Tässä on Remo Jalkapallotopa. Ja tarra on tässä viestissä.

Lunastamatta on yhä kaksi piirustustarraa (joista toinen on piirustustopassa ja toinen tarra on löytämättä vielä, tosin pohdin että voiko kynän kädessä pysyminen liittyä muuhunkin kuin piirtämiseen, hmm?), sitten pitää mennä vielä juttelemaan pesäpallosta ja jalkapallosta!

Ihan älyttömän ripeää ja kaikin puolin loistavaa toimintaa, Meldis! Uurastaessasi siellä sun täällä, mä kävin näpertelemässä Inspiraatiosammioon self-indulgenttisessä hengessä vampyyri-inspispaketin. Sammion tarrahan oli täällä.

Huhhuh. Ööö yritän sanoa jotain muutakin, mutta tuo kyllä kokoaa ajatukseni hyvin. Huhhuh.

Hyvällä tavalla huhhuh. Tuntui että itsekin olin mukana valtameren aalloissa vain yrittäen pysyä mukana. Dialogipainotteinen teksti toimii näillä kahdella erinomaisesti. Kirjoitat heitä älyttömän uskottavasti. Suoraan sanottuna viimeisellä kaudella Hannibal ja Will alkoivat olla jo turhan filosofisia minun makuuni, juuri kuten Will sanoikin, eikö mitään voi sanoa suoraan. Mutta tässä pidit mukana sekä hahmouskollisuuden että realismin rajat. Oli myös jännää, miten ei ollut yhtään varma, puhuivatko Will ja Hannibal todella tappamisesta vai rakkaudesta. Ja noh, siltähän se tuntui läpi sarjankin monessa kohtaa.

”Minun sisäinen moraalinen kompassini on pahoin rikki. Se osoittaa jatkuvasti sinuun.”

Äää, niin osuvaa! Kuulen erittäin hyvin Willin lakonisen sävyn. Rakastin miten molemmat kuulostivat itseltään, kun puhuivat runollisesti. Hannibal oikein esittelee puhetaitojaan ja Will osaa aina vastata samalla mitalla takaisin, mutta lisää rippusen kuivakkaa asennettaan, mikä ei vie kaikkea valtaa Hannibalille.

”Sitäkö sinä haluat että minä tekisin, tohtori Lecter? Tyydyttäisin sinua?” Willin äänensävy oli muuttunut hetkessä ärtyneestä toisella tapaa latautuneeksi, laskelmoivaksi silkkisyydessään.

”Uskon että siihen meidän suhteemme on etenemässä, Will. Molemminpuoliseen tyydytykseen.”

Khhh, en kestä, on niin selvää ja epäselvää, mistä he puhuvat yhtä aikaa! Ja miten kumpikin tietää, mistä puhutaan, mutta pitää silti runoilla. XD Koko kommenttini olisi pelkkää lainausta, jos nostelisin kaikki kohdat, joiden kohdalla olin sulaa. <3

”Omalla tavallaan me molemmat kuolimme silloin, siinä hetkessä. Eikö se olisi kovin helppoa, antaa vanhan sinun kuolla ja uuden sinun nousta? Vihdoin vain luovuttaa, päästää irti?”

Vastasitkin Angelinalle, että ajattelet sarjan loppuneen molempien kuolemaan ja se käy hyvin järkeen, mutta ficeissä voi tehdä sitten toisin. Mutta oli myös hauska ajatus, että he tässä oikeasti ovatkin kuolleita. Eikä vertauskuvallisesti vaan ympäröivä vene ja meri on kiirastuli, jossa he joutuvat istumaan, kunnes ovat saaneet moraalinsa järjestykseen. Ja tällainen limbon fyysinen ruumiillistuma sopii sarjan genreen myös todella hyvin. Ah ja lopetus. <3 Armas sanana kutkutti valtavasti ja kuulosti suomen kielessä juuri sopivalta Hannibalin suuhun käyttää Willistä. Jännite pysyi yllä loppuun saakka ja eihän tässä mitään pornomatskua tarvitse, kun kliimaksiin pääsee alemmissakin ikärajoissa. Niin loistavasti kirjoitit heidän suhteensa jännitteen ja lopun täydellisen laukeamisen. <3
Kiitos tästä!

Minä seurasin ja jaksoin jopa katsoa kultapelin, vaikka aloin pilkkiä jo toisen erän kohdalla. Kun mentiin jatkoajalle, sanoin äidille, jonka kanssa minulla oli videopuhelu auki, että voidaan seurata yhdessä, vaikka ollaankin eri paikoissa, että minä en tahdo enää kultaa, minä tahdon nukkumaan. XD Ja kun kulta tuli, oli vähän antikliimaksinen olo. Olin vain iloinen, että pääsen nukkumaan ja sitten kun kamera kuvasi vain maansa myyneitä sveitsiläisiä, tuli vain paha mieli, sama kuin sinulla, Ingrid. Olisi se ollut hienoa, jos Sveitsi olisi voittanut ensi kertaa kultaa ja se oli niin lähellä, että myönnän, että jäi enemmän harmittamaan, ettei Sveitsi voittanut. Koko halli oli ihan hiljaa Suomen voitosta, ei se tuntunut mitenkään hyvältä. XD