Onko muilla enemmän tai vähemmän salaisia tositelkkariin liittyviä guilty pleasureja?

Minä katson varsin vähän tositv-ohjelmia (paitsi Amerikan Selviytyjiä, suomalaisesta en ole niin välittänyt), mutta tykkään silti sellaisista, joissa ihmisiä autetaan tavalla tai toisella. Välttämättä ei hirveästi kiinnosta se mitä tapahtuu välissä, joten yleensä katson näitä kelaamalla. Mutta olen katsonut remonttiohjelmia, joissa ihmisille on tehty uusi talo entisen huonon tilalle tai pieni minitalo (minitalo-ohjelmaan olin kyllä ihan koukussa silloin, kun niitä alettiin esittää Suomessa), tai niitä vähän kyseenalaisen tuntuisia kauhisteluohjelmia, joissa on joku paise tai muu vaiva, ja sitten se laitetaan kuntoon. Katsoin näistä siis käytännössä alun ja lopun; alussa näytetään ongelma, ja sitten lopussa on kiva nähdä, miten ihmisillä on hyvä mieli, kun asiat on korjattu kuntoon.

Siinä mielessä ehkä epätyypillistä noiden katsojakuntaan nähden, että minua jotenkin erityisesti inhottaa kaikki sellainen, missä mennään fyysisesti ihon alle, eli en tahdo katsoa niitä finninpuristuksia tai leikkauksia, mutta on mukava nähdä, että lopuksi ihmiset ovat kunnossa ja kaikki hyvin. Joskus oli joku ohjelma, missä oli kiropraktikko, niin katsoin sitäkin pikakelaamalla, ettei tarvinnut kuunnella niitä raksahdusääniä. Remppaohjelmissa ei hirveän paljon kiinnosta se rakennusvaihe, mutta on oikein hauska katsoa, tuliko valmiista talosta samanlainen kuin alun suunnitelmassa ja millaiseksi ne on sisustettu.

Siitä on jo paljon aikaa, kun niitä tuli enemmän telkkarista, mutta katsoin tuolloin mielelläni niitä amerikkalaisia tositv-sarjoja, joissa joku oli saanut viitoset tai kuutoset tai oli muuten vain tosi iso perhe. Oli kiva katsella vilistäviä pikku naperoita ja söpöjä vauvoja. Nyt nekin lapset lienevät jo kaikki aikuisia.

Näistä olen nyt jälkikäteen nähnyt paljon kritiikkiä, kuinka ihmiset ovat olleet valmiita ikään kuin uhraamaan lapsensa julkisuuden kiroille rahan ja julkisuuden himoissaan ja muutenkin noissa on ollut taustalla kyseenalaisia kuvioita, joita ei tietenkään niissä silloin esitelty. Kuten nyt vaikka nuo jo edellä mainitut Sisarvaimot, jotka esittivät silloin onnellista perhettä, mutta selväähän se oli jo silloin, ettei sellaisissa olosuhteissa voi kukaan olla oikeasti onnellinen. Ja vaikka en juuri ole nähnyt niitä lähivuosien tuotantokausia, niin on ilmeistä, että siellä on ihan sairaat kuviot takana. Samoin niissä erilaisten suurperheiden ohjelmissa on tuolloisten lasten aikuistuttua selvinnyt suoraa taloudellista hyväksikäyttöä ja henkistä väkivaltaa ja uskonnolla pelottelua.  Ikävää lukea sellaista, mutta hienoa että eivät vain vaikene.

Ylipäätään nykyaikana tuntuu epäeettiseltä ajatus, että moni lapsipolo on ollut kameran edessä kirjaimellisesti siitä asti, kun on työntänyt päänsä synnytyskanavasta, aina aikuisuuteen saakka. Eikä tietenkään ole kysytty missään vaiheessa, haluaako olla koko maailman tunnistama vai ei. (Vähän samaa mietitään nyt somen suhteen, kun ihanahan se olisi katsella söpöjä kuvia ja videoita vauvoista ja lapsista, mutta onko se sitten heistä kiva asia, ja puhumattakaan vielä nykyisistä netin vaaroista. Arvostan sitä, että ihmiset nykyään eivät usein näytä lastensa kasvoja somessa.)

Nimi: Suolainen kevät
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Crys
Yhteenveto: suolaisenkatkerantoiveikasta eropohdiskelua
A/N: Tämä syntyi yllättäen virkehaasteen inspiroimana, jee!! Olen taas ollut niin pitkään kirjoittamatta, että ihan hävettää, joten kivaa että inspiraationmurunen taas iski Aihekin tuli itselle ihan puskista, koska varsinaisesti tämän käsittelevä eroaihe ei itseä koske, mutta ehkä sellainen yleinen kevätfiilistely ja tunnetaitojen harjoittaminen inspiroivat.



Kevät


Niin, meitä oli siinä kaksi, mutta miksi vain toinen meistä joutuu kantamaan katkeransuolaisen maun mukanaan? Siitä huolimatta toiveikkaat haamumuistot valtaavat mieleni, kun löydän jättämäsi vivahduksen parfyymiasi – tyynyllä, vaatteissa, iholla... Tällöin kävelen ulos talosta, jotta voin muistaa pohjoistuuleen kylmyyden, sen tunteen, kun seisoo myrskyävän meren rannalla rukoillen taivaankannelta vastausta kaikkeen. Kuvittelen, kuinka suolavesi takertuu hiuksiisi, täyttää valheiden kammioksi muotoutuneen suusi suolalla ja tunkeutuu kirvellen sielusi riekaleiden ympärille muistuttamaan siitä, mikä sinusta on tullut.

Istun terassituoliin, hengitän, silitän syliin hypännyttä kissaa ja keskityn kissan turkin pehmeyteen nimetessäni mielessäni asioita, joita näen edessäni. Minun on ollut pakko oppia tapoja selvitä näistä tunteista, siirtää sielua ja itsetuntoa murjovat ajatukset mustaan laatikkoon, jossa niillä ei ole valtaa. Sentään voin olla kiitollinen siitä, että olen pakosta joutunut oppimaan hellyyttä itseäni kohtaan, sillä sitä kukaan muu ei jakele.

Kevätlinnut laulavat tuulessa humisevissa puissa, aurinko vilkkuu puiden lomassa ja kissa kehrää sylissäni. Lasken yhdeksänkymmentä sekuntia leskenlehtiä, kunnes kavalat ajatukset muuttuvat katkerista tunteista neutraaleiksi toteamuksiksi. Lumouduit, rakastuit, petyit. Se tapahtui, mutta ei se tarkoita, että juhlit elämäsi viimeiset juhlat.

Seuraan katseellani västäräkin lentoa ja hengitän sisääni kevättä. Edistyn hyvällä mallilla, sillä kunhan pystyn analysoimaan haavoittavat muistot suuttumatta, tiedän, että olen käsittelyni lopussa. Siirrän ajatukseni ilonaiheisiin – katson kissaa – ja hymyilen. Muistelen aikaisempia retkiäni alimpiin helvetinkuoppiin ja tunnen kerrankin, kuinka pääni sisäiset hyllyt ovat järjestyksessään, täynnä uusia työkaluja.

Kohtaan viimein kevään kiitollisuudella.

Onko muilla enemmän tai vähemmän salaisia tositelkkariin liittyviä guilty pleasureja?

No on kyllä! En siis koskaan katso MITÄÄN realitysarjoja tai muuta draamajuttua muuten, mutta My Big Fat Fabulous Lifeen olen jäänyt koukkuun (Upea lihava elämäni). Olen sitä ihan useita kausia katsonut ja jotenkin se onnistuu olemaan viihdyttävä ja hauska. Seuraa siis erään Whitney-naisen varsin aktiivista elämää sen jälkeen kun hän nousi kuuluisuuteen julkaisemalla aikoinaan netissä videon otsikolla "Fat girl dancing". Sarja rakentuu siis pitkälti kehopositiivisuudelle, mutta tokihan siinä myös draamaa ja käänteitä riittää, kun siinä seurataan tämän Whitneyn lisäksi myös hänen perhettään ja joitakin ystäviään ja realityssä nyt aina kaikki leikellään ja ohjaillaan mahdollisimman dramaattiseksi Todellakin vähän guilty pleasure, kun on niin random että sitä ylipäätään päädyin seuraamaan reality-vihaajana, mutta jotenkin siinä on viihdyttävä tunnelma ja henkilöt tulevat niin tutuiksi.

Niin kiva nähdä sun visioita Ronjasta ja Pepistä 😍 Varsinkin kun tietää, miten vahvat headcanonit sulla heistä on! Muutenkin kiva idea nää moodboardit, oon joskus kans miettinyt näiden tekemistä omista ficeistä, mutten oo saanut aikaiseksi :'D

Et tiedäkään miten onnellinen olin, kun näin, että olit kirjoittanut lahjaficin ja vielä Axelista ja Neosta! ^^ Näistä kahdesta ei voi olla liikaa arkista fluffya varsinkin, kun heidän väleihinsä sopii hurt/comfort saumattomasti. <3 Ja miten kivaa oli, että tämä olikin nyt Neon näkökulmasta. Se sopi niin hyvin, kun tunnelma oli kepeä ja vaikka Neollakin on taakkoja menneessä, hän on aina ollut niin valmiimpi suhteessa ja oli miellyttävää vaihtelua nähdä, miten avoimen rakastunut hän on Axeliin, eikä epäröi hänen kanssaan samalla tavalla kuin Axel. Olin onnessani tästä rennosta peli-illasta, vakiintuneen parisuhteen arjen palasista lukeminen Finissä on yksi suosikkijuttujani nykyään. Eikä tässäkään ollut kaikki ruusuilla tanssimista ja siitä pidänkin vakiintuneen suhteen arjen kuvauksissa. Vaikka ollaan päästy suhteeseen päätymisen turbulenssin ohi, ei tarina lopu siihen vaan edelleen on esteitä ja vaikeuksia, mutta ne eivät ole aina suuria taisteluita tai vaadi massiivista tunnekuohua. Siksi Axelin paha olo, joka kuitenkin pysyy aisoissa ja se että hän haluaa silti viettää aikaa Neon kanssa pelaamalla korttia ja samalla turruttaa itseään alkoholiin, tuntuivat juuri sopivan tavallisilta asioilta, joita tehdään parisuhteessa. ^^

Ihhih ja tämä kortin peluu oli erihupaisaa, kun mukana oli Neon kyky lukea Axelia ja siten päihittää hänet helposti. Jotenkin hauskaa, että Axel silti suostui peliin, vaikka luulisi hänen tietävän, että ei voi voittaa, kun Neon aistit toimivat ihan eri tavalla. Mutta ehkä se nyt vain oli jotain kivaa, kevyttä tekemistä häiriötekijäksi. ^^ Ihan sama vaikka häviäisikin pelissä. Isälisko, varmaan lempparini Axelin käyttämistä lempinimistä Neolle. <3

Yöuinti oli aivan ihanaa ja kyllä olisin ottanut sen K-18 kamankin tuohon loppuun, mutta tällainen pieni kiusoitteleva maistiainen toimii aivan yhtä hyvin, joskus jopa kutkuttavammin kuin tarkkaan kuvattu porno. ^^ He vain ovat niin lutuisia toistensa kanssa, edelleen umpirakastuneita, edelleen ihailevat toisiaan, kiusaavat ja hellivät toisiaan, ihan parasta. <3 Tämä oli aivan mahdottoman upea lahja lukea synttäripäivänä ja nostatti valtavan hymyn huulilleni. Kiitos tästä, kiitos, kiitos, kiitos! <3