Olipa näillä hahmoilla ihanat nimet! Tällaiseen taianomaiseen maailmaan sopivat ihan täydellisesti suomalaiset luontonimet. Ja ihana, miten ystävysten nimet olivat samankaltaiset muutenkin, makeat Mahla ja Hunaja, täysin toista olisi ollut vaikka tekstissä esiintynyt Sammal. Minusta ajatus voikukanhaivenista kudotusta sukasta oli myös pörröisen suloinen! Tässä teksissä on valtava määrä söpöyttä ja lämpöä<3 Ja miten ajankohtaan sopiva tämä oli, kun hyvin pystyy kuvittelemaan kirpakan kevätilman siipien alla tällä hetkellä

Ikäkriisiä potevassa Harryssa on mukavasti samaistumispintaa:D Tuli joku hämärä muistikuva, että taisin itsekin omissa kolmekymppisissäni tehdä jonkin sortin katoamistempun Ei ole helppo ikä saavuttaa Onneksi Harrylla on oma henkilökohtainen tukijoukkonsa valmiina etsimään hänet takaisin juhliin.

10 pistettä ja papukaijamerkki kyllä Dracolle kaikesta kärsivällisyydestä. Harryn ja Dracon väleistä tuli mukava, lämmin fiilis. He ovat selvästi olleet yhdessä jo pitkään, ja tottuneet toistensa erikoisiin tapoihin käsitellä asioita. Tykkäsin siitä, miten Dracon ja Harryn haasteet ovat tässä hyvin arkisia. Menneisyyden käsittely ei ole helppoa, eikä yhteistä aikaakaan löydy niin paljon, kun haluaisi, tässä 3kymppisten kiireisessä oravanpyörässä. Vaikka tässä on taikuuskin läsnä, saavat Harry ja Draco kovin inhimillisiä piirteitä. Tykkäsin myös läsnä olevasta realismista, vaikka esim Harryn suusta leviävä viskin ja konjakin hajun kuvailu sai melkein nyrpistämään nenää. Dracon täytyy rakastaa Harrya, kun pystyy tätä pusuttelemaan hajusta huolimatta

“Auttaa, kun vertailukohta olet sinä.”

Ihanaa, kun Pöhlö!Harry ja viisasteleva Draco ovat kaikesta huolimatta läsnä!   Oli tosi söpöä, että miehet onnistuvat löytämään pienen yhteisen hetken kesken juhlien, jonka jälkeen Harry pystyy palaamaan juhlahumuun, vaikka tosin Dracon pikkuruisen huijauksen ansiosta. Uskon kuitenkin, että uusi viskipullo löytyi ilotulituksen jälkeen ja Harry ja Draco saivat tehdä yhdessä kuolemaa seuraavana päivänä

Onnea Jokereille Mestiksen mestaruudesta!

Hyvin ymmärrettävää, että Rovaniemeltä ei noin vain lähdetä jokaiselle vieraspelireissulle! Eikö Ouluunkin ole yli kahden tunnin matka Rovaniemeltä, tulee pitkiä pelireissuja, että pääset livelätkää katsomaan. Mutta parhaiden asioiden eteen sitä on usein valmis näkemään vähän vaivaa. Ootko siis Helsingin suunnalta muuttanut Rovaniemelle opiskelemaan vai muuten vain Jokerifani?

Tuossa aiemmassa viestissäni fiilistelin itsekin Jokereiden nousua Liigaan, ja ihan mahtavaa, että ensi kaudella tää toteutuu. Pääsin itse nauttimaan Jokerifanien luomasta tunnelmasta viime kauden karsintapelien myötä, ja onhan se jotain aivan uskomatonta! Menee vieläkin kylmät väreet, kun muistelen kuinka Helsingissä kajahti täyden hallin edustukselta se "Oi Jooookeeeriiit" Tein tälläkin kaudella toista kymmentä (piti oikein laskea, että voiko muka olla noin iso luku, ja kyllä se vain on! Herranjestas mulla menee rahaa ja aikaa tähän harrastukseen ) vieraspelireissuja Pelsujen matkassa (ja vielähän niitä on edessä), mutta ei samanlaista tunnelmaa vain ole missään Liigahallissa, mitä Jokerifanit saa aikaiseksi.

Minä kirjoittelen tätä jo vähän haikeilla fiiliksillä, sillä eilinen saattoi olla tämän kauden viimeinen kotipeli. Vaikka olen iloinen Kookoon puolesta, on aina hienoa, että ns. pikkuseurat pärjää, niin vähän surettaa, että kausi loppuu pian omalta osalta. Tiistaina lähden vielä Kouvolaan kannattamaan Pelicansia, mutta ei oikein usko enää riitä siihen, että kovin montaa peliä tätä sarjaa pystyttäisiin pitkittämään. Toki olen tavallaan tyytyväinen jo tähänkin; päästiin playoffeihin, tiputettiin JYP, pärjättiin paljon paremmin kuin piti olla mahdollista.

Useimmat jaksot eri sarjoissa on ihan liian pitkiä ja tylsiä mulle. Siirryin minisarjoihin. Katselin suomenruotsalaisia jännityssarjoja Areenasta, nuorten sarjoja ja yhdessä oli taivaallisen lyhyet jaksot, nyt sitten menossa ihan eri teemaa. Onko Dance Brothers muille tuttu sarja? Huomaan että minisarjat toimii mun kohdalla! Nyt mulle saa suositella jos tulee joku sarja mieleen?

Thelina: Oi ihanaa, että olet lukenut tätä!<3 Tulin tosi iloiseksi kommentistasi, sattumalta se tuli vielä varsin sopivana päivänäkin! Samaistuin ehkä liian vahvasti Petuniaan, sillä minunkaan ei ollut helppo keksiä, miten kertoisin Vernonille, mitä hänelle nyt seuraavassa luvussa kerrotaan. Kun ei ollut mitään tietoa lukijoistakaan, mietin, ettei minulla ole mitään syytä vaivata päätäni asialla. Mutta nyt kun on ainakin yksi lukija, päätin tarttua Vernonia viiksistä ja jatkaa tarinaa! Kiitos!<3

A/N: Disclaimer: Älä tee niin kuin Vernon luvussa 45 eli ota ryyppyä ja lähde ajamaan! Vaihdoin lukujen kokonaismäärän 60:sta takaisin x:ään, koska tähänkin asiaan, johon olin kaavaillut yhtä lukua, meni kolme. Mikromitasta ei myöskään ole luvussa 45 enää tietoakaan (eikä ollut sairaalakeskusteluissakaan). Lyhyitä luvut ovat kyllä, mutta toisilla hahmoilla on tapana jaaritella enemmän kuin toisilla.



43.

”Tuossa on kaapuja, niissä he yleensä kulkevat. Ja viitta. Ja tuossa noidankattila. Ja tällaista –” Petunia osoitti Liemistä tenhoavimmat -kirjaan painettua liikkuvaa valokuvaa naisesta, jonka takapuolessa heilui kissanhäntä, ”—tällaista ne opettelevat tekemään toisilleen.”

Vernon tuijotti edelleen Lomavuosi lumimiehen kanssa -kirjan kansikuvaa. Gilderoy Lockhart vilkutti hänelle.

”Missä virtapainike on?” Vernon ähkäisi.

”Ei missään.”

Vernon puristi kirjaa turpeissa sormissaan. Sitten hän pamautti sen kaikin voimin Lilyn kirjoituspöydän kulmaan.

Petunia ja Gilderoy Lockhart haukkoivat henkeään.

”Vielä minä –” Vernon ähisi ja survaisi kirjan kanteen kynsisakset.

Lockhart pinkaisi kauhuissaan lumilinnaan. Vernon ähisi kahta kauheammin.

”Tarvitsen jotain järeämpää!” hän puuskutti.




44.

Petunia kaatoi Vernonille ison konjakkiryypyn.

”Haulikko”, Vernon puhisi. ”Minulla on kotona haulikko! Saakutin kiharrettu tolvana!”

Petunia vinkaisi, ettei Vernon voisi ottaa Lomavuosi lumimiehen kanssa -kirjaa kotiinsa. Sillä porukalla oli tiukat säännöt.

”Edes isoäidille ei saanut kertoa, mikä Lily on. Eikä Lydia-tädille. Mutta sinulle minun oli pakko. Jos se nimittäin on –” Petunia tärisi ”—jos se on perinnöllistä.”

Vernon kulautti konjakin kurkkuunsa.

”Mutta sinullahan ei ole sitä?” hän tiukkasi. ”Sinä et ole sellainen?”

”En”, Petunia sanoi.




45.

Petunia katseli ikkunasta, kun Vernon peruutti pihatieltä ja kaasutti kohti Koksistonlahtea. Sitten hän veti verhot huolellisesti kiinni ja palasi Lilyn huoneeseen.

Lomavuosi lumimiehen kanssa lojui lattialla. Sen kansi oli kuin ihmeen kaupalla vahingoittumaton. Gilderoy Lockhart oli löytänyt jostain valkoisen lakanan ja kirjoittanut siihen hoipertelevalla kaunokirjoituksella: ”Säästäkää kauniit kasvoni!” Myös Liemistä tenhoavimmat oli pudonnut lattialle.

Petunialla ei ollut aavistustakaan, mistä kohtaa hyllyä oli napannut kirjat. Lily ei vaikuttanut pitävän kirjojaan missään järjestyksessä. Ei aakkosjärjestyksessä, ei selkämyksen värin tai koon mukaan järjestettynä.

Ehkä kirjat oli järjestetty aihepiireittäin? Mistä Petunia saattoi tietää?

Hän avasi Lomavuosi lumimiehen kanssa -kirjan sivulta viisi.

Ensimmäinen luku oli aivan järkyttävän typerä! Petunia pyöritti silmiään ja jatkoi lukemista.

Tunsin seikkailunnälän hulmuttavan vaaleita luonnonkiharoitani ja lemmikinsinisen viittani laskoksia, joiden upeaa väriä valkea hanki vielä upeasti korosti. Hymyillen palkittua hymyäni sipaisin kiilloketta rusettisomisteisiin lapikkaisiini ja murehdin ainoastaan sitä, että olin unohtanut minua niin hyvin pukevan puhpallurakarvaisen muhvini matka-arkkuuni yönsinisen satiiniyöpukuni ja loisteliaan viuhkakokoelmani alle.

Petunia käänsi sivua ja odotti, että jotain tapahtuisi.

Hän ehti lukea yli puolenvälin ennen kuin tajusi, että myös Lilyn vaatekaapin ovi oli jäänyt auki.

Lilyn mustat koulukaavut roikkuivat silittämättöminä rekissä. Petunia nyrpisti nenäänsä. Viitan helmassa näkyi kuraa. Vain röyhelöinen vaaleanpunainen kaapu näytti siistiltä. Petunia otti kaavun henkarista ja pujautti päänsä ylitse. Kaapista löytyi myös pehmeä shaali. Ehkä se oli puhpallurakarvaa.

Vaaleanpunainen kaapu näytti hyvältä Petunian yllä. Hän ei ymmärtänyt, miksi Lily oli ostanut senvärisen kaavun. Vaaleanpunainen ei sopinut Lilylle, eikä toki mustakaan. Lilylle olisi mahdoton löytää säällistä hautajaismekkoa. Ja olipa mekko millainen hyvänsä, Lily läikyttäisi siihen taatusti lientä.

Oli siinäkin hautajaisateria! Paistinpentele pilasi ruokahaluni moneksi päiväksi.

Petunia viskasi karvaisen shaalin takaisin kaappiin kuin sähköiskun saaneena.

Vernon oli hänen järjen äänensä. Vain Vernon sai hänen tunteensa tyyntymään ja sydämensä oikut tasaantumaan. Petunia riisui vaaleanpunaisen kaavun ja pujotti sen takaisin henkariin.

Hän ei ollut koskaan tuntenut tarvitsevansa Vernonia näin paljon.