A/N: Huomasin että tätä on luettu jo yli 14 000 kertaa. Kuka ihme tätä on niin monta kertaa lukenut?
Ei vaan, kiva jos lukijoita löytyy. Toivottavasti luette jatkossakin!
Luku 6
Uniavaimet
Sillä kertaa puinen ovi ilmestyi eteeni pyytämättä enkä muistanut mitään unistani ennen sitä hetkeä kun seisoin sen edessä. Tällä kertaa en leijunut ilmassa vaan seisoin yksinkertaisella kivilattialla. Minulla meni hetki ennen kuin sain selvitettyä pääni. Miten olin päätynyt tänne? En ollut sillä kertaa astunut tuulipyörteeseen vaikka olinkin yöllä aikonut tulla tänne. Oliko alitajuntani tuonut minut tänne automaattisesti?
Oveen kuvioidut eläimet olivat vaihtaneet paikkoja viime näkemästä ja siinä kuvatut kasvit olivat kasvaneet. Tunnustelin kokeeksi köynnöskasvin kuvaa joka hitaasti kiipesi ovenkarmia pitkin. Se tuntui aivan kuin olisin koskettanut oikeaa kasvia, vaikkei se näyttänyt muulta kuin puuhun tehdyltä kaiverrukselta. Kun kosketin eläimiä siinä toivossa että nekin olisivat yhtä pehmeitä ja pörröisiä kuin tosielämässä, jouduin kuitenkin pettymään. Ne tuntuivat ainoastaan puulta. Olin jo kauan sitten oppinut, ettei unissa kohtaamiaan asioita kannattanut edes yrittää ajatella loogisesti, mutta silti ne joskus edelleenkin hämmästyttivät minua absurdiudellaan.
Kun tartuin ovenkahvaan aloin vaistomaisesti odottaa herätyskellon soittoa joka minut oli viimeksi herättänyt juuri tässä kohtaa. Sitä ei kuitenkaan kuulunut. Minä makasin sillä hetkellä sängyssäni keskellä päivää kärsien vuosisadan migreenistä, joten kukaan tuskin häiritsisi minua sillä kertaa.
Huoneen lattia oli jälleen samaa kristallia kuin edelliskerrallakin. Astuin varovasti sen päälle ja se tuntui paikoin hiukan karhealta ja muhkuraiselta. Onnekseni se ei ollut lainkaan liukas kuten olin pelännyt. Seinät olivat vaaleaa, läpinäkyvää lasia jonka takaa heijastui kuunvaloa. Vaikka todellisuudessa nyt olikin päivä minusta tuntui jotenkin siltä, että tässä paikassa vallitsi ikuinen yö. Mitään ei kuulunut enkä nähnyt missään ketään muita ihmisiä. Vain äärettömyyksiin jatkuvia kirjahyllyrivistöjä.
Astuin empien syvemmälle tilaan enkä vieläkään nähnyt missään liikettä tai kuullut ääniä. Paikka näytti jonkinlaiselta kirjastolta, mutta kirjahyllyillä oli kirjojen lisäksi kaikenlaista muutakin: lasisia palloja joiden sisällä näkyi pieniä, liikkuvia olentoja (jotkut näyttivät jopa ihmisiltä), erilaisia koriste-esineitä, pieniä kangaspaloja, nappeja ja muitakin sellaisia tavaroita joiden voisi luulla unohtuneen siihen joltakin kiireiseltä ihmiseltä. Kirjojakin oli monenlaisia, jotkut olivat järkälemäisiä, toiset taas pelkkiä pieniä lappusia. Joidenkin selkämyksissä oli kirjoitusta merkeillä joita en ollut koskaan ennen nähnyt ja joissain näytti olevan pelkkiä kuvia.
Sillä hetkellä, kun katselin hyllyillä olevia erikoisia koriste-esineitä ja muita tavaroita, aloin epäillä olinko sittenkin vain omassa unessani. Tämä paikka kyllä näytti ainakin ensivilkaisulla samalta kuin pari yötä sitten, mutta saatoinhan yhtä hyvin nähdä siitä vain unta. Se kävisi järkeen, enhän minä ollut ainakaan muistaakseni mennyt tuulipyörteen mukaan tai tajunnut näkeväni unta sillä kertaa.
Silloin tajusin myös, ettei tuulenvirettä tuntunut missään. Se oli erikoista, sillä jokaisessa unessani ennen tätä se oli ollut läsnä tavalla tai toisella. Tämä kävi yhä vain oudommaksi, vaikka minusta alkoikin pikkuhiljaa tuntua etten kohta enää yllättyisi mistään.
Kun seisoin siinä pysähtyneenä omiin ajatuksiini, kuulin sen. Kuin pehmeitä kuiskauksia jostakin lähettyviltä. Nostin säikähtäneenä katseeni, mutta edelleenkään ketään ei näkynyt. Uteliaana käännyin ääntä kohti ja yritin jäljittää sitä. Se kuitenkin siirtyi kauemmas aina kun minusta alkoi tuntua että pian saavuttaisin sen. Mielessäni risteili kaikenlaisia kauhukuvia. Oliko tämä joku painajaislabyrintti johon jäisin ikuisesti jumiin enkä ikinä löytäisi ulos? Yritin taas kerran rauhoitella itseäni ajattelemalla, että tämä oli vain unta ja pääsisin täältä ulos viimeistään kun seuraavan kerran heräisin. Silti minua ahdisti ajatus pitkästä harhailusta tämän paikan loputtomilta tuntuvilla käytävillä. Joskus unet saattoivat tuntua kestävän jopa vuosia, joten toivoin todella ettei tämä uni päätyisi olemaan painajainen.
Kun astuin taas yhden hyllyrivin eteen huomasin hyllystä tulevan heikon hohteen. Katsoin tarkemmin ja huomasin että yksi kirjoista hohti hopeista valoa. Kuuntelin, mutta kuiskaukset olivat loppuneet. Oliko minun ollut tarkoituskin päätyä juuri tähän? Johdatteliko kuiskiva ääni minua tarkoituksella löytämään tämän nimenomaisen kirjan?
Ojensin varovasti käteni kohti kirjaa. Kosketin sitä ensin varoen peläten että se kävisi kimppuuni tai jotakin muuta vastaavaa. Se ei kuitenkaan liikkunut, joten uskalsin tarttua siihen rohkeammin ja vedin sen pois hyllystä. Se värisi hiukan käsissäni ja hopeinen hohde voimistui. Sen kannessa luki suurin, koristeellisin kirjaimin Opas Uniavaimiin.
Jopas nyt on, ajattelin katsellessani sylissäni lepäävää kirjaa. Jos tämä oli vain omaa untani niin alitajuntani oli kyllä tänään erittäin luovalla tuulella. Kun avasin kirjan kannen, unistani tuttu tuulenvire palasi yhtäkkiä voimakkaana ja alkoi selata kirjaa. Tämähän on kätevää, mietin huvittuneena. Eipä tarvitse ainakaan vaivautua selailemaan sisällysluetteloita tai muuta vastaavaa.
Kun tuuli hiljalleen taas katosi, kirja oli käsissäni auki sivulta, jolla oli samanlaista vanhanaikaista, koristeellista tekstiä kuin kannessakin, tämä vain oli huomattavasti pienempää. Kirjan lähettämässä hopeisessa valossa minun oli helppo lukea, ja lasiseinistä heijastuva kuunvalo teki myös osansa valaistakseen tekstiä minulle.
”Toisen ihmisen uneen päästäksesi sinulla tulee olla hallussasi hänen uniavaimensa. Jos sinulla ei ole sitä, unimaailma pitää aikomuksiasi pahansuopina ja estää pääsysi. Jos henkilö on sinulle hyvin läheinen ja luottaa sinuun syvästi, uniavainta ei tarvita.”
Tuijotin tekstiä typertyneenä. Sisälsikö tämä kirja tosiaan ohjeita unimaailman hallitsemiseen? Vai oliko tämä taas vain silkkaa minun oman alitajuntani keksintöä?
Naputin kirjan sivua kynnelläni ja pohdin asiaa. Jos kirjan teksti piti paikkansa, minä en ollut päässyt Matildan uneen siksi että minulla ei ollut hänen uniavaintaan, mitä se sitten ikinä mahtoikaan tarkoittaa. Sen sijaan unimaailma oli päättänyt tukehduttaa minut, sillä se oli luullut minun tahtovan jotain pahaa. Siksi olin myös päässyt äitini uneen niin helposti; perheenjäsenet olivat varmaankin tarpeeksi läheisiä, jotta heidän uniinsa saattoi mennä ilman avainta. Tämä kävisi kyllä järkeen kaiken sen valossa mitä olin oppinut unimaailmasta sinä lyhyenä aikana jona olin sitä tutkinut.
Mieleeni tuli yhä enemmän kysymyksiä kyvystäni ja unimaailman toiminnasta. Miten nämä tiedot olivat päätyneet tänne? Ja oliko unimaailma jotenkin itsenäisesti ajatteleva ja tunteva kokonaisuus, kun se kerran pystyi hävittämään pahantahtoiset uniintunkeutujat? Kaikki tämä ajattelu sai pääni särkemään tosielämän lisäksi jo unessakin. Tämä olikin uutta, en ollut koskaan ennen kärsinyt migreenistä unessa. Toivoin todella, ettei sitä tapahtuisi enää jatkossakaan.
Olin jättänyt kirjan hetkeksi huomiotta, ja sillä välin se oli itse kääntänyt itsestään auki seuraavan sivun. Ilmeisesti se todellakin halusi minun jatkavan asioiden selvittämistä.
”Uniavaimen saadaksesi sinun tulee tietää tarkalleen, mistä paikasta kohdehenkilö näkee tulevaisuudessa unta. Jos menet unessasi samaan paikkaan täsmälleen samaan aikaan, pääset eräänlaiseen välitilaan joka ei ole teidän kummankaan omaa unta vaan eräänlaista jaettua todellisuutta. Siellä sinun tulee selvittää henkilön alitajunnalta, mikä hänen uniavaimensa voisi olla.”
Tuijotin sivua jälleen uusien kysymysten tulviessa mieleeni. Miten muka voisin tietää etukäteen, mistä paikasta toinen ihminen näkisi unta? Ja miten minun tulisi muka selvittää jonkun uniavain tämän alitajunnalta? Tämä kuulosti sellaiselta palapeliltä, joka ei tulisi ikinä valmiiksi ja josta muutama pala oli kadonnut jo ennen sen kokoamisen aloittamista. Voiko unimaailma todella toimia näillä säännöillä? Minua kiehtoi ajatus välitilasta, jossa ei olla kenenkään unessa ja jossa toisen henkilön alitajuntaan pääsisi käsiksi. Toisaalta sen tarjoamat mahdollisuudet myös puistattivat minua ajatellessani, mitä kaikkea joku pahaa tahtova voisi saada aikaan siellä. Siksi varmaan olikin tiedettävä tarkalleen mistä joku henkilö näki unta; sitä varten olisi tunnettava ihminen erittäin hyvin – tai niin minä ainakin oletin. Unimaailma oli tosiaankin kehittänyt omalaatuisia keinoja suojella ihmisten unia pahantahtoisilta uneksijoilta. Aloin pohtia olinko läpäissyt jonkinlaisen kokeen että edes ylipäätään pääsin tähän paikkaan, sillä toivoin kovasti ettei tännekään pääsisi kuka tahansa. Unet taisivat tosiaan olla jotain muutakin kuin vain pelkkiä oman alitajuntamme kehittämiä fiktiivisiä tapahtumaketjuja.
Samassa kirja katosi kädestäni ja huone ympärilläni pyörteili ja hajosi sirpaleiksi.
*************
Kuten nykyään usein herätessäni, minulla oli jälleen hiukan sekava olo kun kirjasto katosi ja muuttui takaisin omaksi huoneekseni. Ymmärsin pian että ovelta kuuluva koputus oli ollut syynä heräämiseeni.
”Sisään”, sanoin ja yritin samalla koota ajatuksiani äskeisen kokemuksen jäljiltä. Minusta tuntui usein oudolta herätä pitkiltä päiväunilta. Jotenkin minun oli alkuun hankala hahmottaa oliko yö vai päivä, mikä aiheutti yleensä pienimuotoisen tokkuran.
”Vieläkö sinun päätäsi särkee?” äiti kysyi astuessaan ovesta sisään vesilasi ja särkylääkkeet mukanaan.
”Vähän, mutta sain nukuttua ja oloni on jo huomattavasti parempi”, mutisin edelleen hiukan unisena.
”Hyvä”, äiti sanoi tyytyväisen näköisenä ja laski vesilasin pöydälle. ”Juo tämä. Migreenin aikana on tärkeää juoda paljon vettä, jottei nestehukka pahenna päänsärkyä entisestään.”
”Minä tiedän kyllä sen”, totesin ja kurottauduin sängystä ottamaan vesilasin ja lääketabletit. ”Ei sinun tarvitse käyttäytyä kuin olisit töissä.”
Äiti naurahti. ”Onhan äitiyskin tietyllä tavalla minun työni, ja välillä pääsen yhdistämään molemmat rakastamani työt tällä tavalla. Onko sinulla nälkä? Isäsi tekee juuri keittiössä broileripastaa. Mene sanomaan hänelle että lakkaa käyttäytymästä kuin töissä.”
Nyt oli minun vuoroni nauraa. Äitini oli lääkäri ja isäni kokki, enkä voinut väittää etteikö heidän molempien ammateista olisi minulle välillä hyötyä.
”Kyllä minä voin ainakin yrittää syödä”, sanoin hetken mietittyäni. Minua ei enää oksettanut ja tiesin kokemuksesta että syömättömyys usein pahensi oloa entisestään.
”Hyvä”, äiti hymähti ja kääntyi takaisin ovelle päin. ”Yritä vielä nukkua hetki. Minä tulen sitten kertomaan kun ruoka on valmis.”
Vaikka sanoinkin äidille että kävisin takaisin nukkumaan, olin varma etten enää nukahtaisi sen jälkeen mitä olin äsken unessani nähnyt. Siinä oli vain kertakaikkiaan liikaa ajateltavaa. Sen sijaan otin tyynyni vierestä puhelimeni ja menin katsomaan viestejä. Matilda kysyi voinko jo paremmin ja naputtelin hänelle myöntävän vastauksen. Alex muistutteli teatteriryhmän WhatsAppissa meitä kaikkia hakemaan kirjastosta lainaan Oliver Twistin, jos emme olleet sitä vielä lukeneet. Laitoin itselleni muistutuksen siitä, koska kaiken muun keskellä olin kuin olinkin unohtanut koko asian.
Kun lukemattomat viestit oli käyty läpi, aloin taas miettiä uniavaimia. Aioin yhä pitää koehenkilönäni Matildan, mutta nyt minun pitäisi keksiä miten saisin selville hänen tulevia uniaan. Olin juuri kaivanut laatikosta kynän ja paperia luonnostellakseni ideoita ylös, mutta juuri silloin Douglas ilmestyi oviaukkoon pyytämään minua syömään. Hänen oli tavalliseen tapaansa pakko kiljua se niin kovaa kuin jaksoi. Toivoin hartaasti että hän vielä joskus oppisi mitä tarkoittaa migreeni.
Piilotin paperin koulureppuuni jottei kukaan vahingossakaan näkisi sitä ja lähdin alakertaan. Unet saisivat nyt odottaa ainakin hetken.
Tuoreimmat viestit
Minusta otsikko kuvasi molempia, Nevilleä ja Dracoa, joka on varmasti nykyään parempi mies ja haluaa opastaa Scorpiusta nykyisyyden lähtökohdista. No, voihan se todellisuuden pimittäminen olla huonoksikin, virheiden toistaminen, kun niitä ei tunneta ja niin pois päin. 
Mutta eihän Draco myöskään ollut koskaan parjannut Harryn osapuolta Scorpiukselle, kun tämä ei tiennyt, kuka Neville oli. Puolensa ja puolensa.