1
Rinnakkaistodellisuus / Vs: Täällä Pohjantähden alla: Virantoimituksia | S | 1/11 17.6.2026
« Uusin viesti kirjoittanut Aladdin Sane tänään kello 02:25:58 »2. KESÄ 1913 (KOSKELAN VILHON RISTIÄISET)
(Ficlet300 sanalla 174 hedelmä. 200 sanaa.)
Ristiäisväen mentyä Ellen ja Lauri siirtyvät Laurin työhuoneeseen.
”Kun olisi nimi enne tuolle ihmisen lapselle”, Lauri mutisee puoliksi itsekseen, ja Ellen nyökkää hajamielisesti katsoessaan ikkunasta koivujen lomassa erottuvaa järveä, jonka laineissa auringonvalo kirkkaana pilkahtelee.
Koskelan Akselin ja Elinan esikoispoika on kastettu isoisänsä Johannes Vilhelmin mukaan Vilho Johannekseksi. Se on jollakin tavalla toivoa herättävää, mutta minkäänlaista muutosta Akselissa ei viime vuosien aikana ole tapahtunut. Hän tuntuu päinvastoin katkeroituneen entisestään, ja vaikka hän näennäisesti asioikin heidän kanssaan kohteliaasti, on hänen olemuksessaan sellaista juroutta ja hänestä huokuu sellaista ylimielisyyttä, ettei Ellen millään ymmärrä, mistä se kumpuaa. Siitä ylimielisyydestä sekin varmasti johtuu, että Akseli ja Elina valitsivat poikansa kummeiksi Janne Kivivuoren vaimoineen. Toki Janne on myös Elinan veli, mutta niin haastavasti sekä Akseli että Janne katsoivat heitä saapuessaan pappilaan, ettei Ellenin mielessä ole mitään epäilystä asiasta.
Jos nimi todella voi olla enne, toivoo Ellen todella sen olevan sitä Vilho Johannekselle. Vanhassa Koskelassa on jotakin sellaista perisuomalaisen sisukasta ja hyvää, mitä tässä maassa enää harvoin näkee. Ainakaan Koskelan pojille sitä ei ole siirtynyt, tai sitten se on vääntynyt ja myrkyttynyt pahoin.
Mutta kukaties Vilho Johanneksessa se hyvä alkaa kasvaa ja kantaa hedelmää. Ehkä hänen nimensä on enne, vaikka hänen isänsä ja enonsa ovat mitä ovat.
(Ficlet300 sanalla 174 hedelmä. 200 sanaa.)
Ristiäisväen mentyä Ellen ja Lauri siirtyvät Laurin työhuoneeseen.
”Kun olisi nimi enne tuolle ihmisen lapselle”, Lauri mutisee puoliksi itsekseen, ja Ellen nyökkää hajamielisesti katsoessaan ikkunasta koivujen lomassa erottuvaa järveä, jonka laineissa auringonvalo kirkkaana pilkahtelee.
Koskelan Akselin ja Elinan esikoispoika on kastettu isoisänsä Johannes Vilhelmin mukaan Vilho Johannekseksi. Se on jollakin tavalla toivoa herättävää, mutta minkäänlaista muutosta Akselissa ei viime vuosien aikana ole tapahtunut. Hän tuntuu päinvastoin katkeroituneen entisestään, ja vaikka hän näennäisesti asioikin heidän kanssaan kohteliaasti, on hänen olemuksessaan sellaista juroutta ja hänestä huokuu sellaista ylimielisyyttä, ettei Ellen millään ymmärrä, mistä se kumpuaa. Siitä ylimielisyydestä sekin varmasti johtuu, että Akseli ja Elina valitsivat poikansa kummeiksi Janne Kivivuoren vaimoineen. Toki Janne on myös Elinan veli, mutta niin haastavasti sekä Akseli että Janne katsoivat heitä saapuessaan pappilaan, ettei Ellenin mielessä ole mitään epäilystä asiasta.
Jos nimi todella voi olla enne, toivoo Ellen todella sen olevan sitä Vilho Johannekselle. Vanhassa Koskelassa on jotakin sellaista perisuomalaisen sisukasta ja hyvää, mitä tässä maassa enää harvoin näkee. Ainakaan Koskelan pojille sitä ei ole siirtynyt, tai sitten se on vääntynyt ja myrkyttynyt pahoin.
Mutta kukaties Vilho Johanneksessa se hyvä alkaa kasvaa ja kantaa hedelmää. Ehkä hänen nimensä on enne, vaikka hänen isänsä ja enonsa ovat mitä ovat.

Tuoreimmat viestit

mutta samaan aikaan fiilaan tuota Leevin turhautumista - etenkin sähkölinja-asiat luulisi tosiaan olevan sellaisia, ettei tulisi mieleen huitoa sähköä johtavalla nosturilla johtojen suuntaan ^^" ainakaan toivottavasti..! Sain inspiraation juuri tähän skenaarioon elävästä elämästä eräältä työukolta, joka ei todellakaan odottanut sähköturvallisuuteen liittyvää koulutuspäiväänsä 