Olipa ilahduttavaa huomata uusi tarina sinulta, ja vielä tällä parituksella!

Ei varmaan ole mikään yllätys, että Severus/Regulus on yksi suosikkini, jolle lämpenin ihan täysin
Regulus Mustan parisuhdekoulu vasta alkajille -ficcisi myötä. Onkin aivan mahtavaa saada lukea heistä jälleen sinun kirjoittamanasi.

Severus ja ystävänpäivä on kyllä sellainen yhdistelmä, josta riittää hupia, ja pidän todella paljon siitä, että se on tämän tarinan lähtökohta.

Niin sopivaa ja tyypillistä Severukselle ajatella juuri noin, ja voi vain kuvitella, miten turhalta hömpötykseltä tuollainen hänestä tuntuu. Silti tuntui aivan ihanalta se, mitä tässä vihjattiinkin, että Severuskin olisi voinut lämmetä jos nyt ei ystävänpäivälle niin ainakin sille, että hänelläkin olisi ollut joku erityinen vuoden jokaisena päivänä, niin kuin tässä tuli niin hyvin esiin:
Severus ei välittänyt konvehtirasioista, luutakomeroista eikä suudelmista. Tai jos välittikin, ainakaan hän ei halunnut mitään sellaista hetken mielijohteesta kenen tahansa kanssa vain siksi, että oli jokin tietty päivä. Ei hän katkeruuttaan näin ajatellut, eikä varsinkaan ollut kateellinen kaikille niille, joilla näytti olevan kivaa ystävänpäivänä. Hän vain ihan oikeasti ajatteli, että tuollainen oli turhaa, ja vei aikaa tärkeämmiltä asioilta.
Voi vain kuvitella, miten paljon Severusta harmitti Lilyn ja Jamesin oletetut treffit tässä, vaikka hänellä ei olisikaan ollut romanttisia tunteita Lilyä kohtaan. Olivathan he kuitenkin joskus parhaita ystäviä, ja kun ajattelee, miten James ja Sirius kiusasivat Severusta, ei varmasti paljon naurattanut ajatella, että Lilykin oli ikään kuin siirtynyt vihollisen puolelle, tai ainakin oli valmis sivuuttamaan koko asian, kun kerran oli menossa Jamesin kanssa treffeille.

Silti pidän aina niin kovasti siitä, kun tuo asia tulee ficeissä esiin, sillä se on niin tärkeää, ettei sitä voi noin vain sivuuttaa. Rakastin Severuksen ajatuksia tässä:
Hänen ja Lilyn oli ollut määrä olla aina parhaita ystäviä, mutta nyt tämä olikin menossa treffeille tyypin kanssa, joka parhaan kaverinsa kanssa oli yrittänyt pilata hänen elämänsä jo pian viiden vuoden ajan, ja joka ystävineen oli kerran melkein järjestänyt hänet hengiltäkin. Miten Lily muka pystyi katsomaan kaikkea tuota läpi sormien, kun kyse oli James Potterista? Sitä Severus olisi oikein mielellään halunnut kysyä Lilyltä, jos olisi viitsinyt.
Vaan kenenköhän takia James kulkee yksin ja surkean näköisenä pitkin koulua? Jotenkin tuli sellainen ajatus, että olisivatko ne Jamesin tunteet sittenkin olleet paremminkin Siriuksen kuin Lilyn luona? Ehkäpä siihen saadaan vielä vastaus näissä tulevissa osissa.

Tässä kyllä kerrottiin Severuksen ja Reguluksen ystävyyden kehittymisestä niin vastustamattomalla tavalla, ettei sitä voinut muuta kuin ihailla. Juuri tuollainen hidas mutta silti vääjäämätön eteneminen on minusta niin sopivaa näille molemmille. Tässä tuli ihan mahtavasti esiin se, kuinka Regulus oli omalla hiljaisella tavallaan saanut Severuksen ihastumaan häneen, ja taitaa olla kyse vieläkin enemmästä.

En usko, että mikään vähempi saisi Severusta innostumaan niin, että hän yrittäisi jopa saada toisen nauramaan. Pidin tuosta niin paljon, ja hymyilin onnellisena siitä lukiessani. Onhan se myöskin ihan mahtavaa, että nauretaan samoille asioille, ja todella lupaava seikka parisuhdetta ajatellen:
Yleensä Severus ei nauranut samoille asioille kuin toiset ihmiset, mutta Regulus oli poikkeus tässäkin, ja heitä yhdisti erinomainen, vaikkakin muiden mielestä sysimusta huumorintaju.
Tässä kohtaa, kun kerrottiin tästä Severuksen treffikutsusta Regulukselle, repesin kyllä ihan täysin.

Treffit Severuksen tapaan, todellakin! Ainahan se kirjastossa opiskelu Tylyahossa käymisen tai kahdenkeskisen kävelyretken voittaa.

Severus on kyllä niin loistava ja samaan aikaan ihan mahdoton, ja toisaalta rakastan juuri tuota hänen pidättyvyyttään, kun onhan jokin tuollainen niin hänen ominta itseään. Ja vaikka olisi voinut kuvitella Reguluksen pettyneen tuohon Severuksen kutsuun, ehkä hän sittenkin ymmärsi Severuksen pohjimmaisen tarkoituksen, näin ainakin haluan uskoa ja ajatella.

Kyllä tämä nauratti, ihan loistavaa:
”Kyllä opiskeluun käytetty aika on paljon fiksummin käytettyä aikaa. Niin että minä ainakin aion olla huomenna täällä, ja tuota… jos satut kaipaamaan seuraa, niin olet tervetullut liittymään tänne minun seuraani.”
”Kiva…” Regulus oli vastannut edelleen hymyillen niin, että Severuksen sydän oli jättänyt väliin pari lyöntiä. ”Kyllä minä taidan… siis kaivata seuraasi. Opiskeluseuraa, tarkoitan. Itse asiassa se kuulostaa oikein hyvältä tavalta viettää ystävänpäivää.”
Ihana Severus, joka oli tuosta hyvästä menettänyt mielenrauhansa ja vielä käynyt ostamassa suklaata, tietenkin vain välipalaksi.

Mutta miksi ihmeessä Regulus ei tullut? Tuo huolestutti minua, sillä tuollainen ei ole minusta yhtään Reguluksen tapaista, ja jotenkin en usko, että Regulus olisi mennyt treffeille kenenkään toisen kanssa. Nyt Severus rassu varmaan ajatteli, ettei Regulus välittänytkään, ja inhosi ystävänpäivää vielä kahta pahemmin. Tämä loppu oli todella hieno ja hyvin samaistuttava, noinhan sitä itsekin tuossa tilanteessa ajattelisi:
Mikä häntä oikein vaivasi? Miksi hän oli tuhlannut rahansa moiseen hullutukseen? Miksi hän oli odottanut Regulusta kirjastossa vatsanpohja täynnä perhosia? Ja miksi ihmeessä Severus oli nyt valmis kiroamaan sen, jonka kanssa Regulus oli mennyt treffeille hänen sijaansa? Ystävänpäivä oli kai saanut sekaisin myös hänen päänsä, kuten kaikkien muidenkin, ja siksi se oli oikea paholaisen keksintö.
Minusta on kyllä ihan selvää, mikä Severusta vaivasi, vaikka hän ei halunnut sitä myöntää itselleenkään.
Tämä on aivan ihana ja sanoisinko vähän epätyypillinen ystävänpäiväficci, ja juuri siksi aivan mahtava. Ihanaa, kun kirjoitit tämän meidän iloksemme! Odotan todella innolla, miten tämä jatkuu.
