Nyt olen ylpeä, sain tämän kokoon kolmessa päivässä
Nyt sitten risut ja ruusut käyttöön.
Ja jos luet tätä, kommentoi. Vaikka ihan vain jotain tarpeetontakin. Haluan tietää kuinka monta tätä seuraa
Mutta nyt;
Piip, piip, piipHerätyskelloni huusi vaativana yöpöydälläni ja murahdin unisena. Aloin haparoida kädelläni kelloradiota yöpöydältä ja huidoin samalla muita tavaroita lattialle. Valitin itsekseni ja vetäisin peiton pois päältäni ja sammutin tuon maailman ärsyttävimmistä kapistuksista, ja vedin peiton takaisin päälleni. En jaksa nousta!
Mutta nousta mistä? Missä hitossa minä olen?
Vetäisin taas peiton pois päältäni ja nousin pelästyneenä istumaan. Katselin ympärilleni ja näin huoneeni, likaisia vanhoja rääsyjäni lojui kodikkaasti lattialla yöpöydältä alas viskomieni tavaroiden seurana, James nojasi seinään huoneen nurkassa ja Molly tuhisi tyytyväisenä jalkopäässäni. Milloin minä tänne olin päätynyt?
Muistin viime illasta vain satunnaisia pätkiä - vaikka en edes ollut kännissä. Alicen ja Jasperin hyvästelysuukot, hiljaisuuden Edwardin autossa, ohikiitävät talot.. mahtavaa, oli kai nukahtanut ja isä oli kantanut minut sänkyyni. Kerrassaan hienoa, nyt minulla ei ollut mitään konkreettista todistusaineistoa siitä, etten ollut juonut koko viime yönä. Ehei, hereillä pysymisen sijaan minä oli nukahtanut Edwardin autoon. Tietysti, niin minun tuuriani. Isä on varmaan ihan hermona.
Nousin sängyltä ylös niin, että allani olevat lattialaudat narahtivat ja se sai Mollyn kääntämään laiskasti päätään puoleeni. Huokaisin ja juoksutin sormiani sotkuisen tukkani läpi kulkiessani kohti kylpyhuonetta - ja erityisesti suihkua. Olo oli kuin olisin viettänyt viikon ojassa. Katsoin ohimennen peiliin - mahtavaa, minä näytinkin siltä. Päälläni oli eilen ostamani vaatteet ja naamani muistutti pesukarhun naamataulua.
Suihkusta tultuani kääriydyin jo hiukan virkistyneenä siniseen aamutakkiini ja alushousuihin. Laahustin alakertaan kuulemaan tuomioni.
“Isabella Marie Swan”, kuului Charlien tuomitseva äänensävy, minkä olin useasti kuullut lapsena seinään piirtämisen jälkeen. Charlie seisoi käytävään seinään nojaten, kädet puuskassa ja päällään musta puku - mitä hän käytti kokoukseen mennessään - ja kömpelösti solmittu kravatti.
“Se on nimeni”, sanoin kohauttaen olkapäitäni. Enhän ollut tehnyt mitään pahaa, Charlie vain luuli niin. Yritin kävellä hänen ohitseen keittiöön, mutta Charlie tarttui minua olkapäästä kiepsauttaen minut ympäri.
“Mitä eilen illalla, tai yöllä tapahtui?” Charlie kysyi huulet tiukkana viivana puhuen kiristettyjen hampaidensa takaa.
“Vähän kaksipiippuinen juttu. Mitä olet kuullut?”
Charlie pyöräytti silmiään ja huokaisi.
“Olitko sinä eilen baarissa?”
Nyökkäsin. Paras pysyä totuudessa. Valahtelu ei kuulunut hyveisiini.
“Olitko humalassa?”
Pudistin päätäni.
“Miksi et kertonut minulle meneväsi baariin, vaan valehtelit olevasi yön Alicella?”
“Koska minä tosiaan luulin, että olisin yön Alicella. Sitten saimmekin kutsun 2112seen, ja minulle luvattiin, että olisimme siellä vain pari tuntia. Kukaan vain ei katsonut kelloon tarpeeksi useasti”, lopetin sanaryöpyn korostamalla viimeistä lausetta suurella haukotuksella. “Ja ei, minä en sammunut. Olin vain autossa ihan tuhottoman väsynyt ja nukahdin.”
Charlie nyökkäsi hyväksyvästi ja hänen katseensa pehmeni aavistuksen verran. Oli tosin selvääkin selvempää, etten selviäisi tästä olankohautuksella. Mitenköhän Alice ja Edward selviävät?
“Tiedät kuitenkin, että valehtelulla on seurauksensa.”
“Minä en valehdellut. Täysin.”
“Tulit kuitenkin kotiin yöllä kolmen aikaan hyvin epäilyttävässä kunnossa ja rikoit kello yhdentoista sääntöä. Saat viikon kotiarestia.”
Huokaisin. Ehkä tämä olisi minulle oikein, miksi en vain totellut syvällä pääni sisällä huutanutta ääntä, joka käski lähteä kotiin.
Otin askeleen kohti keittiötä, mutta Charlie pysäytti minut taas.
“Olisi minulla yksi pyyntö..”, Charlie virnisti ja osoitti viininpunaista kravattiaan. Naurahdin ja solmin isäni kravatin uudestaan ja taputin hänen rintakehäänsä saatuani työni valmiiksi.
“Kiitos, Bells.”
“Eipä mitään. Joko nyt saan mennä? Olisi vähän kiire tässä..”
“Toki. Minullakin on tässä kiire kokoukseen, joten.. no hyvää koulupäivää.”
Nyökkäsin nopeasti ja livahdin äkkiä keittiöön, missä Jacob rouskutti pöydän äärellä muroja lukien samalla Aku Ankkaa.
Noin tunnin kuluttua, kun olin saanut päälleni vanhat farkut, aikansa eläneen metsänvihreän t-paidan ja hupparin, - uudet olivat Rosalien autossa - minä ja Jacob lähdimme yhtä matkaa kotimme pihalta kohti koulujamme. Olallani oli vanha olkalaukkuni minne oli heittänyt penaalini, uuden postissa saapuneen lukujärjestykseni ja koulun kartan.
Jacob kulki mopollaan perässäni ja minä menin eteenpäin rauhallisesti skootterillani. Erkanimme kuitenkin eräissä liikennevaloissa ja Jacob kaasutti eteenpäin aikaisempaa nopeammin. Minä kaarsin vasemmalle, ja huomasin jo paljon selvemmin poistuneeni vanhalta turvalliselta Forrest Hillsiltä. Ympärilläni oli kauppoja, pienempiä kauppoja, kukkakauppoja, autoja, lisää autoja ja isoja kaupunkirakennuksia. Glendalen keskusta toi mieleeni todellisen kaupungin - tämä ei tosin vetänyt mitenkään vertoja Timesille.
Seurasin ajo-ohjeita tarkasti ja vilkuilin kylttejä. Jacob oli sanonut, että koululle oli todella yksinkertainen ajaa. Siksi olinkin varannut ajamiseen vähän ylimääräistä aikaa, minulta kun yksinkertaisetkin jutut veivät odotettua kauemmin. Pysähdyin liikennevaloihin ja odottelin valojen vaihtumista ja vilkaisin ranteessa olevaani kelloa, minkä olin siirtänyt mustan nahkatakkini päälle. Kello näytti varttia vaille yhdeksää ja koulu alkaisi yhdeksältä. Heilautin tuskastuneena raskasta päätäni, mihin isä oli suurin piirtein liimannut kypärän kiinni.
Viereeni ajoi harmaa Volvo ja minä voihkaisin. Totta kai Edwardin piti tulla aina tuolla harmaalla hevosvoimilla kulkevalla Volvollaan pelastamaan neito pulasta. Pakotin kasvoilleni jonkin hymyntapaisen kun Edward avasi autonsa sivuikkunan.
“Hei, Bella! Tarvitsetko ajoneuvoja?” Edward huudahti ja minä nyökkäsin ujona. Toivoin, ettei hän erottaisi kasvoilleni ilmestynyttä punaa.
Edward hymyili suloista vinoa hymyään ja käski minun seurata häntä. Nyökkäsin jälleen ja Edward lähti ajamaan valojen vaihtuessa.
Glendale Arts High Schoolille ei sittenkään ollut niin kamalan vaikea ajaa. Osasyynä oli toki Edward, joka oli auttanut minut pulasta. Jos olisin yrittänyt ajaa tänne itse, olisin takuulla eksynyt. Parkkeerasin skootterini koulun parkkipaikalle Edwardin Volvon viereen. Laitoin skootterini nojaamaan jalkaansa vasten ja lukitsin skootterin niin, ettei kukaan pässi varastaisi sitä. Sen jälkeen kiitollisena vetäisin mustan kypärän päästäni ja heilautin hiukseni vapaaksi ponnarista.
Edward seisoi vierelläni ja hymyili. Pidin kypärääni toisessa kainalossani ja toisesta olkapäästäni roikkui musta kukallinen olkalaukkuni.
“Kiitos”, sanoin Edwardille ja hymyilin. Edward nyökkäsi ja naurahti.
“Ole hyvä vain, Bella. Haluatko, että autan sinut ensimmäiselle tunnillesi?”
“Jos siitä ei ole vaivaa”, mutisin ja tunsin taas punan nousevan poskilleni. Yritin vähän hillitä sitä, mutta tunsin punan vain syventyvän. Edward naurahti ja kääntyi kannoillaan lähtien harppomaan kohti koulurakennusta. Pienillä juoksuaskelilla sain Edwardin kiinni ja kävelimme rinnakkain. Kävelimme asfaltoitua polkua pitkin kohti valkeaa rakennusta, joka oli muutaman pensaan takana piilossa.
Nyt katsoin koulurakennusta ensimmäistä kertaa, se oli upea! Se oli valkoisista tiilistä koottu kaksikerroksinen rakennus. Sen pylväskatollinen sisääntulo teki koko rakennuksesta vanhahtavan Antiikinkreikkaan sijoittuvan ja vähän yliopistomaisen. Siis sellaisen mitä näkee telkkarissa.
Piha-alue oli aika pieni, mutta silti siisti. Keskellä oli tasaiseksi leikattu neliön muotoinen nurmialue, jota ympäröi soralla tehty kehys. Keskellä nurmialuetta oli suihkulähde, missä oli kolme enkelilasta.
Sisääntulolla kahden pylvään välissä oli marmoripenkki, missä istui Alice, Rosalie, Jasper ja Emmett.
Alice näki meidät ensimmäisenä ja kiljahti pienesti. Luulin sen johtuneen innokkuudesta, mutta vielä mitä..
“BELLA! MITÄ IHMETTÄ SINULLA ON PÄÄLLÄSI?” Alice parkaisi ja kipitti luokseni katsoen nahkaista takkiani, sen alla olevaa harmaana hupparia ja risoja farkkujani.
“Vaatteet?” Sanoin sen kuin kysymyksen ja Alice voihkaisi.
“Niin, mutta millaiset! Eikös me eilen juuri käyty ostoksilla?”
“Joo, mutta kaikki ostokseni jäivät Rosalien autoon”, selitin ja huomasin siirtyneeni aavistuksen verran Edward selän taakse piiloon. Edward ei näyttänyt lainkaan pahastuvan siitä.
“No sittenhän tässä ei ole ongelmaa. Rose, hae jotain vaatteita autostasi ja tule tyttöjen vessaan. Meillä on vielä”, Alice vilkaisi kultaisesta kosketusnäytöllisestä Diorin puhelimestaan kelloa, “viisi minuuttia.”
Rosalie lähti harppomaan autolle ja loi minuun anteeksipyytävän katseen. Vastasin katseeseen virnistyksellä ja lähdin Alicen vetämänä koulurakennuksen sisään.
Koulu aloitettiin valtavassa jumppasalissa, minne kaikki koulun oppilaat olivat jo kokoontuneet. Edward käveli vasemmalla puolellani ja Emmett ja Jasper tulivat takanamme. Jouduimme istumaan minun hitauteni takia viimeiselle penkkiriville jumppasalin takana. Alice ja Rosalie olivat lähteneet jonnekin sen jälkeen kun olivat uudelleenpukeneet minut valkoisiin farkkuihin, vaaleansiniseen toppiin ja valkoiseen huppariin.
“Mitä nyt tapahtuu?” Kysyin katsoen eteenpäin esittäen kysymyksen yleisenä niin, että siihen voisi vastata kuka vain.
“Rehtori kertoo syyslukukauden tiedotteet ja jupisee turhia”, Jasper sanoi innottomasti ja valui tuolissaan alaspäin tylsistyneenä.
“Missä Tanya?” Emmett kysyi Edwardilta ja mahaani kouraisi vähän niin kuin olin ensikertaa kuullut Philistä. Minua kuvotti. Se varmaankin näkyi myös kasvoiltani, koska Jasper katsoi minua kummastuneena kohentaen taas asentoaan.
“Bella? Oletko kunnossa?” Jasper kysyi huolissaan.
“Mahtavassa. Jännittää vain tämä päivä”, takertelin ja purin alahuultani. Jasper nyökkäsi hitaasti, muttei näyttänyt vakuuttuneelta.
“Tanya on varmaan backstagella Rosen ja Alin kanssa”, Edward sanoi huolettomasti Emmettille ja kohautti olkapäitään.
“Miksi he siellä ovat?” Kysyin uteliaana ja yritin hillitä mahassani möyriviä mahahappoja
“Rosalie on Cheerleader”, Emmett sanoi ylpeänä ja röyhisti rintaansa.
“Niin kuin ne kaksi muutakin?” Arvasin kieltäytyen samalla alitajuisesti lausumasta Tanyan nimeä ääneen. En edes ollut ikinä nähnyt koko naista ja hän saattoi olla ihan mukavakin, mutta silti minua vain jaksoi puistattaa ajatus siitä, että hän oli Edwardin tyttöystävä.
“Niin, jopa Alice. Hän on pieni mutta aivan ällistyttävän notkea”, Jasper sanoi ja Edward virnisti.
“Jospa puhuttaisiin jostain muusta kuin siskoni notkeudesta?”
Emmett alkoi nauraa, mutta nauru katkesi siihen kun jostain yläpuoleltamme kaiuttimista kuului korvia hyytävä
HILJAA!Käänsin katseeni eteenpäin ja liikuntasalin etuosassa puhujapöntössä seisoi noin 60-vuotias nainen, jolla oli kasvot täynnä ryppyjä, jotka erottuivat sinne asti missä minä istuin. Naisella oli pullonpohjaiset silmälasit, vaaleat hiukset tiukalla nutturalla takaraivolla ja tanttamainen vihreä kokohame.
“Tuo on Rehtori Domarée”, Edward kuiskasi minulle, “hän opettaa näytelmätaiteita ja äidinkieltä.”
Nyökkäsin ja huomasin, että eteen oli tullut rivillinen punaiseen cheerleader-asuun pukeutuneita tyttöjä. Yksi tytöistä oli muita huomattavasti lyhempi.
“Onko tuo Alice?” Kysyi vieressäni istuvalta Jasperilta joka nyökkäsi ylpeänä.
“Joo. Porukan lyhin ja taitavin.”
“Hyvää huomenta lapset ja tervetuloa taas tänne GAHSiin viikon kestäneen syysloman jälkeen.” Kuului tiukka, kimeä ääni edestä, joka kuului rehtorille. Ääni ei tuntunut sopivat yhteen naisen olemuksen kanssa. Kuin puhujanpöntön alla olisi ollut viisivuotias puhumassa hänen puolestaan.
“Ennen kuin aloitamme, hoitakaamme ensin muutamia käytännön asioita. Kuten kaikki varmaan tietävätkin, Sarah Johnsson muutti viikkoa ennen syyslomaa Oklahomaan ja nyt tapahtuu vallan vaihto. Toivotetaan tervetulleeksi uusi Cheerleader kapteenimme, Tanya Denali!” rehtori sanoi juhlallisesti ja alkoi taputtaa muiden oppilaiden kanssa. Kuulin muutamien poikien vislaavan ja huutavan kannustuksia. Edward taputti vieressäni ja hymyili vienosti. Pakotin omatkin käteni taputtamaan samalla kuin katsoin naista, joka omisti.. ihastukseni. Niin, kai sitä voi niinkin kutsua, vaikka aika ala-astemaiseltahan se kuulostaa lukion toisella luokalla olevan suusta. Tai päästä.
Tanya oli kaikkea mitä
en ollut osannut kuvitella. Hänellä oli vaaleat, melkein vyötärölle asti ulottuvat punaiseen vivahtavat vaaleat hiukset, pitkät jalat, kapea vyötärö ja uskomattoman kauniit kasvot. Minä näyttäisin Tanyan rinnalla pelkältä pieneltä hiireltä.
Tanya hymyili leveästi, - kuin olisi juuri voittanut miljoonan - ja astui samalla rehtorin tilalle puhujanpönttöön.
“Tämä on todella suuri kunnia, että minut valittiin uudeksi kapteeniksi, kiitos kaikille. Etenkin minun omalle Edwardilleni”, Tanya lausui ystävällisellä äänellä ja lähetti Edwardille lentosuukon samalla vilkaisten minuun kummastuneena. Edward “nappasi” lentosuukon käteensä ja painoi sen sydämensä paikkeille. Minua alkoi taas oksettaa. Tanya naurahti ja joka puolelta alkoi kuulua
uuu -huutoja ja vislauksia.
“Minä lupaan jatkaa kunniakkaasti samaani pestiä. Kiitos!” Tanya huudahti vielä ja poistui taas takaisin riviin, missä oli muitakin Cheerleadereita.
“Kiitos, Tanya. Ja nyt muita tiedotteita. Näytelmäryhmä jatkaa täällä salissa, taideryhmä menee kuvaamataidon luokkaan ja ne joilla on tälle päivälle pakollisten aineiden mukainen lukujärjestys, menee sen aineen luokkaan mitä sattuu nyt olemaankin. Hyvää päivänjatkoa!”
Ja niin oppilaat alkoivat virrata ulos salista, paitsi siis minä ja Edward, jotka jäimme odottamaan näytelmäkurssin alkua. Emmett suuntasi pakollisen matikan tunnille ja Jasper suuntasi kuvaamataidon luokkaan.
“Tanya.. vaikuttaa mukavalta”, sanoin samalla kuin ohimennen nojatessamme seinään odotellen väkijoukon ryntäyksen loppua. Edward nyökkäsi ja virnisti.
“Niin
vaikuttaa.”
Nostin toista kulmakarvaani kysyvänä. Edward heilautti toista kättään ja tuhahti.
“Näet sitten.”
Nyökkäsin ja mutristin suutani.
“Isabella Swan? Bella?” kuulin kellomaisen äänen edestäni ja huomasin tuijottavani kiharat punaiset hiukset omistavaan tyttöön, jolla oli nenänsä päällä silmälasit ja pisamia. Tytöllä oli siniset silmät ja ujot ohuet kirsikan väriset huulet. Hänellä oli päällään auki oleva villakangastakki, jonka alla oli musta pusero. Jaloissaan hänellä oli risat farkut ja tennarit. Tytöllä oli ujosti kädet selän takana.
“Olen”, vastasin tytön kysymykseen ja katsoin hänen sydämen muotoisiin kasvoihinsa kummastuneena. Olin jossain nähnyt hänet.
“Livvy?” Henkäisin tunnistaessani ja puhkesin hymyyn. “Livvy!”
“Siitä on niin aikaa! Mitä sinä täällä teet?” Esikouluaikainen ystäväni Livvy Jones huudahti iloisena ja halasi minua. Edward katsoi vierestä kummastuneena.
“Minä.. tein maisemanvaihdon”, sanoin ja purin alahuultani. Livvy nyökkäsin ja katsoi minua kiireestä kantapäähän.
“Vau. Sinä olet muuttunut”, Livvy naurahti
“Sitä se puberteetti tekee. Et sinäkään siltä hiekkalaatikolla leikkivältä tytöltä enää näytä.”
Nauroimme yhdessä ja lopulta huokaisimme yhteen ääneen ja naurahdimme taas.
“Sinäkin siis olet näytelmäryhmässä tänään? Se on hienoa.” Sanoin ja astuin askeleen taakse päin nojatakseni taas seinään. Livvy nyökkäsi ja katsoi maahan.
“Joo. Oikeastaan pyrin enemmän musiikilliselle puolelle, mutta tätä tuli ikään kuin pakettiratkaisuna”, Livvy sanoi naurahtaen.
Samassa Alice hyppäsi viereeni ja kiljahdin pikkaisen. Alice naurahti ja katsoi kysyvästi - ja arvostelevasti - Livvyä ja hänen vaatteitaan.
“Ööh. Hei?” Livvy sanoi ujosti ja Alice hymyili hänelle. Näin Alicen silmistä, että hänen teki mieli hakea Rosalien autosta lisää vaatteita ja vaatettaa Livvy. Alice itse oli vaihtanut jo normaalisen ihmisten vaatteet päälle.
“Hei. Olen Alice”, Alice esittäytyi heleällä äänellä. Ensimmäistä kertaa huomasin Edwardin kadonnen vierestäni. Etsin häntä katseellani samalla kun Alice ja Livvy juttelivat. Löysin Edwardin juttelemasta jollekin pojalle salin toisella puolella.
Samassa salin edessä olevan näyttämön tummanpunaiset verhot siirtyivät näyttämön keskellä seisoi Rouva Domarée kädet puuskassa, toisessa kädessään papereita, jalka naputti rytmikkäästi lattiaa. Koko salin näytelmänryhmä hiljeni ja katsoi rehtoriamme.
“Mainiota, aloitetaan itseilmaisulla!” Domarée sanoi lapsekkaalla kimeällä äänellään ja minä jähmetyin paikalleni. Minä en todellakaan tule pitämään tästä.
