Muumit: Muumipeikko ja talven avunhuuto | S | Joulukalenteri 24/24

[Crys]

Lunalotta: Kiva että tykkäsit Tuutikin viisailusta
Fairy tale: Tässä luvussa saadaan vatsan täydeltä hilloa

12. Luukku

Päästyään ikkunan luokse, Muumipeikko veti sen auki ja auttoi Emsun pois selästään, jotta tämä ei kolauttanut päätään ikkunanraamiin.

Emsu huokaisi ihastuksesta hypätessään lattialle. ”Oi kuinka tämä on hieno huone. Onko tämä sinun huoneesi Muumipeikko?” Emsu kysyi ja hyppeli ympäri huonetta katsellen tavaroita.

”On se”, Muumipeikko sanoi kivutessaan ikkunasta sisään. Hieman lunta putosi lattialle sen seurauksena.

”Sinulla on jopa kirjoituspöytä, onpa hieno”, Emsu ihasteli ja hyppäsi kirjoituspöydän tuolille ja laski etukäpälänsä pöydälle. ”Kirjoitatko sinä tarinoita tämän ääressä?”

”Enimmäkseen luen. Isäni kyllä kirjoittaa muistelmia”, Muumipeikko sanoi avatessaan oven alakertaan. Tuutikki kipusi sisään ikkunasta ja sulki sen takanaan. Huoneessa oli ikkunan sulkemisesta huolimatta viileää.

”Isäsi on varmasti valtavan viisas. Minä en valitettavasti osaa lukea”, Emsu sanoi hivenen harmissaan ja hyppäsi tuolilta alas. ”Tuollako on keittiö?”

”Juu, ihan alakerrassa”, Muumipeikko sanoi. Hänestä oli hauska katsoa, miten Emsu hyppi portaat alas ja jäi joka kerroksella ihmettelemään asioita, kuten portaiden kaidetta, kiiltäviä ovennuppeja tai seinien tapettia.

Alakertaan päästessä Emsu oli aivan pyörällä päästään. ”Nukkuvatko huonekalutkin?” hän kysyi ihmetellessään valkoisten liinojen peittämiä huonekaluja.

”Tavallaan. Peitämme ne, etteivät ne pölyynny talven aikana”, Muumipeikko sanoi kävellessään Emsun ohi keittiöön.

Muumipeikko löysi tutusta komerosta runsaasti hilloja ja mehua. Tuutikki otti kaapeista laseja, kulhoja ja lusikoita ja he kantoivat tavarat ruokapöydän ääreen, jonka oranssia pöytäliinaa Emsu oli jäänyt tunnustelemaan.

Muumipeikko annosteli kuppeihin hilloa ja Tuutikki laseihin mehua. Emsu tuijotti tapahtumaa silmät innosta pyöreinä, pienet tassut leväten siististi päällekkäin pöytäliinan päällä.

”Ole hyvä”, Muumipeikko sanoi ojentaessaan kulhon Emsulle.

”Kiitos”, Emsu vastasi ottaessaan kulhon molemmilla käsillä vastaan. Hän tarttui lusikkana, joka näytti suurelta pienen otuksen käsissä ja kauhaisi suuhunsa hilloa. Hänen silmänsä pyöristyivät. ”Oi, miten hyvää! Näin hyvää herkkua en ole koskaan maistanut!” hän hihkaisi ja kauhoi lisää hilloa suuhunsa.

Muumipeikko hymyili syödessään omaa annostaan. Muumimamman hillosta ei voinut olla pitämättä.

[Lunalotta]

Minäkin aluan Muumimamman hilloa! :3 Toivottavasti Emsun korkea ääni ei herätä muita muumeja. Pian matka voi taas jatkua ja päästään selvittelemään sen oudon äänen arvoitusta. On tää kyllä ihana joulukalenteri, mukavan lempeä ja kotoisa! Juuri sellainen, millainen muumi-tekstin pitääkin olla. :3

[Crys]

Lunalotta: Jos Emsulle olisi tullut mieleen hän olisi varmaan mennytkin hyppimään Muumimamman ja Muumipapan huoneeseen ja herättänyt heidät vahingossa
mimamu: Kiva että tykkäät tämän tunnelmasta Heh, eiköhän muumimamma ole tottunut hillohyllyjen hupenemiseen

13. Luukku

Vaapukkamehulasillisen ja kahden hillokulhollisen jälkeen Emsu huokaisi raskaasti ja rojahti istumaan tuolille niin, että pöydän toisella puolella istuva Muumipeikko näki vain tämän tuntosarvet.

”Se oli sitten hyvää”, Emsu sanoi tyytyväisenä ja hieroi vatsaansa.

”Sanos muuta, kiitä Muumimammaa puolestamme”, Tuutikki sanoi ja laski lasinsa pöydälle. Hänkin oli santsannut hilloa uudemman kerran.

”Toki, mukavaa, että piditte”, Muumipeikko sanoi ja keräsi Tuutikin kanssa tyhjät astiat tarjottimelle. ”Täysin vatsoin jaksamme jatkaa seikkailuamme.”

”Totta puhut!” Emsu hihkaisi pienen hikan saattamana ja hyppäsi alas tuolilta seuratakseen Muumipeikkoa ja Tuutikkia keittiöön. ”Tällaiset seikkailut on sitten jännittäviä. Seikkailetko sinä paljon, Muumipeikko?”

”Silloin tällöin. Yleensä enemmän kesällä”, Muumipeikko sanoi Tuutikin laskiessaan laseja tiskialtaaseen.

”Seikkailut yleensä hermostuttavat minua”, Emsu myönsi hiljaa tuntosarvien lerpahtaessa hieman taaksepäin. ”Mutta olen päättänyt olla rohkeampi. Minun äitini tapasi sanoa, että pelkurit sulkevat maailman ulos, mutta rohkeille avautuu koko maailma. Siksi minä päätin talviunille mennessäni, että seuraavana keväänä minä yrittäisin olla rohkeampi, jotta saisin nähdä koko maailman, enkä vain samaa pesäpuuta. Ja kyllä kannatti aloittaa jo nyt, eikä vasta seuraavana keväänä! En ole koskaan ennen nähnyt näin hienoa taloa ja syönyt niin maukasta hilloa”, Emsu selitti ja taputti käsiään hypähtäessään innoissaan.

”Välillä on hyvä kokeilla uusia asioita”, Tuutikki myönsi. Lasit kolahtelivat tiskialtaassa toisiaan vasten. ”Vaikka vähän jännittäisikin.”

”Aivan. Miettikää, jos en olisi lähtenyt. Sitten olisi vain TM, joka ei kuulosta läheskään yhtä hyvältä kuin TEM”, Emsu huomautti.

”Totta puhut”, Muumipeikko myönsi laskiessaan lattialla olevasta ämpäristä kauhallisen vettä astioiden päälle. Pian helisivät astioiden lisäksi myös Muumitalon ikkunat, kun se pelottaa ääni kuului taas.

[Crys]

14. Luukku

Emsu ei vaikuttanut läheskään yhtä pirteältä heidän poistuttuaan Muumitalon suojasta. Hänen tuntosarvensa sojottivat hieman taaksepäin ja silmät tutkailivat ympäristöä huolestuneesti kulmien alta. Talvisessa maisemassa ei kuitenkaan näyttänyt olevan mitään erilaista: ilma oli yhtä kylmää, vetoisaa ja maisema valkoista.

”Mitä me sille hirviölle teemme, kun löydämme sen?” Emsu kysyi tuntosarvet hivenen luimussa.

”Ei se välttämättä ole hirviö”, Tuutikki lohdutti hiihtäessään Emsun vierellä. ”Ei Muumilaaksoon mahdu muita pelottavia otuksia kuin Mörkö. Eiköhän tuollekin äänellä löydy joku hyvä selitys”, hän selitti tyynesti.

Emsu katseli Tuutikkia ihaillen. ”Eikö sinua ikinä pelota, Tuutikki?”

”Turha pelätä ja ahdistua asioista, joihin ei vaikuttaa. Jos käy hullusti, käy hullusti. Turha kärsiä siitä etukäteen, varsinkin, jos asiaan ei voi vaikuttaa”, Tuutikki selitti.

”Voi osaisinpa minäkin ajatella noin”, Emsu huokaisi ihailevana. ”Mutta minä huolehdin jo nyt siitä, löydänkö minä seuraavana keväänä tarpeeksi ruokaa herättyäni talviuniltani”, hän tunnusti.

”Ei sinun tarvitse huolehtia siitä, voit aina tulla meille syömään, jos ruokavarasi vähenevät”, Muumipeikko lupasi.

”Oi kiitos, Muumipeikko”, Emsu säteili. ”Hillo oli kieltämättä hyvää, mutta kaksi uutta ystävää on vielä parempi lahja kuin kaikki maailman hillo!”

”Kukas se nyt puhuu viisaasti”, Tuutikki naurahti, saaden Emsun hännän huiskimaan häkeltyneesti kehusta.

[Crys]

15. Luukku

Noitametsän suuret puut näyttivät melkein vuorilta lumisine huippuineen. Muumipeikon kävi sääliksi puita, joiden oksat painuivat alas tykkylumen painosta. Pienten puiden rungot saattoivat kaartua lumen pintaan asti, jolloin ne näyttivät kaarikäytäviltä.

”Minä en ole ollut ikinä näin kaukana kotipuusta”, Emsu arkaili vilkaistessaan ihmeissään lumen painosta kaartunutta pientä koivua, jonka alta hän käveli.

”Samalta se täälläkin näyttää, yhtä lumista”, Tuutikki huomautti hiihtäessään yhä reippaasti. Muumipeikko alkoi tuntea olonsa jo hivenen raskaaksi kaikesta lumikengillä vaappumisesta.

”Niin, voi helposti eksyä”, Emsu tuumi.

”No, aina voimme seurata jalanjälkiämme takaisin”, Muumipeikko sanoi ja potkaisi lunta lumikenkänsä kärjellä.

”Se on totta”, Emsu sanoi ja vilkaisi taaksensa omia jälkiään, joita hänen häntänsä oli paikoin huiskutellut pois näkyviltä. Emsu nosti häntänsä ylös, niin että jäljet eivät enää peittyneet.

”Etsimmekö ensin Aliisan?” Muumipeikko kysyi Tuutikilta.

”Siitä voisi olla hyötyä, ehkä hän on kuullut tarkemmin, mistä päin ääni tulee”, Tuutukki tuumi.

”Kuka Aliisa on?” Emsu kysyi.

”Hän on meidän ystävämme”, Muumipeikko vastasi.

”Ai”, Emsu sanoi, tuntosarvet laskeutuen hivenen kallelleen. ”Luuletko, että hänestä voisi tulla minunkin ystäväni?”

”Tietysti”, Muumipeikko lupasi. Emsun tuntosarvet hypähtivät pystyyn. ”Aliisa on oikein mukava.”

”Mukava nimi hänellä ainakin on”, Emsu tuumi hypähdellessään eteenpäin.

Kummallinen ääni kuului taas, tällä kertaa kovempana kuin ennen. Kolmikko katseli ympärilleen etsien jotain merkkiä äänen olinpaikasta, mutta luminen metsä näytti samalta kuin ennenkin. Kun ääni loppui, he kuulivat toisenlaisen äänen, joka lähestyi heitä rinteestä.

[Crys]

16. Luukku

Valkoiseen metsään saatiin hieman väriä, kun Aliisa lasketteli taitavasti rinteen juurelle oranssit hiukset hulmuten ja lumi pöllyten suksien alla.

”Aliisa, juuri sinua me etsimmekin!” Muumipeikko ilahtui Aliisan lähestyessä heitä.

Aliisa pysäytti suksensa taitavasti juuri heidän kohdalleen ja hymyili heille. Hän riisui mustat hansikkaansa vetääkseen pois kurittomia hiuksiaan, jotka olivat hiihtämisen aikana tarttuneet hänen huuliinsa. ”Kas, Muumipeikko! Tämäpä mukavaa, talvella varsinkin on mukavaa saada seuraa”, hän sanoi ja siirsi sitten katseensa Tuutikkiin. ”Hei Tuutikki ja hei…” hän pysähtyi Emsun kohdalle, joka oli noussut kahdelle tassulle.

”Olen Emsu”, Emsu esittäytyi seisoessaan kahdella tassulla. ”Onpa sinulla kauniit hiukset”, hän ihasteli.

”Oi kiitos”, Aliisa ilahtui ja sipaisi etuhiuksiaan korvan taakse.

”Mitä sinä täällä metsässä teet?” Emsu kysyi.

”Minä asun täällä”, Aliisa sanoi.

”Noitametsässäkö? Mutta eihän täällä asu kuin… noitia?” Emsu sanoi ja vilkaisi sitten Aliisaa uudemman kerran silmät kauhusta pyöreinä. Hän kipitti Muumipeikon taakse piiloon ja vilkuili Aliisaa varovaisesti.

”Ei hätää, Aliisa on mukava noita, ei hän tee pahaa”, Muumipeikko vakuutti. Emsu uskaltautui varovasti esiin Muumipeikon takaa.

”Oikeastaan olen vasta noitaoppilas”, Aliisa myönsi. ”En osaa kuin pari loitsua.”

”Minkälaisia loitsuja sinä sitten osaat?” Emsu kiinnostui, tutkaillen Aliisaa varovasti kulmiensa alta.

”Osaan kävellä veden päällä ja sen pohjassa”, Aliisa selitti.

”Oho!” Emsu ihmetteli ja loikki rohkeammin Aliisaa kohti. ”Tuleeko sinusta kala?”

”Ei suinkaan”, Aliisa naurahti. ”Loitsun avulla voin vain hengittää vedessä.”

”Kuulostaa hurjan hauskalta”, Emsu sanoi. ”Minä osaan pidättää hengitystä vain vähän aikaa, joten minusta ei tulisi kovin hyvä kala”, hän selitti ja esitteli sitten hengenpidätyskykyään.

”Tiedätkö sinä, mistä se outo ääni tuli”, Tuutikki kysyi Aliisalta. Emsun pidättäessä hengitystään posket pyöreinä.

”Kuulostaa tulevan Yksinäisten vuorien suunnalta, en ole kyllä yhtään varma mikä sen aiheuttaa”, Aliisa tuumi viittoen suksisauvallaan vuorien suuntaan. ”Kysyisin Mummolta, mutta hän tulee vasta myöhään illalla tai huomenna aamulla. Hän lähti kauas Noitavuorille, koska tänä yönä on täysikuu ja eräs liemi jota hän keittää vaatii täysikuun valossa keittämistä”, Aliisa selitti.

Emsu puuskahti viimein kovaäänisesti joutuessaan ottamaan henkeä.

”Tuletko mukaamme ottamaan äänestä selvää?” Muumipeikko kysyi.

”Mielelläni”, Aliisa ilahtui. Niinpä nelikko lähti jatkamaan matkaansa Yksinäisiä vuoria kohti Noitametsän lumen peittämien puiden varjossa.

[Fairy tale]

Tää on hauska:

”Kukas se nyt puhuu viisaasti”, Tuutikki naurahti, saaden Emsun hännän huiskimaan häkeltyneesti kehusta.

Ja sitten päästään jatkamaan. Ja kuuluihan se salaperäinen äänikin sieltä. Mikähän se mahtaa olla? Hölmö kysymys, sitähän tässä ollaan selvittämässä. Ja joukko sen kuin kasvaa, kun Aliisakin on nyt porukassa mukana.

[Marzzuu]

Oi♡ Muumiaiheisia ficcejä olenkin kaivannut Mikä tai kuka aiheuttaa kumman äänen? Toivottavasti ystävykset saavat sen selville ennen joulua.🌲

[Lunalotta]

Luukussa 16 Emsun nimi muuttuu monesti mystisesti Emskuksi Mutta ihanaa, että Aliisakin saatiin mukaan - hän on mun yks lempihahmoista!

[Crys]

Fairy tale: Koko ajan päästään lähemmäksi salaperäistä ääntä
Marzzuu: Kiva että löysit tämän muumificin Toivottavasti viihdyt sen parissa!
Lunalotta: Oho, en huomannutkaan tollasta typoa, hyvä kun mainitsit! Kiva että tykkäät Aliisasta, hän on kyllä ihana

17. Luukku

Muumipeikko tunsi olonsa luottavaiseksi nyt, kun heitä oli tällä seikkailulla monta. Vaikka metsässä oli paljon hämärämpää kuin heidän kuljettuaan aukealla ja suurten puiden takana voisi hyökätä vaikka mitä, he selviäisivät varmasti tulevasta koitoksesta, mikä tahansa se nyt sitten olikaan. Aliisa ja Tuutikki hiihtivät, Muumipeikko käveli lumikengillään ja Emsu hyppeli neljällä tassulla hangen pinnalla, valmiina kohtaamaan seikkailun.

”Nyt kun Aliisa on mukana, täytyy meidän hioa ryhmänimeämme!” Emsu hihkaisi hyppyjensä lomasta ja alkoi sitten pohtimaan mahdollisuuksia kulmat kurtussa. ”TEMA… TAME… tai TEAM… Minä pidän siitä! Seikkailuryhmä TEAM. Mitäs sanotte?”

”Mitä se TEAM tarkoittaa?” Aliisa kysyi.

”En tiedä, ehkä se ei tarkoita mitään, mutta se kuulostaa mukavalta, eikö kuulostakin? Kun me kävelemme yhdessä, ihmiset voivat sanoa, ’katsokaa, tuolla menee TEAM!’” Emsu selitti ja hypähti ilmaan innosta. ”Eikö siinä olekin ytyä?” Emsu kysyi, käyttäen oppimaansa uutta sanaa ja vilkaisi sitten Tuutikkia, joka hymyili hänelle.

”On kyllä”, Aliisa myönsi. ”Vaikka mummoni tuskin pitäisi siitä, jos kuulisi, että kuulun johonkin ryhmään”, hän huokaisi.

”Ai, miksei?” Emsu ihmetteli.

”Hänen mielestään muiden kuin noitien kanssa kaveeraaminen on epäsopivaa, koska en muka keskity tarpeeksi opiskeluihini”, Aliisa harmitteli ja potkaisi hieman lunta ilmaan suksensa kärjellä. ”Mutta enhän minä sitten saisi olla kenenkään kaveri, kun ei Muumilaaksossa asu muita noitia kuin me kaksi.”

”Onpa kurjaa”, Emsu myönsi. ”Mutta voi ei noidiltakin oppia vaikka mitä. Katso vaikka tätä”, hän sanoi ja kipitti lähimmän puun luokse, kiipesi taitavasti sen runkoa pitkin ja hypähti oksalle, saaden lunta tippumaan alas. Hän käveli heiluvaa oksaa pitkin sen päätyyn asti ja hyppäsi siitä sitten seuraavaan puuhun ja siitä seuraavaan.

”Enpä olekaan nähnyt jonkun hyppivän puusta toiseen noin taidokkaasti”, Aliisa kehui.

”Kiitos”, Emsu sanoi hymyillen ja hyppäsi sitten oksalta maahan. Hän upposi lumeen päätä myöten ja joutui vispaamaan kauheasti pieniä käpäliään, jotta sai vedettyä itsensä ylös lumesta. Hän ravisteli turkistaan lunta, ennen kuin kipitti muiden rinnalle jatkamaan matkaa.

Matka Yksinäisille vuorille taittui nopeasti ystävällisen rupattelun saatossa.

[Crys]

18. Luukku

Aurinko alkoi painua vuorten taa, kun seikkailuryhmä TEAM saapui viimein noitametsän ja Yksinäisten vuorien rajalle. Vuoret näyttivät vielä tavallistakin suuremmilta, kun niiden huiput olivat lumen peitossa. Lumi ei peittänyt täysin vuoren harmaita seinämiä, mutta loiva rinne oli pitkän matkaa lumen peitossa.

”Pitääkö meidän kivuta vuorelle?” Muumipeikko tuumi pälyillessään ympärille. Reitti huipulle ei tulisi olemaan helppo.

”En tiedä. Ehkä pitäisi ensin tutkia vuoren alus”, Tuutikki tuumi. Missään ei siitä katsottuna näkynyt mitään, joka olisi voinut aiheuttaa kummallisen äänen. ”Hajaannutaan.”

”Minä voin mennä Muumipeikon kanssa”, Emsu sanoi ja hyppeli Muumipeikon luo.

”Selvä, minä ja Tuutikki menemme sitten tuohon suuntaan”, Aliisa sanoi ja osoitti vasemmalle.

Emsun pieni nenä nuuhki ilmaa keskittyneesti heidän edetessään vuoren rinnettä pitkin.

”Jännittääkö sinua?” Muumipeikko kysyi Emsulta, jonka tuntosarvet olivat hivenen kallellaan taaksepäin

”Hieman, täällähän saattaa olla hirviö”, Emsu myönsi tutkaillen ympärilleen varovaisesti.

”Muumilaakso on kyllä yleensä turvallinen paikka”, Muumipeikko tuumi. ”Eiköhän ääneen löydy hyvä selitys”, hän uskotteli, vaikka hänen vatsanpohjaansa kipristi hieman jännityksestä.

”Niin”, Emsu tuumi. ”Asioille on yleensä selitys. Niin minun äitini tapasi sanoa”, hän kertoi.

”Minunkin äitini sanoo sellaista”, Muumipeikko naurahti.

”Ehkä minustakin pitää tulla äiti ennen kuin minua lakkaa jännittämästä tällaiset seikkailut”, Emsu hymähti.

”Mutta seikkailut eivät ole yhtä hauskoja, jos ei yhtään jännitä”, Muumipeikko huomautti.

Emsu mietti asiaa hetken aikaa ja nyökkäsi sitten hymyillen. ”Olet oikeassa.”

[Fairy tale]

”Ehkä minustakin pitää tulla äiti ennen kuin minua lakkaa jännittämästä tällaiset seikkailut”, Emsu hymähti.

Nyt kun olen lukenut Emsusta enemmän, alan tykätä hahmosta. Minulla meni vähän aikaa tutustumiseen.

Tsemppiä vain TEAMin etsinnöille. Eiköhän se ääni kohta kuulu, jotta etsijät osaavat paikantaa minne suuntaan kuuluu mennä.

[Crys]

Fairy tale: Mukavaa että aloit tykätä Emsusta Äänen arvoitus on selviäisimällään

19. Luukku

Muumipeikko ja Emsu olivat kävelleet vuoren rinnettä pitkin jo pitkään, mutteivat olleet siltikään nähneet mitään erikoista. Emsu puuskahti raskaasti ja istahti hetkeksi alas. ”Seikkaileminen käy voimille.”

”Sanos muuta”, Muumipeikko sanoi ja pysähtyi, mutta hän ei viitsinyt istua, koska ylös pääseminen oli hankalaa lumikenkien kanssa.
Emsu kellahti selälleen ja heilutteli pieniä raajojaan, saaden aikaan lumienkelin. ”Teidätkös minä en ole ollut näin kaukana kotoa kuin yhden kerran, silloin kun ystäväni vei minut täällä sijaitsevaan luolaan”, Emsu sanoi raajojaan yhä heilutellen.

”Mihin luolaan?” Muumipeikko kiinnostui. Hän ei ollut tietoinen näillä main sijaitsevasta luolasta.

”Sellaiseen pieneen luolaan, johon vain me pikkueläimet mahdumme sisälle. Sisällä siellä on kyllä tilaa. Pidimme siellä kekkerit”, Emsu kertoi ja pukkasi itsensä istumaan.

”Niinkö? Ehkä meidän kannattaa tarkastaa se?” Muumipeikko tuumi.

”Se on ihan tässä kohdalla”, Emsu sanoi ja nousi neljälle tassulle ja ravisteli hetken aikaa lunta turkistaan.

Sitten hän lähti johdattamaan Muumipeikkoa hivenen rinnettä ylöspäin, tarkkaillen koko ajan ympärilleen. ”Outoa, aukkoa ei näy… Se on varmaan hautautunut lumeen”, hän tuumi ja hyppäsi pienen kielekkeen päälle, joka törrötti lumesta.

Jostain kuului kummallista puhaltavaa ääntä. Emsu hyppäsi kielekkeeltä alas ja tutki lunta. Samassa lumen keskeltä ilmestyi pronssinvärinen torvi, josta alkoi kuulua hirvittävän kovaa ääntä, sellaista samaan aikaan möreää että kimeää. Nyt kun he olivat niin lähellä, se kuulosti selvemmin puheelta tai ehkä enemmänkin avunhuudolta.

Emsu säikähti ääntä niin, että kieri rinnettä pari metriä taaksepäin. Samassa ylhäältä vuorilta alkoi kuulua jyrinää. Muumipeikko vilkaisi ylöspäin ja näki lumimassojen lähtevän liikkeelle.

”Varo!” Muumipeikko huusi, nappasi Emsun kainaloonsa ja loikki lumikengillään juuri ajoissa pois alta, kun muutama iso lumipaakku tipahti siihen, missä he olivat hetki sitten olleet. Suurin osa lumesta jäi onneksi ylemmälle kielekkeelle.

”Kiitos”, Emsu sanoi, kun Muumipeikko laski otuksen alas.

”Ole hyvä”, Muumipeikko sanoi hengästyneenä. Hänen sydämensä sykki rinnassa niin nopeasti, että sen varmaan näki ulospäin, siltä se ainakin tuntui.

”Se ääni tuli tuolta luolasta”, Emsu ihmetteli ja osoitti sitä paikkaa, jossa hän oli aikaisemmin seissyt. Torvi oli nyt hautautunut lumeen, eikä ääntä enää kuulunut. ”Joku on jäänyt sinne loukkuun.”

[Crys]

20. Luukku

Muumipeikko ja Emsu kiiruhtivat takaisin kohtaan, josta torvi oli ilmestynyt. He alkoivat vimmatusti kauhomaan lunta pois luolan suuaukolta. ”Siitä torvestako se ääni kuului?” Muumipeikko tuumi.

”Siltä vaikutti, ei se sitten ollutkaan hirviö, mikä helpotus”, Emsu sanoi kuopiessaan lunta. Viimein hänen käpälänsä kolahti johonkin kiinteään. ”Löysin sen”, Emsu hihkaisi ja kaivoi torven esiin. Hän kurkisti metalliputkeen sisään.

”Mitä sillä on?” Muumipeikko kysyi. Putkesta kuului jotain vikinää.

”Siellä on päästäisiä!” Emsu sanoi. ”He ovat jääneet jumiin kesken kekkereiden. Ei hätää, me autamme teidät pian ulos”, Emsu sanoi torveen.

Muumipeikko alkoi kauhomaan lunta pois luolan suuaukolta kahta ponnekkaammin. Päästäisparat olivat varmaan kylmissään. Pian hän törmäsi kiveen, joka oli näköjään pudonnut ylhäältä vuoren rinteeltä luolan suuaukolle.

”Tuliko se ääni täältä?” Alisa huikkasi. Hän ja Tuutikki hiihtivät paikalle hengästyneenä.

”Joo, täällä on päästäisiä jumissa”, Emsu sanoi kuopiessaan lunta vimmatusti etutassuillaan.

”Auttakaa, meidän on saatava tämä kivi nostettua pois luolan suuaukolta”, Muumipeikko sanoi ja tarttui kiveen.

[Fairy tale]

No johan nyt. Ei siellä ollutkaan yksi olento pulassa, vaan kokonainen joukko. Se selittää sen, että torvesta kuului samaan aikaan möreää ja kimeää ääntä. Onneksi niillä oli tuo torvi, jotta saivat kuorossa äänensä kuuluviin.
Mitähän niillä on kerrottavana?

[Lunalotta]

Voi päästäisparat, onneksi apu on nyt lähellä <3

[Crys]

mimamu: Päästäisetpä hyvinkin
Fairy tale: Päästäiset kertovat tarinansa tässä luvussa
Lunalotta: Sanos muuta

21. Luukku

Yhteisvoimin nelikko sai kuin saikin nostettua ison kiven pois paikoiltaan. Onneksi se vieri alas mäkeä suhteellisen helposti, kun he saivat sen liikkeelle. Luolasta kuului vikinää ja sitten lumeen alkoi ilmestymään tyhjästä pieniä ja muutama hieman isompi jalanjälki.

Muumipeikko laskeutui polvilleen ja kurkkasi pienestä aukosta sisään luolaan. Siellä oli hämärää, eikä hän erottanut oikein mitään.

”Olkaa hyvä vain”, Emsu sanoi hymyillen ja näytti kättelevän jonkun kättä. ”He ovat kovin kiitollisia siitä, että autoimme heitä”, Emsu selitti muille. ”He jäivät jumiin kesken juhlittelun, kun torven soitto sai aikaan lumivyöryn. He eivät mahtuneet itse ulos, mutta saivat työnnettyä torven pään ulos, jolla he yrittivät huutaa apua. Valitettavasti aina kun he huusivat torveen, se sai aikaan lumivyöryn ja heidän piti yrittää puhaltaa lumet pois torven suuaukon tieltä.” 

”Kova ääni teistä pienistä sitten lähtee yhteisvoimin”, Aliisa kehui.

”Ryhmässä on voimaa”, Emsu sanoi ja hymyili.

”Katsos nyt sinua, sinä olet oppinut puhumaan varsin viisaasti”, Tuutikki kehui.

Emsu häkeltyi kehusta, saaden hänen tuntosarvensa värähtämään kainosti.

”Seikkailuryhmästä TEAM tulikin pelastuspartio TEAM”, Muumipeikko tuumi seuraten päästäisten jalanjälkiä lumessa.

”Totta”, Emsu hymyili. Pian hänen katseensa kuitenkin muuttui hivenen huolestuneeksi. ”Päästäisillä on kylmä, koska he ovat olleet koko päivän jumissa.”

”Mennään meille, mökkini ei ole kovin kaukana. Mummo on poissa, joten saamme olla rauhassa”, Aliisa sanoi ja viittoi suksisauvallaan talonsa suuntaan.

[Crys]

22. Luukku

Noidan mökin takkatulen leiskutessa pienten päästäistenkin varjot erottuivat viimein. Muumipeikko istui keinutuolissa viltin alla, puristaen lämmintä glögimukia kämmeniään vasten. Päästäisetkin saivat glögiä, jota Aliisa jakeli heille pullonkorkeista. Tuutikki istui takan ääressä ja kohensi tulta metallikepillä. Emsu oli käpertynyt nojatuolin tyynyn päälle pieneksi keräksi. Muumipeikkoa alkoi jo hieman unettamaan. Pihalla oli nyt melkein pimeää, mutta mökkiä valaisi tunnelmallisesti kynttilät ja takan liekit.

”Tämäpä oli seikkailu”, Emsu tuumi uneliaasti.

”Sanos muuta”, Muumipeikko sanoi ja haukotteli lauseensa päätökseksi. ”Nyt maistuu kyllä uni. Taidan kuosia makoisesti seuraavaan kevääseen asti.”

”Minä myös. Mutta sitten aion jatkaa seikkailuja”, Emsu vakuutti. ”Tämä oli vasta alkua.”

”Se on hyvä asenne”, Tuutikki kehui.

”Pelastusryhmällä TEAM on vielä paljon retkiä tehtävänä”, Aliisa naurahti kaataessaan itselleenkin kupposen glögiä.

”Toivottavasti löydän kotiin, kun siellä on jo pimeää”, Emsu tuumi ja vilkaisi ikkunaa.

”Ei hätää, me kyllä saatamme sinut kotiin asti”, Tuutikki lupasi.

”Aivan”, Muumipeikko sanoi ja katsahti ikkunaa, josta hän näki heijastuvan omat kasvonsa. Mahtoikohan hän itsekään löytää kotiin, kun kaikki tutut suunnistuspaikat, joita hän oli ennen käyttänyt hyväkseen, olivat lumen alla ja jokainen puu näytti samalta? Muumipeikko käänsi katseensa glögimukiinsa ja siemaisi mausteista mehua. No, kuten Tuutikki oli sanonut, turha huolehtia asioista etukäteen, joihin ei voinut vaikuttaa. Nyt hän halusi vain nauttia glögistään.

[Crys]

23. Luukku

Emsun kotipuu löytyi helpommin kuin Muumipeikko oli epäillyt, sillä täysikuu valaisi heidän reittiään ja heidän aikaisemmat jalanjälkensä oli helppo erottaa. Muumipeikko alkoi kyllä olla aivan puhki, sillä aikaisempaa uneliaisuutta oli vain lisännyt se, että hän kantoi Emsua sylissään, sillä tämä oli viimein väsynyt hangessa kahlaamiseen niin, että oli melkein nukahtanut.

Viimeinkin Muumiepeikko laski Emsun tämän kotipuun juurelle. Emsu haukotteli ja venytteli hetken aikaa. Sitten hän avasi suuret silmänsä ja hymyili Muumipeikolle ja Tuutikille.

”Kiitos kyydistä”, Emsu sanoi uneliaasti.

”Ole hyvä”, Muumipeikko sanoi.

Emsu nousi kahdelle tassulle ja valmistautui kiipeämään puuhunsa, mutta sitä ennen hän kääntyi ympäri. ”Muumipeikko?” Emsu kysyi arasti. Kuu valaisi Emsun kasvoja niin, että Muumipeikko erotti selvästi väsyneet silmäluomet.

”Niin Emsu?”

”Saanko minä tulla kylään Muumitaloon keväällä? Siellä oli niin ihastuttavaa. Ja hillo niin herkullista”, Emsu kysyi hymyillen.

”Totta kai saat”, Muumipeikko lupasi. ”Odotas vaan kun saat maistaa hilloa äidin pannukakkujen kera.”

Emsun tuntosarvet värähtivät. ”Voi enhän minä nyt saa unen päästä kiinni, kun odotan kevättä niin kovasti”, Emsu kihersi ja kipitti viimein ylös puuhun.

”Hyvää yötä Muumipeikko ja Tuutikki”, Emsu huikkasi unisesti pesästään.

”Hyvää yötä Emsu”, Muumipeikko ja Tuutikki sanoivat yhteen ääneen.

Muumipeikko kääntyi katsomaan Tuutikkia. ”No minä taidan kääntyä tästä kotiin.”

Tuutikki nyökkäsi. ”Nuku hyvin Muumipeikko”, hän sanoi hymyillen.

”Samoin”, Muumipeikko sanoi ja heilautti tassuaan ennen kuin kääntyi takaisin Muumitalon suuntaan.

[Fairy tale]

Mukavan leppoisa ja lämmin tunnelma tuolla noidan mökissä. Vähemmästäkin tulee raukea olo.
Ja Emsulla on nyt mitä odottaa kevään tullen - vierailua Muumitalolle.