nomps: Jännää tosiaan
Heh, ei sentään vielä lopu, kun tulossa on 37 lukua ja ehkä vielä jotain ekstraakin
Heh, pahoille teille houkutteleminen on aina kivaa
Kiitos kommentistasi jälleen, on aina kiva huomata että ihmiset jaksaa kommentoida näinkin tiheästä julkaisutahdista huolimatta
21. luku Matami Higgs tutkii minut perin pohjin, muttei löydä fyysisestä tilastani mitään huolenaihetta. Paikalle saapuu useampikin professori ja rehtori, joille joudun selittämään mitä tapahtui. Päätän pysyä niin lähellä totuutta kuin voin kuvaillessani oireitani.
”Voi olla aikaisemman kirouksen sivuvaikutus. Vahvat tunnereaktiot saattavat laukaista sellaisia”, sama naisprofessori, jonka tapasin junassa, epäilee. ”Onko vastaavaa tapahtunut aikaisemmin?”
Pudistan päätäni. En minä ole tässä kesän aikana suuttunut niin kovasti, että moinen olisi käynyt uudestaan. Pelännyt kyllä olen – kuten professoreille kerron, tosin jättäen baarissa koetun hyökkäyksen tiedot minimaalisiksi – mutta silloin en kokenut mitään vastaavaa.
Professorit vaihtavat muutamia ajatuksia, jotka muuttuvat pian muminaksi ja vilkuiluiksi minua kohtaan. Pian professorit lähtevät ja paikalle jäävät vain rehtori, professori Bay ja matami Higgs.
”Neiti Glassthornin potilaskertomuksesta voisi olla hyötyä”, McGarmiwa tuumii. ”Olga, lähettäisitkö Pyhään Mungoon pyynnön?
”Tietenkin. Tarvitsen tosin allekirjoituksenne, rehtori.”
McGarmiwa kirjoittaa nimeensä hänen eteensä ilmestyneeseen pergamenttiin ja ojentaa sen matamille, joka alkaa täyttämään muita tietoja.
”Professori Bay vahtisitko häntä, kun käyn pöllölässä, tiedättehän, ihan varmuuden vuoksi?” matami kysyy.
”Totta kai”, professori myöntyy.
Muut lähtevät ja me jäämme kahden. Sormeilen peittoa vilkuillen professori Baytä, joka tutkailee minua. ”Oletko varmasti kunnossa?”
Nyökkään ja hymyilen hieman. Katselemme toisiamme, enkä tiedä ollenkaan mitä siinä lopulta tapahtuu, mutta katseet kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. En voi mitään sille, että kosketan sydänkoruani.
Professori hätkähtää katsekontaktia hereille ennen minua. ”Äh, kuule, Olga on turhan varovainen, pärjäät varmaan hetken aikaa yksinkin”, hän sanoo ja kääntyy lähteäkseen.
”En ehkä muista, mutta tunnen kyllä, Jasper”, huomautan.
Mies jähmettyy, mutta kääntyy sitten vilkaisemaan minua ja hieroo pientä sänkeään, jota hänellä ei vielä eilen ollut. ”Hitto, Evelyn. Tietenkään en pääse tästä näin helposti”, hän sanoo ja naurahtaa hieman, mutta ei mitenkään ivallisesti. Pian hän kuitenkin vakavoituu ja näyttää syylliseltä. ”Anteeksi, etten… etten ollut paikalla, kun tarvitsit minua. Milloinkaan niistä kerroista.”
”En voi syyttää sinua. Olen oppinut, että olen aika ärsyttävä”, virnistän. Jasper naurahtaa ja istahtaa hetken epäröityään sänkyni laidalle, muttei katso minua.
”Minä kävin kyllä katsomassa sinua, kun olit tajuton. Mutta he merkitsevät vierailijat kirjoihin, enkä halunnut sen näyttävän epäilyttävältä.”
”No eipä siitä minulle ollut mitään seuraa muutenkaan, kun olin tajuton”, huomautan.
Jasper nyökkää ja katselee käsiään. ”Et… et muista mitään?”
”Meistä? En.”
Jasper näyttää hieman hankalalta ja hieroo käsiään toisiaan vasten. ”Ei sen… ollut tarkoitus tapahtua… mutta… en tiedä”, hän empii ja naurahtaa. Sitten hän vilkaisee minua. ”Emme olleet koskaan intiimisti yhdessä. Sinä kyllä halusit… eikä kyse ole siitä, ettenkö minä olisi halunnut, mutta emme voineet – tietystikään. Eihän sen koko jutun olisikaan pitänyt tapahtua. Me lopetimme asiat viime keväänä. Se meni liian pitkälle. Alkoi olla hankalaa esittää, ettei se ollut mitään.” Jasper laskee taas katseensa käsiinsä ja hieroo niitä yhteen hetken aikaa ennen kuin jatkaa: ”Sinä olet onnekas, kun et muista. Et voi kaivata mitään. Se on hyvä.”
”Niin sinä luulisit”, huomautan ja saan hänet katsomaan itseäni. ”Mutta oikeasti on aika helppo kaivata jotain, mitä ei muista kokeneensa.”
Jasper kohottaa hieman kulmaansa niin kuin ei uskoisi. ”Minä kyllä näin sinut James Potterin kanssa. Aiotko sanoa, ettei se ole miltä se näyttää.”
En ole varma puhuuko Jasper vain siitä halauksesta junassa vai sattuiko tämä myös näkemään muhinoinnin suuren salin edessä, mutta ei kai ole järkeä kieltää mitään.
”En minä tietenkään voinut tuntea mitään, ennen kuin tapasin sinut, Jasper”, selitän. ”James… oli paikalla. Ja hän ymmärsi.”
”En minä sinua syytä, on hyvä, että sinulla on joku”, Jasper kiirehtii sanomaan. ”Minä…” hän aloittaa, mutta näyttää sitten muuttavan mielensä sen suhteen, mitä aikoisi kertoa. ”Kuule, sinun täytyisi tietää, että ystäväsi Betty näki meidät kerran tunnin jälkeen…”
”Tiedän. Hän ei ole kertonut kenellekään”, vakuutan.
Jasper nyökkää ja nousee ylös. ”Tämän vuoden alkemiankurssi on historiallisen pieni… joten on tärkeää, ettemme anna hänelle mitään aihetta epäillä, että välillämme olisi jotain, ymmärräthän?”
Nyökkään, vaikka osa minusta onkin hieman pettynyt, ettei meistä kahdesta tulisi mitään.
Matami Higgs palaa takaisin, joten Jasper saa syyn lähteä eikä epäröi jättää sitä käyttämättä. Minut matami pakottaa jäämään yön yli vastusteluistani huolimatta.
Aamulla saan luvan lähteä, mutta matami Higgs viivyttelee niin pitkään, että joudun syömään aamiaisen pikaisesti sairaalasiivessä, ennen kun joudun kiiruhtamaan makuusaliin hakemaan päivän kirjat. Muita ei ole paikalla ja minulla olisi alkemiaa, eikä minulla ole hajuakaan missä sen luokka on. Joudun kysymään apua joltain kummitukselta, joka johdattaa minut mielellään oikeaan luokkaan, vaikka unohtaakin muutaman kerran, etten voi seurata häntä seinien läpi.
Olen jotenkin ihmeessä juuri ajoissa, mutta hetken ajan luulen joutuneeni väärään luokkaan, ennen kuin äkkään Bettyn ja Jasperin, sillä luokka on tyhjä heitä lukuun ottamatta. Ei sillä, että luokka olisi iso muutenkaan. Paikkoja olisi kahdeksalle opiskelijalle ja lopun tilan vievät kaikenlaiset koneet.
Istuudun Bettyn viereen, jonka kasvoilla on tiukka ilme. Minusta tuntuu, että tästä on tulossa hankalaa. Jasper näyttää huomaavan saman, sillä hän hymyilee hieman kireästi.
”Tänä vuonna meitä onkin näin vähän… valitettavasti V.I.P kokeista vain te kaksi suoriuduitte vaadittavalle tasolle.”
”Minä odotan tasapuolista opetusta ja arviointia”, Betty sanoo kärkkäästi, ehkä sen takia, että Jasper on puhunut minulle koko ajan. ”Teidän kahden jutusta huolimatta.”
”Ei meillä… ei meillä ole mitään. Tarkoitan, että tietysti opetus ja arviointi tulee olemaan tasapuolista, kuten aina. Ehdottomasti.” Jasper sekoilee sanoissaan ja vilkuilee minun ja Bettyn välillä, ei kai odottanut, että Betty ottaisi asian noin suorasti puheeksi luokassa. ”Kukaan ei saa minkäänlaisia erityisoikeuksia minkäänlaisista syistä.”
”Mh, niin tietysti”, Betty tokaisee selvästikään uskomatta.
”Se on totta, ei meillä ole mitään”, huomautan.
”Missäköhän sinä mahdoit sitten viettää yösi? Jamesin sängyssäkö? Vai jonkun kolmannen?” Betty kysyy pisteliäästi.
Tuijotan Bettyä pisteliäästi. ”Sairaalasiivessä. Kiitos vain huolenpidosta.”
Betty häkeltyy ja painaa katseensa pulpettiin. Jasper vetää henkeä ja aloittaa nopeasti opetuksen. Hän kertoo meille tutkimuksesta, joka meidän on tehtävä. Emme saa valita aiheita kovin laajasti, vaan pelkän tutkimuskysymyksen Jasperin valitsemasta aiheesta. Lopun tuntia teemme suunnitelmaa tutkimuslähtökohdasta ja sen toteuttamisesta.
Asia tuntuu ensin hirveän hämmentävältä, kun luen siitä oppikirjasta. Mutta kun alan kääntämään kirjan sivuun taikamerkkejä jästikaavoihin, siitä tulee paljon järkevämmän oloista. Hymähdän itsekseni, kun hommahan vastaa hieman käsitystäni numerologiasta.
Tutkimusaihe käsittelee puolimetallien käyttöä alkemiassa. Alan heti kirjaamaan ylös tietämiäni ionisoitumisenergioita ja elektronegatiivisuutta ja pyörittelemään mistä näkökulmasta puolimetalleja olisi kiinnostavinta lähestyä. Minua kiinnostavat varsinkin Pii ja Boori ja niiden muuttuminen eri käyttötarkoituksiin. Selailen hieman kirjaa, mutta eniten kirjaan ylös muistiani jästikemiasta ja fysiikasta.
En edes huomaa Jasperin kurkkineen olkani yli mitä kirjoitan, kunnes hän puhuu takanani ja saa minut säpsähtämään. ”Mitä kaavoja sinä käytät?” hän ihmettelee ja kumartuu lähemmäs. ”Puolimetallien ionisoitumisenergiaa ja elektronegatiivisuutta? Vain jästit tutkivat niitä.”
”Minä... törmäsin pariin kirjaan kesällä. Ajattelin… että ehkä siitä voisi olla apua alkemiassa”, selitän ja yritän peitellä huomaamattomasti muistiinpanojani – varsinkin kun sekaan on livahtanut muutama suomenkielinen sana – mutta Jasper vetää vihkoani nähtäväkseen.
”Hmm, no onhan se toki samantyyppistä, vaikka käytämmekin eri termejä”, Jasper myöntää katse vihossa. ”Mikä on tutkimuslähtökohtasi?”
”Ai, öh, en vielä tiedä, suunnittelen vain”, sanon ja lasken tahallani oppikirjan vihkoni päälle. ”Ehkä Pii tai Boori.”
”Pii tai Boori?” Jasper makustelee. ”Kiinnostavaa. Boorin kanssa täytyisi keskittyä-”
”Sen eri isotooppeihin tai booriyhdistelmiin, joiden muodostaminen vaatisivat korkean lämpötilan. Niin, se ei käytännön tutkimuslähtökohdasta vaikuta kovin mukavalta hommalta”, ajattelen ääneen sivellessäni sulkakynäni päällä leukaani. ”Taidan valita Piin. Voisin keskittyä piin jalostamiseen silikaattimineraaliksi.”
Jasper on selvästi vaikuttunut. ”Mihin silikaattimineraaliin haluaisit tähdätä?”
Alan pohtimaan vaihtoehtoja. Useat puolijalokivet sisältävät piitä, kuten lempikiveni Jade. Siinä on kyllä niin paljon kaikkea muutakin, että ehkä minun pitäisi tähdätä johonkin helpompaan, jossa on suurempi piipitoisuus. Kirjassa mainittiin kvartsit, mutta ne ovat aika helppoja, niiden teko jästivälineilläkään ei ole ihan kauhean vaikeaa, vaikken sellaista kylmiltäni osaisikaan tehdä.
”Opaaliin”, päätän.
Jasperin kulmat kohoavat. ”Sitä ei mainita kirjassa, mutta se on toki silikaattimineraali… se vain on hyvin epävakaa ja sen takia hankala valmistaa.”
Kohautan olkiani.
”Kuule, edes minulla itselläni ei ole kokemusta opaalin tekemisestä, en takaa, että onnistuisit siinä.”
”No, jos opaalistani tuleekin kristobaliittia tai tridymiittiä, kai minä voin tutkia niitäkin.”
Jasper avaa suunsa yllättyneenä, mutta sulkee sen sitten ja hymyilee minulle tavalla, jolla hän ei varmaankaan hymyilisi ihan jokaiselle oppilaalle. ”No, jos todella haluat… kukapa minä olen astumaan inspiroituneen alkemistin tielle.”
En voi estää kasvoilleni muodostuvaa hymyä, joten painan katseeni muistiinpanoihini. Jasperilla kestää hetken aikaa, ennen kuin hän tajuaa siirtyä katsomaan mitä Betty on saanut aikaan.
Tuoreimmat viestit
Kemia-alkemiajuttu on ihan mahtava oivallus, ja kaikki tieteellinen osuus meni minulta vähintään viisi metriä yli hilseen mutta oli sitäkin mukavampi lukea! 