Kirjoittaja Aihe: Elokuvat # 2  (Luettu 154764 kertaa)

Talviomena

  • ***
  • Viestejä: 264
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #140 : 28.07.2014 15:31:43 »
Miten suhtaudut samasta tarinasta tehtyihin eri mediamuodoissa oleviin teoksiin?

Suhtaudun aika ristiriitaisesti, toki tarinasta riippuen. Olen täysin varma siitä, että mikään vanhaan tarinaan pohjautuva elokuva ei koskaan ole uskollinen alkuperäiselle juonelle, koska elokuvien pitää olla mahdollisimman näyttäviä.

Esimerkiksi Dracula -> olen katsonut Dracula-leffoja vuoden 1931 leffasta Christopher Leen mökötyksiin ja nykyaikaisiin väännöksiin, enkä oikeasti usko, että on olemassa kirjalle uskollista Dracula-leffaa. Elokuva "Bram Stokerin Dracula" ei ole mitään muuta kuin isolla rahalla toteutettu fanficci, mutta se sentään oli hyvä elokuva. :D

Potterit ovat vähän niin ja näin. Jaksoin juuri ja juuri lukea suurimman osan kirjoista, näkemäni leffat ovat ihan hauskoja, mutta pelit. Ah, ne pelit. : D Nehän jättävät 70% kaikesta kirjoissa tapahtuneesta pois, eivät seuraa juonta ja niin edespäin, mutta ne ovat lapsuuteni ikimuistoisimpia pelejä.

Sitten on taas peleistä tehtyjä elokuvia, kuten Silent Hill. Pidin sekä pelien (paitsi nelosen) ja elokuvan tarinoista, ne olivat mielestäni hyvin nerokkaita, mutta inhosin niitä siksi, että ne olivat niin hemmetin masentavia. D8 Minulla on kauhupelien ja -elokuvien suhteen aika nirso meininki, sillä haluan pelästyä, en masentua.
My heart it ceases, my breath undrawn.
My eyes forever focused
on the sanguine metal dawn.


Listaukseni

Eririn

  • valomiekkalesbo
  • ***
  • Viestejä: 956
  • Jedi like my father before me
    • lesbian with a sword and a grudge
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #141 : 01.08.2014 00:00:16 »
Kuinka kukaan ei ole täällä vielä ottanut esille Hobitin kolmannen osan, Battle of the Five Armies:in, traileria? Kyseinen traileri julkaistiin tässä muutama päivä sitten ja itse en ainakaan voi muuta sanoa kuin että jos jo traileri itkettää mua näin paljon (pahus soikoon Pippinin laulu! Vollotin kuin pieni vauva), en tuu selviämään itse leffasta hengissä. Kädet tärisee kun vain ajattelenkin sitä. (Valitan ainoastaan siitä että Kiliä korostettiin taas ja Fili jätettiin vain muutamaan ryhmäshottiin. Hitto vie, Fili on kruununperillinen, antakaa sille ruutuaikaa!)
We had each other. That's how we won.

Dolls

  • ***
  • Viestejä: 2 081
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #142 : 01.08.2014 02:16:20 »
Miten suhtaudut samasta tarinasta tehtyihin eri mediamuodoissa oleviin teoksiin?

Mjaa. Olisi toki kiva sanoa, että kirja > elokuva joka tapauksessa, mutta aika monta leffaa on tultu tapitettua vieläkään alkuperäisteosta lukematta ja moni elokuva on kiehtonut reilusti enemmän kuin teksti (esim. klassikkokirjallisuudesta löytyy monta puuduttavaa, mutta mainiota tarinaa -> toimii paremmin ruudulla tiiviin kässärin avulla). Kyllä miä varmaan tuppaan aina kunnioittamaan kuitenkin ensimmäisenä sitä lähdemateriaalia, koska muut adaptiot jättävät pois/muuttelevat ja antavat muutenkin sen oman versionsa, eli siitä katoaa kuitenkin jotain
Pakko kompsia. Rakastan LOTRia sydämeni pohjasta, mutta ne kirjat... tarina on loistava, hahmot ovat mahtavia, mutta en vaan syty kerronnalle. Ja oon erittäin monta kertaa yrittänyt väkisin kahlata teokset läpi, mutta ei mulla pysy keskittyminen kasassa ja huomaan lukeneeni sata sivua miettien, mitä muuta järkevää pystyisin silläkin ajalla tehdä.

Elokuvissa on se surullinen juttu, ettei kaikkea yksinkertaisesti saa mahdutettua. Esim. Pottereissa oon ikuisesti katkera, ettei Riesua näkynyt tai että vitosleffassa sivuutettiin niin paljon se osio, jossa Tylypahka ovelasti taistelee Pimentoa vastaan. Varsinkin kaksosten suon puuttuminen ärsyttää. Oisin tosin valmis katsomaan kymmenen tunnin Potter-leffan, jos kaikki pienet yksityiskohdat olisivat mukana.

Mockingjaysta. Oon kirjan lukenut muutamaan otteeseen, mutta varmasti Saken tavoin vähiten luettu minunkin kohdallani. Ootan leffoja innolla, sillä edelliset ovat ylittäneet odotukseni täysin ja ootan samaa näiltä tulevilta! Joka kerta kun katson niitä leffoja, niin yllätyn miten intensiivinen ja latautunut tunnelma niissä on.

Katoin just nyt Battle of Five Armies:in trailerin, enkä voinut katsoa loppuun, koska Pippin's song. Pakko varmaan vielä tässä lomalla katsoa LOTRit kerran. Itku tässä tulee apua.
darling i'm a nightmare dressed like a daydream

Hömöpöllö

  • Hely
  • ***
  • Viestejä: 286
  • Herra merirosvo, köyteni ovat liian löysällä.
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #143 : 01.08.2014 12:56:09 »
Miten suhtaudut samasta tarinasta tehtyihin eri mediamuodoissa oleviin teoksiin?
Jos pidän kirjasta harvoin elokuva on hyvä, itseasiassa olen sitä mieltä ettei kirjoista -etenkään pitkistä, moniosaisista sarjoista puhumattakaan- saisi tehdä elokuvaa. :P  True blood ja Game of thrones ovat todistaneet että tv-sarjat tekevät suurempaa kunniaa kirjoille, sillä elokuvista voi jäädä joitakin hyviä kohtia pois ja minusta elokuvat etenevät jotenkin hirveällä kiireellä verrattuna tv-sarjoihin. Pari tapaa-> problem-> happy ending, ja kaikki tämä tulisi sulattaa noin kahdessa tunnissa -.- Lisäksi sarjat pääsevät paremmin yllättämään kuin elokuvat, esim. True bloodissa on monta uutta sivujuonta ja pari henkilöäkin, sillä kirja on kirjoitettu vain yhden henkilön näkökulmasta eikä kukaan jaksaisi seurata vain Sookieta koko sarjan (tai edes elokuvan verran) ;D

En toki inhoa kaikkia elokuvia, vain elokuvia joista on kirja josta tykkään ja sitten siitä tehdään se elokuva.

Toki kummassakin on yksi ongelma. Omat mielikuvat ja näyttelijävalinnat. Jos on lukenut kirjan jossa mieshenkilöä kuvataan komeaksi ja näet hänet valkokankaalla, niin hän toki voi olla komea... jonkun muun mielestä -.-
« Viimeksi muokattu: 01.08.2014 12:59:37 kirjoittanut Hömöpöllö »
Pöllökoto
Kansientakaiset maailmat viimeksi arvosteltu J.S. Meresmaan Keskilinnan ritarit 20.6.2016
avatar Ingridiltä ja banneri Ansalta

Gil Galad

  • Luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 258
  • LightHowl8815
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #144 : 06.08.2014 10:50:50 »
Miten suhtaudut samasta tarinasta tehtyihin eri mediamuodoissa oleviin teoksiin?

Jos oon lukenut kirjan ja niistä tehdään elokuva olen yleensä skeptinen niitä elokuvia kohtaan sillä vaikka osa kirjoihin pohjaavista elokuvisa on hyviä LotRIt ja Hobitti osa ei saa niin hyvin tunnelmaa luotua. Joistain kirjoihin pohjaavista elokuvista en ole lukenut alkuperäisteosta.

Mäkin katoin ton Batle of Five Armiesin trailerin ja Pippinin laulu trailerissa oli surilinen en kyllä itkenyt mutta jos traileri ois ollu pitempi niin varmasti oisin itkenyt. Itekkin oon aatellu että itken varmasti elokuvassa ainakin itse taistelun jälkeen.
Se, mitä ihminen näkee ja kuulee, riippuu hyvin paljon siitä, missä hän seisoo; se riippuu myös siitä, millainen hän on. TS 51

Remoteness spectator

  • ***
  • Viestejä: 2 181
  • Sanokaa Remoksi vaan
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #145 : 08.08.2014 14:37:51 »
Pakko kyllä itse sanoa tuosta uudesta Hobitti- trailerista sen verran, että se vakuutti minut yhä pidemmälle siinä, etten elokuvaa todennäköisesti kovin pian katsasta. En ole tykännyt Hobitti- leffojen toteutuksesta ja saman kappaleen käyttö uudessa elokuvassa on mielestäni vain laiskaa rahastusta. Hobitissa on tehty monia huonoja ratkaisuja ja uudelleenkäytetty samanlaisia kohtauksia. Kirjaan nämä elokuvat eivät ole mielestäni millään lailla verrannollisia, sillä kirjassa nimenomaan keskitytään siihen matkaan ja sen tarkoitukseen eikä actioniin ja hassuihin sattumuksiin, mitä omasta mielestäni leffoissa on ihan liikaa. En itse pääse sinne Keski-Maahan minne LOTR hyvin onnistuneesti minut kuljetti :(
It is time
to break the chains of life
If you follow you will see
what's beyond reality
 
       
~Dark designs~

Kosmik

  • ***
  • Viestejä: 3 889
  • ava © Ingrid
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #146 : 09.08.2014 00:34:30 »
Komppailen Remoteness spectatoria. Mun mielestä ne Hobitti-elokuvat on muutenkin jotenkin tosi sekavia ja täyteen ahdettuja. Lisäksi ne tuntuu modernemmilta kuin Sormusten herra -elokuvat, en tiedä miksi, vaikka Keski-Maa on esitetty varmaan niissäkin aikakaudelleen uskollisesti (kirjoitin eka Keksi-Maa :'D). Ehkä se johtuu vaan tietokoneteknologian kehityksestä tai jotain. Ja Pippinin laulu trailerissa ihmetytti muakin. Tai siis, eihän Pippin kuulu Hobittiin mitenkään ja tosiaan aika mielikuvituksetonta käyttää "vanhaa settiä" uudelleen. Onhan Hobitti-leffoissa paljon hyvääkin, mutta se on kaukana siitä eeppisyydestä, mitä Sormusten herrat pystyy mulle tarjoamaan. Sinällään harmittaa, sillä Hobitista olisi saanut enemmän elokuvana irti, jos sen olisi pitänyt mahdollisimman lähellä kirjaversiota. Ehkä olen vaan sitten vanha jäärä, kun kuitenkin nuoruusvuodet vietin TSH:n parissa hyvinkin vahvasti ja nykyään sitä tarkastelee asioita enemmän kriittisellä silmällä. Voi aww, nyt munkin on katsottava Sormusten herrat taas monen vuoden tauon jälkeen. <3

Remoteness spectator

  • ***
  • Viestejä: 2 181
  • Sanokaa Remoksi vaan
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #147 : 09.08.2014 10:45:08 »
Kosmik:
Lainaus
Mun mielestä ne Hobitti-elokuvat on muutenkin jotenkin tosi sekavia ja täyteen ahdettuja. Lisäksi ne tuntuu modernemmilta kuin Sormusten herra -elokuvati

Olen aivan samaa mieltä, uskon tähän olevan yhtenä syynä huonon dialogin (Martin Freeman on ihan hyvä näyttelijä ja sopii rooliin ulkonäkönsä puolesta, mutta suoraan sanottuna esim. Bilbo on hahmona todella moderni ja käyttää nykypäivän puhetta, mikä häiritsee ainakin itseäni). Tosiaan myös tuo elokuvassa käytetty "uusi" tietokoneteknologia mitä niin kovasti mainostettiin ärsyttää minua. Se kun tuo koko juttuun epärealistisen, tietokonepelimäisen vaikutelman ja paikoitellen sekin tuntuu vähän laiskalta kun kohtauksiin on läiskäisty vaan joku sininen/punertava tausta eikä mitään pienoismalleja/oikeaa luontoa ole enää käytetty ympäristöä luomaan. Ja voi ei se Legolaksen tietokoneella tehty hevonen... Olen samaa mieltä siitäkin, että elokuvassa olisi tosiaan ollut ainesta vuosisadan leffaksi, jos se olisi toteutettu oikein ja kirjalle uskollisena kuten LOTR. Hobitti on suhteellisen pieni tarina verrattuna LOTRiin ja sellaisena sen olisi pitänyt pysyäkin, eli keskittyä vaan siihen pienen hobitin suureen matkaan, eikä mihinkään haltia-actioniin ja takaa-ajoon  :(
It is time
to break the chains of life
If you follow you will see
what's beyond reality
 
       
~Dark designs~

Q+Black

  • ★Lheage★
  • ***
  • Viestejä: 1 148
  • "What i want, i take."
    • Fantasiakirja-blogi
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #148 : 12.08.2014 23:15:10 »
Guardians of the Galaxy

Muun muassa The Avengersin kautta olen täysin lumoutunut Marvelin elokuvien maailmaan ja tämä nyt vaikutti jo trailerissa niin metkalta, että pitihän se mennä katsastamaan. Sekalainen sakki kovapäisiä hahmoja lyödään yhteen ja meno on sen mukaista. Mukaan mahtuu rämäpää karvapallo, lempeä puu, ärhäkkä, mutta vähän yksinkertainen Tuhoaja, naiskauneutta sekä porukan humoristinen mies. Yllätyin kovasti elokuvaa katsellessa koska olin trailerin perusteella jo mielessäni suunnitellut miten elokuva etenee, mutta mukaan mahtui siis yllättäviä juonikuvioita. Huumori oli kyllä mitä parhainta ja pyrskähtelin enemmän kuin kerran päähahmojen päättömille letkautuksille. Toimintaa tästä ei puutu ja ainakin 3D:nä tämä oli aika hieno katselukokemus avaruuksineen kaikkineen. Tämä DVD pitää hommata kyllä hyllyyn. Suosittelen lämpimästi kaikille!

Eririn

  • valomiekkalesbo
  • ***
  • Viestejä: 956
  • Jedi like my father before me
    • lesbian with a sword and a grudge
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #149 : 12.08.2014 23:36:21 »
Guardians of the Galaxyn kävin minäkin noin viikko sitten katsastamassa ja voi että kun rakastuin! Yksi parhaita koskaan näkemiäni leffoja ehdottomasti. Kaikki hahmot ovat kerta kaikkiaan valloittavia (Drax on mun kulta <3) ja pidin siitä, että juoni oli yksinkertainen olematta kuitenkaan täynnä itsestäänselvyyksiä. Ja suurena fanina annan Lee Pacelle pisteet Ronan the Accuserin roolista, oli muuten tosi loistava! Myös Zoe Saldana Gamorana oli aivan ihana! Ja Groot, ah <3 Groot on Draxin ja Gamoran ohella ehdoton suosikkini. Mutta joo, jos loistavalla juonella höystetyt avaruustaistelut ja päätön huumori yhtään innostavat, käykää ihmeessä katsomassa! Guardians of the Galaxy on ehdottomasti Marvelin parhaita teoksia so far.
We had each other. That's how we won.

Zacharias

  • les amis de l'abc
  • ***
  • Viestejä: 2 574
  • korkokenkäpoika
    • tumblr
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #150 : 13.08.2014 00:45:23 »
Hmm. Guardians of the Galaxy oli tosiaan täynnä veikeitä hahmoja. Tykkäsin myös siitä, miten visuaalinen koko paketti oli (varmaan yksi kauneimpia avaruus/planeetta/vihreätaustatietokone elokuvia) ja ah, se soundtrack. The Runaways oli kirsikka kakun päällä. Chris Pratt nyt on ikuisesti Everwoodin Bright, mutta se veti roolinsa söpösti ja tykkään sen persoonasta, joten senkin kautta hihittelin penkissäni.

Mutta mutta. Tää on nyt kauhean hankalaa, koska oikeasti haluaisin sanoa, että loistava kaiken kaikkiaan, mutta kyllä mua paikoitellen vähän väsytti ja pitkästytti ja "no ei mitään uutta auringon alla", vaikka trailerit sellaista olivat lupailleet. Ja hype. Ensi-illassa sali täynnä porukkaa, mutta fiilis ei yltänyt muhun asti. Ei siinä loppujen lopuksi mitään ihmeellistä ollut. Ainoastaan dance-off pisti katsoon pitkään ruutua ja pohtiin, että oh yeah, nyt puhumme asiaa!

Karen Gillan oli tajuttoman söpö kaljuksi siniseksi naiseksi, btw.
l'univers nous reprend,
rien de nous ne subsiste


Nukkemestari

  • Lonkeropulla
  • ***
  • Viestejä: 1 526
  • The Uneartly Child
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #151 : 29.09.2014 15:08:07 »
Tyhmäää kun poistelen viestejäni kun kukaan ei oo kommannut, mutta halusin taas höpistä!

Asian nimi on...
MIKSI elokuvien julisteet ovat perseestä? Ne näyttää melkein copypastetetuilta, joihin on vaihdettu näyttelijä. Ei ihmekkään kun välillä tulee julisteista tulee olo että ihan kun olisin törmännyt tähän leffaan jo aikoja sitten. Samasta asiasta valittaa mm. tässä videossa. Räyr.
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan

Quibbler

  • Luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 168
  • Potterhead? Always.
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #152 : 29.09.2014 17:05:10 »
Rakastan elokuvia! En tietenkään kaikkia, mutta elokuvan maailma imaisee mukaansa. Hyvään elokuvaan tarvitaan hyviä näyttelijöitä, hyvä ohjaaja ja kaikki muutkin työntekijät sekä mielenkiintoinen juoni. Ohjaaja ei aina ole se, joka ansaitsee kaiken kunnian, kaikki vaikuttaa asiaan. Pimennossa olevia työntekijöitä kuten käsikirjoittajia, lavastajia yms... pidän suuressa arvossa. Tai no en tiedä miten suuressa, mutta arvossa kuitenkin! Olen kaikkiruokainen elokuvien katselija, mutta dokumentit ja sotaleffat vaikuttavat aika tylsiltä. Olen katsonut pari dokumenttia, toinen niistä on Michael Jacksonin This Is It, mutta se on oikeastaan aika jees dokumentti, joten ei siinä mitään. On se toinenkin semi. Nykyään on mahdollista tehdä hyviä elokuvia ja niitähän pukkaa tulemaan. Uskon, että aina voi saada uusia ideoita, kun vain jaksaa pohdiskella asiaa... Nykyelokuvat sisältävät runsain mitoin kliseitä ja toivoisinkin, että tehtäisiin elokuva, jossa ei ole yhtään sellaisia. Esim. kliseetön kauhuelokuva :D Suomalaiset elokuvat ovat aika surkeita nykyään... Spedet ja Uunot + muut vanhat ovat aika hyviä, mutta nykyiset... Nouu. Eipä ole kovin montaa hyvää suomalaiselokuvaa olemassa.

Monet suorastaan vihaavat Potter-elokuvia, mutta ne nousevat suosikeikseni! Kyllä, niistä puuttuu paljon oleellisia ja ihania asioita, Voldemort on naurettava jne... mutta visuaalisuus on hienoa, sekin on hienoa, että pääosaesittäjät ovat pysyneet samoina, musiikki, näyttelijät, taianomaisuus, WAU. Näin ensin elokuvan ennen kuin olin lukenut yhtäkään kirjaa ja hahmojen ulkonäöt eivät ole olleet siis ongelma. Kirjat ja elokuvat ovat erilaisia ja se on vain hyväksyttävä. Muita suosikkileffojani ovat Christopher Nolanin Batman-trilogia, Inception, Aamiainen Tiffanylla, Pilvikartasto, Elämäni seinäruusuna ja muutama muu... Mahtavia näyttelijöitäkin on useita kuten Johnny Depp, Helena Bonham Carter...

Hmmh... voisin joskus tulla tänne lisää höpisemään... (:

Aionka

  • Vapaamatkustaja
  • ***
  • Viestejä: 1 298
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #153 : 30.09.2014 10:22:34 »
Katsoin eilen vihdoin Frozenin ja se oli ihan viihdyttävä. Viime aikoina on tullut katsottua paljon lastenelokuvia. Tykkään näyttävistä piirretyistä/tietokoneanimaatioista ja länkkärituotannosta niitä löytyy 90% perhe-elokuvista. Kävin ennen Hongkongiin muuttoa paljon elokuvissa, ainakin omalla mittapuulla. Suomessa asuessa kävin ehkä kerran vuodessa, mutta tänä vuonna on tullut katsottua Wolf of Wallstreet, Lego movie, Maleficent, Divergent ja Godzilla. Okei, ehkei se ole kovin monta...  ;D Nytkin mieli vetäisi taas elokuvateatteriin, varsinkin kun täälläkään lippujen hintojen ei tulisi olla mitään hirveitä aamunäytöksissä. Draculan haluaisin käydä katsomassa ja sen Maze runnerin.

MIKSI elokuvien julisteet ovat perseestä? Ne näyttää melkein copypastetetuilta, joihin on vaihdettu näyttelijä. Ei ihmekkään kun välillä tulee julisteista tulee olo että ihan kun olisin törmännyt tähän leffaan jo aikoja sitten. Samasta asiasta valittaa mm. tässä videossa. Räyr.
  Oon huomannut samaa. Jossain vaiheessa olisin halunnut laittaa elokuvajulisteita seinälle, mutta hitto vie, oli tosi vaikea löytää mitään oikeasti esteettisesti miellyttävää! Jonkun fanittamansa elokuvan julisteen olisi seinälle voinut lätkäistäkin, mutta ei noita näyttelijöiden naamoja muuten jaksa - tulee joku esiteinityttöolo. En kestä omia piirrustuksiakaan seinällä, ellei ne ole michelangelosta seuraavia, miksi siis jotain kämäsiä photarikuvia.

Q+Black

  • ★Lheage★
  • ***
  • Viestejä: 1 148
  • "What i want, i take."
    • Fantasiakirja-blogi
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #154 : 01.10.2014 20:28:45 »
Twilightin faneille on nyt tiedossa mahtavia uutisia! Lionsgate nimittäin ilmoitti uudesta kampanjasta nimeltään "The Storytellers – New Creative Voices of The Twilight Saga!"  Ja tämä tarkoittaa sitä, että Stephanie Meyer on antanut siunauksensa lyhytelokuville joita tehdään Twilight-maailmasta!

Lionsgate yhdessä Stepenie Meyerin, Facebookin, Women in Filmin sekä Tongalin kanssa ovat perustaneet kampanjan jonka tavoitteena on tehdä sarja lyhytelokuvia Twilightin maailmasta joiden ohjaajina nähdään naisia.

Huhujen mukaan kaartissa olisi mukana Meyerin lisäksi Bellana tunnettu Kristen Stewart, Twilight - elokuvan ohjaaja Catherine Hardwicke, Titanicista tuttu Kate Winslet, Oscar-voittaja Octavia Spencer, Emmy-palkittu näyttelijä Julie Bowen, Women in Filmin presidentti Cathy Schulmanand sekä Frozen - elokuvassa ohjaajankin pallilla istunut Jennifer Lee.

Kampanjan monivaiheinen kilpailu kulminoituu siihen, että halukkaiden joukosta valitaan viisi naista ohjaamaan Twilight-lyhytelokuvia. Elokuvat saavat ilmeisesti ensi-iltansa Facebookissa.

Lionsgate kertoi hankkeen sisältyvän Meyerin Twilight saagan viralliseen käsikirjaan (The Twilight Saga: Official Illustrated Guide), jossa nähdään laaja kirjo hahmoja. Voisimme saada esimerkiksi lyhytelokuvan Victorian ja Heidin tapaamisesta Voltureiden kanssa tai siitä kuinka Renee Higginbotham rakastui Charlie Swaniin. Tai millaista on ollut kun J. Jenks tapasi Jasperin. Tai millainen tilanne oli päällä kun Sam jätti Leahin Emilyn takia. Tai kenties jonkinlainen tarina Carlislesta ja Esmestä?

Tämän hetkisten tietojen mukaan Twilight-tarinoista tutut näyttelijät eivät ole palaamassa rooleihinsa (miten me sitten saadaan oikeanlaisia tarinoita?), mutta faneilla on mahdollisuus nähdä "valkokankaalla" ennennäkemättömiä kohtauksia Twilight-maailmasta.

HIENO UUTINEN! Vaikkakin minulle jäi nyt vähän auki se, että miten elokuvat toteutetaan jos niissä on faneille tuttuja hahmoja jotka nähtiin myös elokuvissa. 

Quibbler

  • Luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 168
  • Potterhead? Always.
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #155 : 02.10.2014 06:35:10 »
Kuka muu odottaa innolla Ihmeotukset -ja niiden olinpaikat-elokuvia? Olen niin täpinöissäni ja mietin, että millaisiakohan niistä tulee... Hyvä puoli on se, että J.K. on itse mukana käsikirjoittamassa vai mitä lie tekeekään ja on myös loistava juttu, ettei elokuvat kerro Harrysta vaan jostakusta ihan muusta (:

Remoteness spectator

  • ***
  • Viestejä: 2 181
  • Sanokaa Remoksi vaan
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #156 : 04.10.2014 02:18:01 »
Katsoin juuri toistamiseen elokuvan Into the White, onko kukaan nähnyt? (Siinä on jopa Rupert Grint) Ensimmäisellä kerralla en nähnyt leffaa kokonaan/kunnolla, mutta se oli jo silloin vaikuttava. Nyt kun katsoin toisen kerran oikein läheltä ja ajatuksella, tajusin, miten mahtava tämä elokuva onkaan. Koskettava, liikuttava, taiteellinen, syvällinen olematta kuitenkaan monimutkainen. Se keskittyy ihmisten välisiin suhteisiin ja niiden kehitykseen, sen sijaan että leffassa mässäiltäisiin taistelukohtauksilla tai millään muulla liian poliittisella. Suosittelen sydämeni pohjasta tätä elokuvaa - se nousi lempielokuvieni joukkoon. Todella kaunis leffa, ja sai minut kyllä hiljenemään ja ajattelemaan ihan oikeasti.
It is time
to break the chains of life
If you follow you will see
what's beyond reality
 
       
~Dark designs~

Q+Black

  • ★Lheage★
  • ***
  • Viestejä: 1 148
  • "What i want, i take."
    • Fantasiakirja-blogi
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #157 : 08.10.2014 23:48:20 »
Tämän hetkisten tietojen mukaan Twilight-tarinoista tutut näyttelijät eivät ole palaamassa rooleihinsa (miten me sitten saadaan oikeanlaisia tarinoita?), mutta faneilla on mahdollisuus nähdä "valkokankaalla" ennennäkemättömiä kohtauksia Twilight-maailmasta.
Pakko sanoa, että olisin ollut kiinnostuneempi jos samat näyttelijät olisivat olleet mukana. Vaikken suuri Twilight-fani olekaan, on sillä joku spesiaali paikka mun sydämessä :-D Tulee mieleen ne alkuajan fanityttöilyt.
Niimpä ;)


POTTER-UUTISIA!

J.K. Rowling on kuohuttanut fanejaan jo hetken aikaa Twitterissä kirjoittamilla päivityksillään:

"- Minua houkuttelee kovasti julkaista anagrammi tai arvoitus. Minun täytyy kuitenkin vastustaa kiusausta… Täytyy tehdä töitä…"

Myöhemmin kirjailija kuitenkin muisti fanejaan anagrammilla:

"- Cry, foe! Run amok! Fa awry! My wand won’t tolerate this nonsense."

Fanien keskuudessa alkoi kuitenkin kohista heti ja ei aikaakaan kun anagrammi oli selvitetty:

"Harry returns! Won't say any details now. A week off. No comment."

Eli tarkoittaako tämä sitä, että Harry palaa oikeasti?! Mistähän elokuva tulisi kertomaan? Kenties Harryn Aurori-elämästä? Jännittävää joka tapauksessa!

Nukkemestari

  • Lonkeropulla
  • ***
  • Viestejä: 1 526
  • The Uneartly Child
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #158 : 09.10.2014 00:19:23 »
Tämän hetkisten tietojen mukaan Twilight-tarinoista tutut näyttelijät eivät ole palaamassa rooleihinsa (miten me sitten saadaan oikeanlaisia tarinoita?), mutta faneilla on mahdollisuus nähdä "valkokankaalla" ennennäkemättömiä kohtauksia Twilight-maailmasta.
Pakko sanoa, että olisin ollut kiinnostuneempi jos samat näyttelijät olisivat olleet mukana. Vaikken suuri Twilight-fani olekaan, on sillä joku spesiaali paikka mun sydämessä :-D Tulee mieleen ne alkuajan fanityttöilyt.
Niimpä ;)


POTTER-UUTISIA!

J.K. Rowling on kuohuttanut fanejaan jo hetken aikaa Twitterissä kirjoittamilla päivityksillään:

"- Minua houkuttelee kovasti julkaista anagrammi tai arvoitus. Minun täytyy kuitenkin vastustaa kiusausta… Täytyy tehdä töitä…"

Myöhemmin kirjailija kuitenkin muisti fanejaan anagrammilla:

"- Cry, foe! Run amok! Fa awry! My wand won’t tolerate this nonsense."

Fanien keskuudessa alkoi kuitenkin kohista heti ja ei aikaakaan kun anagrammi oli selvitetty:

"Harry returns! Won't say any details now. A week off. No comment."

Eli tarkoittaako tämä sitä, että Harry palaa oikeasti?! Mistähän elokuva tulisi kertomaan? Kenties Harryn Aurori-elämästä? Jännittävää joka tapauksessa!

Katsohan tarkkaan. Onko "Cry, foe! Run amok! Fa awry! My wand won’t tolerate this nonsense":ssa edes H-kirjainta? Ei. Oikea vastaus oli ä"Newt only meant to stay in New York for a few hours" ja ma ärsyttää kun kaikki sivut vetää tosta OMG HARRY PALAAA otsikoita kun koko jutussa ei oo ees h:ta.
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 520
  • 707
Vs: Elokuvat # 2
« Vastaus #159 : 09.10.2014 07:33:26 »
Tämän hetkisten tietojen mukaan Twilight-tarinoista tutut näyttelijät eivät ole palaamassa rooleihinsa (miten me sitten saadaan oikeanlaisia tarinoita?), mutta faneilla on mahdollisuus nähdä "valkokankaalla" ennennäkemättömiä kohtauksia Twilight-maailmasta.
Pakko sanoa, että olisin ollut kiinnostuneempi jos samat näyttelijät olisivat olleet mukana. Vaikken suuri Twilight-fani olekaan, on sillä joku spesiaali paikka mun sydämessä :-D Tulee mieleen ne alkuajan fanityttöilyt.
Niimpä ;)


POTTER-UUTISIA!

J.K. Rowling on kuohuttanut fanejaan jo hetken aikaa Twitterissä kirjoittamilla päivityksillään:

"- Minua houkuttelee kovasti julkaista anagrammi tai arvoitus. Minun täytyy kuitenkin vastustaa kiusausta… Täytyy tehdä töitä…"

Myöhemmin kirjailija kuitenkin muisti fanejaan anagrammilla:

"- Cry, foe! Run amok! Fa awry! My wand won’t tolerate this nonsense."

Fanien keskuudessa alkoi kuitenkin kohista heti ja ei aikaakaan kun anagrammi oli selvitetty:

"Harry returns! Won't say any details now. A week off. No comment."

Eli tarkoittaako tämä sitä, että Harry palaa oikeasti?! Mistähän elokuva tulisi kertomaan? Kenties Harryn Aurori-elämästä? Jännittävää joka tapauksessa!

Katsohan tarkkaan. Onko "Cry, foe! Run amok! Fa awry! My wand won’t tolerate this nonsense":ssa edes H-kirjainta? Ei. Oikea vastaus oli ä"Newt only meant to stay in New York for a few hours" ja ma ärsyttää kun kaikki sivut vetää tosta OMG HARRY PALAAA otsikoita kun koko jutussa ei oo ees h:ta.
Ei se voi tuokaan olla, kun siinäkin on H.

En oo Twitteriä pahemmin seuraillut, joten sain kuulla tästä jutusta vasta täällä. Ihan jännä. Olen surkea englannissa ja anagrammeissa niin odottelen kyllä, että joku fiksumpi saisi tuon anagrammin selvitettyä. Onko muilla jotain ideoita tähän?

// Unohtumaton, aa okei! Haha, ihan hauska temppu sinänsä. Kaikki ollut ihan tohkeissaan anagrammista, eikä siinä loppujen lopuks olekaan ollut mitään salaista. :D
« Viimeksi muokattu: 09.10.2014 14:26:27 kirjoittanut Odo »


“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.
But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”