Kävi sillä tavalla, että Sisilja tutustutti minut (jälleen kerran! ) uuteen fandomiin. Sitten kävi sillä tavalla, että ensimmäisen jakson katsottuani kirjoitin melkein siltä istumalta tämän tarinan, vaikken ole kirjoittanut mitään fiktiivistä ikuisuuksiin. Olen viimeksi julkaissut Finiin tekstin vuonna 2024, ellei lasketa jotain yksittäistä Kuuden lauseen lahjoihin osallistumista, joten tämä on oikeasti ihan älytön juttu. Tuntuu kuin olisin saanut palan kauan kadoksissa ollutta minuutta takaisin. Omistankin tämän tekstin Sisille (olkoon tämä viime hetken juhannustaika myös!), joka on paitsi inspiroinut mua fandomasioissa myös ollut aina muutenkin superihana. ♡

Tarina osallistuu Virkehaasteeseen, joka sekin on useamman kerran tarjonnut mulle yllättävää inspiraatiota. Ideana on siis kirjoittaa teksti sanalistan pohjalta niin, että jokaisessa virkkeessä on yksi pakollinen sana. Tällä kierroksella sanoja on 15, mutta tässä tekstissä virkkeitä on 16, koska hyödynsin lisäksi vapaavalintaisen jokerivirkkeen. Sanalista löytyy lopusta.

Tämä on tosiaan kirjoitettu vain ja ainoastaan ekan jakson herättämien fiilisten pohjalta, joten tulkintani hahmoista ovat varmasti haparoivia ja hatariakin. Ajattelin tämän sijoittuvan aikaan ennen jakson seksikohtausta. Lämmin kiitos, jos luet, ja kaikenlaiset kommentit ovat mitä lämpimimmin tervetulleita! ♡


Lestatilla on kyky kutistaa koko maailmankaikkeus niin, että vain me kaksi jäämme jäljelle. Minun on vaarallisen helppo jättää huomiotta kaikki se, mitä tavallisesti tarkkailen: ihmisten askelten rytmit ja katseiden kestot, sanomattomat sanat, muutokset ilmanpaineessa.

Lestatin kanssa olen helvetissä ja taivaassa, synnissä ja anteeksiannossa – kurimuksessa, jossa haluaisin kivuliaan kovasti, että hänen kyntensä kovertaisivat puolikuita pakaroihini, mutta jossa en anna itseni antautua.

Ulkona oikea kuu kohoaa ja vesilätäköt kasvavat ja minua kaivataan. Sisällä Lestatin silmät seivästävät minut sijoilleni, samaan aikaan terävinä ja pehmeinä. Hänen katseensa siirtäisi vaikka vuoria, ja minä olen höyhen.

Kosketus on lähes huomaamattoman hellä, kun Lestat kurkottaa täyttämään lasini ja hänen peukalonsa hipaisee kämmenselkääni. Tuuli helisyttää ikkunalaseja ja auttaa minua hukuttamaan huuliltani karkaavan huokauksen, mutta väristystäni en pysty peittämään. Upotan katseeni viskiin, mutta Lestatin kuulas iho heijastuu sen pinnasta.

Tämä kutistunut kaikkeus on kavala, aavistan sen. Lestat lumoaa minut kerta toisensa jälkeen tavalla, joka ei voi olla viaton. Ympärillämme voisivat säkenöidä vaikka vuosisadan juhlat, mutta vain hän täyttäisi minun aistini. Kun hän vangitsee minut, en muista asemaani tai ahdinkoani, en huomioi ajan kulua enkä tiedä, kukkiiko ulkona kevät vai sataako siellä syksy.

Jokin näin vetoava on kuin luotu viiltämään, haavoittamaan hetkenä jona sitä ei enää osaa odottaa. Irstaimmat ilot merkitsevät syvimpiä suruja, ja minun jos kenen pitäisi tietää se.

Haluaisin kääntää selkäni ja kiinnittää katseeni kunniaan, mutta vielä enemmän haluan tarttua Lestatin käteen ja antaa hänen vetää minut alimpaan helvettiin, sinne missä maailmankaikkeus menettää merkityksensä ja vain me kaksi jäämme.

Ooooo ihanaa, tuun mukaan bingoilemaan

Uuh, heated rivarly vibaista darryä Tykkään sun kirjotustyylistä ja siitä, että kuviota on sotkemassa Ginny ja Astoria. Mitäköhän draamaa näillä hahmoilla vielä saa aikaan, jään seuraamaan

Voisin yrittää osallistua ja kun tykkään laittaa asioita järjestykseen, niin tässä viesti, johon yritän keräillä viestejä. Katsotaan.

okei, haluan osallistua ja laittaa bingon osasuoritukset tähän, koska muuten en pysty muistamaan mitään.

1.
2.
3.
4.
5.
6.