Kommenttikampanjasta hyvää päivää:) Olipa kiva, kun olit laittanut tämän sinne vaihtoehdoksi! Nappasin tämän vaihtoehtojen listalta otsikon perusteella, sillä mieleen heräsi jotenkin heti kysymys mitä on tapahtunut, kun puhutaan viimeisestä askeleesta. Tässä oli tosi kauniita ja tosi surullisia hetkiä. Tiesin odottaa myös murheita, kun varoituksissa olit jo maininnut itsemurhasta, mutta kyllä sen käsittely silti riipaisi syvältä.

”Mikä on mururakas?”

Tämä ilmaus oli ihana! Kaiken surun keskellä oli lohdullista luettavaa, että Kalle on Joonaksen oma mururakas, ja heillä on toisensa, joihin tukeutua tällaisellakin hetkellä.

”Ei… ei…kun se oli kirjoittannut, että mun tunnit oli… oli melkein ainoa hyvä asia sen elämässä. Et ehkä… ehkä joku muuki, kun sen vanhemmat… välitti sen tyhmästä olemuksesta.”

Tämä kosketti syvästi. Tekisi mieli itsekin halata Kallea, ja kertoa hänelle, että hän oli tehnyt kaiken voitavansa. Hän oli selvästi kohdannut Joelin aidosti ja arvostavasti, välittänyt tästä, vaikka he eivät erityisen läheisiä olleetkaan. Tällä kertaa se ei riittänyt, mutta eihän Kalle voi tietää kuinka monta on aiemmin pelastanut! Tässä on ihan älyttömän tärkeä teema siitä miten iso merkitys sillä on millä tavalla me kohtaamme toiset ihmiset. Kuinka jokaisen huonosti käyttäytyvän, ongelmallisen tai ärsyttävän ulkokuoren takana on kuitenkin herkkä ja haavoittuva ihminen.

Hän oli siksi sitäkin onnellisempi siitä, että heillä oli toisensa ja oma koti, jossa saattoi kyhnäillä sylityksin.

Tämä oli myös ihanasti kirjoitettu. Varmasti vaikealla hetkillä sen näkee erityisen selvästi, että juuri tällaiset asiat ovat elämässä niitä merkityksellisiä. Kun olet löytänyt ihanan ihmisen vierellesi ja voitte yhdessä jakaa niin ilot kuin surutkin. Ja tässä tapauksessa tarkoitan Kallea ja Joonasta, jokaiselle se merkityksellisyys on erilaista, ja tärkeintähän on löytää ne omat tärkeät juttunsa. Kiitos tästä kauniisti kirjoitetusta, täynnä tunteita olevasta tekstistä<3

A/N: Viimeinen luku onpi tässä! Kiitos, jos olet seurannut tätä ja kaikki kommentit ovat aina toivottuja. ^^

5. luku

Ruuman ovi liukui Harryn edestä ja hän tunnusteli noin kymmenennen kerran sidettä silmiensä peittona. Cedric piteli häntä olkapäästä kiinni seuratessaan häntä sisään. Harry seisahtui sopivan matkan päähän ovesta, joka sulkeutui heidän takanaan. Tapaillen matkatavaroita hän asteli eteenpäin ja pysähtyi kohtaan, jonka päätteli olevan vaunun keskellä.

”Hei”, hän aloitti epävarmana, vaikka hetki sitten oli ollut valmis suuntaamaan suuna päänä takaisin ruumaan. Vasta Cedricin huomio olla hieman paremmin varautunut oli pysäyttänyt hänet hetkeksi ja saanut varustautumaan siteillä. ”Tiedämme, että olet täällä. Voit tulla esiin”, Harry sanoi. Hän kuuli vain hiljaisuutta.
”Emme tahdo sinulle pahaa”, Cedric sanoi kovaan ääneen, eivätkä he edelleenkään saaneet vastausta.
”Mitä jos basiliski on kangistanut hänetkin?” Harry pohti vaimeammin. Hän ei voinut käsittää, miten lapsi olisi päässyt junaan kenenkään huomaamatta, saati sitten vielä basiliskin kanssa. Eikä tämä olisi joutunut basiliskin uhriksi. Se kaikki kuulosti käsittämättömältä.

Ellei lapsi ollut kärmeskieli ja Harry tiesi, mitä se tarkoitti. Hän piteli sauvaansa edellään varmana.

”Voi olla”, Cedric sanoi.
”Kuuletko meitä?” Harry yritti vielä. ”Jos pystyt, sano jotain.” Hiljaisuus. Joko tämä ei halunnut näyttäytyä jostakin syystä tai oli kuollut. Harry ei ollut varma, kumpi oli parempi mahdollisuus. Hän heilautti sauvaansa ilmassa ja lausui paljastusloitsun hiljaa mielessään. Varjo pyyhkäisi hänen luokseen takaisin. Ruumassa oli joku elävä.

”Me tahdomme auttaa”, Cedric sanoi, kun Harry taputti häntä kädelle viestiksi, että taika ilmaisi ihmisen läsnäolon. ”Jos basiliski uhkaa sinua -”
”Se ei tee minulle mitään!”

Harry käänsi päätään äänen suuntaan ja kuuli sitten pikaiset juoksuaskeleet lähemmäs. Hän piteli sauvaansa edessään.
”Jos te yritätte tehdä sille jotain, minä päästän sen ulos!” lapsi huusi kirkkaasti seinän lähettyviltä. ”Minä kuulin teidät, teidän mielestä se on vaaraksi ulkona. Minä päästän sen karkuun ja sitten ette saa sitä ikinä kiinni!”

”Odota”, Harry sanoi ja laski sauvaansa. ”Jos avaat oven, lennät itsekin ulos. Juna matkaa 160 kilometriä tunnissa, ilmavirta kiskaisee sinut mukaansa.”
”Ihan sama”, lapsi sanoi, vaikkakin äänessään epäröintiä. ”Te ette saa sitä ainakaan!”
”Onko basiliski kanssasi nyt?” Cedric kysyi.
”On”, lapsi sanoi ja Harry ei voinut estää sauvaansa nousemasta hieman. ”Se ei tee mitään pahaa!” lapsi kiljui.

”Okei, uskon sinua”, Cedric sanoi. ”Se ei ole tehnyt sinulle mitään pahaa, uskon sen.” Lapsi oli hiljaa. ”Missä se on nyt? Haluaisin katsoa sinua.”
”Katsoa?” lapsi toisti. ”Se on takkini alla, ette näe sitä.”
”Sepä fiksua. Otan tämän nyt pois”, Cedric sanoi ja Harryn sydän alkoi jyskyttää, kun hän tunsi Cedricin liikehtivän. ”No, hei”, tämä sanoi. ”Minun nimeni on Cedric Diggory. Mikä sinun nimesi on?”

”Julius Searle”, ääni vastasi ja Harrykin uskalsi laskea siteen silmiltään. Lapsi oli alle kymmenenvuotias, tällä oli kulunut, liian iso verkkaritakki päällään ja pipo hiustensa peittona. Hän näytti kalpealta hämärässä ruumassakin. Harry katsoi varoen ja näki käärmeen kiemurtelevan pojan kaulalla takin alla. Se oli pieni, kapeampi kuin pojan ranne ja sen suomut olivat vaaleanvihreät, pehmoisen näköiset.

”Hei, Julius, olen Harry Potter”, Harry vastasi.
”Tiedän, kuka sinä olet”, poika sanoi. Hän riippui ruuman ison liukuoven kahvassa valmiina avaamaan se.
”Minä en tiedä, kuka sinä sen sijaan olet”, Harry sanoi. Poika ei näyttänyt vaaralliselta kärmessuulta, joka oli tullut junaan tappamaan jästejä huvikseen. Tämä näytti pelokkaalta ja surulliselta. ”Mistä sinä olet löytänyt basiliskin?” Harry kysyi ja poika nipisti suunsa visusti kiinni. ”Et ole hankaluuksissa, lupaan sen”, Harry sanoi.

”Äitini kasvatti sen”, poika lopulta sanoi kireästi.
”Äitisi? Hetkinen, tarkoitatko Jasmine Searlea?” Cedric kysyi äkisti ja pojan tuskainen ilme pehmeni aavistuksen.
”Tunsitko äitini?” hän kysyi.
”En, mutta tiedän hänen työstään. Hänhän tutki taikaeläimiä”, Cedric sanoi ja huokaisi syvään. ”Olen pahoillani, kuulin, että hän kuoli hiljattain.”

Pojan silmiin kihosi kyyneliä, joita hän räpytteli kärsimättömästi pois. Harry oli välittömästi varma, että poika ei ollut vaaraksi.
”Minä kuulin, mitä he puhuivat”, Julius alkoi kertoa ääni itkusta raskaana. ”Jo silloin heti, kun se joku sosiaalityöntekijä tuli käymään. Äidillä oli paljon vaarallisia otuksia. Ne eivät tienneet, mitä tehdä niille. Ne aikoivat tappaa ne tai lähettää jonnekin kauas pois.”
”Hänellä oli basiliski?” Harryn silmät suurenivat. Se oli edelleen todella laitonta koko maassa.
”Oli”, Julius sanoi. ”Se oli suosikkini”, hän sanoi aavistus hymyä huulillaan. ”Se on ystäväni. Minulla ei ole koskaan ollut oikeastaan muita ystäviä. Äidin eläimet olivat ystäviäni.”

Harry kallisti päätään ja vilkaisi pojan kaulalla roikkuvaa käärmettä. Hän yritti muotoilla miljoonia kysymyksiä mielessään, mutta oli eri asia kuulustella aikuista tarjoilijaa kuin lasta, joka oli vastikään menettänyt äitinsä.
”Basiliski on aika vaarallinen ystävä”, Cedric sanoi ja Harry oli kiitollinen tämän sanavalmiudesta.
”Basil ei ole vaarallinen”, Julius sanoi pyyhkien silmiään ja Harry melkein naurahti.
”Onko sen nimi Basil?” Cedric kysyi.
”On. Äiti sanoi, että minä saan nimetä sen”, Julius sanoi.
”Oikein osuva nimi”, Cedric sanoi.

”Eikö Basil pysty tappamaan katseellaan? Tiedät varmaan sen, jos äitisi tutki taikaeläimiä”, Harry kysyi.
”Se on vasta ihan vauva”, Julius sanoi. ”Se kyky kehittyy vasta kolmen kuukauden jälkeen. Niiden myrkkykään ei vielä ole tappavaa.” Harry henkäisi ymmärtäneenä. Siksi uhrit olivat kangistuneet, ne olivat katsoneet basiliskia silmiin, mutta se ei vielä pystynyt tappamaan heitä.
”Olet pitänyt katseesi hyvin erossa sen silmistä sitten”, Harry sanoi.
”Mitä?” Julius älähti. ”Ai, niin. Ei, en ole. Minä olen sokea.” Harryn suu loksahti auki. ”Olen ollut sokea syntymästäni saakka.”

Harry vilkaisi Juliusta päästä varpaisiin, mutta mikään tämän ulkomuodossa ei viitannut siihen, että tämä ei näkisi. Tällä ei ollut mitään apuvälineitä, eikä ikänsä takia taikasauvaakaan, joka olisi voinut auttaa arjesta luovimisessa.
”Se selittää asian”, Cedric sanoi. ”Ja Basil ajattelee sinuakin läheisenä, kun ei ole koskaan ollut aggressiivinen sinua kohtaan.”
”Ei tietenkään ole”, Julius kivahti. Hän piteli yhä oven kahvasta kiinni. ”Se ei ole niin kuin tavalliset käärmelemmikit. Se on älykäs, se tuntee. Ei se ole vaarallinen!” poika huusi viimeiset sanansa.

”Se tulee olemaan vaarallinen”, Harry sanoi. ”Se on nytkin jo kangistanut kaksi ihmistä ja aiheuttanut paljon huolta junassa.” Julius käänsi päätään pois päin heistä.
”Ne olivat vahinkoja”, hän sanoi. ”Meillä oli nälkä ja ajattelin, että yöllä ketään ei olisi keittiössä. Mutta kokki olikin siellä. Basil säikähti. Ja se nainen varastossa...minä halusin lisää ruokaa.”
”Olet ollut pitkään pakosalla”, Cedric sanoi johdattelevasti ja Julius käänsi päätään taas heihin.

”Minä...pakenin sen sosiaalityöntekijän luota”, hän kertoi. ”Olin ollut siellä viikon, kun ne eivät löytäneet minulle sijoituspaikkaa. Ei ollut lähellä ketään, joka tietäisi sokeudesta tarpeeksi. Ja minä mietin koko ajan, mitä ne taikalainvartijat olivat sanoneet kotona. Että eläimiä ei voi jättää sinne.” Julius nosti ja laski hartioitaan. ”Basil oli piilossa ullakolla, kun tulin sinne. Otin sen mukaani. Hyppäsin ensimmäiseen junaan, jonka näin.”

”Eikä kukaan estänyt sinua?” Harry kysyi.
”Ei kukaan väitä vastaan sokealle lapselle”, Julius sanoi. ”Kun ne kysyivät lippuani, sanoin etsiväni vanhempiani ja ne päästivät minut ohi. Kukaan ei huomannut minua laiturin tungoksessa sen jälkeen. Piilouduin tänne, lähelle keittiötä. En tiennyt, että tämä menee mantereelle saakka.” Hän mulkaisi Harrya ja Cedriciä. ”Tai että täällä olisi velhoja.” Hänen sormet varmistivat tiukkaa otetta kahvasta.

Harry laski sauvakätensä kokonaan. Juliuksen poskelle oli jäänyt viiruja kyynelistä. Hänen lakin alta pilkottavat hiukset näyttivät rasvaisilta ja hänen kenkänsä olivat kuraiset. Hänen hartiansa tärisivät ja hänen leukansa oli jäykkä. Basiliski liikkui laiskasti hänen kaulansa ympärillä. Poika ei näyttänyt välittävän sen kiemurtelusta. Harry katsoi sitä pienen ikuisuuden. Basiliski tosiaan oli kietoutunut tämän pienen pojan ympärille, tämän takin alla, kuin turvaan ulkomaailmalta ja poika oli valmis heittäytymään junasta suojellakseen sitä. Hän oli vain äitiä vailla oleva poika pakosalla ainoan ystävänsä kanssa.

”Me emme tahdo sinulle tai Basilille pahaa”, Harry sanoi. ”Me tahdoimme vain lopettaa onnettomuudet ja selvittää, mistä tässä on kyse. Sinä et ole vaikeuksissa.”
”Onko Basil vaikeuksissa?” Julius kysyi hellittämättä.
”En tiedä, suoraan sanottuna”, Harry sanoi. ”Mutta tiedän, että basiliskeja ei kuuluisi noin vain tappaa, jos niitä löytyy luonnosta tai ihmisen piilottelemana”, hän sanoi ja pisti muistiin, että tarkistaisi välittömästi, ketkä taikalainvartijat olivat puhuneet niin tämän alle kouluikäisen pojan kuullen. Ei kuulunut ministeriön tapoihin vain tappaa vaarallisiakin taikaolentoja, elleivät ne uhanneet suoraan ihmishenkiä. Siitä Hermione oli pitänyt huolen jo vuosia sitten.

”Joudummeko me erilleen?” Julius kysyi.
”En osaa sanoa siihenkään mitään”, Harry myönsi. ”Mennään yhdessä takaisin Lontooseen ja selvitetään asia”, hän sanoi toivoen sen lohduttavan, mutta Julius nyrpisti nenäänsä.
”Enkö voisi pitää sitä?” hän kysyi. Harry puri hammasta.
”En tiedä, onko se mahdollista. Se ei ehkä nyt ole vaarallinen, mutta se kasvaa ja sitten se tappaa kenet tahansa näkee”, hän sanoi.
”Ei se voi sille mitään! Se on syntynyt sellaiseksi, se ei pysty muuttamaan sitä!” Julius kiljui.

Siihen oli paha väittää vastaan ja Harry sulki suunsa. Salaisuuksien kammion basiliski oli tappanut ja kangistanut, koska Voldemort oli käskenyt sen tekemään niin. Ja olihan se Luihuisen itsensä kasvattama. Mutta Harry ei tiennyt, ajattelivatko muut basiliskit syvällisesti jästeistä ja jästisyntyisistä. Tämä basiliski ei ollut yrittänyt iskeä hampaitaan Juliukseen. Se oli vain ollut nälkäinen.

”Kuule”, Cedric sanoi ja työnsi sauvansa kokonaan taskuunsa ja astui lähemmäs Juliusta, ”en voi luvata, että saat pitää Basilin lemmikkinä. Mutta lupaan, että teen kaikkeni, että niin järjestyy. Olen kansainvälisen taikayhteistyöosaston päällikkö ja Harryn paras ystävä on taikaolentojen sääntö- ja valvontaviraston päällikkö. Meillä on sananvaltaa tässä asiassa.”
”Niinkö?” Julius nyyhkäisi.
”Niin”, Harry sanoi vakaasti. ”Me lupaamme etsiä mahdollisuuden, että voit pitää lemmikkisi.”

Juliuksen ote kahvasta kirposi hitusen. Hänen vasen kätensä putosi roikkumaan hänen kylkeään vasten, oikea lepäsi hellästi rivalla.
”Se ei tahdo mitään pahaa”, Julius sanoi taas. ”Minä...minä tiedän, että ei olisi pitänyt tuoda sitä junaan. Olen pahoillani.” Hän vilkaisi ylöspäin Cedriciin. ”Ovatko ne kaksi kunnossa? Ne jotka kangistuivat?”
”Kunhan pääsemme asemalle, saamme heille heti vastalääkettä”, Cedric sanoi. ”Nykysyin sitä on mahdollista pakastaa.”
”Okei”, Julius sanoi. ”Hyvä. Minä en tarkoittanut…” Hänen silmänsä kostuivat taas. ”Selma on varmasti vihainen.”

”Selma?” Harry kysyi.
”Sosiaalityöntekijä, jonka luona olin”, Julius sanoi. ”Lähdin sanomatta sanaakaan.”
”Hän leppyy”, Harry sanoi.
”Minä tiedän, että basiliskin hautominen on rangaistavaa”, Julius sanoi äkisti. Harry puri jälleen hammasta.
”Niin, mutta äitisihän sen oikeastaan teki”, hän sanoi.
”Onko sillä jotain väliä?” Julius kysyi. Harry katsahti Cedriciin.
”En ole varma”, Harry sanoi. ”Joka tapauksessa -” hän aloitti, mutta silloin Julius parkaisi ja paukautti oven auki.

Tuuli nappasi Harrysta kiinni ja hän tarrasi äkkiä matkatavarahyllystä lujaa. Puhuri täytti hänen korvansa. Hän näki, miten Cedric tavoitteli Juliusta. Cedric puristi kaidetta oven vieressä. Harry taivutti sauvaa osoittamaan ovea.
”Basil! EI!” Julius huusi. Ja poika hyppäsi junasta. Harryn suusta pääsi parahdus, joka hukkui ulvovaan tuuleen. Hän löysi oikean loitsun mielestään ja osoitti ovea ja taikoi.
”Julius!” Cedric karjaisi. Hän irrotti otteensa kaiteesta.
”Cedric!” Harry huusi ja ovi paukahti kiinni hänen taiastaan juuri, kun Cedricin kantapäät olivat kadonneet ulos.

Viima lakkasi ja Harry putosi lattialle. Hän oli jaloillaan nopeammin kuin ajatteli. Hän kiiruhti ruuman ovelle, joka kohti varastolle ja paiskasi sen auki. Varastohytin seinällä oli hätäjarru. Hän löi nyrkkinsä siihen. Ulkoa kuului kirskuntaa, kun jarrut alkoivat toimia. Harry heilahti käytävällä ja alkoi juosta varastovaunun läpi. Ember ampaisi hänen eteensä konduktöörin toimistosta.
”Mitä tapahtui?” hän kysyi, mutta Harry paineli hänen ohitseen. Hän ei voisi hypätä junasta tässä vauhdissa.

”Sulkekaa verhot! Kukaan ei saa katsoa ulos!” hän karjui juostessaan keittiön läpi, missä tavaroita tippui hyllyiltä ja kokit puhuivat hätäistä ranskaa. Harry paiskasi oven ravintolavaunuun auki ja juoksi sen läpi. Hän ohitti metelöiviä, hämmentyneitä matkustajia. Kaiuttimista kuului puhetta. Tarjoilijat kiiruhtivat sulkemaan ikkunoita. Harry juoksi baarivaunun läpi, työntekijöiden vaunun läpi ja koko ajan junan vauhti hidastui.

Hän oli toiseksi viimeisessä vaunussa ja uskalsi työntää oven auki. Ilmavirta paiskoi sitä yhä kiinni, mutta Harry tasapainotteli ensimmäiselle tikakselle. Ovi läimi häntä selkään, eikä hän pystynyt liikkumaan. Sitten äkisti se lennähti kokonaan auki. Harry vilkaisi ylös. Joku vanha mies piteli ovea auki kävelykepillään. Hän huusi jotain Harrylle ja viima vei sanat mennessään. Harry katsoi häneen kiitollisesti ja hyppäsi junasta.

Ilmapatjaloitsu osui muutama jalka väärään kohtaan ja Harry kiepsahti maahan selälleen. Isku löi ilmat pihalle hänen keuhkoistaan, mutta pikaisella päättelyllä hän totesi, että pudotus ei ollut kovin paha. Ei niin paha kuin se olisi ollut ilman loitsua. Hän pääsi jaloilleen ja alkoi juosta. He olivat keskellä Unkarin maaseutua, joka puolelle levittäytyi peltoja ja rautatien reunaa myöten kasvoi pensaita. Harry ei nähnyt Cedriciä tai Juliusta. Hän oli päässyt junasta noin minuutin heidän jälkeensä. Se tarkoitti ainakin puoltatoista mailia, jos hän hätääntyneessä mielessään osasi arvioida oikein. Hänen kylkeään pisti, mutta hän ei hiljentänyt juoksuaskeliaan

Hän kuuli heidät ennen kuin näki. Julius itki ja huusi. Tämä oli elossa ja tarpeeksi kunnossa, että pystyi pitämään ääntä. Hetken kuluttua Harry erotti kaksi hahmoa korkeassa nurmikossa. Molemmat olivat maassa, pienempi polvillaan, isompi kyyryssä.
”Cedric! Julius!” Harry huusi, vaikka hänen henkensä hädin tuskin kulki juoksemisesta. Cedric käänsi päätään, mutta Julius jatkoi parkumistaan. Harry kiiruhti viimeiset metrit ja luisui polvillaan Cedricin eteen. Hän oli ottamassa tämän halaukseen, kunnes näki tämän irvistyksen.

”Cedric? Mitä nyt?” hän kysyi hädissään. Cedric hikoili ja puristi kättään sylissään.
”Sijoiltaan vain”, hän puuskutti. Julius pyrähti ympäri. ”Sain loitsun Juliuksen alle, mutta en niin hyvin itselleni. Maa on kovaa”, Cedric yritti naurahtaa. Harry työnsi hellästi Cedricin kauluspaitaa tieltä ja näki luiden ulkonevan kuvottavasti ihon alla.

”Saan sen ilman loitsua parhaiten”, Harry sanoi ja rintakehä kohoillen nousi pystyyn. ”Menetkö selälleen?” hän pyysi ja potkaisi kärsimättömästi toisen kengän jalastaan.
”Sattuiko sinuun?” Julius kysyi kiinnostuen näköjään ensi kertaa Cedricin tilasta.
”Ei enää kohta”, Cedric sanoi ja kävi inisten selälleen ja ojensi loukkaantuneen kätensä Harrylle. Harry työnsi kantapäänsä hellästi Cedricin kainaloon ja odottelematta kiskaisi. Cedric karjui niin että pelloilla kaikui.

Harry laski Cedricin käden tämän syliin Cedric purren hammasta. Hänen silmäkulmissaan oli vetisyyttä.
”Sijoiltaan meneminen ei sulje pois murtumaa. Tarkistetaan sinut kunnolla junassa. Tai viimeistään Budapestissä”, Harry silitti Cedricin kämmenselkää. Tämä nyökkäsi ja hitaasti nousi ylös.
”Ei kipuja muualla”, hän sanoi ja kohotti loukkaantunutta kättäkin jo aavistuksen irvistämättä. Hän katsoi Juliukseen hymyillen. ”Sanoinhan, ei satu enää.”

Julius nyökkäsi ja pyyhki kyyneleisiä kasvojaan hihaansa. ”Anteeksi, minä...Basil teki jotain”, hän sanoi itkien vieläkin lisää. ”Se puristi minun rannettani ja avasin oven vahingossa. Sitten se hyppäsi ulos.” Hän suuntasi päänsä peltoja kohti. ”Se karkasi.”
”Olen pahoillani”, Cedric sanoi ja laski hellästi terveen kätensä Juliuksen olalle.
”Miksi se tekisi niin? Me voimme...me voimme….” Julius nousi seisomaan. ”Basil!” hän alkoi huutaa itkuisesti. ”Tule takaisin!” hänen äänensä särkyi, kun itku yltyi jälleen. Harryn rintaa pisti, eikä se enää johtunut juoksemisesta. ”Basil…” Julius jäi itkemään paikoilleen. Cedric raahautui pojan luokse ja veti tämän syliinsä. Juliuksen itku kaikui pelloilla kuin Cedricin karjuminen hetki sitten.

Sitten se äkkiä lakkasi. Julius henkäisi. ”Hei, minä… Silmät kiinni!” hän huudahti ja Harry totteli ajattelematta. ”Basil! Oletko se sinä?” Harry kuuli rahinaa, kun Julius käveli kauemmas heistä. ”Basil! Basil!” Julius huudahti ja Harry päätteli, että basiliski oli palannut. ”Minne sinä menit? Miksi sinä niin teit? Voi avata silmät, se on takkini alla.”

Harry räpsytteli silmänsä auki ja näki Juliuksen hymyilevän itkien nyt onnesta. Hänen kaulallaan kiersi taas käärmeen vihreät suomut ja hän taputteli sitä kaulallaan. Harry hymähti.
”Se on todella älykäs”, hän sanoi hitaasti ja Julius katsoi häntä päin. ”Se varmaan ymmärsi, että sinua ehkä rangaistaisiin siitä, että äitisi hautoi basiliskin. Mutta se myös kuuli, kun itkit ja tuli takaisin.” Harry hymähti uudemman kerran ja laskeutui polvilleen. ”Minä en tiennyt, että ne voivat tuntea tuolla tavalla.” Hän pudisti päätään. ”Vau.”

”Se on upea, eikö olekin?” Julius sanoi hymyillen leveästi.
”On. Ja voin luvata, että Juliusta ei voi rangaista sen takia, että äitisi hautoi Basilin. Olet alaikäinen, etkä vastuussa äitisi teoista”, Cedric sanoi.
”Hyvä, hyvä”, Julius sanoi ja hyrisi. ”Se taitaa ymmärtää.”
”Hienoa”, Harry sanoi ja kohosi seisomaan. ”Mennään takaisin. Ei anneta heidän odottaa meitä.”

*

Budapestissä oli kuuma, kun juna saapui keskustaan asemalle. Siellä odotti myöskin liuta taikalainvartijoita, suurin osa unkarilaisia, mutta joukkoon mahtui myös Hermione sekä Harryn työtoverit Samuel ja Heath sekä Harrylle tuntematon nainen, jonka hän oletti olevan Juliuksen mainitsema sosiaalityöntekijä, Selma. Tämän vieressä seisoi myös tuntematon vanha mies. Tämän harmaantuneet hiukset oli kiinnitetty ponihännälle, hänellä oli kulunut ruutupaita päällään ja hän piteli sauvaansa edessään kuin sivellintä. Harry astui Juliuksen ja Cedricin kanssa ulos junasta. Julius piteli Cedricin käsivarresta tiukkaan kiinni. Basil oli nyt täysin piilossa hänen takkinsa alla.

”Tervehdys, Julius”, Heath sanoi ja Julius kohotti silmänsä tähän. ”Olen aurori taikaministeriöstä, Heath Lukens ja tässä on isosetäsi, James.”

Juliuksen silmät suurenivat.
”Hei, Julius, siitä on aikaa, kun on nähty”, mies sanoi hymyillen ja Harry ymmärsi tämän sauvan asennosta jotain. Tämäkin oli sokea.
”Höh, niin on”, Julius virnisti uskaltamatta astua lähemmäs, joten Cedric tuli Jamesin luokse Julius roikkuen edelleen käsivarressaan.

”Missäs se kuuluisa Basil on?” James kysyi ja kumartui lähemmäs Juliusta. Poika kohotti hartioitaan.
”Piilossa”, hän sanoi. ”Takin alla, ettei se aiheuta paniikkia tai...muutakaan.”
James hörähti. ”Niin, se taitaa olla hyvä ajatus.”
”Tulenko minä asumaan sinun luoksesi?” Julius kysyi. Hänen otteensa Cedricistä oli hellempi.
”Jos haluat niin kyllä se minulle passaa. Maatilallani olisi paljon tilaa myös Basilille temmeltää”, James sanoi.
”Ai”, Julius sanoi epäillen. ”Mutta eihän se voi mennä minne vain.”
”Hmm”, James hymisi. ”Mitähän Basil sanoisi, jos minä verstaalla tekisin sille maailman pienimmät ja söpöimmät yksisuuntaiset lasit?”

Juliuksen silmät levisivät. ”Oikeasti?” hän kysyi.
”Totta kai. Pitää varmaan vähän mittailla kaverin päätä, mutta sehän ei minua haittaa”, James sanoi.
”Joo. Joo, se kuulostaa hyvältä”, Julius sanoi.

”Sinä ja sinun lomasi”, sanoi ääni Harryn viereltä tämän seurattua Jamesin ja Juliuksen keskustelua. Juliuksen ote hiljalleen hiipui Cedricistä ja lopulta irtosi kokonaan ja Cedric astui askeleen taaemmas antaakseen kaksikolle rauhaa. Harry kääntyi mulkaisemaan Hermionea.
”Minä olin lomalla”, hän sanoi kuivasti.
”Niin, sinä ja sinun lomasi”, Hermione virnisti. ”No, jos ei muuta, ministeriö saa vihdoin ihka ensimmäisen puhelimen.”
”Toimiiko sellainen, kun on niin paljon taikuutta ympärillä?” Harry kysyi. Hermione kohautti olkiaan.
”Pistetään se toimimaan. Pakkohan se on”, hän sanoi ja katsoi Juliusta ja Jamesia.

”Kyllä tästä muutakin hyvää seurasi”, Harry sanoi. ”Esimerkiksi opin, että basiliski on todella älykäs olento.”
”Etkö ole koskaan lukenut Searlen tutkimuksia?” Hermione pyöräytti silmiään ja Harry pudisti päätään. ”Hän oli aika kokeellinen tutkija ja oli kinunnut vuosia lupaa hautoa basiliskia. Hän oli varma, että niissä on tutkittavaa, mutta ministeriö aina eväsi luvan. Hän ei näköjään totellut.” Hermione huokaisi. ”Hän oli hieman uhkarohkea tutkimuksissaan ja hän ilmeisesti kuoli yhden kokeensa seurauksena”, hän jatkoi hiljempaa, kun Julius alkoi jälleen kyynelehtiä ja James arasti halasi häntä.

”Kammottavaa”, Harry sanoi rinnassa yhä tuntuen pistävä veitsi.
”Hän ei jää yksin”, Hermione muistutti. James silitti Juliuksen selkää ja Juliuksen kyynelehtiminen ehtyi hiljalleen.
”Se on hyvä”, Harry sanoi ja kääntyi Hermioneen päin. ”Voinko luottaa, että aiot tästä eteenpäin ajaa asiaa basiliskien lisätutkimuksille?”
”Tästä eteenpäin?” Hermione tuhahti. ”Laitoin jo vireille tiedonhakupyynnön kaikkiin Euroopan taikaeläintutkimuslaitoksiin basiliskeista.”
”Hyvä, että sinuun voi luottaa”, Harry sanoi ja taputti ystävänsä olkapäätä.

Julius halasi vielä kerran Cedriciä ja heilautti kättään arasti Harrylle, kunnes lähti Jamesin kanssa astelemaan laiturilta Heath ja Selma perässään. Samuel tuli Harryn luokse yhden unkarilaisen taikalainvartijan kanssa.
”Jos sanot sanankin lomailutavoistani -” Harry aloitti.
”En sano”, Samuel kiiruhti vakuuttamaan, mutta hänen virneestään Harry näki, että kiusanteko tästä töiden alettua ei loppuisi nopeasti. ”He tahtovat raportin tapahtumista. Ja niin haluavat todennäköisesti muutkin maat, joiden läpi juna on kulkenut.”

”Nyt?” Harry ähkäisi.
”Ymmärrämme, että olette lomalla”, unkarilainen taikalainvartija sanoi paksulla aksentilla. ”Koska asia on nyt selvinnyt, voimme odottaa, että pääsette kotiin.”
”Kiitos”, Harry sanoi helpottuneena. ”Lupaan, että tästä ei ole enää vaaraa sivullisille.”
”Hyvä, uskon niin. Olemme jo aloittaneet jästien muistin muokkaamisen”, nainen sanoi ja Harry näki taikalainvartijoiden nousevan junaan. Jonkinlainen suojaloitsu piti tapahtumat piilossa muulta asemalta. Osa matkustajista oli tullut ulos etsimään vastauksia oudoille tapahtumille ja heidän muistiaan paraikaa muokkailtiin. Heidän joukossaan oli se vanha mies, joka oli auttanut Harrya hänen yrittäessä hypätä junasta. Hän väitteli paraikaa yhden taikalainvartijan kanssa. Harry muisti äkisti. Mies oli se, joka oli tuijottanut häntä ensimmäisen päivän illallisella.

”Voitte jättää väliin Ember ja Victor de Ponten. He ovat velhoja”, Harry sanoi.
”Kyllä, se on tiedossamme”, unkarilainen taikalainvartija sanoi ja käännähti katsomaan juuri, kuinka vanha mies huitoi käsillään univormuisen miehen kanssa. ”Hänen perheessään on velho, tarkalleen ottaen hänen lankonsa. Hänet voi myös jättää väliin.”
”Ai”, Harry hymähti. ”Selvä, kyllä, kiitos. Toimitan sen raportin.”

Taikalainvartijat kävivät töihinsä ja Cedric tuli Harryn luokse kietomaan hänet halaukseen.
”Älä, älä vielä”, Harry pyysi.
”Älä mitä?” Cedric kysyi.
”Vitsaile tästä. Huomenna jaksan sitä kyllä”, Harry sanoi ja silitti Cedricin käsivartta.
”En vitsaile lomailustasi koskaan, jos lupaat, että et muistuta, että moni mutka tässä olisi vältetty, jos olisit saanut ottaa kolikkosi mukaan”, Cedric sanoi ja Harry tyrskähti.
”Okei, sovittu”, Harry sanoi.

”Herra Potter.” Se oli konduktööri, joka tuli vapisevana Harryn ja Cedricin luokse. He erkanivat toisistaan. ”En voi tarpeeksi kiittää teitä. Tai voin”, hän korjasi nopeasti. ”Paluumatka Lontooseen on teille maksuton ja isoin sviitti on vapaa. Se on teidän. Vähintä mitä voimme tehdä.”
”Ei todellakaan. Hyttimme on meille täydellinen”, Harry sanoi välittömästi ja hoksasi samalla Emberin ja Victorin puhumassa Samuelin kanssa laiturilla. ”Mutta yhden jutun voitte tehdä, jos haluatte kiittää. Eikö se Budapestin hytti ollut yhä vapaa?” hän kysyi ja konduktööri nyökkäsi. ”Antakaa se heille”, Harry osoitti Emberiä ja Victoria. ”Emme olisi selvinneet ilman heidän apuaan.”

Konduktööri vilkaisi pariskuntaan ja nyökkäsi sitten monta kertaa tarmokkaasti Harrylle. ”Kyllä, ehdottomasti. Järjestyy.” Hän oli jo kääntymässä, mutta pysähtyi vielä. ”He taitavat tehdä jotain meidän muistille. Meille, jotka emme osaa taikoa”, hän sanoi.
”Joo, se on käytäntö, kun jästeille, siis ei-taikoville, paljastuu taikuutta”, Harry sanoi.
”Aivan. Ei se mitään. Varmaan parempikin niin”, konduktööri naurahti ja lähti sitten Emberin ja Victorin luokse. Harrya hymyilytti katsoa heidän repivää iloaan, kun konduktööri puhui heille. Ember lähetti Harrylle lentosuukon.

He eivät olleet erityisesti myöhässä aikataulusta, vaikka asemalla oli kulunut ylimääräistä aikaa ja kun loitsut oli tehty junaemännät ja -isännät alkoivat ohjata matkustajia ulos asemalta kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Harry nojaili Cedriciin vielä laiturilla ja he odottivat, että liittyisivät joukon jatkoksi.

”Onko tämä osoittautunut kokemuksen arvoiseksi?” Harry kysyi Cedriciltä, kun he lähtivät maleksimaan kohti pääovia, mistä bussi veisi heidät hotellille, missä kokemus jatkuisi cocktailien ja illallisen merkeissä, kuten alun perin oli kuulunutkin. Cedric nauroi matalasti.
”Sellaiseksi se on totta tosiaan osoittautunut”, hän sanoi. ”Tämä saattoi olla erinomaisin lomakokemukseni ikinä.”
”Eihän me olla ehditty vielä käydä museokierroksella Pariisissa. Minä ajattelin osua keskellä Louvren ryöstöä ja selvittää varkaat samalla”, Harry sanoi ja Cedric nauroi lisää.
”Pitääkin sitten varmaan välttää museoita.”

”Ei murtumia?” Harry varmisti.
”Ei”, sanoi Cedric, jonka yksi Unkarin taikalainvalvojista oli tarkistanut.
”Eikä olkapäätä särje?” Harry kysyi.
”Pikkuisen pistelee, ei pahasti”, Cedric vastasi.
”Mutta voit maata sängyssä ja minä hoidan hommat?” Harry kysyi virnistäen.
”Olet niin upea, kun huolehdit hyvinvoinnistani”, Cedric sanoi.

”Minä säikähdin oikeasti”, Harry huokaisi, kun he jonottivat bussiin. Cedric tarttui hänen käteensä.
”Anteeksi. Se oli puoliksi ilmavirta”, Cedric sanoi. ”Ja puoliksi, koska halusin suojella Juliusta. Hänellä ei ollut sauvaa.”
”Tiedän. Sinä olet sellainen”, Harry sanoi. ”Tajuan äkkiä, mitä tarkoitat, kun sanot, että joudut pelkäämään, kun olen kentällä.”
”Se on kurja tunne”, Cedric sanoi heidän istuessa bussiin vierekkäisille penkeille etuosaan. Junaemäntä kuulutti jotain juuri mikrofoniin.

”Siksi haluan juuri nyt varmistaa, että olet siinä”, Harry sanoi ja nojasi Cedriciä kohti.
”Hmm”, Cedric sanoi. ”Voimme varmaan jättää cocktailit väliin.”
”Niinkö? Entä kokemus?” Harry kysyi. Cedric laski nopean suudelman hänen huulilleen, lupaavan, painavan.
”Kokemus”, hän sanoi Harryn huulille, ”on olla täällä sinun kanssasi.”

Kommenttikampanjasta päivää o/ Kuten Ygrittekin, minuunkin vetoaa virkehaastetekstit, joten tulin tämän valinneeksi Kommenttikampanjasta. Nyt en olekaan lukenut vielä muita tämän kierroksen tekstejä, mutta tästähän oli oikein oivallista aloittaa. Minusta olit onnistunut tosi hyvin haasteessa, kun yksikään sana ei ns. "tökännyt silmään" vaan tämä tuntui siltä, kuin kukin ennaltamäärätty sana sopisi kokonaisuuteen. Ygriten kanssa samaa mieltä elämäntarinasta, olit saanut sen loistavasti lyhyeen pätkään! Loppu oli aika iskevä, että prinssikö herätti ensirakkautensa kuolleita ja jätti tämän kuningatarehdokkaan syrjään? Taidettiin tulkita vähän eri tavalla tekstejä edellisen kommentin perusteella, mutta miten itse olit ajatellut? Toisaalta tämä olisi myös tulkittavissa siten, että puronvarrelta löytynyt prinsessa oli alunperinkin ensirakkaus, mutta kuollut sinne, mistä prinssi hänet löysi. :O Tosi kiinnostava lyhyt originaali

Soppa sakenee! Kivaa, että kirjoitit self indulgent höttöä ja sait hanat auki, koska minä tykkäsin. ^^ Osaat aina niin taitavasti istuttaa lukijan aikakauteen kuvailun, dialogin ja hahmojen persoonan perusteella ja on ihana nähdä, miten monipuolisesti avaat ympäristöä, jossa Cecily elää. Tämä oli ihastuttavan arkinen omalla tavallaan, noh, ei oikeastaan, ei omasta näkökulmastani tai edes Cecilyn näkökulmasta. Mutta tarkoitan, että tällaista aristokraattien elämä oli, kartanoa puunataan, kun kuningas tulee käymään, harjoitellaan pianonsoittoa siinä välillä, käydään pitkillä vierailuilla perhetuttavien luona. Vaikka ohessa tapahtui kaikkea jännittävää, kartanon tavallisesta elämästä oli miellyttävää lukea, kuinka kaikki soljuu omillaan ja saattoi kivasti uppoutua tähän maailmaan hetkeksi.

Kaikkea jännittävää tosiaan. Jo pelkästään kuninkaan vierailu Cecilyn näkökulmasta tuntui kutkuttavalta, vaikka hän joutuikin huomaamaan, että suurimman osan ajasta hänen piti olla vain poissa jaloista. Mutta onhan se silti hohdokasta. ^^ Minä alan olla kamalan pyörällä päästäni siitä, mistä Rey onkaan peräisin ja mitä hän kartanossa tekee ja mistä pirun koneesta tässä puhuttiin. Millaisesta aikamatkustajasta tässä on kyse? Kun ei sekään jotenkin tunnu sopivan yksiin. En osaa ajatella muuta, joten toivottavasti jatkat Reyn mysteeriä lisää, koska janoan enemmän tietoa!
Kiitos tästä!

Voi ei näiden kanssa:( Kaksi ensimmäistä ovat jotenkin niin Frediä, totta kai pojat vievät Arthurin auton juuri ennen sen ensimmäistä lentoa, ja tietysti Fred katoaa tanssiaisiltana juuri tärkeimmällä hetkellä. Arthur antaa pojille anteeksi, koska hänellä on hyvä sydän, ja omien sanojensakin mukaan, tarkoitus pyhittää keinot. Ja Angelinakin varmasti antaa, koska olihan Fred hänen kanssaan muuten koko illan, vaikka olisikin ollut ihana jakaa yhdessä vielä se viimeinen tanssi ja kenties kevyt suudelmakin. Mutta tuo viimeinen särkee sydämen kyllä ihan kokonaan:(

George oli huomannut, että kaikki alkoivat puhua hänestä yksikössä. Se tuntui vieraalta, koska kaikki olivat puhuneet aina heistä, kun tarkoittivat häntä ja Frediä. Ja he olivat aina puhuneet itsestään meinä.
George oli luullut itseään ennen kokonaiseksi, mutta tajusi vasta jälkeenpäin, että yksin hän oli vain puolikas.

Minunkin oli vaikea sopeutua Fredin kuolemaan, saati sitten Georgen. Aina puhuttiin kaksosista, aina oli se monikko. Sitten yhtäkkiä ei ollutkaan:( En yhtään ihmettele, vaikka George kokisi asian aidosti niin, että Fred särki hänen sydämensä, sillä siltä se varmasti tuntui. Ajan myötä sen kanssa pääsee varmasti sopuun, mutta olisi kohtuutonta kuvitellakaan, että kaksosveljen kuolemasta pääsee mitenkään nopeasti yli. Kun toinen on ollut aina siinä vierellä! Voi miten surullista<3