Yhyy. Eksyin tänne kun Kommenttiketjussa oli sanana sade ja mikäs olisikaan sen parempaa kuin kahvisade parituksella H/D. En taas huomannut katsoa millä osastolla tämä ficci oli.. Olin ihan sellaisessa hattarakuplassa lukemassa ihanaa fluffia, mutta sitten kaikki romahti

Alku oli niin ihanaa höttöä, kun Harry ja Draco heräävät yhdessä pienessä yksiössä ja Draco pyytää Harrya jäämään vielä hetkeksi <3 Toki mietin jo alussa, että jokin tässä on pielessä, kun Draco säikähtää ja räjäyttää kahvinkeittimen. Mutta että kaikki on ihan NÄIN pielessä, se tuli kyllä yllätyksenä.

Tässä tulikin sitten ihan hurja tunnelmanmuutos! Olisin voinut elää sen kanssa, että Dracolla ja Harrylla on salasuhde kumppaniensa selkien takana, mutta nytkö kaikki päättyi näin vaan tähän.

Harry kaivaa työavaimet taskustaan, irroittaa yhden yksinkertaisen avaimen ja laskee sen vasta korjatun kahvinkeittimen viereen.

Tähänkö se kaikki loppui! Eiii. Sattuu sieluun.

Oikeesti ihan parasta, että oot näin pieneen sanamäärään saanut mahtumaan ihan hirveän paljon tunteita ja juonenkäänteitä. On ihanaa lukea tunteita herättäviä tekstejä, jotka oikein rusentaa sisuskaluja Yhyy, sanon minä. Ja kiitos. Tää sydäntäsärkevää luettavaa.

Tyynis, kiitos kommentista !

Kiva, ettei ollut pettymys, kun huispaus olikin lopulta sivuosassa tässä tarinassa. Ja hauska kuulla, että loppu ilahdutti. Mäkin aattelin kirjoittaessani, että tällainen lopetus on toimivampi kuin se, että Rhean ja Abraxasin välillä tapahtuisi jotain muutakin kuin sen tiedostaminen, ettei mikään lopulta ole muuttunut.

(Mua ilahduttaa btw aina yhtä paljon huomata, että Finissä on yhä meitä ikuisuus sitten rekanneita <3.)

Tää on oikeasti hauska, en saisi myöntää mut vanhat perseet ja panos oli semmonen, et hymyilin. Tää on yllättävän hyvää sinätuubapaskaa, mut hei, sehän tarkoittaa et tää onnistu!

Update: Alkuperäisteoksessa Kani tosiaan toteaa et tänään on torstai! Lisäksi Pöllön kokkishow löytyy myös, täähän on loistava ficci!

Kirjoittaja - Vilna
Ikäraja - K11 (muutaman sanan takia)

Paritus - Eemeli/Severi
Tyylilaji - slice of life
Sanamäärä - 350

Tiivistelmä - “Hermanni on mun kissa”, Severi sanoo ja mutristaa mulle suutaan. “Sen pitäisi automaattisesti tykätä musta enemmän.”

Kirjoittajalta: Kiitokset FractaAnimalle inspiraatiokuvasta ja otsikosta. ♥ Eemeli ja Severi on tutut täältä (K11).

Spurttiraapale VI

---

“Musta tuo”, Severi mököttää toisella puolella sohvaa ja osoittaa mua pitkällä etusormellaan, “on helvetin epäreilua.”

Mä katson sitä kulmat koholla ja tungen samalla kourallisen sipsejä suuhuni. Telkkarissa Sidney Prescott on panemassa Billy Loomisin kanssa. Mäkin voisin ehkä panna Billy Loomisia. Jos se ei siis olisi murhaaja.

“Ai mikä?” mä kysyn ja hiljennän vähän telkkarin volyymia, ennen kuin otan muutaman huikan persikanmakuista limsaani. Se oli joku uutuus lähimarketissa ja pakko sitä oli ostaa ja maistaa. Ihan hyvää se on, mutta en ostaisi uusiksi. Pieni pullo maksoi 3,5 euroa! Elämä on kyllä yhtä riistoa.

“Hermanni on mun kissa”, Severi sanoo ja mutristaa mulle suutaan. “Sen pitäisi automaattisesti tykätä musta enemmän.”

Katsahdan Hermannia, jonka oranssi pieni pää pilkistää mun mustan hupparin etutaskusta. Se on vielä niin pieni, 15 viikkoinen, että mahtuu nukkumaan siellä helposti ja tykkää ottaa päikkärit muutenkin mun lähellä jostain syystä.

Severi ja mä ollaan kämppiksiä, mutta kissan otto oli pelkästään sen idea. Mä olen aina tykännyt enemmän koirista, mutta Hermanni on kyllä aika veikeä tapaus. Se on suloinen kuin mikä ja tosi nopeasti kietoi meidät molemmat sen pikkurillin ympärille. Jostain syystä se on tykästynyt muhun aika tavalla, ja Severi on ihan hitsin suolainen siitä.

Mä pyöräytän silmiäni Severille. “Kyllä se sustakin tykkää”, mä vastaan ja silitän Hermannin pikku päätä peukalollani. Severi tuhahtaa kovaan ääneen, mutta olen varma että se hymyilee, vaikka en katsokaan sitä juuri nyt.

Severi hymyilee paljon, ja mä tykkään sen hymystä. Sillä on kivat hymykuopat ja mä haluaisin vähän työntää peukaloni sinne ja pussata sen suuta. Mutta en mä oikein jotenkin uskalla.

Me käännyn katsomaan Severiä, ja se todellakin hymyilee mulle ja mun sydän alkaa hakata tuhatta ja sataa, tuntuu kuin olisin saamassa jotain kohtausta. Sitten Hermanni haukottelee makeasti mun hupparin taskussa ja avaa silmänsä. Se alkaa kehrätä, kun Severi tulee ihan mun lähelle ja silittää sitä leuan alta.

Mä pidätän hengitystäni. Severi tuoksuu hyvältä: deodorantilta ja pojalta. Musta tuntuu, että mä saatan kuolla tähän paikkaan, kun se nojautuu vieläkin lähemmäs ja lepertelee Hermannille kimeällä äänellä.

Lopulta Severi nostaa Hermannin syliinsä ja pussaa sen päälakea, ja mä käännyn katsomaan takaisin leffaa sydän kurkussa.

Ikäraja: S
Tyylilaji: pahaenteinen mysteeri
Paritus: Harry/Ron
Haaste: Spurttiraapale VI

A/N: Noh, tulipa kirjoitettua tällainen

---

Ron joi pahaa kahvia. Se maistui rasvaiselta ja palaneelta. Hän katseli tienvarsiravintolan ikkunasta ulos. Ron ei muistanut nähneensä yhtäkään autoa sinä aikana, kun he olivat ravintolassa istuskelleet. Tässä pysähdyspaikassa oli jotain vialla. Ravintola oli melkein täynnä, mutta parkkipaikalla oli vain heidän autonsa. Ympärillä oli erämaata silmänkantamattomiin. Miten muut siis olivat tänne päätyneet? Kävellenkö? Se tuntui epätodennäköiseltä. Ron katsoi taivaalle ja kurtisti kulmiaan. Aurinko ei vaikuttanut liikkuneen taivaalla tuumaakaan, vaikka he olivat olleet täällä jo… Ronin sydän alkoi hakata. Hän ei tiennyt. Hän ei osannut edes arvata.

”Harry”, Ron sanoi suu kuivana. ”Meidän pitää lähteä. Nyt heti.”

”Mitä?” Harry sanoi kärttyisästi ja käänteli karttaa käsissään. ”Miksi?”

”Tässä paikassa on jotain vialla”, Ron sanoi hiljaa liikuttaen huuliaan niin vähän kuin mahdollista. Hän ei tahtonut kenenkään kiinnittävän heihin huomiota. Vaara pisteli hänen niskaansa. Ron päätti pelata varman päälle. Hän ei halunnut tuhlata kallista aikaa jankkaukseen. Ron tarttui Harrya tiukasti ranteesta, katsoi vihreisiin silmiin ja sanoi painokkaasti:

”Harry, nyt lähdetään.”

Harry jähmettyi ja lopetti heti kartan kahistelun. He tuijottivat toisiaan tahmaisen muovipöydän ylitse. Ron yritti äänettömästi kertoa, että vaistosi uhan. Harry nyökkäsi tuskin havaittavasti. He hivuttautuivat rauhallisesti pois loosista ja nousivat seisomaan.

Koko ravintola hiljeni. Jokainen nainen, mies ja lapsi kääntyi katsomaan heitä yliluonnollisen nopeasti. Kuului useampi kuvottava rusahdus kuin heidän niskansa olisivat murtuneet liian rajusta käännöksestä. Ronia puistatti. Kylmä hiki nousi hänen iholleen. Ron hapuili Harrya, ja tuntiessaan tämän tarttuvan hänen käteensä, Ron kykeni olemaan vapisematta.

”Kävellään”, Harry kuiskasi. ”Ovelle. Ihan rauhassa. Ei äkkinäisiä liikkeitä.”

Ron vain nyökkäsi. He ottivat pari askelta. Kukaan ei liikkunut, mutta piinaavat silmäparit tuijottivat heitä jokapuolelta. Ronin sydän paukkui tuskallisen kovaa hänen rinnassaan. Ovi lähestyi askel askeleelta. Harryn käsi oli varma hänen omassaan. Ron tuijotti ovea ja kuulosteli painostavaa ja nälkäistä hiljaisuutta ympärillään.

Harry tarttui ovenkahvaan. Silloin tapahtui paljon ja nopeasti.

Kuului kaksikymmentä eläimellistä rääkäisyä. Kaikki asiakkaat syöksyivät heitä kohti, suoraan yli loosien ja pöytien kuin verenhimoiset pedot. Harry puski oven hartiallaan auki ja kiskoi Ronin mukaansa. He juoksivat autolle.

Ron ei tiennyt, miten hän onnistui käynnistämään auton ja peruuttamaan pois. Hän survoi kaasua, kunnes takapeilissä näkyi vain hiekkapölyä.

Vaaran vapina ravisteli heitä kuitenkin vielä monen kilometrin ajan.

---