Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 ... 10
1
Pergamentinpala / Vs: Menneenkehruu, K-11, 3/x
« Uusin viesti kirjoittanut Vehka tänään kello 11:24:52 »
Okakettu: Kämppis sattui tuomaan sillä hetkellä tomaatteja puutarhasta, joten. :D Ja kännykkäkommentit on ihan ok, samoin kommentoimattomuus! Eli ei hättää. ♥ Kiitos paljon taas!

K/H: Tänään opettelin optiikan perusteita. Se ei tässä tarinan osassa kyllä näy, mutta ehkä vielä joskus. :P

*

IV

Oka seisoo vaaleanvihreäksi maalatun oven edessä ja puristaa kärjistä irvistäviä kenkiään rintaansa vasten. Hän tietää, että on tekemässä virheen, mutta on liian myöhäistä kääntyä takaisin, joten Oka kohottaa kätensä ja koputtaa.

Ovi aukeaa melkein samalla sekunnilla, aivan kuin joku olisi seissyt sen takana odottamassa. Oviaukossa seisoo nuori linnunluinen poika, jolla on yllään liian suuri pellavapaita ja karkeasti ommellut mustat housut. Kädet ovat likaiset, tai eivät sittenkään, vaan vaalean saven peitossa. Tummat hiukset on leikattu epätasaisesti - todennäköisesti itse, Oka ajattelee - ja ne valuvat kurittomasti otsalle ja kihartuvat latvoista. Hiilenharmaiden silmien katse ei ole varsinaisesti torjuva, mutta se on silti niin terävä, että Oka laskee katseensa ja tuijottaa vieraan sijaan omia tomun ja saven kirjomia varpaitaan.

“Kengät?” vieras murahtaa. Niin sirorakenteiseksi hänen äänensä on yllättävän syvä ja käyttämättömyydestä karhea.

“Niin”, Oka vastaa, eikä osaa sanoa mitään sen enempää.

“Voisit antaa ne tänne, niin näkisin, mikä kaikki on vikana”, vieras ehdottaa, ja nyt sävy on hieman pehmeämpi. Oka ei vieläkään kohota katsettaan, mutta ojentaa kengät vieraan suuntaan.

“Oletko sinä Elo?” hän kysyy varovasti samalla, kun poika syventyy tutkimaan kenkiä.

“Kukapa muukaan?” Elo kysyy ja kääntelee toista kenkää käsissään. Hän naksauttaa kieltään paheksuvasti. “Tämä ei ole mistään kotoisin. Huonoa työtä ja keskinkertaista nahkaa, liikaa liisteriä ompeleiden sijaan. Tulee halvemmaksi ostaa uudet.”

“Mutta -” Oka aloittaa ja punastuu. Elo puuskahtaa turhautuneena.

“Joku sanoi, että korjaisin nämä ilmaiseksi, niinkö? Sinulla ei ole varaa ostaa uusia, joten sait hyväntahtoisen vinkin. Elo pitää tällaisista pienistä projekteista, hän varmasti ilahtuu saadessaan kenkäsi puuhasteltaviksi”, Elon äänessä on sellaista kitkeryyttä, että Oka on vähällä sännätä tiehensä.

“No, ei se ole sinun syysi”, Elo huokaa lopulta. “Et voinut tietää. Vaikka luulisi menneenkehrääjän tietävän, ettei mikään täällä ole ilmaista.”

“Mistä sinä -”

“Kehräsin itsekin ennen. Etkö tiennyt? Sitten et ole voinut tehdä sitä vielä kovin pitkään, jos et ole kuullut varoittavia tarinoita”, Elo hymähtää. “Tai ehkä he ajattelevat, että on parempi olla kertomatta mitään, jotta uteliaat kehrääjänalut eivät tule tänne nuuskimaan.”

“Mutta niin. Sinä tuoksut vielä muistokivitomulta ja sitä on kenkiesi pohjissa. Lisäksi katsoit minua sillä tavalla kuin kehrääjät katsovat asioita: ylhäältä alas, hyvin systemaattisesti ja järjestelmällisesti. Vaikka oletkin kehrääjäksi aika ujo. Eikö sinua vaivaa tunkeutua kuokkavieraaksi ihmisten henkilökohtaisimpiin muistoihin?”

“Ne ihmiset ovat kuolleita”, Oka vastaa, vaikka Elo on oikeassa. Edelleenkin kaikki vähänkään intiimimmät muistot saavat hänet tuntemaan olonsa epämukavaksi. “Ovat olleet jo pitkään.”

“Ja silti sinä elät heidän seurassaan päivästä toiseen”, Elo toteaa. “Et voi sanoa noin ja todella tarkoittaa sitä. Tai jos voit, et ole kovin kummoinen kehrääjä. Mikä on nimesi?”

“Oka.”

Elo viheltää. “Kolme kirjainta. Olet korkeintaan kuudentoista. Ehkä arvioin sinut väärin.”

“Viisi kirjainta. Ja seitsemäntoista”, Oka korjaa ja puree huultaan heti kun sana lipsahtaa hänen huultensa välistä. Mutta Elo on arvosteluineen ärsyttävä, eikä Oka jaksa seistä solvattavana puolustautumatta.

“Vai viisi? Etkö osaa numeroita?” Elo kurtistaa kulmiaan. “Okassa on kolme kirjainta.”

“Minä annoin kaksi niistä pois”, Oka vastaa ja hymyilee, kun Elo hätkähtää. Luulisi menneenkehrääjän tietävän, ettei mikään täällä ole ilmaista. Hah.

“Miksi ihmeessä? Jos nimesi olisi pidempi, pääsisit tekemään jotain tärkeämpää ja sitten sinun ei tarvitsisi kerjätä ihmisiä korjaamaan kenkiäsi”, Elo pudistaa päätään. “Sinä valehtelet.”

“Ystäväni ei ole kummoinenkaan kehrääjä, mutta hän rakastaa sitä”, Oka vastaa ja kohottaa viimein katseensa Elon leuasta tämän silmiin asti. “Ja jos kerran olet itse ollut kehrääjä, tiedät hyvin, mitä tapahtuu, jos ei ensimmäisenä vuotenaan löydä yhtäkään arvokasta muistoa. Joten -”

“- joten annoit löytämiäsi muistoja hänelle, kunnes niitä oli tarpeeksi kirjainta varten”, Elo nyökkää. “Oletpa typerä.”

“Ja sinä ihan hirveä”, Oka vastaa hiljaa. Elo nauraa ja hänen kasvojensa nyrpeys sulaa hetkeksi.

“Vain realisti”, Elo vastaa. “Mutta tule sisään. Keskustellaan näistä sinun kengistäsi.”

*

V

Elon talossa on vain kaksi huonetta: pieni keittiö ja suurempi huone, jota Oka kutsuisi verstaaksi, ellei sen nurkassa olisi vuodetta ja kylpyammetta. Kylpyammetta ei ilmeisesti kuitenkaan käytetä kylpemiseen, sillä se on täynnä purppuraista nestettä ja siinä uivia kankaita.

Huoneen keskellä on dreija, jonka ääressä Elo on ilmeisesti juuri työskennellyt, sillä vaaleasta savikimpaleesta erottuu jo aavistus tulevan ruukun muodosta. Ovi takapihalle on auki ja keskipäivän kirkkaus tulvii kynnyksen yli. Ikkunoiden eteen Elo on kuitenkin vetänyt paksut, vihreät verhot, joiden läpi valo on vaimeaa.

Valoisimmassa nurkassa on suuri työpöytä, jolla lojuu erilaisia työkaluja: nauloja, veitsiä, talttoja, pihtejä, neuloja, muttereita ja likaisia riepuja. Elo on ilmeisesti purkanut osiin jonkin muinaisen koneen, jonka osat on aseteltu siististi järjestykseen muun pöydällä vallitsevan kaaoksen keskelle. Oka antaa katseensa lipua sen yli, mutta ei pysähtyä: menneisyyden teknologian peukaloiminen ilman virallista lupaa on kiellettyä, mutta hän ei todellakaan aio ottaa sitä puheeksi Elon kanssa.

Elo huomaa silti. “Tuo on okulaari”, hän sanoo. “Sillä voi… No, se auttaa näkemään kauas tai lähelle tavallista paremmin. Mutta se tarvitsee uuden linssin, koska vanha on särkynyt, eikä minulla ole oikein työkaluja lasin hiomiseen tai oikean kulman piirtämiseen. Jos saisin sellaiset, voisin rakentaa sellaisen kaukoputken, jolla näkisi kuun pinnalle asti.”

Oka pudistaa epäuskoisena päätään. Elo virnistää ja hänen toiseen poskeensa ilmestyy hymykuoppa. “Olet nähnyt silmälaseja muistoissa aiemminkin. Jos ne auttavat ihmisiä näkemään paremmin, miksi tämä olisi jotenkin erilaista?”

“Mutta mikset sitten aloita silmälaseista? Eikö niiden valmistaminen olisi tärkeämpää?”

“Ja sitten pitäisi olla valmistamatta niitä kaikille niille, jotka tulevat ovelle ja kertovat, että eivät näe kunnolla tai pysty lukemaan tai saavat päänsäryn ja ties mitä? En minä halua ryhtyä kenenkään ihmeparantajaksi.”

“Joten asut täällä ja näpertelet… okulaareja tai mitä ikinä sen sijaan, että tekisit jotakin hyödyllistä? Tai väität näperteleväsi”, Oka suuttui. “Jos kerran olet niin näppärä, mikset auta muita? Mikset louhi muistoja tai tutki niitä?”

“Koska en saa”, Elo vastasi tyynesti. “Minua ei päästetä lähellekään vuoria, saati sitten arvokkaita muistoja.”

“Miksi?”

“Koska tuhosin yhden kokonaan”, Elo vastasi. “Enkä kadu sitä tippaakaan.”
2
Maissinaksu: Niin kuin Otabek siinä Salakieli-ficissä totesikin, on hänen ilo ja onni ettei Yuri ymmärrä kazakkia paria hassua sanaa enempää :D Mutta toisaalta se myös aiheuttaa hänelle tällaisia tilanteita lol. Mutta onneksi sillä ei tosiaan ollut väliä, mitä kaikkea hän Yurille puhuisi, kunhan vain puhuisi. Vaikka tietenkin Yuri jäi jälkikäteen pohtimaan, mitäköhän Otabek oikein sanoikaan :D

Mulla oli mielessä muitakin juttuja, mitä olisin voinut laittaa Bekan sanomaan, mutta en halunnut, että ficissä olisi liikaa kazakkia. Semmoisen lukeminen vois mennä aika tylsäksi (vaikka varmaan kaikki, jotka ei kazakkia ymmärrä, lähinnä vilasevat ne kohdat nopeasti ohi), joten rajoitin sitten noihin. Mietin myös, että olisinko laittanut Otabekin latelemaan kazakinkielisiä kirosanoja ja muita alatyylisyyksiä (sitten olisikin ollut todella kaunista kielenkäyttöä :D), mutta ei se jotenkin tuntunut otabekmaiselta. Jos Yuri olisi ollut samassa tilanteessa niin hän kyllä olisi varmasti ladellut pelkkiä rivouksia ja kirosanoja XD No en kyllä tiedä onko ilmatyynyalukset ja ankeriaatkaan kovin otabekmaisia, mutta toi lause oli niin random että oli ihan pakko lisätä se mukaan :D Yksi syy siihen, miksi Otabek ei halua Yurin tietävän, mitä hän puhui, koska miten ihmeessä oikein selittää tommosten sanominen :D

Kuka nyt mainoksia jaksaa muutenkaan kuunnella :D Kyllä minäkin kuuntelisin Otabekia mieluusti vaikka 24/7. Hosoyanin ääni on niin kaunis, se on yks mun lemppariseiyuuista, ja se on varmastikin yksi syy, miksi Otabek on mun mielestä niin ihana ♥

Lainaus
Mutta mutta, tämä oli taas sarjassamme mahdottoman söpöjä arkipöhinöitä Plisetsky-Altinin kotitaloudessa (jotenkin päätin mielessäni, että joo, kyllä tässä jo yhdessä asutaan).
Jotain semmoista kokonaisuuttahan suurin osa näistä mun Otayuri-ficeistä on :D Kyllä tässä kohdassa varmasti asuttiin jo yhdessä, kun ei se yhdessä hengailu ennen sitä varmaan kovin helppoa ollut. (Mulla on semmonen headcanon, että kun Otabek muutti takaisin Venäjälle, hän muutti heti Yurin kanssa yhteen. Tai pikemminkin niin, että Otabek muutti takaisin Venäjälle vain koska hän ja Yuri halusivat asua yhdessä.)

Lainaus
Niin mukavaa ja fluffileppoisaa sanailua ja olen niin iloinen, että sekä kielimuurihaaste että tämä ship jaksaa inspiroida. Otayuria ei ole koskaan liikaa! ^^
Fluffileppoisa sanailu on parasta ♥ Ja hei kiitos sulle tosta haasteesta, ilman sitä en näitä ficejä mitä luultavimmin olisi sattunut edes kirjoittamaan! Oon iteki vähän yllättynyt siitä miten paljon Otayuri onkaan mua inspannut (ei mun pitänyt kirjoittaa kuin se yks fici, johon ihan sattumanvaraisesti valitsin Otayurin paritukseksi...), mutta oon saanut näistä niin paljon iloa ja kaikkea muuta positiivista niin mikäs tässä kirjoittaessa. Onhan se kiva palata taas aktiivisesti jonkin shipin pariin ^^ Otayuria ei tosiaankaan ole koskaan liikaa!
3
Yksi Bekan elämän tähtihetkiä on takuulla ollut se, kun se saa höpötellä kaikkea randomia ja Yuri vaan istuu siinä vieressä ja näyttää tältä: :3. Kieltämättä siinä on oma viehätyksensä, kun ei ymmärrä kuin pari hassua sanaa jostain toisen sujuvasti puhumasta kielestä. Imelää ja romanttista sisältöä, sitäpä juuri. :D Noudatin lukuohiejta ja aluksi kazakki kuulosti vain joltain oudolta fantasiakieleltä, kunnes sitten näki käännökset, pffft. Beka taitaa miettiä ilmatyynyaluksia ja ankeriaita useinkin, kun heti keksi sanoa jotain niihin liittyvää. xD Harmi kyllä, että se kirja otti ja katosi netin syövereistä! D:

Lainaus
hän kuunteli paljon mieluummin Otabekin tummaa, rauhallista ääntä kuin television tekopirteää naista, joka intoili talouspaperista.
Ihmekään, ettei jaksa kiinnostella, jos meno on samaa kuin Suomessa kaiken maailman Serla-oravien ja Lotus Soft Embojen kanssa. xD

Mutta mutta, tämä oli taas sarjassamme mahdottoman söpöjä arkipöhinöitä Plisetsky-Altinin kotitaloudessa (jotenkin päätin mielessäni, että joo, kyllä tässä jo yhdessä asutaan). <3 Mainoskatkojen ajaksi on syytäkin keksiä jotain hupia, ja sillä kertaa Beka oli näppärästi läsnä ilahduttamaan Yuria äidinkielellään. Niin mukavaa ja fluffileppoisaa sanailua ja olen niin iloinen, että sekä kielimuurihaaste että tämä ship jaksaa inspiroida. Otayuria ei ole koskaan liikaa! ^^

- Mai
4
Toinen ulottuvuus / Vs: Nälkäpeli: Karhunvatukkasuudelmia (K-11, Cinna/Katniss)
« Uusin viesti kirjoittanut Maissinaksu 14.08.2020 22:43:59 »
Onnea kommenttiarpajaisten voitosta! Löysin listauksestasi Nälkäpeliä ja kiinnostuin sekä shipistä että otsikosta. Olen itsekin kirjoittanut yhden (ainakin yhden) Cinna/Katniss-tekstin, ja oli mukava tulla katsomaan, millaisia skenaarioita hahmojen välille voikaan kehitellä.

Tässä oli rauhallinen tunnelma, jota kuitenkin siivitti pelko tulevasta, mutta joka kuitenkin oli ikään kuin läsnä tiiviisti kuluvassa hetkessä. En osaa selittää. :D Minuun kyllä vetoaa jokin tässä parituksessa, ehkä eniten juuri se kaunis tapa, jolla Katniss on löytänyt itselleen liittolaisen ja ystävän Capitolin sakista. Typpeihin on älyttömän hankalaa luottaa, mutta onneksi on Cinna sekä stailaamassa että rauhoittelemassa. Lopun suudelma ei sinänsä ollut yllätys, mutta tavallaan oli. Jossain kohtaa välit ovat ehtineet noinkin läheisiksi. 8) Oli tosiaan jotenkin kiehtovaa se, ettei Cinnan motiiveja avattu sen enempää - kunhan halutaan varmistaa, että Katniss pysyy henkisesti aloillaan eikä ala liiaksi murehtia asioita etukäteen.

Kiitoksia tästä! <3

- Mai
5
Larjus: Kiva jos onnistuin piristämään jonkun aamua! Ed ja Ling on ihan hulvaton parivaljakko ja tykkään niiden välisestä dynamiikasta :D Oon kirjoittanut aika monta ficciä jossa Roy härnää Ediä, koska se vaan sopii hahmoille niin hyvin  :D

Odo: Ed ja Ling ovat tosiaan melkoinen parivaljakko ja kun sain idean siitä, että he joutuisivat väkisin viettämään aikaa kaksistaan, en voinut vastustaa kiusausta :D kiitos kommentista!
6
Rinnakkaistodellisuus / Vs: MCU: Afrikan auringon alla | S
« Uusin viesti kirjoittanut Fiorella 14.08.2020 21:56:57 »
Olisin varmaan jossakin vaiheessa lukenut tämän muutenkin, mutta nyt Juhannustaika-ficcipiirin kautta. :)

Eipä olisi itselle tullut mieleen parittaa näitä kahta, mutta toisaalta tämä ficci solahtaa juuri sopivan luontevasti sinne canonin lomaan. Koska ei sitä mikään oikeastaan estä olemasta yhtä lailla tottakin? ;)

Okoye on jotenkin sen verran kova ja jylhä hahmo, että ei lukeudu omiin ensisijaisiin suosikkeihini, mutta lapsekkaan leikkisä, nuori Shuri on kyllä ihana. :) Okoyen hyvät puolet ovat toki lukuisat ja on hieno esimerkki osaavasta soturinaisesta.

Shuria ei vielä kiinnosta fyysinen harjoittelu, mutta Okoye taitaa opettaa hänelle kiinnostavampiakin juttuja. ;) T'Challa kyllä järkyttyisi jos tietäisi!

Lainaus
Tummat silmät kohtasivat jälleen Shurin katseen, jossa oli pilkahdus sitä kirkkautta, joka sädehti kauan kaivatun sadekauden pisaroissa.
Niin nätti lause! <3
7
Pergamentinpala / Vs: Varas ja prinssi • K11 • jatkis, 6. luku (19.4.)
« Uusin viesti kirjoittanut Odo 14.08.2020 21:55:27 »
Dokumentti, luin sun kommentin heti saapuessa ja aika-ajoin oon tuuminut erityisesti kohtaa "keskeneräiset jatkikset" ja hävennytkin hieman, että tämä jäi vähän jäihin. Mutta kaksi lukua tätä on ollut kokoajan editointia vaille jemmassa ja nyt ne on editoitu! Ajattelin myös palata takaisin tämän ääreen. Sun kommentti on nii uskomattoman siisti, että ihan itkettää. ♥ :D Oot huikee kommentoija ja piristit silloin ja nyt mun päivää tosi paljon!

Kiitos kaikille, jotka vielä kerran hyppäätte Varkaan ja prinssin kelkkaan, vaikka tässä on kestänyt! Yritän taas saada hanoja auki, että saisin saatettua tarinan loppuun asti. Kommentit, kritiikki ja ihkutus, kaikki salllittua. ♥ Seuraava luku justnyt ja seuraava pikimmiten, sillä se on nyt editoitu ja ajattelin sitäkin seuraavien kimppuun hyökätä ehkäpä jo sunnuntain maratonissa. :)



7. luku

Tieran hallussa oleva omaisuus poltteli ja hän oli valppaana liikkuessaan ripeästi kohti määränpäätään. Ilta oli jo kääntynyt yöksi. Hämärillä kujilla oli jo pimeää, kun Tiera kiiruhti kohti panttilainaamoa, joka todellisuudessa oli varastetun tavaran kauppa. Se oli onnistunut pitämään itsensä salaisena vartijoilta, jotka harvoin astelivat näille kujille, joilla Tiera kulki kuin vanha tekijä. Valoa oli vähän, mutta ainoa Tieraa hidastava tekijä oli omaisuuden paino.

Saalis oli erinomainen. Se oli niin kultaa kuin hopeaakin, kolikoita, koruja ja jopa kultainen astiasto, jota hän nyt kantoi mukanaan. Valta oli ollut typerä ja vastuuton kertoessaan Tieralle salakäytävästä, mutta Tiera oli siitä salaa hyvillään. Siitä huolimatta pieni omantunnonpistos kolkutti, sillä nimenomaan Valta oli loppujen lopuki pitänyt Tieran järjissään vankityrmissä vietettynä aikana. Tärkeämpää oli kuitenkin saada arvoesineet muutettua rahaksi siltä osin, joka ei ollut valmiiksi käypää valuuttaa.

“Hoi, poika, tulehan tänne…” joku vanhan kapakan edustalla oleva mies huusi. Miehellä oli risuparta ja takkuinen tukka sekä suussaan valtava sikari, jota tämä tuprutteli. Alueella tuli olla varuillaan, jos siellä liikkui, eikä Tiera pysähtynyt tervehtimään. Risuparta todennäköisesti olisi ryöstänyt hänen arvoesineensä ja juonut lopulta koko omaisuuden. Risuparran sammaltavat sanat seurasivat Tieraa vielä pitkälle, mutta Tiera ei pysähtynyt. Lopulta äänet heikkenivät, kun Tiera pääsi pois bordellien ja kapakoiden ääreltä.

Tiera saapui panttilainaamon eteen ja astui sisään ovesta, jossa riippuvassa kyltissä luki “suljettu”. Vaikka panttilainaamo oli näennäisesti kiinni asiakkailta, oli se aina auki niille, joilla oli jotain tarjottavaa. Tieran omaisuus oli varmasti hyvä syy saapua mihin tahansa kellon aikaan. Tieralla ei ollut mitään syytä epäröidä panttilainaamoon astumista. Siitä huolimatta pieni kalvava tunne seurasi häntä, kun hän sulki oven perässään.

“Mitäs sinulla on tarjota? Aika iso säkki noin resuisella pojalla”, harvahampainen panttilainaamon pitäjä kyseli, kun Tiera iski säkkinsä pöydälle. Pitäjän pullottavat silmät mittailivat Tieraa ja sitten säkkiä kuin voisi nähdä sen paksun kankaan läpi.

Kuninkaan linnan arvoesineistä Tiera saisi hyvät rahat, jos kaupankäynti sujuisi reilusti. Oli kuitenkin tunnettua, että pitäjä tinki ja huijasi, minkä ehti. Tiera oli varuillaan esitellessään säkin sisällön.

“Kas, kas… aikamoinen saalis… Rehellisestikö nämä sait?” Kysymys oli retorinen, eikä pitäjä odottanut vastausta. Tiera katsoi, miten pitäjä tutki jokaisen esineen huolellisesti ja Tiera antoi katseensa harhailla hämärässä panttilainaamossa, jossa oli kaikenlaista romua ja muutamia arvoesineitäkin näkyi lasikaapeissa pitäjän selän takana. Joskus ihmiset todella käyttivät paikkaa panttilainaamona ja hakivat tavaransa takaisin, mutta useimmiten pitäjä möi saamansa tavarat ja kääri muhkeat voitot, vaikka maksoikin osansa tavaran toimittaneelle. Tiera tiesi, että jäisi häviölle, mutta missään muualla hän ei voisi vaihtaa omaisuutta rahaksi.

Paikan pitäjä ei koskaan kysynyt, mistä tavarat olivat peräisin, eikä mies tiedustellut sitä nytkään. Se oli juuri sellainen paikka, jota Tiera tarvitsi varastettuaan itse kuningas Kaukomielen linnasta hirttotuomionkin uhalla. Tieraa eivät kiinnostaneet korut eikä edes kultainen astiasto vaan kylmä käteinen ja hän tiedosti joka sekuntti kasvavan riskin, että vartijat saisivat hänet kiinni ryöstösaaliin kanssa. Riski pitää arvoesineet ja käydä varsinaista kauppaa koruilla oli liian suuri riski Tieralle.

Pitäjäkin otti riskin vastaanottaessa vastaavanlaista toimitusta ja tiedostikin sen, sillä antaessaan tarjouksensa Tieran teki mieli kirota ääneen. Tarjous oli surkea, kun otti huomioon kyseessä olevan omaisuuden arvosta arvoesineitä, jotka olivat aitoja kuninkaallisten aarteita.

“Et ole tosissasi”, Tiera murahti ja pitäjä vastasi harvahampaisella hymyllä, joka sai Tieran tuntemaan olonsa epämukavaksi. Hymyssä oli jotain epämiellyttävää, eikä se johtunut puuttuvista hampaista. Pitäjä tiesi todennäköisesti enemmän aarteista kuin Tiera olisi tämän tahtonut.

“Olisi riski ottaa nämä edes vastaan. Olen täysin tosissani. Ota tämä hinta tai vie aarteesi muualle, poika. Nämä vaativat erityistä huolenpitoa, jos otan ne riesakseni”, pitäjä sanoi. Ahneus kiilsi hänen silmissään, mutta Tiera tiesi miehen olevan oikeassa. Tiera mietti hetken tinkivänsä, mutta hänen oli pakko päästä eroon aarteista ja saada rahansa, joten hän suostui kauppaan.

“Otan tarjouksesi. Pidä aarteet ja tee niille, mitä lystäät. Minä en aio jäädä pitkäksi aikaa, joten voisitteko hakea rahat?” Tiera kysyi kolkosti. Aarteet ja raha vaihtoivat omistajaa. Tiera lähti panttilainaamosta mukanaan huomattava määrä kultaa ja hopeaa, vaikka häntä kaihersikin huono vaihtokauppa. Parempi kuin ei mitään, Tiera kuitenkin tiedosti. Nyt hän voisi vain toivoa, ettei panttilainaamon pitäjä narauttaisi häntä, jos joutuisi  hankaluuksiin aarteiden kanssa.

Tieran mieltä jäyti totuus siitä, että vartijat saattaisivat kääntää koko kaupungin ympäri saadakseen hänet kiinni, joten Tiera pysyi varuillaan kulkiessaan kohti omaa majapaikkaansa. Se oli loistava piilopaikka, mutta matka sinne olisi pitkä. Vartijoita ei kuitenkaan näkynyt, kun Tiera liikkui varjoissa tuntien jännityksen vatsanpohjassa. Vartijat eivät joko ollleet aloittaneet etsintöjä tai sitten he olivat todella pahasti väärillä jäljillä. Siitä huolimatta Tiera ei tuudittautunut valheelliseen turvallisuuden tunteeseen, vaikka reitti näyttikin selvältä.

Hän oli vapaa ja pian kotona. Sitähän hän oli toivonut enemmän kuin mitään muuta.
8
Pergamentinpala / Vs: Menneenkehruu, K-11, 3/x
« Uusin viesti kirjoittanut Okakettu 14.08.2020 21:54:47 »
Lyhyt kännykkäkommentti kun en pääse hetkeen koneelle, mutta kuitenkin - näet kyllä ihan parhaita unia, ja mahtavaa että päädyit kirjoittamaan tästä konseptista! Ihailen tosi paljon sitä, miten rikkaalta tämä tuntuu jo nyt maailmanrakennuksen ja yksityiskohtien suhteen, tuo nimien kirjainten keruu ja kaikki. Tykkäsin erityisesti lopun tähtikohtauksesta sekä alun tomaateista ja jonglööraus-muistosta. Kiitos omistuksesta, jään luonnollisesti seuraamaan tätä. ❤️
9
6/5, nousivat kyyneleet silmiini. ❤️ Lisäksi immersiota lisäsi se, että meilläkin hanasta tulee usein vain haaleaa vettä.

Ihanaa lukea sulta taas Wrightworthia! ❤️
10
Nimi: Kuka pelastaa Miles Edgeworthin?
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Fandom: Ace Attorney
Hahmot/Paritus: Phoenix Wright(/Miles Edgeworth)
Ikäraja: S
Tyylilaji: alavireinen draama
Haasteet: FanFic100 (76. Kuka?), Vuosi raapalehtien VII
Vastuunvapaus: Kaikki tunnistettavat hahmot, tapahtumat ja miljööt kuuluvat Ace Attorneyn luojille. En ansaitse tällä rahaa.

A/N: 4/59. Miksi osallistuin raapalehtisiin, itkettää jo nyt ;D Tämä sijottuu Phoenixin oikeudenkäynnin jälkeseen aikaan. Tätä kirjottaessa tajusin, että on oikeastaan ihme, että Phoenix vielä tapaus Dahlian jälkeenkin jatkoi yhä puolustusasianajajan opintojaan. Kaikkea Phoenixille on käynyt ja silti se pystyy melkeinpä sokeasti luottamaan asiakkaisiinsa. Onko se sitten osoitus typeryydestä vai tahdonlujuudesta, mene ja tiedä.
PS. Mulla ei ole IKINÄ ollut minkään tekstin kanssa näin paljon ongelmia aikamuodon kanssa kuin nyt tämän kanssa oli ::) Selvästi preesensissä kirjottaminen ei ole enää aivojeni mielestä Oikein.





KUKA PELASTAA MILES EDGEWORTHIN?
350 sanaa

Huhtikuinen yö on kirkas ja kylmä. Phoenix on avannut huoneensa ikkunan siinä toivossa, että tuuli pitäisi hänet virkeänä, mutta hänen ajatuksensa harhailevat ja jo alkuillasta rintaan pesinyt ahdistus kiristää otettaan hänestä. Kaikki tulevan lakitentin kirjat ovat levällään hänen edessään. Hän painelee ohimoitaan. Pienellä printattu teksti menee suoraan hänen toisesta silmästään sisään ja toisesta ulos. Hän on lukenut saman lauseen jo kolme kertaa alusta pisteeseen, mutta hän ei vieläkään ymmärrä, mitä kirja yrittää hänelle opettaa.

Kadun päässä joku revittää auton moottoria. Phoenix paiskaa tenttikirjan kiinni ja hautaa kasvot ähkien kämmeniinsä. Hän on ollut levoton aina Doug Swallow’n murhan käsittelystä lähtien. Mia Fey puhdisti hänen nimensä, mutta siitä huolimatta hän on käynyt vain ahdistuneemmaksi oikeudenkäynnin jälkeen. Hänen on vieläkin vaikea uskoa, että Dahlia – hänen suloinen Dolliensa – yritti lavastaa hänet syylliseksi Swallow’n murhaan. Hän on ollut naiivi uskoessaan, ettei maailmassa tapahdu sellaisia asioita. Nyt, mitä enemmän hän Dahlian petosta ajattelee, hän tajuaa, kuinka vähän muihin ihmisiin todella voi luottaa.

Hän nostaa päänsä hitaasti. Hänen täytyy jättää lakiopintonsa kesken, mitään muuta vaihtoehtoa hänellä ei ole. Miten hän voi koskaan luottaa asiakkaisiinsa, kuten Mia Fey luotti häneen, jos hän ei voi edes luottaa itselleen rakkaimpiin ihmisiin?

Voipuneena hän nousee ja laahustaa keittokomeroon hakemaan lasillisen vettä. Valo on rikki ja välkkyy. Asuntolan vesijakelussakin on jotain vikaa ja hanasta tulee vain haaleaa vettä. Phoenix täyttää lasin ja jää nojaamaan tiskialtaaseen. Hänen katseensa hakeutuu automaatiolla jääkaapin oveen ja ainoaan lehtileikkeeseen, jonka hän on siihen teipillä kiinnittänyt. Hän on lukenut artikkelin niin monta kertaa, että osaa sen jo ulkoa. Syyttäjä Miles Edgeworthiä epäillään väärennetyn todistusaineiston esittämisestä oikeudelle, mutta kukaan ei voi asiaa todistaa.

Phoenixin silmät pysähtyvät lopulta Edgeworthin valokuvaan. Tämän ilme on hillitty ja katse lukematon. Phoenix on silti varma, että tämän silmien takana on jotain ulkosivua tärkeämpää. Ehkä avunhuuto?

Vesilasi lipsahtaa Phoenixin otteesta ja pistää lattian lainehtimaan.

”Edgeworth…” Phoenix mutisee kuin kirosanan ja vuoraa lattian talouspaperilla. Kun hän nousee, Edgeworthin valokuva moittii häntä. Phoenix tietää, miksi.

Opintojen keskeyttäminen ei ole vaihtoehto.

”Älä näytä tuolta. Me kyllä tapaamme vielä, ennemmin tai myöhemmin. Odota vain”, hän sanoo valokuvalle ja palaa takaisin työpöytänsä ääreen. Kuka pelastaa Edgeworthin itseltään, jos ei hän?


Sivuja: [1] 2 3 ... 10