Joo, hienosti Marius noudatti sitä logiikkaa, että ihmisen on hyvä antaa ensin kasvaa ja kehittyä ennen vampyyriksi muuttamista. Sehän muutti Armandin silloin kun muutti ainoastaan siksi, että Armand oli kuolemassa. Mikä muuten on kantava teema näissä vampyyriksi muuttamisissa muiden kuin Lestatin kohdalla (joka muuttaa vampyyriksi silloin kun häntä itseään huvittaa :')), huomasin nyt kun palasin lukemaan Kadotettujen kuningatarta, että täällähän Daniel ja Jesse muutetaan ihan samoin, kuoleman kynnyksellä rakkaan vampyyrin toimesta, ah mitä toistoa! Onko se hyvä tehokeino tässä kohtaa, enpä tiedä. Muutenkin toi Jessen hahmo vaikuttaa höpsön samaistuttavalta, mäkin innosta kiljuen ottaisin vastaan tehtävän lähteä New Orleansiin tutkimaan, ovatko Veren vangeissa kuvaillut tapahtumat totta. Tyyppi pääsi elämään mun unelmaani! :'D Mut vähän sitä ihmettelen, että eikö Talamascassa oikeasti olisi ollut ketään pätevämpää ihmistä tätä tehtävää hoitamaan. Ilmeisesti ei. En myöskään kestä tätä kirjojen maailmaa, jossa kaikki todella rakastavat kaikkia, joku David Talbotkin kertoo Jesselle rakastavansa sitä, mitä, yök, mikä on tää "perheenomainen" työyhteisö?? :'D Siis ainoa, joka aidosti on ilmoittanut yksinomaan vihaavansa jotakuta, tai jonka olen bongannut, on ollut Armand. Se ilmoitti The Vampire Armadissa hienon selkeästi vihaavansa Gabriellea, eikä missään vaiheessa pakitellut. Siistiä!

Eikä tv-sarjassa kyllä mitenkään voida noudattaa kirjoja enää kauheasti, kun kirjoissa paletti hajoaa sitä enemmän mitä pidemmälle mennään. Luin lukija-arvosteluja Goodreadsista, ja jonkinlainen konsesus on siitä, että kolme ekaa kirjaa ovat parhaat, ja sitten Anne Rice lähtee niin sille käsittämättömälle uskontohöpöily-itsensäterapiointilinjalle, että hommasta katoaa se vähäinenkin fokus joka joskus on ollut havaittavissa. Ja täytyy sanoa, että nyt kun luen taas tätä Kadotettujen kuningatarta, niin tää uppoaa kyllä niiiiiiiiin paljon vaivattomammin kuin toi The Vampire Armand, enkä suostu uskomaan, että syy olisi yksin siinä,  että vain toista näistä pääsen lukemaan suomeksi. Armandin kirja sentään keskittyi lempihahmoni juttuihin, mutta kun ne hänen juttunsa olivat välistä niiiiiiiin tylsästi ja pitkästi kuvattuja, ettei mitään rajaa. Ja kun juoni vähänkin on edetäkseen (joku voisi kysyä, että siis mikä on kirjan juoni, mutta kaiketi se juoni on perinteinen "näin minusta tuli minä" tai vähintäänkin "näin vietin nämä vuosisadat"), niin Rice heittää väliin taas kaiken paikoilleen jähmettävää pohdiskeluaan jumalan olemassaolosta. Niin tätä uskonnon päälleliimaamisen aiheuttamaa kankeutta ei (mun mielestä) tässä kolmoskirjassa vielä ole, tän heikkous on toki siinä, että näkökulmia on liikaa ja osa niistä ei ole ollenkaan niin kiinnostavia kuin toiset.

Ja mä lohduttaudun jo sillä, että tv-sarjassa Armand käyskentelee ongelmitta auringossa eli nää itsetuhoisesti aurinkoon sinkoutumiset ei tule kyseeseen (ja väitän, että Louis käytti jo tämän kortin kakkoskaudella!). <3


// Uu uu, tää nyt liittyy aivan toisaalla käytyyn keskusteluun, Eveliina, mutta laitan nyt tänne (mahtavaa keskustella ristiin rastiin fikkikommenteissa ja täällä :'D): katsoin juuri lounaani ratoksi kakkoskauden ekan jakson, ja siinähän Louis ja Armand keskustelevat siitä, että Louis on menettänyt haastattelun hallinnan, ja Armand toteaa, että Louis'n pitäisi panna hommalle piste (enkuksi "end it"), ja Louis vastaa tosi painokkaasti että EI. Minkä jälkeen Armand korjaa tarkoittaneensa, että Louis'n tulisi panna Daniel lentokoneeseen ja kotimatkalle. Tulkitsin tän niin, ettei niistä kumpikaan (ainakaan siinä vaiheessa) halua Danielia tappaa, mutta musta on oikein huvittavaa, että Louis kuitenkin hetken luuli Armandin tarkoittavan, että Daniel olisi parempi tappaa (huvittavaa siksi että Louis'n pitäisi tässä vaiheessa kuitenkin tietää Armandin Daniel-pakkomielteestä... :'D <3). Ei siis jää mun mielestä juuri muita mahdollisuuksia sille kakkoskauden vikan jakson "yllätykselle" kuin se että ne olivat muuttamassa Danielista yhteisymmärryksessä (tosin ilman Danielin suostumusta) vampyyria. AAHH, herkullista, herkullista, ehkä mä tosiaankin fikkaan tästä seuraavaksi. Tai saattoivathan he olla tarjoilemassa jotain yllärijälkkäriä joka olisi ollut vielä parempi kuin se Louis'n Danielille tarjoilema "söit tätä kun kosit Alicea ja sait pakit!!" mut... en usko!

Kiitus kommentista, Larjus! ❤️

Onhan se hauska jakaa kotitöitä, vaikka molemmat vähän vaikuttavat omasta mielestä siltä, etteivät mielellään laittaisi tikkua ristiin minkään homman eteen, varsinkaan ystävämme kultalusikka-ahteri Vincent. xD Vincentillä on saletisti siivooja, mutta kokkailu tuntuisi olevan mukava aktiviteetti Alastorille. Tässä ficissä hahmot olivat tehneet kivasti yhteistyötä murhasession ulkopuolella ja jakaneet tiskin taakan, mutta olisi Vinnie saanut hoitaa kaiken itse alusta loppuun, niin olisi ehkä korvaamattoman arvokas Kirkenkale (kiitos Linne tästä nimestä 😆) säilynyt ehjänä. Sitähän ei tiedä, pudottiko Al lautasen ihan vahingossa, mutta eipä ainakaan jäänyt liiaksi harmittamaan! Vincentkin olisi tosiaan voinut varautua mahdolliseen myyntiin hieman aiemmin, ennen kuin päätyy moinen keramiikkataiteen taidonnäyte tulilinjalle.

Kiitosta vielä ja ihanaa, että viihdyit tämän parissa! 😄

- Mai

Lol miks mun on niin vaikea kuvitella Alastoria tiskaamassa Ei sillä että Vincentin kuvitteleminen samassa tilanteessa olisi yhtään sen helpompaa. Mutta tässä tapauksessa Vincentin olisi kannattanut ojentaa auttava kätensä Alastorille, ihan sama miten paljon työasiat ja pomo vituttaa ja ihan sama vaikka Alastor oli asiaa vastaan, niin olisi voinut hänen kammottava perintölautasensa säästyä Tai sitten hänen olisi täytynyt pitää suunsa täysin tukossa.

“Hupsista. Pahoitteluni”, Alastor sanoi ja tapitti ruskean ja keltaisen kirjavia palasia lattialla. “Onneksi onnettomuudessa on tosin sanottava, että esteettinen menetys on minimaalinen.”

Oonko kauhee kun ajattelen, että lautasen pudotus ei ehkä ollut täysi vahinko... 🙈 Ei toki sillä, että Alastor tahallaan tämän astioita nakkelisi maahan, mutta tuskin liiaksi varoikaan tekemästä niin. Varsinkin kun Vincent selvästi alkoi ainakin vähän ärsyttää häntä

Olisin saanut siitä huutokaupassa takuulla tuhansia, jos olisin jonain päivänä päättänyt myydä sen”, Vincent jupisi käsivartensa puuskassa.

Hyvähän se on alkaa jossitella, oma moka Vincentiltä kun ei ollut jo myynyt sitä vaan se oli selvästi käytössä, kun kerta vaati tiskaamistakin. Hän tiesi riskit, tai jos ei tiennyt, niin oli melkoinen urpo (Ei sillä etteikö hän sitä olisi...)

“Kuten kirveesi maalitauluna käyttäminen?” Vincent tiedusteli kuivasti, mutta marssi kuuliaisesti viinikomerolle.

Voi kyllä, ehdottomasti, vaikka Vincent ei sitä toivokaan Mihin muuhunkaan se sopisi XD Toivottavasti viinilasillinen rauhoittaa tilannetta sen verran, ettei Vincentin tarvitse pelätä takamuksensa puolesta.

Kiitos teille tästä hauskasta pikkupätkästä! Mukavaa että teillä inspasi (vaikka se ei ole kiva, jos tosielmässä meni joku tärkeä lautanen rikki).

Oi, miten tämä oli suloinen ja koskettava! ❤ Olin laittanut tämän kirjanmerkkeihin jo aikaa sitten, niin oli hienoinen pettymys, ettei tarina ollut vielä jatkunut pidemmälle. Tämä kun jäi niin jännään paikkaankin.

Tykkäsin tästä todella paljon ja lukisin oikein mielelläni lisääkin! Toisin kuin aiemmat lukijat, minusta Taikaolento-elokuvat olivat kivoja ja Aureliuksen tarina sen verran traaginen, että tykkäsin tästä versiosta, jossa on enemmän toivoa ja lämpöä kuin elokuvissa.

Aberforth on hahmo, jota kohtaan minulla on lämpimiä tunteita siksikin, kun olen hänestä itsekin kirjoittanut eräässä ficissäni, ja tässä hän oli ihana. Kiinnostaa todella kuulla jatkoa, jos vielä innostut jatkamaan tätä. 

Tämä kiehtoi minua jo kesällä lukiessani, onneksi muistin palata nyt laittamaani kirjanmerkkiin.

Tykkäsin tästä ja ainakin minulle jäi innostus kuulla lisää, joten jos aihe inspiroi, kirjoita ihmeessä pidemminkin! Tällainen lyhyt teksti paljastaa vain vilahduksia suuremmasta kokonaisuudesta, kuin rivien välistä. Heti tulin uteliaaksi, mitä kaikkea siellä virran äärellä onkaan tapahtunut, ja tuntemaan hahmoja paremmin.

Kirjoitustapasi on myös miellyttävä ja tekstissä oli paljon kauniita ilmaisuja. Minulle resonoi erityisesti tänään ei tiedä eilisestä, ei tunne huomista. Mikä onkaan varispojan koko tarina? Eniten tykkäsin kuitenkin juuri Virran emännästä.