Nimi: Perhe
Kirjoittaja: maw
Fandom: Nälkäpeli
Paritus: haymitch/effie, peeta/katniss
Genre: draama,one-shot
Ikäraja: S
Vastuunvapaus: Hahmot ovat Suzanne Collinsin, samoin paikat
Kirjoittajan kommentti: Tämä on mun eka ficci, joten ei varmaan oo parhaasta päästä. Oon aika paljon täällä muiden ficcejä lueskellu ja nyt iski joku kirjoitusinto.Kirjoitusvirheitä varmasti on, mutta toivon etteivät ne haittaa. Genre ei välttämättä oo ihan oikea
.
*********************************************************************************
PERHE
Olen Haymitch Abernathy ja kerron teille, kuinka viimein olen päässyt juomisesta eroon; Vyöhykkeellä kolmetoista oli kieltolaki - sen te toki taidatte tietääkin - , joten en kerro siitä,vaan vallankumouksen jälkeisistä tapahtumista. Minulla on kolme tarinaa, jotka johtivat siihen, ettei minun enää tee mieli viinaa.
Ensimmäinen tarinoistani tapahtui noin puoli vuotta vyöhykkeelle 12 kotoutumiseni jälkeen. Oli aivan tavallinen aamu, join kahvia keittiössäni ja kuulin junan saapuvan. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä, poikeuksellisuus alkoi vasta, kun ovikelloni soi. Vetäisin nopeasti ensimmäisen paidan tuolilta päälleni ja menin avaamaan ovea. Oven takana seisoi nainen. ”Effie, sinäkö se siinä?” kysyin, sillä ilman Capitolin vaatteita, peruukkeja ja meikkejä häntä oli vaikea tunnistaa. ”Minä se olen”, hän sanoi ja jatkoi: ”Sanoit joskus, että pidät minusta enemmän luonnollisena.” Oliko hän täällä minun takiani? ”Niin pidänkin, prinsessa. Mutta mitä ihmettä sinä täällä teet?” kysyin hämmästyneenä. ”Minä muutan tuohon naapuriin, Capitolissa oli niin hirveän yksinäistä”, hän sanoi näyttäen samalla pastellisävyisiä matkalaukkujaan. ”Sanoitko sinä juuri, että sinulla oli ikävä minua?” kysyin vetäen häntä samalla halaukseen. ”Sanoin”, hän kuiskasi vasten olkapäätäni. Puristin häntä tiukemmin itseäni vasten ja hipaisin huulillani hänen otsaansa.
”Voinko auttaa sinua järjestelyssä?” kysyin yrittäen olla kohtelias. ”Sinä järjestelemässä? Ei käy! Mutta voit auttaa tavaroiden sisään kantamisessa”, hän ehdotti hymyillen samalla ihanaa hymyään. Otin ulkoa ensimmäisen Effien lukuisista matkalaukuista ja kannoin sen sisälle. Matkalaukkuja ei ollut vain muutamaa, niitä oli kymmeniä. Jokainen laukku painoi aina aavistuksen verran enemmän, kuin edellinen - tai siltä se vain tuntui. ”Effie, kaikki laukut ovat nyt eteisessä!” huusin yläkertaan. Effie laskeutui portaita alas. ”Kiitos, Haymitch. Keittäisinkö meille vaikka teetä?” hän kysyi. Vastasin myöntävästi ja muutaman minuutin kuluttua Effie toi olohuoneeseen höyryävän tarjottimen. Teepannu oli hyvin Effiemäinen; vaaleanpunainen, joka oli koristeltu kultaisilla kukilla. Hän istui sohvalle aivan viereeni. Kiedoin käteni hänen vyötärölleen. Hän painoi päänsä olkapäälleni, mutta nosti sen nopeasti pois. Hän katsoi minuun, kuin empien voisiko hän nojata minuun. Nyökkäsin nopeasti ja hän painoi päänsä takaisin olalleni. Voi, Effie, ei kaikkeen tarvitse pyytää lupaa. Painoin huuleni hänen hiuksiinsa, ne tuoksuivat mansikoilta. Effie käänsi varovasti päätään ja jouduin siirtämään pääni pois. Hän katsoi minua kysyvästi - ja ymmärsin, mitä hän toivoi. Painoin huuleni hänen huulilleen, ne olivat ihanan pehmeät. Yllättäen Effie lopetti ja kysyi: ”Etkö sinä enää juo?” ”Kuinka niin?” kysyin yllättävän puheenaiheen takia. ”Huulesi eivät maistu viinalle”, hän sanoi. Punastuin. ”Yritän olla juomatta, mutta joskus on aivan pakko”, kerroin häpeissäni. ”Voi ei! Tee on jo aivan kylmää!” Effie huudahti, hänkin oli ilmeisesti tajunnut puheenaiheen olleen minulle epämiellyttävä. ”Ei se mitään, prinsessa”, vastasin.
Loppuen lopuksihan siinä kävi niin, että Effie vietti enemmän aikaa luonani, kuin uudessa kodissaan, joten päätimme myöhemmin samana vuonna myydä Effien talon. Effie muutti luokseni ja juomiseni väheni entisestään, mutta keittiön kaapeissa oli edelleen viinapulloja.
Toinen tarina tapahtui seuraavana kesänä. Effie oli lähtenyt Peetan kanssa Capitoliin hoitamaan jotakin asiaa - en muista mitä, mutta se on sivuseikkaista tässä tarinassa -, joten olimme Katnissin kanssa kahden. Oli hyvin lämmin kesäilta, joten olin jättänyt makuuhuoneeni ikkunan auki, mikä on hyvin merkityksellistä tämän tarinan kannalta. Menin aivan tavallisesti nukkumaan, mutta kesken unen heräsin korvia vihlovaan kiljuntaan. Se kuului Katnissin ikkunasta, joka oli myös auki. Hän oli taas nähnyt painajaista. Nousin sängystä, ja päätin mennä Katnissin luo, sillä Peeta ei ollut kotona ja ilman häntä Katniss itkisi koko loppu yön. Koputin alaovelle ja Katniss tuli kyyneleet poskilla, pelokkaan näköisenä avaamaan. Astuin sisälle ja suljin oven perässäni. ”Haymitch”, hän niiskaisi ja halasi minua. Rutistin hänet itseäni vasten ja kuiskasin hänen korvaansa:”Shh, ei ole mitään hätää.”Katniss nyyhkytti yhä enemmän, joten nostin hänet syliini ja kannoin hänet olohuoneen sohvalle. Silitin hänen hiuksiaan ja annoin hänen itkeä rauhassa. Tiesin, miltä hänestä tuntui, sillä olin kokenut saman aivan liian monta kertaa edes laskettavaksi. ”Kiitos, Haymitch. Olet kuin isä minulle”, hän sanoi rauhoituttuaan. ”Voi, Katniss. Tiedäthän sinä, että rakastan sinua, kuin omaa tytärtäni”, en tiedä kuuliko hän enää, sillä hän nukahti hyvin nopeasti syliini. Ehkä hän oli vain houraillut, ajattelin. Kuivasin kyyneleet hänen kasvoiltaan ja hain yläkerrasta peiton. Peittelin hänet sohvalle, ja menin itse makaamaan toiselle.
Aamulla herättyäni Katniss halusi, että söisimme aamiaisen yhdessä. Aamiaisen jälkeen, kun olin lähdössä Katniss sanoi vielä:”Kiitos yöllisestä, isä.” Hän ei siis ollut houraillut yöllä. Varoittamatta yksi kuuma kyynel valui poskelleni. Yritin pyyhkäistä sen mahdollisimman nopeasti, mutta ilmeisesti Katniss oli silti huomannut sen. Hän halasi minua lujasti. Sen päivän jälkeen, join vain hätätapauksissa, sillä en halunnut olla aina juovuksissa oleva isä ja mies.
Kolmas ja viimeinen tarina sijoittuu paljon myöhempään aikaan. Silloin en enää juonut, mutta se vaati tietyissä tilanteissa ponnisteluja. Katnissilla ja Peetalla oli jo kaksi lasta, jotka kutsuivat ja luulivat minua papakseen. Olinhan minä nuorehko, jos olisin heidän oikea pappansa, mutta ei heillä ollut muutakaan. Eräänä päivänä käydessäni Katnissilla ja Peetalla. Katniss kysyi:”Voisitko olla tänään lasten kanssa, jotta saisimme Peetan kanssa olla kahdestaan?” Suostuin pyyntöön ja otin lapset mukaani. ”Ollaanko me koko päivä kanssasi?”, nuorempi kysyi. ”Olette”,vastasin toivoen hyväksyntää. ”Jee! Me saadaan olla papan kanssa koko päivä!”he huusivat. He todella välittivät minusta, niin kuin Effie, Katniss ja Peeta. Silloin minä ymmärsin, että minulla todella oli perhe, joka välitti. Effie auttoi painajaisten kanssa, hän lohdutti ja huolehti minusta. Peetan ja Katnissin kanssa olimme samassa tilanteessa, he ymmärsivät. Ja lapset, he toivat iloa synkimpiinkin päiviini. Sen ymmärrettyäni en enää koskaan juonut, en tarvinnut viinaa, jotta saisin ajatukset pois, minulla oli ympärilläni joukko rakastavia ihmisiä.
Tuoreimmat viestit
Hiomaton ja hölmö tämä silti on, haha, mutta otan kirjoitusharjoituksen kannalta!
Kiva kuulla, että tykkäsit. Kiitos kommentista!
