Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 ... 10
1
Pergamentinpala / Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 15.11.2019
« Uusin viesti kirjoittanut Okakettu tänään kello 16:03:25 »
Jee, oli tosi ilahduttavaa saada taas lukea Marraksen näkökulmasta! <3 Tämä osa valaisi hienosti lukijalle hänen sisäistä konfliktiaan, mitä nykytilanteeseen ja ennen kaikkea Adeleen tulee. Samalla saatiin nähdä hänestä tietyllä tapaa haavoittuvaisenpi ja epävarmempi puoli, mikä on minusta mielenkiintoinen kontrasti hänen edelliseen näkökulmalukuunsa. Tuota alkua lukiessa häntä kävi ihan sääliksi... :( Tämä uusi tilanne haastaa myös Marrasta, ja sehän on vain hyvä. Päädyn näemmä aina puhumaan tästä nimiasiasta, mutta pidin siitä miten hän puhutteli huomaamattaan Adelea tämän oikealla nimellä ja kuinka toisaalta Adele yritti päästä hänen Marraksen-roolinsa lävitse pyytämällä häntä olemaan Lyon. <3 Kiitos jälleen!
2
Pergamentinpala / Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 14.11.2019
« Uusin viesti kirjoittanut Nevilla tänään kello 07:58:24 »
Okakettu: Teehetket on vaan parasta. :D Se on taas kohtaus, jonka olen joskus Muinoin kirjoittanut alkuperäiseen Kellopelisydämeen osittain (eli käytännössä sen verran, että Haaksi hyppää sisään Orfeuksen veneeseen ja kommentoi jotain kuivasti), enkä koskaan uskonut, että sitä tulisi varsinaiseen tarinaan - kunhan vain silloin nanon vuoksi loruilin. Mutta tulipa sitten jossakin muodossa kuitenkin! Kiitos kommentista! ♥

hiddenben: Jahuu, kivaa, että tykkäsit! Mulla on edelleen vastattavana tuolla tuo pidempi kommentti, mutta tartun siihen viikonloppuna, kun ei ole näin kiire ja aivot aivan näin solmussa. :D Lukijan iästä: kirjoitan Kellopelisydäntä näin ensimmäisellä käsikirjoituskierroksella ensisijaisesti itselleni, mutta toisaalta ajattelen, että tämä olisi ehkä sellainen 12-16-vuotiaiden YA-kirja. Minusta hyvät YA-kirjat ovat tosin sellaisia, että niistä nauttivat myös aikuiset lukijat, ja tavoitteenani olisi kyllä se, että tässäkin tapauksessa aikuisillakin jäisi käteen jotain. (Olen kirjoittanut myös aikuisten fantasiaa ja scifiä, mutta se on prosessina mulle aika erilaista, kun pitää miettiä juttuja aika eri tavalla. :D Ehkä olen pohjimmiltani vähän YA-kirjoittaja.) Kiitos kommentista! ♥

K/H: Hallelujaa, käsiohjelmien taittaminen vuosijuhliin ei vienyt ihan niin kauan kuin pelkäsin, joten ehdin vielä julkaista tämän tänään. Jee!


*

Marras II

Marraksen päätä särki. Yleensä Lyhtyjuhla oli niitä harvoja päiviä vuodessa, jolloin kellopelimurhaajat kokoontuivat kaikki yhteen, eikä Marraksen tarvinnut juuri pohtia sitä, mitä kukakin teki. Siksi hän oli tottunut siihen, että saattoi kerrankin olla hetken verran vain yksi yhdeksästä ja keskittyä paahtamaan kastanjoita ja arvioimaan sitä, miten Viidan puolukkaviini poikkesi aiemmista vuosikerroista.

Lohdun pyyntö musiikista oli ollut epätavallinen ja jälkikäteen Marras oli jo ehtinyt katua sitä, että oli suostunut. Musiikki oli johtanut jossitteluun, eikä sellaisesta ollut koskaan mitään hyötyä. Adelen haaveet ja itsepäinen toivo mahdottomista ratkaisuista olivat jo tarpeeksi pahoja, eikä mies voinut ymmärtää, miksi hän oli torjumisen sijaan päätynyt rohkaisemaan niitä. Ja kertonut nimensä. Nimensä! Vaikkei ollut vuosiin ajatellut itseään muuna kuin Marraksena.

Niin: Adele, joka oli sanonut lähtevänsä katsomaan Lyhtyrituaalia. Muille valhe oli ehkä mennyt läpi, mutta Marras oli nähnyt, kuinka tyttö vilkaisi häntä heti sen jälkeen: epävarmana ja selvästi huolissaan. Marras oli jo useamman viikon aavistellut, ettei kaikki ollut kohdallaan, mutta aiemmin Adele oli sentään puhunut hänelle ennemmin tai myöhemmin, joten hän oli antanut asian olla.

Virheitä virheiden perään. Marras kirosi omaa varomattomuuttaan ja luottavaisuuttaan. Hänen olisi pitänyt tietää paremmin.

Vaikka eipä Adele ollut suinkaan ainoa, jolla oli vaarallisia salaisuuksia. Myös Haaksi oli näemmä piilotellut jotakin vuosien ajan. Vaikka Marras olikin kuunnellut Eebenin tarinan seistessään varjoissa, hän tiesi, että se jätti vielä auki valtavan määrän kysymyksiä: kuinka kauan Haaksi oli tiennyt veljestään? Miten he olivat löytäneet toisensa uudelleen? Ja jos Eeben tiesi, niin kuinka monelle muulle hän oli kertonut, jos kenellekään?

"Olen pahoillani", Adele kuiskasi. Tyttö käveli Marraksen vieressä pää painuksissa. Mies ei vaivautunut vastaamaan, tuijotti vain tuimana eteenpäin.

"Ihan oikeasti. En ajatellut -"

"Et selvästikään!" Marras murahti. "Et lainkaan. Miksi ihmeessä et kertonut minulle, että olit jäänyt kiinni? Miksi vaaransit itsesi ja siinä samalla myös muut?"

"Minä... pelkäsin, että olisit vihainen. Ettet enää päästäisi minua ulos kellotornista", Adele mutisi.

"En varmasti olisikaan, ainakaan hetkeen", Marras kivahti puoliääneen. "Ja vihainenkin olisin takuulla ollut. Mutta Adele, minä..." Marras haroi turhautuneena hiuksiaan, eikä ensin edes huomannut, että tytön oikea nimi oli livahtanut hänen suustaan.

"Sinä itse sanoit, että et tiedä, haluatko pysäyttää minua. Tiedän, että vaikka et halua myöntää sitä edes itsellesi, sinäkin toivot, että jotain olisi tehtävissä. Ettei meidän tarvitsisi elää näin", Adele katsoi Marrasta anovasti. Mies huokaisi.

"Olin typerys. Minun ei olisi pitänyt ruokkia houreunelmia."

"Nyt sinä olet Marras", Adele pudisti päätään. "Olisit edes hetken Lyon. Mitä menetettävää meillä on?"

Mitä tosiaan? Marras kysyi itseltään, ja vaikka hän listasikin syitä toisensa perään, jokainen niistä tuntui edellistä ontommalta.
3
Sanan säilä / Vs: Liian aikainen aamu Ouluun | S | Janne/Roope | ArkiShotti |
« Uusin viesti kirjoittanut hiddenben tänään kello 06:41:11 »
Löysin tämän tekstin pariin Etsi otsikko ja kommentoi -haasteen kautta, ja olipa tässä jotenkin onnistuneesti tavoitettu arkiaamun hätäinen tunnelma! Silti tämä hymyilytti, vaikka molempien suhtautuminen vuodenaikaan, kellonaikaan ja kiireeseen olikin kärttyisää :D Ehkä sen teki se, että kaksikko silti onnistui löytämään rakkautta ja läheisyyttä tilanteesta huolimatta?

Pidin tämän pienistä yksityiskohdista, kuten hammasharjojen väreistä ja kylmästä kahvista, joilla luotiin arkiaamun tunnelmaa. En ole tästä kaksikosta lukenut aikaisemmin, joten hyppäsin ikään kuin mukaan en-mistään, mutta heti tuntui siltä, että opin tuntemaan näitä kahta tämän tekstin kautta. Ehkä Janne on enemmän mieleeni, koska olen aamuihminen enkä yleisesti ottaen myöhässä ;) Silti tykkään näistä kahdesta yhdessä. Erityisesti tämä sanailu sai hymyilemään:

Lainaus
”En oo saanut kunnon aamupusua", Roope työntää alahuultaan vähän esille.

”Anteeksi kamalasti”, Janne sanoo sydämistyneenä. ”Kamalaa kuinka sua täällä kohdellaan.”

Ei minulta tunnu irtoavan kauheasti mitään kehittävää, mutta tiedä, että luin ja tykkäsin hurjasti! Ihanan arkinen, juuri sopivan mittainen teksti, jossa on silti mukana hurjasti tunnetta ja tunnelmaa. Kiitos :)
4
Pergamentinpala / Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 14.11.2019
« Uusin viesti kirjoittanut hiddenben tänään kello 02:21:56 »
Ah, alustava epäilevä aavistukseni Eebenistä osui oikeaan! Hurraa! Vaikka toisaalta olenkin vähän surullinen, että Eebenistä paljastuu myös puolia, joista Orfeus ei tiedä laisinkaan – mietin, miten se tulee vaikuttamaan kaksikon väleihin. Mielestäni tuo Marraksen liittyminen joukkoon oli erittäin odottamatonta (kuten itsekin kirjoitit, se oli suunnittelematon käänne), mutta se toimi todella hyvin. Hahmojen väliset salaisuudet ja konfliktit ikään kuin eskaloituivat tuossa kohtauksessa.

Pidin erityisen paljon tästä viimeisimmästä osasta, miten kaikki paikalla olevat keskustelevat keskenään ja miten selvittämättömiä tunteet ovat. Erityisesti tämä oli jotenkin hieno lause, joka kuvastaa Marraksen reaktiota koko tapahtumaan ja miten hän (ainakin hetkellisesti) näkee Adelen:

Lainaus
Marras nauroi. "Älä puutu asiaan?" mies toisti epäuskoa äänessään. "Kaiken tämän jälkeen? Oletko tosissasi?"

Kaiken toki kruunasi se, että Orfeus kutsui koko oudon ryhmän veneeseensä teelle. Se on käänne, mitä en usko monessakaan kirjassa näkeväni :D Mutta se onkin ehkä juuri yksi niistä asioista, mikä tekee Kellopelisydämestä sinun kirjoittamasi! (Muuten: minkä ikäiselle lukijalle olet Kellopelisydämen ajatellut?) Odotan mielenkiinnolla, miten kellopelimurhaajat, Eeben ja Orfeus tilanteen selvittävät :)
5
Sanan säilä / Esiäitien tapaan | S | aamudraama
« Uusin viesti kirjoittanut Sokerisiipi tänään kello 01:18:32 »
Nimi: Esiäitien tapaan
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: aamudraama
Haaste: Vuosi raapalehtien VII

A/N: Päätin kirjoittaa raapaleen ensimmäisestä inspiskuvasta, mikä sattuu eteen, ja se oli tämä.



Esiäitien tapaan

Syysaamu oli kylmä ja kirkas. Poluilla kevyt usva hiipi yhä kauemmas. Ähkäisin hiljaa ja hieroin ponnettomasti unta silmistäni. Kehoni keinahti portaalla reilusti vasemmalle kuin se olisi yhä nukkunut ja hämmentynyt siitä, minkä ihmeen tähden se oli täällä kompastelemassa. Sain korjattua kurssin ja lompsin liian suuret kumpparit jaloissani lonksuen mökin taakse varvikkoon.

Edessäni oli hoikkia, jo lähes lehdettömiä koivuja. Kasvit olivat jo osittain kuivuneet, osa muotoonsa ja loput lojuivat maassa säälittävinä, ruskeina ja kuolleina. Muutama kantoi yhä uljaasti ruskan kullan- ja kuparinkyllästämiä värejä. Niiden takana näkyi aavistus tummaa lampea, jonka vesi pysyi hyisenä kuumilla helteilläkin. Kenties lampi odotti joka vuosi malttamattomana jääpeitettään, jonka suojiin vetäytyä vailla häiriöitä, ja seuraksi kelpasivat vain kiduksilla varustetut ystävät. Hymähdin. Sellaisen kaipuun minä käsitin hyvin.

Vedin pyjamanhousuni alas ja asettauduin leveään kyykkyyn. Korret kutittivat pakaroitani. Rakko tuntui tukalan kireältä, mutta lantionpohjan lihakseni jännittivät silti. Olin kai liian tottunut moderniin tapaan. Tarpeiden toimittaminen tässä asennossa tuntui hankalalta, vaikka luulisi, että kyykkyasento olisi se kaikkein luonnollisin. Ei kai naiset ennen vessoja ja huusseja muuta tehneetkään kuin kyykistelleet ilman minkäänlaisia ongelmia. Tässä se taas nähtiin, miten liika kaupungistuminen sammutti kaikkein alkukantaisimmatkin vaistot. Tässä minä nyt kyykistelin ja tunsin itseni hölmöksi ja tuskaiseksi. Oli tämäkin tilanne. Jos mökissä oltiin hereillä, niin sietäisivät katsoa muualle.

Katselin ylöspäin ja katsoin koivujen lävitse paistavaa aamuaurinkoa. Se kultasi koko näkymän lempeällä valollaan. Hengitin syvään. Pidin katseeni valonhehkuisissa puunrungoissa ja ajattelin, että ei ole kiire. Oli vain minä, luonto ja aurinko. Odotin, oleskelin, kuulostelin, kunnes vihdoin osa minusta ymmärsi hellittää, ja minulle suotiin kaivattu huojennus.

6
Pergamentinpala / Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 14.11.2019
« Uusin viesti kirjoittanut Okakettu 14.11.2019 23:32:57 »
Huh, kieltämättä huojentaa suuresti, että viisikon aikomuksena on keskustella tämänhetkisestä tilanteesta ilman väkivaltaa ja murhia. Ainakin toistaiseksi, kuten Orfeuskin lopussa toteaa. :D Tuntui hyvin hänenlaiseltaan ehdottaa moista ratkaisua, ja sopi hyvin myös Marraksen hahmoon hyväksyä se - tykkäsin myös paljon siitä, miten Adele hillitsi häntä Eebenin suhteen. Haluan myös ehdottomasti nähdä Haaksen juomassa teetä Orfeuksen veneessä, heh, sitä on niin vaikea kuvitella. Asetelmanahan tämähetkinen tilanne on mitä mielenkiintoisin, jännityksellä odotan millainen sen ratkaisu tulee olemaan. Pitää mainita vielä, että Orfeuksen poikaystävä?-maininta/pohdiskelu alussa ilahdutti paljon. <3 Kiitos luvusta ja tsemppiä vuosijuhlahumuun! :)
7
Godrickin notko / Vs: Yöperhosten taika (S, AU, sota, kelmit)
« Uusin viesti kirjoittanut zilah 14.11.2019 23:22:12 »
Minä törmäsin tähän tarinaan aivan vain vahingossa, vaikka harvoin tänne osastolle eksyn. Ensimmäinen asia mikä veti puoleensa, on tuo nimi, joka on todella kaunis. Voisi sanoa, melkein runollinen.

Pakko sanoa, että olen todella vaikuttunut miten paljon olet saanut mahtumaan sinänsä lyhyeen tekstiin. Remuksen kovat kokemukset ihmissusien parissa ja se jatkuva hyljeksintä, mitä hän saa kokea. Kaikkein surullisinta on Siriuksen epäluottamus ja se, miten se vaikuttaa Remukseen.

Silti kaiken surullisen ja synkän altakin hohtaa tuo lohtu, mitä Remus saa tuon kankaan kutomisesta. Ja kuinka lopulta jokin niin vähäpätöiseltä tuntuva esine lopulta johtaa totuuden paljastumiseen.

Kertakaikkiaan ihana tarina. Synkkä ja surullinen, mutta silti niin lohdullinen, kaunis ja aito. Kiitos tästä! <3


zilah
8
Pimeyden voimat / Vs: Prinssini Halloween | S | Harry/Draco | lievä hurt/comfort
« Uusin viesti kirjoittanut Thelina 14.11.2019 22:40:31 »
Poimin tämän kommenttikampanjasta, jossa kehotettiin valitsemaan luettavaa tuolta H/D -haasteesta. Valitsin tämän, kun huomasin, etten ollutkaan aikaisemmin lukenut tätä. Alussa oli joitakin hauskojakin yksityiskohtia, vaikka sitten siirrytäänkin hieman synkeämpään tunnelmaan. Minua huvitti esimerkiksi se, miten sotaan osallistuneet saivat automaattisesti pimeyden voimilta suojautumisen arvosanaksi parhaan mahdollisen ja että Kalkaros olisi ollut Dracon kummisetä.

Mielestäni oli hyvä ajatus tuoda Harry ja Draco pikkuhiljaa läheisemmiksi sitä kautta, että kummallakin on omat traumansa ja surunsa sodasta ja kumpikin oli oman vuosikurssinsa ainoana jäljellä. Tässähän olisi riittänyt tarinaa vaikka koko lukuvuoden ajalle! Minulle jäikin ehkä hiukan keskeneräinen olo tarinan lopussa, olisin vielä toivonut jatkoa, miten juhlan loppu sujui tai vielä hieman enemmän vihjailua siihen suuntaan, että kumpikin on toisesta kiinnostunut, ehkä enemmän kuin ystävänä ja juttukaverina, jonka kanssa puida sodan kaikuja. Muutama yhdyssanavirhe oli myös jäänyt tekstiin, mutta ei häirinnyt niin paljon, että jaksaisin etsiä ne... Koska tämän ficin paras puoli oli ehkä kuitenkin se, miten Harryn ja Dracon suhde kehittyy siitä vanhasta naljailusta oikeisiin keskusteluihin, että he voivat pikkuhiljaa puhua, vaikka silmissä olisi kyyneleet, tai jättää puhumatta, jos sen aika tulee myöhemmin.

Kaiken kaikkiaan, pidin tarinasta enkä ole ihan vastaavaan ideaan aiemmin törmännyt. Mielellään siis luen jatkoa, jos tulet kirjoittaneeksi, tai ehkä olet jo kirjoittanut? Kiitos joka tapauksessa tästä :)
9
Hunajaherttua / Vs: Uskallatko? (H/D, K-11, one-shot)
« Uusin viesti kirjoittanut Vendela 14.11.2019 20:59:46 »
Stalkkeri-napin takaa löytää joskus vaikka mitä kivaa, kuten vaikka tämmöisen vähän vanhemman H/D:n joka toimii edelleen :D

Tykkäsin tästä tosi paljon, sillä sen lisäksi että tämä oli kirjoitettu hyvin ja sujuvasti, tässä oli myös kiva idea. Se, että Pansy ja Blaise yrittävät saada Dracon nolaamaan Harryn iskikin sitten heidän omaan nilkkaansa! Hahaa, hienoa :D Ja se, että Harry oli välittömästi tilanteen tasalla ja näytti Dracolle, että kyllä tätä peliä voi tosiaan pelata kaksikin. Ron valumassa pitkin seinää tuolla lopussa oli kiva yksityiskohta samoin kun Hermionen tietävä hymy.

Kiva pieni iltapala, nams! Kiitos tästä ja toivottavasti tämä löytää uusia lukijoita :)

Vendela
10
Rinnakkaistodellisuus / Vs: Muumit: Talviaamun kuurakuviot | S
« Uusin viesti kirjoittanut Crysted 14.11.2019 19:27:25 »
Fairy tale: Kiva että talvellinen tunnelma välittyi :) eihän sitä tyhjällä vatsalla tosiaan voi mennä takaisin nukkumaan :D kiitos kommentistasi :)
Sivuja: [1] 2 3 ... 10