Luku 17 - SuudelmaKylmä käsi laskeutui Renesmeen olkapäälle hänen asettaessa vesipulloa tarjottimelle. Silmäkulmastaan hän näki punaiset hiukset, jotka heilahtivat toisen kasvojen peitoksi käden kadotessa hänen olkapäältään. Renesmee otti nopeasti yhden banaanin ja kiirehti sitten Jaredin luokse katsomatta eteensä. Hän tunsi katseen porautuvan selkäänsä, väreiden lävistävän hänen kehonsa.
Miksi Rebecca piti häntä silmällä?Renesmee laski kuvan käsistään keittiönpöydälle ja siveli sen reunoja etusormellaan. Tuntui kuin hän olisi tuijotellut kuvaa jo ikuisuuden ja miettinyt, mitä Rebecca halusi. Tämä oli pitänyt häntä silmällä pari päivää, muttei kertaakaan ollut sanonut sanaakaan. Renesmee oli yrittänyt olla ottamatta huomioon Rebeccaa, mutta Jared oli huomannut hänen hieman oudon käyttäytymisensä.
”Onko kaikki hyvin?”
Renesmee kohotti katseensa pöydän keskelle asetetusta tarjottimesta. ”Joo, tietenkin.”
”Miksi vaikutat niin hermostuneelta?” Jared ihmetteli.
Renesmee tuijotti pojan ohitse pöytään, jossa hänen perheensä istui yhdessä Rebeccan ja Dominicin kanssa lievästi kireissä tunnelmissa. Rebecca nojasi vasten Dominicin kylkeä katse hänessä.
”Ness?”
”Mitä?”
”Onko jotain sattunut?”
”Ei, olen vain vähän väsynyt.”Kuva lennähti lattialle Renesmeen huitaistessa kättään pöydän päällä. Mihin Rebecca tarvitsi hänen apuaan? Kyse tietty oli hänen isästään, mutta halusiko tämä apua Edwardin unohtamiseen vai hurmaamiseen?
Parempi etten ota selvää asiasta. Parempi vain pysyä erossa koko Rebeccasta, mutta… Renesmee kääntyi tuolissaan ympäri ja katseli ikkunasta avautuvaa näköalaa metsään. Pari oravaa hyöri männyn ympärillä leikkisästi.
Ei, hän ei kerro Jakelle. Hän ei edes tietä, kuka Jake on! Hän ei ole koskaan nähnyt tätä.Tyttö tuijotteli vihreää näkymää silmiensä edessä ja huokaisi ääneen. Pelkästään Jared ei ollut kysellyt, oliko hän kunnossa. Hänen äitinsä ja tätinsä olivat myös olleet hänen perässään ja kyselleet, miten hän voi, mitä hän oli tehnyt…
”Saammeko tulla?”
Renesmee vilkaisi ovelle, Bella, Rosalie ja Alice seisoivat sen suulla. Hän nyökkäsi myöntävästi kolmikolle ja sujautti kuvan nopeasti tyynyn alle piiloon.
”Onhan kaikki hyvin?” Bella kysyi ilmaantuessaan sängyn laidalle.
”Eihän ole tapahtunut mitään omituisia asioita?” Rosalie kysyi heti perään.
Renesmee vilkaisi heitä kaikkia kolmea vuorotellen ja pudisti päätään. ”Kaikki on hyvin! Voisitteko lakata kyselemästä tuota? Alkaa ärsyttää, kun olette koko ajan perässäni, ettekä anna melkein edes hengittää!” Hän suuntasi katseensa Aliceen, joka katseli häntä mietteliäänä. ”Sinä olet nähnyt jotain, etkö olekin? Mitä ikinä oletkaan nähnyt, sanon, ettei se tule toteutumaan, kun te suunnilleen varjostatte minua.”Renesmeestä oli alkanut tuntua, että he tiesivät jotain Rebeccasta. Alice oli saattanut nähdä heidät vessassa, mutta jos näin oli, miksi he eivät myöntäneet sitä? Oliko heillä jotain salattavaa?
Renesmee painoi leukansa tuolin selkänojalle ja sulki silmänsä. Oli ihan hiljaista, liiankin, mutta se ei häntä haitannut. Hän kaipasi rauhaa selvittääkseen Rebeccan takia sotkeutuneet ajatuksensa ja tunteensa. Aivan, Jared oli ollut hänen mielessään viime päivinä luvattoman paljon.
Red, mitä sanoisit, jos kertoisin välittäväni sinusta ihan liikaa? Mutta välitänkö minä?Pieni hymy nousi tytön kasvoille hänen muistellessa muutamien päivien takaista suudelmaa. Jared oli ollut lempeä, niin lämmin, vaikka tämä olikin tuntunut kylmältä hänen ihoaan vasten. Eikä tämä ollut yrittänyt työntää häntä pois, päinvastoin. Jared oli vetänyt häntä lähemmäs itseään.
En ymmärrä. Haluaisin kysyä häneltä, mitä hän ajattelee siitä, mutta en uskalla. Renesmee vei toisen käden poskelleen, se oli lämmin. Pelkkä ajatuskin suudelmasta sai hänen verensä liikkumaan hurjasti kohti kasvoja.
Tosin, ei siinä mitään väärää olisi, mutta me puimme asian läpi jo. Molempien mielestä se oli pelkkä erehdys. E-r-e-h-d-y-s. Mutta oliko se sittenkään?Lämmin ailahdus sydämessä sai Renesmeen hätkähtämään ja nousemaan ylös. Hän käveli lattialla lojuvan kuvan luo, otti sen käteensä ja katsoi sitä hymyillen, kaipausta silmissään.
Oli se, pakko sen oli olla. Red sanoi niin, eikä hän ollut myöntänyt tädilleen, että olimme suudelleet ja... Hän pudisti päätään ja painoi kuvan rintaansa vasten.
Ketä minä oikein yritän huijata? Se ei ollut erehdys.***
Matematiikan tunti oli lopuillaan, ja oppilaat käyttäytyivät hieman levottomasti kuiskuttelemalla toistensa kanssa ja lähettelemällä lappusia. Opettaja Bolton istui pöytänsä takana keskittyneenä, eikä kiinnittänyt minkäänlaista huomiota luokkaan. Se oli outoa, yleensä hän ei sallinut minkäänlaista häiriköintiä.
Outoa oli myös se, että kaksi oppilasta istui paikoillaan aivan maltillisesti ja tuntui keskittyneen tehtäviin, vaikka molemmat olivat ajatuksissaan. Punatukkainen tyttö suttasi lyijykynällään tyhjää vihkon sivua ja mietti, mitä tekisi viikonloppuna. Hänen ajatuksensa olivat katkonaisia, jokseenkin väkinäisiä, mutta hänen oli pakko ajatella jotain, mitä tahansa, jottei paljastaisi oikeita ajatuksiaan vieressään istuvalle pojalle, joka tarkkaili häntä silmäkulmastaan.
Voisimme lähteä Nicin kanssa vaikka käymään Kanadassa, se olisi kivaa. Tai sitten… En tiedä!Rebecca nosti katseensa vihkon sivusta ja huokaisi hiljaa ääneen. Hän oli salaillut ajatuksiaan siitä lähtien, kun oli kuullut Renesmeestä ja Jaredista metsässä. Koko touhu kävi hänen voimilleen ja hermoilleen, ja toisinaan hän halusi vain huutaa ja luovuttaa, mutta ei hän voinut. Hän ei saisi pilata suunnitelmaansa, ei nyt.
Soisipa kello jo, jotta… Niin.Rebecca oli pelännyt äänen hänen päässään pilaavan kaiken tupsahtamalla esiin kesken koulupäivän, mutta ääni olikin ollut hiljaa ja pysynyt poissa. Se oli alkanut riekkua vasta sitten, kun Rebecca oli turvallisesti päässyt kotiin, kauas Edwardista. Kaikki oli siis tähän asti mennyt hyvin, mutta pari pientä ongelmaa oli, Renesmee ja Rosalie.
Renesmee ei ollut ottanut häneen laisinkaan yhteyttä sen jälkeen, mitä vessassa oli tapahtunut. Tyttö oli suorastaan vältellyt häntä, karttanut kuin jotain tarttuvaa tautia. Kyllähän Rebecca oli arvannut, että näin kävisi, Renesmee ei auttaisi häntä, mutta se ei ollut paha takaisku. Hänellä oli vielä yksi suunnitelma käyttämättä.
Mutta toisin kuin Renesmee, Rosalie oli ollut hänen perässään kuin vainukoira, seurannut häntä lähes joka paikkaan. Vaalea vampyyri oli ahtanut hänet pari kertaa pieneen tilaan yhdessä Edwardin kanssa, jolloin hänen oli tosiaan täytynyt keskittyä, jottei tekisi mitään, mikä pilaisi hänen suunnitelmansa. Mutta kerran ruokalassa lipsahdus oli ollut erittäin lähellä.
Rebecca istahti epäröiden Edwardin viereen, Rosalieta vastapäätä, ja Dominic asettui hänen viereensä. Hän tunsi Culleneiden katseet itsessään hipaistessaan vahingossa Edwardin käsivartta omallaan. Väreet kulkivat Rebeccan kehon lävitse saaden hänen ajatuksensa poukkoilemaan hallitsemattomasti sinne tänne, mutta tuntiessaan Dominicin käden hiuksissaan hän sai ajatuksensa taas hallintaan.
Bellan alkaessa jutella Edwardin kanssa, Rebecca jäi tuijottamaan pöydän valkoista pintaa, josta hyvin haaleasti heijastuivat Rosalien kasvot. Punahiuksinen tyttö vaipui hetkeksi tiedottomuuteen eikä kuullut puhetta ympärillään. Hän alkoi vaarallisesti kallistua oikealle, kohti Edwardia, jonka olkapäätä hänen päänsä jo kosketti, kun Rosalie alkoi murista saaden hänet säpsähtämään hereille ja painautumaan nopeasti vasten Dominicin kylkeä. Bella ja Alice katsoivat Rebeccaa, joka yritti olla huomaamatta heidän katseitaan näpläämällä tummahiuksisen pojan hupparin naruja hermostuneena. Vahinko oli ollut lähellä, hän oli melkein pilannut kaiken.Kello alkoi piristä saaden Rebeccan hätkähtämään ja pakkaamaan laukkuaan nopeasti. Hän vilkuili samalla Edwardia, jonka pöytä oli jo lähes tyhjä. Hänen pitäisi avata suunsa nyt tai kaikki menisi pieleen, ja hän joutuisi siirtämään tätä ensi viikkoon.
Onnea, ääni toivotti hiljaa hänen päässään.
Älä pilaa tätä.”Edward”, Rebecca henkäisi juuri kun poika oli lähdössä ovelle. Tämä kuitenkin kääntyi katsomaan häntä uteliaana, jokseenkin varautuneena. ”Voimmeko jutella? Se vie vain hetken.”
Edward tuumi hetken ennen kuin nyökkäsi. ”Hyvä on. Mitä asiaa sinulla on?”
”Odota hetki.” Rebecca kääntyi kohti opettaja Boltonia, joka seisoskeli opettajanpöydän takana odottaen, että oppilaat lähtisivät luokasta. ”Bolton, voisimmeko me jäädä tänne hetkeksi juttelemaan? Lukitsemme oven sitten, kun lähdemme.”
Bolton rypisti otsaansa ja otti suorakulmaiset silmälasit päästään. ”Kaipa se käy, minulla on kiire Phoenixiin. Mutta muistakaakin lukita ovi!”
”Tietysti.”
Opettaja keräsi nopeasti muutamia papereita kasaan, pisti ne mustaan salkkuunsa ja lähti sitten vauhdilla luokasta jättäen oven raolleen. Rebecca käänsi katseensa takaisin Edwardiin ja hymyili ystävällisesti. Hänen ajatuksensa olivat livetä raiteiltaan, mutta hän sai ne kuriin ennen kuin mitään paljastavaa syöksähti ilmoille. Hän ei saisi pilata tätä tässä vaiheessa!
”Olet varmasti huomannut, että minä ja Nic olemme tulleet hyvin toimeen taas?”
”Olen. Dominic on ollut hyvin iloinen sen takia. Sinäkin tunnut olevan.”
Rebecca nyökkäsi pienen epävarmuuden piston iskiessä häneen. Halusiko hän todella tehdä tämän? ”Niin olen ja siitä halusinkin puhua.” Hän laski laukkunsa tuolilleen ja tunsi kouristuksen sydämessään, kuuli kaukaisen äänen protestoivan hänen päässään, mutta hän koetti olla välittämättä siitä. Hän halusi tätä, hän ei perääntyisi nyt. ”Minä ja Nic olemme alkaneet rakentaa suhdettamme uudestaan ja lähdemme ehkä Kanadaan lähiaikoina.”
”Suhteen alkulähteille vai?” Edward kysyi ristiessään kätensä rinnalleen tarkkaillen tytön ilmeitä ja käytöstä tarkkaavaisesti.
”Aivan. Hän rakastaa minua valtavasti ja yrittää kovasti auttaa, jotten juoksisi perässäsi ja itse asiassa hänestä on ollut paljon apua”, Rebecca kertoi yrittäen kuulostaa iloiselta. ”Haluan pyytää anteeksi käytöstäni, Edward. En olisi saanut yrittää tulla sinun ja Bellan väliin.”
Edward kurtisti kulmiaan, ja Rebecca pelkäsi hetken, ettei tämä uskonutkaan häntä, mutta pian tämä hymyili vinosti ja naurahti hiljaa.
”Tarkoitat sinä tuota todella?”
”Miksi en tarkoittaisi?”
Edwardin huulet mutristuivat. ”En tiedä. Ehkä siksi, koska pidät ajatuksiasi kurissa. Et ajattele vapaasti, enkä minä siis tiedä, puhutko nyt totta.”
”Miksi minä valehtelisin?” Rebecca kysyi astuessaan askeleen lähemmäs Edwardia katse tämän kullanruskeissa silmissä. Hän ei enää tuntenut epävarmuutta, halu oli vallannut hänen kehonsa.
”Taidat tietää itsekin vastauksen.”
He tuijottivat toisiaan arvioivasti, ja Rebecca astui vielä yhden askeleen lähemmäs poikaa, joka yritti saada selkoa hänen ajatuksistaan. Ne oli kuitenkin salattu, eikä tämä saanut minkäänlaista vihiä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi ennen kuin oli jo myöhäistä.
***
Miksi meillä pitää olla viimeiset tunnit eri paikoissa? Ärsyttää kävellä kakkosrakennukselta vitosrakennukseen.Dominic työnsi vaaleankellertävän rakennuksen ulko-oven auki ja sujahti vikkelästi ulos oppilaiden joukkoon. Hän ei kuitenkaan lähtenyt kävelemään parkkipaikalle vaan kohti rakennusta, jossa Rebeccalla oli ollut viimeinen tunti yhdessä Edwardin kanssa. Hän toivoi, ettei poika olisi vielä kerinnyt lähteä, koska halusi kysyä tältä, mitä Rebecca todella ajatteli. Tyttö oli muutamia päiviä sitten metsästä tultuaan pyydellyt anteeksi käytöstään ja sanonut haluavansa yrittää hänen kanssaan vielä.
”Nic.”
Dominic nosti katseensa pelikorteista, joita hän piteli käsissään istuessaan pöydän ääressä Jaredin kanssa. He olivat pelanneet korttia jo pitkään ja jutelleet samalla Culleneista, mutta pikku hiljaa peli oli alkanut käydä väsyttäväksi, ja he olivat olleet aikeissa lopettaa.
”Becky”, Jared sanoi ja heilutteli korttejaan huolimattomasti, ”tuletko pelaamaan?”
Rebecca istahti veljenpoikansa viereen pudistaen päätään. ”Haluaisin jutella Nicin kanssa.”
”No, jutelkaa”, Jared kehotti laskiessaan korttinsa pöydälle.
”Kahdestaan, Jar, joten olisitko niin kiltti ja poistuisit?”
Jared kohautti olkiaan, mutta nähdessään Rebeccan varoittavan katseen hän nousi nopeasti pystyyn ja viiletti ulos keittiöstä. Osa pöydällä lojuvista korteista lennähti lattialle ilmavirtauksen myötä.
”Sait siis vihdoin ajateltua tarpeeksi?”
Rebecca nyökkäsi poimiessaan yhden kortin käteensä. ”Joo. Tajusin, että olen ollut tyhmä.”
”Niin oletkin ollut”, Dominic myönsi ja naputti korttejaan pöytää vasten, ”mutta niin minäkin olen tainnut olla.”
”Miten niin?” Rebecca ihmetteli kohottaessaan katseensa poikaan, joka oli täysin ilmeetön.
”Vedin taas omia johtopäätöksiäni ajatuksistasi tänään. Luulin, että ajattelet taas Edwardia, vaikka sinulla tosiaan taisi olla muuta mielessäsi.”
”Niin olikin, mutta ymmärrän kyllä, miksi luulit niin. Olen koko ajan ajatellut Edwardia, juossut hänen perässään ja pilannut välini Culleneihin, mutta nyt olen päättänyt muuttua. Aion jättää Edwardin rauhaan ja haluan sinun auttavan minua.”
Dominic tiputti kortit kädestään ja nojautui lähemmäs Rebeccaa, joka hymyili hänelle lämpimästi. Tämäkö muuttuisi? Tämä unohtaisi Edwardin ja haluaisi hänet taas vierelleen?
”Nic, haluan olla sinun kanssasi”, Rebecca kuiskasi tarttuessaan poikaa kädestä. ”Haluan takaisin ne vanhat ajat, jolloin olimme erottamattomat.”
Ilo täytti Dominicin mielen, lämpö valtasi hänen sydämensä. Sanat kuulostivat niin uskomattoman kauniilta hänen korviinsa, että hän hetken aikaa luuli näkevänsä unta. Oliko Rebecca tosissaan? Halusiko tämä aivan varmasti hänet?
”Minä…”, Rebecca epäröi hetken, ”rakastan sinua.”
Dominicin suu vääntyi hymyyn, ja hän kiipesi pöydän yli tytön luokse asettuen tämän syliin hajareisin. Hän otti tämän kasvot käsiinsä, katsoi tätä suoraan silmiin ja painoi huulensa tämän omille.
”Oletko tosissasi? Puhuthan nyt totta?” Dominic kysyi kuiskaten pujottaessaan sormensa Rebeccan sormien lomaan.
”Puhun”, tämä vastasi ja suikkasi suukon hänen poskelleen. Tytön silmissä vilahti kuitenkin pieni pelko, epävarmuus, mikä jäi pojalta huomaamatta. ”Nic, autathan minua unohtamaan Edwardin kokonaan?”
Dominic painoi kylmät huulensa Rebeccan leualle ja lähti kuljettamaan niitä alemmas. Hän pysähtyi tytön solisluun kohdalle ja sanoi: ”Totta kai.”Dominic oli ollut sinä iltana onnellinen ja päässyt taas lähemmäs Rebeccaa, joka oli seuraavina päivinä kiehnännyt hänessä kiinni niin koulussa kuin kotonakin ja kiehnäsi edelleen. Se tuntui mukavalta, mutta jokin häntä häiritsi. Hänellä oli parin päivän ajan ollut sellainen tunne, että jotain oli pielessä, mutta hän ei ollut keksinyt, mitä.
Bella, Alice ja Rosie. Dominic näki tyttöjen seisovan vitosrakennuksen ulkopuolella ja tervehti näitä nostamalla kättään, mutta nämä olivat kuin eivät olisi huomanneetkaan.
Niin, eihän minua voi tervehtiä.”Minne olet menossa?” Rosalie kysyi Dominicin tarttuessa vaaleapuisen oven kahvaan.
”Hakemaan Rebeccaa”, tämä vastasi kääntymättä katsomaan tyttöä.
”Voi, pelkäätkö, että hän käy Edwardiin kiinni tunnin loputtua?”
Dominic ei vastannut, riuhtaisi vain oven auki ja marssi sisään rakennukseen. Valkokeltaiset seinät naulakkoineen vilisivät hänen ohitseen hänen melkein juostessa kohti matematiikan luokkaa. Hän ei ymmärtänyt, miksi hän yhtäkkiä oli alkanut juosta.
Rosie vain kiusaa, joten rauhoitu! Ei Rebecca ole iskenyt Edwardiin kiinni.Opettaja Bolton käveli Dominicia vastaan kiireisen näköisenä saaden pojan miettimään, olisiko Rebecca jo mennyt? Edward ei ainakaan ollut, koska Bella odotti tätä ulkona.
Saavuttuaan viimein oikealla käytävälle, Dominic kuuli puhetta matematiikan luokasta. Hän käveli hiljaisin askelin hieman raollaan olevalle ovelle ja kurkisti sisään, Edward ja Rebecca tuijottivat toisiaan. Hän oli astumassa luokkaan, mutta jähmettyikin paikoilleen Rebeccan painaessa huulensa nopeasti Edwardin omille ja kietoessaan kätensä tämän ympärille tiukasti.
Mitä? Ei!Dominicin silmät laajenivat järkytyksestä ja mustuivat vihasta, joka levisi hänen koko kehoonsa. Hän alkoi täristä, kädet painuivat nyrkkiin, ja hän tunsi suurta halua lyödä jotain, jotakuta. Miksi? Oliko Rebecca vain vedättänyt häntä? Oliko hänen rakkaansa vain käyttänyt häntä hyväkseen?
Dominicin onneksi Edward sai työnnettyä Rebeccan pois läheltään, jolloin tyttö lensi päin pöytäänsä ja kaatui lattialle vetäen tuolin kumoon. Edward vilkaisi ovelle nopeasti ja kohtasi Dominicin vihaa ja pettymystä leimuavan katseen ennen kuin tämä katosi käytävään.
Ei, ei minun Rebeccani! Kuinka hän saattoi? Helvetti!Dominic puristi laukkunsa hihnaa ja tunsi sydämensä repeytyvän. Se sattui niin paljon, että hänen oli paha olla, hänen teki mieli vain kuolla. Hän oli luottanut Rebeccaan, hän oli suojellut tätä Rosalielta ja rakastanut tätä, mutta nyt tämä oli mennyt pettämään hänet.
Ja sinä muka halusit lähteä Kanadaan! Niin, Edwardin kanssa tietysti!Sydämestä oli kadonnut kaikki lämpö, se oli revennyt kahdeksi kappaleeksi. Dominicista tuntui kuin häntä olisi isketty jääkylmällä miekalla rintaan. Hänen tunteensa olivat sekaisin, täysin vihan ja katkeruuden valloittamia. Eikö hän ollut rakastanut Rebeccaa tarpeeksi? Oliko hän tehnyt jotain väärin ja ajanut tytön Edwardin syleilyyn?
”Hei, Nic!”
Dominic katsahti taakseen ja näki Renesmeen ja Jaredin kävelevän häntä kohti hymyt kasvoillaan. Hän mutisi jotain tervehdyksen tapaista ja lähti sitten kävelemään hitaasti poispäin heistä.
”Mikä sinulla on?” Jared kysyi hänen ja Renesmeen pysähtyessä matematiikan luokan eteen. ”Näytät siltä kuin olisit juuri saanut tyttöystäväsi kiinni pettämisestä.”
Dominic pysähtyi paikoilleen ja kääntyi hetkeksi Jarediin päin. ”Aika hyvin arvattu.” Hän vilkaisi luokan ovea ennen kuin syöksähti nopeasti juoksuun ja katosi.
”Mitä tuo oli?” Renesmee ihmetteli Edwardin ilmestyessä ulos luokasta jokseenkin pettyneen näköisenä. ”Isä? Mitä-”
”On ehkä parempi, jos et tule kotiin tänään”, tämä sanoi hiljaa.
”Miksi?”
Edward otti tyttärensä hetkeksi halaukseen. ”Etköhän kohta näe.” Hänkin katosi yhtä nopeasti pois kuin Dominic jättäen Renesmeen tuijottamaan Jaredia kysyvänä.
”Red, mistä tässä on oikein kyse?”
Samassa Rebecca ilmestyi käytävälle laukku olallaan, etsivä ilme kasvoillaan. Hän ei ehtinyt huomata Jaredia tai Renesmeetä, kun hänet jo oli työnnettyä vasten seinää, ja kaksi silmäparia tuijotti häntä tiiviisti.
”Mitä sinä teit?” Jared alkoi tivata kuulostaen vihaiselta. Hänen kullanruskeat silmänsä alkoivat hitaasti tummeta ruskeiksi.
”En mitään”, Rebecca vastasi ja työnsi pojan pois luotaan.
”Teitpäs! Nic oli täällä ja näytti niin vihaiselta, ettet uskokaan! Ja Edward, hän oli pettynyt. Joten, mitä sinä teit?”
Rebecca tuhahti ja vilkaisi Renesmeetä, joka oli ristinyt kätensä rinnalleen ja naulinnut katseensa häneen. ”Mikset käytä taitoasi ja lue? Vai etkö pysty lukemaan tällaisia asioita?”
”Minä voin arvata, mitä teit. Miksi, Becky? Esitit koko ajan! Tajuatko, ett-”
”Tajuatko sinä”, Rebecca huudahti ja tarrasi Renesmeetä käsivarresta, ”että olet yhtälailla samanlainen kuin minä? Suutelet varatun tytön kanssa, pitelet häntä muutenkin lähelläsi, mutta syytät silti minua petturuudesta!”
Jared astui pari askelta lähemmäs tätiään. ”Päästä irti Nessistä. Päästä!”
Yhdessä hetkessä Renesmee tempautui irti Rebeccan otteesta, ja Jared nappasi tytön syliinsä. Rebecca oli painettu uudestaan seinää vasten, ja käsi oli asettunut hänen kurkulleen. Kuului murinaa, raivoisaa sellaista. Rosalie piteli Rebeccaa tiukasti otteessaan, ja Bella seisoi hänen vieressään kädet puuskassa, ilme vihaisena.
”Kannattaisi totella, kun veljenpoikasi käskee päästämään tyttärestäni irti”, Bella sähähti ja kääntyi katsomaan Renesmeetä, joka oli painautunut Jaredin rintaa vasten. ”Onko kaikki kunnossa?”
”On”, Renesmee vastasi hiljaa.
”Mutta sinulla kaikki ei olekaan kunnossa, punapää”, Rosalie naurahti pilkallisesti vetäessään Rebeccan irti seinästä ja asettaessaan tämän kädet selän taa. ”Kaikki vihaavat sinua! Sinusta ei ole tämän päivän jälkeen jäljellä muuta kuin tuhkat.”
Rebecca yritti rimpuilla irti Rosalien otteesta, mutta tämä potkaisi häntä jalkoihin. ”Oletko varma? Entä, jos minä teenkin sinusta hakkelusta?”
”Epäilen”, Bella sanoi tarttuessaan Rebeccaa käsivarresta. ”Nessie”, hän vilkaisi taas tytärtään, ”sinun olisi parempi mennä jonnekin täksi päiväksi.”
Renesmee oli aukaisemassa suutaan sanoakseen vastaan äidilleen, mutta Jared oli nopeampi ja kerkesi aloittaa puhumisen ennen häntä.
”Rouva Cullen, Ness voi tulla minun luokseni. Pidän hänestä huolta, lupaan sen.”
Bella mutristi huuliaan Rebeccan yrittäessä riuhtoa itsensä vapaaksi. ”No, kyllä se käy minulle.” Hän nyökkäsi hyväksyvästi heidän lähtiessä kävelemään pitkin käytävää. ”Nähdään huomenna, Nessie.”
Jared ja Renesmee katselivat, kun Rosalie ja Bella vetivät Rebeccaa mukaansa ja katosivat pian kulman taakse. He kuulivat murinaa ja huutoa, joka lakkasi kuitenkin nopeasti, melkein kuin seinään. Renesmee vilkaisi huolestuneena Jaredia, joka laski hänet jaloilleen, mutta piteli silti lähellään.
”Anteeksi”, tämä sanoi.
”Miksi sinä anteeksi pyydät?” Renesmee ihmetteli painautuessaan Jaredin kylkeä vasten. He lähtivät hitaasti kävelemään kohti ulko-ovia.
”Beckyn takia ja myös sen, että päätin napata sinut luokseni täksi päiväksi”, poika selitti.
”Ei se mitään, tulen ilomielin luoksesi. Eivätkä Rebeccan tekemiset ole sinun syytäsi.”
Jared naurahti kolkosti. ”Minun olisi pitänyt tietää, mitä hän suunnittelee. Minun olisi pitänyt lukea se hänestä!”
”Red, älä vähättele itseäsi. Rebecca salasi hyvin kaiken jopa isältäni, joka tietää kaiken!” Renesmee pysähtyi ja käänsi Jaredin itseään päin. ”Se ei ole sinun syytäsi.”
”Tiedän, mutta minusta tuntuu vain niin pahalta.”
”Ja minä olen huolissani. Pelkään, että joku vahingoittuu tai kuolee.”
Jared veti Renesmeen lohduttavaan halaukseen. ”Tuskinpa niin käy kenellekään perheestäsi, joten ole huoleti.” Hän painoi huulensa kevyesti tytön poskea vasten ja katsoi tätä sitten silmiin. Muutama kyynel oli kastellut tämän ripset, saanut ripsivärin tuhrimaan silmänaluset. ”Hei, mennään meille ja koetetaan unohtaa kaikki paha. Saat vihdoin tavata Lucrezian.”
Renesmee pyyhkäisi kyyneleet kasvoiltaan ja hymyili surullisesti nyökätessään. Hän tosiaan pelkäsi, mutta Jared sai hänen olonsa paremmaksi ja pelon väistymään. Se tuntui ihmeelliseltä, aivan kuin Jasper olisi ollut paikalla muuntelemassa hänen tunteitaan. Mutta Jasper oli muiden Cullenien ja Rebeccan kanssa matkalla kotiin selvittelemään asioita.
Toivottavasti kaikki menee hyvin. En halua joutua hautaamaan vanhempiani tai ketään muutakaan perheestäni.***
Hopeinen Volvo ja valkoinen Mercedes pysäköivät Cullenien talon pihaan aivan autotallin eteen. Mercedeksen takapenkin ovi aukesi vauhdilla Rebeccan syöksähtäessä ulos autosta kohti tietä, jota pitkin he olivat ajaneet tänne, mutta Rosalie ehti nousta autosta ja tarrata häntä käsivarresta. He murisivat toisilleen uhkaavasti, Rosalie paljasti jopa hampaansa.
”Vieraanamme sinun kuuluu käyttäytyä kunnolla”, hän sihahti punahiuksiselle tytölle, joka oli kohdistanut katseensa Edwardin käsivarsien suojissa olevaan Bellaan.
”Entä vieraanvarainen kohtelu?” Rebecca kysyi tuhahtaen.
”Vieraanvaraista kohtelua sinulle?” Rosalie toisti naurahtaen Emmettin tarttuessa Rebeccan toisesta kädestä kiinni. ”Enpä usko. No, mennään.”
Muut olivat jo menneet seisoskelemaan keskelle hiekkaista pihaa ja asettuneet yhteen riviin. Rosalie tönäisi Rebeccan Bellan ja Edwardin eteen ennen kuin livahti Emmettin kanssa toisten luokse riviin Alicen ja Jasperin viereen. Rebecca risti kätensä rinnalleen ihmismuistojen tulvahtaessa hänen ajatustensa pinnalle. Hän oli silloin kerran ollut samantapaisessa tilanteessa, seisonut Cullenien edessä ja pelännyt. Nyt häntä ei kuitenkaan pelottanut, hän oli tasavertainen heidän kanssaan.
Onnea vain, Becky. Onnistuit ajamaan itsesi tällaiseen tilanteeseen! Miksi annoit Nicin nähdä teidät?
Ole hiljaa! Edward olisi kuitenkin kertonut Bellalle, joten sillä ei ole väliä!Ääni naurahti Rebeccan päässä.
Et tainnut edes tajuta, että näin voisi käydä? Voi sinua raukkaa.Bella irrotti Edwardin kädet ympäriltään ja astui pari askelta lähemmäs Rebeccaa, joka piti katseensa tiukasti hänessä. Hänen vaaleat silmänsä olivat tummuneet melkein mustiksi, hänen kauniit kasvonsa olivat vääntyneet vihaiseen ilmeeseen. Kaikki se viha ja katkeruus olivat palanneet menneisyydestä ja saaneet hänet muistamaan entistä paremmin ihmiselämän tapahtumat.
”Sinä teit sen taas”, Bella sanoi kireästi. ”Miksi? Luulin, että olisit jo oppinut!”
”Bella, olisit voinut estää tämän tapahtumasta, jos et olisi luottanut minuun. Tai, jos olisit pitänyt minut lähelläsi. Olet varmaankin kuullut sanonnan, pidä ystävät lähellä, mutta viholliset vielä lähempänä?”
”Sinä olet pettänyt meidät kaikki jo toistamiseen! Olet valehdellut meille, valehtelit Dominicille, käytit häntä hyväksesi… Oliko se kaikki muka yhden suudelman arvoista?”
Rebecca kohotti kulmiaan ja alkoi nauraa. ”Yhden suudelman? Luuletko tosiaan, että näkisin näin paljon vaivaa yhden suudelman takia?”
”Miten teit sen?” Bella kysyi välittämättä Rebeccan naurusta. Häntä ärsytti, hän oli saanut tarpeekseen tästä ja tämän tempuista. Hän ei halunnut enää elää siinä pelossa, että Rebecca keksisi jonkin tavan saada Edward itselleen.
”No, miten nyt yleensä suudellaan”, tämä vastasi. ”Painetaan huulet toisen huulia vasten, raoteta-”
Bella tarttui Rebeccaa kädestä. ”Tarkoitin, että miten huijasit Edwardia? Hänen olisi pitänyt lukea ajatuksistasi, mitä aiot!”
”Ehkäpä vain en ajatellut sitä, yksinkertaista. Se oli kyllä vaikeaa, mutta ilmeisesti onnistuin melko hyvin.”
Rebecca riuhtaisi kätensä irti ja alkoi tuntea syyllisyyttä, katumusta. Pieni ääni jossain hänen aivoissaan haukkui häntä, huusi kuin pieni eläin ja sai hänet väittämään vastaan mielessään. Mutta syyllisyyden tunne oli liian voimakas, se otti hänen sydämensä hallintaan.
Miksi? Miksi tein sen?
Becky, älä nyt aloita! Sinä teit sen, koska halusit. Sinä halusit sitä, haluat lisää.”Eikö sinulla ole yhtään sanottavaa meille?” Edward kysyi yhtäkkiä saaden Bellan ja Rebeccan katseet kiinnittymään häneen.
”Mitä muka?” Rebecca tiuskaisi tapellessaan itsensä kanssa. Syyllisyys alkoi hävitä.
”Anteeksipyyntö olisi ihan mukava”, Rosalie vastasi Edwardin puolesta, ”vaikka ei se mitään auta!”
”Niin”, Bella sanoi hiljaa kääntyessään taas Rebeccan puoleen. ”Tosin en antaisi sinulle anteeksi.”
”Miksi siis turhaan tuhlata sanoja? Jos et aio antaa anteeksi, en aio pyytää anteeksiantoasi!”
Rebecca tönäisi Bellaa, ja tämä tarrasi häntä käsivarsista. Hän sai otteen Bellan vyötäröstä, nosti tämän ilmaan ja oli heittämässä tätä, kun joku hyökkäsi hänen kimppuunsa tönäisten heidät molemmat kumoon maahan. Bella lennähti irti hänestä läheiselle nurmelle, ja Rebecca jäi maahan makaamaan joku päällään. Edward piteli häntä tiukasti maassa vihaisena, muristen.
”Jos vahingoitat häntä”, tämä murahti, ”en takaa, että näet ketään perheestäsi enää ikinä.”
Rebecca hymähti. ”Kyllä Bella osaa varmasti itse itseään puolustaa, Edward, mutta osaatkos sinä puolustaa itseäsi?”
Hän toimi nopeasti, tarttui Edwardin kasvoihin, veti ne lähelleen ja painoi huulensa tämän huulille. Ei ehtinyt kulua sekuntiakaan, kun Rosalie piteli häntä kuristusotteessa, ja Bella seisoi hänen edessään silmät vaarallisesti kiiluen.
”Aika tyhmä veto sinulta”, Alice sanoi hiljaa ilmestyessään Bellan viereen. Hän katsahti Jasperiin, joka seisoi Edwardin ja Emmettin kanssa etäämmällä keskittyneen näköisenä. ”Suututat meidät kaikki entistä pahemmin.”
Rebecca riuhtaisi itsensä irti Rosalien otteesta ja potkaisi tätä jalkaan. ”Ei siltä kyllä oikein tunnu.” Hän vilkaisi Jasperia, sitten Alicea. ”Poikaystäväsi taitaa olla asialla.”
”On parempi, ettei ilmapiiri ole liian vihamielinen”, Alice totesi.
”Niin, ettei vain satu käymään vahinko”, Bella lisäsi tarttuessaan Rebeccan mustan hupparin rinnuksesta kiinni. ”Älä enää ikinä koske Edwardiin. Älä edes katso häntä!”
Rebecca tönäisi Bellan kauemmas ja tunsi kipua selässään, Rosalie oli lyönyt häntä. Rebecca käännähti ympäri pidellen selkäänsä ja hyökkäsi vaalean vampyyrin kimppuun. He kaatuivat maahan ja koettivat lyödä toisiaan Emmettin yrittäessä tulla väliin, mutta tytöt nousivat nopeasti ylös ja lähtivät juoksemaan metsään haukkuen toisiaan kaikenlaisilla nimityksillä. Emmett pinkaisi heidän peräänsä, samoin Bella ja Edward.
”He ovat ihan mahdottomia!” Jasper huudahti Alicen tarttuessa häntä kädestä.
”Tiedän”, tämä huokaisi ja alkoi johdatella Jasperia kohti metsää. ”Mennään ja yritetään rauhoittaa tilannetta.”
Metsässä ei todellakaan ollut rauhallista. Puiden oksilla istuneet oravat ja linnut juoksivat nopeasti piiloon Rosalien ja Rebeccan ilmestyessä pensaan takaa esiin. Molemmilla oli lehtiä ja sammalta hiuksissaan, mutta he eivät välittäneet.
Rebecca työnsi Rosalien puuta vasten ja painoi hampaansa tämän olkapäähän, jolloin Rosalie huusi kivusta ja yritti työntää häntä pois, muttei onnistunut. Rebecca oli niin vihainen, ettei voinut luovuttaa. Hän voittaisi tällä kertaa, hän ei antaisi periksi.
”Onko kivaa? Onko kivaa kärsiä?” hän huusi Rosalielle, joka löi häntä kasvoihin saaden hänet perääntymään.
”Sinä se tässä kärsit!”
Rosalie työnsi Rebeccan kumoon oksien peittämään maahan ja potkaisi tätä kylkeen. Rebecca tunsi oksien pistelevän selkäänsä sekä hurjan kivun mahassaan, Rosalie oli potkaissut häntä uudestaan. Hän yritti nousta ylös, mutta tämä ehti tarttua häntä käsistä, nostaa pystyyn ja työntää vasten suurta kalliota. Rosalie asetti kätensä Rebeccan kurkulle toisten tullessa heidän luokseen.
Becky, älä anna hänen vahingoittaa sinua enempää! Potkaise häntä! Lyö!Rebecca yritti kohottaa kättään, mutta ei pystynyt, Rosalie oli lukinnut ne vasten kalliota. Hän tunsi kovaa kipua, joka raastoi hänen kehoaan ja sisintään niin paljon, että hän hetken aikaa hän halusi kuolla. Rebecca alkoi nyyhkyttää mielessään ja tunsi syyllisyyden palaavan, korvaavan vihan.
”Älä”, hän mutisi Rosalien kohottaessa kätensä. ”Olen pahoillani! En olisi saanut tehdä niin! Bella”, Rebecca haki katseellaan Bellaa, joka ilmestyi hänen eteensä, ”olen niin pahoillani, anteeksi.”
”Rose, kuulitko sinä jotain?” tämä kysyi vilkaistessaan Rosalieta, joka pudisti päätään. ”En minäkään.”
”Ei, oikeasti! Ei sinun tarvitse antaa anteeksi, päästäkää vain minut!”
Rebecca tunsi pelon kouristavan sisuksiaan. Hän ei tiennyt aikoiko Rosalie tappaa hänet vai vain lyödä, mutta kumpaa tahansa tämä aikoihin, hän ei halunnut sen tapahtuvan. Hän halusi vain pois metsästä, hän halusi päästä omaan rauhaan.
Becky, älä luovuta! Olet nyt omillasi, kukaan ei pelasta sinua, joten pistä vastaan!”Minä en jaksa enää sinua!” Bella huudahti kuulostaen raivostuneelta ja perääntyi pari askelta. ”Haluaisin elää elämääni rauhassa, ilman, että sinä olet koko ajan pilaamassa sitä!”
Rosalie kohotti kätensä uudestaan ja oli iskemässä Rebeccaa, mutta hän lennähtikin vasten kiveä. Kuului pieni kolahdus ja matalaa murinaa sekä Rosalien kovaäänistä kiroamista. Hän löi nyrkein päällään makaavaa Dominicia, joka piteli häntä maassa. Emmett syöksähti heidän luokseen ja tarttui Dominicin mustan nahkatakin kauluksesta kiinni.
”Päästä hänet”, Emmett mutisi.
”Älä koske häneen”, Dominic murisi Rosalielle tämän lyödessä häntä edelleen. ”Älä kuvittelekaan satuttavasi häntä enempää!”
”Oho, kukas se tänne ilmestyikään?” Rosalie tunsi Dominicin raskaan, viileän hengityksen kasvoillaan yrittäessään työntää tätä pois. ”Punapään oma suojelija, enpä olisi uskonut. Etkö olekaan vihainen hänelle?”
Dominic ponnahti pystyyn ja näki silmäkulmastaan Bellan astuvan lähemmäs Rebeccaa. Hän syöksähti heidän väliinsä terävän murinan kummutessa hänen rinnastaan. Edward tarttui Bellaa kädestä ja veti tytön kauemmas Dominicista, joka katseli heitä varoittavasti.
”Nic”, Rebecca sanoi hiljaa pojan kääntyessä häneen päin. ”Sin-”
Dominic painoi tytön vasten kalliota tiukemmin kuin Rosalie ja sai tämän tuntemaan olonsa entistäkin pelokkaammaksi. ”Tämä sai olla viimeinen kerta! Tämän jälkeen en enää pelasta sinua, olet tästä lähin omillasi.” Hän painoi peukalon kyntensä vasten Rebeccan käsivarren ihoa tehden siihen pienen viillon. Tämä parkaisi. ”En enää jaksa pelejäsi!”
”Nic… olen niin pahoillani”, Rebecca yritti sanoa, mutta poika hiljensi hänet laittamalla kätensä hänen suunsa eteen.
”En halua kuulla! En halua kuulla anteeksipyyntöjäsi ja itsesi vähättelyä, jolla yrität saada minut antamaan sinulle anteeksi! En halua kuulla enää sanaakaan suustasi!”
Dominic peruutti ja vilkaisi Bellaa ja Rosalieta, jotka tuijottivat häntä hieman ihmeissään. Hän katsahti Edwardiin, joka nyökkäsi ymmärtäväinen ilme kasvoillaan ennen kuin hän lähti kävelemään kohti Culleneiden taloa. Rebecca yritti lähteä pojan perään, mutta Edward tarttui hänestä kiinni.
”Nic!”
”Etkö kuullut, mitä hän sanoi?” Rosalie kysyi astellessaan punahiuksisen tytön luo. ”Hän ei halua kuulla sanaakaan suustasi.” Hän oli tarttumassa tämän leukaan, mutta Edward tönäisi hänet kauemmas. ”Mitä? Suojeletko sinä häntä?”
”Dominic pyysi, että jättäisitte hänet rauhaan. Minä suostuin siihen, lupasin, etten anna teidän satuttaa häntä enää”, Edward selitti Rebeccan kaatuessa polvilleen maahan. ”Parempi, että te muut menette kotiin. Minä ja Bella selvitämme pari asiaa vielä Rebeccan kanssa.”
Rosalie oli sanomassa vastaan, mutta Emmett tarttui häntä hellästi olkapäistä ja lähti viemään kohti kotia. Jasper ja Alice vilkaisivat Bellaa ja Edwardia ennen kuin lähtivät Rosalien ja Emmettin perään. He kävelivät alamäkeä alas ja vilkuilivat taakseen huolestuneina.
Rebecca repi ruohoa ja sammalta irti maasta ja puristi kätensä nyrkkiin. Hän olisi halunnut itkeä, tuntea kyyneleiden virtaavan kasvoillaan ja huutaa. Syyllisyys painoi hänen sydäntään paljon saaden äänen katoamaan hetkeksi aikaa pois. Hän hakkasi nyrkeillään maata ja mutisi hiljaa itsekseen.
”Hän on hyvin vihainen sinulle”, Edward sanoi rikkoen hiljaisuuden. Hän kietaisi kätensä Bellan vyötärölle, ja tämä painoi päänsä hänen kylkeään vasten. ”Dominic tuskin antaa anteeksi.”
”Ja se on sinulle ihan oikein”, Bella lisäsi katkerana. ”Sinä et ansaitse häntä kaiken tekemäsi jälkeen.”
Rebecca kohotti katseensa maasta hitaasti Bellaan. ”Anteeksi.”
”Et saa. Luotin sinuun, luulin, että voisit muuttua, mutta päätitkin käyttää tilaisuutta hyväksesi ja luoda suunnitelman, jolla petit meidät kaikki! Tiedätkö, se ei tunnu kenestäkään meistä mukavalta. Ja muuten”, Bellan ilme muuttui tiukaksi, ”miksi annoit Nessielle sen lapun? Luulitko, että hän auttaisi sinua saamaan Edwardin?”
”Aliceko näki?”
”Niin.”
”En tiedä. Ehkä vain halusin koettaa onneani, katsoa, auttaisiko tyttäresi minua, mutta kun hän ei ottanut minuun yhteyttä, päätin antaa asian olla.”
Bella kumartui ja tarttui tiukasti Rebeccan hiuksiin. ”Älä enää ikinä edes yritä sisällyttää tytärtäni suunnitelmiisi! Jos satutat häntä jotenkin, lähetän sudet perääsi.” Hän käännähti Edwardiin päin ja katsoi tätä kysyvästi. ”Oliko sinulla vielä jotain?”
Edward pudisti päätään. ”Kaikki taisi olla siinä. Rebecca, koeta pärjäillä.”
Hän ja Bella kääntyivät ympäri ja lähtivät juoksemaan pois Rebeccan luota. Tyttö kellahti maahan makaamaan, kietoi kätensä itsensä ympärilleen ja tuijotti kuusten, mäntyjen ja koivujen latvoja, jotka tuntuivat olevan niin korkealla, niin kaukana. Orava tuli esiin oksien suojista ja katseli uteliaana maassa makaavaa kaunista tyttöä, joka toivoi voivansa vain kadota.
Tämä on sinun syytäsi! Sinä sait minun tekemään tämän! Rebecca huusi vihaisena äänelle ajatuksissaan.
Ei, tämä on ihan kokonaan sinun syytäsi. Sinä yksin päätit, mitä teet. Sinun ei olisi tarvinnut kuunnella minua, Becky, mutta sinä kuuntelit. Ja sitä paitsi, olisit jossain vaiheessa tehnyt näin ilman minuakin. Haluat Edwardia, haluat häntä vieläkin. Yksi suudelma ei riitä sinulle.Rebecca sipaisi sormillaan viiltoa, jonka Dominic oli tehnyt kynnellään hänen käsivarteensa. Hän huokaisi surullisesti ja näki mielessään pojan vihasta ja pettymyksestä mustuneet, kärsineet silmät, jotka olivat tuijottaneet häntä tiiviisti pelon puristaessa hänen sydäntään. Poika ei antaisi hänelle ikinä anteeksi, tämä ei enää puhuisi hänelle.
Becky, ota suunnitelma B käyttöön! Becky!Rebecca nousi istumaan ja löi nyrkkinsä maahan. Hän oli niin vihainen itselleen, ettei pystynyt ajattelemaan. Erilaiset haukkumanimet pyörivät hänen mielessään, mikä olisi hänelle sopivin? Ehkä hän oli niitä kaikkia, ehkä kaikki sopivat hänelle.
***
Renesmee tuijotti auton ohi kiitäviä maisemia, joista hän ei kuitenkaan saanut mitään selvää. Hänen ajatuksensa olivat hänen perheessään ja Rebeccassa, hän oli niin huolissaan. Olivatkohan he päässeet jo kotiin? Olivatko he jo aloittaneet juttelun? Vai olivatko he siirtyneet tappelemaan? Renesmee painoi päänsä ikkunaa vasten ja tunsi kylmän käden tarttuvan hänen omaansa.
”Mietit heitä?” Jared kysyi kääntyessään ison, vaalean kivitalon pihalle. Hän pysäköi auton aivan talon eteen ja käänsi katseensa Renesmeehen. ”Ness, kaikki on varmasti hyvin.”
”Entä jos ei ole?” tyttö mutisi.
”Hei, Rosalie päihittää Beckyn ylivoimaisesti, joten ole huoleti. Sinun perheesi säästyy vahingoilta.”
Renesmee katsoi Jaredia. ”Niinpä kai, mutta… Red, en halua kuulla, että joku on kuollut!”
”Sinä”, Jared vei kasvonsa lähemmäs tytön omia, ”et tule kuulemaan mitään sellaista, lupaan sen.” Hän hipaisi huulillaan tytön omia ja katosi äkkiä autosta. Renesmee katseli ympärilleen, kun hänen puoleinen ovensa aukeni, ja Jared kurkisti sisään pieni hymy kasvoillaan. ”Neiti on hyvä ja unohtaa huolet ja lähtee kanssani tapaamaan Lucreziaa.”
Renesmee otti laukkunsa ja astui autosta ulos. Jared pamautti oven kiinni, ja he lähtivät kävelemään kohti toista vaaleaa taloa, joka seisoi jonkun matkan päässä talosta, jossa Jared asui. Renesmee ei kysynyt, miksi he eivät menneet tähän ensimmäiseen taloon, hän oli hieman hämmentynyt Jaredin huulten hipaisusta. Kaikki huoli ja pelko tuntuivat peittyvän lämmön alle.
”Asutko sinä täällä?” Renesmee sai kysyttyä Jaredin soitettua pyöreää ovikelloa.
”En, mutta Lucrezia ja Philip asuvat, ja Dominic asui”, tämä vastasi oven avautuessa hitaasti.
Renesmee tuijotti ovella seisovaa ruskeahiuksista naista, jolla oli päällään tiukka, musta toppi ja lyhyt, sääret paljastava farkkuhame. Jalassa naisella oli pitkät, mustat nahkasaappaat, joissa oli korkeat, kapeat korot. Nainen hymyili heille, mutta muuttui pian pahoittelevan näköiseksi ja piiloutui oven taakse.
”Tuota, käyn vaihtamassa vaatteet”, Lucrezia sanoi. ”Tulkaa vain sisään.”
Jared pudisteli päätään kietoessaan kätensä Renesmeen vyötärölle. Hän veti tämän sisään taloon ja johdatti olohuoneeseen, joka oli koristeltu pienillä punaisilla tuikkukynttilöillä. Sohvapöydän päällä olevassa lasimaljakossa oli tusina punaisia ruusuja sekä kermavaahtoa että mansikoita.
”Anteeksi tästä”, Jared sanoi Renesmeelle heidän istahtaessa sohvalle.
”Ei se mitään. Philipiä vartenko tämä kaikki on?” tämä kysyi katsellessaan ympärilleen. Pari suurta kirjahyllyä seisoi punertavanvalkoista seinää vasten, televisio oli sohvapöydän toisella puolella, ja katosta roikkui kaunis lasinen lamppu.
”Joo, ihan vain Philipiä. Zia taisi odottaakin häntä, eikä meitä.”
Jared nappasi yhden mansikan lasisesta kulhosta ja ojensi sen Renesmeelle, joka söi sen sanaakaan sanomatta. Jared otti kulhon syliinsä ja tarjosi tytölle lisää, mutta tämä pudisti päätään juuri Lucrezian ilmestyessä heidän seuraansa hieman hillitymmät vaatteet päällään. Musta neule ja vaaleat farkut pukivat naista hyvin.
”Hei”, Lucrezia tervehti ja istui pöydän viereiseen nojatuoliin. ”Sinä taidat olla Renesmee?”
”Niin, hauska tavata”, Renesmee sanoi nyökäten.
”Olet siis Jaredin tyttöystävä?” Lucrezia kysyi saaden tytön posket punehtumaan. ”Ei siinä mitään noloa ole. On vain hyvä, että Jared on vihdoin löytänyt jonkun vierelleen.”
”Zia”, Jared mutisi, ”me emme ole yhdessä.”
Lucrezia kohotti kulmiaan yllättyneenä. ”Ai, mutta te aivan näytätte suloiselta parilta. Niin nuorilta ja sopivilta toisillenne. Hieman ujoja molemmat…”. Hän hymyili ystävällisesti ja napsautti sitten sormiaan riemastuneena. ”Haluaisiko tyttö, että ennustan hänelle?”
”Jos siitä ei ole vaivaa”, Renesmee vastasi, ja Lucrezia katosi hetkeksi pois. Hän vilkaisi Jaredia, joka tuijotteli ruusuja kaihoisasti. ”Hän vaikuttaa mukavalta.”
”Aluksi, mutta et ole vielä nähnyt tai kuullut, kun hän koettaa taivutella Philipiä itselleen.”
Samassa Lucrezia tuli takaisin kortit kädessään. Hän tyhjensi sohvapöydän nopeasti ja kävi polvilleen lattialle sekoittaen kortteja. Renesmee seurasi, kun Lucrezia asetti seitsemän korttia pöydälle väärinpäin ja sulki hetkeksi silmänsä. Lopulta tämä käänsi ensimmäisen kortin auki, sitten toisen ja viimein kolmannen.
”Hmm, rakkautta ja lempeä tiedossa.” Lucrezia käänsi kaksi seuraavaa korttia auki ja hymyili. ”Lämpimiä, mutta kiellettyjä tunteita jonkun läheisen henkilön kanssa. Tämä henkilö tulee saamaan sydämesi villiksi, tuntemaan voimakkaita tunteita.”
Jared ja Renesmee vilkaisivat toisiaan vaivihkaa, mutteivät sanoneet mitään. Jared tarttui tyttöä kädestä ja silitti tämän kämmenselkää peukalollaan hellästi.
Lucrezia avasi kaksi viimeistä korttia. ”Voi ei, ei. Onnettomuus, verta joka paikassa. Haavoittunut, tärkeä henkilö ilmestyy luoksesi kuoleman kielissä.” Hän asetti vielä kolme korttia pöydälle. ”Kielletty rakkaus kukoistaa.” Lucrezia jäi tuijottamaan kortteja mietteliäänä Renesmeen ja Jaredin alkaessa nauraa hiljaa. ”Hei, tämä on vakavaa ja täysin totta! Saatat menettää jonkun läheisesi, tyttö.”
”Zia, et ole koskaan ollut oikeassa”, Jared totesi noustessaan ylös sohvalta, Renesmee teki samoin.
”Olenhan. Minähän ennustin sinulle, ett-”
”Niin, mutta silti. Olet vain kerran ollut oikeassa.”
Lucrezia keräsi kortit kokoon ja näytti loukkaantuneelta. ”Tämä on hyvin tulkinnanvaraista puuhaa, Jared.”
”No, miten vain, mutta me lähdemme nyt. Pidä hauska ilta Philipin kanssa, jos hän suostuu sellaiseen.”
Jared veti Renesmeen eteiseen, ja he poistuivat talosta nopeasti Lucrezian alkaessa asettaa kortteja uudestaan pöydälle. He nauroivat ja pudistivat päitään kävellessään kohti taloa, jonka pihaan Jared oli pysäköinyt auton.
”Hän ei siis ollut oikeassa?”
Jared kohautti olkiaan. ”Ei varmaankaan, mutta ei sitä koskaan tiedä. Kannattaa luottaa Alicen ennustamiseen ennemmin kuin Lucrezian.”
”Joo, taidan olla samaa mieltä”, Renesmee sanoi hymyillen.
Jared vei hänet luokseen ja esitteli talon nopeasti. Siellä oli neljä huonetta, olohuone, keittiö ja kellari, jonne he eivät kuitenkaan menneet. Renesmee piti talosta ja ihastui Rebeccan huoneen sisustukseen, muttei sanonut sitä ääneen.
”Tämä on minun huoneeni”, Jared esitteli heidän astuessa huoneeseen, jonka seinät olivat valkoiset hyvin pienellä vihreällä vivahteella. Ruskea sohva ja nojatuoli oli asetettu kulmaukseen aivan ikkunan lähelle. Muutama pieni kirjahylly nojaili vasten ikkunanviereistä seinää täynnä lehtiä, cd-levyjä, pieniä koristepatsaita ja muita tavaroita. Vaaleanruskea, kaksiovinen vaatekaappi seisoi ikkunaa vastapäätä toinen ovi raollaan. Huoneessa oli myös pieni, musta televisio, joka oli ahdettu yhteen kirjahyllyistä yhdessä dvd-soittimen kanssa.
”Pidän tästä”, Renesmee tuumasi vierittäessä katsettaan pitkin huonetta, jonka seinille oli aseteltu muutamien bändien julisteita. ”Erilainen kuin muut, aivan sinunlainen.”
”Kiitos.”
Jared istahti sohvalle ja taputti paikkaa vieressään. Renesmee asteli hänen luokseen ja istui sohvalle. He tuijottelivat toisiaan hetken ennen kuin Jared nousi pystyyn ja käveli kirjahyllyjen luo alkaen etsiä jotain. Renesmee seurasi hiljaisena pojan puuhia.
”Haluaisitko katsoa jonkun elokuvan? Vai kulutammeko aikaamme juttelemalla?” Jared kysyi löydettyään etsimänsä. Hän piteli käsissään mustaa laatikkoa, joka oli hyvin pölyinen.
”No, jos vaikkapa molempia?” Renesmee ehdotti hymyillen Jaredin avatessa laatikon. ”Saanko minä valita elokuvan?”
Jared nyökkäsi ja ilmestyi takaisin sohvalle laatikko kädessään. ”Valitse sieltä, minulle käy mikä vain.”
Renesmee katseli aikansa elokuvia, joita Jaredilla oli. Useimmat niistä olivat romanttisia komedioita, mutta löytyi sieltä pari kauhuleffaakin ja muutama fantasiaelokuva. Lopulta Renesmee valitsi yhden romanttisista komedioista, ja Jared pisti elokuvan pyörimään.
”Oletko nähnyt tämän?”
”Mm, en. Onko tämä hyvä?”
”Ihan ok.”
Renesmee nyökkäsi ja hivuttautui lähemmäs poikaa, joka piteli kättään hänen takanaan sohvan selkänojalla. Hän painoi päänsä tämän olkapäätä vasten ja tunsi käden kiertyvän ympärilleen. Renesmee hymyili itsekseen tuntiessaan väreiden kulkevan hänen vartalonsa läpi. Lämpö oli taas syttynyt hänen sisälleen, kutkuttava tunne oli palannut.
Red, se ei ollut erehdys.Jared nuuhkaisi Renesmeen hiuksia, suklaata. Hän kuuli tytön hieman nopeutuneet sydämenlyönnit ja veti tämän lähemmäs itseään. Hänen mielessään pyörivät Lucrezian sanomat sanat kielletystä rakkaudesta, sen kukoistuksesta. Jos tämä oli ennustanut oikein, tarkoittiko kielletty rakkaus heitä, häntä ja Renesmeetä?
Jos tarkoitti, en kai voi perääntyä.Tyttö ja poika vilkaisivat toisiaan ja hymyilivät toisilleen. He olisivat halunneet tietää, mitä toisen päässä liikkui, mitä toinen ajatteli toisesta. Oliko Jared ihastunut Renesmeehen? Oliko suudelma todella ollut pelkkä erehdys tytölle?
Jared painoi huulensa tytön hiusrajalle, tämä värähti. Hän hiveli huulillaan tytön otsaa ja kuunteli tämän hengitystä, joka katkeili, muuttui melkein olemattomaksi. Poika tunsi tytön sormien näpläävän hänen hupparinsa vetoketjua, avaavan sitä hieman. Renesmeen käsi pujahti Jaredin hupparin alle, hän alkoi sivellä tämän rintaa sormillaan. Jared tiesi, että tämä oli väärin, että hänen olisi pitänyt työntää tyttö kauemmas, mutta hän ei voinut, hän ei halunnut. Hänen huulensa laskeutuivat alemmas tytön kasvoilla, etsivät tämän huulet ja painautuivat niitä vasten lempeästi hänen sydämensä syttyessä tuleen.
Ness, anteeksi.Renesmee vastasi suudelmaan, eikä pystynyt ajattelemaan mitään. Hänen kätensä kietoutuivat pojan kaulalle, hän nousi tämän syliin ja painautui kokonaan tämän vartaloa vasten. Hän tunsi pojan kielen hipaisevan omaansa, sydämensä alkavan hakata niin lujaa kuin mahdollista. Kaikki veri pakkautui tytön poskiin, teki niistä lämpimät.
Jared ja Renesmee tuijottivat toisiaan hämmentyneinä suudelman loputtua. He tunsivat toistensa hengitykset kasvoillaan, näkivät jonkinlaista hermostuneisuutta toistensa kasvoilla ja silmissä. Renesmee painoi vielä kerran huulensa pojan omille ennen kuin painoi päänsä tämän rintaa vasten leijuen pilvissä.
Red…
Ness…
…älä lähde pois viereltäni.A/N: Joo, tuon Rebecca/Edward jutun piti tapahtua jo luvussa 16, mutta suunnitelmat sitten muuttuivatkin. Ja en halunnut enää pitkittää tätä, joten se sai luvan tulla tähän (meinasin tunkea Jaredin ajatuksia tuohon Nessien ajatusten jälkeen, mutta se olisi ollut vain turhaa täyttöä, sillä Redin ajatuksia saadaan kuulla sitten luvussa 18), mutta kuvailulla koetin hieman.. hmm.. kertoa, että mitä on tapahtunut, jottei tämä tulisi niin yhtäkkiä. Enkä tiedä, miten tarotkorteilla oikeasti ennustetaan, joten laitoin vain jotain
Ja awws.. Jared ja Nessie <3
Kommentteja?
