Tuoreimmat viestit1
Pimeyden voimat / Tuhkanharmaata ja karmiininpunaista | S | Lily & Sirius | angsti, hurt/comfort
« Uusin viesti kirjoittanut Satine tänään kello 14:49:52 »Nimi: Tuhkanharmaata ja karmiininpunaista
Kirjoittaja: Satine
Ikäraja: S
Hahmot: Lily & Sirius, Harry
Tyylilajit: angsti, hurt/comfort
Vastuuvapaus: En omista hahmoja tai maailmaa tai saa tarinoistani minkäänlaista korvausta.
Yhteenveto: Voldemortin kukistuttua Lily ja Sirius opettelevat selviytymään elämästä ilman Jamesia.
A/N: Pitkästä aikaa sain jotakin aikaiseksi suomeksi. 😊 Näin Sirius/Lily-fanitaidetta Tumblrissa ja mietin, mikä saisi nämä kaksi hahmoa lähentymään. Siitä syntyikin tällainen surua käsittelevä ficci. Tässä ei vielä ole varsinaista shippiä, vaan kyseessä on tapahtumaketju, joka voisi johdattaa suhteen syventymiseen. James on kuollut, sori siitä! Joskus tarina vaatii sitä, että joutuu hankkiutumaan eroon omasta lempparista. 🥲
**
Tuhkanharmaata ja karmiininpunaista
Suru otti monta eri muotoa. Hänen surunsa vei häneltä kyvyn huolehtia itsestään. Tuntui mahdottomalta tarttua harjaan ja selvittää hiukset, jotka aikoinaan hehkuivat niin terveinä ja kiiltävinä, mutta lepäsivät nyt tummanpunertavana, takkuisena kasana olkapäillä. Aamu ei enää häivyttänyt tummia silmänalusia, mutta ei hän kyennyt välittämään siitäkään.
Sumuverho oli liian sankka.
Lily nosti katseensa, kun tutut kädet tarttuivat hänen omiinsa. Hän kohtasi Siriuksen harmaat silmät tämän kyykistyessä hänen eteensä. Ilta oli laskeutunut huomaamatta hänen istuessaan sängyllä ja tuijottaessaan jälleen tyhjyyteen. Harry oli jossakin vaiheessa nukahtanut kehtoonsa. Jokin osa Lilystä toivoi, että hän voisi ravistella itsensä hereille horroksestaan, mutta entä jos siitä irti päästäminen tarkoittaisi myös Jamesista luopumista? Hän ei kyennyt siihen.
"Lily, hei. Toin meille ruokaa. Oletko syönyt mitään? Haluaisitko ehkä käydä suihkussa? Teen meille sillä välin teetä."
Lily kohautti olkapäitään ja nyökkäsi. Niinhän hänen kai kuului toimia.
Luoja, miten vaikeaa oli yrittää tehdä yhtään mitään.
**
James ehti tuskin huutaa varoitustaan, ennen kuin vihreä valonvälähdys vei hänet pois ikuisiksi ajoiksi. Noin vain.
Lily kirkaisi ja juoksi yläkertaan Harryn luo. Voldemort oli löytänyt heidät; kaikki oli ohi. Hän nosti poikansa syliinsä ja suukotti tätä poskelle.
Hyvästi, kulta. Rakastan sinua.
Sitten hän keräsi kaiken sisällään sykkivän, värähtelevän voiman viimeisenä uhmakkuuden osoituksena ja alkoi lausua mutkikkaita sanoja.
Hänen rakkautensa ja hätäisesti taiottu muinainen suojeluloitsu toimivat. Kahden loitsun yhteentörmäys aiheutti räjähdyksen, joka viskasi hänet ja Harryn seinää vasten.
Hän ei tiennyt, mitä Voldemortille tapahtui, mutta pölyn laskeuduttua tämä oli poissa.
Sirius saapui pian paikalle. Hänen tuskainen ulvahduksensa alakerrasta havahdutti Lilyn järkytyksen aiheuttamasta shokistaan. Hän oli pidellyt Harrya tiukasti rintaansa vasten ja keinunut edestakaisin lattialla lasinsirpaleiden ja kivimurskan ympärillä. Yksikään palanen ei ollut osunut heihin. Taikuutta, parantajat sanoivat myöhemmin. Lily ei välittänyt siitä. Hän epäili, pystyisikö hän enää edes tekemään yksinkertaista valaisuloitsua. Hänet haluttiin pitää sairaalassa yön yli, mutta hän kieltäytyi.
Vahinko oli jo tapahtunut, seuraamukset peruuttamattomia.
Osa hänestä kuoli Jamesin kanssa sinä yönä.
**
Aluksi he ahtautuivat Siriuksen pieneen yksiöön Lontoossa. Lily yritti parhaansa mukaan toipua, mutta turtumus oli liian kokonaisvaltaista. Sirius käski vain hänen levätä ja otti vastuulleen Harryn hoidon.
Hiljaisina hetkinä Sirius istui Lilyn vieressä ja jakoi hänen surunsa. Sanat eivät riittäneet kuvaamaan Jamesin menetyksen jättämää aukkoa heidän elämässään.
Aina kun Lily näki vilaukselta itsensä kylpyhuoneen peilistä, hän käänsi katseensa nopeasti pois. Hänen kasvonsa olivat kaventuneet ja vihreät, eloisat silmänsä muuttuneet sameiksi ja verestäviksi.
Myös Sirius oli muuttunut. Hänen surunsa ilmeni eri tavalla; joskus hänellä oli muutama murtunut rystynen, toisinaan haljennut huuli tai turvonnut silmä. Nämä kaikki olivat helposti parannettavissa, mutta hän halusi pitää ruhjeensa, joita ilmestyi aina, kun hän lähti myöhään illalla kävelylle Merlin ties minne.
Siinä missä yhden tuska näytti tuhkanharmaalta, toisen oli väriltään karmiininpunainen.
Viikkojen ja kuukausien kuluessa ikkunoista tulviva valo kirkastui kuin haluten loukata Lilyn sisällä ammottavaa tyhjyyttä, kunnes hän pyysi Siriusta vetämään verhot kiinni. Tuntui paremmalta pysytellä varjossa.
Helmikuun jälkeen he muuttivat pieneen Exeterissä sijaitsevaan taloon. Oli sanomatta selvää, että Sirius asui nyt heidän kanssaan.
Vaikka heidän asuinpaikkansa ei ollut yleisesti tiedossa, ihmisten Lilylle lähettämät viestit julkaistiin edelleen Päivän profeetassa. He kiittivät häntä heidän pelastamisestaan, esittivät surunvalittelunsa ja tarjosivat apuaan.
Pelkkää sanahelinää. Samalla kun velhomaailma juhli Voldemortin tappiota, se oli maksanut Lilylle sen ainoan ihmisen, jota hän rakasti kaikista eniten poikansa lisäksi.
Vain Sirius ymmärsi häntä.
Tämä ei koskaan valittanut mistään vaan teki mitä piti. Jos Lily olisi pystynyt, hän olisi nähnyt enemmän vaivaa. Hän olisi pitänyt yllään kunnon vaatteita sen sijaan, että asui yöpaidassaan koko päivän. Hän olisi ehkä valmistanut helpon illallisen sen sijaan, että Sirius joutui huolehtimaan siitäkin.
Mutta Lily oli unohtanut, miten toimia normaalisti. Hän katseli Harrya, joka jokelteli iloisesti ja otti horjuvia askeleitaan päivä päivältä varmemmin. Hänen pienen suloisen poikansa ei olisi pitänyt kokea menetystä niin varhain. Lily ei uskonut, että Harry muistaisi siitä illasta mitään, mutta Lily muistaisi. Hän muistaisi sen aina.
Siriuksen silmissä asui huoli, joka ei jäänyt Lilyltä huomaamatta.
"Olen pahoillani", Lily sanoi käheästi työntäen pois puoliksi syödyn skonssinsa.
"Ei sinun tarvitse olla mistään pahoillasi. Yksi päivä kerrallaan."
Sirius ei koskaan ehdottanut mielenparantajan tapaamista, mutta Lily tiesi, että se olisi seuraava looginen askel. Hänen täytyi olla niin Harryn kuin Siriuksenkin tukena, ja hän tarvitsi taikavoimansa takaisin.
Mutta se tuntui mahdottomalta.
Kevään koittaessa Sirius ilmoitti saaneensa rotan kiinni. Tämä ei enää koskaan häiritsisi heitä. Lily nyökkäsi, eivätkä he puhuneet hänestä sen jälkeen.
Seuraavalla kerralla, kun he joivat teetä, jokin tuntui erilaiselta.
"Ei tarvitse, anna sen olla", Lily sanoi, kun Sirius aikoi vetää verhot ikkunan eteen peittääkseen auringonvalon.
"Oletko varma?"
Lily nyökkäsi ja kaatoi maitoa teehensä. Kerrankin valo ei häirinnyt häntä. Hän sulki silmänsä ja nautti paisteesta. James olisi ollut ylpeä hänestä; hänen miehensä niin rakasti aina valokeilaa.
Harry nukkui päiväunia, ja Lily ja Sirius istuivat hiljaisuudessa kumpikin uppoutuneina omiin ajatuksiinsa. Lilyn mielessä muotoutui yksinkertainen suunnitelma, joka antoi hänelle selkeyttä sumun keskellä.
Hän söi skonssinsa loppuun, kulautti teensä alas ja nojautui pöydän yli laskien kätensä Siriuksen käden päälle. Tämä katsahti ylös kulmiaan kohottaen.
"Vie minut Pyhään Mungoon."
Sirius hengitti hitaasti ulos ja nyökkäsi.
"Sinä selviät kyllä, Lily. Me kaikki selviämme. Näet vielä."
Lily sujautti sormensa Siriuksen omien väliin ja hymyili heikosti.
"Luotan sanaasi, Musta."
**
Kirjoittaja: Satine
Ikäraja: S
Hahmot: Lily & Sirius, Harry
Tyylilajit: angsti, hurt/comfort
Vastuuvapaus: En omista hahmoja tai maailmaa tai saa tarinoistani minkäänlaista korvausta.
Yhteenveto: Voldemortin kukistuttua Lily ja Sirius opettelevat selviytymään elämästä ilman Jamesia.
A/N: Pitkästä aikaa sain jotakin aikaiseksi suomeksi. 😊 Näin Sirius/Lily-fanitaidetta Tumblrissa ja mietin, mikä saisi nämä kaksi hahmoa lähentymään. Siitä syntyikin tällainen surua käsittelevä ficci. Tässä ei vielä ole varsinaista shippiä, vaan kyseessä on tapahtumaketju, joka voisi johdattaa suhteen syventymiseen. James on kuollut, sori siitä! Joskus tarina vaatii sitä, että joutuu hankkiutumaan eroon omasta lempparista. 🥲
**
Tuhkanharmaata ja karmiininpunaista
Suru otti monta eri muotoa. Hänen surunsa vei häneltä kyvyn huolehtia itsestään. Tuntui mahdottomalta tarttua harjaan ja selvittää hiukset, jotka aikoinaan hehkuivat niin terveinä ja kiiltävinä, mutta lepäsivät nyt tummanpunertavana, takkuisena kasana olkapäillä. Aamu ei enää häivyttänyt tummia silmänalusia, mutta ei hän kyennyt välittämään siitäkään.
Sumuverho oli liian sankka.
Lily nosti katseensa, kun tutut kädet tarttuivat hänen omiinsa. Hän kohtasi Siriuksen harmaat silmät tämän kyykistyessä hänen eteensä. Ilta oli laskeutunut huomaamatta hänen istuessaan sängyllä ja tuijottaessaan jälleen tyhjyyteen. Harry oli jossakin vaiheessa nukahtanut kehtoonsa. Jokin osa Lilystä toivoi, että hän voisi ravistella itsensä hereille horroksestaan, mutta entä jos siitä irti päästäminen tarkoittaisi myös Jamesista luopumista? Hän ei kyennyt siihen.
"Lily, hei. Toin meille ruokaa. Oletko syönyt mitään? Haluaisitko ehkä käydä suihkussa? Teen meille sillä välin teetä."
Lily kohautti olkapäitään ja nyökkäsi. Niinhän hänen kai kuului toimia.
Luoja, miten vaikeaa oli yrittää tehdä yhtään mitään.
**
James ehti tuskin huutaa varoitustaan, ennen kuin vihreä valonvälähdys vei hänet pois ikuisiksi ajoiksi. Noin vain.
Lily kirkaisi ja juoksi yläkertaan Harryn luo. Voldemort oli löytänyt heidät; kaikki oli ohi. Hän nosti poikansa syliinsä ja suukotti tätä poskelle.
Hyvästi, kulta. Rakastan sinua.
Sitten hän keräsi kaiken sisällään sykkivän, värähtelevän voiman viimeisenä uhmakkuuden osoituksena ja alkoi lausua mutkikkaita sanoja.
Hänen rakkautensa ja hätäisesti taiottu muinainen suojeluloitsu toimivat. Kahden loitsun yhteentörmäys aiheutti räjähdyksen, joka viskasi hänet ja Harryn seinää vasten.
Hän ei tiennyt, mitä Voldemortille tapahtui, mutta pölyn laskeuduttua tämä oli poissa.
Sirius saapui pian paikalle. Hänen tuskainen ulvahduksensa alakerrasta havahdutti Lilyn järkytyksen aiheuttamasta shokistaan. Hän oli pidellyt Harrya tiukasti rintaansa vasten ja keinunut edestakaisin lattialla lasinsirpaleiden ja kivimurskan ympärillä. Yksikään palanen ei ollut osunut heihin. Taikuutta, parantajat sanoivat myöhemmin. Lily ei välittänyt siitä. Hän epäili, pystyisikö hän enää edes tekemään yksinkertaista valaisuloitsua. Hänet haluttiin pitää sairaalassa yön yli, mutta hän kieltäytyi.
Vahinko oli jo tapahtunut, seuraamukset peruuttamattomia.
Osa hänestä kuoli Jamesin kanssa sinä yönä.
**
Aluksi he ahtautuivat Siriuksen pieneen yksiöön Lontoossa. Lily yritti parhaansa mukaan toipua, mutta turtumus oli liian kokonaisvaltaista. Sirius käski vain hänen levätä ja otti vastuulleen Harryn hoidon.
Hiljaisina hetkinä Sirius istui Lilyn vieressä ja jakoi hänen surunsa. Sanat eivät riittäneet kuvaamaan Jamesin menetyksen jättämää aukkoa heidän elämässään.
Aina kun Lily näki vilaukselta itsensä kylpyhuoneen peilistä, hän käänsi katseensa nopeasti pois. Hänen kasvonsa olivat kaventuneet ja vihreät, eloisat silmänsä muuttuneet sameiksi ja verestäviksi.
Myös Sirius oli muuttunut. Hänen surunsa ilmeni eri tavalla; joskus hänellä oli muutama murtunut rystynen, toisinaan haljennut huuli tai turvonnut silmä. Nämä kaikki olivat helposti parannettavissa, mutta hän halusi pitää ruhjeensa, joita ilmestyi aina, kun hän lähti myöhään illalla kävelylle Merlin ties minne.
Siinä missä yhden tuska näytti tuhkanharmaalta, toisen oli väriltään karmiininpunainen.
Viikkojen ja kuukausien kuluessa ikkunoista tulviva valo kirkastui kuin haluten loukata Lilyn sisällä ammottavaa tyhjyyttä, kunnes hän pyysi Siriusta vetämään verhot kiinni. Tuntui paremmalta pysytellä varjossa.
Helmikuun jälkeen he muuttivat pieneen Exeterissä sijaitsevaan taloon. Oli sanomatta selvää, että Sirius asui nyt heidän kanssaan.
Vaikka heidän asuinpaikkansa ei ollut yleisesti tiedossa, ihmisten Lilylle lähettämät viestit julkaistiin edelleen Päivän profeetassa. He kiittivät häntä heidän pelastamisestaan, esittivät surunvalittelunsa ja tarjosivat apuaan.
Pelkkää sanahelinää. Samalla kun velhomaailma juhli Voldemortin tappiota, se oli maksanut Lilylle sen ainoan ihmisen, jota hän rakasti kaikista eniten poikansa lisäksi.
Vain Sirius ymmärsi häntä.
Tämä ei koskaan valittanut mistään vaan teki mitä piti. Jos Lily olisi pystynyt, hän olisi nähnyt enemmän vaivaa. Hän olisi pitänyt yllään kunnon vaatteita sen sijaan, että asui yöpaidassaan koko päivän. Hän olisi ehkä valmistanut helpon illallisen sen sijaan, että Sirius joutui huolehtimaan siitäkin.
Mutta Lily oli unohtanut, miten toimia normaalisti. Hän katseli Harrya, joka jokelteli iloisesti ja otti horjuvia askeleitaan päivä päivältä varmemmin. Hänen pienen suloisen poikansa ei olisi pitänyt kokea menetystä niin varhain. Lily ei uskonut, että Harry muistaisi siitä illasta mitään, mutta Lily muistaisi. Hän muistaisi sen aina.
Siriuksen silmissä asui huoli, joka ei jäänyt Lilyltä huomaamatta.
"Olen pahoillani", Lily sanoi käheästi työntäen pois puoliksi syödyn skonssinsa.
"Ei sinun tarvitse olla mistään pahoillasi. Yksi päivä kerrallaan."
Sirius ei koskaan ehdottanut mielenparantajan tapaamista, mutta Lily tiesi, että se olisi seuraava looginen askel. Hänen täytyi olla niin Harryn kuin Siriuksenkin tukena, ja hän tarvitsi taikavoimansa takaisin.
Mutta se tuntui mahdottomalta.
Kevään koittaessa Sirius ilmoitti saaneensa rotan kiinni. Tämä ei enää koskaan häiritsisi heitä. Lily nyökkäsi, eivätkä he puhuneet hänestä sen jälkeen.
Seuraavalla kerralla, kun he joivat teetä, jokin tuntui erilaiselta.
"Ei tarvitse, anna sen olla", Lily sanoi, kun Sirius aikoi vetää verhot ikkunan eteen peittääkseen auringonvalon.
"Oletko varma?"
Lily nyökkäsi ja kaatoi maitoa teehensä. Kerrankin valo ei häirinnyt häntä. Hän sulki silmänsä ja nautti paisteesta. James olisi ollut ylpeä hänestä; hänen miehensä niin rakasti aina valokeilaa.
Harry nukkui päiväunia, ja Lily ja Sirius istuivat hiljaisuudessa kumpikin uppoutuneina omiin ajatuksiinsa. Lilyn mielessä muotoutui yksinkertainen suunnitelma, joka antoi hänelle selkeyttä sumun keskellä.
Hän söi skonssinsa loppuun, kulautti teensä alas ja nojautui pöydän yli laskien kätensä Siriuksen käden päälle. Tämä katsahti ylös kulmiaan kohottaen.
"Vie minut Pyhään Mungoon."
Sirius hengitti hitaasti ulos ja nyökkäsi.
"Sinä selviät kyllä, Lily. Me kaikki selviämme. Näet vielä."
Lily sujautti sormensa Siriuksen omien väliin ja hymyili heikosti.
"Luotan sanaasi, Musta."
**
Minulla on ollut nyt joku Geraskier kausi menossa, ja tämä sopii tyynnyttämään sitä nälkää vallan mainiosti. Valvatti ja Geralt ovat hahmoina hauskoja, sillä heidät saa yllättävän vaivattomasti sovitettua vaikka minkälaiseen AUhun, kuten tässäkin. Erityisesti pidin siitä, että sekä Valvatissa, että Geraltissa, on omat tunnistettavat piirteensä: musiikki, draamailu/ pitää Valvatista huolta ja päätyy usein ongelmiin siinä hommassa 