Tuun vielä jatkamaan juttua, koska juttujen jatkamista harrastetaan Finissä ihan liian vähän, vaikka varmasti kommakommentteihin voisi usein vielä vastata!

Mä hihitin sun vastaukselle niin höpösti että sain kans osakseni pitkän katseen, mutta toisaalta oon niin vaahdonnut näistä hahmoista ja katsonut jaksoja uudestaan yhteisillä ruokatunneilla että puolisoni alkaa olla tottunut. Siis niin tottunut kun nyt voi olla. :'D Mut hei, ainakin on vähän vaihtelua mun Sherlock-sekoilun lomaan!

Oon katsonut niitä Eric-haastatteluja, ne oli mahtavia ja niitä pitäisi olla paljon enemmän. Ja siis Jacobin ja Samin yhteishaastattelut ja yhteiskaikki on aivan tajuttoman ihania. <3 En kestä kuinka ne on sellaisia kuin ne on. Oonkin nääääääin lähellä että rupeen kirjoittaan RPF:ää, mutta onneksi aikani on hyvin rajallista ja yritän nyt keskittyä tähän puhtaasti fiktiiviseen fandomiin (kunnes oon kerryttänyt tarpeeksi tietoutta niistä näyttelijöistä jotta on jotain kirjoitettavaa, ahhah).

Joo, se kakkoskauden vika jakso on varmaan mun toinen suosikkini. Just noista syistä jotka mainitsitkin. No niin, meillä on aivan sama maku, erinomaista!

Yritän pysyä järjissäni odotellessani sun threesome-fikkiä, jo pelkkä ajatus saa mut kierroksille! Aah, niin ihanaa kun on jotain mitä odottaa!! Ihan tässä tulee ne villeimmät Sherlock-ajat mieleen, ah, oon niin kaivannut tällaista yhteissekoilua. <3<3<3

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, todellakin! <3

Mulla oli tosi omituinen väpättävä hymy naamalla kun tämän avasin ja sitten alahuuleni väpätti aina vain enemmän kun ryhdyin tätä lukemaan, panit aivan ihanan tärinän päälle iltaani!! Onks meillä hei sama lempijakso? :O Lemppareista tuli mieleen, että mä olin ihan varma, että olisit Lestat/Louis-fani henkeen ja vereen (hehee), mutta oon niin onnessani, että oot ilmeisen innostunut myös mun suosikistani eli Armandista. <3 Tai emmä oikeesti tiiä kuka mun syvin suosikkini on, mä nimittäin ihan aidosti näin hiljattain unta Danielista, siis siitä Eric Bogosianin esittämästä Danielista, en ees mistään nuoresta versiosta, mä oon täysin (sekaisin) mennyttä naista. :'D Sovitaan siis että kaikki kiinnostaa!

Ja kyllä kiinnostikin, mitä sait näin vikkelästi aikaan virkehaasteeseen tästä fandomista! Mä oon ollut ihan nääntymäisilläni, kun kukaan ei fikkaa tästä! Joten ahmin tän into piukeena ja sydän syrjälläni Armandin puolesta. Joko sanoin, että oon ihan team! Armand, sallin sille kaiken sen hillittömän hullun hirveyden ja vaadin tekopyhästi Louis'lta paljon parempaa käytöstä. Jota Louis ei tietenkään anna mulle, ja hyvä niin. Musta on ihanaa että nää on kaikki tasaisen kauheita tyyppejä. Ulisin ihan piestyn koiran lailla tuolle että Louis oli jälleen ajatusleikeissään päättänyt jättää Armandin, ahh näiden vuosikymmenien kestänyt rakkausliitto on kyllä upea. :') Ja sit ulisin lisää pojalle numero nelkytkolme. Voi juku, vielä on siis muutama poitsu tiedossa ennen Danielia (ja siis varmasti Danielin jälkeenkin...), voi Armand parkaa. :'D

Kärsimys on aina pukenut häntä niin hyvin.

Tää on niin erinomainen tiivistys Louis'ta että oksat pois. Jos se jotain osaa, niin kärsiä - ja niin maan pirun näyttävästi ja kauniisti ja sillai että siinä tuntee muut itsensä paljon huonommiksi ihmisiksi vampyyreiksi. <3

Armand tarjoaa Louis'lle pyyhkeen ja hivuttautuu kavalalla lempeydellä tämän päähän.

Hrrrr, kylmää. Haluisin tietää, kuinka mahdottoman monesti Armand on mennyt luvatta Louis'n päähän ja kuinka muusina Louis'n pää siitä oikeasti onkaan. Toki sarja antaa aika paljon vihjeitä ja siis aaaahhhhh näiden välinen suhde on vaan niin mieletön. Mielettömän hirvee. Just mahtava.

Vaan Louis'n ajatuksista ei löydy aineksia juhlaan, ainoastaan pirstaleista kaipuuta.

Ei pudoteltu nimiä, mutta kyllä minä sen nimen täältä rivien välistä löydän. <3<3

Hän tekee sen haavoittaakseen, mutta ei ole varma kumpaa.

Tää taas tiivistää hirmu hyvin Armandin, oijoih!!

Ihana ihana synkistelyfikki, mutta ihan liian lyhyt! Vaan minkäs teet kun haaste rajoittaa! Upeasti upotettu nuo sanat. Tosi vetävä ja hallittu kokonaisuus. Kirjoita äkkiä lisää, ruoki nälkäistä ja valitettavan kyltymätöntä ystävääsi!! <3

En ollut ehtinyt alkutietoja pidemmälle, kun mulla oli jo hyvin vahvat ajatukset siitä, mihin otsikko viittaa Ja siis joo, jotain tämmöstä mä veikkasinkin - vaikken ihan näin surkua 🥺 Vaikka onhan tämä toki hurt/comfortia, ja oikein onnistuneesti onkin sitä. Angel on niin raasu vaavi, kun joutuu Valentinon puruleluksi :< Se ei varmastikaan vähän vain näyki, minkä pystyi tästäkin hyvin päätellä. Onneksi Husk on niin muru ja pitää Angelista kuitenkin huolta ♥ Sitä tämä tarvitsee, hellyyttä ja huolenpitoa.

“Ehkä se Baxter tosiaan on tittelinsä mittainen mies”, Husk sanoi hyväksyvästi.
“Eli hullu tiedemies?” Angel tirskahti.

No sitäpä hyvinkin Hyvä että hänenkin taidoistaan on apua Angelin hoitamisessa.

Ja voiiii Angel kun yhtäkkiä alkaa vain naureskella omille ajatuksilleen. Ehkä se tekee tuossa tilanteessa vain ihan hyvää, omalla tavallaan terapeuttista nauraa omalle tilanteelleen. Ja joskushan nauru voi olla myös shokin reaktio, vaikka nyt ei vaikuttanut olevan shokkinaurusta kyse. Mutta jonkinmoista nauruterapiaa joka tapauksessa

“Olet sinäkin kummallinen...” Husk murahti ja painoi päänsä Angelin hartiaa vasten.
“Tykkäät kuitenkin”, Angel mutisi suupielensä koholla.

No niinhän se tykkää, ja ihanaa kun myös pystyi myöntämään asian ääneen :3 Ja voi ääää niin söpöä, kun Husk alkoi vielä kehrätä ♥ Sekin varmasti auttaa Angelia toipumaan ja voimaan paremmin. Kissojen kehräyksellähän on tunnetusti paljon hyviä vaikutuksia (niin kissalle itselleen kuin vaikka sitä sylissään pitävälle omistajalle).

Kiitos tästä lutupalasesta ♥

Voi Merlin parkaa:( Olen lukenut sinulta lähinnä aivan muissa merkeissä tapahtuvia Merlin-fikkejä, joten tässä pääsi sitten ihan toisenlaiseen maailmaan. En taaskaan tiedä itse sarjasta mitään, tapahtuuko näin oikeasti? Mutta siitä huolimatta onpa Merlinin kohtalo surullinen. En oikein edes osaa kuvitella miltä sen täytyy tuntua, kun omat tärkeät ihmiset katoavat lopullisesti viereltä, mutta kuvailet tätä tosi ihanasti.

Ikkunoista tuleva valo heikkeni päivän hämärtyessä, he istuivat hiljaisuudessa ja hiillos oli lopulta punaisia viiruja mustassa puussa keskellä haaleaa mustuutta.

Jotenkin tällaisista lauseista voi lukea sen, että ympäristökin "luovuttaa" ja jäljelle jää vain synkkyyttä. Angstia luvattiin ja angstia tämä oli alusta loppuun, kiitos siitä. Vaikka tässä surkuttelenkin, niin nautin suunnattomasti tällaisen surullisuuden lukemisesta

Tulkitsin tekstin perusteella et Draco olis trans ja tykkäsin siitä.
Tässä ei suoraan puhuta nimeltä kenen prosessista on kyse, mutta rivien välissä paistaa äidillinen rakkaus omaan poikaan, joka ei olekaan poika.
Musta Narcissa on tässä hyvin IC, hänen pitäisi olla se joka hyväksyy kaiken tuon, jos Lucius on se vastarannan kiiski. Se, että Nova ilmoittaa olevansa Nova on tosi luonnollista ja semmoista "tää oli nyt ilmoitusasia ja sit mennään eteenpäin".
Voisin lukea tästä näkökulmasta lisää et miten hahmot muuttuu ku heistä löytyy uusia puolia.