Täällä Pohjantähden alla: Virantoimituksia | S | 4/11 17.6.2026

[Aladdin Sane]

Nimi: Virantoimituksia
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Täällä Pohjantähden alla
Genre: Ficletsarja. Draamaa, angstia ja hahmotutkielmaa.
Ikäraja: Sallittu
Päähenkilöt: Lauri ja Ellen Salpakari
Yhteenveto: Salpakarien mietteitä Koskelan väestä erinäisten kirkollisten toimitusten yhteydessä.
Haasteet: FanFic100 (sanalla 089 työ), Ficlet300 (sanat ja sanamäärät osien alussa), FinFanFun1000 (sanalla 616 allatiivi).
Vastuunvapaus: Täällä Pohjantähden alla on Väinö Linnan luomus. Minä en hyödy tästä mitään.

A/N: Allatiivi on sijamuoto, joka ilmaisee liikettä jonkin päälle, pinnalle tai lähelle, ja jota suomen kielessä merkitään -lle-päätteellä (minulle, sinulle, katolle, järjelle).

Mulla on ollut tälle idealle luonnostiedosto valehtelematta ainakin viis vuotta. Huomaako että FanFic100 ja Ficlet300 deadlinet alkaa olla TOSI lähellä.

Tää on henkinen sisarteos muutaman vuoden takaiselle ficilleni Mielenoikku (S).











VIRANTOIMITUKSIA









1. JUHANNUS 1910 (KOSKELAN AKSELIN JA KIVIVUOREN ELINAN HÄÄT)
(Ficlet300 vapaavalintaisella sanalla 283 juhannus. 375 sanaa.)


”Kuinka miellyttävä tilaisuus kaikesta huolimatta”, Ellen huokaa hymy huulillaan, kun valjakko on päässyt liikkeelle ja työväentalo jää hyvää vauhtia kauas taakse. ”Niin kaunis päiväkin.”

”Niin”, Lauri sanoo. Häntäkin hymyilyttää. Häävalssin melodia on jäänyt soimaan hänen päähänsä. ”Minä toivon heille kaikkea hyvää. Kenties naimisiinmeno saa Akselinkin nyt pehmentymään.”

”Sitä minä en usko”, Ellen tuhahtaa.

Asiasta on väitelty siitä asti, kun tieto Akselin ja Elinan kihlauksesta saapui, ja yhä enemmän sitten, kun avioliitto kuulutettiin kirkossa. Onhan Akseli kiivas ja katkerakin luonne, joka vaikuttaa työväenyhdistyksen aktiivijäsenenä muuttuneen vain pahemmaksi ja pahemmaksi, mutta Elina vaikuttaa harvinaisen hyvätapaiselta ja hyvin kasvatetulta tytöltä. Hänen äitinsä tiedetään hyvin hartaaksi naiseksi, joka on pitänyt ainoan tyttärensä sielun puhtaana, vaikka tämän molemmat veljet ja isä ovat vähintään yhtä epäilyttäviä tyyppejä kuin Akselikin.

”Näithän sinä, kuinka hän katsoo Elinaa”, Lauri huomauttaa hyväntahtoisesti. ”Minä uskon, että hän on hyväksi Akselille. Elinalla voi hyvin olla rauhoittava vaikutus häneen.”

”Mutta entä Akselin vaikutus häneen?” Ellen kysyy. ”Minä pelkään, että Elina parka menee tässä liitossa auttamatta pilalle.”

”No, kultaseni. Älähän nyt sentään.”

”Enhän minä sitä toivo”, Ellen kivahtaa. ”En tietenkään. Mutta pelkään sitä yhtä kaikki.”

Lauri ei sano siihen mitään, kallistaa vain ymmärtävästi päätään. Aavistuksen verran kiristynyt tunnelma kuitenkin lientyy muutamissa sekunneissa, ja Ellen kohentaa otettaan Laurin käsivarresta ja hymähtää.

”Mutta se minua ilahdutti, ettei väki sentään tuntunut ostavan herra Halmeen puhetta.”

”Kauniistihan hän puhui. Varsinkin se hänen puheensa Elinalle…”

”Tietysti hän puhui kauniisti. Kyllä sinä tiedät, mitä tarkoitan.”

”Tiedän kyllä”, Lauri huokaa. Halmeen omaksumat teosofiset ajatukset ovat kiinnittäneet hänen huomionsa jo aiemmin, etenkin hänen puheessaan Janne Kivivuoren häissä pari vuotta sitten. Asia huolestuttaa häntä hajamielisellä tavalla Halmeen itsensä takia, mutta ennen kaikkea muiden kyläläisten takia, koska Halmeella on paljon vaikutusvaltaa. Jos häntä kuunnellaan hänen puhuessaan sosialismista, on olemassa vaara, että häntä kuunnellaan myös silloin, kun hän puhuu teosofiasta.

Mutta onneksi Ellen tuntuu olevan oikeassa. Kun Halmeen puheet siirtyvät sellaisille raiteille, joilla kuljetaan vaarallisen lähellä jumalanpilkkaa, näkyy hänen kuulijoidensa kasvoilla usein salavihkaisia hymyjä, ja kauempana yleisössä voi kuulua vaimeaa mutinaa ja hihitystäkin. Halmeen hengelliset ajatukset ovat ehkä kyseenalaisia, mutta Pentinkulman työväen sielut eivät vaikuta olevan vaarassa niiden takia.

”Kuka tietää, ehkäpä he ennen pitkää hylkäävät sosialisminsa, jos kerran heidän johtajastaankin on tullut tuollainen”, Lauri tuumaa, ja Ellen nauraa heleästi vaunujen kääntyessä pappilan pihaan, jota juhannusruusut koristavat.

”Sitä sopiikin toivoa.”

[Aladdin Sane]

2. KESÄ 1913 (KOSKELAN VILHON RISTIÄISET)
(Ficlet300 sanalla 174 hedelmä. 200 sanaa.)


Ristiäisväen mentyä Ellen ja Lauri siirtyvät Laurin työhuoneeseen.

”Kun olisi nimi enne tuolle ihmisen lapselle”, Lauri mutisee puoliksi itsekseen, ja Ellen nyökkää hajamielisesti katsoessaan ikkunasta koivujen lomassa erottuvaa järveä, jonka laineissa auringonvalo kirkkaana pilkahtelee.

Koskelan Akselin ja Elinan esikoispoika on kastettu isoisänsä Johannes Vilhelmin mukaan Vilho Johannekseksi. Se on jollakin tavalla toivoa herättävää, mutta minkäänlaista muutosta Akselissa ei viime vuosien aikana ole tapahtunut. Hän tuntuu päinvastoin katkeroituneen entisestään, ja vaikka hän näennäisesti asioikin heidän kanssaan kohteliaasti, on hänen olemuksessaan sellaista juroutta ja hänestä huokuu sellaista ylimielisyyttä, ettei Ellen millään ymmärrä, mistä se kumpuaa. Siitä ylimielisyydestä sekin varmasti johtuu, että Akseli ja Elina valitsivat poikansa kummeiksi Janne Kivivuoren vaimoineen. Toki Janne on myös Elinan veli, mutta niin haastavasti sekä Akseli että Janne katsoivat heitä saapuessaan pappilaan, ettei Ellenin mielessä ole mitään epäilystä asiasta.

Jos nimi todella voi olla enne, toivoo Ellen todella sen olevan sitä Vilho Johannekselle. Vanhassa Koskelassa on jotakin sellaista perisuomalaisen sisukasta ja hyvää, mitä tässä maassa enää harvoin näkee. Ainakaan Koskelan pojille sitä ei ole siirtynyt, tai sitten se on vääntynyt ja myrkyttynyt pahoin.

Mutta kukaties Vilho Johanneksessa se hyvä alkaa kasvaa ja kantaa hedelmää. Ehkä hänen nimensä on enne, vaikka hänen isänsä ja enonsa ovat mitä ovat.

[Aladdin Sane]

3. KEVÄTTALVI 1915 (KOSKELAN EERON RISTIÄISET)
(Ficlet300 omavalintaisella sanalla 284 kummi. 210 sanaa.)


”Minä en lainkaan pidä siitä, että Koskela valitsee lastensa kummeiksi tuollaisia miehiä”, Ellen sihahtaa. ”Miten tuollaiset voivat edes suorittaa kummin velvollisuuksia?”

”No, no”, Lauri koettaa lepytellä, vaikka tietää itsekin, mistä Ellen puhuu. Halme olisi kyseenalainen valinta Eero Johannes Koskelan kummisedäksi muutenkin, mutta kaiken lisäksi hänet on vastikään vapautettu vankilasta, johon hänet loppuvuonna tuomittiin esivallan arvostelusta. Vankeuden laihduttamana ja kalventamana, mutta yhtä arvokkaana ja kohteliaana kuin ennenkin hän saapui ristiäisiin kävelykeppinsä kanssa. Hän myös otti kummin velvollisuutensa ilmeisen vakavasti, eikä tilaisuuden aikana viitannut sanallakaan mihinkään uskonnollisesti tai poliittisesti epäilyttävään, vaan päinvastoin esiintyi niin täydellisen kunnioittavasti, että Laurin on pakko uskoa hänen olleen vilpitön.

Mutta kyllä hän Elleniäkin ymmärtää. Hän kiivastuu niin herkästi ja epäilee vielä herkemmin. Hänen mielestään Laurin usko ihmisen perimmäiseen hyvyyteen on vaarallisen lähellä naiiviutta. Hänen epäilynsä juontuu vain halusta suojella puolisoaan ja maailman viattomia, niin kuin nyt Koskelan lapsia. Laurin sydän läikähtää rakkaudesta Elleniä kohtaan, niin kuin lukemattomia kertoja aiemmin.

”Uskoohan Halme sentään Jumalan armoon ja johdatukseen”, hän sanoo silti rauhoittaakseen Ellenin mieltä.

”Uskooko?” Ellen kysyy kulmakarvat koholla. Hänen käsivartensa ovat puuskassa ja suupielensä kiristyneet. ”Uskooko Janne Kivivuori? He ovat hyviä puhujia ja taitavia manipuloijia. Kyllähän sinä sen tiedät yhtä hyvin kuin minäkin.”

”Eivät kai he lapsille mitään tee.”

”Heidän takiaan toivon todella, että olet oikeassa”, Ellen sanoo.

[Aladdin Sane]

4. HUHTIKUU 1918 (KOSKELAN VOITON RISTIÄISET)
(Ficlet300 sanalla 096 talvi. 300 sanaa.)


Jos Akseli ja Elina Koskelan kahden vanhimman pojan kummit eivät ole olleet Ellenin mieleen, niin kolmannen pojan kohdalla asia on päinvastoin. Pienokaisen kummeina toimivat nimittäin tämän isovanhemmat, Koskelan vanha isäntä ja emäntä, eikä Ellen voisi kuvitella varsinkaan tämän perheen nuorimmalle taimelle parempia oppaita elämään.

Ja sellaisia Voitto Johannes Koskela todella tarvitsee elämäänsä.

Pelkästään hänen nimensä puistattaa Elleniä. Että vielä nytkin, kun Akseli on johtanut kylän punikkeja murhatöissä ja paennut kohti Venäjää, ja Koskelan Aleksi ja Akusti on monien muiden punavankien mukana teloitettu osuudestaan aseelliseen kapinaan, ja kun punikkien murhat ja laittomuudet ja niiden oikeuttamattomuus ovat yleistä tietoa – vielä nytkin Elina kehtaa ilmoittaa, että hänen kapinan aikana syntyneelle pojalleen on päätetty laittaa nimeksi Voitto.

Tietysti se on Akselin tekosia, mutta – sittenkin, vaikka Akseli on rikollinen ja murhaaja, jota odottaa varma kuolemantuomio, ellei joku valkoisten sotilaista tai jääkäreistä tai omista ehdi surmata häntä ensin – sittenkin Elina katsoo heitä uhmakkaasti silmiin vauva käsivarsillaan ja toistaa nimen epäröimättä, katseessaan samaa vihaa kuin Akselilla.

Edes vanha isäntä ja emäntä eivät yritä estää Elinaa. Heidänkin kasvonsa ovat sulkeutuneemmat ja kovemmat kuin Ellen muistaa koskaan nähneensä niitä. Eikä Ellen ole sydämetön – äitinä hän ymmärtää heidän surevan poikiaan. Aikaa on kulunut tuskin viikkoakaan. Hän ymmärtää heidän huolineen ja pelänneen poikiensa takia koko talven yhtä paljon kuin he varmasti ovat hävenneet sitä, että he ovat lähteneet valitsemalleen tielle. Mutta jollei hän tietäisi paremmin, voisi hän luulla heidän olevan Laurille katkeria siitä, ettei tämä pystynyt pelastamaan Aleksia ja Akustia, vaikka hän tietää Laurin kyllä kertoneen Jussille poikien puolustukseksi antamistaan lausunnoista. Eihän Laurikaan ihmeisiin pysty, ja hänkin toipuu vielä laittomasta vankeudestaan, johon punikit hänet riistivät.

Mutta Lauri on jälleen ymmärtäväisempi mies kuin monet ihmiset tässä kylässä oikeastaan ansaitsisivat. Voitto Johannes Koskela kastetaan nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, autuaan tietämättömänä siitä tahrasta, jonka hänen vanhempansa ovat hänen ylleen nimivalinnallaan langettaneet.

Spoiler: A/N eli juonipaljastelevaa lätinää vuonna 1960 ilmestyneestä kirjasta • näytä

A/N: Kirjassa ei oikeasti kerrota, milloin Voitto kastetaan. Se syntyy ennen maaliskuun 1918 puoliväliä (tarkalleen ottaen aamuyöllä yhden aikaan 8.3.1918, minkä pystyy laskemaan kirjassa toisaalla mainittujen päivämäärien perusteella) ja sitä kutsutaan ensi kerran Voitoksi silloin, kun valkoiset hakevat Aleksin ja Akustin Koskelasta, mikä on vahvasti huhtikuun puolella. Lauri Salpakari on kuitenkin vapautettu vankeudestaan vasta edellisenä yönä, joten otin semmosen taiteellisen vapauden että kun täsä ny kuitenkin on vähän kaikenlaista niin ennen kuin Voitto ehditään kastaa, niin 1) Aleksi ja Akusti on ehditty teloittaa, 2) kun kylään jääneitä punaisten vaimoja, siskoja ja tyttäriä pistetään siivoamaan työväentaloa, Elinaa on nöyryytetty Ilmari Salpakarin erityismääräyksellä laittamalla se pesemään työväentalon käymälää - mitä en kuitenkaan usko Laurin ja Ellenin oikeastaan tietävän, 3) Akseli (ja sen myötä Elina ja lapset) on häädetty Koskelasta, mutta 4) ne eivät ole vielä ehtineet muuttaa kokonaan Kivivuoreen (mutta ovat mahdollisesti häädön takia siirtyneet Koskelan uudelle puolelle eli Jussin ja Alman asuinrakennukseen, jota Akselin häätö ei koske, ja jossa kyllä olisi tilaa Elinalle ja kolmelle pienelle lapselle, kun Aleksin ja Akustin makuukamari on sattuneista syistä tyhjillään). Ettäs Tiiätte.