Sini(tiainen), kiitos kommentista
Hmm, unet ovat merkillisiä, itsekin ihmettelen miksi näen unta eräästä henkilöstä.. Alitajunta taisi prosessoida vähän tapahtumia, joita Nessie oli kokenut Jaredin kanssa (mitä ihmettä mää selitän, pistetään väsymyksen piikkiin
joohan?). Onhan se Jake suloinen, mutta...
katriqqq, kiitos kommentista
Hei, ei se mittään, kaikilla on joskus menoa, jolloin ei pääse tekemään jotain, mitä yleensä tekee. Juu, katsotaan, mitä se Rose saa aikaiseksi (maybe with Bella?) ehkä sitten jossain vaiheessa taas
UntenLaiva, kiitos kommentista
Juu, imprinttasi tuli nyt, kun lueskelin BD:tä ja siellähän on se sana 'imprint' ja muutenkin yleensä moni puhuu imprinttaamisesta niin se jäi päähän (ja leimautuminen painui unholaan..
). Jake parka, jos Nessie heivaa sen.. Kihlatkin olis tulossa (tai no kosinta)
Purriainen, kiitos kommentista
Ei sitä ikinä tiedä, mitä Edward tulee tekemään. Hän ei kyllä halua satuttaa Bellaa ja hän rakastaa vain tätä, mutta mistäs sitä koskaan tietää, miten Becca saattaisi kietoa pojan/miehen pikkusormean ympärille. Voi sua
Noh, tässä luvussa selviää, mitenkä kävi (eli näkikö vai eikö nähnyt ja kertoiko vai eikö).
empö, kiitos kommentista
Niinhän ne olis (kohtia, joissa Ness ja Red on nii niit on ihana kirjoittaa).
Embry, kiitos kommentista
Toivottavasti tämä ei muutu liian saippuamaiseksi (vaikka sitä se varmaan onkin jo hieman
). Juu, kyllä Rosalie varmasti ottaa yhteen Beccan kanssa uudemman kerran.
SabSab, kiitos kommentista
Voi vitsit, repesin hieman, kun luin tuon "Eddie parka kun joutuu sen liskon uhriksi"
En tiedä, mitä hauskaa tuossa oli (no jaa, pistetään väsymyksen piikkiin.. ja liskon!). Rebecca ja Jake? Joo, hyvä idea! Haha.. Voin vain kuvitella
Cabro, kiitos kommentista
Lähetetään Jake ja Becca sinne yhdessä (viittaan tuohon SabSabin kommaan Jakesta ja Rebeccasta). Katsotaan, miten Redille ja Nessielle käy..
Annoy, kiitos kommentista
Becca ei osaa pysyä erossa Edwardista + hankaluuksista. Voii, ei Jared vielä mene muualle, ei ei. Mut voin sanoa, että tämän hetkisen suunnitelman mukaan tässä tulee tapahtumaan vähän yhtä sun toista..
Luku 9 - PettymyksiäBella, Alice ja Renesmee istuivat lentokoneessa ja olivat matkalla kotiin. Renesmee oli nukahtanut melkein heti heidän lähdettyään, hän oli ollut niin uupunut pitkän päivän jälkeen. Alice ja Bella taasen vain istuskelivat hiljaisina ja tuijottelivat eteensä. Pian he olisivat kotona ja pääsisivät rakkaidensa syleilyyn.
”Bella?”
”Niin, Alice?”
”Minun pitää kertoa sinulle jotain”, Alice sanoi niin hiljaa ettei kukaan muu kuullut. ”Näin jotain muutamia päiviä sitten.”
Bella käänsi katseensa ystäväänsä ja näytti uteliaalta. ”Minä sinä näit?”
”Edwardin…ja Rebeccan”, Alice vastasi. Bellan silmät muuttuivat huolestuneiksi, hänen suunsa tiukkeni viivaksi ja koko hänen kehonsa jäykistyi. ”Ei mitään sellaista, Bella. Edward meni vain juttelemaan Rebeccan kanssa, mutta tämä yritti kyllä tehdä jotain muuta kuin puhua.”
”Miten kävi? Jäikö se vain yritykseksi?”
”Jäi. Edward esti.”
Bella käänsi katseensa ikkunaan ja tuijotti pimeyteen. He olivat nyt Atlantin yllä, keskellä avomerta. Hän huokaisi hiljaa ääneen ja tunsi itsensä huolestuneeksi. Hän oli ollut kaksi viikkoa poissa, ja Rebecca oli koettanut käyttää tilaisuutta hyväkseen. Eikö tämä ollutkaan muuttunut? Oliko tämä yhä Edwardin perään vaikka tällä olikin Dominic?
”Bella, Edward rakastaa sinua. Siksi hän ei antanut mitään tapahtua.”
”Niin. Entä Rebecca? Katuiko hän?”
Alice nyökkäsi, mutta sitä Bella ei nähnyt. ”Katui, mutta näyissäni hän on ollut hyvin outo. Kuule, ehdotan ettet ryhdy Rosalien kanssa sotatoimiin, kun pääsemme kotiin. Rose nimittäin sai tietää siitä jokunen aika sitten, minä näin, ja nyt hän on aivan raivona.”
Bella ei vastannut. Hän ei tiennyt, miten hän olisi reagoinut tähän. Toki hän tunsi olonsa hieman katkeraksi ja petetyksi Rebeccan käytöksen takia, muttei sentään vihaa, ei ainakaan vielä. Jos tämä oli kerta katunut ja se oli ollut vain jonkinlaista hetken huumaa, olisiko tarpeellista suuttua? Ehkä ei nyt, ei juuri tällä hetkellä.
***
”Jake…Mm, minua väsyttää”, Renesmee mutisi uneliaana pyörähtäessään vasten Jacobin lämmintä vartaloa. Tämä oli herättänyt hänet äsken, jotta hän ei myöhästyisi koulusta. Lento oli ollut pitkä, ja Renesmee oli ollut sen jälkeen niin väsynyt, että oli nukahtanut melkein heti omaan sänkyynsä, vaikka hän olikin nukkunut lentokoneessa.
”Sinun pitää nousta ylös, jotta kerkeät kouluun”, Jacob sanoi suukottaessaan tytön otsaa. ”Vaikka en kyllä panisi pahakseni, jos jäisit tähän viereeni täksi päiväksi.”
Renesmee hymyili ja avasi silmänsä. Hän näki Jacobin kasvot parin sentin päässä hänen omistaan. ”Sopii minulle.” Hän veti Jacobin lähemmäs ja suuteli tätä. ”Milloin sinä tulit?”
”Olin täällä jo silloin, kun te saavuitte kotiin. Etkö muista?”
”En, taisin olla aika väsynyt.
Jacob vei toisen kätensä tytön poskelle ja katseli tätä hymyillen, hieman kaihoisasti. Hänellä oli ollut tyttöä hirveä ikävä, jonka viimeisiä rippeitä hän koetti poistaa pitelemällä tätä lähellään. Renesmee suukotti Jacobin poskea kavutessaan tämän päälle.
”Mitä sinulla on mielessäsi?” Jacob kysyi Renesmeen piirrellessä sormellaan koukeroisia kuvioita hänen olkapäähänsä ja rintaansa. ”Nessie?”
Tyttö hymyili iloisesti nostaessaan katseensa hänen allaan makaavan pojan kasvoihin. ”Mietin vain, että mistäköhän halusit puhua pienen lomani jälkeen.”
”Sinä muistit”, Jacob sanoi hymyillen.
”Totta kai. Mikä se sinun asiasi oli?” Renesmee alkoi udella, vaikka oli varma, että kyse olisi kihlauksesta.
Jacob vei kasvonsa lähemmäs Renesmeen kasvoja. ”Puhutaan siitä illalla, jooko? Tule La Pushiin, First Beachille.”
”Hyvä on.”
Renesmee jatkoi koukeroiden piirtämistä Jacobin olkapäähän, kun tämä alkoi silitellä hänen hiuksiaan ja poskeaan. Jacobin läheisyydessä oli hyvä olla, mutta nyt hän ei nauttinut siitä niin kuin ennen, koska häntä hermostutti. Renesmee mietti ankarasti, mitä sanoisi Jacobille, kun tämä kosisi tänä iltana. Hän oli hyvin varma siitä, että se tapahtuisi tänään.
”Jake, nähdään illalla.” Renesmee hyppäsi ylös sängystä ja meni vaatekaapilleen. Jacob nousi istumaan huokaisten. ”Hei, itsehän sanoit, etten saa myöhästyä koulusta.”
”Niin, mutta sitten sanoin, ettei se haittaisi, jos jäisit viereeni sänkyyn”, Jacob muistutti Renesmeen palatessa sängyn luo. Tämä istahti sen reunalle ja suuteli häntä.
”Onhan meillä illalla vaikka kuinka paljon aikaa olla yhdessä.”
”Mutta en haluaisi päästää sinua menemään nyt, koska tulit juuri hetki sitten takaisin.”
”Jake”, Renesmee sanoi hiljaa sivellessään sormenpäällään pojan huulia, ”minä tiedän. En minäkään haluaisi päästää sinua lähtemään, jos sinä olisit ollut poissa niin kuin olitkin. Tiedätkö, minä kaipasin sinua ihan hirveästi, kun lähdit Ranskasta.”
Jacob nyökkäsi. ”Tiedän.” Hän veti Renesmeen syleilyynsä ja suukotti tämän otsaa. ”Minäkin kaipasin sinua silloin.” He olivat hetken aikaa hiljaa ja vain tuijottivat toisiaan silmiin. Heidän välillään tosiaan oli side, vahva sellainen, kuten Edward oli Rebeccalle sanonut. Se side pitäisi heitä yhdessä ikuisesti, mikään ei rikkoisi sitä. Niin Jacob ja Renesmee ajattelivat, mutta olivatko he oikeassa?
***
”Miksi hän teki niin?” Bella kivahti Edwardille kävellessään ympäri keittiötä pettyneenä. Hän oli juuri kertonut Edwardille, että tiesi, mitä oli meinannut tapahtua. ”Taasko hän yrittää viedä sinut minulta? Taasko te aiotte suudella? Ehkä lähteä yhdessä kiertelemään maailmaa?”
”Bella, minä työnsin hänet pois. Estelin häntä”, Edward sanoi rauhallisesti. ”Sanoin hänelle, että korjaisi suhteensa Dominiciin.”
Bella hymähti. ”Ei hän sinua tottele, vaikka kuinka juokseekin perässäsi! Miksi? Minä en ymmärrä!”
Hän tarttui ruokapöydällä lojuvaan valkoiseen lautaseen ja heitti sen lattialle. Sirpaleet lensivät pitkin keittiötä ja osan niistä Bella murskasi kengillään. Häntä oli alkanut suututtaa Rebeccan temppuilu heidän kanssaan. Tämä oli pettänyt hänet, yrittänyt vietellä hänen Edwardinsa. Se ei todellakaan sopinut Bellalle.
”Edward, en halua menettää sinua hänelle!” Bella pysähtyi Edwardin eteen ja tämä kaappasi hänet syleilyynsä.
”Minä rakastan vain sinua, Bella. Olen sanonut sen hänelle.”
”Ei hän usko mitään! Hän vain jatkaa sinun jahtaamistasi, kunnes saa sinut. Lopulta sinä kyllästyt ja luovutat.”
Edward katsoi Bellaa silmiin vakava ilme kasvoillaan. ”Minä en ikinä enää satuttaisi sinua. Se oli jo tarpeeksi kamalaa, kun jätin sinut yksin, menit hyppäämään kalliolta, ja luulin sinun kuolleen! En halua enää ikinä luoda tuskaa sinulle, Bella.”
”Tiedän, mutta minua pelottaa! Hän voi keksiä mitä vain! Hän voi huijata sinua ja…jotain.”
”Miten hän huijaisi minua? Luen hänen ajatuksensa ja voin sanoa, ettei hän ole kovin hyvä salaamaan niitä”, Edward kertoi ja väläytti pienoisen hymyn, jolloin Bellakin alkoi hieman hymyillä. ”Hän ei vie minua sinulta. Hän tulee vain pilaamaan suhteensa Dominiciin entistä pahemmin.”
Bella painoi päänsä Edwardin rintaa vasten kietoessaan kätensä tämän kaulan ympärille. ”Oletko aivan varma? Entä, jos annat periksi?” Bella katsahti ylös ja tunsi huulet omillaan.
”Minä en”, Edward kuiskasi, ”anna periksi, sillä sinä olet minun kaikkeni. Sinä ja Nessie olette ainoat asiat, joita tarvitsen.”
”Toivottavasti punapää ei tunge väkisin tuolle listalle.”
Edward ja Bella katsahtivat keittiön ovelle. Rosalie seisoi siellä Emmettin kanssa kovin ilottoman näköisenä. Häntä näki sellaisena melkein joka päivä nykyään.
”Rose, tuskinpa Edward ottaisi tunkeilevaa Rebeccaa listalle mukaan”, Emmett huomautti pidellessään käsiään vaalean kaunottaren vyötäröllä.
”Niin, mutta Rebecca tuntuu haluavan tunkea Edwardin jonnekin”, Rosalie mutisi ja yskäisi heti perään. ”Bella, taidat olla aika vihainen.”
”Pettynyt, vähän vihainen”, Bella korjasi. ”Sinä olet varmaankin jo käynyt höykyttämässä Rebeccaa puolestani?”
Rosalie hymyili omahyväisesti. ”Tietenkin! Hän ei pitänyt siitä, en kyllä minäkään. Se Nic tuli liian aikaisin taas väliimme, mutta ensi kerralla sitten. Em lupasi tulla mukaani.”
Bella loi kysyvän katseen Emmettiin, joka kohautti olkiaan pahoittelevan näköisenä.
”Me lähdemme jo koululle”, Rosalie sanoi kääntyessään Emmettiin päin. ”Odotan muuten ruokatuntia, ihan vain tiedoksi, Bella.” Hän iski silmää ja poistui karhumaisen pojan kanssa. Bella tuijotti Edwardia, joka oli ilmeetön.
”Emmett auttaa häntä? Hän odottaa ruokatuntia? Mitä?”
”Rebecca puraisi Rosalieta, ja Emmett pahastui hieman. Oikeastaan paljon, mutta hän lupasi Roselle, ettei enää mene tämän ja Rebeccan väliin. Ja Rose haluaa kuulla ruokatunnilla, kun sinä huudat Rebeccalle”, Edward selitti. ”Aiotko muuten sanoa hänelle jotain?”
Bella kohautti olkiaan. ”Joo kai. Hänelle pitää tehdä selväksi, että sinä et ole jaettavissa.” Hän kurottautui suutelemaan Edwardia. ”Niinhän?”
”Niin.”
***
Musta Audi pysäköi Forksin lukion parkkipaikalle ja kaksi apeannäköistä punapäätä astui ulos autosta. Rebeccan hiukset sojottivat sinne tänne ja hän puristi hermostuneena mustan laukun hihnaa. Jared taasen piti käsiään mustan hupparin taskuissa tuijotellen maata. Ikävä raastoi pojan sydäntä.
Jared ja Rebecca vilkaisivat toisiaan ja sanomassa toisilleen jotain, mutta molemmat sulkivat suunsa. He eivät olleet puhuneet pariin päivään toisilleen, eivätkä kyllä muutenkaan. Rebecca oli taas tapellut Rosalien kanssa, mutta Dominic ja Emmett olivat tulleet väliin. Sitä hän ihmetteli. Miten Dominic jaksoi välittää, vaikka hän oli käynyt kiinni Edwardiin?
”Hei.”
Rebecca kääntyi ympäri ja näki mustahiuksisen pojan. Dominic oli ilmeetön kietaistessaan kätensä hänen hartioilleen. Rebecca vei katseensa maahan eikä pukahtanutkaan.
”Mennään”, Dominic sanoi katsahtaessaan Jarediin, joka näytti vaipuneen ajatuksiinsa. ”Jar, tuletko sinä?”
”Kohta.”
Rebecca lähti Dominicin kanssa pois parkkialueelta, ja Jared jäi katsomaan heidän peräänsä. Poikakaan ei ymmärtänyt, miten Dominic jaksoi olla kiltti Rebeccaa kohtaan, vaikka tämä olikin syyn hänelle selittänyt. Dominic oli sanonut, että jos hän olisi Rebeccan tukena, tämän lähellä, tämä ehkä päästäisi muistoista ja Edwardista helpommin irti. Jaredista idea oli ihan hyvä, mutta se vain ei tuntunut toimivan. Rebecca ei ollut puhunut Dominicille laisinkaan sen jälkeen, kun oli kertonut tälle, mitä oli tapahtunut.
Dominic istahti Rebeccan sängylle ja loi kysyvän katseen tähän. ”No, mitä sinun piti kertoa?”
”Suutut, kun kuulet”, Rebecca mutisi surullisen näköisenä. ”Minä tuota…”
”Liittyykö se Edwardiin?” Dominic kysäisi kuin ohimennen. Rebecca nyökkäsi hermostuneena ja vei toisen kätensä kasvoilleen. ”Kerro vain, minä kuuntelen.”
”Hän kävi täällä, ja me juttelimme, mutta minä sitten…minä kävin hänen kimppuunsa.”
Dominic tuijotti Rebeccaa pettyneen näköisenä. ”Ja?”
”Hän työnsi minut pois. Nic, se oli tyhmää!”
”Se, että hän työnsi sinut pois?”
”Ei! Vaan se, että tein niin! Minä-”
Dominic ilmestyi nopeasti Rebeccan kasvojen eteen. Hän katsoi tätä surullisesti, silmät pettymystä ja suuttumusta täynnä. Miksei Rebecca osannut olla kunnolla edes hetken aikaa? Pitikö tämän aina mennä pilaamaan kaikki käytöksellään? Rebecca laski katseensa maahan, mutta Dominic otti hänen kasvonsa käsiinsä, ja he tuijottivat taas toisiaan.
”Mutta mitään ei tapahtunut? Sinä et suudellut häntä, ethän?” tämä kysyi.
”En”, Rebecca vastasi hiljaa. ”Nic, jos tämä nyt on ohi…Jos meidän juttum-”
Dominic veti hänet syleilyynsä. ”Se ei ole ohi. Minä en sinusta niin helposti luovu, Rebecca. Vaikka alankin olla katkeroitunut ja pettynyt sinuun, en silti halua olla erossa sinusta. Haluan auttaa! Haluan auttaa sinua hautaamaan muistot ja Edwardin samalla. Annathan minun auttaa?”Dominic ei ollut saanut vastausta kysymykseensä. Rebecca oli mennyt hämilleen pojan käyttäytymisestä ja kiltteydestä.
Voi Becky, Jared ajatteli lähtiessään kävelemään hitain askelin pois parkkialueelta.
Päästäisit vain irti siitä Edwardista ja jatkaisit onnellista elämää Nicin kanssa. Hmm, missäköhän Ness on? Mitäköhän hän tekee? Jared huokaisi ääneen. Hänen ikävänsä oli alkanut pahentua päivä päivältä.
Haluan nähdä sinut nyt heti!”Red! Red!”
Jared pysähtyi heti paikoilleen tuon äänen kuullessaan. Kaipaus ja haikeus väistyivät, lämpö täytti hänen kylmän kehonsa jokaisen sopukan. Poika kääntyi ympäri ja näki Renesmeen juoksevan häntä kohti hymy huulillaan.
Ness!”Red!” Renesmee pysähtyi Jaredin eteen ja epäröi hetken ennen kuin halasi tätä. Jared nuuhkaisi tytön hiuksia ja piteli tätä varovaisesti lähellään. Siitä tuntui olevan niin kauan, kun he viimeksi olivat olleet niin lähekkäin. ”Hei.”
”Hei. Mitä kuuluu? Saitko asiat selvitettyä?”
Renesmee nyökkäsi. ”Sain jotenkuten. Mitä sinä olet puuhannut? Minulla oli ikävä.”
”En paljoa mitään, kaikkea normaalia.” Jared hymyili iloisesti ja tunsi suurta halua kaapata tyttö syliinsä uudestaan. Hän suorastaan säteili nyt, kun Renesmee seisoi siinä hänen edessään. Ja vielä viisi minuuttia sitten hän oli ollut niin allapäin. ”Minullakin oli ikävä sinua.” Jared kietoi kätensä Renesmeen ympäri ja halasi tätä uudestaan, jolloin hän huomasi tämän poskien punehtuvan hitusen. Poika painoi huulensa huomaamattomasti tytön hiuksiin taas kerran ja tunsi täyttyvänsä ilosta.
”En löytänyt sinulle mitään tuliaista, anteeksi. Mut-”
”Ness, minähän sanoin, etten tarvitse mitään”, Jared muistutti ja naurahti. ”Kuule, millaista Ranskassa oli?”
Renesmee oli avaamassa suutaan, mutta sulkikin sen ja vei kätensä Jaredin poskelle. Tämä värähti ja ihmetteli, mitä Renesmee oikein teki, mutta ymmärsi pian, kun hän alkoi nähdä kauniita maisemia. Eiffel-torni, kadun täydeltä pieniä putiikkeja, kimalteleva lahti… Mutta yhtäkkiä Jared näki tutun paikan, sen järven, minne hän oli vienyt Renesmeen. Hän näki heidät vedessä hyvin lähekkäin. Hän suukotti Renesmeen otsaa ensin, sitten poskea ja lopuksi… Jared ei nähnyt enempää, kuva oli jo poissa, samoin Renesmeen käsi hänen poskeltaan.
”Mm, kauniita maisemia”, hän tuumasi ja huomasi tytön nolostuneen ilmeen. ”Kävittekö kaikissa niissä pienissä kaupoissa?” Renesmee nyökkäsi tuijotellen kenkiään. ”Ostitteko kaikista jotain?” Tyttö nyökkäsi uudestaan. ”Kävittekö te Eiffel-tornissa?”
”Joo”, Renesmee vastasi kohottaessaan katsettaan. Hän kohtasi Jaredin hämmentyneen hymyn ja koetti hymyillä takaisin. ”Näköalat olivat kauniita, kuten näit. Tuota, mennäänkö? Jutellaan lisää ruokatunnilla.”
Jared nyökkäsi ja he lähtivät nelosrakennukselle Renesmeen alkaessa kertoa ajatuksiaan kihlauksesta. Mutta Jared ei kuullut, hän oli liian mietteissään. Mikä se kuva heistä oli ollut? Kuvitelma, joka oli vahingossa lipsahtanut näkyville? Vai oliko Renesmee tarkoituksella halunnut näyttää sen?
Me olimme järvellä. Minä…suutelin häntä. Jokin Jaredin sisällä vääntyi ja hän tunsi olonsa oudoksi.
Mutta mitä se oikein oli? Uni? Ei, ei Ness uneksisi minusta. Hän uneksii Jacobista. Hän murisi viimeisen lauseen ajatuksissaan ja katsahti Renesmeehen, joka vain puhui ja puhui. Tämä katsoi vain eteensä ja selvästi vältteli Jaredin katsetta, sillä hän huomasi tämän vilkaisevan häntä silmäkulmastaan hyvin usein.
En uskalla kysyä siitä! Tai ehkä minun pitäisi keksiä siitä jokin vitsi niin voisimme nauraa asialle. Jared pudisti päätään. Ei, miksi minä sille nauraisin?”Red?”
He pysähtyivät biologian luokan eteen ja katsoivat toisiaan. ”Kerro, Ness.”
”Hän aikoo kosia tänään.”
Mustasukkaisuus iski viillon Jaredin sydämeen. ”Oletko varma?”
”Olen”, Renesmee sanoi kuulostaen hyvin varmalta. ”Aion sanoa hänelle, etten ole valmis. Luuletko, että hän suuttuu?”
”Ei. Ehkäpä pettyy, mutta tajuaa kyllä, kunhan vain kerrot syyn”, Jared tuumasi vieden kätensä tytön olkapäälle. ”Tunti alkaa. Nähdään myöhemmin, Ness.” Hän katseli hetken aikaa epäröiden tytön kasvoja, mutta suikkasi sitten erittäin nopeasti suukon tämän poskelle ja katosi. Renesmeen laukku tipahti hänen olaltaan ja kolahti lattiaan.
”Nähdään myöhemmin, Red”, hän huokaisi hiljaa tuntiessaan veren pyrkivän takaisin kasvoihin. Hän kosketti poskeaan sormenpäillään ja hymyili.
***
Ruokalassa kävi kova pulina ruokatunnilla. Jokaisessa pöydässä joko naurettiin tai puhuttiin illan suunnitelmista, mutta yksi pöytä oli poikkeus. Cullenit, Rebecca ja Dominic istuivat hiljaisina, kädet rinnalle ristittyinä, eivätkä tuntuneet huomaavankaan toisten läsnäoloa. Rosalie mulkoili Rebeccaa tuttuun tapaansa, ja Dominic oli kääntänyt selkänsä tälle Bellan kanssa. Rebecca tunsi olonsa hyvin ulkopuoliseksi, muttei hänkään kyllä ollut antanut huomiota Dominicille moneen päivään.
Bella on selvästi kuullut tapahtuneesta, koska hän on tuon näköinen, Rebecca ajatteli katsahtaessaan Bellaan, joka tuijotteli Edwardia.
En malta odottaa, että saan kuulla tuomioni!Alice oli sulkenut silmänsä ja Jasper piti häntä kädestä heidän istuessa pöydän ikkunanpuoleisessa päässä. Emmett oli kietonut kätensä Rosalien harteille ja koetti saada tätä lopettamaan Rebeccan mulkoilun, mutta turhaan. Edward näytti keskittyneeltä tuijotellessaan pöydän pintaa, mutta välillä hän vilkaisi Bellaa ja suukotti tätä.
Minä taidan häipyä täältä!Rebecca oli nousemassa ylös, mutta Bella ja Dominic tarttuivat häntä molemmista käsistä ja vetivät hänet alas. He kääntyivät häneen päin pettynyt ilme molempien kasvoilla.
”Ei kai sinulla ole kiire?” Bella kysyi ja loihti pienoisen hymyn kasvoilleen.
”Ei”, Rebecca mutisi, ”mutta en kestä istua tässä pöydässä enää sekuntiakaan. Hauku minut, Bella, lähden sitten.”
”Halusin vain muistuttaa sinua siitä, että Edward on minun, ei sinun. Hän ei ole jaettavissa.”
”Niin. Ja vai mitä, että haluat hänen pysyvän erossa meistä?” Rosalie sanoi vihaisesti liittyen keskusteluun.
Bella kohautti olkiaan. ”Rebecca, en ymmärrä sinua. Miksi sinun pitää olla tuollainen ja roikkua menneessä? Etkö voi jo päästää irti ja jatkaa elämääsi Dominicin kanssa?”
”Minä en roiku menneessä”, Rebecca mutisi kääntäessään katseensa Rosaliesta Bellaan. ”Olen kovin pahoillani siitä, mitä tein! En olisi saanut tehdä niin, mutta tein ja onneksi Edward esti minua. Tai siis totta kai hän esti, hän rakastaa sinua.”
”Ja sinä rakastat häntä?” Jasper kysyi koettaessaan hillitä kurjaksi muuttunutta ilmapiiriä.
”En, kait. En minä tiedä.”
Rosalie tuhahti. ”Et tiedä? Miten niin et tiedä? Sehän on päivänselvää! Sinä yritit käydä Edwardiin käsiksi ja sanot, ettet tiedä, rakastatko häntä vai et? Onko tämä jokin vitsi?”
”Rosie, Rebecca sanoi minulle, että kyse on vain muistojen yhtäkkisestä purkautumisesta”, Dominic kertoi alkaessaan nojata tuolin selkänojaa vasten. ”Mutta toisaalta hän tunnusti, että ajattelee Edwardia usein ja kuvittelee min-”
”Pää kiinni, Nic!” Rebecca huudahti ja nousi ylös. Tuoli lensi kumoon ja läheisten pöytien oppilaita kääntyi katsomaan heitä. ”Minä en tiedä, oikeasti! Hyvä on, minä pidän Edwardista, okei? Minulla on jotain tunteita, mutta siinä se.”
Bella pudisti päätään. ”Istu alas.” Rebecca ei liikahtanutkaan. ”Kuule, olen pettynyt ja hieman vihainen, enkä varmaan enää ikinä pääse eroon katkeruudestani sinua kohtaan, mutta annan sinulle anteeksi.”
Rosalien silmät suurenivat. ”Mitä?”
”Rose, annan hänelle anteeksi, mutten aio luottaa häneen enää niin paljoa! Rebecca, toivon, että pystyisit kuoppaamaan kaiken Edwardiin liittyvän ja jatkamaan eteenpäin Dominicin kanssa.”
”Jos hän edes haluaa olla kanssasi enää”, Rosalie lisäsi.
Rebecca huokaisi syvään ja käänsi selkänsä Culleneille. ”Kiitos, Bella. Yritän käyttäytyä kunnolla tästä eteenpäin, mutta se on vaikeaa, kun kaikki syyllistävät minua!”
Hän lähti juoksemaan pois ja Dominic meni hänen peräänsä. Rosalie murahteli ja hakkasi haarukkaa pöytää vasten. Bella katsoi Edwardia kysyvänä, tämä oli ollut hiljaa koko ajan. Edward käänsi katseensa häneen.
”Hänestä tuntuu kurjalta”, tämä sanoi hiljaa. ”Ja hän ajattelee, ettei ansaitse anteeksiantoasi.”
Bella nyökkäsi. ”Ei ehkä ansaitsekaan, mutta annan hänelle vielä tilaisuuden osoittaa, että hän pystyy päästämään sinusta irti. Tai no olemaan käymättä kimppuusi.”
”Katsotaan, jos hän pystyy siihen. Jos ei, minä työnnän hänet kyllä pois.”
”Hyvä.”
Bella toivoi Rebeccan pystyvän siihen, mutta häntä epäilytti. Jos tämän tunteet olivat vahvoja, pystyisikö tämä siihen kuinka hyvin? Kyllä Rebeccalla itsehillintää varmasti oli, mutta se vain ei tainnut olla parhainta ja vahvinta mahdollista.
***
Päivä oli hämärtynyt illaksi ja taivas oli tummunut tumman siniseksi. Muutama tähti loisti yksinäisenä pilvisellä iltataivaalla vailla seuraa. Myös nuori, ruskeahiuksinen tyttö kulki hiekkatietä pitkin kohti First Beach nimistä rantaa. Hiekka kahisi hänen jalkojensa alla, ja tuuli leikitteli hänen pitkillä hiuksillaan. Tytön mielestä ilta oli hyvin kaunis ja se olisi vielä kauniimpi, jos kuu ilmestyisi esiin pilvien takaa.
Jake ei olisi voinut parempaa iltaa valita. Mutta hän joutuu pettymään. Renesmee pysähtyi ja näki jo rannan edessään. Jacob istuskeli hiekalla iloisesti roihuavan nuotion vierellä tuijotellen taivaalle. Renesmee huokaisi ääneen, hän ei halunnut tuottaa pettymystä Jacobille, mutta hänen olisi pakko olla rehellinen.
Renesmee jatkoi kävelyä hitain, lyhyin askelin. Hän kuunteli puiden lehtien kahisevaa ääntä, pieniä rasahduksia ja koetti pitää mielensä vakaana. Hermostuneisuus piti häntä kuitenkin otteessaan ja sai hänen kätensä tärisemään.
Rauhoitu, Nessie. Ole kuin et tietäisi mitään.Tytön varjo heijastui Jacobin ylle ja tämä kääntyi ympäri ja nousi ylös. Jacob halasi Renesmeetä tiukasti ja suukotti tätä poskelle ennen kuin he istuivat nuotin ääreen hiekalle. Hän kävi selälleen makaamaan ja tyttö kapusi hänen päälleen painaen päänsä hänen rintaansa vasten.
”Hei”, Renesmee sanoi hiljaa tuijotellessaan punertavan keltaisia liekkejä ja leikitellessään Jacobin hiuksilla. ”Täällä on kaunista tänään.”
”Sinä olet kaunis”, Jacob kuiskasi.
”Kiitos.”
Renesmee nosti päätään ja painoi huulensa Jacobin huulille. Tämä kiepautti tytön varovaisesti pois päältään hiekalle ja hivuttautui sitten hänen viereensä. Renesmee hymyili katsellessaan kaunista taivasta Jacobin pidellessä häntä lähellään. Välillä tämä painoi huulensa joko tytön poskelle, kaulalle tai olkapäälle.
”Tämä on meidän iltamme, Nessie”, Jacob sanoi hiljaa. ”Minä rakastan sinua.”
”Minäkin sinua. Jake, sinun piti puhua jostain”, Renesmee muistutti ja tunsi hermostuneisuuden palaavan. ”Mistä?”
Jacob hymyili. ”Hmm, olen piilottanut jotain tänne rannalle ja toivoin, että voisit etsiä sen.”
”Tuskin löydän so- siis sitä juttua ikinä”, Renesmee huokaisi. ”Missä se juttu on?”
Jacob nousi istumaan ja osoitti veden äärellä olevia kiviä. ”Tuolla. Se on ihan helposti löydettävissä. Tarvitsetko apua?”
”Enköhän löydä sen itsekin.”
Renesmee suukotti Jacobia ennen kuin nousi ylös, puisteli hiekat yltään ja lähti kävelemään kohti kiviä. Häntä hermostutti entistä enemmän. Kohta hän löytäisi sormuksen, sitten hän näyttäisi sitä Jacobille ja sanoisi, ettei voisi vielä mennä kihloihin tämän kanssa. Se vaikutti helpolta, mutta oli oikeasti vaikeaa. Miten hän löytäisi oikeat sanat?
Nessie, sanot vain, että et ole vielä valmis. Ja jos hän alkaa kysellä, vastaat totuudenmukaisesti.Aallot löivät vasten läheisiä kallioita ja kiviä. Renesmee kastui hieman, mutta se ei häntä haitannut. Hänen piti löytää se esine, sormus. Hän kierteli ympäri kivikkoa ja koetti nähdä jotain kimaltelevaa, muttei nähnyt mitään. Eivät kai aallot olleet vieneet sitä mukanaan?
Tyttö kyykistyi kivikon äärelle ja työnsi kätensä kivien väliin. Hän tunsi vain tyhjää, mutta yhtäkkiä jokin kova, sileä osui hänen käteensä. Renesmee otti esineen käteensä ja veti sen silmiensä eteen, sormusrasia.
Tässä se nyt on.Hän kuuli askeleita selkänsä takaa avatessaan rasiaa. Kansi ponnahti auki ja Renesmee näki hopeisen sormuksen, johon oli upotettu pari pientä timanttia. Jacob laski kätensä tytön olkapäille ja suukotti tämän poskea. Renesmee tuijotti sormusta ihastuneena, se oli todella kaunis.
”Nessie”, Jacob kuiskasi, ”haluaisitko… tulisitko vaimokseni?”
Renesmee oli vähän aikaa hämillään, vaikka oli tiennytkin asiasta etukäteen. Hän ei vain tiennyt mitä sanoa, sillä kaikki tänä iltana vaikutti olevan upeaa.
”Nessie?”
Renesmee nousi seisomaan ja katsoi Jacobia hämmentyneenä, hieman pahoittelevana. ”Jake, tämä on kaunis. Minä…en tiedä mitä sanoa. Tai tiedän, mutta…”
”Ei sinun tarvitse sanoa mitään. Voit kertoa vastauksesi myös muuten.”
Se oli totta. Renesmee siirsi katseensa sormukseen ja katseli sitä ihaillen hetken aikaa. Hän ei voinut suostua tähän vielä, vaikka hän rakastikin Jacobia ja vaikka tämä olikin hänen sielunkumppaninsa. Niinpä Renesmee sulki rasian kannen ja ojensi sen Jacobille, jonka ilme muuttui hetkessä epäuskoiseksi.
”Sinä…sinä et halua?” tämä kysyi kuulostaen hämmästyneeltä.
”En vielä, Jake. Minä rakastan sinua, mutta tämä tuli liian äkkiä”, Renesmee selitti katsoessaan taas rakastaan, jonka silmät kimaltelivat surullisina illan hämärässä. ”Palasin vasta kotiin, me saimme toisemme vasta takaisin. Tämä on liian äkkiä.”
Jacob laski rasian kivelle ja vei kätensä tytön olkapäille. ”Nessie, mehän olemme olleet kauan yhdessä.” Renesmee oli avaamassa suunsa sanoakseen jotain, mutta Jacob ehti jatkaa. ”Minä kyllä ymmärrän sinua. Jos et ole vielä valmis, en voi pakottaakaan sinua. On vain hyvä, että olet rehellinen.”
”Kiitos. Eihän tämä vain ollut pettymys?”
”Ehkä pienoinen, mutta haluan sinun olevan onnellinen kanssani. Jos et vielä halua kihloihin, kysyn sitä myöhemmin uudestaan. Mutta eihän tähän liity mitään muuta? Onhan tämä oma päätöksesi?”
Renesmee nyökkäsi. ”On, tietenkin. Miksi luulet, että joku olisi voinut vaikuttaa mielipiteeseeni? Enhän edes tiennyt, että aiot kosia!”
”Mutta jos olet puhunut jostain tällaisesta jonkun kanssa, ja tämä joku on sanonut, ettei sinun kannattaisi vielä.”
Renesmee näki Jacobin kasvoista, että tällä selvästi oli mielessään joku yksi henkilö, joka olisi muka vaikuttanut hänen mielipiteeseensä. Asia ei kuitenkaan ollut niin. Hän oli ihan itse päättänyt kieltäytyä.
”Jake, en ole jutellut kenenkään kanssa mistään kihloista. Äidin kanssa vähän, mutta hän käski kuunnella omaa sydäntäni ja tehdä omat päätökseni”, Renesmee kertoi melko rehellisesti. ”Hei, ei joku yksittäinen henkilö saisi minun päätäni käännettyä.”
Jacob suuteli Renesmeetä. ”Se on hyvä.” Hän nosti tämän syliinsä ja nappasi sormusrasian käteensä. ”Mennään takaisin nuotiolle ja nautitaan illasta muuten vain.”
Ja he menivät. He olivat toistensa kimpussa maatessaan hiekassa, mutta Renesmeestä se ei tuntunut samalta kuin ennen sormuksen löytymistä. Jacob tuntui olevan jotenkin etäisempi, kylmempi, mutta mistä se johtui? Ei kai vain hänen kieltäytymisestään?
”Jake, oletko varma, ettei sinua haittaa?” Renesmee kysäisi Jacobin sivellessä hänen kaulaansa sormillaan.
”Mikä?”
”Se, etten suostunut.”
Jacob pudisti päätään. ”Ei tietenkään. Sinä rakastat minua, se riittää minulle. Ja se, että olet tässä vierelläni nyt ja aina.”
”Entä jos joskus lähden?” Renesmee kysyi leikillään, mutta Jacobin ilme vakavoitui ja tämä suuteli häntä intohimoisesti. ”Se oli vitsi.”
”Nessie, en halua, että lähdet. Se oli jo tarpeeksi paha juttu, kun minä itse jätin sinut Ranskaan. Menin sekaisin ja halusin palata luoksesi, mutten pystynyt. Halusin soittaa sinulle, mutten kehdannut lähtöni jälkeen.”
”Mutta lopulta soitit, ja minä olin niin iloinen. Jos minä lähtisin, soittaisin kyllä sinulle. En haluaisi, että olisit onneton.”
Jacob alkoi hymyillä. ”Kiitos. Jos jätetään nämä ikävät puheet pois ja nautitaan vain toisistamme, jooko? Emme näe toisiamme huomenna kuitenkaan.”
”Hyvä on.”
Renesmee nousi ylös, riisui ruskean toppinsa ja juoksi kohti merta. Jacob lähti hänen peräänsä ja tarttui tätä vyötäröstä, jolloin he molemmat kaatuivat rantaveteen ja nauroivat. Vesi kasteli heidän hiuksiaan ja vaatteitaan, mutta he eivät välittäneet. Ainoa asia, mistä he välittivät, oli toinen.
”Minä luulin, ettet osaa uida”, Jacob sanoi heidän noustessa ylös ja kahlatessa hieman syvemmälle.
”En osaakaan”, Nessie myönsi, ”mutta eikö olisi aika opetella?”
”Joo, mutta varo, tässä jossain on yhtäkkinen syvänne”, Jacob varoitti, mutta Renesmee vain nauroi iloisesti.
”Ei, ei täällä mitään syvänteitä ol-”
Renesmee vajosi veden alle, mutta nousi pian pintaan. Jacob tarttui tyttö kädestä ja veti tämän lähemmäs itseään.
”Eikö?” hän kysyi hieman huvittuneena.
”Ei, ei todellakaan”, Renesmee sanoi ja naurahti. ”Ehkä parempi, että menemme rantaan, vai mitä?”
”Niin, olet oikeassa. En halua, että hukut.”
Renesmee hymähti. ”Miten muka voisin hukkua sinun seurassasi?”
Jacob nauroi nostaessaan tytön syliinsä. ”En tiedä, kultaseni. Etpä kai mitenkään.”
A/N: Rakastan tuota kohtaa, kun Jared näki Nessien ja tätä ihan viimeisintä Jake/Nessie kohtaa (näitä oli ihana kirjoittaa). Awws.. Pelkäsin etten saa tätä kirjoitettua, sattui pieni onnettomuus ja toinen käteni (ranne, kämmen) on kipeä. Mutta onneksi pystyin. Kommentteja yksinäistä päivääni piristämään?
