Totto hengitti raskaasti. Kurkkua kuristi ja kyyneleet valuivat hänen kämmeniinsä. Kerry pysyi siinä kädet hänen hartioillaan. Hän oli yhä siinä. Toton murtuminen ei ollut säikäyttänyt häntä pois. Totto itki hartiat vavahdellen. Kerry ei yrittänyt rauhoitella Tottoa vaan salli hänen olla järkyttynyt ja tolaltaan. Se lohdutti Tottoa enemmän kuin mikään muu.

Itkeminen oli raskasta ja näännyttävää. Kun kyyneleet viimein ehtyivät, Totto tunsi itsensä araksi ja haavoittuvaiseksi. Oli vaikea laskea kädet alas, nostaa pää ja katsoa Kerryä silmiin. Silti Toton oli tehtävä niin, koska hän tunsi olonsa niin sietämättömän yksinäiseksi ja eksyneeksi. Kerryn kasvot olivat vakavat. Totto näki Kerryn epäröivän kuin tämä olisi pidätellyt murskaamasta hänen viimeistä toivoaan. Totto, joka vaistosi totuuden sisimmässään, sanoi sen Kerryn puolesta:

”Minä en tule koskaan muistamaan, kuka olin. Enhän?”

Kerry pudisti anteeksipyytävästi päätään.

”Saatat ennen pitkää muistaa jotakin”, Kerry sanoi raskaasti, ”mutta se on oikeastaan pahempaa, koska et ikinä pysty muodostamaan muutamasta sirpaleesta kokonaiskuvaa. Et voi rakentaa identiteettiäsi irrallisten muistikuvien varaan. Siinä vain ajaa itsensä hulluksi yrittämällä olla joku, jota ei ole enää olemassa.”

Raju tärinä valtasi jälleen Toton kehon.

”Minusta tuntuu kuin olisin jo tullut hulluksi”, Totto kuiskasi. Tunnustus ei hätkähdyttänyt Kerryä vähääkään. Vaikutti melkein siltä kuin hän olisi odottanut sitä.

”Ymmärrän sen”, Kerry sanoi. Hänen äänensä oli lempeä ja katse syvä ja horjumaton. ”Mutta se tunne menee ohi. Huomenna on jo helpompaa. Näet vielä.”

Totto pudisti vihaisesti päätään. Hän ei uskonut Kerryä. Mikään ei muuttuisi. Huomenna Totto olisi edelleen kuollut ja hukassa. Hänellä ei ollut tulevaisuutta, ei toivoa paremmasta eikä hän voisi paeta kohtaloaan mitenkään. Kerran kuollut ei voinut kuolla uudestaan.

”Tämä on helvetti”, Totto sähähti ja riistäytyi irti Kerryn otteesta. Kerry antoi hänen mennä. Totto nousi ylös ja horjahteli ovea kohti. Mökki keikkui hänen silmissään. ”En aio jäädä tänne. Minä – minä –”

Totto menetti puhtinsa kesken lauseen. Hän olisi lyyhistynyt lattialle, ellei Kerry olisi rientänyt ottamaan häntä kiinni.

”Et ole siinä kunnossa, että voisit mennä yhtään mihinkään. Sinun täytyy levätä”, Kerry sanoi lujasti. ”Aamulla voit lähteä, jos vielä haluat.”

Totto oli niin voimaton, ettei hän pystynyt edes vastaamaan. Kerryn tukemana Totto hoippui ja kompuroi pieneen makuuhuoneeseen.

”Vierashuone”, Kerry sanoi ja raivasi sängyltä sylikaupalla tavaraa pois. ”Vähän sotkuinen, mutta lakanat ovat puhtaat. No niin, kas tässä.”

Kerry auttoi Totolta happojoen pilaamat kengät pois ja peitteli hänet sänkyyn.

”Miksi välität noin kovasti ventovieraasta?” Totto mumisi. Hän oli liian väsynyt väittelemään, mutta Kerryn huolenpito ja ystävällisyys olivat kummastuttaneet Tottoa alusta asti.

”Miksen välittäisi?” Kerry sanoi. Hänen äänensä oli yhtä pehmeä kuin sänky, joka tuuditti Toton syvään, lohduttavaan uneen.

---

Title Tivolipäiväkirja
Rating S
Fandom Multifandom
Pairing Ronja Ryövärintytär / Peppi Pitkätossu
Disclaimer Hahmot kuuluvat Astrid Lindgrenille.
Challenges Osallistuu Mikroficci-haasteeseen.

A/N On ollut jotenkin niin ihanaa palata Ronjan ja Pepin pariin. Tuntuu, että olen pitkästä aikaa saanut omasta, tutustu tyylistäni kiinni. Toivottavasti tämä löytää lukijansa. ♥

---

1.
Vaaleanpunaista hattaraa tarttuu Pepin pisamaiselle amorinkaarelle. Hattaratikkua pitelevää Ronjaa naurattaa, sillä hänen käsipuolessaan keikkuva Peppi ei vaikuta edes huomaavan.

Pumpulimainen sokeripilvi muistuttaa suttuisia viiksiä Pepin virheettömillä kasvoilla. Ronja kohottaa aavistuksen kättään sipaistakseen hattaran pois, mutta tulee sitten toisiin aatoksiin.

”Mitä sinä tuijotat?” Peppi kysyy rönsyilevän puhetulvansa keskeltä ja katsahtaa ryövärintytärtä, ennättämättä kuitenkaan kuuntelemaan vastausta.

Hän vetää Ronjan mukanaan kohti vohvelikojua.


2.
Fuksianpunaisten samettiverhojen takana tuoksuu salvia ja santelipuu. Suitsukkeet saavat Pepin aivastamaan.

Ennustajaeukko viittoo Ronjan ja Pepin pyöreän pöytänsä ääreen. Ronjaa epäilyttää, mutta Pepin uteliaisuus puolestaan saa tämän tiputtamaan surutta viimeiset lanttinsa eukon pussukkaan.

Eukko hymisee ja tarkastelee juovia Pepin hattaran jäljiltä tahmaisessa kämmenessä.

Pepin elinviiva on vahva ja suora. Eukko kuvailee häntä intomieliseksi, intuitiiviseksi ja hieman itsepäiseksikin.

Hymy nykäisee Ronjan toisen suupielen ylös.

”Jokin – tai joku – odottaa sinua polun päässä”, eukko toteaa vielä ja katsahtaa Peppiä.

Ronja tuntee sydämensä sykähtävän.


3.
Peppi ei ole koskaan ollut kovin taitava tanssimaan, mutta siitäkin huolimatta karusellin kulmalla olevien katusoittajien sävelet vetävät häntä puoleensa kuin valo yöperhosta.

Ronja katsoo, kuinka Peppi lumoutuu harmonikan ja huuliharpun soinnuista. Karusellin kullanhohtoiset valot tuikkivat naisen silmistä, kun hän pyörähtelee musiikin tahdissa. Leuto kesätuuli tarttuu hänen hiuksiinsa ja tanssittaa hänen hameensa helmaa.

”Tule”, Peppi kuiskaa virnistäen ja tarttuu Ronjaa kädestä. Hän vetää ryövärintyttären mukaan tanssiin, joka kirvoittaa hymyn ohikulkijoiden huulille.


4.
Peppi on maailman vahvin nainen, mutta Ronja on aina voittanut hänet tarkkuudessa. Silmät sidottuinakin ryövärintytär onnistuu heittämään jokaisen tikan pyöreän taulun keskipisteeseen.

Kojun pitäjä hieroo hölmistyneenä hiusrajaansa, mutta antaa lopulta Ronjan valita itselleen palkinnon.

Ronja tietää, että Peppi on huono häviäjä. Pieni nyrpistys tämän auringon polttamalla nenänpäällä saa ryövärintyttären vetämään naisen itseään vasten. Hän suukottaa Pepin punertavaa nenää ja työntää suuren nallekarhun tämän syliin.

”Ota sinä tämä – Matias antaa minulle ympäri korvia, jos raahaan tällaisen hänen rosvolinnaansa.”

Pepin harmistus unohtuu.


5.
Pepin mielestä vanha puukaruselli pyörii liian hitaasti. Se soittaa verkkaista, hieman rätisevää sävelmää, joka saa Ronjan aavistuksen uneliaaksi.

Vaunu on ahdas, ja heidän jalkansa koskettavat toisiaan. Ronja laskee mustelmia Pepin polvissa – ne muistuttavat iholle ripoteltuja mustetahroja. Peppi ei ole niistä moksiskaan, eikä hän koskaan muista, mistä ne ovat peräisin.

”Mentäisiinkö jo kokeilemaan vuoristorataa?” Peppi kysyy äänessään tuttua malttamattomuutta.

”Jäädään vielä hetkeksi tähän”, Ronja vastaa ja nojaa päänsä Pepin olkaa vasten.


6.
Tivoli kimmeltää kultaisen valomeren tavoin. Illan hämärässä se näyttää siltä, kuin tähdet olisivat pudonneet maankamaralle.

Hitaasti yhä korkeammalle kohoava vaunu natisee rytmikkäästi, kun Peppi korjaa asentoaan kurkistaakseen sen laidan yli. Ronjan vatsanpohjassa velloo, kun vaunu keinahtaa ja saavuttaa maailmanpyörän huipun.

”Katso!” Peppi sanoo hymyillen ja osoittaa kohti tummunutta taivaanrantaa. Kaukaisuudessa vasten taivasta kohoaa tiheä kuusimetsä.

”Sen täytyy olla Matiaksenmetsä”, Peppi jatkaa leikitellen, vaikka he molemmat tietävät, että Matiaksenmetsä on heidän katseidensa kantamattomissa. Kaukana pohjoisessa.

”Kunpa se olisikin”, Ronja toteaa hymyillen.

---

Meldis: Hih, mun piti vastailla sulle jo viikonloppuna, mutta oli kauhea kynnys päästä finin ääreen. :') Ai niin, piti mainita jo alkusanoissa, että jos sun horoskooppimerkki on härkä, niin knoppitietona, miellän Neon myös häräksi. X3 Olen harjoitellut kirjoittamaan myös Neon näkökulmaa ja hän on joiltain osin rennompi kirjoitettava kuin Axel, joka tosiaan epäröi enemmän ja on aina vähän lukossa ja tuskainen. :') Mukavaa, että se näiden persoonaero välittyi myös tekstiin. Vaikka olenkin suuren draaman ystävä, niin olen tykästynyt kanssa perusarjen kuvaukseen, kun sinne saa mahtumaan sellaista arkista hupsuilua, flyffya ja konfliktia. X) Heh, Axelilla ei ole mitään saumaa Neon liskovaistoja vastaan korttipelissä, kun Neon muistikapasiteetti ja kyky lukea häntä on ihan eri luokkaa. Axel puolestaan osaa leikkiä paremmin Neon vieteillä ja saavuttaa sitä kautta yliotetta. :') Kiitos kivasta kommentista ja ihanaa, että teksti oli mieleinen. <3

Fandom ei ole minulle tuttu kuin nimenä, mutta tämän lukeminen ei tuntunut välttämättömästi vaativan erityistä tuntemusta.   Tämä on aiheeltaan ja tunnelmaltaan aika erilainen verrattuna virkehaasteen muihin teksteihin, joita olen sattunut lukemaan, mikä tietysti kertoo hyvää kyseisen haasteen mahdollisuuksista. Myös sinä olet onnistunut saamaan sanat solahtamaan tarinaan niin, että ellen itse olisi myös tälle kierrokselle koettanut kirjoitella ja siksi pyöritellyt listaa mielessäni, eivät ne olisi millään tavalla pistäneet silmään. Tai silmään eivät siis pistäneet nytkään, mutta vertailun vuoksi ihan tarkoituksella niitä bongailin.

Uniset pienet koiranpennut on tietysti suloinen lähtökohta tarinalle, ja onneksi lämmin tunnelma säilyy loppuun saakka. Vaikka pennut ovat kokeneet ikäviä asioita, niiden tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisalta. Kiitos tästä! 

Nuoren naisen muotokuva (Portrait of a Lady on Fire) avojen ja bannereiden lisäksi kinuaisin toivoisin avoja ja bannereita myös Arcane sarjan hahmoista Jinx, Vi ja Caitlyn sekä CaitVi parituksesta.