Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 ... 10
1
Rinnakkaistodellisuus / Vs: Nälkäpeli: Kurpitsansiemenleipää, S, Peeta & Katniss
« Uusin viesti kirjoittanut maw tänään kello 18:08:58 »
Aivan ihana kuvaus. Tässä jotenkin sen tilanteen tunteet ja herkkyys tuli hyvin esille. Kaikki oli hyvin, mutta silti Katnissia ja Peeta varjosti vanhat muistot. Tosi hyvä ja nälkäpelimäinen.
2
Rinnakkaistodellisuus / Nälkäpeli:Perhe/haymitch/s/one-shot
« Uusin viesti kirjoittanut maw tänään kello 15:52:30 »
Nimi: Perhe
Kirjoittaja: maw
Fandom: Nälkäpeli
Paritus: haymitch/effie, peeta/katniss
Genre: draama,one-shot
Ikäraja: S
Vastuunvapaus: Hahmot ovat Suzanne Collinsin, samoin paikat

Kirjoittajan kommentti: Tämä on mun eka ficci, joten ei varmaan oo parhaasta päästä. Oon aika paljon täällä muiden ficcejä lueskellu ja nyt iski joku kirjoitusinto.Kirjoitusvirheitä varmasti on, mutta toivon etteivät ne haittaa. Genre ei välttämättä oo ihan oikea :-[.

*********************************************************************************
                                                                     PERHE
Olen Haymitch Abernathy ja kerron teille, kuinka viimein olen päässyt juomisesta eroon; Vyöhykkeellä kolmetoista oli kieltolaki - sen te toki taidatte tietääkin - , joten en kerro siitä,vaan vallankumouksen jälkeisistä tapahtumista. Minulla on kolme tarinaa, jotka johtivat siihen, ettei minun enää tee mieli viinaa.

Ensimmäinen tarinoistani tapahtui noin puoli vuotta vyöhykkeelle 12 kotoutumiseni jälkeen. Oli aivan tavallinen aamu, join kahvia keittiössäni ja kuulin junan saapuvan. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä, poikeuksellisuus alkoi vasta, kun ovikelloni soi. Vetäisin nopeasti ensimmäisen paidan tuolilta päälleni ja menin avaamaan ovea. Oven takana seisoi nainen. ”Effie, sinäkö se siinä?” kysyin, sillä ilman Capitolin vaatteita, peruukkeja ja meikkejä häntä oli vaikea tunnistaa. ”Minä se olen”, hän sanoi ja jatkoi: ”Sanoit joskus, että pidät minusta enemmän luonnollisena.” Oliko hän täällä minun takiani? ”Niin pidänkin, prinsessa. Mutta mitä ihmettä sinä täällä teet?” kysyin hämmästyneenä. ”Minä muutan tuohon naapuriin, Capitolissa oli niin hirveän yksinäistä”, hän sanoi näyttäen samalla pastellisävyisiä matkalaukkujaan. ”Sanoitko sinä juuri, että sinulla oli ikävä minua?” kysyin vetäen häntä samalla halaukseen. ”Sanoin”, hän kuiskasi vasten olkapäätäni. Puristin häntä tiukemmin itseäni vasten ja hipaisin huulillani hänen otsaansa.
 ”Voinko auttaa sinua järjestelyssä?” kysyin yrittäen olla kohtelias. ”Sinä järjestelemässä? Ei käy! Mutta voit auttaa tavaroiden sisään kantamisessa”, hän ehdotti hymyillen samalla ihanaa hymyään. Otin ulkoa ensimmäisen Effien lukuisista matkalaukuista ja kannoin sen sisälle. Matkalaukkuja ei ollut vain muutamaa, niitä oli kymmeniä. Jokainen laukku painoi aina aavistuksen verran enemmän, kuin edellinen - tai siltä se vain tuntui. ”Effie, kaikki laukut ovat nyt eteisessä!” huusin yläkertaan. Effie laskeutui portaita alas. ”Kiitos, Haymitch. Keittäisinkö meille vaikka teetä?” hän kysyi. Vastasin myöntävästi ja muutaman minuutin kuluttua Effie toi olohuoneeseen höyryävän tarjottimen. Teepannu oli hyvin Effiemäinen; vaaleanpunainen, joka oli koristeltu kultaisilla kukilla. Hän istui sohvalle aivan viereeni. Kiedoin käteni hänen vyötärölleen. Hän painoi päänsä olkapäälleni, mutta nosti sen nopeasti pois. Hän katsoi minuun, kuin empien voisiko hän nojata minuun. Nyökkäsin nopeasti ja hän painoi päänsä takaisin olalleni. Voi, Effie, ei kaikkeen tarvitse pyytää lupaa. Painoin huuleni hänen hiuksiinsa, ne tuoksuivat mansikoilta. Effie käänsi varovasti päätään ja jouduin siirtämään pääni pois. Hän katsoi minua kysyvästi - ja ymmärsin, mitä hän toivoi. Painoin huuleni hänen huulilleen, ne olivat ihanan pehmeät. Yllättäen Effie lopetti ja kysyi: ”Etkö sinä enää juo?” ”Kuinka niin?” kysyin yllättävän puheenaiheen takia. ”Huulesi eivät maistu viinalle”, hän sanoi. Punastuin. ”Yritän olla juomatta, mutta joskus on aivan pakko”, kerroin häpeissäni. ”Voi ei! Tee on jo aivan kylmää!” Effie huudahti, hänkin oli ilmeisesti tajunnut puheenaiheen olleen minulle epämiellyttävä. ”Ei se mitään, prinsessa”, vastasin.
 Loppuen lopuksihan siinä kävi niin, että Effie vietti enemmän aikaa luonani, kuin uudessa kodissaan, joten päätimme myöhemmin samana vuonna myydä Effien talon. Effie muutti luokseni ja juomiseni väheni entisestään, mutta keittiön kaapeissa oli edelleen viinapulloja.


 Toinen tarina tapahtui seuraavana kesänä. Effie oli lähtenyt Peetan kanssa Capitoliin hoitamaan jotakin asiaa - en muista mitä, mutta se on sivuseikkaista tässä tarinassa -, joten olimme Katnissin kanssa kahden. Oli hyvin lämmin kesäilta, joten olin jättänyt makuuhuoneeni ikkunan auki, mikä on hyvin merkityksellistä tämän tarinan kannalta. Menin aivan tavallisesti nukkumaan, mutta kesken unen heräsin korvia vihlovaan kiljuntaan. Se kuului Katnissin ikkunasta, joka oli myös auki. Hän oli taas nähnyt painajaista. Nousin sängystä, ja päätin mennä Katnissin luo, sillä Peeta ei ollut kotona ja ilman häntä Katniss itkisi koko loppu yön. Koputin alaovelle ja Katniss tuli kyyneleet poskilla, pelokkaan näköisenä avaamaan. Astuin sisälle ja suljin oven perässäni. ”Haymitch”, hän niiskaisi ja halasi minua. Rutistin hänet itseäni vasten ja kuiskasin hänen korvaansa:”Shh, ei ole mitään hätää.”Katniss nyyhkytti yhä enemmän, joten nostin hänet syliini ja kannoin hänet olohuoneen sohvalle. Silitin hänen hiuksiaan ja annoin hänen itkeä rauhassa. Tiesin, miltä hänestä tuntui, sillä olin kokenut saman aivan liian monta kertaa edes laskettavaksi. ”Kiitos, Haymitch. Olet kuin isä minulle”, hän sanoi rauhoituttuaan. ”Voi, Katniss. Tiedäthän sinä, että rakastan sinua, kuin omaa tytärtäni”, en tiedä kuuliko hän enää, sillä hän nukahti hyvin nopeasti syliini. Ehkä hän oli vain houraillut, ajattelin. Kuivasin kyyneleet hänen kasvoiltaan ja hain yläkerrasta peiton. Peittelin hänet sohvalle, ja menin itse makaamaan toiselle.
 Aamulla herättyäni Katniss halusi, että söisimme aamiaisen yhdessä. Aamiaisen jälkeen, kun olin lähdössä Katniss sanoi vielä:”Kiitos yöllisestä, isä.” Hän ei siis ollut houraillut yöllä. Varoittamatta yksi kuuma kyynel valui poskelleni. Yritin pyyhkäistä sen mahdollisimman nopeasti, mutta ilmeisesti Katniss oli silti huomannut sen. Hän halasi minua lujasti. Sen päivän jälkeen, join vain hätätapauksissa, sillä en halunnut olla aina juovuksissa oleva isä ja mies.

Kolmas ja viimeinen tarina sijoittuu paljon myöhempään aikaan. Silloin en enää juonut, mutta se vaati tietyissä tilanteissa ponnisteluja. Katnissilla ja Peetalla oli jo kaksi lasta, jotka kutsuivat ja luulivat minua papakseen. Olinhan minä nuorehko, jos olisin heidän oikea pappansa, mutta ei heillä ollut muutakaan. Eräänä päivänä käydessäni Katnissilla ja Peetalla. Katniss kysyi:”Voisitko olla tänään lasten kanssa, jotta saisimme Peetan kanssa olla kahdestaan?” Suostuin pyyntöön ja otin lapset mukaani. ”Ollaanko me koko päivä kanssasi?”, nuorempi kysyi. ”Olette”,vastasin toivoen hyväksyntää. ”Jee! Me saadaan olla papan kanssa koko päivä!”he huusivat. He todella välittivät minusta, niin kuin Effie, Katniss ja Peeta. Silloin minä ymmärsin, että minulla todella oli perhe, joka välitti. Effie auttoi painajaisten kanssa, hän lohdutti ja huolehti minusta. Peetan ja Katnissin kanssa olimme samassa tilanteessa, he ymmärsivät. Ja lapset, he toivat iloa synkimpiinkin päiviini. Sen ymmärrettyäni en enää koskaan juonut, en tarvinnut viinaa, jotta saisin ajatukset pois, minulla oli ympärilläni joukko rakastavia ihmisiä.
 
3
Saivartelija / Vs: Elokuvat # 2
« Uusin viesti kirjoittanut Diinuli tänään kello 12:15:00 »
Pilvikartaston oon nähny ja pitäisi katsoa miehenkin kanssa, koska tykkäsin niin kovasti. Lisäksi, siinä on niin monta tarinaa, että ehkä toisella ja kolmannella katsomiskerralla vasta pääsee kunnolla oikeuksiinsa tuon leffan hienous. Vahvasti jäi mieleen se yleinen ihmisoikeuksien puolesta puhuminen, mikä kaikista tarinanlinjoista tuli läpi, ei kuitenkaan mielestäni liian "opettavaisesti". Suosittelen kyllä. Ja joo, on järkyttäviä kohtauksia, että en varauksetta suosittele herkimmille.
4


S
Harry Potter ei ole minun omaisuuttani. Tämä teksti on fanifiktiota, jota kirjoittelen vain omaksi (ja mahdollisesti muiden) iloksi.

Osallistuin Shuffle VI - tarinoita satunnaistoistolla -haasteeseen, jossa ideana on panna musiikki satunnaistoistolle ja kirjoittaa yksi "raapale" yhden kappaleen aikana. Se on varmaan ahdistavimpia haasteita, joita tiedän, koska olen tavallisesti keskittymiskyvytön, jahkaileva ja hidas kirjoittaja enkä pärjää aikarajojen kanssa. Toisaalta se on taas mitä mainioin haaste minulle, koska se pakottaa ottamaan vähän iisimmin ja vain kirjoittamaan. Sain jopa tekstin aikaiseksi, huhhuh! Pari tuumaustaukoa tuli kyllä pidettyä välissä, mutta sallin sen itelleni, koska muuten tästä ei olisi varmaan tullut yhtikäs mitään. ;D Hiomaton ja hölmö tämä silti on, haha, mutta otan kirjoitusharjoituksen kannalta!




Marina and the Diamonds – Numb
lower I get, the higher I’ll climb

Remus on nuori mutta vanha. Huoliryppy on piirtynyt hänen kulmiensa väliin niin monta kertaa, että se on uurtunut pysyväksi; se siliää vain Remuksen nauraessa, ja silloinkin vain hetkeksi. Sirius yrittää silittää sitä pois, kun he kietoutuvat salaisiin lakanoihin yön pimeimpinä hetkinä, mutta se on ja pysyy. On aivan kuin Remus tietäisi maailmanlopun tulevan ja aivan kuin se tieto häälyisi läsnä koko ajan, läpikuultavana mutta havaittavissa, harmaana tietoisuuden takamailla.

Bat for Lashes – Glass
went over the sea, what did I find

Remus pysähtelee matkan varrella, ei ottamaan valokuvia innokkaan turistin tavoin vaan ajattelemaan, silloinkin kun Siriuksen mielestä ei ole mitään valokuvattavaa tai ajateltavaa. Remuksen sormet seisahtuvat kesken sivelyn, katse harhautuu ylös, taivaan loputon sini kiiltelee silmissä. Siriuksen vatsassa painaa jokin epämiellyttävä, levoton. Hän ei saa kiinni Remuksen maailmanlopusta eikä siihen johtavista matkoista.

New Order – Restless
a taste of love, so sweet, so real you can’t let go

Joskus paino Siriuksen vatsassa valtaa jäsenetkin ja pakottaa hänet liikkumaan, nopeammin, rajummin. Se saa hänet syytämään sanoja, joita hän ei osaa harkita. Hän yrittää epätoivoisesti tarttua siihen, mitä hän ei koskaan saa kiinni, ja se saa sen vain vajoamaan kauemmas, kohti pohjaa, aivan kuin ihmisen juoksuhiekassa – ole aloillasi tai kuole. Remus vetäytyy, ja ylös harhautuvat katseet ovat entistä pidempiä ja saavuttamattomampia.


Taivas on avoinna, kun tähdet pirskahtelevat ja pakkanen korventaa keuhkoja. Siriuskin avautuu: ”Mitä sinä haluat elämältä?”

Remuksen hymy ei riitä silottamaan huolta kasvoilta, mutta se on kuitenkin hymy, ja sitä seuraa jopa naurahdus ja epätavallisen lyhyt hiljaisuus. ”Hetkiä”, Remus vastaa. ”Niin kai.”

Sitten Remus taikoo sinistä tulta lasipurkkiin.

Nina Nesbitt – The People
’cause as I watch you go, I’m taken back to the start

Niin kai.

Ne yksinkertaiset, keveät mutta painavat sanat palaavat Siriuksen mieleen yhtenään, ja hänkin alkaa ajatella. Tarvitsevatko he vakaata varmuutta? Eikö helpompaa – ja elämän tyrskyissä tarkoituksenmukaisempaa – olisi vain olla?

Lopulta kaikki kulminoituu sinisiin hetkiin lasipurkeissa.

Remuksen katse harhailee yhä, mutta Sirius lakkaa yrittämästä seurata sitä, ja silloin hän saakin Remuksen käden käteensä. Sormien varma puristus kertoo hetkistä, tässä juuri yksi, ja Sirius alkaa ymmärtää, ettei maailmanloppua kannata ennustaa.
5
Saivartelija / Vs: Elokuvat # 2
« Uusin viesti kirjoittanut Elfmaiden 25.05.2018 22:46:17 »
Pilvikartastosta oli joskus puhetta täälläkin, mut siitä voi olla ehkä 5 vuotta. Olen nähnyt. Se oli aika jännä, ja ajatuksia herättävä ja siinä oli hyvin monenlaisia tarinoita.  Muutama kohtaus järkytti mua ja muistan yhä vuosien päästäkin,  mutta sanoisin kyllä et kannattaa ainakin kokeilla :)
6
Shiro's chuckles were muffled by the massive bed head Matt was sporting.


Fandom: Voltron: Legendary Defender
Title: Morning After
Author: Beelsebutt
Beta Reader: Kunfetti
Main Characters: Matt/Shiro
Genre: Fluff with Mild Language, Post-Series
Word Count: < 500
Challenges: One True Something 20 #7 (Shiro/Matt)
Verse: Writing the Vows / Valojen vannomista (S) -> Morning After
Rating: K-11


I saw this (nsfw-ish? Rated: S though) and it filled me with so much fluff that I just had to write something small as a thanks to Luddleston for all the wonderful Shatt she's been creating <3

This fic is a standalone, but I imagine it happening in the same verse as 'Writing the Vows', so you can check that one too, if you wanna. Also, I wanted to tell you that the work title for this one was 'Enormous Bed Head' bc, frankly, I'm really proud of it, lol.

Thanks to Kunfetti for helping out with the grammar <3


Disclaimer: Voltron fandom doesn't belong to me. I'm not making money with this nor do I want to. Just having fun with borrowed characters. I'll return them! ...eventually.




Morning After




"Well, this is new."

Matt slowly ascended from the depths of his slumber. There was a bead of sweat on his back and a crick in his neck from using Shiro's bicep as his pillow the whole night.

"What's this now?" He mumbled, yawning widely, turning his head to see Shiro wide awake. "Dude, you're like a radiator!"

Shiro chuckled. It was a stereo effect. Matt could hear the laugh but also feel it vibrate against his skin.

"You didn't seem to mind during the night," Shiro mused, kissing Matt's hair.

"Yes, yes, you're a very good big spoon," Matt reached out to pat Shiro's cheek. "Fucking beefcake."

Shiro's chuckles were muffled by the massive bed head Matt was sporting. Not that he cared about his hair, though Shiro sometimes complained how it got in his mouth when they slept together.

"What did you mean by it?" Matt asked after a beat, remembering the words he had woken up to.

"The new thing?" Shiro said. "Well, waking up like this."

Matt snorted.

"What, us sleeping together? Fucking each other? We've been doing it since we were fourteen. Well, not the fucking part, although there was this one time when I had my hand down your pants—"

Shiro's chest trembled under Matt, and he glanced up to see him covering his face, his arm muffling his laughter.

"You've forgotten already? Man, it's all downhill from here," Matt snickered, digging his elbow into Shiro's ribs for a good measure.

"Quit laughing. I've never done this before!"

"Again, what?" Matt repeated, wiping the rest of the sleep from his eyes.

"This," Shiro said, grabbing Matt's left hand with his prosthesis, caressing his fingers and the ring that was placed on one of them.

"Oh, that," Matt sobered up, a warm feeling seeping into his chest. And this time it had nothing to do with the hot body next to him. Well, actually, it had everything to do with it.

"Yes, that. I've never woken up beside my husband before."

"Don't get all sappy with me, Shirogane-Holt," Matt scolded, aiming for cool, casual tone, but still managing a voice crack by the end. He turned around and buried his face in Shiro's neck. "Love you, babe."

"Love you too," Shiro hummed in Matt's hair, pulling him even closer, tangling his fingers into Matt's hair. His breath kept tickling Matt's scalp, but as long as his fingers kept massaging said scalp, he really didn't mind.


7
Toinen ulottuvuus / Vs: Muumit: Pimeyden kirjuri, K-11 | kauhu, darkfic | one-shot
« Uusin viesti kirjoittanut Sokerisiipi 25.05.2018 15:36:12 »
Ayudara: Oli virkistävää kokeilla jotain tällaista! Joo, mullakin Mörkö on ensimmäinen mielessä, jos ajatellaan kauhua Muumeissa, mutta se olisi ollut liian ilmiselvä valinta. Halusin jotakin salakavalampaa. Tai nimenomaan ottaa jonkun kivan, tutun ja turvallisen hahmon ja ammentaa kauhua sitä kautta. Psykologinen kauhu on aina ollut enemmän mun mieleen. Kiva kuulla, että tämä onnistui karmaisemaan! Painajaishahmon asiallisuus on itsestäkin just karmivampaa kuin vaikka uhkailu. Hyvä, että oot samaa mieltä! Tein lopun tarkoituksella pahenteiseksi ja itse asiassa viimeinen lause viittaakin painajaisiin, sieltähän se idea tuli. Ja mistähän Pappa pergamenttinsa tulee valmistamaan, niin jaa-a... ;D Tosi hyvä pointti tuo kauhu Muumien maailmassa ja miksi se toimii. En olisi voinut itse ilmaista asiaa tuon paremmin. Muumipapalla on jotenkin niin oma ääni, että sen äänellä kuvailu oli tosi hauskaa ja runsaampaa kuin mitä mulla yleensä. Kiitos kommentista!
8
Kiirsu: Tää fandom on siitä ihana, että sitä saa olla outo ihan luvan kanssa! Kiva kuulla, että tästä pystyi nauttimaan tällaisenaan eikä omituisuudet jääneet häiritsemään. Itsestäkin tämä on kuvailun puolesta onnistunut. Ihanaa, että pidit. Kiitos kommentista!

FractaAnima: Liisa Ihmemaassa on kyllä yksi lempifandomeistani, koska siitä saa irti niin paljon eikä mikään genreyhdistelmä ole mahdoton. Jee, toinen yksityiskohtien ystävä! Hatuntekijä taitaa tosiaan olla vastuussa teekutsujen häiritsevyydestä :D Kiva kuulla, että tykkäsit. Kiitos kommentista!

Captain Crystal: Oi, ihanaa, että tämä ihastutti! Pidin kovasti tämän kirjoittamisesta ja tahdoin tehdä tästä mahdollisimman monitulkinnallisen. Ilmeisesti onnistuin! Kiitos kommentista!

Mariaxoxo: Kivaa, että yllätys oli kuitenkin positiivinen! Tässä ollaan kyllä omituisuuden ytimessä, mutta juuri se oli tarkoituskin. Mahtavaa, että tykkäsit ja kiitos kommentista!
9
Sanan säilä / Vs: Kipinöitä, S | romanttinen draama | Mika/Petja | one-shot
« Uusin viesti kirjoittanut Sokerisiipi 25.05.2018 15:09:30 »
Seila: Hii, mahtavaa, että löysit tästä jotain uutta ja erilaista! En sitten olekaan niin kaavoihini kangistunut kuin pelkäsin :D Jee, ihanaa, että tää tuntui utuisalta ja lempeältä, juuri sellaiseen pyrinkin! Vähän sellaista unenomaista jopa. Minäkin tunnistan itsessäni tuon epäluulon vieraita kohtaan, kun tahtoisi olla yksin. Mutta valloittava Mika saikin Petjan hellittämään. Joo, kivaa kirjoittaa vaihteeksi tällaista tutustumisjuttua! Petjasta annoin tarkoituksella salamyhkäisen vaikutelman. Siellä on vaikka mitä! Mika varmaan liiteli kotiin, kun oli niin fiiliksissä. Se hömppä :D Kiitos kommentista!
10
Seila: Mika on niin höpö <3 Itsekin rakastan näiden kolmen dynamiikkaa ja ehdottomasti aion kirjoittaa näistä lisää! Ihanaa, että tyksit ja kiitos kommentista!
Sivuja: [1] 2 3 ... 10