Tuulikelo | S | triplaraapale

[Lusikkasirri]

Nimi: Tuulikelo
Kirjoittaja: Minä, Lusikkasirri
Genre: fantasia, slice of life
Ikäraja: S

A/N: Mukavaa elokuun loppua ja syksyn alkua Odo! Kiitos sinun, inspiroiduin kesän lopusta, siirtymistä ja eteenpäin menemisestä. Toivottavasti tykkäät! Ja toivottavasti te muutkin lukijat tykkäätte.


Tuulikelo

Elokuun viimeinen tuuli pyörii kelohongassa ja saa ikivanhan puun soimaan. Ääni kaikuu takaisin horisontista. Elokuun viimeisen auringonlaskun kultaiset säteet saavat kalliojyrkänteelle juuri saapuneen naisen hehkumaan. Naisen nimi on Virna. Hetken tarkkailtuaan tuulen liikkeitä, hän kohottaa kätensä honkaa kohti. Ensin kädet nousevat yhdessä, sitten ne erkanevat. Kämmenet ja käsivarret muodostavat käytävän suoraan naisen rintakehään. Hän laulaa tuuleen, rytmikkäästi.

“Tuulenlaulu, hongansoitto,
tuulisitko, puhkuisitko,
Virnan vasuun, tytön tykö,
sytytä soittajan sävel.”

Tuuli pyörähtää vielä kerran hongan onkaloissa. Sitten se on Virnan hallinnassa. Hän pyöräyttää tuulen itsensä ympäri. Se taipuu Virnan tahtoon helposti, ovathan he jo vanhoja ystäviä.

“Hei tuuli”, Virna tervehtii hymyillen.

On kesän viimeisen hongansoiton aika.

Tuuli kulkee Virnan käsivarsia pitkin takaisin kohti keloa. Ja Virna soittaa tuulella ja hongalla kesän. Kertoo kaikki kylän ilot ja surut. Pikku-Savun syntymän, Merin ja Viiman pelastumisen karhun kynsistä, Lounan ja Viljan kauniit kesähäät, Otso-vaarin poismenon, Mannan sairastumisen ja surun siitä ettei kukaan tiennyt paraneeko hän koskaan entiselleen. Oman ilonsakin hän soittaa. Hän on löytänyt vierelleen Salmin, joka odottaa häntä joka ilta heidän yhteisessä majassaan. Virna soittaa siitä, kuinka käpertyy Salmin viereen päivänsä päätteeksi ja kertoo kaikki ajatuksensa, ne jotka vain kaikkein rakkain saa kuulla. Ja sen, kuinka Salmi kertoo myös kaiken Virnalle ja kuinka hyvältä tuntuukaan myös itse olla jollekulle se kaikkein rakkain.

Kun elokuun viimeinen aurinko painuu mailleen ja kultaiset säteet antavat tilaa hämärälle Virna lopettaa soiton. Hän laskee kätensä alas ja asettaa ne kylkiensä viereen, hieman etäälle, että käsivarsien muoto muistuttaa kannallaan seisovaa kolmiota. Kämmenet osoittavat maahan.

“Tuulenlaulu, hongansoitto,
tuulisitko, puhkuisitko,
vaaran varteen, järvenjäähän,
taivaannaulaan asti.”

Ja tuuli on jälleen vapaa menemään minne haluaa. Se pyörähtää Virnan hiuksissa kiittäen, puhaltaa vielä kerran oikein voimakkaasti tuulikelon läpi ja tyyntyy. On Virnankin aika palata Salminsa viereen nukkumaan. Mieli on keveä vaikka kesän lämpö valuukin tuulen mukana pois.

Kesä on nyt saatettu eteenpäin. Syksy saa tulla.

[Meldis]

Itse en tykkää yhtään syksyn tulosta, vaikka en toisaalta sietänyt kolmenkympin helteitäkään. Tässä oli kuitenkin ihana tunnelma ja tuli rauhallinen olo siitä, että nyt on yksi vuodenaika mennyt ja toinen tulossa. Virnan tyyneys kesän loppuessa oli jotenkin lohdullista ja tuntui, että hän osaa arvostaa jokaista vuodenaikaa sellaisenaan.

Fantasiapuoli oli jännittävää. Vähäeleisyys ja suomalaisuus tuntuivat miellyttäviltä ja tykkäsin erityisesti tuuleen laulamisesta. Aivan ihastuttavia nimiä hahmoilla! Luonnonläheisyys nimissä ja taikuudessa sai aikaan olon, että hahmot itsekin ovat todella luonnon olentoja. Ehkä olivatkin, se jäi kiehtovasti kutkuttamaan, että millainen maailma kylän ympärillä oikein onkaan. Kesän tapahtumista päättelin, että kyseessä on kylä, joka sijaitsee maailamssa, jossa on taikuutta, mutta ajattelin myös, että Virnan toimet tuntuivat ikään kuin siunaukselta. Ja että hän onkin jonkinlainen korkeampi olento, joka valvoo vuoden kulkua eteenpäin. Todella mielenkiintoisesti loit lyhyessä tekstissä monitulkintaisen maailman!

Kiitos tästä, tuli niin levollinen olo syksyn saapumisesta ja ehkä siitä taas selviää, kuten ennenkin. Kiitos! ^^

[Uniprinsessa]

Päädyin lukemaan tätä tekstiä mielenkiintoisen nimen takia. Aluksi ajattelin että onko tarkoitus ollut kirjoittaa tuulikello mutta siihen on tullut virhe, mutta sitten rupesin pohtimaan että kyllä tällä sanalla varmaan on merkitys tekstissä ja niinhän sillä olikin. Hauska ja oivaltava sanaleikki!

Mä en tykkää yhtään kesästä ja syksyn tullen tulee aina se helpotus että jes, olen selvinnyt taas yhden kesän yli. Koska tämä teksti on niin vahvasti sidoksissa tämänhetkiseen vuodenaikaan niin se sai ihan uusia ulottuvuuksia vaikka kaunis olisi varmasti muutenkin. Kun itsekin juuri kokee näitä kesän viime hetkiä niin on helppo myös samaistua Virnan tunnelmiin.

Oli kiva lukea mitä kaikkea kylässä on kesän aikana tapahtunut, niin iloista kuin haikeaakin. Erityisesti mieleeni jäi Lounan ja Viljan kesähäät <3 Oli myös ihanaa lukea Virnan tunteista Salmia kohtaan, itselläni ei ole koskaan puolisoa ollut niin en tiedä miltä se oikeasti tuntuu mutta voisin kyllä uskoa että se on tämän tekstin kuvauksen kaltaista.

Meidän ala-asteella oli muuten yksi Virna aikanaan mua muutamaa vuotta alempana. Nimi on niin harvinainen että hän tuli mieleeni kun luin tätä tekstiä. Kiitos tästä kauniista luontofiilistelystä!