Slytherin and his Gryffindor epilogi 14.3.! K-11 Lily/Scorpius

[Fairy Feller]

Jes! Jatkoa! Olen lukenut tätä ficciä jo jonkin aikaa, mutta rekisteröidyin vasta vähän aikaa sitten, joten kommailen vasta nyt.

Mielestäni tämä ficci on todella hyvä, kirjoitusvirheitä en oikeastaan bongaillut.

Scorpius on söpö <33

Olinko eka kommaaja? Jihaa!

[Kassandra]

Jossakin edellisistä kommenteistani tulin maininneeksi Hugosta, että - hmm... Lainataanpas se tähän:

enkä myöskään ole tullut ajatelleeksi Hugoa tuollaisena fred&georgemaisena veijarina.

Aluksi kieltämättä hieman ihmettelin, että mitenköhän olit tullut kuvitelleeksi Hugon tuollaiseksi pelleilijäksi, se kun sattui sotimaan kovin omaa mielikuvaani vastaan. Mutta tämän osan myötä tulin kyllä ihan toisiin aatoksiin, koska Hugon häiriköinti oli kieltämättä aika hauskaa luettavaa. ;) Pikkuhiljaa alan itsekin mieltää hänet sellaiseksi kiusankappaleeksi. On järkeenkäypää, että Rose on hermionemaisempi ja hieman terävämpi ja Hugo sitten taas tulee isäänsä.

Ja sitten siirtykäämme ihkuttamaan! *ihkuttaa* Ihanaa, viimeinkin Rose pääsi kunnolla mukaan toimintaan! Tai siis, on hienoa, että viimein hän tunnusti ihastuksensa Ethaniin (mitäs mitä sanoin? ;D) ja tuli siinä samalla paremmin esille juonen kannalta tai jotain. No, joka tapauksessa, ekstraihanaa, tätä hetkeä olen odottanut. Lily puolestaan oli kovin hyväsydäminen. Itse asiassa olisin kaivannut hieman draamaa - olisi ollut kivaa, jos Lily olisikin suuttunut, mutta käyhän tämä näinkin. Tuosta hyväsydämisyydestä kun puhe tuli, niin kiltisti Lily teki suostuessaan lähtemään kirjastoon ilman Kaitlinia, jolla oli parempaa tekemistä. Ja nyt kun pääsin kerran kirjastoon asti, niin voinkin alkaa heti puhua itse aiheesta, eli Lily ja Scorp. ;) Kröhöm, siis...

”No kai se jotenkin sopii tuohon sinun luihuis-imagoosi”, Lily kohautti olkiaan.
Scorpius nauroi, mutta vakavoitui sitten yhtäkkiä. ”Niinkö sinä ajattelet minusta?”
”Miten?” Lily kysyi häkeltyneenä pojan yhtäkkisestä vakavoitumisesta.
”Että minä olen luihuinen ja automaattisesti ilkeä ja huono ihminen?” Scorpius sanoi. Tällä kertaa hänen äänensävynsä oli jälleen kerran kepeä, mutta Lily näki, ettei kysymys ollut ihan kokonaan vitsi.

Tuo oli todella hyvä kohta. Noin sitä kai automaattisesti kaikki ajattelevat, osuit hyvin asian ytimeen ja naulan kantaan ja vaikka mihin muuhun. Lilyn ja Scorpiuksen kohtaus oli onnistunut, mutta kohtauksen lopulla, siinä vaiheessa, jossa Scorpius pyyhkäisi Lilyn hiussuortuvan tämän korvan taakse - hmm, siinä se koko juttu meni minun mielestäni hieman metsään. Tai ei metsään, tuo oli huonosti sanottu, mutta en pitänyt siitä niin kovin. Tämä on ristiriitaista, sillä minä tykkään romanttisista jutuista ja olen aika romanttinen ihminen ja luen mielelläni kaikkea romanttista, mutta sitten taas tuollaiset pikkujutut häiritsevät ja ovat mielestäni lähinnä ällön söpöjä. MUTTA se ei tarkoita, että koko homma olisi ollut pilalla, ei toki, pidin tästä edelleen. Se hiuskohtaus vain ei ollut ihan mieleeni, vaikka se tietenkin veikin asioita ihan mukavaan suuntaan... ;)

Ja sitten minun on vielä pakko lainata yksi pätkä, nimittäin tämä:

Ennen kuin Lily ehti vastata mitään, Lizzie kuitenkin jatkoi ainaisen pirteällä äänellään: ”Älä välitä, minä muistan kyllä vielä, millaista oli olla tuonikäinen, aina vain pojat mielessä, niin että ei jaksa edes keskittyä oppitunteihin…”

Se sai minut nauramaan! Tuo Lizzie on kyllä mainio tyyppi!

Mutta kiitos paljon, jään jälleen kerran odottelemaan jatkoa. ;) (Tulipas pitkä viesti!)

[Sinikeiju]

Ihana ficci...Oli pakko kaikki kerralla vaikka kello huitelee ties mitä. Sait yhden lukijan lisää. Paritus on hyvä. Taas yksi paritus lisää niihin joista tykkään. Jatkoa pyydän.

Ennen kuin Lily ehti vastata mitään, Lizzie kuitenkin jatkoi ainaisen pirteällä äänellään: ”Älä välitä, minä muistan kyllä vielä, millaista oli olla tuonikäinen, aina vain pojat mielessä, niin että ei jaksa edes keskittyä oppitunteihin…”

*köh köh* täytyy olevani itse samanlainen.

[Jazmín]

A/N: Kiitos, Spider Tosi kiva kuulla että tykkäät!
Kiitos paljon Kassandralle, ihanan pitkästä kommentista, sun kommentit on aina niin piristävää luettavaa Ja mä mietinkin tosta hiusjutusta, että oliko se liian klisestä, mutta se oli semmonen sopiva juttu, jonka mä keksin, joka vei niitten tilannetta vähän eteenpäin.
Sinikeijulle, myös iso kiitos kommentista

Ja tässä on nyt sitten seuraava luku, tätä oli ainakin tosi kiva kirjottaa Ja sori tosta liuvun nimestä, se paljastaa aivan liikaa luvun sisällöstä, mutta se vaan sopi tohon niin hyvin 
Mutta nauttikaa ja kommentoikaa!



8. I kissed a slytherin and I liked it

Viiden ensimmäisen kouluvuotensa aikana Lily ei ollut koskaan kiinnittänyt kovin paljon huomiota Scorpius Malfoyhin. Hän oli nähnyt Scorpiusta silloin tällöin käytävillä ja Suuressa Salissa ja hän oli kuullut Roselta ja muilta oppilailta juttuja tästä, mutta Scorpius ei ollut ikinä olennaisesti vaikuttanut hänen elämäänsä. Ei ennen kuin nyt. Nyt Lily tuntui näkevä Scorpiuksen minne ikinä hän menikään. Scorpius kiinnitti hänen huomionsa Suuressa Salissa, hän ohitti tämän käytävällä, törmäsi tähän kirjastossa tai huispauskentän laidalla. Pieni ääni Lilyn pään sisällä jankutti hänelle, että se johtui vain siitä, että nykyään Lily kiinnitti Scorpiukseen paljon enemmän huomiota, mutta Lily kieltäytyi itsepäisesti uskomasta sitä.
Tämä uusi ja outo tilanne hämmensi Lilyä ja häntä pelotti se, että hän ei saanut Scorpiusta mielestään, vaikka kuinka yritti. Hän ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä, joten hän päätyi olemaan tekemättä mitään. Hän yritti unohtaa ja käyttäytyä mahdollisimman normaalisti. Hänen onnekseen koulutyöt ja huispaus pitivät hänet niin kiireisenä, ettei hänelle jäänyt paljon ylimääräistä aikaa murehtimiseen. Kaitlinkaan ei näyttänyt enää epäilevän mitään, mikä oli Lilystä huojentavaa, vaikka hän tunsi edelleenkin huonoa omaatuntoa Kaitlinille valehtelusta.

Syksyn edetessä yhä pidemmälle ja sään viiletessä myös lukuvuoden ensimmäinen huispausottelu lähestyi kovaa vauhtia. Ensimmäisenä vastassa pelasivat perinteisesti Luihuinen ja Rohkelikko. Tämän takia Erica kiristi joukkueen harjoittelutahtia niin, että lopulta he harjoittelivat melkein joka ilta, kunnes muu joukkue huomautti, että heidän oli pakko tehdä läksyjäkin jossain vaiheessa.

Niinpä Kaitlin, Rose, Lily ja Hugo istuivat perjantai-iltana kirjastossa, puurtaen kiltisti läksyjen kimpussa, sen sijasta, että olisivat olleet pelaamassa huispausta.
Hugo pakkasi ensimmäisenä kirjansa, vaikka he eivät olleet saaneet vielä puoliakaan läksyistä tehtyä. ”Minun pitää nyt lähteä, te saatte jatkaa ahertamista keskenänne. Nähdään myöhemmin”, Hugo virnisti.
”Minne sinä nyt olet menossa?” Lily kysyi hämmästyneenä. ”Eihän me olla saatu vielä läheskään kaikkia näistä tehtyä.”
Hugo vain iski virnistäen silmää ja katosi matkoihinsa.
”Onkohan tuolla joku salainen tyttöystävä?” Kaitlin kysyi tuijottaen Hugon perään.
”Enpä tiedä. Tai sitten hän vain suunnittelee jotain pahojaan niiden ystäviensä kanssa”, Rose ehdotti. ”Ei hänestä oikein ota selvää.”
Lily kohautti olkiaan. ”Niinpä. Mutta palataanko takaisin näihin tehtäviin, että saadaan ne joskus tehtyäkin?”

He saivat loput läksyt tehtyä reilussa puolessa tunnissa ja sen jälkeen Kaitlin lähti etsimään Jamieta jättäen Lilyn ja Rosen kahdestaan.
Rose pakkasi myös kirjansa Kaitlinin mentyä. ”Minunkin pitäisi varmaan tästä lähteä”, Rose aloitti epäröivästi.
”Onko sinulla kiire jonnekin?” Lily kysyi.
Rose hymyili ujosti. ”Itse asiassa on. Minä tapaan Ethanin”, Rose kertoi.
”Oi!” Lily hihkaisi ja ponkaisi pystyyn. ”Mitä minä sanoin”, hän virnisti Roselle.
Rose virnisti Lilylle takaisin, mutta vakavoitui sitten äkkiä. ”Mutta älä kerro vielä kenellekään”, Rose pyysi. ”Koko juttu on vielä niin alussa ja me pidetään vähän niin kuin matalampaa profiilia näin alussa.”
”En tietenkään kerro”, Lily hymyili. Sitten hän rutisti Rosen tiukkaan halaukseen. ”Minä olen niin onnellinen sinun puolesta, teistä tulee niin hyvä pari.”
Rose hymähti pienesti. ”Toivottavasti tulee.”
”Kyllä tulee, minä tiedän sen”; Lily nyökkäsi.
”Mistä lähtien sinä olet osannut ennustaa?” Rose kysyi kohottaen kulmiaan.
Lily virnisti Roselle. ”Tästä lähtien.”
”Mutta nyt minun pitää mennä”, Rose sanoi nostaen laukun maasta. ”Jutellaan toiste lisää.”
”Joo jutellaan, nähdään huomenna”, Lily sanoi ja heilautti vielä Roselle kättään hyvästiksi.

Lily lähti kohti rohkelikon oleskeluhuonetta ajatuksiinsa vaipuneena. Sen takia hän oli vähällä törmätä taas kerran Scorpiukseen, mutta onnistui välttämään yhteentörmäyksen viime hetkellä, johtuen ehkä siitä, että Scorpius oli paremmin tietoinen ympäristöstään, kuin Lily. Lily katsoi pöllämystyneenä Scorpiusta, joka hymähti ja nyökkäsi hänelle pienesti, ennen kuin jatkoi matkaansa. Lily jäi hetkeksi tuijottamaan Scorpiuksen perään pää pyörällä, ennen kuin jatkoi taas matkaansa kohti rohkelikkotornia.

***
Seuraava viikko alkoi ja vähään aikaan Lily ei nähnyt Scorpiusta kuin silloin tällöin käytävällä. Mutta seuraavan kerran Lily ja Scorpius tapasivat taas kerran kirjastossa. Lily istui aivan kirjaston nurkassa, nenä kiinni paksussa opuksessa Scorpiuksen pelmahtaessa paikalle.
”Hei”, Scorpius sanoi ja sai Lilyn säpsähtämään. Hän oli ollut niin syventynyt kirjaansa, ettei ollut yhtään huomannut Scorpiuksen lähestymistä. Se sai Lilyn hämmentymään vielä enemmän, mikä ei ollut hyvä asia, sillä Lily oli aina Scorpiuksen lähettyvillä jo valmiiksikin niin hämmentynyt. Hän ei tiennyt, halusiko hän Scorpiuksen jäävän, vai lähtevän.
Scorpius kuitenkin istui muitta mutkitta tuolille Lilyn viereen.
He istuivat jälleen kerran yhdessä hiljaisuuden vallitessa. Nyt kun Scorpius oli niin lähellä, Lily ei pystynyt enää kääntämään katsettaan takaisin kirjaan. Vaikka toisaalta hän pelkäsi katsoa Scorpiukseenkin. Niinpä hän tuijotti keskittyneesti pöydän tummaa puupintaa. Hetken kuluttua hän kuitenkin kohotti katseensa Scorpiukseen, joka katsoi häneen pieni hymy kasvoillaan.
”Mitä?” Lily hymähti takaisin.
”Sinä”, Scorpius sanoi.
”Mitä minusta?”
”Sinä vain vaikutit jotenkin niin hämmentyneeltä”, Scorpius sanoi. Lily mietti, miten helposti hän oikein oli luettavissa, vaikka yrittikin parhaansa mukaan vaikuttaa itsevarmalta. ”Ja minä yritän selvittää minkä takia.”
Lily kohautti olkiaan, sanomatta mitään.
”Minä hämmennän sinua”, Scorpius sanoi. Se ei ollut sen enempää kysymys kuin toteamuskaan.
”Etkä hämmennä”, Lily vastasi vähän turhan nopeasti. ”Miksi hämmentäisit?”
Scorpius virnisti Lilylle. Lily huomasi taas kerran miettivänsä, miten Scorpiuksella oli niin kaunis hymy.
”Enpä tiedä”, Scorpius vastasi. ”Kerro sinä.”
”En minä ole hämmentynyt”, Lily väitti itsepintaisesti. Hän ei pitänyt keskustelun saamasta käänteestä.

”Okei, puhutaan vaihteeksi vaikka jostain muusta”, Scorpius vaihtoi puheenaihetta hymyillen. Jotenkin Lilystä tuntui, että Scorpius teki sen vain, helpottaakseen Lilyn oloa, nähtyään, että tyttö vaikutti vähän vaivaantuneelta. ”Vaikka huispauksesta.”
”Me voitetaan teidät”, Lily sanoi hymyillen. Nyt hänen olonsa oli jo hiukan itsevarmempi; hänestä tuntui paljon turvallisemmalta puhua huispauksesta, kuin hänen tunteistaan.
Scorpius nauroi pienesti. ”Enpä usko. Ette voittaneet viime vuonnakaan”, Scorpius huomautti.
”Niin. Sitä suuremmalla syyllä me voitetaan tänä vuonna”, Lily sanoi.
”Lyödäänkö vetoa?” Scorpius kysyi nojautuen lähemmäs Lilyä.
”Ei”, Lily sanoi. ”En minä halua sinun rahojasi.”
Scorpius nauroi. ”En minä ollutkaan lyömässä vetoa rahasta, minulla on jo tarpeeksi rahaa.”
”No mistä sitten?” Lily kysyi epäluuloisesti. Hän ei keksinyt mitään muuta, mitä Scorpius olisi halunnut hänestä.
”Jos me voitamme, sinä lähdet minun kanssani seuraavalle Tylyahon retkelle. Saa nähdä mitä sinun rohkelikkoystäväsi siitä tykkäävät”, Scorpius sanoi kohottaen kulmiaan.
”Ei käy”, Lily ilmoitti edes miettimättä.
”Sinä et uskalla”, Scorpius sanoi. ”Sinunhan se pitäisi meistä kahdesta olla rohkeampi.”
Lily rypisti otsaansa, välillä Scorpius osasi olla aivan niin raivostuttava, kun häneltä osasi odottaakin.
”Ei käy”, Lily sanoi uudestaan. Aina oli pieni mahdollisuus, että luihuiset sittenkin voittaisivat, aina voisi tapahtua loukkaantumisia tai muuta sellaista. Ja Lily ei pitänyt lupaustensa rikkomisesta. ”Ja sehän vain todistaa, että minä olen meistä se rohkeampi, minä uskallan kieltäytyä sinun typeristä vedoistasi.”
Scorpius nauroi, mutta ei kuitenkaan ilkeästi, vaan aivan niin kuin jokin olisi vain huvittanut häntä. Lily rypisti otsaansa.
”Mitä nyt?”
”Joskus sinä olet vain niin huvittava”, Scorpius sanoi.
”Jaaha”, Lily sanoi ja ponkaisi pystyyn. ”Ehkä on parempi, että minä vain lähden.”
Lily oli jo aikeissa marssia pois paikalta, mutta Scorpius oli nopeampi, hän oli pystyssä ennen kuin Lily ehti ottaa askeltakaan ja tarrasi kiinni Lilyn ranteesta.

Lily yritti ravistella Scorpiuksen otteen irti, mutta luopui pian yrityksestä, huomattuaan sen turhaksi. Mutta kaikkein huolestuttavinta oli, että Scorpiuksen kosketus ei itse asiassa tuntunut pelkästään huonolta.
”Alkoiko sinua pelottaa?” Scorpius kysyi ja astui askeleen lähemmäs Lilyä, niin että heidän vartalonsa olivat vain parinkymmenen sentin päässä toisistaan. Lily rypisti otsaansa, Scorpius oli aivan liian lähellä häntä, että hän olisi pystynyt ajattelemaan tarpeeksi selkeästi. Lisäksi hän tunsi sydämensä takovan rinnassaan niin lujaa, että Scorpiuskin varmaan kuuli sen.
”Minä en pelkää sinua”, Lily sanoi kohottaen katseensa Scorpiuksen kasvoihin. Totta kai hän pelkäsi. Hän pelkäsi ihan hirveästi. Mutta hänen oli vain luotettava näyttelijänlahjoihinsa, ettei ainakaan Scorpius saisi sitä selville.
”Etkö?” Scorpius kysyi kasvot melkein kiinni Lilyn kasvoissa, niin hiljaisella äänellä, että se oli melkein pelkkä kuiskaus. ”Sehän nähdään.”
Ja ennen kuin Lily ehti sanoa mitään, itse asiassa ennen kuin Lily ehti edes ajatella mitään, Scorpiuksen huulet painautuivat tiukasti Lilyn huulille. Scorpiuksen sormet kietoutuivat hellästi Lilyn punaisiin hiussuortuviin ja taivuttivat Lilyn päätä takakenoon.
Hänen suunsa viipyi Lilyn suulla vain muutaman sekunnin, mutta Lilystä aika tuntui paljon pidemmältä. Lily ei ollut tiennyt, että oli mahdollista tuntea niin monta tunnetta samaan aikaan. Mutta kun Scorpiuksen huulet painautuivat vasten hänen omiaan, kaikki nämä tunteet pyyhkiytyivät pois, vain tullakseen esiin myöhemmin ja yhtäkkiä, muutaman pienen hetken ajan, mikään muu ei merkinnyt yhtään mitään, kuin Scorpiuksen pehmeät, lämpimät huulet hänen omillaan. Scorpiuksen pitkät sormet hänen hiuksissaan. Scorpiuksen tuoksu hänen sieraimissaan. Lily ei ollut koskaan tuntenut mitään vastaavaa, mitään yhtä järisyttävää ja samalla pelottavaa.
Ja kun Scorpius irrotti otteensa Lilystä, vain hetkeä myöhemmin, Lily olisi halunnut tarttua heti uudestaan kiinni häneen.

Scorpius vain seisoi paikallaan ja odotti, kunnes Lily sai ajatuksensa jotenkuten järjestykseen. Ja loppujen lopuksi Lilyllä ei mennytkään siihen kovin paljon aikaa, ja vihdoin hän tajusi, että tässä oli Scorpius Malfoy, hänen ei olisi kuulunut suudella tätä. Ja samalla hetkellä Lily tajusi, ettei hän välittänyt vähääkään siitä, mitä hänen kuului tai ei kuulunut tehdä.
Lily lähestyi Scorpiusta, painaakseen huulensa uudelleen hänen huulilleen. Scorpius kuitenkin tarttui lujasti kiinni Lilyn olkapäistä ja pysäytti tämän.
”Ehkä sinun on tosiaan parasta mennä nyt”, Scorpius sanoi hiljaisella äänellä.
”Miksi?” Lily kysyi. Eikö tuo poika ollut juuri äsken suudellut häntä? Miksi hän nyt halusi Lilyn lähtevän pois?
Scorpius ei osannut vastata hänelle mitään, ensimmäisen kerran Scorpius oli se, joka ei suostunut kohtaamaan Lilyn katsetta. Joten lopulta Lily vain kääntyi ympäri ja pyyhälsi pois paikalta.

***
Scorpius ei voinut uskoa, miten hän oli ollut niin typerä. Miksi hän oli mennyt ihastumaan Lilyyn? Miksi hän oli mennyt juttelemaan Lilyn kanssa ylipäätä? Ja minkä ihmeen takia hän oli mennyt suutelemaan tyttöä? Niin monta typerää virhettä peräkkäin, ihan niin kuin Scorpius ei olisi oppinut vielä mitään elämänsä aikana. Ihan niin kuin Scorpius ei olisi tiennyt, että aina ei voinut antaa tunteille valtaa. Itse asiassa useimmissa tilanteissa ei saanut antaa tunteille valtaa, vaan oli toimittava järkevästi.
Ja nyt Scorpius aavisteli, että ainakin hänen osaltaan oli jo liian myöhäistä, hän ei enää välittänyt toimia järkevästi. Ja niinpä hän vain toivoi, että Lily olisi järkevämpi ja tajuaisi jättää hänet rauhaan. Ja samalla ajatus siitä kauhistutti häntä.

Hänen kaverinsakin olivat huomanneet hänen käyttäytyvän oudosti ja Scorpiuksen piti keksiä heille jatkuvasti tekosyitä. Hän ei ollut nukkunut tarpeeksi, koulu stressasi… Mutta hänestä tuntui, että he arvasivat että se johtui jostakin tytöstä. Onneksi he eivät vain tienneet kenestä.

”Scorp?” Alex kysyi. He istuivat luihuisten kolkossa oleskeluhuoneessa tekemässä läksyjään ja Scorpius oli jälleen kerran vaipunut ajatuksiinsa.
”Häh? Niin, mitä?” Scorpius kysyi pöllämystyneenä.
”Minä kysyin, että oletko jo tehnyt sen liemien esseen?” Alex vastasi.
”Ai jaa, olen”, Scorpius vastasi. ”Ei kun hetkinen”, hän sanoi sitten selaten pergamenttikasaansa. ”Liemien esseen? En olekaan vielä.”
”Okei”, Alex sanoi rypistäen otsaansa Scorpiukselle. ”Minun täytyy sitten varmaan vain tehdä se itse.”
”Joo”, Scorpius sanoi pahoittelevasti. Sitten hän nousi seisomaan, todettuaan, ettei läksyjenteosta todellakaan tulisi enää mitään sinä iltana. ”Kuulkaa minä taidan mennä nukkumaan, minulla on vähän huono olo. Jatkakaa te vain.”
”Okei”, Alex sanoi epäluuloisen näköisenä. ”Hyvää yötä.”
”Hyvää yötä”, Scorpius sanoi kiivetessään portaita ylös heidän makusaliinsa.

Päästessään makusaliin, hänen ei kuitenkaan tehnyt yhtään mieli mennä nukkumaan. Ja hänestä tuntuikin, että vaikka hän olisi yrittänyt, hän ei olisi millään saanut unen päästä kiinni. Niinpä hän nappasi luutansa sängyn alta, missä se oli säilössä ja viiletti ikkunan kautta viileään iltailmaan. Hän ei tiennyt mitään parempaa keinoa rentoutua ja selvittää ajatukset, kuin lentäminen.

***
Lily ei tiennyt mitä ajatella. Se ei ollut mikään uusi tunne hänelle, mutta ei se silti tuntunut mukavalta, että jostain syystä tuolla pojalla, jota hän ei edes vielä tuntenut kunnolla, oli tuollainen ote hänen tunteisiinsa.
Ja Lily ei halunnut tuntea niin kuin tunsi. Ei sillä, etteikö Scorpius olisi ollut fyysisesti puoleensavetävä ja etteikö Scorpiuksen ja Lilyn suudelma olisi ollut koko Lilyn elämän paras. Mutta Scorpius oli kuitenkin luihuinen ja hän oli rohkelikko, siitä ei voisi ikinä tulla mitään. Lily tiesi järjellään, että hänen pitäisi vain pyytää Scorpiusta jättämään hänet rauhaan, mutta samalla hän myös tiesi, ettei kuitenkaan pystyisi tekemään sitä.

”Lily?” Kaitlin kysyi astuessaan takaisin rohkelikon makusaliin ja kiinnittäessään Lilyn huomion taas nykyhetkeen. ”Tuletko sinä? Me myöhästytään kohta aamupalalta.”
”Ai joo”, Lily nyökkäsi ja nousi seisomaan sänkynsä laidalta.
”Onko kaikki hyvin?” Kaitlin kysyi.
”On”, Lily sanoi ja hymyili Kaitlinille vaisusti. ”Minua vain väsyttää.”

Lily ja Kaitlin astuivat Suureen saliin viimeisten joukossa.
”Hei, Lily”, Ethan pysäytti Lilyn, heidän mennessään korpinkynnen pöydän ohi.
”Huomenta Ethan”, Lily hymyili.
”Tuota Lily, onko sinulla hetki aikaa?” Ethan kysyi nousten seisomaan.
”Totta kai, Ethan”, Lily nyökkäsi. ”Mene sinä edeltä, minä tulen kohta”, hän sanoi sitten Kaitlinille.
Ethan veti Lilyn vähän syrjemmälle ja aloitti sitten hiukan epäröivän näköisenä. ”Minä halusin vain varmistaa, ettei sinulla ole mitään sitä vastaan, että Rose ja minä ollaan..?”
”Ei tietenkään”, Lily keskeytti Ethanin, ennen kuin tämä ehti jatkaa pidemmälle. ”Minä olen vain onnellinen teidän puolesta. Mehän ollaan nyt ystäviä, muistatko?” Lily virnisti Ethanille.
Ethan hymyili takaisin ja nyökkäsi Lilylle, helpottunen näköisenä. ”Hyvä.”
”Sitä paitsi Rose ehti kysyä minulta jo”, Lily kertoi.
”Ehtikö?” Ethan kysyi kohottaen kulmiaan.
Lily nyökkäsi. ”Hän on aika ihastunut sinuun.”
”Onko?” Ethan kysyi virnistäen toiveikkaan näköisenä.
”Mutta varokin särkemästä hänen sydäntään”, Lily sanoi dramaattisella äänensävyllä. ”Tai saat vastata minulle.”
Ethan nauroi Lilyn uhkaavalle ilmeelle. ”Ooh, pelottavaa”, Ethan nauroi.
”Etkö sinä ota minua vakavasti”, Lily kysyi muka loukkaantuneena.
”Totta kai otan, kultaseni”, Ethan sanoi ja taputti Lilyä lohduttavasti olkapäähän. Lily näytti Ethanille kieltä, ennen kuin pyyhälsi rohkelikon pöytään, ehtiäkseen syödä jotain vielä ennen tuntien alkua.

Lily ja Kaitlin odottivat muiden rohkelikkojen kanssa innottomasti aamun ensimmäisen tunnin, pimeyden voimilta suojautumisen alkua. Kenenkään ei erityisemmin tehnyt mieli kuunnella Lizzien turhanpäiväisiä höpinöitä.
He hämmästyivät, kun kellon soidessa, heidän luokseen ei saapunutkaan Lizzie, vaan professori McGarmiwa.
”Teidän tuntinne on peruutettu”, hän kajautti tavallisella, virallisella äänensävyllään.
”Minkä takia?” joku kysyi kaikkien mielessä pyörineen kysymyksen.
”Professori Spears loukkaantui, eikä pysty opettamaan”, McGarmiwa ilmoitti.
”Mitä hänelle tapahtui?” joku toinen ääni kysyi.
”Pieleen mennyt loitsu”, McGarmiwa ilmoitti pudistellen päätään hiukan paheksuvasti, mikä herätti heti kaikkien mielenkiinnon. ”Enempää teidän ei tarvitse tietää.”
Joku avasi suunsa, kysyäkseen vielä jotain, mutta McGarmiwa keskeytti hänet: ”Menkäähän sitten, teidän tuntinne on peruutettu siihen asti, kunnes professori Spears on taas työkykyinen tai kunnes olemme löytäneet toisen opettajan.”
Niine hyvineen McGarmiwa pyyhälsi pois paikalta, tummanvihreän kaapunsa helmat hulmuten, jättäen yllättyneen oppilasjoukon taakseen.

”Mitäköhän hänelle on tapahtunut?” Lily kysyi Kaitlinilta.
Kaitlin naurahti. ”Olisi hauska tietää. Luultavasti hän on onnistunut loitsimaan jonkun kirouksen itseensä, tai jotain.”
”Niin, se onnistuu häneltä varmaan aika helposti”, Lily naurahti.
”No, ei haittaa minua kyllä yhtään”, Kaitlin sanoi kohauttaen olkiaan. ”Ei ole kyllä ikävä hänen oppituntejaan.”
Luokka hajaantui pikku hiljaa, hyvillään ylimääräisestä hyppytunnista. Lily ja Kaitlin päättivät mennä tapaamaan Hagridia, jonka luona he eivät olleet käyneetkään vähään aikaan.

He koputtivat Hagridin mökin oveen ja tämä tuli avaamaan hetken kuluttua. Hänen kasvoilleen ilmestyi yllättynyt hymy, hänen nähdessään tulijat.
”Hei”, hän sanoi päästäessään Kaitlinin ja Lilyn peremmälle. ”Eikö teillä pitäisi olla joku tunti nyt?”
”Niin pitäisi”, Kaitlin vastasi. ”Mutta Lizzie Spears on kuulemma loukkaantunut, eikä pysty opettamaan.”
”Ai jaa, se”, Hagrid naurahti, kaivellessaan teepannua ja kuppeja kaapistaan.
”Tiedätkö sinä mitä hänelle tapahtui?” Lily kysyi.
”Taisi mätkäistä itseään vahingossa jollakin kirouksella”, Hagrid naurahti.
”Mitäs minä sanoin”, Kaitlin nauroi Lilylle.

He kuluttivat koko hyppytunnin juomalla teetä Hagridin luona ja lähtivät sitten taas takaisin linnaan. Koulupäivä kului ainakin Lilyn osalta aivan liian hitaasti, kun hänellä ei koko päivänä ollut oikein muuta tekemistä kuin kuluttaa kaikki tylsät oppitunnit ajattelematta Scorpiusta. siinä vaiheessa, kun hänen vakavat pohdintansa siitä, mitä tilanteelle pitäisi tehdä, alkoivat muuttua enemmän ja enemmän unelmoimiseksi Scorpiuksen suutelemisesta hän yritti kuitenkin kääntää huomionsa jonnekin muualle.


A/N2: No niin, mitäs mieltä olitte niiden ensisuudelmasta? Tuliko liian äkkiä?

[Kassandra]

Otsikosta tosiaan saattoi aikalailla päätellä, mitä tässä luvussa tuli tapahtumaan, mutta eipä tuo mitään. Scorpiuksen ja Lilyn ensisuudelmaa tässä odoteltu onkin. ;)

Kysyit, tuliko tuo suudelma liian äkkiä. En oikein osaa sanoa siihen juuta enkä jaata, koska toisaalta minä janoan toimintaa, ja toisaalta ei olisi ollut lainkaan pahitteeksi, vaikka Scorpiuksen ja Lilyn ihastusprosessia olisi vielä hieman pitkitettykin. He kun ovat kuitenkin rohkelikko ja luihuinen, joten mitä kauemmin heidän suhteensa kehittyminen olisi vienyt, sitä uskottavampi fikki olisi ja enemmän IC hahmot olisivat. Mutta olethan sinä kärsivällisesti vienyt suhdetta eteenpäin etkä ainakaan minun mielestäni ole mitenkään pahasti kiirehtinyt, ja ollaanhan nyt jo sentään kasiluvussa. Eli minun puolestani suukko tuli ihan ajallaan, ei ainakaan liian aikaisin eikä kyllä liian myöhäänkään missään tapauksessa.

Mutta koska olihan tässä pätkässä paljon muutakin kuin pelkkää pussailua, niin puhukaamme nyt niistä muista asioista. Aloitus oli minun mielestäni oikein hyvä, koska kuvailit kunnolla sitä, mikä tilanne oli nyt ja mitä Lilyn mielessä liikkui. Kaikissa osissa sinä olet kyllä kuvailuakin käyttänyt, mutta enimmäkseen fikkisi koostuvat hahmojen välisistä vuoropuheluista, tai ainakin niin minä olen tullut ajatelleeksi sinä aikana, mitä nyt tätä olen lueskellut. Olet hyvä kehittelemään hahmojen välille keskustelua, enkä tarkoita nyt, että kuvailua olisi ollut ihan liian vähän, mutta oli piristävää lukea tuollainen pätkä, jossa nimenomaan oli paino erityisesti kuvailussa. Jos pienen vinkin antaisin, niin se olisi sellainen, että voisit jatkossakin lisäillä aina sinne tänne tuollaisia pikkuisia kuvailukohtia. Mitään romaania ei tarvitse kirjoittaa jokaisen pölyhiukkasen liikkeestä ja Lilyn aivosolun aatteesta, mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan. ;)

Minun mielestäni on oikein kiva, että Lily, Kaitlin, Rose ja Hugo ovat noin hyvää pataa keskenään. Ja Ethanki vaikuttaa tulevan kaikkien kanssa hyvin toimeen, pidän hahmojen välillä olevasta vilpittömästä ystävyydestä ja sen sellaisesta. Jamie nyt on vähän porukasta erillään, hän kun taitaa liikkua ainoastaan tuon Kaitlininsa kanssa, mutta ei se mitään, sillä ei kaikkien toki tarvitse yhdessä sumpussa olla. Pistit minut myös miettimään, että vaikuttaakohan Lizzien "taikatunarointi" jotenkin juoneen? Saattaa olla, että kirjoitit tuollaisen seikan vain huviksesi, mutta seuraan silti mielenkiinnolla, mitä tulee tapahtumaan.

Saa nähdä myös sen, miten Scorpin ja Lilyn suhde jatkossa etenee, sehän se pääasia on. Mutta ennen kuin tämä kommentti venyy mammuttimaiseksi, lopetan tähän. ;) Odottelen jatkoa.   

Ja hoo! Olen ihan otettu siitä, että pidät kommenttejani piristävinä, vaikka ne aika alkeellisia ovatkin. (;

[Kamsu]

Hyvä jatko, tuo ensisuudelma oli minusta juuri täydellinen, täysin oikeaan aikaan. Tekstiä on mukava lukea =)
Odotan innolla, nähdä kuinka Scorpiuksen ja Lilyn välinen suhde kehittyy.

[Sinikeiju]

Ihana jatko. Lisää lisää lisää ehdottomasti. Oli mukava yllätys huomata, että jatkoa oli tullut.  Odotan innolla, että miten Scorpiuksen ja Lilyn suhde kehittyy.

[Cappi]

J-A-T-K-O-A!

[Jazmín]

A/N:Kiitos taas pitkästä kommentista Kassandra Itse asiassa mun oli alussa tarkotus laittaa toi noitten suhde etenemään tosi hitaasti, mutta oon kai vaan niin kärsimätöntä tyyppiä, että en jaksa odottaa Ja kyllä vaan, tuolla Lizzien tunaroinnilla on joku osuus juoneen, ja tässä osassa näetkin mikä se on 
Kiitos kommentista Kamsu, kiva kuulla että tykkäsit tuosta
Ja Sinikeijulle myös paljon kiitoksia kommentista!
Cappi: tässä sitä tulee

Olisin tosi onnellinen, jos viitsisitte kommata!



9. Iloinen yllätys

Lily ja Kaitlin astuivat suureen saliin aamiaiselle jälleen kerran rättiväsyneinä, edellisiltaisten huispausharjoitusten takia. Erica vain kiristi harjoitusten tahtia ja Kaitlin epäilivät, että ennen kuin heidän ensimmäinen pelinsä luihuisia vastaan koittaisi, Erica tuskin jättäisi heille aikaa edes syödä saati nukkua.
Heidän oloaan ei myöskään piristänyt se, että päivän ensimmäinen oppitunti olisi kaksoistunti taikajuomia. Lilyn yhteistyö Jessican kanssa ei ollut lähtenyt sujumaan yhtään sen paremmin, kun hän oli odottanutkaan.
Ja niin tänäänkin, Sweeneyn annettua ohjeet, Jessica vain istui pulpetissaan, hämmensi välillä laiskasti noidankattilaa ja odotti Lilyn tekevän kaikki työt.

”Lily, pilko nuo juuret”, Jessica töksäytti epäystävällisesti ja työnsi juuresveitsen Lilyn käteen.
”Miksi sinä et voi vaihteeksi tehdä jotain?” Lily nurisi, mutta alkoi kuitenkin pilkkoa juuria. Hän oli jo tottunut siihen, että jos aikoi selvitä liemien tunneista kunnialla läpi, oli parasta olla soittamatta suutaan. Lily ei ollut erityisemmin pitänyt taikajuomatunneista koskaan, mutta nyt, uuden parijaon ansiosta, hän inhosi niitä todella. Sen lisäksi, että hänen piti aina tehdä kaikki työt, hänen piti vielä kestää Jessican piikittelyä ja arvostelua.

”Neiti Potter?” professori Sweeney kysyi tullessaan heidän noidankattilansa äärelle. ”Kerropas miksi sinun liemesi näyttää sairaan kellertävältä, vaikka sen pitäisi näyttää purppuraiselta?”
Lily vilkaisi lientään ja huomasi nyt vasta ensimmäisen kerran, että se ei todellakaan näyttänyt siltä, kun sen olisi pitänyt. Hän oli ilmeisesti taas syventynyt omiin ajatuksiinsa, sen sijaan, että olisi keskittynyt tuntiin. Lily oli huomannut, että viime aikoina hänen oli ollut tavallista vaikeampi keskittyä opetukseen ja hänen ajatuksensa eksyivät aina jonnekin sivuraiteille.
”En tiedä, miksi et kysyisi häneltä”, Lily sanoi nenäkkäästi nyökäten kohti Jessicaa.
”Viisi pistettä pois rohkelikolta”, Sweeney sanoi muitta mutkitta. ”Kannattaa pitää varasi, jos et halua uudestaan jälki-istuntoon”, Sweeney varoitti kohottaen kulmiaan, ennen kuin pyyhälsi pois paikalta.
”Ääliö”, Lily mutisi itsekseen Sweeneyn selälle. Jessica virnisti Lilylle vahingoniloisesti. Lily tuhahti ja kääntyi takaisin heidän liemeensä, yrittäen pelastaa sen, mikä oli pelastettavissa.

”Minä en kestä Sweeneyä”, Lily marisi Kaitlinille, heidän suunnatessa vihdoinkin ulos tyrmistä. ”Inhottava luihuisten suosija.”
”Tiedän”, Kaitlin vastasi. ”Koita vain olla välittämättä hänestä.”
”Vähän vaikeaa, kun hän on koko ajan puuskuttamassa niskaan ja ottamassa tupapisteitä pois ilman mitään syytä”, Lily sanoi.
”Niinpä. Mutta sellainen hän on aina ollut.”

Lilyn ja Kaitlinin tullessa eteishalliin Erica juoksi heitä vastaan. ”Huispausharjoitukset”, Erica puuskutti stressaantuneen näköisenä. ”Tänään. Päivällisen jälkeen.”
”Erica hei, meidän pitäisi joskus tehdä läksyjäkin”, Lily huomautti.
”Meidän ensimmäinen huispausottelu on jo alle viikon kuluttua”, Erica huudahti. ”Haluatko sinä hävitä luihuisille?”
”En halua”, Lily sanoi, muistaen hänen ja Scorpiuksen keskustelun, vasta vähän aikaa sitten. ”En tosiaankaan halua.”
”Hyvä”, Erica sanoi. ”Kertokaa Albukselle, jos näette häntä jossain”, Erica kehotti vielä, ennen kuin pyyhälsi pois paikalta.

Iltapäivän viimeisillä tunneilla taivas alkoi uhkaavasti tummua, ja päivällisen jälkeen, kun heidän olisi pitänyt lähteä huispauskentälle, ulkona satoi ja tuuli ja ilma oli hyytävän kylmä.
”Ei yhtään huvittaisi mennä tuonne”, Kaitlin sanoi osoittaen peukalollaan ulos ikkunasta.
”Ei niin”, Lily sanoi kaivaen huispauskaapuaan matka-arkustaan.
”Piiloudutaanko ja sanotaan, että me unohdettiin?” Kaitlin ehdotti.
”Äh, ei”, Lily pudisti päätään. ”Erica tappaisi meidät. Ja määräisi sitten kymmeniin ylimääräisiin harjoituksiin.”
Kaitlin huokaisi syvään. ”Niin luultavasti”, hän myönsi.
”Tule nyt vaan, sitä nopeammin me päästään pois, mitä nopeammin me ilmestymme paikalle”, Lily sanoi, tarttuen Kaitlinin käsivarteen ja vetäen tämän ulos huoneesta.

Huispausharjoitukset sujuivat tavallista huonommin, kaikki olivat väsyneitä ja huono sää masensi. Erica ei kuitenkaan suostunut antamaan periksi, vaan piti heitä harjoituksissa jopa tavallista kauemmin. Kaikki olivat litimärkiä, uupuneita ja huonotuulisia, heidän vihdoin lopetettuaan.
Päästyään makusaliinsa Lily ja Kaitlin kömpivät rättiväsyneinä sänkyihinsä, edes harkitsematta läksyjen tekoa.

Niinpä heidän piti seuraavana aamuna herätä aikaisemmin, kuin tavallisesti ehtiäkseen tehdä edes osan läksyistä ennen aamupalaa. Kun he vihdoin pääsivät aamupalapöydän ääreen, saatuaan pakolliset läksyt tehtyä, kumpikin oli liian väsynyt, syödäkseen mitään.
Lily piristyi hiukan, nähdessään Ethanin ja Rosen kävelevän Suureen saliin käsi kädessä. ”Oi!”, Lily hihkaisi. ”He ovat niin söpö pari.”
Kaitlin katsoi Lilyä oudosti ja vasta silloin Lily muisti, että hän oli itse asiassa valehdellut Kaitlinille vasta vähän aikaa sitten, että hän ei ollut vielä edes päässyt kokonaan yli Ethanista.
Lily hymyili Kaitlinille viattomasti ja kohautti olkiaan.
Ennen kuin Kaitlin ehti udella mitään, saapui kuitenkin Lilyn onneksi päivän posti. Lilyn vanhempien pöllö, August, laskeutui sulavasti Lilyn puurokulhoon.
”Ei se mitään, en minä niitä olisi halunnutkaan syödä”, Lily vakuutti pöllölle, irrottaessaan kirjettä.
Lily avasi kirjeen ja silmäili sen nopeasti läpi.

Hei Lily,
Mitä sinulle kuuluu? Toivottavasti koulu ja kaikki muukin on sujunut hyvin. Meillä on kaikki hyvin, paitsi että isälläsi on ollut aika kiire töiden kanssa. Oletko jo muuten kuullut teidän uudesta pimeyden voimilta suojautumisen opettajasta? Tulet varmasti pitämään hänestä enemmän kuin edellisestä!
Anteeksi, että tästä kirjeestä tulee nyt näin lyhyt, mutta minun pitää lähteä töihin.
Sano terveisiä Albukselle ja serkuillesi. Minulla on jo nyt ikävä teitä kaikkia.

Äiti (isäsi ehti jo lähteä töihin)

”Mitä äiti tietää meidän pimeyden voimilta suojautumisen opettajasta?” Lily rypisti otsaansa näyttäen kirjettä Kaitlinille.
”En tiedä”, Kaitlin vastasi kohauttaen olkiaan. ”Se varmaan selviää kohta. Meillä on pimeyden voimilta suojautumista nyt.”
”Niinpä onkin”, Lily sanoi ja pomppasi pystyyn, taitellen kirjeen taskuunsa. ”Mennäänkö?”
”Mennään vaan”, Kaitlin sanoi. ”En minä kuitenkaan saa mitään syötyä.”

Ginnyn kirjeen merkitys selvisikin heille tuota pikaa. Heidän odottaessaan pimeyden voimilta suojautumisen luokan edessä muiden oppilaiden kanssa, heidän luokseen ei tullutkaan Lizzie, eikä edes McGarmiwa, kertomaan, että heidän tuntinsa oli peruttu.
Heidän luokseen marssi Teddy Lupin, tällä kertaa tummanlila tukka pörrössä ja leveä virne naamallaan. Teddyllä oli päällään tavalliset jästivaatteet: farkut ja valkoinen t-paita ja Lily kuuli muiden luokkansa tyttöjen ihailevat huokaisut takaansa.
”Teddy!” Lily, Kaitlin ja Hugo huudahtivat täsmälleen samaan aikaan.
”Mitä sinä täällä teet?” Hugo kysyi hämmästyneenä, saman kysymyksen, jota Lily oli juuri ollut kysymässä.
”Minä olen teidän uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettajanne”, Teddy virnisti.
”Mitä”, Lily purskahti nauruun. ”Sinä?”
”Kyllä”, Teddy sanoi nauraen. ”Älä nyt näytä niin hämmästyneeltä, minä olen aivan pätevä teidän opettajaksenne.”
Lily kohotti kulmiaan.
”No okei, en tarkalleen ottaen ihan pätevä vielä, mutta kuitenkin”, Teddy kohautti olkiaan, avaten luokkahuoneen oven ja päästäen uudet oppilaansa sisälle.
”No ainakin pätevämpi kuin meidän edellinen opettaja”, Kaitlin myönsi pyöritellen silmiään, astuessaan sisälle luokkaan.
”Oletko sinä siis hänen sijaisensa, vai onko hän kokonaan lopettanut?” Lily kysyi.
”Lizzie päätti, ettei opettaminen ehkä sittenkään ole ihan hänen juttunsa”, Teddy sanoi virnistäen.
Lily ja Kaitlin virnistivät toisilleen voitonriemuisesti ja läppäsivät kätensä yhteen, ennen kuin menivät istumaan paikoilleen luokan oikealle laidalle.

”Terve kaikille”, Teddy aloitti, kaikkien asetuttua vihdoinkin istumaan. ”Minä olen Teddy Lupin, teidän uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja.” Teddy virnisti pörröttäen samalla hiuksiaan, mikä sai luokan perällä istuvan, tyttöporukan kikattamaan äänekkäästi.
Lily muljautti silmiään ja käänsi katseensa takaisin Teddyyn.
Teddy piti nimenhuudon, jonka jälkeen hän otti työpöydältään pinkan pergamentteja.
”Anteeksi, että tästä ensimmäisestä tunnista taitaa tulla aika tylsä”, Teddy aloitti. ”Mutta minun pitää saada selville mitä te osaatte, noin suurin pirtein, niinpä teidän pitäisi ensimmäiseksi täyttää tämä kysely. Toivon, että kaikki vastaavat rehellisesti, mutta teidän ei tarvitse laittaa nimiä pergamentteihin.”
Teddy jakoi kaikille pergamentin ja kohta luokassa kuului vain sulkakynän rahinaa pergamenttia vasten.

Tunnin loputtua Lily ja Kaitlin jäivät hetkeksi juttelemaan Teddyn kanssa muiden lähdettyä. ”Oletko sinä nyt sitten ihan meidän vakituinen opettaja?” Lily kysyi Teddyltä.
”Me sovimme rehtori Verson kanssa, että minä opetan nyt ainakin tämän lukuvuoden loppuun”, Teddy kertoi. ”Katsotaan sitten, mitä tehdään sen jälkeen.”
”No hyvä”, Kaitlin virnisti. ”Ei kukaan olisi kestänytkään sitä Lizzietä kovin paljon kauempaa.”
”Niinpä”, Lily nyökkäsi. ”Mutta nyt meidän pitää mennä taikaeläinten hoitoon. Nähdään myöhemmin.”
”Nähdään”, Teddy huikkasi heidän peräänsä, Lilyn ja Kaitlinin pyyhältäessä ulos luokasta.

Kaitlin ja Lily kävelivät puolijuoksua pitkin Tylypahkan käytäviä huomattuaan, että he olivat jälleen kerran myöhässä. Kaitlin kääntyi ennen Lilyä yhdestä kulmasta ja juuri kun Lily oli menossa hänen peräänsä, joku tarttui häntä kiinni ranteesta ja veti hänet nurkan toiselle puolelle.
Lily kääntyi ympäri ja huomasi, että Scorpius piti tiukasti kiinni hänen ranteestaan.
”Mitä ihmettä sinä luulet tekeväsi?” Lily tiuskaisi ja yritti riuhtaista kätensä irti pojan otteesta, mutta huomasi kuitenkin, että Scorpius oli paljon voimakkaampi kuin hän.
”Meidän pitää puhua”, Scorpius sanoi.
”Ja sinusta nyt on sopiva aika?” Lily kysyi sarkastisesti, vilkuillen hädissään ympärilleen, ettei kukaan vain nähnyt heitä. ”Jos et sattunut huomaamaan, minä ainakin olen jo myöhässä tunnilta.”
”Tule tänään illalla, päivällisen jälkeen tarvehuoneen eteen”, Scorpius pyysi.
”Minulla on huispausharjoitukset”, Lily ilmoitti.
”Ole kiltti, Lily”, Scorpius sanoi ja hänen sinisten silmiensä katse oli anova. ”Kai sinä nyt voit yhdet harjoitukset jättää välistä.”
”Minä yritän”, Lily sanoi kohauttaen olkiaan. Sitten hän loi merkitsevän katseen käteensä, jota Scorpius edelleen puristi.
”Ai, anteeksi”, Scorpius sanoi, päästäen irti Lilyn kädestä.
”Mutta älä odota liikoja”, Lily huikkasi vielä olkansa yli, lähtiessään juoksemaan, saadakseen Kaitlinin kiinni. Kuitenkin hän oli tehnyt päätöksensä oikeastaan jo sillä hetkellä, kun Scorpius oli kysynyt. Totta kai Lily ilmestyisi paikalle, hän oli aivan liian utelias kuulemaan, mitä Scorpiuksella olisi sanottavaa. Ja hänen olisi myönnettävä, että hän halusi myös tavata Scorpiuksen uudestaan. Hän oli alkanut nauttia Scorpiuksen seurasta aivan liikaa.

”Minne sinä hävisit? Kaitlin kysyi, Lilyn saatua hänet kiinni.
”En minnekään”, Lily sanoi hengästyneenä. ”Minä olin tässä sinun takana koko ajan.”
Kaitlin pyöritteli silmiään. ”Edes minä en ole noin tyhmä”, hän mutisi, mutta Lily esitti, ettei ollut kuullut mitään.

Koko loppupäivän Lily hermoili Scorpiuksen tapaamista. Hän mietti päänsä puhki, mitä asiaa Scorpiuksella oli. Häntä pelotti, että Scorpius suutelisi häntä taas, mutta samalla hänestä tuntui, ettei hän halunnut mitään muuta enemmän.
Päivällisen Lily kulutti miettimällä, miten hän livistäisi huispausharjoituksista.
”Mikä sinulla on?” Kaitlin kysyi heidän kävellessään vihdoinkin päivällisen jälkeen kohti rohkelikkotornia. ”Sinä olet jotenkin tavallista hiljaisempi.”
”Minulla on vähän huono olo”, Lily sanoi hiljaisella äänellä. ”Minusta tuntuu, että minun pitäisi jättää tämäniltaiset huispausharjoitukset välin.”
Kaitlin nyökkäsi, väittämättä vastaan, josta Lily päätteli, että hän tosiaankin taisi näyttää aika huonovointiselta. ”Minä kerroin Ericalle.”
”Kiitos”, Lily sanoi, ja heittäytyi sängylleen makaamaan, kun Kaitlin kaivoi luutansa sänkynsä alta.
”Ehkä sinun pitäisi mennä käymään sairaalasiivessä”, Kaitlin sanoi, silmäillen Lilyä huolestuneena.
”Äh, en minä usko, että tämä on mitään”, Lily sanoi pudistellen päätään. ”Menen sitten myöhemmin, jos tarvitsee.”
”Okei”, Kaitlin sanoi. ”Koita pärjätä.”
”Joo, pidä hauskaa”, Lily sanoi hymyillen.
”Joo, tosi hauskaa. Siellä taitaa sataa taas”, Kaitlin huokaisi, ennen kuin lähti.
Lily odotti hetken, ennen kuin oli varma, että Kaitlin oli häipynyt ja nousi sitten ylös sängyltään ja lähti kohti tarvehuonetta.

Saapuessaan seitsemänteen kerrokseen, käytävään, missä sijaitsi ovi Tarvehuoneeseen, Lily tunsi olevansa enemmän kuin vähän hermostunut. Ehkä hänen olisi sittenkin pitänyt jättää Scorpiuksen pyyntö huomioimatta ja mennä vain huispausharjoituksiin. Tietenkään hän ei olisi tehnyt sitä.
Lily huomasi, että Scorpius odotti jo häntä. Jostain syystä Scorpius näytti itsekin hiukan hermostuneelta ja Lily ei voinut olla ihmettelemättä miksi. Yleensä Scorpius oli aina niin itsevarman oloinen. Scorpius kohotti katseensa kengänkärjistä, Lilyn astellessa lähemmäs. Sitten Scorpiuksen kasvoille levisi hitaasti ilahtunut hymy. ”Sinä tulit.”
Lily kohautti olkiaan, ja vaikka hän yritti kaikin voimin vastustaa Scorpiuksen hymyä, hän huomasi kohta hymyilevänsä Scorpiukselle takaisin.
Scorpius alkoi kävellä edes takaisin Tarvehuoneen seinän ohi ja Lily mietti uteliaana, minkälainen huone olisi, kun he astuisivat sisään.

Vihdoin Scorpius pysähtyi ja seinään ilmestyi ovi. Scorpius aukaisi sen ja Lily astui sisälle hänen perässään. Huone oli melko pieni, mutta ei kuitenkaan ahtaan oloinen. Kolme seinää oli täynnä lattiasta kattoon ulottuvia kirjahyllyjä ja neljännessä oli takka, jossa rätisi iloinen tuli. Takan ääressä oli kaksi valtavaa nojatuolia.
Lily nyökkäsi hyväksyvästi. Huone oli itse asiassa aika viihtyisä, mutta jostain syystä Lily tunsi olonsa kuitenkin vähän vaivautuneeksi. Ehkä se johtui Scorpiuksesta, siitä että he olivat kahdestaan tässä huoneessa ja ovi oli tiukasti kiinni. Tämä oli jollain tasolla paljon intiimimpää, kun heidän edelliset tapaamisensa. Ja samalla Lilystä tuntui, että oli jotenkin väärin olla täällä, että hänen ei olisi pitänyt olla Scorpiuksen kanssa. Lily työnsi nämä ajatukset syrjään, ärtyneenä itseensä. Hän päätti kerrankin olla ajattelematta kaikkien muiden mielipidettä samalla kuin omaansa. Ja ajatella Scorpiusta kerrankin vain Scorpiuksena, eikä luihusena.

”Mistä sinä halusit puhua?” Lily kysyi, toivoen, ettei kuulostanut liian töykeältä.
Scorpius kääntyi ympäri, tarttui kiinni Lilyn molempiin kämmeniin ja katsoi häntä suoraan silmiin. Lily tunsi sydämensä jättävän muutaman lyönnin väliin, tuntiessaan Scorpiuksen hiukan viileät kädet käsissään.
”Lily, minä – ”, Scorpius aloitti, mutta ei sitten näyttänytkään tietävän, miten jatkaa.
”Niin?” Lily kysyi.
”Minä en oikein tiedä, miten sanoisin tämän sinulle”, Scorpius sanoi mietteliäänä, aivan kuin olisi puhunut puoliksi itselleen.
”Minkä?”
”Ehkä minun on paras puhua ihan rehellisesti”, Scorpius päätti sitten.
Lily nyökkäsi. Rehellisyys kuulosti hyvältä idealta.
”Lily, minä pidän sinusta”, Scorpius sanoi suoraan. Yhtäkkiä Lily huomasi, että hänen oli vaikea hengittää. Scorpius piti hänestä. Tarkoittiko Scorpius, että hän piti Lilystä sillä tavalla? Vai tarkoittiko hän, että piti Lilystä, mutta ei sillä tavalla? Lily karisti häiritsevät ajatukset pois päästään ja keskittyi Scorpiuksen sanoihin.
”Minä pidän sinusta todella paljon, enkä vain ystävänä”, Scorpius sanoi. ”Mutta en silti ole varma, tulisiko tästä mitään.”
Scorpius jäi odottamaan, että Lily sanoisi jotain, mutta Lily ei saanut muodostettua yhtään järkevää lausetta. ”Lily?” Scorpius kysyi varovasti.
”Minä – en tiedä mitä sanoa”, Lily vastasi sitten totuudenmukaisesti.
”Ehkä tämä on huono idea”, Scorpius sanoi ja lause kuulosti ainakin Lilyn korvissa vähän niin kuin kysymykseltä, ”Ehkä siitä ei tulisi kuitenkaan mitään. Kun sinä olet rohkelikko ja minä luihuinen ja kun meidän vanhemmat… ehkä me eletään liian erilaisissa maailmoissa.” Scorpius päästi irti Lilyn käsistä ja kerrankin tämä näytti siltä, ettei tiennyt yhtään sen enempää, mitä tehdä, kuin Lilykään.

Lilystä tuntui, että Scorpius oli etääntymästä hänestä. Eikä Lily tiennyt miksi ajatus siitä tuntui niin kivuliaalta. ”Ei”, Lily sanoi, ”älä.”
Scorpius nosti taas katseensa kohti Lilyn kasvoja.
”Nyt ei ole kyse rohkelikoista eikä luihuisista, eikä meidän vanhemmista. Tässä on kyse meistä kahdesta, eikö niin?” Lily kysyi.
Scorpius nyökkäsi.
”Ehkä se voisi toimia”, Lily sanoi mietteliäänä.
”Voisiko?” Scorpius kysyi.
”Ehkä.”
”Mutta oletko sinä valmis yrittämään?” Scorpius kysyi sitten hiljaisella äänellä, melkein, kuin kuiskaten.
Lily katsoi Scorpiuksen kasvoja, joiden totinen ilme oli kuin kopioi hänen omastaan. Heidän vartalonsa olivat aivan lähellä toisiaan ja Lily olisi halunnut suudella Scorpiusta uudestaan ja kietoa sormensa tämän vaaleaan tukkaan. Lily olisi halunnut tuntea, miltä Scorpiuksen kädet tuntuisivat hänen ympärillään. Lilyn tiesi, että hänen olisi pakko sanoa kyllä. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa.
Hän ei kuitenkaan sanonut sanaakaan, hän vain painoi huulensa Scorpiuksen huulille ja punoi sormensa Scorpiuksen hiussuortuvien lomaan. Hän ei todellakaan ollut suunnitellut sitä, hän oli vain toiminut puhtaasti hetken mielijohteesta ja ehkä sen takia se tuntuikin niin luonnolliselta.
Scorpius kietoi kätensä Lilyn vyötärön ympärille ja veti tytön tiukasti lähelle itseään. Hän painoi suunsa vieläkin tiukemmin Lilyn suulle, se tuntui sopivan siihen täydellisesti.

Tällä kertaa suudelma oli pidempi kuin edellisellä kerralla. Se tuntui Lilyn varpaissa ja vatsanpohjassa saakka. Lopulta Scorpius vetäytyi vähän kauemmas Lilystä ja irrotti kätensä tytön vyötäisiltä. Lilyn huulia aristi, hän huohotti hiukan ja hänen sydämensä pamppaili niin kovaa, että hän oli varma, että Scorpiuskin pystyi kuulemaan sen.
”Tuo oli varmaan myöntävä vastaus?” Scorpius kysyi kulmat kohollaan.
Hymy karehti Lilyn suupielissä. ”Mutta minusta meidän ei pitäisi edetä turhan nopeasti.” Lily oli vieläkin peloissaan ja hämmentynyt, vaikka hän tunsikin olonsa jo hiukan varmemmaksi. Hänestä tuntui silti vieläkin, että hän oli aivan vieraalla maaperällä.
Scorpius nyökkäsi, hymyillen pienesti, ja Lily pystyi aistimaan ääneen lausumattoman huomautuksen. Ihan niin kuin se ei olisi ollut Lily, joka äsken suuteli häntä, eikä toisin päin.
Scorpius tarttui taas kiinni Lilyn vyötäisiltä, mutta tällä kertaa kevyemmin. Yhtäkkiä hänen ilmeensä oli taas vakava. ”Lily, minä en tiedä, tuleeko tästä mitään. Minä en voi luvata, että tämä päättyy hyvin.”
”Minä olen valmis ottamaan riskin”, Lily sanoi, vaikka tunsikin perhosten lepattavan mahanpohjassaan. Hänkään ei tiennyt, päättyisikö tämä hyvin, hän ei voinut olla yhtään varma siitä. Mutta se oli totta, hän oli valmis ottamaan riskin.

”Minun pitäisi varmaan mennä”, Lily sanoi. Hän oli taas saanut paljon ajattelemisen aihetta ja hänen olisi hyvä saada olla yksin, vaikka hän ei oikeastaan olisikaan halunnut lähteä Scorpiuksen luota.
Scorpiuskaan ei näyttänyt olevan aivan vielä valmis päästämään häntä menemään. ”Miksi pitäisi?”
”Huispausharjoitukset loppuvat varmaan kohta. Kaitlin voi vähän ihmetellä, miksi minä en ole makuusalissa”, Lily selitti.
”Niin kai sitten”, Scorpius myöntyi vastahakoisesti.
Lily hymyili ja irrottautui Scorpiuksesta, mennäkseen ovelle.
”Tavataanko uudestaan huomenna?” Scorpius kysyi Lilyltä.
”Huomenna minun pitäisi varmaan mennä huispausharjoituksiin”, Lily sanoi. ”Ja läksyjäkin pitäisi tehdä jossain vaiheessa.”
Scorpius nyökkäsi, mutta Lily vaistoisi, että tämä oli pettynyt.
”Sopisiko perjantaina?” Lily kysyi.
”Sama aika, sama paikka?” Scorpius kysyi virnistäen hiukan vinoa virnistystään, josta Lily erityisesti piti.
Lily nyökkäsi ja kääntyi aukaistakseen tarvehuoneen oven.
Scorpius kuitenkin nappasi kiinni hänen käsivarrestaan ja käänsi hänet vielä itseään kohti.
”Hyvää yötä, Lily”, Scorpius sanoi ja suuteli Lily vielä nopeasti, ennen kuin päästi irti.
”Hyvää yötä, Scorpius”, Lily vastasi, ennen kuin lähti.

[Kamsu]

Awwwww<3 suloista nii'in suloista. Hiukan draamaa kyllä kaipaisi, mutta kuitenkin olen jäänyt tähän koukkuun, joten jatkoa odotellaan

[Zuvi]

huh,miten en oo huomannu tätä ficcii O_o Tää on ihana!hyvin kirjotat, ilmottaudun lukijaks:D jatkoa toivon mahd.pian!
tulipa taas todella rakentava teini ihqtus viesti...

[Jazmín]

A/N: Kiitos, Kamsu Draamaa on kyllä tiedossa, vaikka siinä vielä hiukan aikaa kestääkin
Kiitos paljon kommentista, Zuvi. Ihana kuulla, että pidät

Tästä luvusta ei nyt tullut ihan niin hyvä kun olisi voinut, johtuen siitä, että en ole mikään kovin hyvä kirjoittamaan huispausta. Joten siksi arvostaisin tosi paljon kommentteja, miten onnistuin

10. Huispausta

Scorpius ei tiennyt, miten ihmeessä hän oli joutunut tähän. Tapailemaan rohkelikkoa, ja mikä kaikista pahinta, tapailemaan Potteria. Scorpius ei välittänyt edes ajatella, mitä hänen isänsä olisi sanonut, jos olisi saanut tietää tästä. Scorpius ei edelleenkään käsittänyt, miksi hän ei vain voinut pysyä erossa Lilystä. Lilyllä vain tuntui olevan joku kummallinen vetovoima, joka veti häntä puoleensa. Sitä paitsi Lily ei edes vaikuttanut yhtä ylimieliseltä kuin kaikki muut rohkelikot. Lily vaikutti mukavalta ja lisäksi tämä oli kaunis ja hauska ja jotenkin salaperäinen, koska tämä ei koskaan puhunut turhan paljon. Tai ehkä tyttö oli vain ujo. Joka tapauksessa Lilyssä oli jotain, joka kiehtoi häntä, joten ehkä hänen olisi vain parasta katsoa mihin suuntaan asiat etenisivät.

Tajuttuaan, että oli jo melkein myöhässä hänen ja Lilyn tapaamisesta, Scorpius nousi luihuisen oleskeluhuoneen sohvalta ja keräsi äkkiä kirjansa kasaan.
”Minne sinä olet menossa, Scorp?” Scorpiuksen kaveri Jeremy kysyi hämmästyneenä, Scorpiuksen jo ollessa puolimatkassa kohti ovea.
”Minun pitää vain hoitaa yksi asia”, Scorpius sanoi kohauttaen olkiaan.
Jeremy ja Alex katsoivat Scorpiuksen perään kummeksuen, mutta Scorpius jatkoi matkaansa selittämättä mitään. Hän ei ollut koskaan tykännyt selitellä kenellekään menojaan ja ehkä siksi hän olikin aina pysynyt jollain tasolla aika etäisenä ystäviensä kanssa, vaikka puhuikin heille yleensä melkein kaikesta.

Scorpius kulki pitkin linnan hiljaisia käytäviä seitsemänteen kerrokseen. Perillä Scorpius huomasi, että Lily olikin jo odottamassa häntä. Tyttö nojaili seinää ja katseli ympärilleen – ehkä etsien Scorpiusta tai varmistaen, ettei kukaan tuttu nähnyt. Yhtäkkiä Lily näytti Scorpiuksesta aika hauraalta, tai siltä kuin tämä olisi ollut eksyksissä.
Scorpius käveli hitaasti lähemmäs ja Lily käänsi päätään hänen suuntaansa, kuullessaan askeleet. Pieni hymy ilmestyi Lilyn huulille ja tämä pörrötti taas hiukan hämmentyneenä punaisia hiuksiaan. Scorpius oli huomannut, että tyttö teki sitä aina silloin tällöin, kun ei oikein tiennyt, mitä olisi tehnyt tai sanonut.
”Hei”, Scorpius sanoi päästyään lähemmäs.
Lily vastasi Scorpiuksen tervehdykseen hymyllä ja pään nyökkäyksellä.
Scorpius alkoi heti harppoa Tarvehuoneen seinän edessä edes takaisin, hänestä tuntui, ettei Lily olisi kovin iloinen, jos joku tuttu näkisi heidät, joten ei ehkä olisi hyvä asia oleskella käytävällä liian pitkään.

Kohta he astuivat sisälle samaan huoneeseen, jossa he olivat paria päivää aikaisemminkin olleet. Lily harppoi Scorpiuksen edellä sisälle huoneeseen ja kääntyi sitten ympäri katsomaan Scorpiusta, joka oli jäänyt sulkemaan ovea.
Scorpius käveli lähemmäs Lilyä, mutta ei vielä yrittänyt suudella tätä. Hän säästäisi sen myöhemmäksi. Hänestä ei ollut kovin hyvä ajatus edetä hirveän nopeasti, kun heillä kummallakaan ei ollut sen enempää hajua, mitä he olivat tekemässä.
”Mitä sinä haluaisit tehdä?” Scorpius kysyi, aivan kuin heillä olisi ollut paljon vaihtoehtoja, jos he eivät halunneet jäädä kiinni.
Lily kohautti olkiaan. ”Ihan kun meillä olisi paljon vaihtoehtoja täällä”, Lily sanoi Scorpiuksen ajatuksen ääneen.
Silloin Scorpiuksen mieleen tuli eräs ajatus ja hän virnisti Lilylle ilkikurisesti. ”Minä keksin.”
”Mitä?” Lily kysyi hiukan varuillaan.
”Minä vien sinut ajelulle”, Scorpius ilmoitti.
”Mitä?” Lily kysyi uudestaan, rypistäen otsaansa, aivan kuin hän ei olisi ymmärtänyt, mitä Scorpius tarkoitti.
”Luuta-ajelulle”, Scorpius sanoi. Heidän oli aivan turha nököttää täällä pienessä huoneessa, kun he voisivat aivan hyvin lähteä uloskin.
”Scorpius”, Lily aloitti. ”Ehkä se ei ole ihan hyvä ajatus, jos me emme halua, että kukaan näkee meitä yhdessä.”
”Ei kukaan näekään”, Scorpius sanoi, iskien silmää Lilylle. ”Siellä on niin pimeää, ettei kukaan näe yhtään mitään.”
Lily näytti edelleenkin epäröivältä, joten Scorpius laski kätensä rauhoittelevasti Lilyn olalle. ”Minä tulen ihan kohta takaisin, odota täällä.”

Sitten Scorpius lähti, ennen kuin Lily ehtisi esittää enää enempää vastalauseita. Hän kipaisi hakemassa luutansa makusalistaan ja pyyhältäessään luihuisen oleskeluhuoneen läpi, hän esitti, kuin ei olisi edes huomannut Jeremya ja Alexia, eivätkä nämäkään sanoneet hänelle mitään. Hän ei todellakaan jaksanut nyt alkaa keksiä ystävilleen mitään selityksiä.
Kun Scorpius tuli takaisin, Lily istui toisessa takan ääressä olevista nojatuoleista ja vaikutti hermostuneelta. Scorpius tarttui Lilyn käteen ja veti tämän pystyyn. Sitten hän raotti ovea, tarkistaakseen, ettei käytävällä ollut ketään.
”Tule, ei me jäädä kiinni”, Scorpius rauhoitteli Lilyä.
”Toivottavasti ei”, Lily sanoi, ennen kuin astui Scorpiuksen perässä ulos.

He hiippailivat lähimmän ikkunan ääreen ja lensivät siitä ulos, viileään iltailmaan. He tekivät kierroksen Tylypahkan ympäri ja päätyivät sitten lopulta järven rannalle.
”Et voi sanoa, etteikö tämä olisi hauskempaa, kuin sisällä istuminen”, Scorpius huomautti Lilylle, heidän kavuttuaan pois luudan selästä.
”En minä sanonutkaan”, Lily vastasi. ”Minä vain pelkäsin, että me jäädään kiinni.”
”No eipä jääty”, Scorpius sanoi hiukan omahyväisellä äänellä ja virnisti Lilylle.
”Mutta voidaan vielä jäädä, kun me mennään takaisin”, Lily huomautti.

He jäivät tuijottamaan tyynen järven pintaa hiljaisuuden vallitessa, kunnes Lily vihdoin aukaisi suunsa uudelleen.
”Luuletko, että se jättiläiskalmari asuu tuolla vielä?” Lily kysyi nyökäten kohti järveä. ”Kukaan ei ole kuullut siitä mitään pitkään aikaan.”
”Ehkä se on kuollut”, Scorpius vastasi. ”Sehän oli jo aika vanha.”
”Niin. Se oli varmaan täällä jo meidän isovanhempien aikaan.”
Yhtäkkiä Scorpius tajusi, kuinka naurettava tilanne itse asiassa oli. Hän ja Lily Potter keskustelemassa jättiläiskalmarista järven rannalla, ei ihan sitä, mitä hän oli kuvitellut lukuvuodelta vielä vähän aikaa sitten.
Lily värähti kylmästä ja laittoi kätensä tiukasti puuskaan rinnalleen. Scorpius kietoi vaistomaisesti käsivartensa Lilyn hartioiden ympärille, koska hänellä ei ollut mukana takkia, jonka hän olisi voinut antaa Lilylle. Lily jäykistyi ensin, mutta rentoutui nopeasti ja painautui Scorpiuksen kehoa vasten. Sitten hän käännähti hiukan ja kohotti päätään kohti Scorpiusta. Scorpius arvasi heti, mitä hän halusi ja painoi huulensa Lilyn huulille.
Lily sulki silmänsä ja hymyili hiukan vasten Scorpiuksen huulia. Hän kohottautui varpailleen ja kietoi kätensä Scorpiuksen niskan ympärille.
Scorpius olisi voinut suudella Lilyä loputtomiin, mutta lopulta hänen oli pakko irrottaa huulensa Lilyn huulilta hengittääkseen.
Lily kääntyi katsomaan Tylypahkaa mietteliäs ilme kasvoillaan. ”Ollaankohan me tekemässä oikein?” Lily kysyi ja Scorpius tiesi, että hän tarkoitti taas samaa; voisiko heidän suhteestaan tulla mitään, kun he olivat kumpikin niin eri maailmoista. Scorpius tiesi, että Lily halusi, että Scorpius vakuuttaisi hänet, mutta Scorpius ei voinut tehdä sitä, sillä hän ei tiennyt itsekään.
”En tiedä”, Scorpius vastasi kohauttaen olkiaan.
”Onko sillä väliä?” Lily kysyi.
Siihen oli helpompi vastata. ”Ei”, Scorpius sanoi ja veti Lilyn vielä yhteen suudelmaan.

”Nyt meidän pitää mennä”, Lily sanoi lopulta, Scorpiuksesta aivan liian pian.
”Miksi?”
”Kaitlin alkaa tulla epäluuloiseksi, jos minä viivyn liian pitkään”, Lily selitti.
Scorpius huokaisi ja päästi vastahakoisesti irti Lilystä. ”Okei, sitten. Mennään.”

***

”Lily, herää”, joku kuiskasi ja ravisteli Lilyn kovakouraisesti hereille.
”Mitä nyt?” Lily kysyi unisesti ja aukaisi silmänsä hitaasti. Sitten hän pomppasi nopeasti istumaan sänkynsä laidalle. ”Voi ei! huispaus”, Lily henkäisi, muistettuaan mikä päivä tänään oli. Heidän ensimmäinen huispausottelunsa luihuisia vastaan.
”Niin”, sanoi Kaitlin ja istui Lilyn sängynpäätyyn. ”Meidän pitää mennä, että ehditään syödä rauhassa aamupalaa ennen peliä.”
”Voi ei, Kaitlin”, Lily voihkaisi. ”Mitä jos me ei voiteta niitä?”
Kaitlin katsoi Lilyä vähän oudosti, Lily ei yleensä pahemmin hermoillut huispauspeleistä. ”Kyllä me voitetaan. Tule nyt.”
Lily puki nopeasti päälleen ja he lähtivät alas Suureen saliin ja istuutuivat muun huispausjoukkueen kanssa pöydän päätyyn.
Erica tuputti kaikille ruokaa ja selitti, että heidän piti syödä kunnolla ennen peliä, mutta Lily huomasi, että hän söi itse kaikista vähiten.
Jamie, Hugo, Rose ja Ethan tulivat toivottamaan heille onnea vielä ennen kuin he lähtivät hakemaan luutiaan. Jamie kaappasi Kaitlinin tiukkaan halaukseen ja suuteli tätä intohimoisesti, välittämättä yleisöstä, ennen kuin Lilyn oli vihdoin pakko repiä Kaitlin irti hänestä, jotta he ehtisivät hakemaan luutansa.

Lily tunsi perhosten lepattavan vatsassaan, kun he vihdoin astuivat ulos ja lähtivät kävelemään kohti huispauskenttää. Sää oli viileä ja pilvinen, mutta heidän onnekseen ei satanut eikä tuullut. Se oli kaikin puolin mukava sää pelata huispausta.
Pukukopissa Erica käveli hermostuneesti edestakaisin ja piti tavanomaista kannustuspuhettaan ja kertasi heidän strategioitaan, kunnes heidät kutsuttiin kentälle. Lily katsoi hermostuneena Scorpiusta, joka pelasi luihuisten pitäjänä ja Scorpius iski Lilylle huomaamattomasti silmää.

Vihdoinkin pallot päästettiin vapaaksi ja peli pääsi alkamaan. Lily nousi hiukan muiden pelaajien yläpuolelle ja etsi sieppiä, jota ei tuntunut näkyvän missään. Lily huomasi myös luihuisten etsijän, Alexin, kaartelevan muiden yläpuolella, huomattuaan Lilyn katseen, tämä kääntyi virnistämään Lilylle ilkeästi, ennen kuin käänsi katseensa taas alapuolelleen. Se sai Lilyn vähän hermostuneeksi, luihuisen etsijä oli paljon isompikokoinen, kuin hän, ja vaikka Lily tiesikin, että kevyestä ruumiinrakenteesta oli etsijälle etua, Lily ei voinut olla miettimättä, miten helppo jonkun tuonkokoisen, olisi tyrkätä hänet alas luudaltaan.
Hiukan alempana Annie kaappasi kaadon yhdeltä luihuisen jahtaajista ja teki pelin ensimmäisen maalin. Lily hurrasi muiden rohkelikkojen mukana ja pani merkille Scorpiuksen ärtyneen ilmeen. Sitten hän keskittyi taas siepin etsimiseen.

Lily näki siepin ensimmäisen kerran jonkun ajan kuluttua, kun luihuiset johtivat peliä jo 20 – 10. Se lenteli hiukan Alexin alapuolella ja Lily syöksyi sitä kohti. Alex oli kuitenkin nähnyt sen täsmälleen samalle hetkellä ja tyrkkäsi Lilyn toisella kädellä helposti syrjään ja kurotti kohti sieppiä. Hän ei ollut kuitenkaan aivan tarpeeksi nopea ja sieppi karkasi kadoten kummankin näköpiiristä.
Lily huokasi helpotuksesta ja pyyhi otsaansa kämmenselällään. Erica hymyili Lilylle kannustavasti kentän toiselta laidalta.

Pelin edetessä luihuiset ehtivät saamaan vielä kaksi maalia ja rohkelikot yhden. Lily näki siepin pari kertaa ja meinasi kerran napatakin sen, mutta Alex työnsi hänet pois viimetingassa.
Minne ikinä Lily lensikin, Alex tuntui seuraavan perässä ja virnuilevan hänelle ilkeästi ja olevan hänen tiellään, mikä hiukan hankaloitti hänen työtään.
”Lily, varo!” Lily kuuli Kaitlinin huutavan ja käännähti nopeasti ympäri, nähdäkseen ryhmyn, joka kiisi kovaa vauhtia suoraan kohti hänen kasvojaan. Lily väisti pois ryhmyn tieltä henki kurkussa ja ehti juuri pois sen reitiltä. Ja huomasi, että ryhmy oli osunut Alexin luutaan, jonka toinen pää oli irronnut lähes kokonaan irti ja Alex lähti putoamaan kohti maata koko ajan kiihtyvällä nopeudella.
”Hyvä Kaitlin”, Lily huusi nauraen takaisin Kaitlinille. Kaitlin virnisti Lilylle pikaisesti ennen kuin kääntyi ympäri jahdatakseen ryhmyjä.

Lilyn oli huomattavasti helpompi keskittyä nyt, kun Alex oli poissa pelistä. Hän löysi siepin melko nopeasti ja sai sen kiinni paljon vaivattomammin nyt kun Alex ei ollut estämässä häntä. Koko peli oli ohi yllättävän äkkiä.
Yhtäkkiä koko rohkelikon joukkue oli Lilyn ympärillä ja he lensivät maahan yhtenä kasana. Erica syöksyi halaamaan Lilyä heti, kun he olivat taas päässeet omille jaloilleen.
”Mahtavaa Lily! Sinä olit uskomaton”, Erica kiljui, ja rutisti Lilyä tiukasti. Lilystä hänen suorituksensa ei kyllä ollut mikään erikoinen, ottaen huomioon, että hänellä ei enää siinä vaiheessa ollut edes toista etsijää vastustajana, mutta hän oli onnellinen rohkelikon voitosta. Hän halasi Ericaa lujasti takaisin.
Erican olan yli Lily näki Scorpiuksen joukkueensa kanssa. Scorpius käänsi päätään, aivan kuin olisi vaistonnut Lilyn tuijotuksen ja vastasi Lilyn katseeseen. Lily virnisti Scorpiukselle vahingoniloisesti ja Scorpius näytti Lilylle kieltä. Lily hymyili Scorpiukselle vielä pienesti ja käänsi sitten katseensa nopeasti pois, ennen kuin kukaan ehtisi huomata mitään. Sen jälkeen katsojat alkoivat vyöryä kentälle ja Scorpius katosi johonkin ihmismassan keskelle.

***
Sunnuntaiaamuna Lily olisi vihdoinkin saanut nukkua pitkään, ilman että kukaan tuli herättämään häntä, koska kaikki muutkin nukkuivat pitkään, sillä rohkelikkojen voitonjuhlat olivat venyneet vähän pitkäksi. Itse asiassa he olivat lopettaneet vasta joskus aamuyöllä, kun McGarmiwa oli tullut valittamaan heille. Ja silti juuri sinä aamuna hän heräsi aikaisemmin kuin kukaan muu, eikä onnistunut enää saamaan unenpäästä kiinni.
Lily makasi sängyssään kuunnellen muiden tasaista hengitystä, joka kertoi, että hän oli ensimmäinen hereillä. Lily mietti jälleen kerran Scorpiusta. Hänen mahanpohjassaan kutitti, kun hän vain miettikin tätä. Häntä pelotti heidän suhteensa eteneminen; kaikki tuntui etenevän niin kovaa vauhtia, eikä Lily ollut yhtään valmis siihen. Häntä pelotti, että joku saisi tietää heistä; hän ei edes viitsinyt ajatella, mitä siitä seuraisi. Ja samalla hän tiesi, etteivät he voineet pitää sitä loputtomiin salaisuutena. Kaitlin alkaisi käydä epäluuloiseksi millä hetkellä hyvänsä, eikä Lily tiennyt, minkä selityksen hän olisi voinut tälle antaa.
Mutta juuri nyt Lily ei halunnut ajatella sitä. Ensin hän halusi tutustua Scorpiukseen paremmin, hän halusi saada ajatuksensa ja tunteensa järjestykseen. Oli hämmentävää, kun Scorpius olikin osoittautunut aivan erilaiseksi, kun Lily oli alun perin luullut. Lily ei myöskään tajunnut, miten hän ei ollut huomannut aikaisemmin, kuinka hyvännäköinen Scorpius oli. Ja nyt Scorpiuksen jokainen hymy sai hänessä aikaan niin voimakkaan reaktion. Lily ei voinut olla ihmettelemättä, mitä Scorpius oikein näki hänessä. Lilyhän oli vain aivan tavallinen tyttö, eikä edes mikään erityisen kaunis. Ja samalla häntä pelotti, että jossain vaiheessa Scorpiuskin tajuaisi sen.

Lily nousi ylös ja hiipi suihkuun, varomatta, ettei herättäisi muita. Tullessaan suihkusta, kaikki muut olivat vieläkin unessa joten Lily puki päälleen mahdollisimman vähin äänin ja lähti sitten alas rohkelikon oleskeluhuoneeseen.
Oleskeluhuone oli tyhjä lukuun ottamatta Albusta, joka luki jotain kirjaa nojatuolissa takan lähellä.
”Hei, Al”, Lily sanoi ja istui toiseen nojatuoliin.
”Hei”, Albus sanoi ja kohotti katseensa kirjasta. Hän laittoi kirjanmerkin väliin ja työnsi kirjan sivuun.
Lily ja Albus istuivat hetken aikaa hiljaisuuden vallitessa. Lilystä tuntui, että hän oli etääntynyt Albuksesta viimeaikoina. He olivat olleet ennen läheisempiä, mutta nyt he näkivät toisiaan paljon harvemmin kuin ennen.
”Mitä sinä olit lukemassa?” Lily kysyi nyökäten kohti kirjaa.
Albus kohautti olkiaan. ”Ai tämä. Liittyy vaan yhteen taikajuomien tehtävään. Aika tylsä itse asiassa.”
Lily hymähti. ”Sellaista se koulunkäynti on.”
Seurasi toinen lyhyt hiljaisuus.
”Mutta tosi kiva, että me saatiin Teddy opettajaksi”, Albus huomautti.
”Niinpä”, Lily nyökkäsi. ”Hän on niin paljon parempi kuin se Lizzie.”
Albus irvisti, muistellen ilmeisesti Lizzien tunteja. ”No niinpä. Onneksi me saatiin joku kunnollinen, me ei oltaisi muuten selvitty S.U.P.E.R. – kokeista millään.”
Lily oli onnellinen, ettei hän ollut vielä seitsemännellä luokalla. Hänellä olisi vielä paljon aikaa miettiä, mitä hän haluaisi tehdä Tylypahkan jälkeen ja tällä hetkellä hänellä ei ainakaan ollut mikään kiire päästä pois Tylypahkasta, hän viihtyi siellä itse asiassa vähän liiankin hyvin.
”Mutta minä taidan nyt mennä aamiaiselle”, Albus sanoi ja nousi ylös. ”Nähdään myöhemmin.”
”Minä menen herättämään Kaitlinin”, Lily sanoi. ”Nähdään.”
Albus heilautti kättään ja katosi ulos muotokuva-aukosta. Lily lähti takaisin yläkertaan repimään Kaitlinia ylös sängystä.

”Kaitlin, herää”, Lily sanoi heittäen Kaitlinia tyynyllä päähän.
”Mitä nyt?” Kaitlin kysyi unisena, aukaisematta silmiään. ”Pitääkö meidän mennä jonnekin?”
”Eipä oikeastaan”, Lily vastasi. ”Mutta minulla on tylsää.”
”Äh”, Kaitlin huokaisi kääntäen kylkeään ja vetäen peiton korviinsa. ”Painu… jonnekin. Ja annan minun nukkua.”
Lily pudisti päätään, vaikka Kaitlin ei voinutkaan nähdä sitä ja veti peiton pois Kaitlin päältä. ”Enpä taida.” Lily heitti Kaitlinia vielä yhdellä tyynyllä ja tämä heitti sen takaisin Lilyn syliin.
Hetken kuluttua Kaitlin vihdoin avasi hitaasti silmänsä. ”Mahtavaa Kaitlin, sinä pystyit siihen”, Lily totesi sarkastisesti. Kaitlin näytti Lilylle kieltä ja tarttui Lilyn käteen, joka veti hänet istumaan sängyn laidalle.
Kaitlin istui sängyn päätyyn nojaten selkäänsä seinää vasten. ”No mitä me aiotaan tehdä tänään?” Kaitlin kysyi.
”En tiedä. Vaikka läksyjä vaihteeksi?” Lily ehdotti. He eivät tosiaankaan olleet tuhlanneet liikaa aikaa läksyjen tekoon viime aikoina.
”Tyyyylsääää”, Kaitlin valitti. ”Minä menen mieluummin herättämään Jamien. Hän keksii varmasti jotain hauskempaa.”
”Kuule, Kaitlin”, Lily selitti kärsivällisellä äänellä, aivan kuin hän olisi puhunut pikkulapselle, ”läksyjäkin on pakko tehdä joskus.”
Kaitlin huokaisi syvään ja liioitellusti.
”Hyvä on”, Lily myöntyi, ”Aamupäivä Jamien kanssa. Iltapäivällä läksyjä.”
”Minä menen herättämään hänet”, Kaitlin sanoi, hyppäsi ulos sängystään ja suuntasi kohti ovea.
”Tiedätkö, sinulla ei oikeastaan olisi lupa mennä poikien makusaliin”, Lily huomautti.
Kaitlin kohautti olkiaan. ”Ihan sama.”
”Ehkä sinun pitäisi kuitenkin pukea päällesi ensin”, Lily virnisti.
Kaitlin vilkaisi kerran vanhaa, reikäistä pyjamaansa ja käännähti sitten ympäri. ”Joo, ehkä pitäisi”
Lily pyöritteli silmiään Kaitlinin mennessä suihkuun ja nousi sitten ylös lähteäkseen itse aamupalalle.

Linnan käytävät olivat vielä melko tyhjiä ja Suuressa salissakin oli vasta muutamia oppilaita. Rose viittoili Lilylle korpinkynnen pöydästä, joten Lily meni istumaan hänen viereensä.
”Huomenta. Mihin sinä Ethanin jätit?” Lily kysyi.
”Nukkumaan”, Rose virnisti, ”en viitsinyt herättää häntä.”
Lily nyökkäsi ja katsoi kuinka Rosen kasvoille ilmestyi pieni, hempeä hymy, hänen ajatellessaan Ethania. Juuri sillä hetkellä Scorpius kavereineen astui sisään Suureen saliin ja Lily tajusi, että hänen huulilleen oli ilmestynyt hälyttävästi samanlainen hymy.
Lily pakotti kasvonsa taas peruslukemille, ja vilkaisi sitten takaisin Scorpiuksen suuntaan. Scorpius ja hänen kaverinsa – joista toinen oli Alex, jonka luudan Kaitlin oli eilen onnistunut rikkomaan – olivat juuri istuutumassa luihuisen pöytään.
Huomattuaan Lilyn katseen Scorpius virnisti Lilylle lyhyesti ja mahdollisimman huomaamattomasti, ennen kuin kääntyi vastaamaan toiselle ystävistään jotakin. Lilykin käänsi katseensa nopeasti toiseen suuntaan, ennen kuin Rose huomaisi.
Juuri nyt Lilystä tuntui kuitenkin hyvältä, että kukaan muu ei vielä tiennyt hänen ja Scorpiuksen orastavasta suhteestaan. Se oli heidän kahden salaisuus ja se teki siitä jollain tavalla intiimimpää ja yksityisempää. Ja se myös tuntu turvalliselta, koska hän ei vieläkään voinut olla varma, voisiko heistä kahdesta koskaan tulla mitään. Itse asiassa hän ei tiennyt, voisiko hän ylipäätänsä koskaan olla varma. Mutta hän halusi kokeilla.
Lily vilkaisi vielä kerran Scorpiukseen ja näki että Scorpius vilkaisi takaisin häneen. Ja sillä hetkellä hänestä tuntui, että kaikki oli ihan hyvin, itse asiassa paremmin kuin hyvin, vaikka hän olikin ihastunut luihuiseen. Tai ehkä juuri sen takia.

A/N2: No niin, mitäs piditte?

[Kamsu]

Jee! Hyvää tekstiä jälleen kerran, ööh en osaa oikein sanoa muuta tälläkertaa
Jatkoa halutaan ainakin <3

[Sinikeiju]

En osaa muuta sanoa kuin Wau!
Jatkoa pian kiitos.

[A-nuu]

Ohops. En ole vastannut pitkään aikaan. Mutta tämä oli taas hienoa jälkeä
ja tuo Lilyn ja Scorpin suhde on todella söpöä.

[Jazmín]

A/N: Kiitos kommentista Kamsu Kiva kun pidit.
Kiitos, myös paljon Sinikeijulle
Kiitos Pallukka, kiva kun pidät Lilyn ja Scorpiun suhdettä söpönä, niistä on vaan niin kiva kirjottaa

Ja luku numero 11 tulee tässä. Toivottavasti pidätte!


11. Epäilyksiä

Seuraava viikko alkoi rauhallisissa merkeissä, ilman että mitään erikoista sattui. Maanantai-illan Lily ja Kaitlin päättivät opiskella kirjastossa, sillä he olivat jääneet vähän jälkeen koulussa huispauksen ja muun takia.
Niinpä he keräsivät kirjansa päivällisen jälkeen ja suunnistivat kohti kirjastoa. Kirjasto oli melko tyhjä, mutta siellä täällä istui läksyihinsä syventyneitä oppilaita ja melko perällä, kahden hyllyrivistön välissä Lily huomasi Scorpiuksen. Tällä kertaa Scorpiuksella ei ollut ystäviään mukanaan, vaan hän oli yksin, jälleen kerran syventyneenä johonkin paksuun opukseen.
Kaitlin ei kiinnittänyt Scorpiukseen mitään huomiota, mutta Lily kyllä kiinnitti. Hän uskalsi vilkaista Scorpiusta vain nopeasti, jottei herättäisi Kaitlinin huomiota, mutta sinä aikana hän ehti huomata, että Scorpiuskin huomasi hänet. Heidän katseensa kohtasi vain hetkeksi ja sitten Scorpius taas syventyi takaisin kirjaansa, aivan kuin ei olisi edes tunnistanut Lilyä.
Lily käänsi katseensa nopeasti lattiaan ja he istuutuivat Kaitlinin kanssa hyllyrivistön toisella puolella olevan pöydän ääreen.

Lily yritti parhaansa mukaan syventyä läksyihin, mutta siitä ei tullut oikein mitään. Hän oli koko ajan tietoinen, että Scorpius, jota erotti heistä vain yksi hyllyrivistö, kuuli kaiken, mitä he puhuivat ja jostain syystä Lily tiesi, että Scorpius myös kuuntelisi.
Kaitlinkin vaistosi Lilyn levottoman mielentilan, mutta tämä ei sanonut mitään, loi vain muutaman oudoksuvan katseen Lilyyn.
Jonkin ajan kuluttua Kaitlin läimäisi läksykirjan kiinni ja nojautui taaksepäin tuolillaan. ”Mennäänkö takaisin oleskeluhuoneeseen ja jatketaan toisena iltana?” Kaitlin ehdotti, vaikka he olivat saaneet tuskin puoletkaan läksyistä tehtyä.
”Hyvä idea”, Lily nyökkäsi. ”Mene sinä edeltä, minä kirjoitan vain tämän äkkiä loppuun ensin.”
”Kyllä minä voin odottaakin”, Kaitlin vastasi ja kohautti olkiaan, kerätessään kirjojaan laukkuunsa.
”Ei kun mene vaan”, Lily sanoi, yrittäen saada äänensä kuulostamaan mahdollisimman välinpitämättömältä. ”Mene vaikka etsimään Jamie jostain käsiisi, minä tulen ihan kohta.”
”Okei sitten”, Kaitlin sanoi. ”Nähdään kohta.”
”Nähdään”, Lily sanoi, edelleen nenä kiinni pergamentissa, johon hän oli kirjoittamassa, vaikka tajusi, ettei edes muistanut enää mitä hänen piti kirjoittaa.

Lily odotti hetken Kaitlinin lähdettyä ja keräsi sitten kirjansa, sulkakynänsä ja pergamenttinsa laukkuunsa. Sitten hän nousi ja kiersi hyllyn toiselle puolelle Scorpiuksen pöydän ääreen.
Scorpius istui edelleenkin nenä kiinni samassa kirjassa, mutta heti Lilyn astuessa esiin kirjahyllyn takaa, Scorpius kohotti katseensa ja sulki kirjan
”Hei Lily”, Scorpius sanoi ja taputti vieressään olevaa tuolia.
Lily istuutui siihen ja laski laukkunsa lattialle. ”Hei.”
”Läksyjen teko ei sitten oikein innostanutkaan, vai?” Scorpius kysyi virnistäen.
Lily pudisti päätään. ”Hei”, hän huomautti sitten, ”sinä et olisi saanut salakuunnella.”
Lilystä näytti, että Scorpiuksen hymy vain leveni. ”En minä salakuunnellutkaan, minä en vain voinut olla kuulematta, mitä te puhuitte.”
”Niin, niin”, Lily huokaisi pyöritellen silmiään.
Scorpius nauroi Lilyn ilmeelle, mutta vakavoitui sitten taas yhtäkkiä. ”Ehkä meidän pitäisi lähteä jonnekin vähän vähemmän julkiselle paikalle”, Scorpius sanoi. ”Jos sinä et nimittäin halua että meitä nähdään.”
”Aivan”, Lily sanoi. Kirjastossa tosiaankin oli muitakin ihmisiä, vaikka onneksi Lily ei ainakaan tähän mennessä ollut huomannut ketään tuttua.
”Ellet sinä sitten halua lähteä Kaitlinin perään?” Scorpius kysyi kohottaen kulmiaan.
Lily pudisti päätään ja nousi ylös. ”En, hän pärjää Jamien kanssa hetken ihan hyvin ilman minuakin.” Sitten hän nappasi laukkunsa ja lähti seitsemänteen kerrokseen hiukan Scorpiuksen edellä.

Hetken kuluttua Lily ja Scorpius astuivat sisään jo tutuksi tulleeseen tarvehuoneeseen. Se oli samanlainen kuin aina ennenkin; nurkassa ritisi iloinen takkatuli ja sen edessä oli kaksi nojatuolia. Lily pudotti laukkunsa lattialle oven viereen ja astui sitten peremmälle.
”Tämä on kiva huone”, Lily aloitti. ”Jotenkin kotoisa.”
Scorpius hymähti kohauttaen olkiaan. ”Se vain muistuttaa minua yhdestä toisesta huoneesta.”
Lily kääntyi katsomaan Scorpiusta, mutta tämä ei enää jatkanut samasta aiheesta vaan käveli Lilyn ohi ja istuutui toiseen nojatuoleista. Lily istui hänen vieressään olevaan nojatuoliin, veti jalat ylös ja nojasi leukansa vasten polviaan.

Hetken he istuivat vain hiljaa, kummankin tuijotellessa takkatuleen.
”Mitäköhän Kaitlin sanoisi, jos hän saisi tietää?” Lily ajatteli sitten ääneen.
”Tai Alex ja Jeremy”, Scorpius lisäsi.
”Niinpä”, Lily sanoi. ”Tai meidän vanhemmat.”
Scorpius hymähti. ”Niinpä. Minun vanhempani varmaan kieltäisivät olevansa mitään sukua minulle.”
Lily nyökkäsi sanomatta mitään. Hän ajatteli, mitä hänen isänsä tekisi, jos hän saisi tietää. Luultavasti lukitsisi Lilyn pois Scorpiuksen ulottuvilta tai jotain sen tapaista.
”Mutta ei jaksa puhua heistä nyt”, Scorpius sanoi sitten.

He juttelivat hetken aikaa koulusta ja huispauksesta ja muista arkipäiväisistä asioista. Mutta Lily huomasi, että Scorpiuksen kanssa oli yhtä helppo puhua, kuin olla hiljaakin.
Hän menetti ajantajun kokonaan, ollessaan Scorpiuksen seurassa, eikä tajunnutkaan, kuinka myöhä oli, ennen kuin hänen päänsä alkoi nuokkua väsymyksestä. Hän yritti urheasti pitää silmiään väkisin auki, sillä hän ei olisi halunnut lähteä Scorpiuksen luota vielä.
”Pitäisikö sinun lähteä nukkumaan?” Scorpius naurahti ja kohotti kulmiaan.
”Joo”, Lily mutisi. ”Varmaan.”
Scorpius nousi ylös nojatuolista, jossa hän oli istunut ja veti Lilynkin ylös. ”Sinä nukahdat kohta istuallesi, jos sinä et lähde nukkumaan”, Scorpius huomautti.
”Niin kai sitten”, Lily myöntyi, luultavasti Scorpius oli oikeassa.
”Vaikka en minä haluaisikaan päästää sinua vielä”, Scorpius sanoi ja veti Lilyn lähemmäs itseään.
Lily tunsi itsensä yhtäkkiä paljon tarkkaavaisemmaksi, Scorpiuksen kietoessa kätensä hänen vyötärönsä ympärille ja painaessa huulensa Lilyn huulille.

Heidän suudelmansa tuntui kestävän ikuisuuden ja silti se loppui aivan liian äkkiä. Scorpius painoi otsansa vasten Lilyn otsaa hetkeksi ja Lily puristi silmänsä kiinni, hengittäen sisäänsä Scorpiuksen tuoksua. Lily vaistosi, ettei Scorpius oikeasti halunnut päästää irti hänestä, mikä tuntui kivalta, sillä hän ei olisi halunnut lähteä.
Lilyä pelotti, kuinka nopeasti heidän suhteensa oli edennyt, hän ei oikeasti edes tuntenut Scorpiusta kunnolla, vaikka jollain tasolla hänestä tuntui, että hän oli lähempänä Scorpiusta, kuin monia muita, jotka oli tuntenut paljon kauemmin. Ja jo nyt, jostain käsittämättömästä syystä, Scorpius merkitsi niin paljon hänelle.
Scorpius päästi irti Lilystä aivan liian pian. ”Hyvää yötä”, Scorpius sanoi. ”Älä nyt näytä noin pettyneeltä, mehän nähdään huomenna taas.”
Lily ei ollut tajunnut, että hän oli näyttänyt pettyneeltä, vaikka siltä hänestä olikin tuntunut. ”Hyvää yötä”, Lily mutisi punastuen ja pujahti nopeasti ulos tarvehuoneesta ja hiipi kohti rohkelikkotornia, toivoen ettei hän jäisi kiinni, sillä hänellä ei ollut kelmien karttaa mukana, eikä oppilailla ollut lupa oleskella käytävillä enää niin myöhään.

Rohkelikkojen oleskeluhuone oli jo melko tyhjä, Lilyn saapuessa perille. Kaitlin ja Jamie istuivat takkatulen ääressä, samalla nojatuolilla, keskustellen jostain päät kiinni toisissaan.
”Hei”, Lily sanoi istuutuen vapaaseen nojatuoliin Kaitlinin viereen.
”Missä sinä olet ollut?” Kaitlin kysyi kohottaen kulmiaan.
”Tuota…” Lily aloitti. Hän ei todellakaan ollut muistanut miettiä mitään selitystä Kaitlinille. ”Minä törmäsin Roseen.”
”Okei”, Kaitlin sanoi, luoden epäluuloisen silmäyksen Lilyyn. Lily näki, ettei Kaitlin ollut niellyt hänen selitystään ja tiesi, että tämä ottaisi sen vielä puheeksi joku kerta heidän ollessaan kahden.
”Minä taidan tästä lähteä nukkumaan”, Lily ilmoitti ja nousi ylös.
”Hyvää yötä”, Kaitlin sanoi.
”Hyvää yötä”, Lily vastasi puolivälissä kohti makusaliin vieviä portaita. ”Nähdään aamulla.”
Lily vaihtoi yöpuvun nopeasti päälleen ja pujahti lakanoiden väliin. Hän nukahti nopeasti päästyään vihdoinkin rättiväsyneenä sänkyynsä.

***
Seuraavana aamuna Lily heräsi siihen, kun Kaitlin ravisteli hänet kovakouraiset hereille.
”Lily, herää”, Kaitlin sanoi. ”Haluatko sinä myöhästyä tunnilta?”
”Mitä?” Lily kysyi tokkuraisena ja hiukan ärtyneenä. Hän oli juuri nähnyt jotain ihanaa unta, ja vaikka hän ei muistanutkaan mitä siinä tapahtui, hän muisti, että Scorpius oli ollut siinä. Joten hän ei siis todellakaan olisi halunnut herätä.
Lily hautasi kasvonsa tyynyyn ja käänsi kylkeään, mutta kohta hänen oli pakko nousta ylös raskaasti huokaisten ja ruveta kaivelemaan vaatteitaan jostain lattialta.

Lopulta he saapuivat Suureen saliin aamiaiselle taas kerran viimeisten joukossa. Heidän istuessaan alas rohkelikon pöytään Lily huomasi heti Scorpiuksen. Scorpius jutteli ystäviensä kanssa, mutta kohta hän käänsi päätään ja huomasi Lilyn. Hänen katseensa pysyi Lilyssä vain hiukan liian pitkään, niin että se tuskin olisi tuntunut kovin epäilyttävältä joltain sivulliselta, mutta Lily jäi tuijottamaan Scorpiusta. Scorpiuksesta ei ollut mitenkään näkynyt, että hän edes tunsi Lilyn, ja jostain syystä se jäi vaivaamaan Lilyä vähän. Totta kai hän tiesi, että juuri niin Lily oli pyytänyt Scorpiusta tekemään, mutta silti.
”Lily?” Kaitlin kysyi ja kiinnitti Lilyn huomion taas itseensä. ”Sinä vaikutat jotenkin poissaolevalta. Mitä sinä oikein tuijotat?”
”En mitään”, Lily sanoi ja käänsi kiireesti katseensa toiseen suuntaan.
”Kuule, sinä olet ollut jotenkin omituinen viime aikoina. Pitäisikö sinun kertoa minulle jotain?” Kaitlin kysyi.
”Kuinka niin?” Lily kysyi, yrittäen saada äänensä kuulostamaan mahdollisimman normaalilta, mutta hän tajusi itsekin kuinka huono yritys se oli, hänen äänensä kuulosti hermostuneelta ja kimeältä. Se ei ikinä vakuuttaisi Kaitlinia.
”No sinä vain olet. Ihan totta Lily, mitä ikinä se onkin, sinä voit kertoa minulle.”
En voi, Lily ajatteli pudistaen päätään pienesti. Kaitlin ei ikinä ymmärtäisi, eikä hän voinut oikeastaan tätä siitä moittiakaan.
”Tule, meidän pitäisi lähteä tunnille, ennen kuin myöhästytään”, Lily sanoi yrittäen vaihtaa puheenaihetta.
Kaitlin nousi myös seisomaan, silmäillen Lilyä kasvoillaan ”tästä puhutaan vielä” –ilmeensä.
Lily tiesi, ettei Kaitlin unohtaisi asiaa, vaan ottaisi sen esille heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Niinpä Lilyn olisi parasta keksi hyvä tekosyy ja vähän äkkiä.
Vaikka toisaalta Lilyn mielessä kävi ajatus, mitä jos kertoiskin Kaitlinille totuuden. Kaitlin kauhistuisi ja raivostuisi ja yrittäisi parhaansa mukaan saada Lilyn jättämään Scorpiuksen rauhaan. Mutta sittenkin, kuinka kamalaa se voisi olla? Kaitlinin olisi pakko tottua ajatukseen jossain vaiheessa.

Kaitlin ja Lily kävelivät hiljaisuuden vallitessa pimeiden voimilta suojautumisen luokan eteen. Kohta Teddy marssi pitkin askelin kohti oppilaitaan, rento hymy huulillaan. Tällä kertaa hänen lilat hiuksensa olivat hiukan pidemmät ja tummemmat ja niissä oli punertava sävy.
”Huomenta”, Teddy sanoi ja aukaisi luokan oven päästäen oppilaansa sisälle.
”Tänään me aloitamme harjoittelemaan äänettömästi taikomista”, Teddy kertoi, kun luokka oli asettunut aloilleen. Luokassa alkoi pieni innostunut kuhina oppilaiden kuullessa Teddyn sanat, tätä he olivatkin jo kaikki ehtineet odottaa.
”Ottakaapas sitten taikasauvat esille ja etsikää itsellenne pari”, Teddy sanoi. Seurasi hetken hälinä oppilaiden kaivellessa taikasauvojaan ja jakautuessaan pareiksi. Kaikkien noustua vihdoin seisomaan Teddyn lennätti yhdellä taikasauvanheilautuksella pulpetit ja tuolit luokan sivustoille.
”No niin, nyt täällä on paremmin tilaa”, Teddy sanoi silmäillen tyytyväisenä ympärilleen. ”Loitsiaksenne äänettömästi teidän pitää vain ajatella taikasanaa ja heilauttaa taikasauvaanne, niin kuin tavallisesti. Se ei kuitenkaan ole niin helppoa, kuin miltä kuulostaa; te ette saa antaa ajatustenne vaellella. Ja muistakaa, että harjoitus tekee mestarin. Kukaan ei opi tätä ihan nopeasti, joten kärsivällisyyttä.”
Sitten hän osoitti Lilyä taikasauvallaan ja teki esimerkiksi luokalle äänettömän karkotaseet -loitsun saaden Lilyn taikasauvan lennähtämään käteensä. Teddy sai sen tosiaankin näyttämään helpolta ja vaivattomalta.
”Tähän tapaan”, Teddy sanoi ja vilautti valkoista hammasrivistöään tyytyväisen näköisenä. ”Sitten voittekin kokeilla itse, mutta muistakaa, yrittäkää vain karkotaseet –loitsua näin aluksi. On parasta aloittaa loitsulla, jonka osaa jo aluksikin hyvin.”

Sitten luokkaan lankesikin hiiskumaton hiljaisuus. Näytti varmaan oudolta, kun luokallinen nuoria velhoja ja noitia huitoi taikasauvoillaan päästämättä ääntäkään. Kenelläkään ei näyttänyt olevan erityisesti onnea loitsujen onnistumisen suhteen ja tunnin lopuksi vain muutama oppilas oli onnistunut saamaan jonkinlaisen reaktion aikaan.
”Älkää lannistuko”, Teddy sanoi oppilailleen tunnin lopuksi, heidän kerätessään tavaroitaan. ”Kyllä te sen vielä opitte, vaikka se onkin aluksi turhauttavaa.”
”Niin varmaan”, Lily mutisi heidän tehdessään lähtöä ulos luokasta.
Teddy vain virnisti Lilylle iloiseen tapaansa ja heilautti kättään hyvästiksi.

Loppupäivä sujui ilman tavalliseen tapaan. Lily katseli ympärilleen, törmätäkseen Scorpiukseen jossain vaiheessa, mutta hän ei kohdannut tämän kuin kerran käytävällä Kaitlinin kanssa. Scorpius vilkaisi Lilyä nopeasti, vain ohikiitävän hetken verran, mutta sai tuon hetken vaikuttamaan  merkitykselliseltä, niin kuin yleensäkin. Lily tunsi pienten perhosten lepattavan vatsanpohjassaan, niin kuin aina Scorpiuksen katsoessa häntä. Scorpiuksen katseessa oli jotain taianomaista, hän ei vain oikein tiennyt mitä.
Ja sitten tuo hetki oli ohi, eikä Kaitlin ollut huomannut mitään. Se sai Lilyn miettimään, että he olivat Scorpiuksen kanssa ihan omassa maailmassaan. He olivat samalla aaltopituudella, jota kukaan muu ei nähnyt eikä ymmärtänyt. Se oli Lilystä mukava ajatus. Hän hymyili itsekseen tuijottaessaan lattiaan, jottei Kaitlin olisi huomannut. Kaitlin taisi kuitenkin huomata, sillä hän loi Lilyyn taas yhden epäluuloisen silmäyksen.

***
Illalla Lily, Kaitlin, Jamie ja Albus istuivat rohkelikon takkatulen lämmössä. Kaitlin ja Jamie pelasivat velhoshakkia Albuksen toimiessa tuomarina ja Lily yritti syventyä paksuun, vanhaan romaaniin. Jotenkin hänen ajatuksensa kuitenkin aina ajautuivat väärille urille. Ja jotenkin ne aina päätyivät Scorpiukseen.
Jamien ja Kaitlinin pelattua pelinsä loppuun (Jamie voitti) Albus keräsi kirjansa kasaan. ”Minun pitää nyt mennä”, hän selitti noustessaan seisomaan.
”Minne?” Lily kysyi kohottaen päänsä kirjasta, jonka lukemisesta ei muutenkaan tullut yhtään mitään.
”En minnekään”, Albus sanoi lehahtaen punaiseksi. ”Tai siis minulla on tapaaminen.”
”Punastuitko sinä, Al?” Lily kysyi virnistäen leveästi.
”En”, Albus sanoi kiireesti, punastuen samalla vielä enemmän. ”Nähdään myöhemmin, heippa”, hän sanoi kiirehtiessään ulos muotokuva-aukosta.
He jäivät katsomaan hetkeksi Albuksen perään. Sitten Lily kääntyi katsomaan toisia. ”Ketäköhän hän on menossa tapaamaan?” Lily kysyi vieläkin kasvoillaan ilkikurinen virnistys.
”Jotain tyttöä?” Kaitlin ehdotti.
”Epäilemättä”, Lily vastasi. ”Kukakohan se on?”
”En tiedä. Ehkä se selviää meille jossain vaiheessa”, Kaitlin sanoi.

”Mutta minäkin voisin tästä lähteä kirjastoon”, Lily sanoi sitten nousten myös seisomaan. Kirjan lukemisesta ei kuitenkaan tulisi nyt mitään ja Lily elätteli mielessään pientä toivoa, että sattuisi törmäämään Scorpiukseen.
”Sinä olet viime aikoina viettänyt aika paljon aikaa kirjastossa”, Kaitlin huomautti.
Lily kohautti olkiaan punastuen samalla ja tajusi sitten, kuinka paljon samalta hänen käyttäytymisensä vaikutti, kuin Albuksen oli ollut juuri vähän aikaa sitten.
”Mikä teitä Potterin sisaruksia oikein vaivaa?” Kaitlin mutisi puoliääneen pudistellen päätään.
”Nähdään myöhemmin”, Lily sanoi ja luikki äkkiä ulos oleskeluhuoneesta.

Oli jo niin myöhä, että melkein koko kirjasto oli tyhjä ja viimeisetkin oppilaat olivat jo keräilemässä tavaroitaan. Mutta niin kun Lily oli toivonutkin, Scorpius istui yhdessä nurkassa lukemassa kirjaa. Lily ajatteli, että Scorpiuskin oli viettänyt aika paljon aikaa kirjastossa viime aikoina. Ellei sitten, Lilyn mieleen putkahti, Scorpius tullut sinne samasta syystä, kuin Lilykin oli tullut.
Joka tapauksessa, Lily tunsi taas mukavaa kutitusta mahanpohjassaan, nähdessään Scorpiuksen ja hänen huulensa kaartuivat automaattisesti hymyyn.
Scorpius kohotti katseensa ja laittoi sitten kirjansa kiinni. Lily huomasi, että Scorpiuksenkin kasvoille ilmestyi ilahtunut hymy, hänen nähdessään Lilyn.
Lily ihmetteli jälleen kerran, mitä Scorpius oikein näki hänessä, hänhän oli aivan tavallinen, eikä hänessä ollut oikein mitään kiinnostavaa. Kun taas Scorpius… Scorpius oli salaperäinen ja mukava ja todella hyvännäköinen. Scorpiuksessa oli jotain, joka piti Lilyä lujasti otteessaan, niin lujasti, että se pelotti häntä, mutta ei hän voinut sille mitään tehdäkään. Ja lisäksi Scorpius oli luihuinen. Lily ei käsittänyt, miten Scorpius oli ikinä päätynyt luihuiseen, tämä ei ollut yhtään sen tapainen, kuin kaikki muut luihuiset.

”Hei”, Scorpius sanoi ja hymyili Lilylle.
”Hei”, Lily vastasi ja istuutui tuolille Scorpiuksen viereen.
Scorpius oli aikeissa sanoa jotain, mutta ennen kuin hän ehti päästää sanakaan suustaan, kärttyisä kirjastonhoitaja keskeytti hänet.
”Kirjasto menee kiinni nyt”, kirjastonhoitaja tiuskaisi. ”Teidän olisi parasta hankkiutua oleskeluhuoneisiinne.” Niine hyvineen hän marssi matkoihinsa, vilkaisten vielä Scorpiusta ja Lilyä epäluuloisesti olkansa yli.
Scorpius hymähti Lilylle pienesti ja he nousivat seisomaan. Heidän poistuessaan kirjastosta, Scorpius tarttui Lilyn käteen. Hän sai eleen tuntumaan täydellisen luonnolliselta, aivan kuin he olisivat kävelleet käsi kädessä pitkin Tylypahkan autioita käytäviä monta kertaa ennenkin.

A/N2: Mitäs piditte?

[Kamsu]

Taas upeasti kirjoitettu. Lily ja Scorpius on niin suloisia yhdessä <3
jatkoa!

[Sinikeiju]

Aivan ihana jatko. Lisää ja pian kiitos.

[Fairy Feller]

oi, tämä sai aikaan kyllä aika mahtavia awwwws-kohtauksia. Aloitin luvun lukemisen kyllä jo aikaisemmin, mutta olin niin väsynyt että nukahdin. Mutta loistava osa, taas kerran!

Jatkoa!!! Ja äkkiä!!!!!!!!

[Leah]

Aivan ihanaa tekstiä   En oikein mitään rakentavaa osaa antaa...

Odottelen jatkoa <3