Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 ... 10
1
Beatrix Bones, hienoa kuulla ihan asiantuntijalta, että mulle on oiva varaura valmiina, kun tutkijanura pettää! Tottahan tämä "ficci" on ytimessään häpeämätön mainos, ja muu teksti on vain lihaa sen ympärillä. Oon todella otettu siitä, että sen huumori puree, erityisesti/vaikka on mustaa ja/tai ääliömäistä ;D Linnunradan käsikirja on itsessään ehkä kuuluisinta modernia surrealistista huumoria ikinä, jotta olihan se otettava mukaan tähänkin. Nää kehut lämmittää niin, että ne on melkeen tarpeeksi kokonaisen vuoden aamutoastinkeihin. Kiitos, kiitos, kiitos ♥

flawless, pitäähän sitä pysyä uskollisena omalle kirjoitusajan keskiarvolleen. Sen mitä tässä ajatuksenvirralla säästin, kulutin kyllä ihan varmasti näihin muotoiluihin. Tai tuohon kuvanmuokkaukseen. Mahtavaa, että ne on ilahduttaneet! Tykkään, että nostit esiin nimenomaan tuon wattivitsin. Pelkäsin, että se ois liian nörtti ollakseen hauska. Suurkiitos ♥♥
2
Author: Dulz
Ikäraja: k-11
Fandom: The Witcher (perustuu kirjoihin)
Disclaimer: En tienaa, en rienaa.
Paritus: Geralt/Yen, mahdollinen mennyt Geralt/Triss
Characters: Geralt (+ Triss Merigold)
Genre: angst, tunnelmointi
Warnings: -

Haasteisiin: FinFanFun 1000 - 696.  Kukkula, Taidehaaste III - Ritari tienristeyksessä (Viktor Vasnetsov)

Summary: Sillä ensimmäisellä kerralla maa muistomerkin juurella oli peittynyt kukkiin, kynttilöihin ja lahjuksiin. Kentät olivat vielä savunneet. Hän oli juossut rinteen ylös ja pelännyt, että joutuisi tietämään mitä löytäisi itsestään, jos tapaisi paadesta Yenin nimen.

A/N:
Saattaa spoilata sarjaa, koska vaikka Soddenin taistelu on siinä jo käyty, sen jälkipyykki ei, joten en voi olla täysin varma siitä, mihin suuntaan sarjassa lähdetään. Kirjoitin tämän vuosi sitten taidehaasteeseen Netflix-sarjan Soddenin taistelun herättämistä (pettymyksen) tunteista. Kirjoissa taistelu herätti mussa vahvoja tunteita, joihin televisioinnin olisikin ollut vaikea vastata. Kirjoissa taistelusta ei koskaan kerrottu kuin vasta jälkikäteen sivuhahmon suulla, jolloin se oli hirvittävällä tavalla värittynyt kys. hahmon omakohtaisesta kokemuksesta: kauhusta, pelosta ja kivusta. Sapkowski on muutenkin mielestäni parhaimmillaan kirjoittaessaan taisteluita, jotka ovat kaikkea muuta kuin glorifioituja ja sankarillisia. Jos televisiointi on jossain epäonnistunut, niin tämän tunteen toistamisessa.
Joka tapauksessa. Lopputulos ei miellyttänyt ja päädyin jemmaamaan tätä. Lukaisin tän läpi haasteen deadlinen innoittamana ja tajusin, ettei tämä olekaan täysi hirviö, vaikka ei tuokaan pöytään mitään uutta, vaan jää pelkäksi fiilistelyksi. Tässä tämä nyt pienen muotoilun jälkeen on.




Soddenin neljästoista
Ritari tienristeyksessä – Viktor Vasnetsov



Jylhä paasi Soddenin kukkulan tasalaella muisti yhä kolmeatoista kaatunutta velhoa. Geralt kosketti kiven neljättätoista nimeä. Kylmä tuuli puhalsi vanhaa tuhkaa palaneilta taistelukentiltä.

Olin palanut niin pahoin, ettei kukaan eloonjääneistä tunnistanut minua.

Tuuli työnsi hiuksia Geraltin kasvoille. Korkealla taivaalla korppi kirahti, sen harvat siipisulat värehtivät ilmavirrassa. Särki hirnahti vastauksen kukkulan juurelta. Geralt ei ollut varma, miksi oli kiivennyt kukkulan laelle. Ylös johtava polku oli ruohottunut, väki toi kukkia enää harvoin. Sillä ensimmäisellä kerralla maa muistomerkin juurella oli peittynyt kukkiin, kynttilöihin ja lahjuksiin, kentät olivat vielä savunneet ja hän oli juossut rinteen ylös peläten, että joutuisi tietämään mitä löytäisi itsestään, jos tapaisi paadesta Yenin nimen.

Vain taikuus pelasti minut. Hiukseni, kasvoni, käteni… Minut olisi tunnistanut vain silmistä. Yennefer oli ainoa, joka olisi siihen pystynyt, mutta Yen oli sokeutunut.

Epätoivo ja tuska tarttuivat sanoista edelleen raskaina.

Neljästoista nimi? Ei ollut ketään neljättätoista. Kukkulalle on haudattu vain kolmetoista ruumista. Joissain tapauksissa vain sellaisen jäänteet.

Erehdyksen korjaamiseksi olisi tarvittu vain yksi velhon käden heilautus ja nimi olisi hioutunut näkymättömiin. Tuuli olisi tarttunut hiekkaan ja sirotellut sen laajoina levittäytyville taistelukentille, joita peittivät jo sitkeät heinät. Niiden alla paikka muisti. Öisin levottomat henget nousivat nurmen alta etsimään lepoa, johon eivät osanneet tyyntyä. Onton valituksen alta saattoi melkein erottaa nuolten viuhuvan savun peittämän ilman halki ja terän soivan terää vasten. Kuulla kukkulalta kaikuvat vanhakieliset manaukset, joiden toimesta taiat löivät Nilfgardin mahtaviin joukkoihin hajottaen ne haparoiviksi osastoiksi tarjoten Pohjoiselle mahdollisuuden. Lakkaamattoman huudon sotilaiden, palkkamiekkojen ja vasta eilen miekkaan tarttuneiden miesten ja naisten massan velloessa. Tappaessa ja tullessa tapetuiksi.

Vire kantoi mukanaan mullan ja maan, ruohon ja puun tuoksuja. Loppua seurasi aina alku. Kuolemasta nousi elämä. Vaalenneiden luiden seassa kukkivat keltamot ja sauniot.

Geralt antoi sormenpäidensä nojata Triss Merigoldin nimeä vasten, kunnes käänsi sille selkänsä niin kuin oli kääntänyt Trissillekin. Sammalet olivat jo pesineet kaiverruksen uriin.
3
Rinnakkaistodellisuus / Vs: MCU: Jos olisin da Vinci | S | Tony/Steve | fluff. ficlet
« Uusin viesti kirjoittanut DulzGraham tänään kello 02:36:19 »
Karvis, suurkiitos kommentista! Allekirjoitan täysin sen ajatuksen, että paras fluffi on maustettu huumorilla. Ja häivähdyksellä jotain synkempää. Olen samaa mieltä myös tuosta lopetuksesta, vaikka itse sanonkin  ;D Kiitos!
4
Iltaa! Kommenttiketju antoi sanaksi tanssi, ja tekstejä etsiessäni en sitten voinut vastustaa kiusausta ja tähän sitten päätin tarttua. Nälkäpelificcejä luen aina enemmän kuin mielelläni ja myönnettävästi tämä paritus kuuluu omiin suosikkeihini. Canon ei kumpaakaan kohtele mitenkään erityisen hyvin, joten tämmöinen edes hiukan positiivisemmin sävyttynyt teksti onnistui kyllä ilahduttamaan aivan toden teolla.

Annie on minusta ollut aina ihan hurjan mielenkiintoinen hahmo, ja hänen dynamiikkansa Finnickin kanssa on erityisen kiehtova. Oon lukenut paljonkin ficcejä Annien omasta Nälkäpelistä, mutta harvemmin oon törmännyt tämmöisiin sen jälkeen sijoittuviin teksteihin – jotka taas enemmän kiinnostavat mua. Tässä olikin todella hienosti kuvattu Annien tunteita ja ylipäänsä häntä hahmona. Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että Annie on todella surullinen hahmo ja hänen kokemansa asiat kauheita, mutta ehkä juuri sen takia hänen suhteensa Finnickiin on niin mielenkiintoinen. Sitäkin oli tässä kuvattu erittäin onnistuneesti erityisesti Annien näkökulmasta: juuri Finnick ymmärtää sen, miksi Annie käyttäytyy niin kuin käyttäytyy ja pystyy siten tukemaan Annieta.

Lainaus
Anniesta tuntuu kuin jokaisen hänen päälleen putoavan pisaran myötä pieni osa hänen peloistaan vajoaisi merten syvyyksiin. Ei kerralla nopeasti, vaan pienin askelin, mutta hän saattaa luottaa siihen, että Finnick auttaa unohtamaan.
Tässä oli minusta todella erinomaisesti kiteytetty Annien ja Finnickin suhteen merkitys erityisesti Annien näkökulmasta. Finnickin läsnäolo auttaa Annieta, ja sama toimii myös toisinpäin – tosi hienosti olit tuonut sen tässä tekstissä esille.

Tämä oli myös ihan todella kaunis teksti! Kerronta oli sujuvaa ja soljuvaakin, useamman kerran jäin ihastelemaan erinäisiä sanavalintoja, erityisesti adjektiivien hienoa ja monipuolista käyttöä. Sanavalintojen avulla tämän tekstin tunnelma oli todella ihana, hahmot olivat varsin onnistuneita ja kokonaisuutena tämä toimi erinomaisesti. Pidin myös paljon siitä, miten vesi oli vahvasti läsnä tässä tekstissä – itse oon jotenkin tottunut assosioimaan sen jotenkin todella läheiseksi piirteeksi näille kahdelle kun he kerran nelosvyöhykkeeltä ovat. Ah, kiitos tämän tekstin kirjoittamisesta, toivottavasti ei haittaa että se nyt osaston syövereistä nostan (täysin ansaitusti) jälleen tapetille.
5
Nimi: Kun muistot haalistuvat ja tähdet voimistuvat
Ikäraja: K-11

Varoitukset: -
Haasteet: 5 x jotain uutta, Juhannustaikoja, Original Queer, Otsikko on jo tarina
Osat: 10/10

A/N: Halusin 5 x jotain uutta -haasteeseen kokeilla epäkronologista kerrontaa, ja aloitin tätä. Ja sitten bongasin Kaarneen toiveen juhannustaika-topasta, ja kirjoitin tämän lopulta loppuun. Valitettavasti historiallinen Kreikka ei ole historiallisesti omia vahvuusalueitani, mutta olipa jännittävää sijoittaa tarina jonnekin ihan muualle kuin yleensä. Tästä myös tuli vähän angstisempi kuin alunperin meinasin.


Kun muistot haalistuvat ja tähdet voimistuvat



#10
Tarina on kirjoitettu tähtiin kauan sitten. Iris nostaa katseensa yötaivaalle, näkee itsensä siellä ja itkee.




#7
Kuristava kuumuus valtaa sinä päivänä koko kaupungin. Se täyttää viileätkin varjot, luikertelee huoneisiin ja taloihin. Se vaatii kosteuden itselleen ja polttaa jalanpohjat sandaalienkin läpi. Painoa on vaihdettava tai jalat paahtuvat, mutta pois ei voinut lähteä.

Kurkkua kuristaa, mutta hän ei ole varma, onko se vain kuumuudesta, vai jostain paljon painavammasta, jostain syvemmästä. Syyllisyydestä, rakkaudesta.

Aukion eteen on tuotu suuri lava, jossa kylän vanhin istuu ja palvelijat leyhyttivät kuumuutta pois. Kansa suhisee. On tullut uuden ajan alku. Kylä on vihdoin edustettuna.

Iris ei uuteen alkuun ollut vielä valmis.

Lapset juoksevat aukion poikki ja hiekka pöllyää heidän jaloistaan, nousee pilveksi kaikkien ylle. Kintereillä juoksee vaivaantuneen näköinen palvelijatar, joka uhkaa kompastua. Muut naiset ovat jääneet kauemmas, kerääntyneet omaksi kuplakseen. Heitä tämä ei enää kosketa. He ovat naimisissa, he ovat vanhempia. Heistä ei voi tulla ennustajia.

Iris puristaa silmänsä kiinni, mutta näky ei karkaa.

Althaia on kaunis vielä sinäkin päivänä. Noustessaan lavalle aurinko paahtaa vaaleat hiukset vaaleammiksi. Iris ei kauempaa erota, miten Althaian kädet tärisevät.





#8

Seremonia on lyhyt, tai sitten Iris ei enää muista siitä paljonkaan. Sanat sekoittuvat korvissa uusiksi, menettävät merkityksensä ja kuumuus polttaa, pistelee iholla.

Althaia on niin kaunis, se repii Iriksen sydämen hajalle. Niin kaunis ja niin saavuttamattomissa, niin kaukana nyt jo.

Hyvästit ovat muodollisuus, johon Iris ei puoli vuotta sitten osannut varautua.



#2

Oliiviöljykuppi on livetä kädestä, kun Iris kohottaa katseensa kauneimpaan olentoon, jonka hän on nähnyt. Althaian nauru pulppuilee vesiputouksen lailla.

”Muistatko vielä, Iris?”

Hän ei muista, mutta se ei haittaa. Tästä lähtien hän ei unohda. Vuodet ovat kohdelleet Althaiaa hyvin, kymmenen vuotta lastenvuosien jälkeen hän on nuori nainen, jonka hiukset ovat laineilla. Poskilla on terve puna ja hänen silmänsä toivottavat Iriksen tervetulleeksi.

Siitä on vuosia, mutta nyt Althaia on vihdoin täällä taas ja Iris tuntee, miten jokin suurempi tunne pudistaa kauhun pois mielestä.

”Althaia!” hän huudahtaa ja toinen nauraa.

Kohtaloaan ei voi paeta.





#3

Se on melkein pelottavaa, miten luontevaa se on. He kaksi. Miten luontevaa on ensin halata, ensin olla ujo, ensin tukeutua tähtitaivaan katsomiseen.

Miten on luontevaa antaa sormenpäiden unohtua toisen iholle, miten katse harhailee toisessa kauemmin.

Kun iho vihdoin koskettaa, se tuntuu lupaukselta, mutta myös varkaudelta.

”Onko tämä oikein?” Althaia kysyy, mutta Iris ei vastaa, suutelee vain hanakammin ja painaa sormensa pehmeälle iholle.

Ei voi vastata sellaiseen, jos tietää vastauksen olevan vale.



#4

Althaia on liian hyvä suutelemaan. Iriksen koko keho vaatii häntä lähemmäs, pyytää, anoo. Kosketa, kosketa, ja Althaia koskettaa niin, että Iris muistaa sen vielä, muistaa vuosienkin jälkeen.



#9

Seurue on pieni. Iris katsoo heidän kiipeävän vuoren rinnettä ylös, ylös, ylös, kunnes he ovat pieniä, eikä heitä enää erota toisistaan. Hän ei salli kyyneliä, hän ei anna itsensä tuntea.

Hän on herännyt yöllä kolmesti, aina nähdäkseen saman tarinan, saman lopetuksen. Saman menetyksen.

”Hän ennustaa meille hyviä asioita, olen varma. Delfoi antaa hänelle voiman ja mahdin.”

”Jumalat ovat niin halunneet.”

Iris hukuttaa muiden äänet pois. Althaiaa ei enää erota vuoren rinteeltä.


#5

”Olen nähnyt meidät yhdessä.”

”Olimmeko kauniita?” Althaia siirtää hiussuortuvan pois Iriksen poskelta. Eleessä on jotain kiireetöntä, jotain mihin Iris haluaa painautua kiinni ja pysyä.

”Olimme.”


He palaavat kylään, antautuvat arjelle ja kuusi kuukautta myöhemmin se repäistään heiltä pois.



#6

Kylän vanhemmat kutsuvat sitä keskusteluksi, mutta Iris ei pidä sitä sellaisena, sillä toinen osapuoli ei vastaa ollenkaan. Iris näkee Althaian käsien puristuvan nyrkkiin, väittävän lopulta vastaan.

”Ei, sen kuuluu olla minä.”

Kylmä valuu pitkin Iriksen selkää. Häntä pelottaa, hän miltei aavistaa, mistä on kyse.

”Sinäkö se näet tulevaisuuden?”

”Minä.”

”Varmastiko?”

”Niin.”

Iris ei ole rohkea, hän ei oikaise toisen sanoja.



#1

Iris näkee sen unessa. On kaksi, on rauha, on perhosia ja punaisia ruusuja. Afrodite ottaa vastaan hänen uhrauksensa, mutta unet jatkuvat. Ne eivät jää vain kauniiseen, ne jatkuvat pimeään ja johonkin, mitä Iris ei ymmärrä. Tähtitaivas kaartuu ylle, mutta kaksi tähteä ovat vierekkäin. Niin lähellä, että melkein koskettavat ja Iris herää hymyillen.

Hän herää ennen kuin näkee jatkon ja miten toinen uhrautuu toisen puolesta.

6
Larjus, voi, mahtavaa, että löysit tämän "vanhan" tekstin sattumalta ja pidit lukemastasi :)

Clopin on yksi lempihahmojani Phoebuksen ohella Notre Damen kellonsoittajassa. Onhan Clopinilla myös rooli, kun hän on mukana Houkkien juhlissa, mutta pidin siitä, että hän oli myös tarinan kertoja, joten tuntui luonnolliselta kirjoittaa tällainen ficci, jossa hän kertoo, mitä tapahtuisi elokuvan jälkeen, elokuvahan alkaa hänen kertomuksellaan ^^
Ja käsinukke oli pakko sisällyttää, se oli niin herttainen.

Olen iloinen, että pidit ficin sanomaa tärkeänä ja hyvää mieltä tuottavana ^^ Tuollaisia ajatuksia heräsi animaatiosta ja toisaalta ajattelen, että ehkä hahmot animaatiossakin alkoivat ajatella toisin. NDK ei ole mikään maailman pirtein animaatio, joten halusin keventää tällä ficillä tunnelmaa ja korostaa sitä, että loppu oli jossain määrin onnellinen.

Kiitokset kommentistasi :3 <3
7
Terveisiä Kommenttikampanjasta! :)

Olipas tämä suloista luettavaa! :-*

Pidin valtavasti noista hahmoista ja miten eri eläimet ikään kuin kuvastuvat heissä: pupu on tarkkaavainen ja säikympi mutta myös pehmeä ja naiivin oloinen, kun taas supi on kilpailuhenkinen, suojeleva ja vähän rehvasteleva sekä varautunut. Ajattelin ensin hahmot ystäviksi, mutta sitten luin alkutiedot, he olivatkin sisaruksia. Mielenkiintoista. Seuraavissa osissa varmaankin selviää, miten tällaisia olentoja syntyy ja millä perusteella nuo kaksi ovat sisaruksia, onko heitä enemmän ja mikä näiden kahden rooli tarinassa on ^^ Alkutiedoista päätellen jotain isoa on tapahtumassa. Tämä koko maailma on jotenkin hirveän herttainen ja tuo eläinten - tai eläinmäisen lajin - näkökulman hyvin inhimillisiin asioihin. Oli hauskaa lukea, miten olit kuvaillut Pupun ja Supin eriävää suhtautumista ihmisiin ja kuinka ihmiset nähtiin jättiläisinä - tästä tuli vähän mieleen Studio Ghiblin animaatio Kätkijät. Pidin myös siitä, etteivät hahmot ilmeisesti asu ihan kaupungissa vaan päiväkoti on vähän syrjässä metsän reunassa, mikä rajaa miljöötä kivasti.
Ja pitää mainita myös puhekielestä dialogissa, se mielestäni sopi tähän hyvin! Hahmot ovat ilmeisen nuoria ja koska tarinan maailma on herttaisen sadunomainen, olisi ollut outoa, että päähenkilöt puhuvat kirjakieltä.

Kiitos tästä tekstistä, toivottavasti tämä tarina jatkuu :)
8
Sanan säilä / Vs: Aamuista | S, ficlet
« Uusin viesti kirjoittanut Vuorna 19.06.2021 22:53:01 »
Iltaa! Ihana nähdä uusien kirjoittajien saapuvan Finiin – tervetuloa ja toivottavasti ilahdutat meitä vielä paljon hienoilla teksteilläsi! Sillä tosiaankin hieno tämä teksti oli, etenkin tämmöiselle arkisöpöstelyn ystävälle. Myös originaalifemme onnistuu aina ilahduttamaan mua ja se yhdistettynä arkiseen slice of lifeen on kyllä just sitä mitä pitkän päivän jälkeen haluaa lukea.

Pidin kovasti tämän kerrontatyylistä, se oli kivan mutkaton ja minäkertoja sopi tähän erinomaisen hyvin. Se, että hahmot jäivät nimettömiksi oli minusta myös hyvä ratkaisu, minulle se ainakin korosti tietyllä tavalla tämän tekstin yleismaailmallisuutta – nämä kaksi naista voisivat olla ketkä tahansa. Rakkaus oli tässä erittäin vahvasti läsnä niin teoissa kuin sanoissakin ja se oli ihanaa luettavaa. Aamuinen tilanne oli samaan aikaan arkinen mutta silti erityinen, siinä oli vahvasti läsnä semmoinen ihastuttava hitaan ja raukean aamun tunnelma. Tässä oli myös valtavasti hienoja yksityiskohtia, jotka ainakin minusta korostivat hienosti hahmojen läheistä suhdetta ja heidän välistään rakkautta!

Lainaus
Ei sinänsä ollut mun makuun, mutta tiesin, että rakastit sen musiikkia.
Tämä erityisesti oli minusta tosi sympaattinen kohta, joka sai minut hymyilemään silleen tyhmästi. Se, että antaa toisen rakastaman musiikin soida vaikkei siitä itse pitäisikään, se jos mikä on rakkautta! Tykkäsin myös kauramaitomaininnasta ja sen toteamisesta, että toinen ei ollut aamuihminen.

Minä pidin tästä oikein kovasti, tämä oli tosi tunnelmallinen ja soljuva teksti. Tuo kahvipaketin tippuminen lattialle lisäsi kivasti toimintaa tekstiin ja sitä kuljetettiin mukana myös lopputekstin ajan varsin taidokkaasti. Henkilöhahmojen välinen suhde välittyi lukijalle hyvin ja sen myötä tekstissä olikin todella söpö ja rakkaudentäyteinen tunnelma. Tämän lukemisesta jäi tosi hyvä ja sellainen hattaramainen fiilis, kiitos tosi paljon tämän kirjoittamisesta!
9
Kommenttiarpajaisista moi!

Halusin vaihteen vuoksi valita sulta muutakin kuin animea/mangaa, ja koska My Little Pony on jokseenkin tuttu, niin valitsin tämän. :)

Tämähän oli oikein ihana pätkä! Odottava ja malttamaton tunnelma oli kivasti läsnä. :) Rainbow Dash on hauska ponipersoona, ja kun tämä meni herättelemään kilpparikaveria, niin tottahan se oli vähän railakkaammin. ;D Onhan se toki ymmärrettävää, että on innoissaan kaverinsa/lemmikkinsä näkemisestä, ja eritoten tuossa lopussa oli kiva, että mentiinkin sitten kaverin ehdoilla. Keväthän kuitenkin oli vasta alkanut ja Tank kömpinyt esille horrospaikastaan. Heillä tosiaan olisi koko kevät ja kesä aikaa olla yhdessä. :)

Tässä oli hauska myös tuo nopean ja hitaan kontrasti. Tuli kivasti esille, miten kaksi ääripäätä voi tulla vallan mainiosti toimeen ja miten toisen vauhtiin sopeudutaan, nautitaan siitä, että on mukava välillä mennäkin ihan rauhassa eikä sata lasissa. :) Tästä tuli hyvä fiilis; oikein söpö teksti oli, tykkäsin hirmu paljon! Kiitos ♥
10
Sanderra, ihanaa että palasit tänne<3 Haikea Sirius/Remus-söpöily on minunkin mielestäni parasta! Ilahduttavaa, että tykkäsit tästä pienestä lahjasta, kiitos kommentista!
Sivuja: [1] 2 3 ... 10