En hei todellakaan odottanut mitään kummempaa vastausta mun ylipitkään kirjareferaattiini, wishbone. Olin napsinut kaikki ne rätilläpyyhkimiset mukaan koska olin varma, ettei mitään varsinaista kylvetyskohtausta ole olemassakaan, koska kai nyt minä tällaisen Merkittävän Kohtauksen muistaisin... Mutta olin täydellisen väärässä, voi eih.

Oon muuten tosi huono arvioimaan, milloin spoileritägi on yhä paikallaan ja milloin siitä voisi luopua. Tuntuu vähän hassulta käyttää sitä tägiä näistä kirjoista, joista moni on ilmestynyt vuosikymmeniä sitten, mutta sitten toisaalta tuntuu myös tökeröltä läväyttää tarkkoja juoniselostuksia luettavaksi ilman tägiä. Mutta mun puolestani voidaan vaikka lokakuun jälkeen luopua spoileritägistä tv-sarjan kolmoskauden kohdalla, eikös kolmisen kuukautta ole nykypäivänä ihan ok aika varata itse kunkin katselulle. Mitä mieltä? Saa tulla huikkailemaan!

Olen myös kuullut, että ainakin jotkut jotka tätä sarjaa katsovat läpi vasta ekaa kertaa, välttelevät tätä topaa kuin ruttoa jotta eivät spoilaannu. Mainio taktiikka, täytyy sanoa, ja toivon että tänne itse kukin uskaltautuu sitten sen jälkeen kun sarja on katsottu! Tai jo aiemmin jos on hyvin rohkea ja spoilerinpeloton!

Marius on selkeästi Ricen silmissä sellainen aikansa kuva, mutta siitä huolimatta arvostettu mentorihahmo. En kuitenkaan näe että Mariuksesta saisi kirjojen hahmoluonnehdintaa noudattamalla loihdittua sarjaan sellaista hahmoa, joka uppoaisi meidän nykymaailmassa tai modernien katsojien arvomaailmaan mikäli tarkoitus on nimenomaan pitää Mariusta ihailtavana tyyppinä eikä silleen mielenkiintoisena hahmona joka kuitenkin on yksi kävelevä red flag.

Siis jep! Musta myös vähän tuntuu, että Anne Rice itse henkilökohtaisesti tykkäsi Mariuksesta siinä määrin, että sitä ei siksi kirjoissa maalata kauhean huonossa valossa. Toisaalta en mä tiedä, kuka hahmoista maalattaisiin huonossa valossa. Ei kai ketään? Ainakaan suuremmin. Koska, edelleen, ei ole väliä, mitä kukakin on tehnyt, Lestat The Main Character voi tykätä heistä kaikista silti. :')

Juuri tosin näin jonkun (nyt jo vanhan, vaikka se vasta nyt julkaistiin) haastattelupätkän, missä haastattelija kysyy Jacobilta ja Samilta kumpi vihaa Armandia enemmän - Louis vai Lestat?

Tää oli taas niin aivoton kysymys ettei mitään rajaa. :'D Voi luoja, mistään muusta hahmosta ei ikinä kysellä tämmöisiä, ei ikinä. Kumma juttu... ja oikeasti, ihan niin kuin (kirja-)Lesmandin ykkösfani Sam Reid koskaan vastaisi, että Lestat.

13 (Ficlet300 vapaavalintainen 297 huoli, 320 sanaa)


”Mitenkäs Aulis”, Vilho kysyy, kun Kaarina on saanut hänen petinsä laitettua hänen paluuiltanaan.

”Vaikeeta se on niilläkin”, Kaarina sanoo.

Vilho katsoo häntä pitkään, kuin yrittäisi lukea ajatuksia.

”Entä miten sinä?”

Kaarina jännittää kämmenensä suoriksi ja rentouttaa ne taas, huokaa syvään. On hiljaa liian pitkään ja tietää sen itsekin.

”Isä on vihdon viimmen ruvennu sulaan sille”, hän lopulta sanoo. ”Ja Kiviojalaiset on nyt auttaneet meittiä monessa paikassa. Ei vaan niissä luovutuksissa vaan muutonkin.”

Se ei ole mikään vastaus Vilhon kysymykseen, ja Kaarina tietää sen. Vilho myös ymmärtää selityksen pohjimmaisen sävyn, ja Kaarinaa hävettää sellaisen sanattoman huolen alla. Tämän takia hän ei ole puhunut Vilholle suoraan. Vilhon huolen takia kukaan ei ole suoraan kertonut sitäkään, kuinka paljon Kiviojalaisten avun varassa he ovat oikeastaan olleet. Kaarina ei ole uskaltanut edes ajatella, kuinka paljon siitä avusta lopulta onkaan hänen varassaan. Ja nyt Vilho ymmärtää kerralla kaiken.

Eikä Kaarina tahdo hänen tai toistenkaan ajattelevan Auliksesta pahaa vain sen takia, että hän itse on tehnyt tästä vaikeaa itselleen. Eihän Aulis häntä ole satuttanut. Hän puhuu aina kauniisti kirjeissään ja silloin, kun on Kaarinan kanssa kahden ja vie heidän käsiään minne mielii. Edes kiihtyessään hän ei ole satuttanut Kaarinaa, vaikka loukkaantuminen paistaisi kauas hänen koko olemuksestaan, tai vaikka hän potkaisisi jonkin halkopinon kumoon tai löisi nyrkkinsä riihen seinään. Hän on kiihkeä. Kaarina on tiennyt sen.

”Entäs sitten kun sota loppuu”, Vilho keskeyttää hänen ajatuksensa.

”Koska se loppuu”, Kaarina kysyy naurahtaen väkinäisesti. Vilhokin hymähtää, mutta huoli on liian selkeä hänen silmissään.

Edelleen Kaarina pelkää, että joku tietäisi hänen ajatuksensa. Että hän rovastin nähdessään oli hetken toivonut Auliksen kuolemaa. Ajatus tukahduttaa hänen henkeään öisin, kun Auliksesta ei ole vähään aikaan kuulunut, ja hän on pelännyt Jumalan sittenkin kuulleen hänen rukouksensa, vaikka tietysti hän tietää sellaisen olevan hiukan lapsellista.

Ja siitä huolimatta pelkkä sodan päättymisen ajattelu puistattaa häntä. Pahat aavistukset täyttävät hänen mielensä, kun hän ajatteleekin Auliksen kotiinpaluuta.

Ja jos Aulis onkin jonkinlainen mies, niin minkälainen morsian Kaarinakaan oikeastaan on.

11 (Ficlet300 171 lounas, 135 sanaa)


”Kuinka sinä ittes semmotteen tielle panit”, Aulis kysyy. Hänet on vihdoin päästetty siviiliin, ja tänään hän on rientänyt Koskelaan lounaalle Kaarinan ja Vilhon kanssa, koska ei ole tätä heidän kihlauksensa aikana ehtinyt kertaakaan tavata. ”Minun ei olis tullu mieleenkään panna itteeni niin typerään paikkaan.”

Vilho kohauttaa lyhyesti olkiaan ja katsoo Aulista sillä tavalla rävähtämättömästi kuin hänellä on palattuaan ollut tapana voidakseen arvata mahdollisimman paljon keskustelukumppanien puhetta huulilta lukemalla.

”Jonkun siinä piti jotain tehdä”, hän sanoo.

”Häh. Ja omaa nahkaansa aatella niin yhtään”, Aulis tyrskähtää. ”Sinäkin luutnanttismiehenä hyvin olisit voinu panna jonkun toisen meneen.”

”Ei semmoseen paikkaan niin vaan miehiä käsketä.”

”Sitä suuremmalla syyllä ei pitäs mennä ittekkään. Kerta jotain piti tehdä niin olis joku toinen saanu mennä sitten.”

Siihen Vilho ei sano mitään. Kaarinan pitää katseensa lautasellaan, posket häpeästä poltellen sittenkin, kun Aulis vaihtaa puheenaihetta.

Metkuilija, mää en ikinä uskalla luvata mitään potentiaalisia aikatauluja yhtään millekään keskeneräisille ficeille just siks, että niiden kanssa voi käydä niin kuin tälle (ts. inspiraatio karkaa jonnekin aivan muualle viideksi (5) vuodeksi eikä tätä ole toivoakaan jatkaa kun en oo aivan varma mihin kohtaan oon menossa tän kanssa ja mitä reittiä pitkin :'D) Pahoittelut pitkästä odotuksesta, en uskalla luvata saavani tätä tälläkään kerralla loppuun asti mutta eteenpäin mennään kumminkin jotenkin!

---

9 (Ficlet300 vapaavalintainen 295 lähtö, 100 sanaa)


Kaarina saattaa Auliksen asemalle, kun tämän on taas aika lähteä takaisin rintamalle.

”Hei ny”, hän sanoo. Juna sihahtaa taustalla.

”Moi. Minä kirjotan kun vaan sankartöiltäni kerkeen.”

Sitten Aulis vetää Kaarinan suudelmaan niin äkisti, että hän pyristää vastaan ja kiljahtaa naurusta, kun Aulis puristaa häntä vyötäisiltä. Kun Kaarina viimein huomaa vastata suudelmaan riittävän kunnollisesti, päästää Aulis irti ja vie käden laiskasti lakkinsa lippaan mutristaen suunsa hymyyn.

”On minkä puolesta taistella.”

”Sinä olet ihan hullu.”

”Ja sinä hullun morsian.”

Silmää iskien Aulis nousee junaan. Kun se lähtee liikkeelle, Kaarina jää vilkuttamaan hänen peräänsä.

Junan mentyä hän jää seisomaan asemalaiturille vielä pitkäksi aikaa.

Olen nyt viikonlopun aikana katsonut Areenaan tullutta Mahtisormukset - sarjaa. En sitä mistään ole aikaisemmin päässyt katsomaan, mutta nyt olen pitkästä aikaa sukeltanut Keski-Maahan. Ihan viihdyttävä sarja, vaikka ei se uskollisesti Tolkienin tuotantoa seuraakaan. Hobittien elämää ei voi koskaan seurata liikaa.