Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 ... 10
1
Godrickin notko / Vs: Äiti (S) || Draama, angst.
« Uusin viesti kirjoittanut rosegold tänään kello 21:25:42 »
Tämä oli hurjan hyvä ja kestänyt aikaa kauniisti. Olipa ihanan lämmin teksti ja tämä piristi mua, kun on vaikea elämäntilanne.
2
Pergamentinpala / Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 443/443, valmis 15.4.
« Uusin viesti kirjoittanut Okakettu tänään kello 20:14:41 »
Crys: Heippa, olipa aivan hurjan ihana yllätys nähdä, että olit palannut Ævintýrin pariin ja päädyit lukemaan tekstin loppuun! ❤️ Olen parhaillaan (yhä vaan, heh) editoimassa uutta versiota, joten kommenttisi tuli kyllä mitä parhaimpaan mahdolliseen aikaan, nyt jaksaa taas ahertaa sekä tasapainoilla arjen ja kirjoittamisen välillä. Muutenkin olen tosi otettu, että tämä kohosi lempitekstikseksi finistä ja että Alisan ja Valven tarina herätti monenlaisia tunteita, siihen olen aivan ennen kaikkea pyrkinyt. Alisan kasvutarina etenkin on minulle tärkeä, joten ihanaa että se resonoi, ja hänen perheensä kohtaaminen on yhä omia lempiosiani tästä. :) Mahtavaa myös että huomioit tuon, että lopussa Alisasta tulee ikään kuin Valve, tai että hän ottaa tämän roolin ja manttelin. Se oli minulle olennainen asia niin ikään.

Heh, päätin heti tarinan alussa, miten kaikki päättyy, mutta kieltämättä vikana kirjoitusvuonna mietin aidosti, pystynkö siihen, koska hahmoista oli tullut niin rakkaita. :D Mutta toisaalta halusin myös juuri sellaisen lopun, joka jättää vähän haluamaan lisää, ja lukija voi halutessaan kuvitella, miten jatko menee. Minulla olisi kyllä paljon ajatuksia vikan luvun jälkeisistä tapahtumista myös, ei sillä.

Kiitos todella paljon ihanasta kommentistasi, se piristi hurjasti! Ja itse asiassa teen tämänhetkistä editointia erään kustantamon kommenttien pohjalta. Mistään ei ole vielä sovittu, mutta seuraava versio menee eteenpäin luettavaksi, ja pidän sormet ristissä, että he olisivat ehkä kiinnostuneita kässärin julkaisemaan, jos vaan saan hiottua sitä tarpeeksi. :)

(ja muuten, jos Niin kauan kuin tähdet loistavat vielä joskus jatkuu, niin olen ensimmäisenä lukemassa!)
3
Saivartelija / Vs: Jääkiekko #3
« Uusin viesti kirjoittanut Eveliina L tänään kello 17:54:10 »
Sitäkin suloisempaa, että Dallas Stars on laulukuorossa, kun veljeni sitä kannattaa, mutta oikeasti vähän surettaa suomalaisten puolesta.  ;D Olen hirveän huono fani millekään joukkueelle sen vuoksi, että mun mielestä kaikki ansaitsisi cupin ja mä tunsin outoa ylpeyttä siitä, että Dallas Starsilla on niin tärkeässä osassa suomalaispuolustajat. Sitten taas toisaalta ficcariminä seuraa silmät kiiluen Edmontonia ja McDrai-romanssia LOL.  ;D En voi sille mitään. Jo tähän mennessä on todettava, että todellisuus voittaa aina fiktion. En uskalla ajatellakaan, mitä siellä vielä näkyy, jos Edmonton voittaa cupin.  ;D Ja miten tässä käy aina niin, että itse omituisissa kohdissa kiinnostuu jostain joukkueesta. Edmontonista kiinnostuin talvella 2022 kun ne oli niin sysipaskoja että mä katselin niiden lehdistötilaisuuksia pelkän draaman takia. Ja nyt ne on finaalissa. :D Tämän kauden alkukin oli tosi paska ja valmentaja sai kenkää.  ;D Pohjalta sitä voittoon noustaan vaan saa nähdä riittääkö.

Lainaus
We're gonna win the cup for Nuggy??

Mä juon kyl tälle, koska Nuggy ei saa ikinä tarpeeksi rakkautta.  :P ;D
4
Title: Luistelun kokoinen aukko elämässä
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Yuri!!! on ICE
Pairing: Otabek Altin/Yuri Plisetsky
Genre: Slice of life
Rating: S
Disclaimer: Alkuperäisteoksesta kiitos, kunnia ja kaikki oikeudet Kubo Mitsuroulle ja Yamamoto Sayolle sekä muulle YOI-staffille. Fici on kirjoitettu (itseni) viihdyttämiseksi, eikä kukaan ole hyötynyt siitä rahallisesti.
Summary: ”Sinulla on prätkäsi ja musiikkijuttusi, kun taas minulla… no, kun minulla ei ole yhtään mitään!”

A/N: Mukana haasteissa Fandomkohtaiset OTP:t III sekä Sana/kuva/lause10 #3, lauseena Hän kääntyy risteyksistä umpimähkään.

Mulla on ollut iso ikävä Otayurin kirjoittamista. Vanhat ideat, vaikka mulla niitä vielä paljon kirjoittamatta olisikin, eivät vain juurikaan inspiroi tai innosta tällä hetkellä. Siihen on onneksi pohjimmiltaan yksinkertainen ja helppo ratkaisu: pitää keksiä uusia! Tämän ficin taustaidea ei tosin ole mikään tuore, jokusen vuoden vanha, mutta tekstiä sen pohjalta lähdin jalostamaan hiljattain (eli huhtikuussa). Joten sen voinee laskea uudeksi ideaksi ainakin puoliksi! :D Kirjoittelu oli loppua lukuun ottamatta mukavan helppoa ja vaivatonta (niin kuin Otayurin kirjoittaminen mulle yleensäkin). En ole edelleenkään ihan tyytyväinen lopetukseen, koska en vain saanut sanamuotoon sitä, mitä mun ajatuksissa oli. Noh, menkööt.

Mainitaas vielä sekin, että niin kuin suurin osa mun Otayuri-ficeistä, tämäkin sijoittuu sarjan jälkeiseen aikaan, jossa Otabek ja Yuri asuvat yhdessä (ja ovat jotain parikymppisiä molemmat).



Luistelun kokoinen aukko elämässä


Jalan telominen portaissa oli asia, joka kismitti Yuria niin paljon, ettei häntä pahemmin lohduttanut tieto siitä, että murtumilta oli onneksi vältytty. Miten hän saattoikin olla niin tumpelo, että meni kaatumaan portaikossa (jota käytti vieläpä päivittäin) ja hankkimaan itselleen usean viikon luistelukiellon! Itsensä loukkaaminen jäällä olisi tehnyt hänen ylpeyteensä huomattavasti pienemmän kolhun, vaikka lopputulos olisikin muuten ollut tismalleen sama. Sairaalaan hänen ei onneksi tarvinnut jäädä, vaan hänet kotiutettiin kainalosauvojen kanssa vielä samana päivänä.

Kotona Yurilla sitten olikin ihan liikaa aikaa. Luistelu oli pitänyt hänet aina kiireisenä, ja nyt hän ei voinut harjoitella ties miten moneen viikkoon – eihän hän kyennyt varaamaan painoa toiselle jalalleen laisinkaan. Vamma tulisi sotkemaan hänen kisavuotensa ainakin osittain, minkä lisäksi se pilaisi hänen lähiviikkonsa täysin. Hän olisi nyt toistaiseksi käytännössä jumissa neljän seinän sisällä ilman mitään tähdellistä tekemistä, eikä tilanne ollut hänelle lainkaan mieluinen.

”Beka, minä olen tajunnut yhden asian”, Yuri sanoi sohvalla istuessaan. Hän piteli kädessään kaukosäädintä ja selasi läpi ties kuinka monennetta kertaa television ohjelmatarjontaa vain todetakseen, ettei siellä vieläkään ollut mitään häntä kiinnostavaa.

”Sen, ettei portaissa kannata kaatuilla, mikäli haluaa pysyä luistelukunnossa?” Otabek kysyi viattomasti treenikassiaan pakatessaan.

”Haha”, Yuri tokaisi kaikkea muuta kuin nauraen. ”En tietenkään sitä! Tai no, sen kyllä tajuaa erikseen tajuamattakin, mutta… Ei, vaan tarkoitan sitä, ettei minulla ole luistelun lisäksi elämässäni oikeastaan mitään muuta.”

”Kuinka niin?”

”No mitä minulla sitten on? Niinpä”, Yuri sanoi huomatessaan, että Otabek epäröi antaa vastausta hänen kysymykseensä. ”Sinulla on prätkäsi ja musiikkijuttusi, kun taas minulla… no, kun minulla ei ole yhtään mitään! Luistelu on aina ollut ainoa harrastukseni ja intohimon kohde, ja sitten tein siitä uranikin.”

Otabek ei sanonut mitään, mutta hän siirtyi istumaan Yurin viereen osoittaakseen tälle sanatonta myötätuntoa. Hän katsoi tätä lempeästi tummilla silmillään ja laski kätensä tämän terveelle jalalle.

”Ei minulla ole koskaan ollut edes mitään fanituksen kohteitakaan! Vaikka onhan toki joitain tv-sarjoja ja pelejä, joista pidän, mutta ei mitään sellaista, johon voisin oikein kunnolla uppoutua. On ollut vain luistelu, ja nyt ei ole sitäkään.”

Yuri huokaisi syvään. Otabek siirtyi sohvalla lähemmäs häntä niin, että pystyi kietomaan kätensä hänen ympärilleen.

”Sitten täytyy keksiä jotain muuta. Kyllä maailmassa harrastuksia riittää. Sen kuin vain mietit, mikä kiinnostaa, ja kokeilet niitä kunnes löydät jotain, mistä pidät.”

”Ei kai sitä oikein muutakaan voi”, Yuri puhahti. Vaikkei hän kuulostanutkaan järin innostuneelta, Otabekin tuki ja kannustus lämmittivät hänen mieltään. ”Kun vain tietäisi, mistä edes aloittaa. Ei sillä, että edes pääsisin tämän jalan kanssa juuri minnekään.”

”Voit aloittaa melkeinpä mistä tahansa”, Otabek sanoi. ”Tuon jalan kanssakin. Piirrä, tee sudokuja, kirjoita vaikka runoja. Opettele uusi kieli. Tai jos haluat, voin huomenna kaivaa kitarani esiin ja opettaa sinua soittamaan.”

”Kiitos, Beka.” Nyt pieni hymy oli viimein löytänyt tiensä Yurin huulille. Hänen olonsa oli keveämpi nyt, kun hän oli saanut hieman purettua sydäntään kumppanilleen. Otabek sai hänen ongelmansa ratkaisun kuulostamaan hyvin yksinkertaiselta – mitä se varmasti olikin. Ehkä huomenna siihen aikaan illasta hänellä olisi jo kokonaan uusi harrastus, jolla täyttää päiviensä tyhjät tunnit.


**


Seuraavana päivänä Otabek lähti jo aamulla luisteluvalmennukseen jättäen Yurin vielä nukkumaan. Takaisin hän palasi vasta iltapäivällä, kun oli treenien ja lounaalla käymisen jälkeen hakenut suutarilta korjattavana olleet kenkänsä, ostanut Yurille järeämpiä kipulääkkeitä sekä huolehtinut sen viikon ruokaostoksista. Kotioven eteen seisahtuessaan ja avaimia taskusta esiin kaivaessaan hän mietti, olikohan Yuri onnistunut keksimään itselleen jotain muutakin tekemistä kuin vain sohvalla lahoamisen ja kännykän selaamisen.

”Kotona ollaan”, Otabek toivotti eteiseen päästyään ja laski kantamuksensa käsistään.

”Tervetuloa!” Yurin vaimea vastatervehdys kuului jostain peremmältä asunnosta.

”Mites täällä voidaan?” Otabek kysyi kurkistaessaan olohuoneeseen mutta ei nähnyt Yuria siellä. Potya sen sijaan makoili sohvalla lukuisten papereiden, kynien ja kirjojen ympäröimänä. Omituinen näky sai Otabekin kurtistamaan kulmiaan ihmeissään. Ei heidän olohuoneessaan ollut koskaan aikaisemmin ollut sellaista sotkua.

Yuri ei ollut keittiössäkään, mutta oli selvää, että tämä oli viettänyt sielläkin aikaa tehden… jotain. Otabek nosti kauppakassit jääkaapin viereen työtasolle ja katseli ihmetellen ruokapöydällä olevia kukkaruukkuja, multapussia sekä epämääräiseksi silpuksi räävittyä omenaa. Tiskialtaassakin oli kulhoja ja muita astioita, jotka eivät varmasti olleet olleet siellä vielä aamulla. Otabekin teki mieli mennä saman tien kysymään Yurilta, mitä kaikkea tämä oikein oli ehtinyt tehdä hänen poissaolonsa aikana, mutta sitä ennen hän tunnollisesti tyhjensi kauppakassit kaappeihin ja pyyhki lattialle pudonneet mullat pois.

”Ilmeisesti voit ainakin niin hyvin, että olet jaksanut sotkea koko asunnon”, Otabek totesi astuessaan makuuhuoneeseen, jossa Yuri makasi sängyllä kännykkä kädessään. Hänen paketoitu jalkansa lepäsi tyynykasan päällä.

”Hm?” Yuri siirsi katseensa pois puhelimestaan ja tapitti Otabekia pelkkänä kysymysmerkkinä.

”Kysyin tuossa aiemmin, miten voit, mutta en saanut vastausta, joten päättelin sen itse asunnon kunnon perusteella.”

”Ai sori, en sitten kuullut sitä”, Yuri sanoi ja antoi katseensa liukua takaisin puhelimen näyttöön. ”Mi. Zu. De. Su”, hän tavasi hiljaa.

”Mitä sinä oikein teet?” Otabek kysyi ja kellahti kumppaninsa viereen sängylle.

”Opettelen uutta kieltä”, tämä vastasi. ”Niin kuin eilen ehdotit.”

”Japania, vai?”

”Joo. Ajattelin, että vaikka Yuuko osaakin englantia, olisi kiva voida sanoa hänelle japaniksi edes jotain… Vaikka en minä tämän päivän oppien perusteella osaa sanoa juuri muuta kuin ’tämä on vettä’ ja pyytää lisää suolaa. Enkä minä nyt mitään sellaista ajatellut Yuukolle sanoa.”

”Siinä siis hyvä syy opetella lisää”, Otabek tuumasi. ”Kaikenlaista muuta olet kyllä jäljistä päätellen ehtinyt tehdä tänään”, hän lisäsi sitten päättäen tuoda asunnon siisteyden taas mukaan keskusteluun.

”Joo, kamala sotku, tiedän. Tämän jalan kanssa ei vain siivous oikein onnistu.”

”Mutta sotkeminen selvästikin onnistuu.” Otabek tunsi Yurin pistävän katseen koko kehossaan. ”Ja ei, minä en valita, kunhan et vain tee siitä itsellesi harrastusta!”

”Ei ollut suunnitelmissa. Se on pelkkää sivuseurausta.”

Yuri liikahti lähemmäs Otabekia ja jatkoi sitten japanin sanojen tavaamista Duolingossa. Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään.

”En minä kyllä vieläkään tiedä”, Yuri tokaisi sitten ja laski puhelimensa rintakehänsä päälle.

”Mitä niin?”

”Sitä, mitä hittoa oikein tekisin nyt, kun en voi luistella. Minä kyllä yritin, etsin ja kokeilin, mutta… mikään ei tunnu herättävän sisälläni mitään, ei niin kuin luistelu.”

Otabek nappasi sormiensa väliin pienen letin, jollaisia Yuri oli tehnyt hiuksiinsa muutaman, ja pyöritteli sitä hellässä otteessaan. ”Se vain tarkoittaa, että sinun pitää jatkaa yrittämistä, etsimistä ja kokeilemista”, hän sanoi. ”Ehkä et ole vielä edes yrittänyt sitä jotain, mistä löydätkin uuden intohimosi. Tai sitten voi olla, että kertakokeilu ei riitä, vaan todellinen palo uuteen harrastukseen syttyy vasta myöhemmin.”

”Ja mistä sen sitten tietää?”

”Ei varmaan mistään”, Otabek myönsi. ”Pitäisi vain jaksaa yrittää.”

”En ole varma, jaksanko”, Yuri huokaisi.

Otabek nousi paikallaan istumaan. ”Haluaisitko sitä pohtiessasi tulla auttamaan minua päivällisen kanssa? Ajattelin, että voisimme käyttää pakkasessa olevat pizzapohjat ja tehdä pizzaa makumme mukaan. Vai jäätkö mieluummin harjoittelemaan, kuinka pyytää japaniksi lisää vettä?”

”Tulen mukaasi”, Yuri vastasi heti ja antoi Otabekin auttaa hänet jaloilleen kainalosauvojen varaan, minkä jälkeen hän lähti kulkemaan kohti keittiötä täysin itsenäisesti. Otabekin pyyntö oli ilahduttanut häntä enemmän kuin hän olisi uskonutkaan. Vaikka hän kokikin yleensä olevansa ruokaa laittaessa enemmänkin tiellä kuin avuksi, hän kaipasi nyt todella paljon kumppaninsa seuraa oltuaan käytännössä koko päivän yksin, ja olisi mielellään suostunut vaikka siivoamaankin tämän kanssa. Japanin opiskelukaan ei vaikuttanut hänen mielestään niin hedelmälliseltä, että sitä kannattaisi jatkaa yhteisen ajan viettämisen kustannuksella.

Keittiönpöydällä yhä olevat kukkaruukut ja omenanraato vaativat Yurin mielestä selityksen, vaikka Otabek ei niistä mitään kysynytkään. ”Päätin kokeilla vähän puutarhanhoitoa, ja kun meillä ei enää ollutkaan auringonkukansiemeniä niin jouduin vähän soveltamaan”, hän mutisi.

”Jotain sellaista arvelinkin”, Otabek vastasi. ”Ostin muuten niitä siemeniä lisää, kun kävin kaupassa.”

”Kiitos”, Yuri hymyili istuessaan keittiönpöydän ääreen. ”Vaikka ne taitavat kaikki päätyäkin syödyiksi multaan istuttamisen sijasta.”

”Sekin sopii. Ehkä oikeastaan parempikin niin.”

Otabek laski pöydälle Yurin eteen veitsen, leikkuulaudan sekä pepperonin, jonka oli ostanut kaupasta. Vaikkei hän itse sitä syönytkään, hän tiesi sen olevan Yurin suosikkia etenkin pizzan päällä, ja erottikin tämän kasvoilla ilahtuneen ilmeen, kun tämä tunnisti makkaran.

”Juuri tätä halusinkin.”

”Tiedän”, Otabek vastasi alkaessaan itse silputa sipulia. ”Ja sen takia sitä ostinkin.”

Yuri huomasi olevansa suorastaan yllättynyt siitä, miten mukavaa pizzatäytteiden valmistelu yhdessä Otabekin kanssa olikaan. Kun hän oli aikaisemmin aamupäivällä päättänyt kokeilla leipomista, hän oli kyllästynyt melkeinpä heti ja jättänyt hommat kesken. Nyt hän oli melkeinpä pettynyt, kun pepperoni ja muut ainekset tulivat nopeasti paloitelluiksi eikä hänelle jäänyt enää muuta tekemistä kuin odottaa pizzojen paistumista. Siinäkään ei onneksi kestänyt kauaa, ja pian he olivat valmiita syömään.

”Miltä kuulostaa, jos syödäänkin olohuoneessa ja katsotaan samalla televisiota?” Otabek ehdotti.

”Jos ei oteta huomioon sotkua, jonka olen sinne jättänyt, niin hyvältä”, Yuri vastasi.

”Sen voi siivota myöhemminkin. Siirretään vain kaikki paperit sun muut sohvalta sivuun.”

Ja niin he tekivätkin. Tai oikeastaan Otabek teki – Yuri kun ei voinut juuri muuta kuin seistä kainalosauvojen varassa ovensuussa. Potya oli paennut paikalta jo aikaisemmin ja jättänyt jälkeensä kasan vaaleita karvoja, jotka leijailivat ilmassa, kun Otabek nosteli sivuun irtopapereita ja kirjoja.

”Herra on hyvä”, hän sanoi sitten, kun oli valmis, ja viittoili Yuria istuutumaan. ”Tarvitsetko apua vai pärjäätkö itsekin?”

”Totta kai pärjään”, tämä tuhahti hymyillen ja asettui istumaan sohvalle niin, että sai loukkaantuneen jalkansa suoraksi. ”Mutta saat kernaasti toimia tarjoilijana.”

”Kokista siivoojaksi ja sitten tarjoilijaksi”, Otabek letkautti. Yuri irvisti hänen peräänsä, kun hän lähti hakemaan pizzoja ja juomalaseja keittiöstä.

”Tykkäät kuitenkin”, Yuri mumisi, kun hän palasi.

”En minä tietääkseni valittanutkaan missään vaiheessa.”

Kun he viimein istuivat molemmat sohvalla pizzalautaset sylissään ja Otabek selaili tv-kanavia mielenkiintoista katsottavaa etsiessään, Yurin alkoi tehdä mieli käpertyä tämän syliin. Paketissa olevan jalan ja pizzojen kanssa sellainen ei vain valitettavasti ollut mahdollista, joten hän ratkaisi tilanteen hilaamalla itsensä niin lähelle Otabekia kuin suinkin mahdollista, aivan tämän kylkeen kiinni.   

”Tätä ei kai voi sanoa miksikään kunnon harrastukseksi, mutta on tämä kuitenkin tosi mukavaa puuhaa”, Yuri totesi noin puoli tuntia myöhemmin, kun he olivat päätyneet katsomaan tv-visailua ja syöneet pizzansa lähes kokonaan.

”Mikä niin?” Otabek kysyi. ”Tv:n katsominen? Vai pizzan syöminen?”

”No varsinaisesti ei kumpikaan”, Yuri myönsi. ”Ihan kivojahan nekin toki ovat sellaisenaankin, mutta… sinun kanssasi paljon parempia.” Viimeiset sanansa hän sanoi miltei kuiskaten. Otabek sai niistäkin kuitenkin selvää ja reaktionaan nojasi päätään hellästi Yurin päätä vasten.

”Sitä samaa”, hän sanoi. ”Hyvässä seurassa kaikki on hauskempaa.”

”Mutta et kai sinäkään voi sentään minun harrastukseni olla”, Yuri hymähti ja sipaisi kädellään hänen reittään.

”En ainakaan virallisesti. Meidän pitääkin varmaan sitten keksiä jokin yhteinen harrastus.”

”Niin varmaan.” Yuri yritti painautua vieläkin lähemmäs Otabekia, vaikkei se enää ollutkaan mahdollista. Hän ratkaisi ongelmansa suikkaamalla kevyen suukon tämän poskelle. ”Muistaakseni lupauduit eilen opettamaan minua soittamaan kitaraa. Onko tarjous vielä voimassa?”

”Onhan se. Ei toki sillä, että se olisi missään vaiheessa vanhenemassakaan.”

Vastaus sai Yurin hymyilemään. Ei hänellä ainakaan vielä ollut suurtakaan paloa itse kitaran soittamista kohtaan, mutta
häntä innosti mahdollisuus viettää nykyistäkin enemmän laatuaikaa yhdessä Otabekin kanssa ja kokeilla jotain, mikä oli tälle tärkeää. Sitä hän aikoisi harrastaa myös jatkossa terveelläkin jalalla.
5
Pergamentinpala / Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 443/443, valmis 15.4.
« Uusin viesti kirjoittanut Crys tänään kello 16:12:33 »
Pääsinpäs nyt viimein lukemaan tämän omaa aikaansaamattomuuttani kun se joskus jäi kesken ja sitten finissä käymiseni on ollut aika vaihtelevaa. Viime viikolla oli kuitenki lomalla pihalla istuskellessani niin ihana kesäsää että halusin lukea jotain tunnelmallista fantasiaa kauniilla kuvailulla ja sehän kuvaa tätä tarinaa täydellisesti joten luin tätä hiljalleen alusta loppuun. siis ah voihan miten osaat repiä sydämen rinnasta :D tää on ehdottomasti mun suosikkitarina koko finissä ja varmasti tulen palaamaan tähän joskus vielä tulevaisuudessakin. Itkin ja nauroin ja ihkutin monta kertaa tätä lukiessa eli oli hyvin tunteellinen kokemus. Myös vanhat kokemukset tämän lukemisesta palautuivat lämmöllä mieleen. Olet rakentanut erityisesti alisasta aivan mahtavan hahmon jonka kasvutarinaa on ollut ilo lukea. Ja ihanaa että alisa pääsi tapaamaan perhettään koska olin odottanut sitä koko tarinan ajan että pääsen lukemaan minkälaisia malva ja alisan äiti oikeasti ovat! Pidin heidän dynamiikastaan paljon! Tuo lopetus jossa alisa on elänyt noin pitkään ilman valvea herätti erityisesti monenlaisia tunteita: alisalla on ollut perhe pitkään ja siihen on varmasti liittynyt iloja mutta myös suruja kun muut kuolevat ja hän pysyy samana. Myös tuo miten malvan jälkeläinen sitten etäytyneesti suhtautuu alisaan lopulta heijastuu niin siihen käytökseen mitä valve kohtasi aina. On siis kiinnostava nähdä miten alisa vähän niinkun tulee valveksi lopulta, onhan heissä ollut paljon samaa jo aina mutta nyt alisa saa nähdä myös maagin puolen. Mutta ilman valvea nyyh julmaa!!! siksi onkin erityisen julmaa että lopetit tarinan noin että valve löytyy mutta tarina loppuu koska olisin halunnut lukea vielä viismiljoonaa sivua kun alisa ja valve puhuu tunteistaan ja jakaa elämää yhdessä!! Siis tosi hyvä lopetus tälle tarinalle mutta fanityttösydämeni kaihoaa lisää :D olin kyllä sillee että jos tälle ei tuu onnellista loppua ni haastan sut oikeuteen tai jotain :D mutta toisaalta oon myös katkeransuloisten lopetusten ikuisuusfani ja tää todella oli sellanen mitä parhaimmissa määrin, kiinnostava, kaiheutta herättävä mutta lopulta kuitenkin alisa ja valve saivat toisensa❤️ menenkin tästä lukemaan spinoffit mitä olet sarjasta kirjottanut koska sydäntäni kaihertaa:D kiitos todella paljon tästä tarinasta ja toivon itsekkäästi että jatkat kirjoittamista koska olet siinä uskomattoman hyvä ❤️❤️

Ps. jos oot miettiny koskaa et tarjoisit tätä kustannettavaks jonneki niin 100% kyllä! Mä ainakin ostaisin kirjahyllyyni!!
6
Godrickin notko / Vs: Alekton Auktoriteetti -K11 (tuplaraapale)
« Uusin viesti kirjoittanut carrowfan tänään kello 13:36:44 »
Kommenttikampanjasta päivää! Tämä olikin mielenkiintoinen fikki, sillä alkutietojen perusteella ehdin jo ajatella vaikka ja mitä, myös ihmetellä melko alhaisen tuntuista ikärajaa. Mutta ei tämä sitten ollutkaan niin paha, mitä varoitusten perusteella olisi voinut kuvitella! Onneksi elämme tässä taikamaailmassa, eikä mikään ole välttämättä niin lopullista ja peruuttamatonta, ei edes ärsyttävän oppilaan hirttäminen keskelle luokkahuoneen kattoa.

Minä olen suuri angstin ystävä, enkä kovin vähällä säikähdä väkivaltaakaan, joten tämä oli oikein mukavaa luettavaa. Voin jotenkin sieluni silmin nähdä (ja kuulla) Minervan täysin asiallisesti, mutta hyvin virallisesti, keskustelevan Alekton kanssa siitä, onko oppilaiden hirttäminen kesken oppitunnin hyvä keino hankkia kunnioitusta heidän silmissään vai ei. Alkaa vanha kunnon Severus Kalkaroskin vaikuttaa hyvin lepsulta opettajalta tähän verrattuna:'D

Ja kukapa sitä tykkäisi jälkipyykistä ja paperitöistä. Tosi mielenkiintoisella tavalla toit tähän sitä, miten Alekto itse sekä Minerva suhtautuvat tällaiseen, hieman ehkä yliampuvaan tapaan pistää luokallinen oppilaita järjestykseen. Ehkä katin neuvoissa saattaisi olla jotain tolkkua, ainakin Alekton kannattaisi antaa niille mahdollisuus, jos jälkipyykin siivoaminen kerta toisensa jälkeen ei innosta.

Kiitos mielenkiintoisesta fikistä:)

Kiitti kommentista, Minerva sopii yllättävän hyvin neuvomaan Alektoa, koska onhan tuo kirjassakin sanonut Amikukselle melko suorat sanat mitä tulee opiskelijoiden uhraamiseen Pimeyden Lordille ku itse ollaan menty kusemaan asioita. Sitä paitsi pidän tuosta, et kun Minerva on aikaisemmin ollut Alekton asemassa (hänhän oli Dumbledoren aikana vararehtori ja opettanu koulussa ties kuinka pitkään) ni se on nähny vaikka ja mitä opiskelijoiden perseilyä, eihän tuo neuvominen ole hänelle temppu eikä mitään niin kauan kun se estää Alektoa tappamasta ketään.

Vaikka se kuulostaakin hassulta, nää kaks hahmoahan joutuu vetämään yhtä ja samaa köyttä mitä tulee lukuvuodesta selviämiseen. Kaiken lisäksi mehän tiedämme varsin hyvin miten Minerva selvisi Pimennon kanssa, tuskinpa nääkään kaks on sen kamalampia (vaikka kirjoissa joku saattoi mainitakki et Pimento oli melko kesy tapaus Carroweihin verrattuna), varsinkin ku Minerva todennäköisesti on sen verran fiksu et lähtee mielummin pelaa korttinsa sillä tavalla jolla esim nykyään varhaiskasvatuksessa hoidetaan uhkaavia tilanteita eli älä yllytä, älä käännä selkää ja älä kyseenalaista esim toisen harhoja vaan pyri tiedonhankintaan ja siihen et toinen luopuisi mahdollisista väkivaltaisista aikeistaan. Viranomaistyössä tätä näkee tosi paljon eli pyritään ratkoo ne tilanteet ennen väkivaltaa, silloin kun kukaan ei ole tehnyt mitään pysyvää ja peruuttamatonta.

Sitä paitsi, Amikushan oli tietääkseni kirjoissa kuvattu Carrowin sisaruksista typerämmäksi, tai vaan ylimielisemmäksi, älä multa kysy et mikä ihme se ajatuksenjuoksu on ollu ku keksitään et voisin sylkeä opettajakollegaa naamaan.
7
Godrickin notko / Vs: Alekton Auktoriteetti -K11 (tuplaraapale)
« Uusin viesti kirjoittanut Ygritte tänään kello 12:46:40 »
Kommenttikampanjasta päivää! Tämä olikin mielenkiintoinen fikki, sillä alkutietojen perusteella ehdin jo ajatella vaikka ja mitä, myös ihmetellä melko alhaisen tuntuista ikärajaa. Mutta ei tämä sitten ollutkaan niin paha, mitä varoitusten perusteella olisi voinut kuvitella! Onneksi elämme tässä taikamaailmassa, eikä mikään ole välttämättä niin lopullista ja peruuttamatonta, ei edes ärsyttävän oppilaan hirttäminen keskelle luokkahuoneen kattoa.

Minä olen suuri angstin ystävä, enkä kovin vähällä säikähdä väkivaltaakaan, joten tämä oli oikein mukavaa luettavaa. Voin jotenkin sieluni silmin nähdä (ja kuulla) Minervan täysin asiallisesti, mutta hyvin virallisesti, keskustelevan Alekton kanssa siitä, onko oppilaiden hirttäminen kesken oppitunnin hyvä keino hankkia kunnioitusta heidän silmissään vai ei. Alkaa vanha kunnon Severus Kalkaroskin vaikuttaa hyvin lepsulta opettajalta tähän verrattuna:'D

Ja kukapa sitä tykkäisi jälkipyykistä ja paperitöistä. Tosi mielenkiintoisella tavalla toit tähän sitä, miten Alekto itse sekä Minerva suhtautuvat tällaiseen, hieman ehkä yliampuvaan tapaan pistää luokallinen oppilaita järjestykseen. Ehkä katin neuvoissa saattaisi olla jotain tolkkua, ainakin Alekton kannattaisi antaa niille mahdollisuus, jos jälkipyykin siivoaminen kerta toisensa jälkeen ei innosta.

Kiitos mielenkiintoisesta fikistä:)
8
Godrickin notko / Vs: Tanssi kanssani / S / HG/SK
« Uusin viesti kirjoittanut Ygritte tänään kello 08:34:22 »
Onnea kommenttiarpajaisten voitosta miisuli!^^

En yleensä lue Severus/Hermionea (en tiedä miksi, ei minulla mitään paritusta vastaan ole), mutta jotenkin tämä hyppäsi esiin sinun listauksestasi. On muuten juuri tästä syystä aina hauskaa käydä läpi toisten listauksia, kun sieltä saattaa valikoitua luettavaksi sellaisia fikkejä, joihin ei muuten ehkä törmäisi :D

Komppaan aiempia kommentoijia siinä, että tämä oli tosi söpö ja suloinen. Alussa minäkin ihmettelin, että missähän paikassa Hermione ja Severus ovat, kun Severus kokee "velvollisuudeksi" pyytää Hermionea tanssimaan. Jotenkin kuvittelin kai, että kyseessä on Tylypahkan tanssiaiset tai jotain :D Siksi loppua kohden tulikin yllättäen, ja nyt puhun positiivisesta yllätyksestä, se, että Severus ja Hermione ovatkin tässä jo yhdessä!:3

Tykkäsin erityisesti tästä lopusta

Lainaus
”Pitäisivät minua kelvottomana jos en tanssittaisi sinua kertaakaan, kun olemme tänne kehnoihin juhliin vaivautuneet tulemaan.” Hermionen oli pakko päästää hyväntahtoinen nauru huuliltaan.

”Severus Kalkaros, sinä senkin lurjus.”

<3
Minusta on ihanaa, että Severus saa olla oma itsensä Hermionen kanssa ja Hermione ymmärtää täysin. Hermione on suorastaan häkeltynyt, että Severus ylipäätään pyytää häntä tanssimaan ja Severuskin pystyy tunnustamaan todellisen syyn noin vain. Ehdottomasti hyvän parisuhteen merkki :D
9
Saivartelija / Vs: Jääkiekko #3
« Uusin viesti kirjoittanut Ygritte tänään kello 08:18:52 »
Suoritan täällä nyt pelkkää yksinpuhelua, mutta oikeasti, Oilers finaaliin?!? We're gonna win the cup for Nuggy?? Anyone? Eveliina L? ;D

Ihan mahtavaa, en olisi uskonut, että Oilers pääsee noin pitkälle! En siis tiedä miksi en uskonut, mutta siis. Vau. Ihan mahtavaa :D
10
Sir Cadogan vs. Räiskeperäiset sisuliskot / Vs: Ansan akryylimaalaukset. 6/2024
« Uusin viesti kirjoittanut Ansa tänään kello 01:11:26 »
Kiitos kaikille kovin, kommenttinne lämmittivät sydäntä. <3



2024, Akryylimaalaus

Psy-huuto, S



2024, Akryylimaalaus

Kukkia, S




Sivuja: [1] 2 3 ... 10