ilman ongelmia”, hän lisäsi. Sirius nyökkäsi taas.
”Rakastatko sinä Adaraa?” hän kysyi yllättäen. George hätkähti huomaamattomasti ja tuijotti vuoroin Siriusta, vuoroin käsiään. Sirius antoi tälle aikaa vastata, hän katsoi Georgea odottaen rauhallisena. George nyökkäsi.
”Rakastan.”

Adaran jalat melkein notkahtivat hänen altaan, joko hermostuneisuuden, tai Georgen niin vahvan ja totisen vastauksen jälkeen. Sirius näytti yllättyneeltä, mutta hymyili.
”Voit lähteä. Olen tyytyväinen rehellisyyteesi”, hän sanoi ja George nousi hitaasti ja lähti kohti portaita. Adara piiloutui seinäsyvennykseen ja George käveli häntä huomaamatta ohitse.
Kuului oven kolahdus kun George pääsi huoneeseensa, sen jälkeen Siriuksen huokaisu. Adara kurkisti taas olohuoneeseen ja Sirius huomasi hänet, sillä hän oli juuri katsomassa siihen suuntaan.
”Mitä sinä vielä hereillä olet?” hän kysyi. 
”Unohdin pestä hampaani”, Adara vastasi. ”Ja kuulin keskustelunne.” Sirius nolostui silmiin nähtävästi. Adara ei oikein tiennyt suuttuako vai ei, sillä Sirius oli kuitenkin ajatellut vain hänen parastaan.

”Halusitko varmistaa, että George voisi olla se, joka sen sormuksen minulle antaa alttarilla?” Adara kysyi ja virnisti hiukan. Sirius haroi hiuksiaan.
”Otan Georgen kernaasti vävykseni, ennemmin kuin sen Malfoyn pojan.”
”Ei Malfoy ole lähelläkään vävyksi tulemista...” Adara sanoi.
”Eikö varmasti? Viimeksi kun huoneessasi kävin, niin pöydällä oli Malfoyn sinetti, eikä mitään mihin se olisi kiinnitetty.”
”Se oli Georgen lahjapaketti, kello… Annoin sen Malfoylle koska en kestänyt katsoa sitä silmissäni sen jälkeen kun olin nähnyt mitä George teki. Malfoy lähetti sen tänään takaisin.” Sirius näytti nyt ymmärtävän ja oli hetken vaiti.
”Eli sinä olet päässyt Malfoysta yli?” Adara nyökkäsi, vaikka ei ollutkaan varma. Ihan sama kuinka paljon Adara Georgea rakasti, silti Draco sai hänet aina tuntemaan jotain erilailla, ylireagoimaan asioihin tai tuntemaan olonsa hämmentyneeksi. Sirius katsoi Adaraa epäilevästi.

”Varmastiko?” hän kysyi. Adara ei voinut muuta kuin kohauttaa olkiaan.
”Hänessä on jotain hyvääkin, vaikket ehkä sitä usko”, Adara kierteli.
”Se ei ollut kysymykseni”, Sirius sanoi. Adara nielaisi.”Oletko sinä päässyt yli Malfoysta?” Adara huokaisi.
”Minä en pidä hänestä enää sillä tavalla, mutta-”
”Niin?”
”Hän saa oloni jotenkin... epämukavaksi, vaivaantuneeksi, hämmentyneeksi.. Enkä ymmärrä miksi.”
He vaipuivat taas hetken hiljaisuuteen.

”Kiusaako hän sinua koulussa?” Sirius kysyi.
”Päinvastoin.. On kuin minua ei olisikaan.”
Sirius mietti hetken ja nousi sitten ylös.
”Sinä pidät Georgesta, vai mitä?”
”Tietysti.”
”Ja olette onnellisia yhdessä?”
”Tietysti.”
”Hyvä”, Sirius sanoi ja hymyili. ”Unohda se Malfoy, ja keskity sinuun ja Georgeen”, hän jatkoi astellessaan Adaran luo ja silitti tämän hiuksia ja poskea kerran kädellään. Adara nyökkäsi, muttei uskonut hetkeäkään siihen että hän tuosta vain pääsisi tuosta ”Malfoyn pojasta” ja tämän jäänharmaista silmistä eroon…

Seuraavan viikon aikana Siriuksen mieliala tuntui laskevan, kun joulu oli ohi. Hän selvästikin ajatteli jo aikaa kun Adara ja muut taas lähtisivät takaisin Tylypahkaan. Adara oli jo niin kypsynyt koko Pimennon touhuihin, että vain se periaate että Tylypahka oli hänen toinen kotinsa, piti Adaran sidottuna tähän. Adara ei kertonut Georgelle kuuleensa heidä keskustelunsa, eikä Geroge kertonut keskustelusta.
Oli aamupäivä. Adara asteli jo täysissä päiväpukeissa kohti alakertaa. Päästyään olohuoneeseen, kuului ovelta koputusta. Adara vilkaisi ikkunasta ulos oven eteen. Kalkaros!
Hän avasi oven hiukan epäröiden ja joutui nyt kasvotusten tämän kanssa. Hän katsoi tätä silmiin hetken, Kalkaroksen tehdessä samoin, yhtäkään tunnetta kasvoissa ilmenevänä.
”Potter on täällä?”
”On.”
”Minulla on sinulle ja hänelle asiaa.”
”Selvä.”
”Hakisitko Potterin?”
”Hetki...” Adara sanoi ja lähti takaisin yläkertaan, hämmentyneenä äskeisestä tilanteesta.

”Harry, Kalkaroksella on asiaa.”
”Liiskaa se, se on pelkkä solttu!” Harry sanoi, pelattuaan velhoshakkia Ronin kanssa ja hänen torninsa liiskattua Ronin sotilaan. ”Niin mitä sanoit?”
”Kalkaroksella on asiaa, hän odottaa alakerrassa.”
Mitä? Kalkaros?” Harry toisti. Hermione, Ginny ja Ron näyttivät puulla päähän lyödyiltä.
”Keille hänellä on asiaa?”
”Minulle ja sinulle.”
He laskeutuivat hermostuneina portaita alas, ja koska Kalkaros ei ollut olohuoneessa, he jatkoivat alas keittiöön. Siellä heitä odottivat Sirius ja Kalkaros. Siriuksen edessä oli pöydällä kirje.

”Öh”, Harry sanoi hölmistyneenä.
”Istu alas, Potter”, Kalkaros käski.
”Kuule, tämä on minun taloni, joten älä komentele täällä”, Sirius sanoi kovalla äänellä, keikkuen tuolinsa takajaloilla katse katossa. Kalkaroksen kasvoille levisi aavistamattoman pieni puna.
Potter istuutui Siriuksen  viereen.
”Minun oli määrä tavata teidät molemmat kahden, mutta Musta – ”
”Minä olen oikeutettu kuulemaan asiasi.”
”Minä olen täällä Dumbledoren käskystä, mutta jää toki siihen Musta, jututan ensin Potteria. Neiti Musta, jos viitsisitte poistua, kutsun sinut myöhemmin”, Kalkaros sanoi. Adara nyökkäsi ja lähti olohuoneeseen. Häntä hermostutti. Mitä asiaa Kalkaroksella saattoi olla? Ja Dumbledoren asialla? Epäilikö Dumbledore Harryn ja Adaran kertomuksia illalta hautausmaalla, kun Voldemort palasi? Ei kai sentään...

Pitkää tovia myöhemmin Harry palasi ja nyökkäsi hyväksyvästi Adaralle. Adara asteli keittiöön ja odottamatta käskyä, istuutui alas Siriuksen viereen.
”No niin, asiani on osittain sama kuin Potterille, mutta tämä on killan tehtävä.”
Killan tehtävä?” Sirius sihahti. ”Kuka sanoi, että hän on liittynyt kiltaan?”
Adara katsoi varoittavasti Siriukseen päin. Sirius vaikeni hetkeksi.
”Eli siis... Dumbledore – ja kilta, tarjoaa sinulle tehtävän. Kukaan ei pakota sinua siihen, mutta tietysti toivotaan, että suostut.” Adara huomioi kuinka Kalkaros vältti sanomasta ’toivomme.’
”Sinun tulee oppia okklumeusta tätä tehtävää varten”, hän jatkoi.
Sana herätti Adarassa jotakin, mutta hän ei muistanut missä oli sen kuullut.
”Okklumeus on mielen suojaamista taikoja vastaan. Aloitat sen opiskelun heti Tylypahkaan päästyäsi, kerran tai kaksi viikossa. Etkä saa kertoa asiasta kenellekään, et edes Dolores Pimennolle.”
”Ja hänen tehtävänsä?” Sirius kysyi, selvästi vastustaen koko ideaa.
”Hänen tehtävänsä, on vakoilla kuolonsyöjiä”, Kalkaros sanoi, hitaasti. Syntyi hetken hiljaisuus.
”Ja miksi hän tekisi sen? Ja miten muka?” Sirius kysyi.
”Ja sinua sanottiin yhdeksi vuosiluokkasi fiksuimmaksi Tylypahkassa, Musta. Liittymällä heihin tietysti”, Kalkaros sanoi ivallisesti. Sirius nousi ylös.
”Minä en hyväksy sitä. En ikinä”, hän sanoi uhmaavasti.

”Se on killan pyyntö hänelle, ei sinulle.”
”Minä olen hänen isänsä!” Sirius karjaisi.
”Liikuttavaa, taidan tarvita nenäliinaa”, Kalkaros sanoi, ja hänessä kaikki näytti juuri päinvastaista kuin se mitä hän oli sanonut. Sirius asteli lähemmäs.
”Ja sinäkö opetat häntäkin? Päästäisin sinut penkomaan hänen muistojaan kuin valokuvia?” hän sanoi uhmakkaana.
”Kyllä, minä opettaisin häntä. Ja ikävä kyllä joudun katselemaan niitä vastenmielisiä muistoja”, Kalkaros sanoi ilme värähtämättä. Sirius selvästi puristi sauvaa taskussaan.
”Minä en edelleenkään salli sitä. En sinun oppituntejasi, enkä killan tehtävää! Minä en salli hänen joutua sinun kaltaisten joukkoon, se koituisi hengenvaaraksi.”
”Jos et ole huomannut täällä somassa piilopaikassasi, Musta… Sota on lähellä, pidit siitä tai et, mutta hänen tehtävänsä voisi koitua vielä enemmän kuin hyödylliseksi.”
”Sinä olet jo killan vakooja, miksi hänetkin täytyisi vetää tähän mukaan?”
”Minä en tiedä muusta kuin Pimeän lordin itsensä aikeista, ja niistäkin murto-osan. Hänen tehtävänsä olisi katsoa mitä Pimeän lordin selän takana tapahtuu.”
Sirius sylkäisi lattiaan.
”Tähän asti... olen tehnyt kaiken mitä Kilta on pyytänyt, antanut kaikkeni. Mutta tytärtäni – ainoaa lastani – te ette saa!”
”Oletko varma, ettei niitä nenäliinoja ole täällä? Ja minun on todettava että sinulta ei tässä asiassa kysytä, vaan neiti Mustalta itseltään.”
Sirius ja Kalkaros käänsivät kumpikin odottavina kasvonsa häneen.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 13.11: Luku 77!!
Kirjoitti: Dizzy - 13.11.2007 17:07:30
Voi kiitos! ^^ Tämä loppui ihan typerästi, siis hyvällä tavalla; En jaksa odottaa seuraavaa lukua! :D Tämä oli taas ihan loistava luku, se Siriuksen ja Georgen keskustelu oli jotenkin kamalan söpö. ^^
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 13.11: Luku 77!!
Kirjoitti: pullarusina - 13.11.2007 20:51:53
Aah! Kuolen! Odotan innokkaasti seuraavaa lukua!!1 XD
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 13.11: Luku 77!!
Kirjoitti: Chikyo - 14.11.2007 14:47:05
Tää on nii ihana <3 Ja jatkoa <3 Nam.

Musta toi Siriuksen ja Georgen keskustelu oli hauska ja pidin siitä kun George oli rehellinen ((: Lisäälisää<3
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 13.11: Luku 77!!
Kirjoitti: Mya Musta - 14.11.2007 17:09:12
Luku oli taas tosi hyvä, mä tykkäsin, Georgen ja SIriuksen hieman vaivaantunut keskustelu oli kuvailtu hienosti! :D

Siis ei ikinä Adarasta kuolonsyöjää, ei ikinä, jos se alkaa siihen niin sen ja Siriuksen välit menee ihan varmasti huonoiks!
Miten Siriukselta voidaan edes pyytää noin kohtuutonta asiaa??? Siis se on sen ainoa lapsi, vaikka se pian kuoleekin niin silti!

EIKÄ!!! SINÄ ET SAA TEHDÄ SITÄ, ADARA EI SAA MASENTUA SIRIUKSEN KUOLEMASTA NIIN PALJON, ETTÄ RUPEAA KUOLONSYÖJÄKSI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! ENTÄ MITEN ADARAN JA GEORGEN SILLON KÄVIS??????????????????????????????????????????????????????????????????????

Aika kivat ne niiden lahjat toisilleen, ja Georgenkin lahja oli hieno, mutta varsinkin se Siriuksen antama sormus oli niin <3

Mä niin rakastan tätä, en voisi elää ilman joten pistäthän taas todella nopeasti jatkoa, kuten olet aina ennenkin laittanut, kilttiiii!!!
Mut tää oli oikeesti tosi ihana, vaik toi Kalkaros onkin tollanen raivostuttavan sarkastinen, niin silti se on ihan kiva toisinaan.............. Mutta tuo on jo kohtuutonta! Miksei Dumbledore muuten opeta Adaralle okklumeusta, eihän Voldu Adaran kautta mitään tietoja saa?

Mulla on kyllä omat epäilykseni Adaran tulevaisuuden suhteen, mutta pidetään ne nyt vielä salassa, ettei muut pety.. :)

No sitä jatkoa sitten....

Mya Musta
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 13.11: Luku 77!!
Kirjoitti: Lokitar - 14.11.2007 17:23:05
Huomaa nyt, Mya, että jos Adara polvistuu Voldemortin eteen, tää voi lukea Adaran kuin kirjan jos tämä ei osaa okklumeusta ;)
Ja kiva kun tykkäsit sormus-ideastani, en oikein keksinyt muutakaan mitä Sirius vielä voisi antaa Adaralle, hiuskiinnikkeen lisäks :)
Otsikko: Luku 78. Okklumeus
Kirjoitti: Lokitar - 15.11.2007 01:23:22

Luku 78. Okklumeus









Adara oli kahden seinän välissä, suorastaan liiskaantumassa niiden väliin, eikä hän löytänyt pakotietä. Mitä hän voisi tehdä? Hän halusi tietysti auttaa kiltaa, mutta Sirius ei koskaan antaisi hänen tehdä sitä.
Päätös on sinun, ei hänen. Ajatukset hänelle sanoivat. Sirius asteli lähemmäs Adaraa.
”Adara, älä tee sitä”, hän sanoi. Adara tuijotti hetken kivilattiaa ja käänsi sitten katseensa Kalkarokseen.
”Koska aloitamme okklumeus-tunnit?”
Kalkaroksen huulilla kävi nopea, tulkitsematon hymy. Sirius huojahti ja näytti sekalaisen tunteen valtaamalta.
”Onnittelut, Musta. Kasvatit hänestä itseäsi paremman, hän ei sentään piiloudu pelkurimaisesti”, Kalkaros sanoi. Sirius menetti lopullisesti malttinsa ja kiskaisi sauvansa taskustaan. Adara nousi ja juoksi heidän lähettyville.

”Isä älä, tämä ei ratkaise mitään!” hän huusi, Sirius ei puhunut hänelle.
”Kehtaatkin sanoa minua pelkuriksi!”
”Niin kehtaan”, Kalkaros sanoi. Adara änkesi enemmän heidän väliinsä. Sirius yritti vapaalla kädellä työntää häntä kauemmas.
”Adara – painu – pois – tieltä! Minä liiskaan tuon –” samassa ovi kävi ja koko Weasleyn perhe ja Hermione astelivat sisälle. Rouva Weasley huudahti: ”Parannettu! Kokonaan!” Mutta nähtyään mitä keittiössä tapahtui, hän meni täysin hiljaiseksi.
”Merlinin parta, mitä täällä tapahtuu?” Arthur Weasley sanoi päästyään ovelle. Sirius tuijotti uhmakkaana itseään lyhyempää Kalkarosta. Adara takertui Siriusta käsivarresta, mutta Sirius sai työnnettyä tämän pois tulilinjalta. Hän selvästikin ajatteli jo loitsua, sillä sauvan kärki hohti valkoisena. Kalkaros puristi sauvaansa tiukemmin.
”Lopettakaa!” Adara huusi ja astui kokonaan heidän väliinsä. Siriuksen sauvasta pääsi katkonainen vaalea valosuihku joka osui Adaraa hartiaan. Hän tunsi sen lävistävän hänen lihansa, mutta ei aiheuttanut jälkiä, vain pelkän vihlovan kivun. Hän polvistui lattialle pidellen hartiaansa.

”A- Adara”, Sirius sanoi säikähtäen täydellisesti. Hän pudotti sauvansa ja samassa Kalkaros pisti omansa takaisin viitan taskuun.
”Kello kuusi tiistai-iltaisin”, hän sanoi hiljaa että Adara ja Sirius kuulivat, ja poistui sitten. Sirius pudottautui polvilleen Adaran eteen.
”Adara, anteeksi! En tarkoittanut osua sinuun – en ikinä -!” hän sanoi hätiköiden.
”Tiedän...” Adara sanoi, ja oli iloinen kun sai lopetettua noiden kahden taiston.
”Mitä ihmettä täällä tapahtuu?” Arthur kysyi.
”Ei mitään. Mukava juttutuokio vanhojen koulukavereiden kesken”, Adara sanoi ja kivuissaankin pakottautui virnistämään. Siriuksenkin huulet kaareutuivat hieman, vaikka silmät hehkuivat anteeksipyyntöä hiukan kyynelistä kiiltävinä.

Kipu hälveni pikkuhiljaa iloisen ruokailun myötä. Tai ainakin suurin osa väestä oli iloisia.
Sirius nauroi kaksosten vitseille ja tarjosi välillä kaikille lisää syötävää, mutta silloin kun hän ei sitä tehnyt, hänen ilmeensä oli ankea, suorastaan synkkä. Adara halusi lohduttaa tätä, muttei pystynyt parempaan kuin pitämään tätä vapaasta kädestä. Jossain vaiheessa hän tunsi Siriuksen puristavan hänen kättään kuin vastauksena ja luoden pienen hymyn häneen päin. Adaraa oli tuskin koskaan harmittanut niin paljon Tylypahkaan palaaminen. Tai isän mielipidettä vastaan tekeminen.
Häntä pelotti edessä oleva tehtävä. Miten hän liittyisi kuolonsyöjiin? Milloin? Täytyikö hänen tehdä jotakin todistaakseen lojaaliutensa Voldemortille? Näkisikö hän Peterin?
Häntä puistatti. Miten hän koskaan oppisi olla hyökkäämättä Peterin kurkkuun jos näkisi tämän?

Sirius nousi pöydästä, ja Adara heräsi ajatuksistaan kuullessaan Siriuksen sanovan jotain hetkestä tyttärensä kanssa.
Hän automaattisesti nousi ylös ja lähti tämän perässä olohuoneeseen, ja sieltä yläkertaan Hiinokan huoneeseen. Hiinokka kuorsasi, mutta heidän astuttua huoneeseen se avasi toisen silmänsä ja tuijotti Adaraa hiukan varuillaan, vaikka Adara olikin ruokkinut sitä useasti Kalmanhanaukiolla ollessaan. Adara kumarsi Hiinokalle ja Hiinokka sulki taas silmänsä.
Sirius jäi seisomaan ikkunan eteen. Oli pitkään hiljaista, Hiinokan tuhinaa lukuunottamatta.
”Sinä tiedät etten pidä saamastasi tehtävästä.”

”Tiedän.”
”Ja siksi vaadinkin, ettet tekisi sitä. Ei, pyydän”, Sirius sanoi, ääni värähtäen viimeisen sanan kohdalla. ”Älä tee sitä, sinä tiedät mihin kuolonsyöjät pystyvät, sinä tiedät miten käy jos jäät kiinni.”
”Siksi opiskelenkin okklumeusta. Opin sulkemaan mieleni -” Adara sanoi.
”Se ei ole mitä tarkoitan!” Sirius huusi. Adara ei värähtänytkään. Sirius hengitti hiukan raskaasti ja kietoi kätensä Adaran ympärille. Adara kuuli itkun hänen äänessään.
”Älä tee sitä, en kestä jos jotain sattuu...” hän sanoi. Adara painoi kätensä Siriuksen selälle ja sanoi:
”Ikävä kyllä, Kalkaros on oikeassa. Sota on tulossa. Ja nyt jos koskaan on paras aika tehdä mitä voidaan. Jos minusta on jotain hyötyä killalle ja pystyn estämään jonkun kuoleman, tahdon tehdä kaiken mitä voin.”
”Ja jos sinulle sattuu jotain, mitä minä teen..?” Sirius kysyi. Adara ei voinut olla pelkäämättä sillä hetkellä sitä mahdollisuutta että hän jää kiinni.
”No sitten sinä pelastat minut kuten aina, vai mitä?” hän sanoi hymyillen. Sirius nyyhkäisi ja hymyili.
”Minä suojelen sinua...”
”Tiedän..”

Seuraavana päivänä he lähtivät. Sirius halasi Adaraa tiukasti heidän hyvästellessään ja pisti Adaran viitan taskuun jotakin.
”Tämän kautta voimme jutella ilman että Pimento huomaa mitään”, hän kuiskasi ja katsoi varuillaan rouva Weasleya.
”Näemme taas”, hän lupasi ja rouva Weasley halasi Adaraa kun Sirius oli päästänyt irti.
Seuraavaksi he olivatkin lumisateessa. ja Kalmanhanaukio kaksitoista katosi heidän näkyvistään. Adara huokaisi syvään, huokauksen muuttuessa ilmassa huuruksi. Pian rouva Weasleyn kutoman lapasen peittämä käsi tarttui häntä vasemmasta, ja he lähtivät yhdessä Georgen kanssa tienvarteen kutsumaan Poimittaislinjaa.
Tylypahkalle päästyään, he hyvästelivät Lupinin ja Tonksin. Adara halasi Lupinia viimeisenä tekonaan, ennen kuin astui pois Poimittaislinjasta, miettien koska Lupin saisi tietää Adaran tehtävästä…

Koitti tiistaipäivä ja Adara tunsi itseään heikottavan. Hän oli tärissyt viimeyön peloissaan sängyssä, herättyään hirveään painajaiseen jossa hänet paljastettiin vakoojaksi, ja Kalkaroksen käskettiin tappaa petturi. Onnekseen Adara heräsi ennen kuin näki toteuttiko Kalkaros käskyn. Ennen heräämistään hän oli nähnyt nopean väläyksen äitinsä kasvoista.
Hän päätti kertoa suunnitelmasta lähipäivinä Georgelle, mutta nyt oli okklumeuksen aika.

Hän asteli Kalkaroksen ovelle, koputti ja asteli hitaasti sisään. Kalkaros istui pöydän ääressä ja loi vain nopean silmäyksen Adaraan päin.
”Olet myöhässä”, hän sanoi. Adara katsoi kelloa, hän oli viisi minuuttia myöhässä.
”Anteeksi, professori”, hän sanoi.
”Osaat puhua vielä kunnioittavasti, harvinaista”, Kalkaros totesi kolkosti ja Adara alkoi kaivata jo pois sieltä huoneesta. Seuraava tunti ei tulisi olemaan kovin mieluisa.
”Tiedät siis mitä on okklumeus ja lukilitis?”
”Kyllä, luin niistä eilen...” Adara myönsi ja Kalkaros ei näyttänyt kovinkaan yllättyneeltä.
”Eli osasit päätellä, että okklumeus on vakoojalla hyvin tärkeä ase, ase jonka ei sovi pettää pahimmankaan paikan tullen.” Adara ei tiennyt oliko kyseessä kysymys, joten hän vain nyökkäsi. Kalkaros nousi ylös.

”Ota sauvasi, minä yritän murtautua mieleesi ja sinun täytyy jotenkin estää se, vaikkapa aseistariisumalla minut. Terästä mielesi.”
Adara otti sauvan taskustaan ja valmistautui.
”Lukilitis!” Kalkaros iski ennen kuin Adara ehti tajuta. Hän tunsi olonsa pökertyväksi, kuvat pyörivät hänen päässään, hänen elämänsä erilaiset hetket. Joulu Kalmanhanaukiolla, hän käärittynä jouluköynnökseen, hän ruokkimassa Hiinokkaa, istumassa keittiön pöydän ääressä odottamassa miten Arthur Weasley voi, taluttamassa Lockhartia pyhä mungossa, hän uhkailemassa Pimentoa, istumassa Siriuksen kanssa puistossa puhumassa.
Tätä sinä et katso… Et saa! Adara ajatteli ja yritti loihtia karkotaseet. Lukitilus katkesi ja Adara tunsi kuin hengittävänsä. Kalkaros hieroi oikeaa käsivarttaan, Adara oli ilmeisesti saanut sauvastaan edes jotakin tätä päin. Hän tunsi jalkojaan heikottavan, hän hengitti syvään.
”Tuhlasit paljon aikaa, sinun täytyy keskittyä enemmän aivojen käyttöön kuin sauvan. Sauva ei pelasta sinua pimeyden lordin lukilitukselta.”
Adara nyökkäsi ja veti syvään henkeä.
”Näitkö sinäkin ne..?”
”Välähdyksiä. Uudestaan.”

”Lukilitis!”
Adara huusi Finniganeille heidän salailuistaan, halasi Siriusta rääkyvässä röttelössä, makasi sairaalasiivessä melkein hukuttuaan kalmarin kiskaistua hänet lampeen, hän metsässä ja ihmissusi käy hänen kimppuunsa raadellen häntä...
”Eih!” Adara henkäisi ja yritti jälleen loihtia karkotaseet. Jälleen loitsu katkesi ja Adaran jalat tärisivät.
”Sinun täytyy oppia olla pelkäämättä noita muistoja! Muuten olet helppo saalis!”
Adaran hengitys tärisi kuin ihmissusi olisi taas käynyt hänen päälleen. Hän nyökkäsi ja pyysi että he yrittäisivät uudestaan.
”Lukilitis!”
Cedric kuolleena hautausmaalla, Voldemort tarttuu veristä Adaraa kurkusta.
”Noh noh, Harry. Vereni kiehuu halusta taistella, kiduttaa, tappaa… Älä pakota minua purkamaan sitä häneen.”
”EII!” Adara kiljaisi ja putosi polvilleen lattialle, täristen kauhusta. Kalkaros tuntui vaienneen hetkeksi, mutta hän näytti ärtyneeltä ja kalpealta. Adara tärisi ja tunsi hikikarpalon valuvan otsallaan.
”Riittää tältä päivältä. Seuraava tunti torstaina...” Kalkaros sanoi ja avasi sauvan heilautuksella oven. Adara nosti sauvansa ja yhä raskaasti hengittäen käveli pois. Hän ei tiennyt mitä odottaa seuraavilta tunneilta.

Saavuttuaan oleskeluhuoneeseen, George ja Fred olivat hänen onnekseen yhä hereillä. Ja niin oli moni muukin, heidän yleisönään. He esittelivät pinnauspurtavia, George oksensi juuri ämpäriin ja kuin taikaiskusta myös lopetti. Oppilaat alkoivat penkoa taskujaan ja tarjota rahaa Fredille. George livisti heidän joukosta Adaran luo ja yritti painaa suukon Adaran huulille. Adara perääntyi.
”Yök. Sinähän oksensit juuri!”
”Hm, totta...” George sanoi ja pettyi kun ei saanutkaan suukkoa.
”Missä sinä olit?”
”Liemien tukiopetuksessa”, Adara mutisi.
”Et sinä niin surkea voi olla!”
”Niin.. Puhutaan tästä kun muut menevät nukkumaan. Fredkin saa jäädä”, Adara kuiskasi Lavenderin tuijottaessa ja kikattaessa sekä puhuessa Parvatille jotain.

Pian väki kaikkosi nukkumaan ja Adara jäi Fredin ja Georgen kanssa kolmisin oleskeluhuoneseen.
”Minä opiskelen okklumeusta”, Adara sanoi.
”Mitä se on?” kysyivät kaksoset.
”Mielen lukitsemista, niin että kukaan ei voi loitsuilla pyrkiä mieleni sisään. Tarvitsen sitä taitoa pian, koska...”
”Koska..?”
”Sain killalta tehtävän. Ja melko riskialttiin sellaisen...” Adara sanoi mahdollisimman hiljaa. Kaksoset näyttivät pelokkailta.
”Minun täytyy liittyä kuolonsyöjiin ja vakoilla heitä”, Adara kertoi. George näytti entistä pelokkaammalta.
”Miksei Kalkaros tee sitä?” Fred kysyi.
”Hän tietää enemmänkin Voldemortin teoista, minun täytyy vakoilla mitä Voldemortin selän takana tapahtuu.” Kaksoset säpsähtivät kuullessaan Voldemortin nimen.
”Mutta jos jäät kiinni –”
”Siksi opiskelen okklumeusta. Kun opin sen, ei edes hän voi nähdä mieleeni”, Adara sanoi rauhallisesti.
”Mitä muuta tehtävääsi kuuluu?” Fred kysyi.
”En tiedä vielä. Kalkaros ja Dumbledore kertovat kai pian lisää.”
”Kalkaros?”
”Kalkaros opettaa minulle okklumeusta. Se ei itseasiassa ole kovinkaan lystiä..”

”Mitä hän tekee?” George kysyi.
”Käyttää lukilitis-loitsua minuun. Ja näkee muistoihini tuosta vain, ellen katkaise yhteyttä.”
”Hän siis näkee mitä vain?”
”Saman mitä minäkin näen. Ne ovat kuin pieniä välähdyksiä muistoistani.”
”Iljettävää, Kalkaros penkomassa pääkoppasi sopukoita”, Fred sanoi ja tämän selkäpiitä taisi karmia, sillä hän värähti.
”Niin”, Adara mutisi, ja päätti jättää mainitsematta että se tuntui siltä kuin joku repisi aivojasi pääkopasta.
”Se tehtävä tulee olemaan silti vaarallinen...” George sanoi hiljaa.
”Tiedän, mutta haluan silti tehdä osani”, Adara sanoi ja tiesi Georgen ymmärtävän.
”Kenen kautta sinä sitten liityt kuolonsyöjiin?” Fred kysyi. Adara kohautti olkiaan ja toivotti lopulta hyvät yöt molemmille. Hän jäi odottamaan hiukan peloissaan, mitä huominen toisi tullessaan, ja varsinkin, mitä hänen tehtävänsä sisältäisi.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) Luku 78, 15.11!!!
Kirjoitti: Lerosa - 15.11.2007 15:56:33
ÄLÄ TEE ADARASTA KUOLONSYÖJÄÄ!!! Öhom anteeksi mutta et saa tehdä Adarasta kuolonsyöjää koska hän kuitenkin paljastuu. Aivan ihana luku. Jatka pian kiltti.... ;D
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) Luku 78, 15.11!!!
Kirjoitti: Mya Musta - 15.11.2007 19:48:51
Luku oli taas tosi hyvä, tunteet oli aidosti kuvailtuja, varsinkin se, mitä Adara tunsi nähdessään ne kaikki muistot uudelleen, hyvin kirjoitettu!!!
Ei nyt taida tulla tämän pidempää, sori.....
Mutta laita silti pian jatkoa, kiitos

Mya Musta

PS. vaihdan melkein heti tämän kirjoitettua kuvaani, joka toivottavasti ei haittaa :D
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) Luku 78, 15.11!!!
Kirjoitti: Lokitar - 16.11.2007 00:05:28
A/N: Ou jes!! Mä oon vauhdissa ;D Tässä taas jatkoa ^^ Ja kommenttia, kiitos!

Luku 79. Tehtävästä







JOUKKOPAKO AZKABANISTA
MINISTERIÖ PELKÄÄ MUSTAN YHDISTÄVÄN
VANHOJA KUOLONSYÖJIÄ

Taikaministeriö ilmoitti myöhään eilisiltana, että Azkabanin vankilasta on tapahtunut joukkopako.
Työhuoneessaan toimittajille puhunut taikaministeri Cornelius Toffee vahvisti, että kymmenen huippuvartioitua vankia pakeni eilen alkuillasta ja että hän on jo tiedottanut näiden henkilöiden vaarallisuudesta jästien pääministerille.
”Olemme valitettavasti samassa tilanteessa kuin kaksi ja puoli vuotta sitten, kun murhaaja Sirius Musta karkasi”, Toffee sanoi eilen illalla.
”Uskomme myös, että nämä paot liittyvät toisiinsa. Näin mittava pako viittaa ulkopuoliseen apuun, ja on syytä muistaa, että Musta ensimmäisenä Azkabanista milloinkaan paenneena henkilönä olisi ihanteellisessa asemassa auttamaan muita seuraamaan hänen jalanjälkiään. Pidämme todennäköisenä että karanneet vangit, joiden joukossa on Mustan serkku Bellatrix Lestrange, ovat yhdistäneet voimansa ja pitävät Mustaa johtajanaan. Me teemme kuitenkin kaiken voitavamme pidättääksemme nämä rikolliset, ja pyydämme taikayhteisöltä valppautta ja varovaisuutta. Ketään mainituista henkilöistä ei pidä missään olosuhteissa lähestyä.


Adara tunsi kuinka häntä tuijotettiin suuressa salissa, ja luettuaan artikkelin hän ymmärsi miksi. Sirius Musta, niin tietysti, kaikkihan on hänen syytään, niin he luulevat.
Adara huokaisi tuskastuneesti ja kääri lehtensä. Ja tietysti Sirius Mustan tytär saa jälleen negatiivista huomiota osakseen.
Ja kaiken lisäksi oli torstai. Hänellä olisi taas okklumeusta, mukavan päivän loppuhuipennus.

Hän suuntasi taas kohti Kalkaroksen työhuonetta. Matkalla hän mietti päätöstään tehtävästä, millaiseen vaaraan hän itsensä  asetti. Mutta toisaalta, millaisessa vaarassa muut olisivat mikäli hän ei ottaisi tehtävää, tai ei suoriutuisi siitä? Sitä hän ei tiennyt, mutta ei halunnut ottaa riskejä.
”Lukilitis!”
Ihmissusi raateli häntä, Sirius lähtee Hiinokan selässä pois, Finniganit käskevät Adaraa lähteä poimittaislinjalle, Adara lyö Seamusia, astelee ensimmäistä kertaa Tylypahkan ovista, suutelee Georgea-
Hänen onnistui katkaista loitsu.
”Sinun täytyy keskittyä! Älä antaudu muistojen tunteisiin!” Kalkaros sanoi. Adara nyökkäsi ja vaati uusintaa.
”Lukilitis!”
Hän istui takan ääressä Siriuksen kanssa ja – sai ajatuksesta kiinni, hän pääsi irti muistosta.
”Karko-” hän ehti sanoa, mutta muisto vaihtui.

”Saanko huvitella hänellä? Saanko purra häntä?”
”Ei! Tapan hänet tässä ja nyt. Pimeyden lordin käsky! Avada Kedavra!”
Naisen kiljaisu... Pimeänpiirto taivaalla, kuollut, tummahiuksinen nainen kadulla.

”EI!” Adara putosi polvilleen täristen, painaen päänsä käsiinsä. Kalkaros nojasi työpöytäänsä hengittäen hiukan normaalia raskaammin.
”Pidetään tauko”, Kalkaros sanoi. Adara pudisti päätään. Hän ei saisi luovuttaa. Hänen äitinsäkin varmasti olisi sitä mieltä…
”Uudestaan. Minun täytyy oppia tämä.” Kalkaros näytti hetken empivän, mutta hän teki loitsun.
Lupin muuttumassa ihmissudeksi, ja hän sai taas ajatuksesta kiinni. Kuin hän katsoisi vain elokuvaa, filmin pätkää jonka tapahtumat eivät koskettaneet häntä tunteiden tasolla. Se tuntui vapauttavalta, kuin hän pääsisi veden alta ja saisi hengittää jälleen.
”Karkotaseet!” hän loihti ja lukilitis loppui. Kalkaroksen sauva oli lentänyt lattialle, Adaraa heikotti.
”Hyvä”, Kalkaros sanoi ja nosti sauvansa. ”Olet ymmärtänyt.” Adara hengitti raskaasti ja tunsi itseään heikottavan. Hikikarpalot nousivat hänen otsalleen ja hänellä oli kylmä. Hän nojasi viereiseen pöytään ja hänestä tuntui kuin se pettäisi, liikkuisi hänestä kauemmas. Hän kaatui lattialle menettäen hitaasti tajuntansa, nähden viimeisenä Kalkaroksen jalat astelemassa ripeästi hänen viereensä.

Hän heräsi aamulla sairaalasiivessä. Pöydällä oli kaksi kukkakimppua ja aamiainen. Adara hieraisi väsyneitä silmiään ja nousi hitaasti, varovasti ylös. Hän söi aamiaisen ja samassa matami Pomfrey saapui paikalle. Hän sai saarnan siitä kuinka oppilaiden pitäisi syödä paremmin ja stressata vähemmän, ja sai sitten lähteä sairaalasiivestä. Kalkaros ilmeisesti oli väittänyt muutaman valheen Pimennolle ja muille.
Saavuttuaan rohkelikkotorniin, ilmoitustaululla oli uusi asetus.

TYLYPAHKAN YLI-INKVISIITTORIN MÄÄRÄYS

Opettajia kielletään antamasta oppilaille mitään tietoa,
 joka ei liity tiukasti aineisiin, joita heidät on
palkattu opettamaan.


Adara huokaisi; kun Pimento vain tietäisi, mitä Adara opiskelee tämän selän takana. Hän mieluusti päihittäisi Pimennon lukilitiksen.
Muutamaa viikkoa myöhemmin oli Pimennon lakisäädökset koulun kesken suuria vitsejä. Mutta mitä enemmän ne vitsit tulivat kuuluviin, sitä enemmän oppilaat saivat jälki-istuntoa. Adara kehittyi hitaasti okklumeuksessa, eikä ollut vieläkään Kalkaroksen mielestä valmis. AK:n kokouksissa kaikki opiskelivat ahkerammin kuolonsyöjien karattua, mutta Neville kaikista ahkerimmin. Harry kertoi että Nevillen vanhemmat hulluiksi kiduttanut kuolonsyöjä oli karanneiden joukossa, ja Adaran yllätykseksi kyseessä oli juurikin Bellatrix Lestrange, Tonksin täti.
Tammikuu kului hirveän nopeasti ja pian koitti ystävänpäivä, helmikuun neljästoista. Adaran ikäväksi se päivä oli torstai, joten hän ei päässyt Tylyahoon muiden kanssa vaan joutui jälleen käymään läpi muistojaan, harvinaisen paljon viimeaikoina hän oli nähnyt hetkiä äitinsä kuolemasta, mutta pikkuhiljaa onnistui päihittämään ne.

”Kuinka vahva tiedät-kai-kenen lukilitis on?”
”Vahvempi, mutta se ei aiheuta sinulle muistojen kertaamista, eikä muutakaan. Pääasia on että suljet mielesi muistoilta jotka ovat ristiriidassa valheidesi kanssa, kun pimeyden lordi katsoo sinua silmiin”, Kalkaros sanoi heidän pitäessään taukoa. Adara hieraisi päätään ja istuutui.
”Dumbledore testaa lukilitistaan sinuun kun olet mielestäni valmis.”
Adara nyökkäsi hyväksyvästi.
”Nyt olisi aika puhua sinun tehtävästäsi”, Kalkaros sanoi ja nousi ylös.  ”Sinä liityt kuolonsyöjiin tämän vuoden kesällä, toisen kuolonsyöjän kautta. Sinä teet mitä käsketään, ja pidät korvasi tarkkana kaikkien keskusteluiden aikana ja raportoit niistä sitten päämajaan Kalmanhanaukiolle, joko isällesi tai muulle kiltalaiselle joka on paikalla. Pääasia että saat koottua tietoa siitä mitä pimeyden lordin selän takana puhutaan ja tapahtuu. Mikäli löytyy kuolonsyöjiä jotka haluavat paeta tämän alaisuudesta, sinä raportoit nimet heti kiltaan ja teemme kaikkemme saadaksemme kyseiset kuolonsyöjät puolellemme. Ymmärrätkö?”
”Ymmärrän”, Adara nyökkäsi.
”Saat luultavasti pimeän piirron vasempaan käsivarteesi melko pian liittymisesi jälkeen”, Kalkaros sanoi. Adara värähti. ”Se on pieni hinta siitä kuinka monta ihmishenkeä saatat pelastaa.”

”Sinä et tietenkään saa luottaa kehenkään heistä. Sinun täytyy pitää luottamus vain itseesi, ja saat kertoa vain harvalle tehtävästä. Kilta tietää, mutta heidän lisäksi et saa kertoa kovinkaan monelle. Oletko kertonut jo jollekulle?”
”Fredille ja Georgelle”, Adara sanoi.
”Heidän perheensä kuuluu kiltaan joten sillä ei ole kovin suurta merkitystä. Varsinkin kun he salakuuntelevat kokouksia muutenkin…”
Adara punehtui kasvoiltaan muistaessaan kaukokorvat.
”Potter luultavasti kuulee suunnitelmasta muutenkin, joten ei ole väliä kuuleeko hän sen sinulta vai joltakulta muulta. Sama koskee Grangeria ja Weasleya”, Kalkaros lisäsi, ja sanoi sitten hitaasti: ”Kenellekään muulle heidän lisäkseen, sinä et saa kertoa. Et edes sille kuolonsyöjälle jonka kautta liityt pimeyden lordin joukkoihin. Hänkään ei varsinaisesti vielä ole kuolonsyöjä...”
Adara nosti kysyvänä päätään.
”Kenen kautta minä sitten liityn, professori?” Kalkaros katsoi häntä ja totesi kuin itsestäänselvyytenä:
”Draco Malfoyn.”
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 16.11: Luku 79!!
Kirjoitti: Justinee - 16.11.2007 07:45:35
Kääks täällähän on jatkoa vaikka kuin paljon! Hyviä lukuja oli. Pelottavaa toi Adaran tehtävä, mutta positivinen puoli: DRACO PALASI KUVIOON<333
Joo rakentava hukuttautui eilen.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 16.11: Luku 79!!
Kirjoitti: serafina II - 16.11.2007 16:58:13
Aivan mahtavan loistava ficci! Olen nyt viikonpäivät tätä lueskellut, ja koukussa olen pahemman kerran! :D
Hattua täytyy nostaa tämän ficin pituudelle. Mielestäni luvut ovat sopivan pituisia. Jatkoakin saat kirjoitettua kivaa vauhtia. :)
Adarasta olet luonut loistavan hahmon ja saanut hänet tungettua kirjojen tapahtumiin tosi uskottavasti. Ihmissuhde kuviot olet saanut kuvailtua aivan loistavasti, mielestäni oli tosi hyvä, että erotit Adaran ja Georgen tuossa yhdessä vaiheessa ja Draco kävi kuvioissa. Dracostakin olet saanut hienon hahmon, hän ei ole tässä ficissäsi se pelkkä paha luihuispoika, kuten yleensä. Ja mahtavaa, että tuot hänet nyt takaisin! :D
Tykkäilin siitä, kun olit kertonut tuosta Kalmanhanaukion joululomasta noin paljon. :)
Kiittelen oikein kovasti tästä upeasta ficistä, lisäilehän pian jatkoa ennen kuin saan vieroitusoireita! ;D
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 16.11: Luku 79!!
Kirjoitti: Hopbandop - 16.11.2007 18:30:33
Tiesin, tiesin! Mie tiesin, että Draco ois se yhteskontakti! Saa nähdä, pystyykö Adara hilitsemään itsensä Dracon seurassa  :D Loistava juonenkäänne, täytyy sanoa. Muuta en nyt jaksa kirjoittaa. Jatkoa!



Ai niin, pitää vielä lisätä yksi juttu. Puoliverisessä prinssissä Kalkaroshan sanoo, että Voldemort on kaikkien aikojen paras lukitiliksen taitaja. Eli Adaran pitäisi oppia ihan tajuttoman hyväksi, että pystyis vastustamaan sitä.
Ihan vaan tällasena sivuhuomatuksena.

// Kaapo yhdisti tuplat
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 16.11: Luku 79!!
Kirjoitti: pullarusina - 16.11.2007 19:01:54
OOH ODOTAN LISÄÄ. Tämä paljastus oli niin shokki etten malta odottaa! Jatkoa, kultaseni, jatkoa.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 16.11: Luku 79!!
Kirjoitti: Merimoi - 16.11.2007 22:57:44
TÄTÄ TAHTOO LISÄÄ!

Rakentavan kommentin kirjoitustaitoni taisi mennä lehtikeräykseen muutaman vanhan lehden mukana, pitääkin käydä hakemassa se.
Otsikko: Luku 80. Pimennon vastoinkäymisiä
Kirjoitti: Lokitar - 17.11.2007 15:19:19
Luku 80. Pimennon vastoinkäymisiä









”Draco Malfoyn?” Adara toisti.
”Niin. Hän liittyy kuolonsyöjiin tämän kevään aikana ja saa uskollisuuttaan koettelevan tehtävän”, Kalkaros sanoi.
”Ja mikä se tehtävä on?”
”Sitä ei kukaan vielä tiedä.”
Adara oli järkyttynyt.
”Hänessä on jotain hyvääkin, vaikket ehkä sitä usko.”
Niin hän Siriukselle oli sanonut, ja nyt Draco oli liittymässä kuolonsyöjiin…!
”Herra Malfoy on löytänyt uuden kumppanin Pansy Parkinsonista sen jälkeen kun sinä kieltäydyit tapailemasta häntä, mutta uskon että asia on korjattavissa”, Kalkaros sanoi.
”Anteeksi? Miten Pansy tähän liittyy, professori?”
”Sinun täytyy saada herra Malfoy kiinnostumaan sinusta jälleen ja raivata neiti Parkinson pois tieltäsi”, Kalkaros sanoi hitaammin.
”Mit- miten minä –”
”Toisin sanoen tehtävääsi kuuluu esittää… rakastunutta. Sinä alat seurustella herra Malfoyn kanssa voittaaksesi hänen luottamuksensa, ja kun aika on sopiva, minä kehoitan häntä kutsumaan sinut kuolonsyöjien joukkoon.”

Huoneessa valtasi pitkä hiljaisuus. Hänen täytyisi seurustella Dracon kanssa, ja sehän tarkottaisi..
”Saat tapailla herra Weasleyta vain kun tehtävästä tietämättömät eivät ole paikalla. Muuten, olette toisillenne vieraita muiden edessä.”
Adara ei tiennyt mitä sanoa, hän kakoi puolinaisia sanoja ja lopulta tyytyi nyökkäämään.
”Tehtävän onnistumiseen kuuluu herra Malfoyn luottamuksen voittaminen, ilman sitä tehtävä on tuhoon tuomittu. Ymmärrätkö?”
Adara nyökkäsi lasittuneet silmät tuijottaen kivilattiaa.
”Jatketaan, sinun täytyy oppia pyyhkimään tämä hetki muistoistasi pimeyden lordin edessä.”
Adara nousi ylös nostaen sauvan taskustaan. Muistojen alkaessa hänen päässään, hän ei voinut olla tuntematta kyyneliä poskillaan, ja ei voinut olla häpeämättä sitä että Kalkaros näki ne…

Kahden päivän päästä oli viikonloppu, ja Rohkelikon pöydän luona oli kaaos. Harryn luokse lensi kymmeniä pöllöjä joista yksi käväisi myös Adaran luona, ojentaen Saivartelijan uusimman lehden hänelle. Adara avasi sen ja luki pääotsikon:

HARRY POTTER PUHUU SUUNSA PUHTAAKSI:
TOTUUS HÄNESTÄ-JOTA-EI-PIDÄ-NIMETÄ
JA ILLASTA JOLLOIN NÄIN HÄNEN PALAAVAN

Kirjoittanut: Rita Luodiko


”Hermione, mitä tämä on?” Adara hölmistyi.
”Me saatiin Luodiko kirjoittamaan totuus!” Hermione sanoi hyväntuulisena ja luki Harrylle tulleita kirjeitä, suurin osa ilmoitti uskovansa Harrya!!
George, Fred, Ron, Hermione, Harry, Luna ja Adara alkoivat availla kirjeitä, mutta Adara lopetti jossakin vaiheessa – hän ei saisi näyttää enää niin ystävälliseltä muille Dracon edessä. Ja mikä pahinta, Adaran täytyisi kertoa Georgelle – ja muille - tehtävästä.
Juuri kun Adara jatkoi aamiaisen syömistä, Pimento saapui pöydän luokse.
”Mitä täällä tapahtuu?”
Ja niin kävi, että joka luokan, käytävän, tuvan ja suuren salin seinissä oli jo samana päivänä juliste:

TYLYPAHKAN YLI-INKVISIITTORIN MÄÄRÄYS

Oppilas, jonka hallusta tavataan Saivartelija-lehti,
erotetaan koulusta.

Yllä oleva perustuu opetusasetukseen numero kaksikymmentäseitsemän.

Allekirjoitus: Dolores Pimento, yli-inkvisiittori


Ja se tiesi sitä, että kaikki varmasti uteliaisuuttaankin lukivat sen jutun. Joten ei kestänyt kauaa kun Luna ilmoitti että Saivartelija joutui tekemään toisen painoksen sen kuukauden lehdestä.
”Isä on onnessaan!” hän ilmoitti eräänä välituntina.
Ja pian olikin niin, että koko Tylypahka oli lukenut jutun, eikä Pimento saanut ketään rysän päältä kiinni, sillä kaikki olivat loihtineet kyseisen haastattelun muistuttamaan esimerkiksi läksypergamenttia.

Muutamaa päivää myöhemmin Adaran ollessa juuri matkalla suuresta salista pois, hän kuuli naisen kirkaisun. Adara tarttui kuin automaattisesti sauvaansa. Hän katsoi hölmistyneenä ympärilleen, ja kuuli taas kirkaisun – se tuli eteishallista. Juuri kun hän oli lähtenyt ripeästi sinne päin, Kalkaros ja Harry tulivat hänen perässään.
”Professori – eteishalli –”
”Tiedän”, Kalkaros sanoi ja jatkoi Adaran ohi halliin. Halli oli tupaten täynnä ihmisiä, jotka olivat kokoontuneet professori Punurmion – humalaisen ja vinksahtaneen näköisenkin vielä – ympärille. Tämä tuijotti kauhuissaan Pimentoa joka oli portaiden alapäässä ja loihti juuri toisen matkalaukun Punurmion jalkoihin. Punurmio puristi rystyset valkoisina sherrypulloaan ja hikkasi.
”EI! EI! Ei näin  voi tehdä.. ei voi.. minä en suostu!” Punurmio nyyhkytti ja hikkasi yhtä aikaa. Kalkaros tuijotti tilannetta mykistyneenä.

”Etkö arvannut, että tämä on edessä? Niin kelvoton kuin oletkin ennustamaan edes huomisen säätilaa, olet varmasti käsittänyt, että surkuteltava suoriutumisesi tarkastuksistani ja edistymisen täydellinen puute johtajat vääjäämättä erottamiseesi?” Pimento sanoi kimakalla äänellään. Adaraa kuvotti, niin paljon kuin hän tunsikin vastenmielisyyttä Punurmiota kohtaan, se ei silti estänyt häntä säälimästä tätä nyt, ja vihaamasta Pimentoa yli kaiken.
”Sinä e-et voi! T-Tylypahka on m-minun kotini”
”Se oli sinun kotisi kunnes tunti sitten taikaministeri kirjoitti nimensä eromääräykseesi. Ole hyvä ja poistu tästä hallista. Sinä nolostutat meitä.”
Adara koki niin suurta kuvotusta että hän yritti käydä Pimentoa lähemmäksi ja kirota tämän jollain. Valitettavasti ensimmäisen askeleen astuessaan Kalkaroksen kalpea käsi kävi hänen tielleen.
”Älä tee mitään harkitsematonta, Musta.”
”Tuo sairas, ällöttävä... ansaitseekin saada –” Adara aloitti ja yritti ohittaa Kalkaroksen, mutta tämä tarttui häntä käsivarresta.
”Hillitse itsesi!” hän sihahti.
”SINÄ KUVOTTAVA ÄMMÄ! ETKÖ OSAA MUUTA KUIN RANGAISTA MUITA?! SIINÄKÖ KAIKKI MITÄ OSAAT?! SINÄ OLET SÄÄLITTÄVÄ!” Adara huusi että kaikki varmasti kuulivat. Pimento käänsi katseensa häneen, tuli hiljaista. Hän yritti rimpuilla Kalkaroksen otteesta, mutta Kalkaros tarttui toisella kädellään tämän vapaasta käsivarresta ja käänsi molemmat kädet tämän selän taakse, että hän ei päässyt eteenpäin. Pimento asteli väkijoukon reunalle ja katsoi Adaraa vahingoniloisesti hymyillen.

”Nyt kun sievä neiti Musta muistutti rangaistuksista – kaksi viikkoa, joka arkipäivä minun jälki-istunnossani. Viikonloput pyhitän yli-inkvisiittorin työlleni...”
”SINÄ JA SAIRAS MINISTERIÖSI!” Adara huusi, Kalkaros puristi hänen käsivarttaan tiukemmin.
”Hillitse itsesi tällä sekunnilla!” hän sihahti. Adaran hengitys tärisi raivosta, hän hengitti hetken syvään. Pimento ei näyttänyt kuuntelevan häntä enää, hän oli kääntynyt takaisin Punurmioon päin. McGarmiwa oli kävellyt Punurmion luokse ja lohdutti tätä.
”Ei sinun tarvitse lähteä Tylypahkasta...”
”Eikö tosiaan, professori McGarmiwa?”

Adara yritti yhä riuhtaista itsensä irti Kalkaroksen otteesta, mutta tämä päästi vain toisen käsivarren irti, ja lähti taluttamaan tätä poispäin muusta väestä. Hän painoi Adaran selkä seinää vasten.
”Katso nyt! Kaksi viikkoa! Kaksi viikkoa istut kirjoittamassa papereita täyteen - musteen ja sulkakynän kera turhanpäiväisiä kirjoituksia tekemässä kun sinun täytyisi harjoittaa okklumeusta!” Kalkaros sanoi hiljaa, mutta siihen sävyyn kuin hän olisi voinut sanoa asiansa huutamallakin.
”Pystyn tekemään okklumeuksen viikonloppuisin, professori”, Adara sanoi ja näki parhaaksi olla mainitsematta ettei hän kirjoittaisi musteella…
”Ja rukoilla ettei hän huomaa sitä!” Kalkaros sihahti ja päästi irti. Eteishallista kuului hämmennyksen ja pelästymisen ääniä, kun ulko-ovista asteli sisään kentauri, jonka Dumbledore esitteli uudeksi ennustuksen opettajaksi.

Seuraavana päivänä oli sunnuntai. Adara istui Harryn, Hermionen, Ronin ja kaksosten kanssa oleskeluhuoneessa. Hän paukautti kirjansa kuuluvasti kiinni ja katsoi heihin.
”Minulla on kerrottavaa.”
Kaikki kokoontuivat sohvan ympärille, George Adaran vierelle. Hermione loihti heidän ympärilleen ääniloitsun Adaran pyynnöstä, nyt heitä ei kuulisi kuin he itse.
”Minä sain killalta tehtävän”, Adara sanoi ja George puristi häntä kädestä.
”Minun täytyy liittyä kuolonsyöjiin ja vakoilla mitä he tekevät johtajansa selän takana.” Ronin ja Harryn suut loksahtivat auki. Hermione rypisti otsaansa.
”Harjoitan Kalkaroksen kanssa okklumeusta, että voin sulkea mieleni kuolonsyöjien – tai Voldemortin – läsnä ollessa. Liityn heihin ensi kesänä, Draco Malfoyn kautta.”
”MALFOYN?!” Ron parahti.
”Niin. Minun tehtävääni kuuluu esittää… Dracoon rakastunutta”, Adara änkytti hieman. George päästi hänen kädestään hetkeksi. Adara ei tiennyt oliko se hyvä vai paha asia.
”Minun täytyy alkaa seurustella Dracon kanssa, ja kun Draco liittyy tämän kevään aikana kuolonsyöjiin, Kalkaros rohkaisee häntä ottamaan minut mukanaan”, Adara selitti. Hermione näytti olevan kauhuissaan. George painoi kätensä Adaran olkapäälle.

”Se merkitsee sitä, että minä saan vain ja ainoastaan teidän läsnä ollessa olla oma itseni, Georgen tyttöystävänä. Minun täytyy kaveerata luihuisten kanssa ja saada Draco jälleen ihastumaan minuun.”
Kaikki tuntuivat ymmärtävän tehtävän tärkeyden, ja antoivat kaiken tukensa Adaralle. George näytti hiukan surulliselta, mutta hän ymmärsi silti.
He päättivät keskustelunsa ja muut painuivat nukkumaan, paitsi George ja Adara.
”Tiedäthän, etten tee tätä huvikseni?” Adara kysyi. George hymyili.
”Totta kai. En voi väittää etteikö tästä tulisi minulle vaikeaa.. mutta minä ymmärrän.”
Adara hymyili ja painoi suudelman tämän huulille.
”Muista silti, että minä rakastan vain sinua.”
”Muistan...” George lupasi ja he pitivät toisiaan kädestä puoleen yöhön asti.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) Luku 80, 17.11!!
Kirjoitti: teelkis - 17.11.2007 15:55:59
Paljon hyvää ja uskomatonta jatkoa! Ihanaa, kun toimintaa tuntuu löytävän ja tämä Dracoon rakastuminen kuolonsyöjä-jutun takia on hyvä, juuri tämän tapaista ajattelinki. Oli ihanaa lukea paljon jatkoa, kun kiireiltä ei ole kerennyt, sama vauhti kävis kyllä aina. Tämä idea on tainut olla ajatuksissasi paljon, teksti vaikuttaa todella luonnolliselta ja Adaran pitäisi olla oikeissakin kirjasarjoissa, todella hyvä hahmo. Jatka samaan malliin.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) Luku 80, 17.11!!
Kirjoitti: Mya Musta - 17.11.2007 18:49:01
;( Epäreilua kun Adara ja George tavallaan joutuvat eroamaan, miksei Draco ja Adara vaan voisi olla ystäviä ja silleen...?
Ja Sirius, mitä se tästä sanoo??? Se ei tosiaankaan tule tykkäämään :/
No toisaalta luku oli ihan hyvä, vaikka tulikin paljon "pahaa" informaatiota...
Ja ihan niinkuin Adaran elämä ei sitten kesällä jo olisi tarpeeksi vaikeaa, täytyy vielä esittää kuolonsyöjääkin!!
Noh... Rauhoitutaanpas....

Kalkaros esitti väähn inhimillisempää puoltaan näissä kahdessa vimmeisessä osassa, ihan kuin se olisi ollut ystävällinen Adaralle, mielenkiintoista, ehkä Viola yhdistää niitä?

Siis sinulla on KAHDEKSAN lukua jo valmiina?!?! Laitahan nyt ihmeessä niitä tänne niin nopeasti kuin nyt olet laittanutkin!! :D Ja voit ne luvut jättää väliin missä Sirius kuolee....
Tulee muuten hankalaa siitä, kun Adara varmaan myöskin menee keväällä mukaan ministeriöön taistelemaan, mutta kummalla puolella hän joutuu esittämään olevansa, sillä Sirius on sentään Adaran isä, ei se voi jäädä sieltä pois, ei millään!!
Surettaa jo valmiiksi, paitsi jos tosiaan voisit jättää ne luvut väliin :D?
Mutta laita sitä jatkoa sitten... Tämä on NIIIIIN hyvä!!! *nyyh* Vaikka en tykkääkkään tuosta Adaran tehtävästä.. :)

Mya Musta

PS. niin, minun siis piti vaihtaa tuo ava, mutta yllätys, yllätys, tämä fini ei hyväksynyt sitä, oli kuulemma liian iso  >:(
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) Luku 80, 17.11!!
Kirjoitti: Synagooganuoli - 17.11.2007 21:02:14
Oih, ihanaa, jo monta lukua tullut huomaamattani! Luin juuri tänään taas viitosen loppuun, tuli hiukan kertausta minullekin vielä. :D

Mutta jatkoa vain! Todella loistavia lukuja, tietysti, olisi mukavaa lukea lisää. Vaikka joudunkin taas pillittämään Siriuksen kuolemaa..

Hetkonen, tuolla taitaa lukea aika monessa kohtaa lukilitus... Kuuluisi olla lukitilis

//Vaikka eipä sillä niiiiin hirvittävästi väliä ole, pisti vain silmään tuo virhe
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) Luku 80, 17.11!!
Kirjoitti: Lokitar - 18.11.2007 02:09:16
Se on vaikee sana, ei voi kirjottaa aina oikein >_<
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) Luku 80, 17.11!!
Kirjoitti: Cirilla - 18.11.2007 13:44:10
Kolme lukua. KOLME!
Enkä pysty paljoa kommentoimaan.
Joissakin paikoissa oli joko siirappia tai kliseetä
ja jotkut oli aivan mahtavia!
Ja sitten oli kohtia jotka sopivat tekstiin todella hyvin!
Ja oli kohtia jotka sai hymyn huulille.
Kohtia jotka oli tosi epäreiluja
ja sitte oli huippukohtia!

Ei muuta kommenttia tällä kertaa c(:

Cir*Katwi Kiittää (:
Otsikko: Luku 81. Vastoinkäymiset jatkuvat
Kirjoitti: Lokitar - 18.11.2007 14:18:06
Luku 81. Vastoinkäymiset jatkuvat








Tehtävästään huolimatta, Adara päätti käydä AK:n kokouksissa niin kauan kunnes hän alkaisi julkisesti seurustella Dracon kanssa, jos onnistuisi siinä.
Kului viisi arkipäivää Pimennon jälki-istunnoissa, joissa hän joutui kirjoittamaan jälleen samaa lausetta uudestaan ja uudestaan. Sitten hän meni Kalkaroksen okklumeus-tunnille lauantaina, jonka jälkeen hän ehtisi vielä AK:n tapaamiseen.

”Viesti ei ilmeisesti ole uponnut vielä. Näemme huomenna uudestaan samassa paikassa ja samaan aikaan.”


Sanat uppoamassa hänen ihoonsa ensimmäistä kertaa.
Ja muisto katkesi.
Kalkaros katsoi Adaraa hiukan kysyvästi tämän muiston nähtyään.
”Professori Pimennon jälki-istuntomuoto...” Adara vastasi. Kalkaros ei sanonut mitään vaan teki taas lukilitiksen.

Päästyään Kalkaroksen huoneesta hän kiiruhti tarvehuoneelle AK:n kokoukseen. He harjoittelivat suojeliusta. Adaran näytettyä muille esimerkkinä omansa, hän tajusi olevansa hurjan väsynyt. Hän harjoitteli muiden kanssa hetken ja päätti sitten lähteä nukkumaan. Hän toivotti muille öitä ja lähti.
Päästyään käytävällä hetken aikaa eteenpäin, kuului pamahdus ja hän kaatui lattialle, jonkin töytäistessä häntä.
”Professori, täällä on yksi!” kuului tuttu huudahdus ja Adara nosti päätään huutajaa kohti. Draco.
Tämän ilme muuttui huomatessaan että se oli Adara, jonka hän kaatoi.  Pimento ryntäsi paikalle riemusta huudahtaen.
”Loistavaa! Kaksikymmentä pistettä Luihuiselle!” Draco oli yhä järkyttynyt.
”Pidä kiinni hänestä, emme halua että hän pääsee varoittamaan tovereitaan.”
Adaran sydän loikkasi: he tiesivät AK:sta!

Draco tarttui Adaraa käsivarresta ja nosti tämän seisomaan. Sitten hän tarttui molemmin käsin tiukasti hänestä eikä päästänyt irti.
”No niin, kerrohan, ovatko muut vielä sisällä huoneessa?” Pimento kysyi. Adara ei vastannut sanallakaan. Pimennon ilme synkkeni.
”Kuulehan, jos suostut kertomaan nyt mitä tiedät, ohitan sen että olet rikkonut yli-inkvisiittorin säädöksiä.”
”Tee se”, Draco kuiskasi että Pimento ei kuullut. Adara pysyi hiljaisena, ja huomasi kotitonttu Dobbyn seisovan Pimennon takana. Adara katsoi varoittavasti tähän ja kotitonttu oli samantien kadonnut tarvehuoneelle päin.

”Vie tuo ministerin valvontaan, jäämme odottamaan Voron ja inkvisitiopartion kanssa muita. Sano että AK:n varajohtaja on napattu.”
Draco lähti Adaraa kiinni pidellen rehtorin kansliaa.
”Draco kiltti, päästä minut”, Adara sanoi ja yritti irrottautua tämän otteesta.
”Olen pahoillani”, Draco sanoi vaitonaisesti, ei millään lailla inhoa kuvastaen. Adara ei tiennyt mitä tehdä, hän voisi vain kirota Dracon ja juosta – mutta Pimento tiesi jo hänen osallisuutensa, ja hänen tehtävänsä menisi vaikeampaan suuntaan jos hän kiroaisi Dracon.

”Viuhpiipore”, Draco sanoi Dumbledoren ovella seisovalle kivipatsaalle ja se siirtyi syrjään. He kiipesivät portaat ylös.
Kansliassa oli väkeä. Dumbledore pöytänsä ääressä, hänen vieressä professori McGarmiwa. Takan ääressä ministeri Toffee. Oven molemmin puolin ikään kuin vartijoina kaksi velhoa, joista toisen Adara tunnisti kiltalaiseksi. Ja seinän vieressä Georgen isoveli, Percy!

”Inkvisitiopartio onnistui napata paikalta aikaisemmin poistuneen… varajohtajan”, Draco sanoi.
”Erinomaista, nuori herra Malfoy. Saatte poistua.”
Draco perääntyi ovelle ja häipyi empien ensin hiukan.
”Kas kas, olisi se pitänyt arvata. Varajohtaja.. Musta!” Toffee sanoi tyytyväisenä. Adara ei kehdannut katsoa Dumbledoren suuntaankaan, sen sijaan hän katsoi murhaavasti Percyä joka näytti melkein yhtä tyytyväiseltä kuin ministeri itse. Percyn ilme värähti hiukan.
”Odottakaamme johtajaa itseään ennen kuin aloitamme kuulustelun”, Toffee sanoi ja asettui mukavammin nojatuoliinsa.
”Istu toki, neiti Musta”, Dumbledore sanoi ja Adaran viereen ilmestyi nojatuoli. Adara mietti istuutuessaan tekikö Dumbledore siitä tahallaan niin mukavan ja pehmeän.
Toffee katsoi epäröivästi Dumbledorea.
”Niin, Cornelius? Onko joku lakisäädös kieltänyt oppilasta istuutumasta?” Dumbledore sanoi katsoen Toffeeta puolikuulasiensa läpi silmät tuikkien.
Toffee mutisi jotain 'ei' tapaista, ja tuli hiljaista.

Muutamia minuutteja myöhemmin saapui Pimento, pitäen tiukassa otteessaan Harrya. Adara nousi vauhdilla ylös, Percyn rynnätessä tämän luo ja tarttuen tätä käsivarresta, kuin peläten Adaran tekevän jotain harkitsematonta.
Harry riuhtaisi itsensä Pimennon otteesta ja katsoi huoneessa olijat läpi. Toffee nousi ylös ja katsoi heitä kahta tutkivasti.
”Kas, kas, kas… Satutteko tietämään miksi olette täällä?” Toffee kysyi. Harry kielsi, joten Adara teki samoin.
”Te ette tiedä, miksi olette täällä?” Toffee sanoi hämmästyneenä.
”Ei”, Adara sanoi.
”Ei aavistustakaan, miksi Pimento toi teidät tänne kansliaan? Ette ole mielestänne rikkoneet mitään koulun sääntöjä?” Toffee varmisti.
”Ei nyt viimeaikoina ole tullut rikottua..” Adara sanoi ja esitti ylinäytellen mietteliästä. ”Ellei..”
”Ellei?” Toffee toisti.
”Lasketa sitä räkäherjaa jonka heitin Goylea päin viime viikolla, nykyäänhän ei saa taikoa edes luokassa paitsi loitsujen tunneilla ja liemissä kun –”
”Hiljaisuus!” Pimento huudahti pää punaisena. Harry tyrskähti, vaikka tilanne ei ollutkaan kovin otollinen sille.

”Te ette siis ole kuullutkaan, että tästä koulusta on löydetty luvaton oppilasjärjestö?” Toffee sanoi, Pimennon käydessä oven takana, ja tuotuaan AK:sta tutun Mariettan käytävästä. Marietta piilotteli kasvojaan käsillään. Pimento ja Toffee vaihtoivat sanasen Mariettan äidistä joka oli asentanut Tylypahkan takkoihin hormiverkkovalvonnan. Marietta nosti kasvot käsistään. Adara ei voinut olla naurahtamatta kovaan ääneen. Hermionen sopimuspaperiin laittaman loitsun tarkoitus selvisi: Mariettan otsassa luki isolla, märkärakkuloiden muodostamana: KIELIJÄ
Marietta piilotti kasvonsa viittansa huppuun.

”Tämä tyttö tässä kävi luonani ja ilmoitti että seitsemännen kerroksen tarvehuoneessa olisi minulle jotakin nähtävää. Hän myönsi että siellä pidetään luvaton kokous ja sen johtaja on Harry Potter, ja varajohtajana Adara Musta, mutta sitten kyseinen loitsu pääsi valloilleen ja tyttö vaikeni, otin sitten itse selvää asiasta. Sitten löysin nämä kaksi tulossa tapaamisesta, partioni saa luultavasti lisääkin kiinni”, Pimento kertoi.
Toffee kysyi Marietalta mikä kokouksen tarkoitus oli, mutta Marietta ei uskaltanut loitsujen pelossa sanoa sanaakaan.
Pimento kuitenkin kertoi, kuinka Harry ja muut oltiin kuultu Sianpäässä, heidän suunnitellessa kerhoa. Dumbledore hymyili ja sanoi: ”Huomaat varmasti pian, että olet erehtynyt tässä asiassa, Dolores.”

Toffee huoahti.
”Kuunnellaanpa sitten uusi mielikuvitustarina! Anna tulla vain, Dumbledore. Mitähän tällä kertaa? Todistajamme valehteli vai? Potterilla on kaksoisolento? Vai selittyykö asia jollain yksinkertaisella tavalla, johon kuuluu ajan kääntämistä, henkiin herännyt kuollut mies ja pari näkymätöntä ankeuttajaa?”
”Oi, tosi hyvä ministeri, tosi hyvä!” Percy huudahti ja alkoi nauraa. Adara potkaisi tätä jalkaan.
”Ohoh! Neiti Mustalla näyttää olevan jotain sanottavaa!” Pimento huudahti Percyn irrottaessa otteensa hänestä ja hieroessaan jalkaansa. Dumbledore yskähti ja tuli hiljaista. Percy tarttui uudestaan Adaraan.

”En kiistä etteikö Harry olisi ollut Sianpäässä. Mutta huomautan että kerho ei siihen aikaan ollut luvaton, sillä luvattoman kerhon kieltämistä koskeva asetus, pantiin täytäntöön vasta kaksi päivää myöhemmin Sianpäässä käynnin jälkeen!” Dumbledore sanoi huvittuneena.
”Onko teillä siis todisteita että kokouksia olisi ollut sen jälkeen?”
Pimento maanitteli Mariettaa ja käski tämän nyökätä, mikäli kokouksia oli ollut sen jälkeen. Marietta – Harryn ja Adaran yllätykseksi – pudisti päätään. Samassa Adara huomasi Kingsley Kahlesalvaksi muistaneensa kiltalaisen pitelevän sauvaansa, kärki hiukan osoittaen Mariettaan.

”No, ei se mitään. Sillä tänään kokoonnuttiin!” Pimento sähähti. ”Ja minulla on todisteita.”
Hän otti taskustaan nimiluettelon ja Adaran sydän heitti voltin.
”Erinomaista”, Toffee sanoi ja otti paperin ja hänen kasvonsa muuttuivat järkytyksen vääntämiksi. ”Taivaan vallat.”
”Näetkö minkä nimen he ovat antaneet kerholleen?” Pimento kysyi.
”Albuksen kaarti”, Toffee lausui hiljaa. Harryn ja Adaran mielialat putosivat.
”No niin, peli on pelattu”, Dumbledore sanoi. ”Haluatko kirjallisen tunnustuksen, Cornelius – vai riittääkö lausunto näiden todistajien läsnä ollessa?”
Kingsley ja McGarmiwa vaihtoivat pelokkaat katseet.

”Lausunnon? Mitä – minä en -?”
”Albuksen Kaarti, Cornelius”, Dumbledore sanoi ja heilautti Toffeen kasvojen edessä nimiluetteloa. ”Ei Harryn tai Adaran, Potterin tai Mustan, tai edes Potterin ja Mustan kaarti. Albuksen Kaarti.”
”Mutta.. mutta...” Toffee änkytti, ja yhtäkkiä näytti pelästyneeltä. ”Sinä!”
”Niin juuri.”
”Sinäkö perustit tämän?”
”Minä.”
”Sinä värväsit oppilaat sinun kaartiisi?”
”Tänään oli tarkoitus kokoontua ensimmäisen kerran. Ihan vain jotta näkisin, kiinnostaisiko heitä liittyä puolelleni. Huomaan nyt tietenkin, että oli erehdys kutsua neiti Edgecombe.”
Adara ymmärsi mitä oli tekeillä. Dumbledore otti heidän syitään niskoilleen.
”Ei! Professori!” Adara huudahti.
”Hiljaa, neiti Musta, tai sinun on poistuttava”, Dumbledore sanoi.
”Niin, suu kiinni, Musta!” Toffee äyskähti.

”Luulin että tänne tullessani saan erotettua Potterin ja Mustan koulusta, mutta sen sijaan –” Toffee aloitti ja Dumbledore lopetti lauseen: ”Saatkin pidättää minut. Ihan kuin olisit kadottanut sulmun ja löytänyt kaljuunan, eikö vain?”
”Weasley! Onko sulkakynäsi ottanut kaiken muistiin?” Toffee sanoi hykerrellen ilosta.
”On, ministeri”, Percy sanoi ja katsoi heidän takanaan itsekseen kirjoittavaa sulkakynää.
”Kopioi teksti ja laita pöllö Päivän Profeettaan”, Toffee määräsi. Percy irrotti otteensa Adarasta ja meni kirjoituspöydän ääreen. Toffee käänsi katseensa Dumbledoreen.
”Sinut saatetaan nyt ministeriöön, missä saat muodollisen syytteen, ja sieltä Azkabaniin odottamaan oikeudenkäyntiä!”
”Ah, niin. Niin, ajattelinkin että tämä pikku pulma tulisi eteen”, Dumbledore sanoi.
”Pulma? Minä en näe mitään pulmaa, Dumbledore!” Toffee sanoi.
”No, minä näen.”
”No?”
”No – sikäli että sinä näköjään toimit olettamuksen varassa, että minä lähden – miten sitä sanotaankaan? – tekemättä vastarintaa. Minä en valitettavasti taida lähteä tekemättä sitä, Cornelius. Minulla ei ole vähäisintäkään aikomusta lähteä vankilaan. Voisin tietysti karata sieltä – mutta ajan hukkaa sekin olisi. Ja osaan ajatella kokonaista joukkoa asioita joita teen mieluummin”, Dumbledore sanoi ja hymyili.

Kesti hetken kiusaantunutta hiljaisuutta, kukaan ei uskaltanut tehdä mitään. Lopulta Toffee sanoi:
”Dawlish! Kahlesalpa! Pidättäkää!”
Ja samassa kuului pamaus, hopeainen valojuova välähti ja lattia tärisi. Joku tönäisi Adaran lattialle ennen toista pamausta. Fawkes kirkui, taulut huusivat ja ilmaan tuli lävitse näkemätön pölypilvi. Joku kuului kaatuvan lattialle, joku huusi ”ei!” ja särkyvän lasin helinä saatteli hiljaisuuden huoneeseen. Pöly hälveni ja Adara katsoi ympärilleen. Dumbledore asteli hänen, Harryn, Mariettan ja McGarmiwan luo.
”Kaikki kunnossa?” hän kysyi.
”Olemme”, McGarmiwa sanoi ja he nousivat ylös. Toffee, Pimento, Percy, Kingsley ja Dawlish makasivat lattialla, liikkumattomina. Pöydät ja tavarat olivat hujan hajan ja nurin tai rikki.
”Jouduin ikävä kyllä noitumaan Kingsleynkin, koska olisi muuten näyttänyt turhan epäilyttävältä”, Dumbledore sanoi. ”Hän teki erinomaisen nokkelasti muokatessaan neiti Edcecomben muistia muiden katsoessa muualle. Kiitä häntä siitä, Minerva. No niin. He heräävät tuota pikaa, joten parempi poistua etteivät he saa tietää meidän keskustelleen. ”
”Minne sinä menet? Kalmanhanaukiolleko?” McGarmiwa kysyi.
”Voi en, en ala piileskellä. Mutta Toffee toivoo pian ettei olisi ajanut minua täältä, sen lupaan.”

”Professori”, Harry sanoi, mutta ei tiennyt mitä sanoa sen jälkeen.
”Kuule Harry, sinun täytyy opiskella okklumeusta niin ahkerasti kuin voit, ymmärrätkö? Sama koskee sinua, Adara. Opiskelkaa, tehkää kuten Kalkaros sanoo.”
He nyökkäsivät. Dumbledore tarttui Fawkesia pyrstöstä ja he olivat molemmat tulen leimauksessa poissa.
Toffee ja muut alkoivat heräillä.
”Missä hän on?” Toffee kysyi raivoissaan. Muut nousivat ylös ja Kingsley ja Dawlish ryntäsivät Pimento perässään portaikkoon. Toffee nousi ylös ja pudisteli pölyä hienoilta vaatteiltaan.
”No niin, Minerva. Tämä taitaa olla ystäväsi Dumbledoren loppu.”
”Luulet vain”, Adara mutisi. Toffee ei kuunnellut.
”Vie heidät nukkumaan”, Toffee sanoi McGarmiwalle ja he poistuivat ovelle pikkuhiljaa. Adara vilkaisi vielä sotkuista huonetta ja tauluja joiden hahmoista osa sähisi Toffeelle, osa näytti jopa käsimerkkejä. Phineas – Adaran isoisoisoisä ei ollut heidän joukossaan. Hän hieroi partaista leukaansa ja sanoi katse Adarassa.
”Tiedätkö, neitiseni.. En ole monessa suhteessa samaa mieltä Dumbledoren kanssa, mutta hänessä on tyyliä!”
Adara hymyili, Toffeen näyttäessä hölmistyneeltä kun taulu puhui juuri pelkästään Adaralle.
Hän nyökkäsi isoisoisoisälleen ja lähti Harryn perässä ulos kansliasta.
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 18.11: Luku 81!!!
Kirjoitti: pullarusina - 18.11.2007 15:18:54
En voi muuta sanoa kuin että luin  ja tykkäsin ja jatkoa odottelen 88D
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 18.11: Luku 81!!!
Kirjoitti: Lerosa - 18.11.2007 15:28:23
I-HA-NA LUKU!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Tosi upeaa. Nää 3 lukua on parhaita varsinkin se kun tuli Vähän farssiakin mukaan. Jatkoa! !
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 18.11: Luku 81!!!
Kirjoitti: Lokitar - 18.11.2007 18:27:05
Oi voi, enää kolme lukua Siriuksen kuolemaan >_< lisätäkseni mielenkiintoa lisään lukujen nimet tähän: 82. Kaksosten lähtö, 83. Sirius ei vastaa, 84. Salaperäisyyksien osasto. Ja Siriuksen kuoleman luku on kirjassakin niin hieno että päätin että luvusta 85 tulee Verhon taakse. Lisää kommenttia niin saatte luvun 82!
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 18.11: Luku 81!!!
Kirjoitti: Cirilla - 18.11.2007 18:35:02
Mitä mitä mitä mitä mitä mitä mitä mitä?????
Noin jännittäviä nimiä tulossa???
Mitä mitä mitä mitä mitä mitä mitä mitä mitä???

ÄÄÄÄ!! Tämä tyttö ei pysy nahoissaan!!
Et VOI pitää näin kamalassa jännityksessä!
ET VOI!!
TÄMÄ ON KIDUTUSTA!!
(anteeksi caps lokin raiskais)

Cir*Katwi Tahtoo Uuden Luvun Nyt Heti!!!!
(kiukuttelee kuin viisivuotias)
Otsikko: Luku 82. Kaksosten lähtö
Kirjoitti: Lokitar - 18.11.2007 19:20:56
*Säikkyy Cirillan lapsimaista käytöstä ja tunkee 82-luvun työhuoneensa oven ali*


Luku 82. Kaksosten lähtö







TAIKAMINISTERIÖN MÄÄRÄYS

Yli-inkvisiittori Dolores Jane Pimento on nimitetty
Albus Dumbledoren tilalle Tylypahkan noitien ja velhojen
koulun rehtoriksi.

Yllä oleva perustuu opetusasetukseen
numero kaksikymmentäkahdeksan.

Allekirjoitus: Cornelius Oswald Toffee, taikaministeri.

”Se siitä sitten”, Fred totesi. ”Aika toteuttaa suunnitelmamme, veliseni.”
Fred katsoi nyt Georgeen. George nyökkäsi hiukan vaitonaisesti. Adara katsoi heitä kysyvästi.
”Suunnitelma?”
”Me Georgen kanssa mietittiin, että tällä koululla ei ole oikein mitään tarjottavaa meille enää. Joten nyt kun kerta Dumbledore on poissa, voimme pistää kunnolla haisemaan ja lähteä täältä komein tempaisuin. Saat sinäkin helpommin hoidettua sen tehtäväsi kun George ei ole täällä.”
Adara ei osannut olla hyväksymättä heidän ideaansa. Häntä helpottaisi huomattavasti jos George ei näkisi häntä tehtäväänsä suorittamassa.
”Koska siis suoritatte suunnitelmanne?”
”Sanotaanko niin, että sinun kannattaisi olla kello yksi suuressa salissa, ettei Pimento saa syytettyä sinuakin”, Fred sanoi, ja kaksoset molemmat virnistivät, kiille silmissään.
Kuitenkin, Adaran ollessa juuri suuren salin ovella, Voro pysäytti hänet.
”Rehtorilla on asiaa.” Adara hätkähti.

Ja pian hän istui Pimennon huoneessa.
”Mitä juotavaa haluat?” Adara katsoi epäilevästi pöydälle, teekuppien seassa oli vihreä erikoisen näköinen pullo. Totuusseerumia?
”Teetä, kiitos”, Adara sanoi ja tiesi tasan tarkkaan olla juomatta.
Pimento ojensi hänelle kupin, Adara esitti juovansa.
”No niin, missä on Dumbledore? Hän kertoi sinulle mihin hän piiloutuisi, vai mitä?”
”En tiedä missä hän on”, Adara sanoi.
”Vai niin, no sitten minä kysyn missä isäsi Sirius Musta on”, Pimento sanoi. Adaran vatsassa muljahti.
”Minä tiedän että olet puhunut hänelle tulisijan kautta. Joten, missä hän on?” Adaran selkäpiitä karmi.
”Minä en tiedä missä hän on”, hän vastasi, ja jostain syystä sulki mieltään, vaikkei Pimento osannut lukilitusta.

”Minä toistan.. Missä on Sirius Musta?”
”En tiedä.”
”Hyvä on.. Luotan tällä kertaa sanaasi.”
Ja samassa alkoi lattia väristä, alakerrasta kuului järisyttävä pamahdus.
”Mikä… mikä se oli?” Pimento ihmetteli. Adara tyhjensi teekuppinsa Pimennon matolle pöydän alle.
”Mene syömään siitä!” hän huudahti ja lähti itsekin kiireellä pois huoneesta. Mitä tahansa tapahtui, Adaraa ei voitu onneksi pitää syyllisenä. Käydessään suuressa salissa, Adara kävi pikaisesti vaihtamassa sanan Harryn kanssa.
”Harry.”
”No?”
”Pimento saattaa kysellä sinulta jotain työhuoneessaan. Jos hän tarjoaa jotain, älä juo sitä. Se on varmasti totuusseerumia. Hän koetti kysyä minulta missä Sirius on, joten älä missään nimessä juo.”
”Okei, kiitos. Pidetään mielessä”, Harry sanoi ja Adara meni ihailemaan käytävissä paukahtelevia ikuisia ilotulitteita. George ja Fred löytyivät nauramassa kyyneleet silmissään.
”Voi luoja kun on hauskaa”, Fred sanoi ja pyyhki silmiään. Adara katseli ihaillen kun Pimento ja Voro jahtasivat ilotulitteita, Pimennon yrittäessä pysäytellä niitä loitsuilla, Voro luudalla.

Pian koitti seuraavan päivän ilta, ja Adara kuuli kaksosten nauravan oleskeluhuoneessa.
”Mitä nyt?” Adara kysyi.
”Montague – se luihuinen – hehe - jonka viskasimme häivytyskaappiin, - hehe he - löytyi Myrtin vessanpönttöön – heh - jumittuneena”, Fred sai sanottua nauruiltaan. Adara pudisteli päätään mukamas toruvasti. Samassa Harry saapui oleskeluhuoneeseen, kasvot kalpeana. Kaksoset lähtivät kasaamaan seuraavan kepposen tarvikkeita paikoilleen ja Harry ja Adara jäivät kahden huoneeseen.
”Mikä hätänä?” Adara kysäisi.
”Minä.. öh.. katsoin Kalkaroksen ajatusseulaan”, Harry mutisi. Adara ei tiennyt mitä sanoa. Hän tiesi kyllä Kalkaroksen laittavan ajatusseulaan muistojaan ennen okklumeustunteja, mutta ei ihan käsittänyt syytä.
Harry kertoi nähneensä kuinka Sirius ja James olivat kiusanneet Kalkarosta järkyttävällä tavalla. Pääsyyllisenä Harry piti enemmän Jamesia, mutta Adaraa harmitti silti kuulla Siriuksesta sellaista.
”Kalkaros käski minun häipyä, eikä ikinä tulla enää siihen huoneeseen. Rivien välistä: hän ei opeta enää okklumeusta minulle”, Harry sanoi.
”Mutta - Dumbledore –”
”Tiedän... Öitä”, Harry huokaisi ja painui poikien makuusaliin, vaikkei ollut edes yö.

Oli pääsiäisloma ja Adaran kahden viikon jälki-istunnot olivat ohi. Ohi tuntuivat olevan myös kaksosten kepposet, mutta Adara päätteli heidän suunnittelevan jotain paljon suurempaa ja hauskempaa. Adaran teki mieli jutella Siriukselle, siispä hän otti matka-arkustaan paketin jonka Sirius oli pistänyt hänen taskuunsa joulun jälkeen. Hän avasi sen ja ihmetyksekseen tajusi sen olevan peili. Tavallisen näköinen peili, johon Sirius oli jättänyt lapun:  Sano peilille jotain ja omani vastaa. Adara katsoi ympärilleen ja varmisti olevansa yksin. Kun ketään ei näkynyt, hän sanoi:
”Haluan puhua Siriukselle.” Peilin heijastus muuttui yhtäkkiä synkäksi, Adara kuuli ääniä peilin sisältä.

”Haloo? Isä?” hän sanoi. Kuva muuttui, kuin jokin olisi nostanut sen jonkin asian taskusta ja samassa kuvaan ilmaantui Siriuksen kasvot.
”Adara? Kaikki hyvin?”
”Joo, ihan hyvin, olosuhteet huomioon ottaen...” Adara sanoi.
”Kuulin ministeristä ja Dumbledoresta”, Sirius sanoi. ”Eihän Pimento ole antanut jälki-istuntojansa?”
”Ei, mutta hän koetti totuusseerumilla saada minut puhumaan olinpaikastasi”, Adara sanoi. ”Voit sanoa Vauhkomielellekin että kiitos vinkistä, ettei pidä juoda toisten tarjoamia juomia.”
Sirius naurahti.
”Sirius.” kuului yhtäkkiä ääni. Sirius kääntyi.
”Ai, Remus. Mitä nyt?”
”Harry on hormipulverin avulla olohuoneen takassa. Hänellä on sinulle asiaa”, Remus sanoi.
”Harry? Miksei hän puhu tämän kautta?” Sirius ihmetteli.
”Tuota.. taisin unohtaa kertoa tästä”, Adara sanoi pahoittelevasti. Sirius nyökkäsi.
”No, menen puhumaan Harrylle. Oliko sinulla jotain asiaa?” Sirius kysäisi.
”Ei, ajattelin että olisi kiva nähdä...” Adara mutisi. Sirius hymyili.
”Kiitos kun ilmoitit vointiasi. Hei hei”, hän sanoi.
”Hei vain”, Adara vastasi ja kuvastus muuttui hänen omiksi kasvoikseen.
Hetkonen, miten ihmeessä Harry oli heidän takassaan kun hormiverkkoa vartioitiin?

”Voi helvetti”, Adara päästi hyvin harvinaisesti pahan sanan suustaan ja ryntäsi pois rohkelikkotornista. Hän käveli pitkin käytäviä ja etsi Ronia tai Hermionea. Lopulta hän löysi suunnilleen kaikki koulun oppilaat seisomassa joukkona Itäsiivessä, Pimennon työhuonetta vastakkaisessa suunnassa.
Siellä oli täyskaaos, kaikki koululaiset olivat kokoontuneet sinne, kaksosten, Pimennon ja Voron ympärille.
Pimento oli juuri saanut kaksoset kiinni jostakin teosta.
”Te kaksi saatte nyt oppia, miten väärintekijöiden minun koulussani käy”, Pimento kimitti, Voro piteli jotakin lomaketta kourassaan tyytyväisenä ja samassa Adara huomasi vastakkaisilla portailla seisomassa Harryn. Hän ilmeisesti oli lopettanut juttutuokionsa Siriuksen kanssa.

”Tiedätkö mitä? Enpä oikein usko”, Fred sanoi. ”George, minusta tuntuu että me ollaan kasvettu jokapäiväisen opiskelun ohi.”
George vilkaisi yleisön joukkoon ja huomasi sieltä Adaran.
”Joo, sellainen tunne minullakin on”, George vastasi, silmien sanoessa Adaralle Näkemiin.
”On aika kokeilla kykyjämme oikeassa elämässä, vai mitä?”
”Edottomasti”, George sanoi. He kohottivat sauvansa ja sanoivat yhteen ääneen: ”TULEJO LUUTA!”
Harry ehti sopivasti kumartua kun Georgen ja Fredin luudat lensivät Pimennon työhuoneelta kaksosten käsiin.
”Me ei nähdä enää”, Fred sanoi.
”Joo, älä turhaan pidä yhteyttä”, George lisäsi noustessaan omalle luudalleen, Fredin tehdessä samoin.
”Jos jonkun tekee mieli ostaa kannettava räme, jollainen on esillä yläkerrassa, osoite on Viistokuja yhdeksänkymmentäkolme – Weasleyn Welhowitsit. Uudet toimitilamme!” Fred huudahti. Adara henkäisi hämmästyksestä. He olivat saaneet toimitilat! Kaksoset eivät olleet kertoneet hänelle mitään!
George katsahti vielä Adaraan. Adara muodosti huulillaan lauseen:
Olen iloinen puolestasi.” ja George vastasi melkein ääneen: ”Kiitos.”

”Erikoisalennuksia Tylypahkan oppilaille, jotka vannovat että käyttävät tuotteitamme tuon vanhan lepakon karkottamiseen!” George lisäsi ja osoitti Pimentoa.
”PYSÄYTTÄKÄÄ HEIDÄT!” Pimento rääkäisi, kaksoset ponnahtivat luudillaan ilmaan.
”Näytä tuolle taivaan merkit meidän puolesta, Riesu”, Fred sanoi Riesulle. Riesu otti hatun päästään ja teki kunniaa kaksosille, kun he lensivät luudillaan avoimista etuovista ulos auringonlaskuun. Adara hymyili.
”Me nähdään vielä..”
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 18.11: Luku 82!
Kirjoitti: Tunnelimyyrä - 19.11.2007 15:20:23
Tässä pikkuriuselle Fubukille kommenttia.  :D Hyvä luku, jatko oli huippusyperhyper mahtava juttu. Aktiivinen kommentoija en ole, mutta aktiivinen lukija kylläkin. Tämä ficci on yksiparhaimmista (ja parhaita on arviolta parikymmentä) mitä tiedän. Saanhan jakoa, kilttiii? Ihan vain siksi uskaltauduin laittamaan kommaa. Mutta hi, rakentava lomailee yhä, mielikuvatuksen tapainen lähti läkimään ja kädet haisee perunoilta, elikkäs lähden hipsdhimään  kohti alakertaa ja herkullista mansikkakakkua.. Joo eli jatko olisi kiva, Tykkään todella paljon ficistä ja jaj ja toistan itseäni..

 -Myyrä
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 18.11: Luku 82!
Kirjoitti: pullarusina - 19.11.2007 16:44:23
Hyvä luku.

MUUTEN, eikai tämä lopu Siriuksen kuolemaan?? 8D
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 18.11: Luku 82!
Kirjoitti: Lokitar - 19.11.2007 19:45:56
Myyrä, ihanaa! uusi kommentti!!
Ja pullarusina: Ei tietenkään! Millaisena sä mua pidät? O_O
Otsikko: Re: Adara, Siriuksen tähti (K-13) 18.11: Luku 82!
Kirjoitti: pullarusina - 19.11.2007 20:22:54
Ugh, luoja, ehdin jo säekähtää : O Onneks jatkuu jeejeejee.

Jatkoa odotellessa. Tunge jo sitä jatkoa lisää jooko fupukiii-kulta.
Otsikko: Luku 83. Sirius ei vastaa
Kirjoitti: Lokitar - 19.11.2007 20:29:27
No kai mä sitte...

Luku 83. Sirius ei vastaa








Parina seuraavana päivänä ei puhuttukaan muusta kuin kaksosten tempauksesta. Moni uhkasi tekevänsä Weasleyt tai hyppäävänsä luudan selässä auringonlaskuun. Adara harvoin oli kokenut sellaista vahingoniloa nöyryytettyä Pimentoa kohtaan. Eikä vastoinkäymiset siihen loppuneet, monet alkoivat viskoa sontapommeja käytäville ja mikä parasta - Pimennon tunneilla olevat oppilaat alkoivat kuumeilla, pyörtyillä, oksennella ja vuotaa verta molemmista sieraimistansa ja kaiken syyksi he pistivät Pimentorokon. Riesu oli seonnut lopullisesti ja toteutti Fredin opastusta vieläkin; se kaatoi patsaat, syöksyi seinien ja liitutaulujen läpi, sulki Norriskan haarniskaan, särki lyhdyt, sammutti kynttilät, pani pergamentit takan lämmikkeeksi, avasi vessojen hanat ja kiskoi ne lopulta irti, pudotteli tarantelloja suureen saliin ja seurasi Pimentoa huvikseen.
Ihania aikoja.

Pian oli Rohkelikon ja Korpinkynnen ottelu, ja Adara ei tietenkään päässyt siitäkään nauttimaan. Hän oli okklumeustunnilla. Kalkaros puhui normaaliakin vähemmän ja sanoi välillä vain ”hyvä” tai ”keskity.”
Kalkarosta ilmeisesti piinasi se, että Harry oli nähnyt sen muiston ajatusseulassa, mutta Adaraa ei haitannut, eipä hän muutenkaan mitään juttutuokioita Kalkaroksen kanssa pitänyt. Hän vain piti erityisen hyvää huolta että Kalkaros ei nähnyt sitä muistoa jossa Harry kertoi Kalkaroksen muistosta. Ja jostain syystä hän onnistuikin siinä, pian hän huomasi onnistuvansa monen muunkin muiston piilottelussa.
”Erinomaista”, Kalkaros totesi illan päätteeksi ja Adara lähti taas rohkelikkotorniin, jossa juhlittiin Rohkelikon voittoa.

Koeviikot koittivat Adaralle etuajassa Harryn vuosiluokkaan nähden. Hän onnekseen suoriutui niistä melko hyvin, mutta se ei ollut nyt ongelma, vaan Adaran tehtävä. Hän ei tiennyt miten lähestyä Dracoa näin pitkän ajan jälkeen, varsinkin kun hänellä oli nyt Pansy.
Kalkaros eräänä okklumeustunti-iltana painosti Adaraa tekemään jotakin, ja että olisi todennäköistä, että kuolonsyöjiin liittyminen viivästyisi loppukesään joistakin syistä, joita Kalkaros ei suostunut mainita.
Pian koitti Harryn vuosiluokan V.I.P-kokeet ja Adara ei saanut heistä sen takia paljoakaan seuraa, kun he lukivat hiki hatussa. Adaraa huvitti, koska hänellä oli V.I.P:t jo ohi, vaikkakin hän teki ne erikoisolosuhteissa, koska Durmstrangit ja Beuaxbatonsilaiset asuivat Tylypahkassa. Silti hän onnistui saamaan seitsemän V.I.P:tä.

Seuraavan viikon iltana, Adara oli matkalla salista rohkelikkotorniin. Saavuttuaan käytävään, hän näki ikkunasta ulos pihamaalle, hänen silmäkulmassa näytti pilkahtavan punaista. Hän katsoi tarkemmin ja näki peräti kuuden ihmisen – Pimento mukaan lukien - yrittävän tainnuttaa Hagridia tämän mökin luona. Samassa McGarmiwan huutava hahmo pilkahti esiin.
”Antakaa hänen olla! Antakaa olla, minä sanoin!! Hän ei ole tehnyt mitään!” hän huusi ja neljä näistä tainnuttajista osoittivat McGarmiwaan tainnutusloitsunsa ja tämä kaatui nurmelle. Adara nosti kätensä suunsa eteen peittääkseen kiljaisunsa. Hagrid nosti maasta liikkumattoman koiransa ruumiin ja alkoi huutamaan ja raivoamaan.
”PELKURIT! HELKUTIN PELKURIT!! TÄSTÄ SAATTE!! JA TÄSTÄ!”
Adara ryntäsi ulko-oville ja käveli hitaasti muiden huomaamatta McGarmiwan luo.
”Professori?” hän varmisti, ettei tämä ollut tajuissaan. Lopulta hän varmisti selustansa olevan selvä, loihti McGarmiwaan leijutusloitsun ja kuljetti tämän muiden huomaamatta sairaalasiipeen, järkytyksestä nyyhkyttävän matami Pomfreyn hoitoon.
Palattuaan pihamaalle, siellä ei ollut ketään. Adara kiiruhti takaisin sisälle toivoen, ettei kukaan Pimennon porukasta ollut huomannut hänen läsnäolonaan.

Seuraavan päivän iltana Adara istui oleskeluhuoneessaan lukemassa, kun Harry, Hermione ja Ron säntäsivät hänen luokseen.
”Mitä nyt? Eikö teillä ole koe?” Adara kysyi. Kaikki näyttivät haudan vakavilta.
”Sirius”, Harry sanoi hengästyneenä.
”Mitä hänestä?” Adara kysyi hiukan pelokkaana.
”Voldemort on napannut hänet”, Harry sanoi.
”MITÄ?!” Adara huusi ja nousi ylös. ”Oletko tosissasi? Mutta mistä sinä – miten?”
”Näin unen Voldemortin mielestä... He ovat salaperäisyyksien osastolla ministeriössä”, Harry sanoi. Adara tuijotti tätä, anoen sanoitta että tämä vain huijaisi.
”Meidän täytyy ensin tarkistaa, ettei hän ole kotona”, Hermione sanoi. Adara nyökkäsi, haki makuusalista peilin ja puhui siihen.
Kuvastus muuttui, mutta se näytti vain pimeän huoneen lattiaa.

”Sirius? Sirius!” Harry huusi peiliin, ei vastausta.
”Peili on saattanut unohtua – tai pudota johonkin”, Hermione sanoi.  ”Täytyy tarkistaa jollain muulla keinolla.”
”Pimennon takka”, Harry sanoi, Adaran käydessä viemään peili takaisin makuusaliin.
Sitten he lähtivät yhdessä etsimään apujoukkoja. Luna ja Ginny suostuivat tähystämään Pimennon liikkeitä, sillä välin kun Ron lähti hämäämään Pimentoa. Harry, Hermione ja Adara lähtivät Pimennon työhuoneeseen. Sinne päästyään Harry ilmoitti kurkistavansa Kalmanhanaukiolle.

Kun Harry oli ollut hetken pää takassa, Adara kuuli vain tömähdyksen ovelta ja samassa Pimento seisoi ovella inkvisitiopartionsa kanssa. Adara ei pystynyt huutamaan, joku oli loihtinut häneen äänettömyysloitsun. Sama Hermionelle. Samassa Pimento ryntäsi takan luo ja kiskoi Harryn hiuksista pitäen ulos tulesta.
”Kuvittelitteko todella että minä vielä kahden haiskun jälkeen annoin jonkun kurjan tonkijan päästä huoneeseeni?” Pimento kysyi. Adara tunsi jonkun tarttuvan häntä käsivarsista takaapäin.
”Ottakaa heidän sauvansa”, Pimento käski ja Adara tunsi sauvansa otettavan pois taskusta.

”Nyt haluan tietää, miksi olette minun huoneessani. Kenen kanssa keskustelit?” Pimento kysyi.
”En kenenkään.”
”Valehtelet!
Samassa sisään tuli inkvisitiopartion jäseniä, jotka pitelivät Ginnyä, Ronia, Lunaa ja Nevilleä otteissansa. Adara ei nähnyt partion joukossa Dracoa joten hän päätteli olevansa itse taas tämän otteessa.
”Saatiin kaikki”, Warrington-niminen luihuinen ilmoitti.
”Hyvä, hyvä... Kas vain, vaikuttaa että Tylypahka on kohta weasleytön vyöhyke”, Pimento totesi hyväntuulisena katsoessaan Ginnyä ja Ronia. Adaraa ihmetytti kun hän ei kuullut Dracon nauravan korvansa juuressa.
”Jaaha, Potter ja Musta. Te ilmeisestikin järjestitte tähystäjän työhuoneeni ympäristöön ja tämän pellen –” hän osoitti Ronia. ”kantelemaan minulle, että Riesu tekee tuhojaan muodonmuutossiivessä, vaikka minä tiesin oikein hyvin, että parhaillaan se tuhri mustetta koulun kaukoputkiin. Teille oli selvästikin tärkeää puhua jonkun kanssa. Albus Dumbledorenko? Vai sen puolilajisen Hagridin?”

”Minä puhun kenen kanssa haluan”, Harry totesi.
”Olkoon menneeksi, olkoon menneeksi… Draco – hae professori Kalkaros”, Draco päästi irti Adarasta ja Pimento tarttui sen sijaan häneen ja ohjasi tämän ja Harryn istumaan.
”Sinä ilmeisesti arvasit, että yritin käyttää totuusseerumia että kertoisit isäsi olinpaikan, vai mitä? Fiksu tyttö, muttet tarpeeksi...” Pimento sanoi, itseensä tyytyväisenä. Adara katsoi tätä paheksuvasti.
Huoneessa oli pitkään hiljaista, kunnes Kalkaros saapui Dracon jäljessä huoneeseen.

”Rehtorilla oli asiaa?” hän totesi koleasti. Adaran sydän loikkasi. Tietysti, Kalkaros! Hän on Tylypahkan viimeinen kiltalainen, jos sairaalasiivessä makaavaa McGarmiwaa ei lasketa.
”Ah, professori Kalkaros”, Pimento sanoi ja hymyili. ”Niin, tahtoisin taas pullollisen totuusseerumia, niin pian kuin suinkin.”
”Sinä veit viimeisen pulloni kun kuulustelit Mustaa. Et kai sinä käyttänyt sitä kaikkea? Minähän sanoin, että kolme tippaa riittää.” Kalkaros sanoi silmäillen tyynesti huoneessa olevia, varsinkin Pimentoa, joka sillä hetkellä punastui.
”Kai sinä voit valmistaa sitä lisää?”
”Totta kai, se kypsyy täyden kuunkierron, joten enköhän saa sen valmiiksi noin kuukaudessa.”
”Kuukaudessa? Kuukaudessa? Mutta Kalkaros, minä tarvitsen sitä tänään. Olen juuri tavannut Potterin ja Mustan juonimassa minun selkäni takana, ja Potter pää minun takassani puhumassa jonkun tai joidenkuiden kanssa Mustan vahtiessa!”
”Niinkö? No, minä en siitä ylläty. Potter ei milloinkaan osoittanut taipumuksia noudattaa sääntöjä, eikä liiemmin Mustallakaan kun on isäänsä tullut.”

”Minä haluan kuulustella heitä! Haluan että toimitat minulle taikajuomaa, jolla voin pakottaa jommankumman heistä puhumaan minulle totta!” Pimento tulistui.
”Minähän sanoin jo, ettei varastoissani ole enää totuusseerumia. Jos et aio myrkyttää Potteria – ja vakuutan, että sympatiani ovat kokonaan puolellasi jos aiot mutta muuten en voi olla avuksi. Useimmissa myrkyissä on kuitenkin se ongelma, että ne tehoavat niin nopeasti, ettei uhrille jää paljonkaan aikaa totuuden puhumiseen.”
”Joudut koeajalle!” Pimento sihahti. ”Kieltäydyt tahallasi auttamasta! Odotin sinulta enemmän, Lucius Malfoy ylistää sinua aina! Ja nyt häivy minun huoneestani!”
Adara halusi tehdä jotain, kertoa Kalkarokselle Siriuksesta, vaikkei tiennyt oliko tämä edes kotona, jos Harry vain olisi kertonut…

”Hänellä on Anturajalka!” Harry huusi ja Adaran pelot kävivät toteen, hän ummisti silmänsä ja toivoi heräävänsä pahasta unesta. ”Hänellä on Anturajalka, siellä missä se on piilossa!” Harry jatkoi. Kalkaros pysähtyi käsi Pimennon oven kahvalla.
”Anturajalka?” Pimento toisti. ”Mikä anturajalka? Missä mitä on piilossa? Mistä hän puhuu, Kalkaros?” Kalkaros katsoi Harryyn, sitten kyynelsilmäiseen Adaraan.
”Ei aavistustakaan”, Kalkaros sanoi kylmästi. ”Potter, silloin kun tahdon, että minulle huudellaan hölynpölyä, juotan sinulle lörpötyslitkua. Ja Crabbe, höllennä hieman otettasi. Jos Longbottom tukehtuu, sitä seuraa kasapäin pitkäpiimäistä paperityötä ja meidän on valitettavasti mainittava se suosituksissasi, jos haet töitä.” Hän sulki oven perässään ja Adaran viimeinen toivo oli mennyttä.
”Olkoon menneeksi… muita vaihtoehtoja ei ole… tässä on kyse enemmästä kuin koulukurista… tämä on ministeriön turvallisuusosaston asia… aivan”, hän puhui itsekseen ja osoitti yhtäkkiä sauvallaan Adaraan.

”Sinä pakotat minun, en tahtoisi… mutta joskus olosuhteet oikeuttavat käytön.. olen varma että ministeri ymmärtää, etten voinut muuta.. Eiköhän kidutuskirous hellitä kielenkantasi.”
”EI!” Draco huudahti ja astui askeleen lähemmäs.
”Mitä nyt, herra Malfoy? Onko teillä parempi idea?”
”Ei, professori, mutta.. mutta...” Draco änkytti.
”No älkää sitten häiritkö! Kidutu!” Pimento sanoi osoittaessaan Adaraa.
Adara kiljui tuskasta, tuskasta jota hän koki viimeksi ollessaan hautausmaalla vuosi sitten. Voldemortin kasvot tuntuivat kummittelevan hänen silmissään hetken...

”Ei!” Hermione kirkaisi. Pimento jatkoi hetken ja lopetti sitten. Adara tajusi makaavansa lattialla kyyryssä. Hän hengitti raskaasti ja hikoili.
”Kenen kanssa hän jutteli takassa? Albus Dumbledoren? Puhu!”
Adara pudisti päätään ja sylkäisi Pimennon jalkoihin.
”Hyvä on, äskeinen ei ilmeisesti ollut tarpeeksi. Kidutu!”
Adara kiljui taas, mutta tuska loppui nopeasti. Hermione oli huutanut Pimennolle:
”Hyvä on! Me kerrotaan!”
”Hermione, älä...” Adara kähisi Dracon tuijottaes