Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Tuhisija - 13.07.2009 19:51:02
-
Author: Tuhisija
Title: Veren kutsu II - kielletyt tunteet
Fandom: Houkutus (Stephenie Meyer)
Pairing: Vakioparit + Jacob/Renesmee/OC, OC/OC (ja saattaa ilmetä muutakin ?)
Rating: K-11
Genre: draama, romance
Warnings: Spoilaa Aamunkoita ja Epäilystä (mahd. myös Uusikuuta).
Disclaimer: Houkutus sarja ja kaikki sen hahmot ovat Stephenie Meyerin luomia. Rebecca Parker ja muut, joita et tunnista Houkutus sarjasta tutuiksi, ovat minun luomiani.
Summary: Jatko ficilleni Veren kutsu (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=6795.0). Lähes sata vuotta on kulunut ja Edward ja Bella ja muut palaavat Forksin lukioon oppilaiksi ja yllättyvät kohdatessaan vanhan tutun.
A/N: Jep, joten tästä tämä jatko-osa nyt sitten alkaa. Kyllä sadan vuoden kuluessa aika paljon maailma olisi varmaan muuttunut, mutta tässä ficissä kaikki on kyllä aikalailla samanlaista kuin sata vuotta aiemmin.. Joo. Nimen sain vihdoin keksittyä, piti sitä ensin vain pyöritellä mielessä vähän aikaa (teilasin nimen pari kertaa kyllä aluksi).
Luku 1 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg216291#msg216291)
Luku 2 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg216632#msg216632)
Luku 3 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg216964#msg216964)
Luku 4 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg217275#msg217275)
Luku 5 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg218641#msg218641)
Luku 6 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg218875#msg218875)
Luku 7 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg219315#msg219315)
Luku 8 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg219526#msg219526)
Luku 9 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg220581#msg220581)
Luku 10 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg221336#msg221336)
Luku 11 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg222705#msg222705)
Luku 12 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg223766#msg223766)
Luku 13 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg224214#msg224214)
Luku 14 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg225270#msg225270)
Luku 15 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg227021#msg227021)
Luku 16 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg228720#msg228720)
Luku 17 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg231022#msg231022)
Luku 18 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg233772#msg233772)
Luku 19 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg238533#msg238533)
Luku 20 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg243211#msg243211)
Luku 21 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg256076#msg256076)
Luku 22, osa 1 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg270772#msg270772) ja osa 2 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg273081#msg273081)
Luku 23 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg320850#msg320850)
Luku 24 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg350242#msg35022)
Luku 25 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg365404#msg365404)
Luku 26 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg415334#msg415334)
Luku 27, osa 1 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.msg421884#msg421884)
Prologi
Edward, Jasper ja Emmett nostelivat autojen takaluukuista matkalaukkuja pois ja asettivat ne maahan. Rosalie ja Alice nappasivat omat laukkunsa käsiinsä ja katosivat nopeasti taloon purkamaan niitä. Bella ja Renesmee istuskelivat pihamaan vihreällä ruohikolla ja katselivat poikien touhuja.
”Oli ihanaa asua ulkomailla”, Renesmee huokaisi asettuen makaamaan nurmelle. Aurinko paistoi lämpimästi kirkkaalta taivaalta ja sai hänen ihonsa kimaltelemaan hieman. ”Voimmeko lähteä lomilla käymään Euroopassa?”
”Toivottavasti. Minäkin nautin Italiassa olosta”, Bella sanoi hymyillen. Hänenkin ihonsa kimalteli. ”Mistä maasta pidit eniten?”
Renesmee mutristi huuliaan mietteliäänä. ”Ehkä Ranskasta, siellä oli hurjan kaunista. Italiakin oli hyvin kaunis.” Hän kääntyi katsomaan Bellaa. ”Äiti?”
”Niin, Nessie?”
”Käymmehän me vielä kaiken läpi tänään? Peitetarinat ja muut asiat?”
”Totta kai.” Edward oli ilmestynyt heidän luokseen. Hän näytti jumalaisen kauniilta auringon valossa. ”Kaikki tulee menemään koulussa hyvin, usko pois.”
Cullenien perhe oli viime vuosien ajan asunut ulkomailla ja nyt he olivat palanneet Forksiin. Ulkomailla he olivat enimmäkseen piileskelleet kuin näyttäytyneet julkisesti, mutta nyt he olivat päättäneet, että olisi aika palata kotiin, siihen samaiseen taloon, jossa oli koettu paljon vuosien aikana. Peitetarinat oli keksitty valmiiksi, kaikki oli hyvin suunniteltu koulua varten.
”Mutta entä jos kutsun äitiä vahingossa äidiksi? Tai Alicea tädiksi?” Renesmee kysyi pikkuisen huolestuneena. ”Pelkään, että teen jotain väärin.”
”Sinä selviät, kulta. Olethan jo pari kertaa aiemminkin esittänyt pikkusiskoani”, Bella sanoi luottavaisesti. ”Muistat vain, että me kaikki olemme sinulle siskoja tai veljiä. Ja etunimien käyttäminen vähentää sitä riskiä, että kutsuisit vaikka Emmettiä sedäksi.”
Edward naurahti. ”Emmett ei panisi kyllä pahakseen, jos kutsuisit häntä useammin sedäksi.”
”Ai. Minulle hän kyllä sanoi, että se saa hänet tuntemaan itsensä vanhaksi”, Renesmee kertoi nousten istumaan. ”No, minä luotan sinun sanoihisi, isä. Sinähän se ajatustenlukija olet.”
***
Aurinko oli päivän kulumisen myötä mennyt piiloon ja sadepilvet olivat vallanneet taivaan. Sadepisarat ropisivat vasten suuren talon ikkunoita. Renesmee istui keittiönpöydän ääressä muiden kanssa ja ihasteli sadetta. Se oli hänen mielestään yksi kauneimmista asioista maailmassa.
”No niin”, Carlisle sanoi kiinnittäen kaikkien huomion. Renesmee ei kuitenkaan kääntänyt katsettaan ikkunasta. ”Minä ja Esme olemme siis teidän ottovanhempanne. Rosalie ja Jasper ovat kaksosia, Bella ja Renesmee heidän pikkusiskojaan. Ja te neljä”, Carlisle osoitti vuorotellen niitä, joiden nimet oli maininnut, ”olette siis Esmen sisaren lapsia. Ja Edward, Alice ja Emmett ovat sisaruksia. Jäikö jotain epäselvää?”
”Eikö se ole vähän ihmeellistä, että teillä on näin monta adoptiolasta?” Renesmee kysäisi kääntyessään katsomaan isoisäänsä. ”Tiedän, että tämä peitetarina on tehonnut ennenkin, mutta silloin asuimme muualla, emme tässä pikkukaupungissa.”
”Nessie, ihmiset ovat erilaisia ja jos joku on halunnut adoptoida näin monta lasta niin eihän se muiden asia ole”, Alice sanoi. ”Ja sitä paitsi Jasperilla, Rosaliella, Bellalla ja sinulla ei peitetarinan mukaan ole muita mahdollisia sukulaisia, jotka olisivat voineet ottaa teidät huostaan.”
”Niin, mut-”
”Kaikki menee hyvin”, Esme rauhoitteli ja käveli Renesmeen luo. Hän laski kätensä tämän olkapäille. ”Minä en voi saada lapsia, joten ihmiset ymmärtävät. Onhan maailma oudompiakin asioita nähnyt kuin perheen, jossa on seitsemän adoptiolasta.”
Renesmee ja Esme hymyilivät toisilleen lämpimästi. ”Olet kai oikeassa. Emmehän me kaikki sentään samalla luokalla ole, se olisi jo vielä ihmeellisempää, eikö?”
Esme nyökkäsi. ”Minua tosin harmittaa, että olet yksin lukion ensimmäisellä. Mutta olet kyllä puoliksi ihminen, joten pärjäät varmasti ihan hyvin tuntemattomien oppilaiden keskellä.”
”Ehkä hänelle käy samalla tavalla kuin Edwardille”, Emmett sanoi virnistäen. ”Ehkä hän rakastuu ihmiseen!”
”Setä, minä en aio rakastua kehenkään. Minulla on Jacob”, Renesmee muistutti. Tosiaan, Jacob oli leimautunut häneen heti, kun hän oli syntynyt. ”Onkohan hän kunnossa?”
Jacob oli matkustellut ulkomailla yhdessä Cullenien kanssa muutamia vuosia, mutta hän oli palannut kotiin, La Pushiin, aiemmin. Renesmee oli halunnut lähteä sielunkumppaninsa mukaan silloin, mutta Bella ja Edward eivät olleet päästäneet. Niinpä Jacob oli luvannut odottaa häntä kotiin niin kauan kuin vain tarvitsisi.
”Kyllä varmaan”, Bella tokaisi naputtaen pöydän kantta sormillaan. ”Mitä jos kutsuisimme hänet käymään huomenna?”
”Niin, koulukin alkaa vasta parin päivän päästä”, Renesmee lisäsi iloisesti hymyillen. Hän katsoi Edwardia. ”Saanhan kutsua hänet tänne? Olisit niin kiltti, isä.”
Edward nyökkäsi pieni hymy huulillaan. ”Minä, tai itse asiassa Alice luulee, ettei kutsuminen ole tarpeen.”
”Miten niin?”
Alice näytti turhautuneelta. Hän oli ristinyt kätensä rinnalleen. ”Minä en näe mitään!”
”Jacob on täällä?”
Renesmee nousi tuolistaan salamannopeasti ja kiirehti ulko-ovelle. Hän avasi sen ja näki punaruskean suden makaavan maassa. Tämän turkki oli pitkä, erittäin pörröinen. Renesmee ojensi kätensä kohti sutta ja silitti tätä.
”Minä kaipasin sinua”, hän sanoi hiljaa ja kävi suden viereen istumaan. Tämä katsoi häntä mustilla silmillään. Renesmee suukotti suden päälakea ja huokaisi. ”Olin jo unohtaa, että olet näin pehmeä ja lämmin.”
A/N: Toivottavasti prologi ei ollut kauhean sekava. Aloitukset ja lopetukset ovat vaikeimpia miun mielestä. Mutta sitten kun pääsee vauhtiin niin… :) Noh, prologissa ei tietenkään tapahtunut vielä mitään. Luvut tulevat olemaan pituudeltaan samaa luokkaa kuin Veren kutsu ficin viimeisimmät luvut, uskoisin. Ja te kaikki, jotka olette lukeneet Epäilyksen, tiedätte miten ihmeessä Jacob pystyy olemaan hengissä vielä n. sadan vuoden jälkeenkin :D Kommentteja?
Miulla ei ole betaa, mutta jos joku haluaisi alkaa betailla tätä, niin saa ottaa yhteyttä yksityisviestillä.
-
Aww, alotit tän ;>
SE REBECAN RÄÄPÄNE AISOIHIN JO VALMIIKS!
Yhyy, en haluu sit sotkee kaikkee ;<<<
Mutjoo, hyvältä näyttää :)
Anna palaa vaa ^^
-
UUUUJEA!!!!!! Tää kuulosta tooodella hyvältä. Toivon, että ne nyt sit tässä ficissä tappaa sen Rebecan ^^ JATKOA!!!!
-
SabSab, niin aloitin :) Rebecca astuu näyttämölle tässä luvussa. Juups, annan palaa :) Kiitos.
katriqqq, hyvä, jos miellyttää summaryn ja prologin perusteella :) Kiitos.
Oli pakko laittaa ensimmäinen luku nyt, kun miulla on pari lukua valmiina niin niin.. Noh, olkaa hyvät:
Luku 1 - Tuttuja tuntemattomia
”Mitä sinä teet?”
Lyhyt, punatukkainen poika istui punaisessa nojatuolissa sylissään paksu, mustakantinen valokuva-albumi. Poika nosti katseensa albumista nähdäkseen tätinsä seisovan edessään uteliaan näköisenä.
”Jared, heittäisit mokoman albumin pois”, Rebecca huokaisi istuessaan sohvalle, jonka verhoilu oli punainen. ”Vanhempasi kuolivat aikoja sitten. Valokuvien katselu ei tuo heitä takaisin.”
Jarediksi kutsuttu poika pamautti albumin kiinni ja katsoi Rebeccaa ärtyneenä. ”Minä saan tehdä mitä haluan! Enkä ole niin tyhmä, että luulen heidän tulevan takaisin vuosikymmenien jälkeen. Yritin vain palauttaa mieleeni ihmismuistojani. Onko se muka väärin?”
”Ei, mutta jotkut asia on parempi unohtaa”, Rebeccaa tuumasi. Hänellä oli punaiset, melkein olkapäille ylettyvät hiukset ja toffeenväriset silmät. Päällään hänellä oli mustat farkut ja tummanruskea, tiukka t-paita. Tyttö oli uskomattoman kaunis, mutta kalvakka.
”Niinhän sinä sanot, vaikket itsekään ole unohtanut joitain asioita. Minä tiedän, että ajattelet toisinaan sitä poikaa, jonka näen, kun katson sinua. Ja sitä ruskeahiuksista tyttöä.”
Rebecca puristi sohvan käsinojaa. ”Tiedätkös, olet toisinaan erittäin ärsyttävä tuon taitosi kanssa!”
Jared hymyili ivallisesti. ”Taidat olla kateellinen, kun sinulla ei ole minkäänlaisia voimia.”
Hänellä tosiaan oli kyky. Hän pystyi lukemaan ihmistä pelkästään katsomalla tätä ja keskittymällä kunnolla. Hän ei kuullut ajatuksia, luki vain asioita ihmisistä, kuten heidän luonteenpiirteitään ja taitoja. Joskus Jared pystyi näkemään myös muistoja, yleensä vain vilahduksia niistä.
”Ei, en ole. Olen elänyt 95 vuotta ilman minkäänlaista kykyä ja siitä ajasta 63 vuotta sinun kanssasi, joten miksi yhtäkkiä olisin muka kateellinen sinulle?” Rebecca mutisi Carolinen, mustahiuksisen naisen, ilmestyessä olohuoneeseen. Tämä oli pukeutunut vaaleansiniseen mekkoon.
”Jared, älä kiusaa tätiäsi, ettei hän hermostu taas ja ryntää suutuspäissään ulos. Muistat kai miten siinä viimeksi kävi?” Caroline kysyi jäädessään seisomaan sohvan viereen.
”Joo, Rebecca lähti Seattleen ja kävi popsimassa pari ihmistä lounaaksi. Mutta siitä on yli kymmenen vuotta. Ei rakas tätini tekisi sellaista uudestaan, eihän? Hänhän on järkevämpi nyt, kun Dominic on taas ollut hänen luonaan.”
Rebecca nappasi valokuva-albumin Jaredin sylistä ja heitti sen lähimmästä ikkunasta ulos. Caroline huokaisi syvään, kun osa sirpaleista lensi pitkin avaraa, valkoisella ja punaisella sisustettua olohuonetta.
”En kestä tuota lasta!” Rebecca jupisi ja oli lähdössä yläkertaan, mutta Caroline ehti napata häntä käsivarresta.
”Hän on 16, teini. Sinäkin olet. Pysytte molemmat ikuisesti teineinä”, tämä muistutti. ”Niin ja voisit siivota nämä sirpaleet ja hakea albumin ulkoa takaisin sisälle. Uusi ikkunakin olisi hyvä saada.”
Rebecca huokaisi, keräsi nopeasti lasinsirpaleet pois lattialta ja meni viemään ne lasinkeräyspisteeseen, joka sijaitsi muutaman sadan metrin päässä valkoisesta kivitalosta. Caroline, Adam, Rebecca ja Jared olivat muuttaneet pois Forksin rajalta neljäkymmentä vuotta sitten lähemmäs keskustaa. Talo ei kuitenkaan ollut hyvin esillä, muttei ihan piilossakaan. Muita asuintaloja oli pari heidän lähellään, toinen itse asiassa aivan naapurissa. Mutta siinäkään talossa ei asunut normaalia väkeä.
”Mitä oikein ajattelin, kun pyysin Carolinea muuttamaan Jaredin vampyyriksi”, Rebecca mutisi itsekseen palatessaan talolle. Hän ryntäsi yläkertaan, suoraan huoneeseensa, jonka seinät oli maalattu valkoisiksi ja niiden puoliväliin vedetty paksu, vaaleanlila raita. ”Hän on toisinaan uskomattoman ärsyttävä.”
Rebecca huokaisi ja istahti parisängylle, jota peitti mustavalkoinen, kukkakuvioitu päiväpeitto. Se oli tavallaan tarpeeton, eihän hänen tarvinnut nukkua, mutta toisinaan sängylle oli mukava käydä makaamaan ja miettimään asioita. Sitä paitsi siinä oli helppo puuhata Dominicin kanssa.
En ymmärrä, miten Jared aina onnistuu avaamaan haavat ja palauttamaan mieleeni hyvin haaleat ihmismuistoni. En pidä siitä. Nytkin mielessäni pyörii vain hän. En vain muista, minkä näköinen hän on. Rebecca otti yhden mustaliloista koristetyynyistä syliinsä ja puristi sen rintaansa vasten varovaisesti. Hänellä taisi olla kuparinruskeat hiukset, hän oli uskomattoman komea… En ikinä uskaltautunut käymään hänen luonaan.
”Ajattelitko minua?”
Rebecca kohotti katseensa ja näki hänen pituisensa pojan seisovan leveästi hymyillen huoneen ovella. Tällä oli lyhyet, syvänmustat hiukset, jotka peittivät otsan. Silmät olivat tummanruskeat ja iho vaalea, samansävyinen kuin Rebeccalla. Pojalla oli tummat farkut ja löysä, valkoinen t-paita. Hän ei näyttänyt erityisen lihaksikkaalta, muttei miltään ruipeloltakaan.
”Dominic, hei.”
Poika ilmestyi Rebeccan viereen istumaan ja suuteli tätä intohimoisesti liikutellen käsiään samalla tämän vyötäröllä. ”Caroline varoitteli minua sinusta äsken. Hän sanoi, että olisit kiivastunut, mutta sanoin takaisin, että sehän sopii minulle.” Dominic naurahti.
”Sinun pitäisi lähteä metsästämään”, Rebecca huomautti katsellessaan pojan silmiä. ”Huomenna alkaa koulu, etkä voi janoissasi mennä ihmisten keskelle.”
”Jospa metsästän sinut ensin.” Dominic oli suutelemassa Rebeccaa uudestaan, mutta tämä työnsi hänet pois.
”Kulta, menisit metsästämään, jooko?”
”Tuletko mukaani?”
”En.”
Dominic tuijotti Rebeccan kasvoja hetken mietteliäänä. ”Onko kaikki hyvin? Et yleensä kieltäydy seurastani.”
”Jared vain rassaa hermojani”, tämä vastasi huokaisten ja painoi huulensa Dominicin huulille. ”Enköhän ole taas oma itseni, kun palaat metsästämästä.”
”Kuka sanoi, että olen menossa metsästämään nyt?”
Rebecca mutristi huuliaan. ”Nic, minä odotan sinua täällä. Ehdit varmasti yöksi takaisin.”
Dominic veti hänet vasten kovaa vartaloaan ja suuteli hellästi. Rebecca antautui hetkeksi pojan valtaan ja antoi tämän kiepauttaa hänet sängylle makaamaan. Dominic kävi hajareisin tytön päälleen ja hiveli huulillaan tämän kaulaa.
”Ei”, Rebecca voihkaisi ja työnsi pojan pois päältään noustessaan istumaan. ”Olisit niin kiltti ja menisit metsästämään. Meillä on koko yö aikaa olla yhdessä.”
Dominic näytti vihdoin luovuttavan. Hän irrotti otteensa tytöstä ja suukotti tätä nopeasti poskelle. ”Hyvä on sitten.” Hän nousi sängyltä. ”En malta odottaa.”
Dominic katosi siinä silmänräpäyksessä huoneesta. Rebecca hymyili itsekseen ja poimi lattialle tippuneen koristetyynyn takaisin syliinsä.
Tiedän, tiedän, Rebecca sanoi itselleen ajatuksissaan. On typerää salata Niciltä, että olen taas ajatellut häntä. Mutta Nic tulisi niin mahdottoman mustasukkaiseksi, jos saisi tietää. Koin sen jo kerran, hän oli aivan mahdoton. Rebecca nousi ylös ja käveli ikkunansa luokse. Siitä avautui kaunis maisema metsään. Turha hänelle olisi kertoa, en kuitenkaan tule näkemään sinua ikinä.
***
Bella ja Edward istuivat hopeisessa Volvossa Cullenien talon edessä. Auto ei tietenkään ollut se sama, joka Edwardilla oli ollut melkein sata vuotta sitten, tämä oli paljon uudempi malli. He odottelivat Alicea, Jasperia ja Renesmeetä ja pian kolmikko ilmestyi ovesta ulos ja kiirehti Volvon kyytiin.
”Mikä teillä kesti?” Edward kysyi startatessaan autonsa. Hän näki sivupeilistä Emmettin ja Rosalien kiiruhtavan valkoisen Mercedeksen luo.
”Alice ei osannut päättää, mitkä vaatteet valitsisi minulle”, Renesmee vastasi ja he, hän ja Alice, virnistivät toisilleen.
”Niinpä tietysti”, Edward huokaisi. ”Aioitte sitten saada meidät myöhästymään koulusta?”
Alice pudisti päätään. ”Sinun ajonopeutesi ansiosta olemme ajoissa, tiedät sen itsekin!”
”Niin, isä ajaa aina ylinopeutta”, Renesmee myötäili laittaessaan pitkiä, ruskeita kiharia hiuksiaan poninhännälle. Hän veti muutaman suortuvan vapaaksi kummaltakin sivulta ja kääntyi sitten kunnolla Alicen puoleen, joka istui takapenkillä keskimmäisenä, hänen vasemmalla puolellaan. ”Onko näin hyvä?”
Tämä hymyili. ”On.”
Edward ajoi heidät Forksin lukioon, joka oli totta tosiaan muuttunut. Koulu oli hajotettu ja rakennettu aivan uudestaan parikymmentä vuotta sitten. Toisaalta se oli kaavoitettu samalla tavalla ja vain näytti ulkoa erilaiselta.
Tämä ei voi olla se sama punatiilinen rakennus, jossa opiskelin silloin joskus, Bella ajatteli ihastellessaan koulun uutta ulkomuotoa. Vaaleankellertävä väri koristi ulkoseiniä. Minkähän näköinen se on sisältä?
”Täällä me taas olemme”, Alice sanoi heidän astuttuaan autosta ulos, ”aivan kuin silloin joskus.”
”Niin.” Bella nyökytteli. He alkoivat kävellä kohti kolmosrakennusta lähes täyden parkkialueen läpi.
***
”Jared, muista sitten, että minä olen sinun isosiskosi, ja että me olemme Jared ja Rebecca Ray”, Rebecca muistutti veljensä Ryanin poikaa heidän astuessaan ulos mustasta Audista.
”Onneksi sentään saamme esittää samanikäisiä kuin oikeasti olemme”, Jared sanoi heilauttaen mustan laukun olalleen. Hän oli pukeutunut vaaleisiin farkkuihin, vihreään t-paitaan ja harmaaseen huppariin. ”Toisaalta on tylsää, kun olen aivan yksin ykkösellä.”
Rebecca huokaisi. ”Minulla sentään on Dominic kanssani toisella luokalla. Ymmärrän, että sinusta voi tuntua hankalalta pitää keksimästämme tarinasta kiinni, mutta sinun on vain pakko.”
”Joo, joo. Me siis muutimme pari kuukautta sitten tänne Forksiin Seattlesta, mikä kuulostaa minusta aivan uskomattoman tyhmältä. Kuka muka haluaisi muuttaa Seattlesta Forksiin?”
”Me!”
Rebecca ja Jared kävelivät kahdestaan nelosrakennuksen luo. He näkivät Dominicin nojaavan vaaleankeltaista seinää vasten hymyillen.
”Hei”, tämä tervehti ja kiirehti suikkaamaan suukon Rebeccan huulille. ”Tulitte juuri ajoissa, tunnit alkavat kohta.”
”Hienoa”, Rebecca mutisi. ”Jared, mene sinä vain jo sinne, minne sinun pitää. Nähdään sitten ruokatunnilla. Ja käyttäydy ihmisiksi!”
Jared nyökkäsi hymyillen salaperäisesti ja lähti. Rebecca veti Dominicin lähelleen ja suuteli tätä.
”Hän pärjää kyllä”, tämä kuiskasi hiljaa hänen korvaansa.
”Toivotaan niin. Hän on toisinaan aivan mahdoton”, Rebecca huokaisi vetäytyen kauemmas pojasta. ”Mennäänkö tarkastamaan kuinka hyvätuoksuisia nämä ihmiset täällä ovat?”
Dominic naurahti. ”Mennään vain.”
***
Renesmee istahti matematiikan luokan seinänpuoleisen pulpettijonon keskimmäiseen pulpettiin. Hän katseli ihmisiä, jotka astelivat sisään luokkaan. Osa heistä kiinnitti häneen huomiota, pari poikaa hymyili hänelle, muutama tyttö katsoi hieman ihmeissään häntä.
Eivätkö he ennen ole ihmistä nähneet? Renesmee mietti huokaistessaan ääneen. Tai no puoli-ihmistä… Eivät varmaan.
Hän ei pitänyt itseään mitenkään erikoisen näköisenä, ehkä jokseenkin tavallista ihmistä kauniimpana. Hän oli vaalea, kalvakka, kuten äitinsä ja isänsä ja hänen silmänsä olivat suklaanruskeat, Bellalta perityt. Vaatteissaankaan hän ei nähnyt mitään vikaa.
Nessie, ei sinun ole pakko solmia ystävyyssuhteita kenenkään kanssa. Tosin olisi se ihan kivaa käydä ulkona jonkun muun kuin Alicen tai Rosalien kanssa. Puhua jollekulle, joka ei voisi kertoa perheelleni asioita, joita en halua heidän tietävän. Toisaalta isä tietää aina kaiken, hän kun lukee ajatuksia.
Renesmee huokaisi uudestaan ja sai edessään istuvan oranssihiuksisen pojan katsahtamaan taakseen. Hän katsoi tätä hetken aikaa ihmeissään, poika oli hyvin komea, pikemminkin kaunis.
Hän näyttää ihan…
Opettaja Bolton keskeytti Renesmeen ajatukset astumalla luokkaan ja pamauttamalla oven kiinni. Hän esitteli itsensä sillä välin, kun Renesmee vajosi mietteisiinsä tuijottaen edessä istuvan pojan selkää.
Ei, eihän se voisi olla mahdollista. Tai voisi, mutta… Poika vilkaisi nopeasti uudestaan taakseen ilmeettömänä. Renesmee hymyili ja kiinnitti huomionsa sitten Boltoniin. Tuo kaunis poika jäi kuitenkin vaivaamaan hänen mieltään.
***
Ruokatunnilla Cullenit olivat ryhmittyneet yhden pitkän pöydän ääreen istumaan. He kaikki olivat ottaneet tarjottimille hieman ruokaa, mutta koska he eivät tietenkään syöneet, se vain lojui tarjottimilla. Renesmee kyllä pyöritteli punaista omenaa käsissään mietteliäänä. Kaunis, oranssitukkainen poika oli pitänyt hänet ajatuksissaan koko matematiikan tunnin.
”Nessie?” Bella sanoi hiljaa tarttuessaan avaamattomaan vesipulloon. ”Miten meni? Juttelitko kenenkään kanssa?”
Renesmee nyökkäsi, muttei nostanut katsettaan omenasta. ”Joo, jonkun Katien kanssa. Hän vaikutti mukavalta.”
”Hänen?” Edward kysyi katsoen vaaleahiuksista tyttöä, joka istahti juuri ystäviensä kanssa läheiseen pöytään. Renesmee kohotti nyt katseensa.
”Joo.” Hän pyöräytti omenan vierimään pöydällä kohti Emmettiä, joka nappasi sen käsiinsä.
”Tyttö on ilmiselvästi tavannut mieleisensä pojan jo”, tämä naurahti. ”Hän on niin poissaoleva, vai mitä Rose?”
”Em, älä kiusaa Nessietä”, Rosalie sanoi hymyillen. ”Hän ei välttämättä halua jakaa kaikkia asioita meidän kanssamme.”
”Mutta se on mahdotonta”, Renesmee huokaisi. ”I- siis Edward tietää kaiken. Hänelle tässä pöydässä ei ole salaisuuksia. Paitsi tietysti yksi poikkeus löytyy.” Hän katsahti Bellaan, joka leikitteli Edwardin kuparinruskeilla hiuksilla. Tämä oli kietonut toisen kätensä Bellan ympärille.
”Voin yrittää olla lukematta ajatuksiasi, Nessie”, Edward sanoi epäröiden, ”mutta en voi sille mitään, jos satun kuulemaan jotain.”
Renesmee nyökkäsi ja alkoi katsella ympärilleen. Ruokalan seinät olivat alhaalta siniset ja väri vaaleni sitä mukaa, mitä ylemmäs katsoi. Aivan katon rajassa oli pelkkää valkoista. Pöytiä oli monia, mutta lähes kaikki niistä olivat pitkiä, kahdeksanistuttavia ja väriltään valkoisia.
Hän kääntyi ympäri tuolissaan vilkaistakseen ruokalan sisäänkäynnille. Se samainen punatukkainen poika käveli sisään punatukkaisen tytön ja tummahiuksisen pojan kanssa. Renesmee tuijotti heitä hetken, mutta kääntyi sitten takaisin muihin päin. Hän näki silmäkulmastaan, kuinka kolmikko asettui viereiseen pöytään istumaan ja keräsi kaikkien Cullenien katseet.
Tuo tyttö näyttää tutulta, Bella ajatteli katsellessaan punahiuksista tyttö, joka ponnahti pystyyn ja lähti hakemaan syötävää. Olen varmasti nähnyt hänet ennenkin, mutta missä? Hän käänsi katseensa Alicen kautta Edwardiin, molemmat näyttivät yllättyneiltä.
Isä, Renesmee ajatteli, keitä he ovat? Tuo punatukkainen poika on minun matematiikan tunnillani. Kuuletko sinä?
Edward kohautti olkiaan sanaakaan sanomatta, mutta loi kysyvän katseen Aliceen, joka pudisti päätään. Rosalie näytti siltä kuin olisi sattunut haistamaan jotain pahaa, ja Emmett puhkesi hyvin pieneen virnistävään hymyyn. Jasper kuiskaili Alicen kanssa erittäin hiljaa.
Viereisessä pöydässä Rebecca tuijotti vuorotellen Edwardia ja Bellaa, jotka olivat jo kääntäneet katseensa pois heistä. Hänestä tuntui siltä, kuin näissä kahdessa olisi jotain tuttua, mutta mitä? He muistuttivat joitakuita, mutta keitä? Sitä Rebecca ei saanut päähänsä.
”Näyttää siltä, ettemme olekaan yksin”, Dominic sanoi hiljaa, ja Edward käänsi katseensa heihin hetkeksi. ”Jared, mitä voit kertoa heistä?”
Punatukkainen poika oli katsellut jokaista pöydässä istuvaa hetken aikaa. ”Olet oikeassa, emme ole ainoat. Kolmella heistä on jonkinlaisia taitoja”, Jared kertoi. ”Yhdestä heistä en nähnyt mitään, se vaivaa minua.”
”Et nähnyt mitään?” Rebecca kysyi kuulostaen yllättyneeltä. ”Sinulle ei ole koskaan ennen käynyt niin. Kenestä et saanut mitään selville?”
”Tuosta ruskeahiuksisesta tytöstä, joka istuu tuon keijukaismaisen tytön vasemmalla puolella. Keskityin vaikka kuinka hyvin, mutten saanut minkäänlaista tietoa”, Jared vastasi lievästi turhautuneena. Tämä tosiaan oli ensimmäinen kerta, kun näin kävi. ”Outoa.” Hän katsoi Edwardia uudestaan ja yhtäkkiä hänen kasvoilleen ilmestyi leveä virne. ”Rebecca?”
”Niin?”
”Varaudu pahimpaan…tai parhaimpaan.”
Rebecca kurtisti kulmiaan. ”Miksi? Mitä tarkoitat?”
”En mitään. Minä en jaksa istua täällä”, Jared sanoi noustessaan ylös. ”Nähdään koulun jälkeen.”
”Jared, kerro mistä sinä puhut!” Rebecca pyysi, mutta Jared viiletti jo kohti ruokalan ovea. Hän huokaisi ja katsoi Dominicia, joka silppusi rinkeliä tarjottimelle. ”Mistä hän puhui?”
”En tiedä, en ole ajatustenlukija”, tämä vastasi ja veti Rebeccan lähemmäs itseään. ”Hän varmaan vain kiusaa sinua jollain tarpeettomalla asialla.”
Rebecca huokaisi. ”Varmaan.” Hän suuntasi katseensa viereiseen pöytään ja kohtasi kuparinruskeahiuksisen pojan katseen.
Olen varma, että olemme tavanneet jossain. Kunpa muistaisin missä.
A/N: Toivottavasti tekstissä ei ollut virheitä vaikka tarkistin sen. Juu ja Dominicista ja Jaredista (voi vitsit, mää tajusin äsken vasta, että sehän on kans yhden suden nimi :D ja sitten yksi Jaken siskoista on Rebecca niminen.. Olen tosi hyvä näissä nimi valinnoissa, jes.. ::) ) kuullaan sitten myöhemmin lisää. Kommenttia?
-
Woot. Pääsin vihdoin lukemaan tämän. Ja tää on älyttömän ihana samoin kuin Veren kutsukin. Kiitos että jaksoit kirjoittaa jatko-osan!
-
heti kun huomasin otsikon niin olin vaa et OMG jatko-osa!! :D
Ihanaa tarinaa. Voihkaisin siinä kohtaa ku se Jared selitti et on ainut ykkösellä, ja ku Renesmee oli sanonu sen just vähän aiemmin. Päähän tuli vaan ajatus et ne rakastuu yms..
Mutta.. jatkoa :D
-
ÄÄÄÄÄ.
Nysse sitte törmäs niihin >____<
Toivon todella, että nyt kun Bella on myös vamppyyri Rebecca ei saa Eddietä...
REBECCA HAUTAAN ->
:D
Jared ja Dominic on oikeen mielenkiintoisia uusia henkilöitä :)
Hihii, jatkoa odotan<3
-
Purriainen, ei heitellä tomaateilla. Löytyyhän näköjään ainaskin yksi (vai kaksi?) Rebeccasta pitäjiä. Jep, Dominic on ihana (ei kai haittaa, jos jaetaan hänet? ;D). Mm, Rebecca ei nyt ehkä ihan haaveillut ole, mietiskellyt menneitä ja näin pois päin. Khyllä, draamaa luvassa. Kiitos kommentistasi :)
Pixie, ideoita piisaa, samoin intoa kirjoittaa tätä, joten toki tein jatkoa. Kiitos kommentistasi :)
UntenLaiva, kyllä, jatko-osa. Kiitos kommentistasi :)
SabSab, niin törmäs ja pian ne tajuaakin keitä he ovat :) Kiva, jos he vaikuttavat mielenkiintoisilta. Itse asiassa tykkäilen itse kummastakin erityisen paljon, erityisesti Jaredista. Kiitos kommentistasi :)
Khyllä, en voinut vastustaa kiusausta ja miulla on sitä paitsi kohta kolmos luku valmiina (koitan pitää tarinan nyt yhden tai pari lukua edellä, jos meinaa sattua tulemaan jotain tauontapaista).
Luku 2 - Muistoja
”Mikset voi kertoa minulle, keitä he ovat?” Rebecca huusi Jaredille. He olivat tämän huoneessa. ”Jar, kuolen halusta tietää.”
”Sinä olet jo kuollut”, Jared tuumasi istuessaan vaaleanruskeaan nojatuoliin.
”Niin, mutta kerro nyt. En näe mitään syytä, miksi et kertoisi minulle”, Rebecca sanoi. Häntä vaivasi edelleen se, että ruokalassa viereisessä pöydässä istuneet vampyyrit olivat näyttäneet tutuilta. ”Olisit niin kiltti.”
Jared huokaisi, mutta nyökkäsi samalla. ”Jos kerron sinulle, lupaa ettet huuda tai sano minua valehtelijaksi. Okei?”
”Minä lupaan.”
Rebecca alkoi nojata valkoista seinää vasten odottaen kärsimättömänä tietoja, jotka Jared kohta kertoisi. Hänellä oli kyllä omat, huterat päätelmänsä siitä, keitä ne tutun näköiset vampyyrit olivat, mutta hän oletti olevansa väärässä. Se kuparinruskeahiuksinen poika ei millään voinut olla hän.
”No, kerro.”
Jared pudisti päätään. ”Ei.”
”Miksi ei?” Rebecca huudahti ja kiirehti Jaredin luo. Hän kumartui lähelle tämän kasvoja ärsyyntyneen näköisenä. ”Sinä lupasit!”
Jared pomppasi pystyyn kiivastuneena tönäisten Rebeccan syrjään. ”No hyvä on, minä kerron! He ovat Cullenit! Se poika, jolla on kuparinruskeat hiukset, on sama kuin hän, jonka joskus näen, kun katson sinua!”
Rebeccan suu loksahti auki. Ei, se ei voinut olla totta, Jared valehteli. Tämä puhui palturia, aivan varmasti. Se poika ei voinut olla hän.
”Sinä valehtelet! Minä kyllä muistaisin!” Rebecca huusi ja juoksi huoneesta pois omaansa. Hän olisi voinut itkeä, jos olisi pystynyt. Jared vain härnäsi häntä valehtelemalla, niinhän poika aina teki.
Hän valehtelee, koittaa saada minut romahtamaan! Se poika ruokalassa ei ole hän!
Rebecca juoksi nopeaa vauhtia ulos talosta suunnaten metsään. Hän halusi olla rauhassa, niin vihainen ja järkyttynyt hän oli. Hän ei tiennyt mihin uskoa, kehen luottaa. Jos poika ruokalassa tosiaan oli hän, oliko tyttö hänen vierellään sitten…? Rebecca pudisti päätään hurjasti juosten metsän halki puiden ja pensaiden välistä. Se olisi mahdotonta, tämän pitäisi olla kuollut.
”Pysähdy! Becca!”
Rebecca hiljensi vauhtiaan ja katsoi taakseen. Hän näki Dominicin juoksevan hänen perässään huolestuneen näköisenä. Rebecca huokaisi ja pysähtyi erään männyn juurelle. Dominic saapui hänen luokseen parissa sekunnissa.
”Milloin olet alkanut kutsua minua Beccaksi?”
”Tästä lähtien. Minne olet menossa?”
”Pois.”
Dominic tarttui Rebeccaa käsivarsista. ”Jared siis kertoi sinulle?” Tämä pyristeli irti hänen otteestaan.
”Hän siis mielellään kertoi sinulle, muttei minulle? Olette tekin reiluja!”
”Rebecca, minä käskin häntä olemaan hiljaa, koska tiesin, miten reagoisit, kun kuulisit. Sinä olet ajatellut häntä, etkö olekin?” Dominic tarttui Rebeccaa hellästi leuasta ja käänsi tämän kasvot itseensä päin.
”Ei, se ei ole totta. Mikään ei ole totta. Se poika ei ole hän, enkä minä ole ajatellut häntä”, Rebecca valehteli tarttuen Dominicia ranteesta. ”Älä aina usko kaikkea, mitä Jar sanoo.” Hän irrotti tämän otteen leuastaan.
Dominic naurahti. ”Väärin. Minun ei pitäisi aina uskoa sinua, rakkaani, mutta päätin olla avoimin mielin sitten viimeisimmän eromme.”
Rebecca tuijotti miehen kullanruskeisiin silmiin muistaen heidän ensitapaamisensa. Oli ollut talvi, ja hän ja Jared olivat olleet Kanadassa etsimässä reittiä hotellille, jossa Adam ja Caroline olivat majailleet…
”Becky, me taidamme olla eksyksissä”, Jared sanoi hieman äkäisenä. ”Emme ikinä löydä hotellille!”
”Jar, lopeta! Minä vien meidät sinne kyllä pian. Sitä paitsi, miksi valitat?” Rebecca kysyi. Hän katseli ympärilleen ja näki vain isoja toimistorakennuksia heidän ympärillään. ”Ei sinulla voi olla kylmä.”
Jared tuhahti. ”Miksemme voi kysyä apua joltakulta? Jooko, Beck?”
Rebecca pudisti päätään ja tarttui poikaa kädestä. He lähtivät kävelemään katua ylöspäin melko kovaa vauhtia. Ihmisiä käveli vastaan paksuissa talvitakeissaan ja he tuijottivat oudoksuen Jaredia ja Rebeccaa, joilla oli päällään vain mustat nahkatakit. Vetoketjut olivat auki ja takkien alta pilkistivät ohuet t-paidat. Rebecca sulki äkkiä takkinsa vetoketjun ja tönäisi sitten Jaredia, jotta tämä tekisi samoin.
”Tämä on typerää!” tämä huudahti heidän matkattuaan muutamia kortteleita. ”Ihmiset tuijottavat meitä, koska olemme vähissä vaatteissa ties kuinka monen kymmenen asteen pakkasessa!”
”Lopeta! En minäkään tästä nauti, mutta emme voi muuta. Mistä olisimme voineet tietää, että täällä on näin kylmä?” Rebecca pysähtyi paikoilleen ruokakaupan eteen ja hieroi paljaita käsiään yhteen. Ei hänellä oikeasti ollut kylmä, se oli vain pientä esitystä.
”Ehkäpä säätiedotuksesta? Ai niin, mutta ethän sinä välitä katsoa, mitä säätä on luvattu!”
Kumpikaan ei puhunut toisilleen moneen minuuttiin. Sinä aikana Rebecca katseli ympärilleen ja koetti vielä miettiä, mihin suuntaan heidän pitäisi lähteä. Tosin ehkä Jared oli oikeassa, heidän pitäisi kysyä tietä.
”Tule”, Rebecca mutisi ja tarttui Jaredia käsivarresta kovakouraisesti. Tämä ähkäisi ja lähti vastahakoisena kävelemään punatukkaisen tytön perään.
”Minne sinä raahaat minua?”
”Kysymme tietä.”
”Niin tietysti. Vasta nyt minun ehdotukseni kelpaa.”
Rebecca ja Jared pysähtyivät pian erään pojan viereen. Tällä oli mustat hiukset ja ruskeat silmät, joita Rebecca tuijotti hetken aikaa ennen kuin sai ähkäistyä sanat suustaan.
”Hei. Me tuota etsimme tietä eräälle hotellille, jossa ystävämme majailevat”, Rebecca sanoi hymyillen. ”Jar, mikä sen hotellin nimi oli?”
Jared kaivoi paperilapun takin taskustaan ja ojensi sen mustahiuksiselle pojalle. Tämä vilkaisi nopeasti paperia ja ojensi sen takaisin Jaredille.
”Olette eksyksissä?” poika kysyi. Hän hymyili. ”Minä olen menossa samalle hotellille, joten voin saattaa teidät, jos se vain sopii?”
Rebecca nyökkäsi. ”Toki, kiitos.”
Sen jälkeen he tapasivat toisensa uudestaan pari viikkoa myöhemmin. Silloin lempi leiskahti, ja Rebecca sai tietää, että poika oli samanlainen kuin hän, vampyyri. He kiertelivät kahdestaan Kanadaa muutaman viikon ja pitivät yhtä monia vuosia, kunnes erimielisyydet lopulta katkaisivat heidän välinsä. Pian sen jälkeen he kuitenkin tapasivat uudestaan ja Dominic muutti kahden vampyyri ystävänsä kanssa Forksiin, lähelle Rebeccaa. Mutta seuraavaksi heidät erotti mustasukkaisuus, hyvin syvä sellainen, ja Dominic lähti yksin kiertelemään maailmaa.
”Miksi?”
”Koska rakastan sinua.”
Rebecca hymyili varovaisesti. ”Minäkin sinua.”
”Mutta?” Dominic työnsi hänet mäntyä vasten.
”Ei ole mitään muttia!” Rebecca veti Dominicin lähemmäs itseään ja suuteli tätä. ”Haluaisin olla nyt yksin ja selvittää päätäni.”
Kun hän oli sen sanonut, tutut sanat alkoivat kaikua hänen päässään. ’Toivottavasti saat selvitettyä päätäsi.’ Rebecca tarrasi molemmilla käsillään männystä kiinni ja näytti hämmentyneeltä. Ihmismuistot nousivat pintaan hänen mielessään.
”Mikä sinulle tuli?” Dominic kysyi huolestuneella äänellä. Hän alkoi silittää Rebeccan punertavia hiuksia ja koetti tulkita tämän ilmettä.
’Hyvä vaan, että pääsemme mokomasta eroon.’
”Rebecca?”
”Nic, sano Carolinelle ja Adamille, että palaan yöhön mennessä. Minun on pakko päästä juoksemaan, yksin.”
Dominic otti Rebeccan kasvot käsiinsä ja suuteli tätä. ”Ja ajattelemaan häntä?”
”Älä aloita tätä. En ole nähnyt häntä yli yhdeksäänkymmeneen vuoteen!”
”Mutta tänään näit ja tuijottelit häntä hyvin kiinnostuneena.”
”En! Minä vain yritin miettiä, kuka hän on, koska hän vaikutti tutulta.”
”Ja nyt sinä tiedät, että hän on hän.”
Rebecca pudisti päätään ja työnsi Dominicin pois edestään. Hän lähti kävelemään sinne päin, minne oli alun perin ollut menossa. ”Ei, hän ei ole.” Voisin lyödä siitä vaikka vetoa! Se tyyppi ei ole hän. ”Nähdään myöhemmin.”
Hän lähti juoksemaan niin kovaa kuin vain jaloistaan pääsi. Dominic ei lähtenyt hänen peräänsä vaan jäi seisomaan männyn luo päätään pudistellen. Miksei Rebecca voinut myöntää, että Jared puhui totta? Pelkäsikö hän?
***
Bella seisoskeli ikkunan luona keittiössä ja katseli ulos. Näkyi pelkkää metsää ja hieman jokea, joka virtasi lähellä Cullenien upeaa ja isoa taloa. Bella muisteli, kuinka hän oli useasti vienyt Renesmeen joelle leikkimään, ja tämä oli ollut iloinen pikku tyttö, aina niin innokas. Ne ajat olivat Bellan parhaimpia muistoja.
Hän kääntyi ympäri ja katseli tummapuisen pöydän pintaa. Jokin pieni muisto välähti hänen silmiensä edessä. Punatukkainen tyttö, Carlisle sitomassa tämän haavaa… Bella muuttui mietteliääksi ja risti kätensä rinnalleen.
He istuivat tämän pöydän ääressä, ja me, minä ja Edward tulimme tänne. Se tapahtui kauan sitten, mutta miksi? Hän tiesi, että tämä pieni muiston palanen oli hänen ihmisajoiltaan, ja että se oli painunut hyvin syvälle hänen mieleensä, josta se vain pitäisi onkia ylös valoon. Se tyttö oli ihminen, mutta en muista, kuka hän oli. Edward varmasti muistaisi. Bella koetti vielä hakea mielestään kokonaista muistoa, joka liittyisi jotenkin siihen tapahtumaan tai tyttöön. Muistoa ei löytynyt, mutta hän tajusi jotain. Se tyttö, joka istui ruokalassa tänään niiden kahden pojan kanssa näyttää aivan tältä muistojeni tytöltä. Ei, eivät he voi olla sama henkilö! Mutta se ruokalan tyttö herättää minussa jonkinlaista vihan tunnetta.
Bella lähti olohuoneeseen ja hänen silmiinsä osui pyöreä, lasinen pöytä, jonka päällä oli Esmen antiikkinen maljakko. Sen näkeminen sai Bellan ajatukset pyörimään ja hän alkoi muistaa.
Punahiuksinen tyttö oli täällä, koska me juttelimme. Ei, me riitelimme. Kaikki olivat paikalla, ja hän sai haavan.
”Bella?”
”Edward, voitko kertoa minulle jotain?” Bella kääntyi katsomaan Edwardia, joka seisoi hänen vieressään uteliaan näköisenä.
Tämä nyökkäsi. ”Totta kai.”
”Mitä tapahtui silloin, kun joku punahiuksinen tyttö oli täällä? Me riitelimme, eikö niin?” Bella kysyi ja sai Edwardin ilmeen muuttumaan vaikeaksi. ”Minä en muista sitä kauhean hyvin.”
”Mistä se tuli sinulle mieleen?”
”Katsoin keittiönpöytää. Ja se ruokalassa istunut punahiuksinen tyttö herätti minussa jo aiemmin tänään pieniä muistoja. Edward, sinä muistat, minä tiedän.”
Edward huokaisi ja veti Bellan lähelleen. ”Se tyttö ruokalasta ja ne pojat myös ovat muuten vampyyreita.”
”Minä tiedän”, Bella sanoi ja loi katseensa Edwardin kullanruskeisiin silmiin. ”Kerro nyt, mitä silloin tapahtui.”
”Se on tarpeetonta, eikä sinun tarvitse muistaa sitä, jos olet kerta unohtanut. Se muisto tekisi vain kipeää”, Edward sanoi vastaan ja suukotti Bellan otsaa. ”On kyllä ihme, että unohdit tapahtuneen.”
”Alice kertoo, jos sinä et kerro”, Bella mutisi vetäytyen Edwardin sylistä tämän rypistäessä otsaansa.
”Hyvä on. Sanooko nimi Rebecca Parker sinulle jotain?”
Nimi iski nopeasti Bellan aivoihin ja sai hänet muistamaan enemmän. Edward suuteli sitä tyttöä, hän itki ja raivosi, hän heitti murot Edwardin päälle. Bellasta alkoi tuntua pahalta, kun pienet muistikuvat alkoivat vilahdella hänen mielessään.
Rebecca, hän yritti viedä Edwardin!
Edward silmäili Bellaa uteliaana, mutta hieman huolestuneena. Hän toivoi, että jos tämä tosiaan muistaisi, tämä ei tuntisi oloaan kovin pahaksi.
”Bella, onko kaikki hyvin?” hän kysyi ojentaen kätensä kohti tämän hiuksia.
”Joo. Edward, minä muistan. Hän halusi sinut”, Bella sanoi hiljaa. Hän tarttui Edwardia vyötäröltä ja painoi päänsä tämän rintaa vasten. ”Mitä hänelle tapahtui?”
Edward oli hetken aikaa hiljaa. ”Hän… lähti pois.”
”Ja?”
”Ei palannut takaisin.”
Edward painoi huulensa Bellan ruskeisiin hiuksiin ja piteli tätä lähellään. Hän ei halunnut kertoa Bellalle, että Rebecca olikin muutettu vampyyriksi, ja tämä oli nyt palannut takaisin. Sen Bella saisi kyllä tietää, mutta ei vielä. Nyt ei ollut oikea hetki.
***
”Jake, päästä irti.”
Renesmee ja Jacob istuivat Renesmeen huoneessa hänen sänkynsä reunalla. Jacob oli kietonut kätensä hänen ympärilleen pidellen tyttöä lähellään. Renesmee oli painanut päänsä Jacobin olkapäätä vasten, mutta nyt hän yritti luikerrella tämän syleilystä pois. Hänen pitäisi ehtiä siistiytyä, pukeutua ja lähteä kouluun muiden Cullenien kanssa.
”Anteeksi”, Jacob sanoi höllentäen otettaan tytöstä. Tämä hymyili ja suikkasi suukon hänen poskelleen. ”En halua, että myöhästyt koulusta minun takiani.”
Renesmee huokaisi noustessaan seisomaan. ”Ei sillä olisi väliä, olenhan käynyt jo kerran lukion kokonaan.”
”Niin, mutta ehkäpä Bella ja Edward eivät pitäisi siitä, jos minä viivyttäisin sinua?”
”Tuskinpa.”
Renesmee käveli vaatekaapilleen ja avasi sen ovet. Hän tuijotteli sisälle kaappiin hetken aikaa, kunnes nappasi sieltä valkoisen topin.
”Haluatko pukeutua rauhassa?” Jacob kysyi. Hän nousi sängyltä ja oli menossa ovelle, mutta Renesmee ryntäsi hänen eteensä.
”Joo, haluan”, tämä sanoi painaessaan kätensä Jacobin paljasta, lämmintä rintaa vasten, ”mutta haluaisin tietää ensin, että näemmekö me vielä tänään?”
Jacob hymyili. ”Minä ainakin mielelläni näkisin sinua.” Hän naurahti ja painoi huulensa kevyesti Renesmeen huulia vasten. ”Nähdään illalla.”
***
Hopeinen Volvo pysähtyi koulun parkkipaikalle ja sen viereen ajoi valkoinen Mercedes, josta Rosalie ja Emmett astuivat ulos. Bella ja Edward seisoivat lähekkäin Volvon vieressä odottaen, että Jasper, Alice ja Renesmee pääsisivät ulos autosta. Edward katseli ympärilleen ja näki mustan Audin ajavan parkkipaikalla ja pysäköivän muutaman auton päähän heistä. Punatukkainen tyttö ja poika astuivat ulos ja loivat katseensa Culleneihin hetkeksi ennen kuin lähtivät kävelemään nelosrakennukselle.
”Edward, mennäänkö?” Bella kysyi tarttuessaan Edwardia kädestä. Alice, Jasper ja muut olivat jo kävelemässä rakennuksien luo.
”Minun täytyy kertoa sinulle jotain”, Edward sanoi ja käänsi katseensa Bellaan, joka ei tiennyt, mitä olisi tulossa. ”Sinä siis muistat?”
”Ai Rebeccasta? Hämärästi”, Bella vastasi. ”Miten niin?”
”Mitä sanoisit, jos hän ilmestyisi yhtäkkiä eteesi ja tervehtisi sinua?”
Bella tuijotti Edwardia hölmistyneenä. Mistä tämä oikein puhui? Rebeccahan oli kuollut. ”No, olisin varmasti ihmeissäni ja kysyisin, mitä hän täällä tekee. Edward, mistä on kyse?”
Edward käänsi katseensa mustaan Audiin. Hän näytti vakavalta. ”Rebecca ei ole kuollut.”
”Mitä?” Bella huudahti ja tarttui Edwardia käsivarsista kääntäen tämän itseensä päin. ”Ei, on varmaan tapahtunut jokin väärinkäsitys!” Hän oli vasta eilen muistanut yhden kurjimmista ihmismuistoistaan, mutta silti hänestä alkoi tuntua oudolta, pikkuisen katkeralta. Vanhat tunteet olivat puskemassa pintaan.
”Ei, Bella”, Edward sanoi hiljaa pudistellen päätään. ”Se tyttö, joka istui eilen viereisessä pöydässä ruokalassa, on Rebecca. Ja se punahiuksinen poika on hänen veljensä poika ja mustahiuksinen on hänen poikaystävänsä.”
”Mutta miten? Miksei Alice nähnyt?” Bella alkoi kysellä. Hän muisti entistä enemmän koko ajan. He olivat olleet ystäviä, hän ja Rebecca. ”Tietääkö hän, keitä me olemme?”
Edward mutristi huuliaan. ”Kyllä, mutta hän ei usko. Äsken, kun hän ajoi tänne, hän kiven kovaa sanoi itselleen, etten minä ole hän. Hänkään ei taida muistaa kaikkea kunnolla.”
Bella sulatteli tietoa heidän lähtiessä kävelemään rauhallisesti kohti kuutosrakennusta. Hän muisti, kuinka he kaikki olivat luulleet Rebeccan kuolleen, Alice ei ollut nähnyt mitään tämän tulevaisuudesta, eivätkä poliisitkaan olleet saaneet selville mitään. Olivatko vampyyrit siis löytäneet Rebeccan ja muuttaneet tämän kaltaisekseen tarkoituksella vai vahingossa?
Hän on palannut, Bella huokaisi ajatuksissaan. En voi uskoa tätä! Sain elää lähemmäs sata vuotta rauhassa Edwardin kanssa ja pikku hiljaa opin unohtamaan kaiken tapahtuneen Rebeccan kanssa, mutta nyt hän palasi ja sai muistikuvani palaamaan. Bella kietaisi kätensä Edwardin vyötärölle heidän saapuessaan sisälle kuutosrakennukseen. Toivottavasti menneisyys ei ala toistamaan itseään.
***
”Rebecca!” Dominic huusi käytävän toisesta päästä ja sai käytävällä liikuskelevat oppilaat kääntämään katseet itseensä. Rebecca pysähtyi niille sijoilleen käytävälle, muttei kääntynyt ympäri. ”Hei.”
”Hei”, tyttö mutisi hiljaa katsomatta Dominicia. ”Oliko sinulla asiaa?”
”Anteeksi”, Dominic sanoi tarttuessaan Rebeccaa kädestä. Tämä nosti katsettaan hieman nähdäkseen juuri ja juuri hänen silmänsä.
”Miksi sinä anteeksi pyydät?”
”Koska en jättänyt sinua rauhaan, vaikka niin pyysit.”
Rebecca pudisti päätään. ”Ei se mitään, halusit vain auttaa minua.”
”Niin, mutta kävin hermoillesi.” Dominic veti Rebeccan halaukseensa, mutta tämä pyristeli siitä irti. ”Mikä nyt on?”
Rebecca kohautti olkiaan. ”En tiedä. Ehkä minusta on vain ärsyttävää, että yhtenä hetkenä olet mustasukkainen, sitten todella huolehtivainen ja taas mustasukkainen ja kaava vain jatkuu samaa rataa. Nic”, hän loi katseensa kunnolla poikaan, ”en halua, että käy niin kuin viimeksi.”
Dominic nyökkäsi pahoittelevan näköisenä ja lähti takaisin ulos sanaakaan sanomatta. Rebecca huokaisi ja jatkoi matkaansa kohti matematiikan luokkaa. Hän oli eilen juossut melko kauas kotitalosta, ja Dominic oli sittenkin lähtenyt hänen peräänsä. Kun tämä oli saavuttanut hänet, he olivat riidelleet ja huutaneet toisilleen. Rebecca oli lähtenyt takaisin kotiin Dominic perässään ja sulkeutunut huoneeseensa miettimään. Hän oli ollut vihainen Dominicille ja oli vieläkin hieman. Miksi tämän piti olla niin helposti mustasukkainen?
’Miksi sinun pitää ajatella häntä? Rebecca, hän on menneisyyttä!’ Rebecca kävi läpi mielessään heidän eilistä keskusteluaan. ’Minä en taidakaan olla ainoa, joka mahtuu ajatuksiisi ja sydämeesi.’ Hän pudisteli päätään käydessään istumaan ikkunan viereisen pulpettijonon takimmaiseen pulpettiin. Nic, en ymmärrä, miksi sinun pitää vauhkoontua noin vähästä! Minä rakastan vain sinua.
Rebecca etsi mustasta laukustaan matematiikan kirjaa samalla kun muut oppilaat alkoivat kerääntyä luokkaan. Saatuaan tarpeelliset tavarat esille, hän alkoi pyöritellä lyijykynää käsissään miettien Jaredin eilisiä sanoja. Hän ei vieläkään uskonut, että se ruokalassa istunut vampyyrijoukko olisi ollut Cullenien perhe, hän ei halunnut uskoa.
Ihan sama, jos he ovatkin Cullenit. Sillä ei ole mitään merkitystä minulle, Rebecca ajatteli nostaessaan katseensa ylös huomatessaan jonkun kävelevän pulpettinsa ohitse. Kuparinruskeahiuksinen poika istui hänen viereiseensä pulpettiin, joka oli ainoa jäljellä oleva. Tämä vilkaisi nopeasti punahiuksista tyttöä vieressään ja käänsi sitten katseensa taululle. Ei! Hän…Tämä ei voi olla totta!
Rebecca tuijotti poikaa vieressään säikähtäneenä. Ei, tuo poika ei voinut olla hän, ei missään nimessä! Rebecca käänsi katseensa pois pojasta ja tuijotti jännittyneenä pulpetin puista pintaa. Hän muisti, kuinka he olivat silloin joskus istuneet yhdessä biologian tunnilla.
Ehkä Jared olikin oikeassa, Rebecca mietti vilkuillen sivusilmällä poikaa vieressään. Hän niin Edwardin näköinen, mutta… Äh, se on hän!
Tunti kului sutjakkaasti Rebeccan miettiessä koko ajan, mitä sanoisi Edwardille, joka ei antanut minkäänlaista huomiota hänelle tunnin aikana. Kun kello lopulta pirisi, Edward hyppäsi pystyyn, keräsi tavarat käsiinsä ja oli jo lähdössä, mutta Rebecca tarrasi tätä käsivarresta.
”Hei, Edward.”
Edward kääntyi ympäri ja katsoi Rebeccaa pienoinen hymy kasvoillaan. ”Hei. En uskonut, että näkisin sinua enää.”
”En minäkään”, Rebecca sanoi päästäen Edwardin käsivarresta irti. Hän tarkasteli tämän kasvoja ja totesi mielessään, että tämä tosiaan oli Edward. ”Olet vielä Bellan kanssa?”
”Olen. Sinulla taitaakin olla käsipuolessasi se tummahiuksinen poika? Dominic?”
Rebecca nyökkäsi ja ihmetteli, mistä Edward tiesi Dominicin nimen, muttei kehdannut kysyä. ”Tietävätkö muut, että minä olen minä?”
”Joo, he vähän järkyttyivät, Bella varsinkin. Hän unohti sinut vuosien kuluessa, mutta alkoi eilen taas muistaa kaiken tapahtuneen. Muistatko sinä?”
Rebecca nyökkäsi taas ja siirsi katseensa lattiaan. Hän ei tiennyt, mitä enää sanoisi Edwardille. Ehkäpä hänen ei tarvitsisi sanoa mitään? Hänestä tuntui oudolta seisoa tämän edessä monien vuosikymmenien jälkeen.
”Minä menen nyt”, Edward sanoi ja käänsi selkänsä Rebeccalle, joka kohotti katseensa hetkellisesti häneen. ”Nähdään.”
”Joo.”
Rebecca jäi seisomaan aloillensa sekavana. Yli yhdeksänkymmentä vuotta oli kulunut ja äsken hän oli seisonut Edward Cullenin edessä ja puhunut tälle. Se ei voinut olla todellista, ei mitenkään, mutta se oli.
Rebecca sujautti tavarat laukkuunsa ja katsoi viereistä pulpettia. Hän istuisi koko vuoden Edwardin vieressä.
A/N: Rebecca siis on mietiskellyt menneitä, mutta hän ei ihan varsinaisesti siis haikaile Edwardin perään. Mutta Rebe ei sitten millään meinannut uskoa, että se kuparinruskeahiuksinen poika oli kuin olikin Eddie (tais sitä hieman pelottaa?). Kommenttia?
-
ÄÖÄÖÄÖÄÖÄÖÄ, Becca hautaan team<3
Whii, ihanaa et jatkoo näi nopsaa ;>
Hihii, onneks se ei ees sillee haikaile sen perrääää ;>
Bella-parka, kun joutuu kokee tota uudestaa ;<
Mutjoo, tykkään :)
Jatkoa odotan ^^
-
[q
ÄÖÄÖÄÖÄÖÄÖÄ, Becca hautaan team<3
NIINPÄ!!!
JATKOAAA!!
-
ÄÖÄÖÄÖÄÖÄÖÄ, Becca hautaan team<3
Whii, ihanaa et jatkoo näi nopsaa ;>
Hihii, onneks se ei ees sillee haikaile sen perrääää ;>
Bella-parka, kun joutuu kokee tota uudestaa ;<
Mutjoo, tykkään :)
Jatkoa odotan ^^
just näin. :> jatkoa.
-
Purriainen, ollos hyvä. Joo, eiköhän Nicistä riitä :D (jos Rebelle ei siis kelpaa). Niin, vaikka Jared onkin Reben veljen poika, niiden suhde on enemmänkin sisarussuhde ja ne kinaa aivan kuin sisarukset (miun mielestä). Tässä luvussa ei vielä kauheasti tapahdu, kunhan pohditaan vielä asioita, muttah nelos luvussa... ;) Kiitos kommentista.
SabSab, juup, aikaa kirjoittaa (kaava menee näin: julkaisen luvun illalla, jolloin seuraava luku on melkein valmis. Kirjoitan seuraavan luvun valmiiksi ja seuraavana päivänä aloitan (tai sitten sinä samaisena yönä) uuden luvun, joka on taas melkein valmis, kun julkaisen seuraavan luvun). Tosin tuo kaava ei tule toimimaan koulun alkaessa, joten koetan pidentää tätä julkaisuväliä kohta puoliin. Becca hautaan team? ;D Kiitos kommentista.
katriqqq, Rebestä ei siis pidetä :D Kiitos kommentista.
saary, kiitos kommenista :) Jatkoa ilmaantuukin melko nopsaan.
Joops, koitan pidentää lukujen ilmestymisväliä hieman (mistä vetoa, että ei onnistu?), kuten kommenttien vastauksessa sanoikin. Muttah, jatkoa, olkaa hyvät:
Luku 3 - Kaulakoru
Bella oli parin päivän ajan yrittänyt sulatella tietoa siitä, että Rebecca Parker, nykyisin Ray, oli palannut. Hän oli hämmentynyt asiasta ja koettanut hyväksyä sitä, mutta se oli ollut vaikeaa. Aina kun hän katsoi Rebeccaa, hän ajatteli, että tämän pitäisi olla kuollut ja kuopattu. Mutta tietenkin tämä oli pelastunut jotenkin hyvin ihmeellisellä tavalla ja muuttunut vampyyriksi.
”Alice, oletko varma, ettet nähnyt mitään Rebeccaan viittaavaa, kun palasimme takaisin kotiin ulkomailta?”
Bellaa kummastuttu eniten kuitenkin se, ettei Alice ollut nähnyt minkäänlaista näkyä Rebeccasta.
”Olen”, Alice vastasi tutkiessaan Edwardin cd-levyjä. ”En nähnyt pienintäkään vilausta.”
”Tiedätkö miksi?” Bella kysyi. Hän istui hänen ja Edwardin sängyllä jalat ristissä. ”Siksi, että uskoimme hänen kuolleen?”
”Ehkäpä. En olisi voinut kuvitellakaan, että Rebecca jollain tapaa selviytyisi. Hän taisi olla onnekas”, Alice sanoi ja laittoi yhden levyistä soimaan. Hiljainen, hidas musiikki täytti koko huoneen. ”Mitä sinä ajattelet siitä, Bella?”
”Olen hämmästynyt vieläkin. En ole puhunut Rebeccan kanssa laisinkaan, mutta Edward on, koska he istuvat vierekkäin matematiikan tunnilla.” Bella pudisteli päätään ja näytti surullista naamaa. ”Ennen kuin sanot mitään, minä kerron sinulle, etten aio olla mustasukkainen, koska se olisi turhaa, eikö?”
”Niin olisi. Rebeccahan on onnellisesti yhdessä tämän Dominicin kanssa ja sinä olet Edwardin kanssa. Sitä paitsi teillä on Renesmee, yhteinen lapsi.”
Bella nyökkäsi. Hänellä ja Rebeccalla oli omat elämänsä, eivätkä he varmasti sotkeutuisi toistensa elämiin. Vain äskettäin palanneet muistot saivat pientä kipua aikaan hänen pysähtyneessä sydämessään, mutta ne olivat vain muistoja, hyvin kaukaisia sellaisia eikä niillä olisi minkäänlaista merkitystä enää. Vai olisiko?
***
”Ei tuo voi olla totta! Ei minun isäni!” Renesmee huudahti. Hän istui olohuoneen sohvalla Rosalien kanssa ja oli juuri kuunnellut tämän kertomuksen Edwardista ja Rebeccasta. Renesmee ei mitenkään pystynyt uskomaan, että Edward, hänen isänsä, olisi voinut pettää Bellaa. ”Sinä olet varmasti erehtynyt, Rose-täti.”
Rosalie pudisti päätään. ”Kunpa olisinkin, Nessie. Me kaikki kärsimme silloin paljon. Äitisi oli ihan vauhkona, Edward suunnitteli lähtevänsä pois ja Rebecca vain ärsytti meitä läsnäolollaan. Ja nyt hän on palannut ärsyttämään meitä lisää!” Rosalie murisi vaimeasti.
”Miksi isä teki sen?” Renesmee kysyi laittaessaan kätensä puuskaan.
”Hän sanoi, että punapään veri veti häntä puoleensa, kuten Bellan veri. Mutta siinä oli varmasti jotain muutakin mukana. En usko, että pelkkä veri sai Edwardin tekemään niin.”
Renesmee tuijotti eteensä ja mietti. Miksei hänelle oltu kerrottu tästä aiemmin? Oliko asia vain unohdettu, kun kaikki olivat luulleet Rebeccaa kuolleeksi? Ja nyt kun tämä oli palannut, asia oli noussut heti pintaan? Hän ei ymmärtänyt, miksi Rosalie vaikutti olevan vihainen. Se kaikkihan oli tapahtunut monia vuosia sitten!
”Mutta se on mennyttä”, Renesmee muistutti kääntäessään katseensa Rosaliehen. ”Kuule, onko äiti sen takia ollut outo viime päivinä? Kun hän sai tietää Rebeccasta?”
Rosalie nyökkäsi. ”Ja koska hänen mieleensä palautuivat muistot menneisyydestä. En olisi uskonut, että ne satuttavat häntä vieläkin!”
”Mitkä?”
Rosalie ja Renesmee käänsivät katseensa oikealle ja näkivät Bellan ja Alicen ilmestyneen huoneeseen. Nämä istahtivat nojatuoleihin ja katselivat heitä uteliaina.
”Mistä te puhuitte?” Bella kysyi.
”Rose-täti kertoi, mitä tapahtui ennen kuin minä synnyin”, Renesmee vastasi ja katsoi pahoittelevasti Bellaa. ”Olen todella pahoillani tapahtuneesta, äiti.”
”Se tapahtui kauan sitten, ei sillä ole enää väliä”, tämä sanoi hymyillen pikkuisen. ”Mietitään jotain muuta. Missä pojat ovat? Entä Carlisle ja Esme?”
”Carlisle ja Esme lähtivät metsästämään”, Rosalie kertoi, ”ja pojat lähtivät ulos. Heidän pitäisi tulla takaisin ihan pian.”
”Onko Jake tulossa myös? Tiedätkö?” Renesmee kysyi ja hänen silmänsä alkoivat kiilua.
Alice tuhahti. ”Ilmiselvästi, sillä en taaskaan näe mitään! Hemmetin koira!”
***
Rebecca ja Jared istuskelivat keittiössä vaaleapuisen pöydän ääressä. Rebecca oli pyytänyt Jaredia kertomaan Culleneista asioita ja tämä oli suostunut siihen ilomielin sanomatta mitään ärsyttävää. Sitä Rebecca ihmetteli, ainahan Jared sanoi puhuessaan jotain tyhmää, ärsyttävää tai sellaista, joka kiusaisi häntä.
”En tiennytkään, että Alice pystyy näkemään tulevaisuuteen”, Rebecca tokaisi Jaredin kerrottua Alicen ja Edwardin taidoista. ”En kyllä tiennyt Edwardin ajatustenluku taidostakaan. Hän siis luki kaikki ajatukseni silloin! Voi ei.” Hän huokaisi kuuluvasti ääneen ja laski kätensä pöydälle.
Jared pyöräytti silmiään. ”Ja lukee yhä, Becky. No, siitä tummahiuksisesta tytöstä en voi kertoa mitään, mutta Renesmeestä voin.”
”Renesmee?” Rebecca toisti ja korjasi ryhtiään. ”Ai se kovin paljon Bellan näköinen tyttö?”
”Niin. Hänellä on taito näyttää toisille kuvia, vaikkapa pikakelauksella menneisyyttä. Minusta se kuulostaa todella makealta!” Jared sanoi kuulostaen innostuneelta. ”Olisi mukavaa, jos hän näyttäisi minulle jotain.”
Rebecca kohautti olkiaan välinpitämättömänä. ”Niin, olisihan se varmasti ihan mukavaa. No, oliko sinulla vielä jotain kerrottavaa?”
”Itse asiassa on.” Jared hymyili salaperäisenä ja se kiinnitti Rebeccan huomion. Oliko nyt tulossa kurja vitsi? Jotain tyhmää? ”Renesmee on aina kuulunut Cullenien perheeseen. Hän on kasvanut heidän kanssaan.”
”Ja he muuttivat lapsen sitten vampyyriksi, kun tämä kasvoi tarpeeksi vanhaksi?”
”Ei. Renesmee on puoliksi vampyyri, puoliksi ihminen.”
Rebecca tuijotti Jaredia hölmönä ja alkoi sitten nauraa. ”Hyvä vitsi, Jar! En tajua, miten aina keksit tuollaisia vitsejä. Sinulla taitaa olla hyvä mielikuvitus.”
”Ei. Hän on puoliksi vampyyri! Edward on hänen isänsä.”
Se sai Rebeccan naurun loppumaan. Hänen suunsa loksahti auki, hän oli järkyttynyt ja täysin ihmeissään. Eihän se voinut olla mahdollista! Vampyyrit eivät voineet saada lapsia, joten miten Edward muka olisi voinut olla Renesmeen isä? Ja Bellako muka olisi Renesmeen äiti?
”Jar, tuo oli jo liian paha! Oikeasti, koettaisit vitsailla joillain muilla asioilla kuin tällaisilla!” Rebecca huudahti noustessaan pöydästä. Hän ei uskonut Jaredia.
”Se on totta! Renesmee on Bellan ja Edwardin biologinen lapsi!” Jared huusi. ”En tiedä miten se on mahdollista, mutta kyllä se näyttää vain olevan.”
Rebecca hymähti. ”Olet tosi tyhmä, kun yrität tällä tavalla vedättää minua! Luuletko, että uskon sinua? No en!” Hän juoksi keittiöstä pois ja jätti Jaredin istumaan yksin keittiön pöydän ääreen. Tämä pudisteli päätään.
”Sinä et sitten koskaan usko mitään, Becky. Ei ole minun ongelmani, jos kuolet järkytyksestä.”
***
”Hän sanoi, että Renesmee on muka Edwardin ja Bellan lapsi!”
Dominic tapitti Rebeccaa, joka käveli edes takaisin hänen huoneessaan. Tämä oli juossut äkkiä naapuritaloon heti Jaredin kanssa käydyn keskustelun jälkeen.
”Mitä?” Dominic kohotti kulmiaan. ”Lapsi?”
”Niin Jar sanoi! Hän valehtelee, eikö niin? Vampyyrit eivät voi saada lapsia”, Rebecca sanoi hyvin varmana asiasta. Oikeastaan häntä nauratti koko juttu, mutta hän koetti pitää itsensä kasassa, jotta ei päästäisi itseään vajoamaan niin alas, että nauraisi Dominicin edessä asialle. Se olisi hänestä noloa. ”Uskotko sinä häntä?”
”En, mutta voisivatko sitten ihminen ja vampyyri saada lapsen?” Dominic kysyi tarttuen Rebeccaa kädestä. Hän veti tämän syliinsä istumaan ja silitti tämän selkää. Pieni riita heidän välillään oli sovittu eilen.
”No eivät, koska Edward on vampyyri, kuollut siis! Kuolleet eivät tee lapsia edes ihmisten kanssa”, Rebecca mutisi kietoessaan kätensä Dominicin kaulan ympärille. ”Se oli vain Jaredin uusin ja ehdottomasti huonoin vitsi, eikö niin?”
”Ehkäpä, mutta jos kuitenkin päättäisimme asiasta vasta sitten, kun olemme kysyneet Edwardilta tai Bellalta asiasta.”
Rebecca mutristi suutaan hieman ja huokaisi. ”Luuletko, että pystyn ihan pokkana kysymään Edwardilta, onko hänellä lapsi Bellan kanssa?”
”Luulen. Tai voithan kysyä sitä myös Bellalta tai joltain muulta Culleneista. Becca, kyllä sinä pystyt.”
Dominic suuteli Rebeccaa ja kellahti leveälle sängylle makaamaan tämä päällään. Poika suukotti tytön kaulaa ja tunsi tämän kädet mustan paitansa alla. Poika kiepautti tytön alleen helposti ja painoi huulensa tämän huulille uudestaan.
”Nic, minä luotan sinuun. Jos kerta olet varma, että voin kysyä sitä, niin minä kysyn”, Rebecca sanoi hiljaa upottaen sormensa pojan mustiin hiuksiin. ”Mutta haluaisin pyytää pientä palvelusta.”
Dominic nyökkäsi ja vei huulensa Rebeccan kaulalle.
”Tai ei se oikeastaan ole palvelus, mutta… Voisitko millään olla kutsumatta minua Beccaksi?”
Dominic nosti päätään nähdäkseen Rebeccan epävarman hymyn tämän kasvoilla. ”Ei se ole mikään ongelma, mutta sitten minun pitää keksiä sinulle uusi lempinimi.” Hän naurahti ja suuteli tätä. ”Olisiko sinulla ehdotuksia?”
”Mm, voisit kutsua minua Beckyksi, kuten Jared tai mitäs sanoisit nimestä Reca?”
”Reca?” Dominic toisti hymyillen. Hänen silmänsä näyttivät nauravan. ”Voi kuule, minusta tuntuu, että Rebecca on kuitenkin ihan hyvä. Ehkä hieman pitkä, mutta kuka siitä välittää? En minä ainakaan.”
Hän oli suutelemassa Rebeccaa, kun huoneen ovi yhtäkkiä pamahti auki ja nuoren naisen korkea ääni kaikui huoneessa. Rebecca huokaisi raskaasti ja kohtasi Dominicin ärsyyntyneen katseen.
”Nic-rakas”, nainen melkein huusi seisoessaan ovella surullisen näköisenä, ”miksi hän ei välitä minusta?” Naisella oli ruskeat, suunnilleen lapaluiden kohdalle ylettyvät suorat hiukset. Hän näytti ulkomaalaiselta, aika lailla jostain Välimeren maasta tulevalta naiselta.
”Lucrezia, sinä tiedät, ettei Philip kaipaa ketään vierelleen. Mikset voi jo hyväksyä sitä?” Dominic kysyi selvästi kyllästyneenä noustessaan Rebeccan päältä pois. Tämä ei liikahtanut laisinkaan.
”En ymmärrä teitä”, Lucreziaksi kutsuttu nainen voihkaisi. ”Sinä se peuhaat täällä huoneessasi tuon tytön kanssa, mutta minä saan maata yksin kylmässä sängyssäni. Philipillä ei edes ole sänkyä!”
Rebecca pyöräytti silmiään. ”Zia, Philip ei halua sinua. Hän ei halua naista rinnalleen! Hän ei halua sinusta naisystäväänsä, käsitätkö?”
Lucrezia tuijotti Rebeccaa kuin ei olisi ymmärtänyt tämän sanoja. ”Sinä et tiedä mistä puhut, Nicin rakastaja! Philip ei vain ole vielä tajunnut rakastavansa minua! Ette te nuoret ymmärrä.” Hän hymähti ja pamautti oven kiinni niin, että ikkunalasi helisi.
”Miten sinä kestät häntä?” Rebecca kysyi noustessaan käsivarsiensa varaan. Häntä ärsytti aina kohdata Lucrezia, joka ei pitänyt hänestä. Ei hänkään kyllä pitänyt sen koommin tästä. ”Ihme ettei hän ole yrittänyt kaataa sinua sänkyyn!”
Dominic oli hiljaa ja tuijotti seinää. Rebecca pudisti itsekseen päätään ja henkäisi.
”Hän on yrittänyt? Milloin?”
”Kun palasin kotiin matkaltani. Ennen kuin palasin yhteen kanssasi”, Dominic kertoi. Hän käänsi katseensa Rebeccaan, joka odotti kuulevansa lisää. ”Lucrezia tuli eräs ilta huoneeseeni, kun olin mietiskelemässä asioita, itse asiassa sinua”, Dominic hymyili, ”ja hän vain yhtäkkiä kävi viereeni makaamaan ja koetti saada huomioni. Tiesin, että hän teki sen vain siksi, koska Philip ei koskaan antanut hänelle huomiota, joten pyysin häntä lopettamaan, mutta hän ei kuunnellut minua.”
”Viettelikö hän lopulta sinut?”
Dominic asettui takaisin Rebeccan päälle ja vei kätensä tämän vyötärölle. ”Ei tietenkään, heitin hänet ulos ja lukitsin oven. Seuraavina päivinä hän ei puhunut minulle melkein yhtään ja vielä vähemmän silloin, kun sinä palasit takaisin vierelleni. Voisin väittää, että hän oli mustasukkainen.”
Rebecca alkoi nauraa. ”Siksikö hän ei pidä minusta enää? Koska hän vähän ihastui sinuun? Koska sinä torjuit hänet? Zia ei ole koskaan ymmärtänyt sinua eikä Philipiä.”
”Ei niin”, Dominic huokaisi ja painoi huulensa Rebeccan omia vasten. ”Noh, mihinkäs me jäimmekään?”
”Mm, me taisimme puhua minun uudesta lempinimestäni, ja sitten meinasit suudella minua, mutta Zia tuli häiritsemään meitä”, Rebecca kuiskasi Dominicin korvaan upottaessaan sormensa taas tämän hiuksiin. Poika huokaisi ja painautui lähemmäs tytön kovaa ja kylmää vartaloa.
***
Rebecca käveli käytävällä iloisena ja hyvän tuulisena. Hän oli haudannut kaikki turhat ja pahat ajatukset syvälle mieleensä eilen illalla, mikä oli osaksi Dominicin ansiota. Tämä oli ollut niin ihana ja hellä, että Rebecca oli tyystin unohtanut Cullenit, valittavan Lucrezian ja huonoja vitsejä laukovan Jaredin. Mutta hän siltikin oli aamulla mietiskellyt Renesmeetä ja tämän menneisyyttä. Oliko tyttö tullut perheeseen vampyyrina? Oliko tämä otettu Culleneille ihmisenä ja muutettu myöhemmin vampyyriksi?
Hmm, vielä pari tuntia ja sitten pääsen näkemään taas Dominicin! En kestä, kun olemme melkein joka päivä erossa viimeiset tunnit, Rebecca ajatteli haikeana pysähtyessään biologian luokan eteen. Hän nojasi päätään valkoista seinää vasten ja huokaisi ääneen. Mm…
Hän sulki silmänsä hetkeksi, mutta kuullessaan tutun äänen tulevan edestään, hän aukaisi silmänsä ja näki Bellan kävelevän Renesmeen kanssa häntä kohti. Rebecca lopetti seinään nojaamisen ja hymyili, kun he lähestyivät häntä.
”Hei”, hän sanoi ja kaksikko pysähtyi. ”Bella, siitä on pitkä aika.”
”Niin tosiaan on”, Bella sanoi hiljaa Renesmeen katsoessa vuorotellen kumpaakin heistä. ”Mitä kuuluu?” hän kysyi yrittäen kuulostaa asialliselta ja muistuttaen itselleen mielessään, että menneet olivat menneitä.
”Hyvää. Tämä taitaa olla Renesmee?” Rebecca nyökkäsi häntä hieman lyhyempää ruskeahiuksista tyttöä kohti. Tämä hymyili.
”Joo, hän on”, Bella vastasi ja huomasi Rebeccan kasvoilla piilevän mietteliäisyyden. ”Nessie on itse asiassa minun tyttäreni.” Sen sanoessaan hän madalsi ääntään, jotta kukaan ylimääräinen ei kuulisi sitä. ”Edward on hänen isänsä.”
Rebecca yritti peittää järkytystään, joka väkisin kohosi hänen kasvoilleen. Ei kai Jared taas ollut oikeassa? Eikö tämä ollutkaan valehdellut?
”Oikeasti?” hän sai sanottua, mutta katkonaisesti. Rebecca tuijotti Renesmeetä, joka hymyili edelleen hiljaisena. Tytössä oli kyllä Bellan piirteitä, myös Edwardin, mutta vampyyrit eivät edelleenkään voineet saada lapsia. Vai voisivatko? ”Hmm, onneksi olkoon.”
Bella hymyili. ”Kiitos. Meillä on Nessien kanssa vähän kiire, joten me lähdemme.”
He, hän ja Renesmee, lähtivät ja jättivät Rebeccan seisomaan käytävälle järkytyksestä sekavana. Tämä ei voinut uskoa juuri kuulemaansa, ei millään. Renesmee oli siis Bellan ja Edwardin yhdistämisen tulos, mutta miten se saattoi olla mahdollista?
Sen on pakko olla totta, kun Bella kerta sanoi niin. Joudun pyytämään Jaredilta anteeksi taas kerran, Rebecca huokaisi ajatuksissaan. Hän alkoi taas nojata seinää vasten ja antoi laukkunsa tipahtaa olaltaan kiviselle lattialle. Nyt hän uskoisi aina Jaredia, kertoisi tämä sitten miten hulluja juttuja tahansa.
***
Tiesin, että hän järkyttyisi. Mitäs ei uskonut minua.
Jared käveli koulun loputtua pitkin käytävää kohti kolmosrakennuksen ulko-ovea. Rebecca oli viime välitunnilla pikaisesti käynyt hänen luonaan pyytämässä anteeksi käytöstään ja että oli sanonut tätä valehtelijaksi ja vitsailijaksi. Jared ei ollut sanonut mitään, mutta häntä toisinaan kyllästytti, kun Rebecca ei uskonut häneen.
Becky luulee elävänsä satumaailmassa nykyään, minusta tuntuu vahvasti siltä. Hän ei halua myöntää asioiden olevan totta ja se vain satuttaa häntä lopulta. Onneksi Nic on hänen vierellään, ainakin hänellä on joku, jota kuunnella ja jolle puhua. Jared huokaisi hiljaa ääneen päästyään ulos kolmosrakennuksesta. Ulkona satoi kaatamalla ja ukkonen jyrisi jossain kaukana. Tai ehkä olen väärässä hänen suhteensa. Ehkä hän on tällainen vain Culleneihin liittyvissä asioissa.
Jared tunki kätensä harmaan hupparinsa taskuihin ja lähti kävelemään parkkipaikalle. Hän katseli maata ja sen päälle muodostuneita vesilätäköitä, joihin vesipisarat osuivat ja saivat veden näyttämään siltä, kuin se olisi kuplinut.
Jos sanoisin hänelle, että olen edes hieman huolissani hänestä, hän nauraisi. Hän nauraisi kippurassa ja luulisi sitä vitsiksi ja minä tuntisin oloni nolostuneeksi. Becky ei uskoisi, jos sanoisin hänelle, että pidän häntä isosiskonani.
Hopeinen ketju pilkisti yhdestä lätäköstä, jonka ohi Jared oli juuri kävelemässä. Se vangitsi hänen katseensa ja hän pysähtyi poimimaan hopeisen ketjun ylös. Se osoittautui kaulakoruksi, sellaiseksi, jossa on etunimen alkukirjain. Tässä ketjussa roikkui kaunokirjaiminen R, johon oli upotettu pari pientä timanttia. Jared piteli korua kämmenellään ja katsoi sitä. Hän tiesi kenelle se kuului.
Lukko on näköjään mennyt rikki, hän ajatteli tarkastellessaan ketjua. Renesmee, palautan korun sinulle heti, kun olen saanut ketjun korjattua.
Jared laittoi korun hupparinsa taskuun ja käveli hienoisesti hymyillen mustan Audin luo. Rebecca istui autossa kädet puuskassa ja huokaisi, kun Jared avasi oven ja kapusi kyytiin.
”Missä oikein viivyit? Jäitkö pussailemaan tyttöjä?” Rebecca kysyi kuulostaen sarkastiselta.
Jared hymyili leveästi. ”En, ainakaan vielä.”
A/N: Hmm, tykkäilen itse luvun lopusta. Ja Lucrezia.. Italialainen vampyyri, kovin rakkauden nälkäinen ;D Kommentteja, anybody?
Edit// A mistake in this chapter ;D Huomasiko kukaan?... Muokkasin sen jo pois, joten sitä ei enää löydy.
-
Tää käy mielenkiintoseks :D
Meinaatkos laittaa Jaredille ja Renesmeelle suhteen niin et Jake tulee mustasukkaseks? Se olis meinaan ihan hauska juttu...
Jatka vaan samaan malliin! :D
-
JEE, jatkoa tuli :D
Hahahaha, Becca saa aina järkyttyä ( Becca on sille oiva nimi jos se ei siit pidä ;) )
Hihii, Renesmeelle Jared, en oo ikinä tykänny Jakesta nääs >DD
Onkohan mulla joku vika, et en tykkää kenestäkään joka on joskus ollut kilpailija? :'D
Ihana osa siis ;>
Jatkoa odotan ;)
P.S: Älä pitkitä näit taukoja, tykkään lukee tätä tällee reippast etenevänä ;>
-
Ajatteli että en lue tätä ennen kuin oon lukenu BD:n mutta sitten ajattelin että oon spoilaantunu niin pahasti että yksi ficci ei tunnu missään ;D. Onkohan Jared kiinnostunu Renesmeestä? Vaikutti siltä. Nyt vaan ootan sitä että Jacob vois vihdoinkin lyödä jotain turpaan ;D.
Kunpa toi Rebecca ei rupeais ärsyttää taas Ediä ja Bellaa koska sillä on se Dominic.
Tää jatko vaikutti myös mielenkiintoselta. JATKOA!
P.S. Kiva että Rosalie inhoo Rebecaa vieläkin! :D
-
Kas, jatko-osa onkin jo täällä, ja kokonaiset kolme lukua on tullut huomaamattani (johtuu kai siitä, että en ole nyt muutamaan päivään täällä pahemmin pyörinyt).
Jatko-osakin vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Kiva nähdä, millaisia mahdollisia kolmiodraamoja tästäkin sitten syntyy. Todella hauska idea se, että Renesmee on jo mukana kuvioissa.
Kiitoksia näistä kaikista kolmesta luvusta (+ prologista, tottakai). Toivottavasti saat laitettua neljännen luvun piakkoin. :)
-
Hyvä luku taas. Hah, Becca järkyttyi kunnolla kun sai tietää Renesmee on Edwardin ja Bellan lapsi.
Jaa, tuleekohan Jaredista ja Renesmeesta jotakin? Jacob kyllä tulisi mustasukkaiseksi. Ja kunnolla.
-
IHANA!
ja vähänkö sää kirjotat nopeest jatkooo!
ei tsiisus eiks nii et siin käy silleee et renesmeel ja sil oisko jaredil tulee säpinää jacob o iha mustis ja sitte jacob raivostuuu ja muuttuu sudeks ja tappaa jaredin ja tottakai rebecan samal?
REBECCA HAUTAAAN !;)
-
UntenLaiva, kyllä, niin käy :) Kiitos kommentista :)
SabSab, Becca lempinimi muistuttaa Rebeä menneistä, eikä se siitä näin ollen kauheasti pidä. Mulla on sama "ongelma". En mäkään tykkää Jacobista, kun herra yritti "varastaa" Bellan :( Juu, en mie vielä pitkitä, katsotaan sitten kuun lopulla.. Kiitos kommentista :)
Purriainen, haa, tuota sanaa haeskelinkin eilen, dramaattinen! Juuri sitä hän on. Khyllä hän esiintyy vielä, Philip myös (ja lisää tietoa heistä hieman 5. luvussa). Tässä luvussa ei sittenkään tapahtunut niin paljon, mutta ainaskin jotain. Kiitos kommentista :)
Sini(tiainen), toivottavasti et spoilaannu lisää. Miekin spoilaannuin BD:stä ennen kuin sain sen käsiini (Renesmeestä itse asiassa, mutta en ajatellut asiaa laisinkaan ennen kuin sain kirjan). Kiitos kommentista :)
Amanecer, parempi myöhään kuin ei milloinkaan (eikö?). Kolmiodraamojahan hyvinkin ;) Kiitos kommentista :)
Annoy, niin järkyttyi. Kukaan ei ollut kertonut, että vampyyrit voivat saada lapsia ihmisten kanssa.. Kiitos kommentista :)
Cabro, aikaa löytyy :D Ja intoa (ja ideoita). Rebecca hautaan team saa lisää jäseniä.. ;D Kiitos kommentista :)
Okei, oli pakko tulla laittamaan tämä nyt, koska joudun kohta lähtemään ystäväni luo ja sitten joidenkin tuntien päästä kuudennen Potterin yönäytökseen! Jee. Ajattelin ensin laittaa tämän vasta huomenna, mutta pöh, miksi pihdata lukua, kun viideskin etenee hyvää vauhtia? :D
Luku 4 - Kahdestaan istuskelua
Yksi mustaliloista koristetyynyistä lojui lattialla riekaleina, täysin silputtuna. Punatukkainen tyttö makasi sängyllä kädet silmillään ja koetti saada selkoa ajatuksiinsa. Renesmee oli Edwardin tytär, Bella oli hänen äitinsä. Miten se oli tapahtunut? Milloin? Rebecca nousi istumaan ja näki kuvajaisensa sänkyä vastapäätä olevasta peilistä.
En voi uskoa tätä! Jotenkin ihmeellisesti Caroline ja Adam löytävät minut ja sitten Bella saa lapsen. Maailma on menossa ihan hulluksi.
Hän näpräsi vasemmassa ranteessaan olevaa kultaista sydänrannekorua, jonka oli saanut Dominicilta aikoinaan.
Tai ehkä minä en ymmärrä tätä maailman menoa.
Rebeccan huoneen ovi aukesi hiljaa narahtaen. Hän kohotti katseensa nähdäkseen, kuka oli tullut. Caroline seisoi ovella huolestunut ilme kasvoillaan.
”Sinulla ei taida olla kaikki hyvin, kultaseni”, tämä totesi lempeästi. Caroline oli Rebeccalle kuin äiti, oli ollut koko sen ajan, kun he olivat asuneet ja matkustelleet yhdessä.
”Olet väärässä”, Rebecca sanoi pudistaen päätään. Hän nappasi käsiinsä yhden koristetyynyn ja ryhtyi näpräämään sitä. ”En vain pysty ymmärtämään erästä asiaa.”
Caroline asteli lähemmäs Rebeccaa sulkematta ovea. ”Haluatko kertoa minulle? Voisin auttaa sinua.”
”Hyvä on.” Rebecca katsoi Carolinea silmiin ja kertoi kaiken ensimmäisestä koulupäivästä lähtien huolellisesti. Caroline kuunteli hiljaa jokaisen sanan ja puhui vasta, kun Rebecca oli päässyt loppuun.
”Nic siis ehdotti, että Bella olisi tullut raskaaksi ihmisenä?”
Rebecca nyökkäsi. ”Niin, mutta eihän se ole mahdollista, Caroline. Edward on vampyyri, hän ei voi saada lapsia. Vai voiko?”
Caroline näytti hetken aikaa pohdiskelevalta. ”Itse asiassa olen kuullut parista tällaisesta tapauksesta ennenkin. En itsekään ymmärrä, miten se voi olla mahdollista, että ihminen tulee raskaaksi vampyyrille, mutta kyllä se vain on.” Hän tarkasteli Rebeccaa, joka näytti hänen mielestään surulliselta. ”Miksi näytät tuolta? Oletko surullinen?”
”En, olen vain järkyttynyt. En voi uskoa, että jotain sellaista on tapahtunut!”
Rebecca nosti katsettaan ja näki silmäkulmastaan Jaredin, joka oli ilmestynyt ovelle. Tämä piteli käsiään puuskassa ja näytti siltä kuin aikoisi sanoa jotain.
”Becky, myönnä pois, että olet kateellinen Renesmeestä”, Jared naurahti ja sai Rebeccan puristamaan koristetyynyä. ”Taidat nyt haluta lasta Nicin kanssa, mutta pahoittelen, se ei onnistu. Mutta voittehan te aina adoptoida, tiedäthän?”
Rebecca heitti tyynyn päin Jaredia, mutta tämä ehti livahtaa huoneesta pois. Hän hautasi kasvot käsiinsä ja tunsi Carolinen käden hiuksissaan.
”Poika taisi osua arkaan paikkaan, vai mitä?” tämä totesi hiljaa, rauhoittavalla äänellä. Rebecca pudisti päätään käsittämättä, mistä Caroline oikein puhui. ”Ai, luulin, että hermostuit, koska hän oli oikeassa.”
”Mitä?” Rebecca henkäisi nostaessaan katseensa mustahiuksiseen naiseen. ”Ei, en minä lasta halua, enkä ole kateellinen. Tai ehkä ihan vähän, mutten kuitenkaan osaisi kuvitella itseäni pienen lapsen äitinä.”
Caroline nyökkäsi ymmärtäväisesti ja nousi sängyltä. ”Tiedän, mitä tarkoitat, Rebecca. Kun minä olin nuori, äitini puhui kovasti naimisiin menosta ja lasten hankkimisesta. Itse en kuitenkaan hänen ihmetyksekseen ollut innostunut, kun hän esitteli minulle miehiä, joista yhdestä voisi tulla aviomieheni ja lasteni isä.” Hän jäi tuijottelemaan päiväpeiton reunaa muistelevan näköisenä. ”Sanoin siitä äidilleni, ja hän luuli tehneensä jotain väärin kasvattaessaan minua. Mutta nyt kun olen elänyt näinkin kauan, lähes kaksisataa vuotta, tunnen vihdoin itseni valmiiksi lapsille ja avioliitolle.”
Caroline naurahti ja Rebecca alkoi hymyillä. ”Et siis kadu sitä, ettet tehnyt niin kuin äitisi halusi?”
”En. Hän kyllä yritti kovasti kääntää päätäni, mutta ei hän onnistunut. Kerran menin kyllä naimisiin itseäni vanhemman miehen kanssa, mutta liittomme kariutui. Hän halusi lapsia, minä en.” Caroline käveli ovelle ja kääntyi katsomaan Rebeccaa, joka oli siirtynyt sängyn reunalle. ”Älä anna Jaredin härnätä sinua liian paljon. Niin ja toivottavasti selvität ajatuksesi Renesmeen suhteen.”
Rebecca nyökkäsi. ”Kiitos, Caroline. Luulen, että alan jo pikku hiljaa hyväksyä asian.”
Caroline hymyili lämpimästi Rebeccalle ennen kuin poistui huoneesta jättäen tämän rauhaan. Punatukkainen tyttö noukki nopeasti koristetyynyn lattialta ja asetti sen muiden tyynyjen joukkoon sängyn päätyyn. Hän oli iloinen siitä, että Caroline oli olemassa, ja että tämä kuunteli häntä. Ei tämä ollut mitään erityistä sanonut, mutta juttelu oli parantanut Rebeccan mielialaa hieman.
Bella reagoi varmasti samalla tavalla kuin minä nyt. Hän taatusti järkyttyi saatuaan tietää raskaudesta. Minä taasen järkytyin vain siitä tiedosta, että hänellä on lapsi Edwardin kanssa.
Rebecca kävi makaamaan sängylleen ja tuijotteli katosta roikkuvaa violettia kattolamppua. Hän naurahti ääneen pienelle kuvitelmalleen, jossa Nic piteli sylissään pientä, tummahiuksista tyttövauvaa, heidän lastaan. Mutta Rebecca pudisti päätään ja muistutti itseään, ettei lapsi olisi mitenkään mahdollinen ja ettei hän edes halunnut lasta.
Minulle riittää Dominic. Ja Jared, joka käy kyllä toisinaan hieman isommasta lapsesta.
***
Renesmee piirteli matematiikan vihkonsa sivulle ruusuköynnöstä, joka alkoi sivun ylälaidasta ja loppui alalaitaan. Köynnöksen ympärille hän lisäsi lintuja kantamaan ruusuja kynsissään. Renesmee pysähtyi hetkeksi aikaa tuijottamaan piirrostaan ja totesi sen näyttävän hyvältä. Juuri kun hän oli palaamassa takaisin piirtämispuuhiinsa, varjo heijastui sivun ylle ja sai hänet nostamaan katseensa.
”Sinä piirrät kauniisti”, oranssihiuksinen poika sanoi istuessaan tytön eteen. Hän hymyili ystävällisesti.
”Kiitos”, Renesmee kiitti ja käänsi katseensa takaisin vihkon sivulle. ”Sinä taidat olla Jared?” Hän nosti katsettaan vihkosta hieman ja näki pojan kaivelevan laukkuaan.
”Niin olen”, Jared myönsi asettaessaan matematiikan kirjan pulpetille. R-nimikoru pilkisti kirjan välistä ja sai Renesmeen tuijottamaan sitä. ”Löysin korusi pari päivää sitten koulun pihalta”, tämä sanoi ojentaessaan korua tytölle. ”Sehän on sinun, Renesmee?”
Tyttö nyökkäsi ja nappasi korun pojan kädestä. Hän tutki sitä hetken ennen kuin laittoi sen kaulaansa. ”Se taisi pudota minulta. Korjasitko sinä lukon?”
Jared nyökkäsi opettaja Boltonin saapuessa luokkaan ja oli kääntymässä poispäin Renesmeestä, mutta tämä tökkäsi häntä selkään kynällään ja muodosti nopeasti huulillaan sanan ”kiitos”.
”Ole hyvä”, Jared kuiskasi pikaisesti takaisin, kun Bolton aloitti opettamisen. Tämän tunneilla ei häiriköity, se oli tullut selväksi heti ensimmäisellä tunnilla.
Olet mysteerinen poika, Jared, Renesmee ajatteli nojatessaan käteensä ja koristellen uutta vihkon sivua. Hän ei antanut laisinkaan huomiota opettajalle, häntä ei juuri nyt kiinnostanut matematiikka. Hän halusi saada lisää tietoa Jaredista. Jos vain jotenkin voisimme jutella.
Juuri silloin tytön eteen sujahti vihkosta repäisty paperinpalanen, jota oli taiteltu hieman. Teksti paperilla oli hyvin selvää, hieman kaunistakin. Renesmee katsahti pikaisesti ympärilleen, mutta kaikki olivat keskittyneet opettajaan. Hän kohautti olkiaan itsekseen ja lukaisi lapulle kirjoitetun tekstin.
’Saanko kutsua sinua Nessiksi?’
’Toki. Mistä muuten tiesit nimeni?’
Renesmee liu’utti paperia kohti Jaredia, joka nappasi sen nopeasti itselleen kääntämättä katsettaan Boltonista. Pian lappu sujahti takaisin tytön pulpetille.
’Minulla on eräänlainen lahja. Sinähän et ole kokonaan vampyyri, Ness?’
’Millainen lahja? Älä sano, että pystyt lukemaan ajatuksia! Jep, minä olen puoliksi ihminen.’
’Kunpa pystyisinkin. Kerron taidostani myöhemmin, jos käy? Et välttämättä ymmärtäisi sitä tässä ja nyt. Kuule, sinullakin on jonkinlainen taito, eikö olekin? Sinä voit näyttää kuvia?’
Renesmee alkoi ihmetellä. Miten Jared tiesi hänen kyvystään? Johtuiko se tämän omista kyvyistä?
'Jared, jospa minäkin kerron asiasta myöhemmin. Tai paremminkin näytän sinulle, okei?’ Tyttö lukaisi viestin uudestaan ja empi hieman ennen kuin painoi kynän uudestaan paperille. ’Haluatko istua kanssani ruokalassa?’
’Sovitaan niin. Joo, istutaan vaan.’
He lähettelivät lappuja koko tunnin ja pari kertaa Renesmeen takana istuva Katie tökkäsi häntä kynällä ja kysyi, että mitä hän oikein teki. Silloin Renesmee vain hymyili salaperäisesti ja jatkoi lapun kirjoittamista Jaredille. Kyllä hän Katielle kertoisi myöhemmin, olihan tämä hänen ensimmäinen ihmisystävänsä koulussa.
’Muuten, istummeko me kahdestaan vai sinun perheesi kanssa?’
’Kahdestaan, Jared. Rosalie ei kuitenkaan päästäisi sinua pöytäämme Rebeccan takia. Onko hän muuten sukua sinulle?’
”Hän on tätini. Minä taidan ymmärtää Rosalieta, Rebecca on toisinaan ärsyttävä.’
Renesmee naurahti hiljaa. ’No, ehkäpä hän sitten päästäisi sinut pöytäämme.’
’Niin, ehkäpä.’
***
Cullenit istuivat ruokalassa samassa pöydässä kuin aiempinakin päivinä ja juttelivat hiljaa toistensa kanssa. Pöydästä puuttui ainoastaan Renesmee, jota kukaan heistä ei ollut nähnyt sitten aamun. Bella katseli ympärilleen nähdäkseen tyttärensä istuvan jossain pöydässä, mutta turhaan. Tätä ei näkynyt missään.
”Onko kaikki hyvin, Bella?” Edward kysyi, kun Bella oli huokaissut syvään ja lopettanut kääntyilemisen.
”Joo, mietin vain, että missä Renesmee mahtaa olla.” Bella vilkaisi Alicea, joka oli juuri äsken sulkenut silmänsä. ”Alice?”
Keijukaismainen tyttö avasi hetken päästä silmänsä ja otti Jasperin käden omaansa. ”Hän ei tule istumaan kanssamme tänään.”
Bella kohotti kulmiaan. ”Miten niin ei tule?”
”Katsokaa.”
Kaikki pöydässä istuvat käänsivät katseensa ruokalan ovelle, josta Renesmee ja Jared olivat juuri ilmestyneet. Nämä juttelivat innokkaasti ja nauroivat yhdessä kävellessään pienen, neljänistuttavan pöydän luo. Renesmee ei istahtanut alas vaan ohitti pöydän ja käväisi hakemassa ruokaa pikaisesti. Bella katseli uteliaana tyttärensä ja Jaredin juttelua muutaman pöydän päässä heistä.
”Oo, mitäs minä sanoin!” Emmett nauroi kietaistessaan kätensä Rosalien ympärille. ”Hän on jo löytänyt mieleisensä pojan. Katsokaa nyt, he ovat aivan kuin Bella ja Edward silloin.”
”Paitsi, että Jared tuskin sanoo koko ajan, että hän on vaarallinen”, Bella sanoi ja alkoi hymyillä. ”Mutta olen kuitenkin erimieltä, Emmett. Nessie ei ole ihastunut.”
”Rose, kai sinä olet samaa mieltä kanssani?” Emmett katsoi vieressään istuvaa Rosalietä suloisesti, mutta tämä pudisti päätään. ”Et? No, Edward?” Edwardkin pudisti päätään, samoin Jasper ja Alice. ”No, minä sanon kuitenkin, että jos Nessie ei ole vielä ihastunut, hän tulee ihastumaan ja unohtamaan koiran.”
Edward pudisti päätään. ”Enpä usko, Emmett. Heitä ympäröivä side on hyvin vahva.”
”Niin ja näithän sinä millainen Nessie oli, kun Jacob lähti kotiin Ranskasta”, Bella lisäsi katsahtaessaan uudestaan pöytään, jossa Jared ja Renesmee istuivat. Molemmat nojasivat käsiinsä ja he olivat ilmiselvästi uppoutuneet keskusteluun.
”Kyll-”, Emmett aloitti, mutta keskeytti huomatessaan Rosalien tuijottavan ruokalan ovelle ja murisevan vaimeasti. Rebecca ja Dominic kävelivät heidän pöytäänsä kohti pidelleen toisiaan kädestä.
”Hei”, Rebecca tervehti heidän pysähtyessään pöydän päähän. ”Haittaako, jos liitymme seuraan?”
”E-”, Bella oli aloittamassa, mutta Rosalie alkoi puhua päälle.
”Tila ei taida riittää”, tämä sanoi kireästi. ”Anteeksi nyt vain.”
Dominic vilkaisi vaaleahiuksista vampyyria ja osoitti sitten kahta tuolia tämän vieressä. ”Ai, minä kun luulin, että nuo kaksi tuolia olivat vapaita, mutta niissä taitaakin istua sinun mielikuvitusystäviäsi.”
”Rose on tänään vain huonolla tuulella ja kaipaa rauhaa”, Alice sanoi anteeksipyytävään sävyyn, kun Rosalie tuijotti vuorotellen Rebeccaa ja Dominicia happamana. ”Älkää välittäkö hänestä.”
”Istukaa alas vain”, Edward ja Bella kehottivat yhteen ääneen. Rebecca oli liikahtamassa juuri, kun Rosalie pomppasi pystyyn.
”Jos he jäävät, minä lähden”, tämä sanoi siirtyessään pöytien väliselle käytävälle. ”Nähdään kotona.”
Emmett katsoi Rosalien perään, kun tämä marssi ruokalan ovelle. Hän katsahti Aliceen, joka sanoi hiljaa, että hänen pitäisi mennä perään. Emmett nousi ylös ja kiirehti rakkaansa mukaan.
”Rosalie ei taida pitää minusta vieläkään”, Rebecca tuumasi istuutuessaan alas Dominicin kanssa Bellaa ja Edwardia vastapäätä. ”No, täytyy myöntää, että tunne on hieman molemminpuolinen.” Hän katsahti ympärilleen ja kiinnitti huomiota Renesmeen puuttumiseen.
”Hän istuu Jaredin kanssa”, Edward vastasi ennen kuin Rebecca ehti aukaista suutaan. ”Tuolla.”
Muutaman pöydän päässä heistä Renesmee kertoi innokkaana niistä ajoista, kun he olivat asuneet ulkomailla. Hän selitti kuinka upeita maat olivat olleet ja kertoi kaikenlaisista hassuista jutuista, joita ulkomailla oli sattunut. Jared kuunteli ja keskeytti tytön välillä kysyäkseen jotain, mutta antoi tämän sitten taas jatkaa hetken aikaa ilman keskeytyksiä.
”Hei, nyt on sinun vuorosi”, Renesmee sanoi lopetettuaan kertomisensa ajasta, jolloin he olivat asuneet Italiassa. ”Kerro minulle jotain.”
”Mitä?”
”Vaikka siitä taidostasi.”
Jared hymyili. ”Hyvä on. Minä luen ihmisiä. Kun katson heitä, esimerkiksi sinua, voin nähdä luonteenpiirteesi tai mitä sinä osaat. Jos keskityn oikein kunnolla, voin tunkeutua jopa muistoihin.”
”Sinä siis saat helposti selvitettyä tiedot ihmisistä?” Renesmee piirteli sormellaan kiemuraista kuviota pöydän pintaan.
”Niin. Sinustakin sain tietää aika lailla asioita.”
He jäivät hetkeksi tuijottamaan toisiaan uteliaina, kädet rinnalle ristittyinä. Kumpikaan ei kuullut ruokalan hälinää, ei huomannut kenenkään toisen katsovan heitä. Renesmeen suklaanruskeat silmät pitivät Jaredia otteessaan ja vasta Katien ilmestyminen pöydän viereen sai heidän katseensa kääntymään muualle.
”Minä ja Liz menemme ulos”, Katie ilmoitti vilkuillen Jaredia. Hän muodosti huulillaan sanan ’Mitä?’ ja hymyili heti perään. Renesmee vilkaisi Jaredia ennen kuin sanoi mitään Katielle.
”Okei. En ehkä kerkeä tulemaan seuraksenne, mutta nähdään biologiassa.”
Katie nyökkäsi ja jätti Renesmeen ja Jaredin taas kahdestaan. He katsahtivat toisiinsa hymyillen, mutta käänsivät katseensa pikaisesti pois.
”Hän on utelias”, Jared totesi napatessaan banaanin tarjottimelta.
”Kukapa ei olisi?” Renesmee kysyi. Hän katsoi ihmetellen kuinka Jared kuori banaanin. Ei kai tämä meinannut syödä sitä? ”Mitä sinä teet?”
”Olen utelias.” Jared ojensi banaanin kohti Renesmeetä. ”Sinähän syöt jonkin verran ihmisruokaa?” Tyttö nyökkäsi ottaessaan banaanin käteensä. ”Ajattelin vain, että haluaisit syödä tämän banaanin.”
Renesmee alkoi nauraa ja puraisi palasen hedelmästä. Jared oli hänen mielestään hauska tyyppi, joka ehdottomasti sai hänet nauramaan. Tämä vaikutti myös mukavalta ja luotettavalta, mutta Renesmee ei ollut tehnyt vielä lopullisia päätöksiä pojasta, eihän hän tuntenut tätä kunnolla.
***
”Ness?”
”Niin?”
”Haluaisitko istua huomennakin kanssani ruokalassa?”
Jared kääntyi katsomaan Renesmeetä heidän kävellessään kohti koulun parkkipaikkaa. He olivat viettäneet koko loppupäivän yhdessä, paitsi niillä tunneilla, jotka eivät olleet yhteisiä. Silloin Katie ja Liz, Renesmeen uudet ihmiskaverit, olivat kyselleet häneltä Jaredista ja Renesmee oli ollut hieman kiusaantunut siitä.
”Tykkäätkö sinä hänestä?” Liz, vaaleanruskeahiuksinen tyttö, kysäisi ennen biologian tunnin alkua.
”Mitä teidän välillänne on?”
He olivat pelkkiä kavereita, niin Renesmee oli vastannut ja kerännyt Katien ja Lizin epäilevät katseet itseensä.
”Kyllä se minulle sopii.” Renesmee hymyili pikkuisen. ”Tai voisit istua meidän kanssamme. Rebecca ja Dominic istuivat tänään perheeni kanssa.”
”Ja häätivät Rosalien ja Emmettin pois”, Jared muistutti.
Renesmee huokaisi. ”Rosalie vihaa Rebeccaa, enkö tehnyt sitä jo selväksi? Sinua hän ei tunne.”
”Totta, mut-”
Renesmee pysähtyi ja tarttui Jaredia olkapäistä. ”Minäkään en tunne sinua kunnolla, Red, mutta haluan oppia tuntemaan.” Hän päästi kätensä valahtamaan sivuilleen ja hyvin pieni puna kohosi hänen poskilleen. Jared hymyili lempeästi.
”Niin minäkin.”
He jatkoivat kävelyä hiljaisina, mutta pian Jared alkoi kertoa vitsejä, joille Renesmee nauroi. Kun he saapuivat parkkipaikalle, tyttö näki tutun punaisen Wolksvagenin ja pitkän pojan, pikemminkin miehen, nojaavan autoa vasten. Renesmee puhkesi leveään hymyyn ja sai Jaredin kysymään, mikä häntä hymyilytti.
”Jake tuli hakemaan minua”, hän vastasi nopeuttaen kävelyvauhtiaan. He saapuivat nopeasti Wolksvagenin luo ja Renesmee suikkasi suukon Jacobin poskelle. Tämä vilkaisi Jaredia, joka seisoi Renesmeen takana jokseenkin jäykkänä. ”Red, tässä on Jacob”, Renesmee esitteli, ”Jacob, tässä on Jared.”
Pojat tuijottivat toisiaan eivätkä tuntuneet pitävän toisistaan. Kumpikin nyrpisti nenäänsä, Renesmee pisti sen merkille, muttei sanonut mitään.
”Hei”, Jared päätti vihdoin sanoa ystävällisesti.
”Hei. Sinä olet yksi niistä toisista vampyyreista?” Jacob kysyi vetäen Renesmeetä lähemmäs kehoaan.
”Niin olen. Ja sinä taidat olla yksi niistä ihmissusista, joista olen kuullut eräältä perheenjäseneltäni?”
Jacob nyökkäsi sanaakaan sanomatta ja siirsi katseensa Renesmeehen, joka tuijotteli maahan. ”Me tästä lähdemme, vai mitä Nessie?”
”Joo. Nähdään huomenna, Red.”
”Nähdään, Ness.”
He hymyilivät toisilleen ennen kuin Renesmee nousi auton kyytiin Jacobin kanssa.
A/N: Hihii.. Okei, ei tässäkään ehkä vielä mitään niin paljoa tapahtunut, mutta kuiteskin. Toivottavasti ei ole virheitä, tarkistin tekstin kyllä kahteen kertaan. Ja sitten.. Risuja, ruusuja? :)
-
Hyvä luku taas. Virheitä en huomannut ja teksti kulki mukavasti. Hahaa, Jacob on mustasukkainen. Ja Jared taitaa olla jo vähän lääpällään Renesmeehen.
Hyvä että olet tehnyt Renesmeesta persoonallisemman kuin BD:ssä. Siinä se on aika persoonaton.
-
Tykkään kamalasti. Jotenki kiva lukea Nessiestä ja sillee. Mutta siltikin; TAPA SE REBECCA!!!! ;D
Oot kehittänyt ihan uskomattoman hyvän ficin, mutta mä vaan en pysty sietämään tota naista :D Mutta en pysty/halua lopettaa lukemistakaan :D
Joten joudun siis pyytämään JATKOA!!!
-
Aaah, uus osa :D
Hihi, hyvä osa tää :D<3
Mmm... Voi Rose parkaa ku joutu lähtee pöydäst >DDD
Mutjoo, Jaredist ja Nessiest tulis ihana pari, koira sikseen >))
Hihi, jatkoa odotan ^^
-
Jee uus osa! Tää olikin mielenkiintonen...
-
Annoy, kiitos :) Jep, BD:ssä sitä ei oikein kuvailtu (ja olihan Nessie aika pieni siinä kirjassa, että niin..), joten oli toki pakko luoda hänestä jonkinlainen. Yhdistellä hieman Bellaa ja Ediä?
Purriainen, kiitos :) Mm, saattavat jossain vaiheessa udellakin ;) Vitos luvussa on semmoinen kiva pätkä vähän Philipin ja Zian tapaamisesta ja näin. Mutta sitten kuutos luvussa niistä ja Nicistä lisää.
katriqqq, kiitos :) Nessie on kiva henkilö, tykkään itse hänestä paljon. Juu, katotaan mitä pystyn tekemään Rebelle :D
SabSab, kiitos :) Niin, mut Rosie ei vaan halunnu istuskella samassa pöydässä petturi punapään kaa (vielä n. sadan vuodenki jälkeen se on katkera).
Pixie, kiitos :) Kiva, jos miellytti.
Saan ehkä viidennen luvun tänne tänä iltana/yönä. Se on siinä yli puolivälin valmiina. En ole pystynyt kirjoittamaan sitten tostain, koska kaverillahan sitä ollaan majailtu ja katottiin se Potter :D *haluu kirjoittamaan* Mjut koetan saada sen tänään (huomenna?) tänne :) (ja kuutos lukua alulle).
Kiitos kaikille kommenteista, ne piristää tosi paljon!
-
tää on kyllä ihana! mulla on aina tälläsiä lyhyitä kommentteja mutta toivottaavast ei haittaa :D
jatkoa !
-
Hyvä luku! 8 ) joku ärsyttää Rebecassa vieläkin, toivottavast se kuolis :D toisaalt ois hyvä jos se sotkis pakkaa. Tuleekohan Jaredille ja Renesmeelle jotain.. Jakesta tulee mustis ; D Uutta lukua odottelen = )
p.s. Olikos mielestäsi uusin Potter-leffa hyvä?
-
empö, kiitos :) Ei tietenkään haittaa! Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita.
tonkss, kiitos :) Jaa-a, ei sitä ikinä tiedä mitä tapahtuu (mä muutan mieltä nopeasti, joten itekään en aina tiedä, että mitäs sitten ja sitten ;D). Spoilaa kuudetta Potter leffaa! --->Juu, Potter oli hyvä. Draco ja Severus <33 Ja oli Harry oli hyvä siinä kohtaa, kun oli Hämäkäkin "hautajaiset", hauskaa :) Ne hampaat/leuat tai se juttu.. hihi..Spoil ends..
Yli 3500 sanaa tässä luvussa! Wow :D Sori, että kesti, lauantai-iltana olin niin väsynyt etten saanut tekstiä oikein aikaiseksi. Toivottavasti ei töki pahasti.
Luku 5 - Sormus
”En ymmärrä miksi Rosalie ei voi antaa Rebeccan olla”, Bella huokaisi maatessaan Edwardin vierellä heidän sängyssään. ”En olisi uskonut hänen olevan niin pitkävihainen.”
”En minäkään, mutta kerran kun Rose alkaa vihata jotain, hän vihaa sitä loppuelämänsä. Siis maailmanloppuun saakka”, Edward sanoi silitellen Bellan poskea. Hän veti tämän syliinsä ja kietoi kätensä hellästi tämän ympärille. ”Onneksi Rebecca ei kuitenkaan tunnu välittävän Rosaliesta.”
”Totta. Pelkäsin aluksi, että he olisivat kiinni toistensa kurkuissa, mutta ihan hyvin he ovat käyttäytyneet viime päivien ajan. Mietin vain, että milloin Rosalien itsehillintä mahtaa pettää.” Bella kuulosti huolestuneelta.
”Emmett on luvannut pitää huolen Rosesta, joten uskon, että kaikki tulee menemään hyvin jatkossakin.” Edward suukotti Bellan otsaa. ”Älä ole huolissasi.”
Mutta Bella oli. Hän oli viimeisten päivien aikana tutustunut uudestaan Rebeccaan ja he tulivat toimeen mainiosti, vaikka molemmat olivatkin hieman varuillaan toistensa seurassa. Edward ja Dominic olivat myös tutustuneet toisiinsa ja muutkin Cullenit olivat parin viimeisen päivän aikana alkaneet olla myötämielisiä Rebeccaa ja Dominicia kohtaan.
”Mitä sinä mietit?”
Bella käänsi katseensa Edwardiin ja suuteli tätä ennen kuin vastasi. ”Nessietä.”
”Mitä sinä hänestä?” Edward uteli kiinnostuneena sivellessään Bellan kaulaa sormellaan.
”Mietin vain häntä ja Jaredia. He näyttävät tulevan erittäin hyvin toimeen keskenään”, Bella kertoi. ”Mietin myös Nessietä ja Jacobia. He vaikuttavat onnellisilta.”
Edward painoi päänsä Bellan päätä vasten. ”He ovatkin. Tiedätkö muuten, mitä Jacob suunnittelee?” Bella pudisti päätään. ”Nessie ei välttämättä ole valmistautunut siihen, mutta Jacob kertoi minulle aikovansa kosia häntä.”
”Mitä?”
Bella nousi käsivartensa varaan ja tuijotti Edwardia tyrmistyneenä. Jacob kosisi Renesmeetä? Piakkoin? Olihan aikaa kulunut jo kymmeniä vuosia, mutta siltikin idea tuntui Bellasta järjettömältä.
”Hän aikoo kosia Nessietä”, Edward toisti hymyillen vinoa hymyään. ”Et tainnut itsekään olla valmistautunut siihen?”
”En tosiaankaan! Miksi Jacob sitä nyt on ajatellut? Nessiehän esittää 16-vuotiasta, joten heillä ei tosiaan ole asiaa papille vielä muutamiin vuosiin.”
”Bella”, Edward silitti tytön hiuksia, ”minustakin asia tuntuu äkkinäiseltä vaikka vuosia onkin kulunut jo lähes sata. Tiesit varmasti, että jossain vaiheessa tämä tulisi eteen?”
”Joo, mutta muuttaako Nessie sitten pois? En halua erota ainoasta lapsestani”, Bella selitti haikeana. Renesmee oli hänen ainokaisensa, silmäteränsä.
”Kyllä me ratkaisun keksimme. Voihan Jacob muuttaa tänne meidän luoksemme”, Edward ehdotti, mutta näytti epäilevältä.
”Sanonko ketkä kaksi eivät pitäisi siitä?”
Edward pudisti päätään. Hän tiesi kyllä, että Alice ei haluaisi Jacobia asumaan heidän luokseen, koska tämä vaikutti hänen näkökykyynsä. Ja Rosalie ei vain pitänyt Jacobista.
***
Harmaat pilvet olivat peittäneet taivaan ja auringon, joka kuitenkin pilkisteli pilvien takaa luoden valoa metsään. Jacob ja Renesmee istuskelivat sylikkäin Cullenien talon kulmalla. Kumpikaan ei puhunut mitään, he vain olivat siinä ja nauttivat toistensa seurasta.
Renesmee nojasi päätään Jacobin olkapäätä vasten ja kuljetti sormiaan pitkin tämän kaulaa ja paljasta rintakehää. Hän katsahti välillä ylös nähdäkseen Jacobin hymyilevät kasvot ja saadakseen edes pienen suukon huulilleen. Mutta tällä kertaa tämä suuteli tyttöä intohimoisemmin ja veti hänet mukanaan nurmelle makaamaan. Renesmee alkoi nauraa hiljaa Jacobin kaulaa vasten.
”Jake?”
”Nessie?”
Kumpikin katsoivat toisiaan, heidän silmänsä kiiluivat kuin kirkkaat tähdet tummalla yötaivaalla. Jacob painoi huulensa Renesmeen poskelle ja otti sitten tämän kasvot käsiinsä varovaisesti, jolloin tytön posket punehtuivat hieman.
”Kuule, minulla on sinulle yllätys”, hän sanoi hymyillen.
”Onko? Millainen?” Renesmee alkoi kysellä.
”Tällainen.”
Jacob siirsi toisen kätensä farkkujensa taskuun ja etsiskeli hetken aikaa ennen kuin toi kätensä Renesmeen kasvojen eteen. Hänen kädessään oli hyvin pieni puinen rasia, jota Renesmee tuijotti uteliaana.
”Ota vain.”
Renesmee nousi pois Jacobin päältä ja istahti nurmelle tämän viereen. Hän otti rasian käteensä, avasi sen kannen ja kippasi sisällön avonaiselle kämmenelleen. Puinen sormus, johon oli kaiverrettu kiemuraisia kuvioita, putosi Renesmeen kädelle. Tyttö laski rasian kädestään ja katseli sormusta ihmeissään.
”Tein sen itse”, Jacob kertoi noustessaan istumaan. ”Koristelu oli vaikeaa, mutta toivottavasti tykkäät.” Hän nappasi sormuksen käsiinsä ja pujotti sen Renesmeen oikean käden nimettömään. ”Pidätkö siitä?”
”Se on kaunis, mutta en ymmärrä, miten sinä oikein osaat tehdä jotain tällaista, Jake!” Renesmee katseli sormusta sormessaan, se oli hieman liian iso hänelle. ”Kiitos.”
Jacob hymyili. ”Tiedän, hopea tai kulta olisi varmasti ollut hienompaa, mut-”. Renesmee hiljensi hänet painamalla huulensa hänen huulilleen.
”Ihan sama onko tämä puuta vai hopeaa vai kultaa. Minä välitän vain siitä, että se on sinulta.”
”Hyvä. Kuule, lähdetkö mukaani La Pushiin?”
”Nyt?”
”Nyt.”
Renesmee pudisti päätään. ”En voi, Jake, mutta joku toinen päivä, jooko?”
”Joo. No, tuletko sitten saattamaan minut edes rajalle?”
”Totta kai.”
Jacob muuttui punaruskeaksi sudeksi ja Renesmee lähti tämän kanssa La Pushin rajalle. Hän tiesi sopimuksesta, jonka mukaan vampyyrit eivät saaneet astua reservaattiin, mutta se ei koskenut häntä, eihän hän ollut kokonaan vampyyri. Renesmee olisi aina tervetullut La Pushiin, niin Jacob oli aikoinaan sanonut.
***
”Philip, kuuntelisit minua!”
”Minä olen kuunnellut sinua jo aivan tarpeeksi, Lucrezia. Jätä minut jo rauhaan tai muuta pois!”
”En ikinä jättäisi sinua kahdestaan Nicin kanssa, ties mitä te kaksi keksisitte!”
Jared ja Dominic istuivat olohuoneessa vaalealla sohvalla ja kuuntelivat keittiöstä kantautuvaa huutoa. Lucrezia oli päättänyt, ties kuinka monennen kerran, saada Philipin tajuamaan, että hän olisi tälle hyväksi, mutta kaikki ei ollut aivan onnistunutkaan.
”Itse asiassa minäkään en ymmärrä Philipiä”, Jared tokaisi.
”Miten niin?”
”No, Zia on todella viehättävä nainen! En ymmärrä miten hän pystyy pitämään näppinsä erossa tästä.”
Dominic kohotti kulmiaan. ”Jos hän kerta on niin viehättävä, mikset sitten itse kerro sitä hänelle? Lucrezia varmasti pitäisi sanoistasi…ja sinusta.”
Jared näytti hapanta naamaa. ”Liian vanha, valitan.”
”Niin, hän on lähes tuplasti sinun ikäisesi.”
Jokin meni rikki keittiössä ja Lucrezia ryntäsi olohuoneeseen Philip perässään. Tämä näytti hieman yli nelikymppiseltä ja miehellä oli lyhyet, ruskeat hiukset.
”Kiitos vain tauluni rikkomisesta!” Philip huusi Lucrezian perään, joka juoksi ulos koko talosta. Hän huokaisi pudistelleen päätään ja kiinnitti sitten huomiota sohvalla istuviin Jarediin ja Dominiciin. ”Anteeksi, hän on ihan mahdoton.”
”Ei se mitään”, Jared sanoi, ”kyllä tuohon on totuttu. Lucrezia on vain niin intohimoinen nainen, joka ei helposti luovuta.”
”Niin”, Dominic myötäili. ”Philip, voi olla, että saat kestää häntä vielä pitkään.”
Ruskeahiuksinen mies istahti vaaleaan nojatuoliin ja rypisti otsaansa. Hän oli kauan sitten pelastanut Lucrezian aviomieheltään, joka oli yrittänyt tappaa naisen. Se oli tapahtunut Italiassa, lähellä Venetsiaa…
”Missä minä olen?” Lucrezia vaikeroi tuntiessaan viileän yötuulen kasvoillaan. Hän tunsi kylmät käsivarret ympärillään ja värähti. ”Kuka sinä olet?”
”Philip”, mies vastasi ja laski naisen kostealle nurmikolle. He olivat aidan metsän laidalla, kaukana Lucrezian kodista. ”Onko sinulla sukulaisia?”
Nainen mietti hetken ja pudisti sitten päätään. ”Ei ketään, joka välittäisi. He pakottaisivat minut takaisin mieheni luo.” Hänen silmänsä rävähtivät kunnolla auki ja hän tarttui miestä paidasta. ”Älä pakota minua menemään takaisin kotiin! Hän tappaa minut!”
Mies otti mustan viitan ympäriltään ja kietaisi sen yöpukuisen naisen ympärille. Tämä puristi viittaa lujasti ja alkoi itkeä lohduttomasti.
”Hän tappoi meidän lapsemme, mutta kukaan ei usko! Hän tappoi pienen vauvamme.”
”Shh, minä lupaan, ettet enää ikinä joudu takaisin hänen luokseen. Haluatko lähteä minun matkaani?”
Lucrezia tuijotti Philipiä pitkään itkuisin silmin. ”Ha… Haluan! Ota minut mukaasi, muukalainen!”
Philip oli ottanut Lucrezian mukaansa ja vienyt tämän sen aikaiseensa asuinpaikkaan, jossa hän oli muuttanut naisen vampyyriksi tämän omasta tahdostaan. Siitä lähtien Lucrezia oli kulkenut Philipin kanssa yhdessä ja alkanut pikku hiljaa osoittaa rakkauttaan tätä kohtaan saamatta vastakaikua.
”Kadutko sitä, että pelastit hänet?” Dominic kysyi rikkoen hiljaisuuden. Philip pudisti päätään ilmeettömänä. ”Miksi muuten teit sen?”
”Koska oma isäni oli tappanut äitini, enkä halunnut sen vääryyden tapahtuvan kenellekään toiselle. Ihan sattumaltahan minä törmäsin Lucreziaan ja hänen aviomieheensä. Tiesin heidän pienestä tytöstään, Agnesesta, ja kun kuulin tämän kuolleen, tiesin, mitä oli tapahtunut ja mitä tapahtuisi myöhemmin. Minun oli pakko pelastaa hänet.”
Jared virnisti. ”Ja nyt Philip on ikuisesti Zian prinssi!”
”Tapasin muuten Carlisle Cullenin eräänä päivänä”, Philip sanoi vaihtaen aihetta. ”Hän vaikutti erittäin mukavalta. Mites muiden Cullenien laita on?”
”Mukavia hekin ovat, mutta Rebeccalla ja heillä on yhteinen menneisyys, joka ei ollut mitä parhain. Ainakin yksi Cullenien tytöistä vihaa häntä”, Dominic kertoi. ”Ja Jared on tehnyt lähempää tuttavuutta sen puolivampyyrin kanssa.” Hän loi vihjaavan katseen oranssitukkaiseen poikaan vieressään.
”Millainen hän on?” Philip kysyi luoden katseensa Jarediin, joka kohautti olkiaan välinpitämättömästi.
”Ihan mukava.”
”Ihan mukava?” Dominic toisti naurahtaen. ”Tarkoitit varmaan erittäin mukava?”
Jared tönäisi häntä ja katsoi varoittavasti. ”Niin, Nic juuri sanoi, mitä oikeasti ajattelin.” Jared vilkaisi Philipiä, jonka suu oli vääntynyt hymyyn.
”Tapasin myös yhden jäsenen susilaumasta.”
Dominicin ja Jaredin ilmeet muuttuivat kiinnostuneiksi. ”Ja?” he sanoivat yhteen ääneen.
”Hän selvitti pari asiaa eräästä sopimuksesta, jonka heidän isoisänsä olivat tehneet kauan sitten Cullenien kanssa. Pojat, La Pushiin teillä ei ole asiaa, muistakaa se.”
”Miksi?” Jared kysyi. ”Onko siellä jokin susien salainen tukikohta?”
”Se on heidän aluettaan, heidän maataan ja meidän pitää kunnioittaa sitä. Ette mene sinne huvin vuoksi, ettekä missään nimessä metsästämään.”
Pojat nyökkäsivät ja Philip lähti korjailemaan rikkoutunutta tauluaan keittiöön. Jared oli lähdössä takaisin naapuritaloon, mutta Dominic tarttui häntä kädestä ja veti hänet takaisin istumaan.
”Haluatko, että pyydän Beckyn tänne?”
”En”, Dominic sanoi, ”menen hänen luokseen ihan kohta. Kuule, sinä tosiaan näytät viihtyvän sen Renesmeen kanssa.”
”Entä sitten?” Jared puuskahti välttelevästi.
Dominic hymyili leveästi. ”Ajattelin vain, että jos sinä-”
”Älä sinä ajattele sellaisia”, Jared mutisi pompatessaan pystyyn. Hän tunsi itsensä hieman kiusaantuneeksi Dominicin sanoista. Miksi minusta tuntuu tällaiselta? Jared tuijotti ulos ikkunasta ja toivoi tunteen katoavan, mutta se ei lähtenyt pois. ”Nic?”
”Niin?”
Jared huokaisi hiljaa ja oli jo aloittamassa kysymään jotain, mutta sulkikin suunsa ja keksi nopeasti jotain muuta sanottavaa. ”Mennään. Ei anneta Beckyn odottaa prinssiään liian kauan.”
***
Renesmee istuskeli pöydän ääressä keittiössä syöden paprikavoileipää ajatuksissaan. Jacobilta saatu puinen sormus koreili hänen sormessaan edelleen ja välillä hän ihasteli sitä hymyillen. Se oli omaperäinen, kaunis lahja, jonka teossa oli varmasti mennyt kauan.
Hän varmaan joutui aloittamaan sormuksen teon alusta monia kertoja, Renesmee pohti ihastellessaan sormusta taas kerran. Tämä on kyllä niin Jakea.
Hän laski kätensä pöydälle ja hymyili itsekseen. Jacob oli aiemmin antanut Renesmeelle puisen tähtikaulakorun, jonka hän oli vahingossa hukannut Italiassa. Se oli harmittanut todella kauan ja hän oli yrittänyt etsiä sitä joka paikasta, mutta koru oli ja pysyi kadoksissa.
”Täällähän sinä olet!” Bella oli ilmestynyt keittiön ovelle seisomaan ja katseli Renesmeetä, joka haukkasi juuri palasen leivästään. ”Ol- hmm.. mikä sinulla on sormessasi?”
Renesmee katsahti sormusta ja hymyili. ”Jacob antoi sen minulle. Hän teki sen itse.” Bella käveli lähemmäs ja tarttui Renesmeetä oikeasta kädestä. ”Eikö olekin hieno?”
”Joo. Tuota, olisiko meillä nyt siis aihetta juhlintaan?” Bella kysyi varovaisesti tuijottaen sormusta hieman järkyttyneenä. Ei kai Jacob ollut mennyt kosimaan nyt?
”Miten niin?” Renesmee ihmetteli ja pisti leivänlopun suuhunsa ja alkoi pureskella. Hän tuijotti Bellaa, joka tuijotti edelleen sormessa komeilevaa korua.
”Sinä pidät tätä väärässä kädessä, Nessie.”
”Mitä?”
Bella siirsi katseensa tyttäreensä ja huokaisi. ”Et varmaankaan halunnut kertoa meille vielä? Ymmärrän kyllä, mutta minä tiedän jo. Kuule, eikö tämä ole vähän hätiköity päätös? Tehän vasta saitte toisenne takaisin.”
”Mistä sinä puhut, äiti?” Renesmee kysyi noustessaan ylös.
”Teidän kihlauksestanne!”
Keittiö kävi hiljaiseksi ja molemmat tuijottivat toisiaan hetken aikaa. Renesmee alkoi nauraa, eikä Bella ymmärtänyt, miksi.
”Kihlauksesta? Äiti, emme me ole kihloissa! Miksi sinä sellaista luulit?”
”Ajattelin vain, kun näin tuon sormuksen.”
”Ei, sinä valehtelet. Kerro totuus!”
Bella huokaisi. ”Edward kertoi, että Jacob aikoo kosia sinua.”
”Mitä?” Renesmee henkäisi ja tarrasi kädellään pöydän reunasta. Jacob aikoisi kosia häntä? Ei, Bella varmasti pelleili. ”Sinä vitsailet, etkö?”
”En, kysy vaikka isältäsi.”
Renesmee tuijotti pöydän tummaa pintaa ajatukset sekaisin. Ei hän halunnut vielä kihloihin. He olivat vasta palanneet Italiasta, hän oli vasta vähän aikaa sitten päässyt takaisin Jacobin syliin ja tämän vahvojen käsivarsien suojiin. Hän ei halunnut sitä, ei nyt.
”Nessie, onko kaikki hyvin?” Bella kysyi. Hän näytti hieman huolestuneelta ja kuulostikin siltä. ”Sinä et halua sitä?” Renesmee nyökkäsi. ”Ymmärrän sinua. Minäkään en pitänyt ajatuksesta avioliitosta niin nuorena, mutta minä tein sen kuitenkin. Kuule”, Bella veti tyttärensä syliinsä ja silitteli tämän hiuksia, ”tee niin kuin sinusta tuntuu. Älä tee niin kuin muut haluaisivat sinun tekevän, jooko?”
”Joo, minä lupaan.”
***
Lähes kahden viikon ajan Renesmee ja Jared olivat istuneet joko kahdestaan tai sitten Cullenien pöydässä, jossa myöskin Rebecca ja Dominic olivat istuneet. He kaikki olivat ahtautuneet pöydän ympärille, ja Rosaliekin oli aivan yllättäen päättänyt istua heidän kanssaan ja olla välittämättä Rebeccasta. Välillä välinpitämättömyys kuitenkin rakoili ja tytöt saivat aikaan pieniä kiistoja.
Rosalie murjotti ja silppusi sämpylää tarjottimelleen. Hän oli kuin muita ei olisikaan istunut koko pöydässä, Emmettkin oli täyttä ilmaa hänelle. Rebecca taasen tuijotti herkeämättä vaaleahiuksista vampyyria ärsyyntynyt ilme kasvoillaan. Kaikki olivat ihan hiljaa, paitsi Jared ja Renesmee, jotka kuiskivat hiljaa toistensa kanssa.
”Voisitko lopettaa?” Rosalie kysyi kireästi siirtämättä katsettaan sämpylästä, josta oli hädin tuskin enää puoliakaan jäljellä.
”En”, Rebecca vastasi ääni yhtä kireänä. ”Odotan yhä anteeksipyyntöäsi.”
Rosalie pudisti päätään. ”Minä en sinulta anteeksi pyydä.” Hän mulkaisi punatukkaista tyttöä, joka istui häntä vastapäätä. ”Voitko jo lopettaa?”
Rebecca kohautti olkiaan ja käänsi katseensa pois. Silloin Rosalie mutisi jotain, jonka hän kuuli ja pomppasi pystyyn ketterästi.
”Mitä sanoit?”
Rosalie kohotti katseensa sämpylästä. ”En mitään.”
”Sanoithan! Minä tiedän, ettet pidä minusta, mutta voisit yrittää edes käyttäytyä!”
”Kukahan se tässä ei käyttäydy?” Rosaliekin ponnahti seisomaan, samoin Emmett ja Dominic. ”Minä en ymmärrä kuinka te muut pystytte istumaan samassa pöydässä hänen kanssaan! Hän on petturi!”
”Rose, rauhoitu”, Emmett kuiskasi hiljaa ja sai rakkaaltaan vihaa täynnä olevan katseen. ”Menkää edes ulos tappelemaan.”
”Sinähän sen sanoit, Em! Punapää, tule!”
Rosalie siirtyi Emmettin, Alicen ja Jasperin ohi pois pöydän äärestä ja viittoili Rebeccaa mukaansa, joka lähti hänen peräänsä hieman vastahakoisena. Emmett ja Dominic katsahtivat toisiinsa ja lähtivät näiden mukaan, ihan vain varmuuden vuoksi.
”Alice, mitä tapahtuu?” Renesmee kysyi huolestuneena.
”Tappelua”, keijukaismainen tyttö vastasi päätään pudistellen. ”Meidän pitäisi mennä perään, jos jotain vakavaa sattuu.”
”Niin”, Bella sanoi nyökäten. ”He ovat tähän asti pärjänneet niin hyvin, mutta nyt kaikki hajosi käsiin.”
”Vedä sanasi takaisin!” kuului Rebeccan huuto käytävältä. Suurin osa oppilaista kääntyi katsomaan ruokalan ovelle ja osa heistä meni käytävään katsomaan, mitä siellä tapahtui. ”Minä vihaan sinua!”
”Minä vielä enemmän! Olisit vain kuollut sinne metsään, petturi! Sinä yritit hajottaa meidän perheemme! Me emme kaipaa sinua!” Rosalien huuto kantautui ruokalaan. ”Päästä irti!”
Jared ja Renesmee vaihtoivat huolestuneita katseita, samoin Bella ja Alice. Edward ja Jasper nousivat pöydästä ja kiisivät äkkiä käytävään, josta kuului entistä enemmän huutoa. Renesmee huokaisi ja painoi päänsä pöytää vasten.
”Miksi he eivät voi tulla toimeen? Siitä on varmaan miljoona vuotta!” hän vaikeroi tuntiessaan käden hiuksissaan. Jared silitti varovaisesti tytön hiuksia ja puhui tälle kuiskaamalla. ”Minä en kestä istua täällä! Tule, Red, mennään.”
He nousivat pöydästä, veivät tarjottimet ruokineen pois ja lähtivät käytävälle varovaisina. Bella ja Alice istuivat kahdestaan pöydässä ja tuijottivat ruokalan ovea kiinnostuneina. Pian käytävästä kuului kilinää, jotain oli mennyt rikki.
***
Rosalie ja Rebecca olivat saaneet pari taulua rikotuksi käytäviltä, mistä rehtori ei tosiaankaan ollut mielissään. Emmett ja Dominic olivat koettaneet hillitä kaksikkoa, mutta huonoin tuloksin. Nämä olivat olleet toistensa kurkuissa kiinni ja solvanneet toisiaan niin pahasti kuin olivat pystyneet. Rosalie oli lähtenyt heti ruokailun jälkeen kotiin Emmettin kanssa. Hän oli ollut niin vihainen, ettei olisi voinut millään istua paikoillaan tunnilla ja keskittyä opiskeluun.
”Aikamoinen tappelu”, Jared sanoi hiljaa Renesmeelle heidän kävellessään englannin luokasta ulos. ”Onkohan Rose kunnossa?”
”Tuskinpa hän kolhuja sai, paitsi ehkä itsetuntoonsa. Minä en tosiaan ymmärrä heitä kahta! He ovat kuin toistensa pahimmat viholliset.” Renesmee huokaisi ja pyöritti päätään. ”Minä en enää jaksa.”
”En minäkään.”
He kävelivät rakennuksen läpi ulko-ovelle ja puhuivat lukutehtävästä, jonka opettaja Lane oli määrännyt heille juuri äskeisellä tunnilla. Heidän pitäisi lukea määrätty kirja ja tehdä muutamia tehtäviä. Renesmee oli ihan iloinen tehtävästä, hän tykkäsi kirjoista, mutta Jared oli huokaissut ja katsonut epätoivoisesti Renesmeetä.
”En ole oikein lukuihmisiä, Ness”, Jared mutisi. He kävelivät tihkusateessa kohti parkkipaikkaa, josta autot olivat alkaneet huveta. ”Mutta kai minun on pakko yrittää lukea se kirja.”
Renesmee nyökkäsi. ”Tiedän, että pystyt siihen, Red. Ja jos haluat vähän apua, niin kysy vain.”
”Kiitos.”
Parkkipaikalle saavuttuaan Renesmee pysähtyi ja katseli ympärilleen. Hänen ilmeensä muuttui hätäiseksi Jaredin kohottaessa kulmiaan kysyvästi. Renesmee huokaisi ja loi katseensa poikaan.
”Mitä nyt?”
”He ovat jo lähteneet.”
”Perheesi? Miksi?” Jared ihmetteli ristiessään kätensä rinnalleen.
”He varmaan luulivat, että Jacob tulee hakemaan minua niin kuin muina päivinä”, Renesmee mutisi. ”Nyt joudun kävelemään kotiin!”
Jared pudisti päätään. ”Minä vien sinut. Nic ja Becky menivät Nicin autolla ja minulle jäi Audi. Tule, Ness.”
Jared tarttui Renesmeetä kädestä ja veti tämän mukaansa mustan Audin luo. He kapusivat autoon, Jared kuskin paikalle ja Renesmee hänen viereensä. Tyttö katseli pojan kasvoja, kun he ajoivat pois koulun pihasta parin muun auton perässä.
”Tiedätkö edes, missä asun?” Renesmee kysyi varmana siitä, ettei Jared osaisi ajaa heille. Tämä nyökkäsi itsevarmasti kääntämättä katsettaan pois tieltä. ”Taitosi ansiosta?” Poika nyökkäsi uudestaan ja vilkaisi nopeasti tyttöä vierellään. ”Olen kateellinen, Red.”
”Miksi? Sinulla itselläsihän on varsin erikoinen kyky”, Jared tuumasi iloisesti.
”Niin, näytän toisille asioita. Sinä taasen näet toisista asioita. Minäkin haluaisin tehdä sellaista!”
Jared naurahti. ”Ness, voin sanoa, että joskus tästä taidosta saattaa olla pelkkää haittaa. Joskus, kun katsoo jotakuta itselleen tärkeää, saattaa nähdä jotain sellaista mitä ei haluaisi.” Hän tuijotti katse lasittuneena eteensä hetken aikaa ennen kuin kääntyi katsomaan Renesmeetä. ”Ole iloinen siitä, mitä sinulla on.”
”Joo, niin kai. Kuule, saanko pyytää sinulta jotain?” Renesmee hymyili kauniisti ja Jared hymyili takaisin.
”Siitä vain.”
”Minä voin näyttää sinulle joskus menneisyyttäni, mutta koska sinä et voi näyttää minulle niin voisitko kertoa siitä?”
”Nyt?”
”Ihan sama.”
Jared käänsi katseensa tiehen ja kohautti olkiaan. ”Sopii minulle. Mm, käykö sinulle, jos käydään nyt sitten ajelemassa jossain? Jos en viekään sinua heti kotiin?”
”Sopii”, Renesmee sanoi. ”Minulla ei ole kiire minnekään tänään.”
Jared hymyili leveästi. ”Ei minullakaan. No, mitä haluat tietää?”
”Kaiken.”
”Hyvä on. Minä olen siis Rebeccan veljenpoika ja asuin Seattlessa vanhempieni kanssa, mutta he kuolivat, kun olin kymmenen. Menin sitten asumaan setäni luokse. En pitänyt hänestä, enkä hänen perheestään, joten muutamia vuosia siellä asuttuani minä pakenin. En tiennyt minne mennä. Minä vain harhailin ympäriinsä ja nukuin pari yötä metsässä, kunnes sitten eräs aamu heräsin pehmeästä sängystä kauhean kivun jälkeen. Näin Rebeccan ensimmäisenä, enkä tiennyt kuka hän on. Sitten Caroline, ”meidän äitimme”, tuli ja selitti kaiken. Ymmärsin ja uskoin kaiken heti ensi kuulemalla ja olin iloinen, että istuin siinä sängyllä sen naisen kanssa. He, Becky ja Caroline, olivat löytäneet minut metsästä ja Becky oli pyytänyt, että minut muutettaisiin.”
”Oliko hän tunnistanut sinut?” Renesmee kysyi väliin Jaredin kääntyessä vasemmalle risteyksessä. Tie muuttui kapeaksi hiekkatieksi, jota puut ympäröivät.
”Niin Caroline kertoi. Hän sanoi Beckyn kiljahtaneen nähdessään minut ja sitten tämä oli alkanut pyydellä, että minusta tehtäisiin vampyyri. Caroline ja Adam olivat lopulta suostuneet siihen”, Jared kertoi. ”Olen elänyt heidän kanssaan yli kuusikymmentä vuotta ja tappanut vain kaksi ihmistä.”
Hän pysäytti auton järven rannalle. Sen ympärillä kasvoi pelkkää metsää, eikä siellä ollut ketään muita, vain he. Jared astui autosta ulos ja Renesmee teki samoin. He kävelivät laiturille Jaredin selittäessä samalla Dominicista ja Philipistä.
”Nic on ranskalainen ja hänet muutettiin, kun hän oli kahdeksantoista. Yöllä kuulemma joku tunkeutui heidän kotiinsa ja tappoi hänen vanhempansa, mutta tämä murhaaja jätti Nicin henkiin, otti mukaansa ja muutti vampyyriksi. Miehen nimi oli Ferdinand ja Nic eleli hänen kanssaan monia vuosia juoden ihmisverta, mutta lopulta Nic lähti omille teilleen ja tapasi jonkin ajan päästä Philipin. He lyöttäytyivät yhteen ja Nic alkoi totutella eläimen vereen, tosin huonolla menestyksellä.”
”Hän edelleen tappoi ihmisiä?” Renesmee kysyi tuijotellen liplattelevaa vettä. Taivas oli harmaa, hyvin surullisen näköinen, mutta vettä ei satanut.
”Niin. Philipillä oli kova työ saada Nic lopettamaan se ja lopulta hän onnistui. Ja sitten me Beckyn kanssa tapasimmekin Nicin Kanadassa ja he rakastuivat.” Jared huokaisi ja loi katseensa Renesmeehen, joka tuijotteli edelleen vettä.
”Teitä on siis sinä, Rebecca, Caroline, Adam, Philip ja Nic?” Renesmee kysäisi ja kävi makuuasentoon laiturille.
”Ja Lucrezia.”
”Kuka hän on?”
”Italialainen vampyyri, oikea romantikko. Philip pelasti hänet mieheltään joskus kauan sitten ja siitä lähtien he ovat kulkeneet yhdessä. Zia rakastaa Philipiä, mutta tämä ei välitä hänestä laisinkaan. He riitelevät aina, ja Zia itkee Philipin perään.”
Renesmee naurahti. ”Ei kai? Eikö hän osaa päästää irti?”
”Ziako päästäisi irti? Philipistä? Ei ikinä!” Jared huudahti huvittuneena. Hän nousi seisomaan ja katseli taivaanrantaa mietteliäänä. Pian eräs hänestä hauska idea nousi hänen mieleensä saaden hymyn nousemaan hänen kasvoilleen. ”Ness?”
”Niin?”
”Onkohan vesi kylmää?”
”Sinulle mikään ei ole kylmää. Olet vampyyri, muista se.”
Jared kohautti olkiaan ja kumartui Renesmeen ylle. Hän nosti tytön syliinsä, jolloin tämä katsoi häntä kysyvästi ja kiljui sitten.
”Päästä minut alas, Red! Oikeasti, minä en-”
Mutta Jared oli jo pudottanut Renesmeen veteen ja tämä upposi. Hän katseli veden pintaa ja odotti tytön nousevan kohta ylös, mutta tätä ei kuulunut. Pelko ja katumus hiipivät hänen sydämeensä, eikö Renesmee osannut uida? Oliko tämä lyönyt päänsä kiveen? Ei!
Voi ei! Jared huudahti ajatuksissaan sukeltaessaan veteen etsimään tyttöä. Hän löysi tämän nopeasti, kietoi kätensä tämän ympärille ja ui pintaan. Mitä oikein ajattelin? Olen tyhmä, oikea idiootti!
Poika kapusi takaisin laiturille tikkaita pitkin ja asetti yskivän Renesmeen selälleen. Tämä yski ja Jared katseli tätä huolestuneena. Mitä hän oli taas tehnyt? Renesmee oli taatusti vihainen.
”Ness, oletko kunnossa? Olen todella pahoillani! En tiennyt, ettet osaa uida”, Jared puhui käydessään polvilleen Renesmeen viereen. ”Anteeksi, olen todella typerä. Tämä-”
”Red”, tyttö sanoi käheästi ja tarttui poikaa kädestä, ”kaikki hyvin. Saat anteeksi. Et voinut tietää, etten osaa uida.”
”Sinä olit sanomassa sitä, ihan varmasti! Ja minun olisi pitänyt nähdä se sinusta, mutten nähnyt”, Jared melkein huusi vihaisena itselleen. Hän silitti Renesmeen märkiä hiuksia, kun tämä hivuttautui lähemmäs häntä ja painoi päänsä hänen syliinsä. ”Sori.”
”Säästä pahoittelusi vanhemmilleni. Alice taatusti näki, mitä tapahtui, ja Edward näki sen hänen ajatuksistaan. Ja kun viet minut kotiin, he ovat valmiina kuulustelemaan sinua”, Renesmee totesi ja yskäisi. ”Ja Jake ei ainakaan ilahdu kuullessaan.”
Jared pudisti päätään. ”Anteeksi kuitenkin. Se oli tyhmää, aivan älytöntä. Olen tehnyt niin ennenkin ja silloin se oli hauskaa, koska ne, jotka heitin veteen, nauroivat, eivätkä meinanneet hukkua. Mi-”
Renesmee nousi istumaan ja painoi sormensa Jaredin huulille, jolloin tämä hiljeni ja alkoi tuijottaa häntä jokseenkin hermostuneena. Renesmee hymyili ja kumartui lähemmäs Jaredia, jolloin tämä vetäytyi hieman taaksepäin. Mitä tyttö oikein aikoi? Yhtäkkiä kuului loiskahdus ja Renesmeen naurua. Hän oli työntänyt pojan veteen.
”Anteeksi, Red”, hän sanoi ja iski silmää. Jared hymyili vedestä ja ui laiturin laidalle ottaen käsillään siitä kiinni. Hän ja Renesmee katsoivat toisiaan silmiin hymyillen. Jared sipaisi hiussuortuvan tytön korvan taakse ja huokaisi hiljaa mielessään.
Sinä olet niin kaunis.
A/N: <3 Hmm.. toivottavasti teksti ei tosiaan tökkinyt joissain kohti.. Kommentteja? :)
-
Jeeh, jatkoa!
Awwwww, Jared ja Ness<3
HIHIHIIH, Että mä rakastan tota Rosea<3
Tää oli kyl tosi hyvä osa :)
Meen mökkeilemään nyt maanantaihin saakka, ja ois kivaa jos tääl odottas pari osa valmiina luettavaksi ;)
-
Rosalie on kyllä mahtava, rakastan hänen luonnettaan. Ja nyt olen ruvennut pitämään aina vain enemmän ja enemmän Jared/Nessiestä. Kokonaisuudessaan todella ihana luku. Laitapa äkkiä jatkoa! ;)
-
SabSab, juu, eiköhän täällä odota 2-4 lukua ainaskin? :) Rose on ihana henkilö, hänen suuttumuksestaan on kiva kirjoittaa. Kiitos kommentista :)
Amanecer, niinhän Rose on. Ja Jared/Nessie.. :) Kiitos kommentista :) (tykkäilen sun avasta, btw. Bellatrix on yksi lemppari pahiksistani Pottereissa).
Purriainen, itsekin tykkäilen luvun lopusta. Mietinkin, että tuo vähän vaikutti siltä, että Nessie suutelisi tai jotain vastaavaa, mutta niin ei vielä käynyt. Khyllä, ranskishan se. Kiitos kommentista :)
Luku 6 - Matka
”Eivät kai vanhempasi ole enää vihaisia minulle?” Jared kysäisi hänen ja Renesmeen kävellessä Cullenien talon läheisessä metsässä. Pari päivää sitten Jared oli heittänyt Renesmeen järveen tietämättä, ettei tämä osannut uida. Hän oli saanut kuulla siitä tytön vanhemmilta ja myöskin Rebeccalta.
”Isä, hän ei tiennyt!” Renesmee puolusteli Jaredia, joka seisoi hiljaisena Edwardin ja Bellan edessä keittiössä.
”Sinä melkein hukuit!” Bella sanoi huolestuneisuutta äänessään. ”Tiedätkö kuinka surullisia olisimme, jos niin olisi käynyt?”
”Rouva Cullen, olen todella pahoillani tapahtuneesta”, Jared pyysi anteeksi ja kohotti katseensa lattiasta. Edwardin katse oli tiukka, hieman huolestunut, Bella näytti huolestuneelta ja vihaiselta. ”Jos olisin tiennyt, ettei hän osaa uida, en olisi tehnyt niin. Sen piti olla hauskaa.” Jared katsoi surullisesti Bellaa, jonka viereen Rosalie ilmestyi valmiina sanomaan jotain.
”Anna olla, Rose”, Edward mutisi nostaessaan kätensä ylös vaikenemisen merkiksi. ”Olet haastanut tarpeeksi riitaa Rebeccan kanssa, joten jätä Jared rauhaan.” Rosalie mulkaisi Jaredia ja lähti vähin äänin olohuoneeseen. ”Jared, muista, että Nessie ei ole kaltaisemme. Muista, että hän saattaa mennä rikki helposti, joten kohtele häntä sen mukaisesti.”
”Kyllä, herra Cullen. En halua satuttaa häntä, hän on ainoa kaverini täällä.” Jared nyökkäsi ymmärtäväisesti. ”Tiedän, että rakastatte tytärtänne suunnattomasti, hän on hyvin hieno… ihminen.”
Alice ilmaantui keittiöön Rebecca ja Jacob perässään. He eivät hymyilleet, eivätkä näyttänet muutenkaan tyytyväisiltä. Jared laski katseensa takaisin lattiaan ja huokaisi.
”Mitä sinä olet mennyt tekemään, Jar? Sinä yritit hukuttaa Renesmeen?” Rebecca huusi kiihtyneenä päästyään pojan luo. ”Oletko sinä ihan tyhmä? Eikö sinulla ole aivoja?”
”En tiennyt, että hän ei osaa uida!”
”Olisit voinut kuunnella häntä”, Jacob murahti kietoessaan kätensä suojelevasti Renesmeen ympärille. ”Hänhän yritti kertoa sinulle?”
Jared ei sanonut mitään, tuijotti vain lattiaa hiljaisena.
”Eikö yrittänyt?”
”Yritti”, Jared myönsi ja kääntyi katsomaan Jacobia, joka suukotti Renesmeen otsaa. ”Olen todella pahoillani, en tarkoittanut mitään pahaa, oikeasti! Luulin, että Ness olisi minulle vihainen, mutta hän ei ole. Hän otti sen lopulta vitsinä, etkö ottanutkin?”
Renesmee nyökkäsi. ”Niin. Minä työnsin hänet veteen melkein heti sen jälkeen, ja me nauroimme lopuksi koko jutulle. En ymmärrä, miksi teidän pitää nostaa koko jutusta kauhea meteli!”
”Nessie, me vain emme halua, että sinulle tapahtuu mitään pahaa”, Jacob sanoi hiljaa tiukentaen otettaan tytöstä. ”Hei, Jared, koeta olla tekemättä mitään tällaista enää ikinä Nessielleni.” Jared kohtasi Jacobin varoittavan katseen ja nyökkäsi.
”Eivät, mutta Jake on hieman”, Renesmee vastasi tasapainoillessaan kaatuneen puun päällä. Jared käveli hänen vieressään ja oli valmiina ottamaan tytön kiinni, jos tämä tippuisi. ”Mutta hän sanoi ymmärtävänsä sinua ja ideaasi. Sinähän tulet ikuisesti olemaan teini ja ilmeisesti pieni keppostelija.”
Jared naurahti iloisesti. ”Niin, hän on oikeassa. Mutta olen edelleenkin pahoillani. Pelkäsin, että kuolet.”
”Hmph, anna jo olla, Red. Se on vanha juttu.” Renesmee hypähti maahan Jaredin eteen ja hymyili. ”Kuule, haluatko tietää jotain?”
”Kerro vain.”
He kävelivät pienen matkan eteenpäin hiljaisina ja asettuivat sitten istumaan eräälle kannolle, jonka juurella kasvoi sieniä.
”Minä haluaisin lähteä vähäksi aikaa täältä pois, ulkomaille”, Renesmee kertoi kuulostaen haikealta.
”Miksi?” Jared kysyi. Hän oli yllättynyt Renesmeen sanoista.
”Täällä asuminen on alkanut tavallaan ahdistaa. Haluaisin omaa rauhaa edes vähäksi aikaa, pariksi viikoksi vaikkapa. Pieni loma jossain päin Eurooppaa tekisi hyvää”, Renesmee selitti ja alkoi pyöritellä puista sormusta kädessään. ”Ja lisäksi tämä vaivaa minua.” Hän näytti sormusta Jaredille, joka koetti pitää ilmeensä normaalina.
”Sormus?” tämä ihmetteli. ”Ahaa, oletteko sinä ja Ja-”
”Ei, emme. Mutta äiti kertoi, että hän aikoo kosia minua, enkä minä halua sitä vielä. Me vasta palasimme takaisin. Rakastan kyllä Jakea, mutta kihlaus olisi kiirehtimistä, eikö niin?”
Renesmee katsoi Jaredia, joka epätoivoisesti loihti pienen, ymmärtäväisen hymyn huulilleen ja nyökytteli. Pojan silmät kuitenkin olivat muuttuneet yhtäkkiä kylmiksi, mutta sitä Renesmee ei huomannut.
”Niin, olet oikeassa, Ness. Jos se on sinusta liian nopeaa toimintaa, kerro se Jacobille. Hänen pitäisi ymmärtää, jos todella rakastaa sinua”, Jared sai lopulta sanotuksi. Hän ei ymmärtänyt, mistä yhtäkkinen kateellisuuden ja suuttumuksen tunne olivat livahtaneet hänen sydämeensä. ”Ja jos tarvitset tilaa, niin lähde ihmeessä matkalle.”
Renesmee hymyili. ”Kiitos, Red. Taidanpa tosiaan lähteä, täytyy vielä vain puhua äidille ja isälle.”
Hän halasi Jaredia, joka hätkähti, ja kateellisuus väistyi hetkellisesti pois. Sen sijaan lämmin tunne levisi kaikkialle hänen kehoonsa, kun hän haistoi Renesmeen hiuksia ja asetti kätensä tämän ympärille pieneksi hetkeksi. Jared painoi vaivihkaa huulensa tytön hiuksiin ja toivoi, ettei tämä huomaisi.
Jos lähdet, minä ainakin odotan sinua täällä..
***
Rebecca makasi sängyllään ja tuijotteli ulos ikkunasta. Ulkona satoi lujaa ja se sai aikaan ropinaa, kun pisarat osuivat ikkunalasiin. Puinen rannekoru lojui Rebeccan vieressä ja välillä hän katsoi sitä, jolloin muistot syöksähtivät aivojen pohjalta päällimmäisiksi.
Ei, ei! Miksi tein niin? Miksi ihmeessä edes tunsin niin? Hän käänsi katseensa kattoon ja otti korun oikeaan käteensä. Hän muisteli niitä aikoja, kun oli ollut ihminen ja asunut Forksissa. Rebecca, miksi teit sen? Miksi satutit ystävääsi suutelemalla tämän poikaystävän kanssa? Miksi annoit poikaystävän suudella sinua? Rosalie on oikeassa, olet pelkkä petturi. Sinun olisi pitänyt kuolla metsään!
”Ei! Minä ansaitsen elää, vaikka teinkin väärin”, Rebecca huudahti ja vei kädet kasvoilleen. Häntä suututti ja hän oli hyvin varma, että itki nyt, vaikka kyyneliä ei näkynytkään. ”Minä en halua käydä tätä läpi uudestaan. Menkää pois.”
Sinä rakastat häntä yhä, Rebecca, hyväksy se. Sinä haluat häntä! Sinä haluat suudella häntä, haluat repiä paidan hänen päältään ja tuntea hänen huulensa ihollasi.
”Enpäs. Minä haluan vain Nicin, tarvitsen vain häntä. En kaipaa Edward Cullenia!”
Voi raukkaa, pakenetko totuutta? Ei onnistu, kultaseni! Sinä haluat Edwardin suutelevan kaulaasi ja haluaisit hänen makaavan vierelläsi nyt. Et kaipaa Niciä, hän on sinulle pelkkä korvike!
”Se ei ole totta!” Rebecca huudahti vihaisena noustessaan istumaan. Adam ja Caroline seisoivat ovella hyvin ihmettelevän näköisinä. ”Ömm, hei.”
”Onko kaikki hyvin?” Adam kysyi vaihtaen huolestuneita katseita Carolinen kanssa.
”On, toki. Miksi ei olisi?” Rebecca hymyili viattomasti ja koetti vaientaa äänen aivoissaan, joka hoki Edwardin nimeä.
”Äsken sinä huusit, ja me luulimme, että täällä tapahtuu jotain”, Caroline selitti. ”Haluaisitko jutella?”
Rebecca pudisti päätään. ”En, kaikki on hyvin. Menkää vain, minä pärjään yllä.”
Adam ja Caroline nyökkäsivät ja jäivät hetkeksi vielä ovelle ennen kuin lähtivät ja jättivät Rebeccan rauhaan. Tämä kävi takaisin makaamaan sulkien silmänsä. Hän näki itsensä suutelemassa Edwardia heidän keittiössään.
Edward Cullen, Edward Cullen, Edward Cullen… Et saa tarpeeksesi hänestä. Jokaisen matematiikan tunnin jälkeen haluaisit häätää opettajan pois, lukita oven ja raivata opettajan pöydän. Viettelisit Edwardin, ja hän nostaisi sinut pöydälle, riisuisi vaattee-
”Turpa tukkoon”, Rebecca murahti ärtyneenä. Hän näki mielessään muiston koulun käytävältä, kun hän oli suudellut Edwardia ennen tämän lähtemistä retkelle. ”Tämän on loputtava. En voi muistella niitä aikoja, en missään nimessä! Ihastun häneen vielä uudestaan.” Hän huokaisi tuskaisasti ja katsahti ikkunaan, sade oli laantumaisillaan. ”Tai ehkä olen jo tehnyt niin.”
***
”Äiti, minulla olisi kerrottavaa.”
”Tiedän. Haluat lähteä ulkomaille.”
Renesmee mutristi huuliaan ja risti kätensä rinnalleen istuessaan vanhempiensa huoneen sängylle. Tietenkin Edward oli lukenut hänen ajatuksensa tai Alice oli nähnyt hänet ulkomailla. Tässä talossa salaisuuksia ei tosiaan ollut.
”Isäkö?”
”Ja Alice”, Bella sanoi nyökäten. ”Ymmärrän kyllä, että haluat saada asioihin etäisyyttä, mutta koulu vasta alkoi, Nessie. Etkö voisi-”
”En. Eikä se haittaa, jos olen pari viikkoa poissa. Saan kyllä toiset kiinni helposti”, Renesmee sanoi. ”Tämähän on jo kolmas kerta, kun olen lukion ensimmäisellä.”
”Niin, mutta luuletko, että opettajat tykkäävät hyvää pienestä lomastasi?” Bella kysyi ja Renesmee käänsi katseensa häneen anova ilme kasvoillaan. Bella pudisti päätään. ”Miettisit hieman ennen kuin päätät mitään, jooko?”
”Minä olen jo miettinyt, äiti! Tarvitsen tilaa ja aikaa miettiä asioita.”
”Minne ajattelit lähteä?”
”Ranskaan”, Renesmee ilmoitti kuulostaen päättäväiseltä. Hän lähtisi sinne, sanoisi Bella mitä tahansa. ”Haluaisin sinulta ja isältä vain luvan lähteä, muuta en pyydä. Minä pärjään siellä.”
Bella huokaisi. ”Alice kyllä puhui meille ja koetti vakuuttaa, että se olisi vain hyväksi, mutta emme Edwardin kanssa halua sinun lähtevän yksin. Tarvitset jonkun mukaasi.”
”Saanko siis lähteä, jos joku tulee mukaani?” Renesmee kysyi. ”Saanko?” Hän tapitti Bellaa edelleen anovasti. ”Otan kenet tahansa mukaani!”
”Sehän on hyvä”, Alicen ääni kuului ovelta. Hän oli ilmestynyt huoneeseen äänettömästi ja piteli mustaa matkalaukkua käsissään. ”Oletko jo pakannut?”
Renesmee hypähti innoissaan ylös ja juoksi rutistamaan keijukaismaista tyttöä, joka tipautti laukun lattialle. Alice siis lähtisi hänen mukaansa, ihanaa.
”Ja Bella myös”, Edward lisäsi kuunneltuaan tyttärensä ajatukset. Hän seisoi Alicen takana ja heilutteli kolmea lentolippua kädessään. ”Lento lähtee huomisiltana, joten eikö olisi parasta alkaa pakata?”
”Joo”, Renesmee sanoi iloisesti ja halasi isäänsä. ”Kiitos, isä, äiti ja Alice.”
Hän lähti Alicen kanssa huoneeseensa etsimään matkalaukkuaan ja vaatteita, jotka ottaisi mukaansa. Alice tyhjensi melkein koko vaatekaapin Renesmeen huoneeseen ja poimi sitten muutamia vaatekappaleita mustaan laukkuun.
”Kiitos, että puhuit heille”, Renesmee kiitti laskostaessaan tummia farkkujaan. Hän asetti ne sängylleen ja otti lattialta punaisen topin. ”He eivät varmaan muuten olisi päästäneet minua.”
”Sinä olisit lähtenyt kuitenkin, etkö olisikin?” Alice kysyi yrittäessään sulkea matkalaukkua, joka pursui vaatteita.
”Niin olisin”, Renesmee myönsi. ”Hmm, Alice?”
”No?”
”Taidamme tarvita toisen laukun, ehkä kolmannenkin.”
He nyökkäsivät ja alkoivat nauraa. Renesmee käväisi hakemassa toisen laukun miettiessään samalla, minne he majoittautuisivat Ranskassa, mitä he tekisivät siellä…ja miten hän kertoisi Jacobille, että lähtisi jo huomenna.
Hän yrittää kuitenkin estellä minua, olen varma siitä.
***
Rebecca naputti kynäänsä matematiikan kirjaa vasten ja koetti pitää katseensa opettajassa, mutta liian useasti hän vilkaisi vaivihkaa Edwardia, joka istui hänen vieressään, eikä tuntunut huomaavan hänen olemassa oloaan. Rebecca yritti myös muistaa pitää ajatuksensa kasassa, jottei Edward kuulisi mitään paljastavaa, mutta se oli vaikeaa. Ajatukset harhailivat poikaan koko ajan ja ääni hänen päänsä sisällä hoki Edwardin nimeä ja lyhyet kuvitelmat tupsahtivat muutamiksi sekunneiksi Rebeccan silmien eteen.
Ei… Hmm, mitäköhän sitä koulun jälkeen tekisi? Pitäisi varmaan lähteä juoksemaan. Hmm…
Edward vilkaisi nopeasti Rebeccaa ihmettelevän näköisenä, muttei sanonut mitään. Tämä lopetti kynän naputtamisen ja alkoi sutata vihkon kantta.
Sinä haluat häntä. Tunnin jälkeen haluat-
Rebecca pamautti matematiikan kirjan kiinni ja sai kaikki katsomaan itseään. Hän hymyili ja avasi kirjan uudestaan ja koetti hillitä itseään. Hän ei voisi alkaa huutaa nyt itselleen. Ei täällä.
Kun tunti sitten viimein loppui, opettaja pyysi Rebeccaa ja Edwardia keräämään pulpeteille jätetyt kirjat ja viemään ne opettajan pöydälle. Hänellä itsellään oli kiire kokoukseen.
”Kiitos”, opettaja sanoi ja poistui luokasta jättäen oven hieman raolleen. Rebecca huokaisi mielessään, kun eiliset ajatukset pyrkivät pinnalle hänen aivoissaan. Miksi he? Miksi nyt?
”Rebecca?” Edward sanoi hiljaa ja he keräsivät kirjat nopeasti ja veivät ne pöydälle. Silloin Rebecca säpsähti ja tuijotti pöytää.
Tee niin kuin haluat. Kuka sinua estää?
Hän katsoi Edwardia, jonka ilme oli kysyvä. Rebecca pudisti päätään ja lähti hakemaan tavaroitaan pulpetiltaan, mutta pysähtyi keskelle luokkaa ja kääntyi ympäri. Hän tunsi haluavansa juosta Edwardin syliin, mutta ei, sitä hän ei voinut tehdä.
”Onko kaikki hyvin?” Edward kysyi ilmaantuessaan tytön eteen. Hän oli vain parin sentin päässä tästä, niin lähellä. ”Vaikutat hermostuneelta.”
”Ei tässä mitään”, Rebecca mutisi ja tarttui huomaamattaan Edwardia kädestä. Hän oli kurottautumassa lähemmäs tämän kasvoja, mutta tämä tarttui häntä olkapäistä ja työnsi hänet pois. ”Anteeksi.”
Rebecca keräsi kiireesti tavaransa, tunki ne laukkuun ja kiirehti ulos luokasta. Hän ei hidastanut vauhtiaan, vaan juoksi ulos parkkipaikalle ja etsi autonsa. Musta Audi ajoi pian pois koulun pihasta.
Hän rakastaa Bellaa! Sinä rakastat Niciä! Me emme halua toisiamme!
Hän pysäköi auton tien varteen ja hautasi kasvot käsiinsä. Miksi? Miksei hän voinut vain unohtaa? Oliko vanhojen tunteiden pakko nousta pinnalle nyt?
Sinä haluat häntä, älä kiellä sitä. Ja jos oikein yrität, voit saada sen, mitä haluat. Kukaan ei ole tielläsi, jos niin haluat.
Mutta Rebecca pudisti päätään ja kietoi kätensä itsensä ympärille. Hän ei antaisi itsensä tehdä mitään typerää. Hän hautaisi muistot, tunteet, kaiken. Hän ei päästäisi toista puoltaan, joka selvästi halusi Edwardia, valloilleen. Ei nyt, eikä koskaan.
***
”Outoa.”
”Mikä?”
”Rebecca ajoi äsken pois parkkipaikalta”, Renesmee ilmoitti Jaredille. He kävelivät kahdestaan koulun pihalla kohti läheistä metsää. ”Onkohan jotain tapahtunut?”
Jared kohautti olkiaan. ”En tiedä. Hän on kyllä viime päivinä ollut vähän kummallinen. Eilen hän puhui, oikeastaan huusi, itsekseen huoneessaan.”
”Mm, toivottavasti kaikki on hyvin.”
He saapuivat viitosrakennuksen kulmalle, siellä ei ollut muita. Jared alkoi nojata vaaleankeltaista seinää vasten Renesmeen asettuessa lyhyelle ruohikolle istumaan. He olivat hiljaa ja katselivat taivaalle mietteissään.
”Minä lähden tänään”, tyttö ilmoitti yhtäkkiä. Jared käänsi katseensa häneen ja he tuijottivat toisiaan. ”Ranskaan.”
”Milloin tulet takaisin?” Jaredin ääni kuulosti haikealta, hän ei halunnut Renesmeen lähtevän.
”Parin viikon päästä. Alice-täti ja äiti lähtevät mukaani. Haluatko tuliaisia?”
Jared hymyili surullisesti. ”En tarvitse. Minulle riittää, että tu…”, hän keskeytti ja siirsi hitusen nolostuneena katseensa pois. Sano vain, ei siinä ole mitään pahaa. Olette kavereita, herran isä!
”Niin? Sinulle riittää, että…?”
Renesmee nousi ylös ja meni Jaredin luo asettuen seisomaan tämän eteen. Hän katsoi poikaa kysyvästi ja asetti kätensä seinää vasten niin ettei tämä pääsisi livahtamaan pois.
”Kerro.”
”En.”
Renesmee vei kasvonsa lähemmäs Jaredin kasvoja. ”Kerro vain, Red.”
Poika tuijotti tytön silmiä, sitten tämän huulia, jotka olivat hyvin lähellä. Hetkellisesti hän halusi painaa huulensa tämän omia vasten.
Jared, ota rauhallisesti. Sano vain hänelle, mitä olit sanomassa, Jared puhui itselleen ajatuksissaan, kun Renesmee edelleen tuijotteli häntä kysyvänä. Tai älä kerro ja pitkitä tätä hetkeä parhaasi mukaan…
”Niin?” tyttö sanoi hiljaa ja perääntyi hieman. Hän tunsi veren pyrkivän kasvoihin, hänen poskiinsa. Pian ne alkaisivat punoittaa.
”Minä, tuota…”, Jared aloitti empien. Se sama lämmin tunne täytti hänen kehonsa, kuten eilen metsässä, kun hän oli halannut Renesmeetä. Nyt se vain oli voimakkaampi, vahvempi. ”Ness, minulle riittää, että”, hän kaappasi tytön vikkelästi halaukseen ja kuiskasi loput sanoista tämän korvaan, ”tulet takaisin.”
Renesmee hymyili ja hänen poskensa hehkuivat hänen asettaessaan kätensä pojan vyötärölle. Hän tunsi Jaredin viileiden huulten hipaisevan hänen niskaansa hyvin nopeasti ennen kuin he erkanivat toisistaan. Sydän oli alkanut lyödä hänen sisällään nopeammin, hän oli hieman hermostunut.
Kumpikaan ei sanonut mitään pitkään aikaan. He vain tuijottelivat maata ja koettivat keksiä jotain nokkelaa sanottavaa, mutta kaikki mitä he keksivät, kuulosti heistä tyhmältä.
Ness, hyvää matkaa? Ei. Minun tulee ikävä sinua?
Kiitos? Mm, ei. Tuo oli mukava kuulla? Ei! Renesmee vilkaisi vaivihkaa Jaredia, joka näpläsi mustan hupparinsa hihaa. Sanoisi nyt jotain!
Mutta hiljaisuus vallitsi heidän välillään välitunnin loppuun asti. He vilkaisivat välillä toisiaan, joskus katseet kohtasivat sekunniksi ja sen jälkeen kumpikin heistä tunsi olonsa vaivaantuneeksi. Hiljaisuus oli niin raastavaa. Edes sade ja ukkonen eivät saaneet heitä puhumaan, eikä Renesmeen kännykän sointi. Tyttö vain antoi sen soida, kunnes se lakkasi.
”Mennäänkö?” Jared kysyi viimein, kun välituntia oli enää pari minuuttia jäljellä. Renesmee nyökkäsi ja he lähtivät kävelemään kohti nelosrakennusta. ”Mitä Jacob muuten sanoi?”
”Jake? Mm, hän yritti saada minua jäämään. En tietenkään kertonut hänelle, miksi lähden, koska hän ei tiedä, että tiedän kosimisesta”, Renesmee kertoi. ”Joten hän ihmettelee, miksi oikein lähden.”
Jared nyökkäsi. ”Hän saa sinut takaisin kahden viikon kuluttua, kyllä hän kestää.” Mutta enpä tiedä itsestäni. ”Ness?”
”Niin?”
He pysähtyivät ja katsoivat toisiaan. Jared hymyili ja veti tytön halaukseen uudestaan.
”Hyvää matkaa.”
***
Koulun jälkeen kaikki Cullenit seisoivat heidän talonsa edessä ja halasivat vuorollaan Renesmeetä, Bellaa ja Alicea, jotka olivat lähdössä lentoasemalle. Neljä matkalaukkua oli ahdettu hopeisen Volvon takaluukkuun.
”Rose”, Renesmee sanoi halattuaan Rosalieta, ”älä pistä tappeluksi, jooko?”
”En lupaa mitään”, Rosalie sanoi ja hymyili perään. ”Hyvä on, minä en haasta riitaa ainakaan Jaredin kanssa, mutta punapäästä en vielä tiedä.”
”Kiitos.”
”Katso sitten Alicen perään, jottei tämä tyhjennä kaikkia kauppoja”, Jasper pyysi pidellen kättään Alicen vyötärön ympärillä.
”Joo, joo”, Renesmee lupasi. ”Minä katson Alicen ja Bellan perään.”
”Kai joku katsoo myös sinun perääsi?”
Jacob oli ilmestynyt heidän luokseen ja kaappasi Renesmeen lämpimään syleilyynsä. Hän kantoi tämän sivummalle ja suuteli tätä. Jacobin silmät olivat surulliset, hän ei halunnut Renesmeen lähtevän.
”Minä lupaan olla kiltisti”, tyttö sanoi kietoessaan kätensä Jacobin ympärille. ”En katsele toisia poikia.”
”En halua, että lähdet, Nessie. En edes ymmärrä, miksi lähdet!” Tämä kaappasi tytön syliinsä ja puristi häntä tiukasti paljasta ylävartaloaan vasten. ”Minun tulee ikävä sinua.”
”Minunkin sinua, Jake. Lupaan lähettää sinulle postikortin.” Renesmee suikkasi suukon Jacobin poskelle. ”Ja soittaa myös.”
Jacob koetti hymyillä. ”Kun palaat, minulla on sinulle tärkeää asiaa. Mieti sinä asioita pari viikkoa niin minä valmistaudun puhumaan eräästä asiasta kanssasi.” Hän painoi huulensa Renesmeen huulia vasten ja laski tämän takaisin maahan. ”Rakastan sinua.”
”Minä rakastan enemmän.”
He suutelivat vielä kerran hyvästiksi, sitten Renesmeen piti jo lähteä. Hän istui Volvon takapenkille Alicen viereen ja vilkutti kaikille, kun Edward lähti viemään heitä kentälle. Muutama kyynel valui pitkin Renesmeen poskea, hänen oli jo nyt ikävä Jacobia.
”Kaksi viikkoa kuluu nopeasti, Nessie”, Alice koetti lohduttaa Renesmeen pyyhkiessä kyyneliään. ”Ja nyt saat ajatella sitä, mistä Jacob tulee kanssasi puhumaan.”
”Niin.” Renesmee nyökkäsi, ”olet oikeassa.” Hän kuivasi kasvonsa ja loihti hymyn kasvoilleen. ”Mihin kauppaan aiot juosta ensimmäisenä?”
Alice alkoi hymyillä. ”Parhaimpaan mahdolliseen.”
A/N: Tuo kenen kanssa Rebecca "kinaa" on niin kuin hänen omatuntonsa tai joku sellainen :D Hänen toinen puoliskonsa? Ja näin Nessien hetkellisen poistumisen takia saadaan Rebeccaa enemmän valoon... *naurua* .. Kommentteja? :)
-
ihania oli nää kaks uusinta, tai on nää kaikki ollu kyl ihania! en ehtinny eriksee noihin vastaa :D jatkoa !
-
Ohoh, oletkin kirjoittanut jo kuudennenkin luvun valmiiksi. Todella hyvä taas. Ähääh, Bella menee Renesmeen mukaan, joka saattaa koitua hänen kohtalokseen. Mennyt taitaa taas (valitettavasti) nousta pinnalle. Kiitos tästäkin luvusta. ;)
(Menee täällä ruudun toisellakin puolella taas offiksi, mutta Bellatrix on myös minusta yksi parhaista henkilöistä Potterissa. Ja kunnia avastani tietenkin Annabellelle.)
-
Mul tulee niin paha aavistus tosta Rebeccasta ku Bella on poissa... :o
Mut Renesmee on ihana, ja Jared on kans. Ne sopii niin hyvin toisilleen! <3
Jatkoa jatkoa jatkoa vaan... :D
-
empö, kiitos :) Mukava kuulla, että pidät.
Amanecer, kiitos :) Mm, mennyt nousee pinnalle (eikä se välttämättä tiedä hyvää).
UntenLaiva, kiitos :) Rebelle sattui loisto tilaisuus, haha :D Mutta käyttääkö hän sen?
Purriainen, kiitos :) Ei tietenkään ole paha juttu! Jared on lutuinen, nuori, vitsailija ja omalla tavallaan se kyllä osaa olla lempeä. Juu, Rebe kinastelee vielä kauan itsensä kanssa (ja me keskitymme häneen enemmän).
Mm, Rebecca on siis valossa nyt enemmän ja saadaan Rosalienkin näkökulmasta hieman lukea :) (btw, saa onnitella nimipäivän johdosta :D)
Luku 7 - Vanhat tunteet
Melkein viikko oli kulunut ja sen ajan Renesmee, Bella ja Alice olivat olleet poissa Forksista. Cullenit kaipasivat heitä, samoin Jacob ja Jared, joka oli ollut hyvin vaisu koko ajan. Tämä oli tunneilla vain istuskellut ja miettinyt, ruokalassa hän oli istunut Cullenien kanssa välittämättä Rosalien ja Rebeccan jokapäiväisestä sanasodasta ja kotona poika sulkeutui aina tätinsä huoneeseen (koska siellä oli sänky, jota hänen huoneessaan ei ollut).
Jared makasi taas kerran Rebeccan sängyllä ja tuijotti tyynyn vieressä lojuvaa ruutupaperia, joka oli repäisty vihkosta. Siihen oli piirretty ruusuköynnöstä ja kyyhkysiä, se oli Renesmeen tekemä. Poika huokaisi kuljettaessaan sormeaan pitkin köynnöstä, hänellä oli ikävä.
Kunpa toinen viikko kuluisi nopeasti. Haluan hänen palaavan, jotta hän voi näyttää minulle menneisyyttään ja Ranskaa.
”Mikä sinulla oikein on?”
Jared ei kääntynyt ympäri, hän tiesi Rebeccan seisovan ovella. Hän halusi tämän häipyvän, häntä ei huvittanut jutella.
”Oikeasti, Jar. Olet käyttäytynyt todella kummallisesti! Et ole vitsaillut etkä puhu lähes mitään enää. Mikä sinulla on? Onko kaikki hyvin?” Rebecca kyseli kuulostaen huolestuneelta. Jared ei kuitenkaan vastannut. ”Johtuuko se Renesmeestä?”
Jared painoi kasvonsa tyynyä vasten. Mene pois! Haluan olla yksin.
”Jar, kerro minulle”, Rebecca pyysi. ”Sinä pidät hänestä, etkö pidäkin? Ja nyt kaipaat häntä? Kuule, min-”
”Häivy!” Jared huudahti ärtyneenä. ”Mene Nicin luo!”
”Jos sinä kerta pidät hänestä, niin mikset kerr-”
Jared tarttui yöpöydällä olevaan violettiin lamppuun ja kääntyi katsomaan Rebeccaa. ”Mene! Vai haluatko, että rikon tämän?”
Rebecca epäröi hetken aikaa ennen kuin lähti. Jared pisti lampun takaisin pöydälle ja pyörähti selälleen puristaen Renesmeen piirustusta kädessään. Hänestä tuntui niin oudolta, tyhjältä. Koko viikon ajan hänestä oli tuntunut siltä.
Ness…
Jared avasi rypistämänsä paperin ja katseli piirrosta. Hän hymyili ja tunsi lämpimän ailahduksen sisällään. Se koetti täyttää tyhjyyttä hänen kehossaan.
Kaipaan sinua.
***
Rebecca Parker tahtoo Edward Cullenin! Rebecca vie Edwardin pussauskoppiin ja…
Rebecca puristi kynää kädessään. Viimeinen tunti, Foxin biologia, oli menossa. Rebecca, Edward ja Bella olivat sillä samaisella tunnilla, mutta tällä kertaa yksi heistä ei ollut paikalla. Ja koska Rebeccan pari oli kipeänä, hän joutui istumaan Edwardin vieressä ja olemaan tämän parina.
Hän pitää minua hulluna, jos lukee ajatukseni. Tai tyhmänä. Miksei tunti voisi jo loppua!
Rebecca kääntyi katsomaan Edwardia, joka nojasi käteensä ja tuijotti pöydän pintaa. Hän huokaisi hiljaa ääneen, jolloin tämä siirsi katseensa hetkeksi häneen. Rebecca hymyili ja koetti vaientaa ääntä päässään.
Iske kiinni vain. Ei hän pure, ainakaan kovaa.
Hän käänsi katseensa pois ja loppu tunnin ajan tuijotteli vaalea kivilattiaa täyttäen mielensä muistoilla, joissa Nic ja Jared esiintyivät. Se helpotti hänen oloaan hieman, sai hänet rentoutumaan. Kunhan vain hän pitäisi kiinni noista muistoista, eikä antaisi muiden asioiden lipsahtaa päällimmäiseksi.
Tunti loppui lopulta ja Rebecca keräsi tavaransa ja lähti ulos luokasta Edwardin perään. Hän ei tiennyt miksi, mutta yhtäkkiä hänen teki mieli jutella tämän kanssa.
”Edward!”
Edward pysähtyi ulos päästyään ja odotti Rebeccaa, joka kiiruhti hänen luokseen. Tämä jäi hetkeksi tuijottamaan hänen kasvojaan, kunnes aukaisi suunsa.
”Oletko kuullut Bellasta mitään? Miten heillä menee Ranskassa?”
”Hyvin, mutta heillä kaikilla on koti-ikävä”, Edward kertoi.
”Niin, uskon. Sinullakin on varmasti ikävä Bellaa ja Renesmeetä?” Rebecca kysyi vilkaisten Edwardin olan yli parkkipaikalle. Cullenit seisoivat Volvon luona ja tuijottivat heitä.
”Et arvaakaan kuinka paljon kaipaan heitä”, Edward sanoi kaipaavasti. ”Minun täytyy mennä, toiset odottavat.
”Odota!”
Edward oli juuri kääntymässä ympäri, mutta pysähtyi paikoilleen ja katsoi Rebeccaa, joka näytti nolostuneen.
”Oliko sinulla vielä jotain?”
”Mm, ei oikeastaan. Luulin, että oli, mutta ei se ollutkaan mitään”, Rebecca selitti ja kohtasi Edwardin katseen. Se oli epäilevä, hieman syyttävä. ”Nähdään”. Hän liikahti kohti Edwardia ja meinasi suikata suukon tämän poskelle, mutta käänsi päänsä nopeasti pois ja lähti hoipertelemaan kohti parkkipaikkaa sekavana. Mitä hän oli oikein tekemässä?
Tyhmä, tyhmä! Älä yritä tehdä noin enää ikinä! Sinä et saa tehdä niin, Rebecca sanoi itselleen tullessaan parkkipaikalle. Hän vilkaisi Culleneihin päin ja kohtasi Rosalien vihaisen katseen. Missä Nic on?
Rebecca kiirehti mustalle Audille, jonka kuskinpaikalla Jared jo istuskeli. Poika tarkasteli hetken aikaa Rebeccaa, joka istahti hänen viereensä hitusen hermostuneena. Hän pudisti päätään ja lähti ajamaan.
”Sinä olet tehnyt jotain”, Jared totesi hiljaa ajaessaan pois koulun pihasta hopeinen Volvo perässään.
”Mitä? Puhutko sinä? Jar, oletko taas oma itsesi?” Rebecca huudahti ilahtuneena ja puhkesi hymyilemään. ”Ihanaa! Aloin oikeasti olla huolissani sinusta.”
”Mitä sinä olet tehnyt?” Jared kysyi pitäen katseensa tiessä. ”Eivät kai hiiret ala hyppiä pöydällä, kun kissa on poissa?”
Rebecca kurtisti kulmiaan. ”Mitä tarkoitat? Eivät tietenkään!”
”Niin varmaan, joo”, Jared sanoi ja pyöräytti silmiään.
Rebecca tuhahti ja kääntyi katsomaan ikkunasta ulos. Maisemat vilisivät silmien ohitse nopeasti ja pian hän näki silmäkulmastaan kuinka Volvo ohitti heidät. Haikeuden tunne hänen sisällään kasvoi isommaksi, hän huokaisi ääneen. Jared vilkaisi sivusilmällä tätiään, muttei sanonut mitään.
Sinä pidät hänestä, ääni Rebeccan pään sisällä sanoi, tällä kertaa lempeämmin, hieman säälivästi.
”Niin”, Rebecca mutisi hiljaa itselleen painautuessaan penkkiä vasten. Pieni liekki roihusi hänen kylmässä, pysähtyneessä sydämessään.
***
Näköala hotellihuoneiston parvekkeelta oli todella kaunis. Jonkinlainen lahti kimmelsi kaukana puiden keskellä ja kauniit talot ympäröivät hotellia. Ilma oli kaunis, vaikka aurinko ei paistanutkaan. Valkoiset pilvet peittivät sinistä taivasta, ja tuuli puhalteli hennosti liikutellen nuoren tytön ruskeita hiuksia. Renesmee istui yksin hotellihuoneiston parvekkeella siemaillen mehua korkeasta lasista. Hän oli istunut siinä jo kauan ja miettinyt. Miettinyt Jacobia, kihlausta. Miten hän sanoisi tälle, ettei vielä ollut aika? Hän ei halunnut satuttaa Jacobia ja toivoi tämän ymmärtävän.
Kyllä hän ymmärtää, jos hän todella rakastaa minua. Niin kuin Jared sanoi, Renesmee ajatteli laskiessaan lasin pyöreälle pöydälle. Hän ummisti silmänsä ja muisteli sitä hetkeä, kun Jacob oli antanut hänelle sormuksen. Se taisi olla jonkinlainen vihjaus. Miksi en tajunnut?
Renesmee sujautti sormuksen pois sormestaan ja asetti sen pöydälle. Hän tuijotteli sitä hetken ennen kuin pujotti sen takaisin sormeensa huokaisten.
Mitäköhän muut tekevät nyt kotona? Tai Jared? Hän huokaisi ääneen jääden ihastelemaan vettä kauempana. Viikontakainen muisto Jaredista viitosrakennuksen kulmalla palasi tytön mieleen. Hän oli tuntenut silloin olonsa hyväksi pojan seurassa, hän tunsi aina. Mutta silloin se oli ollut jollainlailla hieman erilaista. Jaredin halaus ja tämän huulten hipaisu hänen niskassaan olivat saaneet hänen olonsa jotenkin hermostuneeksi, hieman nolostuneeksi.
Minun pitää ostaa hänelle jotain, vaikka hän sanoikin, että, Renesmee alkoi hymyillä, hänelle riittää se, että tulen takaisin. Mm, mistähän hän pitäisi?
”Miss?”
Renesmee kääntyi ympäri ja näki hotellin palvelijan seisovan parvekkeen ovella käsissään pieni tarjotin, jonka päällä oli lasilautanen täynnä suklaajäätelöä. Renesmee tuijotti nuorta miestä, tämä näytti aivan Jaredilta, vanhempana vain.
”Kiitos”, Renesmee sanoi palauduttuaan maan pinnalle. Nuori mies asetti tarjottimen lasipöydälle ja poistui. Renesmee tarttui lusikkaan ja tökki sillä isoa suklaapalloa.
Niin, mitä ostaisinkaan hänelle? Hmm.
Mutta tytön ajatukset harhailivat aivan muualla kuin tuliaisissa. Jared pyöri hänen mielessään liiankin paljon tuona iltapäivänä, lähes koko ajan. Vasta shoppailu Alicen kanssa sai tytön ajatukset kääntymään muualle, mutta taas illalla ne palasivat oranssitukkaiseen poikaan.
***
”Rose, Edward on järkevä, eikä menisi pettämään Bellaa.”
”Niin, mutta Rebecca ei ole järkevä! Hän ei osaa pysyä meistä erossa, ei varsinkaan Edwardista.”
Emmett ja Rosalie istuivat valkoisessa Mercedeksessä ja ajelivat kohti Seattlea ilman syytä. Rosalie oli halunnut päästä ulos, muttei juoksemaan.
”Punapää kietoo Edwardin vielä pikkusormensa ympärille ja siinä sitä taas sitten ollaan!” Rosalie puristi rattia ja katsahti Emmettiin, joka ei näyttänyt uskovan rakkaansa sanoja. ”Kaikki tulevat kärsimään vielä toisen kerran, olen varma.”
”Rose, sinä vihaat Rebeccaa, ymmärrän sen, mutta hän ei ole tehnyt mitään väärää.”
”Vielä. Oletko sinä hänen puolellaan?”
Emmett pudisti päätään ja hymyili. ”En tietenkään, Rose.” Hän tarttui vaaleahiuksista tyttöä kädestä. ”Rauhoitu, olet ilmiselvästi räjähtämispisteessä.”
”Et arvaakaan”, Rosalie murahti painaessaan kaasua. ”Näitkö, mitä hän yritti, kun he juttelivat tänään ulkona? Hän selvästi yritti suudella Edwardia.”
Emmett kohautti olkiaan. ”Ehkä, et voi tietää sitä. Koettaisit olla hieman kiltimpi Rebeccaa kohtaan. Siitä on kauan, Rose.”
Rosalie hymähti. ”Entä sitten? Hän on taatusti edelleen samanlainen petturi! Satuttaa vain läheisiään.”
Kumpikaan ei enää puhunut. Rosalie puristi rattia vielä enemmän ja painoi lisää kaasua. Hän oli vihainen, vihaisempi kuin lähtiessään tien päälle. Miksei kukaan uskonut, ettei Rebecca ollut muuttunut?
Se punapää ei muuttuisi edes tuhannessa vuodessa.
***
Dominic painoi Rebeccan seinää vasten ja suuteli tätä. Hän hiveli huulillaan tämän leukaa, kaulaa ja jatkoi alemmas Rebeccan etsiessä pojan paidan helmaa. Kun tyttö löysi sen, hän liu’utti kätensä paidan alle ja painoi ne pojan kylmää vartaloa vasten. Silloin Dominic nosti Rebeccan syliinsä ja laski tämän keskelle sänkyään käyden tämän viereen. Hän painoi huulensa Rebeccan huulille ja tunsi tämän kädet hiuksissaan.
”E- mm, Nic”, Rebecca huokaisi Dominicin kuljettaessaan huuliaan hänen kaulallaan. Pidä se Edward nyt poissa mielestäsi! Tämä riisui hänen paitansa, jolloin mielikuva Edwardista ja hänestä siinä samaisella sängyllä syöksähti hänen mieleensä. Rebecca kohtasi Dominicin katseen, kun tämä riisui oman paitansa ja heitti sen lattialle. ”Ehkä tämä ei olekaan hyvä idea.”
”Miten niin?” Dominic kysyi ihmeissään painautuen Rebeccan vartaloa vasten. ”Minä ainakin pidän tästä.” Hän suuteli tyttöä.
”Ed- älä”, Rebecca voihkaisi ja yritti työntää Dominicin pois päältään, mutta tämä oli vahvempi. ”Ei minua huvita nyt.”
”Ei se siltä äsken vaikuttanut.”
Dominic kävi selälleen ja vetäisi Rebeccan päällensä. Tämä koetti hymyillä ja pitää ajatuksensa koossa, muttei onnistunut. Kun Rebecca suuteli Dominicia, hän kuvitteli tämän olevan Edward ja oli taas sanoa väärän nimen.
”Ei!”
Rebecca kiepsahti makaamaan Dominicin viereen ja peitti kasvonsa käsillään. Edward ei ollut siinä, se oli Dominic! Edward oli kotona, Dominic tässä. Hän ei haluaisi Edwardin olevan siinä… Väärin! Hän halusi Edwardin viereensä, hän halusi suudella tätä, repiä vaatteet tämän päältä ja tuntea tämän kosketuksen ihollaan.
”Rebecca? Mikä sinun on?” Dominic kysyi sivellen sormellaan tytön kaulaa. Tämä katsoi poikaa vierellään näyttäen pahoittelevalta. ”Hei, anteeksi. Jos sinua ei tosiaan huvita niin minä ymmärrän kyllä.”
”Ei, kun…”, Rebecca aloitti, mutta lopetti. Mitä hän muka sanoisi? Että Edward pyöri hänen mielessään? Että kuvitteli tämän kokoajan vierelleen? ”Niin, ei se mitään, Nic.” Hän suikkasi nopeasti suukon Dominicin poskelle ja tuijotti sitten kattoa.
Mitäs minä sanoin? Haluat Edward Cullenia! Mutta et voi saada häntä, ellet yritä. Rebecca, vain Edwardin kosketus voi saada sinut rauhoittumaan. Älä kiellä sitä. Sinä janoat häntä!
”En! Minä en halua Edward Cul-”. Rebecca tunsi Dominic käden oman kätensä ympärillä. Tämä puristi sitä lujaa, ja hän tajusi, että olikin puhunut ääneen. Rebecca kääntyi katsomaan poikaa vierellään, tämän kasvot olivat pettymyksestä surkeat, vihaiset myös.
”Mitä sanoit?”
Rebecca tunsi itsensä hermostuneeksi. ”En mitään.”
”Miksi sanoit, ettet halua Edward Cullenia? Mikä sinun on? Oletko taas ajatellut häntä?” Dominic kuulosti mustasukkaiselta. Hänen silmänsä tummenivat sen takia. ”Oletko?”
”En.”
”Sinä valehtelet.”
Dominic nousi istumaan päästäen Rebeccan kädestä irti. Tätä pelotti, Dominic oli niin kiihtynyt.
”Unelmoitko hänestä? Kuvittelitko äsken, että minä olin hän? Siksikö sinua ei huvita?” hän kyseli tuijottaen valkoista seinää edessään. ”Vastaa!”
”Minä… olen pahoillani! Muistot ovat palanneet mieleeni ja olen yrittänyt sanoa itselleni, ettei niillä ole väliä! En ole unelmoinut hänestä, enkä kuvitellut sinua häneksi”, Rebecca valehteli. Hänen äänensä oli pettää. ”Minä rakastan sinua, en ketään muuta.”
Dominic pudisti päätään. Hän loi surullisen katseen Rebeccaan, joka nousi istumaan. ”Minä rakastan sinua koko sydämestäni, Rebecca. En halua menettää sinua. Ja jos kerta rakastat minua, miksi sitten ajattelet häntä? Onko hän jollain tapaa houkuttelevampi? Parempi? Kerro! Onko minussa jotain vikaa?”
”Ei!” Rebecca huudahti ja tarrasi molemmin käsin Dominicista kiinni painaen päänsä tämän olkapäätä vasten. ”Minäkään en halua menettää sinua. Tämä on ohimenevää, jonkinlainen muistojen purkautuminen. Oikeasti.”
Dominic irrotti Rebeccan otteen, poimi paidan lattialta ja puki sen päälleen. Hän nousi sängyltä ja käveli huoneensa ovelle. Rebecca katsoi pojan perään haikeana.
”Älä mene.”
”Tulen takaisin illemmalla. Toivon, että olet silloin täällä, jotta voimme jutella asiasta lisää”, Dominic sanoi hiljaa. ”Nyt tarvitsen raitista ilmaa ja aikaa ajatella.” Hän avasi oven ja pujahti siitä ulos. Rebecca vaipui takaisin makuulle ja kirosi itseään.
Että osaankin olla tyhmä! Pilaan aina kaiken. Nyt hän luulee, etten rakasta häntä. Tyhmä minä!
Rebecca poimi tyynyn syliinsä ja rutisti sitä. Hän toivoi voivansa itkeä ja nukahtaa omaan itkuunsa, mutta niin ei kävisi, ei koskaan. Hän pystyisi vain miettiä ja tuntea olonsa pahaksi.
Nic, älä tee mitään harkitsematonta.
***
Jared kuunteli naputusta, joka tuli saksista, joita hän naputti keittiönpöytää vasten. Hän tuijotti eteensä katse lasittuneena, olo haikeana. Hän oli taas ollut hiljainen ja näkymätön, mutta tänään kukaan ei ollut huomauttanut siitä.
Ness, miksi tunnen näin, kun ajattelen sinua? En saisi tuntea näin.
Hän päästi saksista irti ja ne kolahtivat pöydälle. Jared alkoi nojata käsiinsä toivoen, että joku tupsahtaisi hänen eteensä ja kertoisi, miksi hän tunsi niin. Kyllä hän vastauksen tiesi itsekin, muttei vain voinut sanoa sitä itselleen. Siitä oli niin kauan, kun hän viimeksi oli tuntenut samoin.
Ness, taidan olla… ei, se on kiellettyä.
Yhtäkkiä hän kuuli kolinaa eteisen suunnalta ja kohotti katsettaan keittiön ovelle, josta Dominic asteli sisään ja istahti häntä vastapäätä. Dominicin kasvoilla oli, surun, vihan ja järkytyksen sekainen ilme.
”Heippa, Jar.”
”Moi.”
”Miksi istut täällä yksin? Oletko surullinen?”
Jared kohautti olkiaan. ”Sinä taidat olla. Mitä Becky on tehnyt?”
”Unelmoinut Edward Cullenista.”
”Ja sinä olet mustasukkainen?”
”Mm.”
”Onko hän tehnyt jotain muutakin?” Jared kysyi, muttei kuulostanut kiinnostuneelta.
”Hän kuvitteli minut Edwardiksi, kun olimme huoneessani”, Dominic kertoi. ”Hän kyllä kielsi sen, mutten usko häntä. Jar, mikä häntä vaivaa?”
”Muistot?” Jared ehdotti tuijottaessaan saksia pöydällä.
”Pitäisikö minun uskoa häntä? Hän sanoi rakastavansa minua ja että muistot vain vaivaavat häntä väliaikaisesti tai jotain. Olisitpa nähnyt hänet, kun huusin. Hän oli niin pelästyneen ja surullinen näköinen.” Dominic vilkaisi Jaredia, joka näytti siltä kuin ei olisi kuullut sanaakaan. Hän heilutteli kättään pojan silmien edessä. ”Jar!”
Jared kohotti katseensa Dominiciin. ”Joo, minä kuulin. En tiedä pitäisikö sinun uskoa. Puhu hänelle, seuraa tilannetta.” Hän katsoi taas saksia ja nappasi ne käteensä.
”Mikä sinun on? Olet käyttäytynyt niin omituisesti koko viikon!” Jared ei vastannut. ”Renesmeekö?”
Jared katsoi Dominicia ja nyökkäsi vaisusti. Hän ei kuitenkaan halunnut sanoa mitään asiasta.
”Hän tulee pian takaisin, Jar. Sitten pääset taas olemaan hänen kanssaan”, Dominic sanoi lohduttavasti. Jared oli odottanut kysymyksiä, jonkinlaista piikittelyä, ei lohduttavia sanoja. ”Hmm, pidätkö hänestä?”
”Hän on ihan kiva”, Jared vastasi välttelevästi kääntäessään katseensa ikkunaan. Hän tunsi olonsa taas pikkuisen kiusaantuneeksi.
”Tarkoitin, että tykkäätkö sinä hänestä? Tykkäätkö? Siis sillä tavalla?”
Jared katseli puussa istuskelevaa pientä lintua, eikä vastannut. Hän ei tiennyt, mitä olisi sanonut, koska ei ollut vielä itselleenkään myöntänyt totuutta. Mutta ehkä hänen pitäisi myöntää se nyt itselleen, sitten Dominicille.
”Nic”, Jared sanoi, kun Dominic oli nousemassa pöydästä, ”minä taidan tykätä hänestä… erittäin paljon.”
A/N: Mm... Aww :D Okei, joo.. Voi Rebeä, se pilaa pian suhteensa Niciin. Kommentteja? :)
-
Vautsi, vaikka kuinka paljon jatkoa! :o
Mutta noista Parkereista on vaan harmia! Mutta Rosalie puhuu kyllä asiaa!! Miksi kukaan ei kuuntele sitä? :(
Nyt ootan entistä enemmän että Jacob saa lyödä Jaredia turpaan ;D
Jatkoa samaan malliin! ;D
-
Joo, todella mielenkiintoista. Minua kiinnostaa erityisen paljon muutamat asiat. Erityisesti Renesmeen tunteet Jaredia kohtaan (enkä panisi pahakseni, jos hän jättäisi Jaken, Jared vaikuttaa mukavemmalta
ihmiseltä vampyyrilta) ja noiden Rebeccan tunteiden nouseminen uudestaan pintaan. Toisaalta taas käy sääliksi Dominicia, joka joutuu kestämään Beccan oikkuja ja haikailua toisen miehen perään.
Ei herran jestas, minä siis tosiaan luen vain kaikenlaisia ihmissuhdesotkuja (voiko näin sanoa, kun on kyse vampyyreista?) ja siirappimaisuuksia, ihan oikeasti. Ei näytä hyvältä, ei todellakaan. :D
-
Sini(tiainen), kiitos :) Rosalie on vihansa riivaama, joten kukaan ei viitsi ottaa häntä todesta (paitsi ehkä Edward ja Alice hiemen, taitojensa takia). Katsotaan saako Jake tilaisuuden lyödä Jaredia turpaan :D
Purriainen, kiitos :) Juu, mä lähetän Nicin sinne sun luokse. Se varmaan osaa suunnistaa sinne teille, kunhan saa ensiksi vihiä sun verestä (haha). Mm, niin, kyllä jotain pientä rähinää niiden välillä varmasti on tulossa. Sitä samaa Beccakin miettii :-\
Amanecer, kiitos :) Voisiko vielä sanoa Nessien tunteet? Hmm, no tämän luvun jälkeen ehkäpä voisi.
Juu, lisää tulee :) Mut var så god...
Luku 8 - Unia
Edward makasi hänen ja Bellan parisängyllä selällään silmät kiinni. Clair de Lune soi huoneessa hiljaisena ja sai Edwardin muistamaan Bellan ihmisajat. Hänellä oli ikävä tätä ja Renesmeetä. Edellisiltana Edward oli suunnitellut lähtevänsä Ranskaan heidän luokseen, mutta Bella oli soittanut hänelle ja pyytänyt tätä pysymään kotona. Alice oli nähnyt hänen suunnitelmansa, totta kai.
Kappale loppui ja hiljaisuus laskeutui huoneeseen. Edward henkäisi ja alkoi miettiä Rebeccaa. Tämä oli käyttäytynyt oudosti viime päivinä ja tämän ajatukset olivat aivan outoja. Oliko tällä jotain salattavaa? Jotain sellaista, mitä hän ei olisi saanut tietää?
Hän on mitä luultavimmin kaivanut muistot ylös, ehkä vanhat tunteetkin. Siksi hän luultavasti peittelee ajatuksiaan minulta.
Edward nousi istumaan ja palautti mieleensä matematiikan luokassa melkein tapahtuneen suudelman. Rebecca oli kurottautunut häntä kohti, mutta hän oli työntänyt tämän pois. Ei hän olisi voinut antaa sen tapahtua, hän rakasti Bellaa, ei Rebeccaa. Menneisyys ei piinannut Edwardia, sillä ei ollut merkitystä hänelle enää. Oli aivan sama, oliko hän silloin joskus ehkä tuntenutkin jotain Rebeccaa kohtaan. Nyt asiat olivat aivan toisin heillä molemmilla.
En anna itseni enää satuttaa Bellaa. Mutta jos jostain syystä niin teen, lähden, kuten lupasin silloin. Lähden kauas pois, enkä enää palaa.
***
Rosalie oli ajelemassa valkoisella Mercedeksellä, mutta tällä kertaa yksin. Hän ei halunnut seuraa, sillä tiesi, ettei silloin voisi mennä sinne, minne oli matkalla. Niin, Rosaliella oli päämäärä, joka sattui olemaan Rebeccan asuinpaikka.
Onneksi seurasin häntä eilen kotiin. Muuten en ikinä löytäisi perille!
Rosalie kääntyi vasemmalle ja lähti ajamaan mäkeä ylös. Omakotitaloja oli molemmilla puolilla tietä, mutta pian ne vähenivät ja hetken aikaa Rosalie ajoi pelkän metsän ympäröimänä. Kaksi taloa näkyi kuitenkin piakkoin edessäpäin. Rosalie hymyili omahyväisesti ajaessaan toisen talon pihaan.
Tämä se on. Toivottavasti punapää on kotona.
Hän astui ulos autosta ja käveli ripeästi ulko-ovelle. Jared avasi oven ennen kuin hän oli ehtinyt soittaa ovikelloa. Poika tuijotti Rosalieta varoittavasti, mutta päästi tämän lopulta sisään sanaakaan sanomatta.
”Onko punapää kotona?” Rosalie kysyi Jaredin sulkiessa ovea. ”Minulla olisi hieman asiaa hänelle.”
”On. Hän on huoneessaan, puhuu taas itsekseen”, Jared vastasi ja vinkkasi Rosalieta mukaansa. He menivät portaat ylös ja pysähtyivät valkoisen oven eteen muutaman askeleen päähän portaikosta. ”Älkää alkako tappelemaan.”
Rosalie hymyili. ”Ei tietenkään, Jared. Kiitos.”
Hän avasi oven ja astui äänettömästi sisään. Rebecca makasi sängyllään tyyny kasvoillaan ja mumisi jotain Edwardista. Rosalie yskäisi ja Rebecca viskasi tyynyn pois naamaltaan.
”Sinä?” tämä huudahti pompatessaan pystyyn. ”Ulos!”
”Rauhoitu, tulin juttelemaan”, Rosalie sanoi rauhallisesti kävellessään sängyn luokse. ”Mitä sinä puhuit äsken? Olin kuulevinani Edwardin nimen.”
”Ei kuulu sinulle, blondi”, Rebecca mutisi vihaisesti osoittaessaan ovea. Rosalie ei liikahtanutkaan. ”Kuka päästi sinut sisään?”
”Jared. Lupasin, ettemme tappele. Ethän sinä halua tapella?”
”En. Kerro mitä asiaa sinulla on ja lähde sitten.”
Rosalie nyökkäsi ja istahti sängylle. Rebecca oli ristinyt kätensä rinnalleen ja tuijotti häntä tiiviisti, hyvin ärtyneenä.
”Voisitko jättää meidät rauhaan? En haluaisi ongelmia perheeseemme.”
”En ole kuullut keneltäkään muulta valitusta paitsi sinulta, Rosalie, joten miksi minä en saisi olla kanssanne tekemisissä?” Rebecca kysyi.
”Koska olet haitaksi. Olen hyvin varma, että jokin päivä roikut taas Edwardin kaulassa ja satutat Bellaa”, Rosalie selitti kuulostaen syyttävältä. Hänen katseensa oli samanlainen ja hyvin tiukka. ”He rakastavat toisiaan ja heillä on Renesmee eivätkä he tosiaan halua sinua sotkemaan asioita!”
”Ovatko he sanoneet niin?” Rebecca siirsi katseensa ikkunaan. ”Eivät varmaan ole.”
”Eivät olekaan, mutta ajan ollen Bella tulee sanomaan niin, kun huomaa, ettet ole muuttunut. Haikailet yhä Edwardin perään, etkö?”
Rebecca mutristi huuliaan ja ääni hänen päänsä sisällä pääsi taas vauhtiin. Se hoki, kuinka hän tosiaan halusi Edwardia, kuinka Rosalie oli oikeassa. Rebecca sulki silmänsä yrittäen pitää itsensä koossa. Hän ei halunnut huutaa itselleen Rosalien nähden.
”Miksi et sano mitään? Taidan olla oikeassa.” Rosalie nousi seisomaan ja oli lähdössä ovelle, mutta Rebecca esti häntä menemällä seisomaan oven ja hänen väliin. ”No, sano nyt.”
”Minä en haikaile Edwardin perään. Minä rakastan Niciä!”
”Kysytäänkö Niciltä? Onko hän täällä?”
Rebecca värähti. Dominicilta ei voisi nyt kysyä mitään. He olivat edelleen huonoissa väleissä pari päivää sitten tapahtuneen takia. ”Hän on varmaan kotonaan, sinunkin pitäisi olla.” Rebecca siirtyi sivuun ja osoitti ovea taas. ”Lähde, ole niin hyvä.”
Rosalie pudisti päätään. ”En ennen kuin myönnät. Näen, että valehtelet. Olet hermostunut, melkein täriset. Sano vain totuus, niin jätän sinut rauhaan… tältä erää.”
Rebecca murisi, avasi oven ja tarttui Rosalieta käsivarresta yrittäen heittää tämän ulos huoneestaan, mutta tämä pisti vastaan ja pian he molemmat makasivat lattialla muristen. Rosalie solvasi Rebeccaa, joka koetti riuhtoa häntä ylös lattialta. Rosalie kuitenkin yllätti tämän nousemalla itse vikkelästi ylös ja työntämällä tämän vaatekaappia päin. Kaapin seinä petti ja se hajosi kokonaan Rebeccan päälle.
”Joko myönnät? Vai pitääkö minun käyttää enemmän kovia otteita?” Rosalie kysyi uhmakkaasti Rebeccan kömpiessä ylös lauta- ja vaatekasan alta. Tämä pudisti päätään ja kävi vaaleaan vampyyriin kiinni työntäen tämän seinää vasten. Mutta Rosalie oli vahvempi ja tönäisi Rebeccan lattialle. Hän oli potkaisemassa tätä, kun joku tarttui häntä vyötäröstä ja veti hänet kauemmas punatukkaisesta tytöstä.
”Päästä irti!” Rosalie huusi rimpuillessaan Dominicin vahvassa otteessa. ”Päästä irti! Tapan tuon petturin!”
”Oletko kunnossa, Becky?” Jared kysyi ilmaantuessaan huoneeseen Dominicin ja Rosalien ohi Caroline ja Adam perässään. Hän kyykistyi tätinsä viereen. ”Anteeksi, että päästin hänet tänne.”
”Ei se mitään”, Rebecca sanoi noustessaan seisomaan. Caroline ja Adam vilkaisivat hajonnutta vaatekaappia ja sitten Rosalieta, joka murisi ja koetti potkaista Dominicia.
”Sinä taidat olla Rosalie”, Adam totesi tasaisella äänellä. ”Sinun olisi parasta lähteä kotiin ja rauhoittua.”
”Niin”, Dominic sanoi kireästi päästäessään Rosaliesta irti. ”Älä enää ikinä koske Rebeccaan! Hän on ehkä tehnyt vääryyksiä, mutta voisit jo antaa anteeksi!”
Rosalie mulkaisi Rebeccaa. ”Hän tekee ne vääryydet vielä uudestaan. Katsotaan sitten, Dominic, kenen puolella oikein olet.” Hän marssi pois ovelta ja Jared lähti hänen peräänsä varmistamaan, että hän varmasti lähtisi. Caroline ja Adam juttelivat hetken Rebeccan kanssa ennen kuin lähtivät pois ja jättivät hänet ja Dominicin kahdestaan. Nämä tuijottivat toisiaan surullisen näköisinä.
”Nic”, Rebecca henkäisi, kun poika vetäisi hänet halaukseen, ”kiitos. Ja anteeksi.”
”Onko kaikki hyvin? Sattuuko sinua?” Dominic kyseli suukottaen Rebeccan hiuksia.
”Ei tietenkään satu, hölmö”, Rebecca naurahti, mutta vakavoitui saman tien. Hän katsoi Dominicia silmiin. ”Kuule, ehkä Rosalie on oikeassa, ehkä minä vielä toistan ne asiat!”
Tämä pudisti päätään. ”Ei, niin ei pääse käymään. Sinähän rakastat minua.”
”Niin, mutta kun minä olen ajatellut Edwardia viime päivinä! Ja kuvittelin sinut häneksi! Ja yritin jopa suudella häntä, kun jäimme luokkaan kahdestaan. Anteeksi!”
Rebecca polvistui lattialle Dominicin eteen ja odotti kuulevansa huutoa, mutta sitä ei kuulunut. Sen sijaan hän tunsi käden puristuvan hänen käsivartensa ympärille ja vetävän hänet ylös. Rebecca kohtasi Dominicin vihaisen katseen, häntä alkoi taas pelottaa.
”Alan olla pettynyt sinuun, Rebecca”, tämä sanoi ääni kireänä. ”Ja minä suojelin sinua Rosalielta! Olisi pitänyt antaa hänen tapella kanssasi, ehkäpä olisit oppinut jotain! Rebecca, mikset voi päästää irti Edward Cullenista?”
”En tiedä”, Rebecca vinkaisi tarrautuessaan Dominiciin kiinni. Tämä työnsi hänet pois, kauas itsestään. ”Nic, minä yritän koko ajan unohtaa, ihan oikeasti. Nic, usko minua!”
Dominic huokaisi raskaasti. ”Rebecca, minä tosiaan haluan olla kanssasi, joten annan sinulle yhden mahdollisuuden unohtaa hänet. Jos jotain tapahtuu sinun ja hänen välillään, se on ohi. Silloin sinua ja minua ei tule enää olemaan, ymmärrätkö?”
Rebecca nyökkäsi. Hänen tosiaan olisi taisteltava vanhoja tunteita vastaan, sillä hän ei halunnut menettää Dominicia. Hän rakasti tätä koko sydämestään, oli rakastanut monien vuosien ajan. Mutta olisivatko vanhat tunteet Edwardia kohtaan lopulta vahvemmat? Vai olivatko ne pelkästään muisto, joka oli hyvin tiiviisti takertunut Rebeccan sydämen ympärille?
***
”Kuulin, mitä eilen tapahtui.”
Rebecca pakkaili biologian tavaroita laukkuunsa. Tunnilla hän oli taas istunut Edwardin vieressä, tällä kertaa hyvin hiljaisena, lähes puhumattomana. Ajatuksiaan hän ei ollut jaksanut suojella, vaan hän oli kinannut itsensä kanssa Edwardista aivan vapaasti, välittämättä tämän ajatustenlukutaidosta.
”Aijaa”, Rebecca mutisi sulkiessaan laukun vetoketjun.
”Olen pahoillani Rosalien puolesta”, Edward sanoi vilpittömänä. Hän katsoi Rebeccaa anteeksipyytävästi, mutta tämä ei nähnyt sitä. ”Oletko kunnossa?”
”Joo”, Rebecca vastasi ja heilautti laukun olalleen. ”Minä sen oikeastaan aloitin, joten syy on minun. Toivottavasti Rose on kunnossa.”
”On hän. Kuule, voisimmeko me jutella?”
”Nytkö? Minulla on kiire kotiin.”
Edward rypisti otsaansa. ”Tiedän ettet halua jutella minulle minusta.”
Haluanpas! En vain… Nic olisi mustasukkainen.
”Niin ehkä olisikin”, Edward tuumasi, ”mutta aivan turhaan. Haluan vain jutella.”
Rebecca huokaisi. Hän halusi itsekin jutella Edwardin kanssa, halusi tehdä tämän kanssa paljon muutakin. ”No, hyvä on, mutta myöhemmin tänään, jooko? Tulisitko illalla luokseni?”
”Minä tulen”, Edward lupasi. ”Nähdään.” Hän lähti pois luokasta, jonne Rebecca jäi aivan yksin seisomaan. Tämä puristi oikean kätensä nyrkkiin, mitä hän oikein tekisi?
Älä kuvittelekaan tekeväsi mitään illalla! Kuuntelet vain häntä ja puhut hänelle välillä, siinä kaikki!
Mutta Rebecca oli jotenkin varma, ettei siinä välttämättä olisi kaikki. Hän menettäisi taatusti itsehillintänsä ja roikkuisi Edwardin kaulassa, jos tämä vain antaisi. Mutta tämä pitäisi varmasti huolen siitä, että he vain puhuisivat eivätkä tekisi mitään muuta.
Rebecca Parker aikoo kellistää Edward Cullenin sänkyyn tänä iltana! ääni Rebeccan päässä ilkkui ja sai tytön murisemaan hiljaa. Työnnät hänet sängylle, napitat hänen paitansa auki, hivelet hänen paljasta vartaloaan käsilläsi ja antaudut hänen vietäväksi. Hän kiepsauttaa sinut alleen, riisuu paitasi ja hivelee huulillaan kasvojasi…
”Hiljaa! Minä en aio tehdä mitään sellaista tänään!”
Ehkäpä, mutta haluaisit tehdä niin. Haluaisit hänen tekevän niin!
Rebecca huokaisi ja lähti matelemaan kohti biologian luokan ovea puristaen laukkunsa hihnaa. Hän kuvitteli tätä iltaa, näki heidät sängyllä alastomina kiinni toisissaan. Rebecca pudisti päätään, niin ei kävisi ikinä!
Ei todellakaan. Vaikka kuinka haluaisinkin, sitä ei tulisi tapahtumaan. Hän pysähtyi ja näki Dominicin käytävän toisessa päässä odottamassa häntä. Ja minä en saisi haluta, mutta taidan kumminkin tehdä niin. Se on väärin, petos Niciä kohtaan! Mutta en voi kieltää asiaa itseltäni, en vain voi.
***
”Red, minä en osaa uida”, Renesmee sanoi punahiuksiselle pojalle, joka oli juuri sukeltanut veteen laiturilta ja koetti saada nyt häntä mukaansa.
”Ei se mitään, minä kannattelen sinua”, poika sanoi hymyillen tarttuessaan Renesmeetä kädestä. ”Tule, tässä ei ole niin syvää.”
Renesmee katsoi epävarmana veden pintaa ja pudisti päätään. Hän kyllä luotti Jarediin, muttei halunnut siltikään veteen. Häntä pelotti.
”Minulla ei ole uimapukua”, hän huokaisi.
Jared naurahti. ”Ei minullakaan ja vaatteeni ovat ihan märät. Tule nyt, Ness. Tule.”
Renesmee katsahti taivaalle. Aurinko pilkotti pilvien välistä iloisesti ja sai järven pinnan kimaltelemaan. Myös heidän molempien ihot kimaltelivat, se oli kaunista. Tuuli ei puhaltanut lähes laisinkaan, oli melko tyyntä.
”Ness, luota minuun.”
Tyttö nyökkäsi ja ojensi toisen kätensä kohti poikaa. ”Minä luotan sinuun, Red.” Sitten hän hyppäsi alas veteen ja vajosi pinnan alle. Jalat koskettivat pohjaa, kädet hapuilivat poikaa, johon hän luotti. Pian hän tunsi kädet ympärillään ja hänen päänsä nousi pintaan. Renesmee yski vettä keuhkoistaan ja tarttui laiturin reunaan.
”Oletko kunnossa?” poika kysyi hieman hätääntyneenä.
”Joo”, Renesmee vastasi epävarmana. Hän päästi laiturista irti ja tarttui Jaredia käsistä. Tämä oli ollut oikeassa, tässä ei ollut niin syvää. ”Kiitos.”
Jared hymyili. ”Mistä?”
”Kaikesta. Olen niin iloinen nyt!” Renesmee liikahti vedessä lähemmäs Jaredia. ”Mm, vesi on ihanan viileää ja täällä on niin kaunista! Kiitos, kun toit minut tänne.”
”Täällä on jotain muutakin kaunista, jotain erityistä.”
”Kuten mitä?”
Jared kietoi kätensä Renesmeen ympärille veden alla ja veti tytön kiinni itseensä. Hän painoi huulensa ensiksi tämän otsalle, sitten poskelle ja lopuksi huulille. Renesmee kietoi kätensä pojan kaulan ympärille, eikä halunnut ikinä lähteä pois tämän viereltä.
”Sinä”, Jared kuiskasi hänen korvaansa ja painoi viileät huulensa hänen niskaansa. Renesmee huokaisi ja alkoi toistella Jaredin nimeä, kun kaikki alkoi tummua…
Renesmee hätkähti herätessään. Oli pimeää, vain radiokellon digitaaliset numerot näkyivät huoneessa. Kello oli varttia yli kolme aamuyöllä, Renesmee oli nukkunut vasta hieman yli viisi tuntia. Hän kohottautui istumaan ja hapuili kädellään lukulampun katkaisijaa. Kirkas valo napsahti päälle ja sokaisi hänet hetkellisesti.
Mm, väsyttää. Olipas se… hmm, mielenkiintoinen uni. Renesmee haukotteli ja koetti kuunnella, josko kuulisi Alicen ja Bellan puhetta, mutta mitään ei kuulunut. He puhuvat varmaan hyvin hiljaa tai ovat lähteneet ulos. Mm… Jared.
Hän oli vieläkin hieman unessa painaessaan päänsä takaisin tyynyyn. Hän muisteli unen viime hetkiä, sitä kun Jared oli suudellut häntä, painanut huulet lopulta hänen niskaansa. Se oli tuntunut niin todelliselta ja ihanalta.
Hän hipaisi niskaani huulillaan oikeasti, Renesmee muisti sulkiessaan silmänsä. Mitäköhän tuo uni tarkoitti? Se oli hieman outo, mutta ainahan unet ovat.
Hän koetti saada unen päästä kiinni uudestaan ja oli hyvin lähellä sitä, kun huoneen ovi avautui ja Alice asteli sisään Bellan kanssa. Renesmee hätkähti, muttei avannut silmiään, hän oli vaipumaisillaan takaisin uneen.
”Onko kaikki hyvin?” Alice kysäisi kuiskaten istuessaan sängyn reunalle.
”On”, Renesmee mutisi epäselvästi. ”Alice?”
”Niin?”
”Jared… Mhinä… untha…”, Renesmee mutisi vaipuessaan yhä syvemmälle ja syvemmälle tiedottomuuteen. ”Mhe… shuudelhma…”
Alice suukotti Renesmeen poskea Bellan napsauttaessa lukuvalon pois päältä. He jättivät tytön nukkumaan huoneeseen ja poistuivat vähin äänin. Tämä mutisi Jaredin nimen vielä kerran ennen kuin toinen uni pojasta alkoi.
***
Oli jo hämärää, kun joku koputti Rebeccan huoneen oveen. Hän oli silloin nojaamassa ikkunaa vasten ja miettimässä, mitä illan aikana oikein tapahtuisi. Jos hän päästäisi toisen puoliskonsa valloilleen, se ei tietäisi hyvää, ei laisinkaan. Hän ei saisi koskea Edwardiin, ei edes hipaista tätä sormellaan.
Nyt hän varmaan tuli!
”Niin, minä täällä”, Edwardin ääni kuului oven läpi. Rebecca avasi oven, ja hän käveli sisään tarkastellen huonetta. ”Vaatekaappisi on vähän kärsinyt.”
Rebecca katsahti kaappia, joka oli mennyt rikki Rosalien kanssa tapellessa. ”Joo, mutta ei se mitään. Minun piti ostaa muutenkin uusi. Tuo oli liian tilava.”
”Ymmärrän.”
Edward istahti sängyn reunalle, mutta Rebecca jäi nojaamaan ovea vasten odottaen, että Edward kysyisi jotain. Poika tarkkaili tyttöä mietteliäänä lukien samalla tämän ajatuksia, jotka vaihtuivat yllättävän nopeasti. Yhdessä hetkessä tytön ajatukset olivat pojassa ja seuraavassa hetkessä hän tuntui kinastelevan itsensä kanssa.
”Saanko kysyä jotain?” Rebecca sanoi viimein, kun Edward ei aukaissut suutaan. Tämä nyökkäsi ja käänsi katseensa seinällä roikkuvaan tauluun, jossa Rebecca ja Dominic olivat sylikkäin. ”Minua kiinnostaisi kuulla Renesmeestä, joten haluaisitko kertoa? Saat kyllä sitten jutella siitä, mistä halusitkin.”
Edward kohautti olkiaan. ”Mikä ettei. No…”
Hän kertoi kaiken, mitä Rebeccan katoamisen jälkeen oli tapahtunut ja tämä kuunteli. Osa asioista meni tytöltä kuitenkin ohi, sillä toisinaan hän vaipui tuijottamaan Edwardia päästäen samalla äänen päässään taas riehumaan. Mutta hän sai aina lopulta itsensä taas hereille ja jatkoi pojan kuuntelemista.
”Mielenkiintoista”, Rebecca mutisi Edwardin lopetettua. Hän oli siirtynyt istumaan keskelle sänkyä ja Edward oli kääntynyt puoliksi hänen puoleensa. ”Ja aika outoa. Jacob siis imprinttasi Renesmeehen? He ovat sielunkumppaneita?”
”Niin. Kun Jacob imprinttasi Nessiehen, tämä automaattisesti alkoi tuntea jonkinlaista vetoa häntä kohtaan”, Edward selitti. Rebecca liukui hänen viereensä istumaan, mutta hivuttautui nopeasti sängyn toiseen päähän.
”Hienoa, Jar- hmm, niin, todella hienoa”, Rebecca sanoi ja hymyili. Pidä suusi kiinni! Tosin Edward on varmaan jo lueskellut Jaredin ajatuksia.
Edward kohotti kulmiaan. ”Olisiko minun pitänyt kuulla jotain Jaredin ajatuksista?”
”Ei, ei tietenkään. Minä vain… Hän kun ei kertonut mitään imprinttauksesta, hän ei varmaan nähnyt sitä?”
”Voi olla. Rebecca, siirrytäänkö siihen toiseen asiaan nyt?”
Rebecca nyökkäsi vastentahtoisesti ja toivoi, että hänen tarvitsisi suurimmaksi osaksi vain kuunnella. Jos Edward olisi lukenut, kuten varmaan olikin, hänen ajatuksiaan, kun hän oli kinannut itsensä kanssa, ja kysyisi siitä, mitä hän muka vastaisi? Vai tarvitsisiko hänen vastata?
”Sinun ajatuksesi ovat olleet yhtä sekamelskaa monien päivien ajan, ja minulla on omat epäilykseni siitä, miksi näin on”, Edward kertoi hiljaisella äänellä. Rebecca liikahti lähemmäs häntä. ”Toivon kyllä, ettei asia ole niin.”
”Mitä sinä sitten luulet?” Rebecca kysyi uteliaana ristiessään kätensä rinnalleen.
”Olet kaivanut kaiken vanhan ylös”, Edward vastasi ja käänsi katseensa tyttöön. ”Olet ajatellut kaikkea tapahtunutta.”
Rebecca mutristi huuliaan. ”Entä sitten, jos olenkin? Rosalie saa tuntemaan minut edelleen syylliseksi, joten olen yrittänyt vakuutella itselleni, ettei menneillä ole enää väliä.” Just joo, Rebecca. ”Etkö sinä muka ole ajatellut niitä aikoja?”
”Hieman kyllä, mutten sillä tavalla kuin sinä. Sinä kaipaat niitä päiviä, Becca.” Rebecca värähti kuullessaan Edwardin käyttämän lempinimen hänestä. Se sai muistot heidän suudelmistaan keittiössä pyörimään hänen päässään. ”En tietenkään syytä tai tuomitse sinua siitä.”
Rebecca pudisti päätään. ”Minä en kaipaa niitä aikoja”, hän valehteli. ”Ehkä vähän, mutta hyväksyn sen, että ne ovat mennyttä.” Becky, älä valehtele! Myönnä se hänelle! Kerro totuus. ”Edward, kun tajusin, että sinä olet sinä, kaikki palautui mieleeni ryminällä. Aloin pohtia kaikkea, mitä olin silloin joskus tehnyt. Anteeksi.” Pelkuri!
”Rebecca, näen kyllä, että valehtelet. Lisäksi ajatuksesi paljastavat sen myös”, Edward sanoi kohottaen kätensä ja vieden sen Rebeccan poskelle. ”Kerro totuus.”
Tyttö vavahti pojan kosketuksesta ja tunsi liekin sisällään roihahtavan suuremmaksi saman tien. Hän ei pystynyt pitämään ajatuksiaan kasassa vaan antoi äänen riekkua aivan rauhassa. Se kehotti häntä kertomaan ja käymään kiinni, mutta ei hän voisi. Rebecca sulki silmänsä ja kohotti omaa kättään koskettaakseen Edwardin kättä, mutta tämä veti sen pois ennen kuin hän ehti edes hipaista sitä.
”Sinä kaipaat niitä aikoja. Kaipaat kosketustani, suudelmiani. Haluaisit minun pitelevän sinua sylissäsi”, Edward alkoi luetella ja käänsi katseensa pois Rebeccasta. Hän näytti pettyneeltä, kuten Dominic eilen. ”Becca, se-”
”Älä kutsu minua tuolla nimellä”, Rebecca sanoi hiljaa roikottaen päätään. Hän hypähti kohti Edwardia tarkoituksenaan kietoa kätensä tämän ympärille, mutta hän mätkähtikin patjalle ja kolautti päänsä sängyn päätyyn, siihen jäi pieni jälki. Edward oli siirtynyt ovelle ja katsoi häntä sieltä pettyneempänä kuin äsken. ”Edward.”
Rebecca oli siinä samassa seisomassa pojan edessä ja painautui tämän vartaloa vasten. Edward työnsi häntä poispäin, muttei onnistunut irrottamaan hänen otettaan itsestään. Rebecca lopulta pääsi takaisin Edwardiin kiinni ja painoi päänsä tämän rintaa vasten. Hänen kätensä saivat pari Edwardin paidan nappia auki tämän estelyistä huolimatta.
”Lopeta, Becca!” Edward huudahti ja Rebecca iskeytyi lattiaan. Hän napitti napit kiinni ja käänsi selkänsä tytölle. ”Kaivoit vanhat tunteetkin esiin.”
”En”, Rebecca sanoi vastaan noustessaan ylös. Hän tarrasi Edwardin käsivarsista kiinni painaen päänsä nyt tämän selkää vasten. ”Minä vain…en tiedä. Anteeksi.” Hän irrotti otteensa ja tuijotteli syyllisenä lattiaa. Mitä hän oli aikonut tehdä? Hän ei saanut tehdä niin, ei missään nimessä.
Olen tyhmä, tyhmä!
”Et ole”, Edward kuiskasi hiljaa. Hän oli kääntynyt takaisin Rebeccaan päin. ”Olet vain tunteidesi vietävänä. Dominic taitaa tietää? Ainakaan hän ei ole ajatellut sinusta hyvää viime päivinä.”
”Mitä?” Rebecca henkäisi. ”Mitä hän ajattelee minusta? Kerro!”
”Hän pelkää sinun pettävän hänet”, Edward kertoi lyhyesti tarttuessaan oven kahvaan. ”Rebecca, selvitä ajatuksesi ja korjaa suhteesi Dominiciin. Tiedän, että rakastat häntä, ja hän rakastaa sinua. Älä pilaa sitä!”
Sen sanottuaan hän katosi. Rebeccasta tuntui kuin äsken tapahtunut olisi ollutkin vain unta, harhaa, kuvitelma. Eivät he olleet kunnolla edes keskustelleet hänen tyhmien ajatuksiensa ja tekojensa takia. Hän oli yrittänyt suudella Edwardia taas, saada aikaan jotain enemmänkin ja vieläpä väkisin. Nyt häntä kadutti niin kovasti, mutta liekki roihusi silti yhtä valtavana hänen sisällään kuin aiemmin, ehkä isompanakin.
Edward, tule takaisin. Haluan selittää! Edward! Rebecca istahti lattialle ja nojasi päätään sängyn jalkaan. Hän kuunteli tarkkaan, josko Edward sattuisikin palaamaan, mutta tätä ei kuulunut eikä näkynyt. Miksi yritin tehdä niin? Miksi aloin avaamaan hänen paitansa nappeja? Miksi?
Koska tunnet häntä kohtaan vahvoja tunteita, Becky-kulta. Olisit vain jatkanut, ehkäpä hän olisi lopulta sulanut ja antanut sinulle, mitä haluat.[/i]
Rebecca tuhahti. Olet väärässä! Minä…Hyvä on, minulla on tunteita häntä kohtaan, mutta ovatko ne aitoja?
Ovat, Becky. Kun seuraavan kerran teillä on matematiikkaa, lukitkaa itsenne luokkaan ja käyttäkää välitunti hyväksenne. Bella ei palaa vielä muutamiin päiviin, olet turvassa!
Mutta Alice on Bellan kanssa, hän näkee tulevaisuuteen. Hän varmasti näki tämänkin ja kertoo Bellalle. Sitten olen tuhon oma. Bella ja Rosalie tulevat yhdessä haukkumaan minua. Mitä oikein teen?
Älä välitä heistä, Edward on sinun, jos niin haluat. Hän on ollut liian kauan Bellan kanssa! Oikeasti, tahdot maata tuossa sängyssä Edwardin kanssa lähekkäin ja tuntea hänen huulensa niskassasi, selässäsi…Kaikkialla!
Rebecca alkoi nauraa hiljaa ääneen ja pudisteli samalla päätään. Miksi hän oikein kinasi itsensä kanssa? Miksei hän voinut häätää häiritsevää ääntä pois? Siksikö, koska tämä oli osa häntä? Koska tämä oli hän?
Niin, haluaisin tuntea hänen huulensa omillani edes yhden kerran. Yhden ainoan kerran…
***
Pojan huulet painautuivat hänen niskaansa ja kädet painoivat häntä lähemmäs pojan kylmää vartaloa. Hän huokaisi huulten siirtyessä kaulalle ja yhä ylemmäs. Ne etsivät hänen omia huuliaan, jotka janosivat pojan huulien kosketusta.
”Ness…”
Hän sulki silmänsä ja tunsi heidän huultensa kohtaavan. Kaikki muu unohtui, sekin, että he olivat vedessä, laiturin alla. Oli jo hämärää, lähes pimeää ja vain kuu antoi valoa järvelle.
”Jared”, hän mumisi, ”älä jätä minua.”
Siinä samassa hän huomasi olevansa ypöyksin, poika oli kadonnut. Hän hätääntyi ja huusi pojan nimeä, kun ilma pimeni entisestään ja hän alkoi painua pinnan alle. Miksi? Miksi tämä oli kadonnut?
Televisiosta kantautuva räjähdys sai Renesmeen avaamaan silmänsä. Hän oli nukahtanut sohvalle katsoessaan romanttista ranskalaista elokuvaa, joka oli loppunut jo yli tunti sitten. Nyt tv-ruudussa pyöri uutiset, joissa uutisoitiin joidenkin maiden välisestä sodasta. Renesmee tuijotti hetken aikaa televisiota, kunnes nappasi kaukosäätimen lattialta käteensä ja sulki koko laitteen.
Taas samankaltainen uni. En ymmärrä.
Renesmee nousi istumaan punaisella satiinisohvalla ja kietoi kätensä ympärilleen. Viime yönä hän oli nähnyt kahta eri unta Jaredista ja nytkin hän oli nähnyt unta tästä. Kaikissa unissa he olivat olleet hyvin läheisiä, vähän liiankin, mutta Renesmee ei tuntunut välittävän. Nehän olivat vain unia.
Näen minäkin outoja unia. Taidan ikävöidä kotia ja kaikkia, erityisesti Jaredia. Siitä unet varmasti johtuvat. Mutta Renesmee muisti Jaredin huulien hipaisun niskassaan ja kellahti takaisin makuulleen. Tai sitten aivoni vain käsittelevät sitä, kun hän…niin. En tiedä, se oli vain unta.
Hänen puhelimensa alkoi soida pöydällä. Hän nappasi sen käteensä ja vilkaisi nopeasti näyttöä, jossa vilkkui Jacobin nimi.
”Hei.”
”Kuulostat väsyneeltä”, Jacobin ääni nauroi. ”Mitä kuuluu? Mitä kello siellä on?”
Renesmee tähyili seinäkelloa. ”Mm, melkein kuusi illalla. Mitä Forksiin kuuluu?”
”Hyvää, Rosalie tosin kävi tappelemassa Rebeccan kanssa tämän luona”, Jacob kertoi. Renesmee huokaisi, tietenkään Rosalie ei voinut pitää vihaansa kurissa. ”Mitenkäs siellä? Kaikki hyvin?”
”Joo, kaikki hyvin. Kaipaan vain teitä ihan hirveästi.”
”Minuakin?”
Renesmee oli hiljaa tovin ennen kuin vastasi. ”Joo, sinua erityisesti.”
”Minäkin kaipaan sinua. Tulethan pian takaisin?”
”Totta kai, Jake. Minä rakastan sinua.”
”Niin minäkin sinua, Nessie.”
A/N: Edwardin näkökulmasta kirjoittamisessa oli hiukkasen vaikeuksia. Omasta mielestäni en osaa kirjoittaa hänestä. Mutta toivon, että onnistuin jotenkin. Ja Rebecca… Se on niin aaltoileva noine tuntemuksineen. Se vain ei halua kokonaan myöntää itselleen, mitä haluaa. Kommenttia?
-
Jess, jatkoa!
Jes Edward työnsi Rebeccan pois!!! Hahahaa!
Mutta miksimiksimiksi Renesmee näkee niitä unia Jaredista? Jacob on suloisempi!!! >:(
Jatkoo!!! ;)
-
ÄÄÄ!! Sori kauheesti hirveesti paljon. Olin reissussa ja en päässyt kommentoimaan. Luin nut luvut 5-8 :) Ja tykkäsin. Niinkun kaikista muista luvuista.
Hyvää tekstiä. Vaikka se Becca mua nyt vieläkin kuvottaa. Rosalie vois vaikka "vahingossa" repii siltä pään irti. Ja tietty Bella vois vähän auttaa.
Jotenki kauheen julmaa rakkia kohtaan, jos Nessia nyt alkaaki Jaredin kaa sillai... Vaikka mä en oikee Jakesta niin tykkää, mut silti se on julmaa.
Jatkoa peliin ^^
-
Hyvä hyvä hyvä!!! Tää on niin ihanaa <3 Renesmee ja Jared sopii hyvin yhteen. Pistä Jacob vekeen siitä suhteesta ;D
Toi mitä kirjotit, et IMPRINTTASI, ei kuulosta hyvältä. Parempi olis et LEIMAUTUI. :D Ainakin mun mielestä..
Mutta.. Jatkoa vaan kehiin! :D
-
tapa rebecca :DD mut renesmee ja jared olis söpö pari. JATKOA!
-
ääää.. rakastuin tähän tarinaan, aivan loistavasti kirjoitat ja kaikki kehittelemäsi juonenkäänteet ovat upeita. Olisi huvittavaa jos Rosalie voisi ottaa uudemmankin kerran yhteen Rebeccan kanssa. Luin myös ensimmäisen osan tarinaa ja pidin siitäkin, vaikka en sinne kommentoinutkaan. Toivottavasti kirjoitat jatkoa pian, olen nimittäin ihan koukuttunut tarinaasi :)
-
ÄÄÄÄ, Rebacca on kamala käärme ;'<
Eddie parka kun joutuu sen liskon uhriks ;'<
HAHAHAHAHHA, Ois Rose nyt antanut inhon ja vihan ottaa vallan niin Rebeccaa ei ehkä tarttis nähdä enään >D
Luin nyt nää 3 luku(ako?) tässä, ja kaikki oli hyviä ;)
Jared ja Nessie yhteen, vaikka Rebecca ja Jake sit yhtee, koska kummatkin on kamalia >D
Mutjoo, jatkoa ois kova sana ;)
-
JATKOAAA
JARED JA NESSIE YHTEEE!
jacob jonnekki hevohelevettiin ja rebecca kans!
-
Rebecca on aika säälittävä kun haikailee Edwardin perään. Rosalie vois tintata sitä ihan kunnolla. Tai Bella.
Yäk, Jared vois mennä muualle. Jacob ja Renesmee sen pitää olla.
-
Sini(tiainen), kiitos kommentista :) Hmm, unet ovat merkillisiä, itsekin ihmettelen miksi näen unta eräästä henkilöstä.. Alitajunta taisi prosessoida vähän tapahtumia, joita Nessie oli kokenut Jaredin kanssa (mitä ihmettä mää selitän, pistetään väsymyksen piikkiin ;D joohan?). Onhan se Jake suloinen, mutta...
katriqqq, kiitos kommentista :) Hei, ei se mittään, kaikilla on joskus menoa, jolloin ei pääse tekemään jotain, mitä yleensä tekee. Juu, katsotaan, mitä se Rose saa aikaiseksi (maybe with Bella?) ehkä sitten jossain vaiheessa taas :D
UntenLaiva, kiitos kommentista :) Juu, imprinttasi tuli nyt, kun lueskelin BD:tä ja siellähän on se sana 'imprint' ja muutenkin yleensä moni puhuu imprinttaamisesta niin se jäi päähän (ja leimautuminen painui unholaan.. ;D). Jake parka, jos Nessie heivaa sen.. Kihlatkin olis tulossa (tai no kosinta) :-\
Purriainen, kiitos kommentista :) Ei sitä ikinä tiedä, mitä Edward tulee tekemään. Hän ei kyllä halua satuttaa Bellaa ja hän rakastaa vain tätä, mutta mistäs sitä koskaan tietää, miten Becca saattaisi kietoa pojan/miehen pikkusormean ympärille. Voi sua :D Noh, tässä luvussa selviää, mitenkä kävi (eli näkikö vai eikö nähnyt ja kertoiko vai eikö).
empö, kiitos kommentista :) Niinhän ne olis (kohtia, joissa Ness ja Red on nii niit on ihana kirjoittaa).
Embry, kiitos kommentista :) Toivottavasti tämä ei muutu liian saippuamaiseksi (vaikka sitä se varmaan onkin jo hieman ;D). Juu, kyllä Rosalie varmasti ottaa yhteen Beccan kanssa uudemman kerran.
SabSab, kiitos kommentista :) Voi vitsit, repesin hieman, kun luin tuon "Eddie parka kun joutuu sen liskon uhriksi" ;D En tiedä, mitä hauskaa tuossa oli (no jaa, pistetään väsymyksen piikkiin.. ja liskon!). Rebecca ja Jake? Joo, hyvä idea! Haha.. Voin vain kuvitella :D
Cabro, kiitos kommentista :) Lähetetään Jake ja Becca sinne yhdessä (viittaan tuohon SabSabin kommaan Jakesta ja Rebeccasta). Katsotaan, miten Redille ja Nessielle käy..
Annoy, kiitos kommentista :) Becca ei osaa pysyä erossa Edwardista + hankaluuksista. Voii, ei Jared vielä mene muualle, ei ei. Mut voin sanoa, että tämän hetkisen suunnitelman mukaan tässä tulee tapahtumaan vähän yhtä sun toista..
Luku 9 - Pettymyksiä
Bella, Alice ja Renesmee istuivat lentokoneessa ja olivat matkalla kotiin. Renesmee oli nukahtanut melkein heti heidän lähdettyään, hän oli ollut niin uupunut pitkän päivän jälkeen. Alice ja Bella taasen vain istuskelivat hiljaisina ja tuijottelivat eteensä. Pian he olisivat kotona ja pääsisivät rakkaidensa syleilyyn.
”Bella?”
”Niin, Alice?”
”Minun pitää kertoa sinulle jotain”, Alice sanoi niin hiljaa ettei kukaan muu kuullut. ”Näin jotain muutamia päiviä sitten.”
Bella käänsi katseensa ystäväänsä ja näytti uteliaalta. ”Minä sinä näit?”
”Edwardin…ja Rebeccan”, Alice vastasi. Bellan silmät muuttuivat huolestuneiksi, hänen suunsa tiukkeni viivaksi ja koko hänen kehonsa jäykistyi. ”Ei mitään sellaista, Bella. Edward meni vain juttelemaan Rebeccan kanssa, mutta tämä yritti kyllä tehdä jotain muuta kuin puhua.”
”Miten kävi? Jäikö se vain yritykseksi?”
”Jäi. Edward esti.”
Bella käänsi katseensa ikkunaan ja tuijotti pimeyteen. He olivat nyt Atlantin yllä, keskellä avomerta. Hän huokaisi hiljaa ääneen ja tunsi itsensä huolestuneeksi. Hän oli ollut kaksi viikkoa poissa, ja Rebecca oli koettanut käyttää tilaisuutta hyväkseen. Eikö tämä ollutkaan muuttunut? Oliko tämä yhä Edwardin perään vaikka tällä olikin Dominic?
”Bella, Edward rakastaa sinua. Siksi hän ei antanut mitään tapahtua.”
”Niin. Entä Rebecca? Katuiko hän?”
Alice nyökkäsi, mutta sitä Bella ei nähnyt. ”Katui, mutta näyissäni hän on ollut hyvin outo. Kuule, ehdotan ettet ryhdy Rosalien kanssa sotatoimiin, kun pääsemme kotiin. Rose nimittäin sai tietää siitä jokunen aika sitten, minä näin, ja nyt hän on aivan raivona.”
Bella ei vastannut. Hän ei tiennyt, miten hän olisi reagoinut tähän. Toki hän tunsi olonsa hieman katkeraksi ja petetyksi Rebeccan käytöksen takia, muttei sentään vihaa, ei ainakaan vielä. Jos tämä oli kerta katunut ja se oli ollut vain jonkinlaista hetken huumaa, olisiko tarpeellista suuttua? Ehkä ei nyt, ei juuri tällä hetkellä.
***
”Jake…Mm, minua väsyttää”, Renesmee mutisi uneliaana pyörähtäessään vasten Jacobin lämmintä vartaloa. Tämä oli herättänyt hänet äsken, jotta hän ei myöhästyisi koulusta. Lento oli ollut pitkä, ja Renesmee oli ollut sen jälkeen niin väsynyt, että oli nukahtanut melkein heti omaan sänkyynsä, vaikka hän olikin nukkunut lentokoneessa.
”Sinun pitää nousta ylös, jotta kerkeät kouluun”, Jacob sanoi suukottaessaan tytön otsaa. ”Vaikka en kyllä panisi pahakseni, jos jäisit tähän viereeni täksi päiväksi.”
Renesmee hymyili ja avasi silmänsä. Hän näki Jacobin kasvot parin sentin päässä hänen omistaan. ”Sopii minulle.” Hän veti Jacobin lähemmäs ja suuteli tätä. ”Milloin sinä tulit?”
”Olin täällä jo silloin, kun te saavuitte kotiin. Etkö muista?”
”En, taisin olla aika väsynyt.
Jacob vei toisen kätensä tytön poskelle ja katseli tätä hymyillen, hieman kaihoisasti. Hänellä oli ollut tyttöä hirveä ikävä, jonka viimeisiä rippeitä hän koetti poistaa pitelemällä tätä lähellään. Renesmee suukotti Jacobin poskea kavutessaan tämän päälle.
”Mitä sinulla on mielessäsi?” Jacob kysyi Renesmeen piirrellessä sormellaan koukeroisia kuvioita hänen olkapäähänsä ja rintaansa. ”Nessie?”
Tyttö hymyili iloisesti nostaessaan katseensa hänen allaan makaavan pojan kasvoihin. ”Mietin vain, että mistäköhän halusit puhua pienen lomani jälkeen.”
”Sinä muistit”, Jacob sanoi hymyillen.
”Totta kai. Mikä se sinun asiasi oli?” Renesmee alkoi udella, vaikka oli varma, että kyse olisi kihlauksesta.
Jacob vei kasvonsa lähemmäs Renesmeen kasvoja. ”Puhutaan siitä illalla, jooko? Tule La Pushiin, First Beachille.”
”Hyvä on.”
Renesmee jatkoi koukeroiden piirtämistä Jacobin olkapäähän, kun tämä alkoi silitellä hänen hiuksiaan ja poskeaan. Jacobin läheisyydessä oli hyvä olla, mutta nyt hän ei nauttinut siitä niin kuin ennen, koska häntä hermostutti. Renesmee mietti ankarasti, mitä sanoisi Jacobille, kun tämä kosisi tänä iltana. Hän oli hyvin varma siitä, että se tapahtuisi tänään.
”Jake, nähdään illalla.” Renesmee hyppäsi ylös sängystä ja meni vaatekaapilleen. Jacob nousi istumaan huokaisten. ”Hei, itsehän sanoit, etten saa myöhästyä koulusta.”
”Niin, mutta sitten sanoin, ettei se haittaisi, jos jäisit viereeni sänkyyn”, Jacob muistutti Renesmeen palatessa sängyn luo. Tämä istahti sen reunalle ja suuteli häntä.
”Onhan meillä illalla vaikka kuinka paljon aikaa olla yhdessä.”
”Mutta en haluaisi päästää sinua menemään nyt, koska tulit juuri hetki sitten takaisin.”
”Jake”, Renesmee sanoi hiljaa sivellessään sormenpäällään pojan huulia, ”minä tiedän. En minäkään haluaisi päästää sinua lähtemään, jos sinä olisit ollut poissa niin kuin olitkin. Tiedätkö, minä kaipasin sinua ihan hirveästi, kun lähdit Ranskasta.”
Jacob nyökkäsi. ”Tiedän.” Hän veti Renesmeen syleilyynsä ja suukotti tämän otsaa. ”Minäkin kaipasin sinua silloin.” He olivat hetken aikaa hiljaa ja vain tuijottivat toisiaan silmiin. Heidän välillään tosiaan oli side, vahva sellainen, kuten Edward oli Rebeccalle sanonut. Se side pitäisi heitä yhdessä ikuisesti, mikään ei rikkoisi sitä. Niin Jacob ja Renesmee ajattelivat, mutta olivatko he oikeassa?
***
”Miksi hän teki niin?” Bella kivahti Edwardille kävellessään ympäri keittiötä pettyneenä. Hän oli juuri kertonut Edwardille, että tiesi, mitä oli meinannut tapahtua. ”Taasko hän yrittää viedä sinut minulta? Taasko te aiotte suudella? Ehkä lähteä yhdessä kiertelemään maailmaa?”
”Bella, minä työnsin hänet pois. Estelin häntä”, Edward sanoi rauhallisesti. ”Sanoin hänelle, että korjaisi suhteensa Dominiciin.”
Bella hymähti. ”Ei hän sinua tottele, vaikka kuinka juokseekin perässäsi! Miksi? Minä en ymmärrä!”
Hän tarttui ruokapöydällä lojuvaan valkoiseen lautaseen ja heitti sen lattialle. Sirpaleet lensivät pitkin keittiötä ja osan niistä Bella murskasi kengillään. Häntä oli alkanut suututtaa Rebeccan temppuilu heidän kanssaan. Tämä oli pettänyt hänet, yrittänyt vietellä hänen Edwardinsa. Se ei todellakaan sopinut Bellalle.
”Edward, en halua menettää sinua hänelle!” Bella pysähtyi Edwardin eteen ja tämä kaappasi hänet syleilyynsä.
”Minä rakastan vain sinua, Bella. Olen sanonut sen hänelle.”
”Ei hän usko mitään! Hän vain jatkaa sinun jahtaamistasi, kunnes saa sinut. Lopulta sinä kyllästyt ja luovutat.”
Edward katsoi Bellaa silmiin vakava ilme kasvoillaan. ”Minä en ikinä enää satuttaisi sinua. Se oli jo tarpeeksi kamalaa, kun jätin sinut yksin, menit hyppäämään kalliolta, ja luulin sinun kuolleen! En halua enää ikinä luoda tuskaa sinulle, Bella.”
”Tiedän, mutta minua pelottaa! Hän voi keksiä mitä vain! Hän voi huijata sinua ja…jotain.”
”Miten hän huijaisi minua? Luen hänen ajatuksensa ja voin sanoa, ettei hän ole kovin hyvä salaamaan niitä”, Edward kertoi ja väläytti pienoisen hymyn, jolloin Bellakin alkoi hieman hymyillä. ”Hän ei vie minua sinulta. Hän tulee vain pilaamaan suhteensa Dominiciin entistä pahemmin.”
Bella painoi päänsä Edwardin rintaa vasten kietoessaan kätensä tämän kaulan ympärille. ”Oletko aivan varma? Entä, jos annat periksi?” Bella katsahti ylös ja tunsi huulet omillaan.
”Minä en”, Edward kuiskasi, ”anna periksi, sillä sinä olet minun kaikkeni. Sinä ja Nessie olette ainoat asiat, joita tarvitsen.”
”Toivottavasti punapää ei tunge väkisin tuolle listalle.”
Edward ja Bella katsahtivat keittiön ovelle. Rosalie seisoi siellä Emmettin kanssa kovin ilottoman näköisenä. Häntä näki sellaisena melkein joka päivä nykyään.
”Rose, tuskinpa Edward ottaisi tunkeilevaa Rebeccaa listalle mukaan”, Emmett huomautti pidellessään käsiään vaalean kaunottaren vyötäröllä.
”Niin, mutta Rebecca tuntuu haluavan tunkea Edwardin jonnekin”, Rosalie mutisi ja yskäisi heti perään. ”Bella, taidat olla aika vihainen.”
”Pettynyt, vähän vihainen”, Bella korjasi. ”Sinä olet varmaankin jo käynyt höykyttämässä Rebeccaa puolestani?”
Rosalie hymyili omahyväisesti. ”Tietenkin! Hän ei pitänyt siitä, en kyllä minäkään. Se Nic tuli liian aikaisin taas väliimme, mutta ensi kerralla sitten. Em lupasi tulla mukaani.”
Bella loi kysyvän katseen Emmettiin, joka kohautti olkiaan pahoittelevan näköisenä.
”Me lähdemme jo koululle”, Rosalie sanoi kääntyessään Emmettiin päin. ”Odotan muuten ruokatuntia, ihan vain tiedoksi, Bella.” Hän iski silmää ja poistui karhumaisen pojan kanssa. Bella tuijotti Edwardia, joka oli ilmeetön.
”Emmett auttaa häntä? Hän odottaa ruokatuntia? Mitä?”
”Rebecca puraisi Rosalieta, ja Emmett pahastui hieman. Oikeastaan paljon, mutta hän lupasi Roselle, ettei enää mene tämän ja Rebeccan väliin. Ja Rose haluaa kuulla ruokatunnilla, kun sinä huudat Rebeccalle”, Edward selitti. ”Aiotko muuten sanoa hänelle jotain?”
Bella kohautti olkiaan. ”Joo kai. Hänelle pitää tehdä selväksi, että sinä et ole jaettavissa.” Hän kurottautui suutelemaan Edwardia. ”Niinhän?”
”Niin.”
***
Musta Audi pysäköi Forksin lukion parkkipaikalle ja kaksi apeannäköistä punapäätä astui ulos autosta. Rebeccan hiukset sojottivat sinne tänne ja hän puristi hermostuneena mustan laukun hihnaa. Jared taasen piti käsiään mustan hupparin taskuissa tuijotellen maata. Ikävä raastoi pojan sydäntä.
Jared ja Rebecca vilkaisivat toisiaan ja sanomassa toisilleen jotain, mutta molemmat sulkivat suunsa. He eivät olleet puhuneet pariin päivään toisilleen, eivätkä kyllä muutenkaan. Rebecca oli taas tapellut Rosalien kanssa, mutta Dominic ja Emmett olivat tulleet väliin. Sitä hän ihmetteli. Miten Dominic jaksoi välittää, vaikka hän oli käynyt kiinni Edwardiin?
”Hei.”
Rebecca kääntyi ympäri ja näki mustahiuksisen pojan. Dominic oli ilmeetön kietaistessaan kätensä hänen hartioilleen. Rebecca vei katseensa maahan eikä pukahtanutkaan.
”Mennään”, Dominic sanoi katsahtaessaan Jarediin, joka näytti vaipuneen ajatuksiinsa. ”Jar, tuletko sinä?”
”Kohta.”
Rebecca lähti Dominicin kanssa pois parkkialueelta, ja Jared jäi katsomaan heidän peräänsä. Poikakaan ei ymmärtänyt, miten Dominic jaksoi olla kiltti Rebeccaa kohtaan, vaikka tämä olikin syyn hänelle selittänyt. Dominic oli sanonut, että jos hän olisi Rebeccan tukena, tämän lähellä, tämä ehkä päästäisi muistoista ja Edwardista helpommin irti. Jaredista idea oli ihan hyvä, mutta se vain ei tuntunut toimivan. Rebecca ei ollut puhunut Dominicille laisinkaan sen jälkeen, kun oli kertonut tälle, mitä oli tapahtunut.
Dominic istahti Rebeccan sängylle ja loi kysyvän katseen tähän. ”No, mitä sinun piti kertoa?”
”Suutut, kun kuulet”, Rebecca mutisi surullisen näköisenä. ”Minä tuota…”
”Liittyykö se Edwardiin?” Dominic kysäisi kuin ohimennen. Rebecca nyökkäsi hermostuneena ja vei toisen kätensä kasvoilleen. ”Kerro vain, minä kuuntelen.”
”Hän kävi täällä, ja me juttelimme, mutta minä sitten…minä kävin hänen kimppuunsa.”
Dominic tuijotti Rebeccaa pettyneen näköisenä. ”Ja?”
”Hän työnsi minut pois. Nic, se oli tyhmää!”
”Se, että hän työnsi sinut pois?”
”Ei! Vaan se, että tein niin! Minä-”
Dominic ilmestyi nopeasti Rebeccan kasvojen eteen. Hän katsoi tätä surullisesti, silmät pettymystä ja suuttumusta täynnä. Miksei Rebecca osannut olla kunnolla edes hetken aikaa? Pitikö tämän aina mennä pilaamaan kaikki käytöksellään? Rebecca laski katseensa maahan, mutta Dominic otti hänen kasvonsa käsiinsä, ja he tuijottivat taas toisiaan.
”Mutta mitään ei tapahtunut? Sinä et suudellut häntä, ethän?” tämä kysyi.
”En”, Rebecca vastasi hiljaa. ”Nic, jos tämä nyt on ohi…Jos meidän juttum-”
Dominic veti hänet syleilyynsä. ”Se ei ole ohi. Minä en sinusta niin helposti luovu, Rebecca. Vaikka alankin olla katkeroitunut ja pettynyt sinuun, en silti halua olla erossa sinusta. Haluan auttaa! Haluan auttaa sinua hautaamaan muistot ja Edwardin samalla. Annathan minun auttaa?”
Dominic ei ollut saanut vastausta kysymykseensä. Rebecca oli mennyt hämilleen pojan käyttäytymisestä ja kiltteydestä.
Voi Becky, Jared ajatteli lähtiessään kävelemään hitain askelin pois parkkialueelta. Päästäisit vain irti siitä Edwardista ja jatkaisit onnellista elämää Nicin kanssa. Hmm, missäköhän Ness on? Mitäköhän hän tekee? Jared huokaisi ääneen. Hänen ikävänsä oli alkanut pahentua päivä päivältä. Haluan nähdä sinut nyt heti!
”Red! Red!”
Jared pysähtyi heti paikoilleen tuon äänen kuullessaan. Kaipaus ja haikeus väistyivät, lämpö täytti hänen kylmän kehonsa jokaisen sopukan. Poika kääntyi ympäri ja näki Renesmeen juoksevan häntä kohti hymy huulillaan.
Ness!
”Red!” Renesmee pysähtyi Jaredin eteen ja epäröi hetken ennen kuin halasi tätä. Jared nuuhkaisi tytön hiuksia ja piteli tätä varovaisesti lähellään. Siitä tuntui olevan niin kauan, kun he viimeksi olivat olleet niin lähekkäin. ”Hei.”
”Hei. Mitä kuuluu? Saitko asiat selvitettyä?”
Renesmee nyökkäsi. ”Sain jotenkuten. Mitä sinä olet puuhannut? Minulla oli ikävä.”
”En paljoa mitään, kaikkea normaalia.” Jared hymyili iloisesti ja tunsi suurta halua kaapata tyttö syliinsä uudestaan. Hän suorastaan säteili nyt, kun Renesmee seisoi siinä hänen edessään. Ja vielä viisi minuuttia sitten hän oli ollut niin allapäin. ”Minullakin oli ikävä sinua.” Jared kietoi kätensä Renesmeen ympäri ja halasi tätä uudestaan, jolloin hän huomasi tämän poskien punehtuvan hitusen. Poika painoi huulensa huomaamattomasti tytön hiuksiin taas kerran ja tunsi täyttyvänsä ilosta.
”En löytänyt sinulle mitään tuliaista, anteeksi. Mut-”
”Ness, minähän sanoin, etten tarvitse mitään”, Jared muistutti ja naurahti. ”Kuule, millaista Ranskassa oli?”
Renesmee oli avaamassa suutaan, mutta sulkikin sen ja vei kätensä Jaredin poskelle. Tämä värähti ja ihmetteli, mitä Renesmee oikein teki, mutta ymmärsi pian, kun hän alkoi nähdä kauniita maisemia. Eiffel-torni, kadun täydeltä pieniä putiikkeja, kimalteleva lahti… Mutta yhtäkkiä Jared näki tutun paikan, sen järven, minne hän oli vienyt Renesmeen. Hän näki heidät vedessä hyvin lähekkäin. Hän suukotti Renesmeen otsaa ensin, sitten poskea ja lopuksi… Jared ei nähnyt enempää, kuva oli jo poissa, samoin Renesmeen käsi hänen poskeltaan.
”Mm, kauniita maisemia”, hän tuumasi ja huomasi tytön nolostuneen ilmeen. ”Kävittekö kaikissa niissä pienissä kaupoissa?” Renesmee nyökkäsi tuijotellen kenkiään. ”Ostitteko kaikista jotain?” Tyttö nyökkäsi uudestaan. ”Kävittekö te Eiffel-tornissa?”
”Joo”, Renesmee vastasi kohottaessaan katsettaan. Hän kohtasi Jaredin hämmentyneen hymyn ja koetti hymyillä takaisin. ”Näköalat olivat kauniita, kuten näit. Tuota, mennäänkö? Jutellaan lisää ruokatunnilla.”
Jared nyökkäsi ja he lähtivät nelosrakennukselle Renesmeen alkaessa kertoa ajatuksiaan kihlauksesta. Mutta Jared ei kuullut, hän oli liian mietteissään. Mikä se kuva heistä oli ollut? Kuvitelma, joka oli vahingossa lipsahtanut näkyville? Vai oliko Renesmee tarkoituksella halunnut näyttää sen?
Me olimme järvellä. Minä…suutelin häntä. Jokin Jaredin sisällä vääntyi ja hän tunsi olonsa oudoksi. Mutta mitä se oikein oli? Uni? Ei, ei Ness uneksisi minusta. Hän uneksii Jacobista. Hän murisi viimeisen lauseen ajatuksissaan ja katsahti Renesmeehen, joka vain puhui ja puhui. Tämä katsoi vain eteensä ja selvästi vältteli Jaredin katsetta, sillä hän huomasi tämän vilkaisevan häntä silmäkulmastaan hyvin usein. En uskalla kysyä siitä! Tai ehkä minun pitäisi keksiä siitä jokin vitsi niin voisimme nauraa asialle. Jared pudisti päätään. Ei, miksi minä sille nauraisin?
”Red?”
He pysähtyivät biologian luokan eteen ja katsoivat toisiaan. ”Kerro, Ness.”
”Hän aikoo kosia tänään.”
Mustasukkaisuus iski viillon Jaredin sydämeen. ”Oletko varma?”
”Olen”, Renesmee sanoi kuulostaen hyvin varmalta. ”Aion sanoa hänelle, etten ole valmis. Luuletko, että hän suuttuu?”
”Ei. Ehkäpä pettyy, mutta tajuaa kyllä, kunhan vain kerrot syyn”, Jared tuumasi vieden kätensä tytön olkapäälle. ”Tunti alkaa. Nähdään myöhemmin, Ness.” Hän katseli hetken aikaa epäröiden tytön kasvoja, mutta suikkasi sitten erittäin nopeasti suukon tämän poskelle ja katosi. Renesmeen laukku tipahti hänen olaltaan ja kolahti lattiaan.
”Nähdään myöhemmin, Red”, hän huokaisi hiljaa tuntiessaan veren pyrkivän takaisin kasvoihin. Hän kosketti poskeaan sormenpäillään ja hymyili.
***
Ruokalassa kävi kova pulina ruokatunnilla. Jokaisessa pöydässä joko naurettiin tai puhuttiin illan suunnitelmista, mutta yksi pöytä oli poikkeus. Cullenit, Rebecca ja Dominic istuivat hiljaisina, kädet rinnalle ristittyinä, eivätkä tuntuneet huomaavankaan toisten läsnäoloa. Rosalie mulkoili Rebeccaa tuttuun tapaansa, ja Dominic oli kääntänyt selkänsä tälle Bellan kanssa. Rebecca tunsi olonsa hyvin ulkopuoliseksi, muttei hänkään kyllä ollut antanut huomiota Dominicille moneen päivään.
Bella on selvästi kuullut tapahtuneesta, koska hän on tuon näköinen, Rebecca ajatteli katsahtaessaan Bellaan, joka tuijotteli Edwardia. En malta odottaa, että saan kuulla tuomioni!
Alice oli sulkenut silmänsä ja Jasper piti häntä kädestä heidän istuessa pöydän ikkunanpuoleisessa päässä. Emmett oli kietonut kätensä Rosalien harteille ja koetti saada tätä lopettamaan Rebeccan mulkoilun, mutta turhaan. Edward näytti keskittyneeltä tuijotellessaan pöydän pintaa, mutta välillä hän vilkaisi Bellaa ja suukotti tätä.
Minä taidan häipyä täältä!
Rebecca oli nousemassa ylös, mutta Bella ja Dominic tarttuivat häntä molemmista käsistä ja vetivät hänet alas. He kääntyivät häneen päin pettynyt ilme molempien kasvoilla.
”Ei kai sinulla ole kiire?” Bella kysyi ja loihti pienoisen hymyn kasvoilleen.
”Ei”, Rebecca mutisi, ”mutta en kestä istua tässä pöydässä enää sekuntiakaan. Hauku minut, Bella, lähden sitten.”
”Halusin vain muistuttaa sinua siitä, että Edward on minun, ei sinun. Hän ei ole jaettavissa.”
”Niin. Ja vai mitä, että haluat hänen pysyvän erossa meistä?” Rosalie sanoi vihaisesti liittyen keskusteluun.
Bella kohautti olkiaan. ”Rebecca, en ymmärrä sinua. Miksi sinun pitää olla tuollainen ja roikkua menneessä? Etkö voi jo päästää irti ja jatkaa elämääsi Dominicin kanssa?”
”Minä en roiku menneessä”, Rebecca mutisi kääntäessään katseensa Rosaliesta Bellaan. ”Olen kovin pahoillani siitä, mitä tein! En olisi saanut tehdä niin, mutta tein ja onneksi Edward esti minua. Tai siis totta kai hän esti, hän rakastaa sinua.”
”Ja sinä rakastat häntä?” Jasper kysyi koettaessaan hillitä kurjaksi muuttunutta ilmapiiriä.
”En, kait. En minä tiedä.”
Rosalie tuhahti. ”Et tiedä? Miten niin et tiedä? Sehän on päivänselvää! Sinä yritit käydä Edwardiin käsiksi ja sanot, ettet tiedä, rakastatko häntä vai et? Onko tämä jokin vitsi?”
”Rosie, Rebecca sanoi minulle, että kyse on vain muistojen yhtäkkisestä purkautumisesta”, Dominic kertoi alkaessaan nojata tuolin selkänojaa vasten. ”Mutta toisaalta hän tunnusti, että ajattelee Edwardia usein ja kuvittelee min-”
”Pää kiinni, Nic!” Rebecca huudahti ja nousi ylös. Tuoli lensi kumoon ja läheisten pöytien oppilaita kääntyi katsomaan heitä. ”Minä en tiedä, oikeasti! Hyvä on, minä pidän Edwardista, okei? Minulla on jotain tunteita, mutta siinä se.”
Bella pudisti päätään. ”Istu alas.” Rebecca ei liikahtanutkaan. ”Kuule, olen pettynyt ja hieman vihainen, enkä varmaan enää ikinä pääse eroon katkeruudestani sinua kohtaan, mutta annan sinulle anteeksi.”
Rosalien silmät suurenivat. ”Mitä?”
”Rose, annan hänelle anteeksi, mutten aio luottaa häneen enää niin paljoa! Rebecca, toivon, että pystyisit kuoppaamaan kaiken Edwardiin liittyvän ja jatkamaan eteenpäin Dominicin kanssa.”
”Jos hän edes haluaa olla kanssasi enää”, Rosalie lisäsi.
Rebecca huokaisi syvään ja käänsi selkänsä Culleneille. ”Kiitos, Bella. Yritän käyttäytyä kunnolla tästä eteenpäin, mutta se on vaikeaa, kun kaikki syyllistävät minua!”
Hän lähti juoksemaan pois ja Dominic meni hänen peräänsä. Rosalie murahteli ja hakkasi haarukkaa pöytää vasten. Bella katsoi Edwardia kysyvänä, tämä oli ollut hiljaa koko ajan. Edward käänsi katseensa häneen.
”Hänestä tuntuu kurjalta”, tämä sanoi hiljaa. ”Ja hän ajattelee, ettei ansaitse anteeksiantoasi.”
Bella nyökkäsi. ”Ei ehkä ansaitsekaan, mutta annan hänelle vielä tilaisuuden osoittaa, että hän pystyy päästämään sinusta irti. Tai no olemaan käymättä kimppuusi.”
”Katsotaan, jos hän pystyy siihen. Jos ei, minä työnnän hänet kyllä pois.”
”Hyvä.”
Bella toivoi Rebeccan pystyvän siihen, mutta häntä epäilytti. Jos tämän tunteet olivat vahvoja, pystyisikö tämä siihen kuinka hyvin? Kyllä Rebeccalla itsehillintää varmasti oli, mutta se vain ei tainnut olla parhainta ja vahvinta mahdollista.
***
Päivä oli hämärtynyt illaksi ja taivas oli tummunut tumman siniseksi. Muutama tähti loisti yksinäisenä pilvisellä iltataivaalla vailla seuraa. Myös nuori, ruskeahiuksinen tyttö kulki hiekkatietä pitkin kohti First Beach nimistä rantaa. Hiekka kahisi hänen jalkojensa alla, ja tuuli leikitteli hänen pitkillä hiuksillaan. Tytön mielestä ilta oli hyvin kaunis ja se olisi vielä kauniimpi, jos kuu ilmestyisi esiin pilvien takaa.
Jake ei olisi voinut parempaa iltaa valita. Mutta hän joutuu pettymään. Renesmee pysähtyi ja näki jo rannan edessään. Jacob istuskeli hiekalla iloisesti roihuavan nuotion vierellä tuijotellen taivaalle. Renesmee huokaisi ääneen, hän ei halunnut tuottaa pettymystä Jacobille, mutta hänen olisi pakko olla rehellinen.
Renesmee jatkoi kävelyä hitain, lyhyin askelin. Hän kuunteli puiden lehtien kahisevaa ääntä, pieniä rasahduksia ja koetti pitää mielensä vakaana. Hermostuneisuus piti häntä kuitenkin otteessaan ja sai hänen kätensä tärisemään.
Rauhoitu, Nessie. Ole kuin et tietäisi mitään.
Tytön varjo heijastui Jacobin ylle ja tämä kääntyi ympäri ja nousi ylös. Jacob halasi Renesmeetä tiukasti ja suukotti tätä poskelle ennen kuin he istuivat nuotin ääreen hiekalle. Hän kävi selälleen makaamaan ja tyttö kapusi hänen päälleen painaen päänsä hänen rintaansa vasten.
”Hei”, Renesmee sanoi hiljaa tuijotellessaan punertavan keltaisia liekkejä ja leikitellessään Jacobin hiuksilla. ”Täällä on kaunista tänään.”
”Sinä olet kaunis”, Jacob kuiskasi.
”Kiitos.”
Renesmee nosti päätään ja painoi huulensa Jacobin huulille. Tämä kiepautti tytön varovaisesti pois päältään hiekalle ja hivuttautui sitten hänen viereensä. Renesmee hymyili katsellessaan kaunista taivasta Jacobin pidellessä häntä lähellään. Välillä tämä painoi huulensa joko tytön poskelle, kaulalle tai olkapäälle.
”Tämä on meidän iltamme, Nessie”, Jacob sanoi hiljaa. ”Minä rakastan sinua.”
”Minäkin sinua. Jake, sinun piti puhua jostain”, Renesmee muistutti ja tunsi hermostuneisuuden palaavan. ”Mistä?”
Jacob hymyili. ”Hmm, olen piilottanut jotain tänne rannalle ja toivoin, että voisit etsiä sen.”
”Tuskin löydän so- siis sitä juttua ikinä”, Renesmee huokaisi. ”Missä se juttu on?”
Jacob nousi istumaan ja osoitti veden äärellä olevia kiviä. ”Tuolla. Se on ihan helposti löydettävissä. Tarvitsetko apua?”
”Enköhän löydä sen itsekin.”
Renesmee suukotti Jacobia ennen kuin nousi ylös, puisteli hiekat yltään ja lähti kävelemään kohti kiviä. Häntä hermostutti entistä enemmän. Kohta hän löytäisi sormuksen, sitten hän näyttäisi sitä Jacobille ja sanoisi, ettei voisi vielä mennä kihloihin tämän kanssa. Se vaikutti helpolta, mutta oli oikeasti vaikeaa. Miten hän löytäisi oikeat sanat?
Nessie, sanot vain, että et ole vielä valmis. Ja jos hän alkaa kysellä, vastaat totuudenmukaisesti.
Aallot löivät vasten läheisiä kallioita ja kiviä. Renesmee kastui hieman, mutta se ei häntä haitannut. Hänen piti löytää se esine, sormus. Hän kierteli ympäri kivikkoa ja koetti nähdä jotain kimaltelevaa, muttei nähnyt mitään. Eivät kai aallot olleet vieneet sitä mukanaan?
Tyttö kyykistyi kivikon äärelle ja työnsi kätensä kivien väliin. Hän tunsi vain tyhjää, mutta yhtäkkiä jokin kova, sileä osui hänen käteensä. Renesmee otti esineen käteensä ja veti sen silmiensä eteen, sormusrasia.
Tässä se nyt on.
Hän kuuli askeleita selkänsä takaa avatessaan rasiaa. Kansi ponnahti auki ja Renesmee näki hopeisen sormuksen, johon oli upotettu pari pientä timanttia. Jacob laski kätensä tytön olkapäille ja suukotti tämän poskea. Renesmee tuijotti sormusta ihastuneena, se oli todella kaunis.
”Nessie”, Jacob kuiskasi, ”haluaisitko… tulisitko vaimokseni?”
Renesmee oli vähän aikaa hämillään, vaikka oli tiennytkin asiasta etukäteen. Hän ei vain tiennyt mitä sanoa, sillä kaikki tänä iltana vaikutti olevan upeaa.
”Nessie?”
Renesmee nousi seisomaan ja katsoi Jacobia hämmentyneenä, hieman pahoittelevana. ”Jake, tämä on kaunis. Minä…en tiedä mitä sanoa. Tai tiedän, mutta…”
”Ei sinun tarvitse sanoa mitään. Voit kertoa vastauksesi myös muuten.”
Se oli totta. Renesmee siirsi katseensa sormukseen ja katseli sitä ihaillen hetken aikaa. Hän ei voinut suostua tähän vielä, vaikka hän rakastikin Jacobia ja vaikka tämä olikin hänen sielunkumppaninsa. Niinpä Renesmee sulki rasian kannen ja ojensi sen Jacobille, jonka ilme muuttui hetkessä epäuskoiseksi.
”Sinä…sinä et halua?” tämä kysyi kuulostaen hämmästyneeltä.
”En vielä, Jake. Minä rakastan sinua, mutta tämä tuli liian äkkiä”, Renesmee selitti katsoessaan taas rakastaan, jonka silmät kimaltelivat surullisina illan hämärässä. ”Palasin vasta kotiin, me saimme toisemme vasta takaisin. Tämä on liian äkkiä.”
Jacob laski rasian kivelle ja vei kätensä tytön olkapäille. ”Nessie, mehän olemme olleet kauan yhdessä.” Renesmee oli avaamassa suunsa sanoakseen jotain, mutta Jacob ehti jatkaa. ”Minä kyllä ymmärrän sinua. Jos et ole vielä valmis, en voi pakottaakaan sinua. On vain hyvä, että olet rehellinen.”
”Kiitos. Eihän tämä vain ollut pettymys?”
”Ehkä pienoinen, mutta haluan sinun olevan onnellinen kanssani. Jos et vielä halua kihloihin, kysyn sitä myöhemmin uudestaan. Mutta eihän tähän liity mitään muuta? Onhan tämä oma päätöksesi?”
Renesmee nyökkäsi. ”On, tietenkin. Miksi luulet, että joku olisi voinut vaikuttaa mielipiteeseeni? Enhän edes tiennyt, että aiot kosia!”
”Mutta jos olet puhunut jostain tällaisesta jonkun kanssa, ja tämä joku on sanonut, ettei sinun kannattaisi vielä.”
Renesmee näki Jacobin kasvoista, että tällä selvästi oli mielessään joku yksi henkilö, joka olisi muka vaikuttanut hänen mielipiteeseensä. Asia ei kuitenkaan ollut niin. Hän oli ihan itse päättänyt kieltäytyä.
”Jake, en ole jutellut kenenkään kanssa mistään kihloista. Äidin kanssa vähän, mutta hän käski kuunnella omaa sydäntäni ja tehdä omat päätökseni”, Renesmee kertoi melko rehellisesti. ”Hei, ei joku yksittäinen henkilö saisi minun päätäni käännettyä.”
Jacob suuteli Renesmeetä. ”Se on hyvä.” Hän nosti tämän syliinsä ja nappasi sormusrasian käteensä. ”Mennään takaisin nuotiolle ja nautitaan illasta muuten vain.”
Ja he menivät. He olivat toistensa kimpussa maatessaan hiekassa, mutta Renesmeestä se ei tuntunut samalta kuin ennen sormuksen löytymistä. Jacob tuntui olevan jotenkin etäisempi, kylmempi, mutta mistä se johtui? Ei kai vain hänen kieltäytymisestään?
”Jake, oletko varma, ettei sinua haittaa?” Renesmee kysäisi Jacobin sivellessä hänen kaulaansa sormillaan.
”Mikä?”
”Se, etten suostunut.”
Jacob pudisti päätään. ”Ei tietenkään. Sinä rakastat minua, se riittää minulle. Ja se, että olet tässä vierelläni nyt ja aina.”
”Entä jos joskus lähden?” Renesmee kysyi leikillään, mutta Jacobin ilme vakavoitui ja tämä suuteli häntä intohimoisesti. ”Se oli vitsi.”
”Nessie, en halua, että lähdet. Se oli jo tarpeeksi paha juttu, kun minä itse jätin sinut Ranskaan. Menin sekaisin ja halusin palata luoksesi, mutten pystynyt. Halusin soittaa sinulle, mutten kehdannut lähtöni jälkeen.”
”Mutta lopulta soitit, ja minä olin niin iloinen. Jos minä lähtisin, soittaisin kyllä sinulle. En haluaisi, että olisit onneton.”
Jacob alkoi hymyillä. ”Kiitos. Jos jätetään nämä ikävät puheet pois ja nautitaan vain toisistamme, jooko? Emme näe toisiamme huomenna kuitenkaan.”
”Hyvä on.”
Renesmee nousi ylös, riisui ruskean toppinsa ja juoksi kohti merta. Jacob lähti hänen peräänsä ja tarttui tätä vyötäröstä, jolloin he molemmat kaatuivat rantaveteen ja nauroivat. Vesi kasteli heidän hiuksiaan ja vaatteitaan, mutta he eivät välittäneet. Ainoa asia, mistä he välittivät, oli toinen.
”Minä luulin, ettet osaa uida”, Jacob sanoi heidän noustessa ylös ja kahlatessa hieman syvemmälle.
”En osaakaan”, Nessie myönsi, ”mutta eikö olisi aika opetella?”
”Joo, mutta varo, tässä jossain on yhtäkkinen syvänne”, Jacob varoitti, mutta Renesmee vain nauroi iloisesti.
”Ei, ei täällä mitään syvänteitä ol-”
Renesmee vajosi veden alle, mutta nousi pian pintaan. Jacob tarttui tyttö kädestä ja veti tämän lähemmäs itseään.
”Eikö?” hän kysyi hieman huvittuneena.
”Ei, ei todellakaan”, Renesmee sanoi ja naurahti. ”Ehkä parempi, että menemme rantaan, vai mitä?”
”Niin, olet oikeassa. En halua, että hukut.”
Renesmee hymähti. ”Miten muka voisin hukkua sinun seurassasi?”
Jacob nauroi nostaessaan tytön syliinsä. ”En tiedä, kultaseni. Etpä kai mitenkään.”
A/N: Rakastan tuota kohtaa, kun Jared näki Nessien ja tätä ihan viimeisintä Jake/Nessie kohtaa (näitä oli ihana kirjoittaa). Awws.. Pelkäsin etten saa tätä kirjoitettua, sattui pieni onnettomuus ja toinen käteni (ranne, kämmen) on kipeä. Mutta onneksi pystyin. Kommentteja yksinäistä päivääni piristämään? :)
-
Renesmee on kyllä tyhmä! Kunpa se valitsisi Jacobin, Jared vois painua hevonperseeseen!
Ja Rebecca on yhtä tyhmä kuin aina. Ja Rosalie haastamassa riitaa (jesss!!! ;D)
Mutta onneks (ja toivottavasti!) Edward pysyy Bellan kaa. :D
Jatkoa tää on niin ihana! ;)
-
Pyh, Jared on mustasukkainen.
Tulisipa kunnon tappelu Jacobille ja Jaredille, ja Jared vois kuolla! Mut taidan toivoo turhaan.
-
Whii, jatko : D
Et uskokkaan miten paljon tykkäsin tosta Nes/Jar kohasta, ne on niiiiin söpöjä<3
Hihi, no se o sellane lisko :'D
Bella saatto tehdä hieman liian hätiköidysti, kun antoi Rebecalle uuden mahdollisuuden, saa nähdä...
Ite oon sitämielt, et jos Jar ja Jake tappelee, Jake sais olla se joka delaa :'D
Mutjoo, tykkäsin :)
Koitappa saada se käpälä kuntoon niin voit ainakin hyvin kirjottaa meille jatkoa ;)
-
Ite oon sitämielt, et jos Jar ja Jake tappelee, Jake sais olla se joka delaa :'D
Oi vitsi, olihan täällä joku, joka on samaa mieltä tästä Nessie/Jake/Jared -jutusta. Mahtavaa. Musta Jared on luonteeltaan jotenki mukavempi ku Jacob, josta nyt en muutenkaan pahemmin tykkää. Yleensä OC -hahmot ei oikeen oo mun juttu, mut tässä on pakko tehdä poikkeus.
Hmm, mites Edward vaikuttaa niin poissaolevalta? Kaipa nää jutut vähän senkin mielessä pyörii. Meinaan Beccaa ja Bellaa (oi jee mitkä nimet :D) ja sitte toisaalta myös Nessietä ja Jacobia. Rosalie on vieläkin ihastuttavan oma itsensä ja menettää kaiken itsehilliintäntä Rebeccan kanssa.
Kitti taas tästä, jatkoa!
-
ihana ! mutta jacob pois ! vaikka se särkis kyllä jacobin sydämen mutta silti renesmeen pitää jättää jake ja ottaa jared !
-
Vaikka mä oon aina vihannut rakkia (Jacobia), niin nyt haluisin, että Nessie valkkais Jaken, ja heivais sen Jaredin. En vaan tykkää siitä. Saattaa johtua siitä, että se on "sukua" sille punapää-bimbolle, joka vois kuolla... :D
Olen tooodella tyytyväinen, että se Bella vähän örisi Rebelle :D
Jaatkoaaa (:
-
Rosaliesta en ole ikinä pitänyt, mutta tämä ficci on saanut mielen muuttumaan, alkaa olla ihan lempihenkilö :D Kaipaisin tarinaan hieman lisää Carlislea ja Esmeä, en mitenkään suuresti, mutta jos saisit ujutettua tarinaan hieman sananvaihtoa heidän kanssaan ym.? Muttamutta, tarinasta pidän vieläkin, kirjoitat oikein hyvin ja kuvailet myös tarinan edetessä.. Kiitos taas päivää piristävästä hetkestä :)
Jatkoa odotellessa.. :)
-
Sini(tiainen), kiitos kommentistasi :) Mielipiteet selvästi hajoavat Jared/Nessie/Jacob asian kohdalla. Katsotaan, jos Rosie pääsee haastamaan oikein kunnolla riitaa :D
Annoy, kiitos kommentistasi :) Niinpäs Jared taitaa olla, hiukan ainakin.
SabSab, kiitos kommentistasi :) Sun käärmees pääs tähän lukuun, hehe :D Juu, käsi alkaa olla kunnossa, se taisi vaan tärähtää, onneksi (mut vaikka ois tullut jotain pahempaa, mä oisin silti kirjoittanut, viis kivusta, mä kirjotan!).
Amanecer, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että täällä on sekä Jaredin puolesta, että sitä vastaan olevia.
empö, kiitos kommentistasi :) Ja taas yksi Jaredin puolella.
katriqqq, kiitos kommentistasi :) Ahaa, sukulaisuudesta kiikastaa :D Sehän on sukua, Beccan veljenpoika.
Embry, kiitos kommentistasi :) Rosie on niin ihana, kyllä. Mm, juu, koetan saada heitäkin vilahtelemaan joihinkin väleihin. Myös Philipiä ja Lucreziaa koitan saada vilahtelemaan.
Varoitan, että luku sisältää aika paljon Jared/Nessietä ;) Koitan seuraaviin lukuihin saada enemmän Rebecca/Edward/Bella/Rosalietä.. (vai miksiköhän sitä vois kutsua?).
Luku 10 - Mustat kiilusilmät
”Sinä kieltäydyit?”
”Kuulit oikein, Rose-täti. Minä sanoin ei.”
Renesmee istui mustassa nojatuolissa jalat ristittyinä. Alice ja Rosalie istuskelivat mustavalkoisella sohvalla kiinnostuneina kuulemaan eilisestä illasta rannalla. Alice tietenkin tiesi, mitä oli tapahtunut, mutta hän oli kuitenkin utelias kuulemaan, miksi.
”Miksi?” Rosalie kysyi ihmeissään. ”Luulisi, että rannalla kosiminen hämärän aikaan olisi romanttista!”
”Niinhän se olikin, mutta se tuli liian aikaisin”, Renesmee selitti ja palautti mieleensä eilisen illan rannalla. Heillä molemmilla, hänellä ja Jacobilla, oli ollut hauskaa, ihanaa. Hän ei ollut halunnut lähteä kotiin nukkumaan, mutta Jacob oli lopulta vienyt hänet takaisin Culleneille ja jäänyt hänen viereensä nukkumaan.
”Mitä koira sanoi? Suuttuiko hän? Mitä te teitte?” Rosalie kyseli uteliaana.
”Ei, hän ymmärsi, vaikka pettyikin. Mutta loppuillan hän oli ihana, todellakin! Minua vain harmittaa, että hän suunnitteli kaikkea kauan, ja minä menin pilaam-”
”Ei, Nessie”, Alice sanoi lempeästi, ”et sinä mitään pilannut. Teit vain niin kuin parhaaksesi näit. Vai mitä, Rose?”
Rosalie nyökkäsi. ”Niin, kuuntele Alicea.”
Renesmee hymyili, mutta hänen hymystään kuulsi vivahde surullisuutta. Hän tosiaan toivoi, ettei Jacob miettisi hänen kieltäytymistään paljoa, eikä ajattelisi enää, että joku oli muka vaikuttanut hänen päätökseensä. Se oli hänen mielestään naurettavaa. Renesmee teki itse omat päätöksensä, ei kukaan muu.
”Hei”, Esme sanoi iloisesti ilmaantuessaan Bellan kanssa olohuoneeseen. He istahtivat sohvalle Alicen ja Rosalien molemmin puolin ja näyttivät uteliailta. Renesmee huokaisi, hän saisi kertoa illasta uudestaan. ”Me kuulimme, mitä eilen tapahtui. Kerro meille jotain illasta.”
Renesmee alkoi nojata päätään nojatuolin selkämystä vasten. ”Me olimme rannalla ja siellä oli todella kaunista. Jake oli hyvin ihana, hän pisti minut etsimään sormusta.”
”Ja mitä sinä vastasit?” Bella kysyi kuulostaen siltä kuin olisi jo tiennyt.
”Minä sanoin, että on liian aikaista. Hän ymmärsi, ainakin hän vakuutti minut siitä.”
Esme nousi ylös ja meni Renesmeen luo. Hän kyykistyi nojatuolin viereen ja silitti tytön hiuksia. ”Sinä teit oikein, jos kerta kuuntelit sydäntäsi. Jos olisit vastannut myöntävästi, et varmaan olisi ollut niin onnellinen?”
”Vastannut myöntävästi mihin?”
Kaikki kääntyivät katsomaan olohuoneen ovelle. Emmett seisoi siellä Jasperin kanssa kädet ristittyinä rinnalle, virne naamallaan. Renesmee huokaisi uudestaan ja oli vastaamassa, mutta Emmett ehti jatkaa.
”Ai niin, koira taisi kosia sinua?”
”Niin”, Renesmee myönsi.
”Etkö vastannutkaan myöntävästi?”
”En.”
”Miksi?” Renesmee oli avaamassa suutaan, mutta Emmett ehti taas jatkaa. ”Hetkinen, taidankin tietää. Sinä et suostunut sen punapään takia! Olet ihastunut häneen.”
Veri lähti kiertämään Renesmeen suonissa ja kiisi kohti tytön poskia. Hänen sydämensä löi muutamia lyöntejä normaalia nopeammin ja hän tunsi olonsa hetkellisesti kiusaantuneeksi. Emmettin kasvoilla ollut virne leveni entisestään ja Jasperkin virnisti pikkuisen.
”Oo, hän punastui”, Emmett nauroi. ”Taisin olla oikeassa.”
Renesmee hypähti pystyyn ja harppoi setänsä luokse. Hän tönäisi tätä, mutta tämä vain nauroi. ”Et ole oikeassa! Red ei liity mitenkään tähän asiaan! En tykkää hänestä sillä tavalla!” Renesmeen puna syveni, hän tunsi poskiensa kuumotuksen. ”Olet tyhmä, Em-setä!”
Tyttö juoksi pois olohuoneesta, ja Bella oli lähdössä hänen peräänsä, mutta Alice ja Esme estivät. Emmett katsahti ihmettelevänä Jasperiin, joka pudisti päätään ja huokaisi.
”Mitä minä muka sanoin?” Emmett ihmetteli vilkaistessaan ulko-ovelle, joka oli juuri pamahtanut kiinni. ”Häh?”
Rosalie huokaisi. ”Em, älä kiusaa häntä tuollaisilla asioilla! Hän juuri kieltäytyi koiran kosinnasta, ja sinä vain kiusaat häntä.”
”Pitäisikö jonkun meistä mennä katsomaan häntä?” Bella kysyi ehdottavaan sävyyn, mutta kaikki pudistivat päätään.
”Bella, annetaan hänen olla rauhassa”, Alice sanoi. ”Hänen tarvitsee miettiä asioita. Hänellä on paljon miettimistä.”
”Kuten Jared”, Emmett tuumasi hiljaa ja keräsi Rosalien, Jasperin, Esmen, Alicen ja Bellan kyllästyneet katseet itseensä. ”Mitä?”
”Ei mitään!”
***
Renesmee hytisi istuessaan metsässä erään kaatuneen puun rungolla. Vettä tihkutti taivaalta, eikä tuulikaan kovin ystävällinen ollut. Se oli suorastaan raivoisa, kiihtynyt, ja riepotteli tytön hiuksia ja kiusasi tätä parhaansa mukaan. Renesmee hymähteli hiljaa ääneen itsekseen. Miksi Emmett-sedän piti olla sellainen? Pitikö tämän olla muka niin hauska ja vitsailla kaikesta? Ei, ei tämä varmaan vitsaillut, sanoi vain, mitä ajatteli.
Miksi ihmeessä minä punastuin? Eihän kosinta liittynyt Rediin mitenkään! Renesmee painoi päänsä polviin ja tunsi pientä kiusaantuneisuutta. Miksi? Miksi hän tunsi niin? Setä vain kiusaa minua, siinä kaikki. Ja olen sekaisin kaikesta, siksi punastuin. Niin sen täytyy olla.
Renesmee hypähti alas puun rungolta ja lähti kävelemään poispäin heidän talostaan. Hän ei tiennyt, minne oli menossa, hänellä ei ollut määränpäätä. Tyttö vain halusi olla nyt hetken aikaa yksin ja miettiä asioita rauhassa, eikä kuunnella kysymyksiä siitä, miksi hän vastasi kieltävästi, eikä hän myöskään halunnut selittää illan tapahtumia juuri nyt.
Voi ei! Red… Hän on varmaan ihmetellyt, mikä se kuva meistä oli! Renesmee pysähtyi ja muisti yhtäkkiä, kuinka hän oli pidellyt kättään Jaredin poskella näyttäessään tälle kuvia Ranskasta. Niiden joukkoon oli kuitenkin vahingossa eksynyt pieni palanen hänen näkemästään unesta, mikä nolotti häntä vieläkin. Ihme, ettei hän ole kysynyt mitään. Ehkä hän ei vain ole kehdannut? Mutta minua nolottaa niin hirveästi! Miten ihmeessä päästin sen unen palasen hänen nähtäväkseen?
Rasahdus sai Renesmeen pysähtymään ja katselemaan ympärilleen säikähtäneenä. Hän oli hiljaa ja kuunteli. Pian kuului toinen rasahdus, sitten kolmas ja lopulta vielä monia lisää. Jokin lähestyi häntä, mutta mikä? Renesmeetä alkoi pelottaa, mutta hän koetti ajatella, että se oli vain joku eläin, jonka hän kyllä voittaisi, jos se kävisi hänen päälleen. Hänhän ei ollut vain ihminen.
Tuli hiljaista, vain sateen ropina ja Renesmeen hengitys kuuluivat metsässä. Tyttö puristi kätensä nyrkkiin ja katsahti pensaikkoon muutaman metrin päästä hänestä. Jokin väijyi siellä häntä, jokin iso ja karvainen.
Pysy rauhallisena, älä tee äkkinäisiä liikkeitä. Peräänny aivan hitaasti.
Renesmee lähti kävelemään takaperin hyvin hiljaa ja hitaasti pitäen katseensa edelleen eläimessä, joka tuijotti häntä pusikosta. Hän oli juuri katsomassa taakseen, kun eläin syöksähti puskasta esiin suoraan Renesmeen eteen ja murisi lempeästi. Tyttö tuijotti hämmentyneenä punaruskeaa sutta, jonka mustat silmät kiiluivat huolestuneina.
”Jake!” hän huudahti ja laski toisen kätensä suden pään päälle. Tämä kantoi mukanaan vaaleaa laukkua. ”Mitä sinä täällä teet? Älä säikäyttele minua tällä tavalla!”
Susi tuijotti Renesmeetä hetken ennen kuin katosi läheisen pensaan taakse. Renesmee katsoi siihen suuntaan, minne Jacob-susi oli kadonnut ja pian hän näki tämän pään kohoavan esiin pensaikon takaa.
”Anteeksi, Nessie”, Jacob sanoi pahoittelevaan sävyyn pukiessaan polviin ylettyviä sinisiä housuja ylleen. Hän astui pois pensaikon takaan ja meni syleilemään Renesmeetä, joka oli vieläkin hieman säikähdyksissä. ”Ei ollut tarkoitus säikäyttää. Oletko kunnossa?”
”Olen nyt. Luulin, että siellä väijyi joku eläin, joka halusi syödä minut.”
Jacob naurahti. ”En minä sinua söisi.” Hän suuteli Renesmeetä ja tämä painoi kätensä hänen rinnalleen. ”Rakastan sinua liian paljon syödäkseni sinut. Sitä paitsi, maistuvatko vampyyrit muka hyviltä?”
”Puolivampyyrit, Jake”, Renesmee korjasi virnistäen. Hän antoi käsiensä liukua Jacobin vartaloa pitkin yhä alemmas ja alemmas, kunnes ne saavuttivat tämän lantion. ”Mitä sinä täällä teet? Vakoiletko minua?”
”En oikeastaan. Olin juoksentelemassa ja päätin sitten tulla katsomaan sinua. Mutta mitä sinä täällä teet?”
Renesmee kohautti olkiaan viedessään kätensä pojan olkapäille. ”Mietiskelen asioita. Emmett-setä ärsyttää minua.”
”Miten?” Jacob uteli.
”Hän sanoi, että…Tai antaa olla, ei se ollut mitään erikoista”, Renesmee mutisi. Hänellä oli vahva tunne siitä, ettei voisi kertoa, mitä Emmett oli sanonut. Jacob saattaisi ottaa sen tosissaan ja siinäpä heillä olisikin selvitettävää.
”Kerro vain, Nessie. Sanoiko hän jotain eilisestä? Vitsaili jotain?” tämä kyseli silitellessään tytön sekaisin menneitä, hieman kosteita hiuksia.
Renesmee nyökkäsi. ”Joo, mutta antaa olla. Tuletko meille?”
”Ei, en voi juuri nyt. Pitää palata La Pushiin toisten luo”, Jacob selitti ja muuttui surulliseksi. ”Haluaisin jäädä luoksesi, mutten pysty.”
Hän otti Renesmeen kasvot käsiinsä ja suuteli tätä hellästi, hyvin lempeästi. Tyttö kietaisi kätensä pojan ympäri tiukasti, hän ei halunnut tämän lähtevän. Hän halusi viettää loppupäivän pojan kanssa. Jacob irrotti Renesmeen otteen itsestään ja perääntyi pari askelta. He katsoivat toisiaan kaipaavasti hymyillen ja pitivät toisiaan vielä kädestä, mutta hetki hetkellä he koskettivat entistä vähemmän toisiaan.
”Nähdään huomenna, Jake”, Renesmee kuiskasi, kun heidän sormenpäänsä koskettivat enää toisiaan. Lopulta Jacob katosi pensaan taakse ja tuli esiin sudeksi muuttuneena, laukku suussaan. Renesmee hymyili katsellessaan suden juoksua ja katoamista metsään.
Jake, minun iso paha suteni.
***
Edward painoi huulensa punatukkaisen tytön kaulalle ja eteni siitä alaspäin hyvin hitaasti. Tyttö oli työntänyt kätensä pojan kuparinruskeisiin hiuksiin ja tuijotteli kattoa hymy huulillaan, mutta huokaisi pojan huulien pysähtyessä hänen vatsalleen.
”Tule tänne”, Rebecca mumisi ja Edward liikahti ylemmäs. Hän suuteli poikaa ja alkoi availla tämän valkoisen paidan nappeja. Yksi, kaksi, kolme… Rebecca ei malttanut odottaa, joten hän tarttui paidasta tiukasti kiinni ja repäisi sen auki päästäen kätensä vaeltamaan pojan kauniilla vartalolla. ”Rakastatko sinä minua?”
Edward katsoi Rebeccaa intohimoisesti. ”Enemmän kuin mitään muuta.” Hän tarttui tästä lujasti kiinni ja pian hän makasi alimpana pehmeällä sängyllä.
”Ihanko totta? Entä Bella?”
”Kuka Bella?”
Rebecca nauroi. ”Ei kukaan, Edward. Ketään Bellaa ei ole olemassakaan. Vain minä olen, vain minä kuulun sinulle.” Hän alkoi availla Edwardin vyötä juuri, kun huoneen ovi pamahti auki ja raivostunut Rosalie ryntäsi sisään silmät vihasta kiiluen.
”Irti Edwardista!” Rosalie huusi hyökäten Rebeccan kimppuun. He lensivät lattialle. ”Sinä noita! Sinä veit Edwardin Bellalta ja nyt tämä on kuollut! Sinä sait Edwardin uskomaan, ettei Bellaa ollut olemassakaan!”
Rebecca murisi. ”Minä tein, mitä minun täytyi! Minä rakastin Edwardia, rakastan yhä! Hän rakastaa minua!”
”Entä Nic? Etkö rakasta häntä enää?” Rosalie kysyi heidän noustessa lattialta. Hän lipui ovelle, jonka luo Dominic oli ilmestynyt. ”Etkö?” Rosalie asetti sormensa pojan huulille ja siveli niitä. ”Etkö kaipaa häntä? Hänen pehmeitä huuliaan?” Rosalie painoi huulensa Dominicin huulille ja riisui tämän paidan. ”Etkö kaipaa mitään hänessä?” Vaaleahiuksinen vampyyri nauroi ilkeää naurua sivellessään Dominicin paljasta ylävartaloa. Rebeccan ilme oli muuttunut järkyttyneeksi.
”Älä koske häneen!” hän huudahti rynnätessään ovelle. ”Pidä näppisi erossa hänestä!”
Rosalie nauroi edelleen. ”En! Sinäkään et pitänyt näppejäsi erossa Edwardista!”
”Ei…Ei, ei, ei!”
Rebecca huitaisi lampun alas yöpöydältään ja huusi. Miksi hän oli ajatellut sellaista? Miksi hän oli kuvitellut tuollaista? Edward ei ikinä sanoisi rakastavansa häntä, eikä kysyisi, kuka ihmeen Bella? Eikä Rosalie varmastikaan vikittelisi Dominicia.
Hei haloo! Becky, tuo voi olla mahdollista, mutta ilmiselvästikään ei ihan paras vaihtoehto. Jos kaipaat Niciä vielä silloinkin, kun olet Edwardin kanssa, kaikki olisi ihan turhaa!
Pää kiinni, ääni!
”Becky?”
”Sanoin, pää kiinni!”
”Et sanonut.”
Rebecca katsahti ovelle ja näki Jaredin astuvan sisään ja istahtavan sängyn reunalle. ”Jar? Anteeksi, min-”
”Sinä olet tulossa hulluksi”, Jared totesi huolestuneen kuuloisena. ”Tarvitsetko lääkäriä? Psykologia? Psykiatria?”
”En.”
”Tarvitsetko kenties Edward Cullenin sitten?”
Rebecca pudisti päätään. ”Miksi tarvitsisin? Minulla on Nic.”
”Et ole puhunut Nicille laisinkaan viime aikoina”, Jared muistutti raaputtaessaan sormellaan päiväpeittoa. ”Mikä sinun on? Kertoisit edes minulle.”
”Ei minua mikään vaivaa. Sitä paitsi, sinä vain vitsailisit! Niinhän sinä aina teet ja sitten satutat toisia”, Rebecca tuhahti ristiessään kätensä rinnalleen. Hän painoi päänsä tyynyyn ja tuijotteli kattoa miettien äskeistä kuvitelmaansa.
”Miten vain.”
Jared oli juuri nousemassa ylös, kun Rebecca alkoi puhua. ”Jar?”
”Niin?”
”Voitko pyytää Nicin tänne? Sano hänelle, että haluan puhua.”
Jared nyökkäsi. ”Hyvä on, yksi prinssi Nic siis tilattu. Menen heti tilaamaan hänet tänne yhdeksi tunniksi. Millä mahdatte maksaa prinssi Nicin käynnin?”
Rebecca heitti Jaredia koristetyynyllä. He virnistivät toisilleen. ”Maksan suukoilla, käykö se?”
”Eiköhän. Odottakaa hetki, niin haen prinssi Nicin.”
Jared häipyi ja Rebecca naurahti hiljaa mielessään. Poika osasi toisinaan olla hauskakin ja naurattaa, mutta liian usein tämä vitsaili vakavistakin asioista ja sai hänet ja monet muut tuntemaan olonsa pahaksi. Rebeccakin sai toiset tuntemaan olonsa pahaksi, mutta aivan eri asioiden takia. Hän oli se pahempi, Jared ei ollut mitään verrattuna häneen.
Saan ihmiset vain vihaisiksi ja katkeriksi. En tuota kenellekään iloa, en edes itselleni. Kuinka olen antanut itseni vajota näin alas? Miksi en voisi elää ajattelematta Edwardia? Pystyin siihen ennenkin ja olin onnellinen! Mikä nyt on muuttunut? Rebecca huokaisi ääneen. Varmaan minä olen, mutta en halua olla tällainen! Haluan olla se Rebecca, joka nautti joka hetkestä Nicin kanssa, eikä ajatellut toisia poikia.
”Rebecca?”
Dominic seisoi huoneen ovella epävarman näköisenä. Rebecca hymyili hänelle lämpimästi ja taputti sänkyä. Poika ilmestyi nopeasti makaamaan tytön viereen, mutta piti etäisyyttä tähän.
”Hei.”
”Hei.”
”Anteeksi, että olen ollut idiootti.”
”Niinhän sinä olet ollut”, Dominic myönsi, ”mutta rakastan sinua vieläkin.”
”Ihmettelen sitä suuresti. Miksi et vain jätä minua?” Rebecca kysyi. Sen hän halusi tietää.
”Koska en halua luovuttaa sinua jollekin Edward Cullenille. Ei Edwardissa mitään vikaa ole, hän on mukava, mutta minä kuulun sinulle, ei hän!” Dominic vastasi ääni hieman kireänä. ”Tajuatko? En luovu sinusta, en ikinä!”
Rebecca hymyili surullisesti. ”Etkö? Entä jos jotain tapahtuu? Jaksatko siltikin vielä pitää minua omanasi?”
”En tiedä. Ehkä silloin luovun sinusta. Rebecca, unohda hänet! Satutat vain itseäsi ja meitä kaikkia, kun koetat metsästää häntä. Etkö rakasta minua?”
”Rakastan!” Rebecca tarttui Dominicia kädestä. ”Minä rakastan sinua hyvin paljon, enkä halua menettää sinua!”
Dominic irrotti kätensä Rebeccan omasta. ”Haluaisin uskoa sinua koko sydämestäni, mutten voi. Osa minua on sitä mieltä, ettei sinuun kannata luottaa, mutta suurin osa minusta luottaa ja rakastaa sinua edelleen yhtä paljon kuin ennenkin. Älä anna sen osan minusta kadota, ethän?”
”En. Minä lupaan sinulle, etten anna sen osan sinusta hälvetä pois.”
Rebecca hymyili ja huokaisi hiljaa mielessään. Hän oli juuri tullut luvanneeksi, ettei koskisi Edwardiin, ei suutelisi tätä, ei mitään. Jos hän pettäisi lupauksensa, Dominicin usko ja rakkaus häneen hiipuisivat. Sitä hän ei halunnut, hän rakasti tätä! Mutta miksi hän sitten haaveili Edwardista?
Kuka tietää? Ehkä minä vain olen tällainen petturi, oikea käärme.
***
Taivas oli harmaa, täysin pilvien peitossa, eikä aurinko päässyt pilvikerroksen läpi paistamaan. Sade oli jatkunut koko päivän, mutta se oli lakannut juuri äskettäin, kun Renesmee oli ilmestynyt järvelle. Tyttö istuskeli laiturin toisessa päässä ja oli upottanut jalkansa veteen. Mustat kengät ja valkoiset sukat lojuivat laiturilla hänen vieressään yhdessä kasassa. Hän tuijotteli veden aaltoilevaa pintaa tuntien olonsa yksinäiseksi. Jacob joutui olemaan La Pushissa tänään, äidillä ja isällä oli menoa, eikä Renesmee halunnut viettää aikaansa muiden Cullenien kanssa juuri nyt.
Hmm, kai sitä on välillä hyvä olla yksin. En haluaisi mennä kotiin ja kuunnella Em-setää, hän vain kiusaa minua koko ajan. Kun menin aiemmin kotiin, hän oli ensimmäisenä puhumassa minulle ja selittämässä jotain Redistä. Onneksi Rosalie vei hänet pois.
Renesmee hivuttautui taaksepäin, jotta saisi nostettua jalkansa laiturille. Vesi alkoi olla liian viileää hänen makuunsa ja se sai hänet värähtelemään kylmästä. Kunpa hänellä olisi ollut pyyhe mukana, silloin jalkojen ei olisi tarvinnut hytistä.
Tyttö asettautui selälleen sulkien silmänsä ja tuntien tuulen kevyen henkäyksen kasvoillaan. Järvellä oli kauniin lisäksi niin hiljaista ja rauhallista. Lehtien ja kaislikon havina, sekä veden liplatus olivat ainoita ääniä, joita Renesmee kuuli. Ja avatessaan silmänsä hän oletti näkevänsä surullisen harmaan taivaan, mutta näkikin ruskeat silmät muutaman sentin päästä kasvoistaan.
”Hei”, Jared tervehti hymyillen vetäytyen kauemmas tytön kasvoista ja kävi istumaan tämän viereen. ”Mitä sinä täällä teet?”
Renesmee huokaisi. Hän oli saanut kuulla tuon kysymyksen jo kerran aiemmin tänään. ”Kunhan vain olen. Entä sinä?”
”Päätin lähteä pienelle kävelylle, oikeastaan juoksemaan”, Jared kertoi Renesmeen noustessa istumaan. Hän sipaisi nopeasti pari hiussuortuvaa pois tytön kasvoilta. ”En jaksa istua kotona, enkä Nicin luona. Lucrezia raivoaa taas Philipin takia, ja Rebecca puhuu itsekseen. Eikä Nicistä ole seuraksi, hän koettaa suunnitella, miten voisi auttaa Beckyä.”
Renesmee nyökkäsi. ”Minä kuulin, mitä tapahtui. Sinun tätisi kävi isäni kimppuun.”
”Olen pahoillani siitä. En halua, että Becky rikkoo perheenne, se olisi niin väärin. Mutta onneksi isäsi tietää mitä tekee, eikä anna periksi hänelle.”
Jared käänsi katseensa taivaalle, eikä kumpikaan heistä puhunut vähään aikaan. Renesmee ei tuntenut oloaan enää yksinäiseksi. Oli mukavaa, että Jared oli ilmestynyt hänen seurakseen yhtäkkiä. Hänellä oli itse asiassa kysymyksiä tälle, hän halusi kuulla lisää tämän menneisyydestä ja hän halusi näyttää tälle omaa menneisyyttään.
”Kosiko hän sinua?” Jared kysyi rikkoen hiljaisuuden. Äänestä kuulsi ripaus mustasukkaisuutta, mutta Renesmee ei pistänyt sitä merkille.
”Mm”, tämä mutisi vastaukseksi.
”Vastasit kieltävästi”, poika totesi itsevarmasti katsoessaan tyttöä, joka tuijotteli veden pintaa haaveilevan näköisenä. ”Ness?”
”Joo, joo, niin vastasin”, Renesmee huokaisi. Hän ei halunnut puhua nyt eilisestä. ”Red, minähän lupasin näyttää sinulle menneisyyttäni, muistatko?” Poika nyökkäsi. ”Haluatko nähdä sitä nyt?”
”Jos vain kehtaat näyttää.”
Tyttö vei kätensä pojan poskelle ja tämän eteen syöksähti kuva tytön elämän alkuajoilta. Renesmee oli Bellan sylissä ja painoi kätensä tämän poskea vasten. Kuva vaihtui, ja Jared näki seuraavaksi pitkän, tummahiuksisen miehen, sitten hän näki Renesmeen joella Bellan ja Jacobin kanssa. Mitä enemmän kuvia Jared näki tytön menneisyydestä, sen paremmin hän tajusi, kuinka läheisiä Jacob ja tyttö todella olivat.
”Se oli mahtavaa”, Jared sanoi hymyillen, kun Renesmee laski kätensä syliinsä. ”Kuka se mies muistojesi alkupäässä oli?”
”Charlie, minun isoisäni. Hän oli ihminen, hän on kuollut”, Renesmee vastasi kuulostaen haikealta. Jared kietaisi kätensä hänen harteilleen.
”Olen pahoillani, vaikka siitä on varmasti kauan?”
”Niin. Siinä ei tietenkään ollut kaikkia muistoja, näytin vain osan.”
Jared nyökkäsi. ”Loput ovatkin sitten henkilökohtaisempia, niinkö?”
”Mm. Tuota, haluaisitko sinä kertoa minulle jotain omasta menneisyydestäsi? Tiedän, että kerroit minulle jo jotain, mutta haluan tietää lisää.”
Renesmee katsoi Jaredia silmiin ja he molemmat jäivät toistensa silmien vangeiksi, tunsivat saman kutkuttavan tunteen mahanpohjassaan. Renesmee laski katseensa ja painoi päänsä Jaredin olkapäätä vasten, jolloin tämä aikoi hivuttautua kauemmas, mutta tuntiessaan lämmön lisääntyvän sisällään ja kuullessaan Renesmeen sydämen lyönnit, hän vetikin tätä hieman lähemmäs itseään.
”Mitä haluat tietää?”
”Kerro vaikka siitä, kun olit vielä ihminen ja vietit normaalia elämää setäsi luona. Kerro millainen olit, oliko sinulla paljon ystäviä, tyttöystäviä…”
Jared naurahti. ”Ikävä tuottaa sinulle pettymys, mutta minä olin aika yksinäinen poika. Vanhempieni kuoleman jälkeen eristäydyin toisista ja aloin lukea ihmisistä asioita heidän käyttäytymisensä ja puhumisensa perusteella. Minulla ei siis ollut kauheasti ystäviä, vaikka liikuinkin eräässä porukassa. Ja ennen katoamistani lähennyin erään tytön kanssa.”
”Eikä sinulla ole ollut sen jälkeen ketään?”
”Ei, paitsi oikeastaan tapasin Kanadassa erään tytön.”
Renesmee kohotti kulmiaan. ”Mikset sitten tuonut häntä tänne?”
”Hän oli ihminen”, Jared vastasi.
”No, niin minunkin äitini oli”, Renesmee tuumasi nostaessaan päätään nähdäkseen pojan kasvot. Tämä kuitenkin tuijotti eteensä, eikä kääntänyt katsettaan häneen. ”Oletko tavannut sen jälkeen ketään tyttöä?” Jared oli hiljaa. ”Siis et ole?”
Poika käänsi katseensa Renesmeehen ja hymyili salaperäisesti. ”Voi olla, että tapasin erään, mutten ole aivan varma. Ness, saanko kysyä jotain?”
”Siitä vain.”
Jared vetäisi henkeä ja antoi sanojen juosta ulos suustaan. ”Mikä se kuva meistä oli?”
”Täh? Mitä sanoit?”
”Se kuva meistä kahdesta tällä järvellä”, Jared toisti hitaasti, kun Renesmee käänsi katseensa pois hänestä. ”Minua vain jäi mietityttämään.”
”Mm, se oli unta”, Renesmee vastasi hiljaa koukistaessaan polvensa ja painaessaan päänsä niitä vasten. Häntä oli alkanut nolottaa, eikä hän halunnut katsoa Jaredia posket hehkuvanpunaisina.
”Niin arvelinkin.”
Käsi tytön hartioilta katosi ja hän kuuli vetoketjun avautuvan. Renesmee kurkkasi, mitä Jared oikein teki ja huomasi tämän riisuneen harmaan hupparin pois päältään ja asettaneen sen hänen kenkiensä viereen.
”Mitä sinä teet?”
Jared riisui ruohonvihreän paitansa ja heitti sen Renesmeelle, joka seurasi kummastuneena hänen puuhiaan. Pian Jaredia ei enää näkynyt laiturilla, poika oli sukeltanut veteen.
”Red?”
”Niin, Ness?”
Renesmee säikähti kuullessaan pojan äänen takaansa. ”Yritättekö te kaikki säikäyttää minut kuoliaaksi tänään? Mitä sinä teet?”
”Uin”, Jared vastasi hymyillen tarttuessaan Renesmeetä kädestä. ”Tule sinäkin.”
”Tule nyt, Ness. Tule.”
Renesmee tuijotti Jaredia hämmentyneenä, kun uni heistä juuri samaisella laiturilla palasi hänen mieleensä. Jared oli ollut vedessä, houkutellut häntä mukaansa, ja hän oli epäröinyt, mutta lopulta suostunut. Tytöstä tuntui oudolta, uni oli käymässä toteen.
”En taida.”
”Miksi et? Minä en anna sinun hukkua.”
”Kyllä minä luotan sinuun, mutten halua kastella vaatteitani. Sitä paitsi on liian kylmä.”
Jared tarttui varovaisesti Renesmeen mustan hupparin vetoketjuun ja avasi sen. ”Jätä huppari laiturille ja tule.”
Renesmee pudisti päätään. ”Ei.”
”Kiltti?”
Jaredin silmät katsoivat tyttöä hyvin lempeästi ja pyytävästi, eikä Renesmee voinut vastustaa sitä katsetta. Hän huokaisi hiljaa ja nyökkäsi, jolloin poika siirtyi hieman kauemmas laiturista. Renesmee ei riisunut huppariaan vaan hyppäsi se päällään veteen ja tunsi kovat käsivarret vyötäröllään. Ne pitivät häntä pinnalla, eivätkä päästäneet vajoamaan pohjalle.
”Tämä on kylmää!” Renesmee kiljaisi Jaredin uidessa kohti rantaa. Tytön jalat koskettivat pian pohjaa ja poika päästi hänestä irti. ”Oikeasti!”
”Totut veteen kohta, Ness. Koeta vähän liikutella itseäsi.”
Renesmee tuhahti ja katsoi muka vihaisena Jaredia, joka hymyili nauravaa hymyään lipuessaan lähemmäs häntä. Järvelle tuli hiljaista, vain pari yksinäistä lintua lauloi läheisessä koivussa ja tapitti kahta nuorta vedessä. Renesmee tarttui Jaredia kädestä veden alla ja he lipuivat pienen matkan syvemmälle. Katseitaan he eivät irrottaneet toisistaan, eivätkä käsiään. Renesmee pelkäsi vajoavansa, jos irrottaisi otteensa pojasta.
Miksi hän on niin hiljaa? hän mietti Jaredin tarttuessa laiturin reunasta kiinni ja vetäessä hänet lähemmäs itseään. Se uni…
Ness, kunpa voisinkin toteuttaa unesi, mutten voi. Tuntisin oloni syylliseksi ja erittäin pahaksi sen jälkeen. En halua olla kuin Becky, en halua olla petturi, perheen rikkoja. En halua olla se, joka tunkee kahden ihmisen väliin. Jared hipaisi sormillaan Renesmeen poskea. Tyttö oli alkanut juuri hytistä kylmästä, joten hän tarttui tätä vyötäröstä ja he olivat hyvin lähellä toisiaan. Ness…
Renesmee tunsi Jaredin viileän hengityksen kasvoillaan, joille puna uhkasi taas ilmestyä. Hänen sydämensä hakkasi hänen rinnassaan uskomattoman lujaa. Renesmee tarttui varovaisesti Jaredin vyötäröstä kiinni, ja tämä nosti hänet laiturin reunalle istumaan. Hän hieroi käsiään yhteen täristen ja katsellen Jaredia, joka nousi vedestä ja istahti hänen viereensä.
”Riisu hupparisi ja paitasi”, tämä sanoi käskevään sävyyn.
”Mitä? Ei, miksi minä niin tekisin?” Renesmee kysyi ihmetellen ja huomasi tuijottavansa Jaredin paljasta ylävartaloa. Hän käänsi nopeasti katseensa rantaan ja oli näkevinään liikettä puun takana. ”Re-”
”Haluat siis tulla kipeäksi?” Jared tuumasi ottaessaan käsiinsä kuivan paitansa ja hupparinsa. ”Ajattelin, että haluaisit jotain kuivaa päälle, mutta ei sitten.”
Renesmee käänsi katseensa takaisin poikaan, joka heilutti vaatteitaan hänen silmiensä edessä. Renesmee otti ne ja Jared käänsi selkänsä hänelle. ”Kiitos.”
Tyttö riisui märän hupparinsa, minkä jälkeen hän kurkkasi olkansa yli. Jared nojasi käteensä ja tuijotteli taivaanrantaa hiljaisena. Renesmee riisui paitansa ja puki ylleen pojan kuivan hupparin ja veti vetoketjun kokonaan kiinni, minkä jälkeen hän tökkäsi Jaredia olkapäähän.
”Mikset pukenut paitaa?” tämä kysäisi kääntyessään takaisin tyttöön päin.
”Ajattelin, että sinä haluat sen päällesi”, Renesmee vastasi ja ojensi paidan pojalle. ”Kiitos vielä.”
Jared vetäisi paidan ylleen. ”Onko sinulla vielä kylmä?”
”Jonkin verran.”
Ennen kuin Renesmee tajusikaan, hänen päänsä nojasi pojan rintaa vasten ja kädet olivat hänen ympärillään. Ne hieroivat hänen omia käsiään koittaen lämmittää niitä. Renesmee hymyili ja tunsi huulet hiuksissaan. Hän katsahti pojan kasvoihin, joilla oli hämmennyksen ja hätääntymisen sekainen ilme, mutta kun Renesmee vain hymyili, tämäkin alkoi hymyillä.
Olet niin kiltti. Koetat lämmittää minua, vaikka olet itse niin kylmä. Tyttö asetti vasemman kätensä pojan solisluun päälle ja alkoi piirtelemään siihen kuvioita etusormellaan. Hänen sydämensä, joka oli hakannut lujaa äskettäin, pumppasi nyt normaalia tahtia, mutta se outo, kutkuttava tunne mahanpohjalla ei ollut kadonnut. Lisäksi puna tytön kasvoilla häilyi poskipäillä, eikä aikonut kadota. Red…
Jared koetti olla painamatta päätään Renesmeen päätä vasten, mutta lopulta hän luovutti ja teki niin. Hän tunsi tytön säpsähtävän ja jäykistyvän, mutta rentoutuvan sitten. Jaredin sydän oli tulessa, se suorastaan roihusi ja sai hänet tuntemaan olonsa onnelliseksi.
Tiedän, etten saisi pitää sinua lähelläni tällä tavalla, Ness, mutta sinulla on kylmä ja tarvitset lämmitystä. Ei, se on vain pelkkä tekosyy pitää sinua tässä sylissäni. Jos minulla ei olisi sellaista, tuntisin oloni karmeaksi, koska en halua petturin leimaa otsaani. Vaikka olenkin sukua Beckylle, emme ole samanlaisia.
Poika painoi uudemman kerran huulensa tytön hiuksiin, eikä välittänyt, huomasiko tämä sitä. Hänestä ei ollut tuntunut näin hyvältä pitkään aikaan, eikä hänen sydämensä ollut ollut milloinkaan näin tulessa. Tytön kosketus hänen solisluullaan tuntui hyvältä, hän ei halunnut tämän lopettavan. Poika halusi pitkittää tätä hetkeä niin pitkäksi kuin mahdollista.
Ness, olet jo toisen omaa, ja minä voin vain katsoa sinua. Katsoa, mutten koskea ja siltikin minä nyt kosken sinua. Eikö se sinusta ole väärin? Eikö, Ness?
”Ei”, Renesmee mumisi saaden Jaredin säikähtämään. Ei tyttö ollut voinut kuulla pojan ajatuksia.
Vai niin, Jared ajatteli alkaessaan hymyillä. Renesmee oli varmasti vain mumissut itsekseen, eikä tämän ’ei’ ollut liittynyt mitenkään hänen ajatuksiinsa, mutta silti se sai hänet tuntemaan entistä enemmän iloa ja lämpöä. Sinä poltat minut kohta poroksi, Ness, mutta en välitä.
Tyttö ja poika olivat niin ajatuksissaan etteivät kuulleet pieniä rasahduksia läheisessä pusikossa, joka kasvoi aivan rantaveden äärellä. Mustat, vihaiset silmät kiiluivat tumman hahmon tuijotellessa kaksikkoa laiturilla. Vaimea murina muuttui äänekkäämmäksi, vihaisemmaksi, mutta hahmo pysyi paikoillaan. Se peruutti pari askelta ja pensaikon oksat tarttuivat sen punaruskeaan turkkiin. Mustat silmät vilkaisivat vielä kerran tyttöä ja poikaa ennen kuin eläin katosi sankkaan ja hämärään metsään.
A/N: Luvussa piti olla vielä lisää asiaa, mutta tämä uhkasi venyä yli kymmensivuiseksi, joten ajattelin, että tähän on hyvä päättää tämä luku. Eipäs se haittaa minua, saadaan ainakin enemmän lukuja.. Kommentteja? :)
-
Voi elämä että jäi jännään kohtaan! Muutenkin jääny tähän koukkuun :S Alussa en pitänyt ollenkaan koko tarinasta (silti oli pakko lukea), mutta nyt jäin kyllä tähän jumiin - ajatuksiani myöten :/. No ei se haittaa, kiitos sulle nautinollisesta tarinasta ja Jacobia mustiksena peliin kiitos ;)
-
Jake, minun iso paha suteni.
Hah, hajosin :D
Hajoilin myös Emmetin kommenteille :)
Hyvä luku, jos siis tykkää Nessie/Jar parituksesta :D
Odotan kovasti seuraavaa lukua, jos siinä kerta on Edward/Bella/Rebecca/Rosalie -hässäkkää:D
-
Whii, jatkoa tuli! :D
Hahahhahaha, käärme mikä käärme ;)
Oiii, Red ja Nes alkaa jo todella olla jotain ;> <3
Toivotaa et Jake hukuttaa ittensä ämpärii ja ottaa Beccyn mukaa ;)
Hihii, jatkoa kiitosss ;)
-
aivan ihana !
-
Aaaaargh!!! Kunpa Jacob vois VIHDOINKIN lyödä Jaredia turpaan! >:(
Ja Rebecca vois painua italiaan ja tapattaa ittensä. Tai sitten pitää toivoa että Dominic pitää Rebeccasta kiinni eikä anna sen pilata enempää Bellan ja Edin suhdetta!
Jatkoa! :D
-
Aww, ihana Jared/Renesmee -luku. Tulin todella hyvälle tuulelle, ja nautin siitä, että Jacob mustasukkaistuu jne, kun ei jaksa ruveta selvittämään, mitä oikeasti on tapahtumassa. Muutenkin hänellä on sellainen luonne. Harmittaa, jos Jake luulee kaiken olevan Jaredin vika. Minkäs poika tuolle mahtoi (ei yhtään puolueellista tai mitään).
Kiitti taas tästä. ;)
-
Hyyyyyyyi. Tekis mieli vääntä Jaredilta niskat nurin. Kuinka se kehtaa? Ja ei Renesmee ole sen parempi. Olispa Jake hyökänny Jaredin kimppuun.
Älä käsitä väärin, hyvä luku oli, mutta en voi sietää Jaredia. Muuten oli tosi hyvä.
Olenkohan jotenkin outo kun pidän Jacob/Renesmee parituksesta?
-
tää oli vaik kui hyvä ::: )!
jatkoaaa pyytäisiiiin...Red ja ness yhteee!!!
mut mä kaipaisin tähä kuiteski sellast ämmä meininkiii :D sellst OIKEEE DRAAAMAAA :D:D:D
jottai just et rosalie alkaa tehä kaikkee koulus rebecal jottai et tyyylii liimaa hänet tuoliin kii :D:DD:D nno ei mut älysit varmaa mitä tarkotin :D
-
ooohhh... <3<3<3<3<3 siis aivan ihana luku! :D Jared ja Nessie sopii hyvin yhteen. Pelkäsin jo et Jake hyökkää nitten kimppuun tos lopuks.
JATKOAAAAA!!!!! :D
-
Oli todella hyvä luku, olin iloinen huomatessani, että ujutit hieman niitä henkilöitä tarinaan, joita kaipasinkin. Kiitos siitä.
Esme oli yhtä äidillinen kuin aina. Emmett oli oma itsensä ja näin. Todella jännittävään kohtaan jätit.. :)
Jatkoa odotellessa :)
-
Piipe, kiitos kommentistasi :) Oho, jäit koukkuun ajatuksia myöten? Juu, Jakea peliin tässä luvussa ;)
katriqqq, kiitos kommentistasi :) Noo, onhan se Jake vähäsen iso paha susi :D Ehkei se kuitenkaan paha, mutta iso ja susi. Niin ja sinähän et tainnut niihin Jared/Nessie kannattajiin kuulua? Juu, tässä luvussa on Rebecca/Rosalie/Edward/Bella/Emmett/Niciä :D
SabSab, kiitos kommentistasi :) Käärme, todellakin. Ämpäriin? ;D *virnuilee itsekseen* Joo, mä paritan Jaken ja Beccan ja laitan ne kylpyyn, sit Jake vahingossa tappaa Beccan, sit se haluaa kuolla kans ja se hukuttautuu... Hyvä idea? :'D
empö, kiitos kommentistasi :)
Sini(tiainen), kiitos kommentistasi :) Mm, nii-in. Voin sanoa, ettei Nic halua menettää Beccaa, joten toivotaan, että Becca tajuaa, mikä olisi hänelle parhaaksi :)
Amanecer, kiitos kommentistasi :) Niinpä, Jake on hieman äkkipikainen, mahtaa varmasti olla vihainen.
Annoy, kiitos kommentistasi :) Voii, Nessie on vain ystävä Jaredin kanssa, eikä se aavistakaan, että Jared vähän tykkää siitä ;) Ja Jake ehtii hyökätä. Ei, et ole outo. Jokaisella oma makunsa :)
Purriainen, kiitos kommentistasi :) Juu, jos ei keksi kommentoitavaa, niin ei väkisin. Niinpä, Jared ja Nessie ovat ihania :D Ja kyllä Bella kerkiää kilahtaa pahemmin vielä, ehkäpä. Mustis Jakella on pari sanaa sanottavana Jaredille.
Cabro, kiitos kommentistasi :) Ymmärrän, mitä meinaat. Khyl tässä vielä tulee vaikka mitä tapahtumaan, tai no.. ainakin pitäisi :D Juu, älysin.
UntenLaiva, kiitos kommentistasi :) Niinhän he sopivat <3
Embry, kiitos kommentistasi :) Ole hyvä, ajattelin, että tuossa kohtaa olisi sopiva kohta :) Ja toki myöhemminkin heitä vilahtelee luvuissa, no need to worry.
Luvun nimi tulee saman nimisestä kappaleesta :) Hihi..
Luku 11 - Who’s afraid of the big bad wolf?
Kehystetty valokuva kahdesta hymyilevästä rakastavaisesta lojui kivisellä lattialla. Kehysten lasi oli mennyt rikki, hajonnut kymmeniksi sirpaleiksi, ja valokuva sen alla oli repeytynyt kahtia. Dominic otti käsiinsä toisen puolen kuvasta, sen, jossa oli punapäinen tyttö. Hän tuijotti tämän hymyileviä silmiä, virnistävää suuta ja toivoi vielä jokin päivä voivansa yhdistää kuvan palaset toisiinsa.
Rebecca, älä petä luottamustani enää.
Dominic laittoi kuvanpuolikkaan tummapuisen lipaston päälle ja keräsi sitten lasinsirut lattialta nostaen samalla oman kuvansa sängylleen. Hän ei yhdistäisi kuvia ennen kuin Rebecca tulisi sanomaan hänelle, että kaikki oli hyvin ja Edward unohdettu lopullisesti. Mutta milloin niin tapahtuisi?
”Nic?”
Dominic kääntyi ympäri, kun hänen huoneensa ovi avautui narahtaen ja ruskeahiuksinen nainen asteli sisään pelkästään valkoinen kylpytakki päällään. ”Zia?” Hän laski lasinsirut lipaston päälle.
”Ei kai sinulla ole kiire?” Lucrezia kysyi iloisesti hymyillen ja lähestyi Dominicia.
”On, valitettavasti.”
Poika sujahti naisen ohitse ja juoksi alakertaan tämä perässään. He pysähtyivät eteiseen katsomaan toisiaan kysyvinä.
”Mitä?” Dominic tiuskaisi asettaessaan tumman laukkunsa olalleen. ”Oliko sinulla asiaa?”
”Nic, et sinä kouluun halua mennä, ethän? Jäisit tänne minun seurakseni”, Lucrezia sanoi vihjailevaan sävyyn ja sipaisi pojan rintaa sormillaan. ”Koko talo tulee olemaan koko päivän tyhjänä.”
Dominic pudisti päätään. ”Taasko sinulla on huonoa tuuria Philipin kanssa? Zia, lopettaisit! En jaksa sinua, ihan oikeasti.”
”Miksi?” nainen kysyi painaessaan pojan ulko-oven viereistä seinää vasten. ”Ahaa, taidat vieläkin juosta Rebeccan perässä, vaikka tämä on jo ilmiselvästi unohtanut sinut. Voi sinua, Nic.”
Dominic työnsi Lucreziaa kauemmas. ”Olet siis kuullut?”
”Mitäpä en olisi?”
Nainen painautui pojan vartaloa vasten ja hiveli sormillaan tämän kaulaa ja rintakehää. Hän painoi huulensa pojan kaulalle ennen kuin vei ne tämän korvan juurelle.
”Nic, päästä jo irti hänestä. Et ole hänen arvoisensa, voisit saada jotain parempaa.”
”Kuten sinut?”
”Mm, niin.”
Dominic naurahti. ”Zia, sinä olet vain surullinen, koska Philip torjui sinut taas ja kaipaat rakkautta epätoivoisesti joltakulta toiselta, mutta sitä sinä et minulta saa.”
”Ei se mitään, en minä rakkautta välttämättä tarvitse”, Lucrezia sanoi vinkaten silmää. Hän tarttui kylpytakkinsa vyöhön ja veti solmun auki. ”Tule.”
Ulko-ovi heidän vieressään ponnahti auki. Rebecca käveli sisään hymyillen, mutta muuttui hämmentyneen näköiseksi nähtyään Lucrezian hyvinkin maanittelevan näköisenä Dominicin edessä. Poika tönäisi ruskeahiuksisen naisen pois luotaan ja kääntyi Rebeccan puoleen.
”Hei.”
”Hei. Minun piti vain kysyä, jos voisit viedä minut kouluun. Jared lähti ilman minua”, Rebecca selitti katsoessaan Lucrezian perään. Tämä poistui paikalta turhautuneena, hieman vihaisena. ”Mitä tuo oli?”
”Zia on yksinäinen, sai taas kerran pakit Philipiltä”, Dominic selitti lyhyesti. ”Parempi, että lähdemme nyt heti ennen kuin hän tulee takaisin ja koettaa hypnotisoida minut.”
Rebecca kohotti kulmiaan. ”Osaako hän tehdä niin?”
”En tiedä, ei hänestä koskaan tiedä. Mennään!”
Dominic kietaisi kätensä Rebeccan hartioille, mikä häiritsi tätä. Tyttö ei vieläkään ollut ymmärtänyt, miten Dominic pystyi olemaan häntä kohtaan ystävällinen, mukava ja hellä, vaikka tämä tiesi hänen käyneen toisen pojan kimppuun. Mutta silti, vaikka se kaikki ihmetytti Rebeccaa, hän myös piti siitä, että sai tuntea käden vielä hartioillaan tai vyötäröllään.
”Miksi hänellä oli vain kylpytakki?” Rebecca kysäisi heidän päästyään punaisen Toyotan kyytiin. Dominic starttasi auton ja suuntasi hiekkatielle. ”Ovatko ne juuri nyt kuuminta muotia?”
”Hän yritti vihjaista sillä tavalla minulle, että en lähtisikään kouluun vaan siirtyisin hänen kanssaan makuuhuoneeseen. En ymmärrä, miksi hän kuvittelee, että voisin tehdä niin”, Dominic puuskahti. Hän oli kyllästynyt Lucrezian temppuihin ja härnäämisiin. ”Saanko muuttaa luoksesi?”
”Mitä? Muuttaa?” Rebecca toisti ja he vilkaisivat toisiaan.
”Niin, Zian takia. Ja myös sinun takiasi.”
Rebecca mutristi huuliaan mietteliäänä. ”Haluatko vahtia minua? Haluatko varmistaa, ettei Edward Cullen käy salaa luonani? Nic, ei hän mitenkään voisi Alic-”
”Rebecca, minä luotan sinuun, mutta luotatko sinä minuun? Luotatko siihen, että tuen sinua ja yritän auttaa? Luotatko?”
Rebecca käänsi katseensa tiehen ja risti kätensä rinnalleen. Se oli oiva kysymys Dominicilta juuri siksi, koska hän ei tiennyt vastausta. Kyllä hän luotti tähän, muttei aina pystynyt uskomaan tämän sanoihin tai käyttäytymiseen, kuten siihen, että tämä kohteli häntä kuin mitään ei olisikaan tapahtunut.
”Etkö luota?”
”Luotan!” Rebecca vastasi kuulostaen epävarmalta. ”Nic, voisitko vastata yhteen kysymykseen?”
”Joo.”
”Miksi sinä et ole vihainen minulle? Miksi et huuda ja hauku minua?”
Dominic näytti miettiväiseltä. ”Kumpaan haluat minun vastaavan?”
”Nic, älä viitsi! Vastaa nyt vain, jooko?”
Dominic puristi rattia tavallista lujemmin ja huokaisi. ”Minä rakastan sinua, siinä syy. Nuo kolme sanaa ovat vastaus kysymyksiisi.”
Rebecca nyökkäsi ja alkoi nojata päätään selkänojaa vasten. Hän tiesi, että Dominic olisi halunnut kuulla ne kolme sanaa hänen suustaan, mutta hän ei pystynyt sanomaan niitä. Hänestä tuntui, että hän olisi valehdellut ja pettänyt heidät molemmat samalla. Vielä viikko sitten hän oli pystynyt sanomaan ’rakastan sinua’ Dominicille, mutta miksei enää?
Koska haluat sanoa ne Edward Cullenille, Becky. Sinä haluat sanoa ne hänelle, et Nicille! Et tunne enää niin suuria tunteita Niciä kohtaan.
Tyttö ei vastannut äänelle päässään. Hän ei voinut väittää vastaan, koska hän ei ollut varma enää, mitä tunsi ja ketä kohtaan. Dominicin kosketus tuntui samalta kuin ennenkin, mutta jokin siinä oli silti muuttunut, jotain puuttui.
Jätä hänet, älä kiduta häntä enää. Äläkä itseäsi.
***
Becky, puhu hänelle.
En.
Ei se satu! Mene puhumaan hänelle, kun tunti loppuu.
Rebecca istui englannintunnilla takarivin vasemmassa reunassa ja tuijotti Edward Cullenin mustan paidan selkää. Hän oli kinastellut itsensä kanssa koko tunnin siitä, puhuisiko hän tälle vai ei, eikä ollut vieläkään päättänyt.
En, hän pitää minua hulluna! Hän kuuntelee jokaisen ajatukseni ja ihmettelee, kelle Rebecca oikein puhuu.
Ei itselleen puhumisessa mitään pahaa ole, Becky. Mutta kiltti, puhu hänelle!
Rebeccasta oli viime aikoina alkanut tuntua siltä, että ihmisaikojen Rebecca oli jostain syvältä aivoista kaivautunut esiin ja yritti saada kontaktia Edwardiin hänen, uuden vampyyri Rebeccan, välityksellä. Ääni hänen päänsä sisällä tuntui hyvin aidolta, aivan kuin toiselta ihmiseltä, oikealta persoonalta, mutta sitä se ei voinut olla. Ääni oli hän, osa häntä, ei mikään ylimääräinen osa hänen aivoissaan.
Kello pirahti soimaan keskeyttäen Rebeccan kinastelun itsensä kanssa. Hän pakkasi kirjansa ja muut tavaransa pikavauhtia laukkuunsa ja lähti Edwardin perään. Tämä käveli jo pitkällä käytävässä, kun Rebecca pääsi ulos luokasta.
”Edward! Minulla on asiaa!”
Hyvä tyttö.
En ole koira.
”Rebecca, hei.”
”Hei. Tuota, olen todella pahoillani viime viikkoisesta”, Rebecca sanoi mahdollisimman vilpittömästi. ”En olisi saanut tehdä niin, anteeksi.”
”Et taida tarkoittaa tuota”, Edward tuumasi rauhalliseen sävyyn katsoessaan juuri Rebeccan ohitse.
”Tarkoitanpas, ainakin melko paljon, usko tai älä”, Rebecca vakuutteli Edwardin lähtiessä kävelemään kohti vitosrakennuksen ulko-ovia. Hän lähti tämän perään ja he kävelivät oville saakka vierekkäin. ”Etkö usko?”
Edward avasi oven ja he näkivät viisi vampyyria seisovan rakennuksen ulkopuolella. ”Enpä oikein tiedä.”
Bella tarttui häntä nopeasti kädestä ja tervehti nyökäten Rebeccaa, joka asteli hitaasti heidän ohitseen. Rosalie yskäisi ja mutisi jotain Rebeccan kävellessä hänen ohitseen. Tämä pysähtyi paikoilleen ja kääntyi vaaleahiuksiseen vampyyrin päin kysyvä ilme kasvoillaan.
”Mitä sanoit?”
”Sitä vain, että tarvitseeko sinun kävellä Edwardin kanssa pois luokista? Etkö osaa kävellä yksin? Vai tarvitsetko suojelua?”
”Ha, entäs itse sitten? Miksi sinä raahaat kaapinkokoista poikaa koko ajan mukanasi? Onko hän sinun henkivartijasi? Pyytääkö hän sinulta palkkaa?” Rebecca naurahti pilkallisesti ja jatkoi. ”Miten maksat hänelle? Makuuhuoneessako? Voi, ei taida Emmett olla pyytänyt palkkaansa pitkiin aikoihin, ja siksi sinä taidat olla niin huonolla tuulella koko ajan.”
Rosalie astui askeleen kohti Rebeccaa tiukka ilme kasvoillaan. Hän tarttui tätä olkapäästä ja työnsi kasvonsa lähelle tämän omia. ”Entä Nic sitten? Pidät sitä raukkaparkaa siinä uskossa, että rakastat häntä yhä, vaikket oikeasti rakasta! Hän todellakin ansaitsee jotain parempaa kuin sinut, punapää.”
Ne sanat hänen tunteistaan Dominicia kohtaan sivalsivat Rebeccaa sillä tavalla, että hän potkaisi Rosalieta mahaan. Tämä lensi päin Jasperia, joka oli yrittänyt hillitä kireää, vihaista ilmapiiriä. Emmett tarrasi Rebeccaa vyötäröstä ja laittoi toisen kätensä tämän kurkulle, ja Jasper piteli Rosalieta aloillaan, kun he olivat nousseet ylös.
”Uskallakin koskea enää toiste Roseen!” Emmett murisi Rosalien päästessä irti Jasperin otteessa. Vaaleatukkainen poika alkoi välittömästi hillitä kiihtyneitä tunteita, mutta hänestä huolimatta Rosalie hypähti Rebeccan eteen ja läppäisi tätä poskelle lujaa.
”Lopettakaa!” Edward murahti. ”Me olemme koulussa!”
”Niin, Edward on oikeassa”, Alice myötäili veljeään, mutta Bella pudisti päätään ja käveli Emmettin, Rosalien ja Rebeccan luo. ”Ihan oikeasti, tämä ei tiedä hyvää!”
Rebecca rimpuili Emmettin tiukassa otteessa Bellan ilmestyessä Rosalien viereen. ”Päästä minut!” Hän riuhtaisi toisen kätensä vapaaksi ja huitaisi sillä vahingossa Bellaa, joka ehti nipin napin väistää. ”Anteeksi, Bella, ei ollut tark- AU!” Rosalie oli iskenyt kyntensä punahiuksisen tytön kaulalle ja painanut ne syvälle tämän kovaan ihoon. ”Lopeta! Lopeta!”
”Rose”, Edward sanoi rauhallisella äänellä, mutta Rosalie ei välittänyt. ”Rose, päästä irti!”
Emmett irrotti otteensa Rebeccasta, samoin Rosalie, joka hymähti äänekkäästi. Heistä kaikista tuntui hyvin oudolta, viha tuntui väistyvän aivan yhtäkkiä ja rauhallisuus laskeutui heidän kehoihinsa ja mieliinsä.
”Hyvä, Jasper”, Alice sanoi hiljaa kaikkien vilkuillessa toisiaan varuillaan.
Rebecca hieroi kaulaansa kädellään perääntyessään muutaman askeleen taaksepäin, kauemmas Culleneista. Emmett seisoi Rosalien vierellä ja he tuijottivat häntä tiiviisti. Bellan ilme oli huolen ja katkeruuden sekoitus, Edwardin taasen kokonaan huolestunut.
”Anteeksi, ihan oikeasti”, Rebecca mutisi. Hän perääntyi vielä muutaman askeleen ennen kuin törmäsi johonkin kovaan, Dominiciin.
”Mitä täällä on tapahtunut?”
Rosalie hymähti uudestaan. ”Tyttöystäväsi, jos hän enää on sellainen, haastoi riitaa.”
”Sinä kyllä aloitit!” Rebecca sanoi vastaan, mutta Rosalie pudisti päätään. ”Sinä sanoit-”
”Sinä potkaisit minut kumoon!”
He tuijottivat toisiaan vihaiset ilmeet kasvoillaan lähestyen muutamia askeleita. Dominic liikahti Rebeccan eteen suojelevasti ja sai Rosalien nauramaan.
”Mitä?”
”Sinä hölmö jaksat suojella häntä. Hän ei edes rakasta sinua enää!”
Dominic kurtisti kulmiaan ja tarttui vaaleaa tyttöä käsivarresta. ”Älä puhu asioista, joista et tiedä yhtikäs mitään, Rosie.” Hän nosti katseensa muihin ja katsoi heitä anteeksipyytävästi. ”Pahoittelen Rebeccan puolesta, jos hän teki jotain. Toivottavasti olette kunnossa.”
Poika päästi irti Rosaliesta, joka potkaisi häntä pohkeeseen, kun hän kääntyi Rebeccan puoleen ja kietaisi kätensä tämän vyötärölle. Rebecca liikahti kauemmas Dominicista heidän lähtiessä kävelemään kohti parkkipaikkaa. Miksi pojan oli pitänyt taas tulla väliin? Miksei tämä voinut pysyä poissa hänen ja Rosalien tappeluista? Hän olisi vihdoinkin voinut näyttää tälle taivaanmerkit!
”Oletko kunnossa?” Dominic kysäisi kuulostaen huolestuneelta heidän laskeutuessa kivisiä portaita alas.
”En!” Rebecca murahti.
”Sattuiko sinulle jotain?”
”Rose painoi kyntensä kaulaani, mutta se ei ole syy siihen, miksi en ole kunnossa.”
”Mikä sitten on?”
”Sinä.”
He pysähtyivät alimmille portaille tuijottamaan toisiaan. Dominic ei voinut ymmärtää, miksi Rebecca ei ollut kunnossa hänen takiaan. Hänhän oli puolustanut tätä, pelastanut mahdolliselta löylytykseltä.
”Minä?” Dominic ihmetteli työntäessään kätensä ruskean hupparinsa taskuihin. ”Miten niin?”
”Sinä tulet aina väliin, kun voisin näyttää blondille, kuka täällä oikein määrää! En jaksa sitä, että suojelet ja sanot rakastavasi minua edelleen! Miksikö en jaksa? Koska en ymmärrä!”
Dominic rypisti otsaansa. ”Etkö halua, että rakastan sinua?”
”En. Siis haluan, totta kai, mutta pistät pääni aivan pyörälle. Kun kuulet minun tehneen jotain, huudat minulle ja sitten yhtäkkiä rauhoitut ja sanotkin, että annat vielä tilaisuuden. Nic, sinun pitäisi vihata minua.”
”Sitäkö sinä haluat?”
Rebecca pudisti päätään siirtäen käteensä maahan. ”En, mutta käyttäydyt nyt kuin sinusta olisi ihan okei, että juoksen Edwardin perässä.”
Dominic huokaisi ja veti tytön lähelleen. Hän painoi huulensa tämän otsalle ja lähti viemään heitä hänen autolleen, joka oli pysäköity lähelle portaita. Poika katsahti tyttöä heidän pysähdyttyä seisomaan auton taakse. Hän otti tämän kasvot käsiinsä ja painoi huulensa tämän huulille lempeästi, mutta tämä työnsi Dominicin pois luotaan entistä sekavampana.
Hän ei halua menettää sinua, Becky. Hän pelkää sitä.
Niin, kerrankin olemme samaa mieltä.
***
Punatukkainen poika käveli katse maassa kohti parkkipaikkaa yksinään. Viimeinen tunti oli ollut liikuntaa, ja Renesmee oli joutunut jäämään juttelemaan opettaja Smithin kanssa, koska hän oli kieltäytynyt pelaamasta lentopalloa tai mitään muutakaan pallopeliä. Jared oli virnistellyt lähes koko tunnin Renesmeelle, joka oli vain istuskellut penkillä ja seurannut toisten peliä.
Ness, ei lentopallo sinua olisi tappanut, mutta täytyy kyllä myöntää, etten minäkään siitä pelistä pidä.
Hän kaivoi mustan Audin avaimet esiin laukustaan ja alkoi heitellä niitä ilmaan, koko ajan entistä korkeammalle. Joka kerta hän sai ne otettua kiinni, mutta portaille tullessaan avaimet eivät tipahtaneetkaan hänen käteensä, vaan jonkun muun. Sen jonkun käsi oli paljon tummempi kuin Jaredin, paljon lihaksikkaampi myös. Poika tuijotti vaaleaan betoniseinään nojaavaa tummahiuksista Jacobia tuntien lievää inhoa.
”Audi?”
”Volkswagen?”
Jacob heitti avaimet ilmaan, ja Jared nappasi ne käteensä. Tämä tutkaili häntä katseellaan ja nyökkäili sitten itsekseen, kun Jacob risti kätensä rinnalleen ja valmistautui puhumaan.
”Se taitaa olla se musta, jonka toisen takavalon rikoin, kun pysäköin”, hän tuumi ääneen. ”Mutta tuskinpa yksi rikkinäinen takavalo sinua haittaa, Jared?”
”Ei ainakaan yhtä paljon kuin sinua ärsyttää se, että Ness oleilee seurassani”, Jared sanoi tunkiessaan avaimet taskuunsa. Hän oli nähnyt monia asioita Jacobista, myös sen, mikä tätä ärsytti, suorastaan vihastutti.
”Mistäs arvasit? Oletko ajatustenlukija?” tämä kysäisi astuen muutaman lyhyen askeleen lähemmäs punatukkaista poikaa, joka peruutti.
”Eikö Ness ole kertonut? Eikö hän kerrokaan sinulle kaikkea? Minä kun luulin, että rakastavaiset jakavat kaikki asiat keskenään.”
He seisoivat nyt hyvin lähellä toisiaan. Jared tunsi Jacobin lämpimän hengityksen kasvoillaan ja käden puristavan hänen olkapäätään. Jacob murisi vaimeasti, eikä välittänyt muutamista oppilaista, jotka kävelivät heidän ohitseen uteliaat ilmeet kasvoillaan. Jared tunsi olonsa hieman tukalaksi, muttei halunnut näyttää sitä sudelle, joten hän loihti kasvoilleen ivallisen virneen.
”Miksi muuten olet niin ärsyyntynyt, Jacob?” hän kysyi uteliaana.
”Mikset ota siitä selvää itse, jos kerran olet ajatustenlukija?” Jacob mutisi.
”Luulin, että koirat ovat älykkäitä, mutta taisin erehtyä. Minä en sanonut olevani ajatustenlukija.”
Jacob kahmaisi Jaredia tämän valkoisen paidan rinnuksesta ja painoi pojan betoniseinää vasten. Jaredia hermostutti, mutta hän koetti keskittyä ja etsiä Jacobista syytä tämän vihaisuudelle. Pian hän näki sen, hänet ja Renesmeen laiturilla sylikkäin ja saattoi melkein tuntea Jacobin vihan, mustasukkaisuuden itsessään.
”Ja minä luulin, että verenimijät ovat nopeita, mutta taisin olla väärässä”, Jacob sanoi pilkallisesti Jaredin palauduttua hänen muistoistaan. ”No, mikä sitten olet, jos et ajatustenlukija?”
”Lukija. Luen ihmisiä, olioita.”
Jacob naurahti. ”Kai sinä sitten olet minuakin lukenut, lukutoukka?”
”Joo, mutta totesin, että sinä olet liian tylsä kirja luettavaksi, sori.”
Jacob tuhahti. ”Kertoiko Nessie sinulle, että kosin häntä?”
”Kertoi.”
”Kertoiko hän, mitä vastasi?”
”Joo, aika ikävää sinulle. Otan osaa, Jacob”, Jared sanoi sarkastisesti ja sai heti perään tuntea kipua oikeassa jalassaan. Jacob oli potkaissut häntä.
”Ja tiedätkö, näin sinut hänen kanssaan jollain järvellä viikonloppuna. En pitänyt näkemästäni. Sinä pidit minun Nessietä sylissäsi!”
”Hänellä oli kylmä”, Jared selitti ääni vakaana. Hänen koko olemuksensa oli rauhallinen, mutta hänen silmistään kuulsi pelko, hermostuneisuus.
”Sinä vaikutit hänen mielipiteeseensä kihlauksesta, etkö vaikuttanutkin?”
Jared alkoi nauraa ja työnsi Jacobia kauemmas itsestään. Tämä oli selvästi vihainen ja halusi purkaa sitä tunnetta johonkin, häneen.
”Olet tyhmä. Nessie päättää itse omista asioistaan.”
Jacob päästi irti Jaredista, mutta mulkoili tätä. ”Pysy erossa hänestä! En halua enää ikinä nähdä sinua pitämässä häntä sylissäsi! En halua, että kosketat häntä mitenkään!”
”Oletpa sinä oikea äkäpussi. Menisit vihanhallinta kurssille.”
Jacob murisi ja yhdessä silmänräpäyksessä Jared kieri portaita alas. Poikaa sattui silmittömästi kasvoihin, mutta hän ei huutanut, ei valittanut, ei välittänyt. Hän halusi päästä nopeasti pystyyn ja lyödä Jacob Blackia turpaan, vaikka hän ei ollut väkivaltainen. Hän ei ollut koskaan ollut sellainen, joka ratkaisi asiat väkivallalla, mutta nyt hän voisi tehdä poikkeuksen. Susi ansaitsisi sen.
”Jake? Jake?”
Ääni sai Jaredin ponnahtamaan pystyyn alimmalta portaalta. Hänen hiuksensa sojottivat jokaiseen mahdolliseen suuntaan ja hänen t-paitansa oli revennyt helmasta. Renesmee seisoi Jacobin vieressä ylimmällä portaalla järkyttyneen näköisenä. Jacob hymyili omahyväisenä vetäessään tyttöä itseensä kiinni.
”Mitä sinä teit?” Renesmee kysyi huutaen Jacobilta. ”Jake? Vastaa!”
Jared kiipesi rappuset ylös heidän luokseen. Renesmee halasi häntä välittömästi. ”Olen kunnossa, Ness. Minä ja Jacob vain keskustelimme ja tunteet hieman kuumenivat, joten minä kaaduin.”
Renesmee katsoi epäileväisenä vuorotellen kumpaakin poikaa. ”Sinä kaaduit?”
”Minä tönäisin häntä”, Jacob kiirehti sanomaan ennen kuin Jared ehti aukaisemaan suutaan. ”Anteeksi, Jared. Toivottavasti olet kunnossa.”
He tuijottivat toisiaan tiiviisti ja nyökkäsivät huomaamattomasti. Renesmee painautui Jacobin kylkeä vasten huokaisten.
”Jake, koitathan enää olla vahingoittamatta häntä? Hän on ystäväni.”
Jacob painoi huulensa tytön huulille hetkeksi, ja Jared käänsi katseensa pois. Pojan sisintä alkoi kalvaa pahasti, mustasukkaisuus kaivautui esiin sydämen synkimmistä kolkista ja sai hänet tuntemaan halua vetää Renesmee irti Jacobista. Hän vilkaisi silmäkulmastaan rakastavaisia ja huomasi Jacobin vetäneen tytön kunnolla itseään vasten kuin tämä olisi halunnut näyttää hänelle jotain.
Joo, tajusin, susi! Ness on sinun omaisuuttasi..
Renesmee vilkaisi Jaredia, ja tämä oli huomaavinaan pienen punan hänen poskillaan. Jacob suukotti tytön otsaa ja poskea pari kertaa ennen kuin tämä vetäytyi hänestä irti ja suuntasi katseensa Jarediin.
”Voimmeko me puhua hetken, Red?”
Jared vilkaisi Jacobia, joka piti katseensa tytössä. ”Toki.” Hänen äänensä oli hivenen kireä.
Renesmee suikkasi suukon Jacobin poskelle, tarttui Jaredia kädestä ja veti tämän kolmosrakennuksen ulko-oville. He seisoivat siinä hetken aikaa hiljaa maata tuijotellen, kunnes Renesmee kietaisi kätensä Jaredin ympärille hellästi ja huokaisi.
”Oletko varmasti kunnossa?”
”Joo.”
”Red, kerro, mitä oikeasti tapahtui. Hän ei tönäissyt sinua, eikö niin?”
Jared kohautti olkiaan. ”Samantekevää tönäisikö vai ei. Olen yhä hengissä.”
Renesmee irrotti otteensa pojasta ja katsoi tätä huolestuneena. ”Olen pahoillani Jaken takia. En ymmärrä, miksi hän-”
”Miksikö? Hän on mustasukkainen ja väittää, että minä olen syyllinen siihen, että vastasit kieltävästi kosintaan. Ness, mitä ihmettä sinä näet tuossa tyhmässä sudessa?”
”Red, rauhoitu! Sinä et mitenkään ole syyl-”
”Sanopa se tuolle, sinun rakkaalle sudellesi! Ness, mitä oikein näet hänessä? Voisit saada jotain parempaakin kuin hänet!”
Jared oli nyt vihainen ja tunsi tarvetta huutaa. Hän ei kuitenkaan olisi halunnut purkaa vihaansa Renesmeehen, mutta sanat vain juoksivat hänen suustaan, eikä hän kerinnyt ajatella, mitä sanoi. Renesmee tuijotti häntä ihmeissään, hieman peläten.
”Red, me olemme sielunkumppaneita Jaken kanssa! Hän leimautui minuun, kun synnyin. Meidän ympärillämme on side, joka pitää meidät yhdessä”, Renesmee selitti koettaessaan tulkita Jaredin huvittuneisuuden ja vihan sekaista ilmettä. ”Mikä sin-”
”Leimautui? Miksi en ole nähnyt leimaa, jossa lukee ’Jacob Blackin omaisuutta, älä koske’? Hän tai-”
Renesmee tönäisi Jaredia ja hänen ilmeensä oli muuttunut myöskin vihaiseksi. Hän ei ymmärtänyt, miksi Jared oli sellainen, puhui sillä tavalla.
”Mikä sinun on? En ymmärrä sinua, Red! Luulin, että ymmärtäisit, mutta sinä vain teetkin pilaa kaikesta, mitä sanon. Luulin, että haluat olla ystäväni, muttet selvästikään halua!”
Renesmee tönäisi uudestaan poikaa ja lähti kävelemään rivakasti, loukattuna pois. Jared kuitenkin tarttui häntä kädestä ja yritti estää hänen lähtönsä.
”Ness, anteeksi! Ei ollut tarkoitus, olen vain vähän kireä, kosk-”
”Älä selitä! Älä puhu minulle! En halua kuulla enää mitään sinun suustasi! Ja tiedoksi, vitsisi ovat erittäin huonoja!”
Renesmee riuhtaisi itsensä irti ja katsahti vielä Jarediin, joka näytti nyt murheelliselta, katuvalta. Hän hymähti ja jätti pojan seisomaan yksinään kolmosrakennuksen ulko-ovien luo rientäessään takaisin Jacobin luokse. Jared potkaisi maata ja alkoi kirota ääneen. Mitä hän oli oikein tehnyt? Suututtanut Renesmeen tyhmällä vitsailemisellaan ja sanoillaan.
”Jar, olisit vain pitänyt suusi kiinni! Että olet tyhmä!”
Hän kuvitteli mielessään viikonlopun, heidän järvellä olonsa ja iski nyrkkinsä haaleankeltaisen rakennuksen seinään. Hän ei olisi saanut pitää tyttöä sylissään! Jos hän ei olisi tehnyt niin, hän olisi vieläkin väleissä Renesmeen kanssa.
”Ness, meidän on pakko puhua.”
Jared otti puhelimen esiin taskustaan ja haki muistista tytön numeron. Puhelin tuuttasi muutaman kerran ennen kuin Renesmee, tai oikeastaan Jacob, vastasi.
”Ness, kuuntele! Olen todel-”
”Pahoillasi?” Jacobin ääni kysyi murahtaen. Jared potkaisi maata uudestaan. ”Hän ei halua puhua sinulle. En tiedä, mitä sanoit, mutta selvästi jotain loukkaavaa. Älä enää soita hänelle!”
Puhelin alkoi tuutata nopeasti, Jacob oli pistänyt poikki. Jared heitti puhelimensa maahan ja katsoi kuinka sen osat irtosivat toisistaan ja se poukkoili ympäri hiekkaista pihaa. Hän halusi epätoivoisesti kelata aikaa taaksepäin kymmenen minuuttia, mutta se ei ollut mahdollista. Katumus teki koloja hänen sydämeensä, eikä hän millään päässyt tunnetta pakoon. Kaikki se lämpö ja ihanuus, jota hän oli tuntenut viikonloppuna, oli kadonnut.
Ness, olen tyhmä. Ole niin kiltti ja puhu minulle!
Poika keräsi puhelimensa, sen takakannen ja akun käteensä. Hän kokosi puhelimen nopeasti kasaan, laittoi sen päälle ja näppäili Renesmeen numeron tällä kertaa ulkomuistista. Puhelin tuuttasi kauemmin kuin äsken ennen kuin soittoon vastattiin.
”Etkö sinä ymmärtänyt, mitä Jake sanoi?” vihainen ääni kivahti. ”Jared, älä enää soita minulle!”
A/N: Voi, että :-\ Poor Jared.. Nessie tais vähän loukkaantua leima vitsistä ja Jaredin äänensävystä ja sen käyttäytymisestä.. Hmm, luin luvun pari kertaa lävitse, jokin jäi häiritsemään minua, mutten keksi mikä. Joten, risuja, ruusuja?
-
Oli järjettömän hyvä luku - taas kerran. Sun tarinan Rosalie on kyllä niin mahtava :D Niin ja iki-ihana Jake <3 Melkeen jo toivois, että Renesmee jättäis Jaken - täällä olis yks lohduttaja pahat mielessä ;D Mutta ei Jakea saa jättää - kuitenkaan. Kiitos sulle, et laitoit mustis- Jaken kehään, piristi kummasti iltaa. =)
Ööh, se rakentava palaute ? Ei multa tämän ficin kanssa onnistu, sori =/.
-
Huu, se oli oikein oiva idea :D
---
Jee, jatkoa tuli taas<3
Ääää, Rose ehti melkee antaa opetuksen sille käärmeelle :'<
Hemmetin koira... Hirtee seki :D
Jared-parka, toivotaa et Ness leppyy pian :)
Mutjoo, oli hyvä osa :)
Jatkoa? ;)
-
Mahtava luku. :D En yleensä usko väkivaltaan, mutta nyt haluaisin, että Rosalie ja Bella repisivät Rebecan kappaleiksi ja polttaisivat roviolla. voi, että minä inhoan Rebeccaa. Pitäisin siitä, että Nessie antaisi Jaredille anteeksi ja dumppais Jacobin hevon helvettiin... >:( Toivosin lisää draamaa, vaikka sitä onkin jo paljon, nimittäin rakastan draamaa. Luultavasti kaikki eivät ole samaa mieltä kanssani, mutta ei voi mitään. ;)
Tuhisija olet mahtava kirjoittaja! Kiitän, että saamme aina näin nopeasti jatkoa tähän mahtavaan ficciin! ;D
Jatkoa odotellessa...
Jikke
-
Kiitoskiitoskiitos, Rosalie ja Rebecca vauhdissa! ;D Rebeccan loukkaukset Rosalielle olivat loistavia, nauroin vedet silmissä, vaikka "Rosalien puolella" olenkin.
Yksi asia jäi vaivaamaan, en tiedä johtuuko se minusta vai mitä, mutta Edwardin ja Bellan välit ovat hieman epäselvät, tälle toivoisin hieman oikaisua.
Mutta vaivatkoon tuollaiset pikkuseikat rauhassa.. Loistava luku jälleen kerran.. Onnittelut ;)
..Jatkoa odotellessa :D
-
Hohohoo!! Kiva tää luku. Mut voi JUMALAUTA sen Rebecan kaa! Menee nyt Rosalieta tönii. Rosen olis nyt pitäny repii se punanen pää juurineen pois:D
”Oletpa sinä oikea äkäpussi. Menisit vihanhallinta kurssille.”
Ja tällä hetkellä munkin täytyis mennä tollasseelle kurssille... Niin, siis en todellakaan oo Nessie/Jared -ihmisiä :D
Mutta en kyllä tykkää Jakestakaan. Mut silti Nessie ja Jake kuuluu yhteen.
Aika ristiriitasta. Mut kuitenki :D
Jatkoa?
-
Jess, Renesmee suuttu Jaredille! Kärsi Jared, kärsi!!! Muahahaa!!! ;D
Jared vois hypätä rovioon ja ottaa Rebeccan mukaansa! Jacob ja Nessie kuuluu yhteen!
Hitto kun noi tyypit ei anna noiden tyyppien tapella tuolla vaan menee väliin koko ajan. :(
Mutta hyvä kun Jacob MELKEIN anto Jaredille turpaansa. (sori, tiedän että toistelen tota koko ajan :-[)
-
ihana luku jälleen kerran!
mut nyt on semmone juttu et oikeestii jared ja nessie yhteen ...pliiis? :)
en kestä jacobiaaaa!!!!
BUT THIS IS HIENO LUKU
ai enkku kusee..?
-
Yksi uusi luku tullut reissuni aikana, jes! :)
Edelleenkin tuo Rosalie on mahtava luonteeltaan. Ihana ihminen tässä sinun ficissäsi. Jacob taas rupeaa ärsyttämään yhä enemmän, jos se nyt vielä on mahdollista. Hänen luonteensa vain on niin kauhea. Omistava. Itsekäs. Äkkipikainen. Arvaamaton. Susimainen. Renesmee on tyhmä kun tuollaisesta tykkää. Ja Rebecca saisi pian tajuta, mitä haluaa. Vaikka se pilaisikin ficin. Tähän sopii juuri tuollainen Rakastan Edwardia. Ei, vaan Dominicia. Edward. Dominic. Edward. Dominic -jahkailu. :D
Kiitos.
-
eikä ! ei renesmee saa suuttuu jaredille ! muuten oli hyvä :D
-
Piipe, kiitos :) Täältähän löytyy siis lohduttajat sekä Nicille, että Jakelle ;D
SabSab, kiitos :) Jos toteutan sen idean one-shot spin-offina (mut toki silleen siis, ettei se tuu liittyy tämän juoneen, hih) :D Kyllä se varmaan leppyy.
Jikke, kiitos :) Draama on hyvää, mieki tykkään. Olisivathan ne Ness ja Jared oiva pari.. mut katsotaan pääsevätkö he sopuun.
Purriainen, kiitos :) Jaredilla oli pinna kireällä Jaken takia :/ Juu, mä rullaan Jaken ilomielin portaat alas :D Kyllä, Zia on aikamoinen :D
Embry, kiitos :) Edi ja Bella ovat hyvissä väleissä. Ymmärrän kyllä, että se ei näy tästä ficistä oikein kunnolla, koska itekki huomasin, että tässä on ollut aikas vähän Ed/Bellaa (jota koitan vähän lisätä).
katriqqq, kiitos :) Haha, jotkin asiat ovat ristiriitaisia :D Emmett kyllä pitää huolen, ettei Becky pääse toiste tönimään Rosieta (tai no Rosie varmaan kyllä haluaisi ite pitää asiasta huolen..)
Sini(tiainen), kiitos :) Okei, ja täällä toivotaan Jaredin ottavan Rebeccan mukaan kaivoon ;D Mm, itse asiassa Jake.. hmm.. no kannattaa lukea tästä luvusta. Juu, no eihän ne koulussa nyt voi alkaa tapella. Seinäthän siinä vaan rikkoontuis :)
Cabro, kiitos :) Katsotaan, josko Ness/Jared toteutuis. Mulla on kyllä paljon suunnitelmia koko Jared/Nessie/Jacob jutulle.
Amanecer, kiitos :) Niin no eihän Ness voi mitään, että Jake leimautui siihen (joten syyttäkäämme Jakea :D). Mut ehkä Red saa sen tajuamaan, että jotain parempaakin olisi tarjolla ;)
empö, kiitos :)
Ei oikeen löytyny sanoja vastauksiin, mutta tässä tulis nyt taas jatkoa, var så god:
Luku 12 - Vastaajaviestejä
”Ness, vastaa, ole niin kiltti! En ihan oikeasti halunnut loukata sinua mitenkään, mutta niin taisin tosiaan tehdä. Olen pahoillani kaikesta, mitä sanoin. Olen myös pahoillani siitä, että purin vihaani sinuun. Ness, vastaa niin jutellaan tai soita minulle takaisin heti, kun kuulet tämän, jooko?”
Renesmee pudisti päätään ja laski puhelimensa viereensä nurmikolle. Aurinko paistoi pilvien takaa, ja tuuli helli lempeästi tytön kasvoja, jotka kimaltelivat kuin tuhannet pienet timantit. Ulkoapäin tyttö tosiaan näytti hurmaavalta, mutta sisältä hän ei sitä ollut juuri nyt. Hän tunsi itsensä pettyneeksi, loukatuksi. Miksi pojan oli pitänyt vitsailla, haukkua Jacobia ja puhua niin kireästi?
Jake varmasti ärsytti häntä ja teki jotain pahempaa kuin tönäisi, vaikkei kumpikaan myöntänyt sitä. En ymmärrä! Miksi Jaken piti mennä käymään Redin kimppuun? Ja miksi Red sanoi sellaista?
Renesmeen puhelin oli soinut yhtenään eilisestä iltapäivästä lähtien, mutta hän ei ollut vastannut siihen laisinkaan. Jared oli soittanut ja jättänyt monia vastaajaviestejä, mutta tyttö oli vain kuunnellut ne, ei soittanut takaisin.
Puhelin alkoi taas soida ja Renesmee huokaisi syvään. Miksei Jared voinut jättää häntä rauhaan, kuten hän oli pyytänyt?
”Jared tässä taas. Missä oikein olet, Ness? Olen huolissani sinusta, koska et vastaa etkä ilmoita itsestäsi mitään. Oletko kunnossa? Haluan kuulla äänesi, okei? Haluan kuulla, että olet kunnossa, joten ole kiltti ja vastaa. Ness, et tiedä, mitä merkitset minulle. Olet paras ystäväni, vaikka olemmekin tunteneet vain jonkin aikaa, kuukauden, vähän yli? Ole niin kiltti ja soita. Kaipaan sinua... ja ääntäsi.”
Pieni hymy kohosi tytön kasvoille. Jared kuulosti suloiselta yrittäessään taivuttaa häntä puhumaan kanssaan, mutta hän ei halunnut puhua tälle, ei vielä.
”Ness, lähetä edes tekstiviesti! Lähetä vaikka tyhjä viesti, mitä tahansa, kunhan saan jonkin merkin siitä, että olet elossa. Muuten, näin äsken vilauksen punaruskeaturkkisesta sudesta. Se taisi olla Jacob, eikö?”
Renesmee tarttui vastentahtoisesti puhelimeensa ja alkoi kirjoittaa tekstiviestiä. Hän kirjoitti lyhyen viestin, jossa hän ilmoitti olevansa hengissä ja kertoi, että susi tosiaan taisi olla Jacob. Lähetettyään viestin Renesmee kellahti makaamaan nurmelle kännykkä vasemmassa kädessään. Jared soittaisi hänelle kohta taas tai lähettäisi tekstiviestin. Hän oli siitä hyvin varma.
***
Jared istui hermostuneena huoneensa lattialla ja tuijotti puhelinta, jota piteli käsissään. Soittaisiko Renesmee vai lähettäisikö tämä tekstiviestin? Ehkä tämä ei tekisi kumpaakaan, se oli kaikista varmin vaihtoehto.
Vastaa, Ness.
Puhelin alkoi väristä ja piipittää ja Jared oli heittää sen ilmaan silkasta ilosta. Hän avasi nopeasti tekstiviestin, joka tosiaan oli tullut Renesmeeltä.
’Olen kunnossa. Susi todennäköisesti oli Jacob.’
Jared hymyili surkeaa hymyä ja luki viestin uudestaan. Se oli lyhyt, mutta silti Renesmeeltä ja se tässä oli kaikista parhainta. Tyttö ei ollut vastannut hänen moniin kymmeniin soittoihinsa, mutta tekstiviestin tämä sentään vihdoin ja viimein lähetti. Jared oli onnessaan, ehkäpä Renesmee ei enää jaksanut olla kovin vihainen hänelle.
Puhelin alkoi tuutata, poika soitti tytölle jo ties kuinka monennetta kertaa. Mutta kukaan ei vastannut, ei vieläkään. Jared huokaisi ja jätti taas uuden vastaajaviestin.
”Jared täällä. Kiitos viestistä, olen todella iloinen, että lähetit sen. Ness, puhuisit minulle. Haluan selittää. Voisin toki tehdä sen tässä vastaajaviestissä, mutta haluan mieluiten puhua kanssasi kasvotusten. Odotan soittoasi.”
P.S. Tykkään sinusta, Jared lisäsi ajatuksissaan sulkiessaan puhelun. Hän nojautui vasten ruskeaa nojatuolia ja mietiskeli viikonloppua. Renesmee oli ollut hänen sylissään, piirrellyt hänen kaulaansa kuvioita sormellaan ja näyttänyt hänelle lisää ulkomaita. Jared oli vaipumassa syvälle ajatuksiinsa, kun hänen puhelimensa alkoi soida. Näytöllä vilkkui Renesmeen nimi.
”Ness?” Kukaan ei sanonut mitään, kuului vain syvä huokaus. ”Ness, oletko se sinä?”
”Mm.”
”Hei, kiitos, että soitit. Voimmeko me jutella?”
”Ei.”
Jared lysähti kasaan. ”Miksi sitten soitit?”
”Halusit kuulla ääneni”, Renesmee vastasi nopeasti kuulostaen etäiseltä. ”Lopetan nyt. Heippa, Jared.”
”Ness, odota! Ne-”
Mutta puhelimesta kuului pelkkää tuuttausta. Jared tunsi kuitenkin pientä lämpöä sisällään, Renesmee oli soittanut hänelle! Ehkä tyttö tosiaankin alkaisi heltyä, ja pian he voisivat puhua asioista kasvokkain.
Kiitos, Ness.
***
Renesmee puristi puhelintaan ja tuijotti kaukaisuuteen. Hän oli juuri pistänyt puhelun Jaredin kanssa poikki ja tunsi outoa nipistelyä vatsassaan. Miksi hänen oli pitänyt soittaa ja puhua tälle? Renesmee kohautti olkiaan itsekseen ja päästi puhelimesta irti. Jos Jared vielä soittaisi, hän sulkisi sen.
Ehkä käyttäydyn itse typerästi. Suutuin mokomista typeristä vitseistä Redille, vaikka minun pitäisi olla vihainen Jakelle, koska tämä taatusti höykytti hieman häntä.
”Nessie, mikä sinulla on?”
Renesmee nousi istumaan ja näki äitinsä seisovan vieressään pientä huolta ilmeessään. ”Ei mikään.”
”Sinua vaivaa jokin. Et ole vastannut puhelimeesi laisinkaan eilisestä lähtien. Miksi? Onko Jake tehnyt jotain?”
”Kait.”
”Mitä?”
Renesmee kohautti olkiaan ja Bella istahti hänen viereensä. ”Hän kai otti yhteen Jaredin kanssa.”
”Ja olet vihainen Jakelle?” Renesmee pudisti päätään epävarmana. ”Jaredille?”
”Äiti, Red sanoi kaikkea eilen. Hän vitsaili, puhui minulle ikävään sävyyn ja tuntui vihaiselta.”
Bella kietaisi kätensä tyttärensä hartioille. ”Sinun pitäisi puhua hänelle, Nessie. Samoin Jakelle ja kysyä, mitä oikein tapahtui.”
Renesmee koukisti polvensa ja painoi päänsä niitä vasten. Hän kyllä puhuisi Jaredin kanssa jossain vaiheessa, muttei vielä. Jacobin kanssa hän voisi jutella illalla, mutta varovaisesti. Hän ei tiennyt, mitä oli tapahtunut, eikä hän halunnut turhaan syyttää ketään mistään.
”Hyvä on, äiti. Minä puhun heille, mutta vain, jos sinä lupaat puhua eräälle henkilölle myös.”
Bella kohotti toista kulmaansa. ”Kenelle?”
Renesmee katsoi äitiään silmiin. ”Rebeccalle.”
***
Rebecca tuijotti ikkunasta ulos vaaleasävyisessä olohuoneessa Dominicin seisoessa hänen selkänsä takana selittäen asioita. He olivat jutelleet kauan heidän suhteestaan ja Edwardista, ja Rebecca ymmärsi nyt hieman paremmin, miksi Dominic kohteli häntä niin kuin kohteli. Tämä ei tosiaankaan halunnut menettää häntä.
”En halua, että jätät minut”, Dominic kuiskasi hiljaa laskiessaan kätensä Rebeccan olkapäille. ”Toivon, että voisimme elää niin kuin ennen.”
”Mutta me emme voi”, tämä totesi kääntyessään ympäri poikaan päin. ”Nic, emme ehkä koskaan voi palata elämään sellaista elämää, kuten ennen.”
Dominic kurtisti kulmiaan. ”Ikinä? Älä puhu typeriä, Rebecca! Kyllä me voimme vielä elää niin kuin ennenkin. Itse asiassa voisimme lähteä nyt jonnekin kauas aivan kahdestaan ja aloittaa alusta. Mitäs sanot?” Hän siveli Rebeccan poskea kädellään, kun tämän ilme muuttui torjuvaksi. ”Sinä et taida haluta sitä?”
”En niin.”
”Edwardinko takia?”
Rebecca tuhahti. Eihän kaikki nyt Edwardista voinut johtua, vaikka Dominic niin luuli. Edward oli vain yksi pieni tekijä niistä monista syistä, joiden takia Rebecca ei halunnut lähteä täältä pois.
Niin, Edwardin takia, Becky. Ja Jaredin tietenkin, mutta Edward on se isoin syy jäädä tänne.
”Rebecca, haluan, että vastaat yhteen kysymykseen täysin rehellisesti. Kuunteletko sinä?”
Tyttö katsoi Dominicia silmiin ja nyökkäsi. ”Kysy, minä vastaan.”
”Rakastatko sinä minua?”
Ääni Rebeccan päässä alkoi nauraa pilkallisesti, ja tytön ilme muuttui epätietoiseksi. Hän ei voisi vastata tähän kysymykseen, ei niin mitenkään. Miten hän selittäisi Dominicille, että välitti tästä kyllä paljon, mutta ei ollut varma, rakastiko yhtä paljon kuin aiemmin? Häntä alkoi ahdistaa, pala nousi kurkkuun, eikä hän pystynyt katsomaan poikaa.
”Et rakasta minua?”
”Nic, tiedät kyllä, että välitän ja pidän sinusta erittäin paljon, mut-”
”Sinä et enää rakasta minua?”
Rebecca huokaisi. ”Kuuntele! Olet väärässä, minä rakastan sinua, mutta en tunne enää samalla tavalla kuin ennen. Sinun kosketuksesi tuntuu erilaiselta kuin ennen.”
”Eli et enää rakasta minua yhtä paljon kuin ennen? Johtuuko se siitä, että olet alkanut taas rakastaa Edwardia? Oletko kyllästynyt minuun?” Dominic kyseli kuulostaen lievästi pettyneeltä ja surulliselta.
”Minä en rakasta Edwardia!” Valehtelija. ”Tunnen kyllä häntä kohtaan jotain, mutta sinua kohtaan tunnen enemmän, Nic. Ymmärrätkö?”
Dominic pudisti päätään. ”Enpä taida. Rebecca, katso minua silmiin ja sano se. Sano, että rakastat minua.”
Pojan kädet valahtivat pois tytön olkapäiltä tämän nostaessa katseensa hänen ruskeisiin silmiinsä. He katsoivat toisiaan surullisina, poika odottaen sanoja, jotka tyttö kohta sanoisi, mutta huone täyttyikin hiljaisuudesta, ei rakkaudesta tai kauniista sanoista. Dominic pudisti päätään ja tunsi olonsa kurjaksi.
”Asia on nyt siis selvä. Et rakasta minua.”
Rebecca riiputti päätään. ”Minä… Nic, vannon, että tunnen sinua kohtaan hyvin paljon, mutten vain pysty sanomaan sitä!”
”Niin kai sitten.”
Dominic kääntyi ympäri ja istahti vaalealle sohvalle. Rebeccaa alkoi suututtaa. Miksi Dominicin piti toisinaan olla niin vaikea? Totta kai hän tajusi tämän olevan mustasukkainen Edwardin takia, mutta miksei tämä voinut uskoa häntä? Eikö poika luottanutkaan häneen, vaikka tämä oli niin sanonut?
”Sinä valehtelit, Nic”, Rebecca totesi kylmästi lähestyessään sohvaa. ”Sinä et usko minua, et luota minuun!”
”Ja sinä luulet aina olevasi oikeassa. Rebecca, herää jo! Luovu Edwardista, hän ei ikinä jätä Bellaa ja ota sinua. Äläkä väitä mitään sellaista, mistä et ole täysin varma”, Dominic mutisi. Hän tuijotti vaaleapuista sohvapöytää edessään.
”Äläkä sinä luule, että voit määräillä toisia tuosta noin vain! Hitto, olet niin ärsyttävä toisinaan! Voisit huomioida toistenkin tunteita joskus!”
Dominic hypähti pystyyn ja tarrasi Rebeccaa tämän paidan rinnuksesta. Tämä yllättyi ja hätkähti. Ei Dominic tätä kohtaan koskaan ollut tuollainen. ”Sinä se tässä voisit huomioida toisten tunteita! Toiset kärsivät sinun takiasi, etkä sinä tunnu välittävän yhtään. Bellalla on varmasti karmea olo, kun hän miettii, mitä aiot tehdä seuraavaksi.”
Poika veti tytön lähelleen, suudelmaan, ja päästi tämän sitten irti. Rebecca ei tiennyt, mitä olisi ajatellut. Ensiksi Dominic tarttuu hänestä kiinni ja vaikuttaa vihaiselta, sitten tämä puhuu vihaisesti ja lopuksi suutelee häntä!
Poika on sekaisin, Becky. Voi raukkaa.
”En ymmärrä sinua vieläkään, Nic!”
”En minäkään sinua.”
Rebecca pudisti päätään ja käveli pojan ohitse tönäisten tätä. Hän marssi eteiseen ja pamautti oven lähtiessään kiinni niin lujaa, että melkein koko talossa kaikui. Dominic istahti takaisin sohvalle typerä virne kasvoillaan, hänkään ei enää tuntunut ymmärtävän itseään. Miksi hän oli vihaisten sanojen päätteeksi suudellut Rebeccaa?
”Taisi käydä huonosti.” Lucrezia seisoi olohuoneen ovella ja sipsutteli sohvan luokse yllään vain lyhyt, musta hame, joka paljasti naisen upeat, pitkät sääret. Ylävartaloa peittivät vain mustat, pitsiset rintaliivit. Dominic ei kiinnittänyt huomiota naiseen millään tavalla. ”Oletteko jo eronneet?”
”Emme.”
Lucrezia istahti pojan viereen ja alkoi hipelöidä tämän hiuksia. ”Mutta ette taida kuitenkaan olla ihan parhaimmissa väleissä, ettehän?”
”Zia”, Dominic huokaisi, ”anna jo olla! Kerron kyllä, jos kaipaan sinua tai seuraasi!”
Hän nousi ylös ja lähti vikkelästi yläkertaan, omaan huoneeseensa. Siellä hän kiiruhti lipaston luokse, otti kuvan Rebeccasta käsiinsä ja tuijotti sitä surullisin silmin. Hän ei ehtinyt ajatella mitään ennen kuin jo silppusi kuvaa pieniksi palasiksi. Palat leijailivat hitaasti mustavalkoiselle matolle, jota Dominic tuijotti vielä yksi pieni pala kuvasta käsissään. Hän pudisti päätään ja kaivoi lipaston ylimmästä laatikosta esiin teippirullan ja alkoi keräillä silputun kuvan palasia matolta talteen.
Hetken mielijohde vain, mitä kadun tietysti heti perään. Enkö tosiaan osaa päästää tästä tytöstä irti? Dominic katsoi palasia kädessään. Enpä tietenkään.
***
Bella tuijotti kärsimättömänä kemian luokan valkoista ovea nojatessaan sen vastakkaista seinää vasten. Hän odotti erästä henkilöä, jolle puhuisi pikaisesti ennen seuraavaa tuntia. Hän ei ollut itse päättänyt puhua kyseiselle henkilölle, Renesmee oli ehdottanut sitä, ja hän oli lupautunut puhumaan henkilölle, jos Renesmee puhuisi ja selvittäisi asiat Jacobin ja Jaredin kanssa.
Pääsisivät jo.
Juuri silloin kello pirahti soimaan ja luokan ovi aukesi. Oppilaita tulvi ulos tasaista vauhtia, joten Bellan oli helppo löytää etsimänsä henkilö. Rebecca asteli luokasta ulos viimeisimpien joukossa lattiaa tuijottaen.
”Rebecca!”
Punahiuksinen tyttö kohotti katseensa ja näytti yllättyneeltä. ”Bella?” Hän käveli ruskeahiuksisen tytön luo ja kallisti päätään.
”Haluan puhua kanssasi”, Bella sanoi lyhyesti.
”Niin minäkin sinun kanssasi. Olen pah-”
”Älä sano noin, koska et tarkoita sitä, vai mitä? Kuule, en tiedä tarkalleen, mitä tunnet Edwardia kohtaan, mutta sanon vain, etten haluaisi rikkoa välejämme uudestaan hänen takiaan. Kun palasit, olin aluksi epäluuloinen, mutta sitten ajattelin, että voisimme olla ystäviä.”
”Mutta minä petin teidät kaikki uudestaan, ja sitten ajattelit, että tulemme olemaan ikuisesti vihamiehiä, niinkö?”
Bella ei nyökännyt eikä pudistanut päätään. Hän katsoi Rebeccan edelleen hämmentyneitä kasvoja arvioivasti, miettien, mitä sanoisi seuraavaksi. Rebecca taasen kiisteli itsensä kanssa siitä, tulisiko hänen vain lähteä seuraavalle tunnille eikä jäädä kuuntelemaan, mitä Bellalla oli sanottavanaan.
”Sinun kannattaisi ihan oikeasti miettiä, mikä on parhaaksi kaikille. Olet varmasti pilannut suhteesi Dominicin kanssa jo?”
Rebecca kohautti olkiaan. ”Miten sen nyt sanoisi?” Bella näytti uteliaalta. ”Nic ei halua menettää minua, hän yrittää auttaa. Tosin, en ymmärrä häntä kovinkaan paljon.” Rebecca naurahti kolkosti ja pudisteli päätään. ”Kaikki muut ovat minulle vihaisia ja haluavat tappaa minut, mutta hän suojelee minua, on hellä minua kohtaa eikä edes huuda.”
”Etkö ole iloinen, kun hän vieläkin jaksaa välittää sinusta? Sinuna minä ainakin olisin iloinen ja unohtaisin koko Edwardin. Mikset tekisi niin?”
”Se ei ole niin helppoa kuin miltä se kuulostaa, Bella!”
Ei hän pysty ymmärtämään. Hän on aina rakastanut vain Edwardia, joten miten hän muka ymmärtäisi?
Becky, nyt kyllä unohdit jotain. Edwardhan kertoi Jacobista, muistatko?
Sitä ei lasketa!
Rebecca vilkaisi oikealle ja näki Edwardin lähestyvän heitä pieni hymy kasvoillaan. Tämä tietenkin katsoi vain Bellaa, eikä ollut näkevinäänkään häntä. Rebecca tunsi pientä vaivaantuneisuutta ja käänsi katseensa lattiaan. Ääni hänen päässään oli alkanut ilakoida liiankin innokkaasti ja ehdotteli, mitä hän voisi tehdä.
Ota häntä kädestä ja vedä hänet kemian luokkaan. Lukitse ovi ja jätä Bella rauhassa hakkaamaan luokan ovea. Becky, tee niin!
En! Voisitko nyt olla edes hetken hiljaa? Minua ahdistaa ilman sinuakin!
Hmph, pelkuri.
”Edward”, Bella sanoi hiljaa pojan tarttuessa häntä vyötäröstä ja painaessa huulensa hänen hiuksiinsa.
”Ihmettelin, missä olit, kun et ollutkaan odottamassa minua espanjan luokan luona”, Edward mutisi vilkaistessaan edelleen lattiaa tuijottelevaa Rebeccaa. ”Hei.”
Punatukkainen tyttö nosti päätään ja koetti hymyillä. ”Hei.” Häntä alkoi ahdistaa entistä enemmän nähdessään pojan kädet tiukasti Bellan vyötärön ympärillä. ”Bella, jos sinulla ei ollut muuta, taidan jättää teidät nyt kahdestaan.”
Edward tarttui Rebeccaa ranteesta tämän liikahtaessa. Heidän katseensa kohtasivat, ja Rebecca halusi hetkellisesti vetää pojan lähelleen suudellakseen tätä. Mutta hän sulki silmänsä ja tunsi käden katoavan ranteeltaan.
”Mitä?” hän kysäisi.
”Bella ei tainnut vielä lopettaa.”
Rebecca avasi silmänsä ja katsoi Bellaa, joka oli painautunut Edwardin kylkeä vasten. ”Niin?”
”Tee niin kuin sanoin, jooko? Älä pistä suhdettasi Dominiciin palasiksi. Kohta hän ei enää suojele sinua, jos Rose vielä käy kimppuusi. Emmekä mekään enää välttämättä jaksa tulla väliinne.”
”En lupaa mitään.” Rebecca siirsi katseensa Edwardiin, mutta tämä suukotti Bellan hiuksia, ja sai hänet tuntemaan syvää haikeutta ja halua rutistaa tätä. Hän kohotti kättään hieman, mutta laski sen huomatessaan Bellan tuijottavan häntä tiiviisti. ”Nähdään myöhemmin.”
”Pidä näppisi erossa minun Edwardistani!” Bella huusi Rebeccan perään, kun tämä suorastaan juoksi pois heidän luotaan. ”En vastaa seurauksista, jos enää ikinä kosket häneen, tuliko selväksi?”
”Ei hän sitä ymmärrä”, Edward kuiskasi painaessaan huulensa Bellan poskelle. ”Hän tulee vielä yrittämään vaikka mitä, uskon niin.”
Bella huokaisi ja kääntyi katsomaan poikaa kasvoihin. ”Ethän anna hänen tehdä mitään?”
”En tietenkään.”
Edward painoi huulensa Bellan huulille, ja tämä kietaisi kätensä hänen kaulalleen. Tämä luotti Edwardiin ja uskoi, ettei hän antaisi mitään pahaa tapahtua. Mutta jos jotain tapahtuisikin, Edward ei pääsisi vähällä, eikä Rebeccakaan, se oli varmaa.
”Nessie ei ole jutellut Jaredille laisinkaan tänään”, Edward kertoi ihmettelevään sävyyn. ”Miksi?”
”Lue hänen ajatuksistaan”, Bella kehotti.
”Hän ei ole ajatellut mitään Jarediin liittyvää. Eikä kyllä Jacobiinkaan. Mitä on tapahtunut?”
Bella huokaisi. ”Jake ja Jared kai tappelivat pari päivää sitten, ja Jared loukkasi jotenkin Nessietä. En oikein itsekään tiedä, mistä on kyse, mutta Nessie lupasi puhua Jaredille ja Jakelle, jos minä puhun Rebeccalle.”
”Luuletko, että hän pitää lupauksensa?”
”Ehkä ei, mutta antaa hänen tehdä asiat omalla painollaan.”
Edward nyökkäsi ja lähti kävelemään Bellan kanssa kohti ruokalaa. ”Jared välittää Nessiestä hyvin paljon.”
”Mm.”
”Enemmän kuin Nessie kuvitteleekaan.”
Bella pysähtyi ja kääntyi katsomaan Edwardia. ”Mitä tarkoitat?” Tämä hymyili salaperäisesti, muttei sanonut sanaakaan. ”Kerro! Et kai vain yritä sanoa, että hän tykkää meidän Nessiestä?”
Edward vei huulensa Bellan korvan juureen ja kuiskasi: ”Sinäpä sen sanoit.”
***
Renesmee käveli Katien, Lizin ja Susanin perässä ruokalaan päätään roikottaen. Hän katseli mustien tennareidensa kärkiä ja koetti ajatella kaikkea muuta kuin Jaredia tai Jacobia. Puhelin oli soinut koko eilisen illan, molemmat pojat olivat yrittäneet tavoittaa häntä vuorotellen. Lopulta hän oli vastannut Jacobin puheluun ja suostunut tapaamaan tämän La Pushissa, mutta se tapaaminen ei ollut mennyt hyvin.
”Nessie.”
Jacob veti tytön lämpimään halaukseensa, mutta tämä ei vastannut siihen. Hän katsoi tytön hymyttömiä kasvoja ja koetti piristää tätä suudelmilla, mutta tämä ei vastannut niihinkään.
”Oletko vieläkin surullinen Jaredin takia?”
”Jake, kerro, mitä oikeasti tapahtui”, Renesmee pyysi tarttuessaan Jacobia kädestä. He lähtivät kävelemään hiekkatietä pitkin kohti First Beachia. ”Sinä teit jotain muutakin tönäisyn lisäksi, etkö tehnytkin?”
”Sanoiko hän niin?” Jacob kysyi kietaistessaan kätensä tytön harteille.
”En ole puhunut hänen kanssaan”, tämä vastasi hiljaa ja painoi päänsä susipojan kylkeä vasten. ”Mitä tapahtui, Jake? Kerro kaikki, jooko?”
Jacob alkoi silittää tytön hiuksia. ”Ei ole mitään kerrottavaa, Nessie.”
He jatkoivat kävelyä hiljaisina kohti rantaa. Renesmee pohti, miten saisi Jacobin kertomaan hänelle totuuden eilisestä. Hän oli täysin varma, ettei kaikki ollut jäänyt pelkkään tönäisyyn, jotain muutakin oli varmasti tapahtunut. Hän halusi myös tietää, miksi Jacob oli riidellyt Jaredin kanssa.
”Jake, kertoisit nyt”, Renesmee pyysi uudestaan heidän saapuessaan rannalle. He kävelivät rantakivikolle ja istahtivat kalliolle vierekkäin.
”Me juttelimme, ja minä tönäisin häntä, koska hän vitsaili tarpeettomasti, okei?”
Renesmee pudisti päätään. ”Miksi edes juttelit hänen kanssaan? Red sanoi, että olet mustasukkainen, mutta miksi muka olisit?”
”En tiedä. Kysy sitä häneltä, kun hän tuntuu tietävän kaiken”, Jacob mutisi.
Renesmee huokaisi ja painoi pojan kalliolle makaamaan. Hän kävi tämän päälle ja suuteli tätä hellästi upottaen sormensa tämän hiuksiin. Jacob tarttui tytöstä lujasti kiinni ja kiepautti tämän kalliolle varovaisesti käyden vuorostaan tämän päälle. Hän hiveli huulillaan tytön kaulaa, kun tämä leikitteli edelleen hänen hiuksillaan.
”Haluan kuulla, Jake”, Renesmee kuiskasi Jacobin avatessa hänen vaalean takkinsa vetoketjua.
”Mitä?” tämä kysyi hieman turhautuneena.
”Miksi te riitelitte? Mitä ihan oikeasti tapahtui?”
Jacob katsoi tyttöä silmiin. ”Jos kerron, lupaatko ettet enää tällä viikolla pyydä minulta mitään?”
”Hmm, hyvä on, mutta vain, jos puhut totta.”
Renesmee suikkasi suukon Jacobin huulille ja katsoi tätä anovasti. Tämä nyökkäsi näyttäen hivenen huolestuneelta. Jacob pelkäsi Renesmeen suuttuvan hänelle.
”Minä näin teidät viikonloppuna jollain järvellä. Näin Jaredin pitelevän sinua sylissään ja minusta alkoi tuntua pahalta. Halusin hypätä pensaasta teidän luoksenne ja repiä pojan irti sinusta, mutten tehnyt niin. Päätin jutella hänen kanssaan ja sanoa, ettei hän saisi enää pidellä sinua sylissään.”
”Olit siis mustasukkainen?” Renesmee tuumi virne kasvoillaan. ”Jake, minä ja Red olemme vain ystäviä. Tai ainakin olimme…”
”Uskon sinua, Nessie, mutta saanko nyt jatkaa?” Renesmee nyökkäsi. ”No, minä sitten ajattelin tulla hakemaan sinua koulusta ja aivan sattumalta Jared tulikin yksin niitä portaita alas. Pysäytin hänet, ja me aloimme jutella. Ärsyynnyin häneen ja painoin tyypin seinää vasten.” Virne Renesmeen kasvoilta katosi. Hän katsoi moittivasti poikaa yläpuolellaan, muttei keskeyttänyt. ”Juttelimme lisää, päästin hänet irti ja suutuin oikein kunnolla, joten löin häntä niin lujaa, että hän horjahti ja pyöri portaat alas. Ihm-”
”Sinä löit häntä?” Renesmee huudahti työntäessään Jacobin pois päältään. Hän ponnahti pystyyn vihaisen näköisenä. ”Löit? Jake-”
”Hän ärsytti minua”, Jacob sanoi puolustelevasti, mutta Renesmee vain tuhahti ja lähti kävelemään kohti rantahietikkoa poika perässään. ”Nessie, en tajunnut, että hän horjahtaisi ja pyörisi portaat alas. Luulin, että vampyyreilla on hyvä tasapaino, mutta Jared taitaa olla poikkeus.”
Renesmee pysähtyi ja kääntyi ympäri. ”Tai sitten sinä vain löit häntä niin lujaa! Jake, hän on ystäväni, sinulla ei ole mitään syytä olla mustasukkainen!” Hän tönäisi Jacobia ja jatkoi matkaansa.
”Nessie, älä ole tuollainen.”
Renesmee lähti juoksemaan pois rannalta, mutta Jacob lähti hänen peräänsä ja saavutti hänet hyvin nopeasti. Tämä tarrasi häntä vyötäröstä ja he molemmat kaatuivat hiekalle. Jacob makasi vihaisen Renesmeen päällä eikä noussut ylös, vaikka tämä kuinka koetti työntää häntä pois.
”Päästä minut! Päästä!”
”Kuuntele minua, Nessie! Olen todella pahoillani, jos Jaredille kävi jotain, mutta etkös sinä ollutkin vihainen hänelle?”
”Olen ja olen nyt sinullekin! Päästä irti, Jake!”
Jacob nousi ylös, samoin Renesmee. He katsoivat toisiaan, tyttö vihaisena, poika pahoittelevana. Jacob otti Renesmeetä kädestä ja veti tämän lähelleen.
”Anteeksi.”
Renesmee pyristeli irti ja löi poikaa rintaan. ”Sano tuo mieluummin Redille.” Hän lähti kävelemään poispäin, kohti hiekkatietä, eikä kuullut askelia takanaan. Renesmee kääntyi katsomaan taakseen ja näki Jacobin muuttuneen sudeksi, joka juoksi rannan lähellä olevaa metsää kohti. Hän huokaisi syvään ja sanoi hiljaa itselleen: ”Hyvä, Nessie. Nyt olet heidän molempien kanssa riidoissa.”
Renesmee havahtui ajatuksistaan astuessaan melko täyteen ruokalaan. Katie, Liz ja Susan olivat jo hakemassa ruokaa, kun hän seisoi vasta ruokalan ovella ja katseli ympärilleen. Hänen perheensä istui keskenään, Dominicia tai Rebeccaa ei näkynyt. Parin pöydän päässä hänen perheensä pöydästä istui Jared, joka tuijotteli Renesmeetä omena kädessään. Poika istui aivan yksin neljänpöydässä ja näytti surulliselta, pahoittelevalta. Renesmee tuijotti poikaa hetken, mutta käänsi katseensa pois tuntiessaan oudon, nipistävän tunteen vatsassaan.
En voi istua kanssasi, Red. Anteeksi.
Renesmee käveli katse lattiassa hakemaan ruokaa. Hän koetti välttää Jaredin pöytään katsomista, mutta aika ajoin hän vilkaisi sinne ja huomasi pojan katsovan häntä. Hän kuitenkin käyttäytyi kuin ei olisikaan huomannut tämän katsetta ja etsi tiensä Katien, Lizin ja Susanin pöytään.
”Etkö istukaan Jaredin kanssa?” Liz kysäisi heti ensimmäisenä Renesmeen istuessa häntä vastapäätä.
”Kuulin, että Jared ja joku toinen poika tappelivat toissapäivänä”, Katie kertoi ja puraisi palan jauhelihapizzastaan. ”Matthew sanoi kuullessaan heidän mainitsevan nimesi, Nessie.”
”Ai”, Renesmee sanoi hiljaa.
”Kuka se toinen poika on?” Susan, vaaleahiuksinen tyttö, kysyi nojautuen lähemmäs Renesmeetä.
”Mattin mukaan se poika näytti kyllä enemmänkin mieheltä”, Katie sanoi väliin. ”Tunnetko sen tyypin?”
He kaikki kolme katsoivat Renesmeetä, joka tunsi olonsa vaivaantuneeksi. Mitä hänen pitäisi sanoa? Jacobista ei oltu koskaan puhuttu, tämä ei kuulunut heidän perheensä peitetarinaan. Hänen olisi pakko keksiä jotain, joka vastaisi edes jonkin verran totuutta.
”Hän ei ole niin vanha kuin miltä näyttää”, Renesmee sanoi aukaistessaan Coca-Cola pullon.
”Hän ei siis ole yli kaksikymmentä?” Liz kysyi.
”Ei. Hän on Edwardin ystävä”, Renesmee kertoi.
Katie kohotti kulmiaan uteliaana. ”Onko sinun ja sen tyypin välillä jotain?”
”Joo, me tapailemme.”
Renesmee vilkaisi perheensä pöytään ja näki isänsä nyökkäävän hyväksyvästi. Tämä oli siis kuunnellut hänen sepitystään ja pitänyt sitä sopivana. Renesmee huokaisi hiljaa helpottuneena ja hörppäsi limsapullosta.
”Tyyppi taitaa olla mustasukkainen Jaredin takia”, Susan totesi.
”Niinpä kai.”
Renesmee katsahti Jaredin pöytään. Poika katseli edelleen häntä, mikä sai hänet tuntemaan olonsa kummalliseksi. Osa hänestä halusi juosta tämän luo ja jutella, osa taasen halusi vain istua tässä ja antaa koko pojan olla.
”Oletko vihainen Jaredille?” Katie kysäisi huomatessaan Renesmeen vilkuilevan Jaredin pöytää surullisen näköisenä.
”Vähäsen. Hän sanoi jotain loukkaavaa”, Renesmee vastasi.
”Puhuisit hänelle, haluat kuitenkin.”
”Ei, en halua.”
Katie pamautti kätensä pöydän kantta vasten. ”Olet ollut joka päivä hänen kanssaan ja nauranut niin iloisesti ja nyt yhtäkkiä te olettekin riidoissa. Puhu hänelle, sopikaa asiat.”
”Ota rauhallisesti, Katie”, Liz sanoi. ”Jos Nessie ei halua puhua Jaredille, emme voi asialle mitään.”
Renesmee kääntyi taas katsomaan nähdäkseen, vieläkö Jared katsoi häntä, mutta poika ei enää istunutkaan pöydässä. Hän katseli toisiin pöytiin ja säikähti tuntiessaan kylmän käden painautuvan hänen olkapäälleen.
”Hei”, Jared sanoi hiljaa. Katie, Liz ja Susan tuijottivat häntä ja Renesmeetä vuorotellen. ”Voimmeko jutella?”
”Emme”, Renesmee vastasi yhtä hiljaa takaisin.
”Entä myöhemmin?”
”Ei.”
Jared sipaisi hiussuortuvan pois tytön kasvoilta tämän kääntyessä katsomaan häntä kunnolla. ”Ness, olisit niin kiltti.”
Renesmee huokaisi ja pudisti päätään. ”Ei. Soitan kyllä sinulle, jos haluan jutella, okei?”
”Niin kai sitten.”
Jared päästi irti tytön olkapäästä ja poistui ruokalasta vikkelään. Renesmee tuijotti pojan perään entistä surullisempana. Hän painoi päänsä pöytää vasten ja tunsi Katien, Lizin ja Susanin katseet itsessään.
”Soita hänelle koulun jälkeen, Nessie”, Renesmee kuuli Katien äänen sanovan. ”Soita.”
A/N: Jaahas, Ness on vihainen nyt molemmille. Kommentteja?
-
Yritän nyt sitten taas jonkinlaista kommenttia vääntää, sekavaa tai ei.
Jotenkin iloitsen, kun Renesmee suuttui Jacobille. Juuri tuo luonne Jakessa minua ärsyttää. Hän on niin itsekäs eikä viitsi ottaa selvää asioista ennen kuin toimii, jota olen tämän ficin aikana toistellut varmaan jokaisessa kommentissani. Ja nyt myös toivon, että Nessie soittaa Redille ja sopii asiat. Olen iloinen siitä, että tässä jatko-osassa on kuitenkin vähän enemmän Jacob/Nessie/Jaredia kuin Bella/Edward/Rebeccaa. Se tekee tästä erilaisemman. Vaikka onhan myös kiva lukea, kuinka Becca pilaa lopullisesti välinsä Dominicin kanssa. En käsitä, miten poika jaksaa vielä Rebeccaa.
Miksi hän oli vihaisten sanojen päätteeksi suudellut Rebeccaa?”
Pitkän etsinnän jälkeen löysin kohdan, jossa oli tuo ylimääräinen lainausmerkki. Pieni virhe joo, mutta kun ei muutakaan löytynyt. Todella hyvä luku muutenkin jälleen kerran. Koko ajan odotan uutta osaa enemmän ja enemmän. Kiitos.
-
Ääh, tuo Jared sais tapattaa itsensä. Ja melkeen toivottaisin Renesmeelle hyvää matkaa maan alle :D Inhottavia Jakea kohtaan, ja Jake on sentään koko sarjan syötävin ja haluttavin olento ;D Mutta mahdollisimman paljon mustista ja sitte iloista Jacobia kiitos!
Muutenkin oli hyvä luku, onneksi tuo Bella tajus alkaa pitään puoliaan Edistä, onhan sekin yks syötävyys, tosin ei Jaken veroinen <3
JATKOA?? (ja ÄKKIÄ!)
-
Vihdoinki Bella tuli järkiinsä ja tajus alkaa pitää puoliaan Edwardista.Viimeinki Bella/Edward kohta niitä ehdottomasti lisää...Renesme sais alkaa tykkätä Jaredista eikä Jacobista mun mielestä Jacob vois vaan luovuttaa Renesmen Jaredille,eikä olla noin tyhmä(en pidä jacobista muutenkaa)Rebecca sais vihdoin luovuttaa tosta pakkomielteestään ja olla vaan dominicin kanssa eddie kuuluuu bellalle. jatkoo nopeesti
-
tää on aivan ihana ficci ! nessie vois sopii jaredin kanssa ja jättää jacobin (olen sanonut sen jo aikasemminki varmaa) mutta JATKOA NOPEESTI !
-
Näin alkuun: Taas jatkoa <3 :)
Kiitos kun selvensit tuohon alkuun Bellan ja Edwardin suhdetta :)
Dominic-parka, jättäis ihmeessä sen Beccan. Tarjoon taas hiukkasen ideaa, Dominic vois saada jonkun päähänpiston kokeilla rakastaako Rebecca sitä oikeasti, yrittämällä tehdä sen mustasukkaiseksi vaikkapa Lucrezian kanssa tai jotain ? :D
Ja Jared, tuli kauhee "awws!" - olo kun toinen yritti Nessielle soittaa. Teit hyvin tuohon kohtaan, kun Nessie sentään tekstasi ja soittikin Jaredille, ei tullut samaa "ahaa, nyt se ei soita" - fiilistä. ;)
Ja meidän Jacob, voi poikaparkaa, kun mahdollisuudet hupenee kokoajan, tähän en sano mitään, kiintoisaa katsoa kuinka tilanne tästä kehittyy..
Jatkoa odotellessa :)
-
JEE! JATKOA!!! :D
Yhdyn aikaisempiin kommentteihin siinä, että on todella hyvä, että Bella on alkanu pistää vähän hanttii sille Rebecalle ;)
Oon tooosi tyytyväinen, että Nessie on vihanen Jaredille!! JEEJEE! Ja haluisin, että Nessie nyt suostuis siihen Jaken kosintaan, ja Jake vois tappaa Jaredin. Nii ja Bella ja Rosalie vois tappaa Beccan. Kunnon verilöyly :D
Joo, nyt alkaa mene yli...
Saisko jatkoa? :)
-
Mahtava luku, iso kiitos! :D Oli oikein mukavaa, että selvensit tuota Bellan ja Edwardin suhdetta. Saa nyt nähdä pitääkö Rebecca näppinsä irti Edistä. Mukavaa lisä draamaa tuo että, Nessie on nyt suuttunut molemille pojille. Toivon vieläkin että, Renesmee antaisi anteeksi Jaredille ja heivais Jacobin jonnekkin.
Jatkoa odotellessa ;D
Jikke
-
Amanecer, kiitos :) Niin, Nic ei ymmärrä, että se vielä saattaa vahingoittaa itseään pitämällä Beccasta kiinni. Ylimääräinen merkki, kiitos huomautuksesta. Korjailin sen pois.
Piipe, kiitos :) Ensimmäinen, joka toivottaa Nessien maan alle. Olen erimieltä, Jake ei vedä vertoja Edille (paitti sen näyttelijä, Taylor, on kyl syötävän hyvännäköinen lyhyissä hiuksissa..) :D Mutta joo, syötäviä molemmat.
Eltsu, kiitos :) Juups, Bella/Edwardia tulossa lisää. Mutta se Nessien ja Jaken side.. Ei Jake tuosta noin vain luovuttaisi Nessietä.
empö, kiitos :) Juu, täällä tuntuu olevan muutamia, jotka toivovat Nessien jättävän Jaken ja ottavan Jaredin.
Embry, kiitos :) Hmm, itse asiassa Nicin ja Zian välillä piti tapahtua jotain enemmän kuin Zian kiehnäystä pojan lähellä (luvussa 11?). Zian piti alunperin suudella sitä, koska se tiesi Rebeccan olevan tulossa, mutta mie hylkäsin idean (olisi tullut liikaa hässäkkää).
katriqqq, kiitos :) Verilöyly? Iso kokko Cullenien pihalle palamaan ja sinne Rebecca ja Jared grillattavaks? ;D
Jikke, kiitos :) Kyllä, Nessie ei jaksa poikien temppuiluja juuri nyt. Kummankohan kanssa se sopii ensin?..
Hyvin Renesmeen täyteinen luku. En halunnut yrittääkään tunkea mitään ”ylimääräistä” tuonne väliin, jottei niistä kohdista olisi tullut väkisin tehtyjä. Enkä halunnut vielä tähän lukuun laittaa yhtä juttua, seuraavaan vasta (tosin meinasin kyllä pistää sen jo tämän loppuun, mutta ei, pakko pitkittää hieman).
Luku 13 - Pelkoa
”Edward, sinä sanoit eilen, että hän tulee yrittämään vielä useita kertoja”, Bella sanoi hiljaa maatessaan Edwardin vieressä peiton alla. Oli hyvin myöhä, lähes keskiyö, mutta kukaan Culleneista, paitsi Renesmee, ei ollut nukkumassa. Vampyyrien ei tarvinnut nukkua, joten he olivat hereillä ja puuhasivat jokainen omiaan. ”Mitä sinä sillä tarkoitit?”
”Puhutko Rebeccasta?” Edward kysyi pidellen Bellaa lähellään.
”Kenestä muustakaan?” tämä mutisi. ”Niin, mitä oikein tarkoitit? Sitäkö, että hän sinun mielestäsi yrittää omia sinut vielä satoja kertoja?”
Edward näytti epävarmalta. ”Ei sitä koskaan tiedä, mutta hän on sellainen, ettei aivan helposti luovuta, vaikka haluaisikin.”
”Hän on tyhmä.”
Bella kääntyi ikkunaan päin ja tuijotti tummalla taivaalla loistavaa puolikuuta. Pieni määrä tähtiä tuikki kauempana siitä saaden yötaivaan näyttämään kauniilta. Bella huokaisi hiljaa ääneen ja tunsi Edwardin huulet niskassaan.
”Mitä hän ajatteli tänään, kun juttelin hänelle?” hän kysyi uteliaana Edwardin alkaessa hyräillä tuttua tuutulaulua pitkästä aikaa.
”Jos vastaan tähän, lupaatko olla kyselemättä hänestä enää tänään?”
Bella tuumi hetken ja vilkaisi radiokelloa yöpöydällä, joka ilmoitti ajan olevan viittä vaille kaksitoista. ”Totta kai. Ja nyt, kerro.”
”Kun minä ilmestyin, hän alkoi kiistellä itsensä kanssa siitä, mitä hän tekisi. Hän kiistelee usein itsensä kanssa, sitä minä ihmettelen. Aivan kuin hänen sisällään olisi kaksi eri persoonaa, jotka ovat hieman erilaisia.”
”Hän siis mietti, mitä tekisi sinun kanssasi?”
Edward ei vastannut vaan käänsi Bellan itseensä päin. Tämä hymyili ja vilkaisi vaivihkaa kelloa uudestaan, 11.57 (A/N: Amerikassa 12 tunnin kello). Kolme minuuttia ja päivä vaihtuisi, mitä Edward ei ollut ottanut huomioon. Bella veti pojan lähemmäs itseään ja painoi huulensa tämän huulille. Hän tunsi lempeät kädet hiuksissaan kääntäessään katsettaan taas radiokelloon Edwardin suukottaessa hänen kaulaansa. Enää kaksi minuuttia seuraavaan päivään.
Kun ne kaksi minuuttia olivat kuluneet, Bella makasi Edwardin päällä pää painettuna tämän rintaa vasten. He molemmat tuijottivat kullankeltaista kuuta, joka peittyi pikkuhiljaa harmaiden pilvien taa. Bella huokaisi ja nosti päätään nähdäkseen Edwardin kasvot.
”Niin, hän siis mietti, mitä tekisi sinun kanssasi?”
”Bella, ei enää kysymyksiä tänään, muistatko?”
”Anteeksi vain, mutta päivä vaihtui juuri.”
Edward katsoi hämmentyneenä Bellaa, joka osoitti radiokelloa. Hän katsahti sitä ja huokaisi. ”Luulin, että päivä oli jo vaihtunut.”
”Mutta eipä ollutkaan”, Bella tuumasi. ”Kerro nyt.”
”En ymmärrä, miksi haluat puhua tästä”, Edward sanoi hiljaa sivellessään tytön huulia sormellaan.
”En haluakaan, olen vain utelias. Jutellaan ihan vain hetki, sitten voimme olla hiljaa ja nauttia toisistamme.”
Edward kohautti olkiaan. ”No, jos välttämättä haluat kuulla, niin hän suunnitteli vievänsä minut kemian luokkaan, lukitsevan oven ja jättävän sinut ulkopuolelle raivoamaan. Ja sitten hän halusi suudella minua siinä sinun edessäsi, kun estin häntä lähtemästä. Lopuksi hän vielä harkitsi, että veisi minut luokkaan.”
”Minä olisin rikkonut oven, jos hän olisi vienyt sinut!” Bella mutisi kuulostaen vihaiselta.
”Minä en olisi edes mennyt, rakas”, Edward sanoi. ”Hän ei osaa salata mitään, joten tiedän joka ikisen suunnitelman.”
Bella mutristi huuliaan. ”Hän saisi jättää meidät rauhaan, Edward. Alan olla kyllästynyt tähän! Aina, kun et ole kanssani, pelkään, että hän on tehnyt jotain kanssasi, saanut sinut pauloihinsa.”
”Ymmärrän, mutta minä lupaan sinulle edelleenkin, etten astu ansaan. Rakastan sinua, Bella. Mikään ei riko rakkauttani sinuun.”
Bella hymyili. ”Minäkin sinua.”
Hän suuteli Edwardia, ja tämä otti hänen kasvonsa käsiinsä. Bella kiepsahti pojan päältä tämän viereen sivellen tämän paljasta rintakehää. Edward hymyili vinoa hymyään hivuttautuessaan lähemmäs Bellaa, joka oli kohottautunut käsivarsiensa varaan. Tämä painui hitaasti takaisin makuuasentoon sitä mukaa, mitä lähemmäs Edward tuli. Poika painoi kylmät huulensa tytön kaulalle ja asetti kätensä tämän lantiolle. Bella alkoi hymyillä kuullessaan Edwardin alkavan hyräillä hyvin hiljaa hänen tuutulauluaan.
”Yritätkö saada minut nukahtamaan?” hän kysyi naurahtaen, mutta tämä vain jatkoi hyräilemistä. ”Tiedätkö, se ei taida onnistua. Edward?”
Poika lopetti hyräilyn ja painoi huulensa tytön poskelle. ”Luulin, että pidät laulustasi.”
”Niin pidänkin, mutta kysyin, että yritätkö saada minut nukahtamaan?”
”En. Mietin vain niitä aikoja, kun vielä olit ihminen.”
Bella alkoi nojata päätään Edwardin päätä vasten. ”Kaipaatko sitä?”
”Hyvin harvoin. En välitä mistään muusta kuin siitä, että olet vierelläni. Sitä paitsi olet nyt paljon kestävämpi, joten minun ei tarvitse enää pelätä, että rikon sinut.”
Hiljaisuus täytti hämärän huoneen. Bella muisteli niitä aikoja, kun oli ollut ihminen, hyvin haavoittuvainen olento. Nyt hän oli lujaa tekoa, hyvin vahva ja nopea, vaarallinen metsästäjä. Edwardin ei tosiaan enää tarvinnut varoa jokaista liikettään hänen kanssaan, ja se oli hänen mielestään hyvä juttu. Ihmisenä ollessaan Bella oli toisinaan kyllästynyt Edwardin asettamiin läheisyysrajoihin.
”Nessie on muuten vihainen Jacobille.”
Bella kohotti päätään. ”Mitä? Miksi?”
”Jacob oli lyönyt Jaredia”, Edward kertoi. ”Nessie mietti sitä ennen nukahtamistaan.”
”En ymmärrä. Miksi Jake menisi lyömään Jaredia?” Bella ihmetteli etsiessään Edwardin silmiä hämärässä. ”Ei, ei hän voisi olla mustasukkainen.”
”Voisi. Jared ja Nessie olivat olleet kahdestaan jollain laiturilla, ja Jacob oli nähnyt.”
Bella huokaisi. ”Ja nyt Nessie on vihainen molemmille. Luuletko, että hän antaa heille anteeksi?”
”Eiköhän, mutta hän tarvitsee hieman aikaa. Jacobin yhtäkkinen hyökkääminen Jaredin kimppuun yllätti hänet.”
Bella asetti toisen kätensä Edwardin rinnalle ja kohottautui painamaan huulensa tämän huulille. ”Toivottavasti he saavat sovittua. En halua, että Nessie jää yksin.”
”Jacob ei luovu hänestä ja jos luopuisikin, Nessie ei jäisi yksin.”
”Jared?”
”Mm.”
Bella pudisti päätään. ”Nessie ja Jake ovat sielunkumppanit, heidän suhdettaan ei tuosta noin vain rikota. Heidän ympärillään on side. He eivät ikinä voisi erota, eiväthän?”
”Eivät, ellei jokin vahingoittaisi sitä sidettä.”
Bella ja Edward katsoivat toisiaan ja pudistivat sitten yhdessä päitään. Mikään ei olisi tarpeeksi vahvaa rikkomaan Renesmeen ja Jacobin ympärille kietoutunutta sidettä.
***
Lämpimät kädet kietoutuivat Renesmeen vyötärön ympärille. Tyttö oli vielä unessa, mutta saattoi tuntea huulet korvansa juurella kuiskailevan hänen nimeään. Huulet siirtyivät hänen kaulalleen, poskelleen ja lopulta huulille, jotka mutisivat Jacobin nimen epäselvästi. Renesmee koetti heilauttaa oikeaa kättään, mutta se törmäsi jonkun rintaan.
”Nessie.”
”Jake?”
Tyttö tunsi huulet uudestaan omillaan ja tarttui käsillään lämpimistä olkapäistä kiinni. Hän avasi silmänsä ja näki Jacobin yläpuolellaan hellyttävä ilme kasvoillaan. Renesmee tuijotti hetken aikaa poikaa ennen kuin työnsi tämän pois ja painoi päänsä takaisin tyynyyn.
”Sinun pitäisi nousta ylös”, Jacob sanoi hiljaa maatessaan tytön vierellä.
”Mene pois”, Renesmee mutisi vetäessään peittoa päänsä peitoksi. Jacob vetäisi peiton pois hänen päältään ja heitti sen lattialle. ”Hei!” Renesmee käännähti Jacobiin päin.
”Myöhästyt koulusta, jos et nyt nouse”, tämä sanoi.
”Jake, anna minun olla. Sitä paitsi ulkona on liian aurinkoista.”
”Itse asiassa siellä sataa.”
Renesmee hivuttautui aivan Jacobin viereen ja koetti työntää tätä alas sängyltään. ”Mene!”
”Nessie, olen todella pahoillani kaikesta. En halua riidellä kanssasi, joten sovitaan, jooko?”
Renesmee pudisti päätään ja osoitti huoneensa ovea, mutta Jacob ei liikahtanutkaan. Hän työnsi kaikella voimalla tätä pois sängyltään, mutta tämä ei siirtynyt, ei sitten millään. Jacob tarttui Renesmeetä kädestä ja suukotti tämän poskea.
”Jake, ole niin kiltti ja mene.”
”Puhutaan koulun jälkeen?”
Renesmee kohautti olkiaan. ”Mene nyt.”
Jacob nousi sängyltä ja oli lähdössä ovelle, mutta Renesmeen puhelin alkoi soida yöpöydällä. Jacob oli tyttöä nopeampi ja nappasi puhelimen, jonka näytöllä vilkkui Jaredin nimi. Renesmee näki Jacobin ilmeestä, kuka soittaja oli.
”Nessie ei ole nyt tavoitettavissa!” Jacob murahti puhelimeen, kun Renesmee yritti saada sitä häneltä pois. ”Hän ei halua puhua sinulle, Jared, joten ole hyvä ja luovuta.”
”Jake, anna puhelin minulle”, Renesmee pyysi hiljaa. Hän oli polvistunut sängyn reunalle ja koetti napata puhelinta Jacobin kädestä. ”Jake.”
”Miksi niin luulet? Olet erehtynyt pahemman kerran! Minä ja Nessie olemme hyvissä väleissä.”
”Jake!”
Renesmee pomppasi ilmaan ja sai napattua puhelimen itselleen. Hän laskeutui lattialle jaloilleen ja tönäisi Jacobin kauemmas itsestään, jottei tämä ottaisi puhelinta häneltä pois.
”Jared, oletko siellä vielä?”
”Ness?”
”Pyydän anteeksi Jaken puolesta.”
”Ei se mitään”, Jared sanoi ääni hitusen kireänä. ”Luulin, että olet vihainen Jacobillekin, koska kuulit, mitä tapahtui, mut-”
Renesmee hymähti. ”Olen minä vihainen hänelle! Enkä edelleenkään aio puhua sinulle.”
”Niin arvelinkin. Ehkä on sitten parempi, että jätän sinut rauhaan”, Jared sanoi katkonaisesti kuulostaen surulliselta. ”Heippa.”
”Red?”
Puhelimesta kuului pelkkää tuuttausta ja Renesmee heitti koko kapistuksen sängylleen ja loi tuiman katseen Jacobiin, joka seisoi hänen edessään kädet rinnalle ristittyinä.
”Kiitos vain!” Renesmee tuhahti.
”Mitä?” Jacob astui askeleen lähemmäs tyttöä.
”Red luultavasti suuttui minulle!”
”Onko sillä mitään väliä, kun olet itsekin vihainen hänelle?”
Renesmee käveli Jacobin ohi ja suuntasi huoneen ovelle. ”On! Jake, mene.” Hän avasi oven ja katsoi Jacobia käskevästi. Tämä huokaisi ja käveli ovelle, mutta pysähtyi Renesmeen eteen suukottamaan tämän otsaa. ”Jake…”
”Joo, minä menen!”
Renesmee pamautti oven kiinni Jacobin lähdettyä ja kävi lattialle istumaan. Hän nojasi päätään ovea vasten ja sulki silmänsä. Ei kai Jared ollut suuttunut hänelle, koska hän ei edelleenkään suostunut puhumaan tälle? Vai pelkäsikö hän, että Jared ei enää soittaisikaan tai yrittäisi puhua hänelle? Tytön sisällä tunteet kävivät kilpaa saaden hänet tuntemaan olonsa sekavaksi.
Hän kuulosti vähän samalta kuin silloin, kun oli riidellyt Jaken kanssa. Ehkä Jake sai hänet ärtyneeksi, ja siksi hän kuulosti sellaiselta. Hän soittaa vielä ainakin toisen kerran ennen kuin lähden kouluun, aivan varmasti. Tai hän yrittää matematiikan tunnilla puhua minulle.
***
Renesmee pyöritteli puhelinta käsissään istuessaan yksin tyhjässä neljänpöydässä ruokalassa. Hän oli allapäin, oli ollut koko päivän. Jared ei ollutkaan soittanut hänelle enää aamulla, hän ei ollut nähnyt koko poikaa ennen kuin matematiikan tunnilla. Silloin Renesmee oli odottanut Jaredin sanovan hänelle edes jotain, mutta tämä ei ollut edes vilkaissut häneen, ja se oli saanut tytön tuntemaan pientä pelkoa. Hän oli koko tunnin ajan aikonut kirjoittaa lapun ja sujauttaa sen pojalle, muttei ollut tehnyt sitä.
Hän on vihainen minulle, Renesmee totesi ajatuksissaan tuijottaessaan pöydän vaaleaa pintaa. Hänen perheensä istui vastapäisessä pöydässä ilman Alicea ja Bellaa, jotka eivät vielä olleet päässeet tunnilta. Minneköhän hän oikein meni tunnin jälkeen?
Jared ei ollut tullut ruokalaan muiden mukana, vaan kadonnut Renesmeen näköalasta, kun he olivat kävelleet kohti ruokalaa. Poika ei istunut missään pöydässä, Renesmee oli tarkastanut katsellaan jokaisen niistä. Tyttö huokaisi hiljaa ääneen ja laski puhelimen pöydälle. Missä Jared oli? Miksi tämä tuntui välttelevän häntä?
Renesmee oli ottamassa omenaa käteensä, kun Jared käveli hänen pöytänsä ohitse Rebeccan ja Dominicin perässä. Poika ei vilkaissutkaan häntä, vaikka hän tuijotti tämän perään ahdistuneena. Renesmee tunsi piston sydämessään ja toivoi Jaredin edes vilkaisevan häntä, mutta tämä piti katseensa lattiassa ja istuessaan tyhjään pöytään Rebeccan ja Dominicin kanssa, tämä käänsi selkänsä tytölle. Se sai Renesmeen tuntemaan olonsa entistä pahemmaksi. Häntä kauhistutti, hän tunsi kaipausta. Hän halusi hypätä pystyyn, juosta Jaredin luokse ja pyytää tältä anteeksi puhumattomuuttaan, mutta hän pakotti itsensä pysymään paikoillaan.
Hän ei selvästikään halua olla tekemisissä kanssani. Voi Red, katso edes minua, jooko? Haluan tietää, ettet ole vihainen minulle.
Renesmee käänsi lopulta katseensa pois Jaredista, kun tämä ei kääntynytkään. Hän huokaisi raskaasti ja tunsi kyynelien pyrkivän poskilleen. Miksi hän oli edes suuttunut Jaredille? Miksi hän istui tässä yksin, eikä yhdessä pojan kanssa? Miksi hän ei vain yksinkertaisesti voinut antaa anteeksi ja mennä puhumaan tälle?
Tyttö oli nousemassa ylös pöydästä, kun tunsi käden olkapäällään. Hän katsahti ylös ja näki Bellan ja Alicen kysyvät ilmeet.
”Onko kaikki hyvin?” Bella kysyi Alicen vilkaistessa Jaredia.
”En tiedä”, Renesmee vastasi hiljaa pyyhkiessä silmiään.
”Joko puhuit Jaredin kanssa?”
”En.”
Alice silitti Renesmeen hiuksia. ”Bella, kyllä hän vielä puhuu, olen varma siitä.”
”Kai minun sinuun pitää luottaa”, Bella sanoi napatessaan tyttärensä tarjottimen käsiinsä. ”Nessie, tuletko istumaan meidän kanssamme?”
”Joo.”
Alice kietaisi kätensä Renesmeen hartioille ja he kävelivät yhdessä läheiseen pöytään ja istahtivat vierekkäin. Bella laski tarjottimen tyttärensä eteen ennen kuin kävi istumaan Edwardin viereen. Jasper vilkaisi kysyvänä Alicea, joka piteli kättään edelleen Renesmeen harteilla.
”Jared”, Alice kuiskasi hiljaa Jasperille, joka nyökkäsi huomaamattomasti.
Renesmee nojasi käteensä ja haukkasi palasen punaisesta omenasta, jota oli pyöritellyt hetken käsissään. Hän kuunteli välillä perheensä hiljaista juttelua, mutta suurimman osan ajasta hän ajatteli tai tuijotteli Jaredia, joka istui hyvin liikkumattomana läheisessä pöydässä. Emmett pisti tytön tuijottelun huomioon, eikä millään voinut pitää suutansa kiinni.
”Ryppyjä rakkaudessa?”
”Em!” Rosalie sihahti Renesmeen vierestä Emmettille.
”Rose, katso nyt kuinka hän tuijottaa punapäätä!”
Jared käännähti silloin katsomaan heitä, ja Renesmee koetti hymyillä tälle. Hän ei kuullut Emmettin ja Rosalien sanallista kiistelyä, hän ei kuullut niin mitään. Hän vain tuijotti Jaredia, joka hymyili varovaisesti takaisin etsiessään jotain taskustaan. Renesmee näki pojan ottavan puhelimen esille ja alkavan naputella sitä nopeasti.
”Kohta Nessie saa tekstiviestin”, Emmett hykerteli. ”Rakkausviestin.”
”Emmett”, Edward ja Bella sanoivat yhtä aikaa ja vilkaisivat varoittavasti karhumaista poikaa.
Puhelin Renesmeen valkoisen hupparin taskussa alkoi väristä. Hän otti sen esiin hitaasti ja tuijotti hetken aikaa näyttöä, yksi tekstiviesti. Hän avasi näppäinlukon ja odotti hetken ennen kuin painoi viestin näkyviin.
’Taisit säikähtää? Ness, en ole vihainen sinulle, en voisi olla. Halusin vain nähdä, kuinka paljon välität minusta ja näyttää saman sinulle. Anna minulle anteeksi, jooko? Ja anna myös Jacobille. Ja sano Emmettille, että hänellä on kohta ryppyjä rakkaudessa. Rosalie kilahtaa pian ;)’
Renesmee hymyili ja vilkaisi Jaredia, joka oli kääntynyt kokonaan häneen päin. Hän katsahti Emmettiä ja Rosalieta, jotka kinastelivat edelleen.
”Emmett, Rose kilahtaa kohta”, Renesmee sanoi hiljaa keskeyttäen kaksikon kinaamisen. He tuijottivat häntä ihmeissään, mutteivät sanoneet mitään.
Tyttö käänsi katseensa takaisin Jarediin, joka ei ollut vienyt katsettaan pois hänestä. Renesmee huokaisi hiljaa ääneen, hän välitti Jaredista paljon ja oli tajunnut sen nyt. Hänen olisi pakko antaa pojalle kohta anteeksi, hän kaipasi tätä ja tämän juttuja.
’Älä enää ikinä säikäytä minua tällä tavalla, Red! Oli kamalaa istua ja miettiä, miksi olet niin etäinen. En aio vielä antaa sinulle anteeksi, mutta kiitos, että näytit kuinka paljon tosiaan välitän sinusta :)’
A/N: Eipä paljoa tapahtunut, mutta seuraavissa luvuissa kyllä tapahtuu. Että tämä oli tällainen.. hmm.. "väliluku"? Mutta kommenttia?
-
Vuhuuuu! :D tähän olikin tullut jo kaksi lukua jatkoa. En mahda itselleni mitään, mutta joka kerta kun luen uutta lukua ja tulee Edward/Bella/Rebecca juttua, odotan koko ajan että millon Edward romahtaa ja tekee Rebecan kanssa jotain kiellettyä :D ja tuosta Renesmee/Jared jutustakin vois tulla jotain ((: mutta Jacob on ja tulee olemaan se ainoa oikea Nessielle.
Hyvin kirjoitat ja tarina on mahtava.
Jatkoa odotellessa <3
- `mus
-
Jee Bellaa ja Edwardia vaan lisää ja siihe mitä vastasit aikasempaa kommentiini niin löysit ite aukon siinä Renesmeen ja Jacobin välisessä suhteessa (siteessä).Ihanaa luku ilman ällö pällö Rebeccaa:D.Eikai se tapahtuu vaan tarkota mtn Eddien ja Beccan välillä ei eiieieii saa tarkottaa sen pitää jotain ihan muuta.Rosalie vois heittäää Rebecan uuniin:DEdward ei ois niin tyhmä et se tekis mitään joka loukkais Bellaa....Ja hei ihanaa ku näit lukui tulee näin nopeesti.Eli jatka samaa rataa
-
oi! tä on aivan mahdottoman ihana ficci :D
osaat kirjoittaa hyvin,teksti on helppolukuista,ei virheitä ja muutenkin on kiva lukea :)
ihanaa et Ness ei oo enää vihainen Jaredille:D
ihania noi Bella ja Ed :)
Emmett on oma itsensä ;D
jatkoa,kiitos!
-
Awwwww, ihana luku taas. :) Ei ole nyt tällä hetkellä kommentoitavaa, pitää vain mainita, että Rose ja Emmett olivat taas kerran mahtavia. Kiitoksia paljon, tämä luku pelasti jälleen kerran päiväni.
-
”Niin, hän siis mietti, mitä tekisi sinun kanssasi?”
”Bella, ei enää kysymyksiä tänään, muistatko?”
”Anteeksi vain, mutta päivä vaihtui juuri.”
Hahaha :D Bellahan on oikee juoni :) Ja niin perussettiä Edwardilta, että "ei enää kysymyksiä" Awws<3
”Ryppyjä rakkaudessa?”
”Em!” Rosalie sihahti Renesmeen vierestä Emmettille.
HAJOS!!!! :D Emmet on ihana<3
-
Bella ja Edward oli taas niin awws <3 :) Hyvä, että Edward vannoi ettei antaisi Beccan kehitellä mitään :)
Hyvähyvä, Nessie alkaa kallistua Jaredin suuntaan ;D Jacob voi lyöttäytyä yhteen Beccan kanssa, niin ei jää harppua soittelemaan.. ;D
Ihana luku JÄLLEEN, kertakaikkiaan ihana :D
Jatkoa odotellessa..
-
Jeeh, oli tullu kaks osaa sil aikaa ku en ollu käynyt :D
Ihanat osat!<3
Redin ja Nessien välit paranee onneks nopee, koira saa häipyä hevonkuuseen!<3
Mutjoo, ihania osia :D
Jatkoa kiiz ;>
-
aivan ihana ! tiesin ettei nessie vois olla kauaa vihanen redille=) söpöö =)=)
-
`mus, kiitos :) Vai, että sellaista oottelet :D Itse en oikein tiedä, kumpi on parempi, Jake/Nessie vai Jared/Nessie.. Jakesta en muuten tykkää, mutta on hyvä, että se jätti Bellan rauhaan imprintatessaan Nessiehen, mutta.. Mukavaa, että pidät.
Eltsu, kiitos :) Arvasin, että jotkut tykkäis luvusta ilman Beccaa. Noh, kun sanoin, että tapahtuu niin se meinasi sitä, että.. tapahtuu ;D Tästä luvusta eteenpäin tapahtuu. Juu, koetan laitella tälleen nopeasti, mutta koulun alkaessa tahti hidastuu, mutta aattelin, että jos saisin vaikka 1-3 lukua viikossa valmiiks niin se olis ihan kiva.
Tessuu, kiitos :) Mukavaa, että pidät. Niin, mutta anteeksi ei ole vielä antanut. Jatkoa tässä, ole hyvä :)
Amanecer, kiitos :) Eiköhän tästä luvusta kommentoitavaa sitten löydy ;) Ole hyvä :)
katriqqq, kiitos :) Edi ei halua vastailla kysymyksiin :D Niinhän se Emmett on.
Embry, kiitos :) Pari/muutama on tainnut ehdotella tuota Rebecca ja Jake yhteen hommelia :D Mut Nic ei taida haluta luopua Beccasta koiralle.. :/ Mukavaa, että tykkäät.
SabSab, kiitos :) Nessie ikävöi Rediä, ei se voinutkaan kauaa olla sille vihainen :D Mukavaa, että sääkin tykkäät.
empö, kiitos :) Aivan, ei voinutkaan :D Se kaipaa liikaa Redin juttuja..
Juuh, piti kirjoittaa tämä luku loppuun, vaikka pitäis olla nukkumassa aikasen herätyksen takia (mut joo, kyllä mä jaksan..). Ja mitäköhän odottamatonta mahtaakaan tässä luvussa tapahtua.. ;)
Luku 14 - Odottamatonta
Hämärä laskeutui hiljalleen Culleneiden talon ympärille ja pimensi yhtä huonetta, jossa ei ollut valoja päällä. Huoneen sängyllä makasi ruskeahiuksinen tyttö, joka huokaili yksinään kaipaavasti. Hän oli vähän aikaa sitten lähettänyt tekstiviestin Jaredille ja odotti nyt vastausta. Hän ei ollut puhunut pojalle vielä, mutta huomenna hän puhuisi, niin hän oli päättänyt.
Aion antaa sinulle anteeksi, Red. En enää jaksa tätä typerää riitaa, jostain typerästä vitsistä.
Renesmeetä harmitti, että hän oli heittänyt muutaman päivän hukkaan olemalla vihainen Jaredille, jota kaipasi. Hän halusi taas istua tämän kanssa ruokalassa, uida järvellä ja kuunnella vitsejä, sekä juttuja tämän perheestä.
Jacobillekin tyttö aikoi antaa anteeksi, mutta tämän pitäisi luvata hänelle, ettei enää kävisi käsiksi Jarediin turhaan. Muuta hän ei pyytäisi.
Renesmee nousi istumaan ja tuijotteli violettia taivasta, joka muuttui hiljalleen yhä tummemmaksi hämärtäen metsän ja saaden varjot esille. Tyttö tunnusteli sänkyään ja yritti etsiä puhelintaan, mutta ei löytänyt sitä. Sen sijaan hän tunsi jotain karvaista ja kiljaisi säikähdyksestä.
”Pois! Mene pois, mikä ikinä oletkaan!”
Tyttö hypähti pois sängyltään. Kuului kolinaa, hänen puhelimensa oli tipahtanut lattialle, mutta hän ei välittänyt. Hän tuijotti sänkyään pelokkaana ja odotti, että joku ryntäisi hänen huoneeseensa katsomaan, mikä oli hätänä, mutta kukaan ei tullut. Renesmee liikahti kohti yöpöytäänsä, jonka päällä oli lukulamppu. Hän napsautti sen päälle ja kirkas valo valaisi nurkkausta, jolla sänky sijaitsi. Renesmee siristeli silmiään ja näki jotain karvaista, punaruskeaa.
”Jake!”
Kiilusilmäinen susi hypähti kokonaan sängylle kantaen kaulassaan vaaleaa laukkua. Se tuijotti Renesmeetä, joka huokaisi syvään ja otti laukun suden kaulalta pois.
”Hei.”
Hän kääntyi ympäri ja odotti, että susi muuttuisi ihmiseksi. Tyttö tuijotti vaaleaa seinää puristaen laukkua käsissään. Miten ihmeessä Jacob oli päässyt hänen huomaamattaan tänne?
”Hei”, Renesmee kuuli pojan äänen. ”Heittäisitkö housut sieltä laukusta?”
”Joo”, hän mutisi ja kaivoi esiin siniset housut, jotka heitti olkansa yli Jacobille. ”Jake, olen niin pahoillani.” Renesmee kääntyi ympäri ja näki Jacobin istuvan keskellä sänkyä pahoitteleva ilme kasvoillaan. Hän istahti sängyn reunalle ja ojensi laukun tälle.
”Minunhan tässä kuuluisi olla pahoillani, Nessie. Minä löin Jaredia, et sinä”, Jacob sanoi alkaessaan tonkia laukkua. Hän mutristi suutaan nostaessaan esiin jotain lilaa, kukkia. ”Hmm, ne taisivat vähän kärsiä.” Hän ojensi kukat Renesmeelle, joka tuijotti niitä hämmentyneenä. Jacob ei yleensä tuonut hänelle kukkia, ei oikeastaan koskaan. ”En halua riidellä kanssasi enää. Haluan sopia, Nessie. Olen todella pahoillani, jos loukkasin sinua jotenkin.”
Renesmee laski kukat sängylle ja nyökkäsi. Hänkin halusi sopia Jacobin kanssa. Hän oli miettinyt sopimista sen jälkeen, kun oli päättänyt antaa anteeksi Jaredille. Hän ei halunnut enää olla riidoissa kummankaan kanssa. Hän halusi molemmat taas lähelleen. Toisen rakkaana, toisen ystävänä.
”Toin sinulle kukkien lisäksi myös tämän”, Jacob sanoi nostaessaan laukusta esille jotain puista. Se oli nyrkinkokoinen puusydän, jonka keskelle oli kaiverrettu Renesmeen ja Jacobin nimet. Renesmee otti sen käteensä ja hymyili. ”Tein sen itse ja vieläpä tänään, kun olit koulussa. Minulle tuli kiire ja luulin, etten saa sitä valmiiksi.”
”Jake, kiitos”, Renesmee henkäisi. ”Mikä tämä on?”
”Sydän.”
”Näen sen, mutta mikä tämän tarkoitus on?”
”Se voi olla vaikkapa koristesydän. Voit pistää sen esille jonnekin.”
Renesmee laski sydämen käsistään ja katsoi Jacobia suoraan silmiin. Tämä hymyili ja tarttui hellästi häntä kädestä. Renesmee hivuttautui Jacobin viereen alkaen nojata päätään tämän olkapäätä vasten.
”Saanko anteeksi?”
Renesmee suukotti pojan olkapäätä. ”Etköhän, mutta lupaathan hillitä itsesi? Ethän enää mene lyömään Jaredia ilman kunnon syytä?”
”Yritän.”
”Kiitos.”
”Aiotko antaa hänelle anteeksi? Vai joko olet antanut?” Jacob uteli kääntäessään Renesmeen itseensä päin nähdäkseen tämän kasvot..
”Aion, en kestä tätä enää.” Tyttö kietaisi kätensä pojan kaulan ympäri ja suikkasi pienen suukon tämän poskelle. ”En halua olla riidoissa teidän kanssanne. Haluan, että kaikki on niin kuin ennen sitä päivää, kun suutuin Redille.”
Jacob hymyili lämpimästi, mutta hänen silmänsä eivät olleet yhtä lämpimät. Niistä kuulsi mustasukkaisuutta ja pientä vihaa. Renesmee oli kuulevinaan murinaa painaessaan päänsä Jacobin rintaa vasten, muttei sanonut mitään.
Jake yrittää, mutta kuinka kovasti? Hän ei tuntunut pitävän siitä, että annan Redille anteeksi, hän ajatteli pojan kietoessa kätensä hänen ympärilleen. Kunpa hän ei menisi ärhentelemään tälle! Se olisi ihan turhaa, mehän olemme vain kavereita.
Jaredin sylissä istuminen järvellä tuli Renesmeen mieleen ja hän huokaisi. Hän ei ymmärtänyt, miksi oli tuntenut kutkuttavan tunteen mahan pohjassaan, miksi hänen sydämensä oli hakannut niin lujaa heidän ollessa lähekkäin. Ainoan syyn, jonka Renesmee keksi ja tunsi sopivaksi, hän teilasi. Ei se voinut olla niin, mutta kyllä se oli. Osa hänen sydämestään sykki tuolle oranssitukkaiselle pojalle.
***
Caroline kuunteli kärsivällisesti Rebeccan selostusta vaikeasta tilanteestaan ja sekavista tunteistaan. Tämä oli kaivannut juttukaveria kipeästi ja päättänyt purkaa itseään naiselle, jota oli pitänyt äitinään muutamien vuosikymmenien ajan. Sitä paitsi Rebecca tiesi, ettei Caroline tuomitsisi häntä, vaan yrittäisi neuvoa, auttaa.
”En tiedä, mitä tehdä!” hän voihkaisi painaessaan päänsä polviinsa. He istuivat olohuoneessa, punaisella sohvalla. ”Rakastan yhä Niciä, mutta se ei tunnu samalta kuin ennen.”
”Entä tunteesi Edwardia kohtaan?” Caroline kysyi hieroessaan Rebeccan selkää kämmenellään yrittäen helpottaa tämän oloa.
Tämä kohautti olkiaan. ”Tunnen häntä kohtaa jotain ja toisinaan haluaisin hänen pitelevän minua sylissään, mutta olen parhaani mukaan yrittänyt torjua niitä ajatuksia.”
”Becky, älä torju tunteitasi, jos kerta tunnet jotain. Sinun pitää käydä ne läpi, jotta voit päästä niistä eroon.”
”Mutta pelkään tekeväni jotain! Pelkään, että satutan Culleneita taas. Pelkään, että hajotan heidän perheensä.”
Rebecca nousi istumaan ja tuijotti lattiaa silmät surullisina, mutta kylminä. Hän ei oikeasti pelännyt niin paljon kuin antoi Carolinen ymmärtää. Ääni hänen päässään oli alkanut vaikuttaa häneen, hänen ajatuksiinsa. Rebecca oli koulun jälkeen päättänyt, että saisi suudeltua Edwardia edes kerran, yhden ainokaisen kerran, mutta nyt hän katui päätöstään, ja ääni yritti maanitella häntä lupaamaan itselleen uudestaan, että suutelisi kerran sitä kaunista poikaa. Rebecca kuitenkin pisti vastaan, eikä antanut itsensä luvata mitään sellaista enää.
”Sinä rakastat kuitenkin Niciä enemmän ja olet varmempi tunteistasi häneen kuin Edwardiin, joten mikset vain antaisi tämän olla ja palaisit kokonaan hänen vierelleen?” Caroline kysyi, ja Rebecca katsahti häneen turhautuneena. Miksi kukaan ei ymmärtänyt, ettei se ollut noin helppoa?
”Carol, älä sinäkin aloita!” tämä tiuskaisi. ”Miksi teidän kaikkien pitää luulla, että pystyisin unohtamaan Edwardin tuosta noin vain ja hautaamaan tunteeni? Sinä itsehän sanoit juuri, että on parempi käydä tunteet läpi!”
”Niin, mutta minusta tuntuu, että jos teet niin, saatat tehdä jotain muutakin.”
Rebecca mutristi huuliaan ja oli väittämässä vastaan, mutta totesi sitten mielessään Carolinen olevan oikeassa. Ääni villiintyisi vielä pahemmin, ja lopulta hän roikkuisi Edwardin kaulassa, koettaisi riisua ja suudella tätä.
”Anteeksi, Becky, mutta minusta vain tuntuu siltä”, Caroline sanoi pahoittelevaan sävyyn.
”Ei se mitään. On vain hyvä, että kerrot, mitä ajattelet”, Rebecca totesi ja hymyili pikkuisen ulko-oven pamahtaessa kiinni. Dominic ilmestyi kaksi tummaa matkalaukkua käsissään olohuoneeseen ja sai Rebeccan silmät suurenemaan.
”Minä nyt sitten tulin, Carol”, poika sanoi hymyillen Carolinelle, joka nousi ylös ja meni halaamaan häntä. ”Kiitos, että sain muuttaa tänne.”
Rebecca pongahti pystyyn järkyttyneenä kuulemastaan. Dominic muutti heidän luokseen? Ei, se ei voinut olla mahdollista! Ääni hänen päässään tuhahteli ja murisi tarpeettoman paljon saaden hänen ilmeensä vihaiseksi.
”Miksi et kertonut?” Rebecca huudahti Carolinelle.
”Luulin, että tiesit”, tämä vastasi rauhallisesti. ”Anteeksi, haittaako tämä sinua?”
”Missä huoneessa hän aikoo majailla?”
Dominic hymyili leveästi. ”Sinun, totta kai. Onko se jokin ongelma?”
Rebecca kiristeli hampaitaan ja yritti rauhoittua. Mikä häntä oikein vaivasi? Hänhän rakasti Dominicia ja tämän muuttaminen heille pitäisi olla hyvä juttu, saada hänet iloiseksi.
”Ei kai”, hän mutisi yrittäen hiljentää ääntä päässään. ”Olen vain loukkaantunut, kun minulle ei kerrottu.” Dominic ei sanonut mitään, vaan suuntasi kohti rappusia Rebecca perässään. ”Nic, miksi muutat tänne?”
Poika asetti laukut lattialle tytön huoneessa, laittoi oven kiinni ja työnsi tytön sitä vasten. ”Etkö muista? Koska en kestä Ziaa ja koska rakastan sinua ja haluan olla lähelläsi.”
”Etkö muista, että riitelimme eilen?” Rebecca kysyi Dominicin silittäessä hänen hiuksiaan.
”Mm, muistan, mutta se oli eilen se. Nyt on uusi päivä.”
Poika painoi huulensa tytön huulille ja tarttui tämän paidan helmasta kiinni. Tyttö pisti vastaan, mutta poika piteli häntä oven ja itsensä välissä tiukasti.
”Lopeta!”
”Miksi?”
”Lopeta nyt vain.”
”Etkö halua minua?”
Rebecca ei ehtinyt sanoa sanaakaan ennen kuin he suutelivat uudestaan, ja hän tunsi jalkojensa kohoavan ilmaan. Dominic piteli häntä sylissään ja availi hänen paitansa nappeja hitaasti.
”Nic”, Rebecca henkäisi, ”älä.”
”Kulta, rakastan sinua”, Dominic sanoi hiljaa laskiessaan tytön sängylle. ”Sinäkin rakastat minua.”
He tuijottivat toisiaan, ja Rebecca tarttui poikaa käsistä. Hänen tunteensa olivat tällä hetkellä ristiriitaiset. Hän halusi suudella Dominicia, antautua tälle, mutta toisaalta hän halusi pyytää tätä poistumaan, muuttamaan takaisin omaan kotiinsa.
”En pakota sinua mihinkään”, poika kuiskasi sivellen tytön kaulaa sormellaan. ”Sinä päätät, mitä tapahtuu seuraavaksi.”
Rebecca nyökkäsi ja veti Dominicia lähemmäs itseään. Hän tunsi tämän hengityksen kasvoillaan ja halusi painaa huulensa tämän huulille ja riisua tämän paidan. Tyttö tunsi halun suudella poikaa suurenevan, eikä enää edes miettinyt huutamista tälle.
Hän veti pojan suudelmaan, ja he painautuivat toisiinsa kiinni kuin kaksi takiaista. Ääni tytön päässä esitti vastalauseita, mutta vaimeni sitä mukaa, mitä enemmän tyttö alkoi janota poikaa. He suutelivat taukoamatta ja kaatuivat sängylle makaamaan. Rebeccasta tuntui, että siitä oli pitkä aika, kun hän oli viimeksi ollut näin lähellä Dominicia ja halunnut tätä. Siksi hän ei ymmärtänytkään, miksi hän yhtäkkiä tunsi näin, tunsi intohimoa poikaa kohtaan.
Aivan sama! Rebecca ajatteli Dominicin suudellessa hänen kaulaansa. Ehdin miettiä sitä myöhemminkin.
***
Edward suukotti Bellan ohimoa heidän istahtaessa Rosalien ja Emmettin viereen heidän vakiopöytäänsä. Jasper istui toisella puolella pöytää Alicen kanssa pidellen tätä kädestä. Alice oli sulkenut silmänsä juuri äsken ja vaikutti hyvin keskittyneeltä. Bella vilkaisi Edwardia kysyvänä, mutta tämä kohautti olkiaan.
Alice oli eilisillasta lähtien tarkkaillut ahkerasti jonkun tulevaisuutta, mutta hän ei ollut kertonut kenen. Useimmiten hän näytti hämmentyneeltä palatessaan takaisin näyistään ja se sai kaikki miettimään, mitä olisi tulossa. Oliko jotain pahaa tapahtumassa? Mitä, keitä se koski?
Alan todellakin huolestua, kun hän ei kerro mitään meille. Edward varmasti tietää, mutta leikkii, ettei ole mukamas kuullut hänen ajatuksiaan, Bella huokaisi mielessään Alicen avatessa silmänsä. Tämä ei näyttänyt hämmentyneeltä, kuten eilen, pikemminkin huolestuneelta.
”Alice? Mitä sin-”
”Näet kohta. Ja toisen jutun kerron sinulle myöhemmin.”
Bella pudisti päätään. ”Ei, kerro nyt. Saat minut hermostumaan, kun en tiedä, mitä on tulossa!”
”Saat meidät kaikki”, Rosalie lisäsi.
Alice näytti tuumivan hetken, mutta nyökkäsi sitten. ”Yksi sana varmasti riittää sanomaan tarpeeksi. Rebecca.”
Rosalie puristi toisen kätensä nyrkkiin ja tuijotti Alicea kysyvänä. ”Mitä hänestä? Alice, sinun pitää kertoa!”
”Kerro heille, Alice”, Edward kehotti hiljaa tuijottaen eteensä katse lasittuneena.
”Hyvä on sitten. Bella”, keijukaismainen tyttö vei katseensa Bellaan, ”näin Rebeccan ja Edwardin. He… Rebecca roikkui Edwardissa kiinni, koetti suudella tätä, mutta tämä pisti vastaan.”
Rosalie pamautti kätensä vasten pöytää, ja Bella tuijotti Alicea kuin ei olisi ymmärtänyt, mitä tämä oli sanonut. Alice oli siis nähnyt väläyksiä Edwardista ja Rebeccasta, nähnyt nämä yhdessä. Bellasta tuntui oudolta, pahalta. Mitä mahtaisi tapahtua, jos näyt kävisivät toteen, mutta Edward toimisikin erilailla, ei yrittäisikään torjua Rebeccaa? Se sai hänet tuntemaan olonsa vielä pahemmaksi, hän alkoi pelätä.
Bella vilkaisi Edwardia, joka nojasi käteensä ja katsoi ruokalan oven suulle. Myös Rosalie, Emmett ja Jasper katsoivat sinne hämmentyneinä, ihmettelevinä.
Mitä he tuijottavat? Eikö tässä pitäisi olla huolestunut siitä, että Rebec- MITÄ?
Rebecca ja Dominic kävelivät käsi kädessä, kylki kyljessä kohti heidän pöytäänsä. He hymyilivät toisilleen, ja Dominic suikkasi nopean suukon Rebeccan huulille, kun he pysähtyivät pöydän kulmalle ja hymyilivät Culleneille.
Mitä ihmettä? Tätäkö Alice tarkoitti, kun sanoi, että näen kohta? Siis, mitä ihmettä tämä tarkoittaa? Bella mietti erittäin hämmentyneenä. Hän tuijotti kaksikkoa epäuskoisena, suu hieman raollaan. Mitä tämä oli?
”Hei”, Rebecca sanoi ystävälliseen sävyyn, ”saammeko istua kanssanne? Muualla on aika täyttä.”
Kukaan ei sanonut mitään, kaikki vain tuijottivat heitä uteliaina. Rosalien ilme vaihtui kuitenkin pian tiukaksi, kuten aina, kun Rebecca oli lähettyvillä. Hän ei uskonut näkemäänsä, tuo oli vain jokin temppu, juoni, jonka avulla Rebecca yrittäisi päästä lähemmäs Edwardia.
”No, istukaa vain”, Alice vastasi viimein (muttei ystävällisesti) saaden Rosalielta kummastuneen katseen. Rebecca ja Dominic eivät huomanneet sitä vaan istuivat hänen ja Jasperin viereen. ”Aika outoa.”
”Mikä?” Dominic kysyi.
”Nähdä teidät noin lähekkäin”, Alice selvensi.
Rebecca naurahti. ”Sinä varmasti näit tämän jo aikoja sitten, etkö nähnytkin?”
”Vasta äskettäin oikeastaan.”
Alice ja Rebecca hymyilivät toisilleen, mutta käänsivät katseensa pois ja hymyt katosivat heidän kasvoiltaan. Dominic suukotti punatukkaisen tytön hiuksia ja piteli tätä lähellään. Rosalie tuijotti heitä entistä epäilevämpänä, mutta hieman säälien.
Dominicilla ei taatusti ole hajuakaan punapään katalasta suunnitelmasta. Tyttö käyttää vain hyväkseen häntä, mutta hän ei näe mitään rakkautensa lävitse. Tajuaisi jo, että parempiakin löytyy.
Bella nojautui vasten Edwardin kylkeä ja koetti olla katsomatta Rebeccaa ja Dominicia. Hän ei tiennyt, mitä oli tapahtunut, mutta häntä tosiaan kiinnosti, olivatko he nyt sovussa, oliko heidän suhteensa taas yhtenäinen. Jos oli, niin miksi Alice sitten oli nähnyt Rebeccan kiinni Edwardissa?
Bella vilkaisi silmäkulmastaan Rebeccaa, jonka silmät leimusivat halusta. Ne olivat kiinnittyneet katsomaan, tuijottamaan jotain, jotain hänen vieressään, Edwardia. Bella painautui entistä enemmän kiinni poikaan vierellään, ja Rebecca vilkaisi häntä silmät yhtäkkiä kylminä, hohkaen kateellisuutta. Se sai hänet miettimään, olivatko tämän ja Dominicin lämpimät välit pelkkää lavastusta.
En ymmärrä häntä. Hän kiehnää Dominicissa kiinni, mutta tuijottaa minun Edwardiani ja mulkoilee minua kylmä katse silmissään. Hänellä on jotain mielessään, jotain pahaa.
***
Kello pirahti soimaan, ja opettaja Bolton lopetti opetuksen kuin seinään, kun oppilaat alkoivat keräillä tavaroitaan reppuihinsa ja laukkuihinsa. Renesmee kuitenkin istui paikoillaan nojaten käteensä, tuijottaen Jaredia, joka oli juuri noussut ylös ja tunki matematiikan kirjaa mustaan laukkuun. Hän ei ollut vieläkään puhunut tälle, mutta vielä olisi aikaa, vielä hän ehtisi.
Jared kääntyi katsomaan tyttöä ja hymyili suloisesti heiluttaessaan kättään tämän silmien edessä. Tämä havahtui ajatuksistaan ja tunsi haalean punan nousevan kasvoilleen.
Nessie, sano jotain hänelle.
Renesmee tuijotti Jaredia, joka oli juuri heilauttanut laukun olalleen ja lähtenyt kävelemään ovelle. Hän tuijotti tämän perään, eikä saanut itseään toimimaan pakatakseen tavaransa ja lähteäkseen tämän luo. Hän ajatteli sitä, minkä oli eilen todennut syyksi pieneen hermostuneisuuteensa Jaredin lähellä, mutta minkä oli tyrmännyt melkein heti. Hän ei ollut ihastunut poikaan, ei hän voinut olla.
Mutta punastuin taas. Ja… Renesmee tunsi punan syvenevän, mitä enemmän hän ajattelikaan asiaa. Äh, mene nyt vain hänen peräänsä ja anna hänelle anteeksi!
Hän nappasi laukun käteensä ja toiseen kirjan ja tumman penaalin ennen kuin lähti juoksemaan Jaredin perään. Hän juoksi koko rakennuksen läpi ulko-ovelle tönien muutamia oppilaita ja tiputtaen penaalinsa, mutta hän ei pysähtynyt nostamaan sitä. Hän halusi puhua Jaredille ennen kuin tämä ehtisi lähteä kotiin.
”Red!” Renesmee huusi nähdessään pojan parkkipaikalle vievien portaiden yläpäässä. Tämä pysähtyi ja kääntyi katsomaan iloisesti yllättyneenä häntä. ”Red.”
”Ness”, Jared sanoi hymyillen tytön pysähtyessä hänen eteensä lievästi hengästyneenä. ”Puhutko sinä taas minulle?”
”Puhun”, Renesmee vastasi. ”Red, anna anteeksi, että suutuin sinulle turhasta. En halua riidellä kanssasi, haluan olla ystäväsi.”
Jared hymyili entistä leveämmin ja tarttui tyttöä olkapäistä. ”Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi, minun täytyy. Saanko siis anteeksi?”
”Totta kai saat”, Renesmee sanoi Jaredin vetäessä hänet halaukseen. ”Mutta en olisi saanut suut-”
”Sinulla oli siihen oikeus. Minä haukuin sielunkumppaniasi, väänsin vits-”
”Red, kuunt-”
”Ei, Ness, kuuntele sinä minua. Niin, väänsin turhaan vitsiä teistä…”
Renesmee huokaisi ja koetti saada Jaredin hiljaiseksi, muttei onnistunut. Hän puhui päälle, koetti tukkia tämän suun kädellään, mutta Jared aavisti hänen jokaisen liikkeensä, eikä sulkenut suutaan.
”Red! Kuuntele minua!”
”…mutta kai ymmärrät, että…”
Renesmee puristi kirjaa käsissään turhautuneen ennen kuin päästi sen putoamaan maahan heidän väliinsä. Hänen laukkunsa kolahti myös maahan, kun hän täysin odottamatta otti Jaredin kasvot käsiinsä ja painoi huulensa pojan huulille.
A/N: Rebeccalle sopisi tuo Katy Perryn Hot’n Cold kappale, haha. Niin ailahtelevainen se on! Ja oli pakko tähän lisätä pikkuinen koukku tuohon Rose/Nic paritukseen, josta teinkin spin-off ficin Ulkoavaruuden puolelle ;) Joo ja tuota.. Päätin säästää kuvailua tämän luvun lopusta ensi lukuun. Kommentteja?
-
JEEEEEEEE!!! ;D Voi tätä iloa. Ness ja Jared sopii niin hyvin yhteen. Kumpa Jacob olis justiinsa tulossa niitten luo ja sitten toiset vaan alkaa imuttaa. Anteeksi Jacob inhoni niile jotka hänestä pitävät, mutta mun mielestä se on vähän kiero. En tiedä miks, mutta jos se ei oo kiero niin ainenkin kieroontunut.
Nyt kyllä riittää Jacobin haukkuminen, palaan tähän pääasiaan.
Mitäköhän Rebecan ilkeä noitamainen mieli oikein hautoo Bellan ja Edwardin pään menoksi? Yhessä vaiheessa ajattelin minun kieroutuneella mielelläni, että Bella lähtis Rosalien kanssa ettimään Rebeccaa ja repii kurkun auki.(Tarkotan kohtaa jossa Alice kertoo Bellalle ja muille Rebecan suunitelmista >:()
Oikein hyvä luku! Sanoisinko, että jopa mausteinen. Mahdollisimman pian haluaisin sellasen huuto homman. Tiedätkös kun veren kutsu 1 oli se missä Bella tönäs Rebeccaa. Haluisin sellasen kohtauksen, mutta tosiaankin paljon rajumman. Tuli muuten kohtalaisen pitkä kommentti, mutta kiitti jos sen jaksoit lukee Tuhisija. ;)
Mahtava ficci, mahtava kirjoittaja sekä mahtavat lukijat. Nuo ovat loistava ficin salaisuus!!! ;D
Kiitos nopeasta jatkosta. Myös nopeasti uutta jatkoa... Hyvää loppu kesää!!! :D
Jikke
-
EEEEEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Nessie mokasi nyt, ja pahasti! Ei tyhmiä vampyyreita saa pussailla! Ei ei ei ei!!!! (Itse pussailisin vain Edward Cullenia)
Jacob teki niin ihanasti, kun toi kukkia ja kaikkea. Ja sit Nessie menee Jaredii suutelee. Luulis, että mä tykkäisin Nessie/Jared parituksesta, ku en Jacobista tykkää kirjoissa ollenkaan. Mut nyt oon Jaken puolella. (Niinku oot ehkä huomannu:D)
Mutta jatkoa pyytäisin :)
-
Ei luoja, miten Renesmee voi olla noin tyhmä!
Jared palasiks. Ja heti.
Rebecca on kans todella ärsyttävä. Yrittää ryöstää Edwardin Bellalta. Mut ei hätää, Rose vois antaa sille turpaan.
-
IHANAAA ! eipä mulla muuta sanottavaa ookkaa:D
JATKOAA !
-
Okei, ja nytkö pitäisi tuollaisen lopun jälkeen jotain kommenttiakin vääntää? Herran jumala, vihdoin ja viimein se Renesmee tajusi, että hän ja Jared ovat täydellisiä toisilleen! En edes osannut odottaa tuollaista käännettä. Korkeintaan jotain anteeksiantolässytystä (;D), mutta apua. Aivan ihanaa <3
Edward/Bella/Rebecca/Dominicista (huh, kauhea rimpsu) en osaa nyt tässä vaiheessa sanoa mitään. Toisaalta odotan, että Becca yrittää suudella Edwardia ja Edward torjuu hänet, mutta öö. :D
Ihana luku, kiitos. :)
-
En oo kommannu tätä piitkään aikaan. Mut luen sitä silti. Tää tarina on kyllä ihana ja musta Nicin pitäis vaan jättää se Becca ja sitten mä voisin tulla tappamaan Becan! Oikein hyvä idea :)
-
Niin sitä pitää niin sitä pitää ja niin sopiski se laulu sille.Ihana toi loppu Renesmee tajus vihdoinki että se ja jared (mä aina huom ihan aina ajattelen sen nimen jardenina)sopii hyvin toisilleen.Mäki odotin jtn anteeks pyyntölässytysty joten hyvä ettei sitä tullu.Se on totta et ku koulut alkaa niin ei kukaan ehi kirjottaa näin nopeesti.Rebeccaa en vieläkään tajuu onks se hullu tai jotain?.Muuten tuleeks siihe spin offiin ennemän ku yks luku?.Bella/Edward söpöily kohtaus /kset ois kivoja:Dvink vink.Rebecca tyytyköön niciin vaan näpit irti edwardista:D
-
Jee, jatkoa tuli :D
JEEEEEEE, toi loppu oli niiiiin mun mieleen, että...<3
Siis aivan ihana osa!<3
Mä oon nyt iha sekasin, niiiin ihanaa<3
Jatkoa nopee kiitos!<3
-
Ihanaaa jatkoa tuli <33
Nic-parka, ansaitsisi jotain paljon parempaa kuin Beccan. Murrrr Becca, pidä näppisi erossa Edwardista. >:(
Hienoa Nessie, jatka samaan malliin ;) Ja voi Jacob, vois laittaa kunnon tappelu aikaseks, niin pääsis tuulettamaan näkemystään :D
Olen aivan koukussa tähän ficciin, top 3- menee =D
..Jatkoa odotellessa..
-
Piti vain ilmoittaa, että luku 15 ilmestyy tänään joskus päivällä/illalla. Luulin saavani sen valmiiksi nyt, mutta yksi kohtaus puuttuu (ja en voi enää jatkaa sitä, koska pitäisi mennä nukkumaan "aikaisen" herätyksen takia).
Mutta vastailenpas tässä nyt vielä kommenteihin:
Purriainen, ei se mitään, joskus tulee sellaisia tilanteita/aikoja, jolloin ei vain pääse koneelle. Niin, jos Jake kuulee asiasta, jos.. Mutta ensi luku valaisee sitä asiaa ja sitä, mitä suudelma merkitsi Nessielle. Becca ei ymmärrä Nicin ihanuutta enää. Ehkä Nicin pitäis käyttää ranskalaista charmiaan, jotta Becca avais silmänsä :D Mukavaa, että tykkäsit ja kiitos kommentistasi :)
Jikke, silloin kyllä Jake suuttuis ja Jaredilta lähtisi raajat irti.. :-\ Mut tänäänhän se nähdään näkikö Jake (tai kuuleeko, jos ei nähnyt). Beccan mieli on vähän jakautunut, se ei toisaalta haluaisi vahingoittaa ketään, mutta toisaalta se haluaa Edwardia sen verran, että mieleen tupsahtaa vaikka mitä. Aa, sellainen kohta, juu.. Sitä olikin kiva kirjoittaa VK I:seen. Totta kai jaksoin lukea kommenttisi, kiitos muuten kommentistasi :)
katriqqq, mä pussailisin kans Edward Cullenia, jos voisin. Ja ehkä Jasperia.. Ja Carlislea :D Niinpä, ja Jake ei edes koskaan tuo kukkia kellekään. Hmm, ehkäpä sä olet vain iloinen, että Jake jätti Bellan rauhaan leimaantumalla Nessiehen ja pidät sen takia Nessie/Jakesta? (Juu, olen huomannut :D) Kiitos kommentistasi :)
Annoy, Jake hoitaa Jaredin paloittelun (varmasti ilomielin). Ja Rosie on valmiina lyhentämään Beccan pituutta pään verran, jos on tarvis :D Kiitos kommentistasi :)
empö, mukavaa, että tykkäsit, jatkoa tulossa tänään myöhemmin. Kiitos kommentistasi :)
Amanecer, juu, juuri tällaisen lopun jälkeen pitää osata kommenttia vääntää :D Eii, pelkkä anteeksiantolässytys ei olisi tullut kysymykseenkään (tosin sitäkään ei tuntunut tulevan, koska ne vaan yritti hiljentää toisiaan, haha). Piti saada jotain odottamatonta ;) Kiitos kommentistasi, mukavaa että tykkäsit :)
Pixie, mukavaa, että tykkäät. Hmm, kehotan ottamaan lekan mukaan, kun alat tappaa Beccaa ;D Paitsi, jos oot itsekin vampyyri nii sitten vois se pään irrottaminen onnistua muutenkin. Kiitos kommentistasi :)
Eltsu, Jarden? :D Mm, kyllähän he sopisivat. Taisin yllättää teidät tuolla lopulla. Ei, anteeksiantolässytys olisi ollut.. jollainlailla tylsähköä, joten tarvittiin hieman jotain muuta mukaan ;) On se hullu, vaikuttaa siltä. Ei, spin-off jää one-shotiksi (vaikka Rose/Nic parituksesta voisi olla kiva kirjoittaa lisää). Ja Ed/Bellaa tulossa. Kiitos kommentistasi :)
SabSab, mukavaa, että loppu oli mieleen ja että tykkäsit :) Jatkoa on "kohta" täällä (15-20 tunnin päästä suunnilleen). Kiitos kommentistasi :)
Embry, Becca ei taida ymmärtää, mikä hänelle olisi parhaaksi. Tai no se luulee, että Eddie on sille parhaaksi, mutta.. Jos Jake ja Jared tappelisivat, kumpi voittaisi? Mulla ei ole tietoakaan vastauksesta :D Mukavaa, että tykkäät (noinkin paljon, että menee jopa top 3:een). Kiitos kommentistasi :)
-
OH MY GOSH!!! Niin ihanaa toi nessien ja jaredin suhde <3
Oih! Mut älä anna jaken tappaa jaredii!!! muuten sul käy kalpaten :D
Mut jatkoa kiitos <3 <3 <3
-
UntenLaiva, saas nähdä millainen niiden suhteesta kehittyy. Tuleeko pelkkää ystävyyttä vai jotain enemmän vai miten käy? Mulle käy kalpaten? :D Kiitos kommentistasi :)
ERIKOISPITKÄ LUKU, yli 5000 sanaa! Toivottavasti pidätte.
Luku 15 - Suunnitelmia
Miten saan sinut hiljaiseksi?
”Red! Kuuntele minua!” Renesmee huudahti, mutta Jared vain jatkoi selittelyään, eikä ollut kuulevinaankaan.
”…mutta kai ymmärrät, että…”
Renesmee antoi kirjan pudota käsistään maahan hänen ja Jaredin väliin. Hänen laukkunsakin kolahti maahan, kun hän aivan yllättäen, suunnittelematta otti Jaredin kasvot käsiinsä ja painoi huulensa pojan huulille. Kutkuttava tunne alkoi kiusata tytön vatsan pohjaa, ja hänen sormenpäänsä kihelmöivät Jaredin sileän ihon kosketuksesta. Lämmin, ihana tunne valtasi hänen koko kehonsa, kun hän raotti hieman huuliaan ja tunsi Jaredin kielen hipaisevan niitä. Renesmeen oli pitänyt painaa huulensa pojan huulille vain hiljentääkseen tämän, mutta pienestä pususta olikin kehkeytynyt lempeä suudelma.
Jared hätkähti tytön huulten kosketusta, mutta hänen aivonsa tyhjenivät ennen kuin hän ehti edes ajatella tämän työntämistä pois. Hän asetti kätensä tytön lanteille, kun sydän hänen rinnassaan roihahti liekkeihin, alkoi suorastaan leimuta. Poika veti tyttöä lähemmäs itseään ja toivoi, ettei hänen tarvitsisi irrottautua tästä. Hänen sydämensä huusi Renesmeen nimeä, hänen mielensä oli huumautunut suudelmasta, eikä hänen kehonsa totellut häntä. Kädet kiipesivät tytön vartalolla ylöspäin, tämän hiuksiin ja työntyivät niiden sekaan.
”Ness”, Jared sanoi hiljaa, kun heidän huulensa erkanivat. Hän aikoi painaa omansa uudestaan tytön huulille, hän oli vieläkin täysin huumaantunut äskeisestä, mutta tämä ehti kääntää päänsä pois ja painaa sen hänen olkapäätään vasten.
Mitä oikein tein? Renesmee mietti tuntiessaan käsien alkavan silittää hänen hiuksiaan. Tytön sydän hakkasi, ja hänen poskensa olivat tulessa. Mahan pohjassa kutkutti edelleen, kun hän mietti äskeistä suudelmaa. Minun piti vain hiljentää hänet, mutta… se oli ihanaa.
Mitä oikein annoin tapahtua? Annoin meidän suudella tässä keskellä koulun pihaa! Jared ajatteli palatessaan maan pinnalle. Hän oli nauttinut suudelmasta enemmän kuin oli arvellut, mutta nyt hän katui. Renesmee rakasti Jacobia, ei häntä. Renesmeen oli pitänyt vain hiljentää hänet, ei mitään muuta, eihän? Ja kaiken lisäksi halusin suudella häntä uudestaan. Hän… en voi tälle mitään! En voi sille mitään, että pidän sinusta aivan liikaa, Ness.
Renesmee irrotti otteensa pojasta ja erkani tästä hitaasti. Hänen poskiaan kuumotti yhä, eikä kutkuttava tunnekaan ollut vielä kaikonnut. Tyttö piti katseensa maassa ja tunsi pojan katsovan, ei, pikemminkin tuijottavan häntä. Mitä hän voisi sanoa? Pahoittelisiko hän äsken tapahtunutta? Jatkaisiko hän siitä, mihin he olivat jääneet ennen suudelmaa?
Renesmee kohotti katsettaan ja näki Jaredin hymyilevän hämmentyneenä. Hänkin alkoi hymyillä ja koetti olla välittämättä muutamista oppilaista, jotka kävelivät heidän ohitseen silmät pyöreinä, heitä tuijottaen.
”Red”, hän aloitti katsoen poikaa silmiin. Ne hymyilivät, hehkuivat lämpöä ja ihastusta. Renesmee räpäytti silmiään pari kertaa ja tuijotti tarkemmin pojan silmiin. Ihastusta? ”Niin, tuota sinun ei tarvitse selittää.” Hänen äänensä oli hiljainen, hämmentynyt ja säröili hieman.
Jared nyökkäsi ymmärtäväisenä ja kumartui nostamaan maasta tytön kirjan ja laukun. ”Jos niin sanot.” Hän ojensi tavarat tälle ja katsoi tätä tutkivasti. ”Tässä.”
”Kiitos.”
Renesmee tunki kirjan nopeasti vaaleaan laukkuunsa ja heilautti sen sitten olalleen. Puna oli alkanut häivyttyä pois hänen poskiltaan, ja kutkuttava tunne oli jättänyt hänen mahansa rauhaan. Sen sijaan Renesmee tunsi pienen katumuksen siemenen työntyvän esiin sydämestään.
En vieläkään tajua, mitä oikein tapahtui! Minä… me suutelimme. Minä suutelin häntä. Hän vastasi suudelmaani… Renesmee katsoi uteliaana poikaa, joka hymyili edelleen. Miksi tämä oli vastannut suudelmaan?
”Onko sinulla mitään tekemistä nyt?” Jared kysyi yhtäkkiä kuulostaen hieman vaivaantuneelta. Sanat olivat lipsahtaneet hänen suustaan vahingossa, hänen ei ollut tarkoitus kysyä sitä juuri tällä hetkellä. ”Ajattelin, että meillä varmasti olisi juttelemista ja sitä paitsi, kaipasin seuraasi paljon, kun et puhunut minulle, joten mennäänkö jonnekin?”
Renesmee pudisti päätään. Hän oli luvannut Jacobille viettää koulun jälkeen pari tuntia tämän kanssa ennen kuin tämän pitäisi mennä takaisin La Pushiin susivelvollisuuksien takia.
”Minulla on muuta menoa”, Renesmee selitti lyhyesti. Hän olisi kyllä halunnut jutella Jaredin kanssa, mutta hän oli jo luvannut Jacobille.
”Koko illan?”
Renesmee pudisti taas päätään ja tajusi. Hänellähän olisi aikaa sen jälkeen, kun Jacob lähtisi takaisin La Pushiin. ”Tuota, mitä, jos tavataan kuudelta järvellä? Tänään?”
Jared nyökkäsi. ”Sopii, jos sinullekin sopii.”
He jäivät tuijottamaan toisiaan eivätkä tienneet enää, mitä sanoa. Suudelma vaivasi vielä kummankin mieltä, ja Renesmeen sydän oli alkanut hakata uudestaan. Kun Jared oli kysynyt häneltä, olisiko hänellä menoa tänään, kutkuttava tunnekin oli hyökännyt takaisin.
”Mennäänkö? Sinulla on varmaan kiire, jos sinulla kerta on tekemistä.”
”Joo, mennään.”
He lähtivät yhdessä kohti parkkipaikkaa hiljaisina ja varoivat koskemasta, edes hipaisemasta toisiaan. Välillä he vilkaisivat toisiaan vaivihkaa ja koettivat selvittää, mitä toisen päässä liikkui, mitä toinen ajatteli tapahtuneesta.
Minä kuolen, kun Jacob kuulee.
Jake ei kuule tästä ikinä! Se oli vain yksi pieni suudelma, jota sen ei pitänyt olla laisinkaan. Hän tappaisi Redin, jos kuulisi.
Tämä taitaa jäädä viimeiseksi illakseni Nessin kanssa. Sitten olenkin vainaa.
He pysähtyivät hopeisen Volvon eteen ja katsoivat toisiaan hetken ennen kuin lähtivät omille autoilleen, Renesmee Volvolle, ja Jared Audille. Edward ja Alice vilkaisivat uteliaana tyttöä, joka istahti auton takapenkille sanaakaan sanomatta, pohtiva ilme kasvoillaan. Hän mietti suudelmaa tiiviisti koko matkan kotiin, eikä edes kuullut Alicen kysymystä siitä, miten hänen päivänsä oli mennyt. Ja jos hän olisi kuullut, hän ei olisi tiennyt, mitä vastata.
***
Becky, et olisi saanut katsoa Bellaa niin kylmästi ruokalassa.
Minäkö? Lakkaa syyttämästä minua!
Hmph, lakkaa syyllistämästä itseäsi!
Rebecca istui sängyllään ja nojasi sen päätyä vasten pidellen paksua, valkoista tyynyä sylissään. Hän oli koko päivän kiehnännyt Dominicissa kiinni, mutta hänen ajatuksensa olivat olleet täysin muualla, täysin eri henkilössä. Ääni oli ilkkunut ja kiusannut häntä aamusta alkaen ja yrittänyt jakaa hänelle neuvoja Edwardin suhteen. Rebeccan hermot olivat melkein menneet viimeisellä tunnilla, mutta hän oli kärvistellyt sen läpi ja kotiin päästyään halunnut olla yksin selvittääkseen ajatuksiaan.
Blondi katsoi minua ja Niciä pahalla silmällä, hän ei tainnut uskoa näkemäänsä. Ja Edward… hän ei edes vilkaissut minua, kun istuimme pöydässä! Miksi? Pidin ajatuksenikin kurissa kaiken varalta sen ajan.
Sinulla on huono suunnitelma, Becky. Suora toiminta on parasta, se toimii aina!
Tyyny lennähti lattialle Dominicin mustan matkalaukun viereen. Rebecca huokaisi ja pudisti päätään. Miksei ääni voinut jättää häntä rauhaan? Hän halusi mielensä hiljaiseksi, hän halusi kuulla vain oman äänensä, omat ajatuksensa.
Jätä minut rauhaan! En tajua, mistä oikein tulit, enkä edes muista, milloin.
Minä tulin Edwardin mukana. Olin päässäsi jo silloin, kun olit vielä ihminen, mutta olin hiljainen, vielä kuoreni sisällä. Sitten vapauduin, vihdoin ja viimein!
Just joo, Rebecca hymähti ajatuksissaan. Hän nousi pois sängyltään hakeakseen tyynyn takaisin, mutta pysähtyikin tuijottamaan mustaa laukkua, joka nojasi seinää vasten purkamattomana. Dominic tosiaan oli muuttanut heidän luokseen, hänen huoneeseensa. Jos tilanne olisi eri, iloitsisin paljon enemmän Nicin muutosta, mutta… En edes tiedä tarkkaan, mitä tunnen häntä kohtaan! Eilen olin taivaissa, mutta tänään taisin tipahtaa alas.
Rebecca risti kätensä rinnalleen ja riiputti päätään. Miksi hän ei voinut olla varma mistään, edes tunteistaan? Oliko taika hänen ja Dominicin väliltä haihtunut, oliko se viimein rauennut? Olisiko heidän aika erota? Rebecca tiesi, että tulisi kaipaamaan poikaa, vaikka hänen ajatuksensa tästä olivatkin epäselvät tällä hetkellä.
Puhu Nicille! ääni karjui hänen päässään. Puhukaa asiat halki, erotkaa ja sitten sinä alat metsästää Edward Cullenia niin kuin aamulla suunnittelit.
En suunnitellut mitään!
Etkö, Becky? Mikäs se pieni suunnitelmasi sitten oli? Mietitkö sitä vain huviksesi? Siksikö et halua luopua Nicistä? Suunnitelman takia?
Hiljaa!
Rebecca jupisi hiljaa ääneen tuijottaen tiiviisti Dominicin matkalaukkua. Hän oli aamulla melkein luvannut itselleen, että saisi yhden suudelman Edwardilta ja samalla hieman suunnitellut, miten sen tekisi, jos edes yrittäisi. Dominicin ja hänen kuntoutunut suhteensa oli kuulunut suunnitelman jokaiseen version, sitä olisi hyvä käyttää hämäyksenä. Rebecca voisi uskotella, ettei enää ollutkaan Edwardin perässä, vaan oli päättänyt jäädä Dominicin rinnalle lopullisesti. Mutta hän oli todennut ajatuksiensa olevan ongelma, niitä hänen täytyisi oppia hallitsemaan ja piilottelemaan.
Ei se suunnitelma edes toimisi! Ajatukseni pilaisivat kaiken totaalisesti. Sitä paitsi, haluanko edes toteuttaa sen suunnitelman?
Haluat!
Rebecca kohautti olkiaan ja pyöritti päätään. Hänen kasvoilleen muodostui surullinen ilme. Niin, taidan haluta, vaikken saisi. Hän asteli huoneestaan ulos kohti portaita ja käveli ne alas hyvin nopeasti. Dominic oli jossain päin taloa, eikä hän halunnut juuri nyt törmätä tähän. Hän halusi lähteä ulos juoksemaan, metsästämään, yksin.
Sinua pelottaa, Becky. Päästä irti pelostasi ja toimi! Tiedät, mitä haluat, joten ota se.
Rebecca oli väittämässä vastaan ääneen laskeuduttuaan portaat, mutta Dominic ilmestyi hänen eteensä kuin tyhjästä vihjaileva hymy huulillaan. Tämä tarttui häntä käsistä ja painoi huulensa hänen huulilleen.
”Olin juuri tulossa luoksesi”, Dominic kuiskasi hiljaa Rebeccan kaulaa vasten, ”mutta sinä ehditkin ensin.”
Rebecca työnsi poikaa kauemmas ja marssi ulko-ovelle. Tämä seurasi perässä kummastunut ilme kasvoillaan. ”Nic, voisitko olla seuraamasta?”
”Minne olet menossa?” poika kysyi ristiessään kätensä rinnalleen. Hänen äänen sävynsä oli utelias, hippusen epäilevä. Rebecca huokaisi ja tarttui ovenkahvaan avatakseen oven, mutta Dominic painautui sitä vasten. ”Minne olet menossa?”
”Ulos, joten voisitko siirtyä?”
”Minne tarkalleen?”
”Metsään.”
”Miksi?”
Rebecca huokaisi syvään turhautuneena. ”Mikä kuulustelu tämä oikein on? Enkö saa edes mennä ulos miettimään asioita?” Hän puristi kahvaa lujempaa ja toivoi Dominic väistyvän, jotta saisi tempaistua oven auki ja pujahdettua ulos. Hän ei olisi halunnut puhua tälle epäystävällisesti, mutta juuri nyt hän ei jaksanut edes yrittää kuulostaa kiltimmältä.
”Miettimään mitä?” Dominic kysyi vivahdus mustasukkaisuutta äänessään. ”Edwardiako? Rebec-”
”Ei! Luuletko, että mietin koko ajan Edwardia?” tyttö kivahti Dominicin liikahtaessa lähemmäs häntä. ”Luuletko, että mietin häntä eilenkin, kun annoin väliemme taas lähentyä?”
”Sinä olet niin ailahtelevainen, ettei sinusta ikinä tiedä! Rebecca, mikä sinun on? Mihin se tyttö, joka päästi minut eilen lähelleen, katosi? Kadutko sitä? Kadutko, että näyttäydyimme koulussa niin läheisissä väleissä?”
Rebecca riuhtaisi talon valkoisen ulko-oven auki ja ryntäsi ulos. Hän olisi halunnut huutaa pojalle, ilmoittaa, että tämä voisi painua takaisin omaan kotiinsa, mutta jokin pieni osa hänen sydämestään esti häntä.
’Sinä olet niin ailahtelevainen, ettei sinusta ikinä tiedä!’ Miksi Nic oikein sanoi noin? Luuleeko hän taas, että muka kuvittelen Edwardin hänen tilalleen? Hän on niin mustasukkainen taas, vaikken ole tehnyt mitään! Kait?
Rebecca tunsi vauhtinsa pysähtyvän kuin seinään päästyään metsän rajalle. Dominic oli juossut hänen peräänsä, tarttunut häntä tiukasti käsivarresta ja pysäyttänyt hänet. Rebecca kääntyi hitaasti katsomaan poikaa, jonka kasvoilla oli pahoitteleva ilme.
”Anteeksi”, tämä sanoi hiljaa päästäessään tytön kädestä irti. ”Tiedät kyllä, miksi olen tällainen, miksi hermostun niin helposti.”
”Koska olet mustasukkainen”, Rebecca mutisi painautuessaan kookasta mäntyä vasten.
”Non”, Dominic kuiskasi ranskaksi ja liikkui lähemmäs tyttöä. ”Je t’aime, Rebecca.” Hän vei kasvonsa lähemmäs tämän omia ja oli painamassa huulensa tämän poskelle, mutta tämä työnsi hänet kauemmas.
”Puhuisitko niin, että minäkin ymmärrän?” Rebecca pyysi. ”Tiedät, etten ymmärrä sanaakaan ranskaa.”
”Rakastan sinua, siksi olen tällainen. Lisäksi pohdin hyvin usein, mitä sinä oikein mietit. En pysty lukemaan ajatuksiasi, kuten eräät toiset, joten olisitko kiltti ja kertoisit, mitä ajattelet?”
”Asioita! Sinun muuttoasi meille, meidän suhdettamme.”
”Edwardia?”
”Älä aloita, Nic.”
Rebecca liikahti muutaman askeleen kohti syvempää metsää, mutta Dominic pysyi paikoillaan ja katsoi hänen peräänsä. Rebecca ei enää tiennyt, miksi oli eilen antanut pojan tulla lähelleen. Nyt hän ajatteli vain kaivanneensa hellyyttä, jonkun kosketusta ihollaan, mutta osa hänestä oli erimieltä. Tunteet, joita hän tunsi Dominicia kohtaan, olivat ristiriitaiset, repivät häntä kahtia.
Dominic seurasi katseellaan tytön hitaita, epävarmoja askelia, jotka veivät tätä syvemmälle metsään. Hän ei lähtenyt perään, hänenkin tarvitsi ajatella asioita. Edward ja Rebeccan nopeasti muuttuva mieli ja käytös vaivasivat hänen mieltään. Hän mietti, oliko eilisiltainen ollut edes totta vai oliko hän kuvitellut kaiken? Oliko hän kuvitellut suutelevansa tytön huulia, koskettavansa tämän vartaloa?
Hän ei taida tietää, mitä haluaa, mutta minä tiedän, mitä minä haluan. Haluan Rebeccan takaisin, haluan rakastamani tytön vierelleni.
***
Renesmee istuskeli laiturin päässä ja heilutti jalkojaan tyynen veden pinnan yllä. Taivas oli muuttumassa kauniin punertavaksi auringon alkaessa laskea horisontin taa. Tuuli puhalteli puiden latvoissa ja käväisi välillä heiluttelemassa tytön pitkiä hiuksia, jotka hän oli sitonut poninhännälle. Ne levittivät suklaashampoon tuoksua ympärilleen saaden hänet haluamaan palasen tummaa suklaata.
Hän on myöhässä, Renesmee huokaisi ajatuksissaan. Valkoinen muovikassi, josta pilkisti tummat farkut ja pari vaaleaa paitaa, lojui hänen selkänsä takana ja oli vaarassa kellahtaa kumoon. Ehkä hän ei tulekaan. Ehkä hän ei haluakaan nähdä minua enää sen jälkeen, mitä tein, vaikka hän itse ehdotti, että tapaisimme vielä tänään. Miksi suutelin häntä?
Suudelma oli vaivannut tytön mieltä koko päivän. Hän oli pohtinut, miksi oli loppujen lopuksi tehnyt niin, painanut huulensa pojan huulille. Hän ei ollut suunnitellut sitä, hänelle ei ollut tullut mieleenkään tehdä niin. Hän oli vain yhtäkkiä päästänyt tavarat käsistään ja käynyt poikaan kiinni ja tuntenut sydämensä alkavan hakata rinnassaan.
Se oli erehdys, siinä se. Minun piti vain hiljentää Red, ei suudella, mutta… kumpi meistä johti sen pidemmälle? Renesmee nosti jalkansa ylös itseään vasten ja painoi päänsä polviin. Minäkö?
Hän alkoi keinuttaa itseään hitaasti sivulta sivulle ja nosti päänsä ylös ihaillakseen upeaa taivasta. Tuuli oli lakannut, se oli palannut takaisin yläilmoihin ja jättänyt hänet rauhaan. Pari sudenkorentoa pörräsi veden yllä liikkuen kohti vihreää kaislikkoa lähempänä rantaa, laiturin vasemmalla puolella.
”Red…”
”Mitä?”
Renesmee kääntyi katsomaan taakseen ja näki punatukkaisen pojan seisovan siinä valkoinen t-paita ja mustat farkut päällään, virne kasvoillaan. Tämä vilkaisi uteliaana kassia, joka oli kellahtanut kumoon. Farkut olivat tippuneet laiturille, mutta kumpikaan heistä ei viitsinyt korjata niitä takaisin kassiin.
”Luulin, ettet tulisikaan”, Renesmee sanoi Jaredin asettuessa hänen viereensä istumaan. He katsoivat toisiaan hetken hiljaisina, kunnes Jared käänsi katseensa taivaalle.
”Niin, olen myöhässä, tiedän”, tämä huokaisi. ”Anteeksi. Minun piti hoitaa pari asiaa kotona ensin. Oikeastaan kuunnella vain Nicin ja Zian ruikutusta.”
”Saanko joskus tavata tämän Zian? Hän vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta ihm- vampyyrilta.”
Jared naurahti ja katsoi Renesmeetä sivusilmällä. ”Haluatko varmasti tavata hänet? Hän saattaisi ennustaa sinulle, jos oikein kauniisti pyydät.” Tyttö katsoi häntä uteliaana ja odotti Jaredin kertovan lisää. ”Hän innostuu joskus ottamaan tarotkortit esiin.”
”Ahaa. Voisihan se olla kivaa, ainakin erilaista kuin se, miten Alice kertoo tulevaisuudesta.”
Poika käänsi katseensa takaisin tyttöön, ja hiljaisuus laskeutui heidän välilleen. He vain tuijottivat toisiaan, toistensa silmiä ja hengittivät rauhallisesti järven raikasta ilmaa. Jared hivuttautui huomaamattomasti lähemmäs Renesmeetä, jonka katse oli lukittuna hänen tummiin silmiinsä. Hän käänsi katseensa pois hitaasti ja asettui selälleen laiturille. Renesmee jäi tuijottamaan veden pintaa hänen sydämensä alkaessa pumpata verta hieman nopeammin.
”Miksi sinulla on vaatteita mukana?” hän kuuli Jaredin kysyvän. Hän käänsi itseään hieman oikealle, jotta näkisi pojan.
”Ajattelin mennä uimaan”, Renesmee vastasi hymyillen.
”Ethän sinä osaa”, Jared tuumasi ripaus huolta äänessään, mutta alkoi myös hymyillä. ”Mutta minä voin kyllä opettaa sinua. En usko, että siinä menee kauan, että opit, olethan puoliksi vampyyri ja vampyyrit ovat hyviä uimaan.”
Renesmee laski oikean kätensä laiturille, ja Jared tarttui siihen hellästi. Hän käänsi katseensa pois pikaisesti, koska tunsi veren pakkautuvan poskiinsa. ”Kiitos, Red.”
Jared päästi kädestä irti ja mietti, mitä oikein oli tekemässä. Hänen ei olisi pitänyt ottaa tyttöä kädestä, hänen ei olisi pitänyt antaa heidän suudella tänään, mutta hän ei ollut pystynyt vastustamaan tunteitaan, eikä Renesmeen pehmeitä huulia, jotka olivat yllättäen painautuneet hänen omiaan vasten. Jared oli ollut pitkään pyörällä päästään ja meinannut ajaa kotinsa ohi.
Taas! Miksi tämä punastelu ei voi loppua? En minä Jaken seurassa niin kauheasti punastele enää, alkuaikoinamme kyllä. Renesmee vilkaisi vaivihkaa Jaredia, joka oli sulkenut silmänsä. Se suudelma taitaa vieläkin vaivata päätäni.
Hän henkäisi hiljaa ja riisui valkomustat tennarit jaloistaan asettaen ne taakseen, kassin viereen. Hän otti mustat sukatkin pois, heitti ne olkansa yli ja laski jalkansa veteen. Se tuntui aluksi viileältä, mutta pian hänen jalkansa tottuivat siihen.
”Red, kertoisitko minulle lisää taidostasi?” Renesmee kysäisi pitkältä tuntuneen hiljaisuuden jälkeen. Hän katsoi poikaa, joka avasi silmänsä ja hymyili mietteliäänä.
”Mitä haluat tietää, Ness?”
”Millaisia asioita voit nähdä?”
”Perustietoja. Missä ihmiset ovat hyviä ja muita erilaisia taitoja, toisinaan muistoja ja asioita, joita henkilö ajattelee usein.” Jared oli hetken hiljaa. ”Enkö muka kertonut jo nämä?”
”Pystytkö näkemään ihmisten tunteita? Pystytkö näkemään, jos joku on vaikka hermostunut tai vihainen?” Renesmee kysyi välittämättä Jaredin esittämästä kysymyksestä.
”Mm, en oikeastaan, se on enemmänkin Jasperin, setäsi, alaa, mutta toki on pari poikkeusta. Voin nähdä rakkauden ja vihan.”
Renesmeen ilme muuttui kiinnostuneeksi, hän halusi kuulla lisää. ”Miten?”
”No, vahvimmat tunteet rakkaudesta ja vihasta näen helpoiten. Jos henkilö rakastaa oikein paljon jotakuta, näen hyvin helposti ison, punaisen sydämen hänen rinnassaan. Tai jos henkilö vihaa jotakuta erityisesti, silloin näen tumman, repaleisen sydämen. Mutta voin toki nähdä pienempiäkin tunteita, ihastuksia ja lievempää vihaa, jos keskityn oikein kunnolla. Silloin sydämet ovat pienempiä”, Jared selitti. ”Sinussa näen erittäin helposti ison, punaisen sydämen, jonka ympärillä on kaksi valkoista rengasta. Saman näen Jacobissa.”
”Vau, kuulostaa kivalta, aika hyödylliseltä.”
Jared kohautti olkiaan. ”Ehkäpä, mutta joskus ei ole kiva nähdä toisten vahvoja tunteita toisia kohtaan, mutta viime aikoina kykyni on osoittautunut hyvin hyödylliseksi.” Hän virnisti salaperäisesti ja risti kätensä päänsä alle. ”Vieläkö haluat tietää jotain?”
Renesmee ei kuullut kysymystä, hän oli pysähtynyt ajattelemaan. Jared näki rakkaudet, ihastukset, joten pystyisikö tämä myös näkemään, jos hän oli, jos hän tunsi jotain tätä kohtaan? Renesmee ei tiennyt, milloin Jared oli lukenut häntä viimeksi, mutta häntä mietitytti, mitä tämä ajattelisi siitä, jos löytäisi pienen sydämen ison sydämen juurelta.
”Kuinka monta sydämiä pystyy olemaan?” hän kysyi nopeasti kuulostaen hitusen hätääntyneeltä.
”En ole koskaan nähnyt kahta isoa sydäntä, mutta pari kertaa yhden ison ja yhden pienen. Kerran tosin näin kolme, yhden ison ja kaksi pientä”, Jared vastasi tutkaillen tytön mietteliästä katsetta. ”Miten niin?”
”Ajattelin vain.”
Tuuli palasi, heilutteli tytön hiuksia ja sekoitti pojan hiukset. Kaislikko kahisi heiluessaan tuulen mukana, ja vesi alkoi aaltoilla lempeästi hellien tytön jalkoja. Hän oli ajautunut mietteisiinsä, koetti miettiä, kysyisikö Jaredilta, mitä tämä todella näki hänessä? Näkisikö tämä pienen sydämen ison lisäksi?
”Minun pitäisi käydä metsästämässä”, Jared totesi hiljaa ja sai Renesmeen havahtumaan ajatuksistaan. ”Haluaisitko tulla mukaan?”
”Ei, minä kävin jo”, tämä vastasi.
”Milloin?” Jared kysyi uteliaana.
”Silloin, kun olin vihainen teille.” Renesmeen suu vääntyi pieneen virneeseen. ”Vihaisena oli hyvä metsästää, sain aika hyviä saaliita.”
Jared naurahti. ”Peuroja kenties? Ei puolivampyyri voi pystyä mitään karhua metsästämään.” Renesmeen virne katosi, hänen huulensa mutristuivat. ”Vai voiko?”
”Voi, Red, kyllä voi.”
”En tiennyt, anteeksi.”
Renesmee huokaisi. ”Älä nyt tuollaista pyydä anteeksi! En minä suuttunut.”
”Kuule, sinun silmäsihän eivät muutu miksikään sitä mukaa, mitä janoisemmaksi tulet? Joten tunnetko, että sinulla olisi tarvetta saada verta vai pärjäisitkö pelkällä ihmisruoalla, jos haluaisit?”
”No, voisin pärjätäkin, mutta olen puoliksi vampyyri, joten kyllä minä verta haluan. Tarvitsen verta, minua on ruokittu sillä pienestä pitäen, mutta pikku hiljaa vanhempani totuttivat minut myös ihmisruokaan. Enkä tiedä, tunnenko mitään erityistä, mutta tiedän aina, milloin minun pitää saada verta. Ja silmistäni en osaa sanoa. Näyttävätkö ne sinusta erilaisilta nyt kuin aiemmin?”
Renesmee siirtyi hieman lähemmäs Jaredia, joka nousi istumaan ja katsoi häntä silmiin. Poika tarkasteli tytön kauniin ruskeita silmiä ja lumoutui niistä. Hän tunsi lämmön kerääntyvän kehoonsa, sydämensä kohdalle ja saavan sen syttymään. Mikä tuossa tytössä oikein sai sen melkein taas lyömään?
Hänen silmänsä ovat niin kauniit. Ja nuo pehmeät huulet… Ei, älä ajattele tuollaisia!
Jared vei kätensä hitaasti Renesmeen kasvoille ja vei kasvonsa lähemmäs tämän omia. Tyttö hengitti katkonaisesti, vaikutti hermostuneelta, muttei vetäytynyt kauemmas. Jokin esti häntä, hänen vartalonsa oli lukkiutunut siihen paikkaan. Poika sipaisi sormellaan tytön silmänalusia ja tunsi tämän hengityksen kasvoillaan. Heidän huulensa koskettaisivat kohta toisiaan, he suutelisivat taas. Jared huusi itselleen ajatuksissaan, yritti saada itsensä vetäytymään, mutta turhaan. Hän sulki silmänsä, tyttö teki samoin, ja ehti hipaista tämän huulia ennen kuin käänsi katseensa pois ja antoi kätensä valahtaa alas tämän kasvoilta.
Minä… se oli niin lähellä. Olisiko minun pitänyt antaa sen jatkua? Olisiko minun pitänyt painaa huuleni hänen huulilleen?
Hän vetäytyi, hän ei suudellutkaan minua, mutta ehti hipaista huuliani. Sydämeni hakkaa liian lujaa!
Renesmee avasi silmänsä ja näki Jaredin tuijottavaan polviaan. Hänen kehonsa lävitse olivat kulkeneet väristykset, kun tämä oli sivellyt hänen kasvojaan ja hipaissut hänen huuliaan. Hän oli hetkellisesti halunnut vetää pojan takaisin, suudella tätä niin kuin aiemmin koulussa.
”Red”, Renesmee kuiskasi. Jared nosti katseensa häneen ja hymyili pahoittelevasti.
”Ness, tuota… Aiotko kertoa Jacobille?”
Renesmee ei ymmärtänyt heti, mistä poika puhui, mutta hetken mietittyään hän tajusi. ”Mm, en. Hän suuttuisi ihan turhaan, sehän oli pelkkä erehdys. Vai?” Hän tunsi olonsa kummalliseksi tuon sanottuaan. Erehdys?
”Niin, erehdys”, Jared myötäili tyttöä hiljaisella äänellä. Sanat olivat pistäneet vastaan, ne eivät olisi halunneet tulla ulos hänen suustaan. ”Se… niin.”
He käänsivät katseensa toisistaan pois ja olivat taas hiljaa. Jared olisi halunnut perua sanansa, sanoa, ettei suudelma todellakaan ollut hänelle erehdys. Renesmee taasen pohti, miksi tunsi niin, miksi hänen sanomansa sanat tuottivat sellaisen tunteen. Oliko hän väärässä? Eikö se ollutkaan pelkkä erehdys?
”Vieläkö haluat mennä uimaan?” Jared kysyi saatuaan ajatuksensa kasaan. Renesmee nyökkäsi. ”Eiköhän mennä sitten.”
Renesmee riisui ruskean hupparinsa, jonka alta paljastui musta toppi. Hän riisui myös farkkunsa, joiden alle hän oli pukenut vaaleat shortsit ja laskeutui varovaisesti veteen, kun Jared oli saanut paitansa pois. Tämä epäröi hetken ennen kuin riisui myös farkkunsa ja sukelsi sitten järveen.
He uivat yhdessä, Jared piteli Renesmeestä jonkin aikaa varmuuden vuoksi kiinni, mutta lopulta hän irrotti tästä otteensa ja antoi tämän uida yksin, mutta pysyi silti tämän lähellä. Renesmee oppi nopeasti, kuten Jared oli arvellut, ja pian he molemmat unohtivat ajatuksensa suudelmasta ja pitivät hauskaa. Jared kiusasi tyttöä piiloutumalla veden alle ja säikäyttämällä sitten tämän.
”Red!” Renesmee huudahti Jaredin ponnahdettua vedestä esiin aivan yhtäkkiä.
”Anteeksi, lopetan nyt”, tämä sanoi virnistellessään.
”Ei se mitään. Hei, uidaanko kilpaa tuonne?” Renesmee osoitti syvemmällä kelluvaa punavalkoista poijua. Jared kääntyi katsomaan sitä ja pudisti päätään. ”Miksi ei? Minä pärjään kyllä!”
”Uskon, sen, mutta en halua, että petyt, kun häviät”, Jared naurahti ja upottautui hetkeksi veden alle.
”Haluan silti yrittää!” Renesmee huusi Jaredin noustessa takaisin pintaan. ”Red, yksi pieni kisa vain, jooko?”
Poika huokaisi, mutta suostui. He uivat hetken rantaan päin, kunnes kääntyivät, asettuivat vierekkäin ja Renesmeen merkistä lähtivät uimaan. Jared oli nopea, Renesmeen oli pakko myöntää se, mutta niin oli hänkin. Hän halkoi vettä edetessään kohti poijua, mutta poika oli edellä ja alkoi kadota näkyvistä. Renesmee nosti päänsä hetkeksi pintaan haukatakseen happea, mutta pysähtyikin ja piteli päätään. Häntä huimasi, hän ei tuntenut oloaan mitenkään hyväksi.
Potki, jottet uppoa!
Mutta hän ei saanut jalkojaan toimimaan. Hänen päässään pyöri, hän luuli pyörtyvänsä. Jared oli jo poijulla ja nousi veden alta esiin nostaen kätensä ylös nauraen iloisesti, mutta nauru loppui pian, kun hän huomasi Renesmeen pysähtyneen paikoilleen ja vajoavan.
”Ness!”
Jared lähti pikaisesti uimaan tytön luokse. Hänet valtasi hätäännys, miksi hän olikaan suostunut tähän kilpailuun? Hän oli taas vaarantanut Renesmeen hengen.
Jared kietoi kätensä tytön vartalolle ennen kuin tämän pää ehti vajota pinnan alle. Hän veti tämän itseensä kiinni ja kannatteli tätä. Renesmee hengitti raskaasti painaessaan päänsä Jaredin kylmää olkapäätä vasten.
”Mitä tapahtui?”
”Minua alkoi huimata.”
Jared painoi päänsä Renesmeen omaa vasten. ”Oletko kunnossa? Pelästyin kamalasti, kun tajusin, ettet tullutkaan perässäni.”
”Joo, taidan olla, mutta minua huimaa vielä vähän. Kiitos, Red, pelastit minut taas”, Renesmee sanoi hiljaa ja kietoi kätensä tiukasti pojan vartalolle. Hänen hengityksensä alkoi kevetä, muuttua normaaliksi. ”Lupaan, etten anna kenenkään huutaa sinulle tästä, jos Alice näki. Tämä oli tyhmyyteni syytä.”
”Ei, älä syytä itseäsi. Oletko nukkunut tarpeeksi viime aikoina? Ettei vain huimaus olisi johtunut energia vajeesta?”
”En tiedä.”
Jared oli vieläkin hieman säikähdyksissä, eikä halunnut päästää tytöstä irti. Hänestä tuntui hyvältä pidellä tätä lähellään ja tuntea tämän kädet ympärillään. Renesmee painautui tiukemmin Jaredin vartaloa vasten katse taivaassa, joka oli sinertävän punainen. Näkymä oli niin kaunis, että se sai hänen ajatuksensa pysähtymään, painamaan huulensa pojan poskelle. He vilkaisivat toisiaan, mutteivät sanoneet mitään, sanat olisivat vain pilanneet tunnelman, joka oli kietoutunut heidän ympärilleen.
Sinä saat minut sekaisin, Ness.
Poikakin painoi huulensa tytön poskelle ja kääntyi sitten katsomaan taivasta, joka oli lumonnut heidät molemmat.
***
Joki solisi hiljaisesti keskellä hämärää metsää veden virratessa rauhallisesti pitkin joenuomaa. Kuusten ja mäntyjen oksilla istuskeli muutamia lintuja, jotka lauloivat iloisesti, eivätkä tuntuneet tietävän surusta mitään. Hirven verinen ruho makasi parinkymmenen metrin päässä joesta, ja sen saalistaja oli juuri upottanut verestä punaiset kätensä jokeen. Vesi muuttui vaaleanpunaiseksi hetkellisesti, kun se puhdisti punaisen nesteen likaamat vahvat, kauniit kädet. Saalistaja nousi ylös ja pyyhkäisi kätensä liian isoon, harmaaseen t-paitaansa.
Näkemäni ei voinut olla totta! Rebecca valehtelee meille ja Dominicille.
Ruskeatukkaisen tytön ruskeista silmistä, jotka vielä äsken olivat olleet lähes mustat, paistoi epäilys. Hän ei uskonut, että Rebeccalla ja Dominicilla olisi ollut kaikki hyvin, että he olisivat taas yhdessä kuin mitään ei olisi muka tapahtunut. Kaikki oli pelkkää esitystä hänen silmissään, siihen päätökseen hän oli tullut.
Edward onneksi tietää, mitä Rebecca ajattelee, ja Alice näkee tulevaisuuteen. Rebecca ei millään voi onnistua siinä, mitä yrittääkään.
Bella vetäisi syvään henkeä ja haistoi monia erilaisia hajuja, kuten kasvien ja puiden tuoksut sekä eläimet, niiden veren. Mutta hän ei voisi metsästää enempää täällä, hänen pitäisi lähteä pidemmälle, jos hän haluaisi lisää verta. Kodin läheisyydessä metsästys oli vain hätätapausten varalle, niin Carlisle oli sanonut joskus. Heidän piti huolehtia siitä, etteivät yhtäkkiä kuolevat eläimet herättäisi liikaa huomiota ihmisissä, jotka sattuisivat ehkä retkeilemään metsässä.
Jos hän onnistuukin, en tule vastaamaan seurauksista.
Bella nosti katseensa joesta ja näki vaalean, tummasilmäisen vampyyrin seisovan sen toisella puolella. Rosalie peruutti muutaman askeleen, otti vauhtia ja ponnisti joen reunalta korkealle ilmaan. Hän tipahti jaloilleen Bellan viereen ja ähkäisi.
”Mitä nyt?” Bella kysyi Rosalien kumartuessa alas.
”Kenkä meni rikki”, tämä vastasi hitaasti noustessaan ylös ja heiluttaessaan mustaa korkokenkää, jonka korko oli katkennut, hänen edessään. ”Ei kai pitäisi käyttää näitä metsässä.”
Bella nyökkäili, hän oli samaa mieltä. ”Miksi olet täällä? Eikö sinun pitänyt mennä vasta viikonloppuna metsästämään Emmettin kanssa?”
”Joo, mutta Esme ei enää kestänyt minua. Hän pelkäsi, että rikon jotain arvokasta, joten lähdin ulos.”
”Miksi?”
”Punapään takia!” Rosalien ilme muuttui tiukaksi. ”Selitin Emmettille, kuinka punapää vain huijaa kaikkia ja yrittää muka olla niin ystävällinen. Siinä samalla kävelin ympäri olohuonetta kihisten kiukusta, ja Esme yritti varovaisesti ilmaista, että minun olisi parempi lähteä vaikka ulos. Minä käännähdin nopeasti ympäri ja tönäisin vahingossa yhtä antiikkimaljakkoa, jonka Emmett sai melkein pelastettua.”
”Melkein?” Bella toisti kummissaan. ”Maljakko siis iskeytyi lattiaan ja-”
Rosalie virnisti. ”Ei, se rikkoutui Emmettin käsiin.”
”Voi maljakkoa”, Bella sanoi ja virnisti myös.
”Ei, vaan voi Emmettiä. Esme kivahti hänelle ja hääti meidät molemmat pois.”
Bella pudisteli päätään ja siirsi katseensa jokeen, jonka pinnasta heijastui heidän kuvajaisensa. Esme huolehti aina antiikkiesineistään ja koetti pitää ne ehjinä, mutta hyvin useasti Rosalie paiskoi niitä pitkin seiniä suutuksissaan saaden Esmen huokailemaan raskaasti.
”Hei, mitä sanoitkaan Rebeccasta?” Bella kysäisi ja kääntyi katsomaan Rosalieta, joka piteli nyt molempia korkokenkiä käsissään ja seisoi paljain jaloin sammaleen päällä.
”Sanoin, että hän valehtelee”, Rosalie mutisi ja puristi rikkinäisen kengän rikki. Palaset lennähtivät hänen kädestään maahan. ”En usko, että hän on Dominicin kanssa sovussa siksi, että rakastaa tätä. Hän suunnittelee jotain.”
”Tiedätkö, minä olen samaa mieltä, Rose. Koko juttu on pelkkää hämäystä.”
Rosalien suu vääntyi virneeseen. ”Kuule, mitä jos pilattaisiin punapään suunnitelmat? Näytetään Dominicille, että punapää käyttää häntä vain hyväkseen?” Hän ojensi oikean kätensä kohti Bellaa, joka tarttui siihen.
”Tehdään niin.”
”Miten?”
Tytöt kääntyivät katsomaan joen toiselle puolelle ja näkivät Edwardin hyppäävän sen ylitse ketterästi. Tämä laskeutui Bellan toiselle puolelle ja veti tytön syleilyynsä.
”Mitä te suunnittelette?”
”Luulin, että tietäisit, kun luet ajatuksia”, Bella sanoi.
”Ikävä kyllä pääsyni sinun aivoihisi evättiin, ja Rosalie salaa ajatuksiaan”, Edward kertoi kohdaten vaalean vampyyrin katseen. ”Teillä taitaa olla pahat mielessänne. Ette ole kovin usein yhdistäneet voimianne.”
”Bella”, Rosalie katsoi Bellaa, joka käänsi katseensa häneen, ”suunnitellaan myöhemmin lisää.” Hän ponkaisi ilmaan ja kiiti ilman halki joen toiselle puolelle laskeutuen juuri ja juuri maalle.
”Haluatko kertoa, mitä te suunnittelette?” Edward kysyi suukottaessaan Bellan otsaa.
”Jos sinä et kuullut, minä en kerro”, tämä totesi ja painoi huulensa pojan huulille. ”Saanko kysyä mielipidettäsi eräästä asiasta?”
Edward nyökkäsi. ”Olen utelias kuulemaan, mitä haluat kysyä.”
”Mitä mieltä olet Rebeccasta ja Dominicista? Luuletko, että he ovat ihan oikeasti taas hyvissä väleissä? Mitä Rebecca ajatteli tänään?”
Edward huokaisi ja otti Bellan kasvot käsiinsä. ”He ovat väleissä.”
”Mutta?”
”Mutta Rebecca on hieman sekaisin. Hän salaili ajatuksiaan ruokalassa, mutta myöhemmin hän ei vaivaantunut tekemään niin.”
”Mitä hän ajatteli?” Bella kysyi kietaistessaan kätensä Edwardin kaulan ympärille.
”Minua”, tämä vastasi lyhyesti. Bellan ilme muuttui epämiellyttäväksi, aivan kuin hän olisi syönyt jotain pahaa.
”Sinua, tietenkin”, hän naurahti kolkosti. ”Eikö hän pysty ajattelemaan mitään muuta?”
Edward kohautti olkiaan. ”Ei näköjään, mutta ikävä kyllä Dominic luulee, että hän pystyy. Dominic luulee, että Rebecca alkaa päästä minusta irti.”
Bella painoi päänsä Edwardin kovaa rintaa vasten. ”Dominiciin tulee vielä sattumaan, jos hän ei ala ymmärtää, että Rebecca ei noin vain päästä sinusta irti. Eikö niin?”
”Niin, olet oikeassa.”
Bella painoi pienen suukon Edwardin kaulalle, ja tämä nosti hänet syliinsä. Hän tunsi heidän liikkuvan nopeasti, ilmavirta piiskasi hänen kasvojaan, mutta se ei haitannut. Hänen ajatuksensa olivat Rebeccassa, hän oli vieläkin varmempi siitä, että tämä suunnitteli jotain, josta he kaikki saisivat taatusti kärsiä. Hän, Edward, Dominic… Ja Rosalie suuttuisi taatusti niin pahasti, ettei jättäisi Rebeccaa rauhaan ennen kuin tämä olisi kuollut lopullisesti.
Edward piteli Bellaa sylissään tiukasti juostessaan hurjaa vauhtia kohti pohjoista. Joki katosi pian heidän silmistään, he alkoivat olla melko kaukana kotimetsästä. Hän hidasti vauhtiaan ja pysähtyi pian. Edward laski Bellan harmaalle, osaksi sammaleenpeitossa olevalle kivelle ja katsoi painoi huulensa tämän hiuksiin. Hän arvasi, mitä tämä ajatteli, joten hän yritti parhaansa mukaan viedä tämän ajatukset muualle.
”Miksi tulimme tänne?” Bella kysäisi katsellessaan ympärilleen, pelkkää metsää. Puut kasvoivat vain muutamien metrien päässä toisistaan, ja pensaat ympäröivät suurta kalliota, joka kohosi maasta aivan Bellan ja Edwardin takana. Oli hiljaista, linnutkaan eivät laulaneet.
”Ajattelin, että haluaisit metsästää”, Edward vastasi sivellessään sormillaan Bellan kasvoja. ”Vai oliko sinulla jotain muuta mielessäsi?”
Bella alkoi hymyillä ja veti Edwardin lähemmäs itseään. Hän nousi ylös antaen käsiensä vaeltaa tämän vartalolla ja kietoutua sen ympärille tiukasti. Edward hipaisi huulillaan Bellan omia ja painoi ne sitten tämän kaulalle.
”Miksi Nessie oli niin hiljainen tänään?”
Edward ei vastannut, vaan jatkoi Bellan kaulan suukottamista.
”Hei, näin kun sinä ja Alice katsoitte häntä uteliaina, kun hän tuli autoon!”
Edward pysäytti huulensa Bellan solisluulle. ”Nessie sopi Jaredin kanssa.” Hän nosti katseensa tämän kasvoihin ja painoi tämän huulille suukon.
”Hän taisi miettiä sitä, niinkö?” Bella kysyi.
”Mm, pikemminkin jotain, mitä tapahtui”, Edward vastasi salaperäisesti liu’uttaessaan käsiään alaspäin Bellan selällä.
”Mitä tapahtui?”
Edward otti Bellan kasvot käsiinsä ja suuteli tätä sujauttaessaan kätensä tämän paidan alle. Bella lennätti omat kätensä pojan hiuksiin ja pyöritteli niitä sormiensa ympärille.
”Niin, mitä tapahtui?”
”Minä vastasin jo.”
Bella ei ymmärtänyt, miten niin Edward oli vastannut? Eihän tämä ollut sanonut sanaakaan! Hän oli pyytämässä tätä vastaamaan, mutta tämä ehti vetää hänet suudelmaan ja istua kivelle hän sylissään. Bella asettui hajareisin Edwardin päälle ja painoi tämän makuuasentoon leveälle, sileälle palalle kalliota.
”Et tainnut ymmärtää?” tämä kuiskasi hiljaa.
”En. Sinä et vastannut.”
”Vastasinhan.”
”Miten muka?”
Edward veti Bellan lähemmäs itseään, ja hänen huulensa etsiytyivät tämän omille, mutta tämä ei ymmärtänyt vieläkään. Miten ihmeessä Edward kuvitteli, että suudelmat auttaisivat häntä tajuamaan? Nehän vain saivat hänen päänsä pyörälle.
Vastaisi jo, eikä vain suutelisi minua, vaikka tosin en pane pahakseni tätä. Edward kuvittelee, että suudelm- hetkinen! Bella katsoi hetken aikaa järkyttyneenä Edwardia, joka siveli hänen kasvojaan kämmenselällään mietiskelevä ilme kasvoillaan. Nessie ja Jared... Ei!
”Taisit viimein ymmärtää?” Edward totesi kysyvästi, ja Bella nyökkäsi hitaasti. ”Mm, Jacob ei tiedä, eikä Nessie aio kertoa, koska se oli pelkkä erehdys.”
”Niinkö meidän tyttäremme ajattelee?” Bella kysyi.
”Joo, mutta on aivan toinen juttu, mitä Jared ajattelee”, Edward sanoi hiljaa. ”Poika oli melko hämillään tapahtuneesta, mutta sätti itseään hänen ja Nessien kävellessä parkkipaikalle. Hän luulee, että tyttäremme kertoo Jacobille.”
”Siitä ei seuraisi hyvää, mutta olisi parempi, jos Nessie olisi täysin rehellinen Jakelle, vaikka suudelma ei olisikaan merkinnyt mitään kummallekaan.”
Bella huokaisi ja painoi päänsä Edwardin rintaa vasten. Tämä kietaisi kätensä hänen ympärilleen ja painoi huulensa välillä hänen hiuksiinsa. Bella ei tiennyt, mitä olisi ajatellut. Hänen tyttärensä ja Rebeccan veljenpoika olivat suudelleet, ja kaikenlisäksi Jared vielä tykkäsi hänen tyttärestään. Hän toivoi, ettei Jared olisi yhtä tyhmä kuin tätinsä, joka roikkui Edwardin perässä.
Jos se poika yrittää tehdä saman Jakelle ja Nessielle, kuten Rebecca minulle ja Edwardille, en aio vastata seurauksista. En aio vastata laisinkaan seurauksista, jos kumpikaan heistä menee liian pitkälle.
Jokin rasahti lähistöllä, ja Bella nosti päätään nähdäkseen, oliko heidän luokseen ilmestynyt eläimiä tai kenties ihmisiä. Hän ei kuitenkaan nähnyt mitään, eikä haistanut, mutta jos hän olisi katsonut oikein tarkkaan, hän olisi saattanut nähdä punaisten hiusten pilkistävän puun takaa muutaman kymmenen metrin päässä heistä. Rebecca seisoi paksun männyn takana hiljaa, katsellen kaksikkoa kivellä. Hänen tummat silmänsä välähtivät kateellisuudesta, hänen verinen suunsa muuttui yhdeksi tiukaksi viivaksi.
Jar ja Renesmee? Sepä mielenkiintoista... Itse asiassa erittäin kiintoisaa.
Hänen ilmeensä muuttui täysin. Suu rentoutui, muotoutui pahaiseen virneeseen, ja silmiin syttyi vaarallinen hehku.
Täydellistä.
A/N: Tykkäilin itse Jared/Nessie kohdista, mutta Rebecca kohta.. aa, tuntui että epäonnistuin siinä, vaikka kirjoitin siitä muutaman eri version. Ajattelin poistaa sen, mutta ei sitä voinut, tarvitsimme selkeytystä hänen ajatuksistaan! Kun siis R on vähän hankala :D Se kun ei halua, mutta toisaalta se haluaa, tajusitte? Mutta siis aika pitkä luku, toivottavasti ei haittaa. Alun perin laituri kohdan piti olla viimeisenä, mutta tuo metsä kohtaus sopi lopetukseen todella hyvin, joten päätin vaihtaa niiden paikkaa. Ja kiitos jollekulle tuosta ehdotuksesta, että Jared voisi opettaa Nessietä uimaan (en muista, kuka ehdotti), tähän lukuun siitä sai hyvän kohdan tuohon laituri kohtaukseen.
Ja... Risuja? Ruusuja?
-
Saat ruusuja! Ja risuja...
Ruusut: Tykkään ihan kamalasti tosta, miten kirjotat kaikki ajatukset, ja kun noi tyypit tappelee itsensä kanssa niinku pään sisällä. Ja ihanaa, kun Rosalie on Bellan kaveri!^^ Ja sit Esme... Niin Esmemäistä, että se haluaa Rosen ja Emmetin ulos, ettei ne riko mitään. Ja niin ihanan pitkä luku!! Tässä on kuules vaikka mitä muuta hyvää, mut eihän niitä kaikkia voi edes listata:D
Risut: Heti se alotus. Voi jumaliste!!! Miks Nessie meni suutelee Jaredia?! MIKSI??????????
Nii, ja tossa on perää, siis että oon tyytyväinen, että Jacob jätti Bellan rauhaa, ja alko tyksii Nessiestä. Ja siks en nyt tykkää Jaredista :D
Jatkoa pyydän.
P.s: Et todellakaan epäonnistunut Rebecca kohdissa ^^
-
P.s, olin eka kommaaja! JEE JEE :D
-
Jeee, jatkoa tullu :D
Ihana osa, toi käärme vaa tulee kamalammaks kokoaja taas ;O
Mutjoo, tykkään :D
Jatkoa!!! :D
P.S: KOIRA JA KÄÄRME SINNE TYNNYRII JA RED JA NES YHTEE ;D
-
Ruusuja tottakai, tämä luku ylitti odotukset. Rebeccahan alkaa olemaan oikea käärme, satuttaa vielä Dominicia siinä sivussa. Mutta olen silti tyytyväinen Rebeccan hahmoon, nostattaa monenlaisia tunteita täälläkin. ;D
Awws. Jared ja Renesmee, söpöä. Odotan innolla mitä tapahtuu jos Jacob saa tietää tästä. (olen hieman tappeluiden puolella? :D)
Edward ja Bella oli taaaaskin niin ihania ;)
Ja Viva la Rosalie, loistavaa, odotan innolla seuraavaa lukua. ;D
Voisin lukea tätä loputtomiin XD
-
Mitähän Bella ja Rose suunnittelee? Toivottavasti jotain kieroa Rebeccan pään menoks.
Ja Rebecca, mitä hittoa se suunnittelee? Vaikka rääkkäsin aivojani, silti ei tullut mieleen yhtäkään järkevää selitystä. Mut, sähän sen tiedät. ;D
-
Awws Ihana toi Bella/Edward kohta ja sitte toi alku oli kanssa hyvä .Jared/Renesmee paritus on hyvä .Onks Rebecalla jakaantunu persoonallisuus tai jotain?.Rosalien ja Bellan suunitelmaan:Rosalie on kerrranki Bellan kanssa samaa mieltä jostain asiasta toivottavasti se toimii ,mutta hyvä hyvä lisää vaan niitten suunitelmaa.Risujja tulee Rebecan vakoilusta ja sen ilkeydestä niciä kohtaan.Sais jo ymmärtää ettei eddie oo kiinostunu muusta ku Bellasta!!!.Muuten miten Bella ei haistanu Beccaa siellä metsässä?.Mutta jatkoa vaan nopeesti ja Bella/edward kohtauksia (ruinaan niit aina:D sorii)vaan tulemaan.Alicesta tai Jasperista vois mainita myös enemmän.
-
AAAWWWWW!!!! Nessie ja Jared ne yhteen soppii... <3 :D
kiitos ettei Jake viel tappanu Jaredii, MUTTA jos pistät Rebeccan kidnappaamaan tai satuttamaan Nessietä pahasti ni sittenki tulee köniin!! :D :D :D varo vaan..
Mut tää on aivan ihana tarina.. en malta oottaa jatkoo! ;)
:-*
-
katriqqq, kiitos kommentistasi :) Tappelu itsensä kanssa ajatuksissa on ihan mua (teen itse joskus niin, joten toki se tupsahti mukaan tähän ficciin) ;D Hmm, koska.. Noh, kyllähän me se tiedetään :D Jatkoa saat tänään joskus myöhällä (luultavasti).
SabSab, kiitos kommentistasi :) Käärme on kiero kuin korkkiruuvi. Mukavaa, että tykkäät, jatkoa saadaan mitä luultavimminkin myöhemmin tänään, yksi kohtaus kirjoittamatta (ja btw, kohta mä tosiaan alan harkita Jacob/Rebecca spinoffin kirjottamista :D)..
Embry, kiitos kommentistasi :) Joo, Beccan hahmo oli VK I:ssä laimeampi, se ei ollut ihan näinkään kiero/juonikas/viekas, mutta ilmeisesti vampyyrius sai nuokin puolet vahvistumaan, mutta välillähän se katuu (vai katuuko?). Voii, tappelua, tappelua.. Saa nähä milloinkas sitä tulee..
Purriainen, kiitos kommentistasi :) (mihin mä saan ne sun miljoona ruusua + muiden ruusut oikein mahtumaan? ;D) J/R kohtien kirjoittaminen oli ihanaa, kun ne ovat toisiaan kohtaan aika varovaisia, kun ilmapiiri lämpenee. Joo, Nicin pitäisi pistää kaikki peliin charmistaan ja todistaa Beccalle, ettei se pärjäis ilman sitä kauaa.
Annoy, kiitos kommentistasi :) Kyllä, Rosiella on varmasti joitain pieniä suunnitelmia Rebeccan pään menoksi.. Beccan suunnitelmat taasen ovat vähän toista luokkaa, eipä arvaisi, että tyttö tajusi, että jos hän.. noh, ei paljasteta :D
Eltsu, kiitos kommentistasi :) Hmm, Becca on vähän kahta mieltä kyllä tässä Edward (ja Dominic) asiassa, mutta se ääni.. ääni hänen päässään kiusaa. Bella ei haistanut, koska kirjoittaessa ajattelin, etteivät vampyyrit oikeastaan tuoksu toistensa nenään paljoa miltään, mutta mietiskelin nyt uudestaan niin kyllähän ne joltain tuoksuu... Eli pikkuinen ajatusvirhe, mutta sanotaan, että kasvien tuoksut häiritsi sen hajuaistia ;D Juu, Alicea on ensi luvussa hieman ja muutamien lukujen päästä häntä on hieman enemmän (pitäisi olla).
UntenLaiva, kiitos kommentistasi :) Niinhän ne soppii. Apua :D Mukavaa, että tykkäät. Malta odottaa vielä.. 2-4 tuntia, jooko?
Kiitti kaikille taas kommenteista! 'Luku 16 - Kuvat' (mitkä kuvat...) on yhtä kohtausta vaille valmis.
-
Luku 16 - Kuvat
Pimeä oli laskeutunut metsään jo tunteja sitten ja verhonnut kaiken tummaksi. Kuuta, joka olisi valaissut synkkää metsikköä, ei näkynyt. Se piilotteli sinertävänharmaiden pilvien takana kuin pelästynyt jänis, joka oli juuri hypännyt pusikkoon pelastuakseen isolta, terävähampaiselta sudelta. Mutta jänis ei tiennyt, ettei tämä susi tappanut eläimiä, ettei se edes ollut susi.
Hän on taas sanonut jotain Nessielle. Hän on loukannut rakastani jotenkin.
Punaruskea susi viiletti nelinjaloin pitkin kapeaa, männyn- ja kuustenneulasien peittämää polkua. Se astui oksan päälle, rasahdus. Jänis kurkisti pensaasta, mutta susi ei kiinnittänyt siihen huomiota.
Nessie on ollut parin päivän ajan niin hajamielinen ja poissaoleva, mutta hän ei suostu kertomaan, mikä hänellä on. Olen varma, että se johtuu Jaredista, se poika on tehnyt jotain.
Susi pysähtyi männyn juurelle ja haisteli maata, jossa lojui pari punaista hiussuortuvaa. Murina alkoi kummuta sen rinnasta hiljaisena, se ei pitänyt haistamastaan. Haju pisteli suden nenää, sai sen paljastamaan hampaansa ja ärisemään mielikuvalle punatukkaisesta pojasta täällä. Se kuitenkin jatkoi matkaansa murinan alkaessa vaieta, hiljaisuuden laskeutuessa takaisin metsään ja suden ajatusten palatessa toissapäiväiseen iltapäivään La Pushissa.
Renesmee istui Jacobin lämpimässä sylissä ja oli painanut päänsä tämän rintaa vasten. He oleskelivat Jacobin autotallin takana vihreällä nurmella, joka oli päässyt kasvamaan pitkäksi. Siellä ei kasvanut lähes yhtään kukkia, mutta läheisen metsän rajalla maasta kohosi upeita keltaisia kukkia, ja pari omenapuuta seisoi aivan autotallin vieressä.
Jacob suukotti Renesmeen otsaa, ja tämä piirteli pieniä kuvioita hänen käsivarteensa kynnellään. Tämä oli ollut tavallista hiljaisempi tänään, se häiritsi häntä.
”Onko kaikki kunnossa?”
Renesmee painoi pienen suukon Jacobin paljaalle rinnalle. ”On.”
”Juttelitko Jaredin kanssa?” tämä kysyi uteliaana.
”Mm.”
”Sovitteko te?”
”Joo”, Renesmee vastasi kuulostaen kaukaiselta. Jacob otti hänen kasvonsa käsiinsä, ja he katsoivat toisiaan silmiin. ”Jake, kaikki on hyvin.”
”Miksi sitten käyttäydyit kuin joku olisi kuollut? Loukkasiko hän sinua? Sanoiko hän jotain?”
”Ei. Minä en vain jaksa puhua nyt mistään.”
Renesmee siirtyi pois Jacobin sylistä ja nousi pystyyn. Hän käveli hitaasti lähimmän omenapuun luokse ja katseli sen oksilla roikkuvia punertavan vihreitä omenia, jotka näyttivät kutsuvilta. Jacob ilmestyi tytön taakse ja kietaisi kätensä tämän vyötärölle.
”Haluatko omenan?” hän kysyi hieman naurua äänessään painaessaan huulensa Renesmeen niskaan. Tämä värähti ja jäykistyi hetkeksi aikaa paikoilleen. ”Nessie, sinä olet outo tänään. Onko kaikki varmasti kunnossa?”
”Joo, minä haluan omenan”, Renesmee sanoi hiljaa ja kohotti kättään ottaakseen yhden, mutta Jacob ehti napata omenan ja ojentaa sen hänelle. ”Kiitos.”
Jacob painoi leukansa Renesmeen pään päälle. Miksi tämä ei voinut kertoa, että jotain oli taatusti pielessä? Miksi tämä muuten olisi ollut jokseenkin kummallinen, poissaoleva? Poika kuuli tytön huokaisevan hiljaa ja haukkaavan omenasta palasen.
”Olenko minä tehnyt jotain?”
”Et.”
”Miksi sitten minusta tuntuu, ettet halua olla täällä?”
Renesmee heitti omenan nurmelle ja käännähti ympäri. ”Minä haluan olla täällä! Haluan olla kanssasi!” Hän kurottautui painamaan huulensa pojan omille. ”En vain ole juttutuulella.”
Jacob pudisti päätään. ”En usko. Joku on loukannut sinua. Jared, eikö niin?”
”Hän ei ole tehnyt mitään.”
”Oletko aivan varma?”
Renesmee käänsi katseensa pois Jacobista punaisen autotallin kulmaan ja antoi muutaman kyyneleen valua hänen silmistään poskien läpi leuanpieleen, josta tämä pyyhkäisi ne pois kääntäen hänen katseensa takaisin itseensä.
”Anteeksi. Oletko sitten vielä vihainen meille? Katkera tai jotain?” Jacob kysyi.
Renesmee epäröi hetken ennen kuin nyökkäsi. ”Mm, vähän, mutta älä huolehdi, se menee ohi pian.”
Hän kietaisi kätensä Jacobin ympärille, ja tämä kumartui suutelemaan häntä. He kaatuivat pehmeälle nurmelle, tyttö pojan päälle, ja nauroivat hetken ennen kuin suutelivat taas. Jacob tunsi Renesmeen kädet hiuksissaan, ne vetivät niitä hellästi, ja hän painoi tätä entistä lähemmäs itseään. Tyttö henkäisi hiljaa pojan huulia vasten ja odotti hetken ennen kuin painoi ne takaisin tämän omille.
Oksat rasahtelivat suden askeleiden alla, kun se juoksi pitkin pimeää metsää. Pöllö istuskeli erään männyn oksalla ja huhuili yksinään seuraten suden juoksua, joka vain nopeutui nopeutumistaan. Sen pää oli täynnä ajatuksia tytöstä, josta se välitti kaikista eniten, jota se rakasti mahdottoman paljon. Jos joku, kuka tahansa, vahingoittaisi tyttöä, se kävisi hyökkääjän kimppuun, raatelisi tämän.
Entä, jos Nessie puhuikin totta? Että Jared ei olekaan tehnyt mitään?
Susi hidasti vauhtiaan jolkottaessaan pensaikkojen täyttämää alamäkeä alas. Se piiloutui yhden puskan taakse ja työnsi vain päänsä hetkeksi aikaa esiin nähdäkseen vaalean talon, jonka yläkerran ikkunoista paistoi valoa. Pihalla seisoi musta Audi ja sen vieressä kaksi ihmistä, ei, vampyyriä. Susi murisi hiljaisesti nähdessään lyhyen, punatukkaisen ja pidemmän, mustahiuksisen pojan, jotka juttelivat keskenään. Sanat kantautuivat suden korviin, jotka olivat tarkat ja poimivat joka ikisen tavun talteen.
”Jar, mikset kerro sitä hänelle?”
”Etkö sinä ymmärtänyt, että hän on sen ihmissuden kanssa? Miksi minä kertoisin? En halua olla kuten Becky!”
Susi höristi korviaan. Mistä pojat oikein puhuivat?
”Tiedän, mutta eikö sinun olisi helpompi olla, jos selvittäisit asiat Renesmeen kanssa? Hänkin on varmasti vähän ihmeissään kaiken tapahtuneen jälkeen.”
”Mitään ei ole tapahtunut, Nic.”
”Ai, minä luulin, ett-”
”Shh!”
”Mitä?”
Oranssitukkainen vampyyri asteli lähemmäs metsää katse tiukasti puskassa, jonka takana susi piileskeli. Se varoi liikkumasta, aiheuttamasta yhtäkään ääntä, joka voisi paljastaa sen, mutta vampyyri oli saanut siitä jo vainun. Susi kurkisti varovaisesti pensaan takaa ja kohtasi Jaredin kaukaisen katseen.
”Jar?”
”Ei mitään. Mennään sisälle juttelemaan.”
Pojat katosivat nopeasti sisälle, ja susi astui pensaikon takaa esiin. Se tuijotti tuimasti vaaleaa taloa, johon vampyyrit olivat kadonneet. Mitä sen tummahiuksisen oli pitänyt sanoa? Miksi he olivat jutelleet Renesmeestä? Mitä Jared ei kertoisi tytölle?
Susi kääntyi ympäri ja lähti juoksuun. Se juoksi yhä syvemmälle metsään, se halusi nopeasti rakkaansa luokse, tämän viereen. Punaruskea turkki vilkkui hämärässä metsässä suden vilahtaessa pensaikkojen lävitse.
Jotain on tapahtunut, mutta mitä?
***
”Jar, minä kuulin jotain kiintoisaa pari päivää sitten”, Rebecca sanoi nojaillessaan tiskipöydän reunaa vasten. Caroline seisoi hänen vieressään kädet ristittyinä rinnalle.
Oli varhainen, harmaa aamu. Aurinkoa ei näkynyt, se oli piilossa pilvien takana ja siellä se pysyisi koko päivän. Vaaleaa keittiötä valaisi vain beige kattolamppu ruokapöydän yläpuolella. Pöydälle oli levitelty paljon eri aikakausien sanomalehtiä, jotka Adam oli kaivanut eilen esiin kellarista ja päättänyt heittää pois, mutta Dominic ja Jared olivat halunneet säästää ne. Lehdet olivat pölyssä, ja sivut haurastuneet vuosien saatossa, mutta muuten ne olivat melko hyvässä kunnossa.
”Mitä muka?” Jared kysyi välinpitämättömästi selatessaan sanomalehteä vuodelta 2007.
”Mitä sinun ja Renesmee Cullenin välillä on?”
Jared kohotti katseensa lehdestä. ”Ei mitään”, hän sanoi painottaen jokaista sanaa.
”Ai, no taisin sitten erehtyä”, Rebecca tuumasi vihjaavasti. ”Et sitten tainnutkaan suudella hänen kanssaan?”
Caroline käänsi katseensa Jarediin, joka piti silmänsä tiukasti lehdessä ja puristi kätensä nyrkkiin. Rebecca virnisteli ja oli avaamassa suutaan, mutta Caroline tukki hänen suunsa kädellä ja varoittavalla katseella.
”Älä välitä tädistäsi, Jared”, tämä sanoi ystävällisesti. ”Hän vain kiusaa sinua, koska hänellä itsellään menee huonosti.”
”Miten niin?” Rebecca ihmetteli Carolinen laskiessa kätensä hänen suunsa edestä pois. ”Minulla menee hyvin, mutta enpä usko samaa Jaredista. Mitä, jos Renesmeen susihukka kuulee suudelmasta?”
Jared vilkaisi punatukkaista tyttöä kulmiensa alta. ”En ymmärrä, mistä puhut.”
”Älä nyt, Jar! Jokainen koulussa tietää, että te suutelitte! Itse asiassa joku onnekas oli saanut napattua siitä kuvia. Ei taida kulua kauaa, että joku niistä päätyy Renesmeen poikaystävän käsiin.”
”Rebecca, anna hänen olla”, Caroline pyysi. ”Älä kiusaa häntä keksimilläsi jutuilla.”
Rebecca naurahti ja kaiveli sinisten farkkujensa taskuja. Hän kaivoi esiin taitellun paperin, jonka avasi ja näytti Carolinelle. Tämä tuijotti kuvaa hetken ennen kuin nosti katseensa siitä hämmentyneenä. Jared tarkkaili heitä molempia uteliaana haluten tietää, mitä Rebecca oli näyttänyt Carolinelle.
”Sain sen eräältä tytöltä, joka on samalla biologian tunnilla kanssani”, Rebecca kertoi Jaredin ponnahtaessa pystyyn ja ilmestyessä hänen eteensä. ”Hän lähetti tämän minulle, koska tietää, että kyse on pikkuveljestäni.”
”Minä en ole sinun veljesi”, Jared mutisi napatessaan kuvan käsiinsä. Valkoisella paperilla komeili suuri, tarkka kuva hänestä ja Renesmeestä lähekkäin, suutelemassa. Hänen kätensä olivat tytön lanteilla, ja tämän kädet hänen poskillaan. ”Väärennös.”
”Eipäs ole! Tästä on vielä pari kuvaa eri kuvakulmista. Haluatko nähdä ne?”
Jared pudisti päätään. ”Se on väärennös! Carol”, hän loi katseensa tummahiuksiseen naiseen, ”sano hänelle!”
”Jared”, Caroline sanoi hiljaa, ”suutelitko sinä tuota varattua tyttöä?”
Pojan ilme muuttui vaikeaksi, hän huokaisi. Mitä hän sanoisi? Hän ei halunnut valehdella Carolinelle, ainoalle naiselle, joka oli pitänyt hänestä huolta kuin äiti, mutta hän ei halunnut myöntää totuuttakaan. Toisaalta, jos koulussa kaikki jo tiesivät, ja tapahtuneesta oli vielä kuviakin todisteena, miten hän muka valehtelisi? Sanoisiko, että se oli ollut hänen hullu kaksoisveljensä, josta kukaan ei tiennyt?
”Täällähän sinä oletkin, kultaseni!”
Jared kääntyi ympäri ja näki helpotuksekseen Adamin, joka käveli nopeaa vauhtia Carolinen luo ja kaappasi tämän syyliinsä. Mies painoi huulensa naisen poskelle ja hymyili hurmaavasti.
”Joko mennään?” Adam kysyi.
”Mm”, Caroline mutisi vilkaistessaan Jaredia, joka tuijotti kuvaa katse lasittuneena. ”Olkaa kiltisti. Haluamme, että talo on ehjä, kun palaamme muutaman päivän kuluttua.”
”Joo, tietenkin”, Rebecca sanoi hymyillen ja nappasi kuvan veljenpoikansa käsistä. ”Hyvää metsästysretkeä.”
Adam ja Caroline katosivat keittiöstä jättäen Rebeccan ja Jaredin tuijottamaan toisiaan kysyvinä. Rebecca taitteli kuvan pienemmäksi ja tunki sen farkkujensa takataskuun, kun Jared keskittyi pitämään katseensa hänessä tiukasti. Hän ei tajunnut heti, että poika luki häntä, yritti saada selville, mitä hänellä oli mielessään.
”Jar.” Rebecca ravisti poikaa hellästi olkapäistä.
”Sinä suunnittelet jotain”, Jared sanoi hiljaa epäilevän katseen noustessa hänen kasvoilleen. ”Näin Nessin sinun pääsi sisällä. Miksi?”
”Kuvan takia”, Rebecca totesi lyhyesti, vakaalla äänellä, mutta Jared ei tuntunut uskovan häntä.
”Jos teet jotain hänelle, min-”
”Jar, en tajua, mitä höpiset! Minä en suunnittele mitään, enkä aio tehdä mitään rakkaalle Renesmeellesi. Mutta myönnä nyt, että suutelit häntä.” Rebecca alkoi hymyillä. ”Oliko mukavaa?”
”Minäkään en ymmärrä, mitä sinä höpiset, Becky.”
Jared kääntyi ympäri poistuakseen keittiöstä, mutta hän ei liikahtanut senttiäkään eteenpäin. Hän vilkaisi Rebeccaa, jonka housujen takataskusta pilkisti kuva hänestä ja Renesmeestä suutelemassa. Poika nappasi sen nopeasti itselleen ja juoksi sitten ulos keittiöstä.
Sinun pitäisi olla varovaisempi pojan kanssa, Becky, ääni totesi äänekkäästi. Hän vielä lukee sinua kuin avointa kirjaa.
Ei, hän ei pysty lukemaan kaikkea, joten ole huoleti.
Huoleti? Hei, hän näki sen Cullenin tytön päässäsi!
Rebecca asteli pöydän luokse ja istahti tuolille, jolla Jared oli istunut. Ei hätää, oikeasti. Hän näki vain tytön, ei muuta.
Hän alkoi tutkia lehteä, joka oli pojalta jäänyt kesken. Varovaisesti hän käänteli sivuja kunnes eräs otsikko pisti hänen silmäänsä. Tummilla, paksuilla kirjaimilla painetun otsikon alla oli kuva punatukkaisesta tytöstä vihreässä paidassa. Rebecca tuijotti kuvaa hämmentyneenä, tyttö oli hän.
Minä… Hän kosketti kuvaa varovaisesti sormenpäällään. Tyttö hymyili kuvassa vihreät silmät loistaen iloa. He etsivät minua.
Haikeus valtasi Rebeccan kehon, kun hän luki artikkelin tekstiä ja näki kuvan, jossa hänen vanhempansa ja pikkuveljensä seisoivat heidän kotitalonsa pihalla surkean näköisinä. Rebecca pystyi rivien välistä tuntemaan vanhempiensa surun, kaipauksen ja hädin tuskin kuvittelemaan äitinsä hätäisen äänen.
Lähdin pois, koska halusin asioiden palaavan ennalleen. Halusin Edwardin ja Bellan palaavan yhteen, mutta mitä minä nyt olen taas tekemässä? Olen taas erottamassa heitä, yrittämässä tunkea väliin!
Rebecca heitti lehden lattialle ja painoi päänsä pöydän viileää pintaa vasten. Ihmismuistot palailivat haaleina kuvina hänen mieleensä muistuttaen, millainen hän oli ollut ennen, millaista hänen oli ollut elää perheensä kanssa. Hän muisti ensimmäinen päivänsä Forksin lukiossa, hän muisti joutuneensa istumaan Bellan ja Edwardin viereen biologian tunnilla.
Becky, anna menneiden olla. Becky!
Rebecca nosti päänsä ylös ja tuijotti lattialla lojuvaa lehteä. Ääni oli oikeassa, menneiden pitäisi antaa olla, ne olivat mennyttä, eikä niitä saisi takaisin. Hän nousi nopeasti ylös kolauttaen päänsä kattolamppuun, joka pimeni. Hämärä laskeutui keittiöön, ja Rebecca kirosi hiljaa ääneen.
Niin sitä pitää, Becky. Niin sitä pitää.
***
Sormenpäät sivelivät nukkuvan tytön leukaa koskettaen ihoa varovaisesti. Himmeää valoa, joka valaisi huonetta hieman, tulvi ikkunasta sisään. Tyttö käännähti unissaan ympäri kohti poikaa, joka painoi päänsä takaisin tyynyyn ja alkoi suukottaa tytön poskea lempeästi.
”Nessie”, Jacob kuiskasi Renesmeen korvaan. Tämä heilautti kättään ja mutisi hänen nimensä epäselvästi. ”Niin, minä tässä.”
Tyttö painautui pojan vartaloa vasten, ja tämä kietaisi kätensä hänen selälleen. Hän mutisi jotain nukkumisesta ja unesta pojan rintaa vasten ja haukotteli sitten hiljaisesti.
”Nessie.”
”Mm?”
”Olisi aika nousta ylös.”
”Ei vielä.”
Jacob painoi huulensa Renesmeen otsalle, ja tämä venytteli käsiään ja jalkojaan. Hän naurahti hiljaa tytön hiuksia vasten ja suuteli tätä. Renesmee huokaisi avatessaan silmänsä, häntä väsytti.
”Milloinkas sitten?” Jacob kysyi Renesmeen käsien etsiytyessä hänen hiuksiinsa.
”Huomenna”, tyttö vastasi ja painoi huulensa pojan omille. ”Tänään on liikuntaa.”
”Entä sitten?” tämä ihmetteli.
Renesmee huokaisi raskaasti ja nousi istumaan. Käsi hänen selältään valahti pois, mutta se tarttui häntä kädestä. ”Minä en pidä siitä. Opettaja on niin ärsyttävä!” Hän kohtasi Jacobin mukamas toruvan katseen ja laskeutui takaisin makuulle. ”En muuten osannut odottaa, että löytäisin sinut sängystäni heti aamulla.”
Jacob hymyili. ”En minäkään, mutta jokin sai mieleni muuttumaan ja tulemaan tänne.”
”Mitä olit tekemässä ennen sitä?”
”Juoksentelemassa metsässä.”
”Yöllä?”
”Niin.”
Renesmee pudisti päätään. ”Älä sano, ettet nukkunut yhtään viime yönä.”
”Hmm, itse asiassa en nukkunutkaan.”
”Jake”, tyttö huokaisi, ”nukkuisitko, kun olen koulussa? Sinäkin tarvitset unta.”
”Ihan hyvin minä pärjään, älä huoli”, Jacob sanoi ja suikkasi suukon tytön huulille, jotka olivat vääntyneet mutruun. ”Itse asiassa en ole nukkunut, koska olen ollut huolissani sinusta. En ole saanut unta sen takia.”
Renesmee kohotti itseään ylös. ”Mitä? Miksi? Jake, älä sano, että tämä liittyy siihen, kun olin muka niin outo silloin eräs päivä.”
”Sinä olit outo, Nessie. Kertoisitko nyt, mikä sinulla oli, kun tunnut olevan taas oma itsesi?”
Renesmee nousi istumaan, irrotti Jacobin käden omastaan ja kietoi kätensä itsensä ympärille. Hän tuijotti siniharmaalla pussilakanalla peitettyä peittoa muistellen sitä päivää, kun hän ja Jared olivat sopineet. Miksi hän kertoisi Jacobille nyt, jos hän ei kerta ollut kertonut aiemminkaan? Tämä vain suuttuisi turhaan ja huolestuttaisi hänet. Toisaalta Renesmee halusi kertoa ja olla täysin rehellinen, mutta pystyisikö hän siihen?
Jos kertoisin hieman muunnellun version tapahtuneesta? Jos sanoisin vain, että minä pussasin Rediä? Jättäisin koko suudelmajutun pois.
Renesmee vilkaisi Jacobia, joka tuijotti häntä odottaen. Hän huokaisi mielessään ja päätti, että olisi parempi kertoa edes jotain siltä varalta, että Jacob kuulisi siitä myöhemmin jostain.
”Jake, lupaatko, ettet suutu?”
Jacob ei liikahtanut tai sanonut sanaakaan, tarkasteli vain tytön pikkuisen huolestunutta ilmettä.
”Jake, lupaa.”
”Hyvä on, minä lupaan.”
Renesmee kääntyi kokonaan Jacobiin päin ja tarttui tätä molemmista käsistä. Pieni pätkä pelkoa ujuttautui hänen sydämeensä, kiertyi sen ympäri ja sai hänet hermostuneeksi. Jacob suuttuisi kuitenkin ja lähtisi etsimään Jaredia, siitä Renesmee oli varma.
”Kun minä ja Red sovimme, niin hän alkoi selittää kaikkea, ja minä yritin tukkia hänen suunsa, mutten onnistunut ja…”, Renesmee sanoi hiljaa ja alkoi täristä. Jacob oli vetämässä hänet halaukseen, mutta hän pudisti päätään, ja tämä tyytyi silittämään hänen hiuksiaan rauhoittavasti.
”Niin, mitä hän teki?”
”Hmph, hän ei tehnyt mitään! Minä tein!” Renesmee puristi lujasti Jacobin käsiä kyynelten puskiessa hänen poskilleen. ”Jake, minä hiljensin… hiljensin hänet suudelmalla.”
Jacob jäykistyi paikoilleen katse tytön kyyneleisissä silmissä. Hänen omissa silmissään vilahti mustasukkaisuus ja halu lähteä äkkiä talosta ulos metsään juoksemaan. Hän puristi Renesmeen käsiä lujasti, liikaa ja sai tämän ähkäisemään.
”Jake, sattuu.”
Jacob siirsi katseensa tytön käsiin, jotka olivat muuttuneet punertaviksi. Hän päästi niistä äkkiä irti ja katsoi tätä pahoittelevasti. ”Anteeksi.”
Renesmee hieroi käsiään yhteen ja seurasi samalla Jacobia, jonka ilme vaihteli vihasta epäuskoon. Mitä tämä ajatteli? Oliko tämä vihainen hänelle vai Jaredille vai molemmille? Renesmee tunsi yhtäkkiä käden pyyhkäisevän hänen toisen poskensa kuivaksi.
”Sinä suutelit häntä?”
”Ei, en suudellut, pussasin ja vain siksi, että hän olisi hiljaa.”
”Mitä hän sanoi? Mitä hän teki?”
”Red oli hämmentynyt, niin minäkin, mutta selitin hänelle myöhemmin, miksi tein niin, jottei tulisi väärinkäsityksiä”, Renesmee vastasi muunnellen hieman totuutta. ”Olet varmasti vihainen minulle.”
Jacob katsoi tytön surkeita kasvoja ja veti tämän halaukseen. ”Vihainen? Sinulle? Nessie, en minä ole sinulle vihainen. Teit niin kuin näit parhaaksi, en voi syyttää sinua siitä. Sitä paitsi, se oli pikkuinen pusu vain, eikö?”
”Niin, mutta oletko vihainen sitten Redille? Hän ei tehn-”
”Olen vähän, koska hän sai sinut tekemään niin, mutta tiedätkö, minua risoo eniten tässä se, että aina kun yrität hiljentää minut, et yritä suudella minua. Sinä vain huudat päälle.”
Renesmee naurahti itkuisesti Jacobin kaulaa vasten. ”Anteeksi. Koetan pitää mielessä, että sinä kaipaat hiljennyssuudelmia.”
Jacob puristi tytön tiukemmin itseään vasten ja painoi päänsä tämän omaa vasten. Hän ei ollut vihainen Renesmeelle, hän ei voinut, mutta hän oli vihainen Jaredille, joka oli saanut tytön tekemään niin. Hän halusi puhua pojan kanssa, sanoa tälle uudestaan kaiken, mitä oli aiemmin sanonut, ja lisätä pari sanaa joukkoon.
Jos vielä kosket Nessiehen, en takaa, että elät kymmentä sekuntia kauempaa.
***
”No, joko sinulla on nerokas suunnitelma valmiina?”
Rosalie pudisti päätään ristiessään kätensä rinnalleen. Hän, Bella ja Alice istuivat Bellan ja Edwardin huoneen sängyllä miettien, mitä he tekisivät Rebeccan suhteen. Alice oli yrittänyt pitää tulevaisuutta silmällä, mutta Jacobin läsnäolo häiritsi hänen näkökykyään. Hän näki pelkkiä lyhyitä välähdyksiä, jotka olivat epäselviä.
”Alice, näetkö jotain?” Bella kysyi ja käänsi katseensa tummatukkaiseen vampyyriin, joka piti silmiään suljettuina.
”Vain samaa kuin ennenkin”, Alice vastasi avaamatta silmiään. ”Lyhyitä, sumeita näkyjä Rebeccasta ja Edwardista.” Hän huokaisi ja asetti kätensä molemmin puolin päätään kuin toivoen, että se olisi auttanut häntä näkemään paremmin.
”Pitäisikö meidän sitten vain tarkkailla häntä? Vai yrittää saada hänet mustasukkaiseksi Dominicista? Näyttää punapäälle, mitä hän menettää?” Rosalie ehdotteli.
Bella kohautti olkiaan. ”Jos hän ei välitä Dominicista enää, se olisi turhaa. Aikaisempi ehdotuksesi oli parempi, Rose.”
”Mikä?”
”Se, että osoittaisimme Dominicille, millainen Rebecca todella on.”
Rosalie kurtisti kulmiaan. ”Mitä apua siitä olisi? Dominic jättäisi punapään, ja tämä painaisi kyntensä tiukemmin Edwardiin.”
”Ei välttämättä.”
Bella nojautui vasten sängyn päätyä ja vilkaisi Alicea, joka näytti keskittyneeltä. Hän tiesi, että Alice tunsi olonsa turhautuneeksi, koska ei ollut nähnyt lähes mitään uutta, eivätkä mitkään näyistä olleet olleet selviä. Tämä kuitenkin teki parhaansa, yritti kovasti nähdä Jacobista huolimatta.
”Miten me sitten tekisimme sen?” Rosalie kysyi, ja Bella käänsi katseensa häneen. ”Usuttaisimme punapään Edwardin kimppuun ja yrittäisimme saada Dominicin osumaan paikalle? Ei, sitähän punapää yrittää!”
Bella huokaisi. ”Miksi sitten ehdotit sitä?”
”En ollut ajatellut asiaa loppuun asti. Kuule, mitä jos minä vain hoidan hänet? Sittenpähän meidän ei tarvitse huolehtia, että hän veisi Edwardin!”
”Rose, ei. Meidän täytyy ehkä odottaa, että hän tekee jotain, mutta sitä ennen voimme yrittää jotain.”
”Kuten?”
”Ajaa Rebeccan ansaan. Hän ja Dominic ovat liikuskelleet viime päivinä yhdessä, ja hän on yrittänyt selvästi antaa sellaisen mielikuvan, ettei Edward kiinnosta häntä, mut-”
Rosalie hypähti ylös sängyltä virne kasvoillaan. ”Asia ei ole niin! Hän vilkuilee Edwardia salaa, olen huomannut. Meidän täytyy saada hänet tekemään jotain sellaisia pieniä asioita lisää ja Dominic näkemään ne! Meidän pitää asettaa hänet tiukalle, saada romahduksen partaalle!”
Bella nyökkäsi, ja Rosalien virne leveni entisestään. Tällä oli jo paljon suunnitelmia, erilaisia ideoita, joita tämä halusi päästä jo toteuttamaan. Lisäksi Rosaliella oli pieniä temppuja, joilla voisi kiusata Rebeccaa, mielessään.
”Täytyy vain toivoa, että kukaan ei pilaa mitään”, Bella tuumasi kääntäessään katseensa Aliceen, joka oli aukaissut silmänsä. Tämä katsoi häntä silmät suurina ja hämmentyneenä. ”Alice? Näitkö sinä jotain?”
Rosaliekin katsoi pientä vampyyriä, joka sulki silmänsä uudestaan. ”Alice!”
”Nessie.”
Rosalie ja Bella katsahtivat toisiinsa. ”Mitä?”
”Nessie”, Alice toisti hiljaisella äänellä. ”Minä näin Nessien.”
Bellasta tuntui kuin häntä olisi isketty jollain terävällä ja kylmällä. Väristykset kulkivat kehon läpi saaden hänet hermostuneeksi. Renesmee? Miksi Alice oli nähnyt hänen tyttärensä? Mitä hänen tyttärensä teki Rebeccan tulevaisuudessa?
”Missä näit hänet? Oliko punapää siellä?” Rosalie kysyi ääni kireänä kuin venytetty kuminauha. Hänen suunsa oli tiukentunut viivaksi, ja hänen silmänsä tummuneet pikimustiksi. Rebecca ei koskisi Renesmeehen, hän ei sallisi sitä.
”En ole varma, mutta siellä oli vihreää ja sinistä. Rebeccaa en nähnyt”, Alice kertoi. ”En yhtään tiedä, oliko päivä vai yö. Ja siellä oli myös peilejä.”
Bellan mieleen syöksähti muisto hänen ihmisajoiltaan, kun hän oli ollut paossa Alicen ja Jasperin kanssa. He olivat istuneet hotellihuoneessa, kun Alice oli nähnyt huoneen täynnä peilejä, balettistudion. Bella oli mennyt sinne ja kohdannut Jamesin ja samalla melkein kuoleman.
”Alice, tarkkaile Nessien tulevaisuutta ja kerro heti, jos näet jotain vaarallista tai jos näet vilauksenkaan Rebeccasta”, Bella pyysi rauhoituttuaan. ”Jooko?”
”Tietysti.”
”Bella”, Rosalie istahti sängyn reunalle, ”me emme anna Nessielle tapahtua mitään. Jos hän vahingoittaa tätä, hän ei huomaakaan mikä häneen iski, kun hän on jo matkalla helvettiin.”
Rosalie virnisti pienesti saaden Bellan tekemään samoin.
”Kiitos, Rose ja Alice.”
***
Renesmee piirteli ruusuköynnöstä vihkonsa oikean sivun reunaan ajatukset muualla kuin matematiikassa. Hän oli helpottunut siitä, että Jacob ei ollut nostanut meteliä kertomastaan, mutta jokin häntä silti vaivasi. Jacob ei ollut murissut, eikä edes uhannut tekevänsä Jaredille mitään.
Ehkä hän tosiaan otti asian niin hyvin kuin otti. Tai sitten Jake vain salasi oikeat ajatuksensa, jottei loukkaisi minua. Renesmee huokaisi hiljaa saaden Jaredin vilkaisemaan taakseen. Heidän katseensa kohtasivat pariksi sekunniksi ennen kuin poika kääntyi takaisin opettajaan päin. Ja minun pitäisi vielä kertoa Redille, että kerroin!
Palanen ruutupaperia sujahti Renesmeen matematiikan vihkon päälle.
’Mikä on? Olet huokaillut koko tunnin.’
Renesmee painoi kynänsä paperia vasten ja alkoi kirjoittaa vastausta. Kun hän oli saanut kynänsä irti paperista, se katosi nopeasti hänen edestään. Pian lappu sujahti takaisin vastaus mukanaan.
’Kerrottavaa? Toivottavasti jotain mukavaa :)’
’Enpä nyt tiedä. Kerron tunnin jälkeen.’
Lappu ei enää palannut Renesmeen pulpetille, eikä sitä näkynyt Jaredin puolellakaan. He istuivat lopputunnin katseet vihkoissaan, ajatukset toisissaan. Renesmee pelkäsi Jaredin suuttuvan, kun hän kertoisi kertoneensa Jacobille, mutta suuri osa hänestä oli sitä mieltä, ettei tämä tekisi niin. Poika ymmärtäisi, aivan varmasti.
Kellon soitua oppilaat pakkasivat tavaransa laukkuihin ja alkoivat lipua pois luokasta. Katie vilkaisi Renesmeetä ja Jaredia uteliaana kävellessään heidän ohitseen, kun he pakkailivat laukkujaan lähekkäin jutellen hiljaisesti.
”Mitä sinun piti kertoa?”
”Red, ethän suutu tästä?”
”En tietenkään, Ness.”
Renesmee veti laukkunsa vetoketjun kiinni ja katsoi Jaredia suoraan silmiin. ”Minä kerroin Jakelle.”
Jared tiputti penaalin kädestään ja tuijotti tyttöä hätääntyneenä. Mitä? Renesmee oli kertonut Jacobille? Hänen kurkkuaan kuristi, hän oli varma, että tulisi kuolemaan ihmissuden hampaisiin lähipäivinä, ehkä jo tänään.
”Ei, en kertonut kaikkea”, Renesmee lisäsi nopeasti. ”Sanoin… kerroin vain sen, mitä piti tapahtua.”
Jared nyökkäsi hitaasti hänen ilmeensä muuttuessa helpottuneeksi. ”Sinä et siis sanonut, että…”
”En.”
Hymy nousi pojan kasvoille, ja hän tarttui tyttöä käsistä vetäen tämän halaukseen. Tytön poski tuntui lämpimältä hänen omaansa vasten, tämä oli punastunut. Jared painoi pienen suukon Renesmeen hiuksiin ennen kuin päästi tästä irti.
”Et siis ole vihainen?” Renesmee kysyi katse lattiassa. Poika oli saanut veren kohisemaan hänen suonissaan taas kerran.
”Ray, Cullen, menkääpäs tekin jo.”
Renesmee ja Jared katsahtivat opettaja Boltoniin, joka seisoi luokan ovella käskevän näköisenä. Jared poimi lattialta penaalinsa ennen kuin he poistuivat nopeasti luokasta aikomuksena suunnata kohti ruokalaa, mutta Katie, joka seisoi oven takana, tarrasi Renesmeetä käsivarresta heti heidän päästyään käytävälle.
”Jared, ei kai haittaa, jos hieman lainaan Reneetä?”
”Tuota-”
”Hyvä.”
Ennen kuin Renesmee ehti sanoa sanaakaan, Katie oli jo vetämässä häntä eteenpäin käytävällä. Tämä hymyili ja selitti jotain, että tällä oli tärkeää asiaa hänelle. Renesmee vain nyökkäili itsekseen heidän pysähtyessä tyttöjen vessan vaalean oven eteen.
”Vessa?”
”Siellä saamme jutella rauhassa”, Katie selitti työntäessään oven auki.
Vessassa oli valoisaa parin kirkkaan lampun ansiosta. Renesmee ei ollut koskaan käynyt koulun vessoissa, joten kirkkaus sokaisi hänet hetkellisesti, mutta kun hän taas näki, hän ihasteli vessan sisustusta. Seinät oli kaakeloitu alhaalta merensinisillä laatoilla, ylhäältä sinivihreillä. Keskellä seiniä kulki kaistale valkoisia laattoja, joihin oli kaiverrettu koristeellisia koukeroita. Vessakoppien seinät olivat sinivihreitä ja niitä vastapäätä oli kolme lavuaaria, joiden yläpuolella kolme pyöreää peiliä.
Renesmee asteli lähemmäs lavuaareja ja huomasi Lizin ja Susanin seisovan niiden vieressä kasvoillaan uteliaat ilmeet.
”No, oletteko te yhdessä?” Susan kysyi hymyillen.
”Niin, kerro meille, Nessie”, Liz pyysi.
Renesmee katsoi vuorotellen jokaista kolmea tyttöä edessään. ”Ketkä me?”
”Sinä ja Jared!”
”Ai, me… Ei, emme ole.”
Susan ja Liz katsahtivat toisiinsa yllättyneinä, kun Katie kaiveli valkoista laukkuaan nostaen esiin pienen, beigen kirjekuoren.
”Kerro sitten, miksi te suutelitte”, Liz pyysi, ja Renesmee alkoi tuntea olonsa vaivaantuneeksi. ”Tykkäätkö sinä hänestä? Minusta tuntuu vahvasti siltä, että hän tykkää sinusta.”
”Tuota… me olemme vain kavereita Redin kanssa”, Renesmee sanoi kääntyessään katsomaan peiliin. Hänen poskillaan häilyi enää pieni puna.
”Tapailet siis vieläkin sitä toista tyyppiä?” Susan kysyi.
Renesmee oli kääntymässä katsomaan tyttöä, mutta yhden vessankopin oven liikahdus sai hänet pitämään katseensa peilissä. Hän tuijotti ovea peilinkautta ja oli varma, että oli nähnyt jotain liikettä, mutta kuka muka liikkuisi noin nopeasti? Vampyyri, mutta sellaisella ei ollut mitään asiaa vessaan, niin hän oletti.
”Renee?” Katie huhuili ja tökkäsi tyttöä varovaisesti olkapäähän käsissään valokuva. Tämä hätkähti ja käännähti katsomaan häntä. ”Tapailetko sitä toista tyyppiä?”
Renesmee nyökkäsi. ”Joo.” Hän kiinnitti huomiota kuvaan Katien kädessä, siinä olivat hän ja Jared. ”Mikä tuo on?”
Renesmee nappasi kuvan Katielta ja tuijotti sitä tyrmistyneenä. Hän ja Jared suutelivat, olivat painautuneet melkein toisiaan vasten. Renesmee tunsi jonkin vääntyvän solmuun hänen vatsassaan ja veren kohisevan takaisin hänen poskiinsa. Joku oli kuvannut heitä?
”Matthew otti teistä kuvia”, Katie sanoi hiljaa pahoittelevaan sävyyn. ”Kun hän näytti nämä minulle, vannotin häntä hävittämään nämä joka paikasta, mutta hän sanoi, että hänen isosiskonsa oli antanut muutaman kuvan jollekulle. Olen pahoillani Mattin puolesta, hän ei olisi saanut.”
”Ei se mitään kunhan kuvat eivät leviä minnekään. Luuletko, että Mattin isosisko voisi pyytää ystäväänsä hävittämään saamansa kuvat?” Renesmee kysyi saamatta silmiään irti kuvasta.
”Enköhän, mutta saammeko vastauksen Lizin kysymykseen? Miksi suutelitte?”
Renesmee nosti katseensa Katiehen. ”Hän ei kuunnellut minua, joten minun piti hiljentää hänet jotenkin.”
”Jared taisi pitää tavastasi hiljentää”, Liz naurahti, ja he kaikki virnistivät. ”Hei, myönnä nyt, että tykkäät hänestä edes ihan vähän. Etkö tykkääkin?”
Renesmee ei vastannut, mutta tunsi sydämensä pumppaavan verta enemmän ja enemmän poskiin. Mikä oli vastaus? Tykkäsikö hän Jaredista muutenkin kuin pelkästään kaverina? Hän kyllä tiesi, muttei suostunut myöntämään asiaa itselleen.
”Hei, jospa jätämme Reneen nyt joksikin aikaa rauhaan”, Katie sanoi ja nappasi kuvan Renesmeen käsistä. ”Nämä kuvat saivat hänet taatusti hieman pois tolaltaan.”
”Joo”, Susan myöntyi, ”mennään syömään ja jutellaan myöhemmin lisää.” Hän ja Liz lähtivät vessan ovelle ja seisahtuivat sen eteen odottamaan Katieta, joka tunki kuvia takaisin laukkuunsa.
”Kiitos”, Renesmee kuiskasi hiljaa.
”Eipä mitään. Tiedän millaista se on, kun he kyselevät, että tykkäätkö.” Katie hymyili. ”Nähdään biologiassa.”
Renesmee kääntyi peiliin päin ja kuuli oven avautuvan ja sulkeutuvan. Hän asetti kätensä lavuaarin viileälle reunalle ajatukset sekaisina. Lizin kysymys kaikui hänen päässään, eikä kuva hänestä ja Jaredista suutelemassa kadonnut millään hänen silmistään.
Siitä tuntuu olevan niin kauan vaikka siitä on vasta kolme päivää. Hän piteli käsiään lanteillani ja veti minut lähemmäs itseään. Miksi? Tykkääkö hän minusta? Tykkäänkö minä hänestä?
Renesmee avasi hanan ja käänsi veden kylmälle. Hän kasteli kätensä ja vei ne poskilleen, jotta kuumotus lakkaisi nopeammin, mutta se ei tuntunut auttavan. Kuumotus tuntui vain lisääntyvän, kärventävän hänen kasvonsa.
Tyttö huokaisi raskaasti ääneen ja nosti katsettaan katsoakseen itseään, mutta peilistä heijastui hänen lisäkseen joku muu. Punaiset hiukset hipoivat hänen omiaan, tummat silmät välkähtivät.
”Hei”, Rebecca sanoi ystävällisesti ja astui pari askelta kauemmas tytöstä. ”Anteeksi, en kai säikäyttänyt?”
”Pikkuisen”, Renesmee mutisi kääntyessään katsomaan punatukkaista tyttöä. ”Mitä sinä täällä teet? Sinäkö sujahdit tänne aiemmin?”
”Mm, minä.” Rebecca hymyili ja kiersi Renesmeen toiselle puolelle. ”Mitäs sinun ja Jaredin välillä mahtaa olla? Hän taitaa tykätä sinusta.”
”Miten niin? Me olemme vain kavereita. Kysy vaikka Rediltä.”
Rebecca naurahti. ”Jos kysyisin häneltä, mitä mieltä hän on sinusta, hän ei osaisi vastata. Tiedätkö miksi?” Renesmee pudisti päätään. ”Koska hän ei uskaltaisi myöntää minulle, mitä todella ajattelee sinusta!”
Rebecca sulki hanan, jonka Renesmee oli jättänyt päälle ja katseli tätä päästä varpaisiin.
”Oliko sinulla asiaa?” tämä kysyi ottaessaan paperipyyhkeen lavuaarin reunalla olevasta pinosta.
”Jared ei suostunut myöntämään sitä, että te suutelitte. Hän väitti koko ajan, että minä vain höpötän omiani, mutta ilmeisestikään asia ei ole niin. Te suutelitte, eikö totta?”
Renesmee heitti paperipyyhkeen roskakoriin lavuaarien alla. ”Entä sitten?”
”Poikaystäväsi ei taida tietää asiasta? Mitähän hänkin sanoisi, jos kuulisi?”
Renesmee värähti Rebeccan suun vääntyessä vihjaavaan virneeseen. Hänen sydämensä alkoi taas hakata, mutta tällä kertaa eri syystä. Mitä tämä oikein tarkoitti? Uhkailiko tämä häntä?
”Ei taitaisi tykätä. Jaredista tulisi koiranruokaa”, Rebecca tuumasi ja työnsi kasvonsa lähelle Renesmeen omia. ”Tai sitten kävisi aivan toisinpäin, etkä sinä pitäisi kummastakaan lopputuloksesta, ethän?” Hän sipaisi hiussuortuvan pois tytön kasvoilta ennen kuin peruutti muutaman askeleen ja pudotti valkoiselle kaakelilattialle paperinpalan. ”Ai niin, ihania kuvia muuten”, Rebecca lisäsi naurahtaen ja katosi.
Renesmee tuijotti lattialla lojuvaa paperinpalaa pelästyneenä. Hän oli hetken aikaa luullut, että Rebecca tekisi hänelle jotain, asettaisi veitsen hänen kurkulleen ja pyytäisi jonkinlaista palvelusta. Mitä hän olisi silloin tehnyt? Luottanut siihen, että Alice olisi nähnyt hänet täällä ja tullut pelastamaan hänet?
Mitä ihmettä tuo oli?
Tyttö tunsi parin kyyneleen vierähtävän poskelleen toistaessaan Rebeccan sanoja mielessään. Aikoiko tämä kertoa Jacobille? Oliko tällä kuvia, joita voisi näyttää hänen sielunkumppanilleen? Renesmee puristi lavuaarin reunaa ja tunsi hermostuvansa. Hänen pitäisi taatusti tehdä jotain, muuten Rebecca kertoisi Jacobille.
Hän ei pyytänyt mitään! Mistä hemmetistä minä siis tiedän, mit-
Paperinpala lattialla näytti kutsuvan Renesmeetä luokseen. Hän astui pari askelta lähemmäs sitä ja kumartui sen ylle. Hän ja Jared. Renesmee otti paperin kätensä huokaisten ja oli jo tunkemassa sitä harmaan hupparinsa taskuun, kun huomasi tekstiä sen takana. Mustalla tussilla, tikkukirjaimilla oli kirjoitettu neljä paksua kirjainta kuvan taakse.
AUTA!
A/N: Tuosta kohdasta, kun Nessie ja Jake istuvan autotallin takana, Nessien tunteita en kuvaillut, koska juttu on täysin Jaken näkökulmasta, koska Jake muistelee sitä, mutta kyllä te tiedätte varmaan, miltä tytöstä tuntui. Joo, mut jos mie en sano enempää tästä luvusta, vaan annan teidän heitellä mua risuilla/ruusuilla?
-
Oii, jatkoa tuli : ))
Auta ;o Rebeccako sen kirjotti?
Hmmm, tää tulee mielenkiintosemmaks kaiken aikaa :D
Jatkoo? ;>
-
Jos vielä kosket Nessiehen, en takaa, että elät kymmentä sekuntia kauempaa.
GO JACOB! GO JACOB! :)
Ja mitä helvettiä se punapää nyt oikeen kuvittelee tekevänsä? Joku salakavala juoni taas. Rosalien olis pitäny repii se äämä palasiks jo silloin, ku Rebecca oli ihminen :D
Jatkoa, jos saan pyytää :)
P.s: Meinasin alkaa pätee, että ei vampyyrit syö, (siis ku Nessie halus sen omenan) mutta muistinkin, että Nessiehän on puolivampyyri :D HYVÄ MINÄ ^^
-
Jos vielä kosket Nessiehen, en takaa, että elät kymmentä sekuntia kauempaa.
GO JACOB! GO JACOB! :)
Just niin.
Eipä mulla oo muuta konkreettista sanottavaa. (Btw, huomasin että joka luvun jälkeen sanon samat jutut. Täytyypä koittaa sanoa jotain muuta.)
-
oli hyvä luku, en tiiä mitä muuta sanoo. paitsi että jatkoa !
-
Oih... Suosin niin paljon Jaredii Jaken sijasta <3 sori vaan kaikki koirafanit!!! :D
Mut onks se Rebeccan kirjottama viesti hänen sen kivemman persoonan jäljiltä vai kenties kokonaan fuskua...?
Hmm... :D Tää käy mielenkiinoseks.. ;)
-
Hienosti kirjoitettu luku. Pidin siitä, että Alice näkee nyt vähän sumeammin, niin tulee jännitystä tarinaan. Rebecca meni siis hämmentämään tätä Jacob - Nessie - Jared kuviota. Rosalie - fanitukseni kasvaa luku luvulta.
Kiitos taas piristävästä lukuhetkestä, pidän todella tästä ficistä.
Jatkoa odotellessa. ;D
-
SabSab, kiitos kommentistasi :) Juu, kyllähän Becca sen kirjoitti (mutta miksi?). Jatkoa tulee EHKÄ viikonloppuna (luvussa 17 on sen verran hommia, että että.. siit tulee pitkä, mutta ehkä katkaisen sen törkeästi :D).
katriqqq, kiitos kommentistasi :) Beccalla on suunnitelma (eli kuten sanoit, salakavala juoni), joka.. hmm.. Noh, sanotaan, että se ei ihan vielä selviä, täytyy ootella jonkin aikaa.
Annoy, kiitos kommentistasi :) Jacobia toivotaan siis Jaredin kimppuun.. Juu, joskus on hankala keksiä uutta kommentoitavaa.
empö, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että pidit.
UntenLaiva, kiitos kommentistasi :) Jaa-a, hyvä kysymys. Sitä kannattaakin miettiä (mut ens luvus asiaa valaistaan).
Embry, kiitos kommentistasi :) Jep, itse olen ymmärtänyt, että Jaken läsnäolo häiritsisi muutenkin sen näkemiskykyä (eikä vaan niin kuin sumenna niiden tulevaisuutta, joissa osapuolena on Jake). Becca hämmentää soppakauha kädessä. Mukavaa, että pidät.
Purriainen, kiitos kommentistasi :) Mietiskelin tuossa lukua kirjoittaessani, että arvaakohan kukaan, mistä mahtais olla kyse, mutta se saattaa kyllä vähän yllättää, koska.. niin (tai katsotaan sitten, kun asia paljastuu/käy toteen..). Voii, kyllä tunteet tulevat käymään kuumina, lupaan sen :D
Kiitos kaikille kommenteista, piristitte mun päivää! Luku 17 ilmaantuu viikonloppuna tai ensi viikolla (riippuu, että saanko sen kokonaan kirjoitettua, koska se tulee olemaan aika pitkä, mutta jos laitan kahtia, saan sen kyllä aika suurella todennäköisyydellä viim. sunnuntaina tänne).
-
Luku 17 - Suudelma
Kylmä käsi laskeutui Renesmeen olkapäälle hänen asettaessa vesipulloa tarjottimelle. Silmäkulmastaan hän näki punaiset hiukset, jotka heilahtivat toisen kasvojen peitoksi käden kadotessa hänen olkapäältään. Renesmee otti nopeasti yhden banaanin ja kiirehti sitten Jaredin luokse katsomatta eteensä. Hän tunsi katseen porautuvan selkäänsä, väreiden lävistävän hänen kehonsa.
Miksi Rebecca piti häntä silmällä?
Renesmee laski kuvan käsistään keittiönpöydälle ja siveli sen reunoja etusormellaan. Tuntui kuin hän olisi tuijotellut kuvaa jo ikuisuuden ja miettinyt, mitä Rebecca halusi. Tämä oli pitänyt häntä silmällä pari päivää, muttei kertaakaan ollut sanonut sanaakaan. Renesmee oli yrittänyt olla ottamatta huomioon Rebeccaa, mutta Jared oli huomannut hänen hieman oudon käyttäytymisensä.
”Onko kaikki hyvin?”
Renesmee kohotti katseensa pöydän keskelle asetetusta tarjottimesta. ”Joo, tietenkin.”
”Miksi vaikutat niin hermostuneelta?” Jared ihmetteli.
Renesmee tuijotti pojan ohitse pöytään, jossa hänen perheensä istui yhdessä Rebeccan ja Dominicin kanssa lievästi kireissä tunnelmissa. Rebecca nojasi vasten Dominicin kylkeä katse hänessä.
”Ness?”
”Mitä?”
”Onko jotain sattunut?”
”Ei, olen vain vähän väsynyt.”
Kuva lennähti lattialle Renesmeen huitaistessa kättään pöydän päällä. Mihin Rebecca tarvitsi hänen apuaan? Kyse tietty oli hänen isästään, mutta halusiko tämä apua Edwardin unohtamiseen vai hurmaamiseen?
Parempi etten ota selvää asiasta. Parempi vain pysyä erossa koko Rebeccasta, mutta… Renesmee kääntyi tuolissaan ympäri ja katseli ikkunasta avautuvaa näköalaa metsään. Pari oravaa hyöri männyn ympärillä leikkisästi. Ei, hän ei kerro Jakelle. Hän ei edes tietä, kuka Jake on! Hän ei ole koskaan nähnyt tätä.
Tyttö tuijotteli vihreää näkymää silmiensä edessä ja huokaisi ääneen. Pelkästään Jared ei ollut kysellyt, oliko hän kunnossa. Hänen äitinsä ja tätinsä olivat myös olleet hänen perässään ja kyselleet, miten hän voi, mitä hän oli tehnyt…
”Saammeko tulla?”
Renesmee vilkaisi ovelle, Bella, Rosalie ja Alice seisoivat sen suulla. Hän nyökkäsi myöntävästi kolmikolle ja sujautti kuvan nopeasti tyynyn alle piiloon.
”Onhan kaikki hyvin?” Bella kysyi ilmaantuessaan sängyn laidalle.
”Eihän ole tapahtunut mitään omituisia asioita?” Rosalie kysyi heti perään.
Renesmee vilkaisi heitä kaikkia kolmea vuorotellen ja pudisti päätään. ”Kaikki on hyvin! Voisitteko lakata kyselemästä tuota? Alkaa ärsyttää, kun olette koko ajan perässäni, ettekä anna melkein edes hengittää!” Hän suuntasi katseensa Aliceen, joka katseli häntä mietteliäänä. ”Sinä olet nähnyt jotain, etkö olekin? Mitä ikinä oletkaan nähnyt, sanon, ettei se tule toteutumaan, kun te suunnilleen varjostatte minua.”
Renesmeestä oli alkanut tuntua, että he tiesivät jotain Rebeccasta. Alice oli saattanut nähdä heidät vessassa, mutta jos näin oli, miksi he eivät myöntäneet sitä? Oliko heillä jotain salattavaa?
Renesmee painoi leukansa tuolin selkänojalle ja sulki silmänsä. Oli ihan hiljaista, liiankin, mutta se ei häntä haitannut. Hän kaipasi rauhaa selvittääkseen Rebeccan takia sotkeutuneet ajatuksensa ja tunteensa. Aivan, Jared oli ollut hänen mielessään viime päivinä luvattoman paljon.
Red, mitä sanoisit, jos kertoisin välittäväni sinusta ihan liikaa? Mutta välitänkö minä?
Pieni hymy nousi tytön kasvoille hänen muistellessa muutamien päivien takaista suudelmaa. Jared oli ollut lempeä, niin lämmin, vaikka tämä olikin tuntunut kylmältä hänen ihoaan vasten. Eikä tämä ollut yrittänyt työntää häntä pois, päinvastoin. Jared oli vetänyt häntä lähemmäs itseään.
En ymmärrä. Haluaisin kysyä häneltä, mitä hän ajattelee siitä, mutta en uskalla. Renesmee vei toisen käden poskelleen, se oli lämmin. Pelkkä ajatuskin suudelmasta sai hänen verensä liikkumaan hurjasti kohti kasvoja. Tosin, ei siinä mitään väärää olisi, mutta me puimme asian läpi jo. Molempien mielestä se oli pelkkä erehdys. E-r-e-h-d-y-s. Mutta oliko se sittenkään?
Lämmin ailahdus sydämessä sai Renesmeen hätkähtämään ja nousemaan ylös. Hän käveli lattialla lojuvan kuvan luo, otti sen käteensä ja katsoi sitä hymyillen, kaipausta silmissään.
Oli se, pakko sen oli olla. Red sanoi niin, eikä hän ollut myöntänyt tädilleen, että olimme suudelleet ja... Hän pudisti päätään ja painoi kuvan rintaansa vasten. Ketä minä oikein yritän huijata? Se ei ollut erehdys.
***
Matematiikan tunti oli lopuillaan, ja oppilaat käyttäytyivät hieman levottomasti kuiskuttelemalla toistensa kanssa ja lähettelemällä lappusia. Opettaja Bolton istui pöytänsä takana keskittyneenä, eikä kiinnittänyt minkäänlaista huomiota luokkaan. Se oli outoa, yleensä hän ei sallinut minkäänlaista häiriköintiä.
Outoa oli myös se, että kaksi oppilasta istui paikoillaan aivan maltillisesti ja tuntui keskittyneen tehtäviin, vaikka molemmat olivat ajatuksissaan. Punatukkainen tyttö suttasi lyijykynällään tyhjää vihkon sivua ja mietti, mitä tekisi viikonloppuna. Hänen ajatuksensa olivat katkonaisia, jokseenkin väkinäisiä, mutta hänen oli pakko ajatella jotain, mitä tahansa, jottei paljastaisi oikeita ajatuksiaan vieressään istuvalle pojalle, joka tarkkaili häntä silmäkulmastaan.
Voisimme lähteä Nicin kanssa vaikka käymään Kanadassa, se olisi kivaa. Tai sitten… En tiedä!
Rebecca nosti katseensa vihkon sivusta ja huokaisi hiljaa ääneen. Hän oli salaillut ajatuksiaan siitä lähtien, kun oli kuullut Renesmeestä ja Jaredista metsässä. Koko touhu kävi hänen voimilleen ja hermoilleen, ja toisinaan hän halusi vain huutaa ja luovuttaa, mutta ei hän voinut. Hän ei saisi pilata suunnitelmaansa, ei nyt.
Soisipa kello jo, jotta… Niin.
Rebecca oli pelännyt äänen hänen päässään pilaavan kaiken tupsahtamalla esiin kesken koulupäivän, mutta ääni olikin ollut hiljaa ja pysynyt poissa. Se oli alkanut riekkua vasta sitten, kun Rebecca oli turvallisesti päässyt kotiin, kauas Edwardista. Kaikki oli siis tähän asti mennyt hyvin, mutta pari pientä ongelmaa oli, Renesmee ja Rosalie.
Renesmee ei ollut ottanut häneen laisinkaan yhteyttä sen jälkeen, mitä vessassa oli tapahtunut. Tyttö oli suorastaan vältellyt häntä, karttanut kuin jotain tarttuvaa tautia. Kyllähän Rebecca oli arvannut, että näin kävisi, Renesmee ei auttaisi häntä, mutta se ei ollut paha takaisku. Hänellä oli vielä yksi suunnitelma käyttämättä.
Mutta toisin kuin Renesmee, Rosalie oli ollut hänen perässään kuin vainukoira, seurannut häntä lähes joka paikkaan. Vaalea vampyyri oli ahtanut hänet pari kertaa pieneen tilaan yhdessä Edwardin kanssa, jolloin hänen oli tosiaan täytynyt keskittyä, jottei tekisi mitään, mikä pilaisi hänen suunnitelmansa. Mutta kerran ruokalassa lipsahdus oli ollut erittäin lähellä.
Rebecca istahti epäröiden Edwardin viereen, Rosalieta vastapäätä, ja Dominic asettui hänen viereensä. Hän tunsi Culleneiden katseet itsessään hipaistessaan vahingossa Edwardin käsivartta omallaan. Väreet kulkivat Rebeccan kehon lävitse saaden hänen ajatuksensa poukkoilemaan hallitsemattomasti sinne tänne, mutta tuntiessaan Dominicin käden hiuksissaan hän sai ajatuksensa taas hallintaan.
Bellan alkaessa jutella Edwardin kanssa, Rebecca jäi tuijottamaan pöydän valkoista pintaa, josta hyvin haaleasti heijastuivat Rosalien kasvot. Punahiuksinen tyttö vaipui hetkeksi tiedottomuuteen eikä kuullut puhetta ympärillään. Hän alkoi vaarallisesti kallistua oikealle, kohti Edwardia, jonka olkapäätä hänen päänsä jo kosketti, kun Rosalie alkoi murista saaden hänet säpsähtämään hereille ja painautumaan nopeasti vasten Dominicin kylkeä. Bella ja Alice katsoivat Rebeccaa, joka yritti olla huomaamatta heidän katseitaan näpläämällä tummahiuksisen pojan hupparin naruja hermostuneena. Vahinko oli ollut lähellä, hän oli melkein pilannut kaiken.
Kello alkoi piristä saaden Rebeccan hätkähtämään ja pakkaamaan laukkuaan nopeasti. Hän vilkuili samalla Edwardia, jonka pöytä oli jo lähes tyhjä. Hänen pitäisi avata suunsa nyt tai kaikki menisi pieleen, ja hän joutuisi siirtämään tätä ensi viikkoon.
Onnea, ääni toivotti hiljaa hänen päässään. Älä pilaa tätä.
”Edward”, Rebecca henkäisi juuri kun poika oli lähdössä ovelle. Tämä kuitenkin kääntyi katsomaan häntä uteliaana, jokseenkin varautuneena. ”Voimmeko jutella? Se vie vain hetken.”
Edward tuumi hetken ennen kuin nyökkäsi. ”Hyvä on. Mitä asiaa sinulla on?”
”Odota hetki.” Rebecca kääntyi kohti opettaja Boltonia, joka seisoskeli opettajanpöydän takana odottaen, että oppilaat lähtisivät luokasta. ”Bolton, voisimmeko me jäädä tänne hetkeksi juttelemaan? Lukitsemme oven sitten, kun lähdemme.”
Bolton rypisti otsaansa ja otti suorakulmaiset silmälasit päästään. ”Kaipa se käy, minulla on kiire Phoenixiin. Mutta muistakaakin lukita ovi!”
”Tietysti.”
Opettaja keräsi nopeasti muutamia papereita kasaan, pisti ne mustaan salkkuunsa ja lähti sitten vauhdilla luokasta jättäen oven raolleen. Rebecca käänsi katseensa takaisin Edwardiin ja hymyili ystävällisesti. Hänen ajatuksensa olivat livetä raiteiltaan, mutta hän sai ne kuriin ennen kuin mitään paljastavaa syöksähti ilmoille. Hän ei saisi pilata tätä tässä vaiheessa!
”Olet varmasti huomannut, että minä ja Nic olemme tulleet hyvin toimeen taas?”
”Olen. Dominic on ollut hyvin iloinen sen takia. Sinäkin tunnut olevan.”
Rebecca nyökkäsi pienen epävarmuuden piston iskiessä häneen. Halusiko hän todella tehdä tämän? ”Niin olen ja siitä halusinkin puhua.” Hän laski laukkunsa tuolilleen ja tunsi kouristuksen sydämessään, kuuli kaukaisen äänen protestoivan hänen päässään, mutta hän koetti olla välittämättä siitä. Hän halusi tätä, hän ei perääntyisi nyt. ”Minä ja Nic olemme alkaneet rakentaa suhdettamme uudestaan ja lähdemme ehkä Kanadaan lähiaikoina.”
”Suhteen alkulähteille vai?” Edward kysyi ristiessään kätensä rinnalleen tarkkaillen tytön ilmeitä ja käytöstä tarkkaavaisesti.
”Aivan. Hän rakastaa minua valtavasti ja yrittää kovasti auttaa, jotten juoksisi perässäsi ja itse asiassa hänestä on ollut paljon apua”, Rebecca kertoi yrittäen kuulostaa iloiselta. ”Haluan pyytää anteeksi käytöstäni, Edward. En olisi saanut yrittää tulla sinun ja Bellan väliin.”
Edward kurtisti kulmiaan, ja Rebecca pelkäsi hetken, ettei tämä uskonutkaan häntä, mutta pian tämä hymyili vinosti ja naurahti hiljaa.
”Tarkoitat sinä tuota todella?”
”Miksi en tarkoittaisi?”
Edwardin huulet mutristuivat. ”En tiedä. Ehkä siksi, koska pidät ajatuksiasi kurissa. Et ajattele vapaasti, enkä minä siis tiedä, puhutko nyt totta.”
”Miksi minä valehtelisin?” Rebecca kysyi astuessaan askeleen lähemmäs Edwardia katse tämän kullanruskeissa silmissä. Hän ei enää tuntenut epävarmuutta, halu oli vallannut hänen kehonsa.
”Taidat tietää itsekin vastauksen.”
He tuijottivat toisiaan arvioivasti, ja Rebecca astui vielä yhden askeleen lähemmäs poikaa, joka yritti saada selkoa hänen ajatuksistaan. Ne oli kuitenkin salattu, eikä tämä saanut minkäänlaista vihiä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi ennen kuin oli jo myöhäistä.
***
Miksi meillä pitää olla viimeiset tunnit eri paikoissa? Ärsyttää kävellä kakkosrakennukselta vitosrakennukseen.
Dominic työnsi vaaleankellertävän rakennuksen ulko-oven auki ja sujahti vikkelästi ulos oppilaiden joukkoon. Hän ei kuitenkaan lähtenyt kävelemään parkkipaikalle vaan kohti rakennusta, jossa Rebeccalla oli ollut viimeinen tunti yhdessä Edwardin kanssa. Hän toivoi, ettei poika olisi vielä kerinnyt lähteä, koska halusi kysyä tältä, mitä Rebecca todella ajatteli. Tyttö oli muutamia päiviä sitten metsästä tultuaan pyydellyt anteeksi käytöstään ja sanonut haluavansa yrittää hänen kanssaan vielä.
”Nic.”
Dominic nosti katseensa pelikorteista, joita hän piteli käsissään istuessaan pöydän ääressä Jaredin kanssa. He olivat pelanneet korttia jo pitkään ja jutelleet samalla Culleneista, mutta pikku hiljaa peli oli alkanut käydä väsyttäväksi, ja he olivat olleet aikeissa lopettaa.
”Becky”, Jared sanoi ja heilutteli korttejaan huolimattomasti, ”tuletko pelaamaan?”
Rebecca istahti veljenpoikansa viereen pudistaen päätään. ”Haluaisin jutella Nicin kanssa.”
”No, jutelkaa”, Jared kehotti laskiessaan korttinsa pöydälle.
”Kahdestaan, Jar, joten olisitko niin kiltti ja poistuisit?”
Jared kohautti olkiaan, mutta nähdessään Rebeccan varoittavan katseen hän nousi nopeasti pystyyn ja viiletti ulos keittiöstä. Osa pöydällä lojuvista korteista lennähti lattialle ilmavirtauksen myötä.
”Sait siis vihdoin ajateltua tarpeeksi?”
Rebecca nyökkäsi poimiessaan yhden kortin käteensä. ”Joo. Tajusin, että olen ollut tyhmä.”
”Niin oletkin ollut”, Dominic myönsi ja naputti korttejaan pöytää vasten, ”mutta niin minäkin olen tainnut olla.”
”Miten niin?” Rebecca ihmetteli kohottaessaan katseensa poikaan, joka oli täysin ilmeetön.
”Vedin taas omia johtopäätöksiäni ajatuksistasi tänään. Luulin, että ajattelet taas Edwardia, vaikka sinulla tosiaan taisi olla muuta mielessäsi.”
”Niin olikin, mutta ymmärrän kyllä, miksi luulit niin. Olen koko ajan ajatellut Edwardia, juossut hänen perässään ja pilannut välini Culleneihin, mutta nyt olen päättänyt muuttua. Aion jättää Edwardin rauhaan ja haluan sinun auttavan minua.”
Dominic tiputti kortit kädestään ja nojautui lähemmäs Rebeccaa, joka hymyili hänelle lämpimästi. Tämäkö muuttuisi? Tämä unohtaisi Edwardin ja haluaisi hänet taas vierelleen?
”Nic, haluan olla sinun kanssasi”, Rebecca kuiskasi tarttuessaan poikaa kädestä. ”Haluan takaisin ne vanhat ajat, jolloin olimme erottamattomat.”
Ilo täytti Dominicin mielen, lämpö valtasi hänen sydämensä. Sanat kuulostivat niin uskomattoman kauniilta hänen korviinsa, että hän hetken aikaa luuli näkevänsä unta. Oliko Rebecca tosissaan? Halusiko tämä aivan varmasti hänet?
”Minä…”, Rebecca epäröi hetken, ”rakastan sinua.”
Dominicin suu vääntyi hymyyn, ja hän kiipesi pöydän yli tytön luokse asettuen tämän syliin hajareisin. Hän otti tämän kasvot käsiinsä, katsoi tätä suoraan silmiin ja painoi huulensa tämän omille.
”Oletko tosissasi? Puhuthan nyt totta?” Dominic kysyi kuiskaten pujottaessaan sormensa Rebeccan sormien lomaan.
”Puhun”, tämä vastasi ja suikkasi suukon hänen poskelleen. Tytön silmissä vilahti kuitenkin pieni pelko, epävarmuus, mikä jäi pojalta huomaamatta. ”Nic, autathan minua unohtamaan Edwardin kokonaan?”
Dominic painoi kylmät huulensa Rebeccan leualle ja lähti kuljettamaan niitä alemmas. Hän pysähtyi tytön solisluun kohdalle ja sanoi: ”Totta kai.”
Dominic oli ollut sinä iltana onnellinen ja päässyt taas lähemmäs Rebeccaa, joka oli seuraavina päivinä kiehnännyt hänessä kiinni niin koulussa kuin kotonakin ja kiehnäsi edelleen. Se tuntui mukavalta, mutta jokin häntä häiritsi. Hänellä oli parin päivän ajan ollut sellainen tunne, että jotain oli pielessä, mutta hän ei ollut keksinyt, mitä.
Bella, Alice ja Rosie. Dominic näki tyttöjen seisovan vitosrakennuksen ulkopuolella ja tervehti näitä nostamalla kättään, mutta nämä olivat kuin eivät olisi huomanneetkaan. Niin, eihän minua voi tervehtiä.
”Minne olet menossa?” Rosalie kysyi Dominicin tarttuessa vaaleapuisen oven kahvaan.
”Hakemaan Rebeccaa”, tämä vastasi kääntymättä katsomaan tyttöä.
”Voi, pelkäätkö, että hän käy Edwardiin kiinni tunnin loputtua?”
Dominic ei vastannut, riuhtaisi vain oven auki ja marssi sisään rakennukseen. Valkokeltaiset seinät naulakkoineen vilisivät hänen ohitseen hänen melkein juostessa kohti matematiikan luokkaa. Hän ei ymmärtänyt, miksi hän yhtäkkiä oli alkanut juosta.
Rosie vain kiusaa, joten rauhoitu! Ei Rebecca ole iskenyt Edwardiin kiinni.
Opettaja Bolton käveli Dominicia vastaan kiireisen näköisenä saaden pojan miettimään, olisiko Rebecca jo mennyt? Edward ei ainakaan ollut, koska Bella odotti tätä ulkona.
Saavuttuaan viimein oikealla käytävälle, Dominic kuuli puhetta matematiikan luokasta. Hän käveli hiljaisin askelin hieman raollaan olevalle ovelle ja kurkisti sisään, Edward ja Rebecca tuijottivat toisiaan. Hän oli astumassa luokkaan, mutta jähmettyikin paikoilleen Rebeccan painaessa huulensa nopeasti Edwardin omille ja kietoessaan kätensä tämän ympärille tiukasti.
Mitä? Ei!
Dominicin silmät laajenivat järkytyksestä ja mustuivat vihasta, joka levisi hänen koko kehoonsa. Hän alkoi täristä, kädet painuivat nyrkkiin, ja hän tunsi suurta halua lyödä jotain, jotakuta. Miksi? Oliko Rebecca vain vedättänyt häntä? Oliko hänen rakkaansa vain käyttänyt häntä hyväkseen?
Dominicin onneksi Edward sai työnnettyä Rebeccan pois läheltään, jolloin tyttö lensi päin pöytäänsä ja kaatui lattialle vetäen tuolin kumoon. Edward vilkaisi ovelle nopeasti ja kohtasi Dominicin vihaa ja pettymystä leimuavan katseen ennen kuin tämä katosi käytävään.
Ei, ei minun Rebeccani! Kuinka hän saattoi? Helvetti!
Dominic puristi laukkunsa hihnaa ja tunsi sydämensä repeytyvän. Se sattui niin paljon, että hänen oli paha olla, hänen teki mieli vain kuolla. Hän oli luottanut Rebeccaan, hän oli suojellut tätä Rosalielta ja rakastanut tätä, mutta nyt tämä oli mennyt pettämään hänet.
Ja sinä muka halusit lähteä Kanadaan! Niin, Edwardin kanssa tietysti!
Sydämestä oli kadonnut kaikki lämpö, se oli revennyt kahdeksi kappaleeksi. Dominicista tuntui kuin häntä olisi isketty jääkylmällä miekalla rintaan. Hänen tunteensa olivat sekaisin, täysin vihan ja katkeruuden valloittamia. Eikö hän ollut rakastanut Rebeccaa tarpeeksi? Oliko hän tehnyt jotain väärin ja ajanut tytön Edwardin syleilyyn?
”Hei, Nic!”
Dominic katsahti taakseen ja näki Renesmeen ja Jaredin kävelevän häntä kohti hymyt kasvoillaan. Hän mutisi jotain tervehdyksen tapaista ja lähti sitten kävelemään hitaasti poispäin heistä.
”Mikä sinulla on?” Jared kysyi hänen ja Renesmeen pysähtyessä matematiikan luokan eteen. ”Näytät siltä kuin olisit juuri saanut tyttöystäväsi kiinni pettämisestä.”
Dominic pysähtyi paikoilleen ja kääntyi hetkeksi Jarediin päin. ”Aika hyvin arvattu.” Hän vilkaisi luokan ovea ennen kuin syöksähti nopeasti juoksuun ja katosi.
”Mitä tuo oli?” Renesmee ihmetteli Edwardin ilmestyessä ulos luokasta jokseenkin pettyneen näköisenä. ”Isä? Mitä-”
”On ehkä parempi, jos et tule kotiin tänään”, tämä sanoi hiljaa.
”Miksi?”
Edward otti tyttärensä hetkeksi halaukseen. ”Etköhän kohta näe.” Hänkin katosi yhtä nopeasti pois kuin Dominic jättäen Renesmeen tuijottamaan Jaredia kysyvänä.
”Red, mistä tässä on oikein kyse?”
Samassa Rebecca ilmestyi käytävälle laukku olallaan, etsivä ilme kasvoillaan. Hän ei ehtinyt huomata Jaredia tai Renesmeetä, kun hänet jo oli työnnettyä vasten seinää, ja kaksi silmäparia tuijotti häntä tiiviisti.
”Mitä sinä teit?” Jared alkoi tivata kuulostaen vihaiselta. Hänen kullanruskeat silmänsä alkoivat hitaasti tummeta ruskeiksi.
”En mitään”, Rebecca vastasi ja työnsi pojan pois luotaan.
”Teitpäs! Nic oli täällä ja näytti niin vihaiselta, ettet uskokaan! Ja Edward, hän oli pettynyt. Joten, mitä sinä teit?”
Rebecca tuhahti ja vilkaisi Renesmeetä, joka oli ristinyt kätensä rinnalleen ja naulinnut katseensa häneen. ”Mikset käytä taitoasi ja lue? Vai etkö pysty lukemaan tällaisia asioita?”
”Minä voin arvata, mitä teit. Miksi, Becky? Esitit koko ajan! Tajuatko, ett-”
”Tajuatko sinä”, Rebecca huudahti ja tarrasi Renesmeetä käsivarresta, ”että olet yhtälailla samanlainen kuin minä? Suutelet varatun tytön kanssa, pitelet häntä muutenkin lähelläsi, mutta syytät silti minua petturuudesta!”
Jared astui pari askelta lähemmäs tätiään. ”Päästä irti Nessistä. Päästä!”
Yhdessä hetkessä Renesmee tempautui irti Rebeccan otteesta, ja Jared nappasi tytön syliinsä. Rebecca oli painettu uudestaan seinää vasten, ja käsi oli asettunut hänen kurkulleen. Kuului murinaa, raivoisaa sellaista. Rosalie piteli Rebeccaa tiukasti otteessaan, ja Bella seisoi hänen vieressään kädet puuskassa, ilme vihaisena.
”Kannattaisi totella, kun veljenpoikasi käskee päästämään tyttärestäni irti”, Bella sähähti ja kääntyi katsomaan Renesmeetä, joka oli painautunut Jaredin rintaa vasten. ”Onko kaikki kunnossa?”
”On”, Renesmee vastasi hiljaa.
”Mutta sinulla kaikki ei olekaan kunnossa, punapää”, Rosalie naurahti pilkallisesti vetäessään Rebeccan irti seinästä ja asettaessaan tämän kädet selän taa. ”Kaikki vihaavat sinua! Sinusta ei ole tämän päivän jälkeen jäljellä muuta kuin tuhkat.”
Rebecca yritti rimpuilla irti Rosalien otteesta, mutta tämä potkaisi häntä jalkoihin. ”Oletko varma? Entä, jos minä teenkin sinusta hakkelusta?”
”Epäilen”, Bella sanoi tarttuessaan Rebeccaa käsivarresta. ”Nessie”, hän vilkaisi taas tytärtään, ”sinun olisi parempi mennä jonnekin täksi päiväksi.”
Renesmee oli aukaisemassa suutaan sanoakseen vastaan äidilleen, mutta Jared oli nopeampi ja kerkesi aloittaa puhumisen ennen häntä.
”Rouva Cullen, Ness voi tulla minun luokseni. Pidän hänestä huolta, lupaan sen.”
Bella mutristi huuliaan Rebeccan yrittäessä riuhtoa itsensä vapaaksi. ”No, kyllä se käy minulle.” Hän nyökkäsi hyväksyvästi heidän lähtiessä kävelemään pitkin käytävää. ”Nähdään huomenna, Nessie.”
Jared ja Renesmee katselivat, kun Rosalie ja Bella vetivät Rebeccaa mukaansa ja katosivat pian kulman taakse. He kuulivat murinaa ja huutoa, joka lakkasi kuitenkin nopeasti, melkein kuin seinään. Renesmee vilkaisi huolestuneena Jaredia, joka laski hänet jaloilleen, mutta piteli silti lähellään.
”Anteeksi”, tämä sanoi.
”Miksi sinä anteeksi pyydät?” Renesmee ihmetteli painautuessaan Jaredin kylkeä vasten. He lähtivät hitaasti kävelemään kohti ulko-ovia.
”Beckyn takia ja myös sen, että päätin napata sinut luokseni täksi päiväksi”, poika selitti.
”Ei se mitään, tulen ilomielin luoksesi. Eivätkä Rebeccan tekemiset ole sinun syytäsi.”
Jared naurahti kolkosti. ”Minun olisi pitänyt tietää, mitä hän suunnittelee. Minun olisi pitänyt lukea se hänestä!”
”Red, älä vähättele itseäsi. Rebecca salasi hyvin kaiken jopa isältäni, joka tietää kaiken!” Renesmee pysähtyi ja käänsi Jaredin itseään päin. ”Se ei ole sinun syytäsi.”
”Tiedän, mutta minusta tuntuu vain niin pahalta.”
”Ja minä olen huolissani. Pelkään, että joku vahingoittuu tai kuolee.”
Jared veti Renesmeen lohduttavaan halaukseen. ”Tuskinpa niin käy kenellekään perheestäsi, joten ole huoleti.” Hän painoi huulensa kevyesti tytön poskea vasten ja katsoi tätä sitten silmiin. Muutama kyynel oli kastellut tämän ripset, saanut ripsivärin tuhrimaan silmänaluset. ”Hei, mennään meille ja koetetaan unohtaa kaikki paha. Saat vihdoin tavata Lucrezian.”
Renesmee pyyhkäisi kyyneleet kasvoiltaan ja hymyili surullisesti nyökätessään. Hän tosiaan pelkäsi, mutta Jared sai hänen olonsa paremmaksi ja pelon väistymään. Se tuntui ihmeelliseltä, aivan kuin Jasper olisi ollut paikalla muuntelemassa hänen tunteitaan. Mutta Jasper oli muiden Cullenien ja Rebeccan kanssa matkalla kotiin selvittelemään asioita.
Toivottavasti kaikki menee hyvin. En halua joutua hautaamaan vanhempiani tai ketään muutakaan perheestäni.
***
Hopeinen Volvo ja valkoinen Mercedes pysäköivät Cullenien talon pihaan aivan autotallin eteen. Mercedeksen takapenkin ovi aukesi vauhdilla Rebeccan syöksähtäessä ulos autosta kohti tietä, jota pitkin he olivat ajaneet tänne, mutta Rosalie ehti nousta autosta ja tarrata häntä käsivarresta. He murisivat toisilleen uhkaavasti, Rosalie paljasti jopa hampaansa.
”Vieraanamme sinun kuuluu käyttäytyä kunnolla”, hän sihahti punahiuksiselle tytölle, joka oli kohdistanut katseensa Edwardin käsivarsien suojissa olevaan Bellaan.
”Entä vieraanvarainen kohtelu?” Rebecca kysyi tuhahtaen.
”Vieraanvaraista kohtelua sinulle?” Rosalie toisti naurahtaen Emmettin tarttuessa Rebeccan toisesta kädestä kiinni. ”Enpä usko. No, mennään.”
Muut olivat jo menneet seisoskelemaan keskelle hiekkaista pihaa ja asettuneet yhteen riviin. Rosalie tönäisi Rebeccan Bellan ja Edwardin eteen ennen kuin livahti Emmettin kanssa toisten luokse riviin Alicen ja Jasperin viereen. Rebecca risti kätensä rinnalleen ihmismuistojen tulvahtaessa hänen ajatustensa pinnalle. Hän oli silloin kerran ollut samantapaisessa tilanteessa, seisonut Cullenien edessä ja pelännyt. Nyt häntä ei kuitenkaan pelottanut, hän oli tasavertainen heidän kanssaan.
Onnea vain, Becky. Onnistuit ajamaan itsesi tällaiseen tilanteeseen! Miksi annoit Nicin nähdä teidät?
Ole hiljaa! Edward olisi kuitenkin kertonut Bellalle, joten sillä ei ole väliä!
Ääni naurahti Rebeccan päässä. Et tainnut edes tajuta, että näin voisi käydä? Voi sinua raukkaa.
Bella irrotti Edwardin kädet ympäriltään ja astui pari askelta lähemmäs Rebeccaa, joka piti katseensa tiukasti hänessä. Hänen vaaleat silmänsä olivat tummuneet melkein mustiksi, hänen kauniit kasvonsa olivat vääntyneet vihaiseen ilmeeseen. Kaikki se viha ja katkeruus olivat palanneet menneisyydestä ja saaneet hänet muistamaan entistä paremmin ihmiselämän tapahtumat.
”Sinä teit sen taas”, Bella sanoi kireästi. ”Miksi? Luulin, että olisit jo oppinut!”
”Bella, olisit voinut estää tämän tapahtumasta, jos et olisi luottanut minuun. Tai, jos olisit pitänyt minut lähelläsi. Olet varmaankin kuullut sanonnan, pidä ystävät lähellä, mutta viholliset vielä lähempänä?”
”Sinä olet pettänyt meidät kaikki jo toistamiseen! Olet valehdellut meille, valehtelit Dominicille, käytit häntä hyväksesi… Oliko se kaikki muka yhden suudelman arvoista?”
Rebecca kohotti kulmiaan ja alkoi nauraa. ”Yhden suudelman? Luuletko tosiaan, että näkisin näin paljon vaivaa yhden suudelman takia?”
”Miten teit sen?” Bella kysyi välittämättä Rebeccan naurusta. Häntä ärsytti, hän oli saanut tarpeekseen tästä ja tämän tempuista. Hän ei halunnut enää elää siinä pelossa, että Rebecca keksisi jonkin tavan saada Edward itselleen.
”No, miten nyt yleensä suudellaan”, tämä vastasi. ”Painetaan huulet toisen huulia vasten, raoteta-”
Bella tarttui Rebeccaa kädestä. ”Tarkoitin, että miten huijasit Edwardia? Hänen olisi pitänyt lukea ajatuksistasi, mitä aiot!”
”Ehkäpä vain en ajatellut sitä, yksinkertaista. Se oli kyllä vaikeaa, mutta ilmeisesti onnistuin melko hyvin.”
Rebecca riuhtaisi kätensä irti ja alkoi tuntea syyllisyyttä, katumusta. Pieni ääni jossain hänen aivoissaan haukkui häntä, huusi kuin pieni eläin ja sai hänet väittämään vastaan mielessään. Mutta syyllisyyden tunne oli liian voimakas, se otti hänen sydämensä hallintaan.
Miksi? Miksi tein sen?
Becky, älä nyt aloita! Sinä teit sen, koska halusit. Sinä halusit sitä, haluat lisää.
”Eikö sinulla ole yhtään sanottavaa meille?” Edward kysyi yhtäkkiä saaden Bellan ja Rebeccan katseet kiinnittymään häneen.
”Mitä muka?” Rebecca tiuskaisi tapellessaan itsensä kanssa. Syyllisyys alkoi hävitä.
”Anteeksipyyntö olisi ihan mukava”, Rosalie vastasi Edwardin puolesta, ”vaikka ei se mitään auta!”
”Niin”, Bella sanoi hiljaa kääntyessään taas Rebeccan puoleen. ”Tosin en antaisi sinulle anteeksi.”
”Miksi siis turhaan tuhlata sanoja? Jos et aio antaa anteeksi, en aio pyytää anteeksiantoasi!”
Rebecca tönäisi Bellaa, ja tämä tarrasi häntä käsivarsista. Hän sai otteen Bellan vyötäröstä, nosti tämän ilmaan ja oli heittämässä tätä, kun joku hyökkäsi hänen kimppuunsa tönäisten heidät molemmat kumoon maahan. Bella lennähti irti hänestä läheiselle nurmelle, ja Rebecca jäi maahan makaamaan joku päällään. Edward piteli häntä tiukasti maassa vihaisena, muristen.
”Jos vahingoitat häntä”, tämä murahti, ”en takaa, että näet ketään perheestäsi enää ikinä.”
Rebecca hymähti. ”Kyllä Bella osaa varmasti itse itseään puolustaa, Edward, mutta osaatkos sinä puolustaa itseäsi?”
Hän toimi nopeasti, tarttui Edwardin kasvoihin, veti ne lähelleen ja painoi huulensa tämän huulille. Ei ehtinyt kulua sekuntiakaan, kun Rosalie piteli häntä kuristusotteessa, ja Bella seisoi hänen edessään silmät vaarallisesti kiiluen.
”Aika tyhmä veto sinulta”, Alice sanoi hiljaa ilmestyessään Bellan viereen. Hän katsahti Jasperiin, joka seisoi Edwardin ja Emmettin kanssa etäämmällä keskittyneen näköisenä. ”Suututat meidät kaikki entistä pahemmin.”
Rebecca riuhtaisi itsensä irti Rosalien otteesta ja potkaisi tätä jalkaan. ”Ei siltä kyllä oikein tunnu.” Hän vilkaisi Jasperia, sitten Alicea. ”Poikaystäväsi taitaa olla asialla.”
”On parempi, ettei ilmapiiri ole liian vihamielinen”, Alice totesi.
”Niin, ettei vain satu käymään vahinko”, Bella lisäsi tarttuessaan Rebeccan mustan hupparin rinnuksesta kiinni. ”Älä enää ikinä koske Edwardiin. Älä edes katso häntä!”
Rebecca tönäisi Bellan kauemmas ja tunsi kipua selässään, Rosalie oli lyönyt häntä. Rebecca käännähti ympäri pidellen selkäänsä ja hyökkäsi vaalean vampyyrin kimppuun. He kaatuivat maahan ja koettivat lyödä toisiaan Emmettin yrittäessä tulla väliin, mutta tytöt nousivat nopeasti ylös ja lähtivät juoksemaan metsään haukkuen toisiaan kaikenlaisilla nimityksillä. Emmett pinkaisi heidän peräänsä, samoin Bella ja Edward.
”He ovat ihan mahdottomia!” Jasper huudahti Alicen tarttuessa häntä kädestä.
”Tiedän”, tämä huokaisi ja alkoi johdatella Jasperia kohti metsää. ”Mennään ja yritetään rauhoittaa tilannetta.”
Metsässä ei todellakaan ollut rauhallista. Puiden oksilla istuneet oravat ja linnut juoksivat nopeasti piiloon Rosalien ja Rebeccan ilmestyessä pensaan takaa esiin. Molemmilla oli lehtiä ja sammalta hiuksissaan, mutta he eivät välittäneet.
Rebecca työnsi Rosalien puuta vasten ja painoi hampaansa tämän olkapäähän, jolloin Rosalie huusi kivusta ja yritti työntää häntä pois, muttei onnistunut. Rebecca oli niin vihainen, ettei voinut luovuttaa. Hän voittaisi tällä kertaa, hän ei antaisi periksi.
”Onko kivaa? Onko kivaa kärsiä?” hän huusi Rosalielle, joka löi häntä kasvoihin saaden hänet perääntymään.
”Sinä se tässä kärsit!”
Rosalie työnsi Rebeccan kumoon oksien peittämään maahan ja potkaisi tätä kylkeen. Rebecca tunsi oksien pistelevän selkäänsä sekä hurjan kivun mahassaan, Rosalie oli potkaissut häntä uudestaan. Hän yritti nousta ylös, mutta tämä ehti tarttua häntä käsistä, nostaa pystyyn ja työntää vasten suurta kalliota. Rosalie asetti kätensä Rebeccan kurkulle toisten tullessa heidän luokseen.
Becky, älä anna hänen vahingoittaa sinua enempää! Potkaise häntä! Lyö!
Rebecca yritti kohottaa kättään, mutta ei pystynyt, Rosalie oli lukinnut ne vasten kalliota. Hän tunsi kovaa kipua, joka raastoi hänen kehoaan ja sisintään niin paljon, että hän hetken aikaa hän halusi kuolla. Rebecca alkoi nyyhkyttää mielessään ja tunsi syyllisyyden palaavan, korvaavan vihan.
”Älä”, hän mutisi Rosalien kohottaessa kätensä. ”Olen pahoillani! En olisi saanut tehdä niin! Bella”, Rebecca haki katseellaan Bellaa, joka ilmestyi hänen eteensä, ”olen niin pahoillani, anteeksi.”
”Rose, kuulitko sinä jotain?” tämä kysyi vilkaistessaan Rosalieta, joka pudisti päätään. ”En minäkään.”
”Ei, oikeasti! Ei sinun tarvitse antaa anteeksi, päästäkää vain minut!”
Rebecca tunsi pelon kouristavan sisuksiaan. Hän ei tiennyt aikoiko Rosalie tappaa hänet vai vain lyödä, mutta kumpaa tahansa tämä aikoihin, hän ei halunnut sen tapahtuvan. Hän halusi vain pois metsästä, hän halusi päästä omaan rauhaan.
Becky, älä luovuta! Olet nyt omillasi, kukaan ei pelasta sinua, joten pistä vastaan!
”Minä en jaksa enää sinua!” Bella huudahti kuulostaen raivostuneelta ja perääntyi pari askelta. ”Haluaisin elää elämääni rauhassa, ilman, että sinä olet koko ajan pilaamassa sitä!”
Rosalie kohotti kätensä uudestaan ja oli iskemässä Rebeccaa, mutta hän lennähtikin vasten kiveä. Kuului pieni kolahdus ja matalaa murinaa sekä Rosalien kovaäänistä kiroamista. Hän löi nyrkein päällään makaavaa Dominicia, joka piteli häntä maassa. Emmett syöksähti heidän luokseen ja tarttui Dominicin mustan nahkatakin kauluksesta kiinni.
”Päästä hänet”, Emmett mutisi.
”Älä koske häneen”, Dominic murisi Rosalielle tämän lyödessä häntä edelleen. ”Älä kuvittelekaan satuttavasi häntä enempää!”
”Oho, kukas se tänne ilmestyikään?” Rosalie tunsi Dominicin raskaan, viileän hengityksen kasvoillaan yrittäessään työntää tätä pois. ”Punapään oma suojelija, enpä olisi uskonut. Etkö olekaan vihainen hänelle?”
Dominic ponnahti pystyyn ja näki silmäkulmastaan Bellan astuvan lähemmäs Rebeccaa. Hän syöksähti heidän väliinsä terävän murinan kummutessa hänen rinnastaan. Edward tarttui Bellaa kädestä ja veti tytön kauemmas Dominicista, joka katseli heitä varoittavasti.
”Nic”, Rebecca sanoi hiljaa pojan kääntyessä häneen päin. ”Sin-”
Dominic painoi tytön vasten kalliota tiukemmin kuin Rosalie ja sai tämän tuntemaan olonsa entistäkin pelokkaammaksi. ”Tämä sai olla viimeinen kerta! Tämän jälkeen en enää pelasta sinua, olet tästä lähin omillasi.” Hän painoi peukalon kyntensä vasten Rebeccan käsivarren ihoa tehden siihen pienen viillon. Tämä parkaisi. ”En enää jaksa pelejäsi!”
”Nic… olen niin pahoillani”, Rebecca yritti sanoa, mutta poika hiljensi hänet laittamalla kätensä hänen suunsa eteen.
”En halua kuulla! En halua kuulla anteeksipyyntöjäsi ja itsesi vähättelyä, jolla yrität saada minut antamaan sinulle anteeksi! En halua kuulla enää sanaakaan suustasi!”
Dominic peruutti ja vilkaisi Bellaa ja Rosalieta, jotka tuijottivat häntä hieman ihmeissään. Hän katsahti Edwardiin, joka nyökkäsi ymmärtäväinen ilme kasvoillaan ennen kuin hän lähti kävelemään kohti Culleneiden taloa. Rebecca yritti lähteä pojan perään, mutta Edward tarttui hänestä kiinni.
”Nic!”
”Etkö kuullut, mitä hän sanoi?” Rosalie kysyi astellessaan punahiuksisen tytön luo. ”Hän ei halua kuulla sanaakaan suustasi.” Hän oli tarttumassa tämän leukaan, mutta Edward tönäisi hänet kauemmas. ”Mitä? Suojeletko sinä häntä?”
”Dominic pyysi, että jättäisitte hänet rauhaan. Minä suostuin siihen, lupasin, etten anna teidän satuttaa häntä enää”, Edward selitti Rebeccan kaatuessa polvilleen maahan. ”Parempi, että te muut menette kotiin. Minä ja Bella selvitämme pari asiaa vielä Rebeccan kanssa.”
Rosalie oli sanomassa vastaan, mutta Emmett tarttui häntä hellästi olkapäistä ja lähti viemään kohti kotia. Jasper ja Alice vilkaisivat Bellaa ja Edwardia ennen kuin lähtivät Rosalien ja Emmettin perään. He kävelivät alamäkeä alas ja vilkuilivat taakseen huolestuneina.
Rebecca repi ruohoa ja sammalta irti maasta ja puristi kätensä nyrkkiin. Hän olisi halunnut itkeä, tuntea kyyneleiden virtaavan kasvoillaan ja huutaa. Syyllisyys painoi hänen sydäntään paljon saaden äänen katoamaan hetkeksi aikaa pois. Hän hakkasi nyrkeillään maata ja mutisi hiljaa itsekseen.
”Hän on hyvin vihainen sinulle”, Edward sanoi rikkoen hiljaisuuden. Hän kietaisi kätensä Bellan vyötärölle, ja tämä painoi päänsä hänen kylkeään vasten. ”Dominic tuskin antaa anteeksi.”
”Ja se on sinulle ihan oikein”, Bella lisäsi katkerana. ”Sinä et ansaitse häntä kaiken tekemäsi jälkeen.”
Rebecca kohotti katseensa maasta hitaasti Bellaan. ”Anteeksi.”
”Et saa. Luotin sinuun, luulin, että voisit muuttua, mutta päätitkin käyttää tilaisuutta hyväksesi ja luoda suunnitelman, jolla petit meidät kaikki! Tiedätkö, se ei tunnu kenestäkään meistä mukavalta. Ja muuten”, Bellan ilme muuttui tiukaksi, ”miksi annoit Nessielle sen lapun? Luulitko, että hän auttaisi sinua saamaan Edwardin?”
”Aliceko näki?”
”Niin.”
”En tiedä. Ehkä vain halusin koettaa onneani, katsoa, auttaisiko tyttäresi minua, mutta kun hän ei ottanut minuun yhteyttä, päätin antaa asian olla.”
Bella kumartui ja tarttui tiukasti Rebeccan hiuksiin. ”Älä enää ikinä edes yritä sisällyttää tytärtäni suunnitelmiisi! Jos satutat häntä jotenkin, lähetän sudet perääsi.” Hän käännähti Edwardiin päin ja katsoi tätä kysyvästi. ”Oliko sinulla vielä jotain?”
Edward pudisti päätään. ”Kaikki taisi olla siinä. Rebecca, koeta pärjäillä.”
Hän ja Bella kääntyivät ympäri ja lähtivät juoksemaan pois Rebeccan luota. Tyttö kellahti maahan makaamaan, kietoi kätensä itsensä ympärilleen ja tuijotti kuusten, mäntyjen ja koivujen latvoja, jotka tuntuivat olevan niin korkealla, niin kaukana. Orava tuli esiin oksien suojista ja katseli uteliaana maassa makaavaa kaunista tyttöä, joka toivoi voivansa vain kadota.
Tämä on sinun syytäsi! Sinä sait minun tekemään tämän! Rebecca huusi vihaisena äänelle ajatuksissaan.
Ei, tämä on ihan kokonaan sinun syytäsi. Sinä yksin päätit, mitä teet. Sinun ei olisi tarvinnut kuunnella minua, Becky, mutta sinä kuuntelit. Ja sitä paitsi, olisit jossain vaiheessa tehnyt näin ilman minuakin. Haluat Edwardia, haluat häntä vieläkin. Yksi suudelma ei riitä sinulle.
Rebecca sipaisi sormillaan viiltoa, jonka Dominic oli tehnyt kynnellään hänen käsivarteensa. Hän huokaisi surullisesti ja näki mielessään pojan vihasta ja pettymyksestä mustuneet, kärsineet silmät, jotka olivat tuijottaneet häntä tiiviisti pelon puristaessa hänen sydäntään. Poika ei antaisi hänelle ikinä anteeksi, tämä ei enää puhuisi hänelle.
Becky, ota suunnitelma B käyttöön! Becky!
Rebecca nousi istumaan ja löi nyrkkinsä maahan. Hän oli niin vihainen itselleen, ettei pystynyt ajattelemaan. Erilaiset haukkumanimet pyörivät hänen mielessään, mikä olisi hänelle sopivin? Ehkä hän oli niitä kaikkia, ehkä kaikki sopivat hänelle.
***
Renesmee tuijotti auton ohi kiitäviä maisemia, joista hän ei kuitenkaan saanut mitään selvää. Hänen ajatuksensa olivat hänen perheessään ja Rebeccassa, hän oli niin huolissaan. Olivatkohan he päässeet jo kotiin? Olivatko he jo aloittaneet juttelun? Vai olivatko he siirtyneet tappelemaan? Renesmee painoi päänsä ikkunaa vasten ja tunsi kylmän käden tarttuvan hänen omaansa.
”Mietit heitä?” Jared kysyi kääntyessään ison, vaalean kivitalon pihalle. Hän pysäköi auton aivan talon eteen ja käänsi katseensa Renesmeehen. ”Ness, kaikki on varmasti hyvin.”
”Entä jos ei ole?” tyttö mutisi.
”Hei, Rosalie päihittää Beckyn ylivoimaisesti, joten ole huoleti. Sinun perheesi säästyy vahingoilta.”
Renesmee katsoi Jaredia. ”Niinpä kai, mutta… Red, en halua kuulla, että joku on kuollut!”
”Sinä”, Jared vei kasvonsa lähemmäs tytön omia, ”et tule kuulemaan mitään sellaista, lupaan sen.” Hän hipaisi huulillaan tytön omia ja katosi äkkiä autosta. Renesmee katseli ympärilleen, kun hänen puoleinen ovensa aukeni, ja Jared kurkisti sisään pieni hymy kasvoillaan. ”Neiti on hyvä ja unohtaa huolet ja lähtee kanssani tapaamaan Lucreziaa.”
Renesmee otti laukkunsa ja astui autosta ulos. Jared pamautti oven kiinni, ja he lähtivät kävelemään kohti toista vaaleaa taloa, joka seisoi jonkun matkan päässä talosta, jossa Jared asui. Renesmee ei kysynyt, miksi he eivät menneet tähän ensimmäiseen taloon, hän oli hieman hämmentynyt Jaredin huulten hipaisusta. Kaikki huoli ja pelko tuntuivat peittyvän lämmön alle.
”Asutko sinä täällä?” Renesmee sai kysyttyä Jaredin soitettua pyöreää ovikelloa.
”En, mutta Lucrezia ja Philip asuvat, ja Dominic asui”, tämä vastasi oven avautuessa hitaasti.
Renesmee tuijotti ovella seisovaa ruskeahiuksista naista, jolla oli päällään tiukka, musta toppi ja lyhyt, sääret paljastava farkkuhame. Jalassa naisella oli pitkät, mustat nahkasaappaat, joissa oli korkeat, kapeat korot. Nainen hymyili heille, mutta muuttui pian pahoittelevan näköiseksi ja piiloutui oven taakse.
”Tuota, käyn vaihtamassa vaatteet”, Lucrezia sanoi. ”Tulkaa vain sisään.”
Jared pudisteli päätään kietoessaan kätensä Renesmeen vyötärölle. Hän veti tämän sisään taloon ja johdatti olohuoneeseen, joka oli koristeltu pienillä punaisilla tuikkukynttilöillä. Sohvapöydän päällä olevassa lasimaljakossa oli tusina punaisia ruusuja sekä kermavaahtoa että mansikoita.
”Anteeksi tästä”, Jared sanoi Renesmeelle heidän istahtaessa sohvalle.
”Ei se mitään. Philipiä vartenko tämä kaikki on?” tämä kysyi katsellessaan ympärilleen. Pari suurta kirjahyllyä seisoi punertavanvalkoista seinää vasten, televisio oli sohvapöydän toisella puolella, ja katosta roikkui kaunis lasinen lamppu.
”Joo, ihan vain Philipiä. Zia taisi odottaakin häntä, eikä meitä.”
Jared nappasi yhden mansikan lasisesta kulhosta ja ojensi sen Renesmeelle, joka söi sen sanaakaan sanomatta. Jared otti kulhon syliinsä ja tarjosi tytölle lisää, mutta tämä pudisti päätään juuri Lucrezian ilmestyessä heidän seuraansa hieman hillitymmät vaatteet päällään. Musta neule ja vaaleat farkut pukivat naista hyvin.
”Hei”, Lucrezia tervehti ja istui pöydän viereiseen nojatuoliin. ”Sinä taidat olla Renesmee?”
”Niin, hauska tavata”, Renesmee sanoi nyökäten.
”Olet siis Jaredin tyttöystävä?” Lucrezia kysyi saaden tytön posket punehtumaan. ”Ei siinä mitään noloa ole. On vain hyvä, että Jared on vihdoin löytänyt jonkun vierelleen.”
”Zia”, Jared mutisi, ”me emme ole yhdessä.”
Lucrezia kohotti kulmiaan yllättyneenä. ”Ai, mutta te aivan näytätte suloiselta parilta. Niin nuorilta ja sopivilta toisillenne. Hieman ujoja molemmat…”. Hän hymyili ystävällisesti ja napsautti sitten sormiaan riemastuneena. ”Haluaisiko tyttö, että ennustan hänelle?”
”Jos siitä ei ole vaivaa”, Renesmee vastasi, ja Lucrezia katosi hetkeksi pois. Hän vilkaisi Jaredia, joka tuijotteli ruusuja kaihoisasti. ”Hän vaikuttaa mukavalta.”
”Aluksi, mutta et ole vielä nähnyt tai kuullut, kun hän koettaa taivutella Philipiä itselleen.”
Samassa Lucrezia tuli takaisin kortit kädessään. Hän tyhjensi sohvapöydän nopeasti ja kävi polvilleen lattialle sekoittaen kortteja. Renesmee seurasi, kun Lucrezia asetti seitsemän korttia pöydälle väärinpäin ja sulki hetkeksi silmänsä. Lopulta tämä käänsi ensimmäisen kortin auki, sitten toisen ja viimein kolmannen.
”Hmm, rakkautta ja lempeä tiedossa.” Lucrezia käänsi kaksi seuraavaa korttia auki ja hymyili. ”Lämpimiä, mutta kiellettyjä tunteita jonkun läheisen henkilön kanssa. Tämä henkilö tulee saamaan sydämesi villiksi, tuntemaan voimakkaita tunteita.”
Jared ja Renesmee vilkaisivat toisiaan vaivihkaa, mutteivät sanoneet mitään. Jared tarttui tyttöä kädestä ja silitti tämän kämmenselkää peukalollaan hellästi.
Lucrezia avasi kaksi viimeistä korttia. ”Voi ei, ei. Onnettomuus, verta joka paikassa. Haavoittunut, tärkeä henkilö ilmestyy luoksesi kuoleman kielissä.” Hän asetti vielä kolme korttia pöydälle. ”Kielletty rakkaus kukoistaa.” Lucrezia jäi tuijottamaan kortteja mietteliäänä Renesmeen ja Jaredin alkaessa nauraa hiljaa. ”Hei, tämä on vakavaa ja täysin totta! Saatat menettää jonkun läheisesi, tyttö.”
”Zia, et ole koskaan ollut oikeassa”, Jared totesi noustessaan ylös sohvalta, Renesmee teki samoin.
”Olenhan. Minähän ennustin sinulle, ett-”
”Niin, mutta silti. Olet vain kerran ollut oikeassa.”
Lucrezia keräsi kortit kokoon ja näytti loukkaantuneelta. ”Tämä on hyvin tulkinnanvaraista puuhaa, Jared.”
”No, miten vain, mutta me lähdemme nyt. Pidä hauska ilta Philipin kanssa, jos hän suostuu sellaiseen.”
Jared veti Renesmeen eteiseen, ja he poistuivat talosta nopeasti Lucrezian alkaessa asettaa kortteja uudestaan pöydälle. He nauroivat ja pudistivat päitään kävellessään kohti taloa, jonka pihaan Jared oli pysäköinyt auton.
”Hän ei siis ollut oikeassa?”
Jared kohautti olkiaan. ”Ei varmaankaan, mutta ei sitä koskaan tiedä. Kannattaa luottaa Alicen ennustamiseen ennemmin kuin Lucrezian.”
”Joo, taidan olla samaa mieltä”, Renesmee sanoi hymyillen.
Jared vei hänet luokseen ja esitteli talon nopeasti. Siellä oli neljä huonetta, olohuone, keittiö ja kellari, jonne he eivät kuitenkaan menneet. Renesmee piti talosta ja ihastui Rebeccan huoneen sisustukseen, muttei sanonut sitä ääneen.
”Tämä on minun huoneeni”, Jared esitteli heidän astuessa huoneeseen, jonka seinät olivat valkoiset hyvin pienellä vihreällä vivahteella. Ruskea sohva ja nojatuoli oli asetettu kulmaukseen aivan ikkunan lähelle. Muutama pieni kirjahylly nojaili vasten ikkunanviereistä seinää täynnä lehtiä, cd-levyjä, pieniä koristepatsaita ja muita tavaroita. Vaaleanruskea, kaksiovinen vaatekaappi seisoi ikkunaa vastapäätä toinen ovi raollaan. Huoneessa oli myös pieni, musta televisio, joka oli ahdettu yhteen kirjahyllyistä yhdessä dvd-soittimen kanssa.
”Pidän tästä”, Renesmee tuumasi vierittäessä katsettaan pitkin huonetta, jonka seinille oli aseteltu muutamien bändien julisteita. ”Erilainen kuin muut, aivan sinunlainen.”
”Kiitos.”
Jared istahti sohvalle ja taputti paikkaa vieressään. Renesmee asteli hänen luokseen ja istui sohvalle. He tuijottelivat toisiaan hetken ennen kuin Jared nousi pystyyn ja käveli kirjahyllyjen luo alkaen etsiä jotain. Renesmee seurasi hiljaisena pojan puuhia.
”Haluaisitko katsoa jonkun elokuvan? Vai kulutammeko aikaamme juttelemalla?” Jared kysyi löydettyään etsimänsä. Hän piteli käsissään mustaa laatikkoa, joka oli hyvin pölyinen.
”No, jos vaikkapa molempia?” Renesmee ehdotti hymyillen Jaredin avatessa laatikon. ”Saanko minä valita elokuvan?”
Jared nyökkäsi ja ilmestyi takaisin sohvalle laatikko kädessään. ”Valitse sieltä, minulle käy mikä vain.”
Renesmee katseli aikansa elokuvia, joita Jaredilla oli. Useimmat niistä olivat romanttisia komedioita, mutta löytyi sieltä pari kauhuleffaakin ja muutama fantasiaelokuva. Lopulta Renesmee valitsi yhden romanttisista komedioista, ja Jared pisti elokuvan pyörimään.
”Oletko nähnyt tämän?”
”Mm, en. Onko tämä hyvä?”
”Ihan ok.”
Renesmee nyökkäsi ja hivuttautui lähemmäs poikaa, joka piteli kättään hänen takanaan sohvan selkänojalla. Hän painoi päänsä tämän olkapäätä vasten ja tunsi käden kiertyvän ympärilleen. Renesmee hymyili itsekseen tuntiessaan väreiden kulkevan hänen vartalonsa läpi. Lämpö oli taas syttynyt hänen sisälleen, kutkuttava tunne oli palannut.
Red, se ei ollut erehdys.
Jared nuuhkaisi Renesmeen hiuksia, suklaata. Hän kuuli tytön hieman nopeutuneet sydämenlyönnit ja veti tämän lähemmäs itseään. Hänen mielessään pyörivät Lucrezian sanomat sanat kielletystä rakkaudesta, sen kukoistuksesta. Jos tämä oli ennustanut oikein, tarkoittiko kielletty rakkaus heitä, häntä ja Renesmeetä?
Jos tarkoitti, en kai voi perääntyä.
Tyttö ja poika vilkaisivat toisiaan ja hymyilivät toisilleen. He olisivat halunneet tietää, mitä toisen päässä liikkui, mitä toinen ajatteli toisesta. Oliko Jared ihastunut Renesmeehen? Oliko suudelma todella ollut pelkkä erehdys tytölle?
Jared painoi huulensa tytön hiusrajalle, tämä värähti. Hän hiveli huulillaan tytön otsaa ja kuunteli tämän hengitystä, joka katkeili, muuttui melkein olemattomaksi. Poika tunsi tytön sormien näpläävän hänen hupparinsa vetoketjua, avaavan sitä hieman. Renesmeen käsi pujahti Jaredin hupparin alle, hän alkoi sivellä tämän rintaa sormillaan. Jared tiesi, että tämä oli väärin, että hänen olisi pitänyt työntää tyttö kauemmas, mutta hän ei voinut, hän ei halunnut. Hänen huulensa laskeutuivat alemmas tytön kasvoilla, etsivät tämän huulet ja painautuivat niitä vasten lempeästi hänen sydämensä syttyessä tuleen.
Ness, anteeksi.
Renesmee vastasi suudelmaan, eikä pystynyt ajattelemaan mitään. Hänen kätensä kietoutuivat pojan kaulalle, hän nousi tämän syliin ja painautui kokonaan tämän vartaloa vasten. Hän tunsi pojan kielen hipaisevan omaansa, sydämensä alkavan hakata niin lujaa kuin mahdollista. Kaikki veri pakkautui tytön poskiin, teki niistä lämpimät.
Jared ja Renesmee tuijottivat toisiaan hämmentyneinä suudelman loputtua. He tunsivat toistensa hengitykset kasvoillaan, näkivät jonkinlaista hermostuneisuutta toistensa kasvoilla ja silmissä. Renesmee painoi vielä kerran huulensa pojan omille ennen kuin painoi päänsä tämän rintaa vasten leijuen pilvissä.
Red…
Ness…
…älä lähde pois viereltäni.
A/N: Joo, tuon Rebecca/Edward jutun piti tapahtua jo luvussa 16, mutta suunnitelmat sitten muuttuivatkin. Ja en halunnut enää pitkittää tätä, joten se sai luvan tulla tähän (meinasin tunkea Jaredin ajatuksia tuohon Nessien ajatusten jälkeen, mutta se olisi ollut vain turhaa täyttöä, sillä Redin ajatuksia saadaan kuulla sitten luvussa 18), mutta kuvailulla koetin hieman.. hmm.. kertoa, että mitä on tapahtunut, jottei tämä tulisi niin yhtäkkiä. Enkä tiedä, miten tarotkorteilla oikeasti ennustetaan, joten laitoin vain jotain :D Ja awws.. Jared ja Nessie <3
Kommentteja?
-
Pitääkin laittaa tähän aikaan illasta seuraava lukun, niin ei voi mennä nukkumaan :DDDDD Pakkohan tää on heti lukea. en voinut odottaa huomiseen.
Ihan alkuun, meinasin itseasiassa polttaa hihani jo siinä vaiheessa, kun luin, että tän luvun nimi on suudelma, mutta oikeastaan en tuntenut sellaista "mukavaa" vihaa sisälläni tätä lukiessani. Olin niiiiiiiiiin tyytyväinen, että Rosalie pisti parastaan Reccan suhteen. Dominic tuli vaan viisi sekuntia liian aikaisin pelastamaan. Mutta jos Recca olisi kuollut, niin ficcihän olisi kanssa loppunut kohta, ja sitähän minä en halua! :)
Tykkään tästä ihan jumalattomasti. En oo piiitkiin aikoihin lukenut näin hyvää tekstiä!! :) Jatkoa, kunhan kerkiät.
P.s: Toivottavasti et ole loukkaantunut siitä, kun minä aina kerron, kuinka viha kiehuu sisälläni lukiessani tätä. :-[ Eikö se ole vain hyvä, että teksti herättää tunteita? Tässä tapauksessa helvetin vahvoja tunteita! :D
P.p.s: Olin eka!
-
Uskalsin vasta ny kommentoida >: Tykkään, tykkään ja tykkään :)
Mut yäh, millo rebecca kuolee?
Inhoan sitä ihmistä >:( ..Vampyyria..
Mutta mikä tän ficin idea sit oiskaa ollu jos tuota 'pientä' draamaa ei ois ollu.
Mutta siis kaikinpuolin olen koukussa tähän jatkoa pyytelisin.
ja ei, en osaa kirjottaa mitään järkevää vähillä yöunilla. :-D
Tykkään muute hirveesti jos koira heitettäs ulos tästä ja paritus ois Renesmee/Jared.
Nam. ;)
-
Voi kuinka ihanan piiiiiiiitkä luku. Et ole kuitenkaan pitkittänyt mitään häiritsevästi, niin kuin usein näissä pitkissä luvuissa käy, ja mielenkiinto pysyi koko ajan yllä. Historia toistaa itseään (vai miten se sanonta menee?), Rebecca vain oli nyt vampyyrina ja menetti myös poikaystävänsä. Dominic parka, käy häntä sääliksi. Oikeasti. Rebeccaa kohtaan taas ei minulta myötätuntoa heru, olisi vain pitänyt näppinsä erossa Edwardistamme ja kaikki olisi hyvin! :D
Renesmee/Jared etenee suloisesti ja sillä tavalla, mitä nyt tässä olen kuvitellutkin. Sitä en kuitenkaan osaa sanoa, kumpaa kohtaan Nessien tunteet ovat vahvemmat, tätä vampyyria vai ihmissutta. Haluaisinkin kuulla ratkaisun pian erittäin uteliaana ja kärsimättömänä ihmisenä. ;) Mutta siis, jatka niin kuin parhaaksesi näet.
-
Kiitos kommentistasi, katriqqq :) Viivytin omaa nukkumaanmenoani myös korjailemalla luvun ja kirjoittamalla sen loppuun (ja next morning olin vähän väsynyt ::)). Luvun nimeä vaihtelin, ensin se oli 'Suudelma', sitten 'Viha', sitten taas 'Suudelma' ja sitten se oli vielä joku eri ja sitten taas tuo, mikä se on nyt (eli 'Suudelma). Niih, totta, mut voin sanoa, että tästä ficistä saatte nauttia (tai kärsiä ;D) vielä monen luvun ajan. Mukavaa, kun tykkäsit. En tietenkään loukkaannu. Sehän on vain hyvä, että tekstit herättää tunteita :D Oli ne sitten millaisia tahansa.
Kiitos kommentistasi, ``Milma :) Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan (tosin ei vielä toki ole myöhäistä kommentoida, ei ei). Mukavaa, että tykkäät. Niinpä, jotain draamaa täytyy olla ;) Nessie/Jared paritus on kyllä ihana, mutta on Nessie/Jake myös, mutta... kumpi paritus tuleekaan lopulta olemaan ficin lopussa?
Kiitos kommentistasi, Amanecer :) Jep, kolme viimeisintä lukua ovat olleet melko pitkiä, tämä taisi olla pisin (sitä tekstiä vain tulee ja tulee :D Ja juu, juuri noin se sanonta menee). Nii-in, Nic raukka, Becca petti sen, vaikka tämä sanoikin rakastavansa sitä ja vaikka mitä :-\ Jared/Nessie/Jake tulee nousemaan ficin loppupuolella aivan päällimmäiseksi, joten sitä tulee riittämään. Ratkaisua saa odottaa vielä jonkin aikaa siis, mutta kyllä se sieltä tulee :)
Kiitos kommentistasi, Purriainen :) Ja PALJON ONNEA! :D Tappelukohtausta oli kiva kirjoittaa, tosin se meni hieman erilailla kuin olin kuvitellut päässäni. Aivan, Becca saa tosiaan nähdä, mitä seuraa, kun hän teki näin, mutta ottaako opikseen? Voii, sitä Becca/Nic anteeksi pyyteli/huutamis juttua tulossa ensi luvussa(ko?) :) Joo, Zia on ihana (en lupaa mitään, mutta kyllä hänestä ja Philipistä ainakin kuullaan vielä lisää ja saadaan tietää, joko se Zia onnistui nappaamaan miehen). Niin, sitä kannattaakin miettiä (ennustusta) ;) Joo, en minäkään Jakesta tykkää (montakohan kertaa olen tuon maininnut? Mutta oikeastaan Jake ärsyttää silloin eniten, kun se on Bellan kimpussa, murr).
Mutta hyvää syntymäpäivää vielä!
Kiitos kaikille kommenteista, piristivät sateista päivää. Jatkoa olisi tulossa ensi viikolla (viimeistään), koska koitan saada tuon toisen moniosaisen ficcini kunnolla alulle ja sitten on koulu.. Niih, mutta olen jo mielessäni hyvinkin paljon miettinyt valmiiksi lukua varten, kuvitellut kaiken ja ihan ficin loppuakin miettinyt (tosin en vielä tiedä otanko vaihtoehdon A vai B, hankalaa).
-
oih! Jared <3 Nessie ----> 4ever :D
Rebecca sais tappaa ittes tosta hyvästä, tai et joku muu tappais sen :D :D
Hyvä hyvä!!!
-
Ähhhähhää, oonkohan vähän ilkee ku toivon et Rosalie niittais Rebeccan. Rosalie oli just pääsemässä vauhtiin, Nic tuli sit keskeyttää :/ Muttaah, aina ei voi voittaa ja nythän ne saa ottaa matsia vielä uudemmankin kerran.
Voi Dominic-parka, kokoajan joutuu Beccan kieroiluista kärsimään. Ettis uuden naisen 8D Tätä taisin jo toivookkin, mutta laitanpa nyt vielä: Dominic ja Lucrezia treffeille ees :D:D .. Rebecca voi saada sen Philipin sitten, siit tuliski huvittavaa.
Ja voi Edward, oisit antanu naisten meuhkata ;< Noo, enskerralla sitte ;) Ovelaa Rebeccalta käydäkkin tuollaiseen "hyökkäykseen". Pakko myöntää, että taitavalta Becca tuntuu, jos tollein pystyy huijaamaan. :D
Renesmee <3 Jared 4-ever. Söpö pari, ihanasti kaikkia vastoinkäymisiä, mutta näkihän sen Jaakopin (Jacobin) reaktion tässä muutamassa viimeluvussa. Eise niitä silti voi estää, toivottavasti :D Muttaa draamanhaluinen kun olen, niin kyllä se Jacob vois käydä Jaredin luona vierailulla.
Kiitos taas arkea piristävästä lukuhetkestä. ;)
Jatkoa odotellessa..
-
UntenLaiva, kiitos kommentistasi :) Mm, Ness ja Jar ovat kivoja yhdessä. Rosie varmasti haluaisi tappaa Beccan, saattaisi ehkä onnistuakin nyt kun Nic sanoi, ettei se aio tulla enää väliin.
Embry, kiitos kommentistasi :) Et oo, melkein kukaan vain ei pidä Beccasta. Niinpä, nyt ei enää ole Niciä suojelemassa, mitä vain voi tapahtua.. Ömm, et toivonut, itse asiassa :D Mutta mie itsekkin olen kovasti pohtinyt Niciä ja Lucreziaa parituksena tai jollain sellaisena pienenä juttuna. Joo, pistetään paritukset sekaisin ;D Ness/Jar, Rebecca/Jake, Nic/Zia ja Philip saa olla yksin... Eikö niin? ;D Jooh, Beccalla kyllä oli jonkinmoisia vaikeuksia huijata, mutta selvisi niistä. Aivan, Jar ja Ness ovat ihania.
Purriainen, niin.. :D Mielenkiintoista se kyllä olisi, tosin kuten mainitsin, olen pohtinut tuota Nic/Zia paritusta. Ei Becca varmasti tykkäisi.. Ja nyt aivot alkoivat raksuttamaan, kiitos :D
Mm, olen kirjoitellut lukua 18 jonkin verran, saatan saada sen ehkä vklp:ksi valmiiksi (oon kirjotellut tuota toista moniosaista ja sen toinen luku on melkein valmis, joten sitten kun saan sen valmiiksi, ehkä tänään, voin keskittyä kokonaan tämän ficin 18. lukuun!). Intoa ja ideaa ja kaikkea piisaa kyllä, niistä ei ole pulaa laisinkaa :D
-
Yhyy, kun näin et olit kirjottanu tähän jotain niin ryntäsin äkkiä tänne mutta sit huomasin että uutta osaa ei tullukkaan vielä. : (
Kuten Embry sanoi, Nic ja Lucrezia treffeille! Rebecca taintuis järkytyksestä ja Rosalie niittäis sen pään poikki. (Suo anteeks mun brutaaliset ilmaisut : D)
Mulle tuli muuten mahtava älynväläys: Jacob ja Rosalie vois liittoutua yhteen Jaredin ja Rebeccan pään menoks! Se ois mahtavaa! Kaks kärpästä yhdellä iskulla.
-
oijj<3 vähä hyvä f ici :)
-
Jee, jatkoa tullut nähätävästi :D
Hrrr, oisivat vaan grillannu Bebekasta kebabbia XD
Jar<3Ness <!!3
Mutta, jatkoa? :D
-
Annoy, ei vieläkään uutta osaa :-\ Mut ehkä myöhemmin tänään, olisi vielä hieman jäljellä kirjoittamista. Teidän Nic/Lucrezia pyyntöjen takia luvussa 18 on jotain pientä viittausta siihen suuntaan, koska mietin yhtä juttua ja nyt sitten päätin, että asia on vain niin ;D Jooh, Jake ja Rosie liittoutuu (nehän ei tykkää toisistaan, mutta mikäs siinä kun on ns. yhteinen vihollinen) :D Noh, katsotaan, katsotaan..
Neavaan, kiitos kommentistasi, mukavaa, että pidät :)
SabSab, kiitos kommentistasi :) Juu, nähtävästi oli tullut (ja tulee ehkä tänään illemmalla). Kebabbia Beccasta? Mahtais maistuu oudolle.. Jatkoa tulossa (tänään/huomenna/tiistaina).
Joo, elikkä jatkoa saattaa tulla tänään, alan kohta kirjottaa lukua 18 loppuun (junnasin eilen yhteen kohtaan pahasti, mut nyt on taas virkeenä ajatukset niin niin..).
-
Luku 18 - Menneisyys
Jaredin huoneessa oli hiljaista ja hämärää. Aurinko oli laskenut hetki sitten ja vienyt kaikki valonsäteet mukanaan antaen hämärän vallata joka paikan. Valkoinen kattolamppu ei loistanut, mikään ei luonut pienintäkään valoa huoneeseen.
Hiljainen huokaus purkautui ilmoille pojan huulilta sohvan suunnalta. Hän istuskeli sen päällä ruskeahiuksisen tytön pää sylissään. Tyttö hengitti tasaisesti pidellen pojan toisesta kädestä kiinni, hän nukkui. Tämä silitteli rauhaisasti nukkuvan kaunottaren pitkiä hiuksia, joita tämä nuuhkaisi välillä hymyillen.
Mitä olen oikein tekemässä? Jared sipaisi sormenpäillään Renesmeen huulia. En saisi tehdä näin! Hän siirsi kätensä takaisin tytön hiuksiin ja pyöritteli niitä sormiensa ympärille. Mutta minä tosiaan välitän sinusta. Okei, tykkään, Ness, tykkään!
Renesmee mutisi unissaan jotain uimisesta saaden Jaredin hymyilemään leveästi. Poika kumartui tytön kasvojen ylle ja suikkasi pienen suukon tämän poskelle, aivan huulien viereen. Hän katseli uinuvaa Renesmeetä päätään pudistaen, hän ei saisi enää ikinä olla näin lähellä tätä. Hänen täytyisi kieltää itseään.
En kyllä pysty siihen. Sitä paitsi, Ness, sinä et ole pistänyt vielä vastaan minulle, et ole työntänyt minua pois. Sinä tulit entistä lähemmäs minua tänään! En unohda sitä.
Jared muisteli muutamia tunteja sitten tapahtunutta suudelmaa ja sen jälkeen olleita hetkiä, joina Renesmee oli melkein suudellut häntä. Tämä oli kuitenkin lopulta vetäytynyt, näyttänyt epävarmalta ja punastellut. Jared oli hämmentynyt tytön käytöksestä, hän ei ollut uskoa, että tämä oli meinannut suudella häntä uudestaan.
Sinä se osaat yllättää. Luulin, että se vaiennussuudelmasi olisi jäänyt viimeiseksi ja ensimmäiseksi suudelmaksi, jonka saan sinulta, mutta olinkin väärässä.
Jared loi katseensa ikkunaan ja katseli harmahtavan sinertävää taivasta, joita puut peittivät. Hän mietiskeli hetkeä ennen Renesmeen nukahtamista, näki kaiken tapahtuneen mielessään pikakelauksena.
”Red?”
”Mm?”
Renesmee nosti päätään ja katsoi Jaredia silmiin omiensa painuessa kiinni. Poika näki tytön kasvoilta, että tämä oli väsynyt, selvästi nukahtamispisteessä, mutta silti jollain ihmeenkaupalla vielä hereillä.
”Kerro, Ness.”
Jared tunsi käsien painautuvan hänen olkapäilleen ja lämpimän hengityksen kohtaavan hänen kasvonsa. Renesmee toi kasvonsa lähemmäs hänen omiaan ja oli painamassa huulet hänen poskelleen, mutta vetäytyikin kauemmas hetkeksi mietteliäs ilme kasvoillaan.
”Haittaako, jos nukahdan tähän?” Renesmee kysyi mumisten saaden Jaredin hymyilemään leveästi.
”Ei.”
”Hyvä.”
Renesmee painoi huulensa lyhyeksi ajaksi Jaredin omille ja painoi päänsä sitten takaisin tämän rintaa vasten. Jared tuijotti eteensä katse lasittuneena, ajatukset täysin tytössä, joka oli nukahtamaisillaan hänen syliinsä. Hän kietaisi kätensä huomaamattaan tämän ympärille hellästi, mutta suojelevasti ja suukotti tämän hiuksia. Hän tunsi olonsa mitä parhaimmaksi, hän ei jaksanut välittää siitä, ettei saisi olla tytön kanssa näin. Hän vain halusi tuntea nuo huulet vielä uudestaan omillaan.
”Jared…”
Poika havahtui ajatuksistaan ja katsahti tyttöön, joka mutisi unissaan jotain, mistä hän ei saanut selvää. Hymy nousi kuitenkin hänen kasvoilleen, ja hän kumartui painamaan huulensa uudestaan tytön poskelle.
Et kai näe unta minusta? Jacob ei pitäisi siitä, että tunkeudun uniisi.
Renesmee huokaisi ääneen ja puristi Jaredin kättä omassaan yrittäessään kääntyä kyljelleen. Hän ei kuitenkaan onnistunut, vaan oli tipahtaa lattialle, jolloin Jared tarrasi hänestä kiinni ja veti hänet itseään vasten.
”Ness”, Jared kuiskasi asettaessaan tytön pään rintaansa vasten.
”Red?” Renesmee mumisi ja alkoi liu’uttaa kättään pojan vartalolla kohti tämän kaulaa. Hän nosti päätään avatessaan silmänsä ja kohtasi Jaredin lempeän hymyn. Hänen kätensä tavoitti tämän kaulan, kietoutui sen ympärille.
Liian lähellä, liian lähellä, Jared toisti mielessään Renesmeen kohottautuessa lähemmäs hänen kasvojaan. Tyttö oli vielä selvästi puolinukuksissa, eikä oikein saanut sanoja suustaan ulos. Liian… ei, tarpeeksi lähellä.
Renesmee vei toisenkin kätensä Jaredin kaulalle heidän kasvojensa ollessa ihan lähekkäin. Hän ei ajatellut mitään, hän vain tuijotti pojan kullanruskeita silmiä, jotka olivat nauliutuneet hänen kasvoihinsa.
Jared asetti molemmat kätensä tytön selälle ja veti samalla tämän hieman lähemmäksi itseään, jolloin heidän otsansa koskettivat toisiaan, ja he molemmat värähtivät. Jared kallisti päätään hieman, ja Renesmee vei huuliaan lähemmäs hänen omiaan, mutta kumpikaan ei uskaltanut painaa niitä vastakkain, he eivät liikahtaneetkaan.
Tämä on varmaan unta, Renesmee ajatteli tuntiessaan pojan viileän henkäyksen huulillaan. Ja unethan ovat vain unia, joten…
Hän painoi huulensa Jaredin huulia vasten, muttei kerinnyt nauttia niistä kauaa, kun huoneen ovi pamahti seinää vasten, ja he hätkähtivät irti toisistaan säikähtäneet katseet kasvoillaan. Molemmat näkivät Rebeccan seisovan ovella surun ja vihan sekainen ilme kasvoillaan.
”Missä Nic on?” tämä alkoi tivata napsauttaessaan valot päälle. ”Missä Nic on?”
”En tiedä”, Jared vastasi ääni hieman kireänä. ”Olet vielä hengissä.”
Rebecca naurahti. ”Olen, kiitos Nicin, mutta seuraavan kerran, kun Rosalie käy kimppuuni, en tule selviämään!” Hänen katseensa nauliutui Jaredin sylissä istuvaan Renesmeehen, joka selvästi vältteli hänen katsettaan. ”Ja jos tyttösi ei poistu tällä sekunnilla talosta, hänkään ei selviä!”
Jared laski punastuneen Renesmeen sylistään ja nousi pystyyn. ”Mitä sanoit?”
”Sanoin, että, jos pikkulintusi ei poistu nyt heti talosta, hän ei tule suutelemaan sinua enää ikinä! En halua nähdä yhtäkään Cullenia enää tänään, enkä huomenna!”
”Anteeksi vain, mutta minäkin asun täällä, ja Ness on minun vieraani, joten sinun pitää vain kestää se”, Jared sanoi kuulostaen pikkuisen vihaiselta. Hänen silmänsä hohkasivat tuimina, kun Rebecca yritti livahtaa hänen ohitseen Renesmeen luo. ”Lopeta! Hän ei ole menossa minnekään!”
”Ai, eikö hän olekaan menossa helvettiin? Minä kun luulin, että toisen pojan kanssa vehtaaminen on syntiä!” Rebeccan ilme muuttui käskeväksi, mutta suru kuulsi hänen silmistään. ”Vie hänet nyt pois!”
Jared murisi hiljaa tädilleen, joka astui lähemmäs häntä. He tuijottivat toisiaan tiiviisti silmiin Renesmeen seuratessa tilannetta hieman peläten. Tyttö puristi kätensä nyrkkiin ja hypähti pystyyn Rebeccan tarttuessa Jaredia olkapäästä.
”Minä menen kyllä”, hän sanoi asettuessaan heidän väliinsä katse Rebeccassa. ”Älä pura kiukkuasi Rediin, hän ei ole tehnyt mitään. Sinä taasen olet.”
Rebecca oli avaamassa suutaan, mutta sulkisin sen ja tyytyi vain hymähtämään. Renesmee käännähti Jarediin päin, tämä pudisti päätään.
”Sinä et mene minnekään”, tämä kuiskasi tarttuessaan hänen käsiinsä hellästi. ”Ness, minä lupasin Bellalle.”
”Niin, mutta voin jo varmasti mennä kotiin vaikka haluaisin kyllä olla vielä täällä”, Renesmee huokaisi vetäessään kätensä Jaredin omista. Tämä katsoi häntä anovasti, mutta mietteliäänä. ”Voitko viedä minut kotiin?”
”Vie hänet, Jar”, Rebecca sanoi kärsimättömänä, mutta Jared ei tehnyt elettäkään. Poika yritti kuumeisesti keksiä, minne hän voisi Renesmeen kanssa mennä, missä he voisivat olla. Hän ei halunnut päästää tyttöä vielä lähtemään. ”Haloo!”
Jared kohotti katseensa Rebeccaan ja hymyili. ”Älä huoli, Becky, sinun ei tarvitse nähdä Nessiä enää tänään.”
Hän nosti Renesmeen syliinsä, jolloin tämä katsoi häntä kysyvänä, hieman pelokkaana. Jared hymyili tytölle lempeästi rauhoittaakseen tätä, hän ei halunnut tämän pelkäävän.
”Älä tuo häntä takaisin”, Rebecca mutisi Jaredin napatessa Renesmeen laukun käsiinsä sohvan vierestä ja astellessa kohti ovea.
”En, ainakaan, jos sinä olet täällä.”
Jared vilkaisi tätiään ennen kuin pamautti oven kiinni heidän kadotessa käytävään. Rebecca hengitti hetken aikaa raskaasti, kunnes potkaisi sohvan kulmaa ja lysähti sen päälle istumaan. Miksi hänen oli pitänyt purkaa kärsimystään ja pahaa oloaan Jarediin ja Renesmeehen? Ei hänellä ollut mitään tyttöä vastaan, hän ei vain kestänyt juuri nyt nähdä ketään, paitsi Niciä. Hän halusi pojan äkkiä luokseen, hän halusi jutella tälle ja selittää, mutta tiesi, ettei tämä ehkä antaisi.
Haluan hänen vain tietävän, että olen kiitollinen siitä, että hän tuli minun ja Rosalien väliin.
Mutta hänpä ei enää tulekaan väliinne, Becky.
”Niin, tuo on niin totta”, Rebecca huokaisi hiljaa painautuessaan sohvan selkänojaa vasten katse kirjahyllyissä. Hänen katseensa vieri jokaisen hyllyn päältä, mutta pysähtyi pian eräiden kuvien kohdalle. Mustissa kehyksissä oli kuva heistä kolmesta, hänestä, Dominicista ja Jaredista. He hymyilivät, he olivat olleet onnellisia, mutta olivatko he enää?
Emme ole, se on minun syytäni. Minä menin pilaamaan onnemme! Jos olisin kuollut tänään, jos Nic ei olisi tullut väliin, he voisivat ehkä olla taas onnellisia, mutta… Ei, ei Nic olisi tullut väliin, ellei hän haluaisi minun elävän.
Hän tuli väliin, koska rakastaa sinua! Tajuatko?
Rebecca veti polvensa koukkuun itseään vasten. Ääni oli oikeassa, Dominic rakasti häntä. Mutta rakastiko hän tätä? Rakasti, mutta kuinka paljon? Rakastiko hän tarpeeksi unohtaakseen Edwardin?
”En tiedä”, hän mumisi polviaan vasten oven narahtaessa. ”En tiedä mitään!” Hän tarttui yhteen ruskeista sohvatyynyistä ja heitti sen turhautuneena päin kirjahyllyjä. Miksi hänen piti olla niin vaikea? Miksi hän ei voinut tietää vastausta?
Käsi laskeutui Rebeccan olkapäälle, jolloin hän hätkähti ja nosti katsettaan nähdäkseen, kuka oli tullut. Hänen vihasta ja surusta leimuavat silmänsä kohtasivat ruskeat, pettymystä hohkaavat silmät, joiden katse ei ollut ystävällinen. Käsi puristi hänen olkapäätään, toinen käsi lennähti hänen poskelleen. Tulijan suu vetäytyi yhdeksi tiukaksi viivaksi, ja käsi tytön kasvoilla liukui leualle, josta se otti tiukasti kiinni päästämättä tytön katsetta pois hänestä itsestään.
”Jar sanoi, että etsit minua”, Dominic lausui hitaasti, hyvin kylmästi Rebeccan katseen muuttuessa pelokkaaksi. ”Kulta, älä nyt. En minä sinua vahingoittaisi toisin kuin sinä.” Hän vetäisi tytön lähemmäs itseään ja siirsi käden olkapäältä selälle. ”No, sinulla oli varmasti asiaakin minulle, joten mikset aloita?”
Rebecca tuijotti Dominicin silmiä, eikä saanut sanaa suustaan. Tämä käyttäytyi eri tavalla kuin ennen, tämä ei ollut koskaan ollut tällainen, näin pelottava, kylmä. Se pelotti häntä, hän ei tiennyt, mitä olisi tulossa.
”Nic, anna anteeksi.”
***
Minneköhän hän vie minua? Hän on ollut niin hiljaa koko matkan! En minäkään ole puhunut, mutta…
Kirkkaat katulamput loivat hetkellisesti valoa pimeään autoon, jossa oli melko hiljaista. Vain radio soi hiljaisena taustalla toistaen jo ties kuinka monennetta kertaa yhtä kappaletta. Jared ajoi tasaista tahtia autiolla tiellä, jota reunustivat puut ja harvat talot. Hän piti katseensa koko ajan tiessä, mutta vilkaisi välillä sivusilmällä Renesmeetä, joka tuijotteli ikkunasta ulos haikean näköisenä.
Olisi varmaan pitänyt kysyä, haluaako hän edes lähteä tänne! Tosin, hän ei edes tiedä, minne olemme menossa. Jared laski toisen kätensä ratilta ja oli viemässä sitä Renesmeen puolelle, mutta vetäisikin sen takaisin. Hänhän voisi mennä myös Jacobin luokse, mutta hän ei sanonut, että haluaisi sinne. Hän sanoi haluavansa olla luonani.
Puhelin Renesmeen laukussa alkoi soida. Tyttö penkoi laukkuaan hetken ennen kuin sai puhelimensa esille ja tuijotti näytössä vilkkuvaa nimeä. Hän ei kuitenkaan vastannut, odotti vain, että soiminen lakkaisi ja pisti sitten puhelimen takaisin laukkuunsa.
Jake, en ole nyt tavoitettavissa, anteeksi. Tiedän, ettet pitäisi siitä, jos kuulisit, että olen Redin kanssa nyt, Renesmee ajatteli puristaessaan turvavyötään. Hän tiesi, että olisi voinut mennä myös Jacobin luokse, mutta hän ei halunnut, ei juuri nyt. Hän halusi tietää, minne Jared oli viemässä häntä, hän halusi viettää tämän kanssa aikaa yhdessä.
Katulamput harvenivat ja lopulta loppuivat Jaredin kääntyessä kapealle hiekkatielle. Metsä ja pimeys ympäröivät heitä, ja radion kuuluvuuskin alkoi kadota. Se alkoi rätistä, pian ei kuulunut enää mitään. Renesmee ja Jared veivät kätensä yhtä aikaa radion nappuloiden luokse, jolloin heidän kätensä koskettivat toisiaan, ja Renesmee värähti. Jared sulki radion ja tarttui tytön kädestä, jota tämä ei ollut ehtinyt laskea takaisin syliinsä.
Mitä minä teen? Olen tehnyt tänään aivan liikaa! Suutelin häntä, pitelin häntä sylissäni, pitelen häntä nyt kädestä…
Mitä me oikein teemme? Olemme tehneet tänään niin paljon. Suutelimme, olimme sylikkäin, pitelemme toisiamme kädestä…
He vilkaisivat toisiaan epävarmat ilmeet kasvoillaan yrittäen hymyillä. Jared oli irrottamassa kättään Renesmeen omasta, mutta tämä ei antanut hänen tehdä niin, tämä piteli hänen kädestään lujasti kiinni.
Ihan sama! Olen tehnyt jo niin paljon, että ei tämä tapa minua, ei todellakaan, Jared ajatteli kääntyessään vielä kerran oikealle ja ajaessaan keltaisen puutalon pihaan. Hän pysäköi talon eteen ja katsahti sitten Renesmeehen, joka katseli taloa uteliaana. Minun taloni, Ness, minun taloni.
Renesmee tuijotti kaksikerroksista taloa, joka vaikutti melko uudelta. Talossa oli kuisti, joka oli kuitenkin tyhjä lukuun ottamatta kuistin katosta roikkuvia kukkia amppeleissa. Kaksi suorakulmaista ikkunaa loi pienen näkymän kuistilta sisälle taloon.
”Mennäänkö?” Jared kysyi saaden Renesmeen havahtumaan.
”Joo.”
Tyttö otti laukkunsa, kun Jared oli jo ulkona kaivelemassa takaluukkua. Hän avasi oven ja astui autosta ulos tarkastellen vieläkin taloa. Ikkunoita näytti olevan useita, ne kaikki olivat suorakulmaisia ja valkoisia.
Käsi kiertyi Renesmeen hartioille, ja hän katsahti Jarediin, joka alkoi viedä heitä sisälle taloon. Ovella tämä haki oikeaa avainta monen avaimen nipusta ja löysi oikean vasta neljännellä yrittämällä. Renesmee astui sisälle ensimmäisenä Jaredin napsauttaessa eteisen valot päälle. Tämä johdatti heidät oikealle, keittiöön, joka oli sisustettu ruskealla ja valkoisella. Seinät olivat vaaleanruskeat, lattia vaaleaa puuta ja kaapit ruskeavalkoisia. Vaaleapuinen, pyöreä pöytä oli asetettu keittiön toiseen päähän yhden ruskean kaapin kera.
Renesmee asetti laukkunsa pöydälle ja istahti yhdelle vaaleista tuoleista, jotka ympäröivät pöytää. ”Pidän tästä.”
”Mm.” Jared laski mustan matkalaukun käsistään lattialle ja pujahti pöydän viereisestä ovesta seuraavaan huoneeseen, jonne hän sytytti valot.
”Red, miksi sinulla on tuo laukku mukana?” Renesmee kysyi noustessaan seisomaan. Hän oli lähtemässä Jaredin perään, mutta tämä ehti ilmestyä hänen eteensä.
”Otin siihen vähän tavaraa mukaan, sinulle esimerkiksi vaatteita Zialta”, tämä vastasi katse tytön huulissa, jotka olivat hieman raollaan. Älä edes ajattele! Jared hymyili Renesmeelle tarttuessaan tätä kädestä ja vetäessään tämän seuraavaan huoneeseen.
”Ai, kiit- Vau!”
Renesmeen katse kiersi pitkin olohuonetta, jonka kolme seinää olivat valkoiset, mutta neljäs oli tummanpunainen. Punaista seinää vasten nojasi iso, tummapuinen kirjahylly, jossa oli televisio, dvd-soitin, elokuvia, kirjoja, valokuvia kehyksissä… Keskellä huonetta oli punainen kulmasohva, jonka oikealla puolella oli samaa sävyä oleva nojatuoli. Pieni, tumma sohvapöytä oli asetettu sohvan ja kirjahyllyn väliin, ja katossa roikkui valkoinen lamppu. Kirjahyllyn viereisellä seinällä oli pari isoa ikkunaa, jotka oli peitetty punavalkoisilla verhoilla.
”Tämä on… ihana!” Renesmee sai sanotuksi. Seinillä roikkui erikokoisia julisteita, jotka oli kehystetty hopeanvärisillä kehyksillä. Niissä esiintyi näyttelijöitä ja muutamien bändien laulajia.”Vievätkö nuo portaat yläkertaan?” Hän osoitti vaaleita portaita, jotka katosivat punaisen seinän taakse.
”Vievät”, Jared vastasi istahtaessaan sohvalle. Renesmee seurasi häntä katse edelleen seinissä. ”Kuule, sano, jos et halua olla täällä. Voin viedä sinut kotiin tai Jacob-”
Renesmee hiljensi Jaredin painamalla kaksi sormea tämän huulille, jolloin tämän silmät välähtivät, ja hänen omansa sulkeutuivat. Viileät huulet saivat aikaan pientä kihelmöintiä sormissa, jotka liukuivat hitaasti pojan leualle ennen kuin koko käsi valahti takaisin tytön syliin.
”Minä haluan olla täällä, missä ikinä sitten olemmekaan. Ehdin olla Jaken kanssa myöhemminkin”, Renesmee sanoi hymyillen. ”Sitä paitsi, haluan kuulla lisää menneisyydestäsi.” Hän antoi katseensa kiertää pitkin huonetta. ”Missä me olemme?”
”Minun luonani.”
”Sinun?”
Jared hymyili. ”Niin, tämä talo on minun. Se on kyllä Adamin nimissä, koska olen alaikäinen, mutta se on silti minun.”
”Sinulla on talo?” Renesmee ihmetteli pysäyttäessään katseensa poikaan. ”En olisi uskonut. Mitä yläkerrassa on?”
”Pari huonetta, kylpyhuone ja pieni parveke. Tämä on aika tilava yksinasuttavaksi, mutta minusta on mukavaa, kun on tilaa. Alun perin talo oli minun, Beckyn ja Nicin, mutta he halusivat oman. He eivät kyllä ikinä hankkineet taloa.”
Renesmee nyökkäsi ja nousi pystyyn. Hän asteli kirjahyllyn luo käyden jokaisen hyllyn katseellaan läpi. Kahdessa hyllyssä oli kirjoja, jotka vaikuttivat nimiensä perusteella fantasiakirjoilta. Elokuvia oli paljon, suunnilleen neljän hyllyn verran, ja cd-levyjä oli lähes yhtä paljon.
”Mitä tässä on?” Renesmee kysyi kurottautuessaan ottamaan mustan, peltisen rasian ylimmältä hyllyltä. Hän puhalsi pölyt siitä pois ja avasi kannen, jonka alta paljastui kaikenlaisia pieniä tavaroita.
”Muistoja”, Jared vastasi Renesmeen palatessa takaisin sohvalle rasia mukanaan. Hän silmäili sen sisältöä ja hymyili yhtäkkiä riemastuneena. ”Tuossahan se on!” Jared nappasi hopeanvärisen, kiemuraisen kaulakorun käteensä ja alkoi avata sen lukkoa. Korun keskellä oli pieni, vihreä kivi, joka kimalsi valon osuessa siihen. ”Saanko?”
Jared ojensi kaulakorua kohti Renesmeetä, joka tutkiskeli rasiasta löytyneitä sormuksia. Tämä kohotti katseensa häneen ja nyökkäsi. Jared liikahti lähemmäs tyttöä ja siirsi tämän hiukset sivulle ennen kuin laittoi korun tämän kaulaan.
”Se sopii sinulle”, hän tuumasi hiljaa katsellen tyttöä.
”Saanko nähdä? Onko sinulla peiliä?”
Jared nyökkäsi ja kaiveli rasiaa hetken ennen kuin löysi pienen, pyöreän peilin, jonka ojensi Renesmeelle. Tämä katsoi kuvajaistaan hymyillen ja ihasteli korua kaulassaan, se oli kaunis.
”Pidän siitä”, Renesmee sanoi antaessaan peilin takaisin Jaredille. ”Kenen se on?”
”Se oli siskoni”, tämä vastasi, ja Renesmee saattoi kuulla pienen ripauksen tuskaa tämän äänessä.
”En tiennyt, että sinulla oli sisko. Oliko hän isosiskosi?”
Jared käänsi katseensa ikkunaan. ”Ei, pikkusisko. Hän kuoli ollessaan kaksitoista.”
”Olen pahoillani”, Renesmee kuiskasi ja tarttui Jaredia kädestä. ”Se oli v-”
”Minun syyni, minä tapoin hänet. Palasin vampyyrina setäni ja tätini luokse eräänä yönä, sisareni asui heidän luonaan, kuten minäkin olin asunut. Tarkoituksenani oli ollut vain käydä siellä katsomassa häntä, mutta minä typeränä menin murtautumaan sisään, enkä voinut vastustaa sitä tuoksua, jonka haistoin hänessä.” Jared pudisti päätään surullisen näköisenä ja tunsi lämpimän käden kosketuksen niskassaan. ”Kaiken lisäksi minulla oli jano, enkä voinut hillitä itseäni. Ja kamalinta tässä on se, että hän heräsi ja tunnisti minut juuri ennen kuin painoin hampaani hänen kaulalleen.”
Tuoksu huumasi Jaredin, sai kaikki hänen aistinsa valppaiksi. Hän yritti mielessään pistää vastaan halulle, joka yritti saada häntä lähestymään sängyssä uinuvaa vaaleahiuksista tyttöä, hänen sisartaan. Mutta hän epäonnistui, verenhimo oli liian vahva.
’Nelly, herää ja juokse karkuun.’
Jared astui pari askelta lähemmäs valkoista sänkyä. Hänen Nelly-siskonsa nukkui kyljellään, selkä häneen päin. Hänen olisi helppo lähestyä tätä, kumartua tämän ylle ja painaa hampaansa tämän ihoa vasten, mitä hän ei halunnut tehdä.
Jared istahti sängyn reunalle ja sipaisi hiukset pois Nellyn kaulalta. Hän henkäisi hiljaa kumartuessaan pikkusiskonsa ylle, ollessaan valmiina imemään tämän verta, mutta yhtäkkiä tämä käännähtikin selälleen ja avasi silmänsä. Nelly tuijotti häntä ihmeissään, vihreät silmät epäuskoa täynnä.
”Jared?”
Yksi kiljaisu, ja hampaat olivat tavoittaneet tuon kauniin, sileän ihon. Verta norui pitkin kaulaa, kun Jared joi sitä, joi hänen sisartaan tyhjäksi. Tämä sätki, mutta lakkasi liikkumasta ennen kuin Jared kohottautui ylös suu veren peitossa. Punainen neste oli tahrinut vaaleat lakanat ja heidän molempien vaatteet.
”Mitä minä tein?” Jared kuiskasi hiljaa kuullessaan askelien lähestyvän huonetta. ”Nelly, herää!”
Poika tunsi pään painautuvan olkapäätään vasten, hän hätkähti. Renesmee oli kietonut kätensä hänen ympärilleen lohduttavasti, se tuntui hänestä mukavalta.
”Toivottavasti en järkyttänyt sinua”, Jared sanoi tytön lopettaessa nojaamisen häneen. ”En ole ajatellut tuota pitkiin aikoihin.”
”Et järkyttänyt, mietin vain, että se oli sinulle taatusti hyvin kamalaa. Kärsit siitä varmasti kauan.”
”Niin kärsin, mutta pääsin sen yli, onneksi.” Käsi Jaredin ympäriltä katosi, ja Renesmee katsoi häntä pahoittelevana. ”Hei, ei mietitä tällaisia asioita, jooko?”
”Hyvä on, mut-”
”Ei mitään muttia, Ness”, Jared sanoi lempeästi ja sipaisi sormenpäillään tytön ohimoa tämän pudottaessa sormukset käsistään takaisin rasiaan. ”Nuo kuuluivat Nicille ja Beckylle.”
”Mitä?”
”He olivat kihloissa pari kuukautta joskus vuosia sitten. Becky ei kestänyt nähdä sormuksia, jotka muistuttivat häntä heidän erostaan, joten hän antoi ne minulle.”
Renesmee oli sanomassa jotain yrittäessään samalla kääntyä Jarediin päin kokonaan, mutta hän menettikin tasapainonsa ja nojautui kohti poikaa, joka kaappasi hänet syliinsä rasian lennähtäessä lattialle kolinan saattelemana. Äkillinen hiljaisuus laskeutui heidän välilleen, eikä kumpikaan uskaltanut liikahtaakaan. Tytön pää nojasi pojan rintaa vasten tämän käsien ollessa hänen selällään.
Lankeat syliini ties kuinka monennetta kertaa tänään, Jared huokaisi ajatuksissaan pudistaessaan samalla päätään. Hän tarttui Renesmeestä kunnolla kiinni ja veti tämän kokonaan syliinsä. Anteeksi.
Tyttö asetti toisen kätensä pojan rintaa vasten hänen sydämensä villiintyessä taas kerran. Hän yritti ajatella jotain muuta kuin tätä, hän yritti saada itsensä rauhoittumaan, muttei pystynyt siihen. Hänen sormenpäitään kihelmöi, kun hän kosketti Jaredin kaulaa ja sipaisi tämän korvanlehteä aivan varovaisesti.
Minun pitää nousta pois. En voi olla tässä nyt ja vain nojata häneen!
Mutta Renesmee ei liikahtanutkaan, hänen kehonsa ei totellut hänen käskyjään. Se teki kaiken toisin kuin hän käski, painautui entistä tiiviimmin Jaredin kehoa vasten. Sormet sivelivät tämän poskea lempeästi, ja huulet tavoittelivat kaulaa.
Jared tunsi jonkin liikahtavan sisällään, kun tytön huulet tavoittivat hänen kaulansa, painoivat pienen suukon hänen iholleen. Hänen sisarensa pyyhkiytyi hänen mielestään kokonaan, suru väistyi sivuun lämpimän tunteen kasvaessa.
En voi työntää häntä pois.
Renesmee huokaisi vasten Jaredin kaulaa, miksi hän oli hätääntynyt äsken? Tämä ei ollut yrittänyt työntää häntä pois, tämä oli antanut hänen olla siinä, joten miksi hän ei muka voisi olla tämän sylissä?
Renesmee painoi toisen suukon Jaredin solisluulle ja tunsi tämän huulet hiuksissaan. Hän ei voinut olla tässä, koska tämä oli kiellettyä. Hän ei saisi olla kenenkään muun sylissä kuin Jacobin, hän ei saisi tuntea näin ketään muuta kohtaan, mutta hän tunsi. Lämpimät, kielletyt tunteet kasvoivat sitä mukaa, mitä enemmän Renesmee oli Jaredin lähellä.
”Ness?”
”Mm?”
Tyttö kohotti katseensa pojan kasvoihin nähdäkseen tämän silmien kiiluvan onnellisina. Hän oli avaamassa suunsa kysyäkseen jotain, kun tämän huulet tavoittivat hänen omansa, ja tämä suuteli häntä lempeästi pienen hetken.
Minä pidän sinusta, Jared sanoi ajatuksissaan heidän huulien painautuessa toisiaan vasten vielä kerran. Tosiaan pidän.
***
Raivokkaat askeleet kaikuivat olohuoneessa korkojen osuessa lattiaan. Rosalie ravasi edestakaisin huoneessa kädet ristittyinä tiukasti rinnalle ja murahdellen vähän väliä. Hän oli tehnyt sitä jo jonkin aikaa, hän oli niin turhautunut siitä, että Dominic oli tullut hänen ja Rebeccan väliin taas kerran.
”Olisi pysynyt poissa ja antanut minun hoidella hänet”, Rosalie mutisi vihaisena pysähtyessään ikkunan eteen. Hänen vihasta tummat silmänsä tuijottivat metsään, joka vaikutti pimeämmältä kuin koskaan.
Bella istuskeli läheisessä nojatuolissa tuijottaen katse lasittuneena eteensä, yrittäen saada oloaan paremmaksi. Katkeruus piti häntä otteessaan pelon ohella, hän pelkäsi, ettei Rebecca luovuttaisi vielä. Mutta tämä oli vaikuttanut katuvalta, kärsineeltä tunteja sitten metsässä, kun Dominic oli tullut pelastamaan tämän, joten uskaltaisiko tämä muka enää yrittää mitään?
Tuskinpa. Dominic ei ole häntä enää pelastamassa, joten ei hän varmastikaan riskeeraisi henkeään vaikka keksisikin jotain.
”Minä menen sinne ja väännän häneltä niskat nurin!” Rosalie huudahti yhtäkkiä ja oli säntäämässä eteiseen, mutta Emmett tarttui hänestä kiinni ja sulki hänet käsivarsiensa väliin.
”Rose”, Esme sanoi rauhallisesti sohvalta, ”yritä rauhoittua.” Carlisle ja Alice istuivat hänen molemmin puolin katseet Rosaliessa, joka murisi turhautuneesti. Myös keskenään juttelevat Edward ja Jasper käänsivät katseensa vaaleaan vampyyriin, ja Jasper yritti hillitä tämän tuntemuksia.
”Miten tässä voi rauhoittua, kun punapää on koko ajan erottamassa Edwardia ja Bellaa?” Rosalie kysyi kiivastuneena.
”En usko, että hän enää yrittää tulla heidän väliinsä”, Esme sanoi, mutta Alice pudisti päätään.
”Teidän”, tämä vilkaisi Bellaa ja Edwardia, ”kannattaa vielä pitää varanne ihan vain varmuuden vuoksi. Olen tarkkaillut Rebeccan tulevaisuutta, mutta välillä se pimenee ihan yhtäkkiä, mikä huolettaa minua.”
Bella huokaisi. ”Mitä hän muka enää voisi tehdä?”
”En tiedä”, Alice vastasi hiljaa, ”mutta kannattaa olla varuillaan.”
Kaikki vilkaisivat toisiaan, mutta Bellan katse oli kiinnittynyt Edwardiin, joka nojasi vaaleaa seinää vasten olohuoneen oven suulla Jasper vierellään. Olisiko heidän suhteensa vieläkin vaarassa? Eikö Rebecca älyäisi lopettaa Edwardin jahtaamista? Bella kietaisi kätensä ympärilleen ja yritti keksiä, miten Rebecca onnistuisi vielä kiusaamaan heitä.
Ei hänellä voi enää olla mitään mahdollisuuksia! Ei hänellä voi olla temppuja jäljellä! Paitsi… on yksi mahdollisuus, mutta se ei tule koskaan toteutumaan, toivottavasti. Bella käänsi katseensa pois Edwardista ovikellon soidessa monta kertaa peräkkäin ja hän näki silmäkulmastaan Rosalien pyrähtävän eteiseen. Edwardhan sanoi silloin joskus kauan sitten, että jos minua ei olisi, hän ei kieltäisi itseltään Rebeccaa. Tunsiko hän siis jotain tätä kohtaan? Jos tunsi, hän voisi alkaa tuntea uudestaan ja silloin… EI! Edward rakastaa vain minua, niinhän?
”Kuka siellä oli?” Bella kuuli Esmen kysyvän Rosalielta, joka palasi takaisin olohuoneeseen.
”Koira. Hän etsi Nessietä.”
Bella käänsi katseensa nopeasti Rosaliehen, joka seisoskeli keskellä olohuonetta tympeän näköisenä. ”Mitä sanoit hänelle?”
”No, sanoin, että Nessie on sen punapään kanssa. Kuinka niin?”
”Mitä Jake sanoi siihen? Miten hän käyttäytyi?”
Rosalie tuumi hetken ennen kuin vastasi. ”Hän vaikutti kireältä ja meni vaitonaiseksi.”
Bella huokaisi raskaasti hänen ilmeensä muuttuessa huolestuneeksi. Tämä tästä vielä puuttuikin, hän ei kaivannut lisää huolia. Jacob oli taatusti tullut mustasukkaiseksi, ehkä jopa vihaiseksi kuultuaan, että Renesmee oli Jaredin luona ja lähtisi nyt varmasti etsimään näitä.
Rebeccasta ja Jaredista on vain harmia! Bella huokaisi uudestaan ja loi katseensa Edwardiin, joka oli ottanut puhelimensa esiin ja painanut sen korvalleen. Kunpa Jake ei tekisi mitään tyhmään.
***
”Nic, anna anteeksi.”
Dominic naurahti kolkosti ja päästi irti Rebeccasta, joka katseli häntä pelokkain silmin. Luuliko tämä, että hän muka voisi antaa anteeksi? Luuliko, että hän pystyisi unohtamaan kaiken ja antamaan vielä yhden tilaisuuden lisää? Ei, hän ei voisi, hän ei enää voinut luottaa tähän.
”Sinä petit minut, valehtelit minulle, Rebecca”, Dominic sanoi ääni kylmänä. ”Tiedätkö, miltä minusta tuntui, kun näin sinun suutelevan häntä? Tiedätkö?”
”Nic, min-”
”Tiedätkö?” Dominic huudahti saaden Rebeccan kavahtamaan kauemmas hänestä. Tämä tosiaan pelkäsi, tämä melkein tärisi. ”Se tuntui siltä kuin kurkkuni olisi viilletty auki ja satoja kylmiä jääpiikkejä olisi isketty kehooni! Sillä hetkellä halusin totisesti olla kuollut. Toivoin, että vampyyri, joka loi minut, olisi tappanut minut!”
Rebecca käänsi katseensa pois Dominicista, hän ei pystynyt katsomaan tätä, tämän vihasta loimuavia silmiä. Hän ei ollut ikinä nähnyt tällaista puolta pojasta, ei kertaakaan. Siksipä häntä pelottikin, hän ei tiennyt, mitä tämä voisi tehdä.
”Olen pahoillani”, Rebecca sopersi haudatessaan kasvot käsiinsä. Hänestä tuntui kuin hän olisi itkenyt, kyyneliä vain ei tullut. ”Olen niin pahoillani! Ja kiitollinen siitä, että tulit minun ja Rosalien väliin.”
”Muistakin, että se oli viimeinen kerta. Enää en sinua pelasta, en koskaan! Hän saa tappaa sinut, jos haluaa, minä en sitä estä.”
Rebecca vilkaisi silmäkulmastaan Dominicia ja huomasi tuskan, joka vain vilahti tämän silmissä ja kasvoilla.
Becky, ei hän tarkoita sitä. Hän on vihainen ja sanoo, mitä mieleen tulee.
”Tiedätkö, mikä tässä sattuu kaikista eniten?” Dominic kysyi hiljaa tarttuessaan Rebeccaa kädestä hellästi.
”En”, Rebecca vastasi käden puristuessa hänen omansa ympärille tiukasti saaden hänet voihkaisemaan pienestä kivusta. Dominic päästi kädestä irti ja nojautui sohvan selkänojaa vasten.
”Se, että väitit rakastavasi minua. Sanoit, että haluat minun auttavan sinua unohtamaan hänet, mutta kaipasitkin apuani aivan muuhun. Tarvitsit minua vain esitykseen.”
”Enpäs! Minä ihan oikeasti välitän sinusta, mut- Älä!”
Dominic oli kaatanut Rebeccan makuulleen sohvalle ja asettunut tämän päälle hajareisin. Hän piteli tätä käsistä kiinni ja tuijotti tätä silmiin surullisesti. Kuinka tämä kehtasi väittää, että välitti hänestä kaiken tekemänsä jälkeen?
”Mitä nyt? Etkö haluakaan läheisyyttäni? Ennenhän kerjäsit sitä niin paljon.”
”Nic, päästä minut ylös, minua-”
”Pelottaa? Tiedätkö, minuakin pelotti, kun lähdin koululta tänään! Olin niin vihainen, että melkein kävin yhden opettajan kimppuun! Minä purin ennen Philipin tapaamista vihaani ihmisten saalistamiseen, heidän veren juomiseensa ja pelkäsin, että sortuisin siihen taas.” Dominic nousi Rebeccan päältä, muttei päästänyt tämän käsistä irti. ”Ymmärsit varmaan jo, että kaikki meidän välillämme on ohi?”
Rebecca olisi halunnut väittää vastaan, mutta hän tyytyi vain nyökkäämään surullinen ilme kasvoillaan. Hän tulisi tarvitsemaan Dominicia, hänhän oli elänyt tämän kanssa melkein puolet elämästään. Nyt hän tosiaan katui kaikkea tekemäänsä, kaikkea tuottamaansa tuskaa ja kipua, joka iski myös häneen äkillisesti saaden hänet vaipumaan lattialle polvilleen. Kädet irtautuivat Dominicin käsistä.
”Minä muistan ensitapaamisemme”, Dominic kuiskasi tuskaisella äänensävyllä, jossa oli ripaus haikeutta. ”Kysyitte Jaredin kanssa tietä hotelliin, ja minä lähdin opastamaan teitä sinne. Jokin sinussa kiinnitti huomioni jo silloin, vaikka kaikki alkoikin vasta parin viikon kuluttua ensitapaamisestamme.” Hän huokaisi hiljaa ja laski kätensä Rebeccan hiuksiin alkaen silittää niitä. ”Itse asiassa jätin erään toisen naisen heti ensimmäisen kerran tavattuamme.”
Rebecca kääntyi katsomaan Dominicia hiukan ihmeissään. Mistä naisesta tämä oikein puhui? Ei tämä hänelle ollut koskaan maininnut mitään toisesta. ”Mitä?”
”Niin, en koskaan kertonut sinulle, koska aavistelin, että olisit helposti mustasukkainen. Minulla ja Lucrezialla oli suhde.”
”Mitä?”
Rebecca ponnahti pystyyn hämmennyksen ja surun verhotessa hänen kasvojaan. Jokin puristui tiukkaan hänen vatsassaan, hän tunsi lievää mustasukkaisuutta, joka sai hänet puristamaan kätensä nyrkkiin. Lucrezialla ja Dominicilla oli ollut suhde juuri ennen kuin hän oli tullut kuvioihin?
”Zia ei ottanut sitä hyvin, kun jätin hänet, mutta hän kyllä tiesi, että ennen pitkää se tulisi loppumaan. Aluksi kaikki ollut vain peliä, flirttailua Philipin edessä, jotta tämä tulisi mustasukkaiseksi.”
Dominic veti tumman naisen lähemmäs itseään ja hymyili tälle lempeästi ruskeahiuksisen miehen astuessa sisään hotellihuoneeseen. Hän sipaisi sormellaan naisen kaulaa, suikkasi pienen suukon tämän poskelle, mutta huoneeseen tullut mies oli kuin ei olisi huomannutkaan heitä.
”Tämä ei toimi”, Dominic kuiskasi Lucrezian korvaan, jolloin tämä pujotti kätensä hänen harmaan paitansa alle. ”Älä.”
”Nic, jos tämä ei kerta toimi, siirrytään astetta ylemmäs”, nainen naurahti painautuessaan vasten Dominicin vartaloa.
”Se ei toiminut, joten aloimme olla hyvin helliä toisiamme kohtaan ja pian suukotkin tulivat mukaan, kun pelkkä hempeily ei riittänyt.”
Pojan kieli sipaisi naisen alahuulta ennen kuin hän painoi huulensa tämän omia vasten. Nainen tarttui pojan paidankaulukseen ja etsi napit käsiinsä alkaen availla niitä hiljalleen auki.
”Mitä sinä teet?” Dominic sähähti Lucrezialle, joka oli siirtynyt suutelemaan hänen kaulaansa heidän istuessa vaalealla sohvalla hotellihuoneessa. Huoneen ovi avautui, ja Philip astui sisään vilkaisten heitä hieman oudoksuen.
”Yritän tehdä häntä mustasukkaiseksi”, Lucrezia vastasi saatuaan avattua kaikki paidan napit. ”Minusta tuntuu, että tämäkään ei toimi, Nic.”
”Zia, ei.”
”No, minä vastustelin pidemmälle etenemistä, mutta tajusin sitten, että tunsin jotain Ziaa kohtaa, joten lopulta suostuin siihen. Hänkin sanoi kerran tuntevansa jotain minua kohtaan, mutta en tiedä, valehteliko hän.”
Dominic repäisi paidan Lucrezian päältä ja heitti sen lattialle sängyn viereen. Hänen oma paitansa oli jo kahtena kappaleena sängyn jalkopäässä, samoin hänen housunsa. Lucrezia riisui mustan hameen päältään ja virnisti Dominicille, joka liu’utti kättään alemmas hänen vartalollaan.
”Ei alusvaatteita?” tämä kysyi hämmentyneenä käden pysähtyessä naisen lantiolle.
”Miksi turhaan, Nic?” Lucrezia nauroi ja veti pojan suudelmaan. ”Mm, luuletko, että hän kuulee meidät?”
Dominic ei vastannut, painautui vain lähemmäs naista, joka oli saanut hänet sekaisin, saanut hänet rakastumaan pitkästä aikaa elämässään.
”Kun sitten jätin hänet, hän oli raivoissaan ja aneli minua jäämään luokseen, mutta en voinut. Sinä olit vienyt sydämeni heti nähtyämme sen yhden ainoan kerran.”
”Sinä jätät minut? Mutta Nic, et voi!”
”Miksi muka? Zia, minä en jaksa tätä enää! Philip ei ikinä tule mustasukkaiseksi, hän ei vain rakasta sinua, usko jo!”
”Etkö sinäkään rakasta minua?” Lucrezia kysyi näyttäen surulliselta. ”Etkö välitä minusta? Eivätkö nämä kuukaudet ole merkinneet sinulle mitään?”
”Ovat, mutta entä sinulle? Zia, sinä et rakasta minua.”
Nainen hymähti. ”Älä sano noin! En olisi maannut kanssasi, jos en rakastaisi sinua!”
Dominic veti naisen syleilyynsä ja silitti tämän hiuksia. ”Väärin. Sinä makasit kanssani, koska halusit tehdä Philipin mustasukkaiseksi.”
Lucrezia vetäytyi irti Dominicista ja tarttui sohvapöydän päällä olevaan maljakkoon, jonka hän iski raivoissaan lattiaan. ”Mene sitten! Jätä minut! Ota se hemmetin punapää tilalleni!”
Rebecca tuijotti hieman järkyttyneenä Dominicia, joka näytti vihdoin ja viimein tyyneltä. Hän ei tiennyt, mitä olisi sanonut, miten olisi reagoinut kuulemaansa. Dominic oli rakastanut Lucreziaa, hän oli maannut tämän kanssa ja yrittänyt tehdä Philipiä mustasukkaiseksi. Kauhea tunne iski Rebeccan sydämeen, se valtasi hänen kehonsa. Dominic ja Lucrezia olivat asuneet saman katon alla kaikki nämä vuodet, Lucrezia oli välillä epätoivoisesti yrittänyt saada Dominicia lämpiämään, tulemaan tätä sänkyynsä.
Ei, ei Nic ole pettänyt minua Lucrezian kanssa. Se… tai mistäs minä tiedän!
”Eikö tunnukin kivalta?” Dominic kysyi nostaessaan katseensa Rebeccaan, joka näytti siltä kuin olisi niellyt myrkkyä. ”Tuolta minustakin tuntui aina, kun ajattelit Edwardia, kun katsoit häntä… kun suutelit häntä.”
”Oletko sinä maannut Lucrezian kanssa sen jälkeen, kun tapasit minut?” Rebecca mutisi ääni kireänä, mustasukkaisuus oli saanut hänestä otteen. ”Oletko?”
Dominic kallisti päätään ja näytti loukkaantuneelta. ”Luuletko tosiaan, että olisin pettänyt sinua, rakas? En minä ole maannut Zian kanssa suhteemme aikana, mutta erossa ollessamme olen ehkä saattanutkin.”
Pala nousi Rebeccan kurkkuun, hän ei saanut sanaakaan sanotuksi. Dominic ei ollut pettänyt häntä, mutta silti se, että tämä oli saattanut palata Lucrezian luokse heidän ollessa erossa, satutti häntä. Neula oli iskenyt hänen sydämeensä, puhkaissut sen, siltä hänestä tuntui. Se tuntui pahemmalta kuin Rosalien ote hänestä tänään metsässä, se sai hänen mielensä sumenemaan.
Ei kai hän mene nyt Lucrezian luokse? Ei, ei hän voi!
Mielikuvat Dominicista ja Lucreziasta täyttivät hänen päänsä, saivat hänet melkein kirkumaan. Rebecca pudisti päätään, hän halusi eroon noista kuvista, hän ei halunnut nähdä Dominicia toisen kanssa.
”Haluan vielä sanoa, että välitän kyllä yhä sinusta”, poika sanoi kylmyyden palatessa hänen äänensävyynsä, ”mutta en pysty enää luottamaan sinuun.” Hän nousi ylös, ja halasi Rebeccaa pikaisesti ennen kuin katosi jäljettömiin. Ovi pamahti kiinni, ja Rebecca heittäytyi sohvalle tunteiden sekamelskan riivatessa häntä.
Nic, tule takaisin! Tein hirveitä asioita, mutta haluan sinut takaisin! En halua, että menet Lucrezian luo!
Rebecca hakkasi kättään sohvaa vasten ja painoi päänsä polviin. Nyt hän tajusi, kuinka paljon Dominic oli merkinnyt hänelle, kuinka paljon hän oli tätä rakastanut.
Nic…
A/N: Tiedättekö, tein Ness/Jared kohtaan kolme tai neljä eri versiota ja tuo, mikä päätyi lukuun, on ensimmäinen versio (pikkuisen muunneltuna)... Mutta eipä mitään, mulla vain oli niin paljon eri ideoita siihen kohtaan :D Ja Nic/Lucrezia, idea oli pyöriskellyt päässäni, että niillä olisi ollut suhde menneisyydessä, joten sitten teidän ehdotuksienne takia pistin/toteutin sen :)
Jooh, risuja? Ruusuja?
-
OEEE!! Uus luku! :)
Hirveesti tuli kaikkia ylläreitä, kuten se, että Jared tappoi siskonsa :o ja että Nicillä ja Zialla oli suhde :o
UPEETA :DD Nää luvut on täydellisen pitusia, ja tykkään hirmusesti noista kursivoiduista jutuista :) Ja tietty niistä kohdista, joissa Rosalie on tappamassa punapäätä :D
Yks ainoo huono puoli tässä luvussa oli se, että oli kamalasti Nessie/Jaredii :( Ehkä ens luvussa Becca ja Jar kuolis?! Hah, ei vaa :)
Jatkoa taas jossaki vaiheessa :)
-
Ensinäkin olen pahillani, että en oo kommentoinut piiiitkään piitkään aikaan.
Mutta joo... Ei virheitä, muutenkin hyvä luku.
Minusta ois voinu olla E/B juttua enemmältikkin. Rebecca ärsyttää vieläkin ihan valtavasti, mutta nyt tällä hetkellä ei niin paljoa kuin ennen. Paha saa aina palkkansa. Jared, Renesmee juttuun, että en oikein aina tajunnu kenen ajatuksia ``luin``, vaikka siitä tuli ihan selvästi esille kenen perpektiivistä se kohta oli kirjoitettu. Olen kai vaan tyhmä. Nicin ja Zian suhde paljastus oli kyllä aika... yllättävä?! kyllä menee aika sekoiluks kohta. Nic ja Zia on ehkä epätodennäköisimmät tyypit jotka ois yhessä. Missään tapauksessa.
Ei ole kyllä minun päätettävissä ketkä on yhessä. Toivoisin, että Edward rupeis tuntee jotain Rebeccaa kohtaan ja sitten loppu onkin jotain todella DRAMAATTISTA!!! ;D Draamaa, draamaa...
Anteeks nyt taas kun jauhan tästä draamasta. Kohta en oo ollenkaan Cullen addikti vaan draama addikti.
Jatkoa odotellessa! ;D
Jikke
P.S Meinasin unohtaa! Tyhmä minä. Kiitti jatkosta jatka samaan malliin oot paras! <3: Jikke
-
katriqqq, kiitos kommentistasi :) Mm, kyllä, yllätyksiä täynnä oleva luku. Mukavaa, että tykkäät. Hmm, niin, N/J:tä oli aikas paljon, mutta kyllä se Jacobkin sieltä esiin astelee, lupaan :) Jatkoo ensi viikolla, yritän saada ensi viikoksi.
Jikke, kiitos kommentistasi :) Ei se mitään, joskus ei vaan kerkeä. Mukavaa, että tykkäsit. Juups, E/B:tä hieman ensi luvussa, nyt tuohon ei vaan ollut enempää inspistä, enkä väkisin viittinyt alkaa mitään :) Noh, mutta ne oli menneisyydessä yhdessä. Draama on kivaa :D Mietin, että ei kai tämän ficin loppu vaan mene liian.. hmm "saippuamaiseksi" (koska lukuja olisi tulossa vielä 10 -> mut mut).
Juups, jatkoa ensi viikolla varmaan :) Ja lukuja olisi siis tulossa 10 -> (en oo varma kuinka monta).
-
on ne vaan niin ihania, renesmee ja jared nimittäin <3
voivoi rosalie, minkäs teit. aika huono ajatus sanoa jacobille, että nessie on redin kanssa jossain (en syytä kuiteskaan rosea, hänhän oli aika sekasin vielä näistä vanhemman sukupolven ongelmista (rebecca/dominic, rebecca/edward, edward/bella jne). jakehan mustasukkaistuu toosi helposti, niin kuin itse kukin on varmaan huomannut. mistä vetoa, että hän lähtee nyt etsimään renesmeetä ja jaredia sieltä sun täältä ja saa heidät kiinni hänen mielestään liian läheisessä tilanteessa (sylikkäin, tai jotain yhtä söpöä) ja rupee taas rähjäämään jaredille.
huhhuh, miks ihmeessä näitä ihmissuhdekiemuroita ja kolmiodraamoja on niin ihana lukea? suurin osa on kuitenki kliseistä lässynlässyä, tiiän sen, muttamutta...
niin joo ja piti sanoa vielä, että nää luvut on ruvennu piteneen ja piteneen uusimpien lukujen myötä, ja musta se on tosi kiva juttu sinänsä. ei nää luvut oo koskaan mitenkään kitukasvusia ollu, mutta tää vaikuttaa jo aivan mahtavalta. jatka samaan malliin. :)
-
Wihii, pian alkaa toiminta. Toivottavasti Jacob saa varmaan jossain vaiheessa tietää että Nessiella ja Jaredilla on vähän enemmän kuin ystävyyttä. Ja turpiin tulee. Siis Jaredille. : D
Kunpa Nic olis antanu Rosalien hoidella Rebeccan. Se ämmä ei muuta ansaitse.
Yääääääk, Jared ja Renesmee on kauhea paritus. (Taidan olla ainoa joka puolustaa Jacob/Renesmee paritusta : D)
-
Ohhooo, alkoi tapahtua. Renesmee & Jared, loistava paritus, tuovat hieman mieleen Bellaa ja Edwardia. =)
Ja meidän Jaakoppi (Jacob) tais vihastua kun kuuli missä Renesmee on, jännittävää tulee, mitä päättää asialle tehdä ;D
Rosaliestakin taas pidin, vaikka näin vähän kerrottiinkin, hyvähyvä.
Mutta tää Nicin ja Zian suhde kruunas koko luvun, ihan fiiliksissä täällä =D
nomutta, jälleen kerran:
Jatkoa odotellessa..
-
Amanecer, kiitos kommentistasi :) Kyllä, he ovat, mutta Jake on varmaan erimieltä (jos sattuu löytämään kaksikon lähetysten ja jos löytääkin, heillä kaikilla kolmella tulee olemaan erittäin mukavaa..). Niinpä, hyvä kysymys. Ne ovat vain niin koukuttavia lukea (sekä kirjoittaa), että vaikka kuinka kliseisiä olisivatkin niin on vain luettava. Juups, eiköhän luvut tule pysymään tässä yli 4000-5000 sanan paikkeilla :)
Annoy, kiitos kommentistasi :) Khyllä Jake varmaan saa tietää tai sitten hän vetää omat johtopäätöksensä asiasta. Et ole ainoa, katriqqq on kans Jake/Nessie parituksen puolella (ja toki mäki tykkään Jake/Nessiestä). So, you're not alone :)
Embry, kiitos kommentistasi :) Mm, nyt on oikein tapahtumaputki päällä. Olis pitänyt saada Jaken näkökulmaa tuohon, hmm... Ehkäpä mä saisin ensi lukuun, jotta tiedettäis, mitä se ajatteli (vaikka sitä ei oo vaikee arvata). Kivaa, että Nic/Ziasta tykkäsit (itseppähän toivoit :D).
Jatkoa aloittelen nyt vklp:na jahka saan MF:n kolmannen luvun valmiiksi.
-
Hyvin kirjoitettu ficci, jossa on todella toimiva ja omaperäinen idea. :)
Luin kaikki tähän mennessä tulleet luvut melkeen kerralla, en ainakaan
ole jäänyt koukkuun... ::)
Luin joskus aikaisemmin tuon Veren kutsu ficin, mutta aluksi hieman vierastin
tätä jatko osaa sillä Becca ei ole aivan lempihahmojani.. Mutta ihan mielenkiintoiseksi
tämäkin osoittautunut. ;)
Minulle kyllä kelpaisi paremmin kun hyvin, jos Nessie jättäisi sen koiran ja ottaisi Jaredin (vink vink ;) :D), Jar on kuitenkin kunnollisempi kun tätinsä.. Rebeccasta puheen ollen, eikö sekään voi oppia, että näpit irti Eddiestä. >:( >:( >:( Dominic saisi kyllä jo jättää koko Rebecan.
Muuten en ole löytänyt mitään moitittavaa, mistään tähän mennessä tulleista luvuista,
paitsi välillä tuntuu, että joissain kohdissa asioita kerrataan, ja ehkä hieman venytetään ja
vanutetaan liikaa.. Noh, älä tästä ota itseesi, voi olla että vain kuvittelen ;)
Jatkoa odottelen. :)
-
NO NAM.. :D pitäsköhä mun kommentoija ne kaikki mun kirjottamat kommentit tähän??? ;oooo ;;;; D
Jatka pian!! :P Rebecca /(&#(&="/?#/)/#)(&#()& :DD
~kjatri
-
mouu, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että tykkäät. Niin, Becca ei kuulu kauhean monen lempihahmoihin. Mm, Jared ei halua olla samanlainen kuin Rebecca, ei tosiaan, mut siltikin hän haluaisi niin kovasti olla Nessien kanssa. En ota itseeni, mie oonkin yrittänyt varoa varsinkin Jared/Nessie kohdissa toistoa, koska nehän on varovaisia toisia kohtaan koko ajan, että.. Mutta voihan siellä olla asioiden kertaamista vanhoista luvuista, et välttämättä kuvittele :D
Kiitos vielä pitkästä kommentistasi.
kjatri, kiitos kommentistasi :) Jaa-a, siinähän olis urakka ;D Juu, mä yritän jatkaa, you know that :)
-
Posted: Jul 14 2009, 12:43 AM
Mahtavaa kuin teit tämän jatko-osan! Tämä oli aivan loistava, en malta odottaa että jatkoa tulee.. Sitä voisi tulla jo.. :: D Tai illalla, kun nyt on aamuyö tai yö.. : ) Mutta rakastan tätä ficciä vain niin paljon, että voisin kahmia tätä kokoajan lisää ja lisää ja lisää jne..
Toivottavasti tulee nopeasti lisää.. Oon nimittäin leimautunu tähä ficciin.. : )
Repesin kyllä ku se yks ei voinu lukee Bellaa ollenkaan.. Ihanaa ku sillä on se suojamuuri.. : )
Tämän pystyi hahmottelemaan helposti! : )
Mukavaa, että Rebecca on löytäny kumppanin ja pitää näppisä erossa Edwardista jatkossa tai riippuu miten oot miettiny.. : )
Nyt en vihannu Rebeccaa juuri ollenkaan, liittyen äskeiseen lauseeseen, mutta jossain vaiheessa kumminkin kun rupeen lukemaan Rebecasta niin savua vaan nousee korvista, mutta se on sen ajan murhe;D
Jatkoa nopeasti lisää! En malta odottaa mitä tulee tapahtumaan, kun kaikki älyää että tuntevat toisensa. Ja mitä Rebecca ajattelee Renesmeestä.. : ) Tuli mieleen heti tuosta entä jos Rebecca meinaa tappaa Bellan tai Renesmeen : ( Mutta toivottavasti oon iha vääräs ;D Ja Rebecca vois kuolla joskus.. Mutta tästä tais tulla hieman pitkä.. HUPS!!! ; DD
Nopeaa jatkoa odotellessa,
Posted: Jul 14 2009, 09:15 PM
Nyt voooin sanoa, että kohta rupeaa näkymään pieniä myrsyn merkkeä.. Ne ei oo enää kovinkaan kaukana.. : ) Mutta upea luku, en malta odottaa milloin 3 luku tulee, jos olet sen kirjoittanut jo valmiiksi.. Toivottavasti pian.. : D
Nyt mulle tuli taas tuhoisia ajatuksia, Rosalie vois käydä tappaa Beccan Bellan kanssa.. :''D Se ois kyllä aivan mahtavaa.. :: D
Muuten olisi kiva saada luku siitä kun Bella, Rosalie ja Rebecca kohtaisivat.. Minkälaista kissatappelua se olisikaan.. ::::::: D Tai varsinkin se kun Becca saisi tietää, että Nessie olisikin Bellan lapsi.. : ) Anteeks nää mun tyhmät ideat, ei niistä kannata ees välittää.. :''DD
Tämä ficci käy kokoajan mielenkiintoisemmaksi, tämän lukemista ei voi lopettaa kesken.. : ) Toivottavasti tämä kommentti ei ole nyt niiin pitkä kuin edellinen.. : )
Jatkoa odotellessa, (jonka olet jo kirjoittanut..)
Posted: Jul 15 2009, 09:22 PM
Hahahha, mä vaan nauroin Rebecalle.. :::::::: D Varsinkin silloin ku se kuuli Bellalta, että Nessie onkin kuin onkin Bellan ja Edwardin lapsi!
Taas kirjoitit aivan mainiosti.. : D Minä toivon, että Nessiestä ja Jaredista tulisi jotain, en kyllä tiedä miksi .. Eikös se olisi jotenkin vastoin itseäni, kun inhoon Rebeccaa, mutta joo.. ::: D
Kiva, että kommenttini ovat jotenkin ideota antavia, se on oikein mukavaa Ettei nämä ole jotain tyhjänpäiväisiä päähänpistoksia.. ::: D
EEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!! Ei lukujen väliä saa pidentää, ainakaan vielä! Se on jo nyt ihan liikaa, koulu aikaan se on hieman eriasia, ku kukaan ei ikinä kerkee koneelle ku viikonloppusin.. Tuo sai minulta myrsyn merkit.. ::D Ja Rebekin tulee saamaan, jos havittelee Bellan Ediä..
Voin kertoo 3 syytä miks lukujen väliä ei saa vielä pidentää;''D (ne on kyll tosi viisaita.. -.-'')
1. Tämä on aivan mahtava, tätä haluaa vain lisää ja lisää (ja koulut ei ala vielä!)..
2. Tähän on leimauduttu niin helposti..
3. Tulee hulluks, jos joutuu oottelee liiiian kauan! 1-3 päivään menee, mutta seki on liikaa joten oisko se 1-2 päivään;;;;;;;;;; D
Oon kyllä reilu, sen huomaa noista syistä ;;;;;''D
Taas näin pitkä kommentti, joten anteeksi siitä;; D
Kissatappelua odotellessa,
Posted: Jul 16 2009, 07:15 PM
Ihanaa söpöilyä Nessiellä ja Jaredilla lopussa .. : DD Ois luullu, että Bella ei olisi antanut Becan ja Dominicin istua niitten kanssa..
Ois ollu hyvä, jos Bella olisikin mennyt Rosalien perään eikä Emmett.. :::: D Mutta noin se oli silti aivan ihana, niin kuin yleensäkkin luvut ovat! : )
Nessie vois jättää Jaken, en itse niinkään syty siitä, vaikka olen jotain kirjottanut.. : DD Koska Nessie ja Jared olisivat todella söpö pari, he söpistelevät aina yhdessä, joten olen samaa mieltä kuin Emmett
QUOTE
”No, minä sanon kuitenkin, että jos Nessie ei ole vielä ihastunut, hän tulee ihastumaan ja unohtamaan koiran.”
Se kissatappelu voisi tulla jo... En malta odottaa, sitä ja sitten ketkä tappelee.. : )
Tämä luku oli aivan mahtava, en tiedä miksi nämä kommentit ovat aina näin pitkiä.. : D Voi olla mun välien syytä kyllä.... : )
En oikein osaa sanoa mitään järkevää enään, joten..
Kissatappelua ja lisää söpistelyä odotelessa,
Posted: Jul 20 2009, 08:57 AM
Ja söpöily jatkuu! Taas aivan mahtava luku.. : ) Kivaa kun tässä oli tälläinen pieni kissatappelu, olisi se voinut olla jossain muuallakin : En oikein nyt keksi mitään sanottavaa..
Vähä olisi kiva, että jos joku saisi jotain selville Rebecasta, niin kuin yrittääkö se Edwardia vai mitä.. : )
Toisaalta on aika jännä, miten Bella suhtautuu Beccaan, koska kun kerran se yritti viedä Edin ni aina se voi tehdä kahdesti.. Mitä katalia juonia, se miettiikään..
Toivottavasti jatkat taas pian! Tätä on aina mukava lukea, varsinkin Jaredista ja Nessiestä.. : )
Lisää söpöilyä ja kissatappeluita odotellessa,
Posted: Jul 20 2009, 05:53 PM
Oi, taas aivan mahtava luku, ihan kuin aina toistelisin omia juttuja.. : 'DD Ei tässä voi oikein muutakaan tehä.. : )
Kiva, että nuo lähtevät Ranskaan, saadaan pientä jännitystä.. : ) Ja ONNEKSI Rosalie jää Forksiin.. Niin kapinan aika voi tulla;;;; D
Edi jää yksin (tai ei iha) Rebecan armoille Murr!!
Mutta taas ihanaa jatkoa odotellessa,
Posted: Jul 21 2009, 09:17 PM
Taas mahtava luku! : ) En ymmärrä miten kirjoitat niin taitavasti ja ihanasti! : ) I LOVE THIS!!
Rose oli mahtava! Minä suoraan sanottuna rakastan häntä juuri nyt kun, vihaa Rebeccaa kohtaan on yhtä suuri!!!!!! :::: D
Mä vaa nauroin Rebecalle ei mitään rajaa, minusta on kiva ku pistät hänetki kärsimäään!! hahaha; D Joo reilu oon, I know that.. : )
Nauraisin vain lisää kun Becca menettäisi Dominicin, se ois ihan oikein! Mutta sitte se pirskatin Becca ei jättäs ihanaa Ediä rauhaan.. : )
Mulle tuli taas kaikki maailman tyhmimpiä ideota/ajatuksia mieleen, mutta en taida ilmaista niitä.. : )
Kiitos taas mahtavasta luvusta, Bellan tuloa, Rosalien rähinää ja Rebecan kärsimystä odottaen,
Posted: Jul 22 2009, 02:13 PM
AIVAN MAHTAVA LUKU! Ei mitään järkeä, aivan mahtava! Voisin toistella tuota kokoajan lisää ja lisää!! I LOVE THIS, luku luvulta enemmän! : )
Voi (sensuroitu), Rosalie oli niiiiiin paras! Siitäs sait Rebecca! keh keh;; D Harmi toi Dominic se joutuu vielä pettymään..
Ne ukkospilvet palasivat , himpskutin Rebecca, miks pitäs havitella varattuja ukkoja ku on yks oma? Tyttö, joka ei osaa tyytyä omaan, pitää saaha se joka toisella on..
Nyt jos Bella kuule mitä meidän ihana Becca on tehny! AWWWS~ sitte ooon kyllä onnellinen :::: D Rebecca metällä Rosalie ja Bella ilmestyy eteen.. keh keh.. : ) *miettii muita sotasuunnitelmia* :'')
Tuo Nessien uni, en voinu olla hymyilemättä.. : ) Jacob on kohta historiia.. : ) Punatukkainen Jared astuu tilalle, mutta ku se Jake on leimaantunu. Sitte vielä yltyy tappelemaan Jaredin kanssa.. Huh huh mitä kolmidraamaa noilla: D
Mutta KIITOS! Taas ihanasta luvusta! Iso käsi sinulle!
Lisää Rosali/Bella/Becca räyhäämistä odottaen,
Posted: Jul 25 2009, 08:31 AM
Rakastan tätä! Tätä on aina niin unelma lukea! : ) Kirjoitat aina niin taitavasti. Kirjoitustyyliäsi ei voi sanoa mitenkään huonoksi, se on aivain niin ihana. Kuvailet hyvin ja kaikki muut perusjutut!!! : )
Murrrr meidän Rebecca!!!!!!!! Bella oilisi tietysti voinu huutaa sille enemmän.. Mutta eihä koulussa viitti.. Ukkospilvet pään päällä, niiice! Mutta minä ymmärrän Bellaa kun se anto Becalle uuden mahdollisuuden, mutta kumminki turmeleesen..
Miks musta tuntuu, että Jasperkin on nykyään Rebeccaa vastaan? Mutta jos on, niin oikun kiva!
Mutta iloisimpiin asioihin, Nessie ja Jared! Ne ovat vain niin suloisia yhdessä, en voi sanoa mitään muuta! Mutta Nessie ja Jacob, hekin ovat jotenkin suloisia yhdessä, vaikka Jakesta en hirveästi tykkää..
Renesmeelle on tulossa tiukka valinta, kumman hän haluaa.. : )
Kiitos taas mahtavasta luvusta!
Enemmän Rosalie/Bella/Rebecca ja Nessie/Jared jatkoa odotellen : )
Posted: Jul 26 2009, 10:45 PM
Oi, taas kerran ihanaa söpöilyä <3 Tätä on aina niin mahtava lukea, sen takia tätä rakastankin
Mahtavaa, jos Nessie ja Red rupeisi seurustelemaan Ne ovat niin suloisia..
Tämä on tälläinen nopea kommentti kun pitäs olla jo nukkumassa.. (aikane herätys!!)
Räyhäämistä odottaen,
Posted: Jul 30 2009, 08:57 AM
ÄÄÄÄÄÄÄ!!!! Miks ne aina tappelee koulussa??? :oooo Ne ei pääse ikinä kunnolla räyhäämään.. :::: D Elikkäs taas ihana luku, tätä ei voi olla rakastamatta
Rebecca *murinaa* !!!!!!!!!!!!!!! Hankkis elämän, tollane ääliö kun on.. Mä nauran aina sille.. ::::: DDD Mutta Rebecca vois yrittää suudella Ediä ja Bella ja Rosalie näkis sen ja sitte syntys tappelu, mutta ei koulussa..::: D
Voi Jared parka, ois vaa pitäny suusa supussa.. Nyt se suututti Nessien.. : ( Jacobhan käy kuumana..::: D
Räyhäämistä ja söpöilyä odottaen,
Posted: Aug 2 2009, 08:39 PM
Ennen kuin alotan niiin sanon, että molemmat luvut olivat todella mahtavia. Ja niin kuin on ollut edellisetkin, on se ku toistelen.. : D
En voinut olla hymyilemättä Bellan ja Edwardin ''kiistelylle'', jos sitä siksi voi sanoa.. Mahtavaa kun Bella vihaa Rebeccaa, viha on ehkä liian voimakas sana, mutta ainakin inhoaa.. : D
Luku sai minut hymyilemään ainakin tuo 'Rose kilahtaa kohta' -tai miten se nyt meni.. Tämä oli kiva luku, ei paljoa Rebeccaaa.. ::::: D Mutta joo.. 8)
Tämä oli tälläistä kevyempää lukemista, hyvään väliin.. (TAPPELUA!!!)
Jatkoa odotellen,
Posted: Aug 5 2009, 09:27 AM
REBECCA ON KYLLÄ YKS &/#(%/#%/#!!!!!! Ja ne ihanat ukkospilvet palasivat.. -.-''''
Mutta luku oli ihana, niin kuin aina! On hauska seurata mitä Rosalie ja Bella aikovat tehdä, hihiii En malta odottaa, jos Becalle käy jotain ''hauskaa''.. ::: D
Renesmeehän kävi lopussa Jaredin kimppuun, kuin sika limppuun.. Ne on vainniin suloisia yhdessä!!!!
Räyhäämistä ja söpöilyä odottaen,
Posted: Aug 8 2009, 09:56 PM
Himputin Rebecca, väärässä paikassa väärään aikaan.. -.-''' Katala se ainakin on, koskee vielä Nessieen. Siitähän Bella ja Rosalie, vasta tykkää!! : )
Ukkospilvet ovat ihania <3
Haluan tietää Bellan ja Rosalien suunnitelman, vaikka sitä voi jo vähän arvailla!
Rebecca vois delata jo.. ::: D
Mutta Jared ja Nessie, ne on niin sulosia!: )
Lisää nopeasti!
Räyhäämistä (aina) odottaen,
Posted: Aug 12 2009, 05:58 PM
Taas mahtava luku! : ) Ja Rebecca pysyy entisellään -.-'' :: D Mutta tätä on aina mukava lukea, toivottavasti jatkat pian! : )
Tämä käy koko ajan mielenkiintoisemmaksi! : )
Räyhäämistä (etupäässä) odottaen,
Posted: Aug 16 2009, 09:25 PM
Ihanaa, ihanaa, ihanaa!!!! Rakastan tätä!!!! Rähinä kruunasi kaiken:: D
Nessie ja Jared <3
Eikö se Rebecca voi jo kuolla pois?? :oooo :: D
Mutta kiitos taas tästä ihanasta!
Posted: Aug 24 2009, 06:11 AM
Taas mahtava luku :: D Oi Jared ja Nessie <3 Nyt kun Jacob käy vähä hillumassa siinä välissä..::::: D
Rebecalle kyllä ihan oikein.. :: D Vooiiis tulla räyhäämistä (taas!)
Tätä on aina ihana lukea, turha toistella samoja asioita joita olen kommentoinut tähän ennenkin : DD
Jatkoa odottaen,
......................................................................................
Ole hyvä! :D
~kjatri
-
kjatri, :o Sä teit sen!? Oh my :D Haha, mutta kiitos sun useista kommenteista <3 Piristystä päivään :D Joo, eiköhän se Jacob saa selville ja käy hillumassa vähän.. Ja räyhäämistä kyllä tulossa, usko pois :D Kiitos, kiitos.
-
näin kärsimätön kun olen, niin milloinhan mahtaa tulla jatkoa ? (;
eeen malta odottaaa :D :D :D
-
mouu, tuossa ihan juuri kohta aloitan luvun 19 (en ole vielä edes aloittanut, kiireitä pitänyt). Saan sen mitä luultavimmin vklp:na ulos (ellen tule kipeäksi, kurkkukipua ollut ja pikkaisen kuumetta viime vklp:na, mutta..). Viikonloppuna voi katsastella, josko olisi tullut jatkoa :)
Edit//
04.09, KYLLÄ se luku viikonloppuna tulee, joten olkaahan valmiina! Ja anteeksi, että on kestänyt melkein kaksi viikkoa viime luvusta, innostuin kirjoittamaan MF:ää ja kaikkea muuta tässä välissä, mutta en toki ole unohtanut tätä (enkä kyllästynyt tähän, en missään nimessä). Eli luku 19, Haavat, tulee huomenna tai sunnuntaina (ja kyllä, varmasti ihan asialliseen aikaan, eikä joskus keskiyöllä :D Ainakin toivon mukaan).
Tässä vielä malttamattomimmille pari pientä pätkää luvusta:
-----------
”Hei, Jacob”, Jared tervehti mukamas yllättyneenä. ”On oikein mukava nähdä sinuakin pitkästä aikaa, mutta tällainen tervehdys nyt on aivan liikaa, oikein innokas halaus vai miksi tätä voisi sanoa?”
********
Renesmee kurtisti kulmiaan. ”Sinä hyökkäsit hänen kimppuunsa? Red, miksi ih-”, hän ei pystynyt sanomaan enempää, ääni takertui hänen kurkkuunsa pääsemättä sieltä ylöspäin. Järkyttyneisyys nousi kasvoille, alahuuli alkoi väpättää. ”Ei… Tekikö hän tuon? Tekikö Jake tuon?”
------------
;)
-
ouu oon ekaekaeka ! : DD
kuulostaa hyvältä, vaanin nyt nämä pari päivää ahkerasti
finfanfunia ;) ;)
-
Ookkei... Tämä on siis ensimmäinen kommenttini tähän fikkiin....
Ensin vähän yleistä
Kirjoitus virheet joista yleensäkkin huomautetaan. Keskikokoisi virheitä oli ainakin kaksi jokaisessa luvussa, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että se on vaan boonusta lukuun, eli ylimääräistä aivotoimintaa kun täytyy arvata mitä sanaa siinä kohdassa tarkoitetaan :D. Pilkkuvirheitä ja muita pieniä virheitä joita lukiessaan ei huomaa en katsonut sillä kunhan tekstistä saa selvää ja juonesta saa kiinni niin allright!! Ei mielestäni ole mitään järkee lukee tekstii ja samalla töllistellä onko siinä pilkku vai ei? ;D Sinun tekstistä saa erinomaisesti selvää joten jatka samaan malliin.
Veren kutsu
Tällaisesta haluaisin tehdä huomioita. Mielestäni tekstissä oli liikaa normi päiviä eli tekstit muistutti enemmän sää uutisia ja Big Brotherista kerrottua tylsää kirjaa.... Ne kohdat joissa tapahtui kaikenlaista olivat jännittäviä ja hyvin kirjoitettuja.
Veren kutsu II
Hyvä! Tekstisi on nyt paljon kehittyneempää ja sitä on hyvin mielenkiintoista lukea. Minä ja mun kaveri päätettiin tappaa ensin Rebecca ja sitten Jacob. Itse asiassa Jacob on aikasta nams<'''3 Mut tässä fikissä Nessin ja Redin täytyy ehdottomasti olla yhes Awwwwww.... Tyhmä Dominic!! Se ei olis saanu tulla välii.... Rosalien olis pitäny tappaa Rebecca ;D. Oon tällanen kannibaali ;) Toi Dominicin ja Zian suhde on aika mielenkiintoinen pieni käänne tarinassa ja siitäkin kymmenen pistettä ja papukaija merkki ;D Uuh... Pääsen lukee 19 luvun vast sunnuntain...... :'(
-Taikakirja
-
ensimmäinen komenttini tähän fikkiinn ku olen lukenut tätä sillä lailla jäljessä että vasta nyt luin tän tähän asti...
Rebecca vois nyt lähtee kuusee! Oon vihannu sitä koko tän ja edellisen fikin ajan joten nyt ois jo korkee aika sen kuolla! noh tarinan pieniosa ideaa ehkä menisi siinä mutta.... eiköhän siinä selviäisi ;) Jared/Nessie on ihana! :) Ensinnäki: vihaan Jacobii, toiseks: koirat haisee pahalle ja kolmanneks:nessie syttyy enemmä jaredille :P Onha Jacob aika nams, mutta hahmona aika tai siis tosi ärsyttävä! Toivottavasti Rebecca ei mee enää Bellan ja Edwardin välii!! Se on jo muutenki häirinny jo liikaa niitten elämää! Taidan oikeest tappaa Rebeccan! Se käyn mun hermoille!
Toivottavasti jatkoa tulee jo huomenna ! Odotan innolla! Ja muuten tää on tosi hienosti kirjotettu! Mä en oo löytäny mitää virheit, ku keskityn vaa juoneen ja oon nii sokee... ;D Kiitos kumminki kun kirjotat näin hienoa fikkiä! :-*
-
Jatkoaaaaaaaaaa?
-
MagicBook, kiitos kommentistasi :) Hyvä, että tekstistä saa selvää (ettei mitään vain jää epäselväksi), vaikka siellä saattaa jossain päin olla niitä himopitkiä lauseita. Lisää Beccan vihaajia ;D Teitähän on suuri joukko. Juu, saatte sitten tämän ficin loputtua tappaa hänet aivan vapaasti, en estä :D Juu, kaikki muutkin pääsevät lukemaan luvun 19 vasta sunnuntaina, koska se tulee vasta silloin (vielä on kesken, mutta loppu puolella ollaan kuitenkin).
hansk`, kiitos kommentistasi :) Suurin osa ficin lukijoista (varmaan kaikki?) ei pidä Beccasta. Juu, J/N on ihana, sitä on kiva kirjoittaa (kumpaakin J/N:ää kyllä). Ei sitä tiedä, mitä Becca vielä keksii, ehkäpä hän tajuaa jättää heidät rauhaan? Jaa-a, seuraavien lukujen aikana se nähdään. Jatkoa tulee huomenna, sunnuntaina siis :)
Annoy, huomennaaaaaa :D Huomenna siis jatkoa, veikkailen, että illalla joskus 19-21 aikoihin? Koetan saada aiemmin, mutta veikkailen, että tuohon aikaan tulee.
-
Taidat olla aika innokas kirjoittamaan tätä, vai? :D
Luvut voisivat olla lyhyempiä; katkaisisit vaikkapa yhden luvun kahteen osaan.
Katsoskun en pysy perässä. Luvun alkuosa unohtuu kokonaan kun olen saanut
yhden luvun luettua.
Eli lyhyempiä lukuja siis! ;)
-
Noniiiiin, luinpas malttamattomana nuo seuraavan luvun pikku pätkät. Ja voi herran jumala! Vähänkö jäi nyt häiritsemään! Mä oikeasti toivon, että se 19. luku tulee ihmisten aikoihin :D Pakko päästä lukemaan se!
Ps, koska se Rebecca kuolee? Ja koska Jacob sieppaa Nessien itselleen lopullisesti? Niiden kuuluu olla yhessä!!!!!!!!!!!! :D
Nyt sitä jatkoa! :)
Kiitos!
-
Cath, totta kai, eihän tuota tarvitse edes kysyä :D Niin, lukujen puolittaminen auttaisi myös sitä, että saisin nopeammin lukuja ulos, eikä tarvitsisi stressata sitä, että apua, nyt on jo mennyt noin kauan viime luvusta, vaikka ihan rauhassa näitä yritänkin työstää. Katsotaan, mitä teen asian kanssa :)
katriqqq, jatkoa nyt ;) Jaa-a, saas nähdä kuoleeko se ja nappaako Jake Nessien itselleen. En sano mitään kumpaakaan asiaan ;)
Olkaa hyvät:
Luku 19 - Haavat
Haaleankeltainen valokaistale heijastui olohuoneen ikkunasta sisään valaisten hämärää huonetta. Pieni valonsäde osui sohvapöydällä olevaan mustaan peltirasiaan, jonka kansi oli hieman raollaan. Vaaleat, valosta kimaltelevat kädet tarttuivat rasiaan ja nostivat sen pois pöydältä nopeasti, pian se oli kirjahyllyn ylimmällä hyllyllä.
Jared hypähti takaisin sohvalle ja valahti täysin rennoksi roikottaen kättään. Hän nojasi päätään pehmeään sohvatyynyyn ajatukset tytössä, joka oli vieläkin nukkumassa yläkerrassa. Hän olisi halunnut herättää tämän saadakseen seuraa, muttei kehdannut, tämä tarvitsi unta.
Jos sinä et tule luokseni alas, minä tulen luoksesi ylös, Jared ajatteli sulkiessaan silmänsä ja hymyillessään iloisesti. Tai ehkä en sittenkään, se ei olisi hyvä idea.
Hymy valahti lähes kokonaan pois pojan kasvoilta, mutta säilyi silti pienenä virnistyksenä hänen alkaessa mietiskellä yötä, joka oli kulunut jutellessa, menneisyydestä kertomisessa. Hiljaisia hetkiä yö oli kyllä ollut täynnä, kun he, hän ja tyttö, olivat istuneet sylikkäin sohvalla ja sängyllä pieniä hellyydenosoituksia vaihtaen.
”Ness?” Jared kuiskasi Renesmeen korvaan, mutta tämä ei reagoinut. ”Nukutko sinä?” Hän käänsi tytön kasvot varovaisesti itseensä päin, tämän silmät olivat vaipuneet kiinni, tämä oli täysin rento. Jared huokaisi ja vetäisi toisen peitoista syrjään, asetti tytön varovaisesti patjalle ja peitteli tämän. ”Hyvää yötä, Ness.”
Poika katseli tytön rauhallisia kasvoja ennen kuin oli siirtymässä pois parisängyltä, mutta yllättäen hän tunsi käden tarttuvan omaansa.
”Jared, älä mene”, Renesmee mumisi huuliensa välistä hieroen toista silmäänsä. ”Jää tähän.” Hän avasi silmänsä ja katsoi uneliaana Jaredia, joka hymyili hänelle epävarmasti käydessään kyljelleen hänen viereensä. ”Kiitos.”
Renesmee hivuttautui lähemmäs Jaredia painaakseen päänsä tämän olkapäätä vasten, mutta hätkähtikin kauemmas kuullessaan ulvontaa. Ääni kiinnitti myös Jaredin huomion, hän vilkaisi ikkunaan ja näki kaksi kookasta hahmoa mäellä talon lähellä. Hitaasti hän nousi sängystä ja käveli ikkunan luo nähdäkseen paremmin hahmot, sudet, jotka olivat väritykseltään tummia.
”Mikä se oli?” Renesmee kysyi hiljaa kohottautuessaan käsivartensa varaan. ”Red?”
Jared tuijotti hetken susia ennen kuin vetäisi vihreät verhot ikkunan eteen ja käännähti Renesmeehen päin. ”Jotain eläimiä vain. Ness”, hän istahti sängyn reunalle, ”koeta nukkua.”
Poika suikkasi pienen suukon tytön poskelle ja lähti sitten ovelle kuulematta vastalauseita poistumiselleen. Hän kuitenkin vilkaisi tyttöä makuuhuoneen ovelta, tämän kasvoilla oli pikkuisen pettynyt ilme, joka viesti, ettei hän olisi saanut lähteä.
’Anteeksi, Ness. En voi valvoa untasi tänä yönä, sillä sudet, Jacobisi ystävät, informoisivat siitä kuitenkin hänelle.’
Koko yö oli ollut kuin unta, niin Jared ajatteli, mutta ei se ollut ollut. Kaikki oli tapahtunut oikeasti, ja hän oli meinannut pari kertaa tunnustaa Renesmeelle, että piti tästä, mutta hän oli jänistänyt, päättänyt olla tekemättä sitä. Siitä olisi kuitenkin seurannut vain kaikkea sotkua, joka olisi sekoittanut tytön ja Jacobin välit puhumattakaan heidän väleistään. Jared oli aivan varma, että niin olisi käynyt.
Ulkoa alkoi kuulua haukuntaa ja tömähdyksiä, jotka saivat Jaredin nousemaan pystyyn, vilkaisemaan olohuoneen pienestä ikkunasta, joka loi näkymän talon etupihalle. Kuistin edessä seisoskeli kookas punaruskea susi, joka kantoi kaulassaan laukkua. Se oli paljastanut hampaansa, Jared pudisteli päätään.
Jacob.
Jared meni keittiön kautta eteiseen, missä hän epäröi hetken aikaa oven avaamista, mutta tarttui kuitenkin kahvaan, painoi sen alas ja antoi oven aueta itsestään. Susi tuijotti häntä tuimasti, matalasti muristen ennen kuin se hypähti kuistille ja lopulta Jaredin päälle kaataen tämän lattialle ison kumahduksen saattelemana. Jacob-susi työnsi kuononsa lähelle Jaredin kasvoja, jotka olivat vääristyneet hieman pelosta, ja murisi lujempaa hipaisten etutassullaan lattialla makaavan pojan poskea.
”Hei, Jacob”, Jared tervehti mukamas yllättyneenä. ”On oikein mukava nähdä sinuakin pitkästä aikaa, mutta tällainen tervehdys nyt on aivan liikaa, oikein innokas halaus vai miksi tätä voisi sanoa?”
Susi murahti kerran ennen kuin laskeutui pois hänen päältään ja katosi keittiöön. Jared henkäisi helpottuneena noustessaan ylös, häntä tosiaan oli pelottanut, kun susi oli kohottanut tassunsa.
En kuollutkaan, vielä.
Hän vetäisi oven kiinni varovaisesti, jottei se pamahtaisi ja herättäisi Renesmeetä. Tosin tämä tulisi joka tapauksessa heräämään pian, Jacob tuskin olisi niin rauhallinen tai hiljainen.
Olohuoneen punaisen sohvan käsinojalla istuskeli pitkä, lihaksikas poika, susi oli kadonnut. Sohvan vieressä lattialla lojui vaalea laukku aukinaisena, se oli tyhjä. Jared pysähtyi olohuoneen oven suulle katse kiinnittyneenä Jacobiin, joka vilkuili portaiden suuntaan.
”Missä hän on?” tämä kysyi hiljaa sähähtäen. ”Missä Nessie on?”
”Hän nukkuu”, Jared vastasi. ”Tiedäthän, hän tarvitsee unta.”
Jacob käänsi katseensa lyhyeen poikaan hänen silmiensä välähtäessä vaarallisesti. ”Ettet vain itsekin olisi viime yönä sattunut tarvitsemaan unta?”
”Mitä tarkoitat?”
”Sitä vain, että”, Jacob asteli Jaredin luo, ”Nessien on ollut parasta nukkua ihan yksin.”
He tuijottivat toisiaan, ilmapiiri oli muuttunut jännittyneeksi, vihamieliseksi. Jared virnisti sarkastisesti ja ohitti Jacobin mennessään kohti portaita, mutta tämä tarttui hänen käsivarteensa ja vetäisi hänet takaisin.
”Sam kertoi, että näki sinut Nessien vieressä yöllä”, Jacob mutisi. ”Sinäkin taisit nähdä hänet ja Paulin?”
”Joo, niin taisin, mutta valitettavasti ystäväsi Sam on niin väärässä. Minä en nukkunut Nessin vieressä.”
”Luuletko, että uskon?”
Jared kohautti olkiaan. ”Kysy Nessiltä, hän sanoo samaa kuin minä.” Poika vetäisi itsensä irti ja perääntyi sohvan luo Jacobin käännähtäessä ympäri. Hän ei pelännyt tällä kertaa paljoa, hän tiesi, ettei tämä tekisi hänelle mitään Renesmeen takia. Vai tekisikö ehkä sittenkin?
”Jared, saanko antaa yhden viisaan neuvon?” Jacob risti kätensä rinnalleen ja otti askeleen lähemmäs vampyyria.
”Ai, jakelevatko sudet viisaita neuvoja? Enpäs tiennytkään. Luulin, etteivät aiv-”
Jacob tarrasi Jaredia kaulasta ja taivutti tätä taaksepäin. Sohvan selkänoja painoi tämän selkää, mutta se petti pian ja vajosi lattialle, jolloin he molemmat kaatuivat sohvalle. Jared yritti työntää Jacobin pois, muttei onnistunut, tämä piteli hänestä lujasti kiinni. Paha olo iski häneen, miksi ihmeessä hän oli tuonut Renesmeen tänne? Hänhän oli tiennyt saavansa Jacobin kimppuunsa, mutta hän ei ollut välittänyt.
”Pysy erossa Nessiestä!” Jacob murahti alkaessaan täristä. ”Kuulin teidän pienoisesta suukostanne, enkä halua, että luulet sen merkinneen Nessielle jotain, sillä se ei todellakaan merkinnyt! Hän rakastaa minua, joten anna hänen olla.” Jacob tiukensi otettaan Jaredista, joka tuijotti hänen silmiinsä, jotka olivat tummumassa, mustumassa. ”Tiedätkö, Jared, sinä vain kaivat omaa kuoppaasi!”
”Ai, luulin, että vain sudet tekevät niin. Kaivavat kuop-”
Tuskaisa henkäisy täytti olohuoneen yhdessä yltyvän murinan kanssa ennen kumeaa kolausta.
***
Renesmee oli käpertynyt kerälle peiton alle, vain hänen kasvonsa olivat hieman esillä. Hän oli unessa, josta hän ei halunnut poistua, mutta auringon säteet pyrkivät verhoilla peitetystä ikkunasta sisään väkisin suoraan tytön kasvoille. Renesmee käännähti toiselle kyljelleen ja veti peiton päänsä peitoksi, uni oli alkanut hälvetä, hän oli palaamassa todellisuuteen.
”Jared… Minä rakastan sinua.”
Poika tuijotti tyttöä hämillään, mutta hymyillen ja veti tämän suudelmaan. He kellahtivat laiturille makaamaan kuunnellen toistensa hengitystä ja tytön sydäntä, joka hakkasi nopeasti, aivan kuin sillä olisi ollut kiire. Tyttö kierähti pojan päälle, avasi tämän hupparin vetoketjun ja painautui lähelle tämän kaulaa alkaen suukottaa sitä.
”Ness, olet hullu.”
”Niin, minä olen.”
”Ei kun ihan oikeasti.”
Tyttö nosti päätään katsoakseen poikaa silmiin, mutta jokin laiturin toisessa päässä kahlitsi hänen katseensa, susi. ”Voi ei… Jared, meidän pitää lähteä äkkiä!”
Tyttö yritti nousta, mutta poika piti hänet lähellään väkisin.
”Jared, se on Jake!”
”Shh, meillä ei ole mitään hätää.”
”Jared!”
Susi oli kiirinyt heidän luokseen ja tönäisi nyt tytön pois pojan päältä ennen kuin murisi tälle. Poika hypähti pystyyn, muttei ehtinyt liikahtaa, kun susi oli kaatanut hänet takaisin laiturille ja hypännyt hänen päälleen raapaisten hänen poskeaan. Tyttö kiljaisi ja yritti erottaa suden pojasta, mutta susi tönäisi hänet veteen ja iski kiinni poikaan.
”Jake, lopeta! Älä satuta häntä, Jake!”
Renesmee avasi silmänsä hätkähtäen ja tunnusteli molemmin käsin sänkyä, joka tuntui tyhjältä. Aluksi niin ihana, hyvä uni olikin yhtäkkiä muuttunut painajaiseksi, joka kalvoi hänen mieltään.
Se oli vain unta, Redillä on kaikki hyvin.
Hän nousi hitaasti istumaan ja katseli ympärilleen. Valkoiset seinät vaaleanvihreillä raidoilla, vaaleapuinen yöpöytä parisängyn vieressä päällään kelloradio, joka ilmoitti ajan olevan melkein seitsemän aamulla.
Renesmee hankasi silmiään ja painautui takaisin makuulleen, häntä väsytti vieläkin, mutta hän ei halunnut nukkua enää, hän halusi mennä alakertaan Jaredin seuraksi.
Kyllä hän on alakerrassa. Minne hän muka olisi lähtenyt?
Tyttö sulki silmänsä, viime yö tulvahti hänen mieleensä. Hän muisti istuneensa Jaredin sylissä, suudelleensa tämän kanssa. Pojan huulet olivat olleet lempeät, samoin kädet, jotka olivat kieritelleet hänen hiuksiaan sormien ympärille ja vaeltaneet hänen selässään. Renesmee muisti, että olisi jossain vaiheessa tarttunut Jaredin hupparin vetoketjuun ja vetäissyt sen auki, muttei muistanut, mitä sen jälkeen oli tapahtunut.
Taisin nukahtaa hänen syliinsä. Ja pyysin häntä jäämään viereeni, mutta jostain syystä hän ei jäänytkään, hän muisteli ja väänsi suunsa surulliseen hymyyn. Ehkä tein jotain väärin. Niin, minä tein väärin koko ajan, mutta en Jaredia kohtaan vaan Jakea! Olen ni-
Kolahdus keskeytti Renesmeen ajatukset, sai hänet hyppäämään pystyyn. Mikä se oli ollut? Ei kai vain jokin kaappi ollut kaatunut?
Pienoinen ajatus, joka kylvi pelkoa tytön mieleen, tulvahti esille. Oliko Jacob tullut? Oliko tämä jostain saanut tietää hänen olinpaikkansa ja tullut riitelemään Jaredin kanssa? Oliko Jaredille käynyt jotain?
Renesmee hiipi valkoiselle ovelle, avasi sen hiljaa ja asteli äänettömästi käytävälle, joka pitkin hän käveli hetken ennen kuin alkoi kävellä portaita alas, ne eivät narahdelleet.
”Ettet vain itsekin olisi viime yönä sattunut tarvitsemaan unta?”
”Mitä tarkoitat?”
”Sitä vain, että Nessien on ollut parasta nukkua ihan yksin.”
Tyttö pysähtyi paikoilleen, hän oli vielä piilossa olohuoneen punaisen seinän takana. Jacob oli siellä ja puhui vihaiseen sävyyn, mutta Jared kuulosti rauhalliselta, hieman vitsikkäältä.
”Sam kertoi, että näki sinut Nessien vieressä yöllä…”
Mitä? Renesmee huudahti ajatuksissaan ja kurkisti varovaisesti seinän takaa, muttei nähnyt mitään. Se ulvonta, jonka kuulin yöllä, se oli Sam! Siksi Red ei jäänyt viereeni.
”…hän sanoo samaa kuin minä.”
”Jared, saanko antaa yhden viisaan neuvon?”
”Ai, jakelevatko sudet viisaita neuvoja? Enpäs tiennytkään.”
Red, älä suututa häntä!
Renesmee painoi päänsä seinää vasten, mutta yhtäkkiä kuului rasahdus, ja hän astui yhden portaan alemmas hänen sydämensä alkaessa hakata lujaa. Hän oli peloissaan, mitä oli tapahtunut? Ei kai Jacob ollut tehnyt jotain Jaredille?
”Pysy erossa Nessiestä!” tyttö kuuli Jacobin murahtavan. ”Kuulin teidän pienoisesta suukostanne, en halua, että luulet sen merkinneen Nessielle jotain, sillä se ei todellakaan merkinnyt! Hän rakastaa minua, joten anna hänen olla. Tiedätkö, Jared, sinä vain kaivat omaa kuoppaasi!”
”Ai, luulin, että vain sudet tekevät niin. Kaivavat kuop-”
Renesmee juoksi nopeasti loput portaat alas kuullessaan murinaa ja tuskaisen ähkäisyn, joka vihlaisi hänen sisintään. Hän näki pojat kiinni toisissaan ennen kuin nämä valahtivat lattialle saaden pienen kolinan aikaan. Renesmee katsoi hätääntyneenä sohvaa, joka peitti pojat taakseen.
”Lopettakaa! Jake, lopeta!” hän kiljui hätääntyneenä rynnätessään kohti sohvaa repiäkseen Jacobin irti Jaredista, mutta yllätyksekseen hän näkikin Jaredin pitelevän Jacobia lattialla. Punatukkainen poika puristi Jacobin käsivartta ja piti omaansa tämän kurkulla.
”Jared…”, Renesmee sanoi hiljaa valahtaessaan polvilleen lattialle, jolloin Jared irrotti otteensa Jacobista ja perääntyi kauas tästä. Tämä yski hetken aikaa, liioitellusti, ennen kuin nousi istumaan ja veti tytön syliinsä. ”Jake, mitä sinä teet täällä?”
”Tulin katsomaan, että kaikki on kunnossa”, Jacob kuiskasi vilkaisten Jaredia, joka nojasi valkoista seinää vasten roikottaen päätään. ”Onhan sinulla kaikki hyvin?”
Renesmee nyökkäsi. ”On, entä sinulla?”
”Älä minusta huolehdi, olen aivan kunnossa.” Poika suukotti tytön poskea. ”Hei, mennään kotiin nyt, jooko?”
”Tulitko autolla?”
Jacob mutristi huuliaan ja kuuli Jaredin naurahtavan hyvin hiljaa. ”En, mut-”
”Jake, en ole enää se pieni tyttö, joka ratsasti selässäsi joskus vuosia sitten. Mene kotiin, minäkin menen pian, ja illalla voimme tavata.”
Jacob vilkaisi uudestaan Jaredia, joka oli istahtanut nojatuoliin. Renesmee vilkaisi myös poikaa, mutta käänsi katseensa nopeasti pois tästä. Hän ei saanut mielestään pois kuvaa, jossa tämä piteli Jacobia lattiaa vasten. Miksi tämä oli tehnyt niin? Oliko tämä hyökännyt ensin? Ei, ei Jared ollut sellainen.
”Jake, mene nyt vain”, Renesmee kuiskasi, Jacob puristi hänet tiukemmin itseään vasten. ”Oikeasti, minä lähden jonkin ajan päästä itsekin, joten voit ihan hyvin mennä.”
Jacob pudisti päätään ja painoi huulensa Renesmeen omille. ”Ei, hän voi satuttaa sin-”
”Red ei satuta minua!” tämä mutisi Jacobin silmien välähtäessä mustasukkaisuudesta. ”Minä pärjään kyllä.”
”Hyvä on sitten, mutta jos hän satuttaa sinua, häntä tulee myös sattumaan.”
Renesmee irrottautui Jacobin otteesta ja nousi ylös tämän tehdessä samoin ja lukitessa hänet hetkeksi käsivarsiensa väliin. Renesmee suikkasi pienen suukon Jacobin poskelle, mutta kun tämä oli painamassa huulensa hänen huulilleen, tämä pysähtyikin paikoilleen ja naulitsi katseensa hänen kaulalleen.
Mitä hän tuijottaa?
Tytön käsi lennähti kaulalle, kaulakoru. Hän käänsi katseensa äkkiä lattiaan ja toivoi, ettei Jacob sanoisi tai kysyisi siitä mitään, vaikka hänen olisikin ollut helppo vastata. Mutta tällä oli omat olettamuksensa, joten tuskinpa tämä häntä uskoisi.
”Tulen hakemaan sinut kuudelta”, Jacob kuiskasi ja painoi huulensa nopeasti tytön poskelle ennen kuin nappasi laukun lattialta ja lähti hitaasti kohti eteistä katsellen vuorotellen tätä ja Jaredia, joka oli painanut kasvot käsiinsä. ”Nähdään, Nessie. Toivon, että olet ehjä, kun haen sinut.”
”Ja minä toivon, että hän on ehjä tämän illan jälkeen”, Jared mumisi hyvin hiljaa. Jacobin suu vääntyi vihaiseen irveeseen, ja hän oli astumassa kohti Jaredia, mutta Renesmee lennähti heidän väliinsä anova ilme kasvoillaan. Jacob hymähti hiljaa ja katosi huoneesta. ”Olen pahoillani, Ness.”
Tyttö kääntyi ympäri avaten suunsa, mutta oven pamahtaminen kiinni sai hänet hiljaiseksi ja vain tuijottamaan Jaredia, joka oli puristanut kätensä nyrkkiin. Oliko tämä vihainen? Turhautunut?
”En olisi saanut hyökätä hänen kimppuunsa, mutta hän ärsytti minua.”
Renesmee kurtisti kulmiaan. ”Sinä hyökkäsit hänen kimppuunsa? Red, miksi ih-”, hän ei pystynyt sanomaan enempää, ääni takertui hänen kurkkuunsa pääsemättä sieltä ylöspäin. Järkyttyneisyys nousi kasvoille, alahuuli alkoi väpättää. ”Ei… Tekikö hän tuon? Tekikö Jake tuon?”
Jared kohotti katseensa tyttöön, jonka ilmeestä kuulsi surua ja kauhistuneisuutta. Hänen leukapielessään, oikealla puolella kasvoja, oli haava, joka näytti pahalta, syvältä. Osa hänen oikeasta poskestaankin oli naarmuilla, Renesmee kosketti varovaisesti niitä.
”Sattuuko sinuun?” Hän painoi suukon pojan otsalle ja tunsi itsensä huolestuneeksi vaikka vielä äsken hän oli ollut hämillään siitä, että tämä oli meinannut kurittaa Jacobia. Mutta nyt hän ajatteli tämän vain puolustaneen itseään.
”Ei. Ness, olen niin pahoillani tästä, mi-”
”Sinulla ei ole mitään pahoiteltavaa, Jakella on! Hän satutti sinua, hän… miten hän teki nuo, jos hän ei ollut sutena?”
”Hän tärisi, oli muuttumassa sudeksi, joten hänen kyntensä hieman kasvoivat, mutta mitäpä menin au-”
Renesmee painoi sormensa Jaredin huulille. ”Lopeta, älä suojele häntä! Minä aion sanoa hänelle suorat sanat, en aio antaa asian olla.” He katsoivat toisiaan pahoittelevina. ”Hän ei saa kohdella sinua näin, Red, sillä olet niin tärkeä minulle. Minä tyk- siis olet todella tärkeä.”
Jared hymyili hieman ja veti tytön syliinsä tämän sivellessä sormellaan hänen haavojaan. Hän painoi otsansa tämän omaa vasten, antoi heidän nenänsä koskettaa toisiaan, mutta piti huulet erillään. Hän ei voisi, ei enää.
Tytön käsi painautui kokonaan hänen poskelleen, tämä sulki silmänsä. Jared tuijotti tämän silmäluomia, kunnes näkymä laiturista ja heistä avautui hänen silmiensä eteen. He istuivat lähekkäin, hän piteli tyttöä sylissään ja oli painanut päänsä tämän päätä vasten.
Taasko näit unta? Miksi juuri minusta?
Kuva hälveni, suklaanruskeat silmät tuijottivat Jaredia taas. Renesmee liukui pojan sylistä lattialle katsellen sohvaa, jonka selkänoja oli mennyt säpäleiksi, hajonnut pieniin osiin. Hän pyöritti päätään huokaisten samalla, miksi pojat eivät osanneet olla tappelematta? Tai oikeastaan, miksi Jacobin piti aina haastaa riitaa? Mutta toisaalta Jared onnistui liiankin usein ärsyttämään tätä, jolloin tilanteet muuttuivat räjähdysalttiiksi.
Kaikki minun takiani! En minä ole tämän arvoinen. En ole sen arvoinen, että he satuttavat toisiaan teoin ja sanoin. Joku muu voisi olla, mutten minä.
***
Typerä Dominic! Vielä minä punapäälle näytän. En jaksaisi katsoa hänen niin surkeaa naamaansa taas ylihuomenna. Hmph, tuskin hän edes katuu.
Ei mitään… Miksi en näe mitään? Miksi kaikki pimenee yhtäkkiä? Ei kai kykyni ole menettämässä voimaansa?
Ylihuomenna pitää olla valmiina, tilanne käy kuitenkin kuumaksi. Mutta Rosalie ei pidä siitä, että hallinnoin heidän tunteitaan, kun he ovat vihaisia. En kyllä voi muutakaan, tosin en minäkään jaksa enää katsella tätä tilannetta.
Rose on taas niin kiivaalla tuulella. Eikö hän voisi rauhoittua hieman? Tosin ei se minua haittaa, tästä voisi löytyä jotain hyvääkin… Auts!
Ulko-ovi päästi vinkaisevan äänen sen auetessa ja mennessä kiinni. Talo vaikutti autiolta, mutta ei se ollut, asukit olivat vain sulkeutuneet omiin huoneisiinsa. Yksi asukeista oli juuri saapunut kotiin metsästä ja kuuli jokaisen ajatukset mielessään yhtenä puheensorinana, josta erottui muutama lause. Hän ei jaksanut erotella ajattelijoita, keskittyä vain yhteen, kunnes kuuli rakkaansa ajatukset.
Alice sanoi, että pitää olla varuillaan. Hän on aina ollut oikeassa, hän tietää mistä puhuu. Minua pelottaa niin paljon! Näen Rebeccan taas pian, hän varmasti pyytelee anteeksi ja juonittelee varmasti jotain. Tosin Edwardhan saisi tietää hänen ajatuksensa, jos hän ei salaisi niitä, mutta ei hän niin hyvin osaa salata, eihän?
Edward pudisti päätään itsekseen, ei Rebecca osannut. Tämän ajatukset olivat poukkoilleet tällä viikolla paljon, ihan liikaa, mikä oli melkein paljastanut tämän. Tyttö ei osannut hallita ajatuksiaan tarpeeksi, joten hän osaisi kyllä pitää varansa jatkossa.
Bella, en anna hänen satuttaa sinua enää.
Poika kiipesi portaat nopeasti ylös ja syöksähti yläkerran käytävällä oikean huoneen oven taakse. Hän raotti ovea hieman ja kurkisti sisään, Bella seisoskeli ikkunan luona ilme surkeana, mikä ei ilahduttanut häntä.
Toisaalta, jos tosiaankin kävisi niin kuin eilen ajattelin… Jos Edward, jos hän… Bella alkoi nyyhkyttää ajatuksissaan ja sipaisi sormillaan silmiään kuin olisi pyyhkinyt olemattomia kyyneliä.
”Rakas”, Edward sanoi hiljaa, tyttö käännähti ympäri, ”kaikki tulee selviämään.” Hän asteli nopeasti tämän luo ja kietoi kätensä tämän harteille. ”Unohda hänet, mieti jotain iloista.”
”Miten pystyn, kun kaikki tapahtui vasta eilen?” Bella mumisi painautuessaan vampyyrinsa rintaa vasten. ”En saa mielikuvaa sinusta ja hänestä pois.”
”Saat. Poista se kuva minun mielikseni, jooko?”
Tuli hiljaista, Bella sulki silmänsä ja laski muurin takaisin ajatustensa suojaksi. Edward ei kuullut enää muiden kuin sisartensa ajatuksia, mikä hieman turhautti häntä.
”Bella, sanoin, että poista, älä sulje minua ulkopuolelle.”
”Sama asia, tein sen sinun mieliksesi, jottei sinun tarvitse kärsiä siitä kuvasta.”
Edward huokaisi. ”Sinä se tässä kärsit, enkä halua sitä. En missään nimessä halua tuottaa sinulle kärsimystä, tiedät sen.”
”Rebecca se tässä tuottaa kärsimystä, Edward.” Bella kietoi kätensä Edwardin selälle ja tuijotteli talon luomaa varjoa takapihalle, jonka harvat puut huojuivat rauhallisesti. Rebeccasta olisi voitu päästä eroon jo kauan sitten, heillä oli ollut mahdollisuus silloin, kun tämä oli ollut ihminen. Heillä oli ollut mahdollisuuksia myös nyt, mutta aina joku oli tullut väliin tai ollut erimieltä, epäröinyt. ”En halua nähdä häntä.”
”En minäkään, mutta meidän on pakko. Käymme samaa koulua, asumme samassa kaupungissa ja-”
”Ihan sama, en halua nähdä häntä! Jätän vaikka koulun, lavastan kuolemani, muutan pois. Tai sitten ajan hänet pois Rosalien kanssa.”
Edward ja Bella katsoivat toisiaan silmiin, Bellan silmät olivat muuttuneet surullisista koviksi, kylmiksi. Edward painoi päänsä tämän omaa vasten ja alkoi keinutella heitä edestakaisin. Jos Bella haluaisi muuttaa pois, hän kyllä toteuttaisi tämän toiveen. Jos Bella haluaisi lähteä Forksista, se sopisi hänelle, mutta toisen häätäminen kaupungista ei sopinut, vaikka kyseessä kuinka olikin heidän väliinsä tunkeva vampyyri.
Bella huokaisi raskaasti. ”Toisaalta en haluaisi vielä lähteä, vastahan me palasimme. Eikä lähtö ehkä tekisi hyvää Nessien ja Jaken suhteelle, ellei Jake tulisi mukaamme. Silloin he pääsisivät eroon siitä Jaredista ja me Rebeccasta.”
”Haluatko sitten lähteä?” Edward kysyi yksien ajatusten alkaessa kuulua selvemmin. ”Sano vain, jos haluat.”
Bella mutristi huuliaan ja käänsi katseensa jalkoihinsa. Koko lähtöajatus kuulosti kyllä hyvältä, mutta se oli vain pelon tuotosta, ei hänen itsensä. ”Ei, me jäämme tänne, mutta en siltikään aio sietää Rebeccaa. Osoitan hänelle vielä, ettei hän voi kohdella meitä näin.”
…hän on kunnossa. Se haava näytti aika pahalta. En ymmärrä, miksi Jaken piti mennä tekemään niin? Ja miksi Red vielä suojelee tätä? Hän ei ole tehnyt mitään väärää! Tai no… on hän, mutta me olemme tehneet yhdessä väärin.
”Mitä nyt?” Bella heilutti kättään Edwardin silmien edessä, tämä oli jämähtänyt kuuntelemaan Renesmeen ajatuksia, jotka voimistuivat hetki hetkeltä. ”Edward?”
”Nessie on ihan kohta kotona.”
”Onko hän kunnossa?”
Edward kohautti olkiaan. ”Miten sen nyt ottaa. Jotain tapahtui jokunen aika sitten. Jacob kävi Jaredin luona, ja he ta-”
Bella ryntäsi Edwardin viereltä raollaan olevalle ovelle, jonka ohi hänen tyttärensä oli hipsimässä. Hän vetäisi oven auki, tämä pysähtyi paikoilleen jääden katsomaan häntä mietteliäänä, silmät huolta kantaen.
”Onhan sinulla kaikki kunnossa?” Bella kysäisi tarkastellen tyttärensä kasvoja ja käsiä löytääkseen jonkinlaisia merkkejä vahingoittumisesta, mutta mitään ei näkynyt. Kaulassa roikkuva vihreä kaulakoru sen sijaan vangitsi hänen katseensa hetkeksi. ”Ke-”
”Joo, kaikki on hyvin”, Renesmee vastasi mahdollisimman rauhallisesti vilkuillen Edwardia, joka oli ilmestynyt Bellan viereen. ”Entä teillä?”
”On. Kuule, tapahtuiko siel-”
”Ei”, Renesmee mutisi ennen kuin Bella ehti sanoa loppuun. Hän vilkaisi isäänsä ja väänsi suunsa hymyyn. ”Minulla oli oikein kivaa. Voinko mennä nyt? Minulla olisi vähän mietittävää.” Hän katsahti Edwardiin varoittavasti, viestien, ettei halunnut tämän lukevan niitä ajatuksia. ”Äiti?”
Bella nyökkäsi ja katseli Renesmeen astelua kohti omaa huonettaan käytävän päässä. Hän olisi halunnut kuulla, mitä oikein oli tapahtunut, mutta tiesi hyvin, ettei Renesmee kertoisi, joten hän joutuisi kääntymään Edwardin puoleen.
Kerrotko minulle, mitä siellä tapahtui? Bella kysyi ajatuksissaan laskettuaan muurin taas alas. Edward painoi suukon hänen ohimolleen, mitä hän piti myöntävänä vastauksena. Kiitos. Ja autatko minua osoittamaan Rebeccalle, että hänen täytyy pysyä erossa sinusta?
Edward painoi vielä toisen suukon Bellan poskelle ja nyökkäsi. Hän tekisi tämän vuoksi mitä tahansa, ainakin melkein.
***
Märät, rusehtaviksi muuttuneet lehdet, jotka olivat tipahdelleet puista ja lennelleet pitkin koulun parkkipaikkaa tuulen mukana, tarttuivat mustien kenkien pohjiin. Jalat askelsivat reippaasti kohti kellertävää kolmosrakennusta sateisessa säässä autiolla pihalla. Punaiset hiukset, joita oli leikelty lyhyemmiksi, hieman korvanlehden alapuolelle päättyviksi, olivat yhtä sotkua. Tyttö yritti toisella kädellään siistiä niitä astellessaan kiviportaita ylös, mutta antoi kätensä valahtaa alas ja hymähti.
Becky, miksi?
Tyttö ei vastannut äänelle päässään, hän ei ollut vastannut sille muutamaan päivään ja oli päättänyt, ettei vastaisi. Äänestä oli ollut pelkästään harmia, se oli sekoittanut hänen elämänsä, saanut hänet pulaan, riitoihin kaikkien kanssa. Mutta ääni oli osa häntä, joten se ei ollut syyllinen. Syyllinen oli hän itse, kukaan ulkopuolinen ei ollut käskenyt häntä tekemään sitä ja tätä.
Puhu minulle! Becky!
Ne muutamat päivät, joista eilinen oli ollut pahin, olivat kuluneet piinaavan hitaasti. Rebecca oli juoksennellut metsässä, maannut sängyllään ja mietiskellyt asioita. Dominicia hän ei ollut nähnyt laisinkaan, minkä takia hän oli olettanut tämän olevan Lucrezian luona. Ajatus oli puistattanut häntä koko viikonlopun ja vielä eilenkin, kun Dominic ei ollut ilmestynyt kouluun, ja hän oli joutunut yksin kohtaamaan Cullenit, jotka eivät kuitenkaan olleet sanoneet sanaakaan hänelle tai luoneet silmäystäkään häneen. Mutta silti hän oli hieman pelännyt ja ollut varuillaan koko päivän.
Kenkien vaimea kopse kuului käytävällä, kun Rebecca asteli kohti englanninluokkaa. Dominic ei varmaankaan olisi siellä, mikä olisi toisaalta hyvä, sillä he istuivat vierekkäin. Mutta toisaalta Rebecca toivoi, että tämä olisi siellä.
Sinulla on vielä matematiikkaa tänään Edwardin kanssa, ääni muistutti ystävällisesti hänen koputtaessa luokan oveen, joka avattiin nopeasti. Opettaja Lane tarkasteli Rebeccan surkeita kasvoja hetken ennen kuin alkoi mäkättää jotain myöhässä olemisesta ja häiriköimisestä päästäen hänet samalla sisään. Voi ei, Becky!
Rebecca katsahti paikalleen, takarivin ikkunanpuoleiseen pöytään, jossa istui tummahiuksinen poika käteen nojaten. Hän tuijotti tätä hermostuneena, mutta lähti kävelemään kohti pöytää istahtaen sen ääreen sanaakaan sanomatta. Myöskään Dominic ei sanonut mitään, ei edes vilkaissut häntä.
Hienoa, tulee piinaava tunti, Rebecca huokaisi ajatuksissaan nostaessaan kirjat pöydälle. Tosin matematiikan tunnista tulee piinaavampi.
Hän kääntyi opettajaan päin, mutta vilkaisi välillä silmäkulmastaan Dominicia, joka ei kiinnittänyt minkäänlaista huomiota häneen, vaikka todellisuudessa poika katsahti häneen aika-ajoin hyvin nopeasti. Pojan ajatuksetkin pyörivät tytössä, joka naputti hiljaisesti pöydän kantta punaiseksi lakatulla kynnellään.
Hän on leikannut hiuksensa? Dominic ihmetteli tuijotellessaan edessä istuvan tytön selkää. Ja näyttääkin surkealta. Katuuko hän? Varmaan, mutta… Poika vilkaisi tyttöä ja pudisti huomaamattomasti päätään. Olen pahoillani, jos sanoin pahasti tai satutin sinua, mutta ansaitsit sen. Halusin sinun tietävän, miltä se tuntuu.
Hän käänsi katseensa pieneen ikkunaan, johon sade rummutti. Tunteet hänen sisällään olivat sotkeutuneet toisiinsa, saaneet aikaan pienen solmun, jota ei helposti saataisi auki. Hän halusi asioiden palaavan ennalleen, hän halusi olla Rebeccan kanssa, kuten silloin joskus, kun he olivat olleet Kanadassa. Mutta olisiko se vielä mahdollista?
Tuskinpa. Mutta ihme kyllä on olemassa yksi henkilö, joka uskoo siihen.
Tumman naisen italialaiset piirteet hahmottuivat Dominicin silmien eteen. Lucrezia. Hän oli puhunut tämän kanssa eilen, kertonut kertoneensa Rebeccalle.
”Mitä hän sanoi?”
”Ei paljoa mitään, mutta hän vaikutti melko järkyttyneeltä. Ja kyllä hän kyseli minulta, että olenko pettänyt häntä kanssasi. Tiedätkö, se satutti minua vähän lisää.”
Lucrezia nyökkäsi ja laski kätensä ruokapöydälle tarttuen Dominicin käsiin. ”Rebecca on vain mustasukkainen, mutta väärään aikaan, liian myöhään. Hän ei ole koskaan ennen ollut kateellinen sinusta, mikä on itse asiassa ihmetyttänyt minua suuresti. Mutta ilmeisesti hän on ollut vain niin sokea. Sinä, Nic, olet taasen ollut aina niin mustasukkainen hänestä. Kunpa Philipkin olisi silloin joskus ollut.”
Dominic vetäisi toisen kätensä vapaaksi. ”En tiedä mitä teen Rebeccan kanssa. En haluaisi hylätä häntä kokonaan, mutta hänen lähellään olo saisi minut antamaan liian helposti anteeksi.”
”Sinä rakastat häntä yhä”, Lucrezia totesi noustessaan ylös. Hän asteli pöydän toiselle puolelle, kyykistyi Dominicin viereen ja kietaisi kätensä tämän kaulalle. ”Vai mitä?”
”Miten voisin muka olla rakastamatta? Joo, hän teki hirveitä, havitteli Edward Cullenia, ja olen nyt vihainen, mut-”
”Mutta rakastat häntä.” Lucrezia sipaisi sormen päällään Dominicin huulia. ”Ehkäpä se on merkki siitä, että sinun kannattaisi antaa anteeksi hänelle?”
Poika kohotti kulmiaan kysyvänä. Hänkö antaisi anteeksi Rebeccalle jo nyt? Ei! Miksi hän niin tekisi?
”Zia, ei. Minähän sanoin, etten halua antaa periksi niin helposti.”
”Mutta valitettavasti sinä annat periksi liian helposti. Minä tiedän.”
He katselivat toisiaan, naisen ruskeat silmät kiiltelivät vihjaavasti. Poika hymähti ja pudisti päätään, mutta nainen tarttui hänen leukaansa ja painoi huulensa hänen omilleen.
”Mitäs minä sanoin?” Lucrezia mutisi Dominicin huulia vasten. ”Annat lii-”
”Sinun kanssasi ei kannata keskustella.” Tämä tönäisi naisen pois luotaan ja ponnahti pystyyn kaataen tuolin, jolla oli istunut. ”Leiki Philipin kanssa, älä minun. Halusin vain keskustella kanssasi, en mitään muuta!”
Lucrezia naurahti. ”Älä nyt suutu, Nic. Minä vain todistin, et-”
”Te olette samanlaisia Rebeccan kanssa!” Dominic huudahti. ”Hamuatte menneitä takaisin!” Hän käännähti ympäri ja marssi kohti olohuonetta rypistäen otsaansa. Oliko hän tosiaan rakastanut kahta samanlaista naista? Vampyyreja, jotka pyörivät menneissä, halusivat ne takaisin?
’Kohtalon ivaa. Mitä väärää olen oikein tehnyt?’
Muisto haihtui, sateen kastelema ikkuna palasi Dominicin silmien eteen. Hän huokaisi hyvin hiljaa päästäen katseensa valahtamaan lattiaan, päänsä notkahtamaan alemmas. Viha ja rakkaus kulkivat käsi kädessä, mutta nyt ne taistelivat hänen sisällään vallasta, kilpailivat siitä, kumpi saisi tunnesolmun ensimmäisenä auki.
Niin, he ovat melko samanlaisia, mutta yksi tärkeä asia erottaa heidät täysin. Se, että minä rakastan Rebeccaa, en Lucreziaa.
Dominic käänsi katseensa hitaasti Rebeccaan, joka katseli häntä surkeana, pahoittelevana. Hän pudisti tälle päätään, tämä mutisi jotain hänestä hiljaa. Sanat välitän ja anteeksi hän kuuli, kaikki muu meni ohi. Dominic kääntyi poispäin tytöstä käsiään nyrkkiin puristaen.
Pyytele vain anteeksi ja odota ihan rauhassa anteeksi antoani, sillä sitä et tule niin helposti enää saamaan.
***
Tyttö oli nostanut polvet koukkuun ja painanut päänsä niitä vasten. Hän keinutteli itseään edestakaisin istuskellessaan punaisen autotallin takana yhdessä pojan, joka oli kietonut käden hänen harteilleen, kanssa. Oli ollut hiljaista siitä lähtien, kun he olivat saapuneet tänne ja istuneet alas. Tyttö halusi avata suunsa, kysellä pojalta, miksi tämä oli tehnyt sitä ja tätä, mutta hän ei pystynyt.
”Mennäänkö juoksemaan?” Jacob kysyi hiljaa hivuttautuessaan lähemmäs Renesmeetä, joka nosti päätään. ”Vai mennäänkö sisälle?”
”Ei, tässä on ihan hyvä”, tämä mutisi vastaukseksi. ”Jake, miksi…”
”Niin? Miksi mitä?”
Renesmee huoahti, hänen olisi pakko. ”Miksi kävit Redin kimppuun? Miksi vahingoitit häntä?”
”Vahingoitin?” Jacob toisti mukamas ihmeissään. ”En ymmärrä mistä pu-”
”Miten niin et ymmärrä?” Renesmee huudahti päästäessään jalkansa suoriksi. ”No mistäs sitten ne haavat hänen poskessaan olivat tulleet? Oliko hän kenties vahingoittanut itseään teidän tapellessanne? Tuskinpa!” Hän nousi pystyyn ja käveli autotallin kulmalle kädet rinnalle ristittyinä. ”Jake, en halua teidän tappelevan.”
”En minäkään haluaisi haastaa riitaa”, Jacobkin nousi ylös ja asteli tytön luo, ”mutta hän ärsyttää minua! Se on hä-”
”Sinäkin ärsytät häntä, kun ihan tahallasi hyökkäät hänen kimppuunsa. Red ei ole tehnyt mitään!”
Renesmee ja Jacob katsoivat toisiaan silmiin. Renesmee huomasi epäuskoisuuden Jacobin silmissä, ei tämä tietenkään uskonut häntä. Tosin ei hänkään olisi uskonut itseään, Jaredhan oli tehnyt asioita, joita hänen ei olisi pitänyt sallia. Mutta hän oli sallinut ja antautunut tunteidensa vietäväksi.
”Sinä et nukkunut yksin viime yönä”, Jacob sanoi hitaasti, hän kuulosti hivenen vihaiselta. ”Se verenimijä nukkui vieressäsi.”
Renesmee pudisti päätään. ”Olet väärässä, minä nukuin yksin. Sam näki kyllä Redin sängyllä, mutta hän oli lähdössä. Hän oli tuonut minut ylös nukkumaan ja oli lähdössä takaisin alas.”
”Aijaa.”
Poika käänsi katseensa metsän laidalle näyttäen epävarmalta. Tyttö tutkaili tämän ilmettä miettien, uskoiko tämä häntä vai ei. Aikoiko tämä sanoa kohta jotain, jolla kumoaisi hänen sanansa? Ei. Miksi poika muka tekisi niin? Ei tämä missään nimessä haluaisi yrittää todistaa, että Jared oli nukkunut hänen vieressään. Vai haluaisiko? Ehkäpä koston takia?
”Jake”, Renesmee tarttui Jacobia kädestä, ”älä ole tällainen. So-”
”Miksi en olisi?” Jacob kysyi kivahtaen. ”Okei, Jared on ystäväsi, mutta entä minä? Olen sinun sielunkumppanisi, joka rakastaa sinua niin helvetin paljon ja jonka luokse olisit voinut eilen tulla, mutta ei, si-”
”Tarkoitatko, että minun pitäisi viettää kaikki aikani sinun kanssasi? Oletko tosiaan noin itsekäs?”
Renesmee vetäisi kätensä pois ja lähti kävelemään autotallin viertä pitkin, mutta Jacob lähti hänen peräänsä ja kahlitsi hänet käsiensä väliin. Hän yritti irrottautua, mutta tämä työnsi hänet seinää vasten, hänen päänsä kolahti pieneen neliskulmaiseen ikkunaan.
”Mikä hänessä on parempaa kuin minussa? Mikä tekee hänestä niin mahtavan, että menet ennemmin hänen luokseen?” Jacob kyseli kiivaana, painaen tyttöä entistä enemmän vasten seinää ja ikkunaa, jonka lasi päästeli murtumisen ääniä.
”Jake, rauhoitu. Päästä irti minusta, niin voimme jutella ihan rauhallise-”
Lasi rikkoontui, sirpaleita lenteli sisään autotalliin sekä ulos nurmelle viiltäen pari haavaa Renesmeen paljaaseen käsivarteen, jota pitkin syvänpunainen veri alkoi norua. Jacob päästi tytöstä nopeasti irti ja katsoi hätääntyneenä, kun tämä vajosi polvilleen nurmelle, jonka veri oli ehtinyt pilkuttaa. Renesmee sipaisi sormellaan haavojaan ja tuijotti lumoutuneena nestettä, joka värjäsi hänen sormenpäänsä.
”Nessie, olen niin pahoillani. Minun ei ollut tarkoitus satuttaa sinua, min- Nessie!”
He kierivät nurmikolla kohti omenapuita, joiden hedelmät olivat pudonneet maahan. Renesmee oli niin lumoutunut verensä tuoksusta, että Jacobin veri oli tuoksunut hänen nenäänsä houkuttelevammalta kuin ennen, niin maukkaalta. Hän oli hypähtänyt tämän päälle suu aukinaisena, hampaat esillä ja yrittänyt iskeä ne kiinni johonkin, mutta Jacob oli yrittänyt työntää tätä pois, ja he olivat päätyneet kierimään.
”Nessie, se olen minä, Jacob! Nessie, päästä irti! Älä edes kuvittele juovasi minusta, vaikka oletkin myrkytön. Nessie!”
He pysähtyivät, Jacob oli Renesmeen päällä ja piteli tätä aloillaan. Tyttö tuijotti hämillään pojan säikähdyksen ja huolen sekaisia kasvoja, mitä hän oli ollut tekemässä? Jokin hänen päässään oli äsken käskenyt lopettaa, taistella vastaan, niin hän oli tehnyt ja rauhoittunut jotenkuten, mutta osa hänestä halusi vielä iskeä hampaansa poikaan.
”Jake”, Renesmee henkäisi Jacobin noustua hänen päältään. Veri hänen kädestään oli tuhrinut tämän valkoisen paidan, punainen läntti siinä vangitsi hänen katseensa.
”Oletko kunnossa? Nessie, anna anteeksi, menetin hillintäni. En halunnut satuttaa sinua, mutta tiedäthän, kuumenen niin helposti.”
Renesmee nyökkäsi hitaasti tuijotellen edelleen verilänttiä. Se kiehtoi hänen vampyyri puoltaan niin paljon. ”Verta…”
”Nessie?”
”Nessie? Nessie?”
Renesmee hätkähti ja tipautti korkean lasin kädestään, mutta särkymistä ei kuulunut, joku oli ehtinyt napata sen käsiinsä ennen iskeytymistä lattiaan.
”Onko kaikki hyvin?” Se oli Rosalien ääni, joka puhui ystävälliseen, mutta hieman kireään sävyyn. ”Mitä mietit?”
”Jakea”, Renesmee vastasi hiljaa, hänen äänensä oli juuttunut kurkkuun.
Rosalie hymyili hieman huvittuneena, sitä hän ei ollut tehnyt pitkään aikaan. ”Ai sitä, kun yritit juoda hänen vertaan?”
”Niin.”
”Se oli aika huvittavaa. Koira juoksi tänne sinä perässäsi hullunkiilto silmissäsi. Hän oli aika hätääntynyt.”
Renesmee hymähti. ”Ei se ollut huvittavaa! Enkä sitä paitsi ymmärrä, miksi menin niin sekaisin omasta verestäni ja sitten Jaken.” Hän otti lasin Rosalien kädestä ja hörppäsi vettä. ”Mutta on tässä muitakin asioita, joita en ymmärrä.”
”Haluatko puhua?”
”Eikö sinun pitäisi olla suunnittelemassa Rebecca murhaa?”
Rosalien huulet mutristuivat. ”Pitäisi, mutta Edward lukee ajatukseni ja estää sitten aikeeni, mikä ei ole hauskaa. Saisit käskeä häntä olemaan lukematta toisten ajatuksia näissä olosuhteissa.”
”Tuskinpa hän minua tottelisi, tuskinpa äitiäkään.”
Renesmee laski lasin sohvapöydälle ja nojautui selkänojaa vasten. Hän oli pohtinut viikonloppua, Jaredia ja Jacobia koko päivän. Vain koulussa hän oli yrittänyt ajatella muita asioita, mutta se oli ollut vaikeaa, koska Jared oli näkyvillä, hänen kanssaan lähes koko ajan. Mutta ei pojan seura häntä häirinnyt, ei niin mitenkään.
”Et taida miettiä pelkästään koiraa?”
”Mistä arvasit?”
”Sen näkee sinusta, Nessie. Ja sen näkee myös siitä, miten aina katsot punapään veljen poikaa.”
Renesmee vei katseensa hitaasti Rosaliehen, tämä ei hymyillyt enää. ”Aijaa. Emmettin vitsailut ovat tainneet tarttua sinuunkin.”
”Eivät ole, mutta se poika on tainnut takertua sinun sydämeesi.”
”Miten niin? Minä ja Jared o-”
”Olette vain ystäviä, mutta tunnette toisianne kohtaan jotain enemmän”, Rosalie täydensi Renesmeen pudistellessa päätään. ”Älä kiellä sitä, vaikka en pidäkään ajatuksesta. Sinä ja Jared? Ei, en pysty edes kuvittelemaan teitä yhdessä.”
”Eikä sinun tarvitsekaan, koska siihen ei ole minkäänlaista tarvetta”, Renesmee mutisi Rosalien noustessa pystyyn. Hän toivoi, että tämä lähtisi, jotta saisi olla rauhassa, vaikka jutteleminen jonkun kanssa saattaisi olla hyväksi.
”Voit kieltää tunteesi meiltä muilta, muttet itseltäsi. Jos kiellät tunteesi, huomaat ennen pitkää, että sinusta tuntuu tukahtuneelta.”
”Kiitos neuvosta, mutta voisitko nyt mennä? Alice ja äiti varmasti tarvitsevat sinua jossain Rebeccaan liittyvässä.”
Rosalie oli avaamassa suutaan, mutta sulki sen nähdessään Renesmeen anovan ilmeen. Hän nyökkäsi ja poistui katse tytössä olohuoneesta, jonka valot olivat alkaneet välkkyä ulkona riehuvan myrskyn takia. Renesmee kietoi kätensä ympärilleen ja sulki silmänsä. Rauhoituttuaan ja lopetettuaan Jacobin jahtaamisen viikonloppuna, hän oli jatkanut keskustelua tämän kanssa rauhallisissa merkeissä, mutta loppujen lopuksi tilanne oli kärjistynyt ja Jasper ja Edward olivat tulleet heidän väliin. Hän ei ollut nähnyt Jacobia sen riidan, joka oli koskenut Jaredia, jälkeen.
Missäköhän hän on? Toivottavasti kaikki on kunnossa. Renesmee avasi silmänsä, huoneessa oli hämärää. Ja toivottavasti hän on kotona eikä tuolla myrskyssä. Tyttö hypähti jaloilleen ja asteli ikkunan luokse avaten verhoja hieman. Sade piiskasi yhdessä tuulen kanssa luontoa, riepotteli puiden oksia. Hmm, Rosalie puhui totta, mutta minä olen jo myöntänyt itselleni tunteeni. En ole työntänyt niitä pois, en ole yrittänytkään. Renesmee käänsi selkänsä ikkunalle huokaisten, nähden Jaredin hymyilevät kasvot mielessään. Enkä taida halutakaan yrittää.
A/N: Anteeksi, että kesti kaksi viikkoa. Olen tähän lukuun melko tyytyväinen, mutta mutta se voi vähän töksiä, koska olen ihan hirveästi kirjoittanut minä muodossa ja näin (seli seli :D). Risuja? Ruusuja?
-
Vitsi, oon iha täpinöissäni!! Kyllä kahden viikon odotus nyt palkittiin! Ja kunnolla! Pakko nyt laittaa muutama lainaus:
”Tulitko autolla?” Jacob mutristi huuliaan ja kuuli Jaredin naurahtavan hyvin hiljaa. ”En, mut-”
”Jake, en ole enää se pieni tyttö, joka ratsasti selässäsi joskus vuosia sitten. Mene kotiin, minäkin menen pian, ja illalla voimme tavata.”
Voi, tuo kuvitelma, kun Nessie ratsastaa Jaken selässä! Aivan ihanaa <3 Mutta siltikin Nessie oli vähän tyly tässä Jakelle...
Kerrotko minulle, mitä siellä tapahtui? Bella kysyi ajatuksissaan laskettuaan muurin taas alas. Edward painoi suukon hänen ohimolleen, mitä hän piti myöntävänä vastauksena. Kiitos. Ja autatko minua osoittamaan Rebeccalle, että hänen täytyy pysyä erossa sinusta?
Varmaankin ymmärsin tämän kohdan väärin tai olen muuten vaan kujalla, mutta siis sain sen käsityksen, että Edward luki Bellan ajatuksia. Eikös se ole mahdotonta? Vai olenko vaan käsitttänyt väärin?
”Eikö sinun pitäisi olla suunnittelemassa Rebecca murhaa?”
Rosalien huulet mutristuivat. ”Pitäisi, mutta Edward lukee ajatukseni ja estää sitten aikeeni, mikä ei ole hauskaa. Saisit käskeä häntä olemaan lukematta toisten ajatuksia näissä olosuhteissa.”
Kohta, josta pidin ylitse kaikkien! Nimenomaan Rosalien olis pitäny olla suunnittelemassa Rebeccan murhaa. Ja tietty vielä toteuttaa se. Olis kyllä niin mun makuun!
Oli muuten aikamoinen yllätys, että Jake oli niin väkivaltainen Nessietä kohtaan, ja sitten se, että Nessie hullantui omasta verestään. Voin kuvitella, kun Jacob on juossut häntä koipien välissä (kirjaimellisesti) Nessietä pakoon.
Hei upee luku! Jatkoa, vaikka kolmen viikon päästä, kunhan sitä tulee (Mut mielellään nopeesti ^^)
Ps: Eka!
-
Argh, Renesmeen voisi tappaa ihan mielihyvin. Kunpa Jared vähän villiintyisi ja tappaisi vahingossa Nessien ja sitten Jacob tappaisi Jaredin. En vain kestä Nessieta, se on niin saamarin itsekeskeinen, avuton ja ärsyttävä valittaja. Joskus aikoinani mä jopa pidin siitä. Siis tässä ficissä.
Nyt kun vähän rauhoituin niin tässäpä mun mielipide: Kiva luku oli, tosin Rebeccaa olisi voinut olla enemmän. Liikaa Nessie/Jared/Jacob-kolmiodraamaa. Aivan liikaa. Meinasin jo tukehtua siihen. Mut, muuten oli todella hyvä. Menin kyllä vähän sekasin että oliko tuo missä Renesmee melkein puri Jacobia muistelo, vai oliko se tapahtunut juuri äskettäin?
-
NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAMNAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAMNAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAMNAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAMNAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAMNAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAMNAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAMNAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAMNAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAMNAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAMNAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAMNAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAMNAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM NAM
Ihanasti kirjoitit, kuten aina<3 U knoww :PPP
~kjatri
-
katriqqq, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että kahden viikon odotuksen jälkeen luku ei tuonut pettymystä. Siis, kyllä (BD spoil! Edward pystyy lukemaan Bellan ajatuksia, kun Bella kytkee ensin muurin alas. BD:ssä oli tästä, ihan lopussaSpoil ends! Haha, Beccan murha, hmm.. Mitäköhän Rosie keksisi? Koetan saada jatkoa ensi viikoksi, täksi viikoksi en ehkä saa, voisin saada, mutta en tiedä, katsotaan :)
Annoy, kiitos kommentistasi :) Nessiestä on jotenkin tullut luotua tuollainen (hmm, jotenkin en ole itse ajatellut häntä tuolta kantilta, mutta). Juu, Beccaa tulee seuraavissa luvuissa enemmän, ei hätää :) Se oli muistelo (siinähän Jake sanoi Nessielle, ettei se nukkunut viime yönä yksin, eli siis muistelo oli).
kjatri, kiitos kommentistasi :) Kiitti, kiitti. I know.
Oblivian, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että luvusta löytyi jotain naurun aihettakin :)
-
Ihan kiva luku. Mun mielest Nessien pitää villintyy ja tappaa Jacob ja sitten sinne pitäis tulla sellanen vampyri joka osais pyyhkii muistii ja pyyhkis Jacobin Nessien päästä, sit Nessie ja Red ajautuis yhtee. Awww‹3
-Taikakirja
-
Luin Veren kutsun ja sitten aloin lukemaan tätä. Muutama päivä meni että sain kaikki luvut luettua. Beccasta en pidä ollenkaan. Heivaa mokoma pois. Nessie ja Jared sopii paremmin yhteen kuin Nessie ja Jacob. Se tosin on vain mun mielipiteeni. Itse päätät miten käy. Jatkoa jään innolla odottamaan. Ehdottomasti. Janoan lisää.
-
MagicBook, kiitos kommentistasi :) Jared/Nessien kannattajia siis. Onhan ne söpöjä, kyllä :D Toi muistinpyyhkiminen oli aika kiva ehdotus :)
Sinikeiju, kiitos kommentistasi :) Monikaan ei pidä Beccasta (tuskin melkein kukaan), ymmärrettävää kyllä, kun tunkee Edwardin ja Bellan väliin. Katsotaan nyt, mitä hänelle käy.. Juu, itekki tykkäilen Red/Nessistä, mutta kans Ness/Jakesta, mutta oon kuitenkin päättänyt jo, miten kolmiodraamassa käy :D Mukavaa, että jäät seuraamaan.
Purriainen, kiitos kommentistasi :) No hyvä, että luku miellytti, ettei turhaan kannattanut odottaa :D Mm, mie kans, J/N/J on vain jotain niin.. koukuttavaa?
Nyt hänen tarvitsee vain myöntää Jaredilla tunteensa ja kertoa vanhemmilleen ( + muille Culleneille) sekä sudensonnalle, että hän rakastaa Jaredia.
Jaa-a, mutta salliiko kohtalo (siis minä) tämän tapahtua?
Sie et selvästikään pidä Jakesta (en kyllä minäkään!) :D Nic olisi tyhmä, jos se antaisi jo nyt anteeksi. Eli onneksemme hän on viisas ;D Juu, jatkoa aloittelen kirjoittamaan joskus tällä viikolla varmaankin. Ens viikolla pitäisi tulla seuraava luku siis.
-
Hmm.. Kiehtova luku, mutta kuitenkin erinomaisesti toteutettu. (Suo anteeksi kommentoinnin lyhyys, mutta alkaa kiire iskeä.) Ness/Red paritus olisi hyvä, Jake saakoon minkävaan sydän - tai itkuparkuhuuto -kohtauksen.
Ja taas.
Jatkoa odotellessa..
-
Embry, kiitos kommentistasi :) Juu, ei mitään, toisinaan on kiire :D J/R paritus on kyllä aika usean mieleen. Jake sais sydänkohtauksen? Toi itkuparkuhuutokohtaus kuulostaa hyvältä (tosin veikkaan, että Jake olis enemmän sitä 'nyt mä suutun ja revin Jaredi pään irti' -kohtaus tyyppiä :D). Jaa-a, saa nähdä, saako Jake kohtauksen ja jos saa, millaisen?
Jatkoo aloittelen kohta puoliin tekemään, ilmestyy ensi viikolla ;) Ainakin pitäisi!
-
Kiva, jatkoa tulee pian.
Jake on kyllä sitä "nyt mä revin ton pään irti"-tyyppiä, kuten Tuhisija sanoi. Mutta toivottavasti Jacob ei saa minkäänlaista kohtausta koska se palaa Nessien kaa yhteen ja Jared saa itkuparkukohtauksen. <3
Tai no, sähän sen päätät : D Nää on vaan mun sekoja ideoita joita mä kehittelen pienessä aivokopassani.
-
Annoy, joo, pitäisi :D Niinhän se on, sellainen äkkipikainen ja tällainen. Mä veikkaan, että Jared olis sitä 'mä meen nurkkaan angstimaan yksin, eikä kukaan saa häiritä' -tyyppiä (tai sitten se olis vaan, että 'no nyt kävi näin') ;D (jotenki pisti nauramaan toi sun, että Jared saa itkuparkukohtauksen :D). Joo, mä päätän, mutta enpäs kerro kuka saa itkuparkukohtauksen. Nooh, ei ne sekoja ideoita oo, ihan käyttökelpoisia! :)
Edit// 14.09. Sanon varmuuden vuoksi, että koneeni menee ehkä huoltoon tällä viikolla ja jos niin käy, koetan kirjoittaa luvun loppuun käsin ja toisella koneella sitten pistellä tänne (ei auta kirjottaa tällä eteenpäin niin paljon kuin ehdin ja siirtää tikulle kirjoittaakseni toisella koneella loppuun, koska vanhempi Word ei aukaise uudemman Wordin tiedostoja :-\ Mut käsinkirjoittaminen ei ole ongelma, vaikka vähän hitaampaa onkin). Piti vain vähän infota, että jos se jatkon näkyminen uhkaa venyäkin ensi viikoksi, niin tiedätte vähän, että miksi. Mutta tuota veikkailen, että kun teen joka päivä vähän niin kyllä se luku siitä rakentuu viikonlopuksi :)
-
Eiiiiiiiiiiiiiiiii.
Höh, en mä kestä odottaa viikkoa. Kituutan tällä tuskasta.
Hmn... Taidan olla melkoisen koukussa tähän ;D Oikeasti, katon tän joka kerta kun olen Finissä ja aina kun jatkoa tulee niin hypin penkilläni innosta.
-
Annoy, kyllä kestät, pakko. Sä vielä tiput penkiltä, jos hypit siinä :D Mutta on kiva kuulla, että joku/jotkut jaksaa oottaa seuraavaa lukua.
Sain koneeni tänään takaisin, illalla (tai huomenna) sitten alan työstämään lukua loppuun. Vain eka kohtaus on valmis, mutta mutta... Oon kärsiny vierotusoireista kirjoittamisesta, kun kahteen päivään en ole mitään kirjoittanut millään tavoin ;D
-
Aivan mahtava tarina, ensimmäisistä osista lähtien :D (JA nyt VASTA kommentoin) :D
Jatkoa todella nopeasti, I Love this story! (mahtoko enkku edes luonnistuu o.O)
-
Drinia, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että olet tykännyt jo alusta asti tästä. Juups, mie kirjoittelen jatkon tänään valmiiksi ja veikkailen, että joskus tuossa illalla sitä tuleekin :)
-
Luku 20 - Myöntäneet
Miksi et? Hei, se olisi todella hyvä idea, tiedät sen itsekin!
Se satuttaisi vain kaikkia, erityises-
Älä nyt mieti sitä, toimi! Becky, sinä haluat tätä, haluat vielä yrittää.
Rebecca pudisti päätään yrittäen häätää äänen päästään. He olivat kinanneet suunnitelmasta, joka oli ollut varalla, jos alkuperäinen olisi epäonnistunut. Ja sehän tavallaan oli, joten ääni yritti saada hänet nyt käyttämään varasuunnitelmaa, jota hän oli pyöritellyt päässään parina viime päivänä.
Miksi et myönnä itsellesi, että-
Koska olen jo myöntänyt!
Punainen sohva päästi narahduksen Rebeccan lysähtäessä sen käsinojalle istumaan pudistellen päätään. Tappelusta oli viikko, ja hän oli yrittänyt sanoa itselleen, että lopettaisi kaikki tyhmyydet, mutta perjantain, eilisen viimeisellä matematiikantunnilla hän oli joutunut myöntämään itselleen, että Edward Cullenia ei noin vain työnnettäisi pois ajatuksista, unohdettaisi kuin jotain mitätöntä olentoa. Eivätkä siinä tapauksessa tyhmyydetkään välttämättä loppuisi.
Mutta se suunnitelma… Ei! Sitä minä en toteuta, en, en, en!
Becky, vielä kerran, yhden kerran! Sitten kaikki on ohi, sinun ei tarvitse enää yrittää.
Niin, koska olen kuollut!
Ääni mutisi hiljaa omiaan, mutta Rebecca ei kiinnittänyt siihen huomiota. Hän puri hammasta, pohti suunnitelmaa, jonka oli laatinut kaksi viikkoa sitten. Se oli vaikuttanut hyvältä, ollut juuri sopiva hänen kannaltaan sekä myös erään toisen. Mutta hän ei enää tiennyt, olisiko suunnitelma sittenkään hyvä, hyötyisikö hän siitä sittenkään niin kuin oli ajatellut.
Kukaan ei osaa epäillä mitään, Becky. Kukaan ei ikinä epäilisi sinua, jos-
Niin, mutta entäs Jared?
Punatukkainen poika, hänen veljenpoikansa, huoletti häntä eniten. Tämä ei taatusti pitäisi siitä, vaikka suunnitelma voisi auttaa tätäkin tai sitten saada tämän vain huonoon valoon, kuten hänet.
Kuule, et epäilisi tehdä sitä. Se vie vain hetken, hetken!
Mutta en tiedä toimiiko se käytännössä!
Suunnitelmassa oli yksi pieni aukko, pulma. Rebecca ei tiennyt, oliko hänen kuulemansa asia vampyyrien myrkystä totta. Hän ei ollut voinut testata sitä, joten hänen piti vain luottaa siihen, että juttu oli tosi, mutta jos se ei ollut, hän olisi pulassa, hukassa.
Rebecca puristi käsillään sohvan reunaa, kangas alkoi repeillä, niin hänen sydämensäkin, joka oli kuin jaettu kahtia, puolitettu lupaa kysymättä. Toinen puoli hehkui kirkkaasti, kuulaana, mutta toinen puoliskoista oli kuin rei’ittimellä rei’itetty paperi, joka haurastui sateessa, repeytyi lopulta pienempiin ja pienempiin osiin. Kumpi puoliskoista oli Dominic? Kumpi oli Edward? Saisiko hauraan puoliskon vielä ommeltua ehjäksi, yhdistettyä toiseen puoleen, jolloin sydämestä tulisi yhtenäinen, yksi?
Olen sotkenut elämäni jo niin pahasti, että on varmaan ihan sama, mitä teen.
Mutta kumman nimi sydämessä silloin olisi, jos siitä tehtäisiin yksi? Edwardin vai Dominicin? Vai olisiko se kenties tyhjä? Odottaisiko sydän nimeä, jonka saisi kaivertaa itseensä, tatuoida ympärilleen?
Mutten voi tehdä sitä. En halua erottaa heitä, hän on ollut niin iloinen viime aikoina. Niin siinä saattaisi käydä, minä vain erottaisin heitä kauemmas toisistaan, enkä auttaisikaan samalla, kun yrittäisin itse luikerrella Edwardin luo.
Oven hiljainen pamahdus sai Rebeccan nostamaan päätään. Iloinen hyräily kantautui keittiöstä, sai hänet huokaisemaan raskaasti. Hyräily voimistui hetki hetkeltä, pian se kuului erittäin selvänä aivan hänen korvansa juuresta.
”Moi”, Jared tervehti Rebeccaa, joka kohotti kulmiaan.
”Sinä puhut minulle?” tämä ihmetteli mutisten.
”Niin, valitettavasti.” Jared väläytti hymyn. ”Missä Nic on?”
Rebeccan sisintä vihlaisi, hän ei ollut nähnyt Dominicia moneen päivään. ”En tiedä.”
Hänestä tuntui siltä kuin Dominic olisi vältellyt häntä. He olivat nähneet tällä viikolla ainoastaan sillä englannintunnilla, jolloin hän oli yrittänyt pyytää vielä anteeksi, mutta poika ei ollut ottanut anteeksipyyntöä vastaan. Ei tietenkään, sehän olisi ollut hullua jopa Rebeccan mielestä. Vasta äskettäinhän hän oli huijannut tätä, väittänyt niin kovasti rakastavansa, haluavansa kaiken menneen takaisin, mutta sitten roikkunutkin toisen kaulassa, suudellut toista ja tuottanut tälle pahan olon. Tosin Dominic oli tuottanut saman hänelle kertomalla suhteesta Lucreziaan, naiseen, joka oli asunut tämän kanssa saman katon alla vuosia ja puuhannut ties mitä tämän kanssa.
”Jared”, Rebecca sanoi hiljaa Jaredin nyökätessä, noustessa ylös.
”No?”
”Voisitko tehdä yhden pienen palveluksen?”
Jared näytti tuumivalta, arvioivalta. Hän risti kätensä puuskaan ja antoi epäilevän katseen nousta kasvoilleen. ”Palveluksen? Millaisen?”
”En pyydä paljon. Haluaisin sinun vain lukevan minua, katsovan sydämeeni.”
Rebecca katsoi anoen Jaredia, hän tosiaan halusi tämän tekevän niin kuin oli pyytänyt, jotta saisi selvyyttä asioihin, tunteisiinsa, jotka olivat kuin pitkä naru, joka oli sotkeutunut itseensä. Jared ei nyökännyt eikä pudistanut päätään, tuijotti vain Rebeccaa mietteliäänä.
”Jar, olisit niin-”
”Shh!”
Rebecca käänsi katseensa pois pojasta ja risti jalkansa. Television musta ruutu kahlitsi hänen katseensa, hän yritti miettiä jotain, muttei pystynyt Jaredin tuijotukselta, jonka tunsi itsessään. Tämä oli siis suostunut hänen pyyntöönsä. Hän oli luullut saavansa suostutella tätä, mutta ilmeisesti tämä olikin niin hyvällä tuulella, että tekisi lähes mitä vain, jos pyydettäisiin.
”Mielenkiintoista”, Jared mutisi, Rebecca nosti katseensa häneen. ”Todellakin!”
”Mikä? Mitä sinä näit?” tämä kysyi nousten pystyyn. ”Jar, kerro!”
”Tuota, sitä on hankala selittää. Tai siis vaikea ymmärtää, koska… Koska kaksi sydäntä on sulautunut yhteen.”
Rebecca kurtisti kulmiaan. Mitä se tarkoitti? ”En ymmärrä. Jared, miten niin ne ovat sulautuneet yhteen? Oletko varma, että siellä oli kaksi sydäntä?”
”Olen! En ole ennen nähnyt tällaista, tämä on outoa! En osaa sanoa, mitä tämä tarkoittaa, koska en itsekään ymmärrä.”
”Oliko jompikumpi isompi?” Rebecca tivasi kuulostaen hätääntyneeltä. Hän oli luullut tämän auttavan, mutta ei, tämä olikin vain sekoittanut häntä vielä enemmän. ”Jared!”
”Ne olivat aika lailla samaa kokoa, ei niissä paljoa eroa ollut.”
Rebecca mutisi hiljaa, epäselvästi omiaan ja lysähti sohvalle. Samaa kokoa, sulautuneet yhteen. Mitä se mahtoi tarkoittaa? Sitäkö, että hänen tunteensa tosiaan olivat solmussa? Vai oliko se jotain täysin muuta, jotain, mitä hän ei keksisi? Miksi kaiken piti olla niin vaikeaa? Miksi hänen piti olla hankala, epäselvä?
”Becky”, Jared sanoi rauhalliseen sävyyn, ”mikä se ääni siellä oli? Ja miksi näin taas Nessin?”
Rebecca murahti. ”Sinun piti tarkastaa vain sydämeni, ei selata kaikkia asioitani!”
”Sori, mutta en hallitse vieläkään tuota valitsemistoimintoa. Minun täytyy käydä ensin asioita läpi, etsiä, että pääsen sinne, minne haluan. No, miksi Ness oli siellä?” Jaredin ääni oli muuttunut hieman kireämmäksi, epäileväksi. ”Becky?”
”En tiedä! Lakkaa kyselemästä ja utelemasta”, Rebecca ärähti haudaten kasvot käsiinsä. ”Kiitos, kun luit minua, mutta voisitko nyt mennä?”
Pienoinen tuhahdus ja mutinaa kuului ennen kuin olohuoneeseen laskeutui täysi hiljaisuus. Rebecca vilkaisi nopeasti ylös, Jared oli poissa. Hän henkäisi ahdistuneesti ja yritti rauhoittua, jotta pystyisi ajattelemaan paremmin kuulemaansa sydämistään, jotka olivat sulautuneet yhteen. Miksi näin oli käynyt?
Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että tunteesi ovat sekaisin, Becky. Tai sitten se tarkoittaa sitä, että toinen sydämistä on ottanut vallan, imaissut toisen sisäänsä. Ja tiedätkö, luulen, että se sydän on Edward!
Rebecca pudisteli päätään, vaikka teoria kyllä kuulosti mahdolliselta. Ehkä toinen sydämistä tosiaan oli ottanut vallan toisesta ja tehnyt heistä yhden. Mutta kummalle se sydän nyt kuului? Edwardilleko?
Mutta entä sitten Nic? Luovuttiko toinen puolisko niin helposti?
Becky, tunteesi Niciin ovat laskeneet, siitä se johtuu, jos olen oikeassa.
Niin, jos olet oikeassa.
Ruskeat silmät loivat katseensa ikkunaan, metsään ja pohtivat asiaa. Miten hän saisi tietää tästä lisää, jos kerta Jaredkaan ei tiennyt mitään tällaisesta? Pitäisikö hänen vain luottaa omiin ajatuksiinsa, yrittää selvittää tuntemuksiaan?
Se on Edwardin sydän! ääni murahti Rebeccan päässä itsevarmana. Sydän ei ole Niciä nähnytkään.
Mutta Rebecca ei kuunnellut ääntä, hän ei halunnut heti uskoa sen johtopäätöksiä asiasta. Hän halusi varmistua ennen kuin toteaisi mitään, mutta siihen saattaisi mennä aikaa turhan paljon. Hän kaipasi varmistusta nopeasti, koska ääni piinasi häntä asialla ja suunnitelmalla, joka oli vielä jäissä, mutta sulamassa.
Becky, asiassa ei ole miettimistä. Sydän on Edwardin, joten ota se suunnitelma käyttöösi ja toteuta se. Tee se, älä aikaile.
***
Auton oven pamahtaminen kiinni kantautui Renesmeen korviin. Se rikkoi hiljaisuuden, joka oli saattanut tytön ajatuksiinsa, kauas pois tästä hetkestä, tästä maailmasta. Hän oli ajautunut miettimään viime viikonloppua, Jaredia ja kaikkea tapahtunutta. Yön hellät hetket hivelivät hänen mieltään, kun ne yksi kerrallaan nousivat pintaan, levittäytyivät silmien eteen pieneksi lyhyeksi elokuvaksi.
Huulet tavoittivat pojan omat, painuivat niille lempeinä. Se ihana, lämmin tunne täytti hänet joka paikasta, sai hänen poskensa punoittamaan hempeän punaisina ja ihon kuumottamaan hehkuvana. Pojan kädet pitelivät häntä lähellä itseään, kun heidän huulensa erkanivat, ja he katsoivat toisiaan silmiin kaiken pahan unohtaneina.
Poika tarttui tyttöä käsistä, jolloin tämä nojautui kokonaan häntä vasten kaataen heidät makuulle sängylle. He virnistelivät hiljaisina toisilleen, tyttö käpertyi pojan kainaloon tuijottaen pienestä ikkunasta tummaa taivasta, jossa loisti pari pientä tähteä.
”Jared”, tyttö kuiskasi tuntiessaan huulet hiuksissaan.
”Ness.”
Renesmee avasi silmänsä ja huokaisi mielessään painautuen vasten talon seinää. Hän oli istuskellut takapihalla jo kauan ja vain miettinyt asioita, käynyt läpi hetkiä, joita kaipasi, mutta ei olisi saanut kaivata.
Miksi en vain kertonut sinulle? Miksi jänistin ja jätin tunnustamatta? Renesmee tarttui puusta tippuneeseen keltaiseen lehteen ja silppusi sen. Jaken takia, totta kai!
Taas yksi muisto heijastui hänen silmiensä eteen, kun hän sulki ne ja vajosi pois takapihalta. Hän oli istuskellut Jaredin kanssa vitosrakennuksen liepeillä, he olivat olleet kahdestaan ja kovin läheisiä. Ja hän oli meinannut tunnustaa, että piti tästä.
Oranssin punertavat hiukset sekoittuvat ruskeisiin, lainehtiviin kutreihin, joita tyttö näpräsi hermostuksissaan. Olisiko nyt hyvä hetki? Olisiko nyt aika? Voisiko, pystyisikö hän sanomaan sen? Vai oliko poika jo lukenut sen hänestä?
Suukko otsalle sai tytön värähtämään, kääntämään katseensa oikealle. Pojan varovaisesti, hitusen surullisesti hymyilevät kasvot työntyivät epävarmasti lähemmäs hänen kasvojaan. Huulet eivät koskettaneet toisiaan, pelkästään pojan otsa hipaisi hänen omaansa, samoin nenänpää. Suudelmaa ei tullut, mutta tytön sydän sekosi jo tästä.
”Red”, hän sanoi hiljaa, hitaasti.
”Mm.”
”Minä… tiedätkö…” , tyttö yritti sanoa, mutta sanat juuttuivat hänen kurkkuunsa erään toisen pojan kasvojen noustessa hänen mieleensä.
”Niin?” poika kysyi rauhallisesti, mutta kuulosti hieman malttamattomalta tytön kääntäessä katseensa pois. ”Ness, kerro vain.”
Tyttö huokaisi raskaasti, hän ei voisi, ei pystyisi siihen. Tumman, pitkän pojan kasvot olivat kiinnittyneet hänen mieleensä, niiden surullinen katse sai hänet tuntemaan pahaa, petturuutta.
”Ei mitään, ei se ollut tärkeää.”
Lähestyvät askeleet havahduttivat Renesmeen ajatuksistaan. Hän katsahti ympärilleen ja huomasi varjon, joka pilkisti talon kulman takaa. Pian esiin astui pitkä, tumma poika, joka oli pukeutunut polvipituisiin mustiin housuihin ja valkoiseen paitaan. Tämän katse, joka oli suunnattu häneen, oli pahoitteleva, anteeksipyytävä.
”Nessie”, Jacob sanoi lähestyessään tyttöä. Hän istahti tämän viereen, tarttui tätä kädestä. ”Anteeksi, etten ole käynyt katsomassa sinua.”
”Ei se mitään”, Renesmee tuumasi katsomatta poikaa silmiin. ”Ymmärrän kyllä, että tapahtunut säikäytti sinut.”
Jacob naurahti hiljaa. ”Ei nyt sentään, Nessie. Tiedän, ettet voisi vahingoittaa minua, ettet voisi käydä minuun kiinni. Enkä minäkään vahingoittaisi sinua koskaan, kai tiedät sen?”
Renesmee nyökkäsi tuntien olonsa kurjaksi. Hän oli petturi, melkein samanlainen kuin Rebecca, jota hänen Rosalie-tätinsä inhosi suuresti. Inhosikohan tämä häntäkin? Tämähän tiesi Jaredista ja hänen tunteistaan.
”Kuule, olen niin pahoillani siitä, että hermostuin silloin viime viikolla. En olisi saanut huutaa sinulle ja sanoa sillä tavalla. Totta kai sinä saat tavata ystäviäsi, mutta kun… Jared vain ärsyttää minua ja katsookin sinua sillä tavalla, lempeästi”, Jacob selitteli, Renesmee käänsi katseensa kokonaan häneen. ”Se saa minut tuntemaan oloni uhatuksi.”
Tämä nyökkäsi. ”Ymmärrän, Jake.” Tyttö ei voinut sanoa enempää, hän ei voinut sanoa, ettei Jared olisi uhka, se olisi ollut vale. Jared oli Jacobille uhka, hänhän oli ihastunut tähän, mutta riittäisikö se rikkomaan heidän siteensä?
”Saanko siis anteeksi käytökseni?” Jacob kysyi sivellen Renesmeen kämmentä sormellaan. Tämä vetäisi kätensä pois ja puristi sen nyrkkiin kääntäen samalla katseensa muualle. ”Tiedän, että olet varmastikin vihainen minulle. Et ehkä siitä, että huusin sinulle viikko sitten, vaan Jaredin haavoittamisesta. Etkö olekin vihainen siitä?”
Renesmee pudisti päätään, hän ei enää jaksanut olla vihainen asiasta Jacobille, mutta hän silti halusi poikien sopivan, tämän pyytävän anteeksi Jaredilta. Mutta olisiko se viisasta?
”Mikä on, Nessie? Vaikutat jokseenkin etäiseltä.”
Jacob tarttui hellästi Renesmeen leukaan ja käänsi tämän kasvot itseensä päin. Ne eivät hymyilleet, ne näyttivät surkeilta. Tyttö räpäytteli silmiään tuijottaen pojan kasvojen ohitse. Hänen huulensa tiukkenivat, silmät räpäyttelivät nopeammin. Hän halusi olla rehellinen, kertoa Jacobille viime viikonlopusta, tunnustaa, että piti Jaredista, mutta hän ei pystynyt, hän pelkäsi liikaa, muttei itsensä puolensa.
”Saat anteeksi”, Renesmee mutisi vilkaisten Jacobin silmiä, jotka tarkastelivat häntä ymmärtämättöminä, ”mutta voitko antaa minulle anteeksi?” Hänen äänensä murtui viimeisillä sanoilla, kyyneleet alkoivat virrata pitkin poskia. Jacob painoi tytön pään rintaansa vasten ja silitteli rauhoittavasti tämän hiuksia.
”Shh, rauhoitu. Miksi minun pitäisi antaa sinulle anteeksi? Et sinä ole tehnyt mitään, ethän?”
”Jake, minä…”
Kuva Jacobista Jaredin kimpussa pomppasi tytön mieleen, sai hänet säikähtämään.
Jared makasi maassa hiljaa hengittäen, kädet revittyinä irti, toinen jalka puoliksi irtonaisena hänen kehostaan. Jacob-susi murisi lujasti, se oli kyyristynyt ja valmiina ponkaisemaan vampyyrin kimppuun vielä viimeisen kerran. Jostain kaukaa kuului kiljuntaa, anomista ja surullista itkua, joka raastoi suden sydäntä. Mutta se sulki korvansa huudolta ja ponnisti ylös maasta iskien tassunsa ja terävät kyntensä Jaredin päähän, repien sen irti väkivalloin.
”Hei, mikä on? Miksi pyydät minulta anteeksi?” Jacob kyseli Renesmeen painauduttua hänen vartaloaan vasten tiukasti. ”Nessie.”
”Koska… koska minusta tuntuu, että olen hylännyt sinut. En ole viettänyt kanssasi tarpeeksi aikaa.” Tämä ei voinut muuta kuin vastata noin, totuutta ei voinut kertoa, ei vielä. ”Tuntuu, että olen vain ollut Jaredin kanssa ja-”
”On minullakin ollut omat kiireeni susijuttujen kanssa, joten ihan yhtälailla olemme syyllisiä siihen, ettemme ole viettäneet aikaa kauheasti yhdessä.” Jacobin ääni oli rauhallinen, mutta pikkuisen epäilevä. ”Kuule, mitä jos alkaisimme heti ensi viikosta lähtien olla enemmän yhdessä?”
Renesmee nyökkäsi. ”Hyvä on, se kuulostaa hyvältä.”
Jacob kuivasi hänen kyyneleensä ja alkoi hiljaisella äänellä suunnitella ensi viikkoa. Tyttö kuunteli hetken aikaa pojan puhetta, mutta sulki sen sitten pois ja katosi ajatuksiinsa tuntien vain käden lempeän kosketuksen aika ajoin hiuksissaan. Jacobin lämpimässä sylissä oli hyvä olla, hän tunsi olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. Ja hän rakasti tätä, muttei voinut enää sanoa, että koko sydämestään. Se johtui Jaredista, poika oli napannut palasen hänen sydämestä itselleen. Voisiko tämä kenties napata koko sydämen, työntää Jacobin pois ja rikkoa siteen?
Ei se varmaankaan ole mahdollista. Red vain… Red on vain pikkuinen ihastus, joka on hetkellisesti sekoittanut pääni, ajatukseni, Renesmee ajatteli näpräten Jacobin paidan rintamusta. Mutta oikeastaan asia ei ole niin. Hän ei ole vain pikkuinen ihastus, hän on enemmän. Iso ihastus.
***
Punaista Toyotaa ei pihalla näkynyt. Se oli ollut poissa jo viikon, kukaan ei ollut nähnyt kyseistä autoa tai sen omistajaa missään. Auton poissaolo ei ollut huolestuttanut kauhean monia, mutta erään se oli saanut levottomaksi.
Mihin ihmeeseen hän on mennyt? Hän ei ollut koulussakaan viime viikolla eikä tänään.
Punaiset hiukset heilahtelivat edes takaisin tuulen mukana. Rebecca nojasi vaalean kivitalon terassin aitaa vasten tuijotellen toista vaaleaa taloa, jonka piha oli tyhjä lukuun ottamatta hopeista Fordia, joka oli pysäköity talon vierustalle.
Tulen hulluksi!
Aivan kuin et jo olisi, Becky.
Hmph.
Hän käänsi selkänsä toiselle talolle ja tuijotteli harmaita kivilaattoja jalkojensa alla. Tietenkin Dominic oli lähtenyt pois, ei tämä varmastikaan halunnut enää olla täällä hänen vuokseen. Tämä oli varmaankin lähtenyt kauas pois, matkustamaan unohtaakseen hänet ja hänen petoksensa.
Et sinä häntä ikävöi. Luulet niin, koska rakastit hyvin pitkään häntä! Nyt sinä kuitenkin ra-
Helvetti, ole hiljaa!
Rakastat Edwardia ja aiot toteuttaa suunnitelmasi, eikö niin? Sano, että teet niin, Becky.
Suunnitelma. Rebecca oli pohtinut asiaa mielessään viikonlopun ajan ja myös tänään, kun oli ollut tarpeeksi kaukana Culleneista. Suunnitelman toteuttaminen houkutteli, hän oli eilen ollut lähes valmis suostumaan sen toteuttamiseen, mutta oli kieltäytynyt alettuaan ajatella Dominicia. Mitä tämä ajattelisi siitä, mitä hän ehkä tekisi? Totta kai tämä alkaisi vihata häntä enemmän, lakkaisi ehkä rakastamasta, koska hän tekisi sen Edwardin takia.
Tosin menetin hänet jo, joten mitä menetettävää minulla enää on? Elämäni? Joo, kurja elämäni, jonka olen itse sotkenut.
”Rebecca?”
Tyttö nosti katseensa kivilaatoista ja kohtasi Carolinen ja Adamin hivenen huolestuneet katseet. Nämä kaksi seisoskelivat oven suulla lähekkäin, Adamin käsi Carolinen vyötäröllä.
”Onko kaikki hyvin?” Adam kysyi.
”Olet ollut kovin eristäytynyt viime aikoina”, Caroline jatkoi irtautuen miehensä otteesta ja astellessaan Rebeccan luo.
”Onko se ihme, kun kaikki vihaavat minua? Luulisi, että te haluaisitte potkaista minut pihalle virheideni takia”, tämä mutisi surkean kuuloisesti.
Caroline kietoi kätensä tytön harteille ja pudisti päätään. ”Emme me sinua hylkää, vaikka oletkin tehnyt paljon pahoja asioita. Ethän tee enää mitään sellaista? Yritä rikkoa Cullenien perhettä?”
Rebecca ei voinut nyökätä tai luvata sitä. Hän tiesi, että tekisi vielä jotain, mistä ei koituisi mitään hyvää. Vastustaisi hän kuinka paljon tahansa, hän tulisi lipsahtamaan.
”Oletteko nähneet Niciä?” hän kysyi vastaamatta kysymykseen.
”Sinä et saa enää tunkea itseäsi niiden kahden rakastavaisen väliin!” Caroline sanoi tiukasti, tarttuen Rebeccan molempiin olkapäihin. ”Tajuatko? Pysy erossa heistä, jottei sinuun itseesi satu.”
”Minuun sattuu jo! Nic jätti minut, Jaredkaan ei välitä, hän vain hyppii ympäri taloa niin helvetin iloisena, etten kestä katsoa ja kuunnella sitä!”
Adam mutristi huuliaan. ”Se on sinun omaa syytäsi, ja siksi kehotammekin sinua pysymään erossa siitä perheestä, jottet satuta itseäsi enempää. Olet meille tärkeä, me välitämme sinusta! Olemme eläneet hyvin kauan yhdessä emmekä haluaisi sen asian muuttuvan.”
”Niin, kuuntele Adamia.” Caroline päästi kätensä valahtamaan alas Rebeccan olkapäiltä. ”Haluamme vain parastasi.”
Rebecca nyökkäsi, muttei sanonut mitään. Caroline ja Adam vilkaisivat toisiaan ja vielä tyttöä ennen kuin katosivat äänettömästi takaisin sisälle. Oven kiinni vetämisestä aiheutunut ilmavirta sipaisi hiukset pois Rebeccan kasvoilta, sai hänet sulkemaan silmänsä hetkeksi. Caroline ja Adam olivat oikeassa, hän ei saisi tehdä mitään enää.
Mutta tuskinpa sinä heidän neuvostaan otat vaaria, Becky.
Rebecca ei vastannut äänelle, hän kääntyi tuijottamaan toista vaaleaa taloa, jonka terassilla näkyi liikettä. Pitkä, ruskeahiuksinen nainen seisoskeli lyhyiden portaiden yläpäässä kädet rinnalle ristittyinä, katse suunnattuna punatukkaiseen tyttöön, jonka mielessä naksahti. Totta kai, Lucrezia saattaisi tietää, missä Dominic oleskeli.
Lyhyin, mutta nopein askelin Rebecca eteni kohti taloa. Hän näki Lucrezian hymyilevän salaperäisenä, istahtavan ylimmälle rappuselle. Naisen näkeminen, saatikka sitten jutteleminen tämän kanssa ei huvittanut Rebeccaa laisinkaan.
”Katsopas, Rebecca”, Lucrezia tokaisi tytön pysähdyttyä rappusten juurelle. ”Sinulla taitaa olla jotain asiaa minulle?”
”Missä Nic on?”
”Ei täällä ainakaan, jos sitä epäilet.”
Rebecca hymähti. ”Sinä tiedät, mihin hän on lähtenyt. Hän kertoo sinulle kaiken, eikö totta?”
”Ei hän kerro kaikkea, joten en tiedä, missä hän on. Itse asiassa olen miettinyt samaa, mutten ole keksinyt vastausta taikka saanut yhteyttä häneen.”
Rebeccan tuijotti tiiviisti Lucreziaa, joka vaikutti leppoisalta. Hän ei ollut sitä, ei laisinkaan. Mustasukkaisuuden ja pahan olon ympäröimä hän sen sijaan oli, ne tunteet pitivät häntä hallinnassa, saivat hänen katseensa tiukaksi.
”Nic muuten kertoi, että sinä tiedät nyt meistä”, Lucrezia sanoi noustessaan seisomaan. Hän asteli muutaman rapun alas Rebeccan vierelle piilottaen hymynsä. ”Taisi olla aikamoinen shokki?”
”Niin, mutta ihan se ja sama minulle on, mitä te olette joskus tehneet”, Rebecca tiuskaisi äänen kuiskatessa sanan valehtelija hänen mielessään. ”Sillä ei ole merkitystä.”
”Ei ole merkitystä?” Lucrezia toisti kummastellen. ”Minä taisin sitten ymmärtää väärin, kun Nic sanoi, että vaikutit järkyttyneeltä. Ja olit kuulemma kysynyt häneltä, että olemmeko koskaan suhteenne aikana maanneet yhdessä.”
”Entä sitten? Nic asui kanssasi saman katon alla koko suhteemme ajan, joten eiköhän minulla ole tarpeeksi syytä kysyä sitä?”
Lucrezia kohautti olkiaan astellen Rebeccan ohi tämän selän taakse. Tämä kääntyi ympäri hitaasti mustasukkaisuuden kalvaessa hänen sisintään. Miksi ihmeessä hän jutteli tämän naisen kanssa?
”Nic ei oikeasti rakastanut sinua suhteenne aikana”, Rebecca mutisi kylmästi, silmänsä sulkien. ”Hän oli kanssasi vain, jotta saisitte tehtyä Philipin mustasukkaiseksi.”
”Älä puhu”, Lucrezia aloitti kuulostaen terävältä, ”asioista, joista et tiedä mitään! Nic rakasti minua, hän rakastui minuun, mutta sitten tulit sinä valheinesi ja suunnitelminesi ja sait hänet rakastumaan itseesi! Hän jätti minut, koska väitti, etten minä muka rakastanut häntä.”
”Et rakastanutkaan, en usko, että rakastit. Sinä vain käytit häntä hyväksesi!”
”Kuten sinä nyt.”
Kädet tarttuivat Lucreziaa kaulasta, jalat yrittivät potkaista tämän kumoon. Lucrezia otti käsillään kiinni Rebeccan olkapäistä, hän yritti työntää tämän poissa, mutta epäonnistui, ja he kaatuivat hiekkaiselle pihalle muristen. Rebecca luuli päässeensä niskan päälle, mutta hän iloitsi aivan liian aikaisin, sillä Lucrezia käänsi hänet alimmaiseksi ja sai irrotettua hänen kätensä kaulaltaan asettaen omansa hänen kaulalleen. Peukalon pitkä kynsi hiveli kovaa ihoa, painautui sitä vasten varoittavana.
”Ihme, ettei se vaalea Cullenin tyttö ole vielä tuhonnut sinua. Ei sinusta ole edes tappelemaan!”
Rebecca yritti nousta, mutta Lucrezia oli lukinnut hänet maata vasten tiukasti. Tämä toi hänen mieleensä metsän, kallion, jota vasten Rosalie oli hänet lukinnut, kun hän oli luullut kuolevansa. Mutta Dominic oli tullut väliin, pelastanut hänet.
”Minäpä sanon, kuka rakasti ja ketä”, Lucrezia totesi pirullisen kuuloisena. ”Nic rakasti minua, ja minä rakastin häntä. Nic rakastui sinuun, rakasti sinua ja rakastaa yhtä, mutta sinä luovuit rakkaudestasi häntä kohtaan, kun joku mukamas niin jumalainen olento menneisyydestäsi ilmestyi takaisin ja sai tunteesi tätä kohtaan pintaan. Mutta ei se oikeastaan niin mennyt. Sinä olet rakastanut Niciä koko ajan, rakastat vieläkin, muttet näe etkä tunne sitä, koska kuvitteelliset tunteet ovat sokaisseet sinut.” Lucrezia muuttui vakavaksi. ”Niin, mitään tunteita Edward Cullenia kohtaan ei ole olemassa.”
Hän hellitti otettaan, mutta Rebecca ei liikahtanutkaan, ei edes hengittänyt. Viimeinen lause oli iskeytynyt luodin lailla tämän aivoihin, saanut mielen sekaisin. Tunteita ei ollut olemassa? Mitä Lucrezia oikein höpisi?
Tuo nainen on mennyt sekaisin, Becky!
Niin on. Hän ei tiedä mitään! Muka ei ole olemassa? Pah!
Rebecca oli avaamassa suutaan, mutta punaisen Toyotan ilmestyminen pihaan sai hänet äänettömäksi, hiljentymään täysin. Auto pysähtyi heidän lähelleen, ovi aukeni ja pamahti kiinni pienen helpotuksen kasvaessa Rebeccan sydämessä. Eikö Dominic ollutkaan lähtenyt matkalle? Eikö tämä ollutkaan päättänyt unohtaa häntä?
”Mitä täällä tapahtuu?” Dominic kysyi vetäessään Lucrezian ylös punahiuksisen tytön päältä. ”Onko kaikki hyvin?”
Lucrezia nyökkäsi ja painautui Dominicin kylkeä vasten hipaisten sormenpäillään tämän kaulaa. ”On minulla, mutten tiedä ex-tyttöystäväsi.”
Dominic loi katseensa maassa makaavaan Rebeccaan, jonka ilme oli muuttunut anovaksi, kaipaavaksi. Tämä nousi hitaasti istumaan hieroen kaulaansa, ojentaen kätensä kohti häntä, mutta hän ei reagoinut siihen mitenkään. Pojan toinen käsi pysytteli Lucrezian vyötäröllä, toinen hänen sivullaan.
”Nic”, Rebecca kuiskasi, mutta sai pojalta takaisin vain kylmän katseen, ei muuta. ”Nic, puhutaan! Nic, olisit niin kiltti!”
Dominic ei pudistanut päätään, ei nyökännyt. Hän päästi Lucreziasta irti, suikkasi pienen suukon tämän poskelle ja katosi silmänräpäyksessä sisälle taloon. Rebeccan sisällä kuohahti, viimeinenkin lanka katkesi siitä sydämen puolikkaasta, joka oli melkein tuhottu. Miksi? Oliko Dominicin pakko osoittaa hellyyttä Lucrezialle hänen edessään? Oliko italialaisen letukan pakko keimailla pojalle koko ajan, hymyillä vahingoniloisena hänelle?
”Sitä saa, mitä tilaa, Rebecca”, Lucrezia tuumasi, ”mutta ilmeisesti sinun tilauksesi ei mennyt perille. Taisit toivoa Edward Cullenia Dominic Cornierin tilalle, mutta ilmeisesti vaihto ei onnistunutkaan odotustesi mukaisesti. Olen pahoillani.”
Ruskeat hiukset heilahtivat, kun hän lähti kävelemään kohti ovea katse Rebeccassa, joka mumisi loukkaavia nimityksiä. Lucrezia oli kuin ei olisi kuullutkaan ja pamautti oven kiinni perässään Rebeccan noustessa pystyyn.
”Helvetti!” tämä kirosi jupisten hiljaa lisää kirosanoja. ”En jaksa tuota naista! Ja Nic, mitä hänkin näkee tuossa italiattaressa? Ei tämä ole yhtään parempi kuin minäkään!”
Viha, kunnon kiukunpuuska otti tytön valtaansa, sai hänet pohtimaan suunnitelman käyttöönottoa. Jos Dominic kerta oli päättänyt unohtaa hänet ja ottaa Lucrezian tilalle, kuten siltä näytti, hänkin voisi ihan yhtä hyvin jatkaa Edwardin piirittämistä ja kokeilla suunnitelmaa. Mikä häntä muka estäisi?
Ei niin mikään! Ihan sama, mitä Caroline ja Adam sanovat, minä teen sen! Minä teen sen, kuulitko?
Kuulin, kuulin, mutta ota rauhallisemmin, jottet mene liian pitkälle. Becky, et tiedäkään, kuinka iloinen olen!
Viekas hymy, se samainen kuin metsässä, kun hän oli kuullut Jaredista ja Renesmeestä, nousi hänen kasvoilleen ja jäi niille. Hän valmistautuisi siihen nyt, hän valmistautui suunnitelmaan ja toteuttaisi sen vielä tänä yönä. Hän tiesi, että eräs henkilö olisi silloin liikkeellä.
Olen kovin pahoillani, Jared, jos saatan sinut pulaan, mutten voi mitään. Ehkäpä annat vielä anteeksi minulle.
***
”Minusta tuntuu, että jotain tapahtuu pian.”
Rosalie käänsi katseensa Aliceen, joka nojasi päätään Jasperin olkapäätä vasten leveällä parisängyllä, joka oli peitetty vaalealla päiväpeitolla. Tämä oli sulkenut silmänsä, ristinyt jalkansa ja ollut hiljaa hyvin pitkään katsellen tulevaisuuteen.
”Kenelle?” Rosalie kysyi Emmettin kietoessa kätensä hänen ympärilleen.
”En tiedä. Tarkastelin Rebeccan tulevaisuutta, mutta se katosi yhtäkkiä. En näe yhtikäs mitään enää”, Alice kertoi hivenen huolestuneena.
”Ehkäpä punapää katoaa. Se olisi itse asiassa päivän paras uutinen, kohokohta!”
Jasper pudisti päätään. ”En usko, että kyse on siitä. Pikemminkin asia on niin, että jokin vaikuttaa Alicen näkökykyyn, joku saa tulevaisuuden katoamaan.”
”Mutta eihän se ole mahdollista!” Rosalie mutisi huoneen toiselta puolelta, valkoiselta sohvalta. Emmett kietoi hänen vaaleita kutrejaan sormiensa ympärille ja veti niitä hellästi. ”Tai on, mutta vain sudet vaikuttavat sillä tavalla Alicen taitoon, ei mikään muu, varsinkaan punapää.”
Jasper ja Alice vilkaisivat Rosalieta, joka näytti nyrpeältä, hitusen ärsytetyltä. Rebeccasta puhuminen tai edes tytön mainitseminen ei saanut häntä hymyilemään leveästi, pikemminkin irvistämään ja pohtimaan sopivia keinoja murhata mokoma tyttö. Mutta Edwardin takia hän ei pystynyt suunnittelemaan mitään, se otti häntä päähän.
”No, olemmeko me turvassa? Katoaako meidän tulevaisuutemme?” Emmett kysyi puristaen vaalean tytön vasten itseään.
”Ei, meidän perheemme tulevaisuuden näen kirkkaasti, mutta Rebeccan katoaa yhtäkkiä pimeyteen. Haluaisin tosiaan tietää, mikä estää minua näkemästä enempää kuin sen, että hän on metsässä uskomattoman häijy ilme kasvoillaan”, Alice sanoi ja huokaisi. Hän oli alkanut huolestua näkökyvystään, hän pelkäsi sen heikkenevän. ”Ilmeisesti hän on suunnitellut jotain.”
”Ja keksinyt keinon eksyttää sinut”, Rosalie tuumasi hymähtäen. ”Mutta jos kenellekään meistä ei käy mitään, jos et näe mitään sellaista tapahtuvan meille, kuka on sitten hänen kohteenaan? Minne hän on menossa? Kenen luo?”
Alice kohautti olkiaan. ”Olen käynyt läpi kaikkien mahdollisten henkilöiden tulevaisuudet, mutta mikään niistä ei viittaa Rebeccaan. Meidän perheemme pysyy talon sisällä, yö on rauhallinen. Dominic on jonkun tumman naisen kanssa kotonaan, ja Jared puhuu Nessien kanssa puhelimessa.”
Kaikki neljä vilkaisivat toisiaan hämmentyneinä. Pitäisikö heidän olla varuillaan varmuuden vuoksi? Olisiko Rebecca tosiaan voinut keksiä keinon huijata Alicea? Sitä he kaikki pohtivat, mutta ennen kuin kukaan ehti syventyä ajatuksiinsa, Bella ja Edward pamahtivat huoneeseen.
”Kuulin keskustelunne”, Edward sanoi Alicelle, joka piti silmiään kiinni. ”Rebeccan tulevaisuusko katoaa?”
”Niin”, Rosalie myönsi, ”ja toivon, että se tarkoittaa hänen katoamistaan.”
”Ja Rebecca ei liity meihin mitenkään, niinkö?” Bella kysyi, Jasper nyökkäsi. ”Onko teillä mitään havaintoa, mihin hänen tulevaisuutensa katoaminen liittyy?”
”Ei”, Alice vastasi aukaisten silmänsä, ”mutta Rosalie taisi aiemmin mainita yhden tärkeän asian, joka meidän tulisi huomioida.” Hän loi katseensa Rosaliehen, joka kohotti kulmiaan kysyvänä. ”Sudet.”
***
Nessie, hän on ollut taas hieman omituinen. En tajua, miksi hän sillä tavalla hermostui ja alkoi itkeä viikonloppuna, kun pyysin häneltä anteeksi. Hän kysyi minulta, voisinko antaa hänelle anteeksi. En oikeasti ymmärrä häntä nyt. Häntä selvästi vaivaa jokin.
Susi puikkelehti puiden välistä kohti mäkeä, kalliota, joka kohosi uljaana maasta. Sammaleet ja jäkälät olivat verhonneet sen varpujen kanssa, puut ympäröivät sitä muodostaen ympyrän sen ympärille. Susi pysähtyi haistelemaan maata, mutta jatkoi pian matkaansa vilkuillen ympärilleen.
Ehkäpä hän ei vain jaksa jatkuvaa epäilyäni hänen ja Jaredin suhteen. Ehkä hän on alkanut syyttää itseään siitä, että luulen jotain, mikä ei ole kai totta. Minun pitäisi lopettaa se, he ovat vain ystäviä, mutta se tapa, jolla Jared katsoo häntä, se on liian hellä!
Puu, jonka kaarnaa oli raavittu, revitty pois, pisti suden silmään. Se kohta, jossa ei ollut kaarnaa, vihersi hieman, tarkat silmät huomasivat sen. Miksi se vihersi? Oliko siihen sipaistu jotain ainetta?
Susi asteli puun juurelle ja nuuhkaisi maata, vampyyri. Sen kostea nenä osui punaisiin hiuksiin, joita oli muutama maassa. Vihertävä osa puussa tuoksahti pahalta suden nenään, se sai sen murahtamaan inhotuksesta.
Outoa. Mitäköhän tuo on?
Susi nuuskaisi ainetta lähempää, se murahti uudestaan. Aine tuoksui hirveältä, se kirveli hänen nenäänsä, sai olon huonoksi, keinuvaksi. Se jätti puun rauhaan ja jatkoi eteenpäin ravistellen päätään.
Tästä pitää jutella Samin kanssa. Mutta Nessie… mikä sinulla taas on? Kertoisit minulle, jos sinua vaivaa mustasukkaisuuteni tai jokin muu minussa. Haluaisin tietää ja yrittää auttaa, hyvittää, jos olen tehnyt jotain väärää.
Tassut askelsivat pitkin mäkeä ylös pysähtyen välillä kuuntelemaan rasahduksia, jotka lähenivät koko ajan. Varoittava murina alkoi kummuta hiljaisena suden rinnasta sen jatkaessa matkaansa varovaisempana. Katkera naurahdus leijaili suden korviin mäen päältä, sai sen pysähtymään paikoilleen ja tuijottamaan ylös.
Mitä täällä oikein tapahtuu? Aivan kuin joku varjostaisi minua. Tai odottaisi.
Isku, susi lensi päin lähimpää puuta kolauttaen päänsä sen runkoon lujaa. Se vajosi maahan kipua tuntien, sen takia ulvoen. Kylmät kädet kietoutuivat sen kehon ympärille, nostivat ylös. Susi avasi silmänsä, yritti raapaista kantajaansa, päästä takaisin maahan, mutta se iskettiin vasten puuta uudestaan.
Kuka…
Susi ehti nähdä vilauksen punertavista hiuksista ja vihreästä paidasta ennen kuin se tunsi raastavan kivun selässään ja vajosi pimeyteen kuin syvään, pohjattomaan mereen.
A/N: Vihdoin jatkoa :D Olen ollut tämän kimpussa todella kauan tänään. Risuja? Ruusuja?
-
Arvaa mitä; tipuin tuolilta kun näin että jatkoa on tullut ; D
Voi luoja, voi luoja... Mitä se Rebecca oikein tekee Jacobille? Ja mikä ihme sen suunnitelma on? Apua, ei kai Jacobille tapahdu mitään. Oikeasti, et voi olla niin julma että teet Jakelle jotain pahaa. Jos teet niin sitten minä saan itkuparkukohtauksen.
-
Ääk, ei JAKELLE saa tehä mitään pahaa!! Laita nyt herran isä jo porukka lahtaamaan se Rebecca, niin päästän siitäkin pahasta eroon! Ja siinä sivussa ei haittais yhtään yhden Jaredin poismeno, hehe ;) Mut oikeesti, ei Jakelle mitään pahaa.. *rukoilee armoa*
Niin ja kiitos jatkosta, nyt meni kyllä vaan mieli maahan nuin inhottavan lopun takia =(
ja niin, oot kyllä todella lahjakas kirjoittaja =)
-
Mwhahahaha! Nyt Jaken täytyy kuolla ja Redin ja Nessien ajautua yhteen ku tulee se muistinpyyhkijä vampyyri ja pyyhkii jaken pois Nessien päästä. Awww... R/N <3
-
Noniiiin, uusi luku uudet kujeet! :) Kävin muuten jo aamulla lukemassa tän, mutta en kerenny kommentoimaan, ku olisin myöhästyny koulusta. Oli meinaan aika lähellä, että olisin myöhästyny jo ilman sitä kommentointia :)
Mutta siis asiaan. Loistava luku, taas vaihteeksi. Jännitystä riitti vaikka muille jakaa! Mietin lukiessani kauheesti sitä, että mitä se Rebecca oikeen suunnittelee.
Ja en vieläkään tykkää tuosta Nessie/Jared parituksesta. Ja senpä takia leukani loksahti auki, kun lopussa tuo pirulainen meni ja satuttaa Jakea! EI SAA!!!
No mutta, jatkoa pyydän!
-
Annoy, tipuit tuolilta? Voi ei ;D Sattuko? No, tuota.. Sitä saa vielä pohtia ihan rauhassa, siis sitä Beccan suunnitelmaa. Jaa-a, saa nähdä, miten Jaken käy. Kannattaa varmuuden vuoksi varata niitä nenäliinoja sinne koneen viereen, kun ensi luku ilmestyy. Kiitos kommentistasi :)
Piipe, mitä, Jaredhan on mukava :D Tai no.. se ei sentään tavallaan yritä viedä Nessietä, kuten Becca Edwardia. Mieli maahan? :-\ (saan vaan ihmiset vihastumaan Beccalla ja masentumaan tällaisilla tapahtumilla..). Kiitos! Kiitos kommentistasi :)
MagicBook, muistinpyyhkijävampyyri ;D Se vois olla kiintoisaa, mutta tuota.. katsotaas nyt, mitä mahtaa tapahtua. Kiitos kommentistasi :)
katriqqq, no, hyvä ettet myöhästynyt :D (en haluu myöhästyttää ihmisiä vihastuttamisen ja masennuttamisen lisäksi, heh). Keksitkö, mitä Becca suunnittelee/mitä hän hyötyy? J/R ja J/R on molemmat kivoja parituksia, joten olen melko lailla puolueeton asiassa. Juu, jatkoa voisin yrittää saada ehkä jo täksi viikonlopuksi ;) Kiitos kommentistasi :)
Purriainen, ei tartte pyytää anteeks :D (nyt vast tajusin, että kuinka ihana nimimerkki sulla on muuten). Kumpikohan Lucrezian muuten veisi vihille? Nic vai Philip? (nyt aloin pohtimaan tätä..) Jatkoa olen jo aloittanut kirjoittamaan, olen niin innoissani tulevista tapahtumista. Kiitos kommenistasi :)
-
Oblivian, kiitos kommentistasi :) Becca pääsi taas vauhtiin, valitettavasti. Mukavaa, että pidit, kiitos.
-
Mä tappaisin Beccan jos voisin, harmi etten voi vaikuttaa tarinaan :D
Mutta jatko oli mahtava, jos Becca potkitaan pois! :D
Jatkoa jään odottelemaan innolla... (koska jatkoa?) :D
-
Drinia, kiitos kommentistasi :) Niin, mie täällä teen päätökset juonen kulusta. Saas nähä mihin kuljetan Rebeccan ja kumppanit.
TAUKO, ficci lähtee valitettavasti tauolle. Oli pakko pistää jokin tauolle, sillä nyt ei oikein.. Stressiä pukkaa päälle. Kokeita hitosti ja kaikkea ja MF kesken, BLT kesken.. Samoin pari one-shottia. Mutta palailen lokakuussa luvun 21 kanssa!
-
ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ TAUKO
Ihana luku, kivat Jaakopille (Jacob), ois pitäny ajatuksensa siinä metikössä (x Sinne voi toki jäädäkkin.
Nessie ja Red <3 Sekavaa kommenttia mutta pääasiassa siis IHANA luku <3 kiitos siitä
Tauolta palailua odotellessa.. n_n
-
Embry, kiitos kommentistasi :) Haha, katsotaan jääkö Jake metikköön. Mukavaa, että tykkäsit :) Tauolta palailen joskus.. olisiko syysloman aikoihin (16.10 - 19.10. Joo, vain kaksi päivää lomaa)? Varmaan silloin. Eli siihen asti, jaksakaa ootella ;)
-
Sori tuplaposti!
Haa, tauko loppuu tasan nyt! Jatkoa alan työstämään luultavastikin huomenna ellen jo tänä iltana. Ja luvun ilmestymisestä en osaa sanoa, mutta varmaan ensi viikolla :D
Kiitti kaikille kommentoijille ihan hirveästi (ja niillekin lukijoille, jotka eivät ole kommentoineet), lueskelin noita vanhoja läpi ja sain totaalisen innon kirjoittaa.
-
JES JES JES JES JES JES
TAUKO LOPPUUU n_n
-
Suorastaan MAHTAVAA, että tauko loppui:) Tulinkin tänään koneelle juuri sen takia, että muistin lomasi alkaneen tänään ja sitten täälä olikin jo sinulta viestiä, että tauko on loppunut:D Jatkoa odotellen :-*;D
-
Mahtavaa, että taukokin loppuu! Tuli tässä jo ikävä lukea tätä ficciä.
Aivan mahtava ficci on ollut tähänkin asti!
-
Embry, niin loppui (vihdoin) :D Ja tässä luvun kanssa työskentelen.
NuuhkuHoney, vai että muistit? :) Ja ny loma onkin loppunut :( Mutta mä sitä jatkoa työstelen täällä siltikin joka päivä.
hopsu, kiitos, mukavaa, että olet tykännyt :) Toivottavasti tulevatkin luvut miellyttävät.
Joo, sitä jatkoa tosiaan työstelen tässä ja pieni ennuste luvun ilmestymisestä: viikonloppuna! En ole varma, mutta uskoisin niin.
-
Purriainen, niin se on! Haha, nooh eihän tämä kauan kestänyt.. mitä nyt muutaman viikon? ;D
..ja mä kirjotan kotona, kun unohin pistää kellon soimaan aamuksi.. :-\ totuin niin hyvin siihen, ettei lomalla tarvinnut välittää moisesta herätyskellosta! Mutta nyt mulla onkin hyvää aikaa kirjoittaa tätä, hih.
Edit// 21.10.
Haa, nyt on sitten BLT:n 4. luku saatu valmiiksi ja voin keskittyä kokonaan tähän! Elikkä valmiina on.. n. puolet. Ja luvusta taitaa tulla edellisiä lukuja lyhyempi, en ole ihan varma, koska saatan lisätä luvun alkuperäiseen loppuun vielä jotain, ehkä. Mutta katsoo nyt. Vklp:na voi uskoakseni käydä katsastelemassa tilannetta :)
Edit// 25.10.
Mm, eii, ei taida tulla enää tänään ulos uutta lukua, on sen verran vielä kesken. Enkä ole kirjoittanut kuin eilen sivun verran lukuun lisää tekstiä, että.. On ollut vähän laiska vklp ;D Mutta ei sitä aina jaksa. Luvun tulo siirtyy ensi viikkoon (inspis parhaillaan menossa, VK II tiedosto on auki tässä edessä ja sormeni syyhyävät kirjoitttamaan. Toivotaan, ettei tule blockeja, jotta saatte uuden luvun luettavaksenne ensi viikolla).
-
Jatkoaaaaa..!!!! :-*
-
NuuhkuHoney, tulossaa :D Vielä on... sanotaanko, että alle puolet jäljellä. Jotain sellaista. Wuu, huomenna onkin aikaa kirjoittaa paremmin, tänään kun piti lukea ranskan kokeisiin (mut tänään sit inspaa niin hyvin..).
-
Hejsan alla! I'm back with a new chapter of this story :D
Joo, siis.. Tässsä olisi vihdoin se luku 21, joka on edellisiä lyhyempi, mutta mutta... Jos ette muista mitä viimeksi tapahtui, tässäpä pieni muistin virkistys:
Tassut askelsivat pitkin mäkeä ylös pysähtyen välillä kuuntelemaan rasahduksia, jotka lähenivät koko ajan. Varoittava murina alkoi kummuta hiljaisena suden rinnasta sen jatkaessa matkaansa varovaisempana. Katkera naurahdus leijaili suden korviin mäen päältä, sai sen pysähtymään paikoilleen ja tuijottamaan ylös.
'Mitä täällä oikein tapahtuu? Aivan kuin joku varjostaisi minua. Tai odottaisi.'
Isku, susi lensi päin lähimpää puuta kolauttaen päänsä sen runkoon lujaa. Se vajosi maahan kipua tuntien, sen takia ulvoen. Kylmät kädet kietoutuivat sen kehon ympärille, nostivat ylös. Susi avasi silmänsä, yritti raapaista kantajaansa, päästä takaisin maahan, mutta se iskettiin vasten puuta uudestaan.
'Kuka…'
Susi ehti nähdä vilauksen punertavista hiuksista ja vihreästä paidasta ennen kuin se tunsi raastavan kivun selässään ja vajosi pimeyteen kuin syvään, pohjattomaan mereen.
Luku 21 - "Älä mene."
Renesmee katseli ympärilleen lähes täpötäydessä ruokalassa, muttei löytänyt etsimäänsä. Jaredia ei ollut näkynyt koko aamuna, poika ei ollut ilmestynyt tunneille. Se mietitytti tyttöä, sai hänet hieman huolestuneeksi. Eihän tälle ollut sattunut mitään?
Huokaus karkasi Renesmeen huulilta hänen kääntyessä takaisin pöytään päin. Susan ja Liz vilkaisivat toisiaan, ja Katie hymyili haukattuaan omenasta palasen. He olivat huomanneet hellyyttä Jaredin ja Renesmeen välillä, tajunneet näiden lähentyneen viime viikolla.
”Hän on varmaan kipeä”, Katie tuumasi kiinnittäen Renesmeen huomion. ”Tai sitten hänellä on jotain tärkeää menoa. Eikö hän ilmoittanut sinulle mitään?”
Renesmee pudisti päätään. ”Ei, mutta miksi olisi?”
”Noh, koska olette ihan selvästikin läheisempiä kuin koskaan”, Liz vastasi vihjaavan sävyyn. ”Tai ainakin nojailet aina Jarediin, ja hän suukottelee hiuksiasi. Voi, se on kuule huomattu.”
”Oletko unohtanut sen toisen pojan? Tai siis miehen?” Susan uteli saaden Renesmeen hieman ahdistumaan ja tämän posket punoittamaan. Ei, tämä ei ollut unohtanut Jacobia eikä tämä ollut yhdessä Jaredin kanssa.
”Sinä tykkäät hänestä”, Liz totesi, kun Renesmee ei sanonut mitään. ”Myöntäisit sen jo.”
Tyttö ei kuitenkaan pukahtanut, yritti vain peitellä punaa hiuksillaan, jotka hän sipaisi pois korviensa takaa. Se ei kuitenkaan auttanut, punaiset posket hohtivat hiussuortuvien takaa selvästi.
Miksi he eivät voi lopettaa? Tämä on jollain tavalla noloa. He eivät tiedä, kuinka läheisiä minä ja Jacob todella olemme, joten he eivät ymmärrä, että minä ja Red olemme vain ystäviä. Niin, ystäviä!
Renesmee nosti kätensä pöydälle ja alkoi nojailla niitä vasten tuijottaen lähes typötyhjää tarjotinta vajoten ajatuksiinsa. Hän ei voisi jatkaa tätä enää kauaa, hänen täytyisi lopettaa salailu ja kertoa Jacobille, että Jared sai hänet hulluksi, tuntemaan jotain lämmintä ja samaa, mitä hän tunsi tätä kohtaan. Mutta tunteet Jaredia kohtaan eivät olleet niin suuria kuin Jacobia kohtaan, eivät ainakaan vielä. Se ei ollut rakkautta, vain ihastusta.
Tarjotin työntyi pöydällä kauemmas tytöstä, kun hän päästi kätensä valahtamaan alas, vasten pöytää ja laski päänsä niiden päälle antaen hiustensa laskeutua verhoiksi kasvojen peitoksi. Jotain olisi tehtävä, asiat tunnustettava. Mutta jos hän ei kerta ollut pystynyt tunnustamaan Jaredille tunteitaan, pystyisikö hän edes Jacobille, joka saattaisi suuttua, käydä ehkä Jaredin kimppuun?
Kaikesta koituu harmia! Siitä, jos kerron Jakelle. Siitä, jos salailen vielä. Siitä, jos kerron molemmille!
Renesmee tunsi turhautuvansa, tiesi kyynelien tulevan. Kaksi yksinäistä pisaraa vierähti poskelle, vieri pöydän valkoiselle pinnalle, mutta kukaan ei nähnyt, kukaan ei huomannut taikka tajunnut hänen itkevän.
Kohtaloni on sinetöity. Jake suuttuu, höykyttää Rediä jonkin verran, luovun tunteistani Rediin ja jatkan elämääni Jaken kanssa. Niin, niin se menee. Side yhdistää meitä, ja minä rakastan häntä! Rakastan…
Viileä kosketus niskassa, Renesmee värähti. Käsi suki hänen hiuksiaan varovaisesti, silitteli päätä rauhoittavalla tavalla. Se sai väreet kulkemaan hänen selkänsä lävitse, kipuamaan ne niskaan saakka. Renesmee yritti nostaa päätään, jotta saisi pyyhittyä kyyneleensä, mutta totesi mielessään, ettei saisi tehtyä sitä kenenkään huomaamatta. Kyyneleet olivat lakanneet, mutta posket olivat vielä märät, pöytä myös.
”Ness”, tuttu ääni kuiskasi käden silitellessä edelleen tytön hiuksia, ”kaikki hyvin?”
”Joo”, Renesmee vastasi nostaessaan päänsä nopeasti ylös, heilauttaessaan hiukset kasvojensa eteen. Hän pyyhkäisi nopeasti poskensa kuiviksi ja hymyili Jaredille, joka painautui hänen kylkeään vasten. ”Missä olet oikein ollut?”
”Niinpä, Jared”, Liz sanoi pöydän toiselta puolelta. ”Renesmee oli hyvin huolissaan sinusta. Hänellä taisi olla ikäväkin.”
Renesmee painoi päänsä Jaredin olkapäätä vasten ja hautasi kasvonsa tämän mustan takin kankaaseen. Häntä nolostuttivat Lizin sanat, tämän vihjaileva äänensävy, joka jäi kaikumaan hänen korviinsa. Mutta eihän hänen olisi tarvinnut nolostua, Jaredhan varmasti tiesi, mitä hän ajatteli tästä.
”Becky pidätteli minua. Halusi puhua ja sellaista. Ja sitten oli vielä eräs toinen juttu, mutta kerron siitä myöhemmin.”
Käsi kiertyi Renesmeen hartioille, mutta huulet eivät painaneet suukkoa hiuksiin, kuten tyttö oli odottanut, toivonutkin. Ehkä oli parempi niin, ehkä kannattaisi lopettaa tämä läheisyys. Mutta ajatus sai huonon vastaanoton tytön mielessä, hän ei halunnut luopua Jaredin kädestä hiuksissaan ja ympärillään. Eikä hän myöskään halunnut luopua Jacobin lämpimistä käsivarsista, jotka sulkivat hänet usein halaukseen. Jostain hänen olisi kuitenkin luovuttava ja hän tiesi sen liian hyvin.
***
”Alice, onko mitään uutta näkynyt? Jotain Rebeccasta?”
Kaikki Cullenit olivat luoneet katseensa keijukaiseen, joka tuijotteli pöydän viereisestä ikkunasta ulos nojatessaan Jasperin kylkeä vasten. Hän ei sanonut hetkeen mitään, silmät vain sulkeutuivat kasvojen muuttuessa keskittyneen näköisiksi. Muut vilkaisivat toisiaan, ja hän pudisti päätään avatessaan silmänsä.
”Hän on edelleen kotona ja aikoo käydä naapurissa kohta”, Alice kertoi kääntäessään katseensa toisiin. ”Enkä nähnyt yöllä mitään, mikä kertoisi, mitä tapahtui.”
”Meidän täytyy kai sitten vain odottaa ja katsoa, mitä seuraavaksi tapahtuu”, Bella sanoi hiljaa Edwardin kietoessa kätensä hänen harteilleen. ”Mutta minua mietityttää se, kun sekoitit sudet tähän asiaan. Mi-”
”Alice otti yhteyttä kaikkiin heihin”, Jasper puhui Bellan päälle selittäen, mitä Alice oli puuhannut aamulla. ”Ja tiedätkö, Jacob oli ainoa kehen hän ei saanut yhteyttä.”
Bella kohotti ensiksi kulmiaan ihmeissään, sitten hän mutristi huuliaan huolestuneena. Jacob oli ollut ainoa, kehen ei ollut saatu yhteyttä? Mitä se merkitsi, tarkoitti? Jos Alice oli oikeassa siitä, että sudet liittyivät jotenkin Rebeccan tulevaisuuden katoamiseen, voisiko se merkitä Jacobin osuutta asiaan? Voisiko olla niin, että hänen susiystävälleen oli tapahtunut jotain?
Ei. Miksi Rebecca kävisi Jakeen käsiksi? Mutta toisaalta hän oli metsässä, sitten Alice ei nähnyt mitään. Ja Jake juoksentelee yleensä öisin metsissä, mutta…
”Jake oli varmaankin vain juoksemassa jossain”, Bella ehdotti mahdollisimman huolettomasti, mutta huoli kuulsi väkisin hänen äänestään. ”Vai?”
”En tiedä, mutta käskin Samin ilmoittaa heti, jos Jacobista kuuluu jotain. Ja ikävä kyllä mitään ei ole kuulunut”, Alice tuumasi painaen katseensa pöytään. ”Näyttää siltä, että hänelle on sattunut jotain.”
Rosalie nyökkäsi. ”Ja punapää on ollut tietenkin asialla.”
Bella olisi halunnut väittää vastaan, mutta hänestäkin alkoi tuntua siltä, ettei mitään muuta, mitään kivempaa syytä ollut Jacobin katoamiselle. Totta kai tämä saattoi olla jossain omassa paikassaan mietiskelemässä, mutta se ei vaikuttanut nyt niinkään mahdolliselta.
”Oliko kukaan susista yöllä liikuskelemassa ulkona?” Bella kysyi painaessaan päänsä Edwardin olkapäätä vasten. Tämä puristi hänet kylkeään vasten ja painoi pienen, lohduttelevalta tuntuvan suukon hänen otsalleen.
”Sam sanoi, että ainoastaan Jacob”, tämä vastasi Alicen puolesta. ”Mutta hän ei ollut varma, minne Jacob oli lähtenyt ja milloin.”
Kukaan ei tuntunut tietävän Jacobista mitään, se sai huolen painamaan Bellan sydäntä enemmän. Missä hänen susiystävänsä oli? Mitä Rebecca oli tälle tehnyt, jos nyt liittyi asiaan? Miksi Rebecca tekisi jotain Jacobille? Mitä tyttö muka hyötyisi siitä? Bella ei ymmärtänyt, mutta halusi ymmärtää, tietää.
Rebeccalla on taas joku suunnitelma, siltä se vaikuttaa. Mutta miksi hän otti Jaken siihen mukaan? Mitä hän hyötyisi tästä?
Bella sulki silmänsä ja muisti sen illan, kun hän, Rosalie ja Alice olivat istuskelleen hänen huoneessaan. Alice oli nähnyt Renesmeen vilahtavan Rebeccan tulevaisuudessa, mutta mitään vakavaa ei ollut tapahtunut. Liittyisikö Renesmee tähän?
Ei Nessie voi. Hänhän on täällä, ihan turvassa, mutta… Bella katseli ympärilleen ruokalassa, jäi katselemaan pöytää, jossa hänen tyttärensä ja Jared istuivat. Renesmee oli painautunut pojan kylkeä vasten. Jared? Ei, tuskin Rebecca tekisi Jaredin hyväksi Jakelle mitään. Eihän?
”Bella?”
”Mm?”
Bella vei katseensa Aliceen, kohtasi tämän silmät, jotka vilkuilivat sinne, minne hän oli äsken katsonut.
”Pitäisiköhän Nessielle kertoa Jakesta? Vai pitäisikö odottaa, että olemme varmempia tämän katoamisesta?”
”En haluaisi huolestuttaa häntä turhaan, mutta”, Bella vilkaisi nopeasti tytärtään, ”ei. Ei kerrota, ei vielä.”
Hän katsoi Edwardia, joka nyökkäsi hyväksyvästi, mutta silmät olivat epävarmuuden viiltoja täynnä. Niin olivat myös Bellan, joka painoi päänsä takaisin tämän olkapäälle, alkoi miettiä, miten kertoisi tyttärelleen, että Jacob oli ilmeisesti kadonnut, ja että Rebecca liittyi luultavastikin asiaan. Miten tämä reagoisi? Huolestuisi taatusti, mutta mitä muuta? Menettäisikö tämä luottamustaan Jarediin Rebeccan takia?
Ei varmaankaan. Eihän Jaredilla ole mitään tekemistä asian kanssa, ainakaan toivottavasti. Mutta jos on… Nessie romahtaisi, jos hän liittyisi tähän.
***
Kun kello soi, oppilaat rynnivät massoina luokkien oville, lipuivat ulos luokkahuoneista kiivaasti keskustellen. Suurin osa ensimmäisen vuoden opiskelijoista pääsi nyt kotiin, tuntia ennen koulun varsinaista loppumista, koska biologian opettaja Fox oli saanut sydänkohtauksen. Sen kuuleminen oli herättänyt oppilaissa pientä levottomuutta, saanut heidät hämmentymään. Foxhan oli hyväkuntoinen, uuttera ja terve. Mutta ilmeisesti elämä saattoi yllättää joskus. Ja niin se yllättikin, ainakin Renesmeen mielestä.
Luulin, että rakastaisin häntä aina. Vain häntä. Ajattelin, että side estäisi samanlaiset tunteet muita kohtaan, mutta ei, asia ei olekaan niin. Ei ainakaan minun tapauksessani.
Ruskeat silmät tapittivat lattiaa, kenkiä, joiden mustat kärjet vilahtivat aika ajoin tytön näkökentässä. Joku selitti jotain hänen takanaan ja vieressään, mutta hän ei kuunnellut. Tyttö oli ajautunut taas omiin maailmoihinsa, mietteisiinsä ja viipynyt niissä pitkään. Useat kysymykset piinasivat häntä, hän halusi niihin vastauksia. Hän halusi tietää, mitä tehdä, milloin ja miten.
Raskas huokaus purkautui Renesmeen huulilta, kun hän pysähtyi keskelle käytävää muiden oppilaiden lipuessa hänen ohitseen luoden uteliaita katseita häneen. Hän ei nähnyt niitä lattian tuijotukseltaan, mutta saattoi tuntea ne. Kuin kymmeniä polttavia merkkejä olisi isketty häneen.
”Menet varmaankin Jaredin kyydillä kotiin?”
Renesmee nosti katsettaan, huomasi Katien seisovan vieressään. ”Niin, ellei hän ole jo lähtenyt.”
”Tuskinpa”, Katie tuumasi ottaessaan kännykkänsä esille vaaleiden farkkujensa taskusta. ”Kyllä hän nyt sinua odottaa. Hän välittää sinusta.”
Renesmee nyökkäsi pienesti ja alkoi väkisinkin hymyillä. Tuon kuuleminen jonkun toisen suusta kuulosti hyvältä, rauhoittavalta, mutta sydämelle, joka kuului Jacobille, se ei tehnyt hyvää.
”Renee, tiedän, ettet halua meidän utelevan, mutta kerro minulle eräs asia, jooko?” Katie pyysi kuulostaen normaalia uteliaammalta. Se paistoi myös hänen vihreistä silmistään. ”Mitä sinun ja Jaredin välillä on? Tai no, kaikkihan sen näkevät, että olette läheisiä, mutta oletteko te yhdessä?”
”Ei”, Renesmee vastasi hiljaa, ”emme ole. Minä ja Red olemme vain ystäviä, emme mitään muuta. Tiedän, että näytämme joskus parilta, mutta emme ole sitä.” Hän käänsi katseensa pois ystävästään ja tuijotti vaaleaa kivilattiaa. He eivät olleet sitä, mutta kumpikin olisi taatusti halunnut olla. Ainakin jonkin verran.
”Tiedätkö, Jared taitaa pitää sinusta enemmän kuin ystävänä. Hän katsoo sinua niin hellästi aina ja suukottaa hiuksiasi, jolloin punastut. Sinäkin taidat pitää hänestä?”
Ei vastausta, pelkkää hiljaisuutta. Renesmeen ei tarvinnut vastata, hän tiesi Katien tietävän vastauksen ilman sitäkin, ilman tunnustusta tunteistaan Jaredia kohtaan. Mutta tämä olisi taatusti halunnut kuulla sen hänen suustaan, kuulla ne sanat, mutta hän ei pukahtanutkaan.
”No, minä tästä lähden. Toivottavasti löydät Jaredin jostain.” Katie nosti kännykän korvalleen ennen kuin lähti kävelemään pitkin käytävää poispäin Renesmeestä, joka oli nostanut katseensa. Hän vilkutti tälle kadotessaan kulman taakse, alkaessaan puhua äänekkäästi puhelimeen.
”Toivottavasti…”
Punainen laukku tipahti olalta, tyttö hakeutui seinän vierustalle ja nojautui vaaleaa, viileää betoniseinää vasten. Katie tiesi, Liz ja Susan varmasti myös. Ja Jaredkin, joten tarvitsisiko hänen tunnustaa mitään? Kyllä poika oli taatusti tajunnut, että hän tunsi jotain tätä kohtaan, että heidän välillään kipinöi. Tarvittaisiinko vielä muka sanoja todistamaan, kertomaan se?
Käsi nosti laukun takaisin olalle ennen kuin asettui puuskaan toisen käden kanssa tytön rinnalle. Jacob, Jared, Jacob, Jared. Nimet kulkivat mielen läpi vuorotellen, toivat välähdyksiä menneistä hetkistä.
Tyttöä hermostutti, poika oli niin lähellä. Lämpimät kädet tarttuivat varovaisesti hänen omiinsa, nousivat käsivarsia pitkin kaulalle ja lopulta kasvoille, joita poika piteli varovaisesti käsissään kumartuessaan alemmas. Tytön kädet kietoutuivat pojan vyötärölle, kun lämmin hengitys kohtasi hänen kasvonsa, kun huulet hipaisivat nenänpäätä lipuen alemmas. Huulet löysivät toisensa, kihelmöinti alkoi tytön vatsanpohjalla. He olivat nyt yhtä, siltä se tuntui. Jokin kietoutui heidän ympärilleen, sitoi heidät kiinni toisiinsa. Se side tuntui ikuiselta, rikkoutumattomalta.
Renesmee puristi kätensä nyrkkiin, ei se niin ollut, ei enää. Ikuinen sidekö muka ikuinen? Ehkäpä, mutta se ei voinut suojella sydäntä ulkopuolisilta, tunteilta toisia kohtaan.
Villakangasviltti kiedottiin tytön ympärille, hänen päänsä painui kovaa rintaa vasten. Se kohoili hiljalleen, tasaiseen tahtiin. Huulet ruskeissa hiuksissa tuntuivat hyviltä tytön mielestä, helliltä. Siltä tuntuivat myös kädet, jotka olivat kietoutuneet hänen vyötärölleen ja pitelivät nyt hänen käsistään kiinni. Peukalot sivelivät kämmenselkiä hetken ennen kuin sormet pujottautuivat toisien lomaan.
”Onko kylmä?” kuului vaimea kuiskaus tytön korvassa.
”Ei.”
”Ei kai Foxin sydänkohtaus nyt noin paljon järkyttänyt?”
Tyttö räpäytti silmiään, tajusi niiden kostuneen. Poika oranssinpunaisine hiuksineen tapitti häntä ruskehtavilla silmillään, ojensi kättään kohti hänen kasvojaan ja pyyhkäisi karanneen kyyneleen poskelta. Pienoinen virne katosi tämän kasvoilta, kun tyttö ei sanonut mitään, ei hymyillyt.
”Mikä on? Ness?”
”Ei mikään”, Renesmee vastasi pyyhkäisten silmänsä kuiviksi paitansa hihaan, joka värjäytyi hieman mustaksi ripsiväristä. ”Voitko viedä minut kotiin? En haluaisi odottaa toisia.”
”Tietenkin, mutta kerro nyt, mi-”
”Minä olen kunnossa!” Tyttö riiputti päätään, tuijotti mustien kenkiensä kärkiä silmiään räpytellen. Mikä se oli haalea kipu, joka hakkasi hänen sydäntään? Se tuntui oudolta ja kaukaiselta, mutta silti terävältä. Hetken aikaa se pysytteli tasaisena, mutta sitten nousi ja lopulta katosi. Tyhjyys pakkautui sydämen ympärille, kietoi valkoisen nauhan rusetiksi sen ympärille. ”Anteeksi.”
Renesmee nosti päätään, kohtasi Jaredin katseen, joka väkisinkin kieli pienestä huolesta. Tämä oli kohottamassa kättään, ehti liikuttaa sitä vähän ennen kuin laski sen sulkiessaan myös suunsa, jonka oli aikonut aukaista. Tietysti tämä olisi halunnut kysyä, udella häneltä hänen olemisesta allapäin, mutta oli vain hyvä, ettei tämä tehnyt niin. Vielä ei olisi aika selittää, tarvittaisiin enemmän aikaa.
Renesmee irrottautui seinästä, vinkkasi äänettömästi kohti käytävän päätä ilmaisten, että he lähtisivät. Jared ymmärsi sen, lähti edeltä kävelemään kietomatta kättään hänen vyötärölleen taikka hartioilleen. Minkäänlaista lähikontaktia ei koulun läpi kävelyn aikana ollut heidän välillään, ja se pisti Renesmeen pohtimaan asiaa. Oliko hän tahtomattaan työntämässä Jaredia kauemmas? Ajatteliko tämä, että hän ei halunnut olla tämän läheisyydessä enää jostain syystä? Vai olisiko tämä saattanut arvata hänen syynsä pieneen surullisuuteen?
Tai ehkä hän ei vain uskalla, kun ärähdin hänelle hetki sitten. Tai ehkä hän tuli ajatelleeksi Jakea.
”Red.”
Poika ja tyttö pysähtyivät nelosrakennuksen ulko-ovilla, katsahtivat toisiinsa. Tyttö yritti hymyillä astellessaan pojan luo, painautuessaan lähelle tätä viestiäkseen, ettei läheisyys haittaisi häntä. Ja tämä tajusi sen, kietaisi kätensä hänen harteilleen pienoinen hymy huulillaan.
”Kiitos”, Renesmee kuiskasi hyvin hiljaa, olettaen, ettei Jared kuullut sitä. Pää painui tämän olkapäätä vasten heidän astuessa ulos harmaaseen säähän, sen ankeuteen, joka verhosi jokaista kolkkaa. Pilvet olivat peittäneet taivaan, tummemmat niistä näkyivät kaukana, mutta olivat selvästi tulossa. Se tietäisi myrskyä.
”Ness, jos si-”
Kännykän soiminen keskeytti Jaredin lauseen. Renesmee huokaisi hiljaa ja otti sen esille tummien farkkujensa taskusta vilkaisten näyttöä. Äiti. Mitä asiaa tällä olisi hänelle nyt? Tuskin se mitään tärkeää olisi, muutenhan tämä olisi tullut ulos, etsinyt hänet. Siispä Renesmee ei vastannut, painoi vain punaista luuria jääden tuijottamaan pientä neliskulmaista näyttöä pienoisen huolen täyttäessä hänen mielensä. Mistä se tuli?
”Etkö vastaa?” Jared kysyi ihmetellen, kun Renesmee tunki kännykkää takaisin taskuun. ”Bellalla olisi saattanut olla jotain tärkeää asiaa.”
”Niin kai, mutta hän ehtii sanoa sen kotonakin. Ja jos hänellä olisi todella tärkeää asiaa, hän olisi tullut kertomaan sen kasvokkain, sen minä tiedän.”
Mutta miksi sitten tunnen yhtäkkistä huolta? Olisiko sittenkin pitänyt vastata?
Renesmee pudisti päätään itsekseen ja näki silmäkulmastaan Jaredin katseen. Se oli kysyvä, läpitunkeutuva. Lukiko tämä häntä? Yrittikö tämä selvittää taidollaan, mikä hänellä oli?
Tyttö painoi päänsä takaisin pojan olkapäätä vasten, kietoi kätensä tiukasti tämän vyötärölle puhelimen alkaessa soida uudestaan taskussa. Mutta tällä kertaa hän ei vaivautunut ottamaan sitä esiin, hän antoi sen soida niin kauan, kunnes se hiljeni.
***
Autossa oli hiljaista, kuten sinä iltana, kun Jared oli ajanut Renesmeen kanssa kohti hänen taloaan. Mutta nyt hiljaisuudessa oli jokin sivumaku, se oli ankeampaa, se sisälsi vivahduksen masentuneisuutta. Silti se ei niinkään vaivannut kumpaakaan, Jaredia vain mietitytti. He eivät olleet puhuneet sitten koulusta lähtemisen, sen jälkeen, kun Renesmeen puhelin oli soinut. Sanat olivat turtuneet molempien kurkkuihin, suut liimautuneet kiinni.
Jared vilkaisi silmäkulmastaan tyttöä, joka istui viereisellä penkillä käsiään tuijottaen. Tämä oli vetänyt hiukset korvien takaa kasvojensa peitoiksi, yrittänyt siten peittää ne, mutta niiden haikeus ja mietteliäisyys paistoi hiussuortuvien läpi. Jared ei ymmärtänyt. Tyttö vaikutti surulliselta, mutta miksi? Oliko hän tehnyt jotain? Oliko jotain tapahtunut vaikka tämä väitti, ettei ollut?
En kehtaa kysyä enää, hän ei kuitenkaan kertoisi. Eihän hän kertonut koulullakaan. Poika ojensi kätensä kohti tytön omaa, sipaisi sitä varovaisesti sormenpäällään ja tunsi pian käden tarttuvan hänen käteensä. Hän käänsi katseensa kokonaan tähän pieneksi hetkeksi, kohtasi tämän hymyä yrittävät kasvot. Ness…
Musta Audi kääntyi oikealle, hiljaisemmalle tielle, missä se hidasti vauhtiaan. Jared puristi hellästi Renesmeen kättä ja kuuli, kun tämä niiskaisi. Itkikö tämä? Miksi? Kunpa hän olisi voinut lohduttaa jotenkin. Mutta hän ei tiennyt, mistä oli kyse, joten hän ei uskaltanut sanoa mitään.
Ehkä tämä liittyy jotenkin hänen äitiinsä. Hänhän ei vastannut, kun tämä soitti. Jospa tämä on sanonut, että Ness ei saisi enää olla minun kanssani? Voisihan se niin olla, mutta en voi olla varma. Tai voisin, jos lukisin häntä, jos löytäisin jotain, mutta minähän kielsin itseäni käyttämästä voimaani häneen.
”Voit jättää minut tähän.”
Jarru painui pohjaan, auto ohjattiin tien sivuun lähelle kapeampaa hiekkatietä, jota puut ympäröivät. Tytön käsi irtautui pojan omasta, mutta tämä veti sen takaisin, tarttui siihen uudestaan.
”Siellä näyttää aika synkältä. Haluatko varmasti kävellä tuolla?” Jared kysyi vilkuillen ulos auton tuulilasista. Tummat pilvet olivat yhyttäneet Forksin, vallanneet taivaan tummilla sävyillään.
”Joo. Ei haittaa, jos alkaa sataa”, Renesmee vastasi hiljaa, katsettaan ikkunasta kääntämättä. Hän avasi turvavyönsä. ”Kiitos kyydistä, Red.”
Hän oli vetämässä kättään pois pojan omasta, mutta tämä ei antanut hänen tehdä niin. Tämä piteli siitä kiinni, vetäisi hänet lähemmäs kehoaan, etsi hänen silmänsä, jotka olivat märät, kiiluivat pienistä kyyneleistä. Jared painoi tytön pään rintaansa vasten ja silitti hellästi tämän hiuksia, joiden laineita hänen sormensa mukailivat.
”Jared”, Renesmee henkäisi, ”nähdään huomenna.”
Poika antoi käsiensä vaipua pois tytön ympäriltä, hän antoi tämän kadota viereltään, poistua autosta. Ovi pamahti kiinni lujaa, aivan kuin tyttö olisi suutuksissaan paukauttanut sen kiinni. Jared katsoi ikkunasta ulos, näki Renesmeen kävelevän kohti hiekkatietä laukkuaan perässään raahaten.
Hän ei taida haluta olla kanssani enää niin lähekkäin vaikka osoitti koululla aivan muuta. Nyt hän halusi pois läheltäni, hän ei puhunut matkalla mitään. Eikä hän kertonut murjottamisensa syytä. Mikä on muuttunut?
Jared lähti ajamaan, vilkaisi vielä kerran nopeasti hiekkatielle, jolla tyttö käveli, ennen kuin alkoi liitää tien päällä autonsa kanssa. Olivatko läheisyyden hetket Renesmeen kanssa ohi? Oliko tämä sitä mieltä, että he olivat tehneet liikaa väärin Jacobia kohtaan? Kyllä hänkin oli sitä mieltä, mutta hän ei silti halunnut estää itseään.
He kuuluvat toisilleen. Ness ei ikinä tule kuulumaan minulle, kuten hän kuuluu Jacobille. Me voimme vain hetken verran olla lähekkäin, suudella. Jared naurahti hiljaa ääneen ja pudisti päätään. Ilmeisesti ne hetket on käytetty jo, kulutettu.
***
Märkä hiekka tarttui mustien kenkien pohjiin, sadepisarat pilkuttivat valkoista takkia, jonka vetoketju oli auki. Paita kastui, ruskeat hiukset liimautuivat kasvoihin tarrojen lailla ja viileydestä kohmeat kädet olivat paenneet kylmää takin taskuihin, mutta ei se auttanut, ei paljoa. Kylmä tuntui kaikkialla.
Hitaasti askeltaen Renesmee eteni pitkin hiekkaista tietä ajatukset sekaisina. Hän ei olisi halunnut poistua Jaredin läheisyydestä, tämän syleilystä. Se oli tuntunut lohduttavalta, lämpimältä omalla tavallaan. Mutta hänen oli täytynyt lähteä, päästä setvimään ajatuksiaan.
Jalka potkaisi kiveä, se lensi pienessä kaaressa eteenpäin ja kolahti toista kiveä vasten. Renesmeetä harmitti, hän pelkäsi Jaredin saaneen uuden syyn sille, ettei hän muka enää halunnut olla tämän kanssa, lähellä. Äkkilähtö autosta, miksi hän oli niin tehnyt? Hän olisi ihan hyvin voinut viipyä hetken pidempään siinä, nojata Jaredin rintaa vasten eikä paeta äkkiä ulos.
Minun oli pakko. Olisin muuten vain huolestuttanut häntä lisää allapäisyydelläni. Ja muutenkin se hetki oli sellainen, että minun olisi tehnyt mieli sanoa se ääneen.
Renesmee nosti katseensa tiestä, heidän kotitalonsa alkoi jo näkyä tien päässä. Puut harvenivat pikku hiljaa, tie alkoi aueta leveämmäksi. Taivas ei kuitenkaan näyttänyt erilaiselta talon päällä, se oli yhtä tumma kuin muuallakin. Yhtä pelottava ja uhkaava.
Pitäisiköhän soittaa Redille, kun pääsen kotiin? Hän tuntui olevan huolissaan pääsemisestäni kotiin tässä ilmassa. Tosin, mihin minä muka katoaisin? Ei tämä sade minua pois pyyhkäisi eikä tuuli veisi.
Renesmee huokaisi, alkoi kävellä hieman nopeampaa vauhtia. Sade alkoi ärsyttää häntä, hän halusi lämpimään, pois tästä viileydestä. Kotona hän käpertyisi johonkin vilttiin, joka lämmittäisi kuin Jacobin käsivarret. Ajatus, mielikuva sai tytön hätkähtämään, tajuamaan, ettei hän ollut kuullut Jacobista pariin päivään.
Missä hän mahtaa olla? Pitäisikö minun soittaa hänellekin, pyytää tulemaan luokseni? Varmaan, mutta… Äkillinen huolen tunne etsiytyi pois piilostaan, levittäytyi tytön sydämeen. Se sai hänet kyselemään mielessään, missä Jacob tosiaan oli? Oliko tämä kunnossa? Jotain outoa tuossa tunteessa oli, jotain syvää. En ymmärrä. Tämä kovertaa minua. Tuntuu siltä kuin jotain olisi tapahtunut, kuin…
Ajatukset keskeytyivät Renesmeen saapuessa sateen kastelemalle pihalle, joka oli tyhjä autoista. Piha oli muutenkin tyhjä, vain talon oven edessä lojui, makasi jotain. Ei jotain, joku. Tyttö asteli varovaisesti eteenpäin mielen lyödessä tyhjää, sydämen alkaessa hakata hermostuneesti. Katse pysytteli talon edustassa, maassa makaavassa henkilössä, joka vaikutti elottomalta. Pian sydän pysähtyi hetkeksi, kauhu iski tyttöön.
Ei, se ei voi olla… Ei.
Renesmee tiputti laukkunsa maahan, pysähtyi muutaman metrin päähän pojasta, joka siinä hänen edessään makasi. Mustat, pörröiset hiukset, lämpimän ruskea iho… Kyynel vierähti tytön poskelle, polvet notkahtivat. Hän vajosi hiekkaiselle pihalle polvilleen, konttasi lähemmäs poikaa kyyneleiden yltyessä, kastellessa hänen sateesta märät kasvonsa uudestaan. Käsi kosketti varovaisesti käsivartta, sen lämmintä ihoa. Kyyneliä tipahti tytön leuanpielestä pojan paljaalle rinnalle, pahalta näyttävään haavaan, joka sai hänet värähtämään.
”Jake… Jake…”
Elottomat kasvot, kiinni olevat silmät säikäyttivät tyttöä vielä enemmän. Hätäännys ja pelko nostivat päätään tytön töniessä poikaa varovaisesti, yrittäessä saada tätä hereille. Mutta mitään ei tapahtunut, poika piti silmänsä kiinni.
”Ei. Sinä et… sinä et saa! Jake!”
Renesmee puristi Jacobin kättä, itki ja nyyhkytti. Hän töni vielä poikaa, puhui, pyysi tätä heräämään, mutta poika ei reagoinut. Tyttöä alkoi ahdistaa, keuhkot tuntuivat puristuvan kasaan. Hän ei saanut henkeä, sydäntä särki kuin joku olisi puristanut sitä.
”Jake…”
”Nessie?”
Renesmee nosti katseensa, näki Esmen ovella järkyttyneen näköisenä. Tämä tuijotti Jacobia silmät suurina huolen kiiriessä niihin.
”Soita Carlislelle!” Renesmee huudahti itkuisesti puristaen Jacobin kättä lujempaa. ”Soita hänelle!”
Esme nyökkäsi ja katosi sisälle taloon nopeasti Renesmeen kellahtaessa kyljelleen pojan viereen. Sade ei enää haitannut, ei myöskään kylmyys. Ne eivät tuntuneet tytön ahdistuneessa kehossa, jota kouristeli sisältä. Kouristeli ja sattui, keuhkoissa tuntui pistelevän. Mitä pojalle oli tapahtunut? Kuka oli tehnyt tämän?
Renesmee painoi päänsä pojan olkapäätä vasten, antoi kyyneleiden valua poskeaan pitkin tämän iholle. Hänen rintaansa puristi, ääni ei tahtonut kulkea, mutta silti hän sai kuiskattua pojan korvaan muutaman sanan.
”Jake… älä mene.”
A/N: Kaksi viikkoa työstänyt tätä, tosin eniten varmaan tällä viikolla juu. En tiedä laadusta, yritin parhaani mukaan päästä takaisin tarinaan sisälle tauon jälkeen lukemalla aiempia lukuja. Ja hän -muotoa oli aluksi taas hieman hankala käyttää :) Mutta.. Kommentteja?
-
WUHUU!!!! Tätä on odotettu! Jatkoa nääs! ;D Ja oli kyllä odottamisen arvoista! Koko ajan lukiessani odotin sitä, että koska Jaken kohtalo selviää. Ja vähän tuollaista ratkaisua mä odotinkin :(
Ihan oikein, että Nessie oli tyly Jaredille. Mitä tahansa Jakelle käy, niin se teko täytyy kostaa! Cullenit vois pistää muutaman vampyyrin kylmäks. Aluks vaikkapa Rebecan ja Jaredin! Kävis mulle!!!
Vaikka tää luku oli vähän lyhyempi, niin silti se oli tooooooodella hyvä!!! Toivottavasti kohta tulis jotaki pientä kivaa Rebecan takia! :)
Äh, en keksi taas mitää hienoa sanottavaa. Jatkoa haluan, ilmiselväähän se on :)
-
hyvä jossu, you did it! :D
noloa myöntää, en lue tätä ficciä :D mutta oli pakko ihan tänne tulla tsemppaamaan ja taputtamaan: ethän aiokaan lopettaa ficcaamistasi? anni-setä tuntee erään läpikotaisin ^^
mutta kiva että innostuit nyt tämän luvun kirjoittamaan!
-
Kiitoksia jatkosta!!<3
En osaa kommentoida muuten kuin, että Jacob EI saa kuolla! Jared kyllä voisi potkasta tyhjää ja Renesmee vois lopettaa Jaredista haaveilemisen :-X
Ja eikun lisää jatkoa :D
NuuhkuHoney
-
katriqqq, mukava kuulla, että pidit, että olin onnistunut. Haha, ei sitä tiedä, mitäs muut tekevät (paitti toki mää tierän). Juuh, ei tämä kauheasti lyhyempi ollut, mutta kuitenkin ;D Juu, jatkoa tulee sitten taas jossain vaiheessa. Kiitos kommentistasi :)
Elanoir, yes, I did it :) Tierän, ettet lue, mutta ei se haittaa. Mitä, lopettaa? :o Minäkö? No en! Mistä sinä sellaista olet päähäsi saanut? ;D Kiitos kommentistasi :)
Purriainen, et lukenut ranskan kokeisiin? (en mäkään matikan kokeeseen, se oli tänään!). Onneksi et odottanut turhaan. Juuh, laatuhan se ratkaisee :D Ja luvuista nyt saa tulla minkä pituisia tuleekaan. Riippuu ihan sisällöstä tietenkin. Hih, Jakelle voi käydä miten vain, saas nähdä. Mutta kiitos itsellesi kommentista :)
NuuhkuHoney, ole hyvä. Hyvä, että täällä on sekä Jaken kuolimisen puolesta, että vastaan olevia lukijoita. Juu, lukua 22 olen tässä hieman työstänyt, muttah työstän sitä enimmäkseen varmaan ensi viikolla. Kiitos kommentistasi :)
Niin ja niitä lukuja olisi tulossa vielä jotain.. 10-15? Suurinpiirtein, mutten ole aivan varma. Olen yrittänyt jaotella tapahtumia lukuihin ja tuon määrän pitäisi suunnilleen pitää paikkansa. Toki se riippuu myös lukujen pituudesta ja paljonko tungen niihin tavaraa/tapahtumia.
-
Kiljuin täällä kun huomasin jatkon, joten kiitos jatkosta (:
Kommentoida en taaskaan osaa mutt tässä tulee:
Ihana luku taas, voii Jake ; ( mutt sit kuitenkin Jared on jotenkin ihana myös. Toivottavasti Jake ei kuole...
Lisää jatkoa, nopeasti! (::
~Chelseya
-
Chelseya, ole hyvä. Mukavaa, että pidit. Eli sie oot vähän kummankin puolella? :) Kiitos kommentistasi :)
-
ÄÄää mihin kohtaa jäi :o Kun sitä en ole vielä aikasemmin tehny niin ilmoittaudunpa nyt lukijaksi :D Tää on aivan ihana, tosin mä lukeudun siihen Jacobin kannattajajoukkoon, joten mun puolesta Jared vois painuu hornan tuuttii :D Yhh, Rebecca on iha karsee :-X Eii, jake ei´saa kuolla ei saa, ei ei ei :'( Mutta innolla jatkoa odotellen :D
-
LaayR``, jätän tällaisiin kohtiin, hih. Jee, uudet lukijat eivät ole pahitteeksi ;D (tai vanhat, jotka ilmoittavat itsestään). Mukavaa, että pidät. Jacobin kannattajajoukko tuntuu olevan suurempi kuin Jaredin. Kiitos kommentistasi :)
-
Jatko viivästyy, koska olen kipeänä :-\ Kuumetta ja kaikkea... Mm. Toivotaan, että menisi ohi. Jos menee ohi, hyvällä tuurilla jatkoa tulee ensi viikolla. Mutta yritän ilmoittaa/pistän jonku muun ilmottaa, että jos se vielä viivästyy.
Jaksakaa odottaa, jooko? Kiitos <3
-
Voi eei, viikon odotus :'(
Mutta ollaanhan tässä jaksettu aikaisemminkin odottaa, joten odotetaan vain vähän pidempään, luku on varmana odotuksen arvoinen (paineita, paineita ;))
Mutta parane pian, enkä toivo tätä vain itsekkäistä syistä :D
-
Muhahaha, valinnan vaikeutta :D Jaakoppiparka mutta silti, kiitoskiitos tää oli perjantai-illan pelastus ! :))
-
LaayR``, vielä viikon odotus.. Luultavasti, katsoo nyt. Täytyisi saada nyt oma itsensä kirjoitusvaihteelle taas viikon kirjoittamistauon jälkeen (ihan outoa, etten ole kirjoittanut viikkoon mitään). Kiitos, kiitos :)
Purriainen, hyvä, jos jaksat odottaa. Kiitos, kiitos :) (öö, saattoi se olla possua noista lääkkeistä, joita lääkäri määräsi, päätellen. Mut ne ei kyllä sanoneet lääkärissä suoraan, että se on tai ei ole :o).
Embry, kiitos kommentistasi :) Ole hyvä.
Nyt olen jo aika hyvässä kunnossa, voisinpa alkaa tässä siis lukua alkaa kirjoittelemaan valmiimmaksi jossain vaiheessa. Ilmestymisestä en osaa sanoa, ehkä ensi viikolla.
-
Eikä. Jacob parka.
Sitä vaan heittellään kuin hansikasta. Ensiksi Bella ja sitten Renesmee.
Paritus pitää olla jacob ja Renesmee.
Huoh. muttaa minkäs minä kirjoitajan ajattuksille voin.
-
Aloin tällä viikolla lukeen tätä, olikin aikas paljon luettavaa :) Tykkäään kyllä tosi paljon, mukava aina lukee mustasukkasuudeesta ja kaikesta draamasta :D
Harmittaa vaan Jacob, se on mun suosikki hahmo ja sitä kohdellaan ihan rukkasena.
Vaikka Ness ja Jared onkin söpöjä niin nyt Nessistä on tullut tarinan pahis, koska Jaredkin tuntee katumusta osittain ja tietää ettei tee oikein... :/ Nessiä ei paljon kiinnosta vaikka pettää koko ajan Jakee :( Ei haluis aatella niin pahasti Nessistä.
Ja voi jos se Jared saa nyt kaiken niskoillensa ja voi Jake ressukkaa...
Jatkoo jatkoo jatkoo jatkoo :) pian kiitoos!
-
Sainpas luettua tämän! Aloitin kolme päivää sitten ja jäin heti koukkuun ja nyt vain toivon, että Becky ja Red häipyis jonnekkin hevonkuuseen, että Jake selviäis ja että Nessie ja Jake eläis elämänsä onnellisina loppuun saakka! Kuten myös Ed ja Bella :) Ja jatkoo vaan pian tulemaan, en jaksais millään oottaa kun kaikki edelliset sain lukea vain yhteen putkeen ^^
- Bawe
-
Jatkoa, jatkoa, jatkoa, jatkoa !!! ;D Joo ei täs muuta mutta mulla alkaa olla jo vieroitusoireita kun en oo saanu pitkään aikaan saanu lukea tätä ficciä :-\
Eli jatkoa vaa tänne :D ;)
-
ujoenkeli, joo, Jacobia kohdellaan hienoisen.. huonosti. Eihän niille kirjoittajan ajatukselle voi mitään, totta :D Tosin ei sitä koskaan tiedä, mitä mun aivot kehittelee. Kiitos kommentistasi :)
MinaVaan, mukavaa, että tykkäät. Joo, mieki tykkään draamasta ja mustasukkaisuudestakin, vaikka joskus sitä ei ole kiva lukea (toisin kuin kirjoittaa). Nessistä tarinan pahis? :D No, kyllä sellaisen kuvan voi saada, koska hänen katumustaan tai mitään sellaista ei ole oikein osoitettu tässä kauheasti.. Jatkoo mie tässä koetan kehitellä. Kiitos kommentistasi :)
Bawe, mukavaa, että luit ja ilmeisesti tykkäsit. Hih, tässä on vielä kaikkea tulossa. Juu, jatkoa koetan saada aikaan, mutta viimeiset kolme viikkoa olivat hankalia.. Kiitos kommentistasi :)
NuuhkuHoney, juu, jatkoa on tulossa :D Mä kirjoittelen sitä paraa-aikaa.
Anteeksi, etten ole ilmoitellut mitään eikä jatkoa ole kuulunut, mutta kuten kerroin, olin kipeänä kaksi viikkoa sitten. Ja viime viikko oli rankka koulun takia, samoin tämä viikko, joten en tosiaan ole jaksanut kirjoittaa mitään vaikka ideaa/inspistä olisi ollutkin. Mutta nyt mie olen hiukan ladallut akkuja ja tässä koetan saada näitä ficcejä taas eteenpäin.
Kyllä sitä jatkoa on siis tulossa, odotelkaa vielä :)
-
Täytyy vähän nostella ettei tämä jää unholaan. Toivottavasti jatkoa tulee ennen ensi vuotta.
-
Annoy, kaipa sitä. Täytyy katsoa, miten tässä nyt ehtisi/jaksaisi kirjoitella tuon loppuun :)
Purriainen, toivottavasti pian. Luku on hieman kesken sekä alusta, että lopusta, mutta jos saisin sen tässä lähiaikoina kirjoitettua niin se olisi hyvä :)
Joo niin siis, anteeksi, etten ole ilmoitellut mitään. Tuo kipeänä olo ja sen jälkeiset kaksi viikkoa sekoittivat kaiken ja niin... Ne kaksi viikkoa olivat rankkoja ja sen jälkeen on ollut myös hieman rankkaa (henkisesti). En ole saanut paljoa mitään aikaiseksi ficcien kanssa, mutta nyt tässä alkaa taas teksti pikku hiljaa kulkea. Stressaan yhä, vaikka loma onkin alkanut, mutta joo... Mie yritän saada jotain valmiiksi ennen ensi vuotta. Katsotaan sitten, että saanko aikaiseksi...
-
Okei, tosi lyhyt luku ja vain puolikas, mutta halusin nyt piristää teitä ja antaa lahjaksi tämän pienen siivun luvusta 22. Renesmeetä vain, mutta... kai se kelpaa?
Luku 22, osa 1 - Miksi? Kuka?
Tyttö oli vetänyt jalat koukkuun, puristanut ne itseään vasten. Kädet olivat kietoutuneet niiden ympärille, ja pää vaipunut alas nojaamaan polvia vasten. Ahdistus oli pahentunut, hänestä tuntui kuin keuhkojen väliin olisi ahdettu täyteen puhallettu ilmapallo, joka oli jumittunut paikoilleen. Mikään ei tuntunut hyvältä, tuska ja ahdistus olivat niin suurta.
Hiljaisia ääniä kantautui eteisestä tytön korviin, hän erotti Carlislen ja Alicen huolestuneet äänet, muttei erottanut sanoja. Ei hänen tarvinnutkaan, äänensävy kertoi kaiken, lisäsi kyynelien määrää. Ne kastelivat hänen paitansa hihat ja rinnustan, mutta sillä ei ollut väliä, millään ei ollut nyt. Hän vain halusi kuulla tietyn ihmisen äänen, hän halusi tuntea tämän puristavan hänen kättään.
Jake… Jos sinä… Jos kuolet… Renesmee vetäisi syvään henkeä, hän ei pystynyt ajattelemaan sitä, hän ei halunnut. Mutta silti hän loi mielikuvia Jacobin hautajaisista päässään, näki tämän haavoittuneen kehon yhä uudestaan ja uudestaan mielessään. ”Haavoittunut henkilö ilmestyy luoksesi.” Lucrezia sanoi noin silloin, hän ennusti oikein. Voi, Jake!
Jalat valahtivat suoriksi, kädet tipahtivat tuolin käsinojille. Tyttö roikotti päätään ja antoi kyyneleiden virrata rauhassa hänen mielensä toistaessa Lucrezian ennustusta. Se olikin ollut totta, ei mitään keksittyä.
”Nessie?”
Tyttö ei nostanut katsettaan, hän piti sen sylissään ja oli hiljaa. Hän yritti hillitä kyyneleitä, niellä niitä, mutta se oli vaikeaa, raskasta. Miksi hänen Jacobinsa? Miksi? Ja kuka?
”Nessie”, Carlislen ääni sanoi uudelleen, ”olen tehnyt kaiken, mitä pystyn ja… en ole varma siitä, jääkö hän henkiin, mutta-”
”Mutta voimme toivoa, niinkö?” Renesmee parahti. ”Ei se auta! Toivominen ei auta mitään! Jake… Sinun pitää yrittää vielä, jotta voit varmasti sanoa, että hän.. ettei…” Ääni säröili, hän ei voinut viimeistellä lausettaan. Jacobin ajatteleminen kuolleena satutti, tuskastutti enemmän ja enemmän. ”Miksi hänen haavansa eivät parantuneet itsestään? Ne… niiden kuuluisi tehdä niin!”
Carlisle kyykistyi nojatuolin eteen ja tarttui tyttöä käsistä. ”Niihin oli sivelty myrkkyä, vampyyrinmyrkkyä. Se hidastaa luonnollista parantumista paljon, voi jopa keskeyttää tai lopettaa sen.”
”Vampyyrinmyrkkyä?”
Renesmee vetäisi kätensä irti, kietoi ne puuskaan rinnalleen ja painautui lujasti selkänojaa vasten pakkautuen pieneksi mytyksi nojatuoliin. Jalat painuivat ylävartaloa vasten, pää painui polviin hätäännyksen palatessa. Selviäisikö Jacob? Paranisiko tämä haavoistaan vai tekikö myrkky jotain tämä keholle? Renesmee heijasi itseään hitaasti edestakaisin ja sulki korvansa taas alkavalta puheelta kaivautuen samalla syvälle mietteisiinsä, muistoihinsa.
”Jake, odota!”
Valkoinen lumi leijaili taivaalta pieninä hiutaleina, peitti jo valmiiksi valkoista maata paremmin piilottaen alleen myös jään, joka odotti petollisena epäonnista kiirehtijää. Tyttö ei tullut ajatelleeksi sitä juostessaan etupihan poikki kohti takapihaa, minne vähäpukeinen poika oli äsken juossut. Hän huusi tämän nimeä, pyysi tätä tulemaan takaisin, odottamaan häntä, mutta huuto muuttui kiljaisuksi, kun jalat pettivät. Liukas musta jää otti tytön vastaan, kovaan syleilyynsä.
”Nessie?”
Hätääntynyt ääni kantautui talon kulman takaa, poika ilmestyi pian esiin huolestuneen näköisenä. Tyttö piteli oikeaa kättään ja valitteli hiljaa päätään noustessaan istumaan. Häneen sattui, kättä nipisteli pahasti eikä päänkään kipu tuntunut helpottavalta.
”Jake, miksi et odottanut minua?” tyttö kysyi kyyneleiden muodostuessa, vierähtäessä hänen poskilleen. ”Mi-”
”Shh, sattuuko sinua? Nessie, anteeksi.”
Tyttö pudisti päätään, kun poika polvistui hänen viereensä, veti syliinsä. ”Ei.”
”Voi sinua.”
Lämpimät kädet kietoutuivat tiukasti kylmästä värisevän kehon ympärille, yrittivät lämmittää sitä. Ruskeat hiukset kastuivat lumesta, viileä käsi painui lämpimälle poskelle. Tyttöön sattui vieläkin, mutta rakkaan läheisyys, se lämpö, helpottivat.
”Mennään sisälle”, huolehtiva ääni kuiskasi hänen korvaansa hiljaa. ”Sinä jäädyt.”
”Ei. En tässä. En sinun sylissäsi.”
Pää kallistui taaksepäin, suklaanruskeat silmät tapittivat toisia. Hempeän punaiset huulet raottuivat, toisen painautuivat niitä vasten. Tässä tytön oli hyvä olla, tästä hän ei halunnut lähteä.
Keinuminen lakkasi, Renesmee nosti päätään hivenen. Carlisle ei enää seisonut siinä, ketään ei ollut olohuoneessa. Puhekin oli lakannut, hiljaisuus saapunut odottamatta. Hiljaisuus, joka kiusasi häntä, sai kuristavan tunteen kurkkuun. Miksi oli niin hiljaista?
Renesmeellä ei kuitenkaan ollut voimia nousta ylös nojatuolista, johon hän oli käpertynyt. Hän ei halunnut liikkua, hän halusi vain olla. Olla ja murehtia yksin, rauhassa. Olla ja itkeä, antaa huolen kyyneleiden kastella hänen poskensa, ryvettää silmät punaisiksi huolesta.
----------------------------------
Hyvää Joulua kaikille!
-
Tosiaanki piristi! Tätä on odotettu!! Ja kauhean surullinen :( Onneksi Nessie nyt kuitenkin huolehtii Jakesta, eikä ajattele, että "Noo, kyllä Jake selviää, menenpäs tästä muihin miehiin." :DD
Äh, en saa mitään ajatusta nyt tulemaan tekstiksi... :/
Mutta siis hyvää joulua ja laita se toinen osa nopeasti (:
-
Ihana joululahja : )
Jake-parka, ihan runnottu. Rebecca on kyllä kauhea. Mitäköhän Jared tuumaa? Toivottavasti Nessie tajuaa että sen pitää pysyä Jacobin kanssa.
-
Oih, pieni jatko <3
Toi muistelu osuus oli tosi ihana ja koskettava...
Lisää jatkoo ja tapahtumia odotellessa :D
-
Jee, jatkoo <3 Ihana joululahja, kiitos :D Mutta pistäppäs sitä jatkoa äkkiä <3 :D
-
katriqqq, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että piristi. Juu, kyllä Nessie huolehtii Jakesta, hänhän rakastaa tätä todella paljon. Mukavaa, että pidit. Hyviä jouluja!
Annoy, kiitos kommentistasi :) Jaa-a. Jaredin ajatuksista saadaan kuulla luvussa 23, koska luvun toinen osa onkin sitten pelkkää Beccaa (;D).
MinaVaan, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että pidit. Juups, jatkoa tässä ennen uutta vuotta pitäisi tulla ;)
Purriainen, kiitos kommentistasi :) Mukava kuulla, että kelpasi lyhyydestä huolimatta. Kiitos. Kyllä se henki pihisee, olen pahoillani ;D Saa nähdä, miten Jakelle käy. Mukavaa, että pidit muistelukohdasta. Jouluja sinullekin!
LaayR``, kiitos kommentistasi :) Piti jotain nyt saada jouluksi ulos. Juu, jatkoa kyhäilen, kun olen taas kotona :)
-
Amanecer, noh, ei sitä aina huomaa. Mutta kaipa se on parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Tiedän, mitä tarkoitat. Luvun ensimmäinen osa oli surullinen ja melko haikea ja toisessa osassa hieman jatkuu tuo tunnelma (vaikka onkin Beccaa). Minä yritän viimeistellä jatkon. Se on melkein valmis, kaipaa lopun ja sitten hienosäätöä.
Hyvää uutta vuotta sinullekin ja kiitos kommentistasi :)
-
Olen pahoillani, mutta luvun loppu on pelkkää Rebeccaa (n. neljä sivua Beccaa, hihi). Elikkä ne lemmikit nyt pois jaloista, ettet potki niitä vahingossa, eh... Olkaa hyvä:
Luku 22, osa 2 - Sadepisara kyyneleet
Ikkunalasi heijasti mietteliään, hiukan ilkikurisen hymyn, joka oli pysytellyt kasvoilla jo pitkään. Kapeat sormet näpräsivät lyhyiden punaisten hiusten latvoja, ja silmät tuijottivat ulos harmaaseen sateeseen. Puinen ikkunalauta natisi hieman, kun sen reunalle istahdettiin. Se olisi saattanut jopa pettää, mutta istuja ei välittänyt. Ei häntä olisi sattunut, ei enää fyysisesti.
Becky, milloin aioit tehdä seuraavan siirron?
Rebecca painoi päänsä lasia vasten ja antoi hymyn valua pois huuliltaan. Pienoinen syyllisyys vaivasi häntä, mutta se ei johtunut itse siitä, mitä hän oli tehnyt, vaan siitä, mitä hän oli siinä sivussa tullut tehneeksi. Hän vilkaisi silmäkulmastaan ruokapöytää, jolle hän oli heittänyt vihreän, repaleisen paidan, joka ei ollut hänen.
En vielä. On liian aikaista.
Niin, mutta lakkaisitko nyt miettimästä tuota paitaa? Oli vain hyvä, että otit sen mukaasi ja-
Lavastin toisen syylliseksi?
Niin, Becky. Kukaan ei käy syyttämään sinua siitä, mitä sudelle tapahtui. Kukaan ei ymmärtäisi, miksi tekisit edes niin. Eikä kukaan tule edes miettimään sellaista, kun näkevät sen kankaanpalan. Kyllä se tyttö ainakin tajuaa, mistä se on.
Rebecca pudisti päätään ja tiputtautui lattialle ikkunalaudalta. Hän liikkui nopeasti ruokapöydän viereen ja poimi ruohonvihreän paidan käsiinsä. Se oli revennyt helmasta, kaula-aukostakin puuttui kangasta. Rebecca toi vaatekappaleen lähemmäs kasvojaan, nuuhkaisi sitä ja puristi sitten toisen kätensä nyrkkiin. Kyllä sen tunnistaisi, tuoksun. Renesmee tunnistaisi sen varmasti.
Kuten sanoin, Becky, hän tajuaa. Äläkä huolehdi, kaikki menee hyvin. Kukaan ei tule epäilemään sinua.
Entä jos tuleekin? Mitä minä sitten teen?
Miksi kukaan epäilisi? Kuka muka keksisi jonkun syyn sille, että sinä olisit tehnyt jotain sudelle?
Paita putosi pöydälle, valui siitä lattialle Rebeccan jalkojen juureen. Hän risti kätensä rinnalleen ja kohautti olkiaan itsekseen. Niin, kuka keksisi? Eihän hänellä tosiaankaan ollut syytä hyökätä yhdenkään suden kimppuun. Mitä se häntä hyödyttäisi?
Kukaan ei keksi, mitä hyödyt siitä, Becky. Ei kukaan. Heillä ei sitä paitsi ole todisteita sinua vastaan ellei susi nähnyt sinua kunnolla.
Tuskin. Mutta tiedän kyllä, ketä hän syyttää, kun tulee tajuihinsa. Hä-
Jos.
Tyttö istahti pöydän reunalle, potkaisi paidan sen alle. Miksei Jacob muka tulisi tajuihinsa? Ei hän niin pahaa jälkeä ollut tehnyt, eihän? Eikä myrkky vaikuttaisi mitenkään, kunhan vain hidastaisi paranemista. Vai tekisikö se jotain muutakin? Jotain, mistä hän ei tiennyt?
Rebecca pudisti päätään, ei se niin voinut olla. Suden mokoma tulisi tajuihinsa, kertoisi sitten, kuka oli tehnyt näin. Mutta hänen omaa nimeään, Rebeccaa, ei tulisi ilmi, hän olisi turvassa.
Kyllä hän herää.
Ääni ei enää vastannut Rebeccalle, joka tuijotti vaalean kivilattian laattoja. Hänen katseensa kulki laattojen saumoja pitkin, kun hänen ajatuksensa häivyttivät öisen ja aamuisen pois ja toivat jotain muuta hänen silmiensä eteen, syyn. Syyn, joka oli saanut hänet toimimaan niin kuin hän oli toiminut. Dominicin.
Katse pysähtyi ikkunan alle, ajatukset valtasivat tytön kokonaan. Hän sulki silmänsä ja näki sen, kuinka Dominic oli kurvannut pihaan autolla, auttanut Lucrezian ylös ja suukottanut tätä. Oliko tämä mennyt jo eteenpäin? Halusiko tämä unohtaa hänet?
Ihan sama, Rebecca huokaisi mielessään puristaessaan käsiään tiukemmin rintaansa vasten. Mutta haluaisin jutella hänelle. Kysyä, mitä hän aikoo.
Ja kysyä, mikä on hänen suhteensa Lucreziaan, ääni lisäsi vihjaavan kuuloisena. Rebeccan huulet mutristuivat, hän pudisti päätään. Becky, sinä olet menossa eteenpäin. Sinä teit jo sen, mitä sinun piti. Unohda Nic jo viimeinkin.
Kädet levähtivät sivuille, kynnet osuivat pöydän pintaan. Unohda Edward, unohda Dominic. Eikö hänelle osattu muuta sanoa? Eikö kukaan ymmärtänyt, että unohtaminen ei ollut helppoa? Se ei kävisi noin vain, sormia napsauttamalla. Ja jos se olisikin ollut niin helppoa, olisiko hän halunnut unohtaa? Unohtaa ne kaikki ihanat hetket Dominicin kanssa, illat Kanadassa pakkasessa?
Lumi oli peittänyt maan alleen, valkaissut puiden latvat, ja pakkanen oli huurtanut niiden rungot valkeiksi. Muutamia jalanjälkiä näkyi lumessa, ne kiemurtelivat puiden välissä ja johtivat kohti syvempää metsää, jonka hiljaisuus rikkoontui. Riemukasta, kovaäänistä naurua. Se kaikui puiden ympärillä, sai vauhtia läheisestä kalliosta, jonka sileää pintaa vasten naurun omistaja oli painettu. Vahvat kädet pitelivät punahiuksista tyttöä aloillaan, kun pelkkien ohuiden takkien peittämät kehot painuivat toisiaan vasten. Nauru hiljeni, muttei lakannut kokonaan.
”Nic”, tyttö naurahti hiljaa pojan sukiessa hänen hiuksiaan, joiden punainen väri sai katsojan hetkeksi lumoutumaan. Huulet tavoittelivat pojan omia, mutta tämä painoi ne tytön otsalle ja hymyili sitten iloista hymyä. Tyttökin hymyili, enemmän kyllä virnistäen.
”Ja sinä sanoit, etten saa sinua kiinni?” Poika sipaisi tytön kaulaa sormenpäillään ja lukitsi tämän käsillään kalliota vasten. ”Minäpä sanon sitten, ettet pääse tästä pois.”
Virnistys vaihtui tytön kasvoilla lempeämpään hymyyn, kun hän painoi kätensä pojan rintaa vasten ja suikkasi suukon tämän poskelle, sitten huulille. Se ei kuitenkaan riittänyt pojalle, joka kuljetti huulensa tytön kaulalle luoden sieltä pienen polun huulille.
”Nic”, tyttö kuiskasi pojan huulia vasten. Tämä ei antanut hänen jatkaa lausettaan, sanoa enää enempää. Huulet lukitsivat toiset itseään vasten, mutta kädet päästivät hennomman heistä irti kovasta ja kylmästä kalliosta. Se sai tytön hymyilemään pojan huulia vasten, yrittämään tämän työntämistä pois, jotta hän voisi karata, todistaa, että pääsisi tästä pois. Mutta pojan kädet tarttuivat tytön ranteisiin, estivät tätä. ”Nic…”
”Minähän sanoin, ettet pääse tästä pois”, poika henkäisi punertaviin hiuksiin. ”Ja tuskinpa edes haluat pois.”
Tyttö hymyili, painautui pojan kivikovaa kehoa vasten tämän kääntäessä heidät toisinpäin, painaessaan selkänsä kiveä vasten. Nyt tyttö lukitsi tämän kalliota vasten, suki tämän tummia, merenmustia hiuksia ja hymisi hiljaa laulua, jota tämän vanhempi ystävä oli illalla laulanut. Niin, ei hän halunnut tästä pois. Ei edes todistaakseen, että hän pystyisi livahtamaan pojan sylistä, jossa hän halusi olla, jossa hänen oli hyvä.
Hiljaiset askeleet havahduttivat Rebeccan, tuttu ääni säpsähdytti ja sai väreet puskemaan hänen lävitseen. Hän hypähti alas pöydältä, kengät kolahtivat lattiaa vasten ikävästi. Ääni kysyi, miksi Jaredin paita oli levällään pöydän alla repaleisena, käyttökelvottomana. Muuta se ei sanonut, kun Rebecca kääntyi ympäri ja kohtasi ne tummat silmät, jotka hohkasivat kipeinä tuskaa.
”Mitä sinä olet taas tehnyt?”
Rebecca ei kyennyt aukaisemaan suutaan vielä. Muisto hänestä ja Dominicista oli takertunut hänen mieleensä takiaisen lailla. Hän saattoi hetken aikaa vain katsoa kuinka tämä piteli ruohonvihreää paitaa kädessään kasvot kysyvyyttä täynnä.
”Miksi tämä oli pöydän alla? Miksi se on repaleinen?” Dominic kysyi ja laski paidan pöydälle. Hän asteli sen viertä pitkin lähemmäs Rebeccaa, joka oli päässyt vihdoin irti muistosta.
”En tiedä”, tämä vastasi ja käänsi selkänsä Dominicille. Rebeccan sydäntä oli alkanut pistellä, hänen mielessään pyöri taas kuva Dominicista ja Lucreziasta. ”Kysy Jaredilta, sehän on hänen.” Hän asteli ikkunan luokse, sormet painuivat kylmää ikkunaa vasten ja lipuivat pitkin lasia vesipisaroiden tahdissa.
”Niin, se on hänen, mutta miksi se tuoksuu hieman sinulta?” Ääni soljui Rebeccan korvaan läheltä, aivan hänen takaansa.
Valehtele. Keksi jotain, Becky. Meillä ei ole varaa menettää tätä nyt. Meillä ei ole varaa kertoa Dominicille, mitä sinä olet tehnyt.
”Rebecca?”
Auta minua! Rebecca sähähti ajatuksissaan äänelle. Hän ei tiennyt, mitä sanoa. Jos hän sanoisi löytäneensä sen ulkoa, uskoisiko Dominic? Jos hän sanoisi tuoneensa sen metsästä, herättäisikö se epäilyksiä?
Vaihda aihetta. Sinä osaat kyllä. Piikittele, ota Lucrezia puheeksi. Käy kimppuun.
”Nic”, Rebecca kääntyi ympäri, sai huomata olevansa ansassa ikkunan ja vampyyrin välissä. Aivan kuten silloin, aivan kuten Kanadassa talvella. Kallio, hän ja Dominic. Mutta nyt ei ollut kalliota, oli vain hauras ikkuna, ja rakkauskin puuttui. Nyt oli tuskaa, jota hän oli tuottanut.
”Niin?” Dominic henkäisi huuliensa välistä. He tuijottivat toisiaan, jäivät hetkeksi hiljaisiksi.
”Sinä ja Lucrezia olette taas yhdessä.” Sanat sähähtivät Rebeccan suusta, yrittivät sivaltaa terävinä ilmaa, mutta tarpeeksi teräviä ne eivät olleet.
”Et vastannut minun kysymykseeni”, Dominic sanoi rauhallisella äänellä ja kumartui lähemmäs Rebeccan kasvoja. ”Miksi paidassa on sinun tuoksusi?”
”Te olette yhdessä. Sinä hyppäsit heti hänen sänkyynsä”, Rebecca jatkoi Dominicin sanoista välittämättä. Ääni kannusti häntä, kehotti sanomaan lisää, keksimään enemmän, jatkamaan. ”Palasit hänen luokseen viivyttelemättä.”
Dominic katsoi Rebeccaa tarkastellen, peruutti askeleen verran ja pudisti päätään. Kieltävän, hieman kireät sanat tulvivat hänen suustaan, sanoivat, ettei se niin ollut. Äänensävy muuttui sanojen mukana ikävämmäksi, Rebeccan oli pakko laskea katseensa alas. Hän ei voinut katsoa Dominicia, jonka ilme oli käynyt ikäväksi sanojen myötä.
Ainakin aihe vaihtui, ääni kuiskasi Rebeccalle, joka yritti livahtaa pois ikkunan luota, jottei joutuisi vangituksi uudestaan sen ja pojan väliin. Mutta liian myöhään hän liikkui, liian hitaasti. Dominic painoi hänet lähemmäs ikkunaa, ikkunalauta painoi ikävästi hänen alaselkäänsä, muttei kauaa. Pian se räsähti, halkesi ja putosi osina lattialle.
”Minä en hypännyt hänen sänkyynsä”, Dominic sanoi kuulostaen turhautuneelta. Hänen kätensä painuivat ikkunalasia vasten molemmin puolin Rebeccaa, joka vältteli hänen katsettaan. ”Sinä sen sijaan koko ajan yrität hypätä Edwardin sänkyyn tai oikeastaan saada häntä omaasi. Mutta tiedätkö, et tule ikinä onnistumaan. Edward rakastaa Bellaa, ymmärtäisit jo.”
”Mutta sinä asut taas siellä. Sinä suukotit Lucreziaa ja näytät muutenkin olevan hänelle niin hellä ja-”
”Miksi se sinua edes liikuttaa?” Dominic kysyi äkkiä vieden kasvonsa lähemmäs Rebeccan omia. Heidän hengityksensä kohtasivat toisensa, he katsoivat toisiaan silmiin. ”Sinähän juokset Edwardin perässä. Vai onko alkanut kaduttaa?”
Rebecca laski katsettaan alemmas, risti kätensä rinnalleen. Hän ei ollut puhut Dominicin kanssa sitten sen, kun hän oli häätänyt Renesmeen ja Jaredin heiltä, ja nyt tämän äänen kireys piti häntä varpaillaan. Mitä tämä oli tehnyt ollessaan poissa sen viikon? Mitä tämä oli ajatellut, päättänyt? Mitä tämä ajatteli nyt? Miksi tämä oli ahdistanut hänet nurkkaan, vieläpä lähes kirjaimellisesti?
”Mitä itse teet täällä? Mikset ole Lucrezian luona makaamassa hänen kanssaan peiton alla?” Rebecca kysyi viimein, muttei nostanut katsettaan. ”Tuliko ikävä?”
Käsi tarttui Rebeccan leukaan, muttei tiukasti. Se kallisti hänen päätään, sai silmät katsomaan kasvoja, joilla oli surullinen ilme. Peukalo hiveli leukaa, toisen kasvot kumartuivat lähemmäs. Rebecca liikahti, käänsi päätään vasemmalle. Käsi valahti alas hänen leualtaan, surua kuultava ääni puhui hiljaa.
”Minulla on aina ikävä sinua, etkö tiedä sitä? Etkö muka tiedä, että minä kaipaan sinua, vaikka oletkin satuttanut toisia ja erityisesti minua? Etkö?”
Rebecca ei vastannut, tuijotti vain lattiaa ja kuunteli ääntä päässään. Se nauroi Dominicille, tämän sanoille ja pilkkasi tätä.
”Jos et, et tainnut tuntea minua laisinkaan, et vieläkään. En minäkään tainnut sinua tuntea, taisimme molemmat jäädä täysin tuntemattomiksi toisillemme.”
Keho erkani Rebeccan kehon läheltä, hiljaiset askeleet kävelivät poispäin. Hän vilkaisi silmäkulmastaan keittiön ovelle, näki Dominicin vilkaisevan taakseen ennen kuin tämä kääntyi oikealle. Oven paiskautuminen kiinni kuului heti perään, tämä oli lähtenyt. Mutta mitä tämä oli edes tehnyt täällä?
Rebecca pudisti päätään ja huusi mielessään äänelle, käski tätä olemaan hiljaa. Se nauroi nauruaan, joka ärsytti häntä, sai aikaan kuviteltua päänsärkyä.
Ole hiljaa!
Nauru hälveni, jäi kaikumaan kuin ammoisessa luolassa. Se poukkoili pitkin seiniä, lopulta katosi kokonaan, kun Rebecca kääntyi ikkunaan päin, painoi otsansa lasia vasten yhdessä käsiensä kanssa. Sade oli lakannut, viimeiset pisarat liukuivat pitkin märkää ikkunaa leikkien tytön, joka ei voinut enää itkeä, kyyneleitä. Kyyneleitä, joita hän olisi halunnut itkeä. Kyyneleitä, jotka olisivat ilmaisseet hänen sekavat tunteensa, purkaneet ne.
-----------------------------------------------
Hyvää uutta vuotta!
-
OIOIOI, uus luku !<3 Mutta pelkkää Rebeccaa... Murr. No, joka tapauksessa, REBECCA ON KAUHEE !! Yrittää lavastaa oman... no, mikä se Jared sille ny olikaa, Jacobin ehkä/melkein murhaajaks ! Toi muistelu juttu oli ihana, aww ;D Mutta enny rupee sössöttää mitää rakentavaa, kun ei se multa luonnistu :D mutta hyvä luku, jatkoo ? :D
-
ihanaaa <3 tää on tosi hyvä ja tykkään Renesmee/ Jared parituksesta kauheesti 8 )
JA vihaan Rebeccaa! Se on kauhee juonittelia kun yrittää saada Edwardin itelleen. Ja myöhemmin "katuu" ja sitten kumminkin yrittää uudestaan.
JATKOA!
-
LaayR``, kiitos kommentistasi :) Jared on Rebeccan veljenpoika. Mukavaa, että pidit takaumasta, miustakin se on suloinen. Kiitos. Jatkoa juu tulossa ensi vuoden puolella (tietenkin ;D). Täytyy katsoa milloin, kun luvun pituudesta ei tosiaan ole vielä tietoa (tapahtumista kyllä on. Täytyy vain koota sopiva määrä niitä nippuun).
Purriainen, kiitos kommentistasi :) Rebecca on hieman hankala hahmo, sellainen ailahteleva. Toimii äkkipikaisuuksissaan toisinaan, jälkeenpäin hieman katuu ("katuu"?), mutta sitten sitä taas mennään. Öm, kyllä Bella mainittiin luvussa nimeltä... Dominic mainitsi..
”Sinä sen sijaan koko ajan yrität hypätä Edwardin sänkyyn tai oikeastaan saada häntä omaasi. Mutta tiedätkö, et tule ikinä onnistumaan. Edward rakastaa Bellaa, ymmärtäisit jo.”
Tuossa... Mutta muuten kyllä aika hyvin hän on ollut poissa tästä luvusta.
Kiitos :)
ewii_, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että tykkäät. Kaikki vihaavat Rebeccaa :D Liity siis joukkoon vain mukaan. Totta, Becca on ailahtelevainen, kuten tuossa ylempänä sanoinkin. Juup, jatkoa aloittelen jokin päivä.
-
Uujea! Jatkoa tullut! :)
Alkoi jo heti alussa kauhistuttaa, että koko luku on pelkkää Beccaa, mutta täähän oli sairaan hyvä luku! Tai luvun osa :D Noo, kuitenki :D Sä osaat kuvailla niiiiiin hyvin! Näin silmissäni koko ajan, että mitä tapahtuu ja tälleen :) Ja sit yks, mistä tykkään sun ficeissä, on takaumat. Ne vaan on aina niin ihania. Ihan yleisesti ne tuo uusia ulottovuuksia tekstiin, ja kun sä kirjotat niistä kivoja :D Ah<3
Jollain tapaa yllätyin siitä, että Becca lavasti Jaredin syylliseksi Jaken pahoinpitelyyn/tappoon(?) Toivottavasti se koira ei kuollut. Tässä kuitenki käy niin, että Jake tietää syyllisen, mutta koska Nessie luulee syyllisen olevan Jared, niin Nessie pistää välit poikki Jarediin, ja siitähän Jake innostuu ja ja ja!! :D Joo, vilkas mielikuvitus ja sillee :D Sekavaa....
Mahtavaa teksiä, mutta pakko nolata itseni ja kysyä, että oliks toi ääni Beccan päässä niinku se ite? Että siis se ajatteli ittekseen? :DD Meni vähän ohi mulla, mutta mä muistelisin, että aiemmissa luvuissa Becca ajatteli ittekseen just tolleen. :D
No mutta, jos nyt sitten lopettelisin :D Jatkoa jos saatais tässä joskus taas :D Mutta kirjoittele rauhassa.
Niin ja hyvää uutta vuotta!!!
-
katriqqq, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että pidit tästä toisesta osasta, vaikka se olikin vain Beccaa. Kiitos, kiitos. Mukavaa, että pidät myös takaumista, niitä on tosi kiva kirjoitella.
Rebecca halusi turvata itsensä vielä varmuuden vuoksi (ja ääni myös), jos sattuisikin käymään niin, että joku miettisi sen olleen hän (ja Cullenithan tietävät, että Rebeccan tulevaisuus katosi, joten he voivat helposti yhdistää Beccan Jakeen...). Toisaalta Becca tietää, että tämä vahingoittaa Jaredin ja Nessien välejä, mitä hän ei haluaisi tehdä, mutta toisaalta hän odottaa, että se ehkä voisi auttaakin näiden välejä, mihin on toisaalta aika pieni mahdollisuus (Nessiehän rakastaa Jakea ja varmasti suuttuisi, jos Jared olisi oikeasti Jaken haavoittumisen takana). Heh, katsotaan miten käy J/R/J kuviossa Jaken loukkaantumisen myötä :)
Siis... luvussa oli Beccan ajatuksia ja sitten sen äänen puhumista. Äänen, joka on hänen päässään. Emme voi tietää onko se ääni hänen omatuntonsa vai puhuuko hän itselleen vai onko Becca nyt vain mennyt totaalisesti sekaisin. Kukin saa itse päättää, mikä se ääni on. Itse ajattelen, että toisinaan hän puhuu itselleen ja toisinaan se on hänen omatuntonsa (joka tosin on pahis ;D).
Kiitos, kirjoittelen rauhassa.
Purriainen, kyllä se näkyy :) Voipi olla niinkin. Ja olihan se sellaisessa kohtaa, mistä ei välttämättä huomannut, kun seuraavat tapahtuvat varmaan sitten pyyhkivät sen nimen mielestä pois? ;D
-
Purriainen, maaliskuun puolella luultavasti. Tässä on ollut kaikenlaista, en ole oikein jaksanut jatkoficcejä työstää, mutta nyt tässä tällä viikolla olen aloittanut lukua 23. Unohtanut siis tätä en ole. Ensi viikolla onkin hyvä kirjoitella, kun on loma :D
-
Olen ollut kyllä uber reilu! Olen lukenut tätä mutta sitten kommentointi on vähän hiipunut, I'm so sorry! :]
But first I can only say that you wrote like a real writer. :) Ja mä vaihan mun kielen suomeks, ko ei toi nyt onnaa... :DD Mutta siis sä kirjoitat jokaisen luvun niin taidokkasti ja sä annat sun koko olemuksen sille luvulle. Ja kuvailu me likesss!! :]] Jokaisessa luvussa on sitä jotain, joka tekee luvusta aina erilaisen..
Mutta siis mä voin mennä seikkailee tonne ja repee Beckyn pään irti, mutta nyt on tapahtunu mulle jotain, koska musta Becky on nyt iha jees.. :] JA mitä Jacobille tapahtu oli sille ihan oikein! :]]
xoxo,
~kjatri
-
kjatri, ei se mitään :) Joskus se vaan jää ja sitten myöhemmin tulee sellainen 'ohops' -fiilis (tai jotain). Like a real writer?! :o Mitä sää höpiset? Ää, kiitos, kiitos (tää virnistelee tääl jotenkin typerännäköisenä) :D Sitä joskus antautuu kirjoituksen vietäväks ja ää... Mitä mä voin tähän vastata? Kiitos. Ja mukava kuulla, että oon onnistunut luvuissa.
Ehkä Becky on alkanut vedota suhun? Ehkä sä oot alkanu ymmärtää sitä? :) Koira ansaitsee kyllä läksytyksen, mutta saapa nähdä miten käy koiralle. Kiitos paljon kommentistasi :)
-
Okei joo, tuli muutos tähän viestiin :( joo, taitaa nyt olla niin, että VK:n tarina on tässä nyt, ihan lopussa. En mä tiedä jatkamisesta, ei mulla ficcien kanssa oo oikein pelannut kirjoittamisen suhteen. Jep, että sillee...
Loppu? Luultavasti... en mee sanoo vielä mitään varmaksi, mutta jooh...
-
Äh, tätä en kyllä olisi halunnut!! Loppu?! No mutta, päätät TIETYSTI itse! Jos teksti ei lennä, niin silloin se vaan ei lennä! Eikä pidäkään pakottamalla yrittää. Silloin siitä ei tule mitään!
Mutta siltä varalta, ettet jatka tätä, niin sanon, että kiitos tästä upeasta, ihanasta, tunteita herättävästä, upeasta, häikäisevästä tekstistä! Niin, sanoinko jo, että tämä oli upea? :))
Tietysti toivon, että tähän saataisiin ihan lyhyt epilogi jossa Nessie ja Jacob olisivat yhdessä ja Becca olisi tuhottu.
Mutta. Kiitän kovasti! :)
-
Purriainen ja katriqqq, mukavaa, että ootte jaksaneet odottaa jatkoa ja odotatte yhä :) Joo, teksti ei ole lentänyt ficcien osalta kunnolla, välillä kyllä toisinaan ja olen saanut lukua 23 pala palalta kasattua yli sivun verran, Renesmeen POVia. Mutten silti viitsinyt antaa mitään toivoa ja postata uutta viestiä, koska ei ole vielä varmuutta, miten käy. Tosin haluaisin kyllä tehdä tämän ficin loppuun, koska olen jo näin pitkällä. Haluaisin kertoa tämän tarinan ja kaikkien kohtalot. Minulla kun on tiedossa kaikki, ihan kaikki. Mutta voi olla, että kun lomat alkavat, pääsen taas vireeseen, kun olen vapaa koulusta ja siitä höskästä. Mutta pikku hiljaa jatkoa työstä, mitään lupaamatta.
Ja jos ei jatkoa enää tule, jos lopetan tähän, saatte kyllä luvun/pari lukua/epilogin, jo(i)ssa selvennetään, miten kävi kaikille. Eli tarinamuotoisesti kerron, jos käy niin, että tämä loppuu. Mutta ficin elvytys on käynnissä, on ollut tuosta lopetus? -viestistä saakka.
Jaksakaa odottaa vielä :-*
- Tuhisija
-
Mä en tiedä, mutta muhun iski tuossa viikon vaihteen kohdalla kauhea inspis ja kirjoitusvimma. Ja tekstiä on syntynyt kuin itsestään. Ja mä nyt tänä iltana/yönä päätin käydä tämän luvun läpi, jotta saisin julkaistua viimeinkin jatkoa ja heittää lopetusmietteet pois. Joo, tämä ei siis lopu! Mun on pakko saada kirjoittaa tää ficci loppuun. Mun on ihan pakko.
Tulevien lukujen pituuksista en tiedä, en varmaan ala enää tekemään niitä hurjan pitkiä lukuja, riippuu vähän, että paljonko asiaa tarvitsee tunkea lukuihin. Mutta pysytelkäämme tässä 1500-3000 sanan luvuissa. Tai hieman lyhyemmissä, jotta jatkoa saadaan tulemaan jokseenkin säännöllisin väliajoin. Mutta koska mulla on monta ficciä kesken ja one-shottejakin löytyy keskeneräisiä tietokoneen uumenista, jatkon kanssa voi kestää. Ja koulu ei ole vielä loppu, sekin pitää ottaa huomioon.
Ja luku saattaa ehkä edetä hieman nopeasti tai sitten tökkiä. Hän -muotoiseen kirjoitukseen pitää taas tottua kunnolla ja myöskin mun pitää osata hypätä omien hahmojeni sisälle takaisin, jotta he eivät muutu kauhean erilaisiksi. Tosin uskoakseni Jared ja Rebecca tässä luvussa ovat onnistuneita.
Toivottavasti virheitä ei jäänyt kummittelemaan lukuun. Olkaapa hyvät!
Luku 23 - Epäilys
Syksyn, joka oli kääntymässä jo pikku hiljaa talveksi, aurinko oli myrskyisän ja sateisen yön jälkeen taas voimissaan ja noussut korkealle taivaalle. Se oli häätänyt kaikki harmahtavat sävyt pois ja tuonut kauniin sinen takaisin taivaalle. Sen kullankeltaiset säteet pujahtivat sisään upean talon ikkunoista luoden kellertäviä valojuovia seinille ja lattioille, mutta yhdessä huoneessa verhot vedettiin ikkunan eteen rivakasti. Niitä aseteltiin, kunnes vain hyvin kapea valokaistale pääsi heijastumaan sängylle, jolle mahonginruskeat hiukset levittäytyivät saaden kultaa hohtavan raidan latvoihin.
Käsi vetäisi hiukset surua kertovien kasvojen peitoksi ja puristi sitten muhkuraisen tyynyn hitaasti kohoilevaa rintaa vasten. Suklaanruskeista silmistä puskevat kyyneleet liimasivat hiussuortuvia poskille, vierähtäen lopulta peitolle, jonka reunaa toinen käsi näpersi. Näpersi ja lopulta puristi armottomasti. Halu repiä ja heitellä tavaroita pursui yli rajojen, tallasi surun alleen, mutta kyyneleiden aalto vyöryi väkisin poskille, pyyhkäisten kaiken muun pois. Voimaton olo levisi koko kehoon, ja tytön kädet rentoutuivat.
Voi, Jake… en usko. Se ei… hän ei voisi.
Käsi riipi patjaa pitkin kohti sängyn toista päätyä, kohti pientä yöpöytää. Kyyneleiset suklaanruskeat silmät seurasivat käden liikkumista ja puristumista puhelimen ympärille. Renesmee ei tiennyt, mitä oli tekemässä, hän ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Mutta hän kuitenkin teki, kuten osaltaan halusi, osaltaan ei. Hän haparoivin ja hieman tärisevin käsin paineli puhelimen näppäimiä ja tuijotti pientä ruutua, jossa eri nimet vilahtelivat vuoronperään. Mutta painelu lakkasi ennen kuin hän oli päässyt sinne, minne oli yrittänyt. Hän ei uskaltanut selata eteenpäin.
En minä voi… entä jos he ovat oikeassa?
Renesmee painautui tyynyä vasten ja heitti puhelimen kädestään. Hän puristi jälleen peiton reunaa, pyyhki kyyneliään tyynynkulmaan. Toissapäivänä vahingossa kuullut sanat pyörivät hänen mielessään, olivat saattaneet hänet reunalle, jolla tuuli, jolla häntä riepoteltiin edestakaisin.
Tyttö istui hiljaisena kyyneliä niellen huoneensa ovea vasten. Carlisle oli juuri äsken kertonut, että Jacobin tila oli käynyt vakavammaksi, että tämän selviytyminen olisi hilkulla. Tyttö ei tietenkään ollut pitänyt uutisista, mutta oli peittänyt syvenevän järkytyksensä ja kasvavan surunsa ja antanut niiden purkautua vasta, kun oli päässyt omaan rauhaan. Kyyneleitä hän ei silti halunnut vapauttaa, hän halusi tukahduttaa niiden virtaamisen.
”Luuletko, että Jacob paranee?”
Tyttö hätkähti, hän kuuli äitinsä äänen. Äitinsä ja tätinsä helisevät äänet, jotka keskustelivat käytävällä. Toinen tuumasi, ettei mikään ollut varmaa, että heidän täytyisi vain odottaa, mitä tapahtuisi.
”Uskoisin hänen paranevan”, keijukaismaisen tädin ääni kuului, sanat jäivät leijumaan hiljaisuuteen hetkeksi.
”Mutta mitä sen jälkeen tapahtuu?”
Kysymys leijaili tytön mielessä, kun käsi pyyhkäisi kasvot kuiviksi. Tumman paidan hiha kostui kyynelistä, jotka kastelivat kasvot uudestaan ja uudestaan, ryvettäen silmät turvonneiksi.
”En tiedä, kunpa tietäisinkin, Bella. Jacobin takia en osaa sanoa yhtikäs mitään. Voi olla, että käy huonosti syyllisen osalta.”
”Luuletko, että se tosiaan on hän? Minä en kyllä olisi uskonut, että hän kävisi Jaken kimppuun. Se oli aika vaarallinen temppu.”
Tytön sisällä kuohahti, sydän jätti lyönnin välistä. Kamala tunne, pelokkuus ja epävarmuus hiipivät yhdessä hänen luokseen yllättäen hänet, ottaen hänet valtaansa. Kädet jäykistyivät paikoilleen ja puristuivat tiukasti nyrkkiin paidan helmaa puristaen. Syyllinen. Hän ei ollut ajatellutkaan sitä. Hän ei ollut luovuttanut ajatustakaan syyllisen miettimiselle, hänen sutensa vahingoittajalle.
”Me kaikki olemme hieman yllättyneitä tästä, mutta niin se vain taitaa olla. Ja luulenpa, ettei Nessie tule ilahtumaan kuullessaan.” Hiljaisuus, tytön sydämen lyönnit kävivät nyt kiivaina. Häntä hermostutti, hän halusi tietää.
”Niin, Alice. Nessie ei ilahdu, ja jos Jake paranee, hän ei jätä asiaa sikseen. Ja siksi minua itse asiassa pelottaa. Pelkään, että hän satuttaa itsensä pahemmin, jolloin Nessiehen sattuisi lisää.”
”Me emme voi muuta…”
Sanat kävivät utuisiksi tytölle, jonka kasvot olivat vääntyneet irveeseen tuskasta. Kyyneleet olivat tukahtuneet viimein, mutta niiden kadotessa hänen olonsa oli vain pahentunut. Häntä kouristi sisältä kuin joku olisi lyönyt häntä kovaa. Hänen rintaansa ahdisti kuin hän ei olisi saanut henkeä, ja käsi oli alkanut takoa epätoivoisesti lattiaa.
”Ei…”, hän kuiskasi kurkkua kuristaessa. ”Ei hän voinut… Ei hän voinut tehdä sitä…”
Käsi lakkasi takomasta lattiaa ja painui rintaa vasten. Tyttö haukkoi happea ja pudisti päätään kuin hätääntyneenä. Ei, se ei voisi olla tämän tekosia, se ei voisi. Hän yritti vakuutella sitä itselleen, mutta sitä mukaa hänen olonsa vain paheni. Näkymättömät remmit puristivat häntä kylkien kohdalta, viilsivät ihoa auki.
”Ei Jared”, kuiskaus karkasi huulilta. ”Ei Jared…”
Renesmee nousi istumaan ja pyyhki kyyneliään. Hän tuijotti eteensä katse lasittuneena, huolta täynnä. Jacob makasi tajuttomana ja haavoissa läheisessä huoneessa, se oli tarpeeksi, tuotti kipua. Mutta oliko hänen ollut pakko kuulla se keskustelu äidin ja tädin välillä? Oliko hänen ollut pakko kuulla näiden epäilyistä, jotka olivat osoittautuneet hyvin varmoiksi. Oliko hänen ollut pakko saada tietää, että he epäilivät Jaredia?
Hän ei ole voinut tehdä mitään. Hän ei uskaltaisi. Hänellä ei ole syytä.
Renesmee uskotteli edelleen itselleen, ettei se ollut totta. Mutta aina, uskottavia puolustuksia keksittyään, hän teilasi ne, keksi jotain, mikä mitätöi ne.
Hän on voinut. Ja kyllä hän uskaltaisi, jos tosissaan haluaisi, hehän vihaavat toisiaan. Ja syy…
Tyttö hiljeni ajatuksissaan, hän kyllä tiesi syyn, mutta ei sanonut sitä mietteissään, ei ääneen. Hän ei halunnut. Hän ei voisi ajatella mitään sellaista nyt, kun Jacob makasi tuolla tietämättömänä mistään, eikä hän voisi ajatella sellaista myöhemmin, ei enää tämän jälkeen. Ei, olisi kuka tahansa syyllinen. Hän ei saisi.
Renesmee oli tarttumassa tyynyynsä, kun ääni lattialta sai hänet säikähtämään. Äänen tunnistamisessa meni hetki ja sen paikannuksessa toinen. Se oli hänen puhelimensa, joka lojui lattialla sängyn vieressä. Renesmee kumartui sängyn laidan ylitse ja tarttui esineeseen, jonka näyttö välkkyi ja kertoi, että soittaja oli Jared.
Red…
Renesmee tuijotti nimeä hetkisen ja laski puhelimen sitten kädestään. Hän antoi sen soida ja soida, kunnes sointi viimein lakkasi, ja hän oletti pääsevänsä rauhaan. Mutta hän oli olettanut niin liian aikaisin, Jared oli päättänyt jättää viestin.
”Ness, Jared täällä. En ole kuullut sinusta pariin päivään. En ole kuullut yhdestäkään Cullenista mitään. Onko kaikki kunnossa? Onko jotain sattunut? Oletko sinä kunnossa? Kuule, jos saat tämän viestin, soita minulle tai lähetä viesti.”
Puhelin piippasi, viesti loppui. Renesmee pudisti päätään ja heitti puhelimensa jälleen sängyltä pois, kolina kaikui hänen korvissaan. Hän ei soittaisi Jaredille, hän ei lähettäisi viestiä. Hän ei tekisi mitään, ei vielä. Jacobin paranemista pitäisi odottaa, hänen täytyisi saada kuulla tämän kertomus tapahtumista. Sitten hän voisi soittaa.
Vai pystyisikö hän, jos asia olisi, kuten hänkin nyt epäili?
***
Hän ei vastaa. Mitä oikein on tapahtunut? Ness…
Käsi laski puhelimen pelkääjänpaikalla olevan tumman takin päälle ja puristi sitten auton mustaa rattia. Jalka painui kaasupolkimelle, neula lasiruudun takana kohosi vauhdin lisääntyessä koko ajan vain hurjemmaksi. Vastaan tulevat harvat autot suhahtivat ohi nopeasti, vai oliko se sittenkin toisinpäin? Ajoiko poika mustan Audinsa kanssa niin lujaa, että maisemat alkoivat käydä jo utuisiksi?
Paino kaasupolkimella keveni, neula alkoi hyvin hitaasti nousta takaisin ylös ja sitten taas laskeutua. Maisemat olivat jälleen selvät, vastaantuleva punainen autokaan ei hirmuista vauhtia ohi suhahtanut. Vauhti oli hiljentynyt sallituksi, ja hiljainen naksutusääni kuului oranssina välkkyvästä vilkusta. Audi kääntyi vasemmalle, hiekkatielle.
Jotain on sattunut hänelle. Mutta mitä ja missä?
Huokaus karkasi Jaredin huulilta, hänen ajatuksensa olivat jälleen karanneet Renesmeehen, josta ei ollut kuullut mitään parina päivänä. Puheluihin tyttö ei ollut vastannut, ketään tämän perheestä ei ollut näkynyt koulussa. Vain Rosalie ja Emmett tänään, mutta Jared ei ollut kysynyt näiltä mitään.
Tai ehkä hän ei vain halua nähdä minua. Hänhän viimeksi nähdessämme ryntäsi ulos autosta ja karkasi syleilystäni.
Jared pysäköi autonsa pihalle, vaalean kivitalon viereen, mutta ei noussut ulos. Hän jäi istumaan kuskin paikalle ja vilkuili tuulilasista talon kuistille. Rebecca nojasi kaidetta vasten katse läheisessä talossa, jossa ei ollut näkynyt liikettä Jaredin ajaessa sen ohi. Tai ehkä hän ei vain ollut pistänyt mitään merkille.
Ja hän käyttäytyy oudosti. Mitä lie taas tehnyt.
Poika nappasi tavaransa ja astui viimein autosta ulos. Ihmismäisellä vauhdilla hän asteli kuistille ja pysähtyi oven eteen, kääntäen katseensa tätiinsä, joka oli kuin ei olisi huomannutkaan häntä. Jared yskäisi, tämä ei sanonut vieläkään mitään.
”Voisit edes tervehtiä”, Jared totesi avatessaan oven. Hänen katseensa viipyili Rebeccassa, joka kääntyi nyt katsomaan häntä.
”Oletko nähnyt Niciä?” tämä kysyi, sanat vaikuttivat tulevan suusta automaattisesti.
”En, hän ei ollut koulussa”, Jared vastasi, ”kuten eivät Cullenitkaan.” Rebecca nyökkäsi ja oli kääntymässä poispäin, mutta poika ehti jatkaa. ”Näytät siltä kuin olisit tehnyt jotain.”
”Ja sinä siltä, kuin jotain olisi tapahtunut. Ei kai tyttöystävällesi ole sattunut jotain?” Rebecca loi uteliaan, vihjaavuutta piilevän katseen Jarediin, joka käänsi päätään. ”Älä nyt, Jar. Minä vain kysyin. Olet näyttänyt niin huolestuneelta. Ihme, ettet ole jo käynyt hänen luonaan.”
”Mistä sinä tiedät, missä minä olen tai en ole käynyt?”
Rebeccan huulet vääntyivät hymyyn, jonka takana piili jotain, mikä vaivasi Jaredia. He tuijottivat toisiaan hetkisen, pojan yrittäessä hyvin kovasti lukea tätä. Mutta mitään epäilyttävää hän ei löytänyt sinä aikana, jona hän kerkesi tätä tutkia.
”Jos olisit käynyt, sinä joko hymyilisit tai näyttäisit entistä surkeammalta.”
Jared laski katseensa Rebeccasta ja käänsi tälle selkänsä. ”No, jos kerta olet noin etevä lukemaan minua ilman taitoja, voin minäkin ilman taitoani kertoa, että olet varmaankin riidellyt Nicin kanssa jälleen kerran.”
Rebecca ei sanonut mitään, Jaredkin asteli sisälle enempiä sanoja suustaan päästämättä. Laukku tipahti hänen kädestään eteiseen, ja puhelimen hän laski olohuoneessa pöydälle hetken käsissä pyörittelyn jälkeen.
Hän oli niin varma siitä, etten ole käynyt siellä. Hän sanoi sen itsevarmasti. Ja hänen hymynsä… siinä oli jotain outoa.
Jared asetti itsensä sohvalle istumaan ja nojautui selkänojaa vasten. Pää retkahti taaksepäin, kasvot suuntautuivat kattoon. Rebecca mietitytti häntä, tämän käytös ja sanat sisälsivät jotain, mikä olisi vaivannut ketä tahansa. Mitä tämä oikein hautoi mielessään? Jared oli varma, että jotain tämä oli jälleen tehnyt tai tulisi tekemään.
Poika erkani selkänojasta ja naulitsi katseensa äkkiseltään pöydällä lojuvaan puhelimeensa. Rebecca hälveni hiljalleen ajatuksista, ja käsi kurottautui poimimaan puhelimen käteensä. Jared epäröimättä näpytteli sitä hetken aikaa ja nosti kapistuksen korvalleen. Tylsää tuuttausta, pelkkää tuuttausta. Ei tytön ääntä, joka vastaisi tervehtimällä. Ei tuuttauksen loppumista.
Minun… Jared laski puhelimen korvaltaan, …täytyy mennä hänen luokseen. En voi odottaa, että hän ilmestyisi kouluun. En voi odottaa hänen vastaustaan puhelimeen. Poika nyökkäsi itsevarmana ja kiirehti ylös sohvalta, ulko-ovelle rynnäten.
En halua odottaa.
***
”Onko jotain uutta tapahtunut?”
Edward pudisti päätään seisahtuessaan Bellan vierelle ikkunan eteen, vetäessään tämän kylkeensä kiinni. Tämä painoi päänsä hänen vartaloaan vasten ja huokaisi hiljaa. Eipä tietenkään mitään uutta.
”Carlisle on kuitenkin alkanut olla hieman toiveikkaampi”, Edward kertoi Bellalle, joka yllättyneenä kohotti katsettaan nähdäkseen miehensä kasvot. ”Hän ei kuitenkaan sano sitä ääneen, jottei antaisi Nessielle turhaa toivoa.”
Bella nyökkäsi ja painoi päänsä takaisin Edwardin kylkeä vasten. Carlislen toiveikkuus kuulosti hyvältä, ehkä Jacob heräisikin. ”Mitä sinä luulet, Edward?”
”On vaikeaa sanoa, miten hänelle käy. Jos hänellä on mahdollisuudet paranemiseen, se voi viedä aikaa. Vampyyrinmyrkky on voimakasta.”
”Jos… jos sitä olisi joutunut Jaken verenkiertoon, olisiko hän…”, Bella yritti muotoilla sanojaan oikein, ajatus kuulosti hänen mielessään oudolta, ”…olisiko hän muuttunut?” Mutta kysymys oli liikuskellut hänen mielessään siitä lähtien, kun hän oli kuullut myrkystä haavoissa, joita Jacobin rinta ja selkä olivat täynnä.
”Puhuimme tuosta Carlislen kanssa, ja hän epäili sen olevan jollain lailla mahdollista. Emme toki tiedä varmasti, mitä olisi tapahtunut”, Edward sanoi ja painoi huulensa Bellan tummiin hiuksiin. ”Niin ei kuitenkaan käynyt, joten älä vaivaa mieltäsi sellaisella. Jooko?”
Bella nyökkäsi ja kallisti päätään hivenen. Edward kumartui lähemmäs hänen kasvojaan ja painoi heidän huulensa yhteen pieneksi hetkeksi. Tämä kuiskasi Bellan huulia vasten, että kävisi yläkerrassa ja palaisi pian takaisin, mutta hän ei sanonut siihen mitään. Hän oli laskenut katsettaan ja alkanut jälleen tuijottaa ulos ikkunasta autiolle pihalle.
Käden kadottua Bellan ympäriltä hän päästi tuntemuksensa näkyville. Huolella täyttyneet silmät kahliutuivat tuulessa huojuvaan puuhun, ja epävarmuudessa rypevät kaunispiirteiset kasvot jämähtivät liikkumattomiksi. Vain huulet liikkuivat hivenen, kun hän mutristeli niitä.
Toivottavasti Carlislen toiveikkuus ei ole turhaa. Jos hän tosiaan on edes hiemankin toiveikas, kaikki voi vielä kääntyä parhain päin. Ainakin hetkeksi.
Bella käänsi selkänsä ikkunalle ja kietoi kätensä ristiin rinnalleen. Hän oli pohtinut, mitä he tekisivät Rebeccan kanssa, jos tämä todella oli tehnyt näin. Jos tämä tosiaan oli satuttanut Jacobia, mitä heidän kuuluisi tehdä? Sudet ainakin raivostuisivat, olivat jo valmiiksi raivona. Sam oli vieraillut aikaisin aamulla heidän luonaan ja tehnyt selväksi, että kävi Jacobille miten tahansa, syyllistä ei voisi noin vain kohdella lempeästi.
Mikä motiivi hänellä olisi tehdä näin? Mitä syitä hänellä olisi satuttaa Jakea? Syitä Jacobin vahingoittamiselle Bella ei keksinyt. Toisaalta yksi syy oli tullut esiin, kun hän oli oikein kunnolla miettinyt ja sekoittanut asioita mielessään. Jared. Ei kai hän auttaisi Jaredia? Ei kai poika ole pyytänyt moista? Ei, en usko, että tämä tekisi niin.
Bella pudisti päätään ja huokaisi turhautuneena. Mikä sitten olisi syy? Hän ei itse halunnut uskoa siihen, että Jaredilla olisi jotain tekemistä tämän kanssa. Hän ei halunnut uskoa tyttärensä takia.
Mutta jos asia onkin niin, mi-
Bella kääntyi äkisti ympäri kuullessaan auton moottorin kehräävän äänen. Se tuli ulkoa ja voimistui, mutta katosi pian. Hänen tarkat silmänsä havaitsivat pihassa liikettä ja mustan auton, jonka merkkiä ei tiennyt. Mutta auto näytti tutulta ja autosta noussut poika vielä tutummalta.
Jared.
Sen enempää miettimättä Bella liikkui olohuoneesta kohti eteistä. Hän odotti kuulevansa ovikellon soinnin ennen ovelle ehtimistään, mutta kellon sijasta korviin leijailikin kaksi koputusta, jotka olivat varovaisia. Bella tarrasi ovenkahvaan ja vetäisi oven auki, kohdaten Jaredin kysyvät kasvot ja silmät, joista hän pystyi lukemaan tämän huolen. Poika pysytteli hiljaa ja tuijotti häntä ennen kuin sai avattua suunsa.
”Onko Renesmee kotona?”
”On hän, mu-”
”Onko hän kunnossa?”
Kysymys sai Bellan miettimään. Jared osasi kysyä oikean kysymyksen, mutta jos pojan ääni olisi ollut vähänkään pahoitteleva, olisi hän tehnyt vastakysymyksen. Mutta pojan äänessä kimpoili huolta, kuten tämän silmissäänkin. Ei pahoittelua.
”Nessie ei ole kunnossa”, Bella vastasi Jaredille. ”Hän näet-”
Huuto yläkerrasta keskeytti Bellan vastaamisen Jaredille. Edwardin ääni kutsui Bellaa yllättyneenä ja jokseenkin iloisena, mikä sai tytön ja pojan luomaan katseet äänen suuntaan. Narisevien portaiden luota ilmestyi heidän luokseen hyvin pian Edward, joka pyysi Bellaa menemään yläkertaan.
”Hän heräsi”, Edward ilmoitti tarttuessaan Bellan käteen, etsiessään tämän silmät. He tuijottivat toisiaan hetken, Jaredin unohtaneina. ”Bella, Jacob heräsi.”
A/N: Loppuko tönkkö? Maybe... Mutta koira siis heräsi ja Nessie luulee, että Jared on kaiken takana... Kommentteja? :)
-
Purriainen, mukava kuulla, että jatko ilahdutti ja että pidit tekstistä. Rebecca ärsyttää jälleen ja ymmärrän miksi. Hänen pikkuiset suunnitelmansa saavat aina draamaa aikaan. Ja nyt kävi näin, että Nessie erehtyi Bellan ja Alicen puheista luulemaan Jaredia syylliseksi (jolla taasen ei tosiaan ole mitään havaintoakaan tapahtumista).
Ja joo... Jacob on herännyt ;D Ensi luvussa näkkeepi sitten, että mitä tapahtuu, onko Jared/Jacob kiistaa vai ei. Mutta kiitos kommentistasi :)
-
:oEEEEEEEEIIIIIIIIIII!!!!!! Kukaanei saa tehdä noin. Tää jäi niin saatana jännään kohtaan. Kuolen uteliaisuudesta. Kauheeta jättää noin kesken. Mut siis luin koko fici ja pidän ihan älyttömästi :-* Toivon todella pian jatkoa koska se jäi niin jännään kohtaa
Ginerva
-
Ginerva, olen ilkeä ja jätän luvut jänniin kohtiin ;D Mutta kyllä jatko ensi luvussa selviää. Mukavaa, että pidät tästä. Ja jatkoa ilmestynee joskus touko-/kesäkuussa. Inspaa, inspaa, että ei siihen mene tällä kertaa neljää kuukautta (viittä?), toivon mukaan. Kiitos kommentistasi :)
-
Ei mennyt viittä kuukautta, mutta meni kaksi kuukautta. Parannusta, heh.
No kirjoittelin tässä viime päivinä nyt tämän luvun valmiiksi. Tai no olisin voinut kirjottaa hieman lisää, mutta halusin nyt ilahduttaa teitä uudella luvulla. Luvut ovat tästä eteenpäin lyhyempiä, jotta jatkoa saadaan myös tulemaan, jotteivat "tauot" veny kuukausien pituisiksi.
Olkaapa siis hyvät, luku 24:
Luku 24 - Ei ehdi, ei halua
Sormet näpersivät puhelimen parissa, tunkivat tummanharmaata akkua takaisin paikoilleen. Kansi napsahti akun peitoksi, ja etusormi painoi nopeasti virtanappia, jolloin valo syttyi näyttöön. Sormet näpyttelivät lyhyen koodin hermostuksissaan, ripauksen peloissaan. Ajatuksia pyöri liikaa tytön mielessä, eikä hän ollut varma tekemisistään. Hän ei tiennyt, miksi painoi esille luettelon puhelinnumeroista, hän ei tiennyt, miksi selasi luetteloa hitaasti alaspäin.
Haluan varmistua… se ei ole hän! Jos soitan hänelle vain ihan nopeasti ja…
Renesmee pudisti päätään ja päästi puhelimen putoamaan kädestään sängylle eteensä. Ei hän voisi soittaa. Hänen täytyisi puhua Jaredin kanssa kasvokkain, kun Jacobin tilasta tulisi enemmän selvyyttä. Se olisi parempi tapa kuin puhelimessa, hänen täytyisi odottaa. Ja odotus toisi aikaa valmistautumiselle, henkisen voiman keräämiselle, mikä auttaisi pysymään kasassa.
Tyttö heittäytyi jälleen sängylle makaamaan, vetäisi peiton kokonaan päälleen. Puhelin lennähti peiton päältä sängyn jalkopäähän, jota vasten se osui ja kolahteli äänekkäästi tytön sulkiessa silmänsä, vaipuessa mielensä pimeyteen. Silmät tuntuivat raskailta itkusta, niitä aristi hieman. Paljon kyyneleitä oli pusertunut poskille, ja ne tuntuivat loppuneen, ainakin hetkeksi. Vaikka kurjat ajatukset vaeltelivat hänen mielessään, yhtäkään kyyneltä ei enää karannut silmistä, jotka silti lievästi kostuivat.
Hiljainen, mutta innokas koputus ovella katkaisi Renesmeen vaeltelun ajatuksissa. Hän kurkisti peiton alta ovelle, joka avautui saman tien paljastaen Alicen, joka hymyili vienosti ja iloissaan. Renesmee hämmentyi tästä hymystä, ja toivon pilkahdus ailahti automaattisesti hänen sisällään sydämen vieressä. Hän ei ehtinyt aukaista suutaan kysymykseen Alicen jo ilmoittaessa jotain, mikä sai hänet ponnahtamaan sängyltä ylös ja ryntäämään ulos huoneesta.
Jake!
Nopeat askeleet kiirehtivät käytävällä toivoa kaikuen toiseen huoneeseen. Pelosta turtunut sydän löi jälleen tytön rinnassa voimakkaana, ilon valkea nauha kevyesti sen ympärille kiedottuna. Mielessään hän toisteli nimeä, joka karkasi huulilta hiljaisena kuiskauksena.
”Jake…”
Renesmee saapui huoneen, jonka eteen lähes hänen koko perheensä oli kokoontunut, ovelle ja pysähtyi Esmen viereen. Tämä tarttui hänen käteensä ja ohjasi hänet huoneeseen toisten ohi. Renesmeen innostuneen sydämen syke tasaantui, mutta löi silti iloisesti hänen astuessa huoneeseen, hänen suklaanruskeiden silmiensä nauliutuessa sängyssä makaavaan poikaan, jonka rintaa ja kylkiä peitti vaalea sideharso. Tämä nosti hivenen päätään tyynystä tytön istahtaessa sängyn reunalle, nostaessaan kätensä lämpimälle poskelle.
”Jacob.”
Renesmee painoi päänsä varovaisesti Jacobin olkapäätä vasten ja kiepautti itsensä tämän viereen sängylle. Käsi kietoutui tytön ympärille hellästi, ja pää painautui hänen omaansa vasten. Jacobin hieman katkeileva ja heikko hengitys häiritsi Renesmeetä, hän pelkäsi jälleen, mutta ei halunnut näyttää sitä tälle. Siispä hän nosti päätään hivenen ja painoi kätensä jälleen tämän poskelle näyttäen ajatuksensa, iloisen kuvan heistä.
***
Jared ei voinut kuin tuijottaa portaita, joita pitkin Edward ja Bella olivat kadonneet yläkertaan. Hän ei voinut kuin hämmentyneenä toistaa mielessään Edwardin sanomia sanoja, jotka olivat kertoneet paljon. Jacob ei ollut kunnossa, Renesmee ei voinut sen paremmin. Tyttö oli jättänyt koulun ja kaiken ulkopuolisen maailman jotain satuttua sielunkumppanilleen. Jotain satuttua sudelle, jota tämä rakasti.
Pojan sumentunut katse vilkuili kohti yläkertaan johtavia portaita, jotka päästivät jälleen narinaa. Hän ei reagoinut siihen, ei räpäyttänyt edes silmää, vaan seisoi aloillaan tyhjän kiiltelevän haarniskan lailla. Jared oli iloinen siitä, että Renesmee oli kunnossa, mutta sai todeta, että juttu heidän välillään oli pirstaloitunut. Renesmee rakasti Jacobia, eikä hän ikinä voisi korvata tätä taikka pystyä asettumaan heidän väliin tätä paremmin. Renesmeen ja Jacobin sitoi yhteen leimautumisen side, joka ei venyisi enempää, ei antaisi Jaredille tilaa astua väliin, ei katkaista sitä. Hänen täytyisi nyt luopua kaikesta, tunteista tyttöä kohtaan, pienistä hellyydenosoituksista ja hellistä hetkistä. Hän ei voisi eikä saisi riuhtoa tyttöä irti vahingoittuneen rakkaansa viereltä.
”Jared.”
Poika tarkensi katsettaan ja pudisteli päätään. Hänen silmänsä havaitsivat kullankeltaiset, lainehtivat hiukset ja kultaiset silmät, jotka katselivat häntä arvostellen. Rosalie Hale.
”Sinuna lähtisin pois nyt heti”, Rosalie sanoi hitusen käskevään sävyyn.
”Se olisi ehkäpä parasta”, Jared totesi. ”Ei Ness kuitenkaan ehdi nähdä minua nyt.”
Rosalie pudisti päätään. ”Ei ehdi, eikä ehkä halua. Parempi siis, että menet.”
Jared kohotti kulmiaan lähes yhtä hämmentyneenä kuin äsken ja toisti sanat mielessään. Ei ehdi, eikä halua. Ei halua. Kyllä hän ymmärsi, että nyt ei ollut paras aika tavata, mutta Rosalien sanojen takana piili selvästi jotain muutakin.
”Miksi? Olenko minä tehnyt jotain?” Jared tiedusteli, mikä sai Rosalien huokaamaan osaksi turhautuneesti.
”No sinä luultavasti et, mutta tätisi hyvin todennäköisesti on. Ja sitä paitsi en halua, että isket itsesi kiilaksi Nessien ja koiran väliin, vaikken koirasta pidäkään ja vaikka Nessie niin pitää sinusta.”
Kolahdus rinnassa, kuin sydän olisi hyppinyt pitkin ja poikin rintaa. Jared selvitteli sekunneissa solmuun menneitä ajatuksiaan, eikä ollut varma, mikä tunteista oli nyt päällimmäisenä. Suurentunut hämmennys vai turhautuneisuus? Vai kenties ilahdus asiasta, jonka hän oli kyllä tiennyt, mutta jota ei ollut saanut kuulla itse tytön suusta?
”Mene kotiin, Jared”, Rosalie käski jälleen, ”se on paras asia, jonka voit nyt tehdä. Äläkä sano sanaakaan tädillesi tai me teemme sinustakin selvää. Ainakin minä teen.”
Jared ei nyökännyt, ei pudistanut päätään. Hän tuijotti Rosalien tuimiksi kasvaviin silmiin, jotka tuijottivat takaisin. Sanat oli ymmärretty, mutta tunteiden taisto sisimmässä ei ollut päättynyt. Nyt hän koki katkeruutta ja turhautuneisuutta Rebeccaa kohtaan siitä, mitä ikinä tämä olikaan tehnyt. Oliko Renesmee alkanut kenties vihata häntä tämän tekemisten vuoksi?
”Minä menen. Sano Nessille, että välitän hänestä.”
Jared käänsi selkänsä Rosalielle, joka hymyili tyytyväisenä toisin kuin hän. Poika pudisteli päätään astellessaan kohti ovea hitaasti, pohtiessaan, mitä Rebecca oli tehnyt ja miksi. Oliko tämä satuttanut Jacobia? Jos oli, mikä oli teon tarkoitus? Oliko teko tehty häntä vai tätä itseään varten?
”Nessie, minun täytyy saada tutkia hänet!”
”Ei, en halua mennä pois! Jake, sano jotain!”
Punapäinen poika pysähtyi ovelle ja vilkaisi portaisiin, joihin Rosalie oli jo kadonnut. Hän tuijotti portaiden yläpäätä ja huomaamattaan otti askeleen taaksepäin. Hänen pitäisi mennä, sen hän tiesi, mutta hän ei voinut mennä vielä.
”Ilmoita sitten heti, jos jokin hänen tilassaan muuttuu.”
Tytön ääni voimistui sana sanalta, läheni metri metriltä, sentti sentiltä. Jared kääntyi kokonaan portaisiin päin ja antoi katseensa lukittautua niihin hänen jalkojensa jäätyessä paikoilleen. Kulman takaa vilahtivat mahonginruskeat hiukset, jotka laskeutuivat tytön selkää pitkin laineina, peittivät osan kasvoista, joita tyttö pyyhki kuiviksi kämmenselällään. Surullinen, huolestunut ilme lainehti kasvoilla, jotka äkkiä vääntyivät yllätykselliseen ilmeeseen. Suklaanruskeiden silmien katse kimposi portaiden alapäästä ylös suoraan punatukkaiseen poikaan, joka ei saanut sanaa suustaan.
”Jared…”
***
”Missä sinä olet ollut?”
Tummankultaiset silmät loivat ripaukset tuiman, ripauksen huolestuneen katseensa nuoreen mieheen, jonka pikimustat hiukset kehystivät ilmeettömiä kasvoja. Tummiksi vajonneet silmät tuijottivat eteensä, eivätkä tuntuneet huomaavaan naista, joka hyöri sohvan ympärillä ampiaisen lailla.
”Nic.”
”Zia, jätä minut rauhaan kerrankin.”
Nainen huokaisi muka turhautuneesti ja istahti Dominicin viereen kätensä sohvan selkänojalle nostaen. Intensiivisen punaisiksi lakatut kynnet hipaisivat pojan niskaa, mihin tämä ei reagoinut.
”Rebecca on vartonut kuistilla sinua odottaen useita tunteita iltaisin. Ihme, ettei ole tullut tänne jälleen kerran tivaamaan minulta, missä olet.”
”Se, missä minä olen ollut, ei kuulu hänelle”, Dominic sanoi hiljaa, ”eikä liioin sinullekaan, Lucrezia.”
”Ei enää ehkä, mutta voisit silti olla kiltti ja ilmoittaa, missä menet”, Lucrezia tuumasi hivuttautuessaan lähemmäs Dominicia vierellään. Hänen kylkensä painui tämän omaa vasten, ja päät hipoivat toisiaan varovaisesti. ”Tiedäthän sen, että välitän ja kaipaan?” Lucrezia oli lähestulkoon kietonut kätensä Dominicin hartioille, mistä tämä ei tuntunut pitävän.
”Zia, minä tiedän erityisen hyvin, että haluaisit roikkua menneissä, kuten eräs toinen neiti, joka valitettavasti on oikein ripustautunut niihin, mutta tiedät, että minä en halua sitä.”
Lucrezia huokaisi dramaattisesti ja antoi Dominicille enemmän fyysistä tilaa heidän välillään. ”No mitä sinä sitten haluat? Rebeccan takaisin? Sinähän kerran sanoit jotain sen tapaista, mutta ehkäpä olet muuttanut mieltäsi, sillä hän on kuulemma tehnyt taas jotain.”
Dominic käänsi katsettaan ja loi uteliaan katseensa Lucreziaan, jonka punatut huulet vääntyivät pienoiseen harmistuneeseen hymyyn. Hän katseli naisen kasvoja ja avasi huulensa kysyäkseen, mitä Rebecca oli nyt mennyt tekemään. Dominic ei kuitenkaan saanut tilaisuutta sanoa sanojaan, sillä Lucrezia painoi kaksi sormeaan hänen huulilleen.
”Philip kertoi, että joku susista on vahingoittunut pahasti”, Lucrezia alkoi selittää Dominicin pyöritellessä mahdollisia tekoja mielessään. Se kuitenkin loppui, kun tämä kuuli Lucrezian mainitsevan sudet. Miten sudet liittyisivät Rebeccaan? ”Philipin mukaan Cullenit epäilevät Rebeccaa teosta, joka on kuulemma satuttanut pahasti perheen nuorinta tyttöä Renesmeetä. En tiedä, mikä olisi Rebeccan motiivi satuttaa tytön sielunkumppania, ellei…”
Lucrezia jätti lauseensa avonaiseksi ja antoi Dominicin viimeistellä sen mielessään. Dominic nyökkäsi uteliaan hohteen kaikotessa hänen silmistään, suuttumuksen alkaessa palaa pienellä liekillä. Jos Cullenit olivat oikeassa, ja Rebecca oli hyökännyt Jacobin kimppuun, miksi tämä oli sen sitten tehnyt? Ellei itseään ajatellen, niin…
Jared.
”Taidat olla oikeilla jäljillä, Nic-kultaseni”, Lucrezia huokaisi. ”Sen näkee ilmeestäsi, mutten usko, että poika olisi pyytänyt mitään noin typerää tädiltään.”
Dominic karisti Lucrezian läheltään ja ponkaisi pystyyn liekin läpättäessä kiivaammin. ”En usko minäkään, mutta ehkä meidät halutaan pistää uskomaan. Se vihreä paita…” Dominic muisteli risaista paitaa, jonka oli nähnyt keittiössä Rebeccan luona. ”Voi helvetin nainen, nyt hän meni liian pitkälle!”
Liekki leimahti yhdeksi suureksi tuleksi ja kasvatti vihan nälkää, mikä sai pojan työntämään sohvapöydän kumoon, astelemaan sen päältä kohti eteistä. Nainen huusi hänen peräänsä hänen nimeään, mutta nimen huutaminen ei pysäyttänyt häntä, ei pystyttänyt estettä hänen menolleen.
Hän ei voisi katsella Rebeccan touhua tämän enempää.
A/N: Ottaisin ilomielin kommentteja vastaan. Millaisia tahansa. Jos joku vielä lukee tätä.
-
Jesss! Vihdoin jatkoa. Tää on yks mun lempi ficejä.
Toivon jatkoa pian ;)
Ginerva :-*
-
Minä täällä hei! :)
Mä nyt en oo pitkään aikaan oo kommentoinu oikee mihinkää ficceihi ja mä en siis oikein hallihe tätä.. :--) Mä haluaisin kirjottaa sulle jotain pitkää ihanaa kommenttia, mutta tuskimpa tästä tulee... :--D
Noh, mä en voi sietää Jakea, se nyt on varmaan itsestään selvyys, siis kyll se menee Nessien kans, mut Jared on vaa nii kiva, et Jake jää toiseks.. :--)) Miksipä mun-niin-suosima-ihana-Rebecca ei eksyis vaikka Jaken kanssa ja Ness jäis Jaredille? Mahtava idea eikös?? XD Tai voishan Jake kuolla poijes ja sitte Jared lohduttas Nessietä?? ;))
Mut mä haluan Rebecan kuolleeks ja savuna ilmaan (KIIITOS!!!).. :--D Rose ja Bella siis pikkase kouluttamaan sitä ;)
Mutta mun mielestä sun teksti on aina yhtä sujuvaa ja sun kirjotus tapa NOMNOMNOMNOMNOM<3 (ohops, messenger keskustelu välkkyyy [meijjän siis])
Kiitos! ;)
Love,
kjatri
-
Ginerva, mukava kuulla, että päässyt oikein lempificcien listalle. Kiitos kommentistasi :)
Purriainen, pitihän miun nyt tulla ilahduttamaan uudella luvulla. Ja joo, Rosalie oli hieman kylmähkö Jaredia kohtaan, mutta hän on saanut tarpeekseen punapäistä, eikä kaipaa lisää ongelmia Cullenien perheeseen. Rebecca on kovin ailahteleva (olen huomannut), välillä hän on niin Edwardin perään, mutta toisinaan pieni pilkahdus kaipausta Dominiciin päin pomppaa esiin. Kiitos kommentistasi :)
kjatri, hei på dig :D Kyllä sä varmasti hallitset kommentoimisen, näkeehän sen sun kommentista. Ja miekin olen aaltoillut hieman muualla kuin Finissä... Se on itsestäänselvyys ja totta, Jake menee tosiaan Nessien kanssa, mutta muuten ei. Totaalisesti ei. Sullahan on ideoita mun inspaamiseen! Saa nähä toteutuuko sun ideoista jokin jossain muodossa, hih :) Ja kiitos <3 kehut saa aina vähän typerän virneen/ei-löytämään sanoja. (se välkkyy aina :D). Kiitos kommentistasi :)
edit// huomasin muuten, että tänään on tasan vuosi Veren kutsu ykkösen valmistumisesta ja melkein vuosi tämän alkamisesta. Ohhoh, vuodessa jo 24 lukua! Aika hyvin mielestäni :)
-
Ah tää on kyllä niin hyvä ficci! Tekis vaan nirhata Rebecca että Jared ::) Nessie ja Jacob kuuluu yhteen :D Mut joo virheitä en oo kyl löytäny ja vaikka löytäisinki nii ei se haittais :) Jatkoa ja pian kiitos! :)
-
Ruttu, mukavaa, että pidät. Punapäät herättää vihastusta joissain, joskus vain pelkkä Rebecca. Kiitos kommentistasi :)
Jatkoa tulee ehkä ensi viikolla. Seuraava luku on joko melkein valmis (yksi kohtaus on vielä kesken) tai sitten siitä puuttuu vielä tuon yhden kohtauksen loppu + 1 kohtaus. Katsoo, miten päätän tehdä. Koetan saada luvun 25 ulos ennen elokuuta!
-
Heips! oon tosi ilone,et tähän tuli jatkoo ja sain lukea sen!
Joten kiitti siitä, jatkoa odotellen,
_Bella_18_
P.S. Sori ettei multa herunut rakentavampaa kritiikkiä,mutta kun mulla on taas
kommentoimismotivaatio hukassa! Mutta luvut olivat kivoja! :D
-
_Bella_18_, mukavaa, että pidät ja jatkat seuraamista. Kiitos kommentistasi :)
Tasan kuukausi meni! Olen hieman ylpeä itsestäni ettei mennyt tämän kauempaa. No halusin ilahduttaa teitä uudella luvulla ja joo, ei tämä kauhean pitkä ole, mutta eiköhän kelpaa, toivottavasti.
Seuraavaa lukua koetan saada ulos sitten viimeistään ensi kuussa!
Luku 25 - Älä ole se, joka häviää
Käsi pyyhkäisi märkää poskea ja sipaisi kyyneleet pois, jotka kastelivat kämmenselän. Silmien katse haparoi portaissa toisen käden lipuessa kaiteella hitaasti ja keveästi, hiljaisen huokauksen karatessa tytön huulilta. Tytön, jonka silmäkulmat kahlitsivat jotain, havaitsivat. Punertavaa oranssia…
Silmät nostivat katsettaan portaista kuin kimmoten ja muuttuivat äkisti surullisista yllättyneiksi hohtaen epävarmaa hehkua. Pari kyyneltä uskalsi karata silmistä poskille ja vieriä kohti huulia kostuttaen ne, maalaten ne märiksi ennen niiden hiljaista kuiskausta.
”Jared…”
Jaredin katse laskeutui pois Renesmeestä, joka oli pysähtynyt portaiden neljännelle askelmalle. Tyttö ei osannut irrottaa hämmennyksen sävyttämää katsettaan, eikä yllättyneisyyttä, eikä hiljentää sisällään tuntuvaa kolkuttelua. Olisiko hänen pitänyt kääntyä ja nousta portaat takaisin ylös vai mennä Jaredin luo ja puhua tämän kanssa? Kysyä, miten asia oli.
Renesmeen käsi päästi irti kaiteesta hänen ottaessa askeleen alemmas. Jared vilkuili hiuksiensa takaa häntä, kun hän laskeutui viimeisetkin askelmat eteiseen, joka oli täyttynyt syvästä hiljaisuudesta, kiusallisuudesta. Jännitettä värähteli ilmassa, ruskeat silmät kohtasivat kultaiset, ja käsi painui nyrkkiin. Kumpikaan ei tiennyt, mitä sanoa.
”Ness…” Jared astui askeleen lähemmäs tyttöä, joka kavahti taaksepäin. Tytön tekemä liike sai pojan pysähtymään aloilleen. ”Olen pahoillani.”
”Mistä olet pahoillasi?” Renesmee kysyi ääni katkeillen. Hän halusi tietää, oliko Jared pahoillaan siitä, mitä oli Jacobille tapahtunut vai siitä, mitä tämä oli tehnyt tälle.
”Minun ei olisi pitänyt tulla.” Sanat olivat melkein kuiskaus, Renesmee laski katsettaan. ”Ness, en tiennyt-”
”En minäkään.” Renesmee pudisti päätään ja käski itsensä olla hiljaa. Hän ei saisi puhua kuin olisi syyttänyt Jaredia tapahtuneesta. Hän ei ollut varma, oliko tämä edes ollut osallisena siihen. Mutta niin hän oli ymmärtänyt äitinsä ja tätinsä puheista.
”Mitä?” Jared kysyi ja astui taas lähemmäs välittämättä tytön aiemmasta perääntymisestä. ”Sinä et tiennyt, että…?” Kysyvyys pinkoili hänen äänessään, hän ei ymmärtänyt.
”Unohda, Jared”, Renesmee kuiskasi heilauttaessaan hiuksensa kasvojensa eteen. Hän ei osannut kysyä kysymystä pojalta, josta oli niin kovasti välittänyt, vaikka halusi tietää vastauksen. Hän ei osannut, eikä uskaltanut. Hän pelkäsi vastausta. ”Miksi tulit?”
Renesmee nosti katsettaan ja antoi katseensa lipua Jaredissa, tämän ymmärtämättömissä kasvoissa, jotka näyttivät lempeiltä. Hän astui askeleen eteenpäin ja pyyhkäisi hiuksensa kasvoiltaan antaen itselleen paremman näkymän. Itkusta sumeat silmät eivät kuitenkaan antaneet hänen nähdä kirkkaasti, eikä pieni kipu sydämessä sallinut astua enempää eteenpäin.
Miksi tulit? Ja missä olit silloin, kun se tapahtui? Sinä… Renesmee pudisti itsekseen päätään ja räpäytteli silmiään estääkseen kyyneleet, jotka halusivat pusertua poskille. Hän tuli myöhässä kouluun sinä päivänä…
”Tulin, koska”, Jared havahdutti tytön ajatuksistaan tämän epäonnistuessa kyynelten pidättämisessä, ”halusin nähdä sinut.” Tämä nyökkäsi hitaasti ja näki huolen ripauksen pojan ilmeessä. ”Tiedän, ettei olisi pitänyt tulla, mutta halusin tietää, oletko kunnossa, koska sinusta ei ollut kuulunut mitään.”
Renesmee nyökkäsi jälleen ja pyyhki kyyneliä kasvoiltaan. Jaredin sanat kuulostivat niin vilpittömiltä ja rehellisiltä, että hän ei tiennyt enää, mitä luulla. Ei tämä olisi sanonut noita sanoja niin vilpittömästi, jos tämä olisi tehnyt jotain. Ei Jared olisi pystynyt.
Haluan kysyä, mutten uskalla vieläkään. En tiedä…
”Haluat varmaan, että lähden…”
”Niin… mutta-”
”Ness”, Jared astui lähemmäs Renesmeetä, joka yritti peruuttaa pystymättä, ”oletko vihainen minulle?”
Kysymys sai Renesmeen hämilleen, huolen raastamaan rinnassa. Jokin meni solmuun vatsassa ja sai epämiellyttävää aaltoilua aikaan, mikä näkyi kasvoilta. Hän puristi huuliaan tiukasti yhteen ja yritti kovasti estää kyyneleet, jotka väkisin puskivat itsensä poskille.
”Mistä… minä…”, hän mumisi, ”…olisin sinulle… vihainen?” Keho alkoi hitaasti täristä, kun kuvat Jaredista ja Jacob-sudesta metsässä pyörivät silmien edessä. Renesmee kietoi kätensä tiukasti ympärilleen ja roikotti päätään portaisiin perääntyen. ”Jared, jos olet tehnyt jotain… sano nyt! Minä… kuulin, kun…” Hänen jalkansa kolahtivat ensimmäiseen portaaseen ja kaatoivat hänet kolmannelle askelmalle istumaan. Hän ei pystyisi sanomaan enempää, hän ei haluaisi kuulla Jaredin suusta mitään. Hän halusi tämän lähtevän nyt heti.
Tämä on vaikeaa!
Käsi kosketti äkisti Renesmeen olkapäätä, ja viileät sormenpäät hipaisivat rauhoittavasti hiuksia. Hän värähti kosketuksesta, muttei paennut sitä, ei huitonut toisen kättä pois. Mutta hän mutisi huuliensa välistä, että halusi tämän menevän.
”Anteeksi”, Jaredin ääni kuiskasi tytön yläpuolelta, käsi katosi koskettamasta. Niin katosivat myös askeleet, jotka olivat kaikuneet eteisessä lopuksi ilmaan pyyhkiytyen.
Renesmee nosti päätään ja näki tyhjää, ei mitään seinän edessä. Enää ei ollut punertavaa oranssia, ei mustaa, ei kultaisia pisteitä huolessa hehkuen. Enää ei tuntunut kättä sukimassa hiuksia, ei näkynyt poikaa, joka oli vetänyt kaiken solmuun.
Jared…
Renesmee pudisti päätään ja keinutteli itseään edestakaisin. Kyyneleiden tulva alkoi tyrehtyä, ja silmät loistaa punertavina ja turvonneina. Solmu vatsassa löystyi, mutta aaltoili pahemmin aiheuttaen epävarmuutta, pelkoa. Pelkoa, joka takertui pikkuisilla kynsillään sydämeen.
***
Kyllä hän vielä tulee. Kuka muukaan sieltä tulisi selvittelemään asiaa? Ja pieni selvänäkijä on sokaistu suden avulla, joten… täydellistä.
Ikuisesti vihertävät kuuset olivat metsässä ainoita puita, jotka toivat väriä muuten niin harmaantuneeseen metsään. Useimpien puiden lehdet olivat kellastuneet ja vaipuneet jo maahan, osa lehdistä oli muuttunut punertavanruskeiksi ja maalannut harmaantunutta metsää värikkäämmäksi omalla tavallaan. Mutta olipa pudonnut lehti sitten minkä värinen tahansa, se tarrasi tiukasti kosteaan kengänpohjaan liukastaen nopeita askelia.
Becky, hidasta nyt vähän. Ei sinulla ole minnekään kiire.
Ole sinä hiljaa ja anna minun olla.
Mikäs nyt on? Alkaako nyt kaduttaa kaikki se, mitä olet tehnyt?
Rebecca hidasti vauhtiaan ja pysähtyi suurelle harmaalle kivelle, joka oli sammaloitunut. Hän pudisti päätään itsekseen ja sipaisi lyhyet hiuksensa korvan taa. Ei häntä kaduttanut, ei ainakaan kauheasti. Hän tiesi epäonnistuneensa aiemmin ja tiesi, että nytkin voisi käydä niin, mutta toivoi hänen teollaan olevan seurauksia, jotka miellyttäisivät häntä itseään.
Jos Edward kerta puhui totta ollessasi ihminen, hän saattaisi hyvinkin vaipua luoksesi ja tahtoosi. Jos hän kerta ihan oikeasti puhui totta siitä, että vedit häntä puoleesi.
Siitä on lähes sata vuotta, Rebecca huokaisi, mutta minä en ole vielä luovuttanut. Luovutan, jos hän torjuu minut nyt.
Ai luovutat, vai? ääni naurahti hiljaa. Enpä usko, Becky. Olet niin koukussa Edwardin havitteluun, ettet pääse siitä ikinä irti.
Rebecca tuhahti hiljaa itsekseen ja lähti jälleen liikkeelle mustat tennarit punaruskeiden lehtien koristelemana. Hän ei jaksanut kuunnella enempää ääntä, joka ärsytti häntä toisinaan liikaakin ja yllytti tekemään asioita, jotka hän oli hitaasti alkanut ymmärtää huonoiksi. Dominicin käynti hänen luonaan oli valottanut hänen sekavia ajatuksiaan ja saanut hänet pohtimaan, että tämän jälkeen ei välttämättä olisi mitään järkeä juosta Edwardin perässä. Jos Edward vain torjuisi häntä koko ajan, ja hän jatkaisi yrittämistä, hän vain tuhlaisi aikaansa.
Mutta tämä yksi mahdollisuus on vielä käyttämättä. Tämä, jonka takia minä kävin Jacobin kimppuun. Jos nytkin epäonnistun, lopetan. Minä lopetan, vaikka olen havitellut Edwardia ihmisajoista asti. Rebecca sulki silmänsä ja antoi itsensä hidastaa vauhtia hieman, jottei törmäisi mihinkään. Kaikkihan häntä katselivat ja katselevat edelleen. Niin…
Lupaus lopettamisesta tuntui hivenen kaukaiselta ja oudolta, kun Rebecca mietti kaikkea tekemäänsä. Hän kuitenkin yritti sanoa itselleen, että se olisi parhainta, ettei hän saavuttaisi kuitenkaan mitään keksimällä lisää keinoja saada Edward itselleen. Edward kun vain torjui ja torjui, heitti palloa koko ajan takaisin hänelle entistä enemmän kierrettä heitossa mukana. Ja nyt oli saapumassa se hetki, kun hän ei saisikaan palloa kiinni, vaan häviäisi ja kohtaisi rangaistuksen. Mutta jos hän jättäisi nappaamatta pallon, voisiko hän pelastua rangaistukselta?
Metsä harveni ja tasaisempi viheriö, joka oli saanut rusehtavaa väriä, aukeni Rebeccan silmien edessä. Vaalea kivitalo häilyi lyhyen matkan päässä, joten jalat nopeuttivat vauhtiaan juostakseen nopeammin ojalle, jonka yli ne kevyesti ponnistivat. Hiekka rahisi tennarien alla vampyyrin laskeutuessa ketterästi hiekalle, tarkkojen kultaisten silmien huomatessa liikettä talon luona. Koputusta. Yönmustat hiukset. Väljä ruskea takki.
Dominic.
Rebecca jähmettyi paikoilleen tuijottamaan tummahiuksista poikaa, joka jatkoi ovella norkoilua. Mitä Dominic täällä teki? Halusiko tämä puhua, setviä asiat selviksi? Vai oliko tämä tullut vain haukkumaan hänet vai ei laisinkaan hänen takiaan?
Ovi aukeni viimein, mustahiuksinen nainen kurkisti ulos. Se oli Caroline, joka näytti puhuvan Dominicille ja osoittavan sitten Rebeccan suuntaan, metsään. Kummankin vampyyrin katse kääntyi terävästi metsään, eikä kummaltakaan tuntunut jäävän huomaamatta punatukkainen vampyyri, joka silmät selällään tarkkaili heitä.
Mene, Becky. Haluat kuitenkin.
”Rebecca! Dominicilla on sinulle asiaa!”
Carolinen ääni kutsui Rebeccaa, joka nosti jalkaa toisen eteen ja asteli pian pikaista vauhtia kohti taloa. Tuulenpuuska puhalsi äkkiä hänen kasvojaan vasten kuin protestoiden, eikä äänikään osannut olla hiljaa. Se kiivaasti maalaili hänen mieleensä kuvia, joissa Dominic haukkui hänet, mutta hänen mielestään se ei voinut millään olla muuta kuin äänen typerää harhaluuloa. Mutta Rebecca oli väärässä ja pahasti, ääni taasen oikeassa.
Rebeccan käsi laskeutui kuistin kaiteelle hänen noustessa pari porrasaskelmaa. Dominic ei katsonut häntä, eikä tämän olemus näyttänyt taikka tuntunut lempeältä. Pojasta huokui vihaisuutta ja katkeruutta, turhautumista. Kaikki ne tunteet välittyivät ilmassa väreinä Rebeccan luo ja saivat äänen ilkkumaan hänen mielessään.
Turpa kiinni!
Tytön selkä nojautui kuistin kattoa pystyssä pitelevää puista pylvästä vasten Carolinen vilkaistessa huolen pilke silmissään heitä kumpaakin. Tämä kuitenkin poistui vähin äänin ja antoi kaksikolle omaa tilaa ja rauhaa, jonka rikkoutuminen leijaili Dominicin ja Rebeccan välillä. Tiukka jännite tuntui tahmaiselta kuin siirappi, eikä antanut varaa väärille liikkeille.
Ei vaikuta hyvältä, Becky…
”Nic.”
Dominic kääntyi katsomaan Rebeccaa ja vaihtoa painoa jalalta toiselle. Tummanruskeat silmät olivat tummuneet entisestään melkein mustiksi ja lainehtivat nyt tunteiden myrskyssä. ”Mitä sinun päässäsi oikein liikkuu? Olet tainnut seota lopullisesti!” Huulet sylkivät sanat suustaan kuin terävät tikarit, jotka kiinnittivät Rebeccan aloilleen. Ystävällistä kohtelua ei näyttänyt olevan tulossa. ”Eikö sinulla ole mitään sanottavaa? Eikö?”
Rebecca katseli Dominicin tummuneita silmiä ja kietoi kätensä puuskaan. Hän ei tiennyt, mitä sanoa, mutta aavisteli tietävänsä, mistä tämä puhui. ”Ei.” Olisi parempi pelata varman päälle ja olla puhumatta totta. ”En tajua, miksi tulet syyttelemään minua jostain, mitä olen ilmeisesti tehnyt. En vain nyt anteeksi keksi mitään, mitä olisin-”
”Älä selitä. Lucrezia kertoi, että Jacob oli löydetty haavoittuneena ja että sinua epäillään teosta”, Dominic kertoi ja sai Rebeccan värähtämään. Cullenit olivat siis tajunneet? He epäilivät suoraan häntä? Tietenkin.
Taitaa suunnitelmasi rapistua pahasti kasaan, Becky.
”Ja tiedätkö, mitä minä muistin?” Dominic kysyi äänessään puhdasta katkeruutta. ”Muistin Jaredin paidan repaleisena keittiönpöydällä, kun kävin luonasi. Yrititkö lavastaa hänet syylliseksi? Yrititkö lavastaa suku-”
”Minä en ole yrittänyt lavastaa ketään!” Puolustuskannalle olisi lähettävä, antautuminen ei olisi vaihtoehto. Jos Cullenit vain epäilivät, eikä heillä olisi todisteita, itsensä puolustaminen olisi ainoa asia, jonka Rebecca voisi tehdä. ”Jared on veljeni poika!”
”Vaikka hän olisi veljesi, et välittäisi!”
Rebecca astahti eteenpäin ja kohtasi kunnolla Dominicin ilmiselvän vihan. ”Kuinka voit sanoa noin? Hän on elänyt kanssani kuusikymmentäkolme vuotta, ja minä olen aina ottanut hänet huomioon! En ehkä viime aikojen tempauksissani, mutten tekisi hänelle mitään sellaista, mistä minua nyt syytät!”
Sanat soljuivat tytön huulilta vahvoina, täynnä tarkoitusta. Hän todella tarkoitti sitä ja halusi tarkoittaa, mutta tiesi, että viimeisimmät sanat ontuivat hieman, eivät olleet niin puhtaita. Huomaisiko Dominic sen? Huomaisiko tämä epäpuhtauden, lian?
Sinähän olet hyvä, Becky!
Dominicin leuka kiristyi Rebeccan uppoutuessa syvänmustiin silmiin, jotka häntä tarkastelivat. Poika oli niin kireä, ei laisinkaan sellainen kuin hän oli tottunut tämän olevan. Uusi puoli oli kuoriutunut esiin, hämmennyttänyt hänet pahemman kerran.
”Jared on aina kunnioittanut sinua ja pitänyt isosiskonaan”, Dominic sanoi ääni nyt hiljaisena. ”Vaikka hän ehkä sinun mielestäsi on tahallaan ärsyttänyt sinua, ehkä tehnyt jotain pientä sinulle, mistä et ole pitänyt, silti sinä olet hänelle tärkeä. Ja nyt kun Cullenit palasivat elämääsi, olet näyttänyt hänelle uuden puolen itsestäsi. Luuletko, että hän on jaksanut kunnioittaa sinua viime aikoina?”
”Puhut kuin olisit tietävinäsi, mitä hän ajattelee, mutta sinä et tunne häntä, kuten minä”, Rebecca totesi. Dominic hämmensi häntä lisää sanoillaan Jaredista, hän ei meinannut löytää sopivia sanoja suuhunsa.
”Olet väärässä. Taidan tuntea hänet paremmin kuin sinä. Hän ei puhu kauheasti asioistaan, mutta silloin tällöin heittää muutaman sanan suuntaani kuin koukun, johon odottaa minun tarttuvan, jotta hän voisi puhua. Jotta minä heittäisin häntä kysymyksillä, joihin vastata. Jotta hän voisi kertoa edes jotain ja avautua. Hän oli vain 16 muuttuessaan, yrittäisit ymmärtää häntä.”
Tytön hämmentyneisyyttä kielivä katse kääntyi pois pojasta, joka oli ajanut hänet jälleen kerran henkisesti nurkkaan. Murenisiko hänen salailuyrityksensä tähän? Murenisiko hän pojan edessä kuin heikosti rakennettu muuri, repisikö tämä hänet kahtia kuin piirustuksen, josta kukaan ei saanut selvää? Turruttaisiko tämä hänen huulensa, jotka olivat tottuneet sylkemään valheita, punomaan tiheää mustaa verkkoa kaiken ympärille?
Ei, Becky. Sinä kestät tämän, hän vain painostaa henkisesti. Olet vahvempi kuin hän, työnnä itsesi pois nurkasta, ole vahvempi! Ole se, joka voittaa, ole se, joka tietää, mitä tehdä.
Silmät suuntautuivat taivaalle, jonka sini oli sekoittunut punaiseen muodostaen hempeää violettia. Jos henkinen muuri oli sortumassa, olisiko pelastusta olemassa? Löytyisikö jotakin… löytyisikö jokin tai joku, joka estäisi sen sortumisen?
Älä ole se, joka häviää.
A/N: Mm, loppua olisi voinut jatkaa, mutta musta tuntui, että se olisi ihan hyvä jättää tähän, jotta sitten ei oo varmuutta, että pettääkö Beccan muuri vai ei ja ja... :) Kommentteja otan ilomielin vastaan!
-
Ihana luku <33
Toivottavasti tulee lisää jatkoa :)
Tää on tosi hyvä ficci :D :-*
-
antsi, kiitos kommentistasi :) Kyllä jatkoa tulee, tässä on ollut aika pitkä tauko vain.
Purriainen, aina ei huomaa kaikkea :D Dominic yrittää ottaa selvää Beccan aikeista, hän on selvästi lopen kyllästynyt koko naiseen. Kiitos paljon kommentistasi :D Huomasin kyllä ja on aina vain mukavaa huomata, että oma teksti herättää tunteita toisissa. Niin sitä jatkoa tulee tässä toivottavasti lähiaikoina. Miulla oli piiiitkä tauko Finistä (josta en ilmoitellut mitään :/), mutta nyt olen taas back!
Eli jatkoa tulossa! Kirjoitan tämän ficin loppuun, vaikka mikä olisi. En tätä jätä missään nimessä tähän! Toivotaan, että nyt lomalla tulisi seuraava luku, jota olen aloitellut ;)
-
Tässäkään luvussa ei päästä kauheasti etiäpäin, mutta ensi luvussa sekin asia korjaantuu, koska silloinpahan pistän tapahtumaan! Eli tässä vielä on vähän pohtimista ja totuuden kalastelua ja sellaista. Renesmee angstia myös, sitä oli niin kiva kirjoittaa ;D
Ja pahoittelen kovasti taukoani, jonka aikana en edes ilmoittanut olevani tauolla! Ensi kerralla koetan varoittaa/nyt kirjoitella lukuja varastoon, jos vain onnistun :) Olkaapas hyvät:
Luku 26 - Totuutta etsimässä
”Myönnä pois, sinä yritit lavastaa hänet.”
Ääni sylki syytöksiä, jotka iskeytyivät Rebeccan kasvoja vasten kuin muurinmurtajat horjuttaen hänen valmiuttaan iskeä takaisin. Äskeiset syyttelevät sanat olivat saaneet hänen henkisen muurinsa tiilit rapistumaan pala palalta, perustukset lahoamaan kuin huonosti rakennetussa talossa. Eikä se syvä, musta katse auttanut rapisevaa tyhjyyttä hänen sisällään. Se raastoi tavalla, jota Rebecca ei ollut ennen kokenut. Se raastoi syvältä pinnan alta, suoraan ytimestä ja repi auki salaisuudet, temput ja haavat. Hän perääntyi askeleen.
”Minä”, Rebecca laski katseensa Dominicin tummiin silmiin ja henkäisi syvään, ”en ole yrittänyt lavastaa ketään.” Hän keräsi murusia muuristaan ja kasasi turvaseinäänsä ehjäksi. Hän ei luovuttaisi nyt. ”Haluat vain syyttää minua kaikesta, koska olet yhä katkera ja vihainen sen takia, mitä tein. Antaisit jo olla.”
”Ei.” Dominic otti askeleen eteenpäin ja pakotti punatukkaisen tytön nojautumaan kuistin puista pylvästä vasten. ”Se ei liity tähän mitenkään! Vain se liittyy, että sinä menit liian pitkälle ottamalla Jaredin tähän mukaan.”
Rebecca pudisti päätään ja yritti huomaamattomasti vältellä pojan katsetta, joka porautui häneen leimuavana. Hänet oli ahdistettu tiukkaan paikkaan fyysisesti, muttei antaisi niin käydä henkisesti. Ei enää. ”En ymmärrä sinua. Minä en ikinä sotkisi Jaredia tähän mukaan! Hänellä on tarpeeksi hankalaa Renesmeen ja sen suden takia, enkä pahentaisi hänen tilannettaan. Olet täysin hakoteillä! Te kaikki olette.”
Rebecca loi nopean katseen tummaan poikaan, tämä näytti yhä kireältä ja yhtä syyttävältä kuin hetkiä aiemmin. Eikö tämä ikinä uskoisi häntä tai jättäisi rauhaan tässä asiassa? Joutuisiko hän latelemaan valheita, kietomaan tämän sanoihinsa yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes viimein tämä ei pyristelisi enää vastaan?
Sinun täytyy jaksaa, Becky. Et voi luovuttaa ja antaa toisten voittaa. Jatka valehtelua, välttelyä ja syytä häntä jostain. Iske takaisin.
Tyttö kokosi itsensä kokonaan ja vei katseensa pois pojasta livahtaessaan tämän ja pylvään välistä. Aikomus karata kauemmas, ottaa fyysistä etäisyyttä meni pieleen, pojan käsi tarttui nopeasti hänen omaansa ja vetäisi hänet lähelleen. Kaksi kylmää, jännittynyttä kehoa painautui toisiaan vasten tiukasti, ja silmät säkenöivät.
”Nyt tiedän, mistä kiikastaa.” Kuiskaus livahti Rebeccan raollaan olevilta huulilta. Hän ei olisi halunnut kääntyä tämän aiheen puoleen, ottaa tätä avukseen, mutta hänen oli pakko. Muuta keinoa hän ei nähnyt. ”Sinä rakastat minua yhä ja haluat olla varma siitä, etten ole tehnyt mitään typerää. Sinä sanoit kaipaavasi minua aina, tekisinpä mitä tahansa… Ja nyt osoitat sen tavalla, joka ei ole osa sinua.”
Hän nosti hitaasti vapaata kättään ja sipaisi pojan sileää poskea. Hyvin pieni lämmin ailahdus lennähti läpi jäisen sydämen, katseet kohtasivat kokonaisina. Tummassa välähti valoa ja hiven lämpöä, mutta kokonaan se ei muuttunut.
”Älä yritä…”, Dominic sanoi hiljaa, ääni tiukaksi pingotettuna. Hänen kätensä tarttui Rebeccan omaan ja vei sen pois hänen kasvoiltaan. Otetta hän ei kuitenkaan päästänyt lipumaan pois. ”Tiedät, miksi käyttäydyn näin eikä ainoa syy ole se, että olen entistä pettyneempi sinuun. Minä olen pettyneen lisäksi kyllästynyt erittäin pahasti.” Käsi päästi tytön käden irti. ”Etkö tosiaan koskaan opi? Moniako vastoinkäymisiä sinun täytyy kokea, jotta opit puhumaan totta ja käyttäytymään toisia kohtaan kunnolla?”
Rebecca ymmärsi sanat kuultuaan, että aiheen kääntö muualle oli epäonnistunut. Dominic ei ilmeisesti antaisi periksi, vaikka hän kuinka yrittäisi kääntää heidän keskustelunsa suunnan muualle joko vihjaten tai lirkutellen. Mutta hän ei vieläkään aikonut hävitä.
”Menetit ihmisyytesi, menetit minut, menetit luottamuksen jälleen kerran Culleneihin ja minuun ja olet taatusti menettänyt sen Jarediin ja ehkä jopa Carolineen ja Adamiin. Kaikki tuntuvat vihaavan sinua, mutta se fakta ei näytä kiinnostavat sinua tippaakaan, ei edes hetkauttavan. Mitä muuta sinulle täytyy tapahtua, että tajuat?” Dominicin katse oli nyt polttelevampi, pistelevämpi. Poika ajoi Rebeccan jälleen pylvästä vasten ja nyt myös henkisesti. Sanat tunkeutuivat väkisin tytön ihon läpi ja halkoivat mustaa seittiä rinnassa. Mureneminen alkoi jälleen. ”Kerro minulle, Rebecca. Mitä muuta sinun täytyy käydä läpi, jotta lopettaisit muiden elämien pilaamisen?” Pojan kädet nousivat tytön olkapäille, katse laskeutui tämän oman tasolle. ”Kerro!”
Ei, Becky. Älä nyt luovuta!
Rebecca pukkasi Dominicin kauemmas molemmilla käsillään ja aikoi karata tältä, mutta hän oli liian hidas. Kaksi vahvaa kättä kietoutui hänen ympärilleen lukiten hänen kätensä kylkiä vasten tiukasti. Ote tuntui lukolta, lujalta ja rikkoutumattomalta, eikä rimpuilu auttanut yhtään. Ote oli kuin käärme, joka kiertyi entistä tiukemmin hänen ympärilleen hänen vääntelehtiessään. Rebecca ei voinut tehdä mitään.
”Kerro. Kerro mikä saa sinut ymmärtämään.”
Rebecca pudisti päätään ja yritti vielä riuhtoa itseään irti suojamuurin romahtaessa rauhassa. Miksi Dominicin piti tuntea hänet? Miksi tämän piti osata iskeä häntä oikeilla asioilla? Miksi hänen täytyi murentua juuri tämän edessä? Johtuiko se siitä, että hän yhä välitti?
Olisit päästänyt Nicistä irti aikoja sitten. Nyt se kostautuu sinulle. Kohta sinä makaat maassa ja kuiskit kaikki salaisuutesi hänelle.
Ei, niin ei käy. Niin ei käy! Minä olen tarpeeksi vahva. Olen…
Becky, Becky, Becky, olet niin ihana, kun jaksat uskoa itseesi. Mutta uskomisen lisäksi voisit tehdäkin jotain. Älä anna Nicin hallita tilannetta.
”Rebecca, kerro!”
Dominic painoi Rebeccan kuistin kaidetta vasten heidän molempien yhtäkkiä kuullessa moottorin jylläävän äänen. Katseet käännähtivät yhtä aikaa tielle, joka johti pihalle, ja he äkkäsivät mustan Audin, joka suorastaan kiisi pitkin pihaa paikalleen. Rebeccan silmät seurasivat kuskin liikkeitä, oven avautumista ja tämän nousemista ulos autosta. Pettynyt, kiistatta surullinen ilme häilyi hänen silmiensä edessä punatukkaisen pojan astellessa raskain askelin kohti heitä. Isku muuriin, tiilenpalaset palaset repivät seittiä.
Olet niin kuollut, Becky.
***
Tuuli puhalsi kylmästi, lämmintä ihoa nipistellen ja kohosi taivaisiin puiden latvoja heilutellen. Lähes lehdettömät oksat eivät kahisseet, veden hiljainen liplatus täytti korvat. Laiturin laudat narahtelivat askeleista, jotka pysähtyivät sen päähän, veden äärelle. Tuuli kietoi nuoren tytön viittaansa tämän sulkiessa silmänsä, laskeutuessa polvilleen puiselle laiturille. Hän vaipui kerälle ja kellahti kyljelleen käsi veteen heilahtaen. Pienenpienet aallot hellivät sormenpäitä, hipoivat kämmentä ja kämmenselkää silkkisellä kosketuksella.
Jake… Renesmee puristi huulensa tiukasti yhteen ja ajelehti tunnemyrskyssä, joka aaltoili aaltojen lailla hänen sisällään. Epävarmuutta ja halua tietää. Hän avasi silmänsä. Miksi he häätivät minut pois Jaken luota? Mikseivät he kertoneet mitään?
Tyttö käännähti selälleen ja upotti toisenkin kätensä veteen. Jaredin lähdettyä hän oli yrittänyt koota itsensä kasaan ja palata Jacobin luo, mutta Carlisle ei ollut päästänyt. Rosalie ja Alice olivat pitäneet tytön poissa huoneesta, jonne Carlisle oli laskenut vain Edwardin, ei ketään muita. Huoli Jacobista oli kasvanut suuremmaksi kuin Jaredin syyllisyydestä huolehtiminen, ja Renesmeen oli täytynyt saada ilmaa, aikaa itselleen. Ja laituri oli siihen juuri täydellinen paikka.
Silmät sulkeutuivat uudestaan kyynelten rikkoessa niiden tiellä olevat heikot padot. Tuuli laskeutui lentämään Renesmeen ylitse, kääntämään kyynelten tiet ja rauhoittamaan tyttöä, joka ei tiennyt, mitä odottaa, mitä tehdä. Vellovalla epävarmuudella oli ylivalta kaikesta hänen sisimmässään, eikä hän nyt halunnut muuta kuin eroon siitä. Mutta ainoa keino oli hyödytön, kukaan ei kertoisi hänelle mitään.
He eivät ymmärrä. Oloni on entistä pahempi, mutta jos tietäisin, minun olisi helpompi olla.
Renesmee nosti kätensä vedestä ja kietoi ne rinnalleen puuskaan. Selkänsä hän käänsi lakastuneelle kaislikolle ja tunsi kylmät vesipisarat kasvoillaan lämpimien kyynelien seurassa. Niin rauhoittavaa ja lohduttavaa, siltä se tuntui. Hän halusi tuntea sen koko kehollaan, tuntea viileiden aaltojen sivelevän hänen ihonsa kaaria ja sileää pintaa. Hän halusi laskeutua veteen ja pulahtaa sen alle yhdeksi pieneksi hetkeksi rauhoittaakseen itsensä tyystin, unohtaakseen kaiken mieltä vaivaavan. Renesmee tiesi ajatuksen olevan kaikkea muuta kuin hyvä, mutta hän ei pystynyt estämäänkään itseään noustessaan istumaan, käsien ojentuessa kohti kenkiä. Sormet tarrasivat valkoisiin naruihin ja vetivät. Rusetit avautuivat.
Tyttö kokosi vaatteensa yhdeksi mytyksi kenkiensä viereen laiturin päähän ja katseli tummana liplattelevaa vettä. Ainoastaan alusvaatteet päällään hän kyykistyi laiturin reunalle ja kosketti sormenpäillään veden pintaa. Kylmää, nipistelevää. Uskaliaasti hän laski oikean jalkansa veteen ja vasemman heti perässä. Vesi kipristeli iholla, sai sen kananlihalle ja tytön värisemään kylmyydestä käsien puristaessa laiturin puista reunaa. Hidas lasku kolmeen ja hän päästi irti, pudottautui veden alle kylmään kammioon.
Viileys ympäröi Renesmeen välittömästi ja kietoi liukkaat näppinsä hänen käsivarsiinsa ja reisiinsä. Hän ei välittänyt potkia itseään pinnalle vaan antoi kehonsa laskeutua, kunnes tunsi pohjahiekan selvästi jalkojensa alla. Vesi teki tehtävänsä, kuten hän oli toivonutkin, se huuhtoi mielen tyhjäksi ja vei pahat tuntemukset virran mukana, helpotti mielettömästi. Aiemmin kysymyksiä täynnä ollut mieli oli nyt rauhallinen ja hiljainen, eikä kyyneliä voinut tuntea. Hän ei ollut edes varma, itkikö hän yhä.
Ruskeat hiukset liimautuivat tytön kasvoihin hämähäkinseitin lailla hänen potkaistua itsensä pintaan. Kädet haparoivat kohti laiturin reunaa ja tarttuivat siihen tiukasti, mutta hän ei vetänyt itseään ylös. Renesmee tärisi tuulen lävistäessä hänen vartalonsa, kuljettaessa vesipisaroita ihoa pitkin. Ainoa lämmin asia oli tyrehtymättömät kyyneleet.
Ei se auta… Se on vain hetkellistä!
Renesmee kapusi takaisin laiturille ja nosti jalkansa koukkuun painaen päänsä polviaan vasten. Hän tunsi rinnassa sykkivän sydämensä lyönnit ja palaavan pahan olon. Mikään ei estänyt kysymyksiä poukkoilemasta tytön ajatuksissa, eikä laineita iskemästä herkimpiin kohtiin.
Menen kotiin. Menen kotiin enkä luovuta ennen kuin he kertovat jotain. Renesmee vetäisi paidan päälleen, kangas liimautui kiinni hänen kosteaan ihoonsa. Ihan sama, mitä tekosyitä he keksivät. En ole mikään pikkulapsi, jota pitää koko ajan suojella. Pystyn käsittelemään tätä asiaa. Heidän on aika tajuta se.
***
Jared seisahtui kuistin rappusille ja naulitsi katseensa Dominiciin, joka piteli Rebeccasta kiinni kuin rikollisesta. Punapäinen tyttö vältteli hänen katsettaan kasvonsa ilmeessä, joka kertoi tämän pakenevan jotain. Jared hymähti hiljaa ja puristi huulensa yhteen muistaessaan Rosalien sanat. Hän ei saisi sanoa Rebeccalle mitään siitä, että he epäilivät häntä, mutta voisiko hän olla hiljaa tässä tilanteessa? Tilanteessa, joka koski hänenkin elämäänsä.
”Näytättepä te ystävällisiltä toisianne kohtaan”, Jared tuumasi melkein pilkallisesti naurahtaen. Hyvä tuuli ei ollut hänen osanaan tänään, se oli muuttunut pahaksi ja siemauksen katkeraksi.
”Tulin puhumaan hänen kanssaan”, Dominic kertoi vilkaisten Rebeccaa, joka oli lopettanut riuhtomisen, ”en muuten olisi täällä.”
”No puhukaa sitten, en häiritse enempää.” Jaredista tuntui, että olisi parempi poistua Rebeccan näkyviltä. Hän ei ollut vielä kunnolla käsitellyt sitä, mitä oli kuullut, mutta tiesi, että jossain vaiheessa kysyisi Rebeccalta suoraan asiasta. Ehkä jopa ennen kuin Cullenit tekisivät mitään.
”Älä mene, asia koskee sinuakin.” Jared seisahtui ulko-oven eteen kätensä sen kahvalla ja vieritti katseensa Dominiciin. Tämä työnsi Rebeccan heidän väliinsä ja pyysi tyttöä kertomaan, mitä oli tehnyt. Rebecca ei päästänyt sanaakaan suustaan eikä luonut katsettaan kumpaankaan poikaan. ”On parempi, että sinä kerrot ihan itse, Rebecca.”
”Mitä hän on muka tehnyt?” Jared kysyi kuin ei olisi aavistanut mitään. Sanoissa oli kuitenkin hapan sivumaku, jonka Dominic huomasi.
”Tiedät varmasti, mitä Jacobille on käynyt”, tumma poika sanoi, Jared nyökkäsi, ”mutta et ole kuullut, ketä Cullenit epäilevät syylliseksi?”
Dominicin katse tuntui Jaredista kysyvän polttelevalta, aivan kuin tämä olisi yrittänyt noukkia totuuksia hänestä irti. Ja hän tiesi, että hänen olisi pitänyt kertoa totuus, paljastaa tietävänsä, ketä Cullenit epäilivät, mutta Rosalie oli pyytänyt häntä pitämään suunsa kiinni. Mutta jos Dominic tiesi siitä ja oli kysellyt Rebeccalta, tämähän jo tiesi. Olisiko sillä enää mitään väliä valehtelisiko hän vai ei?
”Häntäkö”, Jared loi katseensa Rebeccaan, ”he epäilevät?” Hän huomasi punapäisen tytön vilkaisevan häntä silmäkulmastaan toivonmurunen kultaisissa silmissä. ”Miksi Rebecca olisi tehnyt jotain Jacobille? Enkö esimerkiksi minä ole paljon parempi epäilyn kohde?” Kyllähän se niin oli, hän olisi ollut juuri sopiva epäilty. Hänellä oli jotain meneillään Renesmeen kanssa, Jacob vihasi häntä, ja he olivat ottaneet yhteen joitakin kertoja tämän toimesta. Mutta Jared tiesi, ettei olisi pystynyt käymään Renesmeen rakkaan kimppuun, niin tiesi varmasti Dominickin ja ehkä muutama muukin.
”Jared, me tiedämme, ettet olisi niin tyhmä. Olisit voinut tehdä mitä tahansa missä vaiheessa vain, mutta et ole toiminut kuin tätisi.” Dominic päästi Rebeccasta viimein irti, tämä ei yrittänyt paeta. ”Oletko oikeasti sitä mieltä, ettei hän ole tehnyt mitään?”
Punatukkainen poika nyökkäsi epäröimättä piirun vertaakaan. ”Rebecca on tehnyt paljon vääriä asioita, mutta se ei tarkoita, että kaikki olisi hänen syytään. Jätä hänet rauhaan.”
Sanat pääsivät pojan suusta liian kärkkäinä, hitusen turhautuneina. Häntä inhotti valehdella Dominicille, joka oli aina ollut hänelle kuin isoveli ja jolle hän oli aina ollut rehellinen. Eikä ollut helppoa pitää tätinsä puolia, jonka hän melkein saattoi leimata syylliseksi siihen, mitä Jacobille oli tapahtunut. Jared pyöriskeli turhautuneisuuden jauhoissa eikä kysynyt lupaa poistumiseen. Käsi avasi ulko-oven lähes riuhtaisten, ja poika työnsi sen jalallaan kiinni kuullen Dominicin äänen, muttei sanoja.
Olisi vain pitänyt sanoa, että tiedän ja että se vaikuttaa mahdolliselta, koska Rebecca on sellainen. Jared kapusi narisevat portaat yläkertaan ja heittäytyi huoneessaan sohvalleen silmänsä kiinni painaen. Nicille täytyy kertoa totuus jossain vaiheessa, vielä tänään. Ja Culleneitakin kai olisi hyvä varoittaa siitä, että Rebecca tietää.
Poika kääntyi oikealle kyljelleen ja huokaisi hiljaa pyyhkiessään asian mielestään. Uusi asia nousi kuitenkin heti pintaan. Renesmee. Tyttö ja tytön surulliset, itkun kastelemat kasvot olivat palaneet hänen mielensä sopukoihin. Ja lohduton käytös… Jared pudisti päätään.
On parempi, että pysyttelen poissa kuvioista enkä edes yritä mennä tapaamaan häntä. Hänen on parempi antaa olla Jacobin kanssa. Hän rakastaa tätä, ja tämä tarvitsee häntä.
Hän painui selälleen antaen katseensa luisua kattoon. Muistot hyökyivät aallon lailla hänen ylitseen raivokkaasti, nopeasti kuvia väläytellen. Suudelmat, hellyys, hetket tällä sohvalla… Jared karisti muistot luotaan ja huokaisi jälleen.
Mihin olenkaan sotkeutunut?
***
”Missä sinä olet ollut?”
Bella ryntäsi tyttärensä luo välittömästi tämän astuessa sisään talon ulko-ovista vaatteet kosteina, tukka märkänä. Tyttö karkasi äitinsä syleilystä ja suuntasi suoraan portaisiin välittämättä tämän huolestuneista kysymyksistä. Miksi hän oli märkä? Missä hän oli ollut? Oliko jotain sattunut?
”Nessie!”
Renesmee seisahtui portaiden yläpäähän ja kääntyi katsomaan äitiään. ”Pulahdin veteen, olin laiturilla ja mitään ei ole sattunut. Haluan vain kuivat vaatteet päälleni, mutta ensin menen katsomaan Jakea ja saamaan vastauksia kysymyksiini.” Hän oli kääntymässä, mutta Bella tarttui hänen käteensä pysäyttäen hänet siihen paikkaan. ”Äiti.”
”Nessie, et voi mennä vielä. Vaihda ensin kuiviin vaatteisiin, katsotaan sitten, mitä Carlisle sanoo.”
”Ei”, Renesmee riuhtaisi itsensä irti, ”minä en odota enempää. Haluan tietää, mitä Jakelle on tapahtunut. Haluan tietää, miksi Carlisle hääti minut pois huoneesta! Kestän kyllä totuuden, oli se sitten mitä tahansa.”
Renesmee ei jäänyt kuuntelemaan äitiään vaan suuntasi huoneeseen, jossa Jacob lepäsi. Yllättäen hänestä oli alkanut tuntua vahvalta, että hän saisi muut ymmärtämään, ettei häntä tarvitsisi pitää piilossa maailman pahuudelta. Mutta oven avatessaan ja huoneeseen astuessaan vahvuus karkasi kirkaisuna, ja patoutunut paha olo vapautui jalkojen pettämisenä. Kädet tarttuivat häneen ja yrittivät viedä häntä pois, mutta hän ei sallinut, ei, vaikka näky teki kipeää.
”Ei. Ei, ei, ei! Laskekaa minut alas! Jake!”
”Sinä et saa olla täällä”, Edward mutisi tyttärensä korvaan tämän vastustellessa ankarasti. Hän laski tytön käytävälle ja esteli tätä menemästä takaisin. ”Miksi vaatteesi ovat märät?”
”Päästä minut takaisin! Haluan Jaken luo! Päästä!” Renesmee riuhtoi itseään irti, hakkasi käsillään isänsä rintaa ja yritti saada otteen ovenkahvasta, mutta turhaan. Edward oli häntä vahvempi ja piti hänet poissa huoneesta, jossa Jacob oli maannut sängyllä mahallaan, Carlisle hoitamassa karmivan näköisiä haavoja. Pitkiä ja punaisia. ”Päästä…”
”Edward, anna hänen mennä sinne.”
Se oli Rosalie, joka asteli toisesta huoneesta esiin Emmett vierellään. Renesmeen katse singahti heihin kiitollisena, mutta Edward ei reagoinut sanoihin hänen toivomalla tavalla. Tämä esteli häntä yhä.
”Koira varmasti haluaisi Nessien olevan siellä. Mitä haittakaan siitä on, jos tyttö vain istuu sängyn reunalla?” Rosalie kysyi.
”Carlisle toivoi, että saisi tehdä työnsä rauhassa”, Bella totesi puolustelevaan sävyyn, ”mutta toisaalta, jos olisin Nessien tilanteessa, niin haluaisin itsekin olla siellä.”
”Niin, Edward. Kysy Carlislelta, voiko Nessie mennä sinne.”
Rosalien kehotus ihme ja kumma kyllä tepsi, ja Edward raotti huoneen ovea huikaten kysymyksen Carlislelle. Sananvaihto kesti hetken, Edward nyökkäsi hyväksyvästi tyttärensä suuntaan ja päästi tämän menemään. Hymyä tyttö ei kasvoilleen pystynyt loihtimaan, mutta kiitollisen katseen hän soi isälleen sekä Carlislelle, joka teki työtä hiljaisena. Renesmee ei kysynyt mitään, ei puhunut sanaakaan, vaan asteli kevyin askelin sängyn viertä pitkin Jacobin luo ja tarttui tämän käteen varovaisesti. Sormet puristuivat hänen omiensa ympärille ja antoivat toivoa parantumisesta ja selviämisestä. Renesmee lankesi polvilleen sängyn viereen ja painoi lämpimän käden poskeaan vasten unohtaen kaikki ne kysymykset, joihin hän olisi halunnut saada vastauksia.
”Sinä selviät, Jake”, hän kuiskasi huulet Jacobin kämmentä vasten. Huolestuneisuus vieri pian kyyneleinä, pieninä pisaroina poskilla. Ne kastelivat pojan sormet, kämmenselän ja ranteen ja vierivät käsivartta pitkin, kunnes kiepsahtivat lakanoille. ”Paranet ja sitten voit taas juosta kanssani metsässä.” Sanat purkautuivat pelkkänä nyyhkytyksenä käden yrittäessä kuivata kostuneet kasvot turhaan.
”Lupaa minulle jotain, Nessie”, Jacob kuiskasi ääni kivun sävyttämänä. Tyttö nyökkäsi tämän käsi poskellaan ja odotti. ”Lupaa, että pysyt erossa hänestä. Lu-”
Katseet kahliutuivat toisiinsa Renesmeen painaessa kaksi sormeaan Jacobin raotetuille huulille. Hän hiljensi tämän ja kumartui lähemmäs kasvoja, jotka vääntyivät irveeseen Carlislen painaessa jotain yhteen haavoista. Tyttö tiesi, kenestä Jacob puhui ja miksi. Tämä varoitteli häntä, halusi pitää huolen siitä, ettei hänelle kävisi mitään. Mutta hän ei halunnut uskoa Jaredin olevan syyllinen, että tämä muka vahingoittaisi häntä. Siitä huolimatta hän lupasi ja painoi pienenpienen suukon potilaan otsalle.
”Lupaan, Jake. Ja olen täällä kanssasi koko ajan.”
A/N: Toivottavasti tykkäsitte luvusta ja jaksatte odottaa häppeninkiä :) Kommentteja otan vastaan mieluusti enkä pure missään nimessä eli mitä tahansa tänne päin tulemaan.
-
Jei, vihdoinkin tuli jatkoa. Edellisestä luvusta on kulunu aika kauan, ja mä olin jo melkein unohtanut tämän. Mutta tää on yks mun suosikkificeistä, joten oon välillä aina vilkassu että onko tullut jatkoa. Ja nyt oli tullut. Tuli semmonen "jee!"-fiilis.
Ei mua ainakaan haitannut se, että ei tapahtunut oikein mitään, sillä muuten mä olisin luultavasti ihan pihalla. Kiva että Dominic kovisteli Rebeccaa, sillä olis jo aikakin Rebecan jäädä kiinni. Renesmeen angstauskin oli ihan kivaa luettavaa. Jared nyt oli ärsyttävä kuten yleensä. (Sori, mut mä inhoan sitä)
On aika outoo, että normaalisti mä inhoan Renesmee/Jacob -paritusta. Se on niin kliseinen, aivan kamala pari. Mitä ihmettä Meyerin päässä oikein liikku? Mutta tässä mä jopa tykkään niistä yhdessä. Kai se johtuu sun kirjotustavasta, mikä on tosi hyvä.
No joo, tää nyt oli aika turha kommentti. Jatkoo vaan pian, mut ei haittaa vaikka kuluis pitkäkin aika. Kyl mä ainakin jaksan odottaa. : )
-
Mä oonkin näköjään ekassa ficissä ollut vaan näkymätön lukija, kuten tässäkin! Mut kun jatkoa kerran tuli, kommentoidaan nyt sitten. :D
Eli siis joo. Täähän on niin mielenkiintonen fic, että....! Sä kirjotat tosi hyvin, omalla persoonallisella tavallasi, ja nää sun OC-hahmot on loistavia persoonina! Mä vihaan tota Rebeccaa(tosin yhden hyvän kaverini nimi on Rebecca ;D Ja se on ihan päinvastainen tyyppi kun tässä ficissä Rebecca :D), se on niiin argh >:( Mut mielenkiintoinen hahmo silti. Sä kuvailet tosi hyvin ja sulla on pitkiä lukuja, pisteet siitä. (=
Eipä muuta, jatkoa vaan pian lisää,
nnora
-
heipsun , yksi piilolukija ilmoittautuu (;
luin ensimmäisen osan, mutta en jaksanut kommentoida ( laiska............. ) , mutta tämä koukutti niin että on pakko.
eli. tämä on aivan ihana, rakastan kaikkia OC-hahmoja, erityisesti Jaredia<3 Jake vois jo painuu - jonnekkin :D
sulla on ihana kirjoitustyyli, rakastan sitä. kuvailu on kivaa ja teksti sujuvaa (=
okei, päätä särkee ja on nälkä, turha kai yrittää mitään rakentavaa tai pitkää kommenttia (;
JATKOA
jennnu
-
Annoy, miulla oli taas oma off kauteni Finistä ja ficcailusta, mutta nyt olen back ja koetan kanssa pysytellä täällä ja saada jatkoficcejä eteenpäin (ja loppuun :( ). Ui, kiitos, todella mukava kuulla, että VK II on päässyt suosikkificceihin :D Alkuun miun olisi varmaan pitänyt laittaa pieni tiivistelmä tapahtuneista asioista, mutta hyvä, jos kärryille pääsit.
Jake/Nessie ei mitenkään kuulu miunkaan lempiparituksiini (mutta silti siitä on kiva kirjottaa. ja pilata niiden suhde.. Kiitos kuitenkin kommentistasi, joka ei missään nimessä ollut turha :)
nnora, kiitän ja kumarran kehuista :) Rebecca ei tunnu jättävän ketään kylmäksi, tunteita herättävä hahmo kyllä on. Ja mukava kuulla, että OC-hahmojen luonnissa tunnun onnistuneen. Kiitos kommentistasi :)
jennumiu, mukavaa, että tulit kommentoimaan (sitä saa ihan mielellään tehdä, en pure ;D). Rakastat kaikkia OC-hahmoja? Jopa Rebeccaa? :o Voisin melkein sanoa, että olet melkein ainoa. Kiitos kommentistasi :)
Seuraavat kaksi lukua olen tarkasti suunnitellut, kirjoittamista en ole vielä aloittanut, mutta aikanaan, aikanaan. Ja ensi luvussa tosiaan päästään etenemään jonkin verran (ja hypätään hiiitusen eteenpäin). Mitä lie luvassa.
edit// 1.1.2011. Ens luvusta tulee pitkä. Mä totesin sen tässä, kun olen nyt kirjoitellut sitä. Koetan saada ensi viikolla sen julkaistua.
// Luku on sen verran valmiina, että puuttuu puolet/alle puolet, mutta jos alkaa venyä, etten saakaan lukua valmiiksi tässä joskus, niin vedän puoliksi (tiedän jo mistä kohtaa, tulee kuitenki ihan tarpeeksi pitkä luvun puolikas).
// 10.1.2011 Tulen julkaisemaan luvun puolikkaana. Luvun 27 ensimmäinen osa ilmestynee tänään myöhemmin tai sitten huomenna. Toinen osa tulee mahdollisesti ensi viikolla tai sitä seuraavalla, riippuu vähän siitä, miten inspaa (inspaa kyllä) ja kuinka paljon keskityn pelkästään FicciWrimo teksteihin (2 kappaletta). Ja toki miulla on tässä samalla vielä PV II, että että.. Mutta jatkoa tulossa siis tänään/huomenna, kunhan olen tarkastellut luvun puolikkaan ja näin.
-
Jeps, elikkäs tämä luku tulee kaksiosaisena. Nyt tulee ensimmäinen puolikas, joka pohjustaa toisen osan tapahtumiin ;)
Lueskelin läpi ja korjailin tätä tuossa eilen ja tänään, toivottavasti on selkeää eikä virheitä jäänyt, mutta jos jotain ihmeellistä ilmenee, niin ilmoitelkaa ihmeessä :D Ja tuntuu, että tuli jotenkin ihmeellistä tekstiä välillä, enpä tiedä. Aa, en tiedä. Mutta tässäpä tämä luvun puolikas, olkaa hyvä:
Luku 27, osa 1 - Totuus
”Et ole nähnyt Jaredia?”
Pari pitkää päivää oli kulunut. Renesmee oli pysytellyt poissa koulusta sairauteen vedoten ja ollut Jacobin vierellä tukemassa tätä, odottamassa tämän paranemista. Carlisle oli tehnyt hyvää ja tarkkaa työtä ja poistanut haavoista imeytymättömän vampyyrinmyrkyn, joka oli hidastanut Jacobin paranemista. Paraneminen ei silti ollut paljoa nopeutunut, ihmissuden kehon oli hankala käsitellä sellaista myrkkyä, joka oli jopa vaarallista heille. Siksi Carlisle oli ollut epävarma Jacobin täydestä parantumisesta.
Jacob oli kuitenkin selvinnyt pahimmasta, enää hänen täytyi vain levätä ja tarkkailla haavojensa umpeutumista ja mahdollista märkimistä, jota Carlisle parhaansa mukaan ehkäisi niiden säännöllisellä puhdistamisella ja siteiden vaihdolla. Jacobin paranemisen myötä Renesmee oli piristynyt huimasti ja ollut iloisempi, muttei täysin valmis kouluun ja pojan jättämiseen. Tyttö halusi olla tämän vierellä viimeiseen asti, nähdä tämän parantuvan täysin.
”En”, Renesmee vastasi painaessaan päänsä tyynylleen Jacobin pään viereen. Hän oli hellästi kietonut kätensä tämän rinnalle ja painanut vartalonsa tämän kylkeä vasten kaipaavasti. ”Olen ollut koko ajan kanssasi, Jake.”
Renesmee toden totta oli ollut Jacobin tukena ja laskenut ajatuksensa Jarediin vain muutamina hetkinä. Hän oli pohtinut hänen ja pojan välillä väreileviä tuntemuksia, kaikkia niitä hetkiä ja sitä, pitäisikö hänen kertoa niistä Jacobille. Hän tiesi, että tälle täytyisi kertoa joskus, hänen täytyisi olla rehellinen eikä salailla enempää. Mutta hän ei ollut varma, miten ja milloin hän kertoisi ja ennen kaikkea, pystyisikö hän siihen.
”Aiot kuitenkin tavata hänet, eikö totta?” Jacob kysyi hiljaa saaden Renesmeen nostamaan päätään. Heidän katseensa kohtasivat hivenen kivuliaina, eikä tyttö ymmärtänyt, miksi he puhuivat tästä juuri nyt. He molemmat tiesivät, että hänen täytyisi tavata punapäinen poika ja puhua tämän kanssa, selvittää asiat, etenkin ne tunteet, joista Jacob ei tiennyt.
”Jake, ei puhuta Redistä”, tämä pyysi kääntyessään kyljelleen, kasvonsa suunnattuina kunnolla pojan kasvoja päin. Tyttö pelkäsi pojan suutahtavan tai sanovan jotain, mistä hän ei pitäisi.
”En minä hänestä mielelläni puhukaan, mutta eikö se ole aiheellista?” Jacob kysyi arvuuttelua äänessään. Hän sipaisi Renesmeen poskea peukalollaan tämän pudistaessa päätään silmät epäröintiä loistaen. ”Nessie, tiedät itsekin, mitä hän teki. Ja me molemmat tiedämme, että sinun täytyy kohdata hänet, ja hänen täytyy kohdata minut.”
En halua keskustella tästä, varsinkaan tästä, Renesmee huokaisi ajatuksissaan, mutta tiesi, ettei Jacob työntäisi tätä aihetta pois vähään aikaan. Toisaalta tämä voisi olla minulle tilaisuus olla rehellinen ja kertoa, mutta tiedän, ettei Jake ota sitä hyvin. Hän suuttuu ja uhoaa katkaisevansa Redin niskat. Mutta…
”Sinä et tosiaan halua puhua tästä”, Jacob totesi tutkaillessaan Renesmeen ilmettä. Tytön huulet olivat hitusen raollaan kuin valmiina puhumaan, mutta suklaanruskeat silmät olivat yhtäkkiä täyttyneet tuskaisesta epävarmuudesta. ”Mikä on? Hei?”
”Ei mikään”, Renesmee valehteli epäröiden. Sanat takertuivat kurkkuun tiukalle kerälle pyörähtäen. ”Mutta sinä olet kyllä oikeassa… Hänen kanssaan täytyy puhua, vaikkemme voi olla varmoja, että se oli hän, joka satutti sinua.” Ja samalla minua.
Renesmee taisteli yhä vastaan sitä niin sanottua totuutta, että Jared olisi ollut Jacobin kimppuun käyjä. Tytölle ei ollut vieläkään kerrottu muiden Cullenien oikeista epäilyistä, eikä Jacob voinut sanoa varmasti, oliko hänen kimppuunsa käynyt vampyyri ollut Jared. Poika kuitenkin uskoi vahvasti niin ja valoi uskoa parhaansa mukaan Renesmeehenkin.
”Nessie, se on todennäköisintä. Tiedät sen itsekin, kun hieman mietit.”
Niin hän tiesikin, muttei suostunut myöntämään. Merkit viittasivat syyttävästi Jarediin, jolla olisi ollut syy tehdä se, mutta toisaalta Renesmee epäröi. Olisiko poika muka pystynyt hyökkäämään Jacobin kimppuun ja samalla satuttamaan häntä? Siitä tyttö ei osannut olla täysin varma, vaikka hän tiesi, ettei Jared ollut sellainen, ei hänen tuntemansa Jared. Mutta eihän hän välttämättä tuntenut kaikkia puolia punapäisestä pojasta.
”Hyvä on”, Jacob sanoi hiljaa, ”ei puhuta tästä enempää. En halua, että hymysi katoaa.”
Hän veti tytön itseään vasten varovaisesti ja kietoi kätensä tämän ympärille suojelevasti, lämpimästi. Renesmee sulki silmänsä ja painoi kasvonsa pojan lämmintä rintaa vasten, muttei pystynyt tuosta noin vain työntämään vapautuneita ajatuksia takaisin luoliinsa. Jared ja totuus myllersivät mielessä, saivat pieniä pelon värähtelyjä aikaan kehossa.
Miksen vain sano sitä ja työnnä totuutta Jaken silmien eteen? Sitten se olisi tehty. Ihan sama kuinka paljon pohjustelisin ja pehmittelisin totuutta, hän suuttuisi silti.
Huulien välistä karkasi hiljainen huokaus, ja tyttö puristi ne tiukasti yhteen. Ei vielä. Hän odottaisi vielä hetkisen ja kertoisi sitten kaiken pala palalta, lause lauseelta.
Vielä ei ole totuuden aika.
***
Rosalie tuijotti pöydän pintaa silmät sirrillään ja kuljetti kynttään sen puisella reunalla Alicen istahtaessa hänen vasemmalle puolelleen. Keijukaismainen vampyyri vaihtoi katseita Bellan kanssa, joka oli jo tovin istuskellut pöydän ääressä hiljainen Rosalie seuranaan. Alice ja Bella tiesivät, mitä vaalealla vampyyrilla oli mielessään, he eivät tarvinneet Edwardia tulkitakseen tämän vihaisia, katkeria ilmeitä.
”Haluan tehdä jotain viimeinkin”, Rosalie mutisi pusertaen sanat huuliltaan. Hän nosti katseensa kahteen muuhun vampyyriin kysyvänä, nämä nyökkäsivät. ”En ymmärrä, miksemme vain voi mennä sen punapään luo ja repäistä päätä irti tai miksemme ole jo tehneet jotain! Edward vitkastelee punapään teloitusta ihan tahallaan. Ja miksi Nessielle ei kerrota, kuka tämän takana oikeasti on? Edward kertoi tytön epäilevän Jaredia.”
”Meistä on parempi pitää Nessie erossa tästä asiasta niin hyvin kuin suinkin”, Bella totesi. ”On parempi, että tyttö on Jaken vierellä ja pitää tästä huolta, ja me huolehdimme muista asioista.”
”Bella on ehkä oikeassa”, Alice sanoi, ”mutta minunkin mielestä Nessien kuuluisi tietää. Me tiedämme, että hän on läheinen Jaredin kanssa, ja tämä vain repii heidän suhdettaan.”
”Mutta heidän suhteensa repii koiran ja Nessien suhdetta”, Rosalie muistutti terävästi. ”En pidä koirasta erityisemmin, mutten siltikään halua punapään sukulaispojan sotkeutuvan tytön ja koiran suhteeseen. Niin on kuitenkin tainnut jo käydä.”
Bella tiesi molempien olevan hyvin oikeassa. Hän ja Edward eivät halunneet satuttaa Renesmeetä pitämällä tätä väärässä luulossa Jacobin vahingoittajan suhteen, mutta jos he kertoisivat nyt yhtäkkiä aavistelleensa koko ajan tekijän olleen Rebecca, mitä tyttö mahtaisi sanoa? Bella epäili, ettei tämä suhtautuisi hyvin heidän salailuunsa, mutta hän ja Edward halusivat tämän huolehtivan Jacobista. Jared oli varastanut näiltä kahdelta liikaa yhteistä aikaa muutenkin.
”Uskon kuitenkin”, Alice puhui, ”että Nessie tietää, mikä on oikein. Hänenhän täytyy selvitellä asioita ja puhua molempien poikien kanssa.”
”Se on totta”, Rosalie nyökkäsi, ”mutta siitä voi tulla sotkuista. Koira tuskin suhtautuu rauhallisesti kuultuaan Nessien ja Jaredin varsin lämpimistä väleistä, joista hän varmasti tietää jotain, muttei kaikkea. Emme mekään kaikkea tiedä, mutta minä olen varma, että he tuntevat toisiaan kohtaan jotain.”
”Niin minäkin”, Alice myönsi, ja Bella yhtyi heidän mielipiteisiinsä mielessään. Edwardhan oli aiemmin vihjannut Renesmeen ja Jaredin väleistä ja näiden välillä tapahtuneista asioista.
”Voisimmeko me kolmistaan nyt lähteä punapään luo kovistelemaan häntä?” Rosalie tuumi ääneen ja veti suunsa tympeään irveeseen. ”Miksi odottaa lupaa Edwardilta? Me voimme tehdä mitä haluamme. Kuten sanoin äsken, haluan jo repiä sen akan pään irti!”
”Ymmärrämme sen”, Bella sanoi nyökäten, hänkään ei toisaalta olisi halunnut enää odottaa, että he tekisivät jotain, ”mutta-”
Rosalie hymähti. ”Bella, sinun täytyy nyt vain olla tottelematta rakasta aviomiestäsi ja tehdä niin kuin tahdot. Kai sinäkin tahdot tehdä saman kuin minä?”
Hän tuijotti tiiviisti Bellaa, joka hetken epäröinnin jälkeen nyökkäsi. Rosalie oli oikeassa, he eivät voisi enää pitkään odotella ja antaa Rebeccan ehkä jopa karata heidän käsistään. Mutta yhtä asiaa hän ei ymmärtänyt, eivätkä muutkaan. Mitä ihmettä Rebecca hyötyi Jacobin satuttamisesta? He olivat pohtineet sitä yhdessä ja erikseen, mutteivät olleet keksineet muun syyn kuin Jaredin ja tämän avustamisen Renesmeen saralla. Se ei kuitenkaan tuntunut hänestä niinkään mahdolliselta.
”Missä Edward muuten on?” Bella havahtui Rosalien kysymykseen ja kohautti olkiaan. Vaalea vampyyri oli noussut seisomaan ja asteli pöydän viertä pitkin keittiön ovelle. ”Alice?”
”En tiedä”, Alice sanoi tuskaisesti, ”Jacob saa näkyni sumeiksi läsnäolollaan. Bella, etkö sinä tiedä, missä hän on?”
Bella pudisti päätään, ei hän tosiaankaan tiennyt. ”En. Näin hänet viimeksi vähän ennen kuin tulin tänne. Hän oli lähdössä jonnekin, varmaankin metsästämään Jasperin ja Emmettin kanssa. Hän ei-”
”Ei.” Rosalie pudisti vuorostaan päätään ja kääntyi katsomaan kahta muuta vampyyria. ”Emmett ja Jasper lähtivät kahdestaan metsästämään, koska Edward ei halunnut lähteä heidän mukaansa. He lähtivät aikaisin aamulla.”
Kukaan heistä ei ehtinyt toistaa kysymystä siitä, missä Edward oli, kun Rosalie puristi huulensa tiukasti yhteen ja sähisi. Bellan ja Alicen katseet nousivat häneen välittömästi, he odottivat hänen sanovan jotain, mutta Rosalie oli hiljaa ja puristeli käsiään nyrkkiin. Ymmärrys kiiri hiljalleen Bellankin mieleen, samoin Alicen, joka ponkaisi seuraavana jaloilleen.
”Alice?” Bella sanoi hiljaa pyöritellessään mielessään ajatusta, joka oli tupsahtanut Rosalien sähinän myötä. Ei kai Edward vain ollut mennyt yksin Rebeccan luo?
”Se voisi olla mahdollista”, Alice totesi kuin itsekseen Rosalien marssiessa pois keittiöstä. ”Tiedän ehkä myös, miksi Jacobia täytyi vahingoittaa.” Bella katsoi keijukaismaista ystäväänsä odottavana, vastausta odottaen. ”Rebecca tietää, etten näe hyvin, jos susia on lähettyvillä. Hän halusi sokeuttaa minut. Jared ei liity tähän mitenkään, poika on viaton toisin kuin tätinsä.”
Alicen sanat soljuivat ilman halki Bellan korviin ja saivat hänet nousemaan pystyyn. Mikseivät he olleet tajunneet? Katkeruus kulki Bellan kehossa sähköisenä ja sätkivänä Jacobin takia. Hän oli katkera Jacobin puolesta, koska tämä oli sotkettu tähän mukaan. Ja niin oli myös hänen tyttärensä, joka luuli Jaredista pahaa. Bella ei kestänyt sitä, hänen katseensa tummui.
”Alice, meidän pitää mennä Edwardin perään.” Hän ei halunnut Rebeccan koskevan Edwardiin laisinkaan. Ajatus siitä, että se kiero käärme olisi hänen Edwardinsa lähettyvillä, ei miellyttänyt häntä. Liian moni oli saanut kärsiä tämän paluun takia, ja nyt sen täytyisi loppua.
Lopullisesti.
***
Suunnitelmasi meni ilmeisesti pieleen, Cullenit ovat jäljilläsi, ja silti sinä vain istut siinä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Ole hiljaa.
He voivat tulla minä hetkenä tahansa repimään pääsi irti, Becky. Sitten emme voi enää käydä rattoisia keskustelujamme. Ihan itku tulee silmään.
Rebecca hymähti ja yritti keskittyä kirjaan sylissään. Pari päivää sitten tapahtunut välikohtaus Dominicin kanssa oli saanut hänet olemaan varuillaan ja pysyttelemään kotona ja poissa koulusta. Hän oli odottanut Culleneita saapuvaksi minä hetkenä hyvänsä, mutta vielä oli ollut hiljaista, ketään ei ollut tullut. Ainoa, joka loi häneen pahoja katseita, oli Jared, jonka kanssa hän oli yrittänyt puhua turhaan. Poika oli ollut epätavallisen hiljainen ja vakava ja paljon poissa kotoa. Kenties Dominicin luona, niin Rebecca oli päätellyt.
Taidat antautua, kun he tulevat. Becky?
En. Minä en anna heidän tehdä minulle mitään.
Kohtalo haluaa selvästi henkesi pois, mutta sinä pyristelet yhä vain vastaan.
Kirja pamahti kiinni, ja Rebecca nousi jaloilleen. Hän kiersi olohuoneen pöydän ja sujautti kirjan sitten takaisin hyllyyn oikealle paikalleen. Ehkä se tosiaan oli niin, ehkä hän pakoili oikeaa kohtaloaan väkisin, mutta alitajunteisesti suorastaan kerjäsi sitä keksimällä suunnitelmia, käymällä toisten kimppuun. Hän tiesi, että oli tehnyt väärin koko ajan, mutta silti hänestä tuntui siltä, ettei hän tosiaan oppisi. Ei, vaikka mitä tapahtuisi.
Punapäinen tyttö oli ottamassa askelia kohti portaita, mutta ulkoa kantautuva moottorin ääni pysäytti hänet. Oliko Jared tullut takaisin? Vai oliko se Dominic, joka kärttäisi häneltä yhä vastausta siihen yhteen kysymykseen? Tai olivatko kenties Adam ja Caroline palanneet kaupungista asioilta? Rebecca asteli kevein askelin ikkunalle äänen tehdessä omia johtopäätöksiä, jotka koskivat eritoten Culleneita. Rebecca sihahteli ääneen, mutta hiljeni pysähdyttyään ikkunalle, josta näki etupihalle.
Becky! Voitto! Sinä sittenkin taisit onnistua! Becky!
Hopeanharmaa Volvo oli pysäköity pihalle lähelle kuistia, ja sen kuski, pronssihiuksinen vampyyri, nousi autosta avaimet takkinsa taskuun pujauttaen. Rebeccan silmät laajenivat, ja hänen sisällään alkoi hurja tunteiden taistelu, myllerrys. Hän tiesi onnistuneensa, päässeensä suunnitelmassaan siihen tiettyyn pisteeseen, muttei se voinut olla mahdollista! Mitä hän tekisi? Tekisikö hän kerrankin oikein ja lähettäisi Edwardin takaisin kotiinsa vai lirkuttelisiko hän tätä jäämään, kuten oli aina halunnut? Mitä hän halusi nyt?
Haluat hänet. Unohda viimeinkin se Nic ja ota hänet. Edward kävelee luoksesi ihan itse, vapaaehtoisesti!
Dominicin suikaleiksi silpoma musta verkko kasasi itseään kokoon, sitoi lankoja toisiinsa hitaasti ja yritti vallata pala palalta tytön, joka epäröi toimissaan. Tarkat korvat nappasivat lähestyvät askeleet, kuistin portaiden pienen narinan ja ovikellon, joka kiinnitti hänen huomionsa. Katse kääntyi ovelle, ja jalat ottivat varmoja askelia mielen askarrellessa täydellisessä epävarmuudessa.
Rebecca vetäisi oven auki ja kohtasi Edwardin silmät, jotka olivat tummenneet kultaisista lähes ruskeiksi. He eivät sanoneet mitään, vaan Rebecca päästi Edwardin automaattisesti sisään ja painoi oven kiinni äänen käskiessä häntä käymään kimppuun. Niin kauan hän oli halunnut, palattuaan tänne hän oli punonut juonia ja pilannut suhteensa Dominiciin, Jarediin, kaikkiin. Ja nyt hänestä tuntui, että hän oli luovutuspisteessä, vaikka Edward seisoi aivan hänen edessään, katse häneen suunnattuna.
Jos nyt luovutat, olemme taistelleet turhan takia. Olet jo menettänyt kaiken, sinulla ei ole enää mitään menetettävää.
”Edward”, Rebecca sanoi ja asteli pojan ohitse olohuoneeseen. Hän jäi seisomaan sohvan viereen ja katseli, kuinka tämä seurasi häntä ja seisahtui hänen eteensä. ”Mukavaa, että tulit.”
”Olet mennyt liian pitkälle, Rebecca”, Edward sanoi kuulostaen Dominicilta. ”Mutta tulin silti, kuten suunnitelmaasi ilmeisesti kuului. Odotin sinun iskevän kätesi kiinni minuun, mutta näytät siltä kuin taistelisit kahden tulen välissä. Taidat viimein ymmärtää, että kaikki tekemäsi on ollut väärin.”
Rebecca yritti sivuuttaa Edwardin sanat käydessään samalla tappelua itsensä kanssa. Hän oli halunnut Edwardin, mutta jokin esteli häntä nyt. ”En ymmärrä. Miksi tulit, jos tulit vain syyllistämään minua niin kuin kaikki muutkin? Luulin, että tulit, koska luovutit.”
Hyvä, Becky. Muista lupauksesi, jonka teit. Yrität vielä tämän kerran, sen jälkeen luovutat, jos epäonnistut. Älä vain anna epäröinnille pelivaraa. Sinä olet vahva, tiedämme sen.
”Älä valehtele”, Edward pyysi. ”Tiedän, mitä ajattelet, millaista taistelua käyt itsesi kanssa. Haluat luovuttaa tähän paikkaan, mutta jokin pitelee sinua vielä kiinni suunnitelmasi toteutuksessa.” Hän astui askeleen lähemmäs Rebeccaa kuin tahallaan tätä kiusaten. ”Tasapainoilet kaiken tekemäsi ja luovuttamisen välillä. Luovuta, Rebecca.”
”Ei. Minä tiedän, mitä olen tekemässä ja mitä haluan”, Rebecca sähähti ja painui lähemmäs poikaa. Niin lähellä… ”Älä väitä, ettei suurin osa koulun tytöistä katsele perääsi. Minäkin olen yksi heistä, mutta minä olen se, joka teki jotain ja joka ottaa palkkionsa pian.” Verkko punoutui kiinni, tyttö ei enää paljoa horjunut päätöksen kielekkeellä. Hän ei perääntyisi turvallisesti, hän hyppäisi ja katsoisi, mitä eteen tulisi. ”Edward-”
”Et sinä oikeasti halua tätä. Luulet vain niin.” Rebecca tarttui Edwardin käsiin ja piteli niistä tiukkaakin tiukemmin kiinni tyhjentäen mielensä kaikesta muusta paitsi tästä. Ääni kiljahteli riemuissaan ja patisti tyttöä tekemään sen, mitä hän halusi. ”Rebecca.”
Tee se. Suutele häntä!
Pieni epäröinnin hiukkanen näkyi punatukkaisen tytön liikkeissä hänen kohottautuessa kohti Edwardin kasvoja. Huolimatta tämän taidosta ja selvistä merkeistä, hänen kätensä saivat nousta sileille kasvoille ja tuoda ne lähemmäs hänen omiaan. Hyppy oli tulossa, hyppy jyrkänteeltä. Harkitsematon ja horjuva loikkaus, johon ponnistaessaan hän ehti kuulla mielensä epäröivän viimeistä kertaa. Sentit kuroutuivat umpeen, millit menettivät merkityksensä. Rebecca painoi huulensa Edwardin huulille ja antautui Edwardin vietäväksi.
Tyttö löysi äkkiä itsensä istumasta sohvalta eikä tuntenut huulia omiaan vasten. Edward istui hänen vieressään katse pettymystä täynnä, valmiina puhumaan. Mutta tyttö ei halunnut puhua, ei vielä. Hän kertasi mielessään äskeisiä nopeita tapahtumia, suudelmaa, johon hän ei ollut saanut vastakaikua, nopeita liikkeitä, jotka olivat istuttaneet hänet sohvalle. Oliko hän epäonnistunut?
”Rebecca, ymmärrä minua”, Edward puhui hiljaa, ”rakastan Bellaa. Sinä rakastat Dominicia, mutta jostain typerästä syystä olet ajanut hänet pois. Tiedät, ettei tämä ole oikein.”
Sanoissa oli järkeä, ne silpoivat tiukkaa verkkoa, mutta hellemmin kuin Dominicin sylkemät sanat. Rebeccan epävarmuus palaili, eikä ääni pitänyt siitä. Ilkuntaa, hän taiteili jälleen kalliolla, nyt vain runnottuna ja tiellä kohti ikuista epäonnistumista. Hän ei onnistuisi koskaan. Ei nyt, ei ikinä. Mutta jokin ei ollut valmis hyväksymään sitä.
”Päästä irti menneistä ja siitä kaikesta, mitä olet tehnyt. Päästä irti minusta. Pääsit irti kadottuasikin. Tee nyt samoin ja ole järkevä.” Edward nousi sohvalta äänettömästi ja asteli hiljaisin askelin olohuoneen ovelle. Rebecca nosti katsettaan ja antoi sen seurata poikaa. ”Voit vielä saada anteeksi.”
***
Carlisle sujautti sakset ja ylimääräisen sideharson mustaan lääkärilaukkuunsa. Hän oli juuri hetki sitten puhdistanut Jacobin haavat ja vaihtanut puhtaat siteet entisten tilalle. Renesmee oli ollut paikalla ja pidellyt Jacobia kädestä, mutta henkisesti hän oli leijaillut muualla, ajatuksissaan. Hän oli pohtinut sitä, mistä he olivat puhuneet, hän oli miettinyt Jaredia ja viimeinkin totuuden kertomista. Hän ei pääsisi siitä mihinkään, ei eroon.
”Olet parantunut hyvin”, Carlisle totesi nostaessaan laukkunsa vierashuoneen sängyltä. Jacob nousi istumaan sängyn reunalle tytön käsi yhä omassaan ja nyökkäsi. ”Muista vain levätä ja ottaa rauhallisesti. Tulet kokonaan kuntoon uskoakseni parissa päivässä, ellet jopa nopeammin.”
”Kiitos, Carlisle”, Jacob kiitti, Renesmeekin havahtui. Tyttö nosti katseensa poistuvaan Carlisleen ja huikkasi itsekin kiitokset hänen jäädessä kahden susipoikansa kanssa. Ovi sulkeutui naksahtaen, Jacob veti hänet lämmintä kylkeään vasten hellästi, mutta omistavasti. ”Olet taas muissa maailmoissa, Nessie.”
Poika sipaisi hiukset tytön korvien taa ja suukotti tämän poskea lempeästi, mikä sai tytön epäröimään kertomista. Jacob oli nyt niin hellä ja kiltti, kuten kyllä hyvin usein, ja hän pilaisi hempeän ilmapiirin paukauttamalla totuuden huuliltaan. Mutta muuta keinoa ei ollut. Oikeaa hetkeä ei tulisi välttämättä koskaan. Sitä vain etsisi ja hakisi turhaan, kunnes lopulta patoaisi kaiken sisälleen eikä ikinä paljastaisi. Renesmee ei tahtonut sitä.
”Jake, tämä on tärkeää”, hän mumisi ja nosti katseensa pojan hymyileviin kasvoihin. ”Sinun täytyy kuulla totuus kaikesta.”
”Kaikesta?” Jacob toisti, hymy vetäytyi. ”Mitä tarkoitat?” Pojan kosketus kävi varautuneemmaksi ja varovaisemmaksi, Renesmee huomasi tämän ottavan pientä etäisyyttä häneen.
”Jared.”
Tyttö laski katseensa alas ja tunsi pojan hitaasti tummuvan katseen itsessään, vaikkei ollut vielä sanonut mitään. Mutta hän tiesi, että tämä arvaisi jotain, tekisi mielessään johtopäätöksiä, jotka saattaisivat olla hyvinkin oikeassa.
”Me olemme pelkkiä ystäviä, mutta… välimme…”, Renesmee alkoi takellella pelätessään entistä enemmän Jacobin reaktiota. Hän hiljeni ja keräsi hitaasti kohoavaa rohkeutta ja antoi lopun vain soljua suustaan yhtenä pötkönä. ”Mutta välimme ovat olleet lämpimät, ja me olemme suudelleet, ja vaikka rakastan sinua, Jake, tunnen häntä kohtaan jotain ja…”
Hiljaisuus. Jacob liikahti hänen vierellään ja nousi sängyltä häneen katsomatta. Paha olo kietoi siipensä hänen käsivarsiinsa ja lennätti hänet aaltoilevien pilvien joukkoon käsien kietoutuessa puuskaan rinnalle. Renesmee valmistautui huutoon, hän valmistautui ottamaan vastaan kipeät sanat ja katkeruuden. Hänhän oli ansainnut sen, hän oli tehnyt väärin. Mutta hän tiesi, ettei voinut mitään tunteilleen, jotka olivat Jaredia kohtaan syttyneet.
Jacob kääntyi hitaasti ympäri ja laski häilyvästi vihaisen katseensa Renesmeehen, joka katsoi takaisin. Katseet kohtasivat murenevina, ja Jacobin puhuessa ne erkanivat. Hänen äänensä oli hiljainen ja tiukentunut tytön tunnustuksesta.
”Tiesin, että hänellä olisi sinuun huono vaikutus… Nessie”, Jacob huokaisi raskaasti, ja tyttö näki, että tämä pidätteli vihaisia sanoja sisällään, ”sinä-”
”Älä, Jake”, Renesmee pyysi hiljaa. ”Sano ihan mitä tahansa haluat, älä estele itseäsi. Jos haluat haukkua minut, hauku. Jos haluat haukkua Redin… siitä vain. Haukut hänet kumminkin…”
”Puolustat häntä.” Jacob puhui kovempaa ja päästi enemmän pahoja tuntemuksia ääneensä. ”Puolustat sitä punapäätä, vaikken ole sanonut hänestä yhtään pahaa sanaa vielä. Mikä tekee hänet paremmaksi kuin minut? Mikä tekee hänestä puolustettavan?” Renesmee ei vastannut, hän päätti antaa Jacobin huutaa ja raivota, jos tämä sitä halusi. ”Entä meidän siteemme, jonka piti pitää meidät yhdessä? Mitä sille on tapahtunut? Nessie”, Jacob istui takaisin sängylle ja veti tytön kädet auki tarttuessaan niihin, ”miten-”
”En tiedä…”
”Et tiedä?”
”Jake”, Renesmee sanoi melkein niiskaisten ja nosti katseensa poikaan, ”minä rakastan sinua ja siksi halusin kertoa sinulle totuuden. Halusin olla rehellinen sinulle, vaikka tiesin, että reagoisit tällä tavalla.” Hän vetäisi toisen kätensä irti ja pyyhkäisi poskensa kuivaksi karanneista pelon kyynelistä. ”Odotin kyllä pahempaa reaktiota. Odotin-”
”Odotit, että haukkuisin teidät molemmat ja heittelisin tavaroita, niinkö?”
Epävarma nyökkäys. Renesmee oli uskonut Jacobin jopa hurjistuvan, mutta hän tiesi kyllä tämän vain estelevän suuttumustaan purkautumasta. Hän tiesi, että tämä kirosi juuri tällä hetkellä mielessään Jaredia ja mietti kidutustapoja. Hän oli varma, että yksin päästyään Jacob rikkoisi jotain, särkisi jonkin astian, taikka repäisisi palasen verhoa tai vaatetta.
Jacob nousi jälleen sängyltä ja otti muutaman pitkän askeleen kohti huoneen ovea. Renesmee seurasi katseellaan pojan liikkeitä ja odotti sanoja, jotka vapautuivat yhtäkkiä puhtaalla suuttumuksella. ”Yritän kovasti hillitä itseäni, koska en halua satuttaa sinua, mutta minun täytyy myöntää, että haluan haukkua sen punapään. Haluaisin niin kovasti saada hänet eteeni, jotta voisin kertoa hänelle, kuinka paljon mieleni tekee vääntää hänen niskansa, koska hän on sekaantunut meidän suhteeseemme ylimääräisenä!” Tyttö käänsi katseensa pois ja painoi sen polviinsa. ”Mutta tiedän, että se satuttaisi sinua, enkä halua satuttaa tyttöä, jota rakastan. Jared ei taida ajatella samoin. Hänhän kävi kimppuuni, vaikka välittääkin sinusta. Ja sinä jaksat puolustella.”
Renesmee ei vastannut ja vaikka olisikin, hän olisi saanut ehkä pari sanaa puristettua huuliltaan ennen oven painumista kiinni. Jacobin askeleet kaikuivat poispäin menevinä seinän toisella puolella, eikä hän osannut olla varma, oliko tämä enemmän vihainen hänelle vai Jaredille. Oliko Jacob enemmän pettynyt häneen ja hänen toimintaansa vai punapäiseen poikaan? Renesmee ei ryhtynyt arvailemaan eikä päättämään vastausta mielessään. Moiset mietinnät hän työnsi pois valahtaessaan selälleen patjalle, joka otti hänet vastaan lempeästi, syli pehmoisena.
Tärkeintä oli se, että hän oli kertonut ja voisi miettiä, mitä tekisi seuraavaksi. Hän rakasti Jacobia, heillä oli side, hän ei voisi hylätä tätä. Mutta hän piti Jaredista paljon, rakasti oleilua pojan kanssa.
Molempia ei kuitenkaan voinut saada. Toisesta olisi pakko luopua.
A/N: Mm, eli toisessa puolikkaassa sitten se tapahtumarikkaampi puoli ;) Saapa nähdä, saapa nähdä. Rebeccasta on tullut kovin ristiriitainen, mutta hiljalleen hän on ilmeisesti alkanut ymmärtää, että tekee väärin. Välillä mietin, esim. tätä lukua kirjoittaessa, mihin olen Rebeccaa oikein viemässä :D Nooh..
-
Purriainen, aww, kiitos paaaaljon pitkästä kommentista! :o :D Aina ei kaikkea huomaa, ihan inhimillistä se on. Mutta mukavaa, että huomasit nyt ja tulit lukemaan ja kommentoimaan.
Rebecca on kyllä oikein bitchy ja valehtelija ja ja... Hän on tainnut vähän päästä mun käsistäni tässä kirjoittamisen aikana ;D No mutta onneksi on Dominic yrittää puhua Rebeccalle järkeä ja saada tämän tajuamaan, mitä tämä oikein on tehnyt.
Tämä Jared/Nessie/Jacob kuvio käy miun mielestä yhä kiintoisammaksi. Vaikka olenkin päiviä sitten päättänyt, miten siinä kolmiodraamassa käy, välillä mieleni vähän heittelehtii. No mutta, saammepa nähdä, miten käy ;)
Surkea vastaus, oon aina huono vastailemaan, mutta kiitos vielä kommentistasi :)
Jatkosta sen verran, että ei ole vielä riviäkään tekstiä seuraavaan osaan, mutta koetan saada tämän luvun toisen osan vielä tässä kuussa ulos. Eiköhän se onnistu, vaikka on koulu, nano ja sitten PV II (mä en tiiä itsekään, selviänkö hengissä :D joo no kyllä mie). Seuraava osaa odotellessa...
// 06.02. Kirjoitustauko! Tulee kestämään tämän ficin kanssa ainakin helmikuun loppuun saakka (nanon takia). Maaliskuussa palailen kirjoittamaan tätä ja julkaisemaan toivottavasti myös!
// 26.02. Njää, tähän ficciin asettuupi nyt pidempi tauko (mä en saa tätä ikinä päätökseen, haha). Aion keskittyä nyt vain 3 jatkoficciin kerralla, mutta jos tämä inspaa, niin sitten kirjoitan tätä. Juuri nyt VK ei inspaa, että saisin kirjoitettua suunnitelmani hyvin paperille. Jup.
-
Sun on pakko jatkaa en kestä jos en kuule mitä lopussa tapahtuu oon lukenu tätä nyt viimiset 2 päivää ja haluun että Nessie ja Jake yhteen (Mulla on Jacob niminen susi pehmolelu :)) Kuolen jos et jatka :((((
Ps. Rebecca ja Jared voi kuolla pois :)
TEAM JACOB <3 Renesmee + Muut Cullenit <3 <3 Jatka pliiiis :'( :'( :'( :'( :'(
-
Tää on sairaan hyvä fikki! Mä oon lukenu tän ja sen ekan osan täs parin päivän sisällä, ja täytyy sanoo et tää on yks mun lempi fikeistä. :) Toi Rebecca on ihan kauhee hahmo... Sen saa heittää jonnekkin hevonkuuseen kitumaan... ;D Mut toi Jared taas on tosi ihana hahmo ;) Se sopis tolle Renesmeelle hyvin :D Mut joo, onko tähän tulossa jatkoa? Toi näät jäi aikas mielenkiintoseen kohtaan ;) Eli jatkoa kiitus ;D
-
Onhan tähän tulossa vielä jatkoa, onhan? Tää on niin loistava!
-
JATKOAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!
-
Joskus täytyy olla niin onnellinen siitä, kuinka vanha foorumi Fin on ja miten täältä kätköistä voi yhä löytää yli vuosikymmenenkin jälkeen tällaisia helmiä. Tarkalleen ottaen, löysin aluksi ensimmäisen osan, jossa Rebecca oli yhä ihminen, lukien sen yhdessä hujauksessa ja ollen niin iloinen huomatessani, että tästä oli jatko-osakin olemassa. En tiedä, oletko yhä Finin kirjoissa ja tuletko koskaan lukemaan tätä kommenttia, mutta en vaan voinut olla jättämättä kommenttia tälle ihanaiselle ficille.
On ihan mahtava huomata, varsinkin näin kaiken kahdessa illassa putkeen luettuna, kuinka valtavan paljon tarinankerrontatapasi ja ylipäätään kirjoittajan taitosi kehittyivät ensimmäisen osan lyhyistä ja pelkistetyistä luvuista yhä kuvailevampiin, pidempiin ja kaiken kaikkiaan kerronnallisesti entistä sujuvampiin ja juonellisestikin mielenkiintoisempiin lukuihin tämän toisen osan myötä. En huomannut niinkään suurempia kirjoitusvirheitä, mutta joitakin ilmauksia tekstistä pisti silmään, kuten imprinttaus-termin käyttö ’leimaantumisen’ sijaan ja tykätä-verbin käyttö ’pitämisen’ sijaan. Mutta nämä ovat ihan pikkujuttuja, ja kaiken kaikkiaan teksti oli todella helppoa ja mukaansatempaavaa luettavaa.
Muutama kohta molempien osien lukemisen jälkeen jäi tarinan kannalta mietityttämään: Mikä oikeasti oli se syvempi vetovoima/tekijä Rebeccan ja Edwardin välillä, vai oliko edes sellaista? Ymmärrän, että ensimmäisessä osassa Rebeccan veri houkutteli Edwardia, mutta miten heidän välilleen kehittyi yhtäkkiä myös niin vahva side, joka sai Edwardin hairahtamaan niin nopeasti ensimmäisessä luvussa, ja sadan vuoden kuluttua uudestaan, vaikkei Rebecca enää edes ollut ihminen? Mikä Rebeccassa mahdollisesti kiinnosti edes etäisellä tavalla Edwardia: kuulihan Edward Rebeccan ajatukset ja kuinka kieroutunut mieli tällä oli… Ehkä Rebeccan pään sisällä oli jotain hyvääkin, mutta enimmäkseen ficissä nousi esiin tämän ärsyttävät piirteet.
Samaa tosin pohdin myös Rebeccan näkökulmasta. Kuten monet muut, minäkään en erityisemmin pitänyt Rebeccasta, mutta ehkä tämä johtui lähinnä siitä, että en oikein koskaan ymmärtänyt häntä: mistä johtui hänen fiksaationsa Edwardiin? Ymmärrän, että Edwardin salaperäisyys ja ulkonäkö ovat erityisen houkuttelevia, varsinkin ihmis-Rebeccalle. Mutta jotenkin tuo heidän välisensä side jäi itselleni vähän kysymysmerkiksi itselleni. Rebeccasta jäi jotenkin tosi pinnallinen olo, kun hän pystyi niin helposti pettämään Bellan luottamuksen ja ystävyyden, jopa toistamiseen. Mutta se, että hahmo herättää tunteita (oli ne sitten positiivisia tai negatiivisia), on oikeasti todella hyvä asia. :) Ja onneksi Edwardikaan tarinan edetessä ei enää antautunut Rebeccan halujen armoille, vaikkakin silti minua hieman ärsytti se, miksei Edward voinut vaikuttaa Rebeccan hulluihin tekoihin jo alusta lähtien.
Renesmeen, Jaredin ja Jacobin kolmiodraamasta pidin todella paljon. Ehkä myös siksi, että koko leimaantumisen käsite on ollut Meyerinkin kirjasarjassa hyvin mystinen. Ymmärrän, että leimaantuneella osapuolella ei ole oikeastaan valinnanvaraa: mutta entä leimaantumisen kohde? Miltä se side tuntuu hänestä, onko se yhtä vahva tunne hänellekin? On hyvin uskottavaa, että Renesmee voi ihastua johonkin toiseenkin. Eihän hän ole leimaantunut, ja eihän hänellä koskaan aiemmin ole ollut ketään muuta elämässään kuin Jacob. Toiseen henkilöön, tässä tapauksessa Jarediin, ihastuminen tuntuu siis hyvin inhimilliseltä ja uskottavalta. Siltikin säälin kovasti Jacobia.
Jaredista pidin aluksi, kun hän vielä kunnioitti Renesmeetä sekä Renesmeen ja Jacobin välistä suhdetta jonkin verran siitä huolimatta, että oli ihastunut Renesmeehen. Mutta pikkuhiljaa aloin ärsyyntyä häneen, kuten Rebeccaankin. :D Mielestäni hän käyttäytyi välillä niin rumasti: esimerkiksi luvussa 11 jo ajatellessaan Renesmeen olevan Jacobin ”omaisuutta”… Ugh, näin punaista. Näin jälkikäteen tulee huomattua, että Rebeccassa ja Jaredissa oli muuten paljon samoja luonteenpiirteitä: äkkipikaisuutta, ailahtelevuutta, ajattelemattomuutta, tavallista enemmän itsekkyyttä… Ei siis sinänsä yllättävää, että heidän hahmonsa aiheuttivat voimakkaita tunteita lukijoissa. :D
Kuten leimaantumisen käsite, myöskään Renesmeen luonne ei tullut esiin Meyerin alkuperäisessä kirjasarjassa erityisemmin, joten oli antoisaa lukea sinun versiosi hänestä. Mielestäni olit onnistunut tuomaan häneen sekä Bellaa että Edwardia, ja siten tehnyt hahmosta hyvin todentuntuisen. Olit myös tehnyt kunniaa alkuperäisille sivuhenkilöille, kuten Rosalielle, Emmettille ja Alicelle. Rosalie oli kunnon bad ass bitch - ihan parasta! Meyerin kirjasarjassa en hänestä pitänyt, mutta tässä ficissä hän oli yksi lempihahmoistani. :D
Draamaa tästä ficistä ei puuttunut, ja osasitkin sillä pitää lukijaa otteessasi, huolimatta siitä, millaisia tunteita hahmot ja tapahtumat lukijoissa herättivät. Tämä jos mikä on erinomaisen kirjoittajan piirre. Kuten edellä kuitenkin mainitsin, jäin kaipaamaan vielä syvempää merkitystä kaikelle tälle draamalle, kuten Rebeccan ja Edwardin käytökselle, ja niihin olisi vielä mukavampi sukeltaa sisälle… Tietenkään tämä fic ei ole virallisesti saavuttanut loppuaan, ja hartaasti toki toivon, että tänne vielä jonain päivänä ilmestyy jatkoa, joka punoisi kaikki draamankaaret yhteen ja antaisi selityksen auki jääneisiin asioihin. Oli miten oli, kiitän sinua valtaisasti tästä jännittävästä ja antoisasta lukukokemusta, kiitos kiitos kiitos! <3