Title: Forever Young
Author: IsabellClair
Translator: A-nuu
Fandom: Twilight
Rating: K-11
/Angelina lisäsi ikärajan otsikkoon.Genre: Romance, drama, fluffy
Beta: Minä itse ja Word
Disclaimer: En omista mitään.
Summary: Jatkaa suoraan Aamunkoita ja lisää draamaa luvassa.
T/N: Täällä taas uuden käännöksen kanssa. Tämä on minusta aika mukava ficci ja toivottavasti tekin pidätte siitä.
On lupa suomentaa. Ja alkuperäinen löytyypi
täältä.
Forever Young1. luku ”Edward”, ajattelin hymyillen itsekseni koskettaessani hänen poskeaan.
”Hmm?” Hän käänsi päänsä hiuksiini hymyillen. Hänen äänensä kuulosti siltä kuin olisin juuri herättänyt hänet, vaikka hän ei ole nukkunut yli sataan vuoteen. Oli mukava makoilla valtavalla parisängyllämme.
”Minä rakastan sinua”, ajattelin tuntien hänen käsivarsiensa tiukentuvan ympärilläni. Hän käänsi vartalonsa kääntyen kyljelleen pitäen minua vieläkin itsessään kiinni.
”Minä-rakastan-olla-pääsi-sisällä”, hän kuiskasi painaen suudelmia joka puolelle kasvojani, joka sanan välissä. Minä kikatin käpertyessäni lähemmäs häntä. Huokaisin muistellessani, kuinka hänen kylmä ihonsa tuntui olleen liian kylmä ihmiskosketukselleni. Nyt hänen kosketuksensa oli vain lämmin.
”Me melkein menetimme toisemme tänään”, sanoin ääneen tällä kertaa, jäljitellen hänen paljaan rintakehänsä muotoja. Tunsin hänen kehonsa jännittyvän ja murinan jyrisevän hänen rinnassaan. Painoin koko kämmeneni hänen ihoaan vasten tuntiessani värinän sisäpuolelta.
”Shh… rakkaani, me olemme nyt turvassa. Anna tuolle kauniille mielelle lepoa. Ei ole mitään huolehdittavaa”, hän kuiskasi pehmeästi korvaani.
Me makasimme vielä hetken kuunnellen toistemme hengitystä. Pystyin kuulemaan tyttäremme kolibrinkaltaiset sydämenlyönnit hänen huoneestaan. Suljin silmäni kuunnellen hänen hiljaista hengitystään. Anoin mieleni vaeltaa tapahtumiin, jotka tapahtuivat vain hetki sitten. Kavahdin muistolle, joutuessani laitamaan ainoa tyttäreni kohtaamaan vaaran. Edward jännittyi ympärilläni vetäisten minut ajatuksistani. Silmäni revähtivät auki pelästyneinä. Hän istui suorana sängyllä vetäisten peitot mukanaan. Nousin istumaan napaten peiton suojaamaan itseänikin. Silmäni ja korvani etsivät mitä tahansa vaaranmerkkiä, mutten nähnyt tai kuullut mitään. Laitoin vasemman käteni hänen käsivarrelleen, vilkaisten nopeasti vihkisormustani, ja vetäisin sitten itseni takaisin. ”Mitä nyt?” kuiskasin. Sanat tulivat liian nopeasti, jotta kukaan ihminen olisi voinut ymmärtää. Edward ei vastannut, hän nojautui nopeasti sängyn sivulle ja heitti napitettavan paitansa minulle.
”Laita se päälle”, hän sanoi siirtyen nopeasti sängyltä vetäen bokserit ja verkkarit jalkaansa. Katsoin häntä hämmentyneenä, kulmakarvani muodostaen suoran linjan otsallani.
”Edward…” Ennen kuin ehdin jatkaa lausettani, hän oli jälleen sängyllä laittaen käsiäni hänen paitansa hihoista ja napittaen sen kiinni. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, hän osoitti ovea. Seurasin hänen elettään tuijottaen ovea. Kuin vihjeenä, sieltä kuului pientä naputusta ja uikutusta.
”Äiti?” Se oli Renesmee. Työnsin peiton syrjään syöksyen pois sängystä. Pääsin huoneen toiselle puolelle yhdellä nopealla loikalla. Laskeutuen nopeasti ovelle, minä kiskaisin sen auki. Renesmee katsoi ylös minuun rutistaen repaleista susipehmolelua, minkä Jacob oli antanut hänelle pian hänen syntymänsä jälkeen. Kumarruin hänen eteensä pyyhkäisten kyyneleet pois hänen silmistään.
”Mikä hätänä, kultaseni?” kysyin pyyhkäisten kiharan hänen kasvoiltaan pois. Hän hieroi kasvojaan käsissään olevaa koiraa vasten ennen kuin katsoi minuun.
Hän nyyhkäisi kerran. ”Näin pahaa unta”, hän kuiskasi ääni murtuen viimeisen sanan kohdalla, ja hän lysähti syliini. Pidin häntä tiukasti yrittäen rauhoittaa häntä. Nostin hänet vaivatta ylös ja kannoin hänet sängylle. Edward piti käsiään ojossa laskiessani Nessien istumaan väliimme. Hän ryömi Edwardin syliin ja käpertyi hänen rintaansa vasten. Hän työnsi suden tiukasti kainaloonsa katsoen minuun. Näin helposti pelon hänen silmistään, ja antaisin mitä tahansa, jos saisin sen menemään pois.
”Näytä minulle, mitä näit”, sanoin siirtämättä katsettani hänen kauniista ruskeista silmistään. Hän nyökkäsi kerran ja työnsi suden jalkansa ja isänsä vatsan väliin. Hän nojautui hitaasti poispäin Edwardista ja laittoi molemmat kätensä poskilleni. Näin välittömästi lepattavia kuvia tästä päivästä. Paitsi nämä olivat erilaisia, niissä ei ollut onnellista loppua.
Hänen unensa oli siitä, kun hän avuttomana katsoi Jacobin leveiltä sudenhartioilta. Katsoen Volturien tappavan jokaisin perheemme jäsenen. Hän huusi heitä lopettamaan tarttuen kouralliseen Jacobin turkkia. Hän katsoi alas minuun pelon täyttämillä silmillä työntäessäni Jacobia puita kohti. ”Mene!” huusin hänelle, kun hän kääntyi juostakseen niin kuin olin käskenyt. Renesmee käänsi selkänsä juuri ajoissa nähdäkseen Edwardin yrittäessä seistä edessäni yrittäen suojella minua samalla kun liekit nielaisivat meidät.
Haukkoen happea, mitä en tarvinnut, vedin hänen kätensä kasvoiltani. Kiskaisten hänet Edwardin sylistä, vedin hänet omaani ja aloin keinuttaa häntä edestakaisin. Hän kietoi kätensä tiukasti kaulaani nyyhkyttäen samalla. ”Isä enkä minä ole kumpikaan lähdössä minnekään. Lupaan sen”, sanoin silittäen hänen selkäänsä kevyesti.
”Mutta… minä… näin…” hän aloitti nyyhkytyksensä lomassa, mutta minä keskeytin hänet.
”Se oli vain paha uni. Sinähän tiedät, että kilpeni estää kaikkia satuttamasta meitä.” Tunsin hänen vartalonsa rentoutuvan sylissäni ja minäkin rentouduin. Katsoin Edwardia, joka katsoi minua huvittuneisuus silmissään. ”Mitä?” kysyin kaventaen silmiäni hänelle. Kuinka hän ei ollut huolissaan omasta tyttärestään?
”Hän todella on sinun tyttäresi.” Hän kohautti olkiaan taputtaen Renesmeen selkää. Kohotin toista kulmaani, ja Renesmee kääntyi sylissäni katsomaan häntä.
”Mitähän tuo on tarkoittavinaan?”
”Tarkoitan hänen uniaan. Ne ovat aivan samanlaisia kuin sinun, kun olit ihminen”, hän naurahti koskettaen Renesmeen nenänpäätä. Hän nyrpisti sitä hymyillen Edwardille. Pyöräytin silmiäni Edwardille ja väläytin hänelle vinon hymyn.
”Voinko nukkua täällä tämän yön?” Renesmee kysyi korkealla pikku äänellään.
”Totta kai”, Edward hymyili kohottaen peittoa, jotta Nessie voisi ryömiä niiden alle. Hän kiemurteli löytääkseen mukavan asennon. Minä asettelin peitot hänen ympärilleen minun ja Edwardin välissä, jotta me emme kylmettäisi häntä. Hän piti tiukasti käsistämme kiinni punaharmaa susi viereensä peiteltynä. Edward painoi päänsä hänen viereensä hyräillen kehtolaulua, mitä en ollut ennen kuullut. Hän nukahti nopeasti syvään uneen. Kun kuulin hänen hengityksensä syventyvän, minä jopa hymyilin Edwardille.
”Tuo on uusi.”
”Minä kirjoitin sen hänelle. Se oli ainoa asia, mikä rauhoitti häntä, kun hän oli syntynyt, ja sinä olit… unessa.” Minä nyökkäsin nojautuen tyttäreni yli suudellakseni aviomiestäni.
”Olohuone?” ajattelin kohauttaen kulmiani. Edward oli jo poissa sängyltä, nostaen minun vaivattomasti syliinsä syöksyen talon läpi. Minä kikatin, kun hän heitti minut sohvalle seuraten itse perässä.
