Epilogi

Suihkun vesi oli alkuun kylmää, mutta lämpeni lopulta. Kylpyhuoneesta puuttui vielä matto, eikä lattialämmityskään tainnut olla päällä, kaakelilattia tuntui kylmältä. Toni kuivasi itsensä pyyhkeeseen, jonka jätti sitten kuivumaan kuivatustelineeseen. Hän veti höyrystä kostuneet hiuksensa puoliksi kiinni ja puki päälleen. Keittiön puolella oli laatikkokaaos, mutta kahvinkeitin oli kaivettu esiin ja pannussa oli kahvia. Hän etsi katseellaan Valtteria löytämättä miestä mistään. Paljaisiin varpaisiin kävi tuulenvire, ja hän huomasi terassin oven olevan raollaan. Hän etsi laatikosta kahvikupin, täytti sen ja astui ulos lasiovesta.
Valtteri seisoi terassilla yllään sini-valkoraidalliset pyjamahousut ja harmaa villapaita, jalassaan Tonin vanhat Reino-tossut. Kädet oli ristitty rinnalle, kahvikuppi oli laskettu terassin kaiteelle. Valtterilla oli silmälasit päässään ja tämä katseli hiljaa levollinen ilme kasvoillaan pihamaalle, jossa luonto oli herännyt alkavaan kesään. Toni katseli hetken hymyillen Valtteria, kunnes terassilauta alkoi tuntua kylmältä jalkapohjissa, ja hän etsi jalkaansa vanhat muovisandaalit. Sitten hän tassutti hiljaa Valtterin taakse, laski kahvikuppinsa miehen kupin viereen ja kiersi kätensä takaapäin Valtterin ympärille. Hän painoi nenänsä Valtterin kaulalle, jossa tuoksui hiki ja seksi, ja huulensa villapaidan kauluksen alta pilkottavalle hartian ja kaulan kulmalle. Valtteri hymisi hiljaa kuulostaen tyytyväiseltä.
”Mitä mietit”, Toni sanoi hiljaa. Valtteri ei heti vastannut, mutta haki käteensä Tonin käden ja sormeili tämän kämmenselkää.
”Sitä vaan, että tää on oikeesti totta”, Valtteri sanoi lopulta. Toni hymyili vasten toisen kaulaa ja halasi vähän tiukemmin.
”Tää piha on kyl upee. Mut noi pensaat pitää leikata”, Valtteri jatkoi hetken kuluttua.
”Mm”, Toni mumisi, ”myös tätä terassii pitää vähän fiksaa.”
”Onneks on koko kesä aikaa”, Valtteri naurahti. Sitten tämä nojasi päätään Tonia vasten ja päästi syvän huokauksen.
”Kiinnostaa eniten lähtee illalla Vaasaan.”
”No onneks se on vika kerta”, Toni vastasi, ”eks sä meinannu ne vikat päivystykset tehä vaan päiväreissuina?”
”Joo”, Valtteri vastasi ja kurotteli sitten kahvikuppiaan.
”Se sohva tulee sit keskiviikkona. Et muista olla kotona”, tämä sanoi irrottautuen Tonin otteesta. Toni kohotti kulmiaan.
”Mistä sä nyt puhut?”
”Siitä sohvasta, josta mä oon selittänyt sulle”, Valtteri vastasi kahvikuppinsa yli.
”Siis se helvetin kallis? Ostiks sä sen?”, Toni kysyi hölmistyneenä. Valtteri nyökkäsi ja hörppäsi kupin reunasta.
”Mähän sanoin, ettei mulla ole varaa sellaseen”, Toni mutisi kireällä äänellä. Valtteri laski kuppinsa ja katsoi häntä kulmiensa alta.
”No ei sulla oikeestaan tarviikaan olla, kun mä sen ostin”, mies vastasi tyynesti. Toni pyöräytti silmiään.
”Ei tää niin toimi.”
”No pidä sitä vaikka valmistujaislahjana. Se on nyt kuitenkin tulossa”, Valtteri virnisti.
Toni pudisteli päätään, muttei jaksanut väittää vastaan. Jos hän oli jotain oppinut niin sen, että kun Valtteri jotain päätti, asia tapahtui. Toisinaan Tonista tuntui, että hän oli yksi niistä Valtterin päätöksistä, joista tämä ei ollut valmis luovuttamaan, ja varmaankin se oli vienyt vaikeiden hetkien yli.
Valtteri nojasi terassin kaiteeseen ja jatkoi kahvinsa juomista. Katse oli tarkkaavainen, lähes mietteliäs. Toni huokaisi ja siirtyi miehen viereen, tarttui omaan kahvikuppiinsa. Kesäkuisen aamun kirpeydessä kahvi viileni nopeasti.
”Opitaankohan me tää?”, Valtteri kysyi. Toni kohotti kysyvästi kulmiaan.
”Ai yhdessä oleminen? On täs nyt aika pitkä koejakso ollu”, hän naurahti.
”Nii”, Valtteri sanoi ja katseli kahviaan, ”on vaan niin erilaista jakaa oikee arki. Varsinkin, kun samaan aikaa kaikki muukin muuttuu.”
Toni hymyili ja veti Valtterin kainaloonsa.
”Kyl mä luulen, et se välimatka on silti vaikeempaa”, hän sanoi pehmeällä äänellä miehen korvaan, ”ja oikeestaan kaikki muutokset vaan helpottaa elämää. Ei tarvii istuu pitkiä tunteja junassa. Ei tarvii enää ettii aikaa opiskelulle. Palkkakin nousee. Sotkevien ja siivoovien suhde kotona paranee.”
Valtterin suupieli nousi vähän.
”Monelta Nea tuo lapset?”, tämä kysyi sitten.
”Varmaan kaheltatoista. Ehtii sit laittaa vähän niidenkin huoneita.”
”Mitenköhän ne viihtyy?”, Valtteri jatkoi pohtivan kuuloisena.
”Joko sua kaduttaa?”, Toni naurahti. Valtteri pudisti päätään.
”Eiköhän ne. Oli ne ainakin ihan innoissaan, kun me käytiin kattomassa tätä vielä viikko sitten. Ne jako jo huoneet sillon. Ja mä luulen, että kaikki suhun liittyvä sopeutumiskiukku on jo tullu sillon aikanaan”, Toni vastasi sitten. Valtteri hymähti pehmeästi.
”Mä teen kuulemma parempaa ruokaa”, mies virnisti.
”Musta se on epäreilu vertailu”, Toni naurahti, ”mun täytyy tehdä jotain terveellistä arkiruokaa ja sä keräät kaikki pisteet jostain ranskalaisten viikonloppuherkuista.”
Valtteri hymyili ja rapsutti hänen poskeaan.
”Teit on vaan kiva hemmotella”, tämä sanoi hiljaa. Sitten mies mittaili totisen näköisenä katseellaan talon seinälautoja.
”Miks sä oot niin vakava?”, Toni kuiskasi korvaan. Valtteri vilkaisi häntä ja katsoi sitten kaukaisuuteen.
”Tää on vaan… niin iso toteutunu unelma, etten mä oikeen osaa ees selittää sulle, miltä tää tuntuu. Et mä oon saanu kaiken, mistä mä en oo ees uskaltanu haaveilla ja sen päälle viel saanu toteuttaa kaikkia mun ammatillisia ambitioita. Ja sit sinä pöljäpää viel niuhotat jostain sohvan hinnasta, kun mä ihan mielelläni maksaisin kaikesta enemmänkin”, Valtteri lopulta sanoi ja hymyili.
Toni veti Valtterin vielä hieman lähemmäs ja painoi leukansa tämän olkapäälle.
”Kyllä mä luulen, että mä tiedän, miltä susta tuntuu, rakas.”

---

Kirjoittajalta: tuntuupa haikealta, että tämä on (vihdoin) valmis, kun aika monta hetkeä olenkin jo ehtinyt tämän tarinan äärellä viettää. En alkujaan todellakaan suunnitellut kirjoittavani romaania, mutta niin vaan taas kävi rakastuin erityisesti Valtteriin (ja siihen, millaisena Toni hänet näkee), että oli pakko saada selvittää, miten heidän käy, koska tämä tarina on kyllä pitkälti kirjoittanut itse itsensä.

Lämpimät kiitokset kaikille, jotka ovat Tonin ja Valtterin tarinaa jaksaneet seurata. Olen ollut vähän häkeltynyt siitä, kuinka monta kertaa tätä on luettu. Mielelläni myös kuulen, jos tarina on jotain ajatuksia herättänyt ❤️

Miten teidän lukujutut on menneet viime aikoina?

Itse en ollut noin vuoteen käynyt kirjastossa, mutta nyt taas alkanut aktivoitua sinne suunnalle. Kauhea nälkä lukea tietokirjoja. Ensin luin Kultaturbo-kirjan Suosikki-lehdestä ja nyt olen lukemassa Hanoi Rocks-kirjaa. En ole erityisen kiinnostunut kummastakaan aiheesta, mutta rakastan tietokirjoja ja varsinkin henkilökuvia. Kiinnostaako teitä tietokirjat? Millaiset aiheet?

Nostalgiamielessä olen myös lukenut lähes 30 R.L. Stinen Fear Street-kirjaa tämän kesän ja syksyn aikana ja kiinnostus niihin jatkuu edelleen.

Skorpioni: Voi ei, no mutta arvostan kovasti että vaivauduit kirjoittamaan kommentin uusiksi! Joo, maaseudun rauhassa Mauricenkin on onnistunut olla enemmän oma itsensä, ja tuskin jäänyt Thomasille epäselväksi mitä hän tälle merkitsee :3 Saa nähdä mitä tapahtuu, kun paluu arkeen koittaa.

Ja jep, en itse ole koskaan oikein fanittanut sitä, että mieskaksikosta toisen pitäisi olla jotenkin 'feminiinisempi', koska se ei oman kokemusmaailmani mukaan aina vastaa todellisuutta Samoin kuin jatkuvat pähkäilyt siitä että kuka on top ja kuka bottom kun vaihtoehtoja on muitakin (ja tässäkin voisi mennä pitkään keskusteluun siitä, että mitä feminiinisyys ja maskuliinisuus ja sukupuoliroolit ovat jne). Mauricelle tietenkin käy vähän tunteisiin, että pitää heittäytyä vietäväksi, koska se tuntuu poikkeavalta mutta eipä se tanssi muuten oikein luonnistu 

Ja kenties tässä oli jotain hieman korjaavaakin, kun Maurice ei hukannutkaan Thomasta vaan sai rutistaa tätä vedessä tiukasti.

Joo, tuntui tarpeelliselta antaa heille joku korjaava hetki tragedioiden jäljiltä 

//Ai niin, ja piti vielä sanoa tuosta mereen törmäämättömyydestä, että Lancashiren alue on kosketuksissa mereen vain länsipuoleltaan ja Maurice tuskin on poistunut minnekään Lontoosta Melko sisämaan poikia he siis ovat xD

Langa sulki läppärinsä posket punoittaen. Hän oli ehkä vähän pihalla joistakin japanilaisista ilmiöistä ja asioista, mutta hän teki parhaansa että oppi koko ajan lisää. Ei hän ollut ulkoilevana ja urheilevana nuorena Kanadassa ehtinyt viettää aikaansa television tai Internetin äärellä. Tai jos vähän olikin, niin ei hän ollut siltikään tutustunut ihan kaikkeen, mitä maailmassa tuli vastaan. Lemmenhotelli oli yksi niitä asioita. Reki oli ollut sellaisessa. Oli kuitenkin selvinnyt, että Reki oli jälleen kerran loukannut itsensä ja jäänyt auton töytäisemäksi ja mies oli vienyt hänet hotellihuoneeseen toipumaan kolauksesta. Miehen henkilöllisyys paljastui viimein. Hän oli osallistunut turnajaisiin nimimerkillä Snake, mutta hän oli myös Adamin sihteeri!

”Sinä olet se tyyppi lemmenhotellista”, Reki möläytti.
”Lemmenhotelli?” Langa ja Oka sanoivat yhtä aikaa.
”Siis, ei mitään sellaista mitä...”, Reki puolustautui hädissään.
”Minkälainen hotelli se oikein on?” Langa kysyi uteliaana.
”Oletko noin viaton?” Reki parahti.
”Ota tämä”, mies sanoi ja ojensi Rekille kutsun. ”Adam on nimittänyt sinut Shadown sijaan. Sinun olisi kaiketi paras kieltäytyä.”
”Miksi muka? Kun kerran minut on nimetty osallistumaan”, Reki ihmetteli.
”Viime haaste Adamia vastaan oli silkkaa pelleilyä. Tällä kerralla hän on tosissaan ja voit joutua onnettomuuteen joka pilaa koko elämäsi”, Tadashi sanoi ja vaikutti oikeasti huolestuneelta.

Langa oli kotiin päästyään selvittänyt Internetistä mikä lemmenhotelli on. Ei Langa aivan niin viaton ollut. Hän oli jo arvannut mistä oli kyse, mutta sai nyt lisätietoa myös yksityiskohdista, joka sai hänen korvansa kuumottamaan. Langa halusi oppia tuntemaan Rekiä enemmän, sillä hänen ystävänsä oli täynnä pieniä salaisuuksia joita hän ei ilman kysymättä kertonut. Mutta jos Rekiltä kysyi, hän oli avoin eikä alkanut valehtelemaan. Adam oli nimittänyt Rekin skeittaamaan turnajaisissa Shadown sijaan ja Reki otti haasteen vastaan. Reki oli joko nopea unohtamaan pelkonsa tai sitten hän oli lyönyt päänsä niin että unohtanut asioita. Tai sitten Reki oli vain yhtä tyhmä kuin hän itsekin ja Langa päätteli että se oli todennäköisin syy.

Langa pakkasi reppunsa ja oli valmis menemään Rekin luo. Hän yöpyisi viimein Rekin luona joka valmistautui samalla omaan haasteeseensa. Ulkona satoi, eikä siellä voinut olla. Niinpä he viettivät aikaa puutyöpajalla, jossa Reki alkoi työstää Langalle uutta skeittilautaa.
”Reki, oletko okei illan haasteen kanssa? Mitä aiot tehdä sen kanssa?” Langa kysyi. Reki huokaisi syvään ja katsoi ulos sateeseen. Mutta sitten hän hoksasi.
”Tällä kerralla olen varautunut”, Reki sanoi, kun hän vaihtoi omaan skeittilautaansa sadekeliin sopivat pyörät, sillä myös yöksi oli luvattu sadetta.


Haaste oli järkyttävää katseltavaa. Kaikki näyttivät odottavan verilöylyä, totaalista rökitystä ja Rekin tuhoa. Mutta Reki oli nyt vahvempi. Hän tiesi, mitä kaikkea voisi odottaa ja Langa kannusti häntä. Langa luotti häneen. Langa luotti häneen enemmän, kuin hän itse. Ensimmäinen liike Adamin puolelta oli pelkkää hämäystä ja sen jälkeen Reki lensi ilman halki pusikkoon. Silloin Langan oli pakko myöntää, että haaste olisi paljon vaikeampi, mitä hän oli kuvitellut. Hänen vierellään seisova Miya ei kestänyt katsoa kuinka Rekiä retuutettiin.

Langa lähetti muutaman hätäisen rukouksen Jumalalle, sillä Reki oli pulassa ja tarvitsi apua. Eikä hän voinut tehdä juuri nyt mitään muuta. Hän rukoili että Reki pääsisi ehjänä maaliin. Monitoreista näkyi, että Reki ei antanut periksi vaan oli lujasti päättänyt selvitä haasteesta, tavalla tai toisella. Reki oli nokkela ja teki sellaisia ratkaisuja haasteen aikana, joka yllätti kaikki.
Ja silloin ensimmäiset vesipisarat putosivat maahan.

Reki pääsi sateen turvin maaliin ilman Adamin häirintää, sillä mies jäi pitkäksi ajaksi kauas taakse. Miyan ilme kirkastui. Cherry ja Joe nauroivat Adamin epäonnelle. Langa seurasi kiinteästi Rekin skeittailua. Hän oli ylpeä Rekistä! Reki oli mahtava! Ja vaikka Reki saapui maaliin vain muutaman sentin Adamin jälkeen, kaikki olivat innoissaan Rekistä. Silloin Rekin itsetunto nousi kohinalla. Skeittailu oli hauskaa. Häen skeittilauta oli kärsinyt ja pyörät piti uusia. Hänen selkäänsä särki ja kolotti, sillä hän oli kierinyt milloin puskassa, milloin maassa, saanut iskuja ja otsassa oleva haava vuosi verta. Adam oli voittanut hänet vain typerällä käytöksellään ja yleisö kyllä tiesi sen. Mutta se voitto oli laiha.

”Tarvitsen kylvyn”, Reki totesi kun Langa nosti hänet kuraisesta maasta.
”Tarvitset myös laastaria”, Langa huomautti ja osoitti hänen otsassa olevaa verta vuotavaa naarmua.
”Cherry, voitko heittää meidät kotiin?” Reki pyysi ontuessaan vähän.
”Olet kyytisi ansainnut”, Cherry vastasi. ”Työnnä minut autolle”, hän komensi Joeta, joka työnsi Cherryä pyörätuolissaan autolle.
Langa toimi Rekin kävelykeppinä ja Miya kantoi Rekin skeittilaudan autolle. Cherry kaivoi takakontista pressun jonka hän levitti auton takaosaan.
”Kurakalle pressun päälle. En halua pesettää koko autoani”, Cherry komensi.
”Auh!” Reki parkaisi kun Joe taputti häntä selkään.
”Anteeksi kamu, olet varmasti mustelmilla. Mutta annoit aivan parastasi tänään”, Joe kehui.
Rekin naama loisti! Hän oli yhtä onnellinen mitä kurainenkin.


Reki nousi kylvystä ja katsoi itseään peilistä. Hän oli yltä päältä mustelmilla ja hänen olonsa oli kuin katujyrän alle jääneellä. Ruhjeita oli alkanut kolottaa.
”Reki, oletko kunnossa vai oletko hukkunut kylpyammeeseen?” Langa kurkisti ovensuulta, kun Rekiä ei alkanut kuulua takaisin.
”Tarvitsen särkylääkkeen. Tai kaksi”, Reki vastasi.
”Odota hetki, minä tuon.”
Kohta Langa toi Rekille kaksi särkylääkettä ja lasillisen vettä. Reki istui suihkujakkaralla pyyhe lanteillaan eikä meinannut päästä siitä ylös.
”Olet kuin tilkkutäkki”, Langa totesi kun näki Rekin sinisenlaikukkaan ihon.
”Mutta ajattele. Minulla ei ole yhtään luuta katki”, Reki kehaisi, mutta ähkäisi sitten.
Langa siirsi Rekin otsahiuksia syrjään ja laittoi otsalle laastarin. Sitten hän talutti Rekin huoneeseensa ja otti itse vielä pikaisen suihkun.

Reki makasi vatsallaan, sillä selkään sattui. Hän yritti selata puhelintaan, mutta ei jaksanutkaan keskittyä siihen. Hänen tyynynsä alta putosi lehti lattialla olevalle Langan patjalle juuri, kun Langa tuli takaisin huoneeseen.
”Mikä tämä on?” Langa kysyi lehden nähdessään ja otti sen käteensä. Se oli jokin mangasarja, jota Langa ei tunnistanut ja jäi selailemaan sarjakuvaa.
”Anna se tänne”, Reki sanoi topakasti.
”Odota vähän, tämä...”, Langa mumisi ja luki vähän matkaa eteenpäin.
Silloin Reki punastui vähän. Hän oli jäänyt kiinni.
”Reki. Luetko sinä tätä?” Lukiko Reki poikarakkaustarinoita!?
”Se on pikkusiskoni. Lainaan joskus hänen sarjojaan”, Reki myönsi nolona ja punastuneena.

Langa antoi sarjakuvan takaisin Rekille. He eivät olleet vielä koskaan jutelleet ihastumisista tai rakastumisista ja Langa toivoi ettei sitä päivää tulisikaan. He olivat puhelleet skeittailusta, vähän koulujutuista ja suunnitelleet yhteisiä retkiä. He olivat myös puhuneet pimeänpelosta, adhd:sta ja lumilautailusta, vähän Kanadasta, lumesta ja joulusta. Langa tiesi että Reki piti tytöistä, sillä matkalla Miyakojimaan lautalla oli ollut tyttö, jota Reki oli katsonut haaveileva ilme kasvoillaan.
”Älä kysy mitään”, Reki sanoi.
”Okei, en kysy”, Langa vastasi, mutta Reki näytti pettyneeltä. Hän työnsi sarjakuvan takaisin tyynynsä alle ja katsoi Langaa, joka kuivatti hiuksiaan pyyhkeeseen.
”Tykkäätkö sinä jostakusta?” hän kysyi saaden Langan hämilleen.
”En kerro”, Langa vastasi. ”Kun minä en saanut kysyä sinulta mitään, niin en minäkään vastaa mihinkään.”

”No entä jos minä myönnän, että tykkään jostakusta, niin vastaatko sitten?” Reki uteli.
”En vastaa, koska sinä esitit kysymyksen itsellesi enkä minä”, Langa vastasi.
Reki turhautui vähän. Eihän tästä tullut mitään. Kai luokan prinssi nyt jostakusta tykkäisi. Heidän välillään vallitsi hetken hiljaisuus.
”En halua puhua siitä. En tänään”, Langa sanoi sitten.
”Okei”, Reki sanoi, vaikka se jättikin monta uutta kysymystä Rekin mieleen leijumaan. Liittyiköhän Langan tykkäämiseen jotain ikävää. Tietysti liittyi! Langahan oli muuttanut Kanadasta tänne ja se ihminen oli jäänyt Kanadaan. Reki haukotteli ja tunsi kuinka särkylääke alkoi vaikuttaa. Hänen selkänsä ei tuntunut enää niin kipeältä.

Sitten Langan vatsa kurni.
”Onko sinulla vielä nälkä? Minulla ainakin on. Mennään alakertaan vielä syömään jotain”, Reki sanoi. He hiipivät portaita pitkin alakertaan ja löysivät jääkaapista riisipalloja ja lihavartaita. Mikroaaltouunin kilahdus kuulosti kuin palosireeniltä muuten hiljaisessa keittiössä.
”Saat joku kerta opettaa minulle bentolounaan valmistamista. Kadehdin aina lounaitasi”, Langa sanoi ja haukkasi riisipallosta palasen.
”Jos häviän sinulle seuraavan skeittihaasteen, muista silloin esittää vaatimuksesi. Sitä paitsi en ole paras opettamaan sitä. Pikkusiskoni taitaa olla parempi”, Reki sanoi.
”Missä minä olen parempi?” Koyomi kysyi ilmestyessään keittölle.

”Osaat tehdä bentolounaita. Voisin lahjoa sinut neuvomaan siinä”, Langa sanoi.
”Sovittu”, Koyomi sanoi ja söi viimeisen lihavartaan. ”Miten skeittihaaste meni?” hän kysyi sitten veljeltään.
”Hävisin vain pari senttiä ja olen ihan mustelmilla.”
”Mutta usko pois, Reki oli upea! Ihan paras”, Langa kehui silmät loistaen.
Koyomi nyökkäsi suu täynnä lihaa.
Reki ja Langa menivät takaisin yläkertaan ja yrittivät nukkua. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, koska tilanne oli molemmille uusi. He olivat nukkuneet yhdessä Miyakojiman saarella, mutta tämä oli eri asia. Nyt he saivat olla kahden. Reki erehtyi heittäytymään sängylle selälleen ja se teki kipeää.
”Auh!” hän vingahti ja korjasi asentoaan. ”Nyt minua ei väsytä enää lainkaan.”
”Ei minuakaan”, Langa totesi vaikka haukottelikin makeasti.

He nukahtivat ennen aamunkoittoa ja heräsivät uuteen päivään vasta puolenpäivän aikaan. Heillä olisi uusi kokonainen päivä ilman mitään velvoitteita tehdä mitään järkevää. Reki oli siitä hyvillään, sillä häntä särki ja kolotti, eikä hän taipunut edes laittamaan kengännauhojaan kiinni, vaan tarvitsi siihenkin Langan apua.


Viikon kuluttua Langa harjasi skeittiliikkeessä lattiaa ja mietti miksi Adam skeittasi? Mikä sai miehen laudan päälle? Miksi hänellä oli maski kasvoilla ja rooliasu yllänsä? Miksi hän halusi aina niin kovasti mukiloida vastustajansa sairaalakuntoon? Eikö voitto riittänyt? Miksi hän oli sellainen kuin oli? Ja mitä se puhe tarkoitti että että hän halusi Langan olevan hänen Evansa? Halusiko hän jonkun skeittailevan yhdessä hänen kanssaan tai kahdestaan ilman yleisöä? Eva-juttu kuulosti jollain lailla häiriintyneeltä. Reki viimeisteli hänen uutta skeittilautaansa ja ruuvasi viimein pyörät paikoilleen.

”Pidä varasi tänä iltana Langa”, Reki sanoi ja Langa nyökkäsi.

Automatkalla Reki ja Langa olivat kummallisen rauhallisia siihen nähden, että Langalla olisi edessään melkoinen koitos ja yö. Langa näki kuitenkin vain Rekin ja uuden skeittilautansa. Ja Reki kiristi vielä kerran jokaisen ruuvin.
”Kiitos Reki, tämä on upea”, Langa kiitti ja hymyili.
”Kun finaali on ohi, otammehan vielä meidän privaattifinaalimme. Olen odottanut sitä”, Reki sanoi.
”Tietysti”, Langa vastasi.
Sitten Cherryn oli pysäytettävä, sillä edessä oli kauhean pitkä jono ja tie oli tukossa. Heidän oli käveltävä lähtöpaikalle. Siellä heitä odotti selkäpiitä karmiva näky. Reki järkyttyi käsittäessään, että vanha vaarallinen reitti oli avattu käyttöön tätä yötä varten. Eikä reitti ollut Langalle tuttu ennestään.

Langa käveli lähtöpaikalle yksinään pimeässä ja tuulisessa säässä. Hän aisti jonkin uhkaavan ja painostavan ympärillään. Hän näki Adamin lähtöpaikalla sellaisessa hahmossa, jossa hän ei ollut ennen ilmaissut itseään. Mieshän aivan manasi kuolemaa ja pimeyttä luokseen. Hän ihannoi puvullaan ja reittivalinnallaan kuolemaa. Langa ei pitänyt näkemästään. Hän käsitti että Adam oli tänään tosissaan. Cherry ja Joe olivat varoittaneet että Adam ei ollut vielä koskaan ollut tosissaan. Halusiko mies hänen kuolemaansa? Tai vähintäänkin loukkaantumista sairaalakuntoon?
”Jeesus, tarvitsen sinun apuasi ja varjelustasi. Tänään jos koskaan”, Langa mumisi rukouksen. Häntä puistatti, mutta hän oli valmis. Hän halusi voittaa!

Tadashi katsoi huolestuneena radalle. Hänen sydämensä hakkasi, sillä hän kantoi huolta isännästään. Adam oli vaarallisella tuulella. Hän ei halunnut että mies vahingoittaisi itseään, mutta ei myöskään nuorta Snowta. Siitä seuraisi vain hankaluuksia. Miya katsoi kauhuissaan kilpailijoiden koko ajan kiihtyvää vauhtia. Reki jännitti sitä, onnistuisiko Langa väistämään kaikki Adamin hyökkäykset ja iskut. Radalla Langa ajautui kohta niin haasteen imuun, että meni joidenkin urheilijoiden kokemaan zone-tilaan, jossa kaikki ulkopuolinen hämärtyi ja tietoisuus keskittyi vain ja ainoastaan skeittihaasteeseen. Oli vain lauta jalkojen alla ja se maailma, johon ei kuulunut tuulen humina, ei ukkosen jylinä, ei sade eikä myrsky.

Zone-tilassa skeittaava Langa oli sokea sille mitä ympärillä tapahtui. Oli vain tyhjää. Mikään ei edes tuntunut miltään.

Reki oli huolissaan ja kauhu hiipi hänen sydämeensä. Langa ei ollut lainkaan oma itsensä.

Siinä tilassa Langa lopulta putosi rotkoon.

...

Putosi.

...

Putosi aina vain.

...

Langa mietti kuolisiko hän nyt.

Silloin Reki muisti että Langa uskoi Jumalaan. Voisiko Jumala nyt tehdä jotakin? Pitikö Jumala Langasta huolta nyt, kun oli todellinen vaara? Jos se Jumala oli olemassa, johon Langa uskoi, nyt pitäisi tapahtua ihme! Tuollaisesta pudotuksesta ei kukaan voinut selvitä ehjänä tai hengissä! ”Kuka ikinä oletkaan, auta! Langa ei saa kuolla, ei saa.”

Langa heräsi todellisuuteen, tarttui lautaansa ja sai itsensä tasapainoon. Sitten hänelle tuli muistikuva isästä. Isä! Oliko hän sittenkin kuollut ja näki jälleen isänsä?! Ei, hän ei ollut vielä kuollut vaan hänellä oli haaste kesken. Haaste jonka hän aikoi voittaa! Jos Adam yritti voittaa hänet hakkaamalla hänet kappaleiksi, hän voisi iskeä Adamia arkaan paikkaan nostamalla esiin skeittaamisen ilot ja sen pienen pojan joka Adamin kuoren sisällä asui. Ja siinä Langa osui oikeaan. Adam yritti pelata likaista peliä loppuun saakka, mutta Langa oli ovelampi, kärsivällisempi ja kokosi ystävällisyydellään tulisia hiiliä Adamin pään päälle.

Langa ylitti maaliviivan ennen Adamia ja heittäytyi Rekin syliin.

Yleisö juhli Langaa ja hänen voittoaan. Adam sen sijaan vetäytyi pois. Hän oli hävinnyt tulokkaalle.



Oli perjantai-ilta ja Langa oli lähtenyt Rekin luo kuten usein ennenkin. Nanako oli usein vähän levoton, kun Langa oli ulkona pikkutunneille asti, mutta yhtäkkiä kaikki tuntui erilaiselta. Nanako oli melkein nukahtanut, kun hän tunsi tönäisyn kyljessään, mutta huoneessa ei ollut ketään. Hän tunsi voimakasta levottomuutta ja tarvetta rukoilla Langan puolesta.
Rukoile!

Nanako polvistui sänkynsä äärelle ja rukoili kuin viimeistä päivää. Hänen mieleensä nousi kuva pojastaan skeittailemassa jossain pimeässä paikassa. Hän näki kuvan suuresta hautakivestä ja haudasta. Hän ei tiennyt mitä se kaikki tarkoitti, mutta hän aavisti että Langa oli vaarassa. Hän rukoili ja yritti kerran soittaakin Langan puhelimeen. Ei vastausta. Ja niin hän jatkoi rukoilemista.
”Jumala, missä ikinä Langa onkaan niin lähetä enkelisi suojelemaan häntä”, hän pyysi. ”Varjele Jeesuksen veren suojalla hänen elämänsä”, hän jatkoi. Hän rukoili puoli tuntia ja yritti sen jälkeen soittaa uudelleen.

Hän rukoili vielä hetken ja yhtäkkiä hänet valtasi rauha. Mitä ikinä oli tapahtunut, Nanako tiesi että se oli nyt ohi. Puolen tunnin kuluttua hänen puhelimensa soi. Se oli Langa.
”Langa. Missä ihmeessä sinä olet? Mitä on tapahtunut?” Nanako kysyi.
”Äiti?” Langa ihmetteli. Minä luulin että sinulle on sattunut jotain, kun olet yrittänyt soittaa monta kertaa näin myöhään”, Langa selitti.
”Tulethan heti kotiin”, Nanako pyysi.
”Voiko Reki tulla myös?” Langa pyysi.
”Tietysti. Kunhan tulette pian ja olette molemmat ehjiä.”

Nanako oli heitä vastassa, kun he saapuivat Langan kotiin. Hän seisoi vähän pelästyneen näköisenä eteisessä pyjamahousut ja villapaita yllään ja tohvelit jalassa. Langa oli pölyinen, hänen hiuksensa olivat sekaisin ja hänellä oli muutama naarmu kasvoissa ja käsissä.
”Nyt saat kertoa mitä sinulle on tapahtunut. Missä sinä olet ollut?”
”Miten sinä tiedät että minä...?” Langa kysyi vähän epäröiden.
”Tulkaa tänne sohvalle. Langa, minä aion nyt puhua suoraan. Ja Reki, en aio pyydellä anteeksi mitä puhun. Minä kerron mitä minä tiedän ja sitten sinä Langa saat kertoa mitä tapahtui.”
Langa ja Reki katsoivat hämillään toisiaan mutta istuutuivat sohvalle.

”Jumala herätti minut rukoilemaan, koska sinä olet tehnyt jotain hengenvaarallista!” Nanako sanoi. ”Näin välähdyksiä sinusta skeittilaudalla. Näin myös hautakiven ja haudan. Ja kaikkialla oli aivan pimeää. Rukoilin, ettei sinulle tapahtuisi mitään pahaa. Ja kiitos Jeesukselle siinä sinä olet täysin ehjänä, vaikka kasvosi ja käsivartesi näyttävät olevan naarmuilla.”
Reki kuunteli silmät pyöreinä eikä ollut uskoa korviaan. Hän vilkaisi Langaa, joka näytti pelästyneeltä. Langa oli ollut kuolemanvaarassa ja he molemmat tiesivät sen.
”Anteeksi äiti”, Langa sanoi.
Nanako katsoi Rekiä ja pojan pelästynyttä katsetta.

”Mitä siellä tapahtui?” Nanako kysyi.
Rekin sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Jumala oli herättänyt Nanakon rukoilemaan, koska Langa oli ollut todellisessa kuolemanvaarassa. Langa olisi voinut kuolla!
”Minä kilpailin ja putosin rotkoon”, Langa kertoi. ”Hetken luulin että kuolen, koska näin isän. Ajattelin että hän tuli minua vastaan”, Langa sanoi.
Reki kuunteli ihmeissään. Eivät he olleet ehtineet jutella Langan kanssa vielä mitään siitä, mitä oli tapahtunut. He olivat olleet vain helpottuneita, kun Langa oli päässyt maaliin ja voittanut.
”Voi Langa! Olen pyytänyt ettet tekisi mitään vaarallista”, Nanako sanoi ja halasi poikaansa.
”Anteeksi rouva Hasegawa”, Reki sanoi ääni käheänä. ”Se oli minun vikani.”
”Ei Reki. Langa päättää ihan itse mitä hän tekee tai ei tee.”

”Hetken en välittänyt vaikka olisinkin kuollut. Olisin taas nähnyt isän”, Langa sanoi. ”Mutta sitten tajusin, että ehkä Jumalalla on vielä käyttöä minulle. Olisinhan muuten kuollut”, hän lisäsi. Reki kuunteli kauhuissaan. Ehkä oli ollut kyse vain muutamasta sekunnista ja Langa olisi oikeasti kuollut, aivan kuten hänen painajaisunessaan. Jos Langa kuolisi, hän jäisi yksin! Reki tärisi vähän eikä voinut pidätellä kyyneleitään. Ja tietysti Nanako huomasi sen.
”Reki. Ei se ole sinun vikasi. Sinä olet Langalle hyvä ystävä”, hän sanoi ja halasi nyt Rekiä. ”Minä rukoilin koko ajan ja sitten minulle näytettiin kuinka Jumala lähetti enkeleitä sinne suojaksi. Ja minä tiedän Reki kuinka olet yrittänyt pitää Langan pois hölmöilemästä.”
Reki kuivasi kyyneleitä hihaansa.

”Voiko Reki jäädä yöksi?” Langa pyysi. Hän tiesi ettei saisi unta moneen tuntiin. Ei kaiken tämän jälkeen, mitä oli tapahtunut.
”Tietysti”, Nanako lupasi.
”Kiitos”, Reki sanoi.
Pojat menivät Langan huoneeseen ja levittivät Rekille patjan lattialle. He istuivat molemmat lattialle ja katsoivat sitten toisiaan.
”En ole koskaan kuullut mitään vastaavaa”, Reki sanoi. ”Äitisi sanoi että Jumala herätti hänet ja hän rukoili koko ajan, kun sinä kilpailit Adamia vastaan. En tiedä mitä ajattelisin. Tietysti tiesin, että uskot Jumalaan ja Jeesukseen, koska olet kertonut sen, mutta en silti ole tajunnut miten se kaikki toimii”, Reki puhui. ”Hän näki hautakiven ja haudan ja sinut ja ja... enkelit?”

”Kun olin pieni, näin enkelin”, Langa sanoi. ”Se oli laskettelurinteessä.”
Rekin suu loksahti auki. Kaikki oli vain niin vierasta ja outoa. Ja kuitenkin se oli totta? Oliko se kaikki oikeasti totta?
”Langa”, Reki sanoi ääni täristen. ”Halusitko sinä kuolla tänään?”
”En halunnut, vaikka ei sillä niin väliä olisi.”
Rekin ilme synkistyi ja hän nyyhkytti.
”Älä jätä minua”, Reki vingahti. ”Älä mene mihinkään, minne minä en voi tulla.”
”Hei”, Langa sanoi. Hän sulki Rekin halaukseen. Jumala oli varjellut häntä eikä hän ollut syöksynyt varmaan kuolemaan. Jumalalla oli vielä jotain tekemistä hänelle. Langa tiesi, mikä hänen tehtävänsä olisi. Hänen pitäisi opastaa Reki Jeesuksen luokse. Sillä tavalla hän voisi osoittaa rakkautensa Rekiä kohtaan, vaikka hän ei ikinä saisi Rekiä omakseen, he voisivat aina olla ystäviä.

”Tulisitko joku kerta kirkolle kanssani?” Langa pyysi.
Reki ei vastannut heti vaan oli hiljaa ja mietti mitä hän vastaisi. Mitä se tarkoittaisi jos hän menisi mukaan? Luottiko hän Langaan? Sinne hän ainakin voisi mennä Langan mukana. Hän raapi hermostuneena niskaansa ja puri huultaan.
”Kai minä voin tulla”, Reki vastasi.
He puhelivat vielä siitä, mitä skeittihaasteen aikana S:llä oli tapahtunut. Se oli ollut pahaenteistä ja synkkää heti alusta alkaen. Adam oli ollut pelottavampi kuin koskaan, mutta kesken kilpailunkin oli jo tapahtunut outoja asioita, jotka eivät olleet selitettävissä ennen, kuin Langan äiti oli kertonut oman näkemyksensä sen yön tapahtumista. Enkelit olivat todella vartioineet, ettei kukaan loukkaantuisi tai kuolisi sinä yönä. Pahalle onnettomuudelle oli ollut kaikki edellytykset.

Silloin Reki muisti, että hän oli osoittanut jonkinlaisen rukouksen tapaisen Langan uskomalle Jumalalle, että Langa ei kuolisi. Jumala oli vastannut.

Kommenttikampanjasta hei!

Pidin kovasti Thunderbolts elokuvasta ja sinun tarinasi sopi hyvin heidän dynamiikkaansa. Bob-raukka, kun suri samalla omaa lempilasiaan ja pelkäsi, että joku muu suuttuu, kun hän rikkoi sen! Onneksi Walker tosiaan oli hänen rikoskumppaninsa tässä asiassa . Apua tuo proteesi Luulisi, ettei tavallinen tiskiaine ole sille pitkän päälle hyväksi, joten ehkä Bucky joutuu jossain vaiheessa etsimään sille uuden pesupaikan joka tapauksessa. Onneksi Walker löysi itsestään halailija puolen! Hän kaipasi halausta varmaan itsekin.

Kiva, kun kirjoitit!

-Kel