Kirjoittaja Aihe: Kovanonnenpotku (K-11 • mökkeily- ja ihmissuhdedraama, Joni/Eetu • raapalejatkis, 23/23 – VALMIS)  (Luettu 13659 kertaa)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 765
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50




K-11

FinFanFun1000 sanalla 272. lonkero
Originaalikiipeily sanalla 104. tunteet
Spurttiraapale V, 40. kierros inspiraatiosanoineen

Pitkästä aikaa spurttailua! :) En ole vielä aivan varma siitä, onko tästä tuloillaan seitsemän raapaleen rykäys vai pikkuisen pidempi, mutta aika näyttänee sen. Lämpimästi tervetuloa matkalle mukaan joka tapauksessa, ja kiitos jos luet! ♡ Kaikenlaiset kommentitkin ovat mitä lämpimimmin tervetulleita.

// Jonin ja Eetun tarina jatkuu täällä, K-15!

// Kovanonnenpotku sai hopeaa vuoden 2022 Finipikareiden Vuoden originaalitarina -kategoriassa, isot kiitokset äänestäneille. ♡



1.



350 sanaa • spurttisana mansikka


Seurakavereiden perinteinen mökkiviikonloppu oli yksi kesän kohokohdista. Jonin tunnelma ei latistunut liikaa edes siitä, että Marius joutui perumaan koronatartunnan takia ja Lauri nakitettiin vanhempiensa yllätysmuuttoavuksi, sillä heitä olisi kuitenkin yhä kolme, ydinporukka joka osaisi kyllä pitää hauskaa ja saisi ajan kulumaan.

Niinpä perjantaiaamuna Joni loikki rappukäytävän portaat hyvillä mielin alas ja heitti putkikassinsa rapun edessä odottavan bemarifarmarin takapenkille. Tavaratilan oli varannut Eetun irlanninsetteri, joka katseli tottuneen tyynenä takapenkkien yli. Joni tervehti sitä rapsutuksella ja jatkoi pelkääjän paikalle – ilmeisesti Eetu ei ollut vielä noukkinut Benjaminia, joten Joni sai olla se onnekas, joka välttyisi pahimmalta matkapahoinvoinnilta mutkaisella ja mäkisellä mökkitiellä.

Eetu näppäili otsa rypyssä puhelinta ja kohotti katseensa vasta Jonin tervehdittyä.

”No moi”, Eetu sanoi. ”Sää sentään oot yhä lähössä… Benkku laitto just viestiä. Siellä on kuulemma synnytys jo alakanu. Lähtivät kiireellä sairaalalle.”

Jonin vatsanpohja valahti. ”Nyt jo? Eikö niillä ollu vielä kolome viikkoa laskettuun?”

”Oli, mutta poitsu päätti vissiin ottaa varaslähön. Issäänsä tullu…”

Joni hymähti. Benjamin todella oli varaslähtömestari: kaukalossa hän kahmi liki aina enemmän aloitusrikkeitä kuin -voittoja.

Eetu pani puhelimen shortsiensa taskuun, laski aurinkolasit päälaelta silmilleen ja asetti toisen kätensä ratille ja toisen vaihdekepille. Sitten hän pysähtyi katsomaan Jonia. Jonista tuntui, ettei hänen vatsanpohjansa vieläkään ollut asettunut oikealle paikalleen. Hän väisti Eetun katseen ja tuijotti sen sijaan punaista wunderbaumia, joka killui taustapeilistä ja kyllästi ilmaa mansikan makealla tuoksulla.

”No, se olis sitte viisikko kutistunu kaksikkoon”, Eetu sanoi ja käänsi katseensa tuulilasiin. ”Mää ymmärrän kyllä, jos sää et ennää taho lähtä. No hard feelings ja sillee.” Äänessä oli hymyä. ”Mun on pikkupakko ku lupasin porukoille tyhyjätä huussin tunkiolle ja muuta mukavata, mutta jos sua ei huvita näin pienellä porukalla, niin ookoo. Ohan tää ny vähä…”

Olihan se vähän. Joni raapi niskaansa ja korjasi asentoaan. Oli ennätyshuonoa tuuria, että vakioviisikosta kolme oli yhtäkkiä estynyt ja vieläpä niin, että jäljelle olivat jääneet Eetu ja Joni. Joni olisi lähtenyt luottavaisin mielin millä tahansa muulla kokoonpanolla, mutta viikonloppu kaksistaan Eetun kanssa oli varsinainen kovanonnenpotku.

Eetu oli kuitenkin ennen kaikkea ystävä, eikä ystäviä jätetty, joten Joni taiteili hymyn huulilleen ja peukkunsa pystyyn. ”Ei muuta ku kokka kohti Prisman grillialtaita”, hän sanoi ja keskittyi naputtelemaan Benjaminille tsemppiviestiä.
« Viimeksi muokattu: 30.01.2023 01:03:13 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Make_setä

  • ***
  • Viestejä: 7
Pidin tästä, mutta olisit voinut vähän alleviivata lukijalle, miksi viikonloppu Eetun kanssa ei ollut Jonin mielestä hyvä idea. Nyt asia jää arvailujen varaan. Keksin esim. itse kaksi selitystä: Joni tietää Eetun olevan kiinnostunut itsestään ja kokee sen kiusallisena. Joni pitää Eetua todellisuudessa tylsimyksenä.
Antamaani palautetta ei pidä ottaa vakavasti, eikä siitä missään tapauksessa pidä loukkaantua.

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 765
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Make_setä, kiva kuulla, että pidit! :) Syyt Jonin tuntemusten takana jätin tuossa ekassa osassa tarkoituksella vielä vähän pimentoon ja arvailujen varaan, koska kyseessä on jatkotarina enkä halunnut avata kaikkea heti alkuun. Tulevissa osissa selviää kyllä lisää, joten en uskalla vielä sanoa juuta enkä jaata spekulaatioihisi. ;) Kiitos kovasti sinulle kommentista, ja toivottavasti pidät myös jatkosta! :-*



2.



350 sanaa • spurttisana koivu


Prismassa Joni keskittyi hyvällä omallatunnolla juomien valitsemiseen ja antoi Eetun hoitaa ruokapuolen, sillä Eetu oli heistä se, joka oli kykeneväisempi muuhunkin kuin vain einesten mikrottamiseen. Autossa Joni keskittyi huomattavasti huonommalla omallatunnolla kuuntelemaan radiota jutustelun sijaan. Hän tarvitsi jotain konkreettista, mihin upottaa kädet ja samalla ajatukset. Autossa istuminen tuntui ikävältä välitilalta. Onneksi matka kesti vain tunnin, josta osa kului järvensalmea ylittävän lossin kyydissä ja tarjosi muutakin ihmeteltävää kuin pölyisen hiekkatien.

Eetun vanhempien mökki sijaitsi syrjässä suurella saarella. Kolmessa suunnassa sitä reunusti kallioinen mäntymetsä. Neljännessä suunnassa tontti vietti alas ja rajautui järveen, jonka rannassa männyt tekivät tilaa muutamalle koivulle. Tontin keskiössä oli tupa saunoineen ja terasseineen, ja rannassa laiturin vieressä paistatteli kesäkeittiö. Kauempana kalliolla oli aitta, vielä vähän kauempana ulkohuussi. Auto jäi tutulle tasanteelle huussin viereen, ja tavaroissa riitti tuttuun tapaan kantamista. Aivan kaikkia tykötarpeita heidän ei sentään ollut tarvinnut varata mukaan, sillä Eetun vanhemmat olivat jo mökkeilleet aikaisemmin kesällä.

Joni kanniskeli ruokakasseja kesäkeittiöön ja väisteli Sisua, joka vuoroin pyöri jaloissa ja vuoroin kirmasi ympäri pihapiiriä. Vauhti ja vispaava viuhkahäntä ilmiantoivat setterin innon. Joni toivoi löytävänsä edes rahtusen samanlaista intoa viikonlopun aikana, vaikka kaikki tuntuikin vähän väärältä. Ei ollut Benjaminia tekemässä pommihyppyjä laiturinnokasta, ei Mariusta rökittämässä kaikkia tikanheitossa eikä Lauria sekoittelemassa mojitoja.

”Nukutaan varmaan aitassa?” Eetu huusi autolta Jonin latoessa ruokatarpeita kesäkeittiön jääkaappiin.

Joni sulki silmänsä ja painoi otsansa vasten oluttölkkiä, jonka hän oli juuri ollut aikeissa jääkaapittaa. Se oli vielä viileä kaupan kylmäkaapin jäljiltä, mutta se ei kuitenkaan lievittänyt kasvojen kuumotusta eikä liioin sisäisiä tunnontuskia. Olo tuntui ahtaalta ja tukalalta, vaikka avoimesta oviaukosta pyyhälsi virkistävä tuulenviri.

”Voin mää tuvassaki punkata”, Joni huikkasi lopulta, vaikka tiesi kyllä, että sauna lämmitti tuvan tukalaksi ja vuodesohva koetteli selkää. Isommassa porukassa kinasteltiin aina siitä, kuka pääsisi aitan viileään autuuteen, ja yleensä nukkumapaikat jaettiinkin reiluuden nimissä mölkky- tai tikkaottelulla. ”Jos tahot ommaa tillaa…”

”Elä höpsi. Ohan siellä aitassa kaks sänkyä, että eiköhän siinä oo mulle sitä tillaa. Ja ethän sää ees kuorsaa.”

Oluttölkki ei päätynytkään jääkaappiin. Joni avasi sen ja otti pitkän, kurkkua korventavan huikan.

Loppupäivän työnjakoa ei onneksi tarvinnut pohtia: Eetu laittaisi ruoan ja Joni lämmittäisi saunan. Ehkä työ tappaisi tunnontuskat.

Ehkä olut turruttaisi tunteet.


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 348
Olipa ihanaa kesäistä mökkitunnelmaa! Alkoi ihan tehdä mieli vuokrata jostain järvenrannasta tuollainen tunnelmallinen mökki, kun omaakaan ei ole.  :) Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä Jonin ja Eetun välisestä suhteesta paljastuu, mutta kovin on Joni kiusaantuneissa tunnelmissa päädyttyään Eetun kanssa kaksin mökille. Itsellä on fiilis, että hän taitaa olla Eetuun ihastunut mutta haluaisi pitää sen omana tietonaan. Saa nähdä, osuinko oikeaan.  :)

Make_setä

  • ***
  • Viestejä: 7
Joo, tai sitten kolmiodraama?
Antamaani palautetta ei pidä ottaa vakavasti, eikä siitä missään tapauksessa pidä loukkaantua.

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 765
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Altais, voi että, ihanaa että pääsit kesäisiin mökkitunnelmiin! ♥ Täytyy tunnustaa, että tämän tarinan miljöön inspiraationa on nimenomaan vuokramökki toissa kesältä, kun omaa ei meilläkään ole. ;D Vuokramökkikin on kyllä omiaan tarjoamaan ihania lomatunnelmia, ja suosittelen lämpimästi sellaisen kokeilemista! Kiusaantunut on osuva termi luonnehtimaan Jonia, sillä sitä hän todella on, ja hyvinkin vahvasti. Saapa nähdä, mitä tapahtuu. Kiitos kovasti kommentista! :-*

Make_setä, spekulaatiot on parhautta! ;D Kaikki selvinnee aikanaan. Kiitos kovasti kommentista, ja mahtavaa jos olet jäänyt seuraamaan! :-*



3.



350 sanaa • spurttisana nallekarhu


Puusaunan lämmittämisessä oli jotain tyynnyttävää. Sai kyyristellä hämärässä saunassa, asetella sytykkeitä puiden lomaan, maanitella tulta ja pitää sitä silmällä. Tulen lempeä humina ja puun pehmeät räksähdykset loivat oman maailmansa. Välillä Joni pistäytyi ulkona viilentymässä, ja yhä kirkkaana loistava iltapäivä tuntui toiselta todellisuudelta, silmiä särkevältä ja aistit täyteen ahtavalta.

Eetu oli valmistanut – omien sanojensa mukaan pikaisesti pyöräyttänyt – hampurilaisia, joita he olivat herkutelleet vatsansa täyteen. Saunan lämpenemistä odotellessaan Eetu oli mennyt huoltamaan huussia vanhemmilleen antamaansa lupausta kunnioittaen. Sisu oli aluksi seurannut perässä, mutta sitten se oli palannut tuvalle ja käynyt makaamaan varjoisalle terassille. Siinä se vuoroin läähätti ja vuoroin maisteli lempileluaan, resuista nallekarhua jonka sisukset oli suolistettu jo aikaa sitten. Jonista tuntui, että hetkeksi he kaikki olivat löytäneet paikkansa.

Tavallisesti vielä saunan lämmittämistäkin tyynnyttävämpää oli itse saunominen. Niin se oli silläkin kertaa – niin kauan kun Joni sai olla lauteiden herra. Hän meni edeltä, valtasi ikkunapaikan, heitti ison kauhallisen löylyä ja nojautui nurkkaan. Puusaunassa löylyt tuntuivat tyystin erilaisilta kuin sähkösaunassa: ne humahtivat lempeinä ja kokonaisvaltaisina ja sulkivat syleilyynsä. Ilma tuntui kosteammalta ja helpommalta hengittää, ja saunoa jaksoi vaikka toista tuntia pikaisten järvipulahdusten avulla. Joni saattoi tuntea, kuinka edellisillan salitreenistä väsyneet lihakset rentoutuivat ja vetreytyivät.

Pian saunan ovi kuitenkin kävi. Eetu astui sisään, huokaisi syvään ja ilmoitti: ”Tuntuu ku olis iteki yltä päältä paskassa.” Sitten hän kauhaisi vadista pesuvettä, jonka Joni oli sekoittanut valmiiksi lisäämällä siihen lämmikettä kiukaan padasta, ja kaatoi sen muitta mutkitta päälleen.

Joni pusersi silmänsä kiinni, mutta korviaan hän ei pystynyt sulkemaan. Vesi valui, kiiri pitkin alastonta vartaloa, ja Joni yritti ajatella mitä tahansa muuta kuin kosteana kiiltelevää ihoa ja pisaroita, jotka jäivät helmeilemään lihasten kaarille ja tippumaan hiuksista. Lauteen kevyt notkahdus kertoi, että Eetukin istuutui, ja sitten oli pitkään hiljaista.

”Onks kaikki ookoo?” Eetu kysyi. ”Sää oot ollu aika… hiljanen.”

”Mm. Väsyttää vaan.” Joni heitti löylyä ja kumartui jalkojensa päälle ottamaan kuuman hyöyn vastaan.

Vastauksesta huolimatta kysymys jäi leijumaan ilmaan. Se kiersi saunaa jokaisen löylykauhallisen ja uloshenkäyksen mukana. Sauna oli oma maailmansa, jossa avauduttiin aroistakin asioista, mutta jotkin asiat oli parasta pitää sisällä.

Ne oli parasta pitää omassa maailmassa, siinä jossa suljettiin silmät ja toivottiin poispääsyä tai edes hetken helpotusta.


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 348
No nyt vasta se vuokramökki houkuttaakin, sillä tuo on niin totta, että puusaunaan liittyy ihan oma tunnelmansa, joka tässä välittyi upeasti.  :) Saunan lämmitys on kivaa, vaikka sitä harvoin on päässyt tekemään. Ja tuo on niin totta, että löylyt on ihan erilaiset kuin sähkösaunassa, ja voi kun itekin pääsisi saunasta järveen uimaan.  :)

Mutta epäilykseni vahvistuivat, kun Joni meni taas ihan piinallisen vaivaantuneeksi, kun Eetu liittyi seuraan ja kaatoi vettä alastoman vartensa päälle.  :) Hänelle taitaa olla tärkeää, että kukaan ei tiedä.

Huussin tyhjennys on ehkä niitä mökkielämän vähemmän romanttisia puolia. Nauratti kovasti tuo koiran suolistettu nalle.  ;D Omalla lemmikilläni on juuri tuo tapa kiskoa täytteet ulos leluista, ehkä se on sitten yleisempikin koirien huvi.

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 765
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Altais, ajattelinkin että saisit tuon osan myötä epäilyksillesi vahvistusta! Jonille on kyllä todella tärkeää se, ettei kukaan saa tietää, mutta ehkä jonkinlaista hahmokehitystä on kuitenkin vielä odotettavissa. Oi, olen samaa mieltä siitä että vanhanaikaisessa puusaunassa on ihan omanlaistaan tunnelmaa ja fiilistä! Olen ottanut sellaisessa ehdottomasti elämäni parhaat löylyt, sellaiset etten olisi millään malttanut lopettaa. ;D Siinäkin on kieltämättä omanlaistaan viehätystä, jos pääsee suoraan saunasta uimaan. Ihana kuulla, että tunnelma on välittynyt tekstistä! Ja onpa hauskaa, että sinunkin lemmikilläsi on tuollainen tapa. :D Tai hauskaa ja hauskaa - ei se välttämättä siinä vaiheessa naurata, kun täytepumpulia on pitkin lattioita, mutta ajatuksena se on kyllä vinkeä. Erään kaverini sekarotuinen, jota olen joskus hoitanut, tapaa myöskin suolistaa pehmolelujaan, ja siitä sain inspiraation Sisun ajanvietteelle. Suuret kiitokset taas ihanasta kommentista! :-*



4.



350 sanaa • spurttisana riemu


Perusteellisen saunomisen ja uimisen jälkeen keho tuntui puhdistuneelta ja raikastuneelta, mutta henkinen uudelleensyntymä antoi yhä odotella itseään. Joni kävi tarpeillaan aitan takana ja hengitteli hetken itsekseen. Päivä oli taittunut illaksi. Aurinko valoi männynrunkojen punan kauniisti esiin ja sai hiljakseen vellovan järven näyttämään sulalta kullalta. Maisema oli kuin maalauksesta.

Alas palatessaan Joni huomasi Eetun menneen laiturinnokkaan, missä tämä istui sääret vedessä, järvelle katsellen. Eetun vieressä istui Sisu, jonka uimisesta kostea turkki hohti samaa elinvoimaista punaa kuin männytkin. Se tuijotti valppaana samaan suuntaan kuin Eetu. Kenties vastarannalla oli sorsaperhe, tai sitten kyse oli koiran ja omistajan sanattomasta yhteisymmärryksestä, hiljaisen hetken jakamisesta. Siinäkin näyssä oli jotain maalauksellista. Eetun ja Sisun välinen side oli hämmästyttävän luja, vaikka Sisu oli tullut Eetulle vasta parivuotiaana rescuena. Sisu piti ihmisistä yleensäkin, mutta Eetua se rakasti koko olemassaolollaan. Jonikin tajusi sen, vaikkei hänellä itsellään ollut koskaan ollut koiraa. Hän melkein toivoi, että olisi osannut suhtautua Eetuun yhtä yksinkertaisesti ja vilpittömästi: istua viereen, olla läsnä, kuunnella kaihtamatta hiljaisuutta. Sellaisen ystävyyden Eetu olisi ansainnut – ei sellaista, joka täyttyi ja tukahtui kielletystä ja sopimattomasta.

Joni kävi hakemassa uuden oluen kesäkeittiöstä. Hetken harkittuaan hän otti mukaansa toisenkin juoman ja asteli kaksikon luokse laiturille.

Eetu kohotti katseensa. Hymy valaisi hänen kasvonsa, kun Joni ojensi hänelle valmiiksi avaamansa sitruunalonkeron. Eetu hymyili usein tavalla, joka kiiri riemua suupielistä silmänurkkiin – ja katsojan sydämeen. Sitä hymyä Jonin oli yhä vaikeampi kohdata, ja hän kamppaili ollakseen kääntämättä taas katsettaan.

”Ai sää otit mulle tämmösenki”, Eetu hymähti. ”Muistit, mokoma.”

”Tietty.”

”Makuaisti se ei vaan aikuistu, vaikka ikkää tullee…” Eetu otti huikan, palautti katseensa järvelle ja vakavoitui. Hänen toinen kätensä silitteli Sisun takajalkaa. ”Mahtaakohan tää olla lopun alakua näille kaveriporukan mökkireissuille? Pikkuhiljaa alakaa ihimisillä olla omat perheet, joitten kanssa reissata… Benkustaki tullee isä näillä näppäimillä.”

Joni tuijotti veden eläväistä pintaa. Eetun sanat liikuttivat jotain hänen sisällään. Oli totta, ettei mikään kestänyt ikuisesti. Ajat muuttuivat, ihmiset muuttuivat. Ajan kysymys oli lopulta sekin, koska joku heistä päättäisi panna hokkarit naulaan – ja se, koska Joni alkaisi tehdä elämällään muutakin kuin kuristua kiellettyyn ja sopimattomaan, tekemättömään ja sanomattomaan. Hän oli jo piirun lähempänä viittäkymmentä kuin syntymäänsä.

Aurinko painui, ja aika tuntui yhtäkkiä hyvin rajalliselta.
« Viimeksi muokattu: 27.05.2022 13:33:56 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 348
Ihana tunnelma sen kun vaan jatkuu, ja piti jo aiemmin sanoa, että tuolla alussa oleva banneri on tosi hieno ja tuo tähän vielä lisää tunnelmaa kesäisen järvimaiseman muodossa.  :) Saunomisen jäljiltä raukeat miehet ja uinnista raukea koira kesäillassa laiturilla, oma lempijuoma ja elämän rajallisuus. Tässäpä ajateltavaa, ja sellaisia taitaa nuo kauniit hetketkin juuri olla, että ovat olemassa vain siinä ja nyt. Ja samoin tuo, että kaveriporukat yhteisine harrastuksineen ja tekemisineen tahtoo jossain vaiheessa jäädä perhe-elämän ja töiden jalkoihin, murheellista mutta totta.

Toivottavasti Joni uskaltaisi lopettaa sen kiellettyyn ja ääneen sanomattomaan kuristumisen, kun hän kerran muisti Eetun lempijuoman, ja Eetun hymy oli hänelle jotain niin ihanaa, ettei oikein kestänyt sitä katsoakaan. Ihanalla murteella nämä puhuvat, vaikka en olekaan asiantuntija enkä tiedä, minkä alueen murteesta on kyse.  :)

Tuota Sisua ajattelee lämmöllä tässä lukiessa, kun omakin lemmikki tykkää uimisesta, sorsaperheiden kyttäämisestä ja sen turkki on vähän sellainen männynrungon punainen.  :) Mutta tuo vanua täynnä oleva lattia ei ehkä herätä lämpimiä tunteita. Kuka keksikään koirien vanutäytteiset pehmot... ::)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 765
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Altais, kiva kuulla, että tunnelma ihastutti edelleen! Tuollaiset hetket todella ovat ainutlaatuisia ja saavat herkästi tajuamaan omankin rajallisuuden ja elämän realiteetit. Minäkin toivon, että Joni tästä vielä rohkaistuu tavalla tai toisella (jos näin nyt edes voi kirjoittajana sanoa, mutta eiköhän, kun hahmoilla on tapana elää välillä ihan omaa elämäänsä ja viedä tarinaa pois alkuperäisistä suunnitelmista ;D). Ihanaa, että kiinnitit huomiota lempijuoman muistamiseen, koska yritin tuollaisella pienellä jutulla vähän välittää miesten välistä historiaa ja sitä, että Joni ihan todella välittää Eetusta, vaikka suhtautuu tähän omien lukkojensa takia välillä tosi kylmästi ja vältellen. Ihanaa myös, että Sisu ja murrekin ovat herättäneet lämpimiä tunteita (miesten murre on mukaelma perhepiirini puheenparresta, jota voisi luonnehtia sekoitukseksi savolais- ja pohjanmaalaismurteita). :) Kiitos jälleen kivasta kommentista ja mukana kulkemisesta! :-*



5.



350 sanaa • spurttisana unelias


Aitassa vallitsi unelias tunnelma. Oli niin hämärää ja viileää kuin keskikesän yö salli. Pieni ikkuna päästi sisään vain vähän valoa, ja sekin oli Eetun puolella aittaa. He makasivat omissa sängyissään vastakkaisilla seinustoilla kuin yhteisen huoneen jakavat veljekset konsanaan. Eetun hengitys oli jo käynyt tasaisen raskaaksi, ja Sisu tuhahteli ja puhahteli räsymatolla oven edessä.

Joni makasi selällään, katseli puunsyitä katossa ja kuunteli aittaan eksyneen hyttysen ininää. Hän ei viitsinyt nousta metsästämään sitä, jottei herättäisi Eetua. Uni ei ollut ottaa häntä omakseen, eikä sydämen syke suostunut hidastumaan. Joni ei tiennyt, johtuiko se tissuttelusta vai siitä stressitilasta, jossa hän koki olevansa. Eetun läsnäolo muistutti häntä jatkuvasti asioista, joiden olemassaolon hän olisi halunnut unohtaa. Olo tuntui koko ajan ahdistuneemmalta, aivan kuin hän olisi tapellut oman itsensä kanssa – ja ahtaammalta. Kaikki se, mitä hän yritti kiistää, tuntui vain kasvavan hänen sisällään. Hän yritti kai kiistää kiistämätöntä, jotain mikä oli ja pysyi piittaamatta hänen pyristelyistään.

Joni puhalsi keuhkonsa tyhjiksi ja vilkaisi Eetua, joka oli hamunnut peittonsa halausotteeseen. Jäntevät jalat olivat kietoutuneet peiton ympärille, ja kasvot piiloutuivat puoliksi tyynyyn. Vaaleanruskeat hiukset olivat karanneet tutulta sivujakaukselta, ja kauniisti kaartuvien kulmien väliin piirtyi hento ryppy, aivan kuin Eetu olisi keskittynyt näkemään unta. Eetu oli niin lähellä, mutta samalla kovin kaukana, tavoittamattomissa.

Oli kaksi vaihtoehtoa. Joni voisi kertoa, minkä seurauksena Eetu järkyttyisi ja välit todennäköisesti katkeaisivat molemminpuoliseen kiusallisuuteen, tai sitten Joni voisi pitää salaisuudestaan kiinni niin kauan kuin Eetu pysyisi olennaisena osana hänen elämäänsä. Jälkimmäisessäkään tapauksessa tämä tuskin kovin pitkään pysyisi, sillä eihän kukaan jaksanut roikkua ystävyyssuhteessa, jonka toinen osapuoli vältteli ja väisteli. Kumpikin vaihtoehto päätyisi ystävyyssuhteen väljähtymiseen tai päättymiseen. Joni ei nähnyt muunlaista lopputulosta siinä hämärässä aitassa, jossa hänen mielensä myllersi ja Eetu oli viattoman tietämätön kaikesta. He olivat tunteneet viisi vuotta, siitä lähtien kun jääkiekkoharrastus oli saattanut heidät samaan seuraan, ja varsinaisesta kaverustumisesta oli aikaa kolme vuotta. Kolme vuotta ei ollut mitään; koko ajanjakso loittonisi ja väljähtyisi, ja lopulta Jonikin muistaisi sen vain nuoruuden kiusallisena hapuiluna.

Joni veti peiton kasvoilleen, kun silmänurkissa alkoi poltella. Suljetuille luomille ilmestyi Eetu, joka istui laiturilla hiukset auringonlaskun kultaamina, katsoi ylös Joniin ja hymyili, hymyili, hymyili.

Joni puri rannettaan ja yritti pysyä hiljaa.


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 348
Tämä valottikin jo aika paljon enemmän Jonin stressitilan ja vaikean olon syitä. Voi miten tässä tunsikaan myötätuntoa hänen puolestaan, hän tarvitsisi kyllä lämpimän halauksen, ja mieluiten tietysti Eetulta (ja varmaan sitten muutakin kuin sen). Vaikea tilanne olla tuolla lailla ystävään salaa rakastunut, tietäen (tai vahvasti olettaen), ettei ystävä voisi koskaan vastata näihin tunteisiin. Tuollaiset urheiluporukat varmaan monesti voi olla erityisen haastavia tuollaisten tunteiden ilmaisemiseen, tai näin olen antanut itseni ymmärtää. Jotenkin tässä Eetu vaikuttaa kuitenkin niin symppikseltä ja lämminhenkiseltä tyypiltä, että noinko hän mahtaisi järkyttyä tai sulkea Jonia pois elämästään, vaikkei sitten tuntisikaan häntä kohtaan muuta kuin ystävyyttä? Se toivottavasti selviää vielä, mutta lukijana tietysti toivoo, että Eetu sittenkin vastaisi tunteisiin, ja Jonikin sitten uskaltautuisi hiukan ilmaisemaan omiaan. Tekisi hänelle hyvää ihan varmasti.  :)

Niinhän se joskus tahtoo olla, että hahmot alkaa elää omaa elämäänsä ja päättää hiukan itse, mihin suuntaan asiat menevät. Mutta se on vaan hauskaa.  :)
« Viimeksi muokattu: 28.05.2022 21:37:54 kirjoittanut Altais »

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 765
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Nyt tiedän varmasti sen verran, etten saa tätä tarinaa mahdutettua ihan seitsemään raapaleeseen, joten osia tulee jonkin verran enemmän. :) Tarkkaa määrää en osaa sanoa, kun en ole tarinaa sillä tavalla osien tarkkuudella suunnitellut eikä hahmoista koskaan tiedä, mitä ne mokomat keksivät, mutta jatketaan siis spurttiviikon jälkeenkin vielä!

Altais, jes, hienoa jos edellinen osa onnistui valottamaan Jonin stressin ja epämukavuuden taustoja! :) Se jäi vähän tuollaiseksi väliosaksi, kun ei siinä oikein konkreettisesti tapahdu mitään, mutta koin kuitenkin tarpeelliseksi sen, että Joni viettäisi hetken ihan vain tunteidensa kanssa. Olen niin samaa mieltä siitä, että lämmin halaus tekisi Jonille hyvää! Samoilla linjoilla olen siitäkin, että Joni taitaa ylianalysoida ja -reagoida ollessaan niin varma siitä, että Eetu järkyttyisi paljastuksesta. Eetu on tosiaan sen tyylinen ihminen, että hänen voisi pikemminkin kuvitella suhtautuvan asiallisesti ja tyynesti riippumatta siitä, vastaako hän tunteisiin vai ei. Luulen, että Jonin todellisuudentajua vain hämärtää se, miten pitkään hän on pyöritellyt asioita itsekseen ja miten vaikeaa hänen itsensä on niitä hyväksyä. Minunkin käsittääkseni tällaiset urheiluporukat eivät ehkä ole niitä helpoimpia tai luontevimpia yhteisöjä tällaisten tunteiden heräämiseen saati niiden ilmaisemiseen, ja se onkin yksi taustatekijä, joka itseäni inspiroi tähän tarinaan. Kiitos paljon kommentista! :-*



6.



350 sanaa • spurttisana tuoksu


Joni heräsi tokkuraisena kymmeneltä. Hän oli heittelehtinyt sängyssä aamuyöhön, kunnes linnut olivat alkaneet liverrellä ja ikkunasta hiipivä valo oli muuttunut kirkkaammaksi ja lämpimämmäksi. Lopulta hän kuitenkin oli simahtanut niinkin sikeästi, ettei hän ollut havahtunut edes Eetun ja Sisun nousemiseen.

Joni herätteli itseään selaamalla puhelintaan. Joukkueen WhatsApp-ryhmästä hän luki ilouutiset: Benjaminille ja Sandralle oli syntynyt terve poikavauva, joka oli vain päättänyt tupsahtaa maailmaan etuajassa. Keskustelu oli täyttynyt onnentoivotuksista, joiden jatkoksi Jonikin muotoili omansa. Joni ei voinut olla hymyilemättä itsekseen, sillä uusi elämä oli kaunis asia. Se merkitsi alkuja ja mahdollisuuksia, joiden äärellä oli helpompaa sivuuttaa omat murheet hetkeksi.

Aitalta laskeutuessaan Joni ei nähnyt merkkiäkään Eetusta tai Sisusta, mutta kesäkeittiössä kahvinkeitin odotti valmiiksi lastattuna ja kattilankannella peitetyllä lautasella oli munakas, jonka ruokaisa tuoksu sai nälän kouraisemaan vatsassa. Eetu oli ammatiltaan kokki, ja Eetun kanssa mökkeillessä saattoikin luottaa siihen, että koko seurue ruokittiin ravintolatasoisesti. Jonista tuntui hullulta, että Eetu intoili ruoanlaitosta vapaa-ajallaankin, mutta toisaalta hän myös ihaili sitä. Intohimo oli intohimo, olivatpa kyseessä sitten työpaikan kiire ja tavoitteellisuus tai kesämökin rento ilmapiiri ja astetta alkeellisempi välineistö.

Eetu ja Sisu ilmestyivät metsästä, kun Joni istui terassilla nauttimassa aamupalaansa. Sisulla oli keppi, jota se kävi kaluamaan. Eetu puolestaan istahti Jonia vastapäätä, toivotti huomenet ja asetti pöydälle kauniin kaarnalaivan. Se oli veistetty virtaviivaisen veneen muotoon, ja puutikun varassa komeili tuohipurje.

”Joko sää huomasit Benkun uutisen?” Eetu kysäisi hypistellen luomustaan. ”Mää tein uuelle tulokkaalle tämmösen. Menneehän siinä hetki, että se tämmösistä ymmärtää saatikka välittää, mutta… No, ehkä tää on enemmän tuoreille vanhemmille muistoksi. Varsinki, ku Benkku ei ny päässy meiän mukkaan.” Epävarma hymy häälyi Eetun kasvoilla, mutta ennen kuin Joni ehti sanoa mitään, Eetu kohotti katseensa ja jatkoi: ”Mää aattelin lähtä kunnon lenkille tuon turjakkeen kanssa. Jos sais siltä vähä energiaa purettua ja se väsähtäis sorsien kyttäämiseen… Lähe mukkaan?”

Sano joo, takoi Jonin päässä, mutta ennen kuin hän ehti huomatakaan, hän oli mutissut jotain siitä, kuinka ajatteli aloittaa päivänsä HIIT-treenillä. Alitajuntaan iskostunut pelko kahdenkeskisestä ajasta Eetun kanssa iski voimalla, joka tuntui vain kasvattaneen kierroksia edellisöisestä ahdingosta.

Lopulta Eetu ja Sisu lähtivät, Joni ja kaarnalaiva jäivät.

”Kiitos aamupalasta”, Joni sai huikattua Eetun perään, mutta hän ei saanut vastausta.
« Viimeksi muokattu: 21.08.2022 14:39:42 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 348
Voi Joni, minäkin niin toivoin, että hän olisi vastannut joo, ja uskaltanut lähteä Eetun kanssa metsälenkille. Nyt tuntui hiukan, että mahtoikohan Eetullakin mennä hiukan jo tunteisiin Jonin viileys, jota ei varmaan osaa ollenkaan tulkita oikein. Ihanaa mökkiseuraa kyllä tuo Eetu, kun on niin mukava ja leppoisa koira- ja metsälenkki-ihminen vielä ammattikokki, joka tykkää pitää mökkiseurueen tarjoiluista huolta.  :) Eli ei ole ihme, jos Jonin tunteet on lämpimät, mutta kyllä hänelle tosiaan tekisi hyvää rentoutua vähän.  :)

Kiitos tähänastisista luvuista ja jatkoa odotellessa, tätä on hyvin hauska seurata, kun uusia lukuja tulee nopeaan, ja Eetu ja Joni ovat molemmat omalla tavallaan kovin suloisia hahmoja.  :)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 765
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Tämän osan myötä on spurttiviikko selätetty, huh helpotus! :) En pyri enää väkisin pitämään kiinni raapale per päivä -tahdista, mutta yritän kuitenkin suht nopeasti saada tämän tarinan pakettiin, jottei se väljähdy ja jää kesken. Kiitos kovasti tähän mennessä lukeneille ja kommentoineille! Spurtti sujuu aina helpommin tällä tavalla, kun tietää, että joku lukee ja odottaa jatkoa. ♡

Altais, älä muuta sano, Jonilla olisi kyllä ollut oiva mahdollisuus lähteä lenkkiseuraksi ja ehkä myös avautua kaikessa rauhassa oheistekemisen turvin. Valitettavasti se tilaisuus jäi nyt käyttämättä, ja saatat hyvinkin osua oikeaan siinä, että Eetullakin kolahti jo vähän tunteisiin, kun Joni tuntuu mieluummin tekevän mitä tahansa muuta kuin viettävän aikaa ainoan mökki(-ihmis)seuralaisensa kanssa. :-\ Ihana kuulla, että kaikesta vaikeilusta huolimatta olet kuitenkin kokenut molemmat hahmot omalla tavallaan suloisiksi! Olen tosi iloinen siitä, että olet viihtynyt tämän parissa ja jaksanut kommentoidakin, vaikka julkaisutahti on ollut rivakka. Tahti luultavasti vähän hidastuu nyt, kun spurttiviikko päättyi eikä ole enää haaste-elementtiä potkimassa, mutta teen kuitenkin parhaani, ettei jatkoa tarvitsisi odotella kovin kauan. Kiitos kovasti sinulle! :-*



7.



350 sanaa • spurttisana vihta/vasta


Eetu ei ollut valehdellut sanoessaan vievänsä Sisun kunnon lenkille, sillä kaksikko ei ollut palannut vielä sittenkään, kun Joni oli vetänyt tunnin HIIT-treenin, syönyt vähän lisää, tiskannut ja täyttänyt saunan kiukaan padan. Tuuli oli alkanut yltyä ja kerätä taivaalle pilvimassaa, joka hämärsi kesäpäivää. Joni tähyili horisonttiin ja tarkasteli sääennustusta, ja lopulta hän päätti alkaa lämmittää saunaa. Mikäli Eetu palaisi läpimärkänä, tämä saattaisi haluta lämmittelemään.

Maitohapoille kyykätyt reidet tutisivat, kun Joni kyyristeli lattianrajassa kiukaan kimpussa. Kehon puskeminen äärirajoille oli paras lääke, jonka hän tiesi, mutta valitettavasti helpotus oli vain hetkellinen. Toisiksi paras lääke oli sekin tilapäinen ja vieläpä sivuvaikutuksia aiheuttava, mutta Joni koki silti tarvetta ottaa kaikki keinot käyttöönsä. Niinpä hän kaatoi itselleen viskipaukun saatuaan tulen loimuamaan riittävän elinvoimaisena. Tuvan nurkkakaapissa oli aina pari pulloa, sillä Eetun isä oli viski- ja brandyharrastaja, joka ei pahastunut mökkivieraille jakamisesta.

Joni tiesi, ettei ollut fiksua vetää väkeviä rankan treenin jälkeen keskellä kirkasta – tai vähän vähemmän kirkasta – päivää, mutta hän tiesi sen turruttavan ja lievittävän itsekritiikkiä, ja juuri sitä hän tarvitsi. Painostava ilma edelsi ukkosta, ja ahdas ahdinko sydänalassa tuntui edeltävän toisenlaista purkausta. Joni ei tiennyt, mitä tapahtuisi, jos hänen sisältään loppuisi tila. Viikonloppua oli vielä puolet jäljellä. Jos siitä selviäminen tarkoittaisi suojakännejä, siihen oljenkorteen Joni aikoisi todellakin tukeutua.

Joni kävi pelastamassa sateen varalta pyykkinarulle jääneet pyyhkeet ja Eetun kaarnalaivan, joka oli yhä terassin pöydällä taivasalla. Sitten hän vetäytyi tuvan kuistin portaille istumaan ja seuraamaan, ylittyisiko pilvien kestokyky lopulta. Säätiedote oli povannut epävakaata säätä viikonlopulle, mutta taivas oli silti synkistynyt aivan yllättäen.

Eetu ja Sisu ehtivät ennen sadetta. Sisu löntysteli juomakipolle sen näköisenä, ettei se halunnut enää mitään muuta kuin sammuttaa janonsa ja käydä päiväunille. Eetu asteli terassille koiran vanavedessä ja näytti jotenkin eksyneeltä. Hän roikotti kädessään saunavastaa, joka näytti koostuvan kimpusta rauduskoivun muhkeita oksia. Joni vaistosi, kuinka Eetun katse vuorostaan viivähti hänen käsissään, joista toisessa oli viskilasillinen ja toisessa kaarnalaiva. Hän tunsi olonsa yhtäkkiä paljaaksi.

”Sauna on tuloillansa”, Joni kertoi jotain sanoakseen.

Eetu naurahti, mutta naurahdus kuulosti ilottomalta. ”Tääpä pääsee sitte saman tien käyttöön”, hän sanoi ja kohotti saunavastaa.

Joni kulautti viskinsä loppuun. Se lämmitteli kurkussa ja vatsanpohjassa, mutta jokin tilanteessa sai hänen ihonsa kananlihalle.


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 348
Hieno juttu, että tämä saa jatkoa niin pitkään, kuin hahmot ja heidän tarinansa kertominen edellyttää. Tätä on ollut hauska seurata reaaliajassa, mutta ei hitaampi julkaisutahti tietenkään haittaa, pääasia että jatkoa on luvassa!  :)

Tässä viimeisimmässä luvussa vahvistui käsitykseni siitä, että Eetua tosiaan harmitti Jonin vetäytyminen ja vältteleminen, vaikkei vielä olekaan annettu juuri vihjeitä siitä, mitä hän mahtaa Jonia kohtaan tuntea. Hiukan vaarallista hommaa ehkä tuo Jonin helpotuksen hakeminen viskistä, mutta toisaalta, ei huono juttu jos hänen itsekritiikkinsä ja estonsa hiukan hellittäisivät. Minusta Joni on joka tapauksessa sympatiaa herättävä hahmo, varmaan siksi koska hänen käytöksensä taustoja on lukijalle niin hyvin avattu, vaikkei Eetu niitä voikaan ymmärtää.

Jään taas odottelemaan innolla jatkoa!  :)

Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 6 480
Mä avasin tän ficin sillä ajatuksella, että tää olis jotain urheiluun liittyvää, koska eihän mulla järki riittänyt jatkamaan tuonne "mökkeily- ja ihmissuhdedraama" kohtaan asti :'D No, eipä sillä väliä, nautin silti kovasti kuten sun teksteistä aina muutenkin ♥ Ja olihan siellä kuitenkin urheiluviittauksiakin, vaikkei jalkapallosta kuten aluksi odotin. No, lätkä onkin paljon parempaa ;)

Ai vitsit, en oo juuri ollenkaan mökki-ihminen, mutta tätä lukiessa tuli kyllä sellanen olo että olispa jo kunnolla kesä ja pääsispä möksälle! Tosin Jonia en varsinaisesti alussa kadehtinut, koska onhan se tukalaa lähteä kaksin reissuun ystävän kanssa, jota kohtaan on muitakin kuin kaverillisia tunteita.

Puusauna on kyllä aivan oma juttunsa - sähkösauna on tosi ankea ja tukala sen jälkeen! Mä oon tosin joutunut sellaista lämmittämään aikanaan ihan liikaakin, joten ihan täysin en Jonin fiiliksiä ja tyyneyttä asian suhteen jaa ;D Olit kuitenkin luonut ihan käsinkosketeltavan tunnelman tuohon kolmanteen rapsuun, tykkäsin siitä hirveesti!

Lainaus
”Makuaisti se ei vaan aikuistu, vaikka ikkää tullee…” Eetu otti huikan, palautti katseensa järvelle ja vakavoitui.

Kyllä sekin Eetu-parka saattaa olla vielä edessä, itse olen harmikseni moisen huomannut :'D Mutta samaistun kyllä tuohon haikeaan fiilikseen siitä että asiat muuttuu, ensin työt vie kaiken vapaa-ajan ja sitten kaverit ympärillä alkavat perustaa perheitä. Mutta pakko todeta, että vaikka tässä pellaaminen ja lätkä jää mainintojen tasolle, niin tulin kovin iloiseksi kaikista hokkaripuheista!

Joni on kyllä niin turhauttava tapaus, kaikella rakkaudella, mutta nyt sitten poika ;D No siis joo, ymmärrän hänen ristiriitaiset ajatuksensa, mutta tuollainen välttelyhän on kaikista pahinta! En ihmettele yhtään, että Eetuakin alkaa jo nyppiä toisen vastahakoisuus ja hiljaisuus ja välttely. No siis, oikeestihan nää molemmat hahmot on kovin symppiksiä, mutta Joni nyt kamoon :D Eetu sen sijaan on aivan ihana ja naaww, Sisu tietty myös <3

Mua ei haittaa ollenkaan, että tää jatkuu vielä spurttailun jälkeenkin! Jään seurailemaan :3


ava & bannu © Inkku

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 765
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Huh, tämä osa vaatikin venkslaamista ja jopa uudelleen kirjoittamista! Tämän käännekohdan jälkeen päästään kuitenkin toivottavasti taas vähän vauhdikkaammin tarinassa etiäpäin. :)

Altais, jep, Jonin alkoholiin turvautuminen on vähän kaksipiippuinen juttu: se ei välttämättä tee tunteiden kohtaamisesta tai käsittelystä todellisuudessa sen helpompaa kuin selväpäisenäkään, mutta toisaalta se saattaa auttaa hölläämään edes hetkeksi ja käymään vähän vähemmän ylikierroksilla. Ihana kuulla, että Joni on kyseenalaisista keinoistaan huolimatta kuitenkin edelleen sympaattinen ja ennen kaikkea ymmärrettävä hahmo! Eetunkin tunteiden laita tulee varmasti vielä myöhemmin ilmi. Kiitos paljon sinulle! :-*

Angie, heh, tällä kertaa ei joo juuri urheilla muuten kuin taustatarinassa, mutta urheiluviittauksilta ei silti voi välttyä, kun on kyse lätkäjätkistä. ;D Alun perin hahmojen itse asiassa piti olla ammattitason pelaajia, mutta se ei kuitenkaan tuntunut sopivan juuri tähän tarinaan, joten jääkiekko jäi harrastukseksi, vaikkakin pitkäaikaiseksi ja tärkeäksi sellaiseksi. Ihana kuulla, että mökkimiljöö vetosi ja tunnelma välittyi! Mökkeilyssä on kyllä puolensa ja puolensa, ja varmaan Joniakin alkaisi vähän nyppiä saunan lämmittäminen, jos hän joutuisi sitä enemmänkin tekemään kuin yhtenä viikonloppuna kesässä. Voi että, musta on niin hauskaa lukea sun turhautumisesta Jonia kohtaan, koska jaan saman turhautumisen jossain määrin itsekin! :D Ymmärrän hyvin, että Joni on turhauttava hahmo lukea, sillä hän on myös vähän turhauttava hahmo kirjoittaa. Hän on niin lukossa ja solmussa itsensä kanssa. Uskallan kuitenkin luvata, että jotkin solmut vähintäänkin löystyvät vielä tässä tarinan mittaan. Iso kiitos sinulle kommentista ja kannustuksesta, onpa kivaa että innostuit lukemaan ja kommentoimaan! :-*



8.



350 sanaa


Saunassa Joni keskittyi viskomaan löylyä, vihtomaan ihonsa punaiseksi ja väistämään Eetun katsetta, jonka hän tunsi käväisevän välillä kasvojensa syrjällä. Hänen ohimoitaan jomotti. Se oli kai kehon mielenosoitus treenin, tissuttelun ja saunomisen yhdistelmää vastaan. Kipu kiristi hänen hermojaan ja sai hänet ärtymään siitä, miten Eetu tuntui jatkuvasti hakevan kontaktia häneen. Olisi ollut helpompaa, jos Eetu olisi pysytellyt omalla tontillaan ja Joni omallaan. Toimihan se kaukalossakin.

Kuistilla saunaolutta hörppiessään Joni luuli selvinneensä taas yhdestä painostavasta tilanteesta, mutta sitten Eetukin ilmestyi vilvoittelemaan. Jokin Eetun olemuksessa paljasti Jonille heti, että vaitiolo saisi riittää. Joni puri huultaan ja kipristi paljaat varpaansa puulankkua vasten.

”Mää kysyn ny suoraan”, Eetu sanoi. ”Oonko mää loukannu sua jotenki?”

Kysymys sai Jonin hätkähtämään. ”Et”, hän vastasi heti, mutta kireys ylsi hänen ääneensäkin, ”miten niin?”

Eetu naurahti – ilottomasti –, pudisti päätään ja käänsi katseensa järvelle, joka toisti taivaan harmautta. ”No siten niin, että sun käytöksestä vois vaikka vettää semmosen loogisen johtopäätöksen… Sää oot iha jossai omassa kuplassas. Hädin tuskin vastaat, jos sulle puhhuu. En mää tyhymä oo, mutta en myöskään ajatustenlukija, eikä musta tunnu mitenkään ratkiriemukkaalta olla näin ankeeta seuraa, ku mää en ees tiiä, mitä mää oon sulle tehny.”

Sanat putoilivat kivinä Jonin vatsanpohjaan. Jokainen sai olon entistä täydemmäksi ja tukalammaksi. Niiden seassa humisi suuttumusta ja syyllisyyttä. Ilma tuntui raskaalta hengittää, aivan kuin se olisi kyllästynyt sateen odotuksen lisäksi kaikesta kuukausien varrella sanomatta jätetystä. Joni halusi pitää kaiken visusti sisällään, mutta paha olo aaltosi vaativasti. Häntä huimasi, ja hän tuijotti tiukasti eteenpäin.

”Et sää oo mittään tehny”, Joni pakottautui sanomaan.

”Mutta silti sää oot mulle vihanen?”

Ne sanat sysäsivät Jonin yli laidan. Oli inhottavaa vihata itseään, mutta oli sietämätöntä antaa toisen ihmisen ymmärtää, että vihoitteli tälle.

”En mää oo sulle vihanen, mää oon vihanen vittu itelleni!” Jonin ääni särkyi. Sisu murahti. ”Mulle ja mun typerälle sydämelle tai sille mikä ikinä tässä helevetin ruumiinrähjässä ny on vastuussa siitä että mää oon hintti ja tunnen sua kohtaan tällä tavalla!”

Sisu oli kiertänyt miesten eteen. Se haukkui. Jonin sydän jyskytti, eikä hän uskaltanut vilkaistakaan Eetua. Hän joi loput oluestaan, heitti pullon nurmikolle ja harppoi pois.

Aitan takana Joni takoi nyrkkiään seinään ja huusi ääneti.


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 348
Luin tämän jo ekan kerran aamulla, ja nyt uudelleen pariin kertaan, ja vitsit että tämä jotenkin kolahti. Tosi rankkaa Jonille tietysti, ja jännittää miten tämä jatkuu ja mikä on Eetun seuraava reaktio. Mutta kaikessa ahdistuksessaan Joni oli jotenkin ihan mielettömän ihana tässä, kun Eetun mielipaha sai hänen kauan piilottamansa tunteet tuolla lailla ilmoille. Nyt jos Eetu ei ottaisi tätä hyvin, Jonia tulisi kyllä sääli. Vaikka ymmärrän hyvin myös, miksi leppoisalta Eetultakin meni lopulta vähän kuppi nurin, ja hyvä olikin että hän otti mielipahansa reilusti puheeksi.

Jotenkin ajattelin, että Jonin tunteet taitaakin olla aika syviä, kun ei kestänyt ajatusta, että oli saanut Eetun kuvittelemaan, että oli tehnyt jotain väärin. Ihanaa tällainen todellisten tunteiden paljastaminen.❤️

Kiitos, ja jään odottamaan seuraavaa lukua, ja sitä miten Eetu ottaa uutisen vastaan.  :)
« Viimeksi muokattu: 03.06.2022 19:31:40 kirjoittanut Altais »

Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 6 480
Äääääää!!! En olis ikimaailmassa arvannut, että Joni tunnustaa tunteensa näin. Aivan mahtava reaktio, jotenkin todella aitoa ja samaistuttavaa että jossain kohtaa salailun ja mykistelyn jälkeen vaan räjähtää ;D Näin myös jotenkin sieluni silmin Eetun katsomassa tätä tunteenpurkausta ihan peurana ajovaloissa, en kestä :'D

Mutta toisaalta, ehkä nyt päästään eteenpäin kun Joni vihdoinkin lakkasi olemasta hölmö (tai oli eri tavalla hölmö)! Eetun reaktiota odotan mielenkiinnolla - meneekö hän pysäyttämään Jonin nyrkkeilymatsin seinää vastaan vai joutuuko hänkin vähän keräilemään itseään ensin? Vitsit, nyt jäätiin jännään kohtaan :D Jatkoa vaan ❤️


ava & bannu © Inkku

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 765
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Altais, ihan huippua että kolahti, ja vieläpä siinä määrin että luit useampaankin kertaan! Tuskailin tuon osan kanssa aika pitkään, joten on tosi helpottavaa ja palkitsevaa kuulla, että se kannatti. :) Ihanaa jos jännityskin tiivistyi! Se ei taida ihan raueta vielä tämän seuraavankaan osan myötä, mutta toivottavasti pian kuitenkin. ;D Ihana kuulla, että Joni herätti sympaattisia tunteita ajatuksineen. Oli ehkä jo aikakin, että hän todella tajusi, millaista vibaa hän on Eetulle välittänyt ja miten se on vaikuttanut, ja minustakin on tosi hyvä, että Eetu sanoitti omat tuntemuksensa noin suoraan. En tiedä, mihin tässä oikein päädyttäisiin, jos Eetu olisi samanlainen vaikeilija (ja vaikenija) kuin Joni, heh! Kiitos kovasti ihanasta kommentista. :-*

Angie, hihkuin sisäisesti kommenttiasi ensimmäistä kertaa lukiessani, koska minusta on aivan mahtavaa, että Jonin purkaus tuntui yllättävältä mutta kuitenkin lopulta myös uskottavalta! Yritin kovasti tavoitella nimenomaan jotain aidolta tuntuvaa, ja se tosiaan ajoi minut kirjoittamaan kohtauksen osittain uudestaan, koska se ei vain tuntunut siltä miltä pitää. Olen siis tosi mielissäni ja hyvilläni siitä, jos lopputulos oli sen arvoinen. :) Haha, Eetu peurana ajovaloissa on kyllä mainio mielikuva. ;D Voi että, kiitos paljon ihanasta kommentista. :-*



9.



350 sanaa


Pahimmasta tunnekuohusta toettuaan Joni pujahti aittaan etsimään ylleen verkkarit ja hupparin, sillä pelkkä pyyhe lanteilla ei tarjonnut suojaa viilenneeltä sadesäältä tai hyttysiltä, jotka villiintyivät vähäpukeisesta verenlähteestä. Joni tunsi itsensä muutenkin epämiellyttävän paljaaksi, aivan kuin hänen kuorensa olisi murentunut ja paljastanut hänen todellisen luontonsa. Se oli alastomuutta, jota vaatteetkaan eivät verhonneet.

Eetua ei näkynyt, mutta Sisu näytti käyneen uudestaan pitkäkseen kuistille, joten Eetu tuskin oli painellut kovin kauas. Autokin oli vielä pihassa. Häpeän ja syyllisyyden hyöyssään Joni ajatteli ansaitsevansa sen, jos Eetu ottaisi hatkat ja jättäisi hänet oman onnensa nojaan. Jonin pudottama pommi oli epäilemättä räjäyttänyt viimeisetkin rippeet mukavasta mökkiviikonlopusta.

Joni palasi aitan taakse, näkösuojaan muulta pihapiiriltä. Takaseinässä oli tikkataulu ja sen alla pitkä, kiikkerä puupenkki, jolle Joni lysähti. Hän hautasi päänsä polviin, tukisti itseään ja puhalteli pahaa oloaan. Keho vapisi ilman lupaa – ehkä vilusta, ehkä häpeästä, ehkä kantajansa kiusaksi. Joni ei tiennyt, mutta sen hän tiesi, ettei kaikki ollut vieläkään ohi, ja se oli hidasta kidutusta.

Aika ja paikka hämärtyivät ja loittonivat, kunnes yhtäkkiä jäkälän ja varvikon rahina askelten alla havahdutti Jonin. Joni nytkähti ryhdikkäämpään istuma-asentoon ja kohtasi nurkan takaa ilmestyvän Eetun – ja kaksi kahvikuppia, joita tämä kantoi käsissään, ja kevyen hymyn, joka tällä oli suupielessään.

”Mää aattelin, että tää tekis hyvvää”, Eetu sanoi ihan tavallisella äänellä, kohotti kuppeja ja nyökkäsi sitten puupenkkiä kohti kuin kasuaalisti kysyäkseen, saisiko istua. ”Mää pyöräytin myös lettutaikinan tekeytymmään…”

Joni siirtyi niin laitaan kuin putoamatta pystyi, otti kupin koskematta Eetun sormiin ja tuijotti sen mustiin, höyryäviin syövereihin. Sen oli pakko olla musta aukko, joka imaisisi hänet hetkenä minä hyvänsä. Mikään ei tuntunut todelliselta. Ei voinut pitää paikkaansa, että Eetu keksi kuulemansa jälkeen keittää kahvit, pyöräyttää lettutaikinan ja istua kosketusetäisyydelle Jonista.

Eetukin nojasi kyynärpäänsä polviin. Hänkin oli jo pukeutunut saunan jäljiltä, mutta hänen hiuksensa olivat yhä kosteilla laineilla. Sen verran Joni rekisteröi tahtomattaankin silmänurkastaan. Hän haistoi Eetun deodorantin lämpimän myskisen vivahteen, joka sekoittui tuoreen kahvin kutsuvaan tuoksuun. Joni puristi kuppia kämmentensä välissä, mutta sen lämmittävä vaikutus ei poistanut hänen vapinaansa. Kahvi keinahteli kupissa ihan niin kuin sisuskalut aaltoilivat. Joni tuijotti sitä ja huomasi samalla, että hänen oikean kätensä rystyset olivat vereslihalla.

Se oli kummallisin kahvihetki koskaan.


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day