Mä taas vuorostani tunnustan, että koska oon jo koko kolmoskauden tällä puolen, en osaa enää oikein sanoa kutosjakson juttuihin mitään Reflektoin flaw:n viestin valossa, että itse olen kyllä tällainen ylianalysoiva tyyppi, mutta toisaalta se tulee itselleni tosi luonnostaan ja samaan aikaan se vain on se miten itse prosessoin omaa katselukokemusta. Olen välillä vuodattanut tänne ihan hirveitä tekstiseinäanalyyseja ensisijaisesti siksi, että sillä tavalla saan omat mielipiteet selkeämmiksi myös itselleni ja pois takaraivosta pyörimästä. Tälläkin kertaa samaa kauraa luvassa, ehkä viimeistä kertaa kun finaalijaksossa ollaan, niin hypätäänpä suoraan siihen:

Spoilereita jaksosta 3x7:

Ah, tää on ihan mun suosikkikauhukeskustelunaiheeni, miksi Sherlockia ei ole tehty lisää. Onneksi oon niin inessä jo toisessa fandomissa, että voin keskustella tästä aiheesta ilman että alkaa kyyneleet virrata tai edes syke isommin nousta. I'm OKAY, täysin parantunut ja kunnossa, sydämeeni ei satu enää lainkaan!

No siis. Alun perinhän kovasti puhuttiin, että Sherlockin seuraavan kauden esteenä/hidasteena on vain se, että Benedict ja Martin ovat niin kovin kysyttyjä ja kiireisiä näyttelijöitä, että heidän saamisensa yhtä aikaa paikalle ja sarjaa kuvaamaan on tosi vaikeaa. Eli vedottiin aikatauluvaikeuksiin ja päällekkäisiin menoihin. Sitten kului vuosia ja taas vuosia ja taas vuosia, ja tää selitys alkoi näyttää vähän valheelliselta, kun sekä Benillä että Martinilla on kuitenkin riittänyt tahoillaan aikaa tosi vaatimattomankin oloisiin projekteihin. Sitten on ollut puhetta, että Ben ja/tai Martin eivät halua tehdä enempää Sherlockia. Tämän uskon pitävän paikkansa ainakin Martinin kohdalla. Sarjan luojat ja pääkäsikirjoittajat Moffat ja Gatiss ovat moneen otteeseen sanoneet, että tekisivät sarjaa tosi mielellään lisää, että homma on enää kiinni sarjan päätähdistä. Foliohattuilijat ja mediakin ovat olleet aina välistä sitä mieltä, että Ben ja Martin suurin piirtein vihaavat toisiaan eivätkä siksi halua enää työskennellä yhdessä - vaikka kumpikin on puhunut toisistaan vuosien varrella tosi asialliseen ja jopa lämpimään sävyyn (erityisesti Ben on monta kertaa todennut, että Martin on sen suosikkikanssanäyttelijöitä ja että sillä on ikävä Martinin kanssa työskentelemistä), ja nyt sitten tosiaan he näkyivät istuvan vierekkäisillä paikoilla Wimbledonin tennisturnauskatsomossa (toki Benin vaimo oli istutettu kaksikon väliin, jottei nyt kukaan liikaa innostuisi :'D) ja näyttivät juttelevan keskenään ilman mitään vihanpitoa.

Niin että jos pitäisi nyt heittää omat kaksi senttiä tähän veikkailuun, miksi Sherlockille ei ole tullut jatkoa, niin veikkaisin, että syy on se, että etunenässä Martin ei halua tehdä lisää. Kaikki muut, jopa Ben, ovat sanoneet, että voisivat palata sarjan pariin. Martin on lähinnä todennut, että voisi tehdä sarjaa lisää sillä ehdolla, että käsikirjoitus olisi paljon parempi kuin tähän asti ja että tarina olisi kertomisen arvoinen. Ei ehkä muotoillut asiaa ihan näin tylysti, mutta pointti oli, että hän ei palaa jos tarina ei ylitä odotuksia. Eräässä videohaastattelussa Martinin naama on aika vakava kun se toteaa, että onhan se kiva, että Sherlock ja John ovat sarjan lopuksi palanneet ratkomaan rikoksia yhdessä, ystävinä.

Toki on ollut spekulaatiota siitäkin, oliko sarjan ankara ja mielipuolinen fanitus toiselle tai molemmille päätähdistä liikaa ja/tai fanien (shippi)odotukset saaneet sarjassa näyttelemisen maistumaan lopulta kitkerältä, jolloin on ollut kivempi vaan jättää tekemättä lisää. Tästä aiheesta voisin puhua puoli päivää, mutta taidan jättää nyt väliin.

Gatiss paljasti muistaakseni viime vuonna, että he yrittivät Moffatin kanssa tarjota koronan alkuvuosina ideaa/käsikirjoituksen tynkää uudesta kaudesta tai yksittäisestä leffasta Benille ja Martinille, mutta että hommasta ei tullut mitään. Sekin oli mun mielestä niin suoraan sanottu kuin voi, että yritystä on ollut, mutta vastakaikua näyttelijöiltä ei ole riittävässä määrin saatu.

Ja kaikella katkeralla kunnioituksella, mutta ottaen huomioon, kuinka paljon sarjan tunnelma ja tarinankerronta ja hahmot (etenkin Johnin hahmo) muuttuivat (viimeistään) neloskaudella, käsikirjoittajat saavat syyttää ensisijassa itseään, jos ja kun sarja päättyi neloskauteen.

Pahoittelut skippaan nyt kaikki korkealuokkaiset analyysit ja haluan vaan tulla huutamaan ja fanittamaan <333 Mulle on atm vähän raskasta saada aikaiseksi luettua mitään Totista Keskustelua enkä oikeen oo jaksanut lukea tän fandomin keskusteluja netistä kun tuntuu et ne on joku paremmuuskilpailu siitä kenellä on oikea mielipide tai paras teoria ja kuka tietää mitäkin ja kuka on lukenut sitä paitsi kirjat ja mä haluan vaan ihkuttaa tätä ihanaa sarjaa!! Hot girls don't gatekeep niin tulin tänne toteuttamaan tätä ihkuttamista sitten.

Lempihahmotaistoon en lähde koska kaikki tykätköön kestä tykkää ja puolustelkoon tai olkoon puolustelematta niin paljon kuin tykkää (Kunhan antaa muidenkin tehdä samoin.) Ja sitä paitsi koska Armand told the truth eiku

S3E4-6:

Tekstin nimi: Riku
Kirjoittaja: Ygritte
Ikäraja: S
Pari: Kasper/Riku
Sanamäärä: 1800

---

Juho käveli niin reippailla askelilla, että Kasperilla oli vaikeuksia pysyä hänen rinnallaan ilman satunnaisia hölkkäaskelia. Toisaalta oli vain hyvä, että Kasperin keskittyminen meni pelkästään Juhon perässä pysymiseen. Hän oli ylianalysoinut tulevia treffejä jo eilisillasta lähtien, yksin hän olisi pahimmillaan jänistänyt kesken matkan, ja kääntynyt takaisin kotiin. Onneksi Juho oli astunut ennen sitä kuvaan.

“Mä vaan saatan sut sinne”, Juho oli selittänyt ilmestymistään Kasperin oven taakse. Kasper oli nyökytellyt hämillään ja vetänyt punaiset, kulahtaneet tennarit jalkaansa. “Kuten sanoin, sä et ole ainoa, joka haluaa pitää tän todellakin salassa.”

“Miten sä sitten tiedät siitä, että se on…?” Kasper rohkaistui kysymään. Hän oli miettinyt Juhon viime käynnistä lähtien miksi Juho tiesi Kasperin salaperäisen, tulevan deitin seksuaalisen suuntautumisen, jos sitä tietoa varjeltiin kuin valtionsalaisuutta. Juho nauroi kevyesti ja kumartui lähemmäs Kasperia.

“Oltiin kerran juhlimassa jotain voittoa, kun kuulin, että sen puhelimeen helähti Grindrin merkkiääni. Sen jälkeen se on ollut ihan hysteerisen tarkka kaikesta.”

Kasper oli halunnut kysyä hakiko hänen tuleva treffikumppaninsa useinkin seuraa Grindrista, mutta ei uskaltanut. Ja sitten he olivatkin jo lähteneet, ja nyt Kasperilla oli täysi työ pysytellä Juhon kintereillä. Korkean, vaaleankeltaisen kerrostalon kohdalla Juho pysähtyi, naputteli neljä numeroa koodilukkoon, ja tempaisi alaoven auki. Ritarillisesti Juho piti ovea auki Kasperin astuessa viileään rappukäytävään. Keskellä rappua oli vanha hissi, jota kiertäen lähtivät viemään ylöspäin kiviportaat. Juho lähti harppomaan portaita ylöspäin tahdissa johon vain ammattiurheilija pystyy. Kasperia nolotti, kun he viimein pysähtyivät kuusien rappusten jälkeen, ja hän puuskutti kuin suuremmankin urheilusuorituksen jälkeen. Juho kurottautui jo ensimmäisen oven ovikelloa kohti, kun Kasper äkisti pysäytti hänet.

“Ei, älä. Tiedätkö, ei tästä tule yhtään mitään, mä lähden kotiin”, Kasper selitti puuskuttaen edelleen. Siinä hetkessä kaikki oli aivan liian todellista. Juho saattamassa häntä, vieras rappukäytävä, sekä ovi, jonka postiluukussa luki Kurujärvi. Juhon olisi pitänyt varoittaa häntä jo ensimmäisen kerran ehdottaessaan näitä treffejä. “Riku Kurujärvi! En mä voi tavata Riku Kurujärveä näin!”

“Sä et olisi suostunut, jos olisin kertonut kuka se on”, Juho hymyili rauhallisesti, irrotti Kasperin otteen kädestään, ja painoi määrätietoisesti ovikelloa. “Nyt vaan hengittelet.”

Kasper pyrki rauhoittamaan hengityksensä Juhon ohjeiden mukaan, mutta mikään ei olisi voinut valmistaa häntä kohtaamaan miestä, joka oven avasi. Juho tervehti Rikua nopeasti, tyrkkäsi Kasperin kapeaan eteiseen, ja sulki oven tulematta itse sisäpuolelle. Niin he olivat sopineet, että Juho vain näyttäisi Kasperille missä Riku asuu, mutta sopimuksesta huolimatta Kasper tunsi olonsa hylätyksi seisoessaan lähes kiinni Riku Kurujärvessä tämän asunnon eteisessä.

Oliko tämä edes todellista? Kasper sulki silmänsä ja avasi ne taas tuijottaen kiinteästi lattiaa. Edelleen hänen edessään olivat vihreisiin sukkiin verhoutuneet miehen jalat.

“En mä noin pelottava ole”, Kasper kuuli miehen sanovan. Kasperin oli pakko räpyttää silmiään vielä pariin kertaan. Hänen pitäisi sanoa jotain, mitä tahansa, ennen kuin Riku pitäisi häntä aivan idioottina, mutta sanat eivät vain tulleet hänen suustaan. Riku pyyhkäisi Kasperin kasvoille karanneet hiukset takaisin tämän korvan taakse. Kosketus sai Kasperin hätkähtämään. “Juho varoittikin, että sä saatat olla vähän säikky.”

Kasper tunsi ärtymyksen polttavan sisällään. Juholla ei ollut mitään oikeutta kutsua häntä säikyksi. He eivät edes tunteneet toisiaan kovin hyvin enää.

“Mitähän muuta Juho mahtoi kertoa,” Kasper kivahti ja nosti päänsä ylpeästi ylös. Hän saattoi olla ensimmäistä kertaa treffeillä miehen kanssa, ja aihe saattoi olla hänelle herkkä menneisyydessä tapahtuneiden asioiden takia, mutta ei hän itseään mitenkään pelokkaana pitänyt. Riku vastasi Kasperin katseeseen tyytyväisen näköisenä.

“Että sä olet just mun tyyppiäni”, Riku sanoi, ja otti vihdoin askeleen etäämmäs Kasperista. Jos Kasper oli äsken luullut itsevarmuutensa nousseen jälleen normaaleihin mittoihin, sai Rikun tunnustus sen valahtamaan jälleen pohjamutiin. Kasper ei tiennyt lainkaan mitä vastata. Sillä jälleen kerran hän kykeni havainnoimaan ainoastaan sen, että hän seisoi ahtaassa eteisessä Riku Kurujärven kanssa, joka vitsaili Kasperin olevan hänen tyyppiään.

“Kiitos”, Kasper mumisi. Enää hän ei sentään kokenut tarpeelliseksi laskea katsettaan kohti lattiaa. Sitä paitsi olisi ollut harvinaisen typerää katsella pelkkää vaaleaa laminaattia, kun hän saattoi katsella Rikua. Riku oli pitkä ja lihaksikas. Hänen jaloistaan, erityisesti reisistään, pystyi erottamaan selkeästi muotoutuneet lihakset. Rikulla oli vihreät silmät, ruskeat hiukset, ja auringossa paahtunut iho. Hänen kasvonsa olivat kapeat, hyvin symmetriset, eikä Rikun katse tuntunut jättävän Kasperia hetkeksikään rauhaan.

“Aloitetaanko alusta?” Riku kysyi lopulta, kun Kasper oli saanut katseltua häntä hetken. Missä tahansa muussa yhteydessä Kasper olisi hävennyt käytöstään, mutta Riku sai hänen olonsa kummallisen rauhalliseksi. Ehkä tältä tuntui olla hyväksytty. Jopa haluttu. Ajatus oli aivan hullu, ja Kasper työnsi sen välittömästi mielensä perukoille.

“Riku”, Riku sanoi ja osoitti itseään. “Hauska tavata.”

“Kasper”, Kasper vastasi ja ojensi kätensä Rikua kohti. Aivan, kuten ensimmäiselläkin kerralla, jälleen Kasper hätkähti Rikun kosketusta. “Kuin myös.”

“Käy peremmälle”, Riku sanoi muodollisesti ja johti Kasperin valoisaan olohuoneeseen. Rikun asunto oli kerrostalon ylimmässä kerroksessa, eikä lähellä ollut yhtä korkeita taloja. Olohuoneen ikkunasta avautui hieno näkymä, jota täyttivät lukemattomat talot ja puistot. Jopa junarata näkyi kaukaisuudessa. Riku antoi Kasperin katsella ikkunasta hoputtamatta. Kun Kasper viimein istui sohvalle Rikun viereen, hänestä tuntui, että hän oli laittanut Rikun tahtomattaan odottamaan. “Kerrotko vaikka jotain itsestäsi.”

“Okei”, Kasper sanoi ja järjesteli mielessään tärkeimmät faktat itsestään järjestykseen. “Mä oon 20. Oon alunperin kotoisin tosta maalaiskunnasta, mun vanhemmat asuu vielä siellä. Opiskelen tällä hetkellä, ihan tavalliseksi tradenomiksi. Ja oon harrastanut jalkapalloa, en tiedä sanoiko Juho siitä mitään.”

“Ei tainnut sanoa. Ei Juho kertonut susta oikeasti mitään muuta kuin sen, että oot ehkä vähän hermostunut”, Riku hymyili ja nojautui hieman lähemmäs Kasperia. “Vai ihan tavallinen tradenomi.”

“No siis joo. En vaan oikein keksinyt mitään muuta mitä opiskella”, Kasper selitti ja levitti käsiään. Kasper ei ollut koskaan ollut treffeillä, joten hän ei voinut olla varma pitäisikö hänen nyt kysyä jotain Rikulta. Pitäisikö hänen antaa jokin myönteinen ele? Jokin vihje siitä, että hän halusi tutustua Rikuun lähemmin? Yhtäkkiä Kasper toivoi, että Juho olisi sittenkin kertonut hänestä Rikulle enemmän.

“Ootko ollut pitkään sinkku?”

Kasperin teki mieli irvistää. Hän oli kuvitellut, että he olisivat puhuneet lähinnä jalkapallosta. Ehkä jopa niin, että Juho olisi jäänyt paikalle pitämään keskustelua yllä. Nyt hän joutuisi heti aluksi joko valehtelemaan, tai myöntämään Rikulle, ettei hän ollut ikinä seurustellut. Eivätkä he olleet päässeet keskustelussa edes alkuun. Kasper huokaisi haikeasti ja päätti, ettei hänellä ollut totuudessa mitään hävettävää.

“Mä en ole seurustellut koskaan”, Kasper myönsi vaivaantuneena. Riku katsoi häntä hetken kulmat kurtussa.

“Oikeasti?”

“Ihan oikeasti. En oo koskaan…mitään.” Kasper jatkoi, vaikkei Riku ollut esittänyt minkäänlaisia lisäkysymyksiä.

Rikun silmät levisivät hieman ja hänen kasvoilleen nousi hento hymy. Kasper katui välittömästi tunnustustaan, ja olisi halunnut vetää sen takaisin, mutta sanoja ei valitettavasti saanut häviämään enää sen jälkeen, kun ne oli kerran sanottu.

“Et mitään?” Riku kysyi matalalla äänellä ja nojautui lähemmäs Kasperia. “Et oo koskaan tapaillut ketään? Harrastanut seksiä?”

Kasperia nolotti jatkaa keskustelua tästä aiheesta, mutta Riku onneksi kuulosti olevan kaikkea muuta kuin pettynyt. Ehkä Juho oli jotenkin avannut heidän menneisyyttään, vaikka vain omalta osaltaan, ja Riku osasi katsoa Kasperin tunnustusta oikeasta näkökulmasta.

“En ole tapaillut ketään, en oo seurustellut koskaan, en ole harrastanut seksiä”, Kasper luetteli. Aseksuaalin esittäminen oli pelastanut hänet kaikelta tältä, sillä miehen kanssa lähentyminen oli suurimpia syntejä, joita Kasper tiesi, eikä Kasper ollut halunnut asettua vanhempiaan vastaan. Mutta kuten Juho oli sanonut, hänen vanhempansa eivät olleet täällä, eivät he nähneet eivätkä kuulleet, eikä Riku ollut kertomassa kenellekään. “Suudellut oon kerran.”

“Kerran?”

“Yhden kerran. Pojan kanssa. 16-vuotiaana.” Kasper täsmensi, sillä totuuden myöntäminen ei muuttaisi enää mitään. Joko Riku hyväksyisi hänet sellaisena, kuin hän oli, tai sitten tämä jäisi heidän viimeiseksi tapaamisekseen.

“Siitäkö sä tiesit, että oot homo?” Riku kuitenkin kysyi yllättävän ystävällisesti. Riku ujutti uudestaan Kasperin kasvoille karanneet hiukset tämän korvan taakse ja hymyili. “Mun eka kerta pojan kanssa tapahtui myös 16-vuotiaana. Vittu se oli pelottavaa. Pelkäsin vielä viikko sen jälkeenkin, että se kertoo jollekin, että oon pannu sitä.”

“Kai mä tiesin sen jo aiemmin. Yritin vain todella paljon olla olematta. Mutta joo, viimeistään sen suudelman jälkeen tajusin, että en koskaan tule seurustelemaan tytön kanssa”, Kasper sanoi ja tunsi olonsa huomattavasti helpottuneemmaksi. Ei Riku ollut täällä häntä tuomitsemassa, tai arvostelemassa hänen elämänsä valintoja. Vaikka Riku oli häntä muutaman vuoden vanhempi, oli Riku varmasti elänyt yhtä epävarman nuoruuden.

“Miksi sä et sitten ole seurustellut kenenkään kanssa?”

“Hyvä kysymys.” Kasper päätti unohtaa viimeisenkin salailun. Kenelle Riku hänestä kertoisi mitään, jos Rikunkin suurin intressi oli pitää kaikki mahdollisimman salassa? “Mun vanhemmat kuuluu sellaiseen uskonlahkoon. Käytiin kaikenlaisissa tapahtumissa, seuroissa, siihen asti, kun muutin omaan kotiin. Siellä opetettiin, että homous on yksi suurimmista synneistä, joita voi maan päällä tapahtua. Mun vanhemmat uskoo siihen kaikkeen vieläkin, ja kai mäkin joskus uskoin.”

Riku tarttui Kasperia kädestä ja hivuttautui hänen viereensä. Rikun vieressä oli yllättävän turvallinen paikka jatkaa tarinaa, vaikka kaiken Kasperille uskotellun mukaan asian pitäisi olla täysin päinvastoin.

“Sitten sinne paikkakunnalle muutti uusi perhe. Niillä oli samanikäinen poika, kuin minä. Oltiin samalla luokalla koulussa ja käytiin seuroissa yhdessä.”

“Sitäkö sä suutelit?”

“Joo.” Kasper hieraisi niskaansa kiusaantuneesti. Kai hänen olisi pakko kertoa, olisi muuten liian suuri riski, että Riku kuulisi totuuden myöhemmin muualta. “Se oli Juho.”

“Juho? Virtasen Juho?”

“N-niin”, Kasper änkytti. Ehkei Juhosta kertominen ollut sittenkään hyvä idea. Hehän olivat Rikun kanssa vasta tavanneet, tuskin Rikukaan halusi kuulla ketä Kasper oli suudellut ja milloin. “Anteeksi, ei ois pitänyt kertoa. Mä vaan ajattelin, että se…”

“Shhh, ei mitään. Se selittääkin miksi Juho oli niin vakuuttunut siitä, että oot just mun tyyppiä,” Riku sanoi hiljaa ja puristi Kasperin kättä omassaan. “Eikä mua haittaa, että oot kokematon.”

Riku kumartui suutelemaan Kasperin niskaa aivan tämän korvanlehden alapuolelta. Kasper ei ollut millään tavalla valmistautunut Rikun lähentelyyn. Hänellä oli vieläkin vaikeuksia uskoa edes sitä, että hän istui Riku Kurujärven, liigan jo toista vuotta putkeen parhaan pelaajan ja maalikuninkaan, sohvalla treffeillä. Ja nyt Riku, joka oli upeampi ja komeampi kuin yksikään mies, josta Kasper oli ikinä uskaltanut unelmoida, suuteli hänen kaulaansa.

“Kai mekin voidaan kuitenkin suudella? Vai onko kaikki säästetty Juholle?” Riku kysyi ja kiskoi samalla Kasperia istumaan hajareisin syliinsä. Koko tilanne oli yllättänyt Kasperin täysin odottamatta, mutta Kasperilla ei käynyt mielessäkään kieltää Rikua koskemasta häneen. Miten hän olisi edes voinut, sillä Rikun kädet tuntuivat lämpimiltä ja vaativilta hänen paitansa alla, eivätkä Rikun huulet olleet muutamaa senttiä kauempana hänen omistaan.

“Ei. Mitä? Se oli pelkkä kokeilu, en halua Juhoa sillä tavalla,” Kasper vastasi yrittäen koota sanoja järkeviksi lauseiksi. Yksikään mies ei ollut koskenut häntä tällä tavalla, kertaakaan aiemmin elämässään hän ei ollut tuntenut vastaavaa himoa toista ihmistä kohtaan. Riku saisi tehdä hänelle mitä ikinä haluaisi, heidän ei tarvitsisi koskaan enää puhua Juhosta tai Kasperin elämättömästä lapsuudesta ja nuoruudesta.

“Hyvä niin,” Riku kuiskasi Kasperin huulia vasten ennen kuin painoi Kasperin vaativasti lähemmäs itseään. Suudelma oli niin paljon enemmän, kuin kesäyössä Juhon kanssa piilossa jaettu pikainen pusu. He suutelivat kauan, eikä Riku Kasperin yllätykseksi yrittänyt saada tilannetta etenemään mihinkään suuntaan. Hän ei jaksaisi edes laskea kuinka monta kertaa oli yllättynyt tänään, mutta suurin niistä oli ollut Rikun suhtautuminen häneen. Kukaan ei ollut halunnut Kasperia sillä tavalla, ja Kasper tunsi välittömästi olevansa koukussa.

Kävellessään myöhään illalla kotiin Kasper oli varma, että jokainen vastaantulija näki hänen kasvoiltaan mitä oli tapahtunut. Ei olisi mahdollista, etteikö sellainen onnellisuus loistaisi suoraan kaikkien silmille. Eikä Kasper välittänyt. Siinähän katsoisivat, kateelliset.

Ficin nimi: Seksipommi
Kirjoittaja: Meldis
Genre: UST, humor, fluffy
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Cedric
Tiivistelmä: Cedric lähtee kaveriporukalla viettämään rantapäivää ja mukaan lähtee myös Harry.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Violetu heitti viime vuonna discordissa yhteispromptiksi kirjoittaa teksti Benjaminin Seksipommi-kappaleesta. Aloitin sitä, mutta se jäi viime kesänä kesken ja sain nyt kirjoitettua loppuun. Jälki on sen mukaista, että on aloitettu yhtenä kesänä ja jatkettu toisena. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia!


Seksipommi

Cedric tiesi, että tuijotti. Hän tiesi, että Anthony tiesi hänen tuijottavan. Mutta hän ei kyennyt lopettamaan. Oli heinäkuun kuumin päivä, aurinko oli korkeimmillaan, uimarannalle ei osunut pienintäkään tuulenvirettä, pilvet olivat aamun jälkeen kaikonneet ja hiekka hohkasi. Mutta Cedric ei ollut ennemmin tiennyt mitään kuumuudesta. Ei ennen kuin Harry oli saapunut. Ja sitten vielä ottanut paitansa pois. Luokkakokous rannalla tuntui äkkiä hyvin ristiriitaiselta idealta.

Pieni tönäisy selkään havahdutti Cedricin ja Anthony katsoi häntä yhtä aikaa huolissaan ja kulmiaan kohotellen. Cedricin koko kasvoja kuumotti. Hänen selkäänsä nipisteli ja hänen teki hirveästi mieli sohia hiuksiaan parempaan asentoon. Oliko hän edes vilkaissut peiliin kun oli lähtenyt rannalle? Ei tietenkään, hän oli yltä päältä aurinkovoiteessa, päällään ne vähän liian isot, keltaiset uimashortsit ja hänen sänkensä oli kammottavassa kunnossa. Hän tiesi kyllä, että Harry oli tulossa. Hän vain ei ollut arvannut, että Harry näyttäisi tuolta.

Aurinko osui kultaisena loisteena Harryn mustiin hiuksiin. Ne olivat yhtä sekaisin kuin aina, mutta olivat pidemmät kuin Cedric muisti. Harry näytti mieheltä, leveine harteineen, jykevine leukoineen ja aikuismaisine parransänkineen, joka näytti paljon maskuliinisemmalta kuin Cedricin. Tämän iho oli tasaisen ruskea, ei varmasti hankittu Lontoon pilvessä. Ja kroppa. Cedricin päässä kiehui. Harryn hauikset ja rintalihakset pullistelivat, kun hän oli ristinyt kätensä rinnalleen. Vatsalihakset piirtyivät terävästi kuin supersankarilla. Vihreiden uimahousujen vyötärönnauhan alle katosi houkutteleva vana mustaa karvoitusta, joka alkoi navan paikkeilta. Reidet pingottivat uimahousujen kangasta sillä tavalla, että Cedricin suu kuivui. Iho kimmelsi hiestä ja aurinkovoiteesta. Harrylla ei ollut laseja, joten tämän silmät erottuivat erityisen hyvin. Cedric ei olisi osannut kuvata Harrya muulla sanalla kuin seksipommi.

Cedric otti yhden syvän henkäyksen ja laski katseensa. Hän alkoi asetella pyyhettään paremmin saadakseen käsilleen jotain tekemistä ja silmilleen muuta katsomista. Mutta hän ei voinut estää korviaan kuulemasta.
”Joku on käynyt salilla!” Se oli Lavender, yksi Harryn vuosikurssilaisista. Perään kuului muutaman tytön kikatusta ja Cedric puri hampaansa yhteen. Hän ei ollut ainoa, joka oli pistänyt Harryn merkille. Tai olihan Cedric ennenkin huomannut Harryn. Oli jo heidän huispatessa toisiaan vastaan ensi kertaa melkein kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen entistä paremmin turnajaisten aikaan. Mutta silloin Cedric oli huomannut, miten loistava Harry oli huispatessa, miten tämä välitti ystävistään, miten rehellinen ja taipumaton tämä oli. Silloin Harry oli kuitenkin ollut pieni, ruipelo neljätoistavuotias. Cedric oli ihastunut tähän ihan muista syistä. Nyt hän lankesi Harryyn täysin uusista syistä.

”Mistä sinä tuon rusketuksenkin olet hankkinut?” Seamus kysyi ja Cedric arvasi, että kysymys oli osoitettu Harrylle. Cedric istui vapisevilta jaloiltaan alas pyyhkeelle Anthonyn viereen.
”Sisiliassa, harjoittelussa. Minä sain vain pisamia”, kuului Ronin sarkastinen ääni. Niin, Harry oli aurori nykyään, Cedric pohti.
”Sisiliassa, vau”, sanoi Hannah, joka levitti Nevillen selkään aurinkorasvaa. ”Osataanko siellä englantia?”
”Ei, piti opetella italiaa”, Harry avasi oman suunsa viimein ja Cedric veti niin nopeasti henkeä, että oli hikata. Seksipommi osasi italiaa nykyisin.

”Meinasin sanoa, että lopeta tuijottaminen, mutta et ole ainoa”, Anthony kuiskasi Cedricille, kun Seamus ja Dean kyselivät Harryn ja Ronin harjoittelusta lisää. Cedric nyrpisti ystävälleen nenäänsä, mutta vilkaistuaan ympärille heidän pyyherykelmäänsä, hän näki ainakin Ginnyn, Lavenderin ystävineen, Katien sekä hänen vanhan joukkuetoverinsa Matildan silmäilevän Harrya avoimesti. Vähemmän avoimesti sitä teki Roger Davies sekä Zacharias, joten Cedric rauhoittui pikkuisen. Ihan
vain pikkuisen.

Harry suuntasi uimaan rohkelikkoystäviensä kanssa ja Cedric oli mielellään vähän aikaa kauempana tästä. Hän hörppi vesipullostaan ja työnsi aurinkolasit silmilleen, jotta hänen vakoilunsa ei olisi niin ilmiselvää.
”Mene juttelemaan hänelle”, Anthony ehdotti ja viittoi järveä kohti, missä syvemmällä, kauempana lapsiperheistä, Harry tovereineen polski.
”En minä...ei tämä…” Cedric sopersi.
”Haluat sitä”, Anthony sanoi ja Cedric kääntyi katsomaan häntä kauhuissaan. ”Jutella hänelle”, Anthony jatkoi.
”Ai. No, joo, emme ole nähneet pitkään aikaan”, Cedric sanoi ääni väristen. Anthonyn kulmat rypistyivät ja hän vilkaisi järvelle ja sitten katsoi Cedriciä pitkään.

”Oliko teillä jotain turnajaisten aikaan?” Anthony kysyi hitaasti. Cedric läimäisi kätensä tämän suulle. Matilda ja Daz katsoivat heidän suuntaansa ja Cedric kiskaisi kätensä Anthonyn suulta ja virnisti luottavaisesti.
”Ei ollut”, Cedric kuiskutti, kun Matilda ja Daz olivat menettäneet kiinnostuksena heihin.
”Tuollainen reaktio kertookin juuri sitä”, Anthony sanoi. ”Tykkäsitkö hänestä?” hän kuiskasi. Cedric piilotti kasvonsa polviensa väliin. ”Entä nyt?”
”Siitä on kamalan kauan aikaa”, Cedric uikutti.
”Mitä sitten? Hän on tässä nyt”, Anthony sanoi. Cedric vilkaisi järvelle.

Harry tuli jonkin ajan päästä vedestä, eikä Cedricin olo helpottunut. Nyt tämä puuskutti ja valui vettä ja uimahousut liimautuivat entistä paremmin ihoa vasten.
”Haen limsaa”, Cedric ponkaisi pystyyn, kun vedestä palanneet kuivailivat itseään. Anthony vilkaisi Cedriciä kulma koholla ja pyöräytti pienesti silmiään. Cedric nappasi lompakkonsa repustaan, työnsi jalkansa sandaaleihin ja lähti harppomaan kohti lähintä kioskia.

”Hei, Cedric! Odota, tarvitsen myös jotain viileää juotavaa.” Cedric nieli kirosanat ja kääntyi ympäri. ”Vesi on jo ihan lämmintä ja täällä ei parane taikoa”, Harry virnisti rientäessään Cedricin mukaan. Hänen tukkansa kiilsi vedestä ja tiputti pisaroita hänen olkapäilleen.
”Joo”, Cedric naurahti jäykästi.

”Kiva, että tulit”, Harry sanoi heidän kävellessä kioskia kohti.
”Kiva idea”, Cedric sanoi ja mahdollisimman huomaamattomasti yritti sukia otsalle valuvia hiuksiaan.
”Joo, Hermionella on niitä”, Harry sanoi. ”Olet opettaja nykyään?”
”Opiskelen opettajaksi. Sota keskeytti opinnot”, Cedric korjasi.
”Aivan”, Harry nyökkäsi.

”Sinä olet aurori?” Cedric sanoi kysyvästi, kun he asettuivat kioskin jonon päähän. ”Tai, sen kyllä huomaa”, hän sanoi ja välittömästi katui sanojaan. Hänen kasvonsa alkoivat paahtua. ”Ömm.” Harrynkin poskilla kävi punaa.
”Öh, joo, se on ollut fyysisempää kuin odotin. Ja ministeriössä on opiskelijoille oma sali”, hän selitti katse epämääräisesti kioskin jätskivalikoimassa.
”Ai”, Cedric sanoi.
”Tai siis, tarkoitin sanoa, kiitos”, Harry sanoi. ”Jos, tuota, ömm, tarkoitit, että…”
”Joo, näytät hyvältä, sitä tarkoitin!” Cedric kiiruhti sanomaan. Ja katui sanojaan. Hän irvisti ja käänsi punaiset kasvonsa.
”Okei, niin. Kiitos”, Harry sanoi.

Cedric oikein puristi huuliaan suppuun. Aurinkokaan ei olisi voinut polttaa hänen ihoaan näin pahasti. Harrykään ei enää puhunut mitään ja hiljaisuudessa he etenivät kohti kioskia. Cedric osti colaa ja Harry ison vesipullon sekä mehujään. Hän avasi herkun heti ja Cedricin kauhistukseksi alkoi nuolla sitä innolla. Cedric nieli lisää kiroilua.

Anthony onneksi ehdotti heti seuraavaksi pulahdusta ja Cedric meni mielellään viilentymään veteen. Se oli kivaa siihen saakka, kun Harry palasi myös uimaan ystäviensä kanssa. Cedric joutui katsomaan lähietäisyydeltä, kuinka vesi nuoli Harryn vartaloa, miten hiukset liimautuivat hänen ohimoihinsa ja miten pisarat tippuivat mustan karvoitusvanan seassa hänen alavatsallaan. Vesi oli kiehuvaa Cedricin ympärillä ja hän meni uppeluksiin entistä syvemmälle, missä oli viileämpää ja missä hän voisi olla kauempana Harrysta. Hän kääntyi selälleen pinnalle, kun oli varma, että oli rauhoittunut tarpeeksi. Vesi hänen korvissaan vaimensi äänet ja hän hengitti hitaasti syvään kolme kertaa.

Kyllä hän selviäisi tästä reissusta.

”Cedric!”

Cedric hätkähti ja kulaus vettä syöksyi hänen kurkkuunsa. Hän räpiköi löytääkseen tasapainon, kun pohja oli liian kaukana pitääkseen hänet pystyssä. Hän viskoi käsiään villinä, yski, ryki, kähisi ja räpytteli silmistään planktonia ja hiekanjyviä.
”Sori, en tarkoittanut säikäyttää.” No, tietenkin se oli Harry. Cedric yski lisää ja yskiminen sai hänen tasapainonsa heikkenemään ja hänen leukansa painui veden alle. Hän oli juuri hörppäämässä lisää vettä, kun Harry tarrasi häntä kainalon alta.

”Et kai aio hukkua?” Harry naurahti. Cedric olisi halunnut vastata vitsikkäästi, mutta sen sijaan yski lisää ja kaiken lisäksi Harryn kasvoille. Cedric yritti saada kurkustaan pahoitteluja, mutta yski vain uudelleen.
”Aioin pyytää sinua pelaamaan, mutta ehkä sinun kannattaisi mennä lepäämään hetkeksi”, Harry sanoi. Cedric ryki lisää, räiskäytti kasvoilleen vettä saadakseen löysät hiuskiehkurat silmiltään.
”J-joo”, hän kähisi.
”Joo mitä? Joo pelaamaan vai joo rannalle?” Harry kysyi. Tämä piteli yhä Cedricistä kiinni. Tämän ote oli juuri niin varma kuin tämän käsien lihaksista olisi voinut olettaa.

Cedricin henki alkoi kulkea, hän näki taas eteensä. Harry siristeli silmiään auringossa, joka paistoi tismalleen heidän yltään ja nuoli Harryn ruskettuneita olkapäitä. Hänen hiukset olivat märät ja takertuneet hänen niskaansa ja poskiinsa. Hänen huulensa taipuivat varovaiseen hymyyn. Cedric ei  selviäisi tästä reissusta.

”Cedric?” Harry kutsui ja Cedric kohotti katseensa. Hän tajusi tuijottaneensa Harryn huulia.
”Mitä?” Cedric röhisi kurkku edelleen karheana. Harry availi suutaan pari kertaa. He katsoivat toisiaan ja Cedricistä näytti, että Harry olisi katsonut häntä samalla tavalla kuin hän oli katsonut koko ajan Harrya.
”Sinäkin näytät hyvältä”, Harry sanoi.

Ennen kuin Cedric ehti reagoida sanoihin, rantapallo iskeytyi Harry takaraivoon.
”Mikä siellä kestää?” kailotti Ron kauempaa. Harry irvisti pienesti Cedricille.
”Kyllä minä voin pelata”, Cedric sen sijaan sanoi ja katsahti olkavarteensa, jota Harry yhä puristi. Tämä irrotti hellästi otteensa ja kohta jäi kylmäksi veden alla.
”Joo, joo”, Harry sanoi.

Epämääräiset säännöt määräsivät, että se joukkue, joka sai vastajoukkueen tiputtamaan pallon vedenpintaan saisi pisteen. Cedric nieleskeli yhä karheutta kurkustaan, kun Seamus heitti pallon peliin. Nopeasti Cedric kykeni uppoutumaan peliin ja unohtamaan hämmennyksen ja häpeän ja jopa sen, että Harrysta oli tullut yhdessä yössä kreikkalainen jumala ja sanoi Cedriciä hyvännäköiseksi. Hän hyppi vedessä pallon perässä, nauroi kun Ginny läiskähti yhden epätoivoisen pelastuksen jälkeen mahalleen veteen, irvisteli, kun Anthony jäi muutaman tuuman päästä pallosta, joka laskeutui veteen kevyesti kuin pilkaten heidän joukkuettaan. Vedessä peuhaaminen sai hänen päänsä tyhjenemään ja lihakset huutamaan. Oli vaikeampi keskittyä siihen, ettei törmäillyt toisiin pelaajiin palloa kohti syöksyessään.

”Varo!” huudahti kimakka ääni ja Cedriciä päin läimähti jotain kovaa. Hän painui uppeluksiin, mutta ehti vaistomaisesti sulkea suunsa ja silmänsä. Keho kaatui veteen hänen viereensä ja Cedric räpiköi päästäkseen pystyyn. Hänen kylkeään jomotti yhteentörmäys ja päässä heitti äkillinen veteen paiskautuminen. Hän nousi pintaan huohottaen. Toinen hahmo ilmaantui hänen viereensä.
”Sattuiko pahasti?” kysyi lähimpänä oleva Angelina, joka kiiruhti pallo kainalossaan hänen luokseen. Cedric alkoi nauraa ja kuuli samalla tuttua naurua vierestään. Hän muisti äkkiä hämmennyksensä ja häpeänsä.

”Kaikki ok. Cedric?” Harry kysyi nauraen. Cedric osasi vain nyökätä hymisten.
”Eiköhän se ollut tauon merkki”, Dean ehdotti ja muut suostuivat. Porukka alkoi kahlata kohti rantaa, mutta Harry kääntyi Cedriciä kohti.
”Sori, en nähnyt sinua ollenkaan”, Harry sanoi. Vesi ulottui tässä hänen rintaansa ja tämän nännit näkyivät juuri ja juuri pinnan yllä.
”En minäkään sinua”, Cedric huitaisi kädellään ilmaan. ”Sattuiko sinua johonkin?”
”Ei, kuinka niin, sattuiko sinuun?” Harry kysyi huolissaan.
”Jokin kova osui minua kylkeen”, Cedric nauroi ja laski kätensä kyljelleen. ”Mikähän sinussa on niin kovaa, että se tuntuu pesäpallolta?” hän naureskeli.

Harry punehtui ja vasta sitten Cedric tajusi, mitä oli sanonut.
”Öm, siis, että, se oli varmaan käsivartesi vain, tai että, en tarkoittanut, että, öö…”
Harry pudisti päätään. ”Niin tietenkin”, hän sanoi. Cedric sulki suunsa.

Vesi loiskui heidän ympärillään. Heidän ystävänsä olivat kaikki rannassa. Leikkivien perheiden äänet olivat jossain todella kaukana. Cedric ei voinut itselleen mitään. Hänen katseensa valahti Harryn rintaan, tämän solisluille, tämän hauiksille, tämän ponnahtelevalle aataminomenalle. Aurinko heijastui aalloista ja heitti Harryn iholle kuvioita, jotka saivat Cedricin mielen vilkkaaksi. Ne piirsivät kaaria Harryn kaulalle, kirkastivat hänen silmiään.

”Sinä...näytät hyvältä”, Harry sanoi. Taas.
”Sinä sanoit sen jo”, Cedric sanoi.
”Sanon uudelleen”, Harry totesi.

”Sinäkin näytät hyvältä”, Cedric sanoi ja nielaisi sanan seksipommi, koska se olisi ollut ihan liikaa. ”Olen melko varma, että on laitonta näyttää noin hyvältä.” Harryn poskien puna syveni. Hän hörähti naurusta vaimeasti.
”Sinä olet asiantuntija siinä asiassa”, Harry sanoi. Hän oli lipunut lähemmäs Cedriciä, eikä Cedric ollut varma johtuiko se aalloista vai Harrysta. Aallot saivat Cedricin kädet puskemaan lähemmäs Harryn kylkiä. Harryn katse tipahti Cedricin huuliin.

Kova loiskaus aivan heidän vieressään viskaisi molempien päälle ammeellisen vettä. Joku nuori äiti hoki pahoitteluita ja kiskoi poikaansa kauemmas hyppelemästä tuntemattomien lähettyvillä. Cedric vakuutti, että pahoittelut eivät olleet tarpeen ja nyökkäsi Harrylle rantaa kohti, minne he lopultakin alkoivat suunnata ystäviensä perässä.

”Mitä teet illalla?” Harry kysyi.
”Mitä teet tämän jälkeen?” Cedric kysyi samaan aikaan.

Cedric tirskahti. ”Ajattelin seistä suihkussa tunnin, että saan tämän hiekan hiuksistani”, hän hymähti. Vesi ulottui enää heidän pohkeisiinsa.
”Niin minäkin”, Harry sanoi vikkelästi.
”Mahdut varmaan minun suihkuuni”, Cedric sanoi. Harry nyökkäsi jännittyneenä ja he kahlasivat rantaan ja kaveriporukan luokse. Anthony sinkautti Cedricille tietäväisiä katseita, mutta Cedric jätti ne huomiotta. Hän katseli paljon avoimemmin Harryn vartaloa, kasvoja ja hiuksia tietäessään, että vielä tänään tuo kaikki olisi hänen kanssaan suihkussa.