Tykkään siitä ajatuksesta, että sinner!AU:ssa Adam keskittyy huolehtimaan hotellin puutarhasta (koska ilman häntä eipä siellä mikään kasvaisi XD kuin ehkä homekasvustot). Onhan se yksi hänen alkuperäisistä tehtävistäänkin ollut, ja se häneltä sujuu. Söpöä myös miten ylpeä hän on työnsä tuloksista :3 Mutta sopiihan sitä olla, jos on saanut yrtit kunnolla kasvamaan!

Luciferia ei ole kyllä tilannetajulla pilattu, kun todellakin oli ihan helkkarin selkeää, mitä Adam haluaa XD Mua alkoi jo vähän säälittää mokomakin tooperaasu, kun aina vaan panee uuden lehden huuliensa väliin, ja aivan turhaan, kun ei Lucifer tajua! No, hyvä että Adam lopulta sanoi suoraan, mitä haluaa, koska muuten tätä olis varmaan jatkunut niin kauan, että alkaa yrtit yököttää

“Täten vien nämä taidokkaat ja hurmaavat huuleni sinne, missä niitä osataan arvostaa!”
“Minne muka?” Adam uteli viattomasti.

Viattomastiko vain? Vaiko kenties myös ainakin vähän mustasukkaisesti.

“Adam hyvä... onko sinun käsityksesi flirttailusta... se että... työnnät kielesi suuhuni... ja ryöväät minun basilikanpuolikkaani?” Lucifer hengähti suudelmien välissä, ja Adam hykersi vihreä murunen terävissä hampaissaan.
“Saattaa olla.”

Kuulostaa hyvinkin paljon Adamilta melkoinen porsastelija tosiaankin. Mutta ainakin yrtit ovat kevyttä syötävää! Adam kyllä salee pihistäisi Luciferin suusta ihan kaiken, että se siitä romanttisuudesta 😂 Voin vain kuvitella, miten Lucifer antaakin huutia Adamille!

Söpö ja hauska teksti, piristi ihanasti iltaani. Kiitän! :3

*pihinää*

Äää, en kestä, enkä lupaa tästä kommentista mitään monimutkaista. Olen vain niin superonnellinen, että Leevi pääsi viettämään Ilkan perheen kanssa ihanaa uutta vuotta. Ymmärrän tosi hyvin tuon surun, että tällaisia juhlapäivät olisivat voineet olla, mutta onneksi Leevi ei jäänyt siihen tunteeseen pitkäksi aikaa. ^^ Ja aivan ihanaa, että Ilkan vanhemmat olivat näin vastaanottavaisia ja avoimia ja niin kiva yksityiskohta, että Sauli työskentelee lastensuojelussa. Siinä hommassa on pakko olla avoin ja minusta heti kertoi Saulin persoonasta paljon, kun pystyi jakamaan hellyyttä sijoituslapsille biologisten lapsien lisäksi. ^^

"Se kattoo sua kuin oisit sen aurinko", tyttö hymähti kuin arvaten mitä hän oli miettinyt. Annakin oli tainnut päästä teineille tarkoitetun romanttisen kirjallisuuden pariin.

Pfft, ihana Anna ja olen samaa mieltä, että jostain kirjallisuudesta tuommoinen lausahdus on varmasti tullut. Lasten suusta kuulee ehdottomasti totuuksia ja minusta nuoret ovat siinä parhaita, kun heillä ei ole vielä suodatinta. Kaiken kaikkiaan tämä oli aivan ihana, niin kivan höttöinen ja pehmoinen ja toivottavasti Leevi voi jatkossakin tulla Ilkan perheen luokse viettämään juhlapäiviä, elleivät sitten aina jatkossa juhli kaksin. ^^ Kiitos tästä!

Oii, hissiin juuttuminen on paras aihe ikinä, vaikka tässä olikin twisti, että jumissa eivät olleet toisiinsa hullaantunut parivaljakko, mutta se ei tilannetta viilentänyt. ^^ Kelsier hyvin huomautti, että ei auta olla Avenger, jos hissi menee jumiin, pitää odottaa huoltomiestä, kuten kenen tahansa muunkin. Onneksi kumpikaan ei mennyt paniikkiin ja täsä tulikin sitten oikein hyvä kevyt avautumissessio. Tykkään aina, kun kaverukset kiusoittelevat toisiaan ihastuksistaan, varsinkin, jos mukana on myös vähän hyväntahtoista neuvontaa. Hupaisaa, miten molemmat ikään kuin yrittivät vältellä puhumasta omasta tunteiden kohteestaan, mutta kuitenkin ujutti keskustelua välillä siihen suuntaan, että pääsisi itsekin jotenkin jyvälle tunteistaan. Mutta tietenkin jossain vaiheessa on pakko vaihtaa aihetta, kun toinen alkaa ärsyttää tarpeeksi.

Nat ja Bucky tuntuivat sillä tavalla naljailevilta, hyviltä ystävyksiltä, jotka loppujen lopuksi uskaltavat olla avoimia toistensa seurassa, vaikka alkuun vähän estelisi. ^^ Ihana tuo loppu, miten Bucky sitten kertoi, mikä häntä hiertää tunteissaan ja minusta hän kuulosti tosi viisaalta, kun osasi ajatella asiaa noin laajasti Samin kannalta. Ei pelkästään, että no kun oikea suhde nyt vaan on pelottava, hän oli selkeästi järkeillyt tunteitaan ja ajatuksiaan jo ja uskaltanut kohdata sillä tavalla pelkojaan, että tiesi, mikä oli esteenä. Ja minusta Nat myös oivallisesti rauhoitteli Buckya, ei vähättelemällä tämän huolta ja tarjoamalla lohduttavia huomioita. Hissi taisi olla myös sitä mieltä, että nyt on näiden vesselien elämää parannettu juuri sopivasti, aika lähteä liikkeelle. Kiitos tästä!

Ficin nimi: Haa-vei-lu
Kirjoittaja: Nax
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: S
Mukana: Vincent/Alastor (omalla tavallaan ja yksipuolisena jne.)
Genre: Höntti slice of life

Summary: “Todella, Vincent: tämä lööperisi on naurettavinta, mitä olen aikoihin kuullut, ja minä sentään vietän aikaa kanssasi enemmän kuin olisi terveellistä.”

A/N: Larjuksen kanssa tuli puheeksi ruokailuvälineiden järjestykset, ja tietenkin tämä kaksikko tunki mieleen idean tiimoilta. xD Muistaakseni kuulin haa-vei-lusta yllättävän myöhään – ainakin lapsuudenkodissani järjestys oli lu-haa-vei. Tällä hetkellä omassa keittiössäni järjestys on haa-vei-lu, mutten sanoisi, että sillä olisi sen kummemmin väliä henkisen hyvinvointini kannalta. 😂



***



“Katsotaanpa... Ahaa, paistiveitsi puuttuu!” Alastor totesi silmäillessään katettua pöytää. “Vincent, cher?”

“Hoituu!” Vincent virkkoi ja veti aterinlaatikon auki. Hän poimi käteensä suuren paistin pilkkomiseen soveltuvan veitsen ja tuli katsoneeksi laatikossa vallitsevaa järjestystä.

Veitset, haarukat ja lusikat. Näyttipä vähän nurinkuriselta.

“Kas niin, Vincent! Mitä mahdoit jäädä ihmettelemään?” Alastor uteli uunista nostetun paistin äärestä.

“Ai, enpä mitään! Kunhan huomasin ruokailuvälineidesi olevan erikoisessa järjestyksessä.”

“Mitkä ovat missä?”

“Nämä täällä! Eikö järjestyksen tulisi olla ensin haarukat, sitten veitset ja oikeanpuolimmaisina lusikat?” Vincent esitti vallan pätevänä.

“Ja miksi ihmeessä?” Alastorin hymy sai hieman terävämmän vireen.

“No... siksi?” Vincent ei löytänyt siihen hetkeen tavanomaista sanavalmiuttaan.

“Onko tämä jokin tuore neuroosisi, vai olenko vain onnekkaasti välttänyt sen tähän asti?” Alastor hymähti ja kulautti viinilasistaan.

“Äh, ei se mikään neuroosi ole, vaan eräänlainen... kotitaloudellinen luonnonlaki! Haarukat, veitset ja lusikat eli haa-vei-lu! Järkevää ja helppo muistaa!”

“Aaa, mutta sehän on järkevää! Minulla kun on ollut vaikeuksia muistaa, mikä on haarukka, mikä veitsi ja mikä lusikka!” Alastor hykerteli ja katsahti häntä sitten alta kulmiensa. “Todella, Vincent: tämä lööperisi on naurettavinta, mitä olen aikoihin kuullut, ja minä sentään vietän aikaa kanssasi enemmän kuin olisi terveellistä.”

“Hahhah, niin niin”, Vincent naurahti ja osoitti ruokailuvälineitä. “Jos haluat, voin kyllä...”

“Ei, et voi. Sen sijaan teemme niin, että sinä lopetat tuon tungettelevan sekoilusi ja annat sen veitsen minulle niin kuin olisi jo”, Alastor tokaisi ja otti pari hillittyä askelta häntä kohti. Vincent nykäisi kätensä refleksinomaisesti aterinlaatikosta ja työnsi sen kiinni.

“Kaikella kunnioituksella, en mene takuuseen, että veitsen antaminen sinulle juuri nyt olisi hyvä idea”, Vincent sopersi, ja Alastorin hymy hiipi suorastaan vaaralliseksi.

“On tai ei, joko annat sen tai tapahtuu haa-vei-lun sijasta haa-ve-ri. Paino sanalla veri”, Alastor ilmoitti ja tirskahti sanavalintansa kiistattomalle nerokkuudelle. Vincentkään ei uhkauksen painoarvosta huolimatta kyennyt säilyttämään pokerinaamaansa, ja miehen remahtaessa nauruun tilanteen jännittyneisyys raukesi.

“Phahhah, tuo oli hyvä! Vaan jos kuitenkin vältettäisiin suuremmat haaverit?” Vincent tuumasi ja ojensi veitsen kahva edellä Alastorille. Jos hänen lähtönsä hetki koittaisikin muutaman sekunnin päästä, ainakin hän lähtisi virne huulillaan.

“Toivoa sopii!” Alastor tuhahti muikeasti ja iski veitsen merkitsevän ronskisti kypsyneeseen paistiin. “Se on kyllä valtava sääli, ettei verikastike oikein sopisi tähän kokonaisuuteen... Vaikka ainahan voisi kokeilla uutta olosuhteiden innoittamana!”

“Eittämättä”, Vincent myhäili vältettyään vaaran. “Tarvitaanko vielä jotain?”

“Otahan vielä lusikka sinapille”, Alastor kehotti pilkkoessaan paistia sulavin ottein.

Hakiessaan lusikkaa Vincent jäi tahattomasti tapittamaan aterinlaatikon boheemin julkeaa vei-haa-lu-järjestystä, minkä Alastor tietenkin laittoi merkille; hymystään huolimatta tämä tuomitsi hänet katseellaan alimpaan maanrakoon kuin torakan. Vincent pakottautui sulkemaan laatikon ja luimistelemaan lähemmäs teräaseistettua Alastoria.

“Krhm, saisiko ehkä olla lisää viiniä?” Vincent tiedusteli tekopirteästi kiinnittääkseen huomion muihin asioihin. Lusikasta kun ei olisi puolustukseksi isoa veistä vastaan.

“Turhaan taidat edes kysyä. Vaikka jokin saa minut haaveilemaan verestäkin! Liekö äskeiset puheenaiheet?” Alastor pohdiskeli kiepauttaen veistä taitavasti sormissaan.

“Se on tietenkin mahdollista. Mutta kenties jokin toinen punainen menettelisi paremmin tässä hetkessä?” Vincent makeili ja kaatoi Alastorin ojentaman lasin puolilleen samettisen pehmeää viiniä.

“Hmm, kenties. Täytyy kyllä kehaista, että teit erinomaisen valinnan tämän viinin kanssa”, Alastor myhäili. “Varsinainen sommelier Whittman.”

“Pirskatti, minä niin rakastan tuota korostustasi, Al”, Vincent hymähti ja astuttuaan yhä lähemmäs Alastoria sai tyynellä liikkeellä paistiveitsen kaulalleen.

“Tiedän sen.” Alastor kuljetti veitsen selkämystä Vincentin poskea ja leukalinjaa vasten niin, että tämän valkealle iholle jäi kevyt painauma. “Istupa sitten alas, ennen kuin todella sattuu se haa-ve-ri.”

“Käskystä...”

valokki: Kiitos paljon kommentistasi!<3 Hahhah, olisikin ollut mielenkiintoista, jos Peter olisi itse kirjoittanut ikävöiviä kirjeitä sormelleen Voi, vitsi, harmittaa, etten keksinyt tuota itse! Mutta ehkäpä jompikumpi runoista on hänen itsensä kirjoittama, kuka tietää! Mutta joo, niin erikoista kuin se onkin, Peter on ehkä lempihahmoni ideoida ja kirjoittaa! Ja ylipäätään tykkään kirjoittaa ensimmäisen sodan jälkeisestä ajanjaksosta.

Peterin isä ilmestyi mulle monta vuotta sitten marjametsässä. Olin joskus miettinyt, että jos joku Potter-hahmo ei uskaltaisi kuolla, vaan valitsisi aave-"elämän", se olisi ilman muuta Peter. Tuo aavejuttu laajeni sitten kattamaan edeltävänkin sukupolven. Lisäksi Tylypahkassa on täytynyt olla ihan sairaasti pimeyden voimilta suojautumisen opettajia, joten miksei joukkoon mahtuisi yksi kelvoton Piskuilankin. Remuksen piti alun perin olla selkeämpi päähenkilö tässä ficissä, mutta luulen että se olisi ollut liian masentavaa. Mua vähän harmittaa, että leikekirjaidea on nyt käytetty, eikä kirjoittajan ylpeyteni anna mun käyttää samaa kaavaa heti uudestaan -- olisin nimittäin voinut kirjoittaa Finin joulukalenteriin lehtileikkeitä Harryn vanhemmista, jos en olisi juuri julkaissut tällaista ficciä. Kiva kuitenkin kuulla, että tykkäsit leikekirjatoteutuksesta tässä, ehkäpä idea tuli lopulta käytettyä siellä, mihin se oli tarkoitettukin.