Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 ... 10
1
Ficin nimi: Miksi sinä tulit?

Fandom:
Liikkuva linna

Kirjoittaja: Linne

Ikäraja: S

Hahmot: Michael & Howl

Genre/trope: angst, hurt/comfort.

Osallistuu Bad Things Happen -bingoon ruudulla “Miksi sinä pelastit minut?”/Tunteiden tukahduttaminen/Tukahdetut nyyhkäykset


Kun ovi rysähti auki, Michael huomasi toivovansa, ettei se olisi.

Hän tiesi kyllä, kuka ovella oli. Pohjoisen velho oli aina avannut oven hitaasti, nautiskellen vankiensa pitkittyneestä kauhusta. Mutta nyt ovi rysähti, ja aivan kuten Michael oli arvannut, Howl seisoi oviaukossa hengästyneenä, katsellen vauhkona ympärilleen ja vaaleat hiukset sotkussa.

Michael käänsi päänsä pois.

“Michael”, Howl sanoi, ja Michaelin täytyi puristaa silmänsä kiinni, etteivät kyyneleet olisi karanneet hänen silmäluomiensa alta. Hän tunsi ilmavirran kuumalla ihollaan kun Howl astui eteenpäin ja hänen hihansa heilahtivat. Sitten Howl oli siinä, hänen kätensä Michaelin otsalla ja Michael tajusi, että hänen tukkansa oli varmaan likainen. Howlin hihaan jäisi musta rantu.

“Oletko kunnossa?” Howl kysyi.

Michael ei ollut kunnossa. Hän oli lopen uupunut, hän ei tiennyt milloin oli viimeksi syönyt, ja hopeinen kahle hänen ranteessaan valutti taikuutta pois hänestä, mutta ei Howl sitä halunnut kuulla. Howl tarkoitti: pystytkö seisomaan? Onko sinusta mihinkään?

Michael nyökkäsi.

Hitaasti, tyrmän seinästä tukea ottaen, hän ponnistautui jaloilleen. Howl tuki häntä kyynärvarresta ja Michaelin täytyi taas sulkea silmänsä, etteivät petolliset kyyneleet olisi päässeet karkuun.

Howlin käsi liukui kyynävarresta ranteeseen, ja kun Michael viimein uskalsi avata silmänsä, hän näki mestarinsa katselevan hopeista kahletta, joka kiersi Michaelin rannetta. Siihen oli upotettu yksi ainut punainen jalokivi, joka hohti jopa tyrmän pimeydessä.

“Suliman saa sen pois”, Howl sanoi, kun huomasi Michaelin tuijottavan. “Tule, mennään.”

Michaelista tuntui, kuin hänen jalkansa olisi tehty paperista, mutta hän kompuroi eteenpäin, kyynävarsi edelleen tiukasti Howlin otteessa. Kun he nousivat portaita ylöspäin, Michael kuuli Howlin mutisevan loitsun, ja yhtäkkiä hän tunsi olonsa kevyeksi, liiankin kevyeksi. Howlin täytyi puristaa hänen käsivarttaan, ettei hän olisi lentänyt pois.

Kun he pääsivät ylös tyrmistä ja linnan eteishalliin, Michael yritti selittää. Hänen oli pakko. “Howl, minä yritin kyllä–”

“Ei nyt, Michael”, Howl sanoi ja katseli ympärilleen. “Missä –siellä. Mikä ihme sinulla kesti?”

 Michael kuuli tutun, rätisevän äänen. Sitä, mitä se sanoi, hän ei enää kuullut, sillä eteishallin shakkikuvioinen lattia oli yhtäkkiä päättänyt pettää hänen altaan ja hänellä oli täysi työ yrittää olla liukumatta pimeyden pehmeään, suloiseen syliin.


Sen jälkeen tapahtui paljon asioita yhtä aikaa.

Yhtäkkiä eteishalli oli täynnä väkeä: siellä oli Sophie, joka huudahti nähdessään Michaelin ja juoksi hänen luokseen: siellä oli velho Suliman ja lauma hänen oppipoikiaan: siellä oli kuninkaan sotilaita jotka huusivat toisilleen ja jotka raahasivat välissään Pohjoisen velhoa.

Se kaikki tuntui pyörremyrskyltä ja Michael oli iloinen, kun joku vei hänet pois myrskyn silmästä ja istutti hänet tuoliin. Hän katseli ympärilleen ja arveli paikkaa keittiöksi. Pohjoisen velho ei koskaan ollut tuonut tänne vankejaan, mutta paikan valtava liesi oli hyvä vihje.

Hän istui hiljaa tuolissaan ja tuijotti lopen uupuneena eteenpäin, hädintuskin huomioiden muita ihmisiä huoneessa. Sophie oli siellä ja houkutteli häntä juomaan lasillista mehua: Suliman oli siellä, mutisi muutamia sanoja ja irrotti sitten kahleen Michaelin ranteesta kuin se ei olisi sen kummempi temppu.

Sen jälkeen Michaelin pää selkeni vähän, ja kun Sophie ja Suliman lähtivät ja Howl tuli keittiöön, hän oli jo tarpeeksi virkeä ollakseen kauhuissaan.

“Howl”, hän sanoi, kun velho asteli sisään ja pysähtyi oviaukkoon tarkastelemaan oppipoikaansa. “Saitteko te –löysittekö te kaikki muut?”

Howl kurtisti kulmiaan, kun ei olisi odottanut tätä kysymystä. “Muut oppipojat?” hän kysyi. “Luulisin niin. Me löysimme viisi. Montako täällä oli?”

Michael rentoutui hiukan, mutta vain hiukan. “Yhteensä kuusi”, hän sanoi ja puri rikkinäistä huultaan. “Howl, minä– minä yritin kyllä.”

Howl kurtisti kulmiaan. “Yritit mitä?” hän kysyi ja asteli lähemmäs. Michael tukahdutti järjettömän halun paeta.

“Minä yritin avata sen kahleen. Yritin kaikkea mitä osasin, mutta kun vapautin muut oppipojat, hän –velho–hermostui ja vahvisti kirousta. Minä–”

“Michael”, Howl keskeytti. Michael puri huultaan niin lujaa, että tunsi veren maun suussaan. Howl oli oikeassa. Hänen ei pitäisi selitellä, hänen pitäisi vain ottaa saarna vastaan ja toivoa, että hänellä olisi koti ja oppipojan paikka vielä sen jälkeen.

Mutta saarnaa ei tullut. Sen sijaan Howl polvistui lattialle Michaelin eteen ja kosketti hänen otsaansa.

“Olet väsynyt”, Howl sanoi, ja hänen äänensä oli hiukan kömpelö mutta niin ystävällinen, että Michaelin teki mieli purskahtaa itkuun. “Ja velho sekoitti päätäsi. Tuollaisesta kahleesta irti pääseminen olisi vaikeaa minullekin, Sulimankin joutui miettimään hetken. Sinä pelastit kaikki muut oppipojat, Michael. Pärjäsit hienosti.”

Michael nojautui eteenpäin ja nyyhkäisi.

Hän ei ollut itkenyt, kun Howlin vanha nemesis oli siepannut hänet ja monta muuta oppipoikaa. Hän ei ollut itkenyt, kun heräsi tyrmästä ja löysi ranteestaan kahleen, joka valutti hänestä taikuutta vahvistaakseen Pohjoisen velhon voimia. Hän ei ollut itkenyt, kun oli keksinyt keinon vapauttaa muut oppipojat ja jäänyt yksin velhon vangiksi. Hän ei ollut itkenyt, kun velho rankaisi häntä–

Mutta nyt hän itki, eteenpäin kumartuneena ja nyyhkyttäen kuin kyyneleet olisi revitty hänen sisältään. Hän itki, koska oli epäonnistunut. Hän ei ollut pystynyt pakenemaan, pystynyt vastustamaan velhon mahtia, hän oli pettänyt Howlin.

Toisen tai kolmannen nyyhkäisyn kohdalla leveät hihat kietoutuivat hänen ympärilleen. Howl painoi kevyesti hänen päänsä olkaansa vasten ja Michael unohti miten likainen oli, unohti että tämä oli Howlin parempi puku, ja itki väsymystään mestarinsa kaulukseen. Hetkeen Howl ei tehnyt mitään: hän vain piti kiinni, vakaana ja turvallisena kuten Michael oli kaikesta huolimatta tottunut häntä pitämään. Hänen mestarinsa saattoi olla ailahteleva, vastuuta välttelevä ja turhamainen kuin riikinkukko, mutta hän oli silti Howl.

“Me etsimme sinua yötä päivää”, Howl mutisi hänen korvaansa. “Minä ja Calcifer. Jos velho olisi tappanut sinut, minä –mutta kaikki on nyt hyvin. Me löysimme sinut. Mennään kotiin.”

Michael veti syvään ja vapisten henkeä ja suoristautui. Howlin silmät olivat punareunaiset, mutta niiden katse oli vakaa.

“Kotiin?” Michael kuiskasi. Ainut asia mistä hän oli viime päivinä haaveillut, kun kahle imi hänestä taikuutta ja velho lakkasi tuomasta ruokaa ja vettä, oli huterilla jaloillaan eteenpäin puksuttava linna ja pieni talo sen sisällä, Calciferin rätinä ja Sophien nauru. Ja Howl. Howl joka löysi hänet, vaikka Michael oli jo alkanut uskoa Velhoa, joka väitti Howlin unohtaneen hänet jo kauan sitten.

“Kotiin”, Howl lupasi.
2
Rinnakkaistodellisuus / Vs: Täällä Pohjantähden alla: Elämästä | S
« Uusin viesti kirjoittanut Aladdin Sane tänään kello 12:48:11 »
Suurkiitos kommentista, Ygritte! Tuntuu että mulla on aina ihan hirveesti lätistävää näistä mun ficeistä ja inspiraatioista, vaikka itse tekstit olisivat miten lyhyitä, niin kiva kuulla että muitakin kuin mua itseäni kiinnostaa sellaisten kertoileminen :D
3
Saivartelija / Vs: Suosikkinäyttelijäsi? || keskustelua suosikkinäyttelijöistä
« Uusin viesti kirjoittanut Sisilja tänään kello 10:03:04 »
Haha voi kyllä, harmi vaan että nää on usein ollut sellasia tyyppejä, joiden filmografiassa on paljon kuraa :'D Esimerkiksi mun ammoisien aikojen Mark Wahlberg -obsessio aiheutti sen, että tuli katsottua useampi ö-luokan toimintapökäle (toki i'll defend this obsession to my grave). Kaikelle sitä ihminen itsensä altistaa hullutusten takia...

HAHAA JOO! Se tunne kun on hukannut elämästään pari tuntia jonkin ihan hirvittävän kuran vuoksi. :’) Mun suosikkejani, tai siis suurimpia epäsuosikkejani on ainakin The Fifth Estate ja toisessa topikissa hiljan mainitsemani Ali G Indahouse. Myös Rembrandtista kertova Nightwatching oli kova koettelemus. Rupesin selaamaan imdb:tä ja voisin kyllä nimetä varmasti monia monia lisää. Ei hyvänen aika, täähän on masentavaa! :’D

Niin että nyt kyllä pidän pääni kylmänä. En ala katsomaan mitään Kovan lain spinnarisarjaa, EN. :’DDD Mut yhyy, Hotelli Portofinon haluaisin nähdä, mieluiten mahdollisimman pian - vaikka tumblrin gifit ovat onneksi kyllä pitäneet mut oikein hienosti perillä siitä, mitkä on Assad Zamanin hahmon herkullisimmat kohtaukset. ;D

No niin no niin kirjoitin Assadin nimen tänne ja ajatustoimintani lakkasi. Seuraavaan kertaan! <3

// Eikun sehän mun piti flaw’n viestiin liittyen kommentoida, että toi Druk oli mielettömän hyvä ja Mads on siinä ihan hillittömän loistava, apuahh! <3
4
Saivartelija / Vs: Suosikkinäyttelijäsi? || keskustelua suosikkinäyttelijöistä
« Uusin viesti kirjoittanut Angelina tänään kello 09:34:15 »
Onko muilla (yhä) tapana käydä läpi suosikkinäyttelijöidensä CV:tä ja katsoa ihan kaikki mahdollinen? ;D

Haha voi kyllä, harmi vaan että nää on usein ollut sellasia tyyppejä, joiden filmografiassa on paljon kuraa :'D Esimerkiksi mun ammoisien aikojen Mark Wahlberg -obsessio aiheutti sen, että tuli katsottua useampi ö-luokan toimintapökäle (toki i'll defend this obsession to my grave). Kaikelle sitä ihminen itsensä altistaa hullutusten takia...

Mutta oon siis kyllä ollut itsekin sellainen, että oon mennyt helposti sekaisin milloin kenestäkin ;D Nyt on ollut vähän rauhallisempaa viime aikoina, eikä sellaista tiettyä obsession kohdetta oo niin ollut, mutta kaippa se jossain nurkan takana taas kolkuttelee (en suostu uskomaan, että olisin jo liian vanha siihen).
5
Kolmivelhoturnajaiset / Vs: Finin suuri tarrajahti 2026 | virallinen tempaustopic
« Uusin viesti kirjoittanut Angelina tänään kello 09:07:06 »
Tilannepäivitys 3.6.2026

Tarrojen löytäminen vaikeutuu koko ajan, mutta hienosti edelleen edistytään ♥
Foorumia on piristetty tempauksen myötä jo 119 viestin verran!!

Keski-Maalaiset ovat löytäneet ja lunastaneet 63 tarraa.
Kelmit ovat löytäneet ja lunastaneet 56 tarraa.
6
Kolmivelhoturnajaiset / Vs: Kelmien topic
« Uusin viesti kirjoittanut Angelina tänään kello 09:04:42 »
PÄIVITETTY :) (ja taas uudella viestillä lunastukset)

Haha, flawilla ollut ihana kesäkuun ensimmäisen illanvietto, oikein! ;D <3
7
Kolmivelhoturnajaiset / Vs: Keski-Maalaisten topic
« Uusin viesti kirjoittanut Angelina tänään kello 09:01:53 »
PÄIVITETTY :) (ja taas uudella viestillä lunastukset)

Hienosti kyllä edelleen edistytte, vaikka tarrojen löytäminen koko ajan vaikeutuukin 8)
8
Saivartelija / Vs: Suosikkinäyttelijäsi? || keskustelua suosikkinäyttelijöistä
« Uusin viesti kirjoittanut flawless tänään kello 00:51:05 »
Lainaus
Onko muilla (yhä) tapana käydä läpi suosikkinäyttelijöidensä CV:tä ja katsoa ihan kaikki mahdollinen? ;D
Siis joo :D Mä oon kattonut useamman elokuvan ihan vaan koska Mads Mikkelsen. Yleishottiuden (mikä riittäisi syyksi jo yksinään heh) lisäksi tykkään siitä, kun hän näyttelee usein pahisrooleja - mutta esimerkiksi Jagten ja Druk ovat olleet hyvinkin erilaisia rooleja, missä näkee kuinka huikean laaja skaala Mikkelsenillä onkaan. David Tennant lukeutuu myös lemppareihin, useampi sarja on tullut aloitettua hänen takiaan (ja kaikki ovat olleet hyviä!) kun aikoinaan Doctor Whossa häneen ihastuin. Ja Doctor Whosta on kolmaskin lemppari nimittäin Matt Smith - hän on aivan upea kaikessa mutta DW:n lisäksi House of the Dragonissa on Daemonina aivan ihana ♥ Tykkään hirmu paljon myös Mike Flanaganin kauhusarjojen useammasta näyttelijästä (hänen sarjojaan on siis ihan erillisiä kauhuteemaisia sarjoja useampi mutta niissä on paljon samaa näyttelijäkantaa) ja niissä on myös huikeaa katsoa, kuinka erilaisiin rooleihin saman käsikirjoittajan eri sarjoissa he pystyvätkään - tykkään tosi paljon siitä konseptista että sarjoissa on paljon tuttuja näyttelijöitä, koska tutut naamat on aina kivan turvallisen tuntuisia ja on hauskaa nähdä heitä niin täysin erilaisissa rooleissa. Kate Siegel ja Zach Gilford ovat jotenkin erityisen ihania - Kate on Camillena The Fall of the House of Usher -sarjassa ihan käsittämättömän kuumis. ;D
9
Kolmivelhoturnajaiset / Vs: Keski-Maalaisten topic
« Uusin viesti kirjoittanut Sisilja tänään kello 00:10:21 »
Löysin tarran Minä, finiläinen -topasta ja lunastin sen viestilläni topaan.
10
Nimi: Hiili
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Täällä Pohjantähden alla
Genre: Yleisdraamallista hahmotutkielmaa. Ficlet (485 sanaa).
Ikäraja: Sallittu
Päähenkilö: Koskelan Vilho
Yhteenveto: Koskelan Vilho pitää tupakkitauon Matinkuusen luona kohdattuaan Kylä-Pentin Kirstin ennen upseerikouluun lähtöä.
Haasteet: FanFic100 (sanalla 062 kevät), Ficlet300 (omavalintaisella sanalla 281 hiili), FinFanFun1000 (sanalla 163 hiili) ja Haasteita hampaankolossa III -haasteen kautta Yhtyeen tuotanto III (Juliet Jonesin Sydämen kappaleella Huonoa musiikkia).
Vastuunvapaus: Täällä Pohjantähden alla on Väinö Linnan luomus. Minä en hyödy tästä mitään.

A/N: Kuten Yhtyeen tuotanto -ficeilläni on tapana, niin tämäkään ei ole mitenkään suora songfic. Mutta. Tätä kun kuuntelin. Ja tässä kun lauletaan että tee mitä haluat / minua et saa / sama se on rakastit minua tai et / sinä huonoa musiikkia kuuntelet / sul on tylsiä kavereita, huonot jutut eikä stereoita ollenkaan. Niin ajatukseni soljuivat kuin itsestään pitkäaikaiseen headcanoniini Koskelan Vilhosta, eli siihen että minun mielestä Vilho on aromanttinen aseksuaali. Pohjantähdissä Vilholla kerrotaan olleen ennen talvisotaa jonkinlaista kanssakäymistä Kylä-Pentin Kirstin kanssa, joka on yhden Pentinkulman kantatalon tytär. Sitä, kuinka vakavaa tämä kanssakäyminen lopulta on ollut, ei koskaan vahvisteta suuntaan tai toiseen, ja "Vilhon asenne asiaan oli jäänyt mahdollisimman epäselväksi" (TPA3 s. 457). Vilho on kyllä "tuntenut mielenkiintoa Kirstiä kohtaan", mutta siinä on selvästi paljon sellaista muille näyttämistä, oman itsen todistamista ja sosiaalisten normien rikkomista - että sellainen torpan poika kuin Koskelan Vilho uskaltaa hakea kantatilan tytärtä tanssimaan ja laskea sen kanssa mäkeä potkukelkalla (mikä noilla main on historiallisesti kuulunut nuorisolaisten flirttailuhommiin, case in point vaikkapa Vilhon omat vanhemmat).

Ajallisesti tämä tapahtuu keväällä 1940, talvisodan jälkeen. Vilho on päässyt kotiin muutaman päivän lomalle, jonka jälkeen se lähtee Kankaanpäähän upseerikouluun. Se on juuri kohdannut Kirstin ensi kertaa sodan jälkeen ja huomannut kaiken entisen kiinnostuksensa tätä kohtaan sammuneen, ja se ihmetyttää sitä. Taustalla vaikuttaa jos jonkinlaista asiaa, mää kirjotin tästä liki 3000 sanaa hahmoanalyysiä ennen kuin sain kirjoitettua tämän 485 sanan pätkän, mutta siinä kannassa pysyn että yks syy on se että 🖤🩶💜🤍 sitä ei vaan kiinnosta 💚🤍🩶🖤

Hyvää pridekuuta itse kullekin!












HIILI





Matinkuusen kohdalla Vilho pysähtyy. Hän tietää, että häntä odotetaan kotona, mutta kummallinen levottomuus nakertelee häntä niin, ettei tunnu hyvältä mennä sinne vielä. Hänestä tuntuu niin kuin jokin olisi peruuttamattomasti lipsahtanut hänen hyppysistään, eikä hän oikein käsitä, minkä tähden.

Hän vilkaisee tyhjää tietä molempiin suuntiin, kaivaa tupakkatarpeensa esille ja sytyttää savukkeen.

Hänen olisi helpompi ymmärtää olonsa, jos Kirsti olisi torjunut hänet. Mutta Kirsti tuntui päinvastoin kiinnostuneemmalta hänestä kuin ennen. Jos joku antoi jollekin äsken rukkaset niin Vilho. Eikä hänen hämmennystään helpota lainkaan se, että hän on kaiken lisäksi helpottunut.

Sillä eikö hän juuri Kirstiä muistellut siellä jossakin, kun miehet äityivät puhumaan tytöistään kotipuolessa? Sellainen tuntui olevan melkein jokaisella. Vilhon ikäisistä moni oli naimisissakin. Ja kyllähän hänestä ja Kirstistä tiedettiin – tai ainakin puhuttiin – kylällä. Niistä tanssimisista ja mäenlaskuista. Kyllähän niitä ollut oli. Ja hyviltä niiden muistot tuntuivat Vilhostakin.

Ja kun sitä sattui ajattelemaan, että pakko se jonakin päivänä kumminkin on. Ei hänellä oikein muita sellaisia ole ollut. Siinä hän sitten koetti pitää ajatuksiaan Kirstistä niin kuin hiiltä hehkumassa. Olisi jotakin sitten.

Mutta sitten kun kumminkin.

Aina se on häntä hangannut ristiin. Siitä asti, kun isä ensi kertaa ohimennen puhui siitä, miten Koskela aikanaan siirtyisi hänelle. Kun hän tajusi, etteivät hänen viralliset velvollisuutensa sittenkään päättyisi sotaväkeen, koska olihan isännällä sentään emäntä oltava, ja mukulat, joille talon sitten aikanaan saisi jättää.

Vilho ei ole koskaan pitänyt siitä, miten tarkasti hänen elämänsä on kirjoitettu etukäteen valmiiksi. Kansakoulu, rippukoulu, sotaväki ja lopulta talonpitoon asettuminen. Eero – Voitto – Juhani saisi mennä Kivivuoreen, Kaarina lähtisi aikanaan vaimoksi minne lähtisikään. Eikä Vilho muutoin mitään, mutta tuntuu vastenmieliseltä ajatella, miten sidottu hän olisi Koskelaan, miten kapeaksi se hänen elämänsä rajaisi – ja ettei hänelle koskaan ole näytetty mitään muuta tietä.

Eipä tiennyt se kapteeni, joka rupesi ajamaan häntä upseerikouluun, millaisen henkireiän hän Vilholle tarjosi. Vilho tietää jo nyt, ettei tule pitämään siitäkään. Sellaisesta käskyttämisestä ja herroittelusta. Mutta se on jotakin muuta. Totta kai hän tarttui heti sellaiseen mahdollisuuteen.

Tuhkapylväs katkeaa Vilhon savukkeesta, kun hän imaisee sitä terävästi. Levoton, haikea hämmennys ei ole mennyt minnekään näiden parin minuutin aikana, jotka hän on tässä seissyt.

Hän ajattelee taas Kirstiä. Hän ajattelee tympeyttä, jota tunsi tajutessaan, että kaikkien tanssitusten ja mäenlaskujen jälkeenkin hän alkaisi merkitä Kirstille jotakin vasta upseeriksi tullessaan.

Eniten häntä kaivaa se, miten helpottuneeksi se tympeys hänet sai. Siitä tympeydestä hän voisi puhua, jos joku joskus sattuisi kysymään.

Mutta sydämessään Vilho tietää, että Kirsti voisi olla vaikka minkälainen, kuinka hurmaava ja suloinen hyvänsä, ja hän olisi silti koettanut keksiä jotakin. Mitä tahansa, minkä varjolla voisi jättää tällaisen… tällaisen, ilman että kukaan ihmettelisi liikaa.

Hän tietää kyllä, ettei ole pelkästään tällä päässyt tällaisesta lopullisesti eroon. Viimeistään sitten, kun hänet aikanaan lasketaan siviiliin…

Mutta on siihenkin sentään aikaa.

Vilho huokaa viimeiset savut tupakastaan, pudottaa sen maahan ja sammuttaa sen saappaansa kannalla. Hän vilkaisee jälleen tietä molempiin suuntiin, ja sitten vielä ylös puiden reunustamalle taivaalle, jolla aurinko paistaa jo keväisen lämpöisesti.

Hiukan tyyntyneempänä hän jatkaa taas matkaansa.

Kotona kumminkin jo odottelevat.
Sivuja: [1] 2 3 ... 10