Tekstin nimi: Katulapsen katoaminen

Ikäraja: S

Fandom: Originaali

Summary: Joskus Eloise haaveili siitä, että häneltä kysyttäisiin, mikä orpokodissa oli pahinta.

A/N: olipa kiva palata tauon jälkeen taas tämän jengin pariin! Tämäkin teksti on muhinut docsissa kuukausikaupalla, mutta nyt vihdoin sain itseäni niskasta kiinni ja kirjoitin sen loppuun. Sijoittuu tosiaan mun Katulapsi-Universeen, linkit aikaisempiin näiden lasten seikkailuihin löydät mun listauksesta

---

Joskus Eloise haaveili siitä, että häneltä kysyttäisiin, mikä orpokodissa oli pahinta.

Hän oli miettinyt vastausta pitkään ja hartaasti, ja oli omasta mielestään nyt, yksitoistavuotiaana, tullut täydelliseen johtopäätökseen. Pahinta ei ollut rumat, halvasta kankaasta tehdyt vaatteet, niin kuin hän oli yhdeksänvuotiaana ajatellut, eikä niukat ateriat, niin kuin hän oli ajatellut ollessaan seitsemän. Pahinta orpokodissa oli se, että jokainen päivä oli samanlainen.

Aamulla herättiin, kuin aurinko vasta hipaisi ruudullisia ikkunalaseja ja päivä alkoi taas madella eteenpäin kuin etana siirapissa: Ompelua, pitkästyttäviä oppitunteja, pyykkäämistä, nuorempien lasten hoitamista. Työn katkaisivat vain ateriat ja leikkitunti ennen lounasta, jolloin orpojen täytyi mennä pihalle seisoskelemaan, oli sää miten kylmä hyvänsä.

Aina joskus orpokotiin tuotiin uusia tyttöjä. Alkuun he kaikki olivat hämmästyneitä ja peloissaan, kuin väriläikkiä orpokodin harmaassa maisemassa, mutta ei koskaan kestänyt kauan ennen kuin he sulautuivat massaan ja omaksuivat saman hiljaisen, nöyrän asenteen kuin muutkin tytöt. Viimeistään johtajattaren rangaistushuone piti siitä huolen.

Mutta sitten oli se tyttö.
Se alkoi ihan tavallisen tytön saapumisella orpokotiin. Tytöllä oli sileät ruskeat hiukset, siniset silmät ja pelokas katse. Eloise tuskin vilkaisi tyttöä, kun tätä marssitettiin pitkin käytävää vaatepino sylissä, tukka lyhyeksi nyrhittynä. Tyttö sopeutuisi viikossa, ja sitten hänestä tulisi vain yksi niistä hiljaisista äänistä aamun lauluhetkessä ja pari viimeiseksi jääneelle tytölle jonossa. Eloise ei uskonut, että heistä tulisi ystäviä. Hänellä oli sitä paitsi jo paras ystävä, jonka kanssa hän jakoi harvoin tarjotut appelsiinit ja pikkuiset kynänpätkät, joita oli onnistunut pihistämään luokkahuoneesta.

Päivä mateli eteenpäin niin kuin eilinen ja sitä edeltävä päivä. Uusi tyttö pärjäsi jokseenkin hyvin. Hän ei puhunut jos häntä ei puhuteltu, istui hiljaa oppitunnilla, ompeli niin siististi että sai opettajattarelta kehuja ja söi ruokansa, vaikkakin irvistellen. Eloise oppi hänestä vain sukunimen: Reubens.

Sitten tuli aika käydä nukkumaan.

Reubensin ja Eloisen vuoteiden välissä oli kaksi muuta sänkyä. Hän vilkaisi salaa toista tyttöä ennen kuin makuusalin ovi suljettiin. Reubens makasi selällään, tuijottaen kattoon. Hän ei ollut edes vetänyt huopaa päälleen.

Huone hiljeni. Pimeys laskeutui. Muutama tyttö alkoi kuorsata.

Silloin jossain narahti.

Ensin Eloise ajatteli, että ääni kuului vanhan sängyn jousista, kun joku tytöistä käänsi kylkeä. Sitä ääntä hän oli kuitenkin kuunnellut koko elämänsä, ja tämä oli erilainen: syvempi, matalampi. Hätkähtäen Eloise tajusi, ettei ollut kuullut sitä koskaan aikaisemmin.

Se oli avautuvan ikkunan ääni.

Myöhemmin moni tytöistä väitti nähneensä tulta ja kipinöitä, kuin itse demoni olisi marssinut makuusaliin. Mutta Eloisen vuode oli lähellä ikkunaa ja hän tiesi mitä näki: ikkuna avautui natisten ja sisään hyppäsi tyttö, ehkä hänen ikäisensä. Taivaalta kajastava kuunvalo paljasti vaaleat hiukset ja lyhyen varren.

Eloise ei kuitenkaan ollut ihan varma, oliko tyttö todellinen. Tämä liikkui kepeästi, kuin olisi koskettanut maata vain huvikseen. Kun tämä käveli Eloisen vuoteen ohi, hän huomasi, että tämän kädessä oli jotain, mikä kiilteli kuunvalossa.

“Ruth”, tyttö sanoi äänensävyllä, jollaista Eloise ei ollut koskaan ennen kuullut. “Mennään.”

Ja Reubens hyppäsi vuoteestaan kuin olisi odottanut vain tätä hetkeä. Eloise huomasi, ettei hän ollut edes riisunut saappaitaan. Hän juoksi ikkunalle, veti toisen tytön mukaansa ja paukautti sen perässään kiinni.

Hetken makuusalissa oli hiljaista. Sitten joku tytöistä alkoi itkeä.



Yleensä Vicky marssi eteenpäin niin nopeasti, että Ruthin teki mieli pyytää häntä hidastamaan.

Nyt asia oli päinvastoin. Vicky liikkui luultavasti yhtä nopeasti kuin aina ennenkin, ellei nopeammin, mutta Ruthista tuntui, kuin he olisivat liikkuneet hitaammin kuin laahustavat tytöt orpokodissa.

“Rauhoitu”, Vicky sanoi vilkaisemattakaan häntä ja jatkoi reipasta kävelyään. “Eivät he perään lähde.”

“Eivätkö?” Ruth mutisi ja vilkaisi taakseen. Yö oli hiljainen ja rauhallinen, mutta hän ei voinut estää itseään kuvittelemasta poliisin pillin kimeää vihellystä.

“Ei kukaan usko niitä tyttöjä”, Vicky vastasi tyynesti. “Jos sinulla ei olisi ollut niin kiire, olisin jäänyt katselemaan mitä käy, kun tuon paikan johtajatar herää.”

Ruth vilkaisi ystäväänsä. Vicky käveli edelleen eteenpäin nopein, tasaisin askelin, joissa ei ollut hiukkaakaan levottomuutta.

Ruth oli syntynyt ja kasvanut Aestenissa, eikä ollut koskaan käynyt kaupungin ulkopuolella. Hän oli syntyperäinen aestenilainen, mutta se ei silti ollut aivan sama kuin mitä Vicky oli. Vicky tunsi kaupungin eri tavalla kuin kukaan muu. Hän tuntui tietävän kaikki kadut, kaikki kujat, kaikki tiet. Hän löysi aina oikoreitin, olivat he missä tahansa, oli kuin kotonaan jokaisessa kaupunginosassa, katosi silloin kun se hänelle sopi. Joskus Ruthista tuntui kuin kaupunki itse suojeli Vickyä kuin omaa lastaan. Kerran tai kaksi hän olisi voinut vannoa, että kadut kaartuivat eri tavalla hänen ollessaan Vickyn kanssa. Tässä, kävellessään mukulakivikadulla harvojen kaasuvalojen lepattaessa, Vicky oli enemmän kotona kuin missään muualla.

“Tule nyt”, Vicky sanoi ja vilkaisi häntä. Ruth tajusi hätkähtäen hidastaneensa tahtia. “Muut odottavat, eikä Merle ole kummoinen kokki.”


Kara hyppäsi Ruthin kaulaan sillä sekunnilla kun heidän piilopaikkansa ovi sulkeutui heidän takanaan. Tyttö nyyhkytti ja puhui desermiaksi sanoja, jota kukaan ei ymmärtänyt, mutta ei heidän tarvinnutkaan.

“Kara, kaikki on hyvin”, Ruth sanoi ja halasi tyttöä takaisin. “Minä olen kunnossa, ihan totta. Älä itke, jooko?”

Kara niiskaisi ja malttoi lopulta irrottaa otteensa. “Minä…minä en tarkoittanut–”

“Et tietenkään”, Ruth sanoi lempeästi. “Ja kaikki on hyvin nyt. Onko meillä mitään syötävää? Orpokodin ruoka oli kamalaa.”

Ethan nousi sohvalta missä oli istunut. Sanoi Vicky mitä hyvänsä, hän oli heistä toiseksi paras kokki. “Meillä on leipää. Istu alas, minä paahdan sinulle viipaleen.”

Ruth istui salongin kuluneella vihreälle sohvalle. Sen jouset natisivat hänen allaan kuin orpokodin sängyt, ja hän värähti.

Hän katseli ympärilleen rauhoittaakseen itseään. Ero orpokodin ja tämän paikan välillä ei olisi voinut olla suurempi, ja hän tunsi sydämensä sykkeen tasoittuvan hiljalleen.

Ensinnäkin hajut. Orpokodissa mikään ei koskaan haissut miltään. Jopa ruoka tuoksui vain heikosti. Täällä hän haistoi takassa paahtuvan leivän, yrtit joita oli kesällä kuivannut, vanhojen huonekalujen hennon homeentuoksun, tulisijassa palavat halot.

Sitten hän haistoi häivähdyksen minttua. Jostain syystä Kit tuoksui aina mintulta.

Poika istui hänen viereensä ja kosketti lempeästi hänen kättään. “Kuinka voit?” hän kysyi. Ruth nielaisi.

“Ihan hyvin…nyt.”

Kara katseli häntä ahdistuneena takan vierestä. “Se oli minun syytäni.”

“Roskaa”, Vicky sanoi ja lysähti istumaan sohvan viereen. “Teillä kävi vain huono tuuri.”

Oli tosiaan ollut huonoa tuuria, että kaksi konstaapelia oli kävellyt torikojun ohi juuri, kun Ruth ja Kara olivat olleet ostamassa leipää. He eivät olleet edes varastaneet mitään: he olivat vain liikkuneet yksin ja näyttäneet köyhiltä, eikä Karan tumma iho ja punainen tukka olleet auttaneet asiaa. Ruth oli nopeasti tajunnut, mitä hänen täytyi tehdä: häntä tuskin odotti pahempi kohtalo kuin orpokoti, mutta kardeleita ei kohdeltu yhtä lempeästi.

Joten hän oli tönäissyt kojun kumoon ja antanut Karalle aikaa juosta karkuun. Hän oli ansainnut sillä tempulla itselleen kunnon korvatillikan, mutta ei välittänyt. Kara oli päässyt pakoon, eikä muulla ollut väliä.

“Miten sinä löysit minut?” hän kysyi nyt Vickyltä, joka oli alkanut teroittaa Kitin taskuveistä.

“Lady Marvillen Koti Nuorille Tytöille on toiseksi lähin orpokoti näillä seuduin”, Vicky sanoi kohauttaen olkiaan. “Kävin jo Laakerilehdossa, mutta siellä oli täyttä.”

“Menitkö sinä sielläkin ikkunasta sisään?” Ruth kysyi ja virnisti heikosti. Vicky virnisti takaisin. “Saatoinpa mennäkin. Merle, mikä siinä leivässä kestää?”

“Älä hoppuile, Falck, ensimmäinen menee Ruthille”, Ethan totesi ja ojensi Ruthille kolhiintuneen lautasen, jonka päällä oli täydellisen kullanruskeaksi paahdettu leipäviipale, joka suorastaan tihkui hunajaa. Ruth haukkasi ison palan ja nautiskeli kaikkein orpokodissa syötyjen aterioiden edestä.

Kun Ethan kääntyi paahtamaan toista leipäviipaletta, Ruth kääntyi taas katsomaan Vickyä. “Hei Vicky?”

“Niin?”

“Kiitos.”

Vickyn silmissä välähti ja jälleen kerran Ruth huomasi miettivänsä, mitä tytölle oli tapahtunut, että tämä oli sellainen kuin oli. Millainen tyttö piti orpokotiin murtautumista pikkuseikkana?

Sitten Vicky kohautti harteitaan ja hetki oli ohi. “Eipä kestä. Merle, näpit irti siitä leivästä, seuraava viipale on minun!”

Luku 13 Prinsessa ja murmeli


Dracon nk

pysäytän elokuvan ja katson Harryä otan hänet syleilyyn jossa viimeksi olimme ennekö Ron oli tullut kskeyttämään.

" Onko kaikko hyvin?" Kysyn.

Harry ei sano hetkeen  mitään musta tuntuu että hän miettii sanojaan.

" Draco mua pelottaa" Toinen sanoo surullisen kuuloisena.

Laitan pääni nojaamaan toisen päänpäälle ja kysyn " mikä sua pelottaa."

Hieron käsilläni toisen käsiä .

" kaikki " Harry nyyhkäisee.

"kaikki?" kysyn hämmentyneenä.

" Voiko tää edes toimia me ollaa samalla työpaikalla entä jos meillä menee hermot toisiimme tai jotain" toinen puhuu mulle paniikissa.

Käsken Harryä katsomaan mua hän menee makuulle ja katsoo mua ylhäältä päin.

" Harry  jos me halutaan et tää toimii ne se kyllä tulee onnistumaan."

" Sä oot pitkästä aikaa parasta mitä mulle on tapahtunut." Kumarrun ja suutelen häntä hellästi.

" Mitä me sit niikun ollaaan?" Rillipää kysyy miettien suudelman jälkeen.

" Mä voin olla sun henkilökohtanen palvelia." naurahdan.

Vihdoin näen toisen kasvoilla hymyn

" eiku oikeasti mikä tää meijän juttu on?" Harry kysyy nyt totisesti.

Hymyillen ja jatkan puhettani " noh jos lähdetään sii ettei oteta mitää stressiä ja katsotaan mitä tästä tulee."

Söpömpi osapuoli nyökkää mulle.

Aika on mennyt nopeammin kun voisin kuvitella.

Harry oli pyytänyt minut jouluksi hänen luokseen.

Tulin ilomielin , koska en tullu isäni kanssa toimeen .

Hän avasi mulle oven iloisena todella söpö essu päällään.

" olin juuri tekemässä piparkakkuja ."

" huomaan sulla on tuossa jotain" kosketan hänen huulen pieltä ja anna yllätys pusun.

Harry päästää taas maailman söpöimän kikatuksen.

Tulen keittöön auttamaan häntä.

Teemme yhdessä pipareita ja juomme glögiä.

Joululaulut soivat taustalla tuoden tunnelmaan ja ulkona sataa lunta.

Meillä oli töistä 5 päivän vapaat  mikä oli parasta.

Harry laittoi pienen kalkkunan uuniin ja minä autoin myös muissa ruuissa.

Seuraavaksi menimme olohuoneesee ja oli kuusen koristelu.

Huomaan seinälle meidän pikkujoulukuvat ja hymähdän niille.  Ne on aseteltu kauniisti vierekkäin.

" tarviiko mun pikku harry apua." sanon huvittuneena.

" Hei mä en ole pieni" Harry toistaa vihaisena yrittää kurotella laatikkoa ylähyllyltä.

Otan laatikon hänen  puolestaan kaapin ylähyllyltä missä on  joulukuusen koristeet.

Alamme laittamaan niitä kuuseen .

Huomaan joukossa todella vanha näköisen koristeen jota Harry pitää kädessää ja muuttuu hiljaiseksi.

" onko kaikki hyvin?" kysyn varoen

Harry pyyhkäisee kyyneeleensä ja nyökkää hän asattelee sen hyvin tarkasti kuuseen.

Kun saamme sen valmiiksi voimme vihdoin rentoutua odottamaan ruokaa .

" Harry sä voit puhuu mulle mistä vaan."

Harry nyökkää ja sanahtaa " tulitsitko sä mun mukaan ulos."

Nyökkään ja puemme päälle.

Menemme kohti hautausmaata missä yleisesti ihmiset kävivät  jouluna.

Menimme yhden Haudan luo jossa luki Lily ja James Potter.

Harry nyyhkäisi ja sytytti kynttilät sanoen " älkää huoliko mulla on kaikki hyvin."

Kun lähdemme hän sanoo " Mun vanhemmat kuoli kun olin pieni."

Ne ajo joulun aikoihin huonolla kelillä  suoraan rekan kylkeen eihän siinä ollut mitään tehtävissä.

Halaan toista sanoen " mä oon pahoillani."

Harry päästää pienen hymyn ja jatkaa " mulle tulee nyt paras joulu ikinä kun saan viettää sitä sun kanssa."

Otan toisen syvään suudelmaan ja en anna naisen häiritä joka katsoo meitä järkyttyneenä.

Harry kääntää ja sanoo " voi luoja se on Martta."

Heidän oli pitäny pitää matalaa profiilia.

Draco ei välittänyt siitä vai nosti minut helposti syliinsä suudellen vain lisää.

" olette hävyttömiä homoja vielä hautausmaam pihalla." Martta paasaa meille.

" Jospa pitäisi huoli omista asioista." sanon piikikkäästi tuolle naiselle.

Nainen irvistää ja sanoo " noh tiedätte minne joudutte ei jumala teitä rakasta."

Harry alkaa menettää hermonsa tuon naisen asenteeseen heitä kohtaa.

" Kuule Martta jos työntäisit ne sun ahdasmieliset mielipiteet sinne minne valo ei paista."

Nainen järkyttyy niin että häviää paikalta  mutisten.

Yllätyn kuinka kova suinen toien osaa olla  halutessaan.

Menemem takaisin hänen luokseen kattamaan pöytää.

Harry asettelee kaksi punaista kynttilää ja kaataa viiniä laseihin.

Hän antaa mulle luvan leikata kalkkunaa joka maistuu todella hyvälle.

Harry kertoo sen olevan äitinsä resepti kirjasta

Syömme ja juttelemme  .

" Olisit ollut töissä silloin kun jäin Ronin kassaa kahdestaa hänen suustaa tulee enemmän tekstiä kuin keneltäkään tuntemaltani ihmiseltä."

Harry nauraa kovaa ääneen ja toteaa sen olevan täysin totta.

" Olen ihan täynnä." Lyhyempi ähkii tiskatessaan astioita.

" sä meet nyt sohvalle ja mä tiskaan" sanon topakasti ja passitan Harryn sohvalle  viinilasin kanssa.

Harry katsoo mua sohvalta  hymyillen.

"  Taisin saada kotivaimon itelleni." kuulen olohuoneesta.

Tulen sinne pestyäni astiat ja hyökkää toisen kimppuu suudellen .

Harry kikattaa  " kutittaa Draco ." kuulen hänen suustaan suudelmien välistä.

Harry nousee ja tulee kahden paketin kanssa.

" Mä ostin sulle pari lahjaa tai no toisen tein itse." Punastellen.

Hymyilen ja haen omani ison paketin.

Avaan ensin Harryn antaman paketin jossa paljastuu vihreä kaulahuivi jossa on muutama valkoinen sydän.

Sitten on toisen lahjan vuoron avaa sen ja repeän nauramaan

Siinä on valkoinen tpaita tekstillä : Inhoan anaksia pizzassa mutta poikaystäväni ei ja nuoli ."

Anna paljon suukkoka toiselle kiittäen lahjoista ne merkitsivät mulle paljon.

Harry avaa mun lahjaa ja melkein kiljahtaa " Draco tää on upea."

Olin tehnyt meidän polaroid kuvasta tpaidan Harrylle sekä ostanut suklaata ja  Laadukkaita kahvija paljon erimakuja.

Nyt on Harryn vuoro halata mua ja antaa pieniä suukkoja.

Soitamme myös Ronille ja hän toivottaa meille hyvää joulua jopa kaikki muutki hänen perheensä tulevat kuvaan.

Ronin äiti sanoo " tein teillekki villapaidat , mutta Ron unohti ne paketit antaa."

Katsomme molemmat Ronia joka haroo tukkaansa nolona " sori mä vähä lipsautin sen."

Ei sille voinut enää mitää  olihan juoru Marttakin nähnyt meidät.

Ron tokaisee " näin Martan postauksen facebookissa hän oli kirjottanut sinne  näin

on hävytöntä kun homotkin saavat nykyään suudella julkisesti vielä hautasmaalla jouluna!!!"

Siinä oli lukuisia kommennetteja jotka olivat saman mieltä.

Harryä huvitti enemmänki.

Minä jatkan " antaa karenin meuhkata."

" hankkisi elämän" Harry tuhahtaa.

Lopetamme puhelin ja käperrymme viltin alle sohvalle katsomaan jotain klikeistä jouluelokuvaa.

" muuten olitko se joka lähetti noi kukat ja sillon sitä kahvia." toinen kysyy multa pohtien.

Virnistän mutta en anna suoranaista vastausta.

Harry katsoi muhun mutta on täysin varma et se olin minä.

" Mitä haluasit tehdä huonenna?" kyselen

Rillipäinen mies   pohtii pitkää kunnes sanoo " voidaanko mennä sinne joulutorille."

Nyökkää ja otan toisen lähemmäs itseäni ja suukotan häntä.

Huomaan elokuvan lopussa Harry jo nuokkuu pää minun hartiaan nojaten.

" Oisko meidän aika mennä nukkumaan pikku prinssi." kuiskaan hellästi.

Harry hieroo silmiää " varmaa sori olen tämmöinen vanhus ."

Nauran se ei haittaa minua.

menemme pesemään hampaat ja kun pääsemme Harry huoneese hän sanoo pieni punaa poskillaam " haittaako sinua jos tykkään nukkua vain boxserit jalassa."

" ihan hirveää että vieressäni tulee olemaan puoli alaston homo mies kuinka kestänkään tämän , pitäisikö Martalle kertoa." sanon ylidramaattisella äänellä ja naurahdan perään.

Toinen vain pyöräyttää silmiään söpösti ja mönkii peiton alle.

Katson omaa peittoani joka oli vaaleanpunaien  missä luki princesses

" sori ei ollut muita puhtaina, voitin sen joskus arvonnasta ."

hymähdän ja tulen Harry viereen.

Otan hänent lähelleni itseäni ja toinen tarttuu minusta kiinni.

" hyvää yötä murmeli." suutelen häntä samalla.

Harry kikattaa ja  sanoo " hyvää yötä prinesessa." suukottaen mua uudestaan.

" hei ajattele meistä vois tehdä elokuva prinsessa ja murmeli."

Harry ei voi kuin nauraa. Ei mene pitkään kun hän jo tuhiseen vieressäni.

Itselläni on hyvin levoton olo mutta onneksi sain olla tämän ihanuuden vieressä.

Uuutta lukuu teille taas katotaan miten pitkää tää fiksaatio kestää tähän tarinaan
✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨

Luku  12 rakastavaiset

Harryn nk

Herään siihen kun kuulen jotain kolinaa mikä kuuluu naapuri talosta.

Suutani kuivaa ja päätäni särkee.

Yhtäkkiä tajuan olevan jonkun lämpimässä syleisyssä sängyllä. Otan lasini pöydältä ja näen Dracon.

Hän nukkuu todella söpösti ja levollisesti minä hänen kainalossaan. Hörppään pöydältä vesipullosta vettä ja kömmin takaisin peiton alle.

Siinä vaiheessa tajua että me molemmat olemme vain boxserit jalassa. Se saan poskeni punoittamaan.

Yhtäkkiä tunnen toisen vierelläni liikahtavan.

Draco suukottaa mua otsalle sanoen " huomenta  mun söpöys."

Menen hänen  kaunaloonsa paremmin ja laitan toisen käteni hänen rintakehän päälle.

" huomenta" sanon hiljaa.

Minulla oli taas todella hatarat muistkuvat. Ron oli juottanut tequlaa jossain vaiheessa ja sen jälkee muisti katoaa.

Draco painaa päänsä minun tukkaan ja nuuhkii sitä.

" Hei lopeta mä haisen varmana iha  kuolemalle." sanahdan nolona

Draco ei lopeta mutta päätän sanoa" lähden suihkuun."

Nousen sängyn reunalle . Toinen tulee takaa päin ja halaa minua kuiskaten " pääsenkö mä mukaan."

Kikatan koska Draco hivelee mun kaulaa kädellään.

En vastaa mitää vain nousem ylös.

Toinen tulee perässäni ja häviämme suihkuu.

Matkalla sinne olen saada sydärin kun kuulen sohvalta " huomenta rakastavaiset."

Hiljahdan joka Dracon kuuleman mukaa kuulostaa söpölle.

Näen Ronin sohvallani.

" älkää musta välikkö" Ystäväni virnuilee.

Häviämme molemmat suihkuun.

Ron pakkaa tavaransa ja huudahtaa " mä tästä  lähenki nähdään maanantaina."

Avaan vessan ovea ja nyökkään .

Menen suihkuun joka tuntuu parhaalta pienessä krapulassa. Draco tulee taakseni sanoen  " mä voin auttaa." Hän ottaa shamppoon ja levittää sitä tukkaani.

" Osaan kyllä itsekki" murahdan mutta anna hänen tälläkertaa tehdä sen.

Suihkun jälkee menen peilin eteen kun Draco häviää jo pukemaan.

Kiljahdan kun näen kaulani.

" Draco sä oot syöny mun kaulaa ku pahainen teini!"

Tulen ulos vessasta pukemaan ja toinen  katsoo kaulaani ylpeyttä rinnassaan.

" Sovitaa että ei enää ikinä jälkiä kaulaan olen kuitenki jo  27." mutisen nolona.

Draco tokaisee " voit peittää huivilla kun kun talvi mut eilen oli villi ilta."

Katson punastuneena ja mutisten " minä en muista  oikein loppu iltaa."

Draco kertoo että olimme tanssineet ottaneet kuvia ja pidimme hauskaa ja kun oli tullut lähdön aika olin itse vaatinut Ronia ja häntä tulemaan luokseni.

Ron oli samantie sammunut sohvalle.

Draco  nk yön tapahtumat.

Katson kun Ron on sammunut sohvalle .

Kaappaan Harry seinää vasten ja suutelen häntä intohimoisesti Harry päästellessä pieniä söpöjä huokauksia.

Nostan häne syliinii ja kannat makuuhuoneen sängylle.

Jatkamme sängyllä suudelmia, kunnes alan kuulla pientä tuhinaa. Rillipää oli nukahtanut. Nousin pois hänen päältään ja ja suukotin vielä otsaa ottaen toisen kainaloon laitan vielä hänet lasinsa pöydälle.

Mietin alku illan tapahtumia.

Juhlissa

Harry vetää mua perässään yläkerran huoneeseen.

Tunne pienen ahdistuksen kehossani kun alamme juttelemaan.

Yhtäkkiä huomaa että olen kertonut koko tarinan yställälleni joka halaa mua.

Minunki poskille valahtaa pari kyyneltä.

Harry päästä otteen musta ja laittaa kätensä mun poskelle ja sivelee sitä.

Sydämeni hakkaa todella  kovaa ja minä yritän lukea tilannetta missä tunne suuren jännitteen meidän välillä.

Yhtäkkiä onki  jo sylissäni ja tulee vain lähemässä ja lähemmäs huulia. Ensin tunne pienen näykkäyksen ja sen jälkeen se on menoa.

Huulemme on kuin luotuja toisillemme. Asiat olivat meinanneet eskaloitua mutta Harry keskeytti sen ja päätimme mennä takaisin alas juhlimaan.

nyhyhetki

Istumme Harry sohvalla . Minulla ei taaskaa ole niin paha olo kuin toisella osapuolella vieressäni.

Haen hänelle mehua kaapista ja otan kainalooni.

" sä oot ihan kylmä." Vedän häntä lähemmäs.

Ron soittaa Harrylle video puhelua ja puhumme illan tapahtumista.

Ron melkein huutaa ääneen sanoessaan " näittekö juoru Martta  oli sen ykkös osaston miehen kanssa aika lähäinen."

" Ron parempi kun en edes muista" Harry tokaisee päätään pudistellen.

" noh rakastavaiset mites teidän olo?" Ron hymyilee meille.

" Harry joi liikaa kun taas mä osasin lopettaa hyvissä ajoin."

Puhumme vielä hetken juhlista kunnes lopetamme .

Ron oli saanut jopa Hermionen numeron.

kysyn söpöltä poikaystävältäni mitä hän haluaa syödä ja Harry sanoo " ananas pizzaa extra ananaksella kiitos."

Naurahdan ja tilaan kinkku ananaksen ja itselleni tonnikalapizzan.

Kun pizza tulevat aloitamme katsomaan jotain elokuvaa. 

Yhtäkkiä huomaan Harry olemuksen muutteen . Toinen  pyörittelee hermostuneesti hiuksiaan ja näen hänestä että toisella olisi jotain asiaa.

Luku 11 Suudelmia mistelin oksan alla

Harryn nk

Kun Pääsimme isolle huvilalle paikalle se oli täynnä porukkaa jopa juoru Martta oli sielä.

Ron ojensi taskumattiaan ja join siitä kamalan polttavaa viinaan.

" Hyi tää maistuu ihan kauheelle." Huudahdan

Ron virnistää ja sanoo " sut pitää saada rentoutuu oot nii jäykkä kuin kivi ollu jo pitkään"

Pyörytän silmiäni ja tulen ystäväni peressä sisällem Pomo halaa meitä innoissaa.

Hän ojentaa meille Glögi maljat ja juomme niitä.

Ensin on  puuduttavia puheita kuinka huokea vuosi meillä on ollut ja  sen jälkee oli kunnon ruoka.

Kun olimme saaneet syötyä pystyi olemaan rennosti.

Jokaisella tuntui olevan oma kuppikuntansa.

Hermione tuli juttelemaan meille ja Ronin ilmeestä näki kuinka mielissään hän oli. He menivät jopa tanssimaan yhdessä.

Yritin etsiä Dracoa silmilläni mutten nähnyt häntä.

Hän ei tainut tulla juhliin minun takiani. Tunnen surua siitä.

Istun yksin sohvalla ja katson kun muut juttelevat toisilleen. Toiset nauravat joku tanssiin hassusti ja joku pari pussailee .

Näen jopa Ronin ja Hermionen läheisissä tunnelmissa. Olin Iloinen Ronin puolesta.

Yhtäkkiä ovi aukeaa ja näen nenäästään punainen Draco astuu sisälle ja pomo halaa häntä iloisena.

Dracon päällä on vihreä villapaita ja tumma farkut ja päässä hauskat poron sarvi panta.

Draco katsoo ympärillee ja näkee minut selvästi.

Katseemme kestää hetken kunnes hän häviää hakemaan juomaan.

Lähden heti perään ja päätän että meidän oli pakko saada puhua nyt.

Draco hörppää juuri juomaansa kun tulen  ja sanon topakalla äänellä " mä en kestä enää voidaanko puhua?"

Blondi  nyökkää minulle ja yllätyn siitä.

Otan hänen kädestään ja vien yläkertaa jossa ei satu yhdessä huoneessa olemaan ketään.

Sielä loumuaa takkatuli ja sen edessä on iso punainen sohva.

Laitan oven perässäni kiinni lukko asentoo niin saisimme olla kahdestaan rauhassa.

Istumme molemmat sohvalle

Piinava hiljaisuus laskee yllemme kuulemme vain puitten poksumisen.

Dracon iho näyttää täydellisen virheettömältä takan valossa.

" Anteeksi" Draco sanoo hiljaa puristaen lasiaan.

Pudistan päätäni ja otan toisen kädestä kiinni " Mä en ole vihainen haluasin vain tietää onko sulla kaikki hyvin."

Näen toisen silmistä pelkoa.

" Mä en sua pakota puhumsam, mutta se voisi helpottaa." Katson lempästi.

Draco puree huultaan söpösti.

Hän suunsa aukeaa mutta sieltä ei tulee yhtää sanaan hetkeen.

" Tää ei johdu susta vaa musta" toinen sanoo ääni värähtäen.

Nyökkään ja hymyillen hänelle.

Draco ottaa paremman asennon ja juo kerralla juoman loppuun laskien lasin lattialle

Hän kertoo mulle menneisyydestää josta olin luvannut olla kertomatta kellekkään.

"  Sitten kuuliin laukausen ääniä ja tajusin että se hullu yritti tappaa minut."

" Sen jälkee mun on todella vaikea päästää ketää mun lähelle." Toinen jatkaa

En voi mitää järkytyn siitä mitä kuulen ja päätän halata Dracoa joka puristaa mua lujaa.

" anteekis Harry mä oon ääliö."

Pyyhin omia kyyneleitä ja sanon" et ole mä ymmärrän sua nyt sä olet tärkee mulle."

" Etkö sä vihaa mua?." Ystäväni kysyy varovasti.

Naurahdan " Sä oot parasta mitä mun elämässä on tapahtunut." Pyyhin kyyneleitäni

Dracon kasvot punehtuvat uudestaan.

Katsomme nyt sohvalla tosiamme. Taustalla kuuluu musiikkia himmeää ihmisten puhetta.

Otan Dracon poskesta kiinni kädellä ja silitän hennosti.

" Sä oot tuonu mulle elämään merkityksen." Kuiskaan

Katsomme toisiamme intensiivisesti.

Aika tuntuu pysähtyvän ja tuli roihuaa kuin minun rakkaus Dracoa kohtaa sydämessäni.

Ei mene pitkään kun olem päässyt Dracon lähelle hän nojaa sivuttain sohvan nojaa ja minä olen hänen sylissään.

Emme tee vielä mitää annan hänen katsoa minua ja odotan hetken miten häne  kehonsa reakoi tähän .

Hivuttaudun lähemmäksi ja lähemmäksi hänen huuliaan . Näykkää ensin pienesti joka saa toisen puolen huokaisemaan kunnes en voi enää mitää huuleni koskettavan hänen huulian. Meidän huulet liikkivat tasaisesti , mutta se tuntuu luonnolliselta.

Mahassni on sata perhosta jotka yrittävät päästä ulos.

Draco laittaa kätensä hiuksiini ja jatkaa minun suutelemista niin että päästä itsekki hengätyksen.

Hän siirtyy kaulalleni ja tunne kuinka kehoni jännittyy hetkeksi .

Alan kikattamaan kun minua kutittaa. Kaulani on hyvin herkkä kutiamaan .

Dracon lopettaa ja katsoo minua. Hänen huulensa ovat hieman turvonneet ja punertuneet meidän suudelmista.

Katsahdan ylös päin ja näen katossa roikkuvan Mistelin oksan . Oliko tämä joku merkki. Ehkä hieman kliseistä

Draco katsoo edellee minua silmät säyhkyen .

"Harry mä taidan tykästä susta."  Hän sanoo sen kuulosten hassulta söpöltä samaan aikaan.

" ai ootko ihan varma" virnuille hänen sylissään."

Näen Dracon hämmetyneen ilmeen hetken kunnes toinen tajuaa vitsin.

Hänkin alkaa nauramaan suutelee mua uudestaan .

Emme meinaa päästää irti toisistamme mutta ennenkö menemme jatkamaan juhlia lupaamme pitää mataalaa profiilia.

tulemme tanssimaan Ronin ja Hermionen luo .

Ron virnuillee mulle mutta en vastaa sen yhteenkää kysymykseen.

Mulla oli pitkästä aikaa hauskaa . Otamme  porukalla kuvaus pisteellä hassuja joulukuvia polaroid kameralla .

Ron kääskee minut ja Dracon kuvaan kahdestaan . Meillä on päässämme tonttu lakit ja Draco nostaa mut yllättäen syliinsä saaden mut punastumaan.

Ron ottaa kaksi kuvaa ja me laitamme ne hetkeksi tekeytymään.

Kun kuvat ovat valmiit Draco kuiskaa mulle " sä oot maailman söpöin."

Kikatan ja juoksemme takaisin tanssimaan.

Minulla oli olo kuin vasta rakastuneela teinillä.

Aamu alkaa sillä kun kuulen hirveä kolinan jostain.

Ficin nimi: Lokin kolme huonetta
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Fandom: MCU
Tyylilaji/Genre; ABO, modern!AU
Paritus: viitteellinen Thor/Loki
Vastuuvapaus: MCU kuuluu tekijöilleen. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.
Haasteet: 3 kertaa kun... VII, Otsikoinnin iloja II (intertekstuaalinen otsikko)

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



Loki katseli pikkuista asuntoa kiitollisuuden sekaisella hämmennyksellä. Oliko tämä todella heidän? Hänen vauvansa saisi syntyä omaan kotiin.

”Eihän tämä kummoinen ole…”, hänen takanaan seisova Thor aloitti.

”Voi, tämä on oikein hieno! Saanko tosiaan pitää huonekalutkin?”

Alkovissa oli sängynrunko ja täysin käyttökelpoinen patja, keittokomeron edessä oli pieni ruokapöytä tuoleineen.

”Saat. Tuttuni ei tarvitse niitä.”

Loki hymyili miehelle. ”Milloin takuuvuokra on maksettava?”

Thor näytti ensin hölmistyneeltä ja alkoi sitten pyöritellä päätään. ”Älä siitä huolehdi, se on jo hoidettu.”

Lokin sisällä sykähti. Tuo ihminen huolehti hänestä, vaikka tällä ei ollut siihen mitään velvoitetta ja hän vieläpä kantoi toisen miehen lasta. Hän halasi Thoria lämpimästi. ”En oikein osaa ilmaista kiitollisuuttani enkä varmaan voi koskaan korvata tätä sinulle…”

Thor kosketti hänen hiuksiaan. ”Kunhan sinulla ja pikkuisella on kaikki hyvin”, tämä sanoi hiljaa.

Lokin silmiin herahti kyyneleitä. ”Minä laitan tämän kauniiksi meitä varten. Tule pian taas käymään.”

Thor hyvästeli ja Loki istahti sängylle katselemaan uutta kotiaan.






Loki puuhaili ruokaa tason edessä. Hän tunsi pöydän ääressä istuvan Thorin katseen selässään ja se tuntui mukavalta. Vatsa alkoi olla jo hieman tiellä, oli ulotuttava asioihin eri kulmista, mutta se ei haitannut. Hänestä oli ihanaa, kun Thor oli tullut käymään. Loki oli tuntenut vauvan potkut ensi kertaa aamupäivällä ja halusi jakaa tiedon jonkun kanssa. Hän asetti pöydälle, jonka oli jo kattanut lautasilla ja laseilla, pienen iltapalalautasen. He söivät sopuisassa hiljaisuudessa. Silloin Loki tunsi uudelleen pienen pehmeän töytäisyn alavatsan tienoilla. Hän puhkesi hymyyn, nousi ylös ja astui Thorin viereen asettaen tämä kämmenen vatsalleen. Toisen silmät suurenivat, kun tämä alkoi tuntea potkut.

”Hän tassutteli jo aamulla”, Loki kertoi. ”Olin niin iloinen, kun soitit. Halusin jonkun jakamaan tämän kanssani.”

Thor näytti pöllämystyneeltä, mutta ilmeessä oli myös jotain hyvin hellää. ”Reipas pikkuinen”, tämä henkäisi tuskin kuuluvasti.

He olivat niin hetken aikaa, kunnes vauva väsyi kokeilemaan raajojensa rajoja ja Thor laski kätensä alas onnellisen oloisena.






Loki tiesi, että aika mennä klinikalle koittaisi minä päivänä hyvänsä. Thor oli taas hänen huoneistossaan ja siirteli kaakaokuppiaan kädestä toiseen. 

”Joko sinua jännittää?” tämä kysyi selvästi jotain keskustellakseen.

Loki naurahti. ”Ei oikeastaan. Luotan lääkäreihin ja hoitajiin, he ovat ammattilaisia ja osaavat kyllä hoitaa hommansa. Pääsen pian tapaamaan pikkuiseni.”

Thor nyökkäsi ja hörppäsi juomaansa.

Loki työnsä muutaman karanneen hiussuortuvan korvansa taakse. ”Tulisitko katsomaan meitä sairaalaan?” hän tiedusteli arasti. ”Minä… minä en oikein tunne täältä ketään vieläkään ja… ja tuntuisi niin oudolta, jos… jos kukaan ei tulisi…”

Vaikka Loki piti heitä ystävinä, hän koki hyvin intiimiksi kysyä asiaa. Ei hän odottanut Thorin roikkuvan koko ajan itsessään kiinni.

”Totta kai… mielelläni… tai siis tulen”, Thor vastasi niin innokkaasti, että sanat menivät sekaisin.

Loki uskalsi viimein istua tuoliin toista vastapäätä. Hän oli tietämättään jännittänyt tämän vastausta ilmeisen paljon. ”Sittenhän minulla ei ole mitään hätää”, hän totesi hiljaa ja tyytyväisenä.

Thor hymyili suloisesti kaakaoviiksien lomasta.