T/N: Tässä on teille uusi luku.
Luku 4Olimme jälleen kerran ympyrässä lattialla. Minulla oli aika turvallinen olo. Tarkoitan, eihän Edward voisi valita minua. Minähän olen hänen tyttöystävänsä, enkös?
”Hmm…” hänen silmänsä kulkivat minun ja Alicen välillä. Sitten jälkimmäisen ilme muuttui tyhjäksi, hän oli näkemässä näkyä. Edward naurahti pienesti ja sanoi: ”Minä teen sen.”
”Mitä sinä näit, Alice?” kysyi Rosalie hiukan ärsyyntyneenä.
”Että nyt on Bellan vuoro.”
Tunsin silmieni suurenevan, sitten hengähdin. Ilma pakeni keuhkoistani. Ajattelin pelkoni olevan järjetöntä. Ei Edward voisi antaa minulle mitään kamalaa tehtävää, eihän?
Nostin jalkani koukkuun ja kiedoin käteni niiden ympärille. Katsoin Edwardia epäröiden ja näin hänen katsovan maahan ja käyvän sisäistä taistelua.
Hän huokaisi, mutta ei siltikään katsonut minua silmiin.
”Bella, totuus vai tehtävä?”
Hän, minun rakkaani, oikeasti valitsi minut. Hänen tyttöystävänsä! Tuijotin häntä shokissa ja aloin pudistella päätäni kieltävästi. ”Ei.”
”Bella,” aloitti Alice, ”sinun täytyy valita jompikumpi. Jos et, niin sinun täytyy valita pelkuri-kortti!”
”Niin, ethän halua olla ainoa, jolla on pelkuri-kortti?” nauroi Emmett.
Kuvittelin valitsevani totuuden ja antaa Edwardin laittaa minut sanomaan jotain todella noloa hänen koko perheellensä ilman ”tehtävän” seurauksien harkitsemista, jonka minä vahingossa tokaisin ääneen. Kuka olisi uskonut minun, pelkurin, valitsevan tehtävän?
”Selvä, Bella, rakas.” Edward nosti päänsä. ”Olen todella pahoillani tästä, mutta minun on pakko tehdä se. Älä huolestu, minä olen siellä eikä se ole edes vaarallista.”
”Sano se nyt vain.” mutisi Jasper.
”Bella, sinun tehtäväsi on…” hänen silmänsä tuntuivat porautuvan kasvoihini, ”mennä treffeille Mike Newtonin kanssa.”
Leukani loksahti, mitä?
”Mutta… mutta Edward, sinä olet minun poikaystäväni… minä en käy treffeillä…” kauhu alkoi nousta sisimmässäni.
”Rauhoitu kulta.” sanoi Edward nousten ylös ja istahtaen viereeni. Hän työnsi hiukseni pois kasvoiltani. ”Sano hänelle vaikka ´Hei Mike. Edward ja minä ajattelimme tapailla muita vähän aikaa ja ajattelin…´”
Silloin Alice antoi minulle puhelimen toiseen käteen ja pienen paperin palan toiseen. Katsoin paperia ja näin 10 numeroisen numeron. Voihkaisin mielessäni.
Napautin puhelimen auki ja tuijotin Edwardia, halusiko hän oikeasti minun tekevän sen?
Hän nyökkäsi rohkaisevasti ja kietoi kätensä vyötärölleni.
”En todellakaan tahdo…”
”Tee se Bella…” sanoi Emmett vakavasti.
”Mutta…”
”Tee se.”
Huokaisin katsoen alas numeroon. Näppäilin numerot niin hitaasti kuin mahdollista, toivoen Edwardin sanovan ´se oli vain vitsi Bella…´ mutta ei, hän ei sanonut.
Kuulin ensimmäisen hälytysäänen ja sitten: ”Haloo?”
Vedin syvään henkeä ja sanoin: ”Hei, Mike, minä täällä.” Tuolla lailla minä yleensä sanoin, kun soitin Edwardille, vaikka hänellä näkyykin soittajan nimi.
”Minä?”
”Bella.”
”Ai. Hei Bella, miten menee?” tajusin hänen yrittävän kuulostaa siistiltä, mutta hänen äänensä oli liian nopea siihen.
”Öh… voinko kysyä sinulta jotain?” kysyin irrottaen Edwardin kädet vyötäröltäni. Se ei vain tuntunut oikealta, antaa hänen pidellä minua samalla, kun pyysin toista poikaa ulos.
”Tietenkin.” sanoi Mike pelokkaasti.
Nousin ylös kävellen ikkunalla, en halunnut katsoa ketään vampyyreistä. ”Joten… minä ja Edward… Edward ja minä, tarkoitan…”
”Erositteko te?” hän yritti kuulostaa sympaattiselta, mutta kuulin vain innostuksen. Olin kuitenkin varma, että jotain sympaattista siellä oli.
Käännyin katsomaan Edwardia, hänen sanoessaan tämän, nostaen kulmakarvojani. Hän pudisti päätään vastaukseksi.
”Ei… hän vain ajattelee… ja minä myös… että… että meidän pitäisi tapailla muita, nähdäksemme olemmeko sitä mitä me todella haluamme ja minä vain mietin, että haluaisitko sinä lähteä treffeille kanssani?”
Vau, minullahan oli yhtäkkiä paljon itseluottamusta ja sitten muistin Jasperin olen samassa huoneessa. Hän tuijotti lattiaa heikko hymy kasvoillaan.
Puhelimen toisessa päässä kuulin hengen haukkomista ja se kuulosti aivan siltä kuin Mike olisi voittanut lotossa.
”Totta kai. Tietenkin, Bella. Milloin?”
Katsoin taas Edwardia ja hän muodosti huulillaan sanan ´nyt´.
”Minulla on ty-ylsää." Jasper, pikkuisen apua! ”Jospa vaikka nyt?” ääneni vikisi hieman lopussa.
”Totta kai, haen sinut… puolen tunnin kuluttua?2 hän kuulosti aivan kuin voisi myöntyä kaikkeen mitä sanon.
”Kuulostaa hyvältä.”
”Nähdään sitten.”
Sitten kuulin napin painalluksen ja huutoa. Näytti siltä, että joku oli unohtanut lopettaa. Tällä kertaa hän kuulosti kuin olisi voittanut lotossa paljon.
Näyttelin etten ollut kuullut sitä ja katkaisin puhelimen. Kaikki puhkesivat nauruun, mukaan lukien Edward.
Tuijotin häntä murhaavasti ja astelin ylväästi pois huoneesta. Alice seurasi minua huoneeseensa.
Siellä hän istutti minut tuoliin ja alkoi levittä meikkiä.
”Eikö sinun pitäisi tehdä teeskentely meikki teeskentely treffeille?” kysyin sarkastisesti pyöräyttäen silmiäni. Tietenkin hän halusi meikata minut, hän ei ikinä jättäisi tilaisuutta käyttämättä.
Hän nauroi, mutta vastasi huomautukseeni vain lisäämällä meikki. Tunsin itseni Barbieksi.
Viidentoista minuutin kuluttua, kun olin ollut hänen oma marsunsa, hän lopetti laittaen poskipunaa… ihan kuin minä muka tarvitsisin apua punaisiin poskiin. Hän letitti hiukseni kahdeksi ranskalaiseksi letiksi. Siinä kesti kaksi minuuttia, mutta jopa minun täytyi myöntää, että näytin hyvältä.
Alice hyppäsi makuuhuoneen kokoiseen vaatekaappiinsa ja alkoi nakella vaatteita ympäri huonetta ja kylpyhuonetta.
”Alice?” kysyin empien.
”Se menee hyvin… suuriman osan ajasta…” hän huusi takaisin.
”Suurimman osan?” huudahdin takaisin, kun hän hyppäsi takaisin huoneeseen kantaen muutamia asu vaihtoehtoja, jopa minä saatoin kuulla pelkoa äänessäni. Hän alkoi heitellä muutamia syrjään ja sekoitella ja vertailla.
”Se menee hyvin…” hän vastasi, mutta tällä kertaa hänen äänessään oli särmää aivan kuin hän olisi alentuva.
Minä voihkaisin, kun hän astui minua kohti kädessään todella söpö hame ja pusero… se näytti yksityiskoulun tuhman tytön asulta.
”Alice…” minä valitin.
”Laita se nyt vain päälle.” vastasi Alice äänellä, joka kuulosti kellojen soitolta. Tiesi hänen ottavan silmien pyöräytykseni myöntymisenä, kuten: ´okei, teen mitä tahansa pyydät, Alice.´
Hän lähti antaakseen minulle hiukan yksityisyyttä. Pukeutuen hitaasti (koska minulla oli vielä aikaa) annoin mieleni vaeltaa.
Ensiksi, oli huono idea ryhtyä tähän. Minun olisi vain pitänyt kieltäytyä tai hypätä ikkunasta tai jotain. Mikä tahansa olisi parempaa kuin tämä. Jos kyseessä olisi treffit Edwardin kanssa, se olisi ollut ihan toinen juttu.
Toiseksi, minun olisi pitänyt valita totuus. Minun piti vain olla niin tyhmä ja valita se ainoa asia, joka voisi haavoittaa minua eliniäksi. Tai ikuisuudeksi. Hassuin asia tässä oli, että en tiennyt tarkoitinko sitä psyykkisesti vai fyysisesti ja se oli se mikä haavoitti minua. Ja kuinka paha totuus edes voisi olla? Tarkoitan, kertoa kaikille nolon kaatumistarinan kahdeksannelta luokalta, kun onnistuin kaatamaan opettajan samalla, sekin voisi olla parempi kuin tämä.
Kolmanneksi, minun täytyisi tappaa Edward tästä hyvästä, joten minun täytyisi antaa Emmettille lupa, jotta hän voisi repiä Edwardin kappaleiksi ja sitten koota hänet uudestaan. En minä haluaisi elää ilman Edwardia, vaikka aioinkin muistuttaa häntä tästä ikuisuuden.
Minä huokaisin, kun kävelin ovesta nähdäkseni (ja melkein kaatuakseni) kenkäparin. Voihkaisin tällä kertaa ääneen, kun laitoin ne jalkaani.
Kävelin portaat alas ja tunsin Edwardin silmien hivelevän jokaista tuumaa vartalostani, joka oli kiedottu Alicen vaatteisiin. Kun vastasin hänen katseeseensa, näin hänen hymyilevän lempihymyäni. Ehkä minä kestäisin tämän.
”Edward,” aloitin tuntiessani hänen kätensä kietoutuvan vyötärölleni, ”minä rakastan sinua…”
”Sinä teet sen.” mahtavaa, tosi mahtavaa.
Matka kotiini oli aivan hiljainen. Edward ja Alice suunnittelivat seuraavansa meitä koko treffien ajan ja samalla kuvaavansa meitä… mikä luottamuksen osoitus!
Edward saattoi minut sisälle. Katsoin ylös hänen silmiinsä ja näin epäröintiä, aivan kuin hän aikoisi perua sanansa. Avasin suuni toiveikkaasti, mutta hän vain pudisti päätään. Hän painoi huulensa omilleni nopeaan suukkoon ja katosi.
Sisällä yritin olla ajattelematta, kunnes kuulin koputuksen pari minuuttia myöhemmin…
