Oh, found family on Noiturista kyllä parasta. ^^ Tosi ihanaa, että Ciri oli tässä vähän nuorempi, hänen intonsa ja jääräpäisyytensä tuntui hellyyttävältä ja sait hänet helposti tuntumaan pikkuisen nuoremmalta. Semmoinen "minä itte, minä itte" asenne. Ja kuitenkin hän oli oma itsensä, vähän nenäkäs, nokkela ja omatahtoinen. ^^ Ihh ja Geralt tuntui niin isälliseltä tekstissä. Sarjassa hän murahteli minusta liikaa ja tässä on oli paljon inhimillisempi ja hellempi, siten kuin hän on kirjoissa. Ihan vaan tuo, mitä hän vastasi Lambertille, joka tokaisi, että mehiläisvaha ei puuttunut pöydästä tuntui hyvin kirja-Geraltilta. Hän ei nolostunut, että oli väärässä tai ruvennut purnaamaan, että miksi et laittanut sitä kunnolla näytille tai muuta tyhmää. Hän sanoi hyvä on, eikä lähtenyt Lambertin nokkapokkaan vaan alkoi ohjeistaa Ciriä rauhallisesti. <3 Tällaisesta Geraltista minä tykkään.

”Hyvin korjattu. Formaldehydiin. Muita säilömismenetelmiä ovat kuivattaminen, konsentroiminen ja fermentoiminen, muun muassa. Mistä sinä tämän otit?”

Äää ja siis tämä, ihastuttavan isällisesti korjaa Cirin sanoja ja opettaa häntä ja siinä samassa pitää Cirin turvassa teräviltä esineiltä. Lopussa minulla oli hyvin sama olo kuin Vesemirillä ja olisin mielelläni katsellut tätä opetushetkeä vaikka kuinka pitkään ja miten tuttavallisesti Geralt ja Ciri ovat toistensa kanssa, miten innostunut Ciri on oppimaan ja näyttämään, että osaa ja miten kärsivällinen Geralt on häntä ohjeistaessaan. <3
Kiitos tästä!

Toivoisin avoja ja bannereita BanG Dream franchisen hahmoista Sakiko Togawa ja Taki Shiina.

Nimi: Nereidilleni
Kirjoittaja: jossujb
Tyylilaji: originaali, romanssi
Ikäraja: S
A/N: Kirjoitettu 12+ virkettä XXII -haasteeseen seuraavasta sanalistasta: kaksi, jättää, taivas, vesi, pehmeä, siirtää, hellä, tuuli, lumota, juhla, kevät, haavoittaa, ilo, alin. Käytin myös jokerivirkkeen.



Nereidilleni


Kaksi asiaa minua kiinnostaa: kudunvihreät silmäsi ja revittyjen lehtien tuoksu selässäsi. Se jättää paljon arvailujen varaan, sillä sinä et osaa uida, et ainakaan sellaisessa mutaisessa lammikossa, jonka rannalla on kesämökki ja sauna.

Niin, eivät kai kaikki luonnottaret ole nereidejä, onhan sitä taivaalla tietysti kaikenlaiset tyhjät tuulettaret ja päivöttäret. Mutta kun tuumin sinua, on vesi se elementti, joka nousee päällimmäiseksi; tuli ehkä sen jälkeen, koska piirteissäsi on kerran palaneen, sittemmin kastuneen hiilloksen raamit. Ehkä siinä on sellaista pehmeyttä, joka on helppo väärin tulkita kesällä lämmenneeksi, mineraalirikkaaksi rantaliejuksi.

Arvailen, siis olen siirtänyt omat ennakko-odotukseni sinuun. Minua on moni muu tuolla maailmalla hakannut helläksi. Totta kai minä haluaisin upottaa muiden käsissä kärsimäni vammat suonsilmäkkeeseen, sinun loputtomaan syliisi.

Onpa tuulesta toiveeni temmattu! Ei niin kavalaa itsepetosta olekaan, kuin täydellä vakaumuksella tunnustaa väärää maata: onko se vettä vai tulta, maata vai ilmaa?

Osaatko sinä lumota ihmisiä? Siinä tapauksessa et ole luonnotar, vaan joku muu kiusankappale, jolle juhlan tekee toisten harhauttaminen. Mutta miten sitten niin haistan sinussa kevään? Olenko haavoittanut sinua? Lehtien ilotuoksuhan johtuu tosiaan kumariinista, kasvin hätäviesteistä, hätyyttelystä.

Haluaisin rakastaa sinua, mutta alimpana kaikista tunteista, siellä mistä kaikki muu kasvaa, on vain hämmennys.


*

5. Toivon hippunen


Raskauden paljastaminen Taolle oli ollut Miyukista jännittävää. Sen keskeytymisestä kertominen olisi kamalaa. Samaan aikaan hänestä kuitenkin oli sitäkin hirveämpää vain säilöä suru-uutista sisällään. Se halusi tulla kerrotuksi. Niinpä hän jätti Taon kännykkään viestin, jossa pyysi tätä käymään heti kun vain ehtisi.

”Miyuki-chan? Sain viestisi. Mistä halusit puhua kanssani? Onko kaikki hyvin?” Tao kyseli hieman hätääntyneen kuuloisesti, kun työpäivänsä loputtua oli kiiruhtanut suoraan Miyukin luo. Sisäköt olivat päästäneet hänet sisään ja viittoneet oikean huoneen suuntaan.

”Hei”, Miyuki sanoi yksinkertaisesti. Hän oli istuskellut sohvalla vaitonaisena ikkunasta ulos katsellen mutta käänsi päänsä Taon suuntaan heti tämän äänen kuultuaan. Tämän huolestunut ilme sai hänen suupielensä värisemään.

”Kerro”, Tao pyysi ja istuutui hänen viereensä.

”Tätä ei ole helppo kertoa”, Miyuki aloitti. Hän hapuili otetta Taon kädestä ja siihen tartuttuaan veti sen syliinsä. ”Mi- minä... Lasta… sitä ei enää ole. Minä sain keskenmenon.”

Hänen otteensa Taon kädestä tiukentui. Tämä tuijotti häntä hiljaa, kunnes uutisen sisäistettyään ojentautui lähemmäs ja veti hänet halaukseen vapaalla käsivarrellaan.

”M-mitä? Ei, voi ei… Miksi? Miksi niin piti käydä?”

”Sen kun tietäisin”, Miyuki vastasi vaimeasti. ”Wong-senseikään ei osannut antaa mitään syytä. Hän vain sanoi, että joskus käy näin.”

”Olen pahoillani”, Tao sanoi tämän selkää silitellen. ”Tämä… on tämä niin väärin.”

Miyuki päästi irti Taon kädestä voidakseen vastata halaukseen kunnolla. Hän risti kätensä yhteen tämän selän takana ja painoi päänsä olkaa vasten. Taon lämmin syli oli aina ollut hänen turvapaikkansa, ja nyt hän tarvitsi sitä enemmän kuin ikinä aikaisemmin.

”Miten sinä voit? Tämän kaiken myötä. Sattuuko mihinkään?”

”Ei oikeastaan”, Miyuki vastasi ja nosti päätään tavoittaakseen Taon huolestuneen katseen. Todellisuudessa hänen kehonsa aristi yhä varsinkin alavatsan seudulta, mutta sitä ei kenenkään muun tarvitsisi tietää. ”Olen vain pettynyt. Ajattelin, että ihme oli tapahtunut, mutta niin ei sitten ollutkaan. Eikä meistä nyt sitten tulekaan perhettä.”

”Eihän se sitä tarkoita”, Tao sanoi heti. ”Ei tarvitse tarkoittaa. Me voimme silti olla perhe omalla tavallamme, vai mitä? Sanoin huolehtivani sinusta, ja niin aion tehdä. Se lupaus pitää, tapahtui mitä tahansa.”

Sanat saivat Miyukin hymyilemään pienesti, ensimmäistä kertaa sinä päivänä. ”Kiitos”, hän sanoi. ”Vaikka olisin kyllä halunnut, että voisit pitää lupauksesi molemmat puolet.”

”Niin…” Tao hymähti ilottomasti. ”Mutta vaikka nyt kävi näin, niin… eihän sitä ikinä tiedä, jos vielä jonain päivänä käykin toisin.”

”Niin kuin miten?”

”Että meille syntyisikin lapsi.”

Miyuki katsahti Taoa epäilevästi. ”Niinkö luulet?” hän kysyi.

”Ihmehän tapahtui jo kerran. Miksei se muka voisi tapahtua uudestaankin?”

Miyuki ei uskonut sen olevan todennäköistä, mutta ei hän voinut sitä täysin kiistääkään. Taon sanoissa oli toivon hippunen, johon hän itsekin halusi tarttua. Ihmeiden aika ei saanut olla vielä ohi.

”Ehkä se voi”, hän tyytyi vastaamaan ja hukuttautui uudestaan Taon syleilyyn.

3. Päätös


Senkin yön Miyuki aikoi viettää Taon vuoteessa. Hän oli koko päivän miettinyt, milloin ja miten kertoisi tälle raskausuutisesta. Mikään hetki ei tuntunut sopivalta, mutta ei hän myöskään halunnut pimittää tietoa Taolta, koskihan asia heitä molempia. Lopulta hänen oli myönnettävä, ettei ”sopivaa” hetkeä tulisi koskaan, ja hänen olisi tartuttava härkää sarvista ja vain avattava suunsa.

”Muistatko, kun sanoit, että vaikutan kärsivän aamupahoinvoinnista raskauden takia?” Miyuki aloitti. He makoilivat sängyssä sylikkäin, ja hän nojasi päätään Taon paljaaseen rintakehään. ”Sinä olit kuin olitkin oikeassa. Kävin Wong-sensein luona, ja hän varmisti asian.”

Tao katsoi Miyukia epäuskoisesti. ”Mitä? Oikeastiko? Olet raskaana!?”

Tämä nyökkäsi.

”Vaikka sanoinkin niin, en minä uskonut, että niin olisi oikeasti – tai siis, kun sinä… miten se voi olla mahdollista?”

”Sitä kukaan ei tiedä”, Miyuki sanoi seinää tuijottaen. ”Ehkä se oli ihme.”

He olivat hetken aikaa aivan hiljaa. Miyuki halusi kuulla, mitä Tao sanoisi seuraavaksi, eikä siksi itse puhunut mitään, mutta tämäkin pysyi vaiti. Miyuki antoi sormenpäidensä tanssahdella kumppaninsa paljaalla iholla samalla kun odotti tämän sanovan edes jotain.

”Mitä aiot tehdä?” tämä kysyikin lopulta, kun oli saanut hetken aikaa käsitellä uutista. ”Oletko vielä päättänyt mitään?”

”Halusin kuulla sinun reaktiosi ensin. Olisitko vastaan, jos pitäisin sen?”

”En olisi.” Taon käsi leikitteli Miyukin hiuksilla. ”Sinulla täysi oikeus päättää, mitä haluat tehdä.”

”Onhan se sinunkin…”

Miyuki kiepautti käsivartensa Taon vyötäisille ja painoi poskeaan tämän rintaa vasten. Tämän sydämenlyöntien kuuntelu sai hänen olonsa rauhalliseksi.

”Minusta tuntuu, että haluan ehkä pitää sen”, hän sanoi sitten. ”En ole ikinä ennen edes ajatellut hankkivani lapsia, koska luulin sen olevan minulle mahdotonta, mutta… Ehkä tämä on merkki. Ja ehkä tämä tilanne ei toistu enää ikinä, enkä siksi tiedä, uskallanko luopua siitä.” Hän kohotti päätään nähdäkseen Taon kasvot paremmin. ”Mitä mieltä sinä olet?”

Tao naurahti. ”Myönnän, ettei minunkaan suunnitelmissani ole ollut perheen perustaminen. Sinun kanssasi olen kuitenkin valmis mihin tahansa.” Hän tarttui kiinni Miyukin kädestä. ”Jos siis pidät lapsen, olen tukenasi sataprosenttisesti. Aion pitää teistä molemmista huolta niin hyvin kuin vain voin.”

”No sinäpä et tarvinnut paljoakaan miettimisaikaa.”

Taon sanat kuitenkin lämmittivät Miyukin sisintä. Hän ei ollut ollut varma, miten tämä suhtautuisi yllättävään raskausuutiseen, ja olikin otettu siitä, miten välittömästi tämä oli valmiina tekemään oman osansa toisena vanhempana. Se vain vahvisti hänen tunnettaan siitä, että hänen täytyisi pitää tämä lapsi.

”Kyllähän sinä minut tunnet.”

”Niin tunnenkin. Ei kai sitä muuta voisi odottaakaan henkilöltä, joka jo ensitapaamisemme aikana sanoi rakastavansa minua.”

”Mitä muutakaan olisin voinut silloin sanoa?” Tao kysyi hyväntuulisesti. ”Teit minuun heti alusta alkaen lähtemättömän vaikutuksen.” Hän kääntyi paikallaan niin, että pystyi katsomaan Miyukia suoraan silmiin. ”Enkä ole katunut sanojani kertaakaan. ”

Ja se tunne on molemminpuolinen, Miyuki ajatteli, kun Tao painoi huulensa hänen omiaan vasten ja hukutti hänet suudelmiin.