Kiva, että linkkasit tämän :3 ♥ Tulin sitten iltapalalla lukeneeksi ja ilahduin siitä, miten leppoisa tämä oli, vaikka Valvatilla olikin ongelma. Onneksi ongelma taisi ratketa ja tykkäsin tuosta, että Yennefer lopussa on silleen, voisitko vaan tulla jo-asenteella. Olen itse asiassa aina katsellut Noituri-ficcejä, mutta koska en ole sisällä sarjassa, enkä pelissäkään (vaikka se onkin mun ikuisuusprojekti), en useinkaan tule niitä lukeneeksi. Vaikka kirjat oon kyllä kuunnellut joitain vuosia sitten! Modern AU on mulle todella vieras maaperä, joten tulipahan tämän lukiessa korkattua tavallaan jotain uuttakin. Geralt/Valvatti/Yennefer kuulosti tosi hyvältä jo kun linkkasit ja vaikka Valvatti onkin huippu ja hyvin kirjoitettu, pidin siitä, miten Yennefer oli tuossa lopussa ja tanssissa vetämässä kuin pässiä narussa jne. Geralt jäi minusta vähän sivuun, paitsi Valvatin ajatuksissa se oli kyllä täysin mukana, mutta sellainenhan Geralt vähän on ettei tee itsestään numeroa.

Ikivihreät huvitti, enpä olisi osannut Modern AU:sta huolimatta ajatella, että siellä soisi Autiotalo Leiritunnelmaakin olit kuvaillut hyvin. Jäin kuitenkin miettimään, minkä ikäisiksi olit ajatellut hahmot, kun ne leireili? Mulle se ehkä jäi vähän epäselväksi, mutta eipä se haitannut lukemista! Kolme tähdenlentoa vaikutti ihanalta, taianomaiselta hetkeltä. Eiköhän Valvatin loppuyökin oli jollain tavalla taianomainen?

Ei koskaan tiedä, mitä löytää, kun tulee lukemaan Hannibal-ficciä, mutta tuo darkfluff minua houkutteli parituksen lisäksi. Minulla alkaa olla aika kauan sarjan katsomisesta, joten en muista, minne tämä asettuisi, mutta oikein hyvin tämä sopi sarjan lomaan. Onnistuit todella hyvin tavoittamaan sarjan tunnelman, jossa oli ilman dialogiakin minusta runomaisuutta ja, Angelina hyvin löysi sanan sille, Willin ja Hannibalin tanssia. Heidän suhteensa kemia on käsinkosketeltavaa ja jos lopusta olisi jättänyt suudelman pois tämä olisi voinut tulla suoraan sarjasta. Tjaa, noh, muistan, miten viimeinen kausi päättyy, joten voisi tuo pusu jopa jäädä ja silti kirjoittamasi hahmojen suhde ei eroaisi sarjan suhteesta.

Olet upean taidokas kielen käytössä ja sanalista tuntui sopivan juuri sinun kirjoitustyyliisi erinomaisesti, se kun mielestäni on aina ilahduttavan elävää ja lennokasta. Se toimi loistavasti myös Hannibalin maailman kanssa, mikä on teatraalinen ja usein sanattomaksi vetävä.

Will käännähti suuntaan, josta oli juossut, ja tervehti yön siluettia, petoaan.

Ahh, en kestä, Will paistoi tästä lauseesta täydellisesti. <3

”Oletko varma, että mielessäni oli armo?” Hannibalin hymy leveni ja Will hymyili takaisin, pörheänä Hannibalista huokuvassa ylpeydessä, ja antoi tämän vetää itsensä suudelmaan. Suudelma maistui makealta, raudalta ja umamilta, ja yötä halkoi sireenien laulu.

En osaa edes nostella yksittäisiä kohtia, kun koko lyhyt teksti on täynnä ilotulitusta. Lopetus oli kyllä kirsikka kakun päällä. Hannibalin icmäinen arvoituksellinen puhetapa, viimeisen lauseen hellyys, jonka kuitenkin rikkoo todellisuus ja näiden kahden sekopäinen rakkaus. Siis että Will puukottaa Hannibalia, mutta ei osu tärkeisiin elimiin, minkä Hannibal myös tietää heti. :'') Juuri näiden kahden välistä tanssia. <3
Kiitos tästä!

Iiih, olitpa toteuttanut tämän tropen näppärästi! Ei ollut loppunut huoneet majatalosta vaan huoneissa olikin loitsu! Tosi kivaa löytää aina uudenlaisia tapoja toteuttaa sama trope ja sait tämän sopimaan Noiturin maailmaan älyttömän saumattomasti. Geraltin ja Jaskierin reaktio sekä majatalon jouruiltuun kiroukseen että huoneen lopulliseen ulkomuotoon sopi heille erinomaisesti. Jaskier höpöttäen kirouksesta ja Geralt epäillen kirouksen todenperäisyyttä ja sitten Jaskierin sanattomuus vihdoin ja viimein ja Geraltin lämpö, kun ensin tarkisti, halusiko Jaskier jäädä huoneeseen. ^^

“Mutta tämä huone on syytä maksaa ensin. Minulla on sinulle kymmeniä kysymyksiä, enkä halua kenenkään keskeyttävän meitä.”

Ja pitihän Jaskierin joku vitsin puolikas osata heittää. Kiitos tästä!

Katsoin juuri tuon HBO:n julkaiseman dokkarin sarjan teosta, ja se lisäsi kyllä rutkasti luottoa tähän filmatisointiin! Lavasteisiin ja animatroniikkaan on panostettu toden teolla sen sijaan, että kaikki tehtäisiin tietokone-efekteinä. Tämä on nykyään todella harvinaista. Oli myös hienoa kuulla työntekijöiden selityksiä siitä miten esimerkiksi puvustus on suunniteltu. Tuotanto tuntuu omaan silmään varsin perinpohjaiselta, joten potentiaalia siinä kyllä voisi olla Hienoa oli myös kerronta siitä, miten paljon yksityiskohtiin on panostettu ja myös taikuuden lainalaisuuksiin, ja se kuinka taikuus pohjaa perimmiltään luontoon ja tämä näkyy ilmeisesti sarjassa monin tavoin. 

Ihanan riipaiseva kirjoitus. Voin vain kuvitella sen tyhjyyden, joka täyttää Akselin hänen nyt katsellessaan elämäänsä taaksepäin. Miten taistoon on jaksanut käydä, kun sillä on ollut jokin merkitys, mutta miten tarpeettomalta kaikki tuntuu nyt, kun se merkitys on kadonnut. Minkälaisia päätöksiä sitä olisi voinut tehdä, jos olisi tämänkin tiennyt.

Tykkäsin taas kovasti, kun olit avannut noita laulunsanoja ja omaa ajatuksenjuoksuasi tähän aluksi! Yhtäkkiä sanoitukset kuulostavatkin kertovan Pentinkulmasta. Erityisesti Kohottakaamme Jones-malja! (Armahduksen saatuaan ja kotiin palattuaan Akselin elämä alkaa hitaasti nousta uuteen uskoon, torppa ja lisämaata lunastetaan ja perhe kasvaa), Juoma muuten on myrkytetty (Sitten tulee talvisota. Ja sen jälkeen jatkosota.) aiheutti lähes kylmät väreet! Upeasti sovitettu nämä Akselin elämään.