Jatkan yksinpuheluani, mutta oi joi joi joi joi! Naiset voittaa (noustaan Auroraliigaan), miehet voittaa (tiputettiin jyp ekalla pleijarikierroksella suoraan 3-0, kaikki voittaa)! Kaikki on annettu anteeksi viime kaudesta, kiitos Pelicans!

Päädyin Ihailijakaartin kautta tonkimaan sun listausta, koska sain just (taas kerran) katsottua kaikki LotRit + aloin ensimmäistä kertaa ikinä lukemaan Hobittia ja muistelin, että sulta löytyy vaikka ja mitä aiheeseen liittyvää! Hobitin lukeminen toki on vielä pahasti kesken, mutta ehkä ficcien kautta sais innostusta katsoa myös leffat uudestaan.

Ai että mä tykkäsin tuosta, miten Thorin tekee heti Bilboon vaikutuksen -- vaikka alkuun ehkä onkin vähän epäselvää millaisesta vaikutuksesta on kyse, mutta jotain hänessä silti heti on.

Hän näkee Thorinin katseessa ensimmäistä kertaa mielenkiinnon häivän ja toteaa sen itselleen uudestaan: hän on todellakin menettänyt järkensä.

Ehkä tosiaan Bilboa veti seikkailuun muukin, kuin hänen Tukin puoleiset geeninsä

Olit tosi hienosti ja kauniisti kietonut koko matkan yhteen Bilbon ja Thorinin kautta ♥ Pidin siitä, miten Bilbon tunteet kypsyivät pikku hiljaa tarinan edetessä, vaikka jokin Thorinissa on alusta asti vetänyt häntä niin kovin puoleensa.

Hän tulee silti lähemmäksi, lähelle. Ja silloin Bilbo tajuaa, että Thorin on ottanut paikan syvältä hobitin sydämestä.

Sillä niin paljon Bilbon sydämeen sattuu.

"En ole koskaan elämäni aikana ollut niin väärässä", Thorin huokaisee, sulkee Bilbon syliinsä ja korjaa ehjäksi kaiken minkä pystyy.

♥_________♥ voi että minun pientä sisäistä romantikkoani. Ja voi että kun tämä oli nätti. Ja voi että kun tämä paritus on traaginen.

Tää tuntui kyllä alusta asti todella fandomuskolliselta tekstiltä, oot hienosti ottanut tämän maailman haltuun <3 Luen ehdottomasti sulta lisää bagginshieldiä, olen myyty!

/ AI NIIN, piti vielä kommentoida, että tosi hyvin hyödynnetty tuota missing scene -tropea! Minäkin katsoin tuon kohtauksen ja olipa tosiaan typerää jättää se lopullisesta elokuvasta pois. Onneksi hyödynsit sen tässä.

Nappasin tän heti hirmuisen innoissani Kommiksesta, koska Liikkuva Linna on aivan lempikirjojani (ja on ne jatko-osatkin hyviä, mutta oih voih, kun Sophie ja Howl eivät ole pääosassa niin kyllähän jotain jää uupumaan). En ole kyllä Liikkuvaa Linnaa lukenut taas vuosiin, ehkäpä pitäisi. Tän fikin myötä ainakin syttyi sellainen ihanan kaihoisa ikävä näiden hahmojen luo. Onnistuit tosi hyvin niiden kanssa, ne oli valloittavan tutunoloisia. <3 Suosikkini oli vähemmän yllättävästi Howl, tyrskin onnessani, kun se kutsui Calciferia ylikasvaneeksi kyyneleeksi ja Michaelia puoliksi syödyksi pukinkoiveksi, oi että sentäs. Ja sitten kuitenkin sen terävän kielen alla ja näennäisen kovan kuoren alla on tosi lämmin sydän. Mä kyllä tiesin heti, että Howl on oikeasti yöpynyt patjalla Michaelin huoneen lattialla (<3<3<3), mutta erityisen mukavaa, että asioiden oikea laita selvisi lopulta myös Michaelille.

Ja sit pitää vielä kehua sitä, että vaikka Sophie onkin tässä fikissä enemmän sivuosassa, niin oot vanginnut erinomaisesti kaikkein olennaisimman Sophien ja Howlin välisestä suhteesta:

Sophie hymyili seesteisesti. “Itse asiassa minua on aina pidetty meistä sopuisimpana.”

“Mikä on vain yksi todistus lisää kierosta luonteestasi”, Howl sanoi.

<3<3 Tosirakkautta! Niin kuin sekin että Sophie läksyttää heidän lähtiessään Howlia niistä Merlinin kalsareista, aah ihanaa, mutta vakavasti puhuen, hyvähän se on opettaa lapsi kiroamaan värikkäästi! Nää kaksi oli varmaan mun ihka ensimmäisiä suosikkipariskuntiani, ne on niin... aitoja ja räiskyviä ja silti kovin rakastuneita toisiinsa!

“Onko tämä loitsu tai taas jotain teidän ihmisten juttuja? Te olette kyllä hassuja.”

<3 Ja ei saa tietenkään unohtaa tätä ylikasvanutta kyyneltä eli sun superia Calciferia, senkin replat olivat aivan timanttisia! Mainiota marttyyriutta myös uhata antaa talon murentua palasiksi kun jää sinne yksin muiden lähtiessä muualle!

Myös tunnelmaltaan tää fikki on ihana! Kuvailet ympäristöä rikkaasti ja elävästi ja musta tuntui, että mä todella pääsin tuonne paikan päälle (ihanaa), ja sitten vielä sen oivallisen kerronnan seassa on esim. tällaisia hauskoja helmiä:

Calcifer ei varsinaisesti voinut kallistaa päätään, koska sillä ei ollut sellaista, mutta Michaelista tuntui silti, että se teki niin.

Ja voi kun fikin loppu varastaa sydämen, tai varastaisi, ellei mun sydäntä olisi viety jo moneen kertaan aiemmin. Ihanaa että Sophie laittaa Michaelille pojan suosikkiruokaa, vaikka se onkin Howlin inhokkia (tai ehkä juuri siksi :')), ja sitten Michael saa tietää, että Howl todellakin on "alentunut" nukkumaan lattialla. Ja että Michael tajuaa, että he ovat oikea perhe ja että hän todella on osa sitä perhettä. 

Aivan valtavan ihana fikki, oon niin onnellinen kun kirjoitit tämän! <3 Kirjoita ihmeessä heistä vielä lisääkin, jos vain inspistä on!

Tämä olikin ihan täydellinen makupala sunnuntai-iltaan. ^^ Ihanaa sanailua, kuten sinulta aina luonnistuu. He vain sopivat niin hyvin toisilleen, koska olen itse tullut siihen tulokseen, että loppujen lopuksi klisee vastakohdat viehättävät on ihan totta. Hauska pohdinta tämä, menettivätkö pojat vuosia, kun eivät seurustelleet jo kouluaikoina ja tuntui siltä, että he kokevat olonsa mukavaksi ja luontevaksi parisuhteessa, kun voivat tällaisia miettiä ja vielä aukoa päätäänkin siinä samalla. Ja onhan ihminen erilainen teini-iässä kuin parikymppisenä, joten jos Oliver ja Percy olisivat päätyneet yhteen jo koulussa, ehkä he eivät olisi silloin sopineet toisilleen niin hyvin. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, sehän on tärkeintä. ^^ Kiitos tästä!

Se oli sivuseikka, että kahvi oli oikeastaan keitetty kaikille leirin osallistujille.

Olin jo laulamassa ties mitä serenadeja yhdessä Valvatin kanssa, kunnes tää palautti mut maanpinnalle XD repesin. Nää on todellakin ihan vaan sivuseikkoja!

lol oli jotenkin koominen yksityiskohta, että nämä makoilivat leirinuotion ympärillä laulamassa Dingoa ja Juicea Toki tää olikin modern!AU, mutta silti mua huvitti. Valvatti myös (yksi niistä lukuisista) mestari vakuuttelemaan itselleen, että eihän tässä nyt mistään ihastumisesta ole kyse, saati sitten rakastumisesta. Ei ei ei ei suinkaan ei.

“Mitähän tuo oli, minä - " Valvatti aloitti, mutta sanat kuihtuivat kasaan, kun Geralt tarttui häntä leuasta ja suuteli kevyesti.

“Hyvää yötä, Valvatti.”

Vaikka Valvatti kuinka yritti, hän ei onnistunut olemaan heittäytymättä Geraltin kaulaan. Huulilta karkaava parahdus oli myös aika nolo.

Geralt vastasi syleilyyn yhtä tiukasti, ja sitä kesti olosuhteisiin nähden varmasti liian kauan.

Naaawweee, tätä mä koko ajan odotin ja tulihan se sieltä! Tuskinpa oli nolo ollenkaan tai jos olikin, niin en usko Geraltin valittavan

Ja kuten tiedät, niin varsinaisesti 3way ei oo yleensä ihan mun jam, mut jotenkin tähän se tuntui ihan sopivalta. Vaikka Valvatti nyt pääasiassa kuolasikin Geraltia, niin tuskinpa siinä naurettavan kaunis Yennefer haittasi mukana yhtään Toki mietin jo pidemmälle, että kehittyvätkö Valvatin tunteet kenties häntäkin kohtaan syvemmälle, kun nyt kuitenkin ihastumista (EI RAKASTUMISTA XD) Geraltia kohtaan oli havaittavissa... Noh se menee jo ylianalysoinnin puolelle, tykkäsin tästä ihan tällaisenaan! Mun mielestä läpi tekstin oli ihanan rauhallinen ja seesteinen tunnelma, vaikka Valvatti vähän tunteidensa kanssa kipuilikin <3 Tästä aisti sellaisen pysähtyneisyyden ja leppoisan leirimeingin, melkein tekisi itsekin mieli lähteä leireilemään ellen olisi ihmisviha22 ja teknologian orja.

Joka tapauksessa kiitos tästä taas, tykkäsin :3