Finfanfun.fi

Olen yrittänyt kouluttaa itseäni siihen, että kommentoihin heti kun olen lukenut, mutta koulutus on edelleen kesken. Pahoittelut siis, että tämä kommentti tulee miljoona päivää myöhässä! Toivon kuitenkin, että pysyt tarinassa kiinni ja saamme taas pian uutta jatkoa

Olipa ihana ja elämänmyönteinen rapsu. Mikko on kyllä loistotyyppi Juuson elmässä, vaikka joskus haluaisinkin kuulla lisää Heidistä. Tämä on kuitenkin Juuson ja Samulin tarina, mutta onneksi voi kirjoittaa spin offeja tai sitä ystävyys-juttua Tuo Sinitöyhtönärhi on kyllä ihana nimitys. Ja tennishalli varsin mainio paikka puida tulevaa parisuhdetta, sillä sehän tässä on selvästi tulossa. Hyvä on tietenkin tutustua ensin rauhassa ja oppia tuntemaan toinen sekä luottamaan. Samulilla on sen verran niitä luurankoja kaapissa ettei tämä ole kyllä ihan heti taputeltu tarina. Siksi odotankin jatkoa ja toivottelen tsemppiä kirjoittamiseen!

Vendela

(Tämä on minun tuhannes viestini, hui.)

Crysted: kiva, kun palasit lukemaan loput osat ja vielä kommentoimaankin! ♥ Vika luku on myös mun oma lemppari, Remuksen sisäisiä ristiriitoja Billin ja Charlien välillä oli kiva kirjoittaa ja lemppari se oli myös siksi, että Remuksen luku oli viimeinen ja vaikka nämä lyhyitä lukuja ovatkin, oli tämä fic ensimmäinen teksti, jonka olen pitkään aikaan saanut valmiiksi, haha! Joo, Bill kyllä rakastaa Fleuria todella paljon, Remus oli sille vähän sellainen uusi jännittävä ja kutkuttava ihastuksen poikanen, mutta ei Bill oikeastaan varmaan olisi ikinä tehnyt asialle mitään. Hyvä, että loppuratkaisu miellytti, Team Charlie olen minäkin, tosi kiva, että pidät minun versiostani Charliesta, jee. Kiitos ihan kauheasti kommentista, ihanaa että pidit tästä. ♥

Sokerisiipi, kiitos rakentavasta kommentista!!

Oon pohtinut mielipiteitäsi tästä, ja olet kuule aivan oikeassa! Mahdollisesti hätäilin näiden suhteen. Mutta, kuten sanoit, he ovat spontaaneja. Itseasiassa kumpikin. Nike tietysti sillä tavalla höösäilevämmin spontaani, mutta myös Kaarlossa on sellainen vitut -puoli.

Kielestä saan kuulla. Ja se on niin, että kieli tulee musta, siksi piti hetken hengitellä etten "loukkaantuisi" :----D pelästyin, että todellako olen niin epäselvä. Mutta sama se, uppoo tai ei uppoo :--) harmi kuitenkin, että sulle jäi hämmentynyt fiilis ja kiitos, kun kerroit. Edit. Ainiin itseä jäi vielä mietityttämään, että millaistahan toteamista/lukijalle selittämistä tarkoitit?

Paljon totisesti vielä kiitoksia, ajatuksesi ja mielipiteesi otan vakavasti huomioon.

Ripple, voi oon tyystin unohtanut kiittää sinua  <3 ihanaa jos pidit :---) ja jep haha mun oli pakko vanhentaa niitä, mulla oli liian outo olo, jos ne olisi ikuisesti jääneet 14-15 vuotiaiksi...

Siis ehdottomasti ajattelin pitkään, ettei Aarni ja Olavi koskaan eroaisi, mutta näin on ehkä realistisempaa. Mutta ne kuuluu toisilleen!

Vastaus Myrsky/Janne-kysymyksiin: Janne etsi nuorena itseään ja sitä millainen sen tarvitsee olla. Se ei halunnut asettua ns. peruspojan malliin. Janne esim. meikkasi ja oli aika ajoin tosi vahvasti "feminiininen" (paremman sanan puutteessa) poika. Kunnes kohtasi lukion jälkeen non-binary-yhteisön ja koki omakseen ja siksi valitsi itselleen sukupuolineutraalin nimen.

Kiitos vielä kommentistasi! Itsekin oon kyllä uudelleen ihastuksissa näistä, ehkä täytyy kirjoittaa vielä joskus heistä jotain ;---)

Okakettu, kivaa että et aivan karkoittunut, ja pidit kuitenkin aihetta aitona. Asiat lipsahtivat tosiaan hieman tarkoituksettomasti tähän suuntaan, mutta näillä mennään toistaiseksi. Kiitos kommentista!

A/N: Olen harkassa, ja kaikki vapaa-aika pitäisi käyttää koulutehtäviin. Sen sijaan olen vuodattanut tätä raapalesarjaa ulos jo aimo mitan, tässä osa teillekin pureskeltavaksi!

---

Kesä on lämmin ja hiostava, puusto kylän koillispuolella suojaa ilmeisesti tuulelta. Vain joen rannalla voi tuntea viilentyvänsä hieman, mutta se on aina täynnä väkeä. Lapsia, jotka uittavat kaarnaveneitä ja keppejä virrassa (vaikka vanhemmat kieltävät menemästä liian lähelle vettä) sekä naisia pyykkipaljuineen hankaamassa pinttynyttä likaa irti villavaatteista.

Aalalla on kaikki hyvin, mutta sinä päivänä taivas on tumma ja raskas, ukkonen jyrisee hien kihotessa kalvoksi iholle. On vaikea olla, hän on taas kuin vankina itsessään. Aala vetää syvään henkeä ja nojaa kätensä seinään, riiputtaa päätään niiden välissä. Vatsassa oleva solmu löystyy muttei katoa.

Idunna astuu sisään, eikä Aala ehdi suoristautua tarpeeksi nopeasti. Idunna laskee korin nuotiokuopan viereen ja tulee lähemmäs.

“Onko sinulla huono olo? Äitini tuli pahoinvoivaksi ukkosen lähestyessä”, Idunna kysyy huolekkaasti.

Aala pudistaa päättään, mutta huomaa ettei jaksa oikein seista. Hän valahtaa mahdollisimman hallitusti lattialle istumaan. Idunna kyykistyy hänen viereensä, kokeilee nihkeää otsaa ja työntää hiukset sivuun. 

“Et sinä varsinaisesti kipeältä vaikuta. Elvar tulee varmaan aivan pian, hän on kunnostamassa yhtä taloa”, Idunna sanoo hymähtäen. 

Aalankin suupieltä nytkäyttää kevyt hymy. Idunna vetää kättään hänen hiustensa läpi, sormet tarttuvat takkuihin. Huulet mutristuvat, ja pian poronsarvikampa käy läpi Aalan hiuspehkoa. Niskaan pääsee leyhähtämään ilmaa, ja Aala sulkee silmänsä. 

Idunna solmii hänelle kapean palmikon.
 


Kun Elvar tulee on alkanut jo sataa, ja Aalan olo on helpompi. Ilma on kevyempää hengittää, eikä kostea paino väijy hänen harteillaan. Idunnan keittotuli on pieni, yön tullen sitä joudutaan ehkä kasvattamaan ettei sateen kylmyys pääse seinien sisäpinnoille.
 
Elvar kuivaa hiuksiaan pyyhkeellä, ne ovat taas päässeet kasvamaan liian pitkiksi. Ehkä Aalan pitäisi leikata ne.

Hän riipii kuivaamiaan yrttejä nahkapusukoihin, jotta ne eivät kastuisi riippuessaan katosta. Seuraavana iltana kasvusto lienee kuivunut taas niin paljon, että Aala voi kerätä kasveja ennen kasteen nousemista.

Äkkiä jyrähtää niin kovaa, että Idunna säpsähtää ja pudottaa kapustan pataan. Kuumaa lientä loiskahtaa hänen kädelleen, jättäen punaisena helottavan jäljen. Lunta ei ole, mutta Idunna upottaa palaneen kohdan kauhalliseen vettä. Alue on niin ärtyneen näköinen, että Aala sekoittaa rauhoittavan voiteen ja levittää sitä vamman päälle. 

“Kiitos. Hölmöähän se on, mutta myrskyt ovat jotenkin niin uhkaavia”, Idunna sanoo ujo hymy huulillaan. 

Aalasta myrskyt ovat puhdistavia. Hänellä oli joskus tapana mennä ulos sateeseen ja tanssia hengille, vesipisarat ympärillään kimpoillen. Sateen hakkaava rytmi määritti tahdin piiskatessaan hänen olkapäitään, upotessaan vereen kuin noitarummun kumahdukset. Aala tajuaa kaipaavansa tanssimista, sitä villiä paloa joka liikutti hänen jalkojaan hurjana kunnes ne tuntuivat muuttuvan kiveksi. 

Vatsanpohjan solmu kiristyy jälleen, ja sillä kertaa Aala tuntee sisällään Naalin levottomuuden.

---

A/N2: Pahoittelut, minulla on ilmeisesti joku hiusfetissi, kun Aala ja Idunna aina vain letittävät toistensa hiuksia. Onhan siinä jotain intiimiä, eikö teistäkin?