A/N: Tämä on sitten Takana rajan-jatkiksen päätösosa, nippa nappa marraskuun puolella kirjoitettuna ja jopa julkaistuna, vaikkakin kolme vuotta siitä Kaamoksesta valoon-haasteesta, johon tämän aloitin. Mulla on vahvasti pyörinyt mielessä vanha ficcini Routalapsi, S, vuodelta 2016, kun olen suunnitellut tätä viimeistä lukua (ja linkkasin sen tähän, jos joku tahtoo vilkaista sitäkin). Minä en osaa kuvitella Walburga Mustaa, joka EI olisi ylpeä ja kunnianhimoinen myös esikoisensa suhteen. Toki, esikoisesta ei ihan tullut sitä, mitä Walburga toivoi ja paineet (fanonissani) kasautuvat sitten Regulukselle.

No, tämä on hauskasti kirjoitettu töölöläisessä kirjailijakodissa, joten kirjoitusmiljöö ainakin oli kohdillaan, vaikka "aamu"aivoni olivatkin ihan solmussa, saanko sanan sanaan kasaan - saati onko niissä sanoissa päätä tai häntää, jos edes yritän. Kai tästä tuli ihan kelpo päätös tälle sarjalle, joten toivottavasti olette viihtyneet ja viihdytte myös tämän päätöksen parissa.

---

3. marraskuuta 1959

Äiti.

Sirius oli arvannut, että näkisi äitinsä vielä kerran ennen kuin jatkaisi matkaansa tuonpuoleiseen tai mikä häntä ikinä odottikaan. Silti hän ei ollut osannut odottaa, että tämä aavemainen ruumis, joka häilyi jossain menneisyyden ja kuoleman rajalla näkisi ylpeyttä Walburga Mustan kasvoilla. Ei hän ei ollut koskaan todistanut sitä muistinsa mukaan eläessään ja kuolleenakin hänen oli vaikea uskoa näkemäänsä.

Walburga Musta hyräili, vaikka Sirius ei kuullutkaan sitä siten, kuten pieni kapaloihin kääritty nukkuva vauva oli sen kuullut. Tuo vauva oli Sirius itse kauan, todella kauan sitten. Vauva nukkui, mutta tämän äiti hyräili silti pienokaiselle ja katsoi tätä kuin jotakin, joka olisi tärkeintä koko maailmassa. Kuolemansa kohdannut Sirius oli odottanut jotain muuta, mutta ei osannut sanoittaa tunteitaan tai ajatuksiaan, mitä hän oikeastaan oli odottanut.

Tietysti hänen eriskummallinen kuolemansa kohtaisi lopussa syntymän, sitä kohtihan kuukaudet olivat vierineet aina kesäkuusta tähän hyiseen marraskuuhun. Sirius oli huojentunut, ettei sentään kirjaimellisesti kokenut omaa syntymäänsä, mutta tämäkin tilanne oli pelottavan lähellä sitä, mitä syntymäksi kutsuttiin. Vauva oli tuskin monenkaan tunnin ikäinen ja tämä oli synnytetty kotiin, josta oli myöhemmin tullut hänen vankilansa.

Sirius ei saanut katsetta irti äidistään, jonka kasvoilla näkyi uupumus synnytyksestä, mutta siitä huolimatta tyyneyttä. Sirius ei muistanut, oliko Walburga Musta ollut koskaan täysin tyyni, kun hän oli viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa tämän talossa.

Kun vauva alkoi itkeä, Walburga keinutti tämän uudestaan uneen. Sirius oli hetken katsonut omiin silmiinsä, kun ne olivat olleet vielä täynnä viattomuutta ja tietämättömyyttä. Se vei kaikki muut ajatukset pois hänen mielestään. Vauva oli hauras, vähäpätöinen olento, mutta Sirius tiesi nyt, millainen vauvasta kasvaisi ja millaisen elämän tämä viettäisi ennen kuin kohtaisi loppunsa kesällä, joka riiteli nyt vallitsevan marraskuun pakkasen kanssa.

Se ei ollut hyvä elämä, mutta ei täysin huonokaan. Sirius mietti, kun hänen aavemainen kehonsa alkoi haalistua, että se oli kuitenkin ollut elämä, jossa hänellä oli ollut James ja Lily, jotka hän ehkä pian kohtaisi uudestaan. Hän toivoi, etteivät Remus ja Harry surisi liikaa. Sirius Mustan elämä oli ollut monivaiheinen, mutta kuitenkin sellainen, että Sirius päätti astua viimein tuonpuoleiseen miehenä vailla katkeruutta, joka oli varjostanut hänen viimeisiä vuosiaan.

Loppu oli viimein tullut.

Oi sentään että tässä on ihanan vaikea ja originelli tarina, ja se on toteutettu ja onnistunut niin hienosti ja sydäntä särkevän ihanasti! <3 Harvemmin mietin Regulusta elossa, lähinnä hänen viimeistä sankarillista tekoaan kuoleman uhalla, mutta tämä tekstisi sai minut näkemään hänet elossa. Voi veljekset Sirius ja Regulus, kunpa he olisivat löytäneet toisensa, saaneet lohdun toisistaan ihmisinä vielä kun olivat elossa ja se oli mahdollista. Surullinen mutta kaunis kohtalo. </3 Kiitos lukukokemuksesta ja tunteista mitkä nostit syvistä meristä pintaan. <3

-Ansa

Voi ei, ihana kamala aihe! Sai muistelemaan rakasta Minja-koiraani, joka toi minut ja mieheni yhteen aikanaan (rakastuin ensin koiraan, sitten sen omistajaan) ja antoi niin paljon ihanan iloisia ja rakkaita hetkiä ja muistoja! <3 Ikävä on ja jää, mutta uskon että joskus me vielä kohdataan lämpimässä valossa. <3

-Ansa

Tarinan nimi: Jumala hoitaa särkyneen
Kirjoittaja: Abarat
Ikäraja: k11
Tyylilaji: Draama
Fandom: Originaali
Varoitukset: Alussa yleistä epätoivoa ja tunnemyrskyä
Tiivistelmä: Vastavalmistunut Krisu tuntee epätoivoa, kunnes jotain herää hänen sisällään... Ajatusmaailma uudistuu.
A/N: Halusin kirjoittaa toivorikkaan tunnelmapalan, joka sijoittuu kevääseen. Kirjoitan tälle ehkä jatkoa ja ikäraja varmuuden vuoksi. Kaikki kommentit otan ilolla vastaan!

Garfield-sarjakuvakissaa esittävä muovinen ja Miljalta saatu seinäkello näytti puoltapäivää. Krisun olo oli levoton, sydämen tienoilta pisti niin että hänen piti maata kylkimakuulla yksiönsä valkoisella vuodesohvalla. Käsi rutisti älypuhelinta, puhelimen näytöllä ainutta yhteiskuvaa joka hänellä Miljasta oli. Tyynyn reunalle oli unohtunut puolityhjä tupakka-aski. Krisu oli ottanut rauhoittavan lääkkeen, mutta olo oli silti kurja. Vanhemmista ei ollut kuulunut mitään kolmeen kuukauteen, sisaruksista vain pari irrallista tekstiviestiä. Milja oli tahtonut erota Krisusta ja seurustelu oli ohi. Syy: yleinen holtittomuus. Krisu kuiskaili päivärukousta. Miksei häntä kelpuutettu mihinkään työhön, miksi hän yritti ja yritti saamatta mitään vastineeksi? Seurakunnassa moni kyseli Krisulta, uudelta naamalta, mitä hän teki työkseen? Nuoren miehen mielestä oli kiusallista vastata ettei mitään, että hän oli työtön. Yleensä kyselijät hiljenivät vastauksen saatuaan. Krisun vanhempien 15-vuotiaalle kissalle Tiikerille oli tehty eutanasia viikko sitten. Joku tuntematon naama oli lohduttanut; kyllä se siitä. Suru menisi kyllä ohi. Krisu ei ollut asiasta lainkaan niin varma. Seurustelusuhteen kariutuminen, iäkkään kissan eutanasia, suvun hyljeksintä häntä kohtaan, kaikki meni yli sietokyvyn.

”Jeesus Kristus, auta…” Krisu kuiskasi yksiössään. Äkkiä kevätaurinko täytti huoneen korostaen likaisia ikkunoita ja näyttäen pölyn määrän. Krisu ei ollut siivonnut moneen kuukauteen. Hän kurottautui kohti CD-soitinta ja laittoi soimaan ainoan hengellisen levynsä, jonka hän oli ostanut kirppikseltä, täyttäen hiljaisuuden. Kyseiseen paikkaan oli kävelymatkaa, mutta aina Krisu jotain löysi, yleensä hengellisiä kirjoja. Kirjoja, jotka oli hylätty. Kirjoja, jotka tarvitsivat kodin. Kirjoja, joissa oli sanoma. Krisu selasi kyljellään pienikokoista Raamattuaan. Sulillansa hän sinua suojaa-kohtaa Krisu luki ihan mielellään. Usein psalmit lohduttivat häntä yksiön karussa yksinäisyydessä.

Krisu huokaisi. Hänellä oli ikkunalla liian vaaleat ja läpikuultavat verhot, ne eivät pimentäneet huonetta koskaan. Krisu pujotti äkkiä aurinkolasit silmilleen ja vajosi uneen. Unessa tutun seurakunnan pastori luki Raamatun Sefanjan kirjan jakeita 3:17 vanhan kirkkoraamatun mukaan. Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee.
Krisu havahtui hereille todentuntuisen unen jälkeen. Hän alkoi äkkiä uskoa, että häntä oikeasti rakastettiin, ettei hän ollut koskaan ypöyksin, koska hänellä olisi aina Jeesus. Hymy levisi nuoren miehen kasvoille kevään auringonvalon välkkyessä ikkunan takaa. Jossain lauloi peipponen. 

Reki kääntyi katsomaan häntä silmät suurina.
”Anteeksi Langa”, Reki mumisi ja katsoi sitten hämillään kohti lattiaa.
Langan kasvoja kuumotti. Hän oli aivan sanaton ja vähän järkyttynyt, että Reki sai tällä tavalla tietää kaikesta siitä, mitä hänen päänsä sisällä tapahtui. Hän jähmettyi paikoilleen eikä osannut sanoa mitään. Yhtäkkiä hän vain pelkäsi että Reki lähtisi pois ja jättäisi hänet yksin. Miten ikinä he voisivat puhua tästä? Pitikö Reki häntä valehtelijana? Tämä oli todella kiusallista. Ei tämän näin pitänyt mennä! Jokin kirkui Langan sisällä ja silloin hän huomasi että Reki katsoi suoraan häneen. Reki oli hämillään, mutta hänen katseensa oli lämmin.
”Langa”, Reki kuiskasi ääni käheänä. ”Oletko... tykkäätkö...?” Reki sanoi ja osoitti sormellaan tietokoneen näyttöä jossa Langan videoitten otsikot tuntuivat kirkuvan Langan koko elämän auki ja sen hetkiset ongelmat julki.

Kristitty ja homoseksuaalinen identiteetti. Jumalan lapsen identiteetti. Onko masturbaatio syntiä? Seksuaaliset synnit ja niistä vapautuminen. Miten voi vastustaa kiusauksia?
”Reki! Älä jätä minua”, Langa parahti pelästyneenä. Hän käänsi Rekille selkänsä ja istui sängylleen. Sillä hetkellä hän todella pelkäsi että Reki sanoisi tai tekisi jotain, mitä hän ei kestäisi. Jotain mikä rikkoisi Langan pieniksi palasiksi. Hän oli huono puhumaan ja surkea ilmaisemaan itseään ja tunteitaan. Nyt hän vain toivoi että Reki ymmärtäisi. Sitten Langa tajusi, että Reki istui hänen vierelleen. He istuivat hetken kiusallisen hiljaa. Reki kokosi rohkeuttaan sanoa jotakin, sillä Langa vaikutti olevan pois tolaltaan.
”Langa. Sinä olet paras ystäväni. En minä ole menossa mihinkään”, Reki kuiskasi. Silloin Langa uskalsi jälleen hengittää.

”Anteeksi Reki”, Langa mumisi.
”Mitä sinä pyydät anteeksi?” Reki ihmetteli. ”Sinä voit kertoa minulle. Kun minä kerroin sinulle että pelkään pimeää ja mustaa olentoa, sinä et nauranut. En minäkään naura sinulle.”
”Mitä minä sanoisin?” Langa sanoi.
”Oletko sinä homo? Tykkäätkö sinä pojista?” Reki kysyi. Langasta niin suorat kysymykset tuntuivat kuin pyssynpiipusta lähteneiltä luodeilta. Mitä hän voisi vastata.
”Minä... en tiedä miten sanoisin sen. Minä tykkään jostakusta, mutta en halua olla homo. En aio ottaa sitä nimikettä itselleni.”
”Tykkäätkö sinä jostain pojasta joka jäi Kanadaan?” Reki kysyi.
”En”, Langa vastasi vähän liiankin nopeasti. Hän ei ollut jättänyt ketään jälkeensä Kanadaan, koska se oli Reki! Hän säikähti ja toivoi ettei Reki tajuaisi yhdistää asioita keskenään.

”Saanko vielä kysyä jotain?” Reki uteli.
Langa nyökkäsi osaamatta odottaa mitä Reki kysyisi. Reki rykäisi ja keräsi rohkeuttaan. Kyllä heidän luokkansa pojat puhuivat avoimesti kaikenlaisesta mitä he touhuilivat ja toisinaan varmasti vähän liioittelivatkin.
”Sinä runkkaat?” Reki totesi ennemmin kuin kysyi. Vastaus oli jo päivänselvää.
”Jep”, Langa myönsi.
”Jees, kukapa ei”, Reki totesi. ”Mutta en ymmärrä kieltääkö usko kaiken? Onko kaikki vain syntiä? Eikö sitten olisi ollut parempi kun ei olisi syntynytkään?” Reki kummasteli. Langa lysähti kasaan. Miten ihmeessä hän olikaan joutunut tähän soppaan?

Langa huokaisi syvään.
”Jeesuksen seuraajan identiteettiin ei kuulu enää synnillinen identiteetti. Minä olen Jumalan lapsi”, Langa selitti. ”Ei se määritä minua mitä minun korvieni välissäni liikkuu, eivätkä tunteetkaan”, Langa sanoi. ”Vaikka mieleni tekisi valehdella ja varastaa joka päivä, en ole valehtelija enkä varas. Vaikka haluaisin juoda viinaa, en ole juoppo ja jos tykkään...”, Langan oli vaikea saada sitä kakistettua ulos suustaan. ”Vaikka tykkään jostain pojasta, ei se tee minusta ho...”, Langa nielaisi loput. Reki ihmetteli, sillä ei hän ollut tuollaista näkökulmaa koskaan ennen kuullutkaan. Kaikki muut sanoivat asiat aivan toisella tavalla. Oli itsestään selvää että oli homo jos tykkäsi pojista tai bi, jos tykkäsi molemmista niin kuin hän itse. Eihän sitä saanut nappia painamalla pois päältäkään.
”Mutta... tai siis. Ei kukaan ole koskaan ennen sanonut noin”, Reki kummasteli.

”No haluaisitko itse olla huora? Tai runkkari? Tai narkkari?” Langa luetteli.
”Minä olen bi-seksuaali”, Reki sanoi. ”Tai siis ehkä vähän.”
Nyt oli Langan vuoro katsoa Rekiä. Oli Rekilläkin salaisuuksia, sanomattomia asioita joita he eivät olleet toisilleen jakaneet.
”Mitä tarkoittaa ehkä vähän?” Langa kysyi. Silloin Reki oivalsi mitä Langa tarkoitti.
”En minä ole kokonaan bi. Tarkoitan että joskus vain tunnen jotain sen suuntaista”, Reki sanoi ja totesi itsekin kuulostavansa epäselvältä.
”Tuota minä juuri tarkoitan!” Langa sanoi. ”Ei joku tunne, kokemus asiasta tai haluaminen määritä ihmisen koko identiteettiä. Miksi koko minuus leimataan? En suostu ottamaan sellaista leimaa vastaan.”

”Minä en ole homo vain sen takia että tykkään jotenkin väärällä tavalla. Kun haluaisin tykätä toisella tavalla”, Langa sanoi.
”Voiko tykätä väärällä tavalla? Sekö sitten on syntiä?” Reki kysyi ja huokaisi sitten.
”Täytyyhän naimisissa olevienkin hallita omia tykkäämisiään. Silloin on sitouduttu yhteen ihmiseen eikä ole sopivaa olla miten vain tai tehdä mitä vain. Jeesuksen seuraajat on kutsuttu pysymään Jumalan lapsen identiteetissä. Kerron vain sen mitä olen viime viikkoina oppinut”, Langa sanoi.
Kyllä Reki sen käsitti. Oli hänkin asioita miettinyt, eikä Langa ihan väärässäkään ollut.
”No onko runkkaaminen syntiä vai ei?” Reki kysyi. Langa värähti ja peitti kasvonsa käsillään.
”Pitääkö sinun kysyä kaikkea noin suoraan?” Langa vingahti.
”Olen vain utelias”, Reki totesi.

”Siitä on kahta eri näkökantaa. Mutta kaikki sanovat että se on syntiä, jos... jos katsoo samalla pornoa, tai jotain kuvia tai fantasioi jotain samalla kun tekee sitä.”
”No mietitkö sinä jotakuta kun...”, Reki aloitti.
”Reki! Älä kysy noin noloja. En kerro”, Langa sanoi.
”Ok”, Reki sanoi. ”Anteeksi. Ei sinun tarvitse kaikkea kertoa.”
”Pidätkö sinä minua nyt täysin tiukkapipona ja hihhulina, joka ei saa edes hengittää poikien suuntaan ettei vain... ettei”, Langa ei löytänyt enempää sanoja.
”Jumala tässä se tiukkapipo on jos minulta kysytään. Enkä voi väittää etteivätkö uskovaiset ole vähän myös”, Reki myönsi.
Sitä Langa vähän pelkäsikin ja lysähti kasaan. ”Kireitä, umpimielisiä, suvaitsemattomia, tekopyhiä, kaksinaamaisia, hihhuleita, toisten tuomitsijoita...” Oliko hän sanonut sen kaiken ääneen?
”Sinä olet cool... ja paras ystäväni”, Reki sanoi. ”Et sinä ole tekopyhä”, hän lohdutti vielä.

He jatkoivat vielä keskusteluaan. Reki kertoi joskus katsoneensa pornoa, mutta hänelle riittivät pikkusiskon bl-mangasarjat. Langa myönsi katsoneensa pornoa vielä kesällä, mutta ei enää sen jälkeen. He juttelivat myös siitä kaikesta, mitä lieveilmiöitä S:llä oli. Rekikin myönsi että siellä tapahtui synkkiä asioita. Siellä liikkuivat huumeet ja varastettu tavara. Siellä juopoteltiin avoimesti ja ihmiset etsivät yhdenillan suhteita. Siellä oltiin avoimia kaikelle sellaiselle, mitä ei päivänvalossa nähty ja mitä ei pidetty julkisesti täysin sopivana. Silloin Langa käsitti että se oli yksi syy siihen, miksi hänen olonsa tuntui siellä niin levottomalta. Kun hän oli saanut uudistua uskossaan, kaikki sellainen häiritsi enemmän eikä se tuntunut siltä maailmalta, johon hän kuului. Se tuntui vieraalta, koska hän ei ollut osa sitä kaikkea vaan kulki siellä kuin muukalaisena vieraalla maaperällä.

”Vyöttäkää siis mielenne ja olkaa raittiita. Pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille annetaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä. Olkaa niin kuin kuuliaiset lapset älkääkä mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte. Tulkaa sen sijaan kaikessa vaelluksessanne pyhiksi, niin kuin teidän kutsujannekin on pyhä. Onhan kirjoitettu: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." Jos te siis Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee jokaisen hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika. (1 Piet. 1:13-17)

”Reki. Skeittari minussa sanoo, että haluan sinne ja mieleni tekee osallistua turnaukseen. Mutta se toinen puoli minussa ei tunne kuuluvansa sinne”, Langa selitti.
”Aiotko osallistua turnaukseen vai et? Koska jos sinä osallistut, niin silloin minäkin osallistun”, Reki sanoi.
”Minä osallistun”, Langa sanoi ja painoi puhelimessaan olevaa ilmoittautumispainiketta. ”Sinne mennään skeittaamaan ja kilpailemaan eikä tekemään mitään tyhmyyksiä.”
Reki hymyili leveästi. Oli siis aika keskittyä harjoittelemaan temppuja.
”Mitä sanot jos pyy...? Langa aloitti.
”...pyydämme Miyan mukaan skeittiparkille?” Reki lopetti Langan lauseen.
He nyökkäsivät toisilleen ja läpsivät ylävitoset yhteiselle ajatukselleen. Sellaista tapahtui silloin tällöin. Reki ei voinut olla miettimättä Langaa sielunkumppaninaan. Langa oli samalla aaltopituudella monessa asiassa.


Seuraavina päivinä Ishikawan skeittipuistossa oli muitakin, kuin Langa, Reki ja Miya. Kun koulusta oli lomaa, monilla oli aikaa tehdä kaikkea kivaa. Muutamat ohikulkijat jäivät seuraamaan skeittailijoiden temppuja. Koska turnajaiset olivat tulossa, riitti heillä myös työvuoroja skeittiliikkeessä. Reki työskenteli liikkeessä ja Langa kävi toimittamassa muutaman tilauksen kotiovelle saakka. Yleisesti kuhistiin siitä, kuinka turnajaisten pisteytys toimisi ja millä tavalla voittaja selvitettäsiin. Huhun mukaan Adam järjesti S:lle jotain uutta, sillä sinne oli nähty kuljetettavan muutaman rekkalastillisen verran tavaraa ja rakennusaineita.
”Kuinka hän viitsii laittaa rahaa sellaiseen?” Langa ihmetteli.
”Nah, jollain on vähän enemmän pelinappuloita mitä meillä muilla”, Reki totesi.
”Mietin vaan että se on kuitenkin laitonta aluetta, jossa ei varsinaisesti saisi edes oleskella. Saati että hän rakennuttaa sinne jotain”, Langa sanoi.
”Hän tulee kuitenkin työllistäneeksi ihmisiä toimillaan”, Oka totesi. ”Enkä epäile etteikö hän siivoa jälkiään turnajaisten jälkeen.”

Vuoden viimeinen päivä oli perjantai. S:lle kokoontui suuri joukko väkeä seuraamaan turnajaisten aloitusta. Kello oli yksitoista ja olisi vain tunti vuoden vaihtumiseen. Musiikki soi tuttuun tapaan ja monet testasivat alueelle tuotuja uusia skeittiramppeja ja esterataa. Varttia vaille kaksitoista kaiuttimista alkoi soida Daruden Sandstorm ja sitä tahdittivat värilliset laservalot valaisten koko aluetta. Sen jälkeen Adam ilmaantui valojen keskelle ja ilotulitteet alkoivat paukkua joka suunnasta.

Kymmenen... yhdeksän... kahdeksan...

”Kaikki tänne”, Joe huudahti ja viittoili muita luokseen. Langa, Reki, Miya, Cherry, Shadow ja Oka  menivät Joen ja hänen muutaman seuralaisensa luokse, muodostaen ringin. He tarttuivat toisiaan hartioilta ja liittyivät muiden lähtölaskentaan.

...seitsemän... kuusi... viisi... neljä...

Shampanjapullon korkki poksahti auki ja ilotulitteet valaisivat taivasta.

…kolme... kaksi... yksi... !!! Hyvää Uutta Vuotta!!!

Valtava huuto kuului kaikkialta ja raketit paukkuivat. Juoma virtasi ja halauksia vaihdettiin.
”Olkaa hyvä”, Cherry sanoi ja tarjosi nuorillekin juomaa. ”Tämä on luvallista juomaa. Älkää luulkokaan että tarjoaisin muuta.”
”No ei luulla, ei tulisi mieleenikään”, Reki sanoi silmiään pyöräyttäen. Hän oli kyllä oppinut että Cherry oli joissakin asioissa tiukka, mutta aivan oikeassa. Kun ilotulitus laantui, nousi Adam lavalle julistaen turnajaiset alkavaksi. Alkukarsinta sisälsi radan, jossa piti tehdä viisi erilaista temppua onnistuneesti jotta pääsi jatkoon. Temppuja sai tehdä enemmänkin, mutta viisi niistä pitäisi onnistua. Yleisö hurrasi. Karsintoihin osallistui lopulta lähes kuusikymmentä kisaajaa, joista muutama oli hieman liian juovuksissa päästäkseen jatkoon. Aamun pikkutunneilla jatkoon oli selviytynyt osallistujista puolet. Reki hymyili, sillä hän oli muiden tavoin mukana jatkoon päässeiden joukossa ja se oli sillä hetkellä merkittävä asia.


Rekiä jännitti mennä lääkärille uudelleen. Hän ei ollut huomannut että uusi lääke olisi auttanut mitenkään erityisesti enempää, kuin vanhakaan. Ja häntä hävetti myöntää, että iltalääke oli unohtunut useammin kuin muutaman kerran. Iltalääke oikeaan aikaan otettuna oli auttanut vähän ja hän oli nukkunut hieman aikaista paremmin. Hänen ei ollut tarvinnut turvautua energiajuomiin. Lääkäri oli päättänyt nostaa hänen aamulääkkeensä annostusta ja nyt kokeiltiin miten se vaikuttaisi seuraavan kuukauden ajan. Lääkäri oli painottanut, että hänen pitäisi heti palata matalampaan annokseen, jos suurempi annos aiheuttaisi sivuvaikutuksia, kuten sydämentykytystä tai huonovointisuutta.

Koulun jälkeen työvuoro skeittiliikkessä sujui uusien lääkkeiden jälkeen tavallista tahmeammin. Hänen olonsa tuntui hetkellisesti kuin hidastetulta filmiltä. Hän avasi suuria pakkauslaatikoita ja tyhjensi niiden sisältöä täydentäen hyllyjä. Langa oli jäänyt kouluun tukiopetustunnille. Reki oli miettinyt paljon Langaa viime viikkoina. Langa tykkäsi jostain pojasta ja Rekin mielessä oli muutaman kerran käynyt sellainen mahdollisuus, että se olisi hän itse! Langa ei ollut sitä kertonut, eikä Reki halunnut painostaa. Langa kuitenkin viihtyi hänen seurassaan eikä osoittanut olevansa kiinnostunut muusta kuin skeittailusta ja muista aktiviteeteista. Ei Langa työntänyt häntä pois kun hän meni halaamaan. Langa oli kantanut häntä muutaman kerran reppuselässään. Reki oli heistä kahdesta kuitenkin se, joka hakeutui herkemmin lähelle. Langalta se ei käynyt aivan niin luonnostaan. Langa vaikutti olevan ehkä aikaisempaa varovaisempi kuin ennen heidän joululoman aikaista keskustelua.

”Reki, käyn viemässä pari toimitusta joten pidähän puoti pystyssä”, Oka sanoi. Reki nyökkäsi. Liikkeessä kävi muutama asiakas, mutta sitten tuli korvia huumaava hiljainen hetki. Reki säikähti ja hypähti ilmaan, kun ovi kävi. Se oli Langa, joka oli niin maansa myyneen näköinen, että Reki oli hetken aivan varma, että Langa sanoisi että hän joutuisi käymään lukion toisen luokan uudelleen.
”Joudun tekemään vielä monta ylimääräistä tehtävää, jotta pääsen luokalta”, Langa huokaisi synkkänä.
”Sinun on pakko päästä luokalta”, Reki sanoi ja tiesi kuulostavansa julmalta.
”Tiedän”, Langa sanoi. ”Mutta katso tätä”, hän jatkoi ja otti paksun pinon modernin japanin kielioppi- ja kirjoitusjärjestelmän monisteita repustaan. Reki kalpeni.
”Mitä nuo ovat?” hän kysyi.
”Tässä on tehtäviä lukion ensimmäisen vuoden kursseilta. Yritän näiden avulla paikata kaikkea sitä, mitä en vielä osaa.”
”Voi rähmä, näyttää pahalta. Otan osaa kamu”, Reki sanoi tarttuessaan Langaa hartioista. Ja kun Langa laski päänsä lannistuneena Rekin olalle, ei Reki voinut muuta kuin antaa halauksen, jonka tarpeessa Langa sillä hetkellä toden totta oli.