Ne muistot, joita en unohda (K-11), Kelmificci J/L

[Mjau]

// Alaotsikko: Kelmificci J/L huumorilla höystettyä romantiikkaa, 12.luku

Title: Ne muistot, joita en unohda
Author: Mjau
Genre: Huumorilla höystettyä romantiikkaa
Pairing: Lily/James + muita
Rating: K-11
Summary: Lilyn ja Kelmien seitsemäs vuosi Tylypahkassa. Lue lisää trailerista =)
Disclaimer: Rowling omistaa suurimman osan hahmoista ja paikoista. Ne joita et tunnista, ovatkin sitten omia luomuksiani.
A/N: Kelmien seitsemännestä vuodesta löytyy valtavasti ficcejä, tämän tarinan perusjuoni ei ole mitenkään uusi, mutta yritän saada mukaan mahdollisimman paljon erilaisuutta ja yllätyksellisyyttä.

Tämä ei ole ensimmäinen ficcini, mutta ensimmäinen HP aiheinen. Pahoittelen lukujen lyhyyttä, mutta ainakin kaikki jaksavat lukea, eikös? Armoa ei tarvitse antaa, tai no ehkä vähäsen, mutta luen mielelläni niin risuja kuin ruusujakin xD
Joten kaikki vain lukemaan ja kommentoimaan! =)

Traileri:
Joillekin vuosi on lyhyt aika, joillekin pitkä, mutta Tylypahkan lukuvuoteen mahtuu aina paljon…

…vitsailua…
“Haluatko kuulla vitsin?”
“En.”
“Fletkumadolla, luudanvarrella ja räiskeperäisellä sisuliskolla oli juoksukilpailu. Kuka voitti?”

…treffejä…
“Lähtisitkö Tylyahoon kanssani?”
“Vaikka.”

“Kamalimmat treffit ikinä!”

…yllätyksiä…
“Oih, kissa!”
“Mistäs se tupsahti?”

“Tivoli”, hän luki hämmentyneenä paperista. “Tylyahossa?”

…onnellisuutta…
He istuivat jonkin aikaa vierivieressä äänettöminä ja hymyillen pimeässä kuin hölmöt, mutta onnelliset sellaiset.

…pelkoa…
Hän jätti lauseensa kesken huomatessaan ystävänsä vasemman käden hihan olevan repaleinen ja verinen.
“Sinut täytyy viedä sairaalasiipeen!”

“Vaimennous!”
“Olkaa hiljaa! Olkaa hiljaa!”

…ja tietenkin rakkautta…
“Voi Lily, etkö tiedä?”
“Tiedä mitä?”
“Että hän on korviaan myöten pihkassa sinuun!”

“Hitto! Olisi pitänyt suudella häntä!“

[Anzzu]

Trailerisi kuulostaa niin hyvältä, että tahtoisin heti päästä lukemaan ensimmäisen luvun =) Toivon että ficcisi on yhtä hyvä, kuin kuulostaakin =)
Itse tykkään lukea ainakin lyhyempiä lukuja, joten minua ei ainakaan haitaa vaikka luvut olisikin lyhyitä =)

IIH, laita äkkiä ensimmäinen luku, odotan innolla! =)

[tuhkimo^^]

Traileri kuulosti mielestäni hyvältä ja odotan jo nyt ensimmäistä lukua. mua ei ainakaan haittaa vaikka luvut on lyhyitä, (en aina jaks alukea pitkiä )kunhan ne vaan on hyviä! Ja siis toivon että se eka luku tulee pian. Tänks!

Vähän sekava viesti, mutta ei voi mitään. 

- Tuhkimo^^

[NeitiMusta]

Tuleeko eka luku piankin?
Mä oon ihan malttamaton!
Haluun jo päästä lukeen tätä. Vaikutti aikasten mielenkiintoselt.


NeitiMusta.

[Mjau]

Kiitoksia paljon kommenteistanne, hyvä jos traileri miellytti Nyt saattekin ensimmäisen luvun lisäksi prologin kaupan päälle


Prologi

Lily Evans istui kotinsa ulkorappusilla nojaten päätään käsiinsä. Lempeä tuuli heilutti hänen ohutta hellemekkoaan paljastaen hänen hoikat säärensä.

Ovi avautui hänen takanaan. Lily ei kääntynyt, hän arvasi kyllä kuka tulija oli.
“Huomenna sinä siis lähdet?” Petunia Evans varmisti epäystävällisellä äänellä.
“Niin.”
“Loistavaa!”
“Niin on”, Lily kivahti yhtä epäystävälliseen sävyyn kuin sisarensa. “Vihdoinkin pääsen eroon sinusta!”
Petunia yritti keksiä pistävää vastausta, mutta hänen päähänsä ei pälkähtänyt mitään tarpeeksi ilkeää. Niinpä hän tyytyi luomaan ruman katseen sisarensa takaraivoon, ja palasi taloon. Ovi pamahti äänekkäästi hänen jäljessään, mutta Lily ei välittänyt.

Riita sisarten välillä oli kestänyt iät ajat, Lily ei edes yrittänyt muistaa, milloin se oli alkanut. Kenties silloin, kun hän yhdentenätoista syntymäpäivänään oli saanut kirjeen Tylypahkasta, noitien ja velhojen koulusta. Petunia oli auttamattoman kateellinen. Välillä he olivat sovussa, välillä pahimmat viholliset, Lily oli jo tottunut siihen. Nyt hänellä oli paljon miellyttävämpääkin ajateltavaa. Huomenna hän palaisi Tylypahkaan, johtajatyttönä, ja viimeistä kertaansa. Seitsemäs vuosi oli Tylypahkassa viimeinen.

Tuulenpuuska heilautti Lilyn punaiset hiukset hänen kasvoilleen, mutta tytön autuas ilme ei kadonnut hänen selvitellessään hiuksiaan.


1. luku
Vitsailua, poikakeskustelua ja yllätys

“Terve Lily!”
“Hei Beth!”
“Moi Lily”
“Moi Hilary!”
Lily huuteli tervehdyksiä ystävilleen ympäri laituria yhdeksän ja kolme neljännestä. Hänen ystävänsä huiskuttivat iloisesti käsiään ja Jane, Lilyn paras kaveri, viittoili häntä tulemaan luokseen.

Lily oli puolimatkassa raahaamassa arkkuaan, kun kuuli takaansa erilaisen, hiljaisemman tervehdyksen.
“Hei, Lily.”
Lily kääntyi ympäri ja vastasi hitaasti: “Ai, hei Potter.” Hän kääntyi takaisin ja yritti toivorikkaasti jatkaa matkaansa. James kuitenkin tarttui hänen olkapäähänsä ja jatkoi: “Haluaisitko tulla samaan vaunuosastoon kanssani?”
“Valitettavasti en”, Lily vastasi ja nyki olkapäänsä vapaaksi. “Ja jos aioit kysyä, saatko kantaa laukkuni, vastaus on myös ei”, hän sanoi ja James sulki pettyneenä suunsa.
“No, nähdään”, James sanoi. Lily huiskautti kättään epämääräisesti hyvästiksi ja kiiruhti kärsimättömän Janen luo.

“No”, Jane sanoi odottavasti Lilyn ehdittyä hänen vierelleen, “mitäs hän tahtoi?”
“Samaa kuin aina”, Lily vastasi lyhyesti ja hilasi arkkunsa junaan. Jane perässään hän lähti etsimään tyhjää vaunuosastoa.

Loput Kelmit, toisin sanoen Remus, Sirius ja Peter, olivat kuulleet Lilyn ja Jamesin keskustelun ja kävelivät verkalleen jälkimmäisen luokse. Sirius mittaili katseellaan loittonevaa Lilyä ja huomautti muina miehinä: “Lily on kyllä kaunistunut entisestään.”
“Kuulehan Anturajalka”, James sanoi mustasukkaisesti, “jos kosketkin häneen, niin minä…” James oli katsahtanut ystäväänsä juuri parahiksi nähdäkseen leveän virneen tämän kasvoilla, ja ymmärsi tämän pilailleen.
“Sehän oli vain leikkiä, Sarvihaara, älä nyt suutahda”, Sirius nauroi ja kohotti käsiään antautumisen merkiksi. James antoi takaisin samalla mitalla huomauttelemalla tämän pitkäaikaisesta ihastuksesta, mutta Remus lopetti sen lyhyeen.
“No niin, vitsiniekat! Lähdetään jo, ellette välttämättä halua juosta liikkuvaan junaan.”


Junamatkan jälkeen oli Tylypahkassa vuorossa lajittelu. Opettajien pöydän eteen korokkeelle oli tuotu nuhjuinen hattu, joka säikäytti pahasti suurimman osan ensiluokkalaisista puhkeamalla laulamaan:

“Oon hattu vanha, rähjäinen,
vaan en erehdystä tuota.
Tupaan jonne sut lajittelen,
sen tulosta epäilet suotta.
Kauan sitten ystävystä
neljä koulun perustivat,
vaan ei aina sopu ikuisesti kestä
ja hekin riitaantuivat.
Läksi lopulta Luihuinen,
tuo mies varsin ovela,
jäi vielä kouluun jälkeen sen
kolme neljästä perustajasta.
Yhä taikuutta opettaa Tylypahka,
ja neljään tupaan jaan
oppilaat mukaan luonteensa,
kunhan mieleenne kurkistaa saan.
Rohkeat Rohkelikkoon lajittelen,
viisaat Korpinkynteen.
Kiltit, auttavaiset Puuskupuhin tupaan
ja ovelat Luihuiseen.”

Laulun jälkeen ensiluokkalaiset lajiteltiin eri tupiin. Rohkelikkojen pöydässä Sirius Musta haukotteli makeasti. Lily teki ystävällisesti tilaa pienelle ensiluokkalaiselle tytölle, ja vilkaisi paheksuvasti Siriusta ja Peteriä, joilla oli haarukka ja veitsi jo valmiiksi käsissä. Pian ruoat ilmestyivätkin vateihin sekä kippoihin, ja ihmiset alkoivat onnellisina täyttää vatsojaan maittavilla ruokalajeilla.

Kun jälkiruoatkin oli syöty, oppilaat lähtivät omiin tupiinsa, ensiluokkalaiset valvojaoppilaiden johdolla. Lilyn ja Janen ehtiessä Rohkelikkotorniin, oleskeluhuoneeseen johtavan taulun eteen oli kerääntynyt sekalainen joukko rohkelikkoja.
“Salasana on ’kaunis leidi’” Lily tiesi, sillä McGarmiwa oli kertonut sen hänelle ja valvojaoppilaille junassa. Lähinnä Lihavan leidin muotokuvaa oleva rohkelikko ilmoitti salasanan ja leidi heilahti sivuun tirskahdellen hyväntuulisesti. Oppilaat vyöryivät sisään tupaan ja Lily oli tyytyväinen päästessään sen kotoisaan ilmapiiriin.

Suuri huone oli täynnä mukavia nojatuoleja ja pöytiä, joiden ääressä saattoi tehdä läksyjä tai pelata ystäviensä kanssa esimerkiksi Räjähtävää näpäystä. Palojäljistä päätellen jälkimmäinen oli huomattavasti suositumpaa.

Huoneen toisessa laidassa seisoskelleet Emily Lake ja Rose Hunter syöksyivät tervehtimään Lilyä ja Janea.
“Ihanaa nähdä teitä taas”, Emily sanoi tuttuun hillittyyn tapaansa rutistaessaan Lilyä.
“Mitäs poikarintamalle kuuluu?” Rose uteli heti heidän istahdettuaan lähimpiin tuoleihin.
“Ei mitään”, Jane sanoi hieman haikeasti, mutta intoutui sitten vastaamaan Lilynkin puolesta: “James ilmaantui näkyviin heti asemalla, kuten tavallista, mutta hän vaikutti tavallista vaisummalta. Mistäköhän se johtui?”
“Hän tietysti elää tämän vuoden hirveässä pelossa, sillä nyt on hänen viimeinen tilaisuutensa Lilyn suhteen. Joko hän saa tämän, tai sitten menettää”, Emily vastasi nauraen. Lilykin hymyili ja sanoi: “Voi raukkaa! Minä en valitettavasti aio tehdä asiaa hänelle helpoksi.”

Lily vietti rattoisan illan ystäviensä kanssa, mutta he olivat kaikki hieman väsyneitä, eivätkä viitsineet valvoa myöhään. He kiipesivät yhdessä kierreportaita pitkin makuusaliinsa.
Huone oli miellyttävän viileä ja kotoisa, vaikkei siellä ollutkaan juuri muuta kuin neljä suurta pylvässänkyä.
Jane riensi oman vuoteensa luokse, heilautti sauvaansa  ja jäi hetkeksi ihailemaan pinkeiksi muuttuneita verhoja, jotka laskeutuivat raskaina sängyn katoksesta.
“En ymmärrä, miksi he aina vaivautuvat vaihtamaan värin takaisin ennalleen”, hän mutisi hypähtäessään patjalleen istumaan. Lily hymyili lähestyessään omaa vuodettaan.

Jane oli vieraiden ihmisten joukossa vähän hiljainen, mutta hyvien ystävien kesken hän ilmaisi kantansa hyvin selvästi. Hänen hiuksensa olivat puolipitkät ja vaaleat, ja hän sitaisi ne usein pienelle nutturalle.
Emily ja Rose olivat molemmat ruskeahiuksisia, joskin Emilyn hiusten sävy lähenteli mustaa. Tämä oli luonteeltaan varsin rauhallinen ja jalat tukevasti maassa. Rose taas oli energinen ja temperamenttinen, eikä pelännyt sanoa asioita niin kuin ne olivat.

Lily seisahtui sänkynsä eteen ja huomasi kummastuneena, että sen verhot oli suljettu. Kun hän raotti niitä, hyppäsi lattialle lumivalkoinen karvainen otus.
“Oih, kissa”, Rose henkäisi ja kyykistyi houkuttelemaan pentua luokseen.
“Mistäs se tupsahti?” Emily ihmetteli ja Lily osoitti raolleen jääneitä verhoja.
“Tuolta. Mutta kuka kumma sen on tänne tuonut? Ja miksi ?”

Rose oli saanut kissan maaniteltua viereensä ja löysi pitkän turkin alle hautautuneen kaulapannan, johon oli kiinnitetty lappu.
“Lilylle Jamesilta”, hän luki ja Lily puuskahti ärtyneenä: “No siinäpä tuli vastaus kumpaankin kysymykseen! Sääli, jos se olisi ollut keneltä tahansa muulta, olisin voinut pitää sen.”
“Miten niin olisit voinut pitää sen?” Rose kauhistui. “Totta kai sinä pidät sen!”
“Katso nyt, miten suloinen se on”, Jane kiiruhti auttamaan.
Lily huokaisi. “Mutta en halua antaa Potterille vääränlaista kuvaa!”

Tytöt seisoivat hetken neuvottomina paikoillaan kissan kehrätessä äänekkäästi, ennen kuin Emily katkaisi hiljaisuuden:
“No, mutta voithan sinä sanoa Potterille, ettet halua häneltä lahjoja, ja pidät kissan vain sen suloisuuden takia.” Jane ja Rose nyökyttelivät innokkaina päitään.
“Nii-in”, Lily sanoi hieman epäröiden ja lisäsi hetken päästä: “Kuulkaa, onkohan se ruokittu?”

Loihdittuaan kissalle täyden vesikupin, Lily otti esiin kovakantisen päiväkirjansa. Hän kirjoitti siihen lyhyen selostuksen illastaan, ennen kuin asettui mukavampaan asentoon ja sulki silmänsä.


//Ja näin loppuu ensimmäinen luku, olettehan ihastuttavia ja kommentoitte Seuraavan luvun nimi on Ystävät palauttavat maanpinnalle.

[Anzzu]

JEA, jatkoit jo nyt! Ihanaa! Tämä ensimmäinen luku oli fantastinen, osaat kirjoittaa niin sujuvasti sekä mielenkiintoisesti! Ei tästä ole mitään negatiivista sanottavaa, toivottavasti muutkin osat ovat yhtä hyviä. Plussaa tulee, kun osilla on omat nimensä, mahtavaa! Maltan tuskin odottaa seuraavaa osaa!

[tuhkimo^^]

Jee jatkoa! tätä oli kyllä mukava lukea. en keksi oikeen nyt mitään rakentavaa palautetta (sori.) mutta jatkoa odotan.

- Tuhkimo^^

[Mjau]

Kiitos kommenteistanne Anzzu ja tuhkimo^^  Mukavaa, että tykkäät siitä, että luvuilla on nimet, Anzzu, sillä niitä on hauska keksiä.

Kaipailisin kuitenkin vielä vähän lisää kommentteja, ennen kuin laitan seuraavan luvun =/

[-Anerya-]

Kiva ficci, täältä saat uuden seuraajan Ei mitään moitittavaa, virheitä ei osunut silmiin ja jatkoa kehiin vaan

[Mjau]

-Anerya-: Kiitos ja kumarrus. Uudet lukijat aina kelpaavat

Jekaterina: Kiitos paljon Yritän vältellä liikoja kliseitä, mutta aihe on jo niin käytetty, että se on todella vaikeaa ainakin minulle. Mutta juonenkäänteitä on kyllä vielä paljon tulossa =D Mitä lukujen pituuteen tulee, niin ihmiset pitävät niin eripituisista luvuista, että kaikkia on vaikea miellyttää. Huomasin kuitenkin, että kolmas luku on venähtänyt aika pitkäksi 




2. luku
Ystävät palauttavat maanpinnalle

Lily heräsi varhain seuraavana aamuna auringonsäteiden siivilöityessä pylväsverhojen raosta vuoteeseen. Kissa oli yön aikana kömpinyt hänen viereensä ja nukkui nyt suloisella sykkyrällä toisella hänen tyynyistään. Kun Lily nousi ja pukeutui, kissa seurasi perässä kuin varjo. Jane heräili samoihin aikoihin ja Lily pyysi tätä mukaansa Pöllölään.
“Tilaan kissanruokaa”, Lily selitti heiluttaen kädessään olevaa kirjekuorta.

Lilyllä ei ollut omaa pöllöä, joten hän valitsi koulun pöllöistä yhden, jonka jalkaan sitoi kirjeensä. Pöllön noustessa lentoon, Jane kysyi yllättäen: “Kuka on valittu Johtajapojaksi tänä vuonna?”
Lily muisteli edellistä päivää ja vastasi: “McGarmiwa kertoi hänen nimensä, mutta hän ei päässyt junassa neuvomaan uusia valvojaoppilaita jonkin sairastumisen takia. Muistaakseni pojan nimi oli Justin Penton, hän on Puuskupuhista. Mitä nyt?"
Jane oli rypistänyt otsaansa ja hymyili.
“Voi Lily, etkö tiedä?!” hän puuskahti.
“Tiedä mitä?”
“Että Justin on korviaan myöten pihkassa sinuun”, Jane selitti nauraen. “Hän on varmaan onnensa kukkuloilla!”
“Voi ei”, Lily voihkaisi. “Ikään kuin Potterissa ei olisi tarpeeksi päänvaivaa!”

Lilyn ja Janen saapuessa aamiaiselle, Kelmit istuivat jo Rohkelikon pöydässä ja James viittoili innokkaasti Lilylle.
“Hei Evans, kuulitko että minusta tehtiin Rohkelikon huispauskapteeni?”
“Ai, sehän hienoa”, Lily sanoi ja istahti pojan viereen. Tämän iloinen ilme vaihtui nopeasti, kun Lily alkoi rähjätä ei-toivotuista lahjoista.
“Enkä halua sinun antavan minulle enää mitään lahjoja, ymmärrätkö?” Lily kysyi lopuksi.
“Ymmärrän”, James vastasi säyseästi ja jatkoi sitten sellaisella sävyllä kuin Lily olisi kiittänyt häntä lahjasta: “Ja sen kissan nimi on muuten Jamesina, lyhennettynä Jasu.”
Sen kuullessaan Jane vetäisi ruokaa väärään kurkkuun ja Rosen hakatessa häntä selkään, Lily ärähti: “James, sinä olet ihan toivoton tapaus!”, ja siirtyi istumaan kauemmas pojasta.

James säteili. “Kuulitteko, hän kutsui minua etunimellä?! Sen täytyy merkitä jotain.”
Sirius läimäisi ystäväänsä selkään ja sanoi: “Voi, tokihan se merkitsee. Ja Lilyn tuima ilme selitti sen merkityksen paremmin kuin tuhat sanaa!”
Jamesin ilme synkkeni Siriuksen ja Peterin räkättäessä hänen vierellään. Remus vain pudisteli päätään Päivän profeettansa takana.

Lilyn Johtajatytön velvollisuuksiin kuului partioida Tylypahkan käytävillä pari kertaa viikossa yhdessä Johtajapojan kanssa.
Torstai-iltana Lily tapasi Justin Pentonin linnan suurten pariovien edessä.
“Hei!” poika tervehti hymyillen. Hänellä oli komeat kasvot, ruskeat hiukset ja hyvin ystävällinen hymy. Seitsemäsluokkalaisilla rohkelikoilla oli yrttitietoa yhdessä samanikäisten puuskupuhien kanssa, mutta Lily ei ollut koskaan kiinnittänyt mitenkään erityisesti huomiota Justiniin.
“Hei!” Lily vastasi nopeasti. “Aloitetaanko tyrmistä ja edetään torneihin?”
Justin vastasi myöntävästi ja he lähtivät kävelemään vieretysten.

Enimmäkseen he olivat vaiti, mutta välillä Justin esitti kysymyksiä.
“Onko sinulla lemmikkejä?”
Lily nyökkäsi. “Minulla on pieni kissanpoikanen.”
“Mikä sen nimi on?” Justin uteli, kun he alkoivat kiivetä tähtitornin portaita.
“Jam- Jasu”, Lily vastasi ja punastui. “Se on tyttökissa.”

Lily astui ensimmäisenä tähtitornin ovesta sisään ja punastus syveni entisestään. He olivat yllättäneet kaksi viidesluokkalaista kiihkeästi suutelemasta toisiaan. Jostain syystä Lilyä nolotti nähdä sellaista Justinin seurassa. Hänen helpotuksekseen poika otti komennon.
“Collins ja McGregor, tiedätte hyvin, ettei täällä saa olla tähän aikaan. Kaksikymmentä pistettä pois Korpinkynneltä ja alkakaa painua takaisin tupaanne!”
Tyttö ja poika tottelivat nuristen ja katosivat portaisiin. Justin vilkaisi Lilyä, ja tämä päätti ryhdistäytyä.
“No niin, tämä oli viimeinen torni. Mekin voimme varmaan jo lähteä nukkumaan”, Lily sanoi tavallista äänensävyä tavoitellen. Justin nyökkäsi ja he lähtivät.

Lilyn saapuessa oleskeluhuoneeseen, se oli lähes tyhjä. Emily istui yhdessä nurkassa lukemassa ja Jasu makasi hänen vieressään lattialla.
“Miten meni partiointi”, Emily kysyi huomatessaan ystävänsä.
Lily kohautti olkapäitään ja nosti Jasun syliinsä.
“Jane kertoi Justinin olevan ihastunut minuun, mutta hän käyttäytyi ihan normaalisti, toisin kuin eräs Kelmi.”
Emily hymyili ja sipaisi hiussuortuvan korvan taakse.
“Toisilta löytyy itsehillintää, toisilta ei.”

Lily silitteli Jasun pehmeää turkkia ja kissa kehräsi äänekkäästi.
“En kyllä ikinä, ikinä tule kutsumaan tätä kissaa Jamesinaksi!” hän puuskahti ja sai Emilyn nauramaan.
“Oli kyllä huvittavaa kuulla se nimi aamulla”, Emily virnisti. “Jane melkein tukehtui ruokaansa ja minä olin vähällä purskauttaa kurpitsamehut suustani.”
“Niin, olihan se aikamoinen pommi. Mutta silti, mitä ihmettä James, tai siis Potter oikein ajatteli antaessaan sellaisen nimen?” Lily mutisi.
Emily katsoi ystäväänsä hieman vakavoituneena ja kysyi: “Kuule Lily, eikö ala olla hieman tarpeetonta kutsua häntä sukunimellä?”
“Ehkä”, Lily myönsi, “mutta tuntuu liian tuttavalliselta sanoa häntä Jamesiksi. Ikään kuin me olisimme kavereita.”
“No olisiko se nyt niin kamalaa olla hänen kaverinsa? Tuleehan Rosekin hyvin juttuun Siriuksen kanssa. Ja minusta Remus on oikein mukava.”
“Ja kohta Jane varmaan iskee silmänsä Peteriin”, Lily vitsaili ja he nauroivat hetken, mutta Emily ei antanut Lilyn ohittaa hänen kysymystään.
“Kai sinä sitten olet oikeassa”, Lily lopulta sanoi ja laski Jasun sylistään. “Taidan mennä jo nukkumaan. Hyvää yötä!”
Jasu vilkuili hetken tytöstä toiseen ja päätti sitten seurata Lilyä.



//Pahoittelen lyhyttä lukua, seuraava on pidempi.
Seuraavan luvun nimi on Juonittelua. Olen julma ja vaadin kommentteja, ennen kuin saatte jatkoa

[NeitiMusta]

Tää oli hyvä luku. Luin edellisenkin, mutten kerennyt sillon kommentoimaan, joten tässä nyt on.
Jamesin täytyy olla aika kahjo, koska ei kukaan anna sellast nimee kissalle. Oli toisaalt tosi sulosta, että se anto sellasen lahjan.
Jään tässä odotteleen jatkoo.

NeitiMusta.

[Anzzu]

Todella hyvä jatko oli! Kirjoitat asiat mielenkiintoisasti =) Mukavaa kun laitat aina seuraavan luvun otsikon =) Odotan innolla kolmatta lukua, luvun nimikin on niin mielenkiintoinen että tahtoisin heti lukea sen. Nopeasti vain jatkoa!

[tuhkimo^^]

Oih ihanaa jakoa! <3 sen kissan nimi oli kyllä hyvä. Odotan jo kolmatta lukua aivan innoissani.

- Tuhkimo^^

[Mjau]

Kiitokset kaikille neljälle ihanalle kommentoijalle, olette päiväni piristys. Itselläni oli hauskaa kissan nimeä keksiessäni, joten hyvä, että tekin piditte siitä.
Yritän kirjoittaa enemmän kuvailua, sillä tiedän kyllä, että on tylsää lukea pelkkää dialogia. Ja toivon, että ette mestaa minua siitä hyvästä, että Regulus Musta esiintyy tässä luvussa, sillä hän on välttämätön juonen kannalta. Mietin pitkään, ketä henkilöä hänen paikallaan käyttäisin, mutta lopulta päädyin Regulukseen.

Tässä ainakin olevinaan pitkä luku, se näytti worksissa pidemmältä:


3. luku
Juonittelua

Seuraavana päivänä ennen Taikaeläinten hoidon tuntia Lilyn ja Rosen kävellessä kohti Rohkelikkotornia, he huomasivat valkoisen karvakerän istuvan portaissa.
“Jasu”, Lily huudahti ja kiirehti nappaamaan kissan syliinsä. “Miten ihmeessä se on päässyt pois makuusalista?” Jasu rimpuili hänen sylissään heidän jatkaessa matkaa.
“Tuota, minä saatoin vahingossa päästää sen”, Rose tunnusti. “Tunsin makuusalista lähtiessäni kosketuksen jaloissani, mutten nähnyt mitään, joten arvelin kuvitelleeni sen. Anteeksi.”
“Voi, ei se mitään”, Lily vakuutti. “Eihän Jasulle kuinkaan käynyt.”
Rose vilkaisi pienikokoista kissanpentua.
“Onneksi se ei törmännyt vahtimestarin häijyyn kattiin, se olisi voinut löylyttää Jasun”, hän totesi.
“Tai toisin päin”, Lily sanoi uskollisena lemmikilleen. Hän oli huomaamattaan jo ehtinyt kiintyä siihen.

Lilyn puolituttu, Karl Richards, tuli heitä vastaan ruuhkaisella käytävällä ja kehui Jasua.
“En tiennytkään, että sinulla on kissa”, Karl sanoi rapsutellen Jasua korvan takaa.
“Ei minulla ollutkaan, ennen kuin James Potter antoi tämän minulle yllätyslahjana”, Lily kertoi. Karl kohotti kulmiaan. “Taisi olla melkoinen yllätys. Mutta minun täytyy mennä, etten myöhästy tunnilta. Nähdään.” Karl lähti ripein askelin siihen suuntaan, josta Lily ja Rose olivat tulleet. Lily kääntyi lähteäkseen ja törmäsi vahingossa Regulus Mustaan, joka änkesi röyhkeästi hänen ohitseen, jolloin Jasu oli vähällä pudota. Se naukaisi ja takertui Lilyyn upottaen kyntensä kaavun läpi tämän ihoon. Lily älähti ja veti kissaa kauemmas ihostaan.
“Tule, Rose! Mennään äkkiä, ennen kuin Jasu repii kaapuni niin rikki, että se putoaa päältäni”, hän ähkäisi ja lähti työntymään eteenpäin tungoksessa.

Perillä Lily laski kissan alas ja tarttui lattialla lojuvaan leluhiireen. Hän ravisti sitä edestakaisin lattiaa vasten saaden Jasun vaanimaan sitä. Lopulta hän heitti sen huoneen toiseen päähän, jolloin Jasu ryntäsi salamana sen perään.
“No niin, olehan nyt kiltti kissa ja pysy täällä”, Lily komensi, nappasi Taikaeläintenhoidon kirjan, jota alun perin oli tullut hakemaan, ja lähti häntä odottelevan Rosen luokse.

Päivällisaikaan Jamesille valkeni, etteivät Kelmit olleet tehneet vielä yhtään kepposta. Remus oli jo ehtinyt toivoa Jamesin, Siriuksen ja Peterin kypsyneen sen verran, että olisivat jättäneet moiset temppuilut, mutta turhaan.

Istuessaan pöydän ääressä James katseli ohi kävelevää Kalkarosta ja kysyi ystäviltään: “Johtuuko se vain minusta, vai ovatko Ruikulin hiukset tavallistakin rasvaisemmat?”
“Ei, kyllä ne todella ovat pesun tarpeessa”, Sirius sanoi seuraten vaivattomasti Jamesin ajatustenjuoksua. Tämä heilautti taikasauvaansa mutisten “Kuuraannu”, jolloin Kalkaroksen hiukset alkoivat vaahdota. Severus Kalkaroksen kädet kohosivat automaattisesti saippuaiseen päähän. James, Sirius ja Peter nauroivat äänekkäästi pöydässään ja pian nauroi suurin osa rohkelikoista, puuskupuheista ja korpinkynsistäkin. Jopa jotkut luihuisten pöydässä istuvat oppilaat tirskuivat, sillä Kalkaros ei ollut kenenkään suosiossa ja näky oli varsin huvittava.

Kalkaros sai kaivettua taikasauvan kaapunsa taskusta saippuasta liukkailla käsillään ja lopetti hiuksiaan riepottelevan taian. Vaahto katosi ja hiuksista tuli kuivat, mutta ne olivat hullunkurisesti pörröiset.

“James, keskellä Suurta salia!” Rose päivitteli. “Oletko tullut höperöksi kesäloman aikana?” Hän käänsi Jamesin päätä niin, että tämä näki heitä kohti harppovan  tuimailmeisen McGarmiwan. Kalkaros puristi taikasauvaansa rystyset valkeina, mutta päätti kostaa Kelmeille myöhemmin, kun he eivät olisi opettajien valvovien silmien alla.

“James Potter, oliko tuo sinun käsialaasi?” professori McGarmiwa tiukkasi ehdittyään Jamesin eteen. Hän vilkaisi nopeasti Kalkarosta, joka kulki kohti luihuisten pöytää yrittäen samalla lytistää hiuksiaan.
“Kyllä, professori, mutta ethän toki rankaise minua palveluksen tekemisestä?” Vastausta odottamatta James jatkoi: “Nähkääs, jos Ru- Kalkaroksen hiusten olisi annettu jatkaa likaantumistaan, niistä olisi alkanut valua rasvaisia pisaroita lattialle, jolloin joku viaton oppilas - tai opettaja - parka olisi saattanut liukastua!”
Jos Jamesin puheet huvittivat McGarmiwaa, hän ei antanut sen näkyä, vaan piti ilmeensä tuimana.
“Kymmenen pistettä pois Rohkelikolta ja jälki-istuntoa tänä iltana. Vahtimestari antaa sinulle varmasti jotain kunnollista siivottavaa”, hän sanoi armottomasti ja palasi opettajien pöytään.
“Hyvä yritys, kamu, hyvä yritys”, Sirius naureskeli Jamesin syödessä hieman happamana ruokaansa.

Seuraavana päivänä, joka oli lauantai, Kalkaros mietti kostoaan. Nyt, kun jokaisen tuvan huispausharjoitukset olivat taas alkaneet, hän harkitsi Potterin pudottamista luudalta. Silloin hänellä kuitenkin olisi ollut koko huippausjoukkue vastassaan… Hänen kävellessään käytävällä huonoryhtisenä näissä mietteissään, neljä luihuispoikaa asettui seisomaan hänen eteensä. Yksi heistä oli Regulus Musta, Siriuksen pikkuveli.
“Niin?” Kalkaros töksäytti seisahtuen.
“Nämä ystäväni tässä näin ihmettelevät, miksi haluan edes puhua kaltaisellesi luuserille”, Regulus aloitti. Hänen ystävänsä näyttivät yllättyneiltä, he eivät selvästikään olleet odottaneet Reguluksen paljastavan heidän sanojaan Kalkarokselle.
“Mutta”, Regulus jatkoi, “minusta yhdenkään luihuisen ei pidä hävitä rohkelikolle.”
“Mitä yrität sanoa?” Kalkaros ärähti töykeästi mulkoillen tätä ja muita luihuisia.
“Se, mitä yritän sanoa, on että me autamme sinua kostamaan Potterille”, Regulus vastasi ärsyyntymättä Kalkaroksen äänensävystä.
“En tarvitse apuanne”, Kalkaros sanoi halveksivasti ja yritti työntyä heidän ohitseen.
“Et ehkä nyt, mutta tuskin haluat kohdata loputtoman kostokierteen yksinäsi”, Regulus sanoi lipevästi.

Kalkaros kohotti kätensä puuskaan. Reguluksen sanoissa oli järkeä. Hän oli kyllästynyt olemaan yksin porukkaa vastaan.
“No, hyvä on sitten”, hän myöntyi. “Mitä haluatte tehdä?”
“Hyvä että kysyit”, Regulus sanoi hymyillen. “Meillä nimittäin on tehtävä sinulle.”

Hetkeä myöhemmin Kalkaros käveli poispäin Regulus Mustasta ja kumppaneista.
Jos joku täällä on luuseri, niin Mustan ystävät, Kalkaros ajatteli. Eivät suutaan aukaisseet. Seuraavat vain Regulusta kuin kanat kukkoa.

Kuuloetäisyyden ulkopuolella yksi ‘kanoista’ kuitenkin avasi suunsa ja sanoi: “En kyllä edelleenkään käsitä, miksi haluat auttaa tuota rasvalettiä.”
“Enimmäkseen aionkin huvitella hänen kustannuksellaan”, Regulus sanoi virnistäen.


Muutama päivä kului tavanomaisen koulutyön parissa, lukuun ottamatta sitä, kun Peter Piskuilanin loitsutunnilla tekemä taika iskeytyi hänen omaan nenäänsä. Loppuviikon hän sai kulkea valtava laastari kärsineen nenänsä päällä. Edes taitavalta matami Pomfreyltä ei löytynyt sille nopeaa parannuskeinoa.

“Milloinkohan pääsemme taas Tylyahoon?” Emily mietti eräänä päivänä aamiaispöydässä.
“Jaa-a”, Lily vastasi katsoen kuinka Sirius leijutti kukkurallista lusikkaa pahaa-aavistamattoman alempiluokkalaisen pään päälle. “Ja milloinkohan Kelmit lakkaavat olemasta kelmejä?” Lily pyöräytti taikasauvaansa, jolloin lusikan sisältö roiskahtikin Siriuksen naamalle.
“Äläkä kuvittelekaan aloittavasi mitään ruokasotaa, tai saat viikon jälki-istuntoa”, Lily uhkasi heristäen Siriukselle etusormeaan, tämän lastatessa lusikkaan uutta kuormallista.
“Jessus, Lily, milloin sinusta on tullut noin tylsä?” Sirius kysäisi virnuillen. “Tai ehkä olet ollut sellainen koko ikäsi”, hän lisäsi madaltaen ääntään, mutta edelleen kuuluvasti.
“Ja ehkä sinä tulet olemaan koko ikäsi tuolla lastentarhatasolla”, Lily näpäytti pyöritellen silmiään.

Samana iltana Lily huomasi Rohkelikkotornin ilmoitustaululla lapun, jossa kerrottiin, että seuraava Tylyaho-viikonloppu olisi jo sillä viikolla. Lily lähti kertomaan uutisen Emilylle ja Roselle, jotka olivat makuusalissa tekemässä läksyjä. Tai oikeammin sanottuna Emily teki läksyjä ja Rose selaili Päivän profeettaa.
“Kuinka monta prosenttia nuoret noidat teidän mielestänne käyttävät aikaa juoruiluun?” Rose kysyi Lilyn ilmestyttyä huoneeseen.
“No, sinun tapauksessasi varmaan sellainen 99% olisi aika lähellä totuutta”, Emily piikitteli. “Kuinka niin?”
Rose näytti hänelle kieltään.
“Täällä lehdessä on kysely”, hän vastasi Lilyn istuessa hänen vierelleen sängylle ja tähyillessä lehteä.
“Mutta en minä niin paljoa juoruile! Lilyltäkin olisin voinut kysyä, miten Justinin kanssa menee, vaan en ole kysynyt”, Rose tuhahti.
“Olisit kysynyt suoraan vain”, Lily totesi. “Mitään kerrottavaa ei nimittäin ole. Luulen Janen erehtyneen, eikä Justin olekaan ihastunut minuun. Ja hyvä niin!” hän lisäsi nopeasti. Emily ja Rose vaihtoivat paljon puhuvan katseen.
“Hei, ihan tosi”, Lily sanoi, mutta hänen ystävänsä eivät edelleenkään näyttäneet vakuuttuneilta.
“Äh, menen alas tekemään läksyjä”, Lily sanoi suutahtaneena ja nappasi pari koulukirjaa ja kirjoitusvälineet mukaansa.

Lilyä ei ihmetyttänyt, että Emily teki läksyjä makuusalissa, sillä oleskeluhuoneessa oli melkoinen meteli. Pikkuhiljaa porukkaa alkoi kuitenkin valua nukkumaan. Lily haukotteli ja suunnitteli hänkin nukkumaanmenoa, kunnes huomasi unohtaneensa tehdä pitkän esseen Pimeyden voimilta suojautumisesta, jonka palautuspäivä oli jo seuraavana päivänä. Ähkäisten hän veti esiin pergamenttia ja kyseisen aineen kirjan. Hän ei ehtinyt enää käydä kirjastossakaan, joten hänen oli pärjättävä oppikirjalla ja omilla tiedoillaan.

Lily kirjoitti keskittyneesti sulkakynä sauhuten Jamesin ilmestyessä hänen viereensä.
“Ulkona on hieno puolikuu”, James totesi kokeilevasti.
“Niin”, Lily sanoi hajamielisesti lopettamatta kirjoittamista.
“Onko mukavaa päästä taas Tylyahoon?” James jatkoi.
“Toki”, Lily vastasi ja siirtyi toiselle pergamenttirullalle.
“Lähtisitkö sinne kanssani?” James kysyi jännittyneenä.
“Vaikka.”
James nosti nyrkkinsä ilmaan ja lausui äänettömästi ‘jes‘.
“Mahtavaa!” hän riemuitsi ja kiiruhti kierreportaisiin, ennen kuin tyttö ehtisi perua. Kauhistuneena Lily nosti katseensa paperista tajutessaan, mitä oli luvannut.

Hän istui yhä paikoilleen jähmettyneenä Janen tullessa hetkistä myöhemmin sisään muotokuva-aukosta.
“Voi Jane, mitä minä olenkaan mennyt tekemään”, Lily tuskasteli ja laski kädessään pitelemänsä sulkakynän pöydälle.
“Mitä sinä sitten teit?” Jane kysyi uteliaana istuutuen nojatuoliin ystävänsä viereen.
“Lupasin lähteä Jamesin kanssa Tylyahoon. Älä katso minua noin”, Lily lisäsi nähdessään Janen ilmeen. “Hän kieroili sen ulos suustani, kun olin keskittynyt muuhun!”
“No”, Jane sanoi hitaasti, “hätä ei ole tämännäköinen. Jos et voi perua tekemääsi lupausta, niin esitä Jamesille, että pidät jostain muusta. Suutele vaikka jotain poikaa hänen nähtensä. Tuskin James silloin lähtee kanssasi Tylyahoon. Tai jos lähtisikin, niin tuskin liehittelisi sinua yhtä paljon.”
Lily tuijotti Janea silmät suurina.
“Kaipa se toimisi”, hän myönsi. “Mutta missä sinä muuten olit näin myöhään?”
“No, äiti rakas, tapasin yhden pojan”, Jane vastasi hymysuin ja Lily vaati häntä kertomaan kaiken. Vaikka molemmat olivat unisia, he kiipesivät ylös kierreportaita vasta puolen tunnin kuluttua.
“Älä sitten kerro muille”, Jane kuiskasi käsi ovenkahvalla. “Minusta tuntuu, että Emilykin pitää hänestä.”
“En kerro, lupaan sen”, Lily vakuutti ja he astuivat sisään makuusaliin.


// Seuraava luku on nimeltään Väärinkäsityksiä.

[Anzzu]

Ihanaa kun jatkoit näin pian. Minua menee kohta hermot kun en voi antaa kriittistä palautetta!! =D Olet jotenkin täydellisen oloinen kirjoittaja =) Minä en ainakaan huomannut yhtäkään virhettä =)
Tämä luku oli todella hyvä, eikä minua ainakaan ärsyttänyt että olit laittanut siihen Reguluksen. Jatka samaan malliin niin hyvää tulee!
Tahtoisin lukea jo jatkoa, laita taas pian lukuja lisää!! Niin ja luku oli pitkä =)

[NeitiMusta]

Ihanaa et on tullu uus luku ja et se oli noin pitkä!
Mä en hirveesti tykkää Severuksest, mut Regulus ei silti sais olla sille ilkee. Mä tykkään nimittäin Reguluksest enenmmän
Ja sit oli viel jotain.. ainii.. ei Lily saa suudella jotain toista..

NeitiMusta.

[Larísa]

Oi vitsi! Luin tän nytte vähän tälleen "sivusilmällä" jos niin voi sanoa, mutta täytyy sanoa että silleenkin luettuna tää vaikutti tosi hyvältä.
Ja Lilyn pitää ehdottomasti suudella jotain toista. Sitte se murtaa Jamesin sydämen ja Lily tyntee omantunnontuskia ja sitten sen on pakko mennä pyytämään Jamesilta anteeks ja kerrottava että oikeesti pitää siitä <3
Okoo, tosi epäselvä viesti ja varmaan täynnä kirjotusvirheitä, mutta kun mulla on kiire kun mut häädetään ihan kohta koneelta.
Tuun parantelee tätä kommenttii ja lukee tän ficin kunnolla kun taas pääsen koneelle
<3:lla
Larissa

[Scaramouche]

Oi, tää on hyvä! Just sopivan mittaisia lukuja, odotan innolla jatkoa! 

[Mjau]

Oi, näin paljon ihania kommentteja Suuret kiitokset kaikille, ja Larissa, toivottavasti pidät ficistä vielä luettuasi sen kunnollakin

Yhdistin kaksi lukua kolmanneksi luvuksi, koska ne olivat yksinään niin lyhyitä. Siitä syystä luvun nimi vaihtuu.
Mietin pitkään, viitsinkö laittaa nelosluvun nimen englanniksi ja lopulta sitten laitoin, koska se on kuitenkin niin selkeä, että arvelin ettei ketään häritse =D Toivottavasti olin oikeassa. Ja laitoin nyt neljännen luvun nimen kolmannelle luvulle, joten "Väärinkäsityksiä" on syrjäytetty xD

Olisin laittanut tämän luvun jo eilen, mutta "ihana" nettini lakkasi toimimasta juuri, kun olin lähettämässä tämän. Mutta tässäpä tämä nyt:


4. luku
Dates from hell

Lily heräsi yöllä tömähdykseen ja Janen kiroiluun. Unisena hän raotti vuodettaan ympäröiviä verhoja ja kurkisti huoneeseen. Janen pylvässängyn verhot lojuivat maassa ja Jane itse oli polvillaan lattialla. Hän yritti pyydystää verhojen alla ryömivää möykkyä.
“Älä vain sano, että Jasu on tuon takana”, Lily voihkaisi kompuroiden pois sängystä.
“Ei minun tarvitse sanoa sitä, kun hoksasit sen itsekin”, Jane murahti. Hän ei ollut parhaimmillaan kesken unien herätettynä. Hän sai otteen Jasusta ja kiskoi sen pois kankaan alta. Lily kiiruhti ottamaan sen syliinsä, josta Jasu tapitti häntä en-minä-mitään-tehnyt - ilme naamallaan.
“Anteeksi, minä loihdin nuo taas ehjiksi”, Lily lupasi Janen noustessa seisomaan.
“Ei tarvitse. Kunhan pidät tuon petoeläimen erossa sängystäni loppuyön”, Jane sanoi ja korjasi verhot taikasauvallaan. Ne kiinnittyivät ensin tankoon, josta olivat roikkuneet, ja sen jälkeen Jasun kiipeilystä aiheutuneet lukuisat raatelujäljet katosivat.
“Öitä”, Jane mutisi ryömiessä sänkyynsä.
“Öitä.”
“Ja hei Lily…”
“Niin?”
“Osta tuolle katille raapimispuu!”


Päivät kuluivat ja viikonloppu lähestyi, mutta Lily ei saanut toteutettua Janen suunnitelmaa. Sitä vaikeutti se tosiasia, ettei hän voinut suudella ketään noin vain aiheuttamatta vakavaa väärinkäsitystä. Toki hänellä oli kaveripoikia, jotka varmaan olisivat suostuneet auttamaan, mutta Lilyllä oli tunne, ettei heidän ystävyytensä sen jälkeen olisi täysin ennallaan.

Lily ei ollut viime aikoina nähnyt Jamesia juurikaan, ja alkoi arvella tämän välttelevän häntä, jottei hän vain pääsisi perumaan lupaustaan.

Perjantai-ilta koitti ja seuraavana päivänä oppilaat, jotka olivat saaneet lupalappuun allekirjoituksen, pääsisivät Tylyahoon. Opettajat olivat keskustelleet paljon siitä, olisiko pääsyyn syytä asettaa jonkinmoinen ikäraja, mutta siihen aikaan vielä kaikki luvan saaneet pääsivät sinne iästä riippumatta.

Illallisen jälkeen Lily käveli Janen kanssa ulos Suuresta salista.
“Ehkä minun olisi vain parasta sanoa Jamesille, etten haluakaan lähteä Tylyahoon”, Lily totesi. “Tuolla hän onkin. Odotatko minua tässä?” Jane vastasi myöntävästi ja Lily lähti kävelemään kohti Peterin seurassa olevaa Jamesia. Tämä ilmeisesti huomasi hänen tulevan, koska lähetti Peterin pois. Lily oli kuitenkin vielä kaukana Jamesista Justinin ilmestyessä hänen eteensä.
“Hei, halusin vain muistuttaa sinua Tylyahoreissun säännöistä, jotka meidän pitää tänään kertoa ekaluokkalaisille”, Justin sanoi.
“Ai niin, tosiaan. Olin unohtanut”, Lily huokaisi läpsäisten käden otsalleen. Oli niin muita asioita mielessä, hän ajatteli, mutta ei viitsinyt sanoa sitä ääneen. “Nytkö se oli?”
“Kyllä, ekaluokkalaiset odottavat meitä salissa”, Justin vastasi.
“Selvä, mennään”, Lily sanoi ja oli lähtemäisillään, mutta saikin idean nähdessään Jamesin katselevan heitä. “Tuota, kuule… Voisitko tehdä minulle suuren palveluksen?” hän kysyi.
“Toki”, Justin vastasi hymyillen.
“Esitä, että olet ihastunut minuun”, Lily sanoi ja astui lähemmäs ylettääkseen painamaan huulensa pojan huulia vasten. Sivusilmällä hän näki, että James juoksi pois. Suunnitelma toimi kuin unelma. Tai sitten ei.

Lily säpsähti tuntiessaan Justinin kielen omaansa vasten ja irrottautui pojasta.
“Kiitos, sinusta oli paljon apua”, Lily sanoi, mutta hänen yllätyksekseen Justin kietoi kätensä hänen ympärilleen ja kumartui suutelemaan häntä uudelleen. Työntäen käsillään Justinia rintakehästä Lilyn onnistui päästä vapaaksi.
“Taisit nyt käsittää väärin”, hän sanoi erittäin vaivaantuneena. “Tarkoitukseni oli vain saada yksi poika ymmärtämään, etten ole kiinnostunut hänestä.”
“Näin sen kyllä, mutta voit hyvin myöntää pitäväsi minusta. Olen nähnyt, miten olet katsonut minua partiointikierroksilla.”
“Ei, ei… Ihan tosi, olet ymmärtänyt minut väärin…” Lilyn teki mieli paeta, mutta salin ovelta kurkistava opettaja tivasi: “Aiotteko valvottaa oppilaita koko yön?”, eikä Lilyn auttanut kuin mennä Suureen saliin yhdessä Justinin kanssa.

Nähtyään Lilyn suutelevan jotain poikaa, James ryntäsi Rohkelikkotorniin. Poikien makuusalissa Remus sai puristettua hänestä ulos, mitä oli tapahtunut.
“Älähän nyt, Sarvihaara”, Sirius lohdutteli. “Kyllä sinä selviät tästä, niin kuin selvisit siitäkin, kun Lily seurusteli kolmannella luokalla. Ja neljännellä. Ja kuudennella…”
“Kiitos, riittää jo”, James ärähti. “Tuki suusi.”


Lilyn harmiksi James halusi yhä treffeille, joten hän hyvästeli ystävänsä koulun ulko-ovilla ja lähti kävelemään Tylyahoon pojan kanssa.
“Nämä ovat sinulle”, James sanoi ojentaen pienen kimpun kauniita kukkasia. Lily otti ne hämmentyneenä vastaan.
“Kiitos.” Samassa kukista purskahti vettä hänen kasvoilleen ja rinnuksilleen.
“Pilailukukkasia, eivätkö olekin hauskoja?” James kysyi virnistellen, mutta katsomatta Lilyyn.
“Suorastaan hulvattomia”, Lily sanoi happamasti kuivaten itseään ja viskaten kukkakimpun tienvarteen.

Jos treffit alkoivat huonosti, niin eivät ne siitä kyllä parantuneet. He kiertelivät muutamissa kaupoissa, kunnes päättivät mennä Hunajaherttuaan.

Lily kurkotteli saadakseen ylähyllyllä olevia marmorikuulamakeisia (kauniita koristeina, lyömättömiä peleissä, herkullisia syötyinä) ja oli juuri tarttumassa taikasauvaansa, kun James astui hänen viereensä ja sanoi:
“Anna kun minä.” James tarttui yhteen rasiaan ja veti sen hyllyltä, mutta päästikin siitä yllättäen irti, jolloin se kolahti Lilyn päähän.
“Auts!” Lily älähti ja hieroi päälakeaan.
“Älä nyt, eiväthän ne oikeasti ole marmoria”, James sanoi röyhkeästi. Lily olisi läimäyttänyt häntä, jollei kolme asiakasta olisi juuri työntynyt heidän välistään.
“Minulle riitti, lähden takaisin Tylypahkaan”, Lily kivahti ja lähti raivaamaan tietään ulko-ovelle.
“Odota”, James pyysi lähtien hänen peräänsä ja tavoitti tämän ulkona. “Käydään vielä pikaisesti Kolmessa luudanvarressa. Et kai halua lähteä täältä juomatta yhtään kermakaljaa?”
Lily seisoi hetken kädet puuskassa.
“No hyvä on”, hän suostui. “Kunhan et suunnittele kaatavasi mitään minun päälleni.”
“En suunnittele, vannon sen.”

James meni ostamaan juomat ja pyysi Lilyä varaamaan heille istumapaikat. Lily tähyili vapaita paikkoja ja meni istumaan lähimpään tyhjään pöytään. James tuli pian ja laski lasin Lilyn eteen. He siemailivat hetken vaitonaisina juomiaan, kunnes James sanoi muina miehinä:
“No niin, kerrohan, mitä sinun ja Justin Pentonin välillä on.”
“Minun puolestani me olemme vain ystäviä, hän haluaisi enemmän”, Lily vastasi.
“Miksi sitten suutelit häntä?”
“Tein sen vain, ettet olisi halunnut kanssani - hei hetkinen nyt… Et kai sinä laittanut totuusseerumia juomaani?” Lily kysyi tuijottaen ensin epäluuloisena lasinsa sisältöä ja sitten Jamesia. Hän oli alkanut täysin tahtomattaan lörpötellä asioita, joista nimenomaan ei halunnut keskustella James Potterin kanssa.
“Ehkäpä”, James vastasi ja oli jatkamaisillaan jonkin märän loiskahtaessa hänen kasvoilleen ja avonaiseen suuhunsa. Lily oli heittänyt loput kermakaljansa hänen päälleen ja juoksi ulos.

“Kamalimmat treffit ikinä”, Lily rähjäsi kävellen pientä ympyrää rohkelikkojen lähes autiossa oleskeluhuoneessa. Jane istui nojatuolissa myötätuntoinen ilme kasvoillaan.
“Oliko hän niin takertuvainen?” hän kysyi.
“Voi kuule, takertuminen, lähentely ja palvonta eivät olisi olleet mitään verrattuna tähän”, Lily puuskahti elehtien vilkkaasti käsillään ja yhä kävellen. “Olen niin vihainen! Voisin syöttää Jamesin kalmarille. Tai jospa liittyisin Rohkelikon huippausjoukkueeseen lyöjäksi ja iskisin kaikki eteeni osuvat ryhmyt päin Jamesia!”
“Rauhoitu, Lily. Sinähän alat kuulostaa ihan Kelmeiltä”, Jane toppuutteli.
“Aargh!” Lily huudahti ja kiipesi ulos muotokuva-aukosta. Käveltyään hetken päämäärättömästi ympäriinsä hän huomasi Jasun makaavan vähän matkan päässä kivilattialla. Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli: miten se on päässyt taas ulos? Vasta sen jälkeen hän näki veren ennen niin valkoisella turkilla. Kauhuissaan Lily nosti Jasun syliinsä. Se oli vetelä ja eloton. Kyynelistä sumein silmin hän lähti kompuroiden juoksemaan kohti ensimmäisenä mieleensä tullutta paikkaa, josta voisi saada apua - Hagridin mökkiä.

Rubeus Hagrid oli juuri tulossa Kielletystä metsästä Lilyn rynnätessä hänen luokseen.
“Auta… Pyydän”, Lily sanoi haukkoen henkeään pitkän juoksun jäljiltä. Hagrid otti Jasun häneltä ja vilkaistuaan sitä katsoi onnettomana Lilyn märkiin kasvoihin.
“Oon pahoillani, liian myöhäistä”, hän sanoi hiljaa. Sisimmässään Lily oli tiennyt sen, muttei ollut suostunut myöntämään sitä.
“Tiiäkkö kuka tän teki? Aivan kuin ois veitsellä isketty.”
“En tiedä, en todellakaan tiedä”, Lily nyyhkäisi. Hän ei kestänyt katsoa Jasun ruumista.
“Hagrid, olisitko niin kiltti ja hautaisit sen… jonnekin”, hän pyysi värisevällä äänellä.
“Totta kai, Lily, totta kai”, Hagrid vastasi taputtaen Lilyä selkään niin hellästi, että tämä oli vähällä lentää rähmälleen.
“Kiitos”, Lily sanoi ja lähti juoksemaan takaisin linnaan.

James tuli häntä vastaan aulassa.
“Lily, mitä on tapahtunut? Onko kaavullasi verta?”
“Jasu on tapettu”, Lily sanoi tukahtuneella äänellä ja lysähti polvilleen lattialle. James oli hetkessä hänen vierellään ja puristi hänet itseään vasten.
“Olen pahoillani. Ja anna anteeksi, miten kamala olin sinulle tänään.”
Lily kietoi kätensä Jamesin ympärille, painoi otsansa vasten tämän olkapäätä ja antoi kyyneleiden virrata.

Samana iltana, ennen iltaruokien ilmestymistä pöytiin, Minerva McGarmiwa piti pienen puheen.
“Linnassa on tapettu erään oppilaan valkoturkkinen kissa. Kaikkia asiasta jotain tietäviä pyydetään - ei vaan vaaditaan - ottamaan minuun yhteyttä ja kertovan tietonsa”, McGarmiwa sanoi mulkoillen oppilaita yhtä vihaisesti kuin jos kuollut kissa olisi ollut hänen omansa. Lily tuijotti ilmeettömänä eteensä ja mietti, että McGarmiwa taisi todella pitää kissoista. Hänhän osasi animaaginakin muuttua juuri kissaksi.

McGarmiwan istuuduttua pöydät täyttyivät ruoista ja ihmiset alkoivat syödä, mutta hieman vaisummin ja hiljaisemmin kuin yleensä.

Luihuisten pöydässä Regulus Musta kumartui lähelle Kalkaroksen korvaa ja kuiskasi:
“Sait siis tapettua sen kissan. Seuraava tehtävä: iske Lily.”


// Viidennen luvun nimi on Ystäviin voi aina luottaa, vai voiko?

[Larísa]

Ääk! Severus, minkä teit!!
Voi Jasu parkaa  :'(se vaikutti niin suloselta...
Ja James oli kyllä vähän ilkee Lilylle sen totuusjuoman kanssa, mutta kait sen voi antaa anteeks...
Jatkoa kilttiii *rukoilee polvillaa*
<3:lla
Larissa