Tuulikelo | S | triplaraapale

[Lusikkasirri]

Nimi: Tuulikelo
Kirjoittaja: Minä, Lusikkasirri
Genre: fantasia, slice of life
Ikäraja: S

A/N: Mukavaa elokuun loppua ja syksyn alkua Odo! Kiitos sinun, inspiroiduin kesän lopusta, siirtymistä ja eteenpäin menemisestä. Toivottavasti tykkäät! Ja toivottavasti te muutkin lukijat tykkäätte.


Tuulikelo

Elokuun viimeinen tuuli pyörii kelohongassa ja saa ikivanhan puun soimaan. Ääni kaikuu takaisin horisontista. Elokuun viimeisen auringonlaskun kultaiset säteet saavat kalliojyrkänteelle juuri saapuneen naisen hehkumaan. Naisen nimi on Virna. Hetken tarkkailtuaan tuulen liikkeitä, hän kohottaa kätensä honkaa kohti. Ensin kädet nousevat yhdessä, sitten ne erkanevat. Kämmenet ja käsivarret muodostavat käytävän suoraan naisen rintakehään. Hän laulaa tuuleen, rytmikkäästi.

“Tuulenlaulu, hongansoitto,
tuulisitko, puhkuisitko,
Virnan vasuun, tytön tykö,
sytytä soittajan sävel.”

Tuuli pyörähtää vielä kerran hongan onkaloissa. Sitten se on Virnan hallinnassa. Hän pyöräyttää tuulen itsensä ympäri. Se taipuu Virnan tahtoon helposti, ovathan he jo vanhoja ystäviä.

“Hei tuuli”, Virna tervehtii hymyillen.

On kesän viimeisen hongansoiton aika.

Tuuli kulkee Virnan käsivarsia pitkin takaisin kohti keloa. Ja Virna soittaa tuulella ja hongalla kesän. Kertoo kaikki kylän ilot ja surut. Pikku-Savun syntymän, Merin ja Viiman pelastumisen karhun kynsistä, Lounan ja Viljan kauniit kesähäät, Otso-vaarin poismenon, Mannan sairastumisen ja surun siitä ettei kukaan tiennyt paraneeko hän koskaan entiselleen. Oman ilonsakin hän soittaa. Hän on löytänyt vierelleen Salmin, joka odottaa häntä joka ilta heidän yhteisessä majassaan. Virna soittaa siitä, kuinka käpertyy Salmin viereen päivänsä päätteeksi ja kertoo kaikki ajatuksensa, ne jotka vain kaikkein rakkain saa kuulla. Ja sen, kuinka Salmi kertoo myös kaiken Virnalle ja kuinka hyvältä tuntuukaan myös itse olla jollekulle se kaikkein rakkain.

Kun elokuun viimeinen aurinko painuu mailleen ja kultaiset säteet antavat tilaa hämärälle Virna lopettaa soiton. Hän laskee kätensä alas ja asettaa ne kylkiensä viereen, hieman etäälle, että käsivarsien muoto muistuttaa kannallaan seisovaa kolmiota. Kämmenet osoittavat maahan.

“Tuulenlaulu, hongansoitto,
tuulisitko, puhkuisitko,
vaaran varteen, järvenjäähän,
taivaannaulaan asti.”

Ja tuuli on jälleen vapaa menemään minne haluaa. Se pyörähtää Virnan hiuksissa kiittäen, puhaltaa vielä kerran oikein voimakkaasti tuulikelon läpi ja tyyntyy. On Virnankin aika palata Salminsa viereen nukkumaan. Mieli on keveä vaikka kesän lämpö valuukin tuulen mukana pois.

Kesä on nyt saatettu eteenpäin. Syksy saa tulla.

[Meldis]

Itse en tykkää yhtään syksyn tulosta, vaikka en toisaalta sietänyt kolmenkympin helteitäkään. Tässä oli kuitenkin ihana tunnelma ja tuli rauhallinen olo siitä, että nyt on yksi vuodenaika mennyt ja toinen tulossa. Virnan tyyneys kesän loppuessa oli jotenkin lohdullista ja tuntui, että hän osaa arvostaa jokaista vuodenaikaa sellaisenaan.

Fantasiapuoli oli jännittävää. Vähäeleisyys ja suomalaisuus tuntuivat miellyttäviltä ja tykkäsin erityisesti tuuleen laulamisesta. Aivan ihastuttavia nimiä hahmoilla! Luonnonläheisyys nimissä ja taikuudessa sai aikaan olon, että hahmot itsekin ovat todella luonnon olentoja. Ehkä olivatkin, se jäi kiehtovasti kutkuttamaan, että millainen maailma kylän ympärillä oikein onkaan. Kesän tapahtumista päättelin, että kyseessä on kylä, joka sijaitsee maailamssa, jossa on taikuutta, mutta ajattelin myös, että Virnan toimet tuntuivat ikään kuin siunaukselta. Ja että hän onkin jonkinlainen korkeampi olento, joka valvoo vuoden kulkua eteenpäin. Todella mielenkiintoisesti loit lyhyessä tekstissä monitulkintaisen maailman!

Kiitos tästä, tuli niin levollinen olo syksyn saapumisesta ja ehkä siitä taas selviää, kuten ennenkin. Kiitos! ^^

[Uniprinsessa]

Päädyin lukemaan tätä tekstiä mielenkiintoisen nimen takia. Aluksi ajattelin että onko tarkoitus ollut kirjoittaa tuulikello mutta siihen on tullut virhe, mutta sitten rupesin pohtimaan että kyllä tällä sanalla varmaan on merkitys tekstissä ja niinhän sillä olikin. Hauska ja oivaltava sanaleikki!

Mä en tykkää yhtään kesästä ja syksyn tullen tulee aina se helpotus että jes, olen selvinnyt taas yhden kesän yli. Koska tämä teksti on niin vahvasti sidoksissa tämänhetkiseen vuodenaikaan niin se sai ihan uusia ulottuvuuksia vaikka kaunis olisi varmasti muutenkin. Kun itsekin juuri kokee näitä kesän viime hetkiä niin on helppo myös samaistua Virnan tunnelmiin.

Oli kiva lukea mitä kaikkea kylässä on kesän aikana tapahtunut, niin iloista kuin haikeaakin. Erityisesti mieleeni jäi Lounan ja Viljan kesähäät <3 Oli myös ihanaa lukea Virnan tunteista Salmia kohtaan, itselläni ei ole koskaan puolisoa ollut niin en tiedä miltä se oikeasti tuntuu mutta voisin kyllä uskoa että se on tämän tekstin kuvauksen kaltaista.

Meidän ala-asteella oli muuten yksi Virna aikanaan mua muutamaa vuotta alempana. Nimi on niin harvinainen että hän tuli mieleeni kun luin tätä tekstiä. Kiitos tästä kauniista luontofiilistelystä!

[Odo]

Kiitos, kiitos, kiitos! Tämä on niin upea, että olen lukenut tämän muutamaankin otteeseen (tarkoituksena myös kommentoida viimein, mutta nyt se hetki vasta tuli)! Oikee tuli tälläkin kerralla kylmät väreet. Olen ihastunut viime aikoina mm. Ikimetsien sydänmailla, Myrrys ja Pienen hauen pyydystyskirjoihin sekä tutustunut avausosien verran Pohjantuleen ja Myyttisiin. Tässä on juuri sellaista mytologiahenkeä lauluineen (ne olivat niin hienot!!) ja voisi tulkita tuuliloitsuineen, jossa tuulelle ja hongalle saa kertoa kylän kuulumiset ja omankin ilonsa ja lopulta kesä saa lähteä, syksy tulla. Tämä todella on niin hyvä, että vetänyt useammankin kerran sanattomaksi ja vaikka mieleni janoaa lisää, ehkä tämä juuri on parhaimmillaan lyhyenä ja vahvoja tunteita herättävänä kohtauksena. Tuntuu kuin sinulla olisi kokonainen maailma jo tämän taustalla, sen verran hyvin kuvaat sitä kesää jo tässäkin lyhyessä originaalissa. Ehkä on, ehkä ei?

Tuulikelo on ihana nimi, vaikka ensiajatukseni ei tajunnutkana keloa keloksi ja mietin, pitäisikö sen olla kello. No, mutta luettuani, sehän todella on kelohonka ja tuuli, mitkä tässä on keskiössä. Tämä on vaan niin hieno, että yhä oon aika sanaton. Enpä olisi osannut arvatakaan, että tällainen helmi omistettaisiin minulle. Kiitos jälleen, sillä palaan varmasti tämän pariin vielä joskus tulevaisuudessakin uudestaan ja jos kirjoitat maailmasta lisää, laita ihmeessä yv!! Sitä en haluaisi missata.

[Lusikkasirri]

Kiitos kaikille ihanista kommenteista Meldis, Uniprinsessa ja Odo! Kiitos myös kannustuksesta jatkaa tätä maailmaa,  en uskalla kyllä luvata mitään, mutta en halua kyllä myöskään sanoa, että tämä oli tässä :) Katsellaan, mitä ideoita kevät tuo tullessaan 💚

[flawless]

Oih, olipas tämä nätin tunnelmallinen! Rakastan kaikkea luontoteemaista ja kansantaruja ja noituutta ja kaikkea sellaista, joten ilahduin kovasti tämän maagisesta ja luonnonläheisestä tunnelmasta. Tätä lukiessa tuli sellainen olo, että tässä todistaa jotain todella vanhaa ja perinteistä, jotain sellaista joka kulkee sukupolvelta toiselle ja jota vaalitaan todella. Tämä tuntui sekä voimaannuttavalta että tavallaan myös hartaalta, kunnioittavalta. Tässä oli tosi voimakas tunnelma ja pidin siitä hirmuisesti.

Tuuli kulkee Virnan käsivarsia pitkin takaisin kohti keloa. Ja Virna soittaa tuulella ja hongalla kesän. Kertoo kaikki kylän ilot ja surut. Pikku-Savun syntymän, Merin ja Viiman pelastumisen karhun kynsistä, Lounan ja Viljan kauniit kesähäät, Otso-vaarin poismenon, Mannan sairastumisen ja surun siitä ettei kukaan tiennyt paraneeko hän koskaan entiselleen. Oman ilonsakin hän soittaa. Hän on löytänyt vierelleen Salmin, joka odottaa häntä joka ilta heidän yhteisessä majassaan. Virna soittaa siitä, kuinka käpertyy Salmin viereen päivänsä päätteeksi ja kertoo kaikki ajatuksensa, ne jotka vain kaikkein rakkain saa kuulla. Ja sen, kuinka Salmi kertoo myös kaiken Virnalle ja kuinka hyvältä tuntuukaan myös itse olla jollekulle se kaikkein rakkain.

Tämä kohta vaan sai mut aivan pauloihinsa. Kuinka tämä hahmo vaikutti sellaiselta kylää suojelevalta ja vaalivalta, mutta kuitenkin myös itseään arvostavalta. Kuinka tässä koottiin ja luovutettiin pois kaikkien kyläläisten huolet ja murheet, ilot ja ihmeet. Nämä kaikki tapahtumat omalla tavallaan kuuluvat elämään ja tässä oli sellainen ajan kulumisen tunne, että tavallaan siirrytään niistä asioista eteenpäin samalla tavalla kun siirrytään vuodenajasta toiseen, kesästä syksyyn. Tämä kohta oli todella kaunis.

Ja tuuli on jälleen vapaa menemään minne haluaa. Se pyörähtää Virnan hiuksissa kiittäen, puhaltaa vielä kerran oikein voimakkaasti tuulikelon läpi ja tyyntyy. On Virnankin aika palata Salminsa viereen nukkumaan. Mieli on keveä vaikka kesän lämpö valuukin tuulen mukana pois.

Kesä on nyt saatettu eteenpäin. Syksy saa tulla.

Tässä tulee vielä vahvemmin esille se kesän pois peittely ja syksylle avoimuus, ja pidin hirmu paljon siitä miten tässä oli symbolisesti sidottu yhteen tuo tapahtumista eteenpäin siirtyminen ja kesästä eteenpäin siirtyminen. Lempilauseeni tässä tekstissä oli tuo tämän lainauksen ensimmäinen, se vaan oli jotenkin niin nätti! Kuinka tuuli oli hetken ollut hyppysissä ja ohjailtavana, mutta kuinka se sitten pääsi taas vapaaksi kulkemaan tahtonsa mukaan.

En tiedä sanoinko yhtään mitään fiksua vai höpöttelinkö ihan sekavia, tämä sai mut jotenkin niin pauloihinsa että tuntuu että samaistun siihen tuuleen, jota pyöriteltiin! Tässä vaan oli niin vahva ja mukaansa viettelevä tunnelma, tämä oli hirmu nätti ja jollain tosi kauniilla tapaa myös herkkä. Pidin, kiitos!