Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! En edes muista, milloin olisin viimeksi lukenut Hobittia, mutta listauksesi laaja fandom-valikoima jotenkin johdatteli minut tällä kertaa tänne.

Rakastan etenkin raapaleissa tällaisia lyhyitä, ohikiitäviä hetkiä, jotka kuitenkin melkein tuntuvat siltä kuin aika pysähtyisi, koska niissä on jonkinlaista erityistä merkitystä. Raapaleformaatti sopii tällaisiin mainiosti. Pidän kovasti aina myös sellaisesta skenaariosta, kun hahmo tarkkailee toista ja tekee havainnon, joka liikauttaa hänessä itsessään jotain, ja tässä tapahtuu juuri niin.

Minusta on kutkuttavaa, miten Thranduil on panee merkille Bardin hymyn, ja miten hän osaa tulkita sen taustoja. Voisi sanoa, että hymy kertoo enemmän kuin tuhat sanaa! Varsinkin, kun se ei ole mikä tahansa hymy, vaan tietyn tilanteen ja tiettyjen muistojen laukaisema hymy - niin vaistonvarainen, ettei sitä voi pidätellä.

Ihanaa pientä parituksenpoikasta tässä. ♥ Hetki on ohi riipaisevan nopeasti, kun koittaa paluu sotasuunnitelmiin, mutta kenties se palaa taas jossain vaiheessa!

Kiitoksia tästä, tämä oli jotenkin mukavan tunnelmallinen ja aistikas. -Walle

Ensimmäinen kotimainen romantasiahittihän oli Kahden veren tytär, jos se yhtään kiinnostaa. En oo ite vielä lukenut, mutta tarkoitus ois ottaa lukuun, kunhan tässä kirjoiltaan (ja myös lukujumiltaan) ennättäisi. Tsemppiä lukujumiin, ne on pahimpia. Kahden veren tytär on tosin aika pitkä (ja se on trilogia, josta kaksi seuraavaa osaa vielä julkaisematta). Mulla oli joskus postauskin lyhyistä kirjoista, mutta just nyt lyö ihan tyhjää. TJ Klunen Taivaansinisen meren tuolla puolenhan vasta julkaistiin, jos sen vaan saa jostain käsiinsä! Mietin myös, nappaisiko sarjakuvat? Esim. Voro-trilogian muistelen sun lukeneen, että jos löytyisi joltain vinkata? Söpö sarjis mikä itselle tulee mieleen on Viimeinen ilta (Pumpkinheads), mutta se ei kyllä oo fantasiaa.

Fandom: Kuura – Elina Pitkäkangas
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: huumorihömppä
Hahmot: Aaron, Matleena, Alex, Väinö & Ronja
Paritukset: Aaron/Matleena, muut selviää lukemalla
Sanamäärä: 3 160
Muuta: Sijoittuu Kajon aikaan
Haasteet: Ikärajahaaste ja Otsikoinnin iloja II (paikkaotsikko)
Matleenan soittamat kappaleet: Come on Eileen (cover), Geronimo (acoustic) ja Take on Me (cover)
 
A/N: Ekaa kertaa tulin kirjoittaneeksi Aaronin näkökulmasta, ja yllätyin, kuinka helppo häntä olikaan kanavoida! Ja tämän kirjoittamisesta tuli muutenkin hyvälle mielelle. Toivottavasti sama vaikutelma välittyy lukiessakin

---

Nuotion iloisessa räiskeessä ja hyvässä seurassa oli helppo unohtaa omat murheet. En muistanut, että olisin kertaakaan nauranut tällä tavalla Kuurankerosta lähtemisen jälkeen. Parasta oli kuitenkin todistaa Matleenan uudelleensyntynyttä elämäniloa. Tyttö näytti henkeäsalpaavan kauniilta nauraessaan ja juttuja kertoessaan. Matleena osasi punoa sanoihinsa tunteita niin elävästi, että minusta tuntui kuin olisin ollut itsekin mukana hänen kommelluksissaan. Muille hukille kokemus oli varmasti vielä sykähdyttävämpi, sillä he tunsivat Matleenan tunteet paljon minua konkreettisemmin.

Minut valtasi hellyydensekainen ylpeys, kun huomasin, miten Alex, Ronja ja jopa Väinö nojautuivat lähemmäs, kun Matleena pääsi tarinansa huippukohtaan. Intensiivinen huomio sai Matleenan puhumaan entistä vilkkaammin. Kädet pääsivät mukaan tarinankerrontaan. Ääneen tuli syvyyttä ja lisää sävyjä. Nuotion hehkussa Matleenan punaiset hiukset näyttivät yhtälailla liekehtivän, ja hänen silmänsä sädehtivät kilpaa tähtien kanssa. Olin pakahtua rakkaudestani tuota ihmeellistä tyttöä kohtaan.

Alex nauroi jutun päätökselle niin kovaa, että hän keikahti puunrungolta mättäälle, mikä sai meidät muut nauramaan entistä kovempaa.

”Aika ilkeää nauraa porukan ainoalle invalidille”, Alex tuhahti. ”Ronja, jeesitkö vähän?”

Sotkutukkainen rokkityttö pyöritteli silmiään minulle ja Matleenalle.

”Sä kyllä pääset sieltä puskasta ihan itsekin ylös”, Ronja sanoi. ”What a drama queen, vai mitä?”

Me nauroimme yksimielisesti.

”Näin nättinä mulla on oikeuskin olla”, Alex virnuili ja ojenteli kättään toiselle puolelleen. ”Väinö, pelasta mut täältä.”

Seurasin tilannetta huvittuneena. Väinöltä tuskin heruisi apua. Hän harvemmin otti osaa Alexin pelleilyyn. Olin oikeassa. Leveäharteinen ja parrakas ihmissusi ei edes vilkaissut Alexia. Väinön huomio oli yhä Matleenassa kuin hän olisi tahtonut viipyillä tytön onnellisissa muistoissa vielä hetken. Alex huokaisi ja kömpi ylös omin voimin. Se ei käynyt aivan niin sulokkaasti kuin häneltä olisi odottanut. Noustessaan Alex kompastui johonkin, ja kun mies oli kaatua, Väinö reagoi nopeasti. Hän sai kiinni Alexin olkavarresta ja kiskaisi miehen vaivattomasti pystyyn.

”Aww, kiitti, hani”, Alex virnuili. Kulmani kohosivat yllättyneinä. Katsahdin varuillani, miten Väinö reagoisi. Mies oli niin totinen, että hän ei vaikuttanut sellaiselta ihmiseltä, jonka kustannuksella olisi uskaltanut vitsailla. Väinö kuitenkin vain hymähti. Hän taisi olla tottunut Alexin ilveilyyn eikä ollut siksi moksiskaan.

Alexin siniset silmät syttyivät innosta, kun hän katsoi Matleenaan, ja vasta silloin minä tajusin, että tyttö piteli käsissään kitaraa. Saisimme ilmeisesti kuulla hänen laulavan. Ronja taputti innoissaan käsiään. Väinö hymyili rohkaisevasti. Hymy muutti hänen järkähtämättömän olemuksensa kertaheitolla lämpimäksi ja leppoisaksi. Väinön avoin hyväntuulisuus vaikutti meihin kaikkiin. Alexin ja Ronjan silmät siristyivät ilosta. Minunkin rinnassani hehkui pakahduttava onnen tunne. Olin tuntenut itseni viikkojen ajan ulkopuoliseksi Väinön laumassa, mutta tänään tiesin varmuudella olevani yksi heistä. Minulla oli paikkani heidän joukossaan. Tänne minä kuuluin, Matleenan vierelle avaran tähtitaivaan alle.

Matleenan pisamaisilla kasvoilla väreili arvoituksellinen hymy. Hän hengitti syvään ja yllätti meidät kaikki rempseällä ja nopealla kappaleella. Katsoin silmät pyöreinä, kuinka rennosti ja itsevarmasti Matleenaa kitaraa soitti. Hänen vartalonsa keinui musiikin tahdissa, kun hänen sormensa liisivät kitaran kielillä. Tämä oli kappale, jota tyttö selvästi rakasti soittaa. Kun Matleenan soinnukas ja täyteläinen ääni valloitti öisen metsäaukion, minulta pääsi ihastunut henkäys. Laulussa oli jotain taianomaista. Ronja alkoi taputtaa tahtia. Alex napsutti sormiaan saaden rytmistä heti kiinni.

”Oijoi, tässähän alkaa ihan tanssijalkaa vipattaa”, Alex sanoi ja nousi. Hän kumarsi Ronjalle ja tarjosi ainoaa kättään näyttäen kadehdittavan komealta nuotion punertavassa loimussa. ”My lady, saanko luvan?”

Ronja tyrskähti ja pudisteli päätään kuin pitäisi Alexia hellyttävänä ääliönä, mutta hän tarttui Alexin käteen. Alex vetäisi Ronjan jaloillen niin vauhdikkaasti, että linnunluinen tyttö lennähti ilmaan, mutta jopa yhdellä kädellä Alex onnistui vaivatta tanssittamaan tai ehkä pikemminkin retuuttamaan Ronjaa pitkin aukiota. Ronja nauroi katketakseen, käski Alexia päästämään hänet irti, mutta takertui silti tiukemmin mieheen. Saatuaan jalat takaisin alleen Ronja tanssi aivan yhtä riehakkaasti ja päättömästi kuin Alex. Väinö taputti käsillään tahtia ja katsoi heitä silmät loistaen. Jopa minä tunsin Alexista ja Ronjasta sinkoilevan energian. Heidän riemunsa oli niin suurta ja välitöntä. Alexia ja Ronjaa ei hillinnyt mikään mahti maailmassa, ja heidän vauhtinsa sen kuin kiihtyi. He olivat kuin yksi elämää säkenöivä aurinko yön pimeydessä. Matleena hymyili kertosäettä laulaessaan:

Come on, Eileen
Oh, I swear (Well, he means)
At this moment
You mean everything
You in that dress
My thoughts, I confess
Verge on dirty
Oh, come on, Eileen

Alex näytti siltä kuin olisi voinut tanssia koko yön. Hän aivan räiskyi väsymätöntä intoa. Miehen kirkas nauru valloitti koko metsän. Siinä hetkessä Alexissa oli jotain merkillisen lumoavaa. Hän oli niin… aito ja häikäisevä. Alex vangitsi kaikkien katseet. Väinö tuijotti häntä yhtä intensiivisesti kuin Ronja. Miehen hymy oli muuttunut. Hymy oli suorastaan… hellä, ellei jopa rakastava. En ollut ennen huomannut Väinön katsovan Alexia tai oikeastaan ketään muutakaan tuolla tavalla. Kurtistin hämmentyneenä kulmiani. Väinö näytti siltä kuin olisi pitänyt nauravaa Alexia koko maailman kauneimpana ihmeenä. Se ei oikein tuntunut pelkästään ystävän katseelta… Mutta mitä muuta se muka olisi voinut olla? Pudistin päätäni. Tunsin itseni hölmöksi. Mitä minä oikein Väinöä ja hänen ilmeitään tuijotin?

Matleena pääsi kappaleen loppuun. Taputimme lujaa. Matleena painoi päätään ja hänen kupariset hiuksensa heilahtivat mielihyvästä punastuneiden kasvojen peitoksi. Ronja lysähti hengästyneenä varvikkoon. Hän ulvoi ja vislasi kuin olisi juuri ollut elämänsä rock-konsertissa. Alex jäi pystyyn ja oli selvästi pettynyt siitä, että kappale oli päättynyt. Väinö hymähti hellästi häntä katsellessaan. Käänsin äkkiä huomioni Matleenaan ennen kuin alkaisin taas kuvitella Väinöstä kaikkea pimeää.

”Se oli upeaa, kulta”, sanoin ja tartuin Matleenan käteen. Hämmästyin, kun tajusin sen vapisevan omassani. Matleenaa oli jännittänyt laulaa meille, vaikka hermostusta ei ollut mitenkään huomannut siitä, miten antaumuksellisesti hän oli esiintynyt. ”Sä kuuluisit lavalle.”

”Hear, hear!” Ronja vahvisti ja takoi maata nyrkillään. ”Se oli upeaa, beibe. Tyttö, sä olet tähti!”

”Todella kaunis sovitus, Matleena. Nautin laulustasi kovasti. En tosin tiennyt, että te nykyajan nuoret kuuntelette näin vanhoja biisejä”, Väinö sanoi. Matleena halasi kitaraansa ja sanoi hiljaa:

”Leo tykkäsi tästä biisistä.”

Tunnelma aukiolla muuttui, mutta ei synkempään suuntaan, kuten olisi ehkä voinut odottaa Matleenan mainitessa kuolleen veljensä nimen. Hiljaisuus oli lämmintä ja herkkää. Hukat loivat Matleenaan pitkiä, lempeitä katseita. He tunsivat tytön surun ja kaipuun. Minä puristin Matleenan kättä ja keskityin siihen, miten kovasti häntä rakastinkaan. Hän oli niin ihmeellinen ja rohkea. Matleena tunsi myötätuntomme. Hänen sinivihreisiin silmiinsä nousivat liikutuksen kyyneleet, mutta silti tai ehkä juuri siksi tyttö hymyili. Matleena sai olla ja tuntea juuri sitä, mitä tunsi. Surua ei tarvinnut peittää tai työntää pois. Sen saattoi päästää pintaan. Matleenan suru kosketti meitä, sillä se kertoi kuoleman rajat ylittävästä rakkaudesta, ja jokainen täällä tiesi, miltä se tuntui.

Matleena pyyhkäisi poskilleen valuvat kyyneleet. Hän naurahti hämillään.

”Haluatteko kuulla lisää?” Matleena kysyi ääni tunteista käheänä.

”No todellakin!” Alex ja Ronja huudahtivat yhtä aikaa ja virnistivät sitten toisilleen. Matleena hymyili. Hän mietti hetken ja rykäisi sitten. Matleena nyökytti päätään kuin laskien tahteja ja alkoi rämpyttää kitaraa joustavin sormin. Tämäkin kappale oli nopea ja iloinen. Alex hymyili, heilutti päätään ja naputti jalallaan tahtia. Häntä selvästi tanssitti taas. Odotin, että Alex menisi hakemaan Ronjaa uuteen vauhdikkaaseen tanssiin, mutta miehen kirkkaansiniset silmät iskostuivatkin minuun. Säpsähdin Alexin toljottavia hukan silmiä. Hänen kasvoilleen levisi pirullinen virnistys. Ei kai hän tosissaan aikonut tulla ja –

Alex marssi luokseni ja ojensi minulle kättään samalla tavalla kuin Ronjalle.

”Armaani Aaron, suotko mulle tän tanssin?” Alex kysyi niin hunajaisella äänellä, että hän suorastaan kehräsi puhumiseen sijaan. Kasvoilleni pöllähti hukan huumaava myskinen tuoksu. Sen ei olisi pitänyt kiihdyttää minua, sillä en syttynyt jätkistä, mutta sydämeni alkoi siitä huolimatta pamppailla. Räpyttelin hämmentyneenä silmiäni. Alex aivan tihkui seksiä. Punastuin vastoin tahtoani. Tiesin, että Alex pelleili, mutta hän osasi silti hyödyntää eläimellistä viehätysvoimaansa turhankin päihdyttävästi. Ymmärsin äkkiä, miksi kaikki Werecaren aktivistit olivat lääpällään Alexiin. Mies ei ollut vain hyvännäköinen vaan pirun kuuma. Hetken luulin todella haluavani häntä. Alexin hymy leveni ja suden torahampaat tulivat esiin. Olin unohtanut hukkien ylivertaisen kyvyn päästä selville ajatuksistani. Ei helvetti, Alex tiesi tasan tarkkaan, mitä olin juuri ajatellut hänestä. Tahdoin kuolla häpeästä.

”Alex, älä kiusaa poikaa”, Väinö moitti luullen selvästikin auttavansa minua, mutta pahensi tarkoittamattaan nöyryytystäni moninkertaisesti. Nyt en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin suostua. Tahdoin todistaa Alexille, että kyllä minultakin löytyi heittäytymistä ja huumorintajua. Sitä paitsi, hänellä ei ollut mitään asiaa tulla tällä tavalla naamalleni ja sotkea päätäni halpamaisilla lykantropiatempuillaan. Nousin ja vastasin tiiviisti Alexin sinisenä kiiluvaan katseeseen.

”Mä kuule näytän sulle taivaan, beibe”, hyrisin. Tartuin Alexia vyötäisiltä ja vedin hänet itseäni vasten. Olin nauraa silkasta voitonriemusta, sillä Alexin tyrmistynyt ilme oli kullanarvoinen.

”Wouuu”, Ronjan suusta pääsi. ”Täähän on kuin pornoa katsoisi.”

Matleena sekoili laulun sanoissa, sillä häntä alkoi niin kovasti naurattaa. Sivuutin Ronjan häiriintyneet sanat ja aloin tanssittaa Alexia. Pidin huolta siitä, että minä vein. Alex oli varmasti voinut hukkana päihittää minut leikiten ja ottaa johdon, mutta jostain syystä hän ei tehnyt niin. Hän silmäili minua uteliaana Matleenan laulaessa:

So, say Geronimo, say Geronimo
Say Geronimo, say Geronimo

Odotin Alexin yrittävän taas härnätä minua, mutta hänen ajatuksensa näyttivät harhailevan muualle. Hymy, joka Alexin komeille kasvoille levisi, ei ollut suunnattu minulle. Alex kallisti päätään kuin kuunnellen, ja mietin, lähettikö joku hukista hänelle ajatuksen. Todennäköisesti se oli Ronja, joka istui lähimpänä ja tuijotti meitä silmät kiiluen. Hänen ilmeensä oli turhankin ahnas. Se teki oloni epämukavaksi. En tahtonut edes tietää, mitä hukkatyttö meistä ajatteli. Alex nyökkäsi. Kohotin hänelle kulmiani. Hukkien telepatiaa oli raivostuttavaa seurata vierestä.

”Parasta päättää tää tanssi tähän”, Alex sanoi virnistäen ja päästi irti minusta, ”ennen kuin joku tulee mustasukkaiseksi.”

Katsahdin Ronjaan, joka oli selvästi pettynyt siihen, että mehukas ohjelmanumeromme päättyi ennen aikojaan. Olin hämmentynyt. Käännyin kohti Matleenaa, joka hymyili minulle säteilevästi. Oliko Alex tarkoittanut häntä? Istuuduin Matleenan viereen ja päätin odottaa, että kappale päättyisi. Taputimme taas pitkään ja lujasti. Matleena aivan hehkui onnesta.

”Tiedäthän sä, etten mä oikeasti flirttaillut Alexille?” sanoin hiljaa. Matleenan vaaleat kulmat kohosivat hämmästyneinä.

”Joo?” tyttö tyrskähti. ”Te näytitte kyllä niin söpöiltä. Teistä saisi komean parin.”

”Kuuman parin”, Ronja myönteli, mutta sävähti äkkiä kuin joku olisi mulkaissut häntä. Tyttö nosti kätensä sovittelevasti ilmaan. ”Sori, sori. Ihan vain leikillä sanoin.”

Mietin, kenelle hän oikein puhui, sillä Alex näytti lähinnä kiusaantuneelta. Väinöä ei taas vaikuttanut kiinnostavan tämä puheenaihe vähääkään. Mies tuijotti liekkejä ajatuksiinsa vaipuneena.

”Onhan Matson toki sievä”, Alex naurahti, ”mutta ei ihan mun tyyppiä.”

Emme vaivautuneet kysymään, mikä hänen tyyppinsä oli. Olin aika varma, että vastaus olisi ollut vain yksi vitsi lisää, ja minä aloin olla jo aika väsynyt Alexin tempauksiin tältä illalta. Alex hytkytti jalkojaan ja vilkuili vieressään istuvaa Väinöä. En ymmärtänyt, miksi hän näytti niin hermostuneelta.

Matleena taisi aavistella, että tunnelmassa oli jonkinlaista kireyttä, sillä hän alkoi taas soittaa, mutta nyt hitaita, heleitä säveliä. Kuuntelimme tytön herkkää ääntä hiljaa ja vakavina.

Talking away
I don't know what I'm to say
I'll say it anyway
Today is another day to find you
Shying away
I'll be coming for you love, okay?

Väinö nousi ylös. Mietin, oliko hän väsynyt seuraamme.

”Ylös siitä”, mies käski, ja minä melkein tottelin, kunnes tajusin, ettei Väinö puhunut minulle. Väinö tuijotti Alexia. Hänen ilmeestään oli vaikea ottaa selvää. Ilmeisesti Alexista tuntui samalta, sillä hän näytti hermostuneelta noustessaan. Tuijotin heitä enkä yhtään tiennyt, mitä odottaa.

Väinö kietaisi vahvan käsivartensa Alexin vyötäisille ja veti miehen itseään vasten. Alexin käsi nousi Väinön niskalle. Asento oli kiistämättömän intiimi. He alkoivat tanssia hitaasti eikä kumpikaan irrottanut katsettaan toisesta. Minulta oli pudota silmät päästä. Odotin, että Ronja olisi alkanut taas vislata, mutta tyttö pysyi vaiti. Katsoin Ronjaan toivoen, että hän antaisi minulle jonkin selityksen. Oliko tämä läppä vai jokin omituinen tahtojen taistelu? Ronja iski minulle silmää ja laittoi sitten sormen huulilleen, jotta en puuttuisi asiaan. Joten en sitten puuttunut. Matleena lauloi:

Take on me
Take me on
I'll be gone
In a day or two

Alexin kasvoilla karehti pieni hymy, mutta siinä ei ollut jälkeäkään hänelle tyypillisestä rehvakkuudesta. Hymy oli poikamainen ja lähes ujo. Aivan kuin Väinön suora, intensiivinen katse olisi häkellyttänyt Alexia. Väinö näytti yhtä jäyhältä ja vakavalta kuin aina, mutta siitä huolimatta hän piti Alexin tiiviisti lähellään. Alexilla ei näyttänyt olevan mitään ongelmaa sen suhteen. Vaikka he tanssivat hitaasti ja lähinnä paikallaan, Väinön liikkeiden sulavuus onnistui silti vangitsemaan katseeni. Hän liikkui hyvin vaivattomasti niin suureksi mieheksi.

Matleenan soitto hidastui. Viimeiset sävelet ja hänen äänensä haikeus jäivät leijailemaan ilmaan. Alex ja Väinö pysähtyivät, mutta miehet eivät vetäytyneet tiiviistä kosketuksesta ja heidän silmänsä pysyivät lukkiutuneina toisiinsa. Kirkas sininen kiilui kilpaa hopean kanssa. Mietin, mitä kummaa he oikein viestivät toisilleen, ja mikä oli ollut koko tanssin tarkoitus. Oli niin hiljaista nyt, kun Matleena ei enää soittanut ja laulanut. Kuulin vain nuotion rätinän. Matleena ja Ronja tuijottivat Alexia ja Väinöä. Me kaikki odotimme jotakin. En vain tiennyt, mitä se oli. Viimein Väinö hengitti syvään kuin pitkän sukelluksen jälkeen. Hän kätensä nousi Alexin leualle. Väinö painautui lähemmäs ja hän – suuteli Alexia?!

Leukani loksahti ammolleen. Ronja tirskahti hiljaa, ja jotenkin hämärästi tajusin hänen hykertelevän minulle miesten sijaan. Tuijotin järkyttyneenä, kuinka hanakasti Alex vastasi Väinön suudelmaan. Käänsin äkisti katseeni, kun kosketus yltyi kiusaannuttavan kiihkeäksi, ja minulle tuli epämukava olo. Olisinpa voinut sulkea korvanikin Alexin mielihyvän äännähdyksiltä. Minusta tuntui, että mies päästeli niitä tahallaan. Miksei hän voinut olla kuten Väinö ja suudella siivosti ja hiljaa?

Tuijotin puunrunkoja ja odotin tuskallisesti, että he vihdoin lopettaisivat. Ja tietysti ensimmäinen asia, mitä Alex sanoi, oli:

”Vieläkö Matson on hengissä?”

Mulkaisin Alexia rumasti, mutta hän vain nauroi. Väinöäkin hymyilytti. Hänen toinen kätensä lepäsi yhä Alexin vyötäisillä. Jäin tuijottamaan sitä otsa rypyssä. Ele näytti niin rennolta ja vaivattomalta. En tiennyt, oliko minulla lupa kommentoida äskeistä, mitä se sitten oli ollutkaan.

”Aaron, sun naama!” Ronja kikatti ja piteli kylkiään nauraessaan niin antaumuksella.

”Siis, mikä tää juttu on?” hermostuin, kun näin Matleenankin tirskuvan. Taas he olivat porukalla salanneet minulta jotain ja retostelivat sillä nyt kuin minun kustannuksellani nauraminen olisi ollut maailman parasta viihdettä. Sisälläni kuohui. Tunsin itseni helvetin nöyryytetyksi.

”Alex ja minä olemme –” Väinö aloitti.

”Panokavereita”, Alex pisti väliin silkkaa pirullisuuttaan. Väinö mulkaisi häntä. ”Älä nyt, kulta. Se oli vitsi.”

Kulta. Oli todella outoa kuulla Alexin kutsuvan Väinöä kullaksi, ja vielä oudompaa oli tietää, että hän tarkoitti sitä tosissaan.

”Olemme kumppaneita”, Väinö oikaisi. ”Pahoittelut, Aaron. Mä en olisi halunnut salata tätä sulta, mutta Alex on aina ollut tarpeettoman dramaattinen tällaisissa asioissa.”

Väinö huokaisi ja pudisteli päätään kuin seurustelu Alexin kanssa olisi käynyt uuvuttavasta kokopäivätyöstä. Sen saatoin kyllä hyvin uskoa. Alexin silmät siristyivät. Minussa kuohahti suuttumus häntä kohtaan. Alex oli nauranut minulle selkäni takana jo viikkoja. Hän oli houkutellut kaikki muut hukat samaan juoneen, mukaan lukien tyttöystäväni. Minä en aikonut vain sivuuttaa tätä nöyryytystä. Alex oli minulle vähintäänkin anteeksipyynnön velkaa.

”Joten, mitä?” ärähdin Alexia tuijottaen. ”Sä järjestit tän show’n vaan vittuillaksesi mulle?”

”Tän show’n?” Alex toisti halveksuvasti. ”Sori nyt vaan, mutta meidän todellisuus ei pyöri sun ympärillä, Aaron. Sä tässä oot kohdellut mua kuin paskaa viime viikot, koska sä et kestä sitä, että tunkiolla on muita kukkoja sun lisäksi. Sun pitäisi kiittää mua, Matson, sillä enää sun ei tarvitse pimahtaa joka kerta, kun joku meistä muista vain vilkaiseekin Matleenan suuntaan.”

Alexilla todella oli erityislaatuinen kyky saada minut raivon ja väkivallan partaalle. Puristin käteni nyrkkiin ja astuin häntä kohti, vaikka en ollut varma siitä, mitä olin tekemässä. Minä tuskin pärjäisin Alexille tappelussa, koska hän oli hukka ja entinen jääkäri, mutta jos saisin lyödä häntä edes kerran, se olisi kaiken arvoista.

”Aaron, rauhoitu”, Matleena sanoi lujaa takaani. ”Anna olla. Älä mene lähemmäs.”

Matleenan äänessä kuului terän lisäksi huolta. En tajunnut ensin, mikä häntä niin hermostutti, mutta kun huomasin Väinön synkistyneen olemuksen, astuin heti taaksepäin. Suden kylmä ja hirvittävä katse seisautti vereni. Väinö ei näyttänyt varsinaisesti vihaiselta, mutta hän uhkui raakaa, eläimellistä voimaa, joka herätti minussa syvää, alkukantaista kauhua. Väinö seisoi nyt hitusen edempänä kuin Alex kuin suojaten miestä valtavalla kehollaan. Viesti tuli harvinaisen selväksi. Minulla ei ollut mitään asiaa Alexin lähelle. Peräännyin hitaasti Matleenan luokse, mutta sain sentään nitistettyä impulssini piiloutua hänen selkänsä taakse.

”No juu”, Ronja sanoi rikkoen kepeästi uhkaavan hiljaisuuden. ”Taitaakin olla jo nukkumaanmenoaika.”

Hän nousi ja venytteli nautinnollisesti nivelet rusahdellen. Ronja haukotteli ja pörrötti sotkuiset hiuksensa entistä sotkuisemmiksi. En käsittänyt, miten Ronja saattoi olla noin huoleton, vaikka Väinö seisoi vain muutaman metrin päässä synkkänä kuin kuolema. Tunsin miehen harmaat silmät yhä tikareina ihollani. Minua puistatti.

”Ihanaa kuulla elävää musiikkia”, Ronja puheli ja kääntyi katsomaan Matleenaa silmät loistaen. ”Varsinkin noin lumoavalta esiintyjältä.”

Ronjan vuolaat kehut saivat Matleenan punastumaan.

”Kiitos”, tyttö sanoi otettuna. ”Se oli mustakin ihanaa.”

Ronja puristi Matleenan kättä kulkiessaan tytön ohi.

”Sä varmaan nukut taas Väinön kanssa”, Ronja virnisti Alexille. ”Jos siis aiotte edes nukkua…”

Alex vastasi hänen virnistykseensä ja kohautti huolettomasti olkapäitään. Minä toivoin, että Väinö lakkaisi jo tuijottamasta minua noilla kiiluvilla sudensilmillään. Ronja lähti epävireisesti vihellellen omaan telttaansa.

”Mekin taidetaan mennä nukkumaan”, Matleena sanoi varovasti ja tarttui käteeni. ”Hyvää yötä.”

”Öitä, Madde”, Alex toivotteli aivan liian iloisesti. Hän nojasi Väinöön ja hymyili minulle nauttien selvästi, kuinka paskana pelosta minä olin. ”Nuku hyvin, Aaron.”

Minä en uskaltanut avata suutani. Annoin Matleenan johdattaa minut pois aukiolta. Vasta, kun olimme telttamme luona, uskalsin hengittää.

”Voi helvetti”, huohotin jännityksen purkaantuessa vapinana. ”Mitä äsken oikein tapahtui?”

”Väinöllä on poikkeuksellisen voimakas suojeluvietti”, Matleena selitti, ”ja me kaikki haistettiin se, että siinä hetkessä sä halusit purra Alexilta pään irti.”

”Eihän musta nyt olisi hukalle mitään vastustusta”, jupisin.

”Pelkkä aikomus riittää. Sinuna olisin jatkossa varovaisempi.”

”Mä olen”, lupasin, sillä en halunnut Väinön enää ikinä katsovan minua niin kylmästi kuin tänään. ”Miksei ne voineet vain olla rehellisiä heti alkuun?”

”Kai ne oli huolissaan sun reaktiosta. Tai lähinnä Alex. Väinö ei juuri välitä siitä, mitä muut ajattelee”, Matleena sanoi telttaan kömpiessään, ja minä seurasin häntä.

”Pyh, Alexia ei voisi vähempää kiinnostaa se, mitä mä ajattelen siitä.”

”Kyllä sitä kiinnostaa paljonkin”, Matleena intti. ”Uskon, että Alex tahtoisi ihan oikeasti olla sun ystävä, Aaron. Se ei vain osaa ilmaista sitä. Ja olethan säkin vuorostasi ollut aika kelju Alexia kohtaan.”

”Mulla on ollut syyni”, mutisin. Matleena hymähti ja käpertyi kainalooni. Halasin tyttöä tiukasti. En tahtonut puhua enää Alexista. ”Oli upeaa kuulla sun laulavan, muru. En ole ikinä kuullut mitään niin kaunista.”

”Pah”, Matleena tuhahti, mutta minä kuulin, kuinka leveästi hän hymyili. ”Kiitos, rakas. Mua jännitti ihan hirveästi.”

”Sitä ei yhtään huomannut.”

”Kaikki muut kyllä huomasivat.”

”Ei se vaikuttanut sun esitykseen millään tavalla. Tai jos vaikutti, niin ainoastaan positiivisella tavalla.”

Matleena hymähti mielissään ja rutisti minua. Minuakin hymyilytti. Väinön vihamielisyyskään ei enää varjostanut mieltäni. Oli vain niin hyvä olla tässä Matleenan kanssa. Äkkiä tunsin tytön jännittyvän minua vasten.

”Mitä nyt?” kysyin.

”Eh.” Matleena kuulosti kiusaantuneelta. ”Alex ja Väinö.”

Silmäni pyöristyivät.

”Kuuletko sä, kun ne –”

”Panee? Joo, kuulen. Ei sitä onneksi ikinä kovin pitkään kestä.”

”Monenako yönä sä oot joutunut kuuntelemaan niiden touhuja?” kysyin.

”Liian monena”, Matleena huokaisi, ”mutta ne kuulee myös sen, kun me pannaan, joten ehkä me ollaan jo päästy tasoihin.”

”Just”, tuhahdin. Sitten tajusin jotain. ”Hetkinen. Niidenkö takia sä olet käynyt kuumana muhun tähän samaan aikaan?”

Olin viime aikoina ihmetellyt Matleenan iltaista halukkuutta, joka oli alkanut ja loppunut aivan yhtä yllättäen.

”Joo.” Matleena kuulosti nololta. ”Ajattelin, että suhun keskittyminen häivyttäisi ne mun mielestä, mutta se ei ollut hyvä taktiikka.”

”Miksi ei?” kysyin varuillani.

”Alex otti sen haasteena”, Matleena sanoi tuskastuneena. ”Että me muka kilpaillaan sen ja Väinön kanssa, joten ne vain lisäsi volyymia sen jälkeen. Muistatko, kun yhtenä yönä ihmettelit sitä outoa ulinaa? No, se oli Alex.”

”Älä vittu viiti. Se oli Alex?!” pihahdin. Minä olin ajatellut, että äänen oli päästänyt pikemminkin kituva ja kuoleva eläin kuin kiimainen ihmissusi. En ollut varma, kykenisinkö elämään tämän järkyttävän totuuden kanssa.

”Jep.”

”Luoja, mitä Väinö oikein teki sille?”

”Sä et halua tietää.”

Matleena oli varmasti oikeassa. Minä en halunnut tietää. Kaikki se, mitä jo tiesin, oli liikaa, vaikka olisihan se pitänyt arvata, ettei hukkaleirissä pariskuntien välillä ollut minkäänlaista yksityisyyttä. Minä en onneksi kuullut yön aikana yhtään mitään, ja olin siitä syvästi kiitollinen. Se, mitä tapahtuu yön pimeydessä, sinne myös jääköön.

---

woman, you are literally the best ♥

A/N: Viimeinen luku! Kiitos, jos olet lukenut tätä. <3 Kaikki kommentit ovat toivottuja. ^^

5. luku

”Tahdotko tulla Seamuksen synttäreille?” Harry kysyi äkisti. Draco kohotti päätään shakkilaudasta, johon oli käyttänyt kaiken keskittymisensä. Harry oli jo tosin pahasti häviöllä, joten keskittyminen ei ollut enää hirveän tarpeellista.
”Seamuksen?” Draco toisti ja työnsi sotilaansa eteenpäin.
”Hän oli samalla vuosikurssilla. Hän täyttää 18 ja sen ikäisenä saa jästimaailmassa mennä baariin, joten hän haluaa lähteä kaikkien täysi-ikäisten kanssa juhlimaan”, Harry selitti ja otsa rullalla siirsi kuningastaan turvaan. Muuta hän ei ollutkaan tehnyt moneen siirtoon.

”Ketä sinne on tulossa?” Draco kysyi epäilevästi.
”Jotain luokkalaisiamme. Kaartista porukkaa”, Harry vastasi. Draco liikahti sohvalla varoen, ettei shakkilauta sotkeentuisi.
”Kannattaako minun tulla sinne”, hän pohti matalalla äänellä. Harry kohotti katseensa.
”Ei sinun tarvitse, jos et halua”, hän vakuutti. ”Siellä on ehkä luihuisiakin. Seamus sanoi törmänneenä Viistokujalla Zabiniin ja kutsuneensa hänet.”

Draco nyökkäsi vaitonaisena silmäillen shakkilautaa.
”Oliko se huono ehdotus?” Harry kysyi. Draco pudisti päätään. ”Minä ajattelin...en tiedä, mitä ajattelin. Että se tekisi hyvää, ehkä?” Harry vaikeroi.
”Ehkä”, Draco sanoi ja liikutti äskeistä sotilastaan uudelleen. Hänen mieleensä liukui heti kuvia heistä istumassa jossain hämyisässä baarissa, Harry nauramassa kavereidensa kanssa, Draco särpimässä kaljaa nurkassa.

”En tiedä jaksanko. Viime viikot ovat olleet aika raskaita”, Draco sanoi lopulta ei täysin valheellisesti. Hän alkoi vasta nyt tuntea olonsa hieman normaalimmaksi.
”Joo”, Harry sanoi ja siirsi kuninkaan kauemmas turvaan.
”Et voi laittaa siihen, tornini syö sen”, Draco ohjeisti ja Harry kirosi ja yritti uudelleen.

”Minua harmittaa, että mainitsin asiasta”, Harry ilmoitti hetken kuluttua, kun Draco oli syönyt hänen toisenkin hevosensa.
”Miksi?” Draco kysyi.
”Eikö sinua sitten harmita, että kysyin?” Harry kysyi. Draco kohautti olkiaan, mutta Harry oli niin pitkään hiljaa, eikä liikuttanut nappuloitaan, että hän kohotti ylävartaloaan pelin päältä ja katsoi Harrya silmiin.

”Joo ja se tuntuu typerältä”, Draco huokaisi. ”Minua pelottaa mennä, mutta minua pelottaa, jos en mene ja…” Draco hiljeni.
”Ja mitä?” Harry uteli.
”Sinun vuorosi”, Draco yritti sivuuttaa aiheen.
”Sinä voitit jo”, Harry viskasi kättään ilmassa.
”Sanoin, että se tuntuu typerältä”, Draco sanoi ja risti kätensä rinnalleen.
”Että minulla on siellä hauskaa?” Harry sanoi. Draco raapi hampaillaan poskensa sisäpintaa.
”Sanoin, että se tuntuu typerältä”, hän mumisi jälleen.

Harry huokaisi ja laski kuninkaansa hyvin ilmiselvään ansaan, jonka Draco napsi helposti tornillaan. Harry korjasi laudan pois ja otti heidän tyhjentyneet teekupit, jotka vei keittiöön. Draco katsoi tämän perään epäröidän kuuluisiko hänen lähteä. Mutta ennen kuin hän ehti päättää sitä, Harry tuli takaisin kupit täytettynä. Hän tarjosi toisen Dracolle, joka otti sen vastaan hiljaisen kiitoksen saattelemana.

”Totta kai minä haluan, että sinulla on hauskaa”, Draco mumisi painavaan hiljaisuuteen. ”Minäkin haluaisin pitää hauskaa.”
”Eikö tämä ole?” Harry viittoi shakkilautaan.
”On. Minä vain haluaisin voida tulla huoletta myös entisen luokkakaverini synttäreille”, Draco sanoi.
”Okei. Miten se onnistuisi?” Harry kysyi ja kääntyi Dracoa kohti.

”Siten, että et jättäisi minua yksin sekunniksikaan”, Draco ehdotti ja Harry naurahti.
”Myönnän, että se voisi olla aika vaikeaa”, hän hymisi. ”Auttaako, että Zabini, siis Blaise, tulee sinne myös? Ehkä muitakin sinulle tuttuja?” hän ehdotti.
”En ole puhunut heille melkein vuoteen”, Draco sanoi. ”En usko, että se auttaisi.”

”Siihen on vielä pari viikkoa. Jos tulisit tapaamaan Ronia ja Hermionea? Jos tapaisitte ennen synttäreitä edes kerran, et jäisi yksin, jos en olisi koko ajan vierelläsi”, Harry ehdotti seuraavaksi ja Draco laski teekupin asetille.
”On varmaan helpompi, että jätän tulematta. Meille molemmille”, hän sanoi. ”Älä sano, ettet olisi huolissasi minusta koko illan.” Harry ilveili sillä tavalla, että ei olisi halunnut myöntää asiaa.

”En sitten sano”, hän lopulta pyöräytti silmiään. ”En halua, että jäät paitsi.”
”En jää. Ei se tunnu siltä minusta”, Draco vakuutti. ”Olisi kamalampaa, jos menisin.”
”Oletko ihan varma?” Harry kysyi ja hivuttautui lähemmäs Dracoa sohvalla.
”Olen, ihan varma”, Draco vakuutti.

Vaikka ei Draco ollutkaan ja hän epäili, että Harry kyllä tiesi sen. Vaikka musta aukko Dracon päässä ei pidellytkään häntä enää aloillaan, nyt uusi paino oli laskeutunut hänen mieleensä. Dracon takia Harry ei voinut tehdä kivoja asioita. Dracon takia Harry joutui suunnittelemaan elämäänsä monimutkaisesti. Dracon takia Harry joutui huolehtimaan. Taakka, riippakivi, hyödyttömyys. Harry näki sen, aivan varmasti näki. Tuli lauantai-ilta, kun olisi Seamuksen syntymäpäivät ja Draco oli tyytyväinen iltavuorostaan. Häiriötekijä.

Tosin työt eivät jotenkin toimineet kuten ennen. Ehkä se liittyi siihen, että Dracon ei yleensä tehnyt mieli olla miettimättä Harrya. Hän ajatteli kuinka Harrylla oli hauskaa baarissa, missä tämä kävisi omien sanojensa mukaan ensi kertaa elämänsä aikana. Hän saisi rentoutua, olla vapaa ja villi, eikä olla varpaillaan Dracon kanssa kerrankin. Ei tarvinnut miettiä, mitä sanoa tai tehdä. Jästibaarissa ei tarvinnut varoa myöskään taikamaailman paparazzeja. Kunnon irtiotto kaikesta. Harry oli sanonut, että tahtoo nähdä seuraavana päivänä, kun Draco pääsisi töistä, vaikka Draco oli inttänyt, että tämä olisi todennäköisesti liian krapulassa siihen. Harry uskoi viinapäähänsä.

Oli vaikea saada unta, vaikka lauantaipäivän ruuhka kaupassa oli uuvuttanut Dracon. Hän valvoi ja kuuli korvissaan tanssimusiikin jyskettä ja näki silmissään värikkäiden valojen valssin. Vähillä yöunilla hän raahautui uuteen vauhdikkaaseen työpäivään. Hän halusi mennä hautautumaan sänkyyn, mutta hän halusi nähdä Harryn. Hän ei sietänyt kuulla, miten hauskaa Harrylle oli ollut, mutta hän halusi varmistaa, oliko tämä päässyt ehjänä kotiin.

Kalmanhanaukion ovikelloa soittaessa Draco pohti, pääsisikö Harry edes avaamaan ovea. Ainakin hän saisi sanoa, mitä minä sanoin. Mutta sitten oven takaa kuului kolinaa ja Draco huokaisi helpotuksesta. Harry oli elossa.

Mutta ovea ei avannutkaan Harry. Vaan Ron Weasley.

Dracon silmät levisivät samalla hetkellä kuin Weasleyn. Tämä näytti juuri siltä, että toipui paraikaa krapulasta. Tämän kasvot olivat kalpeat, silmien alla tummat pussit, tukka sekaisin, päällään tällä oli avonaisen aamutakin alla vain t-paita ja bokserit. Hänen suunsa tippui hitaasti auki ja hän katsoi Dracoa päästä varpaisiin.

”Kuka siellä on?” huusi ääni, jota Draco ei tunnistanut. Eli koko porukka oli tullut toipumaan illasta juuri Kalmanhanaukiolle. Dracoa alkoi uudelleen huolestuttaa, oliko Harry kunnossa lainkaan.
”Ööö”, Weasley sanoi ja tämän selän takaa kuului askeleita ja portaista tupsahti ruskeatukkainen nuori mies, jonka kasvot näyttivät etäisesti tutulta. Tällä sentään oli huppari ja farkut jalassaan. Hän sen sijaan näytti tunnistavan Dracon.

”Harry?” Weasley huhuili taakseen. Draco heräsi jotenkin ja otti askeleen taakse päin. Hän mietti, pitäisikö hänen sanoa jotain, mutta hänen mielensä oli kerta kaikkisen tyhjä ja täynnä yhtä aikaa, joten hän vain käännähti kannoillaan.
”Draco!”

Se oli Harry. Draco vilkaisi silmäkulmastaan ja Harry työntyi Weasleyn ja toisen pojan ohitse puskien oven takanaan raolleen. Hänellä oli verkkarihousut jalassaan ja t-paita miten kuten päälleen vedettynä. Hän näytti ihan yhtä krapulaiselta kuin Weasley.

”Anteeksi, minä unohdin”, hän aloitti.
”Ei se mitään”, Draco sanoi konemaisesti ja pyöritti taikasauvaansa kädessään. ”Minä menen. Anteeksi.”
”Hetkinen”, Weasley sanoi Harryn takaa, hän oli sysinyt ovea enemmän auki. ”Harry? Et kai...sinä sanoit eilen...se poikaystävä”, hän hengähti. Dracon sisälmykset jäätyivät. Harry puri hampaansa yhteen ja irvisti.
”Tulen ihan kohta”, hän sanoi silmäten ystäviään tiukasti. Draco näki, että joku kolmaskin poika oli ilmaantunut Weasleyn taakse. Weasley sulki oven hitaasti. Harry kääntyi ympäri.

”Ömm”, Harry aloitti ja kietoi kätensä ympärilleen koleassa kevätilmassa. ”Me tulimme luokseni jatkoille ja he jäivät. Minä unohdin, että sovimme, että tulet käymään”, hän hkertoi.
”Mitä sinä sanoit heille?” Draco kysyi. Harry hautasi kasvot käsiinsä.
”Olit ihan oikeassa. Ei minulla ole mitään viinapäätä”, hän vaikeroi. ”En muista ihan tarkkaan, mutta olin ilmeisesti puhunut poikaystävästä, mutta en suostunut kertomaan nimeä.”
”Ai”, Draco sanoi.

”Ja noh”, Harry viittoi oveen, ”ehkä se olikin sitten äkkiä aika selvää, miksi.”
”Niin”, Draco sanoi. Häntäkin kylmäsi.
”Hemmetin hemmetti, olen tosi pahoillani”, Harry sanoi. ”Seamus halusi shotteja ja alan näköjään avautua rakkauselämästäni, kun olen juonut tequilaa”, Harry tökkäsi otsaansa, ”pitää muistaa jatkossa.” Dracon vatsassa hyppäsi, kun Harry käytti sanaa rakkauselämä.

”Okei”, Draco sanoi ja Harry kohotti häneen katseensa. Draco huomasi raapivansa käsivarttaan ja riuhtaisi kätensä sivulleen nopealla liikkeellä, minkä Harry näki oikein hyvin. Hän epäröi hetken, mutta astui lähemmäs ja otti Dracon kädestä kiinni.
”Olen oikeasti todella pahoillani koko sotkusta. Minun olisi pitänyt pitää suuni kiinni tai vähintään ilmoittaa sinulle, että minulla onkin vieraita”, Harry sanoi. Dracon sormia kihelmöi tämän kosketus, mutta tämän sanoista Draco muisti taas.

”Ei se mitään. Anteeksi, että olen vaivaksi”, hän sanoi todella konemaisesti ja yritti vetää kätensä Harryn kädestä. Harry otti vain tiukemman otteen.
”Et ole”, hän sanoi vakaasti. ”Tämä on minun syytäni, sinä et ole tehnyt mitään väärää. Sinä et ole vaivaksi minulle vain, koska olet sinä”, hän jatkoi kuin lukien Dracon ajatukset. ”Et ole koskaan minulle taakka mitenkään. Minä…” Harry nielaisi ja katseli Dracoa silmät loistaen.

”Anteeksi, että keskeytän, mutta Hermionelta tulee hormipuhelu”, kuului Weasleyn kaino ääni oven raosta.
”Hitto”, Harry murahti.
”Haluatko, että tulen sisään? Juttelemaan?” Draco kysyi pelko kalvaen hänen selkäänsä.
”No, tuota, ehkä. Jos haluat”, Harry sanoi.
”Kyllä minä voin tulla”, Draco yritti kuulostaa varmalta, mutta Harry siristi silmiään epäluuloisesti.
”Haluatko sinä?” hän kysyi tiukasti.
”Etkö sinä halua?”
”Jos sinä haluat.”

Draco puuskahti. ”Eikö sinun pitänyt olla se itsepäisempi meistä. Ärsyttävyyteen saakka.” Harry nytkähti naurusta ja katsahti sitten Dracon huuliin. Draco jäykistyi, mutta Harry vain hymyili.
”Jutellaan myöhemmin. Tulen käymään luonasi muutaman tunnin päästä, sopiiko?” hän kysyi ja Draco nyökkäsi epävarmasti. ”Olen pahoillani. Saanko anteeksi?” Harry kysyi.
”Saat”, Draco vastasi hitaasti.
”Hyvä, nähdään pian”, Harry sanoi, irrottautui Dracosta ja nopean, viimeisen silmäyksen jälkeen katosi sisälle.

Draco käännähti ympäri ja kaikkoontui kotiin. Hänen kehonsa oli turta. Hän suuntasi makuuhuoneeseensa ja riisui ulkovaatteet päältään ja jäi seisomaan keskelle huonetta tuijottaen mattoa. Hänen ei olisi pitänyt sanoa Harrylle, että tämä sai anteeksi, koska ei ollut mitään anteeksipyydettävää. Ei Dracoa haitannut, että Harryn ystävät tiesivät. Tai haittasi, jos ne ystävät olisivat nyt ikäviä Harrya kohtaan. Mutta Draco ei olettanut, että kaartilaiset pitivät hänestä muutenkaan, joten tieto tuskin muuttaisi heidän mielikuvaansa Dracosta. Se voisi muuttaa Harrysta.

Silloin Draco alkoi liikkua. Hän alkoi kiertää kehää matolla takan edessä. Hän mietti, milloin voisi mennä takaisin ja puhua Harrylle. Ketkä ne kaksi poikaa Weasleyn takana olivat olleet? Muita rohkelikkoja ehkä, varmaan aika tuttuja, tuskin Harry ihan puolituttuja päästäisi kotiinsa yöksi.

Draco riensi kirjahyllylle. Siellä oli valokuva-albumi, jossa oli joitain kuvia kouluajoilta. Hän selasi niitä kuumeisesti, mutta ainoat kuvat olivat Luihuisen huispausjoukkueesta, muutama joulutanssiaisista ja pari yksittäistä hänen tupakavereistaan. Ei yhtäkään rohkelikoista. Draco hylkäsi sen lattialle. Toisessa hyllyssä oli muistiinpanoja oppitunneilta. Olisiko hän tehnyt jotain ryhmätöitä luokkalaisten kanssa. Jos olikin, niistä ei ollut merkintöjä yhdessäkään pergamentissa. Draco keksi sukupuun ja kiiruhti vauhdilla kirjastoon käytävän perällä. Puhdasveristen sukupuu oli kartoitettu yhdessä kirjassa, jonka hän onneksi löysi nopeasti, mutta selattuaan sitä paniikissa puolisen tuntia, hän ei löytänyt ketään Seamus-nimistä.

Draco palasi huoneeseensa kiertämään ympyrää. Ehkä joku hänen tuvastaan muistaisi. Mutta Draco ei voinut tällä asialla olla yhteydessä Blaiseen tai Pansyyn. Tai voisiko? Hän horjui takan edessä ja katseli hormipulveriruukkua sen yllä. Jos hän...jos hän vain kysyisi Blaiselta, oliko tämä ollut juhlimassa ja kysyisi samalla rohkelikoista. Draco oli jo kurottamassa kättään ruukkuun, kun sai itsensä kiinni. Sekopäistä, hän pohti ja istui sängyn reunalle haudaten kasvot käsiinsä.

Jalka vispasi melkein tuskaisasti ja Draco yritti keskittyä. Hän ei voinut tehdä mitään nyt. Hän saattoi vain odottaa, kun Harry antaisi kuulua itsestään. Muuta hän ei voinut tehdä. Muuta ei ollut järkeä tehdä. Hän ei ratkaissut mitään etsimällä luokkalaistensa kuvia tai nimiä. Hän ei hyötynyt mitenkään häiriköimällä vanhoja kavereitaan, joita oli tavannut viimeksi kohta vuosi sitten. Draco suoristi selkänsä ja veti keuhkot täyteen ilmaa. Hän puhalsi ne ulos.

Rauhoittuminen, sen hän voisi tehdä. Olisi sula mahdottomuus istua alas lukemaan mitään, joten Draco puki ulkovaatteet uudelleen päälleen ja suuntasi puutarhaan. Lumet olivat sulaneet kokonaan pois, mutta maa oli märkä, pensaat paljaita ja penkeissä virui kuolleita kukkia. Draco asteli labyrinttia kohti, jossa ei tarvinnut erityisesti suunnistaa, kun harvat oksat paljastivat sopivan kulun. Joskin Draco tunsi labyrintin siitä huolimatta kuin omat taskunsa. Hän katseli askeliaan kävellessään läpi märän maan, kuunteli tuulen puhallusta, tiirasi kevään lintuja puutarhan puissa.

Aika sulautui massaksi ja Draco meni takaisin sisälle tietämättä, kauanko aikaa oli viettänyt ulkona. Ainakin sen verran, että hänellä oli parempi olo. Hän riisui ulkovaatteensa ja etsi äitinsä salongista, missä tämä istui lukemassa. Hän istui nojatuoliin tämän viereen ja avasi, miksi oli tullut aikaisemmin kotiin.

”Voi, Draco”, äiti huokaisi nojaten eteenpäin huolissaan. ”Olipa kurjaa, että se kävi noin.”
”Ei minua haittaa oikeastaan”, Draco sanoi. ”Harrya haittasi ja minua huolettaa, mitä hän sanoo heille. Mitä he sanovat hänelle.”
”Ei se silti miellyttävää ole, että jouduit äkisti siihen tilanteeseen. Eiväthän he olleet ilkeitä sinua kohtaan?” äiti kysyi.

”Eivät. Hädin tuskin sanoivat minulle mitään”, Draco vastasi. ”Minäkään ei sanonut mitään Harrylle.”
”Varmaan ihan tarpeeksi siinä kohtaa”, äiti huomautti ja nojasi käsiinsä. Draco liusui alemmas nojatuolissa. ”Se oli todella yllättävä ja pelottava tilanne. Teit, mitä voit.”
”Niin kai”, Draco sanoi.
”Ja voit puhua kunnolla myöhemmin, eikö niin?” äiti varmisti.
”Niin”, Draco sanoi uudelleen valuen lisää nojatuolissa.

Muutama tunti myöhemmin Harry kolkutti ulko-ovella. Hän näytti vähän paremmalta kuin päivällä, hän oli selkeästi käynyt suihkussa ja ajanut sänkensä. Hänen kasvoillaan oli yhä väsymystä ja hänen leukansa näytti kiristyneeltä ja sen Draco oletti johtuvan kaikesta muusta kuin viinan läträämisestä.

Draco sulki oven makuuhuoneeseensa Harryn takana ja jäi seisomaan oven luokse epävarmana. Pitkän aikaa poissa ollut paniikki palasi pallona vatsaan. Harry kiepsahti ympäri ja katsoi Dracoon suu raollaan. Sitten hän käänsi katseensa Dracon sänkyyn ja osoitti yhtä isoa koristetyynyä.
”Saanko lainata?” hän kysyi ja Draco ei hämmennykseltään osannut kuin nyökätä. Harry käveli sängyn luokse, otti yhden ison, vihreän tyynyn, painoi sen kasvoilleen ja rupesi karjumaan siihen.

Dracoa alkoi hymyilyttää, kun Harryn vaimennettu karjuminen vain jatkui. Lopulta Harry kaivautui tyynystä, huokaisi syvään ja keinahti istumaan sängyn reunalle tyyny sylissään. Hänen olonsa näytti pikkuisen paremmalta, ainakaan hän ei kiristellyt leukaansa enää. Draco tuli vähän lähemmäs.

”Auttoiko?” hän kysyi.
”Auttoi”, Harry sanoi tyytyväisenä ja laski tyynyn takaisin sängylle. ”Oli pakko purkaa tätä päivää jotenkin, anteeksi”, hän sanoi.
”Ei se mitään”, Draco sanoi ja empi. Hän ei tiennyt, mistä aloittaa.
”En tiedä, mistä aloittaa”, Harry huokaisi. ”Sanoinhan jo, että en saa koskaan juoda tequilaa?”
”Sanoit”, Draco nyökkäsi.
”Hyvä. Kaiken pahan alku ja juuri.”

Draco vaihtoi painoa jalalta toiselle. Hän halusi mennä istumaan Harryn viereen, mutta häntä häiritsi, että he istuisivat hänen sängyllään. Tai ei häirinnyt, kutitti.
”Ron ja muut täydensivät”, Harry lopulta aloitti raskaasti, ”että olin tosi kännissä kertonut, että minulla on poikaystävä ja että kun he olivat ymmärrettävästi hämmentyneitä ja yrittivät kysyä, kuka se oli, minä kieltäydyin kertomasta.” Harry ei katsonut Dracoon kertoessaan tätä ja hänen poskensa punehtuivat.

”Ja noh, eivät he tyhmiä ole”, Harry hieroi sormenpäillä otsaansa. ”Se, että en suostunut kertomaan nimeäsi yhdistettynä siihen, että ilmaannuit ovelleni sunnuntai-iltapäivänä ilman, että he tiesivät, että olin edes nähnyt sinua viime kesän jälkeen, se oli sitten aika yksinkertaista laskea yksi plus yksi.” Draco nyökkäsi mykkänä.

”He...olivat yllättyneitä. Mutta siinä kaikki”, Harry sanoi hymähtäen. ”Olisi pitänyt tietää, että he ovat parhaita tyyppejä. Tai kyllä he varmaan tulevat vielä häiriköimään kysymyksillä, mutta ei se ollut niin kauheaa kuin pelkäsin. Minua jännitti, vaikka ihan turhaan, mutta se jännitys piti purkaa jotenkin”, hän viskasi kättään tyynyn suuntaan.

Draco uskalsi astua lähemmäs, kunnes istui sängylle Harryn viereen, vaikka teki sen kuin sänky voisi poksahtaa, jos hän istuisi liian raskaasti.
”Sehän on hyvä juttu”, hän sanoi varovasti.
”On se”, Harry nyökkäsi. ”He sanoivat, että ymmärsivät oikein hyvin, miksi en halunnut kertoa. Siis koska”, Harry kiirehti jatkamaan, kun Dracon kasvot valahtivat, ”hekin ymmärsivät, että minua pelotti, että he eivät ymmärtäisi. Ei siksi, että minä en halunnut kertoa sinusta.” Harry voihkaisi. ”En sano sitä oikein.”

”Juuri niin kuin sinä sen sanoisit”, Draco virnisti.
”Ei, Draco, kuule”, Harry sanoi ja kääntyi Dracoon päin. ”Teen tämän kaiken ihan väärässä järjestyksessä ja pielessä, koska en todellakaan ajatellut sanoa sitä ääneen ensi kertaa täpötäydessä jästibaarissa ystäväni synttäreillä, ilman sinua kuulemassa, mutta tajuan kyllä, että se taisi olla aika patoutunut, mutta minua vain pelotti, koska, noh, sinä, jos kuka tajuat varmaan, miksi. Miksi miljoonasta syystä.”

Draco ei saanut enää selvää, mistä Harry puhui. ”Tiedäthän, että en minä aina tajua, mitä sinä haet, kun höpiset tuolla tavalla”, hän sanoi kulma koholla. Harry pyöräytti silmiään.
”Ja kun sinä höpiset tuolla tavalla, en tahdo muuta kuin suudella sinun tyhmän suusi kiinni”, hän sanoi ja otti Dracon käsistä kiinni. ”Minä en vain puhunut poikaystävästä”, hän sanoi kiivaasti kumartuen lähemmäs Dracoa. ”Minä sanoin, että olen järjettömän, mahdottoman, korviani myöten rakastunut poikaystävääni.” Dracon kasvot lakkasivat toimimasta. ”Draco, minä rakastan sinua.”

Dracon korvat eivät toimineet, eivät varmasti toimineet. Hänen silmänsäkään eivät toimineet, ne sumentuivat käsittämättömästi suolaisesta nesteestä.
”Mitä?” hän kysyi heikosti. Hän ei nähnyt Harryn ilmettä ja yritti pyyhkiä silmiään, mutta hänen kätensä eivät nousseet. Sen sijaan hän yllättyi, kun Harryn käsi ilmaantui hänen poskelleen. Se oli mahdottoman lämmin. Äkkiä Dracon käsi toimikin ja hän nosti sen Harryn kämmenselälle. Hänen sisällään paisui ja hohteli.

”Harry…” hän sanoi kurkkua pakottaen. Hänen koko kehonsa tärisi sydämen hypellessä onnesta. Hän ei ollut tiennyt sellaista onnen tunnetta olevan olemassa. Jotain lämmintä valui joka ikiseen sopukkaan hänen päässään, raajoissaan, rinnassaan. Ääni rahisten hän avasi suunsa.

”Olen ollut rakastunut sinuun neljä vuotta”, Draco kähisi Harrylle. ”Et tiedä… Harry...” hän pihisi, kun lisää kyyneliä valui hänen silmistään. Harry pyyhki niitä peukalollaan. ”Minä todella, todella rakastan sinua.”
”Neljä vuotta?” Harry sanoi hymisten naurusta. ”Kärsivällistä. Oletko varma, ettet olekaan puuskupuh?” Draco tökkäsi Harrya kylkeen. ”Ei, tajuan kyllä”, Harry sanoikin sitten ja laski otsansa Dracon otsaa vasten ja sulki silmänsä. ”Minä en uskonut...minä luulin…” hän vaimeni. Draco hymähti ja sulki myös silmänsä. Hän ymmärsi. Hän otti Harryn niskasta kiinni ja sulki tämän suudelmaan. He sulivat toisiinsa kiinni ja Draco jäi hengittämään Harryn niskaan suudelman jälkeen. Se tuntui rauhoittavalta, vaikka hänen sydämensä porasi edelleen.

”Oletko sinä ihan kamalassa krapulassa?” Draco kysyi äkkiä.
”Siedettävässä”, Harry vastasi naurahtaen.
”Haluaisitko syödä?” Draco kohotti kasvonsa, jotta saattoi katsoa Harrya silmiin. ”Minun ja äidin kanssa?” Harryn silmät pullistuivat pikkuisen.
”Haluan. Totta kai”, hän henkäisi.