Upean loppukirin saitte vielä täällä aikaan, Kelmit! Teillä on nyt kasassa 75/80 lunastettua tarraa, ja voitte vielä huomiseen asti lunastaa viisi viimeistä, mikäli tahdotte.

Hahah, en tiedä onko mulla jäänyt jokin Daniel-kommentaario aivoissa päälle, kun jotenkin tulee tän topicin äärellä sellainen fiilis kuin tässä ryömittäisiin kaikki varjoista ja kokoonnuttaisiin johonkin AA-tapaamiseen

Suorastaan upea mielikuva, johon on helppo samaistua!

Oon kyllä myös Sisilja ja wishbone samaa mieltä siitä, että Anne Ricen purppuraproosa on melkosen tuskaista luettavaa eli vaikka oonkin kolme ekaa kirjaa kahlannut läpi, niin ei ne mitään mun lempikirjoja ole ja sarjaa preferoin aivan ehdottomasti. Sarjaan tehdyt muutokset on minusta keskimäärin olleet tosi erinomaisia! Esimerkiksi ekaa kirjaa lukiessani Louis oli musta ihan kauhea, mutta sarjassa Jacob Andersonin Louis on puolestaan loistava. Kirjat lähinnä just antaa kontekstia tulevalle ja saa odottamaan vaikkapa nyt kolmoskauden uusia hahmoja ihan eri tavalla.

Komppaan myös wishbonen ajatuksia IWTVn fandommeiningistä! Itse toki fandompiireihin hyppäsin syvemmälle vasta kakkoskaudella, mutta joissain tapauksissa jengi kyllä ajattelee ihan hirveän mustavalkoisesti kaikesta ja erityisesti Lestatia jotkut tuntuvat pitävän itse päädemoni numero ykkösenä. Se aiheutti joissain mun Tumblrissa seuraamissa ihmisissä jopa semmoisia reaktioita, että kun kolmoskauden kerrottiin kertovan nimenomaan Lestatin tarinaa, tyypit ilmoittivat lopettavansa sarjan seuraamisen. Tietysti saa olla lempi- ja inhokkihahmoja, mutta Lestat saa kyllä ihan megapaljon kuraa niskaansa. Ja kun noihan on lähtökohtaisesti ihan kauheita tyyppejä kaikki ja se jos mikä on ihanaa.

Oon näköjään samaa mieltä aina ja ikuisesti, mutta mustakin on vaikea sanoa mitään absoluuttisia lemppareita, koska lähtökohtaisesti kaikki hahmot ja heidän suhteet herättää mussa paaaaaljon ajatuksia. Mutta jos jotain pitäisi sanoa, niin Armand on hahmoista kiehtovin ja Jacob Anderson herättää näyttelijöistä mussa eniten lämpimiä tunteita. Ja kyllähän se DM-jäsenkirja täällä on takataskussa ja taisinkin tossa aiemmin sanoa, että heitä odottelen aivan erityisellä innolla nyt kolmoskaudella. Sieltä löytyy niin paljon kaikkea!! Itse en oo vuosikausiin saanut kirjoitettua suunnilleen puolikastakaan ficciä, mutta onneksi muut mua produktiivisemmat saavat loistokasta settiä aikaiseksi - etenkin AO3:n puolella on kasapäin hyvää luettavaa. Fininkin tarjontaan täytynee sukeltaa asap!!

Kolmoskausi on onneksi saanut ainakin toistaiseksi tosi hyviä arvioita ja se ainakin nostattaa mun odotuksia. Todettakoon vielä se, että olin ihan megakateellinen kun jotkut mun Tumblrissa seuraamat tyypit oli onnistuneet saamaan liput sinne New Yorkissa järkättyyn livekonserttiin, jossa Sam Reid pisti menemään rokkistara-Lestatina. Sam on kyllä ihan uskomattoman upea Lestat ja on ihan huikeaa ollut myös nähdä, miten innoissaan hän on Lestatin roolissa.

Hahah, en tiedä onko mulla jäänyt jokin Daniel-kommentaario aivoissa päälle, kun jotenkin tulee tän topicin äärellä sellainen fiilis kuin tässä ryömittäisiin kaikki varjoista ja kokoonnuttaisiin johonkin AA-tapaamiseen Ainakin itsellä tämä fandom on viimeisen parin kuukauden sisään aiheuttanut sen verran suuria fanihurahduksia ja selausaddiktiota, että se ei ole kovin kaukana totuudesta. Finiinkin palasin nyt tämän merkeissä, tosi poikkeuksellista ja kivaa kun on kerrankin itsellä kierroksessa sellainen fandom josta muutkin suomalaiset ovat kuulleet ja tykkäävät puhua/kirjoittaa, ja joka on nykyhetkessä telkkarissa eikä joku konkreettisesti sata vuotta sitten julkaistu kirjasarja kuten itseni kohdalla fanitusjutut niin usein ovat.

Myönnän heti kättelyssä, että olen nimenomaan uuden televisiosarjan fani. Ricen purppuraproosa on ollut aina itselleni liikaa vaikka tällainen gootti olenkin. Lisäksi olen aloittanut ficcausuraa aikana jolloin Ricen asianajajien ficcaajiin kohdistama vaino eli vielä vahvana ilmassa, joten se on värittänyt vahvasti käsitystäni kirjailijasta jo kauan ennen tätä sarjaversiota. Olen nyt hiljattain tietoutta täydentääkseni kuitenkin lukenut tiivistelmiä, hahmowikejä ja joitakin pätkiä kirjoista, eniten ylläri ylläri Devil's minion luvusta, ollakseni vähän paremmin kärryillä kaikista viittauksista ja vivahteista. Koen että varsinkin Armand on (ainakin vielä tässä vaiheessa) sellainen hahmo, jolld kirjojen tuoma taustakonteksti antaa ihan erilaista syvyyttä, vaikka toki kirja-Armand ja sarja-Armand ovat myös eri hahmoja omine kulttuurisene konteksteineen. (Oli esim. aika jännä keskustelu oman kumppanini kanssa, kun hän katsoi sarjan kakkoskauden kasuaalina, fandomista täysin irrallaan olevana katsojana, ja erehtyi näemmä juuri kiinnittämään vähän vähemmän huomiota niiden kolmenkymmenen sekunnin aikana joina Armand puhuu omasta historiastaan Louvressa maalauksen äärellä. Niin sitten kun meike intoutui puolen tunnin esseeseen siitä miksi hahmosta niin paljon tykkään, siinä tuli jo heti kättelyssä melko monta "mm okei, enpäs tiennytkään!" -hetkeä hänellä.)

Queer- ja kauhumedian ystävänä innostuin sarjasta jo silloin kun ykköskausi vasta ilmestyi ja katsoin sen silloin. Kakkoskauden kanssa sen sijaan lipsahti jostakin syystä niin, että katsoin sen vasta kun koko sarja oli ilmestynyt ja olin tumblrin kautta jo aikalailla spoilaantunut. Syytän tästä sitä, että sarjaa on tosiaan ollut täällä Suomessa niin hankala katsoa ennen netflix-julkaisua, terveisia vaan kaikille epäilyttäville striimaussivuille, joiden versioista ei aina tiennyt oliko vaikka kaikki puhuttu ranska käännetty vai ei (luojan kiitos ymmärrän sitä edes vähän). Mutta sitten kun netflix suvaitsi astua kuvioihin silloin mitä, vuosi sitten? kaksi?, niin äkkiä tuntuikin siltä että yhdessä yössä vähintään kolmasosa tuttavapiiristäni oli nähnyt sarjan ja rakasti sitä. On helpottanut huomattavasti elämää kun ei tunnu enää siltä että höpäjää ihan omiaan Mutta toki nyt kolmoskauden äärellä on jälleen se tilanne, että itse on nyt aivan faniroskiksessa, ja kasuaalimmat katsojakaverit ehtinevät mukaan ehkä sitten joskus vuoden päästä. Mutta luojan kiitos finipiireissä ollaan nyt aivan poikkeuksellisen ajankohtaisesti mukana niin ei tarvitse seota yksin.

Vaikka olenkin ollut ns. alusta asti mukana, niin poikkeuksellisesti välttelin fandomin tonkimista varsinkin koko ykköskauden. En tiedä oliko se niinkään tietoista, vaan silloin tuntui että sain kaiken haluamani (= Lestatin ja Louisin romanssin) ihan vaan sarjan katsomisesta. Ainut mistä silloin kuulin oli vitosjaksossa olevan parisuhdeväkivallan synnyttämä valtava polemiikki katsojissa, että olisiko siitä pitänyt varoittaa enemmän, oliko se liikaa, tuhosiko se Lestatin hahmona täysin jne. Ja olin niin hämmentynyt tästä reaktiosta (ja olen edelleen), koska itselleni oli alusta asti selvää että hahmot ovat moraalisesti arvelluttavia hirviöitä, että vampyyritarinat ovat aina kihisevä kattila myrkkyä ja rakkautta samassa sopassa, ja että koko tarinan kehys on tässä sarjassa kreikkalainen tragedia jossa loppumurhe on alusta asti tiedossa. Joten päätin visusti pysyä faniympyröiden ulkopuolella. Ja nyt kun sitten olen fandomissa ja seuraa keskustelua kv-puolella aktiivisesti, voin vain todeta että eihän se diskurssi ole oikeastaan yhtään muuttunut Monista tikuista syntyy varsinkin nuoremmilla faneille sellaista asiaa jota meikeläinen täällä kiikkustuolissa ei ymmärrä alkuunkaan, mutta sitten vaan suljen ikkunan ja jatkan menoani muualla. Kukin fanittakoot tavallaan.

Täällä onkin jo mainittu sarjan yhdeksi suureksi viehätykseksi aivan loistava cast sekä kyseisen näyttelijäkaartin välinen kemia ja lämpö. On aina ilo katsoa jotakin sellaista, josta näkee, että sen tekijöillä on ollut kivaa sitä tehdessä. En oikein edes halua nimetä ketään suosikkeja koska kaikki ovat musta omissa rooleissaan niin huikeita. Toki toiset hahmot puhuttelevat mua vaikkapa ficcaajana enemmän kuin toiset ja huomaan että parituksista vaikkapa Louis/Lestat on sellainen jota seuraan rävähtämättä ruudulta, mutta joka ei ainakaan tähän mennessä ole herättänyt mitään omia luomishaluja faniteosten suunnalla. Claudia/Madeleinen pienoinen kiirehtiminen varsinkin kauden loppua kohti sekä kyseisen parituksen vähäinen ruutuaika on ehkä yksi niistä ainoista kritiikeistä joista sarjan kahdelle ekalla kaudelle voin antaa. Mutta sen sijaan Armandin ja Danielin dynamiikka, voi pojat Syytän osittain sitä, että kauan sitten meikeläisestä piti tulla (tutkiva)journalisti, mutta sen sijaan meninkin opiskelemaan taiteita ja kulttuuria, ja myöhemmin mm. muistelukerrontaa ja identiteettitutkimusta, mutta olen kyllä harrastelijajournalismiin hairahtanut kerran jos toisenkin. Niin onhan tässä jo aikalailla aivopesty itsensä oikeaan mielentilaan. Olen rakastanut sitä loputonta kuittailua ja taistelua narratiivisesta kontrollista jota Daniel ja Armand ovat käyneet läpi tähän asti, ja toki nyt käsillä ovatkin ihan uudet kierrokset Danielin muuttamisen myötä. Ja kaiken, hmm, muunkin. Kyllä te tiedätte mistä mä puhun, oletan että valtaosalla meistä on DM-jäsenkirja taskussa.

Tästä kommentista on tulossa aivan hirveän pitkä ja sekava vuodatus, mutta laitan nyt vielä parit spoilaavat ajatukset kolmoskaudesta tagin alle:



Loppuun ihan vähän doom and gloom, että koska olen ollut faniympyröissä niin kauan, on siihen sekaan mahtunut myös paljon pettymyksiä. Siksi jotenkin aina jännittää antautua näin kokonaisvaltaiselle hypetykselle, kun sitten poksahtaessaan se kupla on karvas kalkki niellä. IWTV/VL on ollut stressaavien irl-kuvioiden ja maailmantuskan keskellä varsinkin nyt loppukeväästä sellainen iloisen eskapismin lähde, että olisi vaikea suhtautua asiaan jos se tarjoaisikin jossain vaiheessa jotain suuria pettymyksiä tai epämukavia asioita. Mutta se mahdollisuus pitää aina vain hyväksyä kun fanittamaan rupeaa ja toki sitä voi (ja nykyään osaa) kuratoida omaa fanikokemustaan juuri sellaiseksi kun haluaa. Ehkä se vain on sarjan itsensä luonne joka tekee vainoharhaiseksi, että aina jossain vartoo uusi giljotiini putoamista

Piirustusketjuun piirustukseni!

Ollaanko me sit valmiita??