Tarinan nimi: Jumala hoitaa särkyneen
Kirjoittaja: Abarat
Ikäraja: k11
Tyylilaji: Draama
Fandom: Originaali
Varoitukset: Alussa yleistä epätoivoa ja tunnemyrskyä
Tiivistelmä: Vastavalmistunut Krisu tuntee epätoivoa, kunnes jotain herää hänen sisällään... Ajatusmaailma uudistuu.
A/N: Halusin kirjoittaa toivorikkaan tunnelmapalan, joka sijoittuu kevääseen. Kirjoitan tälle ehkä jatkoa ja ikäraja varmuuden vuoksi. Kaikki kommentit otan ilolla vastaan!

Garfield-sarjakuvakissaa esittävä muovinen ja Miljalta saatu seinäkello näytti puoltapäivää. Krisun olo oli levoton, sydämen tienoilta pisti niin että hänen piti maata kylkimakuulla yksiönsä valkoisella vuodesohvalla. Käsi rutisti älypuhelinta, puhelimen näytöllä ainutta yhteiskuvaa joka hänellä Miljasta oli. Tyynyn reunalle oli unohtunut puolityhjä tupakka-aski. Krisu oli ottanut rauhoittavan lääkkeen, mutta olo oli silti kurja. Vanhemmista ei ollut kuulunut mitään kolmeen kuukauteen, sisaruksista vain pari irrallista tekstiviestiä. Milja oli tahtonut erota Krisusta ja seurustelu oli ohi. Syy: yleinen holtittomuus. Krisu kuiskaili päivärukousta. Miksei häntä kelpuutettu mihinkään työhön, miksi hän yritti ja yritti saamatta mitään vastineeksi? Seurakunnassa moni kyseli Krisulta, uudelta naamalta, mitä hän teki työkseen? Nuoren miehen mielestä oli kiusallista vastata ettei mitään, että hän oli työtön. Yleensä kyselijät hiljenivät vastauksen saatuaan. Krisun vanhempien 15-vuotiaalle kissalle Tiikerille oli tehty eutanasia viikko sitten. Joku tuntematon naama oli lohduttanut; kyllä se siitä. Suru menisi kyllä ohi. Krisu ei ollut asiasta lainkaan niin varma. Seurustelusuhteen kariutuminen, iäkkään kissan eutanasia, suvun hyljeksintä häntä kohtaan, kaikki meni yli sietokyvyn.

”Jeesus Kristus, auta…” Krisu kuiskasi yksiössään. Äkkiä kevätaurinko täytti huoneen korostaen likaisia ikkunoita ja näyttäen pölyn määrän. Krisu ei ollut siivonnut moneen kuukauteen. Hän kurottautui kohti CD-soitinta ja laittoi soimaan ainoan hengellisen levynsä, jonka hän oli ostanut kirppikseltä, täyttäen hiljaisuuden. Kyseiseen paikkaan oli kävelymatkaa, mutta aina Krisu jotain löysi, yleensä hengellisiä kirjoja. Kirjoja, jotka oli hylätty. Kirjoja, jotka tarvitsivat kodin. Kirjoja, joissa oli sanoma. Krisu selasi kyljellään pienikokoista Raamattuaan. Sulillansa hän sinua suojaa-kohtaa Krisu luki ihan mielellään. Usein psalmit lohduttivat häntä yksiön karussa yksinäisyydessä.

Krisu huokaisi. Hänellä oli ikkunalla liian vaaleat ja läpikuultavat verhot, ne eivät pimentäneet huonetta koskaan. Krisu pujotti äkkiä aurinkolasit silmilleen ja vajosi uneen. Unessa tutun seurakunnan pastori luki Raamatun Sefanjan kirjan jakeita 3:17 vanhan kirkkoraamatun mukaan. Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee.
Krisu havahtui hereille todentuntuisen unen jälkeen. Hän alkoi äkkiä uskoa, että häntä oikeasti rakastettiin, ettei hän ollut koskaan ypöyksin, koska hänellä olisi aina Jeesus. Hymy levisi nuoren miehen kasvoille kevään auringonvalon välkkyessä ikkunan takaa. Jossain lauloi peipponen. 

Reki kääntyi katsomaan häntä silmät suurina.
”Anteeksi Langa”, Reki mumisi ja katsoi sitten hämillään kohti lattiaa.
Langan kasvoja kuumotti. Hän oli aivan sanaton ja vähän järkyttynyt, että Reki sai tällä tavalla tietää kaikesta siitä, mitä hänen päänsä sisällä tapahtui. Hän jähmettyi paikoilleen eikä osannut sanoa mitään. Yhtäkkiä hän vain pelkäsi että Reki lähtisi pois ja jättäisi hänet yksin. Miten ikinä he voisivat puhua tästä? Pitikö Reki häntä valehtelijana? Tämä oli todella kiusallista. Ei tämän näin pitänyt mennä! Jokin kirkui Langan sisällä ja silloin hän huomasi että Reki katsoi suoraan häneen. Reki oli hämillään, mutta hänen katseensa oli lämmin.
”Langa”, Reki kuiskasi ääni käheänä. ”Oletko... tykkäätkö...?” Reki sanoi ja osoitti sormellaan tietokoneen näyttöä jossa Langan videoitten otsikot tuntuivat kirkuvan Langan koko elämän auki ja sen hetkiset ongelmat julki.

Kristitty ja homoseksuaalinen identiteetti. Jumalan lapsen identiteetti. Onko masturbaatio syntiä? Seksuaaliset synnit ja niistä vapautuminen. Miten voi vastustaa kiusauksia?
”Reki! Älä jätä minua”, Langa parahti pelästyneenä. Hän käänsi Rekille selkänsä ja istui sängylleen. Sillä hetkellä hän todella pelkäsi että Reki sanoisi tai tekisi jotain, mitä hän ei kestäisi. Jotain mikä rikkoisi Langan pieniksi palasiksi. Hän oli huono puhumaan ja surkea ilmaisemaan itseään ja tunteitaan. Nyt hän vain toivoi että Reki ymmärtäisi. Sitten Langa tajusi, että Reki istui hänen vierelleen. He istuivat hetken kiusallisen hiljaa. Reki kokosi rohkeuttaan sanoa jotakin, sillä Langa vaikutti olevan pois tolaltaan.
”Langa. Sinä olet paras ystäväni. En minä ole menossa mihinkään”, Reki kuiskasi. Silloin Langa uskalsi jälleen hengittää.

”Anteeksi Reki”, Langa mumisi.
”Mitä sinä pyydät anteeksi?” Reki ihmetteli. ”Sinä voit kertoa minulle. Kun minä kerroin sinulle että pelkään pimeää ja mustaa olentoa, sinä et nauranut. En minäkään naura sinulle.”
”Mitä minä sanoisin?” Langa sanoi.
”Oletko sinä homo? Tykkäätkö sinä pojista?” Reki kysyi. Langasta niin suorat kysymykset tuntuivat kuin pyssynpiipusta lähteneiltä luodeilta. Mitä hän voisi vastata.
”Minä... en tiedä miten sanoisin sen. Minä tykkään jostakusta, mutta en halua olla homo. En aio ottaa sitä nimikettä itselleni.”
”Tykkäätkö sinä jostain pojasta joka jäi Kanadaan?” Reki kysyi.
”En”, Langa vastasi vähän liiankin nopeasti. Hän ei ollut jättänyt ketään jälkeensä Kanadaan, koska se oli Reki! Hän säikähti ja toivoi ettei Reki tajuaisi yhdistää asioita keskenään.

”Saanko vielä kysyä jotain?” Reki uteli.
Langa nyökkäsi osaamatta odottaa mitä Reki kysyisi. Reki rykäisi ja keräsi rohkeuttaan. Kyllä heidän luokkansa pojat puhuivat avoimesti kaikenlaisesta mitä he touhuilivat ja toisinaan varmasti vähän liioittelivatkin.
”Sinä runkkaat?” Reki totesi ennemmin kuin kysyi. Vastaus oli jo päivänselvää.
”Jep”, Langa myönsi.
”Jees, kukapa ei”, Reki totesi. ”Mutta en ymmärrä kieltääkö usko kaiken? Onko kaikki vain syntiä? Eikö sitten olisi ollut parempi kun ei olisi syntynytkään?” Reki kummasteli. Langa lysähti kasaan. Miten ihmeessä hän olikaan joutunut tähän soppaan?

Langa huokaisi syvään.
”Jeesuksen seuraajan identiteettiin ei kuulu enää synnillinen identiteetti. Minä olen Jumalan lapsi”, Langa selitti. ”Ei se määritä minua mitä minun korvieni välissäni liikkuu, eivätkä tunteetkaan”, Langa sanoi. ”Vaikka mieleni tekisi valehdella ja varastaa joka päivä, en ole valehtelija enkä varas. Vaikka haluaisin juoda viinaa, en ole juoppo ja jos tykkään...”, Langan oli vaikea saada sitä kakistettua ulos suustaan. ”Vaikka tykkään jostain pojasta, ei se tee minusta ho...”, Langa nielaisi loput. Reki ihmetteli, sillä ei hän ollut tuollaista näkökulmaa koskaan ennen kuullutkaan. Kaikki muut sanoivat asiat aivan toisella tavalla. Oli itsestään selvää että oli homo jos tykkäsi pojista tai bi, jos tykkäsi molemmista niin kuin hän itse. Eihän sitä saanut nappia painamalla pois päältäkään.
”Mutta... tai siis. Ei kukaan ole koskaan ennen sanonut noin”, Reki kummasteli.

”No haluaisitko itse olla huora? Tai runkkari? Tai narkkari?” Langa luetteli.
”Minä olen bi-seksuaali”, Reki sanoi. ”Tai siis ehkä vähän.”
Nyt oli Langan vuoro katsoa Rekiä. Oli Rekilläkin salaisuuksia, sanomattomia asioita joita he eivät olleet toisilleen jakaneet.
”Mitä tarkoittaa ehkä vähän?” Langa kysyi. Silloin Reki oivalsi mitä Langa tarkoitti.
”En minä ole kokonaan bi. Tarkoitan että joskus vain tunnen jotain sen suuntaista”, Reki sanoi ja totesi itsekin kuulostavansa epäselvältä.
”Tuota minä juuri tarkoitan!” Langa sanoi. ”Ei joku tunne, kokemus asiasta tai haluaminen määritä ihmisen koko identiteettiä. Miksi koko minuus leimataan? En suostu ottamaan sellaista leimaa vastaan.”

”Minä en ole homo vain sen takia että tykkään jotenkin väärällä tavalla. Kun haluaisin tykätä toisella tavalla”, Langa sanoi.
”Voiko tykätä väärällä tavalla? Sekö sitten on syntiä?” Reki kysyi ja huokaisi sitten.
”Täytyyhän naimisissa olevienkin hallita omia tykkäämisiään. Silloin on sitouduttu yhteen ihmiseen eikä ole sopivaa olla miten vain tai tehdä mitä vain. Jeesuksen seuraajat on kutsuttu pysymään Jumalan lapsen identiteetissä. Kerron vain sen mitä olen viime viikkoina oppinut”, Langa sanoi.
Kyllä Reki sen käsitti. Oli hänkin asioita miettinyt, eikä Langa ihan väärässäkään ollut.
”No onko runkkaaminen syntiä vai ei?” Reki kysyi. Langa värähti ja peitti kasvonsa käsillään.
”Pitääkö sinun kysyä kaikkea noin suoraan?” Langa vingahti.
”Olen vain utelias”, Reki totesi.

”Siitä on kahta eri näkökantaa. Mutta kaikki sanovat että se on syntiä, jos... jos katsoo samalla pornoa, tai jotain kuvia tai fantasioi jotain samalla kun tekee sitä.”
”No mietitkö sinä jotakuta kun...”, Reki aloitti.
”Reki! Älä kysy noin noloja. En kerro”, Langa sanoi.
”Ok”, Reki sanoi. ”Anteeksi. Ei sinun tarvitse kaikkea kertoa.”
”Pidätkö sinä minua nyt täysin tiukkapipona ja hihhulina, joka ei saa edes hengittää poikien suuntaan ettei vain... ettei”, Langa ei löytänyt enempää sanoja.
”Jumala tässä se tiukkapipo on jos minulta kysytään. Enkä voi väittää etteivätkö uskovaiset ole vähän myös”, Reki myönsi.
Sitä Langa vähän pelkäsikin ja lysähti kasaan. ”Kireitä, umpimielisiä, suvaitsemattomia, tekopyhiä, kaksinaamaisia, hihhuleita, toisten tuomitsijoita...” Oliko hän sanonut sen kaiken ääneen?
”Sinä olet cool... ja paras ystäväni”, Reki sanoi. ”Et sinä ole tekopyhä”, hän lohdutti vielä.

He jatkoivat vielä keskusteluaan. Reki kertoi joskus katsoneensa pornoa, mutta hänelle riittivät pikkusiskon bl-mangasarjat. Langa myönsi katsoneensa pornoa vielä kesällä, mutta ei enää sen jälkeen. He juttelivat myös siitä kaikesta, mitä lieveilmiöitä S:llä oli. Rekikin myönsi että siellä tapahtui synkkiä asioita. Siellä liikkuivat huumeet ja varastettu tavara. Siellä juopoteltiin avoimesti ja ihmiset etsivät yhdenillan suhteita. Siellä oltiin avoimia kaikelle sellaiselle, mitä ei päivänvalossa nähty ja mitä ei pidetty julkisesti täysin sopivana. Silloin Langa käsitti että se oli yksi syy siihen, miksi hänen olonsa tuntui siellä niin levottomalta. Kun hän oli saanut uudistua uskossaan, kaikki sellainen häiritsi enemmän eikä se tuntunut siltä maailmalta, johon hän kuului. Se tuntui vieraalta, koska hän ei ollut osa sitä kaikkea vaan kulki siellä kuin muukalaisena vieraalla maaperällä.

”Vyöttäkää siis mielenne ja olkaa raittiita. Pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille annetaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä. Olkaa niin kuin kuuliaiset lapset älkääkä mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte. Tulkaa sen sijaan kaikessa vaelluksessanne pyhiksi, niin kuin teidän kutsujannekin on pyhä. Onhan kirjoitettu: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." Jos te siis Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee jokaisen hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika. (1 Piet. 1:13-17)

”Reki. Skeittari minussa sanoo, että haluan sinne ja mieleni tekee osallistua turnaukseen. Mutta se toinen puoli minussa ei tunne kuuluvansa sinne”, Langa selitti.
”Aiotko osallistua turnaukseen vai et? Koska jos sinä osallistut, niin silloin minäkin osallistun”, Reki sanoi.
”Minä osallistun”, Langa sanoi ja painoi puhelimessaan olevaa ilmoittautumispainiketta. ”Sinne mennään skeittaamaan ja kilpailemaan eikä tekemään mitään tyhmyyksiä.”
Reki hymyili leveästi. Oli siis aika keskittyä harjoittelemaan temppuja.
”Mitä sanot jos pyy...? Langa aloitti.
”...pyydämme Miyan mukaan skeittiparkille?” Reki lopetti Langan lauseen.
He nyökkäsivät toisilleen ja läpsivät ylävitoset yhteiselle ajatukselleen. Sellaista tapahtui silloin tällöin. Reki ei voinut olla miettimättä Langaa sielunkumppaninaan. Langa oli samalla aaltopituudella monessa asiassa.


Seuraavina päivinä Ishikawan skeittipuistossa oli muitakin, kuin Langa, Reki ja Miya. Kun koulusta oli lomaa, monilla oli aikaa tehdä kaikkea kivaa. Muutamat ohikulkijat jäivät seuraamaan skeittailijoiden temppuja. Koska turnajaiset olivat tulossa, riitti heillä myös työvuoroja skeittiliikkeessä. Reki työskenteli liikkeessä ja Langa kävi toimittamassa muutaman tilauksen kotiovelle saakka. Yleisesti kuhistiin siitä, kuinka turnajaisten pisteytys toimisi ja millä tavalla voittaja selvitettäsiin. Huhun mukaan Adam järjesti S:lle jotain uutta, sillä sinne oli nähty kuljetettavan muutaman rekkalastillisen verran tavaraa ja rakennusaineita.
”Kuinka hän viitsii laittaa rahaa sellaiseen?” Langa ihmetteli.
”Nah, jollain on vähän enemmän pelinappuloita mitä meillä muilla”, Reki totesi.
”Mietin vaan että se on kuitenkin laitonta aluetta, jossa ei varsinaisesti saisi edes oleskella. Saati että hän rakennuttaa sinne jotain”, Langa sanoi.
”Hän tulee kuitenkin työllistäneeksi ihmisiä toimillaan”, Oka totesi. ”Enkä epäile etteikö hän siivoa jälkiään turnajaisten jälkeen.”

Vuoden viimeinen päivä oli perjantai. S:lle kokoontui suuri joukko väkeä seuraamaan turnajaisten aloitusta. Kello oli yksitoista ja olisi vain tunti vuoden vaihtumiseen. Musiikki soi tuttuun tapaan ja monet testasivat alueelle tuotuja uusia skeittiramppeja ja esterataa. Varttia vaille kaksitoista kaiuttimista alkoi soida Daruden Sandstorm ja sitä tahdittivat värilliset laservalot valaisten koko aluetta. Sen jälkeen Adam ilmaantui valojen keskelle ja ilotulitteet alkoivat paukkua joka suunnasta.

Kymmenen... yhdeksän... kahdeksan...

”Kaikki tänne”, Joe huudahti ja viittoili muita luokseen. Langa, Reki, Miya, Cherry, Shadow ja Oka  menivät Joen ja hänen muutaman seuralaisensa luokse, muodostaen ringin. He tarttuivat toisiaan hartioilta ja liittyivät muiden lähtölaskentaan.

...seitsemän... kuusi... viisi... neljä...

Shampanjapullon korkki poksahti auki ja ilotulitteet valaisivat taivasta.

…kolme... kaksi... yksi... !!! Hyvää Uutta Vuotta!!!

Valtava huuto kuului kaikkialta ja raketit paukkuivat. Juoma virtasi ja halauksia vaihdettiin.
”Olkaa hyvä”, Cherry sanoi ja tarjosi nuorillekin juomaa. ”Tämä on luvallista juomaa. Älkää luulkokaan että tarjoaisin muuta.”
”No ei luulla, ei tulisi mieleenikään”, Reki sanoi silmiään pyöräyttäen. Hän oli kyllä oppinut että Cherry oli joissakin asioissa tiukka, mutta aivan oikeassa. Kun ilotulitus laantui, nousi Adam lavalle julistaen turnajaiset alkavaksi. Alkukarsinta sisälsi radan, jossa piti tehdä viisi erilaista temppua onnistuneesti jotta pääsi jatkoon. Temppuja sai tehdä enemmänkin, mutta viisi niistä pitäisi onnistua. Yleisö hurrasi. Karsintoihin osallistui lopulta lähes kuusikymmentä kisaajaa, joista muutama oli hieman liian juovuksissa päästäkseen jatkoon. Aamun pikkutunneilla jatkoon oli selviytynyt osallistujista puolet. Reki hymyili, sillä hän oli muiden tavoin mukana jatkoon päässeiden joukossa ja se oli sillä hetkellä merkittävä asia.


Rekiä jännitti mennä lääkärille uudelleen. Hän ei ollut huomannut että uusi lääke olisi auttanut mitenkään erityisesti enempää, kuin vanhakaan. Ja häntä hävetti myöntää, että iltalääke oli unohtunut useammin kuin muutaman kerran. Iltalääke oikeaan aikaan otettuna oli auttanut vähän ja hän oli nukkunut hieman aikaista paremmin. Hänen ei ollut tarvinnut turvautua energiajuomiin. Lääkäri oli päättänyt nostaa hänen aamulääkkeensä annostusta ja nyt kokeiltiin miten se vaikuttaisi seuraavan kuukauden ajan. Lääkäri oli painottanut, että hänen pitäisi heti palata matalampaan annokseen, jos suurempi annos aiheuttaisi sivuvaikutuksia, kuten sydämentykytystä tai huonovointisuutta.

Koulun jälkeen työvuoro skeittiliikkessä sujui uusien lääkkeiden jälkeen tavallista tahmeammin. Hänen olonsa tuntui hetkellisesti kuin hidastetulta filmiltä. Hän avasi suuria pakkauslaatikoita ja tyhjensi niiden sisältöä täydentäen hyllyjä. Langa oli jäänyt kouluun tukiopetustunnille. Reki oli miettinyt paljon Langaa viime viikkoina. Langa tykkäsi jostain pojasta ja Rekin mielessä oli muutaman kerran käynyt sellainen mahdollisuus, että se olisi hän itse! Langa ei ollut sitä kertonut, eikä Reki halunnut painostaa. Langa kuitenkin viihtyi hänen seurassaan eikä osoittanut olevansa kiinnostunut muusta kuin skeittailusta ja muista aktiviteeteista. Ei Langa työntänyt häntä pois kun hän meni halaamaan. Langa oli kantanut häntä muutaman kerran reppuselässään. Reki oli heistä kahdesta kuitenkin se, joka hakeutui herkemmin lähelle. Langalta se ei käynyt aivan niin luonnostaan. Langa vaikutti olevan ehkä aikaisempaa varovaisempi kuin ennen heidän joululoman aikaista keskustelua.

”Reki, käyn viemässä pari toimitusta joten pidähän puoti pystyssä”, Oka sanoi. Reki nyökkäsi. Liikkeessä kävi muutama asiakas, mutta sitten tuli korvia huumaava hiljainen hetki. Reki säikähti ja hypähti ilmaan, kun ovi kävi. Se oli Langa, joka oli niin maansa myyneen näköinen, että Reki oli hetken aivan varma, että Langa sanoisi että hän joutuisi käymään lukion toisen luokan uudelleen.
”Joudun tekemään vielä monta ylimääräistä tehtävää, jotta pääsen luokalta”, Langa huokaisi synkkänä.
”Sinun on pakko päästä luokalta”, Reki sanoi ja tiesi kuulostavansa julmalta.
”Tiedän”, Langa sanoi. ”Mutta katso tätä”, hän jatkoi ja otti paksun pinon modernin japanin kielioppi- ja kirjoitusjärjestelmän monisteita repustaan. Reki kalpeni.
”Mitä nuo ovat?” hän kysyi.
”Tässä on tehtäviä lukion ensimmäisen vuoden kursseilta. Yritän näiden avulla paikata kaikkea sitä, mitä en vielä osaa.”
”Voi rähmä, näyttää pahalta. Otan osaa kamu”, Reki sanoi tarttuessaan Langaa hartioista. Ja kun Langa laski päänsä lannistuneena Rekin olalle, ei Reki voinut muuta kuin antaa halauksen, jonka tarpeessa Langa sillä hetkellä toden totta oli.

Ficin nimi: Ylireagointia
Kirjoittaja: Meldis
Genre: kevyt drama, fluffy, humor
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Cedric
Tiivistelmä: Kolme kertaa, kun Tylypahkassa tehtiin ratsia.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Tämä on kirjoitettu 3 kertaa, kun... -haasteeseen, promptista Kolme kertaa, kun Tylypahkassa tehtiin ratsia. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia! ^^


Ylireagointia

1. kerta

Cedric istui juomassa iltapäiväteetä Sinistran kanssa opettajainhuoneessa, kun meteli alkoi. Se kuulosti siltä tutulta meteliltä, jonka oppilaat aiheuttivat tasaisin väliajoin tuntien loppuessa ja luokkien tyhjentyessä. Mutta kello näytti vartin yli kahta, joten tuntien ei pitäisi loppua vielä pitkään aikaan.

”Jospa luokassa sattui jotain”, Sinistra ehdotti. Kenties, lähellä oli ainakin muodonmuutosten luokka ja ehkä joku ekaluokkalaisista oli saanut neulaksi muutettavan tikkunsa taas tuleen, kuten jokunen viikko sitten. Cedric hymähti ja jatkoi lehden lukemista, mutta äänet koventuivat entisestään. Enemmän ja enemmän oppilaita liikehti käytävillä ja he pulisivat siihen tapaan, että tilanne ei enää vaikuttanut epäonnistuneelta muodonmuutostunnilta. Cedric hylkäsi lehden syliinsä ja silmäili Sinistraa epäluuloisena. Mutta ennen kuin hän ehti pohtia mitään ääneen, opettajainhuoneen ovi paukahti auki. Se oli Neville.

”Cedric, Aurora, aurorit tekevät ratsiaa. Kaikkien pitää mennä ulos”, mies sanoi huohottaen.

Cedric seurasi Nevilleä ja oppilasmassaa, joka pölisten liikkui aulaan ja siitä pihalle. Cedric etsi katseellaan McGarmiwaa, joka seisoi ulko-ovilla kädet ristissä rinnallaan, taikasauva pilkistäen kädestä, joka oli hänen kyynärvartensa alla.
”Mitä täällä tapahtuu?” Cedric pysähtyi McGarmiwan eteen.
”Argus väittää nähneensä oppilaalla vaarallisen taikaesineen”, McGarmiwa huokaisi. ”Hän kirjoitti auroreille. He tulivat etsimään sitä.”

Cedric rypisti otsaansa ja katsoi ympärilleen. Voro seisoi maireana lähellä ulko-ovia ja silmäili oppilaita kuin nälkäinen petoeläin, joka oli pääsemässä saaliinsa kimppuun.
”Mutta miten sellainen olisi päässyt -” Cedric aloitti, mutta McGarmiwa kohotti kätensä hiljentääkseen hänet.
”Kyllä, olet oikeassa. Siinä ei ole mitään järkeä ja Potter tietää sen oikein hyvin”, hän puuskahti mulkoillen sisälle, mistä oppilaita yhä vaelsi ulos.
”Harry on täällä?” Cedric äimistyi. Tuskin yliaurori tekisi näin massiivista toimenpidettä, ellei epäilisi, että kyseessä olisi herkkä tilanne.
”Hän tuli juuri alaistensa kanssa. Tarkistaa tuvat ja luokat ja kaiken”, McGarmiwa pudisteli päätään.

”Mutta jos se on oikeasti vaarallinen taikaesine -” Cedric aloitti taas, mutta nyt hänet keskeytti kirkas ääni oppilasmerestä.
”Ei se ole vaarallinen!”
Cedric käännähti ympäri. Heitä kohti luovi kolmasluokkalainen rohkelikko.
”Samwell?” McGarmiwa kohotti kulmaansa, kun tyttö oli viimein päässyt heidän luokseen.
”Se ei ole vaarallinen”, tyttö sanoi. ”Minä sanoin niin Vorolle, mutta se typerys ei uskonut minua ja aikoi ottaa sen minulta ja sanoin ei ja karkasin ja hän suuttui siitä.”
”Mikä se sitten on?” Cedric kysyi.
”Rubiikin kuutio.”

Cedric rypisti otsaansa ja näki McGarmiwan tekevän samoin. ”Mitä se tarkoittaa? Rubiikin kuutio?” McGarmiwa toisti. Samwell pyöräytti silmiään.
”Se on jästilelu”, hän ärähti. ”Sanoin niin Vorollekin, mutta hän ei uskonut ja vain intti ja intti ja yritti ottaa sen minulta.”
”Siis se vaarallinen taikaesine, josta Argus kirjoitti auroreille, jotka tulivat ratsaamaan Tylypahkan, on...lelu?” Cedric siristi toista silmäänsä.
”Niin! Ja voisin näyttää sen, mutta se on makuusalissani, eikä minun annettu mennä sinne hakemaan sitä enää.”

McGarmiwa viittoi Samwellin mukaansa ja he lähtivät takaisin sisälle. Oppilasvirta oli lähes loppunut ja lapset seisoskelivat harmistuneena pihalla. Onneksi sentään ei satanut, jos kaikki oli tosiaan häädetty ulos jästien lelun takia, Cedric pohti silmätessään pihaa.

Kesti puolisen tuntia ja McGarmiwa tuli takaisin oville hurjasti virnistelevä Samwell mukanaan. Tällä oli tosiaan jonkinlainen värikäs kuutio kädessään ja hän pyöritti sitä vikkelästi ja taidokkaasti.
”Vaara ohi, palatkaa tunneillenne”, McGarmiwa sanoi taialla voimistetulla äänellään. Oppilaista kirposi riemua ja Cedric näki, kuinka Samwellin luokkatoverit ryntäsivät ystävänsä luokse tivaamaan, mitä oli tapahtunut. Samaa Cedric meni tekemään ängetessään ihmismassojen läpi McGarmiwan eteen.

”Yliaurori hermoili syyttä”, McGarmiwa sanoi ennen kuin Cedric ehti edes kysyä. Rehtori katsoi selkänsä taakse, missä Harry seisoi syyllisen näköisenä muutama auroi vierellään.
”Voro oli hyvin vakuuttava”, Harry puolustautui.
”Tällä kertaa?” McGarmiwa kohotti kulmaansa. ”Hän on kirjoittanut yliaurorille joka vuosi lukuisia kertoja vaikka ja mistä turhanpäiväisestä, eikä tänne tätä ennen ole koskaan tehty ratsiaa sellaisen takia.” Harry huojui kantapäillään. McGarmiwa heitti kätensä ilmaan ja lähti hätistelemään auroreja töllisteleviä oppilaita tunneilleen.

”Hei, Cedric”, Harry sanoi arkana.
”Hei, Harry”, Cedric vastasi. ”Minustakin on suoraan sanottuna aika outoa, että välittäisit Voron oikuista.”
”Öh, noh”, Harry sanoi ja välttääkseen vastaamasta hän kääntyi alaisiinsa. ”Menkää edeltä, tulen ihan pian.” Aurorit kohottelivat toisilleen kulmiaan kulkiessaan Cedricin ohi kohti tiluksien rajoja, mistä kaikkoontua.

”Tuota, mitä kuuluu? Miten opettaminen on alkanut?” Harry kysyi vaihtaen aihetta.
”Ihan hyvin”, Cedric vastasi otsa rypyssä.
”Hyvä, hyvä”, Harry sanoi. ”No, jos ei muuta, näin ainakin sinut”, hän naurahti hermostuneesti.
”Ai?” Cedric sanoi.
”No, niin”, Harry suipisti suutaan. ”Kun olit taikaurheiluosastolla, näimme aika tiuhaan.”
”Harry – ” Cedric aloitti hitaasti, mutta Harry keskeytti hänet.
”Mutta!” hän huudahti. ”Kun kaikki on kunnossa, minä tästä menenkin. Pahoittelut vaivasta.” Harry syöksyi Cedricin luota suunnaten tiluksien rajoja. Cedric jäi tuijottamaan hänen peräänsä.

2. kerta

Kolahdus herätti Cedricin pukuhuoneestaan, minne oli juuttunut tunnin jälkeen tutkimaan vanhaa Puhtolakaisua, joka oli vikuroinut oppilas selässään kuin hevoskotka kaktus takamuksessaan. Hän sysäsi luudan maahan ja riensi ulos. Joukkueiden pukuhuoneilta kuului meteliä. Hän juoksi ensimmäiselle avoimelle ovelle nähdäkseen joukon tuntemattomia velhoja ja noitia käyvän läpi kaappeja ja hyllyjä. ”Mitä täällä tapahtuu?” Cedric karjaisi.

”Ratsia”, sanoi noita, joka penkoi Cedricin lähellä kaappia. ”Saimme vinkin, että joku oppilaista on käyttänyt suoristusta parantavia aineita.”
”Oppilas?” Cedric älähti. Päälle puolen tusinaa auroria kävi läpi jokaista tuuman pukuhuoneissa. Yksi noita loitsi lattiaa pitkin kulkemaan sinisen nuoran, joka liukui huoneen kulmasta kulmaan. ”Kuka muka käyttäisi koulu-urheilussa steroideja?” Cedric sanoi.
”Niin lähde sanoi. Yliaurori on kuulustelemassa pelaajia”, taikova noita sanoi.
”Mitä?” Cedric pärähti.

Cedric marssi linnalle ja suuntasi suoraan rehtorin kansliaan, josta toden totta löysi Harryn, McGarmiwan sekä korpinkynnen nuoren etsijän. Poika vapisi seisoessaan Harryn ja McGarmiwan katseen alla.
”Ette ole tosissanne?” Cedric jylisi päästyään joukon luokse. ”Hän on sitä paitsi alaikäinen. Ei häntä voi kuulustella ilman vanhempia.”
”Lähetimme heille viestin. He tulevat varmasti heti, kun saavat sen”, Harry sanoi vakaasti, vaikka hänen tuimaan ilmeeseen oli levinnyt ripaus iloa nähdessään Cedricin.
”Ja tekö uskotte, että Selwyn oikeasti käyttää huumeita?” Cedric ärisi. Poika värähti kuullessaan viimeisen sanan.

”Sain vakuutettavalta lähteeltä tiedon, että hän on äkkiä salaperäisesti parantanut lentotaitojaan”, Harry kertoi ja Cedric näki tämän kädessä kirjeen. Cedric vilkaisi McGarmiwaan, joka katseli hieman säälien Selwyniä.
”Harry, voidaanko jutella?” Cedric kysyi niin rauhallisesti kuin kykeni ja viittoi portaikkoon. Harry nyökkäsi ja hänen silmissään välähti lisää iloa. Se katosi, kun he pääsivät tyhjään käytävään ja Cedric mulkoili Harrya.

”Oletko seonnut?” hän parahti.
”Ei, en ole. Hei sinullekin”, Harry sanoi.
”Selwyn ei käytä suoritusta parantavia aineita”, Cedric kiristeli hampaitaan. ”Hän oli koko kesän Kreikassa treenaamassa serkkujensa kanssa. Heillä on siellä kansainvälisen tason kenttä ja hänen setänsä on Kreikan maajoukkueen varavalmentaja. Hän ei ole muuta tehnyt koko kesän kuin pelannut Euroopan huippujen kanssa. Totta kai hän on parantanut taitojaan!”

Harryn suu loksahti auki. Hän siirsi kätensä selkänsä taakse piilottaen kirjeen, joka hänellä oli otteessaan.
”Ahaa”, hän sanoi.
”Ja olisit saanut sen selville, jos olisit puhunut minulle tai oikeastaan kenelle tahansa opettajalle ennen kuin menet pelottelemaan kolmasluokkalaista”, Cedric puhisi.
”McGarmiwa ei sanonut siitä mitään.”
”Minerva on rehtori. Hän ei voi olla perillä joka ikisen oppilaan kesänviettotavoista”, Cedric sihisi. ”Mutta jos olisit puhunut Filiukselle tai Auroralle tai Hagridille tai minulle”, Cedric painotti, ”olisit saanut asian selville ilman järjettömiä ratsioita.”

Harry oli muuttunut kasvoiltaan punaiseksi. ”Nevillekään ei tiennyt”, hän sanoi ääni pienenä. Cedric murahti.
”Hänelläkin on tupajohtajavelvollisuutensa”, hän sanoi ja pysähtyi. ”Hetkinen, mikä se sinun lähteesi siis olikaan?”
Harry punehtui entisestään. ”Neville oli huomannut...jotain muutoksia.”

Cedric kiristeli hampaitaan ja hieroi kasvojaan pidellen kiinni malttinsa viimeisistä rippeistä. ”Okei. No, nyt menet kertomaan Selwynille ja hänen vanhemmilleen, minkä takia olet tullut tänne tekemään ratsian ja säikyttelemään jokaista koulun huispaajaa.” Harry nyökytti päätään kiivaasti.
”Anteeksi, Cedric, minä vain…” hän sanoi toivottomana. ”Anteeksi, se oli tosi tyhmää.”
Cedric huokaisi syvään. ”Ei sinun kuulu minulta pyytää anteeksi”, hän sanoi kiukku kaikoten kehostaan.
”Joo. Mutta silti. Anteeksi. Olin idiootti”, Harry sanoi ja nopealla liikahduksella hän vilahti portaisiin ja katosi rehtorin kansliaan.

Cedric jäi huohottamaan purkauksensa jälkeen käytävään ja mietti, miten tyhmä Harry tosiaan olikaan.

3. kerta

”Harry?”

Yliaurori hätkähti ja pyörähti ympäri juuri sen näköisenä, että oli jäänyt kiinni tekemästä jotain kiellettyä. Hän osoitteli sauvallaan leveän käytävän kulmaan, mutta laski nopeasti sauvan ja katsoi Cedriciä silmät isona.
”Hei, Cedric, sinä täällä”, hän sanoi ja Cedric kallisti päätään ja nousi viimeiset portaat viidennen kerroksen autioon käytävään.
”Niin, minä olen täällä töissä. Mitä sinä täällä teet?” hän kysyi.

”Teen töitä myös”, Harry vastasi. ”Kuulin, että joku otus oli päässyt irti pimeyden voimilta suojautumisen ja taikaliemien yhteistunnilla ja tulin auttamaan etsinnöissä.”
”En kuullut, että joku otus pääsi irti”, Cedric sanoi.
”Neville laittoi pikaviestin”, Harry taputti taskuaan.
”Mikä otus se on?” Cedric kysyi.
”Vaarallinen otus. Ei ehkä pitäisi sanoa”, Harry sanoi.
”Älä sitten.”

Harry jäi katselemaan Cedriciä vaikeana. Hän piteli sauvastaan kiinni kuin aikoisi jatkaa taikomista, mutta sen sijaan tuijotti Cedriciä epävarmana. Cedricin työhuone oli kulman takana ja Cedric pohti menisikö vain ohi vai pitäisikö hänen sanoa jotain Harrylle.
”Minä olen edelleen pahoillani siitä...huispausjutusta”, Harry sanoi.
”Minulleko?” Cedric kysyi ja Harry nyökkäsi. ”Eihän se liittynyt minuun mitenkään.”
”No, olen silti pahoillani. Hävettää vieläkin.”
”Kuulemani mukaan sait aikamoisen höykytyksen Selwynin vanhemmilta ja taikaministeriltä.”
Harry naurahti kolkosti. ”Joo, sellaista huutoa en ole kuullut sitten kouluaikojen.”

”Missä aurorisi ovat tällä kertaa? Jos se on joku vaarallinen otus, eikö koulu pitäisi tyhjentää ja koluta joka kolkka?” Cedric kysyi.
”Yritän hoitaa tämän vähän tahdikkaammin tällä kertaa. Neville ja pari johtajapoikaa ja -tyttöä auttavat minua”, Harry sanoi. ”Protokolla kyllä määrää isoa ratsiaa, mutta olen aina vihannut sääntöjä.” Hän naurahti uudelleen ääni sävyttömänä.
”Toivottavasti tällä kertaa et alireagoi”, Cedric sanoi.

Samassa Harry ilme valahti. Hän tempaisi kätensä taskulleen, josta kiskaisi kultaisen kaljuunan esiin. ”Se on Neville. Joku oppilas löysi sen”, hän henkäisi, työnsi kolikon taskuunsa ja pinkaisi Cedricin ohitse portaisiin. Ajattelematta Cedric seurasi häntä.

He päätyivät lopulta yrttitiedon kasvihuoneiden taakse, missä Neville huitoi heille. ”Kaikki hyvin. Paitsi, että herra Martell taitaa tarvita käyntiä sairaalasiivessä löytönsä jälkeen”, hän kertoi johdattaessaan heidät löytöpaikkaan, missä ekaluokkalainen poika nauroi katketakseen ystävälleen, jonka korvista kasvoi violettia karvaa.
”Mitä?” Cedric loksautti suunsa auki.
”Joo, he leikkivät jotain ja Martellilla ei ollut kenkiä. Ilmeisesti Lunetti oli saanut hyvin elinvoimaisen otuksen, kun pelkkä yksi askel sen päälle kasvatti noin isot karvat”, Neville arvioi ja osoitti metalliseen häkkiin, jossa istui rauhallinen myrsyli.

”Myrsyli”, Cedric sanoi. ”Myrsyli oli se vaarallinen otus”, hän osoitti sanansa Harrylle.
”Kiitos, Martell. Kiitos, Neville”, Harry sanoi ja otti häkin maasta. ”Ehkä jopa turhan voimakas opetukseen. Kerrothan Lunetille, että vien tämän ministeriöön ja taikaolentojen valvontavirasto katsoo soveltuuko se tunneille.” Neville nyökkäsi ja lähti kahden ekaluokkalaisen kanssa kohti ulko-ovia pienen pojan kikatus merkiten heidän kulkuaan kohti sairaalasiipeä.

”Se voi olla vaarallinen. Se voi haukata palasen, jos sen päälle astuu ja Martell astui sen päälle”, Harry sanoi ja Cedric kohotti toista kulmaansa. ”Ja Neville oikeasti pyysi apua.” Cedric kallisti päätään. ”Tai kertoi, mitä oli tekemässä. Kun olin kysynyt kuulumisia.” Cedric odotti vielä hetken. ”Kysynyt sinusta.”

”Niin minä vähän päättelinkin”, Cedric sanoi pudistellen päätään. ”Mikä sinun on, Harry? Et sinä ministeriössä näin hinkunut seuraani.”
”Koska oli itsestäänselvyys, että näen sinut joka päivä”, Harry sanoi. Myrsyli kellahti kyljelleen häkissä ja Harry käänsi katseensa siihen. ”Minä odotin hitto vie liian kauan.”
”Odotit mitä?” Cedric kysyi. Harry katseli myrsyliä, avasi suunsa ja sulki sen sitten. ”Harry, olet järjestänyt kolme ratsiaa Tylypahkaan sen takia, että tahdoit nähdä minut.”
”Odotin, että rohkaistuisin.” Harry kohotti katseensa myrsylistä. ”Kysyä sinua kahville.”

Cedric päästi huojentuneen naurahduksen. ”Miksi sinä tarvitset rohkeutta sellaiseen? Sen kun kysyt.” Harry puristi huulensa viivaksi. Myrsyli alkoi kuorsata kovaäänisesti. Ymmärrys tavoitti Cedricin. ”Ai.”
”Niin”, Harry sanoi naama punaisena. ”Mutta nyt olen paljastanut, miten tomppeli olen silloin, kun en uskalla kysyä ihastukseni kohdetta kahville, joten taidankin tästä mennä kuuntelemaan taas Hermionen ja Kingsleyn huutamista, joten…” hän alkoi harppoa Cedricin ohi.

”Odota”, Cedric sanoi ja nappasi Harrya käsivarresta niin, että myrsylihäkki heilahti. Otus ei välittänyt vaan kuorsaus jatkui taukoamatta. ”Voit sinä edelleen kysyä. Jos vaikka sanoisin kyllä”, Cedric sanoi ja Harry katsoi häneen kulmiensa alta.
”Kaiken tämän jälkeen?” Harry sanoi perin epäileväisenä.

Cedric kohautti harteitaan. ”Kukaan ei ole koskaan tullut pomonsa huutamaksi sen takia, että halusi nähdä minut.” Harry päästi suustaan naurahduksen. ”Kuule”, Cedric sanoi ja liikutti kättään Harryn käsivartta myöten tämän kättä kohti, sitä, joka puristi myrsylin häkkiä. ”Tämä sijaisuus päättyy keväällä ja palaan taas ministeriöön. Ja sitä ennen voimme sopia yhdessä, milloin nähdään. Täällä tai Lontoossa. Tai saat tuolla menolla potkut.”

”En saa”, Harry sanoi. ”Kingsley sanoi niin. Hän huutaa minulle kyllä kurkkunsa kipeäksi, mutta ei saa lupaa neuvostolta erottaa minua, vaikka miten temppuilisin.”
”Ehkä hieman huolestuttavan kuuloista.”
”En tee tällaista enää, jos näen sinua.”
”No, sitten en huolestu.”

Harryn käsi ponnahti, kun hän päästi häkistä irti ja äkkiä hänen kätensä olivat Cedricin kasvoilla ja sitten hänen huulensa olivat Cedricin huulilla. Hän erkani niin nopeasti, ettei Cedric ehtinyt vastata. Cedric avasi huomaamattaan sulkemansa silmät ja näki Harryn katselevan häntä odottavana.
”Minulla ei ole tänään enää tunteja”, Cedric sanoi. ”Kolmesta luudanvarresta saa kahviakin.”
Harryn ilme kirkastui. ”Hermione ja Kingsley voivat huutaa minulle huomennakin.”

Meldis, voi että ♥ Kiitos kommentistasi! Ihanaa, että tykkäsit söpöilystä.

Kivaa, että valokki oli nostellut tämän niin sain hyvän syyn tulla kommentoimaan

Ai että tämä oli mahtava! Olen itsekin katsonut joskus kyseistä ohjelmaa ja se taipui oikein mainiosti velhoversioksi Kivat ruokalistat kaikilla, vaikka vähän kyllä minäkin ihmettelen Harryn toista valintaa. Toki treffit Ronin kanssa olisi olleet vähän tylsät, mutta silti Sirius oli ihana ja toivotan hänelle ja Remukselle onnea! Severus, ah ihana Severus - aina oma itsensä. Ja Draco, suloinen, epävarma Draco, joka on juuri se oikea Harrylle! Heillä on varmasti oikein mukavaa kun kamerat ovat poistuneet ja jännitys purkautunut

Kiitos tästä, tykkäsin oikein kovasti

Vendela