Tänään ja huomenna ehtii vielä ilmoittautua mukaan!

Otsikko oli tässä tarinassa hyvin kuvaava Varsin rujoa parisuhde-elämää, johon kuitenkin näyttäisi sisältyvän myös toisesta huolenpitoa, kaipausta ja huumoriakin. En tiedä kuinka pitkiä pätkiä Severus ja Sirius ovat olleet erossa toisistaan (tekstissä kun mainitaan jälleennäkeminen), joten voi hyvinkin olla, että miesten kahdenkeskinen olo ja elo hakee vielä vähän paikkaansa tässä vaiheessa, ja silloin on mahdollisesti helpompaa turvautua keskinäiseen vitsailuun ja hyväntuuliseen naljailuun.

Ja silti kaiken rujonkin vitsailun takana on Siriuksen hellyyttävä huoli Severuksesta<3 Sirius ja Severus ovat mielenkiintoisen pari kirjoittaa, sillä ellei heitä erota täysin canonista, on heidän suhteensa mukana kulkeva painolasti melkoinen. Tässä tekstissä leikitellään hienosti sen rajan kanssa mitkä kommentit ja kutsumanimet ovat jäänteitä sieltä menneisyydestä (kuten muidenkin esille nostama sukunimien käyttö, sitten naureskelin Siriuksen ensin käyttämälle termille rakkaani, jota parin lauseen jälkeen seuraa paskahousu-Kalkaros), ja mitkä ovat nykyisin päätyneet arkiseen käyttöön kahden toisistaan välittävän ihmisen välille.

Tämä oli virkistävää ja hauskaa luettavaa, sillä tässä tosiaan pääsi nautiskelemaan sekä Severuksen ja Siriuksen vittuilusta toisilleen, että heidän suhteensa uudenlaisen puolen kehittymisestä

Uiiii ja vielä yksi Captive Prince sulta lisää <3 Maistuu, maistuu eikä haittaa jos kirjotat joskus lisääkin a wink a wink

Naaawww Damen the romantikko täällä taas. Mä rakastin jo kirjoissa sen ajatusta siitä, miten se olis halunnut liehitellä ja kosiskella Laurentia rauhassa, vapaasti ja ajan kanssa :'3 Ihanaa siis, että hän pääsee tekemään sitä edes jossain muodossa näin jälkikäteen <3

“What about you?” he continued, letting the ache of the memory fade into a dull throb.

“No”, Damen shook his head. “My father tried to teach me sometimes, but I never had the patience for it. I flung the board to a wall the moment I found myself stuck.”

Laurent smiled at the mental image. “Or you ate the pieces.”

XDDD Damen, my meathead <3 Mutta Damenin vanhempien ensitapaaminen oli kyllä ihana, aivan loistava idea

“What?” Damen asked. “What did I say?”

“That’s barbaric. You really offer your semen to the gods?”

Damen scoffed. “You really consummate your marriage in front of the council?”

Nää Veren ja Akieloksen kulttuurierot on kyllä mahtavia Molemmilla ihan pöhveleitä tapoja, mutta silti tietysti niiden toisten on pahempia ja niistä voi aina vähän järkyttyä.

"But how does the court know if the royal marriage has been consummated?"
"The King knows whether or not it has been consummated!"

He had picked up a pair of fruit and squeezed, with those ridiculous, huge muscles of his. Laurent had felt his mouth go dry.

Later that night, he had demanded those hands around his own throat. He wept then, too. Damen’s lips had tasted like sun-ripened fruit.

I almost wept myself, hei ei tämmösiä mielikuvia :''''DDDD Oon muutenkin ihan damen!hoe, eikä tällänen auta yhtään 🫠🤤

Nautin myös, miten kuvailit Damenin olevan kaunis ja miten sen silmät oli kuin aurinko -- usein keskitytään niin paljon Laurentin ulkonäköön, vaikka ihan canonkuvaustenkin perusteella Damen ei paljon huonommaksi jää. Justice for my man <3 Rakastan myös miten itsepäinen romantikko se on, eikä käytännönläheisempi ja pessimistisempi Laurentkaan vaan voi lopulta vastustaa :'3

Laurent swallowed back his tears. He was far past eloquence. He was far past any words, in fact. He thought of the two kings, conquering the board together. Change the game. He felt a burn in his heart, a love that would reshape history.

“Fuck you, Damianos”, he said. “You needed only ask.”

Nyyhkistä, ai että <3 Enkä todellakaan suostu uskoon, että Damen koskaan tarttis ketään muuta -- myötäili vaan Laurentia, että pölhöpää lakkais murehtimasta XD Mutta ai että mitä hyvää tääkin oli, kiitos taas ♥

Joko siitä on tosiaan kaksi vuotta? Onneksi löysin tämänkin. 

Tykkään edelleen valtavasti siitä, miten luonnollisesti olet tavoittanut kahden ikilapsen aikuisminän. Tunnelma metsästä, vedestä ja maisemasta välittyy ihanan kotoisasti. Se seesteisyys välittyy myös lukijaan.

"Onko sinun lämmin?" hän kysyi hiljaa, Matiaksen maltaan aiheuttamaa pehmeää karheutta äänessään.
"Nyt on", Peppi vastasi hyvillään ja sulki silmänsä, hengittäen sisäänsä savun tuoksua ja Ronjan iholta hälvenevää järviveden raikkautta.

Söpöä, lempeää ja ihanaa. Tästä ficistä jäi sellainen "kaikki on hyvin maailmassa" -olo. Kiitos.

Pakko tähän jälleen tuumata, että yllättää yhä edelleen, miten ihmiset ihmettelevät ettei voittoa tule vaikka olisi miten hyvä laulu. Näkeehän tuon joka ikinen vuosi ja tälläkin kertaa, että niin raati kuin äänestäjätkin katsovat ihan muita asioita kuin sitä laulua päättäessään...

Tuohon pitäisi laittaa sääntö, että jokainen äänestää tasan yhden kerran. Mitä ihmettä tuollainen "äänestä 20 tai 10 kertaa" on muuta kuin rahankeruuta, ja keino tehdä lisä-ääniä esimerkiksi juuri Israelin piikkiin. Ei kai kukaan normaalisti äänestä maksullista äänestystä kuin kertaalleen? (Itse en sitäkään vähää.) 

Kelpo laulu oli Suomella, hyvä esitys ja voidaan olla tyytyväisiä sijoitukseen. Ja siihen, ettei yrityksistä huolimatta voitto mennyt Israelille. Minusta oli tosi kiva, että joku sellainen voitti, joka ei ole ennen voittoa saanut - varmasti hyvä mieli siellä Bulgariassa nyt!