2. luku

Oli ihan valkoista. Harryn ei tarvinnut avata silmiään tai käyttää lasejaan tietääkseen, että he olivat juuri Alppien alla. Hän hymyili silmät yhä kiinni ja tapaili lämpöä vieressään. Hän osui Cedricin kylkeen ja tämä inahti. Harry naurahti ja hivuttautui aivan Cedriciin kiinni.
”Hyvää huomenta”, hän sanoi ja laski suudelman Cedricin niskaan.
”Ei ole”, Cedric valitti. Harry naurahti uudelleen ja pyöri nappaamaan lasinsa ikkunalaudalta. Ulkona todella näkyi idyllinen lumimaisema, vaikka oli elokuu yhä. Lumihuippuiset vuoret kohosivat kaukaisuudessa ja valkoinen muuttui hitaasti vihreäksi, mitä lähemmäs luonto tuli junaa. He olivat juuri korkealla sillalla ja Harry näki pitkälle syvään laaksoon. Sitten juna sukelsi tunneliin ja Cedric huokaisi helpotuksesta.

”Aamiainen tulee kohta”, Harry huomautti Cedricille. Kello oli pian kymmenen, joka oli myöhäisin aika, jolloin aamiaisen saattoi tilata.
”Ei”, Cedric sanoi vain, eikä tehnyt elettäkään liikkuakseen peiton alta.
”Itse halusit mennä sinne keskiyön brunssille”, Harry huomautti. Hänellä ei ollut krapulaa ja päästyään petiin puolenyön maissa, hän oli nukkunut tavallista pidempään.
”Kokemus”, Cedric murahti peiton alta. Tunneli loppui ja valo kirvoitti Cedricistä rääkäisyn.

Kun Harry oli saanut pyjamahousut ja t-paidan päällensä sekä käynyt kylpyhuoneessa, oveen koputettiin.
”Hyvää huomenta”, sanoi tuttu tarjoilija aamiaiskärryjen kanssa.
”Huomenta”, Harry sanoi naiselle, jonka he olivat eilen löytäneet itkemästä hytin edestä. ”Toivottavasti päivä ei ollut lopulta ihan kamala”, hän sanoi, kun tarjoilija tuli laskemaan tarjottimen pöydälle ja napsautti sen kiinni pöytään kultaisilla klipseillä. Nainen hymyili kiitollisesti hänelle.

”Parempi, kun joku kuunteli”, hän sanoi. Sängyn suunnalta kuului kahinaa, kun Cedric taisi tunnistaa tarjoilijan äänen ja yritti päästä peiton alta.
”Hyvä kuulla. Kiitos, Tara”, Harry sanoi löytäen naisen nimen tämän nimilapusta. Tarjoilija peruutti hytistä kumarrettuaan päätään. ”Meni jo”, Harry sanoi Cedricille suljettuaan oven. Tämä lakkasi rimpuilemasta peiton alla.

”Tahdotko tarjottimen sänkyyn?” Harry kysyi ja Cedric ryhtyi jälleen vääntäytymään peiton alta. Hän ähki jotain epämääräistä, mutta ennen kuin hän ehti vastata, hytin kaiuttimista kuului helähdys. Harry oikein säikähti, koska ei ollut tajunnut, että hytissä on kaiutin. Cedric kuoriutui peiton alta ja katsoi kummissaan ylös katon nurkkaan.

”Tässä konduktöörinne. Sattuuko junassa olemaan paikalla lääkäriä tai muuta terveydenhuollon ammattilaista?” kuului äänentoistolaitteesta. Harry ja Cedric katsoivat toisiinsa kummastuneina. Konduktööri toisti vielä sanansa ja kehotuksen tulla ilmoittautumaan konduktöörin toimistoon.

”Jos se kipeäksi tullut tarjoilija ehtikin tartuttaa jonkun täällä”, Cedric pohti yrittäessään edelleen päästä peiton alta, mutta Harry napsautti tarjottimen irti pöydästä ja toi sen sänkyyn. ”Minä nousen kyllä”, Cedric sanoi.
”Minä haluankin syödä aamiaista sängyssä”, Harry sanoi ja kävi kyljelleen, jotta näki Alpit sekä Cedricin parhaiten.

”Eivätkö he voi pysähtyä asemalla ja saada sieltä lääkäriä?” Harry pohti kaataessaan heille teetä hopeisesta kannusta.
”Ei”, Cedric sanoi. Harry kohotti katseensa tähän. Cedric katseli häntä kulmiensa alta tiiviisti.
”Mitä?” Harry sanoi.
”Ei”, Cedric sanoi. ”Jätät työsi kotiin. Se oli sopimuksemme.”

Harry naurahti. ”He tarvitsevat lääkäriä, eikä auroria. Eivät edes taikamaailman ammattilaista.” Cedric kohotti hänelle toista kulmaansa. ”En rupea töihin”, Harry vakuutti. Cedric katsoi häntä edelleen epäileväisenä. ”Sinä sitten olet epäluuloinen. Minä vain ajattelin ääneen.”
”Tai tunnen sinut tarpeeksi hyvin”, Cedric sanoi ja otti toisen kultareunaisista kupeista. ”Ja todennäköisesti he aikovat pysähtyä asemalla, mutta seuraavalle voi olla pitkä matka. Tai ehkä he eivät löydä lääkäriä, joka puhuu samoja kieliä kuin junassa.”

Tarjoilija tuli hakemaan heidän tarjottimensa ja sen jälkeen Cedric aikoi nukkua vielä.
”Etkä sitten mene tekemään mitään omia tutkimuksiasi”, hän osoitti Harrya sormellaan.
”Lupaan sen”, Harry sanoi. Kun Cedric oli nukahtanut, Harry odotti kymmenisen minuuttia, pukeutui parhaimpiin arkisiin vaatteisiinsa ja sujahti hytistä ulos.

Käytävillä kulki baarivaunuun matkalla olevia matkustajia ja Harry yritti tervehtiä kaikkia ystävällisesti samalla, kun pisti silmälle kaikkea mahdollista. Yhdestä sviitistä tuli ulos mies viikset väpättäen kuin olisi vihainen koko maailmalle, mutta pyyhki myrtyneen ilmeen kasvoiltaan nähdessään Harryn, joka nyökkäsi hänelle aamutervehdykset. Pari lasta juoksi karkuun huutoa eräästä pienemmästä hytistä ja heillä oli sylissään pino tuulihattuja. Baarivaunun ovella Harrya päin melkein käveli nainen kasvot nenäliinassa.

”Harry Potter!” hän kuuli baarivaunuun päästessään ja etsi äänen lähteen silmillään. Ember ja Victor istuivat teekuppien ja keksivalikoiman kanssa erässä pöydässä. Ember viittoi häntä tulemaan lähemmäs.
”Huomenta”, Harry sanoi ja Ember naurahti.
”Vai huomenta?” hän sanoi ja kehotti Harrya istumaan alas.
”Cedric jäi vielä nukkumaan. Oli ilmeisesti pitkä yö”, Harry kertoi ja Ember tirskahti taas. Victor viittoi tarjoilijalle saadakseen Harryllekin teekupin.

”Niin oli. Pääsin itse vaunuun neljän jälkeen vasta”, Ember kertoi ja peitti juuri silloin haukotuksen kädellään.
”Ja olette jo baarissa?” Harry hymyili saatuaan omankin kultareunaisen kupin eteensä ja höyryävää teetä siihen.
”Täällä on vähän väljempää kuin hytissämme”, Ember kertoi.
”Ai”, Harry sanoi yllättyneenä ja toivoi, ettei punastuisi nolostuksesta. Hän oli olettanut, että Ember ja Victorkin majoittuisivat sviitissä.

”Se ei ole salaisuus. Hommat tiloilla eivät ole sujuneet viime aikoina”, Victor kertoi reilusti.
”Onpa kurja kuulla”, Harry sanoi varovasti.
”Victoria huiputettiin”, Ember sanoi voimakkaasti ja laski kätensä miehensä kädelle, joka lepäsi pöydällä. ”Hän luuli voivansa luottaa ystäväänsä ja lopulta menetti ison tilauksen, johon oli jo upotettu aikaa ja rahaa ja vaivaa….” Ember pudisteli päätään.
”Ystävä huijasi sinua?” Harry kysyi.
”Taisi olla ystävä vain huijatakseen minua. Luotin väärään tyyppiin”, Victor sanoi. ”Olemme jo pikkuhiljaa kuivilla vesillä, mutta vuoden alku ei ollut hauskaa aikaa.” Victor hymyili lempeästi Emberille. ”Mutta olimme varanneet tämän jo ja tiesin, miten vaikeaa paikkaa on saada. Alensimme hyttityyppimme.”
”Joka on täydellinen”, Ember vakuutti silittäen lujaa miehensä kämmenselkää.

Harry hymyili kaksikon eleille. Hän mietti välittömästi tyhjää hyttiä heidän oman hyttinsä vieressä ja miten voisi saada Emberin ja Victorin siirrettyä sinne.
”Kuulitko aamun kuulutuksen?” Ember kysyi ja siristi silmiään. ”Tarvitsevatkohan he etsivää?”
”Eivät taatusti”, Harry sanoi, vaikka samalla muisti taas, miksi oli lähtenyt hytistä ilman Cedriciä. ”Eivät ainakaan taikamaailman etsivää.”

Harry siemaili teetä ja huomasi ohitseen kävelevän Taran, joka hymyili hänelle tuttavallisesti. Harry hymyili takaisin ja seurasi katseellaan tätä, kun nainen käveli ravintolavaunun ovelle baarin perällä.
”Anteeksi”, Harry sanoi Emberin ja Victorin keskustelun lomaan, eikä kuunnellut heidän vastaustaan vaan kiiruhti Taran perään.

”Huomenta”, Harry sanoi tälle vaunujen välissä. Tara käänsi päätään ja näki Harryn.
”Huomenta”, hän sanoi huvittuneesti, mutta Harry ei välittänyt, jos tämä tuomitsisi hänen nukkumisaikataulujaan. ”Aamiainen on valitettavasti jo ohi, mutta keittiö on aina auki.”
”Cedric taitaa kaivata raakoja kanamunia krapulaansa”, Harry sanoi ja Tara kikatti.
”Se kyllä järjestyy”, hän sanoi ja liu’utti auki oven ravintolaan. Se oli melko tyhjä, vain yhdessä pöydässä oli vanhempi pariskunta särpimässä aamiaisen rippeitään.

”Onko junaan iskenyt huono tuuri?” Harry kysyi, kun Tara pysähtyi ravintolan puolelle päästyään. Hän rypisti otsaansa kysyvästi. ”Toinenkin sairastapaus. Vai onko kyse matkustajasta?” Harry kysyi. Taran ilme lopahti.
”Kyse on työntekijästä. Mutta teidän ei tarvitse huolestua”, Tara sanoi ja näytti kovin huolestuneelta.
”Niinkö? Sehän on hyvä juttu”, Harry sanoi ja harkitsi puoli sekuntia seuraavia sanojaan. ”Olen etsivä, se ei tainnut tulla ilmi. Että jos tarvitsette apua, minun puoleeni voi kääntyä.”
”Kiitos, arvostamme sitä”, Tara sanoi. ”Tällä hetkellä tarve on terveydenhuollon ammattilaiselle ja pysähdymme illalla Budapestiin, josta saamme apua viimeistään.”

”Se ei ole siis mitään tarttuvaa”, Harry tarkisti. Tara avasi suunsa ja juuri silloin kaiuttimista helähti kuulutus. Tara nielaisi, kun konduktööri kutsui uudelleen lääkäriä.
”Ei ole tullut uutta tapausta?” Harry kysyi.
”En usko”, Tara sanoi. Hän näytti nyt yhä enemmän huolestuneelta. ”Minun pitää varmaan mennä tarkistamaan asia. Anteeksi.” Hän kumarsi hieman päätään ja suorastaan karkasi Harryn luota. Hän riensi ravintolan läpi ja toisesta päädystä ovesta ulos.

Harry palasi baarivaunuun ja arpoi hetken ja meni Emberin ja Victorin seuraan. Ember näytti ratkeavan saumoistaan.
”Selvisikö jotain?” hän kysyi ja Harry mietti sekunnin, miten läpinäkyvä hän tosiaan olikaan aikeissaan, mutta päätti sitten, että oikeasti Ember oli vain tarkkanäköinen.
”En tiedä”, Harry myönsi. ”En ole varma, onko mitään selvitettävääkään. Ehkä jollakulla on vain korkea kuume.”
”Tai sitten joku on myrkytetty”, Ember sihisi innoissaan.
”Se olisi isompi ongelma”, Harry päätteli. ”Jos he eivät tiedä lähdettä myrkylle, koko juna pitäisi tyhjentää.” Ember hymisi ymmärtäneenä ja hieroi etusormellaan leukaansa mietteliäänä. ”He eivät myöskään halua lakitoimia. Nämä asiakkaat ovat sellaisia, jotka rupeavat herkästi käräjöimään, jos katsovat, että yhtiö pisti heidät vaaraan sillä, että eivät tyhjentäneet junaa nopeasti.”

”Vau”, Victor sanoi Harryn päättelylle. ”Se on tietenkin hyvä juttu. Että todennäköisesti myrkytyksestä ei ole kyse”, hän kiirehti lisäämään.
”Mitä jos joku on puukotettu”, Ember kuiski hiljaa ja ilveili silmillään aivan liian iloisena mahdollisesta väkivallasta, joka oli sattunut junassa.
”No se vasta olisikin syy tyhjentää juna”, Harry huomautti.

”Ai, aivan”, Ember sanoi ja naurahti hermostuneesti. ”Anteeksi. Olen vähän liian innostunut tästä kaikesta”, hän viittoi baarivaunun koristeluihin.
”Ei ole väärin olla liian innostunut tarinoista”, Harry sanoi kuin automaattisesti. ”Minäkin olen vähän liian innostunut tutkimaan tätä, kun ei pitäisi. Ei varmaan edes ole oikeasti mitään tutkittavaa”, hän sanoi muistellen lupaustaan Cedricille jättää työt kotiin.

”Tarjoilijat ainakin hermostuvat, jos nuuskin yhtään enempää”, Harry sanoi jonkun nuoren miehen siistissä palveluasussa ohittaessa heidät.
”Mitä sinun pitäisi nuuskia?” Ember kysyi. Harry ajatteli nukkuvaa Cedriciä ja sitten levotonta Taraa ennen kuin vastasi.
”Olen varma, että keittiössä kuhistaan tästä. Ehkä ravintolavaunun perällä kuuluisi jotain”, hän sanoi ja Ember nousi seisomaan nopealla liikkeellä.
”Minä voin mennä”, hän sanoi ja kohotti simpukkapuhelintaan, ”sanon, että yritin etsiä hiljaista paikkaa puhua”, hän sanoi. Harry empi, mutta nyökkäsi sitten.

”Vaunujen välillä on kaksi ovea”, Victor sanoi, kun Ember oli kadonnut puhelin korvallaan ravintolavaunuun.
”Pitäisi mennä ensimmäisestä ovesta liitoskohdan päälle”, Harry sanoi epäröiden oliko saanut Emberin vain hankaluuksiin. Tämä oli vaikuttanut hyvin tomeralta alkaessa puhua puhelimeen jo kävellessään baarista mainiten kuinka hänen tulisi ”etsiä vähemmän hälyinen paikka”.
”Ember on kyllä...Ember sille päälle sattuessaan”, Victor naurahti kireästi.

”Toivottavasti en pilaa lomaanne”, Harry sanoi ja Victor kohotti kätensä eteensä torjuvasti.
”Et missään nimessä. Ember melkein toivoi, että he vielä järjestäisivät murhaillallisia täällä”, hän sanoi. ”Ja Ember pärjää tulisessa paikassa parhaiten. Hänellä on sana hallussa.” Hän naurahti ja katseli ulos ikkunasta kaukaisuuteen.

”Siten tapasimme. Olimme karkaamassa jostain bileistä, alaikäisinä ja poliisi kurvasi suoraan eteemme pihatiellä”, Victor kertoi. ”Emme olleet kavereita tai edes tuttavia. Mutta hän tiesi minut ja että isäni pitäisi minua arestissa loppuikäni, jos jäisin kiinni. Joten hän heittäytyi maahan poliisien eteen ja alkoi vaikeroida menkkakivuistaan. Oli syksy ja maa oli mutainen ja hän hieroi sitä haaroihinsa. Pimeässä se näytti ihan vereltä.” Harry kohotti kulmiaan. ”Poliisit vain tuijottivat häntä järkyttyneinä ja yrittivät saada hänet hiljentymään ja minä kavereineni pakenimme puskien kautta. Vein hänelle kukkia kiitokseksi. Ja nyt olemme tässä.”

Harry nauroi tarinalle. ”Erinomaista”, hän totesi lyhyesti.
”Kyllä”, Victor sanoi.

Ember palasi ja jo hänen harmistuneesta ilmeestä näki, että hän ei ollut saanut selville mitään erikoista.
”Ovi on tiivis. Kuulin kyllä paljon hälyä, mutta en mitään tarkasti”, hän kertoi.
”Ei se mitään. Se oli aika hakuammuntaa. Mutta erinomainen idea.” Ember säteili kehusta.
”No, mitä nyt?” hän kysyi. Harry kohotti olkapäitään neuvottomana.
”Pitäisi ehkä jututtaa muita matkustajia, jos he ovat kuulleet työntekijöiltä -”
”Kuulleet mitä?”

Harry pyrähti vikkelällä liikkeellä ympäri. ”Cedric! Olet hereillä!” hän vinkaisi.
”Olen. Miksi sinä haluat jututtaa muita matkustajia?” Cedric kysyi rauhallisesti ja istui Emberin viereen Harrya vastapäätä. ”Hyvää huomenta. Ember, Victor”, hän sanoi täysin eri sävyyn, hyvin ystävällisesti, kunnes kääntyi uudelleen katsomaan Harrya tuomitsevasti.
”Ömm, no, kun tuli uusi kuulutus ja ajattelin, että ehkä joku tietää jotain, tuota, jostain”, Harry hölisi ja Cedric huokaisi syvään.

”Sinä sanoit, että et rupea nuuskimaan”, hän sanoi.
”Harry ei nuuskinut mitään”, Ember pisti väliin. ”Minä kävin ravintolavaunussa yrittämässä salakuunnella keittiötä.” Cedric katsoi häneen hymyillen.
”Anteeksi, en halua pestä likapyykkiämme kaiken kansan nähden”, hän sanoi ja silmäsi nopeasti Harryyn kuin sanoen, että he puhuisivat asiasta vielä.

”Mutta onhan se outoa?” Victor yritti sovitella. ”Mihin he tarvitsevat lääkäriä niin kiireesti, että eivät voi odottaa edes Budapestiin saakka?” hän huomautti. Cedric katsoi häneen leuka kireänä yrittäen pysyä rauhallisena ja kohteliaana. Hän otti pienen henkäyksen, mutta ennen kuin hän ehti sanoa mitään, hälytys kajahti jälleen kaiuttimista. Harry puri hampaansa yhteen jännittyneenä.

”Arvoisa herrasväki. Joudun valitettavasti ilmoittamaan, että joudumme keskeyttämään matkan illalla Budapestissä, jossa tyhjennämme junan sairastapauksen vuoksi. Järjestämme majoituksen Budapestissä ja korvauksia on mahdollista hakea…”

Harry ei enää kuunnellut. Hän ponkaisi ylös. Cedric nousi myös.
”Harry”, hän sanoi varoittavasti.
”Se on jotain vakavaa. Mitä jos voin auttaa?” hän intti ja katsoi ravintolavaunua kohti. Hän hädin tuskin kuuli hälinää, jonka ilmoitus oli synnyttänyt. Muutamat vaunussa tarjoilevat työntekijäparat ottivat matkustajien vihan vastaan.
”Se ei vaadi aurorin tai minkäänlaisen etsivän apua. He tarvitsevat lääkäriä”, Cedric painotti. ”Tule, meidän on parempi mennä nyt pakkaamaan.”

Harry tuijotti Cedriciä myrtyneenä. Baarivaunu oli suuttunutta melua täynnä, Alpit viuhuivat ikkunoiden takana ohi ja Harry ei keksinyt Cedricille vastaan sanottavaa. Tarjoilijoilla oli tarpeeksi siedettävää muissa asiakkaissa ilman, että Harry menisi vielä työntämään nenänsä asioihin, jotka eivät hänelle kuuluneet. Joten hän tyytyi kohtaloonsa. He hyvästelivät Emberin ja Victorin ja suuntasivat hyttiä kohti. Ember näytti totaalisen masentuneelta, kun Harry vilkaisi tätä viimeisen kerran. Hän käveli Cedricin perässä mieli myllertäen.

He olivat juuri ohittamassa työntekijöiden vaunua, kun yhden hytin ovi avautui. Sieltä astui esiin yksi konduktööreistä. Cedric ohitti hänet ja konduktööri kohotti kasvoilleen tyypillisen asiakaspalveluhymyn, jonka soi Harryllekin. Hän astui sivuun, jotta Harry pääsi ohi, mutta Harry pysähtyikin hänen eteensä. Nainen kohotti kulmiaan aavistuksen yllättyneenä.

”Kuka on sairastunut? Onko se joku työntekijöistä?” Harry kysyi. Konduktööri nielaisi näkyvästi.
”Harry”, Cedric kivahti kauempaa käytävältä.
”Olen etsivä Lontoossa. Ehkä voin olla avuksi”, Harry lisäsi konduktöörille.
”Kiitän tarjouksestanne. Tämä selviää, kunhan pääsemme Budapestiin”, konduktööri sanoi kohteliaasti.
”Se ei ole kukaan matkustajista?” Harry intti.

”Harry, lopeta”, Cedric sanoi voimakkaammin.
”Kiitän huolenpidostanne, mutta selvitämme asian”, konduktööri sanoi.
”Tunnen Budapestin virkakoneistoa. Ette selvitä siellä ainakaan”, Harry sanoi, ei täysin valehdellen. Hänelle oli kokemusta Unkarin taikalainvartijoista siltä ajalta, kun hän jahtasi sodan jälkeen paenneita kuolonsyöjiä ja maan viranomaisten kanssa oli ollut tuskallisen hidasta toimia.

Konduktööri näytti olevan kahden vaiheilla. Hän nieleskeli, silmäili Harrya päästä varpaisiin.
”En halua vaikeuksia, enkä todellakaan ole kiskomassa teitä oikeuteen tämän takia. Tahdon olla avuksi, jos vain voin”, Harry vakuutti niin ystävällisesti kuin kiihkoltaan pystyi. Konduktööri vilkaisi Cedriciin, joka oli lopettanut Harryn soimaamisen. Hän rykäisi pienesti.

”Kokki ja apulaiseni. Minä en…” hän ähkäisi. ”He ovat sairastuneita. Teidän ei tarvitse -”
”Voinko tutkia heidät?” Harry keskeytti konduktöörin ja vilkaisi kohti vaunun muita hyttejä, joista jossain oletti sairastuneiden lepäävän.
”H-heitä ei voinut siirtää. He ovat varastovaunussa”, konduktööri jatkoi ja enempää Harry ei kuunnellut. Hän kääntyi kannoillaan ja syöksyi takaisin junan etuosaa kohti.
”Harry!” Cedricin ääni kutsui häntä takaisin.

Harry kiiruhti läpi vaunujen käytävien, ohi baarin, missä Ember ja Victor yhä istuivat ja jotka ehtivät katsoa häntä kysyvästi, kun hän oli jo painellut ravintolavaunuun. Se oli tyhjä asiakkaista, tarjoilijat asettelivat astioita ja liinoja lounasta varten. Pari vilkaisi häneen kohteliaan kumarruksen jälkeen kummastuneesti, mutta ei estänyt häntä. Vasta kun hän pääsi toiseen ravintolavaunuun ja työnsi oven keittiöön auki, joku huikkasi jotain hänen peräänsä, Harry ei kuullut. Hän tuuppasi toisenkin oven tieltään ja oli äkkiä keittiössä.

”Anteeksi, ette voi olla täällä”, sanoi joku kokeista ranskalaisella aksentilla. Harry käveli heistä välittämättä läpi keittiövaunun.
”Hei, hetkinen!” sanoi joku hätääntyneesti, ehkä ymmärtäen, mitä Harry etsi. Harry oli aivan vaunun toisen päädyn ovella, kun tarjoilija seisahtui hänen eteensä.
”Pyydän, tämä alue ei ole sallittu matkustajille”, nuori nainen sanoi.
”Odota”, täräytti tuttu ääni.

Harry kääntyi ympäri ja Tara riensi hänen luokseen. ”Luotan häneen”, hän sanoi rinta kohoillen. Toinen tarjoilija katsoi kulmat rypyssä Taraan, mutta siirtyi Harryn edestä.
”Kiitos”, Harry sanoi, harppasi oven luokse, työnsi sen auki, harppasi liitoksen yli ja pääsi toiseksi viimeiseen vaunuun. Siellä oli käytävän varrella liukuovia ja Tara avasi yhden niistä hänelle. Se oli pieni ja neljästä sängystä kaksi oli varattu. Harry lakkasi hengittämästä.

”...mitään pahaa, en todellakaan tarkoita sitä…”
”...matkustajia, täysin sopimatonta…”

”Ette voi pysähtyä Budapestissä”, Harry sanoi ääni kireänä tuijottaen kahta työntekijää, konduktöörin apulaista ja kokkia alasängyissä hytissä. Äänet keittiöstä lähenivät ja Harry erotti toisen kuuluvan Cedricille.
”Mitä? Miksi?” Tara kysyi.
”...päästää ketään! Tara!” karjaisi konduktööri, joka harppoi Harryn ja Taran luokse. ”Mitä ihmettä sinä teet? Et voi päästää matkustajia mielesi -”
”Konduktööri!” Harry korotti ääntään ja kääntyi katsomaan konduktööriä. ”Minä pakotin hänet päästämään minut tänne. Kuunnelkaa, ette voi pysähtyä Budapestissä”, hän sanoi hampaat irvessä.

”Mitä ihmettä? Miksi?” konduktööri hämmentyi ja lakkasi vihoittelemasta Taralle.
”Koska jos pysähdymme siellä, se voi päästä pakoon. Se ei saa päästä vapaaksi miljoonakaupunkiin”, Harry sanoi.
”Mitä?” kysyi nyt Cedric, joka kuikuili konduktöörin selän takaa.
”Minä tunnistat nämä oireet”, Harry sanoi ja tavoitti Cedricin katseen. ”Olen törmännyt tähän ennenkin.”

”Mitä?” Tara henkäisi. Cedric lopetti kohteliaisuutensa ja puski konduktöörin ja Taran ohitse nähdäkseen vaunuun. Kun hän näki siellä makaavat ihmiset, hänen silmänsä suurenivat ja hän kalpeni silminnähden.

”Heidät on kangistettu”, Harry sanoi. ”Basiliski on kangistanut heidät. Junassa on basiliski.”

Ficin nimi: Sirkuspoika
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Tyylilaji/Genre: 3,5 raapale
Hahmot: Mikoj
Haasteet: Haasteita hampaankolossa III (Originaalikiipeily sana 15. raunio)

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Mikoj istahti raunioituneelle kivijalalle. Hän oli jälleen ratsastanut vanhalle temppelille päästäkseen pois palatsin touhotuksesta. Mieluummin kuin prinssi hän olisi ollut maanviljelijä, joka olisi päivätyönsä jälkeen voinut oikaista yksinkertaiselle vuoteelleen. Toisaalta hän olisi mielellään ollut runoilijakin. Mutta hän oli prinssi ja sitä tosiasiaa saattoi paeta tähän rauhaan vain silloin tällöin. Mikoj huokasi syvään. Hänen isosisarestaan tulisi joskus kuningatar ja tämä osasi jo leikitellä mahdollisilla sulhasehdokkailla. Hänellä ei sellaisia taitoja ollut. Mikoj ihaili ottoisäänsä, siis setänsä kuninkaan prinssipuolisoa Melleriä. Oikeaa isäänsä sen paremmin kuin äitiään hän ei ollut tavannut vauvaiän jälkeen. Kuningaspari oli juuri nyt keskittynyt Nelkan preppaukseen tulevaa hallitsijuutta varten, koska tämä oli herkässä iässä kuten hoviopettajat asian ilmaisivat. Mikoj tiesi, että hänenkin odotettiin tulevaisuudessa menevän naimisiin ja siittävän hoviin lapsia. Rostov-setä oli valinnut oman tiensä naimalla miehen ja siksi hän ei voinut tehdä samoin näin pian. Hän ei ollut koskaan ollut kiinnostunut tytöistä, mutta ehkä hän voisi kunnioittaa vaimoa, joka hänelle valittaisiin.

”Mikäs hienohelma se täällä?”

Kirkas ääni sai Mikoj´n heräämään synkistä ajatuksistaan. Hän nosti katseensa nähdäkseen, että rauniolla hänen vierellään taiteili samanikäinen poika kuin paraskin nuorallatanssija.

”Minä olen pr…”, Mikoj keskeytti. ”Siis minun nimeni on Mikoj Iliev.”

Pojan hiukset heilahtavat tämän hypähtäessä muutaman tuuman matkan maan kamaralle. ”Hauska tutustua Mikoj Iliev. Minä olen Matthieu. Meidän sirkus on matkalla kaupunkiin.” Pojalla tosiaan oli hyvin värikkäät ja monta kertaa paikatut vaatteet.

Se sai Mikoj´n hymyilemään. ”Minä pidän sirkuksesta.”

Matthieu istahti mutkattomasti hänen viereensä. ”Tule illalla katsomaan näytöstä, jos isäsi päästää.”

Mikoj suoristi ryhtinsä. ”Miksi ei päästäisi?”

Matthieu kohautti harteitaan. ”Eikö sinunkaltaiset hienot pojat opiskele iltaisin tai siemaile hienoja juomia tai polttele savukkeita herraseurassa…”

Mikoj irvisti. Hän ei pitänyt mainituista ajanvietteistä ja pyrki opiskelemaankin vain päivisin. ”Minä pidän enemmän sirkuksesta”, hän vastasi tuohtuneesti.

”Selvä sitten”, Matthieu totesi ja teki jotain, mikä yllätti Mikoj´n täysin: suikkasi hänen poskelleen pehmeän suukon. Veikeä virnistys leikki pojan kasvoilla. ”Sanon ovimikolle, että päästää huulet poskessaan olevan kaverin ilmaiseksi sisään.”

Niine hyvineen tämä lähti keinutellen vartaloaan kuin tanssija. Mikoj ei osannut edes huutaa perään, sillä hänen sydämensä sykki niin villisti. Hän tiesi jo menevänsä illalla sirkukseen, vaikka joutuisi karkaamaan palatsista sen vuoksi. Matthieun uudelleen näkeminen olisi sen väärti.

Ficin nimi: Muinainen suola janottaa
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: k-11
Mukana: Adam, Angel & Husk (taustalla pienoinen Lucifer/Adam?)
Genre: Elämänviipale, Sinner!AU

Summary: “No te kaksi olette ihan vitun muinaisia!”

A/N: Tämäkin teksti on roikkunut puolivalmiina jo iät ja ajat, enkä oikein tiedä, miksen jaksanut aiemmin viedä tätä loppuun. Kai tämä oli sellainen, joka tarvitsi pöytälaatikkoviikon tuekseen. 😄 Kiva oli myös miettiä sinner!AU:ni aikajanalla sellaista ajankohtaa, jossa Lulu ja Adam eivät vielä ole rakastuneet ja löytäneet yhteistä säveltä (muutaman vuoden ja pitkien keskustelujen jälkeen). 😁



***



“Kyllä on maireaa poikaa”, Angel Dust myhäili, kun Adam istahti baaritiskin ääreen. “Vaikea arvata, kenen viestiin menit juuri vastaamaan.”

“No mitä? Minä hoidan tässä bisneksiä!” Adam tuhahti, vaikka tiedostikin saamansa viestin nykäisseen hänen suupieliään ylöspäin. “Ja minkä minä sille voin, että arvon herra isoherra on jutuista samaa mieltä?”

“Kunhan tekee mieliksi, jotta pääsee kanssasi vähemmällä”, Husk hymähti kuivasti.

“Kyseletkö paljonkin kunkun mielipiteitä? Vaikutat sata kertaa enemmän tyypiltä, joka vaan tekee eikä meinaa”, Angel tuumasi.

“Näin on”, Adam tokaisi leukaansa rapsuttaen. “Lucikin sen tietää, että paras antaa minun päättää, jotta jotain tapahtuu.”

“Tykkäätkin niin kovasti, kun majesteetti vähän kehaisee”, Angel virkkoi kulmiaan kohotellen.

“Phah, kuka muka ei kehuista tykkää? Sitä paitsi ideani nyt vaan tapaavat olla sitä parasta kuningasluokkaa!” Adam tuhahti, ja hänen virneensä leveni, kun Luciferin uusin viesti kilahti perille. Hän unohtui lukemaan sitä ja havahtui, kun Angel pukkasi häntä kylkeen.

“Ihan hiton herttaista, miten muinainen suola janottaa noin. Eikö vaan, Husk?”

“Onhan se.”

“Eikä janota!” Adam ärähti. “Ja miten niin muinainen?”

“No te kaksi olette ihan vitun muinaisia!” Angel heitti hymyssä suin.

“Vitut ollaan.”

“Mm-hm. Oliko se peräti toissapäivänä, kun menit röhöttämään sille majesteetin vitsille, jota kukaan muu ei tajunnut?” Husk pisti väliin. “Sille, jossa oli juttua raudasta ja niistä fili... mitä ikinä olivatkaan.”

“Filistealaisista”, Adam tarkensi kuivakkaan sävyyn, vaikka vitsin muisteleminen naurattikin. “Mitä sitten? Se oli ihan vitun hyvä!”

“Varmaan oli, kun kukaan muu ei tajunnut”, Angel tyrskähti. “Vain te kaksi Luciferin kanssa kuunvalossa...”

“Mitäs olette tuollaisia sivistymättömiä urveloita.”

“Herra isoherra ainakin tiesi yleisönsä hyvin”, Husk myhäili ja vaihtoi Angelin kanssa silmäyksen, jonka Adam tulkitsi ärsyttävän tietäväiseksi.

“Totta kai tiesi!” hän murahti takaisin. “Kyllähän se minut tuntee.”

Adamin ei ollut tarkoitus sanoa viimeisintä kommenttiaan ääneen, mutta minkäs teki.

“Myönnä pois, että vähän kiinnostaisi”, Angel kehotti hymyssä suin.

“Mikä?”

“Et ole niin idiootti, että minun pitäisi tavata se sinulle.”

“Vitut”, Adam vastasi puisevasti irvistäen, mutta ulospäin osoitettu välinpitämättömyys ei estänyt hänen ajatuksiaan vaeltelemasta.

Vai että muinainen suola.

Viime aikoina Adam oli huomannut kiinnittävänsä huomiota olemukseensa Luciferin ollessa paikalla. Majesteetin valkopukuisen, suurella hatulla silatun siluetin ilmestyttyä hänen näkökenttäänsä Adam oli vaistomaisesti kohentanut ryhtiään ja esiintynyt tavallistakin polleampana.

Eikä sekään ollut kaikki, Adam myönsi pitkähköin hampain itselleen. Luciferissa oli jotain äärettömän kiehtovaa, oli ollut aina. Tapa, jolla tämä katsoi häntä taivaansinisen lempeyden sijaan tulenpunaisella terävyydellä herätti Adamissa kihelmöivää uteliaisuutta. Enkelimäiset piirteet olivat kaventuneet miltei olemattomiin, mutta kiistaton karismaattisuus, se oli tallella.

Voi miten se olikin tallella.

“Miten outoa sekin olisi, jos minä... no...” Adam tuhahti enimmäkseen itselleen, eikä äkkiä tiennyt miten lopettaisi lauseensa. Mitä hän oikein höpisi?

“Ei olisi yhtään!” Angel tarttui hänen naurettavaan pohdintaansa. “Sen kuin seuraat sydäntäsi!”

“Ai jessus miten imelää.”

“Ja esittele vaikka puutarhaasi kunkulle!”

“Minä olenkin, monta kertaa!”

“Uuuu. Onko tykännyt?”

“Totta kai se – voi vittu teidän kanssa...” Adam ärähti tajutessaan kavereidensa naamatauluista, ettei puhe ollut suinkaan hotellin puitteista.

“No mikä ettei, murtaisi jäät tehokkaasti! Sitä paitsi eiköhän rakas Luci ole jo nähnyt kaiken ujostelun arvoisenkin?” Angel virnisti ärsyttävästi.

“Siitäkin huolimatta ideasi on ihan syntymäpaska”, Adam tuhahti takaisin. “Eikä me olla koskaan oltu sellaisissa puutarhaväleissä!”

“Jos se on nyt vaan ajan kysymys?” Angel hymähti ovelasti. “Uusi elämä ja uudet mahdollisuudet?”

“No en tiedä.”

“Mutta ei trimmatun puutarhan kanssa koskaan mene mönkään”, Angel virkkoi ja silmäsi hänen reisiään vihjaavasti. “Onko trimmattu, sarvipää?”

“Phah, totta vitussa on”, Adam tuhahti samanaikaisesti ärsyyntyneenä ja ylpeänä. “Vehje näyttää sitä paitsi isommalta, kun ei ole mitään saamarin viidakkoa haaroissa!”

Adam saattoi aavistaa ennen ympäri kääntymistäänkin, että Lucifer tyttärineen oli juuri kävellyt aulaan ja kuullut hänen puheensa. Kuinkas muutenkaan.

“Ömm, hei vain, kaikki!” Charlie tervehti heitä kiusaantuneesti ja hieman punanaamaisena, mutta Luciferin naamalla häilyi huvittunut hymy. Adamin ei ollut tarkoitus jäädä tuijottamaan Helvetin kuningasta sillä tavalla, mutta muutamassa sekunnissa siitä syntyi outo valtapeli, jossa häviäjä rikkoisi katsekontaktin ensin.

Vai että trimmattu, Adam luki Luciferin viekkaista silmistä.

Näin on, urvelo, hän antoi oman katseensa kertoa. Siinäs kuuli ja olisi voinut nähdäkin, jos –

Äh, eikä olisi. Ei ensinkään.

Vai?

Perhana kun oli vaikeaa.

Adamia inhotti hävitä ja murtaa katsekontakti Luciferin kanssa, mutta jokin tämän silmissä kiilui aivan liian sykähdyttävästi. Kai hänen oli myönnettävä, että Angelin ja Huskin leukailussa oli jotain etäisesti todenmukaista. Oli suola miten muinaista hyvänsä, se todella herätti Adamissa outoa janon tunnetta, jota hän ei ollut varautunut käsittelemään.

Hänellä lieni rutkasti vakavaa keskusteltavaa itsensä kanssa. Ja ehkä Luciferinkin.

Minä olin tyyppi, joka katsoi kauhuleffoja liian nuorena ja aika paljonkin, vaikka niistä jäi pitkäaikaista harmia. Meni aika kauan ennen kuin viisastuin, enkä enää katsonut. Maku ei varsinaisesti muuttunut, mutta järki rupesi juoksemaan. Musta itseasiassa tuntuu, että makuni on jämähtänyt sinne 2010 vuoden puolin ja toisin (Avatar, Inception, Elämäni seinäruusuna, Unelmien pelikirja, Nälkäpelit, Nolanin Batmanit, Sweeney Todd, Ridley Scottin Robin Hood, Footloose, Transformers, ensimmäinen Avengers ja niiden aikojen Marvelit...joitain mainitakseni...), eikä enää kiinnosta kuin katsoa uudestaan vanhoja lemppareita tai sillon 2010-luvulla katsomatta jääneitä, ettei uudet herätä juuri suurtakaan kiinnostusta... elleivät sitten ole animea. Toki tykkään myös vielä vanhemmista elokuvista, että en tiedä, enkö jotenni osaa ottautua enää elokuviin, vai mikä hiertää. Ei sillä, että katsoisin elokuvia nykyisin juurikaan... mutta... Uusia (jos ei lasketa animea!) olen katsonut Toven (2020) ja Barbien (2023), jotka tähän hätään edes muistan. Siis K-pop Demon Huntersin (2025) lisäksi, jota sekoilin pari viestiä aiemmin! Se lienee uusin katsottu? Ja katsoinhan minä sen Rohirrimin sodan (2024) ihan elokuvateatterissa! Mutta nyt, jos menen Finnkinon sivulle, aika vähän taitaa olla kiinnostavia edes tarjolla...

Jännä, että zombeille tuli loppu, mutta onneksi on paljon muitakin elokuvia rosegold!

Olen tässä itse asiassa lukemassa kirjaa "This is not a test", mutta tulin nyt tänne topiciin, kun ajatukseni liittyy enemmän elokuviin. Joskus parikymppisenä rakastin zombie apocalypse-tarinoita tyyliin 28 päivää myöhemmin. Nykyään olen jotenkin liian herkkä niistä nauttimaan  En oikein tiedä mikä tuossa on. Pidän kyllä edelleen tummemmista teemoista, kauhusta ja jännäreistä, mutta zombiehommat menee yli.

Onko joku muu huomannut elokuvamakunsa muuttuneen jollain lailla iän myötä?