Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 ... 10
1
Rinnakkaistodellisuus / Vs: SK8 the Infinity: Jos jumalat suovat, S, Adam, ficlet
« Uusin viesti kirjoittanut Grenade tänään kello 15:22:24 »
Oi, olipa tää väkevä teksti! Jotenkin se Ainosuken toive päästä ihan minne vaan pois, vaikka helvettiin asti, tuli todella vahvana lukijalle asti ja tässä koko tekstissä oli tosi intensiivinen tunnelma, vaikka päällisin puolin oltiinkin vain jumalille menossa uhraamaan. Totta kai Ainosuken elämässä on paljon hänestä riippumattomia asioita, joita hänen vain oletetaan tekevän, koska hänen sukunsa maineen takia kuuluu tehdä niin ja jotenkin tuokin, että hän uhraa noinkin suuren summan rahaa, oli yksityiskohtana tosi pysäyttävä ja onnistunut. Totta kai hänen täytyy näyttää ulkopuolelle, että hän ei mitään pikkuhiluja anna eteenpäin.

Tuo hänen toiveensa päästä helvettiin kyllä pysäytti tuolla. En tiedä, mitä oikein odotin, että hän toivoisi jumalilta, mutta tuo kyllä oli tosi onnistunut. Että helvettikin olisi kivempi paikka kuin oma koti ja se, mitä se edustaa, on kyllä järisyttävä ajatus ja vähän sitä jo toivoisi, että Ainosuke pääsisi pois, vaikka se varmasti rankka polku olisikin.

Kiitos kovasti tästä! ^^
2
Tämä oli aivan ihana pätkä! Pelkäsin jotain paljon raskaampaa.

Tämä muistutti mulle jostain syystä todella elävästi mieleen, miksi nimenomaan Steven hahmo iski minuun niin kovasti, mutta myös muistutti mua siitä, että Bucky suojeli Steveä kauan ennen kuin Steve suojeli Buckya. Stevessä oli jotain niin pöljän rehellistä, että se menisi pohtimaan ääneen kuolemistakin. Toinen mikä tässä iski uudelleen oli suru siitä, että nämä hahmot joutui toisistaan erilleen niin pitkäksi aikaa eikä niiden suhde enää palannut samanlaiseksi kuin se oli. Tai no, ei se oikein voinutkaan palata, koska alunperin Bucky oli se suojelija ja Steve sairaalloinen poika, mutta musta se oli ihanaa, että vaikka niiden dynamiikka muuttui Steven muutoksen myötä, heidän ystävyytensä kesti. Se jotenkin pääsi unohtumaan jossain välissä itseltä, kun Buckysta tuli Winter Soldier. Nyt sitten se palasi. Ja ylipäätään kaipaus, että tämä alku, missä Bucky piti Stevestä huolta ja toisaalta se pätkä, missä taistelivat yhdessä, olisi saanut olla pitempi.

Musta oli niin suloista, että Steve oli varma, että Bucky pystyttäisi hänelle kryptan ja että Buckykin tiesi, että niin hän pystyttäisikin. Ylipäätään hirmu suloista, että he makasivat syksyisellä nurmella ja oli jo kylmä ja Steven huulet sinersivät. Vähän niin kuin olisivat pitäneet epätoivoisesti kiinni jo pois menneestä kesästä. Se tuntui romanttiselta. Tunnelma muuttui ihan yhtäkkiä, kun alettiin puhua Steven neitsyydestä. Se tuli niin yllättäen, että alkoi naurattaa. Se oli niin iso kontrasti kuolemasta puhumiselle, mutta kevensi ihanasti ilmaa. Ja myös loi odotuksen, että pitäähän siitä neitsyydestä hankkiutua eroon.

Kauhea ajatus muuten, että tosiaankin Bucky meni sotaan ilman Steveä. Steve kyllä pärjää, mutta ei sillä itsesuojeluvaistoa todellakaan ole - siksi todella hyvä, että sai sitä seerumia. Mut niin tuo loppu ja neuvottelu piirtämisestä sormet suussa hymyilytti. Haluaisin nähdä, millainen siitä piirroksesta tuli.
3
Ficin nimi: Kirvelyä lietsova kissamaskotti
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: Bucchigiri?!
Ikäraja: S
Paritus: Jabashiri/Hagure
Genre: Slice of life ja söötteilyä

Summary: “O-odota! Varoita sitten ennen kuin pal…likyrpä!” Hagure ulvahti puhdistusliuokseen kastetun vanulapun sipaistessa jälleen hänen polveaan.

A/N: Tämä kaksikko on jotenkin kietonut minua pikkurillinsä ympärille puoliksi vahingossakin. 😄 Ovat niin bestiksiä ja vaikka Jabashirissäkin olisi kaikki tsunderen ainekset, ollaan sitä kuitenkin reiluja ja omistautuneita kamuja ja jengitovereita Hagurea kohtaan (pitäisi kyllä katsoa Bucchia uudelleen alusta alkaen, jotta osaisi vielä paremmin kiinnittää huomiota hahmodynamiikkoihin). Hagure taas on niin suloinen babu, jolle ei soisi koskaan tapahtuvan mitään kamalaa. 😍 Osallistuu Aistihaasteeseen tunnolla.



***



“Auh!” Hagure vinkaisi Jabashirin sitoessa sideharsoa hänen käsivartensa ympäri. “Ryuu-chan, ole hellempi...”

“Eipä tätä liialla hellyydellä sidotuksi saa”, Jabashiri murahti takaisin. “Ei se murtunut ole, mutta häijyn näköinen mustelma siihen on levinnyt... pääsit silti aika vähällä.”

“Ei siltä tunnu...”

“No, tätä se joskus on, niin kuin tiedät.”

Hagure huokaisi myöntävästi. “Tätä se on.”

“Paras putsata tämäkin, ettei tule pöpöjä.” Jabashiri kumartui hänen eteensä katsoakseen tarkemmin hänen ruhjeen koristamaa polveaan. Pikkupullo puhdistusliuosta heilahteli uhkaavasti tämän näpeissä.

“Voi ei... Kirveleekö se?”

Jabashiri tihrusti etiketin pientä tekstiä. “Ei pitäisi tämän mukaan.”

“Hyvä...” Hagure rentoutui, mutta kostutetun vanulapun ensikosketus sai hänet säpsähtämään välittömästi. “Aijaiijai! Ryuu-chan, lopeta!”

“No mitä hittoa, ei tämän pitäisi kirvellä!” Jabashiri veti kätensä kauemmas ja näytti pulloa hänelle. “Tämä on penskoja varten tehtyä litkua! Tässä on tuollainen saakelin kissamaskottikin... Harhaanjohtavaa sontaa!”

“Eikö söpöihin maskotteihinkaan voi enää luottaa?” Hagure sopersi onnettomana pulloa tarkastellessaan.

“Huijausta koko moska, pistää nyt sut kärsimään vielä lisää! Leivon tuota kattia lättyyn, kunhan saan sut paikattua –”

“O-odota! Varoita sitten ennen kuin pal...likyrpä!” Hagure ulvahti puhdistusliuokseen kastetun vanulapun sipaistessa jälleen hänen polveaan. Jabashiri nauraa tyrskähti.

“Jaa mikä?”

“Ei minun niin pitänyt sanoa!” Hagure puuskahti posket punaisina nolostuksesta. “Vaan että varoita, ennen kuin painat sit – älää!

“Sori, sori”, Jabashiri otti osaa hänen tuskien taipaleeseensa. “Pure hammasta, se on pian ohi.”

Niin Hagure tekikin mielellään välttyäkseen enää möläyttämästä typeryyksiä. Hän istua kökötti paikoillaan kireänä kuin viulunkieli, ja kun Jabashiri ilmoitti olevansa valmis haavanhoitopuuhissaan, hän uskalsi hiljalleen avata silmänsä. Jabashiri oli yhä kyykistynyt hänen eteensä ja katsoi häntä huvittuneena alaviistosta.

“Hoi. Kaikki okei?”

Haguren kasvoille levisi lämmin hymy, ja hän nyökkäsi. “Vähitellen... Kiitos, Ryuu-chan.”

“Ei kestä.”

Jabashiri nojautui lähemmäs, hän puolestaan eteenpäin, ja heidän huulensa kohtasivat pehmeässä suudelmassa. Hagure liu'utti kätensä Jabashirin kasvojen molemmin puolin ja nappasi tältä toisenkin suukon, kunnes –

“Älä koske siihen!” Hagure älähti ja refleksinä läimäytti Jabashiria terhakkaasti poskelle tämän laskettua kätensä epähuomiossa suoraan hänen kipeälle polvelleen. “Oho, anteeksi, Ryuu-chan!”

“Mitäs tuosta, oma vika!” Jabashiri murahti poskeaan hieroskellen, mutta tämän suupieliin hiipi virnistys. “Olet sä kyllä...”

“Sattuuko kovasti?”

“Tähän mitään satu! Sä murehdit taas turhia.” Jabashiri tarttui Haguren käteen vieden sen huuliaan vasten. “Senkin höntti.”

“Pönttö.” Hagure tirskahti ja muikisti huuliaan odottavasti, jolloin Jabashiri nojautui jälleen lähemmäs suukkoon, joka auttoi tehokkaasti pyyhkimään mielestä polvessa tykyttävän kirvelyn ja sitä lietsoneen typerän kissamaskotin.
4
Ääää, tämä oli niin hurmaava ja taas kerran ällistelen sitä virkehaasteen kohdalla, miten upeasti kriteerit on saatu täytettyä ilman väkisinvääntävää vaikutelmaa. 😍

En ole itse kunnolla perehtynyt Criticalin kampanjoihin, ja perustankin suurimman osan tiedoistani animaatioversiolle, mutta voi että miten rauhallinen (ja samalla jännittynyt) tunnelma tässä oli. Minulla on lämmin kohta tälle shipille, vaikka se olisikin loppujen lopuksi vähän hankala saada toimimaan, koska tällainen juupas-eipäs-joko-taiko on kovin uuvuttavaa molemmille ja muuta. Epäselvät statukset, mutta tunteita löytyy. ❤️ Ja ää kun miettii mikä kaikki olisikin mahdollista, jos tilanne olisi erilainen. 🥺❤️ Ihana tuo loppukin, kun voi juoda samasta tuopista ja istua lähellä. Hitsit, en muistanutkaan, miten mainio Piken ja Scanlanin dynamiikka on!

Kiitus tästä! 🖤

- Mai
5
Hunajaherttua / Vs: Myötä- ja vastoinkäymisissä, Severus/Remus, S
« Uusin viesti kirjoittanut Kelsier 28.03.2024 19:42:34 »
Kommenttiarpajaisista hei!

Tykkäsin tässä kovasti Severuksesta ärtyisänä opettajana ja Remuksesta hänen lempeänä kumppaninaan. Ihanasti hän sai juomamestarin rentoutumaan. Olin lukenut tämän jo silloin, kun julkaisit, mutta nyt arpajaisten myötä vasta aktivoiduin kommentoimaan.

Kiitos, kun kirjoitit! :-*

-Kel
6
Rinnakkaistodellisuus / Vs: SK∞: Kiireenkin keskellä (S, Cherry/Joe, oneshot)
« Uusin viesti kirjoittanut Maissinaksu 28.03.2024 19:40:56 »
Jee, hyvää eilistä synttäriä, Kaorunen! 😎🖤 Hahmojen synttäripäivät on kiva yksityiskohta, jota fanit voi huomioida postaamalla iloisesti taidettaan kyseisenä päivänä, ja tämäkin pätkänen on vallan lutu! ✨

Lainaus
Taas kerran K-kirjain pelasti minut 😅
In K we trust!

Lainaus
Pöydän alla Kojirou hyväili jalallaan Kaorun nilkkaa. Ele oli hienovarainen mutta täynnä hellyyttä.
Voiii. 😍 Ihanaa myös, että sunnuntaille on löydettävissä yhteistä aikaa, ja mikseipä aikaisemminkin, jos se on Kaorusta kiinni!

Oli kyllä niin jotenkin silmiähivelevä tuo kohtaus, jossa Kaoru löytää jääkaapistaan herkkuruokia aina alkusalaatista suklaakakkuun. ❤️ Näkee ne ihan itsekin edessään, ja vaikken ole koskaan ollut carbonaran suurkuluttaja (pekoni vähän tönii), niin silti tulee itsellekin sellainen olo että olisipa samanlaista tavaraa omassakin jääkaapissa. Tällä hetkellä siellä ei ole mitään valmiina eikä vanhaa kunnon pepperonipizzaakaan pakkasessa. 😂

Lainaus
”Tulin palauttamaan nämä.” Hän kohotti kädessään roikkuvaa kassia, johon oli pakannut tarjottimen sekä kaikki Kojiroulle kuuluvat astiat.
Jäin tätä typerästi miettimään, että olivatko astiat likaisia palautushetkellä, vai pesaisiko Kaoru ne ensin. 😄 Kojirolle tosin tuskin on mitään väliä moisella. 🖤

Lainaus
Oikea vastaus olisi mitä todennäköisimmin ollut ”kaikki se rakkaus, jota Kojirou oli suklaakakkunsa sekaan leiponut”, mutta Kaorusta ei ollut edes siinä hempeän tunteikkaassa mielentilassaan niin sanomaan. Hän tyytyikin vain tuhahtamaan hiljaa ja halaamaan Kojirouta entistäkin tiukemmin.
Hohoho, niin imelän lällyä, ettei tietenkään Kaoru viitsisi moisia ääneen mutista. 😂❤️ Mutta molemmat onneksi tietää mitä ajatella!

Kiitus tästä, niin soma oli! ✨

- Mai
7
Pergamentinpala / Vs: Se voitti ihmisen | K11, maailmanloppu
« Uusin viesti kirjoittanut rosegold 28.03.2024 17:14:10 »
Jotenkin olen ollut vähän maailmanlopputunnelmissa fiktion suhteen ja tupsahdin sitten tännekin. Olipa hieno, jännitteinen teksti ja olin vaikuttunut lopun twististä. En nähnyt sen tulevan, vaan ajattelin asioiden menneen pieleen jotenkin perinteisemmin, mutta loogistahan se oli. Kiitos paljon tästä. ♥
8
Hunajaherttua / Vs: Pinnan alla, Sirius/Remus, K-11
« Uusin viesti kirjoittanut valokki 28.03.2024 16:44:46 »
Onnittelut kommenttiarpajaisten voitosta! :) Paras juttu kommenttiarpajaisten voitossa näin kommentoijan näkökulmasta on varmaan se, että tulee selailtua ennalta tuttujenkin kirjoittajien listauksia ihan uusin silmin, ja sieltä löytää vaikka ja minkälaisia aarteita. Esimerkiksi tämä helmi oli mennyt multa ihan täysin ohi, ja tämän löytäminen sattui vielä sopivaan saumaan, kun olen viime aikoina mennyt muuten lukemaan tavallista enemmän Sirius/Remusta ja muutenkin Kelmien nuoruudesta. Jotenkin heidän kouluvuosistaan, nuoruuden kujeilustaan ja huolettomuudesta on niin kiva lukea, kun huolet tulevaisuudesta eivät vielä paina, vaan he saavat elää ihan tavallista nuoruutta teinidraamoineen. Toki näin lukijana tietää, etteivät vaikkapa Siriuksen kotiolot ole ihanteelliset lapsena ja nuorena ja muutenkin heidän tulevaisuudessaan on vaikka ja mitä synkkää, mutta ainakin kouluvuosina he saivat vielä elää suhteellisen huoletonta elämää.

Tämä huolettomuus näkyi niin hyvin myös tässä sun fikissä, ja tässä olikin aivan ihana tunnelma! Kouluvuoden lopun ja kesäloman alkamisen tunnelmoinnista oli ihana lukea, ja se sopikin hyvin tähän kevätfiilistelyyn, mitä ihan oikeassakin elämässä nyt tulee harjoitettua tällä hetkellä. Jotenkin itsekin muistaa vielä niin selkeästi, miten keveältä ja mahtavalta tuntui, kun kouluvuosi alkoi olla lopuillaan ja kesä alkoi näyttää selkeitä merkkejä alkamisestaan. Tässä pystyi melkein itse ajattelemaan itsensä järven rantaan paistattelemaan päivää, käyden välillä pulahtamassa järvessä vilvoittelemassa.

Mutta voi Sirius mitä keksitkään! Kaikki hahmot olivat hyvin tunnistettavissa omiksi itseikseen, James ja Sirius pelleilemässä yhdessä, Peter vähän hännystelemässä heitä ja Remus rauhassa tekemässä ihan omia juttujaan ollen silti hengessä mukana. Ja Sirius! Siis istuu niin hyvin häneen hahmona, että hän keksii esittää hukkuvansa ihan vain pilaillakseen, eikä hänelle tietenkään tule mieleen, että muut saattaisivat ihan tosissaan säikähtää. Ihan siis perusteltua, ettei tätä tempausta voinut pitää mitenkään hauskana, ja Remus suuttui ihan syystä Siriukselle. Lopussa olikin hauska, kuinka osat kääntyivät, ja Sirius joutuikin pelastajan rooliin, vaikka Remus ei tosin esittänytkään mitään. Mutta Siriuksen urhoollisuus selvästi auttoi parivaljakkoa sopimaan. :)

Lainaus
”Sen takia minä… tänä aamuna… tein sen, mitä ei olisi pitänyt. Halusin saada sinut lopettamaan lukemisen, kun se vei sinun mielenkiintosi kokonaan. Ja että… huomaisit minut.”
Fikin loppupuoli oli ihanan hymyilyttävää fluffya, kun kaksikko sai sovittua ja lopulta vähän pussailtuakin. Ja siis niin osuvaa, että Sirius keksii jotain tällaista ihan vain saadakseen Remuksen huomion itseensä. Naureskelin ihan ääneen tässä kohtaa, koska tietenkinhän Siriuksen aivot toimivat tällä tavalla. ;D Ja mikä parasta, hän menee vielä myöntämään sen Remukselle, joka ei näyttänyt yllättyvän niinkään Siriuksen tempauksesta vaan siitä, että Sirius kuvitteli, ettei Remus huomannut häntä. No, annettakoon pieni huomionkipeys Siriukselle anteeksi, varsinkin, kun sen kohteena on Remus. ;D

Kiitos kovasti tästä pitkän junamatkan piristyksestä, tämä sai hymyn huulille! :)

 
9
Kiitos kommentista Meldis! Siitä on tosiaan jo aikaa kun katsoin tätä sarjaa, enkä päässyt loppuun, kun kolmoskauden alussa kiinnostus jotenkin lopahti. Tämä kylpykohtaus on kuitenkin jäänyt mieleen, koska se tosiaan oli niin surullinen ja toisaalta jää 1. kauden viimeisessä jaksossa hieman sodan syttymisen varjoon. 2. kausi taas alkaa, kun sota on jo ihan kunnolla käynnissä ja tätä tapahtumaa ei ehditä käsittelemään.

Sen verran vielä, että O'Brienhän ei vain jätä saippuaa lattialle, vaan siirtää sen vaarallisempaan paikkaan, pois ammeen alta, niin, että todennäköisyys siihen, että Cora astuu sen päälle, kasvaa huomattavasti. Pitäisi kyllä katsoa sarja uudestaan, että voisi pohtia tämän tapahtuman vaikutuksia O'Brienin hahmoon. Melko merkittävä kohtaus, joka tapauksessa ja on sääli, että sen vaikutuksia Coraan ei pohdita, ainakaan minun muistikuvieni mukaan 2. kaudella ollenkaan.
10
Otsikko: Puhetta kuolemasta ja piirtämisestä
Kirjoittaja: Violetu
Fandom: MCU, Captain America
Ikäraja: K-11
Genre: Draama, dialogi, slice of life
Menee Tabut-haasteeseen kohtaan 33.
Spoiler: näytä
“Would you sit at my grave if I killed myself?” type of relationships. Vähän olen kyllä tweakannut tuota, koska Steve puhuu ihan vaan omasta kuolemastaan, ei itsemurhasta.


A/N: Epäsuora jatko-osa ficille Kaiken vuoksesi teen, K-18. Sijoittuu siis samaan AU-versumiin, jossa Steve ei saanut seerumia ennen kuin hakeutui Buckyn yksikköön. Edellisen ficin jutuista on kulunut tässä ainakin pari päivää, ehkä enemmänkin. 
Näiden kahden suhde on edelleen epäterve ja riippuvainen.😇

Lueskelin Tabut-haasteen kohtia, ja äkkiä Steve ja Bucky alkoivat käydä dialogia kuolemasta mielessäni, joten pitihän se ottaa ylös. Enjoy! Kommentit on aina kivoja ^^


***


Puhetta kuolemasta ja piirtämisestä


“Bucky? Mitä sinä teet sitten, jos minä kuolen tässä sodassa?”

Steve makasi lakastuvalla nurmikolla ja yritti puhaltaa hahtuvia syksyn viimeisestä voikukasta, joka saattoi yhtä hyvin olla ties minkä kukan kuiva varsi, johon oli takertunut nöyhtää.

Bucky sulki silmänsä ja hengitti syvään nenänsä kautta.

“Steve. Jos vaihdat nyt heti puheenaihetta, niin selviät paljon suuremmalla todennäköisyydellä hengissä tästä sodasta. Tai tässä tapauksessa minusta.”

“Minä vain kysyin, ei heti tarvitse ruveta kärttyiseksi. Tämä on vaan ajatusleikki”, Steve kääntyi mulkaisemaan Buckya, ja Buckyn teki pahaa nähdä toisen muutenkin vino selkä sellaisella mutkalla.

“Mitä söisit nyt, jos voisit syödä ihan mitä tahansa? Tuo on ajatusleikki. Mitä haluat minun sanovan? Että rakennan talon hautasi päälle, koska en kestäisi elää ilman sinua?”

“Ai rupeat kulkuriksi ja muutat kryptaani asumaan?” Steve hymyili melkein haikeasti.

“Niin kuin sinulla muka olisi varaa mihinkään kryptaan”, Bucky tuhahti.

“Sinä pystyttäisit sen minulle”, Steve hymyili edelleen, ja Bucky tunsi taistelun valuvan itsestään ulos.
Steve tunsi hänet liian hyvin.

Hän ei silti aikonut myöntää ääneen, että todennäköisesti pistäisikin viimeiset rahansa Steven hautakiveen.
Steve ansaitsisi komean viimeisen lepopaikan.

“Niin kuin minullakaan olisi sellaiseen varaa. Mitä sinä teet, jos minä kuolen sodassa?” Bucky vastasi.
Siitäs saat, senkin pikku kusipää.

Steve vakavoitui ja selvästi pohti asiaa, mutta vakavuutta ei kestänyt pitkään.

“Varmaan minäkin sitten kuolisin aika pian”, Steve kuulosti aika välinpitämättömältä. Kuin olisi puhunut säästä.
“Eihän minulla ole itsesuojeluvaistoa, ja viimeistään talvi tekisi minusta selvän, kun paleltuisin sänkyyni ilman sinun ruumiinlämpöäsi.”

Buckyyn tulvahtivat kylmyys ja suuttumus samaan aikaan.

“Sinä senkin - “ Bucky hyökkäsi Steven päälle ja painoi tämän ranteet nurmikkoon. He olivat selvästi olleet ulkona ja makoilleet viilenevässä maassa jo liian kauan, lähietäisyydeltä Bucky huomasi, että Steven huulet olivat alkaneet sinertää.

“En halua, että puhut itsestäsi tuolla tavalla, tai että suhtaudut kuolemaasi noin kevyesti”, Bucky mulkoili Steveä.

“Nyt sitten haluatkin kuolla, kun et ole enää neitsyt?”

“Olenhan”, Stevellä oli heti vastaus valmiina, ja tämä työnsi leukaansa uhmakkaasti eteenpäin.
“Olen edelleen, koska sinä - kukaan ei ole pannut - “

“Voi vittu, Steve”, Bucky peitti silmänsä, ja painoi toisen kätensä Steven suun peitoksi. Muuten hän olisi varmaan suudellut Steveä. Vihaisesti, mutta suudellut kuitenkin.

“Enkä minä ole edes piirtänyt sinua vielä sillä tavalla”, Steven silmissä pilkahteli, kun Bucky hetken päästä irrotti otteensa ja katsoi toista taas.

“Olenko koskaan sanonut, että olet sietämätön?”

“Jep.”

“Koska sinä todellakin olet.”

“Ja sinä rakastat sitä”, Steve hymyili aika omahyväisesti.

Niin rakastankin, Bucky ajatteli, mutta sen sijaan, että olisi sanonut niin, hän nyhti maasta kourallisen kuollutta ruohoa ja heitti Steven suuntaan.

“Mennään sisälle, aurinko laskee.”
Bucky nousi ensimmäisenä ja ojensi kätensä Stevelle. Sitten hän kiskaisi Steven ylös ja samaa kyytiä selkäänsä.

“Ettet vaan kuole ilman sitä jaettua ruumiinlämpöä.”

“Mennäänkö korjaamaan minun neitsyyteni pois kuljeksimasta?”
Steve suukotti Buckya niskaan, ja Bucky tunsi väristysten kiirivän selkäänsä pitkin joka suuntaan.

“Saat piirtää minut sormet suussa, enempää ei tänään irtoa.”

“Suostun.”

Bucky saattoi kuvitella Steven mairean hymyn, ja harkitsi hetken tiputtavansa toisen reppuselästään, mutta hän saattoi kuulla Steven hampaiden kalinan, joten hylkäsi ajatuksen. Sen sijaan hän kantoi Steven tupaan, kietoi viltin ystävänsä harteille ja toi tälle kynät ja piirustuslehtiön.

Kaikkea minä vuoksesi teenkin, Bucky ajatteli istuessaan laskevan auringon valossa kaksi sormea suussaan.


Sivuja: [1] 2 3 ... 10