Oi että

Oi ettien että

Olipas tää vallan ihana ♥

Ja ihan turhaan varoittelit ylipitkistä virkkeistä, ne taitaa olla tämän haasteen vakiotuote Rakastan monia 12+ haasteen kautta syntyneitä ficcejä, mutta itse olen täysin kykenemätön osallistumaan siihen. En saisi koskaan yhtään mitään aikaiseksi, joten ihailen kyllä niitä, jotka onnistuvat!

mShenko meni ihan heittämällä mun top shippeihin tossa viime keväänä, kun ensimmäiset kerrat Mäsää tykittelin. Oonkin varmaan jo pian kommentoinut kaikki sun ME-ficit, toivottavasti mun huudosta on saanut jotain selkoa Mutta pakko näitä kommentoidessa on huutaa, koska aaaaaaaaaaaaa. Tääkin oli niin ihana ja täydellisesti fandomiin ja näille kahdelle sopiva! Tekstissä näkyy tulevaisuuden epävarmuus ja Kaidanin pelot, mutta samalla jää se fiilis, että rakkaus Shepardia kohtaan on kuitenkin se suurin ja tärkein asia (as it should be).

Ja sitten taas ne lupaukset, joita öisin John Shepard kuiskii Kaidanin korvaan, kun työntää hellästi alas sängylle, kipuaa päälle ja työntää kädet paidan alle, ovat avaruuden eri kolkasta ja ne saavat Kaidanin sydämen kiirimään valovuosien nopeudella ja jättämään jälkeensä oranssina läikehtivää auringon valoa tai ehkä jotain muuta yhtä voimakasta

hnnggggh, yes. Rakastan sitä, että nämä kaksi ovat koko ajan two steps away from death, koska se yleensä tarkoittaa sitä, että kaikki tunteet koetaan niin paljon tavanomaista suurempina. Kun mikä tahansa hetki voi olla viimeinen, niin jokainen kosketus ja yhdessä vietetyt yöt ovat vieläkin merkityksellisempiä :'3 i love it.

kaikki mikä hänestä on jäljellä kuuluu Shepardille eikä kenelläkään muulle

YES! Tässä kohtaa hihkaisin ääneen :3 Parasta on, että tähän tilanteeseen ei ole kuitenkaan päädytty konflikteitta (Shepardin kuolema, Horizon, jne), mutta siitä huolimatta nyt tässä ollaan ♥

hän suorittaa kyllä työnsä kentällä, koska Shepard ei enää mene mihinkään ilman häntä

Hah mun game, kun Kaidan vihdoin tulee takaisin Normandylle, niin hän on aina Shepin mukana. Aina.

ja sen ulkopuolella, kestää vitsit puremajäljistä kaulallaan ja typerän ilmeen kasvoillaan aina hänen katsellessaan Shepardia

Varmaan sama typerä ilme, kuin mulla tätä lukiessa :'3 Voi rakastunutta Kaidania — äläkä yhtään huoli boo, Shepard tuntee aivan tismalleen samoin ellei enemmänkin. We all know it :'3

Kiitos työpäiväni piristämisestä ♥

Meldis: Tässä haasteessa on aina hauska miettiä, kuinka paljon oikeaa itseään "hahmoonsa" laittaa. Ainakin tuo Kelsierin suhtautuminen Percyn lapsiin ja siihen, että nämä ovat jo oikeastaan kaikki aikuisia tulee suoraan minulta. Samoin suostavaisuus järkiavioliittoon, kunhan kummatkin vain ovat asiassa samalla sivulla. Minulla oli ajatuksena, että Percy on halunnut rinnalleen ns. edustusvaimon. Vanhin lapsi Vesper ei ole suostunut tähän rooliin (hänelle sitä paitsi on ehkä jo oma puolisokin) ja Percy on sitten ajatellut hankkia itselleen avecin. Olen mieltänyt tässä Vesperin sellaiseksi, ettei häntä kiinnosta juhlissa patsastelu ja sosialiseeraminen vaan hän on enemmän velvollisuudentuntoinen byrokraatti.
Kiitos kommentistasi! 

Kiitos, kiitos, kiitos! Tämä on niin upea, että olen lukenut tämän muutamaankin otteeseen (tarkoituksena myös kommentoida viimein, mutta nyt se hetki vasta tuli)! Oikee tuli tälläkin kerralla kylmät väreet. Olen ihastunut viime aikoina mm. Ikimetsien sydänmailla, Myrrys ja Pienen hauen pyydystyskirjoihin sekä tutustunut avausosien verran Pohjantuleen ja Myyttisiin. Tässä on juuri sellaista mytologiahenkeä lauluineen (ne olivat niin hienot!!) ja voisi tulkita tuuliloitsuineen, jossa tuulelle ja hongalle saa kertoa kylän kuulumiset ja omankin ilonsa ja lopulta kesä saa lähteä, syksy tulla. Tämä todella on niin hyvä, että vetänyt useammankin kerran sanattomaksi ja vaikka mieleni janoaa lisää, ehkä tämä juuri on parhaimmillaan lyhyenä ja vahvoja tunteita herättävänä kohtauksena. Tuntuu kuin sinulla olisi kokonainen maailma jo tämän taustalla, sen verran hyvin kuvaat sitä kesää jo tässäkin lyhyessä originaalissa. Ehkä on, ehkä ei?

Tuulikelo on ihana nimi, vaikka ensiajatukseni ei tajunnutkana keloa keloksi ja mietin, pitäisikö sen olla kello. No, mutta luettuani, sehän todella on kelohonka ja tuuli, mitkä tässä on keskiössä. Tämä on vaan niin hieno, että yhä oon aika sanaton. Enpä olisi osannut arvatakaan, että tällainen helmi omistettaisiin minulle. Kiitos jälleen, sillä palaan varmasti tämän pariin vielä joskus tulevaisuudessakin uudestaan ja jos kirjoitat maailmasta lisää, laita ihmeessä yv!! Sitä en haluaisi missata.

Seuraavina viikkoina Langa ei voinut ottaa vastaan työvuoroja, sillä hänen oli pakko keskittyä ylimääräisiin koulutehtäviin. Uuden lukuvuoden alkamiseen oli enää hälyttävän vähän aikaa ja hän halusi päästä lukion kolmannelle yhdessä Rekin kanssa. Olihan Rekikin selvinnyt rästiin jääneistä tehtävistään. Samaan aikaan skeittiturnajaiset jatkuivat. Langa ei päässyt  harjoittelemaan temppuja ja hän pääsikin seuraavalla kerralla jatkoon ainoastaan hyvällä tuurilla. Langa oli rättiväsynyt pitkistä päivistä ja lyhyistä yöunista.

Langa oli käynyt suihkussa ja valmistautui nukkumaan. Hän selasi vielä puhelintaan ja luki uudelleen hänen ja Rekin viimeisimpiä viestejä. Hyvä yön toivotuksia, tsemppiviestejä, muutama hassu meemi ja yksi kuva Rekin varpaista, joissa oli laastari ja kuvateksti: löin varpaani ovenkahvaan! Rekin huumori sai Langan naurahtamaan. Langa oli yrittänyt lakaista romanttiset tunteensa Rekiä kohtaan maton alle, mutta ei ollut onnistunut siinä. Reki oli söpö ja hänellä oli kiva hymy, hän oli ystävällinen ja hauska. Reki ei syyttänyt Langaa mistään. Hän kuunteli, ei vähätellyt eikä nauranut. Langa halasi tyynyään ja muutama kyynel karkasi sen turhautumisen takia, mitä hän niin syvästi tunsi. Langa tiesi, etteivät tunteet olleet väärin, mutta hän tiesi mihin ne voisivat johtaa jos hän ei vartioisi mieltään.

”Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa.”(Room. 13:10)

Langaa oli nolottanut, kun Rekille oli selvinnyt mitä kaikkea hän oikein mietti ja pohti. Oli kuitenkin ollut helpottavaa puhua Rekin kanssa, vaikka aiheet olivatkin maailman noloimpia. Reki  oli hänen kuuntelijansa ja ystävänsä. Ja hänen piti ohjata tunteensa oikein. Hän sai tuntea Rekiä kohtaan vaikka kuinka lujasti ja kuinka syvästi, vaikka sydämensä pohjasta saakka. Ja hän voisi oppia elämään ja olemaan sen kanssa.
Langan puhelimeen tuli uusi viesti: Langa, et nukukaan vielä??
Langa vastasi: Liian paljon mietittävää ;-(
Reki: :-(  ...odotas...
Langa: ?
Reki: Löysin mangaraamatusta jotain joka sopii nyt sinulle. "Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen.”(1 Piet. 5:7)

Langa ei vastannut heti. Hän ei voinut, sillä hän oli alkanut itkemään. Rekikö lähetti hänelle rohkaisevan Raamatunpaikan? Reki?

Reki: Langa?
Langa: …

...

Reki: Langa? Mitä nyt?
Langa: Tarvitsin tuota. Olen ihan hajalla ;-(
Reki: ;-(
Langa: Kiitos Reki. Pärjään kyllä. Nähdään huomenna o/
Reki: Hyvää yötä. Nähdään o/

Langa huokaisi syvään. Käsittikö Reki lainkaan kuinka kultainen hän oli? Langa tarttui omaan Raamattuunsa ja luki sitä vähän. Sitten hän veti peiton ylleen ja yritti rukoilla. Hänen rukouksensa oli lopulta vain sanatonta huokailua, sillä hänellä ei ollut sanoja. Hänellä oli vain murhetta ja taakkoja ja sen päälle sydäntä raastava ihastus Rekiä kohtaan. Hän oli neuvoton.

”Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat,” (2. Kor 4/8)


Oli tuiki tavallinen tiistaiaamu ja Langa skeittaili aamulla hänen ja Rekin tapaamispaikalle. Yhtäkkiä hänen päänsä yläpuolella surisi drooni ja hän tajusi sen seuraavan häntä. Mitä ihmettä? Hän pysähtyi ja jäi tuijottamaan droonia ja kohta sen kuljetuspihdeistä putosi jotakin maahan hänen eteensä. Drooni jäi odottamaan ja kuvaamaan, eikä lähtenyt pois. Langa oli varma, että se oli yksi Adamin drooneista. Hänelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kun nostaa maahan pudonnut kuljetus ja katsoa mitä siinä oli. Ruskean paketin sisällä oli koristeellinen kirjekuori ja onnentoivotus täysi-ikäistyneelle. Kirjekuoren sisällä oli lahjakortti kalliiseen ravintolaan! Kun Langa mulkaisi droonia uudelleen, se vetäytyi ja lähti pois.

Lahjakortti ravintolaan! Miksi? Langalle tuli lähinnä vain typerä olo Adamin lähestymisyrityksistä. Vaikka viestissä lukikin että Langa voisi käyttää lahjakortin aivan kenen kanssa halusi, se oli silti hyvin outoa. Hän laittoi lahjan reppuunsa ja halusi unohtaa sen. Ehkä hän antaisi sen äidilleen. Tai ei sittenkään. Hän joutuisi selittämään keneltä oli saanut sen. Tai sitten hän selittäisi että voitti sen liittyen skeittiturnaukseen. Langa tiesi ettei voisi valehdella, se ei olisi oikein. Eikä hän ollut voittanut turnajaisia vaan jäänyt kolmanneksi, mikä oli oikeastaan suuri helpotus. Langa skeittaili hajamielisenä tapaamispaikalle, jossa Reki jo odotti.

Ylävitonen, nyrkkipomppu, infinite-merkki. Heidän tervehdyksensä.

”Hyvää syntymäpäivää Langa”, Reki sanoi heidän päästyään koulun aulaan ja hän ojensi Langalle kääreessä olevan rasian.
”Kiitos”, Langa vastasi. Paketista paljastui rasiallinen itsetehtyjä suolaisia kinuskikaramelleja, joista Langa piti. Langa olisi voinut sinä hetkenä hypätä Rekin syliin, mutta he olivat koulussa ja heidän ohitseen kulki jatkuvasti muita. Kortti oli Rekin taiteilema, mutta kinuskit olivat koko Kyanin perheeltä. Langa arvasi jo, että Reki ja Koyomi olivat niitä tehdessään varmasti sotkeneet koko keittiön.

Lounastauolla koulun katolla Langa oli hiljainen ja mietti kertoisiko Rekille Adamista vai ei. Hän tiesi ettei Reki voinut sietää koko miestä.
”Mitä nyt Langa?” Reki kysyi. Tietysti Reki oli nähnyt hänen lävitseen. Reki huomasi aina kaiken.
Langa huokaisi syvään.
”Tarvitsen neuvoa. Mutta älä suutu, ethän?” Langa pyysi.
”En minä ole mikään hyvä neuvonantaja. Tiedät kyllä sen”, Reki totesi.
Langa otti taskustaan lahjakortin ja näytti sitä Rekille.
”Mitä minä teen tämän kanssa? Tämä on todella häiritsevä”, Langa sanoi.
Reki tuijotti 70000 jenin lahjakorttia ja jokin ei-toivottu vihlaisi hänen sydäntään. Hänellä ei koskaan olisi varaa antaa niin arvokasta lahjaa Langalle, eikä kenellekään muullekaan.

Reki näytti vaikealta eikä osannut sanoa mitään. Hänen ja hänen perheensä antama pieni vaatimaton lahja tuntui tämän rinnalla naurettavalta. Reki yritti niellä pettymystään ja peitellä parhaansa mukaan mustasukkaisuutta, joka nousi pintaan. Langa laittoi lahjakortin takaisin taskuunsa.
”En halua käyttää sitä”, hän sanoi. ”Minä... se on vain kiusallista.”
”Entä jos äitisi käyttää sen?” Reki ehdotti.
”Mietin jo sitä, mutta en haluaisi selitellä äidille mitään.”
”Entä jos tunget sen kolehtihaaviin?” Reki sanoi sitten.
Langan silmät loistivat. Se oli loistoidea.
”Taidan tehdä sen”, Langa sanoi.

Oli Rekin vuoro olla vaitonainen. Lahjakortti vaivasi häntä, vaikka hän tiesi ettei Langa käyttäisi sitä. Ajatus sen taustalla oli häiritsevä. Adam pyöri edelleen Langan ympärillä. Olihan mies kaivanut tiedon Langan syntymäpäivästäkin jostain. Ja kun Langa yritti vain olla kaikille ystävällinen, tuntui Adam tulkitsevan sen jotenkin oudosti. Miksi heitä selvästi vanhempi mies käyttäytyi ylipäänsä tällä tavalla? Sellaisina hetkinä Reki jäi aina toiseksi. Ei hänellä ollut rahaa eikä vaikutusvaltaa. Hän tuntui kutistuvan ja...

”Reki?”

”Reki...”

Reki havahtui ajatuksistaan ja kohtasi Langan katseen. Se oli lämmin ja Langan silmät näyttivät sillä hetkellä tuikkivan. Langan silmät upposivat hänen silmiinsä ja ajatuksiinsa saakka.
”Kiitos Reki. Sinä olet osa minun perhettäni”, Langa sanoi. Ja osa minun sydäntäni, hän mietti. Reki pörrötti vastaukseksi hänen hiuksiaan rekimäiseen tapaansa. Kello soi ja oli aika palata luokkaan.

Iltapäivällä Langa ja Reki skeittasivat Langan luokse tekemään koulutehtäviä ja syömään syntymäpäiväkakkua. Koulussa alkava koekausi pakotti heidät pysymään enemmän sisällä ja vähemmän ulkona, mikä oli rasittavaa ja ärsyttävää. He tiesivät että kaikki muut olivat samassa tilanteessa, enemmän tai vähemmän korvia myöten koulutehtävissä.



Kun annat elämäsi kokonaan Jumalan hallintavaltaan, pääsee Pyhä Henki aina vain enemmän vaikuttamaan elämääsi. Silloin saat nähdä kuinka synnin valtakin vähenee ja kutistuu elämässäsi. Langa mietti paljon kaikkea sitä, mitä hän oli oppinut ja todella kaipasi syvempää muutosta. Hän halusi antaa koko elämänsä Jeesukselle, mutta se oli samalla pelottavaa... vaikka ei Jumala tehnyt mitään mitä tarvitsisi pelätä. Silti hän löysi itsensä pohtimasta sellaista mahdollisuutta, että Jumala mylläisi hänen elämänsä johonkin ikävään suuntaan.

Mitä jos Jumala käskisi hänet takaisin Kanadaan? Kuolisiko hän siellä yksin joskus vanhana tai entä jos hän kuolisikin jo nuorena? Mitä jos Jumala lähettäisi Rekin pois hänen elämästään? Millaista hänen elämänsä olisi ilman ystäviä, ilman Rekiä tai mitä jos hän jäisi lukion toiselle luokalle? Valmistuisiko hän koskaan lukiosta ja löytäisikö hän sen jälkeen uuden opiskelupaikan? Entä joutuiko hän kamppailemaan loppuikänsä näiden tunteitten kanssa vai helpottaisiko se joskus? Menisikö hän koskaan naimisiin tai saisi lapsia? Tulisiko Jeesus hakemaan omansa ennen, kuin yhtään mitään ehtisi tapahtua?

Langa, älä unohda mitä hyvää Minä olen sinulle tehnyt.
”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” (Jer. 29:11).

Sunnuntaina Langa ja Reki istuivat kirkkosalin perällä sen viimeisellä tuolirivillä. Langa oli rukoillut ja etsinyt vastauksia, mutta ei ollut edennyt juuri mihinkään suuntaan. Hän tiesi monia asioita teoriassa, mutta hän ei käsittänyt, miten saisi kaikki asiat vietyä käytännön arkielämään. Hänen vierellään Reki murehti omia asioitaan. Hänen vasenta kättänsä oli viime kuukausina särkenyt. Hän ajatteli sen johtuvan siitä, että hän oli murtanut kätensä luun useamman kerran ja nivelet tuntuivat toisinaan vähän jäykiltä. Särky vaikeutti ja hidasti Rekin työskentelyä puutyöpajalla, kun hän työsti uutta skeittilautaa. Toisinaan se veti vähän mieltä matalaksi. Hän kun oli aina ajatellut että tekisi joskus työtä käsillään, mutta mieluiten ilman särkyjä. Ja hän oli vasta 17-vuotias. Joutuisiko hän kärsimään koko loppuelämänsä ajoittaisista säryistä ja kivuista? Se ei ollut kovin rohkaiseva ajatus. Lisäksi hän oli pohtinut Jumalaa, syntiä ja Jeesuksen takaisintuloa maan päälle. Uskaltaisiko hän Langan tavoin alkaa oikeasti uskovaiseksi?

Pastori saarnasi ja lainasi Raamattua:”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.”(Room 8:1-2). Me ihmiset joko olemme kadotustuomion alla tai sitten olemme Jumalan omia ja Jumalan merkitsemiä. Välimuotoja ei ole. ”Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.”(Room 8:9)

Reki kuunteli saarnaa ja tajusi että Jumala kutsui häntä. Jumala oli kutsunut häntä jo jonkin aikaa. Reki esteli, sillä hän mietti aivan liikaa sitä mitä sen jälkeen tapahtuisi. Sietäisivätkö hänen vanhempansa häntä sen jälkeen? Ei hänen suvussaan ollut ketään kristittyä. Jos hän saisikin asua kotona, kieltäisikö Jumala sen jälkeen häneltä kaiken kivan? Reki oli seurannut vierestä Langan elämää. Ei Jumala ainakaan skeittailua kieltänyt ja se oli hyvä asia. Paljon muuta Jumala kyllä vaikutti kieltävän, eikä Langakaan aina tiennyt mikä oli oikein tai väärin.

”Onhan hyvä sanoma julistettu meille niin kuin heillekin. Kuultu sana ei kuitenkaan hyödyttänyt heitä, koska se ei sulautunut uskossa niihin, jotka sen kuulivat.”(Hepr. 4:2.) ”Kun Jumalan sana saa sulautua sinuun uskon ja kuuliaisuuden kautta, silloin se on tullut osaksi sinua ja tullut sinulle hyödyksi ja siunaukseksi. Kutsun sinua, joka janoat enemmän Jumalan tuntemista, tulemaan tänne eteen niin sinun puolestasi rukoillaan.” Reki pyöri levottomasti tuolillaan ja pureskeli peukalon kynttään. Langa taas kipuili sen kanssa mennäkö eteen vai ei.

Langa oli liian ujo menemään eteen tai pyytämään että joku rukoilisi hänen puolestaan. Hän päätti selvitä taas kerran kahdestaan Jeesuksen kanssa keskustellen, vaikka toisinaan tuntui etteivät asiat edenneet lainkaan. Mutta sitten hänen luokseen tuli vanhempi nainen seurakunnasta ja kysyi saisiko hän rukoilla Langan puolesta, jolloin Langa nyökkäsi.
”Mikä sinun nimesi on?” nainen kysyi ja Langa vastasi. Hän rukoili Langan puolesta pitäen kättään hänen olallaan. Sitten Jumala puhui Langalle naisen kautta rohkaisevia sanoja.

”Jumala on kuullut kaikki rukouksesi ja tietää että kaipaat vastauksia”, nainen sanoi. Langa kuunteli  tarkkaavaisena. ”Jeesus haluaa vahvistaa sinua armossaan ja rakkaudessaan. Saat nähdä kuinka elämäsi epäonnistumista ja kolhuista tulee hengelliseen elämääsi vahvuuksia. Menneisyyden haavat ja kolhut ovat Jumalan kädessä siunauksen kanava sinun elämässäsi tulevina päivinä”, nainen jatkoi. ”Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.” (Fil 2:13) ”Voit luottaa siihen, ettei Jumala pyydä sinulta mitään vaikeaa, eikä hän käske tekemään mitään ylivoimaista. Hän vaikuttaa sinussa tahtomista ja tekemistä ja voit huomata että se on juuri sitä, mitä haluatkin tehdä.”

Reki havahtui mietteistään kun joku salin edessä alkoi puhua mikrofoniin.
”Jumala sanoo, että täällä on joku, jonka vasenta kättä on särkenyt viime aikoina usein. Jumalan Pyhä Henki koskettaa sinun kättäsi tänään ja saat uskoa että se tulee täysin terveeksi”, joku seurakuntalaisista sanoi. Reki höristi korviaan. Voisiko se olla hänen kätensä? Hän niin halusi että särky häviäisi iäksi! Oli tarpeeksi kurjaa kipuilla adhd:n kanssa, sillä yksikään lääke ei auttanut lopulta kuin muutaman tunnin. Ei niistä ollut sellaista apua mitä Reki oli niiltä odottanut. Olisi suuri helpotus jos hänen kätensä tulisi terveeksi. Reki huokaisi mielessään. Jumala ole kiltti, onhan se minun käteni, onhan?

Sitten Reki havahtui, kun hän näki Langan seisovan vieressään ja kuuli hänen nauravan ja sitten rukoilevan, mutta Langa puhui jotain outoa kieltä. Se ei ollut japania eikä englantia. Se oli jotain, mitä Reki ei ollut koskaan ennen kuullut. Hän oli muutaman kerran kuullut, kun joku seurakunnalla oli rukoillut jollain oudolla kielellä, mutta ei hän tiennyt mitä se oli. Ei hän tiennyt, että Langakin osasi puhua jotain outoa kieltä. Langa näytti iloiselta ja Reki huomasi, että hänkin haluaisi olla aidosti noin iloinen, mutta ei voinut. Kun he olivat ulkona skeittilaudoilla Reki katsoi maahan ja sitten Langaan.
”Mitä se oikein oli?” Reki kysyi ihmeissään. Hänestä tuntui ulkopuoliselta, koska kaikki kirkossa käyvät tuntuivat olevan oikeita uskovaisia, mutta hän ei ollut.
”Jumala antoi minulle rukouskielen”, Langa kertoi ja sanoi sitten muutaman sanan oudolla kielellä ja samalla hänen kasvonsa kirkastuivat uudelleen.
”En ymmärrä mistään mitään”, Reki tuskaili. ”Kaikki muut ovat niin iloisia, mutta minä...”, Reki nielaisi. Oliko hän ainoa jolla oli kurjaa ja joka vain mietti syntejä?

Langa tarttui Rekin käteen.
”Ei kaikki aina ole pelkkää iloa ja valoisaa. Nuokin ihmiset ovat varmasti rukoilleet paljon ja joskus saavat iloita kun saavat vastauksia. Minäkin olen odottanut kauan että Jumala vastaa minulle”, Langa selitti.
”Mitä tapahtuu, jos en enää tule kirkolle? Käytkö sinä täällä sitten yksin?” Reki kysyi.
Langan ilme synkistyi vähän ja hänen sydäntään sattui. Ei kai Reki ollut tosissaan?
”Jos sinä et enää tule, niin sitten minä olen täällä yksin”, Langa sanoi vaikeana.
”En minä osaa...”, Reki sanoi.
”Mitä sinä et osaa?” Langa ihmetteli.
”...olla uskovainen. En vain... kun aina vain saarnataan synneistä, kadotuksesta ja muusta kurjasta.”
”Tule, mennään johonkin rauhalliseen paikkaan ja puhutaan”, Langa ehdotti.

Sinä iltapäivänä he puhuivat pitkään. Langa kuunteli ja yritti vastailla Rekin kysymyksiin. Hän käsitti että Reki oli voimakkaasti Jumalan kutsun alla, eikä Reki saisi nyt luovuttaa ja jättäytyä pois kirkolta. Reki pelkäsi mitä hänen perheensä sanoisi ja mitä muut ihmiset sanoisivat. Hän pelkäsi että hän muuttuisi oudoksi hihhuliksi ja ärsyttäisi ihmisiä vielä enemmän, mitä hän nyt häiritsi. Rekiä vaivasivat hänen omat syntinsä ja pelko siitä, mitä hänelle tapahtuisi, jos Jeesus tulisi takaisin ja hän jäisi maan päälle. Tai jos hän nyt kuolisi. Langa päätti lujasti jatkaa Rekin puolesta rukoilemista.


Kului kokonaiset kymmenen päivää, kun Reki yhtäkkiä tajusi jotain. Hänen vasenta kättä ei ollut särkenyt edellisen sunnuntain jälkeen, kun hän oli ollut kirkossa! Hän oli aivan häkeltynyt käsittäessään sen. Viime aikoina kättä oli vähän väliä jollain lailla särkenyt tai jomottanut, mutta nyt – ei mitään! Hänen pitäisi nähdä Langa. Hänen pitäisi kertoa mitä oli tapahtunut.
”Jumala, paransitko sinä minun käteni?” Reki ihmetteli ääneen nostaessaan katseensa jonnekin taivaalle.

Reki laittoi viestin Langalle. Minulla on asiaa. Voimmeko nähdä heti?
Kun Langa ei heti vastannut, Reki lähti silti ulos, hyppäsi skeittilaudalleen ja kohti Langan kotia.
Reki: Langa, vastaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Langa: Mitä nyt Reki??
Reki: Tule ulos.
Langa: Nyt vai? Kello on kohta kaksitoista.
Reki: Nyt. Tietysti nyt. Olen täällä jo ikkunan alla.
Langa: Ok. ??

Langa meni ulos ja näki Rekin skeittilautansa kanssa.
”Jumala paransi minun käteni kymmenen päivää sitten”, Reki sanoi.

No niin, Goyle, täällä ollaan taas!

MITÄ! Eihän tämä näin saa päättyä, mitä ehmettiä nyt. Sanoinko jo, että sun ficeissä mikä vaan on mahdollista? En minä nyt tällaista odottanut kun kaikki oli niin söpöä ja lämmintä ja pehmeää. Oli luistelua ja LÄMMINTÄ KAAKAOTAKIN. Tosi julmaa, mursis, tosi julmaa ;_;

Sinulle on kyllä taito kirjoittaa pieniin sanamääriin niin kovin söpösiä kohtauksia. Listauksessa oli mainittu genreksi slice of life ja sitä tämä todella vastaa. Itse en omaa tällaista taitoa ollenkaan. Minulla on valtava tarve selitellä syitä ja seuraamuksia ja olenkin kyllä vähän kateellinen tämmöisestä taidosta.

Vieläkään emme saaneet tietää alkua, mutta lopun vähän liiankin voimakkaasti. Hmph.

Kiitos kuitenkin, oli ilo (ja suru) lukea tämä rapsusarja. :3

- Frac