Kirjoittaja Aihe: Elokuvat # 2  (Luettu 155732 kertaa)

Zacharias

  • les amis de l'abc
  • ***
  • Viestejä: 2 574
  • korkokenkäpoika
    • tumblr
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #340 : 06.01.2016 20:03:40 »
Oi mä rakastin niitä valomiekkoja! Varsinkin, kun oli otettu huomioon Kylon itsensä kyhäämä vempele, joka sitten rätisi ihan eri tavalla kuin "aito tavara". Täytyy myöntää, että ensimmäisen kerran traileria katsoessa nauroin itseni kipeäksi sille risti/fallossymbooli -muotoilulle, mutta ruudulla varsin toimiva, ja kuten nähtiin, niin sivuille menevistä säteistä on iloa taistelussa. Ei multa ainakaan mitään moitteita siis valomiekoista.

Nyt kun ollaan jo tämän vuoden puolella, niin voinee ottaa esille aiheen spin-off elokuvat, joita tulee jo tänä vuonna yksi kappale. Star Wars: Rogue One. Mukana on älyttömästi tunnettuja nimiä toisin kuin Force Awakensissa, mutta mua itseäni ei henkilökohtaisesti hirveästi kiinnosta ajankuva, jolle se sijoittuu. Eli vuosiin välillä Sithin koston ja Uuden toivon. Toisaalta taas kiinnostaa (miksi mä ees vaivaudun selittään, oon kuitenkin hankala), koska prequelit on mun mielestä sietämätöntä CGI-kuraa ja tässä on uusi tilaisuus paikkailla, joskin ei Anakinin tarinaa, niin jotain sen läheltä. Plus vastarinta <3

Han Solo-leffat on kyl mulla vähän niin ja näin:D oon ehkä kaavoihini kangistunut, mutta en vaan kestä ajatusta jostain toisesta hyypästä Harrison Fordin tilalla. Olkoonkin, että ainakin Landon Liboiron on hakenut roolia.
l'univers nous reprend,
rien de nous ne subsiste


ibi

  • ***
  • Viestejä: 195
  • He cannot see beyond his own desire!
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #341 : 14.01.2016 12:16:02 »
Onko kukaan katsonut Rakkaus ei katso aikaa -kirjasarjan elokuvatuotantoa? Itse katsoin eilen ekan osan. Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen, vaikkei tämä leffa todellakaan ollut mikään mestariteos. Hahmotkin olivat totaalisesti epäonnistuneet. Ainut joka onnistui oli Charlotte ja ehkä Gwenin äiti. Kokemuksia?

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #342 : 14.02.2016 16:57:51 »
Vihdoin minäkin katsoin kehutun Mad Max: Fury Roadin. En odottanut oikeastaan mitään (muuta kuin että leffa on kai hyvä), koska en ole nähnyt alkuperäisversioita enkä tiennyt juonesta mitään. Jotain feminismistä muistelin kuulleeni.
Päällimmäisenä mielessä:
a) Kerrankin elokuva, joka etenee kuin juna (tai rekka) ::) Juonen rytmi oli hyvä ja yhtenäinen aiheen kanssa. Rauhalliset kohtaukset oli jätetty minimiin eikä tässä ollut turhia vetistelyjä.
b) Maskeeraus-, puvustus- ja lavastusosasto oli päässyt revittelemään oikein kunnolla. Oscaria tiedossa? *Nopea guuglaus* Aivan, 13 ehdokuutta taskussa.
c) Upean yksinkertaiset käsitteet! Esim. sotapojat, sotaherrat, veripussi, bensakaupunki, luotifarmi, vihreä paikka... Yksinkertaisuus kaunistaa! Ei liikaa mitään omia nimiä kuten akofjsihgsio.
d) Hardy ja Theron. Ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän.
e) Uhkaavat yksityiskohdat, jotka jätettiin avoimiksi: sotapoikien kasvaimet iholla, ambutaatiot, iho"koristeet", Maxin menneisyys
f) Kuunneltava soundtrack

Mikäs siellä sitten tökki? Immortan Joe ei enää lempivaimon kuoleman jälkeen tuntunut varsinaiselta uhkalta. Tuntui jotenkin aika varmalta, että sankarit pääsevät valtaamaan linnoituksen. Lisäksi se kitaran paiskautuminen kohti katsojaa oli kökkö. Siinäpä nuo kritiikit.
« Viimeksi muokattu: 14.02.2016 17:02:31 kirjoittanut Röhkö »
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 481
  • ava Claire + bannu Ingrid
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #343 : 03.03.2016 01:51:48 »
Koska en ole löytänyt muita, joille hehkuttaa Deadpoolia, niin toivottavasti heitä löytyy täältä! Koska itse olen suuri minkä-tahansa-huumorin ystävä, niin leffa oli kyllä melkoista nannaa. En ole aikaisemmin katsonut Marvelin leffoja ja tähänkin menin, kun näin monia meemejä netistä... minäkö mainonnan uhri, ehei... Joten maailma ei sinänsä ollut tuttu ja varmaan jotkut sisäpiirijutut meni ohi, kun ei ymmärtänyt kontekstia, mutta menihän tuo noinkin. Plus musiikit oli myös superit, fiilistelin niitä kympillä. Ja ne taistelukoreografiat, ah, voisin jauhaa niistäkin ihan kunnolla. Joku nero on ollut niitäkin kehittelemässä.

Onko joku muuten täältä nähnyt The Revenantin, onko katsomisen arvoinen? Melkein tekisi mieli mennä katsomaan pelkästään Leon takia, mutta olishan se aina ihan plussaa, jos se tarinakin on kiinnostava. :D

Eksyin nyt tsekkailemaan Finnkinon sivuilta tulevia leffoja ja tulevakin vuosi (ai perhana, nyt onkin jo maaliskuu, miten tää aika nyt on näin nopsaan menny...) näyttää oikein mielenkiintoiselta leffojen saralla. Itseäni kiinnostaviksi nousivat nyt Suffragette ja The Dressmaker, ehkä myös dokkari Sota ja mielenrauha. Mitä te odotatte tältä leffavuodelta?
Hyppää lehtikasaan!

leofurioso

  • ***
  • Viestejä: 1 097
  • Kiitos Koiranruusulle avasta aikoinaan. <3
    • Versova_matkalaukku
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #344 : 04.03.2016 02:14:30 »
Grenade: Kävin viikko sit suunnilleen katsomassa Deadpoolin kaverini kanssa. Oisihan toinen voinut varoittaa ikärajasta (ei sillä, että se mitään haittasi), kun en sitä etukäteen muistanut katsoa. Se oli meinaan sellainen leffa, et välillä ihmettelin kauhean nuorelta vaikuttanutta yleisöä (koska jostain syystä osasta tuli fibat, että on pakko olla mua paljon enemmän kuin vaan 10 vuotta nuorempia ja muutenkin yleisön sukupuolijakauma oli kiintoisa siinä näytöksessä, ainakin itsestäni). No ei siinä mitään, hauskaa oli ja upposi kyllä muhun. Taisi kyyneleet valua silmistä vain siksi, että nauroin kuin hulluna. :D En oo juuri koskaan välittänyt Marvelin leffoja, jos ei nyt X-meniä lasketa. Siksi toi oli yllättävän piristävä leffa ja ymmärrän hyvin, miksi kaverini mielestä Deadpool on yksi parhaista hahmoista koko Marvelin tuotannossa. ;D Se oli kyllä täyttä rautaa ja mun piti oikein kaverilta kysellä leffan jälkeen, että kuulinko erään hahmon aksentissa viittauksia itään, koska kuulosti kauhean tutulta sellainen aksentti englantia puhuessa. Kaiken kaikkiaan hauska aloitus leffavuodelle, siis sille leffavuodelle, jonka aikana ees joitain tulee käytyä leffateatterissakin katsomassa. Viime vuosi oli aika köyhä siinä mieles, kun ainoa leffa teatterissa oli veljen kera uusin Star Wars.  ;D
« Viimeksi muokattu: 04.03.2016 02:16:44 kirjoittanut leofurioso »
endless rain,fall on my heart, kokoro no kizu,let me forget, all of the hate, all of the sadness....by X- Japan

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 481
  • ava Claire + bannu Ingrid
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #345 : 06.03.2016 01:03:57 »
leofurioso: Hahah, joo, katsoin itsekin, että onko nää kaikki tosiaankin sen kuustoista, kun tänne leffasaliin tulee. :D Mutta toisaalta, en itsekään näytä ikäiseltäni, joten paha mennä sanomaan.
Lainaus
Taisi kyyneleet valua silmistä vain siksi, että nauroin kuin hulluna
Läpät leffassa oli kyllä aika kultaa, itsekin hihittelin siellä pahemman kerran. Tekis mieli melkein katsella uudestaan koko raina, jos saisi napattua kaikki hienot jutut, joita ei ekalla kertaa tullut huomattua. Ja ihan vaan, koska kaiken sen brutaalin mäiskinnän allakin tää oli kyllä todella viihdyttävä kokonaisuus, vaikka aika ajoin joitain kompurointeja oli.

Jos joku nyt miettii, että pitäisikö käydä katsomassa, niin sanon vaan, että mene hyvä ihminen, mene jo! Jos supersankarit ja huumori yhtään kiinnostaa, eikä verenlentämisestä ala yököttää, niin tää on kyllä hyvä startti leffavuoteen.
Hyppää lehtikasaan!

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #346 : 06.03.2016 10:02:28 »
Ah, Deadpool. Leffa sisälsi loistavaa intratekstuaalisuutta, itseironiaa ja dialogia. Sarjakuvaan tutustuneen ystäväni mielestä tämä Deadpool ei ollut tarpeeksi ruma eikä edes tarpeeksi härski (?!?). Minulle tuo huumori riitti aivan hyvin, eikä se edes ollut yksipuolista navanalusläppää. Hajoilin pahiten Ikea-viittauksille (se ääntäminen!) ;D
Oli pakko huomauttaa poikaystävälle, että Naistenpäivä on muuten jo 8.3!  :o :D

//Katsottiin viikonloppuna Crimson Peak. Odotin paljon pelottavampaa elokuvaa, mutta eihän tuo ollut mikään kummoinen. Loppu oli sangen kökkö ja vähän pitkitetty. Odotin jotain eeppisempää kartanomysteeriä, mutta leffa jäi vähän pliisuksi.
« Viimeksi muokattu: 07.03.2016 16:53:45 kirjoittanut Röhkö »
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 984
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #347 : 14.03.2016 22:31:51 »
Joku käynyt katsomassa Uskaliasta, siis uusinta (ja kai viimeistäkin) Outolintua? No minä olen, ja seuraavat rivit ovat sitten täynnä spoilereita, ehkä niin kirjan, kuin leffankin osalta.
Aargh. Mite tämä on? Okei rehellisesti sanottuna olen pettynyt leffan loppuun. Viimeiset minuutit kun lopputekstit alkoi istui paikallani ja tuijotin valkokangasta. 'tässäkö tää oli' Odotin niin paljon muuta. TRIS! Miksi e kuollut? Sun piti kuolla? No niin siis. En tiedä mikä tää idea oli, että kirjan juonta piti muokata tähän mennessä ihan toimineeseen leffasarjaan LOPPURATKAISUN kohdalla. Siis oikeasti. Mä kävelin sinne saliin, tietäen ja valmistautuen siihen, että Tris kuolee ja sit PAM. Leffa loppu ja mitään ei tapahdu. Toiseksi ongelmalliseksi kohdaksi mulle nousi tämä Fourin isän muistin pyyhkiminen, siis mitä? ei näin? Omasta mielestäni leffan loppuratkaisua oli muokattu aivan liikaa kirjan versioon. Loppu oli kirjassa se mistä tykkäsin. Mutta siis joo. Varmaan leffa sitten toimii omana juttunaan ihan hyvin. (Ja vielä mua jäi harmittamaan, että sieltä oli jääny muutama kiva kohtaus välistä..:()

Loppuun vielä voisin vähän kehua, että jos yhtään ei haittaa että kirja ei ole se juttu leffassa, niin tää leffa oli kyllä aika hyvä

/Avautuminen loppuu/

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 543
  • 707
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #348 : 14.03.2016 23:28:49 »
Lyra, Outolintuja tulee vielä yksi leffa! :) Hitto kun menin lukemaan noi spoilerit... Ajattelin, että ne spoilaa leffan tapahtumia/siihen asti kirjaa, mutta tää olikin koko kirjasarjan loppuratkasu. No, ei voi mitään.

Musta tää leffasarja menee todella oudoksi, enkä oikein pysy enää kärryillä siitä. Mut ehkä mä ymmärrän paremmin, kun luen tuon viimesen kirjan joka on vielä lukematta. :D
“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.



But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Neiti Syksy

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 750
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #349 : 22.03.2016 10:05:29 »
Abarat, mikä Suljetussa saaressa erityisesti vaikutti noin? :---D

Olen itse katsonut ja yksi parhaimmista leffoista omasta mielestä. Olen lukenut kyseisen myös kirjana, mutta elokuvana se tuli todella vaikuttavasti esille. Tietenkin se loppu on jotenkin niin... puistattava tai jotain, mutta siis siinä sotkeudutaan niin pahasti mielen sisälle, ettei tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Tykkään tuollaisista, kun oikeasti menee ihan sekaisin!


En ole kyllä uusia leffoja käynyt katsomassa. Teki mieli käydä katsomassa se leffa Tyttökuningas, onko joku sitä mahdollisesti käynyt katsomassa ja ehkä osaisi suositella? :)

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 391
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #350 : 22.03.2016 10:39:57 »
Lainaus
Teki mieli käydä katsomassa se leffa Tyttökuningas, onko joku sitä mahdollisesti käynyt katsomassa ja ehkä osaisi suositella? :)
Minä kävin katsomassa silloin, kun se leffateattereissa pyöri. Varsin sävähdyttävä elokuva ja ehkä jollain tapaa yllätyksellinenkin! Päähahmo oli varsin räiskyvä persoona ja tekikin sitten kaikkea varsin räiskyvää. Leffa oli viihdyttävä, ja todella monta kertaa tuli nostettua kädet silmille ihan vain myötähäpeän vuoksi. Tykkäsin lesbovivahteista ja aiheella leikittelystä. Sinänsä kyllä suosittelen leffaa, kyllä se katsomisen arvoinen oli eikä yhtään kaduta, että kävin sen katsomassa.

+ Niin, leffan ehdoton viihdeansio oli myös bongata suomalaisia näyttelijöitä kansainvälisen kaartin seasta ja arvioida niiden englanninkielen taitoa! :D


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 481
  • ava Claire + bannu Ingrid
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #351 : 22.03.2016 10:53:15 »
Täällä yksi, joka on käynyt katsomassa Tyttökuninkaan. Sanoisin, että leffana ihan hyvä, muttei nouse omien lemppareideni joukkoon. Miljööt ja lavastus olivat onnistuneita ja ne puvut, ah ne puvut. Puvustus voitti justiinsa Jussi-palkinnonkin, enkä ihmettele. Ehkä vähän kuitenkin häiritsi se, että elokuva oli englanniksi ja jotkut näyttelijät olivat siinä... noh, vähän pökkelömpiä. Jotkut näyttelijät hoitivat hommansa hyvin kotiin ja olivat vakuuttavia roolissaan, mutta jotkut roolit jäivät oudoiksi maininnoiksi, joilla ei ollut mitään enempää vaikutusta mihinkään. Päänäyttelijäkin oli ihan hyvä, mutta ehkä odotin jotain enemmän. Juoni seuraa melko lailla Kristiinan elämää, mutta on ottanut muutamia vapauksia, jotta saadaan vähän draamaa aikaiseksi (eli juurikin se, että mietitään, oliko Kristiina hetero- vai homoseksuaali).

Lyhyesti siis ihan kelpo leffa, jos historiallisuus ja elämänkerrallisuus kiehtoo. :) 

//olenpas hidas kirjoittaja, Arte kiilasi :D
Hyppää lehtikasaan!

Puolimieli

  • Vieras
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #352 : 22.03.2016 10:55:03 »
Katsotteko paljon klassikkoelokuvia? Olen itse aika aloittelija elokuva-asioissa, vaikka sinänsä leffassa tuleekin aika usein käytyä. En ole nähnyt mitään tunnettuja elokuvia. Mutta olen aika vahvasti sitä mieltä että jotkut elokuvat ovat vähän kuin vaikka 7 veljestä, ne vain pitää tietää peruspiirteiltään ja hyvähän se olisi nähdäkin.

Olen nyt vähän kiinnostunutkin näkemään elokuvia, haluaisin nähdä esim. Tuulen viemää ja Käpy selän alla. Mutta mistä te jotka katsotte vanhempia elokuvia, mistä katsotte niitä? Perus Netflixissä ja Viaplayssa ei käsittääkseni ole kauhean suurta valikoimaa tällaisia elokuvia? Ostatteko ihan DVD:nä, jos ostatte niin mistä?

Niin ja hei, ovatko esim. nuo mainitsemani elokuvat tuskallisia kuin synti katsoa, onko juoni helppoa seurata? En ole vielä kamalan pitkäpinnainen elokuvien suhteen ja jos en pysy perässä, jätän herkästi kesken.

Kiitos jo valmiiksi!
« Viimeksi muokattu: 22.03.2016 10:58:01 kirjoittanut Emanuel »

Eririn

  • valomiekkalesbo
  • ***
  • Viestejä: 956
  • Jedi like my father before me
    • lesbian with a sword and a grudge
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #353 : 22.03.2016 12:12:32 »
Kävin viikonloppuna katsomassa Carolin ja on sanottava, että se on ehkä kaunein leffa, jonka olen koskaan nähnyt. Cate Blanchett on totta kai täydellinen, mutta olin myös positiivisesti yllättynyt Rooney Marasta. Heidän välisensä kemia oli käsinkosketeltavaa ja tuntui aidolta. Melkein tuli itku. (alettiin myös ihastuksen kanssa vääntää tästä leffasta Bagginshield AU:ta, mikä ei yllätä ketään, koska me tehdään niin aina, oli leffa mikä tahansa, aina saa Bagginshield AU:n)

Ja nyt kun nykyinen trendi TV-sarjoissa tuntuu olevan naisia rakastavien naishahmojen sarjatappaminen, niin Carolin onnellinen loppu oli tosi virkistävä. Helposti olisi voinut olettaa, että jompikumpi naisista, Carol tai Therese, tai molemmat, olisi voitu sulkea vankilaan, raiskata tai jopa tappaa, mutta ei, loppu jää avoimeksi mutta on ilmeisen onnellinen, ja olen siitä tosi iloinen.

Ja sitte totta kai odottelen The Force Awakensin Blu-ray-julkaisua kuin kuuta nousevaa. Monta kertaa oon käyny läpi mun leffahyllyä viimeisen parin kuukauden aikana ja miettiny, että mikä on kun mikään näistä leffoista ei inspaa, ja joka kerta oon tajunnu, että haluun vaan kattoo TFA:n.
« Viimeksi muokattu: 03.04.2016 20:57:13 kirjoittanut Eririn »
We had each other. That's how we won.

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 481
  • ava Claire + bannu Ingrid
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #354 : 22.03.2016 12:20:52 »
Katsotteko paljon klassikkoelokuvia?
Muutamia on tullut katsottua kyllä, mutta toisaalta tässäkin kohtaa varmaan törmää siihen ongelmaan, että jokainen määrittelee klassikkoleffan eri lailla ja voihan siihen kuilua uudemmatkin leffat, kuten Titanic ja Notebook (jota tosin en ole ite viel kerennyt katsoa). 

Tuulen viemää oli yks ensimmäisiä leffoja, jotka herätti mun leffakiinnostuksen. Se on aika pitkä (jtn kolme tuntia muistaakseni), mutta on kestänyt muutamat uudelleenkatsoiset. Tietysti se näin nykykatsojan silmään on vähän jäykähkö, koska elokuvantekeminen on kehittynyt, mutta suosittelisin silti. Pääkaksikko on karismaattinen ja jaksaa kannatella katsojaa koko kolmen tunnin ajan mukanaan. Puvustus ja miljöö olivat ihastuttavia.

Itse olen paatumaton romantikko, joten enemmän olen katsonut just jotain tällaisia riipaisevia rakkaustarinoita. Niistä voisin mainita vielä Bridges of Madison County (Hiljaiset sillat, ah yksi lemppareistani) ja Some like it hot (Piukat paikat), jotka ovat jääneet mieleen erityisen hyvinä. :)

En itse omista Netflixiä tai muuta palvelua, joten oon telkkarista kattonut, kun tulevat tai sitten hommannut jonkun dvd:lläkin. Kauppojen löytölaareista löytyy välillä ja varsinkin kirpputoreilta voi nykyään löytyä jotain tällaisia. Ehkäpä  joku vois jopa myydä jossain Huuto.netissä tai Tori.fi:ssäkin.
Hyppää lehtikasaan!

flawless

  • Alempi ylilehmä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 701
  • d a d d y
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #355 : 22.03.2016 13:37:23 »
Lainaus
Ja ne taistelukoreografiat, ah, voisin jauhaa niistäkin ihan kunnolla. Joku nero on ollut niitäkin kehittelemässä.
Oon vähän myöhässä hehkuttamassa, mutta tämä! Muhun Deadpoolissa iski kaikista eniten se avoin ja härö huumori, sellaisen ystävä kun olen, mutta taistelukoreografioihin kiinnitin mäkin huomiota positiivisessa mielessä. Niitä oli ilo katsella! Myös koska ne olivat virkistävän erilaisia Marvelin tyylistä siinä mielessä, että ne olivat avoimemmin brutaaleja ja humoristisempia.

Loistavaa oli myös se, miten ko. leffassa pilailtiin muiden supersankarileffojen kustannuksella. Marvelin leffat ovat yleensä ylieeppisiä ja mahtailevia, ja musta oli virkistävää ja hauskaa nähdä pientä pilkkaa näistä piirteistä :D

bannu by Ingrid

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #356 : 03.04.2016 18:53:56 »
Harvoin itken elokuvia katsoessa, etenkään teatterissa, etenkään ilosta. Mutta.


Eddie the Eagle.

Tämä oli loistava hyvän mielen elokuva! Taron Egerton on nyt virallisesti yksi lempinäyttelijöistäni. Hän teki Eddien hahmosta sydämellisen ja aidon.
Mitenhän parhaiten pukisin sanoiksi tuntemukseni? No, tunsin elokuvan aikana paljon. Kun katsoja voi riemuita aidosti päähenkilön puolesta, on jotain tehty oikein. Kiinnostuin Eddien hahmosta ja kävin leffan jälkeen Wikipediassa sekä kyselin vanhemmiltani, oliko hän oikeasti tuollainen!
Lisäksi mäkihyppy ja esiin tuotu (harvinainen) suomalaisten menestys maailmalla saivat kivan kutkuttavan tunteen aikaan. Bongasin Paavo Nurmenkin kuvan alusta!
Jopa lopun viimeinen teksti oli lämmin, ei liian korni ja päälleliimattu.
Soundtrack oli mainio.

Ainoa hieman kritisoitava asia oli liian syvällinen Matti Nykänen (hissikohtauksessa). ;)
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

Delia

  • Kadoksissa
  • ***
  • Viestejä: 612
  • Ava Sonoalta
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #357 : 03.04.2016 23:42:54 »
Minun on pakko tulla tänne komppailemaan Röhköä tuosta Eddie the Eaglesta. Menin katsomaan ihan vain mäkihypyn takia enkä odottanut oikeastaan kummoistakaan elokuvaa, mutta sain yllättyä positiivisesti! Taron Egerton oli roolissaan ihan huippu, ja se lämpö ja sydämellisyys, jota se toi Eddien hahmoon, sai minut rakastumaan Eddieen ihan totaalisesti. En muista, milloin viimeksi olisin symppaillut ketään niin paljon kuin Eddietä. Ylieläytyvänä ihmisenä nyt turha sanoakaan, että elin ihan täysillä mukana Eddien tarinassa, ja melkein alkoi itseäkin naurattaa, kun onnistuin kyynelehtimään ensimmäisen kerran, kun elokuvaa oli kulunut kaksi minuuttia.

Näin mäkihyppynörttinä löysin elokuvasta tietysti kaikkia ihania faktayksityiskohtia kuvauspaikoista alkaen, ja sain ihastuskohtauksia kesken elokuvan, kun sitä faktajuttua tuntui pomppivan silmille joka puolelta. Tietysti niitä faktaepäloogisuuksiakin löytyi, ja saatoin ehkä missata osan elokuvaa, kun jäin jossain välissä pohdiskelemaan itsekseni jotain mäkihyppymäkien K-pisteitä sun muuta ehdottoman oleellista. Kuvittelin alkuun, että minua olisi häirinnyt ihan valtavasti kaikki epäfaktat, mutta kumman kivuttomasti onnistuin ne epäloogisuudetkin kestämään. Tosin Erdinger Arena roolissaan Canada Olympic Parkina ei ehkä onnistunut vakuuttamaan minua ihan täydellisesti.

Nykäsen syvällisyydet nyt oli vähän mitä oli, kuten Röhkö ja sanoikin, ja lisäksi missä vaiheessa muka suomalaiset puhuu hississä yhtään kenellekään? Lisäksi epätykkäilin suuresti niistä aidoista kaatumisklipeistä, joita tuohon elokuvaan oli pitänyt tunkea. Draama-arvoa ehkä, mutta itse en näe hyppääjien kaatumisissa mitään hauskaa, ja sain hetkisen tuijotella viereistä penkkiä, kun en halunnut ruudulle tuijotella. Mutta muuten kyllä erittäin tykkäiltävä, hyväntuulinen ja aito elokuva, ja pakko hihkua, kun kerrankin Suomi oli päässyt Nykäsen avustuksella maailmankartalle!
"Man muss nicht immer ganz oben stehen um glücklich zu sein."

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 960
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #358 : 24.04.2016 23:01:07 »
Katsotteko paljon klassikkoelokuvia?
Eipä tule oikeastaan katsottua, vaikka ehkä pitäisi, kun aika usein niistä kuitenkin päätyy tykkäämään sitten kun päätyy katsomaan. Katsoin juuri tänään Kubrickin Hohdon ja leffan parasta antia oli kyllä ehdottomasti äänisuunnittelu, niin selkäpiitä karmivaa ettei mitään rajaa.

Alkuperäinen syy tulla tänne oli se, etten meinaa pysyä housuissani koska Captain America Civil war. Tässä pitäis vielä jaksaa odottaa keskiviikkoon asti enkä tiedä miten pystyn. Sama fiilis ollut enemmän tai vähemmän koko ajan marraskuusta asti, kun sen trailerin ekaa kertaa näin HNNNNGGGHHH. Holy fucking shiiittt. Team Cap! (tai no, Team Bucky <3, mutta kuitenkin).

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Eririn

  • valomiekkalesbo
  • ***
  • Viestejä: 956
  • Jedi like my father before me
    • lesbian with a sword and a grudge
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #359 : 25.04.2016 11:16:18 »
Mä meen kattoo Civil Warin vasta toukokuun puolella, koska kaverin vappukonsertti sotki alkuperäisen suunnitelman >___< kyllä sitä on odotettukin kuin kuuta nousevaa.

Itse oon tiimien suhteen yrittänyt pysyä tässä: Team Thor and Bruce Arriving 15 min Late with a Starbucks Yelling "We Left You Alone for 15 Minutes!!" mutta viime aikoina oon alkanut kallistua Team Ironin puolelle lievästi, lähinnä siksi koska oon törmännyt liian moneen Team Capin kannattajaan, jotka yrittää maalata Tonysta tarinan ainoaa pahista. Ei nää asiat oo niin mustavalkoisia saakeli >____<

Koko debatti, Team Cap vs Team Iron muistuttaa mun mielestä Tumblrissa esiintynyttä kissanomistajat vs koiranomistajat esimerkkiä:

Team Iron: I support Team Iron but Team Cap is cool too.
Team Cap: diD YOU KNOW TONY STARK KILLED MY MOTHER ONCE????!!!

Että joo. Mulla on kyllä muutenkin ollu automaattinen reaktio tykätä asiasta X vain sen takia että asian Y fanit solvaa sitä. Ärsyttävät fanit laukaisee mussa sellaisen reaktion. (mutta todettakoon että oon tavannut myös tosi mukavia Team Cappejä, jotka ei maalaa Tonysta tarinan ainoaa pahista ja hyväksyy ettei asiat oo 100% mustavalkoisia)
We had each other. That's how we won.