Kiitos ude, Dunja ja Molly! Tässä tulee 7. luku, ihansynntäreideni kunniaksi.
LUKU 7
”Margariinin”, Jasper sanoi lyödyllä äänellä. Se sai minut tuntemaan itseni entistä pahemmalta ja syyllisemmältä.
Alice huudahti ilosta ja katosi sekunniksi. Sen sekunnin aikana kukaan ei kehdannut katsoa minuun tai Jasperiin, ei edes Edward.
”Siinä”, Alice sanoi, ilmestyen kirjaimellisesti tyhjästä.
Ilme Jasperin kasvoilla oli näkemisen arvoinen. Se oli kärsivä, tietysti, mutta siinä oli silti muutakin, ehkä huvittuneisuutta. Aivan kuin kaikki muutkin olivat huvittuneita. Sitten, totta kai häntä inhotti, hän otti hiljaisena paketin 'Country Crock Plus' margariinia. Se oli 45 unssin paketti. Hui, syyllisyyteni oli luultavasti lähtemässä pois minusta, koska en tajunnut margariinipaketin olevan niin suuri.
Jasper katsoi minua epätoivoisesti, mutta en voinut katsoa häntä. Käännyin ympäri ja tartuin Edwardin käteen ja varvistin antaen hänelle suukon poskelle. Hän hymyili minulle kelmimäisesti.
Tartuin hänen toiseenkin käteensä ja seisoin hänen edessään, joten hän oli nyt takanani. Kuulin Jasperin repäisevän muovikannen irti ja rasvan ja öljyn haju levisi huoneeseen. Saatoin vain kuvitella, kuinka kuvottaja haju oli vampyyrien mielestä.
Edward kietoi kätensä vyötäisilleni, pitäen kätemme vielä kiinni toisissaan ja painoi poskensa olkapäälleni. En oikein voinut keskittyä, sillä tunsin hänen hengityksensä korvallani.
”Sinä saat pelkuri-kortin”, Edward sanoi. Saatoin vain arvata, mitä Jasper ajatteli silloin, enkä voinut syyttää häntä. Minä ottaisin pelkuri-kortin.
Jasper huokaisi katkerasti ja suoristi sormensa ja kastoi sen margariiniin, ottaen ruhtinaallisen määrän.
Osa tipahti takaisin purkkiin ja päästi äänen: ”Plop.”
Hän haistoi margariinia ja kakoi. Sitä ei voi kuvailla, mitä hän teki. Se ei ollut kokonainen kakominen. Se oli vain hiljainen äännähdys kivusta, jota hän tunsi.
Yhtäkkiä minua alkoi pelottaa, että hän tiputtaisi paketin, mutta sitten muistin vampyyrien yliluonnollisen viehkeyden.
Hitaasti, todella hitaasti, hän laittoi sormensa suuhun ja päästi pienen kivun valituksen. Se kuulosti melkein nyyhkytykseltä.
Alice näytti sympaattiselta ja alkoi juoksuttaa sormiaan Jasperin hiuksissa, toivoen, että Jasper voisi keskittyä siihen edes hieman. Se ei kuitenkaan estänyt hänen kipuaan, kun hän kastoi toisen sormensa, eikä se voinut estää minun tuskaani. Sen täytyi olla kuvottavinta, mitä olin ikinä nähnyt. Heti Miken kalan syönnin jälkeen.
”Jasper, veli”, Emmett sanoi. Katsoin häntä ja hän näytti todella nauttivan tästä. Nautti nähdessään Jasperin tuskissaan. Hänen silmänsä hymyilivät. ”Ehkä olisi parempi, jos sinä vain...”
Sitten hän teki liikkeen, joka muistutti kauhaisemista.
”Mutta se on jo nyt niin pahaa”, Jasper vikisi ja minä olin jo puoliksi aikomassa käskeä häntä lopettamaan syömisen.
”Hengitä”, Edward kuiskasi korvaani. Huomasin pidättäneeni hengitystäni ja aloin olla hutera ja nyt aloin tuntea kaiken kirkkaammin.
Punastuin hiukkasen, kun jouduin tekemään kaikkeni keskittyäkseni hengittämiseen.
”Jatka vain”, sanoin hetken päästä.
Jasper naurahti hiljaa ja ilottomasti ja käyttäen Emmetin neuvoa, otti kourallisen margariinia. Pystyin vaivoin katsomaan häntä, sillä se oli niin kuvottavaa. Ajattelin, että oli ilkeää etten tiennyt, kuinka ilkeää olisi katsoa Jasperin ottavan kourallisen margariinia ja sitten syövän sen.
Hän päästi tahattoman sihinän ja häntä puistatti niin kovasti, että olisin voinut luulla häntä ihmissudeksi.
Kourallinen kourallisen jälkeen hän jatkoi syömistä uhkaavan näköisenä. Ajattelin lopettaa sen vain itseni vuoksi. Hän näytti tuntevan todellista tuskaa, kuin joku olisi laittanut tulenheittimen hänen takapuoleensa ja käskenyt häntä käynnistämään sen.
Edward huomasi välillä kärsimykseni. Hän hieroi huolestuneesti olkapäitäni tai suukotti päälakeani näyttääkseen sympatiansa. Sympatiansa, ei empatiansa. Hän todella näytti pitävän näkemästään. Välillä hän hurrasi ja välillä vihelsi.
Kaikki muut, paitsi Alice, näyttivät nauttivan tästä. Emmetistä se oli äärettömän huvittavaa. Hän tuskin pysyi jaloillaan. Alice keskittyi kokonaan yritykseensä rauhoittaa Jasperia. Joka kerralla, kun hän nyyhkytti, Alice joko hieroi hänen selkäänsä tai kuiski hänen korvaansa. Minusta tuntui pahalta myös Alicen puolesta.
Puolessa välissä en kestänyt sitä enää. Irrottauduin Edwardin sylistä, hänen yrittäessään vetää minua takaisin. Tarkoitan, sitä oli niin kuvottavaa katsoa. Kuvottavampaa kuin se, kun Edward söi pitsaa, tai se kun Alice sai Porschen, tai kun Edward paloitteli Victorian. Ehkä tämä oli jopa inhottavampaa kuin se lehtikala.
Otin paketin Jasperin kädestä. Hän näytti yllättyneeltä. Emmett silmäili minua ja Jasperia toivoen, että hauskuus ei olisi vielä ohi.
”Tuo riittää, Jasper”, kiirehdin selittämään. ”Olet kärsinyt tarpeeksi.”
”Tarkoitat kai, että sinä olet kärsinyt tarpeeksi”, Jasper sanoi hymyillen kiitollisesti. Seuraavan sekunnin ajan oli sumeaa ja takaovi aukesi paukahtaen seinään. Ymmärsin vihdoinkin, miksi Esmen piti uusia saranalukot aina, kun täällä pidettiin hauskaa.
Jasperin kakistelu kuului jopa sisälle aivan selvästi. Se oli todella inhottava ääni. Se sai melkein minutkin yökkäämään.
Edward kietaisi kätensä ympärilleni ja kuiskaili rauhoittavia sanoja korvaani. Kuten: ”Olet nähnyt pahempaakin” ja ”Älä ajattele sitä”.
”Se on niin inhottavaa”, sanoin sen ennemmin Edwardin rintaan kuin hänelle itselleen. Vastauksena Edward pörrötti hiuksiani ja suukotti otsaani.
Silloin huomasin, ettei Alice ollut paikalla. Hän oli varmasti ulkona silittämässä Jasperin selkää tai jotain. Ehkä minun pitäisi pyytää myöhemmin Jasperilta anteeksi. En todellakaan ajatellut sen olevan paha asia.
Ihan minun tuuriani, valitsin ainoan asian, joka olisi ollut yhtä tuskallista hänelle ja minulle.
”Miksi tunnet itsesääliä?” Jasper kysyi kylmästi. Hän oli juuri palannut huoneeseen näyttäen siltä, kuin olisi ollut flunssassa. Hänellä oli juuri sellainen iho.
Avasin suuni sanoakseni jotain, mutta päätinkin sitä vastoin olla hiljaa. Hän oli jo valmiiksi vihainen minulle. Kyyneleet tulvivat silmiini, eivät kuitenkaan vihan kyyneleet. Tuntui siltä, kuin olisin juuri epäonnistunut testissä tulla Culleniksi.
”Bella”, Jasper valitti tunteeni aistien. ”En tarkoittanut... tehtäväsi oli hyvä, Bella. Minä en vain pitänyt siitä, kuten et sinäkään omastasi.”
Se sai minut iloisemmaksi. Se oli kuin hän olisi todella hyväksynyt minut, yksinkertaisen ja vanhan minäni, perheeseen. Että hän ajatteli minun olevan tarpeeksi hyvä ollakseni Cullen. Olisin voinut halata häntä, ellen olisi pelännyt hänen hyökkäävän kimppuuni.
”Onko sinulla kemiallista epätasapainoa aivoissasi?” Jasper kysyi, ennen kuin työnsi päänsä vesihanan alle kurlatakseen vettä.
Emmett pyyhkäisi sodan mielestäni, kun hän meni Jasperin luokse ja yritti työntää Jasperin pään veden alle. Sen sijaan hän joutui itse isketyksi altaaseen.
”Nyt on viidennen kierroksen aika.”
