Huhhuh! En tiedä miten päin olisi. Olen samaa mieltä kanssasi, jos työpaikalla olisi tosiaan näin paljon tällaisia ihmisiä, mieluummin vain läksisin mahdollisimman nopeasti kuin jäisin kostoa toteuttamaan. Mutta joskus ei ehkä ole vaihtoehtoja ja kyllähän siinä vain on jotain todella tyydyttävää, kun saa kostettua ja vieläpä ilman, että jää kiinni. Ja kyllä, mitä pidemmälle pääsin kostoja, aloin ajatella, että ehkä puljussa ei niinkään ole välttämättä oikeasti mitään vialla, vaan vika löytyy tästä samasta muuttujasta. Tykkäsin tosi paljon, miten tunsin jonkinlaista voitonriemua aina koston päätteeksi, koska tarina on kirjoitettu selvästi hyvin puolueellisesti Annelin näkökulmasta, mutta mitä pidemmälle pääsin, sitä enemmän alkoi tajuta, että kannustankohan nyt kuitenkin väärää tyyppiä. Oikein näppärästi kirjoitettu! Ei oikein tajuakaan, että kuka tässä se toimiston häirikkö onkaan.

Mutta siitä huolimatta, tykkäsin jokaisesta suunnitelmasta. Annelilla on paljon mielikuvitusta, kun keksi niin monta erilaista tapaa. Erityisen nokkela oli tämä kukat+hunaja kosto. Samoin aaltobilekosto viehätti minua. Ehkä se, että Anneli käytti niin paljon aikaa erilaisten kostojen hautomiseen ja suunnittelemiseen olikin syy, että aina menivät ylennykset ja bonukset ohi. Hän kuulostaa kuitenkin aika näppärältä tyypiltä, jos vain osaisi kohdistaa energiansa oikein.
Kiitos tästä huvituksesta, joka oli myös erinomaisen ristiriitaisesti kirjoitettu! ^^

Ja hei ihanaa muutenkin nähdä sinua taas kirjoittelemassa Finissä! ^^ Muistan sinut hyvin ammoisilta Fini-ajoilta ja oli superia nähdä, että sinäkin olet ryhtynyt paluumuuttajaksi. Kurja kuulla syistä, joiden takia olet alkanut taas julkaista Finissäkin tosin. <3

Ymmärrän, että tämän biisin kohdalla sitä vaan jotenkin palaa tähän paritukseen, halusi tai ei, koska onhan Jamesin häiden nyt täytynyt olla Siriukselle tuollainen absoluuttisen katkeruuden paikka, vaikkei hän sitä tietenkään voi myöntää. Voisin ihan helposti kuvitella Siriuksen juoneen tuollaiset yksinäiset kalsarikännit ja säälineen itseään, kun paras kaveri karkasi naimisiin ihan väärän ihmisen kanssa. Sanottiin kirjoissa mitä sanottiin, niin en oikein millään usko Jamesin avioliiton ja perheonnen olleen Siriukselle mikään ilon ja onnen aihe, ja vähintään hän olisi surrut parhaan kaverin "menetystä" avioelämälle niin nuorena. Ja tässä hän suri vähän jotain muutakin. Tuosta kuumasta kesästä juuri täysi-ikäisyyden aikoihin olisi muuten tosiaankin hauska lukea lisää. Mutta voihan olla, että Remuksen huolehtimisella (ja painostuksella) Sirius kuitenkin menisi Jamesin ja Lilyn häihin ja hymyilisi nätisti hääkuvassa, vaikka oikeasti olisikin armoton krapula ja ketutus päällä.

Niin, ja hatunnosto dialogihaasteen suorittamisesta! Itsekin sitä suunnittelin, mutta kaiken olennaisen tiivistäminen dialogiin ei minulta lähtenyt. Sinulta se sen sijaan kävi oikein mallikkaasti.

Vaihdoikkaista tervehdys!

Baww, olipa tämä söpöö ♥️ Ihana pikku-Teddy, joka napsii marjoja, mutta tahtoo silti viedä niitä mummillekin. Harry oli myös ihanan lempeä ja turvallinen hahmo tässä tekstissä. Niin onnellisilta vaikuttivat kumpikin, voi ihanat.

Tavoitit hyvin lapsen maailman suuruuden, ihmeellisyyden ja hetkessä elämisen. Ja minun alkoi kovasti itsekin tehdä mieli mustikoita ja metsänmansikoita. Oli niin herkullista kuvausta siis

Tämä oli tosi suloinen, kepeä ja ihanan elämäniloinen ficci. Kiitos!

Vaihdokkaista tervehdys!

Ah, vihdoinkin suuresti samaistuttava teksti helteestä! Itsekin juuri vihaan hellettä, sitä hikistä tukaluutta ja tahmaisuutta, väsymystä, heikotusta ja raskasta oloa, kun ajatus ei kulje yhtään eikä missään ole hyvä. Uiminen ja kylmä suihku auttavat nekin vain hetken. Joten kyllä, pääsin todella hyvn Yurin nahkoihin, ja olin hänen kanssaan samaa mieltä kaikesta :D

Varsinkin näppärä ratkaisu halipulaan tuo yhteinen suihkuhetki. Ja tykkäsin siitä, että siellä nimenomaan halailtiin vailla tarvetta tai halua mihinkään kuumempaan. Tuollainen läheisyydestä nautiskelu oli ihanan hellä ja wholesome hetki.

Yuri oli jo kietoutunut hänen ympärilleen kuin puunrunkoon takertunut koala.

”Ja tämä on koko asunnossa ainoa paikka, jossa lisälämpö tuntuu vain hyvältä, kun jääkaappiinkaan ei mahdu.”

Nämä kohdat saivat naurahtamaan. Ihana suloinen ja kujeileva Yuri. Voisin kuvitella itsekin sanovani jotain vastaavaa.

Tämä oli kaiken kaikkiaan ihanan kepeä, hassutteleva ja helppolukuinen kesäteksti. Kiitoksia kovasti!

Ficin nimi: Nova
Kirjoittaja: Meldis
Genre: drama, angst
Ikäraja: S
Päähenkilö: Narcissa
Tiivistelmä: Ensiksi hän lakkasi leikkaamasta hiuksiaan.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni. Olen cis-nainen, enkä omaa syvällistä tuntemusta siitä syystä transasioista, joten jos huomaat virheitä, niistä on täydellisen sallittua huomauttaa.
A/N: Minua suututtaa ja se nyt tuli ulos tällaisena. En tiedä, mitä muuta tehdä. Minua fiksumpi ihminen sanoi, he eivät yrittäisi päihittää meitä niin ankarasti, jos meillä ei olisi mahdollisuutta voittaa. Hyvää pridea! <3


Nova

Ensiksi hän lakkasi leikkaamasta hiuksiaan. Se ei oikeastaan ollut edes mitenkään ihmeellistä, koska hänellä oli nuorempana ollut pidempi tukka. Luciuksellakin oli ollut pitkä tukka ja ehkä hän halusi näyttää isältään. Hän oli silloin tykännyt, kun kampasin sitä, solmin sen nauhalla niskaan tai letitin sitä, kun se oli tarpeeksi pitkä. Mutta hän leikkasi sen vähän ennen kun meni kouluun, eikä kasvattanut sitä enää yhtä pitkäksi kuin mitä se oli ollut hänen ollessa lapsi. Se oli kasvanut jo viimeisen vuoden aikana, mutta nyt ensi kertaa hän sai sen kunnolliselle ponihännälle sitten lapsuuden. Kehuin sitä. Sanoin, että minusta hänelle oli aina sopinut pitkä tukka. Hän kiitti hiljaa ja näpelöi suortuviaan.

Yhtenä aamuna hän tuli ruokasaliin ja ponihäntä oli hassun näköinen, repsotti ja osa lyhyemmistä hiuksista otsalla oli liimautunut hiestä ihoon. Vaikeana hän viimein vastasi, kun kysyin, oliko jotain sattunut, että hän oli yrittänyt letittää sitä, ensin käsin ja sitten taikasauvalla, kummallakin kerralla epäonnistuen. Hän pyöritti haarukka kädessään ja tuijotti visusti lautasta kertoessaan siitä, joten ehdotin, että minä voisin letittää hänen tukkansa. Ja sitten opettaa häntäkin. Pienen hiljaisuuden jälkeen hän sanoi, että pitäisi siitä.

Tukan kasvaessa opetin entistä monimutkaisempia kampauksia, sekä käsin että taikuudella. Se oli minustakin hauskaa ja vielä ihanampaa se oli, kun hän näytti niin nauttivan siitä. Hän ei ollut näyttänyt yhtä iloiselta vuoteen. Vuosiin, oikeastaan. Hän tuijotti sivulettiään maskeerauspöytäni peileistä ja säteili.

Sitten yhtenä iltana hän tuli kotiin kasvot punoittaen. Hän oli tavannut Lunaa ja Pansya, mikä oli ihan tavallista nykyään. Hän oli ystävystynyt Lunan kanssa jossain koulututtavien tapaamisessa kuukausia sitten. Pansyn kanssa hän oli leikkinyt lapsena paljonkin, vaikka ei samalla tavalla enää mentyään kouluun. Minusta oli hyvä, että he viettivät taas aikaa yhdessä. Hän yritti juosta aulan poikki kohtaamatta minua, mutta ehdin salongin ovelle ja kutsuin häntä ennen kuin hän nousi portaisiin. Hänen selkänsä jännittyi, mutta hän kääntyi ympäri. Hän näytti siltä, että olisi itkenyt, mutta siinä oli jotain muutakin. Hänen poskiensa ja otsansa iho punoitti, kuin sitä olisi hangattu. Hänen nenänvarressa oli punaisia viiruja ja huulet olivat paksut. Hän puristi myös olkalaukkuaan aika tiukkaan rintaansa vasten. Hän nielaisi kerran ja kertoi sitten Lunan kokeilleen kasvomaalauksia häneen ja niiden pois saaminen olikin hankalampaa kuin he olivat uskoneet.

Hän oli aina ollut hyvä valehtelija, joten minä olin oppinut tunnistamaan, kun hän valehteli. Mutta jokin hänen olemuksessaan sanoi, että oli parempi jättää keskustelu valheesta toiseen kertaan. En sanonut mitään aiheesta ja hän vietti lopun illan makuuhuoneessaan.

Muutama viikko myöhemmin hän halusi, että näyttäisin hänelle uudelleen, miten se vesiputousmainen kampaus tehdään. Hän istui alas pöytäni ääreen ja asetuin hänen taakseen. Selitin, mitä tein, mutta hän ei oikein keskittynyt. Hän vaikutti katselevan esineitäni pöydälläni, hajuvesiä, siveltimiä, huulipunaa, kultakoristeista käsipeiliä. Lopulta kun olin saanut kampauksen valmiiksi, hän ei edes huomannut. Kysyin silloin, millaisen kasvomaskeerauksen Luna oli tehnyt ja haluaisiko hän näyttää sen minulle. Hän oli pitkään hiljaa ja vain katseli ehostusvälineitä.

Sanoin, että hän saa lainata välineitäni, jos haluaa, en kuitenkaan nykyisin ihan hirveästi käytä niitä. Hän ei sanonut vieläkään mitään, mutta kohotti päätään katsoakseen itseään peilistä. Hän kosketti tekemääni kampausta, sanoi kiitos ja lähti.

Hän oli myöhässä seuraavana aamuna aamiaispöydästä ja kun hän viimein saapui, hän oli matkinut parhaansa mukaan eilen opettamaani kampausta. Se ei ollut siisti, haivenia törrötti sieltä täältä ja lettien väleistä putoavat hiusosaset olivat eri paksuisia. Mutta se oli silti minusta upea. Ja hänellä oli meikkiä. Ei paljon, näin, että hän oli tarkoituksella käyttänyt ehostusta varoen. Sininen toppi, joka hänellä oli päällään ei ollut tuttu minulle. Epäilin, että se oli lainattu Lunalta tai Pansylta. Hän piti katseensa maassa ja istui alas pöydän ääreen. Sanoin, että hän näyttää kauniilta. Hän värähti, mutta mutisi hiljaa kiitoksen.

Muutama viikko sen jälkeen hän sanoi nimekseen Nova. En tiennyt, miten reagoida, joten minä vain ojensin hänelle käteni ja sanoin hauska tavata Nova. Hänen kasvonsa rentoutuivat ja hän naurahti ja pyöräytti silmiään. Hän sanoi, että hän on ihan sama ihminen kuin ennenkin. Ja minä sanoin, että niin onkin.