Kirjoittaja Aihe: Twilight: Aavistus l VALMIS K-11, romance  (Luettu 21106 kertaa)

mordelove

  • ***
  • Viestejä: 152
  • But it's hockey
Vs: Aavistus, [ 30.7 luvut 7 ja 8 ]
« Vastaus #20 : 31.07.2010 11:19:37 »
uusi lukija ilmoittautuu!!
ihanaa että pistit kuvan alicen autosta ja mekosta :)
kirjoitat hyvin ja aika menee tässä aina sopivaan tahtiin. Yhden virheen bongasin mutta hukkasin senkin ;D
laitappas jatkoa ;)

raww!

  • Hymiöiden raiskaaja
  • ***
  • Viestejä: 86
  • by Annabelle
Vs: Aavistus, [ 30.7 luvut 7 ja 8 ]
« Vastaus #21 : 02.08.2010 16:38:01 »
Ihana toi kasi luvun loppu <3
Alice/Jasper paristusta on niin ihana lukea, harmi vaan, että sitä löytyy aikas vähän "/ Tai sitten en vaan osaa etsiä.. :D
Onneksi löysin tämän :P Ihastuin heti =3
Jatkoa äkkii ::)


~raww!
"When I was a boy,
my father took me in to the city,
to see a Martin Beck"

Grozda

  • Svit-kona
  • ***
  • Viestejä: 67
  • Kvetha Fricäya.
Vs: Aavistus, [ 2.8 luvut 9 ja 10 ]
« Vastaus #22 : 02.08.2010 19:24:38 »
Nonniin, nyt sain aikaseks laittaa tänne jatkoa.  :) Kiitos jennumiulle, Lööperiikalle, raww!ille ja aurorelle kommenteista. Ja mordelove, niinku sanoin niin on tosi kivaa että tulee uusia lukijoita. Ja yritän ettiä sen virheen jos löydän.  ;)

Ja tässä tulee.  ;D


9. luku

Lauantaina Jasper ajoi autollaan pihaamme sovittuun aikaan. Näin ikkunasta hänen odottavan autossaan minua. Niin kuin hän oli sanonut, oli aurinkoinen päivä. Isä oli jo lähtenyt kalaan, aikomuksenaan olla siellä koko päivä tietysti.

Minä otin varmuuden vuoksi mukaan talvitakkini, lähdin ulos ja lukitsin oven. Menin Jasperin autolle, jossa hän odotti minua tyynen näköisenä. Saman tien kun olin saanut turvavyöni kiinni, hän peruutti pois pihasta.

”Huomenta”, hän sanoi. ”Nukuitko hyvin?”
”Ihan hyvin. Entä sinä?”
”En kovin kehuttavasti”, Jasper sanoi ja hymyili nopeasti kuin jollekin sisäpiirin vitsille. Olin huomannut, ettei hän ollut koskaan hymyillyt aidosti, eikä pitkään. Oikeastaan voin sanoa, etten ollut nähnyt hänen hymyilevän lainkaan, niin vähän hän hymyili.
”Aiotko kertoa sen ’koko totuuden’ tällä matkalla?” minä kysyin uteliaasti.
”Aion”, hän vastasi lyhyesti. ”Itse asiassa en usko, että sinä ymmärrät sitä heti, niin ajan tavallista hitaampaa, että jää aikaa kertoa.” Katsoin nopeusmittaria. Se osoitti sadan kilometrin tuntivauhtia, enkä halunnut edes ajatella, mitä Jasperin tavallinen tarkoitti.

”Se… Siitä on todella vaikea kertoa”, Jasper aloitti. ”Minä en tiedä mistä voisin aloittaa.”
”Jospa aloittaisit alusta?” minä ehdotin.
”Entä jos ei ole alkua?” hän puolestaan kysyi. Olin juuri sanomassa jotain, kun harmaa sumu täytti näkökenttäni ja lysähdin penkin selkänojaa vasten.

”Se on totta”, Jasper sanoi. ”Usko minua. Se on totta.” Ja minä tiesin mikä hän oli. Ja tiesin, että hän puhui totta. ”Minä uskon sinua”, kuiskasin.

”Alice?!” kuulin Jasperin äänen. ”Mikä sinulla on?” Palasin todellisuuteen. Käännyin äärimmäisen hitaasti katsomaan häntä.

”Minä uskon sinua.”
Jasper katsoi minua kummallisesti. ”Mistä sinä voit tietää?”
Minä henkäisin syvään. ”Nyt on minun vuoroni kertoa. Jasper, sinun ei pitäisi ällistyä, koska tiedän, että sinä itse jostain kumman syystä osaat manipuloida toisten tunteita. Et uskokaan, kuinka ihanaa on löytää maailmasta joku toinenkin, joka ei ole tavallinen. En ole kertonut tästä kenellekään, koska pelkään, että minut laitetaan jonnekin shokkihoitoihin tai käytetään tieteellisiin tutkimuksiin.” Ääneeni hiipi epätoivoinen sävy. ”Nyt sinun on vuoro uskoa minua. Minä näen ennenäkyjä.”

En ollut koskaan kuvitellut sellaista hetkeä. Silloin ei ollut mitään. Minulla oli tyhjä olo ja tuntui kuin – niin, en tuntenut mitään. Jasper oli hiljaa, hän ei edes hengittänyt. Nyt me kummatkin tiesimme salaisuuden toisesta.

”Olet oikeassa”, Jasper sanoi pitkältä tuntuvan ajan kuluttua. ”En ole ällistynyt juuri sen takia, että en ole itsekään tavallinen. Mutta emme myöskään ole ainoita. Minun perheessäni on parilla muullakin joku epätavallinen lahja.”

”Mutta entä se toinen juttu?” sanoin pienesti. ”Se mikä sinä olet…”
”Sinä taisit nähdä äsken näyn?” Minä myönsin nähneeni.
”Ja minä säästyin kertomisen vaikeuksista.”
”Mutta nyt kun tiedän, niin kerrotko itsestäsi muuta?”
”Jos lupaat olla järkyttymättä”, hän sanoi puoliksi leikillään ja puoliksi tosissaan.
”Hyvä on.”

”Älä nyt keskeytä. Ensinnäkin, minä olen vampyyri. Minun perheessäni – tai laumassa – kaikki ovat samanlaisia, paitsi Renesmee. Muistathan hänet? Hän on puoliksi vampyyri ja puoliksi ihminen. Ei, älä kysy vielä, selitän kohta. Carlisle on lauman johtaja. Hän loi Rosalien, Edwardin, Esmen, Emmettin ja Jacobin. Edward loi Bellan ja Renesmee on oikeasti heidän tyttärensä. Rosaliekaan ei ole oikeasti minun siskoni. Me vain olemme niin samannäköisiä, että esiinnymme kaksosina. Bella ja Renesmeekin esiintyvät.”

”Kun vampyyri luodaan, ruumis tarvitsee sekä omaa vertansa että vampyyrin myrkkyä. Ne muokkaavat kolmen päivän ajan ruumista, jonka jälkeen vampyyri on luotu. Ensimmäisen vuoden vastasyntynyt vampyyri elää lähes täysin vainunsa varassa. Hän tuntee pelkästään verenjanoa eikä pysty hillitsemään itseään. Tietysti on olemassa poikkeuksia. Kuten meidän Bella. Hänen lahjansa on niin sanottu kilpi. Kun hänet luotiin, hän pystyi täydellisesti vastustamaan verenjanoaan. Renesmeekin pystyy, mutta hän on eri asia. Vain puoliksi vampyyri.”

”Kun ruumis kokee muutoksen, se parantuu yli viisinkertaisesti. Näkö, kuulo, refleksit ja esimerkiksi juoksu parantuvat. Minäkin voin juosta nopeammin kuin maailman nopein auto.
Lahjat ovat myös ihmiselämästä parantuneita kykyjä. Minä olin ihmiselämässäni erittäin karismaattinen ja siksi se taito on moninkertaistunut kun muutuin. Sain kyvyn manipuloida toisten tunteita, niin kuin tiedät.”

”Edward”, hän jatkoi, ”Osaa lukea ajatuksia. Renesmee kykenee kosketuksen välityksellä viestittämään omia ajatuksiaan. Jokaiselta vampyyriltä tulee edellisestä elämästä jokin ’lahja’ mukaan. Emmett on tuonut voimansa, Rosalie kauneutensa ja – sinnikkyytensä. Esmellä on kyky rakastaa intohimoisesti ja Carlislella ei ole mitään vaikeuksia olla ihmisten lähellä. Hän toi myös myötätuntonsa. Vampyyrithän tarvitsevat elääkseen – jos niin voi sanoa – verta. Älä pelkää, minä en aio vahingoittaa sinua, koska meidän laumamme on erilainen. Verenjanon voi tyydyttää myös eläinten verellä ja se on parempi vaihtoehto kuin se toinen. Joka tapauksessa, jatkan niistä kyvyistä. Jacob tavallaan jaksaa. Hän puskee eteenpäin eikä anna periksi, vaikka toiset olisivat jo luovuttaneet. Ja hän on hyvä tarinankertoja.” Jasper naurahti.

”Nyt kerron Renesmeestä. Hän siis on Edwardin ja Bellan lapsi ja hän syntyi silloin kun Bella oli vielä ihminen. Se on todella harvinaista, että vampyyrille ja ihmiselle syntyy lapsi, mutta ei mahdotonta. Hän kasvoi todella nopeasti ja jo seitsemänvuotiaana hän oli täysi-ikäinen. Siihen kasvu loppui ja hän pystyi elämään niin kuin mekin, ja esiintymällä äitinsä kaksoissiskona. Kun hän tapasi Jacobin, he tietenkin rakastuivat. Jacob on syntyisin Forksin lähellä olevasta intiaanireservaatista, mutta asui silloin muualla. Hän oli tulossa silloin vierailemaan kotiinsa, kun joutui Forksin lähellä auto-onnettomuuteen. Autot räjähtivät ja alkoivat palaa, eikä siitä olisi selvinnyt kukaan. Toinen ajaja oli jo kuollut kun Carlisle saapui paikalle, mutta Jacob oli vielä elossa. Carlisle vei hänet pois ja muutti hänet vampyyriksi. Jacobin perheelle sanottiin, että hän kuoli.”

”Nyt olemme perillä”, Jasper sanoi yhtäkkiä. Huomasin, että olimme soratien päässä ja edessä oli metsää. Nousimme autosta ja Jasper sanoi, että kävelemistä oli vielä kahdeksan kilometriä.
”Minä voin samalla vielä kertoa tarinaani.” Lähdimme kävelemään metsän sydämeen ja Jasper jatkoi.

”Nyt kerron itsestäni. Minä olen toiseksi vanhin vampyyri laumastamme. Synnyin Texasissa vuonna 1844 ja oikea sukunimeni oli Whitlock. Liityin etelävaltioiden armeijaan kuusitoistavuotiaana palvellakseni sisällissodassa. Vuonna 1863 Maria-niminen vampyyri loi minut. Olin silloin seitsemäntoista. Meillä oli vampyyriarmeija ja minun tehtävänäni oli kouluttaa vastasyntyneitä ja tappaa heidät sitten kun heistä ei ollut enää hyötyä. Vuosisadan vaihteen jälkeen aloin epäillä elämäntapaa ja liityin ystävieni Peterin ja Charlotten laumaan. Sekään elämä ei soveltunut minulle, kun kuulin tunsin ihmisten rukoilun ja tunteet tappaessani heitä. Etsin pitkään uutta elämää ja vihdoin löysin Cullenit Forksista. Ja nyt olen tässä.”

Mietin hänen kertomustaan. Se oli kummallinen, outo, mutta uskoin häntä, koska tiesin hänen edelleen puhuvan totta. ”Entä vampyyrien tavat? Tarkoitan, että miten muuten te eroatte ihmisistä?” kysyin.

”Meidän ei käytännössä tarvitse hengittää, koska emme tavallaan elä ollenkaan. Sydämemme ei syki. Siitä on esimerkiksi hyötyä uimisessa. En oikein tiedä, mitä muuta kerrottavaa olisi.”

”Saanko kysyä vielä yhden jutun?”
”Siitä vain.”

”Miksi sinä kerroit tämän kaiken minulle?”
Jasper vain tarpoi eteenpäin ihan kuin ei olisi kuullut kysymystä, mutta vastasi lopulta:
”Minä – minusta on vapaampaa olla lähelläsi, kun tiedän, että sinä tiedät salaisuuteni. Ja minä halusin, että tiedät. Koska jos… et … tietäisi koko totuutta niin… sinä et välttämättä… pitäisi minusta… samalla tavalla.” Jasperin ääni oli karheampi kuin olin ennen kuullut. Hänen oli vaikeaa pukea ajatuksensa sanoiksi, varsinkin kun hän ei ollut selvästikään tottunut tällaiseen. Kyllä tämä oli minullekin uusi kokemus. En sanonut mitään, yritin käsittää mitä hän sanoi.

Ja sitten, yhtäkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta, tajusin sen syyn, minkä olisi pitänyt olla minulle selvää syksystä asti. Miten tulisin Forksissa onnelliseksi? Koska minä rakastin häntä!

Vastaus tuli niin odottamattomasti, että se musersi minut. Lysähdin polvilleni hankeen ja näin kun Jasper pysähtyi. Hän tunsi, mitä minä tunsin. Hän kääntyi, katsoi minuun. Mutta tämä katse, jonka hän nyt kohdisti minuun, ei ollut tulkitsematon, niin kuin ennen. Päinvastoin. Hänen ilmeessään näkyi ihmetystä, ennen kuin hänkin tajusi sen kunnolla. Hän tuli luokseni, polvistui minun tasolleni ja katsoi silmiini.

”Alice.” Hän sanoi nimeni huolellisesti. Sitten hän hymyili, hymyili aidosti, oikeasti. Se hymy ulottui silmiin, se hymy kirkasti hänen olemuksensa. En koskaan ollut nähnyt niin kaunista hymyä ja tuntui, että pystyisin elämään pelkästä tuosta hymystä. Minäkin hymyilin. Siinä me istuimme hangessa lumisessa metsässä ja hymyilimme.

Jasper nousi ja veti minut mukanaan, ja jatkoimme matkaa. Pidin tiukasti hänen jääkylmästä kädestään kiinni, halusin varmistaa, ettei hän katoaisi.


10. luku

Jasper vei minut lumen peittämälle niitylle, johon aurinko paistoi. Hän pysähtyi metsänrajassa, mutta vedin hänet kärsimättömänä mukaani. ”Tule nyt”, minä hoputin. Hän tuli takanani, pitäen yhä kädestäni kiinni.

”Alice, katso.” Katsoin häntä ja ällistyin siitä, mitä näin, enemmän kuin kaikesta muusta yhteensä, mitä hän oli kertonut. Aurinko sai hänen ihonsa kimaltelemaan, kuin siihen olisi upotettu tuhansia ja taas tuhansia pieniä timantteja. Katsoin häntä silmät ihmetyksestä suurina ja ojensin käteni koskettamaan tuota ihmeellistä näkyä.

”Se – se on uskomaton”, minä henkäisin. Jasper istui maahan ja minä heitin takkini hänen viereensä ja istuin sen päälle. Sivelin hänen ihoaan, joka oli kova ja kylmä kuin kivi. Se kaikki oli uutta. Minusta oli ihanaa rakastua.

”Tämä on niin erilaista”, Jasper sanoi. ”Tuo tuntuu uskomattoman hyvältä.”
”Minulle se on aivan yhtä uutta”, minä sanoin. Sormeni liukui hänen käsivarreltaan kaulalle ja siitä ylöspäin kasvoille. Piirsin kuvioita Jasperin poskille, leukaan, nenään, otsaan. Koko sen ajan hän katsoi minua.

Viimein annoin käteni tippua syliini. Jasper otti sen omaansa. Hän painoi huulensa kämmenselkääni ja laittoi sen sitten poskeaan vasten. Hän katsoi minua lempeästi ja sanoi: ”Tiesitkö, että olet kaunis?” Minä naurahdin leveästi hymyillen.

”Tiedätkö, Alice?” Jasper sanoi jossain vaiheessa. ”En ole koskaan, en koskaan uuden elämäni aikana ole ollut näin onnellinen. Luulin kerran, että Maria olisi minun kumppanini, mutta nyt olen iloinen, ettei ollut. En ole koskaan kokenut tällaista läheisyyttä. Niin kuin sinun.” Jasperin ääni vaimeni kuiskaukseksi. ”Minä olen odottanut sinua sataviisikymmentä vuotta. Niinä satana vuotena jolloin olen ollut Carlislen ja Esmen luona, olen kadehtien katsonut, miten onnellisia heillä muilla on. Minulla ei ollut ketään. Mutta nyt minulla on sinut.”

Minun oli vaikea käsittää, että Jasper, maailman ihanin olento, sanoi, ettei hän voinut elää ilman minua.
”Voi, Jazz!” minä huudahdin. Kiedoin käteni hänen kaulaansa ja painoin pääni hänen olkaansa vasten. Ensimmäistä kertaa kutsuin häntä lempinimellä, jota en edes tietoisesti ollut keksinyt. Sitä paitsi minä halasin häntä! Jasper vetäisi kerran terävästi henkeä, ennen kuin hän puristi minut itseään vasten ja keinutti minua.
”Minä rakastan sinua”, minä kuiskasin. Me värähdimme molemmat. Joidenkin ihmisten mielestä olisi ollut ehkä liian aikaista sanoa se, mutta minulla ja Jasperilla oli oma maailmamme. Nyt minusta tuntui siltä, kuin olisin tuntenut Jasperin koko elämäni ajan ja pitempääkin. Nyt tuntui juuri sopivalta sanoa se.

Olimme siinä asennossa pitempään kuin tajusimmekaan. Ihan niin kuin aina muulloinkin, emme huomanneet ajan kulua. Ei se minua haitannut. Minä tiesin, että olin sillä hetkellä maailman onnellisin ihminen. Tai ehkä yhtä onnellinen kuin Jasper.

Lopulta meidän oli lähdettävä; ilta alkoi jo hämärtää. Jasper ajoi nyt nopeammin kuin tullessamme ja hän piti kättään minun kädessäni. Vielä tänä aamuna, en ollut tiennyt Jasperista mitään. Tänä aamuna en ollut tiennyt rakastavani häntä. Tänä aamuna en ollut kokenut vielä täydellistä onnellisuutta. Nyt tiesin.

***

Jasper ajoi kotipihaan. Valot paloivat sisällä; isä oli jo tullut kotiin.
”Haluatko, että jään vielä?” Jasper kysyi.
”Haluan!” Minä pelästyin ajatusta, että hän jättäisi minut. ”Mutta isä ei varmaankaan pitäisi ajatuksesta…”
”Älä huoli. Minulla on omat konstini. Kun tulet huoneeseesi, minä olen siellä.” Sitten hän katosi paikalta. Menin sisään ja tervehdin isää.

”Tuliko hyvä kalasaalis?”
”Oikein hyvä. Laitoin ne pakkaseen. Kerrohan nyt, miten päivä meni? Kävittekö syömässä jossain?”
Vasta silloin tajusin, etten ollut syönyt aamupalan jälkeen yhtään mitään. Olin unohtanut syömisen kokonaan. Minulla oli sudennälkä.
”Öh, joo, kyllä me käytiin. Siinä päivemmällä. Oli tosi ihanaa!” Hyppelin keittiöön ja otin jääkaapista mitä sattui käteen osumaan. Söin ne pikaisesti ja kun minulla ei ollut enää nälkä, sanoin hyvät yöt isälle ja menin yläkertaan.

Kun avasin huoneeni oven, näin Jasperin istuvan sängylläni hymyillen. Minä hymyilin takaisin, istuin hänen viereensä ja nojasin pääni hänen kylmää olkapäätänsä vasten.

”Vai käytiin me syömässä? Anteeksi, etten hoksannut. Minun on vaikeampi huomata asioita, joita en itse tarvitse.”
”Ei se mitään”, minä tyynnyttelin silmät kiinni. ”Olin unohtanut koko syömisen.”

Haukottelin ja hän sanoi heti, että minun täytyi mennä nukkumaan. Menin kylpyhuoneeseen vaihtamaan yömekkoni ja harjasin hampaat. Sitten palasin takaisin huoneeseen, eikä Jasper ollut kadonnut mihinkään. Kömmin hymyillen peiton alle. Hän silitti hiuksiani ja alkoi hyräillä jotain laulua, joka lopulta tuuditti minut uneen.
« Viimeksi muokattu: 23.08.2010 20:00:19 kirjoittanut Grozda »
Toteutumaton unelma, vai aavistus todellisuudesta?

Do you remember that moment? It's one dream and song.

Engel-

  • Pisara meressä
  • ***
  • Viestejä: 47
  • omnomn~ <3
Vs: Aavistus, [ 30.7 luvut 7 ja 8 ]
« Vastaus #23 : 02.08.2010 20:11:01 »
Jes Ekana olin  ;D
Huomasin et  en ollut kommentoinut edellistä lukua..  :o
Joo mut tää paritus on niin nam ja niiden suhde etenee hyvää tahtia ,tykkään kovasti ja
virheitä en löytänyt ollenkaan (ja en kyllä niitä etsinytkään.. :))
Mut jatka toki :)

♥~  Engel-

Lööperiikka

  • ***
  • Viestejä: 481
Vs: Aavistus, [ 30.7 luvut 7 ja 8 ]
« Vastaus #24 : 02.08.2010 21:14:30 »
Aivan ihana luku!
Tosi ihana.
Voiu jesas multa nyt ei tule mitää kommentia...
jatkoa jos saanen pyytää?

Anaid

  • ***
  • Viestejä: 281
  • Jamie <3
Vs: Aavistus, [ 30.7 luvut 7 ja 8 ]
« Vastaus #25 : 02.08.2010 22:01:11 »
tää on nii-in ihana!
Alice ja Jasper on mun lempinormi-paritus!
Ja tää oli kans ihana et Alil on noit näkyi jo ny!
Ajattelin ku luin tätä, et "toivoittavasti  tää ei lopu ikinä, toivottavasti..." ::)
Joten koukkuun olen jääny, ja pahasti!
JATKOA JA VÄHÄ ÄKKIÄ!
Anaid
Draco/Harry<br />Harry/Ginny<br />Lily/James

mordelove

  • ***
  • Viestejä: 152
  • But it's hockey
Vs: Aavistus, [ 30.7 luvut 7 ja 8 ]
« Vastaus #26 : 03.08.2010 15:45:35 »
oioi ihanaihana taas :D
ei nyt ei kyl löydy mitää rakentavaa, ihanaihanaaa :)
jatkoa pyytäisin ;)

-love-

  • ***
  • Viestejä: 21
  • En ole utelias vaan tiedonhaluinen:)
Vs: Aavistus, [ 30.7 luvut 7 ja 8 ]
« Vastaus #27 : 05.08.2010 12:21:44 »
Aww, taas ilmottautuu uus lukija! :) Aivan mahtava ficci, ja hyvin kirjotettu!!  ;)
Tykkäsin hirveesti, pistäppä jatkoo sitte ku kerkeet! ;) :D

jennumiu

  • ***
  • Viestejä: 234
    • We still are made of greed
Vs: Aavistus, [ 30.7 luvut 7 ja 8 ]
« Vastaus #28 : 05.08.2010 15:08:26 »
hihii, Jasper on ihana  :-* ihanat luvut, tykkäsin kovasti.
virheitä ei osunut silmään, yhtä poikkeusta lukuunottamatta, jonka hukkasin jo  :D

jennumiu kiittää ja pyytää jatkoa
This is the way the world ends
Not with a bang but a whimper

Beatrix Bones

  • Ylempi alilehmä
  • ***
  • Viestejä: 3 605
Vs: Aavistus, [ 30.7 luvut 7 ja 8 ]
« Vastaus #29 : 05.08.2010 15:31:57 »
Aivan ihana! Luin tämän kokonaan putkeen, enkä voi sanoa kuin että kirjoitat aivan loistavasti! En huomannut kirjoitusvirheitä, juoni on hyvä (hah, Jacob ja Renesmee on myös mukana). Vaikka seuraakin aika tarkasti kirjan juonta, tässä on myös jotain erilaista. On mukavaa, että Jasperin kyky toimii Aliceen, koska olisi vähän kliseistä jos ei toimisi.

Niin, mitä tästä voi sanoa? Upeaa, fantastista! Jatkoa toivon. :)
Ava © flawless

Grozda

  • Svit-kona
  • ***
  • Viestejä: 67
  • Kvetha Fricäya.
Vs: Aavistus, [ 10.8 luvut 11 ja 12 ]
« Vastaus #30 : 10.08.2010 15:55:39 »
Kiitos lukijoille kommenteista.  :) Ja tässä tulee lisää jatkoa! Saattaa olla jokunen kirjotusvirhe, koska en kerinny tarkistamaan kunnolla, mutta toivottavasti huomautatte. Jos se ei ole liikaa pyydetty.  ;)


11. luku

Maanantaiaamuna Jasper tuli tietenkin hakemaan autolla minua. En vieläkään melkein uskonut, että jotain niin ihanaa voisi olla olemassa. Sain vahvistuksen hänen olemassaoloonsa heti kun näin hänen ajavan pihaan, enkä voinut pidättää leveää hymyä, joka piirtyi kasvoilleni.

”Huomenta”, henkäisin kun istuin penkille hänen viereensä. Hän hymyili jo toisen kerran sitä aitoa hymyä. Minä rakastin sitä!

Hänen silmänsä olivat sulaa kultaa ja tiesin, että hän oli käynyt metsästämässä. Ajoimme hiljaisuuden vallitessa koko matkan lukiolle, mutta se hiljaisuus ei ollut kiusallinen. Se oli Jasperin ansiosta rauhallisuutta ja iloa, enkä minä sillä hetkellä muuta kaivannutkaan.

En voinut ajatella enää elämää ilman Jasperia. Enkä edes ymmärtänyt, miten olin selvinnyt kaikki ne edelliset vuodet tietämättä hänestä tuon taivaallista. Nyt hän oli elämäni keskipiste.

Jasper kaarsi auton lukion parkkipaikalle ja tuli avaamaan minulle oven, kun oli parkkeerannut auton. Hän otti kädestäni kiinni ja kuljimme vierekkäin pihan läpi. Vasta silloin huomasin, että ihmiset tuijottivat. Kuin ensimmäisenä koulupäivänä. Tällä kertaa ilmeet olivat vain erilaisia. Joiltakin oli silmät pudota päästä, jotkut näyttivät kateellisilta. Ihailua, epäuskoa, tyrmistystä.

Siirsin katseeni kenkieni kärkeen ja tukahdutin haluni nauraa. Jasper kulki valppaasti eteenpäin, niin kuin aina, mutta nyt hänen askeleessaan oli enemmän pehmeyttä.

(A/N. Ajattelin tätä kohtaa vähän niin kun tämän näköisenä, paitsi Edwardia ei ole kuvassa.)

Jasper saattoi minut ensimmäiselle tunnilleni. Luokan edessä hän pörrötti minun hiuksiani.
”Nähdään ruokatunnin alussa. Pidä itsestäsi huolta.” Sitten hän lähti toiseen suuntaan.

En oikein keskittynyt tunneilla aiheeseen, koska ajatukseni olivat koko ajan lähenevässä ruokatunnissa. Espanjantunnilla Eric oli tavallista vaisumpi; hän oli varmasti nähnyt tai kuullut minusta ja Jasperista. Minua se ei haitannut vähääkään.

Lopulta kello soi tunnin päättymisen merkiksi ja hyppäsin ensimmäisenä pystyyn keräten tavarani nopeasti kokoon. En kerinnyt pitkällekään käytävällä, kun Jasper tuli kävelemään vierelleni. Tartuin hänen kylmään käteensä kuin hengenpelastajaan ja hän naurahti. ”Kärsimätön?” Minä en vastannut, vaan puristin kättä lujempaa.

Ruokala ei eronnut pihasta siinä suhteessa, että kaikki tuijottivat. Cullenitkaan eivät olleet poikkeus, vaikka he tosin katsoivat meitä sen näköisinä, kuin odottaisivat joka hetki Jasperin hyppäävän minun kimppuuni. Tai ehkä he löivät siitä vetoa.

Ostin limsaa ja omenan, koska jostain syystä en halunnut Jasperin nähden syödä älyttömästi. Itsehän hän ei syönyt ollenkaan.

”Mennäänkö istumaan meidän pöytäämme?” Jasper kysyi nyökäten päätään sitä pöytää päin.
Leikittelin hetken ajatuksella: minä istumassa Cullenien pöydässä. ”Se olisi hienoa!” minä vastasin innokkaana.

Suuntasimme Cullenien pöytää kohti ja istuimme muiden seuraan. He tervehtivät minua ja minä vastasin heille iloisena siitä, että he hyväksyivät minut. Sen jälkeen heidän puheensa jatkui siitä mihin se oli keskeytynyt. Rosalie ja Edward puhuivat auton korjaamisesta ja Emmett kuunteli heitä. Jacob ja Nessie väittelivät siitä, minkälainen väri sopisi johonkin uuteen sisustukseen. Heitä kuunnellessani muistin, että Jasper oli maininnut jossain vaiheessa, että he olivat naimisissa ja heillä oli oma talo. Bella pyöritteli taitavasti pullonkorkkia sormiensa välissä ja Jasper oli omissa ajatuksissaan.

Minä söin omenaani ja ajattelin puolestani Jasperia. Jossain vaiheessa minun olisi pakko tajuta, että hän oli olemassa ilmi elävänä – vaikkei elänytkään – kultaisine silmineen ja haunajanvaaleine kiharoineen. Siinä nenäni edessä omana täydellisenä itsenään. Maailman täydellisin olento, joka omisti ihanimmat silmät, jotka tiesin. Silmät, joihin pystyi hukkumaan ja joihin katsoessaan pystyi unohtamaan muun maailman. Hän omisti kiharat hiukset, joiden sekaan voisin työntää sormeni ja…

”Hei Alice, rajoita vähän”, kuulin Edwardin sanovan nauraen. Muistin äkkiä, että hän pystyi kuulemaan ajatukset. ”Kyllä minä uskon vähemmästäkin.”
”Aijai, Alice”, Emmett virnisteli ilkikurisesti. ”Mitä tuli ajateltua?”
Minä tietenkin punastuin, mutta oli pakko yhtyä muiden nauruun, koska juttu huvitti itseänikin.

Ojensin käteni yhä nauraen ottaakseni omenan pöydältä, kun harmaa sumu täytti näkökenttäni. Käsi vaipui takaisin syliini ja lysähdin penkin selkänojaa vasten.

Edessäni seisoi kolme vampyyria, mutta he olivat erilaisia kuin Cullenit. Heinän silmänsä olivat tumman viininpunaiset. Keskimmäinen vaaleatukkainen miesvampyyri kyyristyi hyökkäysasentoon ja paljasti hampaansa minulle.

Kun havahduin näystäni, Edward katsoi minua leukapielet kireinä. Muut olivat kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta näin, että he istuivat kaikki jännittyneinä tuoleillaan.

”Paha juttu. Todella paha juttu.” Edward irvisti ja muutti sitten kasvonsa peruslukemille.
”Mitä hän näki?” Jasper kysyi vaimeasti keskusteluäänellä. Bella hymyili ja ymmärsin, että he halusivat tilanteen näyttävän tavalliselta, ettei kukaan olisi epäillyt mitään. Minä join kokistani.

”Alice näki vain niitä toisia”, Edward sanoi kepeästi. ”Toivon vain, ettei se tarkoita mitään. Tulevaisuushan ei ole lukkoon lyöty, vai mitä?” Hän katsoi minua ja minä nyökkäsin.
Yritin lopun päivän olla välittämättä näystäni, mutta onnistuin siinä vain Jasperin avulla. 


12. luku

Vähitellen koko lukio alkoi tottua siihen, että minä seurustelin Jasperin kanssa. Vaikka huomion keskipisteenä oleminen oli mahtavaa, niin ei sentään makeaa mahan täydeltä. En olisi jaksanut sitä loputtomiin. En kuitenkaan ollut täysin huomaamaton. Kuka muka olisi jos viettäisi joka päivä aikaa Cullenien seurassa?

Muutama viikko näkyni jälkeen olimme Jasperin kanssa olohuoneen sohvalla kotonani. Oli lauantai. Minä istuin ja Jasper oli laskenut päänsä syliini. Silitin hiljakseen hänen hiuksiaan.
”Alice?” Jasper sanoi yhtäkkiä.
”Mitä?”
”Et ole vielä kertaakaan käynyt meilläpäin. Nyt on koko päivä aikaa. Jos haluat, niin voisimme käydä.” Hän katsoi minua hymyillen sylistäni. ”En tarkoita, että tämä olisi ajanhukkaa. Sinun kanssa viettämäni aika on parasta mitä tiedän, mutta kyllähän me olisimme yhdessä sielläkin. Tapaisit perheeni kokonaisuudessaan.”

”Minusta se on ihana ajatus”, minä sanoin hymyillen hänelle. ”Miksei lähdetä heti?”
”Sitähän minäkin”, Jasper sanoi, mutta ei tehnyt elettäkään noustakseen. Katsoin häntä kummissani.
”No? Lähdetäänkö me?”

Jasper hymyili raukeasti. ”Olen joskus ajatellut, että teillä ihmisillä on aina liian kiire.” Miten se muka liittyi tähän asiaan? ajattelin vähän ärtyneenä. ”Kun on vampyyri, niin on ikuisuus aikaa, ja on vaikeampi olla ihmisten kanssa kun heillä on vain se päivä aikaa mitä eletään sillä hetkellä.”
”Mitä sitten…?”
”Joten ei pidetä tänään kiirettä. Mutta lupaan, että menemme tapaamaan perhettäni.”

”Eli…”
”Niin mitä?”
”Eli mitä me sitten teemme?”
”Mitä sinä sitten haluaisit tehdä? Emmehän me äskenkään tehneet mitään.” Jasper nousi kyynärpään varaan eteeni. Hänen huikaisevan kauniit kasvot olivat vain muutaman sentin päässä minusta. Näin hänen silmiensä kultaiset juovat, jotka kiemurtelivat tummemman kullan seassa. Olisin voinut laskea hänen ripsensä, jos olisin irrottanut katseeni hänen silmistään. Olin liikkumatta ja niin oli hänkin. Hän katsoi herkeämättä silmiini, kunnes painoi marmoriset huulensa omilleni. Hän liu’utti kätensä olkapäilleni ja suuteli minua. Minä kiedoin sormeni hänen hiuksiinsa ja painoin hänet tiukemmin itseäni vasten. Tunsin kun hän siveli käsillään niskaani ja selkärankaani. Värähdin.

Lopulta hän laittoi otsamme vastakkain ja hengitti syvään. ”Se alkaa olla jo… helpompaa. Siis olla sinun lähelläsi. Minä taidan rakastaa sinua niin paljon, etten kykene tekemään sinulle vahinkoa.”
Jasper hymyili minulle häikäisevästi.

”Lähdetäänkö meille?”
Minä tuhahdin. ”Aijaa, nyt me emme siis kiirehdi. Odotimmepa me pitkään”, sanoin sarkastisesti.
Jasper vain hymyili leveästi.

***

Jasper ajoi todella lujaa, eikä matkassa mennyt läheskään niin paljon kuin olisi mennyt, jos hän olisi ajanut normaalia vauhtia. Hän kääntyi jollekin pikkutielle, jota ei olisi nähnyt, jollei olisi tietänyt sen olevan siellä. Tie päättyi talon pihaan, joka oli varmaan useita neliömetrejä. Itse talo oli hyvin ajaton. Sen yksi seinä oli kokonaan lasia, ja siitä avautui näkymä talon viereiselle joelle.

”Se – se on ihastuttava!” minä huudahdin. Jasper hymyili minun reaktiolleni. ”Kaunis. Ja niin avara ja valoisa.”
”Tulehan nyt.”

Me kävelimme laatoitettua polkua ylös talolle. Jasper avasi minulle lasioven ja astuin kynnyksen yli sisälle taloon. Olohuoneessa minua odottivat Jasperin perhe. Takanani Jasper laski kätensä olkapäälleni.
”Tervetuloa, Alice. Mukava tavata sinut”, sanoi vampyyri, jonka tunnistin tohtori Carlisle Culleniksi. Hän ojensi minulle hillitysti kätensä ja minä tartuin rohkeasti siihen.
”Minustakin on mukava tavata. Teillä on ihana koti.”

Esme Cullen tuli myös tervehtimään minua. Hän oli äidillisen näköinen vampyyri, jolla oli sydämenmuotoiset kasvot. Sitten kaikki muutkin hymyilivät ja tervehtivät minua ja minulle tuli tunne, että tämä tilanne oli tuttu. Sitten muistin, että olin nähnyt tämän näyssä ensimmäisenä koulupäivänäni.

Edward kohotti hieman kulmiaan kun kuuli, mitä ajattelin. Arvelin hänen miettivän edellistä näkyäni.

Jasper lähti kierrättämään minua ympäri taloa, ja esitteli paikkoja. ”Tässä on Rosalien ja Emmettin huone. Nessien ja Jacobin. Carlislen työhuone. Tässä talossa on jokaiselle meille oma huone, mutta kaikilla on myös omat talonsa. Bella ja Edward asuvat vakituisesti kävelymatkan päässä täältä metsässä. Nessie ja Jacob myös. Rosen ja Emmettin talo on vähän kauempana.”

”Tässä on minun huoneeni.” Jasper avasi oven ja katsoin kiinnostuneena katsomaan millainen se oli. Siellä ei ollut sänkyä. Ei tietenkään, eiväthän vampyyrit nukkuneet. Jasperilla oli uskomaton levykokoelma ja hienoja koriste-esineitä huoneessaan. Huonetta hallitsi muhkea beesinvärinen sohva.

”Tämähän on kuin tavallisen teini-ikäisen pojan huone”, minä ihmettelin.
Jasper nauroi. ”Mitä odotit? Ruumisarkkuja ja hämähäkinseittejä?”
”Ei vaan… täällä on niin valoisaa ja… raikasta. En kuvitellut tällaista. Täällä on niin vapaa tunnelma. Sinun kotisi on ihana.”
Jasper pörrötti minun hiuksiani.
Toteutumaton unelma, vai aavistus todellisuudesta?

Do you remember that moment? It's one dream and song.

Beatrix Bones

  • Ylempi alilehmä
  • ***
  • Viestejä: 3 605
Vs: Aavistus, [ 10.8 luvut 11 ja 12 ]
« Vastaus #31 : 10.08.2010 16:11:32 »
Ooi, ihana! :) Alice ja Jasper ne yhteen soppii... Odottelen Emmettin omanlaatuista huumoria, ja lisää näkyjä Alicelta. Sekä tietenkin romantiikkaa! ;) Mutta mutta, kaiken kaikkiaan mahtavat osaset, Alicen ja Jasperin 'ei meillä mikään kiire ole' -kohta oli hellyyttävä, pystyn kuvittelemaan tuollaisen tilanteen! :)

~ Bea kiittää, kumartaa ja odottaa jatkoa
Ava © flawless

aurore

  • Vieras
Vs: Aavistus, [ 10.8 luvut 11 ja 12 ]
« Vastaus #32 : 10.08.2010 17:28:16 »
Oijoi, tää on ihana !<3
Kirjoitat todella hyvin ja sujuvasti, pidän tyylistäsi kovasti. Kuten aikaisemmin sanoinkin, olet tehnyt hahmoista erittäin onnistuneita ja mielenkiintoisia.
Lainaus
”Tämähän on kuin tavallisen teini-ikäisen pojan huone”, minä ihmettelin.
Jasper nauroi. ”Mitä odotit? Ruumisarkkuja ja hämähäkinseittejä?”
Hihi, ihana (:
Mutta, jatka pian, jooko ? (:
~ a.

phoebeZ

  • ***
  • Viestejä: 166
Vs: Aavistus, [ 10.8 luvut 11 ja 12 ]
« Vastaus #33 : 10.08.2010 19:02:29 »

aivan ihana! jasper on niin sulonen alicen kanssa  (;
jatkoa vaan..
kiitoksia ♥

-love-

  • ***
  • Viestejä: 21
  • En ole utelias vaan tiedonhaluinen:)
Vs: Aavistus, [ 10.8 luvut 11 ja 12 ]
« Vastaus #34 : 10.08.2010 22:58:49 »
Tää oli hyvä!! :)
Alko naurattaa ku ei muistanu et Edward kuulee kaikki ajatukset :D
Oli kyl muutenki niin hyvä että jatkoa ootan innolla! ;) <3


Engel-

  • Pisara meressä
  • ***
  • Viestejä: 47
  • omnomn~ <3
Vs: Aavistus, [ 10.8 luvut 11 ja 12 ]
« Vastaus #35 : 11.08.2010 09:05:22 »
Aivan ihana oli jälleen :)
Hajosin aika pahasti tuolle kohdalle kun Alice unohti ,että Edward osaa lukea ajatuksia :D
Jatkoa nopeesti tulemaan niin olen tyytyväinen ;)

♥~ Engel-

Grozda

  • Svit-kona
  • ***
  • Viestejä: 67
  • Kvetha Fricäya.
Vs: Aavistus, [ 16.8 luvut 13 ja 14 ]
« Vastaus #36 : 16.08.2010 20:03:38 »
Jälleen kiitos kaikille lukijoille kommenteista ja tässä tulee lisää jatkoa. Toivottavasti pidätte.  :D Ja tiedoksi, että neljästoista luku on tavallista lyhempi, että koettakaa kestää.  ;)


13. luku

Muutaman päivän päästä Jasper meni poikaporukalla metsästämään ja minä sain luvan jäädä Bellan, Nessien ja Rosalien kanssa siksi illaksi Culleneiden taloon. Sinä iltana minuun virtasi kunnolla tyttöenergiaa, ja huomasin, että juuri sitä minä olin kaivannut. En ollut pitkään aikaan saanut kikattaa ja puhua tyttöjen jutuista ja tuntui kuin se olisi ollut kokonaan uusi tunne.

Illan myötä rauhoituimme kuitenkin ja ajauduimme keskustelemaan olohuoneen sohvalle.

”Miten sinulla menee Jasperin kanssa?” Bella kysyi. Minusta tuntui, että hän kysyi sen vain siksi, että saisi tietää mitä minä ajattelin asiasta. Hän luultavasti tiesi jo Jasperin kannan.

Kasvoilleni nousi heti hymy kun aloin puhua Jasperista.
”Niin kuin ennenkin. Mikään ei ole muuttunut.” Olin hetken aikaa hiljaa. ”Bella, tämä on ihanaa!”
”Minä tiedän sen”, hän sanoi tyytyväisenä. ”Olemme jokainen kokeneet sen konkreettisesti, ja tiedämme miltä sinusta tuntuu. Ja minä olen iloinen puolestasi.”

Minä nielaisin, kun mieleeni muistui toinen asia. ”Eikö… eikö sinua haittaa tai vaivaa se, että me olemme ihan vääränlaisia toisillemme?” kysyin arasti. Aloin pikku hiljaa luottamaan heihin niin paljon, että uskalsin jo uskoutua heille. Odotin huolestuneena Bellan vastausta.

”Voi Alice. Sinä et voi tietääkään. Et tuntenut Jasperia ennen kuin nyt tapasit hänet. Sinun tulosi hänen elämäänsä synnytti aikaan suuren muutoksen. Ne jotka ovat tunteneet hänet pisimpään, osaavat nähdä miten paljon hän on muuttunut. Sinä tunnet nykyisen Jasperin, mutta me tunnemme sen lisäksi myös entisen Jasperin.” Bellan lopettaessa Rosalie jatkoi.

”Jasper oli meistä ainoa, joka ei ollut löytänyt ikuisuudelleen tarkoitusta. Siitä on noin viisikymmentä vuotta kun perheessämme oli toinenkin samanlainen, Renesmee. Mutta hän tapasi silloin Jaken. Sitten kului ne mainitut viisikymmentä vuotta, eikä Jasperilla ollut ketään. Hän oli laumassamme alusta astin ollut yksin. En tiedä hänen edellisestä elämästään, mutta hän on varmaan kertonut sinulle Mariasta.” Minä nyökkäsin. ”Joka tapauksessa hänen luonteensa korostui sillä, että hän näki meidän muiden olevan onnellisia, eikä itse voinut olla sitä. Meille jokaiselle elämä muuttui helpommaksi, kun hän löysi sinut. Hänhän on erittäin karismaattinen ja pystyy manipuloimaan toisten tunteita. Me koimme usein hänen kanssaan hänen tunteensa. Hän halusi kyllä pitää ne sisällään, mutta ei joskus muistanut sitä. Hän oli yksinäinen, hieman surullinen ja kateellinen meidän onnellemme ja ne tunteet tekivät hänestä jähmeän, muovasivat hänelle läpipääsemättömän ulkokuoren.”

”Sellaisena me hänet tunsimme”, Renesmee sanoi. ”Meidän elämämme helpottui siksi, että hänen onnelliset tunteensa välittyivät meille. Kuinka olisimme voineet olla välittämättä siitä. Me olemme hyvillämme, onnellisia teidän puolestanne. Sinun saapumisesi hänen elämäänsä muutti hänet melkein tuntemattomaksi. Kun hän oli viettänyt ensimmäisen päivän sinun kanssasi, hän tuli kotiin innostuneempana kuin yli sataan vuoteen. Et siis voi suhtautua itseesi niin mitättömästi. Sinä olet tärkeä. Tärkeä hänelle ja meille jokaiselle. Sinä kuulut perheeseen.”

Bella katsoi minua hymyillen. ”Luuletko, että voisimme elää hänen kanssaan sovussa, jos antaisimme sinulle tapahtua jotain? Parasta, mitä voit tehdä hänelle, on rakastaa häntä.”

Heidän lempeä puheensa minulle uhkasi saada kyynelkanavani puhkeamaan, mutta hillitsin itseni ja hymyilin niin leveästi kuin pystyin. ”Te olette ihania”, minä sanoin päätäni pudistellen. ”En tiennyt, että asia on noin. Mutta minä…”

”Niin?”

”Onko se viisasta, että minä kuulun perheeseen, mutta olen silti ihminen? Se… ei ole ehkä kovin hyvä ajatus.”

”Älä huoli”, Bella sanoi. ”Minä olen myös ajatellut sitä ja neuvon sinua unohtamaan sen asian, koska tiedän, että kaikki järjestyy. Jollain tapaa.”

***

Ulko-ovi avautui ja minä hyppäsin sohvalta pystyyn. Pian Jasper asteli huoneeseen Emmett, Edward ja Jacob perässään ja hyppelin hänen eteensä jännittyneesti hymyillen, kuin viimetapaamisesta olisi kulunut jo hyvän aikaa. Minun suhtautumiseni Jasperiin oli muuttunut aavistuksen – tietysti parempaan suuntaan – ja hän huomasi sen. Se johtui tietenkin meidän tyttöjen keskustelustamme.

Jasper kahmaisi minut leijonansyleilyynsä ja hieroi kasvojaan hiuksiini. Minä olin onnellinen kun sain pelkästään olla hänen sylissään ja hengittää hänen tuoksuaan.

”Ja täällä viljellään intohimoisia tunteita. Hienoa, minä haluan mukaan!” Emmett syöksähti härnäävästi nauraen tökkäämään Jasperia kylkeen, mutta Jasper pysäytti hänen kätensä kuin seinään, ilman, että minä tunsin edes hänen irrottavan kätensä ympäriltäni.

”Silloin kun minä vietän aikaani Alicen kanssa, meitä ei häiritä”, Jasper sanoi harhaanjohtavan tyynellä ja leppeällä äänellä. Emmett vain irvisti ja sanoi: ”Vai vietät aikaa Alicen kanssa. Oliko tuo vitsi? Tiedätkö mitä Alice? Minä tiedän moniakin keinoja, miten saa olonsa kotoisaksi tuon ilonpilaajan kanssa. Olen ammattilainen”, hän kehui ylpeänä itseään. ”Kuule, jos tulee päättämisvaikeuksia, niin kysy vain minulta, pikkusisko. Tulen ihan varmasti auttamaan.”

Minä punastuin ja sanoin kärkevästi: ”Enköhän minä pärjää ilman sinun neuvojasi.”

”Mikä pettymys!” Emmett huudahti traagisesti. ”Jasper, jos minä olisin sinä, niin olisin valinnut vähän mukautuvamman tytön.” Jasper murisi ja Emmett loikkasi kahdella hypyllä olohuoneesta yläkertaan karkuun. Siellä kaikui hänen naurunsa.

”Älä välitä, Alice”, Jacob sanoi hymyillen minulle. Hänen valkoiset hampaansa korostivat ihon oliivinruskeaa sävyä. ”Minä voin kertoa sinulle vaikka tarinan.” Hän näytti itsekin innostuneelta, ja arvasin, että hän piti tarinankertomisesta todella paljon. Muutkin näyttivät kiinnostuvan ja etsivät itselleen mukavan paikan. Minä tietenkin menin istumaan Jasperin kanssa sohvalle ja nojasin hänen olkapäähänsä. Emmettkin hiipi yläkerrasta takaisin olohuoneeseen. Esme tuli keittiöstä ja Carlisle työhuoneestaan. Tarinahetket olivat ilmeisesti enemmän kuin mielenkiintoisia.


14. luku

”Haluatko kuulla kauhutarinan?” Jake kysyi minulta. Hän selvästikin aikoi kertoa tarinansa erityisesti minulle.

”Eikö tämä elämä ole jo yhtä kauhutarinaa?” minä vastasin kysymykseen kysymyksellä.

”Vampyyreja”, Jake sanoi sanojeni vahvistukseksi ja väläytti valkoisen hammasrivinsä esiin. ”Entä jos tämä onkin totta?”

”No hui. Pitää varmaan juosta karkuun.”

Jacob nauroi minun vastaukselleni. ”Lyönpä kuitenkin vetoa, että meidät tuntien et pelästy läheskään niin paljon kuin minä haluaisin.” Ja sitten hän aloitti tarinansa.

***

Jacobin kerrottua tarinansa, minä olin mukavan kylläinen kuin juuri syöneenä. Minua väsyttikin vähän ja tietenkin Jasper tunsi sen. Hän huolestui aina pienimmästäkin asiasta, mikä minulla oli vinossa ja sanoi vievänsä minut pian kotiin nukkumaan. Sanoin hyvät loppuyöt Culleneille ja lähdin Jasperin kanssa autolle. Hän ajoi nopeasti kotipihaan ja sanoi odottavansa minua huoneessani. Lähdin sisälle, tervehdin isää ja söin pikaisesti iltapalan. Sitten sanoin toistamiseen hyvät yöt, tällä kertaa vain eri henkilölle, ja menin huoneeseeni. En olisi malttanut tehdä iltatoimiani, mutta tiesin, että minulle jäisi enemmän aikaa jos tekisin ne heti ja noudatin itseni neuvoa.

Lopulta palasin kylpyhuoneesta takaisin omaan huoneeseeni, jossa Jasper odotti. Pujahdin peiton alle ja hän silitti hiuksiani.

”Alice, mikä tänään muuttui?” hän kysyi hiljaa. ”Tunsin sinussa jotain uutta, kun tulin metsästämästä.”

Kerroin hänelle, mistä olimme Bellan, Renesmeen ja Rosalien kanssa puhuneet.
”Se kirkasti minulle, kuinka erilaista sinun elämäsi on ollut ilman minua. He sanoivat, että minä olen tärkeä teille kaikille ja kuulun perheeseen. Ja… ja parasta, mitä minä voin tehdä sinulle, on rakastaa sinua.”

Vaikenin ja painoin pääni hänen rintaansa vasten. ”Alice”, hän sanoi, ”minäkin rakastan sinua ja tulen ikuisesti rakastamaan.” Sen parempaa tunnustusta en kaivannutkaan. Siinä oli kaikki, mitä halusin.

Hän kumartui ja suuteli minua. ”Sinun pitäisi varmaan nukkua”, hän sanoi huuliani vasten.
”Ei minua enää nukuta”, intin vastaan. Hän nauroi hiljaa ja tyrmäsi vastusteluni täysin.

”Minä kyllä nukutan sinut”, hän lupasi ja samassa minut valtasi uneliaisuus. Ennen kuin nukahdin kokonaan, kuulin hänen sanovan: ”Minä rakastan sinua.”
« Viimeksi muokattu: 23.08.2010 20:19:00 kirjoittanut Grozda »
Toteutumaton unelma, vai aavistus todellisuudesta?

Do you remember that moment? It's one dream and song.

Anaid

  • ***
  • Viestejä: 281
  • Jamie <3
Vs: Aavistus, [ 16.8 luvut 13 ja 14 ]
« Vastaus #37 : 16.08.2010 20:43:14 »
Voi, ku oli ihanaa, ku tuli jatkoa!
Nää oli kans tosi kivat luvut!
En muista, huomasinko virheitä...
Jatkoa!

Anaid
Draco/Harry<br />Harry/Ginny<br />Lily/James

phoebeZ

  • ***
  • Viestejä: 166
Vs: Aavistus, [ 16.8 luvut 13 ja 14 ]
« Vastaus #38 : 16.08.2010 21:08:57 »

ihanaa, jatkoa! ja vielä kaksi lukua! aika pro suoritus, pakko myöntää ; >>
Jasper on vaan niin söpö, just tollanen - Jasper! (;
jatkoa odottelen..
kiitoksia ♥

Lööperiikka

  • ***
  • Viestejä: 481
Vs: Aavistus, [ 16.8 luvut 13 ja 14 ]
« Vastaus #39 : 17.08.2010 06:54:43 »
Aih, aivan ihana luku! <33
Todella suloinen tuo Jasperin nukuttaminen.
Kiitoskia ja sitäjatkoahan minä kaipailen tähän ihanaan tari´naan aavan ihanalta kirjoittajalta.