Title: Kauriinhäntä kainalossa
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Hazbin Hotel
Characters: Alastor, Charlie Morningstar, Niffty
Genre: Slice of life (?), joku kummallinen draama
Rating: K-11
Warnings: Itsensä satuttamista (joskaan ei itsetuhoisuustarkoituksessa)
Disclaimer: Sarja ja sen hahmot ovat Vivziepopin luomuksia, minä vain lainailen niitä. En ole saanut rahallista korvausta kirjoittamisesta.
Summary: Charlie näkee jotain, mitä ei ollut tarkoitettu hänen silmilleen.

A/N: Osallistuu Kerää10-haasteen toiselle kierrokselle hahmolla Charlie.

Kakkoskauden jälkeenkin fandomissa kunnon pöhinät siitä, onko Alastorilla häntää vai ei XD Kukaan ei luota Voxiin lol.

Oon ollut iloinen siitä, kun tämän ficin otsikko ei tuottanut mulle harmaita hiuksia (se oli mielessä jo ennen kuin aloin tätä kirjoittaa), niin tajusinpa tässä äskettäin, että tietysti sekin alkaa K-kirjaimella! 🙈 Sen kirous on ikuinen 😂



Kauriinhäntä kainalossa


Charlie kiiruhti pitkin hotellin käytävää niin nopeasti kuin vain koroiltaan kykeni. Ei ehkä ollut hotellin omistajalle kovinkaan soveliasta juoksennella ympäriinsä kuin tuli hännän alla, mutta Charlie ei välittänyt. Hän halusi päästä Alastorin puheille mahdollisimman nopeasti, ja silloin kävely ei tullut kysymykseenkään.

”Alastor!” hän huusi päästyään tämän huoneen kohdalle, ja malttamatta edes koputtaa oveen hän kiskaisi sen auki. ”Minulla on sinulle tärkeää asiaa! Hotellin – ”

Lause jäi kesken, kun Charlie jäi häkeltyneenä tuijottamaan puolipukeissa olevaa Alastoria, joka oli juuri vetämässä housuja jalkaansa. Tämä katsoi häntä takaisin hymystään huolimatta varsin hyisesti.

”Mikä asia lieneekään niin tärkeä, että arvon prinsessa ei vaivaudu edes koputtamaan tullessaan siitä minulle kertomaan?” tämä kysyi pistävästi. Hiusten seasta pilkottavat sarvet näyttivät kasvavan aavistuksen verran normaalista koostaan.

”Öh – minä – minä – ”

”Niin?”

Tilanteen yllättävyys oli silmänräpäyksessä saanut Charlien tyystin unohtamaan, mitä hän oli alun perin edes tullut Alastorille kertomaan. Sen sijaan hänen kasvoilleen levisi huomattavasti syvempi puna kuin mikä niillä tavallisesti hehkui. Hän yritti turhaan kääntää katseensa muualle. ”Minä tulen myöhemmin takaisin! Anteeksi!”

Ja ennen kuin Alastor ehti muuttua yhtään demonisempaan muotoon, Charlie paukautti oven takaisin kiinni ja jäi käytävälle seisomaan hengittäen kuin olisi juuri juossut maratonin. Hänen poskipäitään poltteli yhä, ja olo oli häkeltynyt. Häntä myös nolotti, kun hän oli sillä lailla suin päin rynnännyt Alastorin huoneeseen ja nähnyt tämän puolipukeissa. Vahinkohan se toki oli ollut, eikä hän oikeastaan ollut kunnolla katsonut kuin vain Alastorin silmiin, mutta olihan se ollut kiusallinen tilanne joka tapauksessa. Ja yksi asia oli nopealla vilkaisullakin ehtinyt kiinnittää hänen huomionsa, ja se oli nyt kuin palanut kiinni hänen verkkokalvolleen.

Häntä.

Alastorilla oli häntä.

Ei kai siinä sinänsä olisi pitänyt olla mitään ihmeellistä. Alastorillahan oli sarvet ja sorkat ja korvatkin kuin kauriilla, häntähän vain sopi kokonaisuuteen, mutta oli se silti tullut Charlielle yllätyksenä. Hän ei ollut ikinä aikaisemmin nähnyt Alastorin häntää, ja koska tämä piilotteli sitä vaatteidensa alla, ei hänen selvästikään olisi ollut tarkoituskaan. Mutta hän oli, ja nyt se seikka ei jättänyt hänen rauhaan.

Häntä.

Alastorilla oli häntä!

Sellainen pörröinen ja lyhyt, niin kuin kauriilla kuuluikin olla. Se oli oikeastaan aika suloinen, sen Charlie pystyi sanomaan nopean vilkaisunkin perusteella, ja ehkä juuri siksi Alastor sitä muilta piilotteli. Söpöys ei kuulunut tämän luontoon laisinkaan.

”Sinä olet ihan pöljä!” Charlie puuskahti itselleen ja läimäytti kämmenensä poskilleen. ”Unohda nyt näkemäsi, sinulla on paljon tärkeämpääkin ajateltavaa kuin Alastorin häntä!”


**


Charlien aivot olivat kuitenkin selvästi eri mieltä hänen kanssaan. Jos hän päästi ajatuksensa hetkeksikin harhailemaan, hän huomasi lähes poikkeuksetta muistelevansa Alastorin häntää ja sitä, miten tämä piilotteli sitä vaatteidensa alla. Ja aina, kun hän oli samassa tilassa Alastorin kanssa, hänen katseensa valui jatkuvasti sinne, missä oli tämän hännän nähnyt. Charlie oli varma, että tämä oli huomannut hänen harhailevan katseensa, vaikkei sanonutkaan mitään.

Kunnes kolme päivää sen jälkeen, kun Charlie oli rynnännyt koputtamatta tämän huoneeseen, oli Alastorinkin mittapuu tullut täyteen. Kun Charlie noin sadannenviidennenkymmenennen kerran hermoili hänen läheisyydessään ilman selvää syytä ja vilkuili hänen suuntaansa vähän väliä kuin olisi odottanut jotain tapahtuvan, Alastor katosi varjoihin, lipui lattiaa pitkin Charlien luo ja nousi sitten esiin kuin tyhjästä tämän edessä.

”Ääk!” Charlie kiljaisi pelästyneenä ja peruutti muutaman askeleen. ”Mitä nyt, Alastor?”

”Tuota minun pitäisi kysyä sinulta”, Alastor huomautti. ”Onko sinulla jotain kerrottavaa minulle? Olet jo usean päivän ajan vilkuillut suuntaani kuin haluaisit sanoa jotain.”

”Ei minulla mitään – tai siis – en ole – öh – minä… minä…” Charlie takelteli. ”Häntä!” hän vinkaisi sitten ja veti kauhistuneena kädet suunsa eteen. Miksi hän nyt sen oli mennyt möläyttämään?

”Häntä?”

”Sinulla on häntä! Minä näin sen!”

”Ai, se”, Alastor tokaisi vilkaisten samalla ohimennen alaselkänsä suuntaan. ”Mokoma on näköjään taas päässyt kasvamaan turhan suureksi.”

Sen sanottuaan Alastor käänsi punaisena hehkuvan katseensa Charlien suuntaan niin, että pystyi tuijottamaan tätä suoraan silmiin. Tämän sydän jätti silkasta pelonsekaisesta jännityksestä lyönnin välistä.

”Kun kerta olet ehtinyt jo niin kiintyä siihen, sinä saat sen.”

Alastor nosti teatraalisen hitaasti oikean kätensä kasvojensa korkeuteen, vei sen sitten selkänsä taakse takinhelman alle ja upotti kyntensä ihoonsa. Nopealla riuhtaisulla hän repäisi häntänsä irti muutaman veriroiskeen saattelemana ja ojensi sitä sitten Charlieta kohti. Kun tämä ei tehnyt elettäkään ottaakseen sen vastaan, Alastor käänsi tämän kämmenen esiin ja pudotti häntänsä sille.

”Ole hyvä”, hän sanoi leveästi hymyillen saaden selvästikin suurta nautintoa Charlien järkyttyneestä ilmeestä. ”Tee siitä vaikka avaimenperä itsellesi.”

Sen sanottuaan Alastor pahaenteisesti hymähdellen katosi taas varjoihin ja lipui lattiaa pitkin pois. Charlie tuijotti hetken tämän perään kunnes vilkaisi sitten kämmenellään lepäävää häntää. Hän tajusi kunnolla vasta nyt sen olevan siinä, kiljahti ja viskasi sen kädestään lattialle.

”Hei, sinä pudotit tämän!”

Niffty oli ilmestynyt kuin tyhjästä luutansa kanssa, noukkinut hännän maasta ja ojensi sitä nyt Charlieta kohti. Tämä ei kuitenkaan tehnyt elettäkään ottaakseen sitä takaisin.

”Minä – öh – ”

”Jos et halua sitä, saanko minä pitää sen?” Niffty kysyi toiveikkaan näköisenä. ”Se sopisi hyvin kokoelmiini.”

”Sen kun pidät vain, jos haluat…”

”Mahtavaa!” Niffty hykerteli onnellisena. ”Minulla on näitä jo kaksikymmentäviisi.”

Charlie ei välttämättä olisi välittänyt kuulla asiasta sen enempää, mutta uteliaisuus vei hänestä voiton. ”Sanoitko sinä kaksikymmentäviisi?”

”Juuri niin! Alastor ei oikein tykkää hännästään. Hän repii sen aina pois, mutta uusi kasvaa tilalle parissa päivässä.”

Niffty laittoi hännän esiliinansa taskuun, taputti sitä kevyesti säilyttämisen merkiksi ja katsoi sitten Charlieta luutaansa heristäen.

”Kiitos tästä!” hän sanoi iloisesti. ”Nyt minun on jatkettava lattioiden lakaisua. Hei hei!”

”Hei…”

Charlie heilautti vaisusti kättään Nifftylle, joka oli ehtinyt kipittää luutinensa jo monen metrin päähän, ja päätti tehdä kaikkensa, jotta unohtaisi kokonaan, että Alastorilla ylipäätään oli häntä. Mutta miten se ikinä onnistuisi nyt, kun hänelle oli valjennut, ettei niitä ollutkaan vain yhtä tämän ruumiissa kiinni vaan myös irtonaisina kokonainen kokoelma Nifftyn kätköissä?

Se oli kyllä ehdottomasti ollut viimeinen kerta, kun hän avaisi yhtäkään ovea koputtamatta ensin.

Ficin nimi: Niin karsean epäeroottinen
Kirjoittajat: Linne & Maissinaksu
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: S
Mukana: Vox/Val
Genre: Höntti slice of life

Summary: “...mutta tuo pöytä ainakin lienee kelvollinen?” Vox yritti sanoa jotain positiivista tietämättä edes miksi vaivautui. Valin asenne oli käynyt selväksi, eikä hän tämän mielestä muutenkaan tiennyt sisustamisesta hevonheinän vertaa.

A/N: Reissussa syntynyt toinen tarinainen silmienne iloksi. 😂



***



“AARGGHHH!”

Vox nosti katseensa ruuduistaan ja huokaisi kyllästyneesti. Hän vilkaisi Ethania, joka otti tunnollisesti esiin mustan permamenttitussin ja veti taas yhden rastin Valin raivareita laskevaan vihkoon edellisten jatkoksi. Oli kai jälleen sammutettava yksi tulipalo.

Ei ollut kyse siitä, etteikö hän olisi tottunut kuuntelemaan Valin ärinää ja marinaa, mutta kriisien selvittely alkoi käydä toisesta kokoaikatyöstä. Raahautuessaan etäällä raikaavaa hälyä kohti Vox kävi läpi Valin mahdolliset valitusten aiheet ja muisti sitten, että tämän päivän agendaan oli lukeutunut studion uusien esiintymishuoneiden tarkastaminen. Kenties joku onneton tohelo oli maalannut niiden seinät aavistuksen liian vaalealla pinkillä?

No, Shok.wav kaipasikin tuoretta lihaa ja pientä ajojahtia.

Perille päästyään Vox työnsi oven auki.

“Mikäs täällä on hätänä?” hän tiedusteli kuivakasti Valentinolta, joka siritti ja harppoi ympäriinsä raivosta – arvatenkin myös kemiallisista piristeistä – sekopäisenä. Tunnekuohuissaan tämä hädin tuskin rekisteröi Voxin läsnäoloa, mutta kun niin lopulta tapahtui, Val alkoi lähes itkeä.

“Ay, Voxxy, hyvä että olet siinä! Katso nyt tätä kirottua hirvitystä! Joka huoneessa sama juttu!” tämä ulvahti kuin haavoittunut hyeena.

Vox katseli ympärilleen huoneessa, ja hänen piti hetken aprikoida Valin kiukun syytä. Totta puhuen Vox piti kovasti huoneeseen tehdyistä uudistuksista: nykyinen ilme oli sekoitus modernia, vaaleaa sisustusta ja maskuliinista mustaa terästä.

“Nyt en... aivan ymmärrä. Mikä tässä on vikana?”

Vox katui sanojaan sillä sekunnilla, kun päästi ne suustaan, ja kuten arvata saattoi, Valentino alkoi ärjyä potenssiin kaksi.

“On vikana! Ota vittu silmä käteesi ja katso! Tämäkö muka voisi olla minkäänlainen himon tyyssija? Missä on henki ja tunnelma?!”

“Niin, no, ovathan nämä seinät aika rauhalliset –”

“Niiden kuuluisi olla häpärinpunaiset, eikä tällaiset muumiokääreistä muistuttavat!” Val sihisi hampaidensa välistä.

“...mutta tuo pöytä ainakin lienee kelvollinen?” Vox yritti sanoa jotain positiivista tietämättä edes miksi vaivautui. Valin asenne oli käynyt selväksi, eikä hän tämän mielestä muutenkaan tiennyt sisustamisesta hevonheinän vertaa.

“Pah, kiikkerä paska, joka ei kestä edes kevyintä vaniljamenoa... Kuin jonkun dementoituneen abuelan kellarista revitty! Qué carajo?!” Val äyskähti ja paukautti pöytää nyrkeillään. “Koko huone on niin karsean epäeroottinen, ettei täällä tehdä hyvää pornoa unissaankaan... Angelkin se vaan lukee tuolla kirjaa!”

“Hei”, Angel Dust tuhahti kohottamatta katsettaan kirjasta, jonka kanssa oli käpertynyt beigeen nojatuoliin huoneen nurkkaan. Jos Vox näki oikein, kirja oli Anna Karenina.

Val mulkaisi tähteään ja käännähti taas Voxin puoleen. “Näetkö nyt, Vox? Ay mi vida, saan kohta slaagin ja jätän jälkeeni perhanan kauniin ruumiin –”

“No niin, no niin! Ehkä kaikki ei ole mennyt aivan putkeen, mutta kaikki on täysin korjattavissa, Val kultaseni”, Vox tyynnytteli ja nautti nähdessään, miten Val näytti vasta silloin hoksaavan sellaisen mahdollisuuden. Toisinaan tätä täytyi lempeästi tönäistä oikeaan suuntaan.

“Mitä sitten aiot?” Val uteli epäluuloisena, ja vaikka Vox olisikin voinut antaa tälle eväät ratkaista pulmansa itse, hänestä oli viehättävä ajatus päästä Valin sankarilistalle pari hyvää ideaa esittelemällä. Valin miellyttäminen oli silloin tällöin hyvinkin vaivatonta.

“Tilataan oikeanväristä maalia pikatoimituksella, käsketään työläiset hommiin ja syötän edellisen maalarivastaavan Shok.wavelle. Miltäs kuulostaa, muru?”

“Mmm, kuulostaa”, Val myhäili, ja Vox epäili vakaasti, että tämä oli myös kunnon yöunien tarpeessa.

“Haluannet tulla katsomaan esitystä?” Vox tiedusteli ja kietaisi kätensä Valin vyötäisille johdattaakseen tämän huoneesta.

“Nyt puhut asiaa, cariño...”

Tuota Eveliina L:n kommenttia lukiessa mietin samaa, jota mietin tänä vkl juhlissa kun sarjaan nyt hurahtanut ja kakkoskauden loppupuolella tällä hetkellä menevä irl-ystäväni halusi puhua aiheesta: että tästä sarjasta on tosi hankala keskustella jonkun kanssa mikäli on eri vaiheissa kausia katselukokemuksessa, koska isoja kaiken muuttavia juonenkäännespoilereita tulee usein ja koska kyseiset käännespoilerit vahvasti haastavat aiemmin totuutena esitettyjä näkökulmia. Ja myöskin koska tässä sarjassa on jotain sellaista erityistä magiaa, että eri ihmisillä on tosi vahvoja mielipiteitä eri hahmoista ja siitä mitkä asiat hahmojen pitkässä listassa syntejä ovat ok ja mitkä eivät Ja siis saakin olla! Saa tykätä eri hahmoista ja olla tykkäämättä toisista. Itsellänikin on ne omat suosikit, vaikka kaikista hahmoista eri tavalla tykkäänkin (tai vähintäänkin kys. hahmojen näyttelijöistä).

Se mitä en itse ymmärrä on se, miten vahvasti sellainen joku tarve todistella Sen Oman Suosikin moraalista paremmuutta verrattuna muihin (X on paska, Y on uhri) on pesiytynyt nimenomaan tähän fandomiin, kun juurikin kaikki hahmot ovat vaihtelevalla tavalla hirveitä, itsekkäitä ja kuitenkin taas tietyissä teoissaan kivualiaan vilpittömiä. Ei nyt oikeasti vampyyrisarjan äärellä voida alkaa vääntää kättä siitä kuka ansaitsee sädekehän. Enkä siis tarkoita että täällä Finissä kukaan olisi niin väittänytkään, tää on vain tällainen joka päivä uudelleen leimahtava turhautuminen kun avaan jonkun aiheeseen liittyvän somen.

Sitten spoilaavia ajatuksia viimeisimmästä jaksosta eli 3x6:

Nyt kun puhuttiin lempi sarjoista ni Joo, tänä keväänä oon ruvennut suurkuluttaan La Promesan jaksoja Areenasta. En tiiä sanooko kellekään mitään tai tuleeko sitä kellään muulla seurattua, mut oon rakastunut sarjaan. Ihailen espanjalaisten näyttelijöiden huippulahjakkuutta ja mietin et pitänee kokeilla muitakin kivoja historiallisia draamoja, jos löytyisi muitakin mieleisiä. Romantiikkaa ja eritoten kiellettyä rakkautta riittää, ja se mikä on mun heikko kohta erityisesti, ni hellät ja suloiset sisarussuhteet. Sarja on herättänyt suuria tunteita mussa siitä asti kun koukutuin siihen, joskin ehkä yhtenä miinuksena mainittakoon että tarinan tahti on joskus tuskastuttavan hidas.

JA VOI JUMPE, mä NIIN ilahduin tästä sun Netflix-tiedotuksesta, flaw! Ihanaa päästä katsomaan uutta kautta Netflixistä, suomitekstityksillä. Toki ne jää varmasti vajaiksi kun dialogia on niin paljon, mutta silti, ihanaa saada lisää ymmärrystä tähän katseluuni.

Mulla olisi myös sanottavaa Lestatin edesottamuksiin menneillä kausilla, mut just nyt en kykene, so sorry. Palaan astialle!!