1
Kolmivelhoturnajaiset / Vs: Finin suuri tarrajahti | Tiimiturnajaiset 2026
« Uusin viesti kirjoittanut Sisilja 10.05.2026 21:52:29 »Jee tarroja! Tuun kans mukaan jahtiin!
Tiimillä ei väliä.
Tiimillä ei väliä.
Tuoreimmat viestit
2
Rinnakkaistodellisuus / Vs: Operaatio Ave Maria: Muisteluhetki | S | Ryland Grace & Kivinen
« Uusin viesti kirjoittanut flawless 09.05.2026 14:01:29 »Mahtavaa että päädyit lurkkailun jälkeen julkaisemaankin, ja vieläpä tästä fandomista! <3 Lurkkailu on varsin ookoo, mutta nyt kun julkaisemisen makuun pääsit, niin toivottavasti sinua näkyy foorumilla enemmänkin 
Mun kommenttini tulee olemaan lainauspainotteinen, koska tässä oli niin monta kohtaa joista vaan haluaisin sanoa jotain suunnilleen sellaista kuin "aaAAA IHANAA" mutta yritän sanoa vähän muutakin. Ehkä.
Tekstin lopetus oli myös ihan huippu. Kuinka Grace ajattelee että Eridanissa selviäminen ei ole ihan varmaa ja kuinka ajatus opettamisesta läikähdyttää aitoa iloa hänen sisällään, mutta hän ei ihan uskalla uskoa siihen kuitenkaan vaan on lähinnä varovaisen toiveikas. Kun sitten tietää, että miten kaikki päättyy, niin tämä vaan oli niin sydäntälämmittävää <3 Tykkäsin myös siitä, että nukkuminen ja sen valvominen tulivat esiin moneen kertaan tekstin aikana ja että siihen teemaan lopetettiinkin, koska se on yksi mun lemppariyksityiskohdistani Kivisessä. Se oli otettu mukaan tähän tosi hyvin. Ja siis, jos tuo lopetus oli mielestäni sydäntälämmittävä niin oli kyllä koko tekstikin - yksittäisenä sanana se kuvaa musta tätä parhaiten. Tästä jäi tosi hyvä mieli ja vaikka välillä oltiinkin surumielisissä aiheissa, niin toiveikas fiilis ja hymy kasvoille oli silti se mitä tästä jäi lukemisen jälkeen - ja se jos mikä kertoo että tämä oli onnistunut teksti tästä fandomista, koska tuo kuvaa mun tunnetta tästä koko fandomista ylipäätään. Kiitos kivasta tekstistä!
Mun kommenttini tulee olemaan lainauspainotteinen, koska tässä oli niin monta kohtaa joista vaan haluaisin sanoa jotain suunnilleen sellaista kuin "aaAAA IHANAA" mutta yritän sanoa vähän muutakin. Ehkä.Lainaus
"Sinä ajattelee paljon ja vuotaa. Mitä sinä ajattelee, kysymys?"Hehee <3 Tässä kohdassa tekstiä olin jo ihan myyty. Olet tavoittanut Kivisen puhetyylin todella hyvin ja luontevasti niin lauserakenteiden kuin sananvalintojenkin (esimerkiksi tässä vuotaa) kautta. Gracen tietynlainen uppiniskaisuus tulee myös hyvin esille tässä, kun yritää vängätä että saattaa itkeä ihan vaan huvin vuoksi. Kivisen vitsi oikein viimeistelee kokonaisuuden, ja tämä pätkä dialogia vaan on niin aidontuntuinen ja niin siinä ytimessä, mikä näiden hahmojen kanssakäymisessä on parasta. Tämä kohta hymyilytti ihan hurjasti.
"Mistä tiedät että mietin mitään? Entä jos itken ihan vain huvin vuoksi?"
"Hyvin outoa. Aina syy kun vuotaa. Minun kuulo myös erinomainen, minä kuulee kun sinä kerrankin ajattelee jotain"
Lainaus
"Minä ymmärtää. Minä myös ei aina iloinen kun minä sinun kanssa."Hih <3
"Juurihan sinä sanoit että välitän heistä? Ja luulin että välitämme toisistamme?"
"Kyllä. Ei poissulje toisia."
Lainaus
Kivinen päästää pehmeän, kolisevan äänen. Grace ei ole keksinyt sille suoraa englanninkielistä käännöstä, mutta olettaa sen olevan jonkin sortin vertauskuvallinen, rauhoittava taputus olalle.<3 Tykkään tosi paljon siitä, miten kuvailet Kivisen ääniä ja Gracen tapaa tulkita niitä. Kivisen tapa kuvailla nostalgiaa on myös tosi hienosti sanottu. Pidin tosi paljon myös tätä seuranneesta kohdasta, jossa Grace pohtii että onko parempi muistaa kaikki tarkalleen vai onko unohtamisessakin omanlaistaan suloisuutta. Siinä kohdassa on musta tavoitettu hyvin se, että kun on irti ajasta ja paikasta ja tietyllä tapaa yksin omien ajatuksiensa kanssa, niin sitä on tilaa miettiä kaikenlaista. Grace on hahmona samaan aikaan sekä kepeän humoristinen että vakavan filosofinen, ja musta olit tässä tekstissä tavoittanut molemmat ulottuvuudet todella hyvin.
"Minä ymmärtää. Minä muistaa moni asia joka iloinen mutta tekee minä surullinen. Kun eridanilainen tuntee noin, me sanoa..." hän aloittaa, ja tuottaa sitten kokoelman ääniä, joka on samalla ylimaallinen sekä kaoottinen. Se muistuttaa Gracea sinfonian ensimmäisistä soinnuista, jossa jokainen orkesterin soitin virittäytyy alkusoittoon yhtä aikaa. "Hieno tapa sanoa 'hetki poissa, mutta muisto aina mukana'."
Lainaus
Ihmistunteet ovat vaikeita.Noku niiiiiiiii! Jep.
Tekstin lopetus oli myös ihan huippu. Kuinka Grace ajattelee että Eridanissa selviäminen ei ole ihan varmaa ja kuinka ajatus opettamisesta läikähdyttää aitoa iloa hänen sisällään, mutta hän ei ihan uskalla uskoa siihen kuitenkaan vaan on lähinnä varovaisen toiveikas. Kun sitten tietää, että miten kaikki päättyy, niin tämä vaan oli niin sydäntälämmittävää <3 Tykkäsin myös siitä, että nukkuminen ja sen valvominen tulivat esiin moneen kertaan tekstin aikana ja että siihen teemaan lopetettiinkin, koska se on yksi mun lemppariyksityiskohdistani Kivisessä. Se oli otettu mukaan tähän tosi hyvin. Ja siis, jos tuo lopetus oli mielestäni sydäntälämmittävä niin oli kyllä koko tekstikin - yksittäisenä sanana se kuvaa musta tätä parhaiten. Tästä jäi tosi hyvä mieli ja vaikka välillä oltiinkin surumielisissä aiheissa, niin toiveikas fiilis ja hymy kasvoille oli silti se mitä tästä jäi lukemisen jälkeen - ja se jos mikä kertoo että tämä oli onnistunut teksti tästä fandomista, koska tuo kuvaa mun tunnetta tästä koko fandomista ylipäätään. Kiitos kivasta tekstistä!
3
Pimeyden voimat / Tuhkanharmaata ja karmiininpunaista | S | Lily & Sirius | angst, hurt/comfort
« Uusin viesti kirjoittanut Satine 08.05.2026 14:49:52 »Nimi: Tuhkanharmaata ja karmiininpunaista
Kirjoittaja: Satine
Ikäraja: S
Hahmot: Lily & Sirius, Harry
Tyylilajit: angsti, hurt/comfort
Vastuuvapaus: En omista hahmoja tai maailmaa tai saa tarinoistani minkäänlaista korvausta.
Yhteenveto: Voldemortin kukistuttua Lily ja Sirius opettelevat selviytymään elämästä ilman Jamesia.
A/N: Pitkästä aikaa sain jotakin aikaiseksi suomeksi. 😊 Näin Sirius/Lily-fanitaidetta Tumblrissa ja mietin, mikä saisi nämä kaksi hahmoa lähentymään. Siitä syntyikin tällainen surua käsittelevä ficci. Tässä ei vielä ole varsinaista shippiä, vaan kyseessä on tapahtumaketju, joka voisi johdattaa suhteen syventymiseen. James on kuollut, sori siitä! Joskus tarina vaatii sitä, että joutuu hankkiutumaan eroon omasta lempparista. 🥲
**
Tuhkanharmaata ja karmiininpunaista
Suru otti monta eri muotoa. Hänen surunsa vei häneltä kyvyn huolehtia itsestään. Tuntui mahdottomalta tarttua harjaan ja selvittää hiukset, jotka aikoinaan hehkuivat niin terveinä ja kiiltävinä, mutta lepäsivät nyt tummanpunertavana, takkuisena kasana olkapäillä. Aamu ei enää häivyttänyt tummia silmänalusia, mutta ei hän kyennyt välittämään siitäkään.
Sumuverho oli liian sankka.
Lily nosti katseensa, kun tutut kädet tarttuivat hänen omiinsa. Hän kohtasi Siriuksen harmaat silmät tämän kyykistyessä hänen eteensä. Ilta oli laskeutunut huomaamatta hänen istuessaan sängyllä ja tuijottaessaan jälleen tyhjyyteen. Harry oli jossakin vaiheessa nukahtanut kehtoonsa. Jokin osa Lilystä toivoi, että hän voisi ravistella itsensä hereille horroksestaan, mutta entä jos siitä irti päästäminen tarkoittaisi myös Jamesista luopumista? Hän ei kyennyt siihen.
"Lily, hei. Toin meille ruokaa. Oletko syönyt mitään? Haluaisitko ehkä käydä suihkussa? Teen meille sillä välin teetä."
Lily kohautti olkapäitään ja nyökkäsi. Niinhän hänen kai kuului toimia.
Luoja, miten vaikeaa oli yrittää tehdä yhtään mitään.
**
James ehti tuskin huutaa varoitustaan, ennen kuin vihreä valonvälähdys vei hänet pois ikuisiksi ajoiksi. Noin vain.
Lily kirkaisi ja juoksi yläkertaan Harryn luo. Voldemort oli löytänyt heidät; kaikki oli ohi. Hän nosti poikansa syliinsä ja suukotti tätä poskelle.
Hyvästi, kulta. Rakastan sinua.
Sitten hän keräsi kaiken sisällään sykkivän, värähtelevän voiman viimeisenä uhmakkuuden osoituksena ja alkoi lausua mutkikkaita sanoja.
Hänen rakkautensa ja hätäisesti taiottu muinainen suojeluloitsu toimivat. Kahden loitsun yhteentörmäys aiheutti räjähdyksen, joka viskasi hänet ja Harryn seinää vasten.
Hän ei tiennyt, mitä Voldemortille tapahtui, mutta pölyn laskeuduttua tämä oli poissa.
Sirius saapui pian paikalle. Hänen tuskainen ulvahduksensa alakerrasta havahdutti Lilyn järkytyksen aiheuttamasta shokistaan. Hän oli pidellyt Harrya tiukasti rintaansa vasten ja keinunut edestakaisin lattialla lasinsirpaleiden ja kivimurskan ympärillä. Yksikään palanen ei ollut osunut heihin. Taikuutta, parantajat sanoivat myöhemmin. Lily ei välittänyt siitä. Hän epäili, pystyisikö hän enää edes tekemään yksinkertaista valaisuloitsua. Hänet haluttiin pitää sairaalassa yön yli, mutta hän kieltäytyi.
Vahinko oli jo tapahtunut, seuraamukset peruuttamattomia.
Osa hänestä kuoli Jamesin kanssa sinä yönä.
**
Aluksi he ahtautuivat Siriuksen pieneen yksiöön Lontoossa. Lily yritti parhaansa mukaan toipua, mutta turtumus oli liian kokonaisvaltaista. Sirius käski vain hänen levätä ja otti vastuulleen Harryn hoidon.
Hiljaisina hetkinä Sirius istui Lilyn vieressä ja jakoi hänen surunsa. Sanat eivät riittäneet kuvaamaan Jamesin menetyksen jättämää aukkoa heidän elämässään.
Aina kun Lily näki vilaukselta itsensä kylpyhuoneen peilistä, hän käänsi katseensa nopeasti pois. Hänen kasvonsa olivat kaventuneet ja vihreät, eloisat silmänsä muuttuneet sameiksi ja verestäviksi.
Myös Sirius oli muuttunut. Hänen surunsa ilmeni eri tavalla; joskus hänellä oli muutama murtunut rystynen, toisinaan haljennut huuli tai turvonnut silmä. Nämä kaikki olivat helposti parannettavissa, mutta hän halusi pitää ruhjeensa, joita ilmestyi aina, kun hän lähti myöhään illalla kävelylle Merlin ties minne.
Siinä missä yhden tuska näytti tuhkanharmaalta, toisen oli väriltään karmiininpunainen.
Viikkojen ja kuukausien kuluessa ikkunoista tulviva valo kirkastui kuin haluten loukata Lilyn sisällä ammottavaa tyhjyyttä, kunnes hän pyysi Siriusta vetämään verhot kiinni. Tuntui paremmalta pysytellä varjossa.
Helmikuun jälkeen he muuttivat pieneen Exeterissä sijaitsevaan taloon. Oli sanomatta selvää, että Sirius asui nyt heidän kanssaan.
Vaikka heidän asuinpaikkansa ei ollut yleisesti tiedossa, ihmisten Lilylle lähettämät viestit julkaistiin edelleen Päivän profeetassa. He kiittivät häntä heidän pelastamisestaan, esittivät surunvalittelunsa ja tarjosivat apuaan.
Pelkkää sanahelinää. Samalla kun velhomaailma juhli Voldemortin tappiota, se oli maksanut Lilylle sen ainoan ihmisen, jota hän rakasti kaikista eniten poikansa lisäksi.
Vain Sirius ymmärsi häntä.
Tämä ei koskaan valittanut mistään vaan teki mitä piti. Jos Lily olisi pystynyt, hän olisi nähnyt enemmän vaivaa. Hän olisi pitänyt yllään kunnon vaatteita sen sijaan, että asui yöpaidassaan koko päivän. Hän olisi ehkä valmistanut helpon illallisen sen sijaan, että Sirius joutui huolehtimaan siitäkin.
Mutta Lily oli unohtanut, miten toimia normaalisti. Hän katseli Harrya, joka jokelteli iloisesti ja otti horjuvia askeleitaan päivä päivältä varmemmin. Hänen pienen suloisen poikansa ei olisi pitänyt kokea menetystä niin varhain. Lily ei uskonut, että Harry muistaisi siitä illasta mitään, mutta Lily muistaisi. Hän muistaisi sen aina.
Siriuksen silmissä asui huoli, joka ei jäänyt Lilyltä huomaamatta.
"Olen pahoillani", Lily sanoi käheästi työntäen pois puoliksi syödyn skonssinsa.
"Ei sinun tarvitse olla mistään pahoillasi. Yksi päivä kerrallaan."
Sirius ei koskaan ehdottanut mielenparantajan tapaamista, mutta Lily tiesi, että se olisi seuraava looginen askel. Hänen täytyi olla niin Harryn kuin Siriuksenkin tukena, ja hän tarvitsi taikavoimansa takaisin.
Mutta se tuntui mahdottomalta.
Kevään koittaessa Sirius ilmoitti saaneensa rotan kiinni. Tämä ei enää koskaan häiritsisi heitä. Lily nyökkäsi, eivätkä he puhuneet hänestä sen jälkeen.
Seuraavalla kerralla, kun he joivat teetä, jokin tuntui erilaiselta.
"Ei tarvitse, anna sen olla", Lily sanoi, kun Sirius aikoi vetää verhot ikkunan eteen peittääkseen auringonvalon.
"Oletko varma?"
Lily nyökkäsi ja kaatoi maitoa teehensä. Kerrankin valo ei häirinnyt häntä. Hän sulki silmänsä ja nautti paisteesta. James olisi ollut ylpeä hänestä; hänen miehensä niin rakasti aina valokeilaa.
Harry nukkui päiväunia, ja Lily ja Sirius istuivat hiljaisuudessa kumpikin uppoutuneina omiin ajatuksiinsa. Lilyn mielessä muotoutui yksinkertainen suunnitelma, joka antoi hänelle selkeyttä sumun keskellä.
Hän söi skonssinsa loppuun, kulautti teensä alas ja nojautui pöydän yli laskien kätensä Siriuksen käden päälle. Tämä katsahti ylös kulmiaan kohottaen.
"Vie minut Pyhään Mungoon."
Sirius hengitti hitaasti ulos ja nyökkäsi.
"Sinä selviät kyllä, Lily. Me kaikki selviämme. Näet vielä."
Lily sujautti sormensa Siriuksen omien väliin ja hymyili heikosti.
"Luotan sanaasi, Musta."
**
Kirjoittaja: Satine
Ikäraja: S
Hahmot: Lily & Sirius, Harry
Tyylilajit: angsti, hurt/comfort
Vastuuvapaus: En omista hahmoja tai maailmaa tai saa tarinoistani minkäänlaista korvausta.
Yhteenveto: Voldemortin kukistuttua Lily ja Sirius opettelevat selviytymään elämästä ilman Jamesia.
A/N: Pitkästä aikaa sain jotakin aikaiseksi suomeksi. 😊 Näin Sirius/Lily-fanitaidetta Tumblrissa ja mietin, mikä saisi nämä kaksi hahmoa lähentymään. Siitä syntyikin tällainen surua käsittelevä ficci. Tässä ei vielä ole varsinaista shippiä, vaan kyseessä on tapahtumaketju, joka voisi johdattaa suhteen syventymiseen. James on kuollut, sori siitä! Joskus tarina vaatii sitä, että joutuu hankkiutumaan eroon omasta lempparista. 🥲
**
Tuhkanharmaata ja karmiininpunaista
Suru otti monta eri muotoa. Hänen surunsa vei häneltä kyvyn huolehtia itsestään. Tuntui mahdottomalta tarttua harjaan ja selvittää hiukset, jotka aikoinaan hehkuivat niin terveinä ja kiiltävinä, mutta lepäsivät nyt tummanpunertavana, takkuisena kasana olkapäillä. Aamu ei enää häivyttänyt tummia silmänalusia, mutta ei hän kyennyt välittämään siitäkään.
Sumuverho oli liian sankka.
Lily nosti katseensa, kun tutut kädet tarttuivat hänen omiinsa. Hän kohtasi Siriuksen harmaat silmät tämän kyykistyessä hänen eteensä. Ilta oli laskeutunut huomaamatta hänen istuessaan sängyllä ja tuijottaessaan jälleen tyhjyyteen. Harry oli jossakin vaiheessa nukahtanut kehtoonsa. Jokin osa Lilystä toivoi, että hän voisi ravistella itsensä hereille horroksestaan, mutta entä jos siitä irti päästäminen tarkoittaisi myös Jamesista luopumista? Hän ei kyennyt siihen.
"Lily, hei. Toin meille ruokaa. Oletko syönyt mitään? Haluaisitko ehkä käydä suihkussa? Teen meille sillä välin teetä."
Lily kohautti olkapäitään ja nyökkäsi. Niinhän hänen kai kuului toimia.
Luoja, miten vaikeaa oli yrittää tehdä yhtään mitään.
**
James ehti tuskin huutaa varoitustaan, ennen kuin vihreä valonvälähdys vei hänet pois ikuisiksi ajoiksi. Noin vain.
Lily kirkaisi ja juoksi yläkertaan Harryn luo. Voldemort oli löytänyt heidät; kaikki oli ohi. Hän nosti poikansa syliinsä ja suukotti tätä poskelle.
Hyvästi, kulta. Rakastan sinua.
Sitten hän keräsi kaiken sisällään sykkivän, värähtelevän voiman viimeisenä uhmakkuuden osoituksena ja alkoi lausua mutkikkaita sanoja.
Hänen rakkautensa ja hätäisesti taiottu muinainen suojeluloitsu toimivat. Kahden loitsun yhteentörmäys aiheutti räjähdyksen, joka viskasi hänet ja Harryn seinää vasten.
Hän ei tiennyt, mitä Voldemortille tapahtui, mutta pölyn laskeuduttua tämä oli poissa.
Sirius saapui pian paikalle. Hänen tuskainen ulvahduksensa alakerrasta havahdutti Lilyn järkytyksen aiheuttamasta shokistaan. Hän oli pidellyt Harrya tiukasti rintaansa vasten ja keinunut edestakaisin lattialla lasinsirpaleiden ja kivimurskan ympärillä. Yksikään palanen ei ollut osunut heihin. Taikuutta, parantajat sanoivat myöhemmin. Lily ei välittänyt siitä. Hän epäili, pystyisikö hän enää edes tekemään yksinkertaista valaisuloitsua. Hänet haluttiin pitää sairaalassa yön yli, mutta hän kieltäytyi.
Vahinko oli jo tapahtunut, seuraamukset peruuttamattomia.
Osa hänestä kuoli Jamesin kanssa sinä yönä.
**
Aluksi he ahtautuivat Siriuksen pieneen yksiöön Lontoossa. Lily yritti parhaansa mukaan toipua, mutta turtumus oli liian kokonaisvaltaista. Sirius käski vain hänen levätä ja otti vastuulleen Harryn hoidon.
Hiljaisina hetkinä Sirius istui Lilyn vieressä ja jakoi hänen surunsa. Sanat eivät riittäneet kuvaamaan Jamesin menetyksen jättämää aukkoa heidän elämässään.
Aina kun Lily näki vilaukselta itsensä kylpyhuoneen peilistä, hän käänsi katseensa nopeasti pois. Hänen kasvonsa olivat kaventuneet ja vihreät, eloisat silmänsä muuttuneet sameiksi ja verestäviksi.
Myös Sirius oli muuttunut. Hänen surunsa ilmeni eri tavalla; joskus hänellä oli muutama murtunut rystynen, toisinaan haljennut huuli tai turvonnut silmä. Nämä kaikki olivat helposti parannettavissa, mutta hän halusi pitää ruhjeensa, joita ilmestyi aina, kun hän lähti myöhään illalla kävelylle Merlin ties minne.
Siinä missä yhden tuska näytti tuhkanharmaalta, toisen oli väriltään karmiininpunainen.
Viikkojen ja kuukausien kuluessa ikkunoista tulviva valo kirkastui kuin haluten loukata Lilyn sisällä ammottavaa tyhjyyttä, kunnes hän pyysi Siriusta vetämään verhot kiinni. Tuntui paremmalta pysytellä varjossa.
Helmikuun jälkeen he muuttivat pieneen Exeterissä sijaitsevaan taloon. Oli sanomatta selvää, että Sirius asui nyt heidän kanssaan.
Vaikka heidän asuinpaikkansa ei ollut yleisesti tiedossa, ihmisten Lilylle lähettämät viestit julkaistiin edelleen Päivän profeetassa. He kiittivät häntä heidän pelastamisestaan, esittivät surunvalittelunsa ja tarjosivat apuaan.
Pelkkää sanahelinää. Samalla kun velhomaailma juhli Voldemortin tappiota, se oli maksanut Lilylle sen ainoan ihmisen, jota hän rakasti kaikista eniten poikansa lisäksi.
Vain Sirius ymmärsi häntä.
Tämä ei koskaan valittanut mistään vaan teki mitä piti. Jos Lily olisi pystynyt, hän olisi nähnyt enemmän vaivaa. Hän olisi pitänyt yllään kunnon vaatteita sen sijaan, että asui yöpaidassaan koko päivän. Hän olisi ehkä valmistanut helpon illallisen sen sijaan, että Sirius joutui huolehtimaan siitäkin.
Mutta Lily oli unohtanut, miten toimia normaalisti. Hän katseli Harrya, joka jokelteli iloisesti ja otti horjuvia askeleitaan päivä päivältä varmemmin. Hänen pienen suloisen poikansa ei olisi pitänyt kokea menetystä niin varhain. Lily ei uskonut, että Harry muistaisi siitä illasta mitään, mutta Lily muistaisi. Hän muistaisi sen aina.
Siriuksen silmissä asui huoli, joka ei jäänyt Lilyltä huomaamatta.
"Olen pahoillani", Lily sanoi käheästi työntäen pois puoliksi syödyn skonssinsa.
"Ei sinun tarvitse olla mistään pahoillasi. Yksi päivä kerrallaan."
Sirius ei koskaan ehdottanut mielenparantajan tapaamista, mutta Lily tiesi, että se olisi seuraava looginen askel. Hänen täytyi olla niin Harryn kuin Siriuksenkin tukena, ja hän tarvitsi taikavoimansa takaisin.
Mutta se tuntui mahdottomalta.
Kevään koittaessa Sirius ilmoitti saaneensa rotan kiinni. Tämä ei enää koskaan häiritsisi heitä. Lily nyökkäsi, eivätkä he puhuneet hänestä sen jälkeen.
Seuraavalla kerralla, kun he joivat teetä, jokin tuntui erilaiselta.
"Ei tarvitse, anna sen olla", Lily sanoi, kun Sirius aikoi vetää verhot ikkunan eteen peittääkseen auringonvalon.
"Oletko varma?"
Lily nyökkäsi ja kaatoi maitoa teehensä. Kerrankin valo ei häirinnyt häntä. Hän sulki silmänsä ja nautti paisteesta. James olisi ollut ylpeä hänestä; hänen miehensä niin rakasti aina valokeilaa.
Harry nukkui päiväunia, ja Lily ja Sirius istuivat hiljaisuudessa kumpikin uppoutuneina omiin ajatuksiinsa. Lilyn mielessä muotoutui yksinkertainen suunnitelma, joka antoi hänelle selkeyttä sumun keskellä.
Hän söi skonssinsa loppuun, kulautti teensä alas ja nojautui pöydän yli laskien kätensä Siriuksen käden päälle. Tämä katsahti ylös kulmiaan kohottaen.
"Vie minut Pyhään Mungoon."
Sirius hengitti hitaasti ulos ja nyökkäsi.
"Sinä selviät kyllä, Lily. Me kaikki selviämme. Näet vielä."
Lily sujautti sormensa Siriuksen omien väliin ja hymyili heikosti.
"Luotan sanaasi, Musta."
**
4
Sanan säilä / Vs: Pienin askelin isäksi | S | Draama
« Uusin viesti kirjoittanut Ygritte 08.05.2026 14:48:54 »Olipa tämä suloinen tunnelmahetki. Niin tärkeän aiheen äärellä ollaan, että lapsenpiika on selvästi paikkansa ansainnut! Ei vanhemman ja lapsen välille voi muodostua sidosta, jos vanhempi lähinnä loistaa poissaolollaan. Tässä oli todella paljon hellyyttä ja herkkyyttä, pysähtymistä juuri tähän hetkeen, jossa lopulta on kaikki oleellinen.
Ihanasti kirjoitettu<3 Tämän tarinan tunnelma oli ihanan lämmin, kiitos tästä:)
Lainaus
Ei lapsenpiika ollut selittänyt läpiä päähänsä puhuessaan heidän välisestään sidoksesta. Hän saattoi tuntea, kuinka näkymättömät langat solmiutuivat kaiken aikaa yhteen.
Ihanasti kirjoitettu<3 Tämän tarinan tunnelma oli ihanan lämmin, kiitos tästä:)
5
Sanan säilä / Merimatkalla | S | Virkehaaste XXII
« Uusin viesti kirjoittanut Kelsier 08.05.2026 09:40:47 »Ficin nimi: Merimatkalla
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Tyylilaji/Genre: draama
Paritus/Hahmot: Dzina + lapset Henry ja Sara (taustalla Amata/Dzina)
Haasteet: Virkehaaste XXII, Haasteita hampaankolossa III (Originaalikiipeily sana 55. kevät)
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Dzina katseli kahta hahmoa laivan kannella: 13-vuotiasta vakavaa Henryä ja tämän pikkusiskoa, joka yritti kurkotella reelingin yli nähdäkseen paremmin. Lapsia ei olisi ehkä pitänyt jättää vahtimatta, mutta hänen silmänsä oli välttänyt vain hetkeksi. Taivas kimmelsi sinisenä ja navakka puhuri johdatteli heitä kohti Venetoa. Meri oli ollut matkan ajan rauhallinen ja vesi oli pärskynyt aluksen kannelle lähinnä delfiinien loiskuttamana. Dzina astahti lasten luo ja kaappasi Saran pehmeästi syyliinsä.
”Minut on ylempien tahojen toimesta käsketty siirtämään neiti turvallisempaan paikkaan”, hän kuulutti.
Hän suukotti tytärtään hellästi poskelle. Tuulen puuska pöllytti sekä Saran että Henryn hiuksia, kun nämä yhtyivät leikkiin.
”Pelastan siskoni kynsistäsi, senkin kavala roisto!” Henry huusi.
Poika alkoi lumota käsillään, vaikka kyllä Dzina huomasi tämän yrittävän muistaa, kuin kutsua omia elementaristisia voimiaan. Pian saatiinkin nähdä juhla lasten voiton kunniaksi isärosvosta. He asettuivat takaisin reelingille, mikä sai Dzinan huokaamaan. Oli osuvaa, että he palaisivat Venetoon aivan kesän korvilla, kun olivat sieltä joutuneet 13 vuotta sitten alkukeväästä pakenemaan. Tuo kaupunki oli silloin haavoittanut häntä ja hänen nykyistä vaimoaan viemällä toiselta parhaan ystävän, toiselta sydämen valitun. Mutta surun ja särkevän kaipauksen tilalle olivat näinä vuosina astuneet ilo ja lämpimät muistot. Hän oli kuulevinaan Amatan uneliaan tuhinan alimmalta kannelta ja veti lapset lämpimään halaukseen kumpaankin kainaloonsa.
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Tyylilaji/Genre: draama
Paritus/Hahmot: Dzina + lapset Henry ja Sara (taustalla Amata/Dzina)
Haasteet: Virkehaaste XXII, Haasteita hampaankolossa III (Originaalikiipeily sana 55. kevät)
Spoiler: näytä
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Dzina katseli kahta hahmoa laivan kannella: 13-vuotiasta vakavaa Henryä ja tämän pikkusiskoa, joka yritti kurkotella reelingin yli nähdäkseen paremmin. Lapsia ei olisi ehkä pitänyt jättää vahtimatta, mutta hänen silmänsä oli välttänyt vain hetkeksi. Taivas kimmelsi sinisenä ja navakka puhuri johdatteli heitä kohti Venetoa. Meri oli ollut matkan ajan rauhallinen ja vesi oli pärskynyt aluksen kannelle lähinnä delfiinien loiskuttamana. Dzina astahti lasten luo ja kaappasi Saran pehmeästi syyliinsä.
”Minut on ylempien tahojen toimesta käsketty siirtämään neiti turvallisempaan paikkaan”, hän kuulutti.
Hän suukotti tytärtään hellästi poskelle. Tuulen puuska pöllytti sekä Saran että Henryn hiuksia, kun nämä yhtyivät leikkiin.
”Pelastan siskoni kynsistäsi, senkin kavala roisto!” Henry huusi.
Poika alkoi lumota käsillään, vaikka kyllä Dzina huomasi tämän yrittävän muistaa, kuin kutsua omia elementaristisia voimiaan. Pian saatiinkin nähdä juhla lasten voiton kunniaksi isärosvosta. He asettuivat takaisin reelingille, mikä sai Dzinan huokaamaan. Oli osuvaa, että he palaisivat Venetoon aivan kesän korvilla, kun olivat sieltä joutuneet 13 vuotta sitten alkukeväästä pakenemaan. Tuo kaupunki oli silloin haavoittanut häntä ja hänen nykyistä vaimoaan viemällä toiselta parhaan ystävän, toiselta sydämen valitun. Mutta surun ja särkevän kaipauksen tilalle olivat näinä vuosina astuneet ilo ja lämpimät muistot. Hän oli kuulevinaan Amatan uneliaan tuhinan alimmalta kannelta ja veti lapset lämpimään halaukseen kumpaankin kainaloonsa.
6
Kolmivelhoturnajaiset / Vs: Finin suuri tarrajahti | Tiimiturnajaiset 2026
« Uusin viesti kirjoittanut Angelina 07.05.2026 21:55:36 »Tuleeko tarrasta jokin näyte tänne, vai miten ne tunnistaa?
rosegold oli tuossa ylempänä vastannutkin, mutta joo siis tosiaan nuo ryhmien "logot" ovat samalla ne tarrat, joita etsitään
7
Kolmivelhoturnajaiset / Vs: Finin suuri tarrajahti | Tiimiturnajaiset 2026
« Uusin viesti kirjoittanut Nyyhti 07.05.2026 13:58:11 »Onpas hauska! Ilmoittaudun mukaan! Mieluiten kelmit, vähiten mieluusti supersankarit.
Tuleeko tarrasta jokin näyte tänne, vai miten ne tunnistaa?
Tuleeko tarrasta jokin näyte tänne, vai miten ne tunnistaa?
8
Toinen ulottuvuus / Vs: Noituri: Vihoviimeinen unelma (K-11, Valvatti/Geralt, AU)
« Uusin viesti kirjoittanut Ygritte 07.05.2026 12:41:16 »Ihanaa, sinun listaukseltasi löytyy Noituriakin! 
Minulla on ollut nyt joku Geraskier kausi menossa, ja tämä sopii tyynnyttämään sitä nälkää vallan mainiosti. Valvatti ja Geralt ovat hahmoina hauskoja, sillä heidät saa yllättävän vaivattomasti sovitettua vaikka minkälaiseen AUhun, kuten tässäkin. Erityisesti pidin siitä, että sekä Valvatissa, että Geraltissa, on omat tunnistettavat piirteensä: musiikki, draamailu/ pitää Valvatista huolta ja päätyy usein ongelmiin siinä hommassa
Tarinan alku herätti paljon kysymyksiä siitä mitä on tapahtunut. On jääpussia, huolehtivainen Geralt ja Valvatin kipeä kylki, mutta tapahtumat jäävät vielä kysymyksiksi. Tämä oli tosi kiva, sillä se koukutti heti lukemaan eteenpäin. Valvatin kirjoittaminen muusikoksi toimii aina, sillä siinä on jotain Valvatin hahmolle niin olennaista. Valvatin omat pähkäilyt suosion mittaamisesta yleisön aggressiivisuudella olivat myös hauskaa luettavaa
Hahaaa, ihana Valvatti Tämä repliikki on niin häntä itseään
Tykkäsin suunnattomasti myös siitä, miten Geralt pysyy omana vakavahenkisenä itsenään tarinan läpi. Kun kerran asiakkaiden kanssa heilastelu on kielletty, ei sitä tehdä ennen työajan loppumista, piste. Onneksi Geraltin ammattimaisuus sentään sen verran joustaa, että työajan ulkopuolella voi käydä pusuttamassa söpöä asiakasta Tässä tarinassa oli sopivassa mittakaavassa sekä keskinäistä ehkäilyä ja pähkäilyä että onnellista loppua:) Kiitos tästä:)
Minulla on ollut nyt joku Geraskier kausi menossa, ja tämä sopii tyynnyttämään sitä nälkää vallan mainiosti. Valvatti ja Geralt ovat hahmoina hauskoja, sillä heidät saa yllättävän vaivattomasti sovitettua vaikka minkälaiseen AUhun, kuten tässäkin. Erityisesti pidin siitä, että sekä Valvatissa, että Geraltissa, on omat tunnistettavat piirteensä: musiikki, draamailu/ pitää Valvatista huolta ja päätyy usein ongelmiin siinä hommassa Tarinan alku herätti paljon kysymyksiä siitä mitä on tapahtunut. On jääpussia, huolehtivainen Geralt ja Valvatin kipeä kylki, mutta tapahtumat jäävät vielä kysymyksiksi. Tämä oli tosi kiva, sillä se koukutti heti lukemaan eteenpäin. Valvatin kirjoittaminen muusikoksi toimii aina, sillä siinä on jotain Valvatin hahmolle niin olennaista. Valvatin omat pähkäilyt suosion mittaamisesta yleisön aggressiivisuudella olivat myös hauskaa luettavaa
Lainaus
”Voidaan me lähteä kolmistaankin”, Valvatti oli ehdottanut
Hahaaa, ihana Valvatti
Tämä repliikki on niin häntä itseään Tykkäsin suunnattomasti myös siitä, miten Geralt pysyy omana vakavahenkisenä itsenään tarinan läpi. Kun kerran asiakkaiden kanssa heilastelu on kielletty, ei sitä tehdä ennen työajan loppumista, piste. Onneksi Geraltin ammattimaisuus sentään sen verran joustaa, että työajan ulkopuolella voi käydä pusuttamassa söpöä asiakasta
Tässä tarinassa oli sopivassa mittakaavassa sekä keskinäistä ehkäilyä ja pähkäilyä että onnellista loppua:) Kiitos tästä:)9
Rinnakkaistodellisuus / Vs: Multifandom: Tivolipäiväkirja | Ronja/Peppi | S
« Uusin viesti kirjoittanut Angelina 07.05.2026 12:22:43 »Ihanaa että intouduit pitkästä aikaa kirjottaan <3 Kyllä siihen omaan OTP-shippiin tulee vaan aina jossain kohtaa aina palattua, vaikka oliskin vähän taukoa
Uijujuijui <3 Vihjauksia tulevaisuudesta, kenties??
Vähän kyllä kadehdin tuota Pepin heittäytymiskykyä – häntä ei kiinnosta sitten yhtään näyttääkö typerältä vai ei Musta on myös kivaa, miten Ronja on ehkä hivenen varautuneempi, mutta Peppi saa hänetkin rentoutumaan!
Tykkäsin taas kerran sun kauniista kuvailusta ja näiden pienten pätkien rauhallisesta tunnelmasta ♥ Tuli itellekin ihan seesteinen olo kesken työpäivän, kun pääsi Ronjan ja Pepin kanssa hetkeksi tivoliin :'3 Toivottavasti inspis pysyy ja kirjoitat lisää, nää on aina niiiiin hyviä <3
Lainaus
”Jokin – tai joku – odottaa sinua polun päässä”, eukko toteaa vielä ja katsahtaa Peppiä.
Ronja tuntee sydämensä sykähtävän.
Uijujuijui <3 Vihjauksia tulevaisuudesta, kenties??
Vähän kyllä kadehdin tuota Pepin heittäytymiskykyä – häntä ei kiinnosta sitten yhtään näyttääkö typerältä vai ei
Musta on myös kivaa, miten Ronja on ehkä hivenen varautuneempi, mutta Peppi saa hänetkin rentoutumaan!Tykkäsin taas kerran sun kauniista kuvailusta ja näiden pienten pätkien rauhallisesta tunnelmasta ♥ Tuli itellekin ihan seesteinen olo kesken työpäivän, kun pääsi Ronjan ja Pepin kanssa hetkeksi tivoliin :'3 Toivottavasti inspis pysyy ja kirjoitat lisää, nää on aina niiiiin hyviä <3
10
Kolmivelhoturnajaiset / Vs: Finin suuri tarrajahti | Tiimiturnajaiset 2026
« Uusin viesti kirjoittanut rosegold 07.05.2026 10:34:42 »Ainahan voi yrittää
Mua kiinnostaa vähiten supersankarit, muuten ei preferenssejä.
Nyyhti: Minä ymmärsin niin, että tarrat on tuossa listauksessa, esim. Laituri 9 ja kolme neljännestä symboli kelmien yläpuolella.
Mua kiinnostaa vähiten supersankarit, muuten ei preferenssejä.
Nyyhti: Minä ymmärsin niin, että tarrat on tuossa listauksessa, esim. Laituri 9 ja kolme neljännestä symboli kelmien yläpuolella.