Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 ... 10
1
Sir Cadogan vs. Räiskeperäiset sisuliskot / Vs: Tahroja paperilla, sokeria kaulimella
« Uusin viesti kirjoittanut tirsu tänään kello 11:52:35 »
Lisäilin jälleen uusia töitä, tällä kertaa hieman enempi (17kpl). Kaikki löytyvät fandomeista. Lisäsin myös uuden kohdan fandomin alaisuuteen: Bridgerton.

Pohdiskelen tässä myös, että pitäisi varmaan hieman muokkailla tätä jossain vaiheessa. Fandomit kohdasta on tullut aika pitkä (pitäisi varmaan piirrellä enemmän originaalejakin, se on nyt jotenkin jäänyt , eh. ::) ), joten pitäisi pätkiä sitä jotenkin. Ehkä teen jokaiselle fandomille oman postauksensa.
2
Sanan säilä / Vs: Voikukat | S | mikroteksti
« Uusin viesti kirjoittanut Larjus tänään kello 10:49:08 »
Lainaus
Nyt ajattelin, että julkaisenpa Finiin koska miksei.
Oikea asenne! ;D Kiva kun jaoit tämän.

Se on kyllä hauska kun löytää jotain vanhoja kirjoittamiaan tekstejä, joista ei sitten välttämättä muista edes koko ideaa :D Itselleni käy niin säännöllisesti (tosin ne tekstit on käytännössä aina jääneet kesken, kun motivaatio on loppunut).

Tää pieni teksti vaikuttaa sellaiselta, että tätä voi vertausten kautta tulkita vaikka miten paljon. Missä ruohikko on elämä ja voikukka jokin valonpilkahdus uusi hieno mahdollisuus, joka sitten ei olekaan enää niin hieno kun siihen tarttuu 😅 Tai yrittää vaikeaan/haastavaan tilanteeseen löytää ratkaisua mutta kaikki yritykset epäonnistuvat. Tai mitä vain! Tätä on kyllä hauska ajatella ihan vain konkreettisestikin tapahtuvaksi, vaikka äkisti kuihtuvat kukat vähän karmiikin :D

Tätä lukiessa alkoi myös tehdä mieli päästä kuljeskelemaan jollekin oikein isolle niitylle. Sopis hyvin näin kesään. Haluaisin tosin että silloin olisi myös lämmintä :D
3
Rinnakkaistodellisuus / Vs: Ace Attorney: Syyllinen rakkauteen (Apollo/Klavier) | 2/x | S
« Uusin viesti kirjoittanut mimamu tänään kello 10:25:56 »
Taustamusiikki: https://youtu.be/FGbw2n0jjT0

Matkalla ovelle Apollo pysähtyi vilkaisemaan peiliin. Hän pukeutui joka aamu kuin olisi menossa oikeussaliin. Housut ja liivi olivat paloautonpunaiset ja solmio turkoosi. Pinssi oli nyt paikoillaan, mutta olikohan hiuksiin lorahtanut hiukan liikaa geeliä? No, sille ei voinut tässä vaiheessa enää mitään.

Oven takana seisoi nuori mies, joka hymyili kuin enkeli. Pitkät vaaleat kutrit vain vahvistivat mielikuvaa jonkinlaisesta yliluonnollisen kauniista olennosta. Mies oli pukeutunut mustiin, vartaloa tiukasti myötäileviin vaatteisiin ja buutseihin. Apollon kohtelias hymy jähmettyi. Tämä ei todellakaan ollut mikään asiakas vaan Klavier Gavin: syyttäjä, rock-tähti sekä Kristoph Gavinin nuorempi veli. Kaikki samassa koreassa paketissa.

"Ää..." Apollo aloitti. Äskeisen unen tapahtumat olivat yhä tuoreena hänen mielessään. Kumpikaan Gavinin veljeksistä ei ollut hänen ylin ystävänsä. Päinvastoin. "Herra Wright ei ole paikalla", Apollo sanoi valmistautuen sulkemaan oven.
"Grüße!" Gavin tervehti reippaasti. "Ei se mitään. En tullut tapaamaan Herr Wrightia. Saanko tulla sisään?"
Apollo olisi mielellään paiskannut oven päin Gavinin nättiä naamaa mutta oli liian myöhäistä. Trucy oli jo sysännyt Apollon syrjään. "Herra Gavin!" hän sanoi ja päästi hermostuneen hihityksen. "Käykää peremmälle!"
"Vielen Dank, Fräulein."

Apollo seurasi myrtyneenä, kuinka Gavin istui rennosti sohvalle, Trucyn roikkuessa tämän kintereillä. Toisaalta, tyttöhän oli vasta 16-vuotias. Hänen kuuluikin olla lääpällään rokkitähtiin. Apolloon Klavier Gavinin viehätysvoima ei purrut. Silloin tällöin Klavier näytti erehdyttävästi vanhemmalta veljeltään. Ja Kristoph Gavin oli opettanut Apollolle tärkeän läksyn: Gavineihin ei ollut luottamista.

"Kuinka voitte, herra Gavin?" Trucy kysyi. Herra Wrightin kasvatusmetodit eivät ehkä olleet kaikkein perinteisimmästä päästä, mutta käytöstavat Trucy hallitsi. Hän oli aina kohtelias ja sanavalmis.
"Oikein hyvin, työt pitävät minut kiireisenä", Gavin vastasi. "Entäpä Herr Justice?" hän lisäsi luoden katseensa yllättäen Apolloon. Apollo alkoi kiireesti tutkia kengänkärkiään.
Vai että ihan Herr? Miksi ihmeessä Gavinin piti viljellä ainaisia saksalaisfraasejaan? Vuosi tai pari Euroopassa ei vielä tehnyt kenestäkään ulkomaalaista. "Työt... niitä riittää", Apollo mutisi. Todellisuudessa työt Wrightin mitä vain -toimistossa olivat harvinaista herkkua, ja niin oli palkanmaksukin. Mutta ei hän sitä Gavinille aikonut myöntää. "Entä bändisi?" Apollo kysyi vaihtaakseen puheenaihetta.
"Apollo!" Trucy sanoi nuhtelevaan sävyyn. "Tiedät hyvin, että Gavinners on hajonnut."

Kyllähän Apollo sen tiesi. Sekin oli hänen syytään, sillä hän oli passittanut Gavinin bändikaverin lusimaan. Ei ihme, että Gavin inhosi häntä.

Gavin hymyili aurinkoisesti. "Huipulla on hyvä lopettaa", hän sanoi sipaisten hiuksiaan tavalla, joka sai Trucyn huokaisemaan ihastuksesta. "Olen nyt valmistelemassa soololevyä."
"Aivan!" Trucy sanoi. "Luin siitä –"
Apollo keskeytti Trucyn ennen kuin tämä ehti jatkaa. "Mitä sinä täällä teet?" hän töksäytti.
Trucy loi Apolloon myrkyllisen katseen, mutta Gavin ei suorapuheisuutta hätkähtänyt. "Herr Justice, aina niin kärsimätön." Gavin veti pikkutakkinsa povitaskusta kirjekuoren. "Mennään siis suoraan asiaan. Tulin kutsumaan sinut soolokeikalleni. Kuulemaan uusia kappaleitani."
Trucy näytti huolestuneelta. "Entä kaikki vanhat kappaleet?" hän kysyi. "Syyllinen rakkauteen?"
"Eiköhän sekin kuulla", Gavin sanoi, ojentaen kirjekuorta Apolloon päin.
"Öö..." Apollo äännähti. Hänellä ei ollut aikomustakaan käyttää viimeisiä pennosiaan konserttilippuun. "Minulla ei ole yhtään rahaa... nyt mukana."
Gavin hymähti. "Se on vapaalippu. Frei. Kostenlos." Hän nousi sujauttamaan kirjekuoren Apollon hyppysiin. "Keskiviikkona kello yhdeksän Gatewater Rock Clubilla. Auf Wiedersehen."
4
Jee, jatkoa! Viimeisin vuosi on ollut itselläni niin hiljainen Finissä, että pelkäsin jo koko harrastuksen jäävän sikseen. Aina täällä vieraillessani on kuitenkin tullut mietittyä tätä tarinaa, koska tämä on ollut vain niin älyvapaa ja vauhdikas. Kiitos siis uudesta luvusta ja jatkossa haluaisin kuulla lisää pahkasioista.
5
Hunajaherttua / Vs: Uusi lehti (K-11) Lily/Regulus, romance (35/?) Uusi luku 28.5.
« Uusin viesti kirjoittanut Pahatar tänään kello 10:02:11 »
Oi, olipas tämä söötti jatko! :) Kyllä tämä nuori, ja miksei vanhempikin rakkaus, ja kukoistava onni on sellaista, josta vain tuntuu niin hyvältä lukea. Ilahduin myös tuosta, mitä sanoit, että et aio tappaa Alphardia tässä tai ihan heti muutenkaan, sillä se tuntuisi vielä ikävämmältä nyt, kun on päässyt tutustumaan hahmoon paremmin. Todellakin totta tuo, että kirjoissa tapettiin aikuishahmot melkein viimeiseen mieheen ja naiseen, ja oikeastaan vain Weasleyn vanhemmat ja Tylypahkan opettajat säästettiin. Eikä niitäkään kaikkia, kun Severuskin piti tappaa. :( Minusta se kaikki meni liiallisuuksiin, kyllä tuo velhosodan pahuus olisi vähemmilläkin menetyksillä tullut esiin. :(

Mutta tosiaan Alphard on hieno hahmo tässä, ja itselleni tuli mieleen tätä lukiessa, että Alphard varmaan ottaisi Reguluksen mielellään luokseen asumaan kesällä. :) Jos siis Regulus on päättänyt, ettei palaa enää vanhempiensa luokse, niin kuin vähän näyttää tässä. Ja että se tekisi hyvää myös Alphardille, joka ei halunnut ilmeisesti olla enää sukunsa kanssa tekemisissä, mutta hänellä ei sitten ollut oikein muitakaan ystäviä, ennen kuin Sirius ja Regulus nyt. Minua viehättää tuo, miten Regulus viihtyy jästimaailmassa ja elokuvissa ja missä vain, vaikka ne kaikki ovat hänelle niin uutta. Ja tuo, ettei Lilyn vanhempia haittaa ollenkaan tämä nuorten tiivis seurustelu ja yhdessä nukkuminen (itsellä ei olisi kyllä tullut samanlainen kotona kuuloonkaan tuossa iässä, ja sehän harmitti ;D).

On hyvä, ettei tässä ole unohdettu noita hyökkäyksiä, koska kyllä itsekin kaipaa niihin selvyyttä, ja vähän on takaraivossa huolestuttanut koko ajan, koska voi tapahtua jotain uudelleen ja kuinka pahasti voi käydä. Toivottavasti siihen saadaan ratkaisu pikapuoliin. :) Ja se on ilmeisesti myös se syy, mikä Regulusta tässä on valvottanut. Ihanaa, kun Lily on tästä huolissaan ja oikein teki kaikkensa, että Regulus nukkuisi edes yhden yön hyvin ja varmisti sen hieronnalla. :)

Tämä oli ehkä suosikkikohtani tässä, ja kertoi minusta niin hyvin sen, että vaikka tässä ollaan vielä nuoria, tunteet ovat syvät:

Lainaus
Mutta hän sanoi, ettei aikonut luopua minusta enää missään olosuhteissa, sillä hänen kohdallaan ei ollut kyse mistään pakollisesta kokeilusta ennen kunnollista puhdasverisen velhon elämää. Hän kurkotti suutelemaan minua pöydän yli niin pitkään, että tarjoilijaa alkoi yskittää. Sitten hän sanoi, että viime päivät olivat olleet hänen elämänsä parhaat, ja että hän oli nyt entistä varmempi siitä, että rakasti minua ja halusi aina elää juuri tällaista elämää.

Jään taas odottamaan, miten päätät jatkaa tätä! :D
6
Nyt tiedän varmasti sen verran, etten saa tätä tarinaa mahdutettua ihan seitsemään raapaleeseen, joten osia tulee jonkin verran enemmän. :) Tarkkaa määrää en osaa sanoa, kun en ole tarinaa sillä tavalla osien tarkkuudella suunnitellut eikä hahmoista koskaan tiedä, mitä ne mokomat keksivät, mutta jatketaan siis spurttiviikon jälkeenkin vielä!

Altais, jes, hienoa jos edellinen osa onnistui valottamaan Jonin stressin ja epämukavuuden taustoja! :) Se jäi vähän tuollaiseksi väliosaksi, kun ei siinä oikein konkreettisesti tapahdu mitään, mutta koin kuitenkin tarpeelliseksi sen, että Joni viettäisi hetken ihan vain tunteidensa kanssa. Olen niin samaa mieltä siitä, että lämmin halaus tekisi Jonille hyvää! Samoilla linjoilla olen siitäkin, että Joni taitaa ylianalysoida ja -reagoida ollessaan niin varma siitä, että Eetu järkyttyisi paljastuksesta. Eetu on tosiaan sen tyylinen ihminen, että hänen voisi pikemminkin kuvitella suhtautuvan asiallisesti ja tyynesti riippumatta siitä, vastaako hän tunteisiin vai ei. Luulen, että Jonin todellisuudentajua vain hämärtää se, miten pitkään hän on pyöritellyt asioita itsekseen ja miten vaikeaa hänen itsensä on niitä hyväksyä. Minunkin käsittääkseni tällaiset urheiluporukat eivät ehkä ole niitä helpoimpia tai luontevimpia yhteisöjä tällaisten tunteiden heräämiseen saati niiden ilmaisemiseen, ja se onkin yksi taustatekijä, joka itseäni inspiroi tähän tarinaan. Kiitos paljon kommentista! :-*



6.



350 sanaa • spurttisana tuoksu


Joni heräsi tokkuraisena kymmeneltä. Hän oli heittelehtinyt sängyssä aamuyöhön, kunnes linnut olivat alkaneet liverrellä ja ikkunasta hiipivä valo oli muuttunut kirkkaammaksi ja lämpimämmäksi. Lopulta hän kuitenkin oli simahtanut niinkin sikeästi, ettei hän ollut havahtunut edes Eetun ja Sisun nousemiseen.

Joni herätteli itseään selaamalla puhelintaan. Joukkueen WhatsApp-ryhmästä hän luki ilouutiset: Benjaminille ja Sandralle oli syntynyt terve tyttövauva, joka oli vain päättänyt tupsahtaa maailmaan etuajassa. Keskustelu oli täyttynyt onnentoivotuksista, joiden jatkoksi Jonikin muotoili omansa. Joni ei voinut olla hymyilemättä itsekseen, sillä uusi elämä oli kaunis asia. Se merkitsi alkuja ja mahdollisuuksia, joiden äärellä oli helpompaa sivuuttaa omat murheet hetkeksi.

Aitalta laskeutuessaan Joni ei nähnyt merkkiäkään Eetusta tai Sisusta, mutta kesäkeittiössä kahvinkeitin odotti valmiiksi lastattuna ja kattilankannella peitetyllä lautasella oli munakas, jonka ruokaisa tuoksu sai nälän kouraisemaan vatsassa. Eetu oli ammatiltaan kokki, ja Eetun kanssa mökkeillessä saattoikin luottaa siihen, että koko seurue ruokittiin ravintolatasoisesti. Jonista tuntui hullulta, että Eetu intoili ruoanlaitosta vapaa-ajallaankin, mutta toisaalta hän myös ihaili sitä. Intohimo oli intohimo, olivatpa kyseessä sitten työpaikan kiire ja tavoitteellisuus tai kesämökin rento ilmapiiri ja astetta alkeellisempi välineistö.

Eetu ja Sisu ilmestyivät metsästä, kun Joni istui terassilla nauttimassa aamupalaansa. Sisulla oli keppi, jota se kävi kaluamaan. Eetu puolestaan istahti Jonia vastapäätä, toivotti huomenet ja asetti pöydälle kauniin kaarnalaivan. Se oli veistetty virtaviivaisen veneen muotoon, ja puutikun varassa komeili tuohipurje.

”Joko sää huomasit Benkun uutisen?” Eetu kysäisi hypistellen luomustaan. ”Mää tein uuelle tulokkaalle tämmösen. Menneehän siinä hetki, että se tämmösistä ymmärtää saatikka välittää, mutta… No, ehkä tää on enemmän tuoreille vanhemmille muistoksi. Varsinki, ku Benkku ei ny päässy meiän mukkaan.” Epävarma hymy häälyi Eetun kasvoilla, mutta ennen kuin Joni ehti sanoa mitään, Eetu kohotti katseensa ja jatkoi: ”Mää aattelin lähtä kunnon lenkille tuon turjakkeen kanssa. Jos sais siltä vähä energiaa purettua ja se väsähtäis sorsien kyttäämiseen… Lähe mukkaan?”

Sano joo, takoi Jonin päässä, mutta ennen kuin hän ehti huomatakaan, hän oli mutissut jotain siitä, kuinka ajatteli aloittaa päivänsä HIIT-treenillä. Alitajuntaan iskostunut pelko kahdenkeskisestä ajasta Eetun kanssa iski voimalla, joka tuntui vain kasvattaneen kierroksia edellisöisestä ahdingosta.

Lopulta Eetu ja Sisu lähtivät, Joni ja kaarnalaiva jäivät.

”Kiitos aamupalasta”, Joni sai huikattua Eetun perään, mutta hän ei saanut vastausta.
7
Godrickin notko / Vs: Vainajat pysyvät vaiti, S
« Uusin viesti kirjoittanut Angelina tänään kello 00:10:45 »
Ohhoh, mitä löysinkään! Tosi harvoin tulee luettua ficcejä joissa käsiteltäisiin velhosodan päättymistä tähän tapaan, saati sitten vielä näin sivuhahmon näkökulmasta.

Tässä oli tosi pysähtynyt, haikean surumielinen tunnelma josta tykkäsin kovasti! Loppujen lopuksi myös pidin siitä, että Rosmerta ajatuksineen oli puolueeton, vaikka se alkuun vähän yllättikin. Fakta on kuitenkin tosiaan se, että hän on varmasti tuntenut monia sodassa kaatuneita - olivatpa he sitten olleet kummalla puolella tahansa - eikä sodan lopputulos välttämättä tosiaan tunnu lainkaan voitolta.

Jokainen tosiaan käsittelee sodan päättymistä omalla tavallaan ja musta tää oli Rosmertan osalta oikein uskottavaa, mutta samalla myös tosi hienosti kuvailtua. Mielenkiintoista lukea välillä ihan uusista hahmoista! Lukaisin ennen tätä Fractan tekstin jossa oli myös Rosmerta, joten tää oli mukava jatkumo ;D Kohtahan se on ficcipuolella mulle ihan tuttu!
8
Godrickin notko / Vs: Synkkien aikojen sympatiaa | Aberforth/Rosmerta, S, ficlet
« Uusin viesti kirjoittanut Angelina 28.05.2022 23:51:46 »
Tulee varmaan suurena yllätyksenä kun sanon, että paritus pisti sun listauksessa silmään ja pakkohan tää oli lukea! Kuten tuossa aiemmin Verinen Paronitar on todennut, niin tää kyllä toimii. Varmasti Rosmertalla ja Aberforthilla on paljonkin yhteistä ja ainakin tarinoita vaihdettavana.

Lainaus
"Älä - älä parjaa asiakkaitani. He ovat maksavia eivätkä murhaa minun kattoni alla. Tiedät, ettei - varsinkaan näinä aikoina - voi valikoida."

Muakin nauratti ihan huolella nää Aberforthin kriteerit hyvistä asiakkaista ;D No, ainakin ne maksaa eikä tapa ketään mun pubissa!

Tykkäsin hirveesti tuosta, miten Rosmerta ja Aberforth flirttailevat harmittomasti toisilleen kerta toisensa jälkeen, mutta miten se sitten tällä kertaa johtaakin johonkin muuhun. On heistä sitten ainakin toisilleen vähän lohtua, kun muuten on niin synkeää. Kiitos tästä, tää oli mielenkiintonen teksti!
9
Godrickin notko / Vs: Perheonnea | Molly/Arthur | S, drama, arkiromantiikka
« Uusin viesti kirjoittanut Angelina 28.05.2022 23:20:45 »
Tää oli kyllä just sitä mitä tähän iltaan tarvitsin - onneksi Larjus oli käynyt tätä nostelemassa :3

Weasleyn perheestä tulee luettua aivan liian harvoin, koska onhan tällänen perhe-elämä nyt vaan niin hellyttävää, eikä tämän katraan kanssa todellakaan tylsää! Vähän meinasi ruveta jo hirvittämäänkin Mollyn arkipäivät, koska niistä ei todellakaan vauhtia, itkua, sotkua, saippuavettä ja kepposia puutu ;D Onneksi sentään Bill on jo hieman apuna, varsinkin kun kaksosten kanssa vauhti on luultavasti vain yltymään päin. Pienet Fred ja George oli kyllä ihan mun lemppareita, vaikka toki kaikki lapset omalla tavallaan ihania ♥

Tästä kyllä huokui sellainen lämpö ja onni, kaiken sähläyksen ja väsymyksen keskeltäkin. Mollyn ja Arthurin suhde on kyllä vankka kuin kallio ja musta oli ihanaa, miten Arthur jaksaa huolehtia vaimostaan vielä pitkän työpäivän jälkeenkin :'3 Tuli niin hyvä mieli tästä, kiitos!
10
Hei ei ihan kestänyt kahta vuotta tämä jatko! ... ;D No mutta täällä ollaan, toivottavasti joku lukijakin löytäisi tiensä takaisin! Olen pitkäääään halunnut jatkaa tätä, mutta aina kun olisi ollut sopiva sauma kirjoitella, homma kosahti siihen, että tiedosto oli jossain vanhan koneeni syövereissä enkä jaksanut alkaa penkoa sitä... Mutta nyt tiedosto on pengottu esiin ja uusi luku kirjoitettu! Tähän lukuun oli ihania toiveita (suurkiitokset niistä!! <3), mutta koska luku on niin lyhyt, osa jäi todella pintapuolisesti toteutetuiksi (noh, ainakin väitän itselleni sen johtuvan siitä  ::) ). Mutta ei hätää, toiveet olivat taas kerran niin kivoja, että niistä saattaa hyvinkin kuulla lisää jotain jatkossa!





Perjantaipäivä klo 8.43 – jäljellä 39 h 17 min

Suudelma jatkui jatkumistaan, niin kauan että jopa Joelin kaikkeen tottuneisiin silmiin alkoi sattua, kun hän (ehkä hieman pakkomielteisesti) seurasi kielten liikkeitä ja käsien reittejä. Niinpä hänen oli lopulta pakko kääntää katseensa pois, ja silloin hän näki sen. Siitä tässä oli pakko olla kyse, sen takia heidät oli tuotu – tai siis hän oli tuonut heidät – tälle saarelle! Kalliossa aivan majakan juurella oli syvään raaputettu koodi, joka oli juuri sen verran erikoinen, että kokenut sala-agentti tunnisti sen koodiksi, mutta juuri sen verran tavallinen, että kukaan muu ei ymmärtäisi yhteyttä.

T A I K A – K A P S Ä K K I   T A I   P A H K A S I K A

Joel tuijotti koodia kulmat kurtussa. Mitä se voisi tarkoittaa? Pitikö hänen tehdä valinta näiden kahden välillä? Olivatko ne viittauksia siihen, pelastaisiko hän maailman pommilta mahtavilla voimillaan, vai typerää rahvasta, joka ei ymmärtänyt seurata kirjeiden vihjeitä? Mutta se vaikutti epätodennäköiseltä: olivathan aiemmat vihjeet olleet nimenomaan niitä, vihjeitä, joten tuskin tämä voisi vain viitata hänen tekemäänsä valintaan. (Vaikka toki jokainen tiesi, että jos valita piti, hän olisi taika-kapsäkki.)

”Hei Jani! Jani! Tuus tsiigaa mitä löydettiin täältä majakasta!”

”Ei kerkee!” kuului huuto niin läheltä Joelin korvaa, että hän työnsi sormen korvaansa.

”Ei kun oikeesti, tää pitää nähdä ihan ite!”

”Kyyti lähtee ihan just! Tuolla se opas huitoo jo!”

”Ei se meitä jätä – ”

”VITUN JOEL NYT VAUHTIA TAI MISSATAAN SE!”

Joel pomppasi pystyyn käsi olemattomalle asekotelolle hakeutuen.

”Kuka ampuu?” hän kysyi villisti ja heilui sivulta toiselle järkyttyneenä. Vasta muutaman sekunnin ja parin toistetun huudahduksen jälkeen hän huomasi vieressään seisovan pitkätukkaisen miehen, joka tuijotti häntä kuin tärähtänyttä.

”Pitäiskö sun vähän hengitellä?” pitkätukka kysyi.

Joel katsoi häntä silmät suurina ja yritti päättää mahdollisimman nopeasti, mitä pitäisi sanoa ja mitä jättää sanomatta. Kuitenkin ainoa asia, joka hänen mielessään sillä hetkellä oli, oli:

”Taika-kapsäkki tai pahkasika.”

Pitkätukan ilme värähti, eikä hän enää näyttänyt pöyristyneeltä, ennemmin valaistuneelta. Sitten pitkätukka nosti kätensä siihen samaan harottavasormiseen tervehdykseen, jota Spock oli käyttänyt.

”Ja kaikkea hyvää sulle myös”, mies sanoi. ”Sun porukkaasi taitaa olla tuolla meidän paatin vieressä. Mulle ei ole nää kuviot ihan selvillä, mutta ei tahdota häiritä mitenkään, ja kohta teillä on koko saari taas käytössä.”

Osaamatta tehdä muutakaan Joel vastasi nostamalla kätensä tervehdykseen ja nyökkäämällä ikään kuin tietäisi, mistä oli kyse.

”Hei Joel!” kuului äkkiä naisen ääni. Joel käännähti katsomaan ja näki adoniksen, adoniksen ja vain adoniksen, vaikka jossain siellä karvaisen kainalon suojissa taisi olla Millakin. ”Hei, kuuletko, mä lähden näiden mukaan, joten moikka!” Perässä seurasi hirvittävän ällöttävää kikatusta, jota varmasti oli syyttäminen siitä, että Joelilla kesti kokonaiset puoli minuuttia – saman verran kuin kahdella riuskalla miehellä kävellä majakasta takaisin kalliolle – tajuta, että Milla oli lähdössä veneeseen turistiryhmän ja adoniksensa mukana.

Joel kirosi hiljaa. Millaa ei saisi päästää pakoon: tällä oli aivan liikaa arkaluonteista materiaalia puhelimessaan. Niinpä Joel nappasi yhdestä monitoimiveitsestään pyykkipojan ja nipisti sen nenäänsä kiinni välttyäkseen adoniksen ällöttäviltä hormonihuuruilta, ja sitten hän lähti hölkkäämään muiden perässä lähtöä töötöttävään turistilaivaan. Hän ei lainkaan huomannut, kuinka lähistöllä pienessä soutuveneessä Spock tuijotti häntä epäuskoisesti ja jopa heilautti kättään pariin kertaan, eikä hän tajunnut mitään edes silloin, kun hänelle aiemmin jutellut pitkätukka sanoi: ”Hei, larppaaja, et kai jätä kaveriasi tänne yksin?” Tietenkään Joel ei kuullut, sillä hän oli suorittamassa Tehtävää, ja juuri sillä hetkellä hänen Tehtävänsä Prioriteetti nro 1 oli estää Millan mahdollisia valokuvia leviämästä Tehtävän ulkopuolelle.

Sivuja: [1] 2 3 ... 10