Ficin nimi: Laimeita liuoksia ja kampamaneetteja
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Fandom: Gentleman Bastard Sequence
Tyylilaji/Genre: merirosvohygge
Vastuuvapaus: Gentleman Bastard Sequence kuuluu Scott Lynchille. Sarjan ensimmäinen osa on suomennettu nimella Locke Lamoran valheet. Muita osia ei ole käännetty. Ficci perustuu kakkososaan. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.
Haasteet: Älyttömät otsikot
vol. 8A/N: Halusin kirjoittaa Jeanille ja Ezrille jotain hyvää, sillä canonissa pariskunnalle ei käy hyvin.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Jean venytteli kylkiään kohti arkoja auringonsäteitä nyt, kun Orkidean kansi oli taas muuttunut jokseenkin pitäväksi jalkojen alla. Pikkuinen keskikesän myrsky oli vaivannut heitä muutaman tunnin ajan, mutta se alkoi jo kadota horisonttiin.
Olisipa mukava, jos se muutama tunti ei kehossa tuntuisi koko päivän työltä, hän ajatteli happamesti selän ruksahtaessa. Hän alkoi tulla vanhaksi. Calo ja Galdo liukuivat kannelle ja hänen näköpiiriinsä likomärkinä. Kaksoset olivat kaiketi viettäneet koko rajuilman mastoissa, joihin heidän äitinsä ja luutnanttinsa oli ehdottomasti kieltänyt heitä menemästä. Kumpikin hymyili korvasta korvaan ja Jean ei voinut muuta kuin todeta jälleen, että merimiestaidoissa pojat olivat totisesti tulleet enemmän Ezriin kuin häneen, ja Ionolle kiitos siitä. Päätään kääntämällä hän saattoi nähdä Ezrin peräkannella tiimalasien luona, samoin kuin Elisavettan, joka oli ilmeisesti päättänyt tulla tarkkailemaan, kuinka laivan hienotekniset laitteet toimivat rajummalla säällä. Jean olisi mieluiten pitänyt 12-vuotiaan silmäteränsä kannen alla turvassa veden hyökyessä laivan päälle, mutta Elisavetta olisi tuskin korvaansa lotkauttanut, kun tiedossa oli laitteistojen tuijottamista mielenkiintoisissa olosuhteissa.
”Tannen, aiotko seistä siinä koko loppupäivän? Mene varmistamaan, että lasti on kiinni niin kuin sen pitää.” Kapteeni Drakasha oli ilmestynyt Ezrin viereen.
”Aye, kapteeni. Minä vain tuota… tarkastin vaimoni ja tyttäreni olotilan.” Kaksi vahvaa kättä iskeytyi hänen olilleen.
”Etkä suinkaan verryttänyt kolottavia luitasi isäukko?” Calo vitsaili.
Jean paljasti koko hammasrivistönsä pojilleen vuorotellen. ”Suuta soukemmalle tai saatte nähdä kuinka ne vanhat luut voittavat teidät painissa. Tulette mukaan tarkastamaan lastin kuten kunnon merimiehet ainakin.” Calon ja Galdon katseet hyppäsivät saman tien kapteeniin, joka ainoastaan tuhahti ja nyökkäsi Jeanille.
”Aye kapteeni”, pojat mumisivat pettyneessä kuorossa. Jean hätisti nämä edeltään ruumaan.
Illalla he olivat onnistuneet löytämään perheelleen pienen yksityisen tilan laivan perältä. He söivät annoksiaan samalla, kun Elisavetta selosti innokkaasti havaintolaitteiden mielenliikkeitä. ”Alkemialla voisi varmasti kehittää jonkin vielä vakaamman alustan, jonka päällä tiimalasit mittaisivat aikaa vielä tarkemmin.”
Ezri loi katseen Jeanin ja huokasi huomaamattomasti. Tämä ei suinkaan sylkenyt tehokkaampia apukeinoja päin, mutta ne olivat tälle enemmän käytännön hyötyjä kuin intohimo.
Jean tarttui tyttärensä vapaaseen käteen. ”Voit unohtaa opintosi hetkeksi ja rentoutua, kulta. Laajat muistiinpanosi odottavat sinua varmasti huomisaamuun.”
Elisavettan silmät alkoivat säkenöidä. ”Minä olen rentoutunut! Locke-setä kuuntelee…”
”Jos kuulen vielä yhdenkin vitun ylistyslaulun Locke-sedästä, heitän sinut haille sisko”, Calo keskeytti.
Elisavetta aikoi selvästi unohtaa tieteelliset käytöstapansa ja käydä veljensä kimppuun, joten Jean katsoi parhaaksi käydä väliin. ”Mitä jos ei puhuttaisi Locke-sedästä enää tänä iltana? Syödään nyt vain rauhassa loppuun.”
Elisavetta laski lautasensa laatikolle, jota he käyttivät pöytänä ja nousi rivakasti. ”Tiedoksi, että seuraavan kerran, kun olemme Port Prodigalissa, minä muutan Locke-sedän ja Cosetta-rouvan luokse. Olen päätäni myöten kyllästynyt tähän kapiseen laivaan!” Niine hyvineen tyttö marssi pois.
”Sinne meni”, Galdo totesi. ”Pitäisiköhän…”
”Ei. Lautaset puhtaiksi”, Ezri sanoi. ”Isä menee, kunhan on tyhjentänyt omansa.” Perheen pää oli puhunut ja Jean tiesi, mikä hänen tehtävänsä oli.
”Vetta-kulta”, Jean yritti maanitella omiin ajatuksiinsa ja riippumattoonsa käpertynyttä tytärtään.
Tämä oli jo hetken aikaa esittänyt, ettei muka kuullut hänen puheitaan. ”Hys, isä. Minä pohdin, kuinka paljon sodiumia tarvitaan belladonnaan.”
Jeanin naurahdus oli tukahtunut. ”Miten sinä sellaista…. ah, Locke tietenkin! Minä olen mielestäni teroittanut hänelle, ettei opeta sinulle mitään vaarallista.”
Elisavetta kääntyi häneen päin ja katseli alta kulmiensa. ”Me teimme vain hyvin laimeaa belladonnaa, jota voisi korkeintaan käyttää hiirien torjunnassa. Kaikki liuokset, joita teemme ovat laimeita! Seuraavan kerran sanon kyllä Locke-sedälle, ettei välitä sinun kielloistasi.”
Tämän suu oli niin suloisessa itsepäisessä mutrussa, että Jeanin sydäntä kirpaisi. ”Äitisi nylkee hänet ja minut, jos sinun hiuskarvallesikaan sattuu mitään. Että en usko hänen kuuntelevan sinua.”
Tyttö tuhahti mielenosoituksellisesti. ”Sinä olet äidin tossun alla!”
Jeanin mieli kuohahti hetkellisesti. ”Niinkö Locke sanoi?”
Elisavetta näytti nyt tyytyväiseltä saatuaan heilautettua häntä. ”Cosetta-rouva sanoi niin Locke-sedälle. Kuulin ovenraosta! Hänestä se vaikutti olevan hyvin lystikästä.”
Jean huokasi. ”On rumaa kuunnella toisten keskusteluja salaa.”
Elisavetta näytti hänelle kieltä. ”Calo ja Galdo tekevät sitä kaikille jatkuvasti. Olisi epäoikeudenmukaista kieltää se minulta.”
Jean koppasi tytön riippumatosta ja heitti olalleen. ”Erinomaista argumentointia neiti asianajaja. Päämiehenne on vapautettu kaikista syytteistä.”
Elisavetta kirkui, mutta ei kovin vakavasti otettavasti. ”Laske minut alas, isä!”
Jean hymyili ja laski tyttärensä heiluville lattialankuille. ”Voisimme tehdä jotain yhdessä seuraavan kerran, kun Orkidea rantautuu Port Prodigaliin.”
Elisavetta hymyili myös. ”Minä haluan katsomaan kampamaneetteja!”
”Kampamaneetteja...”
”Niin, isä. Niitä on yhdessä lahdessa lähellä.”
Jean pyöräytti päätään. ”Mennään toki. Mitenkäs se muutto Locken ja Cosettan luo?”
Tyttö virnisti suudellessaan häntä poskelle. ”Jätän sen vielä toiseen rantautumiskertaan, isä.”
Jean antoi tämän mennä edeltään takaisin kannelle. Seuraavan kerran Lockelle olisi varmasti mainittava muuttoaikeista ja niistä hiton liuoksista. Mutta ainakin toistaiseksi he voisivat jälleen nauttia rauhasta perheensä sisällä.
Tuoreimmat viestit
Okei, mun pää vähän hajoaa jo siihen, että mä totesin eilen että ei vitsi mä olen liiaksi Armand, vaikkei mulla mitään ihan hirveän rankkaa lapsuutta ollut, mutta toive tulla rakastetuksi mutta puute kyvyssä rakastaa kuulostaa kovin tutulta. Ja tietty epätoivo. Tai en tiedä. Mä rakastan paljonkin asioita ja ihmisiä, mutta en vaan jotenkin ymmärrä suurinta osaa ihmisistä muutoin kuin teoriassa. Ja samaistun hulluun tiedemieheen. 