T/N: Kiitos kommenteista.
Tässä on taas jatkoa, mutta tämä on todella lyhyt. Seuraavien lukujen kanssa voi mennä vähän kauemmin, kun nyt alkaa taas jälleen kerran kokeisiin lukeminen, kun koe viikko on ensiviikolla.
7. luku”Tämä olisi helpompaa, jos sinä voisit vain tehdä yhteistyötä!” Edward huusi minulle puristaen niskaani.
”En ikinä!” huusin takaisin vihaten sitä, että olin niin vihainen hänelle. Kuinka hän saattoi tehdä tämän minulle?
Vedin hänet pois ovelta, jotta saisin tyhjän tien ovelle. Tiesin, että minun pitäisi ottaa Renesmee ja paeta. Se oli ainoa keino, miten saisin Edwardin tajuamaan, etten luopuisi Renesmeestä. Mutta ennen kuin ehdin ovelle, hän seisoi edessäni ja työnsi minut takaisin. ”Enpä usko!” hän huusi. Haukoin henkeä tajutessani, että hän luki ajatukseni. Olin täysin ympäröinyt Renesmeen kilvelläni, joten olin paljastanut omani. Ennen kuin ehdin reagoida, tunsin vahvan otteen vyötäröni ympärillä ja minut vedettiin yhtäkkiä kauemmaksi Edwardista.
”Olen pahoillani, Bella”, Emmett sanoi pehmeästi takaani. Katsoin Edwardia vihaisesti, Carlisle oli lukinnut kätensä hänen ympärilleen.
”Mitä helvettiä teidän välillänne oikein tapahtui?” Carlisle kysyi ponnistellen pitääkseen Edwardin paikoillaan.
”Hän paljasti meidät Charlielle. Hän taisteli Leahia vastaan, minä pysäytin hänet ennen kuin hän ehti purra Leahia.” Edward näytti heille kättään ennen kuin jatkoi. ”Hän kertoi Charlielle, mitä me olemme ja mikä Renesmee on. Minun täytyy viedä hänet pois täältä. Pois Renesmeen luota. Hän puri minua, kuka voi sanoa, ettei hän pure Renesmeetä?”
”Minä olin vihainen! Minä menin puremaan Leahia vahingossa!” Yritin kertoa heille oman näkökantani. ”Sinä tiedät, etten voisi ikinä satuttaa Renesmeetä, Edward! Minua loukkaa, että voit edes ajatella toisin.” Pystyin näkemään tulen palavan hänen silmissään. Minä vääntelehdin Emmettin otteessa, mutta hän ei päästänyt minua irti. ”Ole kiltti, Edward, minä rukoilen. Jos sinä otat hänet pois luotani, en ikinä anna sinulle anteeksi. Minä rakastan sinua enemmän kuin itse elämää, mutta en ymmärrä, miksi sinä haluat satuttaa minua niin pahasti.”
”En minä halua satuttaa sinua. Minä yritän suojella teitä molempia.”
”Me olemme kunnossa. En minä yritä satuttaa ketään. Luulin, että sinä luotat minuun.” Tunsin Emmettin heikentävän otettaan ja minä astuin hitaasti lähemmäs Edwardia. Carlisle päästi myös irti, kun Edward teki samoin kuin minä.
”Halusin vain varmistaa. Ja
kyllä minä luotan sinuun.”
”Todista se. Me jäämme. Me kolme jäämme… yhdessä.” Minä hymyilin, kun Edward nyökkäsi hiljaa. Hän laittoi kätensä pääni molemmille puolille kevyesti.
”Olen niin pahoillani, Bella. Voitko ikinä antaa minulle anteeksi?” Tiesin, että hän olisi itkenyt, jos hän olisi pystynyt siihen. Pystyin kuulemaan sen hänen hengityksestään.
”Totta kai.” Minä hymyilin katsoen hänen silmiinsä. ”Minä rakastan sinua.”
”Kuten minäkin sinua”, hän sanoi, kun hänen huulensa painuivat omilleni. Heitin käteni hänen kaulansa ympärille vetäen hänet lähemmäs, jotta hänen huulensa painuivat kovemmin huulilleni.
”Voi, nuoren rakkauden ihmeet.” Kuulin Emmettin naureskelevan. Carlislekin nauroi.
”Onko reitti selvä?” Jasper kysyi oviaukosta pitäen erittäin hermostunutta pikkutyttöä sylissään.
”Voisin sanoa, että on”, Carlisle sanoi hymyillen. Jasper laski Renesmeen jaloilleen ja Renesmee siirtyi niin, että hän seisoi Jasperin takana.
”Kaikki hyvin”, Edward sanoi polvistuen toiselle polvelleen. ”Olen pahoillani, että huusin sinulle.”
”Entä äiti?” Hänen äänensä värisi, kun hän kurkisti Jasperin jalan takaa.
”Ja olen pahoillani, että huusin äidillekin.” Edward ojensi kättään taaksepäin kietoen sen vyötäröni ympärille. Astuin lähemmäksi häntä juoksuttaen sormiani hänen hiuksissaan. Huomasin Renesmeen hymyilevän sille ja iskin hänelle silmää. Hän rentoutui astuen pois Jasperin jalan takaa. Hänen hymynsä leveni ennen kuin hän juoksi suoraan Edwardin avoimeen syliin.
”No, luulenpa, että työmme täällä on tehty.” Käännyin katsomaan Emmettiä ja näin hänen hymyilevän tyytyväisenä itseensä.
”Ja mitä sinä oikeastaan teit?” kysyin häneltä virnistäen.
”Minä… tuota, minä estin sinua tuhoamasta elämäsi rakkautta.”
”Emmett, pää kiinni. En minä aikonut satuttaa häntä”, sanoin pyöräyttäen silmiäni.
Emmett hymyili leveästi. ”Mutta sinä todellakin potkit muutamaa sutta takapuoleen!” hän huusi lyöden ilmaa nyrkillään.
”Niin, se. Luulen, että minun pitäisi puhua hänelle huomenna”, antauduin.
”Ai, onko pikkusiskoni tulossa pehmeäksi?” Emmett vitsaili lyöden käsivarttani.
Löin häntä takaisin kovempaa. ”En tiedä, olenko?”
”Hiton tyttö!” Emmett valitti pidellen lyömääni kättä. Minä nauroin pudistaen päätäni.
”Tule jo”, Carlisle sanoi kävellen minun ja Edwardin luokse. ”Sovittu?” hän kysyi rauhoittaakseen itsensä.
”Sovittu”, me vastasimme samaan aikaan.
”Sinä, pidä heitä silmällä”, Carlisle vitsaili kumartuen Renesmeen puoleen, joka seisoi Edwardin edessä.
Hän näytti peukaloitaan. ”Joo, todellakin.” Hän nojautui halaamaan Carlislea. ”Rakastan sinua, isoisä”, hän sanoi, kun Carlisle antoi suukon hänen poskelleen.
”Niin minäkin sinua, prinsessa.”
”Nähdään, pirpana!” Emmett sanoi pörröttäen hänen hiuksiaan.
Hän nauroi nykäisten päänsä Emmettin ulottuvilta. ”Heippa Emmett-setä ja Jasper-setä!”
Me katsoimme, kun he lähtivät ja käännyimme kävelemään sisään. Renesmee välissämme pitäen käsistämme kiinni. Me keinutimme häntä ilman halki välissämme yö kaikuen hänen naurustaan.