Tuoreimmat viestit1
Rinnakkaistodellisuus / Resident Evil: Krapulapäivän kulinaristinen kansanmurha, S, Chris/Leon, oneshot
« Uusin viesti kirjoittanut Maissinaksu 18.09.2026 17:58:19 »Ficin nimi: Krapulapäivän kulinaristinen kansanmurha
Kirjoittaja: Naks
Fandom: Resident Evil
Ikäraja: S
Mukana: Chris/Leon
Genre: Höntti slice of life, vainpizzajutut
Summary: “Katkarapua, oliiveja ja ananasta”, Chris luetteli ja otti jääkaapista purkin tuoremehua. Sivusilmälläänkin hän näki inhon nytkähdyksen Leonin kasvoilla.
A/N: Siitä ei ole mitään epäilystä, etteikö Chris luottaisi Leoniin, mutta luottamuksellakin on useita asteita. xD Antoisaa (pizza)perjantaita itse kullekin!
***
Chrisin asunnon oven käydessä Leon venytteli jäseniään sohvalla ja napautti television ääntä hiljaisemmalle. Seinän takaa kuului takin kahahtelua ja voipunutta murahtelua, ja hetken kuluttua Chris laahusti näkyviin.
“No mutta, sehän on kapteeni Krapulanaama”, Leon hymähti, eikä Chris yrmeästä olemuksestaan päätellen jaksanut yhtään kiusoittelua.
“Terve vaan sinullekin...” Chrisin äänen rouheus kieli kourallisesta promillepitoisia drinkkejä ja pikkutunteina umpituubassa hoilatusta karaokesta. Se tosin kuului asiaan: Chris oli edellisiltana lähtenyt viihteelle muutaman vanhan lukiokaverinsa kanssa ja ollut poissa suunnilleen 15 tuntia. Leon oli sillä välin pitänyt kasuaalia vahtia tämän asunnolla – ei siksi, että häntä olisi erikseen pyydetty, vaan siksi, ettei häntä ollut esteltykään. Se mitä hänen ja Chrisin välillä ikinä olikin tarkoitti ainakin sitä, että he saattoivat vapaasti kyläillä ja yöpyä toistensa luona. Su casa es mi casa ja niin edelleen, Leon oli virkkonut, eikä Chris ollut tyrmännyt mitään, joten homma oli vallan selvä.
“Mitä sinulla on siinä?” Leon kysyi Chrisin purkaessa jääkaappiin muovikassistaan pari juomatta jäänyttä olutta sekä jotain folioon käärittyä.
“Ei mitään ihmeellistä. Älä yritäkään.”
“En minä yrittänytkään. Käytkö vainoharhaiseksi vai mitä?” Leon virkkoi kuikuillen Chrisin olan yli foliomöykkyä. Sen kolmiomaisesta muodosta saattoi päätellä jotain.
“Luin ajatuksesi ennen kuin avasit suusi”, Chris tokaisi kuivasti. “Tässä on tähteeksi jäänyt pala pizzaa, jonka aion syödä myöhemmin.”
“Hmm. Sepä mukavaa.”
“Se on siis minun”, Chris alleviivasi.
“Siltä kuulostaa.”
“Teippaanko vielä nimilapun päälle ja kieritänkö ketjun sen ympärille munalukon kanssa?” Chris murahti ja kallisti päätään hänen suuntaansa.
“Hassua. Kuulostat siltä kuin haluaisit varjella pizzaasi joltain suuren riskiluokituksen uhkatekijältä”, Leon totesi ja kohtasi Chrisin katseen kaikin puolin leppoisasti. “Melkein kuin et luottaisi minuun.”
“En luotakaan.”
“Hei, hetkinen nyt.” Leon kohotti kulmiaan. “Korjaa, jos olen väärässä: olisit kuitenkin valmis seuraamaan minua läpi harmaan kiven ja Helvetin liekkien, niin kuin joskus herkällä hetkelläsi luonnehdit?”
“Niin olisin.”
“Ja ottaisit luodin puolestani?”
“Koska tahansa.”
“Muttet luota siihen, etten söisi eilistä pizzanpalaasi jääkaapista.”
“Näin on.”
“Vau. Jo on metka logiikka”, Leon tokaisi. “Mitä täytteitä siinä pizzasiivussasi edes on?”
“Muutenko vain haluat tietää?”
“Miksi muutenkaan?”
“Katkarapua, oliiveja ja ananasta”, Chris luetteli ja otti jääkaapista purkin tuoremehua. Sivusilmälläänkin hän näki inhon nytkähdyksen Leonin kasvoilla.
“En edelleenkään tajua, kuka itseään kunnioittava aikuinen laittaa ananasta pizzaansa”, Leon totesi, ja Chris nosti sormensa varoittavasti pystyyn.
“Ehei, ei käy, Leon. Me emme ala vääntää siitä asiasta tänään, onko selvä? Tilasin pizzaani ananasta siitä yksinkertaisesta syystä, että se on hyvää”, hän ärähti kaataessaan mehua lasiin ja kumosi kaiken parilla kulauksella kurkkuunsa.
“Kunhan esitän aiheellisia ihmettelyjä!” Leon totesi ja avasi jääkaapin oven. “Miltähän tämä –”
“Et koske siihen pizzaan, senkin kutale.”
“Rauha, iso mies. Saisin italialaiset esivanhempani kiemurtelemaan haudoissaan, jos popsisin jotain sinun pizzamakusi mukaista”, Leon härnäsi. “Sen lisäksi se on kylmää, eikä maistuisi mikronkaan jälkeen kummoiselta. Heikko homma kaikilta osin.”
“Niin varmaan”, Chris murahti ja astui lähemmäs jääkaappia. Hän oli ollut aikeissa lilluskella kuumassa kylvyssä pitkän kaavan mukaan ja syödä sitten tähteeksi jääneen pizzasiivunsa, mutta Leonin pyöriessä keittiössä hänelle iski tunne, että hänen krapulapäivän eväänsä kohtalo oli pahan kerran vaakalaudalla.
Niinpä Chris teki sen, minkä jokainen järkevä ihminen olisi niissä olosuhteissa tehnyt: hän marssi jääkaapille, nappasi pizzan hyllyltä, raastoi folion sen päältä ja otti valtavan haukun kaksinkerroin taitetusta palasesta.
“Okei, pointti tuli selväksi”, Leon naurahti silmiään pyöräyttäen ja nojautui lähemmäs. “Anna minullekin.”
“Johan minä fanoin, effä fämä on minun! Ofta itfellefi oma”, Chris kehotti suunsa täynnä.
“Pari haukkua, Chrissy! Älä ole hannari!” Leon yritti.
“Mihinkäs hittoon se ananasvastainen asenteesi hävisi?” Chris penäsi nielaistuaan ja kohotti kätensä suojelevasti pizzansa eteen.
“Äh, kaikki tietävät, että toisen ruoka maistuu aina paremmalta kuin oma”, Leon virkkoi. “Ananaskin menettelee tilaisuuden mukaan, en minä sitä sano! Ehkä jopa pizzassa, kuka tietää?”
“Olet sinäkin yksi saakelin luopio.”
“Pikemminkin realistinen opportunisti, ja – hei! Minäkin haluan maistaa!” Leon köhähti, kun Chris tunki lisää pizzaa suuhunsa.
“Minä niin fiefin, effä fämä olifi rif –”
“Kapteeni lopettaa sen sössöttämisen ja jakaa jalosti omastaan!” Leon härnäsi, ja Chris oli vähällä vetää ruokansa väärään kurkkuun naurunköhähdyksen puskiessa esiin. Eipä hän ollut varautunut siihen, että joutuisi hätistelemään kimpustaan hänen pizzaansa samanaikaisesti hamuavaa ja mollaavaa Leonia.
“Nyt kunnolla! Enhän minä sitä paitsi voi antaa sinun loukata esi-isiäsi tarjoamalla sinulle jotain tällaista”, Chris huomautti ja väisti Leonin vikkeliä näppejä.
“Vainajia ne ovat joka tapauksessa, joten mitä väliä?” Leon korskahti ja ahdisti hänet leikkisästi keittiön nurkkaan. “Tänne se kusinen pizzanjämä!”
“Ja sitten vielä kehtaat epäillä, miksi en aikonut jättää sinua kahden tämän kanssa!” Chris puuskahti ja toden totta ahmaisi loput pizzastaan Leonin järkyttyneiden silmien edessä.
“No se meni ja vihelsi mennessään!”
“Niin feki!” Chris virkkoi mutustamisensa läpi. “Eikä ole edef niin hyvää, kun joufuu näin pikaifehfi –”
“Pyydän, säästä minut tuolta hiton mässyttämiseltä”, Leon irvisti ja risti käsivartensa puuskaan ilmaisten vakaata pettymystään. “Ei ole sinua näytetty siunattaneen hyvällä pizzatäytemaulla tai edes käytöstavoilla.”
“Pah, kumman nopeasti muuttui äänensävy”, Chris tuumaili, astui lähemmäs ja vei kätensä yllättyneen Leonin kasvojen molemmin puolin. “Oletko varma, ettet halua jälkimaistiaista?”
“Yhh, älä vaan uskalla. Askel taaksepäin, Redfield!” Leon käänsi päätään ja työnsi Chrisin laiskasti suuteluetäisyydeltä. “Teepä vaihteeksi jotain hyödyllistä ja kalpi sinne kylpyyn!”
“Mennään, mennään”, Chris hymähti, eikä voinut vastustaa kiusausta härkkiä vähän lisää, nyt kun oli vienyt kuluvan tilanteen voittajana loppuun. “Söisit sinäkin enemmän makeaa ananasta sen sijaan, että olisit noin hemmetin hapan.”
Ilme Leonin kasvoilla oli näkemisen arvoinen, ja Chris päätti kipaista kylpyhuoneeseen enempiä viivyttelemättä.
Pitkän ja elvyttävän ammeessa rentoutumisen päätteeksi Chris heilautti graniitinharmaan kylpytakkinsa ylleen ja työnsi jalkaansa pehmeät ruudulliset tohvelit. Heti kylpyhuoneesta poistuessaan hänen nenäänsä osui rasvainen, suorastaan sietämättömän herkullinen tuoksu, joka sai hänen vatsansa kurnimaan. Jääkappikylmästä pizzanpalasta ei ollut ollut kummoiseksi murkinaksi.
“Tilasit näköjään pizzan”, Chris sanoi kohdatessaan keittiössä Leonin, joka istua retkotti pöydän ääressä puhelintaan selaillen ja avonainen pizzalaatikko edessään.
“Kaksi pizzaa”, Leon tarkensi ja nyökkäsi pahvilaatikon alta pilkistävään toiseen samanlaiseen. Chris kurtisti kulmiaan huvittuneena ja nappasi jääkaapista suloisen huurteisen Spriten. Vaikutti vähän pikkusieluiselta kostomanööveriltä, jos häneltä kysyttiin.
“Vai kaksi? Sinulla taitaakin olla kova nälkä.”
“Sitäkin kovempi halu todistaa pointtini oikeaksi”, Leon virkkoi ja työnsi avonaista pizzalaatikkoa eteenpäin, kun Chris istahti vastapäätä pöydän toiselle puolelle.
“Mihin pyrit?” Chris tiedusteli hivenen epäluuloisesti.
“Tarjoan sinulle pizzaani ja oletan sinun huomaavan nopeasti, että se maistuu paremmalta kuin jos se olisi omasi.”
“Ai, se juttu...” Chris murahti ja otti siivun tarjottua pizzaa, jonka täytteiksi Leon oli valinnut suosikkejaan: pepperonia ja punasipulia lisäjuuston kera.
Chris ei tiennyt, johtuiko se kylvyn tuomasta raukeudesta vai jämäpizzanpalan jättämän nälän talttumisesta, mutta jo ensimmäinen haukkaisu pakotti hänet sulkemaan silmänsä ja kiidätti hänen sielunsa linnunradan toiselle puolelle.
“Saakeli, miten hyvää”, hän mutisi ja kohtasi Leonin katseen, joiden teräksenharmaa sini oli pehmentynyt herttaisesti.
“Minähän sanoin.”
“En minä sitä epäillyt missään kohtaa.”
Leon hymähti, livautti avonaisen pizzalaatikon alta esiin toisen ja pukkasi sen hänen eteensä. “Siinä on, pistä popsien.”
“Minulleko?” Chris köhähti. Kurkistaessaan laatikkoon ilahtunut sykäys leimahti hänen rinnassaan. “Hah, vau... sehän näyttää hyvältä.”
“Arvaa vaan, kehtaanko tilata enää mitään tästä paikasta!” Leon tuhahti napauttaen sormillaan pizzalaatikon kanteen printattua yrityslogoa. “Oli pakko pitää nenästä kiinni ja muuttaa ääntäni, etteivät ne vahingossakaan luule, että ananas kuuluisi vakituisiin pizzatäytteisiini. Katkarapu ja oliivi nyt vielä menevät.”
“Lee, niitä pizzerian tyyppejä ei kiinnosta kahta paskaa, mitä kukin asiakas tilaa”, Chris tokaisi ja haukkasi ensimmäisen siivun suosikkipizzaansa. “Mmh... olet niin pirun ihana.”
“Pizza vai minä?”
“Molemmat... mutta sinä enemmän.”
Leon nyrpisti nenäänsä virnistäessään. “Älä nyt imeläksi ala. Kunhan halusin pitää huolen, ettei krapulapäivän sapuskasi jää yhteen nuhaiseen jääkaappikänttyyn.”
“Kivasti ajateltu. Otahan tuosta uunituoretta versiota”, Chris sanoi ja tarjosi pizzalaatikkoa kohti Leonia. Tämä loi sen sisältöön aprikoivan katseen, mutta suostui kuitenkin ottamaan siivun.
“Jaa-a... En ole varma, onko kulinaristinen kansanmurha oikea juttu, mutta sen pitäisi olla.”
“Könyä jo yli siitä aiheesta. Lahjahevosen suuhun ei sitä paitsi tavata katsoa”, Chris huomautti ja töytäisi jalallaan hellästi Leonin jalkaa.
“Päteekö sama lahjapizzan täytteisiin?”
“Pätee. Sitä paitsi se on minun pizzani, joten nyt jos koskaan saat osoittaa teoriasi aukottomuuden.”
Leon mietti hetken, kohautti harteitaan ja haukkasi kuin haukkasikin pizzapalaa. Tämän kyräilevä ilme ja olemus pehmentyivät hetki hetkeltä.
“Hmm, se tosiaan pitää paikkansa. Ei tämä niin kaameaa ole.”
“Siinäs näet. Tai paremminkin maistat”, Chris hymähti.
“No joo... Ehkä ananaksen popsimisesta on myös myöhemmin jotain iloa... vaikka makkarin puolella”, Leon heitti sitten, eikä Chris pieneen hetkeen hoksannut, mitä tämä tarkoitti. Vasta ovela hymyntynkä Leonin huulilla kertoi tarpeeksi.
“Ettei se ananas kohentaa makua -juttu olisi kuitenkin pelkkä urbaanilegenda?” Chris tuumi. “Vai? En ole koskaan kokeillut.”
“Minä olen”, Leon sanoi suu täynnä ananaspizzaa. “Tai ainakin pyrkimys oli kova. En koskaan saanut järkevää vastausta siltä toiselta osapuolelta.”
“Ahaa.”
“Siksipä kokeilen mielelläni uudelleen, jos et pane pahaksesi. Ihan silkasta villistä uteliaisuudesta”, Leon hymähti napaten toisen ananaspizzasiivun ja kosketti sillä palaa, jonka Chris oli poiminut näppeihinsä muutama sekunti aikaisemmin. “Kippis.”
“Kippis”, Chris naurahti ja kulautti palanpainikkeeksi Spritea. “Ja kaikin mokomin. Hyvähän se on selvittää.”
Kirjoittaja: Naks
Fandom: Resident Evil
Ikäraja: S
Mukana: Chris/Leon
Genre: Höntti slice of life, vainpizzajutut
Summary: “Katkarapua, oliiveja ja ananasta”, Chris luetteli ja otti jääkaapista purkin tuoremehua. Sivusilmälläänkin hän näki inhon nytkähdyksen Leonin kasvoilla.
A/N: Siitä ei ole mitään epäilystä, etteikö Chris luottaisi Leoniin, mutta luottamuksellakin on useita asteita. xD Antoisaa (pizza)perjantaita itse kullekin!
***
Chrisin asunnon oven käydessä Leon venytteli jäseniään sohvalla ja napautti television ääntä hiljaisemmalle. Seinän takaa kuului takin kahahtelua ja voipunutta murahtelua, ja hetken kuluttua Chris laahusti näkyviin.
“No mutta, sehän on kapteeni Krapulanaama”, Leon hymähti, eikä Chris yrmeästä olemuksestaan päätellen jaksanut yhtään kiusoittelua.
“Terve vaan sinullekin...” Chrisin äänen rouheus kieli kourallisesta promillepitoisia drinkkejä ja pikkutunteina umpituubassa hoilatusta karaokesta. Se tosin kuului asiaan: Chris oli edellisiltana lähtenyt viihteelle muutaman vanhan lukiokaverinsa kanssa ja ollut poissa suunnilleen 15 tuntia. Leon oli sillä välin pitänyt kasuaalia vahtia tämän asunnolla – ei siksi, että häntä olisi erikseen pyydetty, vaan siksi, ettei häntä ollut esteltykään. Se mitä hänen ja Chrisin välillä ikinä olikin tarkoitti ainakin sitä, että he saattoivat vapaasti kyläillä ja yöpyä toistensa luona. Su casa es mi casa ja niin edelleen, Leon oli virkkonut, eikä Chris ollut tyrmännyt mitään, joten homma oli vallan selvä.
“Mitä sinulla on siinä?” Leon kysyi Chrisin purkaessa jääkaappiin muovikassistaan pari juomatta jäänyttä olutta sekä jotain folioon käärittyä.
“Ei mitään ihmeellistä. Älä yritäkään.”
“En minä yrittänytkään. Käytkö vainoharhaiseksi vai mitä?” Leon virkkoi kuikuillen Chrisin olan yli foliomöykkyä. Sen kolmiomaisesta muodosta saattoi päätellä jotain.
“Luin ajatuksesi ennen kuin avasit suusi”, Chris tokaisi kuivasti. “Tässä on tähteeksi jäänyt pala pizzaa, jonka aion syödä myöhemmin.”
“Hmm. Sepä mukavaa.”
“Se on siis minun”, Chris alleviivasi.
“Siltä kuulostaa.”
“Teippaanko vielä nimilapun päälle ja kieritänkö ketjun sen ympärille munalukon kanssa?” Chris murahti ja kallisti päätään hänen suuntaansa.
“Hassua. Kuulostat siltä kuin haluaisit varjella pizzaasi joltain suuren riskiluokituksen uhkatekijältä”, Leon totesi ja kohtasi Chrisin katseen kaikin puolin leppoisasti. “Melkein kuin et luottaisi minuun.”
“En luotakaan.”
“Hei, hetkinen nyt.” Leon kohotti kulmiaan. “Korjaa, jos olen väärässä: olisit kuitenkin valmis seuraamaan minua läpi harmaan kiven ja Helvetin liekkien, niin kuin joskus herkällä hetkelläsi luonnehdit?”
“Niin olisin.”
“Ja ottaisit luodin puolestani?”
“Koska tahansa.”
“Muttet luota siihen, etten söisi eilistä pizzanpalaasi jääkaapista.”
“Näin on.”
“Vau. Jo on metka logiikka”, Leon tokaisi. “Mitä täytteitä siinä pizzasiivussasi edes on?”
“Muutenko vain haluat tietää?”
“Miksi muutenkaan?”
“Katkarapua, oliiveja ja ananasta”, Chris luetteli ja otti jääkaapista purkin tuoremehua. Sivusilmälläänkin hän näki inhon nytkähdyksen Leonin kasvoilla.
“En edelleenkään tajua, kuka itseään kunnioittava aikuinen laittaa ananasta pizzaansa”, Leon totesi, ja Chris nosti sormensa varoittavasti pystyyn.
“Ehei, ei käy, Leon. Me emme ala vääntää siitä asiasta tänään, onko selvä? Tilasin pizzaani ananasta siitä yksinkertaisesta syystä, että se on hyvää”, hän ärähti kaataessaan mehua lasiin ja kumosi kaiken parilla kulauksella kurkkuunsa.
“Kunhan esitän aiheellisia ihmettelyjä!” Leon totesi ja avasi jääkaapin oven. “Miltähän tämä –”
“Et koske siihen pizzaan, senkin kutale.”
“Rauha, iso mies. Saisin italialaiset esivanhempani kiemurtelemaan haudoissaan, jos popsisin jotain sinun pizzamakusi mukaista”, Leon härnäsi. “Sen lisäksi se on kylmää, eikä maistuisi mikronkaan jälkeen kummoiselta. Heikko homma kaikilta osin.”
“Niin varmaan”, Chris murahti ja astui lähemmäs jääkaappia. Hän oli ollut aikeissa lilluskella kuumassa kylvyssä pitkän kaavan mukaan ja syödä sitten tähteeksi jääneen pizzasiivunsa, mutta Leonin pyöriessä keittiössä hänelle iski tunne, että hänen krapulapäivän eväänsä kohtalo oli pahan kerran vaakalaudalla.
Niinpä Chris teki sen, minkä jokainen järkevä ihminen olisi niissä olosuhteissa tehnyt: hän marssi jääkaapille, nappasi pizzan hyllyltä, raastoi folion sen päältä ja otti valtavan haukun kaksinkerroin taitetusta palasesta.
“Okei, pointti tuli selväksi”, Leon naurahti silmiään pyöräyttäen ja nojautui lähemmäs. “Anna minullekin.”
“Johan minä fanoin, effä fämä on minun! Ofta itfellefi oma”, Chris kehotti suunsa täynnä.
“Pari haukkua, Chrissy! Älä ole hannari!” Leon yritti.
“Mihinkäs hittoon se ananasvastainen asenteesi hävisi?” Chris penäsi nielaistuaan ja kohotti kätensä suojelevasti pizzansa eteen.
“Äh, kaikki tietävät, että toisen ruoka maistuu aina paremmalta kuin oma”, Leon virkkoi. “Ananaskin menettelee tilaisuuden mukaan, en minä sitä sano! Ehkä jopa pizzassa, kuka tietää?”
“Olet sinäkin yksi saakelin luopio.”
“Pikemminkin realistinen opportunisti, ja – hei! Minäkin haluan maistaa!” Leon köhähti, kun Chris tunki lisää pizzaa suuhunsa.
“Minä niin fiefin, effä fämä olifi rif –”
“Kapteeni lopettaa sen sössöttämisen ja jakaa jalosti omastaan!” Leon härnäsi, ja Chris oli vähällä vetää ruokansa väärään kurkkuun naurunköhähdyksen puskiessa esiin. Eipä hän ollut varautunut siihen, että joutuisi hätistelemään kimpustaan hänen pizzaansa samanaikaisesti hamuavaa ja mollaavaa Leonia.
“Nyt kunnolla! Enhän minä sitä paitsi voi antaa sinun loukata esi-isiäsi tarjoamalla sinulle jotain tällaista”, Chris huomautti ja väisti Leonin vikkeliä näppejä.
“Vainajia ne ovat joka tapauksessa, joten mitä väliä?” Leon korskahti ja ahdisti hänet leikkisästi keittiön nurkkaan. “Tänne se kusinen pizzanjämä!”
“Ja sitten vielä kehtaat epäillä, miksi en aikonut jättää sinua kahden tämän kanssa!” Chris puuskahti ja toden totta ahmaisi loput pizzastaan Leonin järkyttyneiden silmien edessä.
“No se meni ja vihelsi mennessään!”
“Niin feki!” Chris virkkoi mutustamisensa läpi. “Eikä ole edef niin hyvää, kun joufuu näin pikaifehfi –”
“Pyydän, säästä minut tuolta hiton mässyttämiseltä”, Leon irvisti ja risti käsivartensa puuskaan ilmaisten vakaata pettymystään. “Ei ole sinua näytetty siunattaneen hyvällä pizzatäytemaulla tai edes käytöstavoilla.”
“Pah, kumman nopeasti muuttui äänensävy”, Chris tuumaili, astui lähemmäs ja vei kätensä yllättyneen Leonin kasvojen molemmin puolin. “Oletko varma, ettet halua jälkimaistiaista?”
“Yhh, älä vaan uskalla. Askel taaksepäin, Redfield!” Leon käänsi päätään ja työnsi Chrisin laiskasti suuteluetäisyydeltä. “Teepä vaihteeksi jotain hyödyllistä ja kalpi sinne kylpyyn!”
“Mennään, mennään”, Chris hymähti, eikä voinut vastustaa kiusausta härkkiä vähän lisää, nyt kun oli vienyt kuluvan tilanteen voittajana loppuun. “Söisit sinäkin enemmän makeaa ananasta sen sijaan, että olisit noin hemmetin hapan.”
Ilme Leonin kasvoilla oli näkemisen arvoinen, ja Chris päätti kipaista kylpyhuoneeseen enempiä viivyttelemättä.
Pitkän ja elvyttävän ammeessa rentoutumisen päätteeksi Chris heilautti graniitinharmaan kylpytakkinsa ylleen ja työnsi jalkaansa pehmeät ruudulliset tohvelit. Heti kylpyhuoneesta poistuessaan hänen nenäänsä osui rasvainen, suorastaan sietämättömän herkullinen tuoksu, joka sai hänen vatsansa kurnimaan. Jääkappikylmästä pizzanpalasta ei ollut ollut kummoiseksi murkinaksi.
“Tilasit näköjään pizzan”, Chris sanoi kohdatessaan keittiössä Leonin, joka istua retkotti pöydän ääressä puhelintaan selaillen ja avonainen pizzalaatikko edessään.
“Kaksi pizzaa”, Leon tarkensi ja nyökkäsi pahvilaatikon alta pilkistävään toiseen samanlaiseen. Chris kurtisti kulmiaan huvittuneena ja nappasi jääkaapista suloisen huurteisen Spriten. Vaikutti vähän pikkusieluiselta kostomanööveriltä, jos häneltä kysyttiin.
“Vai kaksi? Sinulla taitaakin olla kova nälkä.”
“Sitäkin kovempi halu todistaa pointtini oikeaksi”, Leon virkkoi ja työnsi avonaista pizzalaatikkoa eteenpäin, kun Chris istahti vastapäätä pöydän toiselle puolelle.
“Mihin pyrit?” Chris tiedusteli hivenen epäluuloisesti.
“Tarjoan sinulle pizzaani ja oletan sinun huomaavan nopeasti, että se maistuu paremmalta kuin jos se olisi omasi.”
“Ai, se juttu...” Chris murahti ja otti siivun tarjottua pizzaa, jonka täytteiksi Leon oli valinnut suosikkejaan: pepperonia ja punasipulia lisäjuuston kera.
Chris ei tiennyt, johtuiko se kylvyn tuomasta raukeudesta vai jämäpizzanpalan jättämän nälän talttumisesta, mutta jo ensimmäinen haukkaisu pakotti hänet sulkemaan silmänsä ja kiidätti hänen sielunsa linnunradan toiselle puolelle.
“Saakeli, miten hyvää”, hän mutisi ja kohtasi Leonin katseen, joiden teräksenharmaa sini oli pehmentynyt herttaisesti.
“Minähän sanoin.”
“En minä sitä epäillyt missään kohtaa.”
Leon hymähti, livautti avonaisen pizzalaatikon alta esiin toisen ja pukkasi sen hänen eteensä. “Siinä on, pistä popsien.”
“Minulleko?” Chris köhähti. Kurkistaessaan laatikkoon ilahtunut sykäys leimahti hänen rinnassaan. “Hah, vau... sehän näyttää hyvältä.”
“Arvaa vaan, kehtaanko tilata enää mitään tästä paikasta!” Leon tuhahti napauttaen sormillaan pizzalaatikon kanteen printattua yrityslogoa. “Oli pakko pitää nenästä kiinni ja muuttaa ääntäni, etteivät ne vahingossakaan luule, että ananas kuuluisi vakituisiin pizzatäytteisiini. Katkarapu ja oliivi nyt vielä menevät.”
“Lee, niitä pizzerian tyyppejä ei kiinnosta kahta paskaa, mitä kukin asiakas tilaa”, Chris tokaisi ja haukkasi ensimmäisen siivun suosikkipizzaansa. “Mmh... olet niin pirun ihana.”
“Pizza vai minä?”
“Molemmat... mutta sinä enemmän.”
Leon nyrpisti nenäänsä virnistäessään. “Älä nyt imeläksi ala. Kunhan halusin pitää huolen, ettei krapulapäivän sapuskasi jää yhteen nuhaiseen jääkaappikänttyyn.”
“Kivasti ajateltu. Otahan tuosta uunituoretta versiota”, Chris sanoi ja tarjosi pizzalaatikkoa kohti Leonia. Tämä loi sen sisältöön aprikoivan katseen, mutta suostui kuitenkin ottamaan siivun.
“Jaa-a... En ole varma, onko kulinaristinen kansanmurha oikea juttu, mutta sen pitäisi olla.”
“Könyä jo yli siitä aiheesta. Lahjahevosen suuhun ei sitä paitsi tavata katsoa”, Chris huomautti ja töytäisi jalallaan hellästi Leonin jalkaa.
“Päteekö sama lahjapizzan täytteisiin?”
“Pätee. Sitä paitsi se on minun pizzani, joten nyt jos koskaan saat osoittaa teoriasi aukottomuuden.”
Leon mietti hetken, kohautti harteitaan ja haukkasi kuin haukkasikin pizzapalaa. Tämän kyräilevä ilme ja olemus pehmentyivät hetki hetkeltä.
“Hmm, se tosiaan pitää paikkansa. Ei tämä niin kaameaa ole.”
“Siinäs näet. Tai paremminkin maistat”, Chris hymähti.
“No joo... Ehkä ananaksen popsimisesta on myös myöhemmin jotain iloa... vaikka makkarin puolella”, Leon heitti sitten, eikä Chris pieneen hetkeen hoksannut, mitä tämä tarkoitti. Vasta ovela hymyntynkä Leonin huulilla kertoi tarpeeksi.
“Ettei se ananas kohentaa makua -juttu olisi kuitenkin pelkkä urbaanilegenda?” Chris tuumi. “Vai? En ole koskaan kokeillut.”
“Minä olen”, Leon sanoi suu täynnä ananaspizzaa. “Tai ainakin pyrkimys oli kova. En koskaan saanut järkevää vastausta siltä toiselta osapuolelta.”
“Ahaa.”
“Siksipä kokeilen mielelläni uudelleen, jos et pane pahaksesi. Ihan silkasta villistä uteliaisuudesta”, Leon hymähti napaten toisen ananaspizzasiivun ja kosketti sillä palaa, jonka Chris oli poiminut näppeihinsä muutama sekunti aikaisemmin. “Kippis.”
“Kippis”, Chris naurahti ja kulautti palanpainikkeeksi Spritea. “Ja kaikin mokomin. Hyvähän se on selvittää.”
Kiitos ihanasta kommentistasi. <3
Mutta ehkä juttu on ennemminkin niin, että oon itse menetetty tapaus! Vielä ei ole ollut Cobra Kai -uusinnoille sijaa, mutta Veren vankien ohella oon jo onnistunut katsomaan mm. True Detectiveä ja Hannibalia, joten ehkä tunnelin päässä kajastaa vähän valoa sen suhteen, että päähän voi mahtua muutakin kuin vampyyreja. :’)
Ehkä Greer on päättänyt jättää kaikki luihuiset omaan arvoonsa, joten ei ihmetellyt, miksi ei ole koskaan aiemmin huomannut Merliniä. :3 Oih, onneksi ei tullut tästä ikäerodiskurssia, Merlinin on parempi pysyä