Finfanfun.fi
Originaalit => Pergamentinpala => Aiheen aloitti: foxrain - 13.07.2009 20:52:47
-
// Alaotsikko: teinislashia, koulun kuningas/ujo poika. [OSA 12/12 15.11. VALMIS!]
Kirjoittaja: foxrain
Ikäraja: S, en tiedä nouseeko. (K-11)
Paritus: Tatu/Santeri
Genre: slash, draama, fluff,
Disclaimer: HAHMOT ON MUN. Ei minkään tietyn paikkakunnan miljööseen perustuva, joten paikkakin tavallaan?
Yhteenveto: Ujo Santeri on vuosikausia kuolaillut kaikkien rakastamaa ja vihaamaa Tatua. Mitä tapahtuu, kun nämä kaksi ystävystyvät?
A/N: Joo, mun eka julkaistu originaali, eli kommentit toivottavia. Eka osa on lyhyt, sorry for that. ^^" Ja tuota tuota, NIIN. Otsikko kusee kanssa, keksin tässä topicin aloittaessani. Tälle oli vaikea keksiä nimeä, mutta halusin kuitenkin keksiä sen itse ja sen olevan suomenkielinen, koska tekstikin on. Mulla on tää ficci kokonaisuudessaan koneella, joten osia tulee sitä tahtia kun muistan niitä postata. ^^
I
”Hei Sanni, sä oot niin kuuma että mä panisin sua milloin vaan!” Tatu huudahti tarkoituksellisen äänekkäästi nauraen saaden monipäisen porukan ympärillään hörähtelemään huvittuneesti ja puhutellun tytön hihittelemään vienosti punastuneena. Joku ohikulkeva vanha opettajankääkkä vilkaisi häntä paheksuen, mutta playeria se ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Häntä katsottiin aina niin, koska hänellä ei ollut käytöstapoja eikä kunnioitusta ketään kohtaan. Siksipä hän ei irrottanut hetkeksikään tuikkivaa katsettaan Sannista, tai paremminkin hänen vessapaperilla parannellusta rintavarustuksestaan.
Tatu tiesi täsmälleen, mitä teki. Sanni oli päivänselvästi ihastunut häneen eikä arkaillut peitellä sitä. Tatua tyttö ei kiinnostanut sen enempää kuin kukaan aiemmistakaan pikkuteineistä, jotka häntä jatkuvasti kuolailivat. Sanni, joka oli vasta yhdeksännellä ja näin ollen eri koulussa kuin lukion ensimmäistä käyvä Tatu, ei nähnyt, kuinka Tatu flirttasi päivät pitkät jokaiselle, joka häntä edes vilkaisi. Antaessaan ihailijoilleen turhaa toivoa Tatu luotti paljon siihen, että hänen maineensa kiiri hänen edellään. Siten hän oletti Sanninkin tietävän, miten kevytkenkäinen naistennaurattaja Tatu oikeasti oli, tai ainakin kovasti esitti olevansa. Hän ei millään tapaa edes yrittänyt johdattaa tyttöjä mitenkään harhaan, hän antoi maineensa mukaisen käyttäytymisen näkyä ja kuulua. Ne, jotka eivät häntä ihannoineet, usein inhosivatkin häntä juuri moninaisista edellä mainituista syistä.
Tatu oli juuri nelisen päivää sitten eronnut Jannasta, hyvätissisestä blondista, jonka kanssa hänellä oli ollut juttua jo huikeat kaksi viikkoa, ennen kuin he olivat menneet sänkyyn ja alkaneet seurustella – humalassa tietenkin. Sitten Tatu oli saanut huomata, että Janna ei ehtinyt edes sanoa edellistä mielipidettään loppuun, kun oli jo vaihtanut kantaansa. Niinpä hän oli jättänyt tämän romanttisesti tekstiviestillä.
Ei Tatu niitä tyttöjä halunnut satuttaa. Hänen oli vain hirvittävän vaikea ilmaista tunteitaan oikeasti, koska hän pelkäsi jatkuvasti, että hän itse ottaisi taas osumaa. Sitä paitsi lähes kukaan tyttö ei vielä edes ollut häntä niin paljon sykähdyttänyt, että hän olisi tuntenut minkäänlaista halua tälle perinpohjaisesti avautua. Loppujen lopuksi naisista seurasi vain ongelmia, kun juttu meni liian syvälliseksi. Tatu oli katsonut sen seitsemäntoista kertaa sivusta, kuinka hänen kaveriensa tyttöystävät olivat alkaneet eristää miestään tämän ystävistä ja vaatia kuuta taivaalta, tähtineen.
Tatu olikin huomannut turvallisimmaksi taktiikaksi testata jokaista pikkuisen, kunnes löytyi se, jonka kanssa tunsi viihtyvänsä pidempääkin. Tällä hetkellä hänen pisin suhteensa oli kestänyt suunnilleen viisi kuukautta, mutta se olikin ollut se ensimmäinen ja viimeinen vakava parisuhde, joka oli jättänyt niin pahat traumat, ettei Tatu enää uskaltanut luottaa muihin kuin parhaaseen ystäväänsä Sonjaan, eikä hän tällekään kaikesta voinut puhua.
Tuossa ensimmäisessä suhteessaan Tatu oli jo uskaltautunut paljastamaan hieman sisimpänsä pintaa, mutta juuri, kun hän oli varma, että hän oli valmis viemään heidän suhteensa omalta osaltaan seuraavalle tasolle, Milla oli joutunut muuttamaan pois eivätkä he enää nähneet useammin kuin kerran kuukaudessa. Se tarkoitti siis kahta kertaa, ennen kuin Milla kertoi löytäneensä parisen viikkoa aiemmin uuden poikaystävän ja samassa sähköpostissa jätti Tatun ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. He olivat luvanneet pysyä ystävinä, mutta nyt viimeisimmästä vaivaantuneesta no-mitäs-sulle-sit-kuuluu-keskustelusta oli kulunut jo reippaasti yli vuosi. Sen jälkeen Tatu ei ollut päästänyt juuri ketään kunnolla lähelleen, edes parhaita kavereitaan Peteä ja Samia, varmistaen näin haavoittumattomuutensa.
”Kuka sulle laittaa koko ajan viestii? Siis onks se joku likka sun peräs, ihhihihi?” Sanni uteli teennäisellä nenä-äänellään, joka oli jo hieman alkanut ärsyttää Tatua. ”No joo siis todella kiimanen kissa, mun paras frendi Sonja”, hän vastasi vittuillen. Mitä se tuolle pikkulissulle kuului, kenelle hän tekstasi? ”Sulla taitaa olla vähän huono päivä”, Sanni huokaisi alistuneesti. Hetken hän oli jo luullut päässeensä askeleen lähemmäs Tatua, mutta nyt tämä oli taas palannut omaksi teräväksi itsekseen.
Vain yksi ihminen tunsi Tatun lähes läpikotaisin, nimittäin juuri hänen lapsuudenystävänsä Sonja. Hän asui kaupungissa, noin tunnin matkan päässä Tatusta, mutta he juttelivat päivittäin mesessä tai puhelimessa ja vierailivat toistensa luona lähes viikoittain. Sonjan kanssa oli simppeliä puhua, koska hän tiesi kokemuksesta Tatun ajatuksenkulun ja reaktiot erilaisiin tilanteisiin, sillä he olivat tunteneet niin kauan. Vaikka Tatusta olikin yhdeksännellä luokalla tullut tunteettoman oloinen pintaliitäjä ja kaikkien tyttöjen märkä päiväuni, Sonja tiesi, ettei Tatu ollut sisimmältään muuttunut miksikään, ja siksi heidän ystävyytensä oli säilynyt. Sonjalle Tatu oli aina se kuusivuotias poika, joka halusi isona sammakkofarmariksi ja kertoi sisarelleen kauhutarinoita taskulampun valossa. Nykyisinkin he purkivat huolensa toisilleen ja jakoivat ilonsa, vihansa ja surunsa, joten Tatulle Sonja oli ehdottomasti hänen paras oikea ystävänsä.
Kavereita, puolituttuja ja heidän hännystelijöitään Tatun ympärillä kyllä riitti, aivan niin kuin silläkin hetkellä. Hän oli melko suosittu poika, eikä vähiten ulkonäkönsä takia. Itäaasialaisen perimänsä mukana hän oli perinyt lähes mustat, paksut, kiiltävät suorat hiukset, jotka nykyisin kasvoivat puolipitkinä hänen kapeiden ja voimakaspiirteisten kasvojensa laidoilla. Kun jumalaiseen ulkonäköön lisäsi kiusoittelevan huolettoman elämänasenteen ja kaatamattomalta vaikuttavan itsevarmuuden, ei ollut ihmekään, että Tatu sai raivata tiensä viidakkoveitsellä seitsemäsluokkalaisten sannien läpi, että pääsi edes kotiovelleen. Hän ei ollut koskaan kertonut kenellekään, edes Sonjalle, kuinka yksinäiseksi usein itsensä tunsi ja kuinka hän toivoi joskus vielä kykenevänsä vakavaan suhteeseen.
Ihmisten keskellä Tatun ei kuitenkaan tarvinnut ajatella sitä. Seura piti hänen ajatuksensa siinä hetkessä eikä hän nytkään ajatellut mitään muuta kuin kättään, joka kähmi hämmentyneen mutta onnellisen Sannin persettä. Pete virnuili hänelle tietäväisesti, Sami oli hiljainen. Tatu arveli sen johtuvan siitä, ettei tämä oikein pitänyt Tatun tavasta kohdella tyttöjä, mutta eivät he koskaan olleet siitä puhuneet. Tapansa mukaan Tatu ei kuitenkaan ajatellut – eli välittänyt, ei sillä hetkellä. Ehkä hän taas viettäisi unettoman yön painiskellessaan lakanoissaan nalkuttavan itsetuntonsa kanssa, ei nimittäin olisi ensimmäinen kerta.
Hän antoi kovasti ymmärtää, ettei paljoa muiden mielipiteistä huolta kantanut. Hänelle oli ihan sama, kuka kuuli hänen kiroilevan tai puhuvan rumia, mitä juoruja hänestä liikkui ja kuka häntä kuolaili. Hän vain halusi pitää hauskaa ja elää elämäänsä, tai siis niin hän kaikille väitti. Todellisuudessa hän oli huomattavasti syvällisempi tyyppi, hän vain kaipasi oikeaa henkilöä, jolle se puoli itsestään paljastaa.
Tatun selän takana, kerrosta ylempänä, Santeri Nyberg nojaili kaiteeseen ja katseli laumansa keskellä poistuvaa seurapiirikuningas Huittista. Häntä hymyilytti, vaikka jonkun tissiteinin farkunkauluksesta pursuavaa persettä hipeltävän, siron ja pehmeännäköisen käden silittävä liike häiritsikin häntä kohtuullisen paljon. Silti Tatun näkeminen sai aina hänet hyvälle tuulelle. Ja hänen sydämensä hakkaamaan, hengityksen takkuamaan ja kätensä hikoamaan...
”Taasko sä tiirailet sen persettä?” Santerin viereen jostakin ilmestynyt pitkä ja lyhythiuksinen poika virnisti. Santeri läppäsi parhaan ystävänsä Tommin olkavartta, mutta ärsyyntymisestä ei näkynyt jälkeäkään. ”En mä kattonu sen persettä”, hän puolustautui aika köyhästi. Tommin katse harhaili pitkin seiniä, kun hän yritti olla repeämättä. Lopulta Santeri purskahti itse nauruun ja Tommi hymyili hänelle. ”Mikset sä mee koskaan puhumaan sille?” hän kysäisi pehmeästi hymyillen. Santerin hymy vaihtui hämmennykseen. ”Ootsä hullu? Se on aina ton porukan keskellä. Mä oon ilmaa niille, en mä voi mennä niiden seuraan”, hän selitti surullisenkatkeralla äänellä, vaikka tiesikin Tommin tietävän – osin siksi, että he olivat puhuneet tästä noin kaksisataa kertaa aiemminkin, osin siksi, että tämä itsekin oli tismalleen samassa sosiaalisessa asemassa. Tosin heitä erotti se, ettei Tommilla ollut minkäänlaista tarvetta ottaakaan kontaktia tuon porukan tyyppeihin, jotka tuntuivat vain halveksuvan ja aliarvioivan heitä, kun taas Santeri olisi siitä huolimatta oikein mieluusti tutustunut erääseen tummakutriseen, tuikkivasilmäiseen, korealaissyntyiseen naistenmieheen, jonka sisäisestä hyvyydestä hän oli aivan varma...
Santeri muisti seitsemännen luokan ensimmäisen päivän yleisesti ottaen melko hämärästi. Ainoastaan yksi hetki oli piirtynyt hänen muistoihinsa kuin valokuvaan: väkijoukosta erottuva tumma pää, hämmentyneesti hymyilevä suu, maailman hienointa mustaa kahvia mantelien muotoisissa raameissa. Ja kun tuo pienen salapoliisityön jälkeen Tatuksi identifioitu poika oli sattunut katsomaan häntä suoraan silmiin muutaman sekunnin ajan, oli Santeri ollut valmis lankeamaan tämän käsivarsille pelkästä sormien napsauksesta. Sitten joku (myöhemmin Peteksi paljastanut rämäpääapina) Tatun kaveri oli sanonut jotain, mikä oli saanut Tatun huomion herpaantumaan Santerista ja sen jälkeen he eivät olleet oikeastaan olleet missään tekemisissä toistensa kanssa, eivät ainakaan suoraan. He liikkuivat aivan eri porukoissa ja yläasteen he olivat olleet eri luokillakin. Nyt lukiossa heillä oli muutamia samoja kursseja, mutta ei se heistä ollut tehnyt edes hyvänpäiväntuttuja.
Se ei varsinaisesti ollut mikään ihme. Siinä missä Tatu tunsi kaikki ja oli yhtä aikaa sekä koulun pidetyin, vihatuin että kadehdituin poika, Santeri oli se näkymätön mattimeikäläinen, joka sai kaikista kokeista ysin ja hymyili ujosti, kun hänelle puhuttiin. Vastoin Santerin uskomuksia hän ei kuitenkaan ollut jäänyt vaille Tatun huomiota. Ensinnäkin hän oli jäänyt varmaan tuhatviisisataa kertaa kiinni tuijottamisesta, stalkkaamisesta, vilkuilusta, vakoilusta ja muustakin epäilyttävästä tiedonkeruutoiminnasta. Ei siis ihme, että Tatu oli alkanut kiinnittää häneen huomiota koko ajan kasvavissa määrin (tosin, vaikka hän ei sitä oikein suostunutkaan myöntämään, se ei ollut ainoa syy). Toisekseen Tatu tiesi hänen nimensä, hän oli jopa nähnyt jonkin verran vaivaa sen selvittämiseksi, ja joskus, kun Santeri ei huomannut, Tatu katseli tätä salaa. Tuntemattomassa seurassa poika oli hiljainen ja vakava, joskin ystävällisen oloinen, mutta Tatu oli nähnyt, miten rento, iloinen ja hauska tämä kaveriporukkansa kanssa hengaillessaan oli. Muistot Santerista saivat Tatun joskus hymyilemään ilman syytä.
”Santtu?” Kutsuttu poika hätkähti. Hän oli taas jäänyt ajattelemaan Tatua. Hän käänsi päänsä nyt paikalle myös ilmestyneen Eliaksen suuntaan. ”Ootsä hereillä?” tämä kyseli kummastuneesti. Santeri nyökkäsi pirteästi. ”Joo, ei mua ees väsytä tai mitää. Mennäänkö me?”
-
Riiku Alexa: Kiitos kommentista! Ohhoh, kasinpirulainen. Korjaan sen pois ;) Kiva, että mun kirjotustapa viehättää, joillekin se voi olla liian rönsyilevä tai sellanen O_o Itekin kummiskin tykkään lukea pitkävirkkeistä tekstiä, joten kai se sieltä tulee. Heh, mä itekin joskus ihmettelen, mistä noi mun kuvaukset tulee, mutta joo, ehkä on parempi etten sitten ala pohtia sitä sen enempää. :) Ja tosiaan, kiva jos tuo nimi vetää, koska itse en oikein ollut tyytyväinen siihen. :D
Jatkoa tulee joskus, lähiaikoina (?)
-
Kirjoittaja: foxrain
Ikäraja: PG-13, huonoja roolimalleja perheen pienimmille.
Paritus: Tatu/Santeri, Tommi/Elin
Genre: slash, draama, fluff,
Disclaimer: Satutanteri (kutsun tätä tekstiä mielessäni siksi :"D), eli noi pojat ja kaikki sivuhahmot, on edelleen mun.
Warnings: Niitä huonoja roolimalleja. ; )
Yhteenveto: Mitä kaikkea Santeri tekee saadakseen yhteyden Tatuun?
A/N: Okei, beware! Kakkososa on täällä. Pakko kyllä valittaa tässä aa/ännässä vähän. Petyin vähän kommenttien määrään, joka on siis tähän mennessä kokonaiset yksi (kiitos siitä Riiku Alexalle!), mutta toivottavasti vaivaudutte jotain näppäilemään tämän luettuanne. Olisi kiva kuulla mielipiteitä^^
Tämä osa on tavallaan pikkuinen kannanotto/pohdinta meidän nuorten juomiskulttuuriin. Mä en ite juo tuolla tavalla kuin nämä tässä jutskassa, mutta jokainen tästä löytää ehkä vähän itseään jostain hahmosta. Niin ja juu joo, tuolle Tatun ulkomuodolle mulla on ollut real life -malli. Hänen esiintyjänimensä on Key, hän on bändistä nimeltänsä SHINee, ja hän on tässä: http://media.photobucket.com/image/shinee%20key/runawaynatch/key.jpg (http://media.photobucket.com/image/shinee%20key/runawaynatch/key.jpg).
II
Perjantai-iltapäivänä koulu kuhisi. Kaikki puhuivat illan bileistä, jotka pidettäisiin Miettisillä. Rikun ja tämän isoveljen Oton kotibileet olivat legenda. Niistä puhuttiin viikkoja vielä senkin jälkeen, kun kaikki hajonnut irtaimisto oli saatu korjattua ja viimeinenkin juhlija oli toipunut krapulastaan (juhlistettuaan ”en juo enää koskaan” -lupaustaan ottamalla pienet hömpsyt kiljupullostaan). Santeri kuuli kaikkialla suunnitelmia illanaloittajaispaikoista, juomista, puheluista hakureille, yöpymispaikoista, selityksistä äidille – kaikilla oli juhlafiilis katossa. Hän istuskeli penkillä odottamassa englannin tunnin alkua, kun näki Tatun jengeineen lysähtävän laiskasti istumaan naulakon kenkätasolle melkein Santeria vastapäätä. Santeri tunsi sykkeensä nousevan ja vannotti itselleen, ettei tuijottaisi; vilkuilisi vain. Hän sammutti musiikin mp3-soittimestaan, mutta jätti napit korviinsa, jotta Tatu ei tajuaisi hänen salakuuntelevan.
”Sami, joko se Pasi on soittanu niistä kaljoista?” Pete penäsi ystävältään. Santerin mieliala laski hieman, sillä hän oletti Tatunkin olevan lähdössä illalla juomaan. Hän ei olisi todellakaan halunnut maanantaina kuulla, keiden kaikkien kanssa Tatu oli humalassa paneskellut, nuollut ja flirttaillut, ja kuka siitä monipäisestä kanalaumasta oli voittanut tittelin Tatun seuraavan viikon tyttöystävänä kuin arpajaispalkinnon. Lisäksi hän oli joskus oikeasti huolissaan miettiessään määriä, joita Tatu alkoholia joi ja kuunnellessaan hänen edesottamuksiaan. Hän oli jopa parisen kuukautta sitten ajanut autolla puuhun saatuaan avaimet jonkun ajokkiin kostean illan päätteeksi. Santeri odotti kauhulla sitä maanantaiaamua, jona Tatu ei tulisikaan kouluun ja hän joutuisi pidättelemään itkuaan pojan muistotilaisuudessa liikuntasalissa nyyhkyttävän likkalauman keskellä.
”No ei se ku se on viel töissä”, Sami kurtisti kulmiaan. Peten kärsimätön äänensävy selvästi ärsytti häntä. Minkä hän sille voi, ettei hänen isoveljensä halunnut keskeyttää työpäiväänsä kantaakseen veljelleen ja tämän ystäville kaupasta kaljaa, jonka he joka tapauksessa tarvitsisivat vasta illemmalla? Pete mutristi suutaan, mutta Tatu vain hymyili. ”Päivänsäde pelastaa tunnelman”, Santeri ajatteli, ja hänen suupieliään nyki. Hän kuitenkin jatkoi keskustelun kuuntelemista. ”Älkäähän hei, jätkät, viittikö! Meille on hieno ilta tulossa, Miettisen bileet on vittu jotai niin kovaa kamaa. Sitä paitsi mä kuulin että Alessandra ois tulossa sinne”, hän virnisti pirteästi ja vilkaisi vihjaavasti Samia. Santeri nielaisi. Kuka helvetti oli Alessandra, ja oliko tyttö Tatun vai Samin mieleen? Hän sai pian vastauksen Samilta. ”Usko jo, Tattis, mä en haluu siltä mitään. Mä oon jumalauta varattu mies, miksei se painu sun kiinankaaliis?”
Santeri oli vähällä hypätä riemusta ilmaan, mutta hillitsi itsensä. Tatulla ei sitten ilmeisesti ollut kerrankaan ketään, kun hän noin kerkesi keskittyä ystäviensä rakkauselämään. Sami ja Henna olivat todellakin olleet jo puolisen vuotta yhdessä, eikä heidän suhdettaan näyttänyt rikkovan mikään. Nyt Santeri tajusi, miksi; Sami rakasti tyttöään ja Tatun typerästä vihjailusta huolimatta halusi pysyä tälle uskollisena. ”Tuollaisen miehen minäkin haluaisin”, hän ajatteli kaihoisasti. Hän toivoi, että Tatu voisi joskus olla sitä hänelle, mutta ainakin tällä haavaa se vaikutti erittäin epätodennäköiseltä.
Sillä hetkellä Santeri sai idean lähteä myös juhlimaan. Hän ei yleensä juonut paria olutta enempää, mutta voisi hän muutaman ottaa rentoutuakseen. Hänen kirouksensa oli ujous, joka iski sellaiset munalukot hänen järkensä päälle aina, kun piti sanoa jotain fiksua, ettei seurapiirielämästä tahtonut tulla yhtään mitään. Yleensä pienessä mutta hauskassa ystäväporukassaan viihtyvä Santeri tarvitsikin siksi vähän ilojuomaa, jotta uskalsi avata suunsa. Ja suutaan avaamattahan ei Tatu Huittiseen tutustuisi kukaan.
”Tommi! Teetsä mitä tänä iltana?” Santeri kuiskasi englannin tunnilla parhaan ystävänsä korvaan. Heille oli määrätty hirveä lista tehtäviä, joita heidän nyt oletettiin aivot solmussa rustaavan. Santerilla oli kuitenkin tällä hetkellä tärkeämpääkin ajateltavaa. ”No katon varmaan leffan ja dataan, kuinni?” Tommi kuiskasi takaisin. Santeri hymyili niin iloisesti, että Tommi ei voinut erehtyä – tuo ilme Santerin naamalla kertoi, että aihe liittyi jotenkin herra Tatu Huittiseen. Ja oikeassahan hän oli. ”Haluisiksä lähtee mun kaa Miettisten bileisiin illalla?” Santeri kysäisi viattomasti, mutta Tommin ilme venähti. ”Pyydätsä mua kanssas juomaan?! Mitä vittua Santeri, toi ei oo nyt yhtään sua!” hän älähti turhankin kovaa, ja pari tiukinta hikipinkoa eturivistä vilkaisi heihin ärsyyntyneen oloisina.
”No en mä mitään ryyppäämisestä oo puhunu, ei se nyt mikää laki oo et bileissä pitää juoda”, Santeri puolustautui kireästi. Miksi Tommin piti joskus olla niin periksiantamaton, eikö joistain asioista voinut silloin tällöin vähän joustaa? ”No hah, meidät nauretaan pihalle jos me mennään Miettiseen selvinpäin”, Tommi tuhahti ja antoi ymmärtää, että keskustelu oli ohi. Santeri katsoi häntä neuvottomana. Tietääkseen hän ei ollut tehnyt mitään väärää, mutta silti Tommi vaikutti loukatulta.
”Tommi, mikä sua nyppii?” Santeri uteli tunnin loputtua. Uskonnon tuplatuntien jälkeen koulu loppuisi ja alkaisi kauan odotettu viikonloppu, mutta moni näytti ottavan äkkilähdön vapaalle. Tommi vilkaisi häntä myrkyllisesti ja tiuskaisi sitten: ”Ai mikäkö? No, sä nypit! Mä luulin et me ollaan samoilla linjoilla näissä jutuissa, mutta ilmeisesti se vitun täydellinen Huittinen saa sut muuttumaan vaikka kristitystä hinduksi alle päivässä, mikäli se on ehto sen perseen nuolemiseen!” Santeri haukkoi henkeää täysin järkyttyneenä. Tommi ei koskaan, ei ikinä, puhunut hänelle näin, vaikka olisi kuinka vihainen. Tässä ei nyt yksi bilekutsu ollut ainoa syy, sillä kyllä Tommi tiesin Santerin juoneen ennenkin, eikä suuttunut poika itsekään mikään täysi absolutisti ollut. Hän vain karttoi seurapiirijuominkeja ja suosittujen porukkaa, ettei onnistuisi nolaamaan itseään mitenkään.
”Hei kamoon, tää ei kyllä tasan ollu tässä. Onks tää Elinistä johtuvaa, vai?” Santeri intti itsepintaisesti. Tommi mulkaisi häntä taas, mutta huokaisi sitten ja sanoi hiljaa: ”Anteeks Santtu, en mä tarkottanu. Joo siis... mä kuulin että Elinkin ois menossa sinne Miettiseen, mut et sillä ois deittiseuraa. Sit sä meet ja kysyt mua mukaan sinne kattoo, ku se imee umpikännissä jonkun kusipääamiksen kanssa, jolla on vaan yks ainoo asia mielessään, ni pikkusen käämit palo.”
Santerin pähkinänruskeista silmistä paistoi puhdasta myötätuntoa. Hän taputti Tommia olalle ja lupasi selvittää Eliniltä, mikä juttu oikein oli kyseessä. Hän ei nimittäin itse ollut kuullut sanaakaan, että Elinillä olisi joku kiikarissa, eikä hän jaksanut uskoa hyvän ystävänsä alentua moisten kuusi-päivää-viikosta-kännissä-jätkien heilaksi, kun siitä seuraisi vaan päänsärkyä ja ero lyhyen ajan sisällä. Sitä paitsi Elinillä oli hänen mielestään jokin taso, esimerkiksi Tommin korkeudella...
”Moi, Elin!” Santeri tervehti törmätessään kaipailemaansa tyttöön, Eliaksen kaksoissiskoon, viimeisellä välitunnilla. Hänen ystävänsä hymyili ja tervehti takaisin. ”Ootko sä tulossa illalla Miettisille?” Santeri kysyi kiinnostuneena. Elin nyökkäsi ja näytti innokkaalta. ”Joo, ootsäki tulossa? Ois kiva saada seuraa!” hän kertoi ja katsoi Santeria odottavasti. Poika hämmästyi ja kysyi epäileväiseen sävyyn: ”Ai, eiks sulla ookaan sit treffejä illalla?” Elin katsoi häntä kummaksuen ja vastasi hitaasti: ”No eeeei, todellakaa, mistä sä tollasta?” Santeri sanoi kuulleensa asiasta Tommilta, ja hän oli huomaavinaan Elinin terävän sinivihreissä silmissä huolta. ”Tommilta..? No, pakko mennä korjaa sen käsitykset!” hän henkäisi nopeasti ja poistui paikalta kiireisin askelin. Santeria hymyilytti. Juuri tuon takia hän uskoi Elinin olevan kiinnostunut hänen parhaasta ystävästään!
”Ei Elinillä ole mitään treffejä Miettisessä”, Tommi hymyili Santerille heidän kävellessään koulusta kotiin. ”Tiiän”, Santeri vastasi silmät tyytyväisesti tuikkien, ja Tommi vain nyökkäsi vastaukseksi Santeri piti pienen tauon ja kysyi sitten varovasti: ”...Jotennn, oisitsä sit tulossa sinne Miettiseen mun – ja Elinin – kaa?” Tommi katsoi häntä hetken, mutta sitten uskollinen hymy valaisi hänen ruskettuneet kasvonsa ja hän virnisti. ”Totta kai, enhän mä nyt voi sua yksin sinne laskee kännäämään...” ja Santeri lopetti hänen lauseensa: ”...tai Eliniä.”
*
Auennut etuovi paljasti takaansa jumputtavaa musiikkia ja paljon, paljon melua. Ihmiset huusivat toistensa suihin, yli puolet porukassa jo sammumispisteessä, vaikka kello oli vasta noin kahdeksan ja ilta vasta nuori. Santeri nyökkäsi parille tutulle kaverille, jotka istuskelivat eteisestä vasemmalla sijaitsevassa keittiössä. He vilkuttivat takaisin, mutta Santeri, Tommi ja Elin jatkoivat matkaansa kohti talon ja bileiden ydintä, legendaarista Miettisten veljesten olohuonetta. Poikkeuksellisesti jo torstai-iltana kotiin viikonlopuksi tullut Santerin 25-vuotias opiskelijasisko Mari oli Santerin pyynnöstä hankkinut heille aiemmin illalla muutaman pullon olutta ja siideriä, mutta paljoa he eivät aikoneet juoda. He halusivat selviytyä omin jaloin kotiin ja muistaa aamulla kaiken, mitä olivat sanoneet ja tehneet. Lisäksi Santeri ei todellakaan halunnut nolata itseään Tatun edessä, se tästä nyt vielä olisi puuttunut.
He löysivät rauhallisen sohvannurkkauksen ja valloittivat sen kolmistaan. Bileissä oli jo jonkin verran porukkaa, noin 40 henkeä, mutta satoja kertoja kuulluista tarinoista he tiesivät, että lisää oli tulossa. Santeria kalvoi jonkinlainen epävarmuus – hän ei todellakaan kuulunut tänne, ei näiden ihmisten keskelle eikä tällaiseen ilmapiiriin. Hän ei tuntenut oloaan kotoisaksi jo valmiiksi kännissä olevien nuorten keskellä tai jumputtavan musiikin hakatessa hänen tärykalvojaan. Hänestä tuntui kiusaannuttavalta ajatella, että... Tatu saattaisi kävellä häntä kohti humalaisesti virnuillen. ”Sä, sä, sä – kuka sssä oot?” hän sönkkäsi ilmeisesti tunnelman sisäistäneenä. Hän tunkeutui istumaan vaivaantuneesti virnuilevan Tommin ja paniikkikohtauksessa teutaroivan Santerin väliin. ”Mä, mä, mä oon Santeri Nyberg”, hän vastasi matkien ihastuksensa sammallusta, mutta tämä ei tajunnut piikkiä vaan jatkoi ontuvaa small talkiaan.
Viittätoista minuuttia myöhemmin Tatu istui yhä Santerin vieressä, nyt jo käsivarsi tämän hartioiden ympäri. ”Oikeeesshti, oon aina kattonu, et sulla on... tooosi kivat... sieraimet”, hän selosti jo hetken jatkuneita kehujaan Santerin kuulemma ”huumaavan ihanasta ja pantavan seksikkäästä” ulkonäöstä. Santerin kasvot hehkuivat aivan punaisina ja hän tunsi olonsa todella kiusaantuneeksi. Kun Tatun viimeinen kommentti upposi hänen tajuntaansa, hän purskautti oluet suustaan tämän housuille. ”A-anteeks mitä?!” hän älähti. Hänen omatkin aivonsa toimivat normaalia hitaammin ja kaikki tuntui vähän sumealta. Päässä huljui kivasti, ja Santeria kikatutti.
”Nii nii, eiku nii... nää ssshilmät siis. Tooosi kivat on”, Tatu korjasi asiantuntevasti ja laski päänsä Santerin olalle. Santeri tiesi, että tällainen tilanne olisi ollut hänen suuri unelmansa, jos toinen poika ei olisi ollut kahden ja puolen promillen humalassa ja vaikuttanut sammuvan hänen hartialleen. ”Joo, Tatu hei, oli ihan hirmu kiva tutustua ja näin, mut musta kuule tuntuu, et sun kannattas lähtee kotiin nukkumaan, aivan niinku teen mäki”, Santeri totesi mukamas napakasti, vaikka hän kihersi kuin pikkutyttö ja nousi hieman hoippuen seisomaan. Tatu jäi pöllämystyneenä istumaan sohvalle ja huuteli hänen peräänsä: ”Hei sshöpö poika, minne sä nyt meet? Antero! Verneri! Tuu takas, mikä sun nimi taas olikaan?!”
Vaikka kännisen Tatun idioottimainen käytös lähinnä ärsyttikin ihmisjoukkojen läpi ulko-ovelle päin tietään raivaavaa Santeria, ei hän voinut olla virnistämättä ilkikurisesti. Kuvitella, itse Tatu Huittinen huuteli hänen peräänsä, anellen häntä odottamaan. Tällaista ei ihan joka päivä kokenut. Loppujen lopuksi Tatun käytös ei kuitenkaan mitenkään yltiöromanttista katsottavaa ollut, joten Santeri oli suosiolla päättänyt lähteä säästäen seurapiirikuninkaan suuremmalta häpeältä. Tommi ja Elin olivat halunneet jäädä vielä hetkeksi, ja Santeri oli hymyillyt parhaalle ystävälleen rohkaisevasti.
Itse asiassa Elinin ilme oli ollut vähän kummallinen. Hän oli pälyillyt Santeria vinosti hymyillen ja hihitellen katsellessaan, kun Tatu oli laukonut jotain kuluneitakin kuluneempia iskulauseita päin Santerin heleän punertavia kasvoja. Santeri pelkäsi Elinin arvanneen jotain ja oli siksikin häipynyt; ennen kuin hänen ystävänsä ehtisi kysyä mitään. Tommista tämä ei saisi mitään irti, sen hän tiesi. Itse hän ei kuitenkaan Elinille aikoisi valehdella, jos tämä suoraan kysyisi...
”Hei! HEI, POIKA! Mikä sun nimi on?” joku huusi Santerin selän takaa. Santeri hätkähti ja kääntyi ympäri olettaen, että sanat oli osoitettu hänelle. Ilmeisesti ne olivat, koska kaksi tutunnäköistä poikaa hänen koulustaan katselivat häntä odottavasti. ”Santeri, kuin nii?” Santeri vastasi ihmetellen, mitä kumman asiaa noilla kahdella muka hänelle olisi. Hänen tietääkseen he molemmat olivat Tatun ainakin jonkinlaisia kavereita, eivätkä he niin ollen koskaan olleet puhuneet yhtään mitään.
”Tiiätsä, missä tää asuu?” toinen heistä, Santerin muisteleman mukaan Joni-niminen, pitkä, siilitukkainen kaveri kysäisi ilmeisen hilpeässä mielentilassa. Vasta silloin Santeri pani merkille, että Joni ja hänen kaverinsa (Arto? Santeri ei muistanut) roikottivat välissään hihittelevää ja hikottelevaa Tatua. Ja he siis sananmukaisesti roikottivat tätä, sillä omilla jaloillaan Tatu tuskin kävelisi enää yhtään minnekään sinä iltana. ”K-kyllähän mä, mut etteks te voi –” Santeri alkoi vastata, sillä hän ei todellakaan halunnut... Oliko hän aivan sekaisin? Totta kai hän halusi viedä Tatun kotiin nukkumaan! Hän toivoi, ettei hänen pikku protestinsa olisi purrut, ja hänen toiveensa toteutui. ”No siis meillä on bileet vasta alussa, toisin ku Tatskalla tässä”, he naureskelivat hyväntahtoisesti, ja Santeri myöntyi hymyillen. ”Okei, no mä vien sen. Jatkakaa te vaan juhlia, hyvät loppuillat!” Joni ja Arto kiittivät Santeria, joka kiepautti Tatun vasemman käsivarren hartioidensa ympäri ja lähti raahaamaan tätä kohti Lehmuskujaa, jolla hän ihan muuten vain sattui, kuin onnenpotkusta, tietämään Tatun asuvan. Ei sillä, että hän koskaan olisi stalkannut tai mitään...
Vähän yli parin kilometrin mittainen matka ei ollut niitä kaikkein helpoimpia. Aluksi Santeri epäili Tatun nukkuvan, sillä tämä ei kävellyt itse lainkaan, ja Santeri joutui käytännöllisesti katsoen kantamaan tätä. Sitten kun Tatu pääsi taas samaan ulottuvuuten muun maailman kanssa, hän oli melko hanakasti lähdössä takaisin bileisiin hakemaan Peten ja Samin kotiin tai jotain muuta, Santeri ei voinut olla aivan varma, sillä Tatun artikulaatiotaito oli nähnyt parempiakin aikoja. ”Eiku, sä meet nyt tasan kotii nukkuu, okei?” Santeri intti, eikä päästänyt rimpuilevaa ihastustaan yhtään minnekään. Lopulta tämä luovutti ja käveli viimeisen vajaan kilometrin suhteellisen siivosti, jopa omilla jaloillaan, tosin vahvasti Santerin tukemana.
Lopulta he pääsivät Tatun talon eteen. Santeri oli kulkenut siitä usein ohi koiransa Sammyn kanssa, mutta hän toivoi, ettei Tatu tulisi myöhemmin paljoa kyselemään, miten hän oli osannut viedän tämän kotiin. Hän löysi hetken kaiveltuaan Tatun vaalean hupputakin taskusta tämän avaimet, joilla hän avasi oven niin hiljaa kuin pystyi. Hän ei kuitenkaan ollut ottanut huomioon, että kello oli vasta vähän yli yhdeksän, joten tietenkin Tatun perhe olisi vielä hereillä. ”Öhh, ehh, hei”, Santeri tervehti sulavasti ja tilanteeseen henkisesti täysin valmistautuneena nähdessään punaruskeatukkaisen nuoren naisen tullessa eteiseen katsomaan sisääntulijoita.
”Tatu!” nainen, joka ilmeisesti oli Tatun äiti, henkäisi kauhistuneena nähdessään, mitä Santeri roikotti olallaan. Hän ryntäsi poikansa luo ja katsoi tätä järkyttyneenä. ”Mit-” hän hämmästeli. ”Tatu otti vähä varaslähdön tän illan bileisiin ja tuota... sen kaverit pyys mua tuomaan sen kotiin...” Santeri selitti vaivaantuneena. Tämä oli aivan järkyttävää. Hän oli kyllä haaveillut tapaavansa Tatun äidin joskus, mutta ei todellakaan tällaisessa tilanteessa. ”Hei vaan, ja anteeks nyt tämmönen vaiva... Ootko sä Tatun kaveri? Et oo tainnu käydä meillä ennen. Mä oon Maria, tän vastuullisen ja seuraavat kaks viikkoa kotiarestissa istuvan nuoren miehen ylpeä äiti”, nainen kertoi hampaitaan kiristellen, ja Santeria alkoi naurattaa. ”En mä itse asiassa oo. Tatun kaveri siis”, hän huomautti hiljaa hymähtäen.
Mariaksi esittäytynyt nainen katsoi häntä vähän kummastuneena ja huokaisi sitten. ”Vai niin, no, sitten vielä enemmän kiitoksia. Mikä sun nimi on? Pistän Tatun kirjottamaan sulle kiitospuheen, jahka se selviää mun kiitospuheesta”, tomeran oloinen äiti selitti yrittäessään napata poikansa Santerin olalta. Hän oli kuitenkin melko lyhyt, reilusti 182-senttistä Santeria lyhyempi, joten esittäydyttyään Santeri tarjoutui kantamaan Tatun sänkyynsä asti. Hän heitti kengät jalastaan ja nappasi sitten Tatun syliinsä kuin morsiamen ikään. Hänellä oli lihasta, vaikkei se välttämättä päällepäin näkynytkään. Olihan hän sentään harrastanut kuntonyrkkeilyä vuosikausia, ja nykyäänkin harjoitteli vielä monta kertaa viikossa.
”Hmmh, mitä hhittoa...” Tatu ynähti puuskuttavan Santerin laskiessa hänet Tatun vuoteelle, jota ei oltu sijattu ainakaan viimeiseen kahteen kuukauteen. Tatulla ei ollut aavistustakaan, missä hän oli tai kenen kanssa, mutta hänellä oli oudon lämmin olo. Hän halusi tuon tytön, joka tuoksui mystisen hyvältä ja kai selitti hänelle illan tapahtumia, viereensä nukkumaan. Ääni oli rauhoittava, vaikka Tatun humalaiset aivot eivät oikein rekisteröineetkään, mikä siinä häiritsi. Hän tunsi, kuinka hänen kenkänsä ja hupparinsa riisuttiin, hänen peittonsa repäistiin hänen rennon kehonsa alta ja leviteltiin huolella hänen päälleen. ”Älä mee, j-jää siihen...” Tatu kuiskasi, kun aisti salaperäisen tytön tekevän lähtöä. ”Tuu tänne mun viereen nukkuu, ni aamulla...” Hänen onnistui vielä virnistää heikosti, ennen kuin aiemmin tyhjennetty Leijona-pullo hoiti viimein hommansa loppuun.
A/N2: Nyt kun luin tän läpi (edelliselle osalle en moista kunniaa jaksanut edes suoda), niin huomasin, että Santeri on hirveä nössö ja kaikkea muuta jännää. Mutta sepä mulla on tarkoituksenakin tätä kirjoittaessa. Korostaa tällasia juttuja. KOMMENTTOR, VAR SÅ GODA!!
-
Rakastuin tohon toiseen lukuun.
Eka luku tuntu jotenkin sekavalta. Ainakin se loppuosa siitä, en ollu ihan varma, että haaveiliko Santtu Tatun ajattelevan sitä, vai ajatteliko se oikeesti, enimmikseen ton lopun takia - ”Santtu?” Kutsuttu poika hätkähti. Hän oli taas jäänyt ajattelemaan Tatua. - aikasemmin kuvailtiin Tatun ajatuksia, ja sitten tuli tuo.
Jos tajusit mitään, mitä hain tässä?
Tokasta luvusta tykkäsin just sen takia, että se oli kokonaan Santun näkökulmasta.
Mut, enpä osaa nyt mitään järkevää sanoo, sitä vaan, että toivon ettei tää oo mikään sellanen tarina missä pitää oottaa pari kuukautta uutta jatkoo - ihanaa tekstiä, nopeesti mieluiten lisää :)
sateenvarjo
-
Sateenvarjo: Jaa-a, tässä sitä taas nähdään, että ajattelen liian kaikkitietävästi kirjoittaessani. Joo, siis ideana oli, että se Tatu on oikeasti ajatellut noin, ja sitten tuolla viimeisellä siirryttiin takaisin siihen nykyhetkeen. Muistaakseni mä huomasin tuota loppua kirjoittaessani, ettei se Santeri voi tietää, mitä Tatu on ajatellut, tai jotenkin että tuo ei sovi siihen... Ähh, en minä enää muista, mutta juu, toivottavasti asia selkeni nyt.
Mmh, mun on ehkä hieman helpompi ajatella Santun näkökulmasta, ja Santtua tää teksti pääasiassa onkin. Tatun ajatuksia availen välillä vaan vähän, ettei se jäisi liian etäiseksi tai silleen.
Ja jatkoa ei kuukausikaupalla tarvitse odotella. Mulla on tää valmiina koneella, ja postailen näitä osia tässä aina kun muistan. Kiva, että tykkäät, ja kiitos paljon, kun kommentoit! ^^
-
Mä tykkään tästä.<3 Oikeestaan näiden kahden osan perusteella vieläpä tosi paljon. Ja tykkään tästä asetelmasta, että Santeri on tollanen hiljanen ujopoika, joka ei edes juo melkein koskaan ja Tatu taas just päinvastoin. Se on just kiva.
Tää toinen osa oli ensimmäistä parempi, mut toi eka olikin nyt vähän tollanen, missä ei tapahtunu oikein mitään, kerrottiin vaan kuka on kuka ja sillai. Tää toinen luku oli kuitenkin ihana. Mä pelkäsin, että tää ficci ois pilattu sillä, että heti toisessa luvussa tapahtuu jo jotain radikaalia noiden välillä, mutta ainakin tähän mennessä eteneminen on ollut ihan mukavan hidasta. Sit sulla on muutenkin tosi kiva kirjoitustyyli, josta tykkäilen ihan hirmuisesti! Ja sit en tiiä, jotenki tää nyt vaan on tällanen massateinislashi ja siltikin tää on jotenkin niin omanlaisensa ja just sellanen, että ei vaan millään kestäis odottaa, että saa lukea tän kokonaan.:>
”Oikeeesshti, oon aina kattonu, et sulla on... tooosi kivat... sieraimet”
Repesin.:'D Muutenkin känninen Tatu oli suurimmaksi osaksi hauskaa luettavaa. Ja sillon ihana äiti!
Mulla on tää valmiina koneella, ja postailen näitä osia tässä aina kun muistan.
Ja muistat sit kans usein ja pian, eiks joo? : D
-
wonderboy: Jippii, sinä tykkäsit! Olen otettu, koska itse tykkään sun kirjoitustyylistä niin sitten sinä tykkäät tästä. Ahh, kiiitoos! Joo, no koko tämä tekstihän on vähän tällaista pehmoista fluffya kahden söpön pikku lukiolaispoikaisen välillä, että jos joku kuvailee sanalla söpö, niin olen onnistunut teinipoikaslahsmissiossani! :"D
Ja ekat luvut mulla yleensäkin on vähän huteria, koska ei ole kunnollista otetta siitä tarinasta ja hahmoista, niin ne vähän ontuu. Kiva, että tosta nimestä tykätään, kun ite just en oikein osannu siihen tykästyä. ;o KIITOOS.<3
Amnesiac: Mulla tämä koko tarinan idea lähti siitä, että halusin kirjoittaa tollanen ujo poika/naistenmies -parituksen, joten kiva, jos se toimii^^ Ja totta, ettei ekassa osassa mitään hienoa tapahtunut, se olis voinut periaatteessa olla prologikin, mutta laitoin nyt kuitenkin ykkösluvuksi.
Tatu ja hänen äitinsä... En tiiä, mistä edes repäsin ne. Niillä ei oo oikein mitään esikuvaa in real life, ne vaan... tuli. : D
Ja jatkoa tulee, kun sitä vähiten osaatte odottaa. :EE Nyt en kuitenkaan ehdi postaamaan :>
Kiitos kommenteista! <3
-
Kuolen. Tämä on aivan hirveän ihana. (:
Varsinkin tämä ujo poika/naistenmies paritus toimii. Aah, rakastuin tähän, alas lappaa niitä jatkopätkiä! (:
Kuolaan tätä. <3
Kiit♥s.
Vannoutunut fanisi,
Suklaamurunen
-
Suklaamurunen: KIITOS<3 Jatkoa laitan luultavasti tänään mikäli ehdin, kun tulee sitten serkku Ruotsista niin en varmaan kamalasti voi datailla :> Mutta ihanaaihanaa kun tykkäilit, ja kommentoitkin vielä, thääänks ^^
-
Ikäraja: S
Genre: krapula-angst (miten niin keksin genrejä ite? : D)
Yhteenveto: The famous morning after.
A/N: Kolmas osa, kuten lupasin ;) KIITOS TOSITOSI PALJON KAIKILLE KOMMENTEILLA HEITTÄNEILLE. Vastaanotto on ollut ihanan positiivista, pelkäsin että tämä on liian peruskliseeteinislashpläjäys iskeäkseen.^^" Ja mainitusta musiikista pakko mainita, etten itse edes kuuntele Musea muuta kuin tuon mainitun kappaleen verran (se on ihan helvetin hyvä, mutta muut kuulemani Musen biisit eivät ole iskeneet), mutta jotenkin se sopi Santeriin ja siksi valitsin sen.^^ Toivottavasti pituus riittää, vaikka musta tää kyllä vaikuttaa kahta edellistä pidemmältä. Comments are still verivelkam! <3
III
Santeri ei siis ehtinyt kuulla, mitä aamulla olisi tapahtunut, jos hän olisi jäänyt Tatun pyynnön mukaisesti tämän viereen nukkumaan. ”Muuten tosi houkutteleva ajatus, mutta ilmees ois varmaan aamulla ollu ihan näkemisen arvonen”, Santeri ajatteli huvittuneena, ja hymähti hellyyttyneenä kuvitellessaan Tatun komeapiirteiset kasvot epäuskoiseen kauhun parahdukseen vääntyneinä. Alakerrassa Santeri tökkäsi kengät takaisin jalkaansa ja oli jo lähdössä, kun Maria ilmestyi jostakin Santerin vasemmalta puolelta. ”Onko se varmasti kunnossa?” hän kysyi huolestunein silmin, ja Santeri nyökkäsi hymyillen. ”Juu, se vaan sammu aika nätisti, pistä sille vati aamuks valmiiks tohon sängyn viereen”, hän naurahti.
Maria pureskeli huultaan kädet puuskassa. ”Tää ei oo ollenkaan Tatun tapaista, onkohan sillä kaikki ok..? Kuinka hyvin te siis tunnette?” hän kysyi ahdistuneen oloisena. Santeri ei heti vastannut mitään. Hän ei tuntenut Tatua juuri lainkaan ja tiesi silti paremmin kuin tämän oma äiti, että tällainen ”pikku” juhliminen oli erittäin tyypillistä Tatulle. Vaikutti kuitenkin siltä, että pojalla todellakin oli jokin hätänä... Marian huolestuneisuus tarttui herkkään Santeriinkin. Mikä Tatua oikein vaivasi? Hänelle tuli polttava tarve selvittää asia, mutta hänellä ei siihen paljoa mahdollisuutta ollut. Hän kuitenkin uskoi tekevänsä taktisesti oikean päätöksen jättäessään totuuden Tatun elämäntavasta kertomatta tämän äidille, sillä Tatu tuskin juurikaan arvostaisi sitä. Eettisestä oikeudesta ei sitten sanaakaan, Santeri varoitti jo valmiiksi päätään nostelevaa omatuntoaan. Keskusteltuaan hetken Tatun tilanteesta Marian kanssa ja kieltäydyttyään iltakahveista Santeri lähti kotiin. Ilta oli ollut melkoinen, ja lisäksi hän huomasi siksakkia kävellessään juoneensa muutaman enemmän kuin tarkoitus oli ollut.
"Ai vittu", kuului ensimmäinen luova ja syvällinen ajatus Santerin päässä, kun hän heräsi lauantaina puolenpäivän paremmalla puolella hakkaavaan päänsärkyyn ja kuvottavan väsyneeseen, uitettuun oloon. Hän oli todellakin nähnyt parempiakin päiviä, eikä hän koskaan ollut kokenut yhtä kamalaa olotilaa. Lähettäessään iloisia terveisiä viemäriin hän ei voinut olla pohtimatta, miten jotkut kestivät tätä joka ikinen lauantai- ja sunnuntaiaamu. Hänelle kerran vuodessa oli täysin riittävä annos, ja kulunut ei enää ikinä veti Buranaa kirkuvia rusettiluistelukuvioita hänen päänsä sisällä. Tosin se ero Santerilla ja perusjuopoilla oli, että Santeri oli lähes tosissaan. Lähes...
Pestyään edellisillan ja oksentamisen maun suustaan Santeri lampsi lääkekaapin kautta keittiöön. Kuussatanen Burana ja kupillinen kahvia, ahh, nää terveelliset elämäntavat tappaa mut vielä, Santeri ajatteli hymähdellen omalle tyhmyydelleen. Kuka käski mennä vetämään pään täyteen yhden bilehullun pojan takia?
Pian Santeri tuli siihen tulokseen, että kuvottava olo lähtisi vain hänen ihmelääkkellään kaikkeen eli punaisella Jaffalla. Tauti kuin tauti, se auttoi aina. Tietenkään heillä ei sitä ollut silloin, kun sitä eniten olisi kaivattu, joten närkästyneisyydekseen Santeri tajusi joutuvansa jopa pukemaan oikeat vaatteet ylleen ja kävelemään kokonaiset puoli kilometriä kauppaan, joka olisi heidän rakkaan pikkukylänsä tuntien lauantai-iltapäiväiseen tapaan kynnykselle asti tupaten täynnä paheksuvasti mulkoilevia mummoja, joista parhaat jopa tuhahtelivat halveksivasti, vaikka Santeri olisi näyttänyt aivan normaaliltakin. Hän voi vain innolla kuvitella, millaisen reaktion hän herättäisi krapulaisena, peseytymättömänä ja väsyneenä. Mutta hän ei jaksanut välittää. Jaffan kutsu oli liian viettelevä.
Kauppamatkalla Santeri muisteli kevyesti hymyillen edellisillan tapahtumia. Päänsärky oli pyhän ihmelääke kakkosen eli Buranan avulla hellittänyt moukaroivaa otettaan jo sen verran, että hän pystyi kuuntelemaan musiikkia. Musiikki oli Santerin intohimo ja lähes yhtä tärkeää kuin vesi ja ruoka. Jos Santeri olisi joutunut valitsemaan Musen ja ruoan välillä, hän olisi nääntynyt onnellisesti nälkään Supermassive Black Holen tahdissa.
Hän muisti, kuinka Tatun äiti oli uhannut pistää poikansa kiittämään Santeria. Hah, sen kun näkisi, Santeri ajatteli sarkastisesti. Tatu Huittinen kiittämässä häntä siitä, että sai yrittää kännissä iskeä tätä ja vielä ehdotellakin kaupan päälle. En kyllä kiittelisi minäkään, Santeri virnisti ilkikurisesti ja sai osakseen ensimmäisen kummastuneen, paheksuvan katseen.
Kaupassa oli ihmeen väljää, ja Santerin tavallisesti surkea tuurikin taisi olla väsynyt Santerin elämän ainaiseen riepotteluun, joten hän sai viimeisen pullon punaista Jaffaa. Maksettuaan sen hän sihautti korkin antaumuksella auki ja kulautti neljänneksen hapokkaasta juomasta ykkösellä kurkkuunsa. Tästä hänen krapulainen päänsä tykkäsi, Santeri jaksoi jopa virnistää. Ilme kuitenkin haihtui hänen kasvoiltaan kohtalaisen nopeasti, kun linja-autoaseman kohdalla Santeri bongasi tutun hahmon hölkkäävän häntä kohti. ”Mitä helvettiä Tatu oikein aikoo..?” Santeri mietti puoliksi pakokauhun, puoliksi riemullisesti kuplivan odotuksen vallassa.
”Hei, Santeri!” Tatu huusi etäämpää ja sai pojan pysähtymään. Santeri nielaisi hermostuneena. Tatun äiti taisi olla aika vahvatahtoinen nainen... ”Moi”, tumma poika henkäisi pysähtyessään Santerin eteen. Santeri hymyili hermostuneesti ja vastasi tervehdykseen. Tatu puri hetken alahuultaan kevyesti, ennen kuin aloitti: ”Tota... mä vaan halusin kiittää, ku olit kuulemma hoitanu mut kotii eilen”, hän lausui punastuen hennosti. Santeri ei ollut koskaan nähnyt yleensä yli-itsevarmaa poikaa noin hermostuneena tai vaivaantuneena. Santeri kuitenkin hymyili vapautuneemmin. ”Nohh, muistit sentään mun nimen, toisin ku eilen. Eikä siinä mitää, mut mitäs äitis sano aamulla?” Henkisesti Santeri toljotti itseään hämmästyneenä. Hän puhui täysin tuntemattomalle pojalle näin rennosti, ei takellellut eikä punastellut. Mitä ih-met-tä?
*
Tatu ei ymmärtänyt mikä häntä vaivasi. Tässä hän puhui jollekin tyypille, jota näki koulussa lähes päivittäin muttei koskaan ollut missään yhteydessä tämän kanssa. Sellaiset tilanteet olivat hänelle arkipäivää, ja tavallisesti hän hoiti ne ilman mitään ongelmaa. Nyt hänestä kuitenkin tuntui kuin sanat takertuisivat hänen kieleensä ja pitäisivät henkensä edestä kiinni, kun hän yritti saada ne sujuvasti ulos suustaan. Santeri taas, poika, jonka hän oli aina kuvitellut ujoksi ja vieraassa seurassa hiljaiseksi... ei, itse asiassa, jonka hän tiesi edellä kuvaillun laiseksi, jutteli hänelle kuin kenelle tahansa. Yleensä, jos Tatu sattui saamaan Santerin kiinni tätä katselemasta, mitä ohimennen mainiten muuten tapahtui erittäin tiuhaan, Santeri punastui hiusjuuriaan myöten ja käänsi katseensa ripeästi toiseen suuntaan. Se oli Tatusta aina yhtä suloinen näky.
Lopulta hän sai tutun itsevarmuutensa takaisin ja vastasi virnistäen: ”Sori hei, olin aika sekasin. Joo, mutsi tosiaan tykkäs, se saarnas mulle samalla ku yritin hukuttautua vessanpönttöön... Ja sit se sano, et sä olit tuonu mut kotii, ja olin sillee et ei vittu – ” Tatu keskeytti selostuksensa. Helvetti, tuota hänen ei olisi kannattanut sanoa. Santerin katse tummui asteen verran, kun hän kysäisi epäluuloisena: ”Miks?” Tatu ei tiennyt mitä vastata. Hän ei ainakaan halunnut kertoa totuutta, joka oli se, että hän ei olisi halunnut nolata itseään Santerin edessä. Niinpä hän selitti hätäisesti: ”Koska – koska mä oisin toivonu et mun frendit ois jeesannu mua ees ton verran eikä vaivanneet sua, kun eihän me ees tunneta, ni vähä noloo sillee...” Hänen äänensä hiipui loppua kohti. Käytännössä hän oli sanonut, minkä oli aikonut jättää pelkäksi ajatukseksi. Miksi tuo outo poika sai hänet puhumaan outoja ja lipsauttelemaan typeryyksiä?
*
Santeria huvitti. Tatu Huittisestako eilisiltainen oli ollut noloa? Santeri ei voinut vastustaa kiusausta kertoa loppujakin. ”Musta tuntuu ettet sä oo kuullu vielä ihan kaikkee”, Santeri hymähti, ja Tatun silmiin syttyi hiukkanen pelkoa. ”Voi vittu”, hän mumisi, mutta antoi Santerin kuitenkin jatkaa. ”Sä yritit iskee mut. Lähentelit, imartelit ja sönkkäsit kaikkee sekavaa muun muassa mun sieraimista ja perseestä”, Santeri tokaisi kuin säästä puhuen, ja Tatun epäuskoiset kasvot helahtivat kirkkaanpunaisiksi. ”Sano, et toi on vitsi!” hän parkaisi ahdistuneena. Santeri pudisti päätään ja lisäsi: ”Ja kun mä vein sut kotii, sä yritit saada mut sänkyyn kanssas... kai”, hän mutisi, sillä häntä itseäänkin alkoi vähän hävettää. Ei olisi pitänyt sanoa mitään, nyt Tatua varmaan hävetti niin paljon, että hän välttelisi Santeria koko loppuikänsä... ”Sori hei, ei ollu tarkotus ahdistella... Vittu et sitä on tyhmä kännissä”, Tatu huokaisi sekoiluihinsa väsyneenä.
Hän oli kyllä aikonut lopettaa, jo vaikka kuinka monta kertaa. Sitten kuitenkin aina tuli joku juttu, jonka käsittelemiseen Tatulla ei ollut tarpeeksi luotettavaa henkistä tukea eikä kykyä yksin, ja hän painoi nuo ongelmat unohduksiin juomalla päänsä niin täyteen, että tuskin muisti kuka oli. Se helpotti seuraavaan tapaukseen saakka, ja juomisesta oli tullut jo niin piintynyt tapa, että sitä oli vaikea lopettaakaan.
”No ei se kuule mitää, ihan hauskaa mulla ainakin oli”, Santeri virnisti, ja hänen todellinen luontonsa otti valta-asemaansa takaisin, sillä hän punastui vienosti. Tatu hymyili. ”Tarjoon joskus kahvit kiitokseks. Nyt mun pitää kuitenki juosta, ku Petellä oli jokin kaamee hätä”, hän totesi silmiään pyöräyttäen, mistä Santeri päätteli, ettei poika uskonut ystävänsä ahdingon mikään elämän ja kuoleman kysymys olevan. ”Oli kiva tavata, vaikkakin tilanne ois voinu olla vähän eri”, Tatu hymyili, heilautti kättään ja Santerin samoin-vastauksen kuultuaan lähti paikalta laiskasti laahustellen.
Santeri jäi seisoa möllöttämään paikalleen typertyneenä. Hän oli aina olettanut, että Tatu Huittinen oli itserakas paskiainen, joka ei puhunut muille kuin korkea-arvoisen hovinsa jäsenille (ja kyllä, silti hän oli tähän päättömän ihastunut). Nyt poika oli kuitenkin täysin vapaaehtoisesti tullut juttelemaan tälle, ollut mukava, hymyillyt... ”ja punastellut”, Santeri virnisti onnellisena saadessaan vihdoin koipiinsa liikettä.
*
”Oikeesti, se oli ihan karseeta! Hyi vittu se eukko oli ruma, ja ikää sillä oli korkeintaan ykstoista – Tatu, kuunteletsä ees?” Pete vuodatti mukavaa herätystään Tatun tuijotellessa seiniä mitäännäkemättömin silmin. Krapula-aamut eivät olleet Peten hempeintä aikaa, joten kiinnostumaton ystävä, traumaattiset kokemukset, päänsärky ja kissanpaskan maku suussa eivät olleet mikään otollisin yhdistelmä nostamaan pojan mielialaa. Niinpä hän päätti purkaa patoutuneen kiukkunsa ystäväänsä. ”Vitun vinkuintiaani, voisitko sä herätä ja kuunnella mua?” hän äyskäisi ja sai kuin saikin Tatun hätkähtämään ”hereille.” ”Ai sori, kuin oli? Mua vähän väsyttää”, Tatu hymyili pienesti, mikä sai jostain syystä Peten veren kiehumaan vielä pahemmin. ”No voi helvetin helvetti sun kanssas!” hän huokaisi turhautuneena, muttei enää jaksanut jatkaa aiheesta.
”Mikä sua oikein vaivaa? Et sä yleensä krapulassakaan oo noin hiljanen”, hän kysyi ihmetellen. Tatu ei ollut puhunut paljoa mitään tulonsa jälkeen, eikä kyllä sen puoleen kuunnellut Peteäkään. Tämä tuntui vaipuneen joihinkin suotakin syvempiin mietteisiin, mikä ei ollut Tatulle todellakaan tyypillistä. Itse asiassa Pete vähän yllättyi, että tuossa komeassa pääkopassa edes oli jotain, millä ajatella. ”Äh, ei mua mikää. Kuten sanoin, väsyttää”, Tatu mutisi vältellen. Häntä ei todellakaan kiinnostanut selittää Petelle, miten hän ei saanut ajatuksiaan irti Santeri Nybergistä ja tämän kertomuksesta. ”Vittu, jos en olis niin hetero, niin sanoisin olevani kusessa siihen”, hän hämmästeli itsekseen. Toisaalta, ajatus tuntui hämmentävän kodikkaalta.
*
”Moi, Santeri! Voisinko mä tulla käymään iltapäiväkahveilla?” Santeri kuuli Elinin kysyvän pirteästi langan toisesta päästä. Santeri ilahtui, sillä he eivät olleet Elinin kanssa nähneet kahdestaan vähän aikaa, ja tokaisi piristyneen totta kain. He sopivat Elinin tulevan sinne suorinta tietä, ja puhelun lopettaessaan Santeri kipaisi keittiöön pistämään kahvit tippumaan. Hänellä oli jotenkin sellainen tunne, että Elinillä oli jotakin erityistä mielessään.
”Kahvi on pöydässä jo, oot hidas”, Santeri virnisti avaamansa ulko-oven paljastettua takaansa punaposkisen mutta silti väsyneen näköisen tytön, jonka vaaleanruskeat, pitkät hiukset olivat pehmeästi kiharretut mutta tuulen vähän sekoittamat. Tytön sinivihreät silmät tuikkivat odottavasti, ja aito hymy kareili tämän kaarevilla huulilla niin kuin lähes aina. Santeri väisti ja päästi itseään kymmenisen senttiä lyhemmän, hoikan tytön sisään. Tämä oli pukeutunut harmaisiin collegehousuihin ja valkoiseen huppariin, jonka alta pilkisti vaaleankeltainen t-paita. Heitettyään Adidakset jalastaan Elin asteli Santerin perässä suoraan keittiöön ja pohti, miten esittäisi mielessään pyörineen asiansa.
”Nohh, miten meni loppuilta?” hän kysyi lopulta muka yleisesti kiinnostuneena, muttei voinut estää pientä ilkikurista virnettä kohoamasta kapeille kasvoilleen. Santeri katsahti häntä hämmästyneenä. ”No, törmäsin siinä pihalla sen Tatun pariin kaveriin, jotka värväs mut kuskaamaan sen kännisen miestennielijän kotiin, että siinä kävin sen peittelemässä ja sit hoipuin kotiin nukkumaan. Mites teillä?” hän kertoi ja kysyi viimeisen lipevän vihjailevasti. Elin hymyili onnellisesti. ”Oli tosi kivaa! Mutta hei, olin huomaavinani, että sä suhtauduit siihen Tatuun aika lämpimästi. Ja muutenkin mä oon miettiny... Tai siis, mä niin toivon, että jos oon väärässä ni et loukkaannu, mutta... Voisitsä olla... Tai siis, ootsä... ihastunu siihen Tatuun?” Elin henkäisi soperrellen alun hermostuneesti.
Santerilla ei ollut hajuakaan, mitä vastata. Hän ei olisi halunnut ehkä vielä kertoa Elinille, vaikka luottikin tähän, mutta vielä vähemmän hän tahtoi valehdella tytölle, jonka luottamuksen menetti nopeammin kuin valo kulkee tyhjiössä, jos niin käyttäytyi. ”Emm, öhhähh, mistä sä tollasta?” hän tyytyi rykäisemään vakuuttavasti. Elin virnisti. ”No niin mä vähän arvelinkin! Sori, mut sen näki susta”, hän hymähti ja hörppäsi kahviaan. Santeri punastui. Näki? Kuka tahansa pystyi siis katsomaan hänen naamavärkkiään ja kertomaan siltä seisomalta hänen olevan homo? ”No voihan vittu”, hän mutisi ääneen.
Elin oli jonkin aikaa hiljaa, ja myös Santeri oli vaipunut kauhun värittämiin ajatuksiinsa. Lopulta Elin rykäisi ja puhui hiljaa. ”Mut siis en mä sillä, et mulla ois mitään sitä vastaan. Musta se on aika söpöä, vaikka en nyt tiedä, kuinka hyvä valinta se Huittisen pelle on... Mut kuiteski, en todellakaan sano kellekään mitään, sillä oletan, ettei kovin moni tiedä?” Santeri kohotti katseensa vuosien saatossa kärsineestä puupöydästä ja katsoi Eliniä toivonpilke silmissään. ”Ootsä tosissas? Elin, mä rakastan sua! Mut hei, ei Tatu oo niin idiootti ku mitä mäkin oon aina luullu. Tänään se nimittäin...”
-
Mainiota teinisläässiä ;D
Putosin vertaukselle viidakkoveitsestä ja oikeesti kikattelin ääneen Verneri-Anterolle :D Päähahmot on kivan erilaiset, mutta vielä noista niiden kavereista ei oikeen oo tullut minkäänlaista kuvaa. Ne jotenkin on tosi sivuhahmomaisia, niihin ei tunne sellasta tarvetta tutustua paremmin. Ehkä mun mieli muuttuu vielä, kun tää juttu etenee, mutta tällä hetkellä näin. Tatusta ja Santerista vielä sen verran, että ne taas on sellasia, että lukis mielellään pidempiäkin pätkiä näistä kahesta. :)
Teksti menee mukavan nopeesti eteen päin, muttei kuitenkaan niin, että tärkeet tapahtumat menis ohi. Liiallinen junnaaminen on tylsää, äksöniä kehiin vaan! Mä muuten mielenkiinnolla odotan, kun Tatulle selvii, että kuka sen raahas himaan. Vitsi, mainio uus löytö tää sun ficcis :D
Sulla siis on tää valmiina koneella? Onkohan kuinka monta osaa odotettavissa?
Kiitän ja seuraavaan osaa odotellen
Lallu
//Just pistit kolmannen osan kun postasin tän xD luen sen samaan syssyyn ja kommentoin sit tähän
//Vitsi, kun tää on söpö paritus vieläkin :D Ihan hyvä reaktio tolla Tatulla, ei saanut mitään slaageja. Mukavan rennosti Santeri käyttäyty jaaa mitäs vielä ;D Elinissä on potentaalia hahmoks, josta haluaa lukee vielä enemmänkin. Kiitän tästäkin osasta!!
-
Lallu: Oii, kiitos kiitos kovasti^^ Joo, Pete ja kumppanit on tosiaan aika sivuhahmoja. Ne saa kyllä enemmänkin roolia jossain vaiheessa, ja niihin paneudun pikkusen, mutta kovin syvällistä kuvaa niistä ei ehkä missään vaiheessa saa. Ja ainakin Tatusta tulee vielä taustatietoa enemmänkin, Santeristakin jonkin verran. Osia on kolmetoista at the moment, mutta huomasin just tuon lopun olevan niin surkea, että joudun kyllä muuttamaan/jatkamaan sitä. Joten ihan lopullisesta määrästä en tiedä...^^ Mutta kiitos kommentista, ja jatkoa tosiaan tulee korkeintaan ensi viikolla :)
-
Oi ihanaa, piristit mun ah-niin-tylsää iltaa :D Tää oli ihan loistava:>
Joo niin eka jakso oli tommosta johdatusta tai siis ihan hyvä ettei heti rynnätty hirveesee tapahtumakierteeseen jne. Tommi nimenä tuotti mulle hirveesti ongelmaa, ku aina jotenkin yhistää ihan real life tyyppeihin, mutta eipä mahda mitään ;)
Tokasta tykkäsin tosi paljon, kivaa kerrontaa ja kirjoitusvirheitä en muuten bongaillu missään vaiheessa.
Perjantai-iltapäivänä koulu kuhisi. Kaikki puhuivat illan bileistä, jotka pidettäisiin Miettisillä. Rikun ja tämän isoveljen Oton kotibileet olivat legenda. Niistä puhuttiin viikkoja vielä senkin jälkeen, kun kaikki hajonnut irtaimisto oli saatu korjattua ja viimeinenkin juhlija oli toipunut krapulastaan (juhlistettuaan ”en juo enää koskaan” -lupaustaan ottamalla pienet hömpsyt kiljupullostaan).
Heh, toi on tuttu ilmiö 8D Tosin kivasti kuvailtu ja jotenkin tuli heti semmonen hauska fiilis, en osaa oikein selittää.. ::)
Ja nää selvästi paranee koko ajan, kolmas jakso oli kanssa ihan mahtava ja kivan pitkä :) Tatu on kiinnostava henkilö ;D Ja kaikki hahmot on muutenkin sillei jokainen omanlaisensa, vaikka sitten ei unoheta tätä tuttua koulun kastijärjestelmää. Burana on kiva kaveri<3 Ja Elin on hieno nimi, en oo ikinä ennen kuullutkaan :>
Yyhh, nyt joudun odottaan pitkään ens osaa... No mut yritetään pysyä hengissä, tää on joka tapauksessa ihana ficci :)
-
Purisen tälle.
Tai purraan.
Tai miten ikinä se purrrrr ääni sanotaankaan, ihana!
Pelottaa et kohta alan vaan ihkuttaa tätä jos jatkan ihan suoraan - eli hööööööööm. Hmm hmm. HMMMM. paljon fiksumpaa i know ookei!
Tatu on kivasti kirjotettu hahmo - se sen punastelu sai pisteet nousee ainakin mun silmissä. Ajattelin siinä vaiheessa että woot, tässähän vaihdettii niitten luonteita ihan täysillä - jännnnä. Ihan jeeshän se oli, että Santtukin sai vähän rohkeutta, ja pystyi jopa puhumaan Tatulle änkyttämättä, hurraahuudot!
Kiva että muuten liikkuu eteenpäin, samassa paikassa junnaava osaa olla tosi usein tylsää ja sellatteitten ficcien kanssa mä ainakin luen aina välillä joka toista riviä. Ja kuten muutki sano - actionia kehiin, yay!
Tykkään edelleen kirjotustyylistäsi, ja jatkoa edellee toivoisin.
sateenvarjo
-
HOO! :- D Huomasin ton osan ilmestyneen jo aikasemmin, mutta valitettavasti en päässyt vielä silloin lukemaan, koska veljeni kaverit kökkivät selän takana ja kurkkivat välillä olan yli tekemisiäni ja se on ärsyttävää. Joten odotin siis viimeiset pari tuntia vain pääseväni lukemaan tämän uuden osan ja olihan se odottamisen arvoinen.
Kakkososa on edelleen mun mielestä paras, mutta ei mulla tästäkään ole sen kummemmin valittamista. Teksti oli hyvää, eteneminen on juuri tähän ficciin sopivaa, kuvailua tarpeeksi... Jotenkin toi viimeinen kappale, kun Elin tuli Santerin luo hujahti vain turhan nopeasti, mutmut ihan hyvä se oli kaikesta huolimatta. Kivaa tässäon myös se, että osat on kohtalaisen pitkiä, eikä yhtä osaa tarvitse odottaa montaa kuukautta. Kiireet ovat joo ymmärrettäviä ja näin, mutta jos on yhtä kärsimätön kuin minä, kyllä se tuppaa kaikesta huolimatta vähän häiritsemään.:- D
Tykkään tuosta Tatun äidistä vaan entistä enemmän. En sit tiiä mikä siinä on, se nyt vaan sattuu olemaan jotenki kiva sivuhenkilö. Ja Elinkin on muuten aika ihana hahmo.:) Muutenkin kaikki henkilöt ovat mukavan erilaisia persoonia, eikä kukaan varsinaisesti ärsytä tms. Musta tässä on varsin kivaa myös se, että pystyn jollain tapaa samaistumaan Santeriin helposti, kun olen itse sellainen ujo ja "nössykkä", kun taas ihminen, josta satun pitämään muistuttaa Tatua joissain asioissa todella paljon.: >
Mut nih, söpö osa oli ja jatkoa kaivataan pian! : )
Ja ps. Musen Supermassive Black Hole on iiihana, niin kuin Musen musiikki muutenkin.<3
-
[size=195pt]Warning: Nyt ei satele järkevää kommenttia mun osalta..![/size]
Ahh, kolmonen.
Tämä on aivan ihana, kuolen. Mä oon ihan koukuttunut tähän.
Tatu ja Santtu, jotain niin ihanaa.
Ja varsinkin ku tätä slässiä alkaa saapua, mä tutisen ja hytisen.
Jään odottamaan jatkoa. ♥.♥
Kiitos,
vannoutunut fanisi,
Suklaamurunen
-
;) oli tosi hyvä. mä haluan jatkoa!!!!!!!!!!!!!!! että sillä tavalla nopeasti tai muuten olet syy minun hitaaseen kuolemaani!!!!!
kiitos jatkoa ;D
-
wonderboy:NO OIKEESTI. Ja oi kiitos, kiva kuulla että teksti miellyttää^^
-
Voi, mä tykkään tästä 8D♥ en malta odottaa, että pistät lisää osia<3
Jatkoaaa<3333
-
Dannie: Jatkoa tulee tänään tai huomenna. Nyt on taas aikaa postata ;) Kiva että tykkäät ja kiitos kommentista. <3
-
foxrain: Aaaa, nyt on jo ylihuominen! Jatkoa...? *puppyface*
-
Suklaamurunen: Joo, huomasin itsekin eilen illalla että unohdin sen koko postauksen kun lähdin kaverin luo. Förlåt! Iloksenne olen kuitenkin vapaalla tänään, joten pian pian! ;) Tästä tulee nyt sitten tuplaposti mutta ei voi mitään. :D
-
Ikäraja: S
Genre: happy fluffy rainbow pop. :D
Yhteenveto: Aseman takana tapahtuu... ;)
A/N: Okei, sori että on vähän kestänyt. : D Nyt tää on kuitenkin tässä. Vähän lyhythän tämä on, mutta joo. Toivottavasti sisältö korvaa ;) Santerin on selvästi homo, kun se puhuu kuin tyttö : DD Mutta musta on kiva, jos pojatkin osaa olla vähän syvällisempiä, joten oon nyt kirjoittanut näistä sellasia. >_< Nauttikaa ja kommentoikaa! (Se oli käskymuoto. :P) Ai niin, ja Santerin mesenimi on ihan hölmö.
IV
Tatun ja Santerin Miettisten bileiden jälkeisestä kohtaamisesta oli kulunut jo viisi päivää, eikä Santeri ollut nähnyt Tatua koulussakaan kuin vilaukselta. Tavallaan se oli ihan helpottavaa, sillä hän pelkäsi, että seuraavan kerran, kun heillä olisi mahdollisuus jutella kunnolla, poika sivuuttaisikin hänet täysin. Tatun sanoma ”tarjoon joskus kahvit kiitokseks” oli jäänyt kummittelemaan Santerin mieleen, sillä se oli tavallaan tulkittavissa ehdotukseksi... tarjoukseksi... lupaukseksi... kutsuksi?
*
Sillä nimenomaisella hetkellä Santeri oli todella hyvällä tuulella. Kerrankin kaikki meni loistavasti; ei riitaa kavereiden kanssa, kotona oli rauhallista (vaikkei siellä kyllä paljoa tapeltukaan), koeviikko oli jo ohi, ja Tatu oli tänään virnistänyt hänelle. Tai hänen suuntaansa, mutta se riitti Santerille. Hänelle se tarkoitti sitä, ettei tämä ollut unohtanut heidän kohtaamistaan. Sitä hän ei kyllä oikein tajunnut, miksi virnistys, mutta sentään Tatu oli katsonut häntä, kiinnittänyt häneen huomiota. Joka tapauksessa, vaikka kotona olisi ollut täysi sota meneillään ja kaikki hänen ystävänsä olisivat vittuilleet hänelle päin naamaa, hän olisi ollut hyvällä tuulella. Santeria melkein laulatti ja hänen askelluksensa oli kevyt ja joustava kuin metsäjäniksellä.
*
”Moro, huomiseen!” Tatu huusi hyväntuulisesti asemarakennuksen pihaan jääville ystävilleen. Sanni vilkutti hänelle kuin robotti, mikä jostain syystä sai hänen sydämensä pistelemään syyllisyydestä. ”Huomenna kyllä kerron sille”, Tatu päätti ja hämmästyi itsekin omia ajatuksiaan. Ei hän koskaan ennen ollut kantanut huolta tytöistä, joiden sydämet melko tietoisesti särki. Oudot ajatukset eivät kuitenkaan pilanneet hänen mielialaansa, joka oli epäilyttävän korkealla. Hän oli viettänyt aivan tavallista torstai-iltaa kavereidensa seurassa niin kuin miljardi kertaa ennenkin. Mikä siis oli vetänyt hänet niin iloiseksi? Ei ainakaan Santeri Nyberg kävelemässä aseman pihan läpi. Tai etenkään Tatu virnistämässä Peten typerälle Pamela Andersson -vitsille juuri samaisella hetkellä, ja vilkaisu olan yli. Kaikkein viimeiseksi nyt se, että ennen kuin hän oli tajunnutkaan, hän oli katsonut Santeria silmiin yhä virnistäen, ja Santerin silmiin oli syttynyt nauravainen pilke tämän nyökätessä hänelle. Eihän tämä voinut olla syy fly high -tunnelmaan hänen päänsä sisällä ja ulkoisessa olemuksessaan? Muisto palasi taas hänen mieleensä, ja replay-pätkä sai hänet hymyilemään imelän pirteästi.
Jostain syystä ujo tummaverikkö oli kiehtonut Tatua jo kauan, mutta after-party-lauantain keskustelu oli kirvoittanut polttavan innon tutustua häneen kunnolla. Hänen teki mieli kovasti toteuttaa vihjailunsa kahveista, mutta niin epätatua kuin se olikin, hän pelkäsi tulevansa torjutuksi, sillä monet Santeri Nybergin kaltaiset pitivät Tatua (eikä syyttä, myönsi hän itselleenkin) ylimielisenä ja ärsyttävänä kusipäänä.
Kiinnostuksensa hiljaisempaa poikaa kohtaan hän oli ajatellut johtuvan siitä, että hän itse ja myös hänen kaverinsa olivat niin vastakohtia Santerille. Tämän äänetön vetovoima ja suloinen hymy olivat aina välillä aiemminkin sytyttäneet Tatuun oudon halun tehdä tuttavuutta pojan kanssa, mutta nyt hän ei enää aikonut jättää sitä suunnitelmatasolle.
Yhtäkkiä Tatu pysähtyi kuin seinään. Hän oli kulkenut ajatuksissaan, napit korvilla ja katse tiessä. Jos hän olisi vaivaantunut katsomaan eteensä, hän olisi huomannut vastaan kävelevän Santerin jo yhtä etäältä kuin Santeri oli huomannut Tatun. Tästä syystä Santeri oli valmistautunut kohtaamiseen, toisin kuin Tatu, joka henkäisi: ”SINÄ!” Santeri oli jo kelannut kaikki mahdolliset kohtaamistavat tunnistamattomasta ohituksesta iloiseen juttutuokioon, mutta tämä minä-tiedän-kuka-sinä-olet-ja-mitä-olet-tehnyt-mummolleni-tervehdys tuli kyllä kieltämättä puun takaa. Santeria alkoi väkistenkin naurattaa. ”No minäpä minä, hei vaan”, hän yritti sanoa vakavalla naamalla, vaikka hänen suupielensä nykivät. Tatukin tajusi, miten typerästi oli toista poikaa tervehtinyt ja nauroi. Tosi asiassa häntä vähän nolotti, mikä oli myös aivan uusi tuntemus hänelle. ”Perhanan suomenruotsalaiset, tulevat aina ja sotkevat kaiken”, hän virnisti mielessään, vaikkei Santeri ollut varsinaisesti mitään sotkenutkaan. Paitsi Tatun pään viime päivinä?
”Moi”, hän sanoi hymyillen, viimeinkin jotain normaalia keskustelua tapaillen. ”Mitäs sä täällä? Näin sut aseman pihassa tänään.” Santerilta oli mennä jalat alta. Tatu Huittinen puhui hänelle vapaaehtoisesti kahden kesken julkisella jalkakäytävällä jo toistamiseen, eikä ollut vielä edes niin pimeää ettei heitä olisi tunnistettu, joten kuka tahansa saattaisi nähdä Tatun taas nörtin seurassa ja seuraavana päivänä hirveä lissulauma tulisi ninja-asuissa ja murhaisi Santerin ja ja ja... Hän kuitenkin onnistui pitämään ihmetyksen, jännityksen ja ilon sekaisen pakokauhunsa sisällään ja vastasi kepeästi: ”Kotiin olen menossa. Joo niin näit, mitä sä oikein virnuilit mulle? Teinks mä jotain hauskaa, vai?” Tatun aiempi käytös oli ihmetyttänyt häntä pitkin iltaa, ja viimein hän sai tilaisuuden kysyä asiasta. Toisaalta Tatu vaikutti hieman erikoiselta, joten Santeri ei olisi kamalasti yllättynyt, jos Tatu olisi vastaukseksi vain kohauttanut olkiaan ja tokaissut: ”Huvikseen.” Sen sijaan Tatu kuitenkin naurahti tuskin kuuluvasti ja otti sitten harkitun kyllästyneen ilmeen kasvoilleen. ”No et, eikä tehnyt kukaa muukaan, mistä koko jutussa itse asias oli kyse. Mä virnuilin Petelle – tiiäthän sä sen mun apinan kaverin?” hän kysyi, ja Santeri nyökkäsi, jolloin Tatu jatkoi: ” – ja sen dorkille vitseille, tai siis sille, että se luuli olevansa hauska niin ku aina, vaikka kaikki aina oikeesti nauraakin sille, että se on niin vitun tyhmä eikä tajua sitä ja luulee kaikkien pitävän sitä ratkiriemukkaana, jonkun pitäis vissiin puhkasta se kupla, jossa se elää ja kertoo sille, että me naurettiin sen kertomille vitseille kolmosella, ja jo sillonkin säälistä...” Yhtäkkiä hänen selityksensä hiipui. Mikä ihme häntä vaivasi? Hän selitti täysin vieraalle ihmiselle asioita sellaisella vauhdilla, jonka ainoastaan hermostuneisuus sai hänellä päälle. ”Seeelvä”, Santeri vastasi selvästi myös yllättyneen huvittuneena.
”Minnes sä sit olit menossa, takasin asemalle vai?” Santeri kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen peläten kuollakseen, että keskustelu päättyisi siihen ja he lähtisivät eri suuntiin puhumatta yhtään mitään enää koskaan. Pieni ääni hänen päässään piipitti, että ilmeisesti Tatua kuitenkin kiinnosti jutella hänen kanssaan, mutta Santeri ei antanut sen häiritä pessimismiään. Tatun oli onnistunut saada siinä ajassa itsensä kasaan ja hän pystyi jo ajattelemaan selkeästi. Santeri kyllä tajusi, että hänen antamansa suuntavaihtoehto tuskin oli todennäköinen, koska Tatu tuli asemalta päin, mutta hän ei ehtinyt nyt välittää. ”No en mä, ku kotii kans”, Tatu hymyili ja jatkoi virnistäen syyllisesti: ”...ku vois joskus läksyjäki vaivaantua kattomaan, ja siskon kans lupasin pelata Crash Bandicootia.” Santeri naurahti: ”Joo, tykkäis varmaan Palinkin.”
Palin oli heidän yhteinen matematiikanopettajansa, jonka viimeisetkin harmaantuneet hiushapsut Tatu oli saanut tippumaan jo ensimmäisessä kurssissa. Poika kun ei koskaan tehnyt mitään sen paremmin tunneilla kuin kotonakaan, ja joutui siksi aina uusimaan kaikki matematiikan kokeet. Tatu nauroi lämpimästi. ”En vissiin oo sen suosikkeja, mut ei hätää, ku ei sekää oo mun. Ällö jätkä, ei se oo sen ongelma jos feilaan mun opinnot ja joudun ässän kassalle töihin.”
”Haaveammattinsa kullakin”, Santeri virnisti kiusoittelevasti. ”Sullon siis sisko?”
*
”Tässä mä asun. Aika läävä, mut kelpaa mulle, ku oon tämmönen minipossu”, Santeri vitsaili kotiportillaan. Heidän keskustelunsa oli jatkunut jalkakäytävällä yli kymmenen minuuttia, ja kun Santeri oli miettinyt ääneen, pitäisikö hänen jo lähteä kotiin, Tatu oli ilmoittanut saattavansa tämän. Tyrmistyneenä mutta erittäin mielissään Santeri oli hyväksynyt kutsun, tosin muodon vuoksi protestoiden ensin: ”Mutta sähän asut aivan vastakkaisessa suunnassa!” Tatu oli ilmoittanut, että matematiikka maistui paremmalta pienen kävelylenkin jälkeen, eikä Santerilla todellakaan ollut mitään ajatusta vastaan.
”No näähh, ihan siistin näkönen paikka. Onks toi sun koira?” Tatu kuittasi. Santeri vilkaisi taakseen ja näki ylivilkkaudesta kärsivän berninpaimenkoiransa lähestyvän uhkaavasti yltäpäätä ravassa. ”On”, hän voihkaisi kauhistuneena. ”SAMMY, EI!” hän kiljaisi säikähtäneenä, kun kurainen koira loikkasi suunnilleen hänen syliinsä. Tatu vain nauroi vieressä, kunnes iloinen hännänheiluttaja kävi tekemässä tuttavuutta hänen valkeiden Adidaksiensa kanssa. Santeri oli valmis tekemään rakkaasta lemmikistä ja ystävästään taljan takan eteen. Hän pyyteli vuolaasti anteeksi koiransa käyttäytymistä, mutta Tatu heilautti pehmeästi hymyillen kättään. ”Hei, tää nappisilmä on oikein iisi pikku hauva mun karvapetoon verrattuna. Se, mitä sen kielletään tekemästä, tapahtuu varmemmin ku mä saan nelosen matikasta”, Tatu kertoi muka kyrsiintyneenä. Todellisuudessa kultainennoutaja Hirotaro oli hänelle kahdeksantoistatuhatta kertaa tärkeämpi kuin yksikään lissu tai hännystelijä.
Koira-aiheeseen päästyään poikien juttu ei meinannut taaskaan lakata. Pian Santeri ei halunnutkaan takanedusmattoa vaan kilon koiran makupaloja, jotka voisi kiitollisuudenvelassa syöttää Sammylle. Lopulta keskustelu taukosi, kun Tatun adoptioäiti soitti tälle, että pojan pitäisi tulla kotiin. Kyllästyneen joojoo äitikulta oon koko ajan matkalla -vastauksen jälkeen Tatu siirsi huomionsa takaisin Santeriin kohauttaen hartioitaan pahoitellen. ”Sori, Santtu, mut Gestapo komentaa.” Santeri sanoi ymmärtävänsä kyllä, ja lisäksi hän oli pannut merkille, että hänen oma äitinsä oli vakoillut heitä muka huomaamattomasti makuuhuoneensa ikkunasta jo monta minuuttia. Siitä tämä kyllä vielä kuulisi... ”Mut joo, oli hei tosi kiva jutella, ku jäi vähä lyhyeks sillon lauantaina”, Tatu lausahti lähtöä tekien. Santeri vastasi umpionnellisena: ”Joo, niin oli. Nähdään huomenna, jea? Toivottavasti peittoot sen siskos.” Tatu virnisti ja vakuutti, ettei Nellalla olisi mitään mahdollisuuksia hänen kehittyneitä pleikkaritekniikoitaan vastaan ja lähti sitten lampsimaan rennon huolettomaan tyyliinsä sinne päin, minne oli jo lähes tunnin ollut matkalla.
”No mutta mutta, meidän pikku Santtuhan on löytänyt nättiä seuraa”, Elli-Noora Nyberg virnisteli heti ovella. Santeri pyöräytti silmiään. ”Joo, ja mistähän sä sen tiedät? Ja tosi nättiä juu, se oli jätkä, äiti.” Santeri kuitenkin tiesi mitä hänen äitinsä tarkoitti ja punastui. Äiti myhäili tietäväiseen sävyyn kuunnellessaan poikansa läksytystä stalkkaamisesta ja vihjailusta. ”Ei se mitään, ihan kivaahan teillä näytti olevan”, hän sanoi iloisena. Santerin kasvoille levisi autuas hymy. ”Joo, olihan meillä.”
Elli-Nooran vihjailut eivät olleet mitään hakuammuntaa. Lähes yhtä kauan kuin Santeri itsekin, oli hänen äitinsä tiennyt poikansa olevan homo, mutta se ei koskaan ollut haitannut häntä. Päin vastoin, pojan ripittäytyminen eräänä talvisena iltana kolmisen vuotta sitten oli lähentänyt heidän välejään merkittävästi, mistä Elli-Noora ja Santeri kumpikin olivat hyvin iloisia.
”Kuka se poika oli?” ovenpieleen nojaileva Elli-Noora uteli, kun Santeri kaivoi kirjoja repustaan. Ei ollut hänen tapaistaan antaa läksyjen jäädä, mutta ilma oli ollut niin hieno, että taas kerran hauskanpito oli mennyt velvollisuuksien edelle. ”Yks Tatu vaan... Huittinen. Se on adoptoitu Koreasta! Eiks oo siistiä?” Santeri hehkutti. Hän ei ollut varsinaisesti kertonut äidilleen olevansa ihastunut, mutta kyllä Elli-Noora oli sen hänen puheistaan aavistanut, ja viimeistään nyt tajunnut. ”No mikäs sen hienompaa. Näättekö te millon uudestaan?” Santerin pää-pilvissä-ilme lässähti hieman, kun hän kohautti hartioitaan ja vastasi mahdollisimman neutraalisti: ”En mä tiedä, ei puhuttu mitään.” Hänen äänestään kuitenkin kuulsi selvä pettymys.
Sinä iltana koulukirjat olisivat ihan yhtä hyvin voineet olla hieroglyfeillä kirjoitettuja, sillä Santeri olisi silloinkin tajunnut niistä yhtä paljon kuin nyt. Lopulta hän luovutti huokaisten ja istuutui LG:n kannettavansa ääreen. Hän kirjautui meseen ja avasi keskustelun Tommin kanssa huomattuaan ilokseen tämän olevan online-tilassa.
Santtu :P sanoo (22:38):
· Tommi, auta! en tiiä pitäiskö muuttaa kellariin vielä ku voin pelastautua vai mitä...
tommylee sanoo (22:38):
· no mitä oot menny tekee O_O
Santtu :P sanoo (22:39):
· en mä varsinaisesti mitää :D
· vaan oikeestaan... Tatu on.
tommylee sanoo (22:39):
· !!!!! KERRO KAIKKI!!!!!
Santtu :P sanoo (22:41):
· no siis, mähän kerroin siitä lauantaista jo, mut tänää se tuli vastaan ku olin menos kotii... juteltiin melkein tunti ja se saatto mut kotii :OO se oli ihan järjettömän mukava ja kaikkee... AUTA
tommylee sanoo (22:43):
· sori en hoksaa, mihin sä apua tarttet? toihan on siis ihan himoHYVÄ juttu?!
Santtu :P sanoo (22:44):
· no onhan se, ku vaan tietäs että mitä hittoo se meinaa.
· se oli ihan järjettömän hermostuneen olonen sillon alkuun, mut sit se rentoutu ja oli ihan mahtavaa seuraa :o
tommylee sanoo (22:45):
· OOOHH meidän pikku santtu on ihastunu!!
Santtu :P sanoo (22:46):
· siis et kyllä säkin ala -__-” äiti oli ihan tarpeeks...
tommylee sanoo (22:47):
· no? :DDDD
Santtu :P sanoo (22:48):
· kamala ristikuulustelu ja vihjailu XD
tommylee sanoo (22:47):
· semmosta se on tuo nuorten rakastavaisten elämä :”D
· mut entäs huomenna?
Santtu :P sanoo (22:48):
· ei me sovittu mitää... sitäki mä mietin, että ollaanko me nyt kavereita tai sillee. et voinko mä vaikka sanoo sille moi.. ^^”
tommylee sanoo (22:47):
· NO VOIT, JA SANOT
Santtu :P sanoo (22:48):
· mut sillä oli se kamala lissu kainalossa siellä asemalla :o seurusteleekohan se taas?
tommylee sanoo (22:47):
· ei millään pahalla sitä sun kultsias kohtaan, mutta niitä sen naurettavia kahen päivän sänkyyn ja ero -suhteita ei voi paljo seurusteluks luokitella... T_T
Santtu :P sanoo (22:48):
· tiedän mut silti... ähh, pakko mennä nukkuu, vaik melkeen ku saisinki unta :D huomisee!
tommylee sanoo (22:47):
· huomista odotellessa ;) muista vaihtaa lakanat ja ottaa sen kuva tyynyn alta ku se tulee sun luo ekaa kertaa yöks! x)
Ennen kuin Santeri oli ehtinyt puolustautua mitenkään Tommin kohtuullisen törkeää mutta kieltämättä huvittavaa vitsiä vastaan, hänen ystävänsä oli mennyt offline-tilaan. Santeri kirosi tämän terävän kielen ja vikkelät sormet, mutta hykerteli silti yksinään sulkiessaan koneensa. Silloin hän tajusi, mitä olisi voinut tehdä taatakseen hänen ja Tatun orastavan tutustumisen jatkumisen. ”Voi vitun vitun vittujen vittu, MIKS mä en kysyny sen mesee”, Santeri kirosi mielessään ja antoi tyynylleen sen selkäsaunan, jonka itse olisi typeryydestään ansainnut. Häiritty Sammy nosti päätään, sillä isännän riehuminen oli herättänyt sen. ”Sori poika, nuku vaan”, Santeri hymyili kaverilleen ja taputti sen päätä. Sitten hän huokaisi tuskastuneena ja valot sammutettuaan hautautui sänkyynsä kelaamaan kaikkea tapahtunutta.
-
EKAEKAEKA!!!
Ja awwws, mikä pätkä! Kyllä mä oon tätä oottanut, ja kyllä tämä sen arvoinen olikin. (:
Tatu, aww. Santtu, aww. Musta ei irtoa mitän järkevää. <3
juu aar mai hirou!
Kiit♥s,
Suklaamurunen
-
Apua apua aaaaa ööööö apua ihanaa tähän on tullu jatkoo jee<3333
Aww ;) Tykkäsintykkäsin ♥♥
Joo osaan kommentoida + rakentava lähti vietttäää loppulomaa ;o mut jatka jatka jatka jatka ♥♥♥
pee äs tykkään tatusta <3<3<3
-
Ihana <3 Rakastuin tähän novelliin heti eka luvussa :D
Awws, noi vaan on jotain niin ihanaa.
Rakastan homonovelleja :D Ne on niin sulosia <3
Jatkoa, ja nopeesti <3
-Riitu-
-
Paljon kommaa! Nyt oon kyllä ihan überiloinen ^__^ Kiitos kaikille!
Suklaamurunen: Totta kai sinä olet eka, ehdit jo käydä hoputtelemassakin mua >__< Hero? OOOH hiihhih, rakastan sitä sanaa ;) (Se on mun lempibändin suosikkijäsenen artistinimi XD)
Dannie: Valitettavasti en voi auttaa, Tatu vaan vie kaikki naiset. Ja ilmeisesti miehet myös : D Ja koska kaikki tykkää Tatusta niin paljon, niin rakentavan puuttumista ei huomata ;) Kiitos kiitos, jatkoa tulee... öö pian. :D
wonderboy: Edelleen upea, että kirjoitustyyli kelpaa. Erityisen helpottunut olin siitä, että nuo englanninkieliset ilmaukset tuolla välissä eivät häirinneet. Jotkut sanovat, että ne varastaa liikaa huomiota, mutta minä kun niin tykkään englannista :") Ja ajattelen välillä englanniksi niin kuulostaa käännettynä tyhmältä. : D (Sitä paitsi, mitenkä suomennat "fly high -tunnelman"? T_+)
Ja totta kai rakas ystävämme mese oli tungettava mukaan, olemmehan diginatiiveja! (Meidän psykan ope jankutti meille koko viime vuoden, että "teidän sukupolvi on ns. diginativeeja" : DDD) Ja quottaamista saatan joskus harrastaa itsekin ::) Että siitä tykkään. <33 Kiitus kiitus.^^ Ja korjasin tuon virheen, hyvä että huomautit ;)
Riitu: Minäkin rakastan homonovelleja, mikäli se joltakin on vielä jäänyt huomaamatta x) Mutta totta, suloista on. Jatkoa tullee pian ;)
-
Voi luoja, mä olen koukussa ja pahasti!
Tää oli siis todella ihana. Mä kerronta on ollut hyvää jne.
Toi Valtteri on todella söpö, kun se aina välillä rohkaistuu puhumaan ja rentoutumaan toisen seurassa, ainakin silleen niiku päällepäin, mut sitte on kuiteski ihan paniikissa ;D
Ja sit toi Tatu. Sitä on hauska seurailla ku se yrittää tajuta itteensä ja on hämmentynyt :D
Yhtäkkiä Tatu pysähtyi kuin seinään. Hän oli kulkenut ajatuksissaan, napit korvilla ja katse tiessä. Jos hän olisi vaivaantunut katsomaan eteensä, hän olisi huomannut vastaan kävelevän Santerin jo yhtä etäältä kuin Santeri oli huomannut Tatun. Tästä syystä Santeri oli valmistautunut kohtaamiseen, toisin kuin Tatu, joka henkäisi: ”SINÄ!” Santeri oli jo kelannut kaikki mahdolliset kohtaamistavat tunnistamattomasta ohituksesta iloiseen juttutuokioon, mutta tämä minä-tiedän-kuka-sinä-olet-ja-mitä-olet-tehnyt-mummolleni-tervehdys tuli kyllä kieltämättä puun takaa. Santeria alkoi väkistenkin naurattaa. ”No minäpä minä, hei vaan”, hän yritti sanoa vakavalla naamalla, vaikka hänen suupielensä nykivät. Tatukin tajusi, miten typerästi oli toista poikaa tervehtinyt ja nauroi. Tosi asiassa häntä vähän nolotti, mikä oli myös aivan uusi tuntemus hänelle. ”Perhanan suomenruotsalaiset, tulevat aina ja sotkevat kaiken”, hän virnisti mielessään, vaikkei Santeri ollut varsinaisesti mitään sotkenutkaan. Paitsi Tatun pään viime päivinä?
Tuo kappale oli hauska omasta mielestäni... nauroin, kyllä kyllä... :D
”No näähh, ihan siistin näkönen paikka. Onks toi sun koira?” Tatu kuittasi. Santeri vilkaisi taakseen ja näki ylivilkkaudesta kärsivän berninpaimenkoiransa lähestyvän uhkaavasti yltäpäätä ravassa. ”On”, hän voihkaisi kauhistuneena. ”SAMMY, EI!” hän kiljaisi säikähtäneenä, kun kurainen koira loikkasi suunnilleen hänen syliinsä. Tatu vain nauroi vieressä, kunnes iloinen hännänheiluttaja kävi tekemässä tuttavuutta hänen valkeiden Adidaksiensa kanssa. Santeri oli valmis tekemään rakkaasta lemmikistä ja ystävästään taljan takan eteen
Weh, toi oli jotenkin niin ihana... :)
Sitte ne mese keskustelut oli kyllä ihan parhaita kanssa.
OK. Mä lopetan jaarittelut. Kirjoitathan ja laitathan pian jatkoa?
Love it :-*
-BellaDonna
-
Ihanan pitkiä kommentteja, oi kiitos! <3 Mä tykkään lainauksista, kiitos niistäkin!
Riiku Alexa: "Parempi myöhään kuin ei milloinkaan." Joo, kansanviisaudet ei sovi mulle puoli kahden aikaan aamuyöllä. :D Viimeinkin joku myöntää, että mä olen sekaisin päästäni >__< Kyllä, kuvaukseni ovat outoja ja sekavia, ja on ihan turha kysyä, mistä ne tulee mun mieleen. Mutta sitä parempi, jos ne kerran toimivat. : D Kivakivakiva, että luet ja tykkäät ja vielä kommentoitkin! Thankssss.<3
Belladonna: MÄ OLEN KOUKUTTANUT JONKUN KIRJOITUKSELLANI. O__O Oijjoijoi, nyt hymy pyllyssä nukkumaan :) Minä en oikein ennen ole osannut kirjoittaa minä-näkökulmasta, mutta nyt kun siihen on vähän tottunut, niin se alkaa tuntua luontevalta. Tässähän minä-kulmaa on aika vähän, mutta hyvä jos se on toiminut.^^ Santeri on hyvä peittämään ujoutensa, ja Tatu liian itsevarma ;) Oijj, sain sut nauramaan. Kuinka kivaa.
Jatkoa tulee taas epämääräiseen ajankohtaan. Nyt en ole ehtinyt postailla, kun olin rokkailemassa Kuopiossa, mutta nyt olen taas kotona, joten minun elämäni sisältörikkauden huomioiden aikaa pitäisi lyötyä. Eli keep on watching after this ;D
-
foxrain: Mä hoputan sua! TAAS! Alas lappaa meille satutanteria! <69
-
Suklaamurunen: Gods, jo oli TAAS:lla kokoa. O________O Tuosta hyvästä avaan Wordin jo tänä iltana. Mutta itse asiassa se oli suunnitelmissa jo aiemmin, en vaan pysty kirjottamaan päivällä. ;)
-
Ikäraja: Selvästi K-7. Semmosta pornoo, ettei nuorimmat kestä. >__<
Genre: 731N14N65711!!!!!11 Ja vähän draamaa ja pikkuisenhiemanvain hattaraa. ; D
Yhteenveto: Jos elämä ois helppoo, niin sä asuisit yksinäs korpikuusen kannon alla ja eläisit kävyillä. Mutta kun satut käymään koulua ja harrastamaan kommunikointia muiden ihmisolentojen kanssa...
A/N: Joo, sori puhuin eilisillasta, mutta menin niin aikasin nukkumaan etten ehtinyt postaamaan :) Nyt sitten saatte. Voi tsiisus mä kuolaan tuota suklaantuoksuista Axea. *__*, Ja myönnetään, myönnetään, tuo Tatun joukkueen nimi on ihan läppä, mutta en todellakaan keksinyt parempaakaan. : DD Tän nyt pitäis olla jopa normaalipituinen. Kielellisesti tää on köyhä, mutta jospa juoni sitten korvaisi.^^ Nauttikaa ja kommatkaa! ;)
V
”Santtu hei, kello on jo yli kahdeksan!” Elli-Noora huuteli puisten kierreportaiden alapäästä. Santeri vain murahti ärsyyntyneenä ja käänsi kylkeä. Hän aikoi jo jatkaa uniaan, kun hänen aivonsa menivät viimeinkin päälle ja hän tajusi, että hän myöhästyisi, jos ei nousisi pian ylös. Seuraavaksi hän muisti edellisillan, eikä viime yön haaveilusta aiheutunut univelka painanut silmää enää tippaakaan. Hän ponkaisi ylös peuhatusta vuoteestaan kuin pikkuinen kettuterrieri, kiskoi eiliset farkut jalkaansa ja etsi kaapista puhtaan paidan. Suklaantuoksuinen Axe ja vähän lakkaa hiuksiin... mitä vielä? SUKAT!
Santeria alkoi pikkuhiljaa naurattaa hänen oma hermostuneisuutensa. Hän oli sentään menossa vain kouluun, siihen samaan, jossa hän oli viettänyt jo muutaman viikon. Ja päiväkin oli aivan tavallinen perjantai. Hän ei yleensä paljon hiuksiaan laitellut saatika miettinyt, mitä päälleen pisti. Tänään hän kuitenkin halusi tehdä mahdollisimman hyvän vaikutuksen, ja kehenkäs muuhun kuin Tatuun.
Aamiaisen jälkeen huolella valittu vaaleansininen puuvillapaita meni valitettavasti vaihtoon, koska sille tärisevistä käsistä läikkynyt kahvi ja maito eivät todellakaan olisi olleet tuota hyvää vaikutusta edistävä tekijä. Santeri huokaisi turhaantuneena ja loi kummastuneesti hihittävään äitiinsä vain väsyneen katseen kivutessaan kyllästynein askelin yläkertaan paitaa vaihtamaan. Kun hän lopulta selviytyi lähtemään, hän oli vain seitsemän minuuttia normaalista myöhässä. Kuntolenkki koulumatkasta tulisi, mutta pyörällä hän ehtisi kyllä.
Santeri läähätti kuin Sammy heinäkuun helteillä heittäessään reppunsa naulakon alle ja lysähtäessään istumaan Tommin, Eliaksen ja Elinin seuraan. Elias ja Elin olivat melko läheisiä, vaikkakin riitelivätkin jonkun verran. Kolmen sisaruksen omistajana Santeri kuitenkin tiesi, mitä elämä sisarusten kanssa saattoi olla, eikä siksi valittanut kaksosille näiden nahistelusta, vaikka se joskus porukan hermoja repikin. Joskus olisi kyllä tehnyt mieli huomauttaa heille, että heidän riitansa olivat lapsellisia, ja että jos heidän oli nuo ”keskustelut” pakko käydä, voisivatko he tehdä sen omalla ajallaan.
”Nnoo, mitäs Santulle?” Tommi myhäili tyrkkien ystäväänsä kyynärpäällä kylkeen. Santeri vilkaisi Tommia ärsyyntyneen onnellisen huvittuneena. ”No ihan normia, mitä pitäs?” hän vastasi huolettomasti. Eliaksella ei ollut harmainta aavistustakaan Tatusta tai edes Santerin homoudesta. Santeri oli kantapään kautta oppinut miettimään kahdesti, mitä Eliakselle kannatti kertoa, ja lisäksi hän oli aika varma, että Eliaksen reaktio olisi jokseenkin raivostuneen kuvottuneen kielteinen. Suuttuessaan Elias yritti usein satuttaa ihmisiä huutelemalla näiden yksityisasioita ja heikkouksia ympäriinsä. Yleensä jotkin hänen säälittävät ”VITUN EUNUKKI!” -huutonsa lähinnä naurattivat, mutta nyt kyseessä oli asia, jolla Elias saisi oikeasti loukattua Santeria.
Juuri näistä syistä Elias ei esimerkiksi tiennyt, että Tommi oli ollut Eliniin ihastunut ala-asteelta asti, mutta koska tämä oli vielä Santeriakin ujompi, hän ei ollut uskaltanut tehdä mitään Santerin runsaista rohkaisuista huolimatta. Santeri oli nimittäin mielestään pannut merkille, että myös Elinillä saattaisi hyvinkin olla tunteita Tommia kohtaan, sen verran lämpimästi hän tätä katsoi. Elin hymyili koko ajan, kun Tommi oli paikalla ja viihtyi tämän seurassa muutenkin mainiosti. Santeri kuitenkin epäili myös, että Elias oli huomannut jotakin. Elias oli ylisuojelevainen sisartaan kohtaan eikä varmasti pitänyt ajatuksesta, että tämä rupeaisi seurustelemaan, vaikka kumppani sitten olisikin Tommi, joka inhosi kevyitä, lyhyitä suhteita ja välitti Elinistä ihan oikeasti, ja oli vieläpä kaksosten hyvä ystävä.
Santeri palasi nykyhetkeen ja huomasi Elinin vilkaisevan Santeria salamyhkäisesti virnistellen. Santeriakin huvitti, mutta heidän välissään istuva Elias esti heitä jatkamasta sanatonta viestintäänsä sen enempää. Valitettavasti he vähän myöhästyivät viisaudessaan, sillä Elias oli huomannut heidän muikeat ilmeensä. ”Mitä?” hän tivasi vilkuillen vuorotellen siskoaan, vuorotellen kahta ystäväänsä. ”Ei mitään”, Santeri yritti hymyillä rauhoittavasti, mutta oli myöhäistä. Elias Tamminen oli jälleen vauhdissa.
”Mulla on taas sellanen tunne, että te salaatte multa jotain”, Elias alkoi inttää nostaen kädet puuskaan rinnalleen. Santeri saattoi sielunsa silmin lähes nähdä Tommin läiskäisevän otsaansa turhaantuneena. Jep, ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta, kun tämänkaltainen keskustelu käytiin Eliaksen aloitteesta. ”No, mitähän tällä kertaa?” Tommi kysyi happamana. Hän ei usein ollut vittumainen, mutta koko porukka alkoi olla kypsynyt Eliaksen käytökseen. Tosin tällä kertaa he oikeasti salasivatkin jotain...
Tilanne johti hetkessä siihen, mihin monesti aiemminkin. Elias karjui heille lähes hysteerisenä keräten turhankin paljon huomiota itsellensä, mistä Santeri ei oikein pitänyt. Varsinkin ohi kävelevän Tatun hämmentynyt vilkaisu ja tämän Santeriin luoma kysyvä katse saivat hänet tekemään päätöksen, että Elias oli saatava rauhoittumaan. ”Eltsu hei, älä viiti huutaa. Kaikki kattoo. Sä oot taas ihan tyhmä...” Santeri tajusi valinneensa sanansa väärin viimeistään siitä, että Elias alkoi huutaa entistä kovempaa. ”No vittuakohan mä vittu siitäkin välitän, ku vittu mun frendit kusee mua linssiin koko ajan?” hän karjui naama punaisena. Santeri pyöräytti silmiään ja tunki kätensä Eliaksen suun eteen saaden tämän vaikenemaan hämmästyksestä.
”Okei, Elin oli eilen meillä kahvilla ja sieltä oli yks insidejuttu, jota mä en valitettavasti kerro sulle tän kohtauksen jälkeen”, Santeri kertoi riisutun totuuden. Kuinka niin hän jätti oleellisia yksityiskohtia, kuten kaapista ulos tulemisen, mainitsematta? Elias katsoi häntä vihaisena, muttei enää yrittänyt huutaa. ”Joo, haistakaa paska. Mä kyl luulin, että...” Elias ei ehtinyt tuoda uskomuksiaan ihmisten ilmoille, kun jostain takaa kajahti huuto: ”Elin ja Tommi! Hyvät bileet perjantaina!”
Kaksi kutsuttua kääntyivät kauhistuneina katsomaan, kuka kentiesEliakseltasalatunfaktan oli mennyt kajauttamaan ilmoille. Elias käänsi kaventuneiden silmiensä raosta pilkistävän raivostuneen, epäluuloisen katseensa sisareensa. ”Elin..? Mitkä bileet? Ootsä vittu ollu juomassa?! Helvetin hullu, missä se mun sisko on, joka mulla tähän asti on ollu?!” hän sihahti aivan liian hiljaa, jotta se olisi voinut olla rauhallinen kysymys. Lisäksi hänen äänensä huokui kylmyyttä. ”No en! Mä olin Miettisessä Tommin ja Santun kanssa. En juonu paljo mitää, kunhan vaan pidin hauskaa. Onks se niin väärin?” Elin tiuskaisi veljelleen. Usein hän antoi kaksoissisaruksensa raivota tälle lähes rauhassa, mutta nyt Elias oli tietämättään yrittänyt jonkin tietyn rajan. Kenenkään heistä ei tarvinnut sietää enää yhtään enempää.
Eliasta oli aina häirinnyt se, että Tommi ja Santeri olivat toistensa parhaat ystävät. Kun Elinkin vielä näytti palvovan Tommia, jäi Eliakselle aika ulkopuolinen asema heidän porukassaan. Totta kai he olivat aina olleet hyviä ystäviä, mutta joskus tuntui, etteivät toiset pojat kertoneet hänelle mitään. Hänelle ei kuitenkaan koskaan ollut tullut mieleenkään, että se saattaisi johtua tavasta, jolla hän reagoi. Oli vain niin hänelle tyypillistä kiivastua jo pienimmästä loukkauksesta – tai loukkaukseksi luulemastaan asiasta – ja sen pohjalta pitää viikko mykkäkoulua, kunnes tuli jotain suurempaa, jolloin riita unohtui uuteen saakka. Se oli väsyttävää heille kaikille, ja siitä syystä Eliaksen oli vaikea tulla läheiseksi yhtään kenenkään kanssa. Hänen kanssaan vaatteiden väristä ja teelaaduista tapellessa yksinkertaisesti paloivat hermot.
Nyt hän kuitenkin ymmärsi menneensä liian pitkälle. Hän alkoi pikkuhiljaa herätä tajuamaan, miksi bileet oli pidetty häneltä tiukasti pimennossa. Hänhän oli raivonnut kuin heikkopäinen! Ja vain siksi, että hänen ystävillään oli insidevitsi, jota hän ei tiennyt, koska ei ollut ollut paikalla sen syntyessä... ”Hei, sori oikeesti... En mä... Ei mun pitäny... Elin...” hän soperteli hämmentyneenä. Hän ei ollut koskaan osannut pyytää anteeksi, mutta nyt tuntui olevan korkea aika opetella. Valitettavasti änkyttävät lauseenalut eivät auttaneet mitään, kun hänen ystävänsä nousivat hänen viereltään luoden kukin viileän silmäyksen häneen, ennen kuin noukkivat reppunsa ja katosivat luokkaan. Elin ei ollut ainoa, jonka silmissä kimmalsivat epäuskoiset kyyneleet. Elias itki ensimmäisen kerran vuosikausiin.
Santeria ärsytti, ettei juuri sinä päivänä ollut matikkaa. Kaikkina muina päivinä oli, mutta ei juuri perjantaisin. Aiemmin hän oli iltarukouksessaan kiittänyt yläkerran ukkia siitä, mutta tänään ei. Ei sillä, että Santeri mikään aktiivinen rukoilija olisi ollut. Hän uskoi Jumalaan kyllä, mutta uskonto oli pelkkä merkityksetön taustaseikka hänen elämässään. Mikään uskonto ei kuitenkaan auttanut sitä tosiasiaa, että matematiikka oli tässä jaksossa ainoa kurssi, joka hänellä ja Tatulla oli yhteisenä, ja juuri perjantain sarakkeessa MA-merkintä loisti poissaolollaan Santerin kiireessä taiteillussa lukujärjestyksessä.
Tatu ja Santeri eivät törmänneet koko aamupäivän aikana. Parilla ensimmäisillä tunneilla Tatulla oli varmaankin käsipalloharjoitukset, sillä hän pelasi koulun suhteellisen menestyvässä joukkueessa MBA:ssa. Nimi oli täysin huumoripohjainen ja tuli sanoista ”Me Ball-Ammattilaiset”, viitaten tietenkin NBA:an. Tatu oli jo jonkin aikaa ollut joukkueen kapteeni, ja oli senkin johdosta niin pidetty tyyppi, koska hänen johdollaan joukkueella oli alkanut melkoinen nousikausi. Käsipallon lisäksi Tatu oli eilen kertonut harrastavansa kesällä skeittaamista ja talvella jääkiekkoa ja lumilautailua. Santeri ei ollut ollut yhtään yllättynyt urheilupainotteisesta harrastuslistasta, sillä siltä Tatu näyttikin. Hän oli hoikka ja melko lihaksikas. Santeri oli joskus salaa vilkaissut tätä koulun liikuntatunnilla ja nähnyt kiinteät ja sirot vatsalihakset ja voimakkaat hauikset. Lisäksi Tatulla oli ihan järjettömän hyvä perse, mistä Santeri oli erittäin tietoinen; Tommin vittuilut perseenkyttäyksestä eivät siis olleet täysin tuulesta temmattuja.
Ruokailun jälkeen Santeri ja Tommi olivat menossa vessaan, kun he törmäsivät ala-aulassa Tatuun, Samiin, Peteen ja muutamiin niistä tyypeistä, jotka roikkuivat Tatun perässä ympäri vuorokauden. Eilistä pikkupissistä ei näkynyt missään, mistä Santeri oli enemmän kuin tyytyväinen. Tatukin huomasi Santerin ja hymy kohosi hänen kasvoilleen. ”Moi”, Santeri sanoi iloisesti, mutta juuri kun Tatu oli vastaamassa, Pete kiinnitti hänen huomionsa itseensä. Koska kummatkin liikkuivat koko ajan, he ehtivät ohittaa toisensa, ennen kuin Tatu sai tilaisuuden vastata.
”Mitä sä oikein luulet tekeväs?!” Tatu karjui Petelle, joka oli nykäissyt tätä hihasta juuri, kun Santeri oli kulkenut ohi häntä tervehtien. Peten takia hän ei ollut ehtinyt sanoa Santulle mitään takaisin, ja tämän ilme oli ollut melko hämmentynyt ja pettynyt sen pikaisen vilkaisun perusteella, jonka Tatu oli ehtinyt taakse suunnata, ennen kuin Pete oli alkanut häiriköidä. Pete näyttikin aika hämmästyneeltä. ”Mitä vittua sä riehut siinä, sehän oli vaan se yks nörtti. Miks se ees tervehti sua, yrittää varmaan päästä piireihin...” ”SANTTU EI VITTU OO MIKÄÄN NÖRTTI, JA ME OLLAAN KAVEREITA. SAAKELIN IDIOOTTI!” Tatu räjähti lopullisesti.
Hänen hermonsa olivat muutenkin olleet koko päivän aivan riekaleina, sillä hän oli aamulla toteuttanut edellisiltaisessa omantunnontuskassaan keksimänsä suunnitelman. Hän oli tavannut Sannin yläasteen nurkan takana, halannut tätä ja sanonut, että Sanni oli tosi nasta tyyppi, mutta hän ei halunnut aloittaa mitään juttua tämän kanssa, koska hän kuitenkin vain jättäisi tämän alle viikossa. Sanni oli ollut aivan järkyttynyt, ilmeisesti Tatu ei ollutkaan niin tunnettu player kuin hän oli aina uskonut olevansa. Sitten Sanni tietenkin oli suuttunut ja haukkunut surumielistä Tatua ties miksikä, kunnes oli hävinnyt paikalta ripsivärit poskilla ja jättänyt syyllisen Tatun tyrmistyneeseen hiljaisuuteen.
Santerin näkeminen oli piristänyt häntä. Itse asiassa jo Santerin ajatteleminen oli piristänyt häntä. ”Hitto, hyvänä ihmisenä oleminen ei ole helppoa”, Tatu oli ajatellut koululle lampsiessaan. Kuitenkin puhdas omatunto oli aika makea tunne. Ennen hänen omatuntonsa ei ollut sanonut mihinkään juuta eikä jaata, eikä Tatu voinut olla ihmettelemättä äkkinäistä muutosta itsessään. Hän toivoi hartaasti, että parannus olisi pysyvänlaista laatua, sillä se saattaisi tarkoittaa, että hän ehkä viimeinkin saisi luottamuksensa ihmisiin ja läheisyyteen takaisin ja pystyisi käyttäytymään taas sen mukaan, että hänelläkin oli sydän. Voin kunpa, kunpa, kunpa...
”Hä? Tatskaaaa?” Pete huhuili hänen korvansa juuressa ja sai ”Tatskan” hätkähtämään. ”Nii?” Tatu kysyi lähes kiinnostuneena. Pete muljautti silmiään ja toisti vastauksetta jääneen kysymyksensä kolmannen kerran: ”Niin että, johtuuks toi sun PMS-käyttäytyminen nyt siitä Sannasta?” Tatu katsahti Peteä laiskasti ja korjasi: ”Sannista. Ei.” Pete luovutti. Silloin harvoin, kun hänen yleensä niin hyväntuulinen ystävänsä sattui tuolle päälle, ei ollut toivoakaan, että normaali Tatu olisi palautunut takaisin, ennen kuin asia olisi tavalla tai toisella poissa päiväjärjestyksestä. Pete oli nyt kuitenkin tajunnut, että tästä Santusta kannatti pitää turpa pääasiassa kiinni, jos ei halunnut sitä suljettavan. ”Ihme neiti”, Pete ajatteli kyllästyneenä ja liittyi Tatun seuraksi viileään hiljaisuuteen.
Santeri ei puhunut suurin piirtein mitään enää koko loppupäivänä. Hän oli niin pettynyt hänen ja Tatun kohtaamisesta, tai oikeastaan Tatun reaktiosta. Tommin mielestä Tatu oli näyttänyt iloiselta ja yrittänyt tervehtiä Santeria takaisin, mutta hänen ystävänsä, Pete, oli juuri häirinnyt häntä. Santerille oli ”ihan sama”, mutta ei hän uskonut Tommia. ”Tatu oli varmaan kännissä eilen. Sit aamulla se heräs krapulassa, muisti mitä oli tehnyt ja oksens koko muiston vessanpönttöön. Ja huuhtoi mut siinä samalla viemäriin sen elämästä. Nice”, Santeri ajatteli katkerana. Miksi hän oli ollut niin typerä, että oli luullut, että the famous Tatu ”saan kaikki naiset” Huittinen ja hän voisivat olla mitään sen läheisempää kun saman koulun oppilaita?
Viimeinkin raastavan pitkä koulupäivä oli ohi. Santeri oli valmis myymään hippokampuksensa kupillisesta kuumaa kahvia ja kiihkeästä illasta historian kirjan kanssa. Niinpä hän sanoi huolestuneille ystävilleen pikaiset heipat ja lähti ripein askelin kävelemään kotiinsa. Noin puolessa välissä matkaa hän muisti tulleensa aamulla pyörällä, kirosi pari mummoa kumoon ja kääntyi takaisin koululle. Koulun pihalle päästyään hän katui sitä heti alkuunsa: Tatu käveli häntä kohti, eikä piiloutumisen mahdollisuutta ollut.
”Santtu! ... Santtu! ... Santtu, odota!” Tatu aneli hädissään nähdessään vihaisen pojan pahoinpitelemässä pyöränsä lukkoa. Hänen hartain toiveensa oli toteutunut hänen nähdessään Santerin pyörätelineillä. Hän tosin olisi varmaan mennyt tämän kotiovelle asti pyytämään anteeksi, mutta näin asia oli paljon helpompi ja nopeampi hoitaa.
”Ai, nytkö mä en ookaan liian hissukka sun tuttavapiiriis, ku sun kaverit ei oo näkemässä?” Santeri sähähti saaden jopa aina niin itsevarman Tatun värähtämään. Hetken korealaissyntyinen lukiolainen aukoi suutaan kuin kuivan maan karppi, mutta sitten hän sai taas kielensä toimimaan. ”Hei, kyse ei todellakaan ollut mistään sellasesta! Se vitun Pete vaan alko jotain säätää siinä just, ku olin sanomassa moi, ja sit mä missasin sen tilanteen... Arvaa huusinko mä sille, vittu se vihaa mua varmaan vieläkin...” Tatun selitys hiipui, ja hän jäi odottamaan iskua vasten kasvojaan. Santtu oli kuitenkin jättänyt raiskatun lukko-paran rauhaan ja kiinnittänyt kaiken huomionsa epätoivoiseen ihastukseensa.
”Ootsä tosissas..?” hän kuiskasi lähes kuuluvasti, mutta sai Tatun nostamaan toiveikkaan katseensa. Hän olisi voinut halata Santeria. Tämä uskoi häntä! Pete ei ollutkaan pilannut hänen ja kiehtovan suklaasilmän alkavaa ystävyyttä, hän saattaisi jopa kyetä antamaan dorkalle, huomionkipeälle duudsonilleen anteeksi... Tatu nyökkäsi ponnekkaasti ja henkäisi: ”Mulla ei oo hei mitään hävettävää siinä, että me ollaan kavereita. Oot loistotyyppi, arvaa vituttiko eilen, ku tajusin joskus kello kolme yöllä, etten ollu tajunnu kysyy sun mesee?!” Santtu piti hetken vakavaa naamaa saaden Tatun huolestumaan uudelleen, ettei Santeri enää uskoisikaan häntä, mutta sitten hänen söpöjä kasvojaan valaisi helpottunut hymy. ”No parempi ois niin olla. Ja mä muuten sain ihan saman kuningasajatuksen, tosin neljä tuntia sua aiemmin... Ja sä kiroilet ihan vitun paljon liikaa.” Tatu repesi nauruun, ja Santeri otti pyöränsä. Sitten he lähtivät kävelemään yhtä matkaa vilkkaasti jutellen.
Koulun pihalla seisoi Samia odotteleva Pete, joka katseli kulmat rypyssä kahta nauravaa hahmoa. Hän ei pitänyt Tatussa parina viime päivänä tapahtuneesta muutoksesta lainkaan, ja hän alkoi epäillä, että sen takana oli tuo tummahiuksinen poika, johon hänen paras ystävänsä tunsi jotain outoa vetoa. ”Vittu en tajuu sitä jätkää, ihme friikki”, Pete ajatteli juuri päätään pudistellen Tatusta, kun näki Santerin kaverin Tommin tulevan ulos koulun pääovista.
”Onks noi jotain kavereita?” kuului kantavalla, vähän haastavalla äänellä Tommin selän takaa. Tommi kyllä tunnisti äänen, sen verran usean matematiikantunnin ajan hän oli sitä saanut kuunnella, mutta hän ei voinut uskoa, että Pete Korhonen oli juuri puhunut Tommi Asikaiselle. Vapaaehtoisesti. Hän kääntyi hitaasti ja katsoi aivan toiseen sosiaaliseen maailmaan kuuluvaa poikaa ihmetyksen vallassa. Hänen ilmeensä olisi ollut varmaan aikalailla samanlainen, vaikka itse Jeesus olisi seissyt siinä hänen edessään juttelemassa mukavia.
”Öö, en mä tiedä... Kai ne on. Ainaski ne oli eilen jotai jutellu”, Tommi vastasi vaaleanruskeahiuksiselle ja siniharmaasilmäiselle pojalle, jonka yllä oli tummanvihreä skottiruudullinen takki ja oikeassa kädessä roikkui hopeanharmaa-musta mopokypärä. Peten toinen kulma kohosi yllättyneesti – ilmeisesti Tatu ei ollut puhunut tapaamisesta mitään. ”Vai nii. No, ei voi mitään”, Pete vastasi kylmästi ja häipyi paikalta sanomatta enää mitään. Tommi heitti mielessään kolmikiloisen kivenmurikan tämän ylimielisesti nyökkyvään takaraivoon.
Sillä välin Tatu ja Santeri olivat jälleen päässeet Santerin kotikadulle, vaikka Santeri oli ehdottanut, että saattaisi tällä kertaa Tatun kotiin. Tatu oli kuitenkin kieltäytynyt hymyillen. Vähän matkan päässä Santerin kotiportilta tuli vastaan Santerin kahdeksanvuotias pikkuveli Timi Sammyn kanssa. ”Timppa, miks sulla on Samppa?” Tatu kysyi hämmästyneenä, koska yleensä kukaan ei halunnut eikä muiden tarvinnutkaan ulkoiluttaa berniä, sillä se oli Santerin koira, ja hän teki sen enemmän kuin mielellään. ”Suutuin äitille, ku se on ihan tyhmä”, pikkupoika murahti ja jatkoi matkaansa luomatta toista katsausta Tatuun. Santeri katseli hetken hämmentyneenä kiukuttelevan veljensä perään, mutta kohautti sitten hartioitaan. ”Älä välitä, se on aina vähän tollanen. Uhmaikä tai jotai”, hän sanoi Tatulle, jota kohtaus myös oli ihmetyttänyt. ”Ei sen kyllä silti ois tarvinnu mun koiraa pölliä...” Santeri mumisi, mikä sai jo Tatun nauramaan. ”Mitä se äitis sit ois voinu tehdä, ku toi pikkukaveri noin loukkaantunu?” hän kysäisi nauraen. ”Luultavasti sanonu, että ei voi kattoa Turtles-leffaa neljättä kertaa tän vuorokauden puolella”, Santeri virnisti ja Tatu hymyili. ”Mä tykkään lapsista, ne on niin vilpittömiä”, Tatu totesi yllättäen Santerin.
Nybergien portilla he pysähtyivät, ja hetken oli hiljaista. Santeri pyöritteli mielessään sanoja, jotka hänen teki kovasti mieli lausua ääneen, mutta hän pelkäsi niiden vastareaktiota. Sitten hän huomasi Tatun liikehtivään vähän lähteväiseen malliin ja päätti ottaa riskin. ”Onks sulla kiire?” Santeri kysäisi hymyillen, ja Tatu pudisti iloisesti yllättyneen näköisenä päätään. ”Haluisiksä tulla kattoo ton meidän talon sisäpuoltakin?” Santeri kysäisi sydän takoen. Sano kyllä, sano kyllä, SANO KYLLÄ.
Valitettavasti Tatu ei vastannut kyllä. ”Juu, ois tosi siistiä”, hän sen sijaan naurahti innokkaasti. Santerin olisi tehnyt mieli kirmata Kiinaan ja takaisin. ”No jes, tätä päivää en kyllä uskonu näkeväni... Tatu Huittinen tulee käymään mun kotona!” ajatteli Santeri ja yritti saada pulssinsa tasaantumaan. ”Juotsä kahvia? Mä oon riippuvainen. Pakko saada päivän kofeiinilataus”, hän jutteli. ”No kuka ei ois, ei lukiosta voi selvitä ilman kahvia”, Tatu päivitteli.
”Mä tykkään tästä sun huoneesta. Tää on kodikas”, Tatu kehaisi, kun he istuskelivat siveellisen vierekkäin Santerin sängyllä, ja Tatu katseli ympärilleen. ”No kiva, että ees joku. Äiti aina valittaa sotkusta, vaikka oikeesti sen sotkee Samppa enkä mä...” Santeri tilitti, ja Tatu nauroi. ”Niinii, kyl mä uskon sua”, poika heitti mustanruskeat silmät ilkikurisesti tuikkien. Santeri muksaisi Tatua käsivarteen, ja Tatu tönäisi takaisin. Santeri horjahti, mutta otti vasemmalla kädellään vastaan ja kosti töytäisyn entistä suuremmalla voimalla. Varautumaton Tatu meinasi lentää hyökkäyksen voimasta sängyn päädyn yli. ”Sä oot niiiin kuollu”, hän uhkasi pahanilkisesti virnistäen ja loikkasi Santerin kimppuun.
Parinkymmenen minuutin kuluttua Santerin tyhjässä sängyssä makasi päällekkäin kaksi huohottavaa poikaa. Lakana, peitto ja tyynyt olivat lattialla sikin sokin mytyissä, ja Tatu oli voittanut Santerin. Nyt hän piteli Santeria ranteista ja makasi tämän päällä. ”Yrititsä muka päihittää mut, pätkä?” Tatu virnisteli kiusoittelevasti. Hän oli lukinnut Santerin kädet tämän pään yläpuolelle ja puristi polvillaan tämän jalkoja yhteen. Santerilla ei ollut mitään mahdollisuutta päästä irti. Ei asetelma häntä muuten haitannut, mutta hän pelkäsi, että jotain saattaisi alkaa tapahtua...
”No mä mikään pätkä oo, oon sua vaan kolme senttiä lyhempi!” Santeri protestoi ärhäkästi yrittäen samalla rimpuilla itseään vapaaksi – turhaan. Tatu laski päätään alemmas ja katsoi silmät haastavasti kiiluen alistamaansa poikaa. ”Sä et mua painissa voita.” Santeri nielaisi. Tatu oli niin lähellä, että parin sentin päännytkäytyksellä he olisivat suudelleet. Hän taisteli halua vastaan, hän ei saisi kohottaa päätään... Sitten hän keksi juonen, jolla päihittäisi kukkoilevan kaverinsa. Hän lähti kohottamaan päätään, hyvin, hyvin vähän, ja sai liikkellään Tatun henkäisemään terävästi. Toinen poika ilmeisesti oli huomannut saman kuin Santerikin. Tatu oli niin yllättynyt, järkyttynyt ”- vai odottava?” Santeri mietti – ettei osannut yhtään odottaa voimakasta kierähdystä sivulle. Hetken ähinän jälkeen Tatu makasi kiikissä Santerin alla. ”Kukkokiekuu, Taateli”, Santeri irvaili. Lopulta hikiset ottelijat sopivat tasapelin, mutta kummankin ilmeestä näki, ettei mittelö loppuisi siihen. Santeri oli aivan haltioissaan. Painiskelu Tatun kanssa, varmaan jokaisen hänen märän unensa aihelma...
Illemmalla Tatu lähti. Hänellä oli ollut todella hauskaa, hauskempaa kuin yhdelläkään ryyppyreissulla Peten kanssa. Nuo kaksi, erottamattomat lapsuudenystävykset, olivat etääntyneet hälyttävän paljon, juominen oli lähes ainoa heitä nykyisin yhdistävä tekijä. Santeri ei juurikaan juonut, ei ainakaan humalaan asti, ja siitä oli parin viime kuukauden sekoilujen seurauksena tulossa Tatunkin alkoholinkäyttöihanne.
Kotimatkalla hän mietti kuumeisesti, mitä hänelle oikein oli tapahtumassa. Ensin omantunnontuskat Sannin sydämen särkemisestä, sitten yhtäkkinen polte tutustua Santeriin, tunne, että juuri Santerin seurassa hän sai olla enemmän oma itsensä kuin kenenkään muun. Peten seurassa hänen etenkin piti pitää roolia yllä, sillä Peten kunnioitus ja ystävyys ansaittiin kovuudella. Samin kanssa oli jo vähän aidompaa, mutta ei hän Samillekaan uskaltanut paljastaa mitään itsestään. Sonjalle piti aina uhota pikkuisen, sillä Sonja tuntui palvovan bad boyn piirteitä Tatussa, ja Tatuhan tunnetusti piti ihailusta ja huomiosta. Mutta Santeri... tuo viattoman ja kiltimmän oloinen poika oli saanut hänessä tiettyä suojeluvaistoa ja pehmeyttä esiin, ehkä sitä puolta, joka hänellä oli pinnassa, kun hän oli Nellan kanssa.
Santeri tuntui hyväksyvän hänet juuri sellaisena kuin hän oli, ja jos Tatu yritti vetää jonkin lukuisista rooleistaan päälle, Santeri huomasi sen heti ja joko hämmentyi tai viileni. Kaikkein hämmentävintä kuitenkin oli se, ettei Tatu tuntenut tarvetta esittää Santerille. Santerin vilpittömyys, tietynlainen viattomuus, lempeys, oikeudenmukaisuus ja iloisuus saivat hänet rentoutumaan enemmän kuin kukaan muu koskaan ennen. Tatun askeleet taukosivat hetkeksi, kun hän äkkiä tajusi jotain. Tuo kaikki, mitä hän oli juuri ajatellut Santerista ja tämän seurasta... ”Oon aina oottanu tyttöö, jolla ois samanlainen vaikutus. Oon uskonu, että saan kaipaamani syvällisen suhteen ja luottamuksen sit, ku tapaan tytön, jolle ykskään mun rooleista ei riitä, vaan se haluu mut sellasena ku mä oon. Voi Luoja..!” Hetken hänen sydämensä takoi astetta lujempaa, mutta heti perään Tatu tajusi vielä jotain muutakin: ajatuksen luoma mahdollisuus ei häirinnyt häntä lainkaan. Se päinvastoin sai hänet melkein hymyilemään.
-
jatkoa ! tätä on odotettu, kyllä.
mä päätin tulla nyt kommentoimaan, vaikka täällä himassa olenkin kipeänä ja silmiin särkee tää näytön tuijottaminen. kuitenkin, oon ollut tähän novelliin koukussa jo muutaman osan ajan, ja... voin kertoa, et täällä on ainakin yksi, joka hiillostaa sua niin kauan, että olet postannut koko novellin tänne finiin meidän luettavaksemme. :__D
mä en koskaan olis uskonut, että koukkuuntuisin finissä mihinkään novelliin näin pahasti. mä en lue täältä enää paljon mitään - jrockfanfiction on vienyt mun sydämeni kokonaan tässä viimesen kahden vuoden aikana. ja mun on pakko myöntää, et kun mä käyn lafissa niin usein - päivieni pelastaja, jrockfanfictionfoorumi ♥ - niin mun on vaatimukset ficcejä ja novelleja kohtaan noussut aika huimasti. ennen mulle kelpas lähes kaikki, mut nyt mut on oikeestaan aika _vaikea saada pitämään mistään. ei sillä, että mä omistakaan teksteistäni koskaan pitäisin, mut... niin.
mut tästä mä pidän todella paljon. mun on pakko myöntää, et kun mä avasin tän novellin ensimmäistä kertaa, mä ajattelin, et no luenpa noi ilmestyneet kolme osaa, kun ei ole muutakaan tekemistä. olin valmistautunut siihenkin, että muutaman ensimmäisen rivin jälkeen painaisin tuota etusivu-napiskaa ja unohtaisin koko novellin. otsikko ei vakuuttanut mua mistään, mutta...
mä koukkuunnuin. pahasti. mä olen varmaan jokasen osan ajan saanut nauraa ja hymyillä ja angstata santun puolesta täällä. heti ensimmäinen osa vakuutti mut siitä, et tää ei ole sitä 'normaalia' fininovellitasoa. sun kirjotustapas on niin realistinen, et en voi kuin ihmetellä - se, miten sä ensimmäisessä osassa kuvailit esim amiksia. tässä kaupungissa kaikki on ihan samalla tavalla. oli niin ... mahtavaa, et sä sait tästä niin realistisen jo ensimmäisessä osassa !
mä en viitsi kommentoida noita aikasempia osia enempää, kun en muista niistä kauheesti. ja niin ku sanoin jo tuossa kommentin alussa - mun silmiin särkee. D: mut tätä uusinta osaa voisin kommentoida tarkemminkin !
olin ihan onneni kukkuloilla täällä, kun huomasin tän saaneen jatkoa. mä oon ihan koukussa tähän, ja... aaaa ; _ ; mulla on sellanen periaate, et en alota minkään novellin/ficin lukemista ennen kuin se on kokonaan postattuna foorumille, mut tän kohdalla tein poikkeuksen, koska-- no, mähän en uskonut, et lukisin yhtä osaa pidemmälle.
-- voisin quoteta muutaman kohdan, koska vaikka yleensä en oikeen viitsi quoteta mitään, niin nyt voisin tehdä poikkeuksen. musta tuntuu, et olen niin epäselvä tämän kommenttini kanssa nyt, kun aivoit ei käy täydellä teholla, niin-- quoteminen on helpointa. XD
Voi tsiisus mä kuolaan tuota suklaantuoksuista Axea. *__*
sama. D: ja tulee sillee kivasti ripari mieleen ku siellä jätkillä oli aina takataskussa suklaa-axepullo ja suihkivat sitä joka paikassa. mut no, en mä valittanut - se oikeesti on niin ihanan tuoksusta. ; _ ;
-- ja loi kummastuneesti hihittävään äitiinsä vain väsyneen katseen --
toi Santun äiti on niin ihana hahmo ! musta on kiva, et Santtu on kertonut sen äidille homoudestaan ja et se ottaa sen niin hyvin - toisaalta mua tuolla ensimmäisissä osissa ärsytti ehkä hieman se, että kaikki, joille Santtu on kertonut, ovat ottaneet asian niin hyvin. mut nyt tässä osassa tuli siihenkin parannus - Elias ei tiedä, ja jos tietäis nii ei ehkä suhtautuis niin hyvin. koska - paskamaista, mutta totta - kaikki ihmiset vaan eivät ole niin avarakatseisia kuin toiset.
Yleensä jotkin hänen säälittävät ”VITUN EUNUKKI!” -huutonsa lähinnä naurattivat
okei, mä olen väsynyt ja kipee ja kaikkea, joten ehkä senkin takia hihitin tolle täällä yksinäni monta minuuttia. toi on yks niistä realistisuusjutuista taas - mun on pakko myöntää, et itsekin käytän tuota lausetta joskus... XD läpällä tosin !
mut nyt tähän väliin vähän jotain negatiivistakin, ettei tää mun kommentti menis pelkäks kehumiseks.
”Ai, nytkö mä en ookaan liian hissukka sun tuttavapiiriis, ku sun kaverit ei oo näkemässä?” Santeri sähähti saaden jopa aina niin itsevarman Tatun värähtämään.
tässä kohdassa mua ärsytti, koska... oon saanut vähän sellasen käsityksen, et Santtu ois vähän ujommanpuoleinen, mut sit kuitenki se alko tossa rähjäämään Tatulle ihan yhtäkkiä. kyllähän sillä oli ihan ymmärrettävä syy, mut toisaalta... ei noi kaks tunne kuitenkaan vielä ihan niin hyvin, että niin ujo poika kuin Santtu uskaltais alkaa rähjätä tosta vaan.
muuta valitettavaa mulla ei oikeastaan tästä luvusta sit olekaan. vaikka ehkä multa meni vähän ohi toi eliaksen räyhäämis- ja anteekspyytelykohtaus, mut ei siitä sen enempää. ehken lukenut tarpeeksi ajatuksella tai jotain.
mutta. pakko sanoa, et repesin tässä osassa ääneen ihan törkeen monta kertaa, enkä muista koska viimeksi olisin nauranut näin paljon jollekin tekstille. otan muutaman esimerkin:
”No mä mikään pätkä oo, oon sua vaan kolme senttiä lyhempi!”
tässä. mä hajosin niiin pahasti, et oikeesti naurattaa vieläki. XD syy on se, että Santtu on niin läpinäkyvä - jos Tatu ois hetkeekään ajatellut noita sen sanoja, se olis kysynyt, et miks hemmetissä Santtu tietää sentilleen kuinka pitkä Tatu on. mä en tiedä, oletko sä kirjottanut ton kohdan ihan vahingossa vai tahallaan - koska Santtu ei edes nolostunut omista sanoistaan, eikä Tatu tajunnut Santun mokaa. mut mä nauroin tolle niin paljon, koska... toi on just se yks kliseisimmistä itsensänolaamistavoista.
... okei joo, ehken otakaan enempää esimerkkejä, kun en löydä niitä tuolta tekstin seasta nyt.
sori tästä kommentin laadusta, laitetaan sairauden piikkiin. jos olisin terve, niin tää olis ihan varmasti kunnon kommentin pitunen, nyt tää on vaan joku säälittävä muutaman rivin lörpötys... okei, on tällä ehkä pituutta enemmän kuin normaaleilla kommenteilla finissä, mut tässä on varmaan puolet hirveetä offausta. D: oon oikeesti rakentava ihminen ja lafissa kirjotan ihan kunnon kommentteja, mut nyt en pysty parempaan. ._. mun piti oikeestaan tulla kommentoimaan tätä vasta sitten, ku tää koko novelli on täällä finissä, mut... päätin sit rikkoa suunnitelmani.
mut laitathan jatkoa nopeesti? tää on tällä hetkellä ainoa novelli, jota seuraan aktiivisesti ja käyn monesti päivässä katsomassa et onko jatkoa tullut.
hyvää työtä, jatka samaan malliin ! : ) ja sori viel kerran, jos et saa mun kommentista mitään selvää-- D: yritin parhaani.
-
Okei, mun PITI mennä jo nukkumaan kun päätinkin käydä finissä nopeesti kattomassa onko näihin ficceihin mitä seuraan tullu jatkoo ja sit näin tän ja olin sillee "mitä vittuu tähän on tullu jatkoo?! ♥___♥" Ja sai nukkumaan meneminen vähän siirtyä. n___n
Njoo kuitenkin, hihittelin typerästi koko tän osan ajan, tää oli _ihana_ <3 Voi awwww toi Tatu oikeesti, se on nii ihana :33 ♥
Mut toi Elias on iha himo ärsyttävä >___> 8DD
Mut toi painikohtaus, ihana ihana IHANA <333 *fanityttöilyä ja teinisydämmiä*
tää on vähän offii nyt mut
Sonjalle piti aina uhota pikkuisen, sillä Sonja tuntui palvovan bad boyn piirteitä Tatussa
lol mun nimi on Sonja 8''DD yllätyn aina jos se mainitaan jossai xD
Mut no joo pahoittelen etten osaa antaa mitenkään rakentavaa tai kauheen erikoista ja hyvää ja sellasta kommenttii vaan tää on vaan... tämmönen? Hah.
MUT SIIIS JATKOAAAAAAAA KIIITOS ♥ RAKASTAN SUAa ja tätä sun tekstiis 8DD♥
-
Looove, looove, looove! Looove, looove, looove! <3<3<3
aivan upeaa, ja ihanaa, ja herkkää, ja ja ja.... oi nam! rakentava katosi kauan sitten pois, pois, pois, enkä nyt pysty sanomaan mitään muuta kuin: JATKOA!
kiitos.
-
Siis apuva, minä en osaa sanoo yhtään mitään! En yhtään mitään! Hihittelen täällä vaan yksinäni ja halin mielessäni kaikkia teitä kommentoineita. Oikeesti yllätyin, että tästä tykätään näin paljon O__O MITÄÄÄ.
Aijin: Mitämitämitä, ei 'normaalia' fininovellitasoa? : o Oijoijoiii. Mäkin kuuntelen j-rockia jonkin verran ;) Enemmänkin harrastan kyllä tätä DBSK:ta, jos tiedät kyseisen bändin, mutta kuitenkin. Mä tiedän, että otsikko kusi, mutta hauska että päätit silti lukea. Tuntuu epätodelliselta, että joku on oikeasti koukussa mun kirjoittamaan tekstiin.
Realistisuus on mulle itellenikin aika tärkeä ominaisuus ficeissä, ja mä nimenomaan halusin realisoida tätä mahdollisimman paljon. Nuo amikset ja muut on otettu mun omasta elämästä, sellasina, minä mä itse ne näen, ja siksi niistä on toivottavasti tullut eläväisiä.
Mulla taas on sellainen periaate, etten ala postata novellia, ennen kuin se on kokonaan kirjoitettuna, ja tämänkin kohdalla luulin tehneeni niin, mutta sainpa huomata, että loppu kusi ja pahasti. En ole kirjoittanut tätä pariin kuukauteen, mutta tänään minä tein sen! Sain kirjoitettua sen solmukohdan yli (myös toisessa tekeillä olevassa ficissä^^), joten loppuun saatte tämän varmasti lukea. Ja jatkon tahdista pahoittelen, mutta olen aina vähän huononlaatuinen tekemään tuommoista. Monena iltana avaan koneen ihan vain kirjottaakseni, mutta kuinkas sitten käykään. Päädyn Galtsuun tai Murderiin tai minne lienee. >: (
Santun äiti on tuollainen perusäiti. Omaan makuuni se on liian kiinnostunut poikansa elämästä, mutta mä nyt en olekaan kovin läheinen oman äitini kanssa, joten se selittyy sillä.
toisaalta mua tuolla ensimmäisissä osissa ärsytti ehkä hieman se, että kaikki, joille Santtu on kertonut, ovat ottaneet asian niin hyvin. mut nyt tässä osassa tuli siihenkin parannus - Elias ei tiedä, ja jos tietäis nii ei ehkä suhtautuis niin hyvin. koska - paskamaista, mutta totta - kaikki ihmiset vaan eivät ole niin avarakatseisia kuin toiset.
Tän mä osaan selittää ;) Ne ihmiset, joille Santeri on kertonut, on sellasia, joiden Santeri on tiennyt varmasti suhtautuvan hyvin. Elias, tai siskonsa ja veljensä, joiden suhtautumisesta se ei ole voinut mennä takuuseen, ei ole siis saanut tietää vielä. Ja tuosta avarakatseisuuden puutteesta on valitettavasti oltava samaa mieltä, saa kyllä sapen toisinaan kiehumaan ihan kiitettävästi.
Lainaus
”Ai, nytkö mä en ookaan liian hissukka sun tuttavapiiriis, ku sun kaverit ei oo näkemässä?” Santeri sähähti saaden jopa aina niin itsevarman Tatun värähtämään.
tässä kohdassa mua ärsytti, koska... oon saanut vähän sellasen käsityksen, et Santtu ois vähän ujommanpuoleinen, mut sit kuitenki se alko tossa rähjäämään Tatulle ihan yhtäkkiä. kyllähän sillä oli ihan ymmärrettävä syy, mut toisaalta... ei noi kaks tunne kuitenkaan vielä ihan niin hyvin, että niin ujo poika kuin Santtu uskaltais alkaa rähjätä tosta vaan.
Kyllä, Santeri on ujo. Mutta tuota kirjoittaessani mä ajattelin, että Santtu on vaan niin äärettömän pettynyt Tatun käyttäytymiseen, ettei mahda kiukkunsa purkautumiselle oikeastaan mitään. Se oli innoissaan niiden alkavasta ystävyydestä, toivoi näkevänsä tämän, ja kun se tapahtui, niin mitä? Ei edes tervehdystä. Se pettymys sitten purkautui yllättävänä raivoamisena puolituntemattomalle pojalle. Toki se oli ehkä vähän... ylireagointia? Mutta joo.^^"
Tuota kolme senttiä lyhyempi -juttua mä en itse asiassa suunnitellut tuolleen :"D Mä kirjoitin sen olettamuksella, että se oli arvioitu mitta. Mutta kyllä, erittäin paljon mahdollista, että siinä tuollainenkin kömmähdys olisi ollut mahdollista sattua. >__<
Ja kommentin laadusta ei mitään valittamista. Rakastan rakentavan lukemista, enkä vieläkään usko todeksi, että näin moni oikeasti pitää tästä novellista. Vähän pelottavaa! Jatkoa tulee heti kun ehdin/muistan sen postata. Nyt on viimeiset työpäivät edessä ja sitten alkaa koulu, joten förlåt jos joudutte muutaman päivän odottamaan.^^" Kiitos paljon pitkästä, rakentavasta kommentista! <3
Dannie: Oivoi, sotken finiläisten unirytmiä :< Nohh, itsepähän tätä luet ;) No joo, ehkä nää pojjaat on vähän awwitettavia. :D Kyllähän kovien poikien pitää aina painimatsi ottaa >: ) Mäkin aina yllätyn, kun näen oman nimeni jossain ;) Sonja sopi tuolle sivuhenkilölle niin täydellisesti, ja lisäksi kuvittelin sen mun muotin mukaan niin Sonjan näköiseksi kuin vain voi olla. Voipi olla, että tunnen jonkun tuon näköisen Sonjan, ja siitä malli, mutta anyways, hauskaa jos oli hauskaa. ;D Kyllä, sinäkin herätät lämpimiä tunteita ihanilla kommenteillasi <3 Kiitos!
The Fantasy: Että oikein rakkautta kolmella oo:lla, ja sydämiäkin vielä :o Ja noin monta adjektiivia. Rakentava meni sinne, minne minunkin pitäisi mennä, eli nukkumaan, mutta siitä ei syytetä rakentavaa, kun katselee tuota kellonaikaa. :") Kiitos kommentista! <3
-
Häwwhäww, arvaa kiljuinko riemusta ja olenko ihan fiiliksissä?
huusin heti pikkusiskolle: ,,SATUTANTERIIN ON TULLU JATKOA" pikkusisko huusi: ,,JEEEEEEEEEE!" (:
Sulla on faneja, mai hiirou.
Oon ihan sekaisin. Vitsit tää oli niiiin ylisöpö pätkä ja ihana ja mahtava ja ööööööö..! Tämä on jotain niin ihanaa ja mahtavaa ja nnfdnadfbajflwj!
(hulluus kohtaus)
Nöwnöw. Vitsit tuo oli jotain niin söpöä. Varsinkin tuo:
Santerin olisi tehnyt mieli kirmata Kiinaan ja takaisin.
...sai mussa aikaan hihitys kohtauksen. Myös nämä:
Yleensä jotkin hänen säälittävät ”VITUN EUNUKKI!” -huutonsa lähinnä naurattivat
Hetken hänen sydämensä takoi astetta lujempaa, mutta heti perään Tatu tajusi vielä jotain muutakin: ajatuksen luoma mahdollisuus ei häirinnyt häntä lainkaan. Se päinvastoin sai hänet melkein hymyilemään.
hiww, jonkun kohtauksen repaisin. <3__<3
Kiit♥s, mai hiirou. ♥
Suklaamurunen
-
Suklaamurunen: No koetahan nyt pysyä housuissasi :"DD Sait mut nauramaan tolla kommentilla. Ihanaa, että mustakin on jotakin iloa sulle (ja siskolleskin ilmeisesti? x3) Jeejee, Satutanteri on tarttunut! Se on oikeesti ihan paras nimitys, ois melkein pitänyt laittaa nimeksi tälle XD Sitä paitsi se on paljon helpompi sanoa ku "Tatusanteri". Vähän niinku bloireli on helpompi sanoo ku broileri, kepsutti helpompi ku ketsuppi ja apseliini helpompi ku appelsiini. If ya' know what I meaaaan? :") Olipas taas aiheeseen liittyvää.
Ja kyllä, söpö on ehkä ainoa oikea sana kuvailemaan tätä sokerimössöä ja teinisulostelua :"D Vaikka tämä osa olikin ranteet auki ja pää vessanpönttöön -angstia. :€ Kuten ehkä huomasitte. Kaikki angstas. Vähän. : DDD
wonderboooooy: (Toi sun nickis pitää ihan selkeesti venyttää tollee. >__<) Tykkään sun pilkunnussintaosioistas.<3 En tajua miks ees olen kirjoittanut tosiasian erikseen :o Yleensä nimittäin tapaan kirjoittaa yhteen. Ja suklaantuoksuiseen on etsiytynyt välilyönti, koska olen ajattelun suklaan tuoksua niin kiihkeästi. Mutta korjasin ne, kiitos :"D Hihhih eunukit naurattaa kaikkia XD Paitsi ehkä eunukkeja itseään. Anteeksi jos joku lukijoistani on eunukki ja tunsi itsensä loukatuksi tässä kyseissä kohdassa. Santun pikkuveljen pitää olla suloinen, koska mun oma veli ei sitä ole, niin mun piti sit Tanterille sellainen kirjottaa :3
Jatkoa tulee joskus. Vuonna ABC. Kiitos kommentoineille<3
-
hähää, pitäisikö hoputtaa...? >) *ilkeä nauru*
*POTKU PERSAUKSIIN*
Lovetan tätä. Muista. <3
-
Suklaamurunen: Senkus potkit vaan vaikka kuopille :"DD Ei onnistu tänään, koulu alko ja kaikki kirjahommat yms. selvitettävänä :s Muttas, viikonlopulla viimeistään ;)
-
Aww, ihana luku (yllätys?) <3333
Nopeesti se jatko <3
Rakentavat juoksi pois :D
-Riitu-
Ps. Sä oot kuule kuollu jos sä jätät tän kesken! >8(
-
Riitu: No nyt mua jo uhkaillaankin! :D Loppuun saatte kyllä, kunhan ehdin postata ja jaksan kirjoittaa tuon lopun oikein. Viikonloppuna. Tämä on lupaus minun tasollani. : D
-
Jeaaaaa ! ;D Viikonloppua odotellessa...
Vaikka en kyllä jaksais odotella :D Tää on niin ihana ;)♥ Mutta kai tää on sitten pakko x)
-
Miksen mää oo huomannu tota uutta osaa.8( No huomasinpahan nytten jaja VAU!<3 Tykkäsin ihan hirveästi tästä uusimmasta, oli ehdottomasti paras tähän mennessä juu. Ja en tiiä kuvittelinko vaan, vai oliko toi pitempiki ku noi aikasemmat, mut ainaki tuntu siltä.:--- D Ja sehän on siis vain hyvä asia! ^__^
Santeri huokaisi turhaantuneena ja loi kummastuneesti hihittävään äitiinsä vain väsyneen katseen kivutessaan kyllästynein askelin yläkertaan paitaa vaihtamaan.
Mutta nii, tästä mun piti sanoa, että voi kauhia, kun mä tykkään tuosta Santun äidistä paljon. Se on vaan niiiin ihana ja mahtava ja mukava ihminen. Voisin melkein vaihtaa omani siihen.: D Toi sen suhtautuminen tohon Santun suuntautumiseen on vaan niin huippu ja kaikkea! Ja lisäks tykkäsin tuossa kans, kuinka olit kuvannu tuota Santerin hermostuneisuutta sen kouluunlähdön ja Tatun näkemisen kanssa. Sit tuo Santun veliki oli aika mainio.:3
Ja tsajajajajaaa toi painimiskohtaus oli ihanin. Ja hirmu söpö kans. Hihittelin ja awwittelin täällä vuorotellen vähän kaikille.^^ ♥ Kiinaan kirmaamiselle sun muulle.8-- D
Kauhee ko viikonloppuun tuntuu olevan vielä pitkä aika, niinku jotain miljoona vuotta.D: Noh, yritetään kestää. Ää, ku oon ihan koukussa tähän.8 ( Joo, no nii, jätän nyt tän tähän. Onneks oli tosi johdonmukainen ja rakentava ja kaikinpuolin muutenkin hieno kommentti tämä, joo.: D Mut ajaa sen tarkoituksen kuitenkin, että tiedätpähän, että seuraan tätä edelleen, tykkään edelleen ja odottelen jatkoa innolla.
Voi ei, tää ficci saa mut tunkemaan noita hymiöitä vielä normaalia enemmän näihin kommentteihin, ku oon itekki yhtä hymyä aina uuden osan jälkeen.8< Nytki virnuilen täällä itsekseni, pelottavaa.;- (
-
Mitä, mä en tajunnutkaan että tähän on tullut jatkoa! Korjailehan sitä otsikkoa ;)
Mutta joo, kai munkin pitäisi kommentoida. Tässä tarinassa on kyllä sellaista raikkautta, jotain tosi sydäntälämmittävää, mitä ei ole kovin monessa muussa. Santeri ja Tatu ovat ihan järkyttävän symppiksiä, en voi kuin toivoa hyvää heille. Sivuhahmoissa sen sijaan olisi vähän kehittämistä, Tommi, Elin ja Elias ovat aika hyviä jo nyt, mutta muuten monet sivuhenkilöt uhkaavat jäävän vain sellaisiksi randomeiksi ympärillä pyöriviksi sidekickeiksi, joilla ei ole kauheasti omaa persoonallisuutta.
Tatu vaikutti alussa aika kusipäiseltä, mutta sittenpä taas huomattiin että ensivaikutelma voi pettää. Mukava että joku kirjoittaa välillä näinkin, eikä kaikki ole aina ihan mustavalkoista. :) Pisteitä myös tuosta Eliaksen tapauksesta, mun käy ihan hirveästi sääliksi sitä... Toivottavasti jätkä saa vielä sovittua kavereidensa kanssa ja asiat selviävät, kun hän nyt itsekin tajusi että on tehnyt jotain vähän väärin.
Kielikin tässä on hyvää, vuoropuhelut toimivat ja juoni kulkee eteenpäin sopivalla nopeudella. Välillä löytyy jotain kielellisiä kömpelyyksiä ja kummallisia sanoja tai lauserakenteita, mutta ei niin pahoja että haittaisivat ymmärtämistä tai mitään. Yleisesti ottaen siis mukavaa, oivaltavaa tekstiä, ja pakko mainita tuosta uusimmasta luvusta, että se "Timppa, miks sulla on Samppa?" -kohta oli ihan älyttömän söpö, repesin nauruun ;D Muutenkin koirat ovat tarinoissa aina hyvä huumorin lähde. Tykkään Sampasta. Painimiskohtaus oli aika yllättävä ja spontaani, mutta hirmu söpö silti.
Nyt ei irtoa kyllä tämän syvällisempää analyysia, heräsin vasta joku aika sitten. :'D Mutta ihan mielettömän koukuttava tarina, palaan kyllä lukemaan taas heti kun saat taas jatkoa aikaan!
-
Taas näin monta kommenttia! Tänä iltana tai huomenna laitan uuden osan, just nyt ei energia riitä läpilukemiseen :) Mutta kommentteihin jaksaa aina vastailla, kiitos taas <3
Dannie: Nyt se viikonloppu sitten on ;) Toivottavasti odotus palkitaan^^
aispe: Sori, huomasin itsekin, että se uusin luku puuttuu tuosta otsikosta mutta jostain syystä se jäi vaihtamatta :-[ Laitan sen nyt kuudenneksi, kunhan postaan uusimman.^^ Aijai, toivottavasti korjasin käsityksiäsi korealaisista ;) Itse olen aivan in love kyseiseen maahan, ja pakkohan se oli tähänkin tunkea. Halusin ottaa kantaa rasismiin ja ennakkoluuloihin, ja aasialaisetkin niitä ihan kiitettävästi täällä Suomessa osakseen saavat T^T Ainakin mitä minä olen kuullut, ja jopa minuun Aasia-fanina on jonkinlaista urputusta suunnattu O_o Kiitos kivasta kommentista^^
Amnesiac: Missasit varmaan tuon otsikon takia, anteeeeks. :"D Sinäkin tykkäät Santun äitistä, kaikki tykkää siitä paitsi minä. Kekee : DD Osa oli kyllä pidempi kun aiemmat, ja kiva jos oli parempikin ;) Hauskaa että olen saanut sinut awwittelemaan, se kai näiden poikien elämäntehtävä näyttäisi olevan. :") Olen hymiöiden suurkuluttaja ja kommenttimonsteri ja viikonloppu est ici! : D Joten kiiiiitoooos kommentista<333
Sassa: Ohh, että oikein erilainen kuin muut : o Nyt tuli kyllä erittäin mieluisa kehu :) Tommi, Elin ja Elias on tosiaan hiotuimmat sivuhahmot, Pete ja etenkin Sami ovat jääneet etäisemmiksi. Heille kyllä tulee vielä suurempi roolikin tässä, ja toivottavasti saan heitä vielä syvennettyä (: Mustavalkoisuus on aika kiva juttu, mutta tähän mä en sitä halunnut. Eliaksesta en itse pidä, mutta tarvitaanhan niitä ei-niin-mieluisiakin hahmoja. Kyllä munkin vähän sitä kävi sääliksi, enkä halunnut kirjoittaa siitä ihan täyttä paskiaista. Oudot sanonnat ja lausemuodot selittää mun kieroutunut ajattelutapa : DD Toivottavasti ei ymmärtämistä häirinnyt ^^" Timppa-Samppa on hölmö, mutta kyllähän se söpöä oli :"D Tykkään itsekin koirista tosi paljon, ja mun koira on mulle tosi tärkeä, joten oli helppo kirjoittaa koiran ja pojan läheinen suhde :) Sitä paitsi koirien avulla saa helposti iskettyä toisia miehiä naisia ; D Yllättävyys oli painikohtauksessa se juttu :"D Analyysi oli erittäin riittävästi syvällistä, kiitos parannusehdotuksista!^^ Ja kiitos kommentista~
Jatkoa tänäiltana tai huomenna. Please wait patiently.<3
-
Ikäraja: K-7? BUAH. En tiedä. : D
Genre: draama, fluff, pienimuotoinen teiniangst. >8D Ehkä.
Yhteenveto: Mitä piilee kuuman ja kylmän ulkokuoren alla?
A/N: Tässä tämä kauan (?) odotettu (?) kuudes osa nyt sitten on!
Toivon, että tämä vähän syventää Tatun luonnetta ja taustaa^^ (Toivottavasti ette pidä sitä ihan hulluna, mutta kyllä koiralleen puhuminen on ihan normaalia. Kai. :"D) Tämä osa on myös kannanotto rasismia vastaan. En vihaa montaa asiaa enempää kun rasisteja. En nyt ala vaahdota asiasta, mutta... >BE
Sorii, tämä ei ehkä ole yhtä pitkä kuin edellinen, ja tämä on vain tällainen väliosa, johdanto seuraavaan osaan (jonka saatan laittaa jo huomenna tai viimeistään alkuviikosta^^), mutta se edellinen nyt olikin harvinaista herkkua minulta, jonka kirjoitukset ovat yleensä hikiseen kaksi sivua. :P Anyway, kiitos kaikille kommentoineille, ja lisää kommenttia! Rakentavaa otetaan very mielellään vastaan, mutta tärkeintä on, että kommentoitte^^ <3 Käykää kimppuun. x3
VI
sonyaa^^ sanoo (21:04):
· moiee, mitä ukko? :D
lasujou_ sanoo (21:05):
· kato marakatti 8D mitäs tässä, tulin yhen uuden frendin luota ;)
sonyaa^^ sanoo (21:05):
· AHHAA, kukas se tällanen uus tuttavuus on josta sonja-täti ei tiedä mitää? >:O
lasujou_ sanoo (21:06):
· yks santtu vaan :D tavattiin eilen sattumalta ja tutustuttiin, tosi mahtava tyyppi ^_^
sonyaa^^ sanoo (21:07):
· NO IHQ :D kuulostat niin innostuneelta että jos en tietäis mitä tällä santulla on housussaan, ni sanosin et oot ihastunu ;DDDD
lasujou_ sanoo (21:09):
· haista paska :DDD sä tiedä mitään siitä mitä santun housuissa on. :D
sonyaa^^ sanoo (21:10):
· no mutta! sä sit ilmeisesti tiedät :o
· ja te siis ootte vaan kavereita?
sonyaa^^ sanoo (21:11):
· täytyy kyl sanoo että aika nopeeta toimintaa, lasu... jopa sulta. mut ei siinä mitää, kiva että oot löytäny viimeinkin tyypin joka sua ymmärtää. aina vaan automaattisesti oletin et se ois ollu tyttö, mutta kun niitä sun eukkojes kuvia on tuolla gallerian omassa kuvassa katellu ni täytyy kyllä myöntää ettei oo kovin syvällisiin kykeneväisen näkösiä.
sonyaa^^ sanoo (21:13):
· niin siis, syvällisiin HENKISESTI. fyysises ei mitää ongelmaa
· lasu, ooksä elos??? :O
lasujou_ sanoo (21:13):
· oon mä, sori :D
· seurasin vaan kiinnostuneena tuota sun monologista analyysia mun persoonallisuudesta ja naismausta :D
lasujou_ sanoo (21:14):
· copypasteen kaiken jannalle, sille mun edelliselle vosulle ;) ni saat korkkarin ottaas XD
· nii ja sit juttelen santun kaa... 0:D
sonyaa^^ sanoo (21:14):
· NO ILMANKOS SITÄ TEKSTIÄ EI TUU TAVALLISEEN TAHTIIN!!!!
· mitäs te? :”D
lasujou_ sanoo (21:16):
· niin ja vastatakseni tähän sun upeaan teoriaan...
lasujou_ sanoo (21:17):
· tiedän santun housujen sisällöstä sen, mitä painiessa saa selville xP ja jjuu, kavereita ollaan, oon hetero tähänki asti ollu T_^ ja joo, ainahan mä nopeesti toimin ;DDD oon lasu 5.678 sekuntia!! :DD mut sit tossa ymmärtämisjutussa oot kyl oikeessa... hämmentää vähän itteeniki... ja valitettavasti olet oikeessa myös mun naismaun suhteen. :(
lasujou_ sanoo (21:19):
· kaikkee normia, nyt sen isoveljestä ja -siskosta^^
sonyaa^^ sanoo (21:19):
· PAINIESSA! mitä vittua, tatu?? Ô__Ô
lasujou_ sanoo (21:20):
· rupes uhittelee prkl ;D
· ootsä tulossa viikonloppuna tännepäin? Ois vissiin vähän kerrottavaa (;
sonyaa^^ sanoo (21:19):
· NO AIVAN HITON VARMASTI OLEN TULOSSA! MIES, TÄMÄ ON SUURTA!! ;O
sonyaa^^ sanoo (21:19):
· hauskoja orgioita, meen kattoo tv ;DDD
· jätkä on umpihomo... <3
Sonjan viimeinen kommentti sai Tatun hämmentymään – ainakin seitsemännen kerran sillä viikolla. Turhauttavinta/mielenkiintoisinta/hämmentävintä oli, että kaikki tuo suuri epätietoisuus ja oudot ajatukset olivat suurinpiirtein poikkeuksetta liittyneet Santeri Nybergiin. ”Perhanan perhana, Sonja, ei tuollaisia ääneen identiteettikriisiselle teinipojalle...” hän kirosi mielessään. Tuo ajatus oli kyllä välähtänyt hänenkin ajatuksissaan, ja aina vain vähemmän häiritsevänä. Mutta mikä se sellainenkin juttu muka olisi olevinaan, että kaikkien aikojen naistenmies olikin homo?! ”En mä oo homo”, Tatu mutisi tuskastuneesti sulkiessaan tietokoneen, mutta huokaisi heti perään raskaasti, sillä mielikuva aurinkoisesti hymyilevästä Santerista välähti hänen päässään kiistävästi. ”Enkä etenkään ole ihastunut Santtuun”, hän jatkoi painokkaasti päänsä perällä ilkkuvalle äänelle. Hänellä ei kyllä ollut mitään homoja vastaan... Mutta Santeri ja hän olivat kumpikin heteropoikia, ja aivan vain kaveriaikeissa toistensa suhteen! ...Niinhän?
Myöhemmin illalla Tatulle juolahti mieleen, ettei Santeri itse asiassa koskaan ollut niin väittänyt. Hän ei koskaan ollut puhunut tyttöystävästä, ihastuksesta, eksistä... Ainoa naisihminen, jonka hän oli maininnut sukulaistensa lisäksi, oli Elin, mutta ei heillä mitään ollut. Kaikkihan nyt olivat nähneet Elinin ja Tommin ystävänpäivädiskossa – tiukan halauksen, joka näytti tismalleen siltä, ettei kumpikaan olisi halunnut päästää irti, Elinin huumaantuneen hymyn ja Tommin vaaleanpunaisina hohkaavat kasvot. Ja Eliaksen kireän ilmeen, mistä syystä jutusta ei oltu nostettu julkista kohua, mutta pinnan alla oltiin yhä varmoja, että noista kahdesta tulisi vielä hyvä pari.
Tatu kuitenkin päätti kysyä Santerilta tämän naisasioista seuraavassa tapaamisessa. He olivat jutelleet vielä yli kaksi tuntia mesessä, ja huolimatta kasvavasta epäilyksestään ja epävarmuudestaan hän oli hyvällä tuulella, niin kuin aina Santerin vaikutuksesta. He olivat sopineet menevänsä sunnuntaina – koska lauantaina Sonja tulisi käymään – yhdessä koirien kanssa lenkille. Tatun koira Hirotaro (vaikkakin hän sanoi sitä Hamtaroksi tai Häröksi) oli Tatulle hyvin tärkeä, ja sekin oli erittäin kiintynyt Tatuun. He kävivät yhdessä lenkillä, ja usein Tatu puheli Hirotarolle huolistaan ja ajatuksistaan. Se ei koskaan tuominnut, väittänyt vastaan tai sanonut, ettei kiinnosta, mutta mikä parasta, se ei koskaan kertonut eteenpäin kenellekään.
Luottamus oli Tatulle sekä vaikein että tärkein arvo ihmissuhteissa. Hänet oli petetty kolme kertaa niin pahasti, että hän oli joutunut rakentamaan koko perusluottamuksensa ihmisiin uudestaan, ja joka kerta hatarammalle pohjalle. Ensin hänen korealaiset vanhempansa olivat halunneet antaa hänet pois, eivätkä olleet pitäneet mitään yhteyttä koko hänen kuusitoistavuotisen elämänsä aikana. Hänet oli adoptoitu Suomeen jo vauvana, joten Tatu ei tietenkään heti ollut osannut olla katkera, mutta kasvettuaan hän oli huomannut olevansa erilainen ja syytti siitä pienenä alkuperäisiä vanhempiaan.
Juuri kun Tatu oli oppinut, että nyt hänellä on välittävät vanhemmat, jotka hyväksyivät hänet erinäköisenä ja sopeutumisvaikeuksista huolimatta, hänen adoptioisälleen oli riittänyt. Kun viisivuotias Tatu oli mennyt päiväkotiin, muut lapset olivat alkaneet pilkata häntä hänen aasialaisesta ulkomuodostaan. Asiaa yritettiin selvittää, mutta viisivuotiaat eivät ymmärtäneet, ettei Tatun ulkomuoto ollut vika vaan lahja, kuten hän oli vanhemmiten saanut todeta. Itsensä uneen itkevä ekaluokkalainen poika, stressaava työ ja perhe uraputken tukkeena olivat saaneet Juhani Huittisen luovuttamaan paria vuotta myöhemmin. Hän oli saanut firmansa Etelä-Korean haarakonttorista töitä ja jättänyt perheensä heti, kun avioeropapereihin oli lyöty tuomarin leima. Uuden työpaikan sijaintimaa oli ollut kuin suolakiteitä Tatun jo valmiiksi kirvelevissä haavoissa.
Adoptioisälleen hän ei koskaan ollut antanut anteeksi, eivätkä he olleet pitäneet mitään yhteyttä, mutta biologiset vanhempansa hän haluaisi tavata. Siksi yhdeksi hänen haaveistaan oli noussut Korean-matka, joka hänellä oli myöhemmin tulevaisuudessa aikomus toteuttaakin. Maria, hänen äitinsä, tuki poikansa unelmaa, vaikka vanhempien löytäminen Korean 48 miljoonan ihmisen joukosta saattaisi olla hienoinen haaste. Mariakin kun tiesi heistä vain sen, että he olivat jostain länsirannikon köyhästä maanviljelijäkylästä, ja että he olivat joutuneet antamaan poikansa pois, koska eivät olleet olleet naimisissa, ja äiti oli jo luvattu toisen miehen vaimoksi. Maria ei koskaan ollut maininnut Tatulle vanhoilliskorealaisesta (nykyään siis jo käytöstä poistuneesta) tavasta, jonka mukaan häpeää suvulleen tuottanut henkilö saattoi uhrata itsensä perheen maineen pelastamiseksi...
Kun Tatu oli viimein päässyt yli isästään ja hyväksynyt erilaisuutensa, luopunut kaunastaan biologisia vanhempiaan kohtaan ja saanut ystäviä, kaikki meni jonkin aikaa hyvin. Hän tutustui Peteen, ja he joutuivat yhdessä lasten silmin todella hurjiin seikkailuihin. Yhdessä he kokivat merirosvoelämän vaarat, päiväkausien telttailut lähimetsässä ja jopa ensimmäiset kännit. Sitten tuli Sami, ja heistä kolmesta tuli erottamattomat. Ja kahdeksannella luokalla Tatu tapasi Millan.
Milla oli Tatun silmissä täydellinen: kaunis, fiksu, hauska, kiltti – ja palvoi Tatua. He tutustuivat, Millakin ihastui Tatuun, ja he alkoivat seurustella. Tatu uskaltautui luottamaan Millaan, ja jonkun aikaa kaikki meni hyvin. Hän käsitteli kipeitä kokemuksiaan Millan tuella, koki kaikkea uutta ja jännittävää tämän kanssa; sai ensisuudelmansa, teki ensimmäisen fritsunsa, harrasti ensimmäisen kerran seksiä... Sitten Millakin petti hänet muuttamalla pois.
Tatu oli lyöty. Hän ei kyennyt uskomaan enää, että voisi joskus vielä luottaa johonkuhun. Perhe oli pettänyt, naiset olivat pettäneet ja ystävätkin tuntuivat muuttuvan vuosien kuluessa omituisiksi pintaliitäjiksi, jotka eivät välittäneet enää mistään samoista asioista kuin Tatu. Tatulle ei jäänyt paljoa muuta mahdollisuutta kuin muuttua mukana. Äiti tapasi ystävättärensä juhlissa uuden miehen, sai Nellan tämän kanssa, kun Tatu oli yhdeksän ja erosi hänestä, kun Tatu oli yksitoista. Se ei koskaan ollut kovinkaan kipeä kokemus, koska Tatu ei koskaan kiintynyt Reinoon, uuteen isäpuoleensa. Hän oli ankara mies, jolle Nella ja Maria olivat kaikki kaikessa, Tatu puolestaan kuin koira, joka ei koskaan suostunut noutamaan hänen tohveleitaan.
Sonjan ja Hamtaron lisäksi ainoa olento tässä maailmassa, jolle Tatu pystyi edes kuvittelemaan kykenevänsä avautumaan, oli nyt Santeri. He olivat tunteneet vasta noin viikon, mutta Santusta hehkui sellaista tietynlaista varmuutta, vakautta ja rauhallisuutta, ja sen lisäksi hän tuntui olevan pitkäjänteinen, päättäväinen, oikeudenmukainen ja uskollinen. Hän vaikutti hyvin pysyvältä ihmiseltä, ja pysyvät ihmiset kykenevät vakaviin seurustelusuhteisiin. Vakaat ihmiset eivät lähde hetken mielijohteesta Koreaan eivätkä itsepäiset anna lastaan pois, vaikka kuka uhkaisi. Rauhallinen ihminen ei hankkiudu vaikeuksiin eikä pitkäjänteinen hermostu helposti. Oikeudenmukainen ei anna vääryyttä tapahtua eikä uskollinen hylkää rakkaitaan missään tilanteessa. Jos se ensivaikutelma, jonka Tatu oli Santerista saanut, piti paikkaansa, Santeri oli jotain, mitä Tatu halusi, tarvitsi, kaipasi ja jonka hän myös saisi, kun kerran halusi – olihan hän sentään Tatu ”saan kenet tahdon” Huittinen.
A/N2: Khihih, Tatu on identiteettikriisinen teinipoika. >:-)
-
wonderboy: Olit eka! :D Kiitos kiitos illan piristyksestä XD "Ne missään kaveriaikeissa oo , poikakaveriaikeissa vaan : D" < meinasin tukehtua jäätelööni ku luin ton : DDD Että kiitti vaan. Jos tapat mut nauruun niin kukaan ei koskaan saa lukee tätä loppuun >:E Mut kiitos quottailusta, ihkutuksesta ja siitä, että yhdyit mielipiteeseeni siitä, että koirille puhuminen on normaalia. Ja pilkunviilauksesta! Tosin tuo "hohkava" ei ollut typo, ihan oikeasti luulin että se kirjoitetaan noin... haha. No, korjaan anyways^^ Thanks så mycket!
//EDIT: SIIS MITÄ IHMETTÄ? Mä selailin noita kommentteja läpi ja huomasin missanneeni sivullisen kommentteja O_________O" Vastailen tässä nyt niihin, mikäli asianomaiset ovat kyrsiintyneet minulle, kun en ole edes kiittänyt. :(
eli puhvo oli ensimmäinen epäonninen: Mä en itse tunne ketään Tommia, joten mulla tuota mielleyhtymää ei tule. Mulla nämä hahmot tulee niinpäin, että ensin päähän tulee kuva ja sitten mietin, mikä nimi siihen sopisi. Tämä siilitukkainen, hieman hörökorvainen ja laiha poika sai siis nimekseen Tommi. Kokeilehan tuolla, jos se sinun tuntemasi real life -Tommi ei tuolta näytä? :D
Mulle itselleni nuo bileet ja niiden jälkeiset aamut on tuttuja lähinnä sivustakatsojan roolista, mutta siltä kantilta sen kaameuden huomaa hieman eri näkökulmasta. Juon siis itsekin mutta en tuolla tavalla, mulla se on lähinnä sitä mitä Santerilla. :D Elin on kiva nimi, mutten tiennytkään, että se on noin harvinainen : o No jaa. Kiitos kommentista ja sori myöhästynyt vastaus </3
sateenvarjo: Kai sitä purinaksi sanotaan? En mä tiedä :"D Ymmärsin kuitenkin tämän ääntelyn jota hait. >__< Ihkuttaminen sallittu, kunhan kommaatte : D (Tosin rakentavaan rakastunut olen ma.) Mä tykkään ensivaikutelmien murtamisesta, kuten näistä hahmoista on saattanut huomata. Ja Tatu on ihana, vaikka itse kirjoitinkin :"DDD Mäkään en tykkää paikallaan junnaavista tarinoista, mutta äksönit kehiin vasta kun aika on kypsä ja lukijoita kidutettu kylliksi. Kiitos ^_^
Amnesiac: Veljen kaverit voivat olla hyvin ärsyttäviä. Trust me, ymmärrän tunteesi. : DD Mutta kiva ettei osa tuottanut pettymystä^^ Kakkososaan siis rakastuit, no mikäpä siinä^^ Se Elin-homma oli vähän vaikea kirjoittaa ja mä taisinkin lisätä sen siihen jälkikäteen, että ehkä se hujahtaminen johtui siitä :) Toivottavasti siitä nyt kuitenkin jotain jäi käteen^^
Mäkään en tykkää odottaa liian kauaa koska sitten ehtii jo unohtaa ne edelliset osat (varsinkin jos seuraa viittäkymmentä ficciä kuten allekirjoittanut XD)
Elin on just tuollainen tyttö, jota kukaan ei voi vihata. On esikuvia tosielämässä, eiköhän joka koulusta sellainen löydy :) Ja Tatun äiti on näpäkkä ja touhukas (ja olipas nörtit adjektiivit : DDD), mutta varmaan ihan mukava. : D Kiva jos siitä tykätään, yleensä kaikki vaan tykkää Santun äidistä (: Mä en halunnutkaan luoda tähän sitä, että on yksi, johon kaikki rakastuu ja yksi, jota kaikki inhoaa (tosin Eliaksella on ihan vaan vähän sellainen ärsyttävän tyypin rooli, ja Petellä oli tarkoitus olla, mutta itseäni ainakin Pete kiehtoo. Hemmetin tosielämän roolimallit. >__<)
Santerille on arvot esimerkiksi otettu lähes suoraan minulta itseltänikin, ja aivottoman teinipoikasöpöilyn lisäksi haluaisin tällä ficillä ottaa kantaa rasismiin, juomiseen ja vähän kaikkeen, mitä tässä nyt mainitaan. Mutta voi olla, että nuo vastakohdat kiehtovat melko monesti, että hyvä jos sieltä löytyy tuttuja tilanteita ;) Onnea vaan se Tatu kakkosen kanssa. :D
Ja Super Massive Black Hole on näitä biisejä, joista jää sellainen epäuskoinen jälkifiilis... Tyyliä "ei voi olla näin hyvää kappaletta". Se on vähän outoa mulle, kun en Musesta edes pidä. :"DD Kiitos kivasta kommentista^^
Suklaamurunen: Mä oon oikeesti tosi liikuttunut, että sä oot noin koukussa tähän. Kiitos kommenteista <3
Pervo15: Toivottavasti et ole vielä kuollut :) Jatkoa nyt tuli. Kiitos kommentista!
-
sonyaa^^ sanoo (21:19):
· hauskoja orgioita, meen kattoo tv ;DDD
· jätkä on umpihomo... <3
Hiwww, söpistelykohtaus. <3
”Perhanan perhana, Sonja, ei tuollaisia ääneen identiteettikriisiselle teinipojalle...” hän kirosi mielessään.
Identiteettikriisinen teinipoika. <3 Hiww. *w*
Mutta Santeri ja hän olivat kumpikin heteropoikia, ja aivan vain kaveriaikeissa toistensa suhteen! ...Niinhän?
Niinhän se luulee... >))
Jos se ensivaikutelma, jonka Tatu oli Santerista saanut, piti paikkaansa, Santeri oli jotain, mitä Tatu halusi, tarvitsi, kaipasi ja jonka hän myös saisi, kun kerran halusi – olihan hän sentään Tatu ”saan kenet tahdon” Huittinen.
Ahh, ihana lopetus. ;)
Nyt ei ole aikaa kirjoittaa tämän pidempää kommenttia, ajetaan pois koneelta. (:
kiitus. ♥
Suklaamurunen[/i]
-
Suklaamurunen: Kiitos quottaamisesta. <3 : D
-
AAAHihihhhii jatkoaaaaa<333
Tää oli oikein kiwaisa osa :333<3 tykkäsin taas ja tatu aww<3 ja niiin oli lyhyt :< mutta ei se haittaa jos lisäilet sitä jatkoa nopeesti <3 n__n hih
ja sitten mun on pakko quottailla pari ihanaa kohtaa ♥
lasujou_ sanoo (21:09):
· haista paska :DDD sä tiedä mitään siitä mitä santun housuissa on. Hymyilee leveästi
sonyaa^^ sanoo (21:10):
· no mutta! sä sit ilmeisesti tiedät Järkyttynyt
en hajonnu tai mitää x'''D no mut aww ;'))
sonyaa^^ sanoo (21:19):
· hauskoja orgioita, meen kattoo tv ;DDD
· jätkä on umpihomo... <3
ahiiiii ihana <3
Mutta mikä se sellainenkin juttu muka olisi olevinaan, että kaikkien aikojen naistenmies olikin homo?!
Tosiasia <3 :')) tää menee aina näin, mut ei mitääään tästä mä tykkääään ♥ naistenmiehet on aina oikeesti homoja 8'''D♥
ja usein Tatu puheli Hirotarolle huolistaan ja ajatuksistaan. Se ei koskaan tuominnut, väittänyt vastaan tai sanonut, ettei kiinnosta, mutta mikä parasta, se ei koskaan kertonut eteenpäin kenellekään.
;'OOOOO OHOO MIKÄ IHMEELLINEN KOIRA! anteeks x'D oli pakko, mut tottahan tuo on _))))))
ja niiiiiiin no eipä mulla kai muuta :D jatkoa sitten kehiin vaan ja edelleen tykkään tästä ja tatusta ja kaikesta ja oon koukussa ja nam ja jatqqqqqq pian jookos <333
-
Törmäsin tähän vasta eilen ja tykästyin samantien. Tosi ihana!
Tykkään noista pojista, kun molemmat on semmosia söpistelijöitä. (: Ja kiva, kun loit Tatulle tollasen vähän erilaisen osan tossa aluksi.
Ja jos se Tatu vaan suostuisi myöntämään itselleen, että tykkää Santerista. (:
Siitä tulee kyllä varmaan aika mielenkiintoista luettavaa, kun Tatu sitten ilmeisesti jossain vaiheessa alkaa kyselemään Santulta niitä tyttöasioita.
Toi Sonjan Tatulle sanoma juttu toi "jätkä on umpihomo... <3" oli kyllä jotain niin söpöä. (: hihi, niiden tapaamisesta tuleekin sitten varmaan aika jännä.
Virheitä en ole löytänyt, tai ainakaan kiinnittänyt huomiota. Tykkään paljon!
Hei jatkahan pian! (:
-
Dannie: Anteeksi pituus, mutta valitettavasti se nopeus nyt meni niin ja näin :< Yritän ehtiä laittaa tässä joku ilta^^ Kiitos kuitenkin kommentista, ja hauskaa että osa oli "kiwaisa" >3<
Kaura: Uusi lukija!^^ Hauskaa, että tykkäsit. Joo, söpöstelyä by söpöstelijät, sitähän tämä on :3 Eiköhän se Tatulle ala jossain vaiheessa valjeta ;) Ja tyttöasioita ehkä jo seuraavassa osassa, jos oikein muistan? : o Mutta jännää on anyway. Kiitos kommentista, jatkoa tulee kunhan ehdin postata ^__^
-
hauskaa että osa oli "kiwaisa" >3<
Äläs nyt pilkkaa mun älykkyyttäni kahdeksan jälkeen illalla 8DD aijai
luinpas muuten tän koko ficin yhtenä päivänä kun oli kovin tylsää ja apua hih tää on vaan niin ihana :33<3
koulussaki kirjottelin vaa vihkoon tatun nimee ja lol miks mä tonki kerroin ? 8''''DDd
-
Nää on kyllä ihania. Tekis mieli kiroittaa kilometrien pitune kommentti, mutta en tiedä mistä aloittaa. Eihän se tietenkää haittaa, sillä itselläni kun ei ole minkäänlaista 'rakentavaa' palautetta, niin siitä tulisi vain sellainen lässytys viesti... :P
Joten tyydyn kysymään milloin jatkoa ilmaantuisi...?
Kauhia ku joka päivä käy kyttäämässä joko ois tullu... :P :-[
-
Dannie: Mä mitään ole pilkannut! ;) Hauskaa että käytät eläväisiä sanoja. Sitä paitsi harrastan itse samaa >_< Kiva, jos tämä toimii kokonaisuutenakin!^^
Belladonna: Kilometrin pituinen kommentti olisi ollut nam, mutta tämä kuusisenttinen oli kyllä aivan yhtä tervetullut<3 Jatkosta, apua. En oikein osaa sanoa. Se tulee joko tällä viikolla tai sitten ensiviikolla vasta, koska viikonloppuna en ole kotona. YRITÄN saada sen ennen perjantaita mutta en lupaa mitään c:
-
Jjoo. Luin tän jo jokin aika sitten, ja pakko sanoa, että on aivan (tässä kohtaa sensuroin :'D)n ihana stoori meneillään. :3
<3<3 Jos kaikki ajatukseni laittaisin tähän viestiin, sydämien määrästä ei tulis loppua :'D joten tyydyn hillitsemään itseni ja kertomaan tämän: <3<3<3<3 Jatkoa kehiin heti vaan kun ehit, ootan niiiiiiin innolla. ;)))
-
Shishi: Kiitos kommentista! Ihanaa että tykkäät ^__^ <3 < puuttuva sydän. Aina pitää olla viisi ;)
Jatko taitaa venyä ensi viikkoon. :(
//Ei käytetä miljoonaa riviä hymiöitä, eihän? Poistin nyt noi turhat.
-Ansku-
-
Ooh aivan ihana ! Jatkoa ehdotomasti mahdollisimman nopeasti : >
-
SaranQ: Kiitos kommentista! Jatkoa yritän laittaa tänään tai huomenna.^^
-
SaranQ: Kiitos kommentista! Jatkoa yritän laittaa tänään tai huomenna.^^
HAAHAHAAHAHAAAA !!!!! Tänääääään!!!!!!!! 8)))))<3333333
-
SaranQ: Kiitos kommentista! Jatkoa yritän laittaa tänään tai huomenna.^^
HAAHAHAAHAHAAAA !!!!! Tänääääään!!!!!!!! 8)))))<3333333
Ooooo. Tänään? o.o Kylläkiitos.
-
foxrain: Se jatko...? *puppyface*
-
Suklaamurunen med kaikki muut: Olkaapas hyvät. Kommenteista kiittelen nyt ja jatkossa! <3
Ikäraja: S.
Genre: draama, humour ( wnb-sellainen XD), iloiset jälleennäkemiset
Yhteenveto: Kaiken takana on nainen.
A/N: Oli tarkoitus jo eilen illalla postata tämä, mutta kun aloin oikolukea tuota osaa, niin huomasin, että oli vähän hiottava sitä, joten nyt tekemisen puutteessa tartuin haasteeseen.^^ Nikolas on ihana nimi.
VII
”MARAKATTI!” Tatu karjahti, kun oven takaa paljastunut Sonja loikkasi hänen syliinsä. ”Lasuuu! Mitä miestennielijä?” Sonja kysäisi aavistuksen matalammalla äänellä. Tatu vain hymyili tyytyväisesti. Sonja sitaisi pitkät, aaltoilevat, kastanjanruskeat hiuksensa sotkuiselle nutturalle ja nappasi reppunsa olkahihnasta kiinni nostaen luultavasti lähes yksinomaan kosmetiikkaa pursuavan kantamuksensa laiskasti ilmaan. ”Keittiöön kahville ja kerrot koko jutun.” Sonja oli herkkä ja mukautuvainen, mutta tuolle päälle sattuessaan hänelle ei ollut paljoa vastaansanomista.
”Miten te siis tapasitte?” Sonja aloitti utelunsa, ja Tatua rupesi väkisenkin hymyilyttämään, vaikka höpsö virnistys naamalla ei luultavasti olisikaan omiaan vakuuttamaan Sonjaa siitä, että Santeri oli Tatulle vain kiinnostava uusi tuttavuus. Jotenkin hän ei vain jaksanut välittää siitä, että antoi itse Sonjalle aseet omaa puolustustaan vastaan. ”No seiskaluokalla alunperin, mä näin sen siellä ihmismassan keskellä ekana päivänä. Se oli muita ainaski päätä lyhempi ja tuijotteli mua sieltä... Sit Pete alko selittää jotai ja pilas taas kerran meidän herkän hetken”, Tatu selosti ja hörppäsi kahviaan. ”Sit mä oon aina välillä katellu sitä salaa ja aatellu, että se on kauheen kiehtova ja syvällinen, että ois kiva selvittää, mitä sen tyynen pinnan alla oikein piilee. Sit se ite kai on aatellu mustaki jotenki sillee, ku se aika usein kattelee mua, ja jos katon takas, ni se kääntää päänsä pois...” Tatu keskeytti nähdessään Sonjan ilmeen.
”Mitä?” Sonja oli tukehtua kahviinsa. ”No ai että mitä! Siis tajuatko sä Tatu, miltä tuo kuulostaa? ’Se tuijottelee mua aina salaa ja harrastaa painia mun kaa’. Se on niin ihastunu suhuuuun!” Sonja ulvoi ja taputti hoikkia käsiään yhteen riemuissaan kuin kyse olisi ollut hänen ihailijastaan eikä Tatun. Heeeetkinen. Mikä ihailija?!
”T-täh?! No et oo kyllä tosissas!” Tatu henkäisi, vaikka tiesi, että Sonja oli. Tyttö kuitenkin kehotti häntä jatkamaan. ”Niin no, ekaks mä yritin iskee sen kännissä viikko sitten, ja nyt me sit törmättiin sattumalta torstai-iltana, kun mä vähä feilasin asemalla, ja alettiin jutella, ja saatoin sen sit kotii... Sillon mä huomasin viihtyväni sen seurassa ihan kamalan hyvin. Tuntuu jotenkin niin oikeelta, ku se hymyilee siinä ja selittää jotain sen päättömiä lapsuudenseikkailuja Tommin kanssa”, Tatu hymyili ikionnellisena.
Sonja ei koskaan ollut nähnyt Tatua sellaisena. Hän oli tavannut ehkä neljäsosan tämän viikoittain vaihtuvista tyttöystävistä, mutta yksikään heistä, lukuunottamatta Millaa, ei ollut saanut häntä käyttäytymään näin. Tatu hehkui tulikuumaa energiaa, innostui jokaisesta pienimmästäkin asiasta, hymyili herkästi eikä antanut minkään vaivata mieltään, mutta oli samalla kumman rauhallinen ja epätatumaisen tasapainoisen oloinen.
”Niin no sit Pete taas härötti eilen, ja Santtu luuli, et mä inhoon sitä, ja mä juoksin sen perään ja selitin kaiken, ja sit mentiin niille...” Tatu oli jo jatkanut juttuaan Sonjan vielä ollessa uppoutuneena analyyseihinsa. Sonjaa nauratti. ”Ootteko te jo ehtiny tapellaki tässä ajassa? Vitsi, mikä pari ootte”, hän hihitti. Tatu katsoi häntä oudoksuen. ”Sonja hei, ei me olla pari?” hän selitti hitaasti.
”No siis säkinhän oot ihan lätkässä siihen? Et sä kenenkään mimmin perään juoksis”, Sonja huomautti ja kertoi vielä muutkin havaintonsa Tatun käyttäytymisessä. Tatu oli hämmentynyt. Ulkopuolelta kuultuna tuo todella kuulosti ihastuneen ihmisen käytökseltä. Mutta eihän hän nyt oikeasti ollut voinut mennä ihastumaaan Santeriin..?
Tatu vietti koko lauantaipäivän Sonjan kanssa. He puhuivat Santerin ohella Sonjan elämästä. Sonja oli riidellyt poikaystävänsä kanssa, ja Tatu antoi miehistä näkökulmaa asiaan. ”Ihan oikeesti, ei se varmasti tarkottanu sitä pahalla. Kato, kyllähän mäkin aina sanon kaikkee tyhmää, mitä en tarkota, ja sit se tulkitaan väärin...” Tatu selitti, ja Sonja katsoi häntä alistuneena. ”Niin kai. Se vaan kuulosti niin loukkaavalta... Kai mä sit pyydän siltä anteeks, et suutuin”, hän myöntyi, ja Tatu oli helpottunut. ”Joo, mut kato, et se pyytää kans.” Sonja vilkaisi häntä hymähtäen. ”Ethän säkään koskaan pyydä.” Tatu katseli varpaitaan, oli hetken hiljaa ja vastasi sitten vaivaantuneena: ”Jotenkin se... vaan on niin hirveen vaikeeta. Tulee sellanen miekka-kurkulla-olo, et se toinen voi siinä vaiheessa tehdä mitä vaan, ku mä oon riisunu mun haarniskan.” Sonja katsoi häntä yllättyneenä. ”Ei jumalauta sen Santun seura tekee sulle hyvää! Sähän, jätkä, osaat puhua jo syvällisiäkin!”
Sonja oli oikeassa. Santeri oli hyvä puhumaan syvällisiä, koska hänen oli helppo ilmaista tunteitaan, ja hän oli myös taitava näkemään, miltä toisesta tuntui. Etenkin Tatua hän luki kuin avointa kirjaa, vaikka he olivat tunteneet niin vähän aikaa. Tatuhan ei sitä tietenkään tiennyt, mutta se johtui siitä, että Santeri oli tarkkaillut Tatua jo vuosia. Jos Tatu suuttui jostain, minkä syytä Pete tai edes Sami ei tajunnut, Santeri olisi osannut selittää Tatun käyttäytymisen. Saattoihan se tietenkin johtua siitäkin, että hän oli hieman järkevämpi kuin etenkin Pete, joka eli putkinäöllä ja ajatteli pääasiassa itseään. Mutta kuitenkin, ne muutamat vakavammat keskustelut, joita hän ja Santeri olivat tähän mennessä käyneet, olivat tuntuneet Tatusta todella hyvältä.
Santerilla ja hänellä oli melko samankaltaiset arvot ja ihanteet. Kumpikaan ei polttanut eikä hyväksynyt huumeita missään muodossa, vastusti raivoisasti rasismia ja muunlaistakin syrjintää ja piti luontoa ja ympäristöasioita arvossaan. Santeria Tatun juominen ei haitannut, vaikka hän oli kyllä kuullut tarinat Tatun hurjista bileilloista. Tatu kuitenkin oli kertonut aikovansa rauhoittua, koska häntä ei enää huvittanut herätä jonkun susiruman kaksitoistavuotiaan tytön vierestä ja viettää seuraavaa päivää vadin äärellä. Siitä Santeri oli todella iloinen, ja oli myös sanonut sen Tatulle.
Välillä Santeria häiritsi Tatun tapa vitsailla esimerkiksi homoista ja eri kansallisuuksista. Hän ei tiennyt, ettei Tatulla oikeasti ollut mitään näitä ryhmiä vastaan, päinvastoin, hänellä nyt oli vain tapana puhua vähän ajattelemattomasti. Etenkin homovitsit tekivät Santerin epätoivoiseksi, koska ne saivat hänet ajattelemaan, ettei Tatu tietenkään voinut olla homo, jos hän heistä noin puheli. Hän ei kuitenkaan ollut sanonut asiasta mitään... ainakaan vielä.
”No mut, pitäisköhän mun lähtee, niin pääset sä mesettelemään sen kultas kanssa”, Sonja virnisti. Hänen linja-autonsa lähtisi vasta puolen tunnin kuluttua, eikä asemalle ollut kuin noin viiden minuutin kävelymatka. ”Ei, ku mä tuun sun kaa asemalle!” Tatu ilmoitti, hänen teki mieli lähteä katselemaan sivistystä, koska he olivat viettäneet koko päivän sisällä. Sonja kohautti hartioitaan. ”Ihan miten vaan, Lasu.”
”Voitko lakata sanomasta mua Lasuks? Se nimi on ihan tyhmä eikä liity ’Tatuun’ mitenkään”, Tatu pyysi otsaansa rypistäen ainakin tuhannennen kerran, jälleen tuloksetta.
”En voi. Se liittyykin Nikolakseen, senkin dorka”, Sonja näpäytti viitaten Tatun toiseen nimeen.
”Haista paska, marakatti.”
”Haista ite, Lasu.”
Huomenna hän ja Tatu menisivät lenkille, tai siis hän, Tatu, Sammy ja Hamtaro. Santeria nauratti. Aika fiksua kutsua koiraansa hamsterin nimellä, mutta toisaalta, juuri niin Tatun tapaista. Elias ja muu porukka eivät olleet puhuneet mitään torstaisen riidan jälkeen, mutta Tommi oli kertonut Santerille ehdottavansa Eliakselle, että he kokoontuisivat maanantaina koulun jälkeen Asikaisille ja selvittäisivät koko jutun, mikä sopi Santerillekin paremmin kuin hyvin. Elias-sotkua lukuunottamatta hän oli ollut aivan loistavalla tuulella, mistä oli kiittäminen tietysti Tatua.
Huhujen mukaan he olivat erittäin puhuttu parivaljakko, joskaan Tatun ihailijat ja halveksijat eivät pitäneet heidän tuoreesta ystävyydestään. Santeri ei voinut olla virnistämättä. Entä, jos heistä olisi joskus tullut pari? Kuinkahan ihmiset sitten olisivat reagoineet? Tatua inhosivat ne, jotka halusivat olla kuin hän ja ne, joita Tatu ystävineen sorsi ja haukkui. Hänen hännystelijänsä taas olivat vain mustasukkaisia. Tuollainen nörtti oli Huittiselle mieluisampaa seuraa kuin he, mitä helvettiä. Santeri ei välittänyt. Hän oli onnellinen, ja Tatukin tuntui viihtyvän hänen seurassaan. Lisäksi hän ei ollut kuullut mistään, että Tatulla olisi...
...tyttöystävää. Santeri oli matkalla kaupasta kotiin ja pysähtyi kuin tiiliseinään törmännyt pulu. Hän oli juuri kävelemässä linja-autoaseman ohi, kun hän näki Tatun kantavan kirkuvaa brunettea käsivarsillaan kohti kevään viimeisiä lumipenkkoja. Tyttö ei näyttänyt olevan mikään ylimeikattu siiderilissu, mikä teki asiasta entistä kamalamman. Santeri ei pystynyt liikkumaan. Hän tuijotti lasittunein silmin masentavaa näkyä. Juuri silloin Tatu huomasi hänet.
Operaatio Anna ärsyttävälle kaveritytölle opetus keskeytyi äkkiä, kun Tatu huomasi, kuka heitä tuijotti aseman pihan laidasta. Hän huomasi toivovansa, ettei Santeri luulisi Sonjan olevan hänen tyttöystävänsä, mutta hän ei ehtinyt järkyttyä sitä hepulikohtauksessaan. ”SANTERI ON TUOLLA!” Tatu kuiskasi sylissään roikkuvalle Sonjalle ja laski tämän maahan. ”Mitä, missä??” Sonja kysyi innosta palavin silmin. Tatu osoitti Santerin suuntaan – tai sinne, missä Santeri oli muutamaa sekuntia aiemmin seissyt.
Santeri tiesi, ettei hän voisi vetää herneitä nenään tästä. Se olisi ollut aivan liian mustasukkaista käytöstä pelkältä ystävältä, joka hän Tatulle tietenkin oli. Niinpä hän meni palasia kurkustaan sarjatulella nieleskellen Tatun luo. ”Moi, säkin täällä!” hän tervehti pirteää äänensävyä tavoitellen. Hän ei saanut kuulostaa pettyneeltä, muuten Tatu arvaisi, ja se tuhoaisi kaiken...
Ennen kuin Tatu ehti edes tajuta, että Santeri ei seissyt enää kauempana, koska tämä seisoi aivan hänen selkänsä takana, Sonja oli jo tapansa mukaan äänessä, mikä jo itsessään oli varma katastrofi. ”Moi! Mä oon Sonja, tän apinan kaveri tuolta sivistyksen parista. Sä oot varmaan Santtu, Tatu ei oo muusta puhunukaa ku susta!” hän selitti innosta hehkuvin, pähkinänruskein silmin.
Tatu toivoi, että olisi syntynyt strutsiksi. Silloin hän olisi voinut vain haudata päänsä keväiseen tapaan likaan peittyneeseen lumipenkkaan, tai syödä Sonjan. Mitä vain, jotta tämä olisi hiljaa. Santeri katsoi Sonjaa hämmästyneenä, mutta ilmeisen iloisena. Tatulla ei ollutkaan tyttöystävää, Sonja oli vain käymässä. Tottahan toki Tatu oli kertonut Santerille Sonjasta, ainoasta ystävästä, jonka kanssa hän uskalsi puhua kunnolla. ”Tosin sulle on hämmentävän helppo puhuu”, aasialaissyntyinen poika oli lisännyt melkein itsekseen, ja jokin lämmin oli läikähtänyt Santerin sisällä. Ja Tatu oli puhunut hänestä Sonjalle...
”Vittu Tatu, jäit kii! Hirveetä paskaa musta puhunu”, Santeri nauroi. Tatu ei enää halunnutkaan muuttua linnuksi. Hän halusi halata Santeria ja lyödä Sonjaa, tai ehkä sittenkin halata häntäkin... Ihan sama, hän oli vain helpottunut. ”No en mä, kunhan kerroin miten tutustuttiin”, hän henkäisi iloisesti. Mikäs sen parempaa kuin että Sonja ja Santerikin vielä tulisivat toimeen?
”Joo, lievästi sanottuna. ’Santtu on tosi hyvä tyyppi, Santtu sitä, Santtu tätä... Ja sit Santtu ja minä... mä ja Santtu... Kun me Santun kanssa... Sit Santtu oli siinä, ni...’” Sonja imitoi luullen kuulostavansakin Tatulta. Santeri katsoi Tatua yllättyneenä. ”No kiva et seura kelpaa, Taateli.” Tatu katsoi Santeria melkein säikähtäneenä. ”So-Sonjalla on tapana liiotella...” hän yritti heikosti, mutta Sonja vain hymyili. ”No onpa, mut hei mun kyyti tuli. Moro, jätkät!” hän huikkasi ja häipyi paikalta, ennen kuin Tatu ehti kuristaa hänet. Tästä Sonja vielä maksaisi.
Santeria nauratti, Tatun kasvot olivat nimittäin helahtaneet syvänpunaiseksi. ”Vieläks me ollaan huomenna menossa sinne lenkille?” hän kysäisi virne kasvoillaan. Tatu oli helpottunut, Santeri ei inhonnut tai vältellytkään häntä. ”Joo, mennään vaan. Ja hei; sori toi Sonja. Aina nolaamassa mua”, Tatu manasi närkästyneenä. Santeri hymyili aurinkoisesti. ”No ei kuule mitään, ku pelkkää hyvähän toi oli.” He juttelivat vielä hetkisen, ja sitten Santeri ilmoitti, että hänen täytyy mennä kotiin. Hän kohotti S-Marketin pussia, jota roikotti kädessään. ”Äiti pimahtaa, jos se ei kohta pääse jatkaa leipomista. Munat loppu”, hän virnisti selitykseksi, ja Tatu nyökkäsi. ”No ahaa, hauskoja pullanpyörittelyhetkiä sit vaa. Illemmalla mesee?” hän kysyi hyvästiksi.
lasujou_ sanoo (18:53):
· MRROO! :D
Santtu :P sanoo (18:53):
· mmooi :)
lasujou_ sanoo (18:53):
· mitä kuuluu? mä oon kamalan hyvällä tuulella :DDD
Santtu :P sanoo (18:54):
· no hyvää mulleki^^ mikäs sut niin pirteeks vetää? :P
lasujou_ sanoo (18:54):
· en mä tiedä, äsken juotu red bull? XD no ei oltu nähty sonjan kaa aikoihin C:
Santtu :P sanoo (18:55):
· sonja oli kiva :”DD
lasujou_ sanoo (18:57):
· nolo ihminen -___-”” olen syvästi pahoillani hänen aivottomuudestaan. >:(
Santtu :P sanoo (18:58):
· no eihän se ees tehny mitää pahaa? : DDD ihan hyvä vaan että sulleki vittuillaan >;)
lasujou_ sanoo (18:59):
· reilut kaverit mulla :D mut ku se vittuilee ihan ihme asioista, :O
Santtu :P sanoo (19:03):
· no kieltämättä se kyl kuulosti vähä epäilyttävältä... jos oisin tyttö ni sit tajuisin 0:)
Tatu luki viimeisen rivin varmaan neljätoista kertaa, eikä osannut siltikään sanoa mitään takaisin. Lopulta Santeri ilmoitti, että hänen pitää mennä. Tatu ei vieläkään pystynyt vastaamaan mitään. Hän niin listisi, tappaisi, murhaisi ja silpoisi Sonjan ja sen jälkeen kiduttaisi hänen raadellun ruumiinsa paloja.
Koko loppuiltana Tatu ei pystynyt enää ajattelemaan mitään muuta kuin että Santeri epäili hänen olevan homo. Vielä vakavampaa oli kuitenkin se pieni ääni, tällä kertaa hänen sydämestään, joka kyseli jatkuvasti: ”Luulee vai tietää?” Tatun oli pakko päästä purkamaan patoutunutta energiaansa ja selvittämään päätään. Hänen hyvä tuulensa oli tiessään, koska huominen ja Santerin kommentti hermostuttivat häntä aivan liikaa.
”Eivät lenkit joukkueen jätkien kanssa sinua hermostuta.” Tatu juoksi kovempaa.
”Olet ihastunut Santeriin.” Askeleet takoivat juoksuradan punaista pintaa kiihtyvässä tahdissa.
”Iske hänet.” Happi loppui.
”Sonja sanoi, että hän on varmasti ihastunut sinuun.” Voipunut Tatu vaipui polvilleen radalle ja haukkoi henkeään.
”Luota tässä nyt sitten Sonjan arvostelukykyyn”, hän huohotti puoliääneen.
”Santtu, mikä sulla on?” Mari kysyi ihmetellen katseltuaan jo monen minuutin ajan ruokapöydässä istuvaa Santeria. Tämä oli jakanut makaronilaatikon lautasellaan noin viiteentoista pieneen kasaan ja nyt ilmeisesti laski makaronien määrää annoksessaan. Suuhun ruokaa ei vielä ollut eksynyt haarukallistakaan. Santeri kohotti pöllämystyneenä katseensa kotona taas käymässä olevaan sisareensa. ”Hä?” oli hänen selventävä vastauksensa. ”Sä et syö, et puhu, mietit vaan ja oot ku lapamato”, Mari tilitti huolestuneena. Ensin hän oli epäillyt pikkuveljensä olevan sairas, mutta tämän äiti oli vakuuttanut, että poika oli terve kuin pukki. Vaikka Elli-Noora ei ollutkaan valehdellut sanoessaan ainoalle tyttärelleen, ettei tiennyt mikä Santeria vaivasi, hänellä oli kyllä aavistus poissaolevuuden syystä.
Santeria vaivasi se, että häntä kadutti. Hänen teki mieli kairata pöydän liinalla päällystettyyn puupintaan avanto päällään. Miksi, miksi, miksi, miksi, MIKSI oli hänen pitänyt mennä sanomaan se viimeinen? Miiiiiiksiiiii hän ei osannut pitää turpaansa kiinni? Miksi hän aina toivoi liikaa liian vähäisten todisteiden pohjalta? Mutta... miksi Tatu ei ollut vastannut, kiistänyt kaikkea, suuttunut, puolustautunut?
Hän oli vain halunnut testata uuden ystävänsä reaktiota. Sonjan selitys oli kuulostanut uskottavalta, tyttö näytti rehelliseltä, eikä Tatu silloinkaan ollut sanonut, ettei Sonjan sanoissa ollut perää. Tatu oli näyttänyt hyvin vaivaantuneelta, mutta kun Santeri ei ollutkaan juossut kauhun vallassa karkuun, tämän kasvoilta oli paistanut puhdas helpottuneisuus. Santeri ei voinut olla odottamatta seuraavan päivän lenkkiä pelonsekaisella innolla.
-
Wäääää, KOHTAUS ISKEEE! *TISUM*
Nyt mun täytyy hengitellä. *puuuuuh*
Hiww, awwwittelin koko ajan ihan täpöllä. Oih, oon oottanut tätä niiin hilveesti. Voi hirvi.
Mä voisin vaikka tanssia, pikkusiskokin tiputti imurin kun huusin että Satutanteria on jatkettu. XD
Anteeksi mun niiiin rakentava, mutta senkin edestä ihkuttava kommentti.
Kiit♥s.
Suklaamurunen
//Muoks Muoks. Haa, olinpas eka. :33
-
kr.hjntkd,nhkfgnhx,mbnnbdlg-kfjhldk
Okei, ensinnäkin kiitos. ♥ Mulla oli eilen aivan kamala päivä, eikä tänäänkään niin kivaa ollut, mut tää parans mielialaa aika reippaasti. ^wwwwww^ whiiip
Oaaaa mä haluisin tehä jonkun pitkän ja rakentavan kommentin, mutta kun en mä osaaaa DDDD;;;;; Joten ärgh tästä voi tulla pitkälti aika ihkutuskommentti, mutta hope that se ei haittaa.
Toi eka lause, naurahdin sille. :D hih. MARAKATTI. HA! Ai joo ja sitten mä tykkään hirveesti tosta Lasusta lempinimenä<3 Mietinkin jo, et miks se Sonja käyttää sitä mut nyt sekin sitte selvis, tai ainakin se, mistä se tulee ! :)
Tatu toivoi, että olisi syntynyt strutsiksi. Silloin hän olisi voinut vain haudata päänsä keväiseen tapaan likaan peittyneeseen lumipenkkaan, tai syödä Sonjan.
No awww<3 Tää oli tämmönen ihana :D omnomnom
”Joo, lievästi sanottuna. ’Santtu on tosi hyvä tyyppi, Santtu sitä, Santtu tätä... Ja sit Santtu ja minä... mä ja Santtu... Kun me Santun kanssa... Sit Santtu oli siinä, ni...’” Sonja imitoi luullen kuulostavansakin Tatulta.
Voi eiiii :D Mä voin kuvitella miltä Tatusta tuntuu tos tilantees :'D silleee aika noloo sille :'))♥ mut ihiiiiiiii<3333
”Eivät lenkit joukkueen jätkien kanssa sinua hermostuta.” Tatu juoksi kovempaa.
”Olet ihastunut Santeriin.” Askeleet takoivat juoksuradan punaista pintaa kiihtyvässä tahdissa.
”Iske hänet.” Happi loppui.
”Sonja sanoi, että hän on varmasti ihastunut sinuun.” Voipunut Tatu vaipui polvilleen radalle ja haukkoi henkeään.
”Luota tässä nyt sitten Sonjan arvostelukykyyn”, hän huohotti puoliääneen.
♥♥♥
Tykkään muuten Sonjasta ! Se on.... en mä tiedä :D Mut se on kiva hahmo :33 <3 Ja sit Tatutaaaaaww on ihana ♥ Ja no on se Santtukin :'3♥ Heh ihania hahmoja oot luonu ;)
No okei mä lopetan tän mun kommentin tähän ja jätän kommentoinnin jollekkin joka sen osaa. KIITOS JA JATKOA !!!!<333
-
Mulla on tasan yksi kommentti: AWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWS.
Ei juma tä on ihanaaaaaaaaa. Rakentava saa nyt jäädä sinne pusikkoon, tä on yli-ihana <3__<3 nams. Aivan mahtava ! Uu jatkoa ja äkkiä, jäi liian jännään kohtaan! Sä kirjotat ihan SIKA hyvin ei juma!
JATKOA <3
-
SaranQ: Voi kiitos kiitos! :-* Jatkoa tulee joskus :)
// EDIT: igen. Kommentit missaantuneet. Vihaan lukutaitoani. :z
Suklaamurunen: Toivottavasti teidän imuri (ja siskos) on ihan kunnossa : DDD Voi hirvi, nauroin tolle :"DD Jos tanssit tän tahtiin niin biisi on varmaan joku Katy Perryn Hot'n'Cold : DDD Tai Lady Gagan p-p-p-poker face :"D No ihan hyviä biisejä on. XD
Wonderboy: Korjaan ton virheen, kiitos quoteista kommentista. :D Mä olen ihan helvetin ilkeä ihminen >8DDDDD
Dannie: Kiitos kommentista, olipa ihku tai ei :") Lasusta mäkin tykkään, ja halusin just tuoda ilmi että mihin se pohjautuu. :P Joo, mua ainakin ois ihan kamalasit hävettäny tossa Tatun tilanteessa :"D
-
Tuun nyt haukkumaan tätä vähäsen. Tai no ei nyt sentää. Vaan mitä piti sanoa oli, että:
JEE JA AWWS!<3
Ja siinä taiski olla jo kaikki.:--- D Eiei, vähän tää on söpö, ihana, suloinen, mitä muita niitä adjektiiveja nyt olikaan! Hihittelen ja awwittelen täällä vuorotellen. Välillä piti pitää ihan taukoa lukemisestakin, että sain hihitellä rauhassa.♥ ^__^
Tatu toivoi, että olisi syntynyt strutsiksi. Silloin hän olisi voinut vain haudata päänsä keväiseen tapaan likaan peittyneeseen lumipenkkaan, tai syödä Sonjan.
Voi Tatua.:--- D Eivaa, tää oli oikeesti hauska idea, nauroin.8 DD
Hän niin listisi, tappaisi, murhaisi ja silpoisi Sonjan ja sen jälkeen kiduttaisi hänen raadellun ruumiinsa paloja.
Hahaa ;-- D Ei kun siis voi kuinka julmaa.>8 OO
Tää oli varmaan mun koko elämäni aikana kirjoittamien kommenttien pohjanoteeraus. Anteeksi, että juuri sinun teoksesi oli sen kohteena.: D Mutta en nyt osaa sanoa mitään järkevää, kun oon tämmösellä hihittelytuulella + väsynyt. Mutta siis jatkoa odotan juu.
-
Amnesiac: Hihhih, eipäs säikytellä ;> Kiitos kiitos kommentista, joka oli ihan hyvän tasoinen :")
-
HOPUTUSTA! *potkaiiisu*
-
Suklaamurunen: Kiitos taas valtaisasta hoputuksesta. :D
marigold: Oihh, kiitoskiitos! ^__^ Mukavaa että tykkäsit, jatkoa seuraa joskus hamassa tulevaisuudessa ;)
-
Oihj, tä on niiiiiin lutunen! ♥
Oon lukenu tätä aikasemmin, en oo vaan jaksanut kommentoida ::)
PAHOITTELUNI SIITÄ !
Joo, mutta toi Sonja on niiiiiin mukava tyyppi :D Tykkään sen rentoudesta ja nyt-sitten-mennään-eikä-meinata - asenteesta ;D
Odotan innolla jatkoa ^^
XOXO Jasmin
-
JasminCullen: Oijoi, kiitos kiitos ja kiva, että jaksoit kommata^^ Joo, Sonja olis varmaan irl niitä tyyppejä, jotka joko ärsyttää ihan helvetisti tai sitten on ihan huippua seuraa >_<"
-
OI! TääOnIhana!TääOnIhana!TääOnIhana! Toi Tatu on nii ihana ku se miettii että onko se homo "Ollakko vaiko eikö olla!" Ja toi Santtu on kans niiiiiin kiva.
Voihan Taateli!
~Ziri
-
Ziri: Oijh, kiitos kiitos #^__^# Onhan se Tatu aika söpönen noiden minäkysymystensä kanssa painiessaan. Ja Santeri on itse Söpöys. XD Kiitos kommasta ^.^
-
KOSKA JATKUU????!!!!!
AHDISTAA HALUUN JATKOOO PIAN <3
-
Komppaan Dannieta ;)
-
Dannie ja JasminCullen: Jatkoa tulee, kunhan ehdin seuraavan osan lukea ja korjailla. Ensi viikolla on koeviikko, joten sillon on epätodennäköistä että kerkeän, joten nyt viikonloppuna tai sitä seuraavana. Sen jälkeen onkin ongelma, koska en tiedä miten sen lopun toteutan. Mä itse asiassa suunnittelin jatkavani sitä muutaman osan pidemmäksi kuin mitä alunperin se on, mutta on vähän solmu tuossa. :)
-
o__o en oo ton viimesimmän osasen jälkeen mitään kommannut. En mä mitään järkevää nyt saa aikaseks, mutta tulin kertomaan, että odottelen täällä jatkoa ja syön sinut jos sitä ei tule pian >: (
-
Edwartti: Jatkoa oli tarkoitus tulla viimeistään tänä viikonloppuna ja siinä suunnitelmassa pysytään ;) Eli tänään postaan, ihan sitä varten tulin koneelle :D
-
Edwartti: Jatkoa oli tarkoitus tulla viimeistään tänä viikonloppuna ja siinä suunnitelmassa pysytään ;) Eli tänään postaan, ihan sitä varten tulin koneelle :D
aaaaa hei ihanaaa 8) tuleee sitte jotai piristystä näinki paskaan päivään<3
-
Dannie: Piristystä päivääsi. Ja toivottavasti muidenkin ;) ^^
Ikäraja: S
Genre: draamaa pukkaa
Yhteenveto: Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt. Kas pienet Satutanterit vekkulit on nyt käyneet yhteen joukkiohon; on päivä homopoitsujen villin reeeetken! : DDDD
A/N: Tässäpä kahdeksas osa. Postaan vasta nyt, anteeks siitä, mutta tuleepahan nyt kuitenkin. Tämä on ihan surkeen lyhyt, mistä syystä seuraavaan osaan ei varmaan mene montaa päivää :) Mutta toivottavasti sisältö jälleen kerran korvaa puuttuvaa pituuttaa X) Ja seuraava osa on taas normaalipituinen. :)
Jatkosta. Olen saanut nyt osien lopullisen määrän päätettyä, kirjoitan tämän postattuani viimeisen osan loppuun ja Luota muhun, kyllä sä pysyt pystyssä on valmis. Osia on yhteensä kolmetoista, eli vielä viisi jäljellä :)
Ajattelin kuitenkin kirjoittaa tälle jatko-osan :D Ensin oli tarkoitus sisällyttää sen tapahtumat tähän ficciin, mutta haluan aloittaa sen omana kokonaisuutenaan, sillä tuon lopunkin kirjoittaminen on ollut todella... tökkivää. Olen saanut jo toisen ficin puoliväliin asti, kun olen tästä pitänyt taukoa luomistuskien takia :"D Mutta nyt loppu siis häämöttää :) Nyt kuitenkin kahdeksas osa!
VIII
Santeri vaihtoi hermostuneena painoa jalalta toiselle. Sammy istui rauhallisena hänen oikean jalkansa vieressä. Santerin sydän hakkasi, vaikka he olivat kävelleet paikalle aivan normaalia vauhtia. He olivat sopineet tapaavansa Tatun kanssa täällä. Kyseessä oli rauhallinen metsäpolku, joka kulki vain noin sadan metrin päästä Tatun talosta. Santeri oli joskus aiemminkin käynyt siellä Sammyn kanssa, mutta ei ollut kehdannut viettää siellä kovin paljoa aikaa, ettei Tatu vain erehtyisi luulemaan, että häntä vakoillaan.
”Täällä sitä vaan seisoskellaan kiikarit kaulassa ja stalkataan mun yksityiselämää.” Santeri pyörähti vikkelästi ympäri ja hänen kasvoilleen levisi kaikesta tapahtuneesta, epäselvyydestä ja hämmennyksestä huolimatta se hymy, jonka vain Tatu sai aikaan. ”Sun elämässäs mitään stalkattavaa ees oo”, Santeri väitti heikosti vastaan, mutta Tatun virnistyksen siivittämä kommentti osui niin pelottavan hyvin yksiin hänen äskeisten ajatustensa kanssa, että hän punastui.
Tatu katsoi Santeria kykenemättä peittämään hämmästyneisyyttään. Heleä roosan sävy korosti Santerin pehmeänmuotoisia poskipäitä. Tatu tunsi omienkin kasvojensa kuumuvan tajutessaan, mitä ajatteli. ”Vitsi Santtu oot sulonen punastuessas.”
”Öhh, Santeri, ooksä kunnossa?” Tatu kysyi epäluuloisena. Kun Santeri viimein sai verenkiertonsa jakaantumaan muuallekin kuin naaman alueelle, hän sai nopeasti koottua itsensä ja hymyili. ”Joo, totta kai. Toi vaan tuli niin puskista et mä hämmennyin”, hän vakuutti. ”Mennäänks? Tällä on niin paljon virtaa, että hyvä että pysyy housuissaan!” hän jatkoi nopeasti ennen kuin Tatu ehtisi kysyä mitään. Tatu vilkaisi Santerin osoittamaa Sammya, joka oli laskeutunut makuulleen Santerin jalkoihin näyttäen lähinnä siltä, että sen saisi liikkeelle korkeintaan kantamalla. Tatu vastasi vakuuttuneesti: ”Siltä näyttää...” Santeri vilkaisi koiraansa ja repesi nauruun. Nauru tarttui Tatuunkin, ja viimeinkin tunnelma vapautui.
Aiempaa ja eilisiltaista välikohtausta ei käsitelty mitenkään. Pojat juttelivat aivan yhtä vilkkaasti kuin aiemminkin tutustuen toisiinsa koko ajan paremmin. Samalla kumpikin tahollaan tunsi lankeavansa ystäväänsä yhä vain pahemmin. Santeri oli jo sinut tunteen kanssa, mutta Tatua se hämmensi. Hän ei voinut käsittää, miten tässä nyt näin oli yhtäkkiä päässyt käymään. Vielä vähän yli viikko sitten hän oli ollut teinityttöjä liehittelevä seurapiirikuningas, jolla oli vakavanlaatuinen luottamuspula ja sitoutumispelko ja ehkä yksi oikea ystävä. Nyt hän oli tutustunut poikaan, jonka kanssa hän tunsi pystyvänsä puhumaan kunnolla, johon jossain vaiheessa alkaisi varmasti oikeasti luottaa, ja johon hän oli nyt sitten ilmeisesti ihastunut. ”No, ois voinu paskemminkin käydä”, Tatu ajatteli, sillä vaikka hänen tunteensa Santeria kohtaan sekoittivat hänen päätään pahemman kerran, oli hän silti onnellisempi kuin koskaan ennen.
”Muuten Santtu, onks sulla tyttöystävää? Sä et koskaan oo puhunu sun naisistas”, Tatu kysäisi kevyesti, ja korosti täysin tietoisesti heterostereotyyppistä sanankäyttöään. Santeri tuntui jännittyvän aavistuksen verran. ”Öö ei, en mä sellasia... Ku mä en oikein ymmärrä naisia, ni mä pysyn niistä suosiolla erossa”, hän kertoi hymyillen hermostuneesti ja takellellen vähän, vaikka puhuikin totta. Tatun sydän löi yhden ylimääräisen lyönnin. Hän päätti kostaa Santerin eilisiltaisen täsmäiskun. ”No kieltämättä toi kyl kuulosti vähän epäilyttävältä”, hän tokaisi virnistäen mukaillen Santerin kirjoittamia sanoja. Santeri käänsi katseensa Tatuun. Hänen kasvonsa hehkuivat taas kauniin pinkkeinä. ”Ai miten niin epäilyttävältä?” hän kysyi melko nopeasti, teeskennellen tahallaan, ettei muka tunnistaisi viittausta hänen omaan kommenttiinsa. ”No hei, aika gay”, Tatu selvensi iskien silmää. Hän toivoi kaikkein eniten, ettei Santeri kuulisi hänen takovan sydämensä rytmiä, sillä he kävelivät niin leppoista tahtia, ettei sitä millään voinut pistää lenkkeilyn piikkiin.
Santeri rypisti kulmiaan, sillä hän oli tulkinnut Tatun kokeilevan vastauksen väärin. Hänen mielestään se kuulosti siltä, että olisi jotenkin noloa, jos hän olisi homo. Vaikka hän ei yleensä suuttunut helposti, niin syrjivät, etenkin seksuaali- ja maahanmuuttajavähemmistöille suunnatut kommentit saivat hänet näkemään punaista. ”Onks homoissa susta jotain vikaa?” hän kysyi hampaitaan kiristellen. Hän oli päättänyt, ettei menettäisi malttiaan Tatulle, koska se ei ollut kovin kaunista katseltavaa, eikä hän halunnut ärsyttää Tatua. Tatu näytti säikähtäneeltä. ”Siis ei, en mä sitä niin tarkottanu! Musta on hienoo, jos uskaltaa ihastua sukupuolirajoihin tuijottelematta”, hän korjasi Santerin käsitystä hätäisesti, vaikka todellisuudessa puhui myös itselleen. Santerin ilme rentoutui. ”Ai sori, mä käsitin vähä väärin. Oon vähä herkkä noitten juttujen suhteen...” Santeri pahoitteli vähän itselleen nolostuneena. Tietenkään Tatu ei vastustanut homoutta, olihan hän itse aiemmin sanonut hyväksyvänsä aivan kaikenlaiset ihmiset, vaikka hän heistä välillä vitsailikin. Tatu sanoi, ettei haitannut, minkä jälkeen syntyi hetken tauko, jonka aikana kuului vain askelten lotina vielä keväisen märällä polulla sekä koirien läähätystä ja nuuskintaa. Sitten Tatu avasi suunsa. ”Ootsä sit?”
Santeri järkyttyi niin suuresti, että unohti pitää kiinni Sammyn hihnasta. Vaikka koira oli muuten hyvin koulutettu, se tapasi innostua liikaa irti päästessään ja lähti helposti omille teilleen. Santeri oli kuitenkin edelleen liian järkyttynyt toimiakseen. Hän vain aukoi suutaan avuttomana, koska hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä vastata valehtelematta tai paljastumatta. He olivat tulleet lenkkipolun päähän, ja se yhdistyi yleiseen tiehen muutaman metrin päässä. He pysähtyivät hetkeksi, ja Tatu odotti sydän pamppaillen Santerin vastausta. Tosin hän oli kyllä jo arvannut sen, kun poika ei vieläkään ollut kiistänyt mitään.
Yhtäkkiä Santeri heräsi. Hän tajusi, että Sammy oli lähtenyt omille teilleen ja koiran hahmo näkyi tieltä. ”SAMMY!” poika parkaisi hätääntyneesti, sillä parinkymmenen metrin päässä lähestyi koiraa auto. Tatukin heräsi ja lähti juoksemaan ihastuksensa koiran luo. Santeri pinkaisi perään. Hän uskoi kyllä, että koira tajuaisi väistää kohti tulevaa ajoneuvoa, mutta berni oli hänelle sen verran rakas, ettei hän ottanut mitään riskejä. Tatu ehti ensin tien reunaan Hirotaro rinnallaan, Santeri aivan kannoillaan. ”Sammy, tänne, poika!” Tatu huudahti ja Sammy kiinnitti huomionsa Tatuun. Se juoksi isäntänsä ystävän luo juuri, kun auto sujahti ohi.
Santeri syöksyi ottamaan vapaana roikkuvan hihnan kiinni, ennen kuin koira lähtisi uudestaan omille teilleen. Hän halasi koiraansa kyyneleet silmissä. ”Anna anteeksi, Samppa... Lupaan opettaa sinut kulkemaan irti, anteeksi...” Hän oli aivan järkyttynyt ajatuksesta, että oli melkein antanut rakkaan kaverinsa jäädä auton alle. Sitten hän kohotti katseensa vieressä seisovaan Tatuun ja katsoi tätä syvälle silmiin. ”Kiitos, Tatu.” ”Ei siinä mitää”, tämä vastasi ja kyykistyi hymyillen rapsuttamaan pelastamaansa eläintä. Sitten hän käänsi katseensa Santerin silmiin. Kumpikaan ei sanonut mitään, tuijotti vain toisiaan silmät säkenöiden. Santeri näki Tatun katseesta, että tämä tiesi, ja hänen omat silmänsä heijastelivat pelkoa. Mutta kaikki pelko kaikkosi, kun Tatu vain hymyili hyväksyvästi.
A/N2: Jotenkin tuo nyt oli vähän säälittävä tuo miten Sammy karkasi. : DDDD Mutta eij voi mitään. XD
-
Eii aaaaw iiih apua 8'D ihana ♥ lol osaan kommentoida niiiiin hyvin <3 >___>>>
:D no juuu kuitenkin aaaaaaaa ihana ^o^♥ owwwwww
”Vitsi Santtu oot sulonen punastuessas.”
Awwwwwwwwww ihana <3
oi ei mitä mä voin sanoo ? :'D no vaikkkaaa et tykkäään sun tyylistä kirjottaa ja ooon koukussa ja jatkoaaaaaa vaik noi kaikki on kyl jo aika selvii asioita ja haluun sanoo jotain muuta mutten osaa >.< anteeksi tästä kommentista 8___(
niiiiiin jooo kyllä tämä piristi ja aika paljonkin <3 vaikka olikin liian lyhyt >8( no ehkä annamme anteeksi tämän kerran ^.^ whiiii ja sitten tota noin niiin nauroin koko tän osan ajan 8DD sillee hiihihihiihiihihii söpöä ~.~ :Dd saatkohan sä tästä mitäään selvää ? 8''''D
Sitten Tatu avasi suunsa. ”Ootsä sit?”
omg yllätyin vähän : DDd tai siiiiis en uskonu et se ois noi vaaan suoraa sen kysyny mut jooo ja lol Sammy karkas 8'((( onneks Tatu pelasti sen<333 :Ddd aw
AINIIN
Yhteenveto: Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt. Kas pienet Satutanterit vekkulit on nyt käyneet yhteen joukkiohon; on päivä homopoitsujen villin reeeetken! : DDDD
ihana 8''''DDDD ♥♥♥ miks mun kommentit on aina täynnä hymiöitä 8''''----(
:D jooomoivaaan
okei taidan llopettaa ennenn kuin sekoilen vielä enemmän 8'''D aaahahahhahahaaa amoikka vaaa
ai jooo
JATKOA ! ♥www♥
-
Dannie: Kiitos kommentista, ekakin olit vielä <3 ;) Arvaa onko tietoa, mistä repäisin ton yhteenvedon? :"D Hymiöiden suurkulutus on hieno asia, itsehän en harrasta ::) Ja selkeys on lahja : D Kiitos.<3
-
Tuo yhteenveto, oivoivitsi, aivan paras. <3
Wäää, näin lyhyt. 8''<<<<
NOEI, ketään haittaa enkä mä tota tarkottanu. <3 Ihunaa, piristit mun muuten v*ttumaista päivää, aivan ylisöpö ihuna namnam. <3
Tuo kun sammy karkasi, höww, mä säikähdin että se oikeasti jää auton alle. :'< *niisk*
**”Mennäänks? Tällä on niin paljon virtaa, että hyvä että pysyy housuissaan!” hän jatkoi nopeasti ennen kuin Tatu ehtisi kysyä mitään. Tatu vilkaisi Santerin osoittamaa Sammya, joka oli laskeutunut makuulleen Santerin jalkoihin näyttäen lähinnä siltä, että sen saisi liikkeelle korkeintaan kantamalla. Tatu vastasi vakuuttuneesti: ”Siltä näyttää...” Santeri vilkaisi koiraansa ja repesi nauruun.**
^Wäwwätuitui, mä tipuin penkiltä. 8'>>>
**Santeri syöksyi ottamaan vapaana roikkuvan hihnan kiinni, ennen kuin koira lähtisi uudestaan omille teilleen. Hän halasi koiraansa kyyneleet silmissä. ”Anna anteeksi, Samppa... Lupaan opettaa sinut kulkemaan irti, anteeksi...”**
^Sain jonku awwittelu-kohtauksen ku näin mielessäni sellasen lutusen sulosen santun, joka siinä pillittää ja halaa koiraa. 8'33
JA JESS, LUINKO OIKEIN, SATUTANTERIIN JATKO-OSA!? *hallelujaaaaaa!*
Sähän hemmottelet meidät piloille. <3333
Mun kommentit on aina niin AAH, rakentavia, ja AAH niin pitkiä, että mä taidan vetäytyä ihkuttelemaan muualle. :3
Mutta jatkoa kinuan, olenn koukussa. :3
Kiit♥ssssss,
Suklaamurunen
-
Suklaamurunen: Kivaa, että tykkäsit vieläkin x3 Joo, pyytelen anteeksi tuon osaan pituutta mutta kunhan awwittelun aihetta löytyy niin kaikki on kunnossa, eiks jehh? ;D Joo, jatkoa. Mutta se ei ehkä ihan putkeen tule tämän loputtua koska... nohh, se pitää vähän niinku kirjottaa eka :"DD Kiitos kommentista<3
-
Aaaaaww ihana :333333333333 Rakentava jäi taas puskaan. Mut emmä virheitä nähny, tosin luin niin innoissani etten ees tajunnut ettiä 8DD mut JATKOA ehdottomasti!
-
SaranQ: Voi kiitos kiitos^^ No minulla on nyt uusi kirj0itusohjelma, joka jopa tunnistaa suomen kielen, joten typojen pitäisi ainakin olla historiaa. Lauserakennetta ja outoja ilmauksia se ei kuitenkaan vieläkään osaa merkitä, joten niistä pitää huomauttaa :) Kiitos kuitenkin kommentista!^^ <3
-
Kovin lyhyt osanen :( Mutta jos lisää saadaan pian, niin saat anteeks :3 Pidän pienistä vekkuleista santutantereista.
Jatkoa ja TOIMINTAA >: D
-
Edwartti: Molempia on kyllä tulossa ;)
-
uijuijuijuii <3
aaaaaaaaws, tää on niiiiin sulonen, että hulluksihan tässä tulee, kun joutuu aina jatkoa odotella! ;D
SATUTANTERI <3
*hihkuu innoa täynnä*
XOXO Jasmin
-
Tää on IHANA! Noi on niiiiiiiiiiin ihania ja juoni on nnnniiiiiiiiiiiin ihana ja kaikki muukin on niiiiiiiiiiiiiiiiin ihanaa!
Haha, sait älykkään kommentin keskeltä koeviikkoa.. ;D
~Ziri
-
JasminCullen: Ota se silleen, että kun se jatko sitten tulee, niin se odotus palkitaan? : D Kiitos kuitenkin kommentista ja ihan mahtavaa että pidät <3
Ziri: Koeviikko-kommentin kuuluukin olla tuollainen :") Onnea kokeisiin ja kiitos kommentista! ^^
-
marigold: Kiitos kun kuitenkin vaivauduit kommentoimaan ^^; On se hyvä jos se ei ollu säälittävä, kun itelle vähän sellanen fiilinki jäi :"D
-
KOSKA TÄÄÄÄ JATKUUU?!??!?!?!!? 8((((( :D
haluun jatkoo nopee :)) kusin kaikki koeviikon kokeet tähän mennessä :) piristä? :D
-
Dannie: Niin kusin minäkin, piristy siitä! : DDD No tää jatkuu, tuota... piakkoin. Kattoo jos jaksaisin jo tällä viikolla (menar ennen viikonloppua) laittaa^^
-
Tänään ? 8D
-
Sorry misses and eager gay boys, huomenna. :)
-
no nyt on huominen
MISSÄ JATKO ?!?!?!?!??! DDDD8
8) nimim. neiti kärsivällinen<3
//// NO ANTEEEKSI >8DDD
-
nyt on jo YLIHUOMINEN eikä jatkoa näy! Nyt olemme kaikki surusurusurullisia. Ja pääsen lukemaa sen jatkon didden vasta maanantaina, kun nyt on keikkailuviikonloppu ja pitää ravata ympäri kaupunkia ja jonottaa päiviä pitkiä tuolla napapakkasessa. Ikävää. ;< Mutta jatkeleppas kumminkin. Nopeasti. Kiitoksia :--) Ja tuli vähän randomkommentti.
-
Ihmiset hyvät, tuskin se jatko tulee yhtään nopeammin, vaikka kuinka kyselisi. Keskitytään tarinan kommentoimiseen ja jätetään pelkät kerjäykset pois, jooko? Ihmiset kyllä yleensä päivittävät tarinoitaan heti, kun se on mahdollista.
-
Joo, anteeksi kaikille, muistin vasta aamulla että lupasin laittaa sen jatkon jo eilen :o Nyt kuitenkin tulin postaamaan sen :)
Kiitos Pics :)
-
Ikäraja: S
Genre: draama, homopoikasöpöily ;)
Yhteenveto: Toisilla menee hyvin, toisilla taas hyvin.
A/N: Aish, tämäkin on vaan tällanen tyhmä väliosa. Laitan kympin sitten muutaman päivän sisään (en sano mitään tarkkaa päivää niin ei tule sydänsuruja :D)^^ Kiitos kaikille kommentoineille!<3
IX
Maanantain matematiikan tunnilla Santeri ei saanut laskettua yhtään ainoaa tehtävää. Osaksi se johtui siitä, että Tommi lähetteli hänelle koko ajan typeriä lappuja, joiden joutuminen Tatun käsiin olisi varmaan tuonut hänelle mustan silmän. Toinen syy oli itse Tatu, joka ilveili hänelle luokan toiselta puolelta, ja Santerin kaikki keskittyminen meni siihen, että hän ei olisi nauranut ääneen. Hän kuitenkin huomasi, että Pete katseli heidän pelleilyään murhaavasti, ja kun Santeri yritti hymyillä tälle ystävällisesti, hän sai osakseen vain tuplasti tappavamman mulkaisun. Myös hänen päässään vilkasta kehää pyörivillä ajatuksilla oli osansa puhtaaseen ruudukkoon vihkon sivulle kirjoitetun tehtävänumeron perässä.
Santeri oli melko varma, että Tatu oli arvannut hänen olevan homo ja hyväksynyt sen, mutta siitä hän ei ollut aivan yhtä tietoinen, että oliko tämä tajunnut myös sen, että Santeri oli häneen ihastunut. Voihan tämä olettaa vaikka, että Santeri himoitsi Tommia tai Eliasta. Nyt edellisen yön asiaa ajateltuaan paljastuminen ei ollutkaan niin kamala asia, koska Tatu ilmeisesti yhä piti hänestä ja halusi olla hänen ystävänsä. ”Vähintään”, pieni toiveikas ääni hänen korvansa juuresta piipitti, mutta Santeri ei uskaltanut antaa moisille ajatuksille valtaa, koska pettymys olisi suurempi, jos kävisikin ilmi, että Tatu oli yhä hetero.
Koulun jälkeen Tatu, Pete ja Sami seisoskelivat koulun pihalla lähellä pääovia. Pete ja Tatu olivat luvanneet jäädä Samin seuraksi siksi aikaa, kun tämän äiti tulisi hakemaan hänet. Koskiset olivat lähdössä Jyväskylään Elisa-äidin vanhempien luokse koko loppuviikoksi. ”Siis ootsä oikeesti sen Santun kaveri?” Pete kysyi hämmästyneenä, ja Tatu nyökkäsi. ”Jjuu, mitäs ihmeellistä siinä on? Se on ihan hirmu kiva!” Tatu puolusti heidän ystävyyttään. Petelle tuntui olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa tajuta, että joku, joka pystyi olemaan aidosti iloinen ilman alkoholia eikä vetänyt mitään roolia, saattoi olla hyvä tyyppi. Pete itse oli kovakuorisin ihminen, jonka Tatu oli koskaan tuntenut. Hänellä oli kyllä tyttöystävä, mutta Janita oli aivan samanlainen kuin Pete, ja siksi heillä menikin niin hyvin. Kumpikin eli omassa pikku kotelossaan, ja he olivat onnellisia pysytellen ulkona toistensa asioista. Tatu itse olisi määritellyt sen enemmänkin seksisuhteeksi kuin seurusteluksi, mutta Pete oli hänen tietääkseen pysynyt Janitalle uskollisen jo yli vuoden, mikä suoraan sanoen äimistytti Tatua.
Sami ei sanonut tapansa mukaan mitään, mutta Tatu tiesi tämän olevan hänen puolellaan. Kun Pete ei olisi sotkemassa pakkaa ärhentelyllään, he puhuisivat kaikesta asiallisesti ja rauhallisesti. Sami ei kiihtynyt koskaan. Tatu ei ollut ikinä kuullut hänen korottavan ääntäänkään – edes Peten edesottamukset, rasittava ärhentely, valitus ja typeryydet eivät saaneet häntä kimmastumaan. Tatu oli aivan vakuuttunut, että äiti Teresa ei ollut kuollut vaan oli naamioitunut suomalaiseksi Sami Koskiseksi ja piilotteli täällä miltä sitten piileskelikään, aivan niin kuin Elviskin oli Porissa pullanpaistajana.
”Mun mielestä sun ennakkoluulot Santtua kohtaan on aivan naurettavia. Et sä nyt voi hyvänen aika määritellä ihmistä hyväks tai huonoks tyypiks sillä perusteella, että se sai ala-asteella paremman uskonnon kokeesta ku sä”, Tatu jatkoi selvästi ärtyneenä. Peten ja Tatun väliset riidat aiheutti lähes poikkeuksetta se, ettei Pete tajunnut pitää suutaan kiinni ajoissa. ”No mulle ihan sama, mut en mä kyllä sitä sen perusteella oo luokitellu. Se vaan on kunnon no-lifer lukutoukka, joka hengaa niiden nyhvöjen kaa ku ei parempaa seuraa uskalla ettiä – ” Pete ei ehtinyt jatkaa, kun joku vastasi Tatun selän takaa: ”Sitä kututaan uskollisuudeks ystäviä kohtaan, mutta mitäpä sä siitä tietäisit.” Tatu kääntyi kauhistuneena kohtaamaan Santerin jääkylmät silmät. Hän ei ehtinyt sanoa mitään, kun poika oli kuiskannut hiljaa: ”...Kivat kaverit sulla.” Sitten hän häipyi paikalta lähes juosten.
Tatu ei epäröinyt hetkeäkään, vaan lähti siltä istumalta Santerin perään. Tällä kertaa hänen ei tarvinnut anella Santeria pysähtymään, sillä Santeri itse oli pysähtynyt nurkan taa. ”Mä niin toivon et sä kuulit, mitä mä sanoin”, Tatu sanoi hiljaa. Santeri nosti kyyneleisen katseensa häneen ja hymähti: ”Joo, kyl mä kuulin, kiitos. En mä sulle mitää loukkaantunukaa, toi Pete ei vissiin vaan ihmeemmin välitä musta...” hän nieleskeli.
Hänestä ja Tatusta tuskin voisi tulla avoimesti ystäviä, jos Tatun muut kaverit suhtautuivat häneen noinkin lämpimästi. Santeri ei voinut ymmärtää, mitä Petellä oli niin kovasti häntä vastaan. Oliko poika muka mustasukkainen Tatusta? Sitä Pete ei koskaan suostuisi myöntämään, mutta se vaikutti ainoalta järkevältä vaihtoehdolta, ellei poika sitten oikeasti inhonnut kaikkia muita ihmisiä paitsi omia ystäviään.
Yhtäkkiä Santeri vetäisi niin terävästi henkeä, ettei happi tuntunut edes auttavan mitään, koska hänen hengityksensä salpaantui. Tatu oli vetänyt hänet tiukkaan halaukseen ja painoi päätään hänen olkaansa vasten. ”Mulle on ihan sama mitä joku Pete susta ajattelee. Se vitun aasi saa hoitaa ite omat ongelmansa, mä alan olla kyllästyny sen ättäröintiin”, Tatu tilitti hampaitaan kiristellen. Santeri hymyili helpottuneena ja kietaisi myös kätensä Tatun alaselän ympäri. ”No se on hyvä se, mutta jos sä kuitenkin yrittäisit puhua sille ennen ku katkaset välit sen kaa.” Santerin harmiksi Tatu irrotti pian otteensa ja katsoi tätä lämpimin silmin. ”Sä oot varmaan parasta mitä mulle on tapahtunu.”
Santeri ja Tatu sopivat tapaavansa seuraavana iltana, maanantai-iltapäivisin Tatulla kun oli käsipalloharjoitukset. Illemmalla sinä päivänä Santeri meni käymään Tommin luona ja kertoi kaiken, mitä oli tapahtunut. Tommi oli todella innoissaan hänen puolestaan, mutta Santeri näki, että jotain muutakin oli tapahtunut. ”Tommi, miks sä hymyilet koko ajan? Ihan ku sä oisit ottanu jotai”, itsekin hyväntuulinen Santeri kysyi nauravaisesti. ”Mmh, musta tuntuu että mulla ja Elinillä on sittenki toivoo”, Tommi myhäili tyytyväisenä. ”Mitä? VAU! Eikä, mistä sä tiiät?” Santeri innostui. Tätä hän oli odottanut niin kauan, ja viimeinkin se tapahtui!
Tommi kertoi Elinin soittaneen iltapäivällä melkein heti koulun jälkeen ja kysyneen, oliko Tommilla mitään tekemistä. Tekemättömät läksyt unohtaen Tommi oli tietenkin sydän pamppaillen vastannut, että ei, miten niin ja silloin Elin oli kysynyt häntä kahville kanssaan. He olivat tavanneet puolta tuntia myöhemmin läheisessä kahvilassa ja jutelleet kaksi ja puoli tuntia. ”No, mistä te puhuitte? Tai siis, puhuitteko te mitään teistä tai sillee?” Santeri hihkui kärsimättömänä. Tommi rykäisi salaperäisesti ja vastasi tahallaan viivytellen: ”Noo, ei nyt varsinaisesti... mutta sitten jossain vaiheessa tuli puhetta ihastumisesta, nii sit se kysy et miltä mun mielestä tuntuu olla ihastunu. Mä meinasin eka mennä paniikkiin, mut sit mä sanoin että no sen tyypin kanssa on sellanen olo ettei olis missään mieluummin. Sit Elin vaan et ’...mulla on sun kanssa sellanen olo.’”
Tommi lopetti kertomuksensa ja odotti Santerin reaktiota. Santeri teki parhaansa, ettei huutaisi ääneen. Hän pinnisteli pitääkseen äänensä normaalina ja sanoi vain: ”No voiko enää selvemmin sanoo? Nyt sovit sen kanssa huomiselle uuden tapaamisen, kutut sen vaikka teille ja katot mitä tapahtuu. Ja viestit sille myös, että oot sen kaa samoilla linjoilla! Tommi tää on aivan mahtavaa, aaaa mä sekooon”, Santeri sopotti suu niin vaahdossa, että Tommia alkoi naurattaa. ”No kai mun sun neuvoihin kannattaa luottaa ku oot noilla keinoillas Tatunki iskeny”, hän kiusoitteli.
Santeri virnisti hänelle, mutta vakavoitui sitten. ”No en mä tiedä oonko mä sitä mitää iskeny...” hän huokaisi. Hän ei nimittäin vieläkään voinut tietää, mitä Tatu hänestä ajatteli. Hän oli kyllä heidän halatessaan tuntenut Tatun sydämen takovan samaa tahtia kuin hänen omansa, mutta se saattoi johtua vaikka säikähdyksestä, tai jostain. Halaaminenkin saattoi olla vain merkki, että Santeri oli Tatulle tärkeä – ystävänä. ”Kyllä noiden sun kertomien juttujes perusteella vähä siltä kuulostaa”, Tommi intti kulmaansa merkitsevästi kohottaen. Santeri kohautti hartioitaan. Olisipa jo huominen.
-
aww, oliko hieman söpöä tai jotain.
tykkäsin ihan hirveesti tästä luvusta. tässä tapahtu paljon, vaikkei pituus mikään pitkä ollutkaan, mutta ei se mitään! (:
toi halauskohta oli niin suloinen, et tuli kauhee awwitus kohtaus. varsinkin siinä lopussa, kun Santtu pohti sitä sydämen pamppailua.
ja tosi kivaa, kun tommille ja elinille tuli vihdoin jotain. (;
jatkoa!
-
Oikeesti nää saa mut hymyilemään :D .
Mä vaan hymyilen ja hymyilen ku luen, ja hymyilen muutes vieläkin.
Toi Tatu oli kyllä ihana, ku se sillee anto halin<3
Mut jostai syystä, nää Pete ja Sami oli parhaita tässä osassa. Niistä ois kiva luke myöhemminki jotain, kenties??
äää, eniwei, nopeesti jatkoa! :D
-
aaaa mä sekooon
NIIIN MÄKIN !!!! AAAAAAAA MUT PAHEMMIN HIHIHIHIHIHIHIHIHIHI JATKOA ON TULLUT <3, VIHDOIN!
:D jöööö.
Kävin oikeesti koko ajan kattoo et onks jatkoo :'D paitsi tänää en muuten ku aamul ku olin koko päivän pois mut sit ku tuun niin täällä se on <3 aw.
en muista et oonko sanonu tätä jo enkä jaksa lukee mun vanhoi kommenttei mut oikeesti tykkään siitä et tääää etenee aika hitaasti 8) eikä tyylii et ekas luvus tutustutaa ja tokas tunnustetaan jo rakkaudet. koska musta se on aika..... no en tykkää 8) mut täs on jo vaik kuin paljon tullut lukuja (ne on kyl liian lyhyitä >8( siin sulle rakentavaa :''D) eikä ne vieläkää silleee tiedä toistensa tunteita ja tatuki sai tietää santun homoudestaki vast edellises osas :D mut nii tää on niiin ++++++ asia :D koska se on kivempaaaa<3 eiku oikeesti, ootan aina et tapahtuis jo jotai (8 mut samal toivon ettei kuitenkaan :D koska se on realistisempaa. ja musta tähän väliin sopi loistavasti tällänen väliosa 8D <3 oikeeeeesti. joo. :D mäki mun kommenttii<33333<69
okei :d lolz yritän nyt jotai :D
aijooo rakastuin tähän osaan 8)♥ älä kysy miks mut aww. nii et muute arvaa monesti oon lukenu nää kaikki osat kokonaan ja silleee awawawawwawawawawaaw :d 8___D hmmmm...
ah nyt on pakko quotteilla pari aw kohtaa 8)<3
että Tatu oli yhä hetero.
yhä 8'D
”Mun mielestä sun ennakkoluulot Santtua kohtaan on aivan naurettavia. Et sä nyt voi hyvänen aika määritellä ihmistä hyväks tai huonoks tyypiks sillä perusteella, että se sai ala-asteella paremman uskonnon kokeesta ku sä”,
<3
”...Kivat kaverit sulla.”
mmmm.... 8( mäki suorastaan rakastan petee<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<333<< -.- ''' :D no eiku oikeesti, pete ja elias on sellassii hahmoi joista en tykkää just niiden luonteen takii :dddd :D angst xD
Yhtäkkiä Santeri vetäisi niin terävästi henkeä, ettei happi tuntunut edes auttavan mitään, koska hänen hengityksensä salpaantui. Tatu oli vetänyt hänet tiukkaan halaukseen ja painoi päätään hänen olkaansa vasten. ”Mulle on ihan sama mitä joku Pete susta ajattelee. Se vitun aasi saa hoitaa ite omat ongelmansa, mä alan olla kyllästyny sen ättäröintiin”, Tatu tilitti hampaitaan kiristellen. Santeri hymyili helpottuneena ja kietaisi myös kätensä Tatun alaselän ympäri. ”No se on hyvä se, mutta jos sä kuitenkin yrittäisit puhua sille ennen ku katkaset välit sen kaa.” Santerin harmiksi Tatu irrotti pian otteensa ja katsoi tätä lämpimin silmin. ”Sä oot varmaan parasta mitä mulle on tapahtunu.”
;ooo<<3<3<3<33< ooooowww aw hiihihhh aaaaa ihana rakastuin rakastuin rakastuin kertaa tuhat <3 eiw apua oikeesti omnomnom ihana <3 aaaa sekos <3 varsinki toi ”Sä oot varmaan parasta mitä mulle on tapahtunu.” ei voi sanoo noi ihanasti ;o <3 aaaaaaaaaaaaaaqqqqq <3 sekosin niin pahasti _D mut ooooooooaaaaaaiiiiii<3 *Q*
ai joo ja en kauheesti lue mitään hettijuttui (no siiiis eihän tää ookkaa en sitä väitäkkäää :D) mut tykkään Tommista ja Elinistä <3 tai no siiis ne ois oikeesti kiva pari 8)<3 ni tää oli kiva kohta aaaaaa
Sit Elin vaan et ’...mulla on sun kanssa sellanen olo.’”
8))) ja se on musta kiva et täs on muitaki hahmoja ja niistäki kerrotaa ettei pelkästää tatusta ja santustaa :D vaik ne täs pääosas onki <3
okei mä oon kommentoinu tätä jo kauan ku en oo keksiny mitä sanon ja väsyttää mut haluun kommentoida nyt heti omnom ja se kymmenes osa kiitos ja NOPEESTI 8) kiva koukutus <3 mut ei voi mitää :')
I'M LOVIN' IT :D<3
JOOO RAKASTAN JA JATKOA <3
/////hohohohohohoo oli pakko tulla lukee viel uudestaanki :')♥♥ ärg en jaksa oottaaa seuraavaa osaa lol vasta tää tuli mut ..... ´wwwwww`
////eivvvv--- täää unohtu sanooo :'D niiin siis tää on lemppari ♥ halusin vaan sanoo <3
-
Kaura: Kiva että tällainen lyhyt, tönkkö väliosakin kelpasi :D Joo, onhan ne tuollaisia söpöstelijöitä koko porukka. Tommi ja Elin on ehdoton pari ja totta kai niiden välille piti pistää tapahtumaan ;) Kiitos kommentista!
Belladonna: Hyvä jos sain sut hymyilemään :) Nää kommentitkin saa mut aina hymyilemään, kiitos siitä^^ Samista ja Petestä kyllä kuuluu myöhemminkin, en halua jättää niitä pelkiksi turhiksi sivuhahmoiksi. 8)
Dannie: Kiitos loistavasta aamun piristyksestä! Naurahtelin sillee hölmösti ku luin tuota sun kommenttia XD Joo, se jatko vähän viivästyi mutta sain kuin sainkin postattua :) Hyvä jos odotus palkittiin x3
Oon sun kanssa niin samalla aaltopituudella ton hitaan etenemisen suhteen! Välillä meinaan sortua kirjoittamaan semmoista nopeatempoista tekstiä mutta sitten hidastan tarkoituksella koska se on vaan niin paljon realistisempi sillee^^
Osien pituus häiritsee itseänikin ja yritän aina tunkea sinne jotakin väliin niitä pidentämään, mutta vaikea keksiä mitään sopivaa ja järkevää niin ne sitten jää tuollaisiksi kääpiöiksi... Tai itse asiassa se on ollu vaan tämän ficin ongelma, toisessa jota mä kirjotan samaan aikaan ku tätä on sellasia 8-9-sivuisia lukuja... :"D
Het ei ole minunkaan juttuni mutta en halunnut Satutanterin olevan ficin ainoa paritus, ja olisi aika epätodennäköistä että yhtäkkiä koko Santerin lähipiiri olis homoja :DDD Plus Tommi ja Elin on just perfect pari^^; Mä ite pidän Petestä vaikka se onkin aika kusipää. Huohh mun hyvä miesmaku :"D
Kiva että pidit (ilmeisesti :"D) ja kiitos kommentista!
Jatkoa tulee ensi viikon aikana KUNHAN ehdin vaan postata. Aika paljo kaikkee kouluhommaa meneillään mutta onkopa tuo minua ennenkään estänyt dataamasta normaaliin tahtiin... 8)
-
Aww!
Tää on ihan sairaan ihana! Santtu on just tollanen ihana tyyppi, johon mä pystyn jotenkin kovin helposti samaistumaan. (kun se on tollanen "nörtti" ja muutenkin) <3
Tatukin on ihan sairaan ihana. Rakastuin siihen kanssa (taas asia jossa pystyy samaistumaan Santtuun).
Sun tekstissäs on sellasia kivoja kohtia, jotka saa ääliömäisen virneen nousemaan kasvoille ja rupesivat naurattamaan ihan hiveästi, esimerkiks vaikka tää:
Tatu sai raivata tiensä viidakkoveitsellä seitsemäsluokkalaisten sannien läpi,
Tommi on kanssa sellanen sympaattinen tyyppi, sopii loistavasti sivuhenkilöksi tähän. Ja Elin kanssa. Toivottavast niillä menee jatkossa hyvin...
Pete on taas sellasta ihmistyyppiä josta mä en pidä. Keskeyttää aina, ei ymmärrä, laukoo muka-hauskoja vitsejään, juoppo jne. I hope that Tatu "jättää" sen ton Santerin välikohtauksen jälkeen. Se on niin ilkee Santulle... *moottorisahan kanssa valmiina*
Sonja on sellanen hauska hahmo, johon mä kanssa pystyn samaistumaan. Se suorapuheisuus ja pirteys on jotenkin niin... niin... Sonjamaista? On kiva että Tatullakin on joku ystävä jolle se voi puhua Santusta. Sonjan ja Tatun keskustelut oli kyllä repeilyttäviä luettavia, ääliövirne taas käytössä.
1.osa
Perseentuijottelua. Olin sillai että: rakastukaa!!!!!
2. osa
Mä olin jotenkin niin toiveikas kun Santtu päätti lähtee kanssa sinne bileisiin. Ja sitten Santtu joutuu pääsee saattamaan Tatun kotiin. Aww. Ja se ehdottelu. Kylkyl, umpihomoja molemmat, Tatu kanssa, vaikkei sitä itse vielä tiennytkään.
3.osa
Tatu ooli niin sulonen tullessaan juttelemaan Santulle ja nolostuessaan. Hehe. Santtu pisti takasin. Voi että mä repesin kun Santtu kerto Tatulle mitä se oli tehny.
Punasteleva Tatu <3
Kiva että Elin sai tietää Santun homoudesta. Se on kiva hahmo
4.osa
Söpöä! Tatu saattamassa Santtua <3 *kuola valuu*
Santulla on tosi kiva äiti. Santtuuu!!! Sun ois pitäny kysyy se mese!!!! No, kyllä sitä myöhemminkin ehtii...
5.luku
Elias... Mörh. Tylsä tyyppi. Ni. Ja Pete kanssa. Aina keskeyttämässä Tatun ja Santerin (meinasin kirjottaa Satun ja Tanterin XP) helliä hetkiä (niin mitä?)
Painiaa!! Ihana Tatu <3 (miten mä oon melkein joka luvun kohdalla ihquttanut Tatua? No kun se vaan on niin ihQ XD) Santtu voitti(ko?)!!
Tajushan Tatu olevansa homo (ainakin melkein)
6.luku
Sonjan ja Tatun mesekeskustelu kyllä repeilytti. Tatuhan on selvästi umpihomo <3
HomoHomoHomoHomoHomoHomo
Poor Tatu. *säälii*
7.luku
”Sit mä oon aina välillä katellu sitä salaa ja aatellu, että se on kauheen kiehtova ja syvällinen, että ois kiva selvittää, mitä sen tyynen pinnan alla oikein piilee. Sit se ite kai on aatellu mustaki jotenki sillee, ku se aika usein kattelee mua, ja jos katon takas, ni se kääntää päänsä pois...” Tatu keskeytti nähdessään Sonjan ilmeen.
”Mitä?” Sonja oli tukehtua kahviinsa. ”No ai että mitä! Siis tajuatko sä Tatu, miltä tuo kuulostaa? ’Se tuijottelee mua aina salaa ja harrastaa painia mun kaa’. Se on niin ihastunu suhuuuun!” Sonja ulvoi ja taputti hoikkia käsiään yhteen riemuissaan kuin kyse olisi ollut hänen ihailijastaan eikä Tatun. Heeeetkinen. Mikä ihailija?!
Sori, oli ihan pakko quottaa toi koko pätkä. Sonjan ja Tatun keskustelu oli niin nerokas, tää kohta yhtenä niistä. Santtuhan on ihan selvästi ihastunut. Kyllä kyll. IHASTUNUT!
Sonjan ja Santun tapaaminen oli kiva. Lasu <3
LÄTKÄSSÄLÄTKÄSSÄLTKÄSSÄ!
8.luku
Toi yhteenveto sai kyllä pahimman repeämiskohtauksen ikinä XD. Nerokasta.
MOLEMMAT on sulosia punastuessaan. Varsinkin Tatu...
Sammy! Menitkin karkaamaan juuri siinä tilanteessa! Murh!
9.luku
HALII!!! JES!!!! *iloinen*
Tää on ihan sairaan hyvä! Laitathan lisä jatkoo piakkoin, sillä täällä on taas yksi koukuttunut. <3
Ai niin, tuli näköjään hiukkasen pitkä kommentti. Hups.
-
Ällö jätkä, ei se oo sen ongelma jos feilaan mun opinnot ja joudun ässän kassalle töihin.”
”Haaveammattinsa kullakin”, Santeri virnisti kiusoittelevasti.
:D Ihana.
sonyaa^^ sanoo (21:19):
· hauskoja orgioita, meen kattoo tv ;DDD
· jätkä on umpihomo... <3
Sain jonkun ihme hihityspuuskan. :D
Söpöä♥
”Sä oot varmaan parasta mitä mulle on tapahtunu.”
Tässä mun aivokapasiteetti teki tenän. Oikeesti, jäädyin. ???
Ja sain maailman isoimman aww-kohtauksen. ♥
Tässä on nää mun järkevät kommentit taas vauhdissa :-\
Saa taputtaa, mutta sen voin sanoa, että rakastuin tähän tarinaan.
JATKOA janoan 8)
-
Gasolina-: Kiitos quottailusta ja loistavaa että tykästyit! ;)
-
Mitä ihmettä on tapahtunut!? Miksi mä en ole huomannut että Satutanteria on jatkettu?! o.o'' *potkaisee itseään päähän*
Mutta omnomnomn, vähän suloista taas. Mä meen ja hakkaan sen Peten. >8((
Se santun itkukohtaus oli vähän söppänä. :3 <3
”Jjuu, mitäs ihmeellistä siinä on? Se on ihan hirmu kiva!”
Sain jonku awwittelu-kohtauksen tossa, tuli mieleen sellanen suloinen tatu kimittämässä. x)) <3
Tatu oli aivan vakuuttunut, että äiti Teresa ei ollut kuollut vaan oli naamioitunut suomalaiseksi Sami Koskiseksi ja piilotteli täällä miltä sitten piileskelikään, aivan niin kuin Elviskin oli Porissa pullanpaistajana.
Mistä sä näitä juttuja revit? :'))
Yhtäkkiä Santeri vetäisi niin terävästi henkeä, ettei happi tuntunut edes auttavan mitään, koska hänen hengityksensä salpaantui. Tatu oli vetänyt hänet tiukkaan halaukseen ja painoi päätään hänen olkaansa vasten. ”Mulle on ihan sama mitä joku Pete susta ajattelee. Se vitun aasi saa hoitaa ite omat ongelmansa, mä alan olla kyllästyny sen ättäröintiin”, Tatu tilitti hampaitaan kiristellen. Santeri hymyili helpottuneena ja kietaisi myös kätensä Tatun alaselän ympäri. ”No se on hyvä se, mutta jos sä kuitenkin yrittäisit puhua sille ennen ku katkaset välit sen kaa.” Santerin harmiksi Tatu irrotti pian otteensa ja katsoi tätä lämpimin silmin. ”Sä oot varmaan parasta mitä mulle on tapahtunu.”
TUITUI, vähän kohtaus. Viimein Santtu/tatua, vaikkakin aika pientä ja harmitonta sellaista. :3 Kuitenkin, WOWWWWW. *w*
Joo, mun rakentava kommenttini oli nyt tässä.
Hope et pety paljoa, mun kommenttini ei sisällä YHTÄÄN MITÄÄN.
Kiit♥s, jatkoa piannn. <3
Suklaamurunen
-
Aww, teinipoikaslash on jotenkin vaan lähimpänä mun sydäntä♥
Tykkäilen tosi paljon, kirjotusvirheitä ei juurikaan ole, ja silloin kun joku osuu silmiin oon liian innostunu lukemaan eteenpäin että jaksaisin sitä ajatella :_D
Mm. Välillä edetään aika nopeesti, olis ehkä kivempi jos pojat harkitsisivat tätä vähän kauemmin mut voin uhrata pitkäaikaisuuden näihin yhteisiin kokemuksiin joita pojilla on XD
Mut se on vähän hassua miten pojat reagoi tosi herkästi joihinkin asioihin, varsinkin Santeri tuntuu herkistyvän itkun partaalle aika useinkin :o
Erityisesti tykkäsin siitä, kun pojat paini muttei alkanu pussaileen (~o3o)~ se ois ollu jo ehkä hieman liian nopeeta toimintaa.
Yleisesti kumpikin hahmoista on tosi kivoja. Voisin tietty sanoo et vähän kliseisiä mut oikeesti, onko enää mahollista kirjoittaa teinislashia ilman kliseisyyttä? EI TASAN OLE. Amen.
Nyt toivoilen jatkoa mahdollisimman pian tietty... Mutta kenties voin _VÄHÄN_ aikaa odottaa :_D ja lueskelin jotain a/n:ää tuolla välissä jossa puhuit jatko-osasta... Odotan sitä jo nyt~
Hienoa rakentavaa palautetta tässä juu, mutta jos kirjoitat jatkoa lupaan kommentoida rakentavammin! (Keppi ja porkkana...)
PIKAISIIN PÄIVITYKSIIN kiitoksia :_D
~ina
-
Suklaamurunen: Jälleen kerran loistavaa että tykkäsit ja kommasit <3
Malcolmina: Oihh, kiitos rakentavasta! Kirjoitusvirheitä saattaa olla, olen vähän harvapiikkinen typoharava :D Teinipojat ovat tunnetusti impulsiivisia ::) Olen yrittänyt kyllä pitää etenemistahdin hitaanlaisena, mutta välillä käy jännitys sitten varmaan liian suureksi niin hurahtaa vähän nuo tapahtumat eteenpäin... :)
Joo, pojat on kyllä tosi kliseisiä, etenkin Santtu. Se on sellainen itkupilli, en edes tiedä miks mä siitä sellasen kirjotin O_o Mutta kai se sopii jotenkin tähän kun Tatu taas on tuollainen kovis XD Mutta totta, teinislash ilman kliseitä on jotakin aivan muuta kuin teinislashia.
Jatko-osasta puhuin, koska tämä loppuu muuten niin tönkösti, mutta tosiaan en ole kirjoittanut sitä vielä sanaakaan. Mulla on toinen ficci puolivalmiina, sen varmaan teen suurin piirtein loppuun ennen kuin alotan Satutanteri Kakkosta kirjoittamaan :D
Kiitoskiitos kivasta kommentista :)
-
Ikäraja: K-7 buahhahhah >8D
Genre: draama, romance. (kuinniinää on aina samat? :P)
Yhteenveto: A S I A A N
A/N: Örhärh, nopea eteneminen on lahja. Toivottavasti tykkäätte kuitenkin :) Kommenttia kiitoos. Ai niin, ja toivottavasti tää (n. nelisivuinen) riittää pituudeltaan ;) Täytyy kyllä myöntää etten mä ite kamalasti pidä tästä osasta. Siis tää kumminkin on hirveen lässy ja ähh, mutta en millään jaksa kirjottaa tätä uudestaan. AIGZ. :-X
X
”Haluisitsä nyt vaihtoehtosesti tulla meille?” Tatu kysyi hymyillen, kun he lähtivät yhtä mukaa koulusta tiistai-iltapäivänä. ”Kun mähän sillon Miettisen jälkeen lupasin kiittää sua kahveilla”, hän lisäsi hieman jännittyneenä. ”Joo, ois siistiä nähä sunkin talo näin päivänvalossa”, Santeri myöntyi mielellään. Hän oli itse asiassa joskus miettinyt, oliko Tatun mielestä tämän kodissa jotain vikaa tai noloa, kun hän ei koskaan ollut kutsunut Santeria sinne. Tietenkään Santeri ei kehdannut tunkeutua, mutta hän oli kutsusta enemmän kuin mielissään. Hän tapaisi uudestaan Tatun adoptioäidin Marian vähän miellyttävämmässä ja huomattavasti vähemmän kiusallisessa tilanteessa ja hänen siskonsa Nellan... Yhtäkkiä hän tajusi jotakin. ”Muute Tatu, sä et koskaan puhu sun isästä. Onks sun vanhemmat eronnu vai?” Santeri kysäisi varovasti. Hän toivoi, ettei ollut osunut kovin arkaan paikkaan. Tatun ilme tummui. ”En mä puhu siitä ku ei se jätkä ansaitse sitä.” Sitten hän huokaisi ja kertoi Santerille koko surullisen tarinan.
Santeri ei voinut uskoa, että joku voisi tehdä niin paskamaisesti sekä Marialle että Tatulle, tai ylipäätään yhtään kenellekään. Adoptoida nyt lapsi naisen kanssa, ja jättää sitten kumpikin yksin, kun he eniten tukea tarvitsivat! Kun Tatu kertoi Juhanista – hän ei kutsunut miestä edes isäkseen, koska hänen mielestään isäksi kutsutuksi tuleminen ansaittiin – hänen äänensä tihkui pelkkää halveksuntaa ja katkeruutta. Santeri tunsi valtavaa sääliä seitsemänvuotiasta pikku-Tatua kohtaan. Hän hipaisi pojan käsivartta. ”Sä et tosiaan mitään kevyttä koulua oo käyny.”
Tatusta oli hämmästyttävää, miten helppoa Santerille oli kertoa näinkin raskaasta asiasta. Hän oli arvannut tämän; Santerille hän pystyi avautumaan ja hän oppisi ajan myötä luottamaan vaikka henkensä tämän käsiin. Tatu hymyili. ”Mä en oo koskaan kertonu muille ku Sonjalle, edes Pete ja Sami ei tiedä koko tarinaa.” Se oli totta – pojat eivät olleet kyselleet enää mitää sen jälkeen, kun Tatu oli tokaissut kylmästi, että hänen isänsä oli häipynyt ja hyljännyt hänet. Santeri oli otettu. ”No mä en todellakaan kerro kellekään, mut sori mä en oikein osaa sanoo tohon mitään ku oon nii järkyttyny. Miten kukaan voi tehä tollasta, toihan on siis ihan sairasta... Korealaisparat ku saivat sen riesakseen, toivottavasti ampuivat sen Pohjois-Korean puolelle”, hän tilitti vimmastuneena. Tatu ei ansainnut tuollaista – kukaan ei ansainnut, mutta ei ainakaan Tatu. Santeri toivoi, ettei koskaan eksyisi Koreaan, koska muuten jokaiselle vastaantulevalle länsimaalaiselle miehelle saattaisi käydä köpelösti. Tatu hymyili huvittuneesti Santerin uhoamiselle. Hän päätti koskaan olla suututtamatta Santeria, koska ei halunnut tulla ammutuksi Pohjois-Koreaan.
Tatu oli pohtinut tunteitaan Santeria kohtaan jo kaksi kokonaista yötä, ja alkoi menetettyjen yöunien hinnalla olla aika sujut vastapaljastuneen homoutensa kanssa. Hän ei enää hävennyt sitä, kun Santeri sai hänen sydämensä lyömään hieman kiivaammin tai sitä, että Santerin ajatteleminen sai hymyn kirpoamaan väkistenkin hänen huulilleen eikä sitä, että kaikki Santeriin liittyvät tunteet korostuivat tuhatkertaisiksi. Jos joku joskus uskaltaisi loukata tai satuttaa Santeria, hän ei todellakaan vastaisi teoistaan.
Hän pelkäsi jo valmiiksi Peten puolesta, kun poika joutuisi hänen hampaisiinsa kommentoituaan Santeria ja hänen ystäväpiiriään. He eivät olleet puhuneet mitään edellisiltapäivän välikohtauksen jälkeen, sillä koulussakin Tatu oli pitänyt jäätävää hiljaisuutta yllä silloin, kun ei ollut onnistunut välttelemään törkeää ystäväänsä. Oli Pete jotain yrittänyt sanoa, mutta se oli liittynyt käsipalloharjoituksiin tai johonkin muuhun yhtä asiaankuuluvaan – anteeksipyyntöä tai mitään minkäänlaista katumusta osoittavaa ei viileän hyvännäköisen mopopojan suusta ollut ainakaan vielä kuulunut, eikä Tatu sitä kyllä ihmetellytkään. Itse asiassa, jos Pete olisi tullut häneltä anteeksi pyytämään, Tatu olisi saattanut lentää perseelleen silkasta hämmästyksestä.
Siltikin Tatu kihisi raivosta. Mikä oikeus Petellä muka oli tulla arvostelemaan muita ihmisiä sillä tavalla?! Hän ei itse ollut sen parempi – itse asiassa hän oli Santeriin verrattuna moraalisesti ja eettisesti hyvin paljon huonompi ihminen! Eikä hän edes tuntenut Santeria, miten hän saattoi sanoa hänestä niin törkeästi typerien juorujen ja ennakkoluulojen perusteella... ”Tatu, mikä sulla on? Sä näytät kauheen vihaselta”, hänen vierellään kävelevä Santeri huolehti. Hän pelkäsi yhä loukanneensa Tatua kyselemällä tämän isästä. ”Eiku aattelin vaan Petee, et miten mä tapan sen. En osaa päättää kirveen ja lekan välillä”, Tatu mutisi myrkyllisesti.
”Hei et oikeesti mee nuijii sitä mun takia, ei se mitää. Eihän se ees tunne mua ni kai se voi sillee sanoo”, Santeri säikähti. Hän kyllä tiesi, ettei Tatu ollut väkivaltainen, mutta tämä kuulosti aidosti raivostuneelta. Toisaalta Santeria hymyilytti. Tatu oli siis hänen puolestaan valmis hakkaamaan kolmanneksi parhaan kaverinsa?
Santerin helpotukseksi Tatu virnisti. ”No en en, mut kyl mä sen kanssa vähä juttelen”, hän lupasi uhoa uhkuen. Santeria nauratti. ”Joo, no senkun.” He kävelivät hetken hiljaisuuden vallassa, kunnes Tatu äkkiä pysähtyi. ”No ni, tässä mä asun”, hän ilmoitti. Santeri ei ajatuksiltaan ollut edes huomannut heidän saapuneen kertaalleen tutun talon kohdalle. ”Lets kou insaid, mister”, Tatu kehotti kauniisti sanottuna särmikkäällä englannilla.
Huittisten talo oli sisältä aivan yhtä upea kuin ulkoakin. Lattiaa peitti vaalea laminaatti ja siellä oli siistiä ja kodikasta. Keittiö oli valoisa ja keväiseen puutarhaan antavan suuren ikkunan ääressä oli ainakin kuusi henkeä ääreensä vetävä punertava puinen ruokapöytä. Tatu kehotti Santeria istuutumaan siksi aikaa kun hän keittäisi kahvia. Pian pojat istuivat toisiaan vastapäätä Tatun keittämää kahvia hörppien. ”Sä keität hirmu hyvää kahvia”, Santeri kehaisi totuudenmukaisesti.
”Eiks äitis ja siskos oo kotona?” Santeri kysyi heidän hetken keskusteltuaan. Tatu pudisti päätään ja kahvinsa nielaistuaan selitti: ”Äiti tulee vasta kohta töistä ja se hakee kotimatkallaan Nellan iltapäiväkerhosta.” Santeri nyökkäsi. Hän halusi kovasti tavata Tatun perheen, sillä puolentoista viikon takaisen juttutuokion perusteella Maria Huittinen oli vaikuttanut erittäin mukavalta ja sydämelliseltä naiselta.
Elli-Noora ja Tatu olivat jutelleet vain vähän, kun Tatu oli ollut Santerin luona. Santerin äiti oli kuitenkin kehunut Tatua mukavaksi ja fiksuksi pojaksi ja antanut heille siunauksensa – ikään kuin Santeri muka sellaisia kaipailisi, kuten poika oli äidilleen kyrsiintyneenä huomauttanutkin. Hän oli kuitenkin ollut enemmän kuin kiitollinen, kun hänen rakas äitimuorinsa oli tajunnut pitää suunsa kerrankin kiinni. Santerin kolmesta sisaruksesta Tatu oli nähnyt vain Timin, johon poika oli ihastunut heti. Santerista Timi oli lähinnä rasittava, mutta Tatu ja kakkosluokkalainen äkäpussi tulivat hämmästyttävän hyvin toimeen. ”Mä voin myydä sen sulle”, Santeri oli ehdottanut toiveikkaasti, mutta Tatu oli nauraen kieltäytynyt kunniasta. ”Ei kiitti, mulla on jo Nella.”
Mari ja Arttu eivät kumpikaan enää asuneet kotona, koska Mari oli kaksikymmentäviisi ja Arttukin jo kaksikymmentäkaksi vuotta. He opiskelivat kaupungissa, Mari vähän yli sadan kilometrin päässä, missä Sonjakin asui, ja Arttu pääkaupunkiseudulla. Siksi hän kävikin heillä vain noin kerran kuukaudessa. Silloinkin hän lähinnä tappeli vanhempiensa kanssa ja aiheutti kireän tunnelman. Hänen lähdettyään kaikki palautui normaaliksi, mutta silti vanhemmat aina odottivat vanhimman poikansa vierailua.
Marin ja Santerin välit olivat hyvät ja he olivat ihan läheisiäkin, läheisimpiä sisarusten joukosta. Santeri yritti aina selittää Marille, mitä hänen poikaystävänsä päässä liikkui, kun Mari ei itse naisen logiikalla tajunnut. Mari ei tiennyt Santerin homoudesta, mutta oli kyllä pistänyt merkille, etteivät 16-vuotiasta velipoikaa naiset kiinnostaneet – eivät koskaan olleet. Artun ja Santerin välit olivat viileän asialliset. Veljellisintä, mitä he tekivät, oli se, kun Arttu kiusasi Santeria tytöistä. Santeri odotti vesi kielellä sitä päivää, jona hän sanoisi: ”Sorry bro’, I’m gay.”
Juuri kun Santeri ja Tatu olivat saaneet kahvinsa juotua, ovi kävi ja pieni tyttö selitti jotain hyvin kiivaaseen tahtiin. ”Ihan selvästi sun sisko”, Santeri virnisti Tatulle. ”No mitenni?” tämä kysäisi hölmistyneenä. ”No ihan sama tahti ku selität, päläpäläpäläpälä”, Santeri nauroi ja Tatu näytti tälle kieltä. Pehmeää, notkean näköistä kieltä...
”No moi!” Maria Huittinen tervehti tullessaan suoran eteiskäytävän päässä sijaitsevaan keittiöön kahden suuren ruokasäkin kanssa. ”Nytkö sinä ja Tatuskakin olette sitten ystävystyneet? Tai sitten viimeksi kysyessäni olit niin humalassa, ettet muistanut, kuka poikani on”, Mari kysyi huvittuneena muistellen Santerin ”emme me itse asiassa ole edes kavereita” -mutinaa. ”No ollaan me nyt, mut ei me sillon oltu, enkä mä ollu humalassa... pahasti”, Santeri virnisti viattomasti. Hän jutteli hetken Tatun äidin kanssa, mutta sitten kärsimätön Tatu kiskoi hänet mukanaan eteiskäytävän vasemmalla puolella sijaitsevaan huoneeseensa. Vieressä oli Nellan huone.
”Sori tää ei oo missään priimakunnossa, vaikka kyl mä eilen vähä siivosin ku keksin kuttuu sut meille”, Tatu hymyili ja heilautti kättään lattian suuntaan. Santeria nauratti, sillä huone oli aivan Tatun näköinen – ja hänen silmissään aivan yhtä sekaisin kuin se viimeksi hänen siellä käydessään oli ollut. Lattialla lojui yhä siellä täällä yksinäisiä paitoja ja sukkia. ”Toivottavasti ei samat yksilöt kuin päiviä sitten”, Santeri ajatteli huvittuneena. Koulukirjat olivat arvoisellaan paikalla pölyisessä nurkassa, eikä koulupöydällä oltu läksyjä tehty ainakaan viimeisen kahden viikon aikana, sillä se oli ääriään myöten täynnä sekalaisia papereita ja muuta roinaa.
Pojat istahtivat petaamattomalle sängylle ja jutustelivat jotain. Juuri kun Santeri oli kertomassa hänen, Tommin, Eliaksen ja Elinin viimekesäisestä festarimatkasta, hän huomasi ilkeän virneen, joka viipyili Tatun pehmeillä huulilla. ”Se meidän teltta vuoti ku seula ja sit... mitä?” hän keskeytti tarinansa. Tatun virne muuttui virnistykseksi, ja ilman mitään ennakkovaroitusta hän loikkasi Santerin kimppuun.
”Mä en suostu häviimään painissa alimitotetulle huijarille!” Tatu ilmoitti hyökättyään Santerin päälle. He aloittivat uudestaan tasaväkisen kamppailunsa, joka oli jäänyt Santerin luona kesken. Santeri nautti tilanteesta, vaikkei voinutkaan olla ihmettelemättä asetelmaa. Tatu siis tiesi hänen olevan homo, mutta halusi silti painia hänen kanssaan? No, se ei voinut olla kovin huono juttu. Se taas puolestaan oli hirvittävän huono juttu, että kumpikin poika oli periksi antamaton jääräpää, eivätkä he ikinä halunneet luovuttaa ensimmäisenä. Kumpikaan ei oikein päässyt voitollekaan, koska vaikka Tatu oli fyysisesti vahvempi kuin Santeri, niin tämä oli Tatua ovelampi.
Puolen tunnin paini päättyi jälleen samaan asetelmaan kuin viimeksikin – Santeri oli jäänyt alakynteen ja huohottava Tatu makasi hänen päällään. ”Joko myönnät tappios?” hän penäsi, mutta Santeri ravisti päätään. ”En varmasti, koska sit sun ego paisuu näääääääin isoks – ” Santeri yritti levittää käsiään tehosteeksi, mutta Tatun rautainen ote ei hellittänyt. ”Pidätsä mua noin tyhmänä?” tämä irvaili alistamalleen ketulle. ”Huijasinhan mä sua viimekskin”, Santeri huomautti omahyväinen hymy kasvoillaan. Tatun silmät kaventuivat ovelan hymyn hiipiessä tämän huulille. ”Joo niin teit, siitä pisteet sulle. Mut mä en mee toista kertaa samaan lankaan”, Tatu ilmoitti ja kumartui hieman lähemmäs Santerin kasvoja tuijottaen tiiviisti tämän tummiin silmiin.
Santeri kohotti toista kulmaansa haastavasti. ”Etkö?” hän varmisti epäsanttumaisen flirttaileva pilke silmäkulmassaan. Hän kohotti päätään kokeilevasti. Pojat tunsivat toistensa poukkoilevat sydämenlyönnit. ”En”, Tatu vahvisti ja laski päätään vielä muutaman sentin. Sen seurauksena heidän huulensa osuivat yhteen. Santerilta oli mennä taju. Tatu suuteli häntä!
Santerin huulet olivat pehmeät ja makeat, kun Tatu laski omansa varovasti niiden päälle. Hän tunsi vastauksen eleeseensä ja huokaisi mielessään helpotuksesta. Hän ei ollut tulkinnut heidän keskusteluaan lenkkipolulla väärin. Lisäksi Sonja oli ilmeisesti ollut oikeassa. ”Pitää ostaa hänelle jotain kivaa”, Tatu muistutti itseään suudellessaan Santeria. Hän painautui intohimoisemmin toista poikaa vasten ja löysäsi otettaan tämän ranteista. Lopulta hän päästi kokonaan irti ja antoi käsiensä vaellella Santerin pörröisenruskean tukan seassa. Kohta hän tunsi Santerin melko suuret kädet selällään ja huokaisi.
Paini oli nyt vaihtunut intohimoiseen kielten kamppailuun. Santeri ei itse edes huomioinut kyyneltä, joka tipahti hänen sulkeutuneen silmänsä kulmasta, mutta Tatu pisti sen merkille ja katkaisi suudelman raskaasti hengittäen. ”Santtu, sä itket! Oonks mä niin kauhee vai?” hän kysyi hämmentyneenä, vaikkei tarkoittanutkaan viimeistä. Santeri irrotti Tatun selkää hieroneen kätensä ja pyyhkäisi märän tipan poskeltaan hymyillen. ”No et tietenkään! Tää on vaan sitä... Ähh, tää on pitkä juttu.” Hän kömpi istualleen Tatun sängylle ja Tatu kapusi hänen viereensä. Hän katsoi pelokkaasti Santeria peläten kuulevansa jonkin kauhean tarinan, jonka johdosta he eivät voisi koskaan olla yhdessä, ja hän joutuisi pettymään taas kerran.
”No, jos et oo sattunu huomaamaan, ni mä tykkään susta”, hän aloitti. Tatu hymyili onnellisena. ”Kyl mä huomasin, ja sit mä huomasin senkin, et mä tykkään susta kans, mut puhutaan siitä kohta.” Santeri nyökkäsi ja jatkoi. ”No, mä oon tykänny susta seiskaluokalta asti... melkein siitä ekasta päivästä lähtien”, hän tunnusti vuosia sisällään pitämän asian. ”SEISKALTA?!” Tatu älähti eikä kyennyt peittämään hämmästystään. Miten hän ei ollut tajunnut mitään? ”Njuu, tuotahh, joo”, Santeri ähki vähän vaivaantuneena. ”Ja kieltämättä on joskus ollu aika masokistista kattoo sun elämänmenoo vierestä...” hän sanoi vähän alakuloisesti hymyillen. Kaikki Tatun tyttöystävät, ihailijat, hyväksikäyttäjät, juopposeikkailut, paskanpuhujat... Santeri tunsi nuo kaikki, koska kukaan ei kiinnittänyt häneen huomiota eikä siksi välittänyt, tajusiko tai kuuliko hän jotain vai ei.
”Mä oon niin pahoillani...” Tatu henkäisi järkyttyneenä. Hän ei ollut koskaan tullut edes ajatelleeksi, että joku aivan vieras ihminenkin voisi kärsiä hänen edesottamuksistaan. Santeri naurahti: ”Ai miks muka? Ethän sä voinu tietää et joku ’no-lifer lukutoukka, jonka ystävät on säälittäviä’ tykkää susta. Kuitenkin, tää on nyt vähä niinku sellanen dream come true, ja siks mä itken.” Tatu mutristi suutaan Pete-lainaukselle, muttei sanonut siihen mitään. ”Niin no, en kai mä... Mäkin aina huomasin sut, oon jo pitkään aatellu et oot kamalan kiehtova tyyppi, mut sit en jotenki oo kehdannu tulla tekemään tuttavuutta...” Tatu kertoi, ja Santeri tyrskähti. ”Ai sä et oo kehdannu? No huhhuh, kaikki ei uskois jos kuulis!”
He keskustelivat yli tunnin siitä, millaista oli olla homo, miten he olivat ihastuneet toisiinsa, mitä he tekisivät seuraavaksi. Santeri halusi ehdottomasti olla avoimesti yhdessä, mutta Tatu oli vielä epävarma uudesta identiteetistään. ”Mä en tiiä kestänks mä sitä kritiikkiä joka me kohdataan”, hän huokaisi väsyneenä. Hän oli aina ollut huono siinä, koska häntä oli kohdeltu niin julmasti päiväkodissa ja ensimmäisinä kouluvuosina. Santeri kohotti toista kulmaansa tyytymättömänä ja kysyi: ”No kai sä haluut ees olla yhdessä mun kaa?” Tatu kohotti katseensa salamannopeasti Santeriin ja henkäisi: ”Totta kai! Toivottavasti sä et nyt luule, että susta tulee vaan yks nimi mun seurustelukumppanien nolottavan pitkään listaan, koska niin ei todellakaan käy! Mä tiesin jo sillon torstaina ku me juteltiin kunnolla ekan kerran, että sä oot jotain erityistä... Sit mä tajusin, että mä voin oppia luottamaan suhun, ja sit mä tajusin olevani ihastunu suhun...”
Nyt kun mietti, niin kaikki oli oikeasti käynyt todella nopeasti. Vain jokusen päivän tutustuttuaan he olivat tunteneet aivan uniikkia yhteyttä. Tuntui kliseisesti siltä kuin he olisivat tunteneet aina. Kun Santeri oli seitsemännellä luokalla ihastunut hyvännäköiseen, itsevarmaan ja haasteelliseen Tatuun, hän ei ollut koskaan edes kuvitellut, että heistä voisi oikeasti tullakin jotain. Hän oli ihannoinut Tatua niin kuin julkkista, etäältä ja turvassa. Jollain asteella hän oli pelännyt, että jos hän joskus pääsisi lähemmäs poikaa, hänen käsityksensä tästä osoittautuisikin aivan vääräksi – että Tatu olisikin oikeasti se täysi kusipää, jollaisena moni häntä piti.
”No mä toivon, ja uskonkin ettei niin käy. Ja totta kai me mennään siinä aikataulussa joka molemmille sopii, meillä ei oo mikään kiire”, Santeri rauhoitteli. Tatu rentoutui, tuo kuulosti loistavalta. ”Loistavaa”, hän kuiskasikin, käheästi, ja kumartui lähemmäs Santeria. He olivat niin uppoutuneet toiseen suudelmaansa, etteivät kuulleet lainkaan, kuinka ovi aukesi ja joku pysähtyi ovenrakoon.
-
Ahaaa, arvaappas mitä. Aattelin, et oiskohan tähän tullu jatkoa, ja päätin, et jos on, teen läksyt *kröhm..* ja saan lukee tän sitten palkkioks :_D no suoraan sanottuna en ees uskonu, et on tullu 8'Dd arvaa vaan meinasinko kiljuu ku huomasin et täs on sittenki uus osa ilmestyny :')<3 No joo. Kello oli khyl niin paljon et onneks tajusin pitää suuni kiinni xD lol. No rupesin kyl hihittelee ja rupee tekee läksyjä. Oli kyl tuskaa :D (paitsi espanja ja kiinnosti varmaa iha sikana). Koko ajan vaa ootti et koska pääsee lukee :D no lopulta sit pääs<3 iiiiih.
ja jos nyt menis sitte siihe varsinaisee kommenttiin----
Vih-doin-kin sitä asiaa. Sitä on silleen kyllä odotettukkin 8')<3
Oijjj söpö tuo Santerin reaktio kun Tatu kertoi miten Juhani teki niille :D:D:DD aww.
Hän päätti koskaan olla suututtamatta Santeria, koska ei halunnut tulla ammutuksi Pohjois-Koreaan.
Hajosin tossa aika kivasti :DD hoooo tarviin jeesusteippiii tack.
Hän pelkäsi jo valmiiksi Peten puolesta, kun poika joutuisi hänen hampaisiinsa kommentoituaan Santeria ja hänen ystäväpiiriään
<3 Voi Pete parkaa.... :D
”Eiku aattelin vaan Petee, et miten mä tapan sen. En osaa päättää kirveen ja lekan välillä”, Tatu mutisi myrkyllisesti.
Mä voin auttaaa !!! Ota kirves :------D mukavampaa. Ei vaa, tää oli kans sellanen awawawwawawwawawawawawwawaww kohtaus ^o^ (vitsi ku käytän hienoja sanoja 8DD). voi sitä Tatua.
”Lets kou insaid, mister”, Tatu kehotti kauniisti sanottuna särmikkäällä englannilla.
oukei lets kou ten :----Ddd hiihihihihihiii (okei?) 8D tollee on kiva kirjottaaa enklantiaaa (8 sorrun siihen itte aina ja pelkään ettei kukaa ikinä tajuu x'D mut joo oli taas tärkee tieto 8'(((
”Sä keität hirmu hyvää kahvia”, Santeri kehaisi totuudenmukaisesti.
toi hirmu häiritsee tuolla 8'''D no okei, ei häiritse, mulle tulee vaan semmonen pikkulapsi mielee ('8 tai sit täällä asuvat teinit jotka menee päiväkodin pihalle dokaa vauhtihirmuu okei kiinnosti.
SORRY BRO' I'M GAY ahahahahhaaa ihana<3
okei ja seuraava quote on myös vika quote koska en jaksa quottailla enempää hyvii kohtii koska muuten tää menee pelkästään quottailuks, mutta hyvii kohtii oli kyl silti ppaaaaaaaaaaaljon näiden lisäksi<3 mut tää oli pakko laittaa:
Santeri kohotti toista kulmaansa haastavasti. ”Etkö?” hän varmisti epäsanttumaisen flirttaileva pilke silmäkulmassaan. Hän kohotti päätään kokeilevasti. Pojat tunsivat toistensa poukkoilevat sydämenlyönnit. ”En”, Tatu vahvisti ja laski päätään vielä muutaman sentin. Sen seurauksena heidän huulensa osuivat yhteen. Santerilta oli mennä taju. Tatu suuteli häntä!
oooooooooooooooooooo ! the kiss AW<3 kuolin ♥ luin ton kohan varmaa seittemän kertaa, ennen kuin maltoin jatkaa lukemista :')<3
Oli sillee aaa vihdoinkin ja hih tatu aloitti<3 okei ois ollu outoo jos santtu ois alottanu mut juuu~~~
ja sit se ku tatu vaa "hyökkäs" santun kimppuun, meinasin kiljuu ^wwww^ aaaaaaaaaaaaqqqq <3 hmmm mitäs muuta no vaikka mitä ärsyttää ku en muista mitä piti sanoo ja sit muistan myöhemmin mut en jaksa laittaa >___>>> :D näin tää menee aina.
no sanon vaa et oli hyvä osa ei huono ollenkaan ! 8) ja awww kohta lää loppuu ;___;_;;__;;; angstaan jo valmiiks :d *angstaa* en jaksa kyl angstaa enempää, ei tää viel lopu mut hööö-
AINIIIN VOI TYHMÄ SINÄ KUN TUOLLAISEEN KOHTAAN JÄTIT EI SAA >8'oo haluun tietää kuka sieltä tulee!!! :D koska se voi olla kuka vaan..
hmmm--- hammaskeiju ? 8) okei en yritä arvaa enempää koska mun arvaukset harvoin osuu oikeeseen.
Joo ei siinä sitte mitään kiitos tästä awwwwittelun täytteisestä osasta ja JATKOA ehdottomasti ja nauti tästä mahtavan loistavasta kommentista ja tää on ihana ja sä oot ihana ja jatko olis ihanaa ja meen nukkuu moi.
rfgih<frhglksfglszfgj kiiiiiitooos jatkoa <3
ps. sori rändöm no ei :D
-
Et sä jättää tohon kohtaan se on liian julmaa. haluamme lisää jatkoa kiitos!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
-
Voihan.. ööh voihan.. No ihan sama, sä oot ilkeä ;D (no et)! Ei saa jättää tuollasseen kohtaan! Aiaiai. Mutta taidanpa arvata kuka siellä ovella on.. Oisko joulupukki? :D
En suinkaan ole outo..
~Ziri
-
Kuolin. Naw. Aw. Sä oot liian hyvä ;__; JATKOAAAAAAAA pian. Tä oli ihana. Mä en keksi mitään muuta ku et mahtavaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa! ihii rakastan sun kirjotustyyliä
-
Paljon kommaa, eahhhh kiiitoooos! ^__^
Dannie: Kiitos kieltämättä mielenkiintoisesta kommentista :"D No ei, piristit mun iltaa, kiitos kiitos^^ Kiva jos mä inspiroin ihmisiä potkimaan itteensä perseelle. Jos joku haluaa inspistä niin mä voin luvata olla postaamatta seuraavaa osaa ennen ku se on saanu jotain tehtyä :") No joo, ehkä vähän ilkeetä muita lukijoita kohtaan 8)
Jesari korjaa kaiken ;) Sori, mun on pakko saada aina tunkea Korea kaikkialle koska oon vaan niin ylitsepääsemättömästi rakastunut siihen maahan 8D Toivottavasti ei haittaa mutta ottakaa se vaikka mun tavaramerkkinä :")
Ja Pete-parkaa on syytäkin voivotella 8) No ei, mutta tuosta kyllä kuuluu vielä samoin ku Petestäkin, tosin siinä joskus tulevassa kakkososassa sitten enemmältikin...
Mä kirjotan Santun repliikit suurinpiirtein samalla tavalla kun mä ite puhun, koska mä oon hirveen (hirmu 8"DDDD) huono kirjottamaan puhekieltä, ja ite siis käytän tuota hirmu-sanaa :D Mutta mun sanavarasto nyt tunnetusti onkin ihan helvetin tyhmä, että en ihmettele jos kuulostaa hölmöltä XD
Ja se meni totta kai niin päin että Tatu hyökkää eikä Santeri =") Ei mitään miettimistä. :P Totta kai teille pitää jotain odotettavaa jättää ;) Cliffhanger, baby.
Äänestys: Kuka ovella seisoo?
Ehdotus Ääniä
BRITNEY SPEARS 1
PÄÄSIÄISPUPU 1 000
HAMMASKEIJU 1
HARRY POTTER 3
JOULUPUKKI 1
KAALIMATO 1
KUOLLUT MICHAEL JACKSON 1
PETE 1
TARJA HALONEN 1
Palkintoa ei ole mutta saattepa iloisen mielen jos olitte oikeassa :D
Kauniita unia (tulivat ilmeisesti tarpeeseen... XD) No ei nyt oikeasti. Kiitos kommentista! :DDD
pervo15: Kiitos kommasta, kivaa että loppu jätti sinutkin kitumaan >; )
Ziri: Arvauksesi on hu0mioitu :D Olen ilkeä ihminen, tiedän, tappakaa :( Mutta kiitos kommentista ;)
SaranQ: Hahah, kiitos että maistuu :)
Aish, nämä kommentit niin inspaa mua. Itse asiassa en vieläkään ole saanut tuota loppua kirjoitettua mutta en mä kyllä ole kirjoittanut ollenkaan tässä viime aikoina. Nyt uskon että saan tän kuitenkin viimeisteltyä, koska mulla alkoi SYYSLOMA *aaltoja* :D Jatkoakin on ihan luvallista odotella ensiviikon aikana.^^
-
*kiroaa koneensa jonnekin huitsin kuuseen*
Mä kirjotin just hienon, pitkän kommentin, ja sitten tää kone hävitti sen. Argh. Yritän parhaani mukaa muistaa mitä siihen kirjotin.
Viime kommentissani mä ihkutin aika paljon Tatua. Nyt mä yritän vähentää... Kattoo nyt onnistuuko...
Mutta nii. Tosi sulonen luku <3. Tatu oli sulonen kun meni haastamaan Santun uuteen painiotteluun.
”Mä en suostu häviimään painissa alimitotetulle huijarille!” Tatu ilmoitti hyökättyään Santerin päälle.
*Naureskelee* Tatu <3 Alimitoitettu huijari vs. isoegoinen "naisten"mies
”Sorry bro’, I’m gay.”
*reps* Go Santtu!
”Lets kou insaid, mister”, Tatu kehotti kauniisti sanottuna särmikkäällä englannilla.
Mä rakastan tällasta enklantia. Mun ja mun kaverin mesekeskustelutkin on tätä täynnä ja molemmilla on hyvä numero enkussa... mitäköhän enkunope tykkäis jos kokeeseenkin eksyis tollasta XP. Ja sitten välillä joutuu arvailemaan mitä se kirjoittaa...
Pete sais kyllä suksia kuuseen. Tai tulla ammutuksi Pohjois-Koreaan. Kirves käyttöön vaan.
Kuka ihme on oven takana? Kiduttaja *osoittaa syyttävästi sormella* Oisko... Tarja Halonen? Harry Potter? Kaalimato? Vai kenties Pete?
Laita pliis nopeesti jatkoo, koukutuin tähän <3
(Enkä siis onnistunut olemaan Tatua (<3) ihkuttamatta tässäkään kommentissa. Puuh)
-
Cherina: Minunkin koneeni joskus harrastaa tuollaista >:( Otan osaa. Kiva että kuitenkin jaksoit kommata uudelleen! ^^
Hahah, toi sun vastakkainasettelu on aika osuva, nauroin tuolle "naisten"miehelle, vaikka tottahan tuokin on XD Onhan se Tatuska suloinen ja Santtu aika äijjjjä. ;)
Tuo enklanti on aika suuressa suosiossa, kiva että se onnistui : D Tuli vaan mieleen että kun tuo Tatu nyt ei niin ahkera koululainen ole niin se sen englanti saattaa vähän tuolta kuulostaa ::)
Voi Pete-parkaa, nyt sitä kaikki vihaa paitsi minä. Yhyy. Tuo arvaus että Petehän se siellä ovella oli aika hyvä, mutta oikeaan menemisestä en vielä mitään sano ;) Edellisetkin arvaukset on kerätty mun edelliseen vastaukseen, tuli niin hyviä että oli pakko listata : D
Kiitos kommentista. Jatkoa tulee siis täällä viikolla, tosin ei mitään tietoa minä päivänä. Se osa kaipa nääs läpilukua ja hienosäätöä... :)
-
Veera raahautuu taas kommentoimaan JÄRKYTTÄVÄN myöhässä...
Mä sain suurin piirtein sydänkohtauksen kun huomasin että satutanteria on jatkettu eikä fini ole ilmoittanut mulle mitään. o.o
Onsekummaa.
Mutta mä olin aivan täpinöissäni, jopa niin garmiwasti että kun isä ajoi pois koneelta ja mulla jäi tämä pätkä kesken, menin änkstimään omaan huoneeseeni ja menin puhelimella nettiin. : PP
Isän oma vika, mitäs kiusasi kesken satutanterin. >>>8
Lainauksia, tietenkin. <3
Tatu hymyili huvittuneesti Santerin uhoamiselle. Hän päätti koskaan olla suututtamatta Santeria, koska ei halunnut tulla ammutuksi Pohjois-Koreaan.
Miksi mä nauroin? 8)) Sulosta. <3
”Eiku aattelin vaan Petee, et miten mä tapan sen. En osaa päättää kirveen ja lekan välillä”, Tatu mutisi myrkyllisesti.
Edelleen saan tästä jotain awwww-kohtauksia. c(x
”Mä en suostu häviimään painissa alimitotetulle huijarille!” Tatu ilmoitti hyökättyään Santerin päälle. He aloittivat uudestaan tasaväkisen kamppailunsa, joka oli jäänyt Santerin luona kesken. Santeri nautti tilanteesta, vaikkei voinutkaan olla ihmettelemättä asetelmaa. Tatu siis tiesi hänen olevan homo, mutta halusi silti painia hänen kanssaan? No, se ei voinut olla kovin huono juttu. Se taas puolestaan oli hirvittävän huono juttu, että kumpikin poika oli periksi antamaton jääräpää, eivätkä he ikinä halunneet luovuttaa ensimmäisenä. Kumpikaan ei oikein päässyt voitollekaan, koska vaikka Tatu oli fyysisesti vahvempi kuin Santeri, niin tämä oli Tatua ovelampi.
Jezzzz, pania. >8)) AH.
Santeri kohotti toista kulmaansa haastavasti. ”Etkö?” hän varmisti epäsanttumaisen flirttaileva pilke silmäkulmassaan. Hän kohotti päätään kokeilevasti. Pojat tunsivat toistensa poukkoilevat sydämenlyönnit. ”En”, Tatu vahvisti ja laski päätään vielä muutaman sentin. Sen seurauksena heidän huulensa osuivat yhteen. Santerilta oli mennä taju. Tatu suuteli häntä!
Santerin huulet olivat pehmeät ja makeat, kun Tatu laski omansa varovasti niiden päälle. Hän tunsi vastauksen eleeseensä ja huokaisi mielessään helpotuksesta. Hän ei ollut tulkinnut heidän keskusteluaan lenkkipolulla väärin. Lisäksi Sonja oli ilmeisesti ollut oikeassa. ”Pitää ostaa hänelle jotain kivaa”, Tatu muistutti itseään suudellessaan Santeria. Hän painautui intohimoisemmin toista poikaa vasten ja löysäsi otettaan tämän ranteista. Lopulta hän päästi kokonaan irti ja antoi käsiensä vaellella Santerin pörröisenruskean tukan seassa. Kohta hän tunsi Santerin melko suuret kädet selällään ja huokaisi.
SE ONSITÄ! SE ON SATU/TANTTUA. <33 AHHH. <3__<3
Jotenkin mä jään tytinöillä odottelemaan jatkoa. <3 Mai hiirou. ;3
Veera raahautuu ja vie rakentavan mennessään...
Veerüska...~<3
-
SIEL OVEL ON SALETISTI
...
pääsiäispupu. Ja annan sille siis tuhat ääntä, että se voittaa. Vaikka Harry Potter on periaatteessa kyllä kans aika hyvä arvaus.
Mutta joo, vähän oli ihana osa taas ja toi suudelma kohtaus oli ihan öflömsläfs. ♥__♥ En tiiä, aina kun pitäis kommentoida tätä, nuorenen 9-vuotiaan tasolle ja alan selittää jotain ihan pöljää diu diu, enkä saa mitään järkevää suusta. Tää vaan on sellanen ällösokerisen söpö, että tästä on vaikea sanoa mitään fiksua. Joten koska tuntuu, että aivoni ovat ottamassa aurinkoa vinkuintiassa ja olen laiska, niin kuva (http://i118.photobucket.com/albums/o111/Greywolf-/daa.png) kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.8 --- D
Tynkä kommentti, mutta rakastin ja odotan jatkoa siiis.:-- )
-
Suklaamurunen: Isäsi on ilkeä kun ei antanut sinun tätä lukea loppuun mutta kommentoit silti <3 Kiitos! Awws-kohtaukset taattu ;) Satu/Tanttua totta kai, hahah :D Kivaa jos ilostuit tästä. ^^
Amnesiac: Tuo kuva oli ehdottomasti paras ikinä! : DDDDD Kiitos kiitos~ XD Kyllähän tämä kaameaa söpöstelyä on, eli ei ihme jos on vähän tahmeaa. Hyi kuulostipas tyhmältä joooo. Kiitos kommasta kuitenkin ;)
-
Jatkoa. 8)
Oven takana on Britney Spears!!!!11 :O
MUOKS///
:-----O MUN 8 ) HYMIÖSTÄ ILMAN VÄLIÄ TULIKIN IHAN TYHMELIINI AURINKOLASIUKKO ;_________________________; *ITKU* SURULLISTA.
-
Oven takana on Britney Spears!!!!11 :O
Ei vaa siellä on kuollut Michael Jackson ja pojat pelästyy niin et ne kuolee ja loppu hyvin kaikki hyvin!!!!111one :--D
ei vaa
koska tulee jatkoa ? 8')♥
-
ei ei ei olen liian innoissani ja fiiliksissä tästä uudesta luvusta äää kiitos!
siis tää oli aivan mahtava, tätä on odotettu kauan. ja ei se haittaa yhtään, vaikka hieman olikin kliseinen, se on vaan kivaa! ja ei sitä kliseisyyttä edes ollut liikaa. (:
jätit sitten lopun avoimeksi, kiitos vain. :D
äänestän Harry Potteria. :D
JATKOA!
-
Edwartti: Kamalan surullista. Oven takana ei olisi järkeä olla Britney Spears, koska nämä jätkät ovat umpihomoja eikä Briitu vois niitä vähempää kiinnostaa. XD Kiitos kuitenkin mielenkiintoisesta ehdotuksesta :"D
Dannie: Ei kaikki lopu hyvin jos poijjaat kuolee ;< Antaa sen Jacksonin siis vaan levätä ihan rauhassa. : DD
Kaura: Hyvä etteivät kliseet haitanneet vaan luku kelpasi ;) Totta kai pitää lukijoita kiusata ;D Jatkoa huomenna koska nyt mulla on kiire, lähden ihan pian :)
-
*Köh* Tää mun viesti menee taas pelkäksi lainailuksi... ::)
Sallikaa mun harrastaa sitä.
”Hei et oikeesti mee nuijii sitä mun takia, ei se mitää.
Eihän se ees tunne mua ni kai se voi sillee sanoo”, Santeri säikähti.
:D Toi nuijimis-juttu ainakin naurattaa...
”Lets kou insaid, mister”, Tatu kehotti kauniisti sanottuna särmikkäällä englannilla.
Kuullostaa aivan, kuin mä itse puhuisin englantia. ;D Mutten millään särmikkäällä englannilla kylläkään.
Päinvastoin.
Santeri odotti vesi kielellä sitä päivää, jona hän sanoisi: ”Sorry bro’, I’m gay.”
Eii hitto! tää oli aivan paras :D Melkein tukehduin omaan nauruuni (sokerilla saattaa olla vaikutusta asiaan)
Mä näen jo tän tilanteen silmissäni.
Lopulta hän päästi kokonaan irti ja antoi käsiensä vaellella Santerin pörröisenruskean tukan seassa.
Kuolema♥ Oikeesti ei sais kirjoittaa näin ihanaa tekstiä.
Jatkoa janoan JÄLLEEN<3
Koukutuin tähän o_O :D
-
Aaaaam... Mä en oikeestaa tiedä, miks mä tulin taas tänne skriivaamaan, kun enhän mä edes osaa kommentoida.
Siellä oli taas sellasia kohtia, jotka sai mut repeilemään :D
Mä olen niin huono tässä, että mä tyydyn vaan vonkumaan sulta jatkoa taasss.... ::)
Jatkoa!!
Että näin... ;D
-
Awws, herkistyn kyyneliin näitä teidän kommentteja lukiessa :) Tulinkin postaamaan jatkoa teille ja yritän samalla viimeinkin kirjoittaa tuon lopun, se on vähän jumittanut.^^ Kun tämä Luota muhun, kyllä sä pysyt pystyssä on valmis niin Satutanteri jääkin kuherruskuukaudelle (josta voi kyllä tulla hieman kuukautta pidempi (":), koska keskityn tuohon mun toiseen keskeneräiseen ja kaikkeen muuhun ja kun se on valmis, jatkan Satutanttua. :D
Gasolina-: Lainailu on love <3 Kiva jos nauratti :") Sokerihumala on hauska juttu : DD Hihhih, kiva kun tykkäät. Awwws ^^<3 Kiitos kommentista, inspasit paljon~ :)
Belladonna: No kiva että ilmoitit että luet :) Ja tykkäät yhä, aina kivempi vaan =) Jatkoa tulee ihan just! :D kiitoooos <3
-
Ikäraja: S varmaankin.
Genre: draama, romance.
Yhteenveto: Kuka oli ovella? : D
A/N: Okei, huomasin just että yhdistelin noita kamalan lyhyitä viimeisiä osia niin, että tämä on se viimeinen! Eikä tämä ole vielä valmis, mutta koska ehdin jo luvata jatkoa, laitan tämän kahdessa osassa. Eli toinen osa saattaa tulla jo tänään jos saan sen valmiiksi. Muutoin se tulee heti valmistuttuaan^^ Toivon ettei tämä töksähdä liikaa tämä loppu...
XI
”Tattis, mitä te oikein teette?” Nella kysyi hämmentyneenä. Seitsemänvuotias tyttö ei vielä ollut kunnolla huomannut, mitä nuo kaksi poikaa oikeastaan puuhasivat keskenään – tuoreen pariskunnan onneksi. Tatu jähmettyi paikalleen ja irrottautui hitaasti Santerista, joka oli myös kiitettävän paniikissa. ”Ööh, luonnontieteellistä tutkimusta, Nella-rakas. Mitä oon sanonu koputtamisesta?” tulipunainen Tatu improvisoi. Tyttö hihitti. ”Ai niin, aina pitää koputtaa, ku voit olla täällä vaikka alasti!” hän muisti ja häipyi jonnekin sulkien oven perässään. Pikkusiskon kommentti ei ainakaan häivyttänyt Tatun kasvojen uutta kuosia. ”Mitä sä oikein opetat siskolles?” punastunut Santeri nauroi. He katsoivat toistensa syyllisiä kasvoja, ja Tatu virnisti. ”Voin vaan toivoo ettei äiti osaa laskee yhteen yks plus yks”, hän heitti.
”Mun äiti tietää, et mä oon homo”, Santeri kertoi. Tatu katsoi häntä kunnioittavasti. Hänestä oli aina yhtä siistiä kuulla, että joku pystyi olemaan avoin ja läheinen oman vanhempansa kanssa. Vaikka hän luotti äitiinsä, hän ei silti itse pystynyt puhumaan tälle omista asioistaan. Hänellä ja Marialla oli jonkin verran erilaiset ajatusmaailmat, joten jossain vaiheessa heidän mielipiteensä olisivat varmasti menneet ristiin. ”No sä sit varmaan kerrot sille meistä?” Tatu ymmärsi, ja Santeri nyökkäsi. ”No hyvä, sit saadaan ainakin teillä olla rauhassa”, Tatu hymyili pehmeästi ja hipaisi Santerin kättä saaden tämän värähtämään. ”Entäs sun kaverit?” Santeri muisti äkkiä. ”Pete varmaan ainakin riemastuu...” hän voihkaisi. Tatu nuolaisi huuliaan, jotka maistuivat nyt Santerilta. ”Ähh, sen palikkapelin taitajan ei tartte tietää mitää ennen ku se älyää, et sä oot hyvä jätkä”, hän murahti. Santeri naurahti. ”Ja just ku se on hyväksyny mut, ni rutataan sen maailmankuva!” hän suunnitteli ja nauroi pähkähullu professori -nauruaan. Tatu katsoi häntä hellyyttyneesti. Nyt tuo sekopää oli kokonaan hänen.
Ilta venyi pidemmäksi kuin Santeri oli olettanut. He juttelivat kiihkeästi kaikesta mahdollisesta oppien koko ajan uusia piirteitä toisistaan. Santeri sai havaita, että Tatussa oli myös sellaisia puolia, jotka eittämättä ärsyttäisivät häntä jossain vaiheessa tulevaisuutta, mutta hän ei todellakaan jaksanut murehtia sitä silloin. Kello puoli yksitoista Santerin äiti soitti saaden molemmat pojat hätkähtämään ajankulua. Elli-Noora oli hieman huolehtivaista sorttia, ja vielä kuultuaankin Santerin olevan Tatun luona hän vaati poikaa tulemaan kotiin. Santeri huokaisi raskaasti tunkiessaan puhelimen takaisin tummien farkkujensa taskuun. ”Se ei saa kuulemma nukuttua, jos mä en oo tullu kotiin”, hän selitti kyllästyneesti suoristellessaan vaatteitaan. Tatu istui yhä vuoteellaan ja katseli lähtöä tekevää poikaa kaihoisasti. ”No, ei sille kai mitään voi sitten”, hän tokaisi pettyneesti olkiaan kohauttaen.
Kun Santeri oli saanut takin päälleen ja kengät jalkoihinsa, he seisoivat pienessä eteisessä suljetun välioven takana. Tatu otti Santerin pehmeäpiirteiset, talven jäljiltä maidonvalkeat kasvot kämmentensä väliin ja painoi terävän suudelman Santerin hattaraiseen hymyyn kaartuneille huulille. Sitten Santeri painoi kylmän ovenkahvan alas ja katosi vilkutuksen saattelemana jo kirkastuneeseen kevätyöhön.
”Jahas, että nyt sitten on tämä vaihe menossa. Voit sinä aina ilmoittaa, jos olet yöksi menossa jonnekin”, Elli-Noora saarnasi heti ulko-ovella. Santerin kepeä mieliala otti pari pyrähdystä kohti maan pintaa, mutta jalat pysyivät itsepintaisesti muutaman metrin loskan yläpuolella. ”No en mä sinne yöks ollu jäämässä. Ei vaan tajuttu kattoo kelloo, ku oli niin paljo puhuttavaa”, Santeri puolustautui. Elli-Noora kohotti toista kulmaansa merkitsevästi, mutta sai vastaukseksi vain lämpimän virnistyksen. ”Mee sä vaan sinne nukkuu, mulla on vielä läksyt tekemättä”, Santeri tokaisi melodista lähentelevällä äänensävyllä. Elli-Noora ei jaksanut enää kysellä enempää poikansa iloisuudesta, vaikka arvasikin erään tummaverisen pojan liittyvän asiaan jotenkin.
Santeri ei voinut uskoa kaiken kääntyneen näin hyväksi vain parissa päivässä. Ensin hän oli riidellyt Eliaksen kanssa ja elänyt täydessä epävarmuudessa Tatun suhteen. Sitten aivan yllättäen olikin paljastunut, että Tatukin tykkäsi hänestä! Santerin olisi tehnyt mieli huutaa ääneen, tanssia, soittaa Tommille... Soittaa Tommille!
”Moiarvaamitä!!” Linjan toisesta päästä ei hetkeen kuulunut mitään, ja Santeri ehti jo pelätä soittaneensa väärään numeroon. Sitten hän kuitenkin tunnisti Tommin huvittuneen henkäyksen, ennen kuin tämä vastasi: ”No moooi, mitäs nyt on tapahtunu?” Santeri heilutteli jalkojaan istuessaan sänkynsä reunalla. Sen saman sängyn, jossa vedetyn painiottelun jatko-osan ansiosta hän ja Tatu olivat nyt yhdessä... ”Mä ja Tatu ollaan pari”, hän tokaisi. Hän ei osannut ilmaista sitä kaunopuheisemmin, arvoituksellisemmin tai mutkikkaammin. Eikä hän halunnutkaan. Se kuulosti hyvältä sellaisenaan. Se oli niin hieno totuus, että turhat korulauseet olisivat vain pilanneet sen täydellisen harmonian. Yhdessä. Pariskunta. Tommi hönki linjan toisessa päässä jokseenkin epäuskoisesti. ”Että mitä?! Mit... milloin... miten... MITÄ HELVETTIÄ, ONNEKS OLKOON!” hän sai lopulta karjaistua, ja nauroi kuplivan tarttuvaa räkätystään päälle. Santeriakin alkoi naurattaa. Sitten hän kaatui onnesta henkäisten selälleen sängylleen ja selitti koko jutun.
Tommi vain hoki vauta ja okeita ja eikää koko kertomuksen ajan, eikä Santeri olisi enempää voinut toivoakaan. Selitettyään koko homman hän tunsi huonoa omaatuntoa pälätettyään vain omasta onnestaan yli puoli tuntia, vaikka muutakin merkittävää oli tapahtunut ja oli saattanut tapahtua. ”Mites Elias?” hän kysäisikin varovasti viitaten eilisiltapäiväisen tapaamisen jälkitunnelmiin.
Elias, Elin, Tommi ja Santeri olivat tavanneet sovitusti Tommin kotona koulun jälkeen. Alku oli ollut melko jäinen, kukaan ei ollut oikein osannut sanoa mitään. Elin oli kertonut aiemmin, ettei ollut sanonut aamun käytävävälikohtauksen jälkeen Eliakselle sanaakaan, eikä hänellä kuulemma ollut aikomustakaan tehdä ensimmäistä siirtoa asian ratkaisemiseksi, koska ongelma ei ollut hänestä lähtöisin. ”Eliaksen lapsellisen käyttäytymisen syytähän tämä koko sotku on. Eiköhän rakkaan veljenikin ole jo pikkuhiljaa aika ottaa vastuuta omista sanomisistaan”, Elin oli luetellut jääpuikkoja sylkien. Vaikka Santeria vähän hirvittikin nähdä yleensä niin lämmin ja iloinen Elin niin raivoissaan, hän ei voinut olla olematta samaa mieltä. Elias saisi tehdä aloitteen... tai ainakin hoitaa ratkaisevan puhumisen.
”Jotennn... olisko sulla jotakin sanottavaa meille?” Santeri oli aloittanut lähes kymmenen minuutin hiljaisuuden jälkeen. Kahvit ja teet oli jo juotu, mutta yhä kukaan ei ollut avannut suutaan puhuakseen. Myöskään Tommilta sitä oli turha odottaa, sillä ensinnäkin hän oli Elinin kanssa samaa mieltä, ja toisekseen puheenavaukset eivät olleet oikein Tommin vahvinta alaa. Hänen luonteelleen oli enemmänkin tyypillistä konflikteista pidättäytyminen, ja tällaisessa sotkussa mukana oleminen oli Tommille hyvin vaikea tilanne. Nytkin vaikutti vahvasti siltä, ettei pojalla ollut harmainta aavistusta edes, miten päin hänen pitäisi istua. Hän kuitenkin rauhoittui kummasti tuntiessaan Elinin sirot pianistinsormet kätensä päällä.
”Joo... kai. Mä – mä olen pahoillani siitä... Ja no, aika monesta muustakin kerrasta, kun mä... En mä tiedä, miks niin käy, mä – mä...” Eliaksen anteeksipyyntö ontui kuin vanha merimies eripituisilla puujaloilla, mutta se oli anteeksipyyntö. Kaikki kolme hymyilivät helpottuneina. Kukaan ei ollutkaan odottanut neljän sivun mittaista synninpäästöä, polvillaan rukoilua tai kyyneleitä, jotka kaikesta huolimatta valuivat melko vuolaina Eliaksen tummansinisistä silmistä. ”En mä tiedä miks mä aina raivostun sillee”, hän pärski, eikä edes Santerin käsi hänen olkapäällään tuntunut helpottavan, ”mä vaan aina pelkään jääväni ulkopuolelle teidän jutuissa. Ja Elin, kai mä nyt suhun luotan, mutta kun... sä oot aina mun pikkusisko...” Kaikki katsoivat Eliasta liikuttuneina. Tämä oli aivan uusi puoli hänestä. Edes Elin ei ollut nähnyt muutamaa minuuttia vanhemman kaksoisveljensä itkevän sitten lapsuuden, saati sitten puhuvan näin avoimesti tunteistaan.
Sisarellisen kylmätiedänetsävälität-juttutuokion jälkeen he puhuivat kunnolla kaikesta vuosien mittaan välejään vaivanneesta. Ei salaisuuksia, ei valheita. Niin, ei salaisuuksia... ”Mikä se oikein oli se teidän juttu sillon aiemmin?” Elias kysyi, ei nyt vaativasti, vaan lempeän uteliaasti. Santeri huokaisi ja loi antautuvan silmäyksen Tommiin. ”Anteeks, ettei me kerrottu, mutta tää on oikeesti aika iso juttu. Mä... Tai siis, kun musta ja tästä Huittisen Tatusta on nyt tullu sillee aika hyvät kaverit. Niin mä oon... Tai ei tää mikään uus juttu oo, mutta mä – mä tykkään Tatusta. Silleen.”
Ensin Eliaksen ilmeestä ei voinut lukea mitään muuta kuin puhdasta, loistavaa yllättyneisyyttä. Hän näytti siltä, että oli varautunut ihan varmasti kaikkeen muuhun kuin tähän. ”Mä panin sun mummoos.” ”Oon raskaana.” ”Mun biologinen isä oli kirahvi.” Nämä kaikki olisivat olleet lievempi yllätys – ei sillä, että Elias olisi epäillyt Santerin olevan nainen, puoliksi eläin tai mieltynyt kypsempään lihaan – kuin se, että tämä tykkäsikin pojista. ”S-sä oot... homo?!” sai hän lopulta sylkäistyä suustaan.
Hän ei oikein itsekään tiennyt, mitä hän asiasta ajatteli, mutta hänen ensimmäinen kommenttinsa oli siinä määrin kannustava, onnellinen ja muutenkin piristävä, että se sai Santerin heti puolustuskannalle. ”Joo, ja jos sulla on joku ongelma sen suhteen, niin mä voin unohtaa tän keskustelun ja voidaan jatkaa kumpikin elämäämme ilman, että –” Elias kuitenkin keskeytti Santerin vihaisemmaksi hetki hetkeltä muuttuvan vuodatuksen: ”Hei, hei, en mä sillee tarkottanu! Mä vaan yllätyin. Siis todella hämmästyin. Mut ei siinä mitää. Mä en yleensä kyllä pahemmin välitä hinteistä –” ilmaus sai Santerin siristämään silmiään, ” – mutta ku mä tunnen sut ja tiiän hyväks tyypiks, niin ei se mun käsitystä susta mikskään muuta.”
”Rehellisesti sanottuna mä hämmästyin, että se otti sen hyvin”, Santeri naurahti puhelimeen Tommille, joka ei vielä ollut ehtinyt vastata hänen hetkeä aiemmin esittämään kysymykseensä. ”Joo”, Tommi palasi viimeinkin keskustelun pariin. Mitä lie – Eliniä – miettinyt. ”Joo. Kyllä se ainakin mesessä oli aika normaali, kyseli jotain susta ja Tatusta, ja mä nyt aattelin ettei sua haittaa jos mä vastailen sille”, hän kertoi, ja Santeri hymyili helpottuneena. ”No hyvä. Musta kyllä silti tuntuu, ettei kaikki mee näin jouhevasti”, hän vastasi huolestuneena. ”Kuinni?” Tommi kysyi hämmentyneenä. Hän oli aina uskonut ihmisten hyvyyteen lähes sokeasti, ja hän ilmeisesti uskoi tämänpäiväisen Eliaksen olevan Elias myös aina tulevaisuudessa. ”No kamoon, kyseessä on Elias Tamminen. Ei varmasti kestä viikkoo kauempaa toi sen olen ymmärtäväinen ja ystävällinen kaveri -vaihe”, Santeri puuskahti hieman turhaantuneena. Hän piti Eliaksesta ja halusi uskoa tämän muuttuvan, mutta valitettavasti hän tunsi tämän vähän liian hyvin. ”Mua kaduttaa, että mä kerroin sille.”
”NIIN! Miten ne sun ja Elinin treffit meni?” Santeri kiljaisi uteliaana muistaessaan kolmannen polttavan puheenaiheen. Tommi hykersi iloisena. ”Tosi hienosti. Mä... tavallaan tunnustin Elinille, tai mä ainakin luulen, et se tajus”, hän hehkutti. Santeri hurrasi kovaa ja korkealta, mutta muisti sitten muun perheen yrittävän nukkua. ”No, miten se reagoi?” Santeri kysyi hiljaisemmin. ”No, se vaikutti tosi iloiselta, mutta ei me ehditty kunnolla siitä puhua, kun Elias soitti, että sen pitää mennä kotiin, ku sillä oli ruuanlaittovuoro, jota se ei muistanu”, Tommi kertoi, ja vaikka heidän keskustelunsa olikin jäänyt huonossa kohtaa kesken, kuulosti hän todella tyytyväiseltä. ”No eipä muistanu, ei, kun oli vähän Tommi-poika mielessä”, Santeri virnisti kiusoittelevasti tietäen ilmeensä kuuluvan äänessään. Tommi tuhahtikin huvittuneena. ”Joo, kyllä varmasti. Joka tapauksessa me nähään torstaina tai perjantaina, ku huomenna sillä on pianotunti, ja sit se sano haluavansa viettää laatuaikaa veljensä kanssa”, Tommi kertoi.
Santeri rypisti kulmiaan tyytymättömänä. Elinkin siis uskoi kaksoisveljensä ihmeelliseen muodonmuutokseen. Oliko hän ainoa, joka uskalsi epäillä Eliaksen perusluonteen olevan se, mitä he olivat aina hänestä nähneet? Vai oliko hän vain liian epäluuloinen? Olisiko hänen pitänyt uskoa ystäväänsä niin kuin muutkin tämän ystävät uskoivat? ”Santtu, ootsä vielä siellä?” Puhelimesta kuului Tommin epävarma kysymys. Santeri vastasi myöntävästi ja palasi sen myötä nykyhetkeen. Ehkä hänenkin piti antaa Eliakselle tilaisuus osoittaa, että tämäkin pystyi muuttumaan. Silti hän ei pystynyt luottamaan tähän yhtä vankkumattomasti kuin Elin ja Tommi.
*
Seuraava aamu ei olisi voinut alkaa aurinkoisemmin. Sää oli loistava, Santeri heräsi virkeämpänä kuin pitkään aikaan eikä hän voinut olla hymyilemättä kaikelle mahdolliselle. Kuinka niin hänen likaiset sukkansa eivät olisi ansainneet imelää muistelen juuri onnellisia asioita -ilmettä siitä hyvästä, että ne olivat olleet Santerin jalassa edellisenä iltana, kun kaikki oli tapahtunut?
Santeri leijaili portaat alas kohdatakseen neljä lautasantennin kokoista silmää tuijottamassa hänen pirteää olemustaan kuin portaita alas olisi heidän poikansa/veljensä sijasta hypellytkin alas kuukauden vanha kimpale homejuustoa. ”No mitä?” Santeri naurahti kysyvästi suunnistaessaan rutinoituneeseen tapaan kahvinkeittimelle, jossa odotti pannullinen kiehuvan kuumaa, mustaa surmaa ainoana tarkoituksenaan aiheuttaa Santerin tapaisille addikteille ennenaikainen sydänkohtaus ja muita käyttäytymishäiriöitä. ”No ai että mitä! Eilen sua sai ruoskia sähköpiiskalla, että sai vastauksen edes yksinkertaisimpaan kysymykseen, ja nyt sä näytät siltä kuin sä... kuin sulla olis tosi hyvä päivä”, Mari vaahtosi. Santeri virnisti. Hänellä ja hänen sisarellaan oli tapana käyttää likaista mielikuvitustaan kursailematta, ja nytkin Mari oli luultavasti ollut sanomassa jotakin villistä yöstä ties kenen kanssa tai jotakin muuta vastaavaa, mutta oli – erittäin sulavasti ja huomaamattomasti – vaihtanut vertausta siveellisempään.
”Kai sitä nyt kerran elämässään saa olla huonolla tuulella”, Santeri sivuutti utelut ja hörppäsi kahviaan. Mari katseli häntä yhä epäluuloisena, muttei kysellyt enempää, sillä pikkuveljensä tuntien hän tiesi, ettei pojasta irtoaisi yhtään sen enempää kuin mitä tämä oli jo kertonut – eli ei sitten niin mitään. Sen sijaan Elli-Noora Nyberg arvasi tasan tarkkaan, mistä oli kyse ja kohottikin toista tummanvaaleaa kulmaansa tietäväisen oloisena. Sillä hän ansaitsi pojaltaan salaliittolaisen virnistyksen, ennen kuin tämä katosi yläkertaan valmistautumaan kouluun lähtöön. ”Mikä hemmetti tota vaivaa?” Mari puuskahti huvittuneena äidilleen heidän jäätyä kahden keittiöön. Hänen äitinsä kuitenkin hymyili vain tyytyväisenä ja vastasi: ”Sitä sinun kannattaa varmaan tiedustella veljeltäsi itseltään.” Mari tunsi olonsa hyvin, hyvin pimennossa pidetyksi.
Koulussa Santeria odotti yksi virnistelevä naama, joka kuului Tommille, yhdet lempeän pirteät Elinin kasvot, ja yhdet hyvin ilmeettömät, joiden omistajaksi jäi tietenkin Elias. ”Moi”, Santeri hymyili kaikille, ja vastaukset tulivat iloisen äänensävyn eri alalajeissa. Kaikki olivat siis hyvällä tuulella, mikä oli hyvä, koska Santeri ei halunnut minkään antaa pilata loistavaa tuultaan.
Niin ei ainakaan tehnyt muutaman minuutin kuluttua ohi kävelevä Tatu, joka vilkutti Santerille lempeästi hymyillen. Santeri heilautti kättään takaisin silmät onnesta tuikkien, mikä sai Tatun hymyilemään yhä tyytyväisemmin.
”Kaksoset ei varmaan tiiä?” Santeri kuuli kuiskauksen korvassaan ja tunnisti puhujan olevan Tommi. Hän pudisti päätään vahvistaen Tommin arvauksen oikeaksi. ”Aiotsä kertoo niille?” Tommi kysyi. ”Totta kai”, Santeri hymähti, ja jatkoi: ”Tänään.”
Ruokailussa Santeri kertoi posket hehkuen uutisensa, ja Elin halasi häntä ikionnellisena. Santeri pisti merkille, miten tämä vilkaisi Tommia silmät iloisesti tuikkien saaden pojan punastumaan mielihyvästä. Eliaksen ilme oli hieman tulkinnanvarainen, mutta lopulta Santeri päätti uskoa pojan olevan tosissaan tämän sanoessa olevansa iloinen Santerin ja Tatun puolesta. ”Meidän pikku gayboylla on ikioma poikaystävä”, Elias virnisti nipistäen Santerin poskea niin kuin sillä ärsyttävämmällä Santerin mummoista oli aina tapana tehdä. Poskesta kuuluva plopsahteleva ääni ja Eliaksen sanat saivat kaikki nauramaan iloisesti.
”Koulun jälkeen teillä?” Viesti sai Santerin hymyilemään typerästi, mikä ei ollut varmaankaan kovin järkevän näköistä keskellä historian tuntia. ”Toki”-vastauksen lähetettyään Santeri yritti tunkea puhelimen huomaamattomasti takaisin taskuunsa, mutta valitettavasti kanahaukan näköinen historianopettaja huomasi sen. ”Santeri, se puhelin pois!” hän äyskäisi, ja Santeri nyökkäsi muka nöyränä. Tommi käänsi katseensa parhaaseen ystäväänsä ja virnisti kiusoittelevasti tälle arvattuaan, kenen ansiosta Santeri sai valitukset. ”Tästä Tatu saa kyllä maksaa”, Santeri ajatteli huvittuneena eikä voinut olla pohtimatta erilaisia rankaisuvaihtoehtoja. ”Santeri, minkä ihmeen takia sinä virnuilet koko ajan tuolla tavalla? Voisitko keskittyä opetukseen?” kanahaukka komensi. Santeri ei edes kuullut.
-
Aaw :33 Onneks siellä oli vaan se pikkusisko 8)) hihi. Tää oli tosi kiva naaw =33
”Meidän pikku gayboylla on ikioma poikaystävä”
Hajosin. Kuolin. Rakastuin tohon lauseeseen.
-
TAAS tää menee lainailuks. :(
”Ai niin, aina pitää koputtaa, ku voit olla täällä vaikka alasti!” hän muisti ja
häipyi jonnekin sulkien oven perässään
:D Systerit on kivoja (vaikkei mulla sisaruksia olekkaan...)
Santeri leijaili portaat alas kohdatakseen neljä lautasantennin kokoista silmää tuijottamassa
hänen pirteää olemustaan kuin portaita alas olisi heidän poikansa/veljensä sijasta hypellytkin alas
kuukauden vanha kimpale homejuustoa. ”No mitä?” Santeri naurahti
Mistä sä näitä oikeen revit? :o
Koukuttaa jo pahasti. Lisää tulemaan :D
(Huoh... maailman tylsin kommentti jälleen kerran...)
-
SaranQ: Hahah, kiva että koukuttaa (kai kiva..? : DD) Pikkusiskot voivat olla uhkaavia jos sattuu olemaan Tatu Huittinen ja homostelemassa Santeri Nybergin kanssa huoneessa kun sellainen sattuu pamahtamaan sisään : D Kiitos kommasta^^
Gasolina-: Kiitos kiitos kommasta joka ei minulle ollut tylsä lainkaan ihan siitä syystä että se oli kommentti. (OMG, kommentti joka oli kommentti? Jänskääää XD) Siskot ois kivoja joo, veljet taas ei :") Tuo sun alleviivaama ilmaisu kuulostaa epäilyttävästi Aku Ankka -vaikutteiselta : D Ei se sieltä siis ole otettu mutta jotain sen suuntaista. Luultavasti mun aivosolut on vaan villiintyneet tanssimaan ripaskaa. :3
-
Ihana luku, taas kerran. Pidin todella kovasti.
Minulla itselläni on kaksikin pikkusiskoa, ja vaihtaisin ne mieluusti joihinkin muihin. He eivät ole yhtään niin mukavia ja oppivaisia kuin Nelli.
Tatu ja Santtu on sulosia yhdessä <3, onneks Eliaskin hyväksy ne.
Kiitos <3
-
Cherina: Kiitos kiitos :) Joo, saat mun veljen, voin ottaa vaikka kummatkin :D Ne on vaan vaikeita kouluttaa XD No jjoo, niinhän ne on <3 :3 Ole hyvä^^
-
Meni kaikki arvaukset pyllylleen ;<
Viimeinen osa tännekiitos :--)
-
oo äm kee O___O tää on niin ihana ficci ♥♥ awwws ihunaa jatkajatkajatkajatkajatka :DD mun rakentava palautteeni on nyt niin huonossa kunnossa (tuli itte piestyä) niin ei sitte päässy asiaa tähänkään kommenttiiin xD mutta JATKA SAATANA!!! (anteeksi kiroilut XD lol) joo no moi. ;D
-
Edwartti: Se viimeinen puolikas on vielä vähän vaiheessa. Mun pitää pitää perjantaina äikässä puhe ja se vie mun kaiken huomion tällä hetkellä, mutta jos aikaa jää tai sitten viimeistään viikonloppuna yritän saada sen kirjoiteltua. Mulla on sen kanssa (tai no vähän kirjoittamisen muutenkin) vähän ongelmia, ei oikein meinaa ajatus luistaa, joten vaikka siinä vähän kestäis, en ole sitä unohtanut :) Pohdiskelen Satutanteria ahkerasti esim. ku tunnilla on tylsää XD
Arvaukset oli hyviä vaan vääriä :D Oishan se voinu olla Harry Potter, ei siinä mitään... 8)
Deatha: Hiihoi, kiitos! Ja aloitit yhdennentoista sivun, onneksi olkoon :> Ja kirjoitit 150:nnen vastauksen, onnittelut siitäkin ;) Tosin minä raiskaan suorituksesi tällä 151:llä :<
Joo, kiva että tykkäsit :) Toivottelen rakentavallesi pikaista paranemista >__< Kiroilu ok, itsehän en koskaan harrasta ::) Kiitos kommentista. ^^ <3
-
Awwweeeeeeeeee. 8>>
Mutta on se nyt jumalauta: Ensinnäkin fini ei tajua ilmoittaa mulle uusista pätkistä, toisenakin, isä ajaa mua taas lähölle koneelta. --,,--
Kommentista tulee lyhyt ja pointiton.
Satu/Tanttua. Taas. Awww, oisit nähny mikä smaili mulla oli tätä lukiessa. 8 ))
Muakin tuo gayboy-lause awwitutti. Kuolin. <3
Ja kuten ennustin, täysin tyhjä, paska kommentti.
Jatkoa kuolaan. <33
Kiit♥ss,
Veera
(heij älä viitti, oliko tuo niinq toiseks viimene luku? 8(()
-
Suklaamurunen: Hieno kommentti oli, kiitoos^^ <3 Finisi on tyhmä :< Mutta onneksi ilmeisesti stalkkaat kun kommasit kuitenkin 8) Oivoi, isäsikin. :< Kiva jos sai hymyilemään ja gayboy nauratti :")
Viimeisen luvun ensimmäinen puolikas, kyllä näin. :)
Itse asiassa olen ihan tyytyväinen että saan ajatukset pois tästä, koska mulla on hirveet paineet tän lopun kanssa ;")
-
Abbey Dawn: Oih, uusi lukija! Ihanaa että pidit^^ Toivottavasti ilkeä rakentava lähettää edes kortin ;) Erinomainen kommentti oli, kiitos vain<33
... Kaksi sekuntia myöhemmin:
Pitikin bilettämäni tähän, että sain sen mua rassanneen puheen valmiiksi tuossa keskimäärin kolme minuuttia sitten, eli olen vielä viikon ajan vapaa ennen kuin kokeet alkavat! Koetan kovasti saada tuon Satutantun luistamaan. Ajattelin kirjoittaa lyhyen one shotin että jos sillä menisi tuo kaamea writer's block poispoispois :) Koettakaa kestää, ootte kaikki ihania! ^^
-
äää apua mistä aloittaisin?? : DDD oon huono keksii aloituksia xD
Okei, ihan ekaks ANTEEKSI etten ole kommentoinut aiemmin xD et oo siis päässyt nauttimaan mun loistavan hienosta ja nerokkaasta kommentistani.
Mä kyllä luin tän jo silloin ku tää ilmesty, mut en sillon kerenny vastaa ku oltiin menossa keilaamaan. Ja sunnuntaina oli pienoinen paniikki ku maanantaina lähettii laivalle, anna esiinty siellä whiii ♥ ku en oo nähny sitä neljää kuukautee :< perkeleen keikkatauot... NII :---D ja sitte maanantai aamuna vahdin mun pikkusiskoo ja sitten ---> laiva.
Siellä sitten. Tiistaina tultii laivalta pois, mut koska me saatii sielt annan uus levy (ilmesty oikeesti vast keskiviikkon mut sielt sai ostettuu jo ma ^o^) ni fiilistelin sitä koko loppupäivän. ON MUUTEN TOSI HYVÄ!!!!!♥♥♥ Slam<3 okemo xD Eilen mä en _jaksanu yksinkertaisesti kommentoida, tänää en aiemmin muistanut ja satuin tulee finii ja olin sillee ainii oho no en jaksa vielkää kommata, mut sit otin itteeni niskasta kiinni et nyt on pakko VIHDOINKIN kommentoida x''D anteeks tää selittely :____D mut oli pakko ettet ihmettelis et oonko hylänny tän <33<3<3<3< okei joo moi :___D anteeks ku oon huono kommentoimaa 8'''<<<
Jos nyt päästäis itse tekstin kimppuun 8)
itte aattelin ku se ovi aukes et sielt tulis joko pete tai tatun äiti, mutta.....
.....NELLA?!?!?! 8'oo oli muutes aika hyvin ! 8D en ois varmaa ikinä arvannu x''D et ei ainakaa ollu ennalta arvattava että siitä plussaa ((8 (y)
Ihana tyttö toi nella :D oispa mullaki tollanen pikkusisko........................ .....eiku mitä? xD mulla muutes onki ! 8D
”Ai niin, aina pitää koputtaa, ku voit olla täällä vaikka alasti!”
Tulee ihan Emma mielee 8''') emma on kyl neljä vee mutta mitäs siitä :D
”Ja just ku se on hyväksyny mut, ni rutataan sen maailmankuva!” hän suunnitteli ja nauroi pähkähullu professori -nauruaan. Tatu katsoi häntä hellyyttyneesti. Nyt tuo sekopää oli kokonaan hänen.
ihana ♥ sekopää hullu professori nauru omnomnom :---D
Jännäää että Santeri uskals kertoo Eliakselle hhohohohohooohhooho :---D itte en varmaa ois x''D
aa nyt täst kommentoinnista ei oikeesti tuu mitää ku vaa lauleskelen täällä 8'''(( LEET MII BII LAIK LIKVID ON JOOOR BAAAAA-ADIIII on muute hyvä laulu ♥
äää oon nii kateellinen sellasille jotka osaa kommentoida pitkästi ja rakentavasti ja sillai mut mun kommentit on vaa jotai epärakentavia ja wnb pitkiä ja äääää äää ä ä ää ä ä ä ää ää ä ä ä ä ä ä ä äääääää ä xD häpeeeen 8---<<<
jooo takas siihen varsinaisee kommentttiii xD
toi takauma oli kiva ==) ja toi vika kappale <3 kanahaukka<3<3<3<3 ja öööö geiboiiiii 8) vaik toi onki jo sanottu monesti mut äääääää xDDD
en mä osaa kommentoida paremmin 8<<< mut oli kiva osa ja sillee ja jatkoo mutta....
MITÄÄÄÄÄ!?!?!?!?!?!?!!! SEURAAVA OSA ON VIKA OSA ÄÄÄÄÄÄÄÄ HAISTA SINÄ.... KUKKANEN >8PPP EI SAAA LOPPUUAAAA DDD'''8<<<< yhyy ilkeä<3
no kuitenkin pidän sinusta jos lisäät jatkoa nopeesti xD ♥♥
jooo ja tää ilmeisesti toka vika kommentti tähän ficcii oli tässä 8< toivottavasti teet sen jonku minkälie jatko-osan että voidaan ihastella näitä poikia jatkossakin ahiiii <3 ja tommi♥elin oli vaa pakko sanoo :') että kiiiiiitos <3
ai joo mainostan Anna Abreu- Impatient on ihanaihanaihana♥♥♥ pakko sanoo ku se rupes soimaa x'D
-
Dannie: Okei, selitys hyväksytty. XD Et sä kyllä mulle mikään selitysvelvollinen ole, vaikka kommenttejasi hyvin kovasti arvostankin... ::)
Hyvä jos tulija oli yllättävä niin eipähän mene lukukokemus ihan ennalta-arvattavaks :") Yhyy, kirjotin Nellan koska haluisin tommosen siskon. Ehkä. XD No aiemmin ainakin halusin :) No se nyt oli sellainen päähänpisto Santulta ;D
Joo, seuraavan jälkeen siis Satutantero-tauko :> Ottakaa se sillee, että kakkososaan on jo huomattavasti enemmän ideoita kuin ykkösen loppuun, mikä ei kylläkään ole kovin hyvä homma -.-
Kiitos kommentista!<3
-
Rosalie: Oohh, kiitos!^^ Jokainen anti-slashaaja, jonka käännytän slashyttajaksi :"DD, on hyvä juttu! Mutta kiva että tykkäsit^^ Jatkoa tulee joskus, nyt on päällä vähän kaikkea muuta (koulu, muutto, yms. yms. yms.) niin ei ihan kerkee :( Anteeksi uskolliset lukijani. :) Kiitos kommasta!^^ <3
-
nyt veera kyllä hoputtaa, missä jatko? >:O
-
jooo mäkin oon vähän miettiny et missä jatko viipyyy 8((
-
AUUUU. <3 Tämähän on mahtava! Kivaa välillä löytää tällaisia helmiä.
Kirjoitat mukaansatempaavasti ja sujuvasti, kielivirheitäkään ei pahemmin löydy. Yksi kohta minua härnää kun oli niin epäselvä: siellä bileissä Santeri ensin kuvitteli ja sitten se olikin totta. Wtf. : D Luin tämän kohdan monta kertaa läpi eikä se vieläkään auennut minulle.
Teinipoikaslashi originaalihahmoilla on ihaninta.
Jatkoa toivon pian! *____*
-
Ihmiset, paloitelkaa ja paistakaa minut! : ( Mutta älkää syökö, pahalta maistun.
Nyt on kaikki tekosyyt loppu. No ei, oon oikeestikin just muuttanu ja muutenkin hoitanu tosielämää reilaan eikä siksi ole jäänyt kirjoittamiselle aikaa oikein. Sain postattua loppuun nyt tuon Pariterapiaa-Frerardin, joka todellakin sai kirjoitusintoni palaamaan.
Mulla on nyt oma kämppä, oma kone ja oma rauha kirjoittaa, joten luulisi niiden Satutanterinkin nyt rohkaistuvan sieltä tukkeutuneiden ideoiden komerosta tulemaan ulos :) Pahoittelen, jos siitä lopusta tulee ihan paska, mutta kun minä niin haluaisin, ettei tulisi... Ja siksi juuri olen viivytellyt sen kirjoittamista ja yrittänyt keksiä siihen jonkun upean loppuhuipentuman, josta olisi hyvä jatkaa siihen kakkoseen sitten joskus.
Eli hyvät uutiset: kirjoittamispuitteet on kunnossa.
Ja huonot uutiset: inspis on vähän puun takana.
Kyseenalaiset uutiset: Mulla on kasapäin huonoja nimi-ideoita sille jatko-osalle.
- Kävelee sää niin mää kattelen vierestä
- Kokeile kävellä niin mä kamppaan
- Ootko yhä niin kännissä ettei jalat kanna?
- Ei tuommosilla tukeilla pitkälle pääse
- Vittu, rampa etanakin vetäis paremmin ku sä!
...Ehkä tämmöisen takia mä olen jättänyt sen Satutanterin jatkon rauhaan? XD
-
Mun mielestä noi kaks ekaa nimiehdotusta ois aika kivoja.. ;D Kun yleensä on sellasia siirappihömpötysnimiä.. Kirjoita sitten kun inspis iskee, varmasti kaikki finiläiset tajuu että vikat osat on ihanan vaikeita.. Mutta on aika outoo, että tää on oikeesti ainoo slashfic mistä mä tykkään.. Kaikki muut kierrän kaukaa :D
~Ziri
-
Ite tykkäsin tosta viimisestä nimi ehdotuksesta ;D
muttasiisjoo
kirjottele sitte ku sitä inspistä löytyy : ))
mutta minä ainakin olen muuten vain hoputtamassa sua :D
ja kaikki taas tajuu mua
:''D
XOXO Jasmin
-
Mä oon täällä kuule ikusesti hoputtamassa sua, että siitä ei ainakaa tarvi huolehtia. C;
Ja mä tykkään oikeestaa noista kaikista, paitsi toiseks vikasta nimestä. :: DD
Ettänäin, venttaillaas. ((;
Vielen dank.
Veera kuittaa
-
Ziri: Hihii, kivaa että ymmärrätte ;) No se on totta, otsikointi on vaikeaa ja itekin oon oppinut pitämään tästä otsikosta vasta positiivisen palautteen myötä^^ Kiitus<3 Waaau, ainoa släässi jota luet. So cool! ^^
JasminCullen: Hoputtajat ok! Hyvä että noista nimiehdotuksista löytyi suosikkeja, voi olla että joudun käyttämään noita, jos oikein paha aivohalvaus iskee :"D Kiitos<3
Suklaamurunen: Kiitos hoputuksesta ;) <3 Huah, no jospa mä sitten käytän noita XD Tai sit en. Tack för dig <3
-
joku noista kolmesta ekasta kiiiiiiiiiiiiiiiii-tooooooos 8))))) ne on parhaimmat xD noi kaks vikaaa on vähän outoja.................. okei jooo jatka sit joskus :D:DD hihihihiii mielummin kyl nopeeemmin kuin hitaaammin mut parempi hitaammmin kuin ei ikinä hahahaahahhahahhaaa
okei ehkä mä meen syömäään enkä jää jauhaa tänne mitää schaisseee heiheiii .8))
-
Dannie: Verensokerit normitasolle kuulostanee hyvältä idealta :"DD No ei, hyvä että nuo läppäotsikot miellytti XD Jatkoa tulee kyllä, Hero (http://3.bp.blogspot.com/_L_obGGAG_hI/ST_UpDWdP8I/AAAAAAAAMcA/MA0xAi_L3ec/s400/e0074362_493fd21234a8f.jpg) yksin vaan tietää milloin... Kiitos
kaksi- pitkämielisyydestä <3
-
Mun mielestä toka tai viiminen nimiehdotus oli parhaita <3
Laita pliis nopeesti jatkoo. (Joo mä tiiän, viimiset luvut n vaikeimpia).
Kiitti kuitenkin tästä ihanasta teksistä, joka on tuottanu mulle ja Deathalle mitä milenkiintoisimpia keskusteluja koulussa ja viihdyttänyt meidän tylsiä työtunteja koulun keittiöllä. Satutanterismiakin pohdittiin (tehtiin seiskalla omat uskonnot, me tehtiin kleptomanismi, ja jos tänä vuonna tehtäis uudet, ei ois epäilystäkään mikä me tehtäis ;D)
Mutta kiitos kamalasti, jatkoo sitte ku ehdit <3
-Cherina
-
Cherina: Eeeeiii kuolin ;__; Nyt tuli kaameen epäuskoinen olo. Oikeestiko satutanterismia. : ooooo OH, kiitos <3 Tästä hyvästä yritän saada sen viimesen osan luistamaan NYT.
-
IHMISET, USKOTTEKO? MINÄ TEIN SEN. KIRJOITIN SATUTANTERI YKKÖSEN LOPPUUN. O__O
Ikäraja: Ainakin K-13, sisältää likaista vihjailua ja kiroilua. Voi käskeä nostamaan, jos siltä tuntuu. :)
Varoitukset: Ne vihjailut ja kiroilu. Ilkeä kirjoittaja. Tämä on sitten viimeinen osa, ei saa itkeä :'(
Genre: draama, romance, fluff, huumori, miniangst?
Yhteenveto: C'est la vie.
A/N: Muutin edellisen osan kokonaisuudessaan yhdenneksitoista, tästä tuli kuin tulikin itsenäinen luku.
Äärettömät kiitokset lukijoille ja kommentoineille. Ootte oikeesti ihan mahtavia, inspiroitte mua kirjottamaan tällasen novellin loppuun! En ikinä olis tehny sitä ilman teitä.<3 Kiitos pikku potkuista persauksiin (;)), ihanan kannustavasta palautteesta sekä tietenkin rakentavasta. En nyt menisi sanomaan, että olen mitenkään kirjoittajana kehittynyt Satutanterin myötä, mutta ainakin olen saanut paljon kommenttia omista vahvuuksistani ja myös heikkouksistani. Etenkin jälkimmäisestä olisi mukavaa kuulla lisääkin. :)
Yhyy, oikeesti rupeen kohta ite itkemään. Mä olen vähintään yhtä rakastunut Santeriin ja Tatuun (etenkin Tatuun! :P) kuin osa teistä, eli varmasti ikävä tulee, vaikka on tämän kirjoittaminen ajoittain vaikeaa ollutkin (mikäli kärsimättömimmät eivät ole sattuneet huomaamaan...) Mutta tänään päätin, että nyt ainakin yritän kirjoittaa sitä loppua. Olin siihen jo aiemmin joitakin rivejä kirjoittanutkin, mutta kun aloitin, niin kirjoittaminen sujui. Minulla ei vielä ennen tuota viimeistä aikahyppäystä ollut hajuakaan, millainen lopusta tulee, mutta ei minun sitä sitten kauaa edes tarvinnut miettiä.
Yksi tyyppi sanoi minulle vähän aikaa sitten, että vaadin liikaa itseltäni, ja luulen, että ainakin Satutanterin kohdalla se on pitänyt paikkaansa. Olen saanut tästä niin paljon myönteistä palautetta, että loin itselleni hirveät paineet lopun kanssa, ja lopulta aloin vältellä sen kirjoittamista. Anteeksi, mutta nyt se on tässä. <3 Uskon, että kakkososan kanssa ei pitäisi tulla samanlaisia ongelmia, varsinkin, kun aion vähän aikaa keskittyä kahteen keskeneräiseen Frerardiini.^^ Myös paljon muita ideoita on (toki myös Satutanteri II:n kohdalle ;)), joten luulen, että häiriköin teitä täällä Finissä jatkossakin ja Kettusade sen kuin kasvaa. :)
KIITOS. <3
XII
”Mutta entä jos se vihaa mua?” Tatu ähkäisi pelokkaasti. Varmaan neljännen kerran sillä puolentoista kilometrin matkalla. Santerin teki mieli ottaa toista poikaa kädestä, ihan vain vaikka siksi, ettei tämä juoksisi karkuun – minkä tämä saattaisi hyvin tehdäkin, niin kauhuissaan hän oli Santerin äidin tapaamisesta. ”No luuletko oikeesti, että vihaa? Se sitä paitsi on kuullut susta jo vähän, ja sano että vaikutat ihan mukavalta”, Santeri vakuutteli. Hän ei oikeastikaan ollut huolissaan siitä, ettei hänen äitinsä pitäisi Tatusta. Päinvastoin hän pelkäsi tämän olevan liiankin innoissaan poikansa ensimmäisestä poikaystävästä...
Santeri ei saanut Tatua vakuutettua koko matkalla, joten heidän talonsa kohdalla Tatu oli yhä hermoraunio. Santeri pelkäsi tämän pyörtyvän. Toisaalta häntä nauratti näennäisesti niin itsevarman ja sosiaalisen pojan pakokauhu. Tatu pääsi koulussa luistamaan mistä tahansa vaikeuksista puhumalla - etenkin keski-ikäisten ja naispuolisten - opettajien päät pyörälle. Minkä ihmeen takian Elli-Nooran tapaaminen olisi niin kauheaa?
"Toivottavasti Mari on muuten jo mennyt", Santeri henkäisi kaivellessaan avaimia reppunsa sivutaskusta. Hän ei ollut ottanut lainkaan huomioon, että sisko oli vielä aamulla ollut heillä. Hän oli kyllä nyt Tatun myötä aikonut kertoa Marille, mutta olisi se nyt ollut Tatulle mukavampi, jos Mari olisi etukäteen tiennyt Santerin suuntautumisesta. Vaikka Santeri arvelikin modernin ja avoimen Marin ottavan asian hyvin, oli yllättyneisyys usein harmillisen helposti väärin tulkittava reaktio. Jos Tatu näkisi Marin äimistyneen ilmeen vielä oman hermostuneisuutensa läpi, hän luikkisi takuulla karkuun. Perkele.
"Ai niin, kun se ei tiedä", Tatu hörähti. Jännittyneenäkin se jaksoi vittuilla. "Sherlock", Santeri heitti saaden oven viimein auki. Keittiöstä kuului iloista iltapäiväkahvikeskustelua, ilmassa tuoksui lasagne. Kaunista. "Ei vittu, toi on Marin ääni", Santeri sihahti, kun hän kuuli helisevän naurun kantautuvan eteiseen. "No, ei voi mitään." Tatu oli oudon kalpea. "Et sitten yrjöä lattialle, äiti siivosi viikonloppuna", Santeri huomautti muka nuhtelevasti ja ansaitsi sanoillaan tyrkkäisyn takaraivoonsa. "Hullu naistenhakkaaja", ja uusi töytäisy. Oi sitä nuorenparin avio-onnea.
"Moi", Santeri huikkasi astuessaan keittiöön. Hän tavoitteli mahdollisimman luonnollisenkuuloista äänensävyä, mutta hänen perässään mahdollisimman huomaamattomasti hiippaileva Tatu pilasi tavallisen "toin tässä vain kaverini käymään vain kahvilla emmekä aio harrastaa pian villiä seksiä päidenne yläpuolella" -vaikutelman. "No moi", Elli-Noora sanoi homotutka villisti piipaten. Noin niin kuin kuvaannollisesti. Todellisuudessa piippaus lähti Marin puhelimesta. "No hei", Mari vastasi puheluun sillä äänensävyllä, että soittaja oli hänen pitkäaikainen poikaystävänsä Mika. Ilmeisesti he olivat taas sopineet riitansa - noin pariksi tunniksi. Itse asiassa uusi kiista saattaisi alkaa jo tässä puhelussa, joten parasta hoitaa esittelyt nopeasti ja liueta yläkertaan, ennen kuin sisko tulisi takaisin ja käyttäisi pienille Tatuille sopimattomia sanoja kuvaamaan kultaansa.
"Äiti, tässä on Tatu", Santeri tokaisi viitaten selkänsä takana kyyristelevään poikaan. Elli-Noora kohotti kysyvästi kulmiaan korealaispojan ujoudelle, ja Santeri astui askeleen sivuun paljastaen paniikissa olevan Tatun. "M-moi", poika sai kuitenkin henkäistyä, ja Santeri tiesi, että pian hänen äitinsä ja poikaystävänsä juttelisivat jo täyttä päätä. "Voi luoja, että kuulostaa hyvältä. Mun poikaystävä."
Santeri kaatoi heille kummallekin kahvia samalla, kun Elli-Noora piti kevyttä kuulustelua Tatulle. Santeri oli tyytyväinen; äiti ei - ainakaan vielä - ollut nolannut häntä täydellisesti, ja Tatukin alkoi rentoutua niin paljon, että pian Santerin äiti nauroi jo kirkkaasti pojan omintakeiselle huumorille. "No niin, tules, naistennaurattaja, mennään yläkertaan", Santeri virnisti ojentaen toista kusenkeltaista Arabian Teema-mukia iloisesti hymyilevälle pojalle. Tatun silmät välkähtivät, ja Santerin oli melkein pakko nielaista. Hänen äitinsä kuitenkin keskeytti poikien kiihkeän hetken. "Hei, odottakaas vielä. Santtu, tietääkö Mari?" Santeri pudisti päätään ja oli juuri vastaamaisillaan, kun hänen selkänsä takaa kuului: "Ai tiedänkö mä mitä?"
Santeri säikähti niin, että läikäytti kahvia lattialle. "Helvetti, Mari, älä pelottele! Äsh, nyt mä joudun siivoomaan tän", hän huokaisi ärsyyntyneesti yrittäen viedä keskustelun pois sisarensa kysymyksestä. "Sori. Niin, mitäs te musta täällä puhutte?" Marin anteeksipyyntö ei ollut kovin vakuuttava, mutta Santeri ei vieläkään vastannut, vaan keskittyi muka kovastikin luutun huuhtomiseen. Tatu hörppi kahviaan kuin ei tietäisi koko asiasta mitään. "Niiiin?" sisar painosti saaden Santerin rypistämään kulmiaan ahdistettuna. Myöskään hänen äidillään ei näyttänyt olevan ratkaisua outoon tilanteeseen, joten Santerin täytyi päättää itse. Keksiäkö ihan helvetin osuva tekosyy vai kertoako totuus?
"No, me vaan… Öö…" Santeri aloitti. Okei, suunnitelma A käytetty. Mission failed. B-osio kyllä helpottaisi asioita huomattavasti tulevaisuudessa… "Me - me puhuttiin Tatusta", Santeri jatkoi totuudenmukaisesti. Mari rypisti taitavasti nypittyjä kulmiaan. "Ja mitenkäs se muhun liittyy?" Hän näki Tatun katsovan hölmistyneenä kahvikuppinsa reunan takaa, huiskautti kättään katsoen jonnekin osapuilleen Tatun suuntaan ja lisäsi: "Ei siis millään pahalla. Mut niin?" Santeria nauratti. No, mikäs siinä, joskus kai se oli kerrottava kuitenkin. "No ei kun äiti vaan sitä kysy, että tiedätkö sä, että mä ja Tatu ollaan yhdessä…"
Kieltämättä Marin ilme oli ihan näkemisen arvoinen, mutta kyllä Santeri olisi saanut pokkansa pidettyä, ellei olisi sattunut vilkaisemaan Tatua. Pojan kahvikuppi oli epäilemättä tyhjentynyt jo siinä vaiheessa, kun Mari oli palannut keittiöön, mutta nyt poika ilmeisesti yritti tunkea koko päänsä sinne. Äsken vielä huolestuttavan kalpeat kasvot olivat kauniisti punehtuneet. Santeri ei voinut olla virnistämättä. "Että ei me sen kummempaa." Mari nyökkäsi yhä järkyttyneenä. Ei hänellä todellakaan mitään ollut homoja vastaan, olihan yksi hänen kaverinsakin bi, mutta… hänen veljensä… Hetkinen. Eihän tämä nyt voinut olla totta. Santeri ja tämän aasialaissyntyinen kaveri yrittivät tietenkin kusettaa Maria! Miksi hän ei ollut heti sitä tajunnut?
"No niin varmaan", hän tuhahtikin, ja Santerin itsevarma virnistys tippui hänen kasvoiltaan - joissa oli huomattavan paljon samoja piirteitä kuin Marin omissa - kuin lehti puusta. Diudiudiu, hän näki sen leijailevan maahan höyhenen lailla ja läsähtävän kuoliaaksi. Läts. Hyvästi. "No ihan oikeesti!" Santeri kiljaisi närkästyneenä. Oli nyt tämäkin. Ensin Mari pakottaa hänet tulemaan kaapista ulos eikä sitten edes usko sen olevan totta! Mari tuhahti uudestaan merkiksi siitä, ettei häntä muka huijattu noin helpolla. Santeri katsoi äitiään oudoksuen, mutta Elli-Noora vain hihitteli kusenkeltaiseen kahvikuppiinsa.
"Kyllä mä tiedän, että tää on joku teidän typerä yhteispila", Mari ilmoitti itsevarmasti. Santeri pyöräytti silmiään. Jos sisko ei sanoin uskoisi, niin eivätköhän teot avaisi hänen silmänsä. Santeri ehti kuitenkin ottaa vain yhden määrätietoisen askeleen kohtauksen toista homo-osapuolta kohti, kun juuri hänen määränpäästään kuului: "Ihan totta se on."
Santeri olisi odottanut odottaa melkein mitä tahansa muuta kuin että se oli ollut lopulta Tatu, joka oli saanut Marin uskomaan totuuden. Tatun ilmoituksen jälkeen keittiöön oli tullut ihan hiljaista lukuun ottamatta lasagnen hiljaista tirinää uunissa ja kahvinkeittimen päästelemiä omituisia korahduksia. Mari oli tuijottanut Tatua silmät selällään, Tatu taas oli tuijottanut Maria takaisin kauhusta jäykkänä. Santeri oli jähmettynyt kesken askeleen, ja Elli-Noorakin vain istui kahvikuppi käsiensä välissä seuraten tilannetta.
Lopulta tauko ajan kulussa oli loppunut Marin kasvoille leviävään lämpimään hymyyn. Tyttö oli kääntynyt pikkuveljensä puoleen, kaapannut tämän tiukkaan halaukseen ja kiljunut tämän korvaan muun muassa "onnea", "mitä ihmettä", "voi miten hienoa" ja "senkin aasi, mikset oo kertonu". Tatu virnisteli iloisena katsellen Santerin hiljakseen sinertäviä kasvoja. Lopulta Elli-Noora oli huomauttanut tyttärelleen, ettei mitään iloisia häitä ja kauniita adoptiolapsia koskaan tulisi, jos Mari kuristaisi veljensä hengiltä. Se ei auttanut Santerin hengitysongelmia lainkaan, sillä äidin nolo kommentti sai hänen keuhkotoimintansa halvautumaan lopullisesti.
Lopulta tilanne oli loppunut yksinkertaisesti niin, että Santeri oli napannut Tatua ranteesta ja taluttanut tämän portaat ylös huoneeseensa. Äiti ja Mari olivat jääneet keittiöön virnuilemaan, ja postilaatikkopojasta horiseva Timikin sai jäädä lähes huomiotta. Tatu ehti vaivoin moikata pikkupoikaa, kun Santerin huoneen ovi läimähti kiinni ja lukkoon pyyhkäisten hyvin läheltä Tatun takaraivoa.
"Rauha, Myrskytuuli!" Tatu rauhoitteli Santeria, joka oli kääntänyt helpotuksen ja nolostuksen määrätietoiseksi ärtymykseksi. "Mikä helvetin Myrskytuuli?" Santeri virnisti heti selvästi rennompana. "Se on semmosesta hevoskirjasta. Se on sen hevosen nimi", Tatu selitti aivan kuin olisi puhunut jääkiekko-ottelusta tai muusta yhtä miehekkäästä. Santeri katsoi häntä epäluuloisesti ja tokaisi: "Mä en voi uskoo, ettei kukaan muka oo arvannu sun homoutta. Siis luetsä jotain hevoskirjoja?!" Tatu kohautti olkiaan viattomasti. "Mulla on pikkusisko, man. Sitä paitsi se kirja oli oikeesti aika koskettava." Santeri ei voinut muuta kuin nauraa epäuskoisesti. Mitähän kaikkea Tatusta vielä paljastuisikaan?
"Joitsä sitä kahvias ollenkaan?" Tatu kysyi, kun he mukamas tekivät läksyjä Santerin petaamattomalla sängyllä. Niin aurinkoista aamua Nybergin perheen keskimmäinen poika ei vielä ollut nähnytkään, että petaisi sänkynsä. Hänen äitinsä jaksoi kyllä muistuttaa siitä. "No en mä ehtinyt, kun oli taas hirvee tilanne päällä koko ajan", Santeri hymähti lempeästi. Hän makasi selällään pää Tatun sylissä ja luki historian kirjaa. Tai ainakin esitti lukevansa, koska todellisuudessa hän oli päässyt vasta kappaleen toisen rivin puoliväliin eikä siltikään muistanut lukemaansa.
"Tilanne", Tatu toisti venyttäen sanaa niin, että se kuulosti hyvin arvostelevalta. Tehostaakseen mielipidettään Santerin sanavalinnan hölmöydestä hän tökkäsi poikaa etusormellaan kylkeen saaden herkkänahkaisen pojan kierähtämään huudahtaen sivuun. Historian kirja lensi jalkopäähän, ja epäilemättä kenellekään ei tullut sitä ikävä. Kyllä Santeri historiasta piti, tällä hetkellä nykyisyys vaan sattui jostakin syystä kiinnostamaan hieman enemmän.
"Sä kiljut kuin tyttö", Tatu jatkoi kiusaamista tökäten seinää vasten kierähtänyttä Santeria uudestaan. "No ehkä musta pitää sit tulla tän suhteen nainen", Santeri hymähti kömpien polvilleen peiton seasta. "Ainakin saan sit tossuttaa sua", hän virnisti perään. Tatun suu loksahti auki epäuskoisesti. "Ai meinaatsä, että sä pystyt jonkin kaulimen voimalla määräilemään, millon mä tuun baarista tai katon jalkapalloo? Nainen!" Santeri oli tyytyväinen saatuaan Tatun reagoimaan. "Hyi hyi, mitä stereotyyppisiä sukupuolirooleja, Tatuseni. Sitä paitsi, minne baariin sä luulet ton ikäsenä pääseväs?" Hän nauroi likaisesti viimeiselle.
Tatu oli tunnetusti hyvä näyttelemään, mutta jostain syystä Santerille mököttäminen ei ottanut onnistuakseen. Santeri oli muka keskittynyt katselemaan kattoa ja seiniä odotellessaan kärsivällisesti, että lyhytjänteisemmän Tatun kärsivällisyys pettää. Siihen ei kestänyt kauaakaan; jo parin minuutin kuluttua Santeri tunsi toisen sormien "kävelevän" reittään pitkin vatsalle, rinnalle ja kaulaa myöten edelleen kasvoille. Jo kosketuksen tuntiessaan Santeri oli siirtänyt katseensa takaisin Tatuun, joka tuijotteli Santerin kehoa keskittyneesti sitä mukaa, kun hänen sormensa sillä etenivät.
Kun sormet olivat saapuneet kasvoille, ilmeisesti määränpäähänsä, ne pysähtyivät hetkeksi. Sitten ne puristivat Santerin vaaleat posket lyttyyn niin, että hän näytti (ainakin Tatun mielestä) ihan seinään ajaneelta hamsterilta. Tatu hymyili ajatukselle ja katsoi taas Santerin odottavia silmiä. "Arvaa, meinasko pettää itsehillintä siellä keittiössä, kun yks alko ehdottelemaan kesken anopin kuulustelun", hän sanoi hiljaa, ennen kuin veti toisen pojan itseensä kiinni. Santeri hymähti syyllisesti, muttei malttanut enää vastata mitään, sillä Tatu antoi itsensä kaatua selälleen vuoteelle ja veti Santerin perässään.
Pehmeiden suudelmien välissä Santeri kysyi: "Miks sä oot aina päällä?" Tatu oli nimittäin taas kiepauttanut Santerin alleen, ennen kuin oli suudellut tämän raollaan odottavia huulia. Hän huomasi, että Santeri oli jostain syystä alkanut käyttää huulirasvaa. Hän hymyili huomiolleen hellästi, mutta sitten Santeri keskeytti heidät tasa-arvopohdinnoillaan. "Koska mä oon mies", Tatu vastasi ykskantaan ja imi kevyesti Santerin kaulaa. Hän toivoi, ettei jättäisi kovin näkyviä jälkiä, mutta seuraukset eivät sillä hetkellä olleet ihan se päällimmäisin asia hänen mielessään. Ei, kun Santeri hänen allaan hengitti nopeasti ja kevyesti ja ähkäisi välillä hiljaa mielihyvästä.
"Mut oonhan mäkin mies", Santeri huomautti livauttaen hieman viileät kätensä Tatun valkoisen paidan alle. Tatulla oli melkein aina jotain valkeaa yllään. Hänen tyylinsä oli R&B-vaikutteinen, ja jostain syystä hänellä oli melko harvoin mitään tummaa yllään. Tatun mieluisimmat tehostevärit olivat kuitenkin musta, harmaa ja vihreä. Keltaista hän ei voinut sietää. Santeri ei tosin valittanut Tatun värivalinnoista; vaaleat värit korostivat pojan suomalaisella mittapuulla tummaa ihoa, mustanruskeita hiuksia ja samanvärisiä silmiä.
Tatu ynähti tukahtuneesti tuntiessaan toisen pojan kosketuksen, muttei keskeyttänyt Santerin kaulan suutelua. Hän piti tämän kaulasta; se oli ylevä ja lihaksikas, mutta silti siro. Juuri täydellinen juuri tähän. Tatu tunsi Santerin kädet ylhäällä kyljillään, sitten lapaluilla, niskassa… Ja vain hetkeä myöhemmin ne seikkailivat alaselältä hänen takamukselleen, jota ne puristivat leikkisästi. Tai ainakin Tatu uskoi kosketuksen tarkoituksen olleen leikkisä, mutta se sai kuitenkin hänet huokaisemaan kovempaa kuin äsken.
"Oo nyt hiljempaa, tonttu, tai Timi luulee, että me katotaan jotain pornoo täällä!" Santeri henkäisi huvittuneesti nostaen käsiään ylemmäs kuin varotoimena. "Ei me sitä katota, paremminkin tehdään", Tatu sanoi nostettuaan katseensa viimeinkin Santerin kasvoihin. Sitten hän sattui vilkaisemaan Santeri kaulaa - kohtaa, jonka kimpussa hän oli operoinut viime minuutit - ja hänen silmänsä laajenivat säikähdyksestä. Kaulaa koristi melko pieni, mutta erittäin näkyvän tumma fritsu.
"Pojat, syömään!" Santerin äiti huusi alakerrasta noin kymmentä minuuttia myöhemmin. Santeri seisoi peilin edessä yläkerran kylpyhuoneessa käsi kaulalla. Hän katsoi peilin kautta takanaan ovenpieleen nojaavaa Tatua ja hoki varmaan kolmannentoista kerran: "Voi helvetti! Äiti kuolee nauruun! Oliko ihan pakko?!" Hän mietti huomista koulupäivää. Huivi. Hän oli käyttänyt sitä aiemminkin. Ehkä kerran tai kaksi, mutta oli kuitenkin. Huivi.
"JOO, ME TULLAAN!" Santeri karjaisi niin kovaa, että Tatu säpsähti. Sitten Tatu astui yhä vastausta odottavan Santerin taakse ja kietaisi kätensä tämän vatsan ympäri. "No ei se niin pahalta näytä. Se oli oikeesti vahinko, mut mitäs olit niin kuuma", hän hymähti suukottaen nopeasti Santerin poskea. "Ime nyt vielä sitten siihenkin jälki", Santeri tuhahti ja lähti alakertaan syömään. Tatu seurasi hihitellen perässä.
Keittiöön päästessään Santeri oli jo valmiiksi kauniin punainen. Hän yritti kävellä niin, että äiti ja Mari näkivät vain oikean puolen hänen kaulastaan, mikä onnistuikin siihen asti, kun hän oli käynyt ottamassa ruokaa ja istuutui pöytään Tatu kannoillaan.
Kun Tatu oli asettunut istumaan hänen vasemmalle puolelleen, vastapäätä istuva Mari tyrskähti. "Mitä helvettiä, Santeri? Onko toi -" "Eiole", Santeri ehti kiistää, ennen kuin Mari sai sanottua sen ärsyttävän sanan. "No on varmasti fritsu!" Sieltä se sitten tuli. "Mitä?!" Elli-Noora kiljaisi ja tempaisi Santerin pään sivulle niin, että Tatu pelkäsi sen venähtävän paikoiltaan. Nähtyään sen illan kuumimman puheenaiheen sekä Mari että Elli-Noora repesivät raikuvaan nauruun. Santeri ja Tatu kumpikin punastuivat syvästi.
Kun naiset nauroivat kippurassa vielä useiden minuuttien jälkeenkin, Santerilta meinasivat mennä hermot. "No ei nyt yks mustelma voi olla noin hauska!" hän ärähti, ja näki Tatun virnistävän hänen puolustautumiselleen. "No sulla ei oo kyllä mitään nauramista, sun vikahan tää on", hän tuhahti, mutta Tatun virne vain levisi.
"No voi kun söpöä", Mari lässytti saaden Tatun äkkiä punastumaan taas. "Näytäs vielä", hän komensi ja kumartui lähemmäs. Santeri veti käden jäljen päälle, mutta Mari siirsi sen sivuun ja nyökkäsi. "On kyllä aika hieno", hän sanoi kuin paraskin taidekriitikko. Santeri ei ollut taideteos eikä Tatu taiteilija, he olivat pari, helvetti soikoon, ja parisuhteeseen kuului kaikenlaistien ruumiinosien imeskely. Siis esimerkiksi korvat, kaula, varpaat… "No sähän sen tiedät, vittu Mikalla aina kaula ihan ruttotautisen näköinen", Santeri heitti kuivakasti, ja Tatun kulmat kohosivat kiinnostuneina. Mari vaivaantui hieman, mutta Elli-Nooraa nauratti yhä.
Lopulta keskustelu, hihitys ja tirskahtelu vaimenivat, ja kaikki keskittyivät syömiseen. Santeri tunsi jonkin hiplaavan jalkaansa ja oli jo torumaisillaan aina kerjäävää koiraansa, kun sattui vilkaisemaan pöydän alle ja näki siellä Tatun jalan, joka siveli kevyesti hänen nilkkaansa. Santeri ei edes käsittänyt, miten pojan jalka taipui niin oudosti, mutta potkaisi sitä toruvasti. Liike pysähtyi, mutta jalka ei siirtynyt minnekään. Santeri huokaisi antautuvasti. Ei kai sille mitään voinut, että jätkä oli niin puutteessa, ettei edes ruokapöydässä voinut antaa olla.
"On se rankkaa tuo rakastavaisten elämä", Elli-Noora huomautti poikansa huokauksen kuullessaan. "Ihan syöminenkin ottaa voimien päälle." "Eikä ota", Tatu kiisti ja jatkoi, "tää on ihan tajun hyvää!" Elli-Noora kehotti lautasensa tyhjentäneitä poikia ottamaan lisää, mutta kumpikin pudisti päätään, kiitti ruoasta, huuhtoi lautasensa ja kiiruhti takaisin yläkertaan.
"Milloinkahan teidän pitää alkaa nukkua yöt teltassa", Mari virnisti saaden äitinsä hymyilemään toruvasti. "No ei kai ne nyt sellaista! Sitä paitsi, saavat pojat siinä tapauksessa painua sinne telttaan." Kumpikin nauroi onnellisesti, mutta samalla Elli-Noora mietti, miten asia pitäisi kertoa Santerin isälle. Hän ei ollut aivan varma miehensä suhtautumisesta vähemmistöihin, ja voi olla, että joka tapauksessa oman pojan homous oli mutkikas asia käsiteltäväksi. Siitä kuitenkin ehtisi murehtia myöhemminkin. Nyt Mats oli työmatkalla vielä tämän viikon.
*
Oli kulunut vajaat kaksi viikkoa Tatun ensivierailusta Santerin kotona. Heillä oli sujunut kaikki hienosti, he eivät olleet riidelleet kertaakaan, koska ihastumisen ensihuuma oli vielä niin vahva heidän välillään. Santeri oli onnellisempi kuin koskaan aiemmin, eikä Tatullakaan vaikuttanut olevan valittamista heidän suhteestaan.
Silti jotakin tuntui olevan pielessä. Tunne oli vaivannut häntä jo muutaman päivän, ja nyt, lauantaina, ahdistus oli vallannut Santerin pään ja pakottanut hänet miettimään, missä oli oikein vika. Hän oli pohtinut asioita koko päivän ja tajunnut, että ongelmia oli monta.
Kyseessä ei ollut hän tai Tatu, vaan ihmiset heidän ympärillään. Ensinnäkin oli Santerin isä, jolle oli työmatkan jälkeen kerrottu vain, että Santeri seurusteli. Santeri oli puhunut äitinsä kanssa siitä, kuinka asia pitäisi esittää, mutta mitään turvallista tapaa ei oltu keksitty. Santeria pelotti, että hänen ja isän hyvät välit menisivät, jos mies ei hyväksyisikään Tatua.
Lisäksi Tatu ei voisi ehkä enää käydä heillä niin usein, ja Tatun luona usein vieraileva Santeri oli jo herättänyt Maria-äidin uteliaisuuden vierailijasta. He olivat sopineet, että Tatu sanoo Santerin olevan vain kaveri, vaikka se tuntuikin Santerista pahalta. Hän kuitenkin ymmärsi, ettei Tatu halunnut ottaa sitä riskiä, ettei asia olisikaan Marialle ihan ok. Hän oli jo menettänyt yhdet vanhemmat ja adoptioisänsä. Hän halusi pitää edes yhden äidin.
Tatu oli koko ajan vähän pahalla tuulella, koska hänellä oli kotona vaikeaa. Marialla oli kamalat paineet töissä tiukan projektiaikataulun takia, joten hän purki stressinsä lapsiinsa. Nella itki koko ajan, Tatu ärhenteli etenkin Petelle ja äidilleen. Santeri sai hänet rauhoittumaan, mutta muuten hänkään ei pystynyt auttamaan mitenkään.
Sitten oli vielä heidän kummankin kaverit. Elias oli taas hiljakseen muuttunut omaksi itsekseen, ja kuten Santeri oli arvellutkin, sen myötä Santerin ja Tatun suhteen hyväksyminen oli muuttunut ensin vittuiluksi ja nyt suorastaan aiheen välttelyksi. Oli vain ajan kysymys, milloin hän raivostuisi taas julkisesti ja huutaisi asian kaikkien kuullen ääneen. Tatu, jolla oli yhä kaapista ulostulo -ongelmia, ei todellakaan pitäisi siitä.
Lisäksi Pete oli kuulemma etääntynyt Samista ja Tatusta, ja yhtenä iltana Tatu oli paljastanut epäilevänsä, että poika oli aloittanut huumeidenkäytön. Hän tiesi Peten kyllä polttelevan pilveä satunnaisesti (yleensä kännissä), ja olihan hän itsekin kokeillut pari kertaa, mutta pojan muuttunut käytös kieli joko käytön vakiintumisesta tai aineiden vaihtumisesta.
Pete ei myös vieläkään pitänyt Santerista, vaikka tajusikin olla vittuilematta aiheesta enää Tatulle sen jälkeen, kun tämä oli pari kertaa suuttunut kaverilleen asiasta. Silti Santeri huomasi monesti Peten katsovan häntä ilkeästi, ja kerran poika oli jopa näyttänyt hänelle keskaria ohi kulkiessaan. No, sitten Tatu oli vähän kuulemma opastanut Peteä, kehen kansainvälisiä käsimerkkejä kannattaa käytellä…
Joten, vaikka Santeri ja Tatu olivat oikeasti onnellisia yhdessä, oli heidän elämänsä sillä hetkellä melkoista myllerrystä. Kyllähän Santeri sitä oli osannut odottaa; hän tiesi, että kun vähän aikaa meni oikein hyvin, seurasi perässä harvinaisen paska elämänjakso. Ei se häntä ihmetyttänyt; Tatun ja hänen yhteen päätyminen oli ollut hänelle niin tärkeää, että hän kärsisi muilla elämän alueilla vaikka puoli vuotta, kunhan he vain pysyisivät yhdessä.
He eivät tietenkään olleet hyljänneet muita kavereitaan ja perhettään. Tatu ja Tommi olivat alkaneet käydä kahdestaan salilla (Elias ei oikein pitänyt siitä, mutta itsehän hän oli sanonut, ettei tykännyt käydä salilla). Tommin ja Elinin juttu ei oikein ollut edennyt, mutta silti vaikutti yhä siltä, että Elinkin oli kiinnostunut Tommista. Tommi oli siis porukasta ainoa, jolla meni kokonaisvaltaisesti hyvin. Eliniäkin vaivasi jokin - kukaan, edes Elias, ei ollut oikein varma, mikä - sillä hän oli koko ajan hiljainen ja välinpitämätön. Juuri hän olikin lykännyt tapaamista Tommin kanssa sanoen, että haluaa tehdä sen sitten, kun hän jaksaa kunnolla keskittää ajatuksensa siihen.
Santeri käänsi kylkeä sängyssään ja huokaisi. Hän todella toivoi, että kaikilla alkaisi pian taas mennä hyvin. Ei ollut kivaa olla itse onnellinen (ainakin yhdeltä osin) ja katsoa, kun muiden elämä oli kurjaa. Hänen ajatuksensa keskeytyivät, kun puhelin piippasi ilmoittaen tekstiviestin saapumisesta. Hän avasi viestin ja luettuaan sen hänen huulensa kaartuivat iloiseen hymyyn. Hän näpytteli vastauksen: "No mä kyllä olin jo nukkumassa, mutta öitä vaan sullekin (: Säkin oot tärkee.<3" Sitten hän pisti kännykän pois ja tunsi viimein voivansa nukahtaa. Viimeinen ajatus ennen uneen vaipumista oli se sama toive, jonka hän oli esittänyt aiemmin. Olla onnellinen.
A/N2: Kommentit <3 Te <3 Satutanteri <3
-
:3 :3 :3 :3 :3 :3 :3 kuolin. tää oli maaaaaaaaaaaailman ihanin YHYY nyt se loppus =((((( nauroin koko ekan osan ajan ja pelkäsin et vikas osas sä erotat ne mut huh kaikki päätty hyvin ja JEE aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa tää oli ihanaa :333333333333333 AH kiitos tästä!
-
AAAH JATKOIT! Ihanata. Ja hyvä jos kirjoitat toisen osan, sillä tämähän jäi aivan selkeästi kesken. ;]
Söpö tarina. Olisit voinut kyllä pistää pojat hommiin siellä makuuhuoneen puolella hih. Noh, ehkä niin kävisi seuraavassa osassa. :--D
En osaa sanoa mitään rakentavaa, anteeksi.
Lisää toivon!
-
oivoi. Kuule mun on ihan pakko sanoa, että en voi nyt kommentoida pitkästi, koska olen vaihteeksi puhelimella netissä ja tämä kettuilee. Huomenna kuitenkin saat pitkän kommentin, muokkailen sen sitten tähän viestiin. ;) Mutta rakastin. Malta oottaa huomiseen, niin seulon koko pätkän läpi ja kehun sut maasta taivaisiin. :3 <3
//Muoksmuoks. Muahha, laitan sittenkin uuden kommentin. :3
-
SaranQ: Niin, se on tosiaan loppu nyt. :( Tietenkään Satutanteria ei voi erottaa! Ja rehellisesti sanottuna ei käyny edes mielessä. :D Kiitos sinulle, että oot jaksanu lukee ja kommailla :) <3
carsoni: Joo, toinen osa tähän on pakko tulla, koska jätin ton lopun just niin avoimeks. Tuosta on sitten helppokin jatkaa^^ Arvaa olisko tehnyt mieli kirjottaa joku hemmetin Satutanteri-pornokohtaus, mutta tarinan yleisen ikärajan ja tämän osastonkin huomioiden fiksumpaa jättää se sinne jatko-osaan. Sinne mä sen olen sitten suunnitellutkin, koska eihän nuo vielä ole olleet yhdessä paljon mitään niin ne malttaa odottaa ;) Eli kakkososa tulee sitten korkeammalla ikärajalla ja niin ollen varmasti eri osastolle. Kettusateesta se sitten löytyy, tännekin voin pistää ilmoituksen ja jos joku noita uusia viestejä vahtaa niin sieltä kans :) Kiitos paljon kommenteista <3
Suklaamurunen: Hyvä hyvä, kommenttia tulossa ;) Sitä odottelen. Oi voi : DD Kiitos <3
Luin muuten tämän koko ficin koneelta läpi ja löysin jotain epätarkkuuksia sekä ihastuttavia typoja, joista tosin osan oon jo täällä finissä korjannut, kun on huomautuksia tullut :) Muuttelin kuitenkin jotain sanavalintoja ja -järjestyksiä tuolla ja ajattelin jossain vaiheessa postata sen korjaillun version sitten niinkun tähän tilalle. Eli uutta topicia ei tule, korvaan vaan nuo osat niillä, mitkä mulla nyt on koneella. Älkäätte siis ihmetelkö, jos jotkin kohdat eivät kuulosta tutuilta, jos joskus luette uudestaan (: Mitään juonellisia tms. muutoksia en kuitenkaan ole tehnyt.
Mä pidin itsekin tästä ficistä. Osaan olla välillä aika itsekriittinen, joten kaipa tää sitten on hyvä.^^
-
Tähän on tullut jatkoa ;o ihanaa <3
aaa vittu oikeesti rupesin itkee ku tajusin et tää on vika osa ja varsinki tota A/N:ää lukiessa ;------; joo en tiiä mikä mulla on mut ääää itkettäää<3
nyt rupeen lukee tota osaa sitten mmmm
"Et sitten yrjöä lattialle, äiti siivosi viikonloppuna", Santeri huomautti muka nuhtelevasti ja ansaitsi sanoillaan tyrkkäisyn takaraivoonsa. "Hullu naistenhakkaaja", ja uusi töytäisy. Oi sitä nuorenparin avio-onnea.
<3
"toin tässä vain kaverini käymään vain kahvilla emmekä aio harrastaa pian villiä seksiä päidenne yläpuolella" -vaikutelman. "No moi", Elli-Noora sanoi homotutka villisti piipaten.
ihana XD
äääääääääää nauran x''''''DDDd ihanaa tekstiä :___))) piippaus lähtikin Marin puhelimesta ehehehehee 8DD okei joiioooo jatkan
Kusenkeltainen arabia teemamuki <3
Ensin Mari pakottaa hänet tulemaan kaapista ulos eikä sitten edes usko sen olevan totta!
tyhmä Mari >8( ::DD
sillä äidin nolo kommentti sai hänen keuhkotoimintansa halvautumaan lopullisesti.
sääääd :<
Siis luetsä jotain hevoskirjoja?!
>DDDD hajosin :_D
"Ai meinaatsä, että sä pystyt jonkin kaulimen voimalla määräilemään, millon mä tuun baarista tai katon jalkapalloo? Nainen!"
eiiiii x''''DD<3
seinään ajanut hamsteri santeri 8)))♥
"Oo nyt hiljempaa, tonttu, tai Timi luulee, että me katotaan jotain pornoo täällä!" Santeri henkäisi huvittuneesti nostaen käsiään ylemmäs kuin varotoimena. "Ei me sitä katota, paremminkin tehdään", Tatu sanoi
hyihyi Tatu >8))
"Ime nyt vielä sitten siihenkin jälki",
tapat mut nauruun x'''DDD
reiluja noi ihmiset ku noin alkaa yhdestä fritsusta riehumaan 8D
Tos lopus alko ahdistamaaan, toi Santerin ahdistus vaikutti muhun ilmeisesti aika voimakkaasti. :s apuaaa
mut noi vikat lauseet yyyy alko itkettäää taas <3 ihana äää ♥ oon aika tunteikas just nyt :')
joooo no tos oli nyt jotai rändöm lainailuu (no ei kyllä ihan rändöm, ihan tarkkaan kyllä valitsin) anteeks jos tuli vähän liikaa ;ss
Nyt voin keskittyy siihen kommaamiseen.
Eli tää oli kokonaisuudessaan tosi ihana tarina, rakastuin tähän ja pääsin aika hyvin mukaan. Tykkäsin Satusta ja Tanterista - eiku siis Tatusta ja Santerista ja ne oli söpöjä ja muwwww <3 Nella oli kanssa kiva hahmo, samoin Santerin äiti ;> ja Tommi ja Elin kanssa <3 Mariin en nyt kauheesti tutustunut :D Ja oli siellä pari muutakin hahmoo, joihin en kauheesti päässyt sisään, mut se ei haittaa, koska ne ei oo periaattees pääosas tässä =) mm
Tää juoni oli musta hyvä, ja kerronta oli hyvää ja tää eteni hyvin ja sillee ;D osat olisi voineet olla pitempia (TÄÄ VIKA OSA OLI IHANAN PITKÄ verrattuna muihin XD KIIIIIITOS <3) mut nii iha turha tunkee sinne mitää ylimääräst jossei keksi =) oon kyl sanonu sen varmaan jo xD
Ja oikeesti tää oli niii ihanan hidas sillee 8) tai ku miettii et kaikki kyl tos tarinas tapahtu suht nopeesti mut osia oli ilmestyny kuitenki aika reippaasti ennen ku tapahtu mitäään.... erikoista ::D
ja sitten mun piti sanoa että oli hyvä et T ja S ei silleeee ollu mitenkäää erikoista suhdetta toisiinsa tai siis ne ei ollut parhaita kavereita keskenään tai vihamiehiii vaan ne oli sillee just no emt mitä selitän ehkä tajuut ehkä et 8D
mul ois varmaan viel miljoona asiaa sanottavana mut mä en jaksa kommentoida pidempään, sori >.< mut tää oli oikeesti yks ihanimmista ja kivoista ja parhaista mitä oon lukenu ja tuun lukee tän varmasti viel monta kertaa ja oikeesti rakastan tätä. mut tää loppu eiieieieeiieieeeiiiii yyyyy ;____;
....jatko-osaa odotellessa 8)
heh. kiitos iha mielettömästi että sain lukea ja hyvää jatkoa sitten sen jatko-osan kanssa 8)♥
ps. oisin halunnu kirjottaa oikeesti ihanan tyhjentävän kommentin mut oon liian sekasin
KIIIIITOS ♥♥♥
~Dannie (heh laitoin vielä tollee eiku hä)
//// AIJOO TÄÄ ON PAKKO LISÄTÄ : luin nopeesti et mitä oot noihin kommentteihin vastannu ni :O Eli kakkososa tulee sitten korkeammalla ikärajalla ja niin ollen varmasti eri osastolle.
MITÄMITÄMITÄ IHANAAAAAA <33333333 *fanityttttöilyihkutusta* apua teeee se jatko nyt nopeee 8)))
-
Dannie: Oihh, mikä kommentti<3 Kiitos :) Ei saa itkee, vaikka yhyy onhan se herkkää. ;( Lainaukset on just huippuja, kiitos paljon ;) Hauskaa että sulla oli taas hauskaa >_< Santerin äitille ja siskolle pitää antaa anteeks, Santtu-poika toi just ekan poikaystävän kotiin ja heti on hirveet jäljet kaulassa :")
Tämä eka osa oli aika tällainen kevyt ja yleisluonnoltaan iloinen, ja se genre on viime aikoina ollu mulle vähän vieraampi. Ehkä senkin takia tämän kirjoittaminen kävi hankalammaksi. Jatkosta tulee luultavasti vakavampi, mutta mitään kamalaa teiniangstia tuskin sekään on. :)
Totta, että moni hahmo jäi varmasti aika etäiseksi, mutta en jaksanut kaikista alkaa hirveitä selvityksiä tehdä, koska heillä ei niin tärkeää roolia tarinassa ollut. Mä olen vähän huono venyttämään tekstiä väkisen, mutta omasta mielestäni olisin voinut kuvailla ympäristöä enemmän. Korjaan homman jatkossa, mikä toivottavasti myös pidentää osia ;)
Mulla meinaa aina käydä niin, että kun hommiin päästään, niin siinä vaiheessa ei enää aikailla 8) Ai meinaatsä tolla T ja S -suhde jutulla, että ne ei tuntenu ennaltaan sillee ja ettei niillä ollu sillee mitään tunteita toisiaan kohtaan, tai oli mut ne ei tienny niistä... Joo, lähes yhtä selventävä yritys ku sulla :"DDD Mut luulen tajunneeni, mitä tarkotit :)
Kiitos sinulle oikeasti, että olet jaksanut satutanteroida ja kommata ;D Joo, olisi tosiaan vähän syventää siinä kakkososassa... Miten tuon ilmauksen sitten itse kukin tulkitseekaan ::)
Hui, yksi ihanimmista. Jatko-osan suhteen on mullakin jopa into aika korkealla, mutta nyt pidän taukoa Satutanterista ;) En kyllä eilen illalla osannut ajatella mitään muuta kuin tätä ficciä ja sitä jatkoa ja Tatua ja Santeria O__o
-
Rosalie: Kiitoskiitoskiitos<3 (Anteeksi, jos aiheutan jollekulle väristyksiä noiden kauheiden sydänmäärien takia XD) Hehee, slashiin-käännyttäjä foxi 8) No, onhan mulla joitakin ideoita sen jatko-osan varalle, joten miksipä en olisi kiusannut teitä hieman ;)
Hienoa, että mun huumori puree >__< In real life mä oon oikeesti se, jota kaikki pitää ihan idioottina ja saan nauraa yksinään mun hyville jutuille :( No ei nyt ihan. :")
Jatko-osaa ei ole turhaa odottaa, mutta suosittelisin oikeasti hakemaan jotakin muuta tekemistä/lukemista sille odotusajalle, sillä tässä saattaa oikeasti kestää. :"D Kiitoooooos : D
-
ei se loppu!
oli ihan älyttömän hyvä viiminen luku, vaikka jätit taas noita asioita auki, mut ehkä se oli ihan hyvä. :D
satu ja tanteri eikun tatu ja santeri on ihan älyttömän söpöjä yhdessä ja toi loppu oli just silleeen ihan hirveen söpö, jos tiedät mitä tarkotan? :D
toivottavasti tommi ja elin päätyy yhteen. (:
jajajaa kiiiitoksia ihan hirveesti tästä lukukokemuksesta, sä osaat kirjottaa!
(:
// anteeksi lyhyt kommentti, mutta en osaa kirjoittaa pitkiä. :<
-
Kaura: Kyllä se loppu :< Loppu jäi auki siksi, että toinen osa on helppo kytkeä tähän ;) Aioin joka tapauksessa jättää nuo asiat sinne kakkoseen. Hahaa, minäkin aina ajattelen Satu ja Tanteri... eikun Tanteri ja Satu... eikun mikä TATU ja SANTERI :"DDD Vaikeaa on :")
Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat lopun söpöydellä. Kaameeta hempeilyä, mutta teki mieli kirjoittaa sellaista, kun loppujen lopuksi nuo eivät hirveästi kerenneet pehmoilla tässä :)
Tommista ja Elinistä kuullaan kyllä kakkosessa vähintää yhtä paljon, ellei enemmänkin, kuin tässä.^^
Kiitos kehuista, awws<3 Kiitos itsellesi, että olet jaksanut kommentoida urheasti :)
Semmoinen hauska homma on, että mulla on hirveet inspikset Satutanterin suhteen :D Mulla on esim. kakkosen alku jo suunniteltu päässäni sekä paljon yksityisiä kohtauksia. Pelkään pahoin, että ne valloittaa mun pään ja pakottaa aloittamaan sen kakkosen kirjoittamisen jo huomattavasti aiemmin kuin suunnittelin :( Tämä ei ole lupaus, mutta varoitanpa vain :D
-
;_____;
Se sitte meni loppumaan...
Ja mun pitäis mennä nukkumaan... joten sanon vaan että kiitosta ja ihana luku <3
Kommaan sitte ku ehdin lisää.
-
Mä oon tässä pähkäillyt kohta puolisen tuntia, et kommentoinko mä nyt vai vasta myöhemmin. Lopulta mä päätin, että kommentoin nyt, vaikka mun oikeastaan pitäis mennä suihkuun ja nukkumaan. Ja tehdä läksytkin vielä.
Mä kommentoin tätä sillon joskus alussa, ja päätin, et kommentoin sit uudestaan, kun oot saanut tän päätökseen. Odotin jatkoa koko ajan innolla, ja melkein pyörin paikallani, kun huomasin sitä tulleen. : D
Mä en oikeastaan pettynyt tässä mihinkään muuhun kuin yhteen asiaan - Tatun ja Santerin suhde eteni mun makuun vähän liian nopeasti. Tai no, ei nopeasti, vaan... miten sen nyt selittäis. Ensin oli monta lukua sitä, kun Santeri paini itsensä ja tunteidensa kanssa, ja sit se tutustui Tatuun. Siinä vaiheessa alkoi mennä todella lujaa, verrattuna siihen, että tarina oli aikaisemmin kulkenut niin hitaasti eteenpäin. Se vähän latisti mun lukuintoa. D: Kuitenkin mä tiedän, miten haastavaa se parin yhteen saaminen ficeissä/novelleissa on, koska mulla itsellänikin tuppaa menemään se kohtaus aina liian nopeasti. Olisin silti kaivannut tähän edes vähän hitautta ja epävarmutta enemmän. Okei, okei, olihan siellä sitä epävarmuutta, joo, mut silti mun mielestä varsinkin Santeri olisi saanut olla epävarmempi, koska jos nyt muistan oikein, niin hän ei aikasemmin ollut seurustellut? Tatukin hyväksyi suuntaumuksensa yllättävän nopeasti, mut ei mulla siitä oikeastaan ole paljon sanottavaa. Jotkut on sinut itsensä kanssa nopeammin kuin toiset.
Hitsi, kuulostan kauheen negatiiviselta. : ( Koska oikeesti mä pidin tästä ihan sika paljon, enkä mä muista koska viimeksi olisin lukenut jotakin novellia/ficciä näin innolla. Viimeistä osaa lukiessa mä itkin ja nauroin ihan vaan sen takia, että nuo kaks olivat niin sulosia. ;__; Ja vähän kyllä tuli haikeakin fiilis, koska näistä pojista lukisi mieluusti heti kyllä lisääkin. :'D Mut toivotaan et se toinenkin osa sit joskus tulevaisuudessa tänne finiin ilmestyy~
Aa mitäs vielä... mun tekis mieli ihkuttaa Tatua ja Santeria koko loppuilta ja -yö, mutta ehkä jätän väliin. : D Mua vaan harmittaa vähän, kun tää mun kommentti kuulostaa varmaan hirveen negatiiviselta, vaikka mä en missään vaiheessa negatiivisilla fiiliksillä tätä tekstiä ole lukenut.
Mut ai niin ! Se mun piti vielä mainita, et miten ihanan realistinen tää teksti oli koko ajan. Okei, vaik tossa nyt olikin sitä et tää kulki vähän nopeesti eteenpäin, niin silti. Olit saanut sivuhenkilöille omat persoonat, ja tyyppien jutut oli just sellasia, kuin ykkösvuoden lukiolaisilta saattaa odottaakin. : D Plussaa myös siitä, että tässä oli myös selviä heteroparituksia - tosi usein slashaajat menevät siihen, että novellissa/ficissä ei ole muita kuin homoparituksia.
Ja sit Tatusta. Pakko kyllä myöntää, et tuollanen ois aika unelma poikaystäväksi itelleniki. XD Kpoppia ja Jrockia tulee nimittäin kuunneltua tosi paljon, ja aasialaiset ovat esim ihan hemmetin hyvännäkösiä ;_; ( okei, ei kaikki, mut-- :: D )
DBSK:ta on kans näin btw välillä tullut kuunneltua, mut lähinnä kyl Big Bangia. : )
Yhyy mulla olis niin paljon sanottavaa, mut silti tuntuu, et pää on ihan tyhjä. D:
Aa ! Ne mesekeskustelut ! Ihanan realistisia, kiitos niistä. ; _ ; ♥
(ja Santerin fritsu. aaw ku sulosta ♥)
Okei, nyt on pakko mennä tekemään niitä läksyjä. : ( Kiitos todella paljon tästä, tulen aivan varmasti lukemaan vielä tulevaisuudessa moneen otteeseen. :---)
-
Muahha, laitanpa sittenkin uuden kommentin tänne... ((:::::::::::::::::::::::::
Noniin, tässä se minun lupaamani _pitkä_ kommentti tulee. Toivon kuitenkin että ennen kommentin lukemista varaudut äärettömän tylsään paskanjauhantaan, jossa toistetaan samat asiat viiteen kymmeneen kertaan vain pidentääkseni tätä ihanaa ja ah-niin-mahaisaa kommenttiani.
Mutta eikun asiaan.
Satutanterista on tullut tiiätkös mun ja pikkusiskon yleisin puheenaihe, yleensä kehutaan kuinka ne on ihania, sulosia ym. sellaista aika ylivoimaisen satutanterimaista. ;3
Mä huokaisen helpotuksesta, kun tämä ficci saa kakkososan. Täytyy myöntää että jätit sen verran herkulliseen kohtaan, että ei jumankekkulis ja sen lapset.
”Mutta entä jos se vihaa mua?” Tatu ähkäisi pelokkaasti. Varmaan neljännen kerran sillä puolentoista kilometrin matkalla. Santerin teki mieli ottaa toista poikaa kädestä, ihan vain vaikka siksi, ettei tämä juoksisi karkuun – minkä tämä saattaisi hyvin tehdäkin, niin kauhuissaan hän oli Santerin äidin tapaamisesta.
Voi herranjestas, voiko olla mitään suloisempaa ku tuo? :3 Ihanaa oikeesti, meinasin sulaa sänkyyni. (8
"No, ei voi mitään." Tatu oli oudon kalpea. "Et sitten yrjöä lattialle, äiti siivosi viikonloppuna", Santeri huomautti muka nuhtelevasti ja ansaitsi sanoillaan tyrkkäisyn takaraivoonsa. "Hullu naistenhakkaaja", ja uusi töytäisy.
Krhm, Veera ei ainakaan kuollut nauruun? (8 Tässä jälleen yks Satutanterin hyvistä puolista: Naisen roolista ei tapella, vaan se on itsestään selvää että Santeri on NAINEN! (x <3 Hemmottelet mut piloille. (;
Santeri ehti kuitenkin ottaa vain yhden määrätietoisen askeleen kohtauksen toista homo-osapuolta kohti, kun juuri hänen määränpäästään kuului: "Ihan totta se on.”
Oot ilkee, mä ehdin jo ihan fiiliksissä oottaa kunnon imuttelua anopin edessä! ))8 Höh, ois ollu paljon hauskempi jos ne ois vaa pussaillee siinä. ((8
Tatu kohautti olkiaan viattomasti. "Mulla on pikkusisko, man. Sitä paitsi se kirja oli oikeesti aika koskettava."
Tatu on aika NAINEN! Tämähän on lesbosuhde! (((((((8 <3
"Ai meinaatsä, että sä pystyt jonkin kaulimen voimalla määräilemään, millon mä tuun baarista tai katon jalkapalloo? Nainen!"
Siinä se taas on. NAINEN <3 Vitsi että sä tapat mut tänne tai jotain. (8
"Oo nyt hiljempaa, tonttu, tai Timi luulee, että me katotaan jotain pornoo täällä!" Santeri henkäisi huvittuneesti nostaen käsiään ylemmäs kuin varotoimena. "Ei me sitä katota, paremminkin tehdään", Tatu sanoi nostettuaan katseensa viimeinkin Santerin kasvoihin. Sitten hän sattui vilkaisemaan Santeri kaulaa - kohtaa, jonka kimpussa hän oli operoinut viime minuutit - ja hänen silmänsä laajenivat säikähdyksestä. Kaulaa koristi melko pieni, mutta erittäin näkyvän tumma fritsu.
Jes. Jes. Jes. Jes. Jes. Jes. Jes. Mä oon nii ylpee Tatusta, se osaa tehdä fritsut kyllä just sopivaan aikaan. <3
"Pojat, syömään!" Santerin äiti huusi alakerrasta noin kymmentä minuuttia myöhemmin. Santeri seisoi peilin edessä yläkerran kylpyhuoneessa käsi kaulalla. Hän katsoi peilin kautta takanaan ovenpieleen nojaavaa Tatua ja hoki varmaan kolmannentoista kerran: "Voi helvetti! Äiti kuolee nauruun! Oliko ihan pakko?!" Hän mietti huomista koulupäivää. Huivi. Hän oli käyttänyt sitä aiemminkin. Ehkä kerran tai kaksi, mutta oli kuitenkin. Huivi.
Jeij. Miks mä sain taas hihityskohtauksen? (; <3
"No ei se niin pahalta näytä. Se oli oikeesti vahinko, mut mitäs olit niin kuuma", hän hymähti suukottaen nopeasti Santerin poskea. "Ime nyt vielä sitten siihenkin jälki", Santeri tuhahti ja lähti alakertaan syömään. Tatu seurasi hihitellen perässä.
Kauhea mielikuva Tatu hihittelemässä siellä jossain oikein vittumaisesti. (x Vähän sulin tolle mun mielikuvalle, Tatu on vähänkös söppänä jälleen? <3
"Mitä helvettiä, Santeri? Onko toi -" "Eiole", Santeri ehti kiistää, ennen kuin Mari sai sanottua sen ärsyttävän sanan. "No on varmasti fritsu!" Sieltä se sitten tuli. "Mitä?!" Elli-Noora kiljaisi ja tempaisi Santerin pään sivulle niin, että Tatu pelkäsi sen venähtävän paikoiltaan. Nähtyään sen illan kuumimman puheenaiheen sekä Mari että Elli-Noora repesivät raikuvaan nauruun. Santeri ja Tatu kumpikin punastuivat syvästi.
EI SAA NAURAAA! :333 <3
Silti jotakin tuntui olevan pielessä.
Shit. Ei tuu mitää.
Lisäksi Pete oli kuulemma etääntynyt Samista ja Tatusta, ja yhtenä iltana Tatu oli paljastanut epäilevänsä, että poika oli aloittanut huumeidenkäytön.
HAH! Toivottavasti tukehtuu niihin aineisiinsa. ))8<
Hänen ajatuksensa keskeytyivät, kun puhelin piippasi ilmoittaen tekstiviestin saapumisesta. Hän avasi viestin ja luettuaan sen hänen huulensa kaartuivat iloiseen hymyyn. Hän näpytteli vastauksen: "No mä kyllä olin jo nukkumassa, mutta öitä vaan sullekin (: Säkin oot tärkee.<3" Sitten hän pisti kännykän pois ja tunsi viimein voivansa nukahtaa.
Miksi, oi miksi sä osaat kirjoittaa ja mä en! ((; Söpöä tai jotain, mä oon sulle kateellinen. (Ja Santulle. <3)
Viimeinen ajatus ennen uneen vaipumista oli se sama toive, jonka hän oli esittänyt aiemmin. Olla onnellinen.
ÄLÄ NYT JUMALAUTA JÄTÄ TOLLASEEN KOHTAAN, SENKIN IPANA! OOOOO:<
Tuo lopetus, ei hemmetin hemmetti miks mä itkin? Herranjumala, mä kärsin täällä satutanterin yliannostuksesta. Voiko olla edes mahdollista, että voi lopettaa novellin noin ihanaan kohtaan?
Tyttöseni, SÄ OSAAT KIRJOITTAA. Joten usko mua kun mä sanon, että sulla on faneja. (; Ainakin minä, jos ei muita.
Mun on tosiaankin todella vaikea sanoa ikinä ficeistä tai novelleista mitään rakentavaa, tai ylipäänsä mitään mistä joku voi saada jotain irti. Kaikki on yhtä lainailua ja ihkutusta, ylistystä ja aamenta. Mulla on aika jännä taito osata kirjoittaa pitkä kommentti, josta kukaan ei kuitenkaan koskaan saa irti mitään. ((8
Kakkososa kummittelee mulla mielenpäällä koko ajan, mietin suurin piirtein joka hemmetin päivä että millon se Foxrain taas antaa mulle syyn elää. ;D
Kiitos ihan hemmetisti, että oot kehitellyt näinkin ihanan satutanterin siinä pienessä ihanassa päässäsi. (;
Joten kakkosta ja elämän syytä odotellessa,
Veera kuittailee jälleen
ps. Kommentti oli Wordilla yli 2 sivua. ;oo
-
Aaaapuaaa, kolme kommenttia ja kaks vielä noin pitkää! Ootte vaan niiiiin ihania. <3
Ai niin, tuo kirja, johon tuossa viimeisessä osassa viittaan, on Seitsemän tassua ja Penny: Myrskytuuli vaarassa. Mä rakastin sitä kirjaa pienenä, ja koko tuota sarjaa :) Laitoin Tatun kaappiheppahulluks 8)
Cherina: Odottelen kommentiasi :) Kiitos itsellesi <3
Aijin: Jee, kiva että vaivauduit kommentoimaan! ^^
Mä yritin saada tän etenemään hitaammin, ja esimerkiksi kakkosluku on kokonaan lisätty jälkeenpäin hidastamaan tapahtumien kulkua, mutta mä olen huono hitaassa etenemisessä. Ja varsinkin sen jälkeen, kun tapahtumat on kunnolla alkanu edetä, niin se lähtee hanskasta ja kaikki tapahtuu nopeasti. Toivottavasti saan kakkososasta ajallisestikin todenmukaisemman :)
Joo, mulla oli samanlainen viimeistä osaa postatessa ja fiilistelin Satutanteria koko illan. Näihin poikiin taitaa kasvaa kiinni :") Kyllä te sen kakkososan saatte.^^
Ei hätää, mä otan negatiivista kommenttia enemmän kuin mielelläni vastaan; mitenkäs muuten mä muka saisin kakkososasta edellistä paremman? ;) Sitä paitsi mä olin ihan kamalan otettu näistä sun kommenteista<3 Ihkuttaminen sallittu 8) Itsekin joskus harvoin siihen sorrun, vaikka usein en kyllä harrastakaan ::)
Mä sanoinkin jo mun aiemmassa vastauksessa siitä realistisuudesta, et mä haen sitä tosi vahvasti, ja muut paritukset hettinä on osa sitä. Aika epärealististahan se ois, että yhtäkkiä paljastuiski, että koko koulun oppilaat on jotain kaappihomoja :"D Eiköhän Tatussa ole ihan tarpeeksi. XD
Ehhehee Key (siis tuo Tatun kuvassa oleva tyyppi) on mun heikkous. Mä oon DBSK:n fanina saanu enemmän ku tarpeeks pelkästään ulkonäön vuoksi fanittavista ihkuista, mutta Key ;___; Kyllä mä siis myös kuuntelen SHINeeta ja Key vetää ihan helvetin hyvin, mutta silti mä aina sorrun vaan googlaamaan sitä (ja Lee Junki (http://mrkpop.files.wordpress.com/2008/08/leejunki.jpg)ta) : DD Että eiköhän Tatun ihkutus sallita :"D Se on ansainnu sen^^
Arrauh, Dong Bang Shin Ki rules ;D Hienoa hienoa. Big Bang on myös tosi hyvä (paitsi tänään rupes jo vähän rasittamaan kun soi koko päivän päässä Stylish >:()
Kiitos ei-todellakaan-tyhjästä kommentista <3 Kannattaa lukea uudelleen vasta sitten joskus, kun olen saanut sen parannellun version tästä postattua ;) Laitan vaikka ilmoituksen sitten, kun olen muuttanut ne.^^
Suklaamurunen: VEERA, SÄ TAPAT MUT X___X Oikeesti, olin kuolla nauruun tuota sun kommenttia lukiessas :"DDD Kiitos vaan, nyt naapurit pitää mua ihan helvetin outona kun räkätän ja köhin kahvia keuhkoistani täällä yksinään XD Mutta kiitos silti hienosta (mahaisasta? :"DDDD) kommentista <3
Awww, siskolles terveisiä :) Muistan varmaan ikuisesti sen sun miljoona vuotta vanhan kommentin, jossa sä kerroit et olit huutanu siskolles et "Satutanteriin on tullu jatkoo!" ja sit se oli ollu sillee jee : DD Herkkää. (:
Äläsulapois :< Kuolin tolle lesbosuhteelle 8""""""""""""""""DDDDDD Onhan se Santtu aika nainen mutta kun Tatukin on aika neiti :")
No hei, vähän siveellisyyttä! ;o Ei nyt anopin edessä (vaan selän takana BD).
Tatu on hölmö joskus. (Pelottavaa, että mä oon ruvennu puhuu ja ajattelemaan näistä pojista ku oikeista ihmisistä O__o) Awws sillekin <3
Nauroin surullisesti tolle sun Pete-kommentille. Kaameeta että mä oon oikeesti ainoa, joka pitää Petestä :< Okei, se on tollanen kusipäärunkkari, mutta silti, ei se oo paha ;___; Armoo hei. :<
Mä en oo lukenu yhtään sun ficciä mutta uskoisin, ettet aivan toistaitoinen ole ;) Pitänee joskus kaivella jokin sun kirjoitukses jostakin. :P Tiedän, oon evil ja kaikkee, mutta oli vaan pakko lopettaa tuohon. ^^
Awwww, kiitos<3 Muakin itketti, kun mä kirjotin tota viimestä A/N:ää. ;_; No, siis hanki nyt hyvä mies muuta lukemista siksi aikaa : DD Siinä saattaa nimittäin kestää. : DDD Mutta oikeesti oot ihana, kiitos paljon näistä sun loisteliaista kommenteista ja valtaisasta hoputtamisesta (:
Öhhöhöö kuolen teille.
-
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa se loppui yhyy D: mutta ihana se oli <3_____<3 ahhh satutanteria 4ever <33 namnam en sitte muuta sanottavaa keksi XDD ahhh
-
Deatha: Kiitos kommentista^^ Satutanttu 4ever tosiaankin. :) Niin, se loppu nyt... :(
-
Vautsi. Siis tää on tosi onnistunut teksti! Ei töksähtele tai muuta semmosta, eikä tähän todellakaan puutunut lukiessa. Luin tästä eilen illalla puolet, ja kun tulin koulusta, niin jatkoin sitten loppuun asti. Heh, jäin vähän koukkuun.
Aluksi oli vähän häiritseviä nuo nimet, tuttujen nimiä on mukana niin paljon. Myös Tatu ja Santeri... :D Mutta sitten tokassa luvussa nimet ei enää häirinneet, ja pääsin paremmin mukaan. Ei sillä, että ekassa luvussa olisi jotain moittimista! Mistään näistä luvuista ei ole mulla mitään napistavaa.
Mun piti quotettaa jotain tosta, mutta unohdin, mitä...
Henkilöt on silleen mukavasti ralistisen tuntuisia. Aluksi Tatu vaikutti semmoiselta idiootilta, mutta se olikin joku ihmeen supersymppis! Ja Santtu kans! (Siis positiivisesti tietenkin.) Muutenkin tykkäsin tästä, ja tässä on sangen ihania kohtia! Ja on kiva, että seurannassa on muitakin parituksia, joskaan ei tietysti niin selkeästi.
Mua jäi muuten vähän häiritsemään, minkä väriset hiukset Santulla on? Siis eihän se ole kovin olennaista, enkä muista mainittiinko sitä jossain... Saatan vaan olla huolimaton lukija. :)
Tätä oli tosi kivaa lukea, ja näin toistaakseni vielä vähän itseäni, sanon, että tämä on todella onnistunut! Voisin lukea enemmänkin...
Ja pahoittelen sekavaa kommenttiani. Olen vähän hysteerisellä tuulella tänään.
-
Jacchi: Ooohh, kiitos kommentista!^^ Kiva että teksti pysyi kiinnostavana eikä puuduttanut ;) Hirveää söpöstelyä ja aikamoista teineilyähän tämä on, ja outoa että minä sellaista olen päätynyt kirjoittamaankaan kun tosielämässä en oo mikään lepertelijä-tyyppi :") Mutta niin se homous vaan herkistää XD
Eka luku oli aika prologimainen ja mietinkin siinä uudistetussa versiossa ehkä muuttavani tämän niin, että olisi prologi + 11 lukua. Pitää nyt katsoa :) Kiva että sekin kuitenkin miellytti.^^ Tosielämässä yhtymäkohdattomia nimiä on mahdoton keksiä, itse en tunne ketään Tatua, mikä on ihan hyvä >___< Muuten kyllä on hahmojen nimissä tuttuja suurin osa :)
Tatu on aikamoinen naistennaurattaja, eipä kovin moni lukijakaan ole sitä pahemmin haukkunut vaikka se onkin vaan fiktionaalinen hahmo (ei siis tosielämän yhtymäkohtia). Santerissa on jonkin verran minua itseäni, toisaalta tein siitä kuitenkin aika ujon vastapainoksi Tatun multisosiaalisuudelle. Itse en oikeastaan ole ujo lainkaan. "Tosielämän Eliniä" en tunne, mutta se on se jokaisen lukion kympin tyttö, jota kaikki pitää herttaisena. : D Semmonen luonnollinen, aito, lämmin ihminen, joka ei esitä mitään eikä kerjää huomiota mutta silti nauttii siitä.
Petellä on tavallaan esikuva, mutta se tyyppi ei kyllä ole tuollainen kylmä törkimys. Ehkä enemmänkin sieltä ulkonäköpuolelta sitten, vaikka siinä tyypissäkin on tiettyä viileyttä ja salaperäisyyttä. ;) (Jos joku on sattunut joskus törmäämään mun kommentteihin esim. Frerardeissa, joissa hehkutan mieltymystäni salaperäisiin miehiin, saattaa nyt tajuta, miksi en suostu inhoamaan Peteä : DD) Samiinkin olen ehkä ottanut joitakin vaikutteita tuntemastani ihmisestä, mutta ei sekään suoraan elävästä elämästä ole.^^
En hirveästi tullut kuvanneeksi Santerin ulkonäköä. Tummat hiukset sillä on, ehkä sen olen ohimennen maininnut, mutta jäi, joo, vähäiseksi. Olen muutenkin vähän huono kuvailemaan tuota ihmisten ulkoista olemusta kirjoittaessani. Laitoin aiemmin Tatun kuvan tänne. Myös Santerin ulkonäköä kuvitellessani käytin kuvaa apuna, mutta en sitä kuvaa ole postannut, kun suoraan se ei siitä kuvasta ole.
Eli Tatun kuvana olen käyttänyt SHINee-nimisen, eteläkorealaisen r'n'b-yhtyeen jäsenen, Keyn, kuvaa. Kuolaan. ;D
Helvetti sentään, päädyin taas googlaamaan sitä. : DD No okei, tässä pari kuvaa. (Mun suosikki on se jo aiemmin linkkaamani kuuloke-kuva mutta google persistelee enkä löydä sitä :///
TATU (http://darkdevil4bloodyvenus.files.wordpress.com/2008/12/key-1.jpg)
TATU SANTERIN SILMIN XD (http://www.asianpopcorn.com/battle_images/kim_key_bum_shinee-200901140623373.jpg)
awws. (http://shinychopstick.files.wordpress.com/2008/09/key-shinee.jpg)
hymy. (: (http://kpopasia.files.wordpress.com/2008/10/29_1.jpg)
Huom. En sitte yleensä oo tällanen ihkuttaja :"DDD
Ai niin, ja jos haluatte kuulla Keyn laulavan (mitä suosittelen kovin lämpimästi), kannattaa kuunnella DBSK:n Xiah Junsun soolo XIAHTIC (http://www.youtube.com/watch?v=giK6cuLbGUI), jossa Key vetää ne rap-osuudet (noin 3:13). SHINeen biiseistä en osaa sanoa, missä kohti se laulaa. (Huom. Key vetää ton alun ähinänkin tossa ;))
Santerin jonkinlaisen esikuvana on ollut Super Junior -nimisen, niin ikään eteläkorealaisen bändin, jäsen Kim Kibum. Santeri on kuitenkin ihan suomenruotsalaine, joten loin Kibumista jonkinlaisen länsimaisen version ja siltä pohjalta kuvittelin Santerin. Eli hiukset ja silmät on tummat, iho vaalea. Siinä missä Tatu on komea, on Santeri söpö.^^
Santeri (http://popasia.files.wordpress.com/2009/05/kim_ki_bum1.jpg)
Heheheee, poikkesin vähän asiasta : DD Mutta siis, kiitos ihanasta kommentista ja mahtavaa että pidit. <3
-
Abbey Dawn: Okei, oli kyllä sekalaisin ja värikkäin ja sulukkain kommentti aikoihin :"D Kiitos siitä. Se jatko tulee kyllä, en mä nyt enää vois jättää sitä kirjottamatta syystä A. liikaa ideoita siihen B. oon liian koukussa Santun ja Tatun kanssa leikkimiseen C. en vois jättää sitä kirjottamatta teidänkään takia. Niin että, kyllä se sieltä tulee. ;)
Satutanterin tuholaistorjuntapalvelu..? Okei :"DD No, kaipa semmoinenkin firma jostain löytyy. Ja jos ei löydy, niin perusta :D Repesin tolle Mari-jutulle, vaikka öö, Santeri on sen veli, joten tuskinpa se sitä mitenkään himoitsee :DDDD Mut miten vaan. XD
Kiitos kommentista, se jatko tulee kyllä. En kyl tiiä millon, mutta se tulee.<3
-
tä oli ihana :3 tai siis tä on ihana. awwitus.
miratus on hyvätys kirjjoittajatus.
järkevä ja kaikki sellane katos savuna ilmaan. :< mut jag tycker<3
-
mapwe: Awwwws, kiitti :> (Sulle voin sanoo aww ilman omantunnontuskia :D Muutoin saan itteni tuntemaan ainoastaan typeräks :"D) Kiva että tykkäsit, ihanatus toitus suntus kirjoitustapastus ;) Kiitti kommasta <33
-
Okei, mun on pakko tulla kommentoimaan, vaikka tää onkin tavallaan aika "vanha". (Tiedetään, pari kuukautta viimeisestä kommentista, ja mä olen kommannut jotain parin vuodenkin takaisii, että niin.) Ensinnäkin tsot, tsot kettusade, kun et tästä ole mulle mitään kertonut! Vaikka puhe olikin Freffuista, niin olisihan tämmösestä taideteoksesta pitänyt jotain mainita. Häpeä, mutta älä todellakaan häpeä, koska tää oli ihan ältsiguud.
Oon aina (siis kaikissa ficeissä, jotka sulta oon lukenu) tykänny kirjoitustyylistäs. Se ei ole mitenkään räikeän erottuva, mutta sä osaat samaan aikaan kuvailla hyvin, kirjoittaa selkeästi ja oikein, sekä viedä tarinaa eteenpäin, eikä mielenkiinto lopahda missään vaiheessa. Joissakin jutuissa ruvetaan jaarittelemaan liikaa, jolloin tahtoisi vain saada jotain toimintaa. Sulla tää menee vähän niin kuin jaarittelua, actionia, jaarittelua, actionia, eikä jaarittelua, jaarittelua, jaarittelua, vähän actionia. Ymmärsitkö? ;D
Ja nää hahmot! Aaaws. Mä en oikeastaan edes löytänyt hahmoja, joista en tykänny, paitsi ehkä Pete. Sami oli niin huomaamaton, ettei siitä oikein jaksanu välittää, eikä Eliaskaan, ihme kyllä, ollut mitenkään hirveä, vaikka se olikin tarinassa ärsyttävä.
Mä en nyt muista, mikä osa se oli, mistä löysin virheitä. Ei kun joo! Se oli se sivu, mistä löyty se luku, jossa Tatu vei Santun niille kahville. Niin sillä sivulla niistä luvuista mä löysin kolme 'kutsua'-sanaa, joista puuttui ässä. Yhdessä luki ainakin kuttua, ja joku muistutti lähemmäs kutemista, kuin kutsumista. xD
En mä osaa sanoa muuta. ::) Tack.
-
Snouk: Siis totta kai vanhoihinkin teksteihin saa ja pitää kommata <3 Kiitos miljoonasti :D Hihih, kyselit Frerruja, Frerruja sait. Originaaleista ei ollut mitään puhetta ;) Vai että on Satutanteri jo ihan taidettakin :D Mut kivakiva jos tykkäilit^^
Mä oon aika hyvä jaarittelemaan, joskus pitää aina stopata itseään, mutta joskus taas tekisi mieli kirjottaa pelkkää toimintaa, eikä sekään ole hyvä :D Eli loistavaa jos olen löytänyt sen kultaisen keskitien, buddhalaiset olisivat ylpeitä minusta :D Ymmärsin hyvin mitä meinaat.^^
Eiih, sinäkään et pitänyt Petestä :( Kukaan ei pidä siitä. Sen sijaan Eltsu the tarinan wnb-pahis sai paljonkin sympatiaa puolelleen. Nyyh ;__;
Se kuttua-muoto on siellä tarkotuksella, oon kirjottanu noi repliikit oman puhekieleni mukaan suunnilleen :) Mut tästä on tulossa paranneltu versio jossahin vaiheessa jahka saan sen kunnolla korjailtua, voisin siihen vähän muokata noita repliikkejä. Yritin saada ne mahdollisimman luonnollisiksi mukailemalla omaa puhetapaani vaikka se vähän omituinen onkin :D Kuteminen, eikös se kuitenkin sopisi näille kahdelle oikein hyvin? ;)
Kiitos paljon kommentista<3
-
Hei mä lukiin tän yhteen putkeen ja sain hirveitä kohtauksia. Välillä virnuilin ihan awwissa ja välillä olin ihan möks ja yms - kaikenlaisia kiinnostavia mielentiloja tuli käytyä läpi. Voi vitsit, tää tarina oli aivan ihana jajaja wii. Min tahtoisi jatkoa. Onkohan sitä?
Joo moido en osaa kommentoida mu enivei tykkäsin kaammeesti.
- kk
-
kyynelkanava: Kiva että tarina herätti tunteita :) Jatkoa on kyllä tulossa mutta vielä ei ole julkaisussa (saati edes kirjoitettuna). :D Mutta oon kyllä taas alkanu ajatella sitä ja pohdin tässä, että alkaisinko kirjottaa sitä päällekkäin ton keskeneräisen Frerrun kanssa... Katseleepi nyt^^ Mut kiitos kommentista ^3^
-
Heipä hei. Luin juuri koko tarinasi läpi yhdeltä istumalta, ja ajattelin laittaa tänne vähän kommettia mitä mieltä olen siitä.
Otsikko herätti minussa eniten huomiota. Mieleeni tuli jonkinlainen tarina jossa toisella´on hiukan huonompi itsetunto ja toisen täytyy kokoajan tukea. Tässä tarinassa ei sitä ainakaan ollut kovinkaan näkyvästi.
Tarina oli melko perinteinen kahden pojan tarina, jossa aluksi tutustutaan, sitten ihastutaan ja sitten aloitetaan seurustelu, Tällaisissa perinteisissä tarinoissa, joissa juoni on jo valmiiksi selvillä, kiinnittää aina huomiota miten se juoni on kerrottu. Sinä ainakin laitoit tähän suht mielenkiintoiset alkuasetelmat. Oli hienoa laittaa toinen hahmo jo suht julkihomoksi, ettei se ainakaan hidastaisi tarinan tahtia.
Hahmot olivat mielestäni ihan mukavia, paitsi joissain kohdissa aloin oikeasti miettiä hahmojen sukupuolia. Se ensimmäinen mesekeskustelu jossa Santeri selitti kaverilleen asioita, vaikutti pikemminkin siltä että kaksi tyttöä olisi mesettänyt. Mesekeskusteluista kyllä pakko sanoa sitä plussaa että olit vaivautunut jopa laittamaan kellonajan :D
Se kuinka kaikki tuntuivat suhtautuvan niin hyvin Santerin seksuaaliseen suuntautumiseen, vaikuttaa melko idealliselta muttei kuitenkaan kauheasti realistiselta. Odotan että toisessa osassa Santerin isällä tuklee olemaan sulattelemisvaikeuksia. Se, ettei Tatu uskaltanut kertoa kenellekään, oli melko hyvä juonenkulku.
vaikka tarinan luokittelussa lukeekin fluff, olisin kuitenin odottanut hiukan enemmän pohtimista enkä kovinkaan pelkkää toimintaa. Jos ajattelee, että hahmoilla oli kyseessä ensimmäiset seurustelukokemukset saman sukupuolen kanssa, olisin odottanut jotain ajatuksia siitä. Jos minun npitäisi alkaa nyt seurustelemaan saman sukupuolen kanssa, ja vaikka kuinka olisinkin ihastunut, niin saattaisin ehkä miettiä että hei, tuo tuossaon tyttö ja minäkin olen tyttö. Näillä pojilla ei tuntunut olevan minkäänlaista ongelmaa sen kanssa.
pakko kuitenkin kiittää, ettet sortunut siihen mihin niin monet kirjoittajat tekevät: henkilöiden mielettömään ulkonäen ylistämiseen ja jumalalliseksi julistamiseen! Se ainakin minua ottaa päähän, se kuinka hahmoja aina ylistetän. Tarinaan tuli realistisuutta kun hahmot pysyivät ihmisten näköisinä. En kuitenkaan huomannut juuri missään kuvailua Tatun ulkonöästä. Minkä näköinen hän on? Vai onnistuinko täydellisesti ognooraamaan sen?
Minä pidin tässä tarnasta näistä oikein värikkäisä kuvailuista, mistä jo monet muut kommentoijat ovat jättäneetkin jo lukuisia lainauksia, joten minun ei kai niitä tarvitse lainailla. Pidin myös ihan alusta, jossa kerrottiin eka Tatun puuhista, josta pikku hiljaa siirryttiin Santeriin, joka tarkkaili Tatua.
Huomasitko muuten että kertoja vaihtui kesken kaiken monissa kohtaa? Ensiksi oli kappale Tatun näkökulmasta, ja seuraavassa kappaleessa tarinaa kerrottiinkin Santerin .
Muokkaus:// JEp ja aion lukea toisenkin osan sitten kunhan se ilmestyy, ja kenties kommentoin sinnekin jotain :)
-
Reta: No hei ja kiitos mielettömän rakentavasta palautteesta! *innoissaan*
Tuo otsikko ei ole mitenkään ajatuksella pohdittu (myönnän nolona), olen ylitsepääsemättömän surkea niiden kanssa ja useimmiten keksin ne topicin aloittaessani. :) Mutta itse ajattelin tuon viittaavan noihin Tatun luottamisvaikeuksiin.^^
Tunnustan kaiken mistä minua on syytetty: teinisläshiä, kliseisiin sortumista. Mutta sepäs tuossa ficin kuvauksessakin taitaa lukea :D Tää on eka kunnollinen originaali, jonka koskaan kirjoitan, joten tuon realistisuuden kanssa on ihan varmasti niin ja näin. Yritän kiinnittää siihen enemmän huomiota kakkososassa :)
Hah, mä itsekin mietin tota mesekeskustelua, että aika neitiähän tuo on, mutta voin sanoa että mä ja mun kaveripoika joskus ihan oikeasti puhuttiin tuohon tyyliin, ja hän on vieläpä ihan hetero :D Että ei se niin tavatonta ole vaikka siltä kyllä varmasti vaikuttaa. Ja totta kai se on eri asia kun kaksi poikaa puhelee keskenään. Mut mä halusin tehdä näistä tän tarinan pojista sellaisia syvällisiä, emotionaalisia ja inhimillisiä, koska mua tätä kirjoittaessa ärsytti ihan helvetisti suomalaisten miesten olutta ja urheilukeskustelua -linja (sorry yleistys), ja halusin tavallaan sitten ottaa siihen kantaa tekemällä näistä kahdesta tällaisia marttakerholaisia ;D
Sinne kakkososaan on suunnitteilla sitä pohdintaa ja pulmia ja kaikenlaista ättäröintiä, että katsotaan joskos sieltä sit saisit enemmän irti :) Loppujen lopuksihan tää oli aika pinnallinen, vaikka eihän nää oo ollu kun kaks viikkoo yhessä että kuinka syvälliseks se suhde siinä ajassa sit ehtis ees mennä.^^
Itse tarinasta hahmojen ulkonäön ihquttaminen oli helppo jättää pois, koska useimmiten meinaan unohtaa koko ulkonäkökuvauksen :"D Mut auta armias A/N:t ja kommenttivastaukset. :"D Etenkin Tatun kohdalla... ::) Eli Tatua varmaan jonkin verran (EHKÄ) tuli kuvailtua itse tarinassakin, mutta johonkin A/N:ään tms. postasin kuvan, josta Tatun ulkonäön olen lainannut. Kyseinen herrasmies löytyy kun laittaa Google-hakuun SHINee Key. ^^
Heheh, mun kuvailu on aina vähän tollaista, tulee kai enedeshaluatietäämistä :"DD Mutta olen todella otettu että se on uponnut niin moneen ja että tästä tarinasta on pidetty, kaikki kommentit on aina ilahduttaneet suuresti eikä tää ollut millään tavalla poikkeus. :)
POV:in vaihdokset huomasin kyllä ja ihan tarkoituksella on hypitty. En jaksanut tässä niitä merkata, koska ne kuitenkin olivat aina suht lyhyitä pätkiä Tatusen näkökulmasta tai muuta. Mutta jos sen kerran huomasi että näkökulma vaihtui, niin hyvä on.^^
Kiitos kivasta kommentista, sain tästä paljon huomioitavaa, kunhan JOSKUS alan kirjoittaa sitä kakkosta :) Toivottavasti jaksat sitten vielä lukea senkin, jos tämä ei ihan hirveän kauheaa teinilässytystä ollut.^^
-
Argh! Mun kone on ottanut nyt kaks kertaa peräkkäin pitkän sairasloman ja siinä sitten meni puoli-valmiit kommentit mukana. Sori kauheesti että tää on kestänyt näin kauan.
Hän ei oikeastikaan ollut huolissaan siitä, ettei hänen äitinsä pitäisi Tatusta. Päinvastoin hän pelkäsi tämän olevan liiankin innoissaan poikansa ensimmäisestä poikaystävästä...
Ihan niinkuin äidit tuntuis olevan aina tällasissa tilainteissa vähän yli-innokkaita, ei mulla omaa kokemusta kyllä oo, mutta voin kuvitella...
Ja Tatu on sulonen hermoillessaan. Älä pelkää Tatu, me fanit tuemme sinua! *ritarillisesti*
Oi sitä nuorenparin avio-onnea.
Reps. Kiitos paljonnnn, mä oikeesti rakastan tällasia kohtia XD
Hän tavoitteli mahdollisimman luonnollisenkuuloista äänensävyä, mutta hänen perässään mahdollisimman huomaamattomasti hiippaileva Tatu pilasi tavallisen "toin tässä vain kaverini käymään vain kahvilla emmekä aio harrastaa pian villiä seksiä päidenne yläpuolella" -vaikutelman.
Reps. Okei, tätä menoo mä varmaan quotan tän koko luvun, mutta oli ihan pakko. Voi Tatu parkaa. Tsemppiä Tatu. Mutta kyllä toi huvittavaa on. Miksi me ihmiset olemmekaan niin ilkeitä että nauramme toisten ahdingolle. Nyyh XD
"No moi", Elli-Noora sanoi homotutka villisti piipaten.
Sun pitäis oikeesti kirjottaa kirja, kun sä näitä loistavia kohtia viljelet perä perään.
Kieltämättä Marin ilme oli ihan näkemisen arvoinen, mutta kyllä Santeri olisi saanut pokkansa pidettyä, ellei olisi sattunut vilkaisemaan Tatua.
Tosta tulee yks mun kaveri mieleen, kun joskus sitä vaan ei voi kattoo nauramatta, varsinkin yhellä leirillä kun tyypit oli meikannut sen (poika) tytöks, ja sitte mentiin Minä rakastan sinua -leikkiä. Onneks en joutunu sen viereen. Joo, moi, selitän taas.
Lopulta Elli-Noora oli huomauttanut tyttärelleen, ettei mitään iloisia häitä ja kauniita adoptiolapsia koskaan tulisi, jos Mari kuristaisi veljensä hengiltä.
Hihi. Kauniita adoptiolapsia... (mielikuva Santerista mekossa pitelemässä sylissään pientä vauvaa onnellinen ilme kasvoillaan, ja Tatu sen takana kädet kiedottuna Santun vyötärölle... aika pelottavaa.
"Mä en voi uskoo, ettei kukaan muka oo arvannu sun homoutta. Siis luetsä jotain hevoskirjoja?!"
joo, eihän heppakirjoissa mitään pahaa oo, mutta... nojoo, ei se mitään
Tai ainakin esitti lukevansa, koska todellisuudessa hän oli päässyt vasta kappaleen toisen rivin puoliväliin eikä siltikään muistanut lukemaansa.
Mä alotin vähän ennen joulua lukemaan Sinuhea, ja sain lukee jotkut kohdat sataan kertaan ennen kuin tajusin puoliakaan mitä luin. Ja mulla ei edes ollut Tatua tyynynä häiritsemässä. XD
"Arvaa, meinasko pettää itsehillintä siellä keittiössä, kun yks alko ehdottelemaan kesken anopin kuulustelun"
Niinpä niin, ehdottelu kannattaa sovittaa aina mahdollisimman tukalaan väliin XD
Kun Tatu oli asettunut istumaan hänen vasemmalle puolelleen, vastapäätä istuva Mari tyrskähti. "Mitä helvettiä, Santeri? Onko toi -" "Eiole", Santeri ehti kiistää, ennen kuin Mari sai sanottua sen ärsyttävän sanan. "No on varmasti fritsu!" Sieltä se sitten tuli. "Mitä?!" Elli-Noora kiljaisi ja tempaisi Santerin pään sivulle niin, että Tatu pelkäsi sen venähtävän paikoiltaan. Nähtyään sen illan kuumimman puheenaiheen sekä Mari että Elli-Noora repesivät raikuvaan nauruun. Santeri ja Tatu kumpikin punastuivat syvästi.
Tän ja ton äskesen quotuksen välillä kaikki oli niin... jotain, että mun olisi pitänyt quottaa se kokonaan jos olisin penenkin pätkän ottanut. ööö, saiko tosta mitään selvääkään, oon niin järkevä kommentoija...
Mutta siis, frriiiiittssuuuu. Hähhää. No ei vaineskaan söpöjä ne on.
Santeri tunsi jonkin hiplaavan jalkaansa ja oli jo torumaisillaan aina kerjäävää koiraansa, kun sattui vilkaisemaan pöydän alle ja näki siellä Tatun jalan, joka siveli kevyesti hänen nilkkaansa. Santeri ei edes käsittänyt, miten pojan jalka taipui niin oudosti, mutta potkaisi sitä toruvasti. Liike pysähtyi, mutta jalka ei siirtynyt minnekään. Santeri huokaisi antautuvasti. Ei kai sille mitään voinut, että jätkä oli niin puutteessa, ettei edes ruokapöydässä voinut antaa olla.
Awwww. ^W^
Lisäksi Tatu ei voisi ehkä enää käydä heillä niin usein, ja Tatun luona usein vieraileva Santeri oli jo herättänyt Maria-äidin uteliaisuuden vierailijasta. He olivat sopineet, että Tatu sanoo Santerin olevan vain kaveri, vaikka se tuntuikin Santerista pahalta. Hän kuitenkin ymmärsi, ettei Tatu halunnut ottaa sitä riskiä, ettei asia olisikaan Marialle ihan ok. Hän oli jo menettänyt yhdet vanhemmat ja adoptioisänsä. Hän halusi pitää edes yhden äidin.
Tatu parka.
No, sitten Tatu oli vähän kuulemma opastanut Peteä, kehen kansainvälisiä käsimerkkejä kannattaa käytellä…
Pete on kyll tyhmä, mutta en mä ehkä mee kannattamaan sen huumevalintaa. Jonkinlaista sääliä tunnen... kai... Mutta tosta tuli hirvee flahsback, kun ala-asteella mun luokkalainen poika huutaa: "opettaja, opettaja! Joona näytti kansainvälistä käsimerkkiä" ja sai koko luokan repeämään.
Viimeinen ajatus ennen uneen vaipumista oli se sama toive, jonka hän oli esittänyt aiemmin. Olla onnellinen.
Ja sitte muistakaakin olla onnellisia tai muuten... >:( XD
Juuh. Ihan tyhmää että tää loppu. No kaikki loppuu aikanaan, mutta tyhmää se on silti.
Tein muuten yhdessä tapahtumassa pinssin jossa lukee "satutanterismi". Tosi moni on multa tullu kyselemään mitä se tarkottaa, ja aina vaan vastaan: yks juttu *virn*
Yhtenä päivänä ennen liikkatuntia yks tyttö kysy multa mitä se tarkottaa. Se on ihan kauhee tyyppi, joten kaikkein viimiseks mä sille sitä rupeen selostamaan. Vastaan sitten tavalliseen tapaani ja sitte yks sen kaveri tulee siihen: "mäkin kysyin sitä, mutta ei se kertonu. Mä katoin sanakirjastakin, mutta ei löytyny". Saatiin makeet naurut kaverin kanssa.
Joo, no, mä rupeen varmaan lopettelemaan tätä hehtaarikommenttia. Tai ainakin puolen hehtaarin kommenttia.
Kiitos tuhannesti ja oikein iso hali tästä koko tarinasta!! :-*
Musta tuntuu että noi kiitokset ei riitä... hmm... ... ... no LOPUTTOMAN PALJON KIITOS. NIIN JUST. OIKEIN ISOLLA KIRJOTETTUNA! Ei se silti riitä.
Kiitos *hali*
-
ISUDIFYU ! aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaw mirkku tä oli söpö ja sulone ja awaaawawaa :3 <3 ja sun kirjotustyyli on aaaaaaaaaaaaaaaa ihana hihihi tykkään <3
hihi, hihittelin wilman wilmutteluil (ihkuttelul, mut wilma muoto) tuol noi, mut sit ne katos ): muistan ku sut sillo lisättii siihe yhteismsn tyylii ekaa kertaa ja sit oli vähä jäist >8888888888DDDDDDDDDDDd wilma oli sillee "onks jollai foxraini mesee" 888DD ihihihhi naurattaa. ei kyl enää oo jäist, nyt o vaa vähä vuohist. tä o sit varmaa pisin kommentti ikinä minkä oon kirjottanu niii je, ooks ylpee !
"Rauha, Myrskytuuli!" Tatu rauhoitteli Santeria, joka oli kääntänyt helpotuksen ja nolostuksen määrätietoiseksi ärtymykseksi. "Mikä helvetin Myrskytuuli?" Santeri virnisti heti selvästi rennompana. "Se on semmosesta hevoskirjasta. Se on sen hevosen nimi", Tatu selitti aivan kuin olisi puhunut jääkiekko-ottelusta tai muusta yhtä miehekkäästä. Santeri katsoi häntä epäluuloisesti ja tokaisi: "Mä en voi uskoo, ettei kukaan muka oo arvannu sun homoutta. Siis luetsä jotain hevoskirjoja?!" Tatu kohautti olkiaan viattomasti. "Mulla on pikkusisko, man. Sitä paitsi se kirja oli oikeesti aika koskettava." Santeri ei voinut muuta kuin nauraa epäuskoisesti. Mitähän kaikkea Tatusta vielä paljastuisikaan?
PONIPOIKA, PERKELE !!!!!!!!!!!!
parisuhteeseen kuului kaikenlaistien ruumiinosien imeskely.
voivittu nauroin varmaa joku puoltuntii 88888888888D
-
Cherina: Eipäs mitään :) Mulla on tää vastaaminen kans viivästyny vaikka oon kyllä lukenu kommentit iloisin mielin^^ Eli tässäpäs tulee. :) Tatun fan club taas vauhdissa :"D Se on vaan hienoo ;D Jeps, yli-innokkaat äidit no fun -.-" Omaani näkee mun poikaystävän jokaisessa pojassa, jonka mainitsen :"DD
Onhan se aika julmaa nauraa Tatun kauhealle anopin kohtaamishetkelle, mutta ehkä se on ansainnut sen ::) Kirja, joo :"D Kai tätä vois joskus johonkin kirjoituskilpailuun tarjota, mutta enpä ole julkaisemaan vielä ollut lähdössä : DD Tuskinpa WSOY ihan syttyis >___<
Jokainen meistä tuntee jonkun tollasen tyypin, jonka naamakin saa repeemään :"D Varsinaisesti Tatu ei ehkä kuulu niihin, sen ilme vaan oli hassu. (Joomoi, awwittelen sille, mut sulan aina ku kuvittelen kattomassa kahvikupin takaa sillee viattomasti... *__*)
Ei mekkoa Santerille, vaikka se suhteen nainen onkin :"D Ei ei ei. Plus se mekkoilu ei kans ehkä iskis Tatuunkaan. Mut se baby ois kyllä söpö... *virnistää ilkeästi ajatellessaan jatko-osaa* Onnea sen Sinuhen kanssa, toivottavasti oot saanu lukemisen päätökseen :"D Jeps, Tatu Huittinen pään alla ei vaan oo niitä parhaita asioita parantamaan keskittymiskykyä. (Ja kysehän EI ole fiktiivisestä hahmosta, jonka olen vieläpä itse keksinyt... :"D)
Ei se Santtu oikeest halunnu ehdotella (kai se ees oli Santtu eikä Tatu? ???) mut ku se on vähä alitajuisesti kiimainen. ::) Hahaa, pusukohtaus. Varmaan mun suosikki koko novellista. :3 Hyvä jos se oli onnistunut. Fritsu... (8
JEIJ, sääliä Peteä kohtaan! Viimeinkin! Joku! Mä olen vaan ypöyksin ollut sen puolella ja kaikki dissaa sitä ku se on ilkee ja kylmä :( (Eihän se toki tee ihmisestä ärsyttävää :"D) KIITOS. Vois perustee Pete-fanclubin. Jossa oon yksin. Nyyh. Angst. :D
Jospa ne uhkailtuina muistais olla onnellisia :"D
Siis et usko, miten paljon mä sulin tolle pinssille. Siitä on sitten oikein tollanen... juttu, ISMI tullut :o Mulla on taas semmonen epätodellinen olo, oikeastiko joku tykkää jostain mun kirjottamasta näin paljon O__o Ihan järkyttävän hienoa. Mä olen kyllä sitä mieltä, että herrajumala tässä on puutteita, yksi yö mietin kaikkea mikä tässä kusee, mutta amatöörityötä kun on... :D
Mutta toivottavasti niille idiooteille ei selviä Satutanterismin salaisuus :D Kiitos ihanasta kommentista (ja AWWS toi pinssi!!! Ä__Ä) <3
Napp: Oon tosi ylpee, Raipusein! A__A Ihanaa että tykkäsit tästä. Muakin hellyttää nuo Wilman pre-kettujengi-kommentit, hihii :> Mä muistan et mä aattelin siitä jo sillon et se vaikuttaa mukavalta ja siistiltä ja tykkäilin sen kirjotuksista jne. Siks mä päätinkin kysyä niistä Franksin synttäreistä, ja kuhun se johtikaan ^___^ Vähäkös kivaa. :) Aww, nyt tuli nostalgiaolo.<3
ÄÄHHÄHÄHÄÄ, arvaapas repesinkö tolle ponipojalle :"DDDDD Vannon etten ajatellu sua alitajusesti ton kirjoittaessani. :""")
Ja olipas yllätys, et koko novellin suunnilleen ainoa pervo kohta vetoo suhun XD
Njoo, kiitos kommentista^^ <3
-
Laitan mun ficcilistaukseen postin siitä, mitä jatkolle kuuluu.^^ Sieltä saapi käydä lukemassa. Linkki löytyy allekirjoituksesta, se täältä-sana.^^
-
Eilen alotin lukemaan tätä, tänään luin loppuun.
En nyt osaa sanoa, saanko mitään häkellyttävän hyvää rakentavaa tähän viestiini sisällytettyä, koska oon vaan niin ällikällä lyöty.
Sä osaat kuvailla tosi hyvin, etkä toista itteäs. Sun kuvailus on värikkäitä, sellasia, joita moni ei keksisi tekstiinsä laittaa.
Mitään suurempia virheitäkään en löydä, pieniä kirjoitusvirheitä lukuunottamatta, mutta ne eivät edes häiritse.
En nyt muista onko kyse ensimmäisestä osasta, mutta kuitenkin, se oli hieman sekava, pääsin kuitenkin juoneen kiinni.
Kaiken kaikkiaan tosi ihana kokonaisuus. Toivon että saat sen toisen osan ulos. :)
-
no vooooi vähän oli IHANA <3
Mä olin ihan hermoraunioina kun piti lopettaa lukeminen siinä vaiheessa just, kun se joku tuli sinne oven taakse ja sit en päässy lukee hetkeen : D: DDD
Oli tosi hyvä ja mä tykkäsin sun tavasta kirjottaa ==)<3
KIITOS !
-
Löysin tän vahingossa ja vähän matkaa luettuani ekaa lukua, olin koukussa. Tää oli tosi hyvä - uskomattoman hyvä.
Äh, en keksi mitään järkevää sanottavaa. Olen ihan sanaton.
Kuvailit todella kivalla ja jännällä tavalla ja juoni oli mielenkiintoinen, mukaansatempaava. Hahmot olivat loistavia ja uskottavia, niihin pystyi samastumaan.
Tatu ja Santeri olivat oikein söpö pari. :) Tosin, olin ihan varma että vikassa luvussa niille tulee ero. En oikein tiedä miksi, mutta samapa tuo, kun ei sitä eroa tullut (ja se oli hyvä).
Joissain kohtia oli jotain mainintaa jatko-osasta. Onko sellainen tulossa? Toivottavasti, sillä olet taitava kirjoittaja.
Joo, tämä oli sitten tässä, koska en sitä järkevää sanottavaa vieläkään keksi. :D
-tirsu
-
Tää tuli luettu vähän niikuin puoli vahingoss ja kannatti ;D Loistavaa teinislashiä. Yhden pienen kirjoitusvirheen jostain alkuosasta löysin, mutta arvaa huviksesi otinko ylös -.-
Kokonaisuudessa hyvä ja nautittava lukukokemus. Sitä jatko-osaa odotan kyllä kuin kuuta nousevaa. Tässä pidin siitä, että et tehnyt "ja kaikki elävät onnellisina".- loppua, vaan.. no tuollasen, millaisen teit ^^
Olisko sitten jatko-osassa vähn korkeamman materialin vuoro :3?
-
No niin! Vihdoin ja viimein sain tämänkin päätökseen.
Miulla on paha tapa jättää kaiken lukeminen kesken, ja niin kävi taas kerran.
Mutta tänään otin itseäni niskasta kiinni ja hilpaisin loppuun asti.
Siulla on mukava kirjoitustyyli. Se olikin pääsyy siihen, miksi mie tätä jaksoin lukea.
Tässä oli aika lailla perusteinislash-juoni, ja ajattelin, että ei tällaista jaksa lukea, kun saman tarinan on lukenut eri ficcien muodossa jo niin monta kertaa aiemmin. Mutta ensimmäinen luku vakuutti heti; se sai miut haluamaan lukea koko stoorin hamaan loppuun asti. Toimiva kokonaisuus, pidin kyllä ehdottomasti.
Ihania kuvailuita, en jaksa etsiä kaikki söpsispöpsis-kohtia, mutta tykkäilin kovasti. Samoin kuin jotkin hassun piristävät virkkeet tai sanat aina jossain satunnaisissa väleissä. Ai että, kivoja olivat.
Pystyin jotenkin samaistumaan Santeriin kovasti. Miulle on käynyt aika samalla tavalla erään henkilön kanssa viime aikoina.
Ajattelin juuri, että toivottavasti tämä ficci ei ole nyt enne. Eräs hassu sai kuulla mesessä siitä, miten en halua kokea erästäkin sänkypainikohtausta ja etten nyt vain saisi vaikutteita tästä ja kutsuisi erästä henkilöä meille vähän vilkaisemaan paikkoja. :'D Mutta eipä tässä, oli ilahduttavaa lukea näinkin samaistuttavaa tekstiä.
Erityisesti tykästyin Santeriin, onhan itselläni päähenkilön yhtenä kaverina Santtu-poika myöskin.
Tatukin on oikein kivsu, mutta en vain jotenkin osannut kuvitella häätä aasialaiseksi.
Ja aina positiivisia ovat tuollaiset ymmärtävät kaveriporukat.
Miusta oli myös hirmukivaa, kun tässä ei keskitytty pelkästään pääpariin, vaan olit keksinyt kaikenlaisia sivuongelmia päähenkilöiden ystäville.
Tapahtumat tosiaan etenivät nopeasti, mutta niin vain käy joskus. Se saattaa tuntua epärealistiselta, mutta joskus tuollaisen suhteen kehittymiseen ei oikeasti tarvita kuin se jokunen viikko.
Tämä oli sellainen ihana hyväntuulenficci, jota lukiessa tekee mieli kuunnella kivaa musiikkia ja hymyillä päättömänä jokaiselle.
All in all, tykkäsin kovasti. ♥
-
Awwws :D Ommeinaa hyvä :)
Jatko osaa odotellessa
-
Huh! Luin kokonaisuutena yhdeltä istumalta ja ihastuin kyllä Satutanteriin. <3
Olen aina ollut huono kirjoittamaan pitkiä kommentteja, joten tämäkin jää luultavasti säälittävän lyhyeksi. -.o Kuitenkin mainittakoon, että kieli oli ihanan eläväistä ja naurunpyrskähdyksiä karkaili huulien välistä niin usein, että jos kaikki hyvät kohdat quoteaisin, saisin lainata tähän yli puolet tarinasta. Eikä minulla vain yksinkertaisesti riitä tarmo siihen. : )
Kieliopillisesti en sano kuin sen verran, että pongasin yhden vihreen (ja hukkasin sen, joten tästäkään huomautuksesta ei ollut käytännönhyötyä), ja sekin kyllä muistaakseni oli näppäilyvirhe, eikä esim. pilkku- tai muu vastaava kielioppivirhe.
Haluaisin satuilla kauheasti kaikkea, mutten osaa. (: Pidin tästä todella paljon ja jatkoa haluaisin mielelläni lukea, kun tämä jäi monelta osaa kesken! Anteeksi jos toistan kauheasti muiden kommentteja, kun en jaksanut 14 sivua ja yhtä kommenttia lukea läpi ajatuksella. ^____^''
-
Anteeksi, etten ole vastaillut kommentteihin, olen kyllä käynyt pikaiseen nämä lukemassa mutta en ole finitellyt kunnolla aikoihin. Tässäpä nyt sitten kasa kiitoksia sinnepäin! :)
Milkholic: Kiitos paljon kommentista, joka oli hyvinkin rakentava! ;D Kiva että kuvailu viehättää, sille kai mun teksti rakentuu. :) Minäkin toivon ja uskon että Satutanteri II näkee vielä joskus päivänvalon, ajankohdasta en kyllä sitten taas sano yhtään mitään. :D Kiitos!!
Kamelipullakaulin: Hahah, mä en usein kirjoita cliffhanger-loppuja, joten huono tuuri, että ainoan kerran kun niin tein, jouduit pitämään taukoa XD Kiva jos novelli miellytti, kiitos hirmuisesti kommentista :)
tirsu: Oi oi oi, kiitos hirmuisen paljon ^____^ Jatko-osaa olisi tosiaan tarkoitus jossain vaiheessa kirjoitella, mutta mulla on pitkä ficci kesken, joten kirjoitan sen ainakin melkein valmiiksi, ennen kuin aloitan kakkososaa tähän. Juoni on kyllä jo olemassa ja silleen ;) Kiitos paljon kommentista :)
aleneist: Hihhih, jokunen typo sinne on varmasti jäänyt, minä kun olen laiska oikolukemaan näitä :P Mutta jospa se sieltä karsiutuu joskus kommenttien ja ilmoitusten myötä :) Jatko-osahan olisi siis tarkoitus tulla, ja siitä tulee näillä näkymin aika erilainen kuin tästä. Tää on tällainen valoisa ja kevyt, jatko-osassa on enemmän draamaa, vähän synkempi yleisväri, ja kyllä - korkeampi ikäraja. XD Kiitos kiitos miljoonasti kommentista!^^
April: Oihh, kiitos~!^^ On aina mukavaa kuulla, että on onnistunut luomaan tarpeeksi realistisia hahmoja, jotta niihin joku pystyy samaistumaan XD Toivon että sinulle ja sinun "Tatuselle" kävi sitten loppujen lopuksi hyvin ;) Sänkypainihan saattaa olla vallan mainio iskukeino >_<
Myönnän, että pääjuoni oli nolottavan mielikuvitukseton, mutta hyvä jos sen ympärille rakentunut tarinakokonaisuus on kuitenkin innostanut lukemaan koko novellin :"D Toisaalta tarinan pohjana oli halu kirjoittaa perusteinislashia, jota itse kuitenkin luen aina mielelläni, eli siinä määrin onnistuin tavoitteessani xD
Hahah, ja nopean etenemisen puolesta täytyy sanoa, että henkilökohtaisella kokemuksella voin kertoa, ettei se suhteen syntyminen aina niitä kuukausia vaadi :"D Juttu voi tuntua oikealta vaikka... päivässä ;)
Tunnelma tässä novellissa on tosiaan aika yleisaurinkoinen ja sellainen hattarainen, mutta se on kiva jos lukeminen piristi :) Kiitos paljon hienosta kommentista~^^
jools: Kiitos kommentista, toivottavasti saan jatkon tällä vuosisadalla kirjoitettua :D
TouchOfDeath: Ei haittaa vaikka tulee samaa asiaa kuin muissa kommenteissa, pääasia että kommenttia ja asiaa tulee! ;) Kiitos siis paljon sinullekin, kun vaivauduit kommentoimaan. Hyvä ettei kielioppivirheitä löytynyt, typoja siellä saattaa pienviljelyksinä löytyäkin :D Hauskaa, että ilmaukset ja kieli naurattivat ja että pidit tarinasta. Toivottavasti luet jatkonkin sitten joskus, kun se tulee. :) Kiitos paljon!!^^
-
Awwwws.. Söpöimpiä orginaalificcejä mitä oon lukenut. Aivan ihana.<3 Syytän sinua valvottamisestani (en pystynyt lopettamaan lukemista ja kappas...! Kello onkin jo kolme yöllä/aamulla...).
Jospa sitten jotain rakentavaa.
Virheitä tai epäjohdonmukaisuuksia en bongannut ja teksti oli sujuvaa ja helppolukuista. Kaikin puolin siis mukavaa luettavaa. Hahmot olivat realistisia ja niitä oli moneen lähtöön; pystyisin hyvin kuvittelemaan tällaista tapahtuvan todellisuudessakin
Hiukan ehkä häiritsi erityisesti Santerin tietynlainen tyttömäinen höpöttämisen tarve suhdekoukeroistaan, mutta toisaalta, kun jätkä kerran on homo niin se hänelle suotakoon. Homoissa kun nyt sattuu olemaan usein hieman tyttömäisiä piirteitä. ;D
Odotan todella innoissani jatkoa Satutanterille! ^^
~lasilintu
-
Voi, tää oli aivan ihana <3 yhdeltä istumalta luin kokonaan, Tatu on ihana, mut niin on kyllä Santerikin :D jatkoa innolla odotellessa, anteeks etten osaa sanoo oikein muuta :D Hyvä kirjottaja!
-
Heeei<3 Myönnettäköön taaaaaas kerran, että mun on pitäny kommentoida tätä jo paljon aiemminkin... XD Shame on me, mut nyt tulin vihdoin kommentoimaan ja kai se ehkä on parempi, et myöhään, ku et ei millonkaan~ Nii ja sit taas samantien toinen paljastus, että mä oon lukenu tän noin... 6 kertaa. (Mä en ollu aiemmin ees tajunnu, että noin monta, nytku rupesin laskee, niin tuli mullekki vähän järkytyksenä XD) Siitä voit päätellä, että tää on erittäin hyvä, kun minäkin jaksan lukea monta kertaa! Mänyt muutenkin rakastan sun kirjotuksia, mitä oon lukenu, eikä tää ollu poikkeus<3
Tatutatutatu!<3 Olin jo alussa ihan ihastunu siihen ja sittenku vielä mainitsit, että oot käyttäny sen mallina SHINeen Key'tä, olin ihan... Ihan pyörtymäisilläni XD SHINee on ihana ja öajlföladjd sekoan sille ja varsinkin nyt uudelle Luciferille, Taeminin hiukset on jotain niin ihanaa! (Ihan pakko oli näin väliin ilmottaa, koska en toki ole koko päivää kuunnellu tätä jo ja en tietenkään aio luukuttaa koko loppupäivääkin~)
Sä olet tuonu hyvin näitten henkilöitten luonteita ja sosiaalista tilannetta esille, poinz 2 u~ Ja varsinkin Santerin stalkkaamisen, sehän meni vahingossa paljastamaan sen Tatullekkin painiessa! ^_____^ (Se kohta, missä se sanoo jotain siitä, että Tatu on vaan kolme senttiä pitempi ku se, aww<3 ,___,) Tatu oli ihanan vahva persoona, vaikka se oli kokenu niin paljon kaikkee huonoo elämässään, se oli ihan älyttömän hienoo. Tokihan se siis oli vähän epävarma välillä, mut silti se oli niin sellanen... SELLANEN! Kyllä sä tiedät, sähän tän oot kirjottanu. XD Et se ei ollu masentunu tai mitään ja eli sillee normaalia elämää suunnilleen hirveesti välittämättä siitä kaikesta~ (Ehkä sain ajatukseni jotenki perille...)
Nii ja Sonja oli ihana, se oli niin hyvä lisämauste tähän tarinaan, Tatun paras kaveri, joka on ihan bimbo! Se myös ihanasti edisti Satutanterin suhdetta ja sillee, vaikka se ei esiintynykkään hirveesti tässä tarinassa ees. : D Ja kaikki Santerin kaverit (sitä yhtä... Eliasta(? En ihan varmaks mee vannomaan nimestä XD) lukuunottamatta) oli ihanan tukevia ja kaikkee! Just sellasta, mitä odottaa ystäviltä.
Ja sit yks superhieno pointti tässä tarinassa! *rumpujen pärinää* Päähenkilön ystävät ovat HETEROITA! (Ainakin oletin niin XD) Niin käy _todella harvoin, siis ______TODELLA______ harvoin! Ihanaa, se tuo niin paljon realistisuutta tähän lisää, kun Santerin (meinasimpa sit kirjottaa, että Satun~ >_>) kavereilla on omia huolia ja suhdesotkuja ja että Tommi ja Elin oli ihastuneita toisiinsa ja omgomgomgomgomg! Ö___Ö Se on niin siistiä, yleensä kaikissa tarinoissa jotenki kummallisesti kaikki on homoja/bissejä/lesboja, mikä ei kyllä kuulosta hirveen realistiselta... XD
Juoni on perus, toki, mutta toimiva, jos siihen lisää kaikkee omaa juttua väliin ja kyllä mulle luultavasti kävis sun kirjottamanas ihan perusjuoni ilman mitään höysteitäkään, sun kirjotustyylis on niin ihanan mahtava! *_____* <3 (En toki kadehdi sinua~) Kummempia virheitä en nähny, oikeastaan en muista nähneeni yhtäkään hirvittävänkammottavaa pilkkuvirhettä tai yhdys_sana_virhettä yms. Toki siellä niitä voi olla, mut uskon ennemmin niitten olevan näppäilyvirheitä, kun kielitaidon puutetta, koska sun kielenkäyttö on aika helvetin (saako finissä kirjoilla? XD) mahtavaa! Ja näppäilyvirheet voi aina antaa anteeks, munkin tarinoissa jotenki kummallisesti on aika paljon sellasia musahiuksisia, kun muilla on mustahiuksisia~ XD En oo vieläkään keksiny kunnollista selitystä sille, mikä musahiuksinen on, mut ehkä mä joskus keksin~ (Tai sit opettelen vaan kirjottamaan kunnolla...)
Kiitos tästä, tää oli ihana, rakastan tätä, rakastan suakin ja kaikkee<3 Keep on writing, koska mä haluan todellakin lukea lisää sun kirjottamia tarinoita, varsinkin originaaleja (ja sanoisko vaikka, että myös sieltä Korea-fandomista XD)! Lupaan pyhästi kommentoida jokaista sun tarinaa, jonka luen (jos mä niitä löydän täältä miljoonantuhannensadanbiljardin muun tarinan joukosta...). Vaikka siihen mun tapauksessa meniskin aikaa jonkunverran aina välillä, niin mä lupaan tehdä sen, todellakin!
Ihan vaan sen takia, että sun tarinat on yksinkertasesti niiiin hyviä<3
Kiitos tästä, mä lähden leipomaan ja luukutan samalla Luciferia niin, että saadaan häätö tästä asunnosta<3 Olen myös pahoillani kommentin sekavuudesta ja kaikesta mahollisesta, itseäs voit syytää, kun mun pienen(ison) pään sekotat ihanilla tarinoillas<3 *____*
~Obscuritas
-
Tähänkin tulee vielä kommenttia aika ajoin :D Se on kuulkaas enemmän ku mukavaa :) Kiitos!
Lasilintu: Söpö kuvaa tätä originaalia vallan loistavasti. Pahoittelen valvottamisesta, toivottavasti sait edes kauniita unia sille jäljellä olevalle yölle sitten. :D Mahtavaa että kirjoitusasu oli luettavassa kunnossa ja hahmot onnistuneita. Tämä oli vähän sellainen vastalause sille, etteivät jätkät koskaan (ainakaan tarinoiden mukaan :D) puhu tunteistaan, ja koska olen foxipoxi, niin totta kai se on sitten lyötävä yli. Mutta totta, homohan se, joten antaapa herran avautua. ;D Kivaa että pidit ja kiitos kommentista!^^
DarkMessiah: Kiitos kivasta kommentista :) Se jatko tulee kyllä vielä joskus, olen melkoisen varma siitä. :) Kiva kun pidit^^
Obscuritas: AWW, tää kommentti sulatti mut ihan kympillä :33 Ihanaa että joku pitää mun kirjotuksista noin paljon, tulee vallan otettu olo ja todellakin rohkaisee jatkamaan kirjoittamista. Nää Aasia-aihiot on pikkusen kyllä jääny, vaikka aina ne Yunho ja Jae jossain välissä vilahtelee... ;) Ja saattaapi vilahdella jatkossakin. ;D
Arvaa kenen on pakko kuunnella tuo Lucifer nyt kun mainostit? XD Olen edelleen koukussa Ring Ding Dongiin, mutta ainahan sitä yksi k-popin taidonnäyte mahtuu soittolistalle. :D Tämä originaali olkoon tribuutti Keyn ihanille, TUMMILLE hiuksille. Mä vihaan niitä keltasia, jotka sillä ainakin oli joku aika sitten, en tiiä, onko enää. :D Mutta joo, Key on näitä mun ikuisia kuolailun kohteita, tokihan se oli tähän mallipojuksi tungettava. ;)
Hienoa kuulla, että hahmot on onnistuneet, mielellään sitten käytän näitä jatkossakin.^^ Hahah, hassua että mulle ei tullu mieleenikään tehdä koko porukkaa homppeleiksi ja lepakoiksi. Eihän semmosta oikeesti tapahdu, paitsi jos on sen perusteella kaverustuttu, mutta ei ei, ei Tommista ja Eliaksesta olis ollut homoiksi. :") Minustakin luonnollisempi näin.
Tää on tosiaan perus teinifluffslashsöpöily, mutta sellaisen minä halusinkin kirjoittaa. Hyvä, jos tästä siis sellainen tuli. :) Khihih, musahiuksiset, ne voi olla vaikka sellasia... ihmisiä, jotka on ottanut hiusmalleihinsa innoituksen musiikin maailmasta? :X Eikö? No okei, sit ne on typoja. XD
Ihanaa, kommenttia odotettavissa ;) Originaaleihin on kaksi eikun kolme ideaa tällä hetkellä valmiina, mutta ottaen huomioon hirvittävän Frerard-kuumeen ja -ideoiden määrän ja minun kirjoitustahtini (H I D A S) ne ilmestyvät 3000-luvun puolella. :D Odottelen kommenttiasi siis silloin. ;) Mun tarinat löytyy mun ficcilistauksesta, joka täällä-sana mun allekirjotuksessa, jos sä ne mun kirjotukset haluut löytää. (: mainosmainos. :P
Awwaww, hauskoja leipomisia ja luukuttamisia ja häätöjä ja sekoamisia. :D Olet vallan ihana näine kommentteinesi. :D KIITOOOS<3
-
Enkö mä koskaan kommentoinut vikaa osaa?! O_O Ilkeä minä.
Tuo vika osa oli tosi ihana ja suloinen jaja... Hyvä lopetus, mutta kuitenkin sopivan auki jäävä, ei mikään "Ja he elivät elämänsä loppuun onnelisina" -tyylinen.
Sä osaat kuvailla niin elävästi, että hahmot vois oikeasti olla olemassa, ja tehdä omia juttujaan. Mutta ne on satua D: ihan väärin.
Mut joo, jatko-osaa jään mielenkiinnolla odottamaan, josko sen huomaisin.. Epäilen suuresti. :D
Kiitos tästä suunnattomasta lukuilosta, jota tarina on tähän asti suonut.
~Ziri
-
Voi kun on hyvä :D
Hiukkasen ehkä häiritsi se miten nopeasti kaikki kävi kun Tatu oli kuitenkin ollut varma heteroudestaan. Mut ei anneta sen häiritä ;D pikku asiahan tuo on.
Muuten kaikki oli loistavaa ja tekstiäisi on helppo lukea (mulla ei siis todellakaan käy aivot hitaalla^-^).
Jatkoa odottelen.
Tänks
-Maddy
p.s. Täytyy viä sanoo et sun takias mä en oo mitään muuta kuin Shineetä kuunellu viimeset kaks viikkoo :D
-
SIIIS AIVAN IHANA!!!
No tuo eka luku oli ehkä hieman sekava mutta ei se mua oikeestaan haitannu.
Tatu ja Santeri olivat ihania<3 Apua en osaa kirjoittaa tästä mitään järekevää kun on pää vähä sekasi ::)
En oikeestaa voi ku ihkuttaa (vaikka se ei oo mun tapasta) ihanaihanaihanaihana...
Sulla oli täs kivaa huumorii ja kyllähän repeilin esimerkiksi ihan hirmuisesti tuolle:
”Mä panin sun mummoos.” ”Oon raskaana.” ”Mun biologinen isä oli kirahvi.”
ei reps* ja sitku kaikki muut täs talos oli jo nukkumas (siis tuon luin eile illal) ja yks repee täysil ninini xD
ja sitkun olin kuvitellu ton Santun jostakin syystä hirmupitkäks ja tatun lyhkäseks ni kesti pitkään ennenkuin pystyin kuvittelemaan Santun lyhyemmäks ku Tatun.
Mut juu kerrassaan IHANA novelli<333
p.s. tästä päästä et saa järkevää kommenttia, mutta toivottavasti tämä kelpaa :D
-
Tässä tullut luettua kaikki osat viimiste kolme päivä aikan, sillo ko ketää muu ei oo ollu näkemäs, mitä oikeen luen... Ja välil täytyny pitää taukoja, jotta varsinki isosisko ei huomaa tiettyi kohtia... (Menin hakemaa syötävää ni piti kelat vähä alaspäi tekstiä suutelemise kohdal.)
Khaa, mut rakastan tätä! Enkä oo löytäny yhtäkää virhettä, prkl. Haluisin ees joskus saad mainit jotai virheistä. Oon liia kahvihumalassa, ni en varman löyd mistää virheitä, vaik niit oliski. ;D
Ja toivon jatkoa. Tää on ollu nii nautittavaa luettavaa. Olispa munki elämäs tollasii miehenalkui... Vois ol parempaa seuraa, mitä ne sekopäiset pojat mu luokal. :D
Kiitos kiitos kiitos tän novellin kirjottamisesta, oon saanu iteki ajateltavaa tunnustuksie kannalt. ;) Ja kuvailu rocks! Oon repeilly monesti tätä lukiessa (jesariki loppu...) ja on meinannu tul nosebleedei iha liikaa.
JATKOA~ Mä haluun kuul Tanterist ja Satust... Eiku Tatust ja Santerist lisää!! >w<
-
aaa tää on melkeen täydellinen :))) tuli muutamassa kohtaa ihan kylmii väreitä ja ää en osaa sanoo muuta!! :O
mut ku tääl on nyt puhuttu kakkos osasta nii missä semmonen on?? et voisko vaik linkittää tai jtn et löytäisin!! toivottavasti säilyy yhtä hyvänä :D
i'm lovin it <3
-
Awwww♥ Näin tiivistetysti :)
Tää oli toinen pidempi lukemani teinislash ficci täältä originaalien puolelta, sillä yleensä luen ficcejä :) Mutta nyt oon viime aikoina alkanu lukeen tätä slashia ja tää kiinnitti huomion :)
Mää hymyilin miltei koko aika sillee typerästi niinku awww, jos tajusit? ;)
Mutta mä jatkan tota ihkutusta kohta, sillä mulla on sulle muutama rakentava ;) Elikkä pakko sanoa, että häiritsi hieman toi, kun puheenvuorot hukku muun tekstin sekaan. Eli ne omalle rivilleen, niin olisi siistimmän näköstä :) pari kohtaa oli meinaan sellaset etten tajunnu, kuka puhu :P Mutta ei se mitään! :)
Ja toinen juttu on se, et toi välillä hyppää Santusta yhtäkkiä kertomaan Tatun mielipiteitä. Se on jotenkin hämmentävää kun ei tiiä ajatteleeko Santtu Tatusta niin vai mitä? :D
Mutta se siitä rakentavasta ja asiaan: awww♥ ;)
Mää nauroin melkein ääneen tolle sun "Santtu näki miten lehti leijaili maahan la litistyi kuoliaaksi. Läts." (Sori en muista miten meni tarkalleen ;D)
Ja myös tolle: "Onko toi -?" Eiole."
Toi fritsu kohta siis :D
Mut nyt mä vetäydyn takavasemmalle tsekkaan sun listaukses oisko siä jotain muuta kivaa(kuten uskon!) ja kiitän tästä fluffy pläjäyksestä! ;)
~Missy~
-
Arvaa mitä?! Oikein! Mä en laittanukaan Watchmenia pyörii vaikka sitä kelasinkin, vaan tattarataa!, luin tän. :D
Ja mun piti tulla kommentoimaan ja mainitsemaan, että oikeesti nainen, tää on ylihieno! Sä osaaaaaat! Helvetti kun itekin osaisin väsätä jonkun originaalin joskus, muutakin ku niitä jotai raapaleita tai femme one-shotteja. Ehkei mun kyllä tällä hetkellä ees kannattais alottaa uutta projektia ku ei ne muutkaan oikeen etene.. :')
Tää on oikeesti niin hieno ja kiva. Oon mä joskus sulle tätä hehkuttanukin mutta kuitenkin. Tässä on noi hahmot niin kivoja, todellisia mut samalla semmosia vähän epätodellisia, silleen ihan pikkusen, emmä osaa selittää sitä silleen hienosti niin ku mun pää nyt käskee selittämään, joten luotan suhun ja siihen, että ymmärrät mun sönkötyksiäni.
JA SITTEN SE SATUTANTERI KAKKONEN oa, en malta odottaa! En mä tosin sua aio hoputtaa mitenkään, sulla on kirjotukset ja elämä ja pari muuta kivaa juttua (vinkvink) kirjotettavana. Nyt vois painuu pehkuihin kyllä... Paitsi et, honey, tiesitkös, että taas kerran inspiroit mua ja mulla pukkaa inspistä esim Venomiin nyt just aika kivasti tän takia? ;)
-
aaaaaa satutanteri on ihana paritus. ♥
Miksi löysin tämän ficin vasta yli vuosi sen valmistumisen jälkeen? Tykkäsin tästä ihan mielettömästi.
Juoni on ihan okei, vaikkakin ehkä klisee, että tuollainen ujo Santeri on ollut monta vuotta ihastunut koulun suosituimpaan poikaan. Tatu vaikutti muuten oikein symppikseltä, vaikka mun oli vaikea aluksi sulatella tuota korealaista ulkonäköä - tiedä sitten miksi, kun tykkään kuitenkin k-popista. Pelkäsin ehkä, että teet Tatusta sellaisen kiiltokuvapojan, mutta toteutikin sen kaikki taustat ja luonteen tosi hyvin.
Tuo, että Tatu oli huomannut Santerin katselevan itseään ja se, ettei hän siitä huolimatta ajatellut Santerista mitään negatiivistä, oli kiva juttu. Ja hihittelin känniselle Tatulle, joka yrittää iskeä Santeria sanomalla, että Santerilla on kivat sieraimet. :-----D Myös painikohtaukset oli rakkaus. ♥
Tatun ja Santerin luonteet heitteli ensimmäisissä luvuissa, sillä vaikka Santeri oli ujo, niin se silti ei joissain tilanteissa käyttäytynyt ujon pojan tavalla. Tatusta oli kanssa aluksi vaikea saada selvää, että minkälainen ihminen se oikein on, mutta loppua kohden molempien persoonat kyllä tuli kivasti esille omanlaisinaan. Enkä mä tästä nyt niin paljoa nipota, kun kyseessä on originaali ja hahmot on keksitty itse.
Mun lempihahmoihin ehkä kuuluu Tatu, sekä Santerin äiti. Mäkin haluun noin ihanan äitin, joka suhtautuu noin mielettömän hyvin homoihin, ja poikansa homouteen ylipäänsä. Tatusta tuli loppua kohden entistä ihanampi, rakastuin sen käytökseen kun se oli Santerin luona kylässä ja esitteli itsensä Santerin poikaystäväksi ja olemalla aika ujokin.
Juu, ei mulla kai muuta. Elättelen toivoa satutanterin jatko-osasta... :'D
-
Kai näistä kahdesta ihanaisesta tulee vielä paljon lisää ficceröitä?!? *koiranpentuilme*
Oi voi.. Mistäköhän mä alottaisin..? Ensinnäkin, tää oli kokonaisuutena aivan ihana. Mulla oli eilen yöllä tylsää (miksi en menny nukkumaan sillon 2 aikaan? En tosiaan tiedä..) Joten mä klikkasin tän auki, vaikka tässä olikin näin paljon sivuja ja olin varma, että ehkä kadun aamulla et menin niin myöhään nukkuun. Noh.. lopulta, mun oli pakko jättää kaks viimestä lukua aamulle. Joten ekana aamulla kun heräsin, pomppasin sängystä, laitoin läppärin päälle ja rupesin lukeen. :) Tähän todellakin jäi koukkuun.
Tää oli todella ihana ja suloinen ja söpö. :) Tykkäsin äärettömästi ihanan pitkistä luvuista. Monissa luvuissa oli sellasia kohtia, etten voinu ku nauraa ääneen (isä vähän ihmetteli, kun keskellä yötä mun huoneesta kuulu epämäärästä hihittelyä, awwittelua, ihkuttelua ja kaikenlaista tollasta typerää). Noh.. pikku juttuja. :)
Hmm.. sitten ehkä voisin sanoa muutaman sanan hahmoista. Eniten Tatun ja Santerin lisäks mä tykkäsin Santerin äidistä, Sonjasta ja Samista. Mä en itseasiassa tiiä miks tykkään niin paljon Samista, kun eihän sitä nyt niin paljoa näkynyt, mutta tykkään siitä kuitenkin. Sitten Sonja. :) Se oli jotenkin sellanen ihanan energinen ja se oli ihan sika hyvä lisä Tatun elämään. :) Tyksin kauheesti niiden mesettelystä ja muutenkin Sonjan sellasesta tosi suorapuheisesta asenteesta. :) Ja se sen Tatun luonteen analysoiminen oli äärettömän hauskaa. :) Ja sitten Santerin äiti. Se oli aivan ihana! ♥ Se oli sellanen.. mä en osaa kuvailla sitä, mut se oli sellanen äidillinen, mut sit se on kanssa ihanan rento ja sellanen aivan ihana! ♥ Ja se oli ihana, kun sillä oli kuitenkin huumorintajua ja sit se tuli niin hyvin toimeen Santerin kanssa, ja sit oli tosi mukava Tatullekin.
Mutta sitten Tatu. ♥♥♥ Mun aivot sai sokerin yliannostuksen. Siis oikeesti!! Se vaan on niiiiiiiiin ihana! ♥ Siis aivan, kertakaikkiaan aivan täydellisen ihana! ♥ Olihan se alussa ehkä vähän ääliö aina välillä, mutta se oli niin sulonen ku sillä oli kans sellanen syvällinenkin puoli. :) Se teki siitä vielä ihanamman, jos se vaan on mahdollista. :) Ja se oli niiiiiin ihana.. korealainen! ♥ Tykkään muutamista korealaisista bändeistä, joten olin enemmän kun iloinen! :)
Tässä viestissä ei nyt ollu mitään oikein järkevää sanottavaa, joten ehkä mä lähen valmistautumaan ulos lähtöön.. Vaikka mun tekis mieli lukea tää heti putkeen, mutta mä taidan jättää sen vähän myöhemmälle. :) Halusin vaan sanoa, että rakastuin tähän!! :) ♥
NeitiMusta. ♥
-
Oon vasta eksynyt tänne finin ihmeelliseen maailmaan, ja tämä on ihka ensimmäinen kommenttini. Luin putkeen alusta loppuun, ihana oli. Sulla on tosi kiva tapa kuvailla kaikkea ja alkaa pakosta hymyilyttämään tätä lukiessa. Ihmiset luulee ihan hulluks ku virnuilen tietokoneelle.. ((:
MISSÄ SE JATKO-OSA VIIPYY? (Sitähän oli - ainakin jossain vaiheessa - tulossa?)
-
Ziri: Siis tähänhän on toinen osa tulossa joskus vuonna 3004. :D Mutta kivaa et tykkäilit :3 Kiitos!
Maddy: Blahh, tää on vähä tätä, pitäis kirjotella tätu uudelleen ja silleen... :D Mutta kivaa jos tykkäilit, kiitos kommasta.
Human_cannonball: Kelpaa toki, kaikki kommat kelpaa ja varsinkin tommosista kivoista ku sun :3
Noruz: Hei kivaa ku tykkäilit :D
honeybee: Ei oo vielä ku en oo saanu sitä kirjotettua :)
MissWeasley: Joo, olin vähä epäpro ku tätä kirjottelin :D:D Pitäis tosiaan muoksia ja siistiä tää teksti kunhan ehtis :) Ja tota toistakin tsydeemiä mä oon reenannu mut en tiiä oonko vieläkään kovin hyvä hahmottaa omaa tekstiäni muiden näkökulmasta. :D Krrr, kivaa että tykkäät!^^ Kiitos kun kommentoit :3
mapwe: Kiva et sä jaksat kommailla mulle :3
Lunelia: Mun hahmoille käy aina noin että ne alkaa elää omaa elämäänsä varsinkin pidemmissä tarinoissa, joten en ihmettele yhtään jos viimesen luvun Santeri oli ihan eri ihminen ku ekan :") Pitäis treenata... Joo ja mä tiiän et tää on klisee mutta se on kyllä vähän tässä ideakin. :) Kiitos rakentavasta kommasta! ;)
NeitiMusta: Hauskintahan on se et Santeriakin syvemmin mä oon rakastan Tatuun :"DDD Mutta kiitos kommentista, se oli mieltä lämmittävä :))
Kinqs: Vau mikä kunnia saada sun eka komma mun novelliin :o Olen otettu. Jatko-osa on edelleen tulossa mutta aikataulusta ei ole mitään tietoa :") Kiitos kommentista! :D
-
Hei, rakkaat karvapalleroiseni!
Tätä topaa onkin ollut enemmän ikävä kuin olen edes tajunnut. o: Anyway, Toivotoivo alkaa olla loppusuoralla, joten mulla on taas päässä tilaa muillekin teksteille kuin sille. Jotenkin mun ajatukset on viime aikoina kauheasti pyörineet tän Satutanterin jatkon kimpussa, heräsin yksi aamu ja päässä oli nimikin jo sille. O_o
Lisäksi mä olen nyt pääsykokeisiin lukiessa kääntänyt tätä englanniksi harjoituksen vuoksi (en kyllä aio julkaista, sen verran tasotonta mun enkku kuitenkin on, enkä mä oikeastaan näe siinä edes mitään järkeä), ja samalla mä sitten olen käynyt tätä tarinana ja tekstinä läpi keräillen epäkohtia, virheitä ynnä muita yksityiskohtia, joihin en tässä rakkaassa lapsessani ole tyytyväinen.
Lapsen ja tarinan välillä on se kiva ero, että tarinassa nää virheet voi korjata. (Kauheen julman kuulosta, mä oikeesti tykkään lapsista. :"D) Niinpä mä olen ajatellut vähän muokkailla tätä tekstiä, pidentää juonta hieman ja niin edelleen.
Sitä varten mä olen kaikista kommenteista kerännyt rakentavan palautteen talteen, mutta nyt teillä olisi mahdollisuus parantaa mun kirjoittajan lahjojani kommenteillanne. Tämän viestin idea on siis ilmoittaa, että haluan nyt mahdollisimman paljon risuja tästä tekstistä - mitä vaan, ihan pieninkin yksityiskohta, joka häiritsi teitä. Mä muuntelen tätä tarinaa vähän hiotummaks ja julkaisen tän sitten uudestaan, luultavasti tähän samaan topaan tai sitten kokonaan uusiksi. :)
Toinen asia, mitä olen hyvin vakavasti tän tarinan suhteen harkinnut on se, että mä kirjoittaisin sen jatko-osan ikään kuin tähän mukaan niin että tää olisi yksi yhtenäinen tarina, niin kuin tän alun perin pitikin olla, ja pidempi. Tää ei kuitenkaan kirjoitusohjelmassa ole kuin sen 63 sivua pitkä, ja sehän ei ole paljon mitään.
Tähänkin saa antaa mielipiteitä, mutta ennen kaikkea, nyt sitä palautetta tulemaan! :)
Suurella sydämellä foxi c:
-
Ihana. Ihan oikeasti ihana teksti. Sujuvasti kirjoitettu, mukavan hyväntuulinen ja huumoripituinenkin. Muutamia virheitä joukossa taisi olla, mutta niitä pitäisi bongailla yksittäin, enkä siihen nyt viitsi ruveta kun luin kaikki luvut putkeen (ja toivoin, että niitä olisi vielä). Minä ainakin jään odottamaan kuplivalla innolla jatkoa tähän.
Yksi parannusehdotus. Laita vuorosanat aina uudelle riville. Tekstistä tulee sillä tavalla pidempi, eikä minua oikeastaan nyt häirinnyt, että ne olivat peräkkäin, mutta tämä muutos voisi tuoda sellaista selkeyttä/mitälie. Tietenkään ei haittaa, jos jatkat noin, koska siinäkin on puolensa, mutta pakko oli tämä kirjoittaa, kun kerran mieleen tuli. : D
-
okei täällä ollaan taas :D ;)
Luin koko tekstin uudestaan putkeen ja oon jälleen ihan in love<3 :DD
Ja miten sä voit pyytää jotain risuja tämmösestä? :D en mä keksi ku on vaa satutanterit mielessä :)<3
Tekstis on sujuvaa ja tosi kivaa lukemista :) tapahtumat etenee sopivaa vauhtia ja kuvausta ja kerrontaa on mukavassa suhteessa :) Sit sulla on semmosii kivoja tapoja sanoo jokku asiat :D ne tua ihanaa pirteyttä ja omaa tyyliä tähä! :)
öm öm jos nyt pitää si jostain keksii jotain miinusta nii nii ööö... no joo toi mitä Lasisydän sano tosta vuorosanojen laittamisesta uudelle riville nii voisin kompata sitä (: ei se tekstissä mua kyllä häirinny - aloin vaa aatteleen sitä ku luin kyseise kommentin -, mutta on totta, et se vähä ehkä selkeyttää lukemista ja saa tekstistäkin jotenkin ns. 'siistimmän' näköstä :D
jaa jaa öö.... jos haluut testata jotai nii voisit koittaa vaikka yrittää kertoo tarkemmin ja jotenkin vähä niiku syvällisemmin noitten tunteista ja ajatuksista? Ei mua ainakaa kyllä haitannu yhtään toi sun tyylis. Mun mielestä siinä oli just sopivasti selitetty tunteista ja sillei ja ku tässä on hyvä juoni nii tällei se korostuu enemmän ja si toisaalta joistaki voi tuntuu tylsältä lukee nii tarkasti jne. tunteista ja ajatuksista :D En kuitenkaa haluu et koko tarinasta/tekstistä tulee mitenkää semmonen pohtiva/syvällinen/tarkka :D Voit testata vaikka vaan jotain pientä pätkää jossain kappaleessa, se vois tuoda pientä vaihteluu. Et tää oli tämmönen ehdotus jos haluut kokeilla jotain erityylistä - ei mikään, mitä sun pitäis korjata tekstissäs :D Jos ees tajusit ollenkaan mitä tarkotin? :D
Mutta täällä olen ja odotan innolla jatkoa!<3 :) tää on ihana :)<3
-
aammmnanmmm.
mmh, kaikki nää tälläset ihanat homorakkaustarinat valvottaa mua öisin ja aamuisin, kun en oo malttanu mennä nukkuun. mut mä rakastuin tähänn<3
kiitoosss
-
hehheh.
Viimeiset 8 tuntia meni sit siihen et mun pikkuserkku (jota nään aika harvoin) luki jotain novellia puhelimellaan ja mä omallani tätä xDDD (okei ehin kyl tekee siin välis kaikkee sekavaa mut siitä ei puhuta....)
Mut tää on niin älyttömän ylettömän sulonen!
Ja naaw haluun lisää o:=
Kaikki täs vaan niin täydellistä ja aww<3
En saa ton jälkeen kirjotettua mtn järkevää D':
Oli niin naaws♥
ISO kiitos tästä piristyksestä^^
♥.lla. L