Hehee, kiitos paljon Ygritte!

Mietin tän kanssa lähinnä sitä, että Määttä ennen kaikkea tuntuu suhtautuvan aika välinpitämättömästi milloin mihinkin - "Vaan sattuma-alikessua sitä tuskin ilikiää Jumalakaan vainota", "Kuolema ei tuntunut millään tavalla merkilliseltä, ja sen pahempaa ei ihmiselle voi tapahtua", "Jouvan se minäkii tässä [keskellä ilmapommitusta] seisomaan" ja ennen kaikkea "Vaan sillähän ei ole väliä. Miten vain". Tää sai ihan ensimmäisen alkunsa joskus kolme vuotta sitten yhessä ryhmächatissa, jossa puolivitsillä heitin tuon viimeisen pohjalta että Määtän sukupuolihan voi hyvin olla "vaan sillähän ei ole väliä, miten vain". Ja niin kuin tämmösissä usein sattuu, niin kohta se ei ollutkaan mitään vitsiä enää ollenkaan :') En aatellu sitä niinkään sen ulkopuolisuuden kokemuksen kautta vaan ihan että se sukupuoli olis Määtälle vaan täysin yhdentekevä asia, mutta kun tuohon maailmanaikaan ei mistään tämmösestä tiedetty tai varsinkaan puhuttu, niin mitenpä siinä rupeat sitä yhdentekevyyttä sanoittamaan kun oot pikkulapsi. Mun ajatuksissani sukupuoli on Määtälle semmonen asia mikä sille on vaan kerrottu ulkoapäin että sinä muuten oot mies ja Määttä on ollu siitä lähinnä että [olankohautus] miten vaan mutta kans minkä ihmeen takia, eikö se tämmönen oo tarpeettoman vaikiaa, kovin uuvuttavalle tuntuu että siitä tehään tämmönen Asia.

Mutta Määtästähän sanotaan kirjassa että sen ulkopuolisuus on johtunut nimenomaan siitä että se on hiljainen, joutunut muista syrjään kun ei pidä meteliä itsestään. Niin minä aattelin että siinä hiljaisuudessa on tilaa selkeyttää omia ajatuksiaan sukupuolestakin, sikäli kun jaksaa ja huvittaa. Ja tässä Määttä tulee mun mielessäni siihen "vaan sillähän ei ole väliä, miten vain" -johtopäätökseen. Se ei mun mielessä tuntis erityisempää dysforiaa siitä että se nähdään miehenä tai että se näyttää miltä näyttää, vaan lähinnä se vaan ei tunne Kumpaakaan Sukupuolta™ omakseen. Hän on vaan hän. Ja omassa rauhassaan Määttä voi olla ihan mitä itse lystää, vaikka tietää että muut menisivät semmosesta ihan vaikeeksi vaikkei se ees oo mikään iso asia hänelle itelleen. Mitä Määtän pienikokoisuuteen tulee, niin veikkaisin, että kun tommonen hiljaisuutensa takia syrjään joutunut tyyppi on vielä kaiken lisäksi Lyhyt tuommosessa porukassa joka koostuu hädin tuskin teini-iän ylittäneistä jätkistä, niin siihen voi liittyä semmonen maalitauluksi joutumisen riski. Kirjassahan Määttä varsinkin varsinkin sodan alussa vähän korostetusti tahtoo osoittaa että on vahva ja peloton, kenties siksi että toiset sitten ainakin muistaa olla aukomatta hänelle päätään (just noi jouvan se minäkii tässä seisomaan ja se miten se kantaa konekiväärin osia pyytämättä koskaan kantovuoron vaihtoa, ja kun se kännäyskohtauksessa rupeaa ehdottelemaan että pitäskö nostaa toi kivi joka on melkein yhtä iso kuin hän - ja onnistuukin nostamaan sen). Sen mä aattelin suoraan tai välillisesti kumpuavan siitä Määtän lyhyydestä.

Eipä näitä ei-binääriheadcanoneita tunnu ihan valtavasti varsinkaan tässä fandomissa olevan. Tai muissakaan sen puoleen - ainakin Archive of Our Ownin Nonbinary Character -tägissä on edelleen vain seitsemän suomenkielistä tekstiä, joista viisi on meikäläisen (ja yhdessä niistä se nonbinary character on self-insert). Tuntuu, että transficcejä kirjoitetaan edelleen suomeksi aika vähän, mutta tälle mulla ei kyl oo mitään oikeita perusteita vaan mutuilen vaan

Mä halusin olla vakavasti otettava angstin kirjoittaja, mutta en vaan ole, ja luulin, että psykologinen puoli olisi mun vahvuus, mutta paskat ole. Joo, ymmärrän sitä puolta, mutta en osaa paskaakaan kirjoittaa sitä. Ärsyttää, olisi pitänyt lukea terapeutiksi tai edes alkaa kirjallisuuskriitikoksi. Kirves on kaivossa ollut jo kauan, mutta onneksi on aina huumori, johon palata. 

Sitä paitsi Kadonneiden kuningattaresta täytyy

Hyvä että löytyy fluffia, koska niin kuin jossain kommentissa sanoin niin riiviötkin tarvitsee sitä.  Kaiketi toi oma hetkellinen loppu tuli lopulta siinä, kun totesin, että musta ei ole enää (en tiedä oliko koskaan, mutta harhaisesti olen joskus ajatellut että oli) kirjoittamaan sitä, mitä mä haluaisin, koska se oli liian raskasta ja synkkää ja olen niin fiksaantunut siihen, että hahmojen pitää olla kirjoittaessa oman harhaisen mielen IC (vaikka ei ne ole lol). Sitä on seurannut tyhjyys ja pimeys niin kuin aina, kun kirjoittamisessa tulee epic fail vastaan.  Onneksi muilla ei tule ja mä voin ehkä palata leipälajiini eli pöljään huumoriin. 

Mulle saa kyllä suositella luettavaa, koska ficeistä ei ole jäänyt samaa tunnetta kuin kirjoista. Luulen kokonaisuutena, että olen vain liian romantikko ja pehmo tähän fandomiin pidemmän päälle. Mä kaipaan hahmoilleni rakkautta, joka hellii niitä ja tässä fandomissa kaikki tuntuu olevan liian häiriintyneitä siihen, että voisivat antaa sitä toisilleen. Musta tulee lukemisen myötä varmaan yhtä epätoivoinen rakkauden suhteen kuin Armandista, mikä ei ole yhtään hyvä juttu. 

Okei, mä ehkä luin vähän liikaa ja mun innostus koko aiheeseen katosi sen myötä paitsi että ihan hyvät naurut tuosta Kadonneiden kuningattaresta silti saa ja sen sisällöstä, mutta muuten on nyt fiilikset se, että parasta siirtyä johonkin muuhun vähän ehkä terveempihenkisempään sisältöön.