Kosmik apua olen ihan myöhässä vastaamassa kommentteihin mutta ihana kuulla, että pidit! Otsikot on kyllä tosiaan murheenkryynejä, mutta olkoot nämä lapset vielä ainakin toistaiseksi kauhulapsia xD

Olen kyllä samaa mieltä että nyt kun maailma on niin synkkä paikka, kaipaa fiktiossa vähän jotain lämmintä ja kiiltokuvamaista.

Ihana huomio tuo, että Hawkins kohtelee Raphia vertaisenaan! Hänellä on syynsä epäillä, ettei Raph ole mikään tavallinen lapsi, mutta tuossa kaupungissa ei kannata katsoa lahjahevosen suuhun ja Raph kuitenkin auttoi heitä pyyteettömästi. Ihana kuulla että hahmot jaksavat kiinnostaa, hahmot ja maailmanrakennus kun on itselle kirjoittamisessa tärkeimpiä juttuja <3 Kiitos vielä kommentista!

Ygritte Ihana kuulla, että pidit! Mietin itsekin, riittääkö raapalemitta tällaisen tarinan kertomiseen, mutta jotenkin sain sen venytettyä riittämään. Jean on kieltämättä kyynisempi kuin Raph, ja pitää omaa perhettä tärkeämpänä kuin ulkopuolisia. Raph on kuitenkin ehkä vähän tylsistynyt ja siksi utelias xD Ihana jos maailma jaksaa kiinnostaa, mulla on nimittäin muitakin tekstejä suunnitteilla. Kiitos kommentista!

Tää on kyllä ihanaa, kun oot niin asiantuntija näissä Linnan teoksissa Ulkopuolisuus oli ehkä hieman huono sana, mutta juuri tuota mielenmaisemaa hain takaa, jossa Määttä vain on, sellainen kuin on, eikä anna toisten määritellä itseään. Tai jos määrittelevätkin, niin se on Määtälle aika se ja sama meneekö päätelmät nappiin. Tästä jopa kumpuaa sellaista suuren henkisen herätyksen jälkeistä varmuutta asioiden oikeasta laidasta. Silloinhan sanotaan, että ihminen menettää usein motivaation todistella mitään muille, sillä hän vain on, ja on niin tyytyväinen siinä olotilassaan. Menenköhän taas ihan sivuraiteille. Joka tapauksessa tämä oli hienosti kirjoitettu, ja antoi lyhyessä sanamäärässään valtavasti pohdittavaa Määtän hahmosta

Ficin nimi: Erikoisagentti T. P. Bluefield
Kirjoittaja: Naks
Fandom: Resident Evil
Ikäraja: S
Mukana: Leon, Chris & Jill (Chris/Leon?)
Genre: Slice of life ja arkihuumori

Summary: “Nyt lopetatte tuon sekoilun, tai saatte kävellä takaisin päämajaan, saamarin kutaleet. Tämä on käsky!”

A/N: Olen viime aikoina muuan Linnen ansiosta tutustunut Resident Evilin Leoniin ja Chrisiin (tai no Leon oli ikonisuudessaan tunnistettava mutta hahmona aika tuntematon) ainakin jotenkutisesti ja kehtaisin väittää, että ko. kaksikko on vähän pönkännyt itseään Hellaverse-inspisten vierelle. Vaihtelu virkistää ja uusiin hahmoihin ja shippeihin on aina kiva tutustua. 😁✨ Kourallinen muitakin ideoita pyörii mielessä, mutta tästä on hyvä aloittaa!



***



“...kunnes tekaisin lennosta salanimen ja ne päästivät minut valvomoon.”

“Eivätkä vaatineet nähdä mitään todistetta henkilöllisyydestäsi?” pelkääjän paikalle hypännyt Jill tarkensi takapenkillä makoilevalta Leonilta. “Aika hälyttävän huolimatonta.”

“Eivät tosiaan olleet mitään ruudinkeksijöitä”, Chris hymähti ratin takaa.

“Onneksi minä olin”, Leon tokaisi. “Täydestä meni kuin väärä raha. Voitte tekin tästä lähtien kutsua allekirjoittanutta erikoisagentti T. P. Bluefieldiksi.”

Jillin hartiat hytkyivät naurusta, ja Chris puolestaan rutisti rattia huultaan jäytäen.

“Bluefield”, Chris toisti. “Et sitten pöljempää keksinyt.”

“Mikä vikana? Punainen oli sitä paitsi varattu.” Leon virnisti ja töytäisi kuskin penkkiä tavalla, jonka tiesi ärsyttävän Chrisiä.

“Eihän ‘erikoisagentti Redfieldissä’ olisi ollut järjen hiventäkään, kun niillä oli naamani tiedossa”, Chris tuhahti luoden peilin kautta merkitsevän silmäyksen Leoniin. “Siitä olisi herännyt epämääräisiä kysymyksiä, ja olisit ollut liemessä tuota pikaa.”

“Siksi minä pelasinkin korttini niin järkevästi”, Leon virkkoi. “Sääli toisaalta. Redfield on kiva sukunimi.”

“Se kyllä on”, Jill yhtyi hänen tuumailuunsa. “Erikoisagentti Leon Redfieldissäkin olisi nätti sointi.”

“Eikö?”

“No niin, sitten riittää”, Chris murahti kuin luokallista teinejä käskyttävä opettaja.

“Chris on selvästi samaa mieltä”, Jill totesi.

“Niinkö päättelit?” Chrisin vastaus oli Saharaakin kuivakampi.

“Anna armoa, hän on vain ujolla päällä”, Leon tokaisi Jillille ja sipaisi sormiensa syrjällä Chrisin jännittynyttä olkavartta. “Vähän hitaallakin isojen siirtojen osalta, mutta eiköhän tämä jörrikkä vielä jonain päivänä tee minusta kunniallisen miehen.”

“Ole sinäkin nyt siinä.”

“Minä olen juuri tässä, muru.”

“Hetki – punastutko sinä, Redfield?” Jill härnäsi, ja kun Leon oli kurkottamaisillaan etupenkkiä kohti todistaakseen asian itse, Chris teki pienen varoittavan äkkijarrutuksen ennen kuin kiihdytti taas asialliseen ajonopeuteen.

“Nyt lopetatte tuon sekoilun, tai saatte kävellä takaisin päämajaan, saamarin kutaleet. Tämä on käsky!”

“Kyllä, sir”, Jill ja Leon vastasivat yhteen ääneen ja katsoivat parhaaksi olla härkkimättä arvon kuljettajaansa enempää. Luonnollisesti he arvostivat autokyytiä jalkapatikkaa enemmän.

“Mikä se T. P. muuten oli?” Jill kysyi sitten.

“Hm?”

“Siinä valenimessäsi.”

“Ai niin”, Leon sanoi muistellessaan improvisointiaan. “Turhaa Paskaa.”

“Vau”, Jill tuhahti vino hymy suupielessään, mutta kuskin paikalta kuului yllättäen hiljainen naurunpurskahdus.

“Hah, näetkö? Chris sentään arvostaa!” Leon myhäili ja pukkasi tätä hartiaan.

“En nyt tiedä, onko arvostaminen oikea sana”, Chris totesi ilmeisestä huvittuneisuudestaan huolimatta. “Mutta sinulta jos keneltä nyt odotti vastaavaa soopaa. Pahuksen tolvana...”

“No jaa, ainakin rakastat minua.”

“Se on kyllä totta”, Chris sanoi tietoisen asialliseen sävyyn ja nautti katsella, miten Jillin huulille kohosi kiusoitteleva hymy ja miten takapenkillä kököttävä Leon meni epätavallisen hiljaiseksi.

Odotin jotenkin tosi erilaista tekstiä nimen perusteella, mutta tämä oli kiva yllätys! Tai no, kiva on ehkä outo sanavalinta, kun miettii, mistä tämä kertoo ja millainen tyyppi kertoja on, mutta vaikuttava tämä ehdottomasti on. Oon ihan samaa mieltä monen muun kanssa, että on tosi virkistävää vaihtelua lukea tekstiä, jonka kertojaan ei vaan pysty samaistumaan. Tai tavallaan pystyy, välillä, ja se tekee tästä oikeastaan vielä mielenkiintoisemman. Joku tuollainen pieni arkinen asia, kuten loppuneet aamupalatarvikkeet tai ärsyttävä pieni riita. Niihinhän nyt on lopulta helppokin samaistua. Mutta vähitellen vaan mennään suuntaan, joka osoittaa, että ei, tämän kertojan mielenmaisema on nyt ihan oma lukunsa, ja niihin saappaisiin onkin äkkiä lukijana tosi vaikeaa hypätä. Voisin lainailla tästä montakin kohtaa, mutta en osaa päättää, mihin niistä tarttua. Joka tapauksessa tosi vahvaa kerrontaa ja kertojan näkökulmaan sopivaa kieltä koko teksti! Ihan mahtavaa löytää jotain näin erilaista ja kiinnostavaa luettavaa ihan yllättäen. Kiitos tästä!

Hehee, kiitos paljon Ygritte!

Mietin tän kanssa lähinnä sitä, että Määttä ennen kaikkea tuntuu suhtautuvan aika välinpitämättömästi milloin mihinkin - "Vaan sattuma-alikessua sitä tuskin ilikiää Jumalakaan vainota", "Kuolema ei tuntunut millään tavalla merkilliseltä, ja sen pahempaa ei ihmiselle voi tapahtua", "Jouvan se minäkii tässä [keskellä ilmapommitusta] seisomaan" ja ennen kaikkea "Vaan sillähän ei ole väliä. Miten vain". Tää sai ihan ensimmäisen alkunsa joskus kolme vuotta sitten yhessä ryhmächatissa, jossa puolivitsillä heitin tuon viimeisen pohjalta että Määtän sukupuolihan voi hyvin olla "vaan sillähän ei ole väliä, miten vain". Ja niin kuin tämmösissä usein sattuu, niin kohta se ei ollutkaan mitään vitsiä enää ollenkaan :') En aatellu sitä niinkään sen ulkopuolisuuden kokemuksen kautta vaan ihan että se sukupuoli olis Määtälle vaan täysin yhdentekevä asia, mutta kun tuohon maailmanaikaan ei mistään tämmösestä tiedetty tai varsinkaan puhuttu, niin mitenpä siinä rupeat sitä yhdentekevyyttä sanoittamaan kun oot pikkulapsi. Mun ajatuksissani sukupuoli on Määtälle semmonen asia mikä sille on vaan kerrottu ulkoapäin että sinä muuten oot mies ja Määttä on ollu siitä lähinnä että [olankohautus] miten vaan mutta kans minkä ihmeen takia, eikö se tämmönen oo tarpeettoman vaikiaa, kovin uuvuttavalle tuntuu että siitä tehään tämmönen Asia.

Mutta Määtästähän sanotaan kirjassa että sen ulkopuolisuus on johtunut nimenomaan siitä että se on hiljainen, joutunut muista syrjään kun ei pidä meteliä itsestään. Niin minä aattelin että siinä hiljaisuudessa on tilaa selkeyttää omia ajatuksiaan sukupuolestakin, sikäli kun jaksaa ja huvittaa. Ja tässä Määttä tulee mun mielessäni siihen "vaan sillähän ei ole väliä, miten vain" -johtopäätökseen. Se ei mun mielessä tuntis erityisempää dysforiaa siitä että se nähdään miehenä tai että se näyttää miltä näyttää, vaan lähinnä se vaan ei tunne Kumpaakaan Sukupuolta™ omakseen. Hän on vaan hän. Ja omassa rauhassaan Määttä voi olla ihan mitä itse lystää, vaikka tietää että muut menisivät semmosesta ihan vaikeeksi vaikkei se ees oo mikään iso asia hänelle itelleen. Mitä Määtän pienikokoisuuteen tulee, niin veikkaisin, että kun tommonen hiljaisuutensa takia syrjään joutunut tyyppi on vielä kaiken lisäksi Lyhyt tuommosessa porukassa joka koostuu hädin tuskin teini-iän ylittäneistä jätkistä, niin siihen voi liittyä semmonen maalitauluksi joutumisen riski. Kirjassahan Määttä varsinkin varsinkin sodan alussa vähän korostetusti tahtoo osoittaa että on vahva ja peloton, kenties siksi että toiset sitten ainakin muistaa olla aukomatta hänelle päätään (just noi jouvan se minäkii tässä seisomaan ja se miten se kantaa konekiväärin osia pyytämättä koskaan kantovuoron vaihtoa, ja kun se kännäyskohtauksessa rupeaa ehdottelemaan että pitäskö nostaa toi kivi joka on melkein yhtä iso kuin hän - ja onnistuukin nostamaan sen). Sen mä aattelin suoraan tai välillisesti kumpuavan siitä Määtän lyhyydestä.

Eipä näitä ei-binääriheadcanoneita tunnu ihan valtavasti varsinkaan tässä fandomissa olevan. Tai muissakaan sen puoleen - ainakin Archive of Our Ownin Nonbinary Character -tägissä on edelleen vain seitsemän suomenkielistä tekstiä, joista viisi on meikäläisen (ja yhdessä niistä se nonbinary character on self-insert). Tuntuu, että transficcejä kirjoitetaan edelleen suomeksi aika vähän, mutta tälle mulla ei kyl oo mitään oikeita perusteita vaan mutuilen vaan