T/N: Tässä tulee sitten se seuraava luku.
Spidermonkey: Kiitos.
Kiva huomata, että muutkin seuraavat tätä, vaikka eivät pääsisikään kommentoimaan.
ude: Kiitoksia.
Julia Musta: Kiitti.
Dunja: Kiitti. Jatkoa tulee tässä samalla.
BastillaShan: Kiitos.
Rebecca Lupin: Kiitti. Pitääpä vielä tarkistaa nuo kohdat.
samba: Ööh... Kiitti?
Enhän minä ketään yritä erottaa.
Elli L: Kiitoksia.
Luku 9Tunsin kyynelten pulppuavan silmiini ja juoksin ulos huoneesta. Onko reilua, että minä olen ainoa henkilö tässä talossa, joka voi itkeä?
”Bella!”, Edward huusi. Kuulin äänen, joka muistutti sitä, kuin kivi olisi pudotettu matolle, ja joku sanoi: ”Au.”
Pääsin vasta portaiden puoleenväliin kunnes kyyneleet alkoivat valua silmistäni ja Edward sai otteen vyötäröstäni.
”Älä ole surullinen”, hän kuiskasi, kun huomasi, että katse kontaktin luominen minuun oli turhaa.
Ranteeni saaminen irti hänen otteestaan oli helpompaa kuin olin luullut. Hän ei näyttänyt olevan vastahakoinen päästääkseen minut jatkamaan matkaa.
Tömistelin Alicen huoneeseen ja paiskasin oven kiinni. Kun pääsin sängylle, tiesin Edwardin avaavan oven takanani. Hänellä ei kuitenkaan ollut pokkaa tulla makaamaan peiton alle kanssani, ja arvelin sen kuitenkin olevan hyvä asia.
Osoitin ovea sanattomasti. Mutta tietenkään hän ei välittänyt siitä, joten käperryin pieneksi palloksi katsoen toiseen suuntaan.
Hetken kuluttua, kun hän oli seissyt siinä kuin typerys ja kun hän tajusi etten aikonut sanoa mitään, hän istuutui sängyn reunalle.
Minä potkaisin, todella kovaa, toivoen potkaisevani hänet sängyltä. Minun olisi pitänyt tietää paremmin, hän ei liikahtanut tuumaakaan ja tuntui kuin varpaani olisi murtunut.
Se muistutti minua siitä, mitä tapahtui kuin löin Jacobia.
”AUTS!”
”Oletko kunnossa?”
”Tulen olemaan”, sanoin, kun uudet kyyneleet valuivat silmistäni, eikä niillä ollut mitään tekemistä murtuneen varpaan kanssa.
Hänkin näytti tajuavan sen. Viimein hänellä oli pokkaa tulla peiton alle. Liu’uin niin kauas hänestä kuin sänky antoi myöden. Enkä vieläkään katsonut häneen. En tiennyt vaivasiko se häntä. Hän alkoi hieroa alaselkääni.
”Minä… minä rakastan sinua”, hän kuiskasi epävarmasti.
Minä aion antaa hänelle syytä olla epävarma! En tarvinnut häntä tekemään itseäni iloiseksi.
”Ai niinkö?” kysyin sarkastisesti, ”Oletko varma ettet rakasta Alicea? Tarkoitan, tuon pienen mieltymysnäytöksen jälkeen, jonka annoit hänelle, voisit huijata ketä tahansa.” Minua mukaan lukien.
”Bella…” hän aloitti.
”En halua kuulla sitä”, minä keskeytin, ”Voit lopettaa selkäni hieromisen.”
”Sinä tiedät, että pidät siitä”, hän nauroi ilottomasti, mutta jatkoi. Minä annoin hänen jatkaa. Pidin siitä, vaikka olinkin vihainen hänelle.
”Älä viitsi, käänny ympäri”, Edward mutisi.
”En.”
Hän huokaisi. ”Bella, minä todella rakastan sinua, sinä tiedät sen.” Hän hieroi selkääni vieläkin ja hänen toinen kätensä oli kevyesti kylkiluillani.
Huokaisin ja käännyin selälleni. Pääni kuitenkin oli vielä kääntyneenä samaan suuntaan.
Tiesin siitä hetkestä, kun Emmet teki sen huudahduksen, että olin jo antamassa Edwardille anteeksi. En kuitenkaan aikonut tehdä sitä hänelle helpoksi.
Huokaisten jälleen kerran uudestaan mutisin: ”Minäkin rakastan sinua.” Jokin hänen toteamuksessa teki minut kykenemättömäksi kieltää häneltä vastausta. Hän kuulosti melkein epätoivoiselta, kun hän sanoi sen.
”Bella”, Edward huokaisi aloittaen uudestaan, ”Tiedätkö, mitä alakerrassa tapahtui minuutti sitten?”
”Alice sai sinut iloiseksi housuissa, jotain mitä minä en ole ikinä tehnyt. Hurraa huudot hänelle.” äänen sävyni oli kuollut, paitsi oli siinä hiukan katkeruutta.
”Olet väärässä”, hän sanoi tai oikeastaan murisi, ”Jokaisessa kolmessa väitteessä.”
”Mitä?” sanoin yllättyneenä. Ensimmäinen oli varmasti fakta. Käännähdin ympäri nähdäkseni hänet. Hän hymyili, sillä minä oikeasti katsoin hänen silmiinsä ja kiinnitin huomioni häneen.
”Aloitan helpoimmasta”, Edward sanoi, suukottaen otsaani, ”’Hurraa huudot hänelle’. Alice on, juuri tällä hetkellä, tuntemassa syyllisyyttä siitä, että satutti tunteitasi. Niin on myös Jasper, pakottaessaan hänet tekemään sen. Mutta tämä ei ole heidän syytään, Bella. Vaan minun. Minun olisi pitänyt tietää paremmin.”
Nyökkäsin ymmärtäen.
”Ethän sinä enää ole…” lopetin merkitsevästi.
Hän tuijotti minua hämmentyneesti. Hän ei ymmärtänyt mitä tarkoitin, joten keräsin rohkeutta.
”Iloinen?” lopetin ja päätin tarkistaa asian itse. Tunsin olevani todella rohkea, tuntui kuin Jasper olisi ollut samassa huoneessa.
Hän tarttui käteeni juuri ajoissa ja hymyili ankarasti.
”Hyvä yritys, ja ei, en ole iloinen.”
”Joten Alice saa sinut…”
”Olet väärässä”, Edward vastasi keskeyttäen minut. Hän sipaisi hiukseni pois kasvoiltani. ”Alice ei saanut minua tuntemaan sillä lailla. Ainoa, jolla on se voima olet sinä, rakas. Koko ajan kun Alice oli päälläni, joka ikinen liike minkä hän teki, kuvittelin sen olevan sinä. Se oli sinun kätesi, joka liukui rinnallani, hiuksissani, ei Alicen. Etkö tajua, Bella? Sinä olet ainoa, joka voi tehdä minulle niin.”
Puheen aikana hänen äänensä oli karhea. Karhea, mutta silti pehmeä, kuin pumpuli niitty. Aivan kuin hän kertoisi minulle erittäin yksityisen salaisuuden, jota hänen oli kielletty kertomasta. Voin sanoa, että tämä oli kaukana hänen herrasmiehen häväistys-arvoistaan.
Ennen kuin sanoin mitään, ennen kuin pystyin edes ajattelemaan mitä sanoa, hänen huulensa painuivat huulilleni. Se ei ollut erityisen lempeä suudelma ja se kyllä kävi minulle. Yritin raottaa suutani, mutta meidät keskeytti koputus ovelta.
”Älkää tehkö tuota minun huoneessani”, kuului Alicen ääni.
Edward vetäytyi pois ja myhäili. ”En voi ymmärtää, miten saatoit luulla, että tuo ärsyttävä pieni hirviö voisi tehdä minulle niin.”
Mutristin huuliani ja hän naurahti ja nojautui painamaan niihin suukon.
”Minä tarkoitan sitä!” sanoi tyttö oven toiselta puolelta.
”Tule Bella. He alkavat käydä levottomiksi.”
Hän nousi ylös ja kulki ovelle eikä huomannut, että minun pitäisi päästä ensin seisomaan. ”Odota!” huudahdin hänen jälkeensä.
Hän katsoi minuun innokkaasti.
”Minun toinen väitökseni?” kysyin. ”Se, että minä en saa sinua tuntemaan.. sillä tavalla.”
Hän polvistui eteeni, tarttui käteeni ja alkoi leikkiä sormillani.
”Joka ikinen sekunti joka ikisenä minuuttina joka ikisenä tuntina joka ikinen päivä.”
Minä hymyilin sille. Hän tiesi kuinka kohottaa itsetuntoani olemalla samalla herrasmies. Hän oli ihmeellinen.
Edward suuteli kättäni lempeästi ja nosti minut vieläkin lempeämmin Alicen sängyltä. Toinen käsi hartioillani hän myhäili, kun kävelimme ulos huoneesta.
”Vain joitain ideoita, joita Alice keksii”, Edward vastasi kysyvään katseeseeni.
Nauroin hiljaa itsekseni.
Olin melkein unohtanut kuudennen kierroksen.
