Lainaus käyttäjältä: Eveliina L - 26.05.2026 11:01:50

oikein innokas hypetys on tuhonnut useammankin kerran mun fanituksen tai osan iloa fanituksesta sillä, että monesti tuntuu, että ollaan kovin jyrkkiä esimerkiksi paritusten suhteen ja hypetetään jotain tiettyä paritusta ja jos ei itse juuri sitä paritusta hypetä niin se on melkein kuin olisit sen fanituksesi kanssa yksin vaikka ympärillä olisi iso joukko. Sen on oppinut huomaamaan, että oli asia ja harrastus mikä tahansa, sitä ei vaan kuulu joukkoon ja on opittava elämään sen kanssa.

Aih ja eih, tää on kyllä niin kurjaa. Mä myönnän olleeni tosi fanaattinen elämää suuremman OTP:ni suhteen aikoinaan, eikä oma ulosanti ole varmastikaan aina ollut niin fiksua ja muut huomioonottavaa kuin olisi voinut. Muistan hämärästi lukeneeni joskus jossain Fini-keskustelussa huomion, että pikkutarkka fanitus voi viedä iloa muilta, vähän vähemmän inessä fandomissa olevilta ihmisiltä, kun nämä muut ei millään muista vaikka tapahtumien yksityiskohtia samassa määrin. Se tuntui vähän erikoiselta näkökulmalta, vaikka pointin sinänsä ymmärränkin. Mutta oon myös sitä mieltä, että samasta fandomista tulisi saada nauttia tosi eri tavoin, joko olla just niin pikkutarkka kuin haluaa tai sitten suhtautua fandomiin niin kuin hyvänpäiväntuttuun, morjestaa ja kysellä kuulumiset mutta ei nyt ruveta mitään salaisuuksia kaivelemaan.

Voisin kuvitella, tästä pikkutarkassa fanittamisessa voi helposti kokea ulkopuolisuuden tunnetta, jos esim. Finissä on keskusteltu jostain tosi spesifistä HP-jutusta, joku tosi deep-lore faniteoria vaikkapa, ne, jotka eivät ole ihan niin inessä eivät tiedä yhtään mistä puhutaan eivätkä ole voineet osallistua keskusteluun. Tai jos keskustelussa on jonkun kasuaalin fanin ideat ja teoriat hylätty, koska hän ei tunne lähdemateriaalia niin hyvin, voi tälle henkilölle tulla sellainen olo, että hän ei ole riittävän hyvä fani.

Apua, olipas tämä hulvaton lukukokemus! En oikein itsekään tiennyt, mitä tässä oikein olisi odotettavissa, kun aloitin lukemisen. Mamban biisi on kyllä tuttu, joten sen vuoksi osasi vähän ennalta arvata, mihin suuntaan juoni saattaisi mennä. Siitä huolimatta yllätyin tässä monta kertaa juonenkäänteistä.

Harry+Draco baarikaveruksina oli todella hauska idea. Draco oli lopulta helppo houkutella mukaan, vaikka hän aluksi vähän vastustelikin. Ginnyn ilmestyminen paikalle Luna seuranaan oli hauska käänne, eikä Dracokaan lopulta vaikuttanut pistävän pahakseen, kun hän tuli kummankin kanssa oikein hyvin toimeen. Voin hyvin nähdä senkin, kuinka Luna viehättää Dracoa; vastakohdat vetoavat selvästi toisiinsa. Olipa varsinainen käänne, kun Luna olikin varattu, minkä seurauksena Draco joutui yöjalkaan juoksemaan! Onneksi hän ei jäänyt kiinni, vaikka vähän surettaakin, ettei tästä tainnut vuosisadan rakkaustarinaa tulla.

Kiitos tästä, tämä oli oikein kiva iltapala tälle illalle!


Ihkuin terkkuperkuin, valokki

Viestin kirjoittajan yleistä tyytyväisyystasoa olemassaoloon on selvästi innokkuusbarometrin tulosten mukaan lisännyt lähiaikoina erilaisiin sosiaalisen median viestimiin ja lippuja myyvien tahojen kirjeisiin kirjatut uutiset seuraavana vuonna toteutuvista konserteista. Viime viikonloppuna järjestetty Turmion Kätilöiden jäähallikeikka aiheutti normaalista ihmislajin käyttäytymisestä poikkeavaa huutoa, tanssahtelua ja niskan heilutusta musiikin tahtiin, mistä koko yleisö allekirjoittanut mukaan lukien vaikutti nauttineen poikkeuksellisen paljon. Erityistä iloa tuotti kappaleen "Pyhä Maa" kuuleminen ensimmäistä kertaa lavalta käsin, sillä lukuisissa konserteissa joissa olen ollut paikalla sitä ei ole soitettu. Jäähallin katossa oli varsin näyttävä ja tunnelmaa nostattava discopallo.

Helmikuu on suorastaan odotusta aiheuttava kuukausi, sillä kalenterikonsultaation mukaan siihen ajankohtaan sijoittuu jopa kaksi musiikkitapahtumaa. Bullet For My Valentinen ja Pendulumin yhteiskonsertti aiheuttaa poikkeavan suurta innostusta, sillä Pendulum on elävänä musiikkina varsin viihdyttävää katseltavaa joka aiheuttaa tanssijalan väpätystä ja ammus-yhtyeen todistaminen pitkästä aikaa omin silmin on varmasti varsin suuren nostalgia-aallon aiheuttava kokemus. Toivomuksenamme on, että yhtye soittaisi mahdollisimman suuren määrän vuosituhannen alkuun ajoittuneita kappaleitaan, sillä niiden kuunteleminen on tuolloin ollut yleistä ajanvietettä ja uuteen tuotantoon tutustuminen on jäänyt suurilta osin toteuttamatta. Tutkimusten mukaan teini-iässä kuunneltu musiikki on yksilölle erityisen tärkeää aikuisemmallakin iällä ja allekirjoitan tämän hypoteesin omaltakin osaltani todistetuksi. Helmikuisen kylmyyden vastaan taistelemiseksi aion osallistua myös Hollywood Undead -orkesterin tapahtumaan, jossa oletan myös esittäväni paljon aggressiivisia tanssiliikkeitä ja katarttista huutoa.

Eniten odotettu seuraavan vuoden musiikkitapahtuma on osaltani In Flamesin esiintyminen toukokuussa. Myös lämmittelevät yhtyeet ovat erittäin korkealaatuisia, mutta kyseinen yhtye on yksi pitkäaikaisimpia suosikkejani ja täten erityisen suuren innokkuuden kohteena. Toivomuksenani olisi, että uutta musiikkia julkaistaisiin levymuodossa ensimmäisen mahdollisen tilaisuuden tullen ja että sitä kuultaisiin myös tapahtumassa.

Seuraavan kesän Tuska-festivaalin esiintyjäkokoonpano on toistaiseksi jättänyt arvioideni mukaan kädenlämpöisen tuntemuksen, mutta todennäköisesti silti haluan osallistua siinä toivossa että lisää artisteja julkaistaisiin ja ne olisivat enemmän kulutettuja osaltani. Tämänhetkinen kattaus on ainoastaan ihan miellyttävää, valitettavasti mukana ei ole yhtäkään yhtyettä joka olisi suuremman ihailun kohteena.

Millaisia lausuntoja Teidän suunnaltanne on annettavissa seuraavan vuoden musiikkitapahtumista?


Tämänkin foorumipostauksen tarjosi: flawless

Jotain jos toistakin kummallista on nähty! Voidaan huomata jänniä allekirjoituksia, sanajärjestyksiä tai päälauseisuutta

Teki mieli lukaista tähän päivään vielä joku pikkuinen välipala, joten Virkehaasteen teksti osui tähän pikkunälkään oikein sopivasti! Hetkeäkään en tätä lukiessa miettinyt sanalistaa eikä mikään sana iskenyt tikulla silmään, eli erittäin onnistuneesti toteutettu teksti ko. haasteeseen.

Kaksi orpoa piruparkaa on paitsi kekseliäs niin kivuliaan osuva luonnehdinta Louista ja Armandista. Vähän jo alkuunsa sydäntä vihlaisi. Sitten kun hoksasin että mihin ajanjaksoon heidän tarinaansa tämä sijoittuu, niin vihlaisi jo ihan kunnolla - tämä on taatusti ollut heille sitä synkintä aikaa. Yhdentekevä poika numero neljäkymmentäkolme, eli vielä menee aikaa ennen kuin Armandkaan saa mitään harhautusta Louisin kanssa viettämästään kiirastulenomaisesta suhteesta ja kaikki negatiiviset tunteet vielä kuplivat miedolla lämmöllä vähän poltellen ennen totaalista ylikiehumista. Louis harrastaa ajatusleikkejä ja luikkii kotiin, Armand miettii olisiko pehmeä vai terävä ja tuntuu siltä ettei täysin Louisin tähden vaan osin jopa sen, kumpi saisi tämän tuntemaan olonsa vieläkin kurjemmaksi paremman sijaan. Taivaan värjäytyminen kultaisella oli todella kaunis kuvaus.

Kärsimys on aina pukenut häntä niin hyvin.

Voi Louis. Siis toisaalta joo, valitettavan totta, mutta osin myös asia on näin koska Louis piehtaroi siinä kärsimyksessään enemmän kuin kukaan eikä osaa päästää siitä irti, rankaisee itseään ja velloo siellä masennuksen kaivossa ilman aikomustakaan yrittääkään rämpiä ylös. Kärsimys on Louisin default setting, tai ainakin välillä siltä tuntuu. Tämä oli jotenkin erityisen traaginen kohta, osin koska se kertoo ikävän totuuden masennuskasa Louisista mutta myös tämän heikkouksia hyväkseen käyttävästä Armandista joka ei vaikuta tuntevan asiasta varsinaisesti mitään empatiaa, enemmän vaan ihailee toisen tuskaa passiivisesti. Mukamas hoitaa, mutta ajatus tekojen takana on kaikkea muuta kuin hoivaava. Ja sitä paitsi, koska Louisin hymy on jotain niin maagisen seksikästä ettei mitään rajaa, jos häntä jokin pukee niin se suloinen hymy joka saa silmät tuikkimaan ja kasvot hehkumaan - voi kunpa sitä näkyisi enemmän, voi Louis </3

Mutta kaikkien näiden vuosien jälkeen Armand on oppinut, että alinkin onni on lopulta onnea.

Ah, ja sitten vielä oikein viimeinen veitsenkääntö haavassa, auts </3 Tämä Armandin ja Louisin staattinen tila on kuin kaksiteräinen miekka josta kumpikaan ei suostu vetämään itseään pois, molemmat ovat kiinni siinä kipua aiheuttavassa tilanteessa ja leikkivät ettei se ole niin ja ettei kumpikin tiedä sitä. Voi miten surullinen toteamus, että alinkin onni on lopulta onnea, varsinkin Armandin suusta tämän historian huomioon ottaen. Siis auts, tähän loppuun ei voi sanoa muuta kuin auts, todella vaikuttava ja upea lopetus ja vielä viimeinen angstin sivallus tähän tunteikkaaseen tekstiin. Oli hieno lukukokemus, kiitos!


Tämänkin foorumipostauksen tarjosi: flawless