Title: Seirinin salainen ase, käänteisenä
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Kuroko no Basket
Characters: Kuroko Tetsuya, Aida Riko, Hyuuga Junpei, Izuki Shun, Kagami Taiga
Genre: Vähän pölö draama, omegaverse
Rating: S
Disclaimer: KnB kuuluu Fujimaki Tadatoshille, eikä minulle ole maksettu ficcailusta mitään.
Summary: Tärkeä korismatsi olisi juuri alkamassa, mutta Kurokolla on alkanut kiima.
A/N: Osallistuu haasteisiin
Alpha/Beta/Omega-haaste #2 sekä
Otsikoinnin iloja II (Muun välimerkin otsikko).
Joku vanha idea, jolle ollaan
Grenaden kanssa naureskeltu ja jonka sain nyt lopulta kirjoitettua. Pelkkänä läppäajatuksena tää oli musta hauskempi, mutta ficcinäkin menettelee, ja jos ei muuta niin ainakin tämän kirjoittaminen oli ihan hauskaa. Vähän vaihtelua niihin perinteisempiin omegaverse-ficeihin
Seirinin salainen ase, käänteisenäSeirinin joukkueella oli ongelma. Heidän seuraava matsinsa alkaisi pian – matsi, joka heidän olisi voitettava, mikäli he haluaisivat pelata Tououta vastaan ja tavoitella lukioiden välistä mestaruutta – mutta Kurokolla, heidän joukkueensa ainoalla omegalla, oli vain hetkeä aikaisemmin alkanut kiima.
”Ei minulle ole mikään ongelma pelata”, Kuroko kuitenkin ilmoitti tyynesti, kun Riko oli pamahtanut joukkueen luo pukuhuoneeseen neuvottelemaan äkillisestä tilanteen muutoksesta. ”Sääntöjen mukaan saan pelata, jos itse koen pystyväni niin tekemään. Ja kyllä minä pystyn. Oloni ei itse asiassa poikkea tavallisesta mitenkään – ihan kuin mitään kiimaa ei olisikaan.”
”Hyvä että susta tuntuu siltä”, Riko vastasi. ”Mutta muista, ettet ole pelikentällä yksin. Pystyykö muu joukkue pelaamaan kunnolla sun kanssa kiimasta huolimatta? Melkein kaikki ovat alfoja!”
”Mua se ainakaan häiritse”, Kagami sanoi oikopäätä. ”Ja eikö siitä, että ollaan kaikki voitu olla Kurokon kanssa täällä pukkarissakin ilman mitään ongelmaa, voi päätellä, ettei se häiritse ketään muutakaan? Me ollaan pelattu yhdessä niin paljon, että ollaan varmaan kaikki immuuneja Kurokon feromoneille tai jotain.”
”Niin mäkin oletan”, Hyuuga totesi. ”En huomaa mitään eroa tavalliseen, en itsessäni enkä kenessäkään muussa. Vai onko jollain eriäviä kokemuksia?”
Mutta kaikki joukkueen jäsenet vakuuttelivat, ettei Kurokon kiima häiritsisi heidän pelaamistaan, että he pystyisivät kyllä keskittymään otteluun sataprosenttisesti. Riko oli iloinen kuullessaan, miten yksimielinen joukkue oli asiasta, vaikka pieni epäilys jäikin kaihertamaan hänen mieltään. Tämä oli tärkeä peli, ja kaiken olisi mentävä täydellisesti.
”Onneksi voitte pelata – sehän tästä puuttuisikin, että koko joukkue menee sekaisin yhden takia! Mutta on meillä silti ongelma. Me ollaan suunniteltu taktiikkamme hyvin pitkälle sillä olettamuksella, että Kuroko on pelikentän varjo, huomaamaton, mutta ei hän mitenkään voi olla sitä nyt! Vastapelaajatkin ovat melkein kaikki alfoja! Totta kai ne huomaavat Kurokon!”
Riko katsahti Kurokoa, jonka ilme oli tuttuun tapaan hyvin neutraali, mutta siinä oli huomattavissa jotain anteeksipyytävää ja jopa häpeävää. Ryhti oli tavallista kumarampi, ja ellei kiimanlöyhkä olisi leijunut vahvana hänen ympärillään, hän olisi varmasti onnistunut katoamaan kaikkien näköpiiristä.
”Olen pahoillani”, hän sanoi painaen päätään vielä enemmän kumaraan. ”Kun minun takiani tämä matsi menee ehkä pilalle. Voin kyllä olla pelaamattakin...”
”Hei älä nyt noin sano!” Kagami huudahti ja läimäytti Kurokoa toverillisesti selkään. ”Ei se sun vika ole! Kyllä me pärjätään.”
”Kagami on oikeassa”, Hyuuga sanoi. ”Vaikka Kurokon näkymättömyys pelikentällä onkin iso etu, se ei ole ainoa ässä hihassamme.”
”No niin, mutta…”
Poikien puheista huolimatta Riko empi yhä. Vaikka olikin totta, etteivät kaikki heidän pelitaktiikkansa tukeutuneet sen varaan, että Kuroko oli kentällä kuin näkymätön, juuri sellaisia kuvioita he olivat viime päivät hioneet täydellisyyttä hipoviksi. Nyt se kaikki työ olisi täysin turhaa, ja joukkueen jäsenet joutuisivat mitä todennäköisemmin tekemään kesken pelin lennossa erilaisia ratkaisuja, joiden lopputulos ei ehkä olisikaan yhtä sulavaa. Valmentajana Riko syytti itseään tilanteesta eniten, vaikka Kuroko olikin pahoitellut, että peli saattaisi mennä penkin alle hänen takiaan.
Rikon ja kaikkien muidenkin pohtiessa käsillä olevaa tilannetta Izuki nousi yhtäkkiä paikaltaan ylös. Hän näytti siltä, kuin olisi juuri saanut jonkin hyvän idean.
”Mietin tätä asiaa, ja keksin jotain, mistä voisi olla apua”, hän aloittikin keräten heti muiden huomion itseensä. ”Sen sijaan, että ajatellaan Kurokon kiimaa ongelmana, käytetään sitä
aseena.”
”Tuo kuulostaa lupaavalta”, Riko sanoi. ”Kerro, mitä tarkoitat.”
”Mainitsit aiemmin siitä, että koko joukkue menisi sekaisin yhden takia. Mehän todettiin jo, ettei Kurokon kiima häiritse kenenkään meidän pelaamista, mutta miten onkaan vastapuolen laita? Ne eivät ole tottuneet Kurokoon tai sen tuoksuun, ja ellei siellä ole joka tyypillä ihan poikkeuksellisen rautaiset hermot ja sataprosenttisen herkeämätön keskittymiskyky, mä olen varma, että kiimassa olevan omegan feromonit saavat yhden jos toisenkin huomion herpaantumaan. Ne tulevat huomaamaan Kurokon liiankin hyvin.”
Mitä enemmän Izuki ideaansa selitti, sitä enemmän muut innostuivat. Kurokollakaan ei ollut mitään ajatusta vastaan, kunhan vain kukaan ei kävisi liian tuttavalliseksi kesken pelin. Riko näytti siltä kuin he olisivat jo rökittäneet kaikki muut joukkueet sata-nolla ja voittaneet mestaruuden.
”Miten kieroa”, hän sanoi melkeinpä pelottava hymy kasvoillaan. ”Juuri niin me teemme. Vastapuoli ei edes tajua, mitä tapahtuu! No niin pojat, mennäänpä sitten voittamaan tämä peli!”
Rikon johdolla joukkue lähti pukuhuoneista ja suuntasi kohti koripallokenttiä. Melkeinpä heti perille päästyään he huomasivat, miten Izukin idea alkoi ottaa tuulta alleen: vastapuolen pelaajat kuikuilivat varsin uteliaina ja jopa kiihkeinä heidän suuntaansa, kun yrittivät löytää huumaavan kiiman tuoksun alkuperän. Hymy Rikon kasvoilla vain syveni syvenemistään. Hän oli jo täysin varma heidän voitostaan.
Ja kun heidän ensimmäinen kokoonpanonsa asettautui kentälle asemiinsa ja peli lopulta alkoi, Riko juhli mielessään tulevaa murskavoittoa. Hän oli ottanut selvää heidän vastustajistaan etukäteen ja tiesi näiden olevan varsin lahjakkaita pelaajia, mutta heiltä selvästikin puuttui kyky olla vastaamatta luonnon kutsuun. Eipä tainnut sellaiselle osaamiselle olla pahemmin tarvettakaan koripallokentillä.
”Usui! Mitä pirua sä oikein puuhaat!” vastustajajoukkueen kapteeni karjui pelaajalle, joka oli suurin piirtein heittänyt pallon pois käsistään, kun Kuroko oli juossut hänen ohitseen muutaman metrin päästä.
”Ei se mun syy ollut!”
”Kukaan ei edes vienyt palloa sulta! Kenen puolella sä oikein pelaat!?”
Riko nauroi sisäisesti, kun pallo lensi kerran jos toisenkin ohi korin tai joukkuetoverin käsien, kun lähes kaikkien vastapuolen pelaajien huomio kiinnittyi kerta toisensa jälkeen Kurokoon. Pari kertaa jotkut jopa juoksivat toisiaan päin, kun eivät malttaneet katsoa eteensä Kurokon sijasta. Ne harvat, joiden aivotoimintaa ja reaktiokykyä Kurokon kiima ei täysin pilannut, yrittivät parhaansa mukaan korjata toisten tekemät virheet, mutta turhaan. He eivät mitenkään pystyneet kuromaan umpeen sitä eroa, jonka Seirin oli onnistunut luomaan vastapuolen sekoillessa hormonihöyryissään.
”Mä rakastan teitä kaikkia!” Riko henkäisi, kun peli oli ohi ja he olivat voittaneet melkein sadalla pisteellä. ”Loistavaa peliä pojat.”
”Se oli suorastaan liian helppoa”, Kagami tokaisi. Haastetta ottelu ei tosiaan ollut juurikaan tarjonnut, mutta sen viihdearvo oli sitäkin parempi. Hän ei ikinä tulisi unohtamaan toisten törppöilyjä kentällä.
”Se on totta”, Hyuuga vahvisti. ”Ehkä siinä mielessä hyvä, ettei voida joka ottelussa käyttää samaa tekniikkaa. Tulisi pelaamisesta tylsää.”
”Eikä Kurokokaan varmaan tykkää, jos vastustajat pörrää perässä kuin mehiläiset”, Koganei arveli ja vilkaisi Kurokoon päin kuin pyytääkseen vahvistusta sanoilleen.
”Ei se minua pahemmin häiritse, niin kauan kun eivät käy iholle”, tämä vastasi olkiaan kohauttaen. ”Vaikka…” Muut katsoivat uteliaasti Kurokoa, jonka kasvoilla käväisi tyrmistynyt ilme. ”Sain viisi treffikutsua.”
Kagami repesi nauramaan, ja muutkin vähintäänkin tyrskivät. ”Joo ei me sua muille anneta, omaa tähtiomegaamme.”
”Huojentavaa”, Kuroko sanoi jopa itselleen tavallista latteammalla äänensävyllä.
”Tietenkään emme luovu susta!” Rikokin ilmoitti. ”Itse asiassa aloin tässä juuri miettiä, pitäisikö haalia joukkueeseen vielä pari muutakin omegaa…”
Muut katsahtivat äkkiä valmentajansa suuntaan ilmeillä, jotka eivät olleet erityisen hyväksyviä.
”Älä nyt liikoja hoppuile”, Hyuuga sanoi. ”Ei meillä ole immuniteettia muihin kuin Kurokoon. Siinä sotkeutuisi meidänkin pelaaminen, jos ympärillä pörräisi enemmänkin omegoita.”
”Ja Kuroko menettäisi erityisasemansa”, Koganei heitti.
”Ai, onko minulla sellainenkin?”
”No, onhan joukkueen ainoana omegana oleminen ainakin vähän spesiaalia.”
”Niin kai”, Kuroko tyytyi toteamaan. ”Mutta Rikon ehdotus kyllä käy minulle. Ainakin, jos se tarkoittaa sitä, ettei kukaan enää ikinä pyydä minua treffeille kesken pelin.”
Muut nauroivat. Kuroko katsoi heitä ihmeissään. ”Mille te nauratte?” hän kysyi. ”Ei se ollut vitsi.”
Kiyoshi tönäisi häntä toverillisesti olkapäähän. ”Älä huoli, Kuroko. Me pidetään huolta, ettei kukaan lähesty sua väärät aikeet mielessä!”
”Ja jos yrittääkin, joutuu ensin kohtaamaan meidät”, Kagami lisäsi.
”Eli sitten te pääsette treffeille vastustajien kanssa”, Riko totesi saaden Kagamin hätkähtämään. ”Se sopii, jos keräätte samalla tietoa muista joukkueista ja pelaajista, jotain minkä avulla voitetaan yhtä hyvin kuin tänään.”
Kukaan ei kuitenkaan vaikuttanut innostuvan Rikon ehdotuksesta, vaan joukkueen jäsenet katsoivat valmentajaansa kuin tämä olisi seonnut pahemman kerran. Vain Kuroko hymyili, mutta Rikon sijasta hän katseli alas jalkoihinsa ja mietti heidän äskeistä voittoaan. Hän oli iloinen siitä, että oli kuin olikin voinut toimia heidän joukkueensa salaisena aseena, vaikkakin täysin päinvastaisella tavalla kuin alun perin oli suunniteltu. Vain lopputuloksella oli kuitenkin väliä, ja siksi kiimaa pitäisi hyödyntää jatkossakin silloin, kun se olisi mahdollista.
Mutta treffeille hän ei yhdenkään vastustajan kanssa lähtisi.
Tuoreimmat viestit
Arthur kuulostaa olevan melkein enemmän pökerryksissä koetuksesta. Tulee mieleen, miten joku youtubettaja-lääkäri sanoi, että piti huolen, että yksi hoitajista tarkkaili synnytyksen aikana aina isää, jotka silloin tällöin tuppasivat pyörtymään.