vaapukka, niin ihana kuulla, että tykkäät! Onneksi palailet takaisin vaikka ei ole valmista ja julkaisutahtikin epämääräisen epämääräinen 💜• • •
Anssi johdatettiin keskelle huolestuneen näköisiä nuoria. Katse etsi hätääntyneenä omaa, eikä hätä kadonnut, kun hän löysi sen Viljon viereltä nojaamasta postilaatikkoon. Viljo piti kättään Tinon selällä. Silitti, mutta ei katsonut kohti.
”Mikä hätänä?” Anssi ei saanut äänestään paniikkia piilotettua. ”Onko jotain sattunut?”
”Ville kävi tässä.” Tinon ääni värisi, kuin se olisi pidätellyt itkua.
”Kuka Ville?”
”Vittu,
Ville!” Tino huusi ja Anssin sydän putosi pois paikoiltaan. Löi itsensä jokaiseen kylkiluuhun matkalla vatsan pohjaan. Miksi
se oli käynyt täällä?
”Miksi?” Kysymys oli tyhmä, Anssi tiesi sen, mutta ilme Tinon kasvoilla sai hänet tuntemaan itsensä idiootiksi.
”Mistä vitusta minä tiedän?” Tino huusi taas. ”Vittu se tuli yhtäkkiä mun iholle, kun halasin Jannea. Huutamaan jotain, miten ei kadu vittu mitään ja oli ylpeä, kun on tuhonnut teidän avioliiton, tai eka se onnitteli ja sanoi, että näytän ihan sulta, mut sit se vaan—”
”Lähtikö se jo?” Miikan ääni puhui Tinon kiukun päälle. ”Missä se on?”
Miikan askelissa oli voimaa. Sen eleissä jotain äkkinäistä, kuin raivoa. Vaikutti siltä kuin se etsisi jotain. Villeä? Miikan vartalot liikkeet näyttivät Anssin silmiin vähän tuntemattomilta. Pelottavalta jopa. Miika oli iso mies. Pitkä ja harteikas. Anssi oli oppinut tuntemaan sen ihmisenä, joka ei ole ikinä vihainen ja nyt se oli.
”Miika”, Anssi sanoi, eikä sanat saaneet aikaan mitään reaktiota.
”Se lähti jo”, Tino kertoi ja Miikan askeleet pysähtyivät.
Anssi katsoi Miikan selkää, meinasi kurottaa kohti toista, mutta katsoikin poikaansa, joka katsoi takaisin ja Anssi joutui tekemään taas kaikkensa pysyäkseen kasassa, kun näki, miten kyyneleet kiilsivät sen silmissä.
”Miks vitussa sen tarvi sanoa jotain tollasta?” Tino kysyi ääni hajalla ja Anssi veti Tinon syleilyynsä. Se ei vastustellut, vaikka ystävät olivat ympärillä.
”En tiedä. Olen pahoillani”, Anssi kuiskasi. Tuntui kuin kaikki olisi hänen vikansa, taas, vaikka hän tiesi, ettei voi olla.
Hän ei vieläkään ollut ymmärtänyt mikä kaikessa edes ajoi Kuisman jonkun muun sänkyyn aikanaan. Se ei voinut olla hän. Hän oli ollut aina samanlainen. Anssi oli aina ollut hyvä mies. Hän tiesi sen, mutta silti, hän tunsi olevansa syyllinen kaikkeen. Toki, hän teki sen päätöksen, että lähti. Hän oli se, joka jätti avioerohakemuksen. Mutta se oli Kuisma, joka oli antanut sydämensä muualle. Se oli Kuisma, joka oli itkien pyytänyt tekojaan anteeksi. Ja ennen kaikkea se oli Kuisma, joka teki sen kaiken uudelleen, vaikka Anssi oli ollut valmis unohtamaan.
Miksi siis se oli siellä raivoamassa? Anssi ei ollut tehnyt kummallekaan mitään pahaa ja Ville oli se, joka voitti.
Miika nosti kätensä Tinon niskalle. Anssi näki miten se puristi hellästi. Kumartui sen korvan viereen ja kuiskasi:
”Voinko tehdä jotain? Voin tuoda sulle kaljan.”
Tino pudisti päätään, mutta Miika ei luovuttanut.
”Jotain vahvempaa? Mulla on helvetin hyvää viskiä kaapissa”, Miika jatkoi. Yhä kuiskien. Yhä käsi Tinon niskalla. Sen sivelevä peukalo koski Anssin poskea.
”Helvetin hyvä viski kyllä kelpaisi.” Tino naurahti. Nosti katseensa Miikaan ja kaikki Anssin sisällä suli sillä ihanalla tavalla kipeäksi möykyksi, kun hän näki miten hänelle kaksi niin rakasta vain hymyilivät toisilleen.
Tino pyyhi kyyneleitä, jotka eivät olleet ehtineet vielä poskille ja irrottautui isänsä syleilystä.
”Oli ihan vitun tarpeetonta sen käytös”, Tino puhisi vielä kyyneliä pyyhivien käsiensä takaa. ”Se oli oikeesti niin rumakin vielä. Kalju ja lihava. Hyi saatana.”
Ja Anssin teki mieli nauraa, mutta hän vain torui poikansa epäkohteliaisuutta yrittäen piilottaa hymyään.
”Oot samaa mieltä, koska hymyilet”, Tino sanoi yllättävää hymyä omassa äänessään, eikä Anssi pystynyt enää pidättelemään, vaan huulilta karkasi naurahdus. ”Vittu. Kuisma on rakas, mutta se on niin helvetin tyhmä, koska vaihtoi sut siihen. Isä, oot niin paljon parempi kuin se kalju rotta.”
Anssi nauroi nyt oikeasti ääneen ja Tinon ystävät ympärillä uskalsivat nauraa mukana.
”Tinon kanssa samaa mieltä. Oot iskä Anttila vitusti parempi”, Anssi kuuli Viljon sanovan.
”Ehkä sillä on hyvä luonne”, joku yritti puolustaa, mutta nuorten miesten vastalauseet jättivät hetkessä puolustajan äänet alleen. ”Mut onhan iskä silti ihan vitusti kuumempi”, sama ääni jatkoi ja vastalauseet muuttuivat myötäileviksi huudahduksiksi.
”No niin, lapset”, Anssi naurahti. Hän yritti tehdä käsillään eleitä, jotka olisivat saaneet tilanteen rauhoittua, mutta nuoret hänen ympärillään olivat menneet jo sen rajan yli. Ne olivat pelkkää naurua, kirosanoja, kehuja ja haukkuja. Vaikka Anssi olikin samaa mieltä siitä, että Kuisma oli tehnyt yllättävän valinnan jättäessään hänet
sen näköisen miehen vuoksi, niin ei hän tahtonut, että siitä tehtäisiin niin suurta numeroa. Ehkä sillä oli oikeasti hyvä luonne. Suurempi rahapussi. Ehkä se oli parempi sängyssä. Jotain paljon parempaa siinä kuitenkin oli kuin Anssissa.
”Hei jätkät”, Miikan ääni kohosi hetkeksi yli nuorten metelin. ”Helvetin hyvää viskiä tarjoillaan kyllä kaikille, jos mennään jatkamaan juhlia takaisin takapihan puolelle.”
Ja hetkessä pojat seurasivat Miikaa kuin pienet ihmiset seuraavat opettajaansa luokkaretkellä.
Miika istui valkoiseen juhlatelttaan asetetuissa tuolissa, juuri siinä samassa, jossa Kuismakin oli istunut vain muutama tunti aiemmin. Muut vieraat olivat jo lähteneet, mutta Tinon kaverit olivat vain lisääntyneet.
Ne kaikki istui Miikan kanssa juhlateltassa. Kehuivat kilpaa Miikan ”helvetin hyvää viskiä”, joita oli pöydälle avattu jo kolme, ja näky sai Anssin sydämen tuntumaan irralliselta. Lyömään lujempaa. Miika oli niin hyvä. Niin hyvä, että Anssi olisi valmis tekemään kaikkensa, jotta saisi olla toisen kanssa aina. Ikuisesti. Tekemään ihan mitä vain. Ihan mitä vain, mutta ei lapsia.
Anssi liittyi nuorten miesten seuraan. Jäi seisomaan Miikan taakse. Piti käsiään tämän hartioille ja Miika suukotti Anssin sormia.
”Puhuttiin, että lähdettäis baariin. Tulethan mukaan?” Miika käänsi päätään, jotta sai katsottua Anssia silmiin. Anssi hukkui hetkessä sen tummiin silmiin, joita kehystivät tummat pitkät ripset. Miika oli niin upea. Kaikkialta. Anssi ei ymmärtänyt, vieläkään, miten hän ikinä oli saanut jonkun sen kaltaisen?
”Olen aika väsynyt. Jään tänne siivoamaan”, Anssi vastasi
”Iskä hei”, Tino nauroi. ”Ei voi sanoa, että on väsynyt ja sit kertoo, että jää siivoamaan. Keksi parempi valhe tai valitse vaan toinen.”
”Niin, iskä”, Miika kiusasi. Sen silmäkulmissa oli ryppyjä, kun hymy sen huulilla oli niin leveä ja Anssin sydämen paikalla oli vain kipeää, koska hän rakasti toista niin paljon. Liikaa.
”Meillä oli niin hauskaa”, Miikan humalainen ääni löi itsensä läpi Anssin unen. Se laittoi makuuhuoneeseen valot päälle. Vyö kilisi. Kengät kolisivat lattiaa vasten, kun Miika potki ne pois jaloistaan huoneen nurkkaan. ”Otto, Rasmus ja Riinakin oli siellä. Ihan silleen yllättäen.”
Anssi painoi silmiään kiinni. Yllättävä kirkas valo pimeyden keskellä tuntui kipeältä silmissä.
”Tarjottiin Oton kanssa jäbille varmaan muutama kierros liikaa.”
Miika naurahti. Napitti kauluspaitaa pois päältään. Anssi hieroi unisia silmiään. Katsahti kelloa, joka näytti jo melkein aamua.
”Olis varmaan pitänyt tulla vahtimaan”, Anssi naurahti. Ääni oli unesta käheä. Anssi jäi katsomaan Miikaa, kun se irotti hihansuista kalvosinnapit. Se asetteli ne lipaston päälle hellästi, vaikka askeleissa ja liikkeissä näkyikin vahva humala. Miika otti kellon pois. Siirtyi aukaisemaan teräksistä ranneketjua, mutta humalaisten sormien näppäryys loppui siihen.
”Auta”, Miika parahti, eikä se kuulostanut yhtään itseltään. Anssi nauroi, kun Miika käveli hänen luokseen laahustaen. Se laskeutui polvilleen sängyn viereen ja ojensi kättään Anssia kohti. Miika haisi viinalta ja tupakalta. Huojui hieman, vaikka oli paikoillaan.
”Vietiin kaikki lapset kotiin”, Miika kertoi, kun Anssi näpersi ketjua auki. ”Tai, ne kaikki jotka oli vielä meidän seurassa. Tino otti tytön mukaan.”
Anssi nosti katseensa Miikaan.
”Ottiko?” Hymy Miikan kasvoilla syveni. Se nyökkäsi.
”Esittelikin mut sille. Sanoi mun olevan ’isän Miika’ ja kertoi mun olevan helvetin hyvä tyyppi.”
”Mikä tytön nimi oli?”
”Emmi.”
”Oliko se joku ihan random?”
”Ymmärsin, että pidempiaikainen tuttu. Sellainen situationship, joka on hyvää tahtia kehittymässä.”
”Miksei mulle ole kerrottu mitään?” Anssi ei saanut äänestään peitettyä pettymystä, vaikka yritti naurahtaa. Tino kertoi yleensä hänelle kaiken.
”Ehkä iskä Anttilan ei aina tarvitse tietää kaikkea.” Anssi nosti katseensa Miikaan. Se hymyili niin, että hampaat näkyivät, mutta silmissä kimalsi kyyneleitä. ”Tinon ystävät puhuu susta oikeasti nimellä iskä Anttila. Välillä ne jätti Anttilan pois ja puhui vain iskästä.”
Miika otti kiinni Anssin kädestä.
”Sä olet ihmisenä ihan mieletön, jos kasa nuoria aikuisia kutsuu sua isäksi.”
”Olen ollut niiden elämässä niin kaua—” Anssi yritti selitellä, mutta Miika puhui päälle.
”Mä tiedän, että sä olet mieletön, uskomaton ja upea, niin ihmisenä kuin rakastajana. Tiesin, että olet mieletön isäkin. Olen nähnyt miten hyvä suhde sulla ja Tinolla on. Olette oikeesti läheisiä ja Tino uskaltaa olla sun kanssa oma itsensä, koska sen käytös ei muuttunut yhtään, kun näin, miten se kommunikoi ystäviensä kanssa. Se on niin helvetin herttainen poika. Menee vähän tunteet edellä ja reagoi nopeasti, mutta se tulee vissiin Kuismalta, koska sä olet harkitseva. Välillä myös vähän vaikea lukea, mutta arvostan ja rakastan, kun puhut mulle suoraan. Varsinkin, kun näen, että se on sulle vaikeaa. Onko se niin uutta?”
Miika hiljeni. Katsoi Anssia syvälle silmiin. Eikä Anssi tiennyt oliko se katse vai sen sanat, mutta hänen oli vaikea hengittää. Vaikea muodostaa lauseita, joten hän vain nyökkäsi. Kaikki oli niin uutta.
”Olet luonnonlahjakkuus.”
Anssi naurahti.
”Tai sitten mulla on ollut hyvä opettaja.”
”Mm”, se hymisi. ”Varmaan joo se.”
Anssia vain hymyilytti. Hymyilytti niin, että poskia jo vähän särki.
”Olet niin kaunis, kun hymyilet”, Miika kuiskasi. ”Meidän lapsista tulisi niin kauniita.”
”Miika”, Anssi sanoi. Hymy putosi pois huulilta. Jonnekin kauas, kauas pois.
”No tulisi”, se naurahti. Nojasi sängyn laitaan, kun nousi takaisin jaloilleen. ”Mutta mä en ole valmis pilaamaan vatsalihaksiani raskausmahan takia. Tino riittää. Sen kaverit riittää. Ehkä saan ne kutsumaan muakin isäksi.”
Miika avasi housujensa nappeja. Nauroi yksinään.
”Voisin olla niille daddy”, se sanoi. Nauroi lisää. ”Daddy Miika. Joo. Ehkä se riittää.”
Housut putosivat lattialle
”Sen on pakko riittää”, Miika kuiskasi. Hiljaa, kuin vain itselleen ja sammutti makuuhuoneen valot.