-
(https://i.imgur.com/cqjuHnt.png)
(https://i.imgur.com/g7CUINx.png)
K-11
FinFanFun1000 (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=47974.0) sanalla 272. lonkero
Originaalikiipeily (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=49762.0) sanalla 104. tunteet
Spurttiraapale V (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=46563.0), 40. kierros inspiraatiosanoineen
Pitkästä aikaa spurttailua! :) En ole vielä aivan varma siitä, onko tästä tuloillaan seitsemän raapaleen rykäys vai pikkuisen pidempi, mutta aika näyttänee sen. Lämpimästi tervetuloa matkalle mukaan joka tapauksessa, ja kiitos jos luet! ♡ Kaikenlaiset kommentitkin ovat mitä lämpimimmin tervetulleita.
// Jonin ja Eetun tarina jatkuu täällä (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=52754.0), K-15!
// Kovanonnenpotku sai hopeaa vuoden 2022 Finipikareiden Vuoden originaalitarina -kategoriassa, isot kiitokset äänestäneille. ♡
✽✽✽
1.
(https://i.imgur.com/3oZeJDh.png)
350 sanaa • spurttisana mansikka
✽
Seurakavereiden perinteinen mökkiviikonloppu oli yksi kesän kohokohdista. Jonin tunnelma ei latistunut liikaa edes siitä, että Marius joutui perumaan koronatartunnan takia ja Lauri nakitettiin vanhempiensa yllätysmuuttoavuksi, sillä heitä olisi kuitenkin yhä kolme, ydinporukka joka osaisi kyllä pitää hauskaa ja saisi ajan kulumaan.
Niinpä perjantaiaamuna Joni loikki rappukäytävän portaat hyvillä mielin alas ja heitti putkikassinsa rapun edessä odottavan bemarifarmarin takapenkille. Tavaratilan oli varannut Eetun irlanninsetteri, joka katseli tottuneen tyynenä takapenkkien yli. Joni tervehti sitä rapsutuksella ja jatkoi pelkääjän paikalle – ilmeisesti Eetu ei ollut vielä noukkinut Benjaminia, joten Joni sai olla se onnekas, joka välttyisi pahimmalta matkapahoinvoinnilta mutkaisella ja mäkisellä mökkitiellä.
Eetu näppäili otsa rypyssä puhelinta ja kohotti katseensa vasta Jonin tervehdittyä.
”No moi”, Eetu sanoi. ”Sää sentään oot yhä lähössä… Benkku laitto just viestiä. Siellä on kuulemma synnytys jo alakanu. Lähtivät kiireellä sairaalalle.”
Jonin vatsanpohja valahti. ”Nyt jo? Eikö niillä ollu vielä kolome viikkoa laskettuun?”
”Oli, mutta poitsu päätti vissiin ottaa varaslähön. Issäänsä tullu…”
Joni hymähti. Benjamin todella oli varaslähtömestari: kaukalossa hän kahmi liki aina enemmän aloitusrikkeitä kuin -voittoja.
Eetu pani puhelimen shortsiensa taskuun, laski aurinkolasit päälaelta silmilleen ja asetti toisen kätensä ratille ja toisen vaihdekepille. Sitten hän pysähtyi katsomaan Jonia. Jonista tuntui, ettei hänen vatsanpohjansa vieläkään ollut asettunut oikealle paikalleen. Hän väisti Eetun katseen ja tuijotti sen sijaan punaista wunderbaumia, joka killui taustapeilistä ja kyllästi ilmaa mansikan makealla tuoksulla.
”No, se olis sitte viisikko kutistunu kaksikkoon”, Eetu sanoi ja käänsi katseensa tuulilasiin. ”Mää ymmärrän kyllä, jos sää et ennää taho lähtä. No hard feelings ja sillee.” Äänessä oli hymyä. ”Mun on pikkupakko ku lupasin porukoille tyhyjätä huussin tunkiolle ja muuta mukavata, mutta jos sua ei huvita näin pienellä porukalla, niin ookoo. Ohan tää ny vähä…”
Olihan se vähän. Joni raapi niskaansa ja korjasi asentoaan. Oli ennätyshuonoa tuuria, että vakioviisikosta kolme oli yhtäkkiä estynyt ja vieläpä niin, että jäljelle olivat jääneet Eetu ja Joni. Joni olisi lähtenyt luottavaisin mielin millä tahansa muulla kokoonpanolla, mutta viikonloppu kaksistaan Eetun kanssa oli varsinainen kovanonnenpotku.
Eetu oli kuitenkin ennen kaikkea ystävä, eikä ystäviä jätetty, joten Joni taiteili hymyn huulilleen ja peukkunsa pystyyn. ”Ei muuta ku kokka kohti Prisman grillialtaita”, hän sanoi ja keskittyi naputtelemaan Benjaminille tsemppiviestiä.
-
Pidin tästä, mutta olisit voinut vähän alleviivata lukijalle, miksi viikonloppu Eetun kanssa ei ollut Jonin mielestä hyvä idea. Nyt asia jää arvailujen varaan. Keksin esim. itse kaksi selitystä: Joni tietää Eetun olevan kiinnostunut itsestään ja kokee sen kiusallisena. Joni pitää Eetua todellisuudessa tylsimyksenä.
-
Make_setä, kiva kuulla, että pidit! :) Syyt Jonin tuntemusten takana jätin tuossa ekassa osassa tarkoituksella vielä vähän pimentoon ja arvailujen varaan, koska kyseessä on jatkotarina enkä halunnut avata kaikkea heti alkuun. Tulevissa osissa selviää kyllä lisää, joten en uskalla vielä sanoa juuta enkä jaata spekulaatioihisi. ;) Kiitos kovasti sinulle kommentista, ja toivottavasti pidät myös jatkosta! :-*
✽✽✽
2.
(https://i.imgur.com/5rFK4re.png)
350 sanaa • spurttisana koivu
✽
Prismassa Joni keskittyi hyvällä omallatunnolla juomien valitsemiseen ja antoi Eetun hoitaa ruokapuolen, sillä Eetu oli heistä se, joka oli kykeneväisempi muuhunkin kuin vain einesten mikrottamiseen. Autossa Joni keskittyi huomattavasti huonommalla omallatunnolla kuuntelemaan radiota jutustelun sijaan. Hän tarvitsi jotain konkreettista, mihin upottaa kädet ja samalla ajatukset. Autossa istuminen tuntui ikävältä välitilalta. Onneksi matka kesti vain tunnin, josta osa kului järvensalmea ylittävän lossin kyydissä ja tarjosi muutakin ihmeteltävää kuin pölyisen hiekkatien.
Eetun vanhempien mökki sijaitsi syrjässä suurella saarella. Kolmessa suunnassa sitä reunusti kallioinen mäntymetsä. Neljännessä suunnassa tontti vietti alas ja rajautui järveen, jonka rannassa männyt tekivät tilaa muutamalle koivulle. Tontin keskiössä oli tupa saunoineen ja terasseineen, ja rannassa laiturin vieressä paistatteli kesäkeittiö. Kauempana kalliolla oli aitta, vielä vähän kauempana ulkohuussi. Auto jäi tutulle tasanteelle huussin viereen, ja tavaroissa riitti tuttuun tapaan kantamista. Aivan kaikkia tykötarpeita heidän ei sentään ollut tarvinnut varata mukaan, sillä Eetun vanhemmat olivat jo mökkeilleet aikaisemmin kesällä.
Joni kanniskeli ruokakasseja kesäkeittiöön ja väisteli Sisua, joka vuoroin pyöri jaloissa ja vuoroin kirmasi ympäri pihapiiriä. Vauhti ja vispaava viuhkahäntä ilmiantoivat setterin innon. Joni toivoi löytävänsä edes rahtusen samanlaista intoa viikonlopun aikana, vaikka kaikki tuntuikin vähän väärältä. Ei ollut Benjaminia tekemässä pommihyppyjä laiturinnokasta, ei Mariusta rökittämässä kaikkia tikanheitossa eikä Lauria sekoittelemassa mojitoja.
”Nukutaan varmaan aitassa?” Eetu huusi autolta Jonin latoessa ruokatarpeita kesäkeittiön jääkaappiin.
Joni sulki silmänsä ja painoi otsansa vasten oluttölkkiä, jonka hän oli juuri ollut aikeissa jääkaapittaa. Se oli vielä viileä kaupan kylmäkaapin jäljiltä, mutta se ei kuitenkaan lievittänyt kasvojen kuumotusta eikä liioin sisäisiä tunnontuskia. Olo tuntui ahtaalta ja tukalalta, vaikka avoimesta oviaukosta pyyhälsi virkistävä tuulenviri.
”Voin mää tuvassaki punkata”, Joni huikkasi lopulta, vaikka tiesi kyllä, että sauna lämmitti tuvan tukalaksi ja vuodesohva koetteli selkää. Isommassa porukassa kinasteltiin aina siitä, kuka pääsisi aitan viileään autuuteen, ja yleensä nukkumapaikat jaettiinkin reiluuden nimissä mölkky- tai tikkaottelulla. ”Jos tahot ommaa tillaa…”
”Elä höpsi. Ohan siellä aitassa kaks sänkyä, että eiköhän siinä oo mulle sitä tillaa. Ja ethän sää ees kuorsaa.”
Oluttölkki ei päätynytkään jääkaappiin. Joni avasi sen ja otti pitkän, kurkkua korventavan huikan.
Loppupäivän työnjakoa ei onneksi tarvinnut pohtia: Eetu laittaisi ruoan ja Joni lämmittäisi saunan. Ehkä työ tappaisi tunnontuskat.
Ehkä olut turruttaisi tunteet.
-
Olipa ihanaa kesäistä mökkitunnelmaa! Alkoi ihan tehdä mieli vuokrata jostain järvenrannasta tuollainen tunnelmallinen mökki, kun omaakaan ei ole. :) Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä Jonin ja Eetun välisestä suhteesta paljastuu, mutta kovin on Joni kiusaantuneissa tunnelmissa päädyttyään Eetun kanssa kaksin mökille. Itsellä on fiilis, että hän taitaa olla Eetuun ihastunut mutta haluaisi pitää sen omana tietonaan. Saa nähdä, osuinko oikeaan. :)
-
Joo, tai sitten kolmiodraama?
-
Altais, voi että, ihanaa että pääsit kesäisiin mökkitunnelmiin! ♥ Täytyy tunnustaa, että tämän tarinan miljöön inspiraationa on nimenomaan vuokramökki toissa kesältä, kun omaa ei meilläkään ole. ;D Vuokramökkikin on kyllä omiaan tarjoamaan ihania lomatunnelmia, ja suosittelen lämpimästi sellaisen kokeilemista! Kiusaantunut on osuva termi luonnehtimaan Jonia, sillä sitä hän todella on, ja hyvinkin vahvasti. Saapa nähdä, mitä tapahtuu. Kiitos kovasti kommentista! :-*
Make_setä, spekulaatiot on parhautta! ;D Kaikki selvinnee aikanaan. Kiitos kovasti kommentista, ja mahtavaa jos olet jäänyt seuraamaan! :-*
✽✽✽
3.
(https://i.imgur.com/d9A6BLa.png)
350 sanaa • spurttisana nallekarhu
✽
Puusaunan lämmittämisessä oli jotain tyynnyttävää. Sai kyyristellä hämärässä saunassa, asetella sytykkeitä puiden lomaan, maanitella tulta ja pitää sitä silmällä. Tulen lempeä humina ja puun pehmeät räksähdykset loivat oman maailmansa. Välillä Joni pistäytyi ulkona viilentymässä, ja yhä kirkkaana loistava iltapäivä tuntui toiselta todellisuudelta, silmiä särkevältä ja aistit täyteen ahtavalta.
Eetu oli valmistanut – omien sanojensa mukaan pikaisesti pyöräyttänyt – hampurilaisia, joita he olivat herkutelleet vatsansa täyteen. Saunan lämpenemistä odotellessaan Eetu oli mennyt huoltamaan huussia vanhemmilleen antamaansa lupausta kunnioittaen. Sisu oli aluksi seurannut perässä, mutta sitten se oli palannut tuvalle ja käynyt makaamaan varjoisalle terassille. Siinä se vuoroin läähätti ja vuoroin maisteli lempileluaan, resuista nallekarhua jonka sisukset oli suolistettu jo aikaa sitten. Jonista tuntui, että hetkeksi he kaikki olivat löytäneet paikkansa.
Tavallisesti vielä saunan lämmittämistäkin tyynnyttävämpää oli itse saunominen. Niin se oli silläkin kertaa – niin kauan kun Joni sai olla lauteiden herra. Hän meni edeltä, valtasi ikkunapaikan, heitti ison kauhallisen löylyä ja nojautui nurkkaan. Puusaunassa löylyt tuntuivat tyystin erilaisilta kuin sähkösaunassa: ne humahtivat lempeinä ja kokonaisvaltaisina ja sulkivat syleilyynsä. Ilma tuntui kosteammalta ja helpommalta hengittää, ja saunoa jaksoi vaikka toista tuntia pikaisten järvipulahdusten avulla. Joni saattoi tuntea, kuinka edellisillan salitreenistä väsyneet lihakset rentoutuivat ja vetreytyivät.
Pian saunan ovi kuitenkin kävi. Eetu astui sisään, huokaisi syvään ja ilmoitti: ”Tuntuu ku olis iteki yltä päältä paskassa.” Sitten hän kauhaisi vadista pesuvettä, jonka Joni oli sekoittanut valmiiksi lisäämällä siihen lämmikettä kiukaan padasta, ja kaatoi sen muitta mutkitta päälleen.
Joni pusersi silmänsä kiinni, mutta korviaan hän ei pystynyt sulkemaan. Vesi valui, kiiri pitkin alastonta vartaloa, ja Joni yritti ajatella mitä tahansa muuta kuin kosteana kiiltelevää ihoa ja pisaroita, jotka jäivät helmeilemään lihasten kaarille ja tippumaan hiuksista. Lauteen kevyt notkahdus kertoi, että Eetukin istuutui, ja sitten oli pitkään hiljaista.
”Onks kaikki ookoo?” Eetu kysyi. ”Sää oot ollu aika… hiljanen.”
”Mm. Väsyttää vaan.” Joni heitti löylyä ja kumartui jalkojensa päälle ottamaan kuuman hyöyn vastaan.
Vastauksesta huolimatta kysymys jäi leijumaan ilmaan. Se kiersi saunaa jokaisen löylykauhallisen ja uloshenkäyksen mukana. Sauna oli oma maailmansa, jossa avauduttiin aroistakin asioista, mutta jotkin asiat oli parasta pitää sisällä.
Ne oli parasta pitää omassa maailmassa, siinä jossa suljettiin silmät ja toivottiin poispääsyä tai edes hetken helpotusta.
-
No nyt vasta se vuokramökki houkuttaakin, sillä tuo on niin totta, että puusaunaan liittyy ihan oma tunnelmansa, joka tässä välittyi upeasti. :) Saunan lämmitys on kivaa, vaikka sitä harvoin on päässyt tekemään. Ja tuo on niin totta, että löylyt on ihan erilaiset kuin sähkösaunassa, ja voi kun itekin pääsisi saunasta järveen uimaan. :)
Mutta epäilykseni vahvistuivat, kun Joni meni taas ihan piinallisen vaivaantuneeksi, kun Eetu liittyi seuraan ja kaatoi vettä alastoman vartensa päälle. :) Hänelle taitaa olla tärkeää, että kukaan ei tiedä.
Huussin tyhjennys on ehkä niitä mökkielämän vähemmän romanttisia puolia. Nauratti kovasti tuo koiran suolistettu nalle. ;D Omalla lemmikilläni on juuri tuo tapa kiskoa täytteet ulos leluista, ehkä se on sitten yleisempikin koirien huvi.
-
Altais, ajattelinkin että saisit tuon osan myötä epäilyksillesi vahvistusta! Jonille on kyllä todella tärkeää se, ettei kukaan saa tietää, mutta ehkä jonkinlaista hahmokehitystä on kuitenkin vielä odotettavissa. Oi, olen samaa mieltä siitä että vanhanaikaisessa puusaunassa on ihan omanlaistaan tunnelmaa ja fiilistä! Olen ottanut sellaisessa ehdottomasti elämäni parhaat löylyt, sellaiset etten olisi millään malttanut lopettaa. ;D Siinäkin on kieltämättä omanlaistaan viehätystä, jos pääsee suoraan saunasta uimaan. Ihana kuulla, että tunnelma on välittynyt tekstistä! Ja onpa hauskaa, että sinunkin lemmikilläsi on tuollainen tapa. :D Tai hauskaa ja hauskaa - ei se välttämättä siinä vaiheessa naurata, kun täytepumpulia on pitkin lattioita, mutta ajatuksena se on kyllä vinkeä. Erään kaverini sekarotuinen, jota olen joskus hoitanut, tapaa myöskin suolistaa pehmolelujaan, ja siitä sain inspiraation Sisun ajanvietteelle. Suuret kiitokset taas ihanasta kommentista! :-*
✽✽✽
4.
(https://i.imgur.com/jzupcnL.png)
350 sanaa • spurttisana riemu
✽
Perusteellisen saunomisen ja uimisen jälkeen keho tuntui puhdistuneelta ja raikastuneelta, mutta henkinen uudelleensyntymä antoi yhä odotella itseään. Joni kävi tarpeillaan aitan takana ja hengitteli hetken itsekseen. Päivä oli taittunut illaksi. Aurinko valoi männynrunkojen punan kauniisti esiin ja sai hiljakseen vellovan järven näyttämään sulalta kullalta. Maisema oli kuin maalauksesta.
Alas palatessaan Joni huomasi Eetun menneen laiturinnokkaan, missä tämä istui sääret vedessä, järvelle katsellen. Eetun vieressä istui Sisu, jonka uimisesta kostea turkki hohti samaa elinvoimaista punaa kuin männytkin. Se tuijotti valppaana samaan suuntaan kuin Eetu. Kenties vastarannalla oli sorsaperhe, tai sitten kyse oli koiran ja omistajan sanattomasta yhteisymmärryksestä, hiljaisen hetken jakamisesta. Siinäkin näyssä oli jotain maalauksellista. Eetun ja Sisun välinen side oli hämmästyttävän luja, vaikka Sisu oli tullut Eetulle vasta parivuotiaana rescuena. Sisu piti ihmisistä yleensäkin, mutta Eetua se rakasti koko olemassaolollaan. Jonikin tajusi sen, vaikkei hänellä itsellään ollut koskaan ollut koiraa. Hän melkein toivoi, että olisi osannut suhtautua Eetuun yhtä yksinkertaisesti ja vilpittömästi: istua viereen, olla läsnä, kuunnella kaihtamatta hiljaisuutta. Sellaisen ystävyyden Eetu olisi ansainnut – ei sellaista, joka täyttyi ja tukahtui kielletystä ja sopimattomasta.
Joni kävi hakemassa uuden oluen kesäkeittiöstä. Hetken harkittuaan hän otti mukaansa toisenkin juoman ja asteli kaksikon luokse laiturille.
Eetu kohotti katseensa. Hymy valaisi hänen kasvonsa, kun Joni ojensi hänelle valmiiksi avaamansa sitruunalonkeron. Eetu hymyili usein tavalla, joka kiiri riemua suupielistä silmänurkkiin – ja katsojan sydämeen. Sitä hymyä Jonin oli yhä vaikeampi kohdata, ja hän kamppaili ollakseen kääntämättä taas katsettaan.
”Ai sää otit mulle tämmösenki”, Eetu hymähti. ”Muistit, mokoma.”
”Tietty.”
”Makuaisti se ei vaan aikuistu, vaikka ikkää tullee…” Eetu otti huikan, palautti katseensa järvelle ja vakavoitui. Hänen toinen kätensä silitteli Sisun takajalkaa. ”Mahtaakohan tää olla lopun alakua näille kaveriporukan mökkireissuille? Pikkuhiljaa alakaa ihimisillä olla omat perheet, joitten kanssa reissata… Benkustaki tullee isä näillä näppäimillä.”
Joni tuijotti veden eläväistä pintaa. Eetun sanat liikuttivat jotain hänen sisällään. Oli totta, ettei mikään kestänyt ikuisesti. Ajat muuttuivat, ihmiset muuttuivat. Ajan kysymys oli lopulta sekin, koska joku heistä päättäisi panna hokkarit naulaan – ja se, koska Joni alkaisi tehdä elämällään muutakin kuin kuristua kiellettyyn ja sopimattomaan, tekemättömään ja sanomattomaan. Hän oli jo piirun lähempänä viittäkymmentä kuin syntymäänsä.
Aurinko painui, ja aika tuntui yhtäkkiä hyvin rajalliselta.
-
Ihana tunnelma sen kun vaan jatkuu, ja piti jo aiemmin sanoa, että tuolla alussa oleva banneri on tosi hieno ja tuo tähän vielä lisää tunnelmaa kesäisen järvimaiseman muodossa. :) Saunomisen jäljiltä raukeat miehet ja uinnista raukea koira kesäillassa laiturilla, oma lempijuoma ja elämän rajallisuus. Tässäpä ajateltavaa, ja sellaisia taitaa nuo kauniit hetketkin juuri olla, että ovat olemassa vain siinä ja nyt. Ja samoin tuo, että kaveriporukat yhteisine harrastuksineen ja tekemisineen tahtoo jossain vaiheessa jäädä perhe-elämän ja töiden jalkoihin, murheellista mutta totta.
Toivottavasti Joni uskaltaisi lopettaa sen kiellettyyn ja ääneen sanomattomaan kuristumisen, kun hän kerran muisti Eetun lempijuoman, ja Eetun hymy oli hänelle jotain niin ihanaa, ettei oikein kestänyt sitä katsoakaan. Ihanalla murteella nämä puhuvat, vaikka en olekaan asiantuntija enkä tiedä, minkä alueen murteesta on kyse. :)
Tuota Sisua ajattelee lämmöllä tässä lukiessa, kun omakin lemmikki tykkää uimisesta, sorsaperheiden kyttäämisestä ja sen turkki on vähän sellainen männynrungon punainen. :) Mutta tuo vanua täynnä oleva lattia ei ehkä herätä lämpimiä tunteita. Kuka keksikään koirien vanutäytteiset pehmot... ::)
-
Altais, kiva kuulla, että tunnelma ihastutti edelleen! Tuollaiset hetket todella ovat ainutlaatuisia ja saavat herkästi tajuamaan omankin rajallisuuden ja elämän realiteetit. Minäkin toivon, että Joni tästä vielä rohkaistuu tavalla tai toisella (jos näin nyt edes voi kirjoittajana sanoa, mutta eiköhän, kun hahmoilla on tapana elää välillä ihan omaa elämäänsä ja viedä tarinaa pois alkuperäisistä suunnitelmista ;D). Ihanaa, että kiinnitit huomiota lempijuoman muistamiseen, koska yritin tuollaisella pienellä jutulla vähän välittää miesten välistä historiaa ja sitä, että Joni ihan todella välittää Eetusta, vaikka suhtautuu tähän omien lukkojensa takia välillä tosi kylmästi ja vältellen. Ihanaa myös, että Sisu ja murrekin ovat herättäneet lämpimiä tunteita (miesten murre on mukaelma perhepiirini puheenparresta, jota voisi luonnehtia sekoitukseksi savolais- ja pohjanmaalaismurteita). :) Kiitos jälleen kivasta kommentista ja mukana kulkemisesta! :-*
✽✽✽
5.
(https://i.imgur.com/ZJBYfZS.png)
350 sanaa • spurttisana unelias
✽
Aitassa vallitsi unelias tunnelma. Oli niin hämärää ja viileää kuin keskikesän yö salli. Pieni ikkuna päästi sisään vain vähän valoa, ja sekin oli Eetun puolella aittaa. He makasivat omissa sängyissään vastakkaisilla seinustoilla kuin yhteisen huoneen jakavat veljekset konsanaan. Eetun hengitys oli jo käynyt tasaisen raskaaksi, ja Sisu tuhahteli ja puhahteli räsymatolla oven edessä.
Joni makasi selällään, katseli puunsyitä katossa ja kuunteli aittaan eksyneen hyttysen ininää. Hän ei viitsinyt nousta metsästämään sitä, jottei herättäisi Eetua. Uni ei ollut ottaa häntä omakseen, eikä sydämen syke suostunut hidastumaan. Joni ei tiennyt, johtuiko se tissuttelusta vai siitä stressitilasta, jossa hän koki olevansa. Eetun läsnäolo muistutti häntä jatkuvasti asioista, joiden olemassaolon hän olisi halunnut unohtaa. Olo tuntui koko ajan ahdistuneemmalta, aivan kuin hän olisi tapellut oman itsensä kanssa – ja ahtaammalta. Kaikki se, mitä hän yritti kiistää, tuntui vain kasvavan hänen sisällään. Hän yritti kai kiistää kiistämätöntä, jotain mikä oli ja pysyi piittaamatta hänen pyristelyistään.
Joni puhalsi keuhkonsa tyhjiksi ja vilkaisi Eetua, joka oli hamunnut peittonsa halausotteeseen. Jäntevät jalat olivat kietoutuneet peiton ympärille, ja kasvot piiloutuivat puoliksi tyynyyn. Vaaleanruskeat hiukset olivat karanneet tutulta sivujakaukselta, ja kauniisti kaartuvien kulmien väliin piirtyi hento ryppy, aivan kuin Eetu olisi keskittynyt näkemään unta. Eetu oli niin lähellä, mutta samalla kovin kaukana, tavoittamattomissa.
Oli kaksi vaihtoehtoa. Joni voisi kertoa, minkä seurauksena Eetu järkyttyisi ja välit todennäköisesti katkeaisivat molemminpuoliseen kiusallisuuteen, tai sitten Joni voisi pitää salaisuudestaan kiinni niin kauan kuin Eetu pysyisi olennaisena osana hänen elämäänsä. Jälkimmäisessäkään tapauksessa tämä tuskin kovin pitkään pysyisi, sillä eihän kukaan jaksanut roikkua ystävyyssuhteessa, jonka toinen osapuoli vältteli ja väisteli. Kumpikin vaihtoehto päätyisi ystävyyssuhteen väljähtymiseen tai päättymiseen. Joni ei nähnyt muunlaista lopputulosta siinä hämärässä aitassa, jossa hänen mielensä myllersi ja Eetu oli viattoman tietämätön kaikesta. He olivat tunteneet viisi vuotta, siitä lähtien kun jääkiekkoharrastus oli saattanut heidät samaan seuraan, ja varsinaisesta kaverustumisesta oli aikaa kolme vuotta. Kolme vuotta ei ollut mitään; koko ajanjakso loittonisi ja väljähtyisi, ja lopulta Jonikin muistaisi sen vain nuoruuden kiusallisena hapuiluna.
Joni veti peiton kasvoilleen, kun silmänurkissa alkoi poltella. Suljetuille luomille ilmestyi Eetu, joka istui laiturilla hiukset auringonlaskun kultaamina, katsoi ylös Joniin ja hymyili, hymyili, hymyili.
Joni puri rannettaan ja yritti pysyä hiljaa.
-
Tämä valottikin jo aika paljon enemmän Jonin stressitilan ja vaikean olon syitä. Voi miten tässä tunsikaan myötätuntoa hänen puolestaan, hän tarvitsisi kyllä lämpimän halauksen, ja mieluiten tietysti Eetulta (ja varmaan sitten muutakin kuin sen). Vaikea tilanne olla tuolla lailla ystävään salaa rakastunut, tietäen (tai vahvasti olettaen), ettei ystävä voisi koskaan vastata näihin tunteisiin. Tuollaiset urheiluporukat varmaan monesti voi olla erityisen haastavia tuollaisten tunteiden ilmaisemiseen, tai näin olen antanut itseni ymmärtää. Jotenkin tässä Eetu vaikuttaa kuitenkin niin symppikseltä ja lämminhenkiseltä tyypiltä, että noinko hän mahtaisi järkyttyä tai sulkea Jonia pois elämästään, vaikkei sitten tuntisikaan häntä kohtaan muuta kuin ystävyyttä? Se toivottavasti selviää vielä, mutta lukijana tietysti toivoo, että Eetu sittenkin vastaisi tunteisiin, ja Jonikin sitten uskaltautuisi hiukan ilmaisemaan omiaan. Tekisi hänelle hyvää ihan varmasti. :)
Niinhän se joskus tahtoo olla, että hahmot alkaa elää omaa elämäänsä ja päättää hiukan itse, mihin suuntaan asiat menevät. Mutta se on vaan hauskaa. :)
-
Nyt tiedän varmasti sen verran, etten saa tätä tarinaa mahdutettua ihan seitsemään raapaleeseen, joten osia tulee jonkin verran enemmän. :) Tarkkaa määrää en osaa sanoa, kun en ole tarinaa sillä tavalla osien tarkkuudella suunnitellut eikä hahmoista koskaan tiedä, mitä ne mokomat keksivät, mutta jatketaan siis spurttiviikon jälkeenkin vielä!
Altais, jes, hienoa jos edellinen osa onnistui valottamaan Jonin stressin ja epämukavuuden taustoja! :) Se jäi vähän tuollaiseksi väliosaksi, kun ei siinä oikein konkreettisesti tapahdu mitään, mutta koin kuitenkin tarpeelliseksi sen, että Joni viettäisi hetken ihan vain tunteidensa kanssa. Olen niin samaa mieltä siitä, että lämmin halaus tekisi Jonille hyvää! Samoilla linjoilla olen siitäkin, että Joni taitaa ylianalysoida ja -reagoida ollessaan niin varma siitä, että Eetu järkyttyisi paljastuksesta. Eetu on tosiaan sen tyylinen ihminen, että hänen voisi pikemminkin kuvitella suhtautuvan asiallisesti ja tyynesti riippumatta siitä, vastaako hän tunteisiin vai ei. Luulen, että Jonin todellisuudentajua vain hämärtää se, miten pitkään hän on pyöritellyt asioita itsekseen ja miten vaikeaa hänen itsensä on niitä hyväksyä. Minunkin käsittääkseni tällaiset urheiluporukat eivät ehkä ole niitä helpoimpia tai luontevimpia yhteisöjä tällaisten tunteiden heräämiseen saati niiden ilmaisemiseen, ja se onkin yksi taustatekijä, joka itseäni inspiroi tähän tarinaan. Kiitos paljon kommentista! :-*
✽✽✽
6.
(https://i.imgur.com/eFQHmU7.png)
350 sanaa • spurttisana tuoksu
✽
Joni heräsi tokkuraisena kymmeneltä. Hän oli heittelehtinyt sängyssä aamuyöhön, kunnes linnut olivat alkaneet liverrellä ja ikkunasta hiipivä valo oli muuttunut kirkkaammaksi ja lämpimämmäksi. Lopulta hän kuitenkin oli simahtanut niinkin sikeästi, ettei hän ollut havahtunut edes Eetun ja Sisun nousemiseen.
Joni herätteli itseään selaamalla puhelintaan. Joukkueen WhatsApp-ryhmästä hän luki ilouutiset: Benjaminille ja Sandralle oli syntynyt terve poikavauva, joka oli vain päättänyt tupsahtaa maailmaan etuajassa. Keskustelu oli täyttynyt onnentoivotuksista, joiden jatkoksi Jonikin muotoili omansa. Joni ei voinut olla hymyilemättä itsekseen, sillä uusi elämä oli kaunis asia. Se merkitsi alkuja ja mahdollisuuksia, joiden äärellä oli helpompaa sivuuttaa omat murheet hetkeksi.
Aitalta laskeutuessaan Joni ei nähnyt merkkiäkään Eetusta tai Sisusta, mutta kesäkeittiössä kahvinkeitin odotti valmiiksi lastattuna ja kattilankannella peitetyllä lautasella oli munakas, jonka ruokaisa tuoksu sai nälän kouraisemaan vatsassa. Eetu oli ammatiltaan kokki, ja Eetun kanssa mökkeillessä saattoikin luottaa siihen, että koko seurue ruokittiin ravintolatasoisesti. Jonista tuntui hullulta, että Eetu intoili ruoanlaitosta vapaa-ajallaankin, mutta toisaalta hän myös ihaili sitä. Intohimo oli intohimo, olivatpa kyseessä sitten työpaikan kiire ja tavoitteellisuus tai kesämökin rento ilmapiiri ja astetta alkeellisempi välineistö.
Eetu ja Sisu ilmestyivät metsästä, kun Joni istui terassilla nauttimassa aamupalaansa. Sisulla oli keppi, jota se kävi kaluamaan. Eetu puolestaan istahti Jonia vastapäätä, toivotti huomenet ja asetti pöydälle kauniin kaarnalaivan. Se oli veistetty virtaviivaisen veneen muotoon, ja puutikun varassa komeili tuohipurje.
”Joko sää huomasit Benkun uutisen?” Eetu kysäisi hypistellen luomustaan. ”Mää tein uuelle tulokkaalle tämmösen. Menneehän siinä hetki, että se tämmösistä ymmärtää saatikka välittää, mutta… No, ehkä tää on enemmän tuoreille vanhemmille muistoksi. Varsinki, ku Benkku ei ny päässy meiän mukkaan.” Epävarma hymy häälyi Eetun kasvoilla, mutta ennen kuin Joni ehti sanoa mitään, Eetu kohotti katseensa ja jatkoi: ”Mää aattelin lähtä kunnon lenkille tuon turjakkeen kanssa. Jos sais siltä vähä energiaa purettua ja se väsähtäis sorsien kyttäämiseen… Lähe mukkaan?”
Sano joo, takoi Jonin päässä, mutta ennen kuin hän ehti huomatakaan, hän oli mutissut jotain siitä, kuinka ajatteli aloittaa päivänsä HIIT-treenillä. Alitajuntaan iskostunut pelko kahdenkeskisestä ajasta Eetun kanssa iski voimalla, joka tuntui vain kasvattaneen kierroksia edellisöisestä ahdingosta.
Lopulta Eetu ja Sisu lähtivät, Joni ja kaarnalaiva jäivät.
”Kiitos aamupalasta”, Joni sai huikattua Eetun perään, mutta hän ei saanut vastausta.
-
Voi Joni, minäkin niin toivoin, että hän olisi vastannut joo, ja uskaltanut lähteä Eetun kanssa metsälenkille. Nyt tuntui hiukan, että mahtoikohan Eetullakin mennä hiukan jo tunteisiin Jonin viileys, jota ei varmaan osaa ollenkaan tulkita oikein. Ihanaa mökkiseuraa kyllä tuo Eetu, kun on niin mukava ja leppoisa koira- ja metsälenkki-ihminen vielä ammattikokki, joka tykkää pitää mökkiseurueen tarjoiluista huolta. :) Eli ei ole ihme, jos Jonin tunteet on lämpimät, mutta kyllä hänelle tosiaan tekisi hyvää rentoutua vähän. :)
Kiitos tähänastisista luvuista ja jatkoa odotellessa, tätä on hyvin hauska seurata, kun uusia lukuja tulee nopeaan, ja Eetu ja Joni ovat molemmat omalla tavallaan kovin suloisia hahmoja. :)
-
Tämän osan myötä on spurttiviikko selätetty, huh helpotus! :) En pyri enää väkisin pitämään kiinni raapale per päivä -tahdista, mutta yritän kuitenkin suht nopeasti saada tämän tarinan pakettiin, jottei se väljähdy ja jää kesken. Kiitos kovasti tähän mennessä lukeneille ja kommentoineille! Spurtti sujuu aina helpommin tällä tavalla, kun tietää, että joku lukee ja odottaa jatkoa. ♡
Altais, älä muuta sano, Jonilla olisi kyllä ollut oiva mahdollisuus lähteä lenkkiseuraksi ja ehkä myös avautua kaikessa rauhassa oheistekemisen turvin. Valitettavasti se tilaisuus jäi nyt käyttämättä, ja saatat hyvinkin osua oikeaan siinä, että Eetullakin kolahti jo vähän tunteisiin, kun Joni tuntuu mieluummin tekevän mitä tahansa muuta kuin viettävän aikaa ainoan mökki(-ihmis)seuralaisensa kanssa. :-\ Ihana kuulla, että kaikesta vaikeilusta huolimatta olet kuitenkin kokenut molemmat hahmot omalla tavallaan suloisiksi! Olen tosi iloinen siitä, että olet viihtynyt tämän parissa ja jaksanut kommentoidakin, vaikka julkaisutahti on ollut rivakka. Tahti luultavasti vähän hidastuu nyt, kun spurttiviikko päättyi eikä ole enää haaste-elementtiä potkimassa, mutta teen kuitenkin parhaani, ettei jatkoa tarvitsisi odotella kovin kauan. Kiitos kovasti sinulle! :-*
✽✽✽
7.
(https://i.imgur.com/NOmGa0E.png)
350 sanaa • spurttisana vihta/vasta
✽
Eetu ei ollut valehdellut sanoessaan vievänsä Sisun kunnon lenkille, sillä kaksikko ei ollut palannut vielä sittenkään, kun Joni oli vetänyt tunnin HIIT-treenin, syönyt vähän lisää, tiskannut ja täyttänyt saunan kiukaan padan. Tuuli oli alkanut yltyä ja kerätä taivaalle pilvimassaa, joka hämärsi kesäpäivää. Joni tähyili horisonttiin ja tarkasteli sääennustusta, ja lopulta hän päätti alkaa lämmittää saunaa. Mikäli Eetu palaisi läpimärkänä, tämä saattaisi haluta lämmittelemään.
Maitohapoille kyykätyt reidet tutisivat, kun Joni kyyristeli lattianrajassa kiukaan kimpussa. Kehon puskeminen äärirajoille oli paras lääke, jonka hän tiesi, mutta valitettavasti helpotus oli vain hetkellinen. Toisiksi paras lääke oli sekin tilapäinen ja vieläpä sivuvaikutuksia aiheuttava, mutta Joni koki silti tarvetta ottaa kaikki keinot käyttöönsä. Niinpä hän kaatoi itselleen viskipaukun saatuaan tulen loimuamaan riittävän elinvoimaisena. Tuvan nurkkakaapissa oli aina pari pulloa, sillä Eetun isä oli viski- ja brandyharrastaja, joka ei pahastunut mökkivieraille jakamisesta.
Joni tiesi, ettei ollut fiksua vetää väkeviä rankan treenin jälkeen keskellä kirkasta – tai vähän vähemmän kirkasta – päivää, mutta hän tiesi sen turruttavan ja lievittävän itsekritiikkiä, ja juuri sitä hän tarvitsi. Painostava ilma edelsi ukkosta, ja ahdas ahdinko sydänalassa tuntui edeltävän toisenlaista purkausta. Joni ei tiennyt, mitä tapahtuisi, jos hänen sisältään loppuisi tila. Viikonloppua oli vielä puolet jäljellä. Jos siitä selviäminen tarkoittaisi suojakännejä, siihen oljenkorteen Joni aikoisi todellakin tukeutua.
Joni kävi pelastamassa sateen varalta pyykkinarulle jääneet pyyhkeet ja Eetun kaarnalaivan, joka oli yhä terassin pöydällä taivasalla. Sitten hän vetäytyi tuvan kuistin portaille istumaan ja seuraamaan, ylittyisiko pilvien kestokyky lopulta. Säätiedote oli povannut epävakaata säätä viikonlopulle, mutta taivas oli silti synkistynyt aivan yllättäen.
Eetu ja Sisu ehtivät ennen sadetta. Sisu löntysteli juomakipolle sen näköisenä, ettei se halunnut enää mitään muuta kuin sammuttaa janonsa ja käydä päiväunille. Eetu asteli terassille koiran vanavedessä ja näytti jotenkin eksyneeltä. Hän roikotti kädessään saunavastaa, joka näytti koostuvan kimpusta rauduskoivun muhkeita oksia. Joni vaistosi, kuinka Eetun katse vuorostaan viivähti hänen käsissään, joista toisessa oli viskilasillinen ja toisessa kaarnalaiva. Hän tunsi olonsa yhtäkkiä paljaaksi.
”Sauna on tuloillansa”, Joni kertoi jotain sanoakseen.
Eetu naurahti, mutta naurahdus kuulosti ilottomalta. ”Tääpä pääsee sitte saman tien käyttöön”, hän sanoi ja kohotti saunavastaa.
Joni kulautti viskinsä loppuun. Se lämmitteli kurkussa ja vatsanpohjassa, mutta jokin tilanteessa sai hänen ihonsa kananlihalle.
-
Hieno juttu, että tämä saa jatkoa niin pitkään, kuin hahmot ja heidän tarinansa kertominen edellyttää. Tätä on ollut hauska seurata reaaliajassa, mutta ei hitaampi julkaisutahti tietenkään haittaa, pääasia että jatkoa on luvassa! :)
Tässä viimeisimmässä luvussa vahvistui käsitykseni siitä, että Eetua tosiaan harmitti Jonin vetäytyminen ja vältteleminen, vaikkei vielä olekaan annettu juuri vihjeitä siitä, mitä hän mahtaa Jonia kohtaan tuntea. Hiukan vaarallista hommaa ehkä tuo Jonin helpotuksen hakeminen viskistä, mutta toisaalta, ei huono juttu jos hänen itsekritiikkinsä ja estonsa hiukan hellittäisivät. Minusta Joni on joka tapauksessa sympatiaa herättävä hahmo, varmaan siksi koska hänen käytöksensä taustoja on lukijalle niin hyvin avattu, vaikkei Eetu niitä voikaan ymmärtää.
Jään taas odottelemaan innolla jatkoa! :)
-
Mä avasin tän ficin sillä ajatuksella, että tää olis jotain urheiluun liittyvää, koska eihän mulla järki riittänyt jatkamaan tuonne "mökkeily- ja ihmissuhdedraama" kohtaan asti :'D No, eipä sillä väliä, nautin silti kovasti kuten sun teksteistä aina muutenkin ♥ Ja olihan siellä kuitenkin urheiluviittauksiakin, vaikkei jalkapallosta kuten aluksi odotin. No, lätkä onkin paljon parempaa ;)
Ai vitsit, en oo juuri ollenkaan mökki-ihminen, mutta tätä lukiessa tuli kyllä sellanen olo että olispa jo kunnolla kesä ja pääsispä möksälle! Tosin Jonia en varsinaisesti alussa kadehtinut, koska onhan se tukalaa lähteä kaksin reissuun ystävän kanssa, jota kohtaan on muitakin kuin kaverillisia tunteita.
Puusauna on kyllä aivan oma juttunsa - sähkösauna on tosi ankea ja tukala sen jälkeen! Mä oon tosin joutunut sellaista lämmittämään aikanaan ihan liikaakin, joten ihan täysin en Jonin fiiliksiä ja tyyneyttä asian suhteen jaa ;D Olit kuitenkin luonut ihan käsinkosketeltavan tunnelman tuohon kolmanteen rapsuun, tykkäsin siitä hirveesti!
”Makuaisti se ei vaan aikuistu, vaikka ikkää tullee…” Eetu otti huikan, palautti katseensa järvelle ja vakavoitui.
Kyllä sekin Eetu-parka saattaa olla vielä edessä, itse olen harmikseni moisen huomannut :'D Mutta samaistun kyllä tuohon haikeaan fiilikseen siitä että asiat muuttuu, ensin työt vie kaiken vapaa-ajan ja sitten kaverit ympärillä alkavat perustaa perheitä. Mutta pakko todeta, että vaikka tässä pellaaminen ja lätkä jää mainintojen tasolle, niin tulin kovin iloiseksi kaikista hokkaripuheista!
Joni on kyllä niin turhauttava tapaus, kaikella rakkaudella, mutta nyt sitten poika ;D No siis joo, ymmärrän hänen ristiriitaiset ajatuksensa, mutta tuollainen välttelyhän on kaikista pahinta! En ihmettele yhtään, että Eetuakin alkaa jo nyppiä toisen vastahakoisuus ja hiljaisuus ja välttely. No siis, oikeestihan nää molemmat hahmot on kovin symppiksiä, mutta Joni nyt kamoon :D Eetu sen sijaan on aivan ihana ja naaww, Sisu tietty myös <3
Mua ei haittaa ollenkaan, että tää jatkuu vielä spurttailun jälkeenkin! Jään seurailemaan :3
-
Huh, tämä osa vaatikin venkslaamista ja jopa uudelleen kirjoittamista! Tämän käännekohdan jälkeen päästään kuitenkin toivottavasti taas vähän vauhdikkaammin tarinassa etiäpäin. :)
Altais, jep, Jonin alkoholiin turvautuminen on vähän kaksipiippuinen juttu: se ei välttämättä tee tunteiden kohtaamisesta tai käsittelystä todellisuudessa sen helpompaa kuin selväpäisenäkään, mutta toisaalta se saattaa auttaa hölläämään edes hetkeksi ja käymään vähän vähemmän ylikierroksilla. Ihana kuulla, että Joni on kyseenalaisista keinoistaan huolimatta kuitenkin edelleen sympaattinen ja ennen kaikkea ymmärrettävä hahmo! Eetunkin tunteiden laita tulee varmasti vielä myöhemmin ilmi. Kiitos paljon sinulle! :-*
Angie, heh, tällä kertaa ei joo juuri urheilla muuten kuin taustatarinassa, mutta urheiluviittauksilta ei silti voi välttyä, kun on kyse lätkäjätkistä. ;D Alun perin hahmojen itse asiassa piti olla ammattitason pelaajia, mutta se ei kuitenkaan tuntunut sopivan juuri tähän tarinaan, joten jääkiekko jäi harrastukseksi, vaikkakin pitkäaikaiseksi ja tärkeäksi sellaiseksi. Ihana kuulla, että mökkimiljöö vetosi ja tunnelma välittyi! Mökkeilyssä on kyllä puolensa ja puolensa, ja varmaan Joniakin alkaisi vähän nyppiä saunan lämmittäminen, jos hän joutuisi sitä enemmänkin tekemään kuin yhtenä viikonloppuna kesässä. Voi että, musta on niin hauskaa lukea sun turhautumisesta Jonia kohtaan, koska jaan saman turhautumisen jossain määrin itsekin! :D Ymmärrän hyvin, että Joni on turhauttava hahmo lukea, sillä hän on myös vähän turhauttava hahmo kirjoittaa. Hän on niin lukossa ja solmussa itsensä kanssa. Uskallan kuitenkin luvata, että jotkin solmut vähintäänkin löystyvät vielä tässä tarinan mittaan. Iso kiitos sinulle kommentista ja kannustuksesta, onpa kivaa että innostuit lukemaan ja kommentoimaan! :-*
✽✽✽
8.
(https://i.imgur.com/GDAYUfs.png)
350 sanaa
✽
Saunassa Joni keskittyi viskomaan löylyä, vihtomaan ihonsa punaiseksi ja väistämään Eetun katsetta, jonka hän tunsi käväisevän välillä kasvojensa syrjällä. Hänen ohimoitaan jomotti. Se oli kai kehon mielenosoitus treenin, tissuttelun ja saunomisen yhdistelmää vastaan. Kipu kiristi hänen hermojaan ja sai hänet ärtymään siitä, miten Eetu tuntui jatkuvasti hakevan kontaktia häneen. Olisi ollut helpompaa, jos Eetu olisi pysytellyt omalla tontillaan ja Joni omallaan. Toimihan se kaukalossakin.
Kuistilla saunaolutta hörppiessään Joni luuli selvinneensä taas yhdestä painostavasta tilanteesta, mutta sitten Eetukin ilmestyi vilvoittelemaan. Jokin Eetun olemuksessa paljasti Jonille heti, että vaitiolo saisi riittää. Joni puri huultaan ja kipristi paljaat varpaansa puulankkua vasten.
”Mää kysyn ny suoraan”, Eetu sanoi. ”Oonko mää loukannu sua jotenki?”
Kysymys sai Jonin hätkähtämään. ”Et”, hän vastasi heti, mutta kireys ylsi hänen ääneensäkin, ”miten niin?”
Eetu naurahti – ilottomasti –, pudisti päätään ja käänsi katseensa järvelle, joka toisti taivaan harmautta. ”No siten niin, että sun käytöksestä vois vaikka vettää semmosen loogisen johtopäätöksen… Sää oot iha jossai omassa kuplassas. Hädin tuskin vastaat, jos sulle puhhuu. En mää tyhymä oo, mutta en myöskään ajatustenlukija, eikä musta tunnu mitenkään ratkiriemukkaalta olla näin ankeeta seuraa, ku mää en ees tiiä, mitä mää oon sulle tehny.”
Sanat putoilivat kivinä Jonin vatsanpohjaan. Jokainen sai olon entistä täydemmäksi ja tukalammaksi. Niiden seassa humisi suuttumusta ja syyllisyyttä. Ilma tuntui raskaalta hengittää, aivan kuin se olisi kyllästynyt sateen odotuksen lisäksi kaikesta kuukausien varrella sanomatta jätetystä. Joni halusi pitää kaiken visusti sisällään, mutta paha olo aaltosi vaativasti. Häntä huimasi, ja hän tuijotti tiukasti eteenpäin.
”Et sää oo mittään tehny”, Joni pakottautui sanomaan.
”Mutta silti sää oot mulle vihanen?”
Ne sanat sysäsivät Jonin yli laidan. Oli inhottavaa vihata itseään, mutta oli sietämätöntä antaa toisen ihmisen ymmärtää, että vihoitteli tälle.
”En mää oo sulle vihanen, mää oon vihanen vittu itelleni!” Jonin ääni särkyi. Sisu murahti. ”Mulle ja mun typerälle sydämelle tai sille mikä ikinä tässä helevetin ruumiinrähjässä ny on vastuussa siitä että mää oon hintti ja tunnen sua kohtaan tällä tavalla!”
Sisu oli kiertänyt miesten eteen. Se haukkui. Jonin sydän jyskytti, eikä hän uskaltanut vilkaistakaan Eetua. Hän joi loput oluestaan, heitti pullon nurmikolle ja harppoi pois.
Aitan takana Joni takoi nyrkkiään seinään ja huusi ääneti.
-
Luin tämän jo ekan kerran aamulla, ja nyt uudelleen pariin kertaan, ja vitsit että tämä jotenkin kolahti. Tosi rankkaa Jonille tietysti, ja jännittää miten tämä jatkuu ja mikä on Eetun seuraava reaktio. Mutta kaikessa ahdistuksessaan Joni oli jotenkin ihan mielettömän ihana tässä, kun Eetun mielipaha sai hänen kauan piilottamansa tunteet tuolla lailla ilmoille. Nyt jos Eetu ei ottaisi tätä hyvin, Jonia tulisi kyllä sääli. Vaikka ymmärrän hyvin myös, miksi leppoisalta Eetultakin meni lopulta vähän kuppi nurin, ja hyvä olikin että hän otti mielipahansa reilusti puheeksi.
Jotenkin ajattelin, että Jonin tunteet taitaakin olla aika syviä, kun ei kestänyt ajatusta, että oli saanut Eetun kuvittelemaan, että oli tehnyt jotain väärin. Ihanaa tällainen todellisten tunteiden paljastaminen.❤️
Kiitos, ja jään odottamaan seuraavaa lukua, ja sitä miten Eetu ottaa uutisen vastaan. :)
-
Äääääää!!! En olis ikimaailmassa arvannut, että Joni tunnustaa tunteensa näin. Aivan mahtava reaktio, jotenkin todella aitoa ja samaistuttavaa että jossain kohtaa salailun ja mykistelyn jälkeen vaan räjähtää ;D Näin myös jotenkin sieluni silmin Eetun katsomassa tätä tunteenpurkausta ihan peurana ajovaloissa, en kestä :'D
Mutta toisaalta, ehkä nyt päästään eteenpäin kun Joni vihdoinkin lakkasi olemasta hölmö (tai oli eri tavalla hölmö)! Eetun reaktiota odotan mielenkiinnolla - meneekö hän pysäyttämään Jonin nyrkkeilymatsin seinää vastaan vai joutuuko hänkin vähän keräilemään itseään ensin? Vitsit, nyt jäätiin jännään kohtaan :D Jatkoa vaan ❤️
-
Altais, ihan huippua että kolahti, ja vieläpä siinä määrin että luit useampaankin kertaan! Tuskailin tuon osan kanssa aika pitkään, joten on tosi helpottavaa ja palkitsevaa kuulla, että se kannatti. :) Ihanaa jos jännityskin tiivistyi! Se ei taida ihan raueta vielä tämän seuraavankaan osan myötä, mutta toivottavasti pian kuitenkin. ;D Ihana kuulla, että Joni herätti sympaattisia tunteita ajatuksineen. Oli ehkä jo aikakin, että hän todella tajusi, millaista vibaa hän on Eetulle välittänyt ja miten se on vaikuttanut, ja minustakin on tosi hyvä, että Eetu sanoitti omat tuntemuksensa noin suoraan. En tiedä, mihin tässä oikein päädyttäisiin, jos Eetu olisi samanlainen vaikeilija (ja vaikenija) kuin Joni, heh! Kiitos kovasti ihanasta kommentista. :-*
Angie, hihkuin sisäisesti kommenttiasi ensimmäistä kertaa lukiessani, koska minusta on aivan mahtavaa, että Jonin purkaus tuntui yllättävältä mutta kuitenkin lopulta myös uskottavalta! Yritin kovasti tavoitella nimenomaan jotain aidolta tuntuvaa, ja se tosiaan ajoi minut kirjoittamaan kohtauksen osittain uudestaan, koska se ei vain tuntunut siltä miltä pitää. Olen siis tosi mielissäni ja hyvilläni siitä, jos lopputulos oli sen arvoinen. :) Haha, Eetu peurana ajovaloissa on kyllä mainio mielikuva. ;D Voi että, kiitos paljon ihanasta kommentista. :-*
✽✽✽
9.
(https://i.imgur.com/vwauT3V.png)
350 sanaa
✽
Pahimmasta tunnekuohusta toettuaan Joni pujahti aittaan etsimään ylleen verkkarit ja hupparin, sillä pelkkä pyyhe lanteilla ei tarjonnut suojaa viilenneeltä sadesäältä tai hyttysiltä, jotka villiintyivät vähäpukeisesta verenlähteestä. Joni tunsi itsensä muutenkin epämiellyttävän paljaaksi, aivan kuin hänen kuorensa olisi murentunut ja paljastanut hänen todellisen luontonsa. Se oli alastomuutta, jota vaatteetkaan eivät verhonneet.
Eetua ei näkynyt, mutta Sisu näytti käyneen uudestaan pitkäkseen kuistille, joten Eetu tuskin oli painellut kovin kauas. Autokin oli vielä pihassa. Häpeän ja syyllisyyden hyöyssään Joni ajatteli ansaitsevansa sen, jos Eetu ottaisi hatkat ja jättäisi hänet oman onnensa nojaan. Jonin pudottama pommi oli epäilemättä räjäyttänyt viimeisetkin rippeet mukavasta mökkiviikonlopusta.
Joni palasi aitan taakse, näkösuojaan muulta pihapiiriltä. Takaseinässä oli tikkataulu ja sen alla pitkä, kiikkerä puupenkki, jolle Joni lysähti. Hän hautasi päänsä polviin, tukisti itseään ja puhalteli pahaa oloaan. Keho vapisi ilman lupaa – ehkä vilusta, ehkä häpeästä, ehkä kantajansa kiusaksi. Joni ei tiennyt, mutta sen hän tiesi, ettei kaikki ollut vieläkään ohi, ja se oli hidasta kidutusta.
Aika ja paikka hämärtyivät ja loittonivat, kunnes yhtäkkiä jäkälän ja varvikon rahina askelten alla havahdutti Jonin. Joni nytkähti ryhdikkäämpään istuma-asentoon ja kohtasi nurkan takaa ilmestyvän Eetun – ja kaksi kahvikuppia, joita tämä kantoi käsissään, ja kevyen hymyn, joka tällä oli suupielessään.
”Mää aattelin, että tää tekis hyvvää”, Eetu sanoi ihan tavallisella äänellä, kohotti kuppeja ja nyökkäsi sitten puupenkkiä kohti kuin kasuaalisti kysyäkseen, saisiko istua. ”Mää pyöräytin myös lettutaikinan tekeytymmään…”
Joni siirtyi niin laitaan kuin putoamatta pystyi, otti kupin koskematta Eetun sormiin ja tuijotti sen mustiin, höyryäviin syövereihin. Sen oli pakko olla musta aukko, joka imaisisi hänet hetkenä minä hyvänsä. Mikään ei tuntunut todelliselta. Ei voinut pitää paikkaansa, että Eetu keksi kuulemansa jälkeen keittää kahvit, pyöräyttää lettutaikinan ja istua kosketusetäisyydelle Jonista.
Eetukin nojasi kyynärpäänsä polviin. Hänkin oli jo pukeutunut saunan jäljiltä, mutta hänen hiuksensa olivat yhä kosteilla laineilla. Sen verran Joni rekisteröi tahtomattaankin silmänurkastaan. Hän haistoi Eetun deodorantin lämpimän myskisen vivahteen, joka sekoittui tuoreen kahvin kutsuvaan tuoksuun. Joni puristi kuppia kämmentensä välissä, mutta sen lämmittävä vaikutus ei poistanut hänen vapinaansa. Kahvi keinahteli kupissa ihan niin kuin sisuskalut aaltoilivat. Joni tuijotti sitä ja huomasi samalla, että hänen oikean kätensä rystyset olivat vereslihalla.
Se oli kummallisin kahvihetki koskaan.
-
Voi että, tämähän muuttuu koko ajan vaan paremmaksi, ja olen jo ihan koukussa Eetun ja Jonin tarinaan! Hauska aina kytätä, milloin seuraava luku ilmestyy, usein olen sen huomannut aamulla herätessäni, ja niin tänäänkin kävi. Se on kiva tapa aloittaa päivä. :) Mutta sitten itse lukuun: Jonin ahdistus oli kyllä aivan käsinkosketeltavaa, ja voin vaan kuvitella, miltä hänestä tuntui tuolla ulkona yksinään istua tärisemässä ja pelkäämässä, että Eetu saisi viimein hänestä lopullisesti tarpeekseen ja lähtisi menemään. Edelleen olen sitä mieltä, että jonkun pitäisi antaa hänelle nyt kunnon halaus. Mutta aika hyvä alku tässä oli siihenkin. Aivan odottamaton mutta valtavan suloinen veto Eetulta tuo, mitä hän teki. Mitäpä sitä nyt muulla tavalla toisen kaapista tuloon ja tunteiden paljastamiseen reagoimaan, kuin keittämällä kunnon kahvit ja paistamalla lettuja! ;D Ihan loistavaa, tunsi hän sitten Jonia kohtaan samoin tai ei. Tietysti toivon sormet ja varpaat ristissä, että tuntee. Mutta se jääköön nähtäväksi. Jatkoa jään siis odottelemaan! :)
-
No nyt oli kyllä kunnon kiusaamista Eetulta Jonille ja sulta lukijalle ;D
Hahha no ei vaan, Eetu oli kyllä jotenkin kovin söpö yrittäessään pitää kaiken normaalina ♥ Todella ihana reaktio, vaikkakin Jonille varmasti todella hämmentävä ja lukijalle hieman liiankin kutkuttava kun tietää, että eihän tää nyt tähän jää. Ehkä kiusallinen keskusteluhetki on mukavampi hoitaa samalla kun syö lettuja? ;)
Mä oon tässä tekstin edetessä vähän pohtinut tätä Eetun ja Jonin kuviota - että mahtaako Eetu tuntea samoin. Siis joo, aivan ihanaa jos tuntee ja odotan että niin on, mutta jostain kumman syystä mä olisin myös ihan fine jos ei. Eetu voisi siitä huolimatta haluta olla Jonin ystävä aivan samalla tavalla kuin ennenkin ja pysyä tämän tukena. En tiedä mistä tällänen ajatus vannoutuneelle shipperille ja paritustekstien ystävälle tuli ja rehellisesti pelkäisin kyllä Jonin reaktiota pakkeihin, mutta tälläsiäkin pohdin! :D Innolla jatkoa odotellen ♥
-
Altais, iiks, ihanaa että olet koukuttunut ja jaksat edelleen odotella jatkoa, vaikka julkaisutahti on vähän vaihteleva! Tällä kertaa tuleekin uutta pökköä pesään vähän tavallista nopeammin ja poikkeuksellisesti näin alkuillasta, ja toivottavasti tämä tarjoaa jo vähän vastauksia. :) Kieltämättä tässä oltaisiin jo hyvässä vauhdissa kohti sitä Jonin tarvitsemaa halausta, joten ehkäpä sellainenkin sieltä vielä jossain vaiheessa tulee. ;D Jep, mitenpä muutenkaan sitä nyt kaverin suuriin salaisuuksiin reagoisi kuin keittämällä sumpit! Onpa kivaa, että tykkäsit Eetun reaktiosta. Lämpimät kiitokset taas ihanasta, kannustavasta kommentista! :-*
Angie, haha, pitäähän sitä pikkuisen kiusata kun ilmenee hyvä tilaisuus. ;) Tuo oli kyllä varmaan vähän turhauttavakin väliosa, mutta tuntui tarpeelliselta saada tunnelmia vähän avattua ja tasoitettua ennen sitä kiusallista keskustelua. Tiedätkö, musta on ihan tosi ihanaa että ajattelet noin - siis ettei niin haittaisi, vaikkei Eetu vastaisikaan tunteisiin, sillä hän saattaisi siitä huolimatta pysyä Jonin vierellä ystävänä! Tulin jotenkin kovin iloiseksi sun mietteistä, koska samoja ratoja ovat omanikin tässä sarjan aikana raksuttaneet. No, nytpä selviää sitten taas vähän lisää! Kiitos paljon ihanasta kommentista. :-*
✽✽✽
10.
(https://i.imgur.com/Lu9M17h.png)
350 sanaa
✽
Sade saapui viimein, kun he istuivat hörppimässä kahvejaan. Aluksi pisaroita tipahteli yksitellen, aivan kuin ne olisivat tunnustelleet tietä seuraaville, mutta vähitellen ropina kiihtyi ja yltyi hetkelliseksi kohinaksikin. Aitan räystäs riitti juuri ja juuri sateensuojaksi, eikä kumpikaan noussut lähteäkseen.
Kahvi lievitti Jonin päänsärkyä ja teki muutenkin hänen olostaan aavistuksen terävämmän ja todellisemman. Valitettavasti se teki todeksi myös sen, että Eetu todella istui hänen vieressään ja puhkeaisi luultavasti ennen pitkää puhumaan.
”Saanko mää kysyä, miten pitkään sulla on ollu tunteita?” Eetu kysyi lopulta, kun sadekuuro oli laantunut.
Jonin oli vaikea ymmärtää, miten sellaisen kysymyksen saattoi esittää niin tavalliseen ja ystävälliseen sävyyn. Eetun äänessä oli korkeintaan aavistus tunnustelua ja varovaisuutta ensimmäisten sadepisaroiden tapaan; muuten mikään ei poikennut tavallisesta, vaikkei mikään heidän välillään ollut enää tavallisesti.
Joni hengitti syvään ennen kuin vastasi: ”Jonku vuojen varmaan. Siitä asti ku sää ja Saara…” Hän piti tauon, huljutti kahvinsa pohjia kupissa ja muistutti itseään siitä, että Eetu ansaitsi tietää. ”Sitä ennen oli helepompi vaan… unohtaa. Olla antamatta tillaa semmosille hullutuksille. Mutta sitten ku sää et yhtäkkiä ennää ollukaan varattu…” Hän puuskahti, hieraisi silmiään ranteellaan ja tuki sitten otsansa nyrkkiinsä. Hänen äänensä oli hiljainen ja ponneton. Se tuntui kantautuvan kaukaa, kuin eri ruumiista.
Samassa Joni tunsi käden olkapäällään. Se puristi kevyesti ja viipyi hetken, eikä Joni uskaltanut katsoa. Hän jähmettyi niille sijoilleen.
”Mikset sää kertonu mulle?” Eetu kysyi. Hänkin puhui hiljempaa kuin aiemmin, mutta hänen äänessään oli lämpöä, joka humahti Jonin sydänalassa niin, että se melkein sattui kaikessa ansaitsemattomuudessaan.
”Kertonu ja tärvelly kaikkea?” Joni hymähti ja katsoi poispäin.
”Et sää mittään olis tärvelly”, Eetu sanoi. ”Et sillon, etkä nytkään. Joni hei…” Eetu vaikeni hetkeksi, ja Joni jähmettyi uudestaan nimensä kuullessaan. ”Sillon ku meillä Saaran kanssa meni lopullisesti poikki, mää… No, sanotaanko näin että mää oisin saattanu hyvinki tehä alotteen sun suuntaan, jos sää et olis alakanu aina kahen kesken vältellä mua ku maalia ommaan verkkoon.” Äänestä päätellen Eetua hymyilytti. ”Mää iha rehellisesti aattelin, että sää jotenki vaistosit sen musta. Yritit kaikin keinoin viestittää, ettet oo miehiin päin. Tai muhun.”
Jonin sydän tykytti. Hän ei tajunnut mistään mitään.
”Mää aattelin, että sää oot naisiin päin”, Joni sai sanottua.
”Molempiin.”
-
Jee, jatkoa näin nopeasti! ;D Ei silti paineita, ei se vaihteleva päivitysrytmi haittaa mitenkään. No mutta nyt oli kyllä aika ihanaa, kun päästiin kurkkaamaan ensi kerran Eetun tunnepuolta. :) Niin kuin viimeksi sanoin, toivoinkin hirmuisesti, ettei Joni saisi pakkeja. Nyt olen siis onnellinen, ettei niitä tullut. :) Eetu on kyllä hauska tyyppi, kun sillä on tuollainen leppoisan luonteva lähestymistapa vähän kaikkeen, myös ilmeisesti omiin tunteisiinsa. Toisaalta, eipä lukija tiedä, miten hän on mahtanut kokea kahdenkeskisen viikonlopun tyypin kanssa, johon on salaa ihastunut. Mutta ainakaan hänen lähestymistapansa ei ole ollut tuo välttely, ja hyvä niin. :)
Nyt sitten seuraavaksi vaan odottelemaan sitä, miten Joni ottaa tämän uutisen... ;)
-
Naaaww, eihän tää ollut ollenkaan kiusallinen keskustelu! Eetu on niin ihana, ihan turhaan Joni pelkäsi tärvelleensä kaiken ❤️
Tätä lukiessa on kyllä koko ajan sellanen kutkuttava fiilis, kun ei voi olla varma mitä tapahtuu :D Jonin epävarmuutta on jännä seurata, mutta Eetun rauhallisuus tuo tähän hyvän balanssin. Ja vaikka tässä onkin tunteiden tuskastelua, niin siitä huolimatta tätä on tosi mukava ja jotenkin helppo lukea.
Kiinnostava nähdä, miten tästä edetään ;)
-
Altais, kivaa oli vihdoin raottaa vähän Eetunkin tunnepuolta, ja sen pitäisi kyllä avautua vielä lisääkin tässä tarinan edetessä! :) Olen samaa mieltä siitä, että Eetu on hauskan leppoisa ja luonteva myös tunnejuttujen suhteen, tai ainakaan hänellä ei ole käytössään ihan samanlaista selviytymisstrategiaa kuin Jonilla, joka haluaisi vain unohtaa ja tukahduttaa kaiken. Hyvä niin tosiaankin, koska muuten tässä tarinassa varmaan poljettaisiin edelleen paikallaan. Heh, minua naurattaa tuo "miten Joni ottaa tämän uutisen", koska se on niin totta - ensin stressattiin sitä, miten Eetu paljastuksen ottaa, ja nyt pitää stressata sitä, miten Joni suhtautuu, vaikka kaiken järjen mukaan tunteisiin vastaamisen pitäisi olla iloinen yllätys! ;D Jonille mikään ei vain tunnu olevan kovin helppoa tai yksinkertaista, on niin solmussa koko kaveri. Kiitos paljon kommentista! :-*
Angie, hyvä jos ei ollut läpeensä kiusallinen keskustelu! Eetu taisi pitää siitä huolen mutkattomuudellaan, ja balanssi onkin aika osuva termi näihin tyyppeihin (ihan niin kuin muuan Obi-Waniin ja Anakiniinkin, köh). Ihana tuo kutkuttava fiilis, hih! Tai no tuskastelu voi olla aika tuskastuttavaakin, mutta kiva kuitenkin, jos tätä sarjaa on siitä huolimatta mukava ja helppo lukea. Olen otettu! Lämpimät kiitokset kommentista. :-*
✽✽✽
11.
(https://i.imgur.com/kUoAkqP.png)
350 sanaa
✽
Jos sanoissa saattoi olla sulateltavaa, Eetun sanoissa todella oli. Joni ei tiennyt, mitä ajatella, eikä hän varsinkaan tiennyt, mitä sanoa. Hämmennyksissään hän katsoi kaikkialle muualle kuin Eetuun, pyöritteli kahvikuppiaan ja väänteli käsiään – oikean käden rystysissä kiristi ja poltteli –, kunnes Eetu puhui jälleen.
”Tuo ois varmaan hyvä puhistaa. Tuvassa on ensiapupakki, jossa on semmosia desinfiointipyyhkeitä, tai oli ainaki viimeks ku mää vilasin.” Eetu nousi ylös, ravisteli jalkojaan ja naurahti. ”Ja alakaahan tässä vähä viluki jo olla, kesäsatteen hellässä huomassa. Mennäänkö?”
Joni yritti hymyillä ja nousi.
Sade ei juuri ehtinyt kastella heitä, mutta saunan lämmittämä tupa veti silti puoleensa kuin lempeä halaus. Sisuakin se vaikutti kutsuneen, sillä koira oli pujahtanut hyttysverhon läpi ja käynyt eteiseen jatkamaan torkkujaan. Se raotti hädin tuskin toista silmäänsä miesten astellessa ohi. Se ei vaikuttanut enää välittävän aikaisemmasta välikohtauksesta; sen maailmaan ei näyttänyt mahtuvan muuta kuin lämmin lattia ja kuonon alle asettunut nallekarhunrähjä. Joni toivoi, että olisi pystynyt omaksumaan samanlaisen asenteen. Jos hän olikin pienen hetken ajatellut, että kulissien romahtaminen romahduttaisi samalla kaiken ikävän ja vaikean, se oli ollut toiveajattelua. Helpompaa olisi kai ollut, jos Eetu olisi kuin olisikin järkyttynyt, pakannut kamppeensa ja häipynyt. Ilma oli sakeanaan hämmennyksestä ja avoimista kysymyksistä, ja Jonin käsittelykapasiteetti oli ylittynyt.
Eetu etsi desinfiointipyyhkeen, repäisi sen kääreestään ja ojensi Jonille. Joni ehti havaita huolestuneen häivähdyksen Eetun katseessa – tai ehkä pikemminkin olemuksessa – ennen kuin käänsi tälle selkänsä ja alkoi hangata rystysistään kiristäväksi kuivunutta verta, jonka lomassa auki nirhautunut iho poltteli. Sisuskaluja poltti häpeä, joka sai Jonin irvistämään hirsiseinälle. Nyrkki seinässä kuvasti inhorealistisen hyvin hänen kykyään käsitellä tunteita. Jos hän ei kyennyt käsittelemään omia tunteitaan, miten hänen oli tarkoitus käsitellä Eetun tunteita? Oliko Eetu ylipäätään enää kiinnostunut?
”Sideharsoa?” Eetu ehdotti.
Joni pudisti päätään, nakkasi pyyhkeen roskakoriin ja kääntyi kohtaamaan Eetun katse lattianrajassa.
”Sää taisit tosissas stressata, miten mää tän ottaisin…?” Eetu sanoi hiljaa, myötätuntoa äänessään.
”No… joo. Enkä vaan sua, vaan…” Joni siirsi painoaan jalalta toiselle, pohti ja punnitsi. Hän veti käsivartensa puuskaan. ”Ku en mää oo kertonu… kellekään. Koskaan. Kukkaan ei tiiä.”
”Sun… suuntautumisesta?”
Joni nyökkäsi.
Sitten seinäkello raksutti ja sade ropisi ikkunoihin, kunnes Eetu sanoi: ”Mää oon ilonen että sää kerroit mulle.”
✽✽✽
Olen pahoillani siitä, miten hiiitaaastiii tämä homma etenee... :D
-
Tämän lukemisesta tuli ihanan pehmoinen olo, vaikkei sitten pojat vielä päässeetkään varsinaisessa asiassa eli tunteistaan puhumisessa paljon eteenpäin. Eetu puhdistamassa Jonin rikki lyötyjä rystysiä oli valtavan suloista, ja hänellä oli taas se tutun lämpimänluonteva tapa puhua, sellainen leppoisa ja turvallinen. Hauskaa huomata, miten todellisiksi nämä hahmot alkaa tässä tarinan edetessä tulla, ihan kuin tässä joistain tutuista ihmisistä puhuisi. ;D Mutta Eetu on oikeasti aivan ihanan ihmisen oloinen, sellainen jonka seurassa ei varmaan voisi koskaan sattua mitään kovin inhottavaa, ja joka ei osaisi kohdella toista rumasti. Joni taas herättää sympatiaa solmuisuudellaan ja rikkinäisyydellään, ja tämänkertainen kapasiteetin ylittyminenkin kävi jotenkin ihan järkeen kun ottaa huomioon, millainen stressaaja hän osaa olla. Mutta ehkä se siitä, kun saa vähän aikaa ja tilaa käsitellä tunteitaan ilman valtavia paineita. Kiva, että kirjoitat tätä, ja saan taas jäädä odottelemaan innolla jatkoa. :)
-
(ihan niin kuin muuan Obi-Waniin ja Anakiniinkin, köh)
ILY ;D ♥
Mä kyllä ymmärrän Jonia tässä pätkässä oikein hyvin - tuollainen hämmentynyt, epävarma tilanne on varmasti omalla tavallaan hankalampi käsitellä kuin jos Eetu olisi vain ottanut ja häipynyt. Siihen Joni oli varautunut ja vaikka se olisi tietysti sattunut, niin ainakin se olisi ollut suoraviivaista :D Nyt tämä on vähän tällaista kiertelyä ja kaartelua ja Joni-parka vaan haluaisi tietää että mitä nyt.
En myöskään yhtään ihmettele sitä, ettei kukaan ole ennen tätä tiennyt Jonin suuntautumisesta. Ei varmastikaan sellainen aihe, jota vaikka lätkäporukassa haluaisi ensimmäisenä lähteä kertomaan :/ Mutta ehkä Eetulle kertominen oli nyt se helpottava askel, joka auttaa Jonia kertomaan myöhemmin myös muille!
-
Altais, ihanaa että tuli pehmoinen olo! Stressasin vähän tuota osaa, kun tuntui että siinä taas vain poljettiin paikallaan tyhjäkäynnillä, joten hyvä jos se kuitenkin välitti positiivisia tunnelmia. :) On tosi ihana kuulla, että hahmot ovat alkaneet tuntua tutuilta, melkein kuin todellisilta. Minullekin he ovat tulleet aika läheisiksi tässä tarinan mittaan, ja melkein jo pelkään, että alan pitkittää tätä sarjaa siksi, ettei tarvitsisi luopua heistä ihan vielä... ;D Eetu on minustakin ihana tyyppi, ja eiköhän Jonistakin vielä kuoriudu jotain muutakin kuin stressiä ja ahdistusta. Kiitos kovasti mukana elämisestä ja kommentista! :-*
Angie, samat sanat! ♥ Kiva kuulla, että koet ymmärtäväsi Jonin tunnelmia ja toimintaa - se olisi nimenomaan ollut suoraviivaista, jos Eetu olisi ottanut ja lähtenyt, ja siten ehkä kivuliaisuudessaankin helpompaa. Minäkin luulen, ettei lätkäporukka valitettavasti ole kovin houkutteleva ympäristö kaapista tulemiseen. :-\ Tarkoitus olisikin itse asiassa kurkistaa vielä jossain vaiheessa siihen, mitkä asiat Jonin elämässä ovat johtaneet siihen, että hän on pitänyt suuntautumisensa omana tietonaan. Kiitos paljon taas ihanasta kommentista! :-*
✽✽✽
12.
(https://i.imgur.com/XiypjYy.png)
350 sanaa
✽
Kun Eetusta oli kyse, luonteva seuraava askel oli muurinpohjalettujen paistaminen. Eetu teki letuille suolaisen täytteen jauhelihasta, herkkusienistä ja sipulista, ja Joni sai survoa makean version mustikoista ja ahomansikoista, jotka Eetu oli kerännyt aamulla Jonin nukkuessa. Hetken oli taas tekemistä, johon upottaa kädet ja hukuttaa ajatukset, ja Jonin oli myönnettävä, että syömisen jälkeen hänen olonsa oli entistä parempi – olihan siitä useampi tunti, kun hän oli pannut suuhunsa jotain muuta kuin nestemäisiä nautintoaineita.
Tiskattuaan Joni meni laiturinnokkaan hengähtämään. Sateen hajustamassa ilmassa väreili kasvien ja kukkien elinvoimaa ja laiturin kostean puun kodikkuutta. Sade oli tehnyt tilaa alkuillan auringolle, joka oli heti alkanut kuivata sen jälkiä. Joni vilkaisi terassille, missä Eetu istui hajareisin ja pää kumarassa poistamassa Sisulta punkkia. Sitten hän laskeutui risti-istuntaan laiturille. Olo oli ehkä parempi, mutta hämmennys ei ollut hälvennyt.
Kotvan kuluttua laituri natisi askelten tahdissa. Eetu istuutui Jonin oikealle puolelle, vähän lähemmäs kuin käsivarren mitan päähän. Hän nosti oikean polvensa rintaansa vasten, nojasi leukansa siihen ja kääntyi puolittain Joniin päin ennen kuin kysyi: ”Mitä mietit?”
Joni tuijotti sylissään lepääviä käsiään. ”Sitä, miten hullua kaikki on. Että onkohan se vaan unta, että sää… tiiät.” Hän veti henkeä, kohotti katseensa ja kiinnitti sen vastarannalle. ”Että voiko olla totta, että sää oisit… saattanu olla…” Sanat juuttuivat kurkkuun; ne hiipuivat häpeään.
”Luuletko sää, että mää valehtelisin semmosesta asiasta?”
Joni hieraisi kiusaantuneena kasvojaan, vaikka Eetun ääni oli rauhallinen. ”En kai. On vaan aikamoinen työmaa iskostaa tähän tajuntaan, että mää ite pilasin omat mahikseni. Tärvelin kaiken, vaikka yritin olla tärvelemättä, etkä sää varmaan ennää…”
Yhtäkkiä Eetu nojautui lähemmäs. Joni tunsi varovaisen kosketuksen poskellaan, kämmenen joka ohjasi hänen kasvonsa Eetuun päin. Hämmentyneenä hän kohtasi Eetun katseen, sinivihreät silmät joissa pikkuruiset ruskeat pilkut olivat kuin syksyn ruskaa kesän syleilyssä. Lukemattomien hymyjen jättämät juovat silmien ulkonurkissa eivät silinneet, vaikka kasvot olivat vakavat. Eetun katse hapuili alemmas, sormet haparoivat Jonin niskaan. Vasta Eetun huulten raottuessa Joni tajusi, mitä oli tapahtumassa.
Suudelma oli kevyt ja kokeileva, mutta se kiiri kutkuttavana kihelmöintinä läpi kehon, pinnalta syvyyksiin. Joni tarttui Eetun paitaan kuin pysyäkseen pystyssä, vaikka laituri alapuolella ei hievahtanutkaan.
Eetu sulki Jonin halaukseen ja kuiskasi: ”Joko sää uskot, ettet sää mittään oo tärvelly?”
-
Joni tunsi varovaisen kosketuksen poskellaan, kämmenen joka ohjasi hänen kasvonsa Eetuun päin. Hämmentyneenä hän kohtasi Eetun katseen, sinivihreät silmät joissa pikkuruiset ruskeat pilkut olivat kuin syksyn ruskaa kesän syleilyssä. Lukemattomien hymyjen jättämät juovat silmien ulkonurkissa eivät silinneet, vaikka kasvot olivat vakavat. Eetun katse hapuili alemmas, sormet haparoivat Jonin niskaan. Vasta Eetun huulten raottuessa Joni tajusi, mitä oli tapahtumassa.
Megaquote, mutta naaaawww, vihdoin ♥ Ja voi että miten söpö ja ihanasti kuvailtu tilanne, virnuilin typerästi ;D Josko Joni nyt vihdoin tajuaa, ettei mikään mennyt pilalle?
Pakko antaa kyllä pisteet Eetun punkinpoisto-operaation mainitsemisesta, niiiin samaistuttavaa. Just yks päivä irrotin omalta koiraltani yhden, on kyllä karseeta hommaa :'D
Mä kyllä tykkään, että tää etenee rauhaksiin! Pojat saavat rauhassa seurailla omia (ja toistensa) tuntemuksia ja me saadaan enemmän luettavaa :3
-
Olen pahoillani siitä, miten hiiitaaastiii tämä homma etenee... :D
Mä en oo varma ootko, koska jos oikeasti olisit, olisit laittanut tänne jatkoa jo. Mähän siis en halunnut aloittaa lukemaan tätä, koska mä tiesin, ettei tää oo valmis ja nyt sitten aloitin lukemaan tätä ja ei ois kannattanut, koska mä janoan jatkoa.
Mä niin pidän mökkitunnelmien kuvailusta ylipäätään niin paljon ja kun sitä saa vielä sun kirjoittamana niin mitä muutakaan sitä ihminen voi toivoa? Siis voi Jonia! Voi Eetua ja voi Sisua! Erityisen ihana se, missä Sisu nojasi Eetuun. Mutta voi Jonia. Ja voihan sisälle patoutuneet tunteet, mutta onneksi näistä nyt puhutaan ääneen. Haluan tietää, miten asiat etenee!! Jatkoa siis kiitos. Mieluiten heti.
-
Kyllä hyvää kannattikin vähän odottaa, ainakin tässä tapauksessa. :) Voi että, tässä meni kyllä sydän ihan sykkyrälle näiden kahden puolesta. ❤️ Eetun lähestymistapa asioihin oli tässäkin sellainen hänelle tyypillinen, rauhallinen ja lämpöinen, jota on jo oppinut häneltä ikään kuin odottamaan. Hassu juttu tosiaan, kun Eetu ja Joni on tulleet tässä matkan varrella niin tutuiksi. :) Joni se ei vaan millään meinannut haluta uskoa, että Eetu oikeasti haluaa hänet, edelleen, eikä mikään ole vielä pilalla. Toivottavasti hän nyt sentään uskoo, kun toinen sen noin selväksi tekee. ;D Ihana, miten Eetun suudelma häneen vaikutti, kun meinasi oikeasti lähteä jalat alta.
Hidas eteneminen ei minua ainakaan yhtään haittaa, sillä en minäkään haluaisi vielä hyvästellä Jonia ja Eetua. Minulle kelpaisi kyllä pidempikin tarina heistä, jatko-osa tai joku sellainen heidän arjestaan ja myöhemmistä vaiheista, jos joskus sattuisit innostumaan. :)
-
Angie, jee, ihanaa että virnuilit typerästi, mission accomplished! ;D Toivotaan, että asioiden todellinen laita alkaa pikkuhiljaa valjeta Jonillekin. Ainakaan Eetu ei jättänyt hirveästi epäilyksiä sen suhteen, etteikö intiimi läheisyys kelpaisi. Heh, hauskaa että tykkäsit punkinpoisto-operaation mainitsemisesta! Ajattelin, että hyttysten ohella punkit ovat (varsinkin koiranomistajille) niin olennainen osa kesää, että halusin yhden sellaisenkin sisällyttää tähän mökkiviikonloppuun. Ihana kuulla, että olet tykännyt rauhallisesta etenemisestä! Tuo, että pojat saavat rauhassa seurailla tuntemuksiaan ja totutella niihin, on yksi syy, miksi tämä sarja ylipäätään on "vähän" paisunut. Arvioin ihan todella pieleen, kun aluksi ajattelin, että tämä tarina voisi mahtua perinteiseen seitsemän raapaleen spurttiin. Enpä silloin arvannut, millaisia kerroksia varsinkin Jonin vaikeilun alta vielä kuoriutuu - tuntuu, että niiden käsittely on jossain määrin vaatinutkin aikaa ja hitaahkoa etenemistä. Lämmin kiitos kommentista! :-*
Kineza7, juurihan minä olin laittanut jatkoa! ;D No ei, viittasin tuossa pahoittelussa pikemminkin itse tarinan tapahtumien hitaaseen etenemiseen, en niinkään kirjoitus- ja julkaisutahtiini, koska jälkimmäiseen olen kyllä ihan tyytyväinen, onhan tämä sarja kuitenkin viikoittain jatkunut ja joskus useammankin kerran viikossa. Välillä vaan tuntuu, ettei tässä oikein edetä mihinkään, ja siitä olen kyllä vilpittömän pahoillani, koska tiedän, että sellaista voi olla vähän turhauttavaa lukea. :D Kivaa kuitenkin, että innostuit lukemaan keskeneräisyydestä huolimatta, ja että tykkäsit! Patoutuneita tunteita kyllä riittää mökkitunnelmia maustamaan, mutta nyt on tosiaan onneksi keskusteluyhteys jo vähän paremmin auki. Kiitos kovasti kommentista! :-*
Altais, ihanaa jos on sellainen fiilis, että kannatti odottaa! ;D Kauan siinä kyllä kestikin, että päästiin edes halaukseen asti, mutta nyt tämän osan myötä onkin jo luvassa lisää kosketuksia. Toivotaan, että Eetun suudelma onnistui välittämään Jonille fyysisten tuntemusten ohella myös sen, ettei mikään ole vielä pilalla. Ihana kuulla, ettei sinuakaan ole hidas eteneminen haitannut. Saa nähdä, ehkäpä näistä miehistä voisikin innostua vielä tulevaisuudessa jotain kirjoittamaan! :) Olen suhtautunut tähän saakka vähän varauksella hahmoihin kiintymiseen ja useampien tarinoiden kirjoittamiseen samoista hahmoista, koska pitkän ja rönsyilemään lähteneen teekkariromantiikkasarjani avaintarina on edelleen nolosti kesken (ollut jo melkein neljä vuotta :-[) ja haluaisin ensisijaisesti saada sen liikkeelle, mutta toisaalta ei kai se välttämättä ole suoranaisesti siltä pois, jos muistakin hahmoista välillä innostuu. Kiitos kovasti sinulle! :-*
✽✽✽
13.
(https://i.imgur.com/E63c9Zb.png)
350 sanaa
✽
Joni ei muistanut, milloin joku oli edellisen kerran halannut häntä oikein kunnolla, pitkään ja koko läsnäolollaan. Siitä täytyi olla kauan, ehkä vuosiakin. Otteluissa joukkuetoverit kyllä kapsahtelivat toistensa kaulaan riemun revetessä, kun joku omasta kentällisestä kilautti maalin tai loppusummeri sinetöi voiton, mutta ne olivat hetken huumassa jaettuja kosketuksia, kiireisiä ja hikisiä ja toisiinsa törmäileviä. Silloin halattiin ja hakattiin harteille ketä tahansa oman seuran värejä tunnustavaa, ja vaikka ne olivat tärkeitä hetkiä – monet niistä jopa Jonin elämän ikimuistoisimpia –, ne eivät olleet samalla tavalla intiimejä kuin se halaus lauantaisena kesäiltana mökkilaiturilla. Se halaus oli vain heidän, ensin Eetulta Jonille ja lopulta myös Jonilta Eetulle, ja he jäivät siihen pitkäksi aikaa.
Eetu piti kiinni vakaasti, lepuutti leukaansa Jonin hartialla ja siveli peukalollaan Jonin lapaa. Eetun rintakehän lämpö hohkasi Jonia vasten, ja Joni haistoi Eetun deodorantin myskin ja jotain muutakin, kenties häivähdyksen Eetua itseään tämän hiuksissa ja paidassa, jonka kylki yhä oli rutussa Jonin nyrkissä.
”Sää täriset”, Eetu sanoi. Lempeä ääni korvanjuuressa kiiri väristyksinä pitkin Jonin kylkeä. ”Kaikki ookoo?”
Joni nyökkäsi. Hän todella tärisi, ja hänen sydämensä jyskytti niin, että Eetun täytyi aistia sekin yhteen painuneiden rintakehien kautta, mutta yhtäkkiä se kaikki menetti merkityksensä. Itsehillinnän tavoittelun ja etäämmäs vetäytymisen sijaan Joni kiersi omatkin käsivartensa halaukseen. Ne haparoivat tiensä Eetun selän puolelle, hakivat tukensa sen lämmöstä ja turvasta, ja Joni sulki silmänsä. Hän oli ehkä hämillään, eikä hän ehkä osannut olla niin lähellä toista ihmistä, mutta samalla läheisyys tuntui niin kutsuvalta ja kaivatulta, ettei häpeilylle jäänyt sijaa.
Joni hivutti toisen kätensä Eetun selkää pitkin ylemmäs. Hän sormeili paidan kaulusta, sen kohoavaa saumaa, ja kun hänen sormensa kohtasivat paljaan ihon, hän pysähtyi totuttelemaan siihen. Sitten hän tunnusteli niskan kaarta, hentoja niskavilloja, hiusrajaa ja leukapieltä – hän tunsi Eetun hengittävän pinnallisemmin –, kunnes he vähitellen erkanivat toisistaan niin, että heidän katseensa kohtasivat.
Eetun huulet olivat pehmeät, kutsuvat, ja parin päivän sänki leuankärjessä ja huulten yläpuolella ryyditti suudelmia, sai ne tuntumaan sopivilta ja oikeilta. Joni ei ollut koskaan suudellut toista miestä, mutta kun Eetu vastasi hänen kosketuksiinsa ja hymyili hänen huulilleen, hän ei yhtäkkiä osannutkaan epäröidä tai hävetä. Se unohtui.
He jakoivat saman hetken, saman hekuman, eikä millään muulla ollut väliä.
-
Hienosti sanottu ja totta tuo, mitä halauksiin tulee. Niitä on niin kovin erilaisia, niin kuin tässä voiton jälkeiset joukkuetovereiden rutistukset ja selälle taputtelut (jotka nekin hienoja hetkiä) suhteutettuna tähän Eetun ja Jonin äärimmäisen ainutkertaiseen hetkeen. Ihanasti kuvattu, että "pelkkä" halauskin voi olla tosi intiimi kaikkine niskahiusten ja paidankauluksen alta pilkistävän paljaan ihon koskettaminen, toisen hengityksen rytmin tunteminen omaa kehoa vasten ja se, että hetki voi laittaa koko kehon tärisemään. Ja vielä laiturilla kesäisessä järvenrantamaisemassa. Ihan mielettömän romanttista ja herkkää. :)
En edes ajatellut tätä aiemmin, mutta nyt kun sen tässä sanoit, niin tietysti miehen suutelemisen täytyi olla Jonille uutta, kun hän ei kerran koskaan ollut kellekään kertonutkaan ennen Eetua. Tämä oli tosi sydämeen käyvä kohta, kun suudelma tuntui niin oikealta, että Jonin onnistui unohtaa asiasta kipuileminen. Onneksi hän pääsi hiukan vapautuneempiin tunnelmiin. :)
Eetun huulet olivat pehmeät, kutsuvat, ja parin päivän sänki leuankärjessä ja huulten yläpuolella ryyditti suudelmia, sai ne tuntumaan sopivilta ja oikeilta. Joni ei ollut koskaan suudellut toista miestä, mutta kun Eetu vastasi hänen kosketuksiinsa ja hymyili hänen huulilleen, hän ei yhtäkkiä osannutkaan epäröidä tai hävetä. Se unohtui.
Tiedän kyllä tunteen, mitä hahmoihin kiintymiseen tulee. Minullekin käy niin aina joskus (usein), että kirjoittaessa sitä vaan tykästyy hahmoihin, ja ne alkaa melkein elää omaa elämäänsä. Sitten sitä miettii kaikkia tilanteita siltä kannalta, miten ne reagoisivat, mitä sanoisivat, ja niin edelleen. Mutta eipä se toisaalta varmaan ole ongelma, ainakaan muulla tapaa, kuin että lyhyiksi aiotut kirjoitusprojektit hiukan paisuvat. ;D Se voi tietty kirjoittajalle käydä ajankäytöllisesti haastavaksi, mutta lukea näitä on kyllä kiva. :)
-
Joo, tajusin tai ainakin jotain sinne päin. Olin vähän väsynyt tätä kommentoidessani. Tykkäsin kuitenkin lukea tätä ja ihanaa, että saatiin jatkoa ♥️ Hidas eteneminen ei tosiaan haittaa, se on parhautta. Oikein herkkää on!
-
(poistin vahingossa kirjoittamani kommenttini juuri kun olin lähettämässä sitä, toivottavasti muistin kaiken mitä viimeksi sanoin... ><)
Pääsinpäs viimein tähän mukaan, vaikka vähän kesti aloitus. Aivan täydellinen idea suomalainen mökkiviikonloppu, kesä, ihastuneita nuoria aikuisia ja Waulish, tämä yhdistelmä ei voi pettää, eikä pettänytkään. Tykkäsin tosi paljon tästä suomalaisesta fiiliksestä läpi tekstin, heti ensimmäisen raapaleen Prisman grillialtaat oli erinomainen heitto. Myös tuo ymmärrys siitä, että mökkeilyyn vain kuuluu pientä laittoa siellä ollessa joka kerta, vaikka ei mitään remontoimista olisikaan, oli jotenkin hauskaa. Mökin kuvailusi oli niin nättiä ja romanttista ja herätti kaipuuta omalle mökille ja kuitenkin et ollut unohtanut hyttysiä ja huussin tyhjennystä. ;D Ihana idea on myös sulkea saarelle kaksi nuorukaista viikonlopuksi ja katsoa, mihin juttu kehittyy. ^^ Oih ja saunominen on tietenkin osa tuota mökkeilyä ja ihanasti paljasti Jonin ajatuksia ja hän oli siellä häkeltynyt, vaikka sauna on niin luonteva osa suomalaisuutta ja varsinkin kesämökkiä.
Joni ja Eetu ovat kauhean hellyyttäviä. Murteeseen kesti hetken tottua, mutta sekin oli kiva muistutus suomalaisuudesta. Murre myös juurrutti hyvin hahmot aidoiksi ihmisiksi, kun oli helliä ajatuksia ja romanttisia hetkiä ja sitten ruvettiin puhumaan paksulla murteella (tai ainakin omaan korvaan kuulosti paksulta). Tuntui ihanan aidolta. ^^ Lempparini on nykyään ehdottomasti nuoret aikuiset, jotka kamppailevat uusien tunteiden kanssa, kun pitäisi mukamas olla jo aikuinen ja toimia kuten aikuisten kuuluu, mutta eihän se onnistu kun on suljettu viikonlopuksi ihastuksen kohteen kanssa.
Sano joo, takoi Jonin päässä, mutta ennen kuin hän ehti huomatakaan, hän oli mutissut jotain siitä, kuinka ajatteli aloittaa päivänsä HIIT-treenillä. Alitajuntaan iskostunut pelko kahdenkeskisestä ajasta Eetun kanssa iski voimalla, joka tuntui vain kasvattaneen kierroksia edellisöisestä ahdingosta.
Tämä oli muun muassa tuollainen kohta, jossa tuntui, että ollaan olevinaan aikuisia, mutta ei kuitenkaan oikein osata. Ja myös oli tuttu tunn itselle. Kun on kaikki syyt sanoa kyllä, mutta sitten yhtäkkiä suu on alkanut toimia ajattelematta. Hänen piehtarointinsa, niin ikävää kuin se hänelle olikin, oli viihdyttävää luettavaa ja välillä samaistuin huolestuttavan hyvin Jonin ajatuksiin. ;D
Ajan kysymys oli lopulta sekin, koska joku heistä päättäisi panna hokkarit naulaan – ja se, koska Joni alkaisi tehdä elämällään muutakin kuin kuristua kiellettyyn ja sopimattomaan, tekemättömään ja sanomattomaan.
Iskipä lujaa tämä ajan rajallisuus keskustelu, on ollut itselläkin ajankohtainen asia. Kivasti linkittyy myös kokonaisuutensa mökkiviikonloppuun, kun on päässyt pois arjen hötkyilystä, rauhoittumaan ja tekemään jotain kivaa välillä, niin siinä sitten onkin aikaa ajatella, miten aika harppoo nopeasti. Tyhmää, että alle kolmikymppisenä pitää jo ajatella, että kohta se kuolemakin korjaa ja taas oli olo, että on varmaan aika suomalainen ajatus tämäkin, elämä on paskaa ja sitten kuollaan. ;D
Äää voi Joni ja hänen purkauksensa! On niin väärin, että hän ajattelee olevansa jotain väärää ja pielessä, koska on homo. :'( Tuli oikein suuttumus kaikkia häntä ympäröiviä ihmisiä kohtaan, koulua, työpaikkaa, yhteiskuntaa, kun ovat saaneet hänet ajattelemaan noin. Tunnustuksen tunnetila myös harmitti, kun se tuli aggressiivisena purkauksena, vihaisesti, koska asiaa ei pysty sanoittamaan muutoin, eikä saamaan asiaa sanottua. Ei sellaisena rehellisenä totuutena, ehkä aavistuksen toiveikkaana. Samaan hengenvetoon kyllä sanon, että tällaiset purkaukset ovat draamaa parhaimmillaan. ^^
Jälleen kihisen tästä suomalaisuudesta, mutta onpa tosi suomalaista tuollaisen tunnustuksen jälkeen istua hiljaisuudessa ja juoda kahvia. ^^ Aivan ihanaa oli hiljaisuus sekä sen jälkeinen keskustelu. Inhaa miten Joni oli hämmentynyt Eetun ymmärtämisestä ja tuli mieleen, että onko hänellä koskaan ollut oikeasti ymmärtäväisiä ystäviä vai onko tämä kaikki sitä sisäistettyä homofobiaa. On väärin, että hänelle on aiheutettu tuollainen olotila. Samalla upeaa, miten ymmärtäväinen Eetu oli. Erinomainen yhdistelmä draamaa, koska tykkään kun tunteet ottavat vallan, mutta yhtä lailla tykkään, kun osataankin puhua kuin aikuisten kuuluisi osata. :)
Eetun äänessä oli korkeintaan aavistus tunnustelua ja varovaisuutta ensimmäisten sadepisaroiden tapaan; muuten mikään ei poikennut tavallisesta, vaikkei mikään heidän välillään ollut enää tavallisesti.
Voi pyhä Tapio, miten nättiä. Tämä yhdistelmä oli ehdottoman *chefs kiss*. Ahh ja biseksuaali reperesentaatiosta en koskaan saa tarpeekseni. :)
Ehdin jo toivoa, että Eetu puhdistaisi Jonin käden, jeejee koskettelua, mutta ehkä se olisi mennyt asioiden edelle. Etenkin kun jatko olikin sitten <3. Keskustelu laiturilla oli herkkua, niin söpöä ja aitoa. Rakastin miten Eetu halusi varmistaa, että Joni ei ole pilannut mitään ja että onko hänellä kaikki hyvin. Suudelma oli söpöäkin söpömpi. Samoin Jonin pohdinta halauksesta, menee sekin suomalaisuuden piikkiin, ei täällä halailla kunnolla, mutta siksi tuo hetki oli entistäkin herttaisempi. Surullista, ettei tätä ennen Joni ollut suudellut miestä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja Eetu oli varmasti odotuksen arvoinen. Minusta oli myös aitoa, että homona ne ekat kerrat eivät välttämättä tapahdu yhtä pian kuin yleensä heteroille, se on oma maailmansa. Oli kiva nähdä tätäkin kamppailua. ^^
Tämä on ihan täydellistä kesälukemista ja rakastan tätä Suomi-fiilistä sekä sinun taitoasi tehdä arjesta kiehtovaa. Kiitos näistä enkä malta odottaa jatkoa! ^^
-
Voi että, mulle tuli tätä lukiessa pieni surku Jonia kohtaan - raukka taitaa olla myös vähän touch starved, jos ei edes muista koska olisi viimeksi saanut kunnon halauksen :< Eikä tosiaan joukkuekavereiden kanssa jaetut maalijuhlinnat ole kuitenkaan sama asia kuin se, että joku keskittyy vain ja ainoastaan suhun ja itse koskettamiseen!
Tää oli ihanan kokeileva ja tutkiskeleva rapsu, on mahtava seurata miten Eetu ja Joni tutustuvat toisiinsa ihan uudella tavalla :3
Joni ei ollut koskaan suudellut toista miestä, mutta kun Eetu vastasi hänen kosketuksiinsa ja hymyili hänen huulilleen, hän ei yhtäkkiä osannutkaan epäröidä tai hävetä.
♥♥♥
-
Törmäsin tähän tuolla edellisen kerran jälkeen lähetetyissä viesteissä, ja olen iloinen että törmäsin! Tälläinen söpö ja kutkuttava ja rento tarina on juuri sitä mitä tarvitsin iltalukemiseksi :)
Olet harmitellut tässä hidasta etenemistä, mutta minulle se on se paras osuus - se tekee tästä aidon ja kutkuttavan. Ja tälläinen tilanne, mikä Jonilla (ja Eetulla) tässä on tarvitsee sen oman etenemistahdin ja kaikki ne kiusalliset tilanteet. No, tietenkää. minun ei ole tarvinnut odottaa tulisilla hiillillä jatkoa, kun näin jälkikäteen luen (tästä eteenpäin sitten taitaa niin käydä :D). Ja todellakin tästä välittyy ihana mökkitunnelma, kaikkine vaivoineen. Niinkuin on jo sanottu, tätä oli kivan helppo lukea. Yleensä tällaisissa jutuissa jossa on mukana tunteita ja salaisuuksia, tunnelmat (kiusallisuus) kasvaa niin suureksi, että ei melkein kestä lukea. Pelkää, että joku sanoo jotain ja se ymmärretään väärin ja kaikki tekevät kaiken ihan väärin. Tässä taisi ainakin tuo Eetun leppoisuus helpottaa tilanteita huomattavasti (vaikka voihan Eetukin tuntea olonsa yhtä tukalaksi, käsittelee sitä vain eri lailla). Teksistä myös tulee sellainen turvallinen olo, sellanen että mitä tahansa tapahtuukin, tapahtuu juuri niinkuin sen pitääkin, ja siitä kyllä päästään yli. Ehkä rakkaustarinoissa yleensä lisätään kaikkia väärinkäsityksiä jännityksen vuoksi, ja sitten kun käy huonosti, siitä on ylivaikea toipua.
Hmm.. Paljon oli mielessä, tämän verran sain paperille. Kiitos tästä, tämä sai minut hykertelemään! Jään seurailemaan innolla :D.
omenavaras
-
Voi miten monta ihanaa kommenttia! :-* Olen onnellisen häkeltynyt siitä, että näin moni on tätä sarjaa lukenut ja odottaa jatkoa. Tätä on tosi palkitsevaa kirjoittaa, kun tietää, että joku myös lukee ja fiilistelee matkassa mukana. Isot kiitokset ja halaukset kaikille näin yhteisestikin, ootte ihan huikeita!
Altais, sinun ihanat kommenttisi itse asiassa inspiroivat minua tuohon halauskohtaukseen ja siinä viivähtämiseen ja sen kuvailuun, sillä puhuit siitä, miten sinusta Joni tarvitsisi oikein kunnon halauksen, mistä sain sitten itsekin sellaisen ahaa-elämyksen, että niin hän kyllä todella tarvitsisi ja sellainen voisi helpottaa hänen oloaan. Piti siis saada mukaan oikein pitkän kaavan rutistus, sillä se alkoi tuntua niin oikealta ja tarpeelliselta! ♥ Halauksia on kyllä kovin erilaisia tilanteesta ja osapuolista riippuen, ja halauskin voi tosiaan olla aika intiimi. Ihana kuulla, että pidit kohtausta romanttisena ja herkkänä ja että Jonin astetta vapautuneempi tunnelma välittyi siitä. Tuo on kyllä monesti aikamoinen rabbit hole, kun kiintyy joihinkin hahmoihin ja alkaa kuvitella ja elää asioita heidän näkökulmistaan. ;D Toisaalta tosi ihanaa, mutta toisaalta tuntuisi tässä tilanteessa vähän keljulta alkaa kirjoittaa taas uudesta parivaljakosta, kun edellisen tarina on niin pahasti kesken ja tiedän, että moni lukija on toivonut ja odottanut siihen jatkoa. Mutta katsotaan, mihin nämä hahmot vielä vievät! Kiitos paljon! :-*
Kineza7, ihana kuulla, että hidas eteneminen toimii ja että herkkä tunnelma välittyi sinullekin. Kiitos paljon! :-*
Meldis, huhhuh miten pitkä ja perusteellinen kommentti! Katsoin sitä silmät suurina - ja vielä suurempina sen jälkeen, kun luin, että olit vahingossa poistanut alkuperäisen kommentin ja silti jaksanut kirjoittaa noin pitkästi ja kattavasti! Ihan herkistyin, apua. ♥ Olen tosi iloinen siitä, tämä tarina on vetänyt puoleensa ja vastannut odotuksia. Olen yrittänyt ujuttaa tähän juuri noita mökkeilyn monia puolia, hyttysiä ja huussin tyhjentämistä unohtamatta (aina pitää mökillä tosiaan jotain pientä laittoa olla ;D), ja suomalaisuuttakin kieltämättä taitaa mukana olla niin murteen, pessimismin kuin tunneilmaisunkin osalta. Olet tosi ihanasti ja osuvasti analysoinut Jonin tunne-elämää ja hänen toimintaansa, ja olen hyvin samoilla linjoilla sun kanssa! Ihan totta, että tuo tunteiden tunnustus tapahtui aggressiivisena purkauksena sen sijaan, että se olisi toteutunut vilpittömästä kertomisen halusta ja tarpeesta ja toiveikkaasta tunnustelusta, mihin Jonillakin ilman muuta olisi ollut oikeus ja mahdollisuuskin. Hän tosiaan kokee olevansa vääränlainen ja sen takia kenellekään kelpaamaton, ja se on minustakin tosi surullista ja väärin. :-\ Siihen olisi tarkoitus pureutua tarkemmin vielä vähän myöhemmin tarinassa. Kivaa muuten, että biseksuaalirepresentaatio ilahduttaa! Havahduin jonkin aikaa sitten siihen, miten lähes kaikki originaalimiesparini ovat homoseksuaaleja, mutta Eetu rikkoo nyt sitä kaavaa ja se on minustakin ihan virkistävää. :) Voi että, olen vieläkin niin hämilläni ja kiitollinen näin kannustavasta palautteesta ja kauniista sanoistasi, etten edes tiedä, miten välittäisin sen tässä vastauksessa, joten sanon vain kiitos! :-* Ihan huippua, että tämä tarina osoittautui sopivaksi kesälukemiseksi mökki- ja Suomi-fiiliksineen!
Angie, en edes tiennyt tuollaisen touch starvation -käsitteen olemassaolosta, mutta se sopii Joniin kyllä erittäin hyvin! Minustakin tuntuu, että hän on kipeästi kaivannut kosketusta ja toisen ihmisen intiimiä läsnäoloa. Se on tosiaan ihan oma juttunsa, jos joku keskittyy vain ja ainoastaan halaukseen ja vieläpä juuri tietylle ihmiselle kohdistettuun sellaiseen, eikä sellaista oikein voi korvata millään joukkuehaleilla, vaikka merkityksellisiä nekin toki ovat. Ihana kuulla, että koit kaiken kokeilun ja tutkiskelun positiivisena asiana! Tässä tosiaankin opetellaan tuntemaan toista uudestaan vähän eri tavalla, ja alku on vähän hapuilevaa ja hakevaa. Kiitoksia kovasti! :-*
spQr, onpa kivaa, että satuit törmäämään tähän tarinaan, ja että tämä houkutteli lukemaan ja vielä sopikin iltalukemiseksi! On tosi huojentavaa kuulla, että hidas eteneminen on mielestäsi ollut tarinan parasta antia ja myötävaikuttanut aitouden ja kutkuttavuuden tunteisiin. Olen tosiaan jonkin verran kamppaillut tämän etenemistahdin kanssa, kun tuntuu, että tässä otetaan aina suunnilleen puoli askelta eteenpäin ja sitten taas seisahdutaan, mutta toisaalta koen samalla tavalla kuin sinäkin, niin että tällainen tilanne myös vaatii aikaa, tien tunnustelua ja haparointiakin. :) Iloitsen myös siitä, jos tämä tarina on kaikesta tunnetuskailusta ja kiusallisista tilanteista huolimatta ollut helppo lukea. Minäkin luulen, että Eetun leppoisa asenne ja suhtautuminen helpottaa tilannetta aika paljon. Tuo turvallinen olo on jotenkin tosi ihana asia, ja tuntuu kivalta että sellainen on tästä tarinasta välittynyt, draamasta huolimatta. Voi että, ihana kuulla että tämä sai sinut hykertelemään, ja toivottavasti saa vielä jatkossakin! Isot kiitokset! :-*
✽✽✽
14.
(https://i.imgur.com/H1RV0f2.png)
350 sanaa
✽
Auringon painuessa alemmas Eetu keksi käydä katsomassa, olisiko sade huuhtonut ja houkutellut kastematoja pintaan tunkiolla. Se oli, ja kotvan kuluttua he olivatkin jo laskeneet onget tuvan takaseinältä ja työntäneet soutuveneen vesille. Sisu oli niin innoissaan, ettei se olisi millään malttanut käydä istumaan veneeseen Eetun jalkoihin, mihin Eetu sitä komensi. Sillä oli oma kirkkaanvihreä pelastusliivi, jonka nähtyään se oli kirmannut edeltä rantaan ja kiertänyt malttamatonta ympyrää häntä viuhuen. Sisu rakasti vettä, ja veneilyä se rakasti ehkä vieläkin enemmän.
Järvi oli tyyntynyt sateen ja tuulen jäljiltä. Ilta-aurinko pilkehti sen laineissa ja kimmelsi airojen tiputtelemissa vesipisaroissa. Eetu souteli kaikessa rauhassa kohti erityisen kalaisaa poukamaa, ja Joni nautiskeli kyydistä ja näkymistä. Vaikka ilta-auringossa kylpevä järvi oli upea ilmestys, Jonin katse hakeutui koko ajan itse Eetuun, tämän työntöjen ja vetojen tahdissa kiristyviin hauiksiin ja solakoihin sääriin ja hiuksiin, jotka valahtelivat silmille aina Eetun kurkistaessa olkansa yli menosuuntaa tarkistaakseen. Jonin vatsanpohjassa väreili, ja häntä hymyilytti.
Kun heidän katseensa kohtasivat, Eetu vastasi hymyyn ja naurahtikin. ”Jätkähän hymyilee”, Eetu sanoi. ”Kiva nähä, ettet sää oo kokonaan unohtanu, miten se tapahtuu.”
Eetu selvästikin vitsaili hyväntahtoisesti, mutta Joni tunsi sanoissa myös totuuden painon. Oli totta, ettei Joni ollut ollut kovin hymyilevää tai rentoa mökkiseuraa, vaan hän oli ollut vakava ja vähäpuheinen, omiin oloihinsa vetäytyvä. Oikeastaan vasta sen paljastuminen, miten Eetu oli tulkinnut Jonin käytöksen jonkinlaiseksi vihanpidoksi, oli havahduttanut Jonin tajuamaan, miten kurjasti hän oli ystäväänsä kohdellut – eikä hän ollut pyytänyt anteeksi.
”Taisin mää hetkeks unohtaa”, Joni sanoi ja antoi katseensa pudota syliinsä. ”Kuule… Mää taian olla sulle anteekspyynnön velekaa. Mää en oo tainnu kohella sua kovin… kivasti.”
Eetu pudisti päätään sellaisella tarmolla, että Joni havaitsi sen painuneesta katseestaan huolimatta. ”Hei, en mää sillä”, Eetu sanoi. ”Et sää sitä ilkeyttäs tehny. Mää ymmärrän kyllä. Tai en ehkä täysin sitä, mikset sää kertonu aikasemmin, mutta sen, että sun on varmaan ollu aika hankala olla mun kanssa kahen kesken. Ja toisaalta – enpä määkään mittään alotetta tehny, vaikka mielessäni mietinki…”
Joni kohotti katseensa – ja hymyili. ”Niin. Molemmathan myö tässä luultiin, ettei toinen vois olla kiinnostunu. Että ollaan myö aika sankareita kumpainenki.”
Eetu nauroi ja pysäytteli venettä lähelle kaislikkoa. ”Jep. Toivottavasti ollaan kohta myös kalasankareita.”
-
Lueskelin tässä edellisen kommenttini läpi, ja tajusin, että ajatukseni siinä jäi jotenkin kesken ::). Sanoin, että rakkaustarinoissa tuntuu, että niihin lisätään juonenkäänteitä ihan tahallaan ja sitten vastoinkäymisistä on ylivaikea toipua. Niin ideani oli siinä, että tämä teksti ei tunnu siltä. Että vaikka Eetu olisi torjunutkin Jonin, se ei olisi ollut niin kauheaa: niin vain olisi käynyt, ja se olisi ollut surullista, mutta siitä oltaisiin päästy yli ja he olisivat luultavasti pysyneet ystävinä. Sellainen olo minulle tuli ja siitä tykkäsin :D
Tässä osassa tykkäsin Sisusta. Se oli niin suloinen kaikessa innokkuudessaan! Ja sankareita todellakin. Kiva että väärinkäsityksistä on (toistaiseksi) päästy, ja voidaan hymyillä yhdessä ;) Paljonko tähän on muuten tulossa jatkoa, mitä kaikkea päästään näkemään vielä? Olisi hauska lukea tämän kaksikon sopeutumisesta siihen oikeeseen elämään, siitä miten tämä uusi suhde kestäisi kaikki muut ihmiset (varsinkin ne muut jääkikiekkokaverit!) ja arjen..!
Kiitos, pidin! Tässä osassa oli taas sitä samaa lämpöä ;)
omenavaras
-
Ihana, mikä sananvaihto heillä on. Miten tärkeää, että Eetu sai pyydettyä anteeksi. Toivottavasti he saavat kalaa ja Joni kokkaa sen oikein maukkaaksi! Ihanan luontevaa keskustelua heidän välillään, tästä on hyvä jatkaa <3
-
Unohdin jotain sanoa! Että rakastan tätä slow burnia, ei haittaa yhtään, voisin lukea koko kesän tästä viikonlopun kestävästä mökkireissusta. ^^
En voinut olla ajattelematta sitä hyttysten määrää, mikä ampaisisi poikien kimppuun tyynellä järvellä, mutta ehkä sitä sietää, kun pääsee kivassa seurassa veneilemään. Kyllähän mökkireissuun myös kuuluu kalastaminen ja varsinkin mato-ongella. Toivottavasti nappaa! Vaikka onhan sitä napannut jo, vähän toisella tapaa, öhö öhö. Tuli kanssa kiva teinimäinen fiilis tuosta, kun Joni ihaili Eetun käsivarsia, vähän kun hänellä oli nyt lupa tehdä sitä ilman tirkistelemistä erityisesti. Eetu on kyllä luvattoman ymmärtäväinen ihan kaiken kanssa, onkos varma, ettei Joni uneksi vielä? ;D Se on söpöä toisaalta, eikä Eetukaan halua jäädä murehtimaan mennyttä. Ihanaa myös, että he tuntuvat edelleen kaveruksilta, eikä tunnustusten jälkeen tarvitse harrastaa pelkkää kaulailua. Arkinen suhteiden, myös alkutaipaleella olevien, kuvailu on lähellä sydäntäni. ^^
Kiitos uudesta raapaleesta, innolla odotan jatkoa!
-
Onpa hauska kuulla, että kommenttini inspiroi sen mitä ihanimman halauskohtauksen, sillä kyllä Joni ihan varmana oli sen tarpeessa. ;D Mutta ilo on kyllä minun puolellani, sillä tämän seuraaminen on niin mukavaa, ja ihan varsinkin kun on oikeastikin kesä. :) Täytynee tutustua siihen teekkarijatkikseesi myös, sillä ymmärrän kyllä hyvin, että keskeneräiset työt olisi hyvä saattaa loppuun lukijoiden sekä ihan itsenkin takia. ☺️ Tunnistan kyllä myös itseni tuosta, että jatkisten ideoita tulee enemmän kuin niitä pystyy aloittamaan, tai ainakaan viemään loppuun asti samalla kertaa. ;)
Mutta niin, tähän viimeisimpään lukuun. Olipa tunnelmallinen hetki jälleen, tällä kertaa tyynellä järvellä soudellen. Onneksi olen nyt saanut varattua sen vuokramökin kesälomaa ajatellen, niin en tule aivan liian kateelliseksi pojille tuosta upeasta mökkitunnelmasta. :) Oli kutkuttava seurailla Jonin ajatuksia Eetusta, kun mies oli vielä parempaa katseltavaa kuin järvimaisema (eli siis aika tosi hyvää). Tuli hyvä mieli, kun häntä alkoi hymyilyttää Eetua katsellessaan, ja tajutessaan että onkin ihan luvallista tehdä ja tuntea niin. Oli myös suloista, kun Eetu huomasi sen, ja sitten Jonille tuli mieleen pyytää anteeksi aikaisempaa käytöstään. Hänestä taitaakin rakastumisen myötä kuoriutua huomaavainen ja välittävä tyyppi, varmaan hyvää poikaystäväainesta kaikin puolin, kun pahimmista epävarmuuden tunteista on päästy. :) Todella ihana luku taas, ja allekirjoitan tuon mitä Meldiskin sanoi, että tätä mökkiviikonloppua voisi ilokseen seurailla vaikka koko kesän.
-
Hih, Marvelissa ollaan jatkuvasti touch starved, joten mulle se on tullu hyvinkin tutuks ficcejä lukiessa :'D
Mä niin nautin kerta toisensa jälkeen tästä sun rauhallisesta ja tunnelmallisesta kerronnasta! Nytkin tuli sellanen fiilis lukiessa, että pystyin kuvittelemaan itseni Eetun, Jonin ja Sisun mukaan järvelle soutelemaan ja mato-ongelle :3
Jonin katse hakeutui koko ajan itse Eetuun, tämän työntöjen ja vetojen tahdissa kiristyviin hauiksiin ja solakoihin sääriin ja hiuksiin, jotka valahtelivat silmille aina Eetun kurkistaessa olkansa yli menosuuntaa tarkistaakseen.
Tää oli ihan mahtava kohta, näin mielessäni myös Eetun kiristyvät hauikset ;D Jonin kelpaa nauttia maisemista, moneltakin kantilta... Minäkin pidin tuosta, miten Joni pyysi käytöstään anteeksi - se tuntui luontevalta, mutta myös tavallaan sellaiselta viimeiseltä näiden kahden väliseltä hidasteelta, joka on nyt käsitelty. Vaikka tietysti vielä on epävarmuuksia ilmassa, niin Jonin ja Eetun keskinäisissä väleissä tuntuu nyt kaikki olevan hyvin <3
-
spQr, ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat tuolla, että joskus rakkaustarinat ovat täynnä vaikeita vastoinkäymisiä, joista toipuminen ei käykään ihan käden käänteessä. Onkin ihana kuulla, että tämä tarina on tuntunut siltä, että mahdollisista vastoinkäymisistäkin päästään yli! :) Erityisen hyvilläni olen tuosta, ettei sekään olisi tuntunut maailmanlopulta, jos Eetu olisi torjunut Jonin, koska kääntelin ja vääntelin tätä kuviota aika paljon mielessäni ja pohdin sitäkin vaihtoehtoa, ettei Eetu olisi vastannut tunteisiin. Tällä kertaa hän päätyi vastaamaan, mutta eihän se tosiaan aina niin mene, ja sellaisessa skenaariossa minäkin näkisin, että miehet olisivat kuitenkin pysyneet ystävinä. Heh, ihanaa että tykkäsit edellisessä osassa Sisusta! :D Vähän sivuhahmohan se on, mutta toisaalta on kivaa, etteivät miehet ole mökillä ihan kaksistaan, vaan on koirakin tuomassa sinne elämää. Tämän tarinan on tarkoitus kattaa vain tämä mökkiviikonloppu, joten kovin montaa osaa ei ole enää tulossa (veikkaisin, että maksimissaan reilu parikymmentä on lopullinen raapalemäärä), mutta olen hieman makustellut pidemmän jatkotarinan mahdollisuutta, kun useampi on ilmaissut, että näistä hahmoista voisi lukea enemmänkin. En uskalla kuitenkaan luvata vielä mitään. Kiitos kovasti sinulle! :-*
Kineza7, sinulta taisi mennä nyt nimet sekaisin, sillä Joni oli se, joka pyysi anteeksi, ja Eetu taas kaksikon kokki ja ruoanlaittaja. ;D Mutta yhtä kaikki ihanaa, että koit miesten välisen keskustelun luontevaksi, vaikka tällaiset aiheet ovatkin välillä aika vaikeita! Kiitos paljon! :-*
Meldis, minäkin olen suuri slow burnin ystävä, minkä ehkä voikin huomata muun muassa tästä tekstistä. ;D Mahtavaa että muitakin on! Apua, minä jostain syystä aina unohdan hyttyset kesään sijoittuvia tarinoita kirjoittaessani - vaikka ne ovat erottamaton osa Suomen kesää ja varmasti riesana erityisesti tyynellä järvellä, eivät ne muistuneet taaskaan mieleeni ollenkaan, kun kirjoitin miesten vesillelähdöstä. No, tässä seuraavassa osassa ehkä pikkuisen paikataan niiden puutetta. :D Aww, ihanasti sanottu tuo, että onhan sitä napannut jo. ♥ Ja tässäpä nyt selviää sitten, nappaako toisellakin tapaa! Tuo on hyvä huomio, että Jonilla on nyt tavallaan lupa katsella Eetua, ja veikkaan että se vaatii häneltä jonkin verran sopeutumista. En ihmettele, jos mietityttää, uneksiiko Joni vielä(kin), koska Eetu on kyllä loputtoman ymmärtäväinen tyyppi! Onneksi tosiaan kaveruus on edelleen läsnä, vaikka se onkin saanut uusia ulottuvuuksia. Kiitoksia kovasti sinulle! :-*
Altais, jep, joskus ideoita vain on enemmän kuin kapasiteettia tai kykyä saattaa niitä loppuun. Tämän raapalejatkiksen aion kuitenkin puskea kunnialla maaliin saakka, ja vaikuttaakin onneksi siltä, ettei tästä tule samanlaista ikuisuusprojektia kuin siitä teekkariraapalejatkiksesta. :) Teekkarisarjaan kuuluu kyllä paljon valmiitakin tekstejä ja kokonaisuuksia, ja niille on oma osio listauksessani täällä (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=49769.0#post_Varauksiajapurkauksia), jos kiinnostaa joskus kurkata ja tutustua. Oi että, onpa hauskaa että olet varannut vuokramökin! Minulla on tosi lämpimiä muistoja vuokramökkeilystä, ja toivon että sinulle tulee yhtä antoisa ja ikimuistoinen mökkireissu. ♥ Minäkin luulen, että Jonista kuoriutuu hiljalleen uusia puolia nyt, kun hänen ei tarvitse enää pitää tunteitaan sisällään eikä epäröidä niin paljon sen suhteen, millainen Eetun vastaanotto ja suhtautuminen on. Lämpimät kiitokset! :-*
Angie, iiks, ihana kuulla että kerronta miellyttää ja onnistuu siivittämään maisemiin ja tunnelmiin! Tätä tarinaa kirjoittaessa on hauskaa itsekin heittäytyä ja eläytyä mökkimiljööseen ja kaikkeen, mitä siihen voi kuulua. Haha, Jonilla todella on aika nautinnolliset maisemat monessakin mielessä! Ihanaa, että sinäkin koit Jonin anteeksipyynnön luontevaksi ja tarpeelliseksi. Se olisi tosiaan varmaan jäänyt hiertämään ja vaivaamaan Jonia, jos hän ei olisi saanut sitä sanottua, ja ehkä nyt on taas hitusen helpompaa olla ja edetä. Kiitos paljon! :-*
✽✽✽
15.
(https://i.imgur.com/t65S1zt.png)
350 sanaa
✽
Hyttyset kävivät järvellä lainehtivan veneen ja sen matkustajien kimppuun niin ärhäkästi, että onkireissu jäi lyhyeksi. Sen tuloksena oli kuitenkin kaksi hyvänkokoista ahventa ja yksi särki. Joni olisi laskenut särjen takaisin veteen, sillä hänen pojankoltiaisena saamiensa kalaoppien mukaan se oli roskakala, mutta Eetun ravintolakokin kokemuksen mukaan roskakaloja ei ollut olemassakaan, vaan särjen ainoa huono puoli oli ruotoisuus. Niinpä särkikin rantautui heidän mukanaan. Kun Joni myöhemmin mutusti Eetun perkaamia ja voissa paistamia kaloja ruisleivän kera, hänen oli myönnettävä, että särkikin meni alas mainiosti.
Herkuteltuaan he vetäytyivät tupaan katsomaan pikkuruisen putkitelevision tarjontaa. Ei ollut vielä niin myöhä, että olisi tehnyt mieli mennä nukkumaan, ja lisäksi Eetu oli hakenut karkkipussin autonsa hanskalokerojemmasta. Sisukin oli saanut iltaruokansa, ja sekin halusi sulatella sitä mukavissa oloissa; se loikkasi Eetun viereen ja sai Eetun painautumaan lähemmäs Jonia pienellä sohvalla. Lämmin vartalo vieressä tuntui Jonista hyvältä, samanaikaisesti vieraalta mutta kuitenkin luonnolliselta. Ei ollut liian kuuma, sillä saunan lämmittämisestä oli jo tunteja. Pitkän päivän jälkeinen levollinen väsymys painoi jäsenissä. Oli tapahtunut valtavasti, ja siinä riitti vielä enemmän sulateltavaa kuin ruoassa.
Eetu kanavasurffaili. Sisu lepuutti kuonoaan Eetun reidellä tuhahdellen tyytyväisenä; sitä ei kiinnostanut Jonin sylissä lojuva karkkipussi. Se ei vaikuttanut missään vaiheessa oudoksuneen sitä, että Eetu ja Joni olivat yhtäkkiä lähentyneet fyysisesti. Sen silmin oli ehkä luonnollista, että kaksi miestä oli toisissaan kiinni. Joni huomasi jälleen kadehtivansa Sisua, sillä hänelle sellainen ei ollut ollut aina luonnollista.
Eetun käsi sujahti karkkipussiin samalla kuin Jonin käsi oli vetäytymässä sieltä. Kosketus sai Eetun vilkaisemaan Joniin ja hymyilemään. ”Mitä mietit?” Eetu kysyi.
”Vieläki sitä, miten hullua kaikki on”, Joni sanoi. ”Miten omituista. Ja samalla kuitenki…” Hän ravisti päätään, naurahti ja tuijotti hämärtyvään kesäiltaan ennen kuin rohkaistui kysymään: ”Onko sulla joskus ollu juttua… miehen kanssa?”
”Armeija-aikoina”, Eetu vastasi hymyä äänessään, kuulostamatta lainkaan kiusaantuneelta. ”Säätöä toisen alikin kanssa. Entä sulla?”
Joni pudisti päätään ja tuijotti yhä ikkunaan, jonka lasista hän näkikin yhtäkkiä vain oman vakavan kuvajaisensa. Hän mietti, miten oli mahdollista, että kaksi alikersanttia uskalsi säätää armeijan harmaissa, mutta hän ei uskaltanut ottaa kontaktia keneenkään.
”Lukiossa mää yritin tyttöjen kanssa”, Joni mutisi. ”Se oli… sitä aikaa, ku mää olin kaapissa iteltäniki.”
Eetu tarttui Jonin käteen ja puristi.
-
Vai on Jonilla ollut säätöä ennen vain tyttöjen kanssa. Hän kyllä vaikuttaa kaikkine tuskailuineen sellaiselta, joka on ollut kauan kaapissa itseltäänkin. Eetulla taas on hiukan enemmän kokemusta. Hauska että se on tullut armeija-ajoilta, armeija vaikuttaa juuri sellaiselta paikalta, jossa tulisi säätöä miesten kanssa.
Harmi, että tämä ei jatku enää pitkään. Toisaalta tässä juurikin mökkitunnelma on aika iso osa tarinaa, että ehkä se sitten pitää olla niin. Mutta pidempi jatkis-idea kuulostaa erittäin hyvältä! Olisi hauska tutustua Joniin ja Eetu ;Dun vielä paremmin, vaikka jo tässäkin on tosi hyvin pystynyt luomaan heistä kuvan päähänsä. Eetun ravintolakokki-ammatista olisi hauska lukea lisää. Jonista taas olisi kiva lukea omassa ammatissaan tai muussa (minulta on mennyt se ohi, jos se on edes mainittu), sillä koko tarinan Joni on ollut vähän epävarma ja kaikkea, ymmärrettävistä syistä, joten olisi hauska nähdä hänet "omassa luonnollisessa elinympäristössään" ::). Lisäksi muut Eetun ja Jonin lätkäkaverit olisi tietysti hauska tavata! Oho, tulipa tässä pitkästi listattua kaikkea, mistä olisi hauska lukea. Ne ovat siis vain ideoita, ja iloitsen, jos inspiroidut pidemmästä jatkiksesta, mutta tämä mökkireissutarina toimii erittäin hyvin myös itsekseenkin :D.
Kiitos tästä osasta! Tämä oli ihana aamun piristys.
omenavaras
-
Hitto kun alkoi tehdä mieli tuoretta kalaa, se on itsellekin mökkireissujen kohokohta. Kuulosti aivan taivaalliselta tuo ahven ja ruisleipä. <3 Ja putkitelevisio! Ihan täydellistä, taitaa olla vakiovaruste jokaisessa suomalaisessa mökissä ja hirveän söpöä, että pojat käpertyivät katsomaan sitä ja Sisu siinä vieressä. <3 Tätä on vaan niin kivaa lukea, sopivasti draamaa ja kauheasti hempeää mökkeilyä, toivottavasti ei ole loppumassa pian, vaikka pitäisi olla enää yksi yö mökkiviikonlopussa jäljellä.
Ja koko ajan enemmän käy sääliksi Jonia, kun ei ole uskaltanut olla rehellinen itselleen ja on kestänyt näin kauan, että voi elää tunteidensa mukaan. Kunhan ei rupeaisi syyttämään itseään siitä, että ei ole ollut rohkea kuten Eetu, ei se ole helppoa kenellekään olla teini, saati sitten homo ja vielä kaapissa. :3 Pyydän vaadin seuraavaksi muuten inttislashia! Se voisi olla superjännää. ^^
Kiitos taas uudesta raapaleesta! ^^
-
Mä en ehkä kestä!! Tää on niin ihana.
Mun nimimuisti on kaikenkaikkiaan ihan hirveän huono. Mutta siis kalat kokkailtiin joka tapauksessa, joten en mä ihan hakoteillä ollut. Näillä on niiin ihanaa keskustelua, etten ehkä kestä. Nää kaks on niin avoimia ja tää etenee niin ihanalla tavalla ja sun kirjoitustyylissä on sitä jotain, mistä pidän niin paljon.
-
Piti tulla jo aiemmin kiittämään näistä ja kannustamaan jatkamaan. Lueskelin tätä viikonlopun mittaan ja tykkäsin kovasti. Tarinan punainen lanka kulkee vahvana ja sujuvana, ja on kiinnostavaa seurata miten nuorukaisten, Jonin etenkin, minä- ja maailmankuva hakevat uutta asentoa. Samalla taustalla tapahtuu kaikenlaista mielenkiintoista, etenkin tuo kaveriporukoiden vääjäämätön muutos ajan kuluessa.
Innolla odotan seuraavaa osaa!
-
Joni taitaa olla mun toteemieläin - samaistun häneen välillä kovin vahvasti, viimeisimpänä koska mullekin on joskus opetettu että toiset kalat on roskakaloja. Taisin itseasiassa julistaa sitä juuri muutama viikko sitten viimeksi, joten tää huvitti mua kovasti :'D
Harmitti kyllä muakin Jonin puolesta tuo, miten pitkään hän on ollut kaapissa ja yrittänyt olla jotain mitä ei ole :< Eetu on kuitenkin niin ihanan avoin ja suora omien kokemustensa kanssa, että ehkä hän tosiaan auttaa Joniakin eteenpäin <3
-
Tässä oli niin ihana ja lämpöinen tunnelma, että tuli hyvä mieli Jonin puolesta, ettei hänellä enää ole hankalaa itsensä ja tunteidensa kanssa, vaan saa käpertyä sohvaan Eetun viereen karkkia syömään vatsa täynnä voissa paistettua kalaa. Eipä paljon kodikkaammaksi enää voi mennä, ja ihana oli lukea myös näiden kahden keskustelua ja sitä, kun Joni uskalsi jo olla hiukan avoimempi Eetun suuntaan. Eetu oli välitön oma itsensä, ja oli hauska ajatella hänen armeijasäätöään. :) Ihan samaa mieltä kyllä olisin myös siitä, että armeijaslashia voisi myös olla hauska lukea. ;D Kokemusta ei ole armeijassa olemisesta, mutta heti aloin miettiä, miten sellainen siellä käytännössä toteutuisi, ja olisiko kovinkin hankalaa.
Kiitos jälleen poikien mökki viikonlopun jatkosta, onneksi sitä on sentään vielä vähän jäljellä. :)
-
Pahoittelut vähän totuttua pidemmäksi venähtäneestä julkaisuvälistä! Olen lentänyt Suomeen kesälomailemaan, ja koneaikaa on täällä perheen parissa hieman rajallisemmin. Nyt päästään kuitenkin taas pikkuisen eteenpäin. :)
spQr, hyvä jos tuntuu sinänsä Jonin hahmoon sopivalta, että hän on ollut kaapissa itseltäänkin. Hän on tosiaan aikamoisen taipaleen tarponut jo tähän pisteeseen, ja matkaa on vielä edessäkin, sillä vuosien kamppailu oman itsen ja omien tunteiden kanssa on jättänyt jälkensä. Joo, ajattelin juuri noin, että tämä mökkiviikonloppu tarjoaa selvät, rajatut puitteet tälle tarinalle, varsinkin kun alkuperäinen aikeeni oli kirjoittaa nimenomaan tästä yhdestä viikonlopusta - mutta nyt on tosiaan minullekin alkanut valjeta, että tämä on vain pieni palanen tarinaa, jossa voisi olla aineksia ja mahdollisuuksia enempäänkin. Kiva kuulla, mistä kaikesta kiinnostaisi lukea jatkotarinan myötä! :) En uskalla vielä luvata mitään, mutta olen kyllä tosiaan makustellut ja suunnitellutkin jatkoa miesten tarinalle. Jonin ammattia ei muuten tosiaan ole vielä missään mainittu, mutta siitäkin selviää jotain vielä vähän myöhemmin ihan tässä tarinassa (apua, tuntuu että sanon näin koko ajan, mutta mulla on usein mielessä aina tietyt kohtaukset, joissa tietyt asiat tulevat ilmi, ja Jonin työkuviot ovat sellainen juttu, että ne vaativat mielessäni tietyn kohtauksen, joka on tulossa myöhemmin ;D). Ihana kuulla, että edellinen osa piristi aamuasi, ja toivottavasti tämäkin osa ilahduttaa. Kiitos paljon! :-*
Meldis, tuore kala ruisleivän kera on kyllä vertaansa vailla. ♥ Ja piskuinen putkitelevisio kuuluu minustakin asiaan ja mökkimiljööseen. Kiva kuulla, että tässä on mielestäsi ollut draamaa ja hempeilyä sopivassa suhteessa. Niiden kanssa joutuu välillä vähän tasapainoilemaan, joten olen hyvilläni siitä, jos jonkinlainen tasapaino välittyy. Minunkin käy kyllä sääliksi Jonia ja sitä kivikkoista reittiä, jota pitkin hän on kulkenut - vaikka tosiaan, omat haasteensa ja koettelemuksensa on aina jokaisella, varmasti Eetullakin. Iiks, ihanaa jos inttislash innostaa sinuakin! ;D Minulla oli muutama vuosi takaperin ihan hirmuinen armeijavaihe, imin tolkuttomasti tietoa ja halusin kirjoittaa vaikka mitä armeijaympäristöön sijoittuvaa, mutta sitten se jotenkin meni ohi yhtä nopeasti kuin iskikin. Mutta ehkäpä sitä joskus voisi jotakin vielä saada aikaiseksi. Kiitoksia kovasti! :-*
Kineza7, ihana kuulla, että tarinan eteneminen ja kirjoitustyyli miellyttävät. :) Keskustelu alkaa onneksi tosiaan jo olla avoimempaa nyt, kun Jonikin on onnistunut hieman hölläämään kontrolliaan ja itsehillintäänsä. Kiitos paljon, kivaa kun kuljet matkassa mukana! :-*
justy, oi että, ihan häkellyin jälleen uudesta lukijasta - mahtava fiilis. ♥ Ihana kuulla, että olet viihtynyt tämän tarinan parissa. Olen tosi iloinen siitä, jos punainen lanka on pysynyt matkassa osasta ja tilanteesta toiseen, sillä tuntuu, että tällainen raapaleformaatti on välillä vaarassa mennä minulla sellaiseksi sillisalaatiksi ja epäloogiseksi kohtausten palapeliksi. Kivaa, että mielenkiinto on säilynyt niin pää- kuin taustatapahtumienkin osalta. Kiitos kovasti ihanasta kommentista ja kannustuksesta! :-*
Angie, aww, ihan huippua jos olet löytänyt Jonista toteemieläimesi. ;D Minäkin olen lapsena oppinut, että särki on hyödytön roskakala, ja aina papan kanssa kalassa vain ahvenet pidettiin ja särjet laskettiin takaisin veteen. Tuota edellistä osaa kirjoittaessani sitten googlailin, että on se särkikin aivan syömäkelpoinen, vähän ruotoisa vain! Minuakin harmittaa Jonin puolesta, mutta samalla minäkin toivon ja uskon, että Eetun avoimuus auttaa häntä eteenpäin näissä vaikeissa asioissa. Kiitoksia kovasti! :-*
Altais, ihana kuulla, että lämpöinen tunnelma ihastutti ja sai hyvälle mielelle. Jatkossa Joni pääsee toivottavasti kokemaan entistä enemmän tuollaisia turvallisia, kodikkaita hetkiä, joissa hänet hyväksytään sellaisenaan ja ehdoitta ja häntä kohtaan myös osoitetaan kiintymystä. Sitä hän tarvitsee ja ehdottomasti myös ansaitsee. Avoimuuskin toivottavasti helpottuu ja lisääntyy vielä ajan kanssa. Heh, armeijaslashissa voi olla omanlaisiaan haasteita, mutta samalla sellainen ympäristö on minustakin kyllä kovin kutkuttava ja kutsuva miesten väliselle säädölle ja miksei syvemmällekin. ;D Suuret kiitokset sinulle! :-*
✽✽✽
16.
(https://i.imgur.com/0w2NtKp.png)
350 sanaa
✽
He menivät nukkumaan puolenyön jälkeen, eikä unettomuudesta ollut enää tietoakaan, sillä Joni simahti lähes heti silmänsä suljettuaan. Keskellä yötä hän kuitenkin havahtui pahaenteiseen hyökyyn, joka kavahdutti hänet istumaan ja haukkomaan henkeään.
Unessa Eetu oli lähtenyt kesäyön hämärässä niin, että Joni oli huomannut sen vasta aamulla. Poissa olivat olleet Eetu, Sisu ja auto, ja kun Joni oli yrittänyt viestittää Eetulle WhatsAppissa, hän oli huomannut tämän blokanneen hänet. Valveillaolon järki alkoi oitis nujertaa unitilan paniikkia, mutta silti Jonin oli pakko kääntyä katsomaan Eetun sänkyä – joka oli tyhjä. Sisuakaan ei näkynyt.
Sydän otti uudestaan vauhtia. Joni ponkaisi seisomaan niin nopeasti, että häntä huimasi. Järki tiesi kertoa, ettei Eetu ikinä tekisi täyskäännöstä ja lähtisi uskoteltuaan ensin muuta, mutta pahat aavistukset eivät olleet järjen asioita. Niinpä Joni avasi oven – se oli raollaan – ja astui yön viilentämään ilmaan, joka nosti ihon kananlihalle. Oli vielä hämärää. Lähestyvä aamu oli pelkkä kalpea kajo taivaanrannassa.
Joni hieroi silmiään ja haeskeli katseellaan ympäri tiluksia, kunnes hän huomasi Eetun lähempänä kuin oli aavistanut: tämä seisoi männyn juurella ja asennosta ja liikehdinnästä päätellen ravisteli virtsaamisen päätteeksi. Paha aavistus hiipui ensin helpotukseksi ja sitten nolostukseksi, joka syveni entisestään, kun Eetu kääntyi kohti aittaa ja huomasi kuistilla värjöttelevän Jonin.
”Ai, moi”, Eetu tervehti unisen hymyn kera. ”Sori jos mää herätin, oli pakko käyä… Sisu hei, tuuhan sieltä!”
Sisu ilmestyi nurkan takaa kuono varvikon öisiä hajuja kyntäen. Joni liiskasi hyttysen käsivarreltaan ja tunsi itsensä typeräksi.
”Sää näytät aaveen nähneeltä”, Eetu totesi.
”Mää näin vaan… unta.”
”Pahhaako?”
”Äh. Typerää vaan.”
Takaisin sängyn hiljaiseen yksinäisyyteen päästyään – tai ehkä jouduttuaan – Joni sykertyi kerälle kasvot kohti seinää. Illalla hänen olonsa oli ollut hetkittäin jopa kevyt ja toiveikas salailun taakan pudottua harteilta, mutta yön turvin ahdistus hiipi takaisin. Mökki-idyllin ulkopuolella odotti oikea maailma, kova ja kylmä maailma, eikä ollut mitään takeita siitä, ettei se maailma repisi heitä erilleen. Ehkä sen ei edes tarvitsisi repiä; ehkä he vain irtoaisivat. Eivät he olleet sopineet tapailevansa tai seurustelevansa. Kaikki oli vielä auki niin kuin painajaisen ammottava kita.
Sisu loikkasi Jonin sängyn jalkopäähän ja sykertyi samanlaiselle kerälle kuin Joni.
”Käske se alas vaan”, kuului Eetun uninen mumina.
Joni ojensi säärensä Sisun lämmintä selkää vasten.
-
On ihana kuulla tässä murretta! Se on tainnut unohtua edellisistä kommenteista sanoa, mutta se tuo tähän vielä omanlaistaan tunnelmaa ja lisää tuntua suomalaisuudesta.
Tosiaan, aika paljon edellisen päivän aikan on tässä tapahtunut, eikä ole ihme, että Joni näkee painajaisia. Muutenkin jos viettää kauan salaillen ja vähän peläten, voi olla vaikea uskoa, että kaikki on paljastunut ja asiat ovat hyvin (ja Eetu vastasi Jonin tunteisiin :D).
Joni(kin) miettii jo, mitä tapahtuu sitten kun on aika palata oikeaan maailmaan. Niinpä, sitä olisi mielenkiintoista seurata ::).
Kiitos tästä osasta! Tässä oli jotenkin tosi kivasti tuotu esiin Jonin mietteitä ja sitä, miten yön pimeydessä asiat näyttävät aina astetta synkemmiltä.
omenavaras
-
Fiilaan jälleen Jonia, vaikka miten olisi hyvä olo jostain päivällä tapahtuneesta, unissa ne jo unohtuneet pelot vain tuppaavat ikävästi aktivoitumaan. Eikä siinä yöllä ja juuri herätessä osaa hirveän nopeasti ajatella, että sehän oli vaan unta, tosi tuttu tunne tuo, että unesta jää paha aavistus. Ja näkyy vielä Jonin epävarmuuskin tuossa, että ei voinut jäädä edes odottamaan sänkyyn, että no josko Eetu on vain kusella ja jos ei ala kuulua, sitten lähtee ulos. Melkein toivoin, että Joni olisi uskaltanut sanoa suoraan painajaisestaan ja he olisivat voineet käpertyä yhdessä nukkumaan. ^^ Sisu siinä jaloissa pyörien.
Mutta vaikka painajainen ei ollutkaan totta, oikea maailma on. Alkoi omaa vatsaa kouristaa, kun ajattelin, että helppohan se on mökillä elää omissa unelmissaan, kun on kaukana kaikesta, arjesta ja fyysisesti muusta maailman menosta, mutta sinne pitää palata joskus. Voi kun tämä mökkiviikonloppu ei loppuisi koskaan. :'') Poikien on pakko saada arki toimimaan yhdessä! Tai sitten jäädä ikuisesti mökille ja elää pikkuruisilla särjillä. ;D
Kiitos uudesta raapaleesta, odotan innolla jatkoa. ^^
-
Tätä uusinta lukua sainkin nyt lueskella siltä kauan kaipaamaltani vuokramökiltä käsin, jota tämän ihanan jatkiksen seuraaminen sai entistä enemmän odottamaan. On vielä eri tavalla kiva fiilistellä Eetun, Jonin ja Sisun mökki viikonloppua, kun on samoissa tunnelmissa itsekin. Kohta vien tuon jaloissa nukkuvan koiran iltauinnille, ja sitten itse saunaan. ☺️
Olenkin jo tässä matkan varrella miettinyt, mahtavatko Eetu ja Joni jossain vaiheessa päästä puhumaan siitä, mitä tapahtuu mökkiloman jälkeen. Vastahan he toki saivat lopulta suunsa auki tunteistaan toisiaan kohtaan, joten ihan ymmärrettävää, että tulevaisuus ei ole vielä ehtinyt tulla puheeksi, ja varsinkin Jonille voi kuvitella olevan aika vaikeaa tehdä aloitetta Eetun suuntaan sellaisesta(kaan) aiheesta. Taas kerran tuli sellainen olo tuon hänen unensa jälkeen, että hän kyllä tarvitsisi kipeästi Eetun lämmintä syliä, johon käpertyä. Ihanaa silti, miten Sisu ymmärsi hänen läheisyyden ja lohdun tarpeensa, niin kuin koirat usein ymmärtävät. ❤️
Toivon kovasti, että seuraava päivä antaa mahdollisuuden puhua auki noita asioita, että mitä sitten pian odottavan mökkireissun päättymisen jälkeen tapahtuu. Ihan varmasti on niin, että tuossa kohtaa Jonin pää on ihan pyörällä jo siitä, että Eetulla ihan hänen odottamattaan olikin myös tunteita häntä kohtaan, ja nyt on sitten epäilemättä helppo pelätä, että onni jää lyhytaikaiseksi. Mietin tosi paljon jo valmiiksi sitä, riittäisikö hänellä uskallus tulla kaapista ja olla virallisesti pari Eetun kanssa. Jotenkin omassa päässäni kuvittelen, ettei se ehkä olisi ollenkaan niin vaikea paikka Eetulle. Mutta mielenkiinnolla jään kyllä jälleen odottamaan, mihin suuntaan asiat vielä ehtivät kehittyä ennen kuin viikonloppu on ohi. :)
-
spQr, kiva kuulla että murre ihastuttaa ja tuo tarinaan suomalaisuuden tuntua! :) Olen suuri murteiden ystävä, ja ujutan niitä usein originaalikirjoituksiini silläkin uhalla, että ne välillä hankaloittavat puheen ymmärtämistä, joten on aina ihana kuulla, jos niiden läsnäolo toimii. Jep, paljon on kyllä tapahtunut yhden päivän aikana, ja siinä mielessä on luonnollista, että Joni käsittelee sitä kaikkea myös alitajunnassaan ja unissaan. Siihen kun tosiaan vielä yhdistää yön pimeyden ja yksinäisyyden, on ajatusten ja uhkakuvien helppo lähteä laukalle. Kiitos paljon sinulle! :-*
Meldis, hienoa jos Jonin tunteiden vuoristorata sai samaistumaan! Minullekin on tuttua tuo, että painajaisesta tai muuten vain epämiellyttävästä unesta jää paha aavistus, joka saattaa kalvaa vielä pitkään heräämisen jälkeenkin, ja varsinkin tosiaan heti herättyä kun on melkein vielä puoliksi unessa ja tokkurassa. Osut mielestäni kyllä naulan kantaan tuossa, miten Jonin hätäily ilmentää hänen epävarmuuttaan. Heh, minäkin vähän toivoin että miehet olisivat sykertyneet sylitysten nukkumaan pahoja aavistuksia pois - ja samaten olisi kieltämättä ihanaa, jos he voisivat jäädä ainiaaksi suojaisaan ja turvalliseen mökki-idylliin ja ihastuksen kuplaan. Valitettavasti se ei taida olla mahdollista, mutta toivottavasti he vielä saavat juttunsa toimimaan oikeassa maailmassa ja arjessa. Kiitoksia kovasti! :-*
Altais, oi, onpa ihanaa että pääsit lueskelemaan osaa mökiltä käsin! Se on varmasti omiaan tehostamaan tunnelmaa, kun oma konkreettinen lukuympäristö on linjassa tarinan kanssa. :) Minäkin olen nyt aavistuksen autenttisemmissa tunnelmissa, kun olen täällä porukoilla hyttysten syötävänä ja järvessä pulikoimassa, heh. Minäkin luulen, että Jonin voi olla aika vaikea tehdä aloitetta Eetun suuntaan myös tulevaisuusaiheesta, kun kaikki on vielä niin uutta ja arkaa ja hän on niin epävarma kaikesta. Eetun lämmin syli tekisi kyllä takuulla taas terää. Sisu on onneksi tosiaan hyvä ensiapu, ja se on ihan totta, että koirat usein lukevat ihmisten tunnetiloja ja tarjoavat lohtua. Oi että, mainiota että tulevaisuuskuviot ovat pohdituttaneet - toivon, että pystyn antamaan niihin vielä tyydyttäviä vastauksia! Kiitos kovasti! :-*
✽✽✽
17.
(https://i.imgur.com/jaLNipa.png)
350 sanaa
✽
Loppuyö sujui rauhallisemmin. Joni heräsi jälleen kymmenen maissa – ja jälleen Eetua myöhemmin. Hän löysi Eetun järvestä, missä tämä vuoroin uiskenteli laiturin lähellä kiireettömin vedoin ja vuoroin viskeli vesilelua Sisulle, joka ampaisi sen perään kuin virtaviivainen ohjus.
”Huomenta”, Eetu toivotti aamuaurinkoa silmissään ja hymyssään, kun Joni asteli laiturille kädet viluisassa puuskassa.
”Huomenta”, Joni mutisi ja rykäisi käheyttä kurkustaan. ”Miten työ tarkenette siellä?”
”Vilu virkistää… Terkkuja muuten Benkulta. Se soitti tuossa videopuhelun ja esitteli pientä ihimettä. Pääsevät alakuviikosta jo kotia.”
Kuulumiset liikauttivat jotain Jonin sisällä. Hän muisti öisen epävarmuutensa ja vainoharhaisuutensa, ja hän muisti sen, miten läheisiä Eetu ja Benjamin olivat. Jos Benjamin jakoi Eetulle tuoreita isätunnelmia, jakoiko Eetu vuorostaan mökkiviikonlopun tapahtumia? Ajatus kasvatti epämiellyttävää möykkyä Jonin kurkkuun, vaikkei hän aivan ymmärtänytkään, miksi. Ei kai siinä ollut järkeä, että hän pelkäsi paitsi Eetun menettämistä, myös heidän intiimien hetkiensä paljastumista.
Eetu vaikutti lukevan Jonin olemusta, sillä hän nosti käsivartensa laiturille, haki Jonin katsetta ja sanoi: ”En mää… puhunu sille meistä mittään. Jos sää sitä…” Hän viskasi välissä Sisun tuoman lelun kauemmas, mutta kääntyi heti takaisin.
Joni tuijotti jalkojaan osaamatta myöntää tai kiistää. Hän tunsi itsensä yhtäkkiä heiveröiseksi ja mitättömäksi Eetun katseen alla, vaikka todellisuudessa Eetu katsoi häntä ylöspäin eikä tämän sanoissa tai olemuksessa ollut vähättelyn häivääkään.
”Vaikka tuskin se siitä millänsäkään olis”, Eetu jatkoi. ”Se tietää, että mää oon bisse, ja se on sen kanssa ihan fine.”
Jonin katse nytkähti kohtaamaan Eetun silkasta yllätyksestä – kunnes epävarmuus laski sen taas alas. Benjamin tiesi, mutta Joni ei ollut tiennyt. Toisaalta ei kai ollut ihmekään, ettei Eetu ollut puhua pukahtanut Jonille, välttelijälle ja vihanpitäjälle.
”Tietääkö – monikin?” Jonin oli kuitenkin pakko kysyä.
”Joukkueesta Benkku vaan. Muuten pari kaveria, sisarukset, vanhemmat… Ne perinteiset. Lätkäpiirit vaan on vähä… No, tiiäthän sää.”
Joni puri huultaan. Ne perinteiset.
”Hei”, Eetu jatkoi lempeään, tunnustelevaan sävyyn kuin kontaktia hakien. ”Ylleensä ihimiset on rentoja. Ne tajuaa ja tukkee. Mää oon aika varma, että jos sää kertosit vaikka sun isälle, se –”
”Et vittu voi olla.” Sanat purkautuivat Jonin suusta kuin höyry painekattilasta. ”Sää et tunne sitä. Se tappais mut, ja siitä mää oon varma. Että siinä sulle ne perinteiset…”
Joni ei jäänyt odottamaan Eetun reaktiota.
-
Mullahan on jäänyt yksi välistä kommentoimatta, hyi minua! Joka tapauksessa pidin kovasti tuosta, miten kuvailit Jonin ajatuksia ja oloa painajaisen jälkeen - ne eivät todellakaan ole järjen asioita, eikä mun mielestä ollut lainkaan ihme että Eetun poissaolo sai Jonin hetkeksi pois tolaltaan. Tietysti se jälkikäteen tuntuu typerältä, mutta tuossa hetkessä varmasti kauheelta!
Mutta voi että kun Joni on kyllä... on kyllä. Ihan yksi sotku :'D Ymmärrettävästikin tietysti, mutta voe rähmä, voisiko se opetella vaikka kommunikoimaan? Taas pakenemistemput, voitko Eetu vaikka takoa järkeä Jonin päähän? Tai puhukaa! Joni on nyt ihan kaikkien epävarmuuksiensa vanki ja hän kokee kaiken jotenkin niin... intensiivisesti, että räjähtäähän se raukka kohta! :D
-
Angie, eikä mitään hyi sinua! ♥ Eihän se haittaa mitään, jos jää jokin osa välistä. Tiedän kuitenkin, että luet ja seurailet tätä, ja se merkitsee minulle jo tosi paljon, vaikkei mitään kuuluisikaan. :) Hienoa, että painajaisen jälkeisten tunnelmien kuvaus toimi ja sai eläytymään! Haha, minua alkoi ihan naurattaa tuo "sotku", koska se on kyllä kaikessa ytimekkyydessään niin totta... :D Jonilla riittäisi kyllä opeteltavaa itsehillinnässä ja kommunikoinnissa. Minäkään en ihmettelisi, jos räjähtäisi kohta koko kaveri, kun käy sen verran kovilla kierroksilla kaikesta. Toivottavasti pikkuhiljaa kuitenkin helpottaa - ainakin Eetulla on kärsivällisyyttä vaikka jaettavaksi asti. Kiitos kovasti! :-*
✽✽✽
18.
(https://i.imgur.com/wplSmYZ.png)
350 sanaa
✽
Joni löysi itsensä tuvasta viskikaapin äärestä, mutta jokin järjen hiven sai hänet päätymään siihen lopputulokseen, ettei hän halunnut aloittaa päivää hermoryypyllä – tai liioin iskemällä nyrkkiään seinään. Sen sijaan hän päätyi istua röhnöttämään pirttipöydän ääreen, hieromaan kasvojaan ja kiskomaan hiuksiaan ja miettimään, mikä taas oli mennyt pieleen. Olo oli hermostunut ja jotenkin hätääntynytkin. Ylivirittynyt mieli etsi tukipilaria, katse kiintopistettä.
Lopulta huomio kiinnittyi Eetun kaarnalaivaan, jonka Joni oli pelastanut sateensuojaan tuvan pöydälle. Hetken emmittyään Joni otti sen ja alkoi pyöritellä sitä sormissaan. Se edusti aikaa, kun hän ei ollut vielä paljastanut tunteitaan Eetulle, ja yhtäkkiä hän toivoi melkein kivuliaan kovasti voivansa palata takaisin. Hän oli syöksynyt yli laidan, kun pitkään varjeltu salaisuus oli purkautunut väkivaltaisena ja rumana ryöppynä, mutta kuohunta hänen sisällään ei ollut vieläkään asettunut. Hänessä oli oltava jotain vikaa, jotain mikä ei korjaantuisi yhdellä tai edes muutamalla korjausliikkeellä.
Kotvan kuluttua hyttysverhon muovikaistaleet läpsyivät, kun Eetu astui eteiseen. Eetu komensi Sisun jäämään kuistille kuivattelemaan ja jatkoi itse tuvan puolelle uimashortsit yhä jalassaan, pyyhe harteillaan, hiusten latvat kastuneen taipuisina. Hetken hän viipyi ovensuussa, toinen jalka kynnyksellä ja toinen ilmassa häälymässä, toinen käsi ovenkarmilla, ja sitten hän asteli peremmälle, levitti pyyhkeensä penkille ja istuutui Jonia vastapäätä. Joni laski katseensa kaarnalaivaan, jota hän yhä hypisteli.
Oli pitkään hiljaista, kunnes Eetu sanoi: ”Sulla on kauniit käet. Solakat sormet ku pianistilla.”
Jonin kurkkua kuristi. Hänestä ne olivat rumat kädet ruhjeilla ja hyttysenpuremilla, mutta Eetu näki tapansa mukaan hyvää ja kaunista. Yhtäkkiä Joni kuitenkin tiesi, mitä hänen olisi sanottava Eetulle. Se humahti hänen tajuntaansa suorastaan tarpeena, ei pelkkänä mielihaluna.
”Kuule, sori jos mää –”, Eetu aloitti.
Joni pudisti päätään ja keskeytti: ”Lapsena mää soitin pianoa. Ite asiassa se oli mun suuri intohimo, lätkän ohella tietty.” Kaarnalaiva pyöri akselinsa ympäri hänen käsissään. ”Mutta kun äiti kuoli, siihen ei yhtäkkiä ollukaan ennää varraa. Pianotunnit jäi, enkä mää kotiakaan saanu soittopeliä, vaikka joka joulu toivoin. Kummasti oli kuitenki varraa lätkään, ökyvarusteisiin ja pelireissuihin…” Hän naurahti. ”Isä kehu, jotta miehellä pittää olla miehen harrastus. Sama isä on samoilla vauheilla osallistunu ties mihin tasa-arvosen avioliittolain vastasiin mielenosotuksiin.”
Eetu kuunteli hiljaa ja liikkumatta. Joni tuijotti kaarnalaivaa kuin kiintopistettä heittelehtivässä horisontissa ja nieleskeli palaa kurkustaan.
-
Voi että, nyt onkin ehtinyt ilmestyä kaksi osaa ennen kuin ehdin kommentoimaan. Luin kyllä edellisenkin heti tuoreeltaan, mutta ennen kuin pääsin kirjoittelemaan kommenttia, huomasinkin jo tämän uusimman osan. Toisaalta se täydentää niin hyvin aiempaa, että niitä on luonteva kommentoida samallakin kertaa.☺️
Tässä tuli koskettavalla tavalla näkyväksi, että Eetun ja Jonin suhde suuntautumiseensa voi olla erilainen paitsi luonne-erojen, myös ihan erilaisten taustojen vuoksi. Murheellista, miten erilaiset lähtökohdat perhe voikaan antaa näitä asioita miettivälle nuorelle. Eetulla on ollut ympärillään rakastavia ja ymmärtäviä ihmisiä, josta syystä hän on päässyt rauhassa kasvamaan elämänmyönteiseksi tyypiksi, joka uskaltaa luottaa siihen, että ainakin useimmat ihmiset haluavat hänelle hyvää. Mutta Jonilla ei ole ollut yhtä hyvää onnea, vaan hän on joutunut piilottamaan ison osan itsestään ja mukautumaan isän ankaraan arvomaailmaan. Se selittää hyvin hänen kipuilunsa ja sulkeutuneisuutensa taustoja.
Nyt ajattelen minäkin, että Joni taitaisi tarvita ennen kaikkea puhumista, ja onneksi hän pääsikin jo hyvään alkuun avautuessaan Eetulle. Ei se itkeminenkään aina pahaa tekisi, ja Eetu osaisi ihan varmasti lohduttaa ja valita täsmälleen oikeat sanat, eikä aina ehkä tarvita edes niitä. Eetu voisi varmaan tarjota Jonille sitä läheisyyttä ja hyväksytyksi tulemista, jota hän kipeimmin tarvitsisi.
Nämä kaksi osaa olivat ihania molemmat, minuun vetoaa kovasti se, kun tunteidensa kanssa solmussa ollut tyyppi lopulta pääsee avautumaan ja saa ymmärrystä osakseen. Kiitos jälleen sinulle, ja jatkoa odotellessa! ☺️
-
Eetulle todellakin pisteet kärsivällisyydestä, itellä ei kyllä riittäisi :'D Toisaalta hänkin kyllä vähän tuntuu pitävän Jonia löysässä hirressä edelleen - voisi hänkin kaiken vihjailun sijaan ottaa härkää sarvista! Tosin, onhan tää tilanne outo ja uusi molemmille, joten ehkä voin yrittää antaa tämän soutamisen ja huopaamisen pojille anteeksi :D Ja ehkäpä Eetu tosiaan lähestyy Jonia kärsivällisesti ja varoen juuri siksi, että Joni tuntuu tikittävältä aikapommilta.
Ihan kauheeta kun vähän samaistuin Jonin coping mechanismeihinkin - joko pieni ryyppy tai nyrkki seinään ;D Onneksi kuitenkin hänellä oli itsehillintää, koska eihän ne tosiaan mitään ihan parhaita käsittelykeinoja ole... Tämä osa kuitenkin valotti hienosti Jonin taustoja ja perhe-elämää, eikä hänen tunteiden tukahduttamisensa tunnukaan enää ollenkaan niin pöljältä. Tai no, on se ehkä pöljää mutta nyt hänen syitään ymmärtää paremmin!
-
Joni pudisti päätään ja keskeytti: ”Lapsena mää soitin pianoa. Ite asiassa se oli mun suuri intohimo, lätkän ohella tietty.” Kaarnalaiva pyöri akselinsa ympäri hänen käsissään. ”Mutta kun äiti kuoli, siihen ei yhtäkkiä ollukaan ennää varraa. Pianotunnit jäi, enkä mää kotiakaan saanu soittopeliä, vaikka joka joulu toivoin. Kummasti oli kuitenki varraa lätkään, ökyvarusteisiin ja pelireissuihin…” Hän naurahti. ”Isä kehu, jotta miehellä pittää olla miehen harrastus. Sama isä on samoilla vauheilla osallistunu ties mihin tasa-arvosen avioliittolain vastasiin mielenosotuksiin.”
Eetu kuunteli hiljaa ja liikkumatta. Joni tuijotti kaarnalaivaa kuin kiintopistettä heittelehtivässä horisontissa ja nieleskeli palaa kurkustaan.
Tää oli niin koskettava, ehkä toi kaarnalaiva toi tän mielikuvan vielä vahvemmin mun mieleen, etten oikein voinut olla herkistymättä. Onneks en nyt kuitenkaan itkenyt, kun oon kuitenkin bussissa.
Voi Jonia ja Eetua! Onneksi he jatkavat tällä keskustelulinjalla, se on todella tärkeää kaikin puolin. Ihanaa seurata heidän matkaansa ♡ Haluaisin ajatella, että tuollaisia ihmisiä kuin Jonin isä, olisi vain tässä tekstissä, mutta pistää vihaksi, kun tiedän, että niitä on ihan oikeastikin olemassa. Haluaisin myös ajatella, että oma äitini ei olisi homofobinen, mutta kyllä se vähän taitaa olla. Onhan se rankkaa, miten paljon vanhempien ajatuksilla on merkitystä. Mulla on yksi nainen elämässä ja äitikin on kuullut tästä, mutta ei oikeastaan reagoinut mitenkään eli ei suoraan tullut mitään negatiivista, muttei mitään jee, sulla viimein on joku, miten ihanaa- kommenttia kuin mitä olisin halunnut tai toivonut. Kyllähän hän on tiennyt jo kauan, etten ole kiinnostunut vain miehistä, mutta kai tää sitten jotenkin hänelle tuli yllätyksenä tai jotain. Mutta joo, kyllä mulla on onneksi lähipiirissä ihmisiä, joille voin puhua mistä (ja kenestä) vaan niin se on ollut tärkeää. Mutta on se mielenterveydelle raskasta joutua piilottelemaan.
Kuten sä tähänkin oot saanut hyvin esille näitä asioita. Siksi tää mun mielestä onkin niin hieno ja jaksan tulla vilkaisemaan, jos tänne ois tullut lisää osia. Ihanaa, että täällä oli kuin olikin jatkoa.
Kunnon mökkitunnelmissa en oo tätä päässyt vielä lukemaan, mutta sellaisissa olenihastunutniinpaljon tunnelmissa oon päässyt tätä lukemaan. Jatkoa siis!
-
On ollut kauhean kiireistä viimeiset pari viikkoa ja on ehtinyt kaksi uutta raapaletta tulla makusteltavaksi. Äää sieltä se arki puskee ihanaan mökkiviikonloppuun. Inhottavaa, että Joni löytää uuden elämän ihmeestäkin harmistuttavaa. Löytyihän sieltä sitten viimein se syy, miksi Joni niin vihaa itseään. En tiedä onko onni, että Joni ei ainakaan kasvanut isänsä kaltaisekseen, koska sekin olisi hyvin voinut tapahtua, mutta ei tämäkään ole kiva lopputulos.
Hieno ristiriita tuossa, miten Eetu pitää normaalina kertoa perheelle seksuaalisuudestaan ja olettaa, että kyllä jokainen vanhempi haluaa vain parasta lapselle, kun taas Joni tietää, että hänen isänsä ei ottaisi asiaa hyvin. Molemmilla on oma kuplansa, vaikka paljon ovat viettäneetkin aikaa yhdessä. Kauhean ahdas on meillä täällä tuo miehen muotti, kun tasa-arvo kuuluu kaikille, myös miehille, jotka vain haluavat soittaa pianoa jääkiekon peluun sijaan. Nyt rupesin heti pohtimaan kaikkia niitä oikeita ihmisiä, nuoria, jotka tälläkin hetkellä elävät juuri Jonin kaltaisessa tilanteessa ja suututtaa. Ettäkö sateenkaari asioita tungetaan lasten kurkusta alas. ><
Jonin kurkkua kuristi. Hänestä ne olivat rumat kädet ruhjeilla ja hyttysenpuremilla, mutta Eetu näki tapansa mukaan hyvää ja kaunista. Yhtäkkiä Joni kuitenkin tiesi, mitä hänen olisi sanottava Eetulle. Se humahti hänen tajuntaansa suorastaan tarpeena, ei pelkkänä mielihaluna.
Ihanaa, että Joni uskalsi avautua Eetulle ja ilmeisesti pitkään patouneista ajatuksistaan. Tämä viikonloppu on tehnyt monenmoista Jonille ja toivon, että lopulta siitä on enemmän hyötyä. Perhettään ei voi valita, mutta jos hänen isänsä ei todella suostu ajattelemaan poikansa parasta, Joni voisi ystävien ja eritoten Eetun avulla jättää hänet menneisyyteen, perustaa uuden oman perheen ystävistään. :3 Kiitos uusista raapaleista!
-
Vähän kirjoitusväsymystä on ilmassa, ja lisäksi menetin hiljattain rakkaan läheisen, joten tämä projekti etenee tällä tavalla harmillisen hitaasti varmaan hamaan loppuun asti. Loppu kuitenkin alkaa jo häämöttää, eikä periksi anneta ennen kuin sinne saakka päästään! :) Arvioisin lopulliseksi osamääräksi +-25.
Altais, tuo on ihan totta, että erilaiset taustat, kasvuympäristöt ja perhepiirit voivat antaa ihan erilaiset lähtökohdat ja eväät aikuisuuteen ja oman itsensä hyväksymiseen, ja Jonin ja Eetun taustat poikkeavatkin toisistaan aika paljon. Tuo on minusta tosi osuvasti luonnehdittu, että Eetu on päässyt rauhassa kasvamaan elämänmyönteiseksi - minäkin uskon hänen luottavan ihmisten hyvyyteen osaksi juuri siksi, että häntä itseään on kohdeltu hyvin ja arvostavasti. Puhuminen tekee Jonille kyllä varmasti hyvää, vaikka se alkuun vaikealta tuntuukin, ja ehkä avautuminen myös ajan mittaan helpottuu, kunhan Jonille todella valkenee, ettei Eetu tuomitse tai kritisoi häntä, vaan ennemmin ymmärtää ja hyväksyy. Ihana kuulla, että sinuun vetoavat tällaiset asetelmat, joissa pitkään padotut tunteet lopulta pääsevät pintaan - minuun myös, ja olenkin nauttinut kovasti tämän tarinan kirjoittamisesta! Kiitos paljon! :-*
Angie, haha, voi olla ettei minullakaan kyllä riittäisi ymmärrys saati kärsivällisyys Jonin ailahtelevaisuudelle ja räjähdysherkkyydelle. Eetu on aivan omaa luokkaansa! Hyvä huomio, että toisaalta Eetu itse kyllä pitää Jonia löysässä hirressä, kun hän ei nosta kissaa pöydälle esimerkiksi jatkon suhteen, vaikka varmaan tietää tai vähintäänkin vaistoaa, että Joni kantaa huolta myös sellaisista asioista. Uskon kuitenkin, ettei Eetu sitä pahassa tarkoituksessa tee, vaan juuri siksi, että tilanne on molemmille uusi ja tavallaan vaatiikin varovaista etenemistä ja tien tunnustelua, etenkin Eetulta kun Joni on nyt sen verran kovilla ja herkillä. Joten ihana kuulla, että pojat saattavat saada anteeksi kaiken soutamisen ja huopaamisen! ;D Kieltämättä minäkin muuten vähän samaistun noihin Jonin selviytymiskeinoihin... :-X Mainiota, että edellinen osa onnistui valottamaan syitä Jonin käytöksen takana. Käytöksen pöljyyttä se ei ehkä poista, mutta ehkä ymmärrys auttaa sietämään pöljyyttä vähän paremmin. Kiitoksia paljon! :-*
Kineza7, iiks, onpa ihana kuulla että kuvaus sai herkistymään! Tai no julkisella paikalla herkistyminen ei ehkä ole kovin kivaa, mutta ainakin se kertonee siitä, että tunteet ovat välittyneet tekstistä, ja siitä olen otettu ja hyvilläni. :) Olisi kyllä mainiota, jos kenelläkään tässä maailmassa ei olisi Jonin isän tyylistä jyrkän tuomitsevaa suhtautumista, vaan kaikki osaisivat suhtautua toisiin inhimillisellä arvostuksella ja kunnioituksella. Valitettavasti niin ei kuitenkaan tosiaan ole. Toivottavasti sinun äitisi hiljalleen tottuu ajatukseen ja alkaa aidosti iloita puolestasi ja myös osoittaa sitä iloa sinullekin. Ymmärrän hyvin, että tuntuu kurjalta, jos kumppanin sukupuoli vaikuttaa tuolla tavoin, vaikkei se olisikaan selkeän negatiivista vaan hienovaraisempaa. Onneksi sulla kuitenkin on muita ihmisiä, joille puhua ja joihin tukeutua. ♥ Heh, ihastumistunnelmat sopivat tämän tarinan lukemiseen varmasti aivan yhtä hyvin kuin mökkeilytunnelmatkin! Kiitoksia kovasti! :-*
Meldis, sieltä se arki tosiaankin puskee, ja Joni löytää jo tutuksi tulleeseen tapaansa varjoja auringosta. Hyvä pointti tuo, että molemmilla hahmoilla on tässä oma kuplansa, jonka sisällä oletetaan asioita tavalla, jota oma aiempi elämänkokemus tukee. Joni olettaa Eetulta kielteistä suhtautumista suuntautumiseensa ja tunteisiinsa, ja Eetu puolestaan olettaa vanhemman kuin vanhemman hyväksyvän lapsensa; kummassakin kuplassa ylikorostuu tietynlainen ajattelutapa. Olen samaa mieltä myös miehen muotin valitettavasta ahtaudesta vielä tänäkin päivänä. Minuakin surettaa (ja suututtaa) ajatella, että tässä oikeassakin maailmassa monet joutuvat tai ovat joutuneet elämään elämäänsä ja toteuttamaan itseään tavalla tai toisella piilossa tai vajaasti, kun ympäröivä yhteiskunta tai yhteisö lataa siihen painetta. En väsy varmaan ikinä tällaisten aiheiden käsittelyyn kirjoittamisharrastuksessa, niin tärkeitä ne ovat! Viikonloppu on tosiaankin mullistanut Jonin maailmaa, ja minäkin toivon, että siitä seuraa lopulta enemmän hyvää kuin pahaa. Kiitos kovasti! :-*
✽✽✽
19.
(https://i.imgur.com/7hjee4t.png)
350 sanaa
✽
Joni inhosi herkistymistä. Hän inhosi sitä tunnetta, kun ote kirposi ja itsehillintä loittoni; kun kurkkuun nousi kova, kalsea pala ja hengenvedot kävivät epäsäännöllisiksi ja väriseviksi ja ääni katkeili ja tempoili. Inhottavinta se oli silloin, kun tunnereaktiolle ei ollut ilmeistä syytä. Hän oli kantanut tosiasioita mukanaan vuosikaudet, kiinteänä osana olemassaoloaan, joten miksi niiden ääneen lausuminen vaikutti häneen sillä tavoin? Eihän se tehnyt niistä enemmän tosia.
Joni käänsi katseensa ikkunaan, vei toisen kätensä pirttipöydän alle ja nipisti reittään. Se vei huomion hetkeksi toisaalle ja auttoi nielaisemaan kalsean palan ohi. Hän tuijotti ikkunalasien väliin kuollutta kärpästä, laski sen jalat ja yritti miettiä, millaisen elämänkaaren se oli käynyt läpi.
”Mää oon pahoillani”, Eetu sanoi hiljaa.
Joni pudisti päätään, oikaisi ryhtiään ja vilkaisi Eetua, jonka otsa oli myötätuntoisessa kurtussa. Yhtäkkiä hän tuntui saavan taas kiinni itsehillintänsä liepeistä. ”Ei sun tartte olla”, hän sanoi. ”Eikä sun tartte pyytää anteeks mittään, mitä sää oot sanonu. Ei se sun vika oo, että mää oon… tämmönen.” Hän tuijotti taas kaarnalaivaa ja palautti toisenkin kätensä sen ympärille.
”Eikä se oo sun vika, jos sun lähimmät ei oo ollu sun tukena”, Eetu sanoi.
Joni kohautti olkiaan. ”Niin. Tiiä sitä sitte, kenen vika se on. Kaipa sitä iteki vois repästä ja tulla kaapista ja kattoa, kuka lähtee ja kuka jää, mutta…” Hän puuskahti ja piti tauon, tavoitteli sanoja. ”Eipä musta taia olla oman elämäni eelläkävijäks. Lätkäporukassa sitä sais varmaan aika äkkiä porttikiellon suihkuun, ja töissä… Siellä se homoläppä vasta lentääki. Vakuutusyhtiöt on pirun konservatiivisia paikkoja. Että hienosti oon seurani valinnu.”
”Se ei oo sun vika”, Eetu toisti, ojensi kätensä pöydän yli ja kupersi kämmenensä Jonin käsien ympärille niin, että kaarnalaiva jäi keskelle.
Joni jähmettyi. Hän tunsi puhuneensa sivu suunsa, liikaa ja liian avoimesti, mutta Eetun kosketus pyyhkäisi pois orastavat itsesyytökset. Se pyyhkäisi hetkeksi kaiken muunkin ja jätti jäljelle vain lämmön, joka kiiri sormista sydänalaan.
Samassa Joni muisti äitinsä lempeät kädet, jotka olivat samalla tavalla kiertyneet hänen omiensa ympärille aamupalapöydässä hänen ensimmäisenä koulupäivänään, kun häntä oli jännittänyt niin, ettei hän ollut saanut muruakaan syödyksi. Silloin hänellä oli ollut joku, joka oli hyväksynyt ja tukenut.
Ehkä hänellä jälleen olisi joku, joka hyväksyisi ja tukisi.
-
Edellisissä päivityksissä on kommentointi jäänyt vähän vähälle, mutta nyt piti ottaa itseään niskasta ja kommentoida. Tämä oli nimittäin aivan ihana osa!
Joni on töissä vakuutustoimistossa! Onko Joni ovelta ovelle (tai puhelimelta puhelimelle) kaupustelija vai joku paperihommia hoitava? Miten Joni on päätynyt vakuutusalalle? Suvun kautta, ihan omasta tahdosta vai jotenkin muuten...? Pitää alkaa heti spekuloimaan, tämä oli nimittäin merkittävä paljastus :D
Hyvä että Joni sai vielä enemmänkin puhuttua Eetun kanssa. Eetusta on todellakin tulossa Jonin uusi tukihenkilö <3 Ehkä Joni vielä joskus uskaltaa itkeäkin Eetun olkapäätä vasten.
Tällainen lyhyt kommentti :D Tsemppiä sinulle Waulish kirjoittamiseen sekä oikeaan elämään <3<3 Kiitos tästä osasta, oli jälleen piristys aamuun!
omenavaras
-
Äääää en kestä tätä vuoristorataa! Oikeastaan alusta saakka, lähdin mukaan kivalle, söpölle mökkeilyviikonlopulle, mutta tästä tulikin tällainen terapiakäynti ja vihaan ja rakastan sitä. :''') Joni vaikutti alkuun melko huolettomalta, on murheita, mutta sellaiset kuuluu jokaisen elämään jossain määrin ja hän selviää niistä miten kuten. Ja nyt koko hänen elämänsä näyttääkin olleen pelkkää selviytymistä, oli se sitten perhepiirissä, kaveriporukassa tai töissä. Missään ei saa olla oma itsensä. :'( Ehkä ensi kertaa tällä mökkireissulla, kun ei ole koskaan edes suudellut toista miestä. Ei ole reilua, että Jonin äiti on kuollut, eikä hänellä ole oikeasti ollut pitkään aikaan ketään kehen luottaa. Mutta kuten Jonikin ajatteli, ehkä hänellä nyt olisi.
Vaikka sanoinkin tätä vuoristoradaksi, tykkään miten verkkaisesti kaikki etenee. Tai välillä räiskähtelevästi, mutta siinäkin aina uskottavasti, että eihän tällaisia asioita voi sulattaa viikolopun aikana, hädin tuskin sanoittaa ääneen, joten helpompaa jopa sanoa jarruttelematta. Hidas tunnelma tuo semmoisen kivan kuplafiiliksen koko viikonloppuun, vähän satumaisen olon, kun ollaan jotenkin niin irrallaan muuasta maailmasta ja kuin aika ei liikkuisi ollenkaan. Ja kun ollaan menty vähän niin kuin tuntemattomille maille, luvassa oli alkuun rento mökkiviikonloppu, mutta siitä tulikin vähän toisenlainen seikkailu. :) En tiedä saako kommentistani selvää, mutta ehdottomasti se on hyvä juttu!
Kiitos taas uudesta raapaleesta! ^^
-
Minua ei ollenkaan harmita Jonissa tuo hänen tapansa käsitellä vaikeita asioita, vaikka tajuankin kyllä, miksi se voisi turhauttaa. 😅 Minusta hän on hirveän suloinen, kun selvästi hän kuitenkin yrittää ja haluaa avautua Eetulle, ei vaan ole tottunut siihen, että voi puhua kellekään näistä tunteista, mikä ei olekaan ihme hänen taustojaan ajatellen. Toivottavasti Eetu tosiaan voi olla hänelle ihminen, joka hyväksyy sellaisenaan, mutta toki hiukan erilaisella tavalla kuin rakastava äiti voisi olla. ☺️
Olen edelleen sitä mieltä, että myös fyysinen läheisyys varmaan auttaisi Jonia pääsemään sinuiksi tilanteen kanssa, tuntemaan olonsa mukavaksi ja ehkä hiukan unohtamaankin vaikeat asiat aina välillä.☺️
Jonin työ- ja harrastuskuvioiden konservatiiviset asenteet yhdistettynä isän näkemyksiin saavat ihan varmasti tuntumaan siltä, että kaikki on kaatumassa ympäriltä. Ikävät sukulaiset voi jättää vähemmälle huomiolle, harrastuksia ja harrastusporukoita voi ehkä vaihtaa, mutta työpaikan suhteen ei tilanne välttämättä ole yhtä helppo, ainakaan jos ei ole sellaisella alalla, jolla työnsaanti on helppoa. Ja jos töissä olisi ihan kamala käydä pahojen puheiden takia, onhan se rankkaa. Voi Jonia, kyllä tosiaan heräsi valtava sympatia hänen puolestaan.
Toivon kovasti, että hän ja Eetu löytävät ratkaisun, ja voivat olla yhdessä myös arkeen paluun jälkeen. Eihän maailma valmiiksi tule yhden viikonlopun aikana, ja tosi paljon heille on tapahtunut, ja voihan olla että suhteen julkistamiselle kannattaakin antaa aikaa (ihan riippumatta siitä, mitä sukupuolta ollaan, voi varmaan olla fiksuakin pitää asiat itsellään ensin vähän aikaa ja katsoa, miltä uusi suhde tuntuu). Mutta niin ihana pari he ovat, ettei heille muuta osaa toivoa kuin rakkautta ja parempaa tulevaisuutta.❤️
Oikein paljon voimia, ja kirjoittamista kannattaa tietenkin harrastaa juuri sen verran, kuin se oman hyvinvoinnin kannalta tuntuu sopivalta.
-
Ää, en kestä, olet vain niin hyvä kirjoittamaan, etten ihan taaskaan pysty sisäistää tämän osan kauneutta kielellisesti, mutta onhan tässä myös asiaa paljon! Ja tärkeää asiaa tässä uusimmassa osassa on. Ihana otsikko myös tällä luvulla, pidän siitä jotenkin erittäin paljon. Toivottavasti kirjoitusjumi hellittää. Jaksamisia muutenkin surun kanssa ♥️
-
Tätä on ollut edelleen kiva seurata, kommentointi on vain jäänyt...
Tuvanpöydän ääreen siirtyminen oli tehokas rytminvaihdos: Jonin jahkailut alkoivat ärsyttää, mutta nyt on sitten selvinnyt mikä siellä on mahdollisesti taustalla. Osaat kyllä kuvata uskottavasti mihin kuosiin tuollainen isäsuhde voisi nuoren viedä, miten se pahentaa sitä kaikkia jollain tasolla kalvavaa epävarmuutta ja joukkoon kuulumattomuuden tunnetta, mikä tuohon ikään kuuluu. Onneksi Joni uskalsi kuitenkin puhua Eetulle kokemuksistaan ja ajatuksistaan, toivottavasti se kantaa sitten arjessakin, eikä Joni ala epäillä kaikkea mökillä kokemaansa niin paljoa, että vetäytyy taas täysin Eetun ulottuvista.
Jäin miettimään myös tuota työyhteisön suhtautumista: voisiko osa siitä konservatiivisuudesta ja homovastaisuudesta olla Jonin pelkoja, löytyisikö sieltä kuitenkin ymmärrystä jos Joni tulisi kaapista? Toivottavasti.
Niin, ja osanotot ja voimia tietysti sinne arkeen. :(
-
Ehkä hänellä jälleen olisi joku, joka hyväksyisi ja tukisi.
Ai että, kyllä kyllä kyllä! Fiksu Joni, nyt alat ajatella oikealla tavalla! :D Hitaasti, mutta varmasti ♥ Kamala kyllä edelleen ajatella Jonin tilannetta ja sitä, miten hän ei uskalla harrastuksissaan tai työpaikallaan olla oma itsensä :< Toivottavasti sekin ajan kanssa helpottaisi!
Ja voimia Walle sulle itsellesi <3
-
Älysin vasta tämän viikon puolivälissä osallistua tunti päivässä -viikkomaratoniin, mutta se on onneksi jo nyt auttanut kivasti kirjoittamiseen keskittymisessä ja tämän tarinan eteenpäin viemisessä. Minulla on tämän nyt julkaistavan osan lisäksi seuraavakin kirjoitettu, mutta en ole vielä ehtinyt sitä editoida, joten se seurannee perässä vielä viikonlopun aikana. Kiitokset kaikille ihanista kannustuksen sanoista ja tsempeistä, ootte mahteja! :-*
spQr, jep, nyt sitten tosiaan paljastui Joninkin ammatti ja palkkatyö! Syvällisemmin siihen ei varmaankaan enää tämän raapalesarjan aikana pureuduta, mutta ainakin tässä vaiheessa ajattelisin, että Joni on kyllä omasta tahdostaan päätynyt vakuutusalalle, vaikka paljon hänen elämässään onkin ollut muiden taholta tulevien paineiden sanelemaa. Hauskaa kuitenkin, että paljastus herätti ajatuksia ja spekulaatiota! ;D Olen samaa mieltä siitä, että Eetusta on hyvää vauhtia muodostumassa tärkeä tukipilari Jonin elämässä, jos Joni vain on valmis antamaan sen tapahtua. Kiitoksia kovasti sinulle! :-*
Meldis, haha, kivan ja söpön mökkiviikonlopun muuttuminen terapiakäynniksi kuvastaa tämän tarinan kaarta kyllä osuvasti. :D Vähän vuoristorataakin ollaan taidettu kiitää, mutta olen kuitenkin hyvilläni siitä, että Jonin elämäntarina kaikkine haasteineen on avautunut vähitellen ja herättänyt tunteita, koska se on ollut tarkoituskin. Kiva kuulla, että verkkainen ja ajoittain räiskähtelevä eteneminen on tuntunut sopivalta ja uskottavalta. Kuplafiilis on sekin osuva termi, ja minulla on itse asiassa näin kirjoittajanakin ollut vähän sellainen, kun olen keskittynyt niin pitkään ja vahvasti tähän yhteen ainoaan mökkiviikonloppuun! Ja onhan tässä itse tarinassa tosiaan myös sellaista muusta maailmasta erkaantumisen tuntua, kun hahmot ovat kaksistaan irrallaan tavallisesta arjesta ja mökkireissu on ottanut vähän uudenlaista muotoa. Kiitos paljon ihanista sanoistasi! :-*
Altais, ihana kuulla, ettet ole ärsyyntynyt Jonin tapaan käsitellä asioita, vaikka hän välillä jahkailee ja vatvoo aika paljon ja on vaikeuksissa tunneilmaisunsa kanssa. Olen samaa mieltä siitä, että hän todella yrittää ja tavallaan myös haluaa avautua Eetulle - se vain on hänelle paikoin tosi haastavaa, kun hänellä on niin paljon kipeitäkin kokemuksia omien tunteiden raivoisastakin kätkemisestä, niin perhepiirissä ja harrastuksen parissa kuin töissäkin. Aivan totta kyllä tuo, ettei työpaikkaa aina ihan tuosta vain vaihdetakaan, ja varsinkin jos tykkää itse työstä ja pääsee sen parissa toteuttamaan ammatillisia toiveitaan, voi lähteminen olla entistä korkeamman kynnyksen takana, vaikka samalla kokisikin omana itsenä olemisen mahdottomaksi. Tuo on hyvin sanottu, ettei maailma tule valmiiksi yhden viikonlopun aikana, ja se on harmillista, mutta minäkin kuitenkin toivon, että miehet saisivat vielä homman toimimaan myös arjessa. :) Ounastelen, ettei suhteen julkistaminen ole vielä hyvään toviin heille ajankohtaista, ja se voi tosiaan olla ihan fiksuakin, että keskittyy ensin tunnustelemaan ja opettelemaan uutta tilannetta ja toista ihmistä. Kiitoksia kovasti sinulle! :-*
Kineza7, iiks, ihana kuulla että kielellistä kauneutta piisasi, ja että se viehätti! Mutta hyvä sekin, että asiaakin oli matkassa mukana. Minäkin koin edellisen osan asiat tärkeiksi tuoda ilmi ja sanoittaa molempien hahmojen kannalta. Kiitos paljon! :-*
justy, mainiota, jos Jonin jahkailujen takaa löytyi ja välittyi mielestäsi uskottavia syitä ja taustoja! Nuoreen aikuisuuteen tosiaan usein kuuluu epävarmuutta, erilaisuuden tunteita ja oman itsen ja paikan hakemista, ja Jonin tapauksessa isäsuhde on iskenyt kapuloita rattaisiin aika tavalla. Minäkin toivon, että Eetulle avautumisen positiiviset vaikutukset kantaisivat sitten arjessakin niin, että Joni pystyisi hiljalleen käsittelemään kokemuksiaan kunnolla ja löytämään itseään entistä paremmin, vankemman itsevarmuuden turvin. Mietin muuten tismalleen samaa tuon työyhteisön suhteen. :) Joskus omat pelot muodostavat ne kaikkein mahtipontisimmat möröt, ja todellisuudessa tilanne voisi olla ihan toinenkin, jos Jonin suuntautuminen tulisi ilmi työpaikalla. Pidän ainakin ihan mahdollisena sitä, että osittain konservatiivisuus ja homovastaisuus saattavat olla peruja Jonin omaksumista peloista ja epävarmuuksista (jotka toki kumpuavat täysin todellisista kipeistä kokemuksista, mutta jotka voivat silti saada turhankin suuret mittasuhteet). Kiitoksia paljon! :-*
Angie, haha, osaa se Joni joskus olla ihan fiksukin! :D Tosin pahoin pelkään, että tässä seuraavassa osassa otetaan taas vähän takapakkia, mutta tätä seuraavassa sitten taas paikkaillaan - tämä on nyt tällaista aaltoliikettä, tien tunnustelua ja varovaista etenemistä. Hitaasti kuitenkin hyvä tulee, näin toivotaan! Jonin tilanne on kyllä ikävä, mutta nyt hänellä ainakin on edes joku, joka tietää ja tukee. Kiitos paljon! :-*
✽✽✽
20.
(https://i.imgur.com/uA8xrTe.png)
350 sanaa
✽
Viimeisen mökkipäivän rutiineihin kuului pikainen ylläpitosiivous. Joni ja Eetu eivät kaksistaan juuri olleet saaneet sotkua aikaiseksi, joten he pääsivät vähällä verrattuna moneen aikaisempaan mökkiviikonloppuun, mutta tietyt lähtötoimenpiteet oli silti tehtävä. Eetu alkoi siistiä kesäkeittiötä ja perata jääkaappia, kun taas Joni otti hoitaakseen aitan.
Epämääräinen haikeus häilähti Jonissa, kun hän veti petivaatteita vuoteista ja viikkasi niitä kasaan. Hän ei muistanut kokeneensa sellaista aikaisemmin, vaan mökiltä palaamiseen oli aina liittynyt levollisuutta: vaikka kavereiden kesken irrottelu oli hauskaa ja tarjosi irtioton arjesta, sen jälkeen tuntui hyvältä palata oman kodin rauhaan ja rutiineihin. Sillä kertaa tyhjä, yksinäinen koti ei kuitenkaan tuntunut erityisen kutsuvalta. Ehkä se johtui siitä, että Joni oli keskellä kesälomaansa, jota olisi vielä kaksi viikkoa jäljellä – kaksi pitkää viikkoa vailla suuria suunnitelmia, kaksi viikkoa joista osan olisi vielä hyvin voinut omistaa vaikkapa mökkeilylle. Joni huomasi puoliksi toivovansa, että Eetu ehdottaisi vielä yhtä yötä, mutta sellaiset toiveet olivat tietysti typeriä, turhamaisia ja tuhoon tuomittuja. Eetun pitäisi olla maanantaina aamupäivällä töissä, ja luonnollisesti Eetu halusi olla hyvissä ajoin kotona eikä kiirehtiä aamutuimaan ja stressata lossiaikatauluja. Eetulla oli muutakin elämää.
Omat lakanansa viikattuaan Joni epäröi, kunnes hän lopulta valahti Eetun sängylle ja hapuili tämän tyynyn syliinsä. He olivat varustautuneet omilla liinavaatteillaan, ja Eetulla oli Muumi-lakanat, joissa istuttiin tuulisella nummella kenties katsomassa taivaalla liihottavaa muuttolintuparvea tai auringon matkaa, jota keltaisen ja oranssin sävyt säestivät. Kuvitus muistutti Jonia auringonlaskusta ja siitä, miten hän kai seuraavan kerran viettäisi sitä yksinään eikä saunomassa tai soutelemassa Eetun kanssa. Siinä ei olisi pitänyt olla mitään outoa tai haikeaa, mutta jotenkin siinä kuitenkin oli – tai ehkä pikemminkin siinä, ettei hän tiennyt, milloin seuraava kerta koittaisi. Milloin hän saisi nukahtaa Eetun hengitystä kuunnellen tai tämän vartalon ääriviivoja hämärässä katsellen?
Ja mitä väliä sillä oli? Joni oli ollut yksin vuosikaudet. Hän oli pärjännyt yksin vuosikaudet.
Hän huokaisi syvään ja hautasi kasvonsa Eetun tyynyyn. Vartalon lämpö puuttui, mutta Eetun tuoksu oli tarttunut tyynyliinaan: maanläheinen miehisyys ja ihmisyys, häivähdys deodorantista tuttua myskiä. Joni sulki silmänsä ja hengitti, kunnes hän lopulta havahtui lapsellisuuteensa ja jatkoi askareitaan entistä tarmokkaammin.
Hän puisteli täkit ulkona ja levitti ne aitan kuistin kaiteelle tuulettumaan toivoen, että voisi samalla tavoin tuulettaa omat tunteensakin.
✽✽✽
Tällainen (https://www.finlayson.fi/products/nummimuumi-pussilakanasetti) on tuo Eetun pussilakanasetti, aprikoosin värisenä. :)
-
Tässä kun viimeistä kesäistä viikonloppua vietän niin sopi hyvin tämä raapale tunnelmiini. On kiva viikonloppu ja kesä on ollut ihan ok ja on haikea olo, kuten Jonillakin siivotessa mökkiä. On jopa sellainen olo, että vaikka en itse tänä kesänä päässyt mökille, olen päässyt mökille Jonin ja Eetun kanssa, mutta nyt sekin on loppumassa. :3 Tuntui tutulta myös tuo mökin siivoaminen, joka on ollut itsellekin kiva tehtävä, vaikka pitää lähteä mökiltä. Se kertoo, että on ollut kiva viikonloppu, mutta jotta voi olla kivaa, välillä pitää olla arkeakin. Toisaalta Jonille arki on kyllä ihan erilainen kuin mitä se on ollut ennen mökkiviikonloppua. Epämääräinen, epävarma ja yksinäinen. Tai toivon, ettei se ole yksinäinen, mutta koska Eetu palaa töihin, väkisinkin he eivät voi viettää joka hetkeä lähitulevaisuudessa yhdessä. Inhottavaa, että kun Jonilla vielä olisi kuitenkin muutama tunti yhdessä Eetun kanssa, hän alkaa murhetimaan tulevaa. Joo, pata kattilaa soimaa, mutta aina sitä voi yrittää huomauttaa muille, että etukäteen murhetiminen tarkoittaa vain sitä, että murehtii tuplasti, vaikka ei itse sitä muistaisikaan. ;D
Ja mitä väliä sillä oli? Joni oli ollut yksin vuosikaudet. Hän oli pärjännyt yksin vuosikaudet.
Oi miten surullinen ajatus, että Joni on pärjännyt vain, tuossa tuntuu tunne, että palaa loppuun, kun ei voi vain olla ja elää, välillä jopa nauttia elämästä. Tykkäsin tosi paljon, Eetun tuoksun kuvailusta, joku lämmin fiilis oli erityisesti siinä, että Joni ajattelu tuoksussa olevan miehisyyttä. ^^ Ei, ei Joni, ei tyynyjen haistelu ole lapsellista!
Kiitos tästä, jatkoa odotellessa. :)
-
Meldis, voi että, ihanaa jos on ollut sellainen fiilis että Jonin ja Eetun kanssa on kuitenkin päässyt tänäkin kesänä mökille, vaikkei oikeaan kesään olekaan mökkeilyä kuulunut! Tällaiset haikeat lähtötunnelmat käyvät kyllä kieltämättä yksiin kesän päättymisen kanssa. Jonilla ja Eetulla on toki vielä kesää jäljellä, mutta millaista se sitten on heidän palattuaan mökki-idyllistä koteihinsa - se jää nähtäväksi (pitää oikeasti ottaa työn alle se jatkotarina sitten kun tämä mökkiviikonloppu on taputeltu ;D). Tuo on ihan totta, että välillä tarvitaan arkea, jotta hauskanpito tuntuu hauskanpidolta, mutta Jonin arki on tosiaankin vielä vähän kysymysmerkki. Minäkin toivon, ettei se ole niin yksinäistä kuin aiemmin, mutta väkisinkin koittaa kyllä jonkinlainen notkahdus mökkiviikonlopusta, kun Eetu palaa töihin ja Jonilla on vielä kesälomaa kulutettavanaan. Tuo etukäteen murehtiminen on kyllä jotain, minkä kanssa minunkin on nostettava molemmat kädet ja jalatkin pystyyn, koska teen sitä aina vain ja ihan todella paljon tajuamatta ikinä, että noinhan se juuri on: etukäteen murehdittu on lopulta tuplasti murehdittu. Eipä siis ihme, että hahmonikin siihen hairahtavat! :D Kiitos kovasti sinulle ihanasta kommentista. :-*
✽✽✽
21.
(https://i.imgur.com/yUh78zh.png)
350 sanaa
✽
Eetu oli kesäkeittiötä järjestellessään löytänyt nurkasta sulkapallovälineet, ja hän haastoi Jonin otteluun. Sää oli sopivan tyyni, mutta mäkinen maasto hankaloitti paikan valintaa, ja lopulta he päätyivät ylös mökille johtavalle hiekkatielle saakka. Eetun vanhempien mökki oli viimeisin sen varressa, ja mökin jälkeen tie päättyi umpikujaan, joten liikenteestä ei tarvinnut huolehtia. Sisukin sai käyskennellä vapaana maistelemassa mustikoita ja merkkailemassa mättäitä. Se ei jaksanut kiinnostua ilman halki viuhuvasta sulkapallosta, kun kukaan ei tehnyt elettäkään pallotellakseen sen kanssa.
Jonista tuntui hyvältä tehdä jotain ruumiillista. Hänen reitensä olivat vieläkin hellinä intervallitreenistä, mutta lihakset vetreytyivät kuitenkin nopeasti pallopelin laajoissa liikekaarissa ja äkkinäisissä suunnanvaihdoksissa, pyrähdyksissä ja pysähdyksissä. Pääkin sai muuta täytettä kuin surkeudessa vellomisen. Lisäksi näkymiä kelpasi katsella, sillä Eetun urheilullinen, kesän päivettämä vartalo pääsi oikeuksiinsa reisien puoliväliin ulottuvissa shortseissa ja hihattomassa paidassa. Eetu ei ehkä ollut fysiikaltaan kiekkokaukalon kingi tai taklausten taituri, mutta hän näytti vahvalta, kestävältä ja toimeliaalta, ja hänen lihaksensa erottuivat tervehenkisen tasapainoisesti. Joni ei voinut olla varastamatta silmäyksiä, kun Eetun reisilihakset jännittyivät tämän loikatessa kohti sulkapalloa. Yhtäkkiä Jonin oli kuumempi kuin pelin intensiteetin perusteella olisi voinut olettaa. Häntä häkellytti ja hieman hermostuttikin se, että hänellä tavallaan kai oli lupa katsoa, vaikka aiemmin hän oli keksinyt kaikenlaista harhauttaakseen huomionsa muualle. Pitkään Eetu oli ollut kielletty houkutus, ja tuntui oudolta – vähän väärältäkin – totutella toisenlaiseen todellisuuteen. Oli kai onni, ettei lähtöpäivänä enää lämmiteltäisi saunaa.
Eetun ajatukset kävivät kenties samoja ratoja, sillä kun he parinkymmenen minuutin tasaisen pallottelun seurauksena julistivat tasapelin ja palasivat mökille, Eetu ei pelkästään ottanut Jonin ojentamaa mailaa, vaan kosketti samalla Jonin kättä ja antoi katseensa viivähtää Jonin kasvoilla. Eetun rintakehä kohoili kevyen hengästyneesti, hänen poskensa punersivat hivenen, ja hänen katseessaan tuikahti jotain tummaa. Joni yskähti kuivaa kurkkuaan ja pyyhkäisi hikistä niskaansa.
Eetu oli se, joka lopulta nojautui lähemmäs ja suuteli – nautinnollisen pitkään ja syvästi, niin että Jonin vatsanpohjassa väreili. Kihelmöinti kiiri alemmas, ja Joni tunsi erektionsa alun tapailevan shortsiensa sepalusta. Hän hengähti vasten Eetun huulia, ja puolivälissä henkäys muuttui naurahdukseksi ja sitten hymyksi, koska yhtäkkiä tuntui vain niin hyvältä ja oikealta.
Eetu vastasi hymyyn ja kuiskasi: ”Kiva ku sää hymyilet.”
”Toivottavasti sää et pelekästään sen takia mua pussaile…”
”En tosiaankaan.”
Eetu suuteli uudestaan.
-
Voi naaawww Eetun söpöt Muumi-lakanat ja Joni upottamassa kasvojaan tämän tyynyliinaan ;; Ihanan rauhallinen, mutta samalla haikea tuo edellinen rapsu <3
Seuraava olikin sitten aivan eri tavalla ihana ;) Mua nauratti tuo, miten Jonista tuntui hieman väärältäkin katsella Eetua sillä silmällä, vaikka nyt siihen oli tavallaan "lupa" ;D Parasta kuitenkin, että Eetu katsoi ihan samoin mielin takaisin ja jee päädyttiin pussailemaankin <3
Ollaan kyllä Jonin kanssa vähän eri mieltä, koska mun mielestä saunan olisi voinut lähtöpäivänäkin aivan hyvin lämmittää
-
Voi, miten haikeaa Jonilla oli tuossa ekassa näistä uusista luvuista. Ihan meni ihon alle hänen murheensa ja kaipauksensa siitä, kun viikonloppu oli päättymässä, ja olisi niin tehnyt mieli vielä jatkaa sitä edes yhdellä yöllä. Jos olisi kehdannut ehdottaa, varmaan Eetu olisi ollut siitä vaan mielissään. Surullista, kun Joni vieläkään ei oikein osaa uskoa todeksi, että Eetu voisi oikeasti jäädä pysyväksi osaksi hänen elämäänsä. Itse tulkitsen, että Eetu varmaan on varovainen puhumaan tulevaisuudesta Jonin kanssa siksi, mitä tämä kertoi kaapista tulemisen vaikeudesta. Ihana Eetu ei varmaan halua Jonin kokevan minkäänlaista painostusta, mutta Joni taas varmaan tarvitsisi sen, että juuri Eetu sanoisi haluavansa olla yhdessä viikonlopunkin jälkeen.
Jälkimmäinen uusi luku laittoi jo hymyilyttämään, koska onhan se nyt ihanaa, että pojilla oli vielä hiukan hauskaa ennen lähtöä. :) Suloista tuo Jonin vaivihkainen katselu ja Eetun vartalon ihailu, sekä sen oivaltaminen, että tällainen katseleminen olikin nyt yhtäkkiä ihan okei, vaikkei ollut koskaan ennen ollut. Rakastan sitä, kun Eetu kertoo pitävänsä Jonin hymystä, se kertoo että haluaa toisella olevan hyvä olla. Samaten rakastin tuota herkkää ja kuumaa suudelmaa, joka sai Jonin kehonkin kunnolla heräämään siihen, miltä Eetun läheisyys sitten oikein voisikaan tuntua. Ja ehkä siihenkin, että tällaista voisi myös olla lisää. Niinpä, ei se saunan lämmitys lähtöpäivänä mikään huono idea olisi, ja ylimääräinen mökkiyö olisi vieläkin parempi. :)
Kiitos molemmista uusista osista, nyt juuri jäi kyllä oikein lämmin ja luottavainen fiilis siitä, että näille kahdelle tulee käymään hyvin. :)
-
Kivaa vaihtelua murehtimiseen tämä sulkapallo. Sopii vuoristoratateemaan ja vaikka myös draamailusta on jännää lukea, niin myös tämän tunnelmanvaihdos oli mieleeni. Tykkään, ettei Joni voi olla huolehtimiseltaan kuitenkaan kuikuilematta Eetua ja se tunne on hänelle mieluinen ja kutkuttava. Oli minullekin. :D Tuntui että aika oikein hidastui, kun kuvailit sulkapallon pelaamista ja Eetun liikeratoja ja miten Joni sitä tarkkaili. Itse olen vähän harmissani, ettei sauna enää lämpiä. Vaikka tuo suudelma oli ihan tarpeeksi nostattamaan lämpöä. Siinä oli yhtäaikaa hyvin kipinää ja söpöilyä. ^^
En kestä, että tämä on kohta jo loppu, vaikka kesäkin tässä on jo hyvin taputeltu, varsinkin sään osalta. Tätä on kiva makustella tässä syksyn alkaessa, voi vielä muistella kesää Jonin ja Eetun viimeisen mökkipäivästä lukiessa. :) Kiitos taas tästä! ^^
-
Toisiksi viimeistä viedään, sillä tämän jälkeen tulee enää yksi osa! :)
Angie, ihanaa että olet awwitellut siellä. ♥ Ja ihanaa että on myös naurattanut, koska sekin tekee ihan hyvää välillä näiden kaikkien tunnetuskailujen vastapainoksi. Täytyy kyllä todeta, että munkin puolesta miehet olisivat saaneet lämmittää vielä lähtösaunan... ;) Mutta tällä kertaa näin, ja varmasti he vielä joskus pääsevät taas saunaankin keskenään lisälämpöä nostattamaan. Kiitos paljon! :-*
Altais, vaikuttaa siltä, että ajatuksesi ovat liikuskelleet hyvin samoja ratoja kuin omanikin! Minustakin tuntuu nimittäin, että Eetu kokee tarvetta edetä varovasti ja olla tökkimättä kepillä jäätä siksi, että Jonille koko matka itsensä hyväksymisen ja kaapista tulemisen kanssa on ollut tosi vaikea. Tässä seuraavassa osassa päästään kuitenkin vihdoin puhumaan vähän tulevaisuudestakin. :) Ihana kuulla, että sulkapallo-osa silmäilyineen ja suudelmineen sai hymyilemään. Tosi ihanaa on myös se, jos sinulle tuli luottavainen fiilis sen suhteen, että hyvin tässä vielä käy, koska minullekin tuo viime osa edusti sellaisia lohdullisia tunnelmia. Kiitoksia kovasti! :-*
Meldis, haha, jep, vuoristoradan kyydissä sopii välillä vähän sulkapallotella! ;D Kiva kuulla, että tunnelmanvaihdos miellytti, ja että niin miellyttivät myös Jonin kutkuttavat tunteet. Saunan lämpiämättömyys on harmi, mutta kivaa kuitenkin, jos suudelmakin onnistui välittämään lämpöä ja kipinää. Syksyn saavuttua on kyllä mukava muistella mennyttä kesää, vaikka pian onkin aika jättää jäähyväiset tälle rapsusarjalle. Lämpimät kiitokset sinulle! :-*
✽✽✽
22.
(https://i.imgur.com/XpVhEJo.png)
350 sanaa
✽
Aikaa ei voinut pysäyttää. Toiveista ja haaveista piittaamatta se kiisi eteenpäin. Jonista tuntui, että se jopa kiihdytti tahtiaan, kunnes lopulta kaikki merkit ja jäljet viikonlopusta olivat poissa, tavarat oli pakattu ja Eetu käynnisti auton.
Matka taittui hiljaisuudessa. Eetukaan ei jutustellut niitä näitä niin kuin menomatkalla. Joni tuijotti ohi vilistäviä metsiä ja peltoja ja mietti, pitäisikö teeskennellä nukkuvaa. Puhumisen tarve ei jättänyt häntä rauhaan, mutta ei jättänyt myöskään pelko mahdollisen keskustelun lopputuloksesta.
Kun Eetu sammutti auton odottamaan vastarannalta lipuvaa lossia, hiljaisuus syveni entisestään, sillä moottorin hurinakaan ei enää säestänyt sitä. Sisu haukotteli tavaratilassa. Eetu kääntyi puolittain Jonia kohti, käytti kättään Jonin olkapäällä ja hymyili – Joni aisti sen, vaikka hän tuijotti yhä eteenpäin, ja hänen sydämensä löi nopeammin.
”Meiän ois varmaan hyvä jutella”, Eetu sanoi. ”Tästä kaikesta ja… meistä. Siitä, miten tästä etiäpäin. Vai mitä?”
Meistä. Jonin tajunta takertui siihen sanaan, eikä hän osannut muuta kuin tuijottaa tuulilasia ja nyökätä. Eetu oli yhtä lempeä ja luonteva kuin aina, mutta silti Jonin vatsa vääntyi jännityksestä.
”Mitä tuumit? Jaksatko sää katella mua vielä muuallaki ku mökkisaarella?” Eetu naurahti ja hipaisi Jonin reittä kuin kontaktia hakeakseen.
Joni hymähti, pudotti katseensa syliinsä ja hypisteli käsiään. ”Ai että jaksanko? Se kuuluis varmaan kysyä toistepäin… Jaksatko sää.”
”Jaksan. Ja haluan, jos vaan sääkin.” Eetu kääntyi vielä paremmin Joniin päin – Jonin sydän hakkasi – ja vakavoitui jatkaessaan: ”Mutta musta meiän ois hyvä… ottaa rauhassa. Tutustua toisiimme uuestaan nyt, ku kummankaan ei ennää tartte tukahuttaa tunteita. Myö ollaan kavereita pitkältä ajalta, ja tää on meille molemmille uutta. Ja… Elä säikähä, koska mää sanon tän kaikella kunnioituksella ja ymmärryksellä –”, Eetu piti mietteliään tauon, ja Jonin kurkkua kuristi, ”– mutta musta tuntuu, että sulla on vielä matkaa siihen, että sää oot aidosti sinut ittes ja tunteittes kanssa. Ja se on matka, jota kukkaan muu ei voi taittaa sun puolesta.”
Eetun sanat vavahduttivat jotain Jonissa. Niin lohdulliselta kuin uudestaan tutustuminen kuulostikin, Jonin olisi tutustuttava uudestaan myös itseensä. Varoittamatta ja ilman lupaa Jonin silmät täyttyivät kyynelistä, joista yksi itsepäinen ehti vierähtää poskelle. Joni pyyhkäisi sen pois raivoisasti, mutta Eetu veti hänet lujaan halaukseen ja silitti hänen selkäänsä.
”Ja mää luppaan tukea sua joka askeleella”, Eetu kuiskasi.
-
Tästä luvusta tuli sellainen luottavaisen lämpöinen olo, että näinhän sen juuri pitääkin mennä. Eetu otti tulevaisuuden puheeksi juuri sillä tavalla, jota Joni varmaan tarvitsi tunteakseen olonsa hyväksi. Eetu teki ihan selväksi, että hän haluaa Jonin tulevaisuudessakin elämäänsä (ja enemmän kuin kavereina), jos Joni on valmis, mutta hän myös oli rohkea ja tosi fiksu sanoessaan ääneen, ettei Joni ehkä ole vielä valmis etenemään millään ihan valtavilla askelilla. Koska sellainen olo tuli jo aiemmin, kun Joni kertoi kaikista elämänsä osa-alueista, jotka tuntuivat jotenkin sotivan hänen suuntautumistaan vastaan, että ei hän varmaan millään pystyisi laittamaan kaikkea uusiksi kerralla.
Aika vaikea matka hänellä varmaan on edessä, jos (ja toivottavasti kun) hän kuitenkin joskus haluaa saada elää elämää, jossa oikeasti voi olla sellainen kuin on. Mutta täytyyhän siinä antaa itselle tilaa miettiä, mitä ratkaisuja haluaa tehdä nyt vaikka työssä, harrastuksessa tai ihmissuhteissa, mitkä asiat vanhasta elämästä voi edelleen jatkua, ja mihin täytyy ehkä tehdä selkeä pesäero, jos häntä ei hyväksytä. Joskus sekin on välttämätöntä, mutta tekee silti kipeää. Niin että kyllä Joni ihan varmasti tarvitsee elämäänsä Eetua, joka on tukena, olemassa ja rinnalla, mutta ei painosta tai vaadi toimimaan nopeammin kuin mihin hän pystyy. Joskushan kumppani voisi niinkin tehdä.
Sydämeni suli myös sille, kun Joni niin rehellisesti pystyi sanomaan Eetulle, että hänkin haluaa tämän elämäänsä myös tämän viikonlopun jälkeen. Vaikka tämä tarina onkin tulossa päätökseensä, mikä on haikeaa, kun Joniin ja Eetuun on ehtinyt kiintyä, nyt tuntuu, että asiat menevät juuri oikein. Ja ehkäpä on pientä toivoa siitä, että heidät ehkä tavataan joskus vielä..? Tai niin ainakin toivon. :)
-
Whäääää! Siinä on päällimmäiset tuntemukseni. ToT Minuakin hirveästi pelottaa, mitä tapahtuu viikonlopun jälkeen, vaikka en jotenkin jaksa uskoa, että Eetu olisi niin julma, että pistäisi poikki, ainakaan mitenkään ilkeästi. Tosi ihanasti sopii viikonlopun loppuminen tähän alkusyksyyn, vaikka Eetulla ja Jonilla on vielä kesää jäljellä, tuo haikeus tuntuu hyvin kun puut ovat jo tiputtaneet lehtiä ja ilma on kylmentynyt. Mutta tämä raapale lämmitti tosi paljon viileää syksyä. ^^ Eetu on aina niin ihana ja Jonin epäröinti oli sydäntälämmittävää. Upeaa Eetun puolelta, että ymmärtää Jonin tarvitsevan oppia tuntemaan myös itsensä ja tajusi sen ennen kuin Jonikaan tajusi.
”Mitä tuumit? Jaksatko sää katella mua vielä muuallaki ku mökkisaarella?” Eetu naurahti ja hipaisi Jonin reittä kuin kontaktia hakeakseen.
Whää! :'') Ovat nämä molemmat niin ihania. Kyllä tässä haikeuden tunteessa on myös toivoa, tuntuu vähän kuin uusi elämä olisi alkamassa ja eikös se ole niin että vuodenvaihteen sijaan syksy on parempi kohta aloittaa uusia juttuja. :) Pitää taas mainita, miten rakastan miten osaat kirjoittaa murretta dialogiin, tuo Eetun viimeinen lause oli hellyyttävä jo sellaisenaan, mutta siihen päälle tuo murre, tupla p lupaan sanassa, ei ettien että miten söpöä. <3 Kiitos taas tästä, en malta odottaa viimeistä osaa, vaikka en yhtään haluaisi, että tämä loppuu :3
-
Nyt se on sitten ohi, iiks ja niisk! Olen todella iloinen tämän tekstin valmistumisesta (ja aavistuksen ylpeäkin, koska olen aika kehno kirjoittamaan ja saamaan valmiiksi moniosaisia tarinoita :-X) ja siitä, miten moni tätä on seurannut ja lukenut ja kommentoinutkin. Lämpimät halaukset ja kiitokset teille kaikille! :-* Ja pitäkäähän originaaliosastoja silmällä, jos näiden miesten tarina kiinnostaa yhä, sillä olen työstämässä pidempää jatko-osaa, joka toivottavasti ilmestyy jossain vaiheessa tuonne Pöytälaatikon puolelle nimellä Murtovesiä. Ilmoittelen siitä sitten kyllä tässäkin ketjussa! :) Niinhän siinä kävi, että kiinnyin näihin tyyppeihin sen verran, että on pakko selvittää, kuinka heidän käy mökkiviikonlopun ja kesän jälkeen. ;D
Altais, voi että, ihana kuulla että tuli luottavaisen lämpöinen olo! Minustakin tuntuu, että Joni kaipasi tulevaisuudesta puhumista juuri Eetun aloitteesta. Hän on itse vielä niin epävarma ja uusien asioiden äärellä, että aloitteen tekeminen olisi varmaan ollut hänelle aika vaikeaa, kun taas Eetulta sellainen sujuu luontevammin. Minäkin luulen, että Jonilla on vielä matkaa kohti avoimempaa ja tasaisempaa elämää, mutta tästä on hyvä lähteä pienin askelin, Eetun tuella ja turvalla. Tuo on kyllä totta, että toinen osapuoli voisi myös suhtautua painostavasti ja vaativasti, mutta Eetulla onneksi riittää ymmärrystä ja kärsivällisyyttä. Tarinan jatkosta tosiaan on toivoa niin kuin Discordin puolella jo vähän varovasti lupailin! :) Aikataulusta en uskalla luvata vielä mitään, mutta tarkoitus olisi tässä syksyn aikana saada ainakin jotain aikaan. Kiitos kovasti sinulle! :-*
Meldis, aww, ihana ja paljon puhuva reaktio sinulla! ;D Ihanaa, että kaiken jännityksen ja haikeuden ohella on kuitenkin myös toivoa ja uskoa tulevaan. Minullekin syksy edustaa aina sellaista uusien alkujen aikaa, varmaan koska lapsena jo tottui sellaiseen fiilikseen uuden kouluvuoden myötä ja vielä aikuisenakin kesäloman päättyminen kääntää aina vähän katseet kohti syksyä. Kiva kuulla, että tarinan lähtötunnelmat sopivat hyvin tosielämän syystunnelmiin, vaikka miehillä vielä kesää jäljellä onkin. Kivaa myös, että murre ihastuttaa ja hellyttää edelleen - minustakin se Eetun "luppaan" oli aika söpö ja veikeä. ;D Lämpimät kiitokset! :-*
✽✽✽
23.
(https://i.imgur.com/AGbfcJR.png)
350 sanaa
✽
Kotimatka jatkui Prisman pullonpalautusautomaattien kautta Jonin kotikerrostalon pihaan. Eetu pysäytti auton B-rapun eteen ja nousi Jonin kanssa perkaamaan takapenkin kylmälaukusta niitä ruokajämiä, jotka Joni oli luvannut ottaa itselleen.
Joni heitti putkikassinsa olalleen ja hyvästeli Sisun rapsuttamalla sitä korvan takaa. Sitten hän kohottautui täyteen mittaansa kohtaamaan hieman hankalammat hyvästit. Olo oli epätodellinen. Vain paria päivää aikaisemmin Joni oli seissyt suunnilleen siinä samassa kohtaa, viskannut kassinsa kyytiin ja istuutunut pelkääjän paikalle valmiina viettämään tavallista, perinteistä mökkiviikonloppua. Hänellä ei ollut ollut aavistustakaan siitä, että se mökkiviikonloppu mullistaisi hänen maailmansa. Hän oli kantanut mukanaan salaisuuksia, joista osa oli jäänyt mökkirantaan ikiajoiksi.
Jonia hämmensi ja hävettikin. Purkaus autossa oli ollut vain jäävuoren huippu; hän piteli sisällään niin paljon sellaista, minkä hän ei ollut koskaan antanut nousta pintaan. Upottaisiko se kaikki lopulta Eetunkin?
Joni työnsi takapenkin oven kiinni, korjasi kantamustensa asentoa ja muistutti itseään Eetun sanoista: hän oli matkalla. Hän oli matkalla, jonka päätepistettä hän ei voinut tietää etukäteen. Saattoihan olla, että hänen kovanonnenpotkunsa olisikin lopulta onnenpotku. Oikeastaan se oli ollut sitä jo, sillä kaipa onni oli onnea hetkenkin kestävänä.
Niinpä Joni päätti kerrankin olla se, joka halasi. Hän sysäsi syrjään epävarmuuden ja häpeän ja veti tilalle Eetun, joka ansaitsi niitä parempaa. Yhtäkkiä merkityksensä menetti sekin, että he olivat julkisella paikalla uteliaiden silmäparien tavoitettavissa; olihan tärkeän ihmisen halaaminen ihan hyväksyttävää, vaikkei Joni sellaista ollutkaan ikinä harrastanut.
Eetu rutisti takaisin ja sanoi: ”Viestitellään ja soitellaan, jooko? Ja jos nähtäis joku päivä ens viikolla… Mulla ois perjantai ja lauantai vappaata.”
”Joo”, Joni henkäisi ja sulki silmänsä, kun Eetun äänen matala lämpö kiiri mielihyvän väristyksinä aina korvakäytävistä kantapäihin.
”Yks juttu vielä”, Eetu sanoi heidän erotessaan. Hymy vilahti hänen suupielessään, kun hän avasi pelkääjänpuoleisen oven ja hansikaslokeron. Eetu kurotti sieltä jotain, minkä hän painoi Jonin käteen. Hän kupersi omat kämmenensä kuin suojaksi ja kohdisti hymynsä Jonille. ”Mää saatan olla vähä hupsu, mutta mää halusin tehä sulleki tämmösen. Muistoksi ja… muistutukseksi.” Eetu vakavoitui ja katsoi Jonia silmiin. ”Sää oot hyvä tyyppi. Sää oot monelle tärkeä, etkä sää oo yksin.”
Eetu painoi toisen kämmenensä Jonin rintaa vasten, ja Joni katsoi sen ohi alas.
Jonin kämmenellä lepäsi kaunis kaarnalaiva virtaviivaisine mäntyrunkoineen ja tuohipurjeineen.
-
Mun on hankala pysyä paikoillani, kun tekis mieli vaa kihistä ja vääntelehtiä tässä tuolilla. Mut ei voi, kun oon lounastauolla ja se tarkoittaisi vain kysymyksiä. Mun ensimmäinen ajatus oli, että jatkoa ja sit luin, mitä olit kirjoittanut tuohon alkuun ja ihanaa kuulla, että jatkoa on luvassa. Odotan sitä ilolla ❤️ Ihanaa kuitekin, että sait tämän kokonaisuuden valmiiksi. Pidin tästä hyvin paljon ja siksi on kiva, että saa seurata heidän elämäänsä vielä hieman lisää.
-
Voi ettien että, nyt se on ohi. :'') Ihanaa että jatkoa on luvassa, mutta nyt on ohi myös yksi tarina Jonin ja Eetun elämässä ja kun tänään vedin ensi kertaa villasukat jalkaan, ei voinut kuin myöntää, että kesäkin on kyllä varmasti takana päin kuin myös huomatessani tämän sarjan valmistuneen. Oli aivan ihanaa, että viimeinen raapale tuntui kivan arkiselta, he eivät edes suudelleet ja olisihan se ollut varmaan aika iso kynnys Jonille oman talonsa pihassa suudella ystäväänsä. Mutta tuntui, että tässä on toisaan ihan uusi polku edessä ja iso kohtaus autossa tai rappukäytävässä olisi saanut kaiken tuntumaan turhan lopulliselta. Eetun huomio, että hänellä olisi perjantaina ja lauantaina vapaata sai uskomaan, että kaikki on vielä ihan avoinna ja elämä jatkuu kuten ennenkin, vaikka kaikki onkin muuttunut, eikä mikään ole kuin aina ennenkin. :) Joni häpesi edelleen käytöstään, mutta pystyi halaamaan epäröinnistä huolimatta Eetua. Unohdin, että aikaa on kulunut oikeasti kaksi päivää, eikä siinä ehdi muuttaa koko käytöstään, joten upeaa, että Joni oli haalinut kasaan noinkin paljon rohkeutta, että oli se, joka halasi. ^^
Kivaa oli myös, että vielä tässä mökkiviikonlopun päätteeksi mukana oli tuttuja elementtejä mökkeilystä, kuten tuo pullojen palauttaminen sekä ruokien jämät, jotka jaettiin keskenään. Tosi hauskoja yksityiskohtia, jotka saivat tuntumaan, että on oikeasti vietetty perisuomalaista mökkiviikonloppua. :) Sisu sai hyvästit myös ja toivottavasti häntä nähdään vielä. Kaarnalaiva, en kestä miten söpöä! <3
Oikeastaan se oli ollut sitä jo, sillä kaipa onni oli onnea hetkenkin kestävänä.
Kauniisti kuvattu, pitäisi itsekin muistaa tämä ja minusta on hienoa, että Joni oli oppinut tämän viikonlopusta, kun luulen, että hän se vasta ei ole muistanut olla iloinen niistä pienistä hetkistä arjen lomassa. :) Minäkin yritän oppia tämän, Joni-kulta!
Kiitos tosi paljon tästä sarjasta, en tiedä mitä vielä voin sanoa, että saisin sanoitettua, miten parasta tätä on ollut seurata. On ollut ihanaa olla mukana tällä vuoristoradalla, joka tuli ihan puskista, koska alkuun ei todellakaan ollut selvää, miten syviin vesiin Joni ja Eetukin lähtisivät vain parin päivän aikana. Viikonloppu oli joka hetkellä kutkuttavaa ja samalla slice-of-life tyyppistä kuvailua, joiden yhdistelmän olet tehnyt viihdyttäväksi. Rakastan kun tavallinen elämä näyttäytyy taianomaiselta ja yllättävältä, vaikka kuitenkin ollaan vain mökillä istumassa kahvilla ulkona tai tyhjentämässä huussia. Tavallinen mökkiviikonloppu olikin suuri seikkailu ja olen rakastunut olla siinä mukana. <3 Kiitos tosi paljon tästä kesäisestä tarinasta ja odotan innolla jatkoa. ^^
-
Onnittelut valmistuneesta tarinasta - se on kyllä hieno tunne, kun saa pidemmän tekstin vietyä loppuu asti ja siitä saakin olla ylpeä ♥
Tää oli ihan kamalan aito tarina ja sen takia ihanaa seurattavaa! Vaikka rakastan lällyonnellisia ja romanttisia loppuja, niin tälle tarinalle tämä oli kyllä just täydellinen lopetus - Eetu on varmasti ihan oikeassa siinä, että heidän on parempi ottaa rauhassa jotta Joni ehtii tottua omiinkin ajatuksiinsa paremmin nyt, kun hän on uskaltanut olla niistä avoin. Ihanaa myös, että Eetu lupasi olla Jonin tukena ja muistutti, ettei tämä ole yksin :'3
Tosi kiva kuulla, että oot päättänyt jatkaa näiden kahden tarinaa! Jään innolla odottelemaan, koska kyllähän se nyt kiinnostaa miten tästä eteenpäin... ;)
-
Voi että, nyt on haikea fiilis, kun pitkään seuraamani tarina loppui. Tämä oli aivan ihana ja elämänmakuinen kesätarina, varovaisen lähentymisen kuvausta arjen ja kaikkien sen vaikeuksien keskellä, kun ei sitä reaalimaailmaa voi valitettavasti sulkea poiskaan ainakaan kovin pitkäksi aikaa, vaikka välillä haluaisikin. Tässä tulee kyllä sellainen olo vahvasti, että Jonin matka kohti itsensä ja toisen ihmisen rakastamista on vasta alussa, ja hänen takiaan kovasti toivoisin, että hän myös onnistuu siinä. Sillä olen jotenkin ihan myyty hänelle kaikkine kipukohtineen, ja mielestäni hän ansaitsee olla onnellinen ja ratkaista elämänsä vaikeat kysymykset. Kai se on vähän pakkokin, jos aikoo koskaan elää itsensä näköistä elämää.
Eetun mahdollisista vaikeuksista tai epävarmuuksista ei niin tiedetä, ja jäikin sellainen olo, että hän on hirmu tasapainoinen, mukava, lämmin ihminen, joka pystyy antamaan toiselle paljon. Olisi aivan ihana lukea heistä ja yhteisestä matkasta jatkoa, vaikka ei mitään paineita sen eikä aikataulun suhteen! Eetun hahmon osalta ajattelen, että voisi olla tosi terveellistä, että se olisikin välillä Joni, joka saa tukea häntä jossain, mikä hänelle on vaikeaa. Muuten voisi suhteesta tulla liikaa sellainen, jossa toinen on toisen tuki ja turva, mikä voi aluksi olla kummallekin aivan ihanaa, mutta lopulta väsyttää ja turhauttaa. Tosin sellaisia suhteitakin paljon on.
Kylläpä tämä herätti paljon tunteita, ja niin kuin tuolla jo Meldis sanoikin, nyt on aika hyvästellä sekä mennyt kesä että tämä tarina, vaikkakin tähän on hyvä palata vielä joskus myöhemmin. Todella suuret kiitokset sinulle, että kirjoitit tämän! :)
-
Kommenttiarpajaisista hei!
Mä oon tämmöinen kummallinen haamulukija, etenkin viime aikoina oon aloittanut seuraamaan montaa pitkää jatkista alusta alkaen, mutta harvemmin tulee kommentoitua, vaikka kovasti tykkäänkin. Sama Kovanonnenpotkunkin kanssa: odotin aina kovasti uusia osia ja sitä mitä Jonille ja Eetulle tapahtuu. Tykkäsin, kun Eetu oli niin rento ja luonteva. Jonilla taas oli vaikeaa, kun piti myöntää itselleenkin monia asioita. Ja kun homous olisi perheellekin kova paikka. Ihana, kun Eetu osoittautui luotettavaksi (ei sillä, että olisin sitä epäilytkään), kun Joni pelkäsi, että jääkö viikonlopun jälkeen yksin sekavien tunteidensa ja fiilistensä kanssa. Toivottavasti heillä luvassa kaunis yhteinen tulevaisuus joko ystävinä tai pariskuntana ;D
Jonin kämmenellä lepäsi kaunis kaarnalaiva virtaviivaisine mäntyrunkoineen ja tuohipurjeineen.
Loppu oli ihana ja symbolinen.
Kiitos, kun kirjoitit! :-*
-Kel
-
Onnittelut valmistuneesta tekstistä! Lukukokemus oli loppuun asti mukava ja mielestäni sait tarinan uskottavaan ja samalla tyydyttävään pakettiin. Mielenkiinnolla seuraan jatkoa, jos sitä tulee. :)
-
No niin, Kommenttikampanjasta tyylikkäästi parin päivän viiveellä, hyvää iltaa! (Ja kiitos lisäajasta! :-* ) Sanon tässä kommentissa nyt erityisesti sellaisia yleisluontoisia asioita, koska mun tarkoituksena olisi kirjoittaa noista alkupuolen raapaleista oma kommenttinsa "Kirjoittamattomien kommenttien haamut" -haasteeseen, ja siihen ei saa yhdistää Kommenttikampanjaa, enkä halua aloittaa loppupuolen rapsujen kommentoinnista. :D Mutta uskoisin, että koska tästä tekstistä riittää sanottavaa, niin tähän yleishuomiokommenttiinkin mahtuu kyllä yhtä sun toista. ;D
Luin tätä tarinaa tosiaan pitkin kesää ja odottelin uusia raapaleita innolla. Aina läikähti sisällä iloisesti kun huomasin, että poikien tarina oli jatkunut! Sun teksteissä on sellaista omanlaistaan elämänmakuisuutta pehmeällä, miellyttävällä tavalla, joka ei kuitenkaan mitenkään vähennä sitä todentuntuisuutta, vaan enemmänkin tekee niistä helpompaa luettavaa, ja koska tekstiä on helppo lukea, tunteita ja vaikeampiakin teemoja on samalla kevyempi käsitellä, eikä ala ahdistaa. Tää teksti ja Irtipäästökoe on molemmat mun suosikkeja juuri siksi, että toi erityispiirre erottuu niissä erityisen selvästi. :)
Tykkään myös tosi paljon noiden murteiden käytöstä sun teksteissä! Ihanaa, kun hahmoilla on persoonallinen puhetyyli, ja siitäkin ehkä osittain johtuu se aitouden vaikutelma. Osaat myös kuvailla tilanteita ja paikkoja tosi elävästi, ja tässä toi mökkiympäristö ja sen tekstille piirtämät rajat tuntui myös sellaiselta, että sinne ois voinut astua itsekin sisään - paitsi tietty ei, koska ei poikien orastavaa romanssia olisi viitsinyt mennä häiritsemään. ;)
Tän tekstin nimi on myös nerokas, ja olen hymähdellyt sille moneen otteeseen. (Ja samaan tapaan siinä on metka jippo kuten Irtipäästökokeessakin. Ehkä jo tuli selväksi, että sekin on tosiaan lempitekstejäni Finissä, kun on nyt kahdesti tässä kommentissa mainittu.)
Pidän paljon Eetun ja Jonin välisestä kontrastista, siitä miten mutkattomasti Eetu (yleensä) asioihin suhtautuu ja miten paljon sekavampia ja vaikeampia jutut ovat Jonille. Tässä saa lukijana lohtua siitä, että vaikka Jonin epävarmuus ja kuohuvat tunteet tuntuisivatkin samaistuttavilta, on myös turvallinen ihminen, jonka kanssa niitä selvitellä. Sekin on tällaisten tekstien parhaita puolia: että pääsee jotenkin katharttisesti kokemaan monenlaisia tunteita, ja vaikka loppu jääkin avoimeksi, silti kaiken jälkeen on toiveikas olo. Ehkä sekin on osa sitä lempeyttä ja pehmeyttä, josta mainitsin aiemmin. :)
Ylipäätään tää on erinomainen, vakavanlempeä hyvänmielenteksti, jollaisia ei voi koskaan olla kirjanmerkkilistassa liikaa pahan päivän varalle. :) Kiitos kun kirjoitit tämän! Uskon, että Kovanonnenpotkun pariin vielä monta kertaa senkin jälkeen, kun ne rästikommentit on kirjoitettu. ❤️
-
Voi kuinka ihana ja mukaansatempaava tämä tarina olikaan! Muistan, kun tämä viime kesänä pomppi aina tasaisin väliajoin esille Finissä, mutta kuten olen tainnut jo sunkin kommenteissa sanoa, olen vähän arastellut vielä originaalien lukua Finissä. Ihailijakaartin innoittamana päätin kuitenkin silkasta uteliaisuudesta tarttua tähän, ja jäinkin tähän niin koukkuun, että luin tämän alusta loppuun melkeinpä yhdeltä istumalta.
Tuolla Angelina jo aiemmin kommentoikin, että tämä on jotenkin vain niin aito, ja sama sana mullekin tästä päällimmäisenä tulee mieleen niin hahmoja kuin tunnelmaakin ajatellen. Tätä oli aivan ihanaa päästä lukemaan keskellä kaikkein pimeintä vuodenaikaa, ja välillä tuntui, että sisältä oikein vihlaisi se, kuinka suuren kesäkaipuun tämä itsessä herätti. Monta kertaa löysin itseni huokailemasta itseksini, olit onnistunut tallentamaan tähän niin ihanan ja aidon kesäisen mökkitunnelman. Tuntui, että kesän pääsi oikein näkemään, haistamaan, tuntemaan ja kuulemaan ympärillään, aina saunomisesta, auringonlaskuista ja järvessä uimisesta hyttysten ininään ja kesäsateisiin. Se kesästä ehkä niin aidon sun tarinassasi tekikin, kun kuvailit myös näitä kesän ikävämpiä puolia ja arvaamattomuutta.
Myös hahmot ja heidän kipuilunsa tuntuivat kovin osuvilta tässä tarinassa. Eetu ja Joni ovat kaksi hyvin erilaista persoonaa, muttei se vaikuta kumpaakaan heistä haittaavan, oikeastaan vain päinvastoin. Eetusta välittyi hyvin itsevarma ja itsetietoinen olo, ja hän vaikutti olevan hyvin sinut itsensä kanssa ja sen suhteen, mitä hän haluaa. Jonilla taas on selvästi siihen matkaa. Jonin tunteiden myllerryksistä lukeminen tässä ehkä se kaikkein koukuttavin aspeksi omalla kohdallani olikin, ja lukijana koko ajan odotti, milloin Joni ei kestäisi pitää tunteitaan enää sisällään vaan ne kuohuisivat yli. No niin lopulta kävikin, mutta lopputuloshan ei ollut yhtään sellainen, mitä Joni olisi odottanut. Olikin ihanaa lukea, kuinka Eetu alkoi avautua hiljalleen kuorestaan, ja oli oikeastaan helpotuskin, ettei hän tunnepurkauksensa jälkeen vetäytynyt suojamuurien taakse vaan uskalsi näyttää tunteensa Eetulle. Eetu osasi myös ottaa hienosti Jonin tunteet vastaan ja huomioida epävarmuudet, mikä varmasti auttoi Jonin avautumisessa.
Vaikka tarina loppuikin mökkireissun loppumiseen, pidin erityisesti siitä, kuinka parivaljakko ei mitenkään heti ollut vannomassa mitään ikuista rakkautta tai elämä ollut vain vaaleanpunaisia pilvenhattaroita ja sateenkaaria. Sopimus siitä, että pojat tutustuvat toisiinsa rauhassa nyt uudelleen oli varmasti oikea heidän kohdallaan, ja se loi ihanan varovaisen toiveikkaan lopun. Pidin myös kovasti siitä, kun nostit esiin, etteivät kaikki vieläkään ole niin avoimia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan, kuten tässä Jonin tapauksessa. Jotenkin nykyaikana toivoisi tällaisten asioiden olevan kaikille jo ihan normijuttu, ja joskus omassa kuplassaan ja fikkejä lueskellessa sen tahtoo unohtaa (jostain syystä olen päätynyt lukemaan vain fikkejä, joissa hahmon seksuaalinen suuntautuminen ei ole mikään iso juttu), vaikka tosiasiassa edelleen monet joutuvat kamppailemaan tällaisten asioiden kanssa. Kuitenkin tuo Eetun lupaus olla Jonin tukena, kävi miten kävi, loi tunteen, että Joni uskaltaisi varmasti hiljalleen olla oma itsensä, vaikka tie olisikin kuoppainen.
Lopuksi pitää vielä mainita tämänkin tarinan kohdalla, että pidän kyllä todella paljon tästä sun tavasta hyödyntää murteita teksteissä! Osaat kirjoittaa ne ainakin omaan korvaani niin aidosti, että hahmoistakin tulee jollain tavalla helpommin lähestyttäviä ja aidomman tuntuisia lukijan näkökulmasta.
Tämä oli todella upea lukukokemus, kiitos! ♥
-
Täällä (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=52754.0) (K-15) olisi nyt vihdoin Kovanonnenpotkun jatko-osa! :) Kiitos kovasti kaikille, jotka olette tätä raapalejatkista lukeneet ja kommentoineet - jatkoa tuskin olisi edes syntynyt ilman teitä. ♥
Kineza7, iiks, ihanaa ettet meinannut pystyä paikoillasi pysymään! ;D Lounastauolla venkoileminen on toki varmasti jotain, minkä mieluummin välttäisi, mutta hauskaa kuitenkin, että tarinan loppu oli kutkuttavaa luettavaa. Jatkoa on tosiaan pikkuisen jo ilmestynyt, ja lisääkin on tulossa. Kiitokset sinulle! :-*
Meldis, tähän päättyi tosiaan yksi ajanjakso Jonin ja Eetun taipaleella, ja se sopi kyllä varmasti hyvin myös kesän hyvästelemiseen. Jatko-osassa ollaan vielä kesäisissä tunnelmissa, mutta uusissa kuvioissa kuitenkin! Kiva kuulla, että uuden alkamisen fiilis välittyi tämän rapsusarjan lopusta, koska se oli itsellänikin vahvasti mielessä ja läsnä, kun viimeisiä osia kirjoitin. Olen tosi hyvilläni myös siitä, että pidit viimeisen osan arkisuudesta ja siitä, ettei mökkiviikonlopun päättymiseen ja hyvästelyyn liittynyt suurempia spektaakkeleja. Tavoittelin juuri maanläheistä, hienovaraista loppua, joka jättäisi ovet auki moneen suuntaan, ja romanttiset suudelmat ja rakkaudentunnustukset eivät oikein tuntuneet sopivan siihen. Paljon ehti viikonlopun aikana kuitenkin tapahtua, ja jostain sai Jonikin kerättyä rohkeutta ollakseen kerrankin se, joka tekee aloitteen ja koskettaa. Hän on kyllä varmasti oppinut tosi paljon ja nimenomaan tuollaista hetkeen tarttumista ja pienistä asioista nauttimista. Tai no toteutus voi olla vielä vähän puolitiessä, mutta ainakin sen siemen on kylvetty, jos ei muuta!
Hienoa, että perisuomalainen mökkiviikonloppu välittyi lopun palautuspulloista ja ruokajämistä, ja että kaarnalaiva ihastutti. Ylipäätään on tosi ihanaa, että olet nauttinut tarinan lukemisesta ja seuraamisesta ja saanut myös yllättyä mökkireissun käänteistä. Niin ihanasti sanottu tuo, että tavallinen mökkiviikonloppu olikin suuri seikkailu. Kiitos kovasti sinulle, kun kuljit matkassa mukana! :-*
Angie, oli kyllä hieno fiilis saada moniosainen teksti päätökseensä, vaikka osat olivatkin vain raapalemittaisia! Minulla tuppaavat pidemmät kokonaisuudet aina jäämään roikkumaan, joten oli hauskaa saada kerrankin tarina puskettua loppuun saakka semikohtuullisessa ajassa. :)
Olen tosi iloinen siitä, että koit tämän tarinan aitona. Lällyonnelliset (mainio sana muuten!) loput ovat kyllä ihania, mutta tässä tapauksessa avoimempi loppu tuntui sopivalta juuri siksi, että tilanne on niin uusi ja vaatii vielä totuttelua. Jospa tulevaisuudessa nämäkin miehet saisivat kuitenkin sen onnellisen loppunsa, joka ei enää jättäisi mitään arvailun varaan. Katsotaan, kuinka käy!
Kiitos paljon! :-*
Altais, ihanaa, että luonnehdit tätä tarinaa elämänmakuiseksi! Varovaista lähentymistä ja tunteiden tunnustelua oli antoisaa kirjoittaa, ja olen iloinen siitä, jos onnistuin. Mökin ulkopuolinen maailma on tosiaan vahvasti läsnä, vaikka kuinka toivoisi sen kaikkoavan tai vähintäänkin muuttuvan helpommaksi ja lempeämmäksi. Kuten hyvin sanoit, Jonin matka on kuitenkin vasta alussa, eikä takapakeilta varmastikaan vältytä. Onneksi hän on nyt kuitenkin ottanut ensimmäiset askeleensa kohti vapaampaa ja enemmän itsensä näköistä elämää.
Eetun epävarmuudet ja kipukohdat jäivät tosiaan tässä tarinassa käytännössä kokonaan Jonin vaikeilujen varjoon, mutta niitäkin kuitenkin on, ja lupaan, että tuossa jatkotarinassa päästään kurkistamaan myös niihin! Osa tarinasta on nimittäin Eetun näkökulmasta, ja olenkin tosi innoissani hänen hahmonsa syventämisestä. Hän on kyllä tosi tasapainoinen ja vakaa ihminen, jolla on paljon annettavanaan, mutta hänelläkin on kuitenkin omat varjonsa ja mörkönsä, joista Joni vain ei vielä tiedä. Toivottavasti tulevaisuudessa siis myös Jonilla on välillä tukijan ja lohduttajan osa, koska se kävisi tosiaan yksipuoliseksi ja raskaaksi, jos toinen joutuisi koko ajan kannattelemaan toista vailla vastavuoroisuutta.
Hienoa, että tämä tarina herätti tunteita, ja kiitokset kovasti kun luit ja kommentoit! :-*
Kelsier, haamulukija, jee, onpa kivaa kuulla sinustakin! Haamulukemisessa ei toki siinäkään ole mitään vikaa, ja tunnustan itsekin toisinaan haahuilevani haamuna sen sijaan, että ilmiantaisin itseni lukijana. Hauskaa kuitenkin, että arpajaisvoitto innosti kommentoimaan tätä tekstiä!
Kiva kuulla, että odotit innolla uusia osia ja elit mukana Jonin ja Eetun vaiheissa. Eetu on kyllä sekä luontevuuden että luotettavuuden perikuva! Joni taas yksi vaikeilija, vaikkakin ymmärrettävistä syistä. Minäkin toivon heille kaunista yhteistä tulevaisuutta riippumatta siitä, päätyvätkö he virallisesti yhteen vai eivät.
Lämpimät kiitokset! :-*
justy, ihana kuulla, että viihdyit tarinan parissa loppuun saakka, ja että paketti tuntui lukijan näkökulmasta paitsi uskottavalta, myös tyydyttävältä. Kiitos kovasti onnitteluista ja siitä, että kuljit matkassa mukana! :-*
Kaarne, hyvää iltaa vain, ja ole hyvä lisäajasta - mahtavaa, että nappasit tämän tekstin Kommenttikampanjasta, ilahduin siitä kovin! On ihana kuulla, että seurasit tarinaa pitkin kesää ja odottelit innolla uutta luettavaa. Iloinen läikähdys sisällä kuulostaa ihanalta ilmiöltä, ja iloitsen siitä, jos tarinan jatkuminen sai sellaista aikaan.
Olen tosi mielissäni siitä, että olet kokenut tekstini elämänmakuisiksi ja todentuntuisiksi, mutta kuitenkin sellaisiksi, että niitä on ajoittaisista vaikeista aiheista huolimatta helppo lukea. Olen itse sellainen, että ahdistun jos uidaan tosi synkissä ja lohduttomissa vesissä, joten siitä se pehmeys varmaankin kumpuaa - se mahdollistaa itselleni myös vaikeiden asioiden käsittelyn. Olen loputtoman kiinnostunut kaikenlaisista arkielämän haasteista ja vastoinkäymisistä, mutta niistä kirjoittaakseni tarvitsen vastapainoksi lempeyttä ja pehmeyttä. Hauska kuulla, että piirre erottuu erityisesti tässä tekstissä ja Irtipäästökokeessa, koska molemmat ovat omia suosikkejani näistä aavistuksen pidemmistä kokonaisuuksistani. Hauskaa myös, että huomiosi kiinnittyi jippoihin näiden molempien tarinoiden nimissä - hyvä ja osuva havainto. ;D
Kivaa että pidit murteesta ja ympäristön ja tilanteiden kuvailusta. Eetun ja Jonin välillä vallitsee tosiaan aika voimakas kontrasti, mutta hyvä, jos se ei kuitenkaan tuntunut liialliselta tai mahdottomalta yhtälöltä. Jonilla on kyllä turvallinen ihminen tukemassa, ja ihanaa jos se valoi toivoa ja luottamusta sitä kohtaan, että asiat vielä selviävät. Kivalta kuulostaa sekin, että uskot vielä palaavasi Kovanonnenpotkun pariin - pahan päivän varalle ei tosiaankaan voi olla liikaa lempeää luettavaa! Kiitokset sinulle. :-*
valokki, voi että, ihanaa että kiinnitit huomiosi tähän tekstiin kesällä, kun tämä pompsahteli esille, ja vielä ihanampaa, että uskaltauduit tarttumaan tähän, vaikka originaalien lukeminen onkin tuntunut vaikeammalta. Ihan huippua, että Ihailijakaarti kannusti siihen! Suuret kiitokset muuten sinulle siitä, kun valitsit minut ihailtavaksi ja kirjoitit niin ihania ja piristäviä kommentteja teksteihini - olen välillä hidas vastaamaan, mutta jokaisen kommentin olen kyllä lukenut monta kertaa ja jokaista vaalin sydämessäni. ♥ Olen tosi otettu siitä, että pääsin ihailusi kohteeksi haasteessa!
Kesäkaipuu, oi, onpa hauska kuulla että tämä tarina herätti sellaista näin keskellä talvea! Tai no kaipuu on tietysti kaksipiippuinen juttu, mutta iloitsen siitä, että tarinan kesätunnelmat välittyivät ja tuntuivat aidoilta ja samaistuttavilta. :) Hienoa, että koit kesän olevan aistittavissa monellakin tapaa, ja että myös kesän varjopuolien käsittely toimi.
Eetu ja Joni ovat kyllä tosi erilaisia persoonia, mutta hienoa, jos heidän lähentymisensä ei kuitenkaan tuntunut ristiriitaiselta sen takia. En nyt halua sanoa, että vastakohdat viehättävät, mutta jonkinlaista vetovoimaa heidän välillään kuitenkin on, vaikka he suhtautuvat moniin asioihin tosi eri tavoin ja tulevat tyystin erilaisista taustoista. Ihana kuulla, että Jonin tunnemyllerrys koukutti ja sai odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu! Erityisen iloinen olen siitä, että odotus kohdistui juuri siihen, milloin Joni ei enää pystyisi patoamaan kaikkea sisälleen, koska yritin luoda tämän sarjan alussa juuri sellaista tunnelmaa.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamat ennakkoluulot ja haasteet ovat itselleni tosi tärkeä teema kirjoituksissa. Välillä tuntuu siltä, että kirjoitan aina vain samoista ongelmista ja kipukohdista, aina vain uusilla hahmoilla - mutta en pääse mihinkään siitä, että ne vain kiinnostavat minua niin loputtomasti. Kivaa siis, jos pidit vaikeuksien esiin nostamisesta. Sitä todellakin toivoisi, ettei nykypäivänä yhtään kenenkään tarvitsisi murehtia esimerkiksi läheisten suhtautumista, mutta valitettavasti moni joutuu kuitenkin vieläkin kantamaan sitä taakkaa.
Mukavaa, että murre toimi ja toi hahmot lähemmäs. Välillä pelkään, tekeekö murteiden käyttö tekstistä vaikeasti luettavan ja lähestyttävän, joten on helpottavaa tietää, ettei niin ainakaan sinun kohdallasi ollut. Kivaa myös, että loppukin toimi ja jätti toiveikkaan olon, vaikkei ikuisen rakkauden vannomiseen asti päästykään. Hienovaraisempi loppu tuntui minustakin oikealta näiden hahmojen tapauksessa.
Kiitos paljon sinulle! :-*
-
Huomasin tämän jo viime kesänä kun julkaisit tätä. En kuitenkaan silloin ehtinyt omilta kiireiltäni tämän tarinan ääreen ja sitten ajattelin, että odotan rauhassa kunhan tämä valmistuu kokonaan. No, syksy tuli ja meni ja edelleen tämä kolkutti takatraivossa. Nyt Ihailijakaartin myötä päätin, että tämä tulee olemaan yksi teksteistä jonka tuon haasteen puitteissa luen ja tässä sitä nyt ollaan :D
Tämä oli taattua Walle-laatua, isoa tunteita kauniisti kirjoitettuna ja kuvattuna. Nautin jokaisesta osasta ja harmittaa, että tämä on nyt loppu! Vaikka onneksi bongasin tuon jatko-osan, joten eiköhän nähdä siellä :D Pidin ihan tosi paljon siitä, kuinka tämä keskittyi vain ja ainoastaan Jonin tunteisiin ja fiiliksiin. Toki olisi ollut kivaa kuulla myös Eetun ajatuksia, mutta Joni oli se, joka kävi isompaa mullistusta läpi ja siksi oli luontevaa keksittyä vain häneen :) Myös se, ettei tässä tullut niin sanotusti valmista, vaan tämän viikonlopun myötä lähti viimein jotain uutta ja isoa Jonin elämässä eteenpäin. Hänellä on mielenkiintoinen matka edessään :D
Hahmot olivat tosi onnistuneet, vaikka Eetu jäikin tässä tosiaan vähän vähemmälle huomiolle. Toki raapalemitta ja teemat olivat sellaiset, ettei syvempi paneutuminen tuohon Eetun hahmoon tässä onnistunut. Sen sijaan Joniin oli kiva tutustua ja hänestä haluan kyllä kuulla enemmänkin. Aika mullistava oli tämä viikonloppu hänelle monellakin tavalla, joten sulateltavaa varmasti riittää muutamaksi päiväksi ennen kuin Eetulla on vapaapäivä :)
Tämä tarina alkoi todella kutkuttavasti. Heti oli havaittavissa, että ilmassa on vahva jännite ja arvelin, että joku tämmöinen ihastumis-homma tässä on taustalla. Kun tilanne sitten kärjistyi niin tykästyin kovasti siihen ettei tämä mennytkään sellaisella kevyen leppoisalla kaavalla, että olisi jo heti samana iltana pyörähdetty saman peiton alle. Toki se olisi ollut mieleinen vaihtoehto, mutta tämä tapasi käsitellä asiaa oli realistisempi ja herätti paljon enemmän ajatuksia. Kiitos siis tästä!
Miljöönä mökki toimi hienosti ja oli kivaa sukeltaa hetkeksi kesäisiin fiiliksiin näin talven keskellä. Sisu oli ihana kaveri ja pystyin näkemään sieluni silmin tuon punaruskean turkin. Nuo muumilakanat oli myös ihana yksityiskohta enkä ollut aikaisemmin juuri tuohon kuosiin törmännyt. Aivan ihanat!
Kiitos todella paljon tästä tarinasta! Ihanaa kun loit uusia hahmoja meidän lukijoiden iloksi :D
Vendela