Tuoreimmat viestit1
Saivartelija / Vs: Veren vangit / Vampyyrikronikat (keskustelua TV-sarjasta, kirjasarjasta ja miksei elokuvistakin)
« Uusin viesti kirjoittanut Sisilja tänään kello 10:45:07 »Joo, hienosti Marius noudatti sitä logiikkaa, että ihmisen on hyvä antaa ensin kasvaa ja kehittyä ennen vampyyriksi muuttamista. Sehän muutti Armandin silloin kun muutti ainoastaan siksi, että Armand oli kuolemassa. Mikä muuten on kantava teema näissä vampyyriksi muuttamisissa muiden kuin Lestatin kohdalla (joka muuttaa vampyyriksi silloin kun häntä itseään huvittaa :')), huomasin nyt kun palasin lukemaan Kadotettujen kuningatarta, että täällähän Daniel ja Jesse muutetaan ihan samoin, kuoleman kynnyksellä rakkaan vampyyrin toimesta, ah mitä toistoa! Onko se hyvä tehokeino tässä kohtaa, enpä tiedä. Muutenkin toi Jessen hahmo vaikuttaa höpsön samaistuttavalta, mäkin innosta kiljuen ottaisin vastaan tehtävän lähteä New Orleansiin tutkimaan, ovatko Veren vangeissa kuvaillut tapahtumat totta. Tyyppi pääsi elämään mun unelmaani! :'D Mut vähän sitä ihmettelen, että eikö Talamascassa oikeasti olisi ollut ketään pätevämpää ihmistä tätä tehtävää hoitamaan. Ilmeisesti ei. En myöskään kestä tätä kirjojen maailmaa, jossa kaikki todella rakastavat kaikkia, joku David Talbotkin kertoo Jesselle rakastavansa sitä, mitä, yök, mikä on tää "perheenomainen" työyhteisö?? :'D Siis ainoa, joka aidosti on ilmoittanut yksinomaan vihaavansa jotakuta, tai jonka olen bongannut, on ollut Armand. Se ilmoitti The Vampire Armadissa hienon selkeästi vihaavansa Gabriellea, eikä missään vaiheessa pakitellut. Siistiä! 
Eikä tv-sarjassa kyllä mitenkään voida noudattaa kirjoja enää kauheasti, kun kirjoissa paletti hajoaa sitä enemmän mitä pidemmälle mennään. Luin lukija-arvosteluja Goodreadsista, ja jonkinlainen konsesus on siitä, että kolme ekaa kirjaa ovat parhaat, ja sitten Anne Rice lähtee niin sille käsittämättömälle uskontohöpöily-itsensäterapiointilinjalle, että hommasta katoaa se vähäinenkin fokus joka joskus on ollut havaittavissa. Ja täytyy sanoa, että nyt kun luen taas tätä Kadotettujen kuningatarta, niin tää uppoaa kyllä niiiiiiiiin paljon vaivattomammin kuin toi The Vampire Armand, enkä suostu uskomaan, että syy olisi yksin siinä, että vain toista näistä pääsen lukemaan suomeksi. Armandin kirja sentään keskittyi lempihahmoni juttuihin, mutta kun ne hänen juttunsa olivat välistä niiiiiiiin tylsästi ja pitkästi kuvattuja, ettei mitään rajaa. Ja kun juoni vähänkin on edetäkseen (joku voisi kysyä, että siis mikä on kirjan juoni, mutta kaiketi se juoni on perinteinen "näin minusta tuli minä" tai vähintäänkin "näin vietin nämä vuosisadat"), niin Rice heittää väliin taas kaiken paikoilleen jähmettävää pohdiskeluaan jumalan olemassaolosta. Niin tätä uskonnon päälleliimaamisen aiheuttamaa kankeutta ei (mun mielestä) tässä kolmoskirjassa vielä ole, tän heikkous on toki siinä, että näkökulmia on liikaa ja osa niistä ei ole ollenkaan niin kiinnostavia kuin toiset.
Ja mä lohduttaudun jo sillä, että tv-sarjassa Armand käyskentelee ongelmitta auringossa eli nää itsetuhoisesti aurinkoon sinkoutumiset ei tule kyseeseen (ja väitän, että Louis käytti jo tämän kortin kakkoskaudella!). <3
Eikä tv-sarjassa kyllä mitenkään voida noudattaa kirjoja enää kauheasti, kun kirjoissa paletti hajoaa sitä enemmän mitä pidemmälle mennään. Luin lukija-arvosteluja Goodreadsista, ja jonkinlainen konsesus on siitä, että kolme ekaa kirjaa ovat parhaat, ja sitten Anne Rice lähtee niin sille käsittämättömälle uskontohöpöily-itsensäterapiointilinjalle, että hommasta katoaa se vähäinenkin fokus joka joskus on ollut havaittavissa. Ja täytyy sanoa, että nyt kun luen taas tätä Kadotettujen kuningatarta, niin tää uppoaa kyllä niiiiiiiiin paljon vaivattomammin kuin toi The Vampire Armand, enkä suostu uskomaan, että syy olisi yksin siinä, että vain toista näistä pääsen lukemaan suomeksi. Armandin kirja sentään keskittyi lempihahmoni juttuihin, mutta kun ne hänen juttunsa olivat välistä niiiiiiiin tylsästi ja pitkästi kuvattuja, ettei mitään rajaa. Ja kun juoni vähänkin on edetäkseen (joku voisi kysyä, että siis mikä on kirjan juoni, mutta kaiketi se juoni on perinteinen "näin minusta tuli minä" tai vähintäänkin "näin vietin nämä vuosisadat"), niin Rice heittää väliin taas kaiken paikoilleen jähmettävää pohdiskeluaan jumalan olemassaolosta. Niin tätä uskonnon päälleliimaamisen aiheuttamaa kankeutta ei (mun mielestä) tässä kolmoskirjassa vielä ole, tän heikkous on toki siinä, että näkökulmia on liikaa ja osa niistä ei ole ollenkaan niin kiinnostavia kuin toiset.
Ja mä lohduttaudun jo sillä, että tv-sarjassa Armand käyskentelee ongelmitta auringossa eli nää itsetuhoisesti aurinkoon sinkoutumiset ei tule kyseeseen (ja väitän, että Louis käytti jo tämän kortin kakkoskaudella!). <3
Ei sillä että Vincentin kuvitteleminen samassa tilanteessa olisi yhtään sen helpompaa. Mutta tässä tapauksessa Vincentin olisi kannattanut ojentaa auttava kätensä Alastorille, ihan sama miten paljon työasiat ja pomo vituttaa ja ihan sama vaikka Alastor oli asiaa vastaan, niin olisi voinut hänen kammottava perintölautasensa säästyä