Voi miten monta ihanaa kommenttia! Olen onnellisen häkeltynyt siitä, että näin moni on tätä sarjaa lukenut ja odottaa jatkoa. Tätä on tosi palkitsevaa kirjoittaa, kun tietää, että joku myös lukee ja fiilistelee matkassa mukana. Isot kiitokset ja halaukset kaikille näin yhteisestikin, ootte ihan huikeita!

Altais, sinun ihanat kommenttisi itse asiassa inspiroivat minua tuohon halauskohtaukseen ja siinä viivähtämiseen ja sen kuvailuun, sillä puhuit siitä, miten sinusta Joni tarvitsisi oikein kunnon halauksen, mistä sain sitten itsekin sellaisen ahaa-elämyksen, että niin hän kyllä todella tarvitsisi ja sellainen voisi helpottaa hänen oloaan. Piti siis saada mukaan oikein pitkän kaavan rutistus, sillä se alkoi tuntua niin oikealta ja tarpeelliselta! ♥ Halauksia on kyllä kovin erilaisia tilanteesta ja osapuolista riippuen, ja halauskin voi tosiaan olla aika intiimi. Ihana kuulla, että pidit kohtausta romanttisena ja herkkänä ja että Jonin astetta vapautuneempi tunnelma välittyi siitä. Tuo on kyllä monesti aikamoinen rabbit hole, kun kiintyy joihinkin hahmoihin ja alkaa kuvitella ja elää asioita heidän näkökulmistaan. Toisaalta tosi ihanaa, mutta toisaalta tuntuisi tässä tilanteessa vähän keljulta alkaa kirjoittaa taas uudesta parivaljakosta, kun edellisen tarina on niin pahasti kesken ja tiedän, että moni lukija on toivonut ja odottanut siihen jatkoa. Mutta katsotaan, mihin nämä hahmot vielä vievät! Kiitos paljon!

Kineza7, ihana kuulla, että hidas eteneminen toimii ja että herkkä tunnelma välittyi sinullekin. Kiitos paljon!

Meldis, huhhuh miten pitkä ja perusteellinen kommentti! Katsoin sitä silmät suurina - ja vielä suurempina sen jälkeen, kun luin, että olit vahingossa poistanut alkuperäisen kommentin ja silti jaksanut kirjoittaa noin pitkästi ja kattavasti! Ihan herkistyin, apua. ♥ Olen tosi iloinen siitä, tämä tarina on vetänyt puoleensa ja vastannut odotuksia. Olen yrittänyt ujuttaa tähän juuri noita mökkeilyn monia puolia, hyttysiä ja huussin tyhjentämistä unohtamatta (aina pitää mökillä tosiaan jotain pientä laittoa olla ), ja suomalaisuuttakin kieltämättä taitaa mukana olla niin murteen, pessimismin kuin tunneilmaisunkin osalta. Olet tosi ihanasti ja osuvasti analysoinut Jonin tunne-elämää ja hänen toimintaansa, ja olen hyvin samoilla linjoilla sun kanssa! Ihan totta, että tuo tunteiden tunnustus tapahtui aggressiivisena purkauksena sen sijaan, että se olisi toteutunut vilpittömästä kertomisen halusta ja tarpeesta ja toiveikkaasta tunnustelusta, mihin Jonillakin ilman muuta olisi ollut oikeus ja mahdollisuuskin. Hän tosiaan kokee olevansa vääränlainen ja sen takia kenellekään kelpaamaton, ja se on minustakin tosi surullista ja väärin. Siihen olisi tarkoitus pureutua tarkemmin vielä vähän myöhemmin tarinassa. Kivaa muuten, että biseksuaalirepresentaatio ilahduttaa! Havahduin jonkin aikaa sitten siihen, miten lähes kaikki originaalimiesparini ovat homoseksuaaleja, mutta Eetu rikkoo nyt sitä kaavaa ja se on minustakin ihan virkistävää. Voi että, olen vieläkin niin hämilläni ja kiitollinen näin kannustavasta palautteesta ja kauniista sanoistasi, etten edes tiedä, miten välittäisin sen tässä vastauksessa, joten sanon vain kiitos! Ihan huippua, että tämä tarina osoittautui sopivaksi kesälukemiseksi mökki- ja Suomi-fiiliksineen!

Angie, en edes tiennyt tuollaisen touch starvation -käsitteen olemassaolosta, mutta se sopii Joniin kyllä erittäin hyvin! Minustakin tuntuu, että hän on kipeästi kaivannut kosketusta ja toisen ihmisen intiimiä läsnäoloa. Se on tosiaan ihan oma juttunsa, jos joku keskittyy vain ja ainoastaan halaukseen ja vieläpä juuri tietylle ihmiselle kohdistettuun sellaiseen, eikä sellaista oikein voi korvata millään joukkuehaleilla, vaikka merkityksellisiä nekin toki ovat. Ihana kuulla, että koit kaiken kokeilun ja tutkiskelun positiivisena asiana! Tässä tosiaankin opetellaan tuntemaan toista uudestaan vähän eri tavalla, ja alku on vähän hapuilevaa ja hakevaa. Kiitoksia kovasti!

spQr, onpa kivaa, että satuit törmäämään tähän tarinaan, ja että tämä houkutteli lukemaan ja vielä sopikin iltalukemiseksi! On tosi huojentavaa kuulla, että hidas eteneminen on mielestäsi ollut tarinan parasta antia ja myötävaikuttanut aitouden ja kutkuttavuuden tunteisiin. Olen tosiaan jonkin verran kamppaillut tämän etenemistahdin kanssa, kun tuntuu, että tässä otetaan aina suunnilleen puoli askelta eteenpäin ja sitten taas seisahdutaan, mutta toisaalta koen samalla tavalla kuin sinäkin, niin että tällainen tilanne myös vaatii aikaa, tien tunnustelua ja haparointiakin. Iloitsen myös siitä, jos tämä tarina on kaikesta tunnetuskailusta ja kiusallisista tilanteista huolimatta ollut helppo lukea. Minäkin luulen, että Eetun leppoisa asenne ja suhtautuminen helpottaa tilannetta aika paljon. Tuo turvallinen olo on jotenkin tosi ihana asia, ja tuntuu kivalta että sellainen on tästä tarinasta välittynyt, draamasta huolimatta. Voi että, ihana kuulla että tämä sai sinut hykertelemään, ja toivottavasti saa vielä jatkossakin! Isot kiitokset!


Auringon painuessa alemmas Eetu keksi käydä katsomassa, olisiko sade huuhtonut ja houkutellut kastematoja pintaan tunkiolla. Se oli, ja kotvan kuluttua he olivatkin jo laskeneet onget tuvan takaseinältä ja työntäneet soutuveneen vesille. Sisu oli niin innoissaan, ettei se olisi millään malttanut käydä istumaan veneeseen Eetun jalkoihin, mihin Eetu sitä komensi. Sillä oli oma kirkkaanvihreä pelastusliivi, jonka nähtyään se oli kirmannut edeltä rantaan ja kiertänyt malttamatonta ympyrää häntä viuhuen. Sisu rakasti vettä, ja veneilyä se rakasti ehkä vieläkin enemmän.

Järvi oli tyyntynyt sateen ja tuulen jäljiltä. Ilta-aurinko pilkehti sen laineissa ja kimmelsi airojen tiputtelemissa vesipisaroissa. Eetu souteli kaikessa rauhassa kohti erityisen kalaisaa poukamaa, ja Joni nautiskeli kyydistä ja näkymistä. Vaikka ilta-auringossa kylpevä järvi oli upea ilmestys, Jonin katse hakeutui koko ajan itse Eetuun, tämän työntöjen ja vetojen tahdissa kiristyviin hauiksiin ja solakoihin sääriin ja hiuksiin, jotka valahtelivat silmille aina Eetun kurkistaessa olkansa yli menosuuntaa tarkistaakseen. Jonin vatsanpohjassa väreili, ja häntä hymyilytti.

Kun heidän katseensa kohtasivat, Eetu vastasi hymyyn ja naurahtikin. ”Jätkähän hymyilee”, Eetu sanoi. ”Kiva nähä, ettet sää oo kokonaan unohtanu, miten se tapahtuu.”

Eetu selvästikin vitsaili hyväntahtoisesti, mutta Joni tunsi sanoissa myös totuuden painon. Oli totta, ettei Joni ollut ollut kovin hymyilevää tai rentoa mökkiseuraa, vaan hän oli ollut vakava ja vähäpuheinen, omiin oloihinsa vetäytyvä. Oikeastaan vasta sen paljastuminen, miten Eetu oli tulkinnut Jonin käytöksen jonkinlaiseksi vihanpidoksi, oli havahduttanut Jonin tajuamaan, miten kurjasti hän oli ystäväänsä kohdellut – eikä hän ollut pyytänyt anteeksi.

”Taisin mää hetkeks unohtaa”, Joni sanoi ja antoi katseensa pudota syliinsä. ”Kuule… Mää taian olla sulle anteekspyynnön velekaa. Mää en oo tainnu kohella sua kovin… kivasti.”

Eetu pudisti päätään sellaisella tarmolla, että Joni havaitsi sen painuneesta katseestaan huolimatta. ”Hei, en mää sillä”, Eetu sanoi. ”Et sää sitä ilkeyttäs tehny. Mää ymmärrän kyllä. Tai en ehkä täysin sitä, mikset sää kertonu aikasemmin, mutta sen, että sun on varmaan ollu aika hankala olla mun kanssa kahen kesken. Ja toisaalta – enpä määkään mittään alotetta tehny, vaikka mielessäni mietinki…”

Joni kohotti katseensa – ja hymyili. ”Niin. Molemmathan myö tässä luultiin, ettei toinen vois olla kiinnostunu. Että ollaan myö aika sankareita kumpainenki.”

Eetu nauroi ja pysäytteli venettä lähelle kaislikkoa. ”Jep. Toivottavasti ollaan kohta myös kalasankareita.”

No olipa tämä mainio kronologisen epäkronologinen one-shot! Mukavaa päästä lukemaan jotain lyhyttä ja samanaikaisesti keveää, mutta raskasta tekstiä. Yhteiskunnan tapa järjestää toimintansa, ehkä joskus vielä tähtitaivaankin liikkeet, kertovat paljon oletuksista, normeista ja säännöistä. Samalla Ravelin tapa selviytyä kaikesta tuntuu yllättävän välinpitämättömältä, aivan kuin hän sulkisi mielensä ulkopuolelle kaiken ahdistavuuden - vaikka samalla se eksyykin hänen mieleensä, rivien väliin ja alituiseen etsimiseen. Ja sitten on vielä kerronta, joka yksinkertaisuudellaan tiivistää kaiken seesteiseen, auringonlaskua kuvaavaan maalaukseen.

Tarinan monikerroksisuus viehättää, kuinka tekstissä näkyväksi tuleva ja näkymättömäksi jäävä, siis vastakohdat asettuvat paikoilleen. Samalla se, että kerrot tekstin olevan epäkronologinen, vaikka lukijalle se näyttäytyy ensilukemalta kronologisena, tekee tästä matkan. Ensin tarinan lukee kokonaisena, alusta loppuun, sitten sitä alkaa miettiä, mikä on alkua ja mikä loppua. Etenkin tuo Ravelin pohdinta nimestään ja omistaako edes sen herätti uteliaisuuteni: mihin kohtaan elämää se sijoittuu, ehkä jo Liedin tapaamisen jälkeen ja mitä on tapahtunut, kun Ravelin mielessä pyörivät juuri nämä ajatukset. Se tekee tästä syvän tai ehkä pikemminkin labyrintin, jossa ulos pääsee kulkemalla useaa eri reittiä.

Mieleeni jäivät myös muutamat yksityiskohdat: kirjastonhoitajan tervehdys, kaikille samanlaiset kokemukset, jotka vaativat Coelhon lukemista, ja kuinka Arkon suutelee Ravelin vatsaa eikä yksikään sulhasehdokas sykähdytä häntä - kunnes Lied tapahtuu. Mietin myös, miksi Liediä ja Ravelia ei ole laitettu samaan mökkiin, mikä sekin tuo oman vaaran elementtinsä häälymään tarinan taustalle. Mitä kaikkea Yhteiskunta heistä tietää? Tämä oli hieno teksti, kiitos tästä

Olen tosi iloinen, että tämä ficci nostettiin ylös, niin löysin tämän, ja lisäksi Vendelakin suositteli tätä. Luin tämän jo muutama päivä sitten ja tykkäsin kovasti, mutta pääsin vasta nyt kommentoimaan.

Jo tämän lähtökohta oli hyvin vetoava ja iski minuun ihan täysillä, kun kaksi poikaa valvoo yöllä makuusalissaan omilla tahoillaan. Sirius on minusta hyvin monitahoinen hahmo, joten hänet voi esittää hyvinkin erilaisena, ja itse tykkään hyvinkin monenlaisista tulkinnoista, kun ne vain ovat hyvin kirjoitettuja ja perusteltuja. Ja ennen pitkää kävisi kyllä tylsäksi, jos hahmon pitäisi olla aina ihan tietynlainen ja samanlainen. Itselleni ei Siriuksesta ensimmäisenä tule mieleen naistenmies, ehkä siksi että on tullut luettua slashia vähän liikaakin. Eksyn nyt aiheesta, mutta tämä siis pohjustuksena siihen, että tykkäsin kovasti siitä, millainen sinun Siriuksesi tässä oli. Eli mietteliäs ja sellainen, että häntä vaivasivat monetkin asiat. Niin kun oli syytäkin, kun välit perheeseen olivat poikki, osa parhaista ystävistä oli etääntynyt syystä tai toisesta, ja velhosota oli jo päällä. Ja sitten vielä nuo sekavat tunteet Remusta kohtaan, olihan siinä jo pohdittavaa yhdelle nuorelle miehelle.

Tämä ficci oli siinä mielessä jännä, että vaikka tämän sävy ei ollut varsinaisesti surullinen, tietynlainen alakuloisuus ja paikoitellen jopa pahaenteisyys tuntuivat olevan tässä koko ajan taustalla. Niin kuin vaikka tuossa, että Sirius ei pystynyt tai halunnut nukkua vuodeverhot täysin kiinni. Ajattelin sen perusteella, että Siriusta kammotti ajatus siitä, että olisi ollut vankina, ja sitä hirveämmältä tuntui ajatus lähestyvästä Azkabanista vain neljän vuoden päästä. Samoin tuo Peterin etääntyminen. Se on varmasti todella tavallista, että ihmisten kasvaessa ystävyyssuhteet muuttuvat ja katoavat, mutta kuka olisi voinut arvata, mitä se Peterin osalta tarkoitti, ja mihin se lopulta johti? Se tuntui kamalalta, samoin kuin sekin, että kukaan kolmesta muusta ei halunnut ottaa asiaa puheeksi, koska sitten se olisi muuttunut vielä todemmaksi. Vaikka olihan se totta jo nytkin. Surua oli tavallaan myös siinä, että James ja Lily seurustelivat, vaikka se oli sinänsä iloinen asia. Tämä kuvasi tuota monitahoisuutta siinä niin hyvin, ja on muuten todella toimiva näin pitkäksi lauseeksi:

Yöllä hänen ajatuksensa lähtivät hiipimään takaisin, täyttämään sen tilan hänen päässään, joka päiväsaikaan täyttyi kaikesta muusta ja jolloin sekaan ei enää mahtunut se, miten hänen vanhempansa olivat heittäneet hänet ulos, miten vaikea hänen oli ollut selittää sitä tai mitään rouva ja herra Potterille, miten lopulta hän sai Jamesista kuin veljen itselleen mutta jollain tapaa sitten kuitenkin oli menettämässä osan hänestä Lilylle, vaikka eihän se tietenkään ollut totta, sillä olihan James edelleen siinä, muttei koskaan aivan samoin kuin ennen.

Aivan ihania olivat nuo Siriuksen ajatukset Remuksesta, tietenkin. Vaikka mitään ei sanottu ihan suoraan, sanottiin kuitenkin juuri sen verran, ettei jäänyt millään lailla epäselväksi, mistä oli kyse. Ainakaan lukijalle, vaikka Siriukselle se olikin ehkä vielä epäselvää, tai ainakaan hän ei ihan uskaltanut tai halunnut ajatella asiaa loppuun asti. Siitä tuli mieleen, mahtoivatko nuo Siriuksen Remukseen kohdistuvat ajatukset ja tunteet kuitenkin olla se, jotka valvottivat häntä kaikkein eniten? Tämä oli minusta todella kaunis kohta:

Hän oli huomannut sen, koska kaikesta johtuen he yhtäkkiä jäivät usein kahden Remuksen kanssa ja se pisti Siriuksen sydämensä hakkaamaan oudon lujaa, eikä hän tiennyt tai ainakaan oikein uskaltanut myöntää itselleen miksi sen piti olla niin. Vaikka hän kuinka yritti sovittaa itseään muiden luomaan muottiin koko Tylypahkan halutuimpana nuorukaisena, hänen sydämensä tuntui aina jäävän muotin ulkopuolelle ja sykkivän tuota meripihkasilmäistä laihaa poikaa kohti.

Tuo Siriuksen ja Remuksen käymä keskustelu ja koko tunnelma olivat jotain todella upeaa. Tuli sellainen tunne kuin olisi katsonut tätä kohtaamista elokuvana tai ollut itsekin paikalla, kun tuo öinen hiljaisuus ja poikien välinen käsinkosketeltava jännite tulivat tässä niin hienosti lukijalle. Mitään ei korostettu liikaa, ja silti kaikki välittyi niin hyvin tätä lukiessa. Tykkäsin tuossa kaikesta: Remuksen huolista, molempien epävarmuudesta toisiaan kohtaan, Siriuksen yrityksestä lohduttaa Remusta, mikä sitten onnistuikin. Ajattelin itse tämän niin, että molemmat kyllä tunsivat vetoa toisiaan kohtaan, mutta kumpikaan ei uskaltanut tehdä tai sanoa suoraan mitään. Ehkä siinä oli molemmilla pelkoa siitä, että kun he olivat jollain tavalla menettäneet sekä Jamesin että Peterin, heillä oli enää toisensa, eikä sitä ainoaa jäljellä olevaa ystävää haluttu menettää. Vaikka Remus sentään ehdottikin yhdessä nukkumista, ja hetken aikaa kaikki oli hyvin, vaikka sitten minuutti kerrallaan. Tämä loppu ihan sulatti sydämen, ja oli niin ihana:

Hänen piti olla ihan lähellä Remusta, jotta yksi peitto riittäisi kahdelle, ja hän mietti, oliko se ollut Remuksen tarkoituskin. Hän toivoi, että oli, eikä Remus ainakaan vastustellut, kun Sirius lopulta tuli aivan häneen kiinni ja veti hänet syliinsä, Remuksen selkä hänen rintaansa vasten. Remuksen hoikka vartalo tuntui tutulta ja samaan aikaan uudelta; hän painautui Siriusta kohti, kylmät jalat kietoutuivat toisiinsa lämpöä hakien, sormet sormien lomaan sinetiksi läheisyydelle. Sirius melkein kuuli Remuksen hymyilevän ja hän hymyili itsekin, hymyili Remuksen hiuksiin, jotka kutittivat hänen kasvojaan ja kumpikin unohti hetkeksi kaiken muun, paitsi kuluvan minuutin.

Tykkäsin tästä todella paljon, ja olisin lukenut tätä mielelläni pidempäänkin, sillä olisihan se ollut mahtavaa saada lukea siitä, miten Sirius ja Remus päätyvät yhteen. Tämä ficci olisi minusta sopinut oikein hyvin jatkotarinan ensimmäiseksi luvuksi. Toisaalta tämä oli kaikin puolin täydellinen juuri näin. Kiitos paljon tästä lukuelämyksestä!

Lukaisin tämän fikin jo jokin aika sitten, ja tämä on jäänyt pidemmäksikin aikaa mietityttämään. Jos perhe-elämästä luen, tykkään yleensä lukea kaikenlaisesta söpöilystä, ja vaikka joku pari päätyisikin eroon, lukemissani fikeissä ero on yleensä hyvin sujuva ja draamaton prosessi. Tämä tarina taas oli aivan toisesta äärilaidasta ja nosti esille monenlaisia ongelmia, joihin perhe-elämässä voi kohdata ja kuinka lasten hankkiminen voi muuttaa omaa itseä, omaa kehoa ja parisuhdetta hyvin radikaalistikin.

Fikki alkoi hyvin onnellisissa tunnelmissa, ja sekä Harry että Ginny vaikuttivat aidosti onnellisilta uudesta perheenjäsenestä. Hyvin nopeasti tilanne kääntyikin päälaelleen, kun Ginnylle alkoi tulla niin voimakkaita fyysisiä reaktioita raskaudesta ja Harryn käytös alkoi muuttua reaktiona Ginnyn muuttuneeseen ulkonäköön. Tarina on Ginnyn näkökulmasta, joten Harryn pään sisällä liikkuvista ajatuksista ei saa tietoa tai tilanteesta objektiivista kokonaiskuvaa, mutta näin Ginnyn näkökulmasta tarkasteltuna Harry on aikamoinen kusipää keksiessään tekosyitä haluttomuudelleen ja jättäessään Ginnyn lopulta hyvin yksin raskauden ja vastasyntyneen kanssa. Ginny taas vaikuttaa siltä, että hän yrittää kovasti miellyttää Harrya ja pitää kulisseja ylhäällä muille, eikä ulkopuoliset taida helposti huomatakaan jonkin olevan pielessä.

Lapsen pahoinpitely oli tässä aihe, joka herätti itselläni eniten ajatuksia. Se on aina väärin, eikä sitä voi perustella tai oikeuttaa millään, mutta olet tässä tarinassa pohjustanut niin hyvin Ginnyn katkeruutta "menetetystä" elämästä ja suhteen huononemisesta Harryn kanssa, että tässä näkee selkeän tapahtumaketjun sille, miksi Ginny päätyy lopulta pahoinpitelemään poikaansa. Olit onnistunut kuvailemaan Ginnyn tunteet niin voimakkaiksi ja tukahduttaviksi, että niiden oli pakko purkautua jollain tavalla, ja tässä tapauksessa ne valitettavasti purkautuivat lapseen. Ginnyn purkautumisesta tuli mieleen, että lapsi vaikuttaa symboloivan hänelle aikaisemman elämän menettämistä, ja lapsi on ikään kuin vienyt Ginnyltä tämän elämän, vaikkei tämä millään tasolla looginen ajatus olekaan.

Kiitos tästä, tämä fikki todella haastoi ajattelemaan!

Hampaita mädättävän höttöstä Drarrya mulle, kiitos!

Ah, whipped!Harry on aina niin makoisaa, mitäpä sitä ei Dracon perän eteen tekisi Ja niin söpöä, että Draco oli varta vasten suunnitellut yhteistä pitkää aamua, joita heillä niin harvoin on :'3 Oli hienoa huomata, että Draco on pääsemässä sinuiksi menneisyyden haamujen kanssa ja että hän pystyy aidosti sanomaan olevansa onnellinen just nyt, Harryn kanssa <3 Pidin myös kovasti niinkin pienestä asiasta kuin siitä, että Harry vaan kiltisti istui ja odotti, antaen Dracolle tilaisuuden ensin avautua -- ja lopulta kosia!!

“Niin, että jos et vielä tajunnut, niin ajattelin kysyä, että menisitkö kanssani naimisiin.”

Haluan uskoa ettei Harry tajunnut, koska en mäkään jotenkin yhtään tajunnut :'D Sitten kun luin tuon, niin mietin että AH TIETENKIN, mutta en kyllä osannu yhtään ennakoida.

Ihanan höttöinen aamuhetki, kiitos <3