No nyt pääsin viimein lukemaan sinun tuotantoasi! Olen huomannut nämä etusivulla ja halunnut lukea, mutta oman tarinan kirjoittaminen on ollut tässä keväällä vähän muun lukemisen tiellä. Tuppaan aina olemaan niin "luupissa" sitä tehdessäni.

Osaat kyllä tosi hyvin tavoittaa realismia yksityiskohtineen, ja tykkään erityisesti paikallismurteiden käytöstä. Kiva miten Topi ja Lauri puhuvat kumpikin selvästi omalla tyylillään. Tässä oli myös tosi kiva tunnelma syksyineen ja myrskyineen, ja tietysti mökkireissuineen. Jotain, mihin kyllä varmasti jokainen suomalaislukija pystyy samaistumaan. Fiilis ja tuoksut ja kaikki välittyi todella hyvin, tuli jopa aika nostalginen olo (varmaan koska en ole mökkeillyt pitkään aikaan!). 

Ja sitten tietysti asetelma – mikä voisikaan olla herkullisempaa kun kaksi toisistaan kiinnostunutta ajautuu tilanteeseen, jossa he ovat ihan kahdestaan Myrsky toi sitten oman kivan lisänsä, joka sai tapahtumat syvenemään Topin ja Laurin välillä... Realismi näkyy myös siinä, että tilanne ei ole ihan suorasukainen, vaan kummallakin taustalla vähän eroa ja ei olla valmiita heittäytymään uuteen noin vain. Jättää tosiaan oven kivasti raolleen jatkolle, jota ilmeisesti onkin olemassa!  Niin ja lisäksi piti vielä sanoa, että näinkin lyhyestä tarinasta käy kivasti ilmi kummankin oma persoonallisuus. Topi selvästi on supliikimpi, mutta jotain haavoittuvuutta siellä on selvästi on myös taustalla.

Kiitos tästä lukukokemuksesta!

Nimi Sinun vuoksesi
Ikäraja: K-11
Fandom: Twilight
Genre: Romance
Paritus: Jacob/Rosalie, Jacob Black/Bella, Edward/Bella, Rosalie/Emmet, Jasper/Alice, Sam/Emily
Vastuuvapaus: En omista hahmoja enkä Twilightin maailmaa.
Summary: Culleneiden palattua Forksiin Jacob joutuu seuraamaan vierestä kun Bella palaa Edwardin luo. Ja kun Jacob kuulee Bellan aikeista avioutua Edwardin kanssa ja liittyä Culleneiden perheeseen hän sekä eräs toinen päättävät yhdessä tehdä kaikkensa sen estämiseksi. Kunnes Jacob huomaa ettei Bella ole Culleneista se jonka Jacob oikeasti tahtoo.
A/N: Vaikka summaryssä paljastinkin jo ficin pääparituksen niin slowburnia ja enemies to loversia luvassa eli älkää suotta jättäkö lukukokemusta pelkkään summaryn 

1/6, Paluu

”Bella.” Jacob sanoi.

Bella kääntyi Jacobiin. Jacobin ilme oli vakava.
”Jake. Tiedän mitä haluan.”
”Mieti sitä. Silloin sinun ei tarvitse muuttua. Tai hyvästellä ketään.”
Ja se oli totta. Jos Bella tekisi niinkuin Jacob pelkäsi Bellan pitäisi hyvästellä kaikki. Jacob, Charlie, hänen äitinsä, ystävänsä ja koko entinen elämänsä. Silti Bella ei suostunut edes harkitsemaan sitä että hän ei antaisi Edwardin muuttaa itseään vampyyriksi sen jälkeen kun Edward naisi hänet. Se oli ollut Edwardin ehto Bellan muuttamiselle. Ja kahdeksantoista täytettyään Bella ei halunnut enää odottaa. Ei edes huolimatta siitä että Edward oli lähtenyt. Koko Cullenien perhe oli lähtenyt ja Jacob ei voisi koskaan unohtaa sitä millaiseksi Bella oli muuttunut heidän lähtönsä jälkeen. Eikä Jacob voisi koskaan ymmärtää kuinka Edward saattoi tulla takaisin ja olla aivan kuin hän ei olisi koskaan lähtenytkään. Ei kaiken sen jälkeen mitä hänen lähtönsä oli aiheuttanut Bellalle. Tai kuinka hän oli voinut kosia Bellaa.

Jacob tiesi mitä se tarkoittaisi jos Bella suostuisi Edwardin kosintaan. Hän ei ollut tahtonut edes ajatella sitä mahdollisuutta mutta siinä Bella oli kertomassa kuinka hänen pahin pelkonsa oli käymässä toteen. Bellan naitua Edwardin hän ei olisi enää oma itsensä. Eikä hän olisi enää elossa. Vaan kuollut. Kylmä eikä hänen sydämensä enää löisi. Ja Jacob joutuisi luopumaan hänestä lopullisesti. Vaikka hän tiesi silloin kun Cullenit palasivat Forksiin ettei Bella valitsisi häntä. Bella oli sanonut yhtälailla rakastuneensa Jacobiin muttei Bella olisi koskaan valinnut häntä Edwardin sijaan. Vaikka pieni osa hänessä oli toivonut että Bella olisi valinnut hänet. Jäänyt ihmiseksi ja elänyt tavallista elämää hänen kanssaan. Ainakin niin tavallista kuin he voisivat. Vaikka muodonmuuttajana eläminen ei tarkoittanut samaa kuin vampyyrinä eläminen vaikkei Jacob ikääntynyt yhtä nopeasti kuin ihmiset yleensä. Silti hän ikääntyi ja ennen kaikkea hän eli. Hänen sydämensä löi. Niinkuin Bellankin. Toistaiseksi.

Jacob yritti olla tuntematta katkeruutta tai ylitsepääsemättömän suurta raivoa Edwardia kohtaan mutta se oli lähes mahdotonta. Eikä se johtunut ainoastaan siitä että Bella oli valinnut Edwardin. Vaan myös siitä että koska Bella oli valinnut Edwardin se koituisi Bellan kuolemaksi. Bella ei tahtonut elää ihmisenä Edwardin kanssa. Ja Edward oli suostunut Bellan pyyntöön. Ja Jacob vihasi häntä sen vuoksi. Jos hän olisi ollut Edwardin asemassa hän ei olisi koskaan suostunut. Hän ei olisi voinut antaa Bellan luopua kaikesta siitä mitä ihmisyys oli. Mutta Edward oli valmis antamaan Bellan luopua elämästään hänen takiaan.

La Pushista palattuaan hän vei Bellan Culleneiden talolle. Bellan pyynnöstä.
”Kiitos kyydistä.” Bella nousi moottoripyörän satulasta ja Jacob nyökkäsi, irrottamatta katsettaan kuistista. Hän toivoi ettei Edward tulisi kuistille tai toinen heistä ei lähtisi kuistilta elävänä. Mutta Edward ei tullut. Vaan sen sijaan Alice marssi ovesta Bellan luo.
”Tule katsomaan. Löysin vihdoinkin täydelliset koristeet häitä varten.”
Häiden mainitseminen sai Jacobin leuat kiristymään. Bella loi häneen anteeksipyytävän silmäyksen kun vahingoniloinen tuhahdus kuului kuistilta.
”Niin. Ja Alice on maininnut siitä useammin kuin kerran meille kaikille.” Rosalie nojasi avonaisen oven ovenkarmiin.
”Hei, Blondi.” Jacob naurahti. Hän tiesi nimen ärsyttävän Rosalieta.
”Puhutteliko sinua joku?” Rosalien katse oli kylmä. Jacob hymyili pilkallisesti.
”Itseasiassa. Sinä juuri teit.” Hän vastasi. Rosalie tuhahti uudelleen ja nyökkäsi Bellaa ja Alicea tulemaan sisälle.
”Sanoisin että mene sinäkin sisälle ettet kylmetä itseäsi mutta no.” Jacob sanoi ivallisesti ja Rosalie tyytyi vain katsomaan häntä pahasti vielä kerran ennekuin sulki oven.

Jacob tuli huonoiten Culleneista toimeen Rosalien kanssa. Jos Edwardia ei laskettu. Jos Edward laskettiin niin Edwardin. Sen jälkeen Rosalien. Muihin Culleneista Jacob ei ollut kiinnittänyt mitään huomiota. Heissä ei ollut mitään kiinnostavaa. Ei ollut Edwardissakaan eikä Jacob ymmärtänyt Bellaa senkään takia. Jos Edward olisi ollut tavallinen ihminen mitä erikoista Edwardissa olisi? Hän puhui kuin vanha mies. Ja käyttäytyi niin. Sekä hänen kylmä luonnottoman vaalea ihonsa karmi Jacobia. Myös Culleneista. Vaikka Rosalie oli poikkeuksellisen kaunis. Sitä Jacob ei kieltänyt. Mutta hänen sietämätön persoonansa teki siitä mitätöntä.
”Jacob.” Billy huutaa keittiöstä Jacobin tultua kotiin.
”Niin?”
”Missä olit.” Billy tulee keittiöstä eteiseen.
”Vein Bellan takaisin Cullenien luo.”
”Pysy erossa heistä.” Billyn ääni muuttui. Jacob nyökkäsi. Niin hän aikoi tehdä.


Kunnes seuraavana aamuna Bella soitti hänelle. Ja pyysi Jacobia tulemaan Culleneiden talolle. Jacob lähti epäröimättä Bellan saattaessa tarvits häntä. Eikä mennyt kauaakaan kun hän oli Culleneiden talolla.
”Bella?” Jacob käveli Culleneiden kuistille.
”Taasko sinä olet täällä?” Rosalien kuulosti ärsyyntyneeltä avatessaan oven. Jacob huokaisi.
”Päästä minut vain sisälle. Bella pyysi minut tänne.”
”Tottakai hän pyysi. En ymmärrä miksi hän edelleen tekee niin ja antaa sinun seurata itseään kuin koiran omistajaansa mutta kaipa se on osuva kuvailemaan sitä mikä sinä olet.” Rosalie
”Olet aina hyväntuulinen Blondi.”
”Älä kutsu minua siksi.”
”Selvä. Blondi.” Jacob sanoi uudelleen hymyillen. Hän tiesi sen ärsyttävän Rosalietä vielä enemmän.
”Jos olisimme täällä kahden pyyhkisin tuon virneen naamaltasi.” Rosalie sähisi ja Jacob nauroi.
”Voisit yrittää.”
Rosalie kallisti päätään. Nyt hänkin hymyili. Kuin vastaten haasteeseen.
”Ehkä myöhemmin. Bella tahtoi puhua kanssasi häistä. Hän jostain ihmeen syystä tahtoi sinut bestmanikseen.” Rosalie kohautti olkiaan.
”Kerro Bellalle että minä en tule häihin.” Jacob sanoi heti. Rosalie kohotti kulmiaan yllättyneenä.
”Sanoitko juuri jotain järkevää?”
”Miten niin? Eikö sinun pitäisi olla iloinen nyt kun hänestäkin tulee tuollainen kuin teistä.” Jacob sanoi halveksuen. Rosalien silmät tummenivat.
”Sano tuo uudestaan ja minä vannon ettet tosiaankaan ehdi nähdä häitä.”
”Et vastannut kysymykseen.” Jacob pudisti päätään.
”En halua että he menevät naimisiin. Bella on typerä halutessaan hukata mahdollisuutensa elää kuten tavalliset ihmiset.” Rosalien vastaus oli suora. Jacob oli yllättynyt muttei näyttänyt sitä.
”Siispä olemme samaa mieltä siitä.” Jacob sanoi ja Rosalie nyökkäsi.
”Ja minusta meidän pitäisi vakuuttaa Bella siitä ennenkuin on liian myöhäistä.” Rosalie jatkoi.
”Tämähän kuulostaa jo melkein suunnitelmalta Blondi.”

Jacob ei olisi koskaan uskonut että hän olisi Rosalien kanssa samaa mieltä jostain. Ja hän oli edelleem yllättynyt siitä että he olivat molemmat tulleet siihen tulokseen että heidän pitäisi yrittää estää Bellaa heittämästä hukkaan elämäänsä jos hän naisi Edwardin minkä jälkeen Edward muuttaisi hänet. Jacob ei tiennyt miksi Rosalie oli sitä vastaan. Vaikka muulla ei ollut väliä kuin sillä että Rosalie oli. Muut Culleneista olivat vain onnellisia jos Bella liittyisi heidän perheeseensä mutta sentään jollain heistä oli vielä kyky ajatella rationaalisesti. Olkoonkin että se oli Rosalie. Silti se tuntui hyvältä että joku muu tahtoi samaa kuin hän. Että Bellan ei tarvitisisi luopua elämästään tai kaikista sen tuomista mahdollisuuksista. Vaikka sen jonkun olisi pitänyt olla Edward. Vaikka Rosalie voisi vaikuttaa Bellaan lähes yhtä hyvin koska Rosalie kuului Culleneihin. Ja hän tiesi millaista oli tulla vampyyriksi ja jättää taakseen koko entinen elämänsä. Vaikkei Jacob tiennyt mitään Rosalien entisestä elämästä tai siitä kun Rosaliesta oli tullut yksi Culleneista. Eikä hän välittänyt siitä. Tärkeintä oli että he saisivat Bellan perumaan häät ja jäämään ihmiseksi. Sitten hänen ei enää koskaan tarvitsisi puhua Rosalielle.

Mistä Jacob oli hyvin väärässä.

Oli kulunut vuosi siitä illasta, kun taifuuni oli tuhonnut Ugetsun kodin. Viimeisen vuoden aikana oli ehtinyt tapahtua paljon. Ugetsu oli Kain luona istumassa iltaa. Kai oli kertonut löytäneensä toiselta paikkakunnalta itselleen kumppanin, jonka kanssa oli aloittanut seurustelemaan. Ugetsu tiesi, että joutuisi odottamaan omaa vuoroaan. Hän ei suinkaan ollut ainoa. He tiesivät että Alexandra, joka oli heitä reilusti vanhempi, halusi löytää sopivan ihmisen rinnalleen. Joillekin se kävi niin helposti, kun taas toiset joutuivat odottamaan monta vuotta.
”Miten teidän seurustelunne onnistuu, kun asutte eri paikkakunnilla?” Ugetsu kysyi.
”Hänen opintonsa päättyvät kohta ja hän muuttaa takaisin Tokioon. Näemme sitten enemmän”, Kai kertoi. ”Hän osaa kitaran lisäksi soittaa pianoakin, mutta ei se ole pääasia”, Kai lisäsi vähän punastuen.

”Tuotko hänet mukaan viikonloppureissulle Okutamaan?” Ugetsu kysyi. He olivat suunnitelleet pienellä porukalla irtiottoa kaupungin hälystä luonnon lähelle syksyn värjäämien puiden keskelle.
”En vielä. Annan vähän ajan kulua”, Kai vastasi.
”Pääseekö Midorima mukaan? Aikaisemmin hän vähän epäröi mukaan tulemista ystävänsä takia. Sen ystävän joka on pyörätuolissa”, Ugetsu kysyi. He olivat rukoilleet pienessä ryhmässä paljon Kisen puolesta.
”Midorima lupasi tulla, vaikka häntä satuttaakin jättää Kise kaupunkiin. Mutta Kise ei ole ollut vielä valmis tulemaan kirkolle”, Kai kertoi. Midorima lähetti heistä kuvan, kun he ovat jossain esteettömässä toiminnassa. Kai näytti kuvan, jossa oli Midorima, pyörätuolissa istuva Kise ja joku kolmas nuori mies jolla oli koira sylissään.

Ugetsu tunsi jälleen kerran olevansa kovin pahoillaan Kisen puolesta, jolta oli tällä tavalla riistetty koripallon pelaaminen. Hän katsoi Kisen kauniita kasvoja valokuvassa.
”Miksi hän on jotenkin niin tutun näköinen?” hän ihmetteli. ”En minä ole tietääkseni häntä koskaan tavannut.”
”Hän oli tunnettu malli, jonka kasvot olivat usein näkyvillä Tokion katujen vaatemainoksissa”, Kai sanoi.
”Oh?” Ugetsu totesi. Pikaisella internethaulla hän löysikin Kisestä useita vanhoja kuvia. Hän on mielettömän söpö! Ugetsu huomasi ajattelevansa ja läpsi itseään henkisesti ettei antanut ajatustensa vaeltaa sinne minne ei pitänyt. Hän päätti lujasti jatkaa Kisen puolesta rukoilemista. Hän ihastui ihmisissä usein ensin tämän kasvoihin ja joidenkin kasvot jäivät erityisesti hänen mieleensä. Sitten olikin eri asia miten ihmisen kanssa tuli toimeen.


Iloinen neljäntoista henkilön ryhmä istui junassa matkalla kohti syksyn väriloistossa kylpevää Okutaman luontoa. Musiikkiryhmäläiset olivat jättäneet soittimet kotiinsa, sillä nyt oli tarkoitus tehdä muuta. Olla luonnossa ja kävellä poluilla, syödä hyvin, käydä onsenissa, rukoilla ja keskustella yhdessä. Perjantai-iltana he söivät ja istuivat sitten lattiatyynyillä ringissä. Joku luki pätkän Raamatusta ja sitten he rukoilivat. Ugetsua muutaman vuoden nuorempi nainen, jolla oli mustat olalle ylettyvät hiukset, alkoi yhtäkkiä itkemään. Ugetsun vierellä istuva Momiji huokaisi ja näytti myös itkevän. Mitä ihmettä tapahtui? Alexandra antoi naisen nojata olkaansa vasten ja muutamat siirtyivät lähemmäs heitä.

”Akito parka”, Momiji sanoi. Hän on edelleen aivan hajalla. Meitä oli neljätoista henkilöä sidottuna zodiak-sukukiroukseen ja aina uudenvuoden juhlana kolmetoista meistä istui salissa ringissä ja neljästoista jätettiin aina juhlan ulkopuolelle. Ja nyt meitä on tänään täällä neljätoista koolla. Se repii helposti vanhat haavat auki”, hän kertoi. Ugetsu oli kuullut Momijin kertovan sukukirouksesta ja siitä, kuinka Akito Sohma oli viimein tullut kirkolle ja luovuttanut elämänsä ylösnousseen Jeesuksen käsiin. Akitosta oli ajettu ulos riivaajia, jotka olivat sitoneet häntä pienestä pitäen. Silloin Akito oli saanut vapautua murhanhengestä, väkivallasta, väärästä identiteetistä eläessään miehen roolissa ja jumalana, pelosta ja yksinäisyydestä. Hän oli voinut aloittaa uuden elämän sellaisena, joka hän todellisuudessa oli – vahvana ja kauniina naisena, joka puolusti ja välitti sukulaisistaan. Hänen ei tarvinnut enää piinata, vihata tai kadehetia heitä, eikä heidän kumppaneitaan. Parantuminen kuitenkin jatkui edelleen, sillä tapahtumista oli aikaa vasta puolivuotta.

Ilta jatkui rauhallisena ja kaikki olivat aivan hiljaa.
”Minulle nousi mieleeni ajatus”, Kai sanoi. ”Jumala haluaa haastaa meidät hiljaisuuteen tulevien viikkojen aikana. Jos mahdollista, niin voisimme laittaa sivuun musiikin, soittimet, tekniset laitteet ja kaiken mistä tulee ylimääräistä ääntä ja hälinää. Muutamilla meistä on toki työmme musiikin parissa tai puhelimen äärellä, mutta sen mukaan miten on mahdollista olla mukana”, hän jatkoi.
Suurin osa heistä sitoutui olemaan mukana. Ugetsu katsoi kalenteriaan ja totesi että pystyi olemaan mukana, kun seuraavan viikon orkesterin kaksi yhteistä harjoitusta olisi ohitse. Sen jälkeen hän saattoi olla kaksi viikkoa ilman viuluaan. Eikä ajatus edes tuntunut pahalta, joskin ei siitä helppoa tulisi.

Momiji ja Midorima antoivat Akitolle halauksen ennen nukkumaan menoa ja Akito hymyili ja hänen silmänsä olivat kirkkaat. Hän katsoi Ugetsuun.
”Olen kuunnellut soittoasi ja siinä soi lepo”, hän sanoi. ”Kiitos”, hän sanoi vielä ja halasi Ugetsuakin. Ugetsu oli hetken hämillään, mutta sitten jokin lämmin läikähti hänen sisällään.
”Kiitos”, hän vastasi.


Syksyn värikäs luonto oli terapeuttinen. Oli aivan eri kävellä ulkona polulla ja ruohikolla ja haistella raikasta ulkoilmaa, kuin olla maan alla loputtomilla metrokäytävillä, ylittämässä suojateitä ihmisvilinän keskellä tai kuulemassa liikennevalojen jatkuvaa piippaamista tai ambulanssin sireenien ääntä. Tuuli havisutti puiden lehtiä ja joitakin muuttolintujen parvia näkyi taivaalla lentämässä kohti lämpimämpiä seutuja. Sadekuuro sai ilman tuoksumaan raikkaalta. Ylhäällä vuorelta oli näkymä yli Kanton alueen ja siellä he pitivät evästaukoa. Ugetsun mieli oli kiitollinen kun hän katsoi ympärilleen ja alas. Hän näki muidenkin kasvoilla iloa ja hymyä.

”Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut,
niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen?
Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal'olennon, sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella; panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle.” (Ps.8:4-7)
Ugetsu hyräili laulua mielessään.

Päivän kävelyn päätteeksi oli mukava pulahtaa kuumaan kylpyveteen onsenilla. Kailla oli kylmä pyyhe päässään. Tuuhean pensasaidan takaa kuului naisten nauru heidän omalta puolelta. Syksyn punainen lehti putosi suoraan Momijin silmien eteen ja hän leikitteli lehdellä. Ugetsun valtasi raukeus ja hyvä ettei hän nukahtanut siihen paikkaan. Patikkaretken kolotus jaloista katosi kuumaan altaaseen.
"הודו לה' כי טוב הוא לעולם חסדו ” (hodo lehem ki tov hu le'ulam hasdu.) Ugetsu sanoi vähän väsyneenä ja alkoi sitten nauramaan. Hänen oli niin hyvä olla ja kaikki oli hyvin.
”Amen”, Midorima vastasi, vaikka ei ollut varma mitä toinen oli sanonut.

Kaikki pukeutuivat lämpimästi ja kokoontuivat vielä ulos nuotiolle pimenevään iltaan. Kai aloitti laulun, johon muut tulivat mukaan. Joku toinen ryhmä yöpyi jonkun matkan päässä teltoissa ja heillä oli oma nuotionsa. Kohta sama laului kuului myös heidän nuotioltaan, mutta jollain vieraalla kielellä. Oli ihmeellistä, kuinka Jumalan kansaa saattoi yhdistää sama Pyhä Henki, vaikka matkustaisi toiselle puolelle maapalloa. Ja monet tunnetut laulut oli käännetty usealle kielelle. Ryhmä tulikin kohta tervehtimään heitä ja he viettivät iltaa saman nuotion luona laulaen ja jutellen. Kävi ilmi, että pieni ryhmä oli Suomesta.


Viikonlopun jälkeen alkoi hiljaisuuden haaste. Ugetsu heräsi tapansa mukaan myöhään aamupäivällä, söi mitä jääkaapista sattui löytämään ja muisti sitten että tänään hänen ei tarvitsisi mennä konserttisalille harjoituksiin. Pakolliset yhteiset harjoitukset oli nyt soitettu ja hänellä olisi kaksi viikkoa aikaa ennen seuraavaa konserttia. Oli vaikea olla avaamatta tietokonetta tai olla selaamatta puhelinta. Hän siirsi ne kuitenkin päättäväisesti sivuun ja kuunteli hiljaisuutta. Hänen Raamattunsakin oli ollut koskematon kokonaisen viikon. Rukous ei sekään ollut mitenkään helppoa. Toisena päivänä se kävi aivan itsestään ja tuntui että rukoili joka hetki. Sitten toisena päivänä tuntui ettei rukous nouse kattoa korkeammalle.

Hän kävi kaupassa ja palasi sitten hiljaiseen kotiinsa. Yhtäkkiä oli vaikea keksiä tekemistä kokonaisille päiville. Kun hän oli lukenut vähän Raamattua ja rukoillut, oli vaikea pysyä pois puhelimelta. Siellä ei kuitenkaan ollut viestejä, joten hän laittoi sen syrjään. Jonain päivänä hän nukahti syömisen jälkeen. Toisena päivänä hän luki vähän kirjaa, joka oli jäänyt lukematta. Hän kuunteli rappukäytävältä tulevia etäisiä ääniä. Hän huomasi ajatustensa vaeltavan menneisiin vuosiin. Hän mietti Mafuyuta ja Akihikoa. Hänen mieleensä nousi bändikilpailut vuosien takaa ja hänen aikansa New Yorkissa. Aivan huomaamatta hän huomasi samalla rukoilevansa monien ihmisten ja asioitten puolesta, joita hänen mieleensä nousi.

Kaksi viikkoa tuntui yhtäkkiä pitkältä ajalta. Jokaisena päivänä Ugetsu kuitenkin kävi ulkona läheisessä puistossa kävelemässä. Sadepäivinä hän kuunteli sateen ropinaa. Kun kaksi viikkoa alkoi olla lopuillaan, Ugetsun mieleen nousi uusi sävelmä, jonka hän kirjoitti muistiin. Hän pääsisi soittamaan sen vasta muutaman päivän jälkeen. Hiljaisuus ja internetistä poissa pysyminen olivat rauhoittaneet hänen mieltään ja jotkut asiat tuntuivat saaneen oikeita mittasuhteita. Niiden viikkojen jälkeen hän odotti jo kovasti tapaavansa muita. Hän valmistautui jälleen tulevaan konserttiin ja tulevaan kiertueeseen. Hän tapasi väsyneen oloisen Mafuyun kahvilassa ja Ugetsu rohkeni viimein pyytää häntä kirkolle, mutta Mafuyu ei ollut valmis tulemaan.


Ugetsu ja seurakunnan musiikkiryhmä sai oppia lisää musiikista ja ylistämisestä. Paholaisesta sanottiin, että hän oli taivaassa ylistyksen johtaja ja musiikin tuntija. Niinpä tietysti. Pitikö hänen oma osaamisensa olla juuri sama, mitä tuon mahtavan langenneen enkeliruhtinaan?
”Siksi musiikissa palvelevat ja ylistyksenjohtajat ovat erityisen tärkeällä paikalla, että osaavat ohjata ja opettaa muita oikein. Ihmiset pitää ensin opastaa katumukseen ja syntien tunnustamiseen ja Jeesuksen luokse. Ennen sitä ei voi oikealla mielellä ylistää ja palvoa Jumalaa”, opettajan vuorossa oleva kertoi.
”Meillä on monet psalmit esimerkkinä lauluista ja niiden sanoituksista. Musiikki voi olla parantavaa, kuten voimme lukea.” ”Niin usein kuin Jumalan lähettämä henki tuli Sauliin, otti Daavid kanteleen ja soitti sitä; silloin Saulin oli helpompi ja parempi olla, ja paha henki väistyi hänestä.” (1 Sam. 16.23)

”Kain pianonsoitto ja Ugetsun viulunsoitto ilmentävät parhaimmillaan iloa, lepoa ja rauhaa. Olen kokenut sen itse monta kertaa”, Alexandra sanoi. Ugetsu sai jakaa ryhmän kanssa hänen säveltämänsä uuden kappaleen, jonka hän oli muutama viikko sitten saanut.
”Jos joku saa tähän sanat, niin kappale olisi vielä parempi”, Ugetsu sanoi. Jokaiseen kappaleeseen ei kuitenkaan aina annettu sanoja, jolloin niitä ei oltu tarkoitettu laulamiseen vaan enemmän Jumalan läsnäolossa olemiseen.

Ugetsu oli nyt useamman vuoden soittanut kaupungin sinfoniaorkesterissa. Muutaman viikon kiertueet alkoivat tuntua taakalta, sillä he yöpyivät aina eri hotelleissa ja matkustivat eri maissa ja eri kaupungeissa. Ugetsu sai olla varuillaan, ettei antaisi periksi sille vanhalle mallille elää. Kuinka helppoa olisi kadota yöelämään ja hakea seuraa. Hän oli tullut myös varovaiseksi yhteisistä ravintolailloista ja valitsi tarkkaan keiden kanssa lähti syömään. Usein hän valitsi yksinäisen illan hotellihuoneessa, mutta ei sekään ollut kivaa. Konsertit olivat usein siihen aikaan illasta, jolloin myös seurakunnat olivat auki, joten hänelle ei tullut tilaisuuksia käydä missään. Kerran useamman viikon kestävän Euroopan kiertueen aikana hän mietti ensimmäistä kertaa tosissaan sitä, että hän tekisi jotain muuta.

Kotona Tokiossa musiikkiryhmällä alkoi olla paljon uusia kappaleita. Ugetsu ja muutama muu musiikkiryhmästä olivat säveltäneet uusia kappaleita ja useissa oli myös sanat. Kerran yksi  iltatilaisuus taltioitiin kokonaisuudessaan. Tilaisuudessa oli voimakas Jumalan läsnäolo ja Ugetsu sai soittaakseen aivan uuden kappaleen, jota hän ei ollut ikinä ennen soittanut. Jos toiset lauloivat uutta laulua heille tuntemattomalla kielellä, niin Ugetsu soitti kapaleen ensimmäistä kertaa Pyhän Hengen vaikutuksesta. Se kappale päätyi lopulta levylle, jonka musiikkiryhmä julkaisi seuraavana syksynä.


* * *

Kirjoittajalta: Akito Sohma (Soma) on suvunpää animesta Fruits Basket. Olen katsonut sarjan uudelleen ja Akiton väkivaltainen käyttäytyminen on järkyttävää, pöyristyttävää. Jokin hänen hahmossaan kuitenkin koskettaa. Sarjassa hän saa muuttua, vaikka aloinkin miettimään mitä sellaista hänelle tapahtui, mitä meille ei kerrottu ja näytetty. Meille näytetään kuinka hän käy keskusteluja Momijin kanssa ja siinä piilee vastaus. Momiji saa hänet tulemaan mukaan kirkolle. Olet itse kerran nähnyt kuinka ihmisestä lähtee demoni ulos, ei kauhean yleistä, mutta synkkenevässä maailmassa yhä yleistyvää.

Altais, monet Sirius/Remus -tekstini taitavat olla enemmän syksyisiä tai jouluisia, mutta löytyy toki kesäistäkin! Olen varma, että olen itsekin lukenut tuollaisesta Mustan suvun kesähuvilasta, joten samaan teemaan sopii myös ajatus, että perheellä on ollut purjevene. Olisi kyllä hyvä ficci-idea kirjoittaa velhojen purjehduksesta! Itse vaan en tiedä purjehtimisesta mitään, niin voisi olla vaikeaa kiitos kun luit ja kommentoit<3

Mun lukujumi talttui genren totaalisella vaihtamisella. Mä olen vannoutunut fantasia/romantasia-lukija enkä ole oikein muihin koskenut (paitsi trillereihin, ne on ollut kivoja). Nyt lähdin kuitenkin semmoiselle alueelle, missä en ole koskaan aiemmin seikkaillut! En edes osaa ihan sanoa, mistä idea moiseen seikkailuun lähti - osittain varmasti booktokista, koska siellä tämä on joku isokin juttu, mutta tuli yksi päivä jonkinlainen ajatushärö ja lähdin kokeilemaan cowboy romance summeria. Kuulostaa niin hassulta, kun sen sanookin! Mutta mä oon viihtynyt yllättävän hyvin. Kevyet ja helpommin lähestyttävät kirjat toimii paitsi näin kesällä ja, kuten muutkin on tässä sanoneet, myös lukujumin taltuttamiseen. En ole lukenut keskittymisongelmien vuoksi varmaan vuosiin mitään englanniksi ja nyt tein senkin - ja olenkin parin viikon sisällä saanut kaksi luettua. Se on itselleni aika iso saavutus.

Tosiaan, lähdin ehkä vähän väärästä sarjasta liikkeelle kyseisen kirjailijan tuotannossa, mutta ihka ensimmäistä ei ole missään lähellä saatavilla ja mun äiti oli tuonut mulle tämän luvussa olevan sarjan ekan osan tuliaisena viikonloppureissultaan, joten otin sen lukuun. Kyseessä on Elsie Silverin Chestnut Springs -sarja. Sen ensimmäinen kirja Flawless on juuri myös käännetty (kulkee suomeksi kai nimellä Täydellinen?) ja toinen kirja Heartless on tulossa loppuvuodesta myös suomeksi. Itse oon kolmannessa, Powerless, tällä hetkellä menossa ja joo, eihän nää nyt mitenkään ole mitään isoa ja sivistävää, mutta aika vaivatonta ja kevyttä, vaikkakin melko spicyä, luettavaa. Kesti kyllä tovi tottua, että soitellaankin puhelimella ja ajellaan autolla eikä heilutella miekkoja, mutta ehkä tää tekee hyvääkin. Näitä kyllä suosittelen juurikin kevyeksi kesälukemiseksi, joiden kohdalla ainoa, mistä sun pitää huolehtia on se, että milloin ne mokomat päähenkilöt lakkaa teeskentelemästä ja tekee jotain sille järkyttävälle jännitteelle!