Nämä ovat tosi kivoja! Paul on helposti tunnistettava, mutta myös oma kädenjälkesi näkyy mielestäni selvästi. Mymmeli-piirros on hienosti tavoittanut tuon lainauksen tunnelman, jotenkin hahmon olemuksesta huokuu tietynlainen keveys ja tyytyväisyys omaan itseen. Minäkin tykkään tuon sinitaustaisen McLennon-kuvan vaatetuksesta ja tunnelmasta ja pusukuva on söötti myös.

Tulin pitkästä aikaa tsekkaamaan oliko joku muukin lukenut tän, yllätyin hyvin positiivisesti nähdessäni teidän kommentit <33 Kiitos sekä flawless että Fiorella kun olitte molemmat tekstiä lainannu ja nostanu esille noita pätkiä, ne oli munkin lempparikohtia kirjoittaa :3 Ja maininnat Kivisen äänistä, ne on elokuvassa niin hauskoiksi ja moninaisiksi tehty että pitää seuraavassa teksteissä koittaa kuvailla niitä tarkemmin Kiitos vielä!!

Löysin tarran Kommenttikampanjasta ja lunastin sen omalla viestilläni kampanjaan, mutta jos lunastaminen vaatii edellisen osallistujan fikin kommentointia ja sen kommentin linkittämistä, palaan vielä asiaan!

Miten kaunis tämä olikaan! Minusta on aina surullista, kuinka hobitit eivät saaneet täysin rinnoin nauttia vapaudesta, jonka eteen olivat taistelleet vaan sodan arvet jättivät heihin jälkensä, jotka tuntuivat, vaikka Kontu näyttäisikin samalta kuin aina ennen. Oli kuitenkin lohdullista, että Pippin oli löytänyt elämässään tapoja, joilla selvitä kauheuksista ja painajaisista. Hiljainen teehetki Merrin kanssa kuulosti voittamattomalta ja vaikka painajaiset eivät varmaan koskaan lopu, niiden kanssa voi oppia elämään. Tosi kauniisti ajateltu ja asia, jonka kanssa itsekin pitää elää. Ikävät asiat eivät mene pois, vaikka niistä jättäisi puhumatta, mutta jos voi Merrin kanssa peiton alla juoda teetä, ehkä ne eivät tunnu niin kauheilta. <3

Miten ihanaa, että Pippin ja Merri eivät olleet menettäneet seikkailunhaluaan. Heidän taipaleensa oli raskas ja vaikea, mutta niin upeaa, että he silti muistelevat lämmöllä sitä ja mitä kaikkea se heissä synnytti. Hopeareunus ja niin edespäin. ^^ Minusta se on kaikkein hienoin asia, jos on kokenut jotain kamalaa, kykenee sijoittamaan siitä tulleen tunteen johonkin hyödylliseen. Aina välillä pitää tuntea surua ja vihaa, mutta jos siihen jää makaamaan, elämä valuu ohitse. En tiedä itse, mitä Pippin ja Merri tekivät tarinan loputtua canonissa, mutta haluaisin ajatella, että heidän hyvät sydämensä eivät antaisi heidän jäädä murheensa vangiksi vaan he haluaisivat uusia seikkailuja sekä mikä tärkeintä, auttaa muita.

Pippin ei tiennyt, oliko laulu hänen omansa, vai olivatko puut kuiskineet sen hänelle.

Kirjoitat myös nätisti. Tarinassa oli koko ajan rauhanomainen fiilis, johon sekoittui haikeaa synkkyyttä, joka ei kuitenkaan voita. Hyvin hobittimainen tunnelma oli tässä läsnä ja sellainen vielä, minkä vähän vanhempi, maailmaa nähnyt hobitti on saavuttanut. On yhä leikkisä asenne, mutta realistinen, joka ei estä tekemästä kivoja asioita itselleen ja muille. ^^ Laulu oli aivan ihana, en siitäkään tiedä onko se sinun kirjailemasi, mutta joka tapauksessa kaunis ja lohdullinen ja hyvin Pippinmäinen. ^^
Kiitos tästä ihanuudesta, joka lämmitti talvisesta ajankohdasta huolimatta.

oikein innokas hypetys on tuhonnut useammankin kerran mun fanituksen tai osan iloa fanituksesta sillä, että monesti tuntuu, että ollaan kovin jyrkkiä esimerkiksi paritusten suhteen ja hypetetään jotain tiettyä paritusta ja jos ei itse juuri sitä paritusta hypetä niin se on melkein kuin olisit sen fanituksesi kanssa yksin vaikka ympärillä olisi iso joukko. Sen on oppinut huomaamaan, että oli asia ja harrastus mikä tahansa, sitä ei vaan kuulu joukkoon ja on opittava elämään sen kanssa.

Aih ja eih, tää on kyllä niin kurjaa. Mä myönnän olleeni tosi fanaattinen elämää suuremman OTP:ni suhteen aikoinaan, eikä oma ulosanti ole varmastikaan aina ollut niin fiksua ja muut huomioonottavaa kuin olisi voinut. Muistan hämärästi lukeneeni joskus jossain Fini-keskustelussa huomion, että pikkutarkka fanitus voi viedä iloa muilta, vähän vähemmän inessä fandomissa olevilta ihmisiltä, kun nämä muut ei millään muista vaikka tapahtumien yksityiskohtia samassa määrin. Se tuntui vähän erikoiselta näkökulmalta, vaikka pointin sinänsä ymmärränkin. Mutta oon myös sitä mieltä, että samasta fandomista tulisi saada nauttia tosi eri tavoin, joko olla just niin pikkutarkka kuin haluaa tai sitten suhtautua fandomiin niin kuin hyvänpäiväntuttuun, morjestaa ja kysellä kuulumiset mutta ei nyt ruveta mitään salaisuuksia kaivelemaan.

Mun nykyisessä intohimofandomissani on se ihana, että IMHO melkein kaikkia voisi shipata ristiin rastiin. Toki olen omat ehdottomat suosikkiparini jo joukosta poiminut, mutta oon niiden lisäksi lukenut ilahduttavan erilaisia fikkejä, ihan eri pareilla, ja viihtynyt kauhean hyvin. <3