Onko muilla (yhä) tapana käydä läpi suosikkinäyttelijöidensä CV:tä ja katsoa ihan kaikki mahdollinen?

Siis joo Mä oon kattonut useamman elokuvan ihan vaan koska Mads Mikkelsen. Yleishottiuden (mikä riittäisi syyksi jo yksinään heh) lisäksi tykkään siitä, kun hän näyttelee usein pahisrooleja - mutta esimerkiksi Jagten ja Druk ovat olleet hyvinkin erilaisia rooleja, missä näkee kuinka huikean laaja skaala Mikkelsenillä onkaan. David Tennant lukeutuu myös lemppareihin, useampi sarja on tullut aloitettua hänen takiaan (ja kaikki ovat olleet hyviä!) kun aikoinaan Doctor Whossa häneen ihastuin. Ja Doctor Whosta on kolmaskin lemppari nimittäin Matt Smith - hän on aivan upea kaikessa mutta DW:n lisäksi House of the Dragonissa on Daemonina aivan ihana ♥ Tykkään hirmu paljon myös Mike Flanaganin kauhusarjojen useammasta näyttelijästä (hänen sarjojaan on siis ihan erillisiä kauhuteemaisia sarjoja useampi mutta niissä on paljon samaa näyttelijäkantaa) ja niissä on myös huikeaa katsoa, kuinka erilaisiin rooleihin saman käsikirjoittajan eri sarjoissa he pystyvätkään - tykkään tosi paljon siitä konseptista että sarjoissa on paljon tuttuja näyttelijöitä, koska tutut naamat on aina kivan turvallisen tuntuisia ja on hauskaa nähdä heitä niin täysin erilaisissa rooleissa. Kate Siegel ja Zach Gilford ovat jotenkin erityisen ihania - Kate on Camillena The Fall of the House of Usher -sarjassa ihan käsittämättömän kuumis.

Nimi: Hiili
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Täällä Pohjantähden alla
Genre: Yleisdraamallista hahmotutkielmaa. Ficlet (485 sanaa).
Ikäraja: Sallittu
Päähenkilö: Koskelan Vilho
Yhteenveto: Koskelan Vilho pitää tupakkitauon Matinkuusen luona kohdattuaan Kylä-Pentin Kirstin ennen upseerikouluun lähtöä.
Haasteet: FanFic100 (sanalla 062 kevät), Ficlet300 (omavalintaisella sanalla 281 hiili), FinFanFun1000 (sanalla 163 hiili) ja Haasteita hampaankolossa III -haasteen kautta Yhtyeen tuotanto III (Juliet Jonesin Sydämen kappaleella Huonoa musiikkia).
Vastuunvapaus: Täällä Pohjantähden alla on Väinö Linnan luomus. Minä en hyödy tästä mitään.

A/N: Kuten Yhtyeen tuotanto -ficeilläni on tapana, niin tämäkään ei ole mitenkään suora songfic. Mutta. Tätä kun kuuntelin. Ja tässä kun lauletaan että tee mitä haluat / minua et saa / sama se on rakastit minua tai et / sinä huonoa musiikkia kuuntelet / sul on tylsiä kavereita, huonot jutut eikä stereoita ollenkaan. Niin ajatukseni soljuivat kuin itsestään pitkäaikaiseen headcanoniini Koskelan Vilhosta, eli siihen että minun mielestä Vilho on aromanttinen aseksuaali. Pohjantähdissä Vilholla kerrotaan olleen ennen talvisotaa jonkinlaista kanssakäymistä Kylä-Pentin Kirstin kanssa, joka on yhden Pentinkulman kantatalon tytär. Sitä, kuinka vakavaa tämä kanssakäyminen lopulta on ollut, ei koskaan vahvisteta suuntaan tai toiseen, ja "Vilhon asenne asiaan oli jäänyt mahdollisimman epäselväksi" (TPA3 s. 457). Vilho on kyllä "tuntenut mielenkiintoa Kirstiä kohtaan", mutta siinä on selvästi paljon sellaista muille näyttämistä, oman itsen todistamista ja sosiaalisten normien rikkomista - että sellainen torpan poika kuin Koskelan Vilho uskaltaa hakea kantatilan tytärtä tanssimaan ja laskea sen kanssa mäkeä potkukelkalla (mikä noilla main on historiallisesti kuulunut nuorisolaisten flirttailuhommiin, case in point vaikkapa Vilhon omat vanhemmat).

Ajallisesti tämä tapahtuu keväällä 1940, talvisodan jälkeen. Vilho on päässyt kotiin muutaman päivän lomalle, jonka jälkeen se lähtee Kankaanpäähän upseerikouluun. Se on juuri kohdannut Kirstin ensi kertaa sodan jälkeen ja huomannut kaiken entisen kiinnostuksensa tätä kohtaan sammuneen, ja se ihmetyttää sitä. Taustalla vaikuttaa jos jonkinlaista asiaa, mää kirjotin tästä liki 3000 sanaa hahmoanalyysiä ennen kuin sain kirjoitettua tämän 485 sanan pätkän, mutta siinä kannassa pysyn että yks syy on se että 🖤🩶💜🤍 sitä ei vaan kiinnosta 💚🤍🩶🖤

Hyvää pridekuuta itse kullekin!

---

HIILI





Matinkuusen kohdalla Vilho pysähtyy. Hän tietää, että häntä odotetaan kotona, mutta kummallinen levottomuus nakertelee häntä niin, ettei tunnu hyvältä mennä sinne vielä. Hänestä tuntuu niin kuin jokin olisi peruuttamattomasti lipsahtanut hänen hyppysistään, eikä hän oikein käsitä, minkä tähden.

Hän vilkaisee tyhjää tietä molempiin suuntiin, kaivaa tupakkatarpeensa esille ja sytyttää savukkeen.

Hänen olisi helpompi ymmärtää olonsa, jos Kirsti olisi torjunut hänet. Mutta Kirsti tuntui päinvastoin kiinnostuneemmalta hänestä kuin ennen. Jos joku antoi jollekin äsken rukkaset niin Vilho. Eikä hänen hämmennystään helpota lainkaan se, että hän on kaiken lisäksi helpottunut.

Sillä eikö hän juuri Kirstiä muistellut siellä jossakin, kun miehet äityivät puhumaan tytöistään kotipuolessa? Sellainen tuntui olevan melkein jokaisella. Vilhon ikäisistä moni oli naimisissakin. Ja kyllähän hänestä ja Kirstistä tiedettiin – tai ainakin puhuttiin – kylällä. Niistä tanssimisista ja mäenlaskuista. Kyllähän niitä ollut oli. Ja hyviltä niiden muistot tuntuivat Vilhostakin.

Ja kun sitä sattui ajattelemaan, että pakko se jonakin päivänä kumminkin on. Ei hänellä oikein muita sellaisia ole ollut. Siinä hän sitten koetti pitää ajatuksiaan Kirstistä niin kuin hiiltä hehkumassa. Olisi jotakin sitten.

Mutta sitten kun kumminkin.

Aina se on häntä hangannut ristiin. Siitä asti, kun isä ensi kertaa ohimennen puhui siitä, miten Koskela aikanaan siirtyisi hänelle. Kun hän tajusi, etteivät hänen viralliset velvollisuutensa sittenkään päättyisi sotaväkeen, koska olihan isännällä sentään emäntä oltava, ja mukulat, joille talon sitten aikanaan saisi jättää.

Vilho ei ole koskaan pitänyt siitä, miten tarkasti hänen elämänsä on kirjoitettu etukäteen valmiiksi. Kansakoulu, rippukoulu, sotaväki ja lopulta talonpitoon asettuminen. Eero – Voitto – Juhani saisi mennä Kivivuoreen, Kaarina lähtisi aikanaan vaimoksi minne lähtisikään. Eikä Vilho muutoin mitään, mutta tuntuu vastenmieliseltä ajatella, miten sidottu hän olisi Koskelaan, miten kapeaksi se hänen elämänsä rajaisi – ja ettei hänelle koskaan ole näytetty mitään muuta tietä.

Eipä tiennyt se kapteeni, joka rupesi ajamaan häntä upseerikouluun, millaisen henkireiän hän Vilholle tarjosi. Vilho tietää jo nyt, ettei tule pitämään siitäkään. Sellaisesta käskyttämisestä ja herroittelusta. Mutta se on jotakin muuta. Totta kai hän tarttui heti sellaiseen mahdollisuuteen.

Tuhkapylväs katkeaa Vilhon savukkeesta, kun hän imaisee sitä terävästi. Levoton, haikea hämmennys ei ole mennyt minnekään näiden parin minuutin aikana, jotka hän on tässä seissyt.

Hän ajattelee taas Kirstiä. Hän ajattelee tympeyttä, jota tunsi tajutessaan, että kaikkien tanssitusten ja mäenlaskujen jälkeenkin hän alkaisi merkitä Kirstille jotakin vasta upseeriksi tullessaan.

Eniten häntä kaivaa se, miten helpottuneeksi se tympeys hänet sai. Siitä tympeydestä hän voisi puhua, jos joku joskus sattuisi kysymään.

Mutta sydämessään Vilho tietää, että Kirsti voisi olla vaikka minkälainen, kuinka hurmaava ja suloinen hyvänsä, ja hän olisi silti koettanut keksiä jotakin. Mitä tahansa, minkä varjolla voisi jättää tällaisen… tällaisen, ilman että kukaan ihmettelisi liikaa.

Hän tietää kyllä, ettei ole pelkästään tällä päässyt tällaisesta lopullisesti eroon. Viimeistään sitten, kun hänet aikanaan lasketaan siviiliin…

Mutta on siihenkin sentään aikaa.

Vilho huokaa viimeiset savut tupakastaan, pudottaa sen maahan ja sammuttaa sen saappaansa kannalla. Hän vilkaisee jälleen tietä molempiin suuntiin, ja sitten vielä ylös puiden reunustamalle taivaalle, jolla aurinko paistaa jo keväisen lämpöisesti.

Hiukan tyyntyneempänä hän jatkaa taas matkaansa.

Kotona kumminkin jo odottelevat.

No niin, nyt voi sanoa, että ollaan myös prosentuaalisesti tasoissa Kelmien kanssa! woop woop! On kyllä hankalampaa ja hankalampaa löytää tarroja.

Kyllähän lempihahmojen miinustamiset pannaan merkille ja sitten pannaankin ylös mustalle listalle näitä miinustajien nimiä.

Onneksi pelissä ei ole yhtäkään superlempparihahmoani tai tekisin ihan samoin. XD

3, Uskotko

Harry ei vastannut. Hän ei tiennyt mitä hänen olisi kuulunut vastata. Hän oli kahden Draco Malfoyn kanssa pukuhuoneessa ja arvatenkin Draco oli ollut pukuhuoneessa syystä miksi Draco seisoi nyt suihkun ja pukuhuoneen välisellä ovella oven karmiin nojaten.

”Unohdin tänne silloin-” Harry yritti mahdollisimman nopeasti keksiä jotakin mikä olisi ollut täysin rationaalista unohtaa.

”Uskotko oikeasti että minä uskon tuohon Potter?” Dracon ilme oli huvittunut.

Harry kirosi. Harry aikoi sanoa jotain kunnes muisti Ronin, Deanin ja Seamusin ulkona ja mitään sanomatta lähti pukuhuoneesta.

”Missä he kaikki olivat?” Ron toisti kysymyksensä. Dean ja Seamuskin katselivat hämmentyneinä ympärilleen.

”En nähnyt pukuhuoneessa ketään.” Harry sanoi. Harry ei aikonut mainita kuinka hän ei ollut nähnyt muita mutta hän oli nähnyt Malfoyn. Kokonaan. Kahden. Ei, muiden ei tarvinnut kuulla siitä.

”Täytyy siis jättää tämä pila myöhemmälle.” Dean kohautti olkiaan.

Se oli ollut heidän tarkoituksensa. Pila Luihuisen joukkueelle. Harry ei edes tiennyt miksi oli suostunut siihen. Koko pila oli todella lapsellinen. Ja ehkä se olisi saanut McGarmiwan viimein erottamaan heidät Rohkelikon huispausjoukkueesta tai  Tylypahkasta.

”Mennään.”

Harry ei koko loppupäivänä saanut mielestään sitä mitä aiemmin tapahtui. Hän oli nähnyt Draco Malfoyn. Pukuhuoneessa. Tai oikeastaan suihkussa. Välillä Harry toivoi sen olleen unta. Toisaalta olisi vielä pahempi jos hän uneksisi Malfoystä ilman vaatteita.

”Harry!” Hermione huudahti kun Harry ei ollut vastannut kolmeen ensimmäiseen kertaan kun Hermione oli sanonut hänen nimensä.

”Niin?” Harryn ajatukset harhailivat edelleen siinä mitä oli tapahtunut.  Ron nauroi Harryn hölmistyneelle ilmeelle ja Hermione huokaisi.

”Sanoit viisi minuuttia sitten että menet tapaamaan Ginnyä kirjastoon.” Hermione muistutti.

Harry sadatteli kuinka hän ei lainkaan muistanut että hän oli luvannut Hermionelle puhua Ginnyn kanssa saatika oikeasti tehdä sitä. Hän nousi kiireesti.

”Nähdään myöhemmin.” Harry sanoi Ronille joka virnisti kuin sanoen:

”Onnea.”

Harry käveli nopein askelin kohti kirjastoa. Tuskin Ginny olisi odottanut häntä siellä kovinkaan pitkään.

”Minuako sinä juokset karkuun Potter?”

Harry pysähtyi niille sijoilleen.

”Anna olla Malfoy.” Harry kääntyi kohti Dracoa joka seisoi hänen takanaan sama vahingoniloinen hymy kuten aina.

”Todellako?” Draco otti askeleen lähemmäs. Harry ei ollut varautunut siihen.

”En pidättele sinua enempää kiireiltäsi.” Draco nojautui lähemmäs kunnes käveli Harryn ohi kohti tyrmiä ja Luihuisten oleskeluhuonetta.

Mitä juuri oli tapahtunut? Harry piti hetki odottaa ennenkuin hän käveli sisään kirjastoon.

”Hei.” Ginnyn ääni sai Harryn havahtumaan mietteistään.

”Hei.” Harry nyökkäsi ja Ginny viittasi häntä istumaan alas.

”Halusit puhua kanssani?” Ginny kohotti kulmiaan.

”Olen pahoillani etten ole puhunut kanssasi- siitä mitä silloin toiseksi viimeisenä vuonna tai edellisvuonna tapahtui.”

”Ei se mitään. Mutta haluan että puhumme siitä. Harry minä tiedän miksi teit niin ja ymmärrän päätöksesi. Kuitenkin nyt-”

Harry ei tiennyt mitä sanoa. Jostain syystä Ginnyn tarjous ei saanut Harryn ajatuksia pois siitä kuinka aiemmin Draco Malfoy oli saanut hänen hengityksensä tihenemään ja Harry ei ollut varma riittikö heidän vuosia jatkunut vihanpitonsa ja kilpailunsa syyksi sille.

Kyllähän lempihahmojen miinustamiset pannaan merkille ja sitten pannaankin ylös mustalle listalle näitä miinustajien nimiä. :’D Vakavasti puhuen lempihahmopeli on virallinen pahan mielen peli! Tosi kiva kun sitä saa pelailla ja pettyä kanssaihmisiin! <3