Ficin nimi: Harharetki
Kirjoittaja: Meldis
Genre: hurt/comfort
Ikäraja: K-11
Paritus: Harry/Cedric
Tiivistelmä: Harry saapuu joulun alla pubiin, jossa Cedric työskentelee.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Hyvää joulua, koko Fini! Tämä on julkaistu alunperin osana Finin vuoden 2025 joulukalenteria ja halusin julkaista sen vielä erikseen. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia. ^^


Harharetki

17.12.

Lauantai-ilta ennen joulua täytti pubin äärimmilleen ja siksi Cedric huomasi tutun hahmon tiskin nurkassa vasta myöhään illalla, vaikka hahmon olemuksesta päätellen tämä oli ollut siinä jo jokusen tunnin. Hahmo teki pientä keinumisliikettä ja sai itsensä kiinni viime hetkellä aina, kun oli kaatumassa taaksepäin jakkaralla. Hänen edessään oli iso tuoppi ja useampi shottilasi, joita kiireiset tarjoilijat eivät olleet ehtineet vielä korjata pois. Kun Cedric tuli tyhjentämästä pöytiä takaisin tiskin taakse, hän pysähtyi hahmon luokse, nappasi muutaman pikkuisista shottilaseista ja kumartui nähdäkseen hupun alle.

”Hei, Harry”, hän sanoi. Hahmo säpsähti ja katsoi ylös silmät ristissä. Hänen huppunsa tipahti aavistuksen hänen päälaeltaan paljasten tutun sotkuisen, mustan tukan, pyöreät lasit ja väsyneet kasvot. Harry siristi silmiään ja hänen suunsa loksahti auki.
”Cedric!” hän huudahti tajuttuaan kenelle puhui ja vilkuili ympärilleen. ”Mitä sinä täällä teet?” hän kysyi.
”Olen täällä töissä”, Cedric vastasi hymyillen. ”Mitä sinä täällä teet?” hän kysyi vuorostaan.

”Jästipubissa?” Harry ihmetteli.
”Voisin sanoa samaa sinusta”, Cedric nyökkäsi Harrya kohti. Harry naurahti ja teki keinahtavan liikkeen taaksepäin. Cedric oli valmiina tarttumaan tähän, mutta kuten aikaisemmillakin kerroilla, Harry sai itsensä juuri ja juuri kiinni. Hän läimähti tiskiä vasten.
”Kaikki hyvin?” Cedric kysyi ja meni lähemmäs Harrya vilkaisten samalla tiskin taakse. Hän ei voisi jäädä oikeastaan huolehtimaan Harrysta, Amber oli jo pulassa joulujuhlia viettävien asiakkaiden kanssa, vaikka Cedric oli ihan liitänyt läpi pubin keräten tyhjiä laseja.

”Sinulla on hyvä pubi thäällä”, Harry sanoi yrittäen hymyillä, mutta sai aikaan kumman irvistyksen.
”Kiva kuulla”, Cedric sanoi ja silloin näki Amberin silmäävän häntä anovasti. ”Sanothan, jos tarvitset jotain, okei? Minun pitää palata töihin”, hän sanoi ja Harry nyökkäili isosti. Cedric suuntasi tiskin taakse ja Harry palasi oluensa pariin ryystäen sitä tyytyväisenä.

”Joku tuttusi?” Amber kysyi, kun Cedric oli vienyt keräämänsä astiat keittiön puolelle ja palasi auttamaan työkaveriaan.
”Vanha koulukaveri”, Cedric vastasi. Harry ei ollut vetänyt huppua takaisin päähänsä, katseli tuoppiaan kuin ei enää muistaisikaan Cedricin läsnäoloa.
”Tuliko hänkin juhlimaan?” Amber kysyi viittoen muihin asiakkaihin, joista valtaosa oli tullut jatkoille työpaikan joulujuhlista.
”En usko”, Cedric sanoi. Hänen muistinsa mukaan Harry oli yhä töissä ministeriössä aurorina ja he tuskin tulisivat jästibaariin ryyppäämään, vaikka Scribenwell olikin lähellä Viistokujaa.

Amber lakkasi utelemasta Harrysta ja Cedric unohti tämän myös, kun asiakasvirta ei osoittanut loppumisen merkkejä. Pubissa ei ollut teknisesti ottaen tanssitilaa, vain pieni ala artisteille esiintyä tiskiä vastapäätä nurkassa, mutta kun kaiuttimista pärähti soimaan All I Want for Christmas Is You, osa juhlijoista muutti nurkan huumassaan tanssilattiaksi. Se tyhjensi tiskin ja Cedric kiiruhti jälleen siivoamaan siivottomia pöytiä. Matkalla hän ohitti Harryn, joka ei ollut liikkunut minnekään, ei vaikuttanut kuulevan musiikkia tai muita ihmisiä juottolassa. Hän ei ollut juhla- tai joulutuulella, sen Cedric näki.

”Kaikki yhä ok?” Cedric kysyi kovaan ääneen, kun tanssiminen hukutti tavallisen puheen alleen. Harry hätkähti kuin viime kerrallakin ja katsoi Cedriciin yllättyneenä.
”Hei, Cedric!” hän huudahti ja Cedric rypisti otsaansa.
”Me näimme pari tuntia sitten, muistatko?” Cedric sanoi. Harry rypisti otsaansa miettien ankarasti pitkään ja Cedric käytti sen ajan katsoakseen Harrya päästä varpaisiin. Tällä oli päällään kuraiset lenkkarit, kuluneet farkut ja punainen huppari. Ei takkia, hattua tai hanskoja, joskin ulkona ei ollut pakkasta tai satanut. Ellei Harry ollut sitten hukannut takkiaan. Cedric ei ihmettelisi sitä. Täpötäydessä baarissa oli hankalampi huomata, kun joku oli ottanut liikaa ja Harry oli istunut koko illan visusti paikoillaan. Silloin Cedric katsahti uudelleen tämän housuihin, mutta sentään Harry ei ollut kussut alleen. Eli tämä oli varmasti jossain välissä päässyt käymään vessassa. Ehkä Harrylla oli hyvä viinapää.

”Aaa, minä luulin, ett soli unta”, Harry sanoi. Cedric murahti. Ei ehkä kuitenkaan hyvä viinapää.
”Pitäisiköhän sinun lähteä kotiin”, Cedric ehdotti. Mariah Carey veteli viimeisiään ja tiski täyttyisi kohta taas.
”Miksi ssinä olet täällä töissä?” Harry kysyi.
”Koska täällä on kiva työskennellä”, Cedric vastasi todenmukaisesti. ”Osaatko mennä kotiin, Harry?” hän kysyi. Kappale vaihtui. Tiskillä päivystävä Dean katsoi Cedriciä pistävästi.
”Osaan, osaan, älläh sinä minusta holedi”, Harry huiskautti kättään ilmassa ja kaatoi samalla pari tyhjää shottilasia. Cedric tunsi Deanin katseen niskassaan ja keräsi Harryn eteen jääneet lasit.
”Hyvää joulua, Harry”, Cedric sanoi nopeasti ja kävi viemässä astiat keittiön puolelle. Kun hän epämääräisen, kiireisen ajan kuluttua katsoi kohtaan, missä Harry oli istunut, paikka oli tyhjä. Jäljellä oli tyhjäksi juotu tuoppi.

*

20.12.

Tällä kertaa Cedric näki Harryn kävelevän sisään Scribenwelliin. Tällä oli nyt talvitakki päällään, mutta ei hattua ja lumihiutaleet olivat sulaneet hänen hiuksiinsa. Märkää lunta oli myös hänen lenkkareissaan, joita hän ei ollut vaihtanut paksumpiin huolimatta harvinaisesta joulukuisesta kevyestä lumisateesta. Hän myös huomasi Cedricin heti. Hän empi hetken ovella, mutta sitten se kävi uudelleen ja tulijat pakottivat hänet siirtymään oviaukosta sisemmäs. Cedric jätti pillien järjestelemisen ja asteli Harryn luokse tämän asettauduttua lähes samaan paikkaan kuin kolme päivää sitten.

”Iltapäivää, mitä saisi olla?” Cedric kysyi hymyillen tavallista asiakaspalveluhymyään. Harry katsoi häneen kulmiensa alta työntäen takkinsa olkapäiltään ja tiputtaen sen viereiselle jakkaralle.
”Sinä oikeasti olet täällä töissä”, Harry sanoi.
”Mitä sinä sitten luulit?” Cedric kysyi. Harry mutristi huuliaan. ”Että olit toooosi kännissä?” Cedric kysyi.
”Ei”, Harry sanoi niin nopeasti, että Cedric kohotti kulmaansa. ”No, ehkä vähän”, Harry myönsi.
”Olen oikeasti töissä täällä”, Cedric sanoi ja otti vihjaavasti tuopin hyllyltä. Harry kohautti olkiaan.
”Jotain hyvää ja halpaa”, hän sanoi lyhyesti.

”Miksi sinä olet sitten täällä töissä?” Harry kysyi saatuaan hyvän ja halvan oluen eteensä. Cedric kohautti olkiaan.
”Minä sanoin viimeksi myös, että täällä on kiva työskennellä”, hän vastasi. Harry katsoi häneen epäileväisenä. ”Olen tosissani”, Cedric sanoi, eikä Harryn ilme muuttunut. ”Työkaverit ovat kivoja, tämä on lähellä Viistokujaa ja kotia. Ja täällä on Lontoon parhaat oluet”, hän virnisti.
”Ihan ok”, Harry vastasi pyyhkien ylähuultaan vaahdosta.

”Miten sinä tänne sitten eksyit?” Cedric kysyi ja nojasi tiskiin. Tiistai-iltapäivästä paikka oli melko hiljainen, joten hän salli itsensä jäädä Harryn luokse hetkeksi.
”Tämä oli lähellä Viistokujaa”, Harry sanoi, eikä hänen tarvinnut sanoa, että juominen velhobaareissa ei ollut hänelle mieluista. Cedric ymmärsi.
”Entä tänään?” hän kysyi ja Harry kohotti lasin huulilleen ennen kuin vastasi.
”Täällä on ihan hyvää olutta”, hän sanoi ja Cedric naurahti.

”Ei sinun tarvitse olla siinä. Sinulla on varmaan muitakin asiakkaita”, Harry sanoi. Cedric katseli ympärilleen. Kaksi vanhaa naista jutteli vaimeasti keskenään pöydän ääressä, toisessa pöydässä nuori mies kirjoitti muistivihkoon koskematon juoma vieressään ja muutama yksinäinen istui tiskillä tai pöydissä hiljaisena. Eräs noista yksinäisistä istuva näytti kohta nukahtavan tuoppiinsa.
”Ei juuri nyt”, Cedric sanoi. ”Mutta voin mennä pois, jos tahdot mieluummin istua yksin.”
Harry availi suutaan pari kertaa. ”Ömm, no, tuota”, hän mumisi ja hämillään hörppi tuopistaan. ”Miten vain.”

”Miksi sinä oikeasti olet täällä töissä?” Harry kysyi.
”Miten niin oikeasti?” Cedric kysyi aidosti hämillään.
”Luulin, että olisit joku superhuispaaja nykyisin. Tai töissä kansainvälisellä osastolla ministeriössä kuten isäsi”, Harry sanoi.
”Minua ei saisi seuraamaan isäni jalanjäljissä kirveelläkään”, Cedric nauroi. ”Huispaus on kiva vapaa-ajan juttu, mutta en halua siitä uraa.”
”Eli sinä et ole jättämässä taikamaailmaa?”
”En tietenkään.”

Harry risti kätensä ja nojasi tiskiin kyynärpäillään. ”No, miksi sinä sitten olet töissä jästipubissa? Herjattavana ja lääpittävänä ja aina kaljanroiskeissa.”
”Olet käynyt oudoissa pubeissa”, Cedric vastasi ja kohautti olkiaan. ”Ei täällä kauhean usein sellaista ole. Työkaverit ja hyvä järkkäri auttaa, kun niitä tulee vastaan. Ja kävin minä itsekin vartijakoulutuksen. Pääsen oikein hyvin eroon epätoivotuista lääppijöistä.”
Harry hymähti tyytymättömänä. ”Mutta miksi jästipubi?”
”Hain minä taikamaailmaankin, mutta pääsin tänne ensiksi. Ja asun ihan lähellä”, Cedric vastasi.

”Hmm”, Harry sanoi ryystäen kaljastaan.
”Entä sinä? Oletko yhä aurori?” Cedric kysyi.
”Joo”, Harry sanoi lyhyesti. ”Shotteja”, hän sanoi, ei edes oikeastaan pyytänyt. Cedric ei räväyttänyt silmäänsäkään, vaan kävi hakemassa tequilapullon ja kaatoi yhteen lasiin Harrylle shotin. ”Sanoin monikossa”, Harry sanoi.

Cedric aikoi sanoa jotain Harrylle, mutta sitten häntä kutsuttiin tiskin toisesta päästä. Kaadettuaan pari uutta olutta naisparivaljakolle, Cedric palasi Harryn luokse ja tämä oli saanut puolet tuopistaan tyhjäksi. Cedric kaatoi toisen shotin tälle ja Harry kulautti senkin heti kurkkuunsa.
”Kaikki ok?” Cedric kysyi nojattuaan uudelleen Harrya kohti.
”Aiotko sinä nyt teeskennellä stereotyyppistä baarimikkoa, joka rupeaa terapeutiksi ja osaa parantaa asiakkaansa elämän parilla kornilla lauseella?” Harry murahteli.
”Teeskentelinkö minä?” Cedric kysyi. Harry katsoi häntä kulmiensa alta ja tönäisi shottilasia. Cedric täytti sen ja Harry tyhjensi sen.

”Kaikki on hemmetin ok”, Harry sanoi.
”Okei”, Cedric sanoi. ”Voit myös ajatella minua kaverina, eikä baarimikkona”, hän ehdotti.
”Olemmeko me kavereita?” Harry kysyi.
”Voisimme olla”, Cedric sanoi. Harry joi oluestaan miettiessään.

”Sinä siis olet töissä jästipubissa omasta tahdostasi ilman Tylypahkan jälkeistä koulutusta ja olet tyytyväinen. Onko sinulla tyttöystävää?” Harry kysyi. Alkoholi taisi alkaa vaikuttaa hänen kielenkantoihinsa.
”Se voisi olla hankalaa, kun en tykkää tytöistä”, Cedric sanoi ja Harry purskautti juomaa nenästään. Cedric kahmi hänelle serviettejä. ”Mutta ei, minulla ei ole myöskään poikaystävää.”
”Okei”, Harry sanoi saatuaan kasvonsa ojennukseen.
”Olen tyytyväinen nyt”, Cedric vahvisti vielä.
”Okei”, Harry sanoi.

He katselivat toisiaan vähän aikaa ja Cedric mietti millaisilla korneilla lauseilla voisi korjata Harryn elämän.
”Kaada vielä yksi”, Harry sanoi tökkien shottilasiaan. Cedric totteli ja Harry kumosi juoman suuhunsa. Sitten hän joi loput kaljastaan ja nousi jakkaralta. ”Nähdään”, hän sanoi ja Cedric ei vieläkään tiennyt, miten korjata Harryn elämä kuolemattomilla sanoilla, joten hän sanoi: ”Nähdään.”

24.12.

Aattolauantai oli meluisa, vaikka hieman rauhallisempi kuin tavallinen vapaapäivä, joten jälleen Cedriciltä jäi näkemättä, kuinka Harry sujahti ovesta sisään tiskin päätyyn istumaan jakkaralle tuopin ääreen. Tämä oli ehtinyt kumota jo shotin, ehkä useammankin, kun Cedric hoksasi tämän. Iso porukka suuntasi ulos huutaen kovaan ääneen jatkoista ja Cedric käytti raon kiireessä hyväkseen.

”Hei, Harry”, hän sanoi ohittaessaan miehen tyhjä tarjotin kädessään. Harry kohotti katseensa, eikä näyttänyt yllättyneeltä nähdessään Cedricin.
”Eikö shinulla ole yhhtään vapaata?” Harry kysyi. Hän sammalsi jo ja oli varmasti nauttinut jotain ennen Scribenwelliin tuloa.
”Eilen oli”, Cedric sanoi ja suuntasi keräämään tyhjiä laseja ja astioita pöydistä. Bändi oli aloittelemassa nurkassa ja suurin osa asiakkaista asettautui kuuntelemaan sitä ja Cedricillä oli aikaa jopa pyyhkiä pöytiä ja jutustella muutaman vakiasiakkaan kanssa. Kun hän tuli takaisin, Harry seurasi häntä katseellaan. Tämä huojui tuolillaan.

”Löysitkö toisen paikan ennen tänne tuloa?” Cedric kysyi.
”Joo. Se oli kamalala paikka”, Harry sanoi kovaan ääneen, kun ihmiset yltyivät taputtamaan bändin aloittaessa ensimmäisen kappaleen. ”Täällä on parempaa seuraa jajjuomaa”, hän selitti ja hörppi tuopistaan isoin kulauksin.
”Sehän on kiva kuulla”, Cedric sanoi ja meni viemään astiat keittiöön. Sandy katseli häntä ja Harrya pää kallellaan.
”Hän oli täällä eilenkin”, Sandy sanoi Cedricille. ”Tai kävi. Hän taisi hakea sinua.”

”Mikä se edellinen paikka oli?” Cedric kysyi jälleen Harryn luona nojaten lähemmäs tätä, jotta tämä kuulisi häntä soiton yli.
”Ihhan kamala”, Harry ravisti päätään. ”Vitsokujalla. Ja ne...tökaverit”, Harry sanoi sanan vaikeasti artikuloiden, ”olivat vielä kalalampia.” Hän puuskahti niin että vaahto tuopissa lensi ilmaan. ”Halushivat ihan vähän vain juomista. Joten lähdin. Tulinn tänne. Missäh ssinä olet.”
”Vai niin”, Cedric sanoi. ”Hyvä, että pääsit tänne. Pääsetköhän kotiin?” hän kysyi.
”Aitko heittää mnut ulos?” Harry sönkötti.
”Katsotaan nyt”, Cedric sanoi ja laski Harrylle vettä lasiin, jonka työnsi tämän eteen.

Kappale vaihtui ja siinä välissä väkeä palasi tiskille. Cedric ei ehtinyt pitää Harrya silmällä, mutta tämä huusi välillä shotteja, joita Sandy antoi, eikä Cedric osannut kieltääkään. Harry huojui jakkaralla, mutta muutoin ei aiheuttanut häiriötä. Hän silmäili välillä epämääräisesti Cedricin suuntaan ja sitten taas tuoppinsa syvyyksiin. Cedric mietti, etsivätköhän Harryn työkaverit tätä.

”Pyysin kolme!” huusi joku nainen Cedricin edessä ja hän hätkähti jäätyään taas tuijottamaan Harrya, joka kumosi uutta tequilaa.
”Ai, anteeksi”, Cedric sanoi vikkelästi ja nappasi hyllyltä vielä yhden korkean lasin, joihin kaatoi paikallista siideriä.
”Kiireinen ilta, vai?” nainen sanoi suivaantumatta.
”Joulun alusaika on”, Cedric myönsi hymyillen ja nainen hymyili takaisin.

”Onko sinulla vielä monta tuntia edessä?” nainen kysyi ja nojautui lähemmäs tiskiä, jolloin Cedric haistoi tämän ruusuisen hajuveden. Naisen tummat kiharat tipahtivat verhoksi hänen kasvojaan kehystämään.
”Puoleen yöhön saakka”, Cedric sanoi ja laski kolmannen lasin naisen eteen. ”14,50”, hän ilmoitti ja nainen ojensi maksukorttinsa.
”Huh, kai sinulla edes on huominen vapaa sitten. Kyltissä luki, että olette auki jopa joulupäivänä”, nainen sanoi.
”Ei ole.” Nainen henkäisi teatraalisen kauhistuneesti. ”Olen tottunut”, Cedric sanoi hymyillen.

”Luokatonta”, nainen sanoi edelleen esittäen isosti pöyristynyttä. ”Sinun pitäisi saada aika iso korvaus”, hän sanoi ja otti korttinsa takaisin Cedricin kuljetettua se laitteesta.
”Olen otettu huolenpidostanne.” Nainen naurahti.
”Voisin tarjota enemmänkin huolenpitoa”, nainen sanoi ja sujautti jotain Cedricin käteen. Se oli servietti, johon oli kirjoitettu puhelinnumero. ”Tai kahviakin. Ehkä mieluummin kahvia”, nainen rykäisi. ”Sori, olen vähän, tai no, tosi kännissä. Kahvikin käy.”

Cedric antoi servietin takaisin. ”Anteeksi, jätän väliin. Olen homo”, hän sanoi tottuneesti vakiovastauksensa.
”Hitto”, nainen puuskahti. ”Oletko varmasti, etkä sano niin vain siksi, että känninen asiakas lähestyy sinua?” hän varmisti vielä ja Cedric nauroi.
”Olen, ihan varmasti”, hän sanoi ja nainen rypisti servietin käteensä.
”Okei, selvä. Minä menenkin tästä etsimään kuopan, jonne hypätä. Kiitos!” Nainen kahmaisi lasit mukaansa ja kun hän kääntyi, hän painoi päänsä häpeissään alas. Kun hän istui alas pöytään ystäviensä seuraan, he taputtivat häntä selkään lohdullisesti.

Kova räsähdys sai Cedricin huomion. Se kuului tiskin siitä päädystä, missä Harry istui, tai oli istunut. Tämä nimittäin oli kadonnut paikaltaan. Puolikas tuopillinen oli yhä samaisessa kohdassa ja sitten Cedric alkoi kuulla tutun kuuloisen äänen mölinää. Hän oli kiiruhtamassa katsomaan, mutta joku huikkasi hänelle tiskin toisesta päädystä. Hän vilkaisi metelin suuntaan ja näki Gregin, järkkärin, katselevan alas sinne, mistä ääni kuului. Tapahtumien tarkat yksityiskohdat hukkuivat ihmisten pulinaan ja bändin soittamiseen ja kun Cedric oli hätäisesti kaatanut muutamat oluet, hän kiiruhti tiskin takaa. Greg seisoi jälleen ovella, eikä Harrya näkynyt missään.

”Kävikö jotain?” Cedric kysyi. Jakkara, jolla Harry oli istunut, oli pystyssä.
”Se oli joku nuori heppu”, Greg sanoi. ”Kaatui ihan itsekseen jakkaralta, mutta ei päässyt itsekseen ylös. Kun autoin häntä, hän alkoi huutaa jotain ahdistelusta, joten passitin hänet ulos. Hän meni taksitolppaa kohti.”

Cedric nyökkäsi Gregille, kiitti hyvästä toiminnasta ja palasi jäykkänä tiskin taakse.

25.12.

Harry oli taas – tai edelleen kenties – kännissä, kun hän tuli joulupäivänä Scribenwelliin. Cedric tyhjensi pöytiä joululounaan jäljiltä, kun tämä lampsi sisään ja horjahti jakkaralle. Cedric yritti kiiruhtaa viemään astiat pois, mutta Amber ehätti hänen edelleen ja kaatoi Harrylle tuopillisen. Nainen tuli Cedriciä vastaan, kun hän pelmahti keittiöstä.
”Se sinun koulukaverisi on taas täällä”, hän supatti ja siristi silmiään. ”Ihan koulukavereita vai?” hän tarkisti.
”Vain koulukavereita.”

”Hyvää joulua, Harry”, Cedric sanoi Harrylle, joka vastasi murahtamalla. ”Sinulla jäi juuri väliin joululounaamme”, hän sanoi ja Harry jälleen vain murahti. ”Löydän varmaan tähteitä, jos sinulla on nälkä”, hän ehdotti, mutta edelleen Harry kommunikoi vain tyytymätön hevoskotka. Cedric huokaisi ja palasi tyhjentämään ja siivoamaan pöytiä. Muutamat lounastajat olivat jääneet pubiin istuskelemaan ja koska ne olivat sellaisia kävijöitä, jotka tulivat lounaalle, koska heillä ei ollut muuta paikkaa jouluna, Cedric jäi kernaasti juttelemaan, kun he aloittivat keskustelun hänen kanssaan. Seuraavan kerran, kun Cedric palasi Harryn luokse, tämä nojasi raskaasti tiskiin.

”Onko sinulla paikka, minne mennä jouluksi?” Cedric kysyi suoraan Harrylta, joka säpsähti kuullessaan Cedricin puhuvan.
”Ssanoin, ttä olen töissä”, hän sanoi silmät lupsuen.
”Mutta et ole töissä”, Cedric sanoi ja Harry pudisti päätään tukka viuhtoen.
”Ssinä olet”, Harry sanoi. ”Olet auki.”
”Tämä joululounas on minun ideani”, Cedric sanoi nyökäten keittiöön päin. ”Monet paikat eivät ole auki joulupäivänä ja kaikilla ei ole paikkaa, minne mennä jouluna. Joten ehdotin, että pitäisimme lounaan ja olisimme auki vähän myöhempään. Sain siis myös vastaavan nakin.”

Harry nyökytteli raskaasti. ”Olet niin kiltti”, hän sanoi.
”Kiitos”, Cedric sanoi pää kallellaan. ”Oletko varma, ettet menisi viettämään joulua läheistesi kanssa?”
Harry ravisti päätään vauhkona. ”Ei le enää ssellaissiia”, hän sanoi.
”Mitä?”
”Ei ole.” Harry huiskautti kättään ilmassa. ”Minä vain jäljellä.” Oli turha nyhtää Harrysta vastauksia tässä kunnossa.

”Pitäisikö sinun mennä sitten kotiin?” Cedric ehdotti.
”Ei”, Harry vastasi lyhyesti ja tökkäsi edessään olevan shottilasin kumoon. Cedric puri huultaan. Hänen teki mieli siinä ja silloin kärrätä Harry kotiin. Mutta pubin sulkeutumiseen oli puolitoista tuntia ja Cedric oli luvannut sulkea, koska oli ollut idean isä. Edes Harryn takia hän ei aikonut pakottaa Amberia jäämään jälkeen pidemmäksi aikaa kuin oli tarpeen. Joten hän otti Harryn shottilasin ja täytti sen vikkelästi vedellä.

”Miten sinä olet noin…” Harry sanoi juotuaan shottilasin tyhjäksi huomaamatta mitään outoa. Hän ei lopettanut lausettaan ja siristi silmiään. ”Reilassa”, hän päästi suustaan pitkän ajan kuluttua. Cedric kohotti kulmiaan.
”Sinä et taida olla reilassa”, Cedric sanoi ja Harry hekotti.
”Reilassa”, hän toisti hytkyen ja huojui tuolillaan.

Kello raksutti hitaasti eteenpäin ja pubi tyhjeni viimeisistäkin vakioasiakkaista ja Cedric päästi Amberin parikymmentä minuuttia etuajassa lähtemään.
”Hyvää joulua”, Cedric toivotti. Harry nuokkui tiskiä vasten.
”Hyvää joulua. Pärjäätkö sinä?” Amber kysyi nyökäten Harryn suuntaan.
”Joo, pärjään. Mene vain. Nähdään ensi viikolla”, Cedric sanoi ja Amberin lähdettyä, hän pisti paikat kuntoon pikavauhdilla ja asteli sitten Harryn luokse. Hän tökki tämän hereille.

”Harry, aika mennä kotiin. Tulehan”, hän sanoi ja otti Harrya käsivarresta kiinni. Harry räpytteli silmänsä auki, eikä vastustellut, kun Cedric raahasi hänet ulos. Hän alkoi kuitenkin valittaa kylmyydestä.
”Siellä onnn lmmin”, Harry hapuili ovenkahvaa.
”Kotona on myös lämmin. Missä sinä asut, Harry?” Cedric kysyi ja piteli Harrya pystyssä tämän käsi harteillaan.
”En hhalua mnnä kotiin”, Harry intti ja lopetti kurottelemasta pubin ovea kohti. Hän kääntyi katsomaan Cedriciä alaviistosta roikkuessaan tämän kainalossa. ”Haluan sinut”, hän sanoi ja äkisti suuteli Cedriciä.

Cedric repäisi itsensä suudelmasta ja tuijotti Harrya silmät suurena.
”Ai, anteeksi”, Harry sanoi ja voihkaisi. ”Ainah, väärä tyyppih”, hän huusi kadulle. Cedric räpytteli silmiään.
”Harry”, hän huokaisi. Harry ei oikein enää edes pysytellyt omilla jaloillaan. ”Vien sinut nyt kotiin. Missä asut?”
Vastaukseksi Harry yrjösi päällensä.

Oksennuspisaroita lensi Cedricin kengille, mutta muutoin hän pysyi puhtaana. Harry näytti kamalalta. Hän syljeskeli suutaan puhtaaksi ja roikkui painavana Cedricin olalla. Cedric kiristeli hampaitaan. Ehkä hän voisi viedä Harryn kotiinsa. Anthony olisi yön vanhemmillaan ja toivottavasti Harry olisi aamulla sen verran kunnossa, että pääsisi kotiin omin voimin ennen kuin Cedric lähtisi vanhempiensa luokse. Mutta vaikka koti oli lähellä, hän ei saisi Harrya sinne helposti ilman taikakeinoja. Kadut olivat tyhjät, mutta eivät tarpeeksi tyhjät. Cedric tempaisi Harryn käsivartta paremmin olalleen ja suuntasi takaisin sisälle. Siellä ei ollut onneksi turvakameroita. Hän kaivoi sauvansa taskustaan ja ilmiintyi tuttuun rappukäytävään.

Cedric taiteili avaimensa taskustaan ja pääsi sisälle vaikeasti. Hän laski Harryn maahan eteiseen huokaisten syvään. Tämän takilla ja paidalla oli oksennusta, joten ensimmäiseksi Cedric veti likaisia vaatteita tämän päältä. Hän jätti tälle bokserit jalkaan ja taikasauvan heilautuksella leijutti Harryn omaan makuuhuoneeseensa. Harry olisi tosin kaivannut suihkua, mutta tämä vaikutti olevan jo melkein levottomassa unessa, joten Cedric antoi tämän nukkua. Hän veti peitot tieltä ja laski Harryn patjalle. Hän asetteli tämän varmasti kylkiasentoon ja kävi hakemassa sängyn viereen ämpärin.

Harryn likaiset vaatteet Cedric vei kylpyhuoneeseen ja päätti tehdä niille jotain vasta aamulla. Hän kävi itse pikaisessa suihkussa ja mutustettuaan iltapalaa, hän levitti lakanat olohuoneen sohvalle. Kello oli vasta vähän, mutta häntä väsytti välittömästi ja kattoon tuijotellen hän nukahti.

26.12.

Kova kolahdus herätti Cedricin ja hän oli sekunnissa jalkeilla. Hän kiiruhti makuuhuoneensa ovelle ja yhden koputuksen jälkeen hän avasi oven. Harry oli tiputtanut hänen yöpöydälle jättämän vesilasin. Harry tiirasi oven suuntaan ääntä kohden.
”Mitä..? Missä..?” hän tapaili ja kohotti sitten kätensä irvistäen otsalleen.
”Et osannut kertoa, missä asut, joten toin sinut luokseni”, Cedric kertoi ja napsautti himmeän valoketjun kirjahyllyssä päälle. Lasi oli mennyt sirpaleiksi lattialle ja vesi kastellut sekä yöpöydän, maton, että vähän patjaakin.

”Ai”, Harry inahti, katseli ympärilleen ja huomasi hailakassa valossa sotkun. ”Hemmetti, anteeksi”, hän sanoi ja oli nousemassa kai siivoamaan, mutta Cedric heilautti sauvaansa ja lasi pyörähti korjattuna pöydälle ja vesi katosi.
”Jos jaksat nyt paremmin, voit käydä suihkussa. Oksensit päällesi. Vaatteesi ovat kylppärissä, mutta ne ovat likaiset. Voit lainata minulta, jos haluat”, Cedric sanoi. Harry katseli häntä silmiään siristellen ja yritti vaikeasti nousta ylös.

”Minä lähden kotiin”, hän sanoi päätään arastellen.
”Okei, jos haluat. Jos jaksat”, Cedric sanoi ja Harry nyökkäsi, mutta pysähtyi sitten. ”Mutta voit jäädä tänne kyllä. Tony tulee vasta huomenna kotiin.” Harry laskeutui istumaan sängylle ja kumarsi selkäänsä. Cedric tuli lähemmäs ja kosketti Harryn olkaa. ”Harry?”
”Kaikki ok. Minua...huimaa”, hän sanoi.
”Mene takaisin makuulle”, Cedric kehotti ja painoi Harrya olkapäästä, eikä tämä kyennyt vastustelemaan, kun Cedric ohjasi tämän takaisin pää tyynyyn kyljelleen. ”Haen vettä.”

Kun Cedric tuli takaisin, Harry makasi selällään ja oli heittänyt käsivartensa kasvojensa yli. Cedric laski vesilasin yöpöydälle ja istui varovasti sängyn jalkopäähän. Harry jäykistyi ja piilotteli kasvojaan tiukasti.
”Voit levätä täällä, kunnes jaksat lähteä kotiin”, Cedric sanoi ja Harry hieroi kasvojaan käsivarteensa. Hän laski kätensä kylkensä viereen ja Cedric näki, että tämän kasvot olivat punaiset. ”Saatko alas vettä?” Cedric kysyi ja vaikeasti Harry kohotti ylävartaloaan, jotta onnistui hörppimään pari pientä kulausta. Hän jäi makaamaan kyljelleen sen jälkeen.

”Anteeksi”, Harry sanoi hiljaa.
”Ei tämä haittaa”, Cedric sanoi. ”Tärkeintä, että olet kunnossa”, hän sanoi ja Harry sulki silmänsä.
”Olet niin kiltti”, Harryn ääni oli tuskin kuiskausta kuuluvampi.
”Sanoit niin eilenkin”, Cedric sanoi ja arastellen laski kätensä Harryn säärelle. Tämä ei sävähtänyt.

”Haluatko jutella jostain?” Cedric kysyi aloittaen hitaan silittävän liikkeen Harryn peiton peittämällä jalalla. Harry nieleskeli ja hänen avatessa silmänsä, ne kimalsivat huoneen hämäryydessäkin.
”Kaikilla on määränpää.”

Cedric pysyi hiljaa ja jatkoi silittämistä. ”Oli minullakin hetken aikaa. Rupesin auroriksi, korjasin Tylypahkaa ja ministeriötä, seurustelin Ginnyn kanssa. Mutta se kaikki loppui pikku hiljaa. Ei ollut kiinni otettavia kuolonsyöjiä. Ginny halusi erota. Tylypahka oli korjattu. Ja sitten viime viikolla Ron ja Hermione kertoivat, että halusivat viettää tämän joulun Hermionen vanhempien luona. Mikä tarkoitti, että Kotikolossa olisi vain minä ja Ginny. Mutta Ginnyllä on poikaystävä ja hekin ovat kihloissa jo ja...” Harry puristi silmänsä kiinni.  ”Kaikki on vain niin päämäärätöntä. Minä vain haahuilen, töissä ja kotona. En tiedä, minne jatkaa. En tiedä, miten jatkaa, kun kaikki ovat jo mailien päässä tulevaisuudessa.”

Harry hieroi silmiään kämmenselkäänsä. ”Ja nyt olen krapulassa vanhan koulukaverini sängyssä jouluna pidettyäni reippaan viikon pituisen kännin.” Hän päästi naurahduksen kaltaisen hörähdyksen suustaan.

Cedric mietti hetken Harryn hieroessa kasvojaan lisää. ”Ei minulla ole suunnitelmaa.” Harry laski kätensä kasvoiltaan. ”Ei ole ollut koulun loppumisen jälkeen.”
”Sitä minä en tajuakaan”, Harry sanoi. ”Miten sinä voit elää noin ja olla tyytyväinen? Kaiken sen jälkeen.”
”En osaa sanoa”, Cedric kohautti olkiaan. ”Se tuntuu nyt vain hyvältä. Minulla oli sellainen ylivirittynyt olo turnajaisista saakka aina sodan loppuun asti. En tiennyt, kuolenko vai en, kuolevatko vanhempani tai ystäväni. Olin jossain vaiheessa ihan vakuuttunut, että minun piti kuolla silloin hautausmaalla.” Harry katsoi häntä silmät kiillellen. ”En halunnut sitä oloa enää, että odotin kaiken loppumista koko ajan. Joten päästin siitä irti.”

”Miten?” Harry kysyi.
”Vaikeasti. Harjoittelemalla. Juttelemalla.”
”Ai.” Harry käänsi katseensa kattoon. ”Minä juttelin ystävilleni ja muille. Mutta sitten he menivät naimisiin tai muuttivat yhteen, eikä ole enää ketään, kelle jutella.”
”Tarkoitin ulkopuolista”, Cedric sanoi ja Harry mutristi huuliaan.
”Ai niin kuin jotain kallonkutistajaa?” hän sanoi.
”En minä yksin tähän pystynyt.” Harry mulkoili kattoa. ”Mutta voit sinä minullekin jutella.” Harry käänsi päätään Cedriciin. ”Ihmisten elämät liikkuvat eri tahtiin ja sellaista se vain on. Et sinä välttämättä tarvitse määränpäätä ollaksesi tyytyväinen.”

Cedric hypähti sängyllä lähemmäs Harryn kasvoja. ”En usko, että Ron ja Hermione kaiken kokemanne jälkeen aikoisivat hylätä sinut noin vain. Ehkä Ron haluaa tutustua appivanhempiinsa.” Harry huokaisi syvään..
”Minä tajuan, että he ovat nyt naimisissa ja se on erilaista. Olen ollut vain niin yksin.” Hänen äänensä särkyi, kun hän sanoi niin.
”Oletko sanonut sen heille?”

”En kai”, Harry vastasi. ”Minusta vain alkoi jossain vaiheessa tuntua, että olen heidän tiellään. Taakaksi.”
”En usko hetkeäkään, että he ajattelevat niin”, Cedric sanoi vakaasti. ”Mitä jos sanoisit heille noin, kuten sanoit juuri nyt minulle?” Cedric ehdotti ja Harry näytti välittömästi pelokkaalta. ”Usko minua, maksasi kiittää vielä.” Harry pureskeli huultaan hermostuneena.

”Anteeksi, että häiriköin pubissa”, Harry sanoi. ”Minä oikeasti tulin sinne vain siksi, että halusin jästibaariin ja se oli lähellä Viistokujaa.”
”Uskon sen”, Cedric sanoi. ”Et ollut erityisen pahasti häiriöksi.”
”Mutta kuitenkin häiriöksi?” Harry kohotti kulmaansa.
”Vain sen kerran, kun Greg heitti sinut ulos”, Cedric sanoi ja Harry punehtui poskiltaan.
”Ai, joo”, hän sanoi ja katsoi kattoa.
”Ja ehkä vähän eilen, kun yritit suudella minua, mutta teknisesti ottaen, emme olleet pubissa enää silloin.”

Harry ponnahti istumaan ja katsoi Cedriciin silmät suurena. ”Yritinkö minä suudella sinua?” hän kysyi kauhuissaan ja Cedric nyökkäsi.
”Juuri ennen kuin oksensit päällesi.” Harry painoi kasvonsa käsiinsä.
”Anteeksi, olen idiootti”, hän mumisi sormiensa raosta.
”Ei se mitään, osuit vain itsesi päälle”, Cedric hymähti. Harry laski kätensä ja nielaisi.
”Ehkä minä voisin käydä siellä suihkussa”, hän sanoi kainosti.

Cedric kaivoi kaapista vaihtovaatteita ja pyyhkeen ja talutti Harryn suihkuun. Jo tuo pieni matka pisti Harryn huonompaan kuntoon ja kylpyhuoneessa hän ensimmäiseksi tyhjensi loput vatsalaukkunsa sisällöstä. Sen jälkeen hän hääsi Cedricin ulos ja lupasi huutaa apua, jos ei selvinnyt. Kun Harry oli suihkussa, Cedric puhdisti vähäiset tahrat lakanoista, joissa Harry oli nukkunut. Harry tuli ulos kylpyhuoneesta omin voimin Cedricin t-paita päällään, mutta piteli seinästä kiinni, kun saapui takaisin makuuhuoneeseen. Cedric kiiruhti tukemaan häntä ja opasti hänet sänkyyn.

”Kiitos”, Harry huokaisi päästessään peiton alle. ”Entä sinun joulunviettosi?” hän keksi äkisti.
”Menen myöhemmin tänään vanhempieni luokse. Sovimme, että juhlimme vähän myöhässä, kun olin eilen töissä”, Cedric kertoi. ”Tony muuten saattaa tulla jossain välissä. Kämppikseni”, hän selvensi, kun Harry kurtisti kulmiaan hämmentyneenä.
”Ai. Yritän olla poissa siihen mennessä”, Harry sanoi ja Cedric heilautti kättään ilmassa.
”Ei ole tarvetta kiirehtiä.”

Cedric palasi sohvalle, mutta oli vaikea enää saada unen päästä kiinni. Hän torkahteli kevyesti ja epämääräisen ajan kuluttua säpsähti istumaan, kun kuuli ulko-oven käyvän. Hänen niskaansa särki huono nukkumispaikka.
”Huomenta!” Anthony toivotti tiputtaen avaimensa kulhoon eteisessä ja riisuessaan ulkovaatteitaan. Cedric taivutteli niskaansa.
”Huomenta”, hän vastasi. Askeleet tulivat olohuoneeseen.
”Oletko sinä nukkunut sohvalla?” Anthony kysyi. Hänellä oli urheilukassi olallaan ja hiuksissa kosteutta.

”Joo, pitkä tarina”, Cedric sanoi ja nousi ylös. ”Harry nukkuu sängyssäni.” Anthony vilkaisi kummissaan Cedricin makuuhuoneen oveen.
”Kuka Harry? Pokasitko sinä jonkun asiakkaan? Ei ole sinun tapaistasi. Ja miksi sinä et nuku sängyssä hänen kanssaan?” Anthony kyseli.
”Harry Potter”, Cedric vastasi vain yhteen kysymyksistä. Anthonyn silmät levisivät. ”Kuten, sanoin pitkä tarina. Eikä sellainen tarina”, Cedric sanoi tiukasti.

Cedric kävi koputtamassa arasti huoneensa oveen ja hiljainen kehotus astua sisään kuului sisäpuolelta. Harry petasi sänkyä täsmällisesti ja oli pukeutunut Cedricin lainavaatteisiin.
”Huomenta”, Cedric sanoi. ”Tahdotko aamiaista? Tai vain teetä?”
”Taidan jättää väliin”, Harry sanoi. ”Ei millään pahalla, mutta tahdon nyt vain tuubillisen hammastahnaa. Ja”, hän ähkäisi, ”minun pitää mennä käymään Kotikolossa. Valehtelin kaikille, että olin töissä eilen. Ron ja Hermione sanoivat pistäytyvänsä tänään siellä myös.”
”Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta”, Cedric sanoi. Harry seisahtui katselemaan Cedriciä ja väänteli käsiään sen näköisenä, että haluaisi sanoa jotain vielä. Mutta äkillinen kova kolahdus keittiöstä sai hänet lukkoon.

”Anthony tuli”, Cedric selitti.
”Ai, joo. No, minä tästä lähdenkin. Nähdään”, Harry sanoi ja suori Cedricin ohi pää kumarassa. Hän kipaisi kylpyhuoneen kautta, mistä haki omat vaatteensa ja riensi eteiseen. Cedric hädin tuskin ehti hänen peräänsä, kun hän oli jo tunkenut kengät jalkaansa ja avasi ovea.
”Nähdään”, hän sanoi ja ovi paukahti kiinni.

28.12.

Kun Cedric tuli iltavuoroonsa, Harry istui jo tiskin päädyssä, mutta tällä kertaa hänen edessään oli kupliva limonadi.
”Hän kävi jo eilen ja tuli pari tuntia sitten”, Sandy kertoi takahuoneessa, missä Cedric riisui ulkovaatteitaan. ”Sanoin, että olet tänään töissä illassa ja hän aikoi jäädä odottamaan.” Sandy kohotti kulmaansa vihjailevasti.
”Ei mitään sellaista.”
”Ehkä sinusta”, Sandy sanoi ja kiepsahti kannoillaan palatakseen pubin puolelle. Cedric kiiruhti peilin eteen tarkistamaan räntäsateesta kastuneet suortuvansa. Ne eivät olleet pahasti menettäneet muotoaan, joten ei ollut tarvetta kuivatusloitsulle. Scribenwell oli vielä tyhjä, mutta pahenevasta loskasateesta päätellen, asian tola ei pysyisi niin koko iltaa.

”Hei”, Cedric sanoi ja nojasi tiskiin.
”Hei”, Harry sanoi. ”Jos sinulla on kiire, voin odottaa taukoosi.”
”Nyt on oikein hyvä”, Cedric sanoi nyökäten lähes tyhjään pubiin. Harry rykäisi ja raapi otsaansa.
”No, ensinnäkin kiitos ja anteeksi. Kaikesta. En osaa oikeastaan edes eritellä, mistä typeryyksistä tai miten pelastit minut”, hän sanoi vältellen Cedricin katsetta.
”Et tehnyt mitään kovin typerää”, Cedric sanoi.
”En pitäisi alkoholiin pakenemista kauhean viisaana tekona.”
”En ehkä minäkään, mutta se on aika inhimillinen tapa paeta ongelmia.”

Harry nyökkäsi tiiraten yhä limonadiaan. ”Minä myös puhuin Ronille ja Hermionelle. Ja muillekin. Ja olit ihan oikeassa. Olen ollut idiootti.”
”Älä soimaa itseäsi”, Cedric sanoi ja silloin Harry vihdoin kohotti silmänsä häneen. ”Olet eksyksissä, et idiootti. Älä”,  Cedric kohotti sormensa ilmaan, kun Harry oli avaamassa suutaan, ”väitä vastaan.” Harry nipisti suunsa kiinni.
”Okei”, hän sanoi. ”Mutta olit silti täysin oikeassa heistä. He ovat...tosiystäviä.”
”Sitten kohta et varmasti enää ole niin eksyksissä”, Cedric sanoi.

”No, sitten, tuota, minä vielä pyydän anteeksi sitä suudelmaa”, Harry sanoi posket punaisena.
”Anteeksipyyntö hyväksytty”, Cedric sanoi.
”Pilasinkohan sillä mahdollisuudet pyytää sinua onnistuneesti treffeille?”

Cedricin kulmat hyppäsivät yhtä tahtia hänen sydämensä kanssa. ”Treffeille?” hän toisti.
”Niin”, Harry sanoi ja puristi huulensa viivaksi ja näytti siltä, että jäi pidättämään hengitystään odottaessa vastausta.
”Kysytkö sinä sitä siksi, että haluat pyytää minua treffeille vai koska kaikilla kavereillasi on kumppani?” Cedric tarkisti ja Harry henkäisi alkaessaan hengittää uudemman kerran.

”Ei, en kysy! Siis en kysy siksi, että kaikilla kavereillani on kumppani. Kyllä kysyn siksi, koska haluan pyytää sinua treffeille”, hän sanoi ja Cedric hymisi miettivästi. ”Minä oikeasti, rehellisesti, tulin tänne sattumalta silloin reilu viikko sitten”, Harry jatkoi, ”mutta sen jälkeen tulin, koska tiesin, että olit täällä töissä. Halusin nähdä sinut. Olin”, Harry punehtui kauttaaltaan kasvoiltaan, ”korviani myöten pihkassa sinuun jo koulussa.” Hän avasi suunsa pari kertaa ennen kuin päräytti vielä: ”Ja olet tosi kuuma.”

Juuri silloin ovi kävi ja päästi sisäänsä puhurin ja pulisevan ihmisjoukon, joka selvästi tuli pakoon kehnontuvaa keliä.
”Treffit sopii”, Cedric sanoi. ”Olen vapaa seuraavan kerran uudenvuoden aattona, joskin menen käväisemään tuttavien juhlissa illasta.”
”Minullakin on vapaata silloin. Ellei pomo päätä ennen sitä potkia minua ulos”, Harry irvisti. ”Joten olen varmaankin joka tapauksessa silloin vapaa”, hän hymähti. ”Tulenko hakemaan sinua vaikka kahdelta?”

”Kahdelta käy”, Cedric sanoi ja Harryn silmät loistivat. Tiski alkoi täyttyä asiakkaista ja Cedric kumartui Harrya lähemmäs, laski nopean suudelman tämän yllättyneille, avonaisille huulille. ”Lauantaihin”, hän sanoi, työnsi itsensä irti tiskistä ja lähetettyään nopean viimeisen silmäyksen Harrylle, hän suuntasi asiakasvirtaa kohti. Sivusilmästään hän näki kuinka Harry lähestulkoon hyppeli ulos pubista.

Muistelin nähneeni, että olisit julkaissut uutta Downton Abbeyta ja muistin oikein, jee! Arvoin kumman näistä lukisin ja päädyin tähän, koska en ole ikinä milloinkaan aiemmin lukenut kenestäkään DA:n lapsihahmosta - ja no, en päässyt lukemaan vieläkään, sillä jo vuosiluku antoi ymmärtää, että Georgella olisi jo ikää. Mutta enpä silti arvannut minkälainen fikki täällä odottaisi. Tykkään ihan hirmuisesti fikeistä, joissa käsitellään sateenkaarihistoriaa ja niin tykkäsin tästäkin, etenkin kun tässä oli vahvasti mukana suosikkini Thomas! Mää oon sun kanssa samaa koulukuntaa siinä, ettei elokuvissa Thomasille kaavailtu polku oikein tuntunut hyvältä (en ole kylläkään nähnyt vielä sitä viimeistä) ja varsinkin se kakkosleffan leffatähtimiekkonen oli erikoinen veto. Oon niin Thomas/Jimmy-ihmisiä, etten oikein oo sulattanut näitä Thomasin muita canonihastuksia. Joten voit kuvitella, millaiset sydänsilmät mulla oli kun pääsin fikin loppupuolelle ja sieltä se Jimmy ilmestyi, oijoi oikein samaan mökkiin Thomasin kanssa asumaan. <3

Sitä ennen kutkuttelin tätä Georgea, josta yritin saada selville, onko hän itsekin sateenkaareva vai liittolainen, ja ihastelin varsinkin kun hän korosti vaimonsa kanssa solmitun järkiliiton. Jossa toki oli myös rakkautta, mutta kuitenkin! Minusta hän suhtautui jo niin intohimoisesti homoseksuaalisuuden poistamiseen rikoslaista, että siinä oli jo nähtävissä enemmän kuin liittolaisuutta, vaikka toki parhaitahan ovat intohimoiset liittolaiset. Mutta se, että lakimuutoksen jälkeen hän pystyi hengittämään, vahvisti asianlaidan upeasti. Ihanan hienovaraista! Kuten muuten oli myös tää Thomasin hillitty nyökyttely näin merkittävistä asioista puhuttaessa, voi raukkaa joka on aina tietenkin palvelusroolinsa vanki! <3 Pidin kovasti myös Georgen päättäväisestä ponnistelusta pysyä muutenkin ajan hermolla, etenkin sana discoteekki kiherrytti kovasti.

Lapseni kysyivät, miksi siinä kesti niin kauan. Barrow hymyili rypyt silmiensä ympärillä kiristyen.

Snif, voin kuvitella Thomasin ilmeen niin hyvin, ihanasti muotoiltu!

Luulen, että kun Barrow on liian vanha hovimestariksi, en hanki uutta. En pärjäisi ilman Barrow’ta, eikä hän ole korvattavissa.

Erinomainen päätös Georgelta, oon hänen kanssaan ihan samaa mieltä!

Kiitos tästä fikistä, tää oli ihana kurkkaus Georgen myöhempiin, sateenkaareviin vaiheisiin! <3 Jäin tosin pohtimaan, oliko Georgella joskus elämässään vielä muitakin kumppaneita kuin tämä Emmelie, mutta ehkä se on toiseen fikkiin kuuluva tarina se!

Ficin nimi: Täysin asiallinen vaihtokauppa
Kirjoittaja: Nax
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: S
Mukana: Vincent/Alastor (omalla tavallaan yksipuolisena jne.)
Genre: Elämänviipale ja kimppakämppäily-AU

Summary: Tuoksu oli raikas ja myskinen, kovin hienostunut ja sovelias herrasmiehelle. Ehkä hänen oli syytä selvittää tuotteen nimi ja hintaluokka.

A/N: Vihdoin sain taas jotain tekstiä aikaan näistä hahmoista. 😂 Eikä pitänyt alkuperäisen idean skenaariosta ihan 700+ sanan mittaista tarinaa tulla, mutta joskus juonen katkaisu on vain hankalaa. Ja ovathan nämä nyt kiva kaksikko. xD Joissain MurderMedia-tarinoissani on olennaista (tai vähemmän olennaista, miten sen nyt ottaa) se, että Alastor ja Vincent asuvat kämppiksinä (tilavassa kahden kylpyhuoneen kolmiossaan), ja tämä on yksi niistä. Eli AU:na vähän niin kuin MurderMedia-KimppaKämppä. 😂 Osallistuu Kerää 10 -haasteen tuoreelle kierrokselle hahmolla Alastor.



***



Kulkiessaan olohuoneen ohi Alastor tavoitti sivusilmällään jotain poikkeavaa, nimittäin sohvan käsinojalle heitetyn vaaleansinisen kauluspaidan. Halvatun Vincent, kehtasikin sillä tavalla jättää vaatekaappinsa sisältöä lojumaan, eikä kyseessä ollut ensimmäinen kerta. Alastor rypisti otsaansa ja poimi paidan hyppysiinsä huoneen järjestystä pilaamasta. Jos jollakulla oli varaa kohdella hienoja vaatekappaleita niin huolimattomasti, ei tämän olisi sopinut omistaa sellaisia lainkaan.

Kenties hänen olisi sietänyt ojentaa paita takaisin Vincentille yksi opettavainen suikale kerrallaan.

Paitaa tutkaillessaan Alastor havaitsi kevyen tuoksun, joka kankaasta leijaili hänen tarkkaan nenäänsä. Se oli häivä miesten tuoksua, jonka Alastor oli haistanut aikaisemminkin Vincentin vaatteista, ja joka ei oikeastaan ollut lainkaan hassumpi. Hetken vietävänä Alastor nuuhkaisi paitaa lähempää ja syventyi viehättävään aistielämykseen. Tuoksu oli raikas ja myskinen, kovin hienostunut ja sovelias herrasmiehelle. Ehkä hänen oli syytä selvittää tuotteen nimi ja hintaluokka.

Alastorin tuuminta katkesi lähestyvien askeleiden ääneen  epämiellyttävästi jysähtäen. Hän lakkasi välittömästi nuuhkimasta paitaa, mutta tiesi jääneensä kiinni jo ennen kuin kohtasi Vincentin katseen. Tämä pönötti olohuoneen oviaukossa puolipukeissa ja näytti melkoisen pöllämystyneeltä havaitessaan paitansa hänellä.

“Jaa, tuota...” Vincent ei saanut kummallista köhähdystä enempää ulos suustaan. Tosin vaikka olisikin, Alastorilla ei ollut halua tai aikaa jäädä kuuntelemaan. Oli aivan tarpeeksi noloa jäädä kiinni ja vielä nolompaa todistaa Vincentin punertavia poskipäitä ja nykivää hymyä. Ei siinä tilanteessa ollut mitään perhanan hymyiltävää.

“Haluaisin toistamiseen huomauttaa, että olohuoneemme sohva ei ole tarkoitettu vaatteiden säilytykseen”, Alastor lausui harkitun tyynesti.

“Äh, tiedänhän minä. Se vain sattui olemaan näppärin paikka, johon saatoin hetkeksi paitani jättää”, Vincent pahoitteli perin hurmaavasti. “Ja ennen kuin sille nyt tapahtuu kamaluuksia näpeissäsi, ehdottaisin täysin asiallista vaihtokauppaa. Niistähän sinä pidät!”

Alastorin suupieli nytkähti. Vincent taisi nähdä mielessään paitansa lepattelevan punahehkuisella veitsenterällä, eikä ihan syyttä.

“Mitäs ehdottaisit?”

“Tehkäämme niin, että annat paitani takaisin ehjänä ja rypyttömänä, ja minä puolestani lahjoitan sinulle pullon tätä”, Vincent virkkoi ja kätensä kepeällä liikkeellä osoitti lisänneensä Alastorin juuri haistelemaa tuoksua pari tippaa iholleen.

“Mikä saa sinut luulemaan, että pidän siitä?” Alastor kokeili kepillä jäätä, ja Vincentin maireasta ilmeestä päätellen se petti mehukkaasti rasahtaen.

“Mitähän sitten mahdoin juuri nähdä? Tulkitsisin sen suorastaan lumonneen sinut, Al hyvä.”

“Liekö pelkkää toiveajatteluasi”, Alastor hymähti, vaikka tiesikin kuulostavansa turhanpäiväiseltä vänkäriltä.

“Toiveajattelua on enemmänkin verraton kuvitelmani siitä, että syleilit paitaani, koska ikävöit minua niin kovasti, vaikka asumme samassa asunnossa”, Vincent virkkoi astellessaan lähemmäs, ja siinä missä Alastor katsahti tätä merkitsevästi kulmiensa alta, moinen itseironia nauratti häntä väkisinkin.

“Se ei ollut niinkään syleilyä, Vincent.”

“Niin... ja minä olen Jeesus Kristus.” Vincent virnisteli niin omahyväisesti, ettei paidan nylkeminen suikaleiksi ollut lainkaan huono idea.

Vincentin ehdotuksessa oli silti puolensa.

“Miksi edes puolissa järjissäni haluaisin tuoksua samalta kuin sinä, kaikista maailman ihmisenkuvatuksista?” Alastor pyrki vielä tarkastelemaan tilannetta nenänvarttaan pitkin.

“No, se olkoon kivenkovan omantuntosi pulma!” Vincent tokaisi ja ojensi kätensä ottaakseen paidan. “Minulla nyt on muutama muukin tuoksu, joista valita, joten voit varata itsellesi tämän nykyisen.”

“Hmmm...”

“Mikäli siis haluat pikkusieluiseksi alkaa ja vältellä samaa hajustetta kanssani”, Vincent lisäsi huvittuneena.

“Tietenkin haluan”, Alastor tokaisi. “Millaisen kammottavan vaikutelman sekin antaisi, jos tuoksuisimme samalta julkisesti?”

“Enpä minä sitä – mmph”, Vincentin hilpeä vastaus keskeytyi, kun Alastor painoi sormensa tämän huulille vaientavana eleenä.

“Älä vastaakaan mitään, voin arvata tuumasi”, Alastor tuhahti ja työnsi sitten kauluspaidan Vincentille suurin piirtein rypyttömänä. “Vaihtokauppa hyväksytty ja asia loppuunkäsitelty. Puepa päällesi.”

“Kenties se on asiaankuuluvaa tässä hetkessä”, Vincent myhäili ja heilautti paidan ylleen, jolloin hajusteen tuoksu leijaili Alastorin nenään lempeänä tuulahduksena. Vaadittiin muutama ylimääräinen sekunti, että hän sai taas aivonsa toimimaan.

“Kehtaatkin tuoksua noin hyvälle”, Alastor murahti ja käänsi rikos- ja asuinkumppanilleen ylväästi selkänsä siirtyäkseen muihin puuhiin.

“Voithan napata siitä häivän itsellesikin.”

“En ole aikeissa käydä penkomassa kylpyhuoneesi kaappia, kiitos vain.”

“En minä sitä. Löytyy nopeampikin keino.” Vincent sai paitansa napitettua ja lähestyi häntä rauhallisin askelin käsivartensa auki ojennetuina.

“Olisi pitänyt arvata.”

“Voit aina kääntyä pois, kultaseni.”

Niin, olisihan hän voinut. Alastorin ei ollut tarkoitus jäädä nököttämään paikoilleen kuin peura ajovaloissa, mutta tilapäisen saamattomuutensa seurauksena hän päätyi Vincentin ärsyttävän hyväntuoksuiseen halaukseen.

“Toivon, että sinulla menee töissä erittäin myöhään”, Alastor jupisi.

“Voi mennäkin”, Vincent naurahti. “Viihdeohjelman juontaminen ei ole maailman sukkelimpia työnkuvia, vaikka toisin voisi kuvitella.”

“Hmmmh.”

“Tuon sinulle mukanani jotain kivaa.”

“Ei ole tarpeen. Alahan mennä jo”, Alastor virkkoi ja vääntäytyi kauemmas halauksesta.

“Mutta tämä sinua kiinnostaa aivan takuulla”, Vincent myhäili kylmä kiilto silmissään ja nojautui kuiskaamaan hänen korvaansa.

Alastorin hymy nytkähti asteen leveämmäksi. “Vai niin.”

“Tiesin, että kiinnostuisit...”

“Mitä voin sanoa? Mieltäni tenhoavat monenlaiset asiat”, Alastor tuumasi, käänsi Vincentin hartioista ympäri ja työnsi tämän kohti ovea. “Ja nyt sinä painut ansiotöihisi, hyvää illanjatkoa ja aamuyötä!”

“Mennään, mennään... Nautihan vain sulotuoksustasi!” Vincent lohkaisi kompuroidessaan ovelle.

“Voit jättää vaihtokaupan osuutesi huoneeni ovelle viikon sisällä”, Alastor sanoi viimeiseksi. Keittiön puolelle kipaistuaan hänen oli suorastaan pakko nuuhkaista vaivihkaa paitansa hihaa.

Eräiden ei tosiaan olisi sietänyt tuoksua niin uljaalta, Alastor tuhahti itsekseen. Etenkään ryökäleiden, jotka jättivät vaatekappaleitaan retkottamaan olohuoneen sohvalle.

Ikäraja: S
Tyylilaji: lempeä draama
Hahmot: Ville ja Martta-koira
Sanamäärä: 408
Haasteet: Otsikoinnin iloja II (mytologiaotsikko) ja Inspiroidu kuvasta (x)

Inspis


A/N: Huh! En ole saanut aikaiseksi mitään julkaisukelpoista kuukausiin, ja kirjoittamisen äärelle hakeutuminen on sekin ollut todella vaikeaa. Nyt päätin kuitenkin, että kirjoitan jotain, mitä tahansa ja selasin tumblrista inspistä. Sellainen onneksi löytyikin (spoiler-tägin alla). Otsikko taas liittyy punarintoja koskeviin uskomuksiin.

---

Martta valitsee kuistilta aurinkoisen kohdan ja asettuu makuulle. Pystykorvien asento on rento. Martta ei havaitse rauhallisessa naapurustossa mitään valppautta vaativaa. Suora valo saa koiran mustan turkin kiiltämään, ja melkein kuulen, kuinka Martta imee kaiken lämmön itseensä. Mä istun suosiolla pehmustettuun tuoliin, joka jää auringon ulottumattomiin. Ryhtini lysähtää ja pää tuntuu liian raskaalta kannatella. Olen ollut jalkeilla jo tunnin, mutta yritän edelleen herätä. Tiedän käyneeni käyneeni aamulenkillä Martan kanssa, vaikka se tuntuukin epätodelliselta. No, Martta olikin se, joka kävelytti mua korttelin ympäri eikä toisinpäin.

Hörppään kuumaa kahviani, jos se vaikka auttaisi tähän tahmaiseen tokkuraan. Valitettavasti kofeiini ei tehoa heti. Urahdan ärsyyntyneenä. En käsitä, mikä mulla on. Ihan kuin olisi krapula, vaikka join eilen vain muutaman kaljan ja nekin tunteja ennen nukkumaanmenoa. Ehkä mä nukuin huonosti. Mieleeni palautuu muistikuva rajusta yöllisestä heräämisestä. Makasin mahallani sängyllä ja tunsin patjaa vasten, kuinka lujaa sydämeni hakkasi.

”Outoa”, mumisen. Mieleeni ei tule toista kertaa, jolloin olisin herännyt niin väkivaltaisesti. En edes muista, mitä unta näin. Jotain helvetin pelottavaa varmaan. Ehkä on parempi, etten muista.

Kimakka sirkutus havahduttaa mut ajatuksistani. Edellinen asukas on varmaan ollut linturakas – mikä idiootti – koska pihamännyssä on linnunpönttö. Siellä pesii jo toista kevättä kovaääninen punarintapariskunta. En voi enää pitää makuuhuoneen ikkunaa auki, koska linnut pitävät niin helvetinmoista mekkalaa. Ne nimittäin aloittavat laulurääkkinsä jo aamuyöstä. Toivoin, että Martan läsnäolo häätäisi tintit tiehensä, mutta mitä vielä. Punarintakin on varmaan jo niin kaupungistunut, ettei se piittaa, vaikka sillä olisi koira kämppiksenä. Kulmani kurtistuvat ärtymyksestä. Annan punarintojen kuitenkin olla. En vihaa lintuja niin paljon, että tuhoaisin niiden vaivalla rakentaman pesän. Tämä aamu on vain tavallista hankalampi.

Haen lisää kahvia. Martta nostaa päätään ja pystykorvat valpastuvat, kun avaan oven, mutta nopeasti Martta taas asettuu. Onneksi rescue-koirani ei ole niin perskärpänen, että sen täytyisi seurata mua joka paikkaan. Mulla menisi hermo sellaiseen.

Toinen kuppi kahvia saa oloni jo tuntumaan hieman paremmalta. Istahdan Martan viereen kuistin lattialle ja silitän sen auringon kuumentamaa turkkia.

”Miten sä et läkähdy?” ihmettelen. Martta vain nauttii silityksistä ja käännähtää selälleen saadakseen oikein runnon rapsutukset. Martan rinta ja vatsa ovat valkoisia ja niin ovat sen jalatkin, mutta enemmän edestä kuin takaa. Martta näyttää siltä kuin sillä olisi yllään neljä eriparista sukkaa. Mahakarva on kuin tehty silitettäväksi, niin ohutta ja pehmeää se on. Martta ojentautuu nautiskellen, ja saan heti vaativan töytäisyn tassusta, jos kehtaan lopettaa.

”Hellyydenkipeä rontti”, huokaisen, mutta jatkan rapsuttamista kuuliaisesti. Martalla on niin veikeä ilme, että mua naurattaa. Kiitos tuon koiran, ankeimpiinkin päiviin kuuluu vähintään yksi hymy. Tänä aamuna se tuntuu erityisen hyvältä.

---

Sisilja: Kiitos kommentista! <3

ehkä jopa yksi suosikeistani sulta!

Eka reaktioni tähän tunnustukseen oli "Ei, apua, ei voi olla!!" Mutta siis ihanaa toki, jos on! Mulla itselläni se, millainen olo mulla on kirjoittaessani ollut, vaikuttaa hirveän paljon siihen, mitä pidän onnistuneena ja mitä vähemmän onnistuneena tekstinä, niin olen täysin kyvytön pistämään lopputuloksia mihinkään järjestykseen. Unessakulkija- ja Euphemialle-ficeistä pidän kuitenkin itse tosi paljon. Samoin Tähtitorni romahtaa -ficistä, mutta se on kesken...

Mutta joo, voisin paasata tuosta Goylen (ja Crabben) kohtelusta ja kuvailusta Pottereissa vaikka kuinka kauan! Siis mitä hittoa, että Ron ja Hermione ovat tosiystäviä jäädessään jouluksi Tylypahkaan Harryn seuraksi, mutta Crabbe ja Goyle vain matkivat kaikessa Malfoyta. Aargh! Joo, hyvä ihan omienkin patoutumien takia, että oon kirjoittanut tästä aiheesta. Kiva, että tykkäsit!<3