Slytherin and his Gryffindor epilogi 14.3.! K-11 Lily/Scorpius

[Jazmín]

Nimi: Slytherin and his Gryffindor
Kirjoittaja: Jazmín
Rating: K-11 korkeimmillaan
Pairing: Lily/scorpius, OC/OC
Genre: ainakin pääasiassa romance/drama(/fluffy)
Disclaimer: Taikamaailma ja suurin osa hahmoista kuuluu Rowlingille, enkä minä saa tästä mitään rahallista hyötyä.
Summary: Lily ja co. lähtevät viettämään viimeisiä vuosiaan Tylypahkan koulussa. Lukuvuosi alkaa melko normaalisti, kunnes Lily huomaa, tuntevansa Scorpiusta kohtaan jotain muutakin kuin inhoa. Itse asiassa kaikkea muuta. Mutta kenenkään muun mielestä luihuisen ja rohkelikon rakkaussuhde ei ole ollenkaan hyvä asia...

A/N: Olen laittanut Lilyn ja Hugon olemaan vuoden vanhempia, kuin he oikeasti ovat, jotta Lilyllä ja Scorpiuksella ei olisi kovin suuri ikäero. Ja en ole ihan varma, että kuka tuon Tylypahkan rehtorin nyt pitäisi olla. Silloin kuin kirjoitin tätä ekaa lukua, luin jostain, että Versosta olisi tullut rehtori Kalkaroksen jälkeen, mutta sitten myöhemmin jossain luki, että se olisi ollut McGarmiwa. Joten nyt se on kuitenki joka tapauksessa Verso.
Ja tiedän, että McGarmiwa on ehkä pikkaisen liian vanha ollakseen enään töissä Tylypahkassa, mutta mitä on Tylypahka ilman McGarmiwaa?
Ja tulisin tosi iloiseksi kommenteista



1. Tylypahkassa jälleen

”Lily! Hei Lils”, Kaitlin huusi yrittäen kiinnittää ystävänsä huomion itseensä kaikkien junamatkalle valmistautuvien nuorien velhojen ja noitien keskeltä. Lilyltä kesti hetki paikantaa Kaitlin, vaikka tytön lyhyet, tummanlilat hiukset erottuivatkin joukosta aika paljon. Toisaalta Kaitlinin melko vaatimaton pituus sai hänet hukkumaan ihmismassaan.
”Kaitlin!” Lily kiljaisi ja juoksi viisihenkisen perheensä luota Kaitlinin luokse. ”Mitä kuuluu?”
”Ei mitään uutta”, Kaitlin sanoi nauraen halattuaan Lilyä. ”Mehän nähtiin vasta pari päivää sitten Viistokujalla.”
”Niin… Mutta arvaa mitä?” Lily hihkaisi silmät innosta loistaen.
”No?”
”Teddy Ja Victoire menivät vihdoinkin kihloihin!”
”Oi ihanaa! Vihdoinkin”, Kaitlin hihkaisi hymyillen. ”Eivätkö he tulleet saattamaan teitä?” Hän kysyi sitten, vilkuillen ympärilleen.
”Ei, kummallakin oli kuulemma jotain työkiireitä. Eikä Jameskaan päässyt. Mutta nyt pitää mennä, tavataan junassa”, Lily sanoi ja hymyili ystävälleen vielä kerran pikaisesti, ennen kuin pyyhälsi takaisin perheensä luokse.

Palattuaan takaisin, hän huomasi, että Weasleyt olivat liittyneet heidän seuraansa.
”Hei Rose, hei Hugo”, Lily tervehti serkkujaan hymyillen. ”Mennäänkö varaamaan vaunu junasta, ennen kuin kaikki on jo täynnä?” hän ehdotti sitten.
Lily, Albus, Rose ja Hugo veivät matka-arkkunsa ja pöllönsä tyhjään vaunuosastoon ja menivät sitten takaisin ulos hyvästelemään vanhempansa.
Ginny kaappasi ensin Albuksen tiukkaan syleilyynsä. ”Tämä on jo sinun viimeinen vuotesi. Miten ihmeessä aika onnistuu aina kulumaan niin nopeasti.”
”Äiti”, Albus huokaisi. ”Sinä toistat tuon saman lauseen joka kerta. Tiedätkö, ajalla nyt vain on tapana kulua.”
”Niin kai sitten”, Ginny huokaisi ja antoi Albukselle vielä ekstrahalauksen ennen kuin siirtyi hyvästelemään Lilyn.
”Hei hei, kulta”, Ginny sanoi ja kaappasi Lilyn tiukkaan syleilyynsä. ”Koita pärjätä.”
”Äiti, minä pärjään ihan hyvin, niin kuin olen pärjännyt aina ennenkin”, Lily sanoi hiukan ärtymystä äänessään, mutta halasi itsekin äitiään lujasti.
”Muista olla kunnolla, älä hankkiudu jälki-istuntoon, kirjoita meille säännöllisesti ja opiskele ahkerasti”, Harry muistutti Albukselle hyvästellessään tätä, mutta vain puoliksi tosissaan, hymyillen samalla.

Hyvästelyihin kului vielä jonkun aikaa, ennen kuin kaikkien neljän piti juosta junaan, etteivät he myöhästyisi. He menivät omaan vaunuosastoonsa ja kumartuivat ikkunasta vilkuttamaan Harrylle, Ginnylle, Ronille ja Hermionelle kun juna lähti liikkeelle.

”Täällähän te olette”, Kaitlin huudahti jonkun ajan kuluttua, löydettyään oikean vaunuosaston.
Albus nousi ylös ja auttoi Kaitlinia nostamaan matka-arkkunsa matkatavarahyllylle.
”Mitä sinulla oikein on täällä”, Albus puuskutti. ”Tiiliskiviä vai?
Kaitlin pyöritteli silmiään. ”Sinä et vain ole harrastanut tarpeeksi liikuntaa viimeaikoina.”
”No mutta joka tapauksessa minun pitää nyt mennä valvojaoppilaiden osastoon antamaan uusille valvojaoppilaille ohjeet”, Albus huokaisi.
”Heippa herra johtajaoppilas”, Lily sanoi virnistäen.
”Hei, nähdään myöhemmin”, Hugo huikkasi ja nosti katseensa Päivän profeetasta, jota oli ollut lukemassa. Albuksen mentyä hän taitteli lehden ja jätti sen penkille vierelleen. ”Minunkin pitää itse asiassa mennä, on vähän asiaa Lukelle ja Nicolle”, Hugo sanoi ja virnisti toisille hyvästiksi. Nico ja Luke olivat identtiset kaksoset ja Hugon parhaat kaverit, joiden kanssa Hugo onnistui aina joutumaan jonkinlaisiin ongelmiin.
”Yritä olla joutumatta vaikeuksiin, jo ennen kuin ollaan päästy edes Tylypahkaan saakka”, Rose huikkasi veljelleen hyvästiksi.
Rose, Lily ja Kaitlin jäivät vaunuosastoon kolmestaan ja kuluttivat aamupäivän vaihtamalla kesäloman kuulumiset ja ahmimalla noidankattilakakkuja lounaaksi.

”Minä menen etsimään Jamien nyt, me ei ehditty jutella vielä melkein yhtään”, Kaitlin sanoi ja nousi ylös.
”Niin, sinähän haluatkin vain jutella hänen kanssaan”, Lily sanoi ja virnisti Kaitlinille merkitsevästi.
Kaitlin heitti Lilyä noidankattilakakun käärepaperilla. ”Ole hiljaa.”
”Mutta minä olen oikeassa”, Lily sanoi virnistäen.
Kaitlin vain kohautti olkiaan ennen kuin poistui.
”Minäkin taidan mennä etsimään Ethanin, en ole nähnyt häntä vielä ollenkaan tänään”, Lily sanoi ja nousi ylös.
”Hei! Et sinä voi jättää minua yksin tänne”, Rose protestoi.
”Minä tulen kohta takaisin”, Lily huokaisi. Totta puhuen juuri nyt hän olisi mieluummin viettänyt aikaa Rosen kuin Ethanin kanssa, mutta Ethan oli sentään hänen poikaystävänsä (tai jotain sen tapaista) joten kai se oli hänen velvollisuutensa olla hänenkin kanssaan.
”Onko kaikki hyvin?” Rose kysy rypistäen otsaansa. ”Siis teidän kahden välillä.”
”On kai, en minä tiedä”, Lily kohautti olkien, ihmetellen kuinka hyvin Rose oikein pystyikään lukemaan häntä. ”Meidän suhteemme on vain jotenkin sekava, en viitsisi selittää sitä nyt, kun en oikein vielä tiedä itsekään, missä mennään.”
Rose loi vielä yhden tutkivan katseen serkkuunsa, ennen kuin kumartui kaivamaan kirjaa laukustaan.
”Nähdään kohta”, Lily huikkasi vielä hyvästiksi ennen kuin lähti.

Jonkin ajan kulutta Lily löysi Ethanin eräästä vaunuosastosta juttelemasta ystäviensä kanssa. Ethan oli viimeiselle luokalle menevä Korpinkynsi, joten hän oli siis vuoden Lilyä vanhempi. Hänellä oli tummanruskeat, kihartuvat hiukset ja hän oli pitkä ja harteikas, sellainen joka aina herätti hiukan varautuneisuutta nuoremmissa, vaikka itse asiassa Ethan oli todella mukava ja hauska.
”Hei kulta”, Ethan hymyili ilahtuneena ja ponkaisi pystyyn nähtyään Lilyn.
”Hei”, Lily sanoi hymyillen pienesti. Ethan tuli käytävälle juttelemaan Lilyn kanssa.
”No, miten sinun kesälomasi meni?” Ethan kysyi kietoen lihaksikkaat käsivartensa Lilyn hartioiden ympärille.
”Ihan hyvinhän se. Ei mitään erikoista. Vaikka toisaalta ihan kiva palata taas Tylypahkaan.”
”Niinpä.”
”Mutta miten sinun kesäloma meni?” Lily kysyi pienen tauon jälkeen.
”No joo, kai se ihan hyvin meni, vaikka oli vähän tylsää, kun en nähnyt sinua yhtään”, Ethan sanoi kietoen käsivartensa vielä tiukemmin Lilyn ympärille.
”Niinpä”, Lily huokaisi ja painautui Ethania vasten. Jotenkin hänellä oli kuitenkin niin turvallinen olo tässä, Ethanin lämpimässä syleilyssä. Ehkä siksi Lily olikin Ethanin kanssa, Ethan oli niin tuttu ja turvallinen.
”Mutta nyt sinä olet täällä taas”, Ethan sanoi ja kumartui painamaan kevyen suukon Lilyn huulille.
”Ja nyt minun täytyy taas mennä. Lupasin etten jätä Rosea pitkäksi aikaa yksin”, Lily sanoi.
Ethan työnsi alahuultaan eteenpäin kuin kiukutteleva uhmaikäinen ja sai Lilyn nauramaan.
”Nähdään myöhemmin”, Lily sanoi ja suuteli Ethania vielä kerran, tällä kertaa pidempään, ennen kuin lähti.

Loppu päivä kului nopeasti ja pian he huomasivatkin jo seisovansa ulkona, hiukan viileässä iltailmassa koulukaavut päällään, toisessa kädessä matka-arkku ja toisessa pöllön häkki.
”Hei tuolla on Al ja Hugo”, Rose sanoi ja nyökkäsi väkijoukkoa kohti. Tytöt kiiruhtivat heidän luokseen ja etsivät yhdessä tyhjän vaunun. Kaitlin tuli pian perässä Jamien kanssa ja he ahtautuivat kaikki samaan vaunuun. Jamie oli myös rohkelikko ja samalla vuosikurssilla Lilyn ja Kaitlinin kanssa. Lily oli aina viihtynyt Jamien seurassa. Jamie oli juuri sellainen miltä näyttikin, mukavalta ja hauskalta, tällä oli vaaleanruskeat melko lyhyet hiukset ja siniset silmät joista paistoi ilo ja nauru.
Jamie oli keskimääräistä hiukan pidempi, joten Kaitlin näytti vieläkin lyhyemmältä Jamien vieressä, mutta Lilystä he kaksi olivat aina olleet söpö pari.

Kohta thestralit alkoivat kuljettaa oppilaita kohti Tylypahkaa ja Lily hymyili ajatukselle, että olisi kohta taas Tylypahkassa ja saisi nukkua makusalissa yhdessä muiden tyttöjen kanssa, syödä suuressa salissa ja pelata huispausta… Kaikkea sitä, mitä hän oli kaivannut kesäloman aikana.
Kohta he kapusivatkin jo peräkanaa pois vaunuista ja astuivat taas kerran sisään Tylypahkaan.

”Katso”, Rose kuiskasi Lilylle ja nyökkäsi kohti luihuisten pöytää, kun he astuivat Suureen saliin. ”Scorpius Malfoy riitelee tyttöystävänsä kanssa.”
Lily käänsi katseensa Rosen osoittamaan suuntaan. Scorpius Malfoylla ja hänen vaalealla, pitkähiuksisella tyttöystävällään näytti olevan menossa kiivas riita keskenään.
”Hah”, Lily naurahti vahingoniloisesti. ”Tuo tyttö on vielä kamalampi kuin Scorpius.”
”Joo, jos se edes on mahdollista”, Rose mutisi. ”Minä menen nyt, nähdään myöhemmin pitojen jälkeen”, Rose sanoi, ennen kuin pyyhälsi korpinkynnen pöytään, muiden korpinkynsien joukkoon.
”Mennään istumaan, lajittelu alkaa varmaan ihan kohta”, Lily sanoi Kaitlinille ja tarttui tätä käsivarresta. He istuivat rohkelikon pöytään Albuksen ja Hugon viereen odottamaan että professori McGarmiwa toisi uudet ekaluokkalaiset saliin lajiteltavaksi.

Lopulta salin ovet avautuivat ja professori McGarmiwa astui sisään kainalossaan puinen jakkara ja lajitteluhattu ja vanavedessään pitkä liuta hiukan säikähtäneen näköisiä ensiluokkalaisia. McGarmiwa asetti jakkaran lattialle ja hatun sen päälle. Sen jälkeen lajitteluhattu lauloi laulunsa niin kuin joka vuosi ja lajittelu pääsi alkamaan.

Lajittelu meni nopeasti ja pian kaikki uudet oppilaat istuivat helpottuneina omien tupiensa pöydissä. McGarmiwa vei lajitteluhatun ja jakkaran pois ja asettui istumaan omalle paikalleen opettajanpöytään.
Sen jälkeen rehtori nousi seisomaan. Pomona Verso oli toiminut Tylypahkan rehtorina siitä lähtien, kun edellinen rehtori, professori Kalkaros oli kuollut. Professori Verso oli iloinen ja hymyileväinen rehtori ja hyvin pidetty Tylypahkan oppilaiden keskuudessa.
Verso hymyili säteilevästi oppilailleen ylhäältä korokkeelta.
”Tervetuloa Tylypahkaan uudet oppilaat”, hän aloitti lyhyen puheensa. ”Ja tervetuloa takaisin vanhat oppilaat. Toivottavasti saamme nauttia yhtä mukavasta ja onnistuneesta lukuvuodesta, kuin edellinenkin oli. Olette tehneet pitkän matkan ja olette kaikki varmasti nälkäisiä, joten pidemmittä puheitta: käykää kiinni.” Verso hymyili ja täsmälleen samaan aikaan, kun hän lopetti puheensa, tyhjät ruoka-astiat jokaisessa pöydässä täyttyivät kukkuroilleen toinen toistaan herkullisemmilta näyttäviä ruokia. Oppilaat tottelivat rehtorin kehotusta välittömästi ja alkoivat lappaa ruokaa lautasilleen.

Pitojen jälkeen oppilaat laahustivat tyytyväisinä ja vatsat täynnä kukin omiin makusaleihinsa. Lily ja Kaitlin kapusivat muiden saman ikäisten rohkelikkotyttöjen kanssa kierreportaita pitkin makusaliinsa jutellen niitä näitä.
Päästyään omaan makusaliinsa he vaihtoivat kaikki heti vaatteensa ja menivät nukkumaan. Päivä oli ollut pitkä ja huomenna pitäisi herätä aikaisin.
Lily nukahti heti sänkyyn päästyään pieni hymy huulillaan, hänestä oli mukava olla taas Tylypahkassa.
 

A/N2: Eka luku oli vähän lyhyt, eikä muutenkaan kovin hyvä, mutta siitä se paranee! Ole kiltti ja kerro mitä mieltä olet, jos jaksoit luke tänne asti

[Kassandra]

Pakko sanoa heti aluksi, että tästä tuli jotenkin sellainen "vanha, tuttu ja turvallinen Tylypahka" -fiilis, mikä on ehdottomasti hyvä juttu. On lohdullista lukea, ettei Tylypahkassa ole tapahtunut mitään radikaaleja muutoksia huolimatta kaikesta siitä hässäkästä josta J. K. Rowling meille kertoi parissa viimeisessä Harry Potter -kirjassaan, vaan kouluun saavutaan lukuvuoden alussa edelleen pikajunalla, koululla tarjoillaan komea juhlaillallinen, rehtori pitää tervetuliaispuheensa... Siitä tulikin mieleeni se, että on mainio valinta laittaa Verso rehtoriksi! En ole itse perehtynyt aiheeseen, enkä siis tiedä kenestä "oikeasti" tuli Tylypahkan seuraava rehtori Kalkaroksen jälkeen, mutta olen olettanut aina jotenkin että McGarmiwa sai osakseen rehtorinviran, hän kun oli vararehtori ja sitä rataa. Mutta nyt kun ajattelee Versoa rehtorin paikalla, niin juttu tuntuu hyvältä ja toimivalta ja miltei jopa loogiseltakin. Pisteet tästä - Verso reksinä on hieno asia! \o/

Kirjoitustyylisi on mukavan rentoa ja sujuvaa, tätä kyllä lukee mielellään. Minua häiritsi pikkuisen se, että menin vähän sekaisin noiden hahmojen kanssa. Lily, Kaitlin, Rose, Hugo, Albus, Ethan ja Jamie sekoittuivat mielessäni iloisesti keskenään, vaikka tarkemmin ajatellen ei hahmoja tuossa ole vielä edes niin kovin montaa. Kenties vika löytyykin omasta pääkopastani (?). Ihan aluksi luulin Jamien olevan sama heppu kuin James Potter Jr. (Jamie kun voisi olla vaikkapa lempinimi Jamesille), mutta ilmeisesti näin ei olekaan. Käykö James enää ylipäätään koulua, vai onko hän jo täysi-ikäinen ja muissa puuhissa? Siinäpä minulle miettimistä. No, enköhän minä pian saa selville kuka kukin on, jos vain jaksan ahkerasti seurailla tarinan etenemistä jatkossakin. Lily ja Scorpius kuulostaa herkulliselta paritukselta, joskin päähäni on jumittunut kuva Harryn ja Ginnyn sekä Ronin ja Hermionen lapsista sellaisina suunnilleen yksitoistavuotiaina koulunkäyntiään vasta aloittelevina muksuina. Tulee siis helposti sellainen olo, että mitäköhän tästäkin tulee - pikkuisia lapsia ja jo nyt korviaan myöten suhdesotkuihin sekaantuneina! Pitää aina välillä muistuttaa itselleen, että he viettävät Tylypahkassa viimeisiä vuosiaan, eivätkä enää olekaan mitään pikku tenavia.

Kirjoitusvirheitä taisi silmiini sattua muutama, mutta ei niin paljoa, että se mitään haitannut olisi - eikä minun kirjoitustaidoillani taida olla varaa paljon muille kirjoitusvirheistä huomautella. Oli miten oli, on täällä ainakin yksi lukija, joka odottaa innoissaan seuraavaa osaa fikkiisi. Annapa siis vain palaa ja kirjoittele yhtä kivaa tekstiä vastakin <3

[Jazmín]

A/N: Kiitos kommentista Kassandra! Kyllä siinä varmaan menee aika helpolla sekaisin, kun noita hahmoja tulee niin paljon kerralla, mutta kyllä se varmaan kohta selvenee Ja joo, siis James ei ole enään Tylypahkassa, mutta se on kyllä ymmärrettävää, miksi olet sekottanut Jamien häneen, niillä kun on tosiaankin niin samankaltaiset nimet
Ja kiva, että tykkäsit versosta rehtorina

Tässä on nyt sitten toinen luku


2. Ensimmäinen koulupäivä

”Kaitlin”, Lily ravisteli ystävänsä hiukan kovakouraisesti hereille. ”Kaitlin, herää!”
”Mitä nyt?” Kaitlin mutisi unisesti.
”Nouse ylös”, Lily sanoi ja veti Kaitlinin pystyyn.
”Miksi sinä herätit minut?” Kaitlin sanoi hiukan pöllämystyneenä noustuaan istumaan sänkynsä laidalle.
”Koska kohta pitää lähteä aamupalalle. Mutta”, Lily sanoi ja piti dramaattisen tauon ennen kuin jatkoi. ”Minulla on sinulle näytettävää.”
Kaitlin katsoi uteliaana, kun Lily kaivoi jotain taskustaan. Se osoittautui vanhaksi pergamentinpalaksi.
”Vannon pyhästi, että minulla on vain pahat mielessäni”, Lily sanoi virnistäen ja pergamentille alkoi ilmestyä kirjoitusta.
Kaitlinin ei tarvinnut lukea tekstiä tajutakseen, mikä pergamentinpala oikeasti oli. ”Oooh”, Kaitlin henkäisi ihastuneena ja nappasi pergamentin pois Lilyn kädestä. ”Kelmien kartta! Miten sinä sait tämän?”
”James antoi sen minulle, koska hän ei tietenkään tarvinnut sitä enää”, Lily virnisti. ”Hän sanoi että antaa sen mieluummin minulle kun Albukselle, kun Albus on sellainen tosikko.”
”Vau! Aivan mahtavaa!” Kaitlin hihkaisi ja tutkiskeli pieniä täpliä kartalla. Oli vasta niin aikainen aamu, että suurin osa täplistä oli paikallaan omissa makusaleissaan, mutta Kaitlin katsoi silti karttaa lumoutuneena.
”Lily”, hän hihkaisi sitten innostuneena, ”Mieti mitä kaikkea me voidaan tehdä nyt!”
”Tiedän”, Lily sanoi hymyillen. ”Mutta pidä pienempää ääntä ennen kuin joku - ”
”Mitä te oikein meluatte siellä?” Kaitlinin viereisessä sängyssä nukkuva Jessica kysyi unisesti.
”Herää”, Lily päätti lauseen huokaisten ja nappasi kartan Kaitlinilta. ”Ilkityö onnistui”, Lily kuiskasi hiljaa ja taitteli sitten kartan koulukaapunsa taskuun.
”No niin, menepä sitten pukeutumaan, että me ehditään saada aamupalaa”, Lily sanoi Kaitlinille.

Noin vartin päästä Kaitlin ja Lily kävelivät Suureen Saliin ja istuutuivat paikoilleen rohkelikon pöytään. Kaitlin alkoi heti lappaa lautaselleen kaikkea paahtoleivistä pekoniin ja makkaroihin.
”Minä en tajua, miten sinä voit pysyä noin laihana, vaikka sinä syöt noin paljon”, Lily sanoi katsoen Kaitlinin aamiaislautasta.
”Minulla on hyvä aineenvaihdunta”, Kaitlin virnisti tunkiessaan paahtoleipää suuhunsa. ”Ja hyvä ruokahalu.”
Lily ei vastannut Kaitlinille mitään, sillä juuri silloin McGarmiwa tuli heidän kohdalleen kädessään paksu pinkka lukujärjestyksiä. Hän ojensi kaksi päällimmäistä Lilylle ja Kaitlinille ja jatkoi kierrostaan.
”Uh…” Lily voihkaisi vilkaistuaan lukujärjestystään. ”Kaksoistunti liemiä luihuisten kanssa”, Lily sanoi melkein epätoivoisen kuuloisena, ”Heti aamulla.”
Kaitlin katsoi omaa lukujärjestystään aivan yhtä epätoivoisen näköisenä. ”Miten me kestetään.”
”En tiedä, mutta paras lähteä, jos aiotaan ehtiä ajoissa tunnille. Professori Sweeney olisi varmasti iloinen saadessaan antaa meille jälki-istuntoa heti ensimmäisenä koulupäivänä.”
”Niin, tai tipauttaa Rohkelikon tupapisteet heti miinuksen puolelle”, Kaitlin sanoi ja nousi jättäen puoliksi syödyn aamiaisensa lautaselle.
Kaitlin ja Lily kiiruhtivat rohkelikkotorniin hakemaan kirjansa ja sitten alas tyrmiin.

Suurin osa luihuisista ja rohkelikoista istui jo tyrmien portailla, kun Lily ja Kaitlin saapuivat paikalle. He menivät portaiden yläpäähän muiden rohkelikkojen joukkoon, mutta heti kun he olivat istuneet kylmille kiviportaille, Professori Sweeney aukaisi luokkahuoneen oven ja päästi oppilaat sisälle.
Professori Sweeney oli keski-ikäinen, tummahiuksinen mies, joka ei ikinä pukeutunut mihinkään muuhun, kuin mustaan. Sweeney oli aina äkäinen ja suosi luihuisia aivan yhtä paljon, kuin hänen edeltäjänsäkin ja kaikki rohkelikot, puuskupuhit ja korpinkynnet inhosivat häntä yksissä tuumin.

Sweeney pyyhälsi luokan eteen viitan helmat liehuen.
”No niin”, Sweeney aloitti määrätietoisella äänellä tutkiessaan luokkaa katseellaan. ”Suurin osa tänä vuonna tehtävistä töistä tehdään pareittain, joten te tarvitsette työparin itsellenne.”
Lily siirtyi automaattisesti lähemmäs Kaitlinia kuullessaan sanan työpari, mutta Sweeney virnisti ilkeästi nähtyään Lilyn reaktion.
”Ja minä olen päättänyt, että kaikkein parhaat tulokset te saatte, kun parina on joku eri tuvasta”, Sweeney jatkoi myhäillen. ”Joten minä määrään parit itse.”
Luokasta kuului tyytymätöntä mutinaa, kukaan rohkelikoista ei halunnut olla luihuisen pari sen enempää, kuin luihuiset halusivat olla rohkelikkojen pareja.
Lily vilkaisi Kaitlinia kauhistuneena. ”Miten minä selviän tästä vuodesta jonkun luihuisen vieressä.”
”Neiti Potter”, Sweeney sanoi ivalliseen äänensävyyn. ”Lakkaa juoruilemasta ja tule neiti Abramsin viereen istumaan.”
Lily loi yhden kauhunsekaisen katseen Kaitliniin, ennen kuin keräsi tavaransa ja siirtyi luokan eteen, vaaleatukkaisen luihuistytön viereen. Jessica Abrams oli Scorpiuksen tyttöystävä.
Tai oli ainakin ollut, tosin Lily ei voinut olla enää varma eilisen riidan jälkeen. Kaikkien mielestä Jessica oli yksi pahimpia luihuisia, edes kovin moni luihuisista ei pitänyt hänestä hirveästi, vaan kaikkien mielestä ainoa hyvä puoli hänessä oli hänen ulkonäkönsä.

Professori Sweeney jakoi muutkin oppilaat uudelleen pareiksi, eikä yksikään oppilas näyttänyt olevan tyytyväinen vierustoveriinsa.
”Ja sitten aloitetaan”, professori Sweeney sanoi huomioimatta oppilaiden tyytymättömiä ilmeitä. ”Tänään valmistatte – tai yritätte valmistaa – sekaannusjuomaa. Se on voimakas ja vaikeasti valmistettava juoma, jonka vaikutukset ovat myös vahvat, kirjassa kerrotaan lisää sekaannusjuomasta sivulla kaksisataaviisitoista. Lukekaa se ensin, ennen kuin alatte valmistaa juomaa. Ohjeen löydätte taululta ja ainekset varastokaapista.”
Professori Sweeney kääntyi ja pyyhälsi työpöytänsä taakse katsomaan, kuinka oppilaat kaivoivat kirjojaan esiin ja selasivat esiin sivun kaksisataaviisitoista.

Lily selasi omasta kirjastaan esiin oikean sivun ja luki sen nopeasti läpi. Sen jälkeen hän luki ohjeet taululta huolellisesti, ennen kuin alkoi kerätä tarvittavia aineita pöydälleen. Hän halusi valmistaa liemen mahdollisimman hyvin, ettei Sweeneyllä olisi heti ensimmäisellä tunnilla syytä ottaa rohkelikolta pisteitä pois.
Kaksoistunnin aikana Lilylle kävi ilmi, että sen lisäksi, että Jessica oli ilkeä ihminen, hän oli myös erittäin laiska oppilas. Hän ei viitsinyt tehdä mitään heidän yhteisen keitoksensa hyväksi, vaan katseli, kun Lily työskenteli ja huomautteli tämän työn laadusta aina tilaisuuden tullen.
Tunnin lopuksi professori Sweeney tarkasteli Lilyn keitosta hymyillen. ”Hyvää työtä, neiti Abrams, liemi on aivan oikean näköistä”, Professori Sweeney sanoi, ja jätti Lilyn kokonaan huomioimatta. Lily mulkaisi opettajaa pahasti, kun tämä pyyhälsi tiehensä mustan kaapunsa helmat liehuen.

***
Scorpius Malfoy istui pimeyden voimilta suojautumisen luokan perällä kädet tiukasti puuskassa rinnallaan ja tylsistynyt ilme kasvoillaan, kun heidän uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja marssi sisälle luokkaan.
Opettaja oli nuori vaalea nainen. Hänellä oli tiukka, haalean vaaleanpunainen, muotoon leikattu kaapu ja säteilevä hymy koristi hänen kasvojaan paksun meikkikerroksen kanssa.
”Hyvää huomenta, oppilaat!” opettaja kajautti iloisella äänellä ja istahti jalkojaan heilutellen työpöydän reunalle kasvot oppilaita kohti. ”Minä olen professori Lizzie Spears, mutta te voitte kutsua minua tuttavallisemmin pelkästään Lizzieksi”, Lizzie sanoi ja heläytti perään iloisen naurun.
Lizzie piti pienen tauon, mutta koska kenelläkään ei näyttänyt olevan mitään kommentoitavaa, hän jatkoi.
”Ennen kuin alamme hommiin, voisimme pitää pienen esittäytymiskierroksen, jotta tutustuisimme toisiimme paremmin. Minä aloitan”, Lizzie sanoi innokkaalla äänellä. ”Olen siis Lizzie, 25-vuotias noita, Lontoosta. Minulla on kaksi siskoa ja veli ja harrastan Huispausta, kaapujen suunnittelua ja MeNoitien lukemista.”
”Miten kukaan voi harrastaa MeNoitien lukemista?” Scorpius kuiskasi vieressään istuvalle luihuiskaverilleen pilkallisesti.
”No niin nuoriherra siellä takana”, Lizzie sanoi ja nyökkäsi Scorpiukselle.”Sinun vuorosi.”
”Olen Scorpius Malfoy, minulla ei ole sisaruksia, ja se ei kuulu sinulle, mitä minä teen vapaa-aikanani”, Scorpius töksäytti epäystävällisesti.
Lizzie naurahti hämillisesti ja siirtyi puhuttelemaan Scorpiuksen vierustoveria. Scorpius sulki korvansa Lizzien ärsyttävältä höpötykseltä ja vaipui omiin ajatuksiinsa.

Kohta koko luokka oli käyty läpi ja Lizzie läpsäytti käsiään yhteen tarmokkaasti. ”No niin, lapset! Tänään me kertaamme yksinkertaiset itsensä puolustamiseen tarvittavat loitsut. Kuinka moni teistä osaa tehdä kunnollisen Karkotaseet -loitsun?”
Kaikkien oppilaiden kädet nousivat ilmaan ja koko luokka näytti joko huvittuneelta tai ärtyneeltä. Karkotaseet oli opetettu ensimmäisellä luokalla, ja jokainen osasi tehdä loitsun unissaankin.
”Loistavaa!” Lizzie hihkaisi ja hymyili edelleen. ”Mutta kertaus ei ole ikinä pahitteeksi. Taikasauvat esiin ja jakautukaa pareiksi, tänään kertaamme Karkotaseet–loitsua.”
Luokka alkoi jakautua hitaasti pareihin luoden epätoivoisia silmäyksiä toisiinsa ja opettajaansa, joka vain hymyili heille ystävällisesti, ymmärtämättä, miksi kaikki näyttivät niin nyrpeiltä.
Loppu tunti menikin sitten oppilaiden loitsiessa Karkotaseet loitsua ja Lizzien kierrellessä ympäri luokkaa tyytyväisesti hymyillen. Scorpius oli varma, että Lizzien hymy ei ollut hyytynyt kertaakaan koko oppitunnin aikana – naisella oli pakko olla todella vahvat poskilihakset.

***
Lilyn ensimmäinen koulupäivä meni kammottavaa taikajuomien tuntia lukuun ottamatta melko vaivattomasti. Ennen lounasta Lilyllä ja Kaitlinilla oli vielä yrttitietoa yhdessä puuskupuhien kanssa. Lily oli aina pitänyt yrttitiedosta ja Neville oli yksi Lilyn ja Kaitlinin lempiopettajista ja muutenkin pidetty oppilaiden keskuudessa.

Lounaan jälkeen rohkelikot saivat kuitenkin kärsiä kaksoistunnin Lizzien opetuksessa.  Ja pitivät siitä aivan yhtä vähän kuin luihuisetkin.
”Hän on aivan kamala”, Kaitlin valitti Lilylle heidän marssiessaan kielletyn metsän laidalle Hagridin taikaolentojen hoidon tunnille. ”Jos katsoisit hänen korvastaan sisälle, näkisit varmasti toisesta ulos.”
Lily naurahti Kaitlinin sanoille, mutta hänen oli pakko myöntää, että Kaitlin oli oikeassa, Lizzie sopi hyvin kaikkien blondivitsien päähenkilöksi.

Päivällisen jälkeen Kaitlin ja Lily menivät rohkelikon oleskeluhuoneeseen. Kaitlinista ei kuitenkaan ollut sinä iltana paljon seuraa, koska heti huomattuaan Jamien Kaitlin ryntäsi tämän syliin ja sen jälkeen heitä oli mahdoton erottaa toisistaan.
”Minä taidan mennä kirjastoon”, Lily huokasi hetken kuluttua ja nousi sohvalta.
”Joo, heippa”, Kaitlin ynähti edes katsomatta Lilyyn päin. Lily pyöritteli silmiään ja kapusi ulos muotokuva-aukosta.

Lily käveli Tylypahkan hiljaisia käytäviä pitkin kirjastoon. Sielläkään ei ollut enää tähän aikaan paljon oppilaita.
Tutkiessaan historian kuuluisien noitien rakkaustarinoista kertovaa paksua opusta, hän kuuli Ethanin äänen kirjahyllyn toiselta puolelta. Poika oli uppoutunut intensiiviseen keskusteluun jonkun tytön kanssa.
Lily kurkisti hyllyrivistön toiselle puolelle hiukan epäluuloisena, mutta huomasi että Ethan juttelikin vain Rosen kanssa.
”Hei”, Lily sanoi ja hymyili kummallekin.
”Hei, Lils”, Rose vastasi ja hetken Lily oli näkevinään Rosen kasvoilla hiukan pettyneen ilmeen, mutta nopeasti sen tilalle ilmestyi iloinen hymy.
”Hei”, Ethan sanoi ja nousi ylös suudellakseen Lilyä tervehdykseksi.
”Miten teidän ensimmäinen koulupäivä meni?” Lily kysyi ja istui Ethanin viereen pyöreän puupöydän ääreen.
”Ihan hyvin”, Rose sanoi. ”Sweeney oli kamala niin kuin aina ja se uusi Pimeyden Voimilta Suojautumisen opettaja on aika naurettava tapaus, mutta muuten, ihan ok.”
”Niin, se Lizzy Spears”, Ethan huokaisi. ”Minä en tajua, miten me ikinä selviämme S.U.P.E.R. – kokeista sellaisella opetuksella.”
”Niinpä”, Lily myönsi. ”Ette varmaan mitenkään. Onneksi meillä on niihin vielä pari vuotta aikaa.”
”Kiitos vaan, tosi lohduttavaa”, Ethan sanoi ja sai Lilyn nauramaan muka-loukkaantuneelle ilmeelleen.
”No ei, kyllä sinä pärjäät, kun olet niin fiksukin, senkin korpinkynsi”, Lily sanoi ja sai suukon palkkioksi.
”Mutta nyt minun pitää kyllä mennä”, Ethan sanoi ja nousi seisomaan.
”Nyt jo, mehän ei olla nähty toisiamme yhtään tänään”, Lily sanoi hiukan pettyneenä.
”Niin, minä sovin, että me tehdään läksyjä oleskeluhuoneessa parin kaverin kanssa. Nähdään, huomenna, tule syömään aamupalaa meidän pöytään”, Ethan sanoi ja suukotti Lilyä vielä poskelle, ennen kuin lähti.

”Ethan on oikeasti tosi mukava”, Rose huomautti Lilylle hieman hymyillen, kun Ethan oli lähtenyt.
”Niin”, Lily sanoi. ”Minä en vain näe häntä enää niin usein, kuin ennen. Hänellä on aina kiire jonnekin.”
”Oletko sinä onnellinen hänen kanssaan”, Rose kysyi ja loi serkkuunsa tutkivan katseen.
Lily hätkähti hiukan yllättävää kysymystä ja kohautti sitten olkiaan. ”Kyllä kai. Siis vaikka ei meidän suhde olekaan mikään kovin vakava. Enkä minä haluaisikaan, että se olisi.”
”Niin kun sinulla on joku ihmeen sitoutumiskammo”, Rose sanoi virnistäen.
”Hei, eikä ole!” Lily huudahti ja tönäisi Rosea kevyesti. ”Minä olen vasta 16, ei minun tarvitse sitoutua. Sitä paitsi sinähän meistä kahdesta olet se sinkku.”
Rose kohautti olkiaan hymyillen hiukan oudosti, niin kuin hän oli tehnyt jo useamman kerran tänään.
Lily kohotti kulmiaan Rosen ilmeelle. ”Vai oletko?”
”Olen minä”, Rose sanoi nopeasti.
”Mutta kuinka kauan?”
Rose vain kohautti olkiaan uudestaan, eikä sanonut mitään.
”Kuka se on?” Lily kysyi uteliaasti.
”Ei kukaan”, Rose vastasi.
”No älä sitten kerro, kyllä minä sen kohta saan kuitenkin saan selville”, Lily sanoi hymyillen.
”Äh, en minä usko, että siitä tulee mitään”, Rose sanoi nyt jo vakavammin.
”Totta kai siitä tulee”, Lily virnisti. ”Sinä olet niin kaunis ja suosittu, kaikki Tylypahkan pojat haluaisivat lähteä ulos sinun kanssasi.”
Rose hymähti Lilyn sanoille. ”Sinä taidat hiukan liioitella. Sitä paitsi tämä on nyt vähä eri juttu… Mutta joka tapauksessa, nyt on jo myöhä, pitäisi mennä takaisin oleskeluhuoneeseen”, Rose sanoi ja nousi seisomaan.
Lily nousi myös ja he lähtivät eri suuntiin toivotettuaan ensin hyvät yöt toisilleen.


A/N2: Olkaa niin kilttjä ja kommentoikaa, jooko?

[Kassandra]

Tuskin maltan odottaa, että Lilyn ja Scorpiuksen välillä alkaa tapahtua! Sen lisäksi on varmasti mielenkiintoista nähdä, miten Lilyn ja Jessican liemitunnit lähtemät sujumaan - professori Sweeney vaikuttaa juuri niin inhottavalta lierolta kuin tylypahkalaisen liemimestarin kuuluukin. Kalkaroksen jälkeen en olisi muuta osannut odottaakaan (taidan nyt jättää professori Kuhnusarvion pahasti laskuista pois, mutta eipä se mitään), eikä Tylypahka yksinkertaisesti olisi entisensä ilman ainakin yhtä kieroa ja katalaa professoria. Ihanaa vaihtelua taas toi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja, Lizzie Spears. Voin mainiosti kuvitella blondin heitukan, joka heti ensi sanoikseen mainostaa kuuluvansa MeNoitien lukijakaartiin ja muuta mukavaa. ;) On hauskaa lukea Tylypahkasta hieman uudistuneena, mutta toisaalta taas on hyvä, ettei ihan kaikki ole mennyt mullin mallin. Puhuinkin tästä jo viime viestissäni, siitä, että kouluun saavutaan edelleen pikajunalla ja niin edelleen.

Lisäksi odotan innolla sitä, mitä Rosen kanssa tulee käymään. Jos aavistukseni osuvat oikeaan, taitaa hän olla pikkuisen pihkassa Ethaniin - ja mikäpä sen parempi syy Lilylle kiinnostua Scorpiuksesta kuin se, että oma poikaystävä ja hyvä kaveri niin sanotusti "kääntävät kelkkansa"... Nämä tosin ovat vain huteria arvailuja, jotka todennäköisesti menevät päin honkia, kuten minun arvailuni yleensä. ;)

”Lily”, hän hihkaisi sitten innostuneena, ”Mieti mitä kaikkea me voidaan tehdä nyt!”
”Tiedän”, Lily sanoi hymyillen. ”Mutta pidä pienempää ääntä ennen kuin joku - ”
”Mitä te oikein meluatte siellä?” Kaitlinin viereisessä sängyssä nukkuva Jessica kysyi unisesti.
”Herää”, Lily päätti lauseen huokaisten ja nappasi kartan Kaitlinilta.

”Olen Scorpius Malfoy, minulla ei ole sisaruksia, ja se ei kuulu sinulle, mitä minä teen vapaa-aikanani”, Scorpius töksäytti epäystävällisesti.

Nuo olivat lempikohtani tässä osassa! Pistivät kyllä hymyilyttämään, Scorpiuskin oli juuri niin malfoymainen kuin kunnon Malfoyn kuuluukin. Sitä jäin mietiskelemään, että ovatko Jessica Abram ja tämä Rohkelikon Jessica sama henkilö, vai onko Tylypahkassa kaksi samannimistä oppilasta? Saattaa olla niinkin, että asiasta mainittiin jossain ja se meni minulta ohi (mikä lienee kaikkein todennäköisin vaihtoehto), mutta pikaisella uudelleenvilkaisulla en tietoa tuosta huomannut.

Odottelen seuraavaa osaa innoissani. ;)

[Pörrö]

Tämä on kiva. Jotenkin niin kivasti kirjoiteltukin.

[Jazmín]

A/N: Kiitos Kassandra! Luihuisessa ja Rohkelikossa on siis kummassakin eri Jessica, se oli vaan eka nimi, joka mulla tuli sillon mieleen
Ja noille aavistuksillesi saat pian vastaukset, kunhan vaan jatkat seuraamista
Pörrö, kiitos, kiva kuulla että pidit

Ja tässä tulee luku numero kolme, kommentit olisi tosi kivoja 


3. Myöhästelyä ja jälki-istuntoa

Ensimmäinen kouluviikko kului nopeasti ja pian olikin jo perjantai-iltapäivä, jolloin Lily, Kaitlin, Al, Rose ja Hugo olivat luvanneet mennä teelle Hagridin luokse. Se oli perinne, heidän ensimmäisestä kouluviikostaan Tylypahkassa lähtien. Ja ainoa aika koko vuodesta, kun he kävivät kaikki samaan aikaan Hagridin luona. Hagridin pieni mökki tulikin aika täyteen, eikä tuolejakaan riittänyt kaikille, mutta se ei haitannut.
”Miten teidän vanhemmat voi?” Hagrid kysyi, ensimmäiseksi, kun kaikki olivat päässet sisälle ja löytäneet itselleen jonkun paikan, johon asettua. ”Ei olla nähty toisiamme pitkään aikaan.”
”Ihan hyvin”, Hugo vastasi. ”Lähettivät terveisiä.”
Hagrid kaatoi kaikille kupilliset liian vahvaa teetä ja tarjosi itse tehtyjä, leuat yhteen liimaavia toffeita, joista jokainen tiesi nyt jo kohteliaasti kieltäytyä.
Seuraavat tunnit he viettivät iloisesti rupatellen Hagridin mökissä ja kun he vihdoin lähtivät takaisin linnaan, aurinko oli laskenut jo ajat sitten.

Muuten koko viikonloppu kuluikin suurimmaksi osaksi läksykirjojen parissa, koska jokainen opettaja oli jo ehtinyt antaa kauhean kasan läksyjä ensimmäisen kouluviikon aikana. Ulkona oli sateinen ja myrskyinen sää, joka myös osaltaan auttoi pitämään oppilaat kiltisti sisällä ja kirjojen ääressä.

Kaitlin, Lily ja Rose linnoittautuivat päättäväisesti kirjaston pöydän ääreen koko lauantaiksi ja saivatkin kaikki läksyt tehtyä pois alta.

***
Maanantaiaamu valkeni aivan yhtä harmaana ja ankeana, kun koko loppuviikko oli ollut. Ulkona satoi kaatamalla ja Lily oli onnellinen, ettei heidän tarvinnut poistua linnasta vielä heti aamulla, vaan vasta myöhemmin yrttitiedon tunnille. Ehkä sade on jo silloin lakannut, Lily ajatteli toiveikkaasti pukiessaan ylleen kouluvaatteita.
”Kaitlin”, Lily huokaisi ja heitti tyynyn vasten ystävänsä kasvoja, joka nukkui vielä sänkynsä pohjalla, onnellisen tietämättömänä siitä, että jos he eivät kohta lähtisi aamupalalle, he eivät ehtisi syödä ollenkaan ennen professori Sweeneyn tuntia.
”Häh? Mitä?” Kaitlin sanoi unisesti ja heitti tyynyn takaisin Lilyn syliin.
”Nouse ylös, senkin unikeko”, Lily vastasi. ”Kannattaisiko harkita vähän aikaisemmin nukkumaan menemistä?”
”Ei, miten niin?”Kaitlin sanoi noustessaan istumaan sänkynsä laidalle. ”En minä ehtinyt.”
”Niin koska sinulla oli liian kiire nuoleskella Jamien kanssa”, Lily sanoi pyöritellen silmiään.
”Eikä ollut!” Kaitlin huudahti. ”Tai okei, oli. Mitä sitten?” hän virnisti sitten.
”Ei mitään. Mutta jos sinä et ole valmis viidessä minuutissa, minä lähden ilman sinua.”

Ihme kyllä he ehtivät aamiaiselle ajallaan, vaikka suurin osa oppilaista olikin lähtenyt jo, kun he saivat syötyä.

”Hei Lily”, Ethan tarttui Lilyn käsivarresta kiinni, kun Lily ja Kaitlin olivat lähdössä Suuresta Salista kohti tyrmiä ja liemien kaksoistuntia.
”Huomenta Ethan”, Lily virnisti ja kääntyi Ethanin puoleen, joka suukotti Lilyä kevyesti nenänpäähän.
”Mene sinä edeltä, minä tulen ihan kohta”, Lily sanoi Kaitlinille.
”Paraskin puhuja”, Kaitlin mutisin jatkaessaan matkaansa silmiään pyöritellen.

”Mitä teillä on nyt?” Ethan kysyi vetäen Lilyn karhumaiseen halaukseen lihaksikasta rintakehäänsä vasten.
”Taikajuomia”, Lily sanoi irvistäen.
”No se ei sitten varmaan haittaa, vaikka sinä unohtaisitkin ilmestyä tunnille”, Ethan sanoi virnistäen ilkikurisesti.
”Niinpä, ja Sweeney nauttisi saadessaan määrätä minut koko seuraavaksi kuukaudeksi jälki-istuntoon kuuraamaan jotain limaklönttipurnukoita”, Lily sanoi nyökäten.
”Okei sitten”, Ethan sanoi ja virnisti. ”Tule tarvehuoneelle kello kymmenen tänä iltana. Me ei olla oltu kunnolla yhdessä pitkään aikaan.”
”Miksi niin myöhään?” Lily sanoi rypistän otsaansa.
”No minulla on jälki-istuntoa ennen sitä…”
”Ethan!” Lily huudahti hiukan pöyristyneeseen äänensävyyn. ”Miten ihmeessä sinä olet jo onnistunut hankkiutumaan jälki-istuntoon?”
”No se on pitkä juttu”, Ethan sanoi välttelevästi.
”Mutta sinä tiedät, ettei me saada liikkua niin myöhään käytävillä”, Lily sanoi rypistäen otsaansa.
”Minä tiedän, että James antoi sinulle kelmien kartan”, Ethan sanoi iskien silmää. ”Et sinä jää kiinni.”
Sitten hän nosti Lilyn vyötäisiltä ilmaan niin että tämä oli samalla tasolla Ethanin kanssa ja suuteli häntä suoraan huulille nopeasti, mutta sitäkin intohimoisemmin.
”Nyt sinun on paras mennä, olet jo melkein myöhässä tunnilta”, Ethan sanoi laskettuaan Lilyn takaisin jaloilleen ja lähdettyään itse toiseen suuntaan ehtiäkseen muodonmuutosten tunnilleen.
”Kiitti vaan”, Lily sanoi heittäen nyrpeän katseen Ethaniin, ennen kuin pinkaisi juoksuun. Hän ei todellakaan halunnut myöhästyä professori Sweeney tunnilta, se oli tarpeeksi kamala muutenkin.

Lily ei kuitenkaan ehtinyt edes tyrmien oville saakka, ennen kuin hän törmäsi johonkin toiseen, kovalla vauhdilla liikkuvaan olentoon ja huomasi pian makaavansa rähmällään lattialla Scorpius Malfoyn kanssa.
”Mitä ihmettä?” Lily sanoi ymmällään ja nousi istumaan kylmälle kivilattialle.
”Kannattaisi katsoa eteensä”, Scorpius huomautti ärtyneesti ja nousi pystyyn.
”Auh”, Lily ähkäisi ja nosti kätensä ilmaan. Oikean käden ranne oli vääntynyt kummalliseen asentoon iskeytyessään maahan. ”Auts”, Lily valitti uudestaan ja rypisti otsaansa katsoen rannettaan. Siihen todellakin sattui.
”Se on varmaan murtunut”, Scorpius sanoi ja Lily oli kuulevinaan tämän äänestä jotain myötätuntoon viittaava, mitä hän ei ihan heti osannut odottaa Scorpius Malfoyltä.
”No joo, varmaan”, Lily tiuskaisi kipakammin, kuin oli tarkoittanut. Tykyttävä kipu ranteessa teki hänet ärtyneeksi.
”Okei, anteeksi”, Scorpius huokaisi alistuneesti. ”Minulla oli vain kiire tunnille.”
Lily oli niin järkyttynyt Scorpiuksen, että jäi vahingossa vain tuijottamaan tätä suu auki. ”Mitä?” Lily kysyi sitten heikolla äänellä. ”Pyysitkö sinä minulta anteeksi?”
”Kyllä pyysin”, Scorpius sanoi, näyttäen nyt vuorostaan ärtyneeltä. ”Niin yleensä tehdään, jos törmätään, johonkuhun, vaikka sinä et sitä sattuisi tietämään.”
Lily oli niin järkyttynyt Scorpiuksen ystävällisyydestä, että unohti taas vastata pojalle mitään. Missä vaiheessa Malfoyt muka olivat olleet ystävällisiä hänelle?
”No niin, tulepa sitten”, Scorpius sanoi, kun Lily ei vieläkään puhunut mitään. Scorpius tarttui Lilyä kainaloista ja nosti tämän lattialta seisomaan. ”Meidän on parasta viedä sinut sairaalasiipeen.”
Odottamatta Lilyn vastausta Scorpius lähti viemään Lilyä vastakkaiseen suuntaan, kuin mistä tämä oli tullut.

Lily oli vieläkin niin järkyttynyt Scorpiuksen ystävällisyydestä, että ei edes pannut vastaan, kun Scorpius talutti hänet sairaalasiipeen ja meni sitten hakemaan matami Pomfreyn.
Hoitaja tutki Lilyn kättä kieltään paheksuvasti naksutellen. ”Mitä sinä oikein teit.”
”Kaaduin”, Lily mutisi.
”No niin. Ei mitään hätää, minä saan tämän korjattua käden käänteessä”, matami Pomfrey hymyili Lilylle rauhoittavasti. Ja yhdellä taikasanalla ja sauvanheilautuksella Lilyn käsi olikin taas kunnossa ja matami Pomfrey pyyhälsi takaisin toimistoon jättäen Scorpiuksen ja Lilyn kahdestaan.
Lily vilkaisi Scorpiusta joka tuijotteli lattiaan ilmeisen hämillään, tietämättä mitä hänen nyt piti tehdä.
”Kiitos”, Lily mutisi tuskin kuuluvalla äänellä. Hän ei uskonut, että olisi ikinä sanonut tuota sanaa Scorpiukselle. Koko tapaus oli niin omituinen, Scorpius oli yleensä tyytynyt vain jättämään Lilyn huomiotta, Lily ei ollut puhunut Scorpiukselle montakaan sanaa koko aikana, jonka hän oli ollut Tylypahkassa. Enemmänkin hän oli kuullut Ethanilta ja Roselta juttuja, kuinka inhottava Scorpius oli.
”Minun pitäisi varmaan mennä tunnille”, Scorpius sanoi kohauttaen olkiaan ja katosi kulman taakse, ennen kuin Lily ehti vastata.
Lily istui hetken sairaalasängyn laidalla pöllämystyneenä, ennen kuin lähti kohti rohkelikkotornia. Hän ei todellakaan aikonut mennä taikajuomatunnille noin paljon myöhässä.

***
”Missä sinä olit?” Kaitlin tivasi Lilyltä, tavatessaan tämän taikajuomien tunnin jälkeen. ”Ethanin kanssa?”
”En.”
”No missä sitten?” Kaitlin kysyi ärtyneenä Lilyn vähäpuheisuudesta.
”Äsken tapahtui jotain todella outoa”, Lily sanoi heidän talsiessa muiden rohkelikkojen kanssa yrttitiedon tunnille. Lily pysähtyi, kunnes kaikki muut oppilaat olivat ohittaneet heidät ja jatkoi sitten: ”Minä olin kyllä tulossa tunnille, mutta sitten törmäsin Scorpiukseen.”
”Scorpius Malfoyhin?”
”Oikeasti, Kaitlin. Kuinka monta Malfoyta me muka tiedetään”, Lily huomautti.
”No joo, ihan sama, jatka”, Kaitlin sanoi kärsimättömästi.
”Niin, eli minä siis törmäsin häneen ja onnistuin murtamaan ranteeni”, Lily sanoi.
Kaitlin tirskahti. ”Sinä siis törmäsit häneen ihan kirjaimellisesti?”
”Kyllä. Eikä se ollut yhtään hauskaa.”
Kaitlin kohautti olkiaan. ”Mutta ei tuo nyt kovin outoa ollut, niin siinä käy kun juoksentelee pitkin linnaa, eikä katso eteensä.”
”Ei, kun nyt se vasta tulee, se outo osuus”, Lily selitti.
”Okei, jatka. Minä en keskeytä enää.”
”No niin. Outoa siinä oli, että Scorpius oli niin ystävällinen. Hän pyysi minulta anteeksi. Ja hän vei minut sairaalasiipeen, hän vaikutti oikeasti mukavalta”, Lily selitti.

Kaitlin katsoi Lilyä kuin tärähtänyttä, mukava ei ollut ensimmäinen adjektiivi, jolla hän olisi kuvaillut Scorpiusta. Itse asiassa se oli yksi niistä viimeisistä. ”Totta, tuo oli outoa. Hänellä on jotain kavalaa mielessään.”
”Mitä jos hän oli vain ystävällinen?” Lily ehdotti.
”Scorpius Malfoy?” Kaitlin kohotti kulmiaan. ”Mistä lähtien hän on muka ollut ystävällinen yhtään kenellekään? Hänhän on aina juonittelemassa jotain jonkun päänmenoksi.”
Lily kohautti olkiaan. ”Ehkä hän vain oli oikeasti pahoillaan.”
”Tai sitten ei”, Kaitlin sanoi epäilevään äänensävyyn.
”Ihan sama. Tule nyt, me ollaan jo myöhässä yrttitiedontunniltakin”, Lily huomautti.

***
Loppupäivä kului ilman suurempia ongelmia ja kohta olikin jo ilta ja Lily oli lähdössä tapaamaan Ethania.
”Minne sinä olet menossa?” Kaitlin kysyi kun Lily ohitti hänet matkallaan ulos muotokuva-aukosta.
”Minulla on treffit Ethanin kanssa”, Lily vastasi.
”Tähän aikaan?” Kaitlin kysyi kohottaen kulmiaan.
”Niin hänellä oli jälki-istuntoa”, Lily kertoi.
”Ja sinullakin on kohta, jos menet. Sinä tiedät kyllä, että oppilaat eivät saa vaellella pitkin Tylypahkaa yöllä”
Lily otti kelmien kartan taskustaan ja heilutteli sitä Kaitlinin nenän edessä.
”Eikä ole”, hän sanoi virnistäen.
Kaitlin huokaisi. ”Niin ei kai sitten.”

Lily heilautti Kaitlinille kättä hyvästiksi ja jatkoi matkaa, kun Kaitlin pysäytti hänet taas. ”Tuota… Lily?”
”Niin?” Lily kääntyi ja rypisti otsaansa nähdessään ystävänsä vakavan ilmeen.
”Minä olen ollut vähän huono ystävä viimeaikoina”, Kaitlin aloitti. ”Minä vietän liikaa aikaa Jamien kanssa ja silloin kun minä en ole hänen kanssaan minä puhun hänestä…”
”Ai jaa”, Lily sanoi hymyillen tajutessaan syyn Kaitlinin huolestuneelle ilmeelle. Kaitlin oli vain huolissaan, että Lily olisi vihainen hänelle. ”Ei se mitään, sellaista se on.”
”Ei kun oikeasti, minä olen surkea ystävä”, Kaitlin sanoi pahoittelevaan äänensävyyn.
”Ihan oikeasti, etkä ole”, Lily keskeytti Kaitlinin. ”Kyllä minä ymmärrän että Jamie on sinulle tärkeä ja onhan minulla muitakin ystäviä.”
”Niin, mutta – ” Kaitlin aloitti.
”Ei mitään muttia”, Lily virnisti. ”Hei, kyllä minä pärjään.”
”Varmastiko?”
”Kyllä.”
”Mutta minä lupaan silti yrittää olla vähemmän Jamien kanssa ja enemmän sinun kanssasi”, Kaitlin sanoi.
Lily hymyili. ”Minua ei ihan oikeasti haittaa. mutta kello on jo yli kymmenen, minun pitää mennä.”
”Pidä hauskaa”, Kaitlin sanoi ja iski silmään Lilylle.
”Pidän, pidän. Nähdään”, Lily vastasi ja heilautti kättään.

”Vannon pyhästi, että minulla on vain pahat mielessäni”, Lily sanoi kiivettyään ulos muotokuva-aukosta ja napautti pergamenttia taikasauvansa kärjellä.
Kelmien kartta ilmestyi pikkuhiljaa näkyviin ja Lily huokaisi helpotuksesta nähdessään, ettei kukaan ollut lähelläkään häntä. Itse asiassa, käytävät olivat lähes autiot, lukuun ottamatta vanhaa ja kärttyisää vahtimestaria, joka partioi aina koulun käytävillä, innokkaana nappaamaan oppilaita kiinni luvattomilta teiltä.

Lily tunki kartan kaapunsa taskuun ja lähti kulkemaan kohti tarvehuonetta, jossa hänen oli tarkoitus tavata Ethan. Linnan käytävät olivat autiot ja hiljaiset, jopa hiukan aavemaiset, kun niitä pitkin käveli yksin illalla. Lily nopeutti askeliaan ja kaivoi aina välillä kelmien kartan taskustaan varmistaakseen, ettei kukaan ollut edelleenkään lähellä häntä.
Niinpä Lily pelästyi puolikuoliaaksi kuullessaan äänen takanaan. ”Mitä sinä teet täällä?” joku kysyi hänen takanaan töykeällä äänellä.
Lily kääntyi hitaasti ympäri ja huomasi tuijottavansa Scorpiuksen vaaleansinisiin silmiin. Lilyn otsa rypistyi, hän oli katsonut kelmien karttaa juuri vähän aikaa sitten ja oli aivan varma, ettei poikaa ollut näkynyt missään hänen lähellään. Oliko hän todellakin ollut niin huolimaton?
”Samaa voisi kysyä sinulta”, Lily töksäytti siristäen silmiään. ”Tietääkseni luihuistenkaan ei ole lupa oleskella koulun käytävillä kymmenen jälkeen arki-iltoina.”
Scorpius naurahti koleasti. ”Enpä olisi uskonut, että Lily Potter on tarpeeksi rohkea uhmaamaan koulun sääntöjä”, Scorpius nauroi ivallisesti.
”Minä olen meistä kahdesta se rohkelikko”, Lily sanoi mulkaisten Scorpiusta. Lily ei voinut kuin ihmetellä Scorpiuksen käytöstä, päivällä tämä oli vaikuttanut jopa ystävälliseltä, mutta nyt tämä oli taas oma töykeä itsensä. Tai ehkä se johtui vain siitä, että Scorpiuskin oli hiukan hermostunut, niin kuin hän itsekin. Olisi varmaan paras lähteä, ennen kuin joku saisi heidät kiinni.

”Joka tapauksessa”, Lily jatkoi, yrittäen pitää äänensävynsä mahdollisimman tavallisena. ”Minä tästä sitten vain jatkan matkaa.”
”Etpä taida jatkaa, neiti Potter”, sanoi joku hänen takanaan ja Lily käännähti taas kerran ympäri, vain nähdäkseen professori Sweeneyn, joka oli ilmestynyt kulman takaa, kasvoillaan ilkeä virne. Lily jähmettyi paikalleen.
”Potter ja Malfoy”, Sweeney hymähti pudistaen päätään. ”Enpä olisi uskonut.”
”Ei me oltu – ”, Lily aloitti selittämisen, mutta Sweeney vaiensi hänet yhdellä merkitsevällä mulkaisulla.
”Kertokaapas, miksi te olette tähän aikaan kuljeskelemassa pitkin Tylypahkan käytäviä”, Sweeney kehotti kulmat kohollaan.
Kun kumpikin pysyi hiljaa, keksimättä yhtäkään pätevää selitystä, tyytyväinen hymy ilmestyi taas kerran Sweeneyn kasvoille.
”Jaahas. Se taitaa sitten olla jälki-istunnon paikka”, professori Sweeney sanoi. ”Odotan teitä kumpaakin huoneeseeni keskiviikkona päivällisen jälkeen.”
Scorpius ja Lily vain nyökkäsivät, osaamatta sanoa mitään vastaankaan. Lily oli yllättynyt että Sweeney oli antanut Scorpiukselle samanlaisen rangaistuksen kuin hänellekin; Sweeney ei yleensä todellakaan kohdellut luihuisia ja rohkelikkoja samalla tavalla.
”Mitä te siinä vielä seisotte”, Sweeney ärähti, kun kumpikin pysyi vain liikkumattomana paikallaan. ”Takaisin oleskeluhuoneisiinne. Heti.”
Lily ja Scorpius kääntyivät kummatkin ympäri ja lähtivät omiin suuntiinsa, Lily luotuaan ensin yhden pahan mulkaisun Scorpiuksen suuntaan. Hän ei voinut uskoa, että oli samana päivänä sekä murtanut ranteensa että joutunut jälki-istuntoon Scorpiuksen takia. Ilmeisesti olisi parasta pysytellä mahdollisimman kaukana koko pojasta.

***
Scorpius käveli takaisin luihuisten oleskeluhuoneeseen mietteisiinsä vaipuneena. Hän ei tajunnut, miksi oli ollut niin töykeä Lilylle äsken. Toisaalta hän ei myöskään tajunnut, miksi oli ollut niin ystävällinen tytölle päivällä. Oli outoa millainen vaikutus Lilyllä oli häneen. Miksi hän ei voinut käyttäytyä tytön seurassa samalla tavalla kuin muidenkin rohkelikkojen? Tasaisen välinpitämättömästi. Hän ei tajunnut mikä häntä vaivasi. Ja nyt hän ei saanut edes sitä hemmetin tyttöä pois mielestään, Scorpius ajatteli vihaisena itselleen ja läimäisi kämmenellä otsaansa.
”Au”, Scorpius älähti ja tajusi vasta sen jälkeen, että oli itse asiassa lyönyt itseään. Kovaa. Scorpius tirskahti pienesti tajutessaan, kuinka typerästi hän käyttäytyi ja se sai hänet nauramaan vielä enemmän.
Mikä ihme häntä vaivasi, Scorpius mietti ryhdistäydyttyään taas. Hän oli varmasti menettämässä järkensä, ei hän keksinyt mitään muutakaan selitystä oudolle käytökselleen.
Scorpius meni makusaliinsa, vaihtoi ripeästi yöpuvun päälleen ja kömpi lakanoiden väliin. Hän yritti parhaansa olla ajattelematta mitään, mutta kuitenkin kesti vielä kauan, ennen kuin hän vihdoinkin nukahti.


A/N2: Kommentoikaahan, ja kertokaa mitä mieltä olette

[Kassandra]

Heh, tämäpäs oli jännä. Kaikennäköistä ehti tapahtua. ;)

Ensiksi haluan sanoa, että Lilyn ja Kaitlinin keskustelua on mukava lukea. Heidän sanailunsa on ihanan leppoisaa luettavaa ja kaikkein parasta siinä ovat ne pikku naljailuvälikommentit joita ystävien kanssa vaihdetaan. Kivaa, että Hagrid on edelleen Tylypahkassa ja että Harryn, Hermionen ja Ronin jälkeläiset tekevät pikku retkiään hänen mökkiinsä vanhempiensa tapaan. Professori Sweeney sen sijaan on kyllä aikamoinen pahis, kun sillä tavalla jätti Lilyn ja Scorpiuksen jälki-istuntoon. Vaan kaipa se oli hänen velvollisuutensa, mutta tapa jolla hän ilkeilee oppilailleen nyt ainakin on aika katala. Kiero mies tuo Sweeney.

Siitä tulikin mieleeni, että tuskin maltan odottaa, mitä Ethan tuumaa siitä, ettei Lily ilmestynytkään sovitulle paikalle, vaan jäi lorvimaan käytävälle - ja vielä Scorpiuksen kanssa. Oikeastihan tilanne oli ihan viaton ja kurja yhteensattuma, mutta eihän Ethan sitä voi tietää, ellei hän sitten usko Lilyn sanoja tilanteen epäilyttävyydestä huolimatta. En malta odottaa sitäkään, mitä Lilyn ja Scorpiuksen jälki-istunnossa tulee tapahtumaan! Varmasti jotain siellä sattuu, kun Scorpius vaikuttaa jo nyt olevan pikkuisen pihkassa Lilyyn, joskin kaiketi tietämättään. Näillä näkymin olisi siis enemmän kuin mahtavaa saada jatkoa pian... ;)

Harmi, ettei Rosea näkynyt mailla halmeilla. Hän on Harryn ja Ginnyn sekä Ronin ja Hermionen lapsista ehdoton suosikkini, mutta kai hänkin vielä jonkin osan tulee saamaan tämän fikin suhdesotkuissa, toivon ainakin niin. No, mutta kiitospa siis jälleen kerran mielenkiintoisesta pätkästä tekstiä. Olen jo aika koukussa tähän!

[Leya]

oi, oli tosi kivaa luettavaa. Oon huomannu että eniten tykkään ficeistä joiden tapahtumat ei koske Harry Potterin kouluvuosia koska uskon Rowlingin kirjoihin vakaasti ja hänen kertomien tapahtumien muokkailu ei ilmeisesti ole minusta niin kivaa...
Yksi jännä yksityiskohta hyppäs silmille Kassandran arvaus että Rose olisi pihkassa Ethaniin sai pienen vahvistuksen koska jos en väärin lukenu niin Ethan tiesi että Lily sai Jamesilta Kelmien kartan ja olisiko hän kenties kuullut siitä Roselta?
Itse en aikaisemman luvun perusteella ajatellut ett Ethanin ja Rosen välillä olis jotain mutta kun Kassandra siitä sanoi niin rupesin lukemaan ilmeisesti johtolankoja etsien

[Jazmín]

A/N: Kiitos paljon kommentista, Kassandara! Kyllä, Rosella on aika iso osa ficissä ja tässä luvussa se onkin jo taas mukana.
Kiitos paljon, Leya, tosi ihana kuulla, että pidit tästä

Ja tässä on nyt sitten seuraava luku. Ei muuta kuin mukavia lukuhetkiä ja hyvää ystävänpäivää samalla! Ja muistakaa kommata


4. Jälki-istunnossa

”Miksi sinä et tullut eilen illalla?” Ethan kysyi Lilyltä, heti kun sai hänet silmiinsä seuraavana aamuna.
”Sweeney sai minut kiinni”, Lily irvisti. ”Minä sain jälki-istuntoa.”
”Eikö sinulla ollut karttaa?” Ethan kysyi epäluuloisena.
”Oli. Mutta minä törmäsin Scorpiukseen, enkä saanut katsottua sitä vähään aikaan ja sitten Sweeney pääsi yllättämään meidät.”
”Sinä törmäsit Scorpius Malfoyhin. Mitä hän teki siellä siihen aikaan?” Ethan kysyi rypistäen otsaansa ärtyneenä.
”No en kuule tiedä”, Lily tiuskaisi vähän epäystävällisemmin, kun oli aikonut. Hän oli jo valmiiksi hiukan äreä, Kaitlinin kaikkien ”mitä minä sanoin” kommenttien takia, eikä hän ollut tottunut siihen, että Ethan oli huonolla tuulella.
Ethan ei vastannut Lilylle mitään ja hetken aikaa kumpikin oli hiljaa, tietämättä mitä sanoa.
”No, minä lähden tunnille, ennen kuin myöhästyn taas kerran”, Lily sanoi ja pyyhälsi pois paikalta. Häneltä kesti hetki tajuta, ettei hän ollut edes suudellut Ethania hyvästiksi, niin kuin hän yleensä teki aina, ennen kuin he erosivat.

Lily käveli kohti muodonmuutosluokkaa ajatuksiinsa vaipuneena.
”Hei Kaitlin”, Lily nyökkäsi tavattuaan Kaitlinin muodonmuutosluokan edessä.
”Hei Lily”, Kaitlin vastasi. ”Mitä nyt?”
”Ei mitään. Kuinka niin?” Lily sanoi katsoen Kaitlinia kysyvästi.
”Sinä näytit jotenkin niin oudolta”, Kaitlin sanoi.
”Ai jaa, minä vain mietin…” Lily kohautti olkiaan.
”Mitä?”
”Ei mitään”, Lily huokaisi. Kaitlin katsoi Lilyä oudosti, mutta tämä säästyi selittelyiltä, koska juuri silloin McGarmiwa saapui paikalle.

Muodonmuutosten tunnin jälkeen heillä oli taikaeläinten hoitoa ja sen jälkeen pimeyden voimilta suojautumista jonka opetuksen taso oli aivan yhtä huonoa, kuin ennenkin. Lizzien oli tarkoitus kertoa heille anteeksiantamattomista kirouksista, mutta hän onnistui aina eksymään aiheesta. Tosin Lizzie mainitsi Lilyn isän muutaman kerran ainoana tappokirouksesta henkiin jääneenä, ja Lily oli helpottunut, ettei Lizzie tuntunut tajuavan, että Lily oli Harry Potterin tytär. Hän oli saanut jo aivan tarpeeksi huomiota asian takia.

”Hän on surkein pimeyden voimilta suojautumisen opettaja, joka meillä on ikinä ollut, me ei opita mitään hänen tunneillaan”, Kaitlin valitti taas kerran Lilylle oppitunnin jälkeen.
”Tiedän”, Lily huokaisi. ”Kunpa hän löytäisi äkkiä jostain parempaa työtä.”
”Hah, ihan niin kuin hän löytäisi yhtään minkäänlaista työtä”, Kaitlin nauroi. ”Miksi hänet ikinä edes otettiin Tylypahkaan töihin?”
”En tiedä”, Lily kohautti olkiaan. ”Ehkä he eivät löytäneet ketään parempaa.”
”Jopa kuolonsyöjä olisi luultavasti parempi kuin hän”, Kaitlin sanoi, kun he astuivat sisälle suureen saliin. Suurin osa oppilaista oli jo pöytien ääressä syömässä lounasta ja Kaitlin ja Lily asettuivat nopeasti istumaan rohkelikkojen pöytään samalla vuosikurssilla heidän kanssaan olevan Annien viereen.

”Scorpius Malfoy katsoo sinua oudosti”, Kaitlin kuiskasi Lilylle hetken kuluttua, kun tämä oli lappamassa perunoita ja kastiketta ruokalautaselleen.
”Mitä?” Lily kysyi ja käänsi katseensa kohti luihuisten pöytää. Scorpius istui ystäviensä vieressä katse tiukasti ruokalautasessa. ”Eikä katso.”
”Katsoi äsken”, Kaitlin sanoi rypistäen otsaansa ja vilkuillen edelleen kohti luihuisten pöytää. ”Se oli outoa.”
”Tuskin katsoi. Ja jos katsoikin, niin ehkä hän vain yritti miettiä tapaa, jolla voisi kostaa minulle sen, että hän joutui jälki-istuntoon minun takiani”, Lily huokaisi niin hiljaa, ettei kukaan muu, kuin Kaitlin kuullut. ”Äläkä tuijota häntä, se on epäilyttävää.”
”Hän on epäilyttävä. Muistatko miten ystävällisesti hän käyttäytyi eilen, kun sinä olit murtanut kätesi?” Kaitlin kysyi mietteliääseen äänensävyyn.
”Hän oli vain pahoillaan, koska oli murtanut minun käteni, voidaanko puhua vaihteeksi jostain muusta?” Lily pyysi.

”Mistä te oikein supisette?” Annie kysyi kääntyen heidän puoleensa, ennen kuin Kaitlin ehti vastata mitään.
”Ei mistään”, Lily sanoi nopeasti. ”Tai siis, yhdestä koulutehtävästä vain.”
”Niin”, Annie nyökytteli. ”Miten minä saan ikinä kirjoitettua professori Sweeneylle tarpeeksi paljon sekaannusjuoman historiasta.”
”Niinpä”, Lily huokaisi muistaen vasta nyt, että hänen pitäisi viettää koko ilta läksykirjojen ääressä, koska huomenillalla hän tuskin ehtisi tehdä mitään jälki-istunnon takia.

***
Keskiviikko iltana, päivällisen jälkeen, Lily lähti kohti tyrmiä muiden mennessä rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen. Hän tapasi Scorpiuksen professori Sweeneyn työhuoneen edessä. Scorpius koputti Sweeneyn huoneen oveen sanomatta sanaakaan Lilylle tai huomioimatta muutenkaan tytön läsnäoloa.
Sweeney aukaisi oven jonkin ajan kuluttua ja päästi Lilyn ja Scorpiuksen sisälle. Lily oli ollut Professori Sweeneyn työhuoneessa kaksi kertaa aikaisemminkin, kummallakin kerralla myös jälki-istunnossa ja hänestä huone oli aina ollut hiukan karmiva. Se oli luultavasti pimein ja kylmin kaikista linnan huoneesta ja siellä oli myös outo, tunkkainen haju.

”Hyvää iltaa”, Sweeney sanoi heidän astuttuaan peremmälle huoneeseen. Lily kietoi kätensä automaattisesti ympärilleen, hän ei ollut muistanutkaan kuinka kylmä huoneessa itse asiassa oli.
Sweeney viittoi kädellään kohti hyllyjä jotka peittivät kaksi huoneen seinistä. Niitä täyttivät kaikenlaiset limaklöntit lasipurkeissaan sekä suuri valikoima taikajuomien valmistusaineita erilaisissa säilytysastioissa.
”Teidän tehtävänne on pyyhkiä hyllyt ja kaikki astiat pölystä”, Sweeney sanoi ja leijutti heille taikasauvallaan kaksi suurta rättiä. ”Teidän on parasta ryhtyä hommiin, jos aiotte päästä täältä pois tämän vuorokauden puolella”, Sweeney huomautti, ”Ja muistakaa laittaa kaikki takaisin täsmälleen samoille paikoille.”
Sitten Sweeney istuutui työpöytänsä ääreen ja otti esille paksun pinkan oppilaiden esseitä. Lily katsoi hetken aikaa epätoivoisena hyllyrivistöjä, jotka peittivät seinää lattiasta kattoon.
”Aloitetaan vaikka ylhäältä ja edetään järjestyksessä alaspäin”, Scorpius mutisi Lilylle ja heitti tälle toisen räteistä, jotka näyttivät jo melko vanhoilta ja kuluneilta.

He kiipesivät puisia tikkaita pitkin katonrajaan ja aloittivat työnsä. Jonkin ajan kuluttua Lily kadotti ajantajunsa ja kun joku koputti huoneen oveen monen hyllyrivillisen lasipurkkeja jälkeen, Lily ei tiennyt oliko aikaa kulunut pari tuntia vai vain parikymmentä minuuttia.
”Sisään”, professori Sweeney kutsui ja matami Pomfrey työnsi oven auki ja astui huoneeseen.
”Minä tarvitsen sinun apuasi”, matami Pomfrey sanoi hitusen hermostuneen kuuloisena. Ehkä huoneella oli samanlainen vaikutus häneenkin, Lily mietti. ”Olen melko varma, että osa lääkkeistä on vanhentunut kesän aikana, mutta tarvitsisin vielä sinun mielipiteesi…” matami Pomfrey aloitti.
”Hyvä on”, Sweeney myöntyi ja nousi työpöytänsä takaa ärtyneen oloisena. ”Minä tulen kohta takaisin”, hän sanoi vielä varoittavaan sävyyn Lilylle ja Scorpiukselle, ennen kuin pyyhälsi ulos huoneesta mustan kaapunsa helmat hulmuten.

Scorpius huokaisi ja otti taas käteensä lasipurkin, jota oli ollut pyyhkimässä, ennen matami Pomfreyn tuloa. Lilykin käännähti takaisin oman hyllynsä puoleen, mutta sohaisi vahingossa kyynärpäällään yhden lasipurkin alas ja se räsähti tuhansiksi sirpaleiksi osuessaan kylmään kivilattiaan.
”Voi hemmetti”, Lily huudahti.
 ”Kannattaisi olla vähän varovaisempi, jos et halua menettää teidän loppujakin tupapisteitä”, Scorpius kivahti Lilylle.
Lily mulkaisi Scorpiusta pahasti. ”Ole hiljaa, se olit sinä, joka minut tänne alun perinkin järjesti.”
”Miten niin? Sinä olisit voinut ihan hyvin törmätä johonkin opettajaan, vaikka minä en olisikaan pysäyttänyt sinua”, Scorpius huomautti ärtyneeseen sävyyn.
”Enkä muuten olisi”, Lily tiuskaisi takaisin muistaen kelmien kartan. Hän ei ollut voinut ottaa sitä esiin Scorpiuksen seurassa, joten Sweeney ei olisi päässyt yllättämään häntä, jos Scorpius ei olisi ensin pysäyttänyt Lilyä.
”Miten niin et?” Scorpius kysyi epäluuloisesti.
”En vain olisi”, Lily intti itsepäisesti.
Scorpius huokaisi ärtyneenä. ”Ihan miten vaan, mutta kannattaisiko tehdä jotain tuolle, ennen kuin Sweeney tulee takaisin”, Scorpius sanoi nyökäten kohti lattialla olevaa rikkunutta lasipurkkia.

Lily kapusi alas tikkailta ja korjasi lasipurkin yhdellä taikasauvan heilautuksella. Hän huokaisi helpotuksesta, huomatessaan, että sen sisällä ollut limaklöntti oli kiinteä ja onneksi edelleenkin yhtenä kappaleena.
”Yyh”, Lily nyrpisti nenäänsä poimiessaan vaaleanvihertävän, pahalta haisevan klöntin lattialta. ”Mitäköhän tämä on?” Lily mietti puoliksi itsekseen pannessaan klöntin purkkiin ja sulkiessaan kannen tiiviisti.
”En tiedä”, Scorpius vastasi virnistäen nyt jo melko hyväntuulisesti. ”Professori Sweeneyn tuntien ehkä on parempikin, että me ei tiedetä.”
Lily virnisti takaisin hiukan hämmentyneenä Scorpiuksen mielialan muutoksesta. Samalla hän huomasi, että Scorpiuksella oli itse asiassa aika kaunis, aavistuksen vino virnistys.
Kohta Lily huomasi, että oli jäänyt tuijottamaan Scorpiusta hiukan liian pitkäksi aikaa ja käänsi nolona katseena toiseen suuntaan. Lily rypisti otsaansa vihaisena itselleen, palatessaan takaisin töihinsä. Miksi ihmeessä hän oli ajatellut, että Scorpiuksen hymy oli kaunis? Eihän hänen kuulunut pitää Scorpiuksesta. Mistään osasta Scorpiusta, edes tämän hymystä.

Lopun iltaa Lily yritti keskittyä vain ja ainoastaan hyllyihin, joita hän oli puhdistamassa, mutta se oli yllättävän vaikeaa, Lily oli koko ajan kummallisen tietoinen Scorpiuksesta, joka työskenteli hänen vieressään. Hän ei tajunnut, miten ei voinut yhtäkkiä saada Scorpiusta pois mielestään. Hän ei ollut ikinä ennen kiinnittänyt Scorpiukseen kovin paljon huomiota, ei ainakaan positiivisessa mielessä, eikä hänellä ollut mitään aikomusta aloittaa nytkään. Scorpius oli edelleen se ärsyttävä luihuispoika, josta ei ikinä seurannut mitään muuta kuin ongelmia, Lily yritti vakuuttaa itselleen. Kuitenkaan Lily ei saanut mielestään Scorpiuksen virnistystä, joka oli jostain syystä, kaikesta huolimatta ollut aika kaunis.

***

Torstai-iltana Kaitlin ja Lily istuivat rohkelikon oleskeluhuoneessa, sohvalla, joka oli kaikista lähimpänä rätisevää takkatulta. He olivat levittäneet koulukirjat sohvapöydälle, mutta kumpikaan ei oikein jaksanut keskittyä läksyihin.
”Mitä mietit?” Kaitlin kysyi.
”En mitään”, Lily kohautti olkiaan. ”Ethania.”
”Jaa Ethan on nykyään sama kuin ei mikään?” Kaitlin virnisti.
Lily tönäisi Kaitlinia kevyesti kylkeen, mutta ei voinut olla virnistämättä ystävälleen takaisin, Kaitlinin hymy vain jotenkin oli niin tarttuva. Pian Lilyn ilme kuitenkin vakavoitui taas.
”Onko kaikki hyvin teidän välillä?” Kaitlin kysyi vakavoituen itsekin.
”On”, Lily vastasi. ”Periaatteessa.”
”Mutta?”
”Sitä on vaikea selittää”, Lily aloitti. ”Minä en ole varma pitäisikö meidän seurustella enää.”
Lily piti pienen tauon ja kun Kaitlin ei sanonut mitään, vaan vain katsoi häntä odottavasti, kulmat hiukan kohollaan Lily jatkoi: ”Kyllä minä pidän hänestä todella paljon ja kaikkea, mutta… en tiedä pidänkö hänestä sillä tavalla. Sitä paitsi me näemmekin toisiamme niin harvoin nykyään, hänellä ei oikein ikinä tunnu olevan tarpeeksi aikaa minulle. Niin että minusta olisi parempi, jos me olisimme vain ystäviä.”
”Miksi sinä et sitten sano tuota hänelle?” Kaitlin kysyi
”En minä tiedä”, Lily sanoi pörröttäen tummanpunaisia hiuksiaan. Se oli tapa, jota hän teki aina huomaamattaan, kun mietti jotain asiaa kovasti, eikä hän ollut ikinä päässyt siitä eroon. ”Ehkä minä vain pelkään menettäväni hänet kokonaan. Kyllä minä välitän hänestä silti, vaikka en haluakaan enää seurustella hänen kanssaan.”
”Lily”, Kaitlin aloitti. ”Jos sinä et kerran halua seurustella hänen kanssaan, eikö olisi reilumpaa sanoa se hänelle suoraan?”
Lily puraisi huultaan. ”Niin kai…”
Kaitlin huokaisi. ”Ethan haluaisi, että sinä kerrot hänelle suoraan tunteistasi ja sinä tiedät sen.”
Lily nyökkäsi, hän tiesi että Kaitlin oli oikeassa. ”Hyvä on, minä puhun hänen kanssaan.”
Kaitlin katsoi Lilyä edelleen odottavasti, kulmat kohollaan. ”Mitä?” Lily kysyi puolustelevasti.
”Mene sitten puhumaan hänen kanssaan”, Kaitlin kehotti.
”Enhän minä nyt voi mennä. En minä edes tiedä, missä hän on”, Lily vastusteli.
”Sinä kuulit kyllä, että hän suunnitteli menevänsä kirjastoon tekemään läksyjä ystäviensä kanssa”, Kaitlin huomautti.
”Okei, okei, minä menen”, Lily luovutti. Hän ei kuitenkaan ikinä voittanut väittelyitä Kaitlinin kanssa.

Lily nousi seisomaan vastahakoisesti ja lähti kohti kirjastoa. Perille päästyään, hän huomasi että Kaitlin oli ollut oikeassa, Ethan oli kirjastossa muutaman ystävänsä kanssa, joiden nimet Lily oli jo aikoja sitten unohtanut. Lily oli yllättynyt huomatessaan, että myös Rose oli heidän seurassaan.
”Hei”, Lily sanoi astuessaan esiin hyllyrivistön takaa.
”Hei, Lily”, Rose vastasi hymyillen Lilylle, jostain syystä hiukan syyllisen näköisenä. Rose oli muutenkin käyttäytynyt vähän oudosti viime aikoina, Lily ajatteli mietteliäänä, hänen pitäisi puhua tämän kanssa.
”Hei”, Ethan sanoi ja iloinen virnistys levisi hänen kasvoilleen. Lily nielaisi, hän tiesi, ettei tämä tulisi olemaan helppoa, hänestä ei olisi mitenkään mukava loukata Ethania. Ethan oli aina niin huoleton ja hyväntuulinen, hänen kanssaan oli mahdoton pysyä vakavana kovin kauaa.
”Voidaanko me jutella?” Lily kysyi Ethanilta purren huultaan hermostuneena.
”Okei”, Ethan sanoi hiukan hämmästyneenä ja nousi ylös kysyvä ilme kasvoillaan.

Lily käveli Ethanin edellä ulos kirjastosta ja harppoi käytävää pitkin eteenpäin, tietämättä miten aloittaa.
”Lily? Onko kaikki hyvin?” Ethan kysyi tarttuen Lilyn olkapäästä kiinni, kääntäen tytön itseään kohti.
”On”, Lily vastasi automaattisesti, hiukan liian nopeasti. ”Tai siis ei.”
Ethan kohotti kulmiaan kysyvästi.
”Tai siis on, mutta…” Lily aloitti, tietämättä oikein mitä sanoa.
”Niin?” Ethan sanoi ja hymyili Lilylle rohkaisevasti. ”Kerro vain?”
Lily henkäisi syvään ryhdistäytyen ja päätti sitten, että olisi parasta vain sanoa asia suoraan. ”Minusta olisi parempi, jos me olisimme vain ystäviä.”
Lily tuijotti varpaitaan, mutta käänsi sitten katseensa hitaasti Ethanin kasvoihin, kun tämä ei vastannut mitään. Ethanin ilme oli vaikeaselkoinen, aivan kuin hän ei olisi itsekään oikein osannut päättää mitä tunsi.
”Ehkä sinä olet oikeassa”, Ethan sanoi lopulta hitaasti.
”Etkö sinä ole vihainen minulle?”
Ethan nauroi huvittuneesti hetken, ennen kuin vakavoitui taas. ”En tietenkään ole, kai minä osasin jo odottaakin jotain tälläistä.”
”Kuinka niin?”
”No eihän meidän suhde mikään paras mahdollinen kai ollutkaan”, Ethan sanoi. ”Ehkä
meidän on parempi vain olla kavereita.”
”Niin”, Lily sanoi helpottuneena ja onnistui jo hymyilemään hiukan. ”Mutta minä haluan silti olla sinun ystäväsi, kyllä minä pidän sinusta edelleenkin.”
Ethan nauroi uudestaan virnistäen iloisesti. ”Totta kai sinä pidät minusta. Tai siis, kuka nyt voisi olla pitämättä minusta?” Lilyn oli pakko yhtyä Ethanin nauruun, tämä oli ainoa Lilyn tuntema poika, joka pystyi nauramaan ja vitsailemaan sen jälkeen, kun oli juuri tullut jätetyksi. Ja se oli yksi niistä monista syistä, joiden takia hän piti Ethanista niin paljon.

Vakavoiduttuaan uudestaan Lily keskittyi taas tuijottamaan kengänkärkiään, tietämättä, mitä sanoa tai tehdä seuraavaksi.
”Älä huolehdi, kaikkien mielestä tuo on vain terve kolaus minun itsetunnolleni”, Ethan sanoi ja kaappasi Lilyn vielä kerran karhumaiseen halaukseensa, niin että Lilyn kantapäät irtosivat lattialta.

Lilykin kietoi kätensä hiukan hämmentyneenä Ethanin ympärille, kunnes he kuulivat merkitsevän yskäyksen käytävän toisesta päästä.
Lily irrottautui Ethanista ja kääntyi hiukan nolona katsomaan professori McGarmiwaa, joka katsoi heitä kulmat merkitsevästi kohollaan.
”Iltaa, professori McGarmiwa”, Lily sanoi punastuen.
”Iltaa, neiti Potter. Teidän olisi parasta lähteä tupiinne, nyt on jo myöhä”, McGarmiwa huomautti.
”Aivan”, Lily sanoi, käännähti ympäri ja lähti kiireesti kohti rohkelikkotornia, katsomatta taakseen.

***
Scorpius istui ystävineen luihuisten tupapöydässä aamiaislautasen ääressä, mutta jostain syystä hän oli saanut tuskin yhtäkään palaa alas koko aamuna.
”Tule Scorp, meidän tunti alkaa”, Scorpiuksen kaveri Alex sanoi nousten seisomaan.
”Joo, joo”, Scorpius sanoi hajamielisesti ja hänen katseensa vaelsi kuin huomaamatta kohti rohkelikon pöytää.
”Miksiköhän hän ei ole tänään ollut poikaystävänsä kanssa. Minusta he eivät edes sanoneet huomenta toisilleen”, Scorpius sanoi itsekseen, hiljaisella äänellä.
”Mitä?” Alex kysyi hämmentyneenä.
”Ei mitään”, Scorpius sanoi miettien itsekin, mikä häntä oikein vaivasi. Hän pakotti katseensa kääntymään pois rohkelikkojen pöydästä, hän ei käsittänyt, miksi hän ei vain voinut jättää sitä yhtä tiettyä rohkelikkotyttöä rauhaan. Hän ei edes ajatellut Lilyä tietoisesti, miksi hän olisi niin tehnyt? Eihän Lilyssä ollut yhtään mitään erikoista, tämä oli vain aivan tavallinen, ylimielinen rohkelikkotyttö, joka piti itseään kuitenkin automaattisesti parempana kuin kaikki luihuiset. Sellaisiahan kaikki rohkelikot olivat. Scorpius ei silti käsittänyt, miksi hän tunsi olonsa ihan hitusen iloisemmaksi, kuin tavallisesti, kun hän huomasi, että Lily ei ollut edes vilkaissut korpinkynnen pöydän suuntaan koko aamuna.
”Scorpius?” Alex kysyi kärsimättömänä, otsa rypyssä.
”Mitä?” Scorpius kysyi.
”Lähdetäänkö?” Alex kehotti kohottaen kulmiaan. ”Me myöhästymme tunnilta.”
”Mitä? Ai joo, aivan. Oppitunti. ”, Scorpius nyökytteli ja yritti karistaa päästään kaikki ajatukset, joiden ei pitänyt olla siellä.
Lopulta Scorpius tajusi nousta seisomaan ja lähteä Alexin perässä pois suuresta salista, kohti luokkahuonetta.
”Mikä sinua oikein vaivaa?” Alex kysyi ärtyneeseen sävyyn.
”En minä tiedä”, Scorpius huokaisi. Sitähän hän oli itsekin yrittänyt selvittää.
”Sinä olet ollut ihan outo viime päivien ajan”, Alex sanoi pudistellen päätään.
”Olenko?” Scorpius kysyi kummastuneena. Hän ei ollut huomannut käyttäytyneensä oudosti ennen kuin tänään aamulla. Ainakaan käyttäytyneensä oudosti kenenkään muun seurassa.
”Olet”, Alex sanoi, kasvoillaan ilme, joka kieli siitä, ettei hän ollut enää kovin varma Scorpiuksen mielenterveydestä.
”Okei”, Scorpius sanoi. Hänen olisi paras selvittää päänsä nopeasti, ennen kuin hän onnistuisi sotkemaan asioitaan vielä pahemmin.

A/N2: No, mitäs piditte?

[Kassandra]

Onnistuit taas kerran kirjoittamaan oikein kivan luvun! Olin iloinen nähdessäni tämän päivitettynä. ;)

Pidin todella paljon kohdasta, jossa Lily ja Ethan erosivat. Ei, en siksi, etten olisi halunnut heidän olevan yhdessä (vaikka Ethanista en itse asiassa paljon hahmona tykkääkään jostain kumman syystä), vaan siksi, että olit kirjoittanut erokohdan hienosti. Olisi voinut kuvitella, että Ethan olisi alkanut karjumaan Lilylle ja Lily olisi alkanut vollottaa ja livistänyt Kaitlinin ja muiden kavereidensa lohdutettavaksi, mutta se että erotit heidät sovussa oli hienoa. ;)

Muutamia kirjoitusvirheitä hoksasin, mutta en millään jaksa alkaa etsimään niitä tuolta tekstin seasta ja jaottelemaan erikseen. En minä yleensäkään niin välitä siitä, onko siellä jossain yksi tai kaksi virhettä, eikä minulla ole varaakaan, kun oma fikki kuhisee jos jonkinmoisia kamaluuksia. Yhden kummallisen kuuloisen virkkeen kuitenkin lainaan tähän.

Samalla hän huomasi, että Scorpiuksessa oli itse asiassa aika kaunis, aavistuksen vino virnistys.

"Scorpiuksessa" ei ehkä ole paras mahdollinen valinta, vaan virkkeen olisi voinut kirjottaa jollain muulla tapaa, esimerkiksi "Samalla hän huomasi, että Scorpiuksen kasvoilla oli itse asiassa aika kaunis, aavistuksen vino virnistys". En itse ole mikään mestari oikeinkirjoituksessa, toivottavasti en anna sellaista kuvaa, että luulisin olevani. Äh, epäselvästi selitetty, olen liian väsynyt enkä osaa kommentoida. ;) Mutta siis toivottavasti ymmärsit.

Pakko jättää kommentti nyt tähän, sillä aika juoksee ja pitäisi vielä ehtiä lisäämään nelosluku Onnellisempaan loppuun. Kiitos kuitenkin tästä, olen edelleen koukussa ja haltioitunut siitä, miten hahmojen suhteen on alkanut tapahtua... ;) Ensikerralla yritän saada enemmän tekstiä aikaan, ehkäpä palaan vielä muokkaamaan tätä jos jotain sattuu mieleeni.

[Pörrö]

Voi. Tuo Scorpius on hirmuisen suloinen.
Myös Lily on ihana.

Tämä ficci on ihana.

[A-nuu]

Oho, olen lukenut tätä, mutta en ole tajunnut kommentoida.
Tämä on mielenkiintoinen ja mukava tarina. Olisi mukava saada jo jotain
actionia Scorpiuksen ja Lilyn välillä. Mutta toisaalta tämä etenee kyllä ihan
hyvää vauhtia. Hyvä, että Lily jätti Ethanin. Minusta ne eivät oikein sopineet
toisilleen. En ole huomannut kirjoitusvirheitä ja jos olenkin niin en ainakaan muista...
Olisi kiva saada jatkoa nopeasti.

[magnum]

No, tässä tulisi nyt mun ihan ensimmäinen viesti tällä saitilla. Mites se aina menee niin? Vuotiksessakin kommasin ihan ensimmäisenä sun ficciin. No ehkä ihan kiva että olet mut saanut vedettyä tähän mukaan
Niin, olen nyt aika ahkerasti tuonne vuotikseen kirjoitellut melko pitkiä kommentteja tähän samaiseen ficciin, joten älä pety kun et saa nyt mitään mahtavia pohdintoja tähän. Kun nyt olen kuitenkin jo tähän lukuun kommentoinut, taidan vain tyytyä ylistämään kyseisen ficin ihanuutta

Eli, mitäs nyt voin sanoa... Tämä on ehdoton suosikki ficcini tällä hetkellä. Olen aivan koukussa tähän. Olet niin hyvin onnistunut kuvailemaan kaikki Lilyn tunteet. Muutenkin tarina etenee juuri sopivaa vauhtia, vaikka koko ajan haluankin lukea vain enemmän ja enemmän. En vain saa tästä tarpeekseni 
Niin, kirjoutustyylisi on kivaa, sellaista vaivatonta seurattavaa ja se tekee tästä ficistä helpon seurata. En nyt ihan oikeasti keksi mitään muuta. Kaikki luvut tähän mennessä ovat olleet mahtavia. Ja onhan sulla kuitenkin ne pidemmät kommentit siellä vuotiksessa

Ah ja nam! Scorpius on ihana! Siis se on jotenki niinku mahtavin sekoitus mun lempihahmoja. Se on salaperäinen, pahis mutta samalla kiva, hyvän näköinen... Siis se on tämän ficin ehdoton vetonaula. Se on mun lemipihahmo heti Siriuksen jälkeen. Tämä asetelma tässä ficissä on niin mielenkiintoinen, en todellakaan jaksa odottaa, että saan lukea millä tavalla Tylyphkan oppilaat suhtautuvat tähän pariin... Siitä tulee varmasti hyvin kiinnostavaa. Ja en muuten malta odottaa Scorpius/Lily fluffyä

Mitäs minä tässä sitten enää turhaan jaarittelen. Lisää vaan, ja äkkiä!

[Jazmín]

A/N: Kiitos kommentista Kassandra. Tuossa ei siis todellakaan pitänyt lukea Scorpiuksessa, en ymmärrä miten se oli siihen lipsahtanut Ja huomauttele vaan nistä kirjoitusvirheistä ihan rauhassa niin paljon kun jaksat
Kiitos paljon, pörrö!
Kiitos Pallukka, kiva että pidit
Ja kiitos myös sulle Magnum, oot kyllä ihana, kun jaksoit kommata mulle vielä tännekin Kiva, että sä tykkäät tästä, se on niin inspiroivaa, kun joku muukin, kun minä olen innostunut tästä. Ja mäkin odotan Scorp/Lily fluffya!

Tässä on nyt sitten viides luku, jatkakaas niitten kommenttien kirjottelua, niitä on aina niin ihana lukea



5. Aamuherätyksiä

Kun toinen kouluviikko oli vihdoinkin ohi, Lily oli onnellinen, että edessä oli lauantai ja sai nukkua pitkään. Kuitenkin Lily huomasi tulleensa ravistelluksi hereille lauantaiaamuna jo ennen auringon nousua. Hierottuaan suurimman osan unihiekasta silmistään, Lily huomasi, että syypää oli rohkelikon huispausjoukkueen kapteeni, Erica Wood.
”Erica? Mitä ihmettä?” Lily haukotteli unisesti, puristaen tiukasti peittonsa reunaa, ettei Erica saanut vedettyä sitä hänen päältään. ”Miksi sinä herätät minut tähän aikaan? Lauantaina!”
”Meillä on huispausharjoitukset”, Erica ilmoitti, ”Ala tulla, laiskiainen.”
”Eiii”, Lily voihkaisi, uskomatta korviaan. Kyllähän hänestä oli hauska pelata huispausta, mutta hänestä ei todellakaan ollut hauska tulla herätetyksi tähän aikaan lauantaina.”Miksi tähän aikaan?”
”Koska kenttä on vapaa tähän aikaan. Luihuisilla on harjoitukset myöhemmin”, Erica kertoi, kiskoen peittoa pois Lilyn päältä.
”Hemmetin luihuiset”, Lily sanoi, tosin melko ponnettomasti, koska häntä väsytti vieläkin.
”Mitä ne nyt ovat tehneet?” Kaitlin kysyi unisesti viereisestä sängystä.
”Ei mitään. Nouse ylös, meillä alkaa huispausharjoitukset”, Lily huokaisi alistuneesti ja veti vihdoin peiton pois päältään.

Kahdenkymmenen minuutin päästä Lily ja Kaitlin seisoivat muun joukkueen kanssa huispauskentän laidalla väristen kylmästä. Lilyn, Kaitlinin ja Erican lisäksi heidän joukkueeseensa kuului, Albus, Annie sekä laiha, mutta sitäkin voimakkaampi lyöjä Matt Burke ja roteva jahtaaja Riley Sanders.

Aamu oli tuulinen ja kostea, mutta onneksi sillä hetkellä ei satanut. Erica vapautti ryhmyt ja siepin ja heitti sitten kaadon ilmaan. Lily alkoi tähyillä ympärilleen etsien sieppiä, ja huomasi sen jonkin ajan kuluttua heilumasta ilkikurisesti, Annien korvan vieressä. Lily syöksyi kohti sieppiä ja ajoi sitä takaa, kentän poikki, kunnes vihdoin nappasi sen tiiviisti nyrkkiinsä.

He eivät ehtineet pelata kuin puoli tuntia, ennen kuin Annie onnistui vahingossa heittämään Albusta, heidän pitäjäänsä kaadolla nenään. Albus lensi alas maahan, pidellen toisella kädellä kiinni nenästään ja hänen sormiensa läpi tursui verta, joka tahrasi hänen huispauskaapunsa etumuksen. Muu joukkue seurasi hänen perässään.
”Voi ei Al, olen pahoillani”, Annie sanoi laskeutuessaan maahan.
”Ei de midään”, Albus sanoi pidelleen edelleen nenästään kiinni.
”Lily, Matt, viekää Al sairaalasiipeen, ennen kuin hän menettää liikaa verta tai jotain”, Erica sanoi huolestuneena silmäillen Albuksen nenää, josta tursui edelleen verta kovalla vauhdilla.

Lily ja Matt lähtivät viemään Albusta puolijuoksua kohti sairaalasiipeä ja nopeuttivat vauhtia koko ajan, sillä Albus alkoi muuttua melko kalpeaksi kasvoiltaan.
Matami Pomfrey naksutti kieltään moittivasti, nähdessään Albuksen, Lilyn ja Mattin. ”Huispaustapaturma taas?  Minä olen jo monta vuotta jankuttanut, että huispaus on liian vaarallinen urheilulaji nuorten oppilaiden pelattavaksi, mutta he vain eivät usko”, Pomfrey mutisi korjatessaan Albuksen nenää.
”Sinun olisi paras levätä jonkin aikaa”, matami Pomfrey sanoi sitten Albukselle. Matami Pomfrey pyyhälsi takaisin toimiston puolelle ja vasta silloin Lily huomasi, etteivät he olleetkaan yksin, vaan Albuksen viereisessä sängyssä makasi Hugo.
”Hugo!? Mitä sinä teet täällä?” Lily kysyi yllättyneenä.
”En mitään”, Hugo sanoi nolona ja punastui helakasti pisamiensa alla.
”Mitä sinä olet taas mennyt tekemään?” Lily kysyi huokaisten. Heidän Tylypahkassa opiskelunsa aikana Hugo oli viettänyt heistä huomattavasti eniten aikaa sairaalasiivessä. Johtuen ehkä siitä, että Hugo oli heistä uhkarohkein ja onnistui aina joutumaan jonkinlaisiin ongelmiin aivan yhtä uhkarohkeiden ystäviensä kanssa.
Lily tuijotti Hugoa kulmat kysyvästi kohollaan.
”Yksi taika, joka meni pieleen”, Hugo mutisi punastuen vieläkin enemmän. Lily nauroi vain aivan
hiukan vahingoniloisesti. ”Okei, ehkä minä en edes halua tietää.”
”Olet oikeassa, sinä et todellakaan halua tietää”, Hugo virnisti.

”Tuletko Lily? Meidän on luultavasti parasta mennä takaisin kentälle”, Matt huomautti.
”Niinpä, ennen kun me suututamme Erican”, Lily nyökkäsi. Erica osasi olla aika temperamenttinen ainakin huispauksen suhteen, vaikka ehkä juuri sen takia heidän joukkueensa olikin pärjännyt niin hyvin.
”Nähdään myöhemmin”, Lily sanoi yhteisesti sekä Hugolle, että Albukselle, ennen kuin lähti takaisin harjoituksiin.

***
”Hei Lily”, Lily kuuli jonkun huutavan itseään ollessaan menossa lounaalle suureen saliin myöhemmin huispauharjoitusten jälkeen.
Lily kääntyi ympäri, ja huomasi Albuksen rientävän häntä kohti.
”Hei Al. Matami Pomfrey päästi sinut sitten vihdoinkin pois?” Lily virnisti.
Albus pyöritteli silmiään. ”Vihdoinkin.”
Lily naurahti Albuksen tuskastuneelle ilmeelle, ja he jatkoivat matkaa kohti suureen saliin hiljaisuuden vallitessa.
”Kuule Lily?” Albus kysyi hetken kuluttua, näyttäen jostain syystä hiukan nololta.
”Niin?”
”Mitä sinun ja sen Ethanin välillä oikein on?” Albus kysyi.
”Miten niin?” Lily kysyi siristäen silmiään epäluuloisesti.
Albus kohautti olkiaan. ”Ei mitenkään, minä vain ajattelin… Minusta sinä olet liian nuori seurustelemaan.”
”Albus!” Lily huudahti. ”Minä olen ihan tarpeeksi vanha, sinun on ihan turha ruveta leikkimään ylisuojelevaista isoveljeä enää tässä vaiheessa.”
”Miten niin?” Albus kysyi nyt vuorostaan. ”Minä vain haluan varmistaa, että sinä et tee mitään, mitä sinä et halua tehdä. Pojat osaavat olla melko…”
”Al”, Lily keskeytti Albuksen kiireesti, ennen kuin tämä jatkaisi enää yhtään pidemmälle. Lily ei ollut varma nauraisiko vai nolostuisiko hän, joten hän tirskahti pienesti punastuen samalla helakasti.
”Sinun ei ihan totta tarvitse huolehtia minusta, minä osaan pitää huolen itsestäni tässäkin asiassa.”
”Niin mutta”, Albus yritti aloittaa näyttäen vähintäänkin yhtä nololta, kuin Lily.
”Ole kiltti”, Lily pyysi. ”Minä en ihan totta halua keskustella tästä asiasta. Sitä paitsi minä ja Ethan ei edes seurustella enää.”
”Ettekö?” Albus kysyi hämmentyneen näköisenä. ”Miksi ette?”
”No me päätettiin, että meidän suhde toimii paremmin vain ystävyyssuhteena”, Lily sanoi helpottuneena, kun oli saanut käännettyä keskustelun turvallisimmille urille.
”Ai, okei”, Albus sanoi ja oli hetken aikaa hiljaa, ennen kuin avasi taas suunsa. ”Hetkinen. Onko sinulla sitten ketään muuta..?”
”Ei ole Al”, Lily huokaisi. ”Onko meidän ihan totta pakko puhua minun rakkauselämästäni?”
Albus hätkähti vähän viimeisen sanan kohdalla, mutta hymyili sitten helpottuneena. ”Eipä kai.”
”No hyvä?” Lily sanoi aivan yhtä helpottuneena. ”Kerro sitten, mistä sinä edes sait tuon päähäsi? Käskikö isä sinun puhua minulle?”
”Mistä sinä arvasit?” Albus kysyi hämmästyneenä.
Lily nauroi. ”Joskus sinä vain käyttäydyt liian ilmiselvästi. Mutta käske hänen olla huolehtimatta, minä osaan ihan totta pitää huolta itsestäni.”

Illallisen jälkeen maleksittuaan rohkelikon tupahuoneeseen, Lily ja Kaitlin huomasivat, että ilmoitustaululle oli kiinnitetty sen vuoden ensimmäisen Tylyahon reissun päivämäärä.
”Ensi viikolla!” Kaitlin hihkaisi innoissaan. ”Nyt on ainakin jotain mitä odottaa.”
”Niin”, Lilykin sanoi hymyillen. Oli mukavaa päästä välillä pois koulun alueelta. ”Sinä menet varmaan Jamien kanssa, vai?” Lily sanoi sitten, hiukan pettyneemmällä äänensävyllä.
Kaitlin epäröi ehkä sekunnin murto-osan, ennen kuin vastasi. ”En tietenkään”, hän sanoi sitten. ”Totta kai minä olen sinun kanssa, nyt kun sinä ja Ethan erosittekin ja kaikkea.”
Lily hymyili Kaitlinille kiitollisena.

Kaitlin ja Lily istuivat jonkin aikaa pelaamassa velhoshakkia Jamien ja Hugon (joka oli vihdoinkin päässyt sairaalasiivestä, eikä suostunut vieläkään kertomaan, miksi oli sinne joutunut) kanssa, oleskeluhuoneen lämpimän takkatulen ääressä. Kuitenkin heitä kumpaakin alkoi väsyttää jo melko aikaisin, johtuen ehkä siitä, että heidät oli kiskottu aamulla pelaamaan huispausta jo ennen auringonnousua. He lähtivät ylös makusaliin yhdessä, Kaitlinin ensin suudeltua Jamieta pitkään hyvästiksi.

”Hei Lily”, Kaitlin aloitti, heidän vaihtaessaan yöpukuja päälleen. ”Etkös sinä ole jo ollut sinkku tarpeeksi pitkään?”
”Mitä?” Lily naurahti, kääntyen katsomaan Kaitlinia, joka istui sänkynsä laidalla.
”Niin että minusta meidän olisi aika etsiä sinulle uusi poikaystävä”, Kaitlin nyökytteli.
”Kaitlin”, Lily aloitti nauraen. ”Jos et ole sattunut huomaamaan, minä olen itse asiassa ollut sinkku vasta muutaman päivän.”
”Niin?” Kaitlin kysyi.
”Ja sinä sanot tuon vain sen takia, että saisit enemmän aikaa nuoleskella Jamien kanssa”, Lily jatkoi.
Kaitlin kohautti olkiaan. ”Entäs sitten? Mutta vakavasti puheen ollen, oletko sinä jo huomannut ketään kiinnostavaa?”
Lily huokaisi. ”En ole, tuo on jo toinen kerta, kun minulta kysytään tuota tänään.”
”Ai jaa”, Kaitlin kohotti kulmiaan. ”Kuka toinen?”
Lily irvisti. ”Al.”
Kaitlin nauroi. ”Älä välitä, se tarkoittaa vain, että hän välittää sinusta.”
Lily pyöritteli silmiään. ”Aivan. Toisin sanoen sitä, että isä käski hänen pitää minua silmällä.”

Kaitlin nauroi uudestaan. ”Sinä pääset hänestä kuitenkin eroon tämän vuoden jälkeen, yritä kestää.”
”Yritän”, Lily haukotteli, ennen kuin käpertyi sänkynsä pohjalle, lämpimien peittojen alle. ”Hyvää yötä, Kaitlin.”
”Hyvää yötä”, Kaitlin vastasi, mutta Lily oli jo puoliksi unessa, eikä enää kiinnittänyt huomiota Kaitliniin.

***
Lily käveli pitkin Tylypahkan käytäviä ja ihmetteli, miksi kaikkialla oli niin autiota. Yhtään oppilasta ei näkynyt kuljeskelemassa ympäriinsä, eikä myöskään yhtään opettajaa. Kummallista, Lily mietti, mutta jatkoi matkaansa päättäväisesti, kunnes huomasi, ettei hän itse asiassa tiennyt, minne oli menossa. Kohta Lily kuitenkin tajusi olevansa luihuisten oleskeluhuoneen ovella. Lily astui kohti ovea, vaikka tajusikin, ettei hän tiennyt tunnussanaa. Kuitenkin, kun Lily pääsi oven luokse, se aukeni kuin itsestään ja Lily astui sisään.
Heti astuttuaan sisälle, hänet valtasi kuitenkin tunne, että hän oli tekemässä jotain hirveän väärin. Hänen ei pitäisi olla täällä. Juuri kun Lily oli jo kääntymässä takaisin, hän kuitenkin huomasi hahmon huoneen toisella puolella. Lily lähti kävelemään kohti tätä, kuin magneettisen vetovoiman vetämänä.
Kun Lily oli vain muutaman metrin päässä liikkumattomasta hahmosta, tämä kääntyi. Ja Lily huomasi seisovansa vastatusten Scorpius Malfoyn kanssa. Scorpius astui kaksi askelta lähemmäs Lilyä ja vasta nyt Lily huomasi ensimmäisen kerran, että Scorpius oli oikeastaan aika hyvän näköinen. Ja samalla hetkellä hän tajusi myös, että hän näki unta. Mutta se ei haitannut, koska heti sen jälkeen hän huomasi, että Scorpius myös itse asiassa tuoksui erittäin hyvälle.
Eikä myöskään haitannut, että se oli Scorpius Malfoy, joka seisoi hänen edessään, enää muutaman sentin päässä, koska tämähän oli vain unta.
Scorpius tarttui Lilyn kädestä kiinni ja hymyili hiukan. Lily hymyili takaisin, vaikkei itse asiassa tajunnut, miksi. Scorpius hipaisi toisella kädellä Lilyn poskea, niin että Lily värähti.
Scorpius taivutti kasvojaan lähemmäs Lilyn päätä –

Ja juuri kun Scorpiuksen huulet olivat vain henkäyksen päässä Lilyn huulista, Lily heräsi. Lily ponkaisi istumaan sängylleen jostain syystä hiukan hengästyneenä. Häneltä kesti hetken koota ajatuksensa ja tajuta, että äskeinen oli ollut pelkkää unta. Ja silti Lily oli jollain tapaa pettynyt, hän olisi halunnut tietää, miltä Scorpiuksen punaiset, pehmeät huulet olisivat tuntuneet hänen omiaan vasten.
Saman tien ajatuksen putkahdettua Lilyn päähän, Lily läimäisi itseään kämmenellä otsaansa. Se oli juuri sellainen asia, jota Lilyn ei olisi missään nimessä pitänyt edes ajatella. Ja kuitenkin, sehän oli vain pelkkää unta, Lily vakuutti itselleen ainakin tuhannennen kerran. Aivan kuin se ei olisi jo ollut tarpeeksi hälyttävää, että Lily näki unta Scorpius Malfoystä, mikä häntä oikein vaivasi, Lily mietti vaipuessaan takaisin uneen.

***
Seuraava kouluviikko kului nopeasti, kaikkien odotellessa viikonloppua ja retkeä Tylyahoon. Lauantaiaamuna Lily heräsi taas kerran aivan liian aikaisin siihen, että joku heitti tyynyn hänen kasvoilleen.
”Anna minun nukkua, Kaitlin”, Lily sanoi avaamatta silmiään, vetäen peittoa tiukasti korviin saakka.
”Enkä anna, tänään on Tylyaho-päivä”, Kaitlin hihkaisi innoissaan.
”Niin? Meillä on vielä paljon aikaa lähtöön, minä haluan nukkua”, Lily mutisi sängyn pohjalta.
”Mutta sinun täytyy auttaa minua valitsemaan, mitä minä laitan päälleni”, Kaitlin sanoi, heittäen toisen tyynyn Lilyä päin.
”Mene herättämään Jamie ja pyydä häneltä apua, hän auttaa varmaan mielellään”, Lily mumisi. ”Ja lakkaa pommittamasta minua niillä tyynyillä.”
”Enkä. Pelataan tyynysotaa jos sinä et kerran halua auttaa minua vaatteiden valinnassa”, Kaitlin sanoi innostuneena.
”Kaitlin! Oletko sinä kuusi vai kuusitoista?” Lily nauroi ja aukaisi silmänsä.
”Hahaa!” Kaitlin hihkaisi. ”Sinä aukaisit ne!”
”Mitä?” Lily kysyi hämmästyneenä.
”Minä sain sinut aukaisemaan silmäsi”, Kaitlin hihkui, pomppien oman sänkynsä luota istumaan Lilyn sängyn laidalle.
”Voisitko sinä lakata olemasta noin ylienerginen?” Lily pyysi. ”Minua väsyttää.”
”Ei sinua saa väsyttää, nyt on lauantai, ihmisiä saa väsyttää vain arkipäivisin”, Kaitlin sanoi.
Lily huokaisi hiukan liioitellun syvään. ”Etkö sinä voisi mennä kiusaamaan jotain toista? Minä haluan nukkua.”
”En”, Kaitlin sanoi pudistellen päätään, niin että hänen tummat, pörröiset hiuksensa heiluivat, mennen vielä enemmän sotkuun. ”Mutta nouse ylös, meidän pitää ihan oikeasti lähteä aamupalalle, minulla on nälkä.”

Puolen tunnin päästä Lily ja Kaitlin asettuivat rohkelikkojen pöytään, Albuksen ja Jamien viereen.
”Missä Hugo on?” Lily kysyi.
”En minä tiedä”, Albus kohautti olkiaan. ”Luultavasti tekemässä jotain sääntöjen vastaista ystäviensä kanssa.”
”Niin, Luultavasti”, Lily sanoi levittäessään marmeladia paahtoleipänsä päälle. ”Mitäs muutakaan.”

Syötyään aamupalan, Tylyahoon lähtevät oppilaat kokoontuivat jonoksi eteisaulaan, nuorempien oppilaiden luodessa heihin kateellisia katseita. Ulko-ovien edessä seisova vahtimestari tarkisti jokaisen pitkästä, lattiaan asti ulottuvasta pergamentista, ennen kuin päästi heidät lähtemään.
Lily, Kaitlin, Rose ja Jamie lähtivät vasta viimeisten joukossa, suuren osan jo mentyä.

Ulkona ilma oli melko viileä, mutta onneksi ei tuullut, eikä satanut, joten oli melko mukava kävellä Tylyahon kylään, jonne oli kuitenkin jonkun verran matkaa.
Lily ja Rose kävelivät hiukan edellä Kaitlinia ja Jamietä, jotka kävelivät käsi kädessä, eivätkä oikein onnistuneet kiinnittämään huomiota mihinkään muuhun kuin toisiinsa. Toisaalta Lily ei voinut oikein syyttää Kaitlinia siitä, vaikka tämä oli luvannut olla hänen kanssaan. Jamie ja Kaitlin vain olivat niin rakastuneita; Lily oli nähnyt miten he katsoivat toisiaan, ja siinä oli jotain pelottavaakin, heidän suhteensa oli edennyt niin nopeasti niin vakavaksi. Vaikka Lilyn oli kyllä myönnettävä, että Kaitlin ja Jamie sopivat hyvin toisilleen, he olivat molemmat niin iloisia ja positiivisia persoonia.

Niinpä Lily keskittyi juttelemaan Rosen kanssa niitä näitä, jättäen Kaitlinin ja Jamien rauhaan. Lilystä Rosekin vaikutti jotenkin oudolta, mikä johtui luultavasti tämän uudesta ihastuksesta, vaikka Rose ei vieläkään suostunut kertomaan Lilylle mitään.
”Sinä tiedät kyllä, kuinka hyvin minä tunnen sinut, minä arvaan sen kuitenkin ennen pitkää”, Lily sanoi tuskastuneena.
”No arvaa sitten”, Rose virnisti.
”Mutta minä en jaksa odottaa, sinä tiedät kyllä, että minä olen ihan liian utelias”, Lily sanoi.
”Niin olet”, Rose nyökkäsi.
”Ole kiltti, Rose”, Lily sanoi, katsoen serkkuaan anovasti. Rose vain nauroi Lilyn ilmeelle. ”Ei onnistu, sinä saat keksiä sen ihan itse.”
”En minä tiedä! Mihin tupaan hän kuuluu?” Lily kysyi.
Rose pudisti päätään, näyttäen nyt vähän vaivaantuneelta. ”Voidaanko me puhua välillä jostain muusta?”
”Okei, kunhan vaan ensin kerrot – ”
”Ole kiltti, Lily”, Rose keskeytti anovalla äänensävyllä.
”Okei”, Lily sanoi hiukan hämmentyneenä. Rose ei yleensä ollut kovin salailevainen ihastustensa suhteen. Ainakaan Lilyn seurassa, he olivat kertoneet toisilleen kaiken jo pienestä pitäen.
Rose alkoi kuitenkin heti selittää Lilylle jotain tyhjänpäiväistä huispauksesta, kiinnittääkseen Lilyn huomion muualle, mutta Lily oli vakaasti päättänyt onkia salaisuuden selville Roselta joku toinen kerta, hän oli kuitenkin loppujen lopuksi aika utelias ihminen.

Heidän päästyään vihdoinkin Tylyahon kylään, Lilynkin mieliala kohosi innostuneeksi, niin paljon kuin hän pitkin Tylypahkasta, oli aina kiva päästä välillä Tylyahoon, pois linnan seinien sisältä. Ja nyt heillä oli koko päivä aikaa tehdä, mitä ikinä he halusivat.

[magnum]

Kommentoinpas nyt taas tännekin, susta on varmaan niin hirveen kiva lukea näitä mun jaaritteluja joka paikasta No ei kai se sua haittaakaan, mua ei ainakaan haittais jos mun tarinoita olis useammassa paikassa.

Joo mutta muttaa.. Tämä luku oli kiva, vaikka tästä oikeastaan puuttuikin Scorpius kokonaan, nyyh   Uni oli hyvä, koska en todellakaan olisi kestänyt lukua ilman Scorpiusta, se on vaan niin paras. Mä huomaan että ihkutan tänne paljon enemmän kuin vuotikseen, mistäköhän se johtuu?

Tässä luvussa nyt kiinnitin huomiota enemmän Hugoon (luettuani tämän luvun toista kertaa). Oli ihana huomata hänessä Fredin ja Georgen piirteitä. Voin vain kuvitella keneltä hän on kaikki temppunsa oppinut

Onneksi ensiluvussa on paaaaljon parempaa luvassa, tämä nyt kun oli vain sellainen ns. väliluku. Näitähän tarvitaan, mutta tykkään silti niistä luvuista enemmän joissa on enemmän säpinää (varsinkin jos Scorpius on osa sitä )

Kommentti on nyt vähän tylsähkö, mutta luvussa ei nyt kuitenkaan tapahtunut paljoa ja kun nyt jo tonne vuotikseenkin kommasin niin...

Joo mutta nopeasti vaan jatkoa!!

[Kassandra]

Sinultapas ilmestyy tekstiä mukavan joutuisasti. Koskaan ei tarvitse odotella seuraavaa lukua turhan kauaa. ;)

Pidin tästä osasta, vaikka asioissa ei tapahtunutkaan erityisen radikaaleja muutoksia. Huispaus oli hauska lisä, vaikka yllätyinkin hieman siitä, että Lily oli etsijä. Toki hänen isänsä, isoisänsä ja äitinsäkin ovat oikein hyviä huispaajia, että ei sen puoleen, mutta olen itse aina kuvitellut Jamesin etsijän paikalle kuten isänsäkin. Vaan yllätyksekseni James ei kuulunut ollenkaan joukkueeseen, mutta onhan tämä kuitenkin sinun oma näkemyksesi asiasta eikä minun, joten en valita. Jos jatkaisimme minun omien näkemyksieni jauhamista, niin kertoisin siitäkin, että en ole itse koskaan ajatellut Albusin huispaavan erityisemmin enkä myöskään ole tullut ajatelleeksi Hugoa tuollaisena fred&georgemaisena veijarina. Sivuutetaan suosiosta nuo minun näkemykseni.

Se unikohtaus oli kiva. Ensimmäinen ajatukseni oli, että mitä ihmettä, mutta sitten onnistuin sisäistämään tilanteen enkä järkyttynyt kovinkaan pahasti (oh yeah). Uni oli mielestäni todella hyvä ratkaisu lähentää Lilya ja Scorpiusta, koska mitään konkreettista ei tapahtunut, mutta jännite heidän välillään kuitenkin varmasti lisääntyi tuon unen myötä. Jännä lisä ja mielenkiintoinen yksityiskohta oli se, että Lilya jäi harmittamaan se etteivät hänen ja Scorpin huulet ehtineet kohtaamaan. Noin yleensäkin tiedän tuon tunteen hyvin, kun uni jää kesken ja sitä toivoo, että se olisi jatkunut edes ihan pikkuisen pidempään jotta olisi ehtinyt tekemään jonkun jutun loppuun tai näkemään mitä tapahtuu. (Enkä nyt siis tarkoita nimenomaisesti pussailua, vaan tämä pätee miltei kaikenlaisiin unien tapahtumiin.) "Hyvistä" unista vain on tapana herätä juuri siihen tyhmimpään aikaan, juuri kuin jotain metkaa on tapahtumassa.

Edelleen dialogia on ihana lukea, saat jutustelusta niin joutuisaa ja rentoa! Kirjoitusvirheitä hoksasin muutamia, mutta ei mitään elämää suurempaa. ;) Ihanaa, kun Rosekin oli mukana tuossa lopussa ja kivan toiveikkaisiin tunnelmiin tämä jäi. Jatkoa odottelen!

TTM eli Totaalisen Turha Muokkaus / Hihii, kakkossivu! <3

[Jazmín]

A/N: Kiitos Magnum, totta kai musta on aina kiva lukea sun juttuja. Sun kommentit on aina niin ihania
Kiitos kommentista Kassandra Elikä siis, Jameskin oli siinä huispausjoukkuessa, kun se opiskeli Tylypahkassa, mutta kun se on jo valmistunut Tylypahkasta

Tätä lukua oli ainakin tosi kiva kirjoittaa, joten toivottavasti tykkäätte! Ja kommentit piristäisivät kovasti


6. Päivä Tylyahossa

Lily ja Rose kävelivät pitkin Tylyahon pääkatua rennosti rupatellen. Kaitlin ja Jamie olivat jättäytyneet heistä jälkeen heti ensitöikseen, heidän saavuttua perille Kaitlinin lupauksesta huolimatta. Tosin Lily tiesi, ettei Kaitlin olisi lähtenyt jos Lilyllä ei olisi ollut Rosea seuranaan.
”Käydäänkö ensin Hunajaherttuassa?” Rose kysyi nyökäten kohti karkkikauppaa, joka oli jo täynnä nuoria velhoja ja noitia. Hunajaherttua oli luultavasti suosituin liike koko Tylyahossa, sinne Tylypahkan oppilaat aina ryntäsivät ensimmäiseksi päästyään Tylyahoon.
”Mennään vaan”, Lily nyökkäsi, aukaisi kaupan oven ja he astuivat sisään.

Lily ja Rose viihtyivät Hunajaherttuassa jonkin aikaa, valiten karkkejaan ja poistuivat sitten rahapussit huomattavasti kevyempinä.
”Minne sitten?” Rose kysyi.
”Mennään vaikka Kolmeen Luudanvarteen, minulla on jo ikävä kermakaljaa”, Lily virnisti.
”Niin minullakin”, Rose virnisti, heidän lähtiessä kohti Matami Rosmertan kahvilaa. ”Sitä paitsi täällä on aika kylmä.”

”Hei Rose”, joku huusi heidän takaansa, heidän käveltyään jonkin matkaa. Rose ja Lily kääntyivät ympäri samaan aikaan. Lily huomasi, että heitä lähestyi eräs korpinkynsi, joka oli ilmeisesti Rosen ystävä.
”Hei Julie”, Rose sanoi hymyillen.
”Hei”, Julie sanoi uudestaan ja hymyili pienesti ja jotenkin surullisesti.
”Mikä hätänä?” Rose kysyi huolestuneen näköisenä.
”Andy”, Julie sanoi pienellä äänellä. ”Hän jätti minut.” Sitten Julie purskahti hillittömään itkuun ja heittäytyi Rosen kaulaan.
Rose ei ilmeisesti tiennyt mitä olisi tehnyt yhtään sen enempää, kuin Lilykään ja lopulta taputti vain Julieta kömpelösti selkään.
”Anteeksi kauheasti”, Julie sai lopulta nyyhkittyä. ”minä vain… hän…”
”Ei se mitään, Julie”, Rose sanoi. ”Mitä tapahtui?”
Julie nyyhki jotain, mistä ei saanut selvää, sillä hän oli taas haudannut kasvonsa Rosen niskaan.
”Ehkä sinun pitäisi mennä edeltä”, Rose ehdotti, katsoen Lilyä pahoittelevasti.
”Niin kai.”
”Anteeksi”, Rose pahoitteli. ”Mutta en minä oikein voi jättää häntä yksinkään.”
”Niin, ei se mitään, et tietenkään voi”, Lily sanoi hymyillen Roselle. ”Minä taidan mennä etsimään Jamien ja Kaitlinin.”
Rose hymyili Lilylle vielä kerran pienesti, ennen kuin keskittyi taas rahoittelemaan Julieta.

Lily vaelteli pitkin Tylyahon sivukujia tietämättä oikein minne mennä. Hän ei ollut löytänyt Jamieta ja Kaitlinia mistään, eikä häntä huvittanut mennä Kolmeen Luudanvarteen yksin, niinpä hän oli vain päätynyt vaeltelemaan päämäärättömästi pitkin Tylyahon kujia ja pian hän huomasi olevansa jo lähellä Rääkyvää Röttelöä, melkein autiolla pikkukujalla. Tämä puoli oli Tylyahon sellaista osaa, joka ei ollut Lilylle kovinkaan tuttua. Yleensä he pysyttelivät hänen ystäviensä kanssa aina Tylyahon pääkaduilla, sillä siellä oli kaikki kaupat.

”Lily”, Lily kuuli jonkun kutsuvan itseään. Hän käännähti ympäri ja huomasi Scorpiuksen, joka katsoi Lilyä outo ilme kasvoillaan. Lily oli näkevinään hänen ilmeessään jotain epävarmuuteen viittaava, jossa ei ollut mitään järkeä. Miksi poika, joka luultavasti omisti koulun suurimman egon tuntisi olonsa epävarmaksi yhtään missään?
”Hei Scorpius”, Lily nyökkäsi, tietämättä oikein, miten suhtautua luihuispoikaan, joka oli vuorotellen hänelle ystävällinen ja vuorotellen töykeä.
Scorpius käveli muutaman askeleen Lähemmäs Lilyä, eikä kumpikaan puhunut mitään.
”Missä sinun ystäväsi ovat?” Scorpius kysyi lopulta.
”Miksi ihmeessä se kuuluisi sinulle mitenkään?” Lily kysyi epäluuloisesti. Hän ei käsittänyt, miksi Scorpiuksen piti tunkea nokkansa joka asiaan.
”Eipä kai kuulukaan”, Scorpius nyökkäsi ja Lily alkoi katua hyökkäävää äänensävyään. ”Mutta ei ole ihan turvallista kuljeskella yksin Tylyahon tässä osassa.”
”Scorpius, nyt on päivä”, Lily nauroi, ”Ja minä osaan kyllä pitää huolen itsestäni.”
”En olisi niin varma”, Scorpius mutisi.
Lily siristi silmiään, mutta ei ehtinyt vastata mitään terävää, ennen kuin Scorpius jatkoi: ”Mutta sekään ei tietenkään kuulu minulle.”

Lily tuijotti jalkojaan, uskaltamatta kohottaa katsettaan Scorpiuksen kasvoihin, vaikka olisikin kovasti halunnut nähdä Scorpiuksen ilmeen. Lopulta, kun Scorpius ei edelleenkään sanonut mitään, Lily kohotti katseensa. Scorpius katseli Lilyä kasvoillaan melko outo ilme. Lily mietti, käyttäytyikö Scorpius tuolla tavalla kaikkien muidenkin seurassa, vai vain Lilyn.
Huomattuaan Lilyn katseen, Scorpius käänsi äkkiä päätään, ja keskittyi tuijottelemaan Rääkyvää Röttelöä.
”Oletko sinä koskaan käynyt tuolla?” Scorpius kysyi yllättäen ja sai Lilyn hätkähtämään.
”En”, Lily pudisti päätään. ”Minä luulin, että sinne meno on kiellettyä.”
Scorpius naurahti, niin kuin Lilyn sanoissa olisi ollut jotain hyvinkin huvittavaa. ”Niin se onkin. Entäs sitten?”
Lily kohautti olkiaan sanomatta mitään.
”Haluatko sinä käydä?” Scorpius kysyi sitten ja kääntyi virnistämään Lilylle leveästi.
Lilyn ei tarvinnut miettiä vastausta kauaa. Hän ei ollut ikinä ollut turhan tarkka pitämään kiinni säännöistä. Ja sen lisäksi hän oli kyllä aina halunnut nähdä, miltä Rääkyvä Röttelö näytti sisältäpäin.
”Haluan”, Lily vastasi.
”Tule”, Scorpius sanoi. ”Äkkiä, ennen kuin joku huomaa.”
Sitten hän ällistytti Lilyn tarttumalla tämän kädestä kiinni ja veti tämän mukanaan puolijuoksua kohti hylättyä mökkiä.

Kohta he seisoivat mökin ulko-oven edessä ja Lily puuskutti pienesti, juostuaan koko matkan. Scorpius piti edelleen kiinni Lilyn kädestä, aivan kuin ei olisi huomannut sitä ollenkaan. Lily mietti, kuinka outoa oli, että hän oli kahdestaan Scorpiuksen kanssa, menossa Rääkyvään Röttelöön ja että Scorpius piti Lilyn kädestä kiinni. Ja että se ei oikeastaan edes haitannut Lilyä ainakaan kovin paljon. Ulkona oli kylmä ja Scorpiuksen käsi lämmitti mukavasti Lilyn kättä. Mitäköhän Kaitlin sanoisi, jos saisi tietää tilanteesta, Lily ajatteli.
Lopulta Scorpius huomasi vihdoin päästää irti Lilyn kädestä ja aukaisi oven, joka ei ollut edes lukossa.
Scorpius astui sisälle ja Lily seurasi uteliaasti hänen jäljessään. Lily huomasi tulleensa pölyiseen ja pimeään eteiseen, josta johti ovi toiseen huoneeseen ja portaat yläkertaan. Lily aukaisi oven ja astui sisälle seuraavaan huoneeseen.
Se oli aivan yhtä pölyinen ja likainen, kuin eteinenkin. Valoa oli hyvin vähän, sillä ikkunat oli laudoitettu umpeen, mutta Lily näki, että jokainen huoneessa oleva huonekalu oli rikki. Huoneessa myös haisi erittäin tunkkaiselle.
Lily astui peremmälle huoneeseen, hipaisten sormellaan varovasti tummaa puutuolia, jonka jokainen jalka oli rikki.

”Luuletko että tarinat niistä aaveista on totta?” Lily kysyi Scorpiukselta hiljaa, jokin talon ilmapiirissä sai hänet kuiskailemaan.
Scorpius naurahti hiljaa. ”Enpä usko, että mikään aave saisi tälläistä aikaan.”
”Niinpä kai”, Lily myönsi. ”Mutta jotain täällä on tapahtunut.”
Scorpius oli hetken hiljaa. ”Niin. Kuka tietää. En usko, että se jokin on tapahtunut ihan vähän aikaa sitten.”
Lily nyökkäsi. Ei tosiaankaan näyttänyt siltä, että kukaan olisi käynyt Rääkyvässä Röttelössä vähään aikaan. Ja huoneen kalustuskin oli vanhanaikaista, se oli luultavasti ollut asuttamattomana jo pitkään.
”Haluatko käydä yläkerrassa?” Scorpius kysyi hetken kuluttua. Lily nyökkäsi ja Scorpius lähti hänen edellään eteiseen ja sieltä portaita pitkin yläkertaan.
Portaat heiluivat ja narisivat uhkaavasti, heidän kävellessään niillä ja Lily mietti, kuinkakohan kauan ne enää kestäisivät.
Scorpius ja Lily saapuivat pimeälle porrastasanteelle. Heidän edessään oli ovi, joka oli auki ja Lily astui sisälle.
Huone oli aivan yhtä pölyinen ja likainen, kuin muukin talo, mutta se oli huomattavasti vähäisemmin kalustettu. Lilyn katse kiinnittyi heti huoneen nurkassa olevaan isoon pylvässänkyyn. Se oli samaa, vanhahtavaa tyyliä, kuin muutkin kalusteet ja vaikka sen verhot repsottivat pölyisinä, se oli ihme kyllä ehjä.

Lily astui kohti sänkyä ja kosketti sen päällä olevaa paksua päiväpeitettä. Talossa oli jotain salaperäistä, joka kiehtoi Lilyä. Hän olisi halunnut tietää, mitä siellä oli tapahtunut.
Lily käännähti katsomaan Scorpiusta, joka oli jäänyt oviaukkoon seisomaan. Scorpius katsoi Lilyä ja Lily kohotti katseensa Scorpiuksen kasvoihin, hymyilläkseen tälle pienesti. Scorpiuksen silmissä oli kuitenkin jotain, joka vangitsi Lilyn huomion ja yhtäkkiä hän ei saanutkaan käännettyä katsettaan muualle. Scorpiuksen harmahtavan vaaleansinisten silmien katse oli läpitunkeva, aivan kuin hän olisi nähnyt suoraan Lilyn läpi. Ja kuitenkin, Scorpiuksen katse oli aivan ystävällinen, ei yhtään niin kylmä, kun Lily muisteli joskus ajatelleensa sen olevan.

Lily ei osannut arvioida, kuinka kauan he seisoivat siinä, tuijottaen toisiaan silmiin, mutta Lily oli se, joka käänsi ensimmäisenä katseensa pois. Lilyn olo oli hiukan hengästynyt ja huojuva ja hän huomasi sydämensä lyövän hiukan tavallista nopeammin. Hän päätteli, että se johtui ainakin osittain mökin tunkkaisuudesta, hänen päänsä selvenisi, kunhan hän pääsisi takaisin raittiiseen ulkoilmaan. Mutta vaikka hän yritti kuinka kovasti, hän ei saanut työnnettyä Scorpiuksen läpitunkevaa katsetta pois mielestään.

He viipyivät mökissä vielä jonkin aikaa ja astuivat sitten takaisin ulkoilmaan. Lily värähti kylmän tuulen osuessa hänen kasvoilleen.
Taaskaan kumpikaan ei sanonut mitään. He eivät olleet puhuneet kovin paljon sisällä mökissäkään, mutta hiljaisuus ei kyllä tuntunut mitenkään kiusalliselta.
Scorpius ja Lily kävelivät hiljaisuuden valitessa takaisin tielle, jossa he olivat aikaisemmin tavanneet.
”Minun pitäisi varmaan mennä”, Scorpius sanoi lopulta. ”Ennen kuin muut alkavat ihmetellä, mihin minä oikein katosin.”
”Joo, niin minunkin”, Lily nyökkäsi.
”Nähdään varmaan joskus”, Scorpius sanoi ja pyyhälsi pois paikalta.
Lilyllä oli hämmentynyt olo, hän ei oikein tiennyt, mitä olisi ajatellut äskeisestä. Lopulta Lily vain päätti työntää koko asian hetkeksi pois mielestään ja selvittää kaiken itselleen myöhemmin.

***
Scorpius käveli katse maassa ja omiin mietteisiinsä vaipuneena. Hänellä ei ollut mitään kiirettä etsiä ystäviään ihan vielä. Hänestä nimitäin tuntui, että hän oli vihdoinkin keksinyt, miksi hän käyttäytyi niin omituisesti Lilyn seurassa. Miksi hänen oli niin vaikea saada Lily pois mielestään edes silloin, kun tyttö ei ollut missään lähettyvillä. Ja miksi hän joskus näki jopa unta tästä.
Mutta koko ajatus oli kerta kaikkiaan mahdoton. Ei sellaista tapahtunut. Koko ajatus, että hän olisi ihastunut Lily Potteriin, oli kerta kaikkiaan järjetön.
Ja silti se oli ainoa järkevä selitys.
Ja nyt kun Scorpius ajatteli sitä oikein kunnolla, hänen oli pakko myöntää, että se oli totta. Hänestä Lily oli totta kai kaunis, mutta siinä oli muutakin. Hän piti Lilystä. Hän nautti Lilyn seurasta ja hänestä Lily oli fiksu ja hauska ja hänen vatsassaan muljahti, kun Lily katsoi häneen.
Scorpius pudisteli päätään, vihaisena itselleen. Hän ei tajunnut, mikä ihme häntä oikein vaivasi. Miksi hänen piti kaikista maailman ihmisistä ihastua juuri Lily Potteriin? Hänen pitäisi pitää tarkasti huolta, siitä että kukaan ei saisi tietää, ei varsinkaan Lily. Joskus hänen oli vain vähän vaikea ajatella selkeästi, kun hän oli Lilyn lähellä.
”Hei Scorp, missä sinä oikein olit?” joku keskeytti Scorpiuksen pohdinnat. Alex tietysti. Vaikka Alex olikin ihan mukava, niin Scorpiuksesta tämä osasi joskus olla melko ärsyttävä ja joskus hän olisi vain halunnut viettää vähän enemmän aikaa yksin. Varsinkin nyt, kun hänellä oli niin paljon mietittävää.
”Hei Alex. En missään”, Scorpius vastasi kohauttaen olkiaan.
Alex loi Scorpiukseen epäluuloisen katseen. ”Miten niin, et missään?”
”Ihan sama, anna olla”, Scorpius mutisi.
”Onko kaikki hyvin?” Alex kysyi rypistäen otsaansa.
”On on”, Scorpius sanoi.
”Sinä vain olet ollut niin outo viimeaikoina”, Alex sanoi.
”Ai jaa, ehkä minä olen tulossa kipeäksi”, Scorpius sanoi, yrittäen saada äänensävynsä mahdollisimman huolettomaksi. Se ei kuitenkaan tainnut toimia erityisen hyvin, sillä Alex vilkuili Scorpiusta edelleen huolestuneen näköisenä.
”Meidän on varmaan parasta palata takaisin Tylypahkaan, alkaa olla jo myöhä”, Scorpius sanoi, vaihtaen puheenaihetta mahdollisimman nopeasti.
”Joo, niin varmaan”, Alex sanoi nyökäten ja lähti kulkemaan kohti Tylypahkaan vievää tietä.

***
Lily tunsi olonsa hämmentyneeksi. Hän ei oikein tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tuntea. Vasta vähän aikaa sitten, hän oli inhonnut Scorpiusta aivan yhtä paljon kuin jokainen muukin rohkelikko. Mutta nyt hän oli alkanut ajatella, että ehkä poika ei ollutkaan niin kovin kamala. Itse asiassa tämähän oli vaikuttanut ihan mukavalta tänään. Mitä Lily itse asiassa edes tiesi Scorpiuksesta, jonka perusteella hän tuomitsi tämän ja automaattisesti inhosi koko poikaa vain muiden puheiden perusteella, vaikka hän ei itse asiassa edes tuntenut tätä? Vain siksi, että rohkelikkojen kuului inhota luihuisia.
Mutta oli vaikea päästää irti ajatusmalleista, joista oli pitänyt kiinni jo niin kauan. Eikä Lily edes ymmärtänyt, mitä hänen ja Scorpiuksen välillä oli tapahtunut. He olivat tuskin puhuneet toisilleen montakaan sanaa, niiden viiden vuoden aikana, jotka Lily oli viettänyt Tylypahkassa, eikä hän tiennyt, mikä oli muuttunut nyt.
Ehkä Lilyn olisi vain parasta pysyä mahdollisimman kaukana Scorpiuksesta. Hänhän oli kuitenkin luihuinen, eikä hänestä varmaankaan seuraisi mitään muuta kuin harmia, luihuiset eivät kuitenkaan olleet niitä kaikista luotettavimpia.
Eikä kukaan hänen ystävistään todellakaan ymmärtäisi hänen tuttavuuttaan Scorpiuksen kanssa.

Kaitlin keskeytti Lilyn mietteet tupsahtamalla sisään rohkelikon oleskeluhuoneeseen, ennen kuin Lily ehti päättää mitä tekisi Scorpiuksen suhteen.
”Lily, minä olen niin pahoillani”, Kaitlin sanoi ensimmäiseksi.
”Mistä?” Lily kysyi pöllämystyneenä, hänen ajatuksensa karkasivat vieläkin Scorpiukseen, vaikka hän yritti karistaa pojan mielestään.
”Että petin lupaukseni, tietysti”, Kaitlin sanoi katuvaisen näköisenä.
”Minkä lupauksen?” Lily kysyi rypistäen otsaansa.
”Minähän lupasin olla sinun kanssasi tänään Tylyahossa. Mutta sitten minä kuitenkin karkaan Jamien kanssa kuhertelemaan jonnekin nurkkaan heti”, Kaitlin puuskahti. ”Minä olen niin pahoillani.”
”Ai”, Lily hymyili. ”Ei se mitään. Unohda se.”
Kaitlin katsoi Lilyä hämmästyneenä. ”Etkö sinä ole vihainen minulle?”
”En tietenkään, sellaista sattuu”, Lily nyökkäsi poissaolevan näköisenä.
”Mitä sinä sitten teit?” Kaitlin kysyi epäluuloisena.
”Äh, en mitään”, Lily huiskautti kättään. ”Kuljeskelin vain ympäriinsä, tyhjensin Hunajaherttuaa Rosen kanssa. Sitä tavallista.”
Kaitlin nyökkäsi, mutta katsoi edelleenkin Lilyä hieman epäluuloisen näköisenä.
”Meidän pitäisi varmaankin mennä syömään”, Lily sanoi, vaihtaen puheenaihetta.
Kaitlin nyökkäsi ja he lähtivät muotokuva-aukosta ulos ja kohti suurta salia.

Suuri Sali oli jo melko täynnä Kaitlinin ja Lilyn astuessa sisälle. He menivät istumaan rohkelikkojen pöytään, tavalliselle paikalleen Albuksen ja Hugon viereen.
”Hei”, Albus hymyili heille. ”Oliko teillä hauskaa Tylyahossa.”
”Joo, oli”, Kaitlin nyökkäsi hieman nolon näköisenä. Hän oli ilmeisesti vieläkin pahoillaan siitä, että oli jättänyt Lilyn yksin tänään. Lilyä se ei kuitenkaan haitannut, hänen päivänsä oli ainakin ollut aika mielenkiintoinen, jos ei muuta.
Lilyn katse vaelteli luihuisen pöytään, muiden jatkaessa keskustelua päivästään Tylyahossa. Lily huomasi Scorpiuksen, joka istui melkein pöydän päässä, ystäviensä vieressä. Yhtäkkiä Scorpius nosti päänsä, aivan kuin olisi tuntenut Lilyn katseen ja katsoi suoraan kohti Lilyä.
Lily oli jo kääntämässä katseensa takaisin ruokalautaseensa, kun Scorpius yhtäkkiä hymyili hänelle. Hymy oli aivan pieni, hiukan vino virnistys, johon Lily oli kiinnittänyt huomiota jo silloin jälki-istunnossa.
Hetkeksi Lily häkeltyi niin, että jähmettyi paikalleen ja kun hän sitten tajusi hymyillä ujosti takaisin, Scorpius oli jo kääntänyt katseensa.
Lilyn ei enää tehnytkään mieli ruokaa. Hän ei käsittänyt, mikä tuon hymyn merkitys oli. Tai ehkä sillä ei ollutkaan mitään erikoista merkitystä, ehkä se oli vain ihan ystävällinen hymy, kun Scorpius huomasi, että Lily oli katsonut häntä kohti. Ehkä Lily oli vain tyhmä, analysoidessaan jokaista Scorpiuksen pienintäkin ilmettä ja elettä, aivan kuin ne olisivat merkinneet paljon enemmän, kuin oikeasti merkitsivät.
”Hei Lily?” Kaitlin kysyi.
”Niin, mitä?” Lily kysyi, kääntäen kasvonsa kohti vieressään istuvaa Kaitlinia. Hän oli taas kerran uppoutunut huomaamattaan täysin omiin ajatuksiinsa, ja unohtanut ympäröivän maailman kokonaan.
”Sinä olit taas jotenkin poissaolevan näköinen, onko kaikki hyvin?” Kaitlin kysyi rypistäen otsaansa.
”On”, Lily huokaisi. ”Minä olen vain vähän väsynyt. Tänään oli pitkä päivä.”
”Niin oli”, Kaitlin hymyili. ”Lähdetäänkö? Oletko sinä syönyt jo?”
”Joo, mennään vaan”, Lily nyökkäsi. Hän oli syönyt tuskin puoliakaan annoksestaan, mutta ei uskonut, että saisi enää palaakaan alas sinä iltana.

Lily ja Kaitlin menivät melko aikaisin nukkumaan, niin kuin suurin osa muistakin oppilaista. Vaikka Lily olikin väsynyt, hän makasi sängyssään pitkään, saamatta unenpäästä kiinni, ehkä siksi, että liian paljon ajatuksia yritti mahtua hänen päähänsä samaan aikaan. Miksi hän ei vain pystynyt unohtamaan sitä hemmetin Scorpius Malfoytä?

[Kassandra]

Voi ei, olinpa minä hupsu! Unohdin, että James ei enää käy Tylypahkassa, minun mokani. ;)

Otanpa tässä vaiheessa (kun kerrankin muistan!) esille sen, mikä on pikkuisen häirinnyt minua kaikissa näissä osissa:

Tosin Lily tiesi, ettei Kaitlin olisi lähtenyt jos Lilyllä ei olisi ollut Rosea seuranaan.

Kaitlin nyökkäsi, mutta katsoi edelleenkin Lilyä hieman epäluuloisen näköisenä.

Miksi hän ei vain pystynyt unohtamaan sitä hemmetin Scorpius Malfoytä?

Tuossa muutama esimerkki. Minun korvaani tuo ä-pääte ei tuollaisissa englanninkielisissä nimissä kuulosta kovin hyvältä. En ole varma, mutta olen aina elänyt käsityksessä, että se on "Lilylla", "Lilya" ja "Malfoyta" eikä "Lilyllä", "Lilyä" ja "Malfoytä". Kuten sanottu, en todellakaan ole varma, mutta muistaakseni ainakin itse kirjasarjassa (suomennetussa) nimet on taivutettu a-kirjaimen kera ja muutenkin se näyttää minusta oikeammalta. Mutta saatan toki olla väärässäkin.

No, eipä tuo mitään, eihän tuollainen pikkujuttu sinänsä mitään haittaa, huomautinpahan vain nyt kun muistin. ;) Mutta asiaan: tykkäsin tästä osasta tosi paljon. Mielestäni tämä oli paras tähänastisista, olin koko ajan ihan haltioissani! Tässä oli monta sellaista pientä, hauskaa yksityiskohtaa etenkin siinä pätkässä, jossa Lily ja Scorp kohtasivat, menivät Röttelöön ja poistuivat sieltä. Pakko lainata ihan muutama, jotta tiedät mitä tarkoitan (vaikka haluaisin lainata ne kaikki, mutta jos ryhtyisin siihen hommaan, menisi siinä koko päivä + joutuisin lainaamaan melkein koko fikin):

Lily tuijotti jalkojaan, uskaltamatta kohottaa katsettaan Scorpiuksen kasvoihin, vaikka olisikin kovasti halunnut nähdä Scorpiuksen ilmeen.

Ja sen lisäksi hän oli kyllä aina halunnut nähdä, miltä Rääkyvä Röttelö näytti sisältäpäin.

Lily ei osannut arvioida, kuinka kauan he seisoivat siinä, tuijottaen toisiaan silmiin, mutta Lily oli se, joka käänsi ensimmäisenä katseensa pois.

Hetkeksi Lily häkeltyi niin, että jähmettyi paikalleen ja kun hän sitten tajusi hymyillä ujosti takaisin, Scorpius oli jo kääntänyt katseensa.

Minulla ei ole hajuakaan mikä, mutta jokin muun muassa noissa lauseissa oli tosi hienoa, jollain tapaa oivaltavaa. Muutenkin pidin erityisesti sekä Lilyn että Scorpiuksen mietteistä Röttelö-reissun jälkeen. ;) Oli kyllä hyvä osa, kiitos tästä todella paljon!

[Chiida]

Ensiksikin, kiitos tylsän tunnin piristyksestä  Vaikka tykkäänkin lukea ennemmiin lyhyitä ficcejä, niin pidin tästäkin  Joitakin kirjoitusvirheitä olin jossakin väleissä, mutta ei mitään kovin suurta ja vakavaa. Söpö oli ^^

Anteeksi tämä ei niin rakentava palaute...

[Jazmín]

A/N: Kiitos paljon kommentista Kassandra! Mäkin olen miettinyt tota päätejuttua, ja oot oikeessa, että ainakin Malfoyn kanssa a kuulostaa paremmalta, mutta jotenkin musta Lilyn kanssa kuulostaa ä paremmalta, koska siinä on y vimppana. Mutta en kyllä tiedä, kumpi siihen oikeasti kuuluisi.
Ja kiva että tykkäsit tästä, mustakin tätä oli ainakin ihana kirjottaa
Chiidalle myös iso kiitos <3 Kommenttisi piristi mukavasti päivääni

Ja tässä nyt seiuraava luku. Nimi on vähän huono, mutta en keksinyt parempaakaan. Toivottavasti pidätte ja toivottavasti komentoitte


7. Hämmentävää

Lily istui pulpetissaan muodonmuutostunnilla, yrittäen epätoivoisesti keskittyä opettajan opetukseen. Iltapäivän viimeinen tunti ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen otollista aikaa keskittyä professori McGarmiwan puheeseen ja Lilyn ajatukset karkasivat vähän väliä sivuraiteille.
Lily seurasi laiskasti, kun McGarmiwa otti suuren, valkoisen kyyhkysen häkistä ja muutti sen yhdellä viehkeällä sauvanheilautuksella kuvioiduksi, posliiniseksi teekannuksi.
”Muistakaa; sauvan näpäytys ei saa olla liian terävä tai äkkipikainen, vaan sulava ja harkittu, jotta taika onnistuu kunnolla”, McGarmiwa muistutti. ”Minä jaan nyt jokaiselle parille yhden kyyhkysen, niin pääsette harjoittelemaan käytännössä.”
McGarmiwa tömäytti Lilyn ja Kaitlinin eteen pulpetille suuren valkoisen kyyhkysen häkissään.
”Haluatko sinä yrittää ensin?” Lily kysyi epävarman näköisenä.
”Ei, sinä saat kunnian olla ensimmäinen, joka ottaa McGarmiwan vihat niskoilleen”, Kaitlin virnisti ja työnsi linnun häkkeineen kohti Lilyä.
”Kiitos vai”, Lily sanoi nyreästi.
Hän ei kuitenkaan ehtinyt yrittää taikaa, ennen kuin heidän takaansa kuului pamahdus ja Hugon edessä ollut kyyhkynen lähti lentoon ympäri luokkaa. Paitsi että enää se ei ollut kyyhkynen, vaan teekannu, jolla oli linnun jalat ja nokka.
Kyyhkysteekannu raapaisi yhden tytön hiuksia, lentäessään hurjaa vauhtia tämän ohi. Tyttö pomppasi kirkuen pystyyn ja tönäisi siinä samassa mustepullonsa kumoon niin, että kaikki muste kaatui hänen vierustoverinsa kirjan päälle.

Hetkessä yksi lentävä melkein-teekannu oli saanut täyden kaaoksen aikaan luokkahuoneessa, kunnes McGarmiwa taltutti sen yhdellä kätevällä taialla, ja muutti sen sitten aivan tavalliseksi, paikoillaan pysyväksi teekannuksi, ennen kuin kääntyi silmät salamoiden Hugon puoleen.
Hugo istui tuolissaan paikoillaan jähmettyneenä ja oli keskittynyt näyttämään mahdollisimman viattomalta.
”Hugo Weasley!” McGarmiwa ärähti.
”Niin, professori McGarmiwa?” Hugo sanoi hymyillen kaikista viattominta enkelinhymyään, joka ei koskaan tehonnut sen paremmin opettajiin, kuin vanhempiinkaan, mutta jota hän silti aina jaksoi yrittää.
”Enkö minä juuri äsken sanonut, että sen sauvanliikkeen pitää olla sulava ja harkittu, jotta taika onnistuu kunnolla?” McGarmiwa sanoi, kohottaen toista kulmakarvaansa.
”Sanoit, professori”, Hugo vastasi.
”Mutta sinä et ottanut asiaksesi kuunnella, tai ainakaan toteuttaa saamiasi ohjeita. Sinä olet onnistunut aiheuttamaan jo tuhoa melkein jokaisella minun oppitunnillani. Olisiko se liian paljon vaadittu, että kerran keskittäisit huomiotasi minun opetukseenikin?”
”Ei, professori.”
”Hyvä, teepä sitten niin. Viisi pistettä pois rohkelikolta”, McGarmiwa sanoi kääntyessään kannoillaan. ”Te muut; jatkakaa harjoittelua, toivottavasti onnistutte saamaan aikaan paremman lopputuloksen, kuin herra Weasley.”

Lily kääntyi virnistämään Hugolle vahingoniloisesti, opettajan kääntäessä selkänsä.
”Tee itse paremmin”, Hugo kuiskasi jurosti.
”Niin teenkin”, Lily virnisti ja kääntyi kohtaamaan kyyhkysen, joka virnuili hänelle ilkeästi häkistään. Tai ainakin Lily oli ihan varma että se virnuili.
Lily lausui taikasanan ja heilautti sauvaansa mahdollisimman sulavasti McGarmiwan opettamalla tavalla.
Kohta häkissä ei enää ollutkaan kyyhkystä, vaan teekannu, jossa oli kyyhkyskuviointi. Ja jolla oli siivet.
Hugo nauroi äänettömästi ja Lily kääntyi mulkaisemaan häntä vihaisesti. ”Ainakaan se ei lentele ympäri luokkaa aiheuttamassa tuhoa, niin kuin sinun kannusi.”
”Niin, koska se on lukittuna häkkiin”, Hugo huomautti. Lily näytti Hugolle kieltä.
”Lapset, lapset, lopettakaahan sitten se riitely”, Kaitlin huokaisi kaikista tätimäisimmällä äänensävyllään.
Lily pyöritteli silmiään. ”Paraskin puhuja.”
Kaitlin vain virnisti Lilylle ja veti sitten häkin lähemmäs itseään, yrittääkseen itse.

Koko lopputunnin he kuluttivat, yrittämällä muuttaa kyyhkysiään teekannuksi ja tunnin loppuun mennessä Lily oli jo onnistunut saamaan kannunsa aivan tavallisen teekannun muotoiseksi, vaikka sitä koristikin vielä lintukuviointi. Oli se kuitenkin parempi kuin Hugon yritelmä, joka ei koskaan päässyt eroon koivistaan.

Oppitunnin jälkeen Kaitlin, Lily ja Hugo laahustivat vihdoin rohkelikkotorniin yhdessä muiden rohkelikkojen kanssa, nuristen McGarmiwan antamasta valtavasta läksypinosta.
”Ja sitten vielä ne kaikki Sweeneyn tehtävät. Miten minä ikinä ehdin tehdä ne kaikki jälki-istunnon lomassa”, Hugo nurisi.
”Ei kannata joutua jälki-istuntoon”, Lily huomautti. Hän ei enää vaivautunut kysymään, miksi Hugo tällä kertaa oli päätynyt sinne, tämä ei olisi kertonut kuitenkaan.

Päivällisen jälkeen Lilyn ja Kaitlin oli jätettävä läksyjen teko sikseen ja mentävä huispausharjoituksiin. Erica oli kiristänyt harjoitustahtia, sillä ensimmäinen huispausottelu lähestyi koko ajan ja hän halusi joukkueensa olevan parhaassa mahdollisessa kunnossa. Ja totta puhuen Lily viettikin iltansa paljon mieluummin pelaten huispausta, kuin läksyjen kimpussa.

Tällä kertaa harjoitukset sujuivat ilman suurempia haavereita ja loukkaantumisia, vaikka Lily kerran melkein tipahtikin luudaltaan, törmättyään ryhmyyn.
Puolessa välissä harjoituksia alkoi kuitenkin sataa ja kun joukkue lopulta laahautui takaisin pukuhuoneeseen, he olivat kaikki läpimärkiä.
Lily ja Kaitlin vaihtoivat nopeasti märistä huispauskaavuista takaisin tavallisiin vaatteisiin ja lähtivät kohti linnaa.
Rankkasade oli vaihtunut pelkäksi tihkutukseksi, joten he pääsivät sisälle linnaan kastumatta pahemmin.

Mennessään kohti rohkelikkotornia he törmäsivät Rosen.
”Hei Rose”, Lily sanoi
 ”Hei Lily, Kaitlin”, Rose sanoi näyttäen hiukan säikähtäneeltä. ”Teillä oli huispausharjoitukset, vai?”
”Joo”, Lily nyökkäsi.
Rose epäröi hetken ja aukaisi sitten suunsa. ”Lily, voitaisiinko me puhua kahdestaan?” Rose kysy, luoden epäröivän katseen Kaitliniin.
”Totta kai”, Lily sanoi, katsoen serkkuaan kummastuneena.
”Minä menenkin tästä etsimään Jamien”, Kaitlin sanoi ja katosi kohti rohkelikkotornia, jättäen Rosen ja Lilyn kahdestaan.
”Onko kaikki hyvin?” Lily kysyi Roselta, rypistäen otsaansa.
”On, minä vain…”
”Niin?” Lily sanoi, hymyillen Roselle rohkaisevasti.
”No minä vain ajattelin, että sinun on parempi tietää… kun en ollut varma miten sinä reagoisit”, Rose aloitti, tietämättä mitä hänen pitäisi sanoa.
”Mitä minun olisi parempi tietää?”
”No minä vain ajattelin, että vaikka sinä ja Ethan ette enää olekaan yhdessä, niin ehkä sinä – ”
Yhtäkkiä kaikki palaset loksahtivat yhteen Lilyn päässä. Lily ei ymmärtänyt, miten hän ei ollut tajunnut sitä aikaisemmin, sehän oli ilmiselvää. ”Ethan”, hän huudahti, hymyn kohotessa hänen kasvoilleen. ”Aivan! Totta kai se sinun ihastuksesi on Ethan! Miten minä en tajunnut sitä aikaisemmin?”
”Shh, Lily”, Rose sanoi, vilkuillen hätääntyneenä ympärilleen. ”Voisitko pitää vähän pienempää ääntä?”
”Ai, anteeksi”, Lily sanoi vähän nolona.
”Etkö sinä siis ole vihainen minulle?” Rose kysyi epäröiden.
”En tietenkään”, Lily naurahti. ”Miksi ihmeessä olisin? Sinusta ja Ethanista tulee tosi söpö pari.”
Rose katsoi Lilyä epävarman näköisenä. ”Tuleeko?”
”Totta kai tulee”, Lily hymyili, hän ei voinut lakata hämmästelemästä, miten hän ei ollut tajunnut sitä aikaisemmin, vaikka ratkaisu oli ollut aivan hänen nenänsä edessä.
”Mutta…” Rose sanoi. ”Mitä jo Ethan ei pidä minusta? Miksi hän pitäisi?”
”Miksi ei pitäisi?” Lily nauroi, aivan kuin koko ajatus olisi ollut mahdoton. ”Sinähän olet yksi koko Tylypahkan kauneimmista tytöistä ja lisäksi fiksu ja hauska…”
Rose naurahti Lilyn sanoille pyöritellen silmiään. ”Vaikka tuskin hän koskaan edes saa tietää koko asiasta.”
”Totta kai hän saa, kerro hänelle”, Lily hymyili.
”Hah, en varmasti.”
”Minä kerron”, Lily sanoi innokkaasti.
”Et varmasti kerro”, Rose sanoi, luoden Lilyyn uhkaavan silmäyksen.
”Katsotaan”, Lily sanoi välttelevästi.
”Lily”, Rose sanoi varoittavaan sävyyn.
Lily vain virnisti Roselle vielä kerran. ”Minun pitää mennä nyt, nähdään huomenna Rose.”
”Nähdään. Minä tiesin, ettei minun olisi pitänyt sanoa sinulle mitään”, Rose jupisi Lilyn loikkiessa matkoihinsa.

***
Lily istui rohkelikon oleskeluhuoneessa, takkatulen ääressä yrittäen ankarasti keskittyä läksyihinsä. Jamie ja Kaitlin istuivat söpösti sylikkäin viereisessä nojatuolissa ja olivat hylänneet läksynsä jo aikoja sitten.
”Minä taidan lähteä kirjastoon”, Lily sanoi lopulta.
Kaitlin irrottautui heti Jamiesta, kuullessaan Lilyn äänen ja loi pahoittelevan katseen Lilyyn. ”Haluatko että minä tulen mukaan?”
”Ei tarvitse, pidä sinä vain hauskaa Jamien kanssa”, Lily sanoi virnistäen ja iski silmää Jamielle. Jamie virnisti Lilylle takaisin kiitollisena, hän ei selvästikään ollut aivan vielä valmis päästämään Kaitlinia menemään. Kaitlin näytti vieläkin epäröivän vähän, joten Lily poistui äkkiä, ennen kuin tämä ehtisi esittää vastalauseensa.
Tällä kertaa Lilyä ei haitannut yksinolo, vaikka yleensä hän ei viihtynytkään kovin kauaa yksikseen. Tällä kertaa hänellä olikin enemmän ajattelemista, kuin yleensä.
Vaikka Lilyä ei hirveästi huvittanutkaan lukea, hän suuntasi silti kohti kirjastoa. Siellä oli ainakin rauhallista ja hän saisi olla omissa oloissaan.

Päästyään perille Lily laahusti hitaasti pitkin kirjaston loputtomia hyllyrivejä, silmäillen laiskasti kirjojen nimiä hyllyissä. Ja sitten, käännyttyään taas yhden hyllyn toiselle puolelle Lily huomasi seisovansa vastapäätä Scorpiusta. Scorpius istui puisen pöydän ääressä, syventyneenä paksuun, vanhan näköiseen opukseen. Hän kohotti päänsä hiukan säikähtäneen näköisenä, Lilyn astuessa esiin.
Sitten, nähtyään tulijan, hänen kasvoilleen ilmestyi pieni, melkein ilahtunut hymy. Lily huomasi sydämensä lyövän ihan aavistuksen verran nopeampaa nähtyään tuon hymyn. Hän ei oikein tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Hänen järkensä kehotti häntä vain lähtemään pois, hänellä ei ollut mitään tekemistä Scorpiuksen kanssa, hän oli jo mennyt aivan liian pitkälle, eikä hän edes tiennyt minkä takia. Eihän hän edes pitänyt Scorpiuksesta. Eihän?
Ja kuitenkin, kun Scorpius hymyili ja taputti kutsuvasti vieressään olevaa tuolia, Lily istuutui muitta mutkitta Scorpiuksen viereen.
”Hei”, Scorpius sanoi, mutta nyt hymy oli jo kadonnut tämän kasvoilta, aivan kuin tämä olisi juuri muistanut jotain.
”Hei”, Lily vastasi ujosti, eikä hän voinut olla taas kerran ihmettelemättä mitä hän oikein teki täällä, kahdestaan Scorpiuksen kanssa.
”Mitä sinä olit lukemassa?” Lily kysyi lyhyen hiljaisuuden jälkeen, nyökäten kohti paksua opusta heidän vieressään.
Scorpius hymähti. ”Taikahistorian vaarallisimmat taikajuomat ja niiden vaikutukset”, Scorpius kertoi, näyttäen Lilylle kirjan kantta.
Lily nyökäytti päätään hiukan hämmentyneenä.
”Älä pelkää”, Scorpius hymyili, ”en minä ole myrkyttämässä ketään.”
Lily naurahti pienesti ja hänen omissa korvissaan ääni kuulosti oudon kimeältä ja säikähtäneeltä.

”Eikö sinun pitäisi tehdä läksyjä tai jotain?” Scorpius kysyi sitten. Lily mietti, halusiko Scorpius hänen lähtevän, mutta tämän äänensävy vaikutti vain puhtaan keskustelevalta.
”Pitäisi”, Lily huokaisi. ”Mutta minä en jotenkin pysty keskittymään, eikä Kaitlin ja Jamie siinä vieressä yhtään paranna tilannetta – ”
Lily lopetti yhtäkkiä, tajuttuaan, että hän puhui Scorpius Malfoylle. Miksi ihmeessä hän selitti Scorpiukselle jotain tuollaista? Minkä ihmeen takia hän selitti Scorpiukselle yhtään mitään?
”Mutta minun pitäisi varmaan jättää sinut rauhaan”, Lily sanoi vilkaisten taas Scorpiuksen kirjaa.
”Ei tarvitse”, Scorpius sanoi. ”Tämä on itse asiassa aika tylsä, kun tässä ei kerrota mitään noiden juomien valmistuksesta.”
”Ja sinä haluaisit oppia valmistamaan niitä?” Lily virnisti. ”Miten minä en ole yhtään yllättynyt?”
”Miten niin?” Scorpius kysyi.
”No kai se jotenkin sopii tuohon sinun luihuis-imagoosi”, Lily kohautti olkiaan.
Scorpius nauroi, mutta vakavoitui sitten yhtäkkiä. ”Niinkö sinä ajattelet minusta?”
”Miten?” Lily kysyi häkeltyneenä pojan yhtäkkisestä vakavoitumisesta.
”Että minä olen luihuinen ja automaattisesti ilkeä ja huono ihminen?” Scorpius sanoi. Tällä kertaa hänen äänensävynsä oli jälleen kerran kepeä, mutta Lily näki, ettei kysymys ollut ihan kokonaan vitsi.
”Eivätkö kaikki sitten ajattele niin”, Lily virnisti teeskennellen hämmästynyttä. Hän ei pitänyt tästä vakavammasta sävystä, jonka heidän keskustelunsa oli saanut, se hämmensi ja jopa hiukan pelotti häntä.
”Niin kai”, Scorpius virnisti. ”Siksi sinä oletkin aina niin peloissaan minun lähettyvilläni.”
”Enkä ole!” Lily protestoi, huojentuneena.
Scorpius vain hymyili Lilylle omahyväisesti.

Ja sitten heidän katseensa kohtasivat taas kerran. Scorpiuksen silmät vangitsivat taas Lilyn katseen, vaikka tämän ilme olikin tutkimaton ja salaperäinen. Tai ehkä juuri sen takia. Scorpiuksen silmät saivat Lilyn olon aina tuntumaan niin oudolta, jotenkin rauhattomalta. Aivan kuin hän olisi halunnut jotain, mutta ei vain tiennyt mitä. Ja tämä kaikki pelotti häntä aivan suunnattomasti.
Yhtäkkiä Scorpius kohotti kätensä ja pyyhkäisi yhden karanneen, punaisen hiussuortuvan takaisin Lilyn korvan taakse. Lily sävähti Scorpiuksen kosketuksesta. Se tuntui yhtä aikaa niin väärältä ja kuitenkin juuri oikealta. Yhtä aikaa lämpimältä ja kylmältä ja Lily meni vielä enemmän pyörälle päästään eikä se tuntunut pelkästään mukavalta. Ja kuitenkaan se ei ollut kuin pieni hipaisu, joka kesti vain pari sekuntia. Ei mitään elämää suurempaa, ei mitään minkä takia hänen pitäisi menettää yöunensa, Lily vakuutti itselleen. Se ei merkinnyt mitään. Ja siltikin se merkitsi kaikkea.
”Minun pitäisi varmaan lähteä”, Lily sanoi kavahtaen kauemmas.
Scorpius nyökkäsi sanomatta mitään, näyttäen taas hiukan katuvalta ja Lily nousi pystyyn.
”Hyvää yötä, Lily”, Scorpius sanoi, Lilyn ollessa jo menossa.
Lily pysähtyi ja kääntyi.
”Hyvää yötä, Scorpius”, hän sanoi sitten jälleen kerran enemmän kuin hiukan hämmentyneenä.

***
”Lily”, Kaitlin kuiskasi, tönäisten Lilyä terävästi kylkeen. ”Lily hei.”
”Mitä?” Lily kysyi havahtuen hereille ajatuksistaan.
Kaitlin nyökkäsi kohti Lizzietä, joka katsoi Lilyä odottava hymy kasvoillaan – tuo nainen ei sitten koskaan lakkaa hymyilemästä, Lily mietti.
”Anteeksi?” Lily kysyi.
”Kysyin, että tietääkö neiti Potter mikä on hämykeiju”, Lizzie toisti kysymyksensä.
Ennen kuin Lily ehti vastata mitään, Lizzie kuitenkin jatkoi ainaisen pirteällä äänellään: ”Älä välitä, minä muistan kyllä vielä, millaista oli olla tuonikäinen, aina vain pojat mielessä, niin että ei jaksa edes keskittyä oppitunteihin…”
Lily katsoi Lizzietä kiusaantuneena Kaitlinin nauraessa äänettömästi vieressä. Lily tunsi punastuvansa, sillä kaikkein pahinta Lizzien lausahduksessa oli, että tällä kertaa hän oli itse asiassa osunut oikeaan. Vaikka Lily ei kuollakseenkaan ikinä paljastaisi sitä kenellekään, hän oli taas kerran ajatellut Scorpiusta ja heidän eilisiltaista tapaamistaan kirjastossa.
Lilyn onneksi kukaan ei kuitenkaan ollut kiinnittänyt kovin paljon huomiota Lizzien puheisiin, kaikki olivat jo tottuneet siihen, että yhdeksänkymmentäviisi prosenttia Lizzien höpinöistä oli täysin turhaa, eikä auttanut heidän opintojaan eteenpäin millään tavalla.
”Kyllä, minä tiedän mikä on hämykeiju, se – ”
”Loistavaa”, Lizzie keskeytti Lilyn, ”Minä en viitsinyt tuoda teille yhtä näytille, koska se olisi varmaankin ollut teille liian pelottavaa. Hämykeijujen kukistamiseen on kuitenkin yksi helppo taika…”

Lily antoi taas keskittymisensä herpaantua ja päästi Lizzien puheet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. He olivat opiskelleet hämykeijut ja niiden kukistamisen jo kolmannella luokalla, mutta Lizzie ei ilmeisesti näyttänyt tietävän sitä.
Kohta Kaitlin ojensi Lilylle taitellun pergamentinpalasen pulpetin yli. Lily taitteli sen varovasti auki ja luki sen sisällön.

Mitä sinä ajattelit, kun olit niin ajatuksissasi? Poikia? Jotain tiettyä poikaa?

Lily huokaisi. Hän oli pelännytkin jo sitä hetkeä, jolloin Kaitlin huomasi, että hän käyttäytyi jotenkin oudosti. Lily raapusti Kaitlinille nopeasti vastauksen, toivoen kuulostavansa tarpeeksi vakuuttavalta.

En mitään, minua vain väsytti. Koska sinä olet alkanut uskoa Lizzien puheita?

Kaitlinin vastaus tuli nopeasti ja Lily huomasi, ettei hän ollut ainakaan ollut tarpeeksi vakuuttava. Tai sitten Kaitlin vain tunsi hänet liian hyvin.

En minä usko Lizzien puheita. Luuletko sinä, etten minä ole huomannut, kuinka oudosti sinä olet käyttäytynyt viimeaikoina? Minä luulin, että meidän piti kertoa toisillemme kaikki…

Nyt Kaitlinin sävy oli jo hiukan loukkaantunut ja Lily tajusi, että hänellä oli edellisten lisäksi, vielä yksi ongelma lisää mietittävänään. Hänen pitäisi keksiä Kaitlinille joku selitys ja äkkiä. Hänen olisi pitänyt tietää, että Kaitlin näkisi hänen läpi ja hän tajusi, että jos ei kertoisi Kaitlinille mitään, hän vain loukkaisi tätä. Ja kuitenkaan hän ei voisi kertoa totuutta, Kaitlin ei ymmärtäisi sitä. Kun Lily ei itsekkään ymmärtänyt sitä, sillä eihän hänen ja Scorpiuksen välillä edes ollut mitään. Ei voinut olla.

Tunnin jälkeen Kaitlin veti Lilyn sivuun, kauemmas muista oppilaista.
”Haluaisitko jo selittää?” Kaitlin kysyi kulmat kohollaan.
”No tuota…” Lily aloitti, yrittäen kuumeisesti keksiä sopivaa selitystä.
Kaitlin odotti kärsivällisesti, johdattaen Lilyä yhä kauemmas muista oppilaista.
”Se johtuu Ethanista”, Lily valehteli lopulta ensimmäisen mieleensä tulleen asian.
”Mitä Ethanista?” Kaitlin kysyi.
”No minusta tuntuu, ettei eroaminen hänestä sittenkään ollut paras mahdollinen vaihtoehto”, Lily aloitti epäröiden. ”Ja nyt Rose on kuulemma ihastunut häneen – ”
”Ja sinä olet mustasukkainen”, Kaitlin lopetti lauseen nyökkäillen.
”Niin kai, Lily myönsi.
Kaitlin oli hetken hiljaa. ”Ehkä sinun pitäisi puhua Ethanin kanssa?”
Lily pudisteli päätään. ”Ei, minusta se ei ole hyvä idea.”
Kaitlin katsoi Lilyä kysyvästi, joten Lily selitti kiireesti: ”Kaikki on kuitenkin ohi minun ja Ethanin välillä, nyt minun pitää vain päästä siitä yli.”
”No, ihan miten sinä parhaaksi näet”, Kaitlin sanoi, katsoen Lilyä hiukan huolestuneena. ”Nyt meidän pitää mennä, että ehditään seuraavalle tunnille.”
Kaitlin kääntyi ympäri, lähteäkseen kohti heidän seuraavaa luokkaansa.
”Kaitlin”, Lily sanoi tarraten Kaitlinin käsivarteen.
”Niin?”
”Älä kerro kenellekään, ethän?” Lily varmisti.
Kaitlin rypisti otsaansa. ”En tietenkään, miksi kertoisin?”
Lily kohautti olkiaan, keksimättä mitään vastausta ja he jatkoivat Kaitlinin kanssa matkaansa kohti seuraavaa tuntia.
Lilyn olo oli hiukan helpottunut, sillä Kaitlin ei näyttänyt enää epäilevän mitään, mutta kuitenkin hänellä oli kurja olo, hän ei tykännyt valehdella kenellekään, varsinkaan Kaitlinille, jolle hän oli aina voinut kertoa kaiken. Niinpä hän päätti, että hänen olisi vain parasta saada päätös koko tälle Scorpius jutulle mahdollisimman pian.