Musta on aivan ihanaa ja kovin söpöä, että päädyit tutustumaan tähän sarjaan siksi, että Armand on niin tavattoman kaunis.
<3
flaw muuten taiteili mulle tän upean bannerini siinä vaiheessa kun oli itse vielä sitä mieltä, että Armand on käärmeistä käärmein tyyppi, vaikka taisi flaw myöntää jo silloin että Armand on sentään mahdottoman
suloinen käärme - ja sittemmin, niin kuin flaw'n omastakin profiilista voi tällä hetkellä todeta, hänestäkin on sittemmin muotoutunut ensiluokkainen Armand-fani! Mutta se Armandista tällä kertaa, ja sitten kun pääset tulevaisuudessa tutustumaan häneen tarkemmin, mulle saa tulla heti välittömästi kertomaan.
Tai siis mitä mä höpäjän, ei tietenkään tarvi odottaa Armandia, vaan mulle saa kyllä tulla juttelemaan ihan mistä vain näihin vampyyreihin liittyen, höpötän aiheesta erittäin erittäin mielelläni!
Mua myös liikutti kovin nämä sun alkusanat, voi ihana sinä! <3 En tahtoisi kuulostaa nyt kauhean kyltymättömältä, mutta toivottavasti innostut kirjoittamaan vielä lisääkin! Se olisi ihanaa!
Tää fikki on upea, ja aivan hillitöntä että oot kirjoittanut tän pelkän ekan jakson katsomisen jälkeen, koska tätä lukiessa tuntui kuin olisit jo katsonut koko kauden! Tai vaikka useammankin! Mä olin jo tästä ekasta virkkeestä ihan pähkinöinä:
Lestatilla on kyky kutistaa koko maailmankaikkeus niin, että vain me kaksi jäämme jäljelle.
Koska, siis, paljastelematta nyt ihan kauheasti, oot tavoittanut tässä Lestatin ja Louis'n välisen suhteen (ja muutakin) niin hyvin, että silmäni ovat ihmetyksestä ymmyrkäisinä. <3
Ja ylipäätään sun Louis on aivan mahtava, just niin melankolisen, kaunokielisen dramaattinen kuin se munkin mielestäni on. Voi herranen aika kun oon innoissani, ja voisin lainata tästä fikistä suurin piirtein kaiken ja todeta, että tämä, tämä ja tämä kohta osuu aivan naulan kantaan.
Lestatin kanssa olen helvetissä ja taivaassa, synnissä ja anteeksiannossa – kurimuksessa, jossa haluaisin kivuliaan kovasti, että hänen kyntensä kovertaisivat puolikuita pakaroihini, mutta jossa en anna itseni antautua.
Tässä tykkäsin erityisesti paitsi puolikuita kovertavista kynsistä myös Louis'n haluttomuudesta antaa itselleen lupa
antautua. <3
Sisällä Lestatin silmät seivästävät minut sijoilleni, samaan aikaan terävinä ja pehmeinä. Hänen katseensa siirtäisi vaikka vuoria, ja minä olen höyhen.
Tälle mä suorastaan värisin, niin upea tuo Lestatin katse, ja erityisesti Louis'n toteamus,
ja minä olen höyhen, voih, mä niin uskon tähän Louis'n narratiiviin, että hän todella uskoo, ettei hänellä ollut Lestatin viettelyn edessä mitään jakoa. Että Lestat vain tuli ja otti hänet omakseen, ja tekee sen yhä uudestaan. <3<3
Lestat lumoaa minut kerta toisensa jälkeen tavalla, joka ei voi olla viaton.
Voi, Louis. <3
Kun hän vangitsee minut, en muista asemaani tai ahdinkoani
Oih, mä niin tykkäsin tästä kuinka olit ujuttanut mukaan myös tämän puolen Louis'n moniuloitteisesta kipuilusta!!
Irstaimmat ilot merkitsevät syvimpiä suruja, ja minun jos kenen pitäisi tietää se.
Niin mahtipontisen synkästi muotoiltu! Ja todellakin, Louis'nhan kuuluisi parittajana tämä kyllä tietää, mutta kuinka paljon hän siitä välittää, lopulta, ah, siinäpä vasta kysymys!
Haluaisin kääntää selkäni ja kiinnittää katseeni kunniaan, mutta vielä enemmän haluan tarttua Lestatin käteen ja antaa hänen vetää minut alimpaan helvettiin, sinne missä maailmankaikkeus menettää merkityksensä ja vain me kaksi jäämme.
Upea lopetusvirke!!
Mahtavaa kuinka Louis syyttää kaikesta yksin Lestatia eikä näe itsellään mitään valtaa saati vastuuta tässä tilanteessa, rakastan tätä näkökulmaa, rakastannn. Aivan törkeän hieno hahmotutkielma, niin paljon sanottu niin pienessä tilassa, niin vähillä sanoilla. Ihanaa ihanaa että kirjoitit tämän, kiitos niiiin paljon! Kirjoita ihmeessä lisää, syleile kirjoittajaminääsi!! Minä innosta ja onnesta soikeana kyllä luen!
Tuoreimmat viestit
