Kirjoittaja Aihe: Hymypoika (silmät täynnä salaisuuksia) | K-11 | draama | raapaleita, 9/9  (Luettu 7983 kertaa)

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
”Halusin nähdä Helsingin hymypojan.”



Nimi: Hymypoika (silmät täynnä salaisuuksia)
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti

Ikäraja: K-11
Tyylilaji: draama (päässäni tämä on kanssa jonkinlaista kevyttä scifiä tai dystopiaa, mutta eipä tässä ne taustavivahteet kamalasti näy :D)
Hahmot: Tuure ja Jupiter

Haasteet: Sana/kuva/lause10 #2 (kuva), Vuosi raapalehtien VII


A/N: Halusin korkata kuvapakettini ja annoin sormien kirjoittaa, mitä ne halusivat. Syntyi sitten tällainen pieni paketti raapaleita! Kiitos Lyralle tsiigausavusta ja ajatuksista. Tässä olisi aineksia pidempäänkin tarinaan, mutta pitäydyn nyt vielä ainakin tässä pienessä makupalassa. En tiedä, onko näitä raapaleita järkeä numeroida, mutta halusin nyt kuitenkin pistää ne tällä tavalla :D





H Y M Y P O I K A
(silmät täynnä salaisuuksia)




1.
100 sanaa

Tuuren juoksuaskeleet lätisivät märkää asfalttia vasten. Raaka syysyö kirveli hänen silmissään ja keuhkoissaan. Sydän hakkasi ja kylkiä vihloi, mutta hän ei voinut vielä pysähtyä. Poliisien taskulamppujen valokeilat seurasivat aivan hänen kintereillään.

”Pysähdy!” poliisi huusi.

Punatiiliset seinät kohosivat korkealle Tuuren molemmin puolin. Hän juoksi kujan päähän ja arvioi verkkoaitaa vain silmäyksen ajan, ennen kuin loikkasi roska-astian kannelle ja tarttui aidan reunasta kiinni. Terävät metallilankojen päät repivät hänen kämmeniinsä haavoja, mutta se oli hänen murheistaan pienin.

”Kierrä taakse!” poliisi karjui käskyjä parilleen, mutta Tuure oli jo hypännyt aidan toiselle puolelle. Kun poliisit kiertäisivät talon, hän olisi jo livahtanut metrotunneliin ja päässyt pakoon.



2.
100 sanaa

Kun Tuure pääsi takaisin talolleen, hän oli väsynyt ja kylmissään. Puut huojuivat vähän, kuin häntä tervehtiäkseen, ja tuuli ulisi yläkerran rikkinäisissä ikkunoissa. Talo ei varsinaisesti ollut Tuuren – sen omisti joku, joka oli unohtanut sen olemassaolon tai ehkei vain välittänyt –, mutta se oli lähinnä kotia, joka Tuurella oli.

Ovi oli auki, kun sen ei pitänyt olla. Tuuren sydän otti lisää kierroksia, kun hän astui kynnyksen yli. Hän tiesi, että olisi ollut parempi juosta, mutta uteliaisuus vei voiton.

Aamun ensimmäiset säteet valaisivat makuuhuonetta. Tuntematon poika makasi hänen patjallaan ja poltti tupakkaa, joka sekin luultavasti kuului Tuurelle.

”Johan sä tulit. Ehdin jo odottaa.”



3.
100 sanaa

”Sulla on kiva mesta”, poika sanoi.

”Poltitko sä mun röökit?”

Poika imi tupakkaa sellaisella antaumuksella, että sen täytyi jo olla irvailua.

”Painu vittuun täältä!”

”No, no”, poika naksutti kieltään ja nousi. Tuure valmistautui tappelemaan, mutta poika kävelikin vain hänen ohitseen ja kävi tumppaamassa tupakan tuhkakuppiin.

”Mä tiedän, kuka sä olet”, poika sanoi.

”Häh?”

”Mä näin sun maalit. Et piilottanut niitä kamalan hyvin.”

”Pengoitko sä mun kamojani?”

”Mä tiedän, kuka sä olet”, poika toisti vakavampana. ”Tiedät varmaan itsekin, että aika moni jengi etsii sua.”

Tuure pisti kädet takkinsa taskuihin ja sormeili linkkariaan.

”Sun onneksi mä en vastaa millekään niistä”, poika hymyili.



4.
100 sanaa

”Mun nimi on Tuure”, hän sanoi ja tarjosi pojalle lämpimän teemukin. Tuuren kämmenistä jäi siihen veritahroja, mutta poika ei joko huomannut sitä tai sitten hän ei vain välittänyt.

”Jupiter”, poika esittäytyi.

”Onko se muka sun oikea nimesi?”

”Ei. Onko Tuure sitten sun?”

Tuure ei vastannut. Jupiter tarkkaili häntä mukin reunan yli. Jupiterin tukka oli ruskea ja sotkuinen, ja tämän silmien katse oli niin intensiivinen, että Tuure alkoi vaivaantua.

”Koskitko sä mun maaleihin?” hän kysyi.

”En.”

”Hyvä.”

”Sä olet yllättävän typerä, kun miettii, ettei kukaan ole vielä hakannut tai tappanut sua.”

Hän hymähti.

”Hymypoika Tuure”, Jupiter mutisi itsekseen ja ryysti teetä.



5.
100 sanaa

Veri valui veden mukana viemäriin. Tuure pyyhki kämmeniään likaiseen pyyhkeeseen ja väitti vain kerran ponnettomasti vastaan, kun Jupiter tarjoutui auttamaan häntä siteiden kanssa. Jupiterin silmät olivat siniset ja täynnä salaisuuksia, ja hänen sormensa tuntuivat viileiltä Tuuren aristavalla iholla. Tuuren sydän hakkasi, hän tunnusteli linkkaria taskunsa läpi ja mietti, että vaikka hän ei ollut ennen käyttänyt sitä, se ei voinut olla kamalan vaikeaa.

”Miksi hymynaama?” Jupiter yllättäen kysyi.

”Häh?”

”Miksi sä maalaat hymynaamoja kaikkialle?”

”Mulkkujako sitten pitäisi?”

Jupiter naurahti ja astui taaksepäin. Tuuren oli heti helpompi hengittää.

”Mä en osaa piirtää”, Tuure sanoi, ”eikä hymynaamaa voi tehdä väärin.”

Jupiter nyökkäsi hyväksyen.



6.
100 sanaa

”Mitä sä teet täällä?”

Jupiter vilkaisi Tuurea olkansa yli. Ulkona satoi taas.

”Halusin nähdä, millainen tyyppi suututti koko kaupungin.”

Tuure imi tupakkaa ja naputti toisen käden sormillaan pöytää. Kämmeniä jomotti ja väsymys sai silmätkin jo kirvelemään. Hän ei kuitenkaan uskaltanut mennä nukkumaan.

”Mä en ole suututtanut ketään”, hän sanoi.

”Sulla on poliisit ja Helsingin alamaailma perässäsi.”

Tuure kohautti olkiaan.

”Se on kyllä aika hassua”, Jupiter virnisteli, ”kamala miesjahti pelkkien hymynaamojen takia. Ja toisaalta ihan ymmärrettävää.”

”Miten niin?”

”Sä käyt paikoissa, jonne sulla ei ole asiaa. Se pistää vihaksi.”

Tuure mietti Jupiteria, joka oli murtautunut hänen taloonsa, ja oli samaa mieltä.



7.
100 sanaa

Tuure hätkähti hereille. Hänen selkänsä oli jumissa ja poskeen oli jäänyt punainen jälki pöydästä. Jupiter istui häntä vastapäätä ja tuijotti mietteliään näköisenä suoraan silmiin. Tuuren suu tuntui kuivalta. Hän hapuili linkkaria taskustaan, mutta joku oli riisunut hänen takkinsa ja ripustanut naulaan. Pöly tanssi auringonsäteissä.

”Patjalla ei tulisi niska kipeäksi”, Jupiter vain sanoi.

”Miksi sä olet vielä täällä?”

Tuolinjalat kirskuivat. Jupiterin paidanhelma nousi hänen venytellessään.

”Mulla on poliisiradio mun asunnollani”, hän sanoi. ”Mä tiedän, että ne etsivät sua.”

”Miksi sä olet täällä, Jupiter?”

Jupiterin hymy kätki vähintään yhtä monta salaisuutta kuin hänen silmänsäkin.

”Mene nukkumaan, Tuure. Lupaan, etten nirhaa sua unissasi.”



8.
100 sanaa

Jupiter istui Tuuren patjan vieressä ja poltti hänen viimeistä tupakkaansa. Tuure yritti pysyä hereillä, mutta hänen silmänsä lipsuivat itsepäisesti kiinni. Ikkunan takana tuuli.

”Oletko sä kyttä?”

Jupiter naurahti ja pudisti päätään.

”Etkä kuulu mihinkään jengiin?”

Jupiter pudisti taas päätään. Tuure haukotteli. Hän tuijotti röpelöistä kattoa ja ajatteli, ettei oikeastaan jaksanut ajatella mitään. Hän vavahti, kun Jupiter yllättäen nousi.

”Mä menen keittämään itselleni lisää teetä”, Jupiter sanoi, kuin siinä ei olisi ollut mitään outoa.

”Mitä sä teet täällä?” Tuure kysyi, kun tämä oli jo ovella. ”Ihan oikeasti.”

”Kerroin jo”, Jupiter sanoi, ”halusin nähdä Helsingin hymypojan.”

Tuure ei osannut muuta kuin nyökätä.



9.
100 sanaa

Tuure heräsi seuraavan kerran vasta iltapäivällä. Ohut peitto ei ollut tarpeeksi lämmin ja viileä syyspäivä pääsi ikkunanraoista sisään. Hän pyyhki vuotavaa nenäänsä paidanhihaansa ja muisti vasta noustessaan, ettei ollut yksin.

Mutta hän oli yksin. Tuolit oli työnnetty siististi pöydän alle ja tiskipöydällä oli vain yksi likainen muki. Ovi oli kiinni ja lukossa. Vanhan puutalon rakenteet valittivat. Tuure vapisi, muttei kylmästä, ja kävi hakemassa takkinsa. Linkkuveitsi oli vielä hänen taskussaan – ja niin oli jotain muutakin.

Illalla Tuure kiipesi junaradan yli kulkevalle sillalle ja spreijasi värikkäiden graffitien ja jengimerkkien joukkoon oman puumerkkinsä. Hän istui sillan kaiteelle ja tarkasteli Jupiterin jättämää lappua pitkään.

:)



A/N: Tälle löytyy myös jatko-osa: Hikeä, tupakkaa ja salaisuuksia, K-11


« Viimeksi muokattu: 27.01.2020 18:22:58 kirjoittanut Avaruuspiraatti »

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Olen jotenkin joutunut mukavuusalueeni ulkopuolelle, koska harvoin luen originaalislashia, mutta nimi houkutteli avaamaan! Ja tämä oli mielestäni ihan huippu raapalesarja, eli hyvä minä, kun klikkasin ja hyvä sinä, kun tällaisen kirjoitit! :) Tässä on todella tiivis, hyvin toimiva juoni, joka kulkee arkisesti eteenpäin sisältäen samalla hurjasti kivoja yksityiskohtia. Numerointi toimi mun mielestä hyvin, se sopi tähän, ikään kuin numeroiden tapahtumien kulkua.

Tässä on syksyä, anarkiaa, samalla jonkinlaista viattomuutta, uteliaisuutta ja lempeyttä. Sekä Tuure että Jupiter ovat omalla tavallaan kapinallisia, ehkä vähän rikollisiakin, mutta samalla näissä kahdessa on jotain hurjan miellyttävää ja pehmeää. On vaikea olla tykkäämättä näistä kahdesta! Kaksikon välillä vallitsee heti jonkinlainen yhteisymmärrys, vaikka Tuure onkin vastahakoinen ja epäileväinen ja konfliktinalkujakin on muutama – mutta tämä antaa silti Jupiterin viettää yön luonaan, se kertoo jonkin asteen ensivaikutelman luoneesta luottamuksesta.

Tykkäsin erityisesti kaksikon ensikohtaamista, miten Jupiter imi tupakkaa sellaisella antaumuksella, että sen täytyi jo olla irvailua, se sai naurahtamaan, mutta myös viides raapale oli kiva, koska siinä tulee esiin jonkinlainen yhteenkuuluvuus, yhteisymmärrys kaksikon välillä.

Tykkäsin tästä kokonaisuudessa, miten kohtaukset etenivät sulavasti seuraavasta toiseen ja tunnelma pysyi kaikissa yhdeksässä raapaleessa samanlaisena arkisena, mutta samalla yksityiskohtaisena. Sekä Tuure että Jupiter ovat mielenkiintoisia ja uteliaisuutta herättäviä hahmoja, näistä kahdesta lukisin mielelläni lisääkin! Mutta samalla tykkään tämän "makupalaisuudesta", koska vaikka loppua kohden herääkin niin monta kysymystä, joskus on ihan hyvä, ettei kaikkeen saa vastausta heti. Kiitos tästä, tämä oli huippukivaa luettavaa :)

between the sea
and the dream of the sea

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
hiddenben, Olipa kiva, että kävit tämän lukemassa! ^-^ Kivaa, että nostit juuri tuon lauseen esiin, itse hykertelin, kun sitä kirjoitin ;D Tämä oli aika vaivaton ja mukava makupala kirjoitettavaksi, ja on kiva kuulla, että tästä oli iloa myös lukijalle! Kiitos paljon kommentistasi ♥

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Selasin sun listausta ja löysin tämän, ja olipas kyllä kiva löytö! Siis planeettanimet on ihan rakkautta ja siksi rakastin Jupiteria heti! Myös Tuure on nimenä hellyttävä, sellainen nallekarhumainen. Hymynaamat on mielenkiintoinen, universaali statementti. Tästä maailmasta tuli sellainen kurjuuden ja sortamisen fiilis, joten luulen, että Tuure on tarkoittanut hymynaamat nimenomaan vittuiluksi ja merkiksi muille, että aina voi taistella vallanpitäjiä ja jengejä vastaan. Hymypojaksi kutsuminen Jupiterin osalta oli selvää flirttiä, mutta oli kivaa, ettei tässä ollut suoraan mitään romanttista. Kaksi samanhenkistä tyyppiä odottamattomissa olosuhteissa. Joskus sellaiset hetket ovat kaikista mielenkiintoisimpia. Jupiterin syyt hengailla Tuuren luona eivät oikein avautuneet mulle. Ymmärrän sen kiinnostuksen, että haluaa tsekata kuuluisan hymynaamamestarin, mutta miksi jäädä, jos ei ole enää edes mitään kysyttävää? Pakoilikohan hänkin jotakin? Kuka Jupiter edes on? Niin monia kysymyksiä eikä yhtäkään vastausta. En tiedä, onko sinulla suunnitteilla näille hahmoille vielä jotain, mutta potentiaalia ja kiinnostusta ainakin löytyy.

Kiitos, pidin :)

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Kiitos Sokru kommentista <3 Tämä jättää monta kysymystä avoimeksi, mutta siitähän on juuri parhain jatkaa, jos/kun palaan tästä maailmasta jotain kirjoittamaan ;D Kivaa, että pidit <3

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 456
Löysin alkuun tuon jatko-osan, mutta oli pakko tulla lukemaan tämä ensin. Onneksi tulin, koska huh! Olet oikeassa, tässä olisi ollut aineksia vaikka ja mihin. Aivan upeasti olit raapaleissa rakentanut hieman dystooppisen maailman ja vielä Suomeen, mikä tuntui erityiseltä, samaan aikaan urbaanilta ja takapajuiselta. Aloin pohtia vaikka ja mitä mahdollisuuksia, mitä maailmassa on tapahtunut, kun Helsinki on täynnä jengejä, Tuuren pitää tunkeutua jos jonnekin ja asuu talossa, jonka edellinen asukki on hylännyt. Kuulostaa tosi jännältä, tuli hyvin nordic noir tvsarja fiilis tästä. Eikä ollut ihan varma onko Tuure tai Jupiter miten valkoinen tai musta hahmo vai onko kaikki tässä maailmassa pelkkää harmaata. Tosi mielenkiintoista!

Tuure ja Jupiter olivat jännä parivaljakko. Tykkäsin Tuuren asenteesta, oli tunne, että hänen menneisyys on täynnä ikäviä asioita, eikä hän luota keneenkään, ennen kuin joku tulee rikkomaan hänen arkeaan. Jotenkin se, että hän aika nopeasti tarjosi Jupiterille teetä, tuntui, että hän vain haluaisikin jonkun elämäänsä, ettei joutuisi vain yksin pakoilemaan poliisia ja jengejä. Ehkä hymynaamat ovatkin kysymyksiä tai kutsuja jollekin ihmiselle, jota hän ei ole vielä tavannut. Tykkäsin tosi paljon Jupiterista, hän oli ihanan klassinen mysteeripoika, jolla on sana hallussa ja tuntuu tietävän kaiken Tuuresta. Hauska huomio tosiaan, että Jupiter kyllä onnistui löytämän Tuuren, mutta kukaan muu kaupungissa ei. :D Jäi hirveästi kiehtomaan Jupiterin tausta! Minusta tuntui, että hän kertoi totta, hän halusi nähdä Tuuren ihan vain koska halusi nähdä Hymypojan. Miksi ei? :D

Aivan upea lopetus ja jäin kihisemään tietää, mitä tässä vielä tapahtuisi ja onneksi onkin tuo jatko-osa odottamassa. Samoin tämä maailma ja Tuure ja Jupiter jättivät runsaasti kysymyksiä ilmaan ja sellaisenaan tämä oli aivan täydellinen dippaus tähän maailmaan. Upeasti luotu tarina, joka kertoo kaiken, eikä silti mitään. Kiitos tästä ja kipaisenkin tuon seuraavan tarinan pariin! ^^
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Kiitos Meldis kommentista <3 Ihana, että olet tämän pariin löytänyt, kommenttisi oli unettoman yöni kohokohta.

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"