En ole kauheasti seuraillut aiemmin julkaistuja näyttelijävalintoja tai koko sarjaan liittyvää uutisointia. Nyt katsoin trailerin ja olihan se hassua, kun kaikkea väistämättä vertaa elokuviin. Vaikea kyllä sanoa vielä, tuleeko sarjasta hyvä.

Tässä vaiheessa itsestäni tuntuu yhtä aikaa siltä, että totta kai haluaisin nähdä uuden sarjan näin nostalgisesta fandomista, ja samalla, etten missään nimessä halua sarjaa katsoa. Ahdistaa ajatus, että tukisin sitä kautta JKR:n tarkoitusperiä ja etenkin se, että minua itseäni sitten myös pidettäisiin välinpitämättömänä ja typeränä, kun en ymmärrä boikotoida häntä. Huom. koen muutenkin herkästi ahdistusta siitä, pitävätkö ihmiset minusta ja että kaikki pitäisi tehdä oikein, enkä tietenkään tarkoita syyllistää tai nimitellä ketään toista, katsoi sarjaa tai ei. Itsekin luultavasti tilaan vielä silloin tällöin HBO:ta katsoakseni jotain muuta sarjaa sieltä ja kaiketi sitä kautta välillisesti annan rahaa myös JKR:n palkkioiden maksuun. Kaipa sarjan suosio silti palkkioon vaikuttaa, kun eihän sellaista kannata tehdä, jota ei katsota riittävästi, joten sikäli jaloillaan äänestäminen vaikuttaa.

Fikkailuun liittyen: oma HP-kirjoitusinspis on kyllä ollut kateissa, eikä fandom enää tunnu sellaiselta helpolta ja hauskalta inspiraationlähteeltä, kun väistämättä tulee ajatelleeksi näitä JKR:n toilailuja. Onneksi tosiaan olemassa olevat kirjat, dvd:t jne. eivät ainakaan tuo hänelle lisää rahaa, enkä usko että Finissä fikkaaminenkaan näin tekee. Olen yhä lukenut täällä HP-fikkejä ja varmaan luen jatkossakin.

Sitäkin pitäisin positiivisena asiana, jos Potterit edelleen kannustavat lapsia ja nuoria lukemaan kirjoja digilaitteiden katselun sijaan. Näinhän ainakin jossain vaiheessa uutisoitiin, miten ne olivat sytyttäneet kipinän lukuharrastukseen. Siinäkin tietysti vanhemmat voivat ohjata kirjastoon tai laina- tai kirppiskirjojen pariin uusien sijaan. Sekä tutustuttaa muihin kirjoihin, joiden kirjailijoilla ei ole vastaavanlaista touhua ilmoilla kuin JKR:lla.

Otin yhden pastellisen mekkoavan <3

Hiii, en kestä, kiitos tästä hirmuisesti! Nautin tästä kyllä tosi paljon, vaikka polysuhteet eivät kuulu yleensä lukulaariini. Mutta kivaa aina Finissä kokeilla jotain ihan muuta kuin mihin on tottunut ja kirjoitit tällaisen suhdedynamiikan ihanasti ja uskottavasti. Erityisesti tykkäsin Devonin murjotuksesta, joka oli kaikin puolin mielestäni kohtuutonta, koska jos on suostunut avoimeen suhteeseen, ei siinä voi hermostua, kun toinenkin osapuoli hyödyntää sovittua. Mutta toisaalta hyvin inhimillistä olla mustasukkainen kumppanista silloinkin, kun ajattelisi, että uusi ihminen voisi mahtua suhteeseen. Devon ei tosiaan vaikuttanut kaikkein aikuismaisimmalta ihmiseltä ryhtyä avoimeen suhteeseen tai suljettuun polysuhteeseen, mutta ehkä juuri siksi Amanda voisi sopia porukkaan. Tasapainottaa hänen lapsellista murjotustaan kypsyydellään.

Kuulostaa myös, että Andy voisi kaivata myös Amandan kaltaista seuraa suhteeseen, vaikka jos pitäisi valita, hän valitsisi lopulta Devonin. Minä olen aina ollut sitä mieltä, että enimmäkseen vastakohdat viehättävät, niin kliseistä kuin se onkin, joten se, että Devon ja Andy ovat erilaiset saa suhteen toimimaan. Amanda ehkä on hyvä lisä aikusiuutta, kun aikuisia kaikki ovat tai sitten ehkä kallistaisi tasapainoa liikaa tylsiin aikuisten juttuihin. Kuka tietää, mihin tästä mennään! Mutta kiva oli nähdä tällainen tavallaan alku uudelle suhteelle ja muutos olemassa olevassa suhteessa ja miten hahmot siihen kaikkeen reagoivat. ^^ Kiitos tästä!

Ficin nimi: Hetken mielijohteen hyväntekeväisyyseleet
Kirjoittaja: Nax
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: S
Pääosassa: Lucifer ja muita hahmoja mainittu
Genre: Slice of life, character study ja kepeä draama

Summary: Tietysti hän osasi olla hyväntahtoinen, ja mikä olisikaan ollut parempi keino osoittaa sellaista kuin ankkojen muotoon kiedotut kauniit eleet?

A/N: Tämä kamun synttärilahjaksi kirjoitettu pätkä toi kivaa vaihtelua parituskeskeisempiin teksteihin, niin ihania kuin ne ovatkin. 😄 Osallistuu haasteeseen Kerää10 hahmolla Lucifer.



***



Sanottiin, että tie Helvettiin oli kivetty hyvillä aikomuksilla, ja se näyttikin pitävän verrattomasti paikkansa. Tarkemmin olisi voinut luonnehtia, että polku karumpaan tuonpuoleiseen oli päällystetty ankoilla.

Niin, ankat, Lucifer hengähti itsekseen. Hänen rakkaat ankkamurusensa. Aikojen alussa, kun Edenin puutarha oli vielä leijunut suunnitelmana Taivaan ylimystön keskuudessa, ankka oli ollut ainoa Luciferin muovaamista eläimistä, jonka korkeammat enkelit olivat hyväksyneet projektinsa kaanoniin. Se oli ollut Luciferille merkittävä jo siksi, ja kun ensimmäinen ihminen Adam oli antanut hänen eläimelleen nimen, Luciferin sydän oli kiemurrellut lämpimälle rullalle. Ankka. No mutta tietenkin se oli ankka!

Oli miten oli, ankoista oli kehkeytynyt murheenkryyni Luciferin senhetkiseen arkeen. Apatian vaihteeksi väistyessä luovuuden tieltä hänessä oli roihahtanut palo, joka oli kohdistunut sillä kertaa hotelliin ja sen asukkaisiin. Lucifer tiedosti merkityksensä Helvetin hallitsijana, ja vaikka hänen nimeensä vannottiinkin – seikka, jonka hän koki vallan imartelevaksi – hän ei saattanut irvistellä liian loukkaantuneesti kuullessaan rivienvälistä panettelua. Kukaan oman parhaansa tiedostava syntinen ei sanonut mitään suoraan, mutta sivusilmällä luodut katseet, huokaukset ja vaivaantunut ilmapiiri kertoivat tarpeeksi. Ne kertovat, ettei hän tehnyt paljoa, tarpeeksi, tai peräti yhtään mitään.

Kiukun kipinä ohimollaan nykien Lucifer oli päättänyt antaa juoruille palttua oikein olan takaa. Kyse ei ollut niinkään todistelun tarpeesta, enemmän hyväntahtoisuudesta. Tietysti hän osasi olla hyväntahtoinen, ja mikä olisikaan ollut parempi keino osoittaa sellaista kuin ankkojen muotoon kiedotut kauniit eleet?

Ensimmäisenä ideanaan Luciferin mieleen oli juolahtanut loihtia jokaiselle hotellin vieraalle ankka, jonka saattoi laittaa kellumaan kylpyammeeseen tai vaikka koristeeksi pöydälle. Ele oli herättänyt kiitosten lisäksi hilpeyttä, mikä oli osoittanut Luciferille, että ankoista saattoi olla muutamaakin eri mieltä. Eräät eivät olleet ymmärtäneet koristeiden päälle, minkä johdosta muutama ankka oli joutunut mielenvikaisimpien hotelliasukkaiden ilkivallan kohteeksi. Sellaisen todistaminen oli loukannut Luciferia henkilökohtaisella tasolla, eikä Charlien sovittelusta huolimatta pehmentänyt hänen suhtautumistaan alamaisiinsa. Sädehtiviä helmiä turhanpanteille sioille. Johan hän sen oli tiennyt, ettei Helvettiin tuomituista kurjista ollut mihinkään, lukuun ottamatta ehkä niitä tapauksia, joita Charlie piti ystävinään – miinus Alastor.

Toisena hetken mielijohteen hyväntekeväisyyseleenään Lucifer oli loihtinut terapeutin virkaa toimittavia ankkoja, joiden tehtävänä oli kuunnella syntisten murheita ja söötillä kaakatuksellaan tarjota lohtua. Idea oli ollut aukottoman nerokas, vaikka olisihan hänen pitänyt aavistaa, millaisten henkisten likaämpäreiden kanssa hotellivieraat painiskelivat. Lucifer oli kehottanut vakioasukas Angel Dustia – jonka nimen hän oli varmistanut Charlielta kahdesti – testaamaan valmiiksi saatua tuotetta ensimmäisenä. Seuraavana päivänä tämä oli nolona antanut takaisin kullankeltaisesta mullanruskeaksi muuttuneen mutruankan ja naurahtanut, etteivät sille kerrotut jutut tainneet olla kovin lohdutettavissa olevia. Siihen Lucifer ei ollutkaan varautunut, että hänen ankkansa joutuisivat kuuntelemaan niin ällösurkeita asioita, että niiden hymy otti hävitäkseen ja väri tummentuakseen. Johan mahtoi olla säälittävä ja murheellinen elämä eräillä.

Tosin sitä Luciferin ei kai olisi sopinut virkkoa ääneen. Kyseisen sosiaalisen munauksen myötä hän oli saanut verbaalisesti kimppuunsa sekä hotellin baaria hoitavan kollinrähjän että yksisilmäisen pörröpääheitukan, joka oli näyttänyt siltä kuin olisi mieluusti jysäyttänyt häntä pommilla jos toisellakin ystäväänsä puolustaakseen. Lucifer ei ollut vaihtanut niiden kahden kanssa – Husk ja Cherri Bomb, kyllähän hän ne muisti – liiaksi keskusteluja, mutta ainakin se myllerrys oli osoittanut, ettei häntä kohtaan koettu vieraskoreutta. Kaiken huipuksi itse pahanilmanlintu Alastor oli pyörähtänyt paikalle juuri sopivasti todistamaan hänen kasvojen- ja auktoriteetinsäilytysoperaatiotaan. Aikoihin Lucifer ei ollut tahtonut yhtä hanakasti vajota maan alle ja vetää samalla koko Helvettiä mukanaan.

Toisen ankkafiaskon jälkeen Lucifer oli ajatellut heittää hanskat tiskiin, mutta Charlien epätoivon ja päättäväisyyden soutamishuopaamisen todistaminen potkaisi hänet ajattelemaan lisää. Hänen tyttärensä tarvitsi häntä. Se mokoma hotelli tarvitsi häntä. Hänen täytyi saada olla hyödyksi.

Ja Lucifer mietti. Ehkä hän olisi voinut luoda hotelliin joukon iskunkestäviä ankkoja, jotka kaakattivat paheksuvasti, kun joku poikkesi kaidalta polulta? Olisivat siten oppineet olemaan?

No ei. Ei sellaisessa hulabaloossa olisi kuullut omia ajatuksiaankaan, ja ankat olisivat päätyneet kuvitteelliseen pataan alta aikayksikön. Syntiset tuskin tahtoivat jatkuvia ja kovaäänisiä muistutuksia tekemistään virheistä.

Lucifer rapsutti ohimoaan ja talsi huoneistossaan epämääräistä ympyrää. Ehkä hän olisi voinut loihtia hotellin ympärille joukon lenteleviä ankkoja, jotka päivystivät tiluksia poliisin tavoin ja pitivät asiat järjestyksessä?

Tai sitten ei. Johan siinä olisi kaupunkilaisten huomio herännyt väärällä tavalla ja hatarakin rauha häiriintynyt.

Rauha... Miten he kaipasivatkin rauhaa, turvaa ja suojelua, vaikkei kukaan olisi suutaan avannut.

Sitten Luciferilla välähti. Tietenkin.

Hän levitti kuusi siipeään ja lensi kepeästi kaarrellen hotellin katolle. Hän hengitti syvään, kokosi energiaansa ja kohotti kätensä. Kultaiset valonjuovat leijuivat hänen sormenpäistään viininpunaiselle yötaivaalle. Jos joku syntinen olisikin luonut katseensa hotellin suuntaan, ei tämä olisi nähnyt mitään tavallisesta poikkeavaa. Lucifer piti taikansa näkymättömissä turhaa huomiota välttääkseen, mikä ei mennyt yhteen hänen perusluonteensa kanssa, mutta oli enemmän kuin sopivaa. Vain hän sai todistaa, kuinka valtava kultainen ankkahahmo levitti juhlavasti siipensä ja kietoi ne hotellin ympärille kuin rakkaintaan syleillen. Lucifer lausui muinaisia sanoja sisällyttäen loitsuunsa käskyn varjella syntisiä näiden mielten syvimmiltä painolasteilta. Jokainen ansaitsi edes yhden paikan, joka henki rauhaa ja turvaa, ja hänen suojeleva taikansa mahdollisti sen. Se oli hienovaraista lääkettä alakuloon; ei manipulointia tai hypnoosia, ei myöskään kaiken korjaavaa ihmettä.

Ankan muodon ottanut loitsu häilyi tovin hänen ihasteltavanaan, kunnes haihtui hohtaviksi kipinöiksi. Lucifer hengähti valtavat mittasuhteet saaneelle voimainkoitokselleen ja myhäili tyytyväisenä palatessaan hotellin sisätiloihin. Siellä oleskeleville syntisille mikään ei näennäisesti ollut eri tavoin kuin viisi minuuttia aikaisemmin. Silti ilmapiirin kohennuksen saattoi aistia kevyesti. Tyttöystävänsä kanssa keskusteleva Charlie oli intoutunut selittämään asiaansa niin pirskahtelevasti, että paperinippu oli lennähtää näpeistä. Angel Dustin hymyssä karehti kaunis, vilpitön iloisuus. Baarilla päivystävä Husk, joka niin usein kyräili toisia korvat luimussa, näytti nyt jopa ystävälliseltä asiakasta palvellessaan. Alastorin pieni piikatyttökään ei ollut koskaan näyttänyt yhtä energiseltä torakoita jahdatessaan. Sitä kaikkea oli miellyttävää seurata, joskin Lucifer olisi pärjännyt ilman korvamatoa, jonka jazz-henkistä kappaletta hyräilevä Alastor hänelle auliisti tartutti.

Osa Luciferista olisi tahtonut julistaa hotellissa vallitsevan uudenlaisen hengen olevan hänen ansiotaan ja että syntisten olisi ollut sopivaa käydä jonoon häntä kiittämään. Sen sijaan hän pysytteli sivummalla ja antoi ylpeytensä paistatella hienovaraisen muutoksen valonsäteissä. Parempi kun eivät tienneet mitään sen tarkemmin. Elo jatkuisi joka tapauksessa aiempaa rakentavampana, ja hänen tyttärensä hotelli saavuttaisi nopeasti lisää mainetta majakkana keskellä sumuista merta.

Lucifer hymyili ajatuksilleen ja sulavan pyörähdyksen myötä vetäytyi huoneistonsa hiljaisuuteen. Hänellä oli varsin tunteita herättävä ja taatusti nenäliinoja kuluttava jakso suosikkisaippuasarjastaan taklattavanaan.

Ygritte: Kalle on varmasti ollut tuki ja positiivisesti erilainen miehen malli monille oppilailleen. Sitä ei vain arjessa tule itse ajatelleeksi kuin jossain erityistapauksissa, kuten tässä surullisessa tapauksessa. Kiitos kommentistasi!