Finfanfun.fi

Tuosta alkuperäisestä on jo jonkinaikaa, mutta kommentoin nyt kuitenkin. Elikkä tykkäsin tuosta asetelmasta, jonka luot. Hahmot on omia itsejään ja Ginnyn tunteet, ajatukset ja reaktiot on eläviä. Muutama typo löytyi, mutta ei sen kummempia virheitä tai sen paremmin muutakaan valittamista. Olisi kiva kuulla tästä jatkoakin, jos vain sitä löytyy. Kyllä tästä hyvät ainekset löytyy

Minä olen taas saanut pelailtua vähäsen. Kyllä nämä kelit vaikuttaa heti siihen, miten jaksaa pelailla. Kävin tuommoisella metsälenkillä, minkä lopussa on useampi salikin, jossa luulisi Pokemonien pysyvän pitkään. Valitettavasti yksi niistä oli 7 levelin sali, joissa kaikki oli niin kovia, etten olisi koskaan saanut omaa Pokemonia sinne, toiseen mahtui juuri se yksi Pokemon ilman taistelua, ja kolmannen olisin saanut kahdella hakkauskerralla niin, että omanikin olisi mahtunut. No tietysti akun piti sanoa siinä vaiheessa yhteistyösopimus irti, kun olisin saanut sen toisen kerran hakattua.

Mutta olen saanut nyt useamman Kabuton ja uutena jopa muutaman Omanyten! Jälkimmäistä en ollut edes nähnyt koskaan aiemmin, joten olin aika iloinen, kun sain sen ensimmäistä kertaa. Sain myös kaksi uutta Pokemonia, mutta en muista niiden nimiä. Ne oli 2. genestä ja niitä en oikeastaan tunne, joten nimetkään ei jää päähän. Toinen oli semmoinen sininen otus, jolla oli hassu virnuileva naama ja toinen sitten jokin kilpikonna, jolla oli semmoinen tosi pyöreä suikelo pää ja jotain "lonkeroita", varmaan ne kuitenkin oli sen jalat. Siinä taisi olla keltaista ja punaista, mutta en jaksa nyt tarkistaa. Sain myös power upattua itselleni ensimmäinen yli 2000cp:n Pokemonin Rhyhornista.

Ihan kivaa on ollut taas pelailla. Jos kelit taas jossain vaiheessa suosii niin voisin käydä keskustassa keräilemässä palloja ja haaveilla, jos nappaisin lisää jotain uusia. Keskusta vaan ei ole ollut kovin antoisa pelipaikka uusien Pokemonien suhteen, mitä olen siellä jossain vaiheessa enemmän pelaillut. Yleensä löytyy paremmin, kun lähtee vähän kauemmaksi. Sieltä tosin ainoastaan saa kunnolla palloja, joita olisi hyvä keräillä varastoon niin voi pelata muuallakin. Uusin päivityskin oli kiva, harmi, että tämä kestää niin vähän aikaa, kuten muutkin eventit. Oon kuitenkin ymmärtänyt, että niitä olisi ollut nyt aika useasti ja minua ne ainakin aktivoivat pelaamaan edes vähän, kun pitkään olin avaamatta koko peliä ollenkaan. Tosin kaikki kävelytystä vaativat extrat ei paljoa minua ole lämmittänyt, kun en ole sentään niin paljoa pelannut, että huomattavasti kertyisi hyötyä.

Teillä kaikilla on ihanan paljon saaliita, kun itselläni on vielä miljoona Pokemonia, mitkä puuttuu. Ehkä minäkin tulen hitaasti perässä ja saan joskus kovempiakin Pokemoneja kuin nuo nykyiset. Ei mitenkään hurjan vahvoja ole oikeastaan yhtään. Rhyhorn on ihan hyvä, iskut 15 ja 120 ja hp:ta taisi olla 140. En ole kyllä Candelalta kysynyt, mitä mieltä se on siitä. Jossain vaiheessa sain munasta sellaisen käpyotuksen, mikä on kuulemma tosi huippuyksilö. Olisin sitä mieluummin ottanut kyllä jonkun uuden ensimmäisen genen Pokemonin, kun kerran vihdoin sain yhden kymppikilsan munan.

Poimin tämän kommenttikampanjasta ja onneksi sen löysin, koska se oli niin suloinen! <3

Siihen nähden, että paritus oli sinulle vaikean tuntuinen ja peräisin generaattorista, se oli minusta oikein soma ja uskottavan tuntuinen. Cho ja Draco eivät loppujen lopuksi ole mitenkään mahdoton pari; jo kirjan canonissa heillä on yhteinen huispaustausta ja Cho oli suosittu tyttö, jota sieti tavoitellakin. Jotenkin he tuntuvat veikeän vastakkaisilta, toinen aasialaisen tummatukkainen, toinen vaalea. Draco parantajakoulussa oli jotenkin jännän tuntuinen ajatus, mutta miksi ei? Ehkä kaiken sen tuhoamisen jälkeen hänestä tuntui, että voisi vaihteeksi parantaa jotakin.

Sitä jäin miettimään, miten Diana oli perinyt isänsä vaalean tukan, kun todennäköisemmin mustatukkainen geeni lienee hallitseva. Mutta onpahan sitäkin erityisempi vanhemmilleen. Ja kuka noita velhoväen juttuja tietää muutenkaan, menevätkö samalla tavalla kuin ihmisillä.

Tykkäsin pienistä kuvailevista yksityiskohdista, jotka herättelivät mielikuvituksen näkemään enemmän kuin ficci edes kuvaili; Dracon silmälasit, talvipuutarha, kotoisat arjen tunnelmat, joista sai hyvän käsityksen heidän elämästään kotikartanossa. Näinkin lyhyestä tekstistä pääsi hyvin tunnelmaan ja se ikään kuin avasi ikkunan, josta kurkistaessa näkyi paljon laajemmin kuin ikkunankarmien kehyksen sisältä kaukaa katsoen olisi olettanutkaan. Pidin tästä kovasti, kiitokset sen kirjoittamisesta. Jäi sellainen tunne, että olisi lukenut mieluusti tämän perheen elämästä enemmänkin.

Nimi: Tyttöjen välisestä ystävyydestä
Kirjoittaja: Amalia
Beta: Westy
Genre: Femme, fluff, drama, mitä näitä nyt on
Paritus: Mila Rantanen/Ilona Valli
Ikäraja: näillä näkymin K-11. Mikäli päätän (tai hahmot päättää) toisin, sitten kyllä korotan ja pyydän jotain ihanaa ihmistä siirtämään oikeallle alueelle
Varoitukset: Toistaiseksi ei mitään, päivittelen jos tilanne muuttuu.
Tiivistelmä: Ehkä se oli laimentuneen kaljan, korvissa pauhaavan musiikin ja hämärän valaistuksen aikaansaama vaikutus, mutta Mila oli sillä hetkellä varma, että häntä katsoi silmiin enkeli.

A/N: Hei! Moi! En oo kirjottanu pitkää originaalia saati femmeä yksin varmaan sataan vuoteen, mut aattelin et haluan alottaa jonku uuden projektin välillä yksin. Tosiaan, halusin että tytöt opiskelee yliopistossa, mutta mulla ei itellä oo kokemusta sieltä, joten jos jotain silmiinpistävän räikeetä osuu silmiin, saa nillittää! Joo, ei kai tässä tosiaan muuta, nauttikaa tai jotain


1. Historianessee

Loppukesän ilta-aurinko lämmitti Helsinkiä säteillään, Töölönlahden rannalla istui pariskuntia ja perheitä, aina välillä penkin ohitti satunnainen lenkkeilijä kuulokkeet syvällä korvissaan. Näihin hölkkääjiin kuului myös Mila Rantanen, joka pyyhkäisi hikisiä otsahiuksiaan korvan taakse ja kiihdytti vauhtia. Mila oli kuvankaunis, punatukkainen ja pisamanaamainen opiskelija, ihan tavallinen Helsinkiläinen naisenalku. Kesken hölkkälenkkinsä Mila pysähtyi hörppäämään vettä pullosta ja säätämään musiikkia hieman kovemmaksi. Häntä ei huvittanut kuunnella musiikin läpi kirkuvia lokkeja, eikä sen puoleen itkeviä lapsiakaan. Veri kohisi korvissa, kun matka jatkui rannasta baanalle. Kun Mila alkoi lähestyä kotiaan, hän hidasti vauhtia ja alkoi kopeloida avaimia verkkarien taskusta. Hän juoksi portaat kolmanteen kerrokseen vielä loppuharjoitukseksi ja kun kaksion ovi aukesi, oli vastassa Milan terrieri Justus.
“No moi hölmöläinen”, nainen sanoi koiralle ja rapsutti hymyillen korvantaustoja. Tervehdittyään lemmikkinsä Mila päätti suunnata suihkuun, hikilenkki oli tosissaan tehnyt tehtävänsä. Siispä ihana, viilentävä vesi oli enemmän kuin tarpeen.

Juuri kun Mila oli päässyt suihkusta ulos, hänen puhelimensa alkoi soida keittiön tasolla. Hän käveli pyyhe päällä nappaamaan luurin käteensä ja painoi vihreää.
“No moi”, Mila vastasi rennosti ja istui alas ruokapöydän ääreen. Luurin päässä oli isoveli Juho, joka soitteli sisarelleen vähintään kerran viikkoon. Sisarukset olivat nyt aikuisiällä melko läheisiä; olihan Juho vain kolme vuotta siskoaan vanhempi. He keskustelivat läpi kuulumiset nopeasti, jonka jälkeen puhelu loppui. Mila laski puhelimen pöydälle ja käveli jääkaapille etsimään appelsiinimehutölkkiä. Hän kaatoi lasiin mehua ja nojasi keittiön kaapistoon kun kulautti lasin sisällön kurkusta alas.
“Pitäskö sun saada ruokaa vai?” Mila kysyi Justukselta, kun koira tuli pyörimään jalkoihin ja katselemaan omistajaansa anovasti. Koira sai ruokansa ja Mila päätti valua olohuoneeseen viimeistelemään muutaman rästiesseen. Yliopisto oli yllättänyt rankkuudellaan, eikä Mila ollut vielä ihan tottunut ottamaan niin suurta vastuuta omasta oppimisestaan, vaikka lukiotaustaa hänellä olikin. Yliopisto oli loppujen lopuksi ihan erilainen maailma luentoineen, osakuntineen ja itsenäisine opiskeluineen. Huokaisten Mila avasi läppärin ja alkoi naputtaa tehtävää historiaan liittyen, olihan se hänen pääaineensa.

Esseen teko keskeytyi kohta, kun puhelin alkoi piipata ja muistuttaa Milaa olemassaolostaan. Nainen huokaisi ja tarkisti viestit, joista suurin osa oli tullut hänen parhaalta ystävältään Lotalta. He opiskelivat samaa pääainetta ja olivat ystävystyneet jo yläasteella. Lotta yritti houkutella Milaa mukaansa opiskelijabileisiin, eikä ottanut kuuleviin korviinsa toisen yritystä vedota esseeseen.
“Nyt jätät sen esseen huomiseks ja lähdet sinne bileisiin, en haluu mennä ilman sua sinne!” Mila huokaisi hymyillen kuitenkin vähän. Hän tiesi, ettei Lotta kuitenkaan suostuisi kieltävään vastaukseen. Ennen kuin toinen oli edes ehtinyt ajatella vastaavansa viestiin, tuli Lotalta jo seuraava.
“Jos tuut niin etitään sulle sieltä kuule vaimo.” Mila tyrskähti ääneen, vastasi itkunauruemojilla ja alkoi miettiä, mitä oikein pukisi bileisiin päälle. Justuskin kävi ihmettelemässä emäntänsä naureskelua, mutta palasi tyytyväisenä petiinsä saatuaan rapsuja oikein kunnolla. Mila sen sijaan oli suunnannut vaatekaapille penkomaan sopivaa asuyhdistelmää, ja päätyi lopulta luottovaatteisiinsa: kukalliseen hameeseen ja mustaan toppiin. Sen jälkeen nainen vielä punasi suunsa kirkkaanpunaiseksi ja lisäsi puuteria ja maskaraa. Tyytyväisenä itseensä Mila nyökkäsi peilille, otti puhelimen kouraan ja soitti Lotalle, samalla kun sulki asunnon oven ja alkoi hyppiä portaita alas.

Urheilu

- Jääkiekko