Otin yhden uuden syksyisen. Hienoja nuo tummatkin!

Vaihdokkaista heips!

Sopivasti valittu kolme ihmistä ja kolme hetkeä kuvaamaan Gilmoren merkittäviä rakkauksia. Ensimmäinen on merkittävä sillä, että on ensimmäinen, vaikka ei nimeä tiedäkään. Ja toki hetken salakähmäisyys ja jännittävyys on sekin pitänyt huolen, että hetki ja poika on jäänyt Gilmoren mieleen. Ja ihanaa, että juurikin kutkuttavana ja positiivisena kokemuksena! Koska eri ihminen olisi voinut kokea tuollaisen hyökkäävyyden ahdistavana ja pelottavana.

Toisesta pätkästä käy hyvin vähällä ilmi se, mikä Vaxissa koukuttaa ja hurmaa. Ja se on nimenomaan tuo ennakoimattomuus. Sehän on usein ihmissuhteissa juurikin se, joka pitää jännitystä ja huomiota yllä. Vaxin puolelta kyseessä on kenties haluttomuus sitoutua ja asettua aloilleen, mutta pieninä annoksina välttely on juurikin koukuttavaa ja pitää julmaa toivoa yllä, kun saa sitä hyvää ja ihanaa vähän kerrallaan yllättävinä hetkinä. Onneksi Gilmore kuitenkin lopulta ymmärtää, että suhteen päättyminen on kummallekin parempi, vaikka se kipeää tekeekin. Kertoo hänen emotionaalisesta kypsyydestään tunnistaa ja myöntää tämä asia.

Kolmas pätkä tavoittaa hienosti sen, mistä kumppanuudessa on kyse, ja mikä siinä on parhainta. Luottamus, turva, vaivaton yhdessäolo. Että jaetaan arki ja sen kommellukset. Se, että toinen näkee kaikki puolet ja rakastaa ja arvostaa niistä jokaista. Onneksi Gilmore on löytänyt itselleen ja rinnalleen juuri Dariuksen. Ja ihanaa, että hän tietää, mitä hänellä on ja on siitä kiitollinen. Kaunista!

Kiitos näistä kolmesta pätkästä. Taitavasti kirjoitettuja mikroja, joissa sanottiin juuri se olennainen!

Vaihdokkaista heips!

Tässä oli tosi kiinnostava asetelma. Tykkäsin siitä, että hahmojen taustat, menneisyys ja yhteys toiseen raottui hiljalleen lukiessa. Samoista lähtökohdista on päädytty aivan erilaisiin kuvioihin, ja syyn toki ymmärtää, kun selviää, että Juho sai vanhempiensa tuen ja hyväksynnän kriittisessä vaiheessa. Kasper taas tietää edelleen menettävänsä kaiken, jos hän yrittäisi elää itsensä näköistä elämää ja antaa itsensä rakastaa. Pidin myös hahmojen välisestä kontrastista. Kiusallinen, ujosteleva ja itsetietoinen Kasper näki itsevarmassa ja rauhallisessa Juhossa sen, mitä hän niin kipeästi tahtoisi olla, mutta myös pelkäisi olla.

Tekstissä häivähtää todella isoja ja voimakkaita teemoja arvoista, peloista, uskonnollisesta traumasta ja siitä, mitä vaatisi olla oma itsensä. Potentiaalia tässä on aivan hurjasti, mutta se ei aivan pääse täyteen voimaansa. Olisin kaivannut Kasperista ja Juhosta enemmän tietoa, syvennystä ja tarttumapintaa. Etenkin Kasper olisi kaivannut syvempää ja perusteellisempaa esittelyä. Hahmot ovat kuitenkin minulle aivan vieraita, joten sikälikin hitaampi ja pidempi aloitus olisi ollut tarpeellista. Olisin tarvinnut aikaa ja tilaa asettua Kasperiin ennen kuin Juho esitellään.

Valitettavasti tällaisenaan teksti ei ole psykologisesti uskottava. En vain näe, miten tällainen tilanne voi antamasi tietojen valossa tapahtua. Miten kaksi ihmistä, jotka eivät ole nähneet toisiaan ainakaan 5 vuoteen, alkaisivat spontaanisti keskustella deitti- ja seksuaalikuvioistaan? Varsinkaan suomalaisessa kahvipöytäkulttuurissa! Etenkin, kun ottaa huomioon sen, että Juho ilmestyy yllättäen Kasperin ovelle. Se, kutsutaanko hänet edes sisään, ei ole mielestäni itsestäänselvää. Tämäkin tilanne olisi ollut mahtava lukea itse. Jonkinlainen keskustelu olisi voitu käydä ovensuussa, missä olisi kuvailtu miehen ensireaktiot toisiinsa. Kasperin yllätys, järkytys, hämmennys, uteliaisuus ja kaikki muut mahdolliset reaktiot olisivat kertoneet hänestä paljon ihmisenä. Ja myös se, miten Juho suhtautuu Kasperin näkemiseen ja miten hän saa Kasperin kutsumaan itsensä peremmälle, olisi myös ollut sopiva ensivilkaisu hänen hahmoonsa.

Olisin myös odottanut Kasperilta voimakkaampaa reaktiota tähän yllätysvierailuun. Tai suurta reaktiota viimeistään sitten, kun deittiasiat nostetaan pöydälle. Kyseessä on kuitenkin todella herkkä, kipeä ja seurauksiltaan arvaamaton puheenaihe, joka käydään lähestulkoon vieraan ihmisen kanssa. Siis ihan ilmankin uskonnollista traumaa ja taustaa, mikä mielestäni vaikeuttaa ja herkistää tuota tilannetta entisestään. Jos Kasper olisi hermostunut, kiihtynyt tai hiljentynyt, se olisi ollut mielestäni uskottavampaa kuin hänen tapansa hyväksyä tilanne lähes saman tien. Hankala uskoa, että vuosien kipuilu, häpeä ja kaipuu vain haipuisi taka-alalle yhdessä hetkessä, vaikka sitä kuinka tahtoisi. Etenkään, kun tätä henkistä prosessia ja ajatusvirtaa kuvataan hyvin vähän. Tällainen hyväksyntä ja loikka tavoitella jotakin, minkä on ennen kaikin keinoin kieltänyt itseltään, pitäisi havainnollistaa lukijalle jollain tavalla. Tai ainakin jättää tarpeeksi tiedonmurusia ja vihjeitä, jotta jonkinlainen tulkinta Kasperin sisäisestä prosessista olisi mahdollista.

Mietin myös paljon sitä, mitä Juho on oikein ajatellut tullessaan Kasperin luokse ja mitä hän uskoo voivansa tehdä yhden kahvittelun aikana. Miksi hän uskoo voivansa muuttaa Kasperin elämän suunnan? Miksi Juho ajattelee, että hänellä on oikeus siihen? Vaikka näkökulma onkin Kasperin etkä siten voisi vastata näihin kysymyksiin suoraan Kasperin kautta, jotain osviittaa Juhon motiiveista tekstiin voisi kuitenkin sisällyttää. Hänkin voisi hermostua ja pitää jonkinlaisen kiihkeän palopuheen uskoen, että auttaisi Kasperia siten kuin olisi toivonut itseään autettavan samassa asiassa. Ja siitäkin olisi voinut seurata kiinnostava ristiriita, kun Juho huomaisi, ettei ole hänen käsissään tulla pelastamaan ketään tai ettei kaikille ihmisille toimi samat lähestymistavat.

No niin, uppouduin pohtimaan hahmoja ja heidän motiivejaan juurikin siksi, että he ovat minusta niin kiinnostavia! Olet osannut esitellä todella kiehtovan tilanteen, josta olisin halunnut tietää enemmän. Kuten huomaat, tekstisi herätti minussa todella paljon ajatuksia ja pohdintaa, ja sekin kertoo taidoistasi herättää kiinnostus ja uteliaisuus. Ja valitsin tämän näkökulman, mitä hahmoista tulisi kertoa, jotta lukija saa heistä kiinni, juurikin siksi, että olen viime aikoina pohtinut samaa asiaa omassa kirjoittamisessani, ja tämä teksti antoi sille pohdinnalle paljon uudenlaista syvyyttä ja energiaa. Nautin siis todella paljon tähän tekstiin sukeltamisesta ja kokemukseni sanoittamisesta! Kiitos myös siitä, että kannustit minua antamaan juuri sellaista palautetta kuin mielessäni on. Kaikki kirjoittajat eivät tahdo rakentavaa palautetta ja tahdoin siksi kunnioittaa mahdollisia toiveitasi tämän suhteen. Toivottavasti kommentistani on iloa ja hyötyä!

Ygritte, sori että herätin vaan enemmän kysymyksiä kuin annoin vastauksia. Tämä oli tosiaan vaan vähän niin kuin koeversio ja hahmotelma ja menneisyyden hahmotelma hahmoista ja maailmasta. Tästä maailmasta mun on tarkoitus kirjoittaa mun esikoisromaanini, joka on jo hyvässä vauhdissa ja jota mitä suurimmilla todennäköisyydellä en edes ala yrittää tarjota minnekään kustantamoille, koska nyt on muutenkin ylitarjontaa fantasiasta, kaikki haluaa kustannussopimuksia enkä mä halua mitään kustantamoiden kommentteja mun typeristä nimistä sun muista omista tyhmyyksistä, mitä aion tarinaan tunkea että miten ne pitää muuttaa, että teksti olisi kaupallisesti houkutteleva.  Teen tästä maailmasta hyvin todennäköisesti omakustanteen, että saan todisteen omaan hyllyyn, että olen saanut oman kirjan kirjoitettua ja valmiiksi.  Ehkä laitan sen sitten nettiinkin luettavaksi, tiedä sitä. Jos se on edes jotenkin kelvollinen. Siksi tämä on tällainen tynkäversio, josta ei selviä oikein mitään, mutta olen kyllä iloinen, jos mielenkiinto heräsi, koska se on positiivista aina, jos onnistuu tekemään jotain, mikä herättää kiinnostusta.

Paquette,

Tosin täytyy sanoa, että tämän tarinan kohdalla väistämättä aluksi mietin, että ovatko nämä nyt samat Simo ja Kalle kuin ne, joilla oli ruumis pihalle haudattuna

Nämä on tämän maailman versio samasta parista, mistä ne Simo/Kallet, mitä olen kirjoittanut ja pakko sanoa, että ehdottomasti myös ruumis on kukkapenkissä. Mikä ihana tunne, kun kirjoittajalla on valta päättää, että on maailmasta toiseen siirtyviä hahmoja, jotka aina edustaa tietynlaista tyyppiä ja joilla on aina ruumis haudattuna.  Ne halvat huvit...

Jotenkin tämä onnistuu olemaan aika häiritsevä ja vähän pelottavakin, vaikka suoraan ei sanotakaan kovin paljon, tai ehkä juuri sen takia. Simo vaikuttaa alkuun ihan ok tyypiltä, mutta eipä sitten olekaan. Mietityttää, mihin hänen kertomaansa (tai tarkkaan ottaen hänen kauttaan kerrottuun, mutta en osannut muotoilla asiaa oikein ) voi oikeastaan luottaa, vai voiko mihinkään

Mä olen erittäin ilahtunut tästä kommentista, koska se antaa mulle sen käsityksen, että ehkä tietynlainen psykologinen puoli kirjoittamisessa onkin yksi mun vahvuuksiani samalla kun se on yksi mun suosikkiasioitani kirjoittamisessa. Siis sekä tunnelman ja jännitteen luomisessa että sen epäilyksen aiheuttamisessa, että kuinka luotettava joku on. Hetken aikaa leijun tässä.

Fiorella,

Simo ja Kalle on kyllä parhaita. En taida vastata kysymykseen, onko Simo tehnyt tuhmaa. Se ehkä selviää joskus.

Kiitos teille kommenteistanne. Niistä oli paljon iloa, vaikka mä olen huono ja hidas vastaamaan kommentteihin.

 

Vaihdokkaista tervehdys!

Ooh, tästä välittyy saman tien sellainen ihastuttavan dystooppinen tunnelma! Miljööseen on helppo eläytyä heti ensimmäisistä virkkeistä lähtien. Minulle tuli tästä vahvasti mieleen Stephen Kingin Musta torni - salaisuuksia sisälleen kätkevä kaupunki, arvoituksellinen poika, aseet turvana... Samalla tästä vaikuttaa kuitenkin olevan purkautumassa ihan omanlaisensa tarina!

Pidän kovasti tällaisesta tyylistä, että lukijalle tarjotaan kiinnostavia koukkuja, mutta kaikkea ei kuitenkaan selitetä heti auki. Päähenkilö tietää enemmän kuin mitä lukija, mutta lukijassa herää halu saada tietää kaikki se, mitä tarinan hahmotkin tietävät! Samaten herää kiinnostus niitä hahmoja kohtaan, jotka mainitaan, mutta jotka eivät itse tapahtumissa ole mukana. Heistä tarjotaan mukavia pieniä murusia. Tämä teksti toimiikin minusta oivallisena johdantona maailmaan, hahmoihin ja tarinaan! Teksti vihjaa, että taustalla on iso kokonaisuus, mutta toisaalta tässä on myös tällaisenaan tyydyttävä kaari, kun missio on suoritettu ja lopuksi päästään pois karmivasta kaupungista.

Itse kaupunki vaikuttaa tosi kiehtovalta ja kiinnostavalta. Kaupunki, jossa ei koskaan paista aurinko, ja joka luo hirviöitä - kyllä kiitos! On hykerryttävän hyytävä ajatus, että kaikki kaupungin saloja selvitelleet ovatkin lopulta menettäneet järkensä. Omassa väitöstilaisuudessaan seonnut väitöskirjatutkija on mainio yksityiskohta, joka maalaa vähin sanoin kokonaisvaltaisen kuvan siitä, millaisia vaikutuksia kaupungilla voikaan olla. Lisäksi mua kutkuttaa tosi paljon tuo päättymätön moottoritie, joka ei salli matkalaisten poistua kaupungista. Loppu herättää pahaenteisen ajatuksen siitä, että mitä jos sitä ei Portista mentyään pystyisikään pitämään silmiään auki. Ah, tässä on niin ihastuttavan kauhistuttavia kauhuelementtejä! En ole lukenut kauhua pitkään aikaan, mutta tämä teksti nostatti minussa sellaisen nostalgisen kauhunnälän.

Kiehtova lukumatka, kiitos! -Walle