Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 ... 10
1
Pergamentinpala / Vs: Auringonkukkia ja syyshunajaa, K-11, 4/19
« Uusin viesti kirjoittanut Kaarne tänään kello 10:05:11 »
Isfet: Hihii, hauskaa nähdä sinuakin täällä! ❤️ Ihanaa, että pidät tarinasta ja hötöstä, ja ei kuule hätää laiskuudesta - minä olen kommentoinnin suhteen edelleen maailman laiskin ihminen. (Mutta tänään tarkoituksena on kyllä aloittaa ihailijakaarteilu ja aloittaa Syvyydestä, josko olisin jo toipunut tarpeeksi kommentoidakseni sen loppua. :D Katsotaan!) Oot kiva! ❤️

Okakettu: Alfonsin kohtalo ja jotain hovistakin selviää tässä seuraavassa luvussa. Ja no, tapahtuu tässä kai jotain muutakin, ehkä. (Ja hmm, aloin miettiä, että edustaakohan Aiel turvallisuutta yhtään kenellekään - paha sanoa! Pitää pohtia asiaa. :D ) Kiitos kommentista. ❤️ (Kirjoittaisin järkevämmän vastauksen, mutta tiedän, että odotat tätä lukua kärsimättömästi, joten julkaisen tän nyt. :P )

K/H: Oivoi. :D Lupasin julkaista tämän juuri tänään koska Syyt, joten olkaapa hyvät. (Ja joo, tiedän. Tiedän.)

*

4

Matka Aielin hoviin on lyhyt, vain kolmen silmänräpäyksen mittainen.

Ensimmäinen: varjot lehahtavat ja versovat auringonkukkia korkeammiksi, hehkuvat reunoiltaan himmeää valoa.

Toinen: Alfons puskee pehmeän kuononsa Sofian kämmenselkää vasten. Sofia tarraa kiinni vuoheen ja avaa suunsa keskeyttääkseen Aielin ja loitsun, sillä mitä jos -

Kolmas: kaikki hajoaa kultaiseksi pölyksi.





Sillä aikaa kun Sofia, Roland ja Aiel väittelevät vuohisalamatkustajan kohtalosta perille päästyään, me voimme vilkaista hieman ympärillemme. Tule, mutta hiljaa: jos auringonkukkamaagi huomaa meidän nuuskivan, hän ei suhtaudu asiaan kovin suopeasti.

Aielin hovi sijaitsee aivan Neuloksen mantereen äärimmäisellä reunalla. Hänen mustan filigraanitorninsa taustalla avautuu toisessa suunnassa Lasimeri, toisessa suunnassa taas tuulinen niemi, jota hoviin johtava kapea tie halkoo. Näin kauas länteen harvat tulevat, mutta se ei Aielia ja hänen hoviaan haittaa: heillä on omat keinonsa olla välittämättä etäisyyksistä.

Filigraanitornia kutsutaan yksinkertaisesti Neulaksi. Se on hopeanmustaa marmoria ja niin siro ja kaunis, että arkkitehtimestaritkin häkeltyvät aina tornin nähdessään. Parvekkeilla kasvaa kukkia ja seiniä kietovat köynnökset, kuten syksynpunaisena leimuava villiviini, kuristava muratti, utelias elämänlanka.

Neula on täynnä kierreportaikkoja, parvekkeita ja kaarisaleja, ja äkkiseltään sitä kuvittelisi, että niiden ravaaminen edestakaisin olisi perin epäkätevää ja työlästä. Niin ei kuitenkaan ole, sillä tornin ovet avautuvat aina sinne minne niiden kuuluukin avautua. Ylimmän kerroksen observatoriosta voi astua kätevästi viinikellariin ja peilisalongista yhteen kolmesta kirjastosta, jos vain tietää, mitä haluaa.

(Mutta taikaovet ovat vaarallisia, ja toisinaan päättämätön voi joutua tuskailemaan tuntikausia, kun ovi ei suostu aukeamaan yhtään minnekään. Jokaisella lumouksella on nurja puolensa.)

Aielin puutarha –

Mutta kas, nyt he ovat saaneet kiistansa selvitetyksi. Meidän on paras palata takaisin.





Alfons riiputtaa päätään ja näyttää katuvalta. Sofiaa se ei hämää hetkeäkään, mutta selvästi vuohi sentään tajuaa, ettei sen kannata ryhtyä haastamaan riitaa auringonkukkamaagin kanssa.

Sofia rapsuttaa vuohta korvan takaa ja katselee ympärilleen. He seisovat suuressa salongissa, jonka seiniä peittävät valtavat peilit. Peilien kehyksiin on kaiverrettu erilaisia reliefejä: meren aaltoja ja myrskypilviä, lähteviä laivoja, leimuavaa tulta, mutkittelevia polkuja.

“Kaukokatselua varten”, Roland sanoo. Aiel nyökkää.

“Kyllä vain”, hän myöntää ja kääntyy Sofian puoleen. “Jos sinulle tulee ikävä kotikylääsi, voit vierailla täällä ja katsella, mitä siellä tapahtuu.“

Sofia tuhahtaa. Mitä hän muka ikävöisi? (No, ehkä kanoja.)

Aiel kurtistaa kulmiaan, muttei sano mitään.

“Hyvin ystävällistä”, Roland sanoo kuivasti.

“Mitä nyt tapahtuu?” Sofia alkaa käydä kärsimättömäksi. Peilisalonki on kaunis, mutta hän on väsynyt katselemaan kuvajaistaan ja hermostuneisuutta omilla kalpeilla kasvoillaan. Sitä paitsi vaaleanruskea palmikkokin hapsottaa ja mekonhelmassa on tahra ja -

“Päästän teidät lepäämään”, Aiel vastaa. “Siirtoloitsu on usein väsyttävä, vaikkei sen vaikutusta huomaisikaan heti, ja teillä on varmasti paljon ajateltavaa. Kun astutte ulos salongin ovesta ja ajattelette makuuhuonetta, pääsette kumpikin suoraan omaanne.”

“Ovatko ne vierekkäin?” Sofia kysyy.

Aiel pudistaa päätään. “Eivät. Roland ei asu tornissa. Hän ei kuulu hoviini.”

“Ja minäkö kuulun?”

“Et vielä. Mutta toivon, että pian kylläkin.”

“Enkö voi asua hänen kanssaan siihen asti?” Sofia tietää pelaavansa vaarallista peliä.

Aiel ristii kätensä selkänsä taakse. Hänen ilmeensä on loputtoman kärsivällinen ja lempeä.

“Et.”

“Mutta –“

“Sofia”, Roland koskettaa kevyesti Sofian olkapäätä. Ele on yllättävä, sillä Sofia kykenee laskemaan yhden käden sormilla ne kerrat, kun Roland on koskettanut häntä. “Älä. Ei meillä ole hätää. Olen varma siitä, että Aiel antaa meidän kyllä tavata toisiamme. Eikö totta?”

“Tietenkin”, Aiel hymähtää. “Ette te ole vankeja. Sofia voi vierailla tornin ulkopuolella niin usein kuin hänen aikataulunsa sen sallivat.”

“Ja kuinkahan usein – “

“Se riippuu siitä, kuinka nopeasti edistyt”, Aiel keskeyttää pehmeästi. Rolandin sormet puristavat Sofian olkapäätä. Anna olla.

Sofia vaikenee. Hän ajattelee kaikkia kysymyksiään, mutta niitä on niin paljon, että sekavasta vyyhdistä on mahdoton erottaa vain yhtä.

“Kaikki selviää kyllä, Sofia”, Aiel sanoo. “Aloitamme huomenna, ja sitten kerron sinulle kaiken. Siihen asti voit kulkea vapaasti tornissani. Alessan toimii oppaanasi.”

“Alessan?”

“Hän on kutojamestarini”, Aiel nyökkää. “Vielä kolmen kuukauden ja kahdeksan päivän ajan.”

Sofia avaa suunsa. Alfons puskee kuononsa hänen sormiaan vasten. Se on varoitus.

“Entä minä?” Roland kysyy hiljaa. “Saanko minäkin kulkea vapaasti?”

“Tornin ulkopuolella, kyllä”, Aiel vastaa. “Mutta lähetän sinullekin oppaan.”

Roland nyökkää. Hän tarttuu matkalaukkuunsa selvästi valmiina lähtemään, mutta Aiel keskeyttää:

“Vielä yksi asia.”

Alfons määkäisee. Sofia hätkähtää ja kurkottaa vaistomaisesti taikuutensa ydintä kohti, valmistautuu puolustautumaan, vaikkei edes tiedä miten.

Aiel astuu askeleen kohti Rolandia. Hän hymyilee taas, ja se riittää, sillä kaikki Sofian pelko varisee pois hetkessä.

Roland taivuttaa niskaansa. Hänen ilmeensä on uhmakas, eikä hän peräänny senttiäkään.

“Älä”, Sofia saa sanotuksi.

“Sinun taikuutesi on tosiaan oikein sievää”, Aiel sanoo lempeästi. Hän ojentaa kätensä ja tarttuu Rolandin leukaan, ja vaikka Roland värähtää, hän ei vieläkään liiku. “Ja olet selvästi uskollinen ja luotettava. Joten – “

Aiel kumartuu suutelemaan Rolandia. Huulten kosketus on kevyt, pelkkä hipaisu, mutta Sofia tuntee silti, miten taikuus huoneessa välähtää säkenöivän kirkkaana ja haaltuu sitten. Roland ynähtää, ja jokin hänen olemuksessaan värjyy ja häilyy, ja sitten –

– Aiel astuu taas taaemmas. Hän hymyilee edelleen, samaa lempeää hymyä.

“Voisit olla enemmänkin”, auringonkukkamaagi sanoo, ja sitten hän on poissa.
2
Godrickin notko / Vs: Molly Weasleyn syksy | sallittu, slice-of-life, raapalesarja 2/7
« Uusin viesti kirjoittanut Neiti Syksy tänään kello 09:07:56 »
Larjus, voi että, kiitos ihan valtavasti kommentistasi. ♥ Se on kyllä ikuisuusharmituksen aihe, kun painelee nappeja sinne tänne ja kaikki katoaa. Mutta nostan sinulle hattua, minä en tiedä, olisinko ainakaan heti yrittänyt väsätä uutta kommenttia, kun alkaisi vain harmaita hiuksia kasvamaan! Otan kyllä niin suurena kohteliaisuutena sen, että tykkäät tunnelmasta! Olen yrittänyt uppoutua tähän mielenmaisemaan ja minua jotenkin lohduttaa palata tähän tekstiin. Sienipiirakka on yksi omia suosikkejani (varsinkin fetalla höystettynä, feta sopii kyllä aivan kaikkeen :D), niin olipa kiva kuulla, että maistaisit ehkä Mollyn piirakasta palasen! Joululahjoissa ollaan kyllä samanlaisia, minäkin ostin jo äidilleni lahjan. Pitäisi vain vielä saada loput AHAA-elämykset lahjoista. :D Kiitos vielä kommentista. ♥
ruttopoika, oi kiitos valtavasti myös sinulle kommentista. ♥ Minäkin yhdistän neulomisen syksyyn todella vahvasti, koska kesäisin ei tee kyllä mieli itselläkään neuloa, kun jotenkin se lanka tuntuu hiostavalta. Aaww, ihanaa, että tunnun hallitsevan syksyilyn (olenhan ollut Syksy jo monta vuotta, hih), ja siis voi että oon niin fiiliksissä. ♥ Tämä toinen oli kyllä itsellekin jotenkin todella hempeä, ei tullut sellaista yksinäistä yksinäisyyttä vaan enemmän rauhallista yksinoloa. Kiitos vielä kommentista, ja toivottavasti jaksat lukea edelleen! ♥

A/N: Jee, kolmas osa! Ja näin aikaisin, hui. Tämä tuli nopeiten näistä, tuli päähäni yksi lause ja siitä se sitten lähti rakentumaan. Kuitenkin tuntuu, että en ole ihan niin tyytyväinen tähän osaan kuin muihin, ensinnäkin siksi, että sanat loppuivat kesken (tämä on nyt raapalemitan venytystä, koska 400 sanaa :D), mutta myös tuntuu, että en saanut ihan tavoiteltua sitä samanlaista tunnelmaa. Mikä voi kyllä johtua myös siitä, että Arthur tuli olemaan myös mukana, ja Arthur ei ole ihan niin herkkä erilaisille tunteille. No, lakkaan hölöttämästä, sillä tässä tulee seuraava osa tähän syksyyn!



3. 400 sanaa, oranssi
Sytyjo”, Molly osoitti takkaa sauvallaan ja katsoi, kun takka hitaasti mutta varmasti syttyi. Hän oli aina ehkä liiankin varovainen tämän loitsun kanssa ja joutui välillä tekemään sen uudelleen. Jos oli vähän liian innokas, siinä voisi sattua koko talo palaamaan. Kuten melkein kaksosilla oli käynyt ikävä onnettomuus, jolle Molly nykyään pystyi hymähtämään yksin ollessaan. Edelleen hän oli pienesti suutuksissa asiasta, sillä siinä rytäkässä menivät hänen yhdet suosikkiverhonsa. Entistuskaan ei auta aivan kaikkeen.

Nainen siirtyi lempipaikalleen (eli siihen houkuttelevan pehmeään nojatuoliin), ja katseli tulen liekkien eloa ja syntymistä. Hän muisteli, kuinka omilla ennustustunneillaan kuului myös ennustus elävästä liekistä. Hän ei kyllä pysty näkemään liekissä muuta kuin erilaisia syvän oranssin ja punaisen sävyjä, vaikka kuinka yrittäisi kuvitella — ei silloin, eikä nytkään.

“Mikä on saanut kauniin hymyn kasvoillesi?”, Arthur tuli kysymään vaimoltaan, nopeasti hartiasta silittäen. Hän tiesi talon säännöt: työvajasta tultua ensin käsienpesulle.

“Muistatko Arthur, kun minulla oli vaikeuksia keksiä ennustusläksyihin vastauksia ja sinä autoit niissä hyvinkin innokkaasti? Joskus liian, sillä välillä osa ennustuksista ei kyllä millään mennyt läpi”, Molly vastasi pienesti nauraen ja pudisti päätään. “Siitä kyllä herra Kuupallo ei tykännyt, kun yhdessä skenaariossa oli niin kova lumimyrsky, että kaikki oppilaat pääsivät tunneilta kaakaolle.”

“Minusta se oli siihen vuodenaikaan erityisen todennäköinen skenaario. Valitettavasti se ei toteutunut”, Arthur tuli takaisin keittiöstä samalla kuivaten käsiään. “En vain tahdo millään muistaa, mikä Kuupallon oikea nimi oli.”

“En minäkään, siitä on jo pieni ikuisuus aikaa”, Molly huokaisi ja katseli miestänsä. Arthurin silmäkulmissa oli pieniä ryppyjä ja stressistä kielivä juonne otsalla ei tuntunut siliävän. Molly kuitenkin näki kaikkien iän tuomien muutoksien alla myös nuoruudenihastuksensa komean ulkonäön ja muisteli lämmöllä heidän ensimmäistä suudelmaa luutavajassa huispausottelun jälkeen (silloin oli vastassa perinteisempääkin perinteisempi Luihuinen-Rohkelikko, ja vaikka kumpikaan heistä ei pelannut, voiton tuoma riehaantuminen vei mukanaan).

“Onneksi meillä on edessä monta pientä ikuisuutta yhdessä”, Arthur vastasi ja ojentautui suutelemaan vaimoansa. “Mitä haluaisit tehdä, jäikö sitä sienipiirakkaa vielä eiliseltä?”

“Säästin sinulle vielä palasen, haluatko että lämmitän sen?” Molly kysyi ja nousi ylös tuolistaan. Hän katsoi ikkunasta ulos ja hämmentyi jo hämärtyvästä näystä. Oli aina pieni shokki tottua taas siihen, että aurinko vietti aikansa jossain muualla syksyn pimeimmät kuukaudet.

“Olisiko piirakan kylkeen erä shakkia?” Arthur ehdotti ja käveli rouvansa perässä keittiöön.

“Sait ylipuhuttua, järjestele sinä shakki valmiiksi niin minä lämmitän tämän piirakan ja keitän vähän kuumaa hehkusimaa”, Molly hymyili ja tunsi sydämessään lämpimän ailahduksen. Kurpitsajuhla lähenee kyllä hitaasti ja varmasti, mikä taas tarkoittaa sitä, että pian hän saisi perheensä takaisin katon alle joululomaksi.
3
Ai hitto tässäpä kyllä fandom, josta en ole osannut kaivata ficcejä, vaikka suuresti olenkin animen äärellä viihtynyt. Hauskaa päästä lukemaan tästä!

Lainaus
”Varsinkin siinä vaiheessa, kun silakkamafian pomo oli jäänyt mukamas vahingossa kiinni ja juustofarmi piti lopettaa.”

”Niin, se oli kyllä hyvä kohtaus. ”

Siis kuulostaa kieltämättä varsinaiselta elokuvataiteen merkkiteokselta, ei saatana xD  Aivan täydellinen älyttömän leffan konsepti ja sopii tähän fandomiin kuten väkinäinen hymy Uramichin naamaan, mutta jotenkin toi "se oli kyllä hyvä kohtaus" -kommentti hajotti mua kaikista eniten.

Lainaus
Milloin hän oikein menetti oman uteliaisuutensa elämään? … eikun, ai niin…

Nyt on niin kunnollista, niin kunnollista. Arvostan. Olit tavoittanut tosi kivasti tässä sarjan tunnelmaa, sellaista sopivan vähäeleistä lakonisuutta ja sit vähän kuivaa läpänheittoa sekaan. Toimii.

Kiitos tästä pikkuisesta, oli hyvin viihdyttävä!
4
Flawless: ihanaa, että tekstin nimi veti puoleensa, sillä pidän itsekin siitä kovasti! Kun silmäilin spurttiraapaleen kierroksen sanoja, kyseinen otsikko vain pulpahti mieleen ja se oli niin kiva, että oli pakko kehitellä siihen tarina ympärille ;D Ja totta tosiaan, mikäs sen parempaa, kuin syksynangstinen Hermansy <3 Tykkään kirjoittaessa leikitellä paljon kielikuvilla ja eri tunnelmilla (joskus ehkä vähän liikaakin, heh), joten on mahtavaa kuulla, että se välittyy myös lukijalle! Kiitos paljon kommentistasi ♥



Toinen
Sienipiirakka
200 sanaa

Kului kolme päivää ja Hermione halusi mennä sienestämään. Hän oli kaivanut sen naurettavan pienen käsilaukkunsa – sen, jonka sisälle mahtui kuitenkin kokonainen maailma – uumenista tuohista punotun korin ja taskukokoisen sienikirjan. Pansy tuijotti vuoroin niitä ja vuoroin huultaan purevaa, epäröivää naista ihmeissään.

”Sienestämään?”
”Niin, kun nyt on kanttarellien satokausi. Niitä on kuulemma tänä vuonna metsät pullollaan tai niin ainakin Ron–”

Pansy henkäisi terävästi ja Hermione vinkaisi. Kolme päivää he olivat osanneet karttaa vanhoja riitoja ja pölyyntyneitä loukkauksia. Mutta mitäpä niitä vieläkään selvittämään, kun aina oli helpompaa vaieta ja paeta.

”Tee kuten lystäät, niinhän sinä aina teet”, Pansy ärähti, nappasi takkinsa naulakosta ja kaikkoontui paikalta ennen kuin Hermione oli ehtinyt muodostaa ensimmäistä tavuakaan pyynnöstä olla menemättä. 

Pansy ilmiintyi Lontoon liepeille ja etsi tiensä siihen yhteen noitien kapakkaan, jonka baarimikko tiesi kysymättäkin mitä hän haluaisi juoda. Hän teeskenteli, ettei häntä kiinnostanut mitä Hermione tekisi sillä aikaa, kun hän voiteli sitä pinnan alla kytevää kipupistettä alkoholilla. Olisi yhdentekevää olisiko hän enää paikalla, kun Pansy palaisi kotiin.

Silti hän ei voinut estää sydäntään sykähtämästä, kun tuntien kuluttua hän avasi oven tuvan lämpöön ja vastaleivotun piiraan tuoksuun.

”Täälläpäin kasvaa paljon herkkusieniä”, oli kaikki mitä Hermione sanoi, eikä piiraasta lopulta jäänyt kuin murusia suupieliin seuraavaa päivää ravitsemaan.
5
Sanan säilä / Vs: Metsän kutsu (S, satumetsäfantasia, Heljä, triplaraapale)
« Uusin viesti kirjoittanut Okakettu 21.09.2021 22:26:59 »
Satumetsäfantasia tunnelmapalana maistuu aivan ehdottomasti. ♥ Varsinkin, kun tämä jatkaa juuri Heljän tarinaa - Keväästä syntyneen jälkeen oli mielenkiintoista päästä lukemaan metsästä ja sen olennoista hänen näkökulmastaan. Tässä tuli samalla vahvistusta Heljän erityislaatuisuudesta, josta nähtiin aiemmin jo välähdyksiä. Pidin paljon siitä, ettei mitään selitetty silti (ainakaan vielä) auki, vaan Heljällekin kyse on ennen kaikkea vaikeasti määriteltävästä houkutuksesta ja kutinasta, ja hänen mysteerinsä säilyy yhä myös niin lukijalle kuin hänelle itselleen.

Lainaus
Heljän iho vaikutti parkkiintuvan vahvemmaksi vuosi vuodelta. Hän tiesi kertoa muille mistä kannattaisi etsiä marjoja ja sieniä, osasi nimetä vaihtoehtoisen vedenhakupaikan sekä rajata alueen, minne ei kannattanut mennä varsinkaan pimeän jälkeen. Ei sillä, että kukaan muu kuin Heljä olisi uskaltanut liikkua puuston lomassa hämärän tultua.
Pidin tässä siitä, miten Heljän erilaisuus konkretisoituu osaltaan juuri tällaisina asioina, tietoisuutena metsästä, osaamisena ja uskalluksena kulkea siellä. Se näkyy hyvin myös metsän kuvauksessa Heljän silmin. Tällaiset yksityiskohdat taas toivat mukaan hyvää elämänmakuisuutta: hänen säärensä olivat jo täynnä vatukosta tulleita naarmuja sekä hyttysenpistoja, polven leikkaaminen auki rosoiseen kaarnaan ja näin, parkkiintuneesta ihosta huolimattakin. Köntystelevät maahiset olivat jälleen myös yksi suosikkijuttujani. ♥

Lainaus
Äidilleen hän ei uskaltanut asiasta mainita, Heljästä oli hänelle kylliksi murhetta muutenkin.
Keväästä syntyneen jälkeen nämä maininnat Heljän äidistä ottivat kyllä erityisesti sydämestä, nyyh. ♥ Tuo lopun viimeinen virke erityisesti, ja ylipäätään se, että Heljä vastustaa houkutusta juuri äitinsä takia. Luulen, että tästä syntyy jonkinmoinen konflikti vielä myöhemmin, kun/jos Heljän on valittava, haluaako hän todella selvittää, kuka oikein on ja käyttää voimiaan. 😭 Toivon siis ehdottomasti jatkoa tähän verseen, mikäli vain intoudut taas sitä kirjoittamaan, sen verran paljon jäi kysymyksiä. Plus, satumetsäfantasia kelpaa aina. Kiitos ihanasta juhannustaiasta!  ♥
6
Sanan säilä / Vs: Elonkorjuuvalssi, S, 2/7
« Uusin viesti kirjoittanut Okakettu 21.09.2021 22:25:25 »
Minun oli jo ikävä Alatia ja Kaihoa, joten ihanaa, että päätit toteuttaa meikän vienonkainon pyynnön. :) Alati leipomassa väsymättömästi erilaisia leipomuksia ennen tärkeää päivää oli ihanan alatimainen teko, samoin kuin Kaiho nyrpistelemässä yrittiteelle, jonka hän kuitenkin Alatin mieliksi juo. ♥ Mielenkiinnolla odotan, millaiset heidän välinsä tässä kohtaa oikein ovatkaan. Tämän raapalesarjan elonkorjuuritit kiinnostavat luonnollisesti myös, lepytysloitsut ja kaupankäynti jumalten kanssa. Kiitos paljon syystunnelmoinnista, jään odottamaan jatkoa.
7
Pergamentinpala / Vs: Auringonkukkia ja syyshunajaa, K-11, 3/19
« Uusin viesti kirjoittanut Okakettu 21.09.2021 22:24:11 »
Ennustajavuohien jaloa sukua oleva Alfons, parasta. ♥ Jälleen kerran tykkäsin paljon siitä, miten yhdistelit arkista ja taianomaista tässä osassa; posteljoonin tuoman sanomalehden lukeminen (sekä ennen kaikkea molempien oma tyyli lukea se), turskan hinnan nousu, juureskeitto ja tällaiset asiat, mutta myös enteistä puhuminen ja Sofian kuolintaikuus. Molempien vuorottelu toimi tosi hyvin, ja vaikka tunnelma on odottava ja ehkä vähän pahaenteinenkin, niin mukana on oivaa kodikkuutta. Luonnollisesti pidin myös Rolandin prioriteeteista, mitä kirjojen pakkaamiseen tulee. :D

Ja aa, Aielin saapuminen ja tämä kuvaus: Aiel seisoo talon kynnyksellä, ja vaikka ilta on jo tummunut ja talvi pimeä, kaikki valo tuntuu luonnostaan takertuvan Aieliin: tähtien hopeapöly, kynnyksen takaa kajastava keittiön lieden loimu, ovenpieleen ripustetun myrskylyhdyn lämmin hohde. ♥ ♥ Valon liittäminen elementtinä Aielin kaltaiseen maagiin on minusta edelleen aivan erinomainen yksityiskohta, etenkin tuo myrskylyhdyn lämmin hohde, koska yhdistän sen turvallisuudentunteeseen ynnä muuhun vastaavaan - siis johonkin, mitä Aiel ei Sofialle ainakaan tässä vaiheessa Sofian mielestä edusta.

Lainaus
Tällä kertaa hänellä on yllään tyystin erilainen kaapu. Siihen on kirjailtu auringonkukkia, joiden terälehdet hehkuvat kultaa ja aurinkoa. Ne versovat maata viistävästä helmasta asti ja puhkeavat kukkaan vyötäröllä, mutta kaavun yläosa ja hihat ovat pelkkää yönmustaa, läikähtelevää silkkiä. Edestä kaapu on napitettu punakultaisin napein, joissa valo kimmeltää kuin viskottu tuli.
Aielin kaavussa on myös luonnollisesti paras estetiikka, pitäähän nyt auringonkukkamaagin pukeutua arvonsa mukaisesti. Tästä tulee ylipäätään vahva visuaalinen mielikuva, sellainen että piirtäisin jos osaisin. Mielenkiintoista, että tällä kertaa Aiel ei ole pukeutunut koruttomasti unen tavoin, vaan tahtoo korostaa omaa maagiuttaan.

Aielin ja Rolandin dynamiikka tulee olemaan tämän alun perusteella todella hauska, pidin paljon heidän sanailustaan  - miten Aiel sanoo Rolandin harhaloitsuja vähättelevästi sieviksi, mutta Roland tietää mistä naruista hänen tulee vetää, jotta pääsee mukaan hoviin. :D

Lainaus
“Entä minä?” Sofia kysyy kitkerästi. “Täytyykö minunkin ansaita paikkani?”
Aiel kurtistaa kulmiaan. “Kysytkö tuota tosissasi?”
“En minä tiedä sinun hovistasi mitään. Olen kuullut vain satuja.”
“Ah.” Aiel nyökkää. Hän ojentaa taas kätensä, aivan kuten unessa, mutta tällä kertaa Sofian poskea koskettavat sormet ovat lämpimät ja todelliset. “Olen pahoillani. En ole vuosiin noutanut ketään luokseni itse. En muistanut, että – suo anteeksi.”
Hah, tämäkin oli hyvä sananvaihto, Aielin hämmästys Sofian kysymyksestä sekä Sofian aiheellinen huomautus, ettei hän tiedä tämän hovista mitään. Aielin pahoittelu oli erinomainen juttu, koska kohteliaat pahikset/moraalisesti harmaat hahmot best.

Mutta voi, edelleen niin paljon kysymyksiä! Mitä Aiel oikein haluaa tarjota Sofialle, millainen hänen hovinsa on, pääseekö Alfons matkaan? Innolla odotan jälleen jatkoa, kiitos paljon tästä osasta. ♥
8
Pitäis kyllä itekin kirjotella Iketerusta ja sen onigiriajatuksista, sen verran höntti mutta valloittavan suloinen ukko on kyseessä. Ja totta kai piti kirjoittaa Kumatanista! Ehkä oon universumin ainut ihminen, joka näkee kemiaa näiden kahden välillä (koska ei edes ao3ssa ole, prkl). :DD Omat ruuat ja sillee.

Luulen, että Juusto syövät silakat -leffa olis jättihitti, tai ainakin sen jatko-osa Silakkaa syövät juustot. :D Musta sarjassakin ne leffat, joita ne heittää, kuulostaa just siltä, että kirjoittaja on keksinyt vaan jotain ja lättää sen leffan nimeksi. :D

Ja siis melkein meinas jäädä tältä sesongilta ficcailu kokonaan pois, mutta onneksi Uramichi vähän nosti meikäläistäkin sieltä kirjoittamattomuuden suosta, johon olin jo uhkaavasti vajoamassa. Pitäähän sitä aina tasaisin väliajoin dippailla varpaita johonkin uusiinkin fanfomeihin. :D

Kiitos paljon kommentista! ^^ <3
9
Godrickin notko / Vs: Aina ja ikuisesti | S | Ron/Draco | Draama
« Uusin viesti kirjoittanut Grenade 21.09.2021 22:05:26 »
Awwwh, oon jo muutamaan otteeseen puhelimella lukenut tämän, mutta nyt vihdoin tietokoneella asti pääsin myös kommentoimaan. Tää on ihana hyvänmielenficci, ja olipa ihanaa sukeltaa taas vähäksi aikaa tällaiseen Draco/Ron -fluffiin. Ja vielä lasten kanssa! Mukavaa nähdä, miten nämä kaksi ovat vuosien aikana niin tottuneet toisiinsa ja toisen tapoihin ja mietin luontevasti heille tulee toistensa lähellä olo. Söpöä, että molemmat ovat omalla tavallaan huolissaan tyttärestä, vaikka nauroinkin, kun Ron sanoo, että on ikävä Tylypahkan ruokia. :D Ihana yksityiskohta oli myös se, että Narcissa asui heidän kanssaan. Uskoisin, että hänellekin on varmasti tehnyt ihan hyvää olla perheen kanssa yhdessä, ja nähdä, miten perheet voivat muodostua ja toimia. Ehkä kaiken ei tarvitsekaan olla sellaista kuin hänellä oli silloin, kun Draco oli nuorempi.

Ah, tää oli kyllä kiva ja söpönen ja viihdyin suuresti tästä. Kiitos tästä ihanasta iltapalasta! ^^
10
Kamppailen täällä itseni kanssa että lähtiskö sitä epätoivosesti yrittään 12+ haastetta, enkä oikein tiiä toimiiko tää muiden luomusten lukeminen motivaattorina vai pikemminkin vahvistuksena sille, ettei mun kannata :P Mä en tiiä istuko nää sanat vaan jotenkin tosi hyvin sun kirjotustyyliin, vai saitko muuten ne sujahtamaan tonne tekstiin näin vaivattomasti - ehkä molempia - mutta tää eteni kauniisti omalla painollaan, rauhallisesti, eikä mikään tuntunu pakotetulta.

Oot kyllä ihan mestari kuvaileen tälläsiä rauhallisia ja seesteisiä hetkiä ♥ Oon sanonu tän miljoona kertaa aiemminkin, mutta mulle tulee aina sun tekstejä lukiessa tosi rauhallinen olo! Hei, ehkä nää voi siis olla mun anger managementia - sykkeet nousee ja hermot menee, äkkiä joku Inkun teksti tulille? ;D

Tykkäsin, miten Natasha rentoutuu kun kuulee Clintin olevan kunnossa ja myös siitä, miten hän ajattelee Clintin ja Lauran suhteesta :3 Pidän myös siitä, miten vaivattomalta Natashan ja Wandan suhde tuntuu - heidän ei tarvitse puhua, riittää vaan että toinen on siinä lähellä ♥ Lopussa ihana Nathaniel oli söpö yksityiskohta, vaikka rikkoikin aamun rauhan ;D

Tää oli taas ihan taattua Inkkua, kiitos ♥
Sivuja: [1] 2 3 ... 10