Kirjoittaja Aihe: Insinöörejä ja ihania poikia | K11 | Joonas/Kalle | Yliopistosöpöily 11/11 Valmis!  (Luettu 9814 kertaa)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 641
  • ava by Ansa
Ficin nimi: Insinöörejä ja ihania poikia
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: K11
Tyylilaji: Yliopistosöpöily
Paritus: Joonas/Kalle
Haasteet: Teelusikan tunneskaala III (kiinnostus), Originaalikiipeily (sana 50. yliopisto)

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Joonas katseli jo toistamiseen luennon aikana laineikkaita ruskeita hiuksia ja lenkottavia silmälaseja.

Miten hitossa ne pysyivät päässä? hän aprikoi.

Joonas oli jo useampana päivänä saanut itsensä kiinni Kallen kuikuilusta. Sekin oli omiaan sekoittamaan hänen putkiaivojaan. Kun ei hän tykännyt pojista – tai ollut ainakaan ennen tykännyt. He olivat aloittaneet insinööriopintonsa sinä syksynä – Kalle freesinä suoraan lukiosta ja hän itse mutkan kautta kokeiltuaan ensin taloutta AMK:ssa pari vuotta. Muuta Joonas ei Kallesta juuri tiennytkään. Poika oli käynyt fuksimenoissa varsin vähän, pääosin sellaisissa, joiden keskinen sisältö ei ollut alkoholilla läträäminen. Ja olihan se nyt helvetin fiksu, kun kuunteli mitä se kysyi tai vastasi luennoilla.

Joonaksella oli aina ollut enemmän ääntä kuin järkeä, ei sillä etteikö hän yksiä insinööriyden yliopisto-opintoja kykenisi keskitason arvosanoilla suorittamaan. Mutta Kallessa oli taatusti potentiaalia tutkijaksi, joka keksisi jotain hienoa. Joonas kiskoi itsensä irti ajatuksista huomatessaan, että professori oli lopettelemassa opetusta. No, hän saisi kyllä muistiinpanot Jarkolta, joka istui hänen vieressään ja oli näköjään kirjoittanut säntillisiä ranskalaisia viivoja powerpoint-diojen muistiinpanoihin.

”Mites jätkien ilta?” Elmo kailotti heidän päästyään ulos luentosalista.

”Pitäis varmaan jotain kurssitehtäviä alotella”, Jarkko totesi varovasti.

Joonas kohautti harteitaan. Hän menisi luultavasti käymään salilla, jos ei ilmaantuisi mitään kiinnostavampaa. Joku kröhäisi ujosti heidän piirinsä ulkopuolella.

”Elmohan sää olit? Tää putosi sulta.” Kalle heilutteli kädessään kynää, jolla Elmo oli luennon aikana leikkinyt.

”Joo näköjään. Me ollaan menossa jätkien kans syömään. Lähe mukaan.”

Kalle häkeltyi sanoista aika lailla, mutta Joonas oli jo ehtinyt tottua siihen, että Elmo saattoi kutsua messiin kenet vain. Ei sillä, että Kalle olisi ollut kuka vain.

”Öh, tuota… en mää nyt voi, kun pittää mennä harkkoihin”, poika sopersi vaikeana.

Elmo läpsäisi kätensä huolettomasti tämän lavalle. ”Joku toinen kerta sit.”

Kalle häipyi paikalta hyvästejä sanomatta.

Jarkko puisteli päätään. ”Syömään? Eihän me olla ees menossa syömään. Sä, Elmo, säikäytit sen ja se on muutenkin arka.”

Jarkko oli sitä tyyppiä, joka oli istunut jokaisen kouluasteen oppilaskunnassa ja kannattanut palavasti ajatusta siitä, että jokainen piti ottaa mukaan vaikka sitten väkipakolla ja tekohymy huulilla.

”Äh, älä ny. Se meni varmaan oikeesti harkkoihin, mistäs me tiedetään. Ja totta me lähetään Elmon kans ruokalaan, pitäähän ison miehen saada syödäkseen, kun on viimeksi saanu ruokaa ennen yhtätoista. Mä voin kustantaa meille kahvit”, Joonas lupasi sovitellen.

Jarkko pyöräytti silmiään, mutta lähti heidän mukaansa. He jutustelivat ruuan ja kahvin äärellä, mutta Joonaksen mieli harhautui tämän tästä pohtimaan, mitä Kalle mahtoi harrastaa.



-------



Kalle istui bussissa ja katseli ikkunasta mitään näkemättä. Miksi hänen piti olla niin pahuksen introvertti? Tai ei kai se niin introverttiydestäkään johtunut, hän vain tunsi itsensä pieneksi Elmon kaltaisten päällekäyvällä ulosannilla varustettujen poikien kanssa.

Hän huokasi. Olisi pitänyt sanoa rennosti, että nyt on harjoitukset, toisella kertaa ja moikata vielä lopuksi. Kun Joonaskin oli vielä ollut siinä… Hän oli ollut ihastunut Joonakseen ensimmäisestä orientaatiopäivästä lähtien. Nuori mies oli maantienvärisine hiuksineen ja voimakkaine hartioineen äärettömän söpö. Ja melko varmasti hetero, Kalle muistutti itseään.

Hän jäi bussista opiston edessä ja lampsi vastaremontoituun aulaan. Aleksi oli jo odottamassa häntä tanssisaleihin johtavan käytävän ovella.

”Mitä mies?” tämä kysyi hymyillen.

Kalle kohautti harteitaan. ”Tulin suoraan luennoilta. Miten sinä? Oothan saanu nukutuksi?”

Aleksilla ja hänen avopuolisollaan Heinillä on puolivuotiaat kaksoset. Tämä naurahti. ”Välillä joo. Toisaalta, jos ei tytöt valvota, niin sitten Heini.”

He olivat jo ehtineet ryhmien ohjaajille tarkoitettuun pukuhuoneeseen.

”Eihän Heinillä oo mittään hättää?” Kalle kysyi huolekkaasti. Hän piti kovasti Aleksin puolisosta.

”Ei se sellasta oo. Sitä vaan haluttaa ihan hulluna. Kysyi jo neuvolassakin, että onko normaalia, että joka yö himottaa, vaikka kuinka olis ollut rankka päivä lasten kanssa”, Aleksi selitti vetäessään voimistelutossua jalkaan.

Kalle punastui. ”Ai… sehän on hyvä sitten… tai siis hormonit varmaan vielä vaikuttaa.”

Aleksi taputti häntä olalle. ”Mitä sä punerrut? Samaa ne sanoivat neuvolassakin. Jokos sulla on joku ihana tuleva insinööri kiikarissa?”

Kallen kasvot muuttuivat entistä helakammiksi. Hän keskittyi asettelemaan trikoitaan niin, että ne tuntuivat hyviltä. ”Pojat varmaan ottaa meitä jo.”

He olivat vetäneet 10-13-vuotiaiden poikien harrastebalettia parisen vuotta. Kalle oli tavannut Aleksin aikoinaan Kansallisoopperan balettioppilaitoksessa, josta hän oli saanut lähtöpassit ensimmäisen vuoden jälkeen. Ruumiinrakenteen vuoksi hänestä ei ollut voinut tulla ammattimaista balettitanssijaa. Aleksi oli jättänyt leikin sikseen vasta muutama vuosi sitten löydettyään Heinin rinnalleen. Tietysti Kallekin oli jatkanut tanssia juuri tällaisissa ryhmissä, jota he nyt ohjasivat. Aleksi virnisti hänelle tietäväisesti ja osoitti kädellään, että hän saisi mennä saliin edeltä. Tunnin jälkeen kumpikin kävi vuorollaan nopeasti pesemässä hiet pois pikkuruisessa suihkussa ja puki päälleen.

Ulko-ovella Aleksi pukkasi Kallea pehmeästi nyrkillä olkaan. ”En mä tarkottanut mitään sillä ihana insinööri -heitolla. Mulla vaan on rakkauslasit päässä mun ja Heinin tilanteen takia. Tiiän, että keskityt opiskeleen ahkerasti, etkä turhaan haikailuun.”

Kunpa Joonaksen haikailu ei olisi ihan turhaa, Kalle mietti hymyilleessään ystävälleen ja sanoessaan heipat.

« Viimeksi muokattu: 12.05.2023 09:55:40 kirjoittanut Kelsier »
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 641
  • ava by Ansa
Coffee Housessa kävi tavanomainen vilinä. Joonas asettui istumaan kahvilan takimmaiseen soppeen, josta Miia oli varannut heille pöydän.

”Ei olla taas ehditty näkemään. Sujuuko opiskelut hyvin?” nainen kysyi otettuaan siemauksen kahvijuomastaan.

”Siinähän ne. Eivät oo vielä huomanneet, että mä pääsin sisään dekaanin reittä pitkin.”

Miia pyrskähti ja joutui taputtelemaan suupieliään servetillä. ”Ei sun vitsit ainakaan oo parantunut.”

Joonas virnisti exälleen ja hörppäsi omasta lattestaan. He olivat eronneet Miian kanssa vähän yli vuosi sitten, mutta säilyneet hyvinä ystävinä.

”Joko oot tutustunu teekkarityttöihin? Ne on kuulemma kovia mimmejä.”

Joonas kohautti harteitaan esittäen välinpitämätöntä. ”Ainahan sitä jotain säätöä on.”

Miia katsoi häntä tutkivasti kuten niin usein heidän parisuhteensakin aikana. ”Sulla on joku erityinen mielessä. Nyt kerrot Miia-tädille ja täti antaa hyviä neuvoja.”

Näkyikö hänestä muka noin selvästi, että ajatukset olivat taas vahingossa poikenneet Kalleen. Joonas naurahti vaivautuneesti. ”No, siis joo… mut se on jätkä.”

Miian ilme oli tutkimaton ja tämä hypisteli toisen käden sormilla paitansa helmaa. ”Jätkä?”

”Niin. Mäkin oon vähän hämmentynyt näistä tunteista”, Joonas selitti nopeasti.

Toivottavasti Miia ei ollut loukkaantunut. Ehkei ollut ollut kaikkein järkevintä ilmoittaa ex-tyttöystävälleen, että oli nyt mahdollisesti kiinnostunut pojasta.

Pikkuhiljaa Miian kasvoille kohosi hymy. ”Mä oonkin epäillyt, että me aina terdellä istuessa bongailtiin hyvännäköisten miesten peppuja yhdessä pikemmin kuin, että sä olisit vaan esittänyt, ettet huomaa mun vilkuiluja niin kuin kaikkien mun kaverien poikaystävät teki.”

Joonas häkeltyi ja joi uudelleen lasistaan peittääkseen sen. ”Se on siis sulle ihan ok?” hän mumisi.

Miia tarttui hänen pöydällä lepäävään käteensä. ”Jonttu hei, jos sä olet itse ok asian kanssa, niin olen mäkin.”

Joonas rentoutui ja häntä alkoi vähän naurattaa. ”Mikähän mäkin nyt sitte mahdan olla? Biseksuaali varmaan.”

Miia läppäisi häntä lempeästi. ”Ei sun sellaista tarvii miettiä. Sen sijaan siitä sun pään sekottaneesta pojasta mä haluun kuulla kaiken.”

Niinpä Joonas kertoi Kallen kauniista kastanjanruskeista hiuksista ja fiksuudesta. Ja siitä, että tämä treenasi jotain, mutta hän ei ihan tarkalleen tiennyt mitä.

”Sä et oo siis vielä jutellut Kallelle?” Miia huudahti jo kuin Kalle olisi ollut hänelle vanha tuttu.

”No, mitä nyt juteltiin kaikille silloin, kun tutustuttiin vuosikurssilaisiin orientaatiossa”, Joonas totesi punehtuen.

Hän oli monta kertaa aikonut mennä jutulle, mutta aina viime hetkellä hänen mieleensä oli noussut hirveä epäilys siitä, ettei hänellä olisi toiselle mitään kiinnostavaa sanottavaa.

Miia pyöritteli päätään. ”Jonttu, heti huomenna meet ja vaikka kehut sen vaatteita, jos et muuta keksi. Tai, hyvänen aika, sanot, että sua jäi vaivaamaan, et mihinkä harjoituksiin se oli menossa.”

Joonas nyökkäsi suostumuksen merkiksi. Miia onnistuikin yleensä antamaan hänelle itsetuntobuusteja. Sehän naisessa oli heidän seurustelunsakin aikana ollut niin hienoa. He jatkoivat jutteluaan ja siirtyivät Miian lopputyötuskaan ja tämän uuteen poikaystävään Niklakseen.



----------



Kalle silmäili AMK:oon kampuksen käytäviä ja mietti oliko oikeassa paikassa. Hänellä oli mukanaan vaatekassi, jonka hän oli taas Facebook-kirppiksellä aivan liian kiltisti luvannut toimittaa ostajalle. Häntä lähestyi tummatukkainen tyttö.

”Anteeksi, tuota, onkohan tää Tekniikan aula?” hän huikkasi.

Tyttö kohotti katseensa ja hymyili. ”Jep. Minne sun pitää löytää?”

”Ei kun sitten minä oon siellä, missä pittää”, Kalle vastasi ujosti.

Tyttö nyökkäsi ja jatkoi matkaansa. Kohta Kallen luokse juoksikin samasta suunnasta monisanaisesti myöhästymistään pahoitteleva nuori mies. Hän tyytyi vain sanomaan, että ei se mitään ja antamaan kassin, maksu oli hoidettu jo etukäteen. Kalle oli jo melkein lähimmillä ovilla, kun käsi olkapäällä pysäytti hänet. Se tummatukkainen tyttö.

”Tää voi nyt kuulostaa ihan hullulta, mutta ootko sä Kalle?” tämä kysyi.

Kalle tunsi jäätyvänsä. Tyttö vaikutti niin avoimelta ja ystävälliseltä. ”Ööö… joo… siis minä… minä en taida tuntee sua”, hän änkytti.

Tyttö naurahti ja laski kätensä alas. ”Et tunnekaan. Tai no, mun nimi on Miia, että nytpä tiedät. Oikeesti mä tulin säikyttelemään sua sen takia, että meillä on yhteinen tuttu.”

Kalle rentoutui hieman. Miialla ei siis ollut aikomus yrittää iskeä häntä, vaikka hänellä ei ollut aavistustakaan kuka tuo yhteinen tuttu voisi olla.

”Kai sä tunnet Joonas Saaren teidän vuosikurssilta? Mä oon sen kaveri.”

Joonaksen mainitseminen aiheutti lempeän kutituksen Kallen vatsanpohjassa. ”Kyllä mää sen tiedän. Mutta ei Joonas oo voinu minusta sulle puhua, kun… tuota… me tunnetaan aika huonosti.”

Se oli päivän emävale, sillä Joonas oli lähinnä hänen päiväuniensa saavuttamaton kohde, minkä oli varmistanut se, kun Kalle oli nähnyt tämän juttelevan itsevarmasti erään tosi nätin tytön kanssa.

Miia katsoi häntä merkitsevästi ja naurahti kauniisti. ”Aijaa? Kumman tarkkaan se osas kuvailla sut, kun mäkin tunnistan täällä, vaikkei olla koskaan ennen tavattu.”

Kalle tunsi punan kohoavan poskilleen. Joonas oli ihan oikeasti jutellut hänestä kaverinsa kanssa. ”Varmaan se osaisi kuvailla muitakin meidän luokkalaisia. Joonas on aika tarkkanäköinen.”

Nyt Miia pyrskähti. ”Jonttuko? Ei, kyllä tälle muistamiselle on ihan muu selitys. Kai se pyysi sua jo treffeille?”

Kalle karahti hohtavan punaiseksi ja hänen oli hieman vaikea hengittää. Oliko Joonas tosiaan aikeissa tehdä jotain sellaista?

Miia oli ottanut häntä käsivarresta kiinni. ”Anteeksi, taisin järkyttää sua. Ei sun tartte suostua, en mä kovistele tai mitään. Ja jos sä tykkäät enemmän tytöistä, se ymmärtää kyllä…”

Tytön rauhoittelu sai hänet tointumaan. ”Jos minä pyytäisin sitä, siis Joonasta, ulos niin hänkö vastaisi myöntävästi?” Kallen sisään oli alkanut tulvia lähes hallitsematonta iloa.

Miia näytti helpottuneelta. ”Joo, ihan varmasti. Se on ihastunut suhun. Vannon käsi sydämellä.”

Kallen olisi tehnyt mieli melkein halata Miiaa, mutta hän pidättäytyi siitä ja tyytyi vain hyvästelemään innokkaasti ja sydän lepattelevana.
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Grenade

  • Fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 568
  • ava+bannu Ingrid
Awww, olinpa ilahtunut, kun nappasin tän ja tajusin, et tää sijottuu yliopistoaikaan. Siinä on vähän eri fiilis kuin lukioaikaan sijoittuvissa ficeissä. Enemmän vastuuta, mutta samalla enemmän vapaata aikaa tehdä tyhmyyksiä ja mitä vielä. :D

Kivaa, että heti alussa päästään mukaan yliopistomeininkeihin ja saadaan vähän alkutietoja, että mitä nää tyypit on ja mitä he oikein tekee ja millaisessa seurassa hengaavat. Ja kivaa, että päästään näkemään molempien näkökulmasta, tykkään aina, ku lukija saa nähdä samaa tarinaa molempien hahmojen kautta ja tavallaan tietää enemmän kuin toinen päähenkilö. Sitten voi täältä aina huudella, että "ei älä tee sitä" tai "c'mon, sä pystyt siihen, se tykkää susta!" :D

Musta oli kivaa, että Kallella oli tällainen harrastus! Ei kovin yleinen, joten oli mukava yllätys, että hän toimii opettajana baletissa. Mukavaa myös tavata hänen kaverinsa, Aleksi vaikuttaa kivalta tyypiltä. Myös Miia vaikutti mielenkiintoiselta hahmolta. Mitäköhän Joonas mahtaa tuumata, kun toinen on mennyt möläyttelemään tuollaisia asioita Kallelle. :D Voi olla, etten ite ainakaan katselisi ihan kauhean hyvällä, mutta toisaalta, jos tilanne taas etenee, niin ehkä Joonaskin on nopea antamaan anteeksi exälleen. Ehkä Miia kuitenkin tarkoitti ihan hyvää. :D

Tykkäsin kovasti tän rennosta tunnelmasta ja siitä, että opiskelujutuissa liikuttiin jo ekoissa osissa. Yliopisto luo kivat puitteet tarinalle, vaikka molempien, sekä Joonaksen että Kallen, elämässä olisi paljon muutakin kuin opiskelu. Alkoi jännittää, miten tässä oikein käy, vaikka otsikon perässä vähän lupaillaankin söpöilyä. Molemmat hahmot vaikuttaa jo tosi kivoilta, joten taidan jäädä tänne seurailemaan, mitä oikein oot kehitellyt heidän päidensä menoksi. Että ottaako Kalle jotenkin itse kontaktia Joonakseen vai odottaako, että Joonas kehittää jotenkin jostain asiaa ja tulee juttusille.

Kiitos tästä! ^^

Hyppää lehtikasaan!

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 953
Ahh, miten ihana idea. ^^ Ihanaa, että pääsen seuraamaan tämän etenemistä! Siinä on jotain erityistä, kun saa lukea tarinaa samalla, kun se ilmestyy. Ihan jo otsikko veti puoleensa, kuulosti niin söpöltä, ettei voinut ohittaa. Tosi kivaa lukea ihan vain söpöä yliopistoelämää, yhtään mitään muuta ei hyvä tarina tarvitsekaan. :) Kalle ja Joonas tuntuivat kivoilta persoonilta jo alkuun. Oikeastaan heti ensimmäiset pari lausetta olivat tosi kutkuttava lähtökohta.

Lainaus
Joonas katseli jo toistamiseen luennon aikana laineikkaita ruskeita hiuksia ja lenkottavia silmälaseja.

Miten hitossa ne pysyivät päässä? hän aprikoi.

Tuntui, että Joonas oli jo jonkin aikaa tuijotellut Kallea ja söpö mielikuva Kallesta sitten toisaalta, että lasit vain roikkuu päässä, eikä huomaa Joonaksen katsetta. ^^ Joonaksen ihastus oli herttaista, kun hän vain vähäisen tuntemisen pohjalta päätteli, että Kalle oli varmasti todella älykäs ja ryhtyisi tutkijaksi, todella tuntui kunnon ihastumiselta tuon tyyppinen ajattelu, että kohde on ylimaallinen kaikessa suhteessa. Tosi kiva tämä baletin opetus! Hirveän jännän kulman tuo Kallen hahmoon, kun muuten opiskelusuuntaus saisi hänet tuntumaan analyyttiselta, mutta tanssi ja nimenomaan baletti on tosi mielenkiintoinen lisä. ^^ Inhottavaa, että hän joutui ulos koulusta, mutta ei rakkaasta harrastuksesta ole pakko tehdä isoa uraa. Tuntui, että opetus oli juuri sopivasti Kallelle, joka oli kuitenkin vähän ujo. :)

Lainaus
Aleksi taputti häntä olalle. ”Mitä sä punerrut? Samaa ne sanoivat neuvolassakin. Jokos sulla on joku ihana tuleva insinööri kiikarissa?”

Aleksi on ihana ja hirveän kivasti tuli sellanen slice-of-life fiilis, kun hän kertoi vauva-arjestaan, joka on muutakin kuin raskaita päiviä ja valvottuja öitä. :) Ahh, kun ihanaa, miten saat tämän olemaan joka hetkellä ihastuttavan siirappinen. ^^ Tykkään, kun päähenkilöiden kaverit kuulustelevat mahdollisista ihastuksista. Samoin Miian kohdalla. Niin tärkeää ja upeaa, että Joonas ja Miia seurustelun jälkeen jäivät ystäviksi! Kiitos tästä näkökulmasta. Tykkäsin paljon, että Joonas uskoutui Miialle uusien tuntemuksien kanssa, kun oli niin hukassa huomattuaan ihastuneensa poikaan. Tuli myös olo, että tässä on tosiaan vähintään milleniaaleja, joille ei ole ihmeellistä nuorena aikuisena vielä ruveta pohtimaan seksualisuuttaan ja vielä nopeasti huomattuaan tunteiden kehittyneen. Homo(tai bi)paniikki on hauskaa luettavaa, mutta tämä oli myös tosi kivaa, että asiasta voi myös keskustella aika kasuaalisti, ilman kriisiä. Kriisi sitten tulee sen muodossa, että josko uskaltaisi tehdä jotain tunteilleen. ^^ Vähän kohottelin kulmia, kun Miia noin suoraan meni puhumaan Kallelle asiasta, olisin halunnut, että pojat itse saavat hoidettua itsensä toistensa seuraan. Mutta ehkä Joonaksella ja Miialla on sellainen suhde, että voidaan toimia toisilleen amorin lähettiläänä. :) Ja ainakin näin homma etenee nopeammin, kuin jos olisi odottanut, että Joonas tai Kalle uskaltaa tehdä asialle jotain. ;D

Tykkään paljon tästä melkein-mutta-ei-kuitenkaan puhekielisestä kuvailusta. Samoin dialogissa oli sopivasti puhekielisyyttä sekä murteita, mikä ilahdutti tosi paljon. Sopii asiaan, että kun on suomalaisista kyse, tekstin kieli heijastelee ympäristöä, eikä ollut lainkaan häiritsevää, kun tekstin seassa oli 'se' 'hän' sanan sijaan. :) Tässä oli kaiken kaikkiaan leppoisa tunnelma, kutkuttava ja arkinen sellaisella miellyttävällä tavalla, että arjessa voi olla kaikkea upeaa ja hienoa, mutta aina ei tarvitse olla suurta seikkailua ja eeppisyyttä. Ne voivat tulla pienistä arjen hetkistä. ^^
Kiitos näistä, jään innolla odottamaan lisää! ^^
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 641
  • ava by Ansa
Grenade ja Meldis: Miian ja Joonaksen suhde on tosiaan edelleen sellainen, että voivat toimia toisilleen Amorin lähettiläinä ;D Jotain jälkisanomista saattaa tulla, mutta ei mitään vakavaa. Kiva, kun tykkäätte Aleksista. Ajattelin, että on kivaa, kun Kallella on yliopistopiireistä ulkopuolinen ystävä, jonka hän on tuntenut jo pitkään. Muistaakseni Wallen originaalissa käytettiin samantapaista murretta, jota olen tavoitellut Kallelle, koska tykkäsin siitä niin paljon. Minusta on aika luontevaa käyttää puheessa jopa ´hän´ ja ´se´ sanoja sekaisin, kuten ainakin Kalle ylempänä teki. Kiitos mukavista kommenteistanne! :-*

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



Joonas naputteli kännykkäänsä luentosalin edessä. Hän oli ajautunut sinne hyvissä ajoin, ketään muita ei vielä näkynyt, mikä saattoi johtua siitäkin, että tämän kurssin tunnit oli jostain syystä tungettu kampuksen perimmäiseen nurkkaan.

”Moi.”

Joonas havahtui ruudultaan. Kalle seisoi hänen vieressään. ”Moi. Kiva, että joku muukin löys tänne.”

Kallen silmiä valaisi hymy, vaikka se näkyikin huulilla vain aavistuksen. ”Nyt kun ollaan tässä kahestaan, niin minä olen jo jonkin aika ajatellut, että voitaisiinko mennä joskus kahville, siis me, sinä ja minä?”

Joonas meni sanattomaksi. Oliko hänen tuijottelunsa ollut niin ilmiselvää? Hän oli luullut joutuvansa suostuttelemaan toista, kunhan ensin saisi aikaiseksi pyytää.

Kalle tulkitsi hänen hiljaisuutensa väärin. ”Sinähän tiiät, että minä oon homo. Kun ei se mikkään salaisuus ole. Siis, minä vaan, että ota tää kohteliaisuutena, että oot komeennäköinen mies”, tämä mumisi hiljaa.

Joonakselle tuli kiire puhua. ”Jos vaan lupaat hymyillä uudelleen, niin kyl mä lähen”, hän purskautti ensimmäisen mielensä päällä olevan lauseen.

Ei ehkä ihan järkevintä, sillä se saattoi Kallen hämilleen. Tämä katseli Joonasta arasti silmille valahtaneiden kiharoidensa takaa.

”Toi kuulosti nyt oudolta, mutta oikeesti mä lähen mielellään sun kans kahville”, Joonas korjasi naurahtaen. ”Perjantainahan on luentoja vaan kahteen asti? Jos karataan sit samaan bussiin ja kaupungille?”

Kallen kasvoille oli jälleen noussut kaunis hymy. ”Joo, se soppii minulle. Tuutko jo tuonne salin puolelle?”

Joonas venytteli niskojaan. ”Oottelen Elmon ja Jarkon. Eiköhän jätkät kohta tänne eksy.”

Kalle tuhahti pehmeästi ja kohta ovi kävi hänen perässään. Joonaksen rintaan jäi lämmin tunne, joka ei edes poistunut Elmon ja Jarkon saapuessa kiistellen ja hänen joutuessaan erotuomariksi.




------------




Kalle ei voinut estää hymyään katsellessaan Joonaksen pöytään tuomaa isoa kahvikuppia ja valtavan suurta kakkupalaa. Hän oli valinnut teetä ja sen lisäksi – ujouksissaan ja yrittäessään näyttää miehekkäältä – täytetyn ruisleivän. Hän oli vienyt Joonaksen omaan pieneen lempikahvilaansa, jossa oli myöskin hyvin epätodennäköistä törmätä opiskelututtuihin.

”Mä taidan kyl kuolla sokerimyrkytykseen syötyäni tän, mut siis vaan kuus euroo! Alle kympin koko setti! Coffarissa olisin maksanu varmaan melkein kakskymppiä!” Joonas intoili.

Kalle ryysti hieman teestään. Se oli hyvänmakuista rooibossekoitusta. ”Mukava, kun tykkäät paikasta. Täällä on aina kaikkea ihanaa”, hän vastasi ja lisäsi mielessään erityisesti nyt, kun sinä oot täällä.

Joonas maistoi kakkua ja hänen suunsa meni suloiselle mutrulle sen makeudesta. Kallen syke kohosi hieman, vaikka oli jo ennestään korkea.

”Jos saa alottaa tyhmällä kysymyksellä, niin mitä sä treenaat? Jäi vaivaamaan silloin kerran”, Joonas kysyi saatuaan suunsa tyhjäksi.

Kallea hermostutti vastata. ”Tota… mää tanssin balettia… tai siis opetan toisille niitä liikesarjoja.” Mitä kliseisempää homopoika nyt voisi tehdä, hän ajatteli itsekseen.

Joonas suki tukkaansa sormillaan. ”Aaa… no se selittää, et oot niin jäntevän näkönen. Täytyy kyllä sanoo, et mun ex ois innostunut susta. Se tykkäs kaikista tanssijoista ja mä osasin lähinnä astua varpaille.”

Kallen oli pakko hieman virnistää. Mahassa kupli mukavasti. ”En mää varmaan ois ollut sen tyyppiä, jos sille kelpasi sinun kaltaiset leveäharteiset ja komeat jätkät”, hän heitti kepeän flirttailevasti.

Joonas naurahti rennosti. ”Miia tunsi mut jo sillon, kun hartioita ei vielä ollu ja jalat ja kädetkin oli ihan tikut.”

Kylmä kivi putosi Kallen alavatsaan. ”Miia?”

Joonas irvisti kuin olisi halunnut ottaa sanansa takaisin. ”Siis mä seurustelin aiemmin tytön kans, joo.”

Kallea suututti ja nolotti. Olivatko ne juonineet tämän yhdessä? Joonas oli tietysti kertonut Miialle, miten hän tuijotteli ja sitten ne olivat keksineet, että narutetaan hölmöä vähän.

”Eihän se… tuota… haittaa sua?” Kalle nosti katseensa Joonaksen silmiin, jotka näyttivät epävarmoilta, aroilta ja suloisilta. ”Mä haluisin kyllä tutustuu suhun enemmänkin kuin tässä kahvitellessa. Siis… jos sä et välitä, ettei mulla oo hajukaan miten poikien kans ollaan. Tai siis, et onko hyvät treffit mennä kaljalle vai ravintolaan..?”

Joonas oli poskiltaan kauniin ruusunpunainen ja Kallen sydän suli. Hänen mielensä oli joskus turhan vilkas, ei tässä ollut taustalla mitään salaliittoa.

”Ei mullakaan paljon kokemusta oo. Ja voijjaan lähteä vaikka lenkille tai salille, kun oon kattonu vähän sillä silmällä, että saattaisit tykätä niistä. Säikähdin vaan, kun tapasin Miian vahingossa ja sen puheiden perusteella ootte vielä tosi läheisiä…”

Joonaksen silmät pyöristyivät. ”Sä tiedät Miian?”

Kalle painautui penkkinsä selkänojaan. ”Sattuman kautta. Se sanoi, että mun kannattaisi pyytää sua ulos. Saisin kuulemma myöntävän vastauksen”, hän sopotti.

Joonas peitti kasvonsa käsillään. ”Jumalauta sitä ämmää!”, tämä murisi sormiensa välistä. ”Kylhän mä nyt saan pyydettyä omat ihastukset treffeille ihan itekin. Tai siis, vittu, kai se vähän nopeutti asioita, voi helvetti…”

Kalle rentoutui katsoessaan toisen venkoilua. Joonastakin jännitti ja hänen sydämensä oli pakahtua sanojen oma ihastus kohdalla. ”Sovitaanko, että unohettaan tää ja alotettaan alusta?” Kalle totesi tarjoten kättään.

Joonas tarttui siihen innokkaasti. ”Joo. Ja tottakai me lähetään toisille deiteille, jos se vaan musta on kiinni. Salille, padelkentälle… hitto mä tuun vaikka taidenäyttelyyn sun kaa.”

Kalle tunsi hymynsä ylettävän korviin saakka. ”No, jos viiään nämä ekat loppuun ensin.”

He alkoivat jutella koulujutuista käsien jäädessä limittäin, mikä ei haitannut kumpaakaan.
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Skorpioni

  • ***
  • Viestejä: 338
  • Ava&banner by Ingrid
Voi, miten suloista! Luin tätä itsekin hymyillen. Mukavan kevyttä lukemista, mutta tavoittaa hienosti tunteita ja jännitteitä nuoren ihmisen elämässä. Pidän siitä, että tarina kulkee hieman molempien näkökulmasta, ja että näillä on keskenään erilaiset murteet, se tuo hauskaa värikkyyttä. Odotan innolla, miten tarina etenee  ;)
Just some things to say,
things that looked good yesterday

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 251
Olen jo pidempään aikonut tulla jättämään ainakin jonkinlaista kommenttia, että olen mielenkiinnolla seuraillut tätä Kallen ja Joonaksen tarinaa, ja tykkään kovasti siitä, miten kummallakin on mielenkiinto selvästi heti herännyt toista kohtaan. :) Ihanaa tällainen hapuilu sen suhteen, onkohan se toinen kiinnostunut vai ei, ja tässä vielä Joonaksen hiukan epäselvä suuntautuminen tuo tähän kivan lisämausteen. :)

Miia toimi loistavasti amorin lähettiläänä poikien välillä, koska noinkohan kumpikaan olisi muuten saanut suutaan auki pitkään aikaan. Mutta tuo molemminpuolinen nolostelu oli niin suloista, kun tuo Miian sekaantuminen asioihin kävi ilmi.  ;D Onneksi kuitenkin siitä päästiin sujuvasti eteenpäin, ja kumpikin oli selvästi ihan ihastunut toiseen ja uskalsi vähän näyttääkin sen. Odotan innolla, miten Kallen ja Joonaksen suhde tästä etenee. :)

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 953
Jeii, jatkoa! Jess, että Kalle uskalsi pyytää Joonasta ulos. ^^ Jotenkin tuo hetki oli samalla niin söpö ja sitten toisaalta arkisen tuntuinen ja minusta se oli ihan täydellinen yhdistelmä.

Lainaus
”Sinähän tiiät, että minä oon homo. Kun ei se mikkään salaisuus ole. Siis, minä vaan, että ota tää kohteliaisuutena, että oot komeennäköinen mies”, tämä mumisi hiljaa.

Tälle hekottelin, ihana, miten Kalle alkoi hölistä ymmärrettään Joonaksen hiljaisuuden väärin. Tuo on juuri, mitä itsekin sanoisin, jos joutuisin tuollaiseen tilanteeseen. :D Ja sitten Joonaskin puhuu mitä sattuu, voi kun nämä molemmat ovat niin kultaisia. On aivan ihanaa, että molemmilla on rohkeutta puhua toiselle, mutta silti siinä samassa näkyy, miten paljon kuitenkin jännittää kaikki. Oih. <3 Treffit olivat tosi kivat. Ehdin jo kauhistua, kun Miia tuli puheeksi, mutta onneksi he osasivat puhua asiat halki, eikä siinä jäänyt mitään kaivelemaan. Kauhean söpöä, miten ollaan niin ihastuneita, että tosiaan ehtii ajatella vielä treffeilläkin pahimpia vaihtoehtoja. ;D Söpistä oli myös, miten he kehuivat toistensa harteita ja jäntevyyttä. <3
Kiitos uudesta luvusta! ^^
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 641
  • ava by Ansa
Skorpioni: Kiva, kun olet tykännyt ja kommentoinut! :-*

Altais: Kuten Joonaskin vastahakoisesti totesi, Millan väliintulo kyllä auttoi asiaa ;D Kiitos, kun kommentoit ja toivottavasti tykkäät jatkostakin! :-*

Meldis: Kumpikaan ei tainnut loppujen lopuksi haluta Miian yllättävän Amoriksi ilmaantumisen antaa haitata. Tanssijoiden jäntevyys on minulle itselleni heikko kohta, joten Joonas on tässä saanut minun ihkutukseni kohteen omakseen myös. Kiva, kun seuraat ja kommentoit! :-*

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Heidän toisista treffeistään tuli kuin tulikin lenkki, koska Joonas oli saanut hoidettavakseen vanhempiensa saksanseisojan Pojun. He ajoivat läheiseen metsään ja antoivat Pojun juosta pitkässä hihnassa ja heittelivät hakkuuaukealle sille leluakin.

Joonaksen suurin ongelma oli, että hän oli erehtynyt katsahtamaan Kallen takalistoon tämän könytessä jotain autosta ja nyt silmät vetivät sinne aina, kun poika oli selin häneen. Pitikö niiden retkeilyhousujen olla niin helvetin hyvin istuvat?

Kallella oli jälleen päässään myös lenkottavat lasinsa. Joonaksen oli tietysti pitänyt vitsailla niistä, mutta toinen oli vastannut vain, että silmät eivät kärsineet pitää piilareita joka päivä, joten joskus oli pidettävä rillejä. Eikä kukaan siellä metsässä näe, jos ne on sinusta nolot, se oli lisännyt ujosti. Näytät ainakin mua fiksummalta, hän oli kuitannut, vaikka olisi ehkä ennemmin halunnut sanoa, että suudeltavan söpöltähän tämä näytti.

He olivat pakanneet mukaan vähän evästäkin, vastikään rakennetulla laavulla voisi paistaa makkarat. Kalle nautti selvästi syksyisestä metsästä.

”Harmi, kun tullee käytyä niin harvoin. Toisaalta, jos olis tollanen oma Poju, niin täällä sitä varmaan rämpis harva se viikonloppu”, se sanoi ja hymyili Joonakselle koko naamallaan.

Joonaksen vatsanpohjassa poreili. ”Kyllähän faija yritti tehä musta metsämiestä, mutta mä oon enemmän sellanen sunnuntaisamoilija, jolle pitää olla hyvä ilma”, hän heitti vastaan.

Kalle nauroi ja vingutti possua vieressään innokkaasti hyppivälle Pojulle. Se käyttäytyy täällä ihan eri tavalla kuin yliopistolla, Joonas ajatteli. Mikä on tietty vittumaista, kun se on tolleen rentona ainakin kymmenen kertaa seksikkäämpi.

”Luonto soppii sulle. Oot hyvännäkönen punaposkisena”, Kalle sanoi herättäen hänet jälleen käsillä olevaan hetkeen.

Se oli tullut lähemmäs ja oli itsekin kasvoiltaan rusottava. Joonas raapi niskaansa lapasellaan.

”Äh, jos jatkat tohon malliin, niin mun on pakko kohta pussata sua.”

Kalle oli luonut katseensa maahan ja Poju hääri siitä innostuneena sen ympärillä. ”Kyllä sää saat minua suukottaa”, se ynähti arasti ja tuskin kuuluvasti.

Joonaksen polvet notkahtivat, mutta hän onnistui astumaan heidän välimatkansa umpeen, tarttumaan toista leuasta ja hapuilemaan huulet omilleen. Kosketus kesti vain hetken, mutta se taisi olla kummallekin ihan tarpeeksi. He jatkoivat matkaa kohti laavua tyytyväisissä merkeissä, hieman päihtyneinä uudesta kokemuksesta.



-------------------------



Kalle tunsi olonsa varsin onnelliseksi. He olivat tapailleet Joonaksen kanssa vähän yli kuukauden, tarkalleen neljä kertaa ja tietysti he viestittelivät harva se päivä. Tai nyttemmin oikeastaan joka päivä. Kukaan vuosikurssilaisista ei tiennyt heidän suhteestaan ja Kalle arveli, ettei Joonas ollut sitä vielä valmiskaan paljastamaan. Mutta ei se häntä haitannut.

He olivat jälleen menossa ulos, tällä kertaa leffaan. Joonas oli halunnut nähdä uusimman supersankaripätkän ja luvannut tarjota hänelle herkut, kun hän ei ollut suostunut lipun maksamiseen. Finnkinon sali oli puolillaan ihmisiä. Kalle oli ilmaissut huolensa, että joku saattaisi nähdä heidät yhdessä. Älä huoli, mä osaan kyl käyttäytyy ihan ihmisiksi, ettei sun tarvii nolostua, Joonas oli todennut nauraen. Se oli lämmittänyt Kallen sydäntä enemmän kuin tämä arvasikaan.

Kalle ei pysynyt mukana leffan kaikissa juonenkäänteissä, varmaan sitä varten olisi pitänyt nähdä universumin muutkin elokuvat. Mutta pimeässä jaetut hipaisut ja kosketukset saivat hänet nauttimaan lähes kolmituntisesta. Joonas selitti innoissaan kohokohtia ja pettymyksiä heidän tullessaan ulos.

”Kalle!”

Kalle jähmettyi kuullessaan omaa nimeään huudettavan aulassa. Käännyttyään katsomaan hän kuitenkin rentoutui, sillä huutaja oli Aleksi.

”Olitko säkin leffassa?” tämä kysyi hymyillen päästyään heidän luokseen.

”Joo, mää ja poi… siis kaveri oltiin.” Hän oli meinannut kutsua Joonasta poikaystäväkseen! ”Aleksi tässä on Joonas mun vuosikurssilta. Joonas tässä on Aleksi, mun ööö… balettikavereita.”

Miehet kättelivät toisiaan jo Kallen esittelyjen ollessa vaiheessa. ”Niin mä arvelinki. Samannäkösiä jänteviä tanssijoita ootte kumpiki”, Joonas sanoi vinkaten tietäväisesti silmää Aleksille. Aleksi vastasi yhtä tietävällä nyökkäyksellä.

”Yksinkö sää olit?” Kalle kiirehti tiedustelemaan saadakseen keskustelun itselleen miellyttävimmille vesille.

”Ei kun treffi-ilta Heinin kaa. Se vaan halusi vessaan siistiytymään, kun paita oli kuulemma ihan märkä. Maito valuu”, Aleksi sanoi heilauttaen kättään epämääräisesti johonkin vessojen suuntaan.

”Onks teillä vauva?” Joonas kysyi ennen kuin Kalle ehti kommentoida.

”Joo, onhan niitä kaksin kappalein. Suosittelen kyllä alottaan yhdellä, jos se vaan suinkin on mahdollista.”

Kalle punastui, mutta Joonas vain hykerteli, että varmaan osuva suositus.

”Kukas täällä suosittelee kenelle ja mitä”, sanoi Aleksin vierelle ilmaantunut Heini.

”Kulta, minä vaan kehotin Kallen deittiä, että ensin yksi lapsi ja sitten vasta enemmän”, Aleksi hörähti olkiaan kohauttaen.

Nyt Kallen posket hehkuivat. ”Ei Joonas ole mun deitti!”

Nimetty loi häneen tutkivan katseen. ”Ai, en vai? Mä kyl kuvittelin, että täs ollaan ihan treffeillä.” ”

Jos jätetään Allu pojat rauhassa sopimaan asiasta ja lähetään kattoo miten mummu ja ukki on pärjänneet kauhukakaroiden kanssa?” Heini virnuili vetäen Aleksia kohti liukurappuja ja uloskäyntiä.

Kalle nyrpisti huuliaan ja mietti miten saisi korjattua tilanteen parhain päin, kun Joonas tarttui hänen käteensä. ”Kai sä oisit voinu sun kaverille kertoo, että me ollaan yhessä?” tämä sanoi lempeästi, mutta hiukkasen loukkaantunen kuuloisesti.

”Mää aattelin, ettet sää ehkä halluu”, Kalle sopersi. ”Kun oot sanonu, että tää kaikki on sulle niin uutta vielä. En mää halluu painostaa.”

Joonas hieraisi yllättäen hänen poskeaan nenällään. ”Äh, tais ne tajuta itekin. Oot muuten helvetin söpö, kun luimuilet noin”, tämä kuiskasi hänen korvaansa.

Kallen jalat muuttuivat spagetiksi, mutta hän pysyi urheasti pystyssä. ”Lähetäänkö vielä vaikka lasillisille?” Hän oli kerrankin totisesti paukun tarpeessa.

Joonasta nauratti. ”Mä sulle lasinpohjat näytän. Mut mennään vaan.”

He lähtivät kohti läheistä anniskeluravintolaa.
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 953
Hih, jee, jatkoa! Voi miten ihanat treffit. Kuulostaa ihanan suomalaiselta mennä treffeille koiran kanssa lenkille ja vielä paistamaan parit makkarat. :D Niin söpöä, miten molemmat tsekkailevat toisia ja rakastan tätä fiilistä, kuin olisi vaaleanpunaiset lasit silmillä ja kaikki on sydämiä ja ruusuja. ^^ Ensimmäinen suudelma oli supersöpö! Ihan kaikki, dialogi johtaen siihen, miten Joonas uskalsi lopulta kehua Kallea ja pussata-sanan käyttö sekä miten hellä ja pieni se ensimmäinen suudelma oli lopulta. Ihh! <3 Ja miten kivasti kuvattu, että he olivat molemmat kuin päihtyneitä hetkestä. ^^

Oli vähän sama fiilis kuin Kallella, koska en oikein tahdo pysyä Marvelin juonikiemuroiden perässä. :D Mutta ihanaa, että hän silti halusi lähteä leffaan, kun Joonas oli niin innoissaan noista leffoista. Tykkäsin kohtaamisesta Aleksin kanssa, voi Heiniä, kun tissitkin vuotaa. :'''D Aleksi ja Heini olivat hauskoja varoitellessaan lasten hankkimisesta. Voi Kallea, kun hermostui tuosta tapaamisesta, jos Joonas ei haluaisikaan vielä olla niin avoin heidän suhteestaan. Mutta onneksi Joonas oli ihan ok homman kanssa, tai ehkä ei tosiaan vielä omien tuttujensa kanssa, katsotaan tuleeko siitä vielä draamaa. Hyvä, että nyt ei tullut, Joonas on ihana kehuessaan Kallea söpöksi. <3 Voi lasinpohjat! Kiitos ihanasta uudesta luvusta!
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 641
  • ava by Ansa
Meldis: Nytpä nähdään miten Joonaksen tutut reagoivat, mutta sitä ennen on vielä vähän söpöilyä. Kiitos, kun kommentoit! :-*

A/N: Minun oli tarkoitus julkaista viimeinen osa erikseen myöhemmin, mutta 12+ virkettä -haasteen DL kolkuttelee ja niinpä osan 11 piti luovuttaa oma paikkansa siihen tulevalle tekstille. Toivottavasti loppu ei tunnu töksähtävältä, jo alunperin oli tarkoitus, että jatkis päättyy suhteen paljastumiseen/paljastamiseen Joonaksen kavereille.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Joonaksen kämppis oli lähtenyt sukuloimaan jonnekin Pohjanmaalle ja Joonas oli siitä ilosta kutsunut Kallen luokseen kylään. Hän oli jo tilannut heille pizzat, jotta ne olisivat kuumia vielä, kun tämä tulisi. Pizzakuski oli ehtinyt juuri häipyä, kun Kalle saapui.

”Moi.”

”Moi. Mitäs muru?” Joonas sanoi suukottaen kirpsakkaa poskea.

Sydäntä lämmitti, kun Kallen hymy kaartui korviin sen riisuessa ulkovaatteitaan. ”Eipä tässä mittään. Ootko sää jo ottanut paljonkin pohjia, kun tuut heti iholle?”

Joonasta nauratti hänen kietoessaan kätensä Kallen lantion ympärille. ”Voin vannoo, et toistaseks oon viel ihan selvinpäin. Tollasta komistusta vaan on hankala vastustaa.”

Kalle sipaisi häntä leuasta. ”Niin suakin. Mää muuten toin meille viiniä.” Tämä viittasi pulloon, jonka oli pannut lattialle. ”Äiti ja isä toi sen Ranskasta. Se on kuulemma jottain hienoo laatua. Ehkä me kestetään juoda se.”

Joonas hieroi Kallen nenää omallaan ja kumartui sitten sieppaamaan pullon. ”Näyttää kyl tosiaan elegantilta”, hän totesi tarkastellessaan etikettiä. ”Sopii erinomaisesti tuplapepperonipizzojen kans.”

Kalle toi kämmenensä hänen kyljelleen. ”Nekö täällä tuoksuu? On ihan hirveä nälkä.”

He söivät juoden samalla kauniin tummanpunaista nestettä ja hihitellen toistensa arvioille siitä. Lopetettuaan he työnsivät pahvit tiskialtaaseen ja lautaset astianpesukoneeseen. Viinipullon pohjat ja viinilasit he ottivat mukaan sohvalle.

”Haluisitsä tsiigaa jotain Netflixistä?” Joonas tiedusteli heidän tuppauduttuaan vieretysten.

Kalle virnisti vienosti. ”Mieluummin sitä chill puolta.” Sitten se tajusi, mitä oli tullut sanoneeksi ja punastui ruusunväriseksi. ”Siis… ööö… siis… jos sää halluut… tai voiaan… on mulla jottain sarjoja kesken”, se änkytti suloisesti.

Joonas työnsi huulensa aivan kiinni toisen korvanlehteen. ”Kyl me voidaan chillaakin, muru, mut varmistetaan ensin et ollaan samal sivul”, hän kuiskasi.

Kalle päästi myöntävän ynähdyksen.

”Sopiiko sulle suutelu, silittely ja halailu?” Nyökkäys. Joonas oli arvellut, että sopisi, sillä kaikkia noita he olivat jo aiemmin haparoiden tehneet luonnostaan, sen kummemmin keskustelematta. ”Ok hyvä. Mut ei sen pidemmälle, muru. Mä en halua.”

Kalle jäykistyi aavistuksen ja kääntyi katsomaan häntä. ”Etkö koskaan?” Sen kasvoilla häivähti selkeä pettymys.

Joonas olisi halunnut suudella sen pois, mutta tämä asia oli varmaan parasta jutella läpi ensin. ”En mä sitä tarkottanu pöhkö. Mul vaan on sellanen hölmö ja konservatiivinen periaate, et en ees hyväile ketään, ennen ku ollaan tosissaan yhessä. Ja mulle tosissaan tarkottaa, et voidaan kutsua toisiamme poika- ja tyttöystäviks. Tai meidän tapaukses tietty vaan poikaystäviks.”

Kalle katseli häntä vakavana ripsiensä takaa. ”Mää oon tässä mukana koko sydämelläni. Ja tahon, että oot mun poikaystävä. Ja oon valmis ihan vaan suutelemaan, silittelemään ja halailemaan sua koko illan näyttääkseni sen.”

Joonaksen mahassa lepatteli mukavasti. Hän muisti, miten oli aikoinaan jännittänyt tuon saman sanomista Miialle ja silloin hän ei ollut osannut muotoilla sitä yhtä kaunopuheisesti. Eihän ollut yhtään miehekästä, kun ei halunnut panna kaikkea mikä liikkuu.

Kalle silitti hänen leukaansa peukalollaan. ”Mihin menit, muru?”

”Jäin vaan miettii, että pidätkö sä mua miehekkäänä?”

Kalle jäi tuijottamaan häntä kuin hän olisi sanonut, että kuu tippuisi maankamaralle viiden sekunnin päästä ja juuri heidän päälleen. Se oli niin söpöä, ettei Joonas voinut olla suukottamatta hieman avoinna olevia huulia.

”Helvetin perkele”, Kalle kirosi hänen huulilleen, mikä oli yllättävää, sillä hän ei ollut vielä koskaan kuullut tämän käyttävän mitään hittoa voimakkaampaa sanaa. ”Piänhän mää. Mut jos jätetään siitä keskustelu sellaiseen iltaa, jollon voiaan mennä pidemmälle, kun… kun sun miehekkäät piirteet saa mussa aikaan… rivoja reaktioita.”

Joonas huomasi kikattavansa. Hän kiertyi halaamaan toista. ”Ootan innolla. Mut nyt mä pistän vaik Rahapajan pyörimään ja voidaan rueta keskittymään oikeasti siihen chilli puoleen.”

He käpertyivät mukavaksi keoksi sohvannurkkaan ja unohtivat aika pian television huminan perehtyessään tutkimaan, miten kivaa oli vain pussailla ja halia toisiaan.




-------------------




Kalle kuunteli vierailemaan tullutta luennoitsijaa innokkaasti. Nainen oli valmistunut heiltä ja työskenteli nykyään erään kansainvälisen yrityksen tuotekehityksessä. Sellaista hänkin halusi sitten joskus isona tehdä. Kalle katsahti nopeasti salin takaosaan, jossa Joonas istui Elmon ja Jarkon kanssa. Näillä oli aivan omat meininkinsä. Jarkko yritti sentään vastuuntuntoisesti keskittyä luentoon, Elmo kertoi Joonakselle jotain juttua, johon luultavasti liittyi luennoitsijan ulkonäön arviointia. Hän hymähti ja kääntyi takaisin valkokankaaseen päin.

Kalle oli kävelemässä kohti opiskelijaravintolaa, kun hänet yllättäen vetäistiin käsivarresta sivummalle.

”Mitä sä mua tuolla luennolla vilkuilit?” Joonas tiedusteli huvittuneena. He olivat päätyneet näkösuojaan kupupenkin taakse.

”En mää mittään… tai siis luulin ettet huomannu”, Kalle sai hämmennykseltään sanotuksi.

Joonas oli tullut lähemmäksi ja laittanut käden hänen niskaansa. ”Kai mä nyt huomaan, kun mun upea poikaystävä flirttailee mulle.”

Kalle ei ollut varma, mitä oli tapahtumassa, mutta tilanne sai veren virtaamaan suonissa villinä. ”En mää flirttaillu. Sulla ja Elmolla näytti olevan ihan omat keskustelut menossa.”

Joonas silitti hänen niskaansa ja tuhahti pehmeästi. ”Jos Elmo näkee naisen, se puhuu siitä maailman tappiin asti. Sitä vois sanoo jo ongelmaksi. Ja väität sä, että se katse ei… ymm… kuiskannut, että tuu äkkiä suuteleen mun makeita huulia?”

Kalle ei ehtinyt väittää mitään, sillä keho otti vallan ja toteutti juuri sen, mitä Joonas oli kysynyt. Hän kuitenkin irrottautui nopeasti ja vähän häpeissään. ”Sori, kun mää tolleen… ei meidän täällä pittäis”, hän sopotti.

Joonas hymyili valloittavasti ja tämä peukalo hipoi Kallen harteita. ”Ei mitään, muru. Mut meidän kantsis nyt mennä, kun sanoin kundeille vaan, et käyn kysyy sut syömään meijän kaa.”

Kalle nyökkäsi ja toisen käsi laskeutui tavalliselle paikalleen tämän kyljen viereen. He lähtivät kävelemään niin normaalisti kuin suinkin, mutta Kalle tiesi olevansa punainen ainakin kaulaltaan.

”Toivottavasti ei menny ruokahalu”, Joonas supisi hänelle matalasti juuri ennen jonoon liittymistä.

Nyt väri kiipesi taatusti jo poskille. ”Mitenkä niin?” hän kirahti.

”No, kun sain jo imelää. Mut loput sit ruuan jälkeen, vai mitä kerubi?” Karhea naurahdus ja jono oletti varmasti Joonaksen vain kertoneen hänelle jonkin pikkutuhman vitsin.

Kallen vatsassa kupli. ”Joo tietty”, hän vastasi yhtä karheasti.

Syödessä hän piti silmänsä tiukasti lautasessa, koska olisi muuten taatusti paljastanut heidät tuijottamalla Joonaksen huulia. Onneksi Elmo ja Jarkko pitivät moista vain hänelle tyypillisenä käytöksenä ja juttelivat kuin kaikki olisi tavallisesti. Ennen seuraavaa luentoa hän varmisti, että Joonas sai aimo annoksen lisää imelää eräässä nurkassa.




------------------------




”Oottehan te kumpikin tulossa sitseille?” Elmo tiedusteli yhtenä päivänä heidän vetelehtiessään kampuksella.

”Jep, pitäähän ne tulla kokeen”, Joonas vahvisti.

Jarkkokin nyökkäsi. Elmo virnisti viekkaasti ja taputti Joonasta olalle. ”Ei olis mahdollista, et jätkä esittelis vaikka jatkoilla sen kuumiksen, jolle viestittelee koko ajan?”

Joonas joutui hetkeksi pois raiteiltaan, mutta päätti sitten vain olla normaalisti. ”Mistäs päättelet, et mulla on joku kuumis?”

Nyt Jarkkokin pyöräytti silmiään. ”Jonttu, sä katoat aina välillä jonnekin. Vaikka ne viestit oiskin jääny meiltä huomaamatta, niin ei me sentään niin tyhmii olla, ettei oltas sun poissaoloa huomattu.”

Joonas oli sivusilmällä juuri huomannut Kallen vähän matkan päässä. Mennään nyt sitten, hän ajatteli. ”Hei Kalle, tuus vähän tänne.” Kiharapää tuli heidän luokseen yllättyneen näköisenä.

”C´amoon, Jonttu, älä nyt yritä poiketa aiheest. Sä ja Jarkko ehitte jutella Kalen kaa teiän ryhmätyöstä muullonkin”, Elmo valitti.

Joonas kohautti harteitaan lähes välinpitämättömästi. ”Ai, mä kun luulin, et sä oikein paloit halusta tutustua mun kuumikseen”, hän kiersi käsivartensa Kallen lantion ympärille, ”joka siis on tässä.”

Elmon leuka loksahti auki ja silmät tuijottivat.

Jarkko pyöritti päätään. ”Jonttu, toi on tosi epäkorrekti vitsi, varsinki ku Kalle oikeesti kuuluu seksuaalivähemmistön.”

Siinä vaiheessa Kalle heräsi ja ujutti oman kätensä Joonaksen selkään, vaikkei sanonutkaan mitään.

Joonas loi tähän katseen, joka samaan aikaan ilakoi ja pyysi anteeksi. ”Jake, ei me olla mikään vitsi. Kalle on mun poikaystävä, ollaan vaan pidetty matalaa profiilia.”

Elmo oli saanut järkytyksensä laantumaan. ”En mää tienny, et sä oot… tai siis sulhan oli aiemmin muija… se Miia, josta oot puhunu.”

Joonas nyökkäsi. ”Niin oli. Ja nyt on Kalle. Et jos tää on kummallekaan minkäänlainen ongelma…”

Elmo ja Jarkko pudistelivat kiivaasti päitään. ”Ei tietty oo. Oltiin vaan tosi yllättyneitä.”

Kaikkien huomio kohdistui Kalleen, jota alkoi yhtäkkiä naurattaa. ”Arvatkaa vaan, olinko mää yllättyny, kun tää söpöläinen oli kiinnostunu musta?” tämä hihitti arasti.

Joonaksen ruumis tuli sillä hetkellä hyvin tietoiseksi Kallen läsnäolosta. ”Äh, muru, kehu mua sit kun ollaan keskenään. En mä sentään haluu jätkien eessä koko ajan rueta punastelemaan.” Kalle ynähti ja painoi päänsä hänen olkapäätään vasten.

Elmo levitteli käsiään suurieleisesti. ”Onnee vaan Jake ton imelän pariskunnan kestämisessä. Mun työparit ei sentään oo rakastuneita”, se heitti ja sai Jarkolta kevyen iskun lonkkaan.

Joonas tuhahti. ”Eiköhän lähetä kaikki luennolle, alkaa tää lorviminen kyllästyttää.” Hän lähti johdattamaan Kallea edeltä laitettuaan ensin sormensa tämän omien lomaan.
« Viimeksi muokattu: 20.11.2023 20:26:53 kirjoittanut Kelsier »
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Skorpioni

  • ***
  • Viestejä: 338
  • Ava&banner by Ingrid
Voihan murut, miten suloista! Tässä on ihan käsin kosketeltavan sellainen orastavan tuoreen suhteen hullaantuminen ja nuorten ihmisten rakastuminen, voih <3

Kiva, että Joonas uskalsi ottaa puheeksi sen, ettei halua mitään yhden yön juttuja vaan säästää enemmät pelit parisuhteeseen - se ei varmasti ole nuorelle miehelle helppoa, kun lähtökohtana tosiaan oletetaan, että haluaa totta kai haluaa panna. Onneksi Kalle otti sen tosi hyvin eikä lähtenyt painostamaan toista mihinkään. Kivaa myös, että pojat uskalsivat kertoa suhteestaan, eikä tarvitse kavereilta piilotella.

Tämä oli kivan kepeä ja lempeä kokonaisuus ja itse asiassa aika sopivan mittainen. Kiitos tästä!  :)
Just some things to say,
things that looked good yesterday

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 953
Voi miten ihana lopetus! Tämä oli kyllä juuri tähän hetkeen ihan täydellinen söpöily, etten kestä! Olen ollut todella kireä ja ahdistunut viime viikot ja tätä lukiessa ja tätä odotellessa on tuntunut paljon rennommalta ja hymyilin ihan hölmönä lukiessani viimeistä lukua. ^^ Täydellinen yhdistelmä parisuhteen jänniä aloituksia, tärkeitä keskusteluja ja ystävien oletuksia ja odotuksia. En kestä miten suloisia Kalle ja Joonas ovat ja ottavat toisen huomioon. Olisi oikeastaan tosi jännä lukea heidän suhteensa jatkumista pidemmälle, kun päästään vakiintuneeseen suhteeseen, koska jotenkin tuli heistä olo, että kun tässä vaiheessa jo halutaan puhua ääneen asioita ja kysyä suoraan, niin tästä voisi tulla jotain todella upeaa. Mutta kuten totesin, tämä söpöily oli minulle juuri nyt sitä, mitä kaipasin, vaikka en tiennyt tällaista tarvitsevani. <3

Lainaus
”Kai mä nyt huomaan, kun mun upea poikaystävä flirttailee mulle.”

Hihhih, söpöö ja hauskaa! Niin hauskasti sanottu, että Joonas sai jo imelää. :D Keskustelu Jarkon ja Elmon kanssa oli tosi aito, Joonas oli upea päättäessään, että nyt kerrotaan ja hyvin suoraan. Rakastin, miten kuitenkin lyhyesti hetki meni ohi, että tämä on nyt arkea, että ollaan poikaystäviä. Ja hetken hapuilun jälkeen kaverit olivat sujut asian kanssa. ^^ Voi pöhkö Elmo, kun ei osannut ymmärtää, miten pojalla voi olla ensin tyttöystävä ja sitten poikaystävä. ;D Kiitos tästä ihanuudesta, on ollut ihana seurata tätä pehmoista tarinaa, kiitos. <3
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Kineza7

  • ***
  • Viestejä: 335
Lainaus
Joonas kohautti harteitaan lähes välinpitämättömästi. ”Ai, mä kun luulin, et sä oikein paloit halusta tutustua mun kuumikseen”, hän kiersi käsivartensa Kallen lantion ympärille, ”joka siis on tässä.”

Tässä kohdassa mä kihisin, kun oli vaan niin hieno kohtaus, etten ehkä kestä. Aivan ihana. Toki tää koko teksti oli niin hellyyttävä ja tää sai mut hyvälle tuulelle kaiken kaikkiaan.

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 641
  • ava by Ansa
Skorpioni: Kyllähän Joonasta vähän jännitti tuo ei yhden yön -juttuja puhe, vaikka hän oli jo sen kertaalleen Miian kanssa läpikäynyt heidän parisuhteensa aikana. Kiitos, kun kommentoit! :-*

Meldis: Elmo oli olettanut Joonaksen heteroksi, niin hän ensin ihmetteli, mutta oli sitten asian kanssa ok. Ihana, kun olet tykännyt, tätä oli myös mukava kirjoittaa. Kiva, kun kommentoit! :-*

Kineza7: Kiitos kivasta kommentistasi! :-*
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)