Kirjoittaja Aihe: Kovanonnenpotku (K-11 • mökkeily- ja ihmissuhdedraama, Joni/Eetu • raapalejatkis, 23/23 – VALMIS)  (Luettu 13652 kertaa)

Kineza7

  • ***
  • Viestejä: 303
Lainaus
Joni pudisti päätään ja keskeytti: ”Lapsena mää soitin pianoa. Ite asiassa se oli mun suuri intohimo, lätkän ohella tietty.” Kaarnalaiva pyöri akselinsa ympäri hänen käsissään. ”Mutta kun äiti kuoli, siihen ei yhtäkkiä ollukaan ennää varraa. Pianotunnit jäi, enkä mää kotiakaan saanu soittopeliä, vaikka joka joulu toivoin. Kummasti oli kuitenki varraa lätkään, ökyvarusteisiin ja pelireissuihin…” Hän naurahti. ”Isä kehu, jotta miehellä pittää olla miehen harrastus. Sama isä on samoilla vauheilla osallistunu ties mihin tasa-arvosen avioliittolain vastasiin mielenosotuksiin.”

Eetu kuunteli hiljaa ja liikkumatta. Joni tuijotti kaarnalaivaa kuin kiintopistettä heittelehtivässä horisontissa ja nieleskeli palaa kurkustaan.
Tää oli niin koskettava, ehkä toi kaarnalaiva toi tän mielikuvan vielä vahvemmin mun mieleen, etten oikein voinut olla herkistymättä. Onneks en nyt kuitenkaan itkenyt, kun oon kuitenkin bussissa.

Voi Jonia ja Eetua! Onneksi he jatkavat tällä keskustelulinjalla, se on todella tärkeää kaikin puolin. Ihanaa seurata heidän matkaansa ♡ Haluaisin ajatella, että tuollaisia ihmisiä kuin Jonin isä, olisi vain tässä tekstissä, mutta pistää vihaksi, kun tiedän, että niitä on ihan oikeastikin olemassa. Haluaisin myös ajatella, että oma äitini ei olisi homofobinen, mutta kyllä se vähän taitaa olla. Onhan se rankkaa, miten paljon vanhempien ajatuksilla on merkitystä. Mulla on yksi nainen elämässä ja äitikin on kuullut tästä, mutta ei oikeastaan reagoinut mitenkään eli ei suoraan tullut mitään negatiivista, muttei mitään jee, sulla viimein on joku, miten ihanaa- kommenttia kuin mitä olisin halunnut tai toivonut. Kyllähän hän on tiennyt jo kauan, etten ole kiinnostunut vain miehistä, mutta kai tää sitten jotenkin hänelle tuli yllätyksenä tai jotain. Mutta joo, kyllä mulla on onneksi lähipiirissä ihmisiä, joille voin puhua mistä (ja kenestä) vaan niin se on ollut tärkeää. Mutta on se mielenterveydelle raskasta joutua piilottelemaan.

Kuten sä tähänkin oot saanut hyvin esille näitä asioita. Siksi tää mun mielestä onkin niin hieno ja jaksan tulla vilkaisemaan, jos tänne ois tullut lisää osia. Ihanaa, että täällä oli kuin olikin jatkoa.

Kunnon mökkitunnelmissa en oo tätä päässyt vielä lukemaan, mutta sellaisissa olenihastunutniinpaljon tunnelmissa oon päässyt tätä lukemaan. Jatkoa siis!

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 456
On ollut kauhean kiireistä viimeiset pari viikkoa ja on ehtinyt kaksi uutta raapaletta tulla makusteltavaksi. Äää sieltä se arki puskee ihanaan mökkiviikonloppuun. Inhottavaa, että Joni löytää uuden elämän ihmeestäkin harmistuttavaa. Löytyihän sieltä sitten viimein se syy, miksi Joni niin vihaa itseään. En tiedä onko onni, että Joni ei ainakaan kasvanut isänsä kaltaisekseen, koska sekin olisi hyvin voinut tapahtua, mutta ei tämäkään ole kiva lopputulos.

Hieno ristiriita tuossa, miten Eetu pitää normaalina kertoa perheelle seksuaalisuudestaan ja olettaa, että kyllä jokainen vanhempi haluaa vain parasta lapselle, kun taas Joni tietää, että hänen isänsä ei ottaisi asiaa hyvin. Molemmilla on oma kuplansa, vaikka paljon ovat viettäneetkin aikaa yhdessä. Kauhean ahdas on meillä täällä tuo miehen muotti, kun tasa-arvo kuuluu kaikille, myös miehille, jotka vain haluavat soittaa pianoa jääkiekon peluun sijaan. Nyt rupesin heti pohtimaan kaikkia niitä oikeita ihmisiä, nuoria, jotka tälläkin hetkellä elävät juuri Jonin kaltaisessa tilanteessa ja suututtaa. Ettäkö sateenkaari asioita tungetaan lasten kurkusta alas. ><

Lainaus
Jonin kurkkua kuristi. Hänestä ne olivat rumat kädet ruhjeilla ja hyttysenpuremilla, mutta Eetu näki tapansa mukaan hyvää ja kaunista. Yhtäkkiä Joni kuitenkin tiesi, mitä hänen olisi sanottava Eetulle. Se humahti hänen tajuntaansa suorastaan tarpeena, ei pelkkänä mielihaluna.

Ihanaa, että Joni uskalsi avautua Eetulle ja ilmeisesti pitkään patouneista ajatuksistaan. Tämä viikonloppu on tehnyt monenmoista Jonille ja toivon, että lopulta siitä on enemmän hyötyä. Perhettään ei voi valita, mutta jos hänen isänsä ei todella suostu ajattelemaan poikansa parasta, Joni voisi ystävien ja eritoten Eetun avulla jättää hänet menneisyyteen, perustaa uuden oman perheen ystävistään. :3 Kiitos uusista raapaleista!
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 763
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vähän kirjoitusväsymystä on ilmassa, ja lisäksi menetin hiljattain rakkaan läheisen, joten tämä projekti etenee tällä tavalla harmillisen hitaasti varmaan hamaan loppuun asti. Loppu kuitenkin alkaa jo häämöttää, eikä periksi anneta ennen kuin sinne saakka päästään! :) Arvioisin lopulliseksi osamääräksi +-25.

Altais, tuo on ihan totta, että erilaiset taustat, kasvuympäristöt ja perhepiirit voivat antaa ihan erilaiset lähtökohdat ja eväät aikuisuuteen ja oman itsensä hyväksymiseen, ja Jonin ja Eetun taustat poikkeavatkin toisistaan aika paljon. Tuo on minusta tosi osuvasti luonnehdittu, että Eetu on päässyt rauhassa kasvamaan elämänmyönteiseksi - minäkin uskon hänen luottavan ihmisten hyvyyteen osaksi juuri siksi, että häntä itseään on kohdeltu hyvin ja arvostavasti. Puhuminen tekee Jonille kyllä varmasti hyvää, vaikka se alkuun vaikealta tuntuukin, ja ehkä avautuminen myös ajan mittaan helpottuu, kunhan Jonille todella valkenee, ettei Eetu tuomitse tai kritisoi häntä, vaan ennemmin ymmärtää ja hyväksyy. Ihana kuulla, että sinuun vetoavat tällaiset asetelmat, joissa pitkään padotut tunteet lopulta pääsevät pintaan - minuun myös, ja olenkin nauttinut kovasti tämän tarinan kirjoittamisesta! Kiitos paljon! :-*

Angie, haha, voi olla ettei minullakaan kyllä riittäisi ymmärrys saati kärsivällisyys Jonin ailahtelevaisuudelle ja räjähdysherkkyydelle. Eetu on aivan omaa luokkaansa! Hyvä huomio, että toisaalta Eetu itse kyllä pitää Jonia löysässä hirressä, kun hän ei nosta kissaa pöydälle esimerkiksi jatkon suhteen, vaikka varmaan tietää tai vähintäänkin vaistoaa, että Joni kantaa huolta myös sellaisista asioista. Uskon kuitenkin, ettei Eetu sitä pahassa tarkoituksessa tee, vaan juuri siksi, että tilanne on molemmille uusi ja tavallaan vaatiikin varovaista etenemistä ja tien tunnustelua, etenkin Eetulta kun Joni on nyt sen verran kovilla ja herkillä. Joten ihana kuulla, että pojat saattavat saada anteeksi kaiken soutamisen ja huopaamisen! ;D Kieltämättä minäkin muuten vähän samaistun noihin Jonin selviytymiskeinoihin... :-X Mainiota, että edellinen osa onnistui valottamaan syitä Jonin käytöksen takana. Käytöksen pöljyyttä se ei ehkä poista, mutta ehkä ymmärrys auttaa sietämään pöljyyttä vähän paremmin. Kiitoksia paljon! :-*

Kineza7, iiks, onpa ihana kuulla että kuvaus sai herkistymään! Tai no julkisella paikalla herkistyminen ei ehkä ole kovin kivaa, mutta ainakin se kertonee siitä, että tunteet ovat välittyneet tekstistä, ja siitä olen otettu ja hyvilläni. :) Olisi kyllä mainiota, jos kenelläkään tässä maailmassa ei olisi Jonin isän tyylistä jyrkän tuomitsevaa suhtautumista, vaan kaikki osaisivat suhtautua toisiin inhimillisellä arvostuksella ja kunnioituksella. Valitettavasti niin ei kuitenkaan tosiaan ole. Toivottavasti sinun äitisi hiljalleen tottuu ajatukseen ja alkaa aidosti iloita puolestasi ja myös osoittaa sitä iloa sinullekin. Ymmärrän hyvin, että tuntuu kurjalta, jos kumppanin sukupuoli vaikuttaa tuolla tavoin, vaikkei se olisikaan selkeän negatiivista vaan hienovaraisempaa. Onneksi sulla kuitenkin on muita ihmisiä, joille puhua ja joihin tukeutua. ♥ Heh, ihastumistunnelmat sopivat tämän tarinan lukemiseen varmasti aivan yhtä hyvin kuin mökkeilytunnelmatkin! Kiitoksia kovasti! :-*

Meldis, sieltä se arki tosiaankin puskee, ja Joni löytää jo tutuksi tulleeseen tapaansa varjoja auringosta. Hyvä pointti tuo, että molemmilla hahmoilla on tässä oma kuplansa, jonka sisällä oletetaan asioita tavalla, jota oma aiempi elämänkokemus tukee. Joni olettaa Eetulta kielteistä suhtautumista suuntautumiseensa ja tunteisiinsa, ja Eetu puolestaan olettaa vanhemman kuin vanhemman hyväksyvän lapsensa; kummassakin kuplassa ylikorostuu tietynlainen ajattelutapa. Olen samaa mieltä myös miehen muotin valitettavasta ahtaudesta vielä tänäkin päivänä. Minuakin surettaa (ja suututtaa) ajatella, että tässä oikeassakin maailmassa monet joutuvat tai ovat joutuneet elämään elämäänsä ja toteuttamaan itseään tavalla tai toisella piilossa tai vajaasti, kun ympäröivä yhteiskunta tai yhteisö lataa siihen painetta. En väsy varmaan ikinä tällaisten aiheiden käsittelyyn kirjoittamisharrastuksessa, niin tärkeitä ne ovat! Viikonloppu on tosiaankin mullistanut Jonin maailmaa, ja minäkin toivon, että siitä seuraa lopulta enemmän hyvää kuin pahaa. Kiitos kovasti! :-*



19.



350 sanaa


Joni inhosi herkistymistä. Hän inhosi sitä tunnetta, kun ote kirposi ja itsehillintä loittoni; kun kurkkuun nousi kova, kalsea pala ja hengenvedot kävivät epäsäännöllisiksi ja väriseviksi ja ääni katkeili ja tempoili. Inhottavinta se oli silloin, kun tunnereaktiolle ei ollut ilmeistä syytä. Hän oli kantanut tosiasioita mukanaan vuosikaudet, kiinteänä osana olemassaoloaan, joten miksi niiden ääneen lausuminen vaikutti häneen sillä tavoin? Eihän se tehnyt niistä enemmän tosia.

Joni käänsi katseensa ikkunaan, vei toisen kätensä pirttipöydän alle ja nipisti reittään. Se vei huomion hetkeksi toisaalle ja auttoi nielaisemaan kalsean palan ohi. Hän tuijotti ikkunalasien väliin kuollutta kärpästä, laski sen jalat ja yritti miettiä, millaisen elämänkaaren se oli käynyt läpi.

”Mää oon pahoillani”, Eetu sanoi hiljaa.

Joni pudisti päätään, oikaisi ryhtiään ja vilkaisi Eetua, jonka otsa oli myötätuntoisessa kurtussa. Yhtäkkiä hän tuntui saavan taas kiinni itsehillintänsä liepeistä. ”Ei sun tartte olla”, hän sanoi. ”Eikä sun tartte pyytää anteeks mittään, mitä sää oot sanonu. Ei se sun vika oo, että mää oon… tämmönen.” Hän tuijotti taas kaarnalaivaa ja palautti toisenkin kätensä sen ympärille.

”Eikä se oo sun vika, jos sun lähimmät ei oo ollu sun tukena”, Eetu sanoi.

Joni kohautti olkiaan. ”Niin. Tiiä sitä sitte, kenen vika se on. Kaipa sitä iteki vois repästä ja tulla kaapista ja kattoa, kuka lähtee ja kuka jää, mutta…” Hän puuskahti ja piti tauon, tavoitteli sanoja. ”Eipä musta taia olla oman elämäni eelläkävijäks. Lätkäporukassa sitä sais varmaan aika äkkiä porttikiellon suihkuun, ja töissä… Siellä se homoläppä vasta lentääki. Vakuutusyhtiöt on pirun konservatiivisia paikkoja. Että hienosti oon seurani valinnu.”

”Se ei oo sun vika”, Eetu toisti, ojensi kätensä pöydän yli ja kupersi kämmenensä Jonin käsien ympärille niin, että kaarnalaiva jäi keskelle.

Joni jähmettyi. Hän tunsi puhuneensa sivu suunsa, liikaa ja liian avoimesti, mutta Eetun kosketus pyyhkäisi pois orastavat itsesyytökset. Se pyyhkäisi hetkeksi kaiken muunkin ja jätti jäljelle vain lämmön, joka kiiri sormista sydänalaan.

Samassa Joni muisti äitinsä lempeät kädet, jotka olivat samalla tavalla kiertyneet hänen omiensa ympärille aamupalapöydässä hänen ensimmäisenä koulupäivänään, kun häntä oli jännittänyt niin, ettei hän ollut saanut muruakaan syödyksi. Silloin hänellä oli ollut joku, joka oli hyväksynyt ja tukenut.

Ehkä hänellä jälleen olisi joku, joka hyväksyisi ja tukisi.


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

spQr

  • omenavaras
  • ***
  • Viestejä: 38
Edellisissä päivityksissä on kommentointi jäänyt vähän vähälle, mutta nyt piti ottaa itseään niskasta ja kommentoida. Tämä oli nimittäin aivan ihana osa!

Joni on töissä vakuutustoimistossa! Onko Joni ovelta ovelle (tai puhelimelta puhelimelle) kaupustelija vai joku paperihommia hoitava? Miten Joni on päätynyt vakuutusalalle? Suvun kautta, ihan omasta tahdosta vai jotenkin muuten...? Pitää alkaa heti spekuloimaan, tämä oli nimittäin merkittävä paljastus :D

Hyvä että Joni sai vielä enemmänkin puhuttua Eetun kanssa. Eetusta on todellakin tulossa Jonin uusi tukihenkilö <3 Ehkä Joni vielä joskus uskaltaa itkeäkin Eetun olkapäätä vasten.

Tällainen lyhyt kommentti :D Tsemppiä sinulle Waulish kirjoittamiseen sekä oikeaan elämään <3<3 Kiitos tästä osasta, oli jälleen piristys aamuun!


omenavaras

Tänään paistaa aurinko.

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 456
Äääää en kestä tätä vuoristorataa! Oikeastaan alusta saakka, lähdin mukaan kivalle, söpölle mökkeilyviikonlopulle, mutta tästä tulikin tällainen terapiakäynti ja vihaan ja rakastan sitä. :''') Joni vaikutti alkuun melko huolettomalta, on murheita, mutta sellaiset kuuluu jokaisen elämään jossain määrin ja hän selviää niistä miten kuten. Ja nyt koko hänen elämänsä näyttääkin olleen pelkkää selviytymistä, oli se sitten perhepiirissä, kaveriporukassa tai töissä. Missään ei saa olla oma itsensä. :'( Ehkä ensi kertaa tällä mökkireissulla, kun ei ole koskaan edes suudellut toista miestä. Ei ole reilua, että Jonin äiti on kuollut, eikä hänellä ole oikeasti ollut pitkään aikaan ketään kehen luottaa. Mutta kuten Jonikin ajatteli, ehkä hänellä nyt olisi.

Vaikka sanoinkin tätä vuoristoradaksi, tykkään miten verkkaisesti kaikki etenee. Tai välillä räiskähtelevästi, mutta siinäkin aina uskottavasti, että eihän tällaisia asioita voi sulattaa viikolopun aikana, hädin tuskin sanoittaa ääneen, joten helpompaa jopa sanoa jarruttelematta. Hidas tunnelma tuo semmoisen kivan kuplafiiliksen koko viikonloppuun, vähän satumaisen olon, kun ollaan jotenkin niin irrallaan muuasta maailmasta ja kuin aika ei liikkuisi ollenkaan. Ja kun ollaan menty vähän niin kuin tuntemattomille maille, luvassa oli alkuun rento mökkiviikonloppu, mutta siitä tulikin vähän toisenlainen seikkailu. :) En tiedä saako kommentistani selvää, mutta ehdottomasti se on hyvä juttu!
Kiitos taas uudesta raapaleesta! ^^
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 346
Minua ei ollenkaan harmita Jonissa tuo hänen tapansa käsitellä vaikeita asioita, vaikka tajuankin kyllä, miksi se voisi turhauttaa. 😅 Minusta hän on hirveän suloinen, kun selvästi hän kuitenkin yrittää ja haluaa avautua Eetulle, ei vaan ole tottunut siihen, että voi puhua kellekään näistä tunteista, mikä ei olekaan ihme hänen taustojaan ajatellen. Toivottavasti Eetu tosiaan voi olla hänelle ihminen, joka hyväksyy sellaisenaan, mutta toki hiukan erilaisella tavalla kuin rakastava äiti voisi olla. ☺️

Olen edelleen sitä mieltä, että myös fyysinen läheisyys varmaan auttaisi Jonia pääsemään sinuiksi tilanteen kanssa, tuntemaan olonsa mukavaksi ja ehkä hiukan unohtamaankin vaikeat asiat aina välillä.☺️

Jonin työ- ja harrastuskuvioiden konservatiiviset asenteet yhdistettynä isän näkemyksiin saavat ihan varmasti tuntumaan siltä, että kaikki on kaatumassa ympäriltä. Ikävät sukulaiset voi jättää vähemmälle huomiolle, harrastuksia ja harrastusporukoita voi ehkä vaihtaa, mutta työpaikan suhteen ei tilanne välttämättä ole yhtä helppo, ainakaan jos ei ole sellaisella alalla, jolla työnsaanti on helppoa. Ja jos töissä olisi ihan kamala käydä pahojen puheiden takia, onhan se rankkaa. Voi Jonia, kyllä tosiaan heräsi valtava sympatia hänen puolestaan.

Toivon kovasti, että hän ja Eetu löytävät ratkaisun, ja voivat olla yhdessä myös arkeen paluun jälkeen. Eihän maailma valmiiksi tule yhden viikonlopun aikana, ja tosi paljon heille on tapahtunut, ja voihan olla että suhteen julkistamiselle kannattaakin antaa aikaa (ihan riippumatta siitä, mitä sukupuolta ollaan, voi varmaan olla fiksuakin pitää asiat itsellään ensin vähän aikaa ja katsoa, miltä uusi suhde tuntuu). Mutta niin ihana pari he ovat, ettei heille muuta osaa toivoa kuin rakkautta ja parempaa tulevaisuutta.❤️

Oikein paljon voimia, ja kirjoittamista kannattaa tietenkin harrastaa juuri sen verran, kuin se oman hyvinvoinnin kannalta tuntuu sopivalta.
« Viimeksi muokattu: 14.08.2022 21:41:13 kirjoittanut Altais »

Kineza7

  • ***
  • Viestejä: 303
Ää, en kestä, olet vain niin hyvä kirjoittamaan, etten ihan taaskaan pysty sisäistää tämän osan kauneutta kielellisesti, mutta onhan tässä myös asiaa paljon! Ja tärkeää asiaa tässä uusimmassa osassa on. Ihana otsikko myös tällä luvulla, pidän siitä jotenkin erittäin paljon. Toivottavasti kirjoitusjumi hellittää. Jaksamisia muutenkin surun kanssa ♥️

justy

  • ***
  • Viestejä: 680
Tätä on ollut edelleen kiva seurata, kommentointi on vain jäänyt...

Tuvanpöydän ääreen siirtyminen oli tehokas rytminvaihdos: Jonin jahkailut alkoivat ärsyttää, mutta nyt on sitten selvinnyt mikä siellä on mahdollisesti taustalla. Osaat kyllä kuvata uskottavasti mihin kuosiin tuollainen isäsuhde voisi nuoren viedä, miten se pahentaa sitä kaikkia jollain tasolla kalvavaa epävarmuutta ja joukkoon kuulumattomuuden tunnetta, mikä tuohon ikään kuuluu. Onneksi Joni uskalsi kuitenkin puhua Eetulle kokemuksistaan ja ajatuksistaan, toivottavasti se kantaa sitten arjessakin, eikä Joni ala epäillä kaikkea mökillä kokemaansa niin paljoa, että vetäytyy taas täysin Eetun ulottuvista.

Jäin miettimään myös tuota työyhteisön suhtautumista: voisiko osa siitä konservatiivisuudesta ja homovastaisuudesta olla Jonin pelkoja, löytyisikö sieltä kuitenkin ymmärrystä jos Joni tulisi kaapista? Toivottavasti.


Niin, ja osanotot ja voimia tietysti sinne arkeen. :(

Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 6 480
Lainaus
Ehkä hänellä jälleen olisi joku, joka hyväksyisi ja tukisi.

Ai että, kyllä kyllä kyllä! Fiksu Joni, nyt alat ajatella oikealla tavalla! :D Hitaasti, mutta varmasti ♥ Kamala kyllä edelleen ajatella Jonin tilannetta ja sitä, miten hän ei uskalla harrastuksissaan tai työpaikallaan olla oma itsensä :< Toivottavasti sekin ajan kanssa helpottaisi!

Ja voimia Walle sulle itsellesi <3


ava & bannu © Inkku

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 763
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Älysin vasta tämän viikon puolivälissä osallistua tunti päivässä -viikkomaratoniin, mutta se on onneksi jo nyt auttanut kivasti kirjoittamiseen keskittymisessä ja tämän tarinan eteenpäin viemisessä. Minulla on tämän nyt julkaistavan osan lisäksi seuraavakin kirjoitettu, mutta en ole vielä ehtinyt sitä editoida, joten se seurannee perässä vielä viikonlopun aikana. Kiitokset kaikille ihanista kannustuksen sanoista ja tsempeistä, ootte mahteja! :-*

spQr, jep, nyt sitten tosiaan paljastui Joninkin ammatti ja palkkatyö! Syvällisemmin siihen ei varmaankaan enää tämän raapalesarjan aikana pureuduta, mutta ainakin tässä vaiheessa ajattelisin, että Joni on kyllä omasta tahdostaan päätynyt vakuutusalalle, vaikka paljon hänen elämässään onkin ollut muiden taholta tulevien paineiden sanelemaa. Hauskaa kuitenkin, että paljastus herätti ajatuksia ja spekulaatiota! ;D Olen samaa mieltä siitä, että Eetusta on hyvää vauhtia muodostumassa tärkeä tukipilari Jonin elämässä, jos Joni vain on valmis antamaan sen tapahtua. Kiitoksia kovasti sinulle! :-*

Meldis, haha, kivan ja söpön mökkiviikonlopun muuttuminen terapiakäynniksi kuvastaa tämän tarinan kaarta kyllä osuvasti. :D Vähän vuoristorataakin ollaan taidettu kiitää, mutta olen kuitenkin hyvilläni siitä, että Jonin elämäntarina kaikkine haasteineen on avautunut vähitellen ja herättänyt tunteita, koska se on ollut tarkoituskin. Kiva kuulla, että verkkainen ja ajoittain räiskähtelevä eteneminen on tuntunut sopivalta ja uskottavalta. Kuplafiilis on sekin osuva termi, ja minulla on itse asiassa näin kirjoittajanakin ollut vähän sellainen, kun olen keskittynyt niin pitkään ja vahvasti tähän yhteen ainoaan mökkiviikonloppuun! Ja onhan tässä itse tarinassa tosiaan myös sellaista muusta maailmasta erkaantumisen tuntua, kun hahmot ovat kaksistaan irrallaan tavallisesta arjesta ja mökkireissu on ottanut vähän uudenlaista muotoa. Kiitos paljon ihanista sanoistasi! :-*

Altais, ihana kuulla, ettet ole ärsyyntynyt Jonin tapaan käsitellä asioita, vaikka hän välillä jahkailee ja vatvoo aika paljon ja on vaikeuksissa tunneilmaisunsa kanssa. Olen samaa mieltä siitä, että hän todella yrittää ja tavallaan myös haluaa avautua Eetulle - se vain on hänelle paikoin tosi haastavaa, kun hänellä on niin paljon kipeitäkin kokemuksia omien tunteiden raivoisastakin kätkemisestä, niin perhepiirissä ja harrastuksen parissa kuin töissäkin. Aivan totta kyllä tuo, ettei työpaikkaa aina ihan tuosta vain vaihdetakaan, ja varsinkin jos tykkää itse työstä ja pääsee sen parissa toteuttamaan ammatillisia toiveitaan, voi lähteminen olla entistä korkeamman kynnyksen takana, vaikka samalla kokisikin omana itsenä olemisen mahdottomaksi. Tuo on hyvin sanottu, ettei maailma tule valmiiksi yhden viikonlopun aikana, ja se on harmillista, mutta minäkin kuitenkin toivon, että miehet saisivat vielä homman toimimaan myös arjessa. :) Ounastelen, ettei suhteen julkistaminen ole vielä hyvään toviin heille ajankohtaista, ja se voi tosiaan olla ihan fiksuakin, että keskittyy ensin tunnustelemaan ja opettelemaan uutta tilannetta ja toista ihmistä. Kiitoksia kovasti sinulle! :-*

Kineza7, iiks, ihana kuulla että kielellistä kauneutta piisasi, ja että se viehätti! Mutta hyvä sekin, että asiaakin oli matkassa mukana. Minäkin koin edellisen osan asiat tärkeiksi tuoda ilmi ja sanoittaa molempien hahmojen kannalta. Kiitos paljon! :-*

justy, mainiota, jos Jonin jahkailujen takaa löytyi ja välittyi mielestäsi uskottavia syitä ja taustoja! Nuoreen aikuisuuteen tosiaan usein kuuluu epävarmuutta, erilaisuuden tunteita ja oman itsen ja paikan hakemista, ja Jonin tapauksessa isäsuhde on iskenyt kapuloita rattaisiin aika tavalla. Minäkin toivon, että Eetulle avautumisen positiiviset vaikutukset kantaisivat sitten arjessakin niin, että Joni pystyisi hiljalleen käsittelemään kokemuksiaan kunnolla ja löytämään itseään entistä paremmin, vankemman itsevarmuuden turvin. Mietin muuten tismalleen samaa tuon työyhteisön suhteen. :) Joskus omat pelot muodostavat ne kaikkein mahtipontisimmat möröt, ja todellisuudessa tilanne voisi olla ihan toinenkin, jos Jonin suuntautuminen tulisi ilmi työpaikalla. Pidän ainakin ihan mahdollisena sitä, että osittain konservatiivisuus ja homovastaisuus saattavat olla peruja Jonin omaksumista peloista ja epävarmuuksista (jotka toki kumpuavat täysin todellisista kipeistä kokemuksista, mutta jotka voivat silti saada turhankin suuret mittasuhteet). Kiitoksia paljon! :-*

Angie, haha, osaa se Joni joskus olla ihan fiksukin! :D Tosin pahoin pelkään, että tässä seuraavassa osassa otetaan taas vähän takapakkia, mutta tätä seuraavassa sitten taas paikkaillaan - tämä on nyt tällaista aaltoliikettä, tien tunnustelua ja varovaista etenemistä. Hitaasti kuitenkin hyvä tulee, näin toivotaan! Jonin tilanne on kyllä ikävä, mutta nyt hänellä ainakin on edes joku, joka tietää ja tukee. Kiitos paljon! :-*



20.



350 sanaa


Viimeisen mökkipäivän rutiineihin kuului pikainen ylläpitosiivous. Joni ja Eetu eivät kaksistaan juuri olleet saaneet sotkua aikaiseksi, joten he pääsivät vähällä verrattuna moneen aikaisempaan mökkiviikonloppuun, mutta tietyt lähtötoimenpiteet oli silti tehtävä. Eetu alkoi siistiä kesäkeittiötä ja perata jääkaappia, kun taas Joni otti hoitaakseen aitan.

Epämääräinen haikeus häilähti Jonissa, kun hän veti petivaatteita vuoteista ja viikkasi niitä kasaan. Hän ei muistanut kokeneensa sellaista aikaisemmin, vaan mökiltä palaamiseen oli aina liittynyt levollisuutta: vaikka kavereiden kesken irrottelu oli hauskaa ja tarjosi irtioton arjesta, sen jälkeen tuntui hyvältä palata oman kodin rauhaan ja rutiineihin. Sillä kertaa tyhjä, yksinäinen koti ei kuitenkaan tuntunut erityisen kutsuvalta. Ehkä se johtui siitä, että Joni oli keskellä kesälomaansa, jota olisi vielä kaksi viikkoa jäljellä – kaksi pitkää viikkoa vailla suuria suunnitelmia, kaksi viikkoa joista osan olisi vielä hyvin voinut omistaa vaikkapa mökkeilylle. Joni huomasi puoliksi toivovansa, että Eetu ehdottaisi vielä yhtä yötä, mutta sellaiset toiveet olivat tietysti typeriä, turhamaisia ja tuhoon tuomittuja. Eetun pitäisi olla maanantaina aamupäivällä töissä, ja luonnollisesti Eetu halusi olla hyvissä ajoin kotona eikä kiirehtiä aamutuimaan ja stressata lossiaikatauluja. Eetulla oli muutakin elämää.

Omat lakanansa viikattuaan Joni epäröi, kunnes hän lopulta valahti Eetun sängylle ja hapuili tämän tyynyn syliinsä. He olivat varustautuneet omilla liinavaatteillaan, ja Eetulla oli Muumi-lakanat, joissa istuttiin tuulisella nummella kenties katsomassa taivaalla liihottavaa muuttolintuparvea tai auringon matkaa, jota keltaisen ja oranssin sävyt säestivät. Kuvitus muistutti Jonia auringonlaskusta ja siitä, miten hän kai seuraavan kerran viettäisi sitä yksinään eikä saunomassa tai soutelemassa Eetun kanssa. Siinä ei olisi pitänyt olla mitään outoa tai haikeaa, mutta jotenkin siinä kuitenkin oli – tai ehkä pikemminkin siinä, ettei hän tiennyt, milloin seuraava kerta koittaisi. Milloin hän saisi nukahtaa Eetun hengitystä kuunnellen tai tämän vartalon ääriviivoja hämärässä katsellen?

Ja mitä väliä sillä oli? Joni oli ollut yksin vuosikaudet. Hän oli pärjännyt yksin vuosikaudet.

Hän huokaisi syvään ja hautasi kasvonsa Eetun tyynyyn. Vartalon lämpö puuttui, mutta Eetun tuoksu oli tarttunut tyynyliinaan: maanläheinen miehisyys ja ihmisyys, häivähdys deodorantista tuttua myskiä. Joni sulki silmänsä ja hengitti, kunnes hän lopulta havahtui lapsellisuuteensa ja jatkoi askareitaan entistä tarmokkaammin.

Hän puisteli täkit ulkona ja levitti ne aitan kuistin kaiteelle tuulettumaan toivoen, että voisi samalla tavoin tuulettaa omat tunteensakin.


Tällainen on tuo Eetun pussilakanasetti, aprikoosin värisenä. :)


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 456
Tässä kun viimeistä kesäistä viikonloppua vietän niin sopi hyvin tämä raapale tunnelmiini. On kiva viikonloppu ja kesä on ollut ihan ok ja on haikea olo, kuten Jonillakin siivotessa mökkiä. On jopa sellainen olo, että vaikka en itse tänä kesänä päässyt mökille, olen päässyt mökille Jonin ja Eetun kanssa, mutta nyt sekin on loppumassa. :3 Tuntui tutulta myös tuo mökin siivoaminen, joka on ollut itsellekin kiva tehtävä, vaikka pitää lähteä mökiltä. Se kertoo, että on ollut kiva viikonloppu, mutta jotta voi olla kivaa, välillä pitää olla arkeakin. Toisaalta Jonille arki on kyllä ihan erilainen kuin mitä se on ollut ennen mökkiviikonloppua. Epämääräinen, epävarma ja yksinäinen. Tai toivon, ettei se ole yksinäinen, mutta koska Eetu palaa töihin, väkisinkin he eivät voi viettää joka hetkeä lähitulevaisuudessa yhdessä. Inhottavaa, että kun Jonilla vielä olisi kuitenkin muutama tunti yhdessä Eetun kanssa, hän alkaa murhetimaan tulevaa. Joo, pata kattilaa soimaa, mutta aina sitä voi yrittää huomauttaa muille, että etukäteen murhetiminen tarkoittaa vain sitä, että murehtii tuplasti, vaikka ei itse sitä muistaisikaan. ;D

Lainaus
Ja mitä väliä sillä oli? Joni oli ollut yksin vuosikaudet. Hän oli pärjännyt yksin vuosikaudet.

Oi miten surullinen ajatus, että Joni on pärjännyt vain, tuossa tuntuu tunne, että palaa loppuun, kun ei voi vain olla ja elää, välillä jopa nauttia elämästä. Tykkäsin tosi paljon, Eetun tuoksun kuvailusta, joku lämmin fiilis oli erityisesti siinä, että Joni ajattelu tuoksussa olevan miehisyyttä. ^^ Ei, ei Joni, ei tyynyjen haistelu ole lapsellista!
Kiitos tästä, jatkoa odotellessa. :)
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 763
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Meldis, voi että, ihanaa jos on ollut sellainen fiilis että Jonin ja Eetun kanssa on kuitenkin päässyt tänäkin kesänä mökille, vaikkei oikeaan kesään olekaan mökkeilyä kuulunut! Tällaiset haikeat lähtötunnelmat käyvät kyllä kieltämättä yksiin kesän päättymisen kanssa. Jonilla ja Eetulla on toki vielä kesää jäljellä, mutta millaista se sitten on heidän palattuaan mökki-idyllistä koteihinsa - se jää nähtäväksi (pitää oikeasti ottaa työn alle se jatkotarina sitten kun tämä mökkiviikonloppu on taputeltu ;D). Tuo on ihan totta, että välillä tarvitaan arkea, jotta hauskanpito tuntuu hauskanpidolta, mutta Jonin arki on tosiaankin vielä vähän kysymysmerkki. Minäkin toivon, ettei se ole niin yksinäistä kuin aiemmin, mutta väkisinkin koittaa kyllä jonkinlainen notkahdus mökkiviikonlopusta, kun Eetu palaa töihin ja Jonilla on vielä kesälomaa kulutettavanaan. Tuo etukäteen murehtiminen on kyllä jotain, minkä kanssa minunkin on nostettava molemmat kädet ja jalatkin pystyyn, koska teen sitä aina vain ja ihan todella paljon tajuamatta ikinä, että noinhan se juuri on: etukäteen murehdittu on lopulta tuplasti murehdittu. Eipä siis ihme, että hahmonikin siihen hairahtavat! :D Kiitos kovasti sinulle ihanasta kommentista. :-*



21.



350 sanaa


Eetu oli kesäkeittiötä järjestellessään löytänyt nurkasta sulkapallovälineet, ja hän haastoi Jonin otteluun. Sää oli sopivan tyyni, mutta mäkinen maasto hankaloitti paikan valintaa, ja lopulta he päätyivät ylös mökille johtavalle hiekkatielle saakka. Eetun vanhempien mökki oli viimeisin sen varressa, ja mökin jälkeen tie päättyi umpikujaan, joten liikenteestä ei tarvinnut huolehtia. Sisukin sai käyskennellä vapaana maistelemassa mustikoita ja merkkailemassa mättäitä. Se ei jaksanut kiinnostua ilman halki viuhuvasta sulkapallosta, kun kukaan ei tehnyt elettäkään pallotellakseen sen kanssa.

Jonista tuntui hyvältä tehdä jotain ruumiillista. Hänen reitensä olivat vieläkin hellinä intervallitreenistä, mutta lihakset vetreytyivät kuitenkin nopeasti pallopelin laajoissa liikekaarissa ja äkkinäisissä suunnanvaihdoksissa, pyrähdyksissä ja pysähdyksissä. Pääkin sai muuta täytettä kuin surkeudessa vellomisen. Lisäksi näkymiä kelpasi katsella, sillä Eetun urheilullinen, kesän päivettämä vartalo pääsi oikeuksiinsa reisien puoliväliin ulottuvissa shortseissa ja hihattomassa paidassa. Eetu ei ehkä ollut fysiikaltaan kiekkokaukalon kingi tai taklausten taituri, mutta hän näytti vahvalta, kestävältä ja toimeliaalta, ja hänen lihaksensa erottuivat tervehenkisen tasapainoisesti. Joni ei voinut olla varastamatta silmäyksiä, kun Eetun reisilihakset jännittyivät tämän loikatessa kohti sulkapalloa. Yhtäkkiä Jonin oli kuumempi kuin pelin intensiteetin perusteella olisi voinut olettaa. Häntä häkellytti ja hieman hermostuttikin se, että hänellä tavallaan kai oli lupa katsoa, vaikka aiemmin hän oli keksinyt kaikenlaista harhauttaakseen huomionsa muualle. Pitkään Eetu oli ollut kielletty houkutus, ja tuntui oudolta – vähän väärältäkin – totutella toisenlaiseen todellisuuteen. Oli kai onni, ettei lähtöpäivänä enää lämmiteltäisi saunaa.

Eetun ajatukset kävivät kenties samoja ratoja, sillä kun he parinkymmenen minuutin tasaisen pallottelun seurauksena julistivat tasapelin ja palasivat mökille, Eetu ei pelkästään ottanut Jonin ojentamaa mailaa, vaan kosketti samalla Jonin kättä ja antoi katseensa viivähtää Jonin kasvoilla. Eetun rintakehä kohoili kevyen hengästyneesti, hänen poskensa punersivat hivenen, ja hänen katseessaan tuikahti jotain tummaa. Joni yskähti kuivaa kurkkuaan ja pyyhkäisi hikistä niskaansa.

Eetu oli se, joka lopulta nojautui lähemmäs ja suuteli – nautinnollisen pitkään ja syvästi, niin että Jonin vatsanpohjassa väreili. Kihelmöinti kiiri alemmas, ja Joni tunsi erektionsa alun tapailevan shortsiensa sepalusta. Hän hengähti vasten Eetun huulia, ja puolivälissä henkäys muuttui naurahdukseksi ja sitten hymyksi, koska yhtäkkiä tuntui vain niin hyvältä ja oikealta.

Eetu vastasi hymyyn ja kuiskasi: ”Kiva ku sää hymyilet.”

”Toivottavasti sää et pelekästään sen takia mua pussaile…”

”En tosiaankaan.”

Eetu suuteli uudestaan.


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 6 480
Voi naaawww Eetun söpöt Muumi-lakanat ja Joni upottamassa kasvojaan tämän tyynyliinaan ;; Ihanan rauhallinen, mutta samalla haikea tuo edellinen rapsu <3

Seuraava olikin sitten aivan eri tavalla ihana ;) Mua nauratti tuo, miten Jonista tuntui hieman väärältäkin katsella Eetua sillä silmällä, vaikka nyt siihen oli tavallaan "lupa" ;D Parasta kuitenkin, että Eetu katsoi ihan samoin mielin takaisin ja jee päädyttiin pussailemaankin <3

Ollaan kyllä Jonin kanssa vähän eri mieltä, koska mun mielestä saunan olisi voinut lähtöpäivänäkin aivan hyvin lämmittää


ava & bannu © Inkku

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 346
Voi, miten haikeaa Jonilla oli tuossa ekassa näistä uusista luvuista. Ihan meni ihon alle hänen murheensa ja kaipauksensa siitä, kun viikonloppu oli päättymässä, ja olisi niin tehnyt mieli vielä jatkaa sitä edes yhdellä yöllä. Jos olisi kehdannut ehdottaa, varmaan Eetu olisi ollut siitä vaan mielissään. Surullista, kun Joni vieläkään ei oikein osaa uskoa todeksi, että Eetu voisi oikeasti jäädä pysyväksi osaksi hänen elämäänsä. Itse tulkitsen, että Eetu varmaan on varovainen puhumaan tulevaisuudesta Jonin kanssa siksi, mitä tämä kertoi kaapista tulemisen vaikeudesta. Ihana Eetu ei varmaan halua Jonin kokevan minkäänlaista painostusta, mutta Joni taas varmaan tarvitsisi sen, että juuri Eetu sanoisi haluavansa olla yhdessä viikonlopunkin jälkeen.

Jälkimmäinen uusi luku laittoi jo hymyilyttämään, koska onhan se nyt ihanaa, että pojilla oli vielä hiukan hauskaa ennen lähtöä.  :) Suloista tuo Jonin vaivihkainen katselu ja Eetun vartalon ihailu, sekä sen oivaltaminen, että tällainen katseleminen olikin nyt yhtäkkiä ihan okei, vaikkei ollut koskaan ennen ollut. Rakastan sitä, kun Eetu kertoo pitävänsä Jonin hymystä, se kertoo että haluaa toisella olevan hyvä olla. Samaten rakastin tuota herkkää ja kuumaa suudelmaa, joka sai Jonin kehonkin kunnolla heräämään siihen, miltä Eetun läheisyys sitten oikein voisikaan tuntua. Ja ehkä siihenkin, että tällaista voisi myös olla lisää. Niinpä, ei se saunan lämmitys lähtöpäivänä mikään huono idea olisi, ja ylimääräinen mökkiyö olisi vieläkin parempi.  :)

Kiitos molemmista uusista osista, nyt juuri jäi kyllä oikein lämmin ja luottavainen fiilis siitä, että näille kahdelle tulee käymään hyvin.  :)

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 456
Kivaa vaihtelua murehtimiseen tämä sulkapallo. Sopii vuoristoratateemaan ja vaikka myös draamailusta on jännää lukea, niin myös tämän tunnelmanvaihdos oli mieleeni. Tykkään, ettei Joni voi olla huolehtimiseltaan kuitenkaan kuikuilematta Eetua ja se tunne on hänelle mieluinen ja kutkuttava. Oli minullekin. :D Tuntui että aika oikein hidastui, kun kuvailit sulkapallon pelaamista ja Eetun liikeratoja ja miten Joni sitä tarkkaili. Itse olen vähän harmissani, ettei sauna enää lämpiä. Vaikka tuo suudelma oli ihan tarpeeksi nostattamaan lämpöä. Siinä oli yhtäaikaa hyvin kipinää ja söpöilyä. ^^

En kestä, että tämä on kohta jo loppu, vaikka kesäkin tässä on jo hyvin taputeltu, varsinkin sään osalta. Tätä on kiva makustella tässä syksyn alkaessa, voi vielä muistella kesää Jonin ja Eetun viimeisen mökkipäivästä lukiessa. :) Kiitos taas tästä! ^^
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 763
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Toisiksi viimeistä viedään, sillä tämän jälkeen tulee enää yksi osa! :)

Angie, ihanaa että olet awwitellut siellä. ♥ Ja ihanaa että on myös naurattanut, koska sekin tekee ihan hyvää välillä näiden kaikkien tunnetuskailujen vastapainoksi. Täytyy kyllä todeta, että munkin puolesta miehet olisivat saaneet lämmittää vielä lähtösaunan... ;) Mutta tällä kertaa näin, ja varmasti he vielä joskus pääsevät taas saunaankin keskenään lisälämpöä nostattamaan. Kiitos paljon! :-*

Altais, vaikuttaa siltä, että ajatuksesi ovat liikuskelleet hyvin samoja ratoja kuin omanikin! Minustakin tuntuu nimittäin, että Eetu kokee tarvetta edetä varovasti ja olla tökkimättä kepillä jäätä siksi, että Jonille koko matka itsensä hyväksymisen ja kaapista tulemisen kanssa on ollut tosi vaikea. Tässä seuraavassa osassa päästään kuitenkin vihdoin puhumaan vähän tulevaisuudestakin. :) Ihana kuulla, että sulkapallo-osa silmäilyineen ja suudelmineen sai hymyilemään. Tosi ihanaa on myös se, jos sinulle tuli luottavainen fiilis sen suhteen, että hyvin tässä vielä käy, koska minullekin tuo viime osa edusti sellaisia lohdullisia tunnelmia. Kiitoksia kovasti! :-*

Meldis, haha, jep, vuoristoradan kyydissä sopii välillä vähän sulkapallotella! ;D Kiva kuulla, että tunnelmanvaihdos miellytti, ja että niin miellyttivät myös Jonin kutkuttavat tunteet. Saunan lämpiämättömyys on harmi, mutta kivaa kuitenkin, jos suudelmakin onnistui välittämään lämpöä ja kipinää. Syksyn saavuttua on kyllä mukava muistella mennyttä kesää, vaikka pian onkin aika jättää jäähyväiset tälle rapsusarjalle. Lämpimät kiitokset sinulle! :-*



22.



350 sanaa


Aikaa ei voinut pysäyttää. Toiveista ja haaveista piittaamatta se kiisi eteenpäin. Jonista tuntui, että se jopa kiihdytti tahtiaan, kunnes lopulta kaikki merkit ja jäljet viikonlopusta olivat poissa, tavarat oli pakattu ja Eetu käynnisti auton.

Matka taittui hiljaisuudessa. Eetukaan ei jutustellut niitä näitä niin kuin menomatkalla. Joni tuijotti ohi vilistäviä metsiä ja peltoja ja mietti, pitäisikö teeskennellä nukkuvaa. Puhumisen tarve ei jättänyt häntä rauhaan, mutta ei jättänyt myöskään pelko mahdollisen keskustelun lopputuloksesta.

Kun Eetu sammutti auton odottamaan vastarannalta lipuvaa lossia, hiljaisuus syveni entisestään, sillä moottorin hurinakaan ei enää säestänyt sitä. Sisu haukotteli tavaratilassa. Eetu kääntyi puolittain Jonia kohti, käytti kättään Jonin olkapäällä ja hymyili – Joni aisti sen, vaikka hän tuijotti yhä eteenpäin, ja hänen sydämensä löi nopeammin.

”Meiän ois varmaan hyvä jutella”, Eetu sanoi. ”Tästä kaikesta ja… meistä. Siitä, miten tästä etiäpäin. Vai mitä?”

Meistä. Jonin tajunta takertui siihen sanaan, eikä hän osannut muuta kuin tuijottaa tuulilasia ja nyökätä. Eetu oli yhtä lempeä ja luonteva kuin aina, mutta silti Jonin vatsa vääntyi jännityksestä.

”Mitä tuumit? Jaksatko sää katella mua vielä muuallaki ku mökkisaarella?” Eetu naurahti ja hipaisi Jonin reittä kuin kontaktia hakeakseen.

Joni hymähti, pudotti katseensa syliinsä ja hypisteli käsiään. ”Ai että jaksanko? Se kuuluis varmaan kysyä toistepäin… Jaksatko sää.”

”Jaksan. Ja haluan, jos vaan sääkin.” Eetu kääntyi vielä paremmin Joniin päin – Jonin sydän hakkasi – ja vakavoitui jatkaessaan: ”Mutta musta meiän ois hyvä… ottaa rauhassa. Tutustua toisiimme uuestaan nyt, ku kummankaan ei ennää tartte tukahuttaa tunteita. Myö ollaan kavereita pitkältä ajalta, ja tää on meille molemmille uutta. Ja… Elä säikähä, koska mää sanon tän kaikella kunnioituksella ja ymmärryksellä –”, Eetu piti mietteliään tauon, ja Jonin kurkkua kuristi, ”– mutta musta tuntuu, että sulla on vielä matkaa siihen, että sää oot aidosti sinut ittes ja tunteittes kanssa. Ja se on matka, jota kukkaan muu ei voi taittaa sun puolesta.”

Eetun sanat vavahduttivat jotain Jonissa. Niin lohdulliselta kuin uudestaan tutustuminen kuulostikin, Jonin olisi tutustuttava uudestaan myös itseensä. Varoittamatta ja ilman lupaa Jonin silmät täyttyivät kyynelistä, joista yksi itsepäinen ehti vierähtää poskelle. Joni pyyhkäisi sen pois raivoisasti, mutta Eetu veti hänet lujaan halaukseen ja silitti hänen selkäänsä.

”Ja mää luppaan tukea sua joka askeleella”, Eetu kuiskasi.


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 346
Tästä luvusta tuli sellainen luottavaisen lämpöinen olo, että näinhän sen juuri pitääkin mennä. Eetu otti tulevaisuuden puheeksi juuri sillä tavalla, jota Joni varmaan tarvitsi tunteakseen olonsa hyväksi. Eetu teki ihan selväksi, että hän haluaa Jonin tulevaisuudessakin elämäänsä (ja enemmän kuin kavereina), jos Joni on valmis, mutta hän myös oli rohkea ja tosi fiksu sanoessaan ääneen, ettei Joni ehkä ole vielä valmis etenemään millään ihan valtavilla askelilla. Koska sellainen olo tuli jo aiemmin, kun Joni kertoi kaikista elämänsä osa-alueista, jotka tuntuivat jotenkin sotivan hänen suuntautumistaan vastaan, että ei hän varmaan millään pystyisi laittamaan kaikkea uusiksi kerralla.

Aika vaikea matka hänellä varmaan on edessä, jos (ja toivottavasti kun) hän kuitenkin joskus haluaa saada elää elämää, jossa oikeasti voi olla sellainen kuin on. Mutta täytyyhän siinä antaa itselle tilaa miettiä, mitä ratkaisuja haluaa tehdä nyt vaikka työssä, harrastuksessa tai ihmissuhteissa, mitkä asiat vanhasta elämästä voi edelleen jatkua, ja mihin täytyy ehkä tehdä selkeä pesäero, jos häntä ei hyväksytä. Joskus sekin on välttämätöntä, mutta tekee silti kipeää. Niin että kyllä Joni ihan varmasti tarvitsee elämäänsä Eetua, joka on tukena, olemassa ja rinnalla, mutta ei painosta tai vaadi toimimaan nopeammin kuin mihin hän pystyy. Joskushan kumppani voisi niinkin tehdä.

Sydämeni suli myös sille, kun Joni niin rehellisesti pystyi sanomaan Eetulle, että hänkin haluaa tämän elämäänsä myös tämän viikonlopun jälkeen. Vaikka tämä tarina onkin tulossa päätökseensä, mikä on haikeaa, kun Joniin ja Eetuun on ehtinyt kiintyä, nyt tuntuu, että asiat menevät juuri oikein. Ja ehkäpä on pientä toivoa siitä, että heidät ehkä tavataan joskus vielä..? Tai niin ainakin toivon. :)

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 456
Whäääää! Siinä on päällimmäiset tuntemukseni. ToT Minuakin hirveästi pelottaa, mitä tapahtuu viikonlopun jälkeen, vaikka en jotenkin jaksa uskoa, että Eetu olisi niin julma, että pistäisi poikki, ainakaan mitenkään ilkeästi. Tosi ihanasti sopii viikonlopun loppuminen tähän alkusyksyyn, vaikka Eetulla ja Jonilla on vielä kesää jäljellä, tuo haikeus tuntuu hyvin kun puut ovat jo tiputtaneet lehtiä ja ilma on kylmentynyt. Mutta tämä raapale lämmitti tosi paljon viileää syksyä. ^^ Eetu on aina niin ihana ja Jonin epäröinti oli sydäntälämmittävää. Upeaa Eetun puolelta, että ymmärtää Jonin tarvitsevan oppia tuntemaan myös itsensä ja tajusi sen ennen kuin Jonikaan tajusi.

Lainaus
”Mitä tuumit? Jaksatko sää katella mua vielä muuallaki ku mökkisaarella?” Eetu naurahti ja hipaisi Jonin reittä kuin kontaktia hakeakseen.

Whää! :'') Ovat nämä molemmat niin ihania. Kyllä tässä haikeuden tunteessa on myös toivoa, tuntuu vähän kuin uusi elämä olisi alkamassa ja eikös se ole niin että vuodenvaihteen sijaan syksy on parempi kohta aloittaa uusia juttuja. :) Pitää taas mainita, miten rakastan miten osaat kirjoittaa murretta dialogiin, tuo Eetun viimeinen lause oli hellyyttävä jo sellaisenaan, mutta siihen päälle tuo murre, tupla p lupaan sanassa, ei ettien että miten söpöä. <3 Kiitos taas tästä, en malta odottaa viimeistä osaa, vaikka en yhtään haluaisi, että tämä loppuu :3
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 763
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Nyt se on sitten ohi, iiks ja niisk! Olen todella iloinen tämän tekstin valmistumisesta (ja aavistuksen ylpeäkin, koska olen aika kehno kirjoittamaan ja saamaan valmiiksi moniosaisia tarinoita :-X) ja siitä, miten moni tätä on seurannut ja lukenut ja kommentoinutkin. Lämpimät halaukset ja kiitokset teille kaikille! :-* Ja pitäkäähän originaaliosastoja silmällä, jos näiden miesten tarina kiinnostaa yhä, sillä olen työstämässä pidempää jatko-osaa, joka toivottavasti ilmestyy jossain vaiheessa tuonne Pöytälaatikon puolelle nimellä Murtovesiä. Ilmoittelen siitä sitten kyllä tässäkin ketjussa! :) Niinhän siinä kävi, että kiinnyin näihin tyyppeihin sen verran, että on pakko selvittää, kuinka heidän käy mökkiviikonlopun ja kesän jälkeen. ;D

Altais, voi että, ihana kuulla että tuli luottavaisen lämpöinen olo! Minustakin tuntuu, että Joni kaipasi tulevaisuudesta puhumista juuri Eetun aloitteesta. Hän on itse vielä niin epävarma ja uusien asioiden äärellä, että aloitteen tekeminen olisi varmaan ollut hänelle aika vaikeaa, kun taas Eetulta sellainen sujuu luontevammin. Minäkin luulen, että Jonilla on vielä matkaa kohti avoimempaa ja tasaisempaa elämää, mutta tästä on hyvä lähteä pienin askelin, Eetun tuella ja turvalla. Tuo on kyllä totta, että toinen osapuoli voisi myös suhtautua painostavasti ja vaativasti, mutta Eetulla onneksi riittää ymmärrystä ja kärsivällisyyttä. Tarinan jatkosta tosiaan on toivoa niin kuin Discordin puolella jo vähän varovasti lupailin! :) Aikataulusta en uskalla luvata vielä mitään, mutta tarkoitus olisi tässä syksyn aikana saada ainakin jotain aikaan. Kiitos kovasti sinulle! :-*

Meldis, aww, ihana ja paljon puhuva reaktio sinulla! ;D Ihanaa, että kaiken jännityksen ja haikeuden ohella on kuitenkin myös toivoa ja uskoa tulevaan. Minullekin syksy edustaa aina sellaista uusien alkujen aikaa, varmaan koska lapsena jo tottui sellaiseen fiilikseen uuden kouluvuoden myötä ja vielä aikuisenakin kesäloman päättyminen kääntää aina vähän katseet kohti syksyä. Kiva kuulla, että tarinan lähtötunnelmat sopivat hyvin tosielämän syystunnelmiin, vaikka miehillä vielä kesää jäljellä onkin. Kivaa myös, että murre ihastuttaa ja hellyttää edelleen - minustakin se Eetun "luppaan" oli aika söpö ja veikeä. ;D Lämpimät kiitokset! :-*



23.



350 sanaa


Kotimatka jatkui Prisman pullonpalautusautomaattien kautta Jonin kotikerrostalon pihaan. Eetu pysäytti auton B-rapun eteen ja nousi Jonin kanssa perkaamaan takapenkin kylmälaukusta niitä ruokajämiä, jotka Joni oli luvannut ottaa itselleen.

Joni heitti putkikassinsa olalleen ja hyvästeli Sisun rapsuttamalla sitä korvan takaa. Sitten hän kohottautui täyteen mittaansa kohtaamaan hieman hankalammat hyvästit. Olo oli epätodellinen. Vain paria päivää aikaisemmin Joni oli seissyt suunnilleen siinä samassa kohtaa, viskannut kassinsa kyytiin ja istuutunut pelkääjän paikalle valmiina viettämään tavallista, perinteistä mökkiviikonloppua. Hänellä ei ollut ollut aavistustakaan siitä, että se mökkiviikonloppu mullistaisi hänen maailmansa. Hän oli kantanut mukanaan salaisuuksia, joista osa oli jäänyt mökkirantaan ikiajoiksi.

Jonia hämmensi ja hävettikin. Purkaus autossa oli ollut vain jäävuoren huippu; hän piteli sisällään niin paljon sellaista, minkä hän ei ollut koskaan antanut nousta pintaan. Upottaisiko se kaikki lopulta Eetunkin?

Joni työnsi takapenkin oven kiinni, korjasi kantamustensa asentoa ja muistutti itseään Eetun sanoista: hän oli matkalla. Hän oli matkalla, jonka päätepistettä hän ei voinut tietää etukäteen. Saattoihan olla, että hänen kovanonnenpotkunsa olisikin lopulta onnenpotku. Oikeastaan se oli ollut sitä jo, sillä kaipa onni oli onnea hetkenkin kestävänä.

Niinpä Joni päätti kerrankin olla se, joka halasi. Hän sysäsi syrjään epävarmuuden ja häpeän ja veti tilalle Eetun, joka ansaitsi niitä parempaa. Yhtäkkiä merkityksensä menetti sekin, että he olivat julkisella paikalla uteliaiden silmäparien tavoitettavissa; olihan tärkeän ihmisen halaaminen ihan hyväksyttävää, vaikkei Joni sellaista ollutkaan ikinä harrastanut.

Eetu rutisti takaisin ja sanoi: ”Viestitellään ja soitellaan, jooko? Ja jos nähtäis joku päivä ens viikolla… Mulla ois perjantai ja lauantai vappaata.”

”Joo”, Joni henkäisi ja sulki silmänsä, kun Eetun äänen matala lämpö kiiri mielihyvän väristyksinä aina korvakäytävistä kantapäihin.

”Yks juttu vielä”, Eetu sanoi heidän erotessaan. Hymy vilahti hänen suupielessään, kun hän avasi pelkääjänpuoleisen oven ja hansikaslokeron. Eetu kurotti sieltä jotain, minkä hän painoi Jonin käteen. Hän kupersi omat kämmenensä kuin suojaksi ja kohdisti hymynsä Jonille. ”Mää saatan olla vähä hupsu, mutta mää halusin tehä sulleki tämmösen. Muistoksi ja… muistutukseksi.” Eetu vakavoitui ja katsoi Jonia silmiin. ”Sää oot hyvä tyyppi. Sää oot monelle tärkeä, etkä sää oo yksin.”

Eetu painoi toisen kämmenensä Jonin rintaa vasten, ja Joni katsoi sen ohi alas.

Jonin kämmenellä lepäsi kaunis kaarnalaiva virtaviivaisine mäntyrunkoineen ja tuohipurjeineen.


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Kineza7

  • ***
  • Viestejä: 303
Mun on hankala pysyä paikoillani, kun tekis mieli vaa kihistä ja vääntelehtiä tässä tuolilla. Mut ei voi, kun oon lounastauolla ja se tarkoittaisi vain kysymyksiä. Mun ensimmäinen ajatus oli, että jatkoa ja sit luin, mitä olit kirjoittanut tuohon alkuun ja ihanaa kuulla, että jatkoa on luvassa. Odotan sitä ilolla ❤️ Ihanaa kuitekin, että sait tämän kokonaisuuden valmiiksi. Pidin tästä hyvin paljon ja siksi on kiva, että saa seurata heidän elämäänsä vielä hieman lisää.