En ole varma, menisikö tämä mpreg-ulottuvuus mukaan tavanomaiseen sinner!AU:huni, vai onko se ikään kuin AU:n AU. 😂👍

AU:n AU kuulostaa hyvältä Mullakin on ainakin periaatteessa sellaisia itselläkin. Varsin toimivia silloin, kun haluaa kirjoittaa jotain, muttei välttisti halua sitä pysyvästi omaan vaihtoehtotodellisuuteen

Metkaa ajatella yhteisiä jälkeläisiä näille kahdelle. Adam se vain jatkaa Jumalalta saamaansa käskyä lisääntyä vielä monen tuhannen vuoden jälkeen Helvetissäkin XD Tätä lukiessa olin koko ajan Adamin puolella sukupuolen veikkaamisen suhteen, että poika sieltä pitää tulla, pikkuveli Charlielle Koska tosiaan Adam ei oikein muita osaa siittää lol

“Vaan oletko ennen tehnyt vauvaa enkelin kanssa, hmm?”
Adam rypisti otsaansa. “Öööh, olen.

Höhöhö

Mikään ei ole nätimpi näky kuin paksuna oleva misu – etenkin jos muksu on minun.

Tää on omalla tavallaan aika hiton söpö toteamus :3 varsinkin Adamin suusta!

“Totta, mutta tiedettä se on silti”, Adam huomautti. “Kuten se stondisjuttukin, ei siitä mihinkään pääse!”
“Sinusta minä ainakin tahdon päästä juuri nyt, jos tuo levy jatkaa soimistaan”, Lucifer puuskahti, eikä Adam naureskelustaan päätellen ollut moksiskaan hänen kyräilystään.

Hahah, ai että mä tykkäsin Luciferin ja Adamin välisestä sanailusta tässä Hajoilin myös valveutuneelle tiedemies Adamille. Hänellä on ilman muuta paaaaljon tietoa ties mistä aiheista. Varsinkin stondiksista XD

Kiitos tästä hauskasta pätkästä! Ja nyt mulla soi päässä "kapisen konin" takia Ramses II:n Villieläin 😅 Kiitos siitäkin. (on muuten Adamille aika hyvin sopiva biisi XD)

Ihana viesti, kylläpä piristi aamuani, kiitos! ❤️

Lyhyt vastaus on, että ei vielä. Työstän ensimmäisen osan uusinta editointikierrosta parhaillaan ja olin siitä itse asiassa palaverissa kustannustoimittajan kanssa keskiviikkona. Julkaisuaikataulu varmentunee nyt syksyn mittaan tämän kierroksen jälkeen, ja informeeraan siitä tännekin heti kun tiedän.

Ihana tietää, että kirjaa odotetaan, kovasti tsemppaa editointikierrosta!

Ihanat pojat! <3 Todellakin toivon, että kirjoittelet lisää näistä pojista ja jos saa vielä spesifimpää toivoa, niin juurikin tämmöstä kevyttä ja helppoa luettavaa. Sulla oli tässä jotenkin niin kevyt ja rento tyyli, että tarinan lukeminen oli rentouttavaa ja aiheutti hymyilyjä. Tähän kohtaan tarvitsin juuri tätä!

Meldis: Mikael on saanut kesän aikana paljon kasvamisen aihetta. Kiva, kun olet seurannut ja kommentoinut Mikaelin ja Jurin matkaa!

Fredu: Tulevaisuus näyttää tuleeko heistä pitempi aikainen pari, mutta ainakin homma tulee säilymään kesän jälkeenkin. Kiitos kommentistasi!

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------






Kotiinlähtö oli aivan oven takana. Seuraavana aamuna pitäisi sanoa hyvästit tälle kesälle. Mikael vääntyili sängyssään. He olivat viettäneet viimeiset päivät Jurin kanssa sellaisessa kuplassa, ettei paremmasta väliä. Mummu ja pappa olivat ottaneet heidän seurustelunsa vastaan tyytyväisinä, mummu oli jopa kyynelehtinyt. Rouva Heinonen, Anastasia, oli innostunut valtavasti ja pitänyt toppuuttelevalle Vihtorille sellaisen saarnan, että tämän oli pitänyt kerätä ajatuksiaan pari päivää, kunnes oli voinut tulla sanomaan Mikaelille, että hänen puolestaan oltaisiin sujut, mikäli Mikke vain pitäisi pikkuveljestä huolta. Anni oli myöhemmin kuiskannut hänelle, että oikeasti Vihtori kyllä nautti siitä, että Juri oli noin onnellinen ja Mikestäkin oli hyvää vauhtia tulossa tulevan isännän uusi nuorempi veli. Hän ja Juri olivat viettäneet kaiken liikenevän vapaa-ajan sylikkäin ja Mikael oli saanut huomata, että Juri oli sellainen tohelo isoa rotua oleva koira, joka ei tajunnut kokoaan vaan tunkeutui syliin kuin olisi maailman pienin puudeli. Toisaalta Mikaelin miehisyyttä hiveli aivan suunnattomasti, että Jurin kaltainen raavas kaveri haki lämpöä ja turvaa hänen huomastaan. He olivat jo sopineet jatkavansa viestittelyä ja soittelua ja Juri oli luvannut tulla käymään Mikaelin luona syyslukukauden aikana. He olivat suudelleet ja hipelöineet toisiaan varastoon niin paljon kuin mahdollista. Ei sillä, että mikään varmaan riittäisi, kun toista ei enää näkisi joka päivä. Mikael oli myös soittanut omille vanhemmilleen ja äiti oli onneksi pitänyt suunsa kiinni mistään seksiin liittyvästä ja toivottanut vain Jurin tervetulleeksi heille sitten jossain vaiheessa.

Mikael avasi silmänsä ja tuijotti kattoa. Hänen oli kuuma ja tiesi, ettei tähän lämpöön auttaisi kylmä suihku, vaan pikemmin yhtä hikinen hinkuttaminen Jurin kanssa. Hän oli samaan aikaan äärimmäisen valmis ja erittäin valmistautumaton panemaan poikaystäväänsä. Se ärsytti Mikaelia, vaikka Juri kuinka vakuutti, että heillä oli aikaa ja kaikki tuntuisi sitä paremmalta, kun he olivat jaksaneet odottaa oikeaa hetkeä. Juuri nyt hän olisi halunnut runkata eniten maailmassa, mutta hän oli mummun ja papan luona ja tuntui sopimattomalta alkaa fantasioida perseettömiä housuja pitävästä Jurista eikä omaan kaluun tarttuminen kai ollut sen suotavampaa. Mikael huokasi. Hänen olisi ehkä parempi keskittyä siihen, miten saisi estettyä itseään itkemästä aamulla. Jo nyt tuntui, että kyynelehtimiseen oli monta syytä, joista osa oli iloisia, osa haikeita ja osa täysin sekavia. Hän painoi silmänsä uudelleen kiinni. Kai sitä pitäisi yrittää nukkua edes vähän. Pikkuinen juna-asema tuskin oli vähään aikaan nähnyt sellaista hyvästelykomiteaa.

Pari muuta lähtijää loi uteliaita katseita Mikaelin ympärille kerääntyneeseen porukkaan.

Mummu halasi häntä tiukasti. ”Niin ihanaa, kun saatiin sinut tänne koko kesäksi. Me vanhatkin ihan nuorruttiin.”

Mikaelia hymyilytti. ”Musta oli hienoa olla täällä, mummu. Mutta se johtu aika paljon myös eräästä tietystä lehmipojasta.”

Mainittu, joka seisoi mummun takana, punastui korviaan myöten. Pappa ja Jurin isä kättelivät häntä ja toivottivat hyvää matkaa. Anastasia lykkäsi hänelle käteen kassillisen kotiinviemisiä ja sen jälkeen likisteli häntä kuin olisi heittänyt ikuisia hyvästejä. Lopulta vanhempi väki siirtyi taustalle ja jätti heille tilaa hyvästellä.

Juri kiersi kätensä Mikaelin lantion ympärille. ”Tulee aivan kauhea ikävä, rakas”, tämä kuiskasi hänen korvaansa.

Mikael vei omat kämmenensä silittelemään vahvoja lapoja, vaikka ne olisivat epäilemättä löytäneet miellyttävämmän paikan alempaakin. ”Samoin, vaikka sulla on kyllä pian muuta ajateltavaa, kun muutat ja pääset tutustumaan yliopistoon ja kaikkea.”

Juri tuhahti. ”Mä tiedän jo nyt, että tuun rentoutumaan ajattelemalla sua.”

Mikael ymmärsi, että kommentti oli tarkoitettu söpöksi ja viattomaksi, mutta hänen ihastunut likainen mielensä sai hänet naurahtamaan. ”Ymh, kunhan sulla toimii kuitenkin samalla käsi ja k…”

Lauseen loppu katkesi Jurin hyssyttelyyn. ”Julkinen paikka, Mikke! Voi Luoja, mihin mä olen lusikkani pistänyt!” Mutta senkin hiljainen ja matala ääni nauroi.

Mikael tiukensi halausta huokaisten tyytyväisenä. ”Mennäänkö tuonne vähän sivummas? Mä haluun sulta vielä kunnon suukon.”

Juri antoi hänen johdattaa itsensä asemarakennuksen pusikon peittämän nurkan taakse. Siellä Mikael asetti huulensa tämän huulille, mutta siirtyi pian imemään kaulaa. Juri ynisi hieman vastaan, mutta kuiskaili samalla hänen nimeään niin tyytyväisenä, että hän ei katsonut tarpeelliseksi lopettaa ennen kuin iholla komeilisi kunnon jälki. Heidän irrottauduttuaan hieman Juri kurotti kokeilemaan ihoaan.

”Mikke! Sä oot ihan hirveä teini! Mutta en mä osaa olla vihainenkaan, kun oon niin onnellinen, että merkkasit mut.”

Mikael yritti pysyä coolina, vaikka punastui korviaan myöten. ”Voit peittää sen, jos haluut. Mä… mä vaan… toi oli asia, jonka mä saatoin tehä julkisesti.”

Juri pyöräytti silmiään ja hymyili koko kasvojen mitalta. ”Vielä mitä! Nähkööt kaikki, että mulla on poikaystävä, joka tekee mulle fritsuja. Mä oon ylpee tästä.”

He kävelivät käsi kädessä takaisin muiden luo eikä Juri päästänyt irti ennen kuin juna tuli ja oli pakko. Junassa Mikael katseli ohikiitäviä maisemia ja mietti, että koko kesä oli ollut aika uskomaton. Todellinen rakkauden kesä.

Löysin tiedostoistani tämän ja tämä viittaa kaverini sitkeään pakkomielteeseen eräästä toisesta tarinastani, jossa on taikakaappi.



Tekstin nimi: Anteeksi, kenen tämä kaappi on?
ikäraja: S
genre: fantasia
tyylilaji: huumori




Kesäaamut olivat Tomin mielestä yleensä parasta aikaa. Varsinkin kesäaamut mökillä, kun heräsi linnunlauluun oman kullan vierestä.

Toista olivat ne aamut, jolloin oma kulta oli kadonnut vierestä ja pihalla kökötti tunnistamaton vieras esine. Tosin esine itsessään ei koskaan ollut vieras. Siitä ei vain ikinä tiennyt, mitä se piti sisällään ja mistä se oli siihen saapunut.

Kuka tahansa muu olisi kokenut tilanteen uhkaavana ja suorastaan pelottavana, mutta ei Tomi. Tämä oli hänelle ihan tavanomainen sunnuntai. Hän huokaisi hieman dramaattisesti. Omasta mielestään hän oli suhtautunut hyvin eikä käyttäytynyt kuin marttyyri, vaikka hänen tavanomainen elämänsä oli kadonnut.

Pihan esine oli tällä kertaa puinen kaappi, huteran näköinen, lankuista tehty, mutta mitähän mahtoi olla sisällä? Tomi ei halunnut tietää. Hän oli kerran tehnyt sen virheen, että oli kurkannut pihalle putkahtaneen matka-arkun sisälle ja löytänyt kasan vihreää limaa. Ja hetkeä myöhemmin hänen vaimonsa oli kömpinyt arkusta esiin. Ensiksikään hänen vaimonsa ei mitenkään voinut mahtua kyseisen kokoiseen arkkuun ja toisekseen Tomi oli nähnyt sen sisältävän pelkkää limaa.

Tomin käsityskyky ei vieläkään riittänyt ymmärtämään, että hänen vaimonsa saattoi yhtenä hetkenä olla kaunis hehkeä nainen ja toisena vihreää limaa ja että siitä oli jotakin apua jollekin, mutta hän vakuutteli itselleen, ettei ollut hullu. Aina se ei onnistunut.

Mutta viis siitä, sillä hän oli onnellinen. Silläkään ei ollut niin merkitystä, että hän oli naimisissa fantasiaolennon tai alienin kanssa. Hän ei ollut vieläkään täysin varma kumman.

Hän keitti rauhallisesti pannullisen aamukahvia vanhalla kunnon kaasuhellalla ja kastautui järvessä sillä aikaa, kun kahvi hautui pannumyssyn alla. Sitten hän teki voileivät eikä missään tapauksessa tuijottanut pihalle muuta kuin sivusilmällä. Kaappi pysyi sitkeästi aloillaan.

Tomi alkoi huolestua vasta, kun kello osoitti puolipäivää eikä mitään liikettä näkynyt. Hän oli joskus kysynyt vaimoltaan, kuinka todennäköistä oli, että jotain menisi pieleen ja Kati oli vakuutellut, että se oli hyvin epätodennäköistä. Silti oli vaikeaa olla kuvittelematta, että jonakin pahaa-aavistamattomana kertana Kati jäisi ikuisiksi ajoiksi kasaksi limaa tai jotain vielä pahempaa.

Tomi meni lähemmäs kaappia. Se vaikutti kolhiintuneelta ja kovia kokeneelta. Sisältä ei kuulunut pihahdustakaan. Hän ei enää malttanut odottaa vaan avasi kaapin oven. Kaapin keskihyllyllä oli iso astia, joka näytti olevan täynnä verta. Tomi sulki kaapin oven ja nojasi hetken sitä vasten. Jos poliisi sattuisi paikalle, hänellä olisi suuri työ saada heidät vakuuttuneeksi, ettei veri ollut peräisin hänen vaimostaan. Varsinkin, kun hän oli melko varma, että se oli hänen vaimonsa sekoittuneena johonkin toiseen. DNA-testi osoittaisi hänet syylliseksi.

Hän saisi helposti syytteen kahdesta murhasta ja häneltä tivattaisiin, mihin hän oli piilottanut ruumiit ja kuka toinen uhreista oli. Hän ei tietäisi, mutta luultavasti hän lopulta murtuisi ja kertoisi kohdanneensa vieraita toisista ulottuvuuksista. Ja pitäisikö hänen tuntea mustasukkaisuutta verestä, joka sekoittui Katiin? Hän oli joskus kysynyt vaimoltaan oliko muuntautumiskokemus seksuaalinen ja saanut vastaukseksi mulkaisun ja kysymyksen, saiko hän itse seksuaalista tyydytystä rassatessaan vessanpönttöä puhtaaksi.

Hän ei ollut kysynyt uudestaan. Toinen kysymys, jota hän ei ollut kysynyt, oli pystyikö Kati muuttamaan hänetkin limaksi. Ajatuskin oli liian outo. Odotuksen hetkinä Tomi olisi vaihtanut mielellään kaiken täydelliseen tietämättömyyteen.

Onneksi epätoivo meni ohi sillä hetkellä, kun kaapin ovi avautui. Hänen vähemmän hehkeä vaimonsa kapusi vasta auringonlaskun aikaan ulos nykien kesämekkonsa helmoja kiukkuisesti alas.

“Hän on juuttunut. En saa sitä liikkeelle ainakaan tänään”, Kati puhisi pyyhkien hikeä otsaltaan. Tomista se ei käynyt yhtään järkeen, että Kati hikoili. Kati oli antanut ymmärtää, että muuntautui ihmiseksi aina vasta sillä hetkellä, kun astui esiin. Hikoiliko veri? Tai lima?

“Auttaisiko, jos työntäisimme sitä?” Tomi kysyi mittaillen katseellaan isoa hieman lahoalta vaikuttavaa kaappia. Hajoaisiko se, jos sitä työntäisi? Ainoa asia, jonka hän kuvitteli ymmärtävänsä, oli se, että Kati auttoi maailmojen matkaajia yli rajojen. Hänen pihallaan seisova kaappi oli jonkun tolvanan mekaanisen virheen kärsinyt alus, joka ei taatusti kestänyt avaruusmatkailua, mutta ilmeisesti eri maailmojen välillä pystyi matkaamaan millä tahansa välineellä.

Aluksen omistaja köllöttäisi mukavasti verikulhossaan odottaessaan työntöapua.

Kaiken hyvän lisäksi Tomin vanhemmat olivat tulossa käymään huomenna. Montako kertaa vielä Tomin pitäisi näytellä kunnostavansa naapurin irtaimistoa pientä korvausta vastaan? Vähintäänkin hänen vanhempansa jo luulivat, että heidän naapurissaan asui väkivaltaisia ihmisiä, koska eivät kuulemma ihmisten huonekalut normaalisti niin helpolla hajoa.

Kati jymähti istumaan mökin kuistille pyyhkien uudelleen otsaansa ja vastaten vihdoin .

“Hän ei osaa päättää, minne haluaa enkä minä osaa auttaa häntä siinä. Heidän ei pitäisi matkustaa, jos eivät osaa päättää.”

“Kuka hän on?” Tomi kysyi. Hän oli joskus kysynyt, kuinka monet pystyivät matkustamaan, mutta Kati ei tiennyt määrää. Heitä tuli ja meni. Koskaan ei sama tyyppi ollut piipahtanut kahdesti.

“Ei aavistustakaan, mutta haluan hänet pois pihaltani”, Kati murahti. Hän ei suhtautunut kevyesti epäonnistumisiin. Tomia huoletti jo toinenkin seikka.

“Verta… millainen tyyppi matkustaa verenä?” hän kysyi. Kati kohotti hänelle sarkastisesti kulmaansa niin kuin vastaus olisi ilmiselvä.

“Sellainen, joka pitää siitä ja käyttää sitä ravintonaan.”

Hienoa. Heillä oli siis pihallaan kaapissa vampyyri, joka ei pystynyt jatkamaan matkaa. Mitä jos sille tulisi nälkä ja se lähtisi liikkeelle verikulhostaan? Ja sanoiko Kati todellakin, että matkustaja söi omaa vertaan? Tomi ei osannut päättää, oliko se pahempaa kuin syödä omaa limaansa.

Hän ei juuri nukkunut seuraavana yönä. Hän ei voinut kääntää kaapille selkäänsä, koska vampyyri voisi karata sieltä ja juoda heidän verensä. Hän kuvitteli sen muotoa ja näköä, muttei päässyt eroon mielikuvasta elokuvien Draculasta viittoineen päivineen.

“Ei se lähde sieltä pois. Se on juuttunut maailmojen väliin ja yrittää keksiä minne on menossa”, Kati totesi vain rauhallisesti, mutta Tomia se ei juuri auttanut. Miten veriklöntti harjoitti ajattelua vai olivatko sen aivot fyysisesti jossain muualla, kenties jääneet vielä lähtöpaikalle?

Kati väitti, että se oli taikuutta. Kati väitti taikuudeksi kaikkea mitä ei osannut muuten selittää. Tai kun piti Tomia liian yksinkertaisena ymmärtämään.

Aamulla Kati oli taas kadonnut sillä välin, kun Tomi oli torkahtanut, mutta kaappi oli yhä aloillaan. Hän oli ehtinyt juoda aamukahvinsa, kun hänen vanhempansa ajoivat vanhalla valkoisella farmarimallisella Volvollaan pihaan. Tomi yritti olla kuin mitään ei olisi hullusti, vaikka hänen vanhempansa silmäilivät kaappia epäluuloisesti ja Tomin piti olla tarkkana, etteivät he avaisi sitä, koska verikulho voisi saada heidätkin luulemaan, että Tomi oli tehnyt jotain lopullista rakkaalle vaimolleen. Hän halusi säästä vanhempansa järkytykseltä, vaikkei hän ollutkaan varma, kumpi järkyttäisi heitä enemmän: se että hän tappaisi vaimonsa vai se,että hänen vaimonsa oli välillä pelkkää verta ja limaa.