Meldis: Kiitos kommentista! Luin Huispaus kautta aikojen -kirjan vasta viime vuonna ja siitä löytyi onneksi uusia hahmoja ja sivulauseita, joista ficata. Virkehaastehaasteessa oli aika vähän sanoja tällä kierroksella, joten nopeatempoisuus on hieman tahatontakin, mutta sopi onneksi juoneen.

Ygritte: Kiitos kommentista! Huispaus kautta aikojen -kirjasta löytyy vaikka mitä mielenkiintoista. Lyöjän läksyn tärkein läksy on juuri tuo "tuhoa etsijä", jonka laitoin otsikkoon. Vaikka se onkin ihan järkevä neuvo pelillisesti, minulle tuli kirjoittaja-Rymistyiristä vähän sekopäinen mielikuva. Veljen opit kuitenkin varmasti ainakin kovettivat Rufusta kohti aurori- ja taikaministeriuraa, jos huispauksesta menikin maku.

Odo: Kiitos kommentista! Tykkään itsekin huispauksesta hirveästi! Rufus Rymistyirin nuoruusvuosista ei tiedetä yhtään mitään, joten keksin ihan vaan itse, että hän olisi nuoruudessaan pelannut huispausta (ja ollut Rohkelikon tuvassa). Canonissa hän ontuu ja mietin, että se voisi olla seurausta huispausvammasta. Jos Virkehaasteessa olisi ollut enemmän sanoja, olisin kirjoittanut ryhmyn osumaan hänen polveensa. Onneksi hänen kannaltaan ei ollut!

Meikä haistoi ihmislihan Hannibalin ja kipitti pikaisesti paikalle, ja vitsi miten herkullinen pikku teksti tämä olikaan! Mä tykkään tosi paljon Italian miljööstä tässä fandomissa ja ilahduin, kun tässä oli sitä tarjolla. Ja mikä parasta, pröystäilevä sosiaalinen tilanne jossa on pikkuiset draaman ainesosat tarjottimella, ah, toinen mun ehdoton lempparijuttu tässä fandomissa! Mikäs sen parempaa kuin Will jankkaamassa jotain päänsisäistä haistavittua kaikille ja tuomitsemassa niitä kaikessa hiljaisuudessa samaan aikaan kuin Hannibal on sosiaalinen perhonen ja hurmaa kaikki :3 Tästä tuli jotenkin ihanan nostalginen ja lämpöinen tunne, tässä oli lyhyeksi tekstiksi tosi paljon kaikkia kivoja pikku yksityiskohtia ja klassisia fandomin "the juttuja" jotka vaan sai hymyilemään. Mä virnuilin kovastikin sille että Will arveli saavansa mahdollisesti jonkin palkinnon kärsivällisestä kärsimyksestään korkeakulttuurin parissa ja täytyy myöntää että mun likainen mieli vei ensimmäisenä ihan muihin asioihin kuin rasvaiseen pikaruokaan, heh.

tekstissä vieraillaan nakkikioskilla/dinerissä/pikaruokaravintolassa

Gasp, vitsi mikä painajainen Hannibalille! Unohtuikohan genrelistauksesta horror?

Kiitos tästä, toivottavasti kirjoitat vielä lisää tästä fandomista koska tätä herkkua tarvitaan Finiin ehdottomasti lisää!

Ihanaa, huispausficci! Ja vieläpä huispausta alusta loppuun!! ♥ Rakastan huispauskohtauksia, vaikka olen kuullut, ettei jotkut lämpene niille (tai taistelukohtauksille, ruuan yltiöpäiselle kuvailulle tai Tolkien-henkiselle maisemanmaalailulle, joista myös pidänXD). Oli siis huippua pongata tämä Tuhoa etsijä!-ficcisi En muista yhtään, mitä kaikkea Huispaus kautta aikojen kirjassa on, mutta kiva että käytit sitä inspiraationa. En myöskään tiennyt, ellet sitten juuri keksinyt sitä muutenkin, että Rufus oli etsijä/huispaaja ylipäätään. Hauska juttu kuitenkin. Tykkään, että oot valinnut tähän hyvni harvinaisen hahmon (Brutus) ja myöskin vähän kerrotun (Rufus) hahmon nuoruutta. Kiitos tästä!!

Virkehaasteenkin olit saanut loistavasti nappiin tällä. Hienoa työtä! Ei tuntunut yksikään sana päälleliimatulta, joten silloin se on oikein oivallinen. (Oon ollu tosi ilonen lukiessani Virkehaasteen-tekstejä, ne on niin erilaisia, mut kaikki tosi hyvin tehtyjä ja kivoja.)

Kiva, että linkkasit tämän :3 ♥ Tulin sitten iltapalalla lukeneeksi ja ilahduin siitä, miten leppoisa tämä oli, vaikka Valvatilla olikin ongelma. Onneksi ongelma taisi ratketa ja tykkäsin tuosta, että Yennefer lopussa on silleen, voisitko vaan tulla jo-asenteella. Olen itse asiassa aina katsellut Noituri-ficcejä, mutta koska en ole sisällä sarjassa, enkä pelissäkään (vaikka se onkin mun ikuisuusprojekti), en useinkaan tule niitä lukeneeksi. Vaikka kirjat oon kyllä kuunnellut joitain vuosia sitten! Modern AU on mulle todella vieras maaperä, joten tulipahan tämän lukiessa korkattua tavallaan jotain uuttakin. Geralt/Valvatti/Yennefer kuulosti tosi hyvältä jo kun linkkasit ja vaikka Valvatti onkin huippu ja hyvin kirjoitettu, pidin siitä, miten Yennefer oli tuossa lopussa ja tanssissa vetämässä kuin pässiä narussa jne. Geralt jäi minusta vähän sivuun, paitsi Valvatin ajatuksissa se oli kyllä täysin mukana, mutta sellainenhan Geralt vähän on ettei tee itsestään numeroa.

Ikivihreät huvitti, enpä olisi osannut Modern AU:sta huolimatta ajatella, että siellä soisi Autiotalo Leiritunnelmaakin olit kuvaillut hyvin. Jäin kuitenkin miettimään, minkä ikäisiksi olit ajatellut hahmot, kun ne leireili? Mulle se ehkä jäi vähän epäselväksi, mutta eipä se haitannut lukemista! Kolme tähdenlentoa vaikutti ihanalta, taianomaiselta hetkeltä. Eiköhän Valvatin loppuyökin oli jollain tavalla taianomainen?

Ei koskaan tiedä, mitä löytää, kun tulee lukemaan Hannibal-ficciä, mutta tuo darkfluff minua houkutteli parituksen lisäksi. Minulla alkaa olla aika kauan sarjan katsomisesta, joten en muista, minne tämä asettuisi, mutta oikein hyvin tämä sopi sarjan lomaan. Onnistuit todella hyvin tavoittamaan sarjan tunnelman, jossa oli ilman dialogiakin minusta runomaisuutta ja, Angelina hyvin löysi sanan sille, Willin ja Hannibalin tanssia. Heidän suhteensa kemia on käsinkosketeltavaa ja jos lopusta olisi jättänyt suudelman pois tämä olisi voinut tulla suoraan sarjasta. Tjaa, noh, muistan, miten viimeinen kausi päättyy, joten voisi tuo pusu jopa jäädä ja silti kirjoittamasi hahmojen suhde ei eroaisi sarjan suhteesta.

Olet upean taidokas kielen käytössä ja sanalista tuntui sopivan juuri sinun kirjoitustyyliisi erinomaisesti, se kun mielestäni on aina ilahduttavan elävää ja lennokasta. Se toimi loistavasti myös Hannibalin maailman kanssa, mikä on teatraalinen ja usein sanattomaksi vetävä.

Will käännähti suuntaan, josta oli juossut, ja tervehti yön siluettia, petoaan.

Ahh, en kestä, Will paistoi tästä lauseesta täydellisesti. <3

”Oletko varma, että mielessäni oli armo?” Hannibalin hymy leveni ja Will hymyili takaisin, pörheänä Hannibalista huokuvassa ylpeydessä, ja antoi tämän vetää itsensä suudelmaan. Suudelma maistui makealta, raudalta ja umamilta, ja yötä halkoi sireenien laulu.

En osaa edes nostella yksittäisiä kohtia, kun koko lyhyt teksti on täynnä ilotulitusta. Lopetus oli kyllä kirsikka kakun päällä. Hannibalin icmäinen arvoituksellinen puhetapa, viimeisen lauseen hellyys, jonka kuitenkin rikkoo todellisuus ja näiden kahden sekopäinen rakkaus. Siis että Will puukottaa Hannibalia, mutta ei osu tärkeisiin elimiin, minkä Hannibal myös tietää heti. :'') Juuri näiden kahden välistä tanssia. <3
Kiitos tästä!