Finfanfun.fi

Avaruuspiraatti: Kivaa, että alku nappasi mukaansa! Tykkään tästä itse kovasti juurikin sen takia, miten tässä vanha luonnonläheisyys sekoittuu moderniin nykyaikaan. Nimet on minustakin ihania! Mars on tosiaan kertoja :'D Olen ollut sniikki hänen kanssaan, ei nimeä missään! Marsin voima ja menneisyys selviää pikkuhiljaa! Kiitos kovasti kommentista!!

---

A/N: En yleensä etsi oikeita henkilöitä hahmojeni "kuviksi", mutta nyt löysin täydellisen Liekon. Tässä ja tässä. Kuvissa siis Leo Hoyte-Egan.

---

7.

Luin happamana huoneessani vanhoja sarjakuvia, jotka olin penkonut esiin Kerättären ullakolta. En jaksanut näyttää enää naamaani muualla kartanossa, koska olin edelleen vehkeitäni myöten räikeän pinkki – olin ollut jo viikon – ja nokkelimmistakin heitoista maku oli mennyt jo pari päivää sitten.

Siksi en vastannutkaan heti, kun joku ääliö alkoi taas koputella huoneeni ovea. Käänsin vain sivua ja irvistin supersankareiden korneille iskulauseille.

”Mars?” Talvikin ääni huhuili.

”Mene helvettiin”, tokaisin tympääntyneenä.

”Voisin muuttaa sinut ennallesi”, Talvikki sanoi varovasti. Tuhahdin epäuskoisesti. Niin varmaan joo.

”Mistä moinen suopeus?”

”Minä pyysin”, matalampi ääni vastasi. Loikkasin ylös. Se oli Lieko! Menin ovelle ja päästin kaksikon saman tien sisään.


8.

Tuskin edes näin Talvikkia, kun Lieko oli paikalla. Liekon rinnalla Talvikki vain näytti – ironisesti sanottuna – värittömältä. Vaikka Liekolla ei olisi ollut eeppisiä voimiaan, hän olisi silti kääntänyt päät pitkällä, komealla ulkomuodollaan. Liekon iho oli lämmintä kinuskia ja tummanruskeat hiukset tyylikkäillä kiharoilla.

”Ymmärsin, että sinä olit tavoitellut minua”, Lieko sanoi kevyt hymynkare huulillaan. ”No, tässä minä olen. Mitä asiaa?”

”Ihan vain kiinnostaisi tutustua”, sanoin. Suorasukaisuuteni näytti yllättävän Liekon. Hän varmaan mietti, pilailinko minä. No, en minäkään välttämättä olisi ottanut flamingonväristä jätkää heti täysin tosissani. Lopulta Lieko kuitenkin hymyili. Se hymy oli kuin aurinko, yhtä kuuma ja säihkyvä. Minua heikotti.

”Tutustutaan ihmeessä.”


9.

Lieko oli nyt aivan toinen ihminen kuin se kiukkuinen pyörremyrsky, joka oli uhannut rusikoida minut tennispalloilla.

”Olen pahoillani siitä. Olen yleensä hirveän räjähdysaltis sen jälkeen, jos menetän hallinnan, mutta ethän sinä sitä voinut tietää.”

”Kaikilla on huonoja päiviä”, yritin lohduttaa. Liekon kasvot synkkenivät välittömästi. Pieleen meni ja kunnolla.

”Muiden huonot päivät eivät aiheuta hengenvaarallisia myrskyjä”, Lieko sanoi totisena.

”Uh.” Siihen oli vaikea sanoa mitään, koska tottahan se oli.

”Mikä sinun voimasi on?”

”Osaan lukea ajatuksia”, heitin läpällä. Lieko ja Talvikki säpsähtivät ja perääntyivät heti pari askelta. Nauroin heidän järkytykselleen. Sitä kesti vain sekunnin, mutta hetken ajan Lieko näytti hyytävän murhanhimoiselta.

Voihan Remuksen villapaidat Tämä Siriuksesi on varsin ärsyttävä tyyppi, enkä ihmettele yhtään että Remus repii kohta hiukset päästään. Mutta siis hyvällä tavalla ärysttävä, sellainen sopivan hellyttävä ja ärsyttävä, ja kuitenkin hän on koko ajan todella oma itsensä.

Miksi Sirius ei voinut nukkua Remuksen vieressä? Ja miksi Remus ei oikeasti vonut pyytää jotakuta laittamaan Siriukselle huonetta vaan jousti omasta mukavuudestaan. Mielenkiintoista Mutta lupailit, että näiden menneisyys avautuu vähitellen, joten ei auta kun odottaa.

Ei mitään, että päivitystahti hieman hidastuu. Tätä (ja tuota H/D:tä) on ollut kuitenkin todella kiva seurailla ja toivon ettet aivan unohda näitä

Kiitos taas,
Vendela

A/N: Kiitos kommenteista Fairy tale, Vendela, Melodie ja Thelina! ♥ Minäkin hellyn ajatukselle, että Sirius ja Remus olisivat kasvattaneet Harryn kaksin - enpä sitä muuten tähän olisi kirjoittanutkaan Se, millainen suhde Siriuksella ja Remuksella menneisyydessä on ollut, aukenee pikkuhiljaa.

Minä vähän laiskistan nyt päivitystahtiani. Olen innostunut kamalasti kirjoittamaan suomimytologiaoriginaaliani (sen raapalesarjaversiota voi käydä jo lukeamassa täältä, k-11, tällain häveliään hävyttömänä itsemainostuksena…), enkä siksi ole pistänyt juurikaan (lue: en yhtään) aikaa muihin tarinoihini tai fikkeihini Tällä viikolla on spurttiraapaleen uusi kierros, mutta luulen, että kirjoitan toisenmoista sirremusta sitä varten, kun sain siitä tietynlaiset vibat~ Mutta hei, kivaa että olette tätäkin tarinaa lukemassa ja yritän olla pitämättä liian pitkiä taukoja osien välissä

---

---

6.
100 sanaa

– Missä minä nukun?

– Et voi jäädä tänne, Remus sanoi tiukasti ja tuijotti Siriusta, joka makasi hänen sohvallaan ja heilutteli varpaitaan kuin häntä ärsyttääkseen. Siriuksen vasemmassa sukassa oli isovarpaan kohdalla reikä.

– Et voi missään nimessä jäädä tänne, Remus toisti, kun Sirius risti kätensä päänsä alle ja ummisti silmänsä. – Sirius. Sirius, kuunteletko sinä minua?

– Tämä sohva on vähän lyhyt. Onko sinulla vierashuonetta?

Remus hengitti syvään ja hieroi ohimoitaan.

– Voisit pyytää jotain kadeteistasi valmistelemaan minulle huoneen –.

– Sirius.

Sirius raotti toista silmäänsä.

– Etkö voisi vain… lähteä?

– En.

Remus heitti kätensä ilmaan. – Hyvä on. Hyvä on. Hemmetti. Minä käyn vaihtamassa lakanat sänkyyni. Nukun vaikka toimistossani…

---

7.
100 sanaa

Remus yritti olla välittämättä katseista, jotka seurasivat häntä ja Siriusta aluksen käytävillä ja kafeteriassa. Oli tuskallisen selvää, ettei Sirius kuulunut tähtilaivastoon saati aluksen henkilökuntaan, mikä tietenkin kiinnitti jokaisen uteliaan silmäparin huomion.

– Voisit lainata minulta puhtaita vaatteita, Remus yritti sanoa mahdollisimman kohteliaasti, kun he istuivat syömässä hänen tarjoamaansa lounasta ja Sirius pyyhki rasvaisia sormiaan takkiinsa.

– Minä olen ihan tyytyväinen omiin kuteisiini, mutta kiitos.

– Sulautuisit paremmin joukkoonkin.

– Nuo kauluspaidat näyttävät epämukavilta.

– Ei sinun tarvitse– … Sirius. Lopeta se sormien imeminen!

– Sanoinko jo, että olet vieläkin takakireä?

Remus hieroi kasvojaan ja hymyili nopeasti ohi käveleville upseereille. – On minulla tavallisiakin vaatteita.

– Luultavasti vain rumia villapaitoja.

---

Vendela: Minä taas näen Minervan yllättävänkin äitimäisenä, ehkä hieman tiukkana sellaisena, mutta äitimäisenä kuitenkin, kun hän huolehtii oman tupansa oppilaista. (: En kyllä usko, että äitiys itsessään olisi välttämättä kovin hirveästi hänen elämäänsä muuttanut, aivan yhtä tiukka täti hän varmaan omilleenkin lapsille olisi ollut. Pitäähän sitä joskus joku muukin nostaa sieltä joukosta esille, eikä aina vain se yksi ja sama kulunut tapaus. (; Kiitoksia kommentista! (:

Vendela, kiitos, täytyy sitten antaa uusi mahdollisuus Utriolle vielä! Historiaa tuossa oli mukana mukavasti, ja siltä osin kirja oli oikein viihdyttävä.

Olen nyt lukenut Utriolta kaksi kirjaa. Toinen oli juuri tuollainen, missä ensimmäiset luvut vilisivät paljon uusia ihmisiä ja heidän nimiään. Ja suurimmalla osalla niistä ei ollut mitään tekemistä kirjan jatkon kanssa. Kun sitten kirjaston hyllystä löytyi nimenomaan Vendelan aikaisemmassa kirjaketjussa suosittelema kirja, se saa nyt paljon paremmat pisteet minulta. Yritän löytää noita muitakin tiettyjä Utrion kirjoja saada käsiini nyt kun huomasin mikä ero niissä olikaan. Ja sain tosiaan alkuviikosta luettua Utrion Vendelan loppuun. Siis jos joku on ottanut tuon vuosia sitten nimimerkikseen, päättelin ettei kirja voi huono olla. Siinä päästiin heti toisessa tai kolmannessa luvussa tapahtumien keskiöön, josta pidän paljon jaaritteluja enemmän. Eli kiitos Vendelalle kirjasuosituksista, joita aion hyödyntää jatkossakin.

Nyt löysin itseni jälleen lukemasta Paula Havasteen tuotantoa. Jokin ihme niissä vetoaa, vaikka nyt kun lukemisen alla on seitsemäs kirja, huomaan niissä toistuvan samat teemat ja kaavat, joten pitempikin lukuväli kirjojen välillä ei ole pahitteeksi ettei vallan jumitu.