Kirjoittaja Aihe: Twilight: Veren kutsu II - kielletyt tunteet (K-11, luku 27, osa 1 - 11.1) [keskeytetty]  (Luettu 82151 kertaa)

Tuhisija

  • Vieras
Author: Tuhisija
Title: Veren kutsu II - kielletyt tunteet
Fandom: Houkutus (Stephenie Meyer)
Pairing: Vakioparit + Jacob/Renesmee/OC, OC/OC (ja saattaa ilmetä muutakin ?)
Rating: K-11
Genre: draama, romance
Warnings:  Spoilaa Aamunkoita ja Epäilystä (mahd. myös Uusikuuta).
Disclaimer: Houkutus sarja ja kaikki sen hahmot ovat Stephenie Meyerin luomia.  Rebecca Parker ja muut, joita et tunnista Houkutus sarjasta tutuiksi, ovat minun luomiani.

Summary:  Jatko ficilleni Veren kutsu.  Lähes sata vuotta on kulunut ja Edward ja Bella ja muut palaavat Forksin lukioon oppilaiksi ja yllättyvät kohdatessaan vanhan tutun.


A/N:  Jep, joten tästä tämä jatko-osa nyt sitten alkaa.  Kyllä sadan vuoden kuluessa aika paljon maailma olisi varmaan muuttunut, mutta tässä ficissä kaikki on kyllä aikalailla samanlaista kuin sata vuotta aiemmin.. Joo.  Nimen sain vihdoin keksittyä, piti sitä ensin vain pyöritellä mielessä vähän aikaa (teilasin nimen pari kertaa kyllä aluksi).

Luku 1
Luku 2
Luku 3
Luku 4
Luku 5
Luku 6
Luku 7
Luku 8
Luku 9
Luku 10
Luku 11
Luku 12
Luku 13
Luku 14
Luku 15
Luku 16
Luku 17
Luku 18
Luku 19
Luku 20
Luku 21
Luku 22, osa 1 ja osa 2
Luku 23
Luku 24
Luku 25
Luku 26
Luku 27, osa 1



Prologi


Edward, Jasper ja Emmett nostelivat autojen takaluukuista matkalaukkuja pois ja asettivat ne maahan.  Rosalie ja Alice nappasivat omat laukkunsa käsiinsä ja katosivat nopeasti taloon purkamaan niitä.  Bella ja Renesmee istuskelivat pihamaan vihreällä ruohikolla ja katselivat poikien touhuja.

”Oli ihanaa asua ulkomailla”, Renesmee huokaisi asettuen makaamaan nurmelle.  Aurinko paistoi lämpimästi kirkkaalta taivaalta ja sai hänen ihonsa kimaltelemaan hieman.  ”Voimmeko lähteä lomilla käymään Euroopassa?”
”Toivottavasti.  Minäkin nautin Italiassa olosta”, Bella sanoi hymyillen.  Hänenkin ihonsa kimalteli.  ”Mistä maasta pidit eniten?”
Renesmee mutristi huuliaan mietteliäänä.  ”Ehkä Ranskasta, siellä oli hurjan kaunista.  Italiakin oli hyvin kaunis.”  Hän kääntyi katsomaan Bellaa.  ”Äiti?”
”Niin, Nessie?”
”Käymmehän me vielä kaiken läpi tänään?  Peitetarinat ja muut asiat?”

”Totta kai.”  Edward oli ilmestynyt heidän luokseen.  Hän näytti jumalaisen kauniilta auringon valossa.  ”Kaikki tulee menemään koulussa hyvin, usko pois.”

Cullenien perhe oli viime vuosien ajan asunut ulkomailla ja nyt he olivat palanneet Forksiin.  Ulkomailla he olivat enimmäkseen piileskelleet kuin näyttäytyneet julkisesti, mutta nyt he olivat päättäneet, että olisi aika palata kotiin, siihen samaiseen taloon, jossa oli koettu paljon vuosien aikana.  Peitetarinat oli keksitty valmiiksi, kaikki oli hyvin suunniteltu koulua varten.

”Mutta entä jos kutsun äitiä vahingossa äidiksi?  Tai Alicea tädiksi?”  Renesmee kysyi pikkuisen huolestuneena.  ”Pelkään, että teen jotain väärin.”
”Sinä selviät, kulta.  Olethan jo pari kertaa aiemminkin esittänyt pikkusiskoani”, Bella sanoi luottavaisesti.  ”Muistat vain, että me kaikki olemme sinulle siskoja tai veljiä.  Ja etunimien käyttäminen vähentää sitä riskiä, että kutsuisit vaikka Emmettiä sedäksi.”
Edward naurahti.  ”Emmett ei panisi kyllä pahakseen, jos kutsuisit häntä useammin sedäksi.”
”Ai.  Minulle hän kyllä sanoi, että se saa hänet tuntemaan itsensä vanhaksi”, Renesmee kertoi nousten istumaan.  ”No, minä luotan sinun sanoihisi, isä.  Sinähän se ajatustenlukija olet.”

***

Aurinko oli päivän kulumisen myötä mennyt piiloon ja sadepilvet olivat vallanneet taivaan.  Sadepisarat ropisivat vasten suuren talon ikkunoita.  Renesmee istui keittiönpöydän ääressä muiden kanssa ja ihasteli sadetta.  Se oli hänen mielestään yksi kauneimmista asioista maailmassa.

”No niin”, Carlisle sanoi kiinnittäen kaikkien huomion.  Renesmee ei kuitenkaan kääntänyt katsettaan ikkunasta.  ”Minä ja Esme olemme siis teidän ottovanhempanne.  Rosalie ja Jasper ovat kaksosia, Bella ja Renesmee heidän pikkusiskojaan.  Ja te neljä”, Carlisle osoitti vuorotellen niitä, joiden nimet oli maininnut, ”olette siis Esmen sisaren lapsia.  Ja Edward, Alice ja Emmett ovat sisaruksia.  Jäikö jotain epäselvää?”
”Eikö se ole vähän ihmeellistä, että teillä on näin monta adoptiolasta?”  Renesmee kysäisi kääntyessään katsomaan isoisäänsä.  ”Tiedän, että tämä peitetarina on tehonnut ennenkin, mutta silloin asuimme muualla, emme tässä pikkukaupungissa.”

”Nessie, ihmiset ovat erilaisia ja jos joku on halunnut adoptoida näin monta lasta niin eihän se muiden asia ole”, Alice sanoi.  ”Ja sitä paitsi Jasperilla, Rosaliella, Bellalla ja sinulla ei peitetarinan mukaan ole muita mahdollisia sukulaisia, jotka olisivat voineet ottaa teidät huostaan.”
”Niin, mut-”
”Kaikki menee hyvin”, Esme rauhoitteli ja käveli Renesmeen luo.  Hän laski kätensä tämän olkapäille.  ”Minä en voi saada lapsia, joten ihmiset ymmärtävät.  Onhan maailma oudompiakin asioita nähnyt kuin perheen, jossa on seitsemän adoptiolasta.”
Renesmee ja Esme hymyilivät toisilleen lämpimästi.  ”Olet kai oikeassa.  Emmehän me kaikki sentään samalla luokalla ole, se olisi jo vielä ihmeellisempää, eikö?”
Esme nyökkäsi.  ”Minua tosin harmittaa, että olet yksin lukion ensimmäisellä.  Mutta olet kyllä puoliksi ihminen, joten pärjäät varmasti ihan hyvin tuntemattomien oppilaiden keskellä.”

”Ehkä hänelle käy samalla tavalla kuin Edwardille”, Emmett sanoi virnistäen.  ”Ehkä hän rakastuu ihmiseen!”
”Setä, minä en aio rakastua kehenkään.  Minulla on Jacob”, Renesmee muistutti. Tosiaan, Jacob oli leimautunut häneen heti, kun hän oli syntynyt.  ”Onkohan hän kunnossa?”

Jacob oli matkustellut ulkomailla yhdessä Cullenien kanssa muutamia vuosia, mutta hän oli palannut kotiin, La Pushiin, aiemmin.  Renesmee oli halunnut lähteä sielunkumppaninsa mukaan silloin, mutta Bella ja Edward eivät olleet päästäneet.  Niinpä Jacob oli luvannut odottaa häntä kotiin niin kauan kuin vain tarvitsisi.

”Kyllä varmaan”, Bella tokaisi naputtaen pöydän kantta sormillaan.  ”Mitä jos kutsuisimme hänet käymään huomenna?”
”Niin, koulukin alkaa vasta parin päivän päästä”, Renesmee lisäsi iloisesti hymyillen.  Hän katsoi Edwardia.  ”Saanhan kutsua hänet tänne?  Olisit niin kiltti, isä.”
Edward nyökkäsi pieni hymy huulillaan.  ”Minä, tai itse asiassa Alice luulee, ettei kutsuminen ole tarpeen.”
”Miten niin?”
Alice näytti turhautuneelta.  Hän oli ristinyt kätensä rinnalleen.  ”Minä en näe mitään!”
”Jacob on täällä?”

Renesmee nousi tuolistaan salamannopeasti ja kiirehti ulko-ovelle.  Hän avasi sen ja näki punaruskean suden makaavan maassa.  Tämän turkki oli pitkä, erittäin pörröinen.  Renesmee ojensi kätensä kohti sutta ja silitti tätä.

”Minä kaipasin sinua”, hän sanoi hiljaa ja kävi suden viereen istumaan.  Tämä katsoi häntä mustilla silmillään.  Renesmee suukotti suden päälakea ja huokaisi.  ”Olin jo unohtaa, että olet näin pehmeä ja lämmin.”


A/N: Toivottavasti prologi ei ollut kauhean sekava.  Aloitukset ja lopetukset ovat vaikeimpia miun mielestä.  Mutta sitten kun pääsee vauhtiin niin… :) Noh, prologissa ei tietenkään tapahtunut vielä mitään.  Luvut tulevat olemaan pituudeltaan samaa luokkaa kuin Veren kutsu ficin viimeisimmät luvut, uskoisin.  Ja te kaikki, jotka olette lukeneet Epäilyksen, tiedätte miten ihmeessä Jacob pystyy olemaan hengissä vielä n. sadan vuoden jälkeenkin :D  Kommentteja?

Miulla ei ole betaa, mutta jos joku haluaisi alkaa betailla tätä, niin saa ottaa yhteyttä yksityisviestillä.
« Viimeksi muokattu: 01.02.2015 15:24:37 kirjoittanut Tuhisija »

SabSab

  • Team Cullen<3
  • ***
  • Viestejä: 148
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Prologi 13.7.
« Vastaus #1 : 13.07.2009 20:58:10 »
Aww, alotit tän ;>
SE REBECAN RÄÄPÄNE AISOIHIN JO VALMIIKS!
Yhyy, en haluu sit sotkee kaikkee ;<<<
Mutjoo, hyvältä näyttää :)
Anna palaa vaa ^^
Cullenismi<3

kakku.

  • ***
  • Viestejä: 501
  • I know it hurts, it was meant to
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Prologi 13.7.
« Vastaus #2 : 13.07.2009 22:56:05 »
UUUUJEA!!!!!! Tää kuulosta tooodella hyvältä. Toivon, että ne nyt sit tässä ficissä tappaa sen Rebecan ^^ JATKOA!!!!
But I am the chosen one.
Avatar by Aiju

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 1 - 14.7.
« Vastaus #3 : 14.07.2009 00:46:32 »
SabSab,  niin aloitin :)  Rebecca astuu näyttämölle tässä luvussa.  Juups, annan palaa :)  Kiitos.

katriqqq, hyvä, jos miellyttää summaryn ja prologin perusteella :)  Kiitos.


Oli pakko laittaa ensimmäinen luku nyt, kun miulla on pari lukua valmiina niin niin.. Noh, olkaa hyvät:

Luku 1 - Tuttuja tuntemattomia


”Mitä sinä teet?”

Lyhyt, punatukkainen poika istui punaisessa nojatuolissa sylissään paksu, mustakantinen valokuva-albumi.  Poika nosti katseensa albumista nähdäkseen tätinsä seisovan edessään uteliaan näköisenä.

”Jared, heittäisit mokoman albumin pois”, Rebecca huokaisi istuessaan sohvalle, jonka verhoilu oli punainen.  ”Vanhempasi kuolivat aikoja sitten.  Valokuvien katselu ei tuo heitä takaisin.”
Jarediksi kutsuttu poika pamautti albumin kiinni ja katsoi Rebeccaa ärtyneenä.  ”Minä saan tehdä mitä haluan!  Enkä ole niin tyhmä, että luulen heidän tulevan takaisin vuosikymmenien jälkeen.  Yritin vain palauttaa mieleeni ihmismuistojani.  Onko se muka väärin?”
”Ei, mutta jotkut asia on parempi unohtaa”, Rebeccaa tuumasi.  Hänellä oli punaiset, melkein olkapäille ylettyvät hiukset ja toffeenväriset silmät.  Päällään hänellä oli mustat farkut ja tummanruskea, tiukka t-paita.  Tyttö oli uskomattoman kaunis, mutta kalvakka.

”Niinhän sinä sanot, vaikket itsekään ole unohtanut joitain asioita.  Minä tiedän, että ajattelet toisinaan sitä poikaa, jonka näen, kun katson sinua.  Ja sitä ruskeahiuksista tyttöä.”
Rebecca puristi sohvan käsinojaa.  ”Tiedätkös, olet toisinaan erittäin ärsyttävä tuon taitosi kanssa!”
Jared hymyili ivallisesti.  ”Taidat olla kateellinen, kun sinulla ei ole minkäänlaisia voimia.”

Hänellä tosiaan oli kyky.  Hän pystyi lukemaan ihmistä pelkästään katsomalla tätä ja keskittymällä kunnolla.  Hän ei kuullut ajatuksia, luki vain asioita ihmisistä, kuten heidän luonteenpiirteitään ja taitoja.  Joskus Jared pystyi näkemään myös muistoja, yleensä vain vilahduksia niistä.

”Ei, en ole.  Olen elänyt 95 vuotta ilman minkäänlaista kykyä ja siitä ajasta 63 vuotta sinun kanssasi, joten miksi yhtäkkiä olisin muka kateellinen sinulle?”  Rebecca mutisi Carolinen, mustahiuksisen naisen, ilmestyessä olohuoneeseen.  Tämä oli pukeutunut vaaleansiniseen mekkoon.
”Jared, älä kiusaa tätiäsi, ettei hän hermostu taas ja ryntää suutuspäissään ulos.  Muistat kai miten siinä viimeksi kävi?”  Caroline kysyi jäädessään seisomaan sohvan viereen.
”Joo, Rebecca lähti Seattleen ja kävi popsimassa pari ihmistä lounaaksi.  Mutta siitä on yli kymmenen vuotta.  Ei rakas tätini tekisi sellaista uudestaan, eihän?  Hänhän on järkevämpi nyt, kun Dominic on taas ollut hänen luonaan.”
Rebecca nappasi valokuva-albumin Jaredin sylistä ja heitti sen lähimmästä ikkunasta ulos.  Caroline huokaisi syvään, kun osa sirpaleista lensi pitkin avaraa, valkoisella ja punaisella sisustettua olohuonetta.
”En kestä tuota lasta!”  Rebecca jupisi ja oli lähdössä yläkertaan, mutta Caroline ehti napata häntä käsivarresta.
”Hän on 16, teini.  Sinäkin olet.  Pysytte molemmat ikuisesti teineinä”, tämä muistutti.  ”Niin ja voisit siivota nämä sirpaleet ja hakea albumin ulkoa takaisin sisälle.  Uusi ikkunakin olisi hyvä saada.”

Rebecca huokaisi, keräsi nopeasti lasinsirpaleet pois lattialta ja meni viemään ne lasinkeräyspisteeseen, joka sijaitsi muutaman sadan metrin päässä valkoisesta kivitalosta.  Caroline, Adam, Rebecca ja Jared olivat muuttaneet pois Forksin rajalta neljäkymmentä vuotta sitten lähemmäs keskustaa.  Talo ei kuitenkaan ollut hyvin esillä, muttei ihan piilossakaan.  Muita asuintaloja oli pari heidän lähellään, toinen itse asiassa aivan naapurissa.  Mutta siinäkään talossa ei asunut normaalia väkeä.

”Mitä oikein ajattelin, kun pyysin Carolinea muuttamaan Jaredin vampyyriksi”, Rebecca mutisi itsekseen palatessaan talolle.  Hän ryntäsi yläkertaan, suoraan huoneeseensa, jonka seinät oli maalattu valkoisiksi ja niiden puoliväliin vedetty paksu, vaaleanlila raita.  ”Hän on toisinaan uskomattoman ärsyttävä.”

Rebecca huokaisi ja istahti parisängylle, jota peitti mustavalkoinen, kukkakuvioitu päiväpeitto.  Se oli tavallaan tarpeeton, eihän hänen tarvinnut nukkua, mutta toisinaan sängylle oli mukava käydä makaamaan ja miettimään asioita.  Sitä paitsi siinä oli helppo puuhata Dominicin kanssa.

En ymmärrä, miten Jared aina onnistuu avaamaan haavat ja palauttamaan mieleeni hyvin haaleat ihmismuistoni.  En pidä siitä.  Nytkin mielessäni pyörii vain hän.  En vain muista, minkä näköinen hän on. Rebecca otti yhden mustaliloista koristetyynyistä syliinsä ja puristi sen rintaansa vasten varovaisesti.  Hänellä taisi olla kuparinruskeat hiukset, hän oli uskomattoman komea… En ikinä uskaltautunut käymään hänen luonaan.

”Ajattelitko minua?”

Rebecca kohotti katseensa ja näki hänen pituisensa pojan seisovan leveästi hymyillen huoneen ovella.  Tällä oli lyhyet, syvänmustat hiukset, jotka peittivät otsan.  Silmät olivat tummanruskeat ja iho vaalea, samansävyinen kuin Rebeccalla.  Pojalla oli tummat farkut ja löysä, valkoinen t-paita.  Hän ei näyttänyt erityisen lihaksikkaalta, muttei miltään ruipeloltakaan.

”Dominic, hei.”
Poika ilmestyi Rebeccan viereen istumaan ja suuteli tätä intohimoisesti liikutellen käsiään samalla tämän vyötäröllä.  ”Caroline varoitteli minua sinusta äsken.  Hän sanoi, että olisit kiivastunut, mutta sanoin takaisin, että sehän sopii minulle.”  Dominic naurahti.
”Sinun pitäisi lähteä metsästämään”, Rebecca huomautti katsellessaan pojan silmiä.  ”Huomenna alkaa koulu, etkä voi janoissasi mennä ihmisten keskelle.”
”Jospa metsästän sinut ensin.”  Dominic oli suutelemassa Rebeccaa uudestaan, mutta tämä työnsi hänet pois.
”Kulta, menisit metsästämään, jooko?”
”Tuletko mukaani?”
”En.”

Dominic tuijotti Rebeccan kasvoja hetken mietteliäänä.  ”Onko kaikki hyvin?  Et yleensä kieltäydy seurastani.”
”Jared vain rassaa hermojani”, tämä vastasi huokaisten ja painoi huulensa Dominicin huulille.  ”Enköhän ole taas oma itseni, kun palaat metsästämästä.”
”Kuka sanoi, että olen menossa metsästämään nyt?”
Rebecca mutristi huuliaan.  ”Nic, minä odotan sinua täällä.  Ehdit varmasti yöksi takaisin.”

Dominic veti hänet vasten kovaa vartaloaan ja suuteli hellästi.  Rebecca antautui hetkeksi pojan valtaan ja antoi tämän kiepauttaa hänet sängylle makaamaan.  Dominic kävi hajareisin tytön päälleen ja hiveli huulillaan tämän kaulaa.

”Ei”, Rebecca voihkaisi ja työnsi pojan pois päältään noustessaan istumaan.  ”Olisit niin kiltti ja menisit metsästämään.  Meillä on koko yö aikaa olla yhdessä.”
Dominic näytti vihdoin luovuttavan.  Hän irrotti otteensa tytöstä ja suukotti tätä nopeasti poskelle.  ”Hyvä on sitten.”  Hän nousi sängyltä.  ”En malta odottaa.”

Dominic katosi siinä silmänräpäyksessä huoneesta.  Rebecca hymyili itsekseen ja poimi lattialle tippuneen koristetyynyn takaisin syliinsä.

Tiedän, tiedän,  Rebecca sanoi itselleen ajatuksissaan.  On typerää salata Niciltä, että olen taas ajatellut häntä.  Mutta Nic tulisi niin mahdottoman mustasukkaiseksi, jos saisi tietää.  Koin sen jo kerran, hän oli aivan mahdoton.  Rebecca nousi ylös ja käveli ikkunansa luokse. Siitä avautui kaunis maisema metsään.  Turha hänelle olisi kertoa, en kuitenkaan tule näkemään sinua ikinä.

***

Bella ja Edward istuivat hopeisessa Volvossa Cullenien talon edessä.  Auto ei tietenkään ollut se sama, joka Edwardilla oli ollut melkein sata vuotta sitten, tämä oli paljon uudempi malli.  He odottelivat Alicea, Jasperia ja Renesmeetä ja pian kolmikko ilmestyi ovesta ulos ja kiirehti Volvon kyytiin.

”Mikä teillä kesti?”  Edward kysyi startatessaan autonsa.  Hän näki sivupeilistä Emmettin ja Rosalien kiiruhtavan valkoisen Mercedeksen luo.
”Alice ei osannut päättää, mitkä vaatteet valitsisi minulle”, Renesmee vastasi ja he, hän ja Alice, virnistivät toisilleen.
”Niinpä tietysti”, Edward huokaisi.  ”Aioitte sitten saada meidät myöhästymään koulusta?”
Alice pudisti päätään.  ”Sinun ajonopeutesi ansiosta olemme ajoissa, tiedät sen itsekin!”
”Niin, isä ajaa aina ylinopeutta”, Renesmee myötäili laittaessaan pitkiä, ruskeita kiharia hiuksiaan poninhännälle.  Hän veti muutaman suortuvan vapaaksi kummaltakin sivulta ja kääntyi sitten kunnolla Alicen puoleen, joka istui takapenkillä keskimmäisenä, hänen vasemmalla puolellaan.  ”Onko näin hyvä?”
Tämä hymyili.  ”On.”

Edward ajoi heidät Forksin lukioon, joka oli totta tosiaan muuttunut.  Koulu oli hajotettu ja rakennettu aivan uudestaan parikymmentä vuotta sitten.  Toisaalta se oli kaavoitettu samalla tavalla ja vain näytti ulkoa erilaiselta.

Tämä ei voi olla se sama punatiilinen rakennus, jossa opiskelin silloin joskus, Bella ajatteli ihastellessaan koulun uutta ulkomuotoa.  Vaaleankellertävä väri koristi ulkoseiniä.  Minkähän näköinen se on sisältä?

”Täällä me taas olemme”, Alice sanoi heidän astuttuaan autosta ulos, ”aivan kuin silloin joskus.”
”Niin.”  Bella nyökytteli.  He alkoivat kävellä kohti kolmosrakennusta lähes täyden parkkialueen läpi.

***

”Jared, muista sitten, että minä olen sinun isosiskosi, ja että me olemme Jared ja Rebecca Ray”, Rebecca muistutti veljensä Ryanin poikaa heidän astuessaan ulos mustasta Audista.
”Onneksi sentään saamme esittää samanikäisiä kuin oikeasti olemme”, Jared sanoi heilauttaen mustan laukun olalleen.  Hän oli pukeutunut vaaleisiin farkkuihin, vihreään t-paitaan ja harmaaseen huppariin.  ”Toisaalta on tylsää, kun olen aivan yksin ykkösellä.”
Rebecca huokaisi.  ”Minulla sentään on Dominic kanssani toisella luokalla.  Ymmärrän, että sinusta voi tuntua hankalalta pitää keksimästämme tarinasta kiinni, mutta sinun on vain pakko.”
”Joo, joo.  Me siis muutimme pari kuukautta sitten tänne Forksiin Seattlesta, mikä kuulostaa minusta aivan uskomattoman tyhmältä.  Kuka muka haluaisi muuttaa Seattlesta Forksiin?”
”Me!”

Rebecca ja Jared kävelivät kahdestaan nelosrakennuksen luo.  He näkivät Dominicin nojaavan vaaleankeltaista seinää vasten hymyillen.

”Hei”, tämä tervehti ja kiirehti suikkaamaan suukon Rebeccan huulille.  ”Tulitte juuri ajoissa, tunnit alkavat kohta.”
”Hienoa”, Rebecca mutisi.  ”Jared, mene sinä vain jo sinne, minne sinun pitää.  Nähdään sitten ruokatunnilla.  Ja käyttäydy ihmisiksi!”
Jared nyökkäsi hymyillen salaperäisesti ja lähti.  Rebecca veti Dominicin lähelleen ja suuteli tätä.
”Hän pärjää kyllä”, tämä kuiskasi hiljaa hänen korvaansa.
”Toivotaan niin.  Hän on toisinaan aivan mahdoton”, Rebecca huokaisi vetäytyen kauemmas pojasta.  ”Mennäänkö tarkastamaan kuinka hyvätuoksuisia nämä ihmiset täällä ovat?”
Dominic naurahti.  ”Mennään vain.”

***

Renesmee istahti matematiikan luokan seinänpuoleisen pulpettijonon keskimmäiseen pulpettiin.  Hän katseli ihmisiä, jotka astelivat sisään luokkaan. Osa heistä kiinnitti häneen huomiota, pari poikaa hymyili hänelle, muutama tyttö katsoi hieman ihmeissään häntä.

Eivätkö he ennen ole ihmistä nähneet?  Renesmee mietti huokaistessaan ääneen.  Tai no puoli-ihmistä… Eivät varmaan.

Hän ei pitänyt itseään mitenkään erikoisen näköisenä, ehkä jokseenkin tavallista ihmistä kauniimpana.  Hän oli vaalea, kalvakka, kuten äitinsä ja isänsä ja hänen silmänsä olivat suklaanruskeat, Bellalta perityt.  Vaatteissaankaan hän ei nähnyt mitään vikaa.

Nessie, ei sinun ole pakko solmia ystävyyssuhteita kenenkään kanssa.  Tosin olisi se ihan kivaa käydä ulkona jonkun muun kuin Alicen tai Rosalien kanssa.  Puhua jollekulle, joka ei voisi kertoa perheelleni asioita, joita en halua heidän tietävän.  Toisaalta isä tietää aina kaiken, hän kun lukee ajatuksia.

Renesmee huokaisi uudestaan ja sai edessään istuvan oranssihiuksisen pojan katsahtamaan taakseen.  Hän katsoi tätä hetken aikaa ihmeissään, poika oli hyvin komea, pikemminkin kaunis.

Hän näyttää ihan…

Opettaja Bolton keskeytti Renesmeen ajatukset astumalla luokkaan ja pamauttamalla oven kiinni.  Hän esitteli itsensä sillä välin, kun Renesmee vajosi mietteisiinsä tuijottaen edessä istuvan pojan selkää.

Ei, eihän se voisi olla mahdollista.  Tai voisi, mutta… Poika vilkaisi nopeasti uudestaan taakseen ilmeettömänä.  Renesmee hymyili ja kiinnitti huomionsa sitten Boltoniin.  Tuo kaunis poika jäi kuitenkin vaivaamaan hänen mieltään.

***

Ruokatunnilla Cullenit olivat ryhmittyneet yhden pitkän pöydän ääreen istumaan.  He kaikki olivat ottaneet tarjottimille hieman ruokaa, mutta koska he eivät tietenkään syöneet, se vain lojui tarjottimilla.  Renesmee kyllä pyöritteli punaista omenaa käsissään mietteliäänä.  Kaunis, oranssitukkainen poika oli pitänyt hänet ajatuksissaan koko matematiikan tunnin.

”Nessie?”  Bella sanoi hiljaa tarttuessaan avaamattomaan vesipulloon.  ”Miten meni?  Juttelitko kenenkään kanssa?”
Renesmee nyökkäsi, muttei nostanut katsettaan omenasta.  ”Joo, jonkun Katien kanssa.  Hän vaikutti mukavalta.”
”Hänen?”  Edward kysyi katsoen vaaleahiuksista tyttöä, joka istahti juuri ystäviensä kanssa läheiseen pöytään.  Renesmee kohotti nyt katseensa.
”Joo.”  Hän pyöräytti omenan vierimään pöydällä kohti Emmettiä, joka nappasi sen käsiinsä.
”Tyttö on ilmiselvästi tavannut mieleisensä pojan jo”, tämä naurahti.  ”Hän on niin poissaoleva, vai mitä Rose?”
”Em, älä kiusaa Nessietä”, Rosalie sanoi hymyillen.  ”Hän ei välttämättä halua jakaa kaikkia asioita meidän kanssamme.”
”Mutta se on mahdotonta”, Renesmee huokaisi.  ”I- siis Edward tietää kaiken.  Hänelle tässä pöydässä ei ole salaisuuksia.  Paitsi tietysti yksi poikkeus löytyy.”  Hän katsahti Bellaan, joka leikitteli Edwardin kuparinruskeilla hiuksilla.  Tämä oli kietonut toisen kätensä Bellan ympärille.
”Voin yrittää olla lukematta ajatuksiasi, Nessie”, Edward sanoi epäröiden, ”mutta en voi sille mitään, jos satun kuulemaan jotain.”

Renesmee nyökkäsi ja alkoi katsella ympärilleen.  Ruokalan seinät olivat alhaalta siniset ja väri vaaleni sitä mukaa, mitä ylemmäs katsoi.  Aivan katon rajassa oli pelkkää valkoista.  Pöytiä oli monia, mutta lähes kaikki niistä olivat pitkiä, kahdeksanistuttavia ja väriltään valkoisia. 
Hän kääntyi ympäri tuolissaan vilkaistakseen ruokalan sisäänkäynnille.  Se samainen punatukkainen poika käveli sisään punatukkaisen tytön ja tummahiuksisen pojan kanssa.  Renesmee tuijotti heitä hetken, mutta kääntyi sitten takaisin muihin päin.  Hän näki silmäkulmastaan, kuinka kolmikko asettui viereiseen pöytään istumaan ja keräsi kaikkien Cullenien katseet.

Tuo tyttö näyttää tutulta,  Bella ajatteli katsellessaan punahiuksista tyttö, joka ponnahti pystyyn ja lähti hakemaan syötävää.  Olen varmasti nähnyt hänet ennenkin, mutta missä?  Hän käänsi katseensa Alicen kautta Edwardiin, molemmat näyttivät yllättyneiltä.

Isä,  Renesmee ajatteli, keitä he ovat?  Tuo punatukkainen poika on minun matematiikan tunnillani.  Kuuletko sinä?

Edward kohautti olkiaan sanaakaan sanomatta, mutta loi kysyvän katseen Aliceen, joka pudisti päätään.  Rosalie näytti siltä kuin olisi sattunut haistamaan jotain pahaa, ja Emmett puhkesi hyvin pieneen virnistävään hymyyn.  Jasper kuiskaili Alicen kanssa erittäin hiljaa.

Viereisessä pöydässä Rebecca tuijotti vuorotellen Edwardia ja Bellaa, jotka olivat jo kääntäneet katseensa pois heistä.  Hänestä tuntui siltä, kuin näissä kahdessa olisi jotain tuttua, mutta mitä?  He muistuttivat joitakuita, mutta keitä?  Sitä Rebecca ei saanut päähänsä.

”Näyttää siltä, ettemme olekaan yksin”, Dominic sanoi hiljaa, ja Edward käänsi katseensa heihin hetkeksi.  ”Jared, mitä voit kertoa heistä?”
Punatukkainen poika oli katsellut jokaista pöydässä istuvaa hetken aikaa.  ”Olet oikeassa, emme ole ainoat.  Kolmella heistä on jonkinlaisia taitoja”, Jared kertoi.  ”Yhdestä heistä en nähnyt mitään, se vaivaa minua.”
”Et nähnyt mitään?”  Rebecca kysyi kuulostaen yllättyneeltä.  ”Sinulle ei ole koskaan ennen käynyt niin.  Kenestä et saanut mitään selville?”
”Tuosta ruskeahiuksisesta tytöstä, joka istuu tuon keijukaismaisen tytön vasemmalla puolella.  Keskityin vaikka kuinka hyvin, mutten saanut minkäänlaista tietoa”, Jared vastasi lievästi turhautuneena.  Tämä tosiaan oli ensimmäinen kerta, kun näin kävi.  ”Outoa.”  Hän katsoi Edwardia uudestaan ja yhtäkkiä hänen kasvoilleen ilmestyi leveä virne.  ”Rebecca?”

”Niin?”
”Varaudu pahimpaan…tai parhaimpaan.”
Rebecca kurtisti kulmiaan.  ”Miksi?  Mitä tarkoitat?”
”En mitään.  Minä en jaksa istua täällä”, Jared sanoi noustessaan ylös.  ”Nähdään koulun jälkeen.”
”Jared, kerro mistä sinä puhut!”  Rebecca pyysi, mutta Jared viiletti jo kohti ruokalan ovea.  Hän huokaisi ja katsoi Dominicia, joka silppusi rinkeliä tarjottimelle.  ”Mistä hän puhui?”
”En tiedä, en ole ajatustenlukija”, tämä vastasi ja veti Rebeccan lähemmäs itseään.  ”Hän varmaan vain kiusaa sinua jollain tarpeettomalla asialla.”
Rebecca huokaisi.  ”Varmaan.”  Hän suuntasi katseensa viereiseen pöytään ja kohtasi kuparinruskeahiuksisen pojan katseen. 

Olen varma, että olemme tavanneet jossain.  Kunpa muistaisin missä.


A/N:  Toivottavasti tekstissä ei ollut virheitä vaikka tarkistin sen.  Juu ja Dominicista ja Jaredista (voi vitsit, mää tajusin äsken vasta, että sehän on kans yhden suden nimi :D ja sitten yksi Jaken siskoista on Rebecca niminen.. Olen tosi hyvä näissä nimi valinnoissa,  jes..  ::) ) kuullaan sitten myöhemmin lisää.  Kommenttia?

mayapple

  • ***
  • Viestejä: 373
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 1 - 14.7.
« Vastaus #4 : 14.07.2009 16:02:16 »
Woot. Pääsin vihdoin lukemaan tämän. Ja tää on älyttömän ihana samoin kuin Veren kutsukin. Kiitos että jaksoit kirjoittaa jatko-osan!

UntenLaiva

  • A Musketeer
  • ***
  • Viestejä: 175
  • "Every man for himself"
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 1 - 14.7.
« Vastaus #5 : 14.07.2009 16:30:26 »
heti kun huomasin otsikon niin olin vaa et OMG jatko-osa!! :D
 Ihanaa tarinaa. Voihkaisin siinä kohtaa ku se Jared selitti et on ainut ykkösellä, ja ku Renesmee oli sanonu sen just vähän aiemmin. Päähän tuli vaan ajatus et ne rakastuu yms..

 Mutta.. jatkoa :D

SabSab

  • Team Cullen<3
  • ***
  • Viestejä: 148
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 1 - 14.7.
« Vastaus #6 : 14.07.2009 20:04:44 »
ÄÄÄÄÄ.
Nysse sitte törmäs niihin >____<
Toivon todella, että nyt kun Bella on myös vamppyyri Rebecca ei saa Eddietä...
REBECCA HAUTAAN ->
:D
Jared ja Dominic on oikeen mielenkiintoisia uusia henkilöitä :)
Hihii, jatkoa odotan<3
Cullenismi<3

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 2 - 14.7.
« Vastaus #7 : 14.07.2009 21:08:32 »
Purriainen, ei heitellä tomaateilla.  Löytyyhän näköjään ainaskin yksi (vai kaksi?) Rebeccasta pitäjiä.   Jep, Dominic on ihana (ei kai haittaa, jos jaetaan hänet?  ;D).  Mm, Rebecca ei nyt ehkä ihan haaveillut ole, mietiskellyt menneitä ja näin pois päin.  Khyllä, draamaa luvassa.  Kiitos kommentistasi :)

Pixie, ideoita piisaa, samoin intoa kirjoittaa tätä, joten toki tein jatkoa.  Kiitos kommentistasi :)

UntenLaiva, kyllä, jatko-osa.  Kiitos kommentistasi :)

SabSab, niin törmäs ja pian ne tajuaakin keitä he ovat  :)  Kiva, jos he vaikuttavat mielenkiintoisilta.  Itse asiassa tykkäilen itse kummastakin erityisen paljon, erityisesti Jaredista.   Kiitos kommentistasi :)


Khyllä, en voinut vastustaa kiusausta ja miulla on sitä paitsi kohta kolmos luku valmiina (koitan pitää tarinan nyt yhden tai pari lukua edellä, jos meinaa sattua tulemaan jotain tauontapaista).

Luku 2 - Muistoja


”Mikset voi kertoa minulle, keitä he ovat?”  Rebecca huusi Jaredille.  He olivat tämän huoneessa.  ”Jar, kuolen halusta tietää.”
”Sinä olet jo kuollut”, Jared tuumasi istuessaan vaaleanruskeaan nojatuoliin.
”Niin, mutta kerro nyt.  En näe mitään syytä, miksi et kertoisi minulle”, Rebecca sanoi.  Häntä vaivasi edelleen se, että ruokalassa viereisessä pöydässä istuneet vampyyrit olivat näyttäneet tutuilta.  ”Olisit niin kiltti.”
Jared huokaisi, mutta nyökkäsi samalla.  ”Jos kerron sinulle, lupaa ettet huuda tai sano minua valehtelijaksi.  Okei?”
”Minä lupaan.”

Rebecca alkoi nojata valkoista seinää vasten odottaen kärsimättömänä tietoja, jotka Jared kohta kertoisi.  Hänellä oli kyllä omat, huterat päätelmänsä siitä, keitä ne tutun näköiset vampyyrit olivat, mutta hän oletti olevansa väärässä.  Se kuparinruskeahiuksinen poika ei millään voinut olla hän.

”No, kerro.”
Jared pudisti päätään.  ”Ei.”
”Miksi ei?”  Rebecca huudahti ja kiirehti Jaredin luo.  Hän kumartui lähelle tämän kasvoja ärsyyntyneen näköisenä.  ”Sinä lupasit!”
Jared pomppasi pystyyn kiivastuneena tönäisten Rebeccan syrjään.  ”No hyvä on, minä kerron!  He ovat Cullenit!  Se poika, jolla on kuparinruskeat hiukset, on sama kuin hän, jonka joskus näen, kun katson sinua!”

Rebeccan suu loksahti auki.  Ei, se ei voinut olla totta, Jared valehteli.  Tämä puhui palturia, aivan varmasti.  Se poika ei voinut olla hän.

”Sinä valehtelet!  Minä kyllä muistaisin!”  Rebecca huusi ja juoksi huoneesta pois omaansa.  Hän olisi voinut itkeä, jos olisi pystynyt.  Jared vain härnäsi häntä valehtelemalla, niinhän poika aina teki.

Hän valehtelee, koittaa saada minut romahtamaan!  Se poika ruokalassa ei ole hän!

Rebecca juoksi nopeaa vauhtia ulos talosta suunnaten metsään.  Hän halusi olla rauhassa, niin vihainen ja järkyttynyt hän oli.  Hän ei tiennyt mihin uskoa, kehen luottaa.  Jos poika ruokalassa tosiaan oli hän, oliko tyttö hänen vierellään sitten…?  Rebecca pudisti päätään hurjasti juosten metsän halki puiden ja pensaiden välistä.  Se olisi mahdotonta, tämän pitäisi olla kuollut.

”Pysähdy!  Becca!”

Rebecca hiljensi vauhtiaan ja katsoi taakseen.  Hän näki Dominicin juoksevan hänen perässään huolestuneen näköisenä.  Rebecca huokaisi ja pysähtyi erään männyn juurelle.  Dominic saapui hänen luokseen parissa sekunnissa.

”Milloin olet alkanut kutsua minua Beccaksi?”
”Tästä lähtien.  Minne olet menossa?”
”Pois.”

Dominic tarttui Rebeccaa käsivarsista.  ”Jared siis kertoi sinulle?”  Tämä pyristeli irti hänen otteestaan.
”Hän siis mielellään kertoi sinulle, muttei minulle?  Olette tekin reiluja!”
”Rebecca, minä käskin häntä olemaan hiljaa, koska tiesin, miten reagoisit, kun kuulisit.  Sinä olet ajatellut häntä, etkö olekin?”  Dominic tarttui Rebeccaa hellästi leuasta ja käänsi tämän kasvot itseensä päin.
”Ei, se ei ole totta.  Mikään ei ole totta.  Se poika ei ole hän, enkä minä ole ajatellut häntä”, Rebecca valehteli tarttuen Dominicia ranteesta.  ”Älä aina usko kaikkea, mitä Jar sanoo.”  Hän irrotti tämän otteen leuastaan.
Dominic naurahti.  ”Väärin.  Minun ei pitäisi aina uskoa sinua, rakkaani, mutta päätin olla avoimin mielin sitten viimeisimmän eromme.”

Rebecca tuijotti miehen kullanruskeisiin silmiin muistaen heidän ensitapaamisensa.  Oli ollut talvi, ja hän ja Jared olivat olleet Kanadassa etsimässä reittiä hotellille, jossa Adam ja Caroline olivat majailleet…

”Becky, me taidamme olla eksyksissä”, Jared sanoi hieman äkäisenä.  ”Emme ikinä löydä hotellille!”
”Jar, lopeta!  Minä vien meidät sinne kyllä pian.  Sitä paitsi, miksi valitat?”  Rebecca kysyi.  Hän katseli ympärilleen ja näki vain isoja toimistorakennuksia heidän ympärillään.  ”Ei sinulla voi olla kylmä.”
Jared tuhahti.  ”Miksemme voi kysyä apua joltakulta?  Jooko, Beck?”

Rebecca pudisti päätään ja tarttui poikaa kädestä.  He lähtivät kävelemään katua ylöspäin melko kovaa vauhtia.  Ihmisiä käveli vastaan paksuissa talvitakeissaan ja he tuijottivat oudoksuen Jaredia ja Rebeccaa, joilla oli päällään vain mustat nahkatakit.  Vetoketjut olivat auki ja takkien alta pilkistivät ohuet t-paidat.  Rebecca sulki äkkiä takkinsa vetoketjun ja tönäisi sitten Jaredia, jotta tämä tekisi samoin.

”Tämä on typerää!” tämä huudahti heidän matkattuaan muutamia kortteleita.  ”Ihmiset tuijottavat meitä, koska olemme vähissä vaatteissa ties kuinka monen kymmenen asteen pakkasessa!”
”Lopeta!  En minäkään tästä nauti, mutta emme voi muuta.  Mistä olisimme voineet tietää, että täällä on näin kylmä?”  Rebecca pysähtyi paikoilleen ruokakaupan eteen ja hieroi paljaita käsiään yhteen.  Ei hänellä oikeasti ollut kylmä, se oli vain pientä esitystä.
”Ehkäpä säätiedotuksesta?  Ai niin, mutta ethän sinä välitä katsoa, mitä säätä on luvattu!”

Kumpikaan ei puhunut toisilleen moneen minuuttiin.  Sinä aikana Rebecca katseli ympärilleen ja koetti vielä miettiä, mihin suuntaan heidän pitäisi lähteä.  Tosin ehkä Jared oli oikeassa, heidän pitäisi kysyä tietä.

”Tule”, Rebecca mutisi ja tarttui Jaredia käsivarresta kovakouraisesti.  Tämä ähkäisi ja lähti vastahakoisena kävelemään punatukkaisen tytön perään.
”Minne sinä raahaat minua?”
”Kysymme tietä.”
”Niin tietysti.  Vasta nyt minun ehdotukseni kelpaa.”

Rebecca ja Jared pysähtyivät pian erään pojan viereen.  Tällä oli mustat hiukset ja ruskeat silmät, joita Rebecca tuijotti hetken aikaa ennen kuin sai ähkäistyä sanat suustaan.

”Hei.  Me tuota etsimme tietä eräälle hotellille, jossa ystävämme majailevat”, Rebecca sanoi hymyillen.  ”Jar, mikä sen hotellin nimi oli?”
Jared kaivoi paperilapun takin taskustaan ja ojensi sen mustahiuksiselle pojalle.  Tämä vilkaisi nopeasti paperia ja ojensi sen takaisin Jaredille.
”Olette eksyksissä?” poika kysyi.  Hän hymyili.  ”Minä olen menossa samalle hotellille, joten voin saattaa teidät, jos se vain sopii?”
Rebecca nyökkäsi.  ”Toki, kiitos.”


Sen jälkeen he tapasivat toisensa uudestaan pari viikkoa myöhemmin.  Silloin lempi leiskahti, ja Rebecca sai tietää, että poika oli samanlainen kuin hän, vampyyri.  He kiertelivät kahdestaan Kanadaa muutaman viikon ja pitivät yhtä monia vuosia, kunnes erimielisyydet lopulta katkaisivat heidän välinsä.  Pian sen jälkeen he kuitenkin tapasivat uudestaan ja Dominic muutti kahden vampyyri ystävänsä kanssa Forksiin, lähelle Rebeccaa.  Mutta seuraavaksi heidät erotti mustasukkaisuus, hyvin syvä sellainen, ja Dominic lähti yksin kiertelemään maailmaa.

”Miksi?”
”Koska rakastan sinua.”
Rebecca hymyili varovaisesti.  ”Minäkin sinua.”
”Mutta?”  Dominic työnsi hänet mäntyä vasten.
”Ei ole mitään muttia!”  Rebecca veti Dominicin lähemmäs itseään ja suuteli tätä.  ”Haluaisin olla nyt yksin ja selvittää päätäni.”

Kun hän oli sen sanonut, tutut sanat alkoivat kaikua hänen päässään.  ’Toivottavasti saat selvitettyä päätäsi.’  Rebecca tarrasi molemmilla käsillään männystä kiinni ja näytti hämmentyneeltä.  Ihmismuistot nousivat pintaan hänen mielessään.

”Mikä sinulle tuli?”  Dominic kysyi huolestuneella äänellä.  Hän alkoi silittää Rebeccan punertavia hiuksia ja koetti tulkita tämän ilmettä.

’Hyvä vaan, että pääsemme mokomasta eroon.’

”Rebecca?”
”Nic, sano Carolinelle ja Adamille, että palaan yöhön mennessä.  Minun on pakko päästä juoksemaan, yksin.
Dominic otti Rebeccan kasvot käsiinsä ja suuteli tätä.  ”Ja ajattelemaan häntä?”
”Älä aloita tätä.  En ole nähnyt häntä yli yhdeksäänkymmeneen vuoteen!”
”Mutta tänään näit ja tuijottelit häntä hyvin kiinnostuneena.”
”En!  Minä vain yritin miettiä, kuka hän on, koska hän vaikutti tutulta.”
”Ja nyt sinä tiedät, että hän on hän.”
Rebecca pudisti päätään ja työnsi Dominicin pois edestään.  Hän lähti kävelemään sinne päin, minne oli alun perin ollut menossa.  ”Ei, hän ei ole.”  Voisin lyödä siitä vaikka vetoa!  Se tyyppi ei ole hän.  ”Nähdään myöhemmin.”

Hän lähti juoksemaan niin kovaa kuin vain jaloistaan pääsi.  Dominic ei lähtenyt hänen peräänsä vaan jäi seisomaan männyn luo päätään pudistellen.  Miksei Rebecca voinut myöntää, että Jared puhui totta?  Pelkäsikö hän?

***

Bella seisoskeli ikkunan luona keittiössä ja katseli ulos.  Näkyi pelkkää metsää ja hieman jokea, joka virtasi lähellä Cullenien upeaa ja isoa taloa.  Bella muisteli, kuinka hän oli useasti vienyt Renesmeen joelle leikkimään, ja tämä oli ollut iloinen pikku tyttö, aina niin innokas.  Ne ajat olivat Bellan parhaimpia muistoja.
Hän kääntyi ympäri ja katseli tummapuisen pöydän pintaa.  Jokin pieni muisto välähti hänen silmiensä edessä.  Punatukkainen tyttö, Carlisle sitomassa tämän haavaa… Bella muuttui mietteliääksi ja risti kätensä rinnalleen.

He istuivat tämän pöydän ääressä, ja me, minä ja Edward tulimme tänne.  Se tapahtui kauan sitten, mutta miksi?  Hän tiesi, että tämä pieni muiston palanen oli hänen ihmisajoiltaan, ja että se oli painunut hyvin syvälle hänen mieleensä, josta se vain pitäisi onkia ylös valoon.  Se tyttö oli ihminen, mutta en muista, kuka hän oli.  Edward varmasti muistaisi.   Bella koetti vielä hakea mielestään kokonaista muistoa, joka liittyisi jotenkin siihen tapahtumaan tai tyttöön.  Muistoa ei löytynyt, mutta hän tajusi jotain.  Se tyttö, joka istui ruokalassa tänään niiden kahden pojan kanssa näyttää aivan tältä muistojeni tytöltä.  Ei, eivät he voi olla sama henkilö!  Mutta se ruokalan tyttö herättää minussa jonkinlaista vihan tunnetta.

Bella lähti olohuoneeseen ja hänen silmiinsä osui pyöreä, lasinen pöytä, jonka päällä oli Esmen antiikkinen maljakko.  Sen näkeminen sai Bellan ajatukset pyörimään ja hän alkoi muistaa.

Punahiuksinen tyttö oli täällä, koska me juttelimme.  Ei, me riitelimme.  Kaikki olivat paikalla, ja hän sai haavan.

”Bella?”
”Edward, voitko kertoa minulle jotain?”  Bella kääntyi katsomaan Edwardia, joka seisoi hänen vieressään uteliaan näköisenä.
Tämä nyökkäsi.  ”Totta kai.”
”Mitä tapahtui silloin, kun joku punahiuksinen tyttö oli täällä?  Me riitelimme, eikö niin?”  Bella kysyi ja sai Edwardin ilmeen muuttumaan vaikeaksi.  ”Minä en muista sitä kauhean hyvin.”
”Mistä se tuli sinulle mieleen?”
”Katsoin keittiönpöytää.  Ja se ruokalassa istunut punahiuksinen tyttö herätti minussa jo aiemmin tänään pieniä muistoja.  Edward, sinä muistat, minä tiedän.”

Edward huokaisi ja veti Bellan lähelleen.  ”Se tyttö ruokalasta ja ne pojat myös ovat muuten vampyyreita.”
”Minä tiedän”, Bella sanoi ja loi katseensa Edwardin kullanruskeisiin silmiin.  ”Kerro nyt, mitä silloin tapahtui.”
”Se on tarpeetonta, eikä sinun tarvitse muistaa sitä, jos olet kerta unohtanut.  Se muisto tekisi vain kipeää”, Edward sanoi vastaan ja suukotti Bellan otsaa.  ”On kyllä ihme, että unohdit tapahtuneen.”
”Alice kertoo, jos sinä et kerro”, Bella mutisi vetäytyen Edwardin sylistä tämän rypistäessä otsaansa.
”Hyvä on.  Sanooko nimi Rebecca Parker sinulle jotain?”

Nimi iski nopeasti Bellan aivoihin ja sai hänet muistamaan enemmän.  Edward suuteli sitä tyttöä, hän itki ja raivosi, hän heitti murot Edwardin päälle.  Bellasta alkoi tuntua pahalta, kun pienet muistikuvat alkoivat vilahdella hänen mielessään.

Rebecca, hän yritti viedä Edwardin!

Edward silmäili Bellaa uteliaana, mutta hieman huolestuneena.  Hän toivoi, että jos tämä tosiaan muistaisi, tämä ei tuntisi oloaan kovin pahaksi.
”Bella, onko kaikki hyvin?”  hän kysyi ojentaen kätensä kohti tämän hiuksia.
”Joo.  Edward, minä muistan.  Hän halusi sinut”, Bella sanoi hiljaa.  Hän tarttui Edwardia vyötäröltä ja painoi päänsä tämän rintaa vasten.  ”Mitä hänelle tapahtui?”
Edward oli hetken aikaa hiljaa.  ”Hän… lähti pois.”
”Ja?”
”Ei palannut takaisin.”

Edward painoi huulensa Bellan ruskeisiin hiuksiin ja piteli tätä lähellään.  Hän ei halunnut kertoa Bellalle, että Rebecca olikin muutettu vampyyriksi, ja tämä oli nyt palannut takaisin.  Sen Bella saisi kyllä tietää, mutta ei vielä.  Nyt ei ollut oikea hetki.

***

”Jake, päästä irti.”

Renesmee ja Jacob istuivat Renesmeen huoneessa hänen sänkynsä reunalla.  Jacob oli kietonut kätensä hänen ympärilleen pidellen tyttöä lähellään.  Renesmee oli painanut päänsä Jacobin olkapäätä vasten, mutta nyt hän yritti luikerrella tämän syleilystä pois.  Hänen pitäisi ehtiä siistiytyä, pukeutua ja lähteä kouluun muiden Cullenien kanssa.

”Anteeksi”, Jacob sanoi höllentäen otettaan tytöstä.  Tämä hymyili ja suikkasi suukon hänen poskelleen.  ”En halua, että myöhästyt koulusta minun takiani.”
Renesmee huokaisi noustessaan seisomaan.  ”Ei sillä olisi väliä, olenhan käynyt jo kerran lukion kokonaan.”
”Niin, mutta ehkäpä Bella ja Edward eivät pitäisi siitä, jos minä viivyttäisin sinua?”
”Tuskinpa.”

Renesmee käveli vaatekaapilleen ja avasi sen ovet.  Hän tuijotteli sisälle kaappiin hetken aikaa, kunnes nappasi sieltä valkoisen topin.
”Haluatko pukeutua rauhassa?”  Jacob kysyi.  Hän nousi sängyltä ja oli menossa ovelle, mutta Renesmee ryntäsi hänen eteensä.
”Joo, haluan”, tämä sanoi painaessaan kätensä Jacobin paljasta, lämmintä rintaa vasten, ”mutta haluaisin tietää ensin, että näemmekö me vielä tänään?”
Jacob hymyili.  ”Minä ainakin mielelläni näkisin sinua.”  Hän naurahti ja painoi huulensa kevyesti Renesmeen huulia vasten.  ”Nähdään illalla.”

***

Hopeinen Volvo pysähtyi koulun parkkipaikalle ja sen viereen ajoi valkoinen Mercedes, josta Rosalie ja Emmett astuivat ulos.  Bella ja Edward seisoivat lähekkäin Volvon vieressä odottaen, että Jasper, Alice ja Renesmee pääsisivät ulos autosta.  Edward katseli ympärilleen ja näki mustan Audin ajavan parkkipaikalla ja pysäköivän muutaman auton päähän heistä.  Punatukkainen tyttö ja poika astuivat ulos ja loivat katseensa Culleneihin hetkeksi ennen kuin lähtivät kävelemään nelosrakennukselle.

”Edward, mennäänkö?”  Bella kysyi tarttuessaan Edwardia kädestä.  Alice, Jasper ja muut olivat jo kävelemässä rakennuksien luo.
”Minun täytyy kertoa sinulle jotain”, Edward sanoi ja käänsi katseensa Bellaan, joka ei tiennyt, mitä olisi tulossa.  ”Sinä siis muistat?”
”Ai Rebeccasta?  Hämärästi”, Bella vastasi.  ”Miten niin?”
”Mitä sanoisit, jos hän ilmestyisi yhtäkkiä eteesi ja tervehtisi sinua?”
Bella tuijotti Edwardia hölmistyneenä.  Mistä tämä oikein puhui?  Rebeccahan oli kuollut.  ”No, olisin varmasti ihmeissäni ja kysyisin, mitä hän täällä tekee.  Edward, mistä on kyse?”

Edward käänsi katseensa mustaan Audiin.  Hän näytti vakavalta.  ”Rebecca ei ole kuollut.”
”Mitä?”  Bella huudahti ja tarttui Edwardia käsivarsista kääntäen tämän itseensä päin.  ”Ei, on varmaan tapahtunut jokin väärinkäsitys!”  Hän oli vasta eilen muistanut yhden kurjimmista ihmismuistoistaan, mutta silti hänestä alkoi tuntua oudolta, pikkuisen katkeralta.  Vanhat tunteet olivat puskemassa pintaan.
”Ei, Bella”, Edward sanoi hiljaa pudistellen päätään.  ”Se tyttö, joka istui eilen viereisessä pöydässä ruokalassa, on Rebecca.  Ja se punahiuksinen poika on hänen veljensä poika ja mustahiuksinen on hänen poikaystävänsä.”
”Mutta miten?  Miksei Alice nähnyt?”  Bella alkoi kysellä.  Hän muisti entistä enemmän koko ajan.  He olivat olleet ystäviä, hän ja Rebecca.  ”Tietääkö hän, keitä me olemme?”
Edward mutristi huuliaan.  ”Kyllä, mutta hän ei usko.  Äsken, kun hän ajoi tänne, hän kiven kovaa sanoi itselleen, etten minä ole hän.  Hänkään ei taida muistaa kaikkea kunnolla.”

Bella sulatteli tietoa heidän lähtiessä kävelemään rauhallisesti kohti kuutosrakennusta.  Hän muisti, kuinka he kaikki olivat luulleet Rebeccan kuolleen, Alice ei ollut nähnyt mitään tämän tulevaisuudesta, eivätkä poliisitkaan olleet saaneet selville mitään.  Olivatko vampyyrit siis löytäneet Rebeccan ja muuttaneet tämän kaltaisekseen tarkoituksella vai vahingossa?

Hän on palannut, Bella huokaisi ajatuksissaan.  En voi uskoa tätä!  Sain elää lähemmäs sata vuotta rauhassa Edwardin kanssa ja pikku hiljaa opin unohtamaan kaiken tapahtuneen Rebeccan kanssa, mutta nyt hän palasi ja sai muistikuvani palaamaan.  Bella kietaisi kätensä Edwardin vyötärölle heidän saapuessaan sisälle kuutosrakennukseen.  Toivottavasti menneisyys ei ala toistamaan itseään.

***

”Rebecca!”  Dominic huusi käytävän toisesta päästä ja sai käytävällä liikuskelevat oppilaat kääntämään katseet itseensä.  Rebecca pysähtyi niille sijoilleen käytävälle, muttei kääntynyt ympäri.  ”Hei.”
”Hei”, tyttö mutisi hiljaa katsomatta Dominicia.  ”Oliko sinulla asiaa?”
”Anteeksi”, Dominic sanoi tarttuessaan Rebeccaa kädestä.  Tämä nosti katsettaan hieman nähdäkseen juuri ja juuri hänen silmänsä.
”Miksi sinä anteeksi pyydät?”
”Koska en jättänyt sinua rauhaan, vaikka niin pyysit.”
Rebecca pudisti päätään.  ”Ei se mitään, halusit vain auttaa minua.”
”Niin, mutta kävin hermoillesi.”  Dominic veti Rebeccan halaukseensa, mutta tämä pyristeli siitä irti.  ”Mikä nyt on?”
Rebecca kohautti olkiaan.  ”En tiedä.  Ehkä minusta on vain ärsyttävää, että yhtenä hetkenä olet mustasukkainen, sitten todella huolehtivainen ja taas mustasukkainen ja kaava vain jatkuu samaa rataa.  Nic”, hän loi katseensa kunnolla poikaan, ”en halua, että käy niin kuin viimeksi.”

Dominic nyökkäsi pahoittelevan näköisenä ja lähti takaisin ulos sanaakaan sanomatta.  Rebecca huokaisi ja jatkoi matkaansa kohti matematiikan luokkaa.  Hän oli eilen juossut melko kauas kotitalosta, ja Dominic oli sittenkin lähtenyt hänen peräänsä.  Kun tämä oli saavuttanut hänet, he olivat riidelleet ja huutaneet toisilleen.   Rebecca oli lähtenyt takaisin kotiin Dominic perässään ja sulkeutunut huoneeseensa miettimään.  Hän oli ollut vihainen Dominicille ja oli vieläkin hieman.  Miksi tämän piti olla niin helposti mustasukkainen?

’Miksi sinun pitää ajatella häntä?  Rebecca, hän on menneisyyttä!’  Rebecca kävi läpi mielessään heidän eilistä keskusteluaan.  ’Minä en taidakaan olla ainoa, joka mahtuu ajatuksiisi ja sydämeesi.’ Hän pudisteli päätään käydessään istumaan ikkunan viereisen pulpettijonon takimmaiseen pulpettiin.  Nic, en ymmärrä, miksi sinun pitää vauhkoontua noin vähästä!  Minä rakastan vain sinua.

Rebecca etsi mustasta laukustaan matematiikan kirjaa samalla kun muut oppilaat alkoivat kerääntyä luokkaan.  Saatuaan tarpeelliset tavarat esille, hän alkoi pyöritellä lyijykynää käsissään miettien Jaredin eilisiä sanoja.  Hän ei vieläkään uskonut, että se ruokalassa istunut vampyyrijoukko olisi ollut Cullenien perhe, hän ei halunnut uskoa.

Ihan sama, jos he ovatkin Cullenit.  Sillä ei ole mitään merkitystä minulle,  Rebecca ajatteli nostaessaan katseensa ylös huomatessaan jonkun kävelevän pulpettinsa ohitse.  Kuparinruskeahiuksinen poika istui hänen viereiseensä pulpettiin, joka oli ainoa jäljellä oleva.  Tämä vilkaisi nopeasti punahiuksista tyttöä vieressään ja käänsi sitten katseensa taululle.  Ei!  Hän…Tämä ei voi olla totta!

Rebecca tuijotti poikaa vieressään säikähtäneenä.  Ei, tuo poika ei voinut olla hän, ei missään nimessä!  Rebecca käänsi katseensa pois pojasta ja tuijotti jännittyneenä pulpetin puista pintaa.  Hän muisti, kuinka he olivat silloin joskus istuneet yhdessä biologian tunnilla.

Ehkä Jared olikin oikeassa,  Rebecca mietti vilkuillen sivusilmällä poikaa vieressään.  Hän niin Edwardin näköinen, mutta… Äh, se on hän!

Tunti kului sutjakkaasti Rebeccan miettiessä koko ajan, mitä sanoisi Edwardille, joka ei antanut minkäänlaista huomiota hänelle tunnin aikana.  Kun kello lopulta pirisi, Edward hyppäsi pystyyn, keräsi tavarat käsiinsä ja oli jo lähdössä, mutta Rebecca tarrasi tätä käsivarresta.

”Hei, Edward.”
Edward kääntyi ympäri ja katsoi Rebeccaa pienoinen hymy kasvoillaan.  ”Hei.  En uskonut, että näkisin sinua enää.”
”En minäkään”, Rebecca sanoi päästäen Edwardin käsivarresta irti.  Hän tarkasteli tämän kasvoja ja totesi mielessään, että tämä tosiaan oli Edward.  ”Olet vielä Bellan kanssa?”
”Olen.  Sinulla taitaakin olla käsipuolessasi se tummahiuksinen poika?  Dominic?”
Rebecca nyökkäsi ja ihmetteli, mistä Edward tiesi Dominicin nimen, muttei kehdannut kysyä.  ”Tietävätkö muut, että minä olen minä?”
”Joo, he vähän järkyttyivät, Bella varsinkin.  Hän unohti sinut vuosien kuluessa, mutta alkoi eilen taas muistaa kaiken tapahtuneen.  Muistatko sinä?”

Rebecca nyökkäsi taas ja siirsi katseensa lattiaan.  Hän ei tiennyt, mitä enää sanoisi Edwardille.  Ehkäpä hänen ei tarvitsisi sanoa mitään?  Hänestä tuntui oudolta seisoa tämän edessä monien vuosikymmenien jälkeen.

”Minä menen nyt”, Edward sanoi ja käänsi selkänsä Rebeccalle, joka kohotti katseensa hetkellisesti häneen.  ”Nähdään.”
”Joo.”

Rebecca jäi seisomaan aloillensa sekavana.  Yli yhdeksänkymmentä vuotta oli kulunut ja äsken hän oli seisonut Edward Cullenin edessä ja puhunut tälle.  Se ei voinut olla todellista, ei mitenkään, mutta se oli.
Rebecca sujautti tavarat laukkuunsa ja katsoi viereistä pulpettia.  Hän istuisi koko vuoden Edwardin vieressä.


A/N:  Rebecca siis on mietiskellyt menneitä, mutta hän ei ihan varsinaisesti siis haikaile Edwardin perään.   Mutta Rebe ei sitten millään meinannut uskoa, että se kuparinruskeahiuksinen poika oli kuin olikin Eddie (tais sitä hieman pelottaa?).   Kommenttia?

SabSab

  • Team Cullen<3
  • ***
  • Viestejä: 148
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 2 - 14.7.
« Vastaus #8 : 14.07.2009 22:05:48 »
ÄÖÄÖÄÖÄÖÄÖÄ, Becca hautaan team<3
Whii, ihanaa et jatkoo näi nopsaa ;>
Hihii, onneks se ei ees sillee haikaile sen perrääää ;>
Bella-parka, kun joutuu kokee tota uudestaa ;<
Mutjoo, tykkään :)
Jatkoa odotan ^^
Cullenismi<3

kakku.

  • ***
  • Viestejä: 501
  • I know it hurts, it was meant to
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 2 - 14.7.
« Vastaus #9 : 14.07.2009 22:58:45 »
[q
Lainaus
ÄÖÄÖÄÖÄÖÄÖÄ, Becca hautaan team<3
NIINPÄ!!!

JATKOAAA!!
But I am the chosen one.
Avatar by Aiju

saary

  • Vieras
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 2 - 14.7.
« Vastaus #10 : 15.07.2009 15:14:46 »
ÄÖÄÖÄÖÄÖÄÖÄ, Becca hautaan team<3
Whii, ihanaa et jatkoo näi nopsaa ;>
Hihii, onneks se ei ees sillee haikaile sen perrääää ;>
Bella-parka, kun joutuu kokee tota uudestaa ;<
Mutjoo, tykkään :)
Jatkoa odotan ^^

just näin. :> jatkoa.

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 3 - 15.7.
« Vastaus #11 : 15.07.2009 21:01:47 »
Purriainen, ollos hyvä.  Joo, eiköhän Nicistä riitä :D  (jos Rebelle ei siis kelpaa).  Niin, vaikka Jared onkin Reben veljen poika, niiden suhde on enemmänkin sisarussuhde ja ne kinaa aivan kuin sisarukset (miun mielestä).  Tässä luvussa ei vielä kauheasti tapahdu, kunhan pohditaan vielä asioita, muttah nelos luvussa...  ;)  Kiitos kommentista.

SabSab, juup, aikaa kirjoittaa (kaava menee näin: julkaisen luvun illalla, jolloin seuraava luku on melkein valmis.  Kirjoitan seuraavan luvun valmiiksi ja seuraavana päivänä aloitan (tai sitten sinä samaisena yönä) uuden luvun, joka on taas melkein valmis, kun julkaisen seuraavan luvun).  Tosin tuo kaava ei tule toimimaan koulun alkaessa, joten koetan pidentää tätä julkaisuväliä kohta puoliin.  Becca hautaan team? ;D  Kiitos kommentista.

katriqqq, Rebestä ei siis pidetä :D  Kiitos kommentista.

saary, kiitos kommenista :)  Jatkoa ilmaantuukin melko nopsaan.


Joops, koitan pidentää lukujen ilmestymisväliä hieman (mistä vetoa, että ei onnistu?), kuten kommenttien vastauksessa sanoikin.  Muttah, jatkoa, olkaa hyvät:

Luku 3 - Kaulakoru


Bella oli parin päivän ajan yrittänyt sulatella tietoa siitä, että Rebecca Parker, nykyisin Ray, oli palannut.  Hän oli hämmentynyt asiasta ja koettanut hyväksyä sitä, mutta se oli ollut vaikeaa.  Aina kun hän katsoi Rebeccaa, hän ajatteli, että tämän pitäisi olla kuollut ja kuopattu.  Mutta tietenkin tämä oli pelastunut jotenkin hyvin ihmeellisellä tavalla ja muuttunut vampyyriksi.

”Alice, oletko varma, ettet nähnyt mitään Rebeccaan viittaavaa, kun palasimme takaisin kotiin ulkomailta?”

Bellaa kummastuttu eniten kuitenkin se, ettei Alice ollut nähnyt minkäänlaista näkyä Rebeccasta.

”Olen”, Alice vastasi tutkiessaan Edwardin cd-levyjä.  ”En nähnyt pienintäkään vilausta.”
”Tiedätkö miksi?”  Bella kysyi.  Hän istui hänen ja Edwardin sängyllä jalat ristissä.  ”Siksi, että uskoimme hänen kuolleen?”
”Ehkäpä.  En olisi voinut kuvitellakaan, että Rebecca jollain tapaa selviytyisi.  Hän taisi olla onnekas”, Alice sanoi ja laittoi yhden levyistä soimaan.  Hiljainen, hidas musiikki täytti koko huoneen.  ”Mitä sinä ajattelet siitä, Bella?”
”Olen hämmästynyt vieläkin.  En ole puhunut Rebeccan kanssa laisinkaan, mutta Edward on, koska he istuvat vierekkäin matematiikan tunnilla.”  Bella pudisteli päätään ja näytti surullista naamaa.  ”Ennen kuin sanot mitään, minä kerron sinulle, etten aio olla mustasukkainen, koska se olisi turhaa, eikö?”
”Niin olisi.  Rebeccahan on onnellisesti yhdessä tämän Dominicin kanssa ja sinä olet Edwardin kanssa.  Sitä paitsi teillä on Renesmee, yhteinen lapsi.”

Bella nyökkäsi.  Hänellä ja Rebeccalla oli omat elämänsä, eivätkä he varmasti sotkeutuisi toistensa elämiin.  Vain äskettäin palanneet muistot saivat pientä kipua aikaan hänen pysähtyneessä sydämessään, mutta ne olivat vain muistoja, hyvin kaukaisia sellaisia eikä niillä olisi minkäänlaista merkitystä enää.  Vai olisiko?

***

”Ei tuo voi olla totta!  Ei minun isäni!”  Renesmee huudahti.  Hän istui olohuoneen sohvalla Rosalien kanssa ja oli juuri kuunnellut tämän kertomuksen Edwardista ja Rebeccasta.  Renesmee ei mitenkään pystynyt uskomaan, että Edward, hänen isänsä, olisi voinut pettää Bellaa.  ”Sinä olet varmasti erehtynyt, Rose-täti.”
Rosalie pudisti päätään.  ”Kunpa olisinkin, Nessie.  Me kaikki kärsimme silloin paljon.  Äitisi oli ihan vauhkona, Edward suunnitteli lähtevänsä pois ja Rebecca vain ärsytti meitä läsnäolollaan.  Ja nyt hän on palannut ärsyttämään meitä lisää!”  Rosalie murisi vaimeasti.
”Miksi isä teki sen?”  Renesmee kysyi laittaessaan kätensä puuskaan.
”Hän sanoi, että punapään veri veti häntä puoleensa, kuten Bellan veri.  Mutta siinä oli varmasti jotain muutakin mukana.  En usko, että pelkkä veri sai Edwardin tekemään niin.”

Renesmee tuijotti eteensä ja mietti.  Miksei hänelle oltu kerrottu tästä aiemmin?  Oliko asia vain unohdettu, kun kaikki olivat luulleet Rebeccaa kuolleeksi?  Ja nyt kun tämä oli palannut, asia oli noussut heti pintaan?  Hän ei ymmärtänyt, miksi Rosalie vaikutti olevan vihainen.  Se kaikkihan oli tapahtunut monia vuosia sitten!

”Mutta se on mennyttä”, Renesmee muistutti kääntäessään katseensa Rosaliehen.  ”Kuule, onko äiti sen takia ollut outo viime päivinä?  Kun hän sai tietää Rebeccasta?”
Rosalie nyökkäsi.  ”Ja koska hänen mieleensä palautuivat muistot menneisyydestä.  En olisi uskonut, että ne satuttavat häntä vieläkin!”
”Mitkä?”

Rosalie ja Renesmee käänsivät katseensa oikealle ja näkivät Bellan ja Alicen ilmestyneen huoneeseen.  Nämä istahtivat nojatuoleihin ja katselivat heitä uteliaina.

”Mistä te puhuitte?”  Bella kysyi.
”Rose-täti kertoi, mitä tapahtui ennen kuin minä synnyin”, Renesmee vastasi ja katsoi pahoittelevasti Bellaa.  ”Olen todella pahoillani tapahtuneesta, äiti.”
”Se tapahtui kauan sitten, ei sillä ole enää väliä”, tämä sanoi hymyillen pikkuisen.  ”Mietitään jotain muuta.  Missä pojat ovat?  Entä Carlisle ja Esme?”
”Carlisle ja Esme lähtivät metsästämään”, Rosalie kertoi, ”ja pojat lähtivät ulos.  Heidän pitäisi tulla takaisin ihan pian.”
”Onko Jake tulossa myös?  Tiedätkö?”  Renesmee kysyi ja hänen silmänsä alkoivat kiilua.
Alice tuhahti.  ”Ilmiselvästi, sillä en taaskaan näe mitään!  Hemmetin koira!”

***

Rebecca ja Jared istuskelivat keittiössä vaaleapuisen pöydän ääressä.  Rebecca oli pyytänyt Jaredia kertomaan Culleneista asioita ja tämä oli suostunut siihen ilomielin sanomatta mitään ärsyttävää.  Sitä Rebecca ihmetteli, ainahan Jared sanoi puhuessaan jotain tyhmää, ärsyttävää tai sellaista, joka kiusaisi häntä.

”En tiennytkään, että Alice pystyy näkemään tulevaisuuteen”, Rebecca tokaisi Jaredin kerrottua Alicen ja Edwardin taidoista.  ”En kyllä tiennyt Edwardin ajatustenluku taidostakaan.  Hän siis luki kaikki ajatukseni silloin!  Voi ei.”  Hän huokaisi kuuluvasti ääneen ja laski kätensä pöydälle.
Jared pyöräytti silmiään.  ”Ja lukee yhä, Becky.  No, siitä tummahiuksisesta tytöstä en voi kertoa mitään, mutta Renesmeestä voin.”
”Renesmee?”  Rebecca toisti ja korjasi ryhtiään.  ”Ai se kovin paljon Bellan näköinen tyttö?”
”Niin.  Hänellä on taito näyttää toisille kuvia, vaikkapa pikakelauksella menneisyyttä.  Minusta se kuulostaa todella makealta!”  Jared sanoi kuulostaen innostuneelta.  ”Olisi mukavaa, jos hän näyttäisi minulle jotain.”
Rebecca kohautti olkiaan välinpitämättömänä.  ”Niin, olisihan se varmasti ihan mukavaa.  No, oliko sinulla vielä jotain kerrottavaa?”

”Itse asiassa on.”  Jared hymyili salaperäisenä ja se kiinnitti Rebeccan huomion.  Oliko nyt tulossa kurja vitsi?  Jotain tyhmää?  ”Renesmee on aina kuulunut Cullenien perheeseen.  Hän on kasvanut heidän kanssaan.”
”Ja he muuttivat lapsen sitten vampyyriksi, kun tämä kasvoi tarpeeksi vanhaksi?”
”Ei.  Renesmee on puoliksi vampyyri, puoliksi ihminen.”
Rebecca tuijotti Jaredia hölmönä ja alkoi sitten nauraa.  ”Hyvä vitsi, Jar!  En tajua, miten aina keksit tuollaisia vitsejä.  Sinulla taitaa olla hyvä mielikuvitus.”
”Ei.  Hän on puoliksi vampyyri!  Edward on hänen isänsä.”

Se sai Rebeccan naurun loppumaan.  Hänen suunsa loksahti auki, hän oli järkyttynyt ja täysin ihmeissään.  Eihän se voinut olla mahdollista!  Vampyyrit eivät voineet saada lapsia, joten miten Edward muka olisi voinut olla Renesmeen isä?  Ja Bellako muka olisi Renesmeen äiti?

”Jar, tuo oli jo liian paha!  Oikeasti, koettaisit vitsailla joillain muilla asioilla kuin tällaisilla!”  Rebecca huudahti noustessaan pöydästä.  Hän ei uskonut Jaredia.
”Se on totta!  Renesmee on Bellan ja Edwardin biologinen lapsi!”  Jared huusi.  ”En tiedä miten se on mahdollista, mutta kyllä se näyttää vain olevan.”
Rebecca hymähti.  ”Olet tosi tyhmä, kun yrität tällä tavalla vedättää minua!  Luuletko, että uskon sinua?  No en!”  Hän juoksi keittiöstä pois ja jätti Jaredin istumaan yksin keittiön pöydän ääreen.  Tämä pudisteli päätään.

”Sinä et sitten koskaan usko mitään, Becky.  Ei ole minun ongelmani, jos kuolet järkytyksestä.”

***

”Hän sanoi, että Renesmee on muka Edwardin ja Bellan lapsi!”

Dominic tapitti Rebeccaa, joka käveli edes takaisin hänen huoneessaan.  Tämä oli juossut äkkiä naapuritaloon heti Jaredin kanssa käydyn keskustelun jälkeen.

”Mitä?”  Dominic kohotti kulmiaan.  ”Lapsi?”
”Niin Jar sanoi!  Hän valehtelee, eikö niin?  Vampyyrit eivät voi saada lapsia”,  Rebecca sanoi hyvin varmana asiasta.  Oikeastaan häntä nauratti koko juttu, mutta hän koetti pitää itsensä kasassa, jotta ei päästäisi itseään vajoamaan niin alas, että nauraisi Dominicin edessä asialle.  Se olisi hänestä noloa. ”Uskotko sinä häntä?”
”En, mutta voisivatko sitten ihminen ja vampyyri saada lapsen?”  Dominic kysyi tarttuen Rebeccaa kädestä.  Hän veti tämän syliinsä istumaan ja silitti tämän selkää.  Pieni riita heidän välillään oli sovittu eilen.
”No eivät, koska Edward on vampyyri, kuollut siis!  Kuolleet eivät tee lapsia edes ihmisten kanssa”, Rebecca mutisi kietoessaan kätensä Dominicin kaulan ympärille.  ”Se oli vain Jaredin uusin ja ehdottomasti huonoin vitsi, eikö niin?”
”Ehkäpä, mutta jos kuitenkin päättäisimme asiasta vasta sitten, kun olemme kysyneet Edwardilta tai Bellalta asiasta.”

Rebecca mutristi suutaan hieman ja huokaisi.  ”Luuletko, että pystyn ihan pokkana kysymään Edwardilta, onko hänellä lapsi Bellan kanssa?”
”Luulen.  Tai voithan kysyä sitä myös Bellalta tai joltain muulta Culleneista.  Becca, kyllä sinä pystyt.”

Dominic suuteli Rebeccaa ja kellahti leveälle sängylle makaamaan tämä päällään.  Poika suukotti tytön kaulaa ja tunsi tämän kädet mustan paitansa alla.  Poika kiepautti tytön alleen helposti ja painoi huulensa tämän huulille uudestaan.

”Nic, minä luotan sinuun.  Jos kerta olet varma, että voin kysyä sitä, niin minä kysyn”, Rebecca sanoi hiljaa upottaen sormensa pojan mustiin hiuksiin.  ”Mutta haluaisin pyytää pientä palvelusta.”
Dominic nyökkäsi ja vei huulensa Rebeccan kaulalle.
”Tai ei se oikeastaan ole palvelus, mutta… Voisitko millään olla kutsumatta minua Beccaksi?”
Dominic nosti päätään nähdäkseen Rebeccan epävarman hymyn tämän kasvoilla.  ”Ei se ole mikään ongelma, mutta sitten minun pitää keksiä sinulle uusi lempinimi.”  Hän naurahti ja suuteli tätä.  ”Olisiko sinulla ehdotuksia?”
”Mm, voisit kutsua minua Beckyksi, kuten Jared tai mitäs sanoisit nimestä Reca?”
”Reca?”  Dominic toisti hymyillen.  Hänen silmänsä näyttivät nauravan.  ”Voi kuule, minusta tuntuu, että Rebecca on kuitenkin ihan hyvä.  Ehkä hieman pitkä, mutta kuka siitä välittää?  En minä ainakaan.”

Hän oli suutelemassa Rebeccaa, kun huoneen ovi yhtäkkiä pamahti auki ja nuoren naisen korkea ääni kaikui huoneessa.  Rebecca huokaisi raskaasti ja kohtasi Dominicin ärsyyntyneen katseen.

”Nic-rakas”, nainen melkein huusi seisoessaan ovella surullisen näköisenä, ”miksi hän ei välitä minusta?”  Naisella oli ruskeat, suunnilleen lapaluiden kohdalle ylettyvät suorat hiukset.  Hän näytti ulkomaalaiselta, aika lailla jostain Välimeren maasta tulevalta naiselta.
”Lucrezia, sinä tiedät, ettei Philip kaipaa ketään vierelleen.  Mikset voi jo hyväksyä sitä?”  Dominic kysyi selvästi kyllästyneenä noustessaan Rebeccan päältä pois.  Tämä ei liikahtanut laisinkaan.
”En ymmärrä teitä”, Lucreziaksi kutsuttu nainen voihkaisi.  ”Sinä se peuhaat täällä huoneessasi tuon tytön kanssa, mutta minä saan maata yksin kylmässä sängyssäni.  Philipillä ei edes ole  sänkyä!”

Rebecca pyöräytti silmiään.  ”Zia, Philip ei halua sinua.  Hän ei halua naista rinnalleen!  Hän ei halua sinusta naisystäväänsä, käsitätkö?”
Lucrezia tuijotti Rebeccaa kuin ei olisi ymmärtänyt tämän sanoja.  ”Sinä et tiedä mistä puhut, Nicin rakastaja!  Philip ei vain ole vielä tajunnut rakastavansa minua!  Ette te nuoret ymmärrä.”  Hän hymähti ja pamautti oven kiinni niin, että ikkunalasi helisi.

”Miten sinä kestät häntä?”  Rebecca kysyi noustessaan käsivarsiensa varaan.  Häntä ärsytti aina kohdata Lucrezia, joka ei pitänyt hänestä.  Ei hänkään kyllä pitänyt sen koommin tästä.  ”Ihme ettei hän ole yrittänyt kaataa sinua sänkyyn!”
Dominic oli hiljaa ja tuijotti seinää.  Rebecca pudisti itsekseen päätään ja henkäisi.
”Hän on yrittänyt?  Milloin?”
”Kun palasin kotiin matkaltani.  Ennen kuin palasin yhteen kanssasi”, Dominic kertoi.  Hän käänsi katseensa Rebeccaan, joka odotti kuulevansa lisää.  ”Lucrezia tuli eräs ilta huoneeseeni, kun olin mietiskelemässä asioita, itse asiassa sinua”, Dominic hymyili, ”ja hän vain yhtäkkiä kävi viereeni makaamaan ja koetti saada huomioni.  Tiesin, että hän teki sen vain siksi, koska Philip ei koskaan antanut hänelle huomiota, joten pyysin häntä lopettamaan, mutta hän ei kuunnellut minua.”
”Viettelikö hän lopulta sinut?”
Dominic asettui takaisin Rebeccan päälle ja vei kätensä tämän vyötärölle.  ”Ei tietenkään, heitin hänet ulos ja lukitsin oven.  Seuraavina päivinä hän ei puhunut minulle melkein yhtään ja vielä vähemmän silloin, kun sinä palasit takaisin vierelleni.  Voisin väittää, että hän oli mustasukkainen.”

Rebecca alkoi nauraa.  ”Siksikö hän ei pidä minusta enää?  Koska hän vähän ihastui sinuun?  Koska sinä torjuit hänet?  Zia ei ole koskaan ymmärtänyt sinua eikä Philipiä.”
”Ei niin”, Dominic huokaisi ja painoi huulensa Rebeccan omia vasten.  ”Noh, mihinkäs me jäimmekään?”
”Mm, me taisimme puhua minun uudesta lempinimestäni, ja sitten meinasit suudella minua, mutta Zia tuli häiritsemään meitä”, Rebecca kuiskasi Dominicin korvaan upottaessaan sormensa taas tämän hiuksiin.  Poika huokaisi ja painautui lähemmäs tytön kovaa ja kylmää vartaloa.

***

Rebecca käveli käytävällä iloisena ja hyvän tuulisena.  Hän oli haudannut kaikki turhat ja pahat ajatukset  syvälle mieleensä eilen illalla, mikä oli osaksi Dominicin ansiota.  Tämä oli ollut niin ihana ja hellä, että Rebecca oli tyystin unohtanut Cullenit, valittavan Lucrezian ja huonoja vitsejä laukovan Jaredin.  Mutta hän siltikin oli aamulla mietiskellyt Renesmeetä ja tämän menneisyyttä.  Oliko tyttö tullut perheeseen vampyyrina?  Oliko tämä otettu Culleneille ihmisenä ja muutettu myöhemmin vampyyriksi?

Hmm, vielä pari tuntia ja sitten pääsen näkemään taas Dominicin!  En kestä, kun olemme melkein joka päivä erossa viimeiset tunnit,  Rebecca ajatteli haikeana pysähtyessään biologian luokan eteen.  Hän nojasi päätään valkoista seinää vasten ja huokaisi ääneen.  Mm…

Hän sulki silmänsä hetkeksi, mutta kuullessaan tutun äänen tulevan edestään, hän aukaisi silmänsä ja näki Bellan kävelevän Renesmeen kanssa häntä kohti.  Rebecca lopetti seinään nojaamisen ja hymyili, kun he lähestyivät häntä.

”Hei”, hän sanoi ja kaksikko pysähtyi.  ”Bella, siitä on pitkä aika.”
”Niin tosiaan on”, Bella sanoi hiljaa Renesmeen katsoessa vuorotellen kumpaakin heistä.  ”Mitä kuuluu?”  hän kysyi yrittäen kuulostaa asialliselta ja muistuttaen itselleen mielessään, että menneet olivat menneitä.
”Hyvää.  Tämä taitaa olla Renesmee?”  Rebecca nyökkäsi häntä hieman lyhyempää ruskeahiuksista tyttöä kohti.  Tämä hymyili.
”Joo, hän on”, Bella vastasi ja huomasi Rebeccan kasvoilla piilevän mietteliäisyyden.  ”Nessie on itse asiassa minun tyttäreni.”  Sen sanoessaan hän madalsi ääntään, jotta kukaan ylimääräinen ei kuulisi sitä.  ”Edward on hänen isänsä.”

Rebecca yritti peittää järkytystään, joka väkisin kohosi hänen kasvoilleen.  Ei kai Jared taas ollut oikeassa?  Eikö tämä ollutkaan valehdellut?

”Oikeasti?”  hän sai sanottua, mutta katkonaisesti.  Rebecca tuijotti Renesmeetä, joka hymyili edelleen hiljaisena.  Tytössä oli kyllä Bellan piirteitä, myös Edwardin, mutta vampyyrit eivät edelleenkään voineet saada lapsia.  Vai voisivatko?  ”Hmm, onneksi olkoon.”
Bella hymyili.  ”Kiitos.  Meillä on Nessien kanssa vähän kiire, joten me lähdemme.”  

He, hän ja Renesmee, lähtivät ja jättivät Rebeccan seisomaan käytävälle järkytyksestä sekavana.  Tämä ei voinut uskoa juuri kuulemaansa, ei millään.  Renesmee oli siis Bellan ja Edwardin yhdistämisen tulos, mutta miten se saattoi olla mahdollista?

Sen on pakko olla totta, kun Bella kerta sanoi niin.  Joudun pyytämään Jaredilta anteeksi taas kerran, Rebecca huokaisi ajatuksissaan.  Hän alkoi taas nojata seinää vasten ja antoi laukkunsa tipahtaa olaltaan kiviselle lattialle.  Nyt hän uskoisi aina Jaredia, kertoisi tämä sitten miten hulluja juttuja tahansa.

***

Tiesin, että hän järkyttyisi.  Mitäs ei uskonut minua.

Jared käveli koulun loputtua pitkin käytävää kohti kolmosrakennuksen ulko-ovea.  Rebecca oli viime välitunnilla pikaisesti käynyt hänen luonaan pyytämässä anteeksi käytöstään ja että oli sanonut tätä valehtelijaksi ja vitsailijaksi.  Jared ei ollut sanonut mitään, mutta häntä toisinaan kyllästytti, kun Rebecca ei uskonut häneen.

Becky luulee elävänsä satumaailmassa nykyään, minusta tuntuu vahvasti siltä.  Hän ei halua myöntää asioiden olevan totta ja se vain satuttaa häntä lopulta.  Onneksi Nic on hänen vierellään, ainakin hänellä on joku, jota kuunnella ja jolle puhua.  Jared huokaisi hiljaa ääneen päästyään ulos kolmosrakennuksesta.  Ulkona satoi kaatamalla ja ukkonen jyrisi jossain kaukana.  Tai ehkä olen väärässä hänen suhteensa.  Ehkä hän on tällainen vain Culleneihin liittyvissä asioissa.

Jared tunki kätensä harmaan hupparinsa taskuihin ja lähti kävelemään parkkipaikalle.  Hän katseli maata ja sen päälle muodostuneita vesilätäköitä, joihin vesipisarat osuivat ja saivat veden näyttämään siltä, kuin se olisi kuplinut.

Jos sanoisin hänelle, että olen edes hieman huolissani hänestä, hän nauraisi.  Hän nauraisi kippurassa ja luulisi sitä vitsiksi ja minä tuntisin oloni nolostuneeksi.  Becky ei uskoisi, jos sanoisin hänelle, että pidän häntä isosiskonani.

Hopeinen ketju pilkisti yhdestä lätäköstä, jonka ohi Jared oli juuri kävelemässä.  Se vangitsi hänen katseensa ja hän pysähtyi poimimaan hopeisen ketjun ylös.  Se osoittautui kaulakoruksi, sellaiseksi, jossa on etunimen alkukirjain.  Tässä ketjussa roikkui kaunokirjaiminen R, johon oli upotettu pari pientä timanttia.  Jared piteli korua kämmenellään ja katsoi sitä.  Hän tiesi kenelle se kuului.

Lukko on näköjään mennyt rikki, hän ajatteli tarkastellessaan ketjua.  Renesmee, palautan korun sinulle heti, kun olen saanut ketjun korjattua.

Jared laittoi korun hupparinsa taskuun ja käveli hienoisesti hymyillen mustan Audin luo.  Rebecca istui autossa kädet puuskassa ja huokaisi, kun Jared avasi oven ja kapusi kyytiin.

”Missä oikein viivyit?  Jäitkö pussailemaan tyttöjä?”  Rebecca kysyi kuulostaen sarkastiselta.
Jared hymyili leveästi.  ”En, ainakaan vielä.”


A/N:  Hmm, tykkäilen itse luvun lopusta.  Ja Lucrezia.. Italialainen vampyyri, kovin rakkauden nälkäinen  ;D  Kommentteja, anybody?

Edit// A mistake in this chapter  ;D  Huomasiko kukaan?... Muokkasin sen jo pois, joten sitä ei enää löydy.
« Viimeksi muokattu: 16.07.2009 01:59:54 kirjoittanut Tuhisija »

UntenLaiva

  • A Musketeer
  • ***
  • Viestejä: 175
  • "Every man for himself"
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 3 - 15.7.
« Vastaus #12 : 15.07.2009 22:16:45 »
Tää käy mielenkiintoseks :D
Meinaatkos laittaa Jaredille ja Renesmeelle suhteen niin et Jake tulee mustasukkaseks? Se olis meinaan ihan hauska juttu...

Jatka vaan samaan malliin! :D

SabSab

  • Team Cullen<3
  • ***
  • Viestejä: 148
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 3 - 15.7.
« Vastaus #13 : 15.07.2009 22:42:33 »
JEE, jatkoa tuli :D
Hahahaha, Becca saa aina järkyttyä ( Becca on sille oiva nimi jos se ei siit pidä ;) )
Hihii, Renesmeelle Jared, en oo ikinä tykänny Jakesta nääs >DD
Onkohan mulla joku vika, et en tykkää kenestäkään joka on joskus ollut kilpailija? :'D
Ihana osa siis ;>
Jatkoa odotan ;)

P.S: Älä pitkitä näit taukoja, tykkään lukee tätä tällee reippast etenevänä ;>
Cullenismi<3

Sini(tiainen)

  • Vieras
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 3 - 15.7.
« Vastaus #14 : 15.07.2009 23:48:17 »
Ajatteli että en lue tätä ennen kuin oon lukenu BD:n mutta sitten ajattelin että oon spoilaantunu niin pahasti että yksi ficci ei tunnu missään ;D. Onkohan Jared kiinnostunu Renesmeestä? Vaikutti siltä. Nyt vaan ootan sitä että Jacob vois vihdoinkin lyödä jotain turpaan ;D.
Kunpa toi Rebecca ei rupeais ärsyttää taas Ediä ja Bellaa koska sillä on se Dominic.
Tää jatko vaikutti myös mielenkiintoselta. JATKOA!
P.S. Kiva että Rosalie inhoo Rebecaa vieläkin! :D

Amanecer

  • ***
  • Viestejä: 392
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 3 - 15.7.
« Vastaus #15 : 16.07.2009 00:08:49 »
Kas, jatko-osa onkin jo täällä, ja kokonaiset kolme lukua on tullut huomaamattani (johtuu kai siitä, että en ole nyt muutamaan päivään täällä pahemmin pyörinyt).

Jatko-osakin vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Kiva nähdä, millaisia mahdollisia kolmiodraamoja tästäkin sitten syntyy. Todella hauska idea se, että Renesmee on jo mukana kuvioissa.

Kiitoksia näistä kaikista kolmesta luvusta (+ prologista, tottakai). Toivottavasti saat laitettua neljännen luvun piakkoin. :)
Onni on kuin lasi: kun se on kirkkaimmilleen hiottu, se särkyy.

Annoy

  • Lännen paha noita
  • ***
  • Viestejä: 383
  • Dancing through life
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 3 - 15.7.
« Vastaus #16 : 16.07.2009 10:57:01 »
Hyvä luku taas. Hah, Becca järkyttyi kunnolla kun sai tietää Renesmee on Edwardin ja Bellan lapsi.

Jaa, tuleekohan Jaredista ja Renesmeesta jotakin? Jacob kyllä tulisi mustasukkaiseksi. Ja kunnolla.
"What everyone does. Like you said. Hope."

Nej, du måste finnas, du måste
Jag lever mitt liv genom dig
Utan dig är jag en spillra
på ett mörkt och stormigt hav
Du måste finnas, du måste
Hur kan du då överge mig?
Jag vore ingenstans, jag vore ingenting
Om du inte fanns

Cabro

  • ***
  • Viestejä: 22
  • < bellatrix >
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 3 - 15.7.
« Vastaus #17 : 16.07.2009 12:36:30 »
IHANA!
ja vähänkö sää kirjotat nopeest jatkooo!
ei tsiisus eiks nii et siin käy silleee et renesmeel ja sil oisko jaredil tulee säpinää jacob o iha mustis ja sitte jacob raivostuuu ja muuttuu sudeks ja tappaa jaredin ja tottakai rebecan samal?
REBECCA HAUTAAAN !;)
I Killed Sirius Black .

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 4 - 16.7.
« Vastaus #18 : 16.07.2009 19:00:51 »
UntenLaiva, kyllä, niin käy :)  Kiitos kommentista :)

SabSab, Becca lempinimi muistuttaa Rebeä menneistä, eikä se siitä  näin ollen kauheasti pidä.  Mulla on sama "ongelma".  En mäkään tykkää Jacobista, kun herra yritti "varastaa" Bellan  :(  Juu, en mie vielä pitkitä, katsotaan sitten kuun lopulla..  Kiitos kommentista :)

Purriainen, haa, tuota sanaa haeskelinkin eilen, dramaattinen!  Juuri sitä hän on.  Khyllä hän esiintyy vielä, Philip myös (ja lisää tietoa heistä hieman 5. luvussa).  Tässä luvussa ei sittenkään tapahtunut niin paljon, mutta ainaskin jotain.  Kiitos kommentista :)

Sini(tiainen), toivottavasti et spoilaannu lisää.  Miekin spoilaannuin BD:stä ennen kuin sain sen käsiini (Renesmeestä itse asiassa, mutta en ajatellut asiaa laisinkaan ennen kuin sain kirjan).   Kiitos kommentista :)

Amanecer, parempi myöhään kuin ei milloinkaan (eikö?).  Kolmiodraamojahan hyvinkin ;)  Kiitos kommentista :)

Annoy, niin järkyttyi.  Kukaan ei ollut kertonut, että vampyyrit voivat saada lapsia ihmisten kanssa..  Kiitos kommentista :)

Cabro, aikaa löytyy :D  Ja intoa (ja ideoita).  Rebecca hautaan team saa lisää jäseniä..  ;D  Kiitos kommentista :)


Okei, oli pakko tulla laittamaan tämä nyt, koska joudun kohta lähtemään ystäväni luo ja sitten joidenkin tuntien päästä kuudennen Potterin yönäytökseen!  Jee.  Ajattelin ensin laittaa tämän vasta huomenna, mutta pöh, miksi pihdata lukua, kun viideskin etenee hyvää vauhtia?  :D

Luku 4 - Kahdestaan istuskelua


Yksi mustaliloista koristetyynyistä lojui lattialla riekaleina, täysin silputtuna.  Punatukkainen tyttö makasi sängyllä kädet silmillään ja koetti saada selkoa ajatuksiinsa.  Renesmee oli Edwardin tytär, Bella oli hänen äitinsä.  Miten se oli tapahtunut?  Milloin?  Rebecca nousi istumaan ja näki kuvajaisensa sänkyä vastapäätä olevasta peilistä.

En voi uskoa tätä!  Jotenkin ihmeellisesti Caroline ja Adam löytävät minut ja sitten Bella saa lapsen.  Maailma on menossa ihan hulluksi.

Hän näpräsi vasemmassa ranteessaan olevaa kultaista sydänrannekorua, jonka oli saanut Dominicilta aikoinaan.

Tai ehkä minä en ymmärrä tätä maailman menoa.

Rebeccan huoneen ovi aukesi hiljaa narahtaen.  Hän kohotti katseensa nähdäkseen, kuka oli tullut.  Caroline seisoi ovella huolestunut ilme kasvoillaan.

”Sinulla ei taida olla kaikki hyvin, kultaseni”, tämä totesi lempeästi.  Caroline oli Rebeccalle kuin äiti, oli ollut koko sen ajan, kun he olivat asuneet ja matkustelleet yhdessä.
”Olet väärässä”, Rebecca sanoi pudistaen päätään.  Hän nappasi käsiinsä yhden koristetyynyn ja ryhtyi näpräämään sitä.  ”En vain pysty ymmärtämään erästä asiaa.”
Caroline asteli lähemmäs Rebeccaa sulkematta ovea.  ”Haluatko kertoa minulle?  Voisin auttaa sinua.”
”Hyvä on.”  Rebecca katsoi Carolinea silmiin ja kertoi kaiken ensimmäisestä koulupäivästä lähtien huolellisesti.  Caroline kuunteli hiljaa jokaisen sanan ja puhui vasta, kun Rebecca oli päässyt loppuun.

”Nic siis ehdotti, että Bella olisi tullut raskaaksi ihmisenä?”
Rebecca nyökkäsi.  ”Niin, mutta eihän se ole mahdollista, Caroline.  Edward on vampyyri, hän ei voi saada lapsia.  Vai voiko?”
Caroline näytti hetken aikaa pohdiskelevalta.  ”Itse asiassa olen kuullut parista tällaisesta tapauksesta ennenkin.  En itsekään ymmärrä, miten se voi olla mahdollista, että ihminen tulee raskaaksi vampyyrille, mutta kyllä se vain on.”  Hän tarkasteli Rebeccaa, joka näytti hänen mielestään surulliselta.  ”Miksi näytät tuolta?  Oletko surullinen?”
”En, olen vain järkyttynyt.  En voi uskoa, että jotain sellaista on tapahtunut!”

Rebecca nosti katsettaan ja näki silmäkulmastaan Jaredin, joka oli ilmestynyt ovelle.  Tämä piteli käsiään puuskassa ja näytti siltä kuin aikoisi sanoa jotain.

”Becky, myönnä pois, että olet kateellinen Renesmeestä”, Jared naurahti ja sai Rebeccan puristamaan koristetyynyä.  ”Taidat nyt haluta lasta Nicin kanssa, mutta pahoittelen, se ei onnistu.  Mutta voittehan te aina adoptoida, tiedäthän?”

Rebecca heitti tyynyn päin Jaredia, mutta tämä ehti livahtaa huoneesta pois.  Hän hautasi kasvot käsiinsä ja tunsi Carolinen käden hiuksissaan.

”Poika taisi osua arkaan paikkaan, vai mitä?”  tämä totesi hiljaa, rauhoittavalla äänellä.  Rebecca pudisti päätään käsittämättä, mistä Caroline oikein puhui.  ”Ai, luulin, että hermostuit, koska hän oli oikeassa.”
”Mitä?”  Rebecca henkäisi nostaessaan katseensa mustahiuksiseen naiseen.  ”Ei, en minä lasta halua, enkä ole kateellinen.  Tai ehkä ihan vähän, mutten kuitenkaan osaisi kuvitella itseäni pienen lapsen äitinä.”
Caroline nyökkäsi ymmärtäväisesti ja nousi sängyltä.  ”Tiedän, mitä tarkoitat, Rebecca.  Kun minä olin nuori, äitini puhui kovasti naimisiin menosta ja lasten hankkimisesta.  Itse en kuitenkaan hänen ihmetyksekseen ollut innostunut, kun hän esitteli minulle miehiä, joista yhdestä voisi tulla aviomieheni ja lasteni isä.”  Hän jäi tuijottelemaan päiväpeiton reunaa muistelevan näköisenä.  ”Sanoin siitä äidilleni, ja hän luuli tehneensä jotain väärin kasvattaessaan minua.  Mutta nyt kun olen elänyt näinkin kauan, lähes kaksisataa vuotta, tunnen vihdoin itseni valmiiksi lapsille ja avioliitolle.”

Caroline naurahti ja Rebecca alkoi hymyillä.  ”Et siis kadu sitä, ettet tehnyt niin kuin äitisi halusi?”
”En.  Hän kyllä yritti kovasti kääntää päätäni, mutta ei hän onnistunut.  Kerran menin kyllä naimisiin itseäni vanhemman miehen kanssa, mutta liittomme kariutui.  Hän halusi lapsia, minä en.”  Caroline käveli ovelle ja kääntyi katsomaan Rebeccaa, joka oli siirtynyt sängyn reunalle.  ”Älä anna Jaredin härnätä sinua liian paljon.  Niin ja toivottavasti selvität ajatuksesi Renesmeen suhteen.”
Rebecca nyökkäsi.  ”Kiitos, Caroline.  Luulen, että alan jo pikku hiljaa hyväksyä asian.”

Caroline hymyili lämpimästi Rebeccalle ennen kuin poistui huoneesta jättäen tämän rauhaan.  Punatukkainen tyttö noukki nopeasti koristetyynyn lattialta ja asetti sen muiden tyynyjen joukkoon sängyn päätyyn.  Hän oli iloinen siitä, että Caroline oli olemassa, ja että tämä kuunteli häntä.  Ei tämä ollut mitään erityistä sanonut, mutta juttelu oli parantanut Rebeccan mielialaa hieman.

Bella reagoi varmasti samalla tavalla kuin minä nyt.  Hän taatusti järkyttyi saatuaan tietää raskaudesta.  Minä taasen järkytyin vain siitä tiedosta, että hänellä on lapsi Edwardin kanssa.

Rebecca kävi makaamaan sängylleen ja tuijotteli katosta roikkuvaa violettia kattolamppua.  Hän naurahti ääneen pienelle kuvitelmalleen, jossa Nic piteli sylissään pientä, tummahiuksista tyttövauvaa, heidän lastaan.  Mutta Rebecca pudisti päätään ja muistutti itseään, ettei lapsi olisi mitenkään mahdollinen ja ettei hän edes halunnut lasta.

Minulle riittää Dominic.  Ja Jared, joka käy kyllä toisinaan hieman isommasta lapsesta.

***

Renesmee piirteli matematiikan vihkonsa sivulle ruusuköynnöstä, joka alkoi sivun ylälaidasta ja loppui alalaitaan.  Köynnöksen ympärille hän lisäsi lintuja kantamaan ruusuja kynsissään.  Renesmee pysähtyi hetkeksi aikaa tuijottamaan piirrostaan ja totesi sen näyttävän hyvältä.  Juuri kun hän oli palaamassa takaisin piirtämispuuhiinsa, varjo heijastui sivun ylle ja sai hänet nostamaan katseensa.

”Sinä piirrät kauniisti”, oranssihiuksinen poika sanoi istuessaan tytön eteen.  Hän hymyili ystävällisesti.
”Kiitos”, Renesmee kiitti ja käänsi katseensa takaisin vihkon sivulle.  ”Sinä taidat olla Jared?”  Hän nosti katsettaan vihkosta hieman ja näki pojan kaivelevan laukkuaan.
”Niin olen”, Jared myönsi asettaessaan matematiikan kirjan pulpetille.  R-nimikoru pilkisti kirjan välistä ja sai Renesmeen tuijottamaan sitä.  ”Löysin korusi pari päivää sitten koulun pihalta”, tämä sanoi ojentaessaan korua tytölle.  ”Sehän on sinun, Renesmee?”
Tyttö nyökkäsi ja nappasi korun pojan kädestä.  Hän tutki sitä hetken ennen kuin laittoi sen kaulaansa.  ”Se taisi pudota minulta.  Korjasitko sinä lukon?”

Jared nyökkäsi opettaja Boltonin saapuessa luokkaan ja oli kääntymässä poispäin Renesmeestä, mutta tämä tökkäsi häntä selkään kynällään ja muodosti nopeasti huulillaan sanan ”kiitos”.

”Ole hyvä”, Jared kuiskasi pikaisesti takaisin, kun Bolton aloitti opettamisen.  Tämän tunneilla ei häiriköity, se oli tullut selväksi heti ensimmäisellä tunnilla.

Olet mysteerinen poika, Jared,  Renesmee ajatteli nojatessaan käteensä ja koristellen uutta vihkon sivua.  Hän ei antanut laisinkaan huomiota opettajalle, häntä ei juuri nyt kiinnostanut matematiikka.  Hän halusi saada lisää tietoa Jaredista. Jos vain jotenkin voisimme jutella.

Juuri silloin tytön eteen sujahti vihkosta repäisty paperinpalanen, jota oli taiteltu hieman.  Teksti paperilla oli hyvin selvää, hieman kaunistakin.  Renesmee katsahti pikaisesti ympärilleen, mutta kaikki olivat keskittyneet opettajaan.  Hän kohautti olkiaan itsekseen ja lukaisi lapulle kirjoitetun tekstin.

’Saanko kutsua sinua Nessiksi?’

’Toki.  Mistä muuten tiesit nimeni?’


Renesmee liu’utti paperia kohti Jaredia, joka nappasi sen nopeasti itselleen kääntämättä katsettaan Boltonista.  Pian lappu sujahti takaisin tytön pulpetille.

’Minulla on eräänlainen lahja.  Sinähän et ole kokonaan vampyyri, Ness?’

’Millainen lahja?  Älä sano, että pystyt lukemaan ajatuksia!  Jep, minä olen puoliksi ihminen.’

’Kunpa pystyisinkin.  Kerron taidostani myöhemmin, jos käy?  Et välttämättä ymmärtäisi sitä tässä ja nyt.  Kuule, sinullakin on jonkinlainen taito, eikö olekin?  Sinä voit näyttää kuvia?’


Renesmee alkoi ihmetellä.  Miten Jared tiesi hänen kyvystään?  Johtuiko se tämän omista kyvyistä?

'Jared, jospa minäkin kerron asiasta myöhemmin.  Tai paremminkin näytän sinulle, okei?’  Tyttö lukaisi viestin uudestaan ja empi hieman ennen kuin painoi kynän uudestaan paperille. ’Haluatko istua kanssani ruokalassa?’

’Sovitaan niin.  Joo, istutaan vaan.’


He lähettelivät lappuja koko tunnin ja pari kertaa Renesmeen takana istuva Katie tökkäsi häntä kynällä ja kysyi, että mitä hän oikein teki.  Silloin Renesmee vain hymyili salaperäisesti ja jatkoi lapun kirjoittamista Jaredille.  Kyllä hän Katielle kertoisi myöhemmin, olihan tämä hänen ensimmäinen ihmisystävänsä koulussa.

’Muuten, istummeko me kahdestaan vai sinun perheesi kanssa?’

’Kahdestaan, Jared.  Rosalie ei kuitenkaan päästäisi sinua pöytäämme Rebeccan takia.  Onko hän muuten sukua sinulle?’

”Hän on tätini.  Minä taidan ymmärtää Rosalieta, Rebecca on toisinaan ärsyttävä.’


Renesmee naurahti hiljaa.  ’No, ehkäpä hän sitten päästäisi sinut pöytäämme.’

’Niin, ehkäpä.’


***

Cullenit  istuivat ruokalassa samassa pöydässä kuin aiempinakin päivinä ja juttelivat hiljaa toistensa kanssa.  Pöydästä puuttui ainoastaan Renesmee, jota kukaan heistä ei ollut nähnyt sitten aamun.  Bella katseli ympärilleen nähdäkseen tyttärensä istuvan jossain pöydässä, mutta turhaan.  Tätä ei näkynyt missään.

”Onko kaikki hyvin, Bella?”  Edward kysyi, kun Bella oli huokaissut syvään ja lopettanut kääntyilemisen.
”Joo, mietin vain, että missä Renesmee mahtaa olla.”  Bella vilkaisi Alicea, joka oli juuri äsken sulkenut silmänsä.  ”Alice?”
Keijukaismainen tyttö avasi hetken päästä silmänsä ja otti Jasperin käden omaansa.  ”Hän ei tule istumaan kanssamme tänään.”
Bella kohotti kulmiaan.  ”Miten niin ei tule?”
”Katsokaa.”

Kaikki pöydässä istuvat käänsivät katseensa ruokalan ovelle, josta Renesmee ja Jared olivat juuri ilmestyneet.  Nämä juttelivat innokkaasti ja nauroivat yhdessä kävellessään pienen, neljänistuttavan pöydän luo.  Renesmee ei istahtanut alas vaan ohitti pöydän ja käväisi hakemassa ruokaa pikaisesti.  Bella katseli uteliaana tyttärensä ja Jaredin juttelua muutaman pöydän päässä heistä.

”Oo, mitäs minä sanoin!”  Emmett nauroi kietaistessaan kätensä Rosalien ympärille.  ”Hän on jo löytänyt mieleisensä pojan.  Katsokaa nyt, he ovat aivan kuin Bella ja Edward silloin.”
”Paitsi, että Jared tuskin sanoo koko ajan, että hän on vaarallinen”, Bella sanoi ja alkoi hymyillä.  ”Mutta olen kuitenkin erimieltä, Emmett.  Nessie ei ole ihastunut.”
”Rose, kai sinä olet samaa mieltä kanssani?”  Emmett katsoi vieressään istuvaa Rosalietä suloisesti, mutta tämä pudisti päätään.  ”Et?  No, Edward?”  Edwardkin pudisti päätään, samoin Jasper ja Alice.  ”No, minä sanon kuitenkin, että jos Nessie ei ole vielä ihastunut, hän tulee ihastumaan ja unohtamaan koiran.”

Edward pudisti päätään.  ”Enpä usko, Emmett.  Heitä ympäröivä side on hyvin vahva.”
”Niin ja näithän sinä millainen Nessie oli, kun Jacob lähti kotiin Ranskasta”, Bella lisäsi katsahtaessaan uudestaan pöytään, jossa Jared ja Renesmee istuivat.  Molemmat nojasivat käsiinsä ja he olivat ilmiselvästi uppoutuneet keskusteluun.
”Kyll-”, Emmett aloitti, mutta keskeytti huomatessaan Rosalien tuijottavan ruokalan ovelle ja murisevan vaimeasti.  Rebecca ja Dominic kävelivät heidän pöytäänsä kohti pidelleen toisiaan kädestä.

”Hei”, Rebecca tervehti heidän pysähtyessään pöydän päähän.  ”Haittaako, jos liitymme seuraan?”
”E-”, Bella oli aloittamassa, mutta Rosalie alkoi puhua päälle.
”Tila ei taida riittää”, tämä sanoi kireästi.  ”Anteeksi nyt vain.”
Dominic vilkaisi vaaleahiuksista vampyyria ja osoitti sitten kahta tuolia tämän vieressä.  ”Ai, minä kun luulin, että nuo kaksi tuolia olivat vapaita, mutta niissä taitaakin istua sinun mielikuvitusystäviäsi.”
”Rose on tänään vain huonolla tuulella ja kaipaa rauhaa”, Alice sanoi anteeksipyytävään sävyyn, kun Rosalie tuijotti vuorotellen Rebeccaa ja Dominicia happamana.  ”Älkää välittäkö hänestä.”
”Istukaa alas vain”, Edward ja Bella kehottivat yhteen ääneen.  Rebecca oli liikahtamassa juuri, kun Rosalie pomppasi pystyyn.
”Jos he jäävät, minä lähden”, tämä sanoi siirtyessään pöytien väliselle käytävälle.  ”Nähdään kotona.”

Emmett katsoi Rosalien perään, kun tämä marssi ruokalan ovelle.  Hän katsahti Aliceen, joka sanoi hiljaa, että hänen pitäisi mennä perään.  Emmett nousi ylös ja kiirehti rakkaansa mukaan.

”Rosalie ei taida pitää minusta vieläkään”, Rebecca tuumasi istuutuessaan alas Dominicin kanssa Bellaa ja Edwardia vastapäätä.  ”No, täytyy myöntää, että tunne on hieman molemminpuolinen.”  Hän katsahti ympärilleen ja kiinnitti huomiota Renesmeen puuttumiseen.
”Hän istuu Jaredin kanssa”, Edward vastasi ennen kuin Rebecca ehti aukaista suutaan.  ”Tuolla.”

Muutaman pöydän päässä heistä Renesmee kertoi innokkaana niistä ajoista, kun he olivat asuneet ulkomailla.  Hän selitti kuinka upeita maat olivat olleet ja kertoi kaikenlaisista hassuista jutuista, joita ulkomailla oli sattunut.  Jared kuunteli ja keskeytti tytön välillä kysyäkseen jotain, mutta antoi tämän sitten taas jatkaa hetken aikaa ilman keskeytyksiä.

”Hei, nyt on sinun vuorosi”, Renesmee sanoi lopetettuaan kertomisensa ajasta, jolloin he olivat asuneet Italiassa.  ”Kerro minulle jotain.”
”Mitä?”
”Vaikka siitä taidostasi.”
Jared hymyili.  ”Hyvä on.  Minä luen ihmisiä.  Kun katson heitä, esimerkiksi sinua, voin nähdä luonteenpiirteesi tai mitä sinä osaat.  Jos keskityn oikein kunnolla, voin tunkeutua jopa muistoihin.”
”Sinä siis saat helposti selvitettyä tiedot ihmisistä?”  Renesmee piirteli sormellaan kiemuraista kuviota pöydän pintaan.
”Niin.  Sinustakin sain tietää aika lailla asioita.”

He jäivät hetkeksi tuijottamaan toisiaan uteliaina, kädet rinnalle ristittyinä.  Kumpikaan ei kuullut ruokalan hälinää, ei huomannut kenenkään toisen katsovan heitä.  Renesmeen suklaanruskeat silmät pitivät Jaredia otteessaan ja vasta Katien ilmestyminen pöydän viereen sai heidän katseensa kääntymään muualle.

”Minä ja Liz menemme ulos”, Katie ilmoitti vilkuillen Jaredia.  Hän muodosti huulillaan sanan  ’Mitä?’ ja hymyili heti perään.  Renesmee vilkaisi Jaredia ennen kuin sanoi mitään Katielle.
”Okei.  En ehkä kerkeä tulemaan seuraksenne, mutta nähdään biologiassa.”

Katie nyökkäsi ja jätti Renesmeen ja Jaredin taas kahdestaan.  He katsahtivat toisiinsa hymyillen, mutta käänsivät katseensa pikaisesti pois.

”Hän on utelias”, Jared totesi napatessaan banaanin tarjottimelta.
”Kukapa ei olisi?”  Renesmee kysyi.  Hän katsoi ihmetellen kuinka Jared kuori banaanin.  Ei kai tämä meinannut syödä sitä?  ”Mitä sinä teet?”
”Olen utelias.”  Jared ojensi banaanin kohti Renesmeetä.  ”Sinähän syöt jonkin verran ihmisruokaa?”  Tyttö nyökkäsi ottaessaan banaanin käteensä.  ”Ajattelin vain, että haluaisit syödä tämän banaanin.”

Renesmee alkoi nauraa ja puraisi palasen hedelmästä.  Jared oli hänen mielestään hauska tyyppi, joka ehdottomasti sai hänet nauramaan.  Tämä vaikutti myös mukavalta ja luotettavalta, mutta Renesmee ei  ollut tehnyt vielä lopullisia päätöksiä pojasta, eihän hän tuntenut tätä kunnolla.

***

”Ness?”
”Niin?”
”Haluaisitko istua huomennakin kanssani ruokalassa?”

Jared kääntyi katsomaan Renesmeetä heidän kävellessään kohti koulun parkkipaikkaa. He olivat viettäneet koko loppupäivän yhdessä, paitsi niillä tunneilla, jotka eivät olleet yhteisiä.  Silloin Katie ja Liz, Renesmeen uudet ihmiskaverit, olivat kyselleet häneltä Jaredista ja Renesmee oli ollut hieman kiusaantunut siitä.

”Tykkäätkö sinä hänestä?”  Liz, vaaleanruskeahiuksinen tyttö, kysäisi ennen biologian tunnin alkua.
”Mitä teidän välillänne on?”


He olivat pelkkiä kavereita, niin Renesmee oli vastannut ja kerännyt Katien ja Lizin epäilevät katseet itseensä.

”Kyllä se minulle sopii.”  Renesmee hymyili pikkuisen.  ”Tai voisit istua meidän kanssamme.  Rebecca ja Dominic istuivat tänään perheeni kanssa.”
”Ja häätivät Rosalien ja Emmettin pois”, Jared muistutti.
Renesmee huokaisi.  ”Rosalie vihaa Rebeccaa, enkö tehnyt sitä jo selväksi?  Sinua hän ei tunne.”
”Totta, mut-”

Renesmee pysähtyi ja tarttui Jaredia olkapäistä.  ”Minäkään en tunne sinua kunnolla, Red, mutta haluan oppia tuntemaan.”  Hän päästi kätensä valahtamaan sivuilleen ja hyvin pieni puna kohosi hänen poskilleen.  Jared hymyili lempeästi.
”Niin minäkin.”

He jatkoivat kävelyä hiljaisina, mutta pian Jared alkoi kertoa vitsejä, joille Renesmee nauroi.  Kun he saapuivat parkkipaikalle, tyttö näki tutun punaisen Wolksvagenin ja pitkän pojan, pikemminkin miehen, nojaavan autoa vasten.  Renesmee puhkesi leveään hymyyn ja sai Jaredin kysymään, mikä häntä hymyilytti.

”Jake tuli hakemaan minua”, hän vastasi nopeuttaen kävelyvauhtiaan.  He saapuivat nopeasti Wolksvagenin luo ja Renesmee suikkasi suukon Jacobin poskelle.  Tämä vilkaisi Jaredia, joka seisoi Renesmeen takana jokseenkin jäykkänä.  ”Red, tässä on Jacob”, Renesmee esitteli, ”Jacob, tässä on Jared.”

Pojat tuijottivat toisiaan eivätkä tuntuneet pitävän toisistaan.  Kumpikin nyrpisti nenäänsä, Renesmee pisti sen merkille, muttei sanonut mitään.

”Hei”, Jared päätti vihdoin sanoa ystävällisesti.
”Hei.  Sinä olet yksi niistä toisista vampyyreista?”  Jacob kysyi vetäen Renesmeetä lähemmäs kehoaan.
”Niin olen.  Ja sinä taidat olla yksi niistä ihmissusista, joista olen kuullut eräältä perheenjäseneltäni?”
Jacob nyökkäsi sanaakaan sanomatta ja siirsi katseensa Renesmeehen, joka tuijotteli maahan.  ”Me tästä lähdemme, vai mitä Nessie?”
”Joo.  Nähdään huomenna, Red.”
”Nähdään, Ness.”

He hymyilivät toisilleen ennen kuin Renesmee nousi auton kyytiin Jacobin kanssa.


A/N:  Hihii.. Okei, ei tässäkään ehkä vielä mitään niin paljoa tapahtunut, mutta kuiteskin.  Toivottavasti ei ole virheitä, tarkistin tekstin kyllä kahteen kertaan.  Ja sitten.. Risuja, ruusuja? :)

Annoy

  • Lännen paha noita
  • ***
  • Viestejä: 383
  • Dancing through life
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 4 - 16.7.
« Vastaus #19 : 16.07.2009 20:06:17 »
Hyvä luku taas. Virheitä en huomannut ja teksti kulki mukavasti. Hahaa, Jacob on mustasukkainen.  Ja Jared taitaa olla jo vähän lääpällään Renesmeehen.

Hyvä että olet tehnyt Renesmeesta persoonallisemman kuin BD:ssä. Siinä se on aika persoonaton.
« Viimeksi muokattu: 16.07.2009 20:46:57 kirjoittanut Annoy »
"What everyone does. Like you said. Hope."

Nej, du måste finnas, du måste
Jag lever mitt liv genom dig
Utan dig är jag en spillra
på ett mörkt och stormigt hav
Du måste finnas, du måste
Hur kan du då överge mig?
Jag vore ingenstans, jag vore ingenting
Om du inte fanns