Oih, olipas tämä nätin tunnelmallinen! Rakastan kaikkea luontoteemaista ja kansantaruja ja noituutta ja kaikkea sellaista, joten ilahduin kovasti tämän maagisesta ja luonnonläheisestä tunnelmasta. Tätä lukiessa tuli sellainen olo, että tässä todistaa jotain todella vanhaa ja perinteistä, jotain sellaista joka kulkee sukupolvelta toiselle ja jota vaalitaan todella. Tämä tuntui sekä voimaannuttavalta että tavallaan myös hartaalta, kunnioittavalta. Tässä oli tosi voimakas tunnelma ja pidin siitä hirmuisesti.
Tuuli kulkee Virnan käsivarsia pitkin takaisin kohti keloa. Ja Virna soittaa tuulella ja hongalla kesän. Kertoo kaikki kylän ilot ja surut. Pikku-Savun syntymän, Merin ja Viiman pelastumisen karhun kynsistä, Lounan ja Viljan kauniit kesähäät, Otso-vaarin poismenon, Mannan sairastumisen ja surun siitä ettei kukaan tiennyt paraneeko hän koskaan entiselleen. Oman ilonsakin hän soittaa. Hän on löytänyt vierelleen Salmin, joka odottaa häntä joka ilta heidän yhteisessä majassaan. Virna soittaa siitä, kuinka käpertyy Salmin viereen päivänsä päätteeksi ja kertoo kaikki ajatuksensa, ne jotka vain kaikkein rakkain saa kuulla. Ja sen, kuinka Salmi kertoo myös kaiken Virnalle ja kuinka hyvältä tuntuukaan myös itse olla jollekulle se kaikkein rakkain.
Tämä kohta vaan sai mut aivan pauloihinsa. Kuinka tämä hahmo vaikutti sellaiselta kylää suojelevalta ja vaalivalta, mutta kuitenkin myös itseään arvostavalta. Kuinka tässä koottiin ja luovutettiin pois kaikkien kyläläisten huolet ja murheet, ilot ja ihmeet. Nämä kaikki tapahtumat omalla tavallaan kuuluvat elämään ja tässä oli sellainen ajan kulumisen tunne, että tavallaan siirrytään niistä asioista eteenpäin samalla tavalla kun siirrytään vuodenajasta toiseen, kesästä syksyyn. Tämä kohta oli todella kaunis.
Ja tuuli on jälleen vapaa menemään minne haluaa. Se pyörähtää Virnan hiuksissa kiittäen, puhaltaa vielä kerran oikein voimakkaasti tuulikelon läpi ja tyyntyy. On Virnankin aika palata Salminsa viereen nukkumaan. Mieli on keveä vaikka kesän lämpö valuukin tuulen mukana pois.
Kesä on nyt saatettu eteenpäin. Syksy saa tulla.
Tässä tulee vielä vahvemmin esille se kesän pois peittely ja syksylle avoimuus, ja pidin hirmu paljon siitä miten tässä oli symbolisesti sidottu yhteen tuo tapahtumista eteenpäin siirtyminen ja kesästä eteenpäin siirtyminen. Lempilauseeni tässä tekstissä oli tuo tämän lainauksen ensimmäinen, se vaan oli jotenkin niin nätti! Kuinka tuuli oli hetken ollut hyppysissä ja ohjailtavana, mutta kuinka se sitten pääsi taas vapaaksi kulkemaan tahtonsa mukaan.
En tiedä sanoinko yhtään mitään fiksua vai höpöttelinkö ihan sekavia, tämä sai mut jotenkin niin pauloihinsa että tuntuu että samaistun siihen tuuleen, jota pyöriteltiin!
Tässä vaan oli niin vahva ja mukaansa viettelevä tunnelma, tämä oli hirmu nätti ja jollain tosi kauniilla tapaa myös herkkä. Pidin, kiitos!
Tuoreimmat viestit
