Kirjoittaja Aihe: Luota muhun, kyllä sä pysyt pystyssä [K-11] (slash, draama, fluff) ILMOITUSASIAA 21.4.2012!  (Luettu 66203 kertaa)

foxrain

  • kettu kääpiöksi
  • ***
  • Viestejä: 513
  • Days before you came, freezing cold and empty.
    • foxrain's world
// Alaotsikko: teinislashia, koulun kuningas/ujo poika. [OSA 12/12 15.11. VALMIS!]

Kirjoittaja: foxrain
Ikäraja: S, en tiedä nouseeko. (K-11)
Paritus: Tatu/Santeri
Genre: slash, draama, fluff,
Disclaimer: HAHMOT ON MUN. Ei minkään tietyn paikkakunnan miljööseen perustuva, joten paikkakin tavallaan?
Yhteenveto: Ujo Santeri on vuosikausia kuolaillut kaikkien rakastamaa ja vihaamaa Tatua. Mitä tapahtuu, kun nämä kaksi ystävystyvät?

A/N: Joo, mun eka julkaistu originaali, eli kommentit toivottavia. Eka osa on lyhyt, sorry for that. ^^" Ja tuota tuota, NIIN. Otsikko kusee kanssa, keksin tässä topicin aloittaessani. Tälle oli vaikea keksiä nimeä, mutta halusin kuitenkin keksiä sen itse ja sen olevan suomenkielinen, koska tekstikin on. Mulla on tää ficci kokonaisuudessaan koneella, joten osia tulee sitä tahtia kun muistan niitä postata. ^^

I

”Hei Sanni, sä oot niin kuuma että mä panisin sua milloin vaan!” Tatu huudahti tarkoituksellisen äänekkäästi nauraen saaden monipäisen porukan ympärillään hörähtelemään huvittuneesti ja puhutellun tytön hihittelemään vienosti punastuneena. Joku ohikulkeva vanha opettajankääkkä vilkaisi häntä paheksuen, mutta playeria se ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Häntä katsottiin aina niin, koska hänellä ei ollut käytöstapoja eikä kunnioitusta ketään kohtaan. Siksipä hän ei irrottanut hetkeksikään tuikkivaa katsettaan Sannista, tai paremminkin hänen vessapaperilla parannellusta rintavarustuksestaan.

Tatu tiesi täsmälleen, mitä teki. Sanni oli päivänselvästi ihastunut häneen eikä arkaillut peitellä sitä. Tatua tyttö ei kiinnostanut sen enempää kuin kukaan aiemmistakaan pikkuteineistä, jotka häntä jatkuvasti kuolailivat. Sanni, joka oli vasta yhdeksännellä ja näin ollen eri koulussa kuin lukion ensimmäistä käyvä Tatu, ei nähnyt, kuinka Tatu flirttasi päivät pitkät jokaiselle, joka häntä edes vilkaisi. Antaessaan ihailijoilleen turhaa toivoa Tatu luotti paljon siihen, että hänen maineensa kiiri hänen edellään. Siten hän oletti Sanninkin tietävän, miten kevytkenkäinen naistennaurattaja Tatu oikeasti oli, tai ainakin kovasti esitti olevansa. Hän ei millään tapaa edes yrittänyt johdattaa tyttöjä mitenkään harhaan, hän antoi maineensa mukaisen käyttäytymisen näkyä ja kuulua. Ne, jotka eivät häntä ihannoineet, usein inhosivatkin häntä juuri moninaisista edellä mainituista syistä.

Tatu oli juuri nelisen päivää sitten eronnut Jannasta, hyvätissisestä blondista, jonka kanssa hänellä oli ollut juttua jo huikeat kaksi viikkoa, ennen kuin he olivat menneet sänkyyn ja alkaneet seurustella – humalassa tietenkin. Sitten Tatu oli saanut huomata, että Janna ei ehtinyt edes sanoa edellistä mielipidettään loppuun, kun oli jo vaihtanut kantaansa. Niinpä hän oli jättänyt tämän romanttisesti tekstiviestillä.

Ei Tatu niitä tyttöjä halunnut satuttaa. Hänen oli vain hirvittävän vaikea ilmaista tunteitaan oikeasti, koska hän pelkäsi jatkuvasti, että hän itse ottaisi taas osumaa. Sitä paitsi lähes kukaan tyttö ei vielä edes ollut häntä niin paljon sykähdyttänyt, että hän olisi tuntenut minkäänlaista halua tälle perinpohjaisesti avautua. Loppujen lopuksi naisista seurasi vain ongelmia, kun juttu meni liian syvälliseksi. Tatu oli katsonut sen seitsemäntoista kertaa sivusta, kuinka hänen kaveriensa tyttöystävät olivat alkaneet eristää miestään tämän ystävistä ja vaatia kuuta taivaalta, tähtineen.

Tatu olikin huomannut turvallisimmaksi taktiikaksi testata jokaista pikkuisen, kunnes löytyi se, jonka kanssa tunsi viihtyvänsä pidempääkin. Tällä hetkellä hänen pisin suhteensa oli kestänyt suunnilleen viisi kuukautta, mutta se olikin ollut se ensimmäinen ja viimeinen vakava parisuhde, joka oli jättänyt niin pahat traumat, ettei Tatu enää uskaltanut luottaa muihin kuin parhaaseen ystäväänsä Sonjaan, eikä hän tällekään kaikesta voinut puhua.

Tuossa ensimmäisessä suhteessaan Tatu oli jo uskaltautunut paljastamaan hieman sisimpänsä pintaa, mutta juuri, kun hän oli varma, että hän oli valmis viemään heidän suhteensa omalta osaltaan seuraavalle tasolle, Milla oli joutunut muuttamaan pois eivätkä he enää nähneet useammin kuin kerran kuukaudessa. Se tarkoitti siis kahta kertaa, ennen kuin Milla kertoi löytäneensä parisen viikkoa aiemmin uuden poikaystävän ja samassa sähköpostissa jätti Tatun ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. He olivat luvanneet pysyä ystävinä, mutta nyt viimeisimmästä vaivaantuneesta no-mitäs-sulle-sit-kuuluu-keskustelusta oli kulunut jo reippaasti yli vuosi.  Sen jälkeen Tatu ei ollut päästänyt juuri ketään kunnolla lähelleen, edes parhaita kavereitaan Peteä ja Samia, varmistaen näin haavoittumattomuutensa.

”Kuka sulle laittaa koko ajan viestii? Siis onks se joku likka sun peräs, ihhihihi?” Sanni uteli teennäisellä nenä-äänellään, joka oli jo hieman alkanut ärsyttää Tatua. ”No joo siis todella kiimanen kissa, mun paras frendi Sonja”, hän vastasi vittuillen. Mitä se tuolle pikkulissulle kuului, kenelle hän tekstasi? ”Sulla taitaa olla vähän huono päivä”, Sanni huokaisi alistuneesti. Hetken hän oli jo luullut päässeensä askeleen lähemmäs Tatua, mutta nyt tämä oli taas palannut omaksi teräväksi itsekseen.

Vain yksi ihminen tunsi Tatun lähes läpikotaisin, nimittäin juuri hänen lapsuudenystävänsä Sonja. Hän asui kaupungissa, noin tunnin matkan päässä Tatusta, mutta he juttelivat päivittäin mesessä tai puhelimessa ja vierailivat toistensa luona lähes viikoittain. Sonjan kanssa oli simppeliä puhua, koska hän tiesi kokemuksesta Tatun ajatuksenkulun ja reaktiot erilaisiin tilanteisiin, sillä he olivat tunteneet niin kauan. Vaikka Tatusta olikin yhdeksännellä luokalla tullut tunteettoman oloinen pintaliitäjä ja kaikkien tyttöjen märkä päiväuni, Sonja tiesi, ettei Tatu ollut sisimmältään muuttunut miksikään, ja siksi heidän ystävyytensä oli säilynyt. Sonjalle Tatu oli aina se kuusivuotias poika, joka halusi isona sammakkofarmariksi ja kertoi sisarelleen kauhutarinoita taskulampun valossa. Nykyisinkin he purkivat huolensa toisilleen ja jakoivat ilonsa, vihansa ja surunsa, joten Tatulle Sonja oli ehdottomasti hänen paras oikea ystävänsä.

Kavereita, puolituttuja ja heidän hännystelijöitään Tatun ympärillä kyllä riitti, aivan niin kuin silläkin hetkellä. Hän oli melko suosittu poika, eikä vähiten ulkonäkönsä takia. Itäaasialaisen perimänsä mukana hän oli perinyt lähes mustat, paksut, kiiltävät suorat hiukset, jotka nykyisin kasvoivat puolipitkinä hänen kapeiden ja voimakaspiirteisten kasvojensa laidoilla. Kun jumalaiseen ulkonäköön lisäsi kiusoittelevan huolettoman elämänasenteen ja kaatamattomalta vaikuttavan itsevarmuuden, ei ollut ihmekään, että Tatu sai raivata tiensä viidakkoveitsellä seitsemäsluokkalaisten sannien läpi, että pääsi edes kotiovelleen.  Hän ei ollut koskaan kertonut kenellekään, edes Sonjalle, kuinka yksinäiseksi usein itsensä tunsi ja kuinka hän toivoi joskus vielä kykenevänsä vakavaan suhteeseen.

Ihmisten keskellä Tatun ei kuitenkaan tarvinnut ajatella sitä. Seura piti hänen ajatuksensa siinä hetkessä eikä hän nytkään ajatellut mitään muuta kuin kättään, joka kähmi hämmentyneen mutta onnellisen Sannin persettä. Pete virnuili hänelle tietäväisesti, Sami oli hiljainen. Tatu arveli sen johtuvan siitä, ettei tämä oikein pitänyt Tatun tavasta kohdella tyttöjä, mutta eivät he koskaan olleet siitä puhuneet. Tapansa mukaan Tatu ei kuitenkaan ajatellut – eli välittänyt, ei sillä hetkellä. Ehkä hän taas viettäisi unettoman yön painiskellessaan lakanoissaan nalkuttavan itsetuntonsa kanssa, ei nimittäin olisi ensimmäinen kerta.

Hän antoi kovasti ymmärtää, ettei paljoa muiden mielipiteistä huolta kantanut. Hänelle oli ihan sama, kuka kuuli hänen kiroilevan tai puhuvan rumia, mitä juoruja hänestä liikkui ja kuka häntä kuolaili. Hän vain halusi pitää hauskaa ja elää elämäänsä, tai siis niin hän kaikille väitti. Todellisuudessa hän oli huomattavasti syvällisempi tyyppi, hän vain kaipasi oikeaa henkilöä, jolle se puoli itsestään paljastaa.

Tatun selän takana, kerrosta ylempänä, Santeri Nyberg nojaili kaiteeseen ja katseli laumansa keskellä poistuvaa seurapiirikuningas Huittista. Häntä hymyilytti, vaikka jonkun tissiteinin farkunkauluksesta pursuavaa persettä hipeltävän, siron ja pehmeännäköisen käden silittävä liike häiritsikin häntä kohtuullisen paljon. Silti Tatun näkeminen sai aina hänet hyvälle tuulelle. Ja hänen sydämensä hakkaamaan, hengityksen takkuamaan ja kätensä hikoamaan...

”Taasko sä tiirailet sen persettä?” Santerin viereen jostakin ilmestynyt pitkä ja lyhythiuksinen poika virnisti. Santeri läppäsi parhaan ystävänsä Tommin olkavartta, mutta ärsyyntymisestä ei näkynyt jälkeäkään. ”En mä kattonu sen persettä”, hän puolustautui aika köyhästi. Tommin katse harhaili pitkin seiniä, kun hän yritti olla repeämättä. Lopulta Santeri purskahti itse nauruun ja Tommi hymyili hänelle. ”Mikset sä mee koskaan puhumaan sille?” hän kysäisi pehmeästi hymyillen. Santerin hymy vaihtui hämmennykseen. ”Ootsä hullu? Se on aina ton porukan keskellä. Mä oon ilmaa niille, en mä voi mennä niiden seuraan”, hän selitti surullisenkatkeralla äänellä, vaikka tiesikin Tommin tietävän – osin siksi, että he olivat puhuneet tästä noin kaksisataa kertaa aiemminkin, osin siksi, että tämä itsekin oli tismalleen samassa sosiaalisessa asemassa. Tosin heitä erotti se, ettei Tommilla ollut minkäänlaista tarvetta ottaakaan kontaktia tuon porukan tyyppeihin, jotka tuntuivat vain halveksuvan ja aliarvioivan heitä, kun taas Santeri olisi siitä huolimatta oikein mieluusti tutustunut erääseen tummakutriseen, tuikkivasilmäiseen, korealaissyntyiseen naistenmieheen, jonka sisäisestä hyvyydestä hän oli aivan varma...

Santeri muisti seitsemännen luokan ensimmäisen päivän yleisesti ottaen melko hämärästi. Ainoastaan yksi hetki oli piirtynyt hänen muistoihinsa kuin valokuvaan: väkijoukosta erottuva tumma pää, hämmentyneesti hymyilevä suu, maailman hienointa mustaa kahvia mantelien muotoisissa raameissa. Ja kun tuo pienen salapoliisityön jälkeen Tatuksi identifioitu poika oli sattunut katsomaan häntä suoraan silmiin muutaman sekunnin ajan, oli Santeri ollut valmis lankeamaan tämän käsivarsille pelkästä sormien napsauksesta. Sitten joku (myöhemmin Peteksi paljastanut rämäpääapina) Tatun kaveri oli sanonut jotain, mikä oli saanut Tatun huomion herpaantumaan Santerista ja sen jälkeen he eivät olleet oikeastaan olleet missään tekemisissä toistensa kanssa, eivät ainakaan suoraan. He liikkuivat aivan eri porukoissa ja yläasteen he olivat olleet eri luokillakin. Nyt lukiossa heillä oli muutamia samoja kursseja, mutta ei se heistä ollut tehnyt edes hyvänpäiväntuttuja.

Se ei varsinaisesti ollut mikään ihme. Siinä missä Tatu tunsi kaikki ja oli yhtä aikaa sekä koulun pidetyin, vihatuin että kadehdituin poika, Santeri oli se näkymätön mattimeikäläinen, joka sai kaikista kokeista ysin ja hymyili ujosti, kun hänelle puhuttiin. Vastoin Santerin uskomuksia hän ei kuitenkaan ollut jäänyt vaille Tatun huomiota. Ensinnäkin hän oli jäänyt varmaan tuhatviisisataa kertaa kiinni tuijottamisesta, stalkkaamisesta, vilkuilusta, vakoilusta ja muustakin epäilyttävästä tiedonkeruutoiminnasta. Ei siis ihme, että Tatu oli alkanut kiinnittää häneen huomiota koko ajan kasvavissa määrin (tosin, vaikka hän ei sitä oikein suostunutkaan myöntämään, se ei ollut ainoa syy). Toisekseen Tatu tiesi hänen nimensä, hän oli jopa nähnyt jonkin verran vaivaa sen selvittämiseksi, ja joskus, kun Santeri ei huomannut, Tatu katseli tätä salaa. Tuntemattomassa seurassa poika oli hiljainen ja vakava, joskin ystävällisen oloinen, mutta Tatu oli nähnyt, miten rento, iloinen ja hauska tämä kaveriporukkansa kanssa hengaillessaan oli. Muistot Santerista saivat Tatun joskus hymyilemään ilman syytä.

”Santtu?” Kutsuttu poika hätkähti. Hän oli taas jäänyt ajattelemaan Tatua. Hän käänsi päänsä nyt paikalle myös ilmestyneen Eliaksen suuntaan. ”Ootsä hereillä?” tämä kyseli kummastuneesti. Santeri nyökkäsi pirteästi. ”Joo, ei mua ees väsytä tai mitää. Mennäänkö me?”


« Viimeksi muokattu: 10.05.2015 08:02:28 kirjoittanut Pyry »
Kettu naamallesi täältä!

Blogin osoite vaihtunut, foximaailman löytää nykyään nimellä foxrain forest.

DBSK ♥ MCR ♥ Jaeho ♥ Frerard ♥

foxrain

  • kettu kääpiöksi
  • ***
  • Viestejä: 513
  • Days before you came, freezing cold and empty.
    • foxrain's world
Vs: Luota muhun, kyllä sä pysyt pystyssä [S]
« Vastaus #1 : 13.07.2009 21:48:58 »
Riiku Alexa: Kiitos kommentista! Ohhoh, kasinpirulainen. Korjaan sen pois ;) Kiva, että mun kirjotustapa viehättää, joillekin se voi olla liian rönsyilevä tai sellanen O_o Itekin kummiskin tykkään lukea pitkävirkkeistä tekstiä, joten kai se sieltä tulee. Heh, mä itekin joskus ihmettelen, mistä noi mun kuvaukset tulee, mutta joo, ehkä on parempi etten sitten ala pohtia sitä sen enempää. :) Ja tosiaan, kiva jos tuo nimi vetää, koska itse en oikein ollut tyytyväinen siihen. :D

Jatkoa tulee joskus, lähiaikoina (?)
Kettu naamallesi täältä!

Blogin osoite vaihtunut, foximaailman löytää nykyään nimellä foxrain forest.

DBSK ♥ MCR ♥ Jaeho ♥ Frerard ♥

foxrain

  • kettu kääpiöksi
  • ***
  • Viestejä: 513
  • Days before you came, freezing cold and empty.
    • foxrain's world
Vs: Luota muhun, kyllä sä pysyt pystyssä [S]
« Vastaus #2 : 17.07.2009 21:21:58 »
Kirjoittaja: foxrain
Ikäraja: PG-13, huonoja roolimalleja perheen pienimmille.
Paritus: Tatu/Santeri, Tommi/Elin
Genre: slash, draama, fluff,
Disclaimer: Satutanteri (kutsun tätä tekstiä mielessäni siksi :"D), eli noi pojat ja kaikki sivuhahmot, on edelleen mun.
Warnings: Niitä huonoja roolimalleja. ; )
Yhteenveto: Mitä kaikkea Santeri tekee saadakseen yhteyden Tatuun?

A/N: Okei, beware! Kakkososa on täällä. Pakko kyllä valittaa tässä aa/ännässä vähän. Petyin vähän kommenttien määrään, joka on siis tähän mennessä kokonaiset yksi (kiitos siitä Riiku Alexalle!), mutta toivottavasti vaivaudutte jotain näppäilemään tämän luettuanne. Olisi kiva kuulla mielipiteitä^^

Tämä osa on tavallaan pikkuinen kannanotto/pohdinta meidän nuorten juomiskulttuuriin. Mä en ite juo tuolla tavalla kuin nämä tässä jutskassa, mutta jokainen tästä löytää ehkä vähän itseään jostain hahmosta. Niin ja juu joo, tuolle Tatun ulkomuodolle mulla on ollut real life -malli. Hänen esiintyjänimensä on Key, hän on bändistä nimeltänsä SHINee, ja hän on tässä: http://media.photobucket.com/image/shinee%20key/runawaynatch/key.jpg.

II

Perjantai-iltapäivänä koulu kuhisi. Kaikki puhuivat illan bileistä, jotka pidettäisiin Miettisillä. Rikun ja tämän isoveljen Oton kotibileet olivat legenda. Niistä puhuttiin viikkoja vielä senkin jälkeen, kun kaikki hajonnut irtaimisto oli saatu korjattua ja viimeinenkin juhlija oli toipunut krapulastaan (juhlistettuaan ”en juo enää koskaan” -lupaustaan ottamalla pienet hömpsyt kiljupullostaan). Santeri kuuli kaikkialla suunnitelmia illanaloittajaispaikoista, juomista, puheluista hakureille, yöpymispaikoista, selityksistä äidille – kaikilla oli juhlafiilis katossa. Hän istuskeli penkillä odottamassa englannin tunnin alkua, kun näki Tatun jengeineen lysähtävän laiskasti istumaan naulakon kenkätasolle melkein Santeria vastapäätä. Santeri tunsi sykkeensä nousevan ja vannotti itselleen, ettei tuijottaisi; vilkuilisi vain. Hän sammutti musiikin mp3-soittimestaan, mutta jätti napit korviinsa, jotta Tatu ei tajuaisi hänen salakuuntelevan.

”Sami, joko se Pasi on soittanu niistä kaljoista?” Pete penäsi ystävältään. Santerin mieliala laski hieman, sillä hän oletti Tatunkin olevan lähdössä illalla juomaan. Hän ei olisi todellakaan halunnut maanantaina kuulla, keiden kaikkien kanssa Tatu oli humalassa paneskellut, nuollut ja flirttaillut, ja kuka siitä monipäisestä kanalaumasta oli voittanut tittelin Tatun seuraavan viikon tyttöystävänä kuin arpajaispalkinnon. Lisäksi hän oli joskus oikeasti huolissaan miettiessään määriä, joita Tatu alkoholia joi ja kuunnellessaan hänen edesottamuksiaan. Hän oli jopa parisen kuukautta sitten ajanut autolla puuhun saatuaan avaimet jonkun ajokkiin kostean illan päätteeksi. Santeri odotti kauhulla sitä maanantaiaamua, jona Tatu ei tulisikaan kouluun ja hän joutuisi pidättelemään itkuaan pojan muistotilaisuudessa liikuntasalissa nyyhkyttävän likkalauman keskellä.

”No ei se ku se on viel töissä”, Sami kurtisti kulmiaan. Peten kärsimätön äänensävy selvästi ärsytti häntä. Minkä hän sille voi, ettei hänen isoveljensä halunnut keskeyttää työpäiväänsä kantaakseen veljelleen ja tämän ystäville kaupasta kaljaa, jonka he joka tapauksessa tarvitsisivat vasta illemmalla? Pete mutristi suutaan, mutta Tatu vain hymyili. ”Päivänsäde pelastaa tunnelman”, Santeri ajatteli, ja hänen suupieliään nyki. Hän kuitenkin jatkoi keskustelun kuuntelemista. ”Älkäähän hei, jätkät, viittikö! Meille on hieno ilta tulossa, Miettisen bileet on vittu jotai niin kovaa kamaa. Sitä paitsi mä kuulin että Alessandra ois tulossa sinne”, hän virnisti pirteästi ja vilkaisi vihjaavasti Samia. Santeri nielaisi. Kuka helvetti oli Alessandra, ja oliko tyttö Tatun vai Samin mieleen? Hän sai pian vastauksen Samilta. ”Usko jo, Tattis, mä en haluu siltä mitään. Mä oon jumalauta varattu mies, miksei se painu sun kiinankaaliis?”

Santeri oli vähällä hypätä riemusta ilmaan, mutta hillitsi itsensä. Tatulla ei sitten ilmeisesti ollut kerrankaan ketään, kun hän noin kerkesi keskittyä ystäviensä rakkauselämään. Sami ja Henna olivat todellakin olleet jo puolisen vuotta yhdessä, eikä heidän suhdettaan näyttänyt rikkovan mikään. Nyt Santeri tajusi, miksi; Sami rakasti tyttöään ja Tatun typerästä vihjailusta huolimatta halusi pysyä tälle uskollisena. ”Tuollaisen miehen minäkin haluaisin”, hän ajatteli kaihoisasti. Hän toivoi, että Tatu voisi joskus olla sitä hänelle, mutta ainakin tällä haavaa se vaikutti erittäin epätodennäköiseltä.

Sillä hetkellä Santeri sai idean lähteä myös juhlimaan. Hän ei yleensä juonut paria olutta enempää, mutta voisi hän muutaman ottaa rentoutuakseen. Hänen kirouksensa oli ujous, joka iski sellaiset munalukot hänen järkensä päälle aina, kun piti sanoa jotain fiksua, ettei seurapiirielämästä tahtonut tulla yhtään mitään. Yleensä pienessä mutta hauskassa ystäväporukassaan viihtyvä Santeri tarvitsikin siksi vähän ilojuomaa, jotta uskalsi avata suunsa. Ja suutaan avaamattahan ei Tatu Huittiseen tutustuisi kukaan.

”Tommi! Teetsä mitä tänä iltana?” Santeri kuiskasi englannin tunnilla parhaan ystävänsä korvaan. Heille oli määrätty hirveä lista tehtäviä, joita heidän nyt oletettiin aivot solmussa rustaavan. Santerilla oli kuitenkin tällä hetkellä tärkeämpääkin ajateltavaa. ”No katon varmaan leffan ja dataan, kuinni?” Tommi kuiskasi takaisin. Santeri hymyili niin iloisesti, että Tommi ei voinut erehtyä – tuo ilme Santerin naamalla kertoi, että aihe liittyi jotenkin herra Tatu Huittiseen. Ja oikeassahan hän oli. ”Haluisiksä lähtee mun kaa Miettisten bileisiin illalla?” Santeri kysäisi viattomasti, mutta Tommin ilme venähti. ”Pyydätsä mua kanssas juomaan?! Mitä vittua Santeri, toi ei oo nyt yhtään sua!” hän älähti turhankin kovaa, ja pari tiukinta hikipinkoa eturivistä vilkaisi heihin ärsyyntyneen oloisina.

”No en mä mitään ryyppäämisestä oo puhunu, ei se nyt mikää laki oo et bileissä pitää juoda”, Santeri puolustautui kireästi. Miksi Tommin piti joskus olla niin periksiantamaton, eikö joistain asioista voinut silloin tällöin vähän joustaa? ”No hah, meidät nauretaan pihalle jos me mennään Miettiseen selvinpäin”, Tommi tuhahti ja antoi ymmärtää, että keskustelu oli ohi. Santeri katsoi häntä neuvottomana. Tietääkseen hän ei ollut tehnyt mitään väärää, mutta silti Tommi vaikutti loukatulta.

”Tommi, mikä sua nyppii?” Santeri uteli tunnin loputtua. Uskonnon tuplatuntien jälkeen koulu loppuisi ja alkaisi kauan odotettu viikonloppu, mutta moni näytti ottavan äkkilähdön vapaalle. Tommi vilkaisi häntä myrkyllisesti ja tiuskaisi sitten: ”Ai mikäkö? No, sä nypit! Mä luulin et me ollaan samoilla linjoilla näissä jutuissa, mutta ilmeisesti se vitun täydellinen Huittinen saa sut muuttumaan vaikka kristitystä hinduksi alle päivässä, mikäli se on ehto sen perseen nuolemiseen!” Santeri haukkoi henkeää täysin järkyttyneenä. Tommi ei koskaan, ei ikinä, puhunut hänelle näin, vaikka olisi kuinka vihainen. Tässä ei nyt yksi bilekutsu ollut ainoa syy, sillä kyllä Tommi tiesin Santerin juoneen ennenkin, eikä suuttunut poika itsekään mikään täysi absolutisti ollut. Hän vain karttoi seurapiirijuominkeja ja suosittujen porukkaa, ettei onnistuisi nolaamaan itseään mitenkään.

”Hei kamoon, tää ei kyllä tasan ollu tässä. Onks tää Elinistä johtuvaa, vai?” Santeri intti itsepintaisesti. Tommi mulkaisi häntä taas, mutta huokaisi sitten ja sanoi hiljaa: ”Anteeks Santtu, en mä tarkottanu. Joo siis... mä kuulin että Elinkin ois menossa sinne Miettiseen, mut et sillä ois deittiseuraa. Sit sä meet ja kysyt mua mukaan sinne kattoo, ku se imee umpikännissä jonkun kusipääamiksen kanssa, jolla on vaan yks ainoo asia mielessään, ni pikkusen käämit palo.”

Santerin pähkinänruskeista silmistä paistoi puhdasta myötätuntoa. Hän taputti Tommia olalle ja lupasi selvittää Eliniltä, mikä juttu oikein oli kyseessä. Hän ei nimittäin itse ollut kuullut sanaakaan, että Elinillä olisi joku kiikarissa, eikä hän jaksanut uskoa hyvän ystävänsä alentua moisten kuusi-päivää-viikosta-kännissä-jätkien heilaksi, kun siitä seuraisi vaan päänsärkyä ja ero lyhyen ajan sisällä. Sitä paitsi Elinillä oli hänen mielestään jokin taso, esimerkiksi Tommin korkeudella...

”Moi, Elin!” Santeri tervehti törmätessään kaipailemaansa tyttöön, Eliaksen kaksoissiskoon, viimeisellä välitunnilla. Hänen ystävänsä hymyili ja tervehti takaisin. ”Ootko sä tulossa illalla Miettisille?” Santeri kysyi kiinnostuneena. Elin nyökkäsi ja näytti innokkaalta. ”Joo, ootsäki tulossa? Ois kiva saada seuraa!” hän kertoi ja katsoi Santeria odottavasti. Poika hämmästyi ja kysyi epäileväiseen sävyyn: ”Ai, eiks sulla ookaan sit treffejä illalla?” Elin katsoi häntä kummaksuen ja vastasi hitaasti: ”No eeeei, todellakaa, mistä sä tollasta?” Santeri sanoi kuulleensa asiasta Tommilta, ja hän oli huomaavinaan Elinin terävän sinivihreissä silmissä huolta. ”Tommilta..? No, pakko mennä korjaa sen käsitykset!” hän henkäisi nopeasti ja poistui paikalta kiireisin askelin. Santeria hymyilytti. Juuri tuon takia hän uskoi Elinin olevan kiinnostunut hänen parhaasta ystävästään!

”Ei Elinillä ole mitään treffejä Miettisessä”, Tommi hymyili Santerille heidän kävellessään koulusta kotiin. ”Tiiän”, Santeri vastasi silmät tyytyväisesti tuikkien, ja Tommi vain nyökkäsi vastaukseksi Santeri piti pienen tauon ja kysyi sitten varovasti: ”...Jotennn, oisitsä sit tulossa sinne Miettiseen mun – ja Elinin – kaa?” Tommi katsoi häntä hetken, mutta sitten uskollinen hymy valaisi hänen ruskettuneet kasvonsa ja hän virnisti. ”Totta kai, enhän mä nyt voi sua yksin sinne laskee kännäämään...” ja Santeri lopetti hänen lauseensa: ”...tai Eliniä.”

*

Auennut etuovi paljasti takaansa jumputtavaa musiikkia ja paljon, paljon melua. Ihmiset huusivat toistensa suihin, yli puolet porukassa jo sammumispisteessä, vaikka kello oli vasta noin kahdeksan ja ilta vasta nuori. Santeri nyökkäsi parille tutulle kaverille, jotka istuskelivat eteisestä vasemmalla sijaitsevassa keittiössä. He vilkuttivat takaisin, mutta Santeri, Tommi ja Elin jatkoivat matkaansa kohti talon ja bileiden ydintä, legendaarista Miettisten veljesten olohuonetta. Poikkeuksellisesti jo torstai-iltana kotiin viikonlopuksi tullut Santerin 25-vuotias opiskelijasisko Mari oli Santerin pyynnöstä hankkinut heille aiemmin illalla muutaman pullon olutta ja siideriä, mutta paljoa he eivät aikoneet juoda. He halusivat selviytyä omin jaloin kotiin ja muistaa aamulla kaiken, mitä olivat sanoneet ja tehneet. Lisäksi Santeri ei todellakaan halunnut nolata itseään Tatun edessä, se tästä nyt vielä olisi puuttunut.

He löysivät rauhallisen sohvannurkkauksen ja valloittivat sen kolmistaan. Bileissä oli jo jonkin verran porukkaa, noin 40 henkeä, mutta satoja kertoja kuulluista tarinoista he tiesivät, että lisää oli tulossa. Santeria kalvoi jonkinlainen epävarmuus – hän ei todellakaan kuulunut tänne, ei näiden ihmisten keskelle eikä tällaiseen ilmapiiriin. Hän ei tuntenut oloaan kotoisaksi jo valmiiksi kännissä olevien nuorten keskellä tai jumputtavan musiikin hakatessa hänen tärykalvojaan. Hänestä tuntui kiusaannuttavalta ajatella, että... Tatu saattaisi kävellä häntä kohti humalaisesti virnuillen. ”Sä, sä, sä – kuka sssä oot?” hän sönkkäsi ilmeisesti tunnelman sisäistäneenä. Hän tunkeutui istumaan vaivaantuneesti virnuilevan Tommin ja paniikkikohtauksessa teutaroivan Santerin väliin. ”Mä, mä, mä oon Santeri Nyberg”, hän vastasi matkien ihastuksensa sammallusta, mutta tämä ei tajunnut piikkiä vaan jatkoi ontuvaa small talkiaan.

Viittätoista minuuttia myöhemmin Tatu istui yhä Santerin vieressä, nyt jo käsivarsi tämän hartioiden ympäri. ”Oikeeesshti, oon aina kattonu, et sulla on... tooosi kivat... sieraimet”, hän selosti jo hetken jatkuneita kehujaan Santerin kuulemma ”huumaavan ihanasta ja pantavan seksikkäästä” ulkonäöstä. Santerin kasvot hehkuivat aivan punaisina ja hän tunsi olonsa todella kiusaantuneeksi. Kun Tatun viimeinen kommentti upposi hänen tajuntaansa, hän purskautti oluet suustaan tämän housuille. ”A-anteeks mitä?!” hän älähti. Hänen omatkin aivonsa toimivat normaalia hitaammin ja kaikki tuntui vähän sumealta. Päässä huljui kivasti, ja Santeria kikatutti.

”Nii nii, eiku nii... nää ssshilmät siis. Tooosi kivat on”, Tatu korjasi asiantuntevasti ja laski päänsä Santerin olalle. Santeri tiesi, että tällainen tilanne olisi ollut hänen suuri unelmansa, jos toinen poika ei olisi ollut kahden ja puolen promillen humalassa ja vaikuttanut sammuvan hänen hartialleen. ”Joo, Tatu hei, oli ihan hirmu kiva tutustua ja näin, mut musta kuule tuntuu, et sun kannattas lähtee kotiin nukkumaan, aivan niinku teen mäki”, Santeri totesi mukamas napakasti, vaikka hän kihersi kuin pikkutyttö ja nousi hieman hoippuen seisomaan. Tatu jäi pöllämystyneenä istumaan sohvalle ja huuteli hänen peräänsä: ”Hei sshöpö poika, minne sä nyt meet? Antero! Verneri! Tuu takas, mikä sun nimi taas olikaan?!”

Vaikka kännisen Tatun idioottimainen käytös lähinnä ärsyttikin ihmisjoukkojen läpi ulko-ovelle päin tietään raivaavaa Santeria, ei hän voinut olla virnistämättä ilkikurisesti. Kuvitella, itse Tatu Huittinen huuteli hänen peräänsä, anellen häntä odottamaan. Tällaista ei ihan joka päivä kokenut. Loppujen lopuksi Tatun käytös ei kuitenkaan mitenkään yltiöromanttista katsottavaa ollut, joten Santeri oli suosiolla päättänyt lähteä säästäen seurapiirikuninkaan suuremmalta häpeältä. Tommi ja Elin olivat halunneet jäädä vielä hetkeksi, ja Santeri oli hymyillyt parhaalle ystävälleen rohkaisevasti.

Itse asiassa Elinin ilme oli ollut vähän kummallinen. Hän oli pälyillyt Santeria vinosti hymyillen ja hihitellen katsellessaan, kun Tatu oli laukonut jotain kuluneitakin kuluneempia iskulauseita päin Santerin heleän punertavia kasvoja. Santeri pelkäsi Elinin arvanneen jotain ja oli siksikin häipynyt; ennen kuin hänen ystävänsä ehtisi kysyä mitään. Tommista tämä ei saisi mitään irti, sen hän tiesi. Itse hän ei kuitenkaan Elinille aikoisi valehdella, jos tämä suoraan kysyisi...

”Hei! HEI, POIKA! Mikä sun nimi on?” joku huusi Santerin selän takaa. Santeri hätkähti ja kääntyi ympäri olettaen, että sanat oli osoitettu hänelle. Ilmeisesti ne olivat, koska kaksi tutunnäköistä poikaa hänen koulustaan katselivat häntä odottavasti. ”Santeri, kuin nii?” Santeri vastasi ihmetellen, mitä kumman asiaa noilla kahdella muka hänelle olisi. Hänen tietääkseen he molemmat olivat Tatun ainakin jonkinlaisia kavereita, eivätkä he niin ollen koskaan olleet puhuneet yhtään mitään.

”Tiiätsä, missä tää asuu?” toinen heistä, Santerin muisteleman mukaan Joni-niminen, pitkä, siilitukkainen kaveri kysäisi ilmeisen hilpeässä mielentilassa. Vasta silloin Santeri pani merkille, että Joni ja hänen kaverinsa (Arto? Santeri ei muistanut) roikottivat välissään hihittelevää ja hikottelevaa Tatua. Ja he siis sananmukaisesti roikottivat tätä, sillä omilla jaloillaan Tatu tuskin kävelisi enää yhtään minnekään sinä iltana. ”K-kyllähän mä, mut etteks te voi –” Santeri alkoi vastata, sillä hän ei todellakaan halunnut... Oliko hän aivan sekaisin? Totta kai hän halusi viedä Tatun kotiin nukkumaan! Hän toivoi, ettei hänen pikku protestinsa olisi purrut, ja hänen toiveensa toteutui. ”No siis meillä on bileet vasta alussa, toisin ku Tatskalla tässä”, he naureskelivat hyväntahtoisesti, ja Santeri myöntyi hymyillen. ”Okei, no mä vien sen. Jatkakaa te vaan juhlia, hyvät loppuillat!” Joni ja Arto kiittivät Santeria, joka kiepautti Tatun vasemman käsivarren hartioidensa ympäri ja lähti raahaamaan tätä kohti Lehmuskujaa, jolla hän ihan muuten vain sattui, kuin onnenpotkusta, tietämään Tatun asuvan. Ei sillä, että hän koskaan olisi stalkannut tai mitään...

Vähän yli parin kilometrin mittainen matka ei ollut niitä kaikkein helpoimpia. Aluksi Santeri epäili Tatun nukkuvan, sillä tämä ei kävellyt itse lainkaan, ja Santeri joutui käytännöllisesti katsoen kantamaan tätä. Sitten kun Tatu pääsi taas samaan ulottuvuuten muun maailman kanssa, hän oli melko hanakasti lähdössä takaisin bileisiin hakemaan Peten ja Samin kotiin tai jotain muuta, Santeri ei voinut olla aivan varma, sillä Tatun artikulaatiotaito oli nähnyt parempiakin aikoja. ”Eiku, sä meet nyt tasan kotii nukkuu, okei?” Santeri intti, eikä päästänyt rimpuilevaa ihastustaan yhtään minnekään. Lopulta tämä luovutti ja käveli viimeisen vajaan kilometrin suhteellisen siivosti, jopa omilla jaloillaan, tosin vahvasti Santerin tukemana.

Lopulta he pääsivät Tatun talon eteen. Santeri oli kulkenut siitä usein ohi koiransa Sammyn kanssa, mutta hän toivoi, ettei Tatu tulisi myöhemmin paljoa kyselemään, miten hän oli osannut viedän tämän kotiin. Hän löysi hetken kaiveltuaan Tatun vaalean hupputakin taskusta tämän avaimet, joilla hän avasi oven niin hiljaa kuin pystyi. Hän ei kuitenkaan ollut ottanut huomioon, että kello oli vasta vähän yli yhdeksän, joten tietenkin Tatun perhe olisi vielä hereillä. ”Öhh, ehh, hei”, Santeri tervehti sulavasti ja tilanteeseen henkisesti täysin valmistautuneena nähdessään punaruskeatukkaisen nuoren naisen tullessa eteiseen katsomaan sisääntulijoita.

”Tatu!” nainen, joka ilmeisesti oli Tatun äiti, henkäisi kauhistuneena nähdessään, mitä Santeri roikotti olallaan. Hän ryntäsi poikansa luo ja katsoi tätä järkyttyneenä. ”Mit-” hän hämmästeli. ”Tatu otti vähä varaslähdön tän illan bileisiin ja tuota... sen kaverit pyys mua tuomaan sen kotiin...” Santeri selitti vaivaantuneena. Tämä oli aivan järkyttävää. Hän oli kyllä haaveillut tapaavansa Tatun äidin joskus, mutta ei todellakaan tällaisessa tilanteessa. ”Hei vaan, ja anteeks nyt tämmönen vaiva... Ootko sä Tatun kaveri? Et oo tainnu käydä meillä ennen. Mä oon Maria, tän vastuullisen ja seuraavat kaks viikkoa kotiarestissa istuvan nuoren miehen ylpeä äiti”, nainen kertoi hampaitaan kiristellen, ja Santeria alkoi naurattaa. ”En mä itse asiassa oo. Tatun kaveri siis”, hän huomautti hiljaa hymähtäen.

Mariaksi esittäytynyt nainen katsoi häntä vähän kummastuneena ja huokaisi sitten. ”Vai niin, no, sitten vielä enemmän kiitoksia. Mikä sun nimi on? Pistän Tatun kirjottamaan sulle kiitospuheen, jahka se selviää mun kiitospuheesta”, tomeran oloinen äiti selitti yrittäessään napata poikansa Santerin olalta. Hän oli kuitenkin melko lyhyt, reilusti 182-senttistä Santeria lyhyempi, joten esittäydyttyään Santeri tarjoutui kantamaan Tatun sänkyynsä asti. Hän heitti kengät jalastaan ja nappasi sitten Tatun syliinsä kuin morsiamen ikään. Hänellä oli lihasta, vaikkei se välttämättä päällepäin näkynytkään. Olihan hän sentään harrastanut kuntonyrkkeilyä vuosikausia, ja nykyäänkin harjoitteli vielä monta kertaa viikossa.

”Hmmh, mitä hhittoa...” Tatu ynähti puuskuttavan Santerin laskiessa hänet Tatun vuoteelle, jota ei oltu sijattu ainakaan viimeiseen kahteen kuukauteen. Tatulla ei ollut aavistustakaan, missä hän oli tai kenen kanssa, mutta hänellä oli oudon lämmin olo. Hän halusi tuon tytön, joka tuoksui mystisen hyvältä ja kai selitti hänelle illan tapahtumia, viereensä nukkumaan. Ääni oli rauhoittava, vaikka Tatun humalaiset aivot eivät oikein rekisteröineetkään, mikä siinä häiritsi. Hän tunsi, kuinka hänen kenkänsä ja hupparinsa riisuttiin, hänen peittonsa repäistiin hänen rennon kehonsa alta ja leviteltiin huolella hänen päälleen. ”Älä mee, j-jää siihen...” Tatu kuiskasi, kun aisti salaperäisen tytön tekevän lähtöä. ”Tuu tänne mun viereen nukkuu, ni aamulla...” Hänen onnistui vielä virnistää heikosti, ennen kuin aiemmin tyhjennetty Leijona-pullo hoiti viimein hommansa loppuun.

A/N2: Nyt kun luin tän läpi (edelliselle osalle en moista kunniaa jaksanut edes suoda), niin huomasin, että Santeri on hirveä nössö ja kaikkea muuta jännää. Mutta sepä mulla on tarkoituksenakin tätä kirjoittaessa. Korostaa tällasia juttuja. KOMMENTTOR, VAR SÅ GODA!!
Kettu naamallesi täältä!

Blogin osoite vaihtunut, foximaailman löytää nykyään nimellä foxrain forest.

DBSK ♥ MCR ♥ Jaeho ♥ Frerard ♥

sateenvarjo

  • ***
  • Viestejä: 25
  • Superhero's disguise
    • choke on the drama
Rakastuin tohon toiseen lukuun.

Eka luku tuntu jotenkin sekavalta. Ainakin se loppuosa siitä, en ollu ihan varma, että haaveiliko Santtu Tatun ajattelevan sitä, vai ajatteliko se oikeesti, enimmikseen ton lopun takia - ”Santtu?” Kutsuttu poika hätkähti. Hän oli taas jäänyt ajattelemaan Tatua. - aikasemmin kuvailtiin Tatun ajatuksia, ja sitten tuli tuo.
Jos tajusit mitään, mitä hain tässä?

Tokasta luvusta tykkäsin just sen takia, että se oli kokonaan Santun näkökulmasta.

Mut, enpä osaa nyt mitään järkevää sanoo, sitä vaan, että toivon ettei tää oo mikään sellanen tarina missä pitää oottaa pari kuukautta uutta jatkoo - ihanaa tekstiä, nopeesti mieluiten lisää :)

sateenvarjo
Päästän sut menee vertavuotavana ja mä tiedän että tuut takas huomenna

foxrain

  • kettu kääpiöksi
  • ***
  • Viestejä: 513
  • Days before you came, freezing cold and empty.
    • foxrain's world
Sateenvarjo: Jaa-a, tässä sitä taas nähdään, että ajattelen liian kaikkitietävästi kirjoittaessani. Joo, siis ideana oli, että se Tatu on oikeasti ajatellut noin, ja sitten tuolla viimeisellä siirryttiin takaisin siihen nykyhetkeen. Muistaakseni mä huomasin tuota loppua kirjoittaessani, ettei se Santeri voi tietää, mitä Tatu on ajatellut, tai jotenkin että tuo ei sovi siihen... Ähh, en minä enää muista, mutta juu, toivottavasti asia selkeni nyt.

Mmh, mun on ehkä hieman helpompi ajatella Santun näkökulmasta, ja Santtua tää teksti pääasiassa onkin. Tatun ajatuksia availen välillä vaan vähän, ettei se jäisi liian etäiseksi tai silleen.

Ja jatkoa ei kuukausikaupalla tarvitse odotella. Mulla on tää valmiina koneella, ja postailen näitä osia tässä aina kun muistan. Kiva, että tykkäät, ja kiitos paljon, kun kommentoit! ^^

Kettu naamallesi täältä!

Blogin osoite vaihtunut, foximaailman löytää nykyään nimellä foxrain forest.

DBSK ♥ MCR ♥ Jaeho ♥ Frerard ♥

Amnesiac

  • ***
  • Viestejä: 235
    • tumblr
Mä tykkään tästä.<3 Oikeestaan näiden kahden osan perusteella vieläpä tosi paljon. Ja tykkään tästä asetelmasta, että Santeri on tollanen hiljanen ujopoika, joka ei edes juo melkein koskaan ja Tatu taas just päinvastoin.  Se on just kiva.

Tää toinen osa oli ensimmäistä parempi, mut toi eka olikin nyt vähän tollanen, missä ei tapahtunu oikein mitään, kerrottiin vaan kuka on kuka ja sillai. Tää toinen luku oli kuitenkin ihana. Mä pelkäsin, että tää ficci ois pilattu sillä, että heti toisessa luvussa tapahtuu jo jotain radikaalia noiden välillä, mutta ainakin tähän mennessä eteneminen on ollut ihan mukavan hidasta. Sit sulla on muutenkin tosi kiva kirjoitustyyli, josta tykkäilen ihan hirmuisesti! Ja sit en tiiä, jotenki tää nyt vaan on tällanen massateinislashi ja siltikin tää on jotenkin niin omanlaisensa ja just sellanen, että ei vaan millään kestäis odottaa, että saa lukea tän kokonaan.:>

”Oikeeesshti, oon aina kattonu, et sulla on... tooosi kivat... sieraimet”
Repesin.:'D Muutenkin känninen Tatu oli suurimmaksi osaksi hauskaa luettavaa. Ja sillon ihana äiti!

Mulla on tää valmiina koneella, ja postailen näitä osia tässä aina kun muistan.
Ja muistat sit kans usein ja pian, eiks joo? : D
Minä en unohda sinua koskaan, vaikka en muistaisi omaa nimeäni.

foxrain

  • kettu kääpiöksi
  • ***
  • Viestejä: 513
  • Days before you came, freezing cold and empty.
    • foxrain's world
wonderboy: Jippii, sinä tykkäsit! Olen otettu, koska itse tykkään sun kirjoitustyylistä niin sitten sinä tykkäät tästä. Ahh, kiiitoos! Joo, no koko tämä tekstihän on vähän tällaista pehmoista fluffya kahden söpön pikku lukiolaispoikaisen välillä, että jos joku kuvailee sanalla söpö, niin olen onnistunut teinipoikaslahsmissiossani! :"D

Ja ekat luvut mulla yleensäkin on vähän huteria, koska ei ole kunnollista otetta siitä tarinasta ja hahmoista, niin ne vähän ontuu. Kiva, että tosta nimestä tykätään, kun ite just en oikein osannu siihen tykästyä. ;o KIITOOS.<3

Amnesiac: Mulla tämä koko tarinan idea lähti siitä, että halusin kirjoittaa tollanen ujo poika/naistenmies -parituksen, joten kiva, jos se toimii^^ Ja totta, ettei ekassa osassa mitään hienoa tapahtunut, se olis voinut periaatteessa olla prologikin, mutta laitoin nyt kuitenkin ykkösluvuksi.

Tatu ja hänen äitinsä... En tiiä, mistä edes repäsin ne. Niillä ei oo oikein mitään esikuvaa in real life, ne vaan... tuli. : D

Ja jatkoa tulee, kun sitä vähiten osaatte odottaa. :EE Nyt en kuitenkaan ehdi postaamaan :>

Kiitos kommenteista! <3
Kettu naamallesi täältä!

Blogin osoite vaihtunut, foximaailman löytää nykyään nimellä foxrain forest.

DBSK ♥ MCR ♥ Jaeho ♥ Frerard ♥

Nuutti|

  • Tekopyhä sankari
  • ***
  • Viestejä: 573
  • Alt er love
    • Itsetuntovaurio
Kuolen. Tämä on aivan hirveän ihana. (:
Varsinkin tämä ujo poika/naistenmies paritus toimii. Aah, rakastuin tähän, alas lappaa niitä jatkopätkiä! (:
Kuolaan tätä. <3
Kiit♥s.

Vannoutunut fanisi,
Suklaamurunen
Imagination is more important than knowledge.
ava&banner by auroora

foxrain

  • kettu kääpiöksi
  • ***
  • Viestejä: 513
  • Days before you came, freezing cold and empty.
    • foxrain's world
Suklaamurunen: KIITOS<3 Jatkoa laitan luultavasti tänään mikäli ehdin, kun tulee sitten serkku Ruotsista niin en varmaan kamalasti voi datailla :> Mutta ihanaaihanaa kun tykkäilit, ja kommentoitkin vielä, thääänks ^^
Kettu naamallesi täältä!

Blogin osoite vaihtunut, foximaailman löytää nykyään nimellä foxrain forest.

DBSK ♥ MCR ♥ Jaeho ♥ Frerard ♥

foxrain

  • kettu kääpiöksi
  • ***
  • Viestejä: 513
  • Days before you came, freezing cold and empty.
    • foxrain's world
Ikäraja: S
Genre: krapula-angst (miten niin keksin genrejä ite? : D)
Yhteenveto: The famous morning after.

A/N: Kolmas osa, kuten lupasin ;) KIITOS TOSITOSI PALJON KAIKILLE KOMMENTEILLA HEITTÄNEILLE. Vastaanotto on ollut ihanan positiivista, pelkäsin että tämä on liian peruskliseeteinislashpläjäys iskeäkseen.^^" Ja mainitusta musiikista pakko mainita, etten itse edes kuuntele Musea muuta kuin tuon mainitun kappaleen verran (se on ihan helvetin hyvä, mutta muut kuulemani Musen biisit eivät ole iskeneet), mutta jotenkin se sopi Santeriin ja siksi valitsin sen.^^ Toivottavasti pituus riittää, vaikka musta tää kyllä vaikuttaa kahta edellistä pidemmältä. Comments are still verivelkam! <3

III

Santeri ei siis ehtinyt kuulla, mitä aamulla olisi tapahtunut, jos hän olisi jäänyt Tatun pyynnön mukaisesti tämän viereen nukkumaan. ”Muuten tosi houkutteleva ajatus, mutta ilmees ois varmaan aamulla ollu ihan näkemisen arvonen”, Santeri ajatteli huvittuneena, ja hymähti hellyyttyneenä kuvitellessaan Tatun komeapiirteiset kasvot epäuskoiseen kauhun parahdukseen vääntyneinä. Alakerrassa Santeri tökkäsi kengät takaisin jalkaansa ja oli jo lähdössä, kun Maria ilmestyi jostakin Santerin vasemmalta puolelta. ”Onko se varmasti kunnossa?” hän kysyi huolestunein silmin, ja Santeri nyökkäsi hymyillen. ”Juu, se vaan sammu aika nätisti, pistä sille vati aamuks valmiiks tohon sängyn viereen”, hän naurahti.

Maria pureskeli huultaan kädet puuskassa. ”Tää ei oo ollenkaan Tatun tapaista, onkohan sillä kaikki ok..? Kuinka hyvin te siis tunnette?” hän kysyi ahdistuneen oloisena. Santeri ei heti vastannut mitään. Hän ei tuntenut Tatua juuri lainkaan ja tiesi silti paremmin kuin tämän oma äiti, että tällainen ”pikku” juhliminen oli erittäin tyypillistä Tatulle. Vaikutti kuitenkin siltä, että pojalla todellakin oli jokin hätänä... Marian huolestuneisuus tarttui herkkään Santeriinkin. Mikä Tatua oikein vaivasi? Hänelle tuli polttava tarve selvittää asia, mutta hänellä ei siihen paljoa mahdollisuutta ollut. Hän kuitenkin uskoi tekevänsä taktisesti oikean päätöksen jättäessään totuuden Tatun elämäntavasta kertomatta tämän äidille, sillä Tatu tuskin juurikaan arvostaisi sitä. Eettisestä oikeudesta ei sitten sanaakaan, Santeri varoitti jo valmiiksi päätään nostelevaa omatuntoaan. Keskusteltuaan hetken Tatun tilanteesta Marian kanssa ja kieltäydyttyään iltakahveista Santeri lähti kotiin. Ilta oli ollut melkoinen, ja lisäksi hän huomasi siksakkia kävellessään juoneensa muutaman enemmän kuin tarkoitus oli ollut.

"Ai vittu", kuului ensimmäinen luova ja syvällinen ajatus Santerin päässä, kun hän heräsi lauantaina puolenpäivän paremmalla puolella hakkaavaan päänsärkyyn ja kuvottavan väsyneeseen, uitettuun oloon. Hän oli todellakin nähnyt parempiakin päiviä, eikä hän koskaan ollut kokenut yhtä kamalaa olotilaa. Lähettäessään iloisia terveisiä viemäriin hän ei voinut olla pohtimatta, miten jotkut kestivät tätä joka ikinen lauantai- ja sunnuntaiaamu. Hänelle kerran vuodessa oli täysin riittävä annos, ja kulunut ei enää ikinä veti Buranaa kirkuvia rusettiluistelukuvioita hänen päänsä sisällä. Tosin se ero Santerilla ja perusjuopoilla oli, että Santeri oli lähes tosissaan. Lähes...

Pestyään edellisillan ja oksentamisen maun suustaan Santeri lampsi lääkekaapin kautta keittiöön. Kuussatanen Burana ja kupillinen kahvia, ahh, nää terveelliset elämäntavat tappaa mut vielä, Santeri ajatteli hymähdellen omalle tyhmyydelleen. Kuka käski mennä vetämään pään täyteen yhden bilehullun pojan takia?

Pian Santeri tuli siihen tulokseen, että kuvottava olo lähtisi vain hänen ihmelääkkellään kaikkeen eli punaisella Jaffalla. Tauti kuin tauti, se auttoi aina. Tietenkään heillä ei sitä ollut silloin, kun sitä eniten olisi kaivattu, joten närkästyneisyydekseen Santeri tajusi joutuvansa jopa pukemaan oikeat vaatteet ylleen ja kävelemään kokonaiset puoli kilometriä kauppaan, joka olisi heidän rakkaan pikkukylänsä tuntien lauantai-iltapäiväiseen tapaan kynnykselle asti tupaten täynnä paheksuvasti mulkoilevia mummoja, joista parhaat jopa tuhahtelivat halveksivasti, vaikka Santeri olisi näyttänyt aivan normaaliltakin. Hän voi vain innolla kuvitella, millaisen reaktion hän herättäisi krapulaisena, peseytymättömänä ja väsyneenä. Mutta hän ei jaksanut välittää. Jaffan kutsu oli liian viettelevä.

Kauppamatkalla Santeri muisteli kevyesti hymyillen edellisillan tapahtumia. Päänsärky oli pyhän ihmelääke kakkosen eli Buranan avulla hellittänyt moukaroivaa otettaan jo sen verran, että hän pystyi kuuntelemaan musiikkia. Musiikki oli Santerin intohimo ja lähes yhtä tärkeää kuin vesi ja ruoka. Jos Santeri olisi joutunut valitsemaan Musen ja ruoan välillä, hän olisi nääntynyt onnellisesti nälkään Supermassive Black Holen tahdissa.

Hän muisti, kuinka Tatun äiti oli uhannut pistää poikansa kiittämään Santeria. Hah, sen kun näkisi, Santeri ajatteli sarkastisesti. Tatu Huittinen kiittämässä häntä siitä, että sai yrittää kännissä iskeä tätä ja vielä ehdotellakin kaupan päälle. En kyllä kiittelisi minäkään, Santeri virnisti ilkikurisesti ja sai osakseen ensimmäisen kummastuneen, paheksuvan katseen.

Kaupassa oli ihmeen väljää, ja Santerin tavallisesti surkea tuurikin taisi olla väsynyt Santerin elämän ainaiseen riepotteluun, joten hän sai viimeisen pullon punaista Jaffaa. Maksettuaan sen hän sihautti korkin antaumuksella auki ja kulautti neljänneksen hapokkaasta juomasta ykkösellä kurkkuunsa. Tästä hänen krapulainen päänsä tykkäsi, Santeri jaksoi jopa virnistää. Ilme kuitenkin haihtui hänen kasvoiltaan kohtalaisen nopeasti, kun linja-autoaseman kohdalla Santeri bongasi tutun hahmon hölkkäävän häntä kohti. ”Mitä helvettiä Tatu oikein aikoo..?” Santeri mietti puoliksi pakokauhun, puoliksi riemullisesti kuplivan odotuksen vallassa.

”Hei, Santeri!” Tatu huusi etäämpää ja sai pojan pysähtymään. Santeri nielaisi hermostuneena. Tatun äiti taisi olla aika vahvatahtoinen nainen... ”Moi”, tumma poika henkäisi pysähtyessään Santerin eteen. Santeri hymyili hermostuneesti ja vastasi tervehdykseen. Tatu puri hetken alahuultaan kevyesti, ennen kuin aloitti: ”Tota... mä vaan halusin kiittää, ku olit kuulemma hoitanu mut kotii eilen”, hän lausui punastuen hennosti. Santeri ei ollut koskaan nähnyt yleensä yli-itsevarmaa poikaa noin hermostuneena tai vaivaantuneena. Santeri kuitenkin hymyili vapautuneemmin. ”Nohh, muistit sentään mun nimen, toisin ku eilen. Eikä siinä mitää, mut mitäs äitis sano aamulla?” Henkisesti Santeri toljotti itseään hämmästyneenä. Hän puhui täysin tuntemattomalle pojalle näin rennosti, ei takellellut eikä punastellut. Mitä ih-met-tä?

*

Tatu ei ymmärtänyt mikä häntä vaivasi. Tässä hän puhui jollekin tyypille, jota näki koulussa lähes päivittäin muttei koskaan ollut missään yhteydessä tämän kanssa. Sellaiset tilanteet olivat hänelle arkipäivää, ja tavallisesti hän hoiti ne ilman mitään ongelmaa. Nyt hänestä kuitenkin tuntui kuin sanat takertuisivat hänen kieleensä ja pitäisivät henkensä edestä kiinni, kun hän yritti saada ne sujuvasti ulos suustaan. Santeri taas, poika, jonka hän oli aina kuvitellut ujoksi ja vieraassa seurassa hiljaiseksi... ei, itse asiassa, jonka hän tiesi edellä kuvaillun laiseksi, jutteli hänelle kuin kenelle tahansa. Yleensä, jos Tatu sattui saamaan Santerin kiinni tätä katselemasta, mitä ohimennen mainiten muuten tapahtui erittäin tiuhaan, Santeri punastui hiusjuuriaan myöten ja käänsi katseensa ripeästi toiseen suuntaan. Se oli Tatusta aina yhtä suloinen näky.

Lopulta hän sai tutun itsevarmuutensa takaisin ja vastasi virnistäen: ”Sori hei, olin aika sekasin. Joo, mutsi tosiaan tykkäs, se saarnas mulle samalla ku yritin hukuttautua vessanpönttöön... Ja sit se sano, et sä olit tuonu mut kotii, ja olin sillee et ei vittu – ” Tatu keskeytti selostuksensa. Helvetti, tuota hänen ei olisi kannattanut sanoa. Santerin katse tummui asteen verran, kun hän kysäisi epäluuloisena: ”Miks?” Tatu ei tiennyt mitä vastata. Hän ei ainakaan halunnut kertoa totuutta, joka oli se, että hän ei olisi halunnut nolata itseään Santerin edessä. Niinpä hän selitti hätäisesti: ”Koska – koska mä oisin toivonu et mun frendit ois jeesannu mua ees ton verran eikä vaivanneet sua, kun eihän me ees tunneta, ni vähä noloo sillee...” Hänen äänensä hiipui loppua kohti. Käytännössä hän oli sanonut, minkä oli aikonut jättää pelkäksi ajatukseksi. Miksi tuo outo poika sai hänet puhumaan outoja ja lipsauttelemaan typeryyksiä?

*

Santeria huvitti. Tatu Huittisestako eilisiltainen oli ollut noloa? Santeri ei voinut vastustaa kiusausta kertoa loppujakin. ”Musta tuntuu ettet sä oo kuullu vielä ihan kaikkee”, Santeri hymähti, ja Tatun silmiin syttyi hiukkanen pelkoa. ”Voi vittu”, hän mumisi, mutta antoi Santerin kuitenkin jatkaa. ”Sä yritit iskee mut. Lähentelit, imartelit ja sönkkäsit kaikkee sekavaa muun muassa mun sieraimista ja perseestä”, Santeri tokaisi kuin säästä puhuen, ja Tatun epäuskoiset kasvot helahtivat kirkkaanpunaisiksi. ”Sano, et toi on vitsi!” hän parkaisi ahdistuneena. Santeri pudisti päätään ja lisäsi: ”Ja kun mä vein sut kotii, sä yritit saada mut sänkyyn kanssas... kai”, hän mutisi, sillä häntä itseäänkin alkoi vähän hävettää. Ei olisi pitänyt sanoa mitään, nyt Tatua varmaan hävetti niin paljon, että hän välttelisi Santeria koko loppuikänsä... ”Sori hei, ei ollu tarkotus ahdistella... Vittu et sitä on tyhmä kännissä”, Tatu huokaisi sekoiluihinsa väsyneenä.

Hän oli kyllä aikonut lopettaa, jo vaikka kuinka monta kertaa. Sitten kuitenkin aina tuli joku juttu, jonka käsittelemiseen Tatulla ei ollut tarpeeksi luotettavaa henkistä tukea eikä kykyä yksin, ja hän painoi nuo ongelmat unohduksiin juomalla päänsä niin täyteen, että tuskin muisti kuka oli. Se helpotti seuraavaan tapaukseen saakka, ja juomisesta oli tullut jo niin piintynyt tapa, että sitä oli vaikea lopettaakaan.

”No ei se kuule mitää, ihan hauskaa mulla ainakin oli”, Santeri virnisti, ja hänen todellinen luontonsa otti valta-asemaansa takaisin, sillä hän punastui vienosti. Tatu hymyili. ”Tarjoon joskus kahvit kiitokseks. Nyt mun pitää kuitenki juosta, ku Petellä oli jokin kaamee hätä”, hän totesi silmiään pyöräyttäen, mistä Santeri päätteli, ettei poika uskonut ystävänsä ahdingon mikään elämän ja kuoleman kysymys olevan. ”Oli kiva tavata, vaikkakin tilanne ois voinu olla vähän eri”, Tatu hymyili, heilautti kättään ja Santerin samoin-vastauksen kuultuaan lähti paikalta laiskasti laahustellen.

Santeri jäi seisoa möllöttämään paikalleen typertyneenä. Hän oli aina olettanut, että Tatu Huittinen oli itserakas paskiainen, joka ei puhunut muille kuin korkea-arvoisen hovinsa jäsenille (ja kyllä, silti hän oli tähän päättömän ihastunut). Nyt poika oli kuitenkin täysin vapaaehtoisesti tullut juttelemaan tälle, ollut mukava, hymyillyt... ”ja punastellut”, Santeri virnisti onnellisena saadessaan vihdoin koipiinsa liikettä.

*

”Oikeesti, se oli ihan karseeta! Hyi vittu se eukko oli ruma, ja ikää sillä oli korkeintaan ykstoista – Tatu, kuunteletsä ees?” Pete vuodatti mukavaa herätystään Tatun tuijotellessa seiniä mitäännäkemättömin silmin. Krapula-aamut eivät olleet Peten hempeintä aikaa, joten kiinnostumaton ystävä, traumaattiset kokemukset, päänsärky ja kissanpaskan maku suussa eivät olleet mikään otollisin yhdistelmä nostamaan pojan mielialaa. Niinpä hän päätti purkaa patoutuneen kiukkunsa ystäväänsä. ”Vitun vinkuintiaani, voisitko sä herätä ja kuunnella mua?” hän äyskäisi ja sai kuin saikin Tatun hätkähtämään ”hereille.” ”Ai sori, kuin oli? Mua vähän väsyttää”, Tatu hymyili pienesti, mikä sai jostain syystä Peten veren kiehumaan vielä pahemmin. ”No voi helvetin helvetti sun kanssas!” hän huokaisi turhautuneena, muttei enää jaksanut jatkaa aiheesta.

”Mikä sua oikein vaivaa? Et sä yleensä krapulassakaan oo noin hiljanen”, hän kysyi ihmetellen. Tatu ei ollut puhunut paljoa mitään tulonsa jälkeen, eikä kyllä sen puoleen kuunnellut Peteäkään. Tämä tuntui vaipuneen joihinkin suotakin syvempiin mietteisiin, mikä ei ollut Tatulle todellakaan tyypillistä. Itse asiassa Pete vähän yllättyi, että tuossa komeassa pääkopassa edes oli jotain, millä ajatella. ”Äh, ei mua mikää. Kuten sanoin, väsyttää”, Tatu mutisi vältellen. Häntä ei todellakaan kiinnostanut selittää Petelle, miten hän ei saanut ajatuksiaan irti Santeri Nybergistä ja tämän kertomuksesta. ”Vittu, jos en olis niin hetero, niin sanoisin olevani kusessa siihen”, hän hämmästeli itsekseen. Toisaalta, ajatus tuntui hämmentävän kodikkaalta.

*

”Moi, Santeri! Voisinko mä tulla käymään iltapäiväkahveilla?” Santeri kuuli Elinin kysyvän pirteästi langan toisesta päästä. Santeri ilahtui, sillä he eivät olleet Elinin kanssa nähneet kahdestaan vähän aikaa, ja tokaisi piristyneen totta kain. He sopivat Elinin tulevan sinne suorinta tietä, ja puhelun lopettaessaan Santeri kipaisi keittiöön pistämään kahvit tippumaan. Hänellä oli jotenkin sellainen tunne, että Elinillä oli jotakin erityistä mielessään.

”Kahvi on pöydässä jo, oot hidas”, Santeri virnisti avaamansa ulko-oven paljastettua takaansa punaposkisen mutta silti väsyneen näköisen tytön, jonka vaaleanruskeat, pitkät hiukset olivat pehmeästi kiharretut mutta tuulen vähän sekoittamat. Tytön sinivihreät silmät tuikkivat odottavasti, ja aito hymy kareili tämän kaarevilla huulilla niin kuin lähes aina. Santeri väisti ja päästi itseään kymmenisen senttiä lyhemmän, hoikan tytön sisään. Tämä oli pukeutunut harmaisiin collegehousuihin ja valkoiseen huppariin, jonka alta pilkisti vaaleankeltainen t-paita. Heitettyään Adidakset jalastaan Elin asteli Santerin perässä suoraan keittiöön ja pohti, miten esittäisi mielessään pyörineen asiansa.

”Nohh, miten meni loppuilta?” hän kysyi lopulta muka yleisesti kiinnostuneena, muttei voinut estää pientä ilkikurista virnettä kohoamasta kapeille kasvoilleen. Santeri katsahti häntä hämmästyneenä. ”No, törmäsin siinä pihalla sen Tatun pariin kaveriin, jotka värväs mut kuskaamaan sen kännisen miestennielijän kotiin, että siinä kävin sen peittelemässä ja sit hoipuin kotiin nukkumaan. Mites teillä?” hän kertoi ja kysyi viimeisen lipevän vihjailevasti. Elin hymyili onnellisesti. ”Oli tosi kivaa! Mutta hei, olin huomaavinani, että sä suhtauduit siihen Tatuun aika lämpimästi. Ja muutenkin mä oon miettiny... Tai siis, mä niin toivon, että jos oon väärässä ni et loukkaannu, mutta... Voisitsä olla... Tai siis, ootsä... ihastunu siihen Tatuun?” Elin henkäisi soperrellen alun hermostuneesti.

Santerilla ei ollut hajuakaan, mitä vastata. Hän ei olisi halunnut ehkä vielä kertoa Elinille, vaikka luottikin tähän, mutta vielä vähemmän hän tahtoi valehdella tytölle, jonka luottamuksen menetti nopeammin kuin valo kulkee tyhjiössä, jos niin käyttäytyi. ”Emm, öhhähh, mistä sä tollasta?” hän tyytyi rykäisemään vakuuttavasti. Elin virnisti. ”No niin mä vähän arvelinkin! Sori, mut sen näki susta”, hän hymähti ja hörppäsi kahviaan. Santeri punastui. Näki? Kuka tahansa pystyi siis katsomaan hänen naamavärkkiään ja kertomaan siltä seisomalta hänen olevan homo? ”No voihan vittu”, hän mutisi ääneen.

Elin oli jonkin aikaa hiljaa, ja myös Santeri oli vaipunut kauhun värittämiin ajatuksiinsa. Lopulta Elin rykäisi ja puhui hiljaa. ”Mut siis en mä sillä, et mulla ois mitään sitä vastaan. Musta se on aika söpöä, vaikka en nyt tiedä, kuinka hyvä valinta se Huittisen pelle on... Mut kuiteski, en todellakaan sano kellekään mitään, sillä oletan, ettei kovin moni tiedä?” Santeri kohotti katseensa vuosien saatossa kärsineestä puupöydästä ja katsoi Eliniä toivonpilke silmissään. ”Ootsä tosissas? Elin, mä rakastan sua! Mut hei, ei Tatu oo niin idiootti ku mitä mäkin oon aina luullu. Tänään se nimittäin...”
Kettu naamallesi täältä!

Blogin osoite vaihtunut, foximaailman löytää nykyään nimellä foxrain forest.

DBSK ♥ MCR ♥ Jaeho ♥ Frerard ♥

Lallu

  • freak bitch
  • ***
  • Viestejä: 1 256
  • dynamite
Mainiota teinisläässiä  ;D

Putosin vertaukselle viidakkoveitsestä ja oikeesti kikattelin ääneen Verneri-Anterolle   :D Päähahmot on kivan erilaiset, mutta vielä noista niiden kavereista ei oikeen oo tullut minkäänlaista kuvaa. Ne jotenkin on tosi sivuhahmomaisia, niihin ei tunne sellasta tarvetta tutustua paremmin. Ehkä mun mieli muuttuu vielä, kun tää juttu etenee, mutta tällä hetkellä näin. Tatusta ja Santerista vielä sen verran, että ne taas on sellasia, että lukis mielellään pidempiäkin pätkiä näistä kahesta.  :)

Teksti menee mukavan nopeesti eteen päin, muttei kuitenkaan niin, että tärkeet tapahtumat menis ohi. Liiallinen junnaaminen on tylsää, äksöniä kehiin vaan! Mä muuten mielenkiinnolla odotan, kun Tatulle selvii, että kuka sen raahas himaan. Vitsi, mainio uus löytö tää sun ficcis  :D

Sulla siis on tää valmiina koneella? Onkohan kuinka monta osaa odotettavissa?

Kiitän ja seuraavaan osaa odotellen

Lallu


//Just pistit kolmannen osan kun postasin tän xD luen sen samaan syssyyn ja kommentoin sit tähän

//Vitsi, kun tää on söpö paritus vieläkin :D Ihan hyvä reaktio tolla Tatulla, ei saanut mitään slaageja. Mukavan rennosti Santeri käyttäyty jaaa mitäs vielä  ;D Elinissä on potentaalia hahmoks, josta haluaa lukee vielä enemmänkin. Kiitän tästäkin osasta!!
« Viimeksi muokattu: 20.07.2009 19:54:29 kirjoittanut Lallu »
[

foxrain

  • kettu kääpiöksi
  • ***
  • Viestejä: 513
  • Days before you came, freezing cold and empty.
    • foxrain's world
Lallu: Oii, kiitos kiitos kovasti^^ Joo, Pete ja kumppanit on tosiaan aika sivuhahmoja. Ne saa kyllä enemmänkin roolia jossain vaiheessa, ja niihin paneudun pikkusen, mutta kovin syvällistä kuvaa niistä ei ehkä missään vaiheessa saa. Ja ainakin Tatusta tulee vielä taustatietoa enemmänkin, Santeristakin jonkin verran. Osia on kolmetoista at the moment, mutta huomasin just tuon lopun olevan niin surkea, että joudun kyllä muuttamaan/jatkamaan sitä. Joten ihan lopullisesta määrästä en tiedä...^^ Mutta kiitos kommentista, ja jatkoa tosiaan tulee korkeintaan ensi viikolla :)
Kettu naamallesi täältä!

Blogin osoite vaihtunut, foximaailman löytää nykyään nimellä foxrain forest.

DBSK ♥ MCR ♥ Jaeho ♥ Frerard ♥

puhvo

  • ***
  • Viestejä: 95
Oi ihanaa, piristit mun ah-niin-tylsää iltaa :D Tää oli ihan loistava:>

 Joo niin eka jakso oli tommosta johdatusta tai siis ihan hyvä ettei heti rynnätty hirveesee tapahtumakierteeseen jne. Tommi nimenä tuotti mulle hirveesti ongelmaa, ku aina jotenkin yhistää ihan real life tyyppeihin, mutta eipä mahda mitään ;)

 Tokasta tykkäsin tosi paljon, kivaa kerrontaa ja kirjoitusvirheitä en muuten bongaillu missään vaiheessa.

Lainaus
Perjantai-iltapäivänä koulu kuhisi. Kaikki puhuivat illan bileistä, jotka pidettäisiin Miettisillä. Rikun ja tämän isoveljen Oton kotibileet olivat legenda. Niistä puhuttiin viikkoja vielä senkin jälkeen, kun kaikki hajonnut irtaimisto oli saatu korjattua ja viimeinenkin juhlija oli toipunut krapulastaan (juhlistettuaan ”en juo enää koskaan” -lupaustaan ottamalla pienet hömpsyt kiljupullostaan).

Heh, toi on tuttu ilmiö 8D Tosin kivasti kuvailtu ja jotenkin tuli heti semmonen hauska fiilis, en osaa oikein selittää.. ::)

 Ja nää selvästi paranee koko ajan, kolmas jakso oli kanssa ihan mahtava ja kivan pitkä :) Tatu on kiinnostava henkilö ;D Ja kaikki hahmot on muutenkin sillei jokainen omanlaisensa, vaikka sitten ei unoheta tätä tuttua koulun kastijärjestelmää. Burana on kiva kaveri<3  Ja Elin on hieno nimi, en oo ikinä ennen kuullutkaan :> 

 Yyhh, nyt joudun odottaan pitkään ens osaa... No mut yritetään pysyä hengissä, tää on joka tapauksessa ihana ficci :)

sateenvarjo

  • ***
  • Viestejä: 25
  • Superhero's disguise
    • choke on the drama
Purisen tälle.
Tai purraan.
Tai miten ikinä se purrrrr ääni sanotaankaan, ihana!

Pelottaa et kohta alan vaan ihkuttaa tätä jos jatkan ihan suoraan - eli hööööööööm. Hmm hmm. HMMMM. paljon fiksumpaa i know ookei!
Tatu on kivasti kirjotettu hahmo - se sen punastelu sai pisteet nousee ainakin mun silmissä. Ajattelin siinä vaiheessa että woot, tässähän vaihdettii niitten luonteita ihan täysillä - jännnnä. Ihan jeeshän se oli, että Santtukin sai vähän rohkeutta, ja pystyi jopa puhumaan Tatulle änkyttämättä, hurraahuudot!

Kiva että muuten liikkuu eteenpäin, samassa paikassa junnaava osaa olla tosi usein tylsää ja sellatteitten ficcien kanssa mä ainakin luen aina välillä joka toista riviä. Ja kuten muutki sano - actionia kehiin, yay!

Tykkään edelleen kirjotustyylistäsi, ja jatkoa edellee toivoisin.

sateenvarjo
Päästän sut menee vertavuotavana ja mä tiedän että tuut takas huomenna

Amnesiac

  • ***
  • Viestejä: 235
    • tumblr
HOO! :- D Huomasin ton osan ilmestyneen jo aikasemmin, mutta valitettavasti en päässyt vielä silloin lukemaan, koska veljeni kaverit kökkivät selän takana ja kurkkivat välillä olan yli tekemisiäni ja se on ärsyttävää. Joten odotin siis viimeiset pari tuntia vain pääseväni lukemaan tämän uuden osan ja olihan se odottamisen arvoinen.

Kakkososa on edelleen mun mielestä paras, mutta ei mulla tästäkään ole sen kummemmin valittamista. Teksti oli hyvää, eteneminen on juuri tähän ficciin sopivaa, kuvailua tarpeeksi... Jotenkin toi viimeinen kappale, kun Elin tuli Santerin luo hujahti vain turhan nopeasti, mutmut ihan hyvä se oli kaikesta huolimatta. Kivaa tässäon myös se, että osat on kohtalaisen pitkiä, eikä yhtä osaa tarvitse odottaa montaa kuukautta. Kiireet ovat joo ymmärrettäviä ja näin, mutta jos on yhtä kärsimätön kuin minä, kyllä se tuppaa kaikesta huolimatta vähän häiritsemään.:- D

Tykkään tuosta Tatun äidistä vaan entistä enemmän. En sit tiiä mikä siinä on, se nyt vaan sattuu olemaan jotenki kiva sivuhenkilö. Ja Elinkin on muuten aika ihana hahmo.:) Muutenkin kaikki henkilöt ovat mukavan erilaisia persoonia, eikä kukaan varsinaisesti ärsytä tms. Musta tässä on varsin kivaa myös se, että pystyn jollain tapaa samaistumaan Santeriin helposti, kun olen itse sellainen ujo ja "nössykkä", kun taas ihminen, josta satun pitämään muistuttaa Tatua joissain asioissa todella paljon.: >

Mut nih, söpö osa oli ja jatkoa kaivataan pian! : )

Ja ps. Musen Supermassive Black Hole on iiihana, niin kuin Musen musiikki muutenkin.<3
Minä en unohda sinua koskaan, vaikka en muistaisi omaa nimeäni.

Nuutti|

  • Tekopyhä sankari
  • ***
  • Viestejä: 573
  • Alt er love
    • Itsetuntovaurio
[size=195pt]Warning: Nyt ei satele järkevää kommenttia mun osalta..![/size]
Ahh, kolmonen.
Tämä on aivan ihana, kuolen. Mä oon ihan koukuttunut tähän.
Tatu ja Santtu, jotain niin ihanaa.
Ja varsinkin ku tätä slässiä alkaa saapua, mä tutisen ja hytisen.
Jään odottamaan jatkoa. ♥.♥
Kiitos,

vannoutunut fanisi,
Suklaamurunen
Imagination is more important than knowledge.
ava&banner by auroora

pervo15

  • ***
  • Viestejä: 6
 ;) oli tosi hyvä. mä haluan jatkoa!!!!!!!!!!!!!!! että sillä tavalla nopeasti tai muuten olet syy minun hitaaseen kuolemaani!!!!!

kiitos jatkoa ;D

foxrain

  • kettu kääpiöksi
  • ***
  • Viestejä: 513
  • Days before you came, freezing cold and empty.
    • foxrain's world
wonderboy:NO OIKEESTI. Ja oi kiitos, kiva kuulla että teksti miellyttää^^
Kettu naamallesi täältä!

Blogin osoite vaihtunut, foximaailman löytää nykyään nimellä foxrain forest.

DBSK ♥ MCR ♥ Jaeho ♥ Frerard ♥

Dannie

  • ***
  • Viestejä: 53
Voi, mä tykkään tästä 8D♥ en malta odottaa, että pistät lisää osia<3

Jatkoaaa<3333

foxrain

  • kettu kääpiöksi
  • ***
  • Viestejä: 513
  • Days before you came, freezing cold and empty.
    • foxrain's world
Dannie: Jatkoa tulee tänään tai huomenna. Nyt on taas aikaa postata ;) Kiva että tykkäät ja kiitos kommentista. <3
Kettu naamallesi täältä!

Blogin osoite vaihtunut, foximaailman löytää nykyään nimellä foxrain forest.

DBSK ♥ MCR ♥ Jaeho ♥ Frerard ♥