Ficin nimi: Erikoisagentti T. P. Bluefield
Kirjoittaja: Naks
Fandom: Resident Evil
Ikäraja: S
Mukana: Leon, Chris & Jill (Chris/Leon?)
Genre: Slice of life ja arkihuumori

Summary: “Nyt lopetatte tuon sekoilun, tai saatte kävellä takaisin päämajaan, saamarin kutaleet. Tämä on käsky!”

A/N: Olen viime aikoina muuan Linnen ansiosta tutustunut Resident Evilin Leoniin ja Chrisiin (tai no Leon oli ikonisuudessaan tunnistettava mutta hahmona aika tuntematon) ainakin jotenkutisesti ja kehtaisin väittää, että ko. kaksikko on vähän pönkännyt itseään Hellaverse-inspisten vierelle. Vaihtelu virkistää ja uusiin hahmoihin ja shippeihin on aina kiva tutustua. 😁✨ Kourallinen muitakin ideoita pyörii mielessä, mutta tästä on hyvä aloittaa!



***



“...kunnes tekaisin lennosta salanimen ja ne päästivät minut valvomoon.”

“Eivätkä vaatineet nähdä mitään todistetta henkilöllisyydestäsi?” pelkääjän paikalle hypännyt Jill tarkensi takapenkillä makoilevalta Leonilta. “Aika hälyttävän huolimatonta.”

“Eivät tosiaan olleet mitään ruudinkeksijöitä”, Chris hymähti ratin takaa.

“Onneksi minä olin”, Leon tokaisi. “Täydestä meni kuin väärä raha. Voitte tekin tästä lähtien kutsua allekirjoittanutta erikoisagentti T. P. Bluefieldiksi.”

Jillin hartiat hytkyivät naurusta, ja Chris puolestaan rutisti rattia huultaan jäytäen.

“Bluefield”, Chris toisti. “Et sitten pöljempää keksinyt.”

“Mikä vikana? Punainen oli sitä paitsi varattu.” Leon virnisti ja töytäisi kuskin penkkiä tavalla, jonka tiesi ärsyttävän Chrisiä.

“Eihän ‘erikoisagentti Redfieldissä’ olisi ollut järjen hiventäkään, kun niillä oli naamani tiedossa”, Chris tuhahti luoden peilin kautta merkitsevän silmäyksen Leoniin. “Siitä olisi herännyt epämääräisiä kysymyksiä, ja olisit ollut liemessä tuota pikaa.”

“Siksi minä pelasinkin korttini niin järkevästi”, Leon virkkoi. “Sääli toisaalta. Redfield on kiva sukunimi.”

“Se kyllä on”, Jill yhtyi hänen tuumailuunsa. “Erikoisagentti Leon Redfieldissäkin olisi nätti sointi.”

“Eikö?”

“No niin, sitten riittää”, Chris murahti kuin luokallista teinejä käskyttävä opettaja.

“Chris on selvästi samaa mieltä”, Jill totesi.

“Niinkö päättelit?” Chrisin vastaus oli Saharaakin kuivakampi.

“Anna armoa, hän on vain ujolla päällä”, Leon tokaisi Jillille ja sipaisi sormiensa syrjällä Chrisin jännittynyttä olkavartta. “Vähän hitaallakin isojen siirtojen osalta, mutta eiköhän tämä jörrikkä vielä jonain päivänä tee minusta kunniallisen miehen.”

“Ole sinäkin nyt siinä.”

“Minä olen juuri tässä, muru.”

“Hetki – punastutko sinä, Redfield?” Jill härnäsi, ja kun Leon oli kurkottamaisillaan etupenkkiä kohti todistaakseen asian itse, Chris teki pienen varoittavan äkkijarrutuksen ennen kuin kiihdytti taas asialliseen ajonopeuteen.

“Nyt lopetatte tuon sekoilun, tai saatte kävellä takaisin päämajaan, saamarin kutaleet. Tämä on käsky!”

“Kyllä, sir”, Jill ja Leon vastasivat yhteen ääneen ja katsoivat parhaaksi olla härkkimättä arvon kuljettajaansa enempää. Luonnollisesti he arvostivat autokyytiä jalkapatikkaa enemmän.

“Mikä se T. P. muuten oli?” Jill kysyi sitten.

“Hm?”

“Siinä valenimessäsi.”

“Ai niin”, Leon sanoi muistellessaan improvisointiaan. “Turhaa Paskaa.”

“Vau”, Jill tuhahti vino hymy suupielessään, mutta kuskin paikalta kuului yllättäen hiljainen naurunpurskahdus.

“Hah, näetkö? Chris sentään arvostaa!” Leon myhäili ja pukkasi tätä hartiaan.

“En nyt tiedä, onko arvostaminen oikea sana”, Chris totesi ilmeisestä huvittuneisuudestaan huolimatta. “Mutta sinulta jos keneltä nyt odotti vastaavaa soopaa. Pahuksen tolvana...”

“No jaa, ainakin rakastat minua.”

“Se on kyllä totta”, Chris sanoi tietoisen asialliseen sävyyn ja nautti katsella, miten Jillin huulille kohosi kiusoitteleva hymy ja miten takapenkillä kököttävä Leon meni epätavallisen hiljaiseksi.

Mitenköhän sun soulmate-fikillesi/originaalillesi on Larjus vuosien jälkeen käynyt? Onko se jopa finissä?!

Se ei ole edennyt niistä neljän vuoden takaisista ajatuksistani mihinkään, valitettavasti 😅 Enkä ole sille suonut ajatuksia käytännössä yhtään, olin itse asiassa jo vähän unohtanut mokoman! Kiitos muistutuksesta Vaikka en kyllä tiedä, muuttuuko sen kohtalo yhtään tämän myötä. Pitäisi palata kunnolla sen ajatuksen pariin, muistella mitä olin jo siihen miettinyt, ja sitten keksiä paljon lisää. (Fandomina siinä olisi Free!, eli ihan fanifiktiosta kyse. Oon jotenkin tosi huono originaalien kirjoittamisen kanssa...)

Ihanaa Larjus, näin jälkikäteenkin, että punkrock ja tunnelma välittyi! Eihän tämä ihan aukoton ole, mutta aika hyvästi kuitenkin saanut (ehkä!) ajatuksen välitettyä niin sielunkumppanuudesta, punkista kuin elämästä. Kommenttisi kyllä rohkaisee, että jatkojalostan tätä (vaikka sit siihen spicympaan suuntaan!), jos se ei syö liikaa draamaa.

Jatkojalosta ihmeessä, jos vaan ajatusta ja intoa riittää! Tällaisenaankin kiva, mutta potentiaalia on johonkin isompaankin, jos vain niin haluat

Meldis, voi miten kivaa että poimit tämän luettavaksi! Tämä on tosiaan vanha teksti, mutta jotenkin silti mulle sellainen henkilökohtainen lemppari edelleen - tää on harvoja originaalitekstejä, joissa musta tuntui että mä loin jotain lukemisen arvoista ja liikuttavaa (vaikkakin enimmäkseen raivostuttavalla tavalla) ja erilaista.Tällä on siksi edelleen spesiaali paikka mun sydämessäni ja ilahduin kovasti, kun luit ja kommentoit tätä! <3

Luin tosi innoissani sun ajatuksia paskaan parisuhteeseen jäämisestä, koska sun ajatukset vastasi tosi paljon sitä millainen kuva mulla oli päässäni kun kirjoitin tätä: että kyseessä on sellaisen sukupolven ihmiset, joille suhteeseen jääminen oli selviö ja niin vaan nyt tehtiin vaikka kuinka ei oltu enää onnellisia, koska niin kuului tehdä koska niin heidän vanhempansa ja vanhempien vanhempansakin tekivät. Että ehkei sellaisen terveen suhteen mallia välttämättä ole nähty, vaan ollaan nähty se kuinka ihmiset väkisin pysyvät yhdessä ja sitten toistetaan sitä samaa mallia. Ja tuo kuinka paljon helpompaa jääminen on kuin muutos - muutos on aina vaikeaa, se vaatii jotain, ponnisteluja ja itsevarmuutta ja uskoa tulevaisuuteen ja halua saavuttaa jotain muuta, mutta toisinaan muutos on myös pelottavaa eikä sitä halua kohdata. Kenties koska ei ole niitä asioita joita se vaatii tai koska on vaan niin jämähtänyt siihen missä on ettei muutos tunnu edes realistiselta vaihtoehdolta. Mielenkiintoisia keloja ja oon tosi iloinen, että tää teksti herätti ajatuksia! <3

Olen ihan superotettu sun kehuista hahmon kertojaäänestä, siitä että se tuntui uskottavalta mutta silti tragikoomiselta (ja juuri sopivassa suhteessa näitä molempia ulottuvuuksia) ja elämäänsä kyllästyneeltä. Tätä hahmoa oli tosi hauskaa kirjoittaa, koska oli tosi virkistävää kirjoittaa tyypistä joka on ihan oikeesti tosi ankea ja vittumainen ja hirveä, mutta sitten omasta näkökulmastaan ihan täydellinen ja viaton, ja musta oli aivan superilahduttavaa kuulla että hänestä oli myös kivaa lukea. Ihan vallan punastelen sun kehuille kirjoittamistaidoista, tosi kauniisti ja ihanasti sanottu, piristit mua tällä ihanalla kommentilla ihan hurjan paljon <3 Kiitos tuhannesti!


rosegold, kivaa kun päädyit tämän äärelle, kiitos kun luit ja kommentoit! Oli mukavaa kuulla että tämä oli erilainen kuin odotit, muistan myös kirjoittaessani tätä että tästä muodostui tekstin edetessä erilainen kuin mitä aluksi ajattelin - ei voi sanoa suunnittelin, koska en kauheasti suunnitellut tätä vaan tämä vaan tuli jostain, mutta musta on ollut tosi hauskaa kuulla miten moni lukija on sanonut että tää vaikuttaa ensivilkaisulta ihan erilaiselta kuin mitä tää lopulta onkaan. Se on vaan yhtä vinkeää kerta toisensa jälkeen. Oli myös kiva lukea tästä heränneitä mietteitä - se on kyllä ihan tuhannen taalan kysymys, että kuka tässä oli kauhea. Koska tässä on kertojan näkökulma ja kertoja on ihan perse ihminen, niin on vähän vaikeaa sanoa onko Juha oikeasti niin kauhea kuin epäluotettava kertoja sanoo - voihan se olla, tai sitten voi olla olematta, sillä ajatuksella leikittely on hauskaa ja siihen ei oikein koskaan tule vastausta. Siitä mä olen aika varma, että kertoja on kauhea Mutta onko toisaalta kuitenkaan - voihan se olla niinkin, että Juha on hirveän toksinen ja väkivaltainen kumppani ja kertoja on oikeastikin uhri. Ken tietää. Kiva kuulla eniveis että tämä herätti pohdintoja, niitä oli kiva lukea ja miettiä taas itsekin - se on ehkä tajunnanvirran hauskimpia ominaisuuksia, että ei sitä kirjoittajana oikein itsekään tiedä että mikä on totuus Kiitos kommentista!

En nyt neuvo mitä itse kunkin tulisi kirjoittaa, mutta eikö vakavasti otettavuus riipu ennemminkin siitä, ottaako lukija tekstin vakavasti? Jos mä sanon että otan sut vakavasti angstin kirjoittajana, eikö se tee susta vakavasti otettavan angstin kirjoittajan? Oon myös sitä mieltä, ettei angstiakaan tarvi kirjoittaa missään murheellisuuden mustassa aukossa, vaan saa angstissakin pilkahdella huumori, ilman muuta!

Ja tietysti sitä itse irvistelee omalle tekstilleen kun sitä kirjoittaa, milloin enemmän, milloin vähemmän, milloin aivan helvetisti ja koko ajan (olisi mielenkiintoista kuvata omia ilmeitään kirjoitusprosessin aikana mut ehkä parempi olla tietämättä ihan kaikkea :’D), mutta ei se oma fiilis silti automaattisesti tee tekstistä huonoa. Se voi olla lukijan mielestä ihan sikahyvä teksti, eihän lukija tiedä, ootko yrittänyt kurotella just tällä tekstillä sitä kirjallisuuden Nobelia taivaalta vai et. Lukija haluaa yleensä vaan viihtyä tekstin parissa, ja se toive on tavallisesti paljon helpommin täytettävissä kuin kirjoittajan omat tekstilleen asettamat (usein vielä hillittömän ankarat) odotukset. Kirjoita angstia jos haluat! Lupaan lukea! Tai sit älä enää kirjoita angstia, jos et halua! Siihenkin sulla on oikeus! Totta kai! Mutta toisinaan on tosi virkistävää kirjoittaa jotain sellaista mitä yleensä ei kirjoita, jotain itselleen uutta ja jännää!

Lisäksi lukisin erittäin mielelläni fikin märkärätti!Lestatista!!! <3

Älä heitä vielä kirvestä kaivoon, anna sen tekstin mieluummin nyt muhia rauhassa ja tartu siihen uudestaan sitten, kun tuntuu että haluaisit kirjoittaa sitä jälleen! Mulla on jotkut tekstit innostaneet uudestaan vuosien tökkimisen jälkeen, joten never say never! Ja joskus auttaa ihan vain jo se, kun kirjoittaa jotain aivan muuta välissä. Vaikka sitten huumoria!