2. Oksa



Kiuas sihisi ja höyry täytti himmeän huoneen. Alvari nojautui taaksepäin ylälauteella ja päästi syvän huokauksen. Kesäillan valo siivilöityi saunan pienestä ikkunasta ja sai hien kiiltelemään hänen paljaalla ihollaan. Pienet pisarat juoksivat pitkin hänen pintaansa kuin keskenään kilpaillen. Niiden vieno välke muistutti häntä yhä vain järvestä ja sen kimmellyksestä, vaikka se nyt olikin poissa hänen silmistään.

”Lähe nyt pois jo hiien hönkä”, hän sulki silmänsä ja aloitti mutisemaan tuttua saunarunoa, ”himmene paha häkärä, syömästä, kaluamasta tämän ihmisen ihosta, tämän pojan polven päästä!”

Sitten hän huokaisi uudemman kerran ja hieroi hetken kasvojaan kämmenillään, kuin siten pyyhkien pois tuon häntä jäytävän tuskan ja turmeluksen.

”Ei tästä tule mittään”, Alvari kuiskasi lopulta itsekseen ja kauhaisi pesuvadista vettä, ja kaatoi sitä auringon haalistamien suortuviensa ylle. ”Mie olen tuhon oma.”

Ajatuksiinsa eksyneenä hän jäi tuijottamaan paksulautaista puuseinää ja sen lukuisia oksankohtia. Oksia he kai olivat olleet rahtaamassa silloin kun he ensimmäistä kertaa kaskenpoltossa kohtasivat, vaan siitä nyt oli aikaa monet kesät. Leikiksihän se oli mennyt ja kilvoitteluksi. Huoletonta lapsuutta naapuritorpan pojan kanssa.

Vaan olivat ne ajat siitä muuttuneet. Miehiksi kasvaneet kumpikin, ja toinen lähtenyt Viipuriin opiskelemaan, samalla kun hän yhä vain täällä istui vanhempiensa torpassa, kalastajan poika.

Olisiko hänenkin pitänyt pois matkustaa? Isä ei siitä ilahtuisi.



~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

A/N: 200 sanaa tässä. Käytetty runo on vanha suomalainen saunaruno

Reki heräsi uuteen aamuun ja samassa pieni jännitys kouraisi hänen vatsaansa. Tänään hän menisi kasteelle! Hänen äitinsä tulisi pikkusiskojen kanssa katsomaan. Reki kaivautui takaisin peittonsa alle ja kurkisti sitten pienestä peitonraosta huoneeseensa.
”Jeesus”, hän sanoi. ”Minua jännittää.”
Minä olen sinun kanssasi. Älä mistään murehdi.
”Tiedän, mutta ei se siihen auta, etta vatsani on ihan kuralla ja...”, Reki sanoi ja ryntäsi siinä samassa vessaan.
Saat olla kiitollinen että sinulla on isompi vessahätä nyt. Niin se ei tule enää myöhemmin.
”Okei, okei”, Reki sanoi. ”Tiedän, etten voi paeta sinua edes vessassa istuessa. Kai minä sitten kiitän sinua siitä että minulla on koti jossa on siisti vessa”, Reki huokaisi.

Sellaista Rekin elämä oli nyt. Hän kuuli Jumalan äänen ja saattoi keskustella Jeesuksen kanssa. Se oli turvallista, hänestä pidettiin huolta. Ja silti hän oli ihminen jonka piti syödä, juoda, nukkua, käydä vessassa ja koulussa ja syödä adhd-lääkkeitä. Moni asia oli aivan kuten ennenkin. Ja samalla hänen sisäinen elämänsä oli muuttunut. Oli ihmeellistä kuinka jotkut asiat olivat muuttuneet yhdessä sekunnissa. Ja mitä hän oli Langan kanssa jutellut, niin moni asia muuttui sitten vähitellen pienin askelin, sen verran mitä ihminen antoi Jumalalle tilaa elämässään. Reki oli nyt kuitenkin vastannut Jumalan kutsuun alkaa kulkea sitä tietä, minkä Jumala hänelle viitoitti.

Reki katsoi puhelimellaan olevaa valokuvaa 13-vuotiaasta Langasta, joka oli menossa kasteelle. Langan omasta päivästä oli aikaa jo useampi vuosi. Reki söi, pakkasi reppuunsa pyyhkeen ja vaihtovaatteet ja skeittaili kirkolle, josta pieni seurue lähtisi yhteiskyydeillä meren rannalle. Seurakunnalta oli tullut väkeä rannalle ja kaikki istuivat leppoisasti ruohikolle. Pastori sanoi muutaman sanan kasteesta ja puhui sitten kasteelle menijöille. Rekin lisäksi oli neljä muuta, jotka olivat menossa kasteelle ja jokainen sanoi jotakin  vuorollaan. He tunnustivat uskonsa Jeesukseen ja kertoivat haluavansa mennä kasteelle. Reki näki Langan istuvan äitinsä ja Rekin äidin ja pikkusiskojen vieressä. Langan äiti näytti tekevän tuttavuutta Rekin äidin kanssa.

Oli Rekin vuoro kävellä mereen. Hänellä oli yllään valkoinen t-paita ja ohuet mustat verryttelyhousut. Kun hänen puolestaan oli lyhyesti rukoiltu, hänet upotettiin veden alle ja nostettiin sieltä ylös. ”Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.”(2 Kor 5:17) Kaste kuvasi vanhan syntisen elämän hautaamista ja uuden elämän aloittamista Jeesuksen seuraajana. Reki kävi uimakopissa vaihtamassa kuivat vaatteet ylleen ja sen jälkeen hän sai paljon halauksia. Myös hänen äitinsä tuli halaamaan kyynel silmäkulmassa.
”Näytät iloiselta”, hänen äitinsä sanoi.
”Minä olenkin”, Reki vastasi.
”Lupasin tarjota hampurilaisaterian”, Langa sanoi. Reki nousi skeittilautansa päälle ja pienessä hetkessä hän oli kadonnut Langan kanssa tien päälle.

Langan äiti tuli Rekin äidin vierelle.
”Älä murehdi. Rekillä on nyt kaikki hyvin”, Nanako sanoi.
Masae katsoi häntä ja syvällä sydämessään hän tiesi että asia oli niin. Reki oli nyt kaksi viikkoa ollut iloinen ja rauhallinen. Rauhallisempi kuin moneen kuukauteen. Aivan kuin pahin levottomuus ja keskittymisen häiriöt olisivat väistyneet. Reki oli nukkunutkin paremmin.
”Tiedän”, Masae sanoi.


Oli tyypillinen perjantai-ilta. Reki ja Langa skeittailivat S:lle seuraamaan haasteita ja vastaamaan heille esitettyihin haasteisiin. Adamia oli näkynyt harvemmin vuodenvaihteen turnajaisten jälkeen ja silloin kun mies ilmaantui paikalle, oli ilmassa aina jonkinlaista draamaa. Sitä ei puuttunut tälläkään kerralla. Adam oli skeittaillut yhtä aikaa kolmea melko taitavaa vastustajaa vastaan ja silti voittanut heidät. Siitäkös miehen ego oli paisunut entisestään. Hän janosi lisää haasteita ja hän tulikin piirittämään voittonsa jälkeen Langaa. Reki näki punaista ja hänen silmissään musteni, sillä Adam koski Langaa aivan estottomasti antaen kätensä liukua Langan yläselältä koko ajan alemmas ja alemmas...
”Älä koske häneen!” Reki ärähti.
”Ja sinähän et sitä määrää”, Adam vastasi ylimielisesti nostaen leukaansa ylemmäs.
”Kyllä minulla on oikeus määräillä. Hän on minun ystäväni”, Reki uhosi edelleen.

Langan poskia ja korvia kuumotti koko tilanne. Hän oli hyvin tietoinen kuinka Adamin käsi liukui alemmas ja oli viimein hänen lantiollaan hyvin omistamisenhaluisena. Ei ihme että Reki oli vihainen.
”En skeittaa tänään”, Langa sanoi ja lähti kävelemään pois tilanteesta. Hän ei halunnut katsoa taakseen. Hän keskittyi vain siihen, että pääsi tilanteesta kauemmas. Hän oli kuuro sille, kuinka yleisön joukossa supistiin ja juoruiltiin.
”Katso nyt ylimielinen pölvästi mitä sait aikaan!” Reki haukkui Adamin ja lähti Langan perään. Kun Adam näytti hiiltymisen merkkejä ja siltä että hän olisi voinut antaa Rekille selkäsaunan, tuli Joe väliin.
”Jo riittää”, Joe sanoi liioitellun rauhallisella äänellä. Hän antoi Rekin juosta Langan jälkeen. Adam sen sijaan nakkeli niskojaan ja virnisti ärsyttävästi.

”Langa. Oletko kunnossa?” Reki kysyi kun hän tavoitti Langan.
”Olisin halunnut skeittailla. Olisin voinut ottaa haasteenkin vastaan. Mutta... minä”, Langa sanoi. Reki kuunteli. Hän tiesi, että olisi voinut itsekin käyttäytyä hillitymmin ja fiksummin. Mutta kun kyseessä oli Langa ja häneen kohdistuva huono käytös ja käpälöinti, Reki ei osannut hillitä itseään.
”Minä... vain jäädyn tuollaisissa tilanteissa enkä osaa tehdä tai sanoa mitään. Haasteeseen vastaaminen tuollaisen jälkeen ei olisi ollut hyvä ajatus. En olisi pystynyt keskittymään siihen kunnolla”, Langa sanoi.
”Odotetaan hetki ja mennään takaisin. Ei anneta periksi tuolle paksupäiselle pukupellelle”, Reki sanoi.
Langa nyökkäsi.
”Olet oikeassa. Odotetaan hetki”, Langa myöntyi ja istahti kivelle. Hän lähetti ajatuksissaan pikaisen rukouksen Jumalalle ja huokaisi syvään.

Vähän myöhemmin he palasivat katsomaan haasteita, eikä mikään enää häirinnyt sitä iltaa. Adam oli löytänyt uusia haasteita ja kaikkien mielenkiinto kohdistui jo uusiin juoruihin ja uusiin skandaaleihin. Ilta jatkui mukavasti ja Langa meni Rekin luo yöksi, jossa he puhuivat pikkutunneille asti. Rekin luonnosvihossa oli uusia ideoita paitojen painatuskuvista. He suunnittelivat myös koko päivän kestävää melontaretkeä ja uutta telttaretkeä. Reki oli piirtänyt muutaman uuden chibi-Langan ja chibi-Rekin kuvan, joissa yhdessä hahmot olivat melomassa ja toisessa kuvassa istuivat rantahiekalla katsomassa auringonlaskua.
”Vaikka vain istuisimme ja katselisimme pilviä, aurinkoa, sadetta tai värikästä auringonlaskua...”, Reki sanoi. ”...voisin olla siinä vaikka kuinka kauan. Minun ei tarvitse selittää sinulle mitään. Ei perustella mitään. Ei yrittää päteä tai esittää mitään...”, hän jatkoi.

”Minä haluan että menemme uudelleen telttailemaan. Ja melomaan, kuten tässä kuvassa. Ja katsomaan hienoa auringonlaskua, Jumalan taidemaalausta kuten sinä aina sanot”, Langa vastasi. ”Jos minun pitäisi valita kenen kanssa olisin autiolla saarella, niin valitsisin sinut”, hän sanoi vielä. ”Koska... koska sinä olet kaikkein tärkein minulle.”
Reki katsoi Langaa ja hymyili vähän ujosti.
”Minäkin pidän sinusta”, Reki sanoi sitten.
Langa meni vähän hämilleen.
”Reki, mitä?” hän ihmetteli. Tietysti hän tykkäsi Rekistä mutta ei hän ollut sitä ääneen sanonut.

”Minä tiedän että sinä pidät minusta”, Reki sanoi.
”Minä, mutta... se... kun”, Langa änkytti. Ja silloin Reki otti Langan kasvot käsiinsä.
”Kaikki se, mitä sinä teet tai sanot minulle. Se, miten sinä olet minun kanssani. Kaikki se, mitä sinä jaat minun kanssani. Kaikki se on jo puhunut puolestaan. Minä tiedän Langa. Minä tiedän että olen sinulle tärkeä ja että sinä rakastat minua. Ja minä, vajavainen Reki, sinun ystäväsi yritän vastata siihen kaikkeen juuri sillä tavalla, mikä olisi hyvää ja parasta. Minä tiedän ettei sinulla ole helppoa ja minkä kanssa kamppailet. Minä yritän olla tekemättä siitä vaikeampaa”, Reki sanoi.
”Kiitos Reki”, Langa kuiskasi.

”Olkoon rakkaus vilpitön, kammokaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni. Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.” (Room. 12:9-10)



Kesätauko koulusta oli samaan aikaan sekä ihanaa että kamalaa. Langa vietti siitä ensimmäiset kaksi viikkoa Kanadassa ja se tuntui ikuisuudelta. Rekillä oli ikävä ja Langalla oli vähintään yhtä kova ikävä olla erossa. Aikaero oli monta tuntia ja puhelut kalliita, joten he yrittivät pärjätä viestittelemällä. Sillä aikaa kun Langan päivät täyttyivät isovanhempien luona olosta, isän haudalla käynnistä ja muutamien serkkujen tapaamisesta, Rekin arki oli sitä samaa mitä aina ennenkin. Hän täytti päivänsä työvuoroilla skeittiliikkeessä, skeittaili Miyan kanssa ja oli muutaman kerran lapsenvahtina. Ja silloin hän sai idean. Hän sai pienet kaksoset innostumaan skeittilaudasta ja niin Rekin päivät täyttyivät ulkona pikkusiskojen kanssa. Kaksoset hädin tuskin pysyivät laudoilla, vaikka he eivät liikkuneet metriäkään. Heillä olikin kypärät päässään, joka suojaisi heitä kolhuilta.

Ja sitten eräänä päivänä Koyomi skeittasi pihalle Rekin vanhalla skeittilaudalla. Reki pyllähti maahan kaksosten kanssa, mutta Koyomi esitteli taitojaan.
”Milloin sinä olet oppinut skeittamaan?” Reki ihmetteli
”Sinä aikana, kun sinä olet hengannut Langan kanssa ja seikkaillut milloin missäkin”, hänen siskonsa sanoi.
”Et ole voinut oppia tuota kaikkea itsekseen”, Reki totesi.
”En olekaan. Minulla on ollut hyvä opettaja”, Koyomi sanoi.
Rekin suu loksahti auki. Kuka? Missä? Milloin?
”Mutta...”, Reki änkytti. Koyomi vain nauroi sydämensä pohjasta.
”Saat ottaa minut mukaan S:lle”, hän kuiskasi veljensä korvaan.

Rekin silmien väliin ilmestyi ryppy.
”S:llä on melko raju meininki. Siellä tapahtuu hämäriä asioita”, Reki sanoi.
”Minä tulenkin sinne sinun siipiesi suojissa. Haluan nähdä paikan. Ehkä totean ettei siellä olekaan mitään ihmeellistä”, Koyomi totesi.
Reki mietti hetken. Koyomi luotti häneen ja hän olisi ihan kohta itse 18-vuotias. Miyakin oli ollut siellä jo. Miya! Oliko Miya opettanut Koyomia? Nuo kaksi eivät olleet puhuneet hänelle ja Langalle mitään.
”Olkoon menneeksi, hankin sinulle pääsyn”, Reki sanoi.
”Olet loistoveli!” 


Elokuun kahdeksantena päivänä oli maanantai.
Reki ja Langa toteuttivat viimein melontaretkensä. He pakkasivat kajakit täyteen eväitä ja juotavaa, meloivat muutaman tunnin ja pitivät rannalla evästauon ja uivat. Ja iltapäivällä he meloivat takaisin. Sinä iltana Sia la lucessa oli pieni yksityistilaisuus kun siellä juhlittiin Rekin 18-vuotis syntymäpäivää. Langa oli tuonut Rekille tuliaisia ja syntymäpäivälahjan Kanadasta. Joe paistoi kaikille pizzat, Cherry, Shadow, Miya ja Oka olivat koonneet Rekille leikekirjaa, jossa oli kuvia viimeisen parin vuoden ajalta S:ltä ja vähän muualtakin. Langa oli valinnut leikekirjan viimeiseksi kuvaksi Rekin kastekuvan ja se oli todistuksena muillekin siitä, että Reki oli aloittanut uuden elämän. Sama Reki ja monet samat kujeet, mutta kuitenkin uusi Reki. Kuva herätti vähän keskusteluakin ja niin Reki ja Langa saivat avata vähän elämäänsä mitä se oli Jeesuksen kanssa.

”Tiesitkö että Sia la luce tarkoittaa ”Tulkoon valo” ja se on suoraan Raamatusta?” Langa kysyi Joelta.
”Tiesin sen kyllä, mutta en ole koskaan ajatellut sitä sen syvällisemmin”, Joe myönsi. Sillä hetkellä oli jotain pientä kylvetty Joen ja muidenkin mieliin. Cherry vain nosti kulmiaan ylös. Miya oli kuullut Rekin uudesta elämästä jotain ennenkin.

”Jumala sanoi: Tulkoon valo! Ja valo tuli.” (1. Moos.1:3)



Reki ja Langa olivat käyneet yhä useammin myös seurakunnan nuorten tilaisuuksissa. Siellä käsiteltiin Raamatusta aiheita laidasta laitaan ja myös nuoria kiinnostavia aiheita ja paljon ajankohtaisia aiheita, kuten asiaa tekoälystä, mediavaikuttamisesta, seurustelusta ja Raamattukursseista. He tutustuivat muutamaan heidän koulussaan olevaan uskovaiseen nuoreen. He saivat kuitenkin huomata, että kukaan muu ei välittänyt skeittaamisesta. Sitä he eivät kuitenkaan vielä tienneet, että tilanne muuttuisi ja eri seurakuntien nuorilla olisi vielä eräänä päivänä oma skeittiyhteisönsä Okinawassa.

Reki tunsi piston sydämessään, kun hän kuunteli Raamattutuntia toisten ihmisten rakastamisesta, palvelemisesta ja nöyrtymisestä. Hän käsitti, että voittaisi oman ärtymyksen ja vihan, kun alkaisi rukoilla ja siunata ihmistä, joka aiheutti häiriötä tai vihastumista. Hän puristi kätensä nyrkkiin ajatellessaan jotain Adamin kaltaista, mutta joutui nöyrtymään siinä, että juuri sellaiset tilanteet kasvattivat häntä ihmisenä. Hänen pitäisi valita siunaaminen kiroamisen sijaan, niin ärsyttävää kuin se olisikin. Siitä Jeesuksen seuraamisessa oli kyse. Valintoja joka päivä. Valintoja ikävissäkin tilanteissa tehdä oikein.

”Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.” (Room. 12:14-15) ”Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle leipää syödä, ja jos hänellä on jano, anna hänelle vettä juoda. Sillä niin sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle, ja Herra sen sinulle palkitsee.” (Sananlaskut 25:21-22)

Langa oli omissa mietteissään. Hän mietti Jumalan rakkautta ja paljon vajavaisempaa ihmisen rakkautta. Siinä missä Jumala rakasti täydellisesti ja pyyteettömästi, ihmisen rakkaus jäi aina vajaaksi ja ihminen odotti usein vastarakkautta muilta. Tai vähintäänkin hyväksyntää. Ihmiset oli kutsuttu rakastamaan ja palvelemaan toisiaan. Perheen tehtävä oli huolehtia lapsistaan ja puolisoiden toisistaan. Perheetönkin saattoi saada paljon ystäviä. Hyvät ystävät olisivat suuri siunaus ja apu elämän varrella. Yksikin ystävä riitti, Langa huomasi miettivänsä. Jumala oli antanut hänelle Rekin lisäksi muitakin ystäviä vaikka Reki olikin läheisin ja Reki oli se, jonka kanssa hän saattoi jakaa sielunsa pölyisempiäkin nurkkia ja niitä ajatuskomeroita joista löytyi luurankoja.

”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.” (Joh 15:13) Langa mietti olisiko hän valmis kuolemaan, jotta hänelle läheiset ja tärkeät ihmiset saisivat elää? Olisiko hän valmis uhrautumaan? Langa käsitti että olisi paljon pyydetty. Hän ei varmasti siihen pystyisi, mutta Jeesus pystyi ja teki sen.



Syyskuussa taifuunit mellastivat yli Okinawan. Yksi taifuuni ei riittänyt vaan kuun puolivälin jälkeen Japania kuritti vieläkin pahempi taifuuni Nanmadol. Se vyöryi Okinawan yli, mutta pahempaa jälkeä se sai aikaan Kyushun saarella. Reki ja Langa olivat puskeneet ulkona sateisen kelin läpi Langan luokse mutta tuuli vain yltyi. Reki lähetti äidilleen viestin että hän yöpyisi Langan luona. Nanmadoliksi nimetyn taifuunin oli ennustettu olevan Japanin historian pahimpia. Uutisissa seurattiin tiiviisti kuinka tuhoisaa jälkeä taifuuni jätti jälkeensä. Kun se viimein linkosi myös Tokion yli, sieltä näytettiin uutiskuvaa kuinka vesi tulvi kaduilla ja kuinka suuri puu oli kaatunut yksityisen asunnon oven eteen tukkien sen.

Langa katsoi kuinka televisiossa näytettiin kuinka pelastuslaitoksen väki sai suuren puun siirrettyä syrjään ja kuinka asuntoonsa loukkuun jäänyt ihminen saatiin pelastettua ja vietyä ambulanssiin. Langalle tuli hetkeksi kummallinen tarve rukoilla tuon ihmisen puolesta.
”En tiedä miksi, mutta minulle tuli tarve rukoilla tuon ihmisen puolesta, joka juuri vietiin ambulanssilla pois”, Langa sanoi. Reki nyökkäsi ja yhdessä he rukoilivat. Samalla he muistivat myös niitä monia muita, jotka tarvitsivat apua taifuunin jälkeen. He eivät sinä päivänä tienneet, että uutisissa kaukaa kuvattu henkilö oli Japanin tunnetuin viulunsoittaja, Ugetsu Murata. Mutta vuosia myöhemmin he saivat kuulla Ugetsu Muratan tarinan tuosta päivästä ja kaikesta siitä, mitä taifuunin jälkeen tapahtui.

”Tällaisina pimeinä päivinä, kun taifuunit pimentävät koko Okinawan, mieleen nousee pastorin saarna siitä, että tämän maailmanajan keskiyöhön on vain minuutti aikaa. Mutta sitten kun aurinko taas paistaa, sen unohtaa helposti”, Reki totesi.
”Sellaisina päivinä, kun elämä tuntuu synkältä ja liian raskaalta, odotan, että Jeesus tulisi jo. Mutta sitten kuitenkin olisi kiva elää vielä hetki tätäkin elämää. Mutta aivan kuin jokin sanoisi minulle, että emme ole täällä enää kokonaista kymmentä vuotta”, Langa sanoi. ”Ehkä emme niinkään kauan.”
Reki nielaisi. Oli hyvinkin mahdollista, että hän ei ehtisi juhlia 28-vuotis syntymäpäiviään. Se veti hänen ensin mietteliääksi, mutta sitten hän nosti katseensa ja hänen kasvoilleen nousi tuttu Rekimäinen aurinkoinen hymy. Hän nyökkäsi.

Millaisia polkuja elämä kulkisikaan, heillä oli toisensa, ystäväpiirinsä, tukijansa ja perheensä. Heidän kanssaan kulki Ikiaikojen Jumala, joka oli luvannut olla heidän kanssaan päivien loppuun saakka. Reki nosti kätensä infinite-merkkiin johon Langa vastasi. Sitten Langa vielä pörrötti Rekin punaisia hiuksia, jotka olivat olleet jo valmiiksi sekaisin.
”Olen halunnut tehdä noin jo kauan”, Langa sanoi ja hymyili Rekille, hänen sielunkumppanilleen.
 

“Harry, nämä ovat häät.”

“Ovatko?”

Ahahahahah, gotta love puupää!Harry <3 Mä luulen, että tää jäi viimeiseksi kerraksi kun Harry ei usko Dracon asuvinkkejä Nolottaisi itseänikin!

Mutta tässä oli kyllä läpi tekstin niin huolettoman söpö ja romanttinen tunnelma :'3 Pansyn ja Lunan yllärihäät oli jotenkin tosi kiva idea, mutta vielä enemmän nautin Dracon epävirallisesta kosinnasta ja Harryn hölmistyneisyydestä. Toivottavasti nämä kaksi saavat vähintään yhtä nätit häät ♥ Ja ai että, millainenkohan on Dracon kunnollinen kosinta?? Siitäkin melkein voisi vielä kirjoittaa

Uniprinsessa: Kiva, kun palasit lukemaan loppuun. Kiitos kommentistasi! 

Kiitos kaikille ihanista kommenteista Meldis, Uniprinsessa ja Odo! Kiitos myös kannustuksesta jatkaa tätä maailmaa,  en uskalla kyllä luvata mitään, mutta en halua kyllä myöskään sanoa, että tämä oli tässä :) Katsellaan, mitä ideoita kevät tuo tullessaan 💚