Kiitos kaikille kommenteista! Arvostan niin paljon, että tämän taiteenlajin arvostajia löytyy Finistäkin. xD

JuusoLeevi: En ollut pitkään aikaan katsonut tätä alkuperäisteosta ennen tämän tekstin miettimistä, mutta silti yllätti, miten paljon yksityikohtia on jäänyt mieleen. On tämä kyllä niitä ikonisimpia tekeleitä!

carrowfan: Kiitos! Pitihän sitä kalenteripäivä lisätä ficciin mukaan, etenkin kun säännöllisesti kyseistä repliikkiä siteerataan parin kaverin kanssa.

Larjus: Ihanaa, että autenttisuutta löytyi. xD Totesin, että repliikkejä oli jostain syystä hankala keksiä ainakin Kanille, mikä lieneekin syy sille, ettei hänestä saa juuri mitään järkevää irti. Stressaa raukka kiitospäivää niin saakelisti. Minäkin muuten muistan, että meillä oli sama kasetti, josta löytyi tuo itse jakso... Mikähän lie se vain oli... Joskus pitäisi tiirata vanhaa Nalle Puhia uudelleen!

Myyrän suhtautuminen tilanteeseen oli kyllä ihailtavan chilli - ja samaan aikaan täysin käsittämätön, mikä toisaalta juuri lisäsikin koko jutun koomisuutta!

Eipä sitä joutanut liikaa jäädä ihmettelemään, kun oli kokkailtavaa tehtävänä. xD

Kiitus vielä! <3

- Mai

Kuten Linnellä, minullakin juuri nimi houkutteli lukemaan tämän! Plus tietenkin se, että halusin päästä katsomaan, millaisesta olennosta nyt kirjoitit! Potergeist tai räyhähenki oli tietenkin Pottereista tuttu, mutta möykkääjäkummitus Möykkö oli kyllä paljon hauskempi! Ja piimän ystävänä tietenkin arvostan, että tyyppi rahoittuu juuri piimän avulla oli hauskaa, että Wolt-kuski raahasi piimää hiki hatussa yläkertaan ja sitten vielä päätyikin jäämään paikanpäälle möykkääjäkummitusta katselemaan.

Tämä oli oikein hymyilyttävää luettavaa: Möykön kepposet olivat hauskasti kuvailtuja ja on myös hupaisaa ajatella, miten päähenkilö on onnistunut pääsemään selville siitä, miten möykkääjäkummituksen kanssa voi elää sopuisasti. Mikä ihana mielikuva, että he katselevat rauhaisasti historiallisia draamoja sohvalla! Ja kummituksen avulla Tuulia sai vielä uuden ystävänkin. Oli söpöä, että Rudta kaivoi taskustaan oman teepussin ja uitti keksiä kupissa<3

Kiitos tästä, oli hauska lukea<3

Ihana kuulla heti alkuun, että tämä on ihan huippu! Kiitos Vilna ♥ Siistiä kuulla, että tämä oli ensimmäinen lukemasi ficci Finissä kuuteen vuoteen!

Itsekin olen melko vannoutunut Skyrim-nörtti (vaikka peleistä Morrowind on kyllä mun lemppari), ja kyllähän sitä on ainakin vähän ollut pakko kirjoittaa siitäkin. Ihana kuulla, että olet nauranut tätä lukiessa ja että tää oli sun mielestä hulvatonkin (ja teksti sujuvaa) 😊 Vaikka nimetöntä vartijarukkaa sääliksi käykin. (Onhan ne kaikki melko ressukoita, kun heidän tilannettaan vähän tarkemmin miettii...)

Pelatessa itseäkin välillä alkaa ärsyttää vartijoiden hokemat asiat, vaikka toisinaan niistä syntyy koomisiakin hetkiä Yksi lemppareitani oli, kun onnistuin tappamaan kaksi samaan aikaan kylään hyökännyttä lohikäärmettä, ja muiden ihmisten sitä päivitellessä vartija alkoi vaa selittää Dawnguardista ja siitä, miten se on aloittanut toimintansa uudelleen XD Hän ei ollut kovin vakuuttunut mun loharintappo-sielunviemiskyvyistä! Mä kans veikkaan, että monilla on kokemusta kanojen tappamisen seurauksista! Riverwoodilaiset tykkäävät tosi paljon kanoistaan

Sitä en uskalla luvata, että kirjoittaisin Skyrimista (tai muistakaan TES-peleistä) lisää, ehkä jos inspis iskee... Kyseinen pelisarja ei ole koskaan ollut mulle mikään varsinainen ficcifandom, mutta aina tapahtuu poikkeuksia. Ja se kyllä aina motivoi, jos tietää jo etukäteen, että innokkaita lukijoita olisi...

Kiitoksia tosi paljon kommentistasi!

Moikka Kommenttiarpajaisista! Päädyin valitsemaan tämän tekstin hienon fandomivalinnan vuoksi. Tuli itse katsottua nyt keväällä True Detectiven ykköskausi uudelleen ja onhan se nyt parasta televisiota, mitä on tehty. Oli siis mahtavaa palata fiilistelemään tunnelmai tämän tekstin myötä! Menin niinkin pitkälle, että laitoin sarjan soundtrackin soimaan taustalle lukiessani. Sopi erinomaisesti lukukokemukseen!

Tekstissä hyvin kuului fandomille tyypillinen koleus ja inhorealismi. Parasta kuitenkin oli, että tässä oli samaa filosofisuutta kuin sarjassakin. Se muodostui kauniista sanavalinnoista kaiken kurjuuden keskellä. Sinulla on todella runollinen tapa kirjoittaa ja se sisältää monia hienoja kielikuvia ja oivalluksia. Niitä jäi makustelemaan pitemmäksikin aikaa kauneutensa vuoksi! Mielenkiintoista oli myös Martyn valinta päähenkilöksi, sillä hän on ainakin mielestäni se vähemmän filosofinen pohdiskelija näistä kahdesta. Mutta oli hienoa päästä hänen päänsä sisään!

Rust on vieressä vielä sittenkin, kun todellisuus alkaa taas kannatella Martyn jalkoja.

Rustin läsnäolo tuntuu koko tekstin ajan. Kun Marty ajelehtii, tuntuu Rust enemmän kaksikkoa kannattelevana voimana. Hänestä huokuu mielestäni tekstissä juurikin se, että hän on tilanteen kanssa sinut itsensä kanssa - Marty taas vasta matkalla siihen. Näillä kahdella on kyllä mahtava kemia keskenään ja se sama todellakin oli läsnä tässä tekstissä.

Kiitos paljon tästä mielenkiintoisesta paluusta hienon sarjan tunnelmiin!