Kirjoittaja Aihe: Elokuvat # 2  (Luettu 154822 kertaa)

miukeli

  • Blaubeere
  • ***
  • Viestejä: 497
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #40 : 11.12.2013 09:21:04 »
Hobitti: Smaugin autioittama maa
Olen ihan rättiväsynyt kenties yhen tunnin unilla kun kotiin asti selvisin, mutta oli ehdottomasti sen arvoista. Sanotaan nyt vaikka niin, että eihän tuo kirjaa seurannut kuin epämääräisesti, mutta omalla kohdallani se ei juurikaan haitannut, etenkään kun en olettanutkaan sen menevän kirjan mukaan. Ja sit paitsi, eihän tätä Hobitti-trilogiaa ole tehty yksinomaan kyseisen kirjan mukaan vaan on käytetty muuta aineistoa apuana mikä on vain plussaa minusta sillä kirjaa on paljon aukkoja yms selittämättömiä juttuja, jotka lastenkirjassa eivät haittaa mutta leffassa eivät vain toimisi.
Kannattaa katsoa avoimin mielin, niin varmasti saa enemmän irti ;)

Spoilereita luvassa!
Aaahhh, en ole vielä oikein tajunnut nähneeni sen, kenties illalla toisen katsomakerran jälkeen ymmärrän paremmin. Mutta oijoi, omasta   mielestäni ton leffan parasta antia olivat Smaugin ja Bilbon (+kääpiöiden) ja Thranduilin kohtaukset, rakastin etenkin Bilbon ja Smaugin vuoropuhelua, jossa oli ihanan hyvin pitäydytty kirjassa, olin pelännyt että tynnyrillä ratsastaja yms Bilbon hupsuttelut jätettäisiin pois. Ja musta oli tosi hyvä että Thranduilin menneisyyttä tuli lisää valoon, sillä ensimmäisen leffan takia Thranduil sai aikas paljon lokaa niskaansa niiltä, jotka eivät tienneet hänen taustaansa ja motiivejaan. Ja no, Lee Pace sopi täydellisesti Legolaksen isäksi, loistavaa loistavaa <3
Hieman olisin toivonut kenties lisää Beornia, ehkä pidennetyssä versiossa sitten, samoin kuin vähän lisää Bilbo-kohtauksia/näkökulmia :P
Oooh ja musta oli myös todella hyvä juttu että sormusta oli otettu enemmän tähän mukaan, jos tossa olis seurattu kirjaa niin se ois vieny aika lailla pohjat lotreilta, mikäli sormuksen vaikutus ei näkyis mitenkään Bilbossa. (Ja niin nerokasta että hämähäkkien puhe, joka oli kaiketi mustaa kieltä, muuttui ymmärrettäväksi kun sormus oli sormessa, yksi lempi kohtauksiani varmasti^^)
Äh, ja liikutuin ihan hirveästi Legolaksen nähdessä kuvan Gimlistä, aahh kaikki ne tunteet! En ehtä pitäny tässä Legolaksesta niin paljoin kuin lotreissa, tai ainakaan se ei samaa vaikutusta saanut aikaa mutta toisaalta onhan sillä nyt isäpappa kilpailemassa mun huomiostani ;D
Tauriel/Kíli ei ollut niin paha kuin ollin pelännyt, tavallaan jopa pidin Taurielista. Tosin ärsyttää hieman kun vaikuttaa siltä että jos on lisätään naisahmo niin se tarkoittaa automattisesti romanssia, huoh. Etenkin toi että legolaksellakin oli sitten jotain tunteita sitä kohtaan, ihme draamaa...mut no, nääh ei se nyt niin kauheesti haitannu, nauratti vaan vähän.
Ja Smaug oli yksinkertaisesti sanottuna täydellinen. Ulkomuodosta dialogiin ja Benedictin ääneen, joka kyllä värsytti luissa ja ytimissä asti. Mun mielestä oli lisäksi ihan hyvä, että kääpiöt eivät vain odotelleet joutilaina Bilboa vaan yrittivät tappaa Smaugin, niiltähän olis menny kokonaan uskottavuus - ja Erebirin sisuksien näkeminen tarkemmin oli loistavaa!
Lisäksi pakko vielä sanoa, että pidin todella Dol Guldurista ja Noidan/Sauronin "hahmosta", todella kekseliäästi toteutettu jos multa kysytään :D


Nyyyt tämä pikku Thorin varmaan yrittää saada pari tuntia unta kun parta ei enää kutita ja peruukista yms varustuksista olen päässyt eroon^^

Spoil P.S. Saiko kukaan muu sätkyä, kun Synkmetsän kellarissa uudettiin haltiaa nimeltä Elros? Olin aiemmin ihmetellyt että mitäs hitsiä Elrondin kauan sitte kuollut kaksoisveli tekee tossa leffassa, mutta näköjään päättivät vain kierrättää nimeä ilman hahmoaan^^
« Viimeksi muokattu: 12.12.2013 23:33:31 kirjoittanut miukeli »

SuklaaKissa

  • ***
  • Viestejä: 427
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #41 : 11.12.2013 16:35:44 »
Hui, meinasinpas spoilaantua, kun en huomannut spoilimerkkiä. Mutta ei hätiä mitiä, tuossa tunnin päästä suuntaan teatterille ja pääsen näkemään Hobitin. Ensimmäinen osa on vielä melko tuoreena mielessä, ja siitä pidin aivan kauheasti, enkä siis usko pettyväni nytkään. Erityisesti odotan hahmojen ja juonen rauhallisempaa kehittämistä. Toivon, että tätä osaa on rytmitetty välillä taisteluilla, mutta suurimmat sotimiset jätetään kuitenkin viimeiseen elokuvaan. Nyt olisi kiinnostavaa nähdä lisää kääpiöitä, seurailla, miten kirja on sovellettu leffaksi ja tietenkin tutustua uusiin ja ekassa osassa vieraiksi jääneisiin hahmoihin. (Thranduil... Smaug... oih.)

En melkein usko, että se on jo nyt. Kerrankin en valita siitä, miten nopeasti vuosi meni!

Sofiesque

  • Vieras
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #42 : 11.12.2013 18:18:07 »
Voisin mäkin tulla selittämään jotain Hobitista. Olin miukelin tavoin siinä keskiyön näytöksessä ja leffan loppuosa meni väsymystä vastaan taistellessa, mutta nyt ajatukset on seljenneet sen verran, että saan jotain pinnallista analyysia aikaiseksi.

Mulla jäi vähän ristiriitaiset fiilikset tosta kakkososasta. Oon nähnyt jotain hyvinkin positiivisia arvosteluja, mutta mulla nousi ongelmaksi toi leffan "rytmitys" (aka pacing, en keksinyt parempaa suomenkielistä vastinetta). Jotkut kohtaukset tuntui mielettömän pitkiltä ja niitä olis saanut rauhassa pätkiä kovemmalla kädellä. Etenkin loppua kohden mua alkoi puuduttaa SPOIL Smaugin osuus - tässä tuli ekaa kertaa semmoinen fiilis, että 'voisko tää loppua jo'. Bilbon ja Smaugin sanailu oli ihan kivaa seurattavaa ja tykkäsin siitä, miten Smaug oli toteutettu, mutta taistelu lohikäärmettä vastaan oli mun mielestä yksinkertaisesti liian myöhäisessä vaiheessa melkein kolmetuntista elokuvaa, jotta olisin jaksanut eläytyä siihen täysillä. Yleisesti ottaen musta kakkososassa oli hiukan erilainen dynamiikka kuin ykkösessä - ykkösessä hahmojen suhteiden rakentaminen oli suuressa osassa, kun kakkososassa toiminnalla ja tarinankerronnalla oli suurempi rooli.

Taurielista tykkäsin tosi paljon ja arvostin sitä, että vaikka hän edusti pitkälti tota action girl -tropea, joka on nykyään kovin yleinen, häneen oli saatu syvyyttä. Oikeastaan ärsyynnyin yhdelle arvostelulle, jossa väitettiin ettei Taurielilla olis ollut leffassa juuri muuta tekemistä kuin örkkien nirhaaminen. SPOIL Vaikka en kolmiodraamasta kauheasti perustanut, tykkäsin kohtauksesta, jossa Tauriel epäröi Legolasin seuraamisen ja Kilin pelastamisen välillä. En tulkinnut sitä niinkään tyyliin 'kumman hän valitsee', vaan enemmänkin moraalisena kamppailuna. Mulle jäi tosin aika ristiriitaiset fiilikset sen suhteen, että oliko Taurielilla oikeasti jotain tunteita Legolasta kohtaan. Keskustelu Thranduilin kanssa toi vähän semmoisia viboja, esim. se kohta kun Tauriel puhui omasta taustastaan ja siitä, kuinka ei ollut tarpeeksi korkeaa statusta Legolasille. Toisaalta ton keskustelun olis voinut tulkita myös niin, että hän yritti puhua itsensä kuivalle maalle tukalasta tilanteesta ja vakuutella omaksi helpotuksekseen, ettei häntä voitaisi naittaa Legolasille, josta piti vain ystävänä. Hmm.

Thranduilin tulkinnasta en välittänyt. Tuntui, että Lee Pace ylinäytteli omat kohtauksensa piinallisen perusteellisesti - ja ymmärrän kyllä, että Thranduilin hahmoon liittyy tiettyä dramatiikkaa, mutta muhun toi esitys ei oikein uponnut. Tuli mieleen enemmänkin joku ooppera tai Broadway-musikaali kuin elokuva. Oli kiva nähdä Legolasta, vaikka TSH-leffoihin verrattuna hän tuntui aika erilaiselta. Paljon aggressiivisemmalta? No joo, ehkä se oli tarkoituskin.

Komppaan miukelia sen suhteen, että SPOIL oli hienoa, kuinka sormusta ja sen vaikutusta Bilboon käsiteltiin kunnolla. Toi on kuitenkin yks elokuvan tärkeimmistä jatkumoista, jotka liittää sen TSH-trilogiaan, ja oli mielenkiintoista katsoa, millainen vaikutus sormuksella oli Bilboon jo lyhyellä aikavälillä, saatika sitten vuosien saatossa. Toi sekä yleinen huumorin vähyys verrattuna ensimmäiseen osaan toi fiiliksen, että leffa oli hiukan aikuismaisempi kuin edeltäjänsä.

Kaiken kaikkiaan mun tuomioni on, että leffa oli ihan jees. Jotenkin tuntuu, etten tykkää nykyään yhtä paljon spektaakkelimaisista elokuvista, kun Thorkin jätti niin nihkeän fiiliksen. Musta on tulossa semmoinen vanha harppu, joka tuhahtelee kaikille korkean budjetin blockbustereille :D Toivottavasti ei sentään.

Varjuska

  • sanojen sirottaja
  • ***
  • Viestejä: 435
  • Clue-ing for looks.
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #43 : 11.12.2013 21:25:46 »
Minäkin kävin sitten katsomassa uusimman Hobitin yönäytöksessä. On tosiaan hassua, että ensimmäisen osan ilmestymisestä on jo vuosi aikaa.

SPOILER Kaiken kaikkiaan elokuva on vaikuttava. Se sisältää sopivasti toimintaa, huumoria ja henkilösuhteiden käsittelyä. Tietyissä kohdissa on ehkä hivenen laahaava tunnelma, esimerkiksi Bilbon ja Smaugin keskustelu tuntuu toistavan itseään (tosin onhan siinä toki ideana se, että Bilbo yrittää kovasti puhua itseään elävänä ulos tilanteesta jne.). Kirjan ulkopuoliset kohtaukset tuntuivat aluksi oudoilta, mutta tottuihan niihinkin ja ihan hyvin ne istuvat varsinaiseen tarinaan.

Olin ennakkoon varmaan kaikkein eniten huolissani Taurielin osuudesta tarinassa, mutta loppua kohden hän alkoi jo vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta hahmolta. Taurielin ja Kílin orastava romanssi tuo edeltävään hiukan lisäulottuvuutta pelkän action heroine -tyypin tueksi, vaikka tuo romanssi itsessään sortuu myös harmillisiin kliseisiin ja on tavallaan ristiriidassa Tolkienin näkemysten kanssa. Mutta onhan se suloista katseltavaa ainakin Kílin puolesta, koska mokoma kääpiönuorukainen on niin suloinen nappisilmä. En oikein tiedä mitä ajatella Taurielin ja Legolasin väleistä, mutta eipä sitä elokuvassa oikeastaan käsitellä. Loistavaa tässä leffassa on sen sijaan Legolasin ja Gimlin "ensikohtaaminen". Meillä koko leffateatteri hihkui tuossa kyseisessä kohdassa.

Synkmetsän haltijat ovat muutenkin aika erikoista katsottavaa. Kontrasti LotR-leffoihin on suuri, sillä niissä kaikki haltijat näytetään niin salaperäisinä ja eteerisinä, Hobitissa taas on mm. juopottelevia haltijoita ja Legolaskin näköjään vuotaa verta ihan siinä missä muutkin. : D Thranduil ei tee ihan samanlaista vaikutusta kuin Elrond tai Galadriel, mutta tykkään Lee Pacesta tässä roolissa yhtä kaikki.

On myös hienoa nähdä henkilöhahmojen kehittyvän leffatrilogian toisessa osassa. Bilbo kiinnittyy yhä tiiviimmin Sormukseen ja Thorin muuttuu dramaattisesti, kun Ereborin aarre on käsillä. Kaiken kaikkiaan nautittava leffakokemus, jonka huipensi aivan mahtava leffaseura (sekä kaverit että koko parinsadan hengen saliyleisö). Ehkä ensi kerralla voisin itsekin harkita hahmopukeutumista...


Tänään kävin ostamassa Hobitti I:n Extended Edition -boxin ja jouluksi on vielä tilauksessa LotR Extended Edition -setti. Ultimate Tolkien Film Marathonia odotellessa...

banneri ja ava (c) raitis

Elämän keskipäivässä
minäkin eksyin synkkään metsään.

Gil Galad

  • Luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 258
  • LightHowl8815
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #44 : 11.12.2013 22:00:23 »
Kävimpä kattomassa ton Hobitin tänään ilta näytöksessä. Ykkös osa oli hyvässä muistissa kun katoin extended editionin ennen leffaan menoa, että muistan missä kohassa tämä uus osa jatkuu.

Spoil
Kokonaisuutenaan leffa oli mahtava kokemus eikä tuntunut yhtään liian pitkältä. Alun Brii kohtaus oli hauska ja mielestäni hyvä sillä siinä kerrottiin miten Gandalf tuli järjestäneeksi Thorinin ja kumppanit matkaan Ereboirlle. Huomasko kukaan muuten Jacksonin cameo roolia Briissä, missä herra oli se porkkanaa syövä heppu, jota Jackson näytteli jo Sormusten Ritareissa Briissä.

Örkkien ja Hukkien kääpiö metsästys alussa oli ihanhauska samoin kuin Beorn. Olin vähän huolissani miltä Beorn näyttää sillä olin nähnyt joitain huonoja kuvia hänestä mutta kokonaisuutena oli jees.

Synkmetsä kohta oli mielenkiintoisesti toteutettu, toisaalta olisin toivonut että Bombur olisi tippunut metsävirtaan ja nukahtanut. Taurielkin oli loppupeleissä ihan jees. Thranduilin kertomus siitä miksi ei auttanut kääpiöitä silloin kuin Smaug hyökkäsi Ereboriin oli jännä käänne.

Kääpiöiden pako tyrmistä ja Bilbon melkein kiinni jääminen olivat hauskaa katsottavaa etenkin se tynnyreillä ratsastus joessa. Se Kilin haavottuminen tosin oli sääli.

Bard oli jees hahmo omine kamppailuineen. Kaupungin johtaja oli hauska samoinkuin sen apuri, mutta siitä apurista tuli liiaksi Käärmekieli vibat. Järvikaupungissa tapahtunut örkkien isku oli omalla tavallaan jännittävä.

Gandalfin retket Dol Gulduriin ja Rhudauriin olivat omalla tavallaan mielenkiintosia, koska tiedetään että Gandalf kävi siellä. Ereborin toiminta oli mielenkiintoinen kimara täpäriä pelastumisia.

Nyt Jacksonilla on mielenkiintonen pulma miten saada Oin, Bofur, Fili ja Kili Ereborille viiden armeijan taistelua varten ja vuoren sisään ilman että joku tajuaa niitä kääpiöitä tai käyttää niitä panttivankeina.

Miekin komppaan Doloresia Miukelia Sormus kohdassa sillä jos olis menty orjallisesti kirjan mukaan Bilbo ei ois huomannu mitään eroa mutta nyt nähtiin miten sormus vaikuttaa kantajaansa ja kuinka nopeasti.
Se, mitä ihminen näkee ja kuulee, riippuu hyvin paljon siitä, missä hän seisoo; se riippuu myös siitä, millainen hän on. TS 51

SuklaaKissa

  • ***
  • Viestejä: 427
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #45 : 11.12.2013 22:05:10 »
En osaa päättää kokonaismielipidettäni! Kun suljin pois ristiriitaisuuksia Tolkienin teoksiin, nautin elokuvasta suuresti, vaikka muutama kohta olikin pituudeltaan minusta vähän pielessä. Kuten aiemmin mainittiin, SPOILER Smaugin ja Bilbon keskustelu esimerkiksi meni melko yksitoikkoiseksi. Siinäkin hämmennyin vähän, kun oltiin oikaistu niin paljon kirjasta sitä, miten Bilbon ensimmäinen (ei ainoa) vierailu lohikäärmeen luona meni. Eikä kohta ollut ainoa. Halusin enemmän metsää, joen ja erään paksukaisen tipahtamaan sinne, haltioiden juhlat...

Lienee turha sanoa, mitä mieltä olin Taurielista ajatellen Tolkienia - hänen viitattiin nähneen asioita, jotka ovat tapahtuneet jopa haltiamittakaavalla kauan sitten eikä yksikään salohaltia ole Silmarilin valon nähtyään ainakaan palannut satuilemaan siitä kääpiölle, johon sitten samantien rakastuukin. Noin minä Taurielin puheet kärjistäen käsitin, ja vaikka kyllä, se kuulosti sinänsä hienolta ja näin... en ihan valittamatta niele. Anteeksi sekava muotoilu, palasin teatterista vasta jonkun aikaa sitten. Mutta tosiaan, nyt tuntuu vähän siltä, että Hobitista yritetään ehkä tehdä vähän liian dramaattinen. Se on kuitenkin lastenkirja, seikkailu, jonka kääpiöt ja rohkea hobitti kokevat. Kirjassa ei ole vielä niin synkkiä vaiheita eikä selkeitä viittauksia LotRiten sotaan ja kauhuun. Sormus on yksinkertaisesti hieno esine, joka tekee näkymättömäksi. Tätä ei pidä ymmärtää väärin: totta kai mä rakastin kaikkea lisätietoa, mitä elokuvasta irtosi, mutta toisaalta jäin kaipaamaan jotain tunnelmaa. Tämä oli dramaattinen fantasialeffa, ei se Hobitti jonka löysin lastenosastolta kolmannella. Mutta jälleen: tämä oli erittäin miellyttävä fantasialeffa hienoine hahmoineen ja taisteluineen ja harvinaisine vitsailuineen, hihkuin suurimman osan ajasta ja ihailin sitä sun tätä. Ilahduttihan Legolas ja - Tauriel samoin - taistelutaitoineen ja ylimielisine haltiajuttuineen. (Mulla ei muuten ole valittamista Thranduilista ...koska irrotin sen täysin muusta ympäristöstään ja keskityin vain Thrandyyn :P Paitsi että tahdon vielä nähdä hirven.)

Muodostan yhä mielipiteitäni ja moni näistä tulee varmasti muuttumaan, mutta joskus on vain pakko päästä puhaltamaan edes hiukan höyryjä ulos, jotta pääsee ajattelemaan kunnolla. Oli elokuvassa ainakin sisältöä sellainen määrä ja juonessakin edettiin vähän odotuksiani pidemmälle. Katsotaan vain, jos minulta kysyy ensi viikolla millainen elokuva oli, puheitani ei tunnista saman henkilön sanomiksi : D
SPOILER

Ei muuta kuin odottamaan kolmosta.

// SPOILER
Lainaus käyttäjältä: Gil Galad
Kaupungin johtaja oli hauska samoinkuin sen apuri, mutta siitä apurista tuli liiaksi Käärmekieli vibat. ---
Kääpiöiden pako tyrmistä ja Bilbon melkein kiinni jääminen olivat hauskaa katsottavaa etenkin se tynnyreillä ratsastus joessa.
Nämä jäivätkin multa sanomatta. Ja hitsi, alan jo nyt tykätä sormuksen toiminnan selvittämisestä paljon enemmän...

Gil Galad

  • Luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 258
  • LightHowl8815
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #46 : 11.12.2013 22:17:02 »
Se on kyllä totta, että elokuva vaatii sulattelua. Itsekkin kotiuduin leffasta tunti sitten. Ajattelin käydä kattomassa elokuvan vielä toistamiseen 3D HFR:nä, kun katsoin sen tänään normi 3D:nä. Jos joku ei vielä tiedä niin HFR elokuvissa tulee 42 kuvaa sekunnissa normi 26 sijaan, tai jotenkin noin, että siinä joka tapauksessa tulee useampi kuva sekunnissa kuin tavallisessa elokuvassa.
Se, mitä ihminen näkee ja kuulee, riippuu hyvin paljon siitä, missä hän seisoo; se riippuu myös siitä, millainen hän on. TS 51

Kharon

  • coolein rotta
  • ***
  • Viestejä: 357
  • papa has dough
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #47 : 12.12.2013 00:04:12 »
Pakko tähän väliin piipittää, että itse kun kävin Hobitin ekan osan katsomassa tossa 3D HFR -muodossa (tätä DoS:ää en ole vielä ehtinyt katsomaan, liput on varattu ensi viikoksi!), en kyllä tykännyt siitä ollenkaan. HFR teki leffasta jotenkin vähän halvan näköisen, tai niin kuin mun tuttuni asian ilmaisi, kuin olisi "kuvattu elokuvan kuvaamista". Siitä katosi se elokuvamainen vähän utuinen fiilis, se oli turhankin tarkka. Kävin myöhemmin katsomassa leffan uusiksi normaalina, ilman 3D:tä ja HFR:ää, ja se oli heti huomattavasti miellyttävämpi seurata.

In other news, en tiennyt että Kirjavarkaasta tehdään leffa! En kyllä malta odottaa että pääsen sen näkemään, sen verran moneen otteeseen kirja on kaluttu ja puhkikulutettu. :---) Aina se itkettää.
“Viini on suloista, mutta suloisempaa on ihmisveri.”

Otuksia.

Zacharias

  • les amis de l'abc
  • ***
  • Viestejä: 2 574
  • korkokenkäpoika
    • tumblr
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #48 : 12.12.2013 00:12:14 »
Hyviä pointteja noussut esille Hobitista, johon haluan miekin kommentoida. Ristiriitaisin elokuvakokemus pitkään aikaan. Tykkäsin enemmän kuin ensimmäisestä, mutta sitten taas toisaalta en. Ylipäänsä koko leffa oli joko erittäin onnistunut tai aivan kamala vaihdellen, mikä ehkä ärsytti hieman katsomista. Turhan pitkähän tämä kyllä on.

Jotenkin tuntuu, että ollaan lähestytty nyt sitä alkuperäistä ongelmaa: Hobitti ei ole saman kohdeyleisön teos kuin Lotrit. Se on lastenkirja. Ja nyt sitten ollaan tehty elokuvaa, jonka pitäisi palvella niin alkuperäistä Lotrien kohdeyleisöä, kuin myös olla edes jotenkin uskollinen kirjalle. Eikä se nyt tietenkään ole mitenkään mahdollista. Peter Jackson on lisännyt paljon ristiriitaisesti heitellen eri legendoja Tolkienin tarustoista ja päättänyt vielä kuorruttaa kakkua omilla - ei mitenkään erityisen omaperäisillä - ideoillaan. Lopputulos näkyi nyt eritoten Desolation of Smaugissa. Miä en ole edes tolkienisti tai fandomin ykkösfani, vaan silti häiritsi elokuvissa ihan jumalattomasti.

Kaverini julisti juurikin sitä, että nämä olisivat todella tylsiä elokuvia, jos mentäisiin sen kirjan mukaan. No, ensinnäkin pituus putoaisi heti, sillä alusta saakka ihmettelin 300 sivun kirjan jakamista kolmeen osaan. Venyyhän se automaattisesti. Jos Lotrit tehtiin aikoinaan oikein mukaviksi kokonaisuuksiksi 1 elokuva/kirja, niin miten tässä ollaan lähdetty tälle linjalle? Ensimmäisen osan, eli Unexpected Journeyn kanssa se tavallaan toimi, vaikka siinäkin tuntui kyllä pituus ja pitkitetyt kohtaukset. Tunnelma oli kuitenkin kirjalle edes jollain tapaa ominainen ja historiapätkät tukivat aidosti tarinaa ja liittyivät juoneen. Kappas kummaa kun toista osaa seuratessa kirjaan liittyvän tavaran voi tiivistää lähes puoleen tuntiin. Hahmoista oli kadonnut myös se aito tunne, jota UJ:ssä sai seurata. Syytän kyllä tästä osin kuitenkin korostettua kolmiodraamaa, jonka ainekset olivat muoti-ilmiönsä mukaiset. Ylipäänsä ne Jacksonin tunkemat kuviot olivat pinnallisia ja niin nähtyjä. Peiteltiin sitä retkeilyhenkeä ja kivaa tarinaa loputtomien örkkitappelujen alle, mikä oli sääli :<

Olihan tässä hyvääkin! Varsinkin alku oli huomattavasti toimivampi. Näyttelijävalinnat ovat myös osuvia, tykkäsin tässä hirveästi Thorinista. Se hulluus, joka ei liittynyt edes valtasormukseen - joka taas oli aivan mahtava suoritus Martin Freemanilta, if I may say! Se hetki hämähäkkien seassa oli la perfecto. Toisin kuin täällä joku Lee Pacea moittinut, niin miä kyllä rakastuin vain entistä enemmän. Se ylevyys oli ihan omaa luokkaansa. Pienet viittaukset Lotreihin (siis ne osuvat, en nyt puhu SPOIL! Sauronista, koska hei haloo, maailman suurin ristiriita Sormusten ritarien alotukseen!! /SPOIL!) olivat söpöjä ja Järvikansasta oli hauska nähdä yksityiskohtia. Visuaalisesti tämäkin jatkaa sitä taattua laatua. Siinä on kyllä aina onnistuttu, voi ihanaa Tolkienin maailmaa! Yllättävä kyllä jos pisti kirjan sivuun ja yritti katsoa pohtimatta sen kummemmin, tämä oli myös viihdyttävämpi kuin ensimmäinen. Huolimatta siitä, miten pitkäveteinen se kuitenkin oli (niin kaunis ristiriita, en tiedä enää mitä itsekään koitan selittää :DD omg). No, joka tapauksessa. Ei miulle silti palavaa halua nähdä tätä asap uudestaan tullut.

ps. Legolas näytti ikämeikissään ihan otsahiuksettomalta Joffrey Baratheonilta, lynkatkaa mut!
l'univers nous reprend,
rien de nous ne subsiste


sicGhoul

  • Vieras
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #49 : 12.12.2013 01:17:33 »
Mäkin kävin katsomassa tuon toisen Hobitin, ja tykkäsin kovasti! Olen kai ihan vääränlainen Tolkien-fani, kun en keksi juurikaan valittamista näistä leffoista. Siis joo. Niissä on sisältöä, jota ei löydy kirjoista. Niihin on lisäilty actionpläjäyksiä, jotka ovat aika tarpeettomia ja tapahtumat eivät mene täysin kirjan mukaan. Mutten jaksa enää ärsyyntyä siitä. Leffat kun ovat mielestäni hyvin laadukkaita verrattuna esimerkiksi Potter-leffoihin, joista taas en keksi rajattomasti hyvää sanomista. Visuaalisesti upeita (ihan 2D:näkin, en edelleenkään lämpene 3D-jutuille), viihdyttäviä, jänniä. Tietenkään en ole tyytyväinen kaikkiin ratkaisuihin, mutten todellakaan ollut LOTReissakaan. Oikeastaan jos näitä kahta voi vertailla, Hobitti pysyy siinä mielessä uskollisempana kirjoille, etten koe mitään oleellista jätetyn pois. LOTRIssa oli vähän päinvastoin: tapahtumien muuntelua ei ole suhteessa yhtä paljon ja niiden huomaa selvästi olevan kunnianosoitus kirjoille, mutta tietysti paljon jouduttiin jättämään pois. Yksi leffa/kirja ei vaan ole riittävä sen laitoksen käsittelyyn. Hobittiin taas mahtuu kaikenlaista täytettä - ei oleellista, mutta toisinaan mielenkiintoista. Voisin ihan vaan kiteyttää plussat ja miinukset yhden katselukerran perusteella.

Spoiler Plussaa:
-Smaug! Melkoisen vaikuttava otus, kyllä hykerrytti kun se alkoi puhumaan. "minä teille kostot näytän!!" :D Odotin Smaugin esiintymistä ihan innoissani, enkä joutunut pettymään.
-Hyvin toteutetut hämähäkit. Hyi, luulin päässeeni kammosta osittain eroon ihastuttuani kaverini lintuhämähäkkiin, mutta ne olivat vain... kuvottavia. Niljaisia, nihkeitä, hyi. Onneksi en valinnut sitä 3D:tä, olisin varmaan laskenut alleni.
-Gandalfin hyökkäys Dol Gulduriin ja matsi Sauronin kanssa. Ok, välillä kuvan siirtyessä ponnistelevaan Gandalfiin vähän pitkästytti, jotenkin siitä ei välittynyt kovin vahvoja tunteita. Mutta Sauronin ilmestyminen oli kuvattu aika jännästi, en tosiaan tiedä mistä tämä reaktio pamahti, mutta teki mieli hihkua Silmän ilmestyessä.
-Koskenlaskua tynnyreissä... juuri sellaista typerää perseilyä, mutta aikas hyvin toteutettua sellaista. :D
-Beorn! Siistimpi kuin ajattelin sen olevan.
-Maisemat ja tuo visuaalinen puoli ylipäätään. Upeaa, kuten aina.

+/- Tauriel. Tämän suhteen tunteeni ovat aika ristiriitaiset. En juuri pidä siitä, että leffaan tungetaan hahmoja joita ei ole edes olemassa. Legolas ja Radagast nyt vielä menevät, kivahan niitä on katsoa. Mutta ymmärrän pointin valinnan takana. Naishahmo ei tee pahaa tarinalle, kaunis haltiahan se on. Ja ajatus Gimlin ja Galadrielin "romanssin" uusimisesta ei minulle edusta pyhäinhäväistystä, aika kaunis idea itse asiassa. Miksei sitä olisi voinut sattua aikaisemmin? Harmi vaan, että hahmo jää ontoksi. Taurielista ei saada tarpeeksi tietoa leffan aikana, eikä siihen kykene samaistumaan yhtä hyvin kuin jo olemassa oleviin hahmoihin, niistähän tietää yhtä ja toista.

Miinusta:
-Ei enää hengailufiilistä. Ekassa osassa se oli sekä hyvä että huono asia, enemmän kuitenkin omaan makuuni hyvä. Se oli tolkienmaisempi ja hahmoista sai enemmän irti, tuntui ettei ollut kiire mihinkään. Tässä taas oli silkkaa rytinää alusta loppuun. Onhan hyvin toteutettua actionia kiva katsoa, mutta jotenkin olisin toivonut että se tosi rähinä alkaisi vasta kolmannessa osassa.
-Jotkut näyttelijäsuoritukset eivät tuntuneet yhtä vakuuttavilta kuin ensimmäisessä osassa. Ehkäpä juuri tuon toimintapainotteisuuden takia, ei sitä kauheasti kerennyt fiilistellä kun taas oltiin menossa. En sanoisi niitä huonoksi, sillä tuossa oli hyvin vaikuttavia kohtauksia (Synkmetsän hallusinaatiot, epätoivo kun ovi ei auennutkaan jne, enkä sitä paitsi osaisi itse näytellä ollenkaan), mutta havaitsin kyllä pienen notkahduksen. Gandalf jäi aika tyhjäksi, ja kääpiöt olivat nyt pelkkää massaa, eivät yksilöitä.
-Liikaa örkkejä. Onhan päiden katkominen kivaa katsottavaa, mutta Järvikaupungissa alkoi jo pikkaisen ärsyttää. "Taasko niitä tulee?!"
Spoiler

Kaiken kaikkiaan olen pätkään tyytyväinen. Kolmatta odotellessa!
« Viimeksi muokattu: 12.12.2013 12:40:30 kirjoittanut sicGhoul »

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 520
  • 707
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #50 : 12.12.2013 04:02:42 »
Smaugin autioittama maa tuli käytyä kattoo yönäytöksessä ti-ke yönä, mutta en avaudu siitä (koska en jaksanut lukea muita kommentteja, sori. Palaan asiaan!) Sen verran kuitenkin kysäisen, mitä mieltä muut on ollut HFR:stä? Itselleni jäi vähän semmoinen kuva, että idea joo voisi olla toimiva, mutta sille se ei vielä näytä. Odottelen, että pääsisin katsomaan 2D:nä, mutta kiitos rahatilanteen joudun varmaan odottamaan BD-julkaisua.

Nyt kuitenkin haluan kysäistä, onko muut täällä katsoneet Hostin? Itse katsoin sen ja ei hitto, että loppu raivostutti! SPOILER! Luulin, että se loppuisi silloin, kun Vael "kuoli" ja näyttö pimeni sopivasti lopputekstejä varten ja jopa hieman ehkä itkustikin, mutta sitten mikä ihmeen onnellinen loppu? Ei näin. Miksi hyvä lopetus piti pilata kliseillä ja ennalta-arvattuvuudella? Ajattelin, että ehkä tämä loppuu sittenkin eri tavalla; kaikki eivät olekaan onnellisia, Vael kuolee ja ihmisten tulevaisuus jää kuitenkin hieman epävarmaksi. Mutta sitten tämä megaonnellinen loppu. Toivoin, että jes nyt ne kuolee vihdoin kaikki sitten onnellisina tai jotain, kun se avaruusolentosielu löysi ne ajelemasta, mutta ei lisätään vielä onnellisuus-siirappia sillä, että ihmiskuntakin pelastuu, kun muita ihmisiä löytyy ja näin! Argh. Pakollinen avautuminen! Mites muut, jotka olette katsoneet?


“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.
But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

miukeli

  • Blaubeere
  • ***
  • Viestejä: 497
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #51 : 12.12.2013 23:55:34 »
Pienet viittaukset Lotreihin (siis ne osuvat, en nyt puhu SPOIL! Sauronista, koska hei haloo, maailman suurin ristiriita Sormusten ritarien alotukseen!! /SPOIL!)
SPOILMietin että mitä ristiriitaa tarkoitat tuolla? Sitäkö että minkä muodon Noita eli Sauron otti tässä leffassa? Jos sitä meinaat niin mun mielestä eihän siinä ole mitään ristiriitaa, sillä Sauron ei ottanut konkreettista muotoa, johon se ei pyistyiskään ilman Sormusta, sehän oli vaan varjo, epämääräinen hahmo, silmän ja entisen olomuotonsa risteymä tässä - aineettoma kuten pitääkin. Tai no, itse pidin hyvin paljon siitä kuinka se oli toteutettu, mun mielestä se oli hauskasti keksitty ettei Sauron ollut tässä silmä - ihan hupsunhan näkönen se ois ollu ilman Barad-dûria ja se pelkkä häilyvä pimeys oli kyl hyvä myös...noh, toki tää on maku kysymys (mikäli meinasit tuota etten ole sitten selittänyt väärästä asiasta...)

Tänään kävin kolmannen kerran katsomassa ja ohhoh, joka kerta löytää uusia ihania yksityiskohtia yms. hoksattavaksi. Mun puolesta ois voinu olla vaikka puoltuntia pitempikin, nyt vaan pidennettyä versiota dvd:nä odotelemaan :D

Varjuska

  • sanojen sirottaja
  • ***
  • Viestejä: 435
  • Clue-ing for looks.
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #52 : 13.12.2013 10:46:05 »
Pakko tulla lisäämään pari uutta Hobitti-kommenttia nyt kun olen lueskellut lisää teidän näkemyksiänne.

Smaugin autioittama maa tuli käytyä kattoo yönäytöksessä ti-ke yönä, mutta en avaudu siitä (koska en jaksanut lukea muita kommentteja, sori. Palaan asiaan!) Sen verran kuitenkin kysäisen, mitä mieltä muut on ollut HFR:stä? Itselleni jäi vähän semmoinen kuva, että idea joo voisi olla toimiva, mutta sille se ei vielä näytä. Odottelen, että pääsisin katsomaan 2D:nä, mutta kiitos rahatilanteen joudun varmaan odottamaan BD-julkaisua.
En itse oikein tiedä mitä mieltä olen HFR-tekniikasta. Olen nyt katsonut molemmat leffat HFR 3D -versioina. Unexpected Journeysta muistan, että silmilläni taisi mennä lähemmäs tunti tottua tähän tarkempaan kuvanlaatuun. Pitkään häiritsi mm. nopeiden liikkeiden terävyys, mutta kyllä siihen tottui. Nyt uusimmassa leffassa en huomannut mitään outoa, tuntui ihan normaalilta 3D-elämykseltä (en sitten tiedä johtuiko siitä, että lasini saattoivat olla aavistuksen sumeat). Joka tapauksessa ei HFR mielestäni huono juttu ole, mutta ilmankin olisi katseluelämys vallan mainio.

Hox hox spoilereita taas.

Pienet viittaukset Lotreihin (siis ne osuvat, en nyt puhu SPOIL! Sauronista, koska hei haloo, maailman suurin ristiriita Sormusten ritarien alotukseen!! /SPOIL!)
SPOILMietin että mitä ristiriitaa tarkoitat tuolla? Sitäkö että minkä muodon Noita eli Sauron otti tässä leffassa? Jos sitä meinaat niin mun mielestä eihän siinä ole mitään ristiriitaa, sillä Sauron ei ottanut konkreettista muotoa, johon se ei pyistyiskään ilman Sormusta, sehän oli vaan varjo, epämääräinen hahmo, silmän ja entisen olomuotonsa risteymä tässä - aineettoma kuten pitääkin. Tai no, itse pidin hyvin paljon siitä kuinka se oli toteutettu, mun mielestä se oli hauskasti keksitty ettei Sauron ollut tässä silmä - ihan hupsunhan näkönen se ois ollu ilman Barad-dûria ja se pelkkä häilyvä pimeys oli kyl hyvä myös...noh, toki tää on maku kysymys (mikäli meinasit tuota etten ole sitten selittänyt väärästä asiasta...)
Minäkin pidin tavasta, jolla Sauron oli toteutettu. Oikein kekseliäs ja korostaa vielä sitä psykologista uhka-/kauhuelementtiä, kun vähän tuollaiseen psykedeliseen sävyyn oli toteutettu. Meillä puolet leffateatterista hihkaisi jotain sen tapaista kuin: "Ohhoh!" ja "Vau!" kyseisen kohtauksen aikana.

Leffan aikana oli muutenkin aivan mahtava seurata, kuinka yleisö eli tapahtumissa mukana. Tunnelma oli aivan erilainen kuin muissa leffoissa. Toki muissakin leffoissa nauretaan humoristisille kohdille jne., mutta tässä oli nyt selkeästi aistittavissa jotain muutakin, jotakin kokonaisvaltaisempaa ja syvempää. Ja näytöksen jälkeen koko sali puhkesi taputtamaan. Muilla samankaltaisia kokemuksia?

banneri ja ava (c) raitis

Elämän keskipäivässä
minäkin eksyin synkkään metsään.

miukeli

  • Blaubeere
  • ***
  • Viestejä: 497
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #53 : 13.12.2013 15:48:08 »
Leffan aikana oli muutenkin aivan mahtava seurata, kuinka yleisö eli tapahtumissa mukana. Tunnelma oli aivan erilainen kuin muissa leffoissa. Toki muissakin leffoissa nauretaan humoristisille kohdille jne., mutta tässä oli nyt selkeästi aistittavissa jotain muutakin, jotakin kokonaisvaltaisempaa ja syvempää. Ja näytöksen jälkeen koko sali puhkesi taputtamaan. Muilla samankaltaisia kokemuksia?
En ole koskaan ollu leffassa, jossa ihmiset ois yhtä mukana kuin Taru sormusten herrassa ja Hobitissa, alussa joka ikiselle tekstinpätkälle taputetaan, lempihahmoille hurrataan ja eletään niin tiiviisti mukana ettei paremmasta väliä - ensi-illoista nyt lähinnä puhun. Kävin nyt tänä vuonna mm. Star trekin, Nälkäpelin ja Thorin ensi-illoissa (nälkäpelissä yönäytöksessä), mutta eivät nekään vetäneet vertoja Hobitin 1. eikä 2. osalle, vaikka kyllähän niissäkin porukka oli mukana. Mutta ite rakastan ensi-iltoja just sen fiiliksen takia, sillä parissa ensimmäisessä näytöksessähän on ne hardcorefanit useimmiten, sitten myöhemmin muita lievemmin kiinnostuneita joten ei ihmekään jos tunnelma ei ole niin hehkeä.
Pakko tulla lisäämään pari uutta Hobitti-kommenttia nyt kun olen lueskellut lisää teidän näkemyksiänne.

Smaugin autioittama maa tuli käytyä kattoo yönäytöksessä ti-ke yönä, mutta en avaudu siitä (koska en jaksanut lukea muita kommentteja, sori. Palaan asiaan!) Sen verran kuitenkin kysäisen, mitä mieltä muut on ollut HFR:stä? Itselleni jäi vähän semmoinen kuva, että idea joo voisi olla toimiva, mutta sille se ei vielä näytä. Odottelen, että pääsisin katsomaan 2D:nä, mutta kiitos rahatilanteen joudun varmaan odottamaan BD-julkaisua.
Olen nyt käynyt tosiaan kolme kertaa katsomassa tämän kakkososan, joka kerta HFR 3D koska pidän eniten tennispalatsin 1. salista. En kuitenkaan erityisemmin välitä 3D vaikka parempi kai tuo on kuin se tavallinen. Mutta mun mielestä hyvä leffa imasee katojan mukaansa ilman mitään ärsyttäviä laseja ja pystyy luomaan sen tunnelman että katsoja on mukana tarinassa ilman 3D:tä. Mun mielestä 3D on vielä sen verran kehittymätöntä ettenn tosian paljon siitä perusta, ja yritänin seuraavan kerran varmaan joululomalla käväistä katsomassa Hobitin ihan normi 2D:nä vertailun vuoksi kute ykkösellekin tein viime vuonna.

Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 6 480
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #54 : 16.12.2013 01:44:29 »
Pakko tulla katkaseen Hobitti-hypetys (en oo vielä nähny sitä :---D), koska katsoin äsken ihanan leffan! Kyseessä oli ruotsalainen "Patrik, 1,5." Mulla on ollu se boksille tallennettuna jo ties kuinka kauan, mutta vasta tänään sain aikaseks kattoa sen. Ja voi awws! Siis en ees tiedä mikä siitä teki niin hyvän, mutta loppua kohden se oli vaan niin hellyyttävä ja sitten huomasinkin jo vollottavani. (Hienoa huomata, että vaikka normaalisti oon niin pessimistisen angstinen, niin silti pystyy herkistyyn tälläsistä :'>) Siinä siis ruotsalainen homopari adoptoi lapsen, jonka he luulevat olevan Patrik 1,5v. Oikeesti kyseessä on homofobinen nuorisorikollinen, Patrik 15v :D Olihan tässäkin kökkönsä, mutta jos leffan jälkeen jää näin positiivinen fiilis, niin muutamat töksähdykset sallittakoon.

Oli kyllä melko poikkeava kokemus yleensä katsomiini leffoihin verrattuna, mutta todella positiivinen sellanen! Paljon parempi maku jäi tästä, kun vaikkapa perjantaina katsotusta Pain & Gain -leffasta. Siltä odotin enemmän, mutta se meni vähän överiks. Eikä oikeesti hauskoja kohtia tainnu olla kuin max 3, vaikka trailerin perusteella odotin oikeesti hauskaa komediaa. Onneks Mark Wahlberg sentään oli ihQ ;)


ava & bannu © Inkku

Kharon

  • coolein rotta
  • ***
  • Viestejä: 357
  • papa has dough
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #55 : 17.12.2013 00:21:51 »
Katsoin juuri aivan järkyttävän, kammottavan, hytisyttävän dokumentin miekkavalaista. Olette ehkä tumblrin kautta kuulleetkin siitä – kulkee nimellä Blackfish, ja mä sain katsottua sen Jenkkilän Netflixistä.

Siis se oli oikeasti aivan jäätävä. Ja jäätävän hyvä, jos noin voi sanoa. No - vaikuttava. Olin käsi suun edessä puolet ajasta ja mua oikeasti välillä pyörrytti. (Kohtaus, jossa kerrottiin kuinka niitä 70-luvulla vangittiin... Mua alkoi oksettaa.) Aivan sairasta ja käsittämätöntä tuo SeaWorldin toiminta, suoranaista valehtelua, manipulointia ja täynnä hirvittävän huonoja päätöksiä. Doku kertoo siis eläinpuistojen (ei tuo ole oikea sana mutta aika lähellä, SeaWorldit ja tällaiset) miekkavalaista ja siitä, miten vangittuna pitäminen purkautuu niissä aggressiona. Dokumentti keskittyy Tilikum-nimiseen valaaseen, joka on tappanut ilmeisesti jo kaksi kouluttajaa ja yhden ulkopuolisen. Se esiintyy vieläkin SeaWorldissa.

Mulle tuli aivan kammottava olo kun tajusin tuota katsoessa, että oon käynyt Loro Parquessa, jossa ton dokkarin mukaan oli tapahtunut yksi kuolemantapaus. Ilmeisesti mun käynnin aikaan siellä puistossa ei enää ollut miekkavalaita ja siitä käynnistä on muutenkin niin kauan aikaa, etten muista kokemuksesta paljon, mutta en oo koskaan ennen todellakaan tiennyt...

Suosittelen kyllä ehdottomasti katsomaan, yksi parhaimpia ja puhuttelevimpia filmejä jotka oon lähiaikoina katsonut. Ehdottomasti aikansa veroinen - vaikka varoitan kyllä myös, että siinä oli jotain todella kammottavia kohtauksia. Sen tiedostaminen, että ne kaikki on totta, oli kamalaa. Hui hitto.
« Viimeksi muokattu: 17.12.2013 14:45:57 kirjoittanut Kharon »
“Viini on suloista, mutta suloisempaa on ihmisveri.”

Otuksia.

raitakarkki

  • mrs. Finnigan
  • ***
  • Viestejä: 1 201
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #56 : 20.12.2013 19:55:04 »
Hobittia katsomasta palasin juuri! Pyrin olemaan mahdollisimman suuripiirteinen jotta en nyt mitään erikoista paljasta... :D

Katsastin 3D:nä koska se sattui aikatauluun sopimaan ja tykkäsin kyllä, tosin olis se visuaalisuus ollut varmaan jees ihan kaksdeenäkin. Tykkään kyllä katsoa 3D-elokuvia mutta piru ku on omat lasit eikä mitkään kovin pienet... saa koko ajan olla sovittamassa paremmin nenälle :-/
Anyway, itse leffaan. En oo erityisemmin ees odottanut näitä leffoja, kunhan mielenkiinnolla katsastan koska Tolkienin maailma on jeba. Mä en oo mikään hirveen pinko sen suhteen että meneekö kaikki piiruntarkkaan kuin kirjassa - kuten ei tietenkään mene jos kolme leffaa pitää yhdestä kirjasesta repiä - joten siinä mielessä ihan viihdyttävää katseltavaa. Kuitenkin minustakin se venytys näkyy paikka paikoin liikaa, tai siis okei kolme elokuvaa mutta come on jokainen on sellaset 2,5h pitkä?? Musta tässä on kaaduttu vähän johonkin suuruudenhulluuteen koska jotenkin tuntuu, että ne leffat toimis paremmin vähän tiiviimpinä paketteina. Mun oli esim. vaikea pysyä välillä Gandalfin touhuissa mukana :-D Spoil: en oikeen tajunnu miks se meni etsimään Sauronia jos ties et siel ei oo muuta ku miljoona örkkiä ja pahuus ite. Hobitin oon lukenu joskus vuonna nakki ja muusi eikä asiaa auta sekään et juoni seuraa vähän eri reittejä kuin kirja. Noh sinnehän harmaaparta jäi lintuhäkkiin... toivon että siitä juonikuviosta tulee jotain järkevää vikassa leffassa. Niin ja mäkin ajattelin että vaikka Smaugista tykkäsinkin niin sen ja Bilbon keskustelu alkoi muistuttaa jonkun ikivanhan Bond-leffan keskustelua jossa pahis kehuu itseään puol tuntia ja paljastaa kaikki suunnitelmansa :D Alko jotenki säälittääki Smaugin puolesta ku kaveri on the mahtavin lohikäärme ever eikä saanu lopulta aikaan muuta ku poltettua Thorinilta viitan.

Haltiat on ne mun suosikki nyt ja aina! Huolestuin vähän ku kuulin et Legolaskin on mukana... Taurielin nimittäin otan ilomielin vastaan näin vannoutuneena feministinä, sillä vaikka Tolkienin maailma kuinka kekseliäs onkin on se myös aika vanhoillisen miesvoittoinen. Hyvä siis, että Jackson uudisti juttuja leffaan myös sillä saralla ja päästi haltiamuidun tositoimiin :) Pistän pienellä nyt seuraavan etten spoilaa: Mua vähän harmitti että toistaiseksi Taurielilla ei ollut muuta funktiota kuin olla osa love trianglea... Nyt jään jännityksellä odottamaan että mitä kolmososassa tapahtuu. Saispa Tauriel vähän lisää taustastooria ja toivottavasti "Legolas vai Kili??" ei oo sen koko hahmon pääpointti. Ei sillä, Kili oli kyl tosi söpö haltioituessaan (pun intended) Taurielista siinä sairasvuoteella ja mielelläni katson romanttisiakin elementtejä leffassa, kunhan se ei oo kaikki mitä Taurielin hahmolle annetaan.

Mä myös tykkään hirveesti niistä actionkohtauksista!! Rakastan sitä koreografiaa ja suunnittelua mitä erityisesti haltioiden liikkeisiin on käytetty. Toki kääpiöilläkin on hetkensä mutta on ne rassukat vähän kömpelöitä ottamaan mittaa haltioiden tanssahtelusta.

Eipä kai muuta tällä erää... Palaan aiheeseen varmaan sitten kun taas havahdun että kolmososaa tulee :D Ellen innostu jostain haltiaficeistä tällä välin.
« Viimeksi muokattu: 20.12.2013 19:57:46 kirjoittanut raitakarkki »
in the bleak midwinter

Kosmik

  • ***
  • Viestejä: 3 889
  • ava © Ingrid
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #57 : 20.12.2013 21:48:36 »
Minä näin Hobitin kakkososan vasta tänään. Mutta joo. Jostain syystä tykästyin Beorniin, se oli jotenkin tosi symppiksenoloinen ja kivan näköinen, sillä oli söpöt silmät. :'D Beornia olis saanu näyttää kyllä enemmän, eikä keskittyä liikaa niihin Hobitin alkuperäistarinaan liittymättömiin juttuihin.

Ja huoh, se Tauriel... Monet näyttää tykänneen tuosta hahmosta ja olisin itsekin pitänyt siitä enemmän, jos sitä ei olisi sekoitettu mihinkään romanssijuttuihin Legolasin ja Kilin kanssa. >__< Jotenkin se vei screenaikaa esim. Fililtä, kun enemmän keskityttiin kuvaamaan Kilin ja Taurielin juttua, kun veljesten suhdetta. Ja just tohon Filin ja Kilin suhteeseen tykästyin niin paljon ykkösosassa ja nyt se oli valitettavasti jäänyt enemmän varjoon tässä tokassa pätkässä.

Ja Legolas, en tykännyt siitä niin paljon tässä Hobitissa, se on kivempi hahmo Sormusten herrassa. Ne sen piilolinssit näytti ihan oudoilta ja vähensi silmien kautta välittyvää tunneskaalaa. Huomasin parissa kohdassa ajattelevani, että sillä on tosi kuollut katse niiden piilareiden takia. :/ Nauroin sille Gimli-kohdalle, se oli hauska. :'D

Smaug oli hyvin tehty, näytti upealta ja ääninäyttely toimi mainiosti. Mutta jotkut mainitsikin jo siitä Smaug-kohtauksen pitkittymisestä, mustakin sen olisi voinut hoitaa lyhyemmin. Mutta Smaug näytti hienolta kullattuna. :'D Niin ja sen silmät oli upeat, samoin se tulensyökseminen, kun sen mahan läpi paistoi se tulen loimu kun se oli aikeissa syöstä tulta.


Niin ja mäkin ajattelin että vaikka Smaugista tykkäsinkin niin sen ja Bilbon keskustelu alkoi muistuttaa jonkun ikivanhan Bond-leffan keskustelua jossa pahis kehuu itseään puol tuntia ja paljastaa kaikki suunnitelmansa :D Alko jotenki säälittääki Smaugin puolesta ku kaveri on the mahtavin lohikäärme ever eikä saanu lopulta aikaan muuta ku poltettua Thorinilta viitan.
Mulla on kans vähän samat fiilikset tämän suhteen. :'D Mutta otetaan huomioon, et Smaug on vanha ja lihava lohikäärme, niin ei se enää pysty niin huimiin näytöksiin ku nuorempana. :')

Ai niin, se Sauron hommakin. En tiedä, jotenkin se tuntui vähän irralliselta tarinaan liittyen, ihan niin ku ne örkitkin. Sauron oli kuitenkin hienosti tehty, varsinkin näytti upealta HFR 3D:nä.

Kaiken kaikkiaan pidin elokuvasta, vaikka aika raskas sitä oli seurata, kun tiesi, ettei se seuraa kirjan juonta täysin ja sisältää paljon sellaista, mitä kirjassa ei ole. Piti keskittyä tarinaan ja välillä mulla meni ihan yli hilseen jotkut kohdat, niin ku se Taurielin ja Kilin keskustelu, kun kääpiöt oli siellä haltioitten vankina. Mä en oikeen tajunnut, mistä ne siinä puhui, kun Kili esitteli Taurielille sitä riimukiveään. :'D
« Viimeksi muokattu: 20.12.2013 21:55:41 kirjoittanut Kosmik »

miukeli

  • Blaubeere
  • ***
  • Viestejä: 497
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #58 : 20.12.2013 22:25:58 »
Kuitenkin minustakin se venytys näkyy paikka paikoin liikaa, tai siis okei kolme elokuvaa mutta come on jokainen on sellaset 2,5h pitkä?? Musta tässä on kaaduttu vähän johonkin suuruudenhulluuteen koska jotenkin tuntuu, että ne leffat toimis paremmin vähän tiiviimpinä paketteina. Mun oli esim. vaikea pysyä välillä Gandalfin touhuissa mukana :-D Spoil: en oikeen tajunnu miks se meni etsimään Sauronia jos ties et siel ei oo muuta ku miljoona örkkiä ja pahuus ite. Hobitin oon lukenu joskus vuonna nakki ja muusi eikä asiaa auta sekään et juoni seuraa vähän eri reittejä kuin kirja. Noh sinnehän harmaaparta jäi lintuhäkkiin... toivon että siitä juonikuviosta tulee jotain järkevää vikassa leffassa.
Musta on niin jännä lukea ihmisten kommenttejä kuinka Hobitti on liian pitkä, tai siis kun mun mielestä yleensä leffa on hyvä vasta ylitettyään ton 2 ½ tunnin rajan, sillä sillon ehditään syventyä moneen asiaan. Ymmärrän kyllä ettei se kaikkien mielestä mene noin, mutta hassulta se silti tuntuu kun lähes kaikki averini ja porukka jonka kanssa käytiin ensi-illassa oltiin ihan silleen "et eikä, Smaugin autioittama maa on 9 minuuttia ykkösosaa lyhyempi! EIIIII!!" ja yleisesti tuumattiin että vielä ainakin puoltuntii ois voinu jatkua - noh, me ootellaan kiihkeästi sitä pidennettyä versiota sitten ;)

Ja ite odotin kiihkeästi juuri tuota Sauronin ja Gandalfin juonikuviota - koska vaikka se ei itse Hobitti kirjassa olekaan muuta kuin loppumainintana tavallaan, niin eihän nämä leffat perustu pelkästään siihen vaan myös muun muassa Taru sormusten herran lisämateriaaleihin yms. ja se ei ois mitenkään leffassa toiminut, mikäli Gandalfin äkkikatoamisia ei ois selitetty, etenkin kun se vaikuttaa lotrien tapahtumiin hyvin paljon. Mutta voi olla että itsestäni se tuntui niin helpolta ymmärtää jne. koska Tolkienin maailma on mulle suunnilleen yhtä tuttu kuin Suomen historia, tosin musta se oli aika selkeästi/hieman yksinkertaistaenkin toteutettu.
Nyt kun olen nähnyt Hobitin neljästi, niin onhan siellä niitä kohtia jotka aukeavat paremmin Tolkienin maailman tunteville - esim juuri Sauron, ne kääpiönkieliset kiroukset, Thranduilin kohtalo (Älkää vaan antako mun alottaa Thranduilista, tai siis aaahhhh raukkaparka, isä kuoli Dagorladin taistelussa Sauronia vastaan - samassa siis jossa Isildur leikkas Sauronilta Sormuksen- ja suuri osa niiden sotureista kuoli ja todennäköisesti makaa yhä Kalmansoilla jotka Sam, Frodo ja Klonkku ylittivät lotreissa ja aaargh)

Niin ja kävin katsastamassa Frozen- huurteinen seikkailu siskojeni kanssa tänään - pikkuiset olivat pukeutuneet Annaksi ja Elsaksi, ah tätä ylpeyden määrää (todennäköisesti oma hössötykseni thorin-cossistani vaikutti hieman asiaan xD). Itse pidin tosi paljon, vaikka kenties alussa oli hieman liikaa laulua mun makuuni. Mutta ah, mukava tarina, ja etenkin siskosten välit ja lumiukko Olaf Sven-poron kanssa oli suosikkejani, ja tarinan ratkaisu oli kerrassaan loistava, ei kliseinen kuten olin odottanut. Ja ah miten kauniisti animoitu :)
Ja hauska pieni yksityiskohta oli Tähkäpään (joka ilmeisesti on Annan ja Elsan serkku, äidit ovat kaiketi siskokset) näkeminen vilaukselta^^

Eririn

  • valomiekkalesbo
  • ***
  • Viestejä: 956
  • Jedi like my father before me
    • lesbian with a sword and a grudge
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #59 : 21.12.2013 02:03:01 »
Itsekin näin DoS:in tänään ja en voi muuta kuin kiljua. Tätä olen odottanut koko vuoden ja kautta valarin kun rakastin sitä!!! Ei pysty, ei kerta kaikkiaan pysty! Olen hyperaktiivinen koko huomisen ja ihkutan <3 Taurieliin rakastuin ja kunnolla, just sellainen hahmo, joka vetoaa muhun <3 I'm in love. Ja sitten kaikki Filin kohtaukset asdfghjkl!!! (Joo, Fili on siis ollut meikäläisen suuri rakkaus varmaan maaliskuusta asti.)

Siinä oli kyllä joitain kohtia, jotka vähän hämmensi ja näin, mutta kaiken kaikkiaan pidin ihan älyttömästi. Suuret oli odotukset ja Peter Jackson tiimeineen toteutti ne. Loistava leffa, rakastuin <3 Kirjoitan ehkä jotain tarkempaa arviota myöhemmin, nyt keskityn vain ihkuttamaan.

Ja Kilieliä shippaan vaikka maailman tappiin (Tumblrissa keksittiin tämä paritusnimi Kilille ja Taurielille).
We had each other. That's how we won.