Olipas tässä mun mielestä tosi kiva idea ja sen toimiva toteutus. Niinhän se on, että ihmisissä on monia eri puolia, eikä ne kerskailevat pahistelijatkaan ole vain sitä. Harrylla on kirjoissa aika yksipuolinen tapa nähdä monet hahmot, niin kiva että edes ficeissä hänkin ymmärtää, ettei kaikki ole ihan niin yksinkertaista. Tykkäsin kyllä siitäkin, että Harry alkaa sitten kuitenkin taas ajatella, että Malfoy on Malfoy ja just sellainen kuin aina ennenkin (mutta sitten kuitenkin ajatus siitä muustakin jää kytemään mieleen). Harmi kun Draco ei tajua pitää suutaan kiinni 😅

Mukavaa pohdiskelua kyllä Harryn suunnalta! Mun mielestä tämä ei kaivannutkaan yhtään sen enempää, ei parituksen eikä minkään muunkaan osalta. Harryn mieleen jää kytemään ajatus, ja sen myötä sitten voi myöhemmin ehkä tapatuakin jotain. Jos ei muuta niin ainakin Harryn näkemys Dracosta vähän laajentui. Hauska olisi lukea joku vähän samantyylinen pätkä Draconkin näkökulmasta, että mitä hänkin oikeasti Harrysta ajattelee, sieltäkin vois ehkä paljastua jotain yllättävää Että jos löytyy intoa kokeilla inhokkia vielä toistamiseenkin niin innokas lukija kyllä löytyis ainakin täältä! (Tää on just sellaista Drarrya joka mullekin parhaiten maittaa.)

Onnea arpajaisvoitosta! o/

Awww, olipa söpöä veljesfluffia tämä.
Tässä tuli hyvin ilmi, miten erilaisia veljekset luonnostaan on, ekstrovertti, seikkailija-Sirius, ja introvertti, ujompi Regulus, joka kunnioittaa auktoriteetteja (tai ainakin äitiä) ihan eri tavalla.
Tosi söpöä ja erittäin lapsille uskottavaa käytöstä tää leikkipuiston valtiaan aseman havitteleminen Eipä siinä paljoa joutunut hommia tekemään, kun ei ollut muita lapsia, joita vastaan kilpailla. Tai ehkä valloitus vaati sen, että jokaista "laitetta" piti kokeilla, vaikka saisikin palkkiokseen verisen polven.

Siriuksesta tuli sellainen vähän hösä mielikuva, ettei se ihan jaksanut syventyä ja keskittyä asioihin täysillä, kun oli vaan niin kova palo ja kiire mennä eteenpäin. Esimerkiks tuosta lopusta, kun se ei jäänytkään Reguluksen viereen nukkumaan, vaikka tuli itselle sellainen mielikuva, että Regulus olisi sitä ehkä kaivannut näin villin yhteisen seikkailun jälkeen.

~Violet kiittää

Suuret onnittelut Kommenttiarpajaisten voitosta! Olen viime aikoina halunnut lukea etenkin lämpimiä ja iloisia tarinoita, ehkä siksi kun maailmassa on niin paljon synkkyyttä, ja talvikin tulee. Siriuksen ja Reguluksen lapsuusaika voi olla mitä vain, mutta toiveikkaasti ajattelin, että tämä ficci olisi valoisa, kun flyffya lupasit, ja niin olikin. Todella kiva, että halusit kirjoittaa heistä nuorina, kun tässä veljesparissa on jotain hyvin vetoavaa, etenkin silloin kun välit olivat vielä hyvät, kuten tässä.

Tässä Siriuksen ja Reguluksen persoonat oli kuvattu hyvin vetoavasti. Tykkäsin niin paljon siitä, että vaikka jo ensimetreillä heidän luonne-eronsa tulivat selväksi, he toimivat kuitenkin yhtenäisesti tässä luvattomassa leikkipuistoon menossa, eikä ollut pelkoa, että kumpikaan olisi kannellut. Reguluksen isoveljeään kohtaan tuntema ihailu tuntui niin mukavalta, vaikka vähän haikeaa olikin, ettei se sitten ilmeisesti kantanut enää teinivuosina. Silti rakastin tässä sitä, ettei edes äidin pelko vaikuttanut, vaan Regulus halusi seurata Siriusta:

Nuoremman murheet toruista unohtuivat, kun hän vietti aikaa Siriuksen kanssa. Isoveli veti häntä vastustamattomasti puoleensa ja tekoihin, jotka äiti varmasti kieltäisi, jos vain saisi tietää.

Tietysti Sirius johdatti Reguluksen juuri jästien leikkipuistoon, kuinka muutenkaan. Eikä velholapsille ehkä leikkipuistoja ollutkaan, tai ei ainakaan joka kulmalla. Minua viehätti se, kun olen itsekin aina ajatellut Siriuksen olevan kiinnostunut jästeistä ja heidän tavastaan elää, ja se tuli esiin tässäkin tarinassa. Samoin kuin se, että Sirius halusi olla aina paras, niin ominaista hänelle:

"Meistä tulee tämän puiston valtiaita", Sirius ilmoitti mahtipontisesti. Siellä ei tosiaan ollut ketään muita siihen aikaan, joten he todella olivat tavallaan sen valtiaita.

Reguluksen mielessä käväisi nopeasti, mitä äiti sanoisi. Mutta Sirius halasi sen tunteen pois heti huomattuaan ja virnuili niin vastustamattomasti, että Reguluksen oli pakko nauraa.

Rakastin tuota, miten Sirius yritti parhaansa mukaan lohduttaa polvensa loukannutta Regulusta, aivan ihanaa. Walburgalta tuskin olisi samanlaista myötätuntoa herunut, vaikka polvi olisi kolhiintunut luvallisissa puuhissa, ja vielä vähemmän luvattomissa. En voinut olla ajattelematta, että kyllä Mustan poikien lapsuus olisi ollut vieläkin karumpi, jos heillä ei olisi ollut toisiaan:

Sirius mietti hetken aikaa, mitä tekisi, kunnes pyyhki pahimmat veret pois kaapunsa hihalla ja puhalsi haavaan varovasti. Se ei auttanut paljoa, mutta oikeastaan Regulukseen ei edes koskenut kamalasti, ja isoveljen huolenpito sai kivun rippeetkin hälvenemään.

Walburga oli myös juuri sellainen, jollaiseksi hänet voi kuvitella lasten ollessa pieniä. Kuri ja Mustan suvun ylivertaisuus ennen kaikkea, eikä rahvaan kanssa sovi seurustella tai muistuttaa sitä missään asiassa. Pelkäsin koko ajan, että mitä jo pojat jäävät karkaamisestaan kiinni äidille, mutta onneksi näin ei käynyt. Loppu olikin sitten kaikkein suloisin, tykkäsin tosi paljon:

Sirius kömpi toisen viereen ja painoi otsansa toisen otsaa vasten. Siten hän kertoi välittävänsä. Isoveli kuiskasi hyvää yötä pikkuveljelleen ja muistutti salaisuudesta. Sitten Sirius vain lähti jättäen Reguluksen yksin vuoteeseensa miettimään päivän tapahtumia, eikä hän enää ajatellut, että asia kuuluisi heidän äidilleen.

Suuri kiitos tästä hyvän mielen tarinasta, tämä ilahdutti tosi paljon!

Rasmus tarvitsi kaksi ja puoli tölkkiä kaljaa ja parit napakat löylyt ennen kuin hänestä oli puhumaan. Viljo hörppi yhä ensimmäistä Happy Joetaan, joita Rasmus oli huomaavaisesti hankkinut hänelle.

”Mua vain väsyttää”, Rasmus sanoi epämääräisesti. ”Tää vastuu ja vaiva. Tai niinku, kuuluuko seurustelun olla näin työlästä? Eikö me voitais vaan hengailla niinku ennen ja sitä aikaa, kun ei olla yhdessä, kaikki elää omaa elämäänsä?”

Viljon täytyi sulatella hetki tätä paljastusta. Tai hän yritti, mutta Rasmus ei antanut hänelle tilaisuutta. Mies vaikutti päässeen vasta vauhtiin.

”En vaan jaksa, kun te kyttäätte mun tekemisiä ja menemisiä”, Rasmus sanoi. ”Tai, kun te flippasitte siellä baarissakin, kun hetken juttelin jollekulle –”

”Hei”, Viljo keskeytti vihaisesti, ”se olit sä, joka flippas. Ei me.”

”Ihan sama”, Rasmus vähätteli. Viljo kihisi, mutta hän piti suunsa. Viljo tahtoi tietää, mitä Rasmuksen päässä oikein oli meneillään, ja minne kaikki tämä oli menossa.

”Eli mitä?” Viljo yritti summata. ”Tahdotko sä, että me oltais enempi friends with benefits kuin poikaystäviä?”

”Joo, se kuulostaa hyvältä”, Rasmus sanoi helpottuneena. Hän luuli selvästi, että ehdotus oli yhtä paljon Viljon kuin hänen, vaikka Viljo oli vain yrittänyt ymmärtää, mitä Rasmus haki. Hän oli sattumalta arvannut oikein.

Viljon kurkkua raastoi ja silmiä poltteli. Hänestä tuntui hirveän pahalta. Tämä oli paljon kamalampaa kuin hän oli uskaltanut edes kuvitella. Rasmus oli ollut koko ajan aivan eri todellisuudessa tunteidensa kanssa kuin Anttu ja Viljo. Miten Rasmus ei tajunnut, että Viljo tunsi häntä kohtaan paljon enemmän kuin satunnaista hellyyttä ja himoa? Ja Anttu, joka oli heille niin omistautunut ja lojaali, oli vasta vähän aikaa sitten kertonut rakastavansa Viljoa ja Rasmusta. Viljo oli ollut niin onnellinen. Rasmuskin oli vaikuttanut liikuttuneelta, mutta mikä oli totuus?

”Etkö sä olekaan rakastunut?” Viljo kysyi. Rasmus oli hiljaa aivan liian pitkän aikaa.

”En kai”, mies lopulta mutisi eikä uskaltanut katsoa Viljoa silmiin. ”Älä käsitä väärin. Te ootte mulle tosi rakkaita ja tärkeitä, mutta ei musta ole omistamaan kaikkea aikaani ja huomiotani teille.”

”Ei me olla pyydetty mitään sellaista”, Viljo sanoi tukahtuneella äänellä. Hänen ihonsa tuntui kauttaaltaan kireältä. Viljoa palelsi ja vapisutti, vaikka hän istui kuumassa saunassa.

”No, siltä tää musta on tuntunut”, Rasmus sanoi. ”Oon ihan loppu.”

Viljo ei käsittänyt yhtään mitään. Hänen oli vaikea hengittää. Rintaa pakotti, ja sauna oli pimentynyt lähes mustaksi.

”Entä Anttu?” Viljo kysyi ja toivoi lähes epätoivoisesti, että Rasmus osoittaisi edes jonkinlaista epävarmuutta ja huolta.

”Anttu on varmasti messissä”, Rasmus sanoi suorastaan hyväntuulisesti. ”Se on niin rento. Eihän se tämmösistä tunteile.”

Vitun myötätunnoton mulkku! Viljo olisi tahtonut huutaa Rasmukselle. Rasmus oli käsittänyt Antun aivan perustavanlaatuisesti väärin. Miten Rasmus saattoi uskoa, ettei Anttu ollut sydäntään ja sieluaan myöten mukana heidän suhteessaan? Anttu hehkui koko olemuksellaan onnea ja hellyyttä aina, kun he olivat yhdessä. Oliko Rasmus kulkenut laput silmillään kaikki nämä kuukaudet?

”Sä oot väärässä”, Viljo sanoi ääni itkusta täristen. Hän ei viitsinyt piilotella tunteitaan. Hänen sydämensä oli särkynyt. ”Mä rakastan sua. Ja tiedän, että Anttukin rakastaa.”

”Kyllä mäkin rakastan teitä”, Rasmus vakuutti tuskastuneena. Hän näytti kiusaantuneen Viljon kyynelistä.

Jos rakastaisit, me ei oltaisi tällaisessa tilanteessa, Viljo ajatteli lohduttomana.

---

Näin uuden lyriikkapyöräkierroksen kynnyksellä päätän tämänpäiväisen uskaliaan kommakommentointini tähän, hehee.

Sisilja, pehmoinen perkeleentunnepaska kuulostaa ihanan nostalgiselta hahaa! Oi voi, muistan vielä tunteen, kun tätä ficciä kirjoitin ja koitin päättää, että miten Robbie puhuu suomeksi ääk! Hienoa upeaa jos se menee ihon alle, koska sitten se kai on ihan onnistunut valinta ollut <3 sirrittelyn kääntämättä jättäminen oli oikeesti pakko, koska ei sellaista suomeksi vaan tehdä. Tai en mä ainakaan tiedä miten sellainen tehtäisiin D:

Tuosta laskostumisesta tykkään itsekin edelleen tosi paljon <3 Jamesin vitsit tuntuu minusta aina sellaisilta huumorilla väritetyiltä (puoli)totuuksilta, jotka on paljon helpompi tulkita vitseinä. Mutta kun vähän kepillä kaivelee, niin jopas sieltä löytyy kaikenlaista tulkittavaa, hehe, ainakin omassa pääkaanonissani ja varmaan aika monessa lukemassani ficissäkin x)

Rakkauden alkupärinät kyllä naurattaa nytten x)) ja nulikka on pakollinen, koska eihän sitä nyt liian syvälle saata mennä, aikuiset miehet ja kaikkea! (kyllä se oli 2-mielinen ilmaus, arvastit oikein!)

Kiitos itsellesi, että olemassaolollasi ylläpidät rakkauttani tähän fandomiin ja näihin kahteen, koska kenenpä muunkaan kanssa näistä saisin vaahdota

Ja kiitos kommentista <3