Haa! Mäkin luin tuon kirja-arvostelun ja se oli mielestäni varsin jännä. En siis yhtään ihmettele että sun teki mieli kokeilla! Ja aina on myös hyvä karkottaa kirjoitusjumeja, vaikka sit keskellä yötä. Tunnistan hirmu hyvin tuon tunteen, että päivät on liian kiireisiä jotta kirjoittamiselle jäisi aikaa. Mutta kyllä sitä sitten aina jostain löytyy, sitä aikaa, jos intoa kirjoittamiseen vain on. Pieniä hetkiä kerrallaan ja sit myöhemmin vähän pidempiä jo! Eniten aikaa saan kyllä minäkin nipistämällä yöunista, se on kurja totuus. :’)

Onko tämä näpytys ollut joskus mielestäni niin elähdyttävää, että käytin sen ääressä lähes koko päivän?

Tää on silkkaa jumidemonin kuiskuttelua, jota ei pidä kuunnella!

Kiitos tästä aamuni piristyksestä, ihanaa että kirjoitit ja julkaisit pitkästä aikaa! <3

// Ai niin se piti vielä kysyä, että oliko tätä hankalaa kirjoittaa, tuliko mieleen paljon a-kirjaimia sisältäviä sanoja? Pohdin että hauskaahan olisi ollut kirjoittaa kommentti ilma a-kirjainta, mutta kommentoinnissa olisi saattanut mennä ihan liian kauan. :’D

Olipa mielenkiintoista luettavaa. Mulle on ikuisesti jäänyt mieleen, kun koulussa tokaluokalla oli läksynä tehdä kirjoitelma tällaisella tyylillä. En muista mikä se rajoitus oli, mutta kauheat paineet oli saada se tehtyä  Ehkä se ei niin pienille ollut paras harjoitus.

Tässä oli kotoinen tunnelma ja samaistuttavaa teksti oli. Kirjoitus oli jotenkin runomainen kieleltään. Kiitos, tämä oli virkistävää.

Innostuin kun näin, että tarjosit tätä kampanjassa, koska siitä sain hyvän tilaisuuden jatkaa näiden kahden tarinaa. Yhyy, sepä jatkuu surullisena. :'') Olet ihanasti koonnut miesten tarinan, vaikka ihan kauhean tarkasti et koskaan kuvaile, mitä siellä Latviassa oikein tapahtui. Päällisin puolin voi arvata, mutta miten siitä on tullut noin merkittävä hetki Jannen mielessä kertoo, että siinä oli jotain muutakin kuin voiton huuman seksiä. Tuli jopa tunne, että oliko se ensimmäinen kerta, kun Janne on oikeasti uskaltanut langeta mieheen, vaikka on hyvin tietoinen suuntautumisestaan. Läpi tekstin huokui kaipauksen tunne ja rakastin, miten käsinkosketeltavaa oli Jannen katse ja välimatka Jānikseen. Ah, rakastan sitä, kun hahmo katsoo huoneen poikki toista, saavuttamatta, ehkä ikinä tätä. </3 Okei, tykkään eniten, kun viimein saavutetaan toinen, mutta kaipaus on ehdottomasti kiva osa sitä.

Uskaliasta Jannelta kertoa lopultakin Urholle, vaikka kuinka ovat olleet pitkään ystäviä. Urhokin on silti jääkiekkokulttuurin kasvatti ja vaikka voisi puhua syvällisistä asioista ystävän kanssa, tämä on jotain ihan muuta. Inhottaa, miten kehdataan valittaa pridekulkueista, että eikö jo ole oikeudet, kun todellisuus on kuitenkin se, että parhaan ystävänkään kanssa ei voi puhua tällaisista asioista. Noh, ehkä vähän asiaan vaikuttaa, että Janne on pettänyt vaimoaan, mutta ei kertominen olisi niin vaikeaa, jos hän olisi pettänyt vaimoaan naisen kanssa. Etenkin kun Urho jo vitsillä heitti siihen viittaavaa, se ei selvästi ole mitenkään kummallista, kun juhlitaan ja alkoholia kulutetaan. Aghh, minä rakastan jääkiekkoa ja mielelläni sitä seuraan, mutta osaat kyllä pistävästi tunkeutua juuri siihen paikkaan, mistä tässä urheilussa en pidä. -.-

Siinä välitilassa, jossa hän ei tiennyt saisiko vain juhlia huolettomasti heidän mestaruuttaan, jos hänen koko nykyinen elämänsä perustui valheelle, vai pitäisikö hänen tuntea synkkää syyllisyyttä kaikesta.

Myös hienosti huomioit, että Janne ei ole täysin syytön, vaikka ympäristön vaikutus on ajanut hänet avioliittoon naisen kanssa, eikä vaimo ole tehnyt mitään väärää. Janne kenties on olosuhteiden uhri, mutta vaimo on hänen uhrinsa ja minusta on tärkeää, että kumpikaan ei ole toista asiaa tärkeämpi. Tykkään kun hahmot tekevät oikeasti epäilyttäviä asioita ja ensin saattaa vikkelästi selitellä teko vaikka miten päin, mutta jos siihen törmäisi omassa henkilökohtaisessa elämässään, se ei olekaan niin helppoa. Oikein nerokasta kirjoittamista!
Kiitos tästä!

Kelsier, kiitos tärkeästä kommentistasi. ♥ Tarinoideni lapsellisuus, nimissä ja muutenkin, taitaa olla "helmasyntini". Ei sillä, etteikö lapsenomaisuus hahmoissa/tarinassa itsessään ja satumaisuus, olisi tärkeitä nekin. Ainoa vaan, että sokeudun sille myös novelleissa, jotka kuitenkin toivoisin kohdentavani (ehkä enemmän) aikuisille, eli ns. väärä aika ja paikka. Luulen, että tämä johtuu vahvasti siitä, että romaanipuolella kirjoittanut lasten/varhaisnuorten tarinoita ja nekin ya:t, joista yhtä parhaillani työstän, taitavat langeta hahmojen (15-16 vuotta!) lapsellisuuteen. Toki, kuten sanottua, sokeahan sille itse on, että tämä kommenttisi oikeastaan muistutti taas (minulle on sanottu tästä aiemminkin ), että kaikki ei voi olla satuilua, kun sille on eri ajat ja paikat. Se auttaa minua nyt pidemmälläkin tähtäimellä kuin tässä asiassa ja voisinpa vaikka kysyä vinkkejä aikuisten novelleja kirjoittavilta, mitä tälle tässä yhteydessä "ongelmalle" pitäisi tehdä. Ihana, että kuitenkin tykkäsit.

Ja ihanaa, että näinkin pian valitsit tämän kommentoitavaksi. Kiitos hurjasti. ♥

Angsti ja dramaattisuus sopivat oikein hyvin myös Geraltille! Ja sietääkin sitäpaitsi tuntea piston sydämessään ja polttavan kaipuun Jaskieria kohtaan, sillä Geralthan aivan itse hätisti elämänsä valon tiehensä! Mutta ehkä tässä tulee todeksi sekin sanonta, että sitä ymmärtää mitä on ollut monesti vasta siinä vaiheessa, kun sen menettää.

Nykyään, kun ihmiset kyselivät, missä hänen bardinsa oli, Geralt ei enää vaivautunut selittämään, ettei Jaskier ollut hänen.

Nyyh<3 Tää Geralt/Jaskier on jotain niin ihanaa, että edelleenkin sydän sulaa<3 Mutta surullista tästä kaikesta tekee kyllä se, että Jaskier olisi ollut Geraltin, oli ihan siinä käden ulottuvilla, muutaman ystävällisen sanan päässä. Tykkään hurjasti tästä, miten Geralt käsittelee asiaa ja menetystään vaikkakin sitten jälkikäteen. Siinä on ollut niin helppo olla, kun Jaskier on seurannut mukana kuin pahinkin iilimato, mutta sitten, kun sitä iilimatoa ei enää olekaan...on jäljellä lähinnä tyhjää:( Tuo oli hienosti kuvailtu, miten Jaskier on juurien lailla levittäytynyt Geraltin elämään, sulautunut jo hänen omiinsa, eikä sellaisen menettämistä voikaan korvata ihan vain parilla juomalla tai irtosuhteella. Se on ollut jotain paljon syvempää, vaikka Geralt parhaansa sitä vastaan taistelikin.

Hänen oli etsittävä Jaskier.

Onneksi Geralt näyttää tulevan järkiinsä lopussa:) Ja ehkä tällä kaikella oli oma merkityksensä; ehkä ilman välirikkoa Geralt ei olisi koskaan oppinut arvostamaan Jaskieria kunnolla? Ehkä tähän pätee sekin sanonta, että joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle! Kiitos ihanasta pienestä Geraskier-palasta:)