Dannie: Piristystä päivääsi. Ja toivottavasti muidenkin
^^
Ikäraja: S
Genre: draamaa pukkaa
Yhteenveto: Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt. Kas pienet Satutanterit vekkulit on nyt käyneet yhteen joukkiohon; on päivä homopoitsujen villin reeeetken! : DDDD
A/N: Tässäpä kahdeksas osa. Postaan vasta nyt, anteeks siitä, mutta tuleepahan nyt kuitenkin. Tämä on ihan surkeen lyhyt, mistä syystä seuraavaan osaan ei varmaan mene montaa päivää
Mutta toivottavasti sisältö jälleen kerran korvaa puuttuvaa pituuttaa X) Ja seuraava osa on taas normaalipituinen.
Jatkosta. Olen saanut nyt osien lopullisen määrän päätettyä, kirjoitan tämän postattuani viimeisen osan loppuun ja Luota muhun, kyllä sä pysyt pystyssä on valmis. Osia on yhteensä kolmetoista, eli vielä viisi jäljellä
Ajattelin kuitenkin kirjoittaa tälle jatko-osan
Ensin oli tarkoitus sisällyttää sen tapahtumat tähän ficciin, mutta haluan aloittaa sen omana kokonaisuutenaan, sillä tuon lopunkin kirjoittaminen on ollut todella... tökkivää. Olen saanut jo toisen ficin puoliväliin asti, kun olen tästä pitänyt taukoa luomistuskien takia :"D Mutta nyt loppu siis häämöttää
Nyt kuitenkin kahdeksas osa!
VIIISanteri vaihtoi hermostuneena painoa jalalta toiselle. Sammy istui rauhallisena hänen oikean jalkansa vieressä. Santerin sydän hakkasi, vaikka he olivat kävelleet paikalle aivan normaalia vauhtia. He olivat sopineet tapaavansa Tatun kanssa täällä. Kyseessä oli rauhallinen metsäpolku, joka kulki vain noin sadan metrin päästä Tatun talosta. Santeri oli joskus aiemminkin käynyt siellä Sammyn kanssa, mutta ei ollut kehdannut viettää siellä kovin paljoa aikaa, ettei Tatu vain erehtyisi luulemaan, että häntä vakoillaan.
”Täällä sitä vaan seisoskellaan kiikarit kaulassa ja stalkataan mun yksityiselämää.” Santeri pyörähti vikkelästi ympäri ja hänen kasvoilleen levisi kaikesta tapahtuneesta, epäselvyydestä ja hämmennyksestä huolimatta se hymy, jonka vain Tatu sai aikaan. ”Sun elämässäs mitään stalkattavaa ees oo”, Santeri väitti heikosti vastaan, mutta Tatun virnistyksen siivittämä kommentti osui niin pelottavan hyvin yksiin hänen äskeisten ajatustensa kanssa, että hän punastui.
Tatu katsoi Santeria kykenemättä peittämään hämmästyneisyyttään. Heleä roosan sävy korosti Santerin pehmeänmuotoisia poskipäitä. Tatu tunsi omienkin kasvojensa kuumuvan tajutessaan, mitä ajatteli.
”Vitsi Santtu oot sulonen punastuessas.””Öhh, Santeri, ooksä kunnossa?” Tatu kysyi epäluuloisena. Kun Santeri viimein sai verenkiertonsa jakaantumaan muuallekin kuin naaman alueelle, hän sai nopeasti koottua itsensä ja hymyili. ”Joo, totta kai. Toi vaan tuli niin puskista et mä hämmennyin”, hän vakuutti. ”Mennäänks? Tällä on niin paljon virtaa, että hyvä että pysyy housuissaan!” hän jatkoi nopeasti ennen kuin Tatu ehtisi kysyä mitään. Tatu vilkaisi Santerin osoittamaa Sammya, joka oli laskeutunut makuulleen Santerin jalkoihin näyttäen lähinnä siltä, että sen saisi liikkeelle korkeintaan kantamalla. Tatu vastasi vakuuttuneesti: ”Siltä näyttää...” Santeri vilkaisi koiraansa ja repesi nauruun. Nauru tarttui Tatuunkin, ja viimeinkin tunnelma vapautui.
Aiempaa ja eilisiltaista välikohtausta ei käsitelty mitenkään. Pojat juttelivat aivan yhtä vilkkaasti kuin aiemminkin tutustuen toisiinsa koko ajan paremmin. Samalla kumpikin tahollaan tunsi lankeavansa ystäväänsä yhä vain pahemmin. Santeri oli jo sinut tunteen kanssa, mutta Tatua se hämmensi. Hän ei voinut käsittää, miten tässä nyt näin oli yhtäkkiä päässyt käymään. Vielä vähän yli viikko sitten hän oli ollut teinityttöjä liehittelevä seurapiirikuningas, jolla oli vakavanlaatuinen luottamuspula ja sitoutumispelko ja ehkä yksi oikea ystävä. Nyt hän oli tutustunut poikaan, jonka kanssa hän tunsi pystyvänsä puhumaan kunnolla, johon jossain vaiheessa alkaisi varmasti oikeasti luottaa, ja johon hän oli nyt sitten ilmeisesti ihastunut. ”No, ois voinu paskemminkin käydä”, Tatu ajatteli, sillä vaikka hänen tunteensa Santeria kohtaan sekoittivat hänen päätään pahemman kerran, oli hän silti onnellisempi kuin koskaan ennen.
”Muuten Santtu, onks sulla tyttöystävää? Sä et koskaan oo puhunu sun naisistas”, Tatu kysäisi kevyesti, ja korosti täysin tietoisesti heterostereotyyppistä sanankäyttöään. Santeri tuntui jännittyvän aavistuksen verran. ”Öö ei, en mä sellasia... Ku mä en oikein ymmärrä naisia, ni mä pysyn niistä suosiolla erossa”, hän kertoi hymyillen hermostuneesti ja takellellen vähän, vaikka puhuikin totta. Tatun sydän löi yhden ylimääräisen lyönnin. Hän päätti kostaa Santerin eilisiltaisen täsmäiskun. ”No kieltämättä toi kyl kuulosti vähän epäilyttävältä”, hän tokaisi virnistäen mukaillen Santerin kirjoittamia sanoja. Santeri käänsi katseensa Tatuun. Hänen kasvonsa hehkuivat taas kauniin pinkkeinä. ”Ai miten niin epäilyttävältä?” hän kysyi melko nopeasti, teeskennellen tahallaan, ettei muka tunnistaisi viittausta hänen omaan kommenttiinsa. ”No hei, aika gay”, Tatu selvensi iskien silmää. Hän toivoi kaikkein eniten, ettei Santeri kuulisi hänen takovan sydämensä rytmiä, sillä he kävelivät niin leppoista tahtia, ettei sitä millään voinut pistää lenkkeilyn piikkiin.
Santeri rypisti kulmiaan, sillä hän oli tulkinnut Tatun kokeilevan vastauksen väärin. Hänen mielestään se kuulosti siltä, että olisi jotenkin noloa, jos hän olisi homo. Vaikka hän ei yleensä suuttunut helposti, niin syrjivät, etenkin seksuaali- ja maahanmuuttajavähemmistöille suunnatut kommentit saivat hänet näkemään punaista. ”Onks homoissa susta jotain vikaa?” hän kysyi hampaitaan kiristellen. Hän oli päättänyt, ettei menettäisi malttiaan Tatulle, koska se ei ollut kovin kaunista katseltavaa, eikä hän halunnut ärsyttää Tatua. Tatu näytti säikähtäneeltä. ”Siis ei, en mä sitä niin tarkottanu! Musta on hienoo, jos uskaltaa ihastua sukupuolirajoihin tuijottelematta”, hän korjasi Santerin käsitystä hätäisesti, vaikka todellisuudessa puhui myös itselleen. Santerin ilme rentoutui. ”Ai sori, mä käsitin vähä väärin. Oon vähä herkkä noitten juttujen suhteen...” Santeri pahoitteli vähän itselleen nolostuneena. Tietenkään Tatu ei vastustanut homoutta, olihan hän itse aiemmin sanonut hyväksyvänsä aivan kaikenlaiset ihmiset, vaikka hän heistä välillä vitsailikin. Tatu sanoi, ettei haitannut, minkä jälkeen syntyi hetken tauko, jonka aikana kuului vain askelten lotina vielä keväisen märällä polulla sekä koirien läähätystä ja nuuskintaa. Sitten Tatu avasi suunsa. ”Ootsä sit?”
Santeri järkyttyi niin suuresti, että unohti pitää kiinni Sammyn hihnasta. Vaikka koira oli muuten hyvin koulutettu, se tapasi innostua liikaa irti päästessään ja lähti helposti omille teilleen. Santeri oli kuitenkin edelleen liian järkyttynyt toimiakseen. Hän vain aukoi suutaan avuttomana, koska hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä vastata valehtelematta tai paljastumatta. He olivat tulleet lenkkipolun päähän, ja se yhdistyi yleiseen tiehen muutaman metrin päässä. He pysähtyivät hetkeksi, ja Tatu odotti sydän pamppaillen Santerin vastausta. Tosin hän oli kyllä jo arvannut sen, kun poika ei vieläkään ollut kiistänyt mitään.
Yhtäkkiä Santeri heräsi. Hän tajusi, että Sammy oli lähtenyt omille teilleen ja koiran hahmo näkyi tieltä.
”SAMMY!” poika parkaisi hätääntyneesti, sillä parinkymmenen metrin päässä lähestyi koiraa auto. Tatukin heräsi ja lähti juoksemaan ihastuksensa koiran luo. Santeri pinkaisi perään. Hän uskoi kyllä, että koira tajuaisi väistää kohti tulevaa ajoneuvoa, mutta berni oli hänelle sen verran rakas, ettei hän ottanut mitään riskejä. Tatu ehti ensin tien reunaan Hirotaro rinnallaan, Santeri aivan kannoillaan. ”Sammy, tänne, poika!” Tatu huudahti ja Sammy kiinnitti huomionsa Tatuun. Se juoksi isäntänsä ystävän luo juuri, kun auto sujahti ohi.
Santeri syöksyi ottamaan vapaana roikkuvan hihnan kiinni, ennen kuin koira lähtisi uudestaan omille teilleen. Hän halasi koiraansa kyyneleet silmissä. ”Anna anteeksi, Samppa... Lupaan opettaa sinut kulkemaan irti, anteeksi...” Hän oli aivan järkyttynyt ajatuksesta, että oli melkein antanut rakkaan kaverinsa jäädä auton alle. Sitten hän kohotti katseensa vieressä seisovaan Tatuun ja katsoi tätä syvälle silmiin. ”Kiitos, Tatu.” ”Ei siinä mitää”, tämä vastasi ja kyykistyi hymyillen rapsuttamaan pelastamaansa eläintä. Sitten hän käänsi katseensa Santerin silmiin. Kumpikaan ei sanonut mitään, tuijotti vain toisiaan silmät säkenöiden. Santeri näki Tatun katseesta, että tämä tiesi, ja hänen omat silmänsä heijastelivat pelkoa. Mutta kaikki pelko kaikkosi, kun Tatu vain hymyili hyväksyvästi.
A/N2: Jotenkin tuo nyt oli vähän säälittävä tuo miten Sammy karkasi. : DDDD Mutta eij voi mitään. XD
