Kirjoittaja Aihe: Oú est mon chéri? | K11 | Ari/Laura | kesäpohdintaa  (Luettu 277 kertaa)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 577
  • ava by Sokerisiipi
Ficin nimi: Oú est mon chéri?
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: K11
Tyylilaji/Genre: Kesäpohdintaa
Paritus: POV/Laura
Haasteet: Kepeitä kesäromansseja II (Jenni Vartiainen - Missä muruseni on?), Originaalikiipely: koska anarkia! (sana 114. kesäyö), Lyhin runo on nimi - eli Anne Michaels -sitaattihaaste
You laughed when I marked cookbooks
with the same care as notes in the lab
but for me it was the same: the same
details of love-dissolving, filtering, collecting
until truth is so small it fits
on the tongue.
(runosta The Second Search)



-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Loin nopean silmäykseen Lauraan, joka istui ruohikolla tammen alla. Hän hyräili epävireisesti sävelmää, jonka tunnistin.

Missä muruseni on? Oú est mon chéri, käänsin mielessäni ranskaksi.

Laura piti tuosta laulusta. Oli jo myöhä, kesäyö oli värjännyt työntekopaikkamme kauniin utuiseksi. Töitä me olimme alun perin tulleet tekemään. Kansiokasa lojui unohdettuna Lauran vierellä, kun hän keskittyi tutkimaan Raamattuani, jonka oli varastanut ties mistä. Minä olin sentään saanut kirjoitettua raportit muutamasta viime toimeksiannostani. Kynäni oli pysähtynyt, koska olin antanut ajatusteni vaeltaa pohtimaan, mikä oli aiheuttanut Lauran mielleyhtymän tuohon lauluun. Laskin tarvikkeeni maahan ja käännyin katsomaan naista paremmin. Lauralla oli miesten paita ja pussittavat housut. Avoinna repsottavasta kaula-aukosta näkyi, että hän oli sitonut rintansa, missä ei ollut mitään ihmeellistä, sillä hän oli tullut paperitöihin suoraan miekkailuharjoituksista. Keskittyneet silmät ovat valtavan kauniit.
 
Muistin vielä ensimmäisen kerran, kun näin ne. Siis silmät ja nimenomaan keskittyneinä. Hän oli silloin vielä nuori tyttö, kahdentoista ehkä. Nes keskusteli kanssani ja Laura oli laitettu nurkkaukseen tutkimaan valtavaa sidottua käsikirjoitusta. Olin pitänyt Lauraa siihen asti hiirulaisena, Nesin kömpelönä valintana seuraajakseen.
 
”Hänellä on likaiset saappaat”, tyttö oli yhtäkkiä sanonut arasti.
 
Nesin katse ei ollut herpaantunut minusta. ”Todellako?”
 
En ehtinyt vastata tytön korottaessa ääntään.
 
”Verta.”
 
Olin mielestäni pyyhkinyt oikean saappaani kaikesta todistusaineistosta.
 
”Minkäköhän takia?” Nes oli kysynyt vaarallisen rauhallisesti.
 
”Piti maksaa eräät vanhat velat.” Olin polkenut yhden paskiaisen nenän tuusan nuuskaksi.
 
Nes oli kääntynyt kohti Lauraa, joka tapitti jälleen käsikirjoitusta. ”Mitä sinä olisit tehnyt hänen asemassaan?”
 
”Käyttänyt itsehillintää.”
 
Vastaus oli tullut kuin apteekin hyllyltä. Nes heilautti minulle kättään merkiksi, että voisin lähteä.
 
”Ja maksanut ne velat parempana ajankohtana.”
 
Olin ollut painamassa ovea kiinni ja ehdin juuri ja juuri kuulla sanat.
 
”Ari, haloo maa kutsuu! Mitä sinä pohdit niin hartaasti?” Laura toitotti keskeyttäen ajatukseni.
 
Sinua, olisin halunnut sanoa, mutta se ei olisi ollut järkevää. ”Kunhan muistelin.”

Silmät pyörähtivät paljon puhuvasti. ”Yritin vain kehua, että reunamerkintäsi kolossalaiskirjeeseen ovat hienoja, mutta ehkä vaatimattomuuden enkeli sulki korvasi.”
 
Kirja oli auki Lauran reisien päällä. Se ei edes ollut Raamattu, vaan pelkkä Uusi testamentti ja psalttari. Olin tuhertanut sivut täyteen muistiinpanoja.
 
”Niin varmaan teki. Haluatko kysyä jotain?”
 
Nainen hymähti pehmeästi. ”Oliko tämä etsikkoaikaa? Olet kirjoittanut niin innokkaasti ja kuumeisesti.”
Hän sulki kannet ja ojensi kirjan varovasti minulle. Sormemme hipaisivat hiukan toisiaan ottaessani sen vastaan. Tarkastelin kauhtuneita kansia ja kulunutta paperia.
 
”Silloin minä etsin, koska minua vedettiin kahtaalle. Eivätkö myöhempien versioiden merkinnät muka ole yhtä inspiroituneita?”
 
Laura konttasi lähemmäksi minua välittämättä siitä, että ruoho tahrasi kankaan peittämät polvet. ”No, miten sen nyt ottaa. Ne pysyvät paremmin taivaallisissa asioissa.”
 
Pystyin tuntemaan toverillisen vitsailun, jota hän harrasti.
 
Laura hiplasi saappaani vartta. ”Eikö olisi mukavampi olla ilman näitä?”
 
Muutama yölintu oli aloittanut pienimuotoisen konsertin. ”Pysytäänpä vielä hetki taivaallisissa asioissa”, sanoin. ”Mistä murunen tuli mieleesi?”
 
Hänellä meni hetki, henkäyksen mittainen, ottaa ajatuksestani kiinni. ”Vilkaisin psalmeja 103 ja 104. Ja sitten ajattelin, miten mukava on istua tässä sinun kanssasi. Hengittää samaa ilmaa ja jalkojen alla sama maa, tiedäthän. Paitsi, että sinulla on kengät jalassa, että et voi tuntea maata kovin hyvin.”
 
Viitoin häntä siirtymään ja potkin jalkani paljaiksi. Ruohikko tuntui makealta varpaiden välissä.
 
Laura heittäytyi pitkäkseen. ”Suutelisitko minua, jos pyytäisin?”
 
Huokasin. Yhteytemme, jota joku olisi varmaan nimittänyt sielunkumppanuudeksi, sykki täällä vahvempana kuin missään muualla. Tiesin, ettei meidän pitäisi antaa sille periksi. Sen takia minä olin saanut tietää asiasta vasta monta vuotta Lauran saapumisen jälkeen. Nes oli tunnistanut `taudin´ heti ja antanut meidän olla vain vähän yhdessä.
 
”Älä pyydä. Ollaan vain tässä ja katsellaan tätä kauneutta.”
 
Laura nuolaisi ylähuultaan kielen kärjellä ja ujutti kätensä pään taakse. ”Jos jaksan nousta istumaan, hieroisitko edes minua? Lihakset ovat kipeät.”
 
Järkeni vastusti hetken, mutta muu sisäinen maailmani päätti antaa sille kyytiä. Huokasin uudestaan ja nyökkäsin. Laura nujusi itsensä ylös ja minä kömmin hänen selkänsä taakse. Hän auttoi minua riisumaan paidan päältään. Aioin aloittaa hänen päästäessään tuhahduksen.
 
”Liinat myös. Selän mujuttaminen onnistuu paremmin ilman niitä.”
 
Etsin harson pään ja lähdin kierittämään sitä auki. Laura hoiti etuosan ja palautti rullan aina takaisin käsiini. Hän hengitti syvään, kun viimeinenkin kerros oli irrotettu. Huomasin, kuinka hän laski päänsä roikkumaan ja sulki silmänsä.
 
”Aloita vain, kun siltä tuntuu.”
 
Vein käteni hartioille tunnustellen ensin varovasti. Laura inahti muutamassa kohta, jotka olivat ilmeisen kireitä. Otin yhden niistä sormieni väliin ja painoin kovempaa. Muut seurasivat perässä, kun pikkuhiljaa uskaltauduin käyttämään enemmän voimaa. Hän mukautui kämmenteni liikkeisiin ja näytti nauttivan kosketuksestani. Mieleni harhautui ajattelemaan hänen paljaita rintojaan, joille kesäyön lämpö varmaan keräsi kosteutta pisaroiksi.
 
”Mitä?” Lauran kuiskasi tukahtuneesti.
 
Käteni olivat pysähtyneet hänen kyljilleen. ”Ei mitään.” Hän kaiketi kuuli äänestäni, kuinka sätin itseäni tuhannen pervoksi, joka pilaa kauniin hetken.
 
”Jatka.” Sävy oli pehmeä ja anteeksi antava.
 
Olin kuitenkin menettänyt tuntuman.
 
”Voisitko tulla syliin?”
 
Kaipasin. Laura käpertyi rintaani vasten avoimien käsivarsieni väliin.
 
”Minä etsin rakkautta sieltäkin”, sanoin hiljaa.
 
Laura leikki paitani nyöreillä. ”Tiedän. Minä toivoisin, että lukisit ne kolossalaiskirjeen kohdat joskus häissäni, koska sinä todella olet pohtinut niitä sydämelläsi.”
 
Silitin hänen hiuksiaan ja päästin itseni rentoutumaan myöntymisen merkiksi. Kevyt tuulen viri tarttui meihin kuin osoittaakseen, että juuri näin oli hyvä. Niin, meidät kummankin muruset olivat täällä, kesäyön hopeoimalla aukiolla tammen lehvien suojassa.



------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

A/N: Laura on vilkaissut psalmeja 103 (jakeita 15-16) ja 104 (jaetta 4). Hän toivoo häissään luettavan kolossalaiskirjeen 3:8-9, 12-15, 23
"Minä nykyajan vapauden luoma luopio, nostan hengessäni hattua hiljentyneille vainajille, nostan hattua ja mutisen: tulkaa perässämme, oi esi-isät, vaikuttakaa meidän sieluissamme vielä tuhannen vuotta eteenpäin! Ja mistä sain tämän loputtoman puheenlahjani, ellen juuri teiltä!"
(Ilmari Kianto)

                

                
               
       

Angelina

  • Irony Man
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 4 979
Vs: Oú est mon chéri? | K11 | Ari/Laura | kesäpohdintaa
« Vastaus #1 : 23.07.2021 12:06:22 »
Päädyin tuon nimen takia nappaamaan tämän Kommiksesta - en ymmärrä ranskaa muutamaa sanaa enempää, mutta muunkieliset otsikot kiinnittää väkisinkin huomion ja herättää mielenkiinnon :3

Tässä oli monia mielenkiintosia juttuja, jotka myös herätti kysymyksiä. Mikseivät Laura ja Ari voi olla yhdessä? Ovatko he todella sielunkumppaneita? Ja ennen kaikkea - kuka on Nes?

Pidin siitä, että vaikka tässä oli kaihoisa ja paikoitellen epätoivoinenkin tunnelma, niin nämä kaksi saivat jakaa edes tämän pienen rauhallisen hetken yhdessä <3 Hahmot ovat tunteneet toisensa jo pitkään, mutta mulle jäi se mielikuva että ihan liikaa kahdenkeskeisiä hetkiä ei kuitenkaan ole ollut. On varmasti hyvinkin inhimillistä varmasti ajaa itsensä kiusaukseen, vaikka sitten kuitenkin molemmat ilmeisesti ovat sitä mieltä ettei tästä pidemmälle voida mennä.

Kiitos tästä, tää oli mielenkiintoinen ja kaihoisa teksti :3