Jospa se vain olisi totta [Elokuvahaaste,D/Hrm]Epilogi!(K11)

[Invisiblegirl]

Author: Invisiblegirl
Rating: K-11
Genre: Romance, ehkä pikkuisen angstia, het
Beta: niiina, yllätys, yllätys!
Pairing: Draco/Hermione
Summary: Draco Malfoy vuokraa asunnon, jossa alkaa tapahtua kummia. Kummallinen nainen vierailee hänen luonaan vähän väliä, ja väittää, että paikka on hänen asuntonsa. Sitten hän katoaa nopeasti ja huomaamatta. Draco alkaa selvittelemään mysteerisen naisen menneisyyttä, ja alkaa kiintyä samalla naiseen.. Miten tarina jatkuu? Sen saat lukea pian.

A/N: Tämä ficci on vastaus MeNoitien  Elokuvahaasteeseen. Elokuva on Reese Witherspoonin tähdittämä Jospa se vain olisi totta. Huomatkaa, että tämä on vain prologi! Se selvittää tulevia tapahtumia, vaikka ei pariin seuraavaan lukuun verrattuna oikein näytä sopivan. Elokuvan nähneet tajuavat

****

"Hermione, sinä olet tehnyt 16 tunnin vuoroa. Eikö sinun pitäisi lähteä jo kotiin?" Parvati kysyi minulta. Join loput kahvistani ja pudistin päätäni.
"Ei, ei vielä. Ei minua nukuta tai mitään. Eikö sinulla ole jotain hommia nyt?" vastasin. Jo kolmaskymmenesviides kahvikupillinen tämän vuoron aikana, kofeiinin avulla pysyin helposti hereillä. Laskin kahvikupin pöydälle ja lähdin taas. Ruuhkaa ei ollut, joten sain ottaa vähän rennommin.

"Neiti, tuletko vaimokseni?" kysyi pyörätuolissa istuva vanha mies.
"No tietysti, herra Henderson. Mutta nyt taitaa olla sinun aikasi mennä vähän nukkumaan, eikö vain?" sanoin hänelle hymyillen. Tuollaiset sutkautukset saivat minun päiväni piristymään. Mies lähti kulkemaan kohti huonettaan.

"Neiti, oletteko te parantaja?" noin kolmikymppinen nainen kysyi minulta. Hän piteli kädestä pientä poikaansa, jolla näytti olevan paha haava kädessään. Poika piteli pyyhettä sen päällä ja pidätteli itkua. Nyökkäsin.
"Jason leikki veitsen kanssa minun ollessani vessassa. Mitä haavalle pitäisi tehdä?" nainen kysyi hädissään. Hän selvästikin tunsi syyllisyyttä pienen poikansa ahdingosta.
"Menkää puhumaan tuolla naiselle tuon pöydän takana. Hän ohjaa teidät oikean ihmisen luo."

Sisään oltiin juuri tuomassa kolarissa ollutta nuorta paria, katsoin heitä surullisena. He olivat hädintuskin yli kahdeksaatoista ja nyt jo tuossa kunnossa. Poika oli tajuton, hän taisi ajaa. Tyttö itki lohduttomasti, hänen jalkansa oli vääntynyt epänormaaliin asentoon. Joku huusi, että poika oli ollut humalassa. Humalassa, ja nyt tuossa kunnossa. Toivoin, että he selviäisivät.

Käytävä melkein tyhjeni jo kun he menivät ohitse, lukuun ottamatta paria narkkaria, jotka oli tuotu tänne rauhoittumaan. Poliisi käsivarressaan mies oli istutettu tuoliin. Poliisi oli varmasti jo odottanut epätoivoista karkausyritystä, kun huumaantunut mies rimpuili itsensä irti ja hyökkäsi kohti tarvikepöytää. Hän otti ensimmäisen piikin minkä sai käteensä ja yritti piikittää. Poliisi otti hänestä kiinni ja minä ryntäsin ottamaan piikkiä miehen kädestä. Hetken kamppailtuamme narkkari alistui ja potkaistuaan vielä pari kertaa hän irrotti otteensa. Sitten hän sylkäisi minua päin.
"Mikä sinäkin olet, pyhimyskö?" hän tiuskaisi katkerana.

Kukaan ei sen jälkeen näyttänyt kaipaavan minua, joten kävelin kohti kahvihuonetta juodakseni yhden kupposen kuumaa.
"Hermione, sinulla on potilas huoneessa 6", sanoi yksi hoitajista. Ripeästi vaihdoin suunnan, kävelin huoneeseen ja näin sen saman naisen poikineen.
"Jaahas, no, tämähän on helppo nakki. Ei tarvitse pelätä, sillä tämä ei satu ollenkaan", sanoin ja otin tarvikkeet esille. Poika nosti pyyhkeen haavan päältä ja näytti käsivartensa. Haava ei ollut kovin syvä, mutta pitkä kuitenkin ja sattui varmasti. Vertakin oli tullut jo paljon. Olin nopeasti valmis ja kehotin poikaa äiteineen lähtemään kotiin lepäämään. Jos jotain sattuisi vielä, käskin heidän tulla takaisin.

Puhelimeni soi. Kiemurtelin ruuhkaisessa käytävässä yrittäen olla osumatta kehenkään. Melu oli suuri, joten ripeästi kävelin kahvihuoneeseen ja suljin oven perässäni.
"Haloo."
"Harry tässä. Missä olet?" kysyi miehen ääni.
"Töissä."
"Kuinka kauan olet ollut siellä?"
"En kauaa."
"Älä valehtele."
"10 tuntia."
"Pyöristät pienempään."
"13."
"Ei taida vieläkään olla oikea luku."
"15."
"Aika lähellä. Kyllä minä tiedän, koska sinä valehtelet."
"Okei, melkein 17. tuntia. Mitä väliä?"
"Tänään on Ronin syntymäpäivä. Etkö ole tulossa?"
"Ronin syntymäpäivä, voi ei, onko se jo tänään?"
"Kyllä se on, etkö ole ollut jo tarpeeksi töissä? Kello on jo paljon."
"Okei, lähden heti."

Miten olin saattanut unohtaa Ronin syntymäpäivän? Katsoin huoneessa ympärilleni ja huomasin kalenterin seinällä. Olin itse rengastanut tämän päivän, ja kirjoittanut pienellä käsialalla siihen: "Ronin syntymäpäivä". Ilmoitin lähteväni, ja avasin ulko-oven. Kirpeä Lontoon ilma iski minua vastaan. Milloin minun elämästäni oli tullut tällaista? En muistanut aikaa ennen pitkiä päiviä, nukkumista ja olematonta vapaa-aikaa. Ehkä minun pitäisi lakata työskentelemästä näin pitkään.

Otin avaimet taskustani ja käynnistin auton. Silmäluomeni valuivat alaspäin, minua väsytti. Olisi ehkä pitänyt nukkua jossain välissä. Käänsin auton pihassa ja lähdin ajamaan kohti asuntoani. Oli jo pimeä, autoja meni ohitse, niiden valot häikäisivät minua. Väsytti. Ehkä voisin lepuuttaa silmiäni vähän...

*****


[size=75]//destine muokkasi ikärajan otsikkoon[/size]

[Invisiblegirl]

Osa 1.

"Ja tässä asunnossa on ihana näköalakin, eikö vain?" Vanha, kaljamahainen mies selosti minulle siinä asunnossa, jota olin ehkä vuokraamassa. Oikeastaan se näytti oikein mukavalta, näköala todellakin oli hyvä ja paikka oli sisustettu oikein mukavasti. Mies oli jo väsynyt, tämä oli varmasti kahdeskymmenes asunto, jota olin katsomassa. Minkäs sille voi, jos omaa hyvän maun ja muut eivät? Tämän asunnon edellinen vuokraaja taisi kyllä omata ihan hyvän maun, siltä paikka näytti. Toisinkuin edellisen asunnon omistaja, jonka huoneisto oli haissut karmeasti tupakalta ja kokolattiamatto oli laikukas erilaisista tahroista. Mies oli tuprutellut sen verran paljon, että tapetitkin olivat muuttaneet väriään ällöttävän rusehtaviksi.

Tästä asunnosta minä oikeastaan pidin. Se oli sisustettu tyylikkäästi, eikä se haissut. Päinvastoin, saatoin haistaa edellisen omistajan parfyymin nenässäni.
"Pitääkö herra Malfoy tästä asunnosta?" kysyi se vanha mies. Nyökkäsin hieman, pidinhän minä. Voisin ihan hyvinkin asua täällä. Paikka oli lähellä minun työpaikkaani ja oikein sopivan hintainenkin. Yksi asia minua sopimuksessa vielä ihmetytti.

"Vuokrataan vain kuukaudeksi kerrallaan? Miksi näin?" kysyin ihmetellen. Onpa kumma juttu.
"Se on vuokraajien oma henkilökohtainen asia. En voi kertoa", mies sanoi hieman vääntelehtien epämukavana. Kummallista. Mutta tuskinpa se mikään vakava juttu oli. Mietiskelin vielä hieman, mutta asunnon sisustus oli mukava ja vuokra kohtuullinen, ottaen huomioon että se oli keskustassa. Ja lähellä minun työpaikkaani myös.

Raapustin allekirjoitukseni paperiin ja mies huokaisi helpotuksesta. Matkasin hissillä alas, autolleni ja hain matkalaukkuni. Olin pari viimeistä viikkoa nukkunut autossani, en viitsinyt mennä hotelliin, kun asunto vielä oli hakusessa. Nyt saisin vihdoin nukkua omassa sängyssä ja lähteä aamulla virkeämpänä töihin. Autossa ei meinaten ollut todellakaan helppo nukkua.

Hissi surisi ja vei minut nopeasti yläkertaa. Musiikki soi hiljaa ja haukottelin väsyneenä. Sitten ovi avautui ja otin avaimet taskustani. Avasin oven ja katsoin asuntoa. Nyt se oli minun.

Asetuin mukavasti sohvalle katselemaan televisiota. Jalkapallon MM-kisat. Hymph, jästijuttuja. Mutta pelissä oli kieltämättä viehätyksensä, vaikka sitä pelattiin vain yhdellä pallolla. Kävin jääkaapilla hakemassa yhden kermakaljan ja laskin sen nätille sohvapöydälle. Yleisö hurrasi, joku oli saanut maalin. Olin pelistä ulkona, mutta hymyilin silti. Ei tuo laji kamala ollutkaan. Siemaisin hieman kermakaljasta ja loikoilin siinä vähän aikaa. Ehkä voisin nukahtaa...

"Anteeksi vain, mutta mihin on jäänyt lasinalusesi? Katso nyt, millaisen sotkun jätit minun pöydälleni! Ja mitä sinä teet minun asunnossani?" heräsin kimeään naisääneen. Ravistelin päätäni, kuka ihme oli tunkeutunut asuntooni?

"Mitä?" mumisin ihmeissäni ja siristelin silmiäni. Näin edessäni vihaisen näköisen arviolta minun ikäiseni nuoren naisen, joka naputti kengällään lattiaa.
"Sanoin, että mihin on jäänyt lasinalusesi. Katso minun pöytääni! Ja mitä sinä teet minun asunnossani?" nainen kivahti.
"Lasinalunen? Sinun asuntosi? Ei, kyllä neiti on nyt erehtynyt. Minä vuokrasin tämän asunnon juuri tänään. Neiti on väärässä paikassa."

"Ei, kyllä minä olen ihan oikeassa paikassa. Tämä on minun asuntoni!" nainen sanoi ja pyyhälsi keittiöön. Seurasin hieman hitaasti, vieläkin hieman unissani häntä. Mutta kun astuin keittiöön, se oli tyhjä. Mihin nainen oli kadonnut?

Ei, pyörittelin päätäni. Taisin nähdä harhoja. Ei täällä mitään naista ollut. Olin varmasti ollut vielä puoliunessa ja nähnyt unta tästä naisesta. Päätin mennä nukkumaan. Ehkä aamulla huomaisin, että se olikin vain unta, enkä oikeasti nähnyt ketään naista.

Herätyskello soi seitsemältä ja lähdin pian tallustelemaan kohti auroritoimistoa. Blaise Zabini, työtoverini, tuli minua puolessavälissä matkaa vastaan ja onnitteli hyvästä asuntokaupasta. Hänen oma asuntonsa oli älyttömän kallis kattohuoneisto, mutta hintansa arvoinen, mies oli selittänyt.

Astuin rakennukseen sisälle. Se oli hieman ehkä ränsistynyt, mutta tyylikkään näköinen talo, joka oli ollut meidän päämajamme jo vuosia. Auroriosaston johtaja, Seamus Finnigan, oli sen ostanut ja aloittanut toimintansa. Hänen paras ystävänsä, Dean Thomas, oli liittynyt toimintaan ja jossain vaiheessa minä ja Blaise olimme eksyneet sinne. Isä oli kuollut jo vuosia sitten ja hänen vaikutuksensa oli hitaasti hiipunut. Halusin auroriksi palavasti, ja Harry oli ottanut minut nopeasti mukaan toimintaan. Vaikka Voldemort oli jo kaatunut, hänen kannattajiaan putkahteli yhä eri paikoissa ilmoille. Jotkut olivat oikein suuruudenhulluja ja halusivat itsestään vielä mahtavamman kuin Voldemort. Nykyään tilanne oli jo rauhoittunut, olihan Voldemortin ajoista jo monta vuotta.

"Huomenta", sanoin Seamukselle ja Deanille, jotka istuskelivat pöytiensä takana ja höpöttivät jostain.
"Huomenta. Näyttää siltä, että meillä tulee olemaan tänään hieman tylsä päivä. Ei yhtään soittoa yhdestäkään Voldemort-wannabesta."
Hymähdin tyytyväisenä, viimeiset vuodet olivatkin olleet vähän liian työntäyteisiä.

"Noh, mitäs tykkäsit siitä uudesta asunnosta?" Blaise kysäisi. Mieleeni tuli heti ruskeahiuksinen neiti, joka oli vieraillut asunnossani. Unissani tai ihan todellisesti, mutta silti. Kumma juttu. Päätin kuitenkin kertoa Blaiselle siitä, ei mies nauraisi. Tai oikeastaan hän nauraisi, mutta ei ihan katketakseen.

"Eilen illalla sattui eräs kumma juttu..." aloitin ja kerroin tarinan. Blaise naurahti hieman ja kysyi olinko viime aikoina nukkunut hyvin. Vastasin kieltävästi.
"Ai, no asia on päivänselvä. Sinä vain näit unta."
"Niin, mutta se vain tuntui niin päivänselvältä. Minä heräsin siihen sen naisen puheeseen ja olin ihan varmasti hereillä. Seurasin häntä keittiöön, mutta hän oli vain kadonnut."
"Väitätkö sinä, että siellä sinun asunnossasi olisi kummitus? Pöh. Eihän niitä tuollaisissa taloissa näe. Korkeintaan jossain ikivanhoissa kartanoissa, mutta kuka tuolla kummittelisi? Oletko ihan pöhkö?" Blaise kyseli. Ei pahantahtoisesti, mutta naureskellen. Olisi Blaise kyllä itsekin uskonut, jos olisi ollut näkemässä.

Leppoisan työpäivän jälkeen raahauduin kotiin. Nälkä oli yllättänyt jo matkalla ja olin käynyt hakemassa kaupasta ruoka-aineksia. Tänään olisi ruokana spagettia. Avasin oven avaimillani ja katsoin sisälle tyhjään asuntoon. Ei mitään merkkejä salaperäisestä naisesta.

Laskin ostokseni pöydälle, potkaisin kengät jalastani ja heitin takkini naulakkoon. Nostelin ostokseni jääkaappiin ja otin paistinpannun. Pian spagetin tuoksu täytti asunnon ja sai mahani kurnimaan vielä enemmän. Aloin hämmentämään jauhelihakastiketta ja sitä tippui pannun reunojen yli levylle. Päätin siivota myöhemmin.

Lopulta ruoka oli valmista ja saatoin istua pöytään syömään.
"Hei! Mitä sinä oikein teet täällä? Tämä on minun asuntoni! Katso nyt, mihin kuntoon sait tämänkin!" nainen kivahti ja osoitti hellalla olevaa jauhelihaklimppiä, joka oli kuivunut siihen jo vähän aikaa sitten. Jouduin pyyhkimään silmiäni pariin kertaan, mutta ei, siinä hän seisoi, kädet lanteilla, vihaisen näköisenä.

"Ei, kyllä tämä on minun asuntoni. Sinä olet väärässä asunnossa. Minä vuokrasin tämän eilen. Kuka sinä edes olet?" kysyin ihmeissäni. Kuka nainen oli ja miksi hän väitti, että tämä oli hänen asuntonsa? Minähän sen olin vuokrannut.
"Minä olen..." nainen sanoi nopeasti. Sitten hän hieman hämillään punastui pikkuisen, "Ei se kuulu sinulle! Tämä on minun asuntoni, et voi pakottaa minua kertomaan minun nimeäni."

"Etkö sinä tiedä nimeäsi?"
"Tietysti tiedän!"
"Ai. No mikä se sitten on?"
"Se on... Miksi minun pitäisi se sinulle kertoa?"
"En muuten usko että tiedät mikä sinun nimesi on."
"Olet ärsyttävä, tiesitkö? En kerro."
"Eli et tiedä, mikä sinun nimesi on."

Kinastelimme hiukan aikaa.
"Miten sinä eilen oikein häivyit keittiöstä? En nähnyt sinun lähtevän", kysyin.
"Lähdin? Täällähän minä olen koko ajan ollut."
"Etkä ole. Sinä häivyit eilen sen jälkeen kun me puhuimme."
Nainen näytti hämmentyneeltä.

*****

[Invisiblegirl]

3. luku

*****

Nainen katseli häntä hämmentyneenä. Hän muka lähti, mitä mies oikein tarkoitti? Ei hän mihinkään ollut lähtenyt. Täällä hän oli ollut koko ajan. Yksin.
"Lähdin? Täällähän minä olen koko ajan ollut", nuori nainen intti vastaan.
"Etkä ole. Sinä häivyit eilen sen jälkeen kun puhuimme."

Ei se niin ole voinut mennä. Mitä hän oli sen jälkeen tehnyt? Nyt kun hän itse muisteli, hän ei oikeastaan muistanut oikein mitään... Hän oli puhunut miehen kanssa ja... Mitä ihmettä? Ei se niin voi olla. Vaikka hän ei itse muistaisi aikaa sen jälkeen, eihän se voinut tarkoittaa että hän oli kadonnut. Ei se voi olla mahdollista. Mihin hän tästä olisi kadonnut? Mies katseli hänen ilmeitään tutkivana.

"Eli et muista missä olit sen jälkeen, eikö vain?" mies päätteli. Nainen kirosi mielessään, mistä mies sen tiesi?

Ovikello soi. Mies katsoi ensin häneen, mutta käveli sitten ripeästi ovelle.
"Blaise! Nyt minä voin todistaa, että näin oikeasti sen naisen. Hän on täällä!" mies sepitti nopeasti. Blaise katseli häntä yllättyneenä ja katseli ympärilleen ottaessaan kenkiään pois.
"Missä, Draco?"

"Täälläpäin", Draco vastasi. Hän käveli keittiöön ja näki naisen istuskelevan tiskipöydän päällä, heilutellen jalkojaan ilmassa.
"Näetkö?" mies kysyi. Blaise katsoi ympärilleen ihmeissään.
"Ei, en näe."
"Miten niin et näe? Tässä hän on! Etkö näe?!" Draco kysyi kiukkuisena ja osoitti naista. Tyhmä pila Blaiselta. Pakkohan hänen oli nähdä nainen! Ei mies nyt sokeakaan ollut!
"Ei, en minä näe."
"Miten niin et näe? Minä näen hänet ihan selvästi", vaaleahiuksinen mies sanoi ja tarttui naista kädestä. Mutta käsi ei jäänytkään kiinni käteen vaan valahti alas. Nainen katsoi kauhuissaan kättä. Mies ojensi sen uudelleen, mutta taas se valahti naisen läpi. Hän ei pystynyt koskemaan naista!

Hän katsoi pelokkaana miehen harmaisiin silmiin. Mitä tämä tarkoitti? Miksi hän ei pystynyt koskemaan häntä?

Blaise katseli ovelta ihmeissään. Hänen paras ystävänsä, Draco Malfoy, joka oli aina ollut tervejärkisin ihminen jonka hän tunsi, haparoi nyt käsillään ilmaa ja katseli kauhuissaan tyhjyyteen. Mitä hänen ystävälleen oli tapahtunut?

"Blaise... Minä... minä en pysty koskemaan häntä!" mies sanoi ihmetyksen ja pelon sekaisella äänellä. Blaise pyöritti päätänsä.
"Ketä, ketä sinä et pysty koskemaan, Draco? Minä en edelleenkään näe ketään", mies vastasi.
"Näetpä. Älä huijaa!"
"Ei, minä en näe."
"Hän istuu tuossa."
"Ei, ei siinä istu ketään."
"Istuupas!"
"Oletko sinä nukkunut kunnolla tänään?"
"Miten niin?"
"Näetkö harhoja?"
"Harhoja? Ei, minä en näe harhoja! Olen täysin järjissäni!"
"Miksi minä en sitten näe häntä?"

"Koska... koska hän ei halua näkyä sinulle?" takaa kuului vihainen tuhahdus.
"Haluan minä!"
"Äsh, ole hiljaa. Minä puhun nyt Blaiselle."

"Puhutko sinä hänelle?"
"Puhun. "
"Mitä hän sanoo?"
"Että hän haluaa näkyä sinulle."
"Ai. Kiva juttu."
"Älä sano sitä noin vähättelevästi. Hän kyllä kuulee."
"Niin, kuka kuulee?"
"Hän!"
"Mikä hänen nimensä on?"

"Tuota... Hän ei muista sitä."
"Millainen ihminen unohtaa nimensä?"
"Ai, mitä tuo muka tarkoitti?" nainen huudahti kiukkuisena. Hän hyppäsi alas pöydältä ja nousi melkein varpailleen katsoen Blaisea suoraan silmiin.
"Hän seisoo ihan sinun edessäsi."
"Ai. En minä näe edelleenkään mitään. Tai tunne."

"Okei Draco. Minun täytyy lähteä nyt. Jätän sinut kahden salaperäisen kummitusprinsessasi kanssa", mies sanoi ja lähti. Hermione tuhahti.
"Onpas sinulla mielenkiintoinen ystävä", hän sanoi piikittelevästi.
"Hän sentään muistaa nimensä", Draco sanoi huomaten heti, että heitto oli osunut ja uponnut naiseen.
"Minä tiedän mistä saan nimeni selville!" nainen sanoi innostuneesti äkkiä. Draco yllättyi äkillisestä kiljahduksesta.
"Ai, miten?"
"Kysy naapureilta, hölmö!"

Draco avasi oven ja tiputti avaimet taskuunsa. Hän koputti lähimpään oveen. Sen avasi jo keski-iän ylittänyt nainen, jonka hiukset olivat tiukalla nutturalla. Nainen katseli häntä silmälasiensa takaa nenäänsä pitkin.
"Iltaa. Olen Draco Malfoy, ja te...?"
"Minerva McGarmiwa."
"Mukava tutustua", mies sanoi kohteliaasti.
"Oliko teillä jotakin asiaakin, kun näin myöhään tulitte koputtamaan ovelleni?" nainen kysyi tahdikkaasti, mutta mies ymmärsi, että nainen ei halunnut enää kupata aikaansa puhellen nuorille miehille rappukäytävässä.

"Tuota... Haluaisin tietää, kuka asui minun asunnossani ennen, tuossa viereisessä," mies selitti kysymyksensä. Nainen rypisti otsaansa ja mietti hiukan aikaa.
"Joku nuori nainen siellä taisi asua... En nähnyt kuin vilauksella, neiti taisi olla useasti töissä. Näin häntä vain harvoin."
"Ai. Kiitoksia avustanne ja hyvää loppuiltaa!" Draco sanoi kääntäen selkänsä naiselle. Hän tömisteli portaat alas ja kolkutti 4A-asunnon oveen. Oven avasi hieman yli kolmikymppinen mies, joka näytti hieman rähjäiseltä, mutta muuten täysin mukavalta.

"Iltaa, herra. Draco Malfoy, asun tuossa kerrosta ylempänä olevassa asunnossa."
"Remus Lupin, minä asun tässä", mies kertoi ja virnisti. Draco naurahti.
"Mietiskelin vain tuossa, että sattuisitteko tietämään, kuka asui ennen tuossa minun asunnossani? 5B?" Remus mietti hieman.
"Hmm, ruskeahiuksisen nuoren naisen minä taisin nähdä tulevan sieltä... Mikä hänen nimensä nyt olikaan? H:lla se taisi alkaa, mutta en saa sitä nyt ollenkaan mieleeni... Olen pahoillani, mutta en muista. Erittäin mukava nuori nainen hän oli, ainakin silloin kun hänen kanssaan hiukan aikaa juttelin. Kauhea kiire hänellä oli töihin."
"Kiitos vaivannäöstänne, herra Lupin."
"Äh, sano Remus vain."
"Kiitos, Remus, mutta taidan tästä lähteä kyselemään muilta."

Mies sulki oven ja Draco kolkutti toiseen oveen, 4B:hen. Oven avasi kaksi kikattelevaa tyttöä. Draco katsoi heitä hieman oudoksuvasti, hän ei oikein pitänyt tämänkaltaisista tytöistä. Naisen täytyi omistaa omat aivot ja hänen ensivaikutelmansa mukaan kumpikin näistä naisista näytti kikattelevalta bimbolta.
"Öh, iltaa. Minulla olisi vähän kysyttävää asuntoni edellisestä omistajasta. Olen Draco Malfoy ja asun yläkerrassa asunnossa 5B. Onko teillä mitään tietoa hänestä?" mies kysyi kohteliaasti. Toinen naisista pyöritte hiuskiharaa sormensa ympärille ja katsoi häneen räpytellen silmiään innokkaasti.
"Ai, hän. Eikös se ollut se nainen, Parvati, josta me silloin viime viikolla puhuttiin? Se työnarkomaani?" nainen sanoi katsoen toiseen silmiään räpyttelevään neitiin.
"Niinpä taisi olla. Nätti nainen, mutta miten siten miestä löydetään, kun ollaan koko ajan töissä?" Parvati vastasi kikatellen.
"Tiedättekö hänen nimeään?"
"Joku Granger se oli. En minä etunimeä muista, entä sinä, Lavender?"
"Ei, Parvati. Ei tule mieleen."

Mies kiitti heitä ja asteli portaita taas alaspäin. Nyt hän tiesi jo, että naisen sukunimi oli Granger ja että hän oli työnarkomaani. Siltä nainen kyllä vaikuttikin. Hän kolkutti asunnon 3B oveen ja odotti vastausta. Ei ketään. Sitten hän siirtyi toisen oven luo ja kolkutti. Oven avasi purukuminpinkit hiukset omistava nuori nainen.
"Iltaa. Olen Draco Malfoy ja asun kahta kerrosta ylempänä asunnossa 5B. Olisiko teillä tietoa asuntoni edellisestä omistajasta?" Draco kysyi kohteliaasti.
"Nymphadora Tonks, sano Tonks vain. Inhoan etunimeäni," nainen sanoi irvistäen, " joo, kyllä minä hänet muistan. Erittäin mukava nuori neiti, mutta aina töissä. Hänen nimensä taisi olla joku Herm... Hermy? Ei, ei se sellainen ollut. Hermi? Hmm, mikä se nyt oli?" nainen sanoi muistellen ankarasti.
"Hermione! Sehän se oli! Hermione Granger!" hän jatkoi iloisena muistaessaan nimen.
"Kiitos tiedosta, neiti!" Draco sanoi hymyillen ja toivotti hyvät illan jatkot. Nainen sulki ovensa ja mies painoi hissin nappulaa. Pian se hiljaa huristen laskeutui alaspäin ja vienosti äännähti sen merkiksi, että se oli tässä kerroksessa. Mies asteli hissiin ja painoi kuutosta. Pian hän olikin jo ovensa edessä, kaivoi avaimet taskustaan ja avasi oven.

Asunto oli tyhjä. Missä nainen oli aina kun hän tarvitsi häntä?

*****

[Terri]

kai tähän tulee vielä jatkoa?

[Invisiblegirl]

Tulee jatkoa, kunhan kommenttia vain tulee! *Kiristää*

Juu, tulee varmaan ilman kommenttejakin, kun tykkään kirjoittaa tätä... Mutta vinkkinä sitä tulee nopeammin kun kirjoittaa kommenttia...

[aabi]

Oi kuinka hyvä idea ja sujuvaa tekstiä!
Ainut mikä häiritsi oli se, että Draco on vähän OC ja, että naapurit olivat Remus ja Minerva, mutta he eivät tunteneet Dracoa? Hmm.

[Sinadra]

Tykkäsin tästä. Kirjoitat mukavasti, kuvailet tarpeeksi ja tätä oli mukava lukea. Elokuvaa en ole nähnyt, mutta kuulostaa aika mielenkiintoiselta, jos siis menet elokuvan mukaan. Jatkoa pian!

[Invisiblegirl]

aabi, joo, Draco on vähän OC. Yritän seuraavissa luvuissa saada hänet vähän Dracomaisemmaksi Laitoin Minervan ja Remuksen nyt hänelle tuntemattomiksi, koska tuntui tyhmältä, että Draco muuttaa kerrostaloon, jossa hän tuntee jo kaikki asukkaat

Sinadra, tuhannet kiitokset! Kyllä tämä suurinpiirtein elokuvan mukaan menee, ainakin omissa muistikuvissani. Kiitos <3

[Torttu-Mopo]

"Iltaa, herra. Draco Malfoy, asun tuossa kerrosta ylempänä olevassa asunnossa."
"Remus Lupin, minä asun tässä", mies kertoi ja virnisti. Draco naurahti.

Hienoa. Toivottavasti tämä lainaaminen nyt onnistui  
Kuitenkin, otin tämän kohdan esimerkiksi siinä, että juuri näissä kohdissa repeilin. Tarina oli hyvä ja hauska.. Pidin kirjoitustyylistäsi. Ainakin minun oli hauska lukea tätä  
Kuitenkin.. Toivottavasti jatkat pian.
PS. En ole nähnyt elokuvaa, mutta tämän jälkeen voisin katsoakin  

[emit]

pidin. oli kiva, ja ton alun jälkeen muistin itekin nähneeni ton leffan. mut ficciin.

öm. ite en pitäny tost ideast, et kaikki tuol kerrostalos oli potterist, mut et draco ei tuntenu ketään niist. tai et must ois voinu laittaa sit kokonaan jotai muita tyyppejä, ku tollasii, jotka sen kuitenki kuuluis tuntee. ja draco oli tosiaankin vähän OC.

mut muuten pidin kyl ja sun kirjotustyyli on tosi hyvä.

[ibi]

Aijai vähän tää on hyvä! <3 Aiut mikä häiritsi alussa oli tuo minä-muodossa kirjoittaminen, kun luulin että kirjoitat Hermionesta pelkästään minä-muodossa! Mutta kyllä sitten älysin ja on kyllä mielenkiintoinen ficci! <3
Jatkoa??<33

ibi

[niiina]

Itse pidän ficin ideasta, kuten olen jo aikaisemmin sinulle sanonut Invi (: Kirjoitat sujuvasti ja minusta hahmojen ei todellakaan tarvitse edes olla mitenkään omaitsensä!

emit, kyse on elokuvahaasteesta. Sen tarkoitus oli sijoittaa Potter hahmot jonkin elokuvan sisälle, mutta ei se, että ne olisivat juuri oma itsensä ja tuntisivat aina toisensa. Itsekin olen kyseisessä haasteessa mukana ja tekstiä kirjoittaessa hahmot eivät todellakaan tunne toisiaan, koska eivät he tunne elokuvassakaan. Potter hahmot vain ripotellaan elokuvien hahmojen paikoille ja loput saa kirjoittaja päättää (:

Invi, toivottavasti sulla on mulle pian kolmoslukua luettavaksi kunhan täältä Helsingistä kotiudun (; Ihana alku ficille ja eiköhän se tuosta ala kunnolla vielä!

niiina

[emit]

emit, kyse on elokuvahaasteesta. Sen tarkoitus oli sijoittaa Potter hahmot jonkin elokuvan sisälle, mutta ei se, että ne olisivat juuri oma itsensä ja tuntisivat aina toisensa. Itsekin olen kyseisessä haasteessa mukana ja tekstiä kirjoittaessa hahmot eivät todellakaan tunne toisiaan, koska eivät he tunne elokuvassakaan. Potter hahmot vain ripotellaan elokuvien hahmojen paikoille ja loput saa kirjoittaja päättää (:

niiina

ai. hups. ok.

[Invisiblegirl]

Torttu-Mopo: Kiitos kamalasti! En yrittänyt tehdä tuosta kohdasta edes hauskaa, mutta nyt kun luin sen uudestaan, niin nauratti itseäkin Teen tästä tahattomasti humor-ficin Kiitos <3 <3

emit: Perustelen vähän tuota päätöstä: Jos Draco olisi tuntenut Minervan yms. hän olisi varmasti ollut Tylypahkassa, mikä johtaa siihen, että Hermionekin olisi ollut siellä. Mikä taas menee siihen, että Draco tuntisi Hermionen jo aikaisemin! Tätä en halunnut tehdä. niiina tuossa jo selittikin miksi Draco on OC. Kiitos silti <3

ibi: Kiitos kamalasti <3 Joo, en oikein pitänyt jatkamisestä tuossa minä-muodossa, en saanut oikein kaikkea hyvin esille siinä. Jatkoa tulee ihan pian!

niiina, ihana kommentti taas kerran <3 Kiitos kamalasti! olen ihan samaa mieltä kanssasi, on vähän vaikea yhdistää elokuvan sohvaperuna luuseri-äijää Draco Malfoyhin. Joten siitä tuli nyt tuollainen sekalainen sillisalaattimies

Kolmos luku tulee ihan pian, kunhan niiina saa sen betattua! Kiitos kaikille kommenteista!

-Invisiblegirl

[Invisiblegirl]

//Tämä osa voi nousta K-15- ratingiin!


Luku 3.


Missä nainen oli aina kun hän tarvitsi häntä?

Tyhjä asunto kolisi hänen askelistaan. Häntä ärsytti.

Miksi mikään ei onnistunut? Blaise luuli että hän oli hullu, miten hän muka voisi todistaa, että nainen oli oikeasti olemassa? Ei se ollut mahdollista.

Siinä samassa nainen taas ilmestyi. Kuin haamu, hän ilmestyi keittiön seinän viereen niin nopeasti, että Draco ei pystynyt kunnolla käsittämään sitä.
"Hei, Hermione."
"Hermione?"
"Niin."
"Hermione..." nainen sanoi maistellen sanaa suussaan. Se siis oli hänen nimensä.
"Hermione...?"
"Granger.
"Hermione Granger... Tämän minä taidan muistaa."
"Hermione Granger, työnarkomaani."
"Mitä tuo nyt sitten tarkoitti?" nainen kivahti.
"Hei, älä minua syytä. Kaikki naapurisi sanoivat, että näkivät sinua vain vilaukselta, koska olit koko ajan töissä.
"Hmph."

"Mitäs nyt?"
"Miten niin?"
"Me saimme nimesi selville. Miten me jatkamme tästä?" Draco kysyi. Hän ei oikeastaan ollut ajatellut tulevaa, vaan keskittynyt nimen hankkimiseen. Miestä ärsytti edelleen. Miksi hänen piti saada niskoilleen tällainen riesa? Ei kenelläkään muulla ollut. Miksei vaikka Blaise? Ei, se piti tulla hänelle. Ihan kuin joku korkeampi pitäisi hänen ärsyttämisestään. Ja onnistui siinä. Hän ei halunnut miksikään uudeksi kylähulluksi, joka näkisi haamuja ja puhelisi olemattomalle. Hän halusi olla normaali ihminen, joka ei näe haamuja tai puhu olemattomalle.

"Mitä nyt?" kuulin naisen kysyvän hieman huolestuneesti.
"Ei mitään."
"Miten niin? Ei siltä näytä."
"Ei mitään!" Draco ärähti ärtyneenä. Miksi juuri hänen niskoilleen oli annettu tämä työnarkomaani, nalkuttava ja ärsyttävä nainen? Hermione tuhahti äänekkäästi ja ärtyneesti. Nainen yritti ajatuksissaan nojata pöytään, mutta käsi valahti sen läpi. Häntäkin ärsytti. Miksi miehen täytyi olla niin salaperäinen? Häntä ilmiselvästi ärsytti, mutta ei suostunut kertomaan miksi. Kumpikin kierteli toisiaan katseillaan. Ärtyneenä, vihaisena ja turhautuneena. Nainen katosi savuna ilmaan.

Mies löi nyrkkinsä pöytään. Helvetti! Miksi mikään ei mennyt oikein? Mies nappasi puhelimen, jota hän oli juuri opetellut käyttämään ja näpytteli Blaisen numeron. Nopeasti he sopivat tapaavansa läheisessä baarissa.

Kello oli jo yksi, kun Draco ja Blaise astelivat sisään. Musiikki soi, ilmassa haisi tupakan ja viinan löyhkä. Joku mies makasi sammuneena baaritiskin luona.
"Tuliks sä haastaa riita vai, häh? Tuliks sä?" joku kysyi häneltä sammaltaen ja heiluttaen nyrkkiä hänen naamansa edessä.
"Mitä? Ei, en tullut. En ole ikinä nähnytkään sinua", Draco vastasi ja tyrkkäsi miehen pois päin.

He istuivat pöytään ja tilasivat tuliviskit. Draco siemaisi omansa nopeasti ja tilasi toisen. Päässä hiukan humisi jo, mutta Hermionen kasvot leijuivat jo nyt hänen silmiensä edessä. Häivy! Mies tilasi vielä kolmannen tuliviskin, mutta nainen ei kadonnut siltikään. Ja äkkiä hän istuikin jo miehen vieressä.
"Etkö tiedä, että juominen tuhoaa aivosoluja?" naisen ärsyttävän kimeä ääni tukki hänen päänsä.
"Tiedän varsin hyvin, ja sitä minä juuri suunnittelenkin!" mies ärähti takaisin hieman sammaltaen.
"Häh? Draco, mitä sinä sanoit?"
"En mitään sinulle."
"Ai, kenelle sitten?"
"Ei kenelläkään."

Blaise silmäili häntä edelleenkin vielä hieman oudoksuneena. Mies oli tarkkaillut häntä siitä asti, kun hän oli puhellut Hermionen kanssa keittiössä.
"Käyn haukkaamassa happea", Draco sanoi ja hieman huojuen käveli ulos.
"No, taasko sä tulit haastaa riita? Eks sä ny ymmärrä, kyl mä sut hakkaisin vaik heti!" sama mies tuli uhittelemaan hänelle. Draco tönäisi häntä uudestaan, ja mies horjahteli rajusti puiden nyrkkiään ja kiroillen raskaasti.

Tyhjä kuja oli viileä ja hämyinen.
"Mene pois."
"Miksi?"
"En jaksa nyt."
"Luuletko, että minä teen tätä pelkästä ilosta? Luuletko, että minä pidän tästä? Luuletko, että se on kivaa, kun en voi koskettaa mitään, en haistaa mitään, en puhua kenelläkään muulle kuin sinulle? Luuletko?" nainen kivahti äänekkäästi. Hopeinen kyynel kimalteli naisen melkein läpinäkyvässä olemuksessa. Dracon täytyi myöntää itselleen, että ei ollut tullut ajatelleeksi asiaa siltä kantilta.
"Luuletko sinä, että minusta on hauskaa, että Blaise luulee minua joksikin kylähulluksi? Puhun tyhjälle, puhun tyhjästä, näen jotain, mitä muut eivät näe, käyttäydyn oudosti? Luuletko sinä, että se on hauskaa?"

Naisen kasvot kimaltelivat kyynelistä. Hän pyyhkäisi kyyneliä pois juosten nopeasti roskapönttöjen taa, kääntäen selkänsä miehelle. Hämmentyneenä Draco juoksi perään, mutta nainen oli taas kadonnut. Hän kirosi raskaasti.

Koti oli vain parin korttelin päässä, mutta se tuntui Dracosta pitkältä matkalta. Nainen pyöri hänen silmissään. Mitä hän oikein tunsi? Sisällä myllersi. Nainen oli kaunis, todella kaunis, mutta ei niin perinteisellä tavalla, kuin ne blondit, jotka olivat yrittäneet iskeä häntä baarissa.

Hissin ovi avautui. Hän painoi numeroa ja odotteli nojaten seinään, koska hissi pysähtyisi hänen kerrokseensa. Pian ovi kilahti, ja hän astui ulos hissistä. Hän kaivoi avaimet taskustaan ja avaimenperät kilahdellen hän avasi oven. Asunto oli taas tyhjä, mutta se ei haitannut häntä. Mies asettui nukkumaan jomottavan päänsäryn alaisena. Naisen ääni tuntui kummittelevan hänen päässään.

Katso nyt, millaisen sotkun jätit minun pöydälleni! Tämä on minun asuntoni! Olet ärsyttävä, tiesitkös? En kerro! Ai, mitä tuo muka tarkoitti?! Etkö tiedä, että juominen tuhoaa aivosoluja? Luuletko?

Kaikki, mitä hän oli Dracolle huutanut, kiersi hänen päässään. Ne edelleenkin kumisten hänen ajatuksissaan, mies nukahti hajanaiseen uneen.

Aamu valkeni päänsäryn saattamana kun keltainen aurinko tunki ikkunoiden läpi hänen asuntoonsa sisälle. Se kutitti hänen nenänpäätään puolta tuntia ennen kuin hänen pitäisi nousta. Mies nousi hitaasti, teki itselleen voileivän ja asettui katsomaan televisiota.

"Hei! Katso nyt, taas! Minun sohvallani! Minun sohvallani, kurkkuja! Nyt poimit ne ylös, katso millaiset jäljet niistä jää! Ei tämä ollut ihan ilmainen sohva!" naisen nalkuttava ääni tunkeutui taas hänen tajuntaansa. Valkoisella sohvalla todellakin oli kurkunpalasia, mutta mies oli päättänyt olla kiinnittämättä mitään huomiota naiseen.

"Haloo?! Herätys! Korjaa nuo kurkut pois!"
Hiljaisuus.
"Hei! Kuuletko sinä?"

Piinaava hiljaisuus. Draco nousi ja puki takkinsa päälle. Nopeasti hän nappasi avaimet koukusta ja sulki oven perässään. Nainen suhahti oven läpi ja seurasi häntä hissiin.

"Mitä sinä teet? Mikset vastaa?" hänessä näkyi jo turhautumisen merkkejä. Dracoa ärsytti koko ajan enemmän, mutta hänen onnistui pitää kasvonsa tyynenä. Naisen jalka naputti lattiaa, pieni käsi oli nyrkissä.

Tällä kertaa ei tapahtunut niin kuin Draco oli tottunut. Nyt hissi pysähtyi jo neljännessä kerroksessa. Sisään astui toinen niistä kikattelevista tytöistä, mutta Draco ei ollenkaan saanut muistettua, oliko tämä Lavender vai Parvati.
"Hei", Lavender/Parvati sanoi kieputtaen hiuskiehkuraa sormensa ympärille ja räpsyttäen silmäripsiään ahkerasti.
"Hei."

Hissi heilahti hieman, niin kuin sillä yleensäkin oli tapana tehdä aina toisen kerroksen kohdalla. Vaikka heilahdus oli pieni, Lavender/Parvati heilahti Dracoa päin. Mies kyllä oli sen verran viisas, että tajusi naisen itse heilahtaneen miestä päin. Hermione naputti jalkaansa nurkalla ja sepitti: "Taisit saada uuden ihailijan." Draco unohti mykkäkoulunsa ja mulkaisi naista. Nopeasti hän työnsi naisen pois ja astui ovesta ulos. Hissi oli päässyt ensimmäiseen kerrokseen juuri sopivasti.

Hermionen kengät kopisivat hänen takanaan, muistuttaen itsestään. Draco ei jaksanut enää pitää mykkäkouluaan päällä, ei siitä ollut hyötyä. Nainen oli sitkeä ja itsepäinen. Mies kääntyi sivukadulle, jotta pääsisi lyhempää reittiä.

"Huora! Mitä sinä olet taas mennyt tekemään?" huuto kuului kaikuen kujalla. Rähjäinen, humalaisen näköinen mies piteli nuoresta naisesta kiinni ja löi tätä suoraan kasvoille. Nainen ulvahti kivusta kääntäen selkänsä miehelle.
"Huora! Huora!" mies toisteli potkaisten naista. Nainen taipui kaksinkerroin maahan, mies valmistautui uuteen iskuun. Draco tiesi heti, että hänen täytyisi puuttua asiaan, tai nainen löydettäisiin huomenna kuolleena. Hän pinkaisi juoksuun ja pidellen taikasauvaansa vielä taskussa, lausui tainnutusloitsun ja sitten mies jo makasikin maassa tajuttomana. Draco oli aurorina oppinut sen verran, että jästejä pystyi tainnuttamaan ilman, että sai taikasauvansa katkaistua. Mies ei muistaisi asiasta mitään. Nainen ei enää äännähdellyt. Hän makasi kadulla pyörtyneenä. Nainen näytti kalpealta, olikohan hän saanut mitään vähään aikaan syödyksi?

Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? Draco ei ollut ikinä osannut jästi ensiapua. Aurorikoulussa hän oli päässyt siitä läpi, koska hänellä oli ollut parinaan Blaise, joka osasi ensiavun täydellisesti. Silloin hänen oli täytynyt vain tarkkailla pulssia, mutta ei hän muistanut enää miten sitäkään tarkkailtiin.

"Draco, typerys! Katso, hengittääkö hän!" naisen kimakka ääni halkaisi hiljaisuuden. Draco kumartui naisen puoleen. Kyllä, hän hengitti.
"Kokeile, saatko hänet hereille", Hermione jatkoi rauhallisemmalla ja kokeneella äänellä. Mistä nainen tiesi nämä jutut? Draco ravisti naista hellästi ja huuteli hänelle, kuuliko hän häntä. Nainen pysyi tajuttomana.
"Laita hänet kylkiasentoon."
"Kylkiasentoon?"
"Niin! Näin!" Hermione oli jo astellut naisen luo ja oli koskemassa häntä, mutta epäröi sitten, "Ai niin. Enhän minä voi koskea häntä."

Lopulta Hermionen avulla Draco sai naisen kylkiasentoon. Sitten hän soitti ambulanssin paikalle. Se tuli valot palaen ja äänekkäästi paikalle, tuoden mukanaan kolme hoitajaa ja paarit. Hermione katseli heitä hieman mietteissään.

"Mistä sinä tiesit nuo jutut?" Draco kysyi. Nainen hymyili hieman.
"En tiedä. Se vain tuntui niin tutulta. Kun näin nuo paarit ja potilaan, tuntui, kuin olisin tehnyt tätä aikaisemmin."
"Ehkä sinä olit parantaja."
"Niin, niin varmaan. Meillä on taas yksi johtolanka", nainen sanoi hymyillen hennosti. Kaikki oli nyt unohdettu, kun he olivat toimineet yhdessä. Draco hymyili takaisin ja katsahti kelloaan. Hän oli jo tunnin myöhässä töistä.

[ibi]

Jee! (: Tää on mielenkiintoinen edelleen<3! : P Jatkoa??<3
 Joo ei ollut kummoinen kommentti : D

ibi

[Torttu-Mopo]

Hui hui. Ihana luku. Olisin luultavasti itsekin yrittänyt mykkäkoulua, jos joku piinaava aave seuraisi minua.
Mutta ainakin yksi asia minua ihmetytti. Miten epäsiisteinkään poikamies, voi jättää kurkkuja, sohvalle?! Tai siis, kurkkuja sohvalla? No jaa. Ymmärrän Hermionen raivon  
Baari kohtauksesta, ja siitä katu kohtauksesta pidin oikein paljon.
Jatkoa, ja nopeasti.

[Invisiblegirl]

ibi, kiitos taas kamalasti kommentistasi <3 Kommentti kuitenkin, kiva että viitsit väsätä edes tuollaisen, paljon parempi se on kuin ei mitään!

Torttu-mopo, tämä kurkku-jutun selitän niin, että yleensä kun ainakin minä jos syön jotain leipää, jossa on esim. juustoa, tomaattia ja kurkkua, niin ne kurkut yleensä tippuvat siitä leivältä (Tai sitten se on vain minä, jolle tapahtuu näin ) Mutta joo, kiitos kommentista kauheasti <3 Tuo katukohtaus oli vähän improvisioitu, sitä ei ihan tarkalleen leffassa ollut, mutta ajattelin nyt tuollaisen pikku angsti-kohdan laittaa Kiva jos onnistuin kuvailemaan sen hyvin!

[Invisiblegirl]

Luku 4.

"Miten me tästä jatkamme?" Draco sanoi tultuaan töistä kotiin. Hermione odotteli istuskellen pöydällä. Mies heitti avaimet koukkuun ja istui alas. Seamus ei ollut iloinen hänen tullessaan töihin tunnin myöhässä, ja oli uhannut puolittaa hänen palkkansa. Draco oli vain nauranut, ei mies mitään kuitenkaan tekisi, hän oli varma siitä. Päivä oli kulunut metsästäen yhtä kuolonsyöjää, joka yritti nousta valtaan Lontoon alamaailmassa. Lopulta mies oli löytynyt, mutta vastoin heidän käsityksiään, mies ei ollutkaan niin vaarallinen, vain tavallinen kulkuri joka oli taikonut pari pimeänpiirtoa taivaalle ja uhitellut voimillaan. Juttua oli vähän paisuteltu siinä vaiheessa, kun se oli tullut heidän korviinsa.

"En tiedä. Minulla ei ole tietoa mistään, muistini on hämyinen kuin eilinen yö", nainen vastasi. Hän istuskeli taas tiskipöydän reunalla. Sitä Draco oli joskus ihmetellyt, naisen käsi meni pöydän läpi, mutta silti hän pystyi istumaan tiskipöydällä. No, haamut eivät oikeastaan olleet hänen erikoisalaansa.

Ovikello soi taas, hän oli kutsunut Blaisen kahville. Mies oli tänään vähän rauhoittunut ja ehkä hieman alkanut uskoa häntä. Vieläkin hän oli epäileväinen, mutta oli luvannut olla ajattelematta Dracoa hulluna, mitä hän ei todellakaan ollut. Draco kävi nopeasti avaamassa oven ja laittoi kahvipannun päälle. Blaise oli vain käynyt kotonaan vaihtamassa vaatteensa ja tullut heti paikalle.

Ensin he jutustelivat normaalisti työpäivästään, siitä tyhmästä kulkurista ja Seamuksen raivoamisesta. Jotenkin jutun aihe ryöstäytyi taas Hermioneen.
"Onko prinsessa täällä?" Blaise kysäisi katsellen hieman ympärilleen.
"Prinsessa?" Draco kysyi kummastellen. Blaisella oli yleensä aika hauskoja nimityksiä.
"Niin, sinun haamuprinsessasi."

Draco katseli hieman ympärilleen ja näki Hermionen istuskelevan sohvalla katsellen heitä kiinnostuneena tummine silmineen, pieni hymy koreillen huulillaan. Takan liekit loivat varjoja hänen kasvoilleen, välillä valaisten, välillä varjostaen.  
"Joo, on hän. Tuolla sohvalla."

Blaise katseli tyhjää sohvaa pää kallellaan. Vaikka hän ei mitään nähnytkään, hän tiesi harvinaisen selvästi, että Draco oli täysijärkinen eikä nähnyt harhoja. Hänen paras ystävänsä ei ollut mikään hullu. Hän oli tuntenut miehen jo pienestä asti, eikä hän nyt vain äkkiä ole voinut seota.  
"Hänen nimensä on muuten Hermione." Blaise hymähti. Draco oli siis saanut naisen nimen selvitettyä, mies ei epäillyt sitä hetkeäkään.
"Hermione, salaperäinen kummitusprinsessa."

Hermione naurahti hiljaa sohvalta. Blaise vaikutti erittäin mukavalta nuorelta mieheltä, erilaiselta nyt kuin heidän ensikohtaamisellaan. Ehkä miehen täytyi vain hieman sulattaa tietoa hänestä.

Draco katseli Hermionea ja Blaisea kuin ulkopuolinen. Miehen sisällä myllersi. Hän kuuli Blaisen sanovan jotain, naisen nauravan sille. Mies tunsi tunteen harvinaisen hyvin, mutta ei vain halunnut myöntää sitä. Mustasukkaisuus oli yksi tunne, jota Malfoyt eivät tunne.

"Kröhöm", mies äkkiä yskähti. Blaise säpsähti hieman. Mikä Dracoa nyt vaivasi? Ei hän yleensä ollut tuollainen. Blaise tutkiskeli miehen kasvoja hieman ja totuus iski häneen. Draco oli mustasukkainen!
"Älä huoli, kamu, en aio tehdä sitä", mies sanoi niin, että Hermione ei sitä pystynyt ymmärtämään, mutta Draco pystyi. Dracon posket punehtuivat hieman, miksi Blaisen täytyi aina tietää kaikki? Mies kirosi itsekseen. Blaise virnuili tietäväisenä.

"Ihan niin kuin olisin kuullut nimesi ennen... Kumma juttu! En yhtään muista missä..." Blaise mietiskeli. Kuka sen oli oikein sanonut? Hän oli ihan varma, että joku oli sen hänelle sanonut...
"No, ihan sama. Tuskinpa sillä on niin paljon väliä", mies jatkoi.

"Oho. Onpa kello jo paljon. Minun täytyy lähteä, on pari juttua tekemättä..." Blaise sanoi mutisten hieman itsekseen. Samaan aikaan mies punehtui hieman.
"No, kuka on tämä onnekas?"
"Mistä sinä sen tiesit? En minä sanonut mitään."
"Ystävä hyvä, se näkyy kasvoiltasi."
"Sanotaanko, että hän yksi pirteä punapää. Et sinä tiedä häntä. Mutta oikeasti, olen pian myöhässä. Nähdään taas! Onnea kummitusprinsessasi kanssa", mies sanoi hymyillen.

Ovi sulkeutui kolahtaen hieman, kun Blaise sulki sen laittaen samalla tummaa takkiaan päälleen.
"No, Hermione, lähdetäänkö kummitusjahtiin?" Draco sanoi virnistäen huonolle vitsilleen. Hermione naurahti kuivasti ja nyökkäsi.
"Pyhään Mungoon siis."

Draco keskittyi tarkkaan ja pian hän lähti poksahtaen Mungoon. Hermione katosi savuna ilmaan ja pian he kummatkin olivat Pyhässä Mungossa.
"Onko tuo Parvati?" Draco ihmetteli mutisten kysymyksen.
"Ei, tuo on hänen sisarensa Padma", Hermione vastasi.
"Mistä sinä voit tuon tietää?" mies kysyi kummastellen. Nainen tuntui sopivan tähän ympäristöön, valkeuden keskelle, parantamaan ihmisiä. Nainen katseli kaihoisasti ympärilleen.
"En tiedä. Se vain tuli mieleeni."

"Anteeksi, mutta..." Draco pysäytti yhden parantajista. Mies katsoi häntä hieman ärtyisänä.
"Niin?" hän sanoi jäyhästi.
"Satutteko tietämään Hermione Grangeria?"
"Hermionea? Voi, ettekö te tiedä, mitä hänelle on sattunut?"
"Tiedä mitä?"
"Kauhea tragedia... Oletteko hänelle jotain sukua?"
"Tuota... Olen hänen poikaystävänsä. Olin matkoilla vähän aikaa."
"Puolisen vuotta on aika pitkä aika..."
"Se oli työmatka ja venyi hieman. No niin, kertokaa minulle!"
"Tulkaa katsomaan itse."

"Minä en pidä hänestä", Hermione sanoi kun he kävelivät yhtä käytävää pitkin.
"En minäkään", Draco kuiskasi takaisin.
"Anteeksi? Sanoitteko jotain?" mies kysäisi kummastuneena.
"Ei, en sanonut."

Mies tuntui jotenkin liian ylimieliseltä ja lipevältä hänen makuunsa. Vielä pari ovea, ja hän avasi oven. Siinä hän oli, Hermione. Hermione kahtena kopiona. Toinen liikkumattomana, toinen hämmentyneenä. Toinen tajuttomana, toinen pahoinvoivana.
"Hän joutui kolariin puoli vuotta sitten. On maannut koomassa puoli vuotta sen jälkeen. Kamala menetys, hän olisi juuri saanut ylennyksen. Nyt minä jouduin vastaanottamaan sen, vastentahtoisesti tietenkin, sehän olisi kuulunut Hermionelle", mies sanoi lipevästi, mutta hänen äänensävystään kuulsi, että mies ei tarkoittanut sanojaan.

Sitten mies lähti sanaakaan sanomatta. Draco käveli sängyn vierelle ja katseli häntä pienen aikaan. Siinä oli Hermione, kalpeana ja heikkona, mutta elossa silti. Hänen haamunsa leijaili toisella puolella sänkyä ja hengitti nopeasti.
"Rauhoitu, rauhoitu, rauhoitu", nainen sanoi itsekseen paniikkikohtauksensa keskellä. Sitten hän katsoi mieheen avuttomana.
"Mitä nyt? Minä olen kahtena kappaleena!"

"Minä en tiedä... En sitten yhtään", Draco sanoi vieläkin hieman järkyttyneenä katsellessaan kahta Hermionea. Nainen näytti siinä sängyllä maatessaan rauhalliselta ja levolliselta.

Samassa ovi aukesi. Sisään astui kaksi suunnilleen samanikäistä miestä kuin Draco, joilla kummallakin oli pieni kukkakimppu mukanaan. He katsoivat häntä epäilevästi ja ehkä hieman suuttuneenakin.
"Kuka sinä olet?" murahti mustahiuksinen mies.
"Draco Malfoy."
"Mitä sinä teet täällä? Emme tunne sinua."
"Olen Hermionen poikaystävä", Draco sanoi verukkeeksi.
"Hermionen poikaystävä? Ei hänellä ole sellaista!" punahiuksinen mies vastusti.

"Harry, Ron? Kuuletteko te minua?" nainen sanoi epätoivoisesti. Kyyneleet valuivat hänen poskillaan. Miehet eivät huomanneet häntä.
"No, häivy jo! Mikä ihme ihmisiä vetää hänen luokseen? Eikö se eilinen kulkuri ollut jo tarpeeksi? Mene jo!" mustahiuksinen sanoi rauhattomasti.

Draco päätteli, että hänen olisi parasta lähteä ja katsoi vielä viimeisen kerran Hermionen liikkumattomaan kehoon. Tyhjässä käytävässä hän katseli ympärilleen. Mihin naisen haamu oli jäänyt? Kuin kutsusta nainen astui oven läpi.
"Draco, minä taidan jäädä tänne. Tänne minä kuulun, siellä missä muutkin osat minua ovat."

Ennen kuin mies ehti sanoa vastalauseensa, nainen oli jo kadonnut. Mies kirosi raskaasti ja käveli kulman taakse kunnes pysähtyi nojaten seinään. Huokaisten raskaasti hän valui alaspäin ja istahti lattialle. Pian taas ovi aukesi.

"Anteeksi, haluaisimme puhua Hermionen tilasta. Mitä suosittelisitte tässä tilanteessa? Hän on ollut koomassa jo puoli vuotta, onko mitään mahdollisuutta, että hän enää herää?" kuului mustahiuksisen miehen ääni. Draco pidätti hengitystään melkein tahtomattaan. Eihän asia hänelle enää kuulunut.
"No, puoli vuotta on aika pitkä aika. Hermionella ei varmaan ole enää paljon mahdollisuuksia, näin luulisin."

********

A/N: Jätin taas vähän jännään paikkaan Kommenttia tulemaan, niin ficci jatkuu! Muah, Kiristän

[neiti seko]

hyvähyvähyvä! pyydän jatkoa. on niin hyvää tekstiä.....