Oii, olipa mielenkiintoista pohdintaa sisarusten väleistä! Minusta on kivointa, kun sisarusten väleihin saadaan eri kerroksia, eikä vain yksiselitteisesti rakasteta tai vihata toista. Minusta kivaa oli, että Maclanin ihailu oli pysynyt aina positiivisena, koska helposti sitä voisi alkaa kadehtia veljeään, joka on niin hyvä kaikessa, mutta Maclanin suhtautuminen Perianiin sai heidän suhteen kuulostamaan tasapuoliselta. Että Perian olisi kyllä aina puolustanut Maclania, jos joku olisi häntä moittinut tai vanhemmat olleet pettyneitä. Ja Maclan on myös ymmärtänyt, että ei ole Perianin syy, että vanhemmat ovat tällä tavalla puolueellisia. Se kertoo minusta siitä, että he pitävät toistensa puolia ja voivat avoimesti olla iloinen toisen menestyksestä ilman, että siitä tulee suosiokilpailu tai viilentää välejä. Olen itse keskimmäinen ja tunnen, että se on muokannut minua tosi paljon ja oli jännittävää lukea iso- ja pikkusisaruksen monimutkaisista väleistä.

Tässä oli sitten tapahtumassa murros. Maclan kenties kunnolla ensi kertaa ymmärtää, että Perian ei aina ole puolustamassa häntä ja yrittää ohjata häntä oikeaan suuntaan, eikä se aina tunnu kivalta. Näen tuossa heti alttiuden asettaa itselleen liikaa paineita ja miten katastrofaalista se voi olla. Minusta on mielenkiintoista, miten Perian ei sitä varmaan tarkoittanut. Hän vain ääneen ilmaisi turhaumuksensa, ehkä vähän huonosti asetellen sanojaan, mutta minusta on ymmärrettävää, että hän toivoo Maclanin käyttävän kykyjään hyödykseen ja kun Maclan ei itse näe sitä, se harmittaa. Mutta sitten kun hän sanoo sen huonosti, se muokkaa Maclania. Todella mielenkiintoista pohdintaa! Maclanilla ja Perianilla tuntui todella olevan aito, välittävä suhde, jossa on monimutkaisia kerroksia, jotka varmasti muokkautuvat tulevaisuudessa. Jätit hyvin auki myös, miten tästä voidaan päästä siihen, että Maclan onnistuu toteuttamaan parhaita puolia itsestään tai sitten liikaa matelee veljensä jaloissa ja kenties katkeroituu tai uupuu.
Kiitos tästä!

Niin, uudistuneen Linkin Park-bändin uusin albumi on hieno ja Emilyn ääni monipuolinen! Taidan olla fani kun omistan kuitenkin kaikki ne levyt. Yks mun viime vuoden kuunnelluimmista bändeistä saapuu kesällä Helsinkiin mutta en oo menossa sinne asti yksin. Kirkkokonsertissa tunsin jotain tunteita. Löysin energisen japanilaisen bändin, jota en nyt sen enempää nimeltä mainitse kun kuitenkin niin tuore löytö (musagenret dance-metal, trancecore jne) jonka musavideoita ja live-juttuja oon katsellut YouTubesta aikani kuluksi. Toivon että bändi saapuu vielä joskus Suomeen. Musiikki lievittää murheita. Onko teillä muilla musiikkitapahtumia jo tiedossa? Saatteko helposti keikkaseuraa?

Toinen luku.

Jossa Michael viettää vapaapäivää

Michael sihahti kun Sophie levitti salvaa hänen käsivarteensa.

“En enää ihmettele, ettei turnajaisiin päästetä tyttöjä”, noita motkotti ja alkoi kääriä sidettä Michaelin käsivarren ympärille. “Sinä olet hirveässä kunnossa ja minkä takia? Saadaksesi kädenpuristuksen kuninkaalta?”

“Älä välitä hänestä”, Howl sanoi ja työnsi Sophien syrjään. Hän kääri siteen Sophieta huomattavasti kokeeneemmin ja sitoi sen siististi paikalleen. “Hän on vain vihainen, ettei päässyt nitistämään ketään loukkauksillaan ja siivoamistaidoillaan.”

Sophien suu loksahti auki, mutta sitten hän mulkaisi Howlia. “Enpä muista, että sinua olisivat minun loukkaukseni haitanneet kun rikoin sinun ja Calciferin sopimuksen”, hän sanoi ja vilkaisi Calciferia. Se sihisi naurusta tulisijassaan.

“Poikkeus joka vahvistaa säännön”, Howl sanoi ja ojensi Michaelille kupillisen sinistä, kirkasta nestettä. “Tämän pitäisi auttaa kipuun.”

Michael otti kupin kiitollisena vastaan. Hänen kehoaan tosiaan särki. Hän ei ollut huomannut sitä kesken ottelun, mutta tulimeri oli ehtinyt hänen luokseen ennen kilpiloitsua. Hänellä oli palovammoja yltympäri kehoaan, eikä niihin kosketuksissa ollut tulikuuma hiekka auttanut asiaa. Hänen uusi pukunsa oli palanut niin karrelle, ettei edes Sophie pystyisi korjaamaan sitä.

Hän oli puolessavälissä kuppia, ennen kuin lopulta kysyi kysymyksen, joka askarrutti hänen mieltään. “Diskattiinko Meiro?”

Howl istahti tuolille hänen viereensä. Hän näytti synkältä. “Diskattiin”, hän sanoi. “Ja kuningas ilmoitti painokkaasti, etteivät hän tai hänen oppipoikansa ole enää tervetulleita Kingsburyyn, saati sitten turnajaisiin. Se poika on typerys, aivan kuten mestarinsa. Nostattaa nyt ensin tulimeri ja heti perään hiekkaa–”

“Mitä sille pojalle kävi?” Sophie keskeytti ja otti esiin paistinpannun. Michaelin vatsa kurahti toiveikkaasti. Hänellä oli päivän koettelemusten jälkeen sudennälkä.

“En tiedä”, Howl sanoi. “Mutta olet oikeassa, minun pitää mainita asiasta Benille. Poikaa, jolla on tuollaiset taidot noin nuorella iällä, täytyy pitää silmällä.”

“Tuollaiset taidot ja tuollainen typeryys”, Calcifer sanoi ja tiiraili heitä halkojensa lomasta. “Nuo kuulostavat minusta Mahtiloitsuilta.”

“Niin ne olivatkin”, Howl sanoi. “Ne ovat turnajaisissa kiellettyjä ja syystä.”

Michael katseli kuppiaan ja puri huultaan. Hän oli juuri aikeissa kerätä rohkeutensa kun Howl puhui.

“Minä en ole opettanut sinulle vielä yhtäkään Mahtiloitsua ja nyt sinä ihmettelet miksi”, velho huokaisi ja katseli häntä sinivihreillä silmillään, joiden katse oli paljon syvempi nyt kun hänen sydämensä löi taas hänen rinnassaan. “Michael, sinun täytyy ymmärtää, että Mahtiloitsut ovat vaarallisia juuri siksi, että ne on helppo oppia. Tulen herättäminen, veden kutsuminen, maan muuttaminen –niiden kaikkien aloittaminen on helppoa. Se mikä on vaikeaa, on niiden hallinta sen jälkeen kun jotain on aloitettu. Rouva Pentstemmonilla oli tapana viedä oppilaansa aina erämaahan Mahtiloitsuja opettelemaan. Muuten koko Kingsbury olisi pelkkää tuhkaa.”

Michael nyökkäsi ja joi liemensä loppuun. Hän ei ollut täysin tyytyväinen selitykseen, mutta toisaalta, Meiron oppipoika varmasti osasi vaikka kuinka monta Mahtiloitsua eikä silti ollut onnistunut voittamaan häntä.
Hän lysähti Sophien laiskanlinnaan ja katseli kun tämä valmisti illallista sihisevällä Calciferilla. Heidän oli ollut tarkoitus mennä illalliselle Sulimaneille, mutta Howl oli perunut illanvieton tajuttuaan, miten vakavia Michaelin vammat olivat. He söivät illalliseksi leipää, pekonia ja yksinkertaista salaattia (Sophie ei ollut sen parempi kokki kuin Howlkaan) minkä jälkeen Michael ilmoitti menevänsä sänkyyn. Howl ja Sophie vaihtoivat katseita, mutta kun Michael vakuutti tarvitsevansa vain ja ainoastaan unta, he päättivät sittenkin lähteä Sulimaneille syömään jälkiruokaa. Calcifer, joka yleensä nautti Sulimaneilla vierailuista –Ben oli niitä harvoja jotka pystyi vetämään hänelle vertoja –ilmoitti olevansa väsynyt ja jäävänsä kotiin. Michael huomasi hänen vaihtavan katseita Howlin kanssa ennen kuin velho lähti, mutta oli liian väsynyt hermostuakseen siitä, että hänen katsottiin tarvitsevan lapsenvahtia.


Hän romahti vuoteeseensa, joka oli kieltämättä mukavampi nyt kun Sophie tuuletti lakanoita ja pyyhki pölyjä säännöllisesti, ja sulki silmänsä. Hän tiesi, että hänen pitäisi olla onnellinen; hän oli voittanut turnajaiset, itse kuningas oli puristanut hänen kättään ja Howl oli ylpeä, mikä varmaan tarkoitti, ettei tämä muuttaisi heidän kotiaan Limalinnaksi ainakaan hetkeen. Mutta hän tunsi olonsa lopen uupuneeksi ja hiukan tyhjäksi nyt, kun turnajaiset olivat ohi. Hiekka kaihersi edelleen hänen kurkussaan, hänen kehoaan särki Howlin liemestä huolimatta ja pieni ääni kuiskasi hänelle, ettei viimeinen voitto ollut ollut aivan reilu.
Ja joka kerta kun hän sulki silmänsä, hän näki Pohjoisen Velhon oppipojan epätoivoisen katseen. Hän oli aivan varma, ettei Meiro ollut suhtautunut tämän häviöön suopeasti. Tämä tuskin makasi omassa vuoteessaan, haavat voideltuina ja sidottuina, vatsa täynnä illallista.

Michael käänsi kylkeä ja huokaisi. Ehkä hän oli typerä. Ehkä Meiron oppipoika, mikä tämän nimi sitten olikin, oli aivan yhtä paha kuin opettajansa. Ehkä tämä punoi Michaelille kostoa juuri nyt.

Tai sitten ei, hän ajatteli ennen kuin liukui uneen ja näki unta orpopojasta, joka nukkui velhon kynnyksellä.

Seuraavana aamuna Michael nukkui yllätyksekseen pitkään. Kun hän viimein tuli alakertaan, häntä tervehti vain Sophie, joka istui kylmän takan ääressä loitsukirjan kanssa.

“Tee on vielä kuumaa, laitoin sen pannumyssyn alle ja kielsin kylmenemästä”, hän sanoi nostamatta katsettaan kirjasta, aivan kuin olisi aivan tavallista, että aamutee totteli hänen komentojaan. “Howl ja Calcifer lähtivät linnaan tapaamaan kuningasta.”

“Jättikö Howl minulle töitä?” Michael kysyi ja kaatoi itselleen kupillisen teetä. Sophie äännähti kieltävästi.

“Hän sanoi, että sinun pitää levätä. Saat kuulemma olla kiitollinen vapaapäivästä. Suliman varmasti hukuttaa Arthurin töihin sen jälkeen kun hän hävisi sinulle.”

Michael kohautti olkiaan ja esitti olevansa kamalan kiinnostunut leivän leikkaamisesta, vaikka olikin salaa ylpeä siitä, että oli onnistunut voittamaan Arthurin. Hän leikkasi kaksi viipaletta, levitti molemmille mansikkahilloa ja ojensi toisen Sophielle.

“Kiitos”, tämä sanoi ja haukkasi leivästä. Sophien raskaus näkyi vasta niille jotka tiesivät siitä, tämän mekko kun ei saanut paljastaa asiaa kenellekään, mutta heidän ruokakomeronsa oli aiempaa tyhjempi nyt kun tämä söi kahden edestä. Michael muistutti itseään, että hänen pitäisi tänään käydä leipomossa. Ehkä hän ehtisi käydä Cesarilla. Marthalla oli töitä, mutta ehkä he voisivat mennä tämän lounastauolla puistoon.

Hän kulutti aamupäivän lueskelemalla vanhoja muistiinpanojaan, tekemällä muutaman helpon perusloitsun Market Chippingsin vastaanotolle –he eivät enää myyneet kukkia vaan loitsuja –ja auttamalla Sophieta tämän loitsun kanssa. Juuri kun Sophie sai sen valmiiksi, ovennuppi kääntyi punaiseen ja Howl ja Calcifer astuivat sisään. Tai no, Howl astui: Calcifer leijaili hänen olkapäänsä tuntumassa. Tulidemoni näytti aina ilkeältä, mutta Michaelista tuntui, että nyt se naureskeli pahansuovasti. Howl näytti tyytyväiseltä itseensä, mutta siltä hän toisaalta näytti aina. Hän antoi Sophielle suukon ja tiiraili loitsua tämän edessä. Se hohti himmeän violettina. “Tuohan näyttää hyvältä”, Howl sanoi ja tutki loitsua. “En olisi itse ajatellut käyttää liljoja, mutta ne toimivat oikeastaan paremmin kuin ruusut. Olet tehnyt siitä itsesi näköisen.”

“Imartelija”, Sophie tuhahti mutta silmäili loitsuaan ylpeänä. Calcifer sukelsi halkojensa sekaan mutta sekin katseli kiinnostuneena loitsua. “Siirtymisloitsu?” se kysyi. “Mitä varten?”

“Harjoitusta vain”, Sophie sanoi ja nosti loitsun hyllylle. “Calcifer…”

“Olkoot”, demoni murisi ja painoi päänsä.

He söivät lounaaksi munakkaita, minkä jälkeen Howl alkoi siivota pöytää ja kasata siihen purkkeja ja pergamenttia. “Et sinä”, hän sanoi kun Michael yritti auttaa. “Jos voit hyvin, lähde ulos. Mutta loitsuihin et tänään koske. Taikuus…”

“Latistuu jos sitä käyttää liikaa”, Michael lopetti huokaisten. Howl nyökkäsi.

“Joten mene siitä. Pyydä Sophielta pari kukkaa ja mene anelemaan anteeksiantoa tytöltäsi.”

“Ei Martha ole vihainen”, Michael nurisi mutta kääntyi varmuuden vuoksi Sophien puoleen. Hän oli melko varma, ettei Martha tosiaan ollut vihainen. Eihän se Michaelin vika ollut, että Howl oli eilen kiikuttanut hänet pois areenalta heti kun hän oli puristanut kuninkaan kättä ja saanut palkintonsa. Mutta tytöistä ei koskaan tiennyt.

Sophie vaikutti huvittuneelta ja ojensi hänelle kimpun luonnonkukkia. “Jos hän on vihainen, kerro, miten paljon rahaa voitit”, hän neuvoi. “Saatte sillä hankittua vaikka yhdennentoista lapsen.”

Howl irvisti. “Yksitoista? Eiköhän yksi riitä!”

“Nähdään”, Michael sanoi vikkelästi ja hyppäsi Market Chippingin kaduille. Hän kuuli Sophien ja Howlin aloittavan riidan takanaan.

Michael piti Sophiesta ja oli ikuisesti kiitollinen, ettei hänen tämän ansiosta tarvinnut enää väistellä tätejä, mutta rajansa oli silläkin, miten paljon hän jaksoi kuunnella tämän ja Howlin riitelyä. Hän tarttui kukkiin ja lähti vihellellen kohti Cesaria.

Martha ei ollut vihainen. Hän oli ollut huolissaan ja ilahtui kukista ja siitä, että Michael oli edelleen yhtenä kappaleena.

He kävelivät yhdessä puistossa ja suunnittelivat tulevaisuuttaan. Michael avaisi oman praktiikkansa ja myisi tavallisia loitsuja tavallisille ihmisille. Heillä olisi oma talo, jonka puutarhassa olisi paljon tilaa lasten leikeille, ja vaja, missä Michael tekisi loitsunsa. Martha opettelisi tarpeeksi taikuutta käyttääkseen sitä keittiössä ja kotiaskareissa, mutta muuten taikuus ei häntä kiinnostanut. Hän oli nähnyt sitä tarpeeksi kasvaessaan kahden noidan kanssa.

He kiistelivät juuri joutilaasti siitä, keitä pyytäisivät ensimmäisen lapsensa kummivanhemmiksi (Michael pelkäsi, että Howl peittäisi koko Kingsburyn vihreään limaan jos hän pyytäisi jotakuta muuta) kun Martha vilkaisi kaupungintalon valtavaa kelloa ja tajusi, että hänen pitäisi palata töihin. Michael saattoi hänet takaisin leipomoon, osti leivän ja pussillisen munkkeja ja palasi linnaan.

Sophie ja Howl eivät olleet kotona –uninen Calcifer kertoi, että he olivat lähteneet kävelylle Portshaveniin –mutta Michaelille oli taas jätetty teekupillinen pannumyssyn alle. “Ja sinulle tuli kirje”, Calcifer kertoi ja katsoi uteliaasti sinistä kirjekuorta, joka lojui viattomasti pöydällä. “Se tuli Kingsburystä.”

Michael kurtisti kulmiaan. Hän ei keksinyt, kuka lähettäisi hänelle kirjeitä. Hän näki Marthaa niin usein, etteivät he enää juuri kirjoitelleet, eikä hänellä ollut perhettä elossa. Howlille tuli kirjeitä jatkuvana virtana ja aina joskus Sophie sai niitä Fannylta, mutta Michael ei muistanut saaneensa yhtään sen jälkeen kun he olivat muuttaneet Market Chippingsiin.

Hän kaatoi itselleen mukillisen teetä, lainasi Howlin hopeaveistä ja viilsi kirjeen varovasti auki. Vasta kun kuori antoi periksi, hän hoksasi, että kirjeessä saattoi hyvinkin piillä kirous tai pari ja olisi ollut viisasta langettaa suojaloitsu.

Mutta kirjeessä ei ollut kuin yksi ainut paperinpala, johon oli raapustettu pari riviä. Michael käänsi sen valoa vasten ja kurtisti kulmiaan.

Michael,

Haluan näyttää sinulle jotain. Tule huomenna käymään auringonlaskun aikaan.

-Arthur.

Meldis: Kiva, että tykkäsit! Devon on vähän lapsellinen ihminen, mutta silleen hyväntahtoisesti kuitenkin. Vaikka tekisikin hänelle hankalaa ja aiheuttaisi murjotusta, ei hän koskaan oikeasti rajoittaisi tai kontrolloisi Andya suhdeasioissa. Noi irtosuhteet on Devonin harrastus, hän itse varmaan vertaisi niitä siihen, kuinka joku käy säännöllisesti lenkillä tai keräilee muumimukeja. Ei kaikkein luottamusta herättävin harrastus, mutta sellaiseksi olen ajatellut hänen ne kokevan. Devon on myös ulospäin räiskyvä luonteinen Amanda ei niinkään. Kuten kumpaakin tunteva Andy tuossa lopussa arveli, he saattavat tulla pohjimmiltaan hyvin toimeen keskenään. Kiitos kommentistasi!

Sisilja ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Nyt kun oon jo useamman kerran nyyhkistellyt sun kommentille, niin pystyn ehkä vastaamaan :'') Mutta siis joo, oot ihan oikeessa siinä, että oon todella ankara itelleni. It is a problem, really. Yritän opetella siitä pois (ja vähän onnistunutkin), mutta on vaikeeta on Kaikista pahinta se on just sillon, kun kirjottaa vaikkapa just uudesta ja omasta mielestään vaikeesta fandomista, eikä ihan täysin luota lopputulokseen -- sillon tulee se fiilis, että no täähän on ihan PASKAA Kiitos kuitenkin tsempeistä, ei tää enää tunnu yhtään niin pahalta kun on kerennyt olla täällä julki pari päivää <3

Lestat on kyllä siitä loistava dramaqueen, että oikeestaan mikään mitä siitä kirjottaa, ei voi olla liikaa Mutta nyyhkistelin kyllä tuolle, että mulla on ollut siitä upea ote, koska vaikka hän onkin dramaqueen, niin tuntu todella vaikeelta yrittää saada sen persoonaa tekstiin vangittua jotenkin :'') MUTTA pakko myöntää, että mua nauratti itseänikin toi viinin laadusta kysyminen, pidin sitä yllättävänkin hyvänä kohtana XD

Minä haluan rangaista sinua lähtemällä Armandin matkaan, Lestat ja no mutta sehän käy, minäpä kärsin oikein hiljaa ja kunnolla ja jään kahdestaan totuuden kanssa mätänemään, pitäkää oikein hauskaa - ja sitten jos ja kun alkaa kyllästyttää, tiedät mistä minut löytää, mon cher.

huutista, en kestä. Voi Lestat <3 Senkin typerys XD Mutta näinhän se meni.

Oon aivan valtavan onnellinen että uskaltauduit julkaisemaan (ja että ylipäätään hyppäsit mukaan näiden super valloittavien vampyyrien kyytiin, niin mahtavaa!!), mä nautin tästä tekstistä ihan mielettömästi! Niin hyvä ensimmäinen fikki tästä fandomista, ja toivon saavani pian lukea paljon paljon lisää!

Kiitos kun tartutit tän sekoilun, on niin ihanaa olla vaan täysin pöllyissä jostain fandomista ♥ Ja kiitos ihanasta ihanasta kommentista, itken edelleen ;;; <3 Mä yritän ehdottomasti kirjottaa lisää, tässä olis vaikka mitä skenaarioita ja reploja ja tapahtumia ja HAHMOJA joihin tarttua! Toivottavasti inspis vaan pysyy :'')