Hih, miten ihana toive! Ja onnea
Kadotettujen kuningattaren onnistuneesta selättämisestä! Mä jätin sen lukemisen hetkeksi kun tajusin että mun maksimiuusintamäärät
The Vampire Armandin kanssa on käytetty ja nyt pitäisi oikeasti joko lukea se loppuun tai palauttaa. Ja täytyy sanoa, että heti helpotti, kun Mariuksesta päästiin, eikä mun tarvinnut kärsiä sen seuraa kuin ekat 300 sivua. Loput reilu 200 sivua on siis toivon mukaan pelkkää "ilottelua". :'D <3 Ei oikeasti ole, koska Armandin tuskat sen kuin jatkuu... ja jatkuu... ja jatkuu. Luin viime viikolla kohtauksen, jonka tiesin ennalta kirjassa olevan (koska oon lukenut Armandin fandomwikisivun ihan pariin otteeseen), ja tiesin, että se kohtaus on hirvee, mutta vähän silti yllätyin kun meinasin ihan itkua ruveta vääntämään, oih voih. :'(
Mä vähän kyl pelkään, Eveliina, että tuo sun herkkä toive ei välttämättä tule toteutumaan TV-sarjassa. Kirjoissahan Lestat on anteeksiantamisen mallioppilas, se rakastaa kaikkia ja kaikki rakastaa sitä, oli menneisyydessä tapeltu kuinka verisesti tahansa. Muistaakseni Lestat ja Armand jopa keskustelevat asiasta jossain kohtaa ja Lestat toteaa jotakuinkin niin, ettei ikuinen elämä ole mahdollista, jos ei osaa antaa anteeksi. Mut tällainen puoli (etenkin suhteessa Armandiin...) ei ole välittynyt Lestatista TV-sarjan puolella vielä kauhean vahvasti (tai ehkä hän on vielä matkansa alussa...), mutta heeeei, never say never!
// Rupesin eilen myös puolitosissani pohtimaan, pitäisikö jossain vaiheessa, sit kun oon lukenut tuon
Kadotettujen kuningattaren, katsoa myös se leffa
Queen of the Damned, vaikka se siis kirjasta eroaakin ilmeisen paljon. En ole vaan vielä päättänyt, haluanko oikeasti kiduttaa itseäni sillä leffalla vain jotta voin sitten todeta itselleni katsoneeni senkin.
