Kirjoittaja Aihe: Tv-sarjat #2  (Luettu 145315 kertaa)

Ingrid

  • Ryöväriruhtinatar
  • ***
  • Viestejä: 3 404
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #80 : 04.03.2015 09:34:27 »
Olen yleensä erittäin, siis erittäin, kriittinen kaikkia kotimaisia tv-sarjoja kohtaan, mutta Syke oli ihan ehdottomasti positiivinen yllätys sen jälkeen, kun on tullut nähtyä kaikennäköistä suomalaista kuraa (kuten Salatut Elämät). Yleensä en katsele näitä kotimaisia sarjoja ollenkaan juurikin sen ohjaustyön ja sitä kautta näyttelijätyön huonon tason vuoksi. Tällä kertaa kuitenkin Tenan ja Mäkelän lisäksi useimmat näyttelijät onnistuivat vakuuttamaan mut siitä, että ehkä meillä on sittenkin toivoa ja mahdollisuus saada edes yksi kotimainen sarja monien hyvien ulkomaalaisten sarjojen tasolle.

Hahmot oli, kuten Crescen totesi, tosi luontevia ja se draama joka siihen ympärille oli kietoutunut kulki hyvin käsi kädessä sairaalamiljöön kanssa. Monen jakson aikana tunteet nousivat pintaan, mikä on mielestäni osoitus hyvin onnistuneesta näyttelijätyöstä, mutta myös huolella kirjoitetusta plarista sekä ammattimaisesta ohjaustyöstä. Niin ja myös jaksoissa toisinaan esiintyvät lapset onnistuivat roolisuorituksissaan hienosti, vähän mua jänskätti niiden puolesta mutta siinä ne meni kevyesti aikuisten rinnalla! Sarjaan uppoutui ihan täysin heti alusta alkaen ja harvemmin katselua pystyi jättämään yhteen jaksoon (mäkin katselin niitä Areenasta). Jotenkin se hektisyys vain tempaisi mukaansa ja kuten jo sanoin, sarja herätti paljon tunteita ja ajatuksia.

Toivottavasti uutta kautta pukkaa, jäihän tuossa viimeisessä jaksossa kummiskin aika moni juttu vielä auki. Ja minä ainakin haluan tietää, mitä Holopaiselle ja sille fitnessmimmille käy! :D

Moon dust in your lungs, stars in your eyes,
you are a child of the cosmos, a ruler of the skies.

Rascal

  • metsänhenki
  • ***
  • Viestejä: 1 507
  • Fernweh
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #81 : 04.03.2015 14:33:19 »
Muita joita suomalainen työ on päässyt lyömään ällikällä?
Olen myöhäisherännäisenä innostunut ihan valtavasti poliisisarjasta nimeltä Roba. Kakkoskausihan on pian tulossa ja sitä ennen päättivät näyttää Maikkarilta vielä ykköskaudenkin uusintana ja olen ihan luvattoman koukussa tähän. :D Hahmot ovat imo mielenkiintoisia ja syväulotteisia, oikeasti ihana nähdä niin harkittuja ja hienoja hahmoja kotimaisessa tai missä tahansa sarjassa. Heillä on inhimilliset suhde- ja perheongelmansa töiden ohessa, kovan poliisin roolin takana on ihmisiä pelkoineen, haaveineen ja pettymyksineen, ja ainakin mun silmään poliisin työtä kuvataan vielä aika realistisesti. Vaikka sarjassa vilisee tuttuja naamoja, kuten Aku Hirviniemi, Ilari Johansson ja Riku Nieminen, niin se ei ole haitannut lainkaan niin paljon kuin yleensä, on ollut jotenkin tosi helppo ignoorata näyttelijä ja keskittyä mielenkiintoiseen hahmoon. Joka ikinen jakso tuntuu jäävän jonkinlaiseen piinaavaan cliffhangeriin, joka jättää janoamaan lisää ja lisää. Kyllä, tämä on tehnyt vaikutuksen.

Mun ohjelmamaku on pienestä pitäen ollut sekä niitä että ihan lastenohjelmia. Molempi parempi.
Hahaa, feel you, tosin näistä viime vuosien lastensarjoista - etenkin animaatioista - iskee yhä harvemmin mikään. Mutta vanhoja suosikkeja on edelleen kiva kierrättää, Muumit on ihan paras flunssapäivän pelastus ja Kaukametsän pakolaisten pariin on kans pakko palata aina silloin tällöin. ;D Näistä uudemmista olen ihan myyty sarjaan nimeltä The Legend Of Korra. Sarjan ensimmäinen tarina, Avatar - The Last Airbender - näytettiin Suomen telkkarissakin ja olin jo siihen ihan koukussa, mutta Korra on kyllä yllättäen pistänyt vielä paremmaksi. Maailmaa on kehitetty todella paljon ja se on ollut ennen kaikkea uskottavaa ja tehnyt miljöön vain mielenkiintoisemmaksi. Hyvä esimerkki kiehtovasta yksityiskohdasta on kakkoskaudella Spirits kerrottu ensimmäisen avatarin tarina - miten taito hallita elementtejä syntyi ja miten avatarien historia alkoi.
"Sille, joka on kerran joutunut metsänhaltijan valtaan, jää kuitenkin
ainainen kaipuu metsään eikä hän koskaan oikein palaa entiselleen."


Yes, I'm a football romantic.

Alice Katarina

  • ***
  • Viestejä: 998
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #82 : 04.03.2015 16:44:04 »
Mun uudet tuttavuudet sarjojen osalta on jonkun jo aiemmin mainitsema Marvelin Agent Carter ja the 100. Molemmat omalla tavallaan hienoja sarjoja, mutta varsinkin tuo the 100 on koukuttanut ja pahasti. Tullut reilun viikon aikana kahlattua läpi jo melkein kaksi kautta. Enää muutama jakso jäljellä, että pääsee Amerikan tahdissa kattomaan finaalin ja sitten kärsimään ties kuinka pitkästä tauosta.  :D

Onko muilla ongelmaa, kun hyviä (tai edes niin hyviä sarjoja), joita seuraa on vaan liikaa? Itse laskeskelin tuossa juuri, että lähemmäs viittätoista sarjaaa tulee seurattua, joista osa tietysti taukoilee, eikä osasta jatko ole vielä selvillä, mutta kyllähän tähän telkkarin (tai siis tietokoneen) tuijotteluun saa aikaa kulumaan. Ja listalla on vielä vaikka mitä sarjoja, kuten vaikka True Blood, joka vampyyrifanina on pitänyt jo pitkään katsoa...
Avasta kiitos Ingrid!

Ja se meni siks ku mä halusin,
ja mä rähjäsin mut uskoin rakkauteen.
Mä menin sinne ja takasin,
ja mä kaaduin mut mä nousin uudelleen.

Zacharias

  • les amis de l'abc
  • ***
  • Viestejä: 2 574
  • korkokenkäpoika
    • tumblr
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #83 : 09.03.2015 23:05:25 »
Lainaus
Tullut reilun viikon aikana kahlattua läpi jo melkein kaksi kautta. Enää muutama jakso jäljellä, että pääsee Amerikan tahdissa kattomaan finaalin ja sitten kärsimään ties kuinka pitkästä tauosta.

Samassa veneessä olemme! The 100 on sellainen, että ensimmäisen jakson ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia kiinnosti lähes yhtä paljon kuin matikantunnit, mutta luoja. Eihän tää mikään hirveän erikoinen ole ja monet juonivalinnat on todella epärealistisia, näyttelijät on valittu vatsalihasten koon perusteella, eikä tässä muista koko ajan katsovansa ihan vakavasti otettavaa sarjaa, mutta taas mutta luoja. Koukuttava on kuvaavin sana.

Vaikka nipotin jo epärealistisista juonivalinnoista, niin sekaan mahtuu sellaisia odottamattomia koukkuja, joissa ajattelee "ah, meidän stereotypinen päähenkilö ei tietenkään tekisi näin" ja sitten se tekee sen. Jotkut sivuhahmoista (esim. mun suosikkini Jasper, josta tykkään sen inhimillisyyden takia ja löydän siitä samaistumispintaa) ei valitettavasti saa yhtä suurta huomiota kuin muutama keskeinen, jotka vetää lähes joka tilanteen ja on kaikessa mukana, mutta ne on silti kiinnostavia. Bellamy on hienosti rakennettu c: kuulun massahysteriaklubiin!

On vielä pari jaksoa tuijottamatta ennen keskiviikon finaalia. Hyppäsin näemmä mukaan sopivasti ennen järkyttävän pitkää taukoa.
l'univers nous reprend,
rien de nous ne subsiste


Neiti Syksy

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 750
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #84 : 10.03.2015 01:17:17 »
Hii, ihanaa, että löysin tämän!

Haluan nyt ilkeästi skipata ja kysyä kysymyksen, josta toivottavasti poikii lisää televisiosarjoja minulle.
Katsoin siis Kuudetta aistia, kun tuli Neloselta ja myös olen katsonut Broadchurchin (jota sitäkin rakastin <3). Tiedättekö muita tällaisia samankaltaisia sarjoja? Ehkä samaa tyyppiä, kuin Eikä yksikään pelastunut Agatha Christieltä, voisin kuvailla. Jään näihin koukkuun, koska rakastan vihjeitä, vähän yliluonnollisuutta ja tuollaista, missä saa itse arvuutella koko kauden tai pari, kuka se voisi olla.

Älkää kiltit ehdottako Pretty Little Liars:ia, sillä en itse kyseisestä sarjasta pidä, vaikka olenkin katsonut kaksi kautta. Eli haluaisin ehkä mahdollisimman realistisen - tosin, otan kaikki ehdotukset vastaan. :D


Ja tuota niin. En oikein osaa seurata tai lähteä katsomaan uusia sarjoja, minkälainen tämä The 100 on? :'D Juuri tällä hetkellä tykkään katsoa hömppäsarjoja - aivot narikkaan tai jotain. Kuten New Girl ja Glee, yksiä ihania hömppäsarjoja ♥

Zacharias

  • les amis de l'abc
  • ***
  • Viestejä: 2 574
  • korkokenkäpoika
    • tumblr
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #85 : 10.03.2015 01:44:44 »
Lainaus
En oikein osaa seurata tai lähteä katsomaan uusia sarjoja, minkälainen tämä The 100 on?

Dystopia, jossa ydinsota teki maan asumiskelvottomaksi ja ihmiset pakeni avaruuteen. Nyt 97 vuotta myöhemmin 100 nuorisorikollista lähetetään takaisin maanpäälle tsekkaamaan, voisiko ihmiskunta palata kotiin. Ongelmittahan mikään ei tietty suju, vaan tapellaan luontoa, paikallisia ja omia ryhmäläisiä vastaan :'D Välillä näytetään kuvaa arkista, joka kelluu siellä avaruudessa ja katsellaan, miten siellä päässä elo sujuu. Ihmissuhteilla maustettua toimintaa ja seikkailua. Jossain määrin ehkä tulee mieleen sekoitus The Walking Deadia, Lostia (ilman sitä filosofista puolta) ja teinidraamailua.

Josta tulikin mieleen, että mua on aina ihmetyttänyt miksi tv-sarjoissa, jotka on kuitenkin selkeesti suunniteltu nuorelle yleisölle, pitää sotkea aikuisten suhdekuvioita mukaan. Mä koen ne aina tosi mielenkiinnottomiksi, kun ruutuaikaa menee vanhemmille, vaikka sarja tavallaan kertoo lapsista. Tekee mieli kauheesti kelailla ja päästä siihen itse asiaan. Yleensä ne aikuiset on vielä tosi latteita hahmoja, jotka on nähty tuhat kertaa eri variaatioina. Oon myös huomannut, että kirjoittajat tajunnee itsekin tämän, koska lähes jokaisessa teinisarjassa vanhemmilta katoaa hitaasti mutta varmasti keskeiset juonet olemattomiin (Glee, 90210, Gossip Girl, Pretty Little Liars...)

Oonko ainoa, jolle tää on ongelma?
l'univers nous reprend,
rien de nous ne subsiste


Beatrix Bones

  • Ylempi alilehmä
  • ***
  • Viestejä: 3 605
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #86 : 10.03.2015 15:35:35 »
Haluan nyt ilkeästi skipata ja kysyä kysymyksen, josta toivottavasti poikii lisää televisiosarjoja minulle.
Katsoin siis Kuudetta aistia, kun tuli Neloselta ja myös olen katsonut Broadchurchin (jota sitäkin rakastin <3). Tiedättekö muita tällaisia samankaltaisia sarjoja? Ehkä samaa tyyppiä, kuin Eikä yksikään pelastunut Agatha Christieltä, voisin kuvailla. Jään näihin koukkuun, koska rakastan vihjeitä, vähän yliluonnollisuutta ja tuollaista, missä saa itse arvuutella koko kauden tai pari, kuka se voisi olla.
Voisin suositella sulle Once Upon A Time -sarjaa (tosin sen sarjan kohdalla "vähän yliluonnollisuutta" ei riitä), johon on sotkettu sekaisin paljon eri satuhahmoja eri saduista ihan perus Lumikeista ja Tuhkimoista sinne Ihmemaa Oziin ja Frozeniin. Sarjassa on myös hahmoja, jotka ei ole mitään "satuhahmoja" vaan ne on keksitty ihan vartavasten sarjaa ja sen juonta varten. Tässä on just sellasta "joka kausi joku uusi mysteeri, jonka ratkaisemiseen menee se koko kausi" -meininkiä, mitä sä kai tässä haet takaa. :D

Toinen yliluonnollinen sarja, johon rakastuin hiljattain ja jota voisin suositella, on Grimm, joka pohjautuu Grimmin veljesten satuihin. Sarja on osittain rikossarja, mutta siinä sivussa kulkee myös muita merkittäviä "sivujuonia". Päähenkilö Nick Burkhardt on siis "grimm", joka jahtaa ihmisiä, joiden sisällä on ns. "hirviö" (eli jonkinnäköinen olento Grimmin saduista). Tässä sivujuonet on nimenomaan sellaisia, että siinä etsitään syyllisiä pidempään tai parannuskeinoa johonkin tai "kuka on syyllinen tähän" tms.

Lainaus käyttäjältä: Alice Katarina
Onko muilla ongelmaa, kun hyviä (tai edes niin hyviä sarjoja), joita seuraa on vaan liikaa?
Täällä on kyseinen "ongelma". Tätä sarjamäärää on tosin vähentänyt The Mentalistin, White Collarin ja HIMYMin loppuminen (seuraan siis kaikkia sarjoja jenkkien tahtiin), mutta vieläkin on monia, joita seuraan. Game of Thrones, Revenge, Once Upon A Time, The Walking Dead (jonka taso on btw alkanut laskea 5. kaudella, nimim. en ole vieläkään jaksanut katsoa kahta viimeisintä jaksoa), Pretty Little Liars, Rizzoli & Isles, Cougar Town, Modern Family, Grimm, Criminal Minds, Suits... Ja oon vielä aika varmasti unohtanut tuosta jonkun. Toisaalta tässä on se, että kun uusia jaksoja tipahtelee kerran viikossa (ja esim. GoT:n uusin kausi ei ole vielä edes alkanut), niin oikeestaan ei siihen sarjojen katseluun mene päivässä kuin tunti tai maksimissaan pari. :D
Ava © flawless

Luci

  • ***
  • Viestejä: 1 175
  • mielikuvitusastronautti
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #87 : 21.03.2015 19:11:50 »
Lainaus käyttäjältä: Neiti Syksy
Katsoin siis Kuudetta aistia, kun tuli Neloselta ja myös olen katsonut Broadchurchin (jota sitäkin rakastin <3). Tiedättekö muita tällaisia samankaltaisia sarjoja? Ehkä samaa tyyppiä, kuin Eikä yksikään pelastunut Agatha Christieltä, voisin kuvailla. Jään näihin koukkuun, koska rakastan vihjeitä, vähän yliluonnollisuutta ja tuollaista, missä saa itse arvuutella koko kauden tai pari, kuka se voisi olla.
How to get away with murder mulla tuli ihan ekaks mieleen. Ite katoin kanssa Broadchurchin läpi vähän aikaa sitten ja rakastuin ja aloin sen jälkeen kattomaan How to get away with murderia ja tykkään kyllä siitäkin ihan mielettömästi. Tiivistettynä, viisi lakiopiskelijaa saa harjottelupaikan tms niiden luennoitsijan asianajotoimistosta ja sarjassa ihmetellään paria murhaa ja seurataan kyseisen toimiston oikeuskeissejä siinä sivussa. Tietyllä tapaa samoja elementtejä, kuin Broadchurchissa, murhamysteeriä ja oikeudenkäyntejä plus ihmissuhdedraamaa siinä sivussa. Kyseessä on jenkkisarja, josta on yks tuotantokaus tullut, en osaa sanoa onko toista tulossa. Jostain luin, että olis tulossa, mutta esim imdb:ssä ei oo mitään tietoa.

Tää oli tämmönen sarjaihkutus naamioituna avuliaaks viestiks  ;D

Lyygia

  • scorching hot mess
  • ***
  • Viestejä: 688
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #88 : 22.03.2015 17:44:29 »
How To Get Away With Murderista on tosiaan tulossa toka kausi! Lisätietoja täältä!

Lainaus
Onko muilla ongelmaa, kun hyviä (tai edes niin hyviä sarjoja), joita seuraa on vaan liikaa?
Todellakin! Toisaalta mun ongelma tuntuu olevan enemmänkin se, että sarjoja joita mun pitäisi ja joita haluaisin katsoa on niin paljon! Haluun lisätunteja vuorokauteen jotta ehdin katsoa kaikki sarjat. Tällä hetkellä seuraan aktiivisesti jenkkitahtiin vaan The Good Wifeä, joka on mun ikuinen rakkaus. Tauolla olevia lemppareita ovat Orphan Black, House of Cards (jonka kolmoskauden maratoonasin välittömästi sen ilmestyttyä!!), Hannibal, How To Get Away With Murder, Broadchurch, Last Tango in Halifax ja The Fall. Unohdin varmaan sata sarjaa. : D

Mutta niitä mitä pitäis kattoa, huh huh. Ainakin Breaking Bad, Bates Motel ja True Blood on mun listan kärjessä. Just tossa toissa päivänä aloitin komediasarja Veepin katsomisen, aika lailla sen takia et idea "vaan" puolen tunnin jaksoista ja poliittiseen maailmaan sijoittuvasta komediasta on jees.

Tääkin oli ihkutusviesti naamioituna avuliaaksi viestiksi  :D



ava Sokerisiiveltä
banneri Ingridiltä

kiilibiili

  • ***
  • Viestejä: 80
  • nyt oon lentänyt karkuun
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #89 : 07.04.2015 15:25:31 »
Mun on vaan ihan pakko avautua jonnekin ja ehkä täällä on joku joka ymmärtää mun epätoivoa? :D Oon kattonut tässä muutaman kuukauden aikana koko Gleen läpi, aluksi siis Netflixistä neljää ekaa kautta ja nyt tv:n tahdissa, kun kaksi vipaa kautta tulee Avalta (tässä itse asiassa oottelen jakson alkamista). Oon kattonu ne neljä (tai ainakin kolme) kautta aiemminkin ja ihan muistinvirkistykseksi uudestaan ennen näiden uudempien kattomista et muistan missä mennään. Ja oon ihan tolkuttoman ihastunu Blaine Andersoniin! Tällästä fiktiiviseen hahmoon ihastumista en oo kyllä ennen edes kokenu. Joo, tipahdin kyllä ihan heti kun se kakkoskaudella teki ensiesiintymisensä ja joo, osaan niitä repliikkejä ulkoa muutamasta ekasta jaksosta kun katoin niin monta kertaa ne kohdat aikoinaan..... Mutta mun ihkutus vähän hiipui sitten tossa nelos- ja vitoskauden aikana, kun Klaine on tottakai otp, ja mun mielestä Kurtista tuli vaan niin asshole jossain vaiheessa, että en enää tiennykään kuuluuko ne yhteen kuitenkaa.. Ja Kurt aina jättää Blainen ja Blaine on surullinen ja mäki oon surullinen koska surullinen Blaine on niin yhyy :( Ja sitte tuleeki taas uus mutta, kun tässä kutoskaudella meno on alkanu muistuttaa enemmän kakkoskautta ja mähän tykkään! Nyt sit kuolaan Blainea ja etin eilen noin miljoona Kliss-gifua ja näen unia vuorotellen Darrenista ja Blainesta ja silleen :'D

Onko täällä siis muita Gleen kutoskauden seuraajia? Ja onko teillä suosikkijaksoja ko. sarjasta? Mun ehdottomaksi suosikiksi nousi ihan västikään esitetty jakso The Hurt Locker Part 2, siinä vaan oli kaikki elementit kohdallaan! Klaine, Sue, JigSue ja mun kaikkien aikojen suosikkikuoroni The Warblers ♥ Top-listalle menee myös eilinen jakso Transitioning, kuten myös kakkoskaudelta Never Been Kissed.

Anteeksi päätön ihkutus, mutta oli ihan pakko vuodattaa!
näin sinut unessa, tuulenhenkäys ennusti ukkosta

Karvalakkirakastaja

  • Vieras
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #90 : 07.04.2015 16:23:35 »
Olen myöhäisherännäinen kaiken suhteen. En seuraa reaaliajassa oikein mitään kun en jaksa/ei ole rahaa maksukanaviin enkä jaksa netistäkään etsiä. Ja jotenkin kaikkeen on mennyt jo maku, mut tuossa kun joku sanoi lakanneensa katsomasta Emmerdalea Cameronin ja Debbien säädön takia niin mä seuraan kyseistä sarjaa vain Cameronin takia. Haluan nähdä miten sille käy. Ainoa toinen sarja, mitä olen seurannut on Roba. Koneella odottelisi monta osaa Supernaturalin kymppikautta mutta en vaan saa aikaiseksi.

Yisca

  • Tuittupää
  • ***
  • Viestejä: 197
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #91 : 07.04.2015 18:31:10 »
Ja jotenkin kaikkeen on mennyt jo maku, mut tuossa kun joku sanoi lakanneensa katsomasta Emmerdalea Cameronin ja Debbien säädön takia niin mä seuraan kyseistä sarjaa vain Cameronin takia. Haluan nähdä miten sille käy.
Mäkin oon taas pitkästä aikaa seurannu Emmerdalea ihan samasta syystä. Tosin mä inhoon Cameronin hahmoa ihan yli kaiken siinä sarjassa, kun se on niin tunteeton pissipää, mutta mitä pidempää toi caseCameron kestää, niin sitä suuremmalla mielenkiinnolla mä sitä seuraan. Samaan aikaan tää caseRhona on hyvin toteutettu juonenkäänne tuossa sarjassa. Tykkään noista Emmerdalen näyttelijöistä, kun ne vetää roolinsa niin hyvin.

Onko kukaan muu bongannu vielä sellasta sarjaa Yleltä kun Strike Back? Satuin löytämään sen eilen illalla Yle Areenasta ja tuijotin samantien kaikki saatavilla olevat jaksot. Sarjahan kertoo Britannian huippusalaisesta, terrorisminvastaisesta erikoisjoukosta ja heidän tehtävästään erään pakistanilaisterroristin kiinni saamiseksi. Areenasta löytyy tällä hetkellä 1. tuotankokauden viisi ensimmäistä jaksoo. Itse jäin ihan samantien koukkuun tuohon sarjaan, koska siinä on paljon täysin odottamattomia juonenkäänteitä, jotka on hyvin toteutettu. Tykkään myös suuresti pääroolien esittäjistä, sillä ovat pystyneet luomaan hahmot todella uskottaviks. Jos tuollanen aihepiiri vaan yhtään kiinnostaa niin suosittelen kyseistä sarjaa!
“Everything is possible. The impossible just takes longer.”
Dan Brown

Ava: Ansa

Karvalakkirakastaja

  • Vieras
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #92 : 07.04.2015 19:33:03 »
En minäkään Cameronista yhtään pidä. Se on aivan kauhea tyyppi, mutta juuri siksi kiinnostaa tietää, miten sille lopulta käy. Minustakin Rhonan riippuvuuskuvio on ihan kiinnostava, mut mä niin toivoin femmeä. En muista onko tuossa sarjassa ollut lesbokuviota sitten Zoe Taten, mutten ole kyllä ihan koko aikaa sarjaa seurannutkaan. Zoe oli sarjassa joskus todella muinaisuudessa.

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 990
  • Clara, my Clara
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #93 : 07.04.2015 21:23:28 »
En muista onko tuossa sarjassa ollut lesbokuviota sitten Zoe Taten, mutten ole kyllä ihan koko aikaa sarjaa seurannutkaan. Zoe oli sarjassa joskus todella muinaisuudessa.
Onhan siinä nykyään. Ali ja Ruby (+ Alin lapset) taisivat tulla viime vuonna täällä meillä mukaan.
Ja mitä nyt maikkarin juonipaljastuksia tälle kuulle olen lukenut (siis silloin kun se parempi 'tulossa seuraavaksi'-sivu oli vielä käytössä), niin kaksikko on kaiketi aikeissa hankkia lapsenkin yhdessä. Sitä mielenkiinnolla odotellen.

Cameron saisi painua mun puolesta jo helvettiin. En pidä koko hahmosta, enkä malta odottaa sitä päivää, kun hän jää kiinni.

Kaikkein eniten mä tahdon, että käsikirjoittajat antavat Alician olla onnellinen. Ihan oikeasti onnellinen.

Niin ja, että Cain ja Moira eivät eroaisi. Ne ovat niin mahtavia yhdessä. Pidän siitä miten Moira saa Cainin hellemmän puolen esille useammin kuin mitä Cain ennen on sitä näyttänyt.
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor

Karvalakkirakastaja

  • Vieras
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #94 : 07.04.2015 21:55:31 »
Joo mut tarkoitin sellaista alusta alkanutta suhdetta. Eikös noi vaan olleet jo yhdessä heti alusta asti?

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #95 : 07.04.2015 22:08:11 »
Kaipa minäkin tulen tänne hehkuttamaan/lyttäämään :P
Mulla mielipiteet Cameronista vaihtelee vähän laidasta laitaan, Chasin kanssa en tykänny Cameronista yhtään, ja koko ajan toivoin että kaikki paljastuis. Debbien kanssa Cameron sopii paljon paremmin yhteen, vaikka nyt en kyllä jaksa koko hahmoa ollenkaan. Sais kyllä KAIKKI murhat paljastua jo. Se Gennien juttu oli ihan kauhee :'( Tosi harmi että Nikhil muutti pois Mollyn kanssa. Toivottavasti näitä heitä tullaan vielä näkemään.
Niin ja, että Cain ja Moira eivät eroaisi. Ne ovat niin mahtavia yhdessä. Pidän siitä miten Moira saa Cainin hellemmän puolen esille useammin kuin mitä Cain ennen on sitä näyttänyt.
Samaa mieltä Cain ja Moira on tosi hyvä pari :-* En kyllä ikinä odottanut sanovani moista Cainista, mutta nyt se tuntuu muuttuneen. Toisaalta tykkäsin kuitenkin siitä missä Cain melkein työntää Cameronin alas jyrkänteeltä, koska se osoittaa ettei Cain nyt ihan pehmoks oo muuttunut.

Never underestimate the power of fanfiction

Karvalakkirakastaja

  • Vieras
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #96 : 08.04.2015 05:04:01 »
Mä odotan koko ajan että Cain jotenkin pääsisi selville Cameronin touhuista, koska tuskin se vaan antaisi asian olla kun Debbie on Cameronin kanssa. Cain on yksi mun suosikkihahmoista, koska se on arvaamaton muttei aivan toivoton. Yhdyn (mielipiteessä) kaikkiin Cain/Moira -tykkääjiin. Siinä on sopivaa särmää.

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 990
  • Clara, my Clara
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #97 : 08.04.2015 10:37:52 »
Joo mut tarkoitin sellaista alusta alkanutta suhdetta. Eikös noi vaan olleet jo yhdessä heti alusta asti?
Olihan ne. Mutta ehkä joskus tulevaisuudessa tulee sellainen pariskunta, jonka suhteen kehitys nähdään alusta asti.
Jaa niin muuten. Olihan tuossa välissä muuten Jebbie. Heidän suhteensahan nähtiin alusta asti. Mutta siitä on jo aikaa.

Mukavaa, etten ole ainoa, joka pitää Cain/Moirasta. Olen törmännyt usein sellaisiin, jotka haluaisivat Cainin ja Charityn takaisin yhteen ja sitä mä en itse halua. Olin niin onnellinen, kun Cain pääsi Charitystä yli. Niiden suhde oli niin myrkyllinen. He eivät vaan sovi yhteen, eivät sitten millään.
Muutenkin olen sitä mieltä, että Charity ei osaa oikein rakastaa ketään muuta kuin itseään (tai no, kai hän rakastaa lapsiaan), ja että hän haluaa kaikkien miesten pitävän ja haluavan häntä.
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor

Uncaring

  • Slytherin
  • ***
  • Viestejä: 286
  • "I'm not small, it's the world that's too big!"
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #98 : 08.04.2015 11:30:29 »
Ooohh jotkut muutkin seuraavat kyseistä "mummosarjaa"! Puhun siis tietenkin Emmerdalesta. Itselläni on ollut aina tiettyjä jaksoja, jolloin olen sarjaa seurannut ja parin viime kuukauden ajan se on taas jäänyt hieman taka-alalle. Eikö muuten Suomessa pyöri aika myöhässä nuo jaksot? Mielestäni tällä hetkellä pyörivät episodit esitettiin vuonna 2012 Briteissä.

Juonikuvioiden kaavamaisuus vähän tökkii, mutta Cameronin kohdalla pitkittäminen on ollut pääosin viihdyttävää. Välillä tuntuu, että samaa ongelmaa vatvotaan kyseisessä sarjassa aina lähes vuoden päivät ennen kuin joku muu esim. kuolla kupsahtaa tai addiktoituu huumeisiin tai alkoholiin. Gennien kohtalo oli kyllä oikeasti karua katseltavaa ja kirosin ääneen television edessä, vaikka tiesinkin, että niin tapahtuu (lol tykkään spoilata itseäni)

Liityn täällä Cain/Moira shippaajiin! Mielestäni Moira on ollut aina yksi Emmerdalen vahvoista naishahmoista, jolta löytyy sydäntä perheelleen, mutta myös asennetta. Se nainenhan ei turhia vikise. Cainista on ollut mukava nähdä vihdoin hahmokehitystä, kun hänen mukavaa puoltaan pääsee harvemmin todistamaan. Olen muutenkin tykännyt Cainin "bad boy" - roolista kylässä, mutta ainainen pahismeininki ei olisi enää jaksanut herättää mielenkiintoa :'D Ei siinä, Charity on hahmona hieno ja jos Moiraa ei olisi, niin shippaisin siinä tapauksessa Cainia ja Charityä. Declan/Charity oli mielestäni kiva, vaikka en toivo heitä sen enempää yhteen.

Pientä pikaista yhteenvetoa vielä lempihahmoista: David: Ah, hänessä sitä silmänruokaa riittää! David on muutenkin aina tosi symppis ja kiva hahmo, vaikka ärsyttää, miten tossuksi se muuttuu parisuhteissa. Alicia: Alkuun inhosin Aliciaa, mutta hahmo sai silmissäni tietynlaista syvyyttä ja opin tykkäämään. Shippaan täysiä Davidille nyt ja aina. Adam: Okei, se vaan on tosi ihana kun se on aina niin naiivi ja temperamenttinen. Vähän pintapuolinen hahmo, mutta hauska todistaa sen pölhöilyä. Declan: Miksi kaikki inhoavat Declania? Itse olen aina tykännyt sen businessman-tyylistä ja sillä on yleensä hyviä mielipiteitä, eikä ole pahaa pahuuttaan mikään julmuri. Toivon, että Declan selviää konkurssistaan :'(

Okei tästähän tulikin aika romaani, mutta tuntuu, että äitin kanssa ollaan ainoat ihmiset, jotka kyseistä sarjaa katsovat :'D

- Uncaring


avatar by raitakarkki, banneri ibin

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 990
  • Clara, my Clara
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #99 : 08.04.2015 15:28:18 »
Eikö muuten Suomessa pyöri aika myöhässä nuo jaksot? Mielestäni tällä hetkellä pyörivät episodit esitettiin vuonna 2012 Briteissä.
Mun mielestä Suomessa on nyt menossa vuoden 2013 jaksot, ollaan noin puolitoista vuotta perässä. Mikä on mun mielestä ihan hyvä. Ei tartte pelätä, että ohjelma menisi joksikin aikaa tauolle, jos oltaisiin saamassa jaksoissa liikaa kiinni.

Alicia: Alkuun inhosin Aliciaa, mutta hahmo sai silmissäni tietynlaista syvyyttä ja opin tykkäämään. Shippaan täysiä Davidille nyt ja aina.
Mä en niinkään inhonnut Aliciaa alkuun, olin vähän kahden vaiheilla. Lopulta (oikeastaan, aika nopeastikin) hän varasti sydämeni ja onkin Cainin kanssa yksi ylivoimaisia suosekkejani sarjassa.
Mäkin niin toivoisin, että Aliciasta ja Davidista tulisi pari. Ne vaan on niin luodut toisilleen.

Alician ja Cainin lisäksi mun lempparihahmoja ovat Marlon, David, Paddy, Sandy, Ruby, Bob ja Moira. Jasmine, Aaron, Gennie ja Nihkil olivat myös lemppareitani ja olin niin surullinen, kun he poistuivat sarjasta. Gennien kohtalo oli aivan kamala (miksi, miksi käsikirjoittajien piti tappaa Gennie, miksei se olisi voinut muuttaa Kanadaan Nikhilin kanssa, jos kerran näyttelijät olivat samoihin aikaan poistumassa?). Ainakin Aaron (saattaa spoilata! maikkarin sivulla oli mun mielestä jossain vaiheessa joku uutinen, että se olis nyt tullutkin tänä vuonna Briteissä takaisin...) ja Nikhil voivat vielä joskus tulla takaisin.
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor