Tuoreimmat viestit1
Rinnakkaistodellisuus / Täällä Pohjantähden alla: Loksahdus | S | Koskelan Akseli/Kivivuoren Elina
« Uusin viesti kirjoittanut Aladdin Sane tänään kello 01:42:33 »Nimi: Loksahdus
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Täällä Pohjantähden alla
Genre: Hahmotutkielmaa ja yleisdraamaa. Ficlet (495 sanaa).
Ikäraja: Sallittu
Pääparit: Koskelan Akseli/Kivivuoren Elina, Koskelan Alma/Koskelan Jussi
Yhteenveto: ”Ei sunkan se sen sosialisminsa takia itteensä vallan puolkuoliaaks kumminkan rääkkää.”
Haasteet: FanFic100 (sanalla 076 kuka?), Ficlet300 (sanalla 204 laiskuus), FinFanFun1000 (sanalla 607 genetiivi).
Vastuunvapaus: Täällä Pohjantähden alla on Väinö Linnan luomus. Minä en hyödy tästä mitään.
A/N: Genetiivi on sijamuoto, jolla ilmaistaan omistussuhteita (Jussin kuokka, Koskelan Akseli, minun vika) ja ominaisuuksia (tolkun ihminen, järjen ääni). Kuten tiedämme.
Ajallisesti tämä sijoittuu elokuuhun 1908, lähinnä sen perusteella, että tämä tapahtuu canonille merkityksellisen rukiinniiton aikaan.
LOKSAHDUS
”Näikkö sinä Akselia”, Alma kysyy Jussilta tämän tullessa navettaan, jossa hän on juuri saanut elukat hoidettua.
”Kyllä se tulossa on”, Jussi sanoo. Hän näyttää jotenkin kummalliselta, kun Alma vilkaisee häneen. Ärtyneemmältä kuin tavallisesti, mikä vielä yksinään ei ole yllätys; hän on jupissut ja murahdellut koko viikon niin itselleen kuin Akselille kuin Almallekin – sillä tavalla kartanon pellolle Kivivuoren väen mukaan ja moneksi päivää, kun kotosallakin olisi työtä yllin kyllin – mutta nyt hän näyttää myös niin vaivaantuneelta, että Alma katsoo häntä tarkemmin.
”Mikä ny on?”
Jussi katsoo syrjään.
”Mikään… Matinkuusella se oli kuma riihelle kiersin.”
Pieni huoli nipistää Almaa. Jos Akseli on ollut Matinkuusen kohdalla Jussin käydessä riihellä, pitäisi hänen olla jo kotona. Jussin ilmeistä tai äänestä ei kuitenkaan välity mitään sellaista, että hänellä olisi erityisemmin hätää, joten Alma pitää huolensa itsellään.
”Mitäs erinomasta se sinne on jääny”, hän kysyy.
Jussi huoahtaa liikuttaen leukaansa niin kuin olisi sanomaisillaan jotakin keksimättä kuitenkaan oikeita sanoja. Alma odottaa, mutta Jussi ei sano mitään. Hän on tottunut siihen, että Jussilta saa kaikki uutiset kaivella kuin tikulla ulos, mutta tällainen tahmeus on epätavallista.
”No”, Alma lopulta puoliksi kysyy ja puoliksi kehottaa, kun Jussin hiljaisuus venyy. Hän tietää, että Jussi olisi jo mennyt, jos ei haluaisi puhua.
”Se istu siinä Matinkuusen juurella maassa ja meni siittä kylelleen.”
”Oliko se kipee?”
Jussi huokaa.
”Tie… anto se ylen siinä. Eikä sillä kumminkan ole ollu tapana että laiskuuttaan vaan jäis istuun.”
”No mites se ny sitten”, Alma ihmettelee, mutta antaa lauseensa jäädä kesken, kun jokin hahmoton ajatus yrittää nousta hänen mielessään. Jussi kohauttaa hartioitaan, tai pikemminkin nykäisee toista olkaansa. Hän mytistelee yhä suutaan niin kuin aprikoisi jotakin.
”Ei se kumminkaan aiemmin kipee ollu”, Alma sanoo.
”Ei”, Jussi myöntää.
”Se on sielä riuhtonu ittensä semmoseen kuntoon.”
”Mm.”
”Tämmötteessä helteessä, poikaparka.”
”Kumminkan sääliin tartte ruveta”, Jussi huomauttaa. ”Itte se sinne mennä halus. Kun piti niin herroille päästä jotain näyttään. Saa vaan nähdä mitä ne Oton maksamiset sitten on.”
”Mikäs niissä olis”, Alma sanoo. Ajatus hänen mielessään on koettanut muotoutua koko ajan, ja maininta Otosta työntää pohtimiseen uutta vauhtia. ”Aina se on sille maksanu minkä on luvannu.”
”Syytä olis senkin kattoo minne rahansa panee… kunnei tie minkä hänkän pian joutuu.”
”Äläs ny.”
”Sitä vaan että olis heitillä väkee ittelläänkin”, Jussi sanoo. ”Plikkakin tekee sielä apupäiviä vihdon viimmen.”
Se loksauttaa Alman ajatuksen vihdoin muotoonsa.
”Kais tiet kenen takia se sillai”, hän sanoo.
Jussin ilme menee niin vaivaantuneeksi, että Alma tietää hänen käsittävän, mitä hän tarkoittaa. Mistä ei ole puhuttu ääneen sanan sanaa, vaikka katseita on vaihdettu alkukesästä asti, kun Akseli yhtäkkiä rupesi kovasti välittämään niin omastaan kuin torpan ulkomuodosta.
”Ei sunkan se sen sosialisminsa takia itteensä vallan puolkuoliaaks kumminkan rääkkää”, Alma sanoo. ”Ei kumminkan tollai lakoon. Vallankin kun meitin ja pappilankin pellot on vielä tekosessa.”
Jussi katsoo syrjään ja pudistaa päätään.
”On se vaan tosissansa”, Alma sanoo.
”Että Kivivuoren plikkaa”, Jussi huokaa.
”Kivivuoren plikkaa”, Alma vahvistaa. Kun sen on kerran sanonut ääneen, se tuntuu ilmiselvältä.
Hän tietää Jussin sisäänpäin kääntyneestä hymynpuolikkaasta tämän olevan samaa mieltä, vaikkei asiasta puhuta sanaakaan enempää.
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Täällä Pohjantähden alla
Genre: Hahmotutkielmaa ja yleisdraamaa. Ficlet (495 sanaa).
Ikäraja: Sallittu
Pääparit: Koskelan Akseli/Kivivuoren Elina, Koskelan Alma/Koskelan Jussi
Yhteenveto: ”Ei sunkan se sen sosialisminsa takia itteensä vallan puolkuoliaaks kumminkan rääkkää.”
Haasteet: FanFic100 (sanalla 076 kuka?), Ficlet300 (sanalla 204 laiskuus), FinFanFun1000 (sanalla 607 genetiivi).
Vastuunvapaus: Täällä Pohjantähden alla on Väinö Linnan luomus. Minä en hyödy tästä mitään.
A/N: Genetiivi on sijamuoto, jolla ilmaistaan omistussuhteita (Jussin kuokka, Koskelan Akseli, minun vika) ja ominaisuuksia (tolkun ihminen, järjen ääni). Kuten tiedämme.
Ajallisesti tämä sijoittuu elokuuhun 1908, lähinnä sen perusteella, että tämä tapahtuu canonille merkityksellisen rukiinniiton aikaan.
LOKSAHDUS
”Näikkö sinä Akselia”, Alma kysyy Jussilta tämän tullessa navettaan, jossa hän on juuri saanut elukat hoidettua.
”Kyllä se tulossa on”, Jussi sanoo. Hän näyttää jotenkin kummalliselta, kun Alma vilkaisee häneen. Ärtyneemmältä kuin tavallisesti, mikä vielä yksinään ei ole yllätys; hän on jupissut ja murahdellut koko viikon niin itselleen kuin Akselille kuin Almallekin – sillä tavalla kartanon pellolle Kivivuoren väen mukaan ja moneksi päivää, kun kotosallakin olisi työtä yllin kyllin – mutta nyt hän näyttää myös niin vaivaantuneelta, että Alma katsoo häntä tarkemmin.
”Mikä ny on?”
Jussi katsoo syrjään.
”Mikään… Matinkuusella se oli kuma riihelle kiersin.”
Pieni huoli nipistää Almaa. Jos Akseli on ollut Matinkuusen kohdalla Jussin käydessä riihellä, pitäisi hänen olla jo kotona. Jussin ilmeistä tai äänestä ei kuitenkaan välity mitään sellaista, että hänellä olisi erityisemmin hätää, joten Alma pitää huolensa itsellään.
”Mitäs erinomasta se sinne on jääny”, hän kysyy.
Jussi huoahtaa liikuttaen leukaansa niin kuin olisi sanomaisillaan jotakin keksimättä kuitenkaan oikeita sanoja. Alma odottaa, mutta Jussi ei sano mitään. Hän on tottunut siihen, että Jussilta saa kaikki uutiset kaivella kuin tikulla ulos, mutta tällainen tahmeus on epätavallista.
”No”, Alma lopulta puoliksi kysyy ja puoliksi kehottaa, kun Jussin hiljaisuus venyy. Hän tietää, että Jussi olisi jo mennyt, jos ei haluaisi puhua.
”Se istu siinä Matinkuusen juurella maassa ja meni siittä kylelleen.”
”Oliko se kipee?”
Jussi huokaa.
”Tie… anto se ylen siinä. Eikä sillä kumminkan ole ollu tapana että laiskuuttaan vaan jäis istuun.”
”No mites se ny sitten”, Alma ihmettelee, mutta antaa lauseensa jäädä kesken, kun jokin hahmoton ajatus yrittää nousta hänen mielessään. Jussi kohauttaa hartioitaan, tai pikemminkin nykäisee toista olkaansa. Hän mytistelee yhä suutaan niin kuin aprikoisi jotakin.
”Ei se kumminkaan aiemmin kipee ollu”, Alma sanoo.
”Ei”, Jussi myöntää.
”Se on sielä riuhtonu ittensä semmoseen kuntoon.”
”Mm.”
”Tämmötteessä helteessä, poikaparka.”
”Kumminkan sääliin tartte ruveta”, Jussi huomauttaa. ”Itte se sinne mennä halus. Kun piti niin herroille päästä jotain näyttään. Saa vaan nähdä mitä ne Oton maksamiset sitten on.”
”Mikäs niissä olis”, Alma sanoo. Ajatus hänen mielessään on koettanut muotoutua koko ajan, ja maininta Otosta työntää pohtimiseen uutta vauhtia. ”Aina se on sille maksanu minkä on luvannu.”
”Syytä olis senkin kattoo minne rahansa panee… kunnei tie minkä hänkän pian joutuu.”
”Äläs ny.”
”Sitä vaan että olis heitillä väkee ittelläänkin”, Jussi sanoo. ”Plikkakin tekee sielä apupäiviä vihdon viimmen.”
Se loksauttaa Alman ajatuksen vihdoin muotoonsa.
”Kais tiet kenen takia se sillai”, hän sanoo.
Jussin ilme menee niin vaivaantuneeksi, että Alma tietää hänen käsittävän, mitä hän tarkoittaa. Mistä ei ole puhuttu ääneen sanan sanaa, vaikka katseita on vaihdettu alkukesästä asti, kun Akseli yhtäkkiä rupesi kovasti välittämään niin omastaan kuin torpan ulkomuodosta.
”Ei sunkan se sen sosialisminsa takia itteensä vallan puolkuoliaaks kumminkan rääkkää”, Alma sanoo. ”Ei kumminkan tollai lakoon. Vallankin kun meitin ja pappilankin pellot on vielä tekosessa.”
Jussi katsoo syrjään ja pudistaa päätään.
”On se vaan tosissansa”, Alma sanoo.
”Että Kivivuoren plikkaa”, Jussi huokaa.
”Kivivuoren plikkaa”, Alma vahvistaa. Kun sen on kerran sanonut ääneen, se tuntuu ilmiselvältä.
Hän tietää Jussin sisäänpäin kääntyneestä hymynpuolikkaasta tämän olevan samaa mieltä, vaikkei asiasta puhuta sanaakaan enempää.
Olisi varmaan pitänyt liittyä Kelmien joukkueeseen. 